Toiminnallisessa kielenopetuksessa kieltä opitaan toiminnan kautta ilon ja luottamuksen ilmapiirissä. Parhaat oppimistulokset syntyvät, kun kielenoppija uskaltaa kokeilla, yrittää ja erehtyä. Toiminnalliset menetelmät, pelit ja draama sopivat myös korkeakoulun kieltenopetukseen.
Monilla kielenoppijoilla rima puhumiseen on korkealla – opiskelipa sitten suomea toisena kielenä tai vaikkapa englantia vieraana kielenä. Aiemmat epäonnistumisen kokemukset tai kasvojen menettämisen pelko saattavat estää toisella ja vieraalla kielellä puhumista. Tutkimusten mukaan ne oppijat, jotka eivät pelkää epäonnistumista ja uskaltavat heittäytyä vuorovaikutustilanteisiin, edistyvät kieliopinnoissaan parhaiten. Arvaaminen ja kokeilu ovat siis osoittautuneet tehokkaiksi kielenoppimisstrategioiksi (Dufva & Martin 2002; Ahlholm 2017). Tehokasta kielenoppiminen on myös silloin, kun opettaja tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia päästä käyttämään kieltä aidoissa viestintätilanteissa, ja kannustaa heitä puhumaan kaikella sillä kielitaidolla, mikä heillä jo on. Tilanteista selviytyminen lisää itsevarmuutta ja laskee puhumisen rimaa. (Virkkula & Nikula 2010.)
Kielenopetus aktivoi aisteja
Toiminnallisessa kielenoppimisessa ilon, luottamuksen ja onnistumisten kautta luodaan ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa yrittää ja erehtyä. Tärkeää ei ole, osaako kielenoppija kieliopin monimutkaisia periaatteita, vaan että hän saa luoda ja välittää merkityksiä ja kokea osallisuutta. Toiminnallisten harjoitteiden avulla voidaan purkaa oppimisen esteitä, herätellä oppijoiden luovuutta ja rakentaa tilaa kokonaisvaltaiselle kielenoppimiselle. Toiminnallisen kielenopetuksen vahvuus on siinä, että se aktivoi aisteja ja ottaa huomioon sen, että on monenlaisia tapoja oppia. Kaikki eivät opi parhaiten pöydän ääressä kuunnellen, lukien ja asioita muistiin kirjoittaen. On huomattu, että kieltä opitaan parhaiten käytössä: kieltä puhumalla ja kokeilemalla oppija voi havaita kielessä säännönmukaisuuksia ja malleja, joita hän vähitellen alkaa soveltaa myös omaan puheeseensa (Alisaari & Reiman n.d.). Tämän vuoksi kielenkäyttötilanteet, vuorovaikutus ja toiminta ovat oppimistilanteessa tärkeitä.
Kieltä käytetään aidoissa tilanteissa
Toiminnallisen kielenopetuksen rinnalla tärkeää on näkemys funktionaalisesta kielenoppimisesta eli siitä, että kielenoppimista ohjaavat oppijoiden kielenkäyttötarpeet (Aalto & Mustonen & Tukia 2009; Vaarala & Reiman & Jalkanen & Nissilä 2016; ks. myös Lauranto 1997). Oppimistilanteet tulisi siis rakentaa niin, että osallistujat ovat mukana aktiivisina toimijoina, ja pääsevät harjoittelemaan kielenkäyttöä – sanastoa, fraaseja ja rakenteita – juuri sellaisissa tilanteissa, jotka kokevat itse merkityksellisiksi ja tärkeiksi.
Funktionaalisessa kielenopetuksessa kieli nähdään ensisijaisesti viestinnän välineenä. Opetuksessa korostetaan suullista kielitaitoa ja kielen käyttöä aidoissa tilanteissa, eikä opetuksessa keskitytä esimerkiksi kielioppisääntöihin tai muotojen analyysiin. Muotojen oppiminen palvelee aina merkitysten ilmaisua, eikä eri muotoja nähdä ”vaikeina” tai ”helppoina”, vaan kielenkäyttäjälle ”tarpeellisina” ja ”käyttökelpoisina” tai kielenkäyttäjälle tietyissä tilanteissa ”turhina” ja ”tarpeettomina”.
Ammatillisten taitojen kehittymisen kannalta funktionaalinen kielenopetus on erittäin keskeistä: kielitaito nähdään tilannekohtaisena taitona, jolloin pyritään opettamaan ammattiin liittyviin tilanteisiin sopivaa kieltä, rakenteita, fraaseja ja sanastoa. Kielitaidon eri osa-alueet korostuvat eri ammateissa, joten eri ammatteihin valmistuvien kielitaidon opetuksenkin tulisi olla erilaista, opiskelijan tulevaan ammattiin liittyviin käyttökonteksteihin ja tilanteisiin nivottua.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sosiaalialan opiskelija oppii ennen kaikkea sosiaalialan sanastoa ja harjoittelee reagoimista ja viestintää omassa ammatissaan tyypillisissä tilanteissa, kuten päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu-keskusteluissa, moniammatillisissa tiimipalavereissa, ryhmän ohjaamistilanteissa, asiakaskohtaamisissa tai kotipalvelukäynneillä. Insinööriopiskelija taas harjoittelee sitä, miten viestitään, kun annetaan ohjeita, käydään sopimusneuvotteluja, pidetään projektikokouksia jne. Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijat puolestaan harjoittelevat kieltä sairaalaympäristössä, potilaskohtaamisissa, äitiysneuvolassa tai ensiavussa.
Olen itse kokenut sosiaalialan opiskelijoiden suomen kielen kurssilla erittäin toimivana draamatyöskentelyn: kielikurssin alussa opiskelijat luovat “tavallisen” perheen, jolle tapahtuu kurssin aikana monenlaisia asioita. Ohjaan tilanteita juuri sen verran, että pääsemme harjoittelemaan kieltä sosionomin ammatille tyypillisissä tilanteissa, mutta opiskelijat saavat muuten tuoda draamaan melko vapaasti omia ideoitaan. Saatan sanoa, että “perheen isällä on ongelma, johon hän tarvitsee apua”, mutta opiskelijat saavat itse keksiä, mikä tuo ongelma on. Esimerkiksi eräs ryhmä keksi, että baarimikkona työskentelevä isä kärsii yötyön mukanaan tuomasta uupumuksesta, jonka jälkeen opiskelijat saivat dramatisoida erilaisia tilanteita: yhdessä tilanteessa isä tapasi pomonsa ja kertoi tilanteestaan, toisessa hän kävi työterveyslääkärillä hakemassa sairauslomaa ja kolmannessa tilanteessa isä puhui aiheesta kotona aamupalapöydässä perheensä kanssa. Kun opiskelijat eläytyivät rooleihin, keksivät toimivia fraaseja ja keräsivät tilanteisiin liittyvää sanastoa, kieli jäi paremmin mieleen. Draamaharjoituksissa kaikki pääsivät puhumaan, eikä huomio kiinnittynyt niinkään siihen, kuinka “oikein” kukin puhui, vaan miten tilanne eteni ja mitä hahmoille tapahtui. Opiskelijat harjaantuivat myös tiedonhaussa: erään ryhmän tehtävänä oli selvittää, miten perheen tuloille käy, jos isän sairausloma jatkuu pitkään. Ryhmä kävi lukemassa Kelan sivuja, tutustui palvelujärjestelmään ja Kelan laskureihin ja innostui pohtimaan, miten perhe selviäisi ja mitä heidän kannattaisi tehdä.
Ryhmän tarpeet otetaan huomioon
Opetustilanteissa on tärkeää ottaa huomioon myös ryhmän omat kiinnostuksen kohteet sekä oppijoiden vahvuudet, taidot ja tarpeet. Ohjatuissa draamaharjoituksissa ryhmän kiinnostuksen kohteet tulevat hyvin esiin, ja silti opettaja voi ottaa huomioon opetukselle asetetut tavoitteet ja sisällöt. Toisaalta jokainen AMK:ssa opettava kielenopettaja tietää, että kielen opetuksen tavoitteet ja sisällöt on usein määritelty hyvin väljästi (“communication skills, reporting and writing texts related to one’s own field and working life”). Tämän vuoksi kielenopettajan tulisi löytää ryhmän kiinnostuksen ja taitojen lisäksi opiskelijoiden ammattiin liittyvä keskeinen ydinsisältö ja mukauttaa opetusmateriaaliaan sen mukaan. Mitä tärkeämpiä ja käyttökelpoisempia opitut kielelliset ilmaukset ovat osallistujien tulevassa työelämässä ja arjessa, sitä varmemmin he myös oppivat ne.
Tutustu myös juuri ilmestyneeseen julkaisuun:
Piekkari, Jouni: Helppoo ku heinänteko – Kepeli-konsteja kielen oppimiseen
Lisää käytännöllisiä vinkkejä toiminnalliseen ja funktionaaliseen kielenoppimiseen voi hakea Kepeli-hankkeen sivuilta (kepeli.metropolia.fi). Sivuilla on paljon eri ryhmien kanssa testattuja toiminnallisia harjoituksia, jotka ohjaaja voi ottaa käyttöönsä vaikka heti.
Kirjoittaja: Eveliina Korpela, Metropolia Ammattikorkeakoulun suomen kielen ja viestinnän lehtori
Teksti on saanut innoituksensa blogitekstistä, joka julkaistiin Kepeli-hankkeen blogissa 3.3.2017 nimellä Funktionaalinen kielenopetus ja Kepelin harjoitteet. (linkki: http://kepeli.metropolia.fi/2017/03/03/funktionaalinen-kielenopetus-ja-kepelin-harjoitteet/)
Lähteet:
Aalto, Eija & Mustonen, Sanna & Tukia, Kaisa 2009. Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana. Virittäjä 3. 402–423.
Ahlholm, Maria 2017. Kielenopettajan ikuiset totuudet muuttuvissa tilanteissa 2017. Julkaisematon opetusmateriaali vastaanottokeskusten opettajille.
Alisaari, Jenni & Reiman, Nina n.d. Toimintaa kielenoppimiseen! Kasvatus, koulutus ja tutkinnot. Opetushallitus. <https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/suomi-koulut/prime117.aspx>. Luettu 4.9.2018.
Dufva, Hannele & Martin, Maisa 2002. Hyvän kielenoppijan niksit. Teoksessa Mauranen, Anna & Tiittula, Liisa (toim.): Kieli yhteiskunnassa – yhteiskunta kielessä. AFinLAn vuosikirja 2002. Jyväskylä: Soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja. 247 – 261.
Kepeli-hankkeen sivut 2018. Metropolia AMK. <kepeli.metropolia.fi>. Luettu 4.9.2018.
Lauranto, Yrjö 1997: Ensi askeleita paikallissijojen käyttöön. Espanjankielisten suomenoppijoiden sisä- ja ulkopaikallissijat konseptuaalisen semantiikan näkökulmasta. Kakkoskieli 2. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Vaarala, Heidi & Reiman, Nina & Jalkanen, Juha & Nissilä, Leena 2016. Tilanne päällä! Näkökulmia S2-opetukseen. Oppaat ja käsikirjat 1. Helsinki: Opetushallitus.
Virkkula, Tiina & Tarja Nikula. 2010. Identity construction in ELF contexts: a case study of Finnish engineering students working in Germany. International Journal of Applied Linguistics 20(2). 251–273.
Ei kommentteja