Kenen kielellä kirjoitat?

Sote-alan ammattilaisten, erityisesti lääkärien, sanelu- ja kirjaamiskömmähdykset ovat huumorin ehtymätön lähde. Klassikkojen klassikko lienee: ”Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.” Asiakkaiden hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät asiakirjat muodostavat mielenkiintoisen tekstuaalisen maailman, jossa kohtaavat paitsi eri alojen ammattilaiset keskenään, myös ammattilaiset ja asiakkaat.

Vaikka sosiaalisessa mediassa on kuultu puheenvuoroja ”tekstin kuolemasta” ja kuvaviestinnän nousevasta ylivoimasta, työelämässä erityyppisten kirjoitustöiden merkitys on tosiasiallisesti suuri. Näin on yhä enemmän myös hyvinvointialoilla (Tiililä 2017: 8). Asiakirjojen kirjoittamista ohjaa laaja lainsäädäntö, esimerkiksi hallintolaki (434/2003), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetukset. Uudistunut tietosuojalakikin (2018/1050) asettaa entistä enemmän vaatimuksia kirjoittamiselle.

Hyvinvointialojen asiakirjojen tulee olla ennen kaikkea olla sellaisia, että ne turvaavat asiakkaan hyvän hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteutuksen ja seurannan. Kirjoittamisen ydintavoitteita ovat luonnollisestikin virheettömyys, selkeys ja ymmärrettävyys. Kaksi jälkimmäistä eivät ole synonyymeja, kuten Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililä (2018) on huomauttanut. Tiililän mukaan selkeys on ennen kaikkea kirjoitetun kielen hahmotettavuutta ja visuaalisuutta: loogista jäsentelyä, osuvaa otsikointia ja oikeinkirjoitusta. Ymmärrettävyys puolestaan liittyy mielen toimintaan:

Ymmärrettävä kieli johdattaa lukijan kirjoittajan maailmaan. Se on havainnollista, ja siinä avataan tekstin juonta, syysuhteita ja päättelyketjuja esimerkiksi pienillä selventävillä sanoilla, kuten siksi, jotta, vaikka ja koska. (Tiililä 2018: 34.)

Chatit ja muut kirjoitetut verkkokeskustelut ammattilaisten ja asiakkaiden välillä tekevät nopeasti tuloaan myös sote-aloille, mutta asiakastekstejä tuotetaan ja tulkitaan paljolti asynkronisesti eli eriaikaisesti, joten todellinen, lihaa ja verta oleva kirjoittaja ja lukija eivät niissä kohtaa. Tästä syystä asiakastekstien kirjoittamisen tavoitteena ovatkin tiedon jatkuvuus, eheys ja käytettävyys, kun tietoa siirretään esimerkiksi organisaation sisällä tai organisaatiosta toiseen, ajallisesti ja maantieteellisesti.

Asiakasteksteillä on monenlaisia lukijoita

Omia haasteitaan asiakirjojen kirjoittamiselle asettaa se, että asiakirjat siirtävät tietoa paitsi tietyn alan ammattilaiselta toiselle, myös moniammatillisesti eri ammattikunnan edustajien välillä. Ei ole itsestäänselvyys, että lähialojenkaan ammattilaiset jakavat saman kielen. Anekdoottina muistuu tässä yhteydessä mieleen kommentti, jonka tuttu kirurgi paukautti ilmoille, kun kerroin fysioterapeutin löytäneen selästäni fasettilukon. ”Jos sinulla olisi fasettilukko rangassa, olisit kuollut”, kommentti kuului.

Ammattilaiset eivät tietenkään pääse asiakasteksteihin, miten sattuu, vaan asiakkaan tietojen katselun tulee liittyä hoitosuhteeseen. Asiakkaalla itsellään taas on oikeus aina tarkastaa, mitä tietoja hänestä on viety asiakirjoihin. Valvira kiteyttää nämä tiedonkulkuun ja viestintään liittyvät oikeudet seuraavasti:

Potilaalla on oikeus saada itseään koskevia tietoja. (…) Tiedot on annettava niin, että potilas ymmärtää riittävän hyvin niiden sisällön. (…) Potilaalla on oikeus tarkistaa tiedot, jotka hänestä on kirjattu potilasasiakirjoihin. Jos tiedot ovat potilaan mielestä virheellisiä, hän voi pyytää niiden korjaamista. (…)

Valtakunnallisen Omakanta-verkkopalvelun myötä kaikilla meillä täysi-ikäisillä asiakkailla on pääsy omiin terveystietoihimme vaikkapa suoraan kotikoneelta. Omakanta tuntuu nyt jo liki itsestäänselvyydeltä, vaikka tilanne on melko tuore. Esimerkiksi HUS on tallentanut potilastiedot valtakunnalliseen arkistointipalveluun syksystä 2014 lähtien.

Hakukone on lähellä

”Tiina, 54, katsoi verikoetuloksensa netistä ja järkyttyi”, uutisoi Ilta-Sanomat 5.6.2019. Raflaavaan tyyliin kirjoitettu juttu kuvasi, miten ”Tiina” tutustui verkkopalvelussa itsenäisesti laboratoriotuloksiinsa. Koska hän ei saanut tulosten tulkinnassa apua ammattihenkilöltä, hän ryhtyi googlettelemaan tuloksiinsa liittyvää taustatietoa. Hakukoneen osumat säikäyttivät Tiinan niin, että mielikuvissa uhkasivat jo dialyysi sekä saattohoito. Vasta myöhemmin lääkärin kanssa viestiessä selvisi, etteivät laboratorioarvot oikeasti olleet erityisen huolestuttavia.

Luulen, että moni ainakin meistä maallikkoasiakkaista voi samastua jutun Tiinaan. Kyse voi olla laboratoriotuloksista tai latinankielisestä, vieraalta kolkolta kalskahtavasta ilmauksesta, johon törmäämme terveystiedoissamme. Netin hakukone on silloin parin sormennäpäyksen päässä, ja ”asiakas ajattelee aina pahinta”, kuten eräs sote-alan ammattilainen kuulteni totesi. Vaikka meillä maallikkoasiakkailla ehkä olisi valveutuneisuutta, terveystietoa ja näppärät sormet, suhteellisuudentajua ja ymmärrystä kokonaisuuksista meillä ei välttämättä ole.

Tiinan tarinassa ammattijärjestön edustaja kommentoikin, että esimerkiksi Omakannassa terveydenhuollon ammattilaisten on mahdollista tuoda tiedot asiakkaan näkyville sellaisessa aikataulussa, että he voivat ensin tulkita vastaukset asiakkaille eivätkä nämä jää niiden kanssa yksin.

Tulkinta-apu voi olla tarpeen

Vaikka vuorovaikutukseksi mielletään helposti lähinnä kasvokkaiset kohtaamiset, kirjoitettu tekstikin on vuorovaikutusta. Tekstin kielelliset ja muut valinnat konstruoivat tekstiin eräänlaisen kirjoittajan ja lukijan läsnäolon sekä kirjoittajan ja lukijan välisen vuorovaikutusalueen, joka on joko laaja tai suppeampi. (Ks. Virtanen ym. 2019.) Voi ajatella, että jokaisessa tekstissä tuo alue on täynnä odotuksia siitä, millaisia osapuolet ovat ja mitä he tekstiltä odottavat saavansa. Jos odotukset ovat kovin erilaiset, eihän siitä mitään tule.

On aivan varmasti iso haaste laatia asiakastekstejä, jotka yksiselitteisesti, vaivattomasti ja samalla kertaa täyttäisivät viestintätarkoituksensa sekä erilaisten ammattilaisten välillä, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Jos totta puhutaan, tekee mieli suorastaan kysyä, onko se edes mahdollista. Voiko sama teksti todella olisi ammatillisen täsmällinen ja informatiivinen ja toisaalta kristallinkirkas asiakkaalle, joka ei tunne esimerkiksi ammattiterminologiaa tai organisaatioon tiedostetusti ja tiedostamatta vakiintuneita kirjaamisen tapoja?

Minulla ei ole tähän vastausta, mutta tätä jokaisen asiakastekstejä kirjoittavan ammattilaisen on varmastikin pohdittava omassa työssään.

Kirjoittaja:
Marianne Roivas, FT, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Tiililä, Ulla 2018. Sosiaali- ja hoitotyössä kieli on ylhäältä annettua. Pirta 57 (3). 34–35. Saatavana osoitteessa: http://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/wpcontent/uploads/2018/11/Pirta_3_2018_LowRes.pdf. Luettu 11.6.2019.

Tiililä, Ulla 2017. Johdatus sosiaali- ja hoitoalojen tekstimaailmaan ja niiden tutkimukseen. Teoksessa Tiililä, Ulla & Karvinen, Kati (toim.): Elämän ja kuoleman tekstit. Kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. 6–18. Saatavana osoitteessa: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk50/Elaman_ja_kuoleman_tekstit.pdf. Luettu 3.6.2019.

Virtanen, Mikko T. & Rahtu, Toini & Shore, Susanna 2019. Kirjoitetun vuorovaikutuksen moninaisuus ja erityisyys. Teoksessa Rahtu, Toini & Shore, Susanna & Virtanen, Mikko T. (toim.): Kirjoitettu vuorovaikutus. Tietolipas 260. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 9–38.