Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta.
Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35).
Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa.
Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat.
Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa.
Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa.
Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15).
Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.)
kuva: Pixabay
Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa
Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa.
Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.)
Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset
Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).
Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön
Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä.
Kirjoittaja
Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma
Lähteet
Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17.
Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.
Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305.
Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Marianne Roivas (päätoimittaja),
Auli Räsänen, 
Ei kommentteja