Peltotiekeskustelu 22.2.-3.3.2018

Ympäristövastuullisuuden ei tarvitse olla valmis kokonaisuus ennen kuin sen eteen voidaan tehdä jotain. Päinvastoin: keskeneräisyyden tunnistaminen voi olla vastuullisen muutoksen tärkein lähtökohta. Kun suuri tavoite jaetaan pieniksi teoiksi, ympäristövastuullisuus muuttuu pelottavasta möröstä yhteiseksi ja mahdolliseksi tehtäväksi. Ympäristövastuullisuus voi tuntua isolta möröltä, jolta tekisi mieli pysyä hieman piilossa. Tämä mörkö muistuttaa ilmastonmuutoksesta, luonnonvarojen käytöstä, jätelainsäädännöstä, kierrätyksestä, päästöjen vähentämisestä, hankinnoista, kuljetuksista ja viestinnän tärkeydestä. Kun kaikkea pitäisi kehittää samanaikaisesti, ensimmäisen askeleen ottaminen voi olla vaikeaa. Organisaatiossa saatetaan ajatella, ettei mitään kannata tehdä ennen kuin käytettävissä on täydellinen suunnitelma ja varmasti toimiva ratkaisu. Täydellistä hetkeä ei kuitenkaan välttämättä koskaan tule. Odotellessa mörkö voi kasvaa kasvamistaan. Opinnäytetyössäni kehitin Kiinteistö Oy Kaapelitalolle ympäristövastuullista tapahtumien jätehuollon toimintamallia Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin. Työn aikana ymmärsin entistä selvemmin, ettei ympäristövastuullisuuden kehittäminen ole yksittäinen projekti, joka voidaan valmistumisen jälkeen merkitä tehdyksi. Se muistuttaa enemmän maratonia kuin pikajuoksua. Matkan varrella opitaan, kokeillaan, tehdään virheitä, korjataan suuntaa ja jatketaan eteenpäin. Kaikkea ei tarvitse ratkaista kerralla Keskeneräisyys on tärkeää uskaltaa sanoa ääneen. Organisaatiolla voi olla paine näyttää ympäristövastuullisuudessa valmiimmalta kuin se todellisuudessa on. Tavoitteista ja saavutuksista halutaan kertoa, mutta epävarmuuksien ja ratkaisemattomien asioiden myöntämisen voidaan pelätä heikentävän uskottavuutta. Rehellinen puhe siitä, mitä jo tehdään ja mitä vasta opetellaan, rakentaa kuitenkin luottamusta ja pienentää mörön voimaa. Uskottavuus ei synny valmiin vaikutelman ylläpitämisestä. Se syntyy selkeistä tavoitteista, niitä vastaavista teoista ja suunnitelmallisesti jatkuvasta kehittämisestä. Myös pienistä teoista voidaan kertoa, kun niiden merkitystä ei liioitella. Keskeneräisyyden hyväksyminen liittyy vahvasti muutosjohtamiseen. Muutos ei toteudu vain tekemällä uusi ohje tai hankkimalla uudet jäteastiat. Ihmisten pitää ymmärtää, miksi toimintaa muutetaan, mitä heiltä odotetaan ja miten muutos vaikuttaa heidän työhönsä. Liian yleinen tavoite tuntuu helposti etäiseltä, mutta kohtuuttoman suuri tavoite voilamaannuttaa. Mörön edessä lamaantuminen ei välttämättä tarkoita välinpitämättömyyttä. Jos omat tiedot tai aika tuntuvat riittämättömiltä ja virheiden tekeminen pelottaa, tutussa toimintatavassa pysyminen voi tuntua turvallisimmalta Pienikin askel vie eteenpäin Muutosjohtamisen tehtävänä on tehdä ensimmäisestä askeleesta mahdollinen. Tapahtumien jätehuollossa tämä voi tarkoittaa aluksi esimerkiksi eri toimijoiden vastuiden selkeyttämistä. Samalla voidaan testata opasteita, kerätä palautetta ja seurata, millaisia jätteitä tapahtumissa syntyy. Kaikkea ei tarvitse ratkaista yhdellä kertaa. Kokeilulle ja palautteen keräämiselle pitää antaa aikaa. Uuden toimintamallin toimivuutta ei voida arvioida vain yhden tapahtuman perusteella, sillä tapahtumien tarpeet vaihtelevat. Kehittämisessä on myös sallittava virheet. Jos opaste ei ole riittävän selkeä tai vastuunjako ei toimi käytännössä, havainto ei tarkoita koko kehittämistyön epäonnistumista. Se tuottaa tietoa seuraavaa, parempaa versiota varten. Pienistä teoista rakentuu pysyvä muutos Pienet askeleet eivät tarkoita kunnianhimon puutetta. Niillä voidaan rakentaa pysyvämpää muutosta kuin suurella uudistuksella, joka jää irralliseksi arjen toiminnasta. Tapahtumapaikka voi tukea muutosta tarjoamalla yhteiset rakenteet, selkeät ohjeet ja mahdollisuuden keskustella tapahtumakohtaisista tarpeista ajoissa. Näin tapahtumajärjestäjää ei jätetä yksin suuren vastuullisuustavoitteen kanssa. Opinnäytetyöni ei tehnyt Merikaapelihallin jätehuollosta valmista. Se tuotti kehittämisehdotuksen ja suunnan, jota kohti voidaan edetä vaiheittain. Ensimmäisen askeleen ei tarvitse ratkaista kaikkea. Sen pitää olla riittävän selkeä, jotta se voidaan ottaa. Kun organisaatio hyväksyy muutoksen keskeneräisyyden, energiaa ei tarvitse käyttää valmiin vaikutelman ylläpitämiseen. Sen voi käyttää seuraavan konkreettisen teon tekemiseen. Samalla mörkö pienenee askel askeleelta. Katja Valpas on kokenut kulttuuri- ja tapahtumatuotannon ammattilainen ja vastavalmistunut kulttuurituottaja (YAMK). Hän työskentelee Kiinteistö Oy Kaapelitalossa vastaten kulttuurikeskusten tapahtumatilojen vuokrauksesta ja kehittämisestä. Valppaalla on monipuolinen ja käytännönläheinen kokemus tapahtuma-alalta ja tapahtumatilojen kehittämisestä. Opinnäytetyössään hän tarkastelee Merikaapelihallin tapahtumien jätehuollon kehittämistä, ympäristövastuullisuuden vahvistamista sekä sidosryhmien sitouttamista osaksi toimintamallia. Opinnäytetyö on luettavissa täällä Yksinkertaisesti yhdessä – Kohti ympäristövastuullisempaa tapahtumien jätehuoltoa KAAPELI:lla

Työskentelin tuotantoassistenttina Helsingin kansainvälisissä balettikilpailuissa 28.5-6.6.2026. Olin osa hotelli- ja aulatiimejä, mutta pääsin auttamaan myös kilpailutoimiston tehtävissä. Suurimman osan ajastani vietin muiden vapaaehtoisten kanssa. Kahden viikon aikana ehdimme tutustua hyvin ja heidän seurassaan opin valtavasti baletin maailmasta. Olen henkilö, joka ei ole itse harrastanut balettia, joten oli paljon, mitä en tiennyt lajista. Kilpailussa työskenteli yli 50 vapaaehtoista, joilla oli hyvin erilaisia taustoja. Monia yhdisti kuitenkin rakkaus balettiin. Osa oli harrastanut balettia nuoruudessaan, osa tanssi edelleen aikuisbalettia ja muutamilla oli kokemusta juuri tässä kilpailussa vapaaehtoisena toimimisesta. Vapaaehtoinen pelastaa päivän Opin kilpailun vapaaehtoisilta paljon baletin maailmasta, esimerkiksi eri variaatioista (eli tanssijoiden sooloista), valmentajista ja tuomareista. Samalla huomasin, kuinka korvaamaton merkitys vapaaehtoisilla oli kilpailun sujuvuudelle. He eivät ainoastaan opastaneet kilpailijoita vaan heidän asiantuntemuksensa auttoi ratkaisemaan tilanteita, joita moni ulkopuolinen ei olisi edes huomannut. Yksi tilanne jäi erityisesti mieleeni. Kilpailija oli juuri valmistautumassa astumaan lavalle alkuerissä, kun eräs vapaaehtoinen huomasi hänen esiintymisasussaan jotain erikoista. Asu ei vastannut sitä variaatiota, jonka kilpailijan oli tarkoitus esittää. Tilanne tarkistettiin nopeasti, ja kävi ilmi, että kilpailija olikin valmistautunut eri variaatioon kuin kilpailuun oli aikaisemmin ilmoitettu. Jos asiaa ei olisi huomattu ajoissa, lavalla olisi alkanut soida täysin väärä musiikki. Kilpailija ehti kuitenkin vaihtaa suunnitelmaansa viime hetkellä ja välttyi erittäin hankalalta tilanteelta tuomariston edessä. Tuo hetki osoitti konkreettisesti, kuinka arvokasta vapaaehtoisten osaaminen oli. Heidän tarkkaavaisuutensa, kokemuksensa ja lajituntemuksensa eivät ainoastaan helpottaneet järjestelyjä, vaan saattoivat ratkaista kilpailijan kannalta ratkaisevan tilanteen. Kun ajattelen kilpailua jälkikäteen, mieleeni nousee ensimmäisenä ihmiset, jotka olivat mahdollistamassa sitä. Oli hienoa päästä työskentelemään motivoituneiden vapaaehtoisten kanssa ja nähdä, kuinka yhteinen intohimo balettiin yhdisti ihmisiä. Se teki kokemuksesta erityisen ja muistuttivat minua vapaaehtoisten tekemän työn merkityksellisyydestä. Oona, Kutu -22

Ilona Aunola, kulttuurituotannon opiskelija Miltä kuulostaa työpäivä, jossa tehtävälista kasvaa jatkuvasti, aikataulut muuttuvat ja kaikkiin kysymyksiin ei saa heti vastausta? Minulle se oli arkea, kun työskentelin kesällä 2025 Art Films Productionilla osana syventävää projektiani. Työskentelin pienessä elokuvatuotantoyhtiössä, jossa pääsin tekemään monipuolisesti tuotannon, viestinnän ja markkinoinnin tehtäviä. Projektin aikana yksi asia nousi kuitenkin muiden yläpuolelle: opin, kuinka tärkeää itsensä johtaminen on silloin, kun työ ei tule valmiiksi pilkottuna tehtävälistana. Kaikki tehtävät eivät voi olla kiireellisiä Pienessä organisaatiossa työtehtäviä tuli useista eri suunnista. Päivään saattoi kuulua esimerkiksi apurahahakemusten valmistelua, festivaalien kontaktointia, verkkosivujen päivittämistä, markkinointimateriaalien tekemistä ja erilaisia tuotannon käytännön tehtäviä. Kaikkea ei tietenkään voinut tehdä samaan aikaan. Aluksi ajattelin helposti, että seuraavaksi pitäisi vain tarttua siihen tehtävään, joka tuli ensimmäisenä vastaan. Projektin edetessä opin kuitenkin pysähtymään ja arvioimaan tehtävien tärkeyttä: Mikä pitää tehdä juuri nyt? Mikä voi odottaa? Mikä vaikuttaa eniten koko tuotannon etenemiseen? Priorisoinnista tuli yksi tärkeimmistä taidoista, joita projektin aikana kehitin. Erityisesti silloin, kun uusia tehtäviä tuli kesken kaiken, oma työskentely piti pystyä järjestämään uudelleen. Itsensä johtaminen tarkoittikin minulle ennen kaikkea oman työn suunnittelua, ajankäytön hallintaa ja kykyä tehdä päätöksiä myös epävarmoissa tilanteissa. Kaikkeen ei voi valmistautua etukäteen Projektin aikana suunnitelmat eivät aina toteutuneet niin kuin olin ajatellut. Yksi haastavimmista tilanteista syntyi laajan apurahahakemuksen kanssa. Hakemusta oli työstetty yli kuukauden, mutta lähetyspäivänä kaikki tiedostot eivät meinanneetkaan latautua palvelimelle. Tällaisessa tilanteessa ei auta se, että jää odottamaan täydellistä ohjetta. Minulle muodostui projektin aikana melko yksinkertainen toimintatapa: jos jokin asia on ongelma, tartun siihen heti. Jos täytyi soittaa, soitin. Jos yksi ratkaisu ei toiminut, etsin toisen. Jos en tiennyt jotain, kysyin. Opin, että itsensä johtaminen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi aina hallinnassa. Se tarkoittaa myös kykyä toimia silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Kun ohjausta ei ole jatkuvasti saatavilla Pienessä työyhteisössä sain paljon vastuuta, mutta samalla ohjausta ei ollut aina mahdollista saada heti. Esihenkilöni työtilanne ja kiireet vaikuttivat siihen, kuinka nopeasti tehtäviin sai palautetta tai tarkennuksia. Tämä oli välillä haastavaa. Joskus saatoin aloittaa tehtävän, jonka olin ymmärtänyt yhdellä tavalla, ja myöhemmin kävi ilmi, että tehtävänanto oli ymmärretty eri tavalla. Tilanteet opettivat minulle, että omaa työtä pitää osata myös sanoittaa ja varmistaa. Pelkkä tehtävän suorittaminen ei aina riitä, vaan täytyy uskaltaa kysyä tarkentavia kysymyksiä ja kertoa, jos jokin asia ei ole selvä. Samalla opin luottamaan enemmän omaan osaamiseeni. Korkeakouluopiskelijana voi tuntua vaikealta sanoa ääneen, jos ajattelee tietävänsä jostain asiasta enemmän kuin oma esihenkilö. Projektin aikana opin kuitenkin, että ammatillinen itsevarmuus ei tarkoita sitä, että tietäisi kaiken. Se tarkoittaa myös sitä, että uskaltaa tuoda oman osaamisensa esiin. Mitä tästä jäi käteen? Syventävän projektin aikana opin paljon elokuvatuotannosta, mutta vielä enemmän opin omasta tavastani tehdä työtä. Opin suunnittelemaan työpäiviäni, priorisoimaan tehtäviä ja toimimaan tilanteissa, joissa kaikki ei ollut valmiiksi määriteltyä. Opin myös tunnistamaan tilanteita, joissa omaa työmäärää pitää pysähtyä arvioimaan. Yksi tärkeä oppi liittyi myös siihen, milloin työ on riittävän valmis. Huomasin helposti jääväni hiomaan yksityiskohtia pitkään. Työelämässä kaikkea ei kuitenkaan voi kehittää loputtomasti. Joskus on osattava todeta, että tämä on nyt tarpeeksi hyvä ja siirtyä seuraavaan tehtävään. Ehkä suurin oivallukseni oli kuitenkin se, että tuottajan osaaminen ei ole sidottu vain yhteen kulttuurialaan. Elokuvatuotanto avasi minulle uuden näkökulman omaan ammatti-identiteettiini ja sai minut näkemään itseni tulevaisuudessa monipuolisemmin tuottajana. Kun kukaan ei käske, mitä tehdä seuraavaksi, pitää osata päättää itse. Ja juuri sitä taitoa haluan viedä tästä projektista mukanani seuraavaan työtehtävään.