Tarve konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkasteluun nousi Hyvissä handuissa himassa -hankkeen aikana. Hankkeessa toteutettiin monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi auttoi asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa todettiin, että käsittelyyn oli usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi.

Työelämä on murroksessa ja toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia. (Järventaus & Kekäläinen 2018: 27, 32.) Työelämän muutos edellyttää myös sosiaali- ja terveysalan toimijoilta kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin.

Metropolian HyMy-kylä on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Virolainen, Heikkinen, Siklander ja Laitinen-Väänänen (2019) esittelevät artikkelissaan “Mitä ovat oppimisen ekosysteemit?” Rissasen vuonna 2018 kehittelemää ekosysteemiajattelua. Tämän ajattelun mukaisesti HyMy-kylä voidaan kiteytettynä nähdä innovaatioekosysteeminä.

Innovaatioekosysteemissä kehitetään sosiaali- ja terveysalan osaamista ja uusia toimintamalleja yhteistyössä monien toimijoiden (esim. opiskelijat, opettajat, asiakkaat, kolmas sektori, yritykset, muut oppilaitokset) kanssa. Ekosysteemi-käsite nitoo yhteen oppimisen moninaiset toimijat ja ulottuvuudet. Se tuo esille myös koulutuksen ajan muutoksen. Ekosysteemissä tuetaan oppijoiden aktiivista toimijuutta, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja reflektiota.  Painopiste on erityisesti siinä, miten eri toimijoiden vuorovaikutus ja yhteistoiminta voi auttaa luomaan jotain uutta. (Virolainen & Heikkinen & Siklander & Laitinen-Väänänen 2019: 12–14, 17.) HyMy-kylän innovaatioekosysteemi on oppimisympäristö, jossa myös opiskelijat ovat aktiivisia kehittäjäkumppaneita.

Monialaisella tiimillä tarve konsultatiiviselle toimintatavalle

Konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkastelun tarve kirkastui ERS-rahoitteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen toimesta toteutetun monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvan tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun yhteydessä. Monialaiseen tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun luonnolliseksi toteuttamispaikaksi valikoitui Metropolian Hymy-kylä, jossa työelämäharjoittelua suorittavat useat eri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat.

Monialainen tiimiharjoittelu tuotti kotihoidon asiakkaille lisäpalvelua kotihoidon tavallisen palvelun rinnalle. Tiimiharjoittelu toteutui mm. geronomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitkänä työelämäharjoitteluna. Tiimiharjoittelun edetessä huomattiin, että asiakkailla on tarpeita tai haasteita myös sellaisten ammattiryhmien erityisosaamisalueilla, joiden opetussuunnitelmiin kyseinen harjoittelujakso ei ole sopiva. Tästä johtuen päädyttiin ratkomaan asiakkaiden tarpeita tiimiharjoittelun yhteydessä myös optometrian tai jalkaterapian opiskelijoiden toteuttamilla konsultatiivisilla työpajatapaamisilla. (Valtonen 2019.)

Konsultaatiosta konsultatiiviseen toimintatapaan

Konsultaatio-termi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo n. 1500-luvulla. Nykyisin konsultaatio-termiä käytetään laajasti useissa erilaisissa yhteyksissä mm. IT-alalla, kaupallisella alalla ja lääketieteessä. Konsultointi on ikivanha taito, sitä käyttivät jo muinaisen Rooman senaattorit. Sana pohjautuu latinan kieleen, jossa verbi consultare tarkoittaa neuvojen kyselemistä, tiedustelemista sekä neuvottelemista (Aronson 2006: 737; The Cambridge English Dictionary 2020.)

Yleisimmin konsultaatio-termiä käytetään terveydenhuollossa ammattilaisten välisistä asiantuntijakeskusteluista ja -avusta. Konsultaation lähtökohtana on löytää ratkaisuja ongelmiin hyödyntäen ammattihenkilöiden erityisosaamista. Näin ollen konsultaatio ja konsultointi ovat olennainen osa asiakkaiden laadukasta kuntoutusta. Hyvin toimiva konsultaatio on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta. (Louhimo 2019: 487–488.)

Konsultaatiota voi tapahtua kokeneempien tai muiden oman alan ammattiryhmien osaajien tai kokonaan toisen ammattialan edustajien välillä. Konsultaatio-termillä on kuitenkin käyttöyhteydestä riippuen toisenlainenkin, uudempi merkitys. Konsultaatio merkitsee tällöin neuvon antamista: esim. IT-konsultti konsultoidessaan asiakasta opastaa ja antaa neuvoja asiakkaalle. Konsultti-nimikettä käytetään liike-elämässä yleisesti organisaation ulkopuolisesta neuvovasta asiantuntijasta, joka voi olla vaikkapa liikkeenjohdon konsultti, veroasioiden konsultti tms.

Konsultatiivisessa työskentelyssä aktiivisen ongelmanratkaisun ja toiminnan avulla lopputuloksena voi olla yllättävä, luova ja harmoninen ratkaisuparvi. (Kuva: Anna Sarkama-Antila, Graafinen suunnittelu Peippo Oy.)

Konsultatiivinen toimintatapa – kun vanha tapa ei enää riitä

Konsultatiivisella toimintatavalla tarkoitetaan moniammatillisesti lähestyvää, tutkivaa ja asiakaslähtöisesti ohjautuvaa vuorovaikutteista suhtautumista asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Keskeistä on keskustelun perustuminen tasavertaiseen ja herkkään dialogiin.

Konsultatiivisen toimintatavan filosofiaa kehittäneet LaGrossa ja Saxe (1998) kuvaavat onnistunutta konsultatiivista prosessia parhaimmillaan kaksisuuntaisena jatkuvana oppimisympäristönä, joka luo kumppanuutta. Lähestymistapa tarjoaa rakenteen aidolle yhteistyön prosessille, joka myös johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Arvostetut ja luotetut yhteistyökumppanit auttavat ratkaisemaan tärkeitä kysymyksiä ja edistämään oppimista.

Konsultatiivisen toimintatavan käytöstä on hyötyä kaikille toimijoille. Asiakkaalle hyöty on ilmeinen. Asiakkaan tarpeisiin, haasteisiin ja toiveisiin ratkaisun etsiminen poikkeaa suuresti perinteisestä mallista. Danesh & Danest (2002) kuvaavat näiden ratkaisumallien eroja siilo(suppilo)mallien avulla. Perinteisessä mallissa siilon/suppilon suureen ylöspäin olevaan suuaukkoon syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Siilo tislaa ja tiivistää ratkaisuehdotuksia ja lopputuloksena siilon alapäästä tuotetaan näiden ehdotusten yhdistelmä: yksi ratkaisu, jota käytetään. Konsultatiivisessa työskentelyssä siilo toimii toisinpäin: pienestä yläosan aukosta syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Aktiivisen toiminnan avulla siilo leviääkin alaspäin, kehille muodostuvat yhdessä työstetyt, monipuoliset, innovatiivisetkin ehdotukset luovat pohjaa aina vaan laajenevalle yksimielisyydelle ja lopputuloksena voi olla ratkaisuparvi. Ratkaisujen joukko voi sisältää myös hyvinkin yllättäviä, luovia ja harmonisia vaihtoehtoja. Konsultatiivinen työskentely on siis aktiivista ongelmanratkaisua, jossa tilaisuutta, esim. konsultatiivista työpajaa, mentoroivan henkilön toiminnalla on suuri rooli. (Danesh & Danesh 2002: 17–33.)

Konsultatiivinen toimintatapa haastaa asiakasta kehittymään, asiakas on moniasiantuntijatiimin aktiivinen toimija, eikä passiivinen kuuntelija. Hän sitoutuu paremmin kehittämään omaa toimintaansa tarpeidensa selvittelyssä sekä ongelmien ratkaisuissa. Monen eri ammattilaisen toiminta tiimissä auttaa myös löytämään erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita ei välttämättä muuten tulisi esille tai joihin asiakas ei hakisi erikseen eri asiantuntijoilta apua. (Deys & Dowling & Golding 1989.)

Konsultatiivinen toimintatapa kehittää tiimin yhteistyötä ja osaamista jatkuvan oppimisen kautta. Nämä puolestaan tuottavat palvelujen kehittymistä ja laadun nousua, myös asiakkaiden kokema tyytyväisyys kasvaa. Moniammatillisen tiimin jäsen kehittyy näkemään itsensä muutosagenttina ja nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Kokemus lisää itseluottamusta omaan ja tiimin toimintaan. Tiimin jäsen oppii käyttämään aktiivisia kuuntelustrategioita, osaa arvioida toisten tarpeita ja pystyy vastaamaan. (Kennedy 2015: 157–158; Dinnebeil & Pretti-Frontczak & McInerney 2009: 434–445.)

Mitä opiskelija hyötyy?

Konsultatiivisesta toimintatavasta on opiskelijoille monenlaista hyötyä. Oppiminen innovaatioekosysteemissä on yhteisöllistä, yhteistoiminnallista yhdessä luomista. (Virolainen ym. 2019: 17.) Konsultatiivinen toimintatapa vastaa hyvin nykyaikaisten työelämätaitojen kehittymisen tarpeeseen: mm. verkostoissa toimimiseen ja tiimityöskentelyosaamiseen. Verkostot merkitsevät myös laajempaa ammatillista ajattelua, rajanylityksiä, jossa moniammatillinen tiimi muodostuu toisiaan täydentävistä osista. Konsultatiivinen toimintatapa myös vahvistaa opiskelijan omaa ammattiosaamista osana moniammatillista työelämätiimiä. Opiskelija oppii tiedostamaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja sen rajoja osana asiakkaan tarpeiden ja ongelmien ratkaisua. Osaaminen lisääntyy opiskelijan huomatessa, että hänen aikaisemmat tietonsa ja uusi informaatio eivät ole tasapainossa keskenään. Opiskelu on aktiivista toimintaa, myös vastuu omasta oppimisesta kasvaa.

Konsultatiivinen toimintatapa pyrkii kehittämään opiskelijan abstraktia ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tulkintataitoja, synteesin tekemistä sekä erilaisten ideoiden ja ratkaisujen vertailua. Opiskelijoiden korkeamman tason kognitiiviset taidot kehittyvät. Opiskelija osaa perustella ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuustaidot ja opiskelijan kyvyt toimia itsenäisesti kehittyvät. (Roush & Smith 1997: 199–213.; Deys ym. 1989: 342–344. )

Joustava yhteistyö korostuu tulevaisuudessa

Tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan kykyä ja osaamista toimia nopeasti, erilaisissa konteksteissa ja vaihtuvissa tilanteissa. Joustava yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä työn tekemisen muodot muuttuvat totutusta. Lisäksi innovaatio-osaaminen on muuntumassa tulevaisuuden perustaidoksi.

Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehiteltyä tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista toimintatapaa pilotoidaan Metropolian uudessa innovaatioekosysteemissä, HyMy-kylässä. Opiskelijatiimin asiakkaan arjen haasteisiin tai toiveisiin etsitään ratkaisuja monialaisessa konsultaatiotyöpajassa, jossa eri ammattialojen edustajat katsovat kokonaistilannetta omasta näkökulmastaan. Covid-19-tilanteen tasaantumisen jälkeen konsultatiivisessa työpajassa päätetään myös mahdollisen asiakkaan kotona toteutuvan jatkokäynnin tarpeesta. Konsultatiivinen toimintatapa haastaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kehittymään tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi ammattilaisiksi.

Kirjoittajat

Kaarina Pirilä, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Aronson, Jeff 2006. Consultation. British Medical Journal 333 (7571). 737. <https://www.jstor.org/stable/40700375>. Viitattu 15.3.2020.

Danesh, Hossain B. & Danesh, Roshan 2002. A Consultative Conflict-resolution-model: Beyond Alternative Dispute-resolution. International Journal of Peace Studies 7(2). 17–33.

Deys, Caroline & Dowling, Emilia & Golding, Valery 1989. Clinical Psychology: A Consultative Approach in General Practice. Journal of the Royal College of General Practitioners 39. 342–344. <https://bjgp.org/content/bjgp/39/325/342.full.pdf>. Viitattu 15.3.2020.

Dinnebeil, Laurie & Pretti-Frontczak, Kristie & McInerney, William 2009. A Consultative Itinerant Approach to Service Delivery: Considerations for the Early Childhood Community. American Speech-Language-Hearing Association 40 (4). 435–445. <https://pubs.asha.org/doi/10.1044/0161-1461(2008/08-0028)?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed>. Viitattu 14.3.2020.

HyMy -kylä – hyvinvointia Myllypurosta 2019. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla.> Viitattu 13.11.2020.

Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visiosta toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. 27, 32. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161072>. Viitattu 13.12.2020.

Kennedy, Denise M 2015. Creating and Integrating a New Patient Experience

Leadership Role: A Consultative Approach for Partnering with Executive and Clinical Leaders. Patient Experience Journal 2 (1). 157–158. <https://pxjournal.org/journal/vol2/iss1/21>. Viitattu 10.3.2020.

LaGrossa, Virginia & Suzanne, Saxe 1998. The Consultative Approach: Partnering for Results! San Francisco: Jossey-Bass/Pfeiffer.

Louhimo, Johanna 2019. Onnistunut konsultaatio – potilaan parhaaksi! Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (5). 487–488. <https://www.duodecimlehti.fi/duo14802>. Viitattu 14.4.2020.

Roush, Melvin L. & Smith, Stevenson G. 1997. Consultative Teaching.

International Examples. Issues in Accounting Education 12 (1). 199–213. <https://www.researchgate.net/profile/G_Stevenson_Smith/publication/279914222_Consultative_Teaching_in_the_Accounting_Curriculum_International_Examples/links/58126f5b08ae29942f3e8040/Consultative-Teaching-in-the-Accounting-Curriculum-International-Examples.pdf>. Viitattu 14.2.2020.

Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: THL: 2. <https://www.julkari.fi/handle/10024/79883>. Viitattu 13.4.2020.

The Cambridge English Dictionary 2020. <https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/consultation>. Viitattu 15.3.2020.

Valtonen A. Hyvissä handuissa himassa – moniammatillinen opiskelijatiimi kotihoidon asiakkaan tukena. Fysioterapia 5/2019.

Virolainen, Maarit & Heikkinen, Hannu L. T. & Siklander, Pirkko & Laitinen-Väänänen, Sirpa 2019. Mitä ovat oppimisen ekosysteemit? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 21 (4). 12–14, 17.

Lasten ja nuorten emotionaalinen ja fyysinen turvallisuus on keskeistä liikunta- ja urheiluharrastamisessa. Kansainvälisessä Kidmove-hankkeessa tarkastelimme, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä yhteistyötä nuoren, perheen, urheiluseuran sekä kuntoutuksen asiantuntijoiden välillä tulee kehittää.

Huoli lasten ja nuorten lisääntyneistä urheiluvammoista

Lasten ja nuorten urheiluvammat ovat lisääntyneet (Faude ym. 2013; Finch ym. 2014; Smith ym. 2016). Tutkimusten mukaan taustalla on mm. kova ja yksipuolinen kuormitus sekä liian varhainen erikoistuminen tiettyyn lajiin (Meyer ym. 2016). Samaan aikaan vammoille altistavana tekijänä on katsottu olevan lasten monimuotoisen liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden vähentyminen arjessa (Launay 2015). Loukkaantumisriski kasvaa harjoittelumäärien ja intensiteetin lisääntymisen myötä (Räisänen 2018). Wright:n (2017) arvion mukaan puolet urheiluvammoista ovat rasitusvammoja, joista suurin osa olisi ennaltaehkäistävissä.

Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua vapaa-ajan toimintaan ja oikeus suojeluun kaikelta kaltoin kohtelulta (Lapsen oikeudet; Unicef 2018). Huomiota onkin kiinnitettävä sekä fyysiseen että emotionaaliseen turvallisuuteen junioriurheilussa. Mitä tulisi tehdä urheiluvammojen ehkäisemiseksi ja nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi?

Kuntoutusalan asiantuntijoiden näkökulmia lasten ja nuorten turvalliseen urheilu- ja liikuntaharrastamiseen

Kidmove-hankkeessa haastattelimme kolmea kuntoutuksen asiantuntijaa, kahta fysioterapeuttia ja yhtä jalkaterapeuttia, jotka työskentelevät nuorten urheilijoiden parissa ja yhteistyössä nuorten urheilijoiden seurojen kanssa. Haastattelussa selvitettiin, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä korkeakoulun ja seurojen yhteistyöverkostot voisivat mahdollistaa.

Tyypilliset urheiluvammat varioivat lajin mukaan. Kovatehoisten pallopelien sekä lajivaatimuksilta ja harjoitusmääriltä vaateliaan kilpailu-urheilun lisäksi myös extreme-urheilu ja seikkailulajeissa on kasvanut loukkaantumis- tai rasitusvammariski. (Caine ja Purcell 2016.) Haastateltavat asiantuntijat kuvasivat, että tyypillisesti fysio- tai jalkaterapiaan hakeutuva nuori urheilija harrastaa ohjatusti monta kertaa viikossa. Tavallisesti yli 16-vuotiailla on valikoitunut jo yksi laji pääasialliseksi urheilumuodoksi.

Nuorten urheilijoiden tyypillisiä vaivoja tai syitä hakeutua fysioterapiaan ovat erityisesti alaraajojen erilaiset kiputilat tai rasitusvammat. Näitä ovat esimerkiksi Osgood-Schlatterin tauti, kantapään kiputilat tai akillesjänteen kipu, joista tavallinen on Haglundin kyhmyn ärtyminen (ks. Saarikoski 2016). Jalkaterapiaan tai pohjallisarvioon hakeutuu hyvin tyypillisesti pallopelejä, yleisurheilua tai luistelua harrastavia nuoria, joilla kuormitus jalkaterille ja alaraajoille on lajissa korkea. Asiantuntijoiden mukaan hyvin yleistä on myös hakeutua vastaanotolle joko valmentajan, vanhemman tai nuoren epävarmuuden tai huolen takia. Nuori tai läheinen kaipaa asiantuntijan suositusta siitä, miten kivun, oireen tai muun haasteen kanssa tulisi edetä.

Nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi tärkeää on nuorten urheilijoiden, vanhempien, valmentajien ja urheiluseuratoimijoiden ymmärrys urheiluvammoille altistavista tekijöistä ja niiden ehkäisystä käytännössä. Ennaltaehkäisyn merkitystä korostaa myös se, että aikaisemmat vammat lisäävät riskiä vammojen uusiutumiselle. Asiantuntijoiden mukaan nuorten kiputilojen ja oireiden taustalla ovat usein kasvuun ja kuormitukseen liittyvät asiat kuten liian yksipuolinen harjoittelu, liian nopea kuormituksen lisäys ja/tai kova kuormitus suhteessa yksilölliseen kasvun ja kehityksen vaiheeseen ja nuoren kokonaistilanteeseen sekä palautumiseen (Cayne ja Purcell 2016; Meyer ym. 2016). Kuntoutusalan asiantuntijat kiinnittävät huomiota esimerkiksi nuoren kehon ja alaraajojen linjaukseen, lihasvoimaan ja kehonhallintaan, rasitustiloihin ja mahdolliseen vammaan.

Asiantuntijan mukaan esimerkiksi jalkapallojunioreiden polvivaivat, jotka eivät ole seurausta tapaturmista, juontavat juurensa usein lapsen tai nuoren kasvun, liian kovan rasituksen ja liian yksipuolisen harjoittelun yhdistelmään ja heikkoon kehon ja liikkeen hallintaan. Asiantuntija totesi haastattelussa, että jos nuorella urheilijalla on heikot reisi-, pakara- ja polvea ympäröivät lihakset eli urheilijan niin kutsuttu ”tukipaketti” ei ole kunnossa, on urheilijan keho jatkuvasti kovilla harjoitellessa. Erikoistuminen yhteen lajiin liian varhain voi myös tehdä lasten ja nuorten liikunnasta liian yksipuolista, mikäli tähän ei erityisesti kiinnitetä harjoittelussa huomiota (Meyer ym. 2016).

Asiantuntijat kuvailivat kuntoutusta nuorten urheilijoiden kanssa palkitsevaksi, sillä oireet ja nuoren tilanne kohenevat usein nopeasti oikeanlaisella kuntoutuksella ja asiaan tarttumalla riittävän aikaisessa vaiheessa. Koska ongelmat yleensä huomataan melko nopeasti joko valmentajan, vanhemman tai nuoren itsensä toimesta, niin suurempaa vauriota tai ongelmaa ei tavallisesti ehdi syntyä. Haastateltavat korostivat, että nuoren ilmaisemaan kipuun on kiinnitettävä huomiota ja nuoria olisi hyvä opettaa itse arvioimaan ja seuraamaan oman kehon olotilaa ja vointia sekä kertomaan mahdollisista kivuista tai oireista ennen niiden pahenemista.

Harkittua harjoittelua ja laadukasta liikettä

Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan junioriurheilussa, niin kuin urheilussa yleensä, paras tapa ehkäistä vammoja ja vaurioita on tuki- ja liikuntaelimistön hyvä hallinta sekä laadukas ja monipuolinen harjoittelu. Tämä on havaittu myös tutkimuksissa. Esimerkiksi Pasanen (2009) tutki, että naissalibandyn pelaajien lihashermojärjestelmän aktivointi alkulämmittelyssä sekä liiketaitoja ja kehon hallintaa kehittävä laadukas harjoittelu ehkäisivät ilman kontaktia tapahtuneita alaraajojen urheiluvammoja.

Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kehon hallintaan ja liikkeen laatuun ja tukilihasten aktivointiin tulisi keskittyä jo nuorena juniorina ennaltaehkäisevällä otteella. Esimerkiksi juoksutekniikkaan ja kehon koordinaatioon on hyvä kiinnittää huomiota. Liikkeen laadun lisäksi Meyer ym. (2016) korostavat, että ikätasoisesti sopivat ja monipuolisesti kehoa kuormittavat harjoitusmenetelmät, kuormituksen yksilöllinen harkinta ja nuoren omien kokemusten ja näkemysten huomiointi harjoittelussa ovat keskeisiä turvallisen urheilun edistämiseksi ja vammojen ehkäisemiseksi (Meyer ym. 2016). Vammojen taustalla olevat syyt voivat liittyä myös harjoitteluympäristöön ja välineisiin, kuten kenkiin, mikä tulisi huomioida myös toiminnassa (Layney 2015).

Huomio lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Haastateltavien mukaan valmentajien ja lasten vanhempien tulisi turvallisen urheilun edistämiseksi kiinnittää huomiota lapsen kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä suurempi vanhemman roolin tulisi olla. Terveellinen ravinto sekä urheilun, koulun ja levon tasapaino ovat tärkeitä. Huomiota olisi syytä kiinnittää palautumiseen harjoittelusta ja siihen, miten lapsi jaksaa arjessa. Uni on palautumisessa tärkeimpiä tekijöitä ja esimerkiksi varsinkin nopeasti kasvavilla teineillä hyvä nukkumisalusta on hyvä varmistaa lapsen ja nuoren unenlaadun turvaamiseksi. Myös säännöllinen unirytmi ovat merkittäviä palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Jos nuori nukkuu viikonloppuisin pitkään tarkoituksenaan kuitata viikon aikana kertyneet univelat, niin voi nuoren elimistö mennä sekaisin eikä palautumista tapahdukaan.

Nuorella energiaa tulisi riittää urheilun lisäksi myös kasvamiseen, koulunkäyntiin ja muuhun vapaa-aikaan. Avainasemassa on suunnitelmallisuus sekä oikeanlaiset harjoitusmäärät ja –ajat, vanhempien tuki ja nuoren oma aktiivisuus näistä asioista huolehtimisessa.

Haastateltu asiantuntija korosti, että lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun ja fyysisen sekä henkisen kehityksen vaiheen huomiointi on olennaista junioreiden harjoittelussa. Tämä vaatii valmentajilta, mutta myös vanhemmilta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen perusteiden tuntemista. Esimerkiksi kasvupyrähdyksen huippu eli PHV tarkoittaa ikää, jolloin nuoren kasvu on suurimmillaan (Lloyd ym. 2014). Nopea kasvu vaikuttaa nuoren hermolihastoimintaan, fyysiseen suoriutumiseen (Lloyd ym. 2014) sekä lisäten rasitusta kehon rakenteissa kuten ligamenteissa ja luu-jänne-liitoksissa sekä lihas-jänne-liitoksissa (Difiori 2010). Nopean kasvun vaiheessa olevilla nuorilla on todettu suurempaa vamma-alttiutta (Kujala 2016).

Valmennuksessa on tärkeää tunnistaa nuorten urheilijoiden herkkyyskaudet ja ne kehitysvaiheet, jolloin rasitusta tulee keventää ja mukauttaa nuoren tarpeisiin. Nuoria voi ohjata myös itse tunnistamaan omaa kehitysvaihettaan ja mahdollisesti myös sitä, minkälainen kehitysvaihe on myöhemmin tulossa. Tällöin nuoren on helpompi kuunnella omaa kehoaan, tunnistaa omia tarpeitaan ja toteuttaa oikeanlaista tekniikka-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja voimaharjoittelua.

Fyysisen turvallisuuden lisäksi huolehdittava myös emotionaalisesta turvallisuudesta

Nuorten turvallinen urheilu- ja liikuntaharrastus käsittää paitsi fyysisen turvallisuuden niin myös emotionaalisen turvallisuuden. Emotionaalinen eli henkinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että lapsi ja nuori saa kokea olevansa hyväksytty ja arvokas omana itsenään ja tuntea olonsa turvalliseksi. Tällöin ympäristö on vapaa kiusaamisesta, painostuksesta ja epäasiallisesta käytöksestä.

Turvallinen valmennusympäristö, lapsen ja nuoren tarpeisiin vastaava positiivinen valmennus, vanhempien tuki ja kannustus, mahdollisuus vaikuttaa, ilo ja kokemus yhteisöön kuulumisesta, pystyvyydestä ja oppimisesta edistävät myös nuorten motivaatiota osallistua (Bailey ym. 2013; Tiirikainen ja Konu 2013). Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri harjoituksissa sekä valmentajan myönteinen vuorovaikutus nuorten kanssa ja läsnäolo turvallisena aikuisena on keskeistä (Niemelä ym. 2020). Merkityksellistä on, että aikuiset ja joukkuetoverit osoittavat arvostusta ja luottamusta myös epäonnistumisen hetkinä.

Emotionaalisen turvallisuuden takaamiseksi tärkeässä osassa on lasten ja nuorten, vanhempien ja valmentajien sekä muiden seuratoimijoiden yhteistyö. Tärkeää on kehittää toimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän tarpeitaan vastaavaksi (Kokko ja Martin 2019). Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja ilmaista näkökulmiaan sekä kehittämisideoitaan turvallisen ja mielekkään harjoittelun edistämiseksi (Lönnqvist ym. 2020).

Uusista yhteistyöverkostoista osaamista ja voimavaroja

Usein vapaaehtoistyöntekijöinä toimiville seuratoimijoille ja nuorten urheilijoiden valmentajille turvallisen urheilun edistäminen ja hyvien käytänteiden selvittäminen, käyttöönotto ja mahdollisten vammoille altistavien riskitekijöiden tunnistaminen voi olla haastava kokonaisuus. Olisikin tärkeää kehittää monialaista yhteistyötä, jotta urheiluseurat ja kuntoutuksen asiantuntijat voisivat yhdessä edistää lasten ja nuorten turvallista harjoittelua.

Monet kuntoutusalan ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Pääasiassa fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit ja seurojen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on järjestetty kilpatoiminnassa ja aikuisten puolella. Kuitenkin yhteistyön mahdollistuminen laajemmin eri-ikäisten urheilijoiden parissa edistäisi osaamisen jakamista ja rikastamista urheilu- ja rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi ja niistä kuntoutumiseksi. Muun muassa fysioterapeuttien osaamista voisi enemmän hyödyntää ikä- ja kehitystason huomioivan harjoittelun suunnittelussa, yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa, liikkeen hallinnan ja laadun edistämisessä sekä sopivan kuormitustason räätälöinnissä. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan tärkeää olisi saada fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten osaaminen seuroihin pidempinä toimintaa kehittävinä prosesseina eikä vain vammojen sattuessa tai yksittäisinä luentoina.

Asiantuntijat näkivät yhteistyön korkeakouluopiskelijoiden ja urheiluseurojen välillä hyödyllisenä. Opiskelijat voisivat esimerkiksi osallistua harjoituksiin, kiinnittää huomiota nuorten yksilöllisiin tarpeisiin, mutta myös kehittää harjoittelua ja toimintaa laajemmin. Opiskelijoiden opintoihin kuuluvien työelämäharjoitteluiden ja joidenkin opintojaksojen valjastaminen yhteistyöhön seurojen kanssa mahdollistaisi pidempien yhteistyöprosessien rakentamisen. Myös eri lajiseurojen välinen yhteistyö mahdollistaisi lajien välisen osaamisen ja tietotaidon yhdistelyn ja uusien harjoitusideoiden luomisen monipuolisen harjoittelun edistämiseksi.

Kidmove-hanketta rahoittaa vuosina 2019-2020 Euroopan Unionin Erasmus+ Sport –ohjelma. Metropolia AMK:n koordinoiman Kidmove-hankkeen kansainvälisessä kehittäjäverkostossa kehitetyt materiaalit (videot, artikkelit ja blogi-kirjoitukset) urheilijalähtöisistä valmennuskäytännöistä junioriurheilussa ovat tutustuttavissa hankkeen kotisivujen kautta ja alla olevien linkkien kautta. Nuorten turvallisen harjoittelun ja urheiluvammojen ehkäisy mahdollistuu, kun yhdistetään uudella tavalla nuorten, valmentajien, vanhempien ja kuntoutuksen asiantuntijoiden osaaminen sekä mahdollistetaan korkeakoulujen ja urheiluseurojen uudistava yhteistyö. Metropolia Ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskittymä ja HyMy-kylä toivottavat tervetulleeksi seurat, yritykset ja nuoret urheilijat yhteistyöhön.

Esimerkkejä Kidmove-hankkeen materiaaleista:

Ahlstrand A, Anttila P. (Toim.) 2020. KIDMOVE – Athlete Centered Coaching Practices. https://www.theseus.fi/handle/10024/345474

Videoita Kidmove-hankkeen hyvistä valmennuskäytännöistä löytyvät alla olevista linkeistä ja Kidmoven youtube-kanavalta (https://www.youtube.com/channel/UC6IokxCymGaNTOpuprIyysg):

• Kidmove-hanke: https://www.youtube.com/watch?v=2CgX_7TaCJ4
• Keep your feelers up: https://www.youtube.com/watch?v=_DP9ZyMiZwE
• Enabing participation in junior coaching: https://www.youtube.com/watch?v=BKsxzz-b2oM
• Mentoring model to support the sports coach: https://www.youtube.com/watch?v=m-z6cgkE6zQ

Kirjoittajat

Maria Tuononen valmistuu pian fysioterapeutiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja on osallistunut Kidmove-hankkeen kehittämistoimintaan. Marian sydäntä lähellä on tehdä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Nea Vänskä on fysioterapian ja kuntoutuksen lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii tutkijana Kidmove-hankkeen kehittäjätiimissä.

Niklas Virtanen toimii HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä sekä johtaa HJK:n suorituskyky-yksikön toimintaa koko HJK:n organisaatiossa. Pohjakoulutukseltaan Niklas on fysioterapeutti, jota kuitenkin ohjaa intohimo kehittää pelaajia sekä ennaltaehkäistä vammoja ennemmin kuin kuntouttaa niitä.

Lähteet

Bailey R, Cope E, Pearce G. 2013. Why do children take part in, and remain involved in sport? Implications for children’s sport coaches. International Journal of Coaching Science 7(1):56-75.

Caine D, Purcell L. 2016. The exceptionality of the young athlete. Teoksessa Caine D, Purcell L. (toim.) Injury in pediatric and adolescent sports. Epidemiology, treatment and prevention. Springer: 3-16.

DiFiori JP. 2010. Evaluation of Overuse Injuries in Children and Adolescents. Current Sports Medicine Reports; 9(6): 372-378. doi: 10.1249/JSR.0b013e3181fdba58

Faude O, Rößler R, Junge A. 2013. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for prevention? Sports Medicine. Sep;43(9).

Finch CF, Wong Shee A, Clapperton A. 2014. Time to add a new priority target for child injury prevention? The case for an excess burden associated with sport and exercise injury: population-based study. BMJ Open 2014:4(7):e005043.

Kokko S, Martin L. (toim.). 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Liitu-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja: 1.

Korhonen T. Urheiluvalmentajien näkemyksiä tasa-arvon ja turvallisuuden edistämisestä urheiluseuroissa. 2019.

Kujala U. 2016. Rasitusvammat. Teoksessa: Vuori I, Taimela S & Kujala U. Liikuntalääketiede. Helsinki, Duodecim: 580–599.

Lapsen oikeudet. Sopimus kokonaisuudessaan.

Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Myer GD & De Ste Croix M. 2014. Chronological age vs. biological maturation: Implications for exercise programming youth. Journal of strength and conditioning research 28(5): 1454–1464.

Lönnqvist M, Vänskä N, Helander M. 2020. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” – miksi nuorten urheilijoiden on tärkeää osallistua ja vaikuttaa omassa harrastuksessaan. Valmentajat 2: 34-36.

Meyer GD, Jyanthi N, DiFiori JP, Kiefer AW, Faigenbaum AD, Logerstedt D, Micheli LJ. 2016. Sports Specialization, Part II: Alternative Solutions to Early Sport Specialization in Youth Athletes. Sports Health Jan-Feb;8(1):65-73.

Niemelä M, Kuhlefelt S, Ahlstrand A, Anttila P. 2020. Keep your feelers up! – enabling coach.

Pasanen K. 2009. Floorball injuries: epidemiology and injury prevention by neuromuscular training. Tampere. University of Tampere.

Räisänen A. 2018. Adolescent Sports Injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool. Tampere, University of Tampere.

Saarikoski R. 2016.Lasten alaraajoissa ilmenevät rasitusvammat ja vammojen ehkäisy. Terveyskirjasto, Duodecim, Terveet jalat, 22.12.2016.

Smith NA, Chounthirath T, Xiang H. 2016. Soccer-Related Injuries Treated in Emergency Departments: 1990-2014. Pediatrics. Oct;138(4).

Tiirikainen M, Konu A. 2013. Miksi lapset ja nuoret katoavat liikunta- ja urheiluseuroista murrosiässä? Verkkojulkaisussa: Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3.

Unicef 2018. Children’s Rights in Sport Principles

Wright, Edna H. 2017. Prevention of Overuse Injuries in High School Athletes. Doctor of Nursing Practice Scholarly Projects. 28.

Kuntoutuksessa sekä sairaanhoidossa käytetään usein termejä moniammatillinen työryhmä, moniammatillinen työtapa, ”kuntoutuksesta/hoidosta vastaa moniammatillinen työryhmä” jne. Moniammatillinen yhteistoiminta nähdään potilaalle lisäarvoa tuottavana toimintana, ja asiantuntijoina puhumme sujuvasti käyttävämme moniammatillisesta toimintatapaa. Moniammatillinen työtapa tulisi olla määritelty ja prosessi kuvattu. Avoimelle vuorovaikutukselle tulisi olla tilaa, jotta se tuottaisi lisäarvoa potilaalle/kuntoutujalle sekä mahdollistaisi asiantuntijoiden oppimisen ja uuden tiedon luomisen. Moniammatillinen yhteistoiminta on työtapana haastava, mutta sitäkin antoisampi.

Moniammatillinen yhteistoiminta on sosiaali- ja terveysalalla sateenvarjokäsite, joka voi pitää sisällään monia eri määritelmiä ja viitekehyksiä riippuen määrittelijän kontekstista (Isoherranen 2012: 19). Käsitteenä moniammatillisuus on dynaaminen ja jatkuvasti määrittyvä käsite, jonka sisältöä sekä merkitystä luodaan yhteiskunnallisten, moniammatillistendiskurssien sekä yksittäisten työryhmien vuorovaikutustilanteissa. (Pärnä 2012: 46, 48.)

Mitä moniammatillinen yhteistoiminta on?

Moniammatillinen yhteistoiminta on yksinkertaisimmillaan asiantuntijoiden työskentelyä saman asian äärellä. Työntekijöiden ja työryhmien moniammatilliselle yhteistoiminnalle antamista merkityksistä syntyy yhteistyökulttuuri, joka voi edistää tai rajoittaa käytäntöjä yhteistoiminnan kehittymisessä. Yhteistoiminnan edellytyksenä ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Yhteistyön sujuvuus edellyttää toimijoiden yhteistä kieltä, tavoitteiden sekä käsitteiden yhteistä määrittelyä tehtävän suorittamiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.)

Moniammatillinen yhteistoiminnan keskiössä on ajatus potilaslähtöisestä toimintatavasta, jossa pyritään potilaan kokonaisvaltaiseen huomioimiseen sekä yhteisen ymmärrykseen toimijoiden kesken. Potilaslähtöisyys on toimintatavan pohja, jossa kootaan yhteen eri toimijoiden osaaminen sekä tieto ja muodostetaan yhteinen tavoite. (Isoherranen 2012:11, 20; Thomas – Pollard – Sellman 2014: 19.)

Moniammatillisen yhteistoiminnan perusta on vuorovaikutus, jossa eri tieto ja näkökulmat saatetaan yhteen. Vuorovaikutustietoisella yhteistyöllä tarkoitetaan siis moniammatillisen työyhteisön tietoista oivaltamista yhteistoiminnan merkityksestä tiedon kokoamiseksi ja prosessoimiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Bronstein 2003: 300; Petri 2010: 77; Pärnä 2012: 65.)

Edellytyksenä moniammatilliselle yhteistoiminnalle ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Moniammatillisen yhteistoiminnan kehittyminen tarvitsee roolien määrittelyn, joka lisää työskentelyn tehokkuutta ja poistaa mahdollisia päällekkäisyyksiä sekä ristiriitaisia tavoitteita. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Tiedätkö oman roolisi moniammatillisessa yhteistoiminnassa? Mitkä ovat sovitut käytännöt yhteisen tiedon tuottamiseksi?

Moniammatillisen yhteistoiminnan tavoitteena on siis neuvotella yhteinen kokonaisnäkemys tavoitteineen erilaisista näkökulmista kootulla tiedolla. Tällöin voidaan puhua sosiaalisesti jaetusta kognitiosta, jota pidetään yhtenä moniammatillisen yhteistoiminnan ydinkäsitteenä. Moniammatillisen yhteistoiminnan tuloksena syntyvän ratkaisun tulisi olla sellainen, jonka kaikki ymmärtävät ja joka on tilanteeseen paras mahdollinen, jotta kaikki osapuolet, myös potilas/kuntoutuja, voivat siihen sitoutua ja kokevat yhteisvastuuta tavoitteen saavuttamisesta. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 44; Mönkkönen – Kekoni – Pehkonen 2019: 34.)

Kuva: Pixabay.com

Vankisairaala ja vankiterveydenhuolto

Vankisairaala on valtakunnallinen vankeja hoitava yleislääkärijohtoinen somaattinen sairaala. Vankisairaala on ainutlaatuinen ympäristö, joka muodostaa aivan omanlaisensa maailman. Sairaalapalveluiden toteuttamisessa vankilaympäristössä on omat haasteensa, miten hoito ja turvallisuus yhdistetään (WHO 2014: 21).

Vankiterveydenhuolto (VTH) järjestää terveyspalvelut kaikille Suomen vangeille. Vankiterveydenhuollon toiminta perustuu lakiin Vankiterveydenhuollon yksiköstä (1635/2015). Vankien terveydenhuollon tavoitteena on edistää vankien terveydentilaa, ehkäistä omalta osaltaan uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä sekä edistää sijoittumista yhteiskuntaan. (VTH toimintasuunnitelma 2019.) Sote-muutokset ja sen mahdollinen toimeenpano vaikuttavat myös vankiterveydenhuollon hoitojatkumoihin.

Vankiterveydenhuollon keskeinen yhteistyökumppani on Rikosseuraamuslaitos. Rikosseuraamuslaitos on sitoutunut suomalaisen yhteiskunnan tärkeinä pidettyihin arvoihin: ihmisarvon kunnioittamiseen ja oikeudenmukaisuuteen. Yksilön mahdollisuudesta muuttua ja kasvaa on työtä ohjaava käsitys. (RISE 2017.)

Normaalisuusperiaatteen mukaisesti vankien elinolojen tulisi vastata mahdollisimman paljon yhteiskunnan vallitsevia olosuhteita ja rangaistusten tulisi myös ehkäistä vankeuden aikaansaamia haittoja. Normaalisuusperiaate on keskeinen elementti käsiteltäessä rikosseuraamusalan asiakkaiden asemaa. Tällöin myös laitosolot tulisi järjestää siten, että ne vastaavat yleisesti yhteiskunnassa noudatettavia periaatteita ja käytäntöjä. (Kaurala – Kylämarttila 2010: 1.)

Normaaliusperiaate ohjaa myös vankiterveydenhuollon toimintaa (VTH 2019). Normaaliusperiaate pohjautuu Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissääntöihin, jotka tunnetaan Nelson Mandelan sääntöinä (RISE 2017: 5-6).

Moniammatillinen yhteistoiminta Vankisairaalassa

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoitus kehittää Vankisairaalan miesten osaston moniammatillista yhteistoimintaa potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi. Ensin Vankisairaalan miesten osaston moniammatillinen työryhmä määritteli, mitä on hyvä moniammatillinen yhteistoiminta tällä hetkellä, ja toiseksi, mitä mahdollisuuksia ja/tai uhkia on potilaslähtöisessä tavoitteen asettamisessa. Kolmanneksi selvittiin, mitä uusia moniammatillisia yhteistoimintaan perustuvia toimintatapoja tarvitaan potilaslähtöisten tavoitteiden asettamisessa Vankisairaalassa.

Kehittämistyön tuloksista korostui, että moniammatillinen yhteistoiminta nähdään keskeiseksi keinoksi potilaslähtöisten tavoitteiden asettamissa. Potilaslähtöisyys korostui perustana moniammatilliselle yhteistoiminnalle sekä toiminta perustuu ajatukselle, että jokainen potilas kohdataan yksilönä ja hoito/kuntoutus järjestetään potilaan tarpeista lähtien.

Kuva: Pixabay.com

Yhteistoiminta tarvitsee onnistuakseen vuorovaikutusosaamista, keskinäisen riippuvuuden oivaltamista, jolla tarkoitetaan jokaisen ammattilaisen kykyä ymmärtää oma rooli yhteistoiminnassa, sekä vaatimusta luottaa moniammatillisen kokoonpanon toisiin jäseniin sekä asiantuntijuuteen. Potilaan saaman hyödyn kannalta olisi tärkeää, että moniammatillinen yhteistoiminta on sujuvaa. Yhteistoiminnan tulisi olla dynaamista, aktiivisesti muuntuvaa sekä muuntavaa, konkreettisista asioista koostuva prosessi (ks. Brostein 2003: 300–301).

Lopuksi

Yksinään ei yksikään ammattiryhmä tai tieteen ala pysty määrittelemään kaikkia holistisen elämän monimutkaisia ilmiöitä. Kokonaisuus on moniulotteinen, ja sitä tulee tarkastella monista suunnista. Yksittäisten eri osien tutkiminen voi irrottaa ne kokonaisuudesta, jolloin kokonaiskuvasta tulee pirstaleinen. (Koskela 2013: 26; Isoherranen 2004: 30.) Ehjän kokonaiskuvan saamiseksi tarvitaan asiantuntijuuden yhdistävää ja ammattirajoja ylittävää vuorovaikutusta, toiminnan ja ajattelun yhdistämistä kokonaisuuden hahmottamiseksi (Isoherranen 2004: 30–31; Katisko – Kolkka – Vuokila-Oikkonen 2014: 10–11).

Vankisairaalalla ja vankiterveydenhuollolla on ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa potilaat, jotka saattavat olla vailla perusterveydenhuollon kontaktia ja jotka ovat keskeinen osa muita huonommin voivaa väestöä (WHO 2007: 8,22; WHO 2014: 2; STM 24/2018). Huomioon tulee ottaa, että n. 90 % vangeista on päihde- ja 70 % mielenterveysongelmia. Lisäksi muu sairastaminen on moninkertaista verrattuna muuhun väestöön. (STM tiedote 103:2018.)

Kirjoittaja:

Katja Levander, fysioterapeutti (Vankisairaala), kuntoutus (ylempi AMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Kirjoitus perustuu Levanderin kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Moniammatillisen yhteistoiminnan ydintekijät potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019.

Lähteet:

Bronstein, R. Laura 2003. A Model for Interdisciplinary Collaboration. Social Work, Volume 48, Issue 3, July 2003.

Isoherranen, Kaarina – Rekola, Leena – Nurminen, Raija 2008. Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy.

Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammattilista yhteistyötä kehittämässä. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Kaurala, Marjatta – Kylämarttila, Veikko 2010. Rangaistuksesta vapautuvan kuntoutujan asema. Kriminaalihuollon tukisäätiö. Raportteja 2/2010. Helsinki: Kopio Niini Oy.

Katisko, Marja – Kolkka, Marjo – Vuokila-Oikkonen, Päivi 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2014:2.

Mönkkönen, Katariina – Kekoni, Taru – Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy.

Petri, Laura 2010. Concept Analysis of Interdisciplinary Collaboration. Nursing Forum; Volume 45, No. 2, April-June 2010. Wiley Periodicals, Inc.

Pärnä, Katariina 2012. Kehitettävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Rikosseuraamuslaitos 2017. Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissäännöt. Nelson Mandela-säännöt.

STM, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 24/2018. Vankiterveyden-huollon toiminnan ja organisoinnin arviointi.

STM, Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 103/2018. Vangit arvioivat saamansa hoidon hyväksi, vankiterveydenhuollon järjestämisessä kuitenkin paljon parannettavaa.

Thomas, Judith – Pollard, Katherine – Sellman, Derek 2014. Interprofessional Working in Health and Social Care: Professional Perspectives. London: Red Glope Press.

Vankiterveydenhuolto. Verkkosivusto: <https://www.vth.fi/>.

Word Health Organisation 2007. Health in prisons. A WHO quide to the essentialts in prison health.

Word Health Organisation 2014. Prisons and Health. A WHO quide to the essentialts in prison health.