Sanotaan, että kevät on uudistamisen aikaa. Tänä keväänä muutosten liikkeelle laittaminen täällä Rehablogissa on hyvin konkreettista. Nyt maaliskuun alusta Rehablogissa on aloittanut toimintansa uusi toimituskunta, jonka työn tarkoituksena on vahvistaa blogia yhtenä kuntoutuksen alan mielenkiintoisten ja laadukkaiden julkaisujen foorumina. Toimituskunnan jäsenistö koostuu Metropolia AMK:n toimijoista, joilla on osaamista sekä alaan liittyvästä sisällöstä, viestinnästä että tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.

Toivotamme kaikki kuntoutuksen uudistujat ja uudistajat tervetulleiksi mukaan kirjoittamaan, pohtimaan ja ihmettelemään yhdessä kanssamme. Täältä voit kurkata kirjoitusohjeet. Ota yhteyttä toimituskuntaan, kun mielessäsi on aihe, josta haluaisit kirjoittaa ja herättää keskustelua.

Uudistuminen ja uudistaminen ovat keskeisiä ajankohtaisia teemoja myös muuttuvalla kuntoutuksen kentällä. Työhyvinvoinnin tulevaisuus ja uudistusmistarpeet ovat aiheena tulevana torstaina 8.3.2018 seminaarissa, jossa hyvinvointia tarkastellaan tulevaisuuden työssä ja uudistuvassa sote-maailmassa.

Sote-alan muutoksissa tunnistamme haasteita, mutta myös avautuvia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien jalostuminen hyviksi toimintatavoiksi vaatii  kuntoutuksen toimijoilta innostumista, rohkeutta ja päättäväisyyttä mutta myös yhteistoimintaa, jossa mukana kehittäjäkumppaneina toimivat asiantuntijoiden lisäksi myös kuntoutujat ja heidän läheisensä. Kuntoutujien mukaan ottaminen yhteiseen kehittämiseen on keskeistä, kun kehittämisen päämääränä on vahvistaa kuntoutujan työ- ja toimintakykyä arjessa, hänelle merkityksellisessä toiminnassa.

Yhteinen uudistaminen on parhaimmillaan innostavaa. Se tempaa mukaansa ja tuottaa merkityksellisiä kokemuksia, hyötyä ja iloa kaikille osapuolille.

Tervetuloa mukaan uudistamaan ja uudistumaan!

Rehablogin toimituskunta

Kuntoutuksen toteutuessa koulussa, niveltyvät kasvatuksen ja kuntoutuksen – opettajien ja terapeuttien – näkemykset toisiinsa. Millä tavalla opettajan ja terapeutin yhteistyö saadaan kantamaan hedelmää, niin että lapsi hyötyy siitä? Tähän kysymykseen lähdin etsimään vastausta tieteen maailmasta. Australian Occupational Therapy Journal-lehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimus ”Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice” selvittää opettajien ja toimintaterapeuttien kokemuksia koulussa toteutettavasta toimintaterapiasta sekä yhteistyöstä.

Tutkimuksesta käy ilmi, että toimintaterapeuttien olisi tarpeellista viettää enemmän aikaa koulussa, jotta he ymmärtäisivät paremmin luokan rutiineja sekä opettajan roolia. Lisäksi toimintaterapeuttien pitäisi selittää omaa rooliaan enemmän. Tutkimustulosten mukaan toimintaterapeuttien olisi hyvä pyrkiä pois asiantuntijan roolista kohti tasavertaista kumppanuutta opettajan kanssa – yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Eräs tutkimukseen osallistunut toimintaterapeutti kommentoi näin:

”… ja en yritäkään mennä luokkaan ”supersankarina”, joka korjaa kaiken, sillä se ei onnistu.”

Tutkimuksesta nousi esiin myös tarve sille, että toimintaterapeutit huolehtivat läpi koko toimintaterapiaprosessin siitä, että kaikki osapuolet saavat informaatiota siihen liittyen. Hyödylliseksi koettiin se että, kaikki osapuolet olivat mukana terapiaprosessissa. Tällöin ymmärryksen toisen työtä kohtaan koettiin lisääntyvän.

Artikkeliin perehdyttyäni seuraava kysymys on, miten soveltaa tutkimuksesta saatua tietoa käytännön työelämässä? Tutoriksen yhteisöllisen toimintatavan kautta kuntoutuksen toteuttaminen kouluympäristössä tuntuu lähtökohtaisesti luontevalta ja opettajan ottaminen mukaan kuntoutusprosessiin jo tavoitteita asetettaessa kuuluu luonnollisena osana terapiaan. Myös supersankarin roolin voi jatkossakin unohtaa ja lähteä opettajan kanssa yhteistyössä etsimään lapsen koulunkäyntiä tukevia keinoja. Tämähän on sekä kasvatuksen että kuntoutuksen näkökulmasta yhteinen intressi, lapsen arjen, eli tässä tapauksessa koulunkäynnin tukeminen.

Elina Soinio, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Kirjoittaja suorittaa kuntoutuksen tutkinto-ohjelmaa (YAMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja työskentelee toimintaterapeuttina Uudenmaan Erikoiskuntoutuksessa, joka on osa Tutoris-konsernia.

Lähde: Rens Lezhan – Joosten Annette: Investigating the experiences in a school-based occupational therapy program to inform community-based paediatric occupational therapy practice. (Australian Occupational Therapy Journal. Jun2014, Vol. 61 Issue 3, p148-158. 11p.)

Kuva: Papunet

Lastenpsykiatrinen jalkautuva työ suuntaa katseen psyykkisesti oireilevan lapsen kasvu- ja toimintaympäristöihin. Tarkoituksena on tukea kriisiytyneessä tilanteessa elävää perhettä kohti muutosprosessia, jonka tavoitteena on lapsen kasvun ja kehityksen turvaaminen. Hoitoprosessin lähtökohtana on hahmottaa, millainen on perheen ymmärrys tilanteestaan ja muutoksen tarpeestaan. On selvitettävä, onko perheellä halua ja kykyä muutokseen.

Muutos perheessä ei koskaan koske vain yksittäistä perheenjäsentä. Perhe on systeemi, jossa muutos yhdessä osiossa vaatii muitakin osioita muuttumaan. Näin ollen muutosta ei nähdä vain hyvänä asiana, vaan usein se on kivuliasta luopumista sellaisesta, mihin on tottunut ja mille perustalle on elämänsä rakentanut – vaikka perusta ei olisikaan kestävä ja toisi enemmän tuskaa kuin tyydytystä. Muutoksen vaatimus voi tuntua epäreilulta, pelottavalta, mahdottomaltakin. Helpompi ratkaisu olisi kääntää selkänsä muutokselle ja jatkaa samoin kuin ennenkin.

Jalkautuvan työryhmän työntekijöiden tehtävänä on ohjata perhettä tunnistamaan ne kohdat, joissa muutos on välttämätöntä. Työntekijät auttavat sanoittamaan ja tekemään näkyväksi perheen haasteita ja etenkin mahdollisuuksia – sitä, minkä varaan voidaan lähteä rakentamaan muutosta. Työssä näyttäytyy haastavana keskustelu mielensisäisistä ilmiöistä. On löydettävä oikeat käsitteet, konkreettisuutta lisäävät ilmaisut, joilla voidaan kuvailla jotain sellaista, jolla on suuri rooli vuorovaikutussuhteissa, mutta jonka läsnäoloa ihminen ei ehkä itse tiedosta. On välttämätöntä löytää yhteinen ymmärrys siitä, mistä puhutaan, minkä äärellä ollaan.

Psyykkisten ilmiöiden parissa työskentely voi olla perheille vierasta. Elämässä ei ehkä ole aiemmin tullut vastaan hetkiä, joissa on pysähdyttävä vaikeiden tunteiden ja asioiden läsnäololle. Oman perheen vaikeuksien avaaminen työntekijöille vaatii luottamusta; on kyettävä asettumaan tilanteen nostattamien tunteiden keskelle. Suru, häpeä, raivo työntyvät esiin ja vievät pois toimintakykyisyyttä ja tunnetta elämänhallinnasta. Työntekijöiden on oltava valmiina auttamaan perhettä kohtaamaan nämä tunteet ja tukea heitä eteenpäin tilanteessa, jossa on vaikea nähdä toivoa. Muutos ei tapahdu nopeasti, vaan se etenee ikään kuin kaksi askelta eteen- ja yhden taaksepäin.

Jotta muutosta voi tapahtua, on sen saatava aikaa ja tilaa. Sen on voitava toteutua omassa tahdissaan, sitä ei voi pakottaa. Perheessä tapahtuva muutos voi näyttäytyä pieninä häivähdyksinä kannattelevammista ihmissuhteista, toimivammasta arjesta. Suurin muutos on kuitenkin se, mikä tapahtuu ihmisten mielissä – lapsen, vanhemman, työntekijänkin. Tärkeintä on voida nähdä muutoksen mahdollisuus siellä, missä sitä ei ehkä vielä ole nähtävissä.

Riika Östberg, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma

Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön ”Moniammatillinen lastenpsykiatrinen jalkautuva työ perhekeskeisen muutosprosessin tukemisessa” tuloksiin. Kehittämistyön raportissa kuvataan HUS Porvoon sairaalan lastenpsykiatrian poliklinikan jalkautuvan työryhmän hoitoprosessia.