Avoin, rehellinen ja vastavuoroinen vuorovaikutus, ammattilaisen itseluottamus sekä yhteisen ymmärryksen syventäminen verkostotyöstä ovat merkityksellisiä yhteistoimintaa rakentavia askeleita kohti asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa.

Nämä ajatukset yhteistoiminnan kannalta merkittävistä askeleista sekä tässä kirjoituksessa esitettävistä ajatuksista ovat syntyneet osana vuoden 2017 aikana tehtyä kuntoutuksen YAMK-tutkintoon liittyvää kehittämistyötä. Näiden työn tuloksiin liittyvien ajatusten takana on joukko kuntoutuksen ammattilaisia, jotka yhteiskehittelyn kautta ovat rakentaneet ymmärrystä aiheesta. Onko joku näistä tekijöistä ehkä sellainen, jonka ääreen sinusta olisi tarpeellista pysähtyä? Kaipaisiko työyhteisönne ehkä mahdollisuutta yhteiseen pohdintaan sen suhteen, miten voisitte kehittää yhteistoimintaanne asiakkaiden kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa?

Mitä sinä tuot mukanasi työpäivän aikaisiin kohtaamisiin?

Itseensä luottava ja itsensä tunteva ammattilainen ymmärtää oman vuorovaikutuskäyttäytymisensä merkityksen luottamusta rakennettaessa. Hän mahdollistaa asiakkaan kuntoutumisen vahvistumisen sekä kohtaamistaidoillaan että ymmärryksellään toiminnan arkisidonnaisuudesta ja ympäristön merkityksestä kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa. Hän ymmärtää asiakkaan osallistumisen merkityksen kuntoutumisprosessin kaikissa vaiheissa sekä tukee asiakasta asettamaan asiakkaalle tärkeät ja merkitykselliset tavoitteet, jotka löytävät paikkansa yhteisen toiminnan keskiössä.

Miten sinä kohtaat asiakkaan? Entä ihmiset työyhteisössäsi tai verkostoissa? Toivottavasti ennakkoluulottomasti, avoimesti ja rehellisesti – omaat taidon ja ennen kaikkea rohkeuden käydä avointa dialogia, uskaltaudut moniin tilanteisiin ilman valmiita suunnitelmia ja näin ollen otat tärkeitä askeleita tukeaksesi asiakkaan kuntoutumisen vahvistumista arjessa.

Entä miten voimme toisemme kohdatessamme yhdistää voimamme asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi?

Pystyäksemme vastamaan kysymykseen tarvitsee meidän ensin ymmärtää, mitä kuntoutuminen on. Lisäksi tarvitaan ymmärrys, kenestä meistä oikeastaan on kyse. Kolmanneksi meidän tulee ymmärtää se, mikä voima yhteistoiminnalla voi olla ja miten sitä rakennetaan.

Ensimmäiseksi määritellään siis sana kuntoutuminen. Sillä tarkoitetaan kuntoutusselonteon (2002) mukaan ihmisen ja ympäristön välistä muutosprosessia, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen ja hyvinvoinnin sekä työmahdollisuuksien paraneminen. Keskeistä on ihmisen rooli oman elämänsä tai kuntoutumisen asiantuntijana.

Vastaus toiseen kysymykseen ei ole yksiselitteinen. Sitä on tarpeen lähteä hahmottelemaan asiakkaasta käsin. Pohtia yhdessä hänen kanssaan, keitä kaikkia hän tarvitsee kuntoutumisensa tueksi. Yhteistyö asiakkaan lähiverkostojen kanssa on tärkeässä roolissa ja niitä verkostoja on syytä ulottaa vähän kauemmaksikin, rohkeasti erilaisia rajapintoja ylittäen. Voidaksemme vielä paremmin vastata kysymykseen numero kaksi, meidän pitää muodostaa yhteinen ymmärrys verkostotyöstä. Puhummeko asiakkaan lähiverkostoista, asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta rakentuvista kuntoutusverkostoista vai ammattilaisten välisestä verkostotyöstä? Yhteisen ymmärryksen kautta, yhdessä asiakkaan kanssa, voimme siis rakentaa verkostoa, johon kaikki me asiakkaalle tarpeelliset ja tärkeät ihmiset kuulumme ja jossa asiakkaalla on keskeinen rooli.

Ja sitten vielä se kolmas kysymys. Yhteistoiminnassa on valtava voima, mutta se ei vielä riitä vakuuttamaan montaakaan meistä kaikista sen mahdollisuuksista. Onnistunut, luottamukseen perustuva, yhteiseen kirkkaaseen päämäärään tähtäävä yhteistoiminta mahdollistaa muun muassa yhdessä kehittämisen, osaamisen jakamisen ja sen kohdentamisen organisaatiossa. Se mahdollistaa ammattilaisten rinnakkaisen, joustavan toiminnan asiakkaan kuntoutumisprosessissa.

Entä mitä sitten tavoitella yhteistoimintaa kehittämällä? Mistä luopua ja mitä tilalle?

Miltä kuulostaisi nykypäivän kuntoutusajattelun mukainen kuntoutuskumppanuus asiakkaan kanssa, ajattelu, jossa ikääntynyt asiakas nähdään aktiivisena osallistujana, tasavertaisena toimijana? Tällainen ajattelu- ja toimintamalli nimittäin vahvistaa asiakkaan kuntoutumista arjessa. Tärkeää on pohtia, voisimmeko yhdessä kehittää nykyisiä hoito- ja kuntoutuspalaverikäytäntöjämme joustavampaan ja yksilöllisempään suuntaan asiakkaan osallisuutta vahvistaen, omasta vahvasta asiantuntijaroolistamme pikkuhiljaa hellittäen.

Asenteet ja toimintatavat istuvat tiukassa, mutta se ei ole syy olla uskaltamatta päästää irti vanhasta ja antaa tilaa uudelle. Kyse on rohkeudesta avoimuuteen ja rehellisyyteen, kriittiseen ajatteluun, kokeiluihin sekä epäonnistumisiin. Tarvitaan aikaa ja tilaa rakentaa luottamusta. On hyvä aloittaa itsestään, pohtia vastavuoroisen luottamukseen perustuvan suhteen rakennuspalikoita oli sitten kyse asiakkaasta, työyhteisöstä tai työntekijän ja esimiehen välisestä luottamuksesta. Jokainen aloittaa kuitenkin itsestään.

Luottamuksen rakentaminen organisaation tasolla sekä laajemmin verkostojen toimijoiden kanssa vaatii kohtaamisia ja asioiden äärelle pysähtymistä. Ilman luottamusta, vuorovaikutustaitoja ja yhteistä ymmärrystä meiltä puuttuvat oleelliset elementit asiakkaan kuntoutumista vahvistavalta yhteistoiminnalta.

Tarvitsemme siis enemmän kohtaamisia, tietoa toistemme osaamisesta, taitoa ja ymmärrystä kohdistaa osaamista, kuuntelemista ja ennakkoluulottomuutta. Ennen kaikkea tarvitsemme paljon enemmän yhdessä tekemistä yhteisen asiakkaamme ollessa toimintamme keskiössä. Asiakkaan osallisuuden lisääminen kuntoutumisprosessissa sekä kuntoutumisen arkisidonnaisuuden kehittäminen voisivat näin alkuun olla niitä tavoiteltavia asioita. Tuleeko sinulle mieleen jotain asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseen liittyvää, mikä jäi ehkä kokonaan mainitsematta?

Pilvi Tuomola
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yhteistoiminnan vahvistaminen asiakkaan kuntoutumisen vahvistumiseksi arjessa”.  

Sipoo on noin 20 000 asukkaan kunta Uudellamaalla ja lähtökohtaisesti sen halutaan olevan vetovoimainen kaksikielinen kunta, jossa elää aito yhteisöllisyys ja halu tehdä asioita yhdessä. Kunnan toimintaa ohjaavat läpileikkauksena arvot, jotka ovat palvelualttius, avoimuus ja kekseliäisyys. Erityisesti palvelutuotannossa korostetaan sitä, että asiakkaat, palveluntuottajat ja henkilöstö osallistetaan mukaan prosessiin, jossa taustalla on huomioita jokaisen oma vastuu kokonaisuuden onnistumisesta.

Yhtenä tavoitteena on sosiaalisesti ja taloudellisesti vaikuttava iäkkäiden palvelujen järjestelmä. Sipoossa yli 65-vuotiaita on noin 17 prosenttia väestöstä ja ennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2025 mennessä. Edellytyksenä on ymmärtää väestön ikärakenteen muutos ja tähän on varauduttu Sipoossa laatimalla vanhuspoliittinen ohjelma, jossa korostetaan, että ”ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija” ja hänet nähdään aktiivisena osallisena häntä itseään koskevien asioiden päätöksenteossa. Yhteiskunnallisesti ikärakenteen muutokseen ja palvelutarpeiden muutoksiin on nykyhallitus varautunut käynnistämällä eri kärkihankkeita, joista ikäihmisiä koskettaa läheisesti hanke ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa”.

Omaishoitaja pitää huolta läheisestään, joka tarvitsee yksilöllistä apua ja huolenpitoa jokapäiväisessä elämässään. Ikäihmisillä omaishoitajuus on tavallisesti puolisosta tai elämänkumppanista huolehtimista, usein auttaminen ja hoivan antaminen katsotaan osaksi parisuhdetta. Taustalla on sitoutuminen yhteiseen elämään, puolison sairaus hyväksytään ja toimintakyvyn heikkeneminen ja sitä seuraava hoiva kuuluu elämään. Kuitenkin arki on usein ristiriitaista, sillä omaishoitajuus muuttaa tätä tuoden mukanaan erilaisia jännitteitä ja pakottaa ottamaan haltuun muuttuneen tilanteen. Omaishoitajuus koskettaa kaikkia hoidettavan lähipiirissä olevia. Hoivan tarpeen kasvaessa, sitoo se entistä enemmän ja kaventaa omaishoitajan elinympäristöä lähinnä kotiin ja vaikuttaa hänen jaksamiseensa arjessa.

Kehittämistyössäni lähdettiin hakemaan entistä paremmin omaishoitajan arjessa jaksamista tukevia palveluita pohjautuen omaishoitajien omiin kokemuksiin ja tarpeisiin, sillä omaishoitajat ovat olleen varsin vähän mukana kehittämässä heille suunnattuja palveluita. Palveluiden määrittämistä varten haastateltiin eri vaiheessa olevia omaishoitajia sekä omaishoidon koordinaattoria. Määrittäminen tehtiin työpajassa yhdessä omaishoidon koordinaattorin kanssa. Työpajaan tuotiin teemahaastattelujen pohjalta analysoidut arjen toiminnot ja ne muutettiin vastaamaan palveluita. Omaishoitajuudessa ei puheeksi nouse palvelut vaan arjen toiminta ja siinä esille nousevat haasteet. Tuloksena syntyi kuvaus omaishoitajan arjessa jaksamista tukevista palveluista.

Mikä sitten olisi tärkeää? Keskiöön nousi keskitetty asiakas- ja palveluohjaus, joka ottaisi kokonaisvaltaisen vastuun omaishoitajan elämäntilanteen tunnistamisesta, kartoittamisesta ja tukemisesta, sillä nykyiset palvelut koettiin pirstaleiksi ja omaishoitajan itsensä tuli hakea aktiivisesti näistä tietoa. Tätä hän ei välttämättä jaksa tehdä tai hän ei osaa ajatella, että voisi saada tukea tai apua arkeensa. Tämän vuoksi erityisen tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan, mitä omaishoitaja kertoo arjestaan, sillä työntekijän on tunnistettava toiminnan kautta esille nousevat haasteet ja pystyttävä sen pohjalta määrittelemään tarvittavat palvelut. Omaishoitaja ei itse usein kerro palveluiden tarpeesta.

Keskitetyssä asiakas- ja palveluohjausmallissa omaishoitaja nousisi keskiöön ja hänen palvelutarpeensa kartoitetaan yksilöllisesti. Arviointi olisi moniammatillisen tiimin toteuttama, missä työskentelisi niin ikääntymisen asiantuntijoita kuin kuntoutuksen ja sosiaalialan osaajia. Omaishoitajan tukena toimisi omaishoidon tukitiimi, joka pystyisi reagoimaan nopeasti ja jouhevasti muuttuneisiin tilanteisiin ja tarjoamaan myös omaishoitajan sijaistusta lyhyellä varoitusajalla. Näin omaishoitaja pystyisi pitämään entistä paremmin huolta itsestään ja omasta toimintakyvystään sekä itselleen tärkeistä asioita. Tämä tukisi arjessa jaksamista.

Kotikuntoutustiimin ollessa osa tätä tiimiä pystyttäisiin niin omaishoitajan kuin hoidettavan toimintakyvystä pitämään paremmin huolta oikea-aikaisen ja riittävän intensiivisen kuntoutuksen avulla. Päivätoiminnan tarjoaminen aamu- ja iltavuorossa toisi mahdollisuuksia omaishoitajalle hoitaa omia asioitaan hoidettavan ollessa päivätoiminnassa ja omaishoitajan ei tarvitsisi olla hoidettavasta huolissaan. Tiimi pystyisi organisoimaan monipuolista vertaistukitoimintaa, joka tukisi omaishoitajan jaksamista tarjoamalla voimaannuttavaa vuorovaikutusta, joka on mahdollista sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja elämäntilanteita, joihin voi samaistua. Samoin huolehdittaisiin saumattomasta ja reaaliaikaisesta tiedonkulusta eri yhteistyötahoihin, kuten vammaispalvelut, hoiva- ja asumispalvelut, kotihoito, yksityiset palveluntuottajat ja terveyden- ja sairaanhoito.

Omaishoitajan tukiverkosto olisi näin ollen hänen elämäänsä sopiva ja hänen näköisensä sekä tilanteiden mukaan muuttuva huomioimalla niin kotiympäristön kuin tarvittavat tukipalvelut. Ensimmäiset askeleet tähän suuntaan on jo otettu, kun lokakuussa Treffi. eli sipoolainen ikäihmisten keskitetty asiakas- ja palveluneuvonta aloitti toimintansa. Treffi.:een toiminta tulee olemaan tärkeä osa ikäihmisten asiakas- ja palveluneuvontaa muuttuvassa yhteiskunnassa ja toimintaa tullaan kehittämään aktiivisesti asiakkaiden kanssa. Treffi. on ikäihmisten tiedon ja palveluiden tulevaisuuden kohtaamispaikka.

Sari Häkkinen, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (yamk)

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Omaishoitajan arjessa jaksamista tukevat palvelut osana ikääntyneiden palveluita Sipoossa”

Lasten kuntoutuksen ammattilaiset ovat kokemukseni mukaan keskimääräistä aktiivisempia ja kehittämishaluisempia oman työnsä suhteen. Koska lapsen kuntoutuminen jo itsessään rakentuu oppimiskokemuksista, on lapsen kuntoutuksen ammattilaisenkin suorastaan välttämätöntä uskoa jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen – myös itsensä ja oman ammattitaitonsa kohdalla!

Lapsilähtöisyydestä – kuten asiakaslähtöisyydestä koko kuntoutuksen kentällä, on puhuttu jo pitkään ja kaikkihan me teemme työtämme lapsen parhaaksi. Kuitenkin lapsen osallistuminen oman kuntoutuksensa suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin jää usein aikuisten sanoittamaksi ja varsin etäälle lapselle itselleen merkityksellisistä asioista. Lapsilähtöisyys saattaakin edelleen jäädä asiantuntijakeskeisyyden ja kiireen jalkoihin. Tietoisuuden ja ymmärryksen kasvattamista lapsilähtöisyyden ja lapsen osallistumisen mahdollisuuksista tarvitaankin sekä kuntoutuksen ammattilaisille että lapsille perheineen.

Tarve erityisesti lapsen osallistumista ja toimijuutta, lapsen, perheen ja kuntoutuksen ammattilaisten yhteistoimijuutta sekä lapsen edun arviointia vahvistaville toimintatavoille ja välineille nousi esille LOOK-hankkeessa (Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa, lapsen edun arviointi) toteutetuissa kirjallisuuskatsauksessa ja haastatteluissa. Hanke toteutettiin vuosina 2014-2017 Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun keskusliiton yhteishankkeena, ja sen rahoittajana toimi Kela. Näiden tarpeiden pohjalta hankkeessa yhteiskehitettiin välineitä ja toimintatapoja, jotka nimettiin Lapsen Metkuiksi (merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa). Hankkeen kehittämistoimintaan osallistui yli 400 lasten kuntoutuksen ammattilaista, lasta ja lasten vanhempaa – koossa oli siis melkoinen määrä lasten kuntoutuksen asiantuntemusta!

Hankkeessa tapahtuneeseen uusien toimintatapojen kehittämiseen osallistuneet lasten kuntoutuksen ammattilaiset kuvasivat omissa ajattelu- ja toimintatavoissaan tapahtuneen muutosta sekä lapsilähtöisyyden vahvistumisen että oman asiantuntijuutensa vahvistumisen suhteen. Kehittämistoimintaan osallistumisen tuomat muutokset olivat monipuolisia ja esiin tuli myös kriittisiä mielipiteitä. Erityisen mielenkiintoisena esiin nousi tarve lasten kuntoutuksen perustan; teorian ja viitekehysten, toistuvalle avaamiselle yhteisen ymmärryksen rakentamiseksi. Parhaillaan tapahtumassa olevat muutokset kuntoutuksen rakenteissa ja kehittämistoiminnassa saattoivat näyttäytyä ristiriitaisina tai jopa uhkaavina, mikäli kuntoutuksen paradigman muutos, lapsen oikeudet ja osallistumisen mahdollisuudet olivat jääneet hahmottumatta.

Sama yhteisen ymmärryksen rakentamisen tarve tulee eteen jokaisessa vuorovaikutus- ja verkostoyhteistyötilanteessa. On lähdettävä liikkeelle yhteisen ymmärryksen luomisesta, oli kyseessä sitten kohtaaminen yksittäisen ammattilaisen ja lapsen, ammattilaisen ja päiväkodin, tai moniammatillisen asiantuntijatiimin välillä. Ja mikä olisikaan hedelmällisempi lähtökohta aloittaa tämä yhteisen ymmärryksen rakentaminen, kuin lapsi ja hänelle merkitykselliset asiat – hänen maailmansa. Sieltä kumpuavat merkitys, motivaatio, sitoutuminen ja kuntoutumisen mahdollisuudet.

Annu Huisman, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (yamk)

Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön ’Metkuissa mukana – LOOK-hankkeessa tapahtuneeseen uusien toimintatapojen kehittämiseen osallistumisen tuomat muutokset lasten kuntoutuksen ammattilaisten ajattelu- ja toimintatapoihin’ tuloksiin. Lisätietoja: Lasten Metkuista.