Oletko koskaan ajatellut, että lastensuojelun perhekuntoutuksen hyvään työtapaan voisi kuulua disco tavoiteneuvottelun alkuun?  Discossa olisi tarjolla karkkia ja mehua, ja siellä tanssisivat yhdessä koko perhe ja työntekijät. Viimeisen tanssin jälkeen alettaisiin yhdessä pohtia, minkä perheen arjessa tulisi muuttua, mitä lapsi toivoisi perhekuntoutukselta ja minkälaisesta toiminnasta perhe saa iloa.

Neuvottelun aikana lapsella olisi lupa syödä jäljellä olevia herkkuja, piirtää tai vaikka tanssahdella. Häneltä kysyttäisiin asioita suoraan ja hänen kanssaan jaettaisiin tietoa aktiivisesti. Niin työntekijät kuin vanhemmat antaisivat lapselle mahdollisuuden toimia hänelle luontaisella tavalla, samalla jakaen hänen kanssaan valtaa päätöksenteossa. Voisiko tällainen työtapa toimia?

Lasten osallistuminen parantaa työn laatua

Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa haluttiin kehittää työtapoja niin, että lapsen oikeus osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon toteutuisi. Työtapaa haluttiin kehittää niin, että lapset ovat kehittämisessä mukana kehittäjäkumppaneina.

Alussa kuvattu neuvottelutilanne on tutkimuksellisen kehittämistyöni tulosten mukaan sen kaltainen, jossa lapsen osallistuminen päätöksentekoon mahdollistuu. Työntekijänä tuntuu haastavalta ajatukselta siirtyä pois pyöreiden pöytien äärestä, sekoittaa huvia ja vakavia asioita. Mutta kun ajatukselle antaa hetken aikaa, se alkaa pian tuntua myös aika hauskalta mahdollisuudelta.

Tutkimusten mukaan lasten osallistumista tukemalla voidaan lastensuojelutyöhön saada vaikuttavuutta (Bell & Wilson 2016: 679), pystytään tukemaan lapsen itsetuntoa, lapsen taidot (Thomas 2007: 2000) ja itsetuntemus kasvavat ja työtä saadaan kohdennettua oikeisiin asioihin (Muukkonen 2013: 167, 170).

Lapset kehittäjäkumppaneiksi?

Lastensuojelua on kritisoitu siitä, että sen kehittäminen on ollut vain tutkijoiden, ammattilaisten ja työntekijöiden etuoikeus (Barkman ym. 2017: 7). Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa toteutetun kehittämistyön ja siitä saadun kokemuksen nojalla voinkin todeta, että kritiikki on aiheellista ja lasten pois jättäminen kehittämistyöstä on hukattua resurssia. Vaikka työntekijöiden tahtotila on ajatella lapsilähtöisesti, emme me koskaan kuitenkaan oikeasti tiedä, mitä lapset ajattelevat ja tuntevat, ellemme me heiltä sitä aktiivisesti ja aidosti kysy.

Lapset ovat viisaita, ja he haluavat olla mukana kehittämässä itselleen merkityksellisiä asioita. Toivonkin, että tulevaisuuden lastensuojelussa lapset saavat olla aktiivisesti osallistumassa kaikkeen itseään koskevaan päätöksentekoon heille sopivalla tavalla. Sen lisäksi toivoin, että heistä tulee ammattilaisten kehittäjäkumppaneita.

Kirjoittaja:
Reetta Toivonen, toimintaterapeutti (Helsingin kaupungin perhekuntoutus), opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu)

Kirjoitus perustuu Toivosen kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Lapsi mukaan päätöksentekoon – Helsingin kaupungin perhekuntoutuksen käytäntöjen kehittäminen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019.

Lähteet:

Barkman, Johanna, Inkinen, Helena, Isoniemi, Sami & Vario, Pipsa 2017. Muutos – voimaa! Kohti nuorten kokemusasiantuntijuutta lastensuojelussa. Opas- ja käsikirjat 3/ 2017. Pesäpuu Ry. Valtakunnallinen lastensuojelujärjestö.

Bell, Margaret & Wilson, Kate 2006. Children’s Views of Family Group Conferences. British Journal of Social Work 36. 679–681.

Muukkonen, Tiina 2013. Lapsen kohtaamis- ja prosessiosallisuus. Teoksessa Bardy, Marjatta (toim.): Lastensuojelun ytimissä. 4. painos. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 165–175.

Thomas, Nigel 2007. Towards a theory of children’s participation. International journal of children’s rights 15:2. 199–218.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni lähdettiin etsimään konkreettisia käytäntöjä siihen, miten lapsen etua tulisi perhekuntoutuksessa tehdä näkyväksi. Kehittämistyöni tuloksissa tuli esiin työntekijöiden oman asenteen vaikutus lapsen edun näkyväksi tekemiseen lastensuojelullisessa perhekuntoutuksessa. ”Mä palaan jatkuvasti tähän asennekysymykseen”, totesikin eräs työntekijä tutkimuksellisen kehittämistyön kehittäjäryhmässä.

Asenteen nähtiin vaikuttavan muun muassa kiireen tuntuun, joustavaan siirtymiseen palveluiden välillä, perheen osallistamiseen kuntoutuksen kehittämiseen ja omaan kuntoutukseen sekä yhteisöllisyyteen kuntoutuksessa. Merkittävästi asenteen nähtiin vaikuttavan avoimuuteen ja kohtaamiseen sekä siihen, mikä rooli lapselle kuntoutuksessa annetaan.

Keskustelua lapsen edusta ja sen arvioinnista ja määrittelystä ei voi lastensuojelussa ohittaa. Lapsen etu on kansainvälinen käsite, jolla on suuri painoarvo lasten kanssa tehtävässä työssä. Lapsen edun esiin nostaminen kunkin perheen kanssa vaatii kuitenkin rohkeutta – erityisesti, jos vanhemman näkemys lapsen edusta ei ole yhteneväinen työntekijän käsityksen kanssa tai aihe on arka.

Lastensuojelullinen perhekuntoutus on intensiivinen avohuollon tukitoimenpide. Perheiden tilanteet saattavat olla kuntoutuksen alussa jo niin haastavia, että sosiaalityöntekijälle ei ole tarjota muita vaihtoehtoja kuntoutuksen rinnalle. Muutoksen saavuttaminen lapsen elämään perheessä vaatii suoraa puheeksi ottoa ja asioiden pöydälle nostamista. Työntekijän tulee yhtä aikaa tuoda rohkeasti oma näkemys ja arvio esiin ja kohdata lapsi ja vanhemmat kunnioittavasti ja arvostavasti.

Tutkimuksellisen kehittämistyöni kehittäjäryhmässä nähtiin tärkeäksi positiivisen palautteen antaminen ja myös onnistumisten ja hyvien kokemusten esiin tuominen ja sanoittaminen. Positiivisen psykologian periaatteiden mukaan ihminen vahvistuu positiivisesta palautteesta ja pystyy sitä saatuaan jakamaan sitä myös eteenpäin. Positiivinen, arvostava ja kunnioittava kohtaaminen mahdollistaa luottamuksen syntymistä ja sitä kautta mahdollisuuden muutokseen.

Muutos lapsen hyvinvointiin tapahtuu vanhemman toiminnan kautta varsinkin, kun kyseessä on pieni lapsi. Koska uskon vahvasti mallioppimiseen ja Pavlovin koirakokeen ilmiöön, uskon myös, että kun työntekijänä kohtaa lapsen ja hänen vanhemman kunnioittavasti, arvostavasti ja positiivisesti, siirtyy kunnioitus ja positiivisuus vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen.

Kohtaamisen tulee olla avointa ja rehellistä suhteessa asiakkaaseen, sekä lapseen että vanhempiin. Perhekuntoutuksen nähtiin tulosten perusteella vaativan vahvaa toista kunnioittavaa työotetta, jossa paino on yhdessä ihmettelyssä ja ratkaisukeskeisessä toiminnassa. Onnistuakseen se vaatii työntekijältä niin rohkeutta kuin positiivista ja avointa asennetta.

Laura Markkanen, opiskelija
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK)

Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön ”Kaiken on lähdettävä lapsesta” lapsen edun näkyväksi tekemisen vahvistamisesta.