Heissan tuleva, nykyinen tai vanha kulttuurituotannon opiskelija! Seuraava teksti käsittelee itsenäistä projektiani Syöpäsäätiölle, joka on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Toimin erinäisissä tehtävissä, mutta etenkin lahjoittajien sitouttamisen parissa, joten mikäli varainhankintamaailma kiinnostaa niin jatka lukemista!
Vuoden 2020 Roosa Nauha kampanja laajentui ensimmäistä kertaa koskemaan jokaista suomalaista syöpää aikaisemman rintasyövän sijasta. Tunnetun nauhan rinnalle lanseerattiin myös uusi tuote: Roosa ranneke. Roosa Nauha ei ole enää vain naisten asialla oleva kampanja, sen tarkoitus on saavuttaa tilanne, jossa yksikään suomalainen ei enää joutuisi menettämään läheistään syövälle.
Roosa Nauha -keräys on Syöpäsäätiön vuoden kohokohta ja se huipentui Roosa Nauha Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmaan, joka tavoitti 30% suomalaisista. Illan aikana 12 800 katsojaa ryhtyi Syöpäsäätiön kuukausilahjoittajaksi ja syöpätutkimukselle kertyi lahjoituksina 900 000 euroa. Koko kampanjan aikana yli 4,2 miljoonaa euroa lahjoitettiin suomalaiselle syöpätutkimukselle ja sairastuneiden tukemiseen – lähes 1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin koskaan aiemmin Roosa nauha -keräyksen historiassa.
Perehdytyksen jälkeen pääsin hyppäämään lahjoittajatiimin rinnalla syvään päätyyn. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa kokeiltiin ensimmäistä kertaa Roosa Nauhan historiassa suurlahjoittajapuhelinta ja ensimmäinen työtehtäväni oli olla yksi puhelimeen vastaajista. Koska puhelinrinkiä ei oltu aikaisemmin järjestetty emme osanneet arvioida sen suurta suosiota. Seuraava viikko kului soitellen heille, joiden puheluun emme olleet pienellä porukalla ehtineet vastata. Tämä ilta oli mahtava alkujysäys projektille, koska koin olevani tärkeä osa tiimiä ja sain kerättyä yli kymmenentuhatta euroa yhden illan aikana.

Suomalaisista 86% ilmoitti huomanneensa vuoden 2020 kampanjan, jonka kasvoina toimi suomalaisten rakastama muusikko Juha Tapio.
Suurlahjoittajien jälkeen aloin työskentelemään kuukausilahjoittajien sitouttamisen parissa, johon käytin eniten aikaa projektin tunneista. Työtehtäväni vaihtelivat postituksesta sähköpostien kirjoittamiseen, erilaisista puheluista lomakkeiden tarkistamiseen sekä kirjaamiseen ja yhteydenotoista niin yksityis- kuin yrityslahjoittajiin. Tavoitteena oli saada sitoutettua 80% ilmoittautuneista, sillä vaikka 12 800 ilmoittautui lahjoittajaksi niin ennen toimeksiantolomakkeiden aktivointia pankissa ei lahjoittaminen ole konkreettisesti alkanut.
Työni ei sisältänyt varsinaista tuottamista vaan se sisälsi avustavaa toimintaa ja varainhankintamaailmaan tutustumista. Näin miten organisaatio kehittyy ja mistä jälkituotanto koostuu suuren kampanjan jälkeen. Opin viestintää niin yksityisille lahjoittajille kuin yrityksille ja yhteistyöstä kiinnostuneille kumppaneille. Pääsin olemaan osana työtehtäviä, joita ei ole aiemmin ollut kyseisessä työyhteisössä ja lopulta kouluttamaan uusia työntekijöitä. Usein ainoana ihmisenä toimistolla sain toimia useamman henkilön juoksutyttönä ja lopulta minusta tuli luotettu osa koneistoa. Opin tuntemaan varainhankintamaailmaa syvemmin ja Syöpäsäätiön toimintakulttuuria.

Voitettuani leikkimielisen kilpailun henkilöstöpalaverissa aloin miettimään miksi Iinestä ei oikeasti otettaisi osaksi Roosa nauha kampanjaa. Muutaman sähköpostin ja palaverin jälkeen homma oli jo hoidossa. Osana vuoden 2021 Roosa nauha kampanjaa jaetaan 30 000 kpl Aku Ankan erikoispainosta, jonka kannessa poseeraa Iines samassa asennossa kuin takakannessa valaiseva Eva Wahlström.
Olen kiitollinen Syöpäsäätiölle siitä ettei minua ikinä pidetty pelkästään kahvinkeittäjänä. Esimieheni kuunteli toiveitani liittyen työtehtäviin ja antoi sopivasti haastetta. Rakastuin työpaikkaan niin että projektin jälkeen jäin töihin lahjoittajapalveluun ja tämän vuoden kampanjassa näkyy jo pieni kädenjälkeni.
Mikäli varainhankintamaailma kiinnostaa tai tahtoo etupenkki paikan seuraamaan Suomen tunnetuinta hyväntekeväisyyskampanjaa, suosittelen Syöpäsäätiötä käsi sydämellä.

Ihastuin työpaikkaan niin, että nyt minulla käynnistyi toinen vuosi heidän palkkalistoillaan. Kuva on tämän vuoden Roosa nauhan lanseeraustilaisuudesta.
Ei kommentteja