Opiskelijoista liikkuu monenlaisia urbaanilegendoja:
- Opiskelijat ovat diginatiiveja, jonka ansiosta he rakentavat taitavasti tietoa teksteistä, äänistä ja kuvista.
- Opiskelijat ovat multitaskaajia. He kykenevät tekemään monta asiaa yhtä aikaa.
- Opiskelijat kouluttavat itse itsensä, koska kaikki tieto löytyy netistä.
KT Carita Kiili kertoi lukiolaisten tiedonhankintataidoista ”Informaatiolukutaito asiakkaan kohtaamisessa” -seminaarissa marraskuussa Eduskunnan Pikkuparlamentissa.
Onko näin? Olin kuuntelemassa kasvatustieteilijä Carita Kiilin esitelmää ”Lukiolaisten tiedonhankintataidot nettimaailmassa”. Kiili vertasi diginatiiveja perhosiin, jotka pyrähtelevät informaatiosta toiseen. He reagoivat nopeasti aina uuteen eteen ilmestyvään ”kukkaan”. Näin ollen näillä perhosilla on hauras tietorakenne, koska he eivät malta pysähtyä, vaan siirtyvät koko ajan tiedosta toiseen.
Taitava multitaskaaja pystyy siirtymään sujuvasti mediasta tai tehtävästä toiseen. Mutta vaativien ajatteluprosessien kanssa on toisin. Kenenkään aivot eivät kykene suorittamaan useita vaativia ajatteluprosesseja yhtä aikaa.
Opiskelijat viettävät aikaa niiden asioiden parissa, joista he pitävät ja näissä asioissa voidaan sanoa, että kouluttavat itse itsensä. Mutta mikä on heille parasta ja hyödyllisintä? Opiskelijoilla ei ole asiantuntemusta päättää siitä, mitä he eivät tiedä ja mitä heidän pitäisi oppia.
Mikä avuksi?
Miten opiskelijat sitten saadaan pysähtymään tiedon äärelle? Kiili totesi, että nettisukupolvi tarvitsee tukea internetlukemisessa. Hän ehdottaa seuraavanlaisia keinoja, joilla internetlukemista voisi ohjata.
Tehtävien tulisi haastaa opiskelijoita ajattelemaan. Opiskelijoille pitäisi antaa esimerkiksi seuraavanlaisia tehtäviä: kiistanalaisen aiheen tutkiminen, ongelmanratkaisutehtävät, päätöksentekoa vaativat tehtävät sekä erityyppisten ja eri näkökulmista kirjoitettujen internetsivustojen sisältöjen vertailu.
Tehtävien tulisi ohjata syvälliseen informaation työstämiseen. Muuten käy niin, että opiskelijat vain toistavat löytämäänsä tietoa. Hyödyllisimpiä ovat tehtävät, joissa edellytetään useiden internetlähteiden yhdistämistä: tekstin, äänen, kuvan ja liikkuvan kuvan sekä lisäksi löydetyn yhdistämistä omaan aikaisempaan tietoon. Tärkeää olisi siis laatia sellaisia tehtäviä, joihin ratkaisu ei löydy yhdestä lähteestä.
Tehtävien tulisi myös rohkaista opiskelijoita kehittelemään ajatuksiaan yhdessä muiden kanssa. Kiilin tutkimuksen mukaan yhdessä lukeminen tuki syvällistä sisältöjen tarkastelua. Opiskelijoiden yhdessä lukemisen tavat kuitenkin vaihtelivat: Osa rakensi tietoa aktiivisesti yhdessä. Osa taas suosi yksilöllisempää lukemistapaa, jopa hiljaa lukemista.
Myös kirjaston koulutuksissa ja tiedonhankinnan ohjaamisessa olisi hyödyllistä tehdä internetlukemisen vaatimuksia näkyväksi. Onneksi internetlukemisesta on tulossa lisätietoa. Carita Kiili on kirjoittamassa aiheesta kirjaa yhdessä Leena Laurisen kanssa.
Kaisu
Ei kommentteja