Kulttuuriala elää omituisia aikoja. Kulttuuri elää, mutta ei voi tutulla tavalla toteuttaa itseään ja näkyä.
Pandemian vaikutuksesta taistelemme muutosta vastaan ja toisaalta yritämme kehittyä muutoksen mukana ja yksinkertaisesti selvitä. Tapahtumia jouduttiin perumaan keväältä ja kesältä, mikä vaikutti tapahtuma-alojen yritysten liikevaihtoon radikaalisti. Jotain hyvääkin pandemia toi toki tullessaan – nimittäin uusia työtapoja ja innovatiivisia ratkaisuja sekä itselleni mahdollisuuden mielenkiintoiseen opiskeluprojektiin.
Creathon on Euroopan sosiaalirahasto (ESR) rahoittama hanke, jossa on mukana useita eri korkeakouluja ja yhteistyökumppaneita. Hankkeen tavoitteena oli tukea kulttuuri- ja taidealojen toimijoita teknologisen osaamisen vahvistamisessa. Projektissa oli mukana kolme kulttuurituotannon opiskelijaa ja sen aikana tuotettiin Creathon-hankkeelle kuusiosainen podcast-sarja. Podcasteissa pyrittiin vastaamaan COVID-19 -viruksen aiheuttamaan muutokseen ja ahdinkoon kulttuurin kentällä.
Kartoitimme haastatteluilla mitä haasteita kulttuuriala on kokenut pandemian aikana ja mitä ratkaisuja on löydetty ja kehitetty. Haastattelut toteutettiin täysin etänä Zoomia käyttäen. Näkökulma oli Creathon-hankkeelle ominainen: uusi teknologia ja sen hyödyntäminen. Tarkoituksena oli ymmärtää aidot syyt, miksi teknologiaa ei vielä sovelleta tapahtumissa ja elämyksissä sekä, miten vallitseva pandemia vaikuttaa kulttuurialan organisaatioihin. Millaista osaamista tuottajilla tai vaikkapa artisteilla pitäisi olla tässä tilanteessa? Vastustaako kulttuuriala muutoksia vai pystyykö se omaksumaan uusia muotoja?
Haastatteltavina oli estetiikan asiantuntijoita, Hack the Chrisis Finland, Helsinki Design Week, Tapaus Oy ja Taku ry. Yleisesti ottaen kaikki haastateltavat olivat toiveikkaita tulevaisuudesta ja nostivat esiin, kuinka tärkeää on osata reagoida nopeasti ja ketterästi kriisin keskellä. Positiivista on, että me tuottajat olemme usein tottuneet nopeatempoiseen toimintaan ja ratkaisemaan ongelmia. Toisaalta pandemia on nostanut esiin kulttuurialan epäkohtia kuten työntekijöiden tukiverkkojen puuttumisen ja pätkätyöt. Lisäksi on hienoa, että ymmärretään, etteivät esimerkiksi artistit työskentele yksin vaan yhtä keikkaa varten tarvitaan myös lavateknikko ja valomies. Kaikki tämä on jo omassa kuplassamme tiedetty, mutta kriisi nosti haasteet esiin valtamediaan.
Haastatteluissa yhteisenä teemana oli virtuaalisuus. Pohdimme esimerkiksi miksi kevään ja kesän tapahtumia peruttiin eikä korvattu virtuaalitapahtumilla. Johtuuko se osaamisen puutteesta vai onko se brändin identiteettikysymys? Näihin pohdintoihin emme saaneet suoraan vastausta, mutta esiin nousi totutut tavat. Emme ole tottuneet osallistumaan virtuaalitapahtumiin tai niiden sisältö häviää muulle mediasisällölle. Itse uskon myös siihen, että osaamista ja kysyntää virtuaalitapahtumiin ei ole vielä ollut.
Vaikka teknologiset ratkaisut kehittyvät ja tapahtumista saisi suuria spektaakkeleita on otettava huomioon, että virtuaalitapahtumia tulisi suunnitella ennen kaikkea ruutusisällön ja asiakaskokemuksen näkökulmasta. Hienot teknologiset ratkaisut eivät välity katsojalle puhelimen näytöltä, eli lopulta sisältö ratkaisee. Yhtenen ajatus oli kuitenkin, että perinteiset kokoontumiset eivät tule poistumaan ja niillä on tärkeä merkitys yhteisöissä.
Pian valmistuvana tuottajana opin tämän viimeisen projektin myötä editoimaan ääntä ja tekemään haastatteluja. Projekti oli loistava tapa tarkastella kulttuurialan luonnetta, sen haasteita, mutta myös havainnoida hyviä puolia sekä verkostoitua alan tekijöiden kanssa. En olisi uskonut vuonna 2016 aloittaessani opintoni, että valmistuisin vuonna, jona tapahtumia ei pystytä järjestämään. Toivotaan, että syksy ja talvi tuovat tullessaan iloisia kohtaamisia ja uusia tapahtumia.
Ei kommentteja