Kun opettaa tai ohjaa, vaikuttaa toisen ihmisen ja ryhmän toimintaan. Käyttää siis valtaa. Miten vallankäyttö tukee ryhmän oppimista, rohkeutta käyttää opittua ja toimia uudessa tilanteessa?

Opettaja ja ohjaaja hyvän käyttäytymisen mallina

Kun opettaa tai ohjaa, toimii ryhmälle aina mallina, halusipa sitä tai ei. Ohjaajan toiminta antaa mallin hyväksyttävän käyttäytymisen rajoista. Juuri sen vuoksi se, miten ohjaa, on tärkeämpää kuin se, mitä ohjaa.  Pohdittavien kysymysten lista on pitkä, tässä joitakin esimerkkejä:

 

• Miten ohjaaja suhtautuu ryhmän jäseniin?

• Jutteleeko ohjaaja heidän kanssaan, onko ohjaaja kiinnostunut heidän kuulumisistaan?

• Antaako ohjaaja heille aikaa ja tilaa keskustella asiasta ja myös asian vierestä?

• Kysyykö ohjaaja ryhmäläisten mielipiteitä?

• Ottaako ohjaaja ryhmän toiveita huomioon toiminnan suunnittelussa? Ottaako hän ryhmän mukaan toiminnan suunnitteluun?

• Miten ohjaaja suhtautuu arkaan tai ujoon ryhmäläiseen tai ryhmäläisten erilaisiin tapoihin reagoida?

• Tai ohjaajalle vieraisiin tapoihin opetella uusia asioita?

• Lisääkö ohjaaja huomaamattaan ryhmän epäonnistumisen pelkoa tai suorituspaineita?

 

Erityisesti se, kuinka vaativa tai vastaanottavainen ohjaaja on, vaikuttaa vahvasti ryhmäläisen haluun olla mukana ja kykyyn oppia tai soveltaa opittua omassa arjessaan. Vaativuus voi näkyä tekemisen rajoittamisena, pakottamisena tai käyttäytymisen kontrollointina. Vastaanottavuus taas näkyy hyväksyntänä, ymmärryksenä tai toiveiden ja tarpeiden huomioimisena. Vastaanottavainen ohjaaja keskustelee, kyselee, neuvottelee, ja helpottaa tällä tavoin luottamuksen syntymistä sekä sen säilymistä.

Tasapainoilua vapauden ja vaatimusten välillä

Paras tapa, jolla ohjaaja varmistaa ihmisen tasapainoisen oppimisen ja kehityksen, on käyttää valtaa voimavaralähtöisesti ja vastavuoroisesti. Tällöin voidaan puhua ohjaavasta vallankäytöstä. Ohjaavassa vallankäytössä ohjaaja rohkaisee ryhmäläisiä ilmaisemaan omia mielipiteitään, kunnioittaa heidän ainutkertaisuuttaan ja uskoo heidän kykyihinsä.

Ohjaava vallankäyttö yhdistää yksittäisen ryhmäläisen tarpeet muiden ryhmässä toimivien tarpeisiin. Näin ohjaajan ja ryhmän velvollisuudet ja oikeudet täydentävät toisiaan. Tällainen toiminta kehittää jokaisen oma-aloitteisuutta ja yhdessä toimimista. Lisäksi ohjaava vallankäyttö lisää koettua pätevyyttä ja arvostuksen tunnetta. Syntyy halu kuulua ryhmään ja toimia osana sitä.

Ohjaava vallankäyttö on kuitenkin syytä erottaa ”kivana kaverina” toimimisesta. Liian sallivassa ilmapiirissä ohjaaja ei vaadi ryhmältä mitään, mikä lisää alkuviehätyksen jälkeen turvattomuutta ja epävarmuutta.  Ryhmäläinen ei tällöin myöskään opi ymmärtämään toimintansa seurauksia itselleen tai muille.

Peiliin katsomisen paikka

Minulta on usein kysytty, saako ryhmäläinen kieltäytyä toiminnasta. Miten perustelen ryhmälle, jos joku ei teekään kaikkea tai seuraa välillä sivusta? Minkälainen soppa tulee, jos kaikki saavat päättää itse?

Välillä kokeneellekin opettajalle ja ohjaajalle käy niin, ettei varsinaisesta tekemisestä tule ryhmän kanssa yhtään mitään, mikään ei mene suunnitelmien mukaan, ketään ei kiinnosta ja kaikki on yhtä kaaosta. Ja ennen kuin ohjaaja ehtii tarkemmin miettiä, hän on jo käyttänyt useaa negatiivista vallankäytön muotoa – huutanut, uhkaillut, kiristänyt tai pakottanut… Tai unohtanut ajatella, mitä sanaton viestintä – kehon kieli, ilmeet ja eleet – kertoo ryhmälle.

Virheitä sattuu jokaiselle ja niistä myös oppii. On hyvä ottaa aikalisä ennen kuin negatiivinen vallankäyttö riistäytyy käsistä. Silloin on syytä pysäyttää tilanne ja keskustella ryhmän kanssa: Mikä mättää? Miltä tilanne näyttää tai tuntuu? Mitä me kaikki voimme tehdä toisin? Miten tästä eteenpäin? Voi vaikka laittaa tiskimikin kiertämään, jotta jokainen saa sanoa oman mielipiteensä.

Ohjaava vallankäyttö voi tuntua ryhmäläisistä oudolta, jos he ovat tottuneet siihen, että opettaja tai ohjaaja päättää, miten asiat tehdään. Omien onnistumisten kokemusten myötä ohjaaja oppii löytämään oman persoonallisen tavan ohjata ja käyttää valtaa niin, että se tukee ryhmän toimintaa ja oppimista.

Valta on vastuuta ja tämän vuoksi kolme koota – keskustelu, kannustus ja kiitos – toimii mielestäni tässäkin!

 

Kirjoittaja:
LitM Anita Ahlstrand on erikoistunut psykomotoriikkaan, soveltavaan liikuntaan, erityispedagogiikkaan ja tuotekehittämiseen. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina Liikkuminen ja toimintakyky sekä Sosiaalinen hyvinvointi osaamisalueilla. Hänellä on pitkä kokemus eri ikäisten ja erilaisten ihmisten voimavaralähtöisestä ohjaamisesta ja työskentelystä ryhmälähtöisten ja kehollisten työtapojen äärellä. Hänen voimavaransa kumpuavat ihmisläheisestä työstä, luovuuden ja kehollisten työtapojen monista mahdollisuuksista sekä arjen pienistä onnistumisista.

 

Ohjaajuutta on tutkittu ja kehitetty muun muassa Metropolian Kepeli-hankkeessa, jossa Anita Ahlstrand työskentelee. Tämä blogin ensimmäinen versio on julkaistu aiemmin Kepeli-blogissa >>

 

Lähteinä käytetty mm:

Ahlstrand. 2017. Moikataan varpailla. Oivalluksia ohjauksesta, liikkumisesta ja oppimisesta. Helsinki: Oppimateriaalikeskus Opike.

Dever & Karabenick. 2011. Is authoritative teaching beneficial for all students? A multi-level model of the effects of teaching style on interest and achievement. School Psychology Quarterly 26 (2), 131–144.

Harjunen. 2012. Patterns of control over the teaching-studying-learning process and classrooms as complex dynamic environments: a theoretical framework. European Journal of Teacher Education 35 (2), 139–161.

Marsh, Waniganayake & De Nobile. 2014. Improving learning in schools: the overarching influence of ‘presence’ on the capacity of authoritative leaders. International Journal of Leadership in Education: Theory and Practice 17 (1) 23–39.

Sajaniemi, Suhonen, Nislin & Mäkelä. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Walker. 2008. Looking at teacher practices through the lens of parenting style. The Journal of Experimental Education 76 (2), 218–240.

Dialogi on tasavertaiseen osallistumiseen perustuvaa yhdessä ajattelemista. Dialogissa keskustelijoiden asenne on eettisesti korkealla tasolla ja ihmisystävällinen. Keskustelua kannatellaan tietyin työkaluin ja kaikkien osallistujien näkökulmat ovat mukana luomassa kokonaiskuvaa käsiteltävästä asiasta (Aarnio).

Ammatillisten opettajien oman alan sisältöihin liittyvä osaaminen eli  substanssiosaaminen on vahvaa. Esimerkiksi meillä Metropoliassa ammatillisen koulutuksen taso  on korkea, ja osaamme välittää tietoja ja taitoja opiskelijoillemme, parhaimmillaan luomme opiskelijoiden kanssa uutta tietoa ja ymmärrystä.

Ammattikorkeakoulussa opettajalla on kuitenkin usein opetustehtävien lisäksi myös ohjausvastuu. Muiden opettajien kanssa käymissäni  keskusteluissa olen kuitenkin havainnut, että ohjaaminen on asia, joka ei ole enää itsestäänselvästi kaikkien opettajien osaamisen keskiössä.

Ohjaajan monta roolia

Ohjaaminen tarkoittaa oppilaitoksessa montaa eri asiaa. Voidaan sekä puhua oppimisen ohjaamisesta osana opetusta että ohjaamisesta osana laajempaa ohjausprosessia (Jussila ja Rantanen 2018). Meillä Metropoliassa joissakin tutkinto-ohjelmissa opiskelijan opintoihin liittyvä ohjaus on sovittu opinto-ohjaajan työksi. Toisinaan opiskelijalla on opinto-ohjaajan sijaan opettajatuutori, jonka työtehtäviin kuuluu myös opetuksen ohjaamisen ulkopuolinen ohjaustoiminta; sellainen, joka ottaa huomioon opiskelijan elämäntilanteen, vahvistaa toiminnanohjausta ja tukee opintojen etenemistä opiskelijalle parhaiten sopivalla tavalla.

Digitaalisen viestinnän lehtorina olen toiminut työvuosieni aikana opettajatuutorina lukuisille vuosikursseille, ja antanut satoja tunteja ryhmä- ja yksilöohjausta. Ohjaajana kehittyminen vaatii uteliaisuutta uuden edessä. Haluan kehittyä ohjaajana ja perehdyn jatkuvasti uudenlaisiin tapoihin tukea opiskelijoiden opintojen etenemistä, ammatillista kasvua ja jopa identiteettityötä.

Dosentti, yliopettaja Jaakko Helander määrittelee ohjaustilannetta seuraavasti: “Ohjaustilanne on lähtökohtaisesti avoin, mahdollistava tilanne, jonka suuntaa ja lopputulosta ei voi ennustaa eikä päättää etukäteen” (Helander 2015).

Ohjaustilanne on avoin, mutta sitä voi fasilitoida eli  auttaa eteenpäin erilaisilla työkaluilla, riippuen siitä millaisista ohjausteoriaperinteistä ohjaaja ammentaa.

Itse olen viimeksi innostunut dialogisen ohjauksen menetelmistä.

Dialogi on yhdessä ajattelemista

Dialogi tarkoittaa tasavertaiseen osallistumiseen perustuvaa yhdessä ajattelemista ja perehtymistä johonkin asiaan tai toimintaan. Aidossa dialogissa ihmiset kohtaavat toisensa erillisinä, tasavertaisina persoonina ja ovat valmiita kohtaamaan omista käsityksistään poikkeavia näkökulmia. Keskeistä dialogissa on väitteiden testaaminen, jolla tarkoitetaan nimenomaan toisen mielipiteen merkityksen arviointia. (Uta 2005).

Monologinen puhekulttuuri on haitallista erityisesti ohjaustilanteessa, jonka tulisi olla tasa-arvoinen. Monologipuheessa viestintä on yksisuuntaista, auktoriteettiasema selkeä ja ohjaus ja neuvot annetaan kysymättä, vaikeat asiat laitetaan nopeasti pakettiin. (Aarnio 2015).

Dialogisessa ohjaustilanteessa on keskeistä osata erottaa dialogi arkipuheesta, sillä dialogi on muutakin kuin tavallista puhetta. Helena Aarnio (2015) on kuvannut miten dialogissa luodaan yhteistä ymmärrystä sillä, että keskustelussa saadaan esille se, mitä osapuolet ajattelevat. Tämä tulee näkyviin esimerkiksi ryhmäohjauksessa niin, että tavoitteena ei ole “samanmielisten” hymistely vaan eri tavoilla ajattelevien ihmisten kunnioittava ja tasavertaisesti osallistava ja osallistuva kohtaaminen, jota ohjaaja omalla toiminnallaan tukee. (Aarnio 2015).

Dialogiseen ohjaamiseen perehtyminen on minulle itselleni luontevaa jatkumoa oman ohjaustoiminnan kehittämisessä. Suosittelen dialogisen ohjaamisen välineistöä ja metodiikkaa kaikille ohjaustyötä tekeville. Hyviä lähteitä aiheesta on paljon, yhtenä esimerkkinä Hämeen ammattikorkeakoulun interaktiivinen sivusto Dialogilla syvätehoa oppimiseen.

Parhaimmillaan  dialoginen ohjaaminen tukee opiskelijan omaäänisyyttä ja vahvistaa sitä kautta ohjaamisen keskeisten tavoitteiden täyttymistä.

Kirjoittaja:

Raisa Omaheimo, digitaalisen viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Helena Aarnio: Dialoginen oppiminen ja ohjaus. Hämeen ammattikorkeakoulu/ ammatillinen opettajakorkeakoulu. Presentaatio. Päiväämätön.

Jaakko Helander: Ohjauskeskustelun avainalueita. Hämeen ammattikorkeakoulu/ ammatillinen opettajakorkeakoulu. Presentaatio. 2015.

Ari Jussila & Outi Rantanen: Ohjauksesta. Presentaatio. TAMK 2018.

Verkkotuutorin materiaali. Tampereen yliopisto/ Uta. http://www15.uta.fi/arkisto/verkkotutor/dialogi.htm (luettu 8.3.2018)