Aivoverenkierronhäiriöstä toipuminen on usein ajallisesti pitkä prosessi. Kuten kuntoutuminen itsessään, myös toipumiseen liittyvien tavoitteiden asettelu rakentuu vähitellen. Millaiset tekijät edistävät aivoverenkiertohäiriöstä toipuvan kuntoutujan ja hänen läheisensä osallistumista kuntoutumisen tavoitteenasetteluun?

Sairastuminen tapahtuu yleensä yhtäkkiä ja pysäyttää samalla tutun arjen kokonaan, ainakin hetkeksi. Muutos on kuitenkin myös alku kuntoutumiselle, jonka myötä kuntoutuja vähitellen kykenee jäsentelemään tapahtuneen merkitystä itselleen. Sairastumista seuraavat viikot ja kuukaudet muuttavat usein kuntoutujan näkemystä itsestään. Tähän vaikuttavat osaltaan myös hänen toimintakykyynsä eri tavoin liittyvät arviot, joihin kuntoutuja kuntoutumisensa aikana osallistuu.

Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kuntoutujan taito tunnistaa toimintansa muutoksia sairastumisen jälkeen edistää asiakaslähtöisen tavoiteasettelun toteutumista (Kessler ym. 2019: 322). On todettu, että muun muassa kuntoutujan kokemus vuorovaikutuksesta työntekijän ja kuntoutujan välillä sekä työntekijän käyttämät menetelmät tavoitteenasettelussa vaikuttavat siihen, miten kuntoutuja osallistuu tavoitteenasetteluun. Tavoitteen olemassaolon on itsessään todettu vahvistavan kuntoutujan kokemaa tyytyväisyyttä ja toivoa kuntoutumisensa suhteen. (Lloyd & Bannigan & Sugavanam & Freeman 2018: 1419, 1426.)

Verkoston asiantuntijuus kuntoutujan tukena

Kuntoutusjakson ja yhteistyön alkaessa sekä kuntoutujan että työntekijän on tärkeää tunnistaa ja nimetä verkosto, jossa kuntoutuminen tapahtuu, eli henkilöt ja ympäristö, jotka siihen kuuluvat. Koskimies, Pyhäjoki ja Arnkil (2012) kuvaavat tämänkaltaista verkostoa ja siinä tapahtuvaa yhteistyötä oppimisen tilaksi, joka voi parhaimmillaan tuottaa uutta tietoa sen toimijoille ja edistää yhteisiä toimintatapoja (Koskimies ym. 2012: 10).

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Neurokeskuksen kuntoutuspoliklinikalla haastattelemani kuntoutujat kokivat erityisen tärkeänä läheisten ja työntekijöiden tuen heti sairastumista seuraavina viikkoina, jolloin kuntoutujan oma käsitys tapahtuneesta ja sen vaikutuksista oli alkuvaiheessaan. Läheisten ja työntekijöiden antama konkreettinen palaute kuntoutujien toimintakyvystä oli myös tärkeää. Tuen ja palautteen avulla kuntoutujat kokivat näkemyksensä toiminnastaan selkeytyvän ja osallistumisen tavoitteenasetteluun edistyvän.

Kuntoutujille tavoitteen asettaminen itsessään oli tärkeää. He kokivat tavoitteen asettamisen vahvistavan motivaatiotaan, joka puolestaan edisti kuntoutumisen kokemusta. Tavoitteen porrastaminen, kirjaaminen ja uudelleen arviointi edistivät heidän osallistumistaan tavoitteenasettelussa. Tavoite konkretisoi kuntoutumisessa tärkeiksi koettuja asioita ja toisaalta mahdollisti kuntoutumisen edistymisen arviointia

Osallistumiseen tavoitteenasettelussa vaikuttivat myös

• vuorovaikutus kuntoutukseen osallistuvien toimijoiden välillä
• ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen kuntoutumisen edetessä
• toimintakyvyn muutokset sairastumiseen liittyen.

Kuntoutujien näkemys muun muassa kuntoutumisen pitkäkestoisuudesta selkeytyi prosessin edetessä, ja kuntoutujat kokivat sen edistävän oman tilanteensa ymmärtämistä ja sen myötä tukevan heitä tavoitteenasetteluun osallistumisessa. Myös kokemukset, joita kuntoutujille kertyi kuntoutumisen edetessä arjen tilanteista, vaikuttivat ymmärryksen vahvistumiseen ja edistivät näin tavoitteiden asetteluun osallistumista kuntoutusjakson aikana.

Työntekijät pitivät kuntoutujan osallistumisen edistymisen kannalta tärkeänä kuntoutujan ja läheisen asiantuntijuuden tunnistamista ja työntekijän arvostavaa suhtautumista kuntoutujan nimeämiin tavoitteisiin, vaikka ne olisivat näyttäytyneet ajankohtaisesti kaukaisiltakin. Myös sen, että kuntoutujan asettamaa tavoitetta konkretisoitiin päivittäisessä arjessa oleviin tehtäviin, koettiin edistävän kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettelussa. Yhteiset tapaamiset kuntoutujan ja läheisen kanssa erityisesti kuntoutuksen alkuvaiheessa nähtiin myös tärkeänä osallistumista edistävänä asiana.

Asiakasymmärrys tavoitteenasettelun ja kuntoutumisen voimavarana

Tavoitteenasettelu on prosessi, joka kehittyy kuntoutumisen aikana kuin ”tarina tarinassa”, vähitellen ja kuntoutumista edistäen. Asettelun tulisi toteutua dialogisessa vuorovaikutuksessa kuntoutujan kanssa, jotta kuntoutujalle merkitykselliset asiat ja niiden suhde hänen toimintaympäristöönsä tulevat tunnistetuiksi ja oikein ymmärretyiksi (Lloyd ym. 2018: 1429–1430).

Kehittämistyöni on mahdollistanut monialaisen näkökulman esiin tuomisen kuntoutujien ja moniammatillisen työryhmän näkemyksiä kuvaamalla. Kuntoutujien kokemuksien kuvaaminen heidän saamastaan palvelusta ja sen merkityksestä heidän kuntoutumisessaan vahvistaa asiakasymmärrystä toimintaympäristössämme neurologian kuntoutuspoliklinikalla. Se myös mahdollistaa jatkossa tavoitteenasetteluun liittyvän toimintatavan kehittämistä edelleen.

Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutujan ja läheisen osallistuminen tavoitteen asetteluun”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019.

Kirjoittaja:

Pia Kaarla, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Kessler, Dorothy & Walker, Ian & Sauvé-Schenk & Egan, Mary 2019. Goal setting dy- namics that facilitate or impede a client-centered approach. Scandinavian Journal of Occupatinal Therapy 26: 5. 312–324.

Koskimies, Mimosa & Pyhäjoki, Jukka & Arnkil, Tom Erik 2012. Hyvien käytäntöjen dialogit. Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi. Tampere. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Lloyd, Anna & Bannigan, Katrina & Sugavanam, Thavapriya & Freeman, Jennifer 2018. Experiences of stroke survivors, their families and unpaid carers in goal setting within stroke rehabilitation: a systematic review of qualitative evidence. JBI Database of Systematic Reviews and Implementation Report 16 (6). 1418–1453.

Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa? 

Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.)

Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi.

Kuntoutuja kumppanina?

Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista – voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015).

Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.)

Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista.

Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat?

Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi

Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen.

Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti.

Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet.

Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä.

Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi.

Kuntoutuminen on kohtaamista

Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus.

Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin.

Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK

Lähteet

Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.

Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240.

Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.