On luonnollista, että opiskelu vaikeutuu, kun ammattiopistoista ja lukioista siirrytään korkeakouluopintojen pariin. Tunne opiskelun vaikeutumisesta voi johtua myös luki- tai oppimisvaikeudesta, jota ei ole aiemmin huomattu. Voi olla hyvä konsultoida Metropolian erityisopettajia ja kysyä mahdollisuutta päästä vaikkapa lukitestiin. Kirjasto auttaa asioissa omalta osaltaan. Kun avuksi otetaan äänikirjat, korkeakouluopinnoissa eteneminen voi helpottua.
Celian äänikirjapalvelut Metropolian opiskelijoille
Metropolia on yhteistyössä Celia-kirjaston kanssa. Celia on saavutettavan kirjallisuuden asiantuntijakeskus, joka tuottaa ja välittää esim. kurssikirjoja saavutettavassa muodossa, muun muassa äänikirjoina. Jokainen luki- tai oppimisvaikeuksista kärsivä opiskelija voi kääntyä kirjaston puoleen päästäkseen käyttämään Celian kirjatarjontaa. Myös muut sairaudet tai vammat voivat tehdä tavallisen kirjan lukemisesta vaikeaa, jolloin henkilö voi hyvinkin olla oikeutettu Celian asiakkuuteen.
Celia-yhteyshenkilö tekee rekisteröinnin
Celia sijaitsee fyysisesti Itäkeskuksessa, mutta metropolialaiset pääsevät liittymään äänikirjapalvelun käyttäjiksi Metropolian kirjastoissa. Jokaiselta neljältä kampukselta löytyy kirjastolainen, jonka kanssa opiskelija voi suorittaa rekisteröitymiseen tarvittavan lyhyen alkukeskustelun. Celian asiakkaaksi haluavan tulee ottaa yhteyttä oman kampuksen yhteyshenkilöön ja sopia hänen kanssaan tapaamisaika. Tuon lyhyen tapaamisen aikana hänelle tilataan tunnukset Celian äänikirjapalveluun Celianetiin. Yhteystiedot löytyvät Kirjaston käyttäjän oppaan Lukemisesteiselle-sivulta.
Sovellus omalle laitteelle ja kuuntelu voi alkaa
Celian palveluiden kaksi keskeisintä osaa ovat Celianet-äänikirjapalvelu ja maksuton Pratsam Reader-sovellus. Asiakas saa sekä Celianet-tunnuksen että Pratsam Reader-tunnuksen sähköpostiin heti, kun hänet on liitetty Celian äänikirjapalvelun käyttäjäksi. Pratsam Readerin salasana on eri kuin Celianetin salasana. Pratsam Readerilla kirjan kuuntelu onnistuu sekä suoratoistona että offline-kuunteluna. Celian äänikirjoja voi käyttää tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella. Celia tarjoaa myös kattavan valikoiman kaunokirjallisuutta, joten äänikirjoista on iloa opintojen ohella myös vapaa-ajalla.
Metropolian e-kirjoja voi myös kuunnella
Monelle lukemisesteiselle hyvä kirjamuoto ovat äänikirjat. Metropoliaan hankitut e-kirjat ovat hyvä lisä Celian äänikirjojen rinnalla, sillä käyttäjät voivat muuntaa e-kirjojen tekstin puhesynteesiohjelmien avulla ääneksi. Niinpä Metropoliaan ostettu e-kirja voi taipua myös kuunneltavaksi kirjaksi. PDF ja EPUB-tiedostomuodot toimivat yleisesti ottaen parhaiten. Onneksi moni e-kirjamme on jompaa kumpaa tiedostomuotoa. Palveluntuottajat kertovat vaihtelevasti kirjojensa saavutettavuudesta ja saavutettavuus voi vaihdella yhden ja saman e-kirjapalvelun sisälläkin. Usein e-kirjan saavutettavuus täytyy selvittää kirjakohtaisesti.
Muista Adobe Digital Editions ja Ebook Central
Celian näkövammaisille korkeakouluopiskelijoille teettämässä kyselyssä hyvää palautetta on saanut Adobe Digital Editions- ohjelmaan ladattavat e-kirjat. Käyttäjien tyytyväisyyden ymmärtää, sillä Adobe Digital Editions toimii yleensä hyvin ruudunlukuohjelmien kanssa. Osaa Metropolian e-kirjoista on mahdollista käyttää Adobe Digital Editions-ohjelmassa. Adobe Digital Editions-lukuohjelma avaa sekä EPUB- että PDF-muotoisia kirjoja. Hyväksi e-kirjapalveluksi kyselyssä mainitaan Ebook Central, joka myös löytyy Metropoliasta. Ebook Centralissa on erillinen saavutettavuustila Accessibility mode, joka tukee ruudunlukuohjelmien käyttöä. Ebook Centralista e-kirjan kappale on mahdollista ladata omalle laitteelle PDF:änä ja kokonaisen e-kirjan voi ladata Adobe Digital Editions-ohjelmaan.
Lähteet:
- Saavutettavat e-aineistot. FinELib, Aineistopäivä 19.4.2016, Kirsi Ylänne, Celia.
- Celia
Lisätietoa:
- Kirjaston käyttäjän opas: Lukemisesteiselle
- E-kirjat opas
- E-kirjat opas: Ebook Central
Kirsti Kujala
6 Kommenttia
Nykyään myös kaupalliset toimijat tarjoavat äänikirjoja opiskelijoille erityishinnoilla ja myös useimmilla tarjolla ilmaiset kokeilukuukaudet. Näistä muista äänikirjapalveluista lisää Googlessa tai esimerkiksi https://vertailut.com/aanikirjat/ Äänikirjat voivat tosiaan helpottaa opiskeluja, ainakin näin omalla kohdalla!
Kyllä äänikirjat ovat helpottaneet merkittävästi opiskelua omalla kohdalla. Noista muista äänikirjapalveluista löytyy tietoa ainakin kun googlettelin https://www.äänikirjat.net palvelusta. Suosittelen kyllä kaikille opiskelijoille äänikirjoja 🙂
Nimenomaan näin. Omalla kohdalla opiskelutahti on turhan kova kun pitäisi töissäkin ehtiä käymään sivussa tai sivussa opiskelemaan. https://www.äänikirjapalvelut.fi on ainakin yksi täysin ilmainen sivusto, jossa on helppo vertailla palveluja.
Joo vaikka lukemisesta kuinka pitäisi niin aina ei vain jaksa tai yksinkertaisesti ehdi pysähtymään moneksi tunniksi lukemaan oppikirjaa. Parempi kuunnella äänikirjana niin voi tehdä halutessaan samalla muita askareita. Itse olen suosinut kotimaista https://www.äänikirjat.com palvelua. https://www.puhelinliittymä.com palvelussa oli kans jonkinlainen vertailu mutta ei yhtä kattava.
Joo useampi äänikirjapalvelu tarjoaa nimenomaan opiskelijoille -50% pois normaalihinnoista. Lisätietoa https://www.äänikirjat.com palvelussa.
Kyllä nuo tarjousjaksot kannattaa aina hyödyntää ja valita äänikirja jos vain mahdollista. Lukemaan ehtii kyllä sitten paremmalla aikaa kun tilanne hieman opiskelun jälkeen rauhoittuu. Jonkinlainen artikkeli oli tästä https://www.puhelinliittymä.com palvelussa muistakseni.