Suurin osa suomalaisista siirtyi etätyöskentelyyn maaliskuussa 2020. Se loi täysin uudet raamit ja haasteet yrityksille työskennellä. Ensimmäisten viikkojen kokoukset olivat täynnä ”Kuuluuko mun ääni nyt”, ”Näättekö te tämän”, ”Miten mä jaan mun näytön” –kaltaista sekasortoa. Usealla hermot olivat kireänä, mutta tiesimme kaikkien olevan samassa tilanteessa. Kuluneen vuoden aikana olen huomannut sen, miten suuri vaikutus ympäristöllä on työntekooni. Olen aina ollut rutinoitunut toimistolla kävijä. Minulle työnteko oli ennen pandemiaa aika lailla paikkasidonnaista: menen aamulla töihin, teen työt ja toimiston oven sulkeuduttua alkaa vapaa-aika. Yksi suurista haasteista itselleni etätyöskentelyssä on itsensä johtaminen. Miten aikatauluttaa työpäivä, olla tehokas ja olla välittämättä ärsykkeistä. Kotona neljän seinän sisällä oleilu, työn tekeminen sängystä ja vapaa-ajan rajoitukset ajoivat rakentamaan arjen uudelleen, priorisoimaan asioita sekä suorastaan pakottivat olemaan parempi itsensä johtamisessa. Alkuun etänä työskennellessä koin, etten ollut yhtä tehokas kuin toimistolla enkä oikein saanut mitään aikaiseksi. Tämän vuoksi aloin reflektoida omia itsensä johtamisen taitoja. Suurena parannusaskeleena koin itselleni tavoitteiden asettamisen. Silloin tiesin selkeämmin, mitä kohden työskentelin. Konkreettiset tavoitteet auttoivat minua keskittämään huomion olennaiseen, vaikka työympäristö olikin erilainen. Usein myös tavoitteiden toteutuessa motivaatio ja päättäväisyys kasvavat. Päivätasolla tämä tarkoitti sitä, että kirjoitin konkreettisesti sen päivän aikana tehtävät ja saavutettavat asiat ylös ja yliviivasin niitä sitä mukaan, kun sain tehtävät suoritettua. Tämän avulla näki sen, että oli oikeasti saavuttanut työpäivän aikana jotain. Pääsin myös eroon itseni soimaamisesta sen suhteen, etten ollut muka saanut aikaiseksi yhtään mitään. Viimeisen vuoden aikana oppimani tärkeimmät vinkit itsensä johtamiseen etätyöskentelyssä:
Aseta tavoitteita
Tämä pätee niin työelämään kuin arkeenkin. Mieti, mitä sinä todella haluat? Aseta tavoitteet ja mene päättäväisesti niitä kohti. Aseta itsellesi tavoitteita niin tiedät selkeämmin, mitä kohden työskentelet ja elät. Konkreettiset tavoitteet auttavat myös keskittämään huomion olennaiseen, vaikka työympäristö olisikin erilainen. Usein myös tavoitteiden toteutuessa motivaatio ja päättäväisyys kasvavat. Tavoitteet voivat olla niin pitkä- kuin lyhytaikaisiakin. Pitkän tähtäimen tavoitteet on tärkeää pilkkoa välitavoitteisiin, jottei haukkaa liian suurta palaa kerrallaan.
Ole armollinen
Ole itsellesi armollinen. Vaikka elämme suorittamisen aikakautta ja ympärillämme on pilvin pimein tehokkaita multitaskaajia, jotka juovat viherpirtelöitä ja juoksevat puolimaratoneja, tärkeää on olla joustava ja keskittyä itseensä. Vaikka joku tekisikin enemmän ja paremmin, keskity omaan elämääsi ja suorittamiseen. Tee arjestasi merkityksellistä ja etene omaa tahtia tavoitteitasi kohti. Älä vertaa itseäsi muihin.
Tiedosta onnistumisesi
Tavoitteiden saavuttaminen antaa mielihyvää ja motivaatiota saavuttaa yhä enemmän. On ihan ok sanoa joskus itselleen yksin (tai miksei muidenkin kuullen) ”Hyvä minä”. Voit myös asettaa itsellesi välitavoitteita ja saavuttaessasi ne, palkitse itsesi.
Voimaa kaikkien korona-arkeen ja uuteen normaaliin toivottaen,
Kulttuurituotannon bloggaajat
Bloggaajat ovat Metropolian kulttuurituotannon opiskelijoita. Blogeissa kurkistetaan kulissien taakse, esitellään tuotantoja ja ajankohtaisia kulttuuritapahtumia. Opiskelijat kertovat kulttuurituotannon opiskelusta Metropoliassa ja siitä mitä tuotannoissa sekä projekteissa tapahtuu. Ota yhteyttä
Joskus projektit lähtevät liikkeelle pienestä ideasta ja päätyvät johonkin paljon suurempaan. Näin kävi omassa projektissani Punkmuseon kanssa. Alun perin tarkoitukseni oli tehdä hyvin konkreettinen ja rajattu kartoitus museon saavutettavuudesta. Sain kuitenkin erinomaisen kehitysehdotuksen projektille Punkmuseolta ja kokonaisuus laajentui saavutettavuus- ja esteettömyystietojen laatimiseen sekä aihealueeseen liittyvään oppaan tuottamiseen museon työntekijöille ja aktiiveille.
Mitä opin?
Projektin aikana teorian ja käytännön yhdistäminen oli prosessin ehkä merkittävin oivallus. Huomasin, että teoriat tarjoavat rakenteen ja kielen, joiden avulla voi ymmärtää, miksi tietyt ratkaisut toimivat. Käytännön työ puolestaan paljastaa, miten teoriaa voidaan soveltaa konkreettisesti. Tämä yhdistelmä auttoi minua tekemään perusteltuja päätöksiä ja arvioimaan omaa työskentelyäni kriittisesti mutta rakentavasti.Oppaan laatiminen syvensi oppimista vielä uudella tavalla. Kun jouduin pukemaan prosessin sanoiksi ja jäsentämään sen muille ymmärrettävään muotoon, huomasin, kuinka paljon olin sisäistänyt. Oppaan kirjoittaminen pakotti kirkastamaan tavoitteet, perustelemaan valinnat ja kuvaamaan vaiheet niin, että ne muodostavat loogisen kokonaisuuden.
Kolme vinkkiä oppaan luomiseen
Selkeä tavoite ohjaa kaikkeaKun tiesin tarkasti, kenelle opas on tarkoitettu ja mihin sitä tarvitaan, sisällön rajaaminen helpottui huomattavasti. Tämä rajaus auttoi pitämään tekstin napakkana ja lukijalle hyödyllisenä ilman turhaa rönsyilyä.Teoria ja käytäntö kulkevat käsi kädessäHuomasin, että oppaasta tulee toimiva vasta silloin, kun yhdistän periaatteet konkreettisiin esimerkkeihin. Teoria antaa selitykset ja raamit, mutta käytännön havainnot tekevät ohjeista helposti sovellettavia.Looginen rakenne tekee oppaasta käyttökelpoisenKun jäsensin prosessin selkeiksi vaiheiksi, opas muotoitui sellaiseksi, jota lukijan on helppo seurata. Vaiheistus ei ainoastaan selkeyttänyt sisältöä, vaan myös auttoi minua itseäni hahmottamaan kokonaisuutta.
Projektin lopputuloksena syntyi opas sekä viestintämateriaalit. Pidän projektin aikaisia oppimiskokemuksia arvokkaina ja toivon, että tuotokset tukevat museon toimintaa mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa.
Minka Yltävä, kulttuurituotanto -23
Toimin viime vuoden Provinssin akkreditointivastaavana, ja vastuullani olivat muun muassa akkreditointipisteiden vapaaehtoiset. Provinssi ei ole pelkästään musiikkifestivaali, johon osallistuu vuosittain tuhansia ihmisiä – se on kohtaamispaikka, yhteisö ja kokemus, jonka rakentamiseen osallistuu valtava joukko ihmisiä, joista moni toimii vapaaehtoisena.Jos pitäisi tiivistää kokemus yhteen lauseeseen: mikään ei toimi ilman vapaaehtoisia.
Ensivaikutelma syntyy heti portilla
Yksi festivaalin tärkeimmistä toiminnoista on akkreditointipiste, josta työntekijät, artistit ja yhteistyökumppanit saavat kulkulupansa alueelle. Usein se on ensimmäinen kohtaaminen tapahtuman kanssa. Siinä kohtaa joko kaikki toimii tai ei.Minä vastasin kutsuvieras- ja media-akkreditointipisteistä sekä toisella puolella aluetta sijainneesta VIP-akkreditointipisteestä. Käytännössä tavoitteeni oli hyvin yksinkertainen: tehdä ihmisten saapumisesta mahdollisimman sujuvaa, selkeää ja mukavaa. Kun kaikki toimii heti alusta asti, koko festivaalikokemus lähtee oikeaan suuntaan.Todellisuudessa työ on paljon muutakin kuin rannekkeiden ja kulkupassien jakamista. Se tarkoittaa sitä, että jonot liikkuvat, tieto kulkee, ongelmat ratkaistaan nopeasti ja ennen kaikkea ihmiset kohdataan hyvin. Juuri tässä kohtaa vapaaehtoiset ovat avainasemassa.Mikään tästä ei tapahdu sattumalta. Taustalla on huolellista suunnittelua, toimivaa tiimityötä ja ennen kaikkea motivoituneita vapaaehtoisia, joiden panos on korvaamaton.
Hyvä valmistautuminen näkyy ulospäin
Vapaaehtoiset valitaan Provinssin verkkosivujen kautta lähetettyjen hakemusten perusteella. Sopivien henkilöiden valinnasta vastaa akkreditointikoordinaattori. Vapaaehtoisille lähetetään tarvittavat tiedot, työvuorot suunnitellaan ja viestintäkanavat, kuten WhatsApp-ryhmät otetaan käyttöön.Ennen jokaista tapahtumapäivän alkua ja jokaisen vapaaehtoisten vuorovaihdon jälkeen järjestin myös lyhyen perehdytyksen. Tämä on tärkeä hetki, jossa vapaaehtoiset saavat selkeän kuvan tehtävistään ja voivat kysyä mieltä askarruttavista asioista.Kun ihmiset tietävät mitä tekevät ja miksi, työ sujuu huomattavasti paremmin.
Vapaaehtoisten johtaminen on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista
Vapaaehtoisten johtaminen eroaa palkatun henkilöstön johtamisesta. Vapaaehtoiset ovat mukana omasta halustaan, ja heidän motivaationsa voi liittyä esimerkiksi haluun olla osa tapahtumaa, oppia uutta, kokea yhteisöllisyyttä tai nauttia festaritunnelmasta.Siksi omassa johtamisessani korostuivat erityisesti selkeä viestintä, kannustava ilmapiiri, arvostuksen osoittaminen ja kiittäminen.Huomasin, että pienilläkin asioilla on suuri merkitys. Kiitos tai positiivinen palaute voi vaikuttaa paljon motivaatioon. Pyrin koko ajan varmistamaan, että vapaaehtoisilla on kaikki hyvin ja että heillä on juotavaa, pientä syötävää ja mahdollisuus pitää riittävästi taukoja.Olin myös joustava tilanteissa, joissa joku toivoi pääsevänsä kuuntelemaan lempiartistiaan hieman aiemmin. Minulla on itselläni kokemusta vapaaehtoistyöstä sekä hyvissä että huonoissa vuoroissa, joten halusin omalla toiminnallani olla luomassa heille mahdollisimman hyvän kokemuksen.
Festivaali on intensiivinen mutta palkitseva ympäristö
Tapahtuman aikana tilanteet voivat muuttua nopeasti. Välillä tulee kiire, ja joskus ilmenee yllättäviä ongelmia. Näissä hetkissä korostuvat hyvä yhteistyö ja nopea reagointi.Kun tiimi toimii yhteen, haasteet ratkeavat sujuvasti. Koen, että onnistunut vapaaehtoisten koordinointi näkyy lopulta kaikille: sujuvana toimintana, hyvänä tunnelmana, tyytyväisinä kävijöinä sekä vapaaehtoisten haluna hakea mukaan uudelleen.
Mitä opin tästä?
Projektin aikana minulle korostui erityisesti kolme asiaa:
Suunnittelu on kaiken perustaHyvä ennakkotyö vähentää stressiä ja helpottaa toteutusta.
Viestintä ratkaisee paljonSelkeä ja jatkuva kommunikointi pitää kaikki ajan tasalla.
Ihmiset tekevät tapahtumanMotivoitunut ja hyvin johdettu tiimi on onnistumisen ydin.
Lopuksi
Festivaalit näyttäytyvät kävijälle usein musiikkina, valona ja tunnelmana. Kulissien takana on kuitenkin valtava määrä työtä, suunnittelua ja ihmisten välistä yhteistyötä.Vapaaehtoiset ovat tässä kokonaisuudessa korvaamattomia. Kun heistä pidetään huolta, he pitävät huolen tapahtumasta. Juuri siksi onnistunut vapaaehtoisten koordinointi ei ole vain yksi osa festivaalia – se on yksi sen tärkeimmistä voimavaroista.
Ruweyda Osman / Kutu21
Overclock järjestettiin ensimmäistä kertaa Turussa kesäkuussa 2025. Kuva: Juho Autio
Mitä tapahtuu, kun ryhmä vapaaehtoisia päättää herättää henkiin itselleen tärkeän harrastuskulttuurin ilman aiempaa kokemusta tapahtuman järjestämisestä? Vastaus on Overclock 2025 – Turun Metsämäen raviradalla järjestetty videopelitapahtuma, joka syntyi halusta täyttää alueen pelikulttuurin tyhjiö.
Sydämellä rakennettua yhteisöllisyyttä ilman kaupallisia tavoitteita
Motiivi oli alusta asti selvä ja vahvasti arvopohjainen. Halusimme luoda matalan kynnyksen lan-tapahtuman, joka tarjoaisi turvallisen ja yhteisöllisen ympäristön peliharrastajille Turun seudulla. Taustalla ei ollut kaupallista koneistoa, vaan tapahtuma tuotettiin yleishyödyllisen yhdistyksen, Scene ry:n, nimissä. Kyseessä oli kaveriporukan ponnistus, jotka olivat huomanneet lan-kulttuurin hiipuneen paikallisesti ja he halusivat ottaa itse ohjat käsiin varmistaakseen e-urheilun harrastustoiminnan jatkuvuuden omalla alueellaan.
Vieraalla maaperällä
Liityin tiimiin tuotantoassistentiksi ja markkinointitiimiin tilanteessa, jossa oma osaamiseni ja kohderyhmän maailma eivät täysin kohdanneet. Kynnykseni osallistua tuotantoon oli korkea, sillä e-urheilun genre ja sen spesifi alakulttuuri olivat minulle vieraita. Tämä herätti alkuun epävarmuutta, ja oli kieltämättä hieman pelottavaa rakentaa uutta tapahtumakonseptia aiheesta, joka oli itselleni uusi, mutta tiimille sydämen asia. Kokemus kuitenkin osoitti, että tapahtumatuotannon taitoja kannattaa hioa monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti.
Vapaaehtoistuotannon haasteet ja oppitunnit
Vaikka intohimo kantaa pitkälle, ensikertalaisten matka paljasti vapaaehtoistuotantojen tyypilliset sudenkuopat. Kun vastuunjako ei ole vakiintunutta, organisaatio ajautuu herkästi tilaan, jossa kaikki tekevät kaikkea. Tämä on suuri voimavara, mutta samalla hallinnollinen riski. Projektin aikana opimme valtavasti tapahtumatuotannon lankojen käsissä pitämisestä vastoinkäymisten kautta. Esimerkiksi taloudelliset realiteetit ensikertalaisen budjetissa vaativat tarkkaa tasapainoilua, ja aikataulutuksen paine oli tuntuva, kun vertailukohtaa aiemmista vuosista ei ollut. Yllättävien käänteiden sattuessa optimistinen asenne osoittautui välttämättömyydeksi, sillä jokainen virhe oli arvokas oppitunti seuraavaa kertaa varten.
Voitto ja jatkuvuus
Haasteista huolimatta lopputulos oli laadullinen voitto. Overclock sai luotua tunnelman, jota kokeneetkin lani kävijät kiittelivät. Viikonloppu osoitti, että kun perusasiat ovat kunnossa ja tekemisessä on sydän mukana, syntyy jotain sellaista, mitä rahalla ei voi ostaa: aitoa yhteisöllisyyttä. Tärkein havainto oli, että vaikka tapahtumatuotanto on monimutkainen hallinnollinen kokonaisuus, tiivis ja joustava organisaatio sekä aito missio kantavat usein pidemmälle kuin raskaat rakenteet. Tästä todisteena Overclock sai jatkoa helmikuussa 2026, tällä kertaa jo tuplasti suurempana ja kokeneempana.
Elli Lampikoski, kulttuurituotanto -23
Halaus, olkapään hipaisu, hyvänyönsuukko - toisen fyysinen koskettaminen on keskeinen osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihon tuntoaistin kautta välittyy ihmislajin selviytymisen kannalta tärkeää tietoa ja mielihyvää, jota emme saa mitään muuta kautta. Koronaviruksen myötä erityisesti ikäihmisten fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on radikaalisti vähentynyt - mutta millaisia vaikutuksia tällä on ikäihmisten hyvinvointiin?
Kosketuksen määrä on vähentynyt
Elämme parhaillaan mielenkiintoisen ihmiskokeen aikaa: korona on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Olemme ohjeiden mukaan vähentäneet fyysisten kontaktien määrää ja pyrkineet korvaamaan näitä muulla yhteydenpidolla. Kontaktien rajoittamisella on saatu aikaan toivotusti tartuntojen vähenemistä, mutta rajoitusten pitkän aikavälin haittoihin on myös kiinnitetty enenevästi huomiota.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 8.5.2020) äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tavanneet poikkeusoloissa muita ihmisiä keskimäärin 75 % normaalia vähemmän. Myös fyysisen kosketuksen määrä on vähentynyt ja erityisesti tämä koskee iäkkäitä: 70–79-vuotiaat suomalaiset raportoivat ihokontaktien määrän vähentyneen jopa 85 % ”normaalioloihin” (vuoden 2005 vastaavan kyselyn tuloksiin) verrattuna. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ovat tavanneet läheisiään virtuaalisesti, ulkopuolisten vierailut esimerkiksi hoivakoteihin on kielletty, ja hoivakodeissa on pyritty vähentämään yksittäisen vanhuksen luona vierailevien hoitajien määrää.
Läheiset ihmiskontaktit ovat keskeinen osa elämänlaatua ikääntyessä
Toisen ihmisen kosketuksen tiedetään olevan kriittinen erityisesti lasten kognitiivisen ja sosio-emotionaalinen kehityksen kannalta (esim. Field, 2011), mutta tukevan ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita läpi koko elinkaaren (esim. Gallace & Spence, 2010; Jakubiak & Feeney, 2016). Varhaisessa vuorovaikutuksessa ihokontaktin merkityksestä tiedetään paljon, mutta vähemmän puhetta on ollut kosketuksen merkityksestä myöhemmällä iällä.
Fyysisten kontaktien vähenemisen vaikutus ihmisen elämänlaatuun on herättänyt pohdintaa erityisesti ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisellä koronan vuoksi erityksissä olemisen kuukaudet voivat olla iso osa jäljelläolevista elinvuosista, joiden laatuun läheisten ihmisten kanssa vietetty aika keskeisesti vaikuttaa. Yle:n ajankohtaisessa artikkelissa pohditaan koronaviruksen rajoitustoimenpiteiden seurauksia ikäihmisille. Juttu tuo esiin sen, että esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle läheisen ihmisen kosketus voi olla ainoa keino tuoda turvallisuuden tunnetta ja välittämistä - koronaan sairastumisen riski voi olla pienempi paha kuin ajattomalta tuntuva yksinäisyys ja turvattomuus.
[caption id="attachment_2930" align="alignleft" width="316"] Kuva: Pixabay[/caption]
Mikä on kosketuksen merkitys ihmiselle?
Monet eläinlajit käyttävät huomattavan osan ajastaan lajitovereiden silittelyyn ja paijaamiseen, paljon enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi vaikkapa kirppujen poiston kannalta. Myös ihmisten välisellä fyysisellä läheisyydellä on suuri merkitys sosiaalisten suhteiden rakentumisessa ja emotionaalisen läheisyyden kokemuksen rakentumisessa (Dunbar, 2010).
Neuropsykologiset tutkimukset osoittavat, että aivoissamme on usean aivoalueen muodostama verkosto, joka reagoivat erityisesti kosketukseen. Tietyt kosketusta aistivat hermosäikeet ja aivosaareke reagoivat erityisesti kevyeen, hitaaseen kosketukseen. Kosketuksen laatu ja suhde koskettavaan henkilöön vaikuttaa kokemukseen. Fyysinen läheisyys omien läheisten välillä näyttää myös vähentävän fyysisen kivun ja uhan kokemusta (Coan, Schaefer & Davidson, 2006). Sosiaalisen kosketuksen merkitys näyttää olevan samantyyppinen sekä länsimaissa että kaukoidässä (Suvilehto ym., 2019).
Kosketuksen merkitystä on Suomessa tutkittu esimerkiksi Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan kansainvälisestä huomiota saaneessa hankkeessa (ks. U.S. Newsin artikkeli ja video vuodelta 2015. Nummenmaan hankkeessa on tutkittu aivojen erityistä välittäjäainejärjestelmää, endogeenistä opioidijärjestelmää, joka aktivoituu erityisesti ihmiskosketuksesta. Toisen ihmisen kosketus aktivoi aivoissamme endorfiinin, yhden elimistön mielihyvähormonin tuotantoa. Samoin sosiaalisten suhteiden katkeaminen näkyy aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja kivun säätelyyn liittyvässä opioidijärjestelmässä. Siksi ihmissuhteen katkeaminen (ja kenties toisen ihmisen fyysisen kosketuksen yhtäkkinen loppuminen?) voi kokemuksena tuntua samalta kuin fyysinen kipu.
Miten kosketuksen väheneminen vaikuttaa ikäihmisiin?
Niin käytännön työssä kuin tutkimusmaailmassa on nyt huolestuttu koronaviruksen aikaansaamasta kosketuksen vähenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kosketuksella on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille.
Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa -tutkimushankkeessa todettiin, että iäkkäiden fysiologista ja psykososiaalista elämänlaatua pystyttiin merkittävästi parantamaan hoivaavalla kosketuksella (ks. Kinnunen ym., 2019). Koskettaminen näytti vähentävän laitostumiseen liittyviä oireita; oksitosiini-hormonin lisääntymisen ajateltiin olevan rauhoittavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen taustamekanismi.
Nyt koronan aikaan tutkijoita, hoivakotien työntekijöitä ja hoivakotien rajoituksista vastaavia tahoja, omaisia ja meitä monia muitakin huolestuttaa, mitä seurauksia kosketuksen kieltämisellä on. Läheisten ihmisten vierailujen väheneminen tarkoittaa käytännössä, että hoitajat ovat hoivakodeissa ainoita yksinäisyyden helpottajia. Kun omaiset eivät tule syöttämään, kampaamaan ja suihkuttamaan läheistä ikäihmistä, hoitajien työmäärä kasvaa myös käytännössä. Ikäihmiselle lasten tai lastenlasten vierailujen loppuminen voi tarkoittaa keskeisistä elämäniloa tuovista hetkistä luopumista. Pitkään jatkuessaan koronarajoitusten seuraukset ikäihmisten mielialaan ja elämän merkityksellisyyden kokemukseen voivat olla synkät.
Kosketusta etänä ja läsnä?
Korona on siis vähentänyt erityisesti ikääntyneiden kokemaa kosketusta, kosketusta aistivan hermojärjestelmän aktiivisuutta ja sitä myötä kosketuksen tuomaa hyvänolon kokemusta. Hoivakodeissa tapahtuneita yksinäisiä kuolemia ja mahdollisesti tulevien vuosien ajan epidemiassa elämisen seurauksia on kauhisteltu. Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen pitkän aikavälin seurauksista on laajasti huolestuttu.
Koronarajoituksia vähittäistä purkua suunniteltaessa on pohdittu, pitäisikö läheisten ihmisen vierailuja iäkkäiden luo mahdollistaa esimerkiksi erilaisten suojavälineiden tai vaikkapa tapaamiskonttien kautta (ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-11333571).
Virtuaalista koskettamista, joka korvaisi toisen ihmisen silityksen tai halauksen, ei toistaiseksi millään sähköisillä laitteilla pystytä toteuttamaan. Tärkeää onkin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään ikäihmisten sosiaalisia kontakteja ja niin psyykkisen kuin fyysisen läheisyyden määrää, turvallisuudesta kiinni pitäen ja niin kontaktissa olemisen kuin kontaktien puuttumisen riskit tiedostaen.
Lopuksi
Koronarajoitukset ovat vähentäneet suomalaisten fyysisiä kontakteja, mikä on estänyt viruksen leviämistä mutta myös aiheuttanut huolta erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntymisestä.
Fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on koronan myötä vähentynyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla ikääntyneillä
Hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kohdalla on tärkeää huomioida jäljellä olevien vuosien elämän laatu, jossa kontakti läheisiin ihmisiin on usein keskeisessä roolissa
Koronarajoitusten lieventyessä on tärkeää lisätä ja ylläpitää myös riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden kasvokkaisia tapaamisia lähimpien ihmisten kanssa, sekä koronaviruksen että eristämisen riskit huomioiden
Kirjoittaja
Eveliina Holmgren, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Coan, J., Schaefer H., & Davidson, R. (2006). Lending a hand: Social regulation of the neural response to threat. Psychological Science, 17(12):1032-9.
Dunbar, R. (2010). The social role of touch in humans and primates: behavioural function and neurobiological mechanisms. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 260–268.
Field T. (2011). Touch for socioemotional and physical well-being: a review. Dev. Rev. 30, 367–383.
Gallace, A., & Spence, C. (2010). The science of interpersonal touch: an overview. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 246–259
Jakubiak, B., & Feeney, B. (2016). Affectionate touch to promote relational, psychological, and physical well-being in adulthood: a theoretical model and review of the research. Personal. Soc. Psychol. Rev. 21, 228–252.
Kinnunen, T., Parviainen, J., Haho, A., & Jolkkonen, M. (2019). Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja: Helsinki.
Suvilehto, J. T., Nummenmaa, L., Harada, T., Dunbar, R., Hari, R., Turner, R., Sadato, N., & Kitada, R. (2019). Cross-cultural similarity in relationship-specific social touching. Proceedings. Biological sciences, 286(1901), 20190467. https://doi.org/10.1098/rspb.2019.0467
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (8.5.2020) https://thl.fi/fi/-/kyselytutkimus-huhtikuussa-suomalaiset-tapasivat-75-prosenttia-vahemman-ihmisia-kuin-normaalisti
Näin summasi yksi haastateltavistani kysyessäni, mitä tarkoittaa itsensä johtaminen kuntoutuksessa. Aiheenani tutkimuksellisessa kehittämistyössä kuntoutuksen opinto-ohjelmassa oli itsensä johtamisen vahvistaminen selkäydinvaurion saaneen kohdalla. Yhdessä työni vaiheista haastattelin kuutta traumaattisen selkäydinvaurion saanutta. Itsensä johtaminen käsitteenä on tunnetumpi liikemaailmassa kuin kuntoutuksessa. Tämä siitäkin huolimatta, että asiasisällöltään näissä on yllättävän paljon yhteistä, kuten tavoitteen asettaminen, päätöksen teko, ongelmien ratkaisu ja kyky aktiivisuuteen. Asiat ovat niitä samoja, joiden ympärillä pyörimme elämämme aikana riippumatta kontekstista tai tavoiteltavan päämäärän pienuudesta tai laajuudesta.
Traumaattisen selkäydinvaurion saaneen elämä muuttuu yllättäen, odottamatta. Ei pelkästään oma elämä muutu, vaan myös läheisten ja lähiverkoston. Läheisten ja lähiverkoston avulla elämä jatkuu vammautumisen jälkeenkin. Itsensä johtamisesta puhuessa selkäydinvaurion saaneella läheiset ja avustajat ovat kohtalaisen merkityksellisessä roolissa; tämän ovat huomanneet tutkijatkin1, ja se näkyi myös omissa tutkimuksellisen kehittämistyöni haastatteluissa:
”…en olisi varmaan koskaan lähtenyt kokeilemaan joitain asioita, jos fyssarini ei olisi siihen kannustanut…”
”…vaimo välillä käskyttää, kun itse ei jaksaisi, ihan hyvässä mielessä siis…”
”…hiljalleen olen ymmärtänyt antaa avustajien tehdä tietyt asiat ilman, että lähden itse uudelleen esimerkiksi viikkaamaan pyykkiä avustajan jäljiltä, kuten aluksi. Ja nyt jää aikaa itselle tärkeille asioille…”
Viimeisessä sitaatissa tulee hyvin ilmi ero itsenäisen ja itsehallinnollisen toimintakyvyn välillä. Itsenäisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan niitä toimintoja, jotka pystytään itsenäisesti toteuttamaan ja joista ollaan myös itse vastuussa. Itsehallinnollisella toimintakyvyllä taas tarkoitetaan joko niitä toimintoja, jotka voi ja pystyy delegoimaan, mutta joista ei olla itse vastuussa, tai sellaisia toimintoja, jotka pystytään delegoimaan ja joista ollaan myös vastuussa.
Tästä on pohjimmiltaan itsensä johtamisessa kuntoutuksessa kysymys. Kyvystä tehdä itselle merkityksellisiä asioita, joko itsenäisesti tai itsehallinnollisesti, samalla ymmärtäen, että mitään ei saavuteta tässä maailmassa yksin tekemällä. Olemmehan me ihmiset laumaeläimiä riippumatta taustastamme tai tavoitteistamme. Toimivia yksilöitä yhteiskunnassa.
Katja Karejoki, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma
Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön ”Toimiva yksilö yhteiskunnassa – Itsensä johtamisen vahvistaminen Validia Kuntoutus Helsingissä” tuloksiin.
1 Munce, Sarah E P – Webster, Fiona – Fehlings, Michael G – Straus, Sharon E – Jang, Eunice – Jaglal, Susan B 2016. Meaning of self-managements from the perspective of individuals with
traumatic spinal cord injury, their caregiver, and acute care and rehabilitation managers. An opportunity for improved care delivery. BMC Neurology. 16:11.
Tuen tarjoaminen on tiimityöskentelyssä tärkeää, jotta tiimi voi toimia tehokkaasti ja onnistuneesti. Supportiivinen viestintä on tuen tarjoamisen muoto. Tässä blogitekstissä esittelen kolme vinkkiä, joilla supportiivista viestintää on mahdollista edistää, jotta hajautetussa tiimissä olisi mahdollista yltää mahdollisimman hyviin tuloksiin.
Ammattikorkeakoulumaailmassa monet hankkeet toteutetaan nykyisin useamman kumppanin yhteistyönä. Tästä on usein monenlaista etua sillä se tarkoittaa, että hankkeeseen saadaan resursseja useammasta lähteestä ja että hanke tavoittaa ihmisiä laajemmalta alueelta. Ammattikorkeakoulujen yhteistyö tarkoittaa kuitenkin sitä, että ihmiset päätyvät usein työskentelemään hajautetuissa tiimeissä, koska hankekumppanit sijaitsevat maantieteellisesti toisistaan erillään. Etätyössä on puolensa, kukapa meistä ei nauttisi ajansäästöstä työmatkoissa ja muista etätyön eduista. Hajautetun tiimin toimintaan ja etätyöhön liittyy kuitenkin omat haasteensa, joita on mahdollista ratkoa tukea tarjoamalla. Supportiivinen viestintä on tuen tarjoamisen muoto.
Mitä supportiivinen viestintä tarkoittaa?
Supportiivisella viestinnällä voidaan tukea etätyötä ja hajautettujen tiimien toimintaa. Supportiivisella viestinnällä tarkoitetaan prosessia, jossa haetaan, tuotetaan ja vastaanotetaan informatiivista ja emotionaalista tukea (1).
Supportiivinen viestintä voi olla esimerkiksi tiedon jakamista tai toisen henkilön lohduttamista.
Supportiivinen viestintä parantaa henkilöiden työssä suoriutumista, lisää työntekijöiden kykyä hallita työhön liittyvää stressiä ja sillä on vaikutusta ihmisten työmotivaatioon, sitoutumiseen ja työtyytyväisyyteen (1). Monipuolisten hyötyjen takia supportiiviseen viestintään kannattaa panostaa.
1. Avaa keskustelu hanketiimin kesken supportiivisesta viestinnästä
Koska supportiivisen viestinnän voidaan nähdä tukevan henkilöiden työstä suoriutumista ja työhyvinvointia, on tärkeää, että sitä toteutetaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Kaikilla henkilöillä ei välttämättä tiimissä ole valmiiksi tietoa siitä, mitä supportiivinen viestintä tarkoittaa ja kuinka sitä voi harjoittaa.
Hanketiimin kesken kannattaa hankkeen alussa keskustella siitä, minkälainen merkitys supportiivisella viestinnällä on ja kuinka supportiivista viestintää voi harjoittaa. Yhteinen ymmärrys siitä, että hanketiimistä voi hakea tukea, lisää todennäköisyyttä sille, että ihmiset uskaltavat ja osaavat tukeutua toisiinsa.
2. Tunnista, minkälaisilla keinoilla itse haet tukea ja muuta tapoja tarpeen mukaan
Supportiivista tukea on mahdollista hakea suoraan ja epäsuoraan, verbaalisesti ja non-verbaalisesti (2). Helpoiten tunnistettava tuen hakemisen muoto on avun ääneen pyytäminen. Saatamme kuitenkin tietoisesti tai tiedostamatta hakea tukea myös muilla tavoin, esimerkiksi puhumalla negatiiviseen sävyyn jostakin asiasta tai kysymällä ihmisten mielipidettä. Emme kuitenkaan aina saa sellaista tukea kuin olisimme tarvinneet. Emme myöskään välttämättä aina itsekään tunnista, että olemme yrittäneet hakea tukea ja jääneet ilman sitä.
Mikäli sinusta tuntuu usein siltä, että jäät asioiden kanssa yksin, voi kyse olla siitä, ettet saa hakemaasi supportiivista tukea. Mikäli näin on, kannattaa pysähtyä pohtimaan, että minkälaisin keinoin olet yrittänyt hakea tukea.
Omia tuenhakukeinoja kannattaa pyrkiä muuttamaan, mikäli ei saa työssä tarpeeksi supportiivista tukea. Muutoksia voi tehdä esimerkiksi sen suhteen, miten sanoittaa omaa tuen tarvetta ja minkälaisissa tilanteissa hakee tukea. Kannattaa myös muistaa, että tukea tilanteisiin voi hakea myös jälkikäteen. Mikäli jokin asia jää mietityttämään, ei sen kanssa tule jäädä yksin, vaan asia kannattaa ottaa esille.
3. Tarkastele minkälainen tuen antaja itse olet
Oletko huomannut, että työkaverisi lähestyvät sinua usein jonkin ongelman kanssa, johon he pyytävät konkreettista neuvoa? Tai kenties luoksesi tullaan usein, kun kaivataan lohdullisia sanoja. Hakiessa tukea, ihmiset kääntyvät usein sen henkilön puoleen, jolta uskovat saavansa juuri siihen tilanteeseen sopivaa tukea (3). Hankkeissa työskennellään kuitenkin usein uusien ihmisten kanssa, joten ihmiset eivät välttämättä tiedä keneltä heidän kannattaa minkäkinlaista tukea hakea.
Ennen kuin lähdemme toteuttamaan meille ominaisinta tapaa tarjota tukea eli annamme henkilölle esimerkiksi neuvoja tai vertaistukea, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja tarkistaa minkälaista tukea toinen henkilö kaipaa. Yksinkertainen kysymys kuten ”Tahdotko, että vain kuuntelen vai kerronko, mitä itse ajattelen?” voi tehdä hyvää tilanteessa, jossa emme ole varmoja, minkälaista tukea ihminen kaipaa.
Supportiivisen viestintään kannattaa suhtautua avoimin mielin. Meistä kukaan ei aina onnistu täydellisesti tuen hakemisessa eikä sen tarjoamisessa. Usein avoin vuorovaikutuskulttuuri voi kuitenkin lisätä onnistumisten mahdollisuuksia, joten on koko tiimin etu, mikäli siinä työskentelevät ihmiset ovat valmiita keskustelemaan asioista. Kehittääksesi supportiivisen viestinnän taitojasi, suhtaudu tilanteisiin siis avoimin mielin ja ole valmis kysymään ja keskustelemaan.
Kirjoittaja
Sara Kovalainen on humanististen tieteiden kandidaatti, joka toimii Metropoliassa viestinnän harjoittelijana AMK-osaaja -hankkeessa.
Lähteet
Mikkola, L., 2020. Workplace communication. New York: Routledge, 154-159
Barbee, A. P., Rowatt, T. L., & Cunningham, M. R. 1998. When a friend is in need:Feelings about seeking, giving and receiving social support. In P. A. Andersen & L. K.Guerrero (Eds.)Handbook of communication and emotion: Research, theory, applications, andcontexts. San Diego, CA: Academic Press, 281–301
Dirks, S. E. & Metts, S. 2010. An investigation of the support process: Decision, enact-ment, and outcome.Communication Studies61(4), 391–411
Kommentit
Ei kommentteja