Oletko aina halunnut tietää, mitä tapahtuu varattuasi kirjastosta kirjan? Seuraa Essi Esimerkin varauksen matkaa kirjaston kulisseissa!
Essi löytää MetCatista mielenkiintoisen kirjan Hyvinvointi : suomalaisen yhteiskunnan perusta. Saatavilla on monta kappaletta:
Essi asioi normaalisti Myyrmäessä, mutta tämä kirja on saatavilla vain sosiaali- ja terveysalan kirjastoissa. Essi päättää tehdä kirjaan varauksen, jolloin kirja toimitetaan hänelle Myyrmäestä noudettavaksi.
Varauksen teon jälkeen MetCatissa näyttää tältä:
Varaus kohdistuu ensin kaikkiin kappaleisiin ja niinpä lainassa olevia kappaleita ei voi uusia. Varaus ei kuitenkaan koskaan koske pikalaina- tai käsikirjakappaleita.
Mitä kirjastossa sitten tapahtuu?
Kaikki asiakkaiden tekemät varaukset Metropolian kirjastoissa paikalla oleviin kirjoihin päivittyvät listaksi yhdelle verkkosivulle. Meidän työntekijämme seuraavat tätä listaa asiakaspalveluvuoronsa ohessa ja poimii listalla olevat kirjat hyllystä. Tämä tehdään vähintään kerran päivässä, mutta mahdollisuuksien mukaan useamminkin. Varattuja kirjoja voi olla listalla useita kymmeniä/toimipiste, erityisesti aamuisin.
Vinkki: Varmin ja nopein tapa saada hyllyssä oleva kirja on hakea se itse hyllystä. Varaus ei estä muita lainaamasta hyllyssä olevaa kirjaa.

Tältä näyttää hyllyssä olevien varausten lista kirjaston työntekijöille.

Varatut kirjat viedään omaan hyllyynsä odottamaan lainausta.
Hyllystä noudettu kirja palautetaan ja sen väliin tulostetaan varauslappu. Varaus tarttuu tähän yhteen kappaleeseen ja muut kappaleet vapautuvat varauksesta. Nyt lainassa olevia voi taas uusia ja MetCatissa pallukat näyttävät vihreää. Toisiin toimipisteisiin menevät kirjat lähetetään eteenpäin.
Essi saa sähköpostiinsa automaattisen noutoilmoituksen, kun kirja palautetaan noutopaikassa.
Entä jos kiinnostava kirja onkin lainassa?
Nyt Essi tekee MetCatissa varauksen teokseen Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. Sen lainassa olevia kappaleita ei voi nyt uusia.
Kun kirjastoon palautuu yksi kappale, tarttuu siihen varausjonon ensimmäinen varaus. Jos kirja noudetaan samasta kirjastosta, viedään se varaushyllyyn odottamaan lainausta. Kirjan väliin on tulostettu lappu, josta näkyy varaajan nimi ja viimeinen noutopäivä. Osa kirjoista lähetetään noudettavaksi toisiin Metropolian kirjastoihin – asiakkaamme voivat siis tilata kirjoja toimipisteestä toiseen maksutta. Muut kappaleet vapautuvat tästä varauksesta. Jos varauksia on enemmän kuin tämä yksi, muut varaukset kohdistuvat edelleen kaikkiin kappaleisiin.
Essi saa sähköpostiinsa saapumisilmoituksen.
Molemmissa tapauksissa kirja päätyy siis varaushyllyyn. Essi käy lainaamassa sen noutoaikana, joka on yleensä 1 viikko. Jos syystä tai toisesta Essi ei nouda varausta eikä peru varaustaan ilmoittamalla kirjastoon, kirja seisoo varaushyllyssä, kunnes henkilökunta poimii sen pois viimeistä noutopäivää seuraavana päivänä. Mahdolliset varausjonossa olijat kannattaakin huomioida perumalla turhat varaukset!
-Annika H.
2 Kommenttia
Teillä varauksissa on siis nimi? Helmet-kirjastoissa käytetään mm. ALIASta (salanimeä).
Kyllä, näin meillä on käytäntö.