Metropolian Leppävaaran kampuksen kirjaston aineisto ja henkilökunta on käynyt noin vuoden “opintomatkalla” Myyrmäen kampuksella. Nyt olemme palanneet takaisin kotiin Espooseen. Tervetuloa tutustumaan uuteen kirjastotilaan Karamalmille!
Keväällä 2019 äkkilähtö Espoosta Vantaalle

Leppävaaran kampuksen kirjasto vuonna 2019.
Espoon Leppävaaran kampukselta lähdettiin rakennuksen sortumavaaran vuoksi keväällä 2019 nopeasti evakkoon Vantaan Myyrmäkeen, jonne myös opiskelijoiden opinnot siirtyivät. Suurin osa Leppävaaran kirjaston aineistosta kuljetettiin Myyrmäen kampuksen kirjastoon. Kirjahyllyjä tuotiin lisää ja hyllyissä olevia kirjakokoelmia tiivistettiin, jotta aineistot olisivat opiskelijoiden käytettävissä Myyrmäessä. Osa opiskelijoista ja kirjaston aineistoista (rakennus- ja kiinteistöala sekä maanmittaus) siirtyi Myllypuroon. Kirjat pakattiin nopealla aikataululla muuttolaatikoihin ja lähetettiin matkaan.
Kirjaston työntekijät Leppävaarasta siirtyivät Myyrmäkeen. Mahduimme hyvin kampukselle ja tuttuun kirjastolaisten joukkoon. Jonkinlainen haikeus oman kampuksen kirjaston menettämisestä kuitenkin kaihersi mielessä.
Syksyllä 2019 Karamalmilla aloitettiin ilman kirjastoa
Syksyllä 2019 Karamalmilta saaduissa väistötiloissa aloitettiin jo opintoja, mutta kampuksella ei ollut tuolloin kirjastoa. Kirjastohenkilöstön mielessä pyöri kysymyksiä: miten Karamalmin opiskelijoihin ja henkilökuntaan saataisiin pidettyä kontaktia ja saisivatko he tarvitsemansa kirjaston palvelut? Millainen kirjasto Karamalmille saataisiin? Löytävätkö syksyllä aloittavat uudet opiskelijat myöhemmin Karamalmin kirjaston tilat ja sen palvelut? Ja ennen kaikkea milloin se kirjasto oikein saadaan avattua?

Bulevardilta saapuneet kirjahyllyt odottavat kirjojen saapumista.
Kesällä 2020 kirjat muuttivat Karamalmille
Vaikka siirtyminen Myyrmäkeen ja väistöaika siellä sujui hyvin, purimme tyytyväisenä kesäkuussa 2020 ennen juhannusta viimeiset muuttolaatikot. Ehkäpä tämä oli nyt Metropolian kirjastojen viimeinen muutto vähään aikaan: vuodesta 2016 lähtien on muuttolaatikoita tyhjennetty ja täytetty moneen kertaan. Nyt olisi vihdoin uusi kirjasto valmiina odottamassa kesälomalta ja koronatilanteen aiheuttamasta etäopiskeluista palaavia asiakkaita.

Tieto- ja viestintätekniikan alan kirjat muuttolaatikoissa lähdössä Myyrmäestä Karamalmille.
Viimein kirjasto avautui
Kirjasto avautui 1.9.2020. Varsinaisia avajaisia emme koronatilanteen vuoksi pystyneet järjestämään. Etäopinnot jatkuvat yhä, kampuksella on tällä hetkellä enimmäkseen ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Karamalmilta on kuitenkin nyt saatavissa kirjastopalveluita: lainaus, palautus ja varausten nouto onnistuu omatoimiaikana ma-pe klo 8.00-20 ja henkilökunta on paikalla ma-ke 10-15. Lisäksi ryhmätyötilat ja ah niin mukavat nojatuolit ovat asiakkaiden käytettävissä. Tilat ovat pienemmät kuin Leppävaarassa, mutta paljon valoisammat.

Nojatuolit ja kasvit muuttivat mukana Leppävaaran kampukselta.
Toivottavasti tästä tilasta tulee myös mukava pistäytymispaikka! Paikkaa riippumatolle emme pystyneet järjestämään, joten Leppävaaran kampuksen kirjastossa ollut riippumatto palasi omistajansa kotiin.

Lehtihyllyt ovat Arabiasta ja kirjahyllyt Bulevardilta. Molemmat tulivat Karamalmille Myllypuron kautta.
Aurinkoista syksyä ja tervetuloa käymään!
> Karamalmin kampuksen kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot
Valokuvat: Annamari Ikonen & Kaisu Sallasmaa
Ei kommentteja