Miten toimitaan, kun hiekkamyrskyn jälkeen alkaa loppumaton sadekuurojen on-off -mittelö ja rajallinen kuvausaika lyhenee entisestään? Entä kun kuvausryhmän auto jää kiinni mutaan väärällä puolen trooppista saarta ja kameran pitäisi jo käydä? Entä kun kalustorahti on jäämässä jumiin jonnekin päin Tanskaa, kun sen pitäisi olla jo rakennettavana toisella puolella maailmaa?
Kysytään tuotantopäälliköltä.
Toteutin viimeisen opiskeluprojektini tv-sarjan tuotannossa, jonka noin kuukauden mittainen kuvausjakso sijoittui ulkomaille. Toimin tuotantopäällikkönä, eli vastuullani oli lähes kaikki tuotannon käytännön järjestelyistä aina kuvaus- ja työlupien järjestämisestä kuvausaikataulujen tekemiseen, tiimin informointiin ja työvuorosuunnitteluun.
Olen viettänyt viimeiset neljä vuotta tiiviisti työelämässä. Palattuani pohtimaan projektiraportin muodossa omaa tekemistäni, löysin itseni monen oivalluksen ääreltä.
Tv-tuotannossa usein muuttujia on vakiotekijöitä enemmän. Tämä pätee etenkin reality-tuotantoihin, jossa hyvin pieni osa sisällöstä pystytään etukäteen käsikirjoittamaan Tilanteita seurataan reaaliaikaisten tapahtumien mukaan. Sisäisen viestinnän työryhmän välillä on oltava huippuunsa viritetty. Yksikin epätietoinen lenkki ketjussa voi vaikeuttaa kaikkien työntekoa. Yksi ihminen tai koko työryhmä voi ymmärtää väärin epäselvästi kerrotun viestin. Koko tiimin informoiminen jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa on tärkeää niin tiedonkulun kuin tiimin viihtyvyyden kannalta.
Projektin jälkireflektoinnissa perehdyin myös itseni johtamiseen. Intensiivisellä kuvausjaksolla – varsinkaan tuotantopäällikön roolissa – se ei ole aina yksinkertaista. Kuvauspäivät ovat pitkiä ja mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Tuotantotiimiä oli paikalla noin 30 henkeä, jonka lisäksi kahdeksasta neljääntoista esiintyjää. Vaikka tuottaja aina lopulta on päävastuussa kaikista ja kaikesta, käytännön tason vastuu tiimin tekemisestä ja viestinnästä oli minun harteillani.
Sanotaan, että tv-alan tekijöiden on oltava vähän kaheleita pärjätäkseen. Pitänee paikkansa. Silti olisi tärkeää pitää kaiken sekoilun keskellä huolta myös omasta hyvinvoinnistaan. Vaikka tuntikirjanpidon numerot paukkuivat tähtitieteellisissä lukemissa, tunsin ylpeyttä siitä, että pystyin pitämään langat käsissä kaiken hektisyyden keskellä. (Muutaman kerran piti pikameditoida siivouskomerossa, jotta pysyi järjissään.)
Tuotanto oli varmasti urani yksi intensiivisimmistä, eikä varmasti viimeinen laatuaan. Projekti oli kaikkineen todella opettava ja osoitus siitä, että tilanteessa kuin tilanteessa hyvä työkalu selviytymiseen on muistaa, ettei ole kirurgi. Virheet eivät ole hengenvaarallisia: niistä voi ottaa oppia.
Ja kun muistaa hengittää (vaikka välillä siellä siivouskomerossa), niin pärjää hyvin.
Ei kommentteja