Kesäopintoja käynnistäessäni muistan naureskelleeni ääneen sitä, miten itsenäiseen projektiin kaavailemani 10 opintopistettä tulisivat olemaan helpoimmat, mitä olen koskaan ansainnut. Tarkoituksenani oli yhdistää henkilöbrändäyksen ja sosiaalisen median sisällöntuotannon syventymisalueet, eli käytännön tasolla aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukemisen lisäksi keskittyä edistämään urheilijaidentiteettini brändäystä ja päivittää sosiaalista mediaa. Nämä olivat asioita, joita olisin tehnyt kesällä muutenkin, joten tehtävä tuntui mutkattomalta.
Kyseessä oli ensimmäinen intohimoprojektini, eikä motivaatiota työn tekemiseen tarvinnut missään vaiheessa juuri kaivella. Ahmin kirjallisuutta nidos toisensa jälkeen, ja toisinaan havahduin siihen, että heräsin sohvalta täydessä unessa opus auvoisen auki sylissäni. Tämän luulisi soittaneen jonkinlaisia hälytyskelloja, mutta ajattelin väsymyksen johtuvan ennemmin jonkin sortin vitamiinin puutteesta. Eihän lukeminen voi olla raskasta.
Samoin ajattelin sosiaalisen median sisällöntuotannosta. Minun oli vaikea hahmottaa, että julkaisujen suunnittelu, kuvaaminen ja kirjoittaminen voisi olla jollain tasolla kuluttavaa. Olenhan sentään kilpaurheilija, ja tottunut altistamaan kehoni viikottain merkittävälle rasitukselle.
”If you think positively every single day, work hard, strive to become the best version of yourself, surround yourself with inspirational people and never give up, then there are no limits to how exhausted you can become.” –Svend Brinkmann
Väsymyksen havaitessani pyrin puskemaan vielä kovempaa. Vitamiinit nieluun, lenkille tuulettumaan ja self-help-podcast luureihin pyörimään. Kyllä tämä tästä! Opintojen suorittaminen oli kuitenkin pääpiirteissään mielekästä, sillä olin aiheesta valtavan kiinnostunut ja innoissani. Yöunet olivat rajoittuneet keskimäärin viiteen tuntiin. Olin iloisesti ignoorannut sen, että myös positiivinen stressi on stressiä.
Elokuun lopussa oli tunnustettava, että vaikka olin heittämällä täyttänyt kaikki tavoitteeni, myös seinä oli tullut vastaan. Loppuraporttia kirjoittaessani ymmärsin, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, kuinka paljon työaikaa olin todellisuudessa kuluttanut projektiini, sillä parhaillaan saatoin työstää sitä lähes yötä päivää.
Ymmärsin virheeni. En ollut seurannut tai rajannut työaikaani kesän aikana millään tavalla, sillä olin kokenut tekemisen niin mielekkäänä ja uppoutunut siihen täysin. Aluksi olin turhautunut, sillä ajattelin joutuvani heittämään raporttiin lotolla numeroita työajan arvioksi. Lopulta kuitenkin totesin, että on vain parempi myöntää erheeni, sillä tämä oli paras oppi, minkä kesä minulle tarjoili.
Tuottajan työ on luonteeltaan monesti intohimotyötä, ja monesti vaatii tavoitettavuutta lähes kellon ympäri. Hahmotan kuitenkin nyt, että työajan seuraaminen ja raportointi on kriittinen työkalu oman jaksamisen mitoittamisessa. Ensimmäisestä kouluvuodesta lähtien meille on kerrottu tarinaa ”sankarituottajasta”, joka jaksaa, tekee ja menee. Meitä on kehotettu suhtautumaan tällaiseen ajatteluun kriittisesti, ja pyrkimään arvioimaan omaa jaksamista mahdollisimman realistisesti.
Kaikesta muusta opiskelusta huolimatta tämä oli kesän merkittävin opetus. Jatkossa aion suunnitella työaikani etukäteen, pitää sen toteutumisesta kirjaa Excel-taulukossa ja suhtautua lepäämiseen samanlaisella vakavuudella, kuin työaikaan. Pitää relaa, ettei delaa.
Kirsi Järvilehto
Kulttuurituotannon opiskelija vm 19
Ei kommentteja