Vuoden 2023 alussa olin mukana uuden tanssistudio Wonder Clubin lanseeraamisessa. Wonder Club on muun muassa tanssijana, artistina ja vaikuttajana tunnetun Tinzen sekä tankotanssin viisinkertaisen maailmanmestarin Oona Kivelän yhteisprojekti. Wonder Club sijaitsee Helsingissä kauppakeskus REDIssä ja sen alla toimii kaksi erillistä tanssikoulua, Tinze Twerk Studio sekä OonaK tankostudio. Wonder Club
Projekti koostui osaltani sosiaalisen median markkinoinnista sekä avajaisviikonlopun tapahtuman tuotannosta yhdessä tiimin kanssa. Olin tehnyt yhdessä projektiohjaajani kanssa markkinointisuunnitelman Instagramiin, jonka mukaan julkaisin itse editoimiani videoita ja muita postauksia. Toimin itse projektin aikaan myös opettajana Wonder Clubilla, joten työtehtävät luonnistuivat hyvin ja olin todella innoissani projektista.
Itse avajaistapahtumaan kokosin ison listan eri vaikuttajista, muista julkisuuden henkilöistä sekä tanssijoista, joille lähetimme kutsut avajaisiin. Tehtäväni oli koostaa myös medialista, sillä tavoitteena oli saada mediaa paikalle. Saimme muun muassa Klangi-median tekemään jutun Tinzestä ja Oonasta. Kutsuvierastilaisuuteen järjestimme tarjoilua ja pientä ohjelmaa.
Projektin ainoat haasteet liittyivät tiukkaan aikatauluun ja ajoittain oli hieman epäselvää, kenen vastuulla oli mitäkin. Avajaiset olivat kuitenkin todella onnistuneet ja Wonder Clubin tanssitunnit lähtivät todella hyvin liikkeelle osan tunneista myytyä loppuun ennen ensimmäisen kauden alkamista.
Wonder Clubin verkkosivut: https://www.wonderclub.fi/
Instagram: wonderclubfi
– Katja, kulttuurituottaja 2018
Ei kommentteja