Olen varmaankin aika tyypillinen “elinikäinen oppija”. Olen jotenkin aina innostunut ja kiinnostunut uusista asioista – ja sitten hakeutunut niitä opiskelemaan. Ehkä siksi olen opiskellut työn ohella lähes koko työurani ajan. Vain ensimmäisen yo-merkonomin tutkintoni olen suorittanut kokopäivätoimisena opiskelijana.
Asiantuntijatyössä on omaa osaamista päivitettävä koko ajan, ja yksi tapa sen toteuttamiseen on opiskelu. Oma opiskelutahtini on vuosien varrella vähitellen kiihtynyt: ensin jotain vähän, sitten vähän lisää, ja lopulta koko ajan kaksi opiskeluprojektia samaan aikaan. Tosin viime vuonna opiskelin vain yhtä juttua enkä keväisen valmistumiseni jälkeen ole opiskellut mitään. Tauko on välillä paikallaan, mutta nyt jo vähän mietityttää, että mitä seuraavaksi.
Käytännössä
Työn ohella opiskelusta on muodostunut minulle vuosien varrella elämäntapa, rakas harrastus. Monenlaista opinahjoa ja opetustapaa on tullut koettua. Opintojen aloittaminen uudessa oppilaitoksessa on aina vähän jännittävää, sillä niissä on kaikissa omat tapansa ja käytäntönsä. Pari ensimmäistä opintojaksoa menee opetellessa “talon tavoille”: mitä oppimisalustaa käytetään, mitä muita verkon välineitä, mistä tarvittava tieto löytyy. Ja myös uusiin opiskelukavereihin tutustuessa.
Kokonaan verkossa suoritettavat opinnot sopivat mielestäni työssä käyvälle hyvin, sillä ne ovat vähemmän aikaan ja paikkaan sidottuja. Huonoiten itselleni ovat sopineet opinnot, joihin kuuluu arki-iltaisin pidettävä lähiopetus, varsinkin jos lähiopetusta on joka ilta.
Monimuoto-opiskelu on työn ohessa opiskelevalle useimmiten toimiva järjestely. Tämä toki vaatii järjestelyjä työpaikalla, käytännössä opintovapaapäiviä. Ihan oma juttunsa on opiskella tutkinto-opiskelijana yliopistossa, vieläpä eri paikkakunnalla kuin missä asuu tai työskentelee. Silloin parituntinenkin lähiopetus vie matkustusaikoineen helposti kokonaisen työpäivän.
Eväitä työhön ja työstä
Omat opintoni ovat olleet koko ajan työn motivoimia. Olen huomannut aukon osaamisessani ja suunnannut opintoihin, joiden olen uskonut auttavan tuon aukon paikkaamisessa. Opinnoista saa enemmän irti, kun on (työ)kokemusta, jotain mihin oppimaansa sitoa. Parikymppisenä ei ehkä hyödy opinnoista samalla tavalla.
Harkitsetko opiskelua?
Opiskelun aloittamista ei kannata turhaan empiä tai pelätä: siitä vaan rohkeasti omia rajoja kokeilemaan. Opiskeleminen voi tuntua alussa vähän nihkeältä, jos edellisistä opinnoista on pitkä aika. Opiskelutaidot – kuten muutkin taidot – kuitenkin kehittyvät, kun niitä harjoittaa. Eikä tietenkään ole pakko aloittaa tutkintoon johtavasta koulutuksesta, johon pitää sitoutua moneksi vuodeksi. Opiskelua voi kokeilla vaikka suorittamalla yksittäisiä kursseja avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa, tai vaikka osallistumalla MOOC-kurssille.
Aikuisopiskelijan on mahdollista saada aikuiskoulutustukea, jonka avulla on voi hetkeksi keskittyä vain opintoihin. Tuen saaminen edellyttää vähintään kahden kuukauden opintovapaata. Itse keskityin viime keväänä kahden kuukauden ajan gradun tekemiseen.
Työantajan suosiollinen suhtautuminen opiskeluun auttaa paljon, vaikkei työnantaja opintoja suoraan tukisikaan. Itselläni on joskus tullut tehtävien palautuspäivien kanssa kiire, ja silloin on ollut suureksi hyödyksi, jos on voinut pitää saldovapaa- tai lomapäivän lyhyelläkin varoitusajalla. Olen myös saanut joihinkin opintoihini palkallisia opintovapaapäiviä, mikä on upea juttu.
Oppiminen kannattaa aina!
Opiskelu vaatii itseohjautuvuutta ja hieman kurinalaisuuttakin. Halu oppia uutta on hyvä motivaattori. Opintoputken päässä häämöttää vähintään itsensä voittamisen palkinto :). Opiskelun kautta tutustuu uusiin ihmisiin ja ammatillinen verkosto laajenee. Ja opiskelu voi olla ilo jo ihan ryhmähengenkin vuoksi. Oma yamk-vuosiluokkani nivoutui parissa vuodessa hienosti yhteen ja meillä on edelleen aktiivinen Facebook-ryhmä. Tapaamisiakin järjestämme, säännöllisen epäsäännöllisesti.
Mutta ennen kaikkea uuden oppiminen on kivaa!
Päivi Ylitalo-Kallio
Ei kommentteja