Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen kuntoutumisen tavoitteen asettamisen lähtökohtana motivoi ja sitouttaa lasta tavoitteen saavuttamisessa. Merkityksellisen toiminnan tunnistamiseen ja lapsen osallistumisen mahdollistamiseen tarvitaan perheiden ja ammattilaisten vuorovaikutteista oppimista, yhteisiä välineitä ja toimintatapoja yhdessä kehkeytyvän prosessin rakentamiseksi.
Oppimista ja oikeuksia – lähtökohdat osallistumiselle
Kuntoutusosaamisen muutos uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä pakottaa meidät ammattilaiset tarkastelemaan ammatillisia ajatusmallejamme ja työskentelytapojamme entistä tarkemmin yhdessä. Jotta voisimme toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, vaaditaan siinä oman asiantuntemuksemme kehittämisen lisäksi oppimista myös työyhteisöltä ja asiakkaalta itseltään (Ahonen ym. 2015: 15; Franklin & Sloper 2009; Cavet & Sloper 2004; Olli ym. 2012). Lapset kuntoutuksen asiakkaina edellyttävät ammattilaisilta erityisosaamista, lapsen maailmaan sukeltamista yhteistyön ja osallistumisen mahdollistamiseksi. Lapsen oikeus osallistua liittyy perus- ja ihmisoikeussääntelyyn, ja se on suojattu erittäin vahvasti lainsäädännöllä kaikissa häntä koskevissa asioissa (Unicef n.d).
Tulla nähdyksi ja kuulluksi – vuorovaikutustekijät osallistumisen tukena
Lasten osallistumisen vahvistumisessa tarvitaan vuoropuhelua ammattilaisten, lapsen ja hänen perheensä välillä. Tämä vaatii ammattilaisilta herkkyyttä ja monipuolista osaamista, mutta ennen kaikkea asenteiden tarkistamista. (Vänskä ym. 2016; Seppälä & Veijola 2012: 121–123; Manninen 2015: 14.) Erityisesti pienen tai vaikeasti vammaisen lapsen ääni on kuulunut yhteiskunnassamme heikosti, johtuen osittain osallistumista mahdollistavien välineiden puutteista sekä siitä, että lapsen näkemykselle on annettu vähäistä painoarvoa (Melamies & Pärnä & Heino & Miller 2012: 105). Hyvätkään rakenteet lasten osallistumisen mahdollistamiseksi eivät kuitenkaan yksinään takaa sitä, että lapsi kokee osallisuuden toteutumista.
Erityisen suuri painoarvo voidaan antaa lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten asenteille ja vuorovaikutustaidoille, sillä osallisuus merkitsee valmiutta kohdata lapsi vuorovaikutustilanteessa. Lapsen osallistuminen ei ole yksiulotteinen ilmiö, vaan se voidaan nähdä lapsi- ja tilannekohtaisesti muuntuvana prosessina, jota aikuiset voivat omalla toiminnallaan tukea ja edistää. (Pollari & Hoikkala 2016.)
Hyväksyvällä tavalla nähdyksi ja kuulluksi tuleminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja -luottamusta, ja samalla lapsi oppii tunnistamaan omaa erityisyyttään turvallisessa ympäristössä (Kauppila ym. 2016: 113). Se, miten yksilöinä tulemme elämämme varrella nähdyksi, on syvästi merkityksellistä. Tämä kokemus määrittelee vielä aikuisuudessakin sitä, miten ihminen kokee kuuluvansa toisten joukkoon – kokeeko hän ulkopuolisuutta ja erilaisuutta suhteessa toisiin vai kelpaavansa omana itsenään. (Siltala, 2003: 17–18; Broberg & Almqvist & Tjus 2005: 113–114.)
Useammissa asiakkaan ja ammattilaisen väliseen vuorovaikutukseen liittyvissä tutkimuksissa korostetaan asiakkaan osallistumista ja osallisuutta itseä koskevassa päätöksenteossa, kuntoutumisprosessin suunnittelussa ja toteutuksessa (Autti-Rämö & Salminen 2016; Rajavaara 2008: 43‒47; Saikku & Karjalainen 2007: 15‒26; Clapton & Kendall 2002; Cardol ym. 2002; Perttinä 2001). Myös Nina Rantalan (2018) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa ilmeni lapsen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen merkityksellisyys lapsen, hänen perheensä sekä ammattilaisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Kohtaamisen tärkeys korostui lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta. (Rantala 2018.)
Osallistumista lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta
Kun tarkastellaan lapsen kuntoutumisen suunnittelussa huomioitavia asioita ja kuntoutumisen ydintä, keskeistä on lapsen omien tavoitteiden mukainen oppiminen ja osallistuminen hänelle merkityksellisiin arjen toimintoihin (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi, 2016: 111). Merkityksellisen toiminnan tunnistaminen osana yksilön toimintakyvyn edistämistä omassa ympäristössään ja osana kuntoutumistavoitteiden asettelua tulisi näyttäytyä kuntoutuksen ammattilaiselle yhteisenä kiintopisteenä asiakkaan osallistumisen edistämisessä. Lapsen osallistumista voidaan vahvistaa hyväksyvän vuorovaikutuksen lisäksi mahdollistamalla hänelle välineitä osallistumisen tueksi (Kauppila ym. 2016: 113).
Merkityksellisintä on lopulta se, miten asiat konkretisoituvat lapselle ja perheen arkea hyödyttäviksi ja miten me voimme kuntoutuksen ammattilaisina toimia yhdessä lasten ja perheiden kanssa ja heidän hyväkseen omasta ammattialastamme käsin, toimintakykyisyyttä edistäen.
Välineitä lapsen osallistumiseen
Nina Rantalan (2018) ylemmän ammattikorkeakoulun tutkimuksellisessa kehittämistyössä tarkasteltiin lähemmin lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen ja hänen perheensä osallistumista edistävänä tekijänä. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen linkittyi kehittämistyössä LOOK-hankkeessa kehitettyyn Metku-kirjaan, joka valmistui vuosien 2014–2017 aikana edistämään lapsen osallistumista omassa kuntoutusprosessissa. Metku-kirja on asiakaslähtöinen ja ennakoiva työväline lapsen kuntoutumisen suunnittelussa, jossa tarkoituksena on kuvata lapselle itselleen tärkeitä asioita, osallistumista ja toimintaa lapsen arjesta (Sipari & Vänskä & Pollari, 2017a).
Lapselle merkityksellisen toiminnan kuvaus auttaa lapsen ja perhekulttuurin yksilöllisyyden huomioimisessa ja erityisyyden tunnistamisessa sekä suuntaa ammattilaisten huomion voimavaralähtöiseen ja neuvottelevaan, ratkaisuja etsivään yhteistoimijuuteen. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017b.)
Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen Metku-kirjan kautta on yksi menetelmä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisprosessissa. Rantalan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimintatavan käyttökokeilusta syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenneurologian poliklinikalle suunnattu kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan ydintekijöistä. Samalla se vastasi yksilön perustarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi, sillä Metku-kirjan kautta lapsella oli mahdollisuus avata ja jakaa omaa sisäistä kokemusmaailmaansa ja tulla sitä kautta ymmärretyksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syntyi kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen ydintekijöistä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. (Rantala 2018.)
Yksi kehittämistyön tuomista oivalluksista oli se, että lapsen tuleminen nähdyksi ja kuulluksi merkityksellisen toimintansa kautta arvokkaana omana itsenään avasi väyliä lasta ja hänen perhettään aidosti osallistavaan keskusteluun yhdessä ammattilaisten kanssa. (Rantala 2018.)
Yhdessä kehkeytyvä prosessi
Perheen ja ammattilaisten välinen vuorovaikutus toteutuu parhaimmillaan oppimisprosessina, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja ja mahdollistetaan lapsen osallistumista kuntoutumiseen. Esimerkiksi kuntoutussuunnitelmiin yhdessä määritellyn lapsen oman tavoitteen tulisi perustua lapsen itselleen merkitykselliseen toimintaan ja ilmaisun olla mahdollisimman lähellä lapsen omaa sanoitusta, kuten ”pyöräily kaverille”. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.)
Tällaisen yhdessä kehkeytyvän oppimisprosessin arvioinnissa ei riitä perinteinen kuntoutuksen tavoitteen saavuttamisen arviointi tai tulosmittarit. Kuntoutuksen tulosellisuudessa tulisi arvioida koko prosessia. Tulevaisuudessa tarvitaan erityisesti kehittävää ja ennakoivaa arviointia. Osallistumisen ekologinen arviointi on uusi menetelmä, jossa arvioidaan toimintaedellytyksiä ja -mahdollisuuksia sekä kuvataan, mitä muutosta tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi lapsen, perheen ja ympäristön näkökulmista. Näiden toteutumiseksi laaditaan toimintasuunnitelma, jossa on tehty selkeä vastuunjako. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.)
Lapsen ja perheen osallistuminen kuntoutumisprosessiin mahdollistuu toimintatavoin ja välinein, joiden avulla sekä perhe että ammattilaiset voivat ennakoida osallistumistaan yhteistoiminnalliseen oppimisprosessiin ja valmistautua erilaisiin tilanteisiin omaa tahtiaan. Erinomaisia käytäntöjä lapsiperheiden arkeen syntyy, kun lapsi, vanhemmat ja ammattilaiset yhdessä rakentavat uutta tietoa ja kehittävät uusia tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä.
Kirjoittajat:
- Nina Rantala, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Rantala työskentelee lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa.
- Salla Sipari, FT, yliopettaja, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Ahonen, Heli & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Kekäläinen, Kaija 2015. Osaamisen johtaminen kartalle – väline kuntoutusosaamisen yhteiseen suunnitteluun. Saatavana osoitteessa: <https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/08/Osaamisen-johtaminen-kartalle-25.11.2015.pdf>.
Autti-Rämö, I. & Salminen, A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim.
Broberg, A. & Almqvist, K. & Tjus, T. 2005. Kliininen lapsipsykologia. Helsinki: Edita Prima Oy.
Cardol, M. & De Jong, B. A. & Ward, C. D. 2002. On Autonomy and Participation in Rehabilitation. Disability and Rehabilitation 2002; 24 (18), 970–974
Cavet, J. & Sloper, P. 2004. Participation of disabled children in individual decisions about their lives and in public decisions about service development. Children & society 2004: 18, 278–290.
Clapton, J. & Kendall, E. 2002. Autonomy and Participation in Rehabilitation: Time for a New Paradigm? Disability and Rehabilitation 2002: 24 (18), 987–991.
Franklin, A. & Sloper, P. 2009. Supporting the participation of disabled children and young people in decision-making. Children & Society 2009: 23 (1), 3–15.
Kauppila, J. & Sipari S. & Suhonen-Polvi H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 110-121.
Manninen, Sari 2015. Erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden haasteet koulussa – kasvattajien käsityksiä. Saatavana osoitteesta: <https://bulletin.nmi.fi/wp-content/uploads/2015/02/Manninen.pdf>.
Melamies, N. & Pärnä, K. & Heino, L. & Miller H. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) 2012. Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes.
Olli, Johanna & Vehkakoski, Tanja & Salanterä, Sanna 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Literature review. Disability & Society 2012: 27 (6), 793–807.
Perttinä, Pirkko. 2001. Kuka minusta puhuu? Asiakkaan osallistuminen ja asema kuntoutussuunnittelussa. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: <https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/8230>.
Pollari, Kirsi & Hoikkala, Susanna 2016. Lastensuojelun Keskusliitto. Osallisuuden elementit – ammattilaisten taito luo pohjaa lapsen osallistumiselle. Saatavana osoitteessa: <http://lskl.e-julkaisu.com/vammaisen-lapsen-nakemysten-selvittaminen//>.
Rajavaara, Marketta. Unohdettu ihminen? Asiakaslähtöisyys kuntoutuksen kehittämisessä. Kuntoutus 2008: (2), 43–46.
Rantala, N. 2018. Lapselle merkityksellinen toiminta osallistumista edistävänä tekijänä lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. Saatavana osoitteessa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018120319620.
Saikku, P. & Karjalainen, V. 2007. Kohtaamisen muuttuva haaste. Pitkittäistarkastelu kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä. Vertaisarvioidut artikkelit. Kuntoutussäätiö. Kuntoutus (2), 15–26.
Seppälä, Eeva & Veijola, Arja (toim.) 2012. Lapsen ja nuoren kuntoutuksen kehittäminen. Helsinki: Astekirjat Oy.
Siltala, P. 2003. Varhainen vuorovaikutus kokemuksen ja tutkimuksen valossa. Teoksessa Niemelä, P. & Siltala, P. & Tamminen, T. (toim.). Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY.
Sipari, S. & Vänskä, N. &, Pollari K. 2017a. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa – Lapsen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Saatavana osoitteessa: http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/
Sipari, S. & Vänskä, N. & Pollari, K. 2017b. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 2017: 5. Verkkodokumentti. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550>.
Sipari, Salla & Vänskä, Nea yhteistoiminnassa Chiarello, Lisa & Palisano, Robert 2017c. Osallistumisen ekologinen arviointi. Käsikirja. Yhteinen arviointi ja suunnittelu lapsen osallistumiseksi merkitykselliseen toimintaan. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/140228
Unicef n.d. YK:n yleissopimus lasten oikeuksista 1 osa, 12 artikla. Saatavana osoitteessa: <https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/>.
Vänskä, N.& Pollari, K. & Sipari, S. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kirjallisuudessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELA. Työpapereita 2016: 94. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/161355/Tyopapereita94.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Vänskä, N. & Sipari, S. & Pollari, K. & Huisman A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kuntoutuksen kehittäminen, Kela. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/240069
Kuvat: https://pixabay.com/
Marianne Roivas (päätoimittaja),
Elisa Mattila,
Auli Räsänen, 
Nea Vänskä,
Ei kommentteja