• Johanna Holvikivi, kirjoittaja toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa.

Ketterä osaaminen on ytimessä tulevaisuuden kuntoutuksen kentällä.

Keväällä 2018 ilmestyneessä Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksessä todetaan, että sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmien osaamisen kehittäminen edellyttää aiempaa systemaattisempaa osaamisen arviointia ja näyttöön perustuvien koulutusinterventioiden käyttöä. Tämä haastaa koko koulutuskentän jatkuvaan osaamisen arviointiin yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa sekä tuottamaan koulutusta työelämätarpeiden pohjalta.

Muutos ympärillämme on yhä nopeampaa, ja myös muutoksen ennakoimattomuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Työelämässä tarvitaan sosiaalista älykkyyttä ja herkkyyttä. Yksilöltä edellytetään niin muutosherkkyyttä kuin muutoskyvykkyyttä osaamisen kehittymiselle. Uudet asiat ja innovaatiot siirtyvät aloilta toisille ja mukautuvat eri aloilla uuteen käyttöön, mistä erilaiset mobiilisovellutukset ovat hyvä esimerkki.

Ihmisten liikkuminen ja osaaminen eri alojen välillä lisääntyy. Uraportfoliot korvaavat aikaisemmat urapolut. Tehtävistä ja töistä vaihdetaan toisiin, keräten ja rakentaen osaamista aikaisempaa joustavammin ja laaja-alaisemmin. Ihmisten työurat saattavat olla yhä monimuotoisempia, eikä perinteinen urapolku ole enää tavoiteltu tila.

Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan uudet yleiset osaamisalueiden perusteet tulee sisällyttää sosiaali- ja terveysalan tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Kuntoutuksen alueella näitä nousevia ja korostuvia osaamisia ovat esimerkiksi seuraavat:

• palveluohjaus ja kuntoutujan ohjaus
• digitalisaatio
• kuntoutusteknologia
• näyttöön perustuva toiminta
• liiketoimintaosaaminen
• innovaatiotoiminta
• talousosaaminen sekä
• moniammatillinen toiminta.

Miten koulutusta sitten olisi viisasta järjestää työelämässä oleville, jotta osaamisvajeita ei pääsisi syntymään? Kuntoutuksen alueella on pyritty tätä vajetta poistamaan tuottamalla uusia erikoistumiskoulutuksia, kuten Moniammatillinen kotikuntoutus tai Etäratkaisut kuntoutumisen tukena vastaten muuttuviin tarpeisiin. Koulutusten toteuttaminen yhteistyössä eri organisaatioiden tai työyhteisöjen kanssa antaa mahdollisuuden kehittää samalla yksittäisen työntekijän kuin työyhteisön osaamista räätälöiden opiskeltavana olevan asian kyseisen työyhteisön kehittämistarpeeseen käytännön työssä. Osaamisen kehittäminen siirtyy samanaikaisesti osaksi kuntoutuspalveluita kuntoutujan arkeen. Kun koulutusta toteutetaan valtakunnallisissa verkostoissa, koulutus ja kehittäminen kohdentuvat samalla alueellisiin ja paikallisiin osaamistarpeisiin.

Kuntoutuksen ylemmässä tutkinnossa on ansiokkaasti selvitetty yhdessä koulutuksen merkityksestä ja vaikutuksesta osallistujien työuraan ja sen kehittymiseen (Paalasmaa ym. 2016). Tulevaisuuden haasteena onkin, kuinka uusia toteutuksia ja niiden tuottamaa osaamista käytäntöön voitaisiin arvioida ja tuottaa kansallista tietoa. Lisäksi haasteena on, miten mahdolliset hyvät käytännöt voidaan jakaa koko laajalle verkostolle niin, ettei yhteistyö pääty yhteissuunnitteluun ja osittaiseen yhteistoteutukseen ilman raportointia ja seurantaa koulutuksen vaikutuksista.

Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan ammattialakohtainen substanssiosaaminen muodostaa tulevaisuuden osaamistarpeiden ytimen. Kuntoutuksen koulutuksissa yhdistyvät oman alan vahva ydinosaaminen laajempaan viitekehykseen työskennellä kuntoutuksen alueella. Oheinen kuvio hahmottaa tätä kokonaisuutta hyvin ja kertoo myös niistä keskeisistä osaamisalueista, jotka yhdistyvät oman ammatin ydinosaamiseen (ks. Kokkoniemi ym. 2017).

Oman ammatin ydinosaaminen (CAOT 2002; mukaillen Kokkoniemeä ym. 2017)

Nykyisessä isossa muutoksessa korostuu muutosagenttina toimiminen, joka on keskeistä uusien toimintatapojen ja palveluiden kehittämisessä.

Kun keskustellaan eri ammattiryhmien laaja-alaisesta osaamisesta, joka organisaatioissa hyödynnetään strategiseen toimintaan ja kehittämiseen, mielenkiintoinen ja tärkeä näkökulma on yksilöiden ja työyhteisöjen luottamus omaan kykyynsä kehittää ja olla aktiivisesti vaikuttamassa haluttuun muutoksen suuntaan.

Onkin tärkeä miettiä, miten tätä valtaistumista ja vahvaa ammatillista kehittämisosaamista voidaan tukea moniammatillisissa ja monimuotoisissa yhteisöissä niin, että myös kuntoutujien ääni on mukana kehittämisessä. Voidaanko tähän vaikuttaa jo peruskoulutuksen aikana ja vahvistaa sitä sitten työelämässä osana elinikäistä oppimista? Nämä ovat kysymyksiä, jotka kohdistuvat niin koulutusorganisaatioihin kuin koko sosiaali- ja terveydenhuollon työkenttään. Tämä vaatii tulevaisuudessa yhä tiiviimpää yhteistä vuoropuhelua ja tahtotilaa toimia yhdessä kehittäen asiakaslähtöisiä vaikuttavia kuntoutuspalveluita.

Hyvinvointia tulevaisuuden työssä – Kuntoutusosaamisen seminaariin 8.3.2018

Lähteet:

Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa:  http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua

Kokkoniemi, Liisa & Holvikivi, Johanna 2017. Opiskelijoiden ja alumnien toiveet kuntoutuksen opintojen tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, julkaisusarja Aatos. Saatavana osoitteesta: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2018_Kokkoniemi_Holvikivi_Opiskelijoiden_ja_alumnien_toiveet_kuntoutuksen_opintojen_tulevaisuudesta_AATOS.pdf

Paalasmaa, Pekka & Sallinen, Mari & Hautala, Tiina & Jeglinsky-Kankainen, Ira 2016. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuo uutta työuralle. Kuntoutus 1/2018, 71−73, Kuntoutussäätiö.

Sipoo on noin 20 000 asukkaan kunta Uudellamaalla ja lähtökohtaisesti sen halutaan olevan vetovoimainen kaksikielinen kunta, jossa elää aito yhteisöllisyys ja halu tehdä asioita yhdessä. Kunnan toimintaa ohjaavat läpileikkauksena arvot, jotka ovat palvelualttius, avoimuus ja kekseliäisyys. Erityisesti palvelutuotannossa korostetaan sitä, että asiakkaat, palveluntuottajat ja henkilöstö osallistetaan mukaan prosessiin, jossa taustalla on huomioita jokaisen oma vastuu kokonaisuuden onnistumisesta.

Yhtenä tavoitteena on sosiaalisesti ja taloudellisesti vaikuttava iäkkäiden palvelujen järjestelmä. Sipoossa yli 65-vuotiaita on noin 17 prosenttia väestöstä ja ennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2025 mennessä. Edellytyksenä on ymmärtää väestön ikärakenteen muutos ja tähän on varauduttu Sipoossa laatimalla vanhuspoliittinen ohjelma, jossa korostetaan, että ”ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija” ja hänet nähdään aktiivisena osallisena häntä itseään koskevien asioiden päätöksenteossa. Yhteiskunnallisesti ikärakenteen muutokseen ja palvelutarpeiden muutoksiin on nykyhallitus varautunut käynnistämällä eri kärkihankkeita, joista ikäihmisiä koskettaa läheisesti hanke ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa”.

Omaishoitaja pitää huolta läheisestään, joka tarvitsee yksilöllistä apua ja huolenpitoa jokapäiväisessä elämässään. Ikäihmisillä omaishoitajuus on tavallisesti puolisosta tai elämänkumppanista huolehtimista, usein auttaminen ja hoivan antaminen katsotaan osaksi parisuhdetta. Taustalla on sitoutuminen yhteiseen elämään, puolison sairaus hyväksytään ja toimintakyvyn heikkeneminen ja sitä seuraava hoiva kuuluu elämään. Kuitenkin arki on usein ristiriitaista, sillä omaishoitajuus muuttaa tätä tuoden mukanaan erilaisia jännitteitä ja pakottaa ottamaan haltuun muuttuneen tilanteen. Omaishoitajuus koskettaa kaikkia hoidettavan lähipiirissä olevia. Hoivan tarpeen kasvaessa, sitoo se entistä enemmän ja kaventaa omaishoitajan elinympäristöä lähinnä kotiin ja vaikuttaa hänen jaksamiseensa arjessa.

Kehittämistyössäni lähdettiin hakemaan entistä paremmin omaishoitajan arjessa jaksamista tukevia palveluita pohjautuen omaishoitajien omiin kokemuksiin ja tarpeisiin, sillä omaishoitajat ovat olleen varsin vähän mukana kehittämässä heille suunnattuja palveluita. Palveluiden määrittämistä varten haastateltiin eri vaiheessa olevia omaishoitajia sekä omaishoidon koordinaattoria. Määrittäminen tehtiin työpajassa yhdessä omaishoidon koordinaattorin kanssa. Työpajaan tuotiin teemahaastattelujen pohjalta analysoidut arjen toiminnot ja ne muutettiin vastaamaan palveluita. Omaishoitajuudessa ei puheeksi nouse palvelut vaan arjen toiminta ja siinä esille nousevat haasteet. Tuloksena syntyi kuvaus omaishoitajan arjessa jaksamista tukevista palveluista.

Mikä sitten olisi tärkeää? Keskiöön nousi keskitetty asiakas- ja palveluohjaus, joka ottaisi kokonaisvaltaisen vastuun omaishoitajan elämäntilanteen tunnistamisesta, kartoittamisesta ja tukemisesta, sillä nykyiset palvelut koettiin pirstaleiksi ja omaishoitajan itsensä tuli hakea aktiivisesti näistä tietoa. Tätä hän ei välttämättä jaksa tehdä tai hän ei osaa ajatella, että voisi saada tukea tai apua arkeensa. Tämän vuoksi erityisen tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan, mitä omaishoitaja kertoo arjestaan, sillä työntekijän on tunnistettava toiminnan kautta esille nousevat haasteet ja pystyttävä sen pohjalta määrittelemään tarvittavat palvelut. Omaishoitaja ei itse usein kerro palveluiden tarpeesta.

Keskitetyssä asiakas- ja palveluohjausmallissa omaishoitaja nousisi keskiöön ja hänen palvelutarpeensa kartoitetaan yksilöllisesti. Arviointi olisi moniammatillisen tiimin toteuttama, missä työskentelisi niin ikääntymisen asiantuntijoita kuin kuntoutuksen ja sosiaalialan osaajia. Omaishoitajan tukena toimisi omaishoidon tukitiimi, joka pystyisi reagoimaan nopeasti ja jouhevasti muuttuneisiin tilanteisiin ja tarjoamaan myös omaishoitajan sijaistusta lyhyellä varoitusajalla. Näin omaishoitaja pystyisi pitämään entistä paremmin huolta itsestään ja omasta toimintakyvystään sekä itselleen tärkeistä asioita. Tämä tukisi arjessa jaksamista.

Kotikuntoutustiimin ollessa osa tätä tiimiä pystyttäisiin niin omaishoitajan kuin hoidettavan toimintakyvystä pitämään paremmin huolta oikea-aikaisen ja riittävän intensiivisen kuntoutuksen avulla. Päivätoiminnan tarjoaminen aamu- ja iltavuorossa toisi mahdollisuuksia omaishoitajalle hoitaa omia asioitaan hoidettavan ollessa päivätoiminnassa ja omaishoitajan ei tarvitsisi olla hoidettavasta huolissaan. Tiimi pystyisi organisoimaan monipuolista vertaistukitoimintaa, joka tukisi omaishoitajan jaksamista tarjoamalla voimaannuttavaa vuorovaikutusta, joka on mahdollista sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja elämäntilanteita, joihin voi samaistua. Samoin huolehdittaisiin saumattomasta ja reaaliaikaisesta tiedonkulusta eri yhteistyötahoihin, kuten vammaispalvelut, hoiva- ja asumispalvelut, kotihoito, yksityiset palveluntuottajat ja terveyden- ja sairaanhoito.

Omaishoitajan tukiverkosto olisi näin ollen hänen elämäänsä sopiva ja hänen näköisensä sekä tilanteiden mukaan muuttuva huomioimalla niin kotiympäristön kuin tarvittavat tukipalvelut. Ensimmäiset askeleet tähän suuntaan on jo otettu, kun lokakuussa Treffi. eli sipoolainen ikäihmisten keskitetty asiakas- ja palveluneuvonta aloitti toimintansa. Treffi.:een toiminta tulee olemaan tärkeä osa ikäihmisten asiakas- ja palveluneuvontaa muuttuvassa yhteiskunnassa ja toimintaa tullaan kehittämään aktiivisesti asiakkaiden kanssa. Treffi. on ikäihmisten tiedon ja palveluiden tulevaisuuden kohtaamispaikka.

Sari Häkkinen, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (yamk)

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Omaishoitajan arjessa jaksamista tukevat palvelut osana ikääntyneiden palveluita Sipoossa”

Satunnaisia käytäväkohtaamisia, kuntoutuksen opintoja, sote-uudistus, kotikuntoutus, yhteinen asiakas. Näistä on verkostoitumisen ensimmäiset askeleet tehty.

Asiakkaiden, niiden meidän yhteisten, kokonaistilanteen hahmottamiseksi tarvitsemme rajanylityksiä. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyö on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Hukkaamme resursseja ja mahdollisuuksia siilomaisessa työskentelyssä. Tarvitsemme verkostoyhteistyötä, jonka avulla voimme paremmin oikea-aikaisesti vastata asiakkaan tarpeisiin. Organisaatioiden ja ammattilaisten välistä luottamusta tarvitaan uudenlaisten toimintatapojen ja kuntoutusajattelun toteutumiseksi.

Tällä ajatuksella ensimmäiset askeleet kohti alueen kuntoutustyöntekijöiden verkostoitumista on tänä syksynä otettu. Ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa esittäydytään, vaihdetaan kuulumisia siitä, mitä kenenkin työyksikössä on meneillään, pyöritään meitä yhdistävän kotikuntoutus-teeman ympärillä, ideoidaan tulevaa varovaisen optimistisesti. Yhden osallistujan puheenvuorossa kaikki oleellinen kiteytyy: ”Me todella tarvitsemme toisiamme”  –  Ja ennen kaikkea,  asiakas, ikääntyvä kotona asuva helsinkiläinen tarvitsee kaikkia meitä, meidän yhteistyötämme kuntoutuksen saralla.

Miten kokonaisuutta koordinoidaan?

Tulevaisuutta ajatellen on tärkeää kirkastaa yhteiset tavoitteet ja pyrkiä entistä tiukemmin kytkemään yhteen käytännön tarpeet ja kehittämistyö. Voisiko tulevaisuuden suuntanamme siis olla uudet kumppanuudet ja yhteistyörakenteet verkostomaisen rajapintoja ylittävän johtamisen avulla? Verkostojohtamisen näkökulmasta tarvitaan aktiivisuutta ja innostamista verkostoissa, hierarkkisen johtamisen sijaan verkostojen monen tasoista hallintaa, joka perustuu vuorovaikutustaitoihin, rohkeuteen, ennakkoluulottomuuteen, aktiivisuuteen ja tilannetajuun. Varovaisen optimistisesti uskallan esittää kysymyksen: ” Kehitetäänkö yhdessä, me ammattilaiset ja asiakkaat, toisiamme kunnioittaen ja arvostaen?”

Jos verkostojohtaminen aiheena kiinnostaa enemmän niin käy ihmeessä lukemassa aiheesta lisää seuraavan linkin kautta: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015111016566

Pilvi Tuomola, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)