Kuntoutuksen uudistuvissa verkostoissa tarvitaan ammattilaisten pitkälle erikoistuneita taitoja. Rajapinnoille rakentuvien asioiden kriittinen tarkastelu ja monimutkaisten asioiden yhdistelyosaaminen tuottavat käytäntöön uusia strategisia lähestymistapoja. Niissä kuntoutujan asema ymmärretään kuntoutettavan sijaan kehittäjäkumppaniksi, verkostotoiminta keskeiseksi kuntoutumisen keinoksi ja yhteiskehittely kuntoutumisen tuloksellisuutta edistäväksi menetelmäksi. Kuntoutuksen huippulaatu syntyy kuntoutujan dynaamisissa verkostoissa – ei ammattilaisten stabiileissa standardeissa. Miten kuntoutustoimintaan ja kuntoutumiseen liittyvät verkostot hahmottuvat kuntoutujan näkökulmasta? Voisiko kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa saada aikaan jotain kuntoutumisen kannalta arvokasta?

 

Verkostojen merkitys painottuu uudistuvassa kuntoutuksessa

Kuntoutuminen on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jonka vaikutukset ilmenevät hyvinvointina, toiminta- ja työkykyisyytenä sekä osallisuutena arjessa. Kuntoutuminen koskettaa kuntoutujaa ja hänen lähipiiriään, ja useimmiten kuntoutumiseen liittyy yhden tai useamman ammattilaisen tuki, jonka määrä ja laatu määräytyvät kuntoutujan tarpeen mukaan. Kuntoutujan omassa arjessa tapahtuva kuntoutuminen on kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeinen tavoite. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35.)

Edellä kuvattu Kuntoutuksen uudistamiskomitean kuntoutuksen määritelmä nostaa esiin kuntoutustoiminnan verkostot: kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä sekä kuntoutuksen palvelujärjestelmän. Määritelmä ottaa kantaa myös siihen, että kuntoutumiseen tähtäävä toiminta edellyttää mukana olevien toimijoiden oikea-aikaisia ja yhteensovitettuja toimenpiteitä eli verkostotyön toimivuutta ja johtamisen onnistumista (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).

Kuntoutuksen verkostotyöstä ja kuntoutumisen verkostoista puhuttaessa törmää usein kahtiajakoon. Verkostot ovat hahmottuneet pitkälti palvelujärjestelmän näkökulmasta siten, että ammattilaisten ja organisaatioiden muodostaman verkoston kohteena on kuntoutuja. Tällöin omien asioidensa paras asiantuntija, kuntoutuja itse, jää ulkopuolelle ikään kuin toiminnan passiiviseksi kohteeksi. (Seikkula & Arnkil 2009: 6.) Muutos kuntoutumisen ekologiseen paradigmaan korostaa kuntoutujaa aktiivisena toimijana tavoitteineen, jolloin verkosto on toiminnallinen, kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävä verkosto (Sipari 2014).

Tähän kehityssuuntaan liittyen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kuntoutumisen verkostoista sekä verkostotyöhön liittyvää käytännön osaamista (Lindh 2013: 93, 96; Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 17–20, Seikkula & Arnkil 2009: 10).

Verkostotyö nähdään yhdeksi ratkaisuksi monimutkaistuvien ongelmien ja niukkenevien resurssien haasteeseen, sillä yhteistyötä joudutaan vääjäämättä järjestämään uudella tavalla joustavasti ja innovatiivisten ratkaisujen toiveessa (Järvensivu ym. 2010: 6–10). Kuntoutujan aktiivinen, tasa-arvoinen ja osallistuva rooli omissa verkostoissaan takaa sen, että hänellä on mahdollisuus ilmaista näkökulmansa ja että tilanteeseen haetut ratkaisut sopivat kyseiseen elämäntilanteen sekä kuntoutujan sen hetkisiin tarpeisiin (Seikkula & Arnkil 2009: 10).

Kuntoutujan oma verkosto

Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakso sisältyy Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmaan. Siinä tehdään kehittämistehtävä, jossa jäsennetään omassa työympäristössä kuntoutusverkostoja kuntoutustoiminnan muutoksen mukaan.

Kaksi perusterveydenhuollon fysioterapeuttia, Sari Helenius ja Aino Kinnunen, tekivät kuntoutusverkostoja uudistavan kehittämistehtävän siten, että he perehtyivät yhden kuntoutujan kanssa tämän kuntoutumisen verkostoon. He jäsensivät kuntoutumisverkostoja yhdessä kuntoutujan kanssa, jolla on MS-tauti ja jonka kuntoutukseen liittyvät vuosittaiset kuntoutusarviokäynnit sekä ryhmäkäynnit terveysaseman fysioterapiassa.

Kuntoutujalle ehdotettiin kuntoutumisen verkostojen pohtimista yhdessä, ja kuntoutuja kutsui fysioterapeutit kotiinsa omaan arjen ympäristöönsä ja hänelle itselleen tärkeiden asioiden äärelle (ks. kuvio 1). Kyseessä oli keskustelunomainen tilanne, jossa ennalta hahmoteltujen aiheiden ja kysymysten avulla pyrittiin selvittämään, miten kuntoutumisen verkostot hahmottuvat ja minkälainen on toimiva kuntoutumisen verkosto juuri tämän kuntoutujan näkökulmasta ja hänen kokemuksiinsa perustuen.

Yhteisen keskustelun perusteella fysioterapeutit hahmottelivat teoriatietoa ja kuntoutujan omia ajatuksia yhdistellen visuaalisen posterin (kuvio 1) sekä videon (https://www.youtube.com/watch?v=hvLlJWHU9wI) kyseisen kuntoutujan omasta kuntoutumisen verkostosta. Posterin ja videon kuvamateriaali on pääosin peräisin kuntoutujalta itseltään. Häneltä on saatu lupa työn julkaisuun.

 

Palveluista kuntoutumiseen arjessa

Yhteinen keskustelu kuntoutujan kanssa avasi moninäkökulmaisen näkymän kuntoutumisen verkostoihin. Kuntoutujan kohdalla kuntoutumisen verkoston muodostivat yhtäältä palvelujärjestelmä ammattilaisineen ja toisaalta kuntoutujan arkeen liittyvät ihmiset, asiat ja toiminnot videossa esitetyllä tavalla.

Ammattilaisten merkitys kuntoutujan omien voimavarojen tukemisessa korostui. Toimiva verkosto hahmottui palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Kuntoutuja kuvasi esimerkillään tilannetta, jolloin olisi ollut toivottavaa, että ammattilainen olisi tullut kotiin arvioimaan ja ohjaamaan. Tällöin kuntoutuja olisi voinut toteuttaa arkeaan vähemmin keskeytyksin, ja toisaalta ammattilaisella olisi ollut mahdollisuus päästä lähelle arjen todellisia tilanteita jopa auttaakseen tai edes arvioidakseen asioita niiden oikeassa kontekstissa.

Kuntoutujan kanssa käydyssä keskustelussa nousi esille kysymys siitä, mikä saa hänet jakamaan huolenpitoa ja välittämistä huomattavan laajalle läheisten piirille omien voimavarojen rajallisuudesta huolimatta. Kuntoutujan mukaan tällainen jakaminen antaa hänelle itselleen paljon. Yhteinen dialogi, esimerkiksi verkostokuvausta tehdessä, voikin olla voimaannuttava kokemus kuntoutumisen kokonaiskuvan hahmottumisen myötä. Yhteiseen keskusteluun kuntoutujaa motivoi lisäksi ajatus siitä, että juuri hänen ajatuksensa ovat arvokkaita kuntoutuksen kehittämisen näkökulmasta. (Vrt. Järvensivu ym. 2010: 8–9, 60–61; Harra ym. 2017: 152–153; Harra 2014: 210; Sihvo ym. 2018: 14–15.)

Kuntoutumisen verkoston konkretisoiminen videon muotoon oli luova ja tuossa hetkessä luonnolliselta tuntunut ratkaisu. Kokemuksena se oli kuntoutujaa ja ammattilaisia yhdistävä sekä voimaannuttava. Video yllätti voimavarasuuntautuneisuudellaan ja yhteisöllisyydellään sekä sillä, miten se herätti tunteita.

Voimavara kuntoutumiselle

Verkostotoiminta palvelee kuntoutumista, kun työskentely saa aikaan voimaantumista tavoitteita, toimintatapoja ja yhteistyön tarvetta koskevan ymmärryksen lisääntyessä. Tämä ruokkii yhteistä ongelmanratkaisukykyä ja innovatiivisia ratkaisuja sekä sitoutumista ja motivoitumista yhteiseen prosessiin. (Järvensivu ym. 2010: 60–61.) Voisiko kuntoutumisen kumppanuus rakentaa Järvensivun ja kumppaneiden (2010: 8–9) kuvaamaa verkostoituneen kehittämisen prosessia?

Kun kuntoutumisen haasteita ja mahdollisuuksia työstetään verkostossa, jossa toimijat luottavat ja sitoutuvat toisiinsa, yhteistoiminnallinen prosessi luo jaettua ymmärrystä, oppimista ja tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka ovat kuntoutumisen kannalta merkityksellisiä. Tällöin verkostotyöskentelynä toteutuva yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja suunnittelu ovat osa kuntoutumisen prosessia, joka voi itsessään tuottaa kuntoutumista kuntoutujan arjen hallinnan edistymisen ja kokonaiskuvan hahmottumisen kautta. (vrt. myös Harra 2014: 244–245; Seikkula & Arnkil 2009: 25–26.) Verkostoituneen kehittämisen prosessissa keskinäinen luottamus verkostossa tehostaa toimintaa ja tukee toinen toistaan seuraavien innovaatioiden syntymistä (Järvensivu ym. 2010: 8–9).

Sekä kehittämistehtävään osallistunut kuntoutuja että lähdekirjallisuus nostavat esiin verkostojen ajallisen kontekstin. Verkostojen tulee muuttua ja mukautua kuntoutujan tarpeiden ja elämäntilanteen mukana. Ammattilaisilta tämä vaatii hyviä, rajapintoja ylittäviä yhteistyötaitoja sekä oman, perinteisen osaamiskentän rajat ylittävää ammatillista kompetenssia. (Seikkula & Arnkil 2009: 10.) Kuntoutumisen verkostot ovat selvästi läsnä kuntoutusalan ammattilaisten työssä, mutta niitä ei välttämättä – tai ainakaan riittävästi – hahmoteta voimavarana kuntoutumiselle.

Kehittäjäkumppanuus verkostoissa

Asiakaslähtöisyys ja moniammatillisuus ovat tuttuja käsitteitä kuntoutuksen kentällä (esim. Järvikoski ym. 2009: 16; Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393, 397). Asiakasosallisuus painottuu ajankohtaisessa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa (esim. Sihvo ym. 2018). Kehittäjäkumppanuus ja yhteistoiminta ovat hyvinvointipalvelujen kehittämisen keskiössä (Harra ym. 2017: 147–148, 162–164).

On aiheellista pohtia, miten edellä listatut asiat toteutuvat kuntoutustoiminnassa käytännön tasolla, kun toisessa vaakakupissa painavat lyhytnäköiset ajankäytön ja kustannustehokkuuden vaateet. Verkostotyöhön, terapeuttiseen yhteistoimintaan ja yhteiskehittelyyn perehtymisen myötä tuntuu selvältä, että juuri tällaista ajattelutapaa ja käytännön toimia tarvitaan uudistuvassa ja kehittyvässä kuntoutustoiminnassa kuntoutujien kuntoutumisen edistymiseksi.

Kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa vaati avoimuutta ja luottamusta puolin ja toisin. Toimintaa luonnehti hyvää tahtovan yhteistoiminnan periaatteet (Harra 2014: 192, 197–199). Luottamusta, sitoutumista ja hyvän tahtomista toiselle edellytetään verkostossa toimijoilta, oli kyseessä sitten moniammatillinen työskentely tai ammattilaisen ja kuntoutujan välinen suhde (Järvensivu ym. 2010: 17–20; Seikkula & Arnkil 2009: 34; Harra 2014: 194–197). Kehittämällä toimintatapoja kehittäjäkumppanuuden suuntaan edistetään yhteisen ymmärryksen rakentumista verkostotoiminnasta. Verkostotoiminnan näkyväksi tekeminen lisää myös ymmärrystä sen hyödyistä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona.

Tulokselliset verkostot tuotetaan yhteiskehitellen

Edellä kuvattu Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakson kehittämistehtävä toimi lähtökohtana työpaikoilla järjestetyille yhteiskehittelytilaisuuksille osana Uudistuva kuntoutusverkosto -opintojaksoa. Yhteiskehittelytilaisuuksissa kuntoutuksen YAMK-opiskelijat esittelivät kuntoutustoiminnan muutoksen mukaisia verkostoja opiskelijoiden ohjaamalle, kuntoutusosaamista uudistavalle yhteiskehittelylle työyhteisöissä. Esitykset toteutettiin posterien muodossa alustuksena.

Opiskelijoille yhteiskehittelytilaisuuksien järjestäminen työpaikoikoilla on osa kehittämis- ja johtamisosaamista vahvistavaa yhteisöllistä oppimista käytännössä ( Uudistuva kuntoutusosaaminen). Yhteiskehittelytilaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa verkostoissa toimivia yhteisen päämäärän määrittämisessä sekä uudistuvien verkostojen sekä niiden edellyttämien uusien toimintatapojen rakentamisessa.

Yhteiskehittelyn keskeisimmät oivallukset kiteytyivät tavoiteperustaisten kuntoutumisverkostojen rakentamiseen. Lähtökohta näissä verkostoissa oli hyvin erilainen verrattuna kuntoutuksen tyypillisiin verkostokuvauksiin, jotka määrittyvät tietyn diagnoosin tai ongelman perusteella ja joissa kuvataan apua antavia ammattilaisia sekä organisaatioita.

Kuntoutuksen verkostojen sijaan tulokulmana olivat kuntoutumisen verkostot kuntoutujan näkökulmasta.

Hyvän kuntoutumisen tulevaisuudennäkymiä

Kuntoutujan näkökulmasta kuvattujen verkostojen tehtävänä oli mahdollistaa kuntoutujalle mielekkäiden omien tavoitteiden saavuttaminen arjessa. Tähän tehtävään ammattilaisten lisäksi ohjattiin kuntoutujien läheisiä, jolloin nk. ”luomuverkoston” ymmärrettiin edistävän kuntoutuksen tuloksellisuutta moninkertaisesti.

Verkostot lisäsivät kaikkien osapuolten sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen. Kuntoutuja oli aktiivinen toimija oman verkostonsa rakentamisessa ammattilaisten luodessa mahdollisuuksia tähän. Yhteiskehittelyssä tuotetiin kuntoutumisen verkostoja, joka liittyivät kuntoutujan omaan tilanteeseen ja ympäristöön. Kuntoutujan kehittäjäkumppanuus lisäsi tietoisuutta tavoitteista, sitoutti ja motivoi kaikkia verkoston toimijoita tuloksellisuuteen. Kuntoutujille verkostot merkitsivät voimaannuttavia vuorovaikutussuhteita kuntoutumisensa edistämiseksi.

Tulevaisuudennäkymä hyvästä kuntoutumisesta avautui tavoitteellisena yhteiskehittelynä verkostoissa. Kuntoutujan kuntoutumisen verkostoissa ammattilaiset, kuntoutuja ja hänen läheisensä kehittävät yhdessä mahdollisuuksia ja ratkaisuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseessä on verkostoituneen yhteiskehittelyn prosessi yhdistettynä kuntoutumisprosessiin ja siinä kehkeytyvä kehittäjäkumppanuus.

 

Katso bloggauksessa mainittu video täältä: (https://youtu.be/amcgUQ1gEnw)

 

Kirjoittajat:

Sari Helenius, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö

Aino Kinnunen, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö

Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 288. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.

Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim.

Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Versio 1.0 (30.12.2010). Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Saatavana osoitteessa: www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf. Luettu 23.3.2019.

Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273. Luettu 23.3.2019.

Lindh, Jari 2013. Kuntoutus työn muutoksessa. Yksilön vajavuuden arvioinnista toimintaverkostojen rakenteistumiseen. Akateeminen väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 126. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Saatavana osoitteessa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61780. Luettu 31.3.2019.

Kuntoutuksessa korostetaan tällä hetkellä asiakkaan valinnanvapautta vastapainona ammattilaisjohtoiselle hierarkkiselle päätöksenteolle. Ääripäiden korostamisen sijaan kuntoutuksessa olisi mahdollistettava kultaisen keskitien löytyminen. Kuntoutuksen koulutuksessa saatujen kokemusten mukaan ratkaisu näyttäisi olevan kumppanuuteen perustuva yhteiskehittely.

Yhteiskehittely antaa osaamisvalmiuksia kuntoutukseen

Yhteiskehittelyä on käytetty Metropolian kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelman opetuksessa yli kymmenen vuoden ajan hyvin tuloksin. Tutkinnosta valmistuneet opiskelijat ovat kuvanneet hyödyntävänsä koulutuksessa käytettyjä yhteiskehittelyn menetelmiä työssään. (Sipari 2009; Henttonen ym. 2015; Sipari ym. 2014; Pirie 2017.)

Valmistuneet opiskelijat käyttävät yhteiskehittelyn menetelmiä kehittämis- ja johtamistehtävissä ja soveltavat niitä myös kuntoutuksen asiakastyössä. Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon on kuvattu antavan loistavia valmiuksia yhteiskehittelyosaamiseen, katso tästä aiheesta video.

Yhteiskehittely opiskelijoiden työyhteisöissä, verkostoissaan ja kuntoutujien arjessa tuottaa hyvää ja tuloksellista kuntoutuskäytäntöä edistäen kuntoutujien työ- ja toimintakykyä. Tämä edellyttää laaja-alaista ja yhdessä rakentuvaa kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamista. Uudistuvassa osaamisessa painotetaan ymmärrystä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kokonaisuudesta.

Kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tavoitteena on eettisesti ja taloudellisesti kestävän kehittämisprosessin ja sen hyötyjen arvioinnin aikaansaaminen.

Ihmislähtöinen kehittäjäkumppanuus

Yhteiskehittely perustuu kuntoutujien, hänen läheisten ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuuteen (Harra ym. 2017). Kuntoutuja tarvitsee yhdessä tehtävien valintojen perustaksi riittävästi tietoa, mutta ei järjestelmän holhoamista tai ammattilaisten tekemiä päätöksiä kuntoutujan puolesta. Ammattilaisten tehtävä on ohjata yhteistä keskustelua ja ratkaisujen tekoa tarjoamalla osaamistaan ja kannustamalla ihmistä itselle merkitykselliseen toimintaan, hyvään elämään. (Sipari ym. 2014.)

Yhteiskehittelyssä ammattilaisten ja kuntoutujien vuorovaikutus perustuu yhdenvertaisuuteen ja kaikkien osapuolten kunnioitukseen, vaikka suhde on lähtökohdiltaan epäsymmetrinen (Harra 2014).

Ammattilaisten osaamista on sovittaa toimijuutensa kuntoutujalle ja kehittäjäryhmälle sopivaksi, koska yksilöllinen toimintakyky ja tilanteet ovat moninaisia.

Yhdessä kehkeytyvä prosessi

Kuntoutuminen määritellään nykyään yksilön- ja ympäristön välisenä muutosprosessina, jonka päämääränä on yksilöllisen toimintakyvyn edistyminen (Autti-Rämö ym. 2016).

Tämän muutosprosessin toteutukseen yhteiskehittely menetelmät sopivat oivallisesti. Yhteiskehittely käynnistyy kuntoutujien kuvaaman tarpeen ja toiveen, heille arjessa merkityksellisen toiminnan perusteella. Ammattilaisten ohjauksessa laaditaan yksilöllinen tavoite, ja kuntoutumisprosessin aikana voidaan soveltaa tilanteen edellyttämällä tavalla erilaisia yhteiskehittelyn menetelmiä ja arvioida etenemistä, tavoitteen saavuttamista ja hyötyjä. (Ks. Sipari ym. 2014.)

Lasten kuntoutuksessa Kingin ym. (2018) tuore tutkimus osoittaa lupaavia tuloksia yhteiskehitellen tehdyistä kuntoutumisen tavoitteista ja suunnitelmista. Lasten kuntoutuksessa on myös yhteiskehitelty uusia välineitä (Sipari ym. 2017), joissa on ideana mahdollistaa systemaattisesti perheiden ja ammattilaisten yhteiskehittelyä lapsen kuntoutumisprosessissa.

Nämä uudet välineet, Lapsen Metkut ja Osallistumisen ekologinen arviointi vahvistavat lapsen aktiivista toimijuutta kuntoutumisen suunnittelussa yhteistoiminnassa vanhempien ja ammattilaisten kanssa ja mahdollistavat lapsen osallistumista arjessa merkitykselliseen toimintaan.  Ammattilaisilla on yhteiskehittelyssä voimavaralähtöinen ja ratkaisukeskeinen valmentava ja ohjaava tehtävä kuntoutumisprosessissa (ks. King ym. 2018; Sipari ym. 2017).

Tulevaisuudessa yhteiskehitellään kansainvälisesti

Yhteiskehittelystä on kokemusta myös kansainvälisesti hankekumppanuudessa, ja tulokset ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Esimerkiksi edellä mainituista välineistä Metku-kirja on käännetty englanniksi nimellä ”Children’s Meaningful Activities and Participation” – The CMAP Book. Sitä on esitelty useissa kansainvälissä tieteellisissä kongresseissa ja verkostoissa.

Hollannissa Zuydin korkeakoulun yliopettaja Barbara Piskur ja toimintaterapian opiskelijat voittivat Metku-kirjan käännös- ja kehittämistyöstä BijZonder -palkinnon houkuttelevimpana kehittämisprojektina. Opiskelijoiden voittamasta palkinnosta kilpailivat lukuisat kokeneet tutkijat ja kehittäjät. Uudet välineet ovat herättäneet on kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Ruotsissa.

Yhteiskehittely on kehittäjäkumppanuudessa rakentuva ja hyvään tulevaisuuteen suuntaava kollektiivinen oppimisprosessi. Mielenkiintoinen ajatus on se, miten tulevaisuudessa kuntoutumis- ja oppimisprosessit voisivat käytännössä sulautua toisiinsa yhteiskehittelyssä.

Katso esimerkkejä yhteiskehittelystä:

• Yhteiskehittelyllä hyvinvointia: http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/
• Uudistuva kuntoutusosaaminen: https://wiki.metropolia.fi/download/attachments/19507750/MET_uudistuva_kuntoutusosaaminen_e-taitto.pdf?version=1&modificationDate=1478074473000&api=v2
• Kuntoutus koulutuksessa: http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi/

Kirjoittaja:
Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim.

King, Gillian & Schwellnus, Heidi & Servais, Michelle & Baldwin, Patricia 2018. Solution-Focused Coaching in Pediatric Rehabilitation: Investigating Transformative Experiences and Outcomes

for Families. Physical & Occupational Therapy in Pediatrics 39 (1), 16–32.

Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Anneli Pohjola, Maarit Kairala, Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali-ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.

Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156, 2014. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 15.3.2019.

Henttonen, Nina & Vainonimi, Vuokko & Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2015. Yhteistä kuntoutusosaamista rakentamassa. Kuntoutus (4).

Pirie, Ian & Abebe, Rediet & Jucik, Maja & Nurkka, Annikka & Ristimäki, Kari & Kolhinen, Johanna & Aurén, Hilla 2017.  Audit of Metropolia University of Applied Sciences 2017. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/publication/audit-of-metropolia-university-of-applied-sciences-2017/. Luettu 20.3.2019.

Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550. Luettu 14.3.2019.

Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa Pekka 2014. Kuntoutujasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit, Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/palvelut/julkaisutoiminta/julkaisusarjat/aatos-artikkelit/kuntoutettavasta-kehittajakumppaniksi/. Luettu 15.3.2019.

Sipari, Salla 2009. Yhteiskehittelyllä yhteisöllisyyttä. Teoksessa Aija Töytäri-Nyrhinen (toim.): Suunnannäyttäjä ­­– Uusia avauksia ammattikorkeakouluopettajien työhön. Haaga-Helia tutkimusraportteja 4/2009. Helsinki: Edita.

Kotiutuminen sairaalasta on paljon tutkittu aihe. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kotiutumista tukevia käytäntöjä tarkasteltiin Espoon sairaalan iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta. Mitä uutta iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen tuotti kotiutumisen kehittämiseen?

Espoon sairaalan toiminnallisessa suunnitelmassa (2017: 3) sairaalaa kuvataan kotona asumisen tukipalveluksi. Sairaalan tehtävänä ei siis ole vain kotiuttaa vaan tukea toiminnallaan iäkkäiden kotona asumista. Palveluiden tulisi tukea iäkkään toimijuutta sekä edistää yksilöllistä hyvää elämää ja toimivaa arkea omassa ympäristössä (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 10, 13). Sairaalasta kotiutuminen on kriittinen vaihe iäkkään kuntoutujan kotona selviytymisen kannalta.

Iäkkäiden kuntoutujien ääni kuuluviin

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018: 14) mukaan tulevaisuudessa asiakaslähtöisyys tulisi nähdä sosiaali- ja terveyspalveluissa nykyistä laajemmin ja asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita, jotka osallistuvat palveluiden kehittämiseen ja arviointiin sekä vaikuttavat omiin palveluihinsa.

Tällainen pyrkimys on vahvasti esillä myös Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Espoon sairaalan toiminnan kehittämisessä tavoitteena on vastata asiakkaiden tarpeisiin yhä paremmin. (Espoon sairaala – toiminnallinen suunnitelma 2017: 5.)

Kehittämistyötä suunnitellessani minulle oli heti selvää, että haluan iäkkäiden kuntoutujien osallistuvan kehittämiseen. Kokemukseni mukaan iäkkäiden kuntoutujien ääni ei kuulu riittävästi edelleen hyvin hierarkkisessa sairaalamaailmassa. Lisäksi oletuksena oli, että kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmat voivat olla hyvinkin erilaisia.

Mitä kotiutuminen edellyttää iäkkään kuntoutujan näkökulmasta?

Tämä kysymys oli tutkimuksellisen kehittämistyöni ensimmäinen kehittämistehtävä. Ensimmäisten aineiston keruiden tulokset olivat hiukan yllättäviä. Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kotiutumisen edellytykset kattoivat koko arkielämän kirjon, kaikki heidän arkensa merkitykselliset asiat.

Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kyse on pikemminkin kotona asumisen edellytyksistä kuin kotiutumisen edellytyksistä. Kuntoutujat kuvaavat omaa arkeaan ja elämäänsä kokonaisuutena, eikä tästä kokemuksellisesta näkökulmasta ole irrotettavissa vain yhden organisaation kiinnostuksen kohteena olevaa osaa. Aineistoni perusteella ammattilaiset tarkastelevat kotiutumista kapeammasta näkökulmasta kuin iäkkäät kuntoutujat.

Kuntoutujien osallistumisen suurin hyöty olikin mielestäni tämän näkökulmien erilaisuuden esiin tuleminen.

Tarvitaan uusia toimintatapoja iäkkäiden kuntoutujien kehittämiseen osallistumiseksi

Iäkkäät kuntoutujat suhtautuivat varsin innokkaasti kutsuun osallistua kehittämiseen. Kuntoutujat kokivat heidän näkökulmansa hyödyntämisen hyvin tärkeäksi. Sairaalan arjessa toimitaan edelleen pitkälti organisaation ehdoilla. Kuntoutujat eivät kuvanneet itseään sairaalaympäristössä yhtä aktiivisina toimijoina kun kotiympäristössä toimimisesta kertoessaan.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen kuntoutujien omiin kehittämistyöryhmiin oli aktiivisempaa kuin osallistuminen ammattilaisten kanssa toteutuneeseen yhteiskehittelyyn. Yhteiskehittelyn onnistumiseen vaikuttaa kuntoutujien halun ja kyvyn osallistua lisäksi heille annettu rooli ja asema kehittämisessä. Ammattilaisten tulisi luoda otolliset olosuhteet kuntoutujien tasavertaiselle osallistumiselle kehittämiseen. (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 151−152.) Yhteiskehittelyn menetelmät tulee valita niin, että kuntoutujien osallistuminen on mahdollista.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa tavoitellaan siirtymistä uudelle tasolle asiakkaiden aseman suhteen. Asiakkaan pääseminen kehittäjän ja vaikuttajan rooliin edellyttää usein juuri yhteiskehittelyä. (Niskala & Kairala & Pohjola 2017: 7−8.)

Toimintakulttuuriin muuttuminen edellyttää rohkeutta lähteä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Asiakkaiden osallistuminen madaltaa kynnystä hyödyntää asiakkaiden osallistumisen mahdollistavia toimintatapoja jatkossakin. (Sihvo ym. 2018: 36, 47.) Toimintakulttuurin muuttumiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja eikä vain retoriikkaa.

Kotiutumista on tarkasteltava aiempaa laajemmin

Asiakkaiden palveluiden kehittämiseen, toteuttamiseen ja arviointiin osallistumisen yhtenä tavoitteena on kyetä joustavasti vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin (Saarisilta & Heikkilä 2015: 5−6). Yhdessä tekemällä iäkkäiden ääni kuuluu kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 13).

Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi vahvisti näkemystäni iäkkäiden kuntoutujien aktiivisen toimijuuden mahdollistamisen ja kehittämiseen osallistumisen tärkeydestä. Iäkkäiden kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmissa on eroja varmasti myös monessa muussakin asiassa kuin sairaalassa kotiutumisen edellytyksissä.

Kehittämistyöni tulosten perusteella iäkkäiden ihmisten mielekkään kotona asumisen tukemiseksi sairaalassakin tulee tarkastella kotona selviytymistä kotiutumisvaihetta pidemmällä aikavälillä.

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni: Iäkkäiden kuntoutujien kotiutumista tukevien käytäntöjen kehittäminen Espoon sairaalassa.

Kirjoittaja:
Iiris Lehtinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma

Lähteet:

Espoon sairaala − toiminnallinen suunnitelma 2017. Versio 1.1. 10.2.2017. Saatavana osoitteessa: https://docplayer.fi/47217190-Espoon-sairaala-toiminnallinen-suunnitelma.html

Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147−164.

Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Niskala, Asta & Kairala, Maarit & Pohjola, Anneli 2017. Asiakkaan aseman ja toimijaroolin muutos. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 7−12.

Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna 2015. Tiivistelmä. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan – osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Raportti 4/2015. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 4−6. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125768/URN_ISBN_978-952-302-433-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maija & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf