Tekijä: Geroblogin bloggaajat
Hiljainen kansa puhuu – kuulemmeko me?
Suomussalmella viitostien kupeessa olevalla pellolla on yli kolmekymmentä vuotta seissyt Hiljainen Kansa – lähes tuhat hahmoa, jokainen erilainen, jokainen ainutlaatuinen. Kansa seisoo paikallaan, hiljaa ja läsnä, kuin odottaen että joku kuulisi heitä. Teoksen merkitystä on arvuuteltu – kuvaako teos syrjäytyneitä, mykkiä kainuulaisia vai unohdettuja? – mutta taiteilija jättää tulkinnan katsojalle. Itselleni kevätpäivänä Hiljaisen kansan kohdatessani mieleeni nousi kysymys: onko meidän hoivaympäristössämme oma hiljainen kansamme? Moni muistisairas elää arkeaan juuri näin, läsnä, mutta usein ilman omaa ääntä. Heidän tarinansa, toiveensa ja kokemuksensa voivat jäädä hoivan ja kiireen taakse. Kommunikoinnin vaikeutuessa ihmisyys ei kuitenkaan katoa, ja tarve tulla nähdyksi sekä kuulluksi säilyy. Virkolan mukaan Tom Kitwoodin uraauurtava työ tarjoaa teoreettisen perustan yksilölähtöisen hoidon toteuttamiselle muistisairaille. Kitwood kiinnitti huomiota hoivaympäristön vaikutukseen muistisairaan hyvinvoinnille, sen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Yksilölähtöisen hoidon lisäksi hän esitteli käsitteet persoonuus sekä vahingollinen sosiaalipsykologia. (Virkola 2014: 34.) Persoonuus tarkoittaa muistisairautta sairastavien ihmisten minäkuvan tukemista kohtelemalla heitä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Persoonuuden fokus on siinä että muistisairas on ensisijaisesti ihminen. Sen tukeminen on yksilölähtöisen hoidon keskeinen tavoite. Hennellyn, Cooneyn, Houghtonin ja O’Shean (2018) mukaan Kitwood (1997) painottaa että muistisairaan kohtelun ihmisenä ilman persoonuutta vaikuttavan negatiivisesti sairauden vaikutukseen sekä sen etenemiseen. Hoitohenkilökunnan kannalta tärkeintä on nähdä jokainen ihminen yksilönä ja voimaannuttaa häntä tukemalla sitä, mitä hän pystyy tekemään (Hobson 2019: 3). Vahingollinen sosiaalipsykologia Vahingollinen sosiaalipsykologia viittaa hoivaympäristön haitalliseen, osin tarkoittamattomaan, toimintaan mikä asiakkaan minuuden lisäksi voi vahingoittaa fyysistä hyvinvointia (Virkola 2014: 34). Nämä persoonuutta murentavat toimintamallit johtuvat usein henkilökunnan osaamisen puutteesta, eivätkä niinkään pahantahtoisuudesta. Käytösmallit syntyvät koska muistisairaat ihmiset ovat näkymättömiä ja harvoin tunnustettuja yhteiskunnassa. Mitchellin ja Agnellin mukaan Kitwood (1997) myös esitti ensimmäisenä, että hoivahenkilökunnan tulee olla roolimalleja muistisairaan kohtaamisessa, jotta muut muistisairaan kohtaavat voivat omaksua yksilökeskeisiä käytäntöjä. (Ks. Mitchell & Agnelli 2015; 47–48.) Kitwood listasi 16 vahingollisen sosiaalipsykologian piirrettä. joista tässä on kahdeksan: voimattomaksi tekeminen – estetään henkilöä käyttämästä jäljellä olevia kykyjä tai tekemästä päätöksiä eristäminen – henkilön eristäminen fyysisesti tai emotionaalisesti esineellistäminen – henkilön kohtelu esineenä, toiminnan kohteena, ei osallistujana epääminen – juoman ja ruoan saamisen aikatauluttaminen, hoivan saamisen viivyttäminen, soittokellon poisto jatkuvan soittamisen takia, palveluiden epääminen rahan säästämiseksi häiritseminen – henkilön huoneeseen meno ilman kutsua, siellä toiminnan, kuten siivoamisen, aloittaminen lupaa kysymättä keskeyttäminen – henkilön toiminnan tai ajatusten keskeyttäminen kiirehtiminen – toimiminen arkitoimien aikana liian nopeasti, ettei henkilö pysty osallistumaan tai puhua niin nopeasti, ettei puhetta ehdi prosessoida pakottaminen – henkilön pakottaminen tekemään jotakin tai osallistumaan johonkin. (Hobson 2019: 6–8.) Itse ainakin tunnistan useamman tapahtuvan työpaikallani päivittäin. Voitko sinä katsoa rehellisesti peiliin ja sanoa, ettet tunnista mitään yllä listattuja piirteitä? Validaatio – kohtaamisen kieli Validaatiomenetelmä on sosiaaliterapeutti Naomi Feilin vuosina 1963–1980 kehittämä muistisairaiden kohtaamiseen tunnetasolla tarkoitettu arvostava ja ymmärtävä vuorovaikutusmenetelmä. Tarkoituksena on luoda luottamuksellinen suhde muistisairaaseen ja kohdata hänet yksilöllisenä merkityksekkäänä tasavertaisena. Validaatiomenetelmästä löytyy yhtymäkohtia niin Erik Erikssonin kehityspsykologian vaiheista, Abraham Maslowin tarpeiden hierarkiasta, Carl Rogersin humanistisesta ja Carl Jungin analyyttisestä psykologiasta kuin Wilder Penfieldin neurotieteellisestä tutkimuksesta. (Uusitalo & Varjonen 2025: 31–32, 71–72.) Uusitalon ja Varjosen mukaan Naomi Feil (1992) on todennut, että muistisairaille on merkityksellistä kaikki mitä he tekevät, sanovat tai käyttäytyvät. Kun muistisairauden edetessä sanat ja puhuminen vähenevät tai loppuvat kokonaan, tarvitaan vuorovaikutukseen toisia menetelmiä. Keskittyminen, intensiivinen läsnäolo, rytmin käyttö, musiikki ja koskettaminen ovat sanattomia menetelmiä, joilla yhteys ja ymmärrys muistisairaaseen saadaan aikaiseksi. Muistisairaalle tuttu ja merkityksellinen musiikki on tärkeä kehollisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti toimiva vuorovaikutuskeino, jolla muistisairauden myöhäisessäkin vaiheessa saadaan yhteys yksilöön. (Uusitalo & Varjonen 2025: 29, 130–131, 133.) Hyvä esimerkki musiikin voimasta on Prima ballerina Marta Cinta Gonzálezista kuvattu video, jossa hän vuosikymmenten jälkeen alkaa tanssia Joutsenlammen musiikin tahtiin muistaen elegantit liikkeet ja eleet. Tutkimusten mukaan se osa aivoista, jossa musiikilliset muistot säilötään, säilyvät taudeilta muita osia paremmin. Musiikki linkittyy tunteisiin, jolloin tunteiden herättäminen muistisairaissa herättää heidät eloon. (Brut America 2020.) Jotta musiikin kautta tavoitetaan myös omaan maailmaansa kääntyneet muistisairaat, tulee heille tärkeästä musiikista olla tieto. Tätä varten Kanta-Hämeen Muistiyhdistys kehitti Oman elämäni sävelet – musiikki muistisairaan hyvinvoinnin tukena -hankkeessa Musiikkitahto-menetelmän, jossa oma musiikillinen historia tallennetaan myöhempää käyttöä varten (Musiikki ja muisti). Oletko sinä jo täyttänyt oman musiikkitestamenttisi tai ottanut menetelmän työssäsi käyttöön? Muistiystävällinen ympäristö – ihmisyys näkyväksi Virkolan mukaan Kitwood herätti huomaamaan psykososiaalisen arkiympäristön vaikutuksen muistisairaan kokemuksiin. Muistisairaan voimavarat nostettiin keskiöön menetysten ja vajaavaisuuksien sijaan. (Virkola 2014: 35.) Ympäristö on kriittinen tekijä muistisairaiden hyvinvoinnissa ja identiteetin tukemisessa. Muistiystävällinen ympäristö ei ole vain selkeitä opasteita ja kodikkaita värejä, vaan ihmisyyttä tukeva ympäristö. Turvallinen tila, jossa tuttu musiikki, esineet ja kohtaamiset kertovat, että “minä olen tässä” ja “minä olen edelleen minä”. Kun tila kutsuu osallistumaan ja muistot saavat tilaa, ihminen tulee näkyväksi omana itsenään. Tärkeänä osana muistiystävällisyyttä ja identiteetin tukemista on hoivahenkilökunta. Tänä päivänä muistiystävällisyyden lisääntymisen edistysaskeleet ovat vaarassa, henkilömitoituksen aiheuttama kiire voi johtaa muistiystävällisyyden unohtamiseen. Hoitaja voi huomaamatta toimia tehtäväkeskeisesti ja tehokkaasti, samalla heikentäen muistisairaan henkilön kykyjä. Hoitaja napittaa paidan tai kampaa hiukset, sen sijaan että muistisairaalle annettaisiin itse mahdollisuus tehdä tai osallistua arkitoimiin. Se voi tapahtua myös kielenkäytön kautta, kun arjessa henkilöt leimataan negatiivisesti dementikoiksi tai muistisairaudesta kärsiviksi. (Harrison Dening 2024.) Loput kahdeksan Kitwoodin listaamasta 16 vahingollisesta sosiaalipsykologian piirteestä ovat: infantilisointi – henkilön kohtelu lapsena leimaaminen – viittaaminen henkilöön sopimattomasti, kuten kahden hoidettava, haastava, syötettävä, harhaileva syyttäminen – henkilön syyttäminen asioista, kutsuminen laiskaksi tai huomionkipeäksi mitätöinti – henkilön todellisuuden tai tunteiden sivuuttaminen väheksyntä – henkilölle kerrotaan jatkuvasti mitä hän ei pysty tekemään, muistutellaan virheistä, aiheutetaan arvottomuuden tunnetta pilkkaaminen – henkilökunnan nauraminen tai leikinlasku henkilön kustannuksella stigmatisointi – henkilön kohteleminen yhteisön ulkopuolisena, kuten erillisten muistisairaiden yksiköiden avulla huomiotta jättäminen – ohipuhuminen, puheeseen vastaamattomuus petollisuus – valehtelu tai harhaanjohtaminen. (Hobson 2019: 5–9.) Tunnistatko sinä näitä tapahtuvan työpaikallasi? Muistisairaus ei tee kenestäkään näkymätöntä, mutta me voimme tehdä niin, jos emme kuule. Hoivayhteisöissä elää paljon hiljaisia tarinoita, elämäntyönsä tehneitä, rakkauden kokeneita, arjen sankareita, joiden ääni on hiljentynyt mutta ei kadonnut. Semi, Salmi ja Mykkänen (2016: 33) viittaavat Kitwoodiin (1997), jonka mukaan ympäristön vastuulla on pitää yllä muistisairaan identiteettiä tunnetta ja olemassaoloa. Kun ammattilainen pysähtyy kuuntelemaan, kun musiikki tai tuttu tuoksu avaa oven menneeseen, hiljaisuus alkaa puhua. Kohti inhimillistä vaikuttamista Vanhustyön kehittämisessä tarvitaan tekoja, mutta myös asennemuutosta. Päätöksenteossa tulisi tunnistaa, että muistiystävällisyys ei ole erillinen lisäpalvelu, vaan tapa rakentaa koko yhteiskuntaa. Kun suunnittelemme palveluita, hoivayksiköitä ja kaupunkiympäristöjä, meidän tulisi kysyä: tukevatko ne ihmisen minuutta ja osallisuutta vai tekevätkö ne hänestä passiivisen vastaanottajan? Validaatio, musiikkitestamentti ja identiteettiä tukeva ympäristö ovat pieniä sanoja, mutta niissä piilee suuri vaikuttamisen mahdollisuus. Ne kutsuvat meitä rakentamaan hoivaa, joka ei ainoastaan pidä hengissä, vaan pitää ihmisyyden elossa. Kun seuraavan kerran näet Hiljaisen kansan, pysähdy miettimään hoivaympäristömme muistisairaita. Näe heidät, jotka elävät muistisairauden kanssa – yksilöinä, joilla on tarina, tahto ja tunteet. He eivät ole hiljaisia, jos me pysähdymme kuuntelemaan. Muistiystävällinen arki alkaa siitä hetkestä, kun muistamme, että jokaisessa ihmisessä elää ääni, vaikka sanat olisivat jo kadonneet. Meidän tehtävänämme on kuulla ne. Kirjoittaja Katarina Sjöblom, Metropolia Ammattikorkeakoulu, geronomi (AMK), Ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -opintojen avoimen AMK:n opiskelija. Lähteet Alzheimer’s Research Association 2020. Former Ballerina with Alzheimer's Performs 'Swan Lake' Dance. https://www.youtube.com/watch?v=IT_tW3EVDK8 Viitattu 3.12.2025. Brut America 2020. Ballerina with Alzheimer’s Gets Back Memory of Her Swan Lake Dance Routine. YouTube-video. https://www.youtube.com/watch?v=hvvXom7uqUI Viitattu 3.12.2025. Harrison Dening, Karen 2024. What would Tom Kitwood have thought? British Journal of Community Nursing 29 (6), 257–258. https://doi.org/10.12968/bjcn.2024.29.6.257 Viitattu 18.11.2025. Hennelly, Niamh & Cooney, Adeline & Houghton, Catherine & O’Shea, Eamon 2018. The experiences and perceptions of personhood for people living with dementia: A qualitative evidence synthesis protocol. HRB Open Research 1(18). https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC7219284/ Viitattu 17.11.2025. Hobson, Pat 2025. Enabling People with Dementia: Understanding and Implementing Person-Centred Care. Neljäs painos. E-kirja. Cham: Springer International Publishing. Mitchell, Gary & Agnelli, Joanne 2015. Person-centred care for people with dementia: Kitwood reconsidered. Nursing Standard 30 (7), 46–50. https://doi.org/10.7748/ns.30.7.46.s47 Viitattu 17.11.2025. Musiikki ja muisti. Musiikkitahto. https://www.musiikkijamuisti.fi/musiikkitahto Viitattu 7.12.2025. Niittykahvila. Tarina alkoi jo vuonna 1988. Hiljainen Kansa. https://niittykahvila.fi/hiljainen-kansa/ Viitattu 7.12.2025. Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka. Yötaivaan toivo. Muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen. Espoo: T & J Semi Oy. Uusitalo, Tuija & Varjonen, Tanja 2025. Muistihäviö. Nurmijärvi: Momentum Kirjat. Virkola, Elisa 2014. Toimijuutta, refleksiivisyyttä ja neuvotteluja – muistisairaus yksinasuvan naisen arjessa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5568-7 Viitattu 17.11.2025.
Yhteisöllinen asuminen 2/2: Yhteisöllinen asuminen ja RAI, hyvinvointia ikääntyneille
Yhteisöllinen asuminen tarjoaa ikääntyneille asukkailleen osallisuutta, merkityksellisiä ihmissuhteita ja turvallisuuden tunnetta. Kun arki rakentuu turvallisessa ympäristössä ja asiakas voi nauttia vuorovaikutuksellisista ihmissuhteista, niin yksinäisyys ja turvattomuus voivat vähentyä huomattavasti. RAI-arviointivälineellä on keskeinen rooli näiden tekijöiden tunnistamisessa. Se ei ole pelkästään mittari, vaan työkalu, jolla saadaan asiakkaan ääni kuuluville ja pystytään huomioimaan paremmin yksilölliset tarpeet. Tämä on Yhteisöllinen asuminen -kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäinen osa käsitteli RAI-arviointia turvan ja vaikuttavuuden näkökulmista. Tea Berg-Heikkilän ja Heli Talja-Salon YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen vaikuttavuutta RAI-arvioinnilla, erityisesti sen vaikutuksia yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemuksiin. Opinnäytetyö on tehty kirjallisuuskatsauksena. RAI-välinen tukee ikääntyneen osallisuutta ja toimijuutta. Mittarin avulla voidaan tunnistaa muutoksia psyykkisessä, fyysisessä, sosiaalisessa ja kognitiivisessa toimintakyvyssä. Tämän avulla pystytään havaitsemaan turvattomuuden ja yksinäisyyden kokemukset mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kun RAI-välineen tuottama tieto yhdistetään asiakaslähtöiseen palvelusuunnitteluun, niin arki voi muuttua asiakkaalle mielekkääksi ja aktiiviseksi. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024; Kehusmaa ym. 2023; Kakko ym. 2024: 5.) Yksinäisyys on moniulotteinen ilmiö Yksinäisyys voi lisätä masentuneisuutta ja heikentää monin eri tavoin mielenterveyttä. Yksinäisyydellä voi olla vaikutuksia fyysiseen toimintakykyyn. Ihminen voi olla myös vapaaehtoisesti yksinäinen, jolloin tämä ei koe yksinäisyyttä ongelmallisena. (Uusihannu 2015: 11–13.) Yksinäisyys voidaan jakaa sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalinen yksinäisyys näkyy usein niin, että läheiset ihmissuhteet puuttuvat, eikä sosiaalisia kontakteja juurikaan ole. Sosiaalinen yksinäisyys voi näkyä tylsyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksena. Emotionaalinen yksinäisyys puolestaan tarkoittaa sitä, että ihmissuhteita ei koeta riittävän merkitykselliseksi, eikä niissä ole läheisyyttä. (Tiilikainen 2016:19–23.) Yhteisöllisessä asumisessa sosiaalinen yksinäisyys voi vähentyä arjen eri toimintojen, tapahtumien ja vuorovaikutuksellisten ihmissuhteiden kautta. Jo yksi merkityksellinen ihmissuhde voi lisätä ikääntyneelle turvallisuuden ja läheisyyden tunnetta. Yhteisön tulisi perustua luottamukseen, jossa jokainen kokee itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi. Turvattomuuden tausta ja yhteisön voima Turvattomuus voi liittyä psyykkiseen tai fyysiseen kokemukseen. Se voi olla pelkoa, että kaatuu, eikä apu ole saatavilla riittävän nopeasti. Turvattomuuden taustalla vaikuttavat tekijät: läheisten menetykset vaikeus muodostaa uusia ihmissuhteita fyysiset muutokset (Uusihannu 2015: 14). Yhteisöllinen asuminen vahvistaa turvallisuuden tunteen sekä kokemuksen, kun apua on saatavilla nopeasti ja silloin, kun sitä kokee tarvitsevansa. Turvallisuuden rakentuminen yhteisön tuella Yhteisöllisyyden tunne voi kasvaa, kun asumisolosuhteet ovat turvalliset. Yhteisöllinen asuminen tarjoaa asiakkaille esteettömiä ja turvallisia sisä- ja ulkotiloja, missä voi liikkua vapaasti. Oma asunto mahdollistaa yksityisyyden ja mahdollisuuden hakeutua omaan rauhaan. Asukkailla on kuitenkin myös mahdollisuus osallistua sosiaaliseen toimintaan, mikä tukee arkea ja vähentää epävarmuuksia. (Forsman 2021: 48, 50.) Henkilökunnan läsnäolo tuo turvaa Tutkimukset osoittavat, että henkilökunnan läsnäolo ja säännölliset käynnit vahvistavat ikääntyneiden turvallisuuden kokemuksia. Tietoisuus siitä, että apua on nopeasti saatavilla vähentää turvattomuutta. Henkilökunnan ollessa läsnä ikääntyneiden arjessa lisää asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tukee osallisuuden mahdollisuuksia. Nämä näyttäytyvät arjen eri vuorovaikutuksellisissa tilanteissa. (Käki 2025: 34–35; Forsman 2021: 49–50; Leppäaho ym. 2024: 8–10.) Ikääntyneille yksinäisyys ja turvattomuus ovat keskeisimpiä haasteita, jotka vaikuttavat suoraan heidän toimintakykyynsä ja hyvinvointiinsa. Yhteisöllinen asuminen tarjoaa konkreettisen vaihtoehdon näihin haasteisiin. RAI-arviointi puolestaan antaa mahdollisuuden seurata ja mitata, miten tämä asumisen vaihtoehto vaikuttavat todellisuudessa arkeen. Teksti perustuu Tea Berg-Heikkilän ja Heli Talja-Salon YAMK-opinnäytetyöhön Ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen vaikuttavuus RAI-arvioinnilla (Ikääntyneiden palvelujen kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu). Opinnäytetyö valmistui 26.11.2025 ja on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112630139 Kirjoittaja Tea Berg-Heikkilä, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (YAMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen -tutkinnosta valmistuva opiskelija, joka haluaa edistää yhteisöllisen asumisen kehittämistä ja tuoda esiin RAI-arvioinnin merkityksen vaikuttavuuden osoittamisessa. Tavoitteena on kannustaa ammattilaisia ja tulevia asiantuntijoita hyödyntämään tutkimustietoa, osallistavaa kehittämistä ja asiakaslähtöisiä toimintamalleja yksinäisyyden ja turvattomuuden vähentämiseksi. Lähteet Forsman Riina 2021. Yhteisöllisen asumisen merkitys ikäihmisen elämänlaatuun. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto. Sosiaalityön koulutusohjelma. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64766/Forsman_Riina.pdf Viitattu 25.11.2025. Kakko, Katri & Kauppinen, Sari & Havulinna, Satu 2024. Kehittyvät iäkkäiden palvelut Suomessa. Kehusmaa, Sari & Honkanen, Sari & Saukkonen, Petra (toim.). Toimintakäytännöt iäkkäiden palveluissa. Vanhuspalvelujen tila- seurannan tuloksia 2023. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. Raportti 5/2024. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/150082/URN_ISBN_978-952-408-324-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 25.11.2025. Käki, Eeva 2025. ”Yhdessä mutta yksin” – Yhteisöllisyyden merkitys ja yksinäisyyden ilmenemismuodot yhteisöllisessä asumisessa”. Pro gradu tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Sosiaali- ja terveyshallintotiede. Sosiaali- ja terveysjohtamisenlaitos. https://erepo.uef.fi/server/api/core/bitstreams/e43f7181-dc6b-4c8c-8a79-1f1652d7096f/content Viitattu 24.11.2025. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2024. Hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen johtaminen. Osallisuus yhteisestä hyvästä. Päivitetty 27.11.2024. https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-osa-alueet-ja-osallisuuden-edistamisen-periaatteet/osallisuus-yhteisesta-hyvasta Viitattu 23.11.2025. Uusihannu, Seija 2015. Kotona asuvien ikääntyneiden koettu turvattomuus. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Terveystieteidenlaitos. Gerontologian ja kansanterveystieteen tutkinto-ohjelma. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/46090/URN:NBN:fi:jyu-201505272068.pdf Viitattu 19.11.2025.
Yhteisöllinen asuminen 1/2: Turvaa ja vaikuttavuutta ikääntyneen toimintakykyyn RAI-arvioinnin avulla
Yhteisöllinen asuminen tarjoaa ikääntyneille esteettömän ja sosiaalisen ympäristön, joka voi vähentää yksinäisyyttä ja lisätä turvallisuutta. Se tukee toimintakykyä ja osallisuutta, mutta muistisairauden edetessä asumismuoto voi muuttua haasteelliseksi. Miten varmistetaan, että yhteisöllinen asuminen on aidosti vaikuttavaa ja miten turvataan myös muistisairaan tarpeet? Tämä on kaksiosaisen Yhteisöllinen asuminen -kirjoitussarjan ensimmäinen osa. Heli Talja-Salon ja Tea Berg-Heikkilän (2025) YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, vastaako yhteisöllinen asuminen asiakkaan tarpeisiin. Tarkoitus oli kuvailevalla kirjallisuuskatsauksella perehtyä siihen, miten yhteisöllinen asuminen vaikuttaa ikääntyneen toimintakykyyn RAI-mittarilla ja väheneekö yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemukset asumismuodossa. Asumispalvelun vaikuttavuuden tarkastelu on tärkeää, koska yhteisöllistä asumista ollaan lisäämässä kaikilla hyvinvointialueilla. Vuoden 2023 alusta sosiaalihuoltolaki (§21 b) velvoitti hyvinvointialueet järjestämään yhteisöllistä asumista ikääntyneille, joiden toimintakyky on heikentynyt korkean iän, sairauden tai muun syyn vuoksi (Sosiaalihuoltolaki 790/2022). Ratkaisu vastaa kasvavaan tarpeeseen, sillä väestön ikääntyessä yksinäisyys, turvattomuus ja avuntarve lisääntyvät. Yhteisöllinen asuminen sijoittuu kotihoidon ja ympärivuorokautisen palvelun asumisen väliin ja voi siirtää raskaampien palvelujen tarvetta (Edgren ym. 2024). Vaikuttavuus asiakkaalle Yhteisöllinen asuminen tukee ikääntyneen toimintakykyä monella tasolla: Esteettömyys lisää turvallisuutta ja rohkaisee liikkumaan ilman kaatumisen pelkoa. Sosiaalinen ympäristö vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta tarjoten ikääntyneille sosiaalisia verkostoja, mahdollisuuden päivittäiseen vuorovaikutukseen ja vertaistukeen, mikä lisää hyvinvointia ja elämänlaatua. Itsenäisyys ja valinnanvapaus säilyy, kun voi valita vetäytyykö omaan kotiin vai osallistuuko yhteiseen järjestettyyn toimintaan. Palveluiden läheisyys mahdollistaa itsenäisen toimijuuden ja yhteisö tuo turvaa. Arjen apu on lähellä. Yhteisössä on helpompi saada apua pienissä arjen asioissa, kuten kaupassa käynnissä tai teknisissä ongelmissa. Lisäksi lähellä olevat ihmiset voivat huomata nopeasti, jos jonkun vointi heikkenee. Taloudellisuus ja kestävyys toteutuvat. Yhteiset tilat ja lähellä olevat palvelut voivat myös tuoda etuja ja edistää kestävää kehitystä. Siivous- ja pesulapalvelu sekä yhteiset kauppaostokset kuljetuksineen, lehtitilaukset voivat tuoda taloudellisia säästöjä asukkaalle palveluista. Yhteisöllisen asumisen vaikuttavuus voi tarkoittaa positiivista muutosta asiakkaan toimintakyvyssä, terveydessä ja elämänlaadussa (Pitkänen ym. 2020:11). RAI-mittarilla voi seurata asiakkaan arkea, asumisviihtyvyyttä sekä palvelutarpeiden muutoksia. RAI-arvioinnin rooli RAI-arviointi (Resident Assessment Instrument) tekee palvelusta vaikuttavaa ja on aidosti asiakaslähtöistä. Se mahdollistaa yksilölliset palvelut, toimintakyvyn seurannan ja yksinäisyyden tunnistamisen sekä vahvistaa osallisuutta, kun arviointi tehdään yhdessä asiakkaan kanssa (Kakko ym. 2024). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yhteisöllisen asumisen asiakkaat ovat RAI-arvioinnin mukaan toimintakyvyltään lähellä kotihoidon asiakkaita ja kokevat elämänlaatunsa paremmaksi kuin ympärivuorokautisessa asumisessa. Yksinäisyyttä koettiin yhteisöllisessä asumisessa vähemmän kuin muissa asumismuodoissa. (Edgren ym. 2025: 3, 35, 40–46). RAI-arviointi mahdollistaa asiakkaalle: yksilölliset palvelut, kun suunnitelma tehdään asiakkaan tarpeiden mukaan toimintakyvyn säännöllisen seurannan ja reagoinnin muutoksiin yksinäisyyden tunnistaminen mahdollistaa psyykkisen ja sosiaalisen tuen osallisuuden toteutumisen, kun RAI-arviointi tehdään yhdessä asiakkaan kanssa, mikä vahvistaa toimijuutta ja luottamusta palveluihin (Kakko ym. 2024). RAI arviointi mittaa objektiivisesti yhteisöllisen asumisen vaikuttavuutta niin yksilön kuin asumisyksikön kohdalla sekä mahdollistaa tuen ja palvelujen kehittämisen, suunnittelun ja toteutuksen seurannan sekä palveluyksiköiden tiedolla johtamisen. Muistisairaus yhteisöllisessä asumisessa Viimeisen vuoden aikana on käyty mediassa keskustelua muistisairaiden yhteisöllisestä asumisesta. Huolta on aiheuttanut liian huonokuntoisten ja muistisairaiden asukkaiden sijoittaminen yhteisölliseen asumiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan vuonna 2023 puolet asukkaista on saanut dementia diagnoosin ja 70 %:lla on merkittävästi heikentynyt kognitio (Edgren ym. 2025: 3, 35, 40, 45). Yhteisöllisen asumisen tarjottu toiminta ja yhteisöllisyys voi tarjota tukea muistisairauden alkuvaiheessa, mutta sairauden edetessä tuki ja turva ei ole riittävä. Muistisairas ei välttämättä osaa hälyttää itselleen apua tai hakeutua yksikössä järjestettävään tarjottuun toimintaan. Ratkaisuna on RAI-osaamisen vahvistaminen ja menetelmät, Jotka tukevat muistisairaan osallisuutta, kuten selkokielinen viestintä rauhalliset arviointitilanteet ja omaisten osallistuminen (Amia Akatemia). Yhteisöllinen asuminen vastaa palvelurakenteen keventämisen tarpeisiin, mutta se ei saa olla säästökohde. Asukkaiden toimintakyvyn säännöllinen RAI-arviointi korostuu muistisairauksien kohdalla. Tärkeää on henkilöstön RAI-osaamisen jatkuva kehittäminen. Tulevaisuuden näkymät Yhteisöllinen asuminen on vielä kehittyvä asumisen muoto, ja tarvitsee ohjausta, siitä kenelle se on tarkoitettu ja mitä sen tulisi sisältää. Erilaisia ikääntyneille suunnattuja asumisen palveluja tarvitaan väestön ikääntyessä. Yhteisöllinen asuminen ei ole vain asumisen muoto vaan hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaja. Sen kehittäminen edellyttää selkeitä kriteerejä, säännöllistä toimintakyvyn arviointia ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen panostamista. RAI-tieto ohjaa tarvittaessa tuetumpiin palveluihin, mikä varmistaa, että palvelurakenne ei muutu säästökohteeksi, vaan aidosti tukee ikääntyneiden tarpeita. Osallistu keskusteluun, jotta varmistetaan, että yhteisöllinen asuminen on aidosti vaikuttava asumisenmuoto ikääntyneille eikä vaan rakenteellinen ratkaisu! Miten sinä näet yhteisöllisen asumisen vaikuttavuuden asiakkaalle? Miten yhteisöllinen asuminen tukee ikääntyneen hyvinvointia ja turvaa myös muistisairaan tarpeet? Onko RAI-osaaminen riittävällä tasolla? Nyt on aika varmistaa, että yhteisöllinen asuminen on aidosti vaikuttavaa eikä vain rakenteellinen ratkaisu! Teksti perustuu Tea Berg-Heikkilän ja Heli Talja-Salon YAMK-opinnäytetyöhön Ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen vaikuttavuus RAI-arvioinnilla (Ikääntyneiden palvelujen kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu). Opinnäytetyö valmistui 26.11.2025 ja on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112630139 Kirjoittaja Heli Talja-Salo, Ikääntyneiden palvelujen kehittämisen ja johtamisen (ylempi AMK), suuhygienistiyrittäjä, Amia-muistityön kehittäjä, yhteisöpedagogi, työyhteisökehittäjä (AMK). Lähteet Amia Akatemia: Muistisairaan ihmisen luotettava RAI-arviointi – osaatko vai oletatko? https://www.amia.fi/muistisairaan-ihmisen-luotettava-rai-arviointi Viitattu 24.11.2025 Edgren, Johanna & Aaltonen, Mari & Josefsson, Kim & Leppäaho, Suvi & Saske, Saana 2025. Työpaperi: 2025/054: Yhteisöllisen asumisen alkutaival kansallisten tiedonkeruiden valossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/152512/URN_ISBN_978-952-408-618-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.11.2025. Edgren, Johanna & Häsä, Jokke & Asikainen, Janne & Aaltonen, Mari 2023. Iäkkäiden palvelunsaajien toimintakyky ja palvelutarpeet – RAI-vertailutiedot 2023. Iäkkään väestön palvelutarpeet vaihtelevat alueittain -yhteisöllinen asuminen on uusin tulokas palveluntarjonnassa. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. THL Tilastoraportti 54/2024. Päivitetty 25.11.2024. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/149996/KORJATTU_Tilastoraportti_RAI_2023_10062025.pdf?sequence=5 Viitattu 25.11.2025. Kakko, Katri & Kauppinen, Sari & Havulinna, Satu 2024. Kehittyvät iäkkäiden palvelut Suomessa. Kehusmaa, Sari & Honkanen, Sari & Saukkonen, Petra (toim.). Toimintakäytännöt iäkkäiden palveluissa. Vanhuspalvelujen tila- seurannan tuloksia 2023. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Raportti 5/2024. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/150082/URN_ISBN_978-952-408-324-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 30.6.2025. Pitkänen, Laura & Haavisto, Ira & Vähäviita, Pauliina &, Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Komssi, Vesa 2018. Vaikuttavuus Sotessa. Suoritteista tuloksiin. Nordic Healthcare Group. https://nhg.fi/wp-content/uploads/2018/11/Vaikuttavuus-sotessa-suoritteista-tuloksiin.pdf Viitattu 24.11.2025. Sosiaalihuoltolaki 790/2022. Annettu Helsingissä 26.8.22 https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220790 Viitattu 24.11.2025.
Miten rakennetaan koti, kun vanha jää taakse?
Ikääntyneen siirtymä ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ei ole pelkkä muutto uuteen osoitteeseen, vaan merkittävä elämänmuutos, joka vaikuttaa identiteettiin, turvallisuuden tunteeseen ja kokemukseen elämän jatkuvuudesta. Kotiutuminen ei tapahdu hetkessä, vaan se edellyttää aikaa, tukea ja sensitiivistä kohtaamista. Hoitoalan ammattilaisilla on keskeinen rooli siinä, miten ikääntynyt voi rakentaa itselleen uuden kodin hoivaympäristössä. Näitä asioita tarkastellaan vanhustyön YAMK-opinnäytetyössä, jossa selvitettiin, millaisin keinoin ikääntyneen kotiutumista voidaan tukea siirryttäessä ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Työssä käsitellään kotiutumisen moniulotteisuutta, paikkakokemuksen merkitystä sekä esitetään käytännön suosituksia hoitotyön kehittämiseksi. Koti on enemmän kuin paikka Koti merkitsee ikääntyneelle paljon enemmän kuin fyysistä tilaa, Se on syvästi henkilökohtainen ja kokemuksellinen ympäristö, joka heijastaa yksilön arvoja, elämäntapaa ja historiaa. Kodissa ihminen voi olla oma itsensä, mikä tekee siitä keskeisen osan identiteettiä (Vasara 2020; Pikkarainen 2019). Koti tarjoaa myös psykologista turvaa. Tuttujen esineiden, rutiinien ja tilojen keskellä ihminen kokee hallinnan tunnetta ja ennakoitavuutta, mikä vahvistaa turvallisuuden kokemusta (Pikkarainen 2019; Vasara 2020). Lisäksi koti toimii sillanrakentajana menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä, auttaen jäsentämään elämänkaarta ja ylläpitämään jatkuvuuden tunnetta (Vasara 2020). Kodissa toteutuu toimijuus ja mahdollisuus tehdä omia valintoja, ylläpitää arjen rytmiä sekä säilyttää itsemääräämisoikeus (Hattar-Pollara 2010). Emotionaalisesti kotiin liittyy kiintymystä, saavutuksen tunnetta, muistoja ja merkityksellisyyttä, jotka syntyvät vuosien vuorovaikutuksesta paikan kanssa ja vahvistavat kokemusta siitä, että koti on enemmän kuin paikka, se on osa elämää (Seamon & Sowers 2008). Kun ikääntynyt joutuu luopumaan kodistaan ja siirtymään palveluasumiseen, hän ei menetä vain fyysistä tilaa. Hän kohtaa muutoksen, joka voi vaikuttaa syvästi hänen identiteettiinsä, turvallisuuden tunteeseensa ja kokemukseen elämän jatkuvuudesta. (Vasara 2020; Hattar-Pollara 2010.) Kotiutuminen on prosessi, ei tapahtuma Kotiutuminen ei tapahdu muuttokuorman purkamisen hetkellä. Se alkaa vasta silloin. Se on psykologinen, sosiaalinen ja käytännöllinen prosessi, jossa ikääntynyt jäsentää uutta elämänvaihetta osaksi omaa elämäntarinaansa (Vasara 2020). Siirtymävaiheessa ikääntynyt kohtaa usein menetyksiä, kuten toimintakyvyn heikkenemistä, sosiaalisten suhteiden vähenemistä ja merkityksellisten roolien katoamista. Tällaiset muutokset voivat heikentää elämänhallinnan tunnetta ja kaventaa koettua autonomiaa. Mutta siirtymä voi olla myös mahdollisuus reflektoida mennyttä, rakentaa uutta identiteettiä ja löytää uusia merkityksiä. Sopeutuminen ei ole passiivista mukautumista, vaan aktiivista psyykkistä ja käytännöllistä työtä. (Hattar-Pollara 2010; Jyväkorpi ym. 2020; Pirhonen ym. 2019.) Kotiutuminen rakentuu arjen pienistä valinnoista, kuten mahdollisuudesta vaikuttaa omaan tilaan, osallistua yhteisön toimintaan ja ylläpitää henkilökohtaisia rooleja. Tämä edellyttää hoitohenkilökunnalta sensitiivistä vuorovaikutusta ja kykyä tunnistaa asukkaan elämäntarinalliset kerrostumat. (Vasara 2020; Seamon & Sowers 2008.) Kotiutuminen ei siis ole pelkkä siirtymä, vaan aktiivinen prosessi, jossa uusi koti rakentuu kokemuksellisesti askel kerrallaan. Aineisto opinnäytetyöhön Aineisto kerättiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmällä, analysoimalla kansainvälisistä tietokannoista haettuja alkuperäistutkimuksia, jotka käsittelivät ikääntyneiden kotiutumisen tukemista ympärivuorokautiseen palveluasumiseen siirryttäessä. Katsaus toteutettiin temaattisena analyysina, ja sen tavoitteena oli tuottaa käytännönläheisiä suosituksia hoitoalan ammattilaisille ikääntyneiden yksilöllisen ja inhimillisen sopeutumisen tueksi. Tuloksissa nousi esiin kolme pääteemaa: psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä ympäristön merkitys kotiutumisen edistämisessä. Opinnäytetyön suositukset tarjoavat konkreettisia keinoja hoitotyön suunnitteluun, palvelujen kehittämiseen ja henkilöstön koulutukseen, ja ne tukevat ikääntyneiden sopeutumista uuteen kotiin moniulotteisena ja merkityksellisenä prosessina. Kolme kotiutumisen kulmakiveä Opinnäytetyöni nosti esiin kolme keskeistä tukikeinoa, joilla ikääntyneen kotiutumista voidaan tukea: 1. Psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen Ikääntyneen tulee saada käsitellä tunteitaan ja kokemuksiaan. Ikääntynyttä tulee auttaa löytämään uusia näkökulmia ja merkityksiä. Psyykkinen tuki on arjen läsnäoloa, kuulluksi tulemista ja turvallisuuden tunnetta. Se on hoitajan kyky nähdä ihminen muutoksen keskellä. 2. Yhteisöllisyyden vahvistaminen Yhteenkuuluvuuden kokemus ja sosiaaliset suhteet rakentavat turvaverkon, joka voi vahvistaa muutoksen kokemusta. Osallisuus, kuulluksi tuleminen ja yhteisön tuki ovat avainasemassa. Palveluasumisen yhteisö ei saa olla pelkkä hoitoyksikkö. Sen tulee olla paikka, jossa ikääntynyt voi kokea kuuluvansa johonkin. Yhteisöllisyys ei synny itsestään, vaan se vaatii rakenteita, tiloja ja toimintaa, jotka tukevat vuorovaikutusta. 3. Ympäristön merkityksellisyys Ympäristön tulee mahdollistaa henkilökohtaiset kokemukset, rutiinit ja osallisuuden. Ympärivuorokautisen palveluasumisen tilat eivät saa olla standardoituja, vaan yksilöllisesti muokattavia. Kodin rakentaminen uudessa ympäristössä vaatii tilaa muistoille, rutiineille ja omalle rytmille. Lopuksi Opinnäytetyön tuloksissa näkyy kotiutumisen moniulotteisuus. Kyse ei ole vain fyysisestä siirtymästä, vaan kokonaisvaltaisesta sopeutumisprosessista, jossa yhdistyvät identiteetin jatkuvuus, emotionaalinen kiinnittyminen ja ympäristön merkityksellisyys. Kotiutuminen vaatii aikaa, tilaa ja tukea. Kotiutuminen edellyttää hoitoalan ammattilaisilta sensitiivistä vuorovaikutusta, yksilöllistä ohjausta ja kykyä muokata ympäristöä niin, että se tukee ikääntyneen toimijuutta ja turvallisuuden tunnetta (Vasara, 2020; Seamon & Sowers 2008). Kotiutuminen on kohtaamisen, ymmärryksen ja inhimillisyyden mittari, joka oikein toteutuneena mahdollistaa ikääntyneille miellyttävän ja turvallisen olon uudessa kodissaan. Vaikka opinnäytetyössä hyödynnetyt tutkimukset on toteutettu muissa maissa, niiden havainnot ovat suoraan sovellettavissa myös suomalaiseen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Ikääntyneiden kotiutuminen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen on kaikkialla maailmassa samankaltainen inhimillinen prosessi, jossa keskiöön nousevat identiteetin jatkuvuus, turvallisuuden tunne, yhteisöllisyys ja ympäristön merkityksellisyys. Kulttuuriset ja rakenteelliset erot eivät poista sitä, että muutos omasta kodista hoivaympäristöön on universaali elämänvaihe, jossa ihminen tarvitsee tukea, sensitiivistä kohtaamista ja kokemuksen siitä, että uusi paikka voi vähitellen tuntua kodilta. Tämä kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön “Ikääntyneen kotiutumisen tukeminen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen muutettaessa: systemaattinen kirjallisuuskatsaus”, joka on toteutettu Metropolia Ammattikorkeakoulussa osana Ikääntyneiden palvelujen kehittämisen ja johtamisen YAMK-tutkinto-ohjelmaa. Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112429400 Kirjoittaja Elina Parviainen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, geronomi, ikääntyneiden palveluiden kehittämisen ja johtamisen (YAMK) tutkinnosta valmistunut. Lähteet Hattar-Pollara, Marianne 2010. Developmental Transitions. In Meleis, Afaf Ibrahim 2010. Transitions Theory: Middle Range and Situation Specific Theories in Nursing Research and Practice. E-kirja. New York: Springer Publishing Company. Jyväkorpi, Satu & Strandberg, Timo & Urtamo, Annele & Pitkälä, Kaisu & Suominen, Merja & Kokko, Katja & Heimonen, Sirkkaliisa 2020. Ikääntyneiden terveys, elämän laatu, toimintakyky ja mielen hyvinvointi. Gerontologia lehti 34 (4). 339–344. https://journal.fi/gerontologia/article/view/99624 Viitattu 31.10.2025. Pikkarainen, Aila 2019. Vieraana vai kotona palvelutalossa? Muutosta ja muuttoa tukemassa. Teoksessa: Kulmala, Jenni (toim.) Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. E-Kirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Pirhonen, Jari & Tuominen, Katariina & Jolanki, Outi & Jylhä, Marja 2019. Hyvinvointi vanhuudessa – valmistautumista, sopeutumista, luopumista ja hyväksymistä. Gerontologia 33 (3). 105–119. https://doi.org/10.23989/gerontologia.79424 Viitattu 31.10.2025. Seamon, David & Sowers, Jacob 2008. Place and Placelessness, Edward Relph. Key Texts in Human Geography 43–51. London: Sage. https://www.researchgate.net/publication/251484582_Place_and_Placelessness_Edward_Relph Viitattu 31.10.2025. Vasara, Paula 2020. Väistämättömyyksiä ja valintoja. Kertomuksia ikäihmisten asumispolulta. JYU dissertations 212. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8132-7 Viitattu 31.10.2025.
Kokemusasiantuntijuus ja kokemustieto omaishoidossa – tulevaisuuden voimavarat
Omaishoitoa pidetään ratkaisuna hoivakriisiin, mutta miten ratkaista omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät haasteet? Kokemusosaamista hyödyntämällä voidaan vahvistaa palvelujen asiakaslähtöisyyttä sekä lisätä ymmärrystä omaishoitajien tuen tarpeista. Samalla voidaan tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia, osallisuutta ja henkilökohtaista kasvua. YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten omaishoidon koulutetut kokemusasiantuntijat kokevat osallisuutensa ja mitkä tekijät vaikuttavat osallisuuden kokemukseen. Kokemusasiantuntijoiden henkilökohtaisten kokemusten lisäksi haluttiin tuoda esiin omaishoidon kokemusasiantuntijuuden merkitys ja tarkastella kokemustiedon hyödyntämismahdollisuuksia sekä palvelurakenteissa että laajemmin yhteiskunnassa. Omaishoitajat kannattelevat hyvinvointiyhteiskuntaa Väestön ikääntyminen haastaa totutut hoivakäytänteet ja omaishoitajilla on suuri rooli hoivavastuun kantamisessa. Omaishoito on kustannustehokas ja inhimillinen tapa huolehtia hoivaa tarvitsevista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006: 9). Omaishoitajat tarvitsevat jaksaakseen oikein kohdennettua tukea ja palveluita. Halosen (2021) mukaan on tärkeää kehittää omaishoitoperheille suunnattuja palveluita, mutta omaishoitajien tukeminen on moniulotteisuutensa vuoksi haastavampaa (Halonen 2021: 368). Omaishoitajien tukipalveluiden kehittämiseen on perusteltua panostaa, sillä omaishoitajien saamilla tukipalveluilla on todettu olevan vaikutusta omaishoitajien jaksamiseen (Kehusmaa 2014: 32). Omaishoidon kokemusasiantuntijuus ja kokemusperäisen tiedon hyödyntäminen omaishoitajien tukemisessa ja palveluiden kehittämisessä on liian vähän hyödynnetty voimavara. Omaishoitajien hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä tukemalla omaishoitoa voidaan myös vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä (ks. Aaltonen & Edgren & Josefsson & Heikkilä & Ilmarinen 2025: 185). Omaishoidon kokemusasiantuntijasta on moneksi Omaishoidon kokemusasiantuntijat voivat toimia koulutuksensa jälkeen monipuolisesti kokemusasiantuntijan tehtävissä. Tyypillisimpiä tehtäviä ovat vertaistukijana toimiminen sekä kokemustiedon ja omaishoitoymmärryksen lisääminen oman tarinan kautta. Oman tarinan kertominen lisää kokemusasiantuntijan merkityksellisyyden kokemusta ja antaa kuulijoille samaistumispintaa. Henkilökohtaisten kokemusten kuuleminen voi ohjata myös päättäjiä kohti ihmisläheisempiä päätöksiä. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi työskennellä omaishoitajien tukemiseen ja palveluiden parantamiseen tähtäävissä kehittämistehtävissä. Yhteiskehittäminen onkin tärkeä väylä kokemustiedon hyödyntämiseen. Kokemusosaamiselle on käyttöä myös erilaisissa luottamus- ja vaikuttamistehtävissä. Kokemusasiantuntijuus edistää osallisuutta ja hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®) on prosessi, jonka aikana on mahdollista jäsentää ja käsitellä omaa kokemustaan ja saada siihen toisenlaista perspektiiviä. Kokemusasiantuntijuus antaa vaikeillekin kokemuksille merkitystä sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita. Kokemusasiantuntijatoiminnalla voidaan tuoda asiakasnäkökulmaa kehittämistyöhön sekä tukea yksilön osallisuutta. Omaishoidon koulutettujen kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemus muodostuu merkityksellisyyden tunteesta, myönteisestä palautteesta, tarpeellisuuden tunteesta, koetusta luottamuksesta, vaikutusmahdollisuuksista sekä yhteisöön kuulumisesta. Kokemusosaamisella on mahdollista rakentaa osallisuutta, joka on sekä väline että itseisarvo (Hirschovits-Gerz 2025: 5). Toisin sanoen omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan hyödyt ovat monitasoisia. Sen lisäksi että kokemusasiantuntijuus koetaan merkityksellisenä, kokemusasiantuntijat voivat auttaa vertaisiaan, minkä lisäksi kokemustieto voidaan nähdä vastauksena moniin kehittämistyön haasteisiin. Anna kokemustiedolle mahdollisuus Yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa haastaa myös ammattilaisia. Haaste kannattaa kuitenkin ottaa vastaan, sillä vaikka se vaatii uudenlaista suhtautumista ja omien asenteiden tarkastelua on se myös mahdollisuus ammatilliseen kasvuun (Hokkanen & Nikupeteri 2015: 44). Hyödyntämällä omaishoidon kokemusasiantuntijoita osana palvelujen kehittämistä voidaan paitsi tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia ja osallisuutta myös edistää asiakaslähtöisyyttä ja lisätä dialogia ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä. Kokemustiedon hyödyntäminen voi auttaa vastaamaan moniin omaishoidon kentän haasteisiin, kuten palveluiden saavutettavuuteen, tuen riittävyyteen ja omaishoitajien jaksamiseen. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi tiedustella Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:ltä. Lopuksi Opinnäytetyö tuotti lisätietoa omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemuksen olennaisista elementeistä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa hyödynnettiin monimenetelmäisyyttä. Aineisto kerättiin omaishoidon kokemusaisaintuntijoilta sähköisenä lomakekyselynä (n=15) ja teemahaastatteluilla (n=8). Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä, lisäksi hyödynnettiin teoriaohjaavaa analyysitapaa sekä Pienet onnistumistarinat työkalua. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämisessä. Lisäksi tulokset antavat ammattilaisille osviittaa siitä, miten tukea omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuutta. Arvostavalla kohtaamisella ja luottamuksen osoittamisella on tässä merkittävä rooli. Osallisuutta on mahdollista vahvistaa yhteisen tekemisen kautta. Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Omaishoidon kokemusasiantuntijan roolit ja osallisuus” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112429484 Kirjoittaja Johanna Karppinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (YAMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen -tutkinnosta valmistuva opiskelija, joka haluaa kannustaa kaikkia ammattilaisia ja etenkin tulevia ammattilaisia kokemusosaamisen ja yhteiskehittämisen pariin. Lähteet Aaltonen, Mari & Edgren, Johanna & Heikkilä, Rauha & Josefsson, Kim & Ilmarinen, Katja 2025. Ikääntyneiden palvelut. Teoksessa Tynkkynen, Liina-Kaisa & Paatela, Satu & Aalto, Anna-Mari & Keskimäki, Ilmo & Nykänen, Eeva & Peltola, Mikko & Sinervo, Timo & Tammi, Tuukka & Viita-aho, Marjaana (toim.) Tilannekuvia hyvinvointialueilta – muutokset palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkuvuosina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 3/2025. 177–189. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-459-8 Halonen, Ulla 2021. Miksi muistisairaiden läheiset eivät käytä palveluja? Gerontologia 35 (4), 356–371. https://doi.org/10.23989/gerontologia.109028 Hirschovits-Gerz, Tanja 2025. Kokemusosaaminen työelämän pitovoiman vahvistajana. Teoksessa Henna Harju (toim.) Kokemusosaamisen voima sosiaali- ja terveysalalla. Diak Työelämä 37 Tampere: Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-449-7 Hokkanen, Liisa & Nikupeteri, Anna 2015. Henkilökohtainen, yhteisöllinen ja rakenteistunut kokemusasiantuntijuus. Teoksessa Taina Meriluoto & Leena Marila-Penttinen & Essi Lehtinen (toim.) Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto. Kehusmaa, Sari 2014. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö. omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutki-muksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-669-942-7 Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Omaishoidon tuki. Opas kuntien päättäjille. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:30. Helsinki. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225199
Tulevaisuuden etähoidon osaamistarpeet
Etähoito on jatkuvasti yleistyvä menetelmä tuottaa palveluja asiakkaille. Se tarjoaa ratkaisuja kotihoidon haasteisiin muun muassa kasvavien asiakasmäärien sekä työvoimapulan osalta. Jotta etähoitotyö on laadukasta, se edellyttää jatkuvaa henkilöstön osaamistarpeiden tarkastelua ja kehittämistä. Etähoidossa yhteistyö asiakkaan kanssa tapahtuu tietokoneen tai muun ruudun välityksellä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020; Eloranta ym. 2024: 260) ja merkittävin ero etä- ja kotihoidon välillä onkin fyysisen kontaktin puuttuminen. Etähoitotyö eroaa fyysisestä hoitotyöstä monella eri osa-alueella. Etähoitotyön erityispiirteet voivat liittyä muun muassa tietoturvaan, asenteisiin, teknologiaosaamiseen tai asiakkaan voinnin kokonaiskuvan hahmottamisen haasteisiin. Jotta etähoitotyötä voidaan toteuttaa laadukkaasti ja taata potilasturvallisuuden toteutuminen, etähoitotyötä tekevien osaamistarpeita tulee kehittää jatkuvasti työelämän muutosten mukana. Mitä nämä osaamistarpeet sitten ovat? Tutkimusprosessi Erilaiset osaamistarpeet ja niiden muuttuminen tulevaisuuden työelämän vaatimusten mukaisesti olivat YAMK-opinnäytetyössäni keskiössä. Tavoitteenani oli selvittää, millaista osaamista etäkotihoidon työntekijät kokevat tarvitsevansa laadukkaan etähoidon toteuttamisessa nyt ja tulevaisuudessa. Tarkoituksena oli saada tietoa etähoitoon liittyvistä osaamistarpeista henkilöstön näkökulmasta ja varsinkin siitä, millaista osaamista etähoidossa tarvitaan tulevaisuudessa. Opinnäytetyön aineisto kerättiin Tulevaisuuden monipuolinen etähoito -hankkeessa järjestettyjen kolmen työpajan kautta, joihin osallistui etä- ja kotihoidon henkilöstöä. Työpajoissa työskentelymenetelminä käytettiin tulevaisuuden muistelua sekä vertaiskehittämistä. Opinnäytetyön tekijänä poimin aineistosta kaikki osaamiseen ja osaamistarpeisiin liittyvät ilmaisut sekä näkökulmat. Sisällönanalyysiä käyttäen tulokset keskittyvät tutkimustehtävien kannalta olennaisiin pääluokkiin, jotka olivat saumattomiin teknologisiin järjestelmiin ja hoitokäytänteisiin liittyvä osaaminen osana potilasturvallisuutta, teknologian kehittymisen asettamat osaamisvaatimukset tulevaisuuden moniammatilliseen työhön, teknologiaosaamisen sekä muun etähoitoon liittyvän osaamisen kehittyminen koulutusten kautta, sekä etähoidon erityispiirteisiin ja asiakaslähtöisyyteen liittyvät osaamistarpeet.Pääluokat koostuvat etähoidossa tarvittavasta osaamisesta ja osaamistarpeista sekä niiden mahdollisesta muuttumisessa tulevaisuudessa henkilöstön näkökulmasta. Järjestelmiin ja hoitokäytänteisiin liittyvä osaaminen osana potilasturvallisuutta Opinnäytetyöni tuloksista ilmeni, että yhtenäiset tietojärjestelmät sekä hoitokäytänteet koetaan tärkeiksi laadukkaan etähoidon toteuttamisessa. Osaamista koetaan tarvittavan erilaisten järjestelmien eroavaisuuksien ymmärtämisessä sekä tietojärjestelmien käytössä, jotta voidaan taata potilasturvallisuuden toteutuminen. Tulevaisuudessa tietoturvaan tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota, myös asiakkaan toiminnassa. Sosiaali- ja terveysministeriön (2020: 32) mukaan ikääntyneillä tietoturvan rooli korostuu, sillä heidän henkilökohtaiset tietonsa voivat joutua vääriin käsiin liian alhaisen tietoturvan vuoksi. Etähoidon henkilöstön oman osaamisen ja ymmärryksen on oltava ajan tasalla, jotta he pystyvät ohjaamaan asiakasta. Teknologian kehittymisen asettamat osaamisvaatimukset Etähoitotyön koetaan vähentävän työkuormaa sekä tarjoavan mahdollisuuden jatkaa työuraa sairastumisen tai eläkeiän jälkeenkin. Tähän voi liittyä kuitenkin myös haasteita, esimerkiksi sukupolvien välisten teknologisten taitojen eroavaisuuksissa. Jatkuvat muutokset ja teknologisten laitteiden ja järjestelmien kehittyminen saattavat aiheuttaa myös kuormittuneisuutta ja aiheuttaa negatiivisia asenteita henkilöstön keskuudessa. Pelko oman työnkuvan muutoksesta, kiivas työtahti ja jatkuvat muutokset saattavat lisätä työstressiä sekä alentaa työkykyä (Selander ym. 2022). Etähoidon tulisi aina vastata asiakkaiden sen hetkisiin hoidon tarpeisiin ja henkilöstön onkin tärkeää tunnistaa joukosta ne asiakkaat, jotka eivät sovellu etähoidon asiakkaiksi tai pärjää kotonaan pelkän etähoidon turvin. Etähoidossa asiakkaan voinnin kokonaiskuvan hahmottaminen saattaa kuitenkin olla haastavaa ja vastaajat toivoivatkin saavansa erilaisia keinoja siihen, sekä mahdollisten riskien tunnistamiseen ja niihin puuttumiseen. Esimerkiksi yhden fyysisen kotikäynnin koettaisiin parantavan asiakkaan voinnin kokonaiskuvan hahmottamista. Etähoitoon liittyvän osaamisen kehittyminen koulutusten kautta Useissa vastauksissa mainittiin teknologiaan liittyvän koulutuksen merkitys etähoitoon liittyvän osaamisen vahvistamisessa ja kehittämisessä. Osaamisen kehittyminen koulutusten kautta jakautui teknologiaosaamisen ja ammattitaidon kehittymiseen sekä etähoidon sisältöjen kehittämisosaamiseen ja jatkuvaan arviointiin. Teknologiaosaamisen vahvistaminen koulutusten kautta koetaan edellytykseksi etähoidon toteuttamisessa. Koulutusten avulla tulisi edistää laadukkaan sekä turvallisen etähoidon toteutumista sekä asiakaskeskeistä työskentelytapaa (Guise & Wiig 2017; 1; Vehko ym. 2024; 269, 272). Moniammatillisuuden koetaan lisääntyvän teknologian kehittyessä. Vastaajat kokevat työn kierron mahdollisesti lisäävän moniammatillisuutta ja ymmärrystä toisen työnkuvasta etä- ja kotihoidon välillä. Etähoidon erityispiirteisiin ja asiakaslähtöisyyteen liittyvät osaamistarpeet Etähoitotyön avulla voidaan tukea asiakkaan omatoimisuutta (Saari ym. 2022: 44) ja asiakkaan sekä hoitajan molemminpuolinen osallistuminen vaikuttavatkin etähoitotyön onnistumiseen. Vastaajat toivoivat koulutusta teknologiakäytännöistä myös asiakkaille, koska hoidon lopputulos muodostuu hoitajan sekä asiakkaan yhteistyöstä. Myös turvallisen lääkehoidon toteuttamiseen kaivattiin keinoja, sillä lääkehoito tapahtuu usein asiakkaan toteuttamana, hoitajan ollessa ruudun toisella puolella. Asiakkaan itsemääräämisoikeus sekä vastuu korostuvat etähoidossa (Jarnila & Eloranta 2024: 9). Etähoitotyön koetaan lisääntyvän entisestään tulevaisuudessa ja tulevaisuuden asiakaskunnan arvellaan olevan erilaista. Etähoidon asiakkaita voi siis olla enemmän, mutta asiakkaat osaisivat mahdollisesti käyttää teknologisia laitteita sujuvammin. Jatkuvaa osaamisen kehittämistä Tämän opinnäytetyön tulosten perusteella voidaan todeta laadukkaan etähoitotyön toteuttamisen edellyttävän laaja-alaista osaamista sekä osaamistarpeiden jatkuvaa päivittämistä tulevaisuuden työelämän muutosten mukana. Tuloksia tulisi käsitellä sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa sekä uuden työntekijän perehdytyksessä. Etähoidon henkilöstöltä edellytetään laaja-alaista osaamista. Kirjoitus perustuu YAMK-opinnäytetyöhön Tulevaisuuden etähoidon osaamistarpeet (Hyvinvoinnin digitaaliset palvelut ja prosessit, Hämeen Ammattikorkeakoulu). Opinnäytetyö valmistui 23.04.2025 ja on osa Tulevaisuuden monipuolinen etähoito -hanketta, jonka toteuttajia ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä Hämeen ammattikorkeakoulu. Vantaan ja Keravan sekä OmaHämeen -hyvinvointialueiden etäkotihoidon työntekijät sekä etähoidon palvelujen käyttäjät toimivat hankkeen työelämän yhteistyökumppaneina. Tämä opinnäytetyö liittyy osioon, jossa tehtiin tulevaisuuden etähoidon osaamisen ennakointikartoitus. Tämän opinnäytetyön tutkimusaineisto kerättiin hankkeessa järjestettyjen kolmen työpajan kautta. Hankkeen tarkoituksena on luoda tulevaisuuden kuva etähoidosta tulevaisuustyöskentelyn avulla. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504227210 Kirjoittaja Emilia Lehtinen, sairaanhoitaja (AMK), Hyvinvoinnin digitaaliset palvelut ja prosessit (YAMK), Hämeen Ammattikorkeakoulu Lähteet: Eloranta, S., Hoffrén-Mikkola, M., Komulainen, M., Mikkola, T., Teeri, S. & Roivas, M. (2024). Onnistunut etäkotihoito. Metropolia. https://oma.tsr.fi/api/projects/70951373-1511-4374-9d68-8dc5cecce1a5/attachment/10f872da-3132-4ed4-bbc7-c51794130ac3 Guise, V. & Wiig, S. (2017). Perceptions of telecare training needs in home healthcare services: a focus group study. BMC Health Services Research 17 (164). https://doi.org/10.1186/s12913-017-2098-2 Jarnila, I. & Eloranta, S. (2024). Iäkkäiden asiakkaiden kokemuksia etäkotihoidosta. Gerontologia 38 (1), 3–15. https://doi-org.ezproxy.hamk.fi/10.23989/gerontologia.130934 Saari, E., Koivisto, T., Koskela, I., Känsälä, M., Rydman, V. & Turunen, J. (2022). Enemmän aikaa empatialle? Hoivatyön teknologiavälitteinen viestintä ja työhyvinvointi. Työterveyslaitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-391-022-5 Selander, K., Nikunlaakso, R. & Laitinen, J. (2022). Association between work ability and work stressors: cross-sectional survey of elderly services and health and social care service employees. Archives of Public Health 80 (83). https://doi.org/10.1186/s13690-022-00841-2 Sosiaali- ja terveysministeriö (2020). Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 Vehko, T., Kyytsönen, M., Kaihlanen, A-M., Saranto, K. & Kinnunen, U-M. (2024). Sairaanhoitajien kokemuksia tietojärjestelmistä hyvinvointialueiden toiminnan alussa. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 16 (39), 269–295. https://doi.org/10.23996/fjhw.136345
Mahdollistetaanko ikääntyneen osallisuutta riittävästi pitkäaikaishoivan päätöksenteossa?
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa ja vastuu ikääntyneen pitkäaikaishoivan päätöksenteosta siirtyi myös tämän myötä kunnilta hyvinvointialueille. Vielä ei ole paljoakaan tutkimustietoa siitä, mahdollistetaanko ikääntyneen osallisuutta edelleen riittävästi pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja onko ikääntyneellä ollut aidosti mahdollisuus vaikuttaa tehtyihin päätöksiin. Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä, joka toteutettiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Ikääntyneiden hoivan tarve on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Se on aiheuttanut yhteiskunnassamme suuria haasteita ja vaatinut enenevässä määrin ennalta varautumista ja muuntautumiskykyä ikääntyvän väestön tarpeisiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 11). Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa haastavassa tilanteessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2023) tekemässä tutkimuksessa todetaankin, että vastuu vanhuspalvelujen järjestämisestä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille sellaisessa tilanteessa, jossa palveluiden järjestämiseen tuovat haasteita väestön ikääntyminen yhdistettynä alan työvoimapulaan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023: 77). Hyvinvointialueisiin siirtymisen jälkeen ikääntyneet ovat saattaneet resurssipulan vuoksi kokea ulkopuolisuuden tunnetta sekä kohdata epäinhimillisyyttä omassa pitkäaikaishoivansa päätöksenteossa. Järnström (2011) toteaakin, että ikääntyneet myös valitettavan usein arvioidaan muun muassa sairauden vuoksi kykenemättömiksi vaikuttamaan omaan elämäänsä sekä olemaan osallisina omaa hoitoaan koskeviin päätöksiin (Järnström 2011: 259). Tämän vuoksi oli äärimmäisen tärkeä saada ikääntyneen oma ääni kuuluviin heidän osallisuudestaan pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja erityisesti siitä, miten he olivat itse pitkäaikaishoivansa prosessin kokeneet. Aineisto opinnäytetyöhön Aineisto kerättiin marraskuussa 2024 haastattelemalla kuutta ikääntynyttä, jotka olivat muuttaneet pitkäaikaishoivaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueella sijaitseviin hoivakoteihin hyvinvointialueiden toiminnan aloittamisen jälkeen. Haastattelut toteutettiin ikääntyneiden luona yksilöhaastattelemalla heitä teemahaastattelun keinoin. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tuloksissa nousi esille kolme pääteemaa: Pitkäaikaishoivan päätöksenteossa subjektina oleminen, objektina oleminen sekä välillinen osallisuus. Tuloksissa korostuivat erityisesti itsemääräämisoikeus, toimijuuden menettäminen sekä rajalliset vaikuttamismahdollisuudet. Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet jakautuivat sekä objektina olemisen kokemukseen, mutta myös subjektina olemisen kokemukseen muun muassa läheisten toiminnan ja tuen kautta. Itsemääräämisoikeus vai toimijuuden menettäminen Subjektina olemisen kokemus nousi esille kuulemisen, vaikuttamisen sekä päätöksenteon kautta. Yhdenvertaisuuden sekä itsemääräämisoikeuden vahvistaminen korostivat subjektina olemisen tunnetta. Ikääntyneet, jotka kokivat itsemääräämisoikeuden toteutuvan, kokivat myös tehdyt päätökset asiakaslähtöisinä ja mieluisina. Subjektina olemisen kokemusta vahvistivat myös läheisten osallistaminen sekä ikääntyneen pitäminen ajan tasalla sekä keskiössä pitkäaikaishoivan prosessissa. Moisanen (2018) myös toteaa, että itsemääräämisoikeus liitetään vahvasti eettiseen toimintaan ja etiikkaan. Hän tuo esille, että mitään toimintaa ei voi pitää asiakaslähtöisenä, mikäli asianomaisella ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa ja päätöksiin omien voimavarojensa puitteissa. (Moisanen 2018: 93.) Osallisuuden kokemuksen puutteen sekä objektina olemisen tunteen koettiin olevan vahvasti yhteydessä toimijuuden menettämiseen. Tämä korostui siinä, että ikääntyneen omia toiveita sekä mielipiteitä ei kuultu tai huomioitu riittävästi. Olettamus siitä, että ikääntynyt ei enää pystyisi itse omia toiveitaan ja ajatuksiaan tuomaan esille oli nähtävillä sekä virkahenkilöiden että läheisten toimesta. Myös Nikumaa (2024) tuo esille, että ikääntyneet saattavat kokea esimerkiksi muistisairauden vaikuttavan heidän itsemääräämisoikeuteensa. Esimerkkinä hän tuo esille, että jokin ulkopuolinen taho, kuten läheinen tai organisaatio on arvioinut tai määritellyt ikääntyneen itsemääräämisoikeutta, sen astetta ja heikkenemistä. (Nikumaa 2024: 224.) Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet ja läheinen päätöksentekijänä Välillisen osallisuuden näkökulmasta ikääntyneet saattoivat kokea vahvaakin osallisuuden tunnetta, vaikka päätöksenteko olisikin tapahtunut välillisesti läheisten tai organisaation toimesta. Tunnetta vahvistivat luottamus läheiseen sekä hänen sanaansa päätöksissä, mutta myös virkahenkilöiden haluun toimia ikääntyneen parhaaksi. Osallisuuden kokemuksen puute saattoi tosin joidenkin kohdalla johtua samoista syistä. Osa ikääntyneistä saattoi kokea, että välillisiä vaikuttamismahdollisuuksia annettiin, mutta viime kädessä päätöksiin ei pystynyt aidosti vaikuttamaan. Näitä olivat esimerkiksi hoivakodin valintaan sekä muuttoon liittyvät aikataulut, mutta myös läheisten kohdalla heidän liiallinen itsenäinen päätösvaltansa. Ikääntyneen osallisuus saattoi jäädä näissä tilanteissa vain osallistumisen tasolle. Nivala & Ryynänen (2013) toteavatkin, että osallistuminen voi tarkoittaa mukana olemista esimerkiksi toisten suunnittelemassa tilanteessa ilman omaa toimintaa (Nivala & Ryynänen 2013). Osa ikääntyneistä koki osallisuutensa jääneen tälle tasolle, ehkä osin läheisten sekä virkahenkilöiden tätä aidosti tiedostamatta. Lopuksi Tuloksissa korostuivat kuulluksi tuleminen sekä itsemääräämisoikeus, mutta myös toimijuuden menettäminen omassa pitkäaikaishoivan päätöksenteossa. Ikääntyneiden kokemukset heidän osallisuudestaan olivat hyvin yksilöllisiä ja erilaisia. Osallisuuden tunne tuli esille myös hyvin subjektiivisena kokemuksena. Vaikka osallisuuden tunne näyttäytyikin usein hyvin subjektiivisena kokemuksena, oli osallisuus sekä sen mahdollistaminen jäänyt aidosti uupumaan joidenkin ikääntyneiden kohdalla. Tuloksiin nojautuen voidaan siis sanoa, että ikääntyneen osallisuutta ei vielä tänäkään päivänä aina riittävästi mahdollisteta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tässä on siis vielä monelta osin petrattavaa sekä virkahenkilöillä että läheisillä. Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Ikääntyneen osallisuus pitkäaikaishoivan päätöksenteossa” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060520599 Kirjoittaja Taina Rauhala, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja, vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta valmistunut opiskelija Lähteet Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni”. Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Moisanen, Kirsi 2018. Asiakaslähtöisen osaamisen johtaminen vanhuspalveluissa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio. Nikumaa, Henna 2024. Muistisairaan ihmisen autonominen toimijuus. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Joensuu. Nivala, Elina & Ryynänen, Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2013. Vol. 14. https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka/article/view/122317/72652 Viitattu 14.4.2025. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Helsinki 2020. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162462/STM_2030_31_j.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 28.3.2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023. Iäkkäiden palvelujen järjestämisen tila hyvinvointialueiden aloittaessa. Vanhuspalvelujen tila -seurannan järjestäjäkyselyn tuloksia 2014–2022. Raportti 4/2023. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146291/URN_ISBN_978-952-408-043-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 14.4.2025.
Voidaanko kuntouttava päivätoiminta korvata kokonaan etätoiminnalla?
Viikoittainen monen iäkkään hartaasti odottama päivätoiminta on mahdollistanut pääsyn kodin ulkopuolelle kerran viikossa. Tämä on ylläpitänyt iäkkään toimintakykyä mahdollistaen kotona asumisen ja toimintakykyisyyden. Millä tavoin etänä tuotettava päivätoiminta ylläpitää iäkkään toimintakykyä tai mahdollisuutta sosiaaliseen kontaktiin toisten kanssa? Kuntouttavalla päivätoiminnalla on ollut suuri merkitys ikäihmisten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitämisessä. Nämä luovat pohjan kotona asumiselle. Etenkin ravitsemuksella on tärkeä merkitys ikääntyneiden terveyteen, hyvinvointiin ja toimintakykyyn. (Kelo & Launiemi & Takaluoma & Tiittanen 2015: 27, 34.) Etäteknologiaa on jo tuotu hyvinvointialueilla ikääntyneiden palveluihin. Kotihoidossa etähoivan eli kuvapuhelinpalvelun avulla osa fyysisistä käynneistä voidaan toteuttaa etäpalveluna, mikäli se on asiakkaan kohdalla mahdollista. Palvelu ei kuitenkaan sovellu kaikille asiakkaille. Teknologia voi myös eristää yhteiskunnasta, koska ikääntymisen tuomat ongelmat kuten kuulon, näön ja hienomotoriikan heikentyminen haastaa teknologian käyttämistä (Äijö & Tikkanen 2019: 171). Kauniita lupauksia ennaltaehkäisevistä palveluista ja kuntoutuksesta Kansallisessa ikäohjelmassa vuoteen 2030 on mainittu, miten sote-uudistuksessa kehitetään koko julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa vastaamaan yhteiskunnan muutoksiin. Painopistettä siirretään peruspalveluihin ja varhaiseen ongelmien ehkäisyyn. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 24.) Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueella luvataan tukea ikääntyneiden kotona asumista kotihoidon, tukipalveluiden ja lyhytaikaisten asumispalveluiden avulla. Tarkoituksena on, että ikääntynyt selviytyy arjessaan mahdollisimman itsenäisesti ja saa hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. Pirkanmaan hyvinvointialue lupaa, että saatavilla on ennaltaehkäiseviä ja kuntouttavia palveluita. (Pirkanmaan hyvinvointialue.) Yksi näistä kuntouttavista ikäihmisten palveluista on ollut kuntouttava päivätoiminta. Kuntouttavalla päivätoiminnalla on tuettu ja edistetty ikääntyneiden osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä, terveyttä, hyvinvointia, itsenäistä suoriutumista ja kotona asumista. Päivätoiminnassa on ollut ulkoilua, erilaisia liikuntatuokioita ja kulttuuritoimintoja sekä yhdessä oloa. Tarvittaessa on huolehdittu asiakkaiden lääkehoidosta ja henkilökohtaisesta hygieniasta. (Pirkanmaan hyvinvointialue.) Kenelle palvelua vielä myönnetään? Hyvinvointialueille siirtymisen jälkeen tukipalvelut ovat kuitenkin ensisijaisesti tarkoitettu vain säännöllisen kotihoidon asiakkaille ja omaishoidontuen asiakkaille. Esimerkiksi Pirkanmaalla palveluiden myöntämisen edellytyksenä on ammattilaisen tekemä palvelutarpeen arviointi ja RAI-arviointijärjestelmästä saatavat tulokset. Jokaiseen tukipalveluun on asetettu RAI-viitearvot, joihin palveluiden myöntäminen perustuu. (Pirkanmaan hyvinvointialue.) Palveluiden myöntämisen perusteet ovat hyvinvointialueiden lyhyen olemassaolon aikana tiukentuneet huomattavasti. Myöntämisperusteiden täyttymisen lisäksi kuntouttavaan päivätoimintaan päästäkseen asiakkaan on oltava motivoitunut ryhmätoimintaan- ja kuntoutukseen, sekä on kyettävä toimimaan ryhmässä. Ennaltaehkäisy ja lupaus kuntoutuksesta unohtuu Tarkentuneiden kriteereiden myötä tulee vaikutelma siitä, että lupaukset ennaltaehkäisystä ja kuntoutuksesta ovat unohtuneet. Palveluita myönnetään vasta sitten, kun toimintakyky on riittävän huono, eli myöntämisen perusteet täyttyvät. Tiukentuneiden myöntämisen perusteiden lisäksi Pirkanmaalla on suunniteltu kuntouttavan päivätoiminnan muuttamista etäpäivätoiminnaksi. Asia on herättänyt keskustelua iäkkäiden ja ammattilaisten keskuudessa. Mahdollisesta muutoksesta on ollut luettavissa mielipidekirjoituksia. Superin luottamushenkilö Jung Lee (2024) on mielipidekirjoituksessaan kyseenalaistanut, miten etäpäivätoiminnassa toteutetaan yhdessäolo, ihmisenä kohtaaminen ja yhdessä tekeminen. Jung on kyseenalaistanut myös etäpäivätoiminnan inhimillisyyden, asiakaslähtöisyyden ja säästötavoitteiden toteutumisen. Lisäksi Jung on maininnut, että päivätoiminta on mahdollistanut omaishoitajien vapaapäivät. Junginkin mukaan päivätoiminta tukee kotona pärjäämistä ennen raskaiden ja kalliiden palveluiden aloittamista. Voiko teknologia korvata pääsyn pois kotoa? Ikäohjelmassa 2030 on mainittu, että sen tavoitteena on lisätä Suomen kansainvälistä näkyvyyttä ikäteknologian kehittämisen ja hyödyntämisen mallimaana. Ikäohjelmassa todetaan kuitenkin, että digitaalista syrjäytymistä olisi ehkäistävä ja huolehdittava myös heikommassa asemassa olevien hyvinvointipalvelut. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 28–43.) Etäpäivätoimintaan siirtyminen ei ainakaan vähentäisi digitaalista syrjäytymistä. Edelleenkin on paljon ikäihmisiä, joilla ei ole digilaitteita tai asuvat alueilla, joissa yhteydet eivät toimi. Todettakoon, että sähköisillä palveluilla voidaan vain täydentää tai osittain korvata palveluita joidenkin ikäihmisten kohdalla, mutta ne eivät voi täysin korvata niitä. On todettu, että elämänlaatua lisää se, että kotoa pääsee pois toisten ihmisten seuraan. Kaikilla tulee olla mahdollisuus olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Jos ikääntyneillä ei ole mahdollisuutta poistua kotoaan, oma koti saattaa toimia syrjäytymistä edistävänä tekijänä. (Hakonen & Suomi 2008: 148.) Mikäli kuntouttava päivätoiminta muutetaan etätoiminnaksi, moni ikääntynyt ei pääse kotoaan pois edes kerran viikossa. Unohtuu myös kauniit lupaukset ennaltaehkäisystä ja kuntoutuksesta. Kirjoittajat Saija Koponen, geronomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Jenni Toivonen, terveydenhoitaja (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Hakonen, Sinikka & Suomi, Asta 2008. Kuluerästä voimavaraksi: sosiokulttuurinen puheenvuoro ikääntymiskysymyksiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Jung, Lee 2024. Päivätoiminta on monelle viikon kohokohta. Aamulehti 29.10.2024. B9. Kelo, Sini & Launiemi, Helena & Takaluoma, Matleena & Tiittanen, Hannele 2015. Ikääntynyt ihminen ja hoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy. 27–34. Pirkanmaan hyvinvointialue. Kotona asumista tukevat palvelut. Päivitetty 10.10.2024.<https://www.pirha.fi/palvelut/ikaantyneiden-palvelut/kotona-asumista-tukevat-palvelut>. Viitattu 12.11.2024. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020.Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020: 31.Helsinki<https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162462/STM_2030_31_j.pdf?sequence=4>. Viitattu 12.11.2024. Äijö, Marja & Tikkanen Päivi 2018. Teknologia iäkkään ihmisen arjessa. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.). Hyvä vanhuus – menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 170–171.
Voiko vanhenemiseen varautua?
Jokainen meistä vanhenee, toiset elävät vanhemmaksi kuin toiset. Ihmiset ovat kautta aikojen etsineet keinoja elämän pidentämiseen ja jopa ikuiseen elämään. Lääke- ja hoivatieteen kehitys on parantanut meidän mahdollisuuksiamme elää toimintakykyisempää elämää pidempään – kuitenkin jokaisen meidän edessämme on väistämätön eli kuolema. Voiko vanhenemiseen vaikuttaa ja voiko siihen varautua? Kuinka voimme ammattilaisina olla tukena? Solutasolla vanheneminen on elimistön elinkelpoisuuden heikkenemistä solujen ja kudosten haitallisten muutosten takia. Vanheneminen lisää riskiä sairastua kansantauteihin; lisäksi motoriikka, aistit ja kognitiiviset kyvyt heikkenevät. Nämä vaikuttavat elämänlaatuun heikentävästi. Geenien, ympäristön ja elintapojen yhdistelmällä on vaikutusta meidän vanhenemiseemme. Täsmälleen ei vielä voida vastata, mikä meitä vanhentaa. (Kananen & Marttila 2019.) Vanheneminen ei ole vain solumuutoksia ja negatiivisia vaikutuksia elämänlaatuun. Vanheneminen on myös elämän kokemusten ja viisauden karttumista, resilienssin kehittymistä, elämänhallinnan oppimista ja itsetuntemuksen sekä empatiakyvyn lisääntymistä (Ruoppila & Kallio 2022). Vanheneminen on luonnollinen osa elämää, ja sitä on hyvä suunnitella kuten muitakin elämänvaiheita. Elintavoilla voi vaikuttaa vanhenemiseen Pitkäikäisimpiä ihmisiä yhdistää tupakoimattomuus, terveellinen pääosin kasvispohjainen ruokavalio, kohtalainen liikunta, painonhallinta ja sosiaalinen aktiivisuus (Kananen & Marttila 2019; Hautala ym. 2022). Ammattilaisina kohtaamme ikääntyviä asiakkaita monenlaisissa elämäntilanteissa ja osaamme antaa neuvoja elintapamuutoksiin, terveyden ylläpitoon sekä sairauksien hallintaan. Mutta uskallammeko tarttua tilaisuuteen ja ikääntyneen kokonaistilannetta kartoittaessa ohjata häntä ja hänen läheisiään vanhenemiseen ja kuolemaan varautumisessa? Vanhuuteen varautumisen ohjaaminen Vanhuuteen varautuminen ja ennakointi on nostettu keskeisesti esille Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2024). Jokaisen meistä olisi hyvä miettiä omien elintapojen lisäksi esimerkiksi sitä, miten haluaa ikääntyessään asua, kuinka tulee taloudellisesti toimeen ja minkälaisia oikeudellisia asioita on hyvä ennakkoon huomioida. Etukäteen voi myös pohtia, mitä tarkoittaa mielekäs, omannäköinen elämä juuri minulle. Näistä on hyvä puhua läheisten kanssa avoimesti. Meidän ammattilaisten kannattaa ottaa asia esille paitsi ikääntyvien itsensä, myös heidän läheistensä kanssa. Keskustelua ja ohjaustyötä helpottamaan löytyy esimerkiksi Vanhustyön keskusliiton Vanheneminen.fi-sivustolta vanhenemisen ennakointiin ja varautumiseen kattava materiaali- ja tietopankki. Sivuilta löytyy myös verkkokurssi ja Varaudu vanhuuteen-ryhmämalli, jonka mukaan voi käsitellä erilaisia teemoja vanhuuteen liittyen. (Vanhustyön keskusliitto). Kuolemaankin voi varautua Vanhenemiseen voidaan vaikuttaa omilla elintavoilla. Kuitenkin ainakin toistaiseksi kuolema saavuttaa meidät jokaisen jossain vaiheessa ja mitä pidempään elämme, sitä kauemmin meillä on aikaa varautua elämän loppuvaiheeseen ja kuolemaan. Oman elämän rajallisuuden ja kuoleman hyväksyminen voi olla vaikeaa. Joillekin luonteva tapa käsitellä oman elämän rajallisuutta voi olla esimerkiksi oman uurnan tai arkun valmistaminen. Emme voi varmasti ennustaa, milloin oma elämämme päättyy tai toimintakykymme heikkenee niin, ettemme voi enää selkeästi ilmaista toiveitamme. Meidän tehtävämme ammattilaisina on luoda turvallinen ja avoin ilmapiiri kuolemasta keskusteluun. Voimme rohkaista ikääntyvää keskustelemaan ajoissa läheisten kanssa toiveista ja kirjaamaan ne ylös. Näin läheiset osaavat huomioida toiveet surun hetkellä ja hoivahenkilökunta osaa toimia toiveiden mukaisesti. Ammattilaisella voi olla merkittävä rooli keskusteluyhteyden luomisessa. Iäkkäälle ja omaiselle puolestaan voi olla helpottavaa, että joku on ottanut asian esille. Tarvitsemme vain hitusen rohkeutta ottaa vaikeatkin asiat puheeksi. Kirjoittajat: Sari Sarvela on sosionomi ja Ikääntyneiden palvelujen kehittämisen ja johtamisen (YAMK) -opiskelija, joka haluaa kannustaa kaikkia avoimin mielin pohtimaan ikääntymistä ja siihen varautumista. Jonna Wallius on fysioterapeutti, sairaanhoitaja ja Ikääntyneiden palvelujen kehittämisen ja johtamisen (YAMK) -opiskelija, joka on kiinnostunut elämän rajallisuudesta. Molemmat kirjoittajat opiskelevat Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet: Hautala, Arto J. & Mäkikallio, Timo & Laukkanen, Jari 2022. Hengitys- ja verenkiertoelimistön rakenteisiin ja toimintaan vaikuttaminen vanhetessa. Teoksessa Rantanen, Taina & Kokko, Katja & Sipilä, Sarianna & Viljanen, Anne (toim.). Gerontologia. E-kirja. Helsinki: Duodecim. Kananen, Laura & Marttila, Saara 2019. Mikä meitä vanhentaa? Vanhenemisen biologiset mekanismit ja miten niihin voi vaikuttaa. Vanhuuden vallankumous katsaus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 135 (11). 1098–1106. Ruoppila, Isto & Kallio, Eeva K. 2022. Viisaus ja elinikäinen oppiminen. Teoksessa Rantanen, Taina & Kokko, Katja & Sipilä, Sarianna & Viljanen, Anne (toim.). Gerontologia. E-kirja. Helsinki: Duodecim. Sosiaali- ja terveysministeriö 2024. Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027. STM:n julkaisu 2024/4. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5436-6 Viitattu 22.4.2025. Vanhustyön keskusliitto. Varaudu vanhuuteen. https://www.vanheneminen.fi/ Viitattu 22.4.2025.
Terve suu lisää ikääntyneen elämänlaatua
Hyvä suun terveys on ikääntyneelle tärkeää. Suun terveys on yhteydessä hyvään ravitsemukseen, terveydentilaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Puhuttaessa ikääntymisestä ei voi olla korostamatta terveen ja kivuttoman suun merkitystä ikääntyneen hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. Suu kertoo ihmisen sosioekonomisesta asemasta ja elämänkaaren varrelle sattuneista suun terveyteen liittyvistä valinnoista. Erot ikäihmisten suun terveyden välillä ovat suuria. Hyvin toimentulevat, naiset ja koulutetut hoidattavat hampaitaan paremmin ja tämä näkyy myös ihmisten ikääntyessä (Kalliomäki). Tulehdukset suussa voivat pahentaa monia yleissairauksia, kuten reumaa, diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia sekä hengitystieinfektioita (Hammaslääkäriliitto – Iän vaikutus suuhun 2020). Vanhuspalvelulaki kannustaa ikääntyneitä asumaan kotona mahdollisimman pitkään, mutta toimintakyvyn heiketessä tulisi varmistaa, ettei terveyden heikentyminen johdu suun sairauksista. Ennaltaehkäisevä hoito on vaikuttavinta Säännöllinen ennaltaehkäisevä hoito ja iensairauksien ylläpitohoito voi ennaltaehkäistä vakavia sairauksia. Tutkimusten mukaan suussa muhiva kiinnityskudossairaus, parodontiitti kaksinkertaistaa aivoinfarktin riskin alle 50-vuotialla. Suun sairauksilla on siis merkittävä yhteys yleisterveyteen (HUS 2024). Parodontiitti on hampaiden kiinnityskudosten sairaus ja monesti alidiagnosoitu kansantauti. Vaikean parodontiitin esiintyvyyden on todettu lisääntyvän iän myötä. Ien tulehdusten tunnistaminen ja on keskeinen osa taudin ehkäisyä. Taudin toteamisen lisäksi tärkeää on huolellinen omahoito ja säännöllinen suun ylläpitohoito. (Parodontiitti – Käypä hoito 2025.) Kansanterveydellisesti olisi tärkeää tavoittaa ne, joilla on riski sairastua parodontiittiin tai suuria ongelmia suussa. Sairauksien ennaltaehkäisy on aina edullisempaa ja säästää inhimilliseltä kärsimykseltä. Viime vuosina on ikäihmisten suun terveyden hoitopolkuja pyritty rakentamaan ja hoitoon pääsyä helpottamaan hyvinvointialueilla. Julkiset suunterveyspalvelut eivät pysty kuitenkaan yksin vastaamaan vaadittavaan palveluiden kysyntään. Ota vastuuta suusi hoidosta ja hoidon jatkuvuudesta Yksityiset palveluntuottajat tarjoavat hoidontarpeen arviointia ja ennaltaehkäisevää suunhoitoa. Yksityiset suuhygienistipalvelut ovat lisääntynyt viime vuosina koko maassa. Suuhygienisti on suun terveyden asiantuntija, joka tuntee suun sairauksien ennaltaehkäisyn menetelmät ja osaa ohjata kohti parempia suunhoidon toimintatapoja. Ennaltaehkäisevän ja ylläpitohoidon vaikuttavuutta voi lisätä muun muassa yksityisten suuhygienistipalveluiden kelakorvattavuuden uudistus, jossa luovutaan hammaslääkärin tekemästä suuhygienistilähetteestä. Näillä näkymin yksityissektoria kuormittavasta lähetekäytännöstä päästään eroon toukokuussa 2025. Uudistus kannustaa riskipotilaita säännölliseen ylläpitohoitoon ja lisää hoidon saavutettavuutta. Tällä uudistuksella voi olla myös positiivisia vaikutuksia matala-asteisten tulehdussairauksien ja autoimmuunisairauksien hoitoon. Ikääntyneen suun hoidon haasteet Ikäihmisen suun hoitoon vaikuttavat opitut tavat, käden motoriikka, näkökyky, muisti ja jäljellä oleva toimintakyky. Mitä huonompi toimintakyky on, sitä todennäköisemmin hampaiden hoitaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämä muodostaa noidankehän, koska huono suun terveys lisää tutkitusti ikäihmisten sairastavuutta. Suun terveysongelmat voivat vaikuttaa ulkonäköön ja puheeseen, sosiaaliseen kanssa käymiseen ja tehdä ruokailusta, nielemisestä vaikeaa (Hammaslääkäriliitto – Iän vaikutus suuhun 2020). Ikääntyneen suunhoidon haasteita ovat suun ohenevat limakalvot, syljen erityksen heikentyminen, hampaiden menetyksen lisäksi, paljon paikattu hampaisto, jossa on paljon erilaisia puhdistuksen haasteita. Moni kotona asuva omaishoidettava on yhä huonokuntoisempi, ja suun sairaudet voivat edetä nopeasti, heikentäen yleisterveyttä ja elämänlaatua. Muistisairaiden ja toimintakyvyltään rajoittuneiden suun hoito on läheisten tai kotihoidon varassa. Suun hoidon tarpeen arviointi ja yksilöllinen hoitosuunnitelma tulisikin tehdä näille haavoittuvaisimmassa asemassa oleville vuosittain ennaltaehkäisevän hoidon varmistamiseksi. Tilanteet suussa voivat muuttua nopeasti lääkitysten muuttuessa ja kunnon heikentyessä. Kotiin vietävät suunterveydenpalvelut Suun hoitopalveluita voi tilata suuhygienistiltä kotiin ja palvelutaloon. Monessa palvelutalossa ja kodissa käy parturi-kampaaja, fysioterapeutti ja jalkahoitaja, miksipä ei suuhygienisti? Yhä useammalla ikääntyneellä on omat hampaat ja erilaisia proteettisia ratkaisuja suussaan, joiden ylläpitohoito on tärkeää. Suuhygienisti voi arvioida suun hoidontarpeen, puhdistaa hammaskivet, fluorata ja auttaa valitsemaan sopivat suun terveyden ylläpitovälineet sekä ohjata tarvittaessa hammaslääkärille. Tärkeää on huolehtia hyvästä suuhygieniasta ikääntyessä sekä ylläpitää suun hyvinvointia säännöllisillä hoidontarpeen arvioilla. Näin ongelmia voidaan ehkäistä ja hoitaa ajoissa. Suun terveys ympärivuorokautisessa hoivassa Ympärivuorokautisessa hoivassa ikääntyneen avuntarve arjessa lisääntyy. Usein myös muistisairaus on edennyt pitkälle. Hoidon tarvetta arvioitaessa kartoitetaan samalla asukkaan voimavarat hampaiden ja suun hoitoon. On tärkeää myös selvittää, milloin asukkaan suu on edellisen kerran hoidettu. Yksilölliset tavoitteet, keinot kirjataan hyvinvointi- ja kuntoutussuunnitelmaan, samoin suun hoidon haasteet. Huono suun kunto on yksi syy vajaa ravitsemukselle. Asukkaan ravitsemustilaa (MNA-testi) ja painoa tulee seurata säännöllisesti. Nämä ovat hyviä mittareita, joiden avulla voidaan reagoida nopeasti mahdollisiin alkaviin ongelmiin. Vastuu onnistuneesta suunhoidosta siirtyy hoivakodin hoitohenkilökunnalle. Kotoa tuodut hampaiden ja suun hoidon välineet ovat usein puutteellisia. Kuivasta suusta kärsii joka kolmas ikääntynyt. Vähentynyt syljeneritys ei kuulu normaaliin vanhenemiseen vaan se voi olla lääkityksen yleinen haittavaikutus. Jopa 80 % yleisemmin käytetyistä lääkkeistä vähentää syljeneritystä. Vanhuksilla yleinen monilääkehoito vielä kumuloi lääkityksen haittavaikutuksia. (Siukosaari & Nihtilä 2015.) Kaksi kertaa vuodessa tehtävällä lääkehoidon tarkastuksella voidaan oireita lievittää. Apteekista saa useita kuivan suun hoitoon tarkoitettuja tuotteita, mutta myös ruokaöljy muutamana tippana suuonteloon on hyvä vaihtoehto. Säännöllinen ateriarytmi ja riittävä nesteiden nauttiminen lievittävät myös kuivan suun oireita. Suun terveyspalveluiden näkymiä Yksi merkittävä muutos, joka on tapahtunut terveydenhuollon palvelurintamalla, on siirrettävä suunhoitoyksikkö. Se mahdollistaa hampaiden tarkastuksen ja puhdistuksen lisäksi hampaiden poiston ja paikkauksen. Kun hampaat voidaan hoitaa kotona, säästytään ikäihmiselle raskailta matkoilta. Palvelukotiympäristössä voidaan kerralla tarkastaa ja hoitaa kaikkien asukkaiden suu ja hampaat. Hyvinvointialueilla on erilaisia käytäntöjä ja resursseja ikääntyvien suun terveyden tarkastuksiin ja hoitoon. Kannattaa selvittää, millaisia palveluita on tarjolla. Suun terveystarkastusten yhteydessä myös hoitohenkilökunta saa ohjausta ja neuvontaa hyvän sekä yksilöllisen suuhygienian toteuttamiseen. Palvelun säännöllinen käyttö tukee omahoitoa. Säännöllinen käynti hammashoidossa ei saisi katketa, vaikka toimintakyky heikkenee. (Muistisairaan suunhoito – Käypä hoito 2023.) Suun ongelmat, joita siirrettävässä suunhoidon yksikössä ei voida hoitaa ohjataan sote-keskuksen hammashoitolaan. Suun terveyden moniammatillista yhteistyötä ja hoitokäytänteitä tulisi kehittää sekä vastuita selkeyttää. Terveydenhuollon ammattilaisten tulisi ottaa puheeksi ikääntyneen suun hoidon historia ja tottumukset. Tällä toiminnalla voidaan ehkäistä kroonisten sairauksien pahentuminen ja mahdollistaa ikääntyvälle kivuton suu. Kirjoittajat Heli Talja-Salo on suuhygienisti yrittäjä ja yhteisöpedagogi (AMK), Ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -opiskelija, Metropolian Ammattikorkeakoulu. Kirsi Hänninen on sairaanhoitaja ja esihenkilö, Ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK) -opiskelija, Metropolian Ammattikorkeakoulu. Lähteet: HUS 2024. Parodontiittiä sairastavalla on kaksinkertainen riski saada aivoinfarkti jo alle 50-vuotiaana. Päivitetty 12.6.2024. https://www.hus.fi/ajankohtaista/parodontiittia-sairastavilla-kaksinkertainen-riski-saada-aivoinfarkti-jo-alle-50 Viitattu 10.4.2025. Kalliomäki, Maija. Suun terveyden vaikutus ravitsemustilaan. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ikaantyneiden-koulutusaineisto/7.9_suun-terveys.pdf Viitattu 2.10.2024. Muistisairaan suunhoito 2023. Muistisairaan suunhoito – Käypä Hoito. Päivitetty 4.5.2023. Duodecim. https://www.kaypahoito.fi/nix02826 Viitattu 2.10.2024. Parodontiitti 2025. Parodontiitti – Käypä Hoito. Päivitetty 11.02.2025. https://www.kaypahoito.fi/hoi50086 Viitattu 9.4.2025. Siukonsaari, Päivi & Nihtilä, Annamari 2015. Vanhusten suun terveys. Lääketieteellinen aikakauslehti Duodecim 131 (1). 36–41. https://www.duodecimlehti.fi/duo12035 Viitattu 2.10.2024. Suomen Hammaslääkäriliitto 2020. Iän vaikutus suuhun. https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys-eri-ikakausina/ikaantyneiden-suunterveys/ian-vaikutus-suuhun Viitattu 13.4.2025. Suomen Hammaslääkäriliitto 2020. Ikääntyneen hampaiden ja suun puhdistus. https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys-eri-ikakausina/ikaantyneiden-suunterveys/ikaantyneen-hampaiden-ja-suun-puhdistus Viitattu 13.4.2025.
Onko hyvä kohtaaminen resurssikysymys?
Kunta- ja aluevaalien kynnyksellä on ajankohtaista käydä keskustelua ikäihmisten asemasta ja pysähtyä pohtimaan keinoja tukea hoivavastuun kantavia omaishoitoperheitä. Sujuvalla yhteistyöllä ja aidolla kohtaamisella pääsee jo pitkälle. THL:n tuoreen raportin mukaan kaikki hyvinvointialueet painivat nyt väestön ikääntymisen ja siitä seuraavan palveluiden tarpeen kasvun kanssa (THL 2024: 27). Sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvien säästöpaineiden seurauksena hallitus on päätynyt nipistämään ikääntyneiden palveluista mm. laskemalla hoitajamitoitusta ja siirtämällä hoivan painopistettä enenevässä määrin kotiin ja läheisten hartioille. Tämän seurauksena läheishoivasta on tullut monessa perheessä arkipäivää. Vaikka omaishoitotilanne syntyy usein pikkuhiljaa puolison muistin tai voinnin heikentyessä, ei tilanteeseen ole usein osattu varautua ennalta. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii tukea, aikaa ja voimavaroja. Muistisairaus vaikuttaa koko perheen elämään Muistisairausdiagnoosi voi aiheuttaa pelkoa, ahdistusta ja turvattomuuden tunteita paitsi sairastuneessa myös läheisissä. Omaishoitoliiton 2024 julkaistussa kyselytutkimuksen mukaan omaishoito heikentää omaishoitajien koettua terveydentilaa (Omaishoitajaliitto ry 2024:3). Muistisairaan terveyspalveluita koskevissa tilanteissa, muistisairas pääsee vain harvoin itse ääneen, sen sijaan palveluista keskustellaan puoliso-omaishoitajan kanssa (Aaltonen & Martin-Matthews & Jolanki 2021: 2309). Muistisairaudesta puhuttaessa suuri osa ihmisistä kohdistaa huomionsa sairastuneen muistin toimintaan, vaikka ihminen on paljon muutakin kuin sairautensa. Sosiaalisissa tilanteissa on tärkeää muistaa kuunnella myös sairastunutta itseään huomioiden hänen tunteensa ja tarpeensa. Muistisairaalle tulisi taata mahdollisuus omannäköiseen elämään ja tukea näin hänen toimijuuttaan. Voisiko omaishoitajien jaksamista parantaa empaattisella kohtaamisella? Tiukassa taloustilanteessa olevat hyvinvointialueet ovat joutuneet tehostamaan palveluitaan, mikä aiheuttaa huolta sekä ammattilaisten, että palvelunkäyttäjien keskuudessa. Pelkona on, että resursseja kiristetään niin, ettei henkilöstöllä ole riittävää mahdollisuutta syventyä omaishoitoperheiden tilanteisiin yksilöllisesti vaan muistisairaan toimijuus jää säästötalkoiden alle. Äänestämällä tulevissa vaaleissa voidaan vaikuttaa siihen, miten ikäihmisistä pidetään jatkossa huolta. Vuorovaikutus ei ole vain sanallista viestintää -se on läsnäoloa, elämistä hetkissä. Helsingin kaupungin 2023 teettämässä omaishoitokyselyssä nousi esille, että omaishoitoperheet kaipaavat yhdensuuntaisen viestinnän sijaan rinnalleen kanssakulkijaa. Tästä voidaan päätellä, että empaattista ja vuorovaikutuksellista yhteydenpitoa arvostetaan. Onneksi ikääntyneiden parissa työskentelevillä on resurssipulasta huolimatta halu aitoihin kohtaamisiin. Vuorovaikutuksessa ei useinkaan ole keskeistä sanat vaan kiireetön läsnäolo ja pysähtyminen hetkeen. Taitava työntekijä toimii empaattisesti ja osaa kuunnella perheitä herkällä korvalla, jolloin kaikki osapuolet mukaan lukien muistisairaat kokevat tulevansa lempeästi ja arvostavasti kohdatuiksi. Onnistuneella vuorovaikutuksella palvelujenkäyttäjän ja työntekijän väliltä on löydetty myös yhteys palvelujen saamiseen (Määttä 2012: 126). Ennaltaehkäiseviä palveluita tarvitaan Hyvinvointialueet tarvitsevat rinnalleen osaavia kumppaneita. Järjestöt ovat perinteisesti tuottaneet julkisen sektorin palveluita täydentäviä, ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia tukevia palveluita. Ennakoiva ja varhainen tuki auttavat omaishoitoperheitä suhtautumaan myönteisemmin uuteen tilanteeseen ja hyväksymään sairauden tuomat muutokset. Kuormittavissa muutostilanteissa vertaistuen ja muun avun merkitys kasvaa. Tähän tarpeeseen järjestöt pystyvät vastaamaan. Vertaistuki voi ylettää sinne, minne ammattilaisapu ei ylety (Saviranta & Åhlberg 2010). Vertaistuen arvo on kohtaamisessa, ajatusten jakamisessa ja kokemusten ymmärtämisessä. Kirjoittajat: Johanna Karppinen (sairaanhoitaja AMK) ja Saija Pohjonen (sairaanhoitaja AMK) opiskelevat Metropolian Ammattikorkeakoulussa ikääntyneiden palvelujen kehittämistä ja johtamista (YAMK). Lähteet: Aaltonen, Mari & Martin-Matthews, Anne & Jolanki, Outi 2021. Experiences of people with memory disorders and their spouse carers on influencing formal care: “They ask my wife questions that they should ask me”. Dementia 7/20. 2307–2322. https://doi.org/10.1177/1471301221994300 Eskola, Päivi & Jolanki, Outi & Aaltonen, Mari 2023. Muistisairautta sairastavan ikääntyvän puolison toimijuus parisuhteessa Gerontologia-lehti 37. 120–139 https://doi.org/10.23989/gerontologia.119365 Helin, Mari & Haulismaa, Heidi 2022–2025. Kestävän kasvun hanke. Omaishoidon palveluvalikko. Ikääntyneiden omaishoidon hanke 2022–2023 Helsingin kaupunki. Ilmarinen, Katja & Lindström, Elina & Neijonen, Auri & Honkanen, Sari & Kehusmaa, Sari 2024. Sopimusomaishoidon tilannekuva 2024. Hyvinvointialueiden myöntämisperusteet, toimintakäytänteet ja omaishoidon tuen menot THL työpaperi 53/2024. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-391-1 Määttä, Anne 2012. Perusturva ja poiskäännyttäminen. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisut. Tampere. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-176-2 Omaishoitajaliitto. Omaishoitajakysely 2024. https://omaishoitajat.fi/wpcontent/uploads/2024/11/Omaishoitajakysely-2024.pdf Saviranta, Anne & Åhlberg, Kirsi 2010. Vertaistuen kokemukset ja merkitys eri asiakasryhmissä. Helsinki. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/25392/VERTAISTUEN%20KOKEMUKSET%20JA%20MERKITYS%20ERI%20ASIAKASRYHMISSA.pdf?sequence=1
Digitaidot avaavat ikäihmisille ovia uuteen arkeen
Digipalvelut ovat nykyään arkipäivää ja jokaisella on oikeus saada apua ja tukea niiden käyttöön – iästä riippumatta. Digitaalinen osaaminen helpottaa arkea ja tarjoaa mahdollisuuksia yhteydenpitoon, asiointiin ja uuden oppimiseen. Tämä tuo haasteita, jos ei ole kokemusta tietotekniikasta. Ikä ei kuitenkaan ole este näiden taitojen oppimiselle. Digiosaaminen estää syrjäytymistä, sillä moni palvelu ja toiminto on siirtynyt kokonaan verkkoon. Digiosaaminen auttaa ikäihmisiä pysymään mukana yhteiskunnan kehityksessä. Vanhustyön keskusliiton (2024) mukaan ikääntyneiden digiosallisuuden parantamiseksi vanhusasiavaltuutettu on esittänyt kolme keskeistä toimenpidettä: Digituen koordinointi kunnille: Kunnat huolehtisivat digituen järjestämisestä, jotta jokaisella olisi tasapuolinen mahdollisuus oppia käyttämään digitaalisia laitteita ja palveluita. Toisen puolesta asioinnin ja tuetun avustamisen täsmentäminen: Lainsäädäntöä tulisi tarkentaa, jotta toisen puolesta asioiminen ja tuettu asiointi olisivat paremmin ymmärrettäviä ja turvallisia. Ei-digitaalisten palveluiden turvaaminen: On tärkeää varmistaa, että myös ilman digitaalisia laitteita toimivat saavat tarpeensa hoidettua helposti, esimerkiksi henkilökohtaisilla tapaamisilla. Nämä toimenpiteet tähtäävät siihen, että ikääntyneet voivat osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti riippumatta digitaidoistaan. Digitalisaatio vaatii kansalaisilta sähköisten palvelujen käyttöä, joten jatkuva digituki on erityisen tärkeää ikäihmisten asioinnin sujuvoittamiseksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 31.) Neuvontaa on tarjolla monipuolisesti Digitalisaatio on edennyt valtavalla vauhdilla viimeisen vuosikymmenen aikana ja suuri osa sosiaali- ja terveyspalveluistakin on siirretty hyödyntämään digitaalisia ratkaisuja. Tämä edellyttää myös toimenpiteitä liittyen ihmisten valmiuksiin käyttää näitä palveluita/ratkaisuja. Ei ole realistista olettaa, että kaikki siirtyisivät digipalveluiden käyttäjiksi ilman minkäänlaista tukea ja ohjausta. Suomessa ikäihmisille tarjotaan digitukea monin tavoin. Digi- ja väestötietovirasto tarjoaa tietoa ja tukea ikäihmisten digiosaamisen vahvistamiseksi. (Digi- ja väestötietovirasto.) Monet järjestöt, kirjastot ja kansalaisopistot tarjoavat digiopastusta eri puolella maata. Tukea on mahdollista saada tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien käyttöön sekä sähköiseen asiointiin. Kattavuudessa on kuitenkin alueellisia eroja, ja osa ikäihmisistä jää edelleen palveluiden ulkopuolelle. Digiopastusta tarjotaan suhteellisen monipuolisesti useamman eri tahon toimesta. Opastuksesta vastaavat niin kaupunki, kunnat kuin myös kolmannen sektorin toimijatkin ja lisäksi nämä tahot tekevät myös yhteistyötä tämän tiimoilta. Näkyvimpinä toimijoina voidaan mainita esimerkiksi Helsingin kaupungin digituki kokonaisuus sekä ikääntyneiden digiopastukseen keskittyvä Enter ry. Kaupunki järjestää monipuolisesti digitukea ympäri Helsinkiä mm. kirjastoissa, yhteisötaloilla, yhteistyössä työväenopiston kanssa sekä puhelimitse ja etänä. Ikääntyneet, jotka eivät pääse neuvontapisteille tai eivät pysty hyödyntämään etäratkaisuja voivat saada digitukea myös kotiympäristöön. Tätä opastusta tarjotaan yhteistyössä HelsinkiMission kanssa. (Digituki Helsinki 2024.) Yhdessä tekemällä ja kannustamalla kohti digitaalista yhteiskuntaa Kaikilla ikääntyneillä ei ole mahdollisuutta hankkia tarvittavia laitteita tai internet-yhteyttä, mikä estää heiltä digitaalisten palveluiden käytön. Lisäksi meidän tulee muistaa se, että kaikki eivät halua siirtyä digitaalisten palveluiden käyttäjiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee yhteiskunnallisella tasolla toistaiseksi turvata tarvittavat palvelut myös niille ihmisille, ketkä eivät käytä digitaalisia palveluita. Ikääntyneitä tulee lähtökohtaisesti mielestämme kannustaa kokeilemaan ja käyttämään digitaalisia palveluita. On kuitenkin huomioitava, että ilman riittävää digitukea on vaarana, osan väestöstä, erityisesti ikäihmisten, jääminen digitaalisen kehityksen ulkopuolelle. Meidän kaikkien tulisi kannustaa ikäihmisiä hyödyntämään rohkeasti tarjolla olevia digiopastuksia. Iästä riippumatta digitaalisten taitojen oppiminen on mahdollista ja se voi rikastuttaa elämää monin tavoin, kuten helpottamalla sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä sekä asioimista viranomaistahojen kanssa. Meidän tulisi jatkossa myös kannustaa ikäihmisiä toimimaan vertaisneuvojina toisilleen nykyistä aktiivisemmin, jolloin positiiviset kokemukset leviäisivät tehokkaammin. Lisäksi meidän tulisi huomioida digituen kehittäminen ottamalla ikääntyneitä aktiivisemmin mukaan, ja tällöin voimme saavuttaa jatkossa entistä osallistavamman ja toimivamman digitaalisen yhteiskunnan meille kaikille. Kirjoittajat: Lasse Repo, sosionomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Piia Paananen, fysioterapeutti (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Digi- ja väestötietovirasto.Ikäihmiset ja digitaidot. https://dvv.fi/ikaihmiset Viitattu 8.12.2024. Digituki. Helsingin kaupunki 2024. https://digituki.hel.fi/#yhteisotalo Viitattu 11.11.2024. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2020:29. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162455/STM_2020_29_J.pdf?se%20quence=1&isAllowed=y Viitattu 12.11.2024. Vanhustyön keskusliitto. 2024. Ajankohtaista. Ikääntyneiden digisyrjäytymisen esteeksi tarvitaan valtakunnallisia toimia.C:\Users\a12313\AppData\Local\Microsoft\Windows\INetCache\Content.Outlook\QAQU3485\< https://vtkl.fi/ikaantyneiden-digisyrjaytymisen-estamiseksi-tarvitaan-valtakunnallisia-toimia Viitattu 12.11.2024.
Ihmisen ikävä toisen luo – seksuaalisuuden tukeminen hoivakodissa
Kuvaaja: Jonna Pitkänen Seksuaalisuus on läpi elämän ihmisen matkassa kulkeva oikeus ja perustarve. Kuitenkin hoivakoti ympäristössä seksuaalisuus nähdään usein kiusallisena ja epätoivottuna asiana – oireena. Hoivakodissa, jossa asukas viettää loppuelämänsä olisi tärkeää huomioida myös muistisairaan seksuaaliset tarpeet, koska seksuaalisuus ei katoa ikääntymisen eikä sairastumisen myötä. Miten muistisairaus vaikuttaa seksuaalisuuteen? Todennäköisin muutos muistisairaan vanhuksen seksuaalisuudessa on välinpitämättömyys tai apaattisuus. Tämä ei aiheuta ongelmia hoivakodissa asukkaalle tai henkilökunnalle. Toisaalta pitkälle edennyt muistisairaus voi aiheuttaa myös sopimatonta seksuaalista käyttäytymistä, mikä vaatii henkilökunnalta ymmärrystä ja avarakatseisuutta. (de Medeiros & Rosenberg & Baker & Onyike 2008.) Ohessa esimerkki elävästä elämästä hoivakodissa: Kun stadin friidu ja kundi kohtasivat oli siinä silminnähtävää yhteenkuuluvuutta. Olihan heillä yhteinen slangi ja kotikulmat, joista juttua lensi. Aikaa kului ja friidu kiinnostui muustakin kuin juttelusta. Kundi ei valitettavasti lämmennyt ajatukselle vaan suorastaan järkyttyi, kun friidu eräänä päivänä hakeutui liian lähelle. Seksuaalisuus on osa persoonallisuutta myös muistisairailla. Muistisairauksille tyypillistä on persoonallisuuden muuttuminen, joka seksuaalisuuden näkökulmasta voi ilmetä seksuaalisena estottomuutena. (Pihlakari 2019: 91-92.) Tuckerin (2010) kirjallisuuskatsauksessa seksuaalinen estottomuus on jaettu kolmeen tyyppiin: Seksuaalinen puhe Seksuaaliset teot, kuten koskettelu, tarttuminen, riisuuntuminen tai masturbointi yhteisissä tiloissa Epäsuorat seksuaaliset teot, kuten pornografisen materiaalin katsominen yhteisissä tiloissa tai genitaalialueelle kohdistuvien hoitotoimenpiteiden pyytäminen ilman todellista tarvetta. (Tucker 2010.) Tässä esimerkki seksuaalisesta puheesta: Naistenmies makasi vuoteessaan kuin Leinojan kuningas konsanaan. Huoneeseen tulivat naispuolinen hoitaja ja remonttimies korjaamaan asukkaan hanaa. Yht´äkkiä naistenmies huutaa naishoitajalle: “Sul on kyl todellä hyvä perse!”. Naishoitaja vastaa “Eiks ookki” läimäyttäen omaa pakaraansa ja remonttimies punastuu. Seksuaalisuuden kohtaaminen vaatii myös eettistä pohdintaa mm. Itsemääräämisoikeuden, työhyvinnoinnin ja henkilökunnan omien asenteiden näkökulmista (de Medeiros & Rosenberg & Baker & Onyike 2008). Jokaisella on oikeus nauttia omasta seksuaalisuudestaan silloin kun se tapahtuu toisia loukkaamatta. Tämä edellyttää henkilökunnalta ammatillisuutta ymmärtää, että töitä tehdään vanhuksen kotona eikä huoneisiin mennä koputtamatta. Työntekijän omat mahdolliset ahdistavat ajatukset ja tunteet eivät saa kohdistua vanhukseen vaan ne puretaan yhdessä esihenkilön kanssa. Haastava tilanne hoivakodissa: Itsellinen nainen masturboi yhteisissä tiloissa, jolloin hänet ohjattiin omaan huoneeseen, missä hän tokaisi: “Himot ne on hiirelläkin.” Mitä hyötyä seksuaalisuuden tukemisesta ympärivuorokautisessa hoivassa on? Hoitotyössä lähtökohtana on, että kaikilla ihmisillä on eri elämäntilanteissa ja olosuhteissa seksuaalisia tarpeita. Myös vanhusten ympärivuorokautisessa hoivassa asuvilla iäkkäillä on seksuaalisia tunteita, tarpeita ja oikeuksia, joita ei saa sivuuttaa. (Ryttyläinen & Valkama 2010: 211.) Vanhukset hyötyvät seksuaalisuuteen avoimesti suhtautuvasta ilmapiiristä. Meidän hoivakodissa asuvia pariskuntia tuetaan intiimissä kanssakäymisessä avustamalla heitä siirtymään samaan sänkyyn. Itsenäinesti seksuaalisuudestaan nauttivat asukkaat kohdataan asiallisesti ja tarvittaessa ohjataan siirtymään omaan rauhaan, kuten alla oleva esimerkki osoittaa. Näin toimimalla tuetaan asukkaiden henkistä hyvinvointia, itsemääräämisoikeutta ja persoonallisuutta. Kun fiini leidi ja herrasmies kohtasivat oli se rakkautta ensi silmäyksellä. Päivät kuluivat leidin käsilaukkua käsikädessä etsien, sohvalla vierekkäin istuen ja välillä päiväunet yhdessä samassa sängyssä nukkuen. Omaisille uutinen uudesta rakkaudesta oli mieluinen uutinen. Mikä ihaninta hoivakodissa voi tapahtua myös ihastumisia ja rakastumisia. Ryttyläisen ym. (2010) mukaan jos vanhuksella on vielä puoliso täytyy vanhuksen kanssa keskustella kerrotaanko puolisolle vai ei. Omaisten kanssa voi keskustella, mutta he eivät voi päättää vanhuksen puolesta, onko suhde sopiva. (Ryttyläinen & Valkama 2010: 213.) Tämä pätee myös samaa sukupuolta oleviin suhteisiin. Mikäli omaiset haluavat keskustella läheisen uuden parisuhteen aiheuttamista tunteista voivat hoitajat tarjota tähän tukea. Seksuaalisuus on ikään katsomatta ihana asia. Hoivakodissa, kuten missä tahansa muussakin kodissa, se on osa normaalia ihmisen elämää. Kirjoittajat Mia Laurikainen (Terveydenhoitaja AMK) ja Jonna Pitkänen (Fysioterapeutti AMK ), opiskelijat Ikääntyneiden palveluidet kehittäminen ja johtaminen YAMK. Lähteet de Medeiros, Kate & Rosenberg, Paul B & Baker Alva S & Onyike, Chiadi U 2008. Improper Sexual Behaviors in Elders with Dementia Living in Residential Care. Julkaisussa Dement Geriatr Cogn Disord 2 (26). 370–377. Pihlakari, Pirkko 2019. Muistisairaan seksuaalisuus. Teoksessa: Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaanhoito. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 91–92 Ryttyläinen, Katri & Valkama, Sirpa 2010. Seksuaalisuus hoitotyössä. Helsinki: Edita. Tucker, Inese 2010. Management of inappropriate sexual behaviors in dementia: a literature review. Julkaisussa International Psychogeriatrics 22 (5). 683–692.
Yhteisöllisyydellä palveluohjaajille työhyvinvointia
Palveluohjaajien työhyvinvoinnin tukeminen yhteisöllisyyden keinoin alkaa arjen pienistä kohtaamisista. Vaikka esihenkilön ja rakenteiden tuki on tarpeen, on kukin työyhteisön jäsen vastuussa yhteisöllisyyden toteutumisesta työyhteisössä. Minkälaisia keinoja ikääntyneiden palveluohjaajien yhteisöllisyyden lisäämiseksi on löydetty? Yhteisöllisyydellä on mahdollista lisätä työhyvinvointia myös asiantuntijatyössä. Palveluohjaustyö on asiantuntijatyötä, joka perustuu asiakkaan ja palveluohjaajan väliseen luottamukseen ja vaatii moniulotteista osaamista ja yhteistyötaitoja (1). Tämän päivän työhyvinvoinnin määritelmissä korostetaan työntekijän omaa kokemusta. Näin myös Manka ja Manka (2016) tekevät määritellessään työhyvinvoinnin kokonaisuudeksi, jossa työntekijä asenteineen on vuorovaikutuksessa organisaation, työn, johtamisen ja työyhteisön kanssa (2). Yhteisöllisyys asiantuntijatyössä Poikajärven ja Kiljan (2021) mukaan sisältää seitsemän osa-aluetta. Ne ovat luottamus, merkitykselliset suhteet, avoin vuorovaikutus, positiivisesti eli myönteisesti poikkeava käyttäytyminen, jaettu vastuu ja yhteenkuuluvuuden tunne. (3.) Opinnäytetyössä työyhteisön yhteisöllisyyttä tarkasteltiin voimavarana tutkien yhteisöllisyyden ilmentymistä ja tuen tarvetta palveluohjaajien työyhteisössä. Lisäksi etsittiin konkreettisia keinoja tukea palveluohjaajia yhteisöllisyyden keinoin. Kohderyhmänä oli yhden hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluohjaajat. Miksi yhteisöllisyys? Työhyvinvointia vahvistamalla voidaan tukea työntekijöitä ja sitä kautta asiakkaita sekä työntekijöiden lähipiiriä. Työnantajalle henkilöstön hyvinvointi ei ole pikkuasia henkilöstökustannusten ollessa merkittävä osuus hyvinvointialueiden menoista. Palveluohjaajien yhteisöllisyyden tuki on tarpeen. Sitä haastavat hyvinvointialueille siirtymisen jälkeinen palveluohjaajien työyhteisön hajanaisuus ja vähentyneet fyysiset tapaamiset. Työyhteisön, samoin kuin tiimien välisen yhteisöllisyyden määrä kuitenkin vaihtelee hyvinvointialueen erilaisten kokoonpanojen ja paikkakuntien välillä. Maantieteellisten välimatkojen ei koeta olevan kurottavissa kiinni pelkästään etäyhteyksin, jolloin moni työkaveri jää toisilleen tuntemattomaksi. Uusilla työntekijöillä on suurin riski jäädä yksin. Työyhteisössä on myös hankalasti mukaan päästäviä ryhmiä. Kuitenkin palveluohjaajat ovat ystävällisiä toisia kohtaan ja apua annetaan. Yhteisöllisyyden monenlainen tuen tarve Palveluohjaajat toivovat yhteisöllisyyttä hyödyntävää tukea esimerkiksi fyysisten tapaamisten avulla. Kuitenkin mahdollisuutta tehdä melko vapaasti etä- ja hybridityötä arvostetaan. Osa työpalavereista toivotaan pidettävän yhdessä fyysisesti tavaten. Etäpalavereihin kaivataan vuorovaikutusta edistäviä käytäntöjä. Niilläkin voidaan vaikuttaa kuulluksi tulemiseen ja kaikkien osallistumiseen. Tasapuolinen tiedonkulku ja perehdytys etenkin uusiin ja muuttuviin asioivat kaipaavat kehittämistä. Kunnollisen koulutuksen antia ei voikaan väheksyä. Myös palautekäytännöt tarvitsevat vahvistusta. Palautteiden antamisen todetaan kuitenkin olevan harjoittelua vaativa taitolaji. Vahvuuksien paremmalla hyödyntämisellä uskotaan palveluohjaajien työn mielekkyyden lisääntyvän. Oikeudenmukaisuus ja kaikkien näkökulmien arvostaminen on myös sitä, että jokaisella palveluohjaajalla on realistinen mahdollisuus ja aikaa työn kehittämiseen. Johtamisen, esihenkilötyön ja rakenteiden tukea palveluohjaajat kaipaavatkin arjen työssä. Myös lähestyttävyyttä kaivataan, sekä esihenkilön että kollegoiden. Kannustavassa ilmapiirissä on helpompi nähdä epäonnistumiset oppimisen mahdollisuuksina. Palveluohjaajien työyhteisössä vaikuttaisi esiintyvän luottamusta pääsääntöisesti riittävästi. Vai kertovatko opinnäytetyön poikkeavat havainnot pinnan alla kuohuvista tunteista? Yhteisöllisyyden lisäämiseksi kehittämisehdotuksia Palveluohjaajien ideoita yhteisöllisyyden avulla tapahtuvan työhyvinvoinnin vahvistamiseksi löytyy runsaasti. Opinnäytetyön aineistosta on kerätty alla olevaan kuvaan esimerkkejä. Kehittämisehdotuksia on sijoitettu Manka ja Mankan (2016) työhyvinvoinnin osa-alueiden alle. Kuva 1. Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tukemiseksi yhteisöllisyyden keinoin Mankaa ja Mankaa (2016) mukaillen. Yhteisöllisyyttä voidaan edistää esimerkiksi myönteisesti poikkeavan käyttäytymisen avulla. Se perustuu pitkälti omaan haluun olla pilaamatta toisen päivää ja konkretisoituu arjen kohtaamisissa. Voi esimerkiksi lähestyä hiljaisempaakin työkaveria ja kysyä kuulumisia. Tai tervehtiä tavatessa ja kiittää hyvin sujuneesta työpäivästä. Toinen esimerkki on lisätä yhteisöllisyyttä eri kokoonpanoilla ja eri paikoissa tapahtuvien fyysisten tapaamisten avulla. Kohtaamisia ehdotetaankin sekä työ- että vapaa-ajalle. Niitä voivat olla vaikkapa paikallisen työyhteisön pizzaperjantai ja yhteiset kahvittelut tai hyvinvointialueen tiimin kehittämistapaamiset muutaman kerran vuodessa. Tai vapaaehtoiset yhteisaktiviteetit vapaa-ajalla. Myös esimerkiksi aktiivisen tiedonkulun merkitys tiedostetaan. Tärkeiden tietojen jakamista ehdotetaan virallista kanavaa pitkin tapahtuviksi, jotta jokainen työyhteisön jäsen saa oleelliset tiedot. Palveluohjaajat tekevät vastuullista, melko itsenäistä työtä asiakkaiden parissa. Siihen he tarvitsevat tukea myös yhteisöllisyyden keinoin. Kirjoittaja Eva Marttila, sosionomi (AMK) ja vanhustyön (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön ”Palveluohjaajien kokemus työyhteisön yhteisöllisyydestä – Kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin tueksi” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024). Opinnäytetyö toteutettiin monimenetelmällisen kehittämistutkimuksen keinoin. Aineisto kerättiin strukturoidun Webropol-kyselyn ja työpajojen avulla. Kyselyyn saatiin vastauksia 53 kpl, jolloin vastausprosentiksi muodostui 41 %. Työpajoja pidettiin kaksi, ja molempiin osallistui 8 henkilöä. Määrällinen aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin ja laadullinen aineisto teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024120131703 Lähteet Heikkilä, Rauha & Laulainen, Sanna & Noro, Anja & Kouvo, Antti-Jussi, & Lammintakanen, Johanna 2024. Asiakasohjaajien itsearvioitu osaaminen ikäihmisten asiakas- ja palveluohjauksessa. Gerontologia 38 (2). 124–140. https://doi.org/10.23989/gerontologia.125599 Viitattu 10.11.2024. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Poikajärvi, Henna & Kilja, Päivi 2021. Yhteisöllisyyden merkitys on muotoutumassa uudella tavalla. Oamk Journal 83/2021. Oulu: Oulun ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2021102151901 Viitattu 29.10.2024
Miksi yhteistyö lyhytaikaishoidon kanssa ontuu ja miten voimme korjata sen?
Omaishoito on ratkaiseva osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille elämisen omassa kodissaan. Omaishoito tulisi nähdä koko yhteiskuntaa tukevana voimavarana, jonka avulla säästetään yhteiskunnan resursseja ja mahdollistetaan hoidettavien kotona asuminen (Kaivolainen 2011: 1). Omaishoito on suomalaisten hyvinvointipalvelujen kulmakivi. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille turvallisen asumisen kotona. Silti tämä järjestelmä ei toimi ilman omaishoitajien riittävää tukea. Tässä kuvioon astuu lyhytaikaishoito, jonka tehtävänä on tarjota omaishoitajille hengähdystaukoja. Mutta mitä tapahtuu, kun yhteistyö lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä ei toimi? Tämä kysymys oli keskiössä YAMK-opinnäytetyössäni, jossa tarkastelin sitä, miten voimme parantaa omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoitoyksiköiden välistä yhteistyötä ja luottamusta. Tulokset osoittavat, että vaikka tavoitteet ovat yhteiset, matka sujuvaan yhteistyöhön on vielä kesken. Suomalaisen hoitotyön haasteet Opinnäytetyöni keskeiset löydökset osoittavat, että suurimmat yhteistyön haasteet liittyvät tiedonkulun epäselvyyksiin, hoitohenkilökunnan vaihtuvuuteen ja joustamattomiin palvelukäytäntöihin. Omaishoitajat kokivat, että heidän antamansa tiedot hoidettavien erityistarpeista jäivät usein huomiotta, mikä heikensi luottamusta hoitoyksiköihin. Lyhytaikaishoidon resurssien puute johti tilanteisiin, joissa hoidettavien toimintakyky heikkeni hoitojaksojen aikana. Esimerkiksi hoidettavan lääkemuutokset tai erityisruokavaliot eivät aina välittyneet hoitohenkilökunnalle. Eräs haastateltava kertoi, kuinka hän joutui lähes päivittäin tarkistamaan, että kaikki oli hoitojakson aikana tehty oikein. Tiedonkulun puutteet eivät ole vain käytännön ongelmia ne syövät luottamusta. Kun omaishoitaja ei voi olla varma, että hänen läheisensä tarpeet huomioidaan, hän saattaa jättää lyhytaikaishoidon käyttämättä. Tämä taas johtaa siihen, että omaishoitajat eivät saa kaipaamaansa lepoa ja uupuvat entisestään. Tutkimukset osoittavat, että tiedonkulku ja palveluiden joustamattomuus ovat suurimmat yhteistyön esteet lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä. Esimerkiksi hoitajien vaihtuvuus heikentää hoidon jatkuvuutta, mikä lisää omaishoitajien kuormitusta. Tämä ongelma ei ole yksittäinen poikkeus, vaan se kuvastaa laajempaa tarvetta kehittää palvelujärjestelmiä (Juntunen & Salminen 2011: 3). Kun lyhytaikaishoito ei vastaa omaishoitajien tarpeisiin, seuraukset ovat kauaskantoiset. Vapaapäivistä kieltäytyminen, stressin kasvu ja uupumus ovat asioita, jotka vaarantavat omaishoitajien hyvinvoinnin. Tässä kohtaa palveluiden joustavuus ja selkeä tiedonkulku nousevat keskiöön. Tiedonkulku on luottamuksen perusta Omaishoitajat ovat hoidettaviensa parhaita asiantuntijoita, mutta tämä tieto ei aina tavoita lyhytaikaishoitoyksiköitä. Yksinkertaisetkin asiat, kuten erityisruokavaliot tai lääkemuutokset, voivat jäädä huomioimatta. Tämä lisää omaishoitajien taakkaa, sillä heidän on varmistettava, että hoitokäytännöt pysyvät yhdenmukaisina. (Harju & Ramadan, 2021.) Selkeät viestintäkäytännöt, kuten kirjalliset ohjeet ja säännölliset keskustelut hoitohenkilökunnan kanssa, voisivat merkittävästi parantaa tilannetta. Toinen suuri ongelma, joka korostui opinnäytetyössäni, oli hoitajien vaihtuvuus. Useat omaishoitajat kertoivat, että jokaisella hoitojaksolla oli uusi hoitaja, joka ei tuntenut hoidettavaa. Tämä johti tilanteisiin, joissa omaishoitajan piti aina aloittaa alusta: kertoa hoidettavan tarpeista, rutiineista ja erityisohjeista. Se lisäsi stressiä tilanteessa, jonka pitäisi tarjota helpotusta. Vakiohenkilöstö, joka tuntee hoidettavan, tekee yhteistyöstä sujuvampaa ja rakentaa luottamusta. Yhteistyö on vuorovaikutusta. Hoitohenkilökunnan tulee kuunnella omaishoitajia, mutta myös antaa heille palautetta. Kun omaishoitajat tietävät, miten hoitojakso on sujunut, he voivat luottaa siihen, että heidän läheisensä on ollut hyvässä hoidossa. Joustavat käytännöt tukevat jaksamista Opinnäytetyön haastatteluissa kävi ilmi, että lyhytaikaishoidon hoitojaksot suunniteltiin usein hoitopaikan resurssien, ei perheiden tarpeiden mukaan. Tämä jäykkyys heikentää omaishoitajien mahdollisuuksia käyttää palveluita silloin, kun he niitä eniten tarvitsevat. Lyhytaikaishoito ei ole vain omaishoitajan lepohetki. Se on myös mahdollisuus kuntouttaa ja tukea hoidettavan hyvinvointia. Tässä joustavat palvelut ovat avainasemassa. Hoitojaksojen pituus ja ajankohta tulisi suunnitella perheiden yksilölliset tarpeet huomioiden, ei pelkästään hoitoyksikön resurssien perusteella. Kohti parempaa yhteistyötä Palautteen antaminen ja saaminen nousi haastatteluissa merkittäväksi teemaksi. Monet omaishoitajat kertoivat, että hoitojaksojen jälkeen heille annettiin vain yleisluonteisia kommentteja, kuten "kaikki meni hyvin". Tämä jätti heidät kaipaamaan tarkempaa tietoa siitä, miten hoidettava pärjäsi ja miten hoito voisi seuraavalla kerralla olla vielä parempaa. Käytännön esimerkkinä voisi toimia toimintamalli, jossa omaishoitajat osallistuvat hoidon suunnitteluun aktiivisesti. Näin he voivat varmistua siitä, että hoito vastaa heidän odotuksiaan ja tarpeitaan. (Voutilainen & Tiikkainen & Särkikangas 2019.) Opinnäytetyöni tulokset antavat selkeitä kehitysehdotuksia, joita hyvinvointialueet voivat hyödyntää. Kyse ei ole vain palveluiden parantamisesta, kyse on omaishoitajien jaksamisesta ja heidän läheistensä hyvinvoinnista. Kun yhteistyö toimii, koko yhteiskunta voittaa. Omaishoito ja lyhytaikaishoito ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Ne täydentävät toisiaan ja tukevat perheiden jaksamista. Tästä yhteistyöstä hyötyvät kaikki: omaishoitajat, heidän läheisensä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan. On selvää, että sujuva tiedonkulku, henkilöstön jatkuvuus ja joustavat käytännöt ovat ratkaisuja, jotka voivat vahvistaa luottamusta ja parantaa hoidon laatua. Nyt on aika ottaa nämä opit käyttöön ja rakentaa yhdessä toimivampaa järjestelmää. Kirjoitus perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön Miten lisätä yhteistyötä ja luottamusta omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoidon välillä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin, ja siinä haastateltiin omaishoitoperheitä teemahaastatteluiden avulla. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202501161444 Kirjoittaja Sara Mikander, geronomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Harju, H. & Ramadan, F. 2021. Omaishoidon monet kasvot. Vanhustyö-lehti (1). Juntunen, K. & Salminen, A.-L. 2011. Omaishoitajan jaksamisen ja tuen tarpeen arviointi. COPEindeksi suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon käyttöön. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 78. Kaivolainen, M. 2011. Omaishoitaja asiakkaana. Teoksessa Kaivolainen, M. ym. (toim.). Omaishoito. Tietoa ja tukea yhteistyöhön. Helsinki: Duodecim. Voutilainen, P., Tiikkainen, P. & Särkikangas, M. 2019. Omaishoitajien kokemuksia ja tuen tarpeita: Kyselytutkimus Pohjois-Suomessa. Gerontologia 33 (3), 153–168.
Ikääntyneen muistisairaan asiakaslähtöinen hoitopolku
Millainen on muistisairaan asiakaslähtöinen hoitopolku? Vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä tutkittiin, kuvailevan kirjallisuuskatsauksen menetelmin, asiakaslähtöisyyttä edistäviä ja estäviä tekijöitä muistisairaan hoitopolulla. Tulosten mukaan hoitopolku on sirpaleinen eivätkä muistisairaat tai heidän läheisensä tiedä, mihin olla yhteydessä ja millaista tukea he voivat saada. Selkeän ja asiakaslähtöisen hoitopolun kehittäminen luo muistisairaalle turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen sosiaali- ja terveyspalveluiden sokkeloisessa labyrintissa. Muistisairaiden määrä tulee kasvamaan maailmanlaajuisesti hurjaa vauhtia. Vuoteen 2030 mennessä maailmassa tulee olemaan yli 75 miljoonaa muistisairaudesta kärsivää henkilöä ja arvioitu vuotuinen hoitokustannus muistisairauksissa on 2,8 biljoona dollaria (Dombrowski ym. 2024). Suomessa muistisairaus diagnoosin saaneita henkilöitä on noin 200 000. Vuosittain muistisairauteen sairastuu noin 14 500 henkilöä. Kustannukset yhtä muistisairasta kohtaan sosiaali- ja terveysalalla on noin 30 000 euroa (Rub Pedersen Public Affairs Oy 2021). Selkeän hoitopolun tekeminen muistisairaan henkilön ja hänen läheisten kanssa nouseekin tärkeään rooliin kokonaisvaltaisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja hoidollisten tarpeiden vähentämiseksi. Asiakaslähtöisen hoitopolun merkitys muistisairaalle Muistisairaan hoidossa yksilöllinen hoito- ja palvelupolku on ensisijaisen tärkeä, joka ei kuitenkaan toteudu kaikkialla Suomessa. Suomalaisten hakeutuminen muistitutkimuksiin on haastavaa, jolloin mahdollinen diagnoosin saaminen viivästyy ja samalla hoitoon pääsy hidastuu, jolloin taloudelliset ja inhimilliset kustannukset lisääntyvät merkittävästi. Ennaltaehkäisemisen rooli korostuu ihmisten perusterveydenhoidossa aivoterveydestä huolehtimisella. Ohjausta, neuvontaa ja tukea tarvitaan vaikkei muistisairaus diagnoosia tulisikaan. Finger-toimintamalli on luotu ikääntyneiden muisti- ja ajattelutoimintojen tukemiseksi, jossa arvioidaan myös ihmisen riskiä sairastua muistisairauteen. (Rub Pedersen Public Affairs Oy 2021.) Muistisairaus on Suomessa luokiteltu kansansairaudeksi. Sairaus vaikuttaa ihmisen ja hänen perheensä elämään, jolloin on tärkeää olla tietoinen mistä ja miten apua, tukea sekä neuvontaa saa. Hoitopolku on suunniteltu ohjaamaan muistisairasta ja hänen perhettään kulkemaan reittiä, jonka aikana varmistetaan oikea-aikainen hoito ja kuntoutus. Hoitopolku kuitenkin mielletään vielä tapahtuvan terveydenhuollon alaisuudessa, mutta sen pitäisi kattaa koko polku sairauden diagnoosista palvelutalopaikkaan. Sisällöllisesti hoitopolku tulisi olla selkeä ja oikeisiin palveluihin oikeaan aikaan viitoittava polku. Ikääntyneet muistisairaat ovat pyörryksissä palveluiden viidakossa ja tarvitsevat siihen tukea, ohjausta, neuvontaa ja vierellä kulkemista. (Virjonen 2012.) Muistisairaan asiakaslähtöisen hoitopolun edistävät ja estävät tekijät Muistisairaan hoitopolku on tarkoitettu selkeäksi prosessiksi sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Kuitenkin on monia tekijöitä, jotka edistävät ja estävät asiakaslähtöisyyttä hoitopolulla kulkemisessa. Esitän muutamat keskeisimmät tekijät, jotka nousivat esille opinnäytetyön tuloksissa. Asiakaslähtöisyyttä edistävistä tekijöistä tärkeimmäksi nousi varhainen tutkimuksiin hakeutuminen, oikea-aikainen ja oikea diagnoosi. Yhdeksi edistäväksi tekijäksi nousi myös muistisairauksiin erikoistuneen ammattilaisen palveluiden saaminen. Muistisairauksiin liittyy vieläkin negatiivinen stigma, joka vaikuttaa estävänä tekijänä asiakaslähtöisellä hoitopolulla. Tätä stigmaa on tärkeää saada lievennettyä ja se tapahtuu ymmärtämällä muistisairauteen liittyviä muutoksia ihmisessä. Kohtaaminen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa ei tutkimusten mukaan aina ollut oikeudenmukaista eikä tasapuolista, koska ei ymmärretty mitä muistisairauteen voi liittyä. Ajankohtaisen tiedon tuominen ammattilaisille auttaa heitä käsittelemään ja ymmärtämään muistisairautta ja muistisairasta paremmin. Muistisairaan oman äänen kuuleminen luo luottamuksellisen suhteen palveluiden aikana, jota tarvitaan. Muistisairaus ei heikennä asiakkaan itsemääräämisoikeutta eikä oikeuta olla olematta mukana tekemässä häneen kohdistuvia päätöksiä ja suunnitelmia. Hoitopolku tulee siis suunnitella yhteistyössä muistisairaan kanssa. (Saragosa ym. 2024; Dombrowski ym. 2024; Volpe ym 2020.) Moniammatillisuutta korostettiin hoitopolun kehittämisen yhteydessä, koska muistisairaan hoidossa tarvitaan monia eri sosiaali- ja terveysalan erikoisosaajien tukea ja ohjausta. Hoitopolkuun on hyvä sisällyttää hoitosuunnitelma, joka luodaan yhdessä muistisairaan ja hänen läheisen sekä eri ammattilaisten kanssa. Hoitosuunnitelman tekeminen tulee olla selkeä ja toteutettavissa oleva sekä sitä pitää pystyä muokkaamaan ja päivittämään. Tällöin olisi hyvä, että sosiaali- ja terveysalan toimijoilla olisi yhtenäinen potilastietojärjestelmä, jossa muistisairaan hoitosuunnitelma olisi kirjattu. Näin tiedon siirto tapahtuisi ilman välikäsiä eikä papereiden hukkumisesta olisi pelkoa. Tulevaisuudessa hoitosuunnitelma voisi olla sähköisenä, jolloin sen seuraaminen olisi helppoa älylaitteiden avulla. Tällä hetkellä paperinen ja ammattilaisilla tiedossa oleva hoitosuunnitelma riittää ohjaamaan, neuvomaan ja tukemaan muistisairasta elämässään eteenpäin. (Burt ym. 2014.) Paljon tekemistä asiakaslähtöisyyden edistämiseksi Muistisairaan hoitopolun kehittäminen asiakaslähtöiseksi niin, että se palvelee kaikkia polun aikana hoitoon kuuluvia tahoja, on tulevaisuuden suuri ja tärkeä kehittämisprojekti. Yhtenäiset asiakaslähtöiset käytännöt muistisairaan hoitopolulla olisivat ensiarvoisen tärkeitä luoda tulevan suuren sukupolven avuksi. Hoitopolkua luodessa tulee muistaa ihmisen yksilölliset tarpeet. Hoitopolku tehdään asiakkaan itsensä, hänen läheisen ja ammattilaisen kanssa yhteistyössä niin, että polku, jota asiakas alkaa kulkemaan, on hänen näköisensä ja palvelut ovat luotu asiakkaan sen hetkisiä tarpeita silmällä pitäen. Palveluiden muuttaminen ja päivittäminen asiakkaan tarpeiden mukaisiksi on tärkeää, koska silloin palvelut ovat muotoiltu asiakaslähtöisiksi ja sen hetken tilanteeseen sopiviksi. (Dombrowski ym. 2024.) Hoitopolun selkeys ja yhdenvertaisuus maanlaajuisesti palvelisi kaikkia muistisairaiden kanssa töitä tekeviä sekä ennen kaikkea muistisairaita ja heidän läheisiään. Muistisairauksien määrä ei valitettavasti tule laskemaan tulevina vuosina, joten nyt on hyvää aikaa valmistautua kehittämällä muistisairaan prosessia toimivaksi ja selkeäksi sekä ottamaan huomioon muistisairaan oma ääni palveluiden suunnittelussa. On tärkeä ottaa huomioon muistisairas henkilönä, jolla on sairaus, johon hän tarvitsee omannäköistä ohjausta, neuvontaa ja tukea. Asiakaslähtöisellä toimintatavalla saamme varmasti tulevaisuudessa kustannuksia laskettua kokonaisvaltaisesti ja muistisairaan henkilön elämänlaatua parannettua hyvien elinvuosien lisäämisellä ja raskaitten palveluiden siirtämistä kauaksi tulevaisuuteen. (Dombrowski ym. 2024.) Kirjoitus perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön: Muistisairaan asiakaslähtöinen hoitopolku. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus asiakaslähtöisyyttä edistävistä ja estävistä tekijöistä muistisairaan hoitopolulla (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024.) Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112730599 Kirjoittaja: Minna Rantanen, geronomi (YAMK), vanhustyön (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Burt, J., Rick, J., Blakeman, T., Protheroe, J., Roland, M., & Bower, P. 2014. Care plans and care planning in long term conditions: a conceptual model. Prim Health Care Res Dev., 15(4): 342–354., doi:10.1017/S1463423613000327. Viitattu 14.11.2024. Dombrowskia Wen, Mims Adrienne, Kremerf Ian, Cano Desandesg Pedro, Rodrigo-Herreroh Silvia, Eppsi Fayron, Snowj Teepa, Gutierrezl Myrna, Nastam Anil, Bunce Epperlyn Mikele, Manalotoo Katrina & Chin Hansenp Jennie 2024. Dementia Ideal Care: Ecosystem Map of Best Practices and Care Pathways Enhanced by Technology and Community. Journal of Alzheimer’s Disease, 100, 87–117, DOI: 10.3233/JAD-231491. Viitattu 14.11.2024. Rud Pedersen Public Affairs Oy 2021. Muistisairauksien yhteiskunnalliset vaikutukset. Muistiliitto ry:n ja Biegen Finland Oy:n toimeksi antama raportti. https://muistiliitto.fi/wp-content/uploads/2024/09/Muistisairauksien_yhteiskunnalliset_vaikutukset_saavutettava-1.pdfunnalliset vaikutukset. Viitattu 14.11.2024. Saragosa, Marianne, Evan MacEachern, Mary Chiu, Sean Weylie, Krista Schneider, Elaine R Maloney, Jordanne Holland, Kerry Kuluski, Ani Orchanian-Cheff & Michelle LA Nelson 2024. Mapping the evidence on dementia care pathways – A scoping review. BMC Geriatrics, 24:690, https://doi.org/10.1186/s12877-024-05250-4. Viitattu 14.11.2024. Virjonen, Kaija 2012. Muistisairaan palvelupolku. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 142. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/820783/isbn9789522163042.pdf?sequence=2&isAllowed=yu.indd. Viitattu 14.11.2024. Volpe, Umberto, Amin, Hania, Ayinde, Olatunde O., Burns, Alistair, Chan, Wai Chi, Renaud David, Dejanovic, Slavica Djukic , Djokic, Gorica, Eraslan, Defne, Fischer, Giulia A. L., Gracia‐García, Patricia, Hamdani, Syed Usman, Changsu Han, Hussain, Jafri, Kallivayalil, Roy A., Kriekaart, Roderick Leonard. Ee Heok, Kua, Lam, Linda C.W., Lecic‐Tosevski, Dusica, Iracema, Leroi, Antonio, Lobo, Adriana Mihai, Fareed Aslam Minhas, Heena Mistry, Afolakemi T. Ogundele, Marcel G.M. Olde Rikkert, Javier Olivera, Claudia Palumbo, Angela Parker, Bojana Pejuskovic, Florian Riese, Philippe Robert, Maya Semrau, Gabriela Stoppe, Sanu Sudhakar, Andreea Raluca Tirintica, Sehrish Tofique, Chris Tsoi, Lucas Wolski, Irem Yalug, Huali Wang, Xin Yu & Norman Sartorius 2019. Pathways to care for people with dementia: An international multicentre study. International Journal of Geriatric Psychiatry 2019; 1–11, DOI:10.1002/gps.5223. Viitattu 14.11.2024.
Laatua ja vaikuttavuutta ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristössä
Iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan tarve lisääntyy. Hoidon laadulla ja vaikuttavuudella on suuri merkitys niin yksilö- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Ovatko hoitotyön johtajat omaksuneet tämän ajatuksen? Entä tiedolla johtamisen? Onko RAI-järjestelmä otettu jo luontevaksi osaksi kehittämistyössä? Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä. Laadunhallinta. Vaikuttavuus. Tiedolla johtaminen. Tässä muutamia esimerkkejä termeistä, jotka liittyvät vahvasti tämän päivän johtamiseen. Myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon on rantautunut oppeja niin yritysmaailmasta kuin hallintotieteistäkin. Johtamisoppien viidakossa on kuitenkin tärkeä tunnistaa ne periaatteet, jotka olisivat tärkeitä omaksua vanhustyön kontekstissa. Laadunhallinta ja tiedolla johtaminen Laatutietoa tarvitaan toiminnan ja hoitoketjujen kehittämiseen sekä omavalvonnan toteutumisen tueksi. Tulevaisuudessa laatu- ja vaikuttavuustiedon strateginen merkitys kasvaa entisestään. Sosiaali- ja terveysministeriö onkin julkaisussaan ehdottanut yhdeksi toimenpiteeksi kansallista sosiaali- ja terveydenhuollon laatutieto-ohjelmaa kehittämisen painopistealueeksi. (Ikonen & asiantuntijaryhmä 2019: 121–123.) Yksinkertaisimmillaan tiedolla johtaminen tarkoittaa keinoja auttaa ihmisiä ymmärtämään, mikä tieto on merkityksellistä organisaation tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Sen voidaan myös ajatella olevan tapa jäsentää ja hahmottaa ympäröivää maailmaa. Jotta tuotettu tieto ei jää käyttämättä, tarvitaan myös laadukasta ihmisten johtamista. Onnistuneen tietojohtamisen tarkoitus on myös lisätä organisaatioiden kilpailukykyä. Niinpä tiedolla johtaminen on nykyisin yksi osa organisaatioiden keskeisimpiä strategisia tavoitteita. (Listenmaa 2023: 51–66.) Johtajat kokevat omaksuneensa tiedolla johtamisen ja laadunhallinnan tärkeiksi johtamisensa periaatteiksi. Näiden ajatusten soveltamisessa käytäntöön on vielä vaihtelevuutta. Erilaiset taustatekijät, kuten työkokemus tai koulutustaso voivat vaikuttaa omiin näkemyksiin ja asenteisiin. Tärkeintä olisi kuitenkin itsensä johtaminen siitä näkökulmasta, että oma johtamisen ideologia näkyisi myös käytännön toiminnassa. Tietotekniset ratkaisut ja työkalut johtamisen tukena RAI-arviointijärjestelmän merkitystä ja tärkeyttä ei voi enää sivuuttaa – onhan kyseessä lakisääteinen velvoite. Pakollinen käyttö ei saisi kuitenkaan olla luomassa vääränlaisia asenteita. Valtakunnallisen järjestelmän tarkoitus on helpottaa, luoda yhdenvertaisuutta sekä ennen kaikkea toimia myös vanhustyön johtajien tukena työn kehittämisessä ja johtamisessa. RAI-vertailutieto voi toimia myös pohjana muita järjestelmiä tai työkaluja kehitettäessä. Esimerkiksi Attendo Oy on luonut oman työkalun laadunhallintaa varten, Laatu- ja vaikuttavuusmittariston. Tulosten perusteella yrityksen johtajat käyttävät näitä järjestelmiä työnsä tukena, pääsääntöisesti kuukausitasolla. Aktiivisimmat käyttäjät myös hyödyntävät sähköisiä järjestelmiä monipuolisesti ja ottavat työntekijänsä mukaan kehittämiseen. Lopuksi Suomessa väestörakenne muuttuu ja ikääntyneiden määrä kasvaa. Väestöennusteen mukaan vuonna 2030 yli 75-vuotiaita arvioidaan olevan jo noin 780 000 (Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027). Tämä tarkoittaa palvelujen tarpeen lisääntymistä. Kotona asumisen ja sinne tarjottavien palveluiden trendistä huolimatta myös ympärivuorokautisen hoidon tarve kasvaa. Poliittisissa linjauksissa asti pyritään huomioimaan palvelun laatu ja vaikuttavuus. Lisäksi sekä maallikot että ammattilaiset ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että vuoden 2019 hoivakriisi ei saa enää toistua. Tämä on jatkossa hyvä muistaa iäkkäiden palveluita johdettaessa ja kehitettäessä – asukas on lopulta kaiken keskiössä, ja ansaitsee laadultaan parhaan mahdollisen hoidon ja hoivan. Tämän kirjoituksen pohjana toimii opinnäytetyö ”Laatua ja vaikuttavuutta ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristössä – RAI-tiedon hyödyntäminen johtamisessa” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024). Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Attendo Oy. Opinnäytetyö toteutettiin kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmin. Aineistonkeruumenetelmänä oli sähköinen kysely, joka oli kohdennettu kaikille yrityksen ympärivuorokautisen palveluasumisen johtajille. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Työ on luettavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024120231948 Kirjoittaja: Pauliina Kolin, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta valmistuva opiskelija Lähteet: Ikonen, Tuija & asiantuntijaryhmä 2019. Asiakasryhmäkohtainen tieto laadusta ja vaikuttavuudesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedolla johtamisessa ja ohjauksessa. Laaturekisterien asema palvelujärjestelmässä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:70. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161976/STM_2019_70.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 11.11.2024. Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2024:4. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165460/STM_2024_4_J.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 13.11.2024. Listenmaa, Jani 2023. Laita tieto töihin. Tiedolla johtamisen käsikirja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent Oy.
Diabeteskoulutusta kotihoitoon
Kotihoidon hoitajat tarvitsevat diabeteksesta koulutusta. Koulutuksella turvataan osaavat hoitajat. Ammattitaitoiset hoitajat ovat laadukkaan diabeteshoitotyön perusta. Hoitajien täydennyskoulutukset vaikuttavat asiakkaiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Osaavat hoitajat mahdollistavat kotona asuminen elämänkaaren loppupäässä. Vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä kuvataan diabetesosaamisen täydennyskoulutuksen tarpeita ja koulutuksen toteutusta sekä suunnittelussa huomioitavia asioita. Kotihoidon hoitajille suunnattu diabetesosaamisen koulutus rakentuu monialaiseen osaamiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön. Koulutuksella luodaan mahdollisuus tukea ja toteuttaa hyvää hoitoa. Ajantasaiset tiedot ja taidot tukevat oikeita valintoja ja päätöksiä diabeetikon jokapäiväisessä elämässä. Valinnoilla ja päätöksillä on keskeinen merkitys diabeetikoiden elämänlaatuun. (Tyypin 2 diabetes 2020.) Hoitajien ammattitaidolla on vaikutusta diabeetikon hoidon jaksamisessa ja akuuttien komplikaatioiden sekä lisäsairauksien syntymisen estämisessä (Tyypin 2 diabetes 2020). Hyvällä hoitoon sitoutumisella ja ohjauksella on ennaltaehkäisevää vaikutusta mm. jalkavaurioiden syntymiseen (Kiviaho-Tiippana 2012: 85). Suurimmat keskimääräiset lisäsairauksien kustannukset syntyvät jalkasairauksien hoidoista. Terveellisillä elintavoilla ja omahoidolla on merkitystä lisäsairauksien ilmaantuvuudessa. Huolimatta hyvästä hoidosta ja hoidon saatavuuden resursoinnista lisäsairaudet eivät ole aina täysin vältettävissä. (Kurkela & Raitanen & Tuovinen & Ilanne-Parikka & Forma 2022.) Lisäsairaudet ja komplikaatiot kuormittavat terveydenhuollon kustannuksia. Kustannusvaikuttavat ratkaisut mahdollistavat säästöjen toteutumisen (Kurkela ym. 2022). Lisäsairauksien ja komplikaatioiden vähentämiseen ja estämiseen kannattaa käyttää resursseja. Mitä koulutusta tarvitaan? Opinnäytetyössä nousi esiin koulutustarpeiden monipuolisuus. Kaikki opinnäytetyöhön osallistuneet kokivat tarvitsevan täydennyskoulutusta. Hoitajien koulutustarpeet vaihtelevat yksilöllisesti, tarpeet ovat varsin erilaiset. Tulosten mukaan eniten täydennyskoulutustarpeita havaittiin mm. teemoista: lääkehoito hoito-ohjeiden tulkinta insuliinin annostelussa äkilliset ongelmatilanteet ravitsemus jalkojenhoito komplikaatiot päihdeasiakkaat Lääkehoidon toteuttaminen kotihoidon ympäristössä koettiin toisinaan haasteelliseksi. Tuloksista ilmeni etenkin insuliinin annosteluun kohdennettua koulutustarvetta. Hoitajien tulee osata toteuttaa turvallista lääkehoitoa. Ongelmatilanteet syntyvät etenkin verensokeriarvojen ollessa poikkeavat. Tällöin haasteeksi muodostuu päätöksenteko suunnitelman mukaisen lääkehoidon toteuttamiseen. Kotihoidon käynnit ovat ennalta suunniteltuja ja intensiivisempään seurantaan ei ole ajan ja resurssien kannalta mahdollisuutta toteuttaa äkillisissä tilanteissa. Lääkehoidon suunnitelma ei aina tue todellisia mahdollisuuksia toteuttaa hoitoa käytännössä, näin ollen kotihoidon työympäristö tulisi ottaa huomioon lääkehoitosuunnitelman laadinnassa. Ravitsemuksen monipuolinen hallitseminen ja laaja ymmärrys ravitsemuksen merkityksestä auttaa hoitajia tekemään hyviä valintoja asiakkaiden puolesta. Terveellinen ja säännöllinen ravitsemus on hyvinvoinnin kannalta yksi keskeisimmistä asioista. Terveellisen ja monipuolisen ruokavalion koulutukset tukevat hoitajia ohjaamaan ja toteuttamaan terveellisen sekä oikeanlaisen ravitsemuksen toteuttamista kotihoidon diabeetikkoasiakkaille. Jalkojenhoidon päivittäisessä perusosaamisessa tarvitaan koulutusta. Jaloissa tapahtuvien muutosten ja ongelmatilanteiden havaitsemisessa koettiin olevan tiedonpuutetta. Päihdeongelmaiset asiakkaat haastavat kotihoidon hoitajia. Alkoholiriippuvaisten asiakkaiden diabeteshoidon osaamisessa on merkittävää osaamisvajetta. Koulutuksen suunnittelu ja toteutus Tuloksista nähdään, hoitajien välillä on merkittäviäkin yksilöllisiä eroavaisuuksia diabetesosaamisen koulutustarpeissa. Yksilöllisyyden huomioiminen vaikuttanee oppimistehokkuuteen. Moniammatillisen yhteistyön hyödyntäminen koulutusten suunnittelussa on perusteltua. Kotihoidon hoitajan ja diabeteshoitajan yhteistyö suunnitteluvaiheessa katsottiin edistävän laadukasta koulutusta. Koulutuksen näkökulmana tulisi olla diabeteksen hoito kotihoidossa. Kouluttajan osaaminen ja tietämys kotihoidon työskentely-ympäristöstä ja moninaisesta asiakasprofiilista on toivottavaa. Lisäksi kouluttajan kykyä tunnistaa kotihoidon asiakkaiden erityistarpeet ongelmatilanteissa sekä niiden ratkaisumahdollisuuksista kotiolosuhteissa pidettiin tärkeänä kouluttajan ominaisuutena. Koulutuksen toteuttaminen lähiopetuksena valikoitui parhaimmaksi koulutusvaihtoehdoksi. Lähiopetuksen etuna nähdään osallistava tapa oppia ja mahdollisuus toteuttaa käytännön harjoittelua. Esimerkiksi erilaisten verensokerimittarien testaaminen. Opinnäytetyöhön osallistuneet arvostavat kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutteista koulutusta. Tulokset antavat vaikutelman hoitajien halusta ryhmäopetukseen. Lopuksi Koulutuksen vaikutukset ovat merkityksellisiä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Kotihoidon hoitajille suunnattu koulutus vaatii onnistuakseen useiden asioiden huomioonottamista. Opinnäytetyö tarjoaa kehittämisehdotuksia ja koulutusteemoja kotihoidossa toteutettaviin diabetesosaamisen koulutuksiin. Koulutusten tarjoaminen alueille, joissa tarve on suuri ja kokonaisvaikutukset tehokkaimmat voitaisiin nähdä positiivisia vaikutuksia kotihoidon asiakkaiden hyvinvoinnissa ja elämänlaadussa sekä hoitajien motivaatiossa, oppimistehokkuudessa, työhyvinvoinnissa ja koulutuskustannuskertymässä. Kirjoitus perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön Diabetesosaaminen kotihoidossa – hoitajien näkemyksiä koulutustarpeista ja toteutuksesta (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024). Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen menetelmin. Aineisto kerättiin kyselyllä ja työpajassa. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällön erittelyä ja ryhmittelyä sekä laadullisen sisällön analyysiä. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024120131647 Kirjoittaja: Minna Sormunen, kätilö ja valmistuva vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Kiviaho-Tiippana, Arja 2012. Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy Itä-Suomessa: jalkojen kunto, omahoitokäytänteet, ohjaus ja seuranta diabeetikoiden arvioimana. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Hoitotieteen laitos, terveystieteiden tiedekunta. <Word Template (uef.fi)>. Viitattu 13.8.2024. Kurkela, Olli & Raitanen, Jani & Tuovinen, Mikko & Ilanne-Parikka, Pirjo & Forma, Leena 2022. Lisäsairaudet voivat moninkertaistaa tyypin 2 diabetespotilaan terveydenhuollon kustannukset. Lääkärilehti 77(45-46). 1925. < Lisäsairaudet voivat moninkertaistaa tyypin 2 diabetespotilaan terveydenhuollon kustannukset - Lääkärilehti (metropolia.fi)> Viitattu 3.10.2024. Tyypin 2 diabetes. Käypä hoito -suositus 2020. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecim, Suomen Sisätautilääkärien Yhdistyksen ja Diabetesliiton asettama työryhmä. <https://www.kaypahoito.fi/hoi50056>. Viitattu 15.11.2021.
Onko ikääntyneiden hoivan tarve muuttunut?
Yksilöllinen, aito ja empaattinen toisen ihmisen kohtaaminen ja huomioon ottaminen. Ovatko nämä vieraita asioita nykypäivänä ikääntyneiden hoivatyössä ja yleisesti yhteiskunnassamme? Ikääntyneen hyvä hoiva pitää sisällään edelleen samat elementit kuin ne ovat aina olleet. Yksi niistä on tunne siitä, että minusta välitetään ja minut huomioidaan sellaisena kuin olen. Minun tarpeisiini vastataan ja tunnen olevani edelleen tärkeä toimija omassa elämässäni. Minut kohdataan aidosti ja lempeästi vuoden jokaisena päivänä. Hoivan tarve kasvaa ikääntyessä, se on selvä asia. Myös riski sairastua muistisairauteen kasvaa ikääntyessä. Vuosittain noin 23 000 suomalaista sairastuu muistisairauteen ja kaikkiaan Suomessa muistisairautta sairastaa arviolta noin 150 000 ihmistä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Koulutettua ja osaavaa hoitohenkilökuntaa ei ole riittävästi, jotta pystyttäisiin vastaamaan kasvaneeseen hoivan tarpeeseen laadukkaasti. Sosiaali- ja terveysministeriön (2020) mukaan väestön vanheneminen tulee aiheuttamaan yhteiskunnassamme suuria haasteita. Yhtenä tekijänä se näyttäytyy mm. hoitajapulana. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 11.) Hoivakulttuurin ajautuminen lääkekeskeiseen sekä rutiininomaiseen suorittavaan hoivaamiseen on suurena riskinä resurssien riittämättömyyden vuoksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että ikääntyneille ja erityisesti muistisairaille suunnatulla hoivaosaamisella on vähintäänkin yhtä suuri merkitys tässä resurssien kokonaisuudessa. Lempeä hoiva Hand ym. (2024) avaavat blogikirjoituksessaan pääkaupunkiseudulla toteutettua Lempeä hoiva -hanketta, jossa haluttiin lisätä lääkkeettömään hoivaan ja menetelmiin liittyvää osaamista ja käyttöönottoa. Ulkopuolisen rahoituksen turvin toteutettuun hankkeeseen oli valikoitunut neljä pääkaupunkiseudulla toimivaa hoivakotia. Hoivakotien henkilökunta, asukkaat sekä heidän läheisensä olivat päässeet suunnittelemaan, inspiroitumaan ja toteuttamaan lääkkeetöntä ja asukaslähtöistä hoivaa. (Hand ym. 2024.) Lempeä hoiva kohdentui äärimmäisen tärkeään asiaan: Ihmisen aitoon kohtaamiseen ja lähimmäisen rakkauteen. Hand ym. (2024) tuovat blogissaan esille teemaan liittyviä ajatuksia ja myös haasteita, joita tuloksista ilmeni. Yksi haaste onnistuneelle ja hyvälle kohtaamiselle ja lääkkeettömälle hoivalle on resurssien riittämättömyys. (Hand ym. 2024.) Tämän voin myös itse allekirjoittaa työskennellessäni muistisairaiden parissa. Vaatii aikaa pysähtyä ja olla läsnä juuri siinä hetkessä, kun ikääntynyt muistisairas sitä tarvitsee. Täytyy olla aikaa kohdata toinen ihminen aidosti ja kuunnella häntä kiireettä. Onko hoitajamitoituksen nostaminen ainoa keino hyvään hoivaan? Hand ym. (2024) nostavat blogissaan esille myös toisenlaisen haasteen, jonka osallistujat kokivat lempeän hoivan kohdalla. Luovuuden käyttö hoivatyössä koettiin haasteeksi. Tämä yllätti minut. Ajattelen, että ikääntyneiden hoivatyössä heittäytyminen ja spontaanius ovat hyvinkin keskeisessä roolissa arjen kohtaamisissa. Lempeää hoivaa koettiin myös vaikeana toteuttaa. Koettiin myös, että sen toteuttaminen vaatisi erityisosaamista. (Hand ym. 2024.) Voiko siis tulkita, että toisen ihmisen aito kohtaaminen koetaan vaikeaksi? Onko hoitajan työroolin takaa vaikea kohdata ihminen ihmisenä? On kuitenkin muistettava, että nämä ovat riittävien resurssien lisäksi äärimmäisen tärkeäitä asioita hyvän hoivan toteutumisessa. Muistisairaiden hoidossa vaaditaan erityisosaamista. TunteVa-koulutus on ehdottoman tärkeä osa muistisairaiden parissa työskentelevien koulutusvaatimuksista. TunteVa-koulutuksessa hoitaja saa syvällisemmän käsityksen muistisairaan sisäisestä kokemusmaailmasta ja käyttäytymisestä. Siinä korostuu erityisesti muistisairaan kunnioittava, arvostava ja luottamusta herättävä kohtaaminen ja kohtelu (Härmä 2018: 28). Ymmärrys käytösoireista, niiden taustoista ja käytösoireiden lääkkeettömästä hoivasta vaatii perehtyneisyyttä ja osaamista muistisairaiden parissa työskenteleviltä. Uskallan väittää, että hoitajamitoituksen nostaminen ei ole ainoa ratkaisu hyvään hoivaan. Toki se on yksi tärkeä osa sitä. Hoitajan osaaminen, kokemus ja ennen kaikkea halu hoitaa ja kohdata ikääntyneitä ja muistisairaita ovat suuremmassa roolissa hyvässä hoivassa. Lääkkeettömät keinot kuuluvat aina ensisijaisesti hyvään hoivaan. Nykypäivän kiireisessä ja paljon säästötoimenpiteitä sisältävässä yhteiskunnassamme saattaa olla, että helposti unohdetaan kohdata ihminen oireiden takaa. Vastauksia saatetaan hakea liiaksi lääketieteestä, vaikka muistisairaan käytöksen taustalla olisikin yksinäisyyttä ja pelkoa. Aidon kohtaamisen resepti Tarvittavien lääkkeiden lääkelistan sijaan voisi hoivakodeilla kehitellä listan aidon kohtaamisen reseptistä. Siinä unettoman muistisairaan tarvittavissa lääkkeissä olisikin unilääkkeen sijaan lasi maitoa ja voileipää halausten kera. Oman työurani alussa 1990-luvulla tämä oli itsestään selvää. Lempeää hoivaa tulisi toteuttaa jokaisessa hoivakodissa ympäri Suomea. Ilokseni voin todeta, että ikääntyneiden hoivatyön pariin edelleen hakeutuu ihmisiä, jotka sitä työtä sydämestään haluavat tehdä. Ikääntyneiden hoivatyötä myös kehitetään paljon. Se näkyy mm. tiimien moniammatillisena kasvuna ja kehittymisenä geronomien, fysioterapeuttien ja sosionomien tullessa osaksi hoivakotien arkea. Kirjoittaja Taina Rauhala on sairaanhoitaja, joka opiskelee vanhustyön (ylempi AMK) opintoja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet: Hand, Carita & Honkonen, Anniina & Immonen, Marja & Kauranen, Johanna & Soini, Sanna & Tiilikallio, Piia & Ylikahri, Kati 2024. Yhteisöllisyyttä, luovuutta ja avoimuutta – Yhteinen alku lempeään hoivaan. Geroblogi. Blogipostaus 29.5.2024. https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2024/05/29/yhteisollisyytta-luovuutta-ja-avoimuutta-yhteinen-alku-lempeaan-hoivaan/ Viitattu 25.7.2024. Härmä, Heidi 2018. Tuntosarvet valppaina. Muisti-lehti 2018 (2). 28–29. Viitattu 29.7.2024. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162462/STM_2030_31_j.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 25.7.2024. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kansantaudit. Muistisairaudet. Muistisairauksien yleisyys. Päivitetty 7.3.2024. https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/muistisairaudet/muistisairauksien-yleisyys Viitattu 25.7.2024.
Näkymättömät joukossamme – ikääntyneet kehitysvammaiset
Jokaisen tulee iästä ja terveydentilasta riippumatta voida elää hyvää, turvallista ja itselleen merkityksellistä elämää. Kohtaatko sinä, sote-alan ammattilainen tai opiskelija, työssäsi kehitysvammaisia? Entäpä ikääntyneitä kehitysvammaisia? Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka suuri merkitys ammattilaisten tekemillä päätöksillä on kehitysvammaisen toimijuuden mahdollistamisessa? Kehitysvammaisuus on monimuotoinen käsite. Kehitysvamma voi johtua perintötekijöistä, synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta, lapsuusiässä tapahtuneesta onnettomuudesta tai sairauksista (Kehitysvammaisuus; Arvio 2022: 13). Kehitysvamman takia erityinen tuki ja huolenpito läpi elämän on tarpeen. Kehitysvammaisia ikääntyneitä Suomessa on noin 8 500 henkilöä (luku vuodelta 2020). Tämän väestöryhmän keskimääräinen elinikä on noussut ja kehitysvammaisten ikääntyneiden määrä kasvaa siten edelleen. Tilanne synnyttää uusia haasteita palvelujärjestelmälle. Samanaikaisesti myös ikääntymisen aiheuttamat muutokset ikääntyneiden kehitysvammaisten toimintakyvyssä tarkoittavat usein tuen tarpeen lisääntymistä. Näin ollen ammattilaisten tietoa kehitysvammaisten ikääntymisestä tulisi lisätä. Tyypillistä ikääntyvää kehitysvammaista ei ole olemassa, vaan ryhmä on keskenään heterogeenisempi ryhmä kuin ikääntynyt väestö ylipäätään. (Arvio 2022:13; Ikääntyminen; Hyvinvointi ja terveys.) Kehitysvammaiset ikääntyneet ovat pieni joukko marginaalissa: esimerkiksi Helsingissä yli 64-vuotiaita kehitysvammalain mukaisia palveluja saavia asiakkaita on 257 (Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 2/2022: 22). Muistikka-seurantaväline tutuksi ammattilaisille Ikääntyneen kehitysvammaisen toimintakyvyn muutos tulkitaan monesti kehitysvammasta johtuvaksi. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan kyse voi olla muistisairaudesta. Kehitysvammaisen muistisairauden diagnosointi on erittäin tärkeää, sillä muutokset toimintakyvyssä voivat mullistaa koko elämän ja tarve vahvempaan tukeen voi ilmaantua nopeasti. (Arvio 2022: 150.) Kehitysvammaisen muistisairauden diagnosoinnin avuksi Pohjois-Savon Muisti ry ja Savas ovat kehittäneet Muistikka-seurantavälineen. Sen avulla voi jo varhaisessa vaiheessa tunnistaa kehitysvammaisen muistisairauden ja seurata muutoksia. Muistikassa kiinnitetään huomiota toimintakyvyn eri osa-alueilla ja tiedonkäsittelyssä ilmeneviin oireisiin, ja otetaan kantaa mm. siihen, onko oire ollut aina vai onko se voimistunut tai onko oire uusi. (Varhaisen tunnistamisen väline kehitysvammaisten muistisairauksien tunnistamiseen.) Seurantaväline ohjaa ammattilaisen ajattelua kiinnittämään huomiota ikääntyneen muuttuneeseen käytökseen muistisairauden tunnistamisen näkökulmasta. Ammattilainen, tutustuthan Muistikkaan ja otat sen käyttöösi! Kehitysvammaiset tapaavat kehitysvammaisia Kehitysvammaisten ikäihmisten toimijuus rakentuu erilaisista ulottuvuuksista. Koska ikääntynyt on tarvinnut kehitysvammansa takia eri tavoin tukea koko elämänsä ajan, voidaan hänen kohdallaan puhua mahdollistetusta toimijuudesta. Mahdollistettu toimijuus pitää sisällään myös ikääntyneen yksilölliset toimijuuden elementit. Edellä kuvatun toimijuuden mahdollistajia ovat ammattilaiset, etenkin ikääntyneen omaohjaaja, hänen läheisensä ja henkilökohtaiset avustajat. Myös ympäristö ja rakenteet, esimerkiksi ikääntyneen päivä- ja viikkosuunnitelmat, tukevat kehitysvammaisen ikääntyneen arjen toimijuutta. (Rasa: 102–103.) Kehitysvammaiset ikääntyneet harrastavat pääsääntöisesti vertaistensa parissa. Näkökulman laajentamista harrastuksista ja menomestoista tarvitaan: esimerkiksi helsinkiläinen ikääntynyt kehitysvammainen käy ikääntyneille kehitysvammaisille tarkoitetuissa kerhoissa tai klubeilla. Niihin hän matkustaa toisten kehitysvammaisten kanssa samalla taksikyydillä joko itsekseen tai avustajan saattelemana. Kehitysvammapalveluiden asiakkaana kehitysvammainen ikääntynyt on rajattujen palvelujen parissa. Olisiko sellainen mahdollista, että ikääntyneet diagnoosista riippumatta voisivat viettää aikaa yhdessä ja tavata toisiaan samassa ikääntyneille tarkoitetussa päivätoiminnassa? Tai voisivatko kehitysvammaiset ikääntyneet saada valtaväestölle tarkoitettuja kulttuurikavereita ja siten päästä kokemaan kaikille tarkoitettua kulttuuria? Entäpä jos kaikille ikääntyneille kehitysvammaisille kirjattaisiin liikuntasopimukset ja niiden toteutumista seurattaisiin? Kehitysvammaisen ikääntyneen mahdollistettu toimijuus toteutuu täydellisimmillään, kun hänen omaa tahtoaan kuullaan. Kehitysvammaiselle tulisi olla tarjolla myös riittävästi henkilökohtaista tukea ja turvallista kuljetuspalvelua. Avustajien saatavuuden ja laadun varmistaminen on kaikkien toimijoiden yhteinen asia. Jokaisen ammattilaisen vastuulla on pitää huolta siitä, etteivät kehitysvammaisen ikääntyneen oikeudet esimerkiksi liikkumiseen tai kulttuurin kokemiseen unohdu, vaan hän voi toimia ja osallistua toimintaan oman mielenkiintonsa mukaan. Meillä ammattilaisilla on mahdollisuus varmistaa, ettei kehitysvammainen ikääntynyt jää näkymättömäksi ja tuntemattomaksi, vaan saa elää itselleen merkityksellistä elämää. Kehitysvammaisen ikääntyneen toimijuus koko kaupunkiympäristön fyysisessä, sosiaalisessa ja kulttuurisessa laajuudessa mahdollistuu vain, jos me sen sosiaali- ja terveysalan toimijat sen päätöksillämme teemme mahdolliseksi. Tehdään se. Yhdessä. Kirjoittajat Heidi Sundwall on valtiotieteiden maisteri, joka opiskelee vanhustyön opintoja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on työskennellyt järjestökentällä 2000-luvun puolivälistä alkaen. Erityisen lähellä Heidin sydäntä ovat marginaaliryhmät, kokemustoiminta ja kokemusasiantuntijuus. Heidi on ikuinen optimisti, joka rakastaa kehittämis- ja hanketyötä. Yhteiskehittäminen sosiaalialan kokemusasiantuntijoiden kanssa on vakuuttanut Heidin siitä, että etenkin kehittämis- ja vaikuttamistyössä kohderyhmän äänen ja kokemusten tulisi olla koko ajan mukana. Maija Rimpiläinen on musiikin maisteri (MuM), ohjaustoiminnan artenomi (AMK) ja valmistuu geronomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Maijalla on pitkä kokemus kehitysvamma-alalta ja hän työskentelee tällä hetkellä hankkeessa, jossa kehitetään ikääntyneiden kehitysvammaisten parissa toimivien ammattilaisten osaamista. Lähteet Arvio, Maria & Saari, Ari-Matti 2018. Kehitysvammaisuus ja muistisairaudet. 7. <https://www.muistiyhdistys.fi/uploads/TOMopas1218www.pdf>. Viitattu 28.2.2024. Arvio, Maria 2022. Kehitysvammakäsite. Arvio, Marja (toim.) & Aaltonen, Seija & Lähdetie, Jaana. Teoksessa Kehitysvammainen potilaana. Duodecim, Helsinki. 13, 150–151. Rasa, Marjukka 2015. Mahdollistettu toimijuus. Etnografia kehitysvammaisen aikuisen ja lähihoitajan arjesta asumispalveluyksikössä. Lapin yliopisto, 2015. 101–102. <https://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=5dc2927c-e212-4f56-84fe-8def6f28c0b9>. Viitattu 27.2.2024. Varhaisen tunnistamisen väline kehitysvammaisten muistisairauksien tunnistamiseen. <https://www.psmuisti.fi/uusi-muistikka?newKskPage>. Viitattu 28.2.2024. Kuusikko-työryhmän Julkaisusarja 2/2022. <https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/22_06_16_Kuusikko_Vammaisten_palvelut_2021.pdf>. Viitattu 22.3.2024. Lisätietoa kehitysvammaisen ikääntymisestä: verkkopalvelu Verneri
Yhteisöllisyyttä, luovuutta ja avoimuutta – Yhteinen alku lempeään hoivaan
Kuvittele, että voisimme parantaa muistisairaiden elämänlaatua ilman lääkkeitä. Hoito olisi lempeää, ihmistä arvostavaa ja hoitajan omaa luovuutta tukevaa. Työpaikka olisi haluttu ja sinne hakeutuisivat muistisairaiden hoidosta kiinnostuneet, parhaat hoitajat, jotka haluaisivat tehdä paikasta mahdollisimman hyvän kaikille. Voisiko tämä olla aidosti mahdollista? Lääkkeettömät menetelmät ovat psykososiaalisia, psykofyysisiä ja muita lääkkeettömiä menetelmiä ja tukimuotoja, joita voidaan hyödyntää hoitotyössä osana muistisairaan hoitoa (Hotus-hoitosuositus 2019). Niitä käytetään monesti tilanteissa, joissa pyritään tunnistamaan käytösoireita laukaisevia tekijöitä tai halutaan muokata ympäristöä ja tukea muistisairasta niin, että hän pystyy elämään omannäköistä elämää ja toimimaan arjessa mahdollisimman pitkään itsenäisesti (Muistiliitto). Lääkkeettömiä hoitomenetelmiä käytetään muistisairaiden ihmisten hoidossa mutta niiden arvoa ja merkitystä ei välttämättä tunnisteta. Muistisairaudet Käypä hoito -suosituksessa (Duodecim 2023) esitetään omaisten ja hoitavien henkilöiden tukemista, koulutusta ja ohjausta lääkkeettömiin menetelmiin. Myös Hotuksen hoitosuosituksessa (Hotus-hoitosuositus 2019) tuodaan esille työntekijöiden koulutuksen, osaamisen sekä osaamisen päivittämisen ja täydentämisen merkitys laadukkaan ja potilasturvallisen hoitotyön toteutumiseen. Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishankkeessa (2015–2016, rahoittaja Työsuojelurahasto) tuotettiin tietoa siitä, että lääkkeettömät menetelmät voivat parantavat muistisairaiden ja heidän läheistensä hyvinvointia ja vähentää hoitajien työn henkistä kuormittavuutta ja lisätä työtyytyväisyyttä. Perusteet lääkkeettömien menetelmien käytölle ovat siis vahvasti olemassa. Ulkopuolisen rahoituksen turvin (AKKE) alkoi Lempeä hoiva -hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa lääkkeettömiin menetelmiin liittyvää osaamista ja käyttöönottoa neljässä hoivakodissa Vantaan ja Keravan sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueilla ja yksityisen palveluntuottajan hoivakodissa Vantaalla. Osallisuutta ja luovuutta tukevat aloitustilaisuudet Toiminnan alkaessa järjestimme kaikissa hoivakodeissa yhteisen aloitustilaisuuden. Halusimme lisätä avoimella viestinnällä hankkeen läpinäkyvyyttä ja sitoutumista hankkeen tavoitteiden eteenpäin viemiseen. Samalla välitimme tietoa kaikille henkilöille, jotka jollain tavalla voivat hyötyä hankkeesta. Ennen kaikkea halusimme saattaa henkilökunnan, hoivakotien asukkaat ja heidän läheisensä yhteen yhdessä pohtimaan ja keskustelemaan lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä. Aloitustilaisuudet suunniteltiin niin, että ne edistivät yhteisöllisyyttä, luovaa ajattelua ja lempeän hoivan ideologiaa. Ohjelma suunniteltiin lempeän vuorovaikutteiseksi niin, että kaikilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun ja tilaisuuden kulkuun omina itsenään roolistaan tai työtehtävästään riippumatta. Aloitustilaisuuksien ympäristö luotiin rauhoittavaksi epäsuoran valon ja musiikin avulla. Pienten kellojen soitto johdatti teemasta toiseen. Tilaisuudessa haluttiin rohkaista luovuuteen mikä näkyi myös fasilitoijien asuissa. Tärkeän lisän asian äärelle pysähtymiseen toivat tarjolla olevat pienet herkut. Tilaisuuksissa oli kolme osallistavaa osuutta, joihin ideoitiin innostavia menetelmiä. Ensin osallistujat saivat pohtia, mistä tekijöistä lempeä hoiva heidän mielestään muodostuu. Nämä asiat kirjattiin pilven muotoisille lapuille, jotka kiinnitettiin oksaan ja joka jäi hoivakoteihin muistoksi. Alla olevaan kuvaan on koottu näitä esiin nostettuja lempeän hoivan tekijöitä. Lempeän hoivan tekijöitä (Anniina Honkonen 2024). Seuraavaksi ilmaistiin oma mielipide liittyen lempeän hoivan väittämiin äänestämällä värilapuin. Väittämissä pohdittiin seuraavia asioita: Lempeän hoivan toteuttaminen vaatii lisää resursseja Lempeää hoivaa on vaikea toteuttaa Arvostava kohtaaminen on lempeän hoivan ydin Lempeä hoiva vaatii erityisosaamista Lempeä hoiva koskettaa myös omaisia Luovia menetelmiä voivat hyödyntää vain luovan alan ammattilaiset. Lopuksi tunnistettiin bingoa pelaamalla, minkälaisia lääkkeettömiä menetelmiä hoivayksiköissä on jo käytössä ja mitä seuraavaksi voisi kokeilla. Ihmiset osallistuivat innokkaasti työskentelyyn ja menetelmät virittivät hyvin aiheeseen liittyvään keskusteluun. Lopputulemana lisää ymmärrystä ja orastavaa innostusta Tilaisuuksien jälkeen olimme uteliaita kuulemaan osallistujien palautetta lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä mutta myös tilaisuuden ilmapiiristä, ohjelmasta ja tunnelmasta. Palaute oli kannustavaa. Omaiset antoivat kiittävää palautetta ja näkivät asian tärkeänä. He toivoivat lisää tilaisuuksia, jossa he voisivat kertoa toiveistaan, huolistaan ja tuoda esille kehittämisehdotuksia. Muistisairaat asukkaat tuntuivat olevan myös mielellään mukana. Monelle mahdollisuus osallistua oli selvästi merkityksellistä mutta joillekin suuri ihmismäärä, ja tilanteiden nopea eteneminen aiheuttivat selvästi kuormitusta eikä kaikkien keskittymiskyky riittänyt olemana paikalla koko tilaisuuden ajan. Yllättäen osa henkilökuntaan kuuluvista koki luovien menetelmien käytön hieman vieraana tai hämmentävänä. Ehkäpä hoivakodeissa ei ole riittävän usein mahdollista järjestää tapahtumia, joissa heittäydytään mielikuviin ja osallistutaan yhdessä tekemiseen. Hankkeen aloitustapahtumat ovat tehneet lempeän hoivan ja lääkkeettömien menetelmien hyödyntämisen näkyvämmäksi hoivakodeissa. Tällaiset tapahtumat eivät ainoastaan lisää ymmärrystä hankkeen tavoitteista, vaan myös vahvistavat yhteisöllisyyttä ja luovaa ajattelua. Laaja tiedottaminen, osallistava ohjelma ja avoin keskusteluilmapiiri ovat luoneet vahvan perustan lempeän hoivan tavoitteiden edistämiselle. Lempeä Hoiva ei ole vain hankkeen nimi, vaan se on asenne ja lähestymistapa, joka ohjaa jokapäiväisessä työssä. Lempeällä otteella voidaan vaikuttaa positiivisesti jokaisen asukkaan elämään ja luoda hoivakoteihin ilmapiiri, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi. Kirjoittajat Carita Hand, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Anniina Honkonen, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Marja Immonen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Johanna Kauranen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Sanna Soini, hoitotyön lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Piia Tiilikallio, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK . Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Duodecim 2023. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Viitattu 19.4.2024. Muistisairaudet (kaypahoito.fi) Hotus-hoitosuositus 2019. Muistisairaan henkilön päivittäistoiminnoista suoriutumisen tukeminen - Lääkkeettömät menetelmät hoitotyössä. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä Parisod H., Haapala O., Okkonen E., Saarnio R. & Tuomikoski A. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö. Viitattu 19.4.2024. https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/12/hoitosuositus-muistisairaat.pdf Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishanke (2015-2016). Dementiakoti Villa Tapiola Oy. Rahoittaja Työsuojelurahasto. Viitattu 17.4.2024. https://oma.tsr.fi/api/projects/ebfe04ad-f7ad-4bf1-9732-72ade95bdb8a/attachment/9261189e-367e-47b2-871b-e7434628278e Muistiliitto. Lääkkeetön hoito. Viitattu 14.4.2024. Lääkkeetön hoito :: Muistiliitto
Ikääntyneiden digilukutaidon edistäminen
Ikääntyneiden rohkaisemiseen digitaitojen opettelussa on kehitettävä erilaisia tapoja. Digitaitojen opettelussa tarvitaan myös digilukutaitoa. Vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä kuvataan, minkälaisilla keinoilla voidaan rohkaista, erityisesti digiteemoista epävarmuutta kokevaa, ikääntynyttä opettelemaan digitaitoja, joiden myötä digilukutaito kehittyy. Yksi rohkaisemisen tavoista on digiteemoihin tutustuttava vertaistuellinen ryhmätoiminta. Opinnäytetyössä nousi esille, että digilukutaidon saavuttamiseen tarvitaan rohkeutta, luottamusta omiin kykyihin ja motivaatiota. Lisäksi on oltava kykyä käyttää digitaalisia laitteita ja sähköisiä palveluja. On myös oltava tietoinen palvelujen käyttötarkoituksesta ja tiedon etsimisen tavoista. Digitaitojen ylläpitäminen sekä digitaitojen oppimiseen liittyvien tunteiden jakaminen ovat tärkeitä ikääntyneiden digilukutaidon saavuttamisessa. Termien ja sanaston kohtuullinen ymmärtäminen sekä tiedon kriittinen tarkastelukyky osaltaan tukevat digilukutaitoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2024) mukaan digilukutaito edellyttää sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja laitteiden teknisen käytön osaamisen lisäksi. Digilukutaitoon sisältyy kyky ymmärtää erilaisten palvelujen ja sivustojen sekä hakukoneiden toimintalogiikkaa ja taitoa arvioida internetissä olevaa tietoa kriittisesti. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024.) Digilukutaito ei siis koske pelkästään teknisten taitojen osaamista vaan se tarkoittaa esimerkiksi sähköisten palvelujen käyttötarkoituksen ymmärtämistä. Tunteiden huomioiminen digitaitojen oppimisessa Digilukutaitoon nivoutuu opinnäytetyössä esille noussut digitunteet- käsite. Digiaiheista- ja taidoista keskustelu ikääntyneiden kanssa herättää erilaisia tunteita. Ne voivat olla myönteisiä tai kielteisiä. Korjonen-Kuusipuro ja Saari (2021) tuovat esille, että kielteiset tunteet voivat estää oppimista ja palvelujen käyttämistä ja näin ollen vaikuttaa ikääntyneen toimijuuteen. Digitalisaation etenemistä on pohdittava empaattisella tavalla, ettei ikääntyneiden kokemat kielteiset tunteet, kuten pelko ja ahdistus, lisääntyisi. (Korjonen-Kuusipuro & Saari 2021: 372, 379.) Myönteisten digitunteiden tunnistaminen on merkityksellistä kielteisten tunteiden rinnalla, sillä myönteiset tunteet lisäävät motivaatiota ja innostusta uusien digitaitojen oppimiseen. Kuten Tyler, De George-Walker ja Simic (2020) kuvaavat, että motivaatioon vaikuttavat ikääntyneiden oppimistapojen ja mieltymysten huomioon ottaminen. On tärkeää tarjota mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä opetetaan. (Tyler & De George-Walker & Simic 2020: 188–189.) Toimintatavat ikääntyneen rohkaisemisessa Opinnäytetyön tuloksista nousi esille, että yksi lempeistä ja empaattisista tavoista tukea ikääntyneitä rohkaistumaan digitaitojen oppimiseen on ottaa huomioon heidän omat tarpeensa. Ikääntyneelle voi olla vaikeaa nimetä, minkälaisia digitaitoja hän voi tarvita. On kartoitettava ja vahvistettava ikääntyneiden omia kykyjä ja ymmärrystä osaamisestaan. Vertaistuellinen ryhmätoiminta on yksi rohkaisemisen toimintatapa digitaitojen oppimiseen. Ryhmätoiminnassa on tärkeää antaa tilaa keskustelulle digitunteista, niin myönteisistä kuin kielteisistäkin. Tunteiden jakaminen ja niiden nimeäminen ryhmässä ovat tärkeässä roolissa, jotta ikääntynyt saa rohkeutta ja innostusta digitaitojen opetteluun. Digiteemoihin tutustuminen ja digitaitojen oppiminen ryhmässä voi tukea ikääntyneen voimaantumista digitaitojen oppijana. Digitaitojen opettelun herättelemiseen on hyvä käyttää erilaisia oppimisen menetelmiä, jotka tukevat ikääntyneen oppijan ymmärryksen lisääntymistä digilaitteen käytön hyödyistä. Ikääntyneiden digilukutaidon edistämisessä on otettava huomioon tiedon lisääminen sopivaan tahtiin. Teknisten taitojen harjoittelun lisäksi digitaitojen harjoittelua voivat tukea yhteiset keskustelut ja erilaiset ryhmässä tehtävät harjoitukset, jotka tukevat oppijan omien kykyjen ja osaamisen hahmottamista. Nämä harjoitteet antavat valmiuksia opetella teknisiä taitoja, kun ikääntynyt saa käsityksen esimerkiksi sähköisen palvelun hyödystä omassa arkielämässään. Harjoitteita voivat olla esimerkiksi omien voimavarojen kartoittamiseen liittyvät tehtävät tai käsitekartan tekeminen omasta osaamisesta. Yhteistyöllä digitaitojen oppimisen edistämistä Opinnäytetyö toteutettiin palvelukeskuksessa, jossa ikääntyneet olivat mukana ryhmätoiminnassa. Ryhmänohjaajina olivat palvelukeskuksen työntekijä ja vapaaehtoinen ikääntynyt digivertaisohjaaja. Vertaisohjaaja oli tärkeä yhteistyökumppani, sillä hänellä on osaamista tietoteknisistä asioista ja digitaitojen opastamisesta. Vertaisohjaaja tuli myös tutuksi ryhmään osallistujille. Samalla vertaisohjaaja toi tietoa siitä, minkälaisissa asioissa henkilökohtaiseen digiopastukseen voi hakeutua. Se mahdollisti ryhmään osallistujien ohjautumisen jatkossa digiopastuksen pariin luontevasti ja matalalla kynnyksellä. Työntekijä voi olla tukena esimerkiksi ryhmänohjaukseen liittyvissä asioissa, kuten ryhmän koolle kutsumisessa ja ryhmäytymisen tukemisessa. Eri toimijoiden yhteistyöllä on mahdollista kehittää toimintatapoja ikääntyneiden digiosaamisen tukemiseen erilaisissa toimintaympäristöissä. Kehittämisehdotuksia Ikääntyneiden digioppimisen kehittäjien ja toiminnan suunnittelijoiden on huomioitava ikääntyneiden ryhmä, joka ei oma-aloitteisesti hakeudu digiopastuksen pariin. Mahdollisuuksia digitunteiden käsittelyyn on tarjottava. Digiteemoihin tutustumiseen ja digitaitoryhmien markkinointiin on tärkeää ottaa mukaan uudenlainen lähestymistapa. Sen tulee houkutella osallistumaan sellaisia ikääntyneitä, joita voisi hyödyttää keskustelu digiteemoihin liittyvistä tunteista sekä tarpeiden ja kykyjen kartoittamisesta ennen varsinaista digitaitojen teknistä harjoittelua. Digitunteet on oivallinen käsite, jota voisi käyttää digitaitojen oppimisen suunnittelussa ja markkinoinnissa esimerkiksi ryhmätoimintaa käynnistäessä. Blogiteksti perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön: Epävarmuutta kokevan ikääntyneen rohkaiseminen ja rohkaistuminen digiteemoihin (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024.) Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena, toimintatutkimuksellisin keinoin. Aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta yli 65-vuotiasta henkilöä, jotka osallistuivat digiteemoihin tutustuttavaan ryhmätoimintaan. Lisäksi ryhmätoiminnan aikana osallistujat vastasivat arviointikyselyyn jokaisen ryhmäkerran päätteeksi. Opinnäytetyöntekijä oli ryhmässä ohjaajana parinaan digivertaisohjaaja. Analyysimenetelmänä käytettiin temaattista analyysia. Opinnäytetyössä on liitteenä esitetty esimerkkinä ryhmätoiminnan toteutusrunko digiteemoihin tutustuttavasta ryhmäjaksosta. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403285405 Kirjoittaja: Tea Tulikallio, sosionomi YAMK Lähteet: Korjonen-Kuusipuro, Kristiina & Saari, Eveliina 2021. Huolta, ärsyyntymistä, pelkoa ja ahdistusta. Ikääntyvien kielteiset tunteet digitalisaatiossa. Yhteiskuntapolitiikka 86: (4). 371–382. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024. Digiosallisuuden edistäminen. Digilukutaito ja digiturvallisuus. <https://www.thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-edistamisen-mallit/digiosallisuuden-edistaminen#Digilukutaito_ja_digiturvallisuus>. Viitattu 9.3.2024. Tyler, Mark & De George-Walker, Linda & Simic, Veronica 2020. Motivation matters: Older adults and information communication technologies. Studies in the education of adults 52: 2. 175–194.
Muistisairauksien ehkäisy tulisi aloittaa jokaisella terveysasemalla
Terveysalan ammattilaisilla on hyvät valmiudet ehkäistä muistisairauksia, ja muistisairauksien ehkäisy tulisikin integroida osaksi terveysaseman muuta toimintaa. Muistisairauksien puhkeamisen todennäköisyyteen ja sen etenemiseen voidaan vaikuttaa elintavoilla. Tulevaisuudessa terveysaseman painopiste tulisi siirtää sairauksien hoidosta kohti sairauksien ennaltaehkäisyä. Suomessa ja maailmalla suuret ikäluokat vanhenevat. Ikääntymisen myötä kansansairaudet, kuten muistisairaudet, lisääntyvät. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.) Joka kolmas sekunti joku sairastuu muistisairauteen jossain päin maailmaa (World Alzheimer Report 2018). Suomalainen FINGER-tutkimus todisti ensimmäisenä maailmassa, että monipuolisen elintapamuutosten avulla voidaan ennaltaehkäistä muistisairauksia tai hidastaa niiden etenemistä. Muistisairaudet on nostettu osaksi kansansairauksia vuonna 2019 (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022), minkä vuoksi muistisairauksien ehkäisy ei ole vielä ollut osana terveysasemien toimintaa. Terveysasemilla on toimintamallit muistisairauksien diagnosointiin sekä hoitoon. Muistisairauksia voidaan ehkäistä samoilla keinoilla kuin muita kansansairauksia (Rosenberg 2020: 125–126). Kiinnostuin tekemään muistisairauksien ehkäisystä opinnäytetyön, koska halusin selvittää miten terveysalan ammattilaiset kokevat osaavansa ohjata asiakkaita muistisairauksien ehkäisyssä FINGER-tutkimuksen ”Tiedä ja Toimi” -toimintamallin mukaisesti ja miten ammattilaisten osaamista voitaisiin kehittää muistisairauksien ehkäisyssä. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla, ja niihin osallistui seitsemän terveysasemalla työskentelevää sairaanhoitajaa syksyllä 2023. Terveysaseman sairaanhoitajat ovat kiinnostuneita muuttamaan työn painopistettä sairauksien ennaltaehkäisyyn, ja haluaisivat olla mukana kehittämässä toimintaa muiden toimijoiden kanssa. Tällä hetkellä terveysasematyö painottuu sairauksien hoitoon ja päivystystoimintaan. Työn painopisteen muuttaminen sairauksien ehkäisyyn vaatisi täydennyskoulutusta, rakenteellisia muutoksia sekä melko radiaaliakin muutosta sairaanhoitajien työnkuvaan. Jokainen terveydenhuollon ammattilainen oli huolissaan tulevaisuudesta, ja näki, että ehkäisemällä muistisairauksia ja muita kansansairauksia voitaisiin parantaa yksilöiden hyvinvointia ja samalla tehdä mittavia yhteiskunnallisia säästöjä tulevaisuudessa. Muistisairauksien ehkäisy tulisi ottaa osaksi jokaisen terveysaseman toimintaa. Hyvin suunniteltu integraatioprosessi tukisi ammattilaisten ammattitaitoa, työn sujuvuutta ja parantaisi asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuusarviointi auttaisi arvioimaan kansansairauksien ehkäisyn vaikutuksia niin ihmisten hyvinvointiin kuin kansantalouteen. FINGER-toimintamalli osaksi terveysaseman toimintaa Suomalainen FINGER-tutkimus on osoittanut, että tehostetulla elintapaohjauksella voidaan ehkäistä muistisairauksien puhkeamista noin 30 %. Elintapaohjaukseen tulisi sisällyttää tietoa terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan harrastamisesta, aivojen käytöstä ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä. (Kivipelto ym. 2019.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt FINGER-tutkimusten pohjalta kaksipuolisen ”Tiedä ja Toimi” -kortin ammattihenkilöstön käyttöön. Kortin toisella puolella voidaan laskea riski muistisairauden puhkeamiselle ja toisella puolella ohjataan pääpiirteittäin, mitä tehostettu elintapaohjaus tulisi sisältää. Kaikille muistisairauden riskissä oleville tulisi aloittaa tehostettu elintapaohjaus (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Terveysasemalla on toimintamallit yleisimpien kansansairauksien hoitoon ja ehkäisyyn. Terveysalan ammattilaisten mielestä ”Tiedä ja Toimi” -kortin riskipisteytyslaskenta tulisi liittää osaksi terveysasemien päivittäistä toimintaa, ja tuloksien perusteella ohjata riskiryhmään kuuluvat tehostettuun elintapaohjaukseen. Ammatillinen osaaminen ja kehittyminen Muistisairauksien ehkäisystä ei ole puhuttu sairaanhoitajille ammattikorkeakoulussa eikä työpaikalla. Siitä huolimatta terveysalan ammattilaisilla on hyvät valmiudet ehkäistä muistisairauksia, koska heillä on perustieto terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan harrastamisesta, kognition kehittämisestä ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallinnasta. Ammattilaisilla ei kuitenkaan ole tietoa niiden vaikutuksesta juuri muistisairauksien ehkäisyyn, ja tieto muistisairauksien ehkäisystä perustui itse hankkimaan tietoon. Terveysalan ammattilaisten ammattitaitoa muistisairauksien ehkäisyssä voidaan kehittää järjestämällä säännöllisesti täydennyskoulutuksia, mahdollistamalla kollegojen välinen vuoropuhelu ja tarjoamalla kansalliset, selkeät ohjeistukset työtavoista. Elintapamuutoksien tekeminen on muistisairauksien ehkäisyn ytimessä. Vain muutama terveysalan ammattilainen koki osaavansa tehdä hyvin elintapaohjauksia. Erityisesti toivottiin lisätietoa iän, perussairauksien ja elämäntilanteen vaikutuksista elintapamuutoksien ohjaamiseen. Ilman motivaatiota ei synny elintapamuutoksia. Asiakkaiden onnistunut motivointi nähtiin tärkeimpänä yksittäisenä tekijänä elintapamuutoksen onnistumiselle. Juuri siksi motivoimisen eri keinot kiinnostavat sairaanhoitajia – ohjaustyyli, joka sopii toiselle, ei yleensä sovi toiselle. Kansansairauksien ehkäisy tarvitsee innovatiivisia ratkaisuja Terveysalan ammattilaiset kokevat sairauksien ennaltaehkäisyn tärkeäksi juuri nyt, koska väestörakenteen muutoksen myötä Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ei tule kestämään samanlaisena tulevaisuudessa. Sairauksien ehkäisy on yhteiskunnalle edullisempaa, kuin niiden hoito. Kansansairauksien ehkäisyn vaikuttavuus olisi merkittävämpi, jos sitä tehtäisiin yhteistyössä muiden sektoreiden kanssa. Terveysalan ammattilaiset haluaisivat tehdä yhteistyötä erityisesti kaupungin kanssa, mutta mahdollisiksi yhteistyökumppaneiksi mainittiin myös liikuntaneuvojat ja työterveys. Myös kansallinen muistipalvelupolku -hanke suosittelee muistisairauksien ehkäisyssä laajaa yhteistyöverkostoa, johon kuuluisi hyvinvointialueet, julkiset toimijat, 3.sektori, vapaaehtoiset ja yksityiset yritykset (Pennanen & Pulkkinen & Uusikoski & Kulmala & Hammar 2023: 4). Kansansairauksien ehkäisyn aloittamisen esteenä terveysasemalla nähdään resurssien riittämättömyys. Tämänhetkisillä resursseilla terveysasemalla ei ole mahdollisuutta järjestää asiakkaille tarpeeksi vastaanottoaikoja, missä elintapaohjauksia tehdään. Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan vuoksi lisähenkilökunnan palkkaaminen ei välttämättä olisi ratkaisu, vaan nyt tulisi keskittyä resurssien järkevämpään kohdentamiseen ja panostamalla henkilökunnan veto- ja pitovoimaan. Terveysalan ammattilaisilla on halua kehittää ja ideoida tulevaisuuden terveysasemapalveluita. Tällä hetkellä yritysmaailmassa erityisesti yhteiskehitysmenetelmät (Esimerkiksi: Tasavertainen osallistuminen | Agilemobile) ovat suosiossa. Yhteiskehittelymenetelmiä ei ole juurikaan terveysasemapuolella hyödynnetty (Kauppinen & Luojus 2023: 4–10). Yhteiskehitykseen tulisi osallistaa niin päättäjät, työntekijät kuin asiakkaat (Aaltonen & Hytti & Lepistö & Mäkitalo-Keinonen 2016). Nykypäivänä usein uudenlaiset innovaatiot syntyvät monen toimijan yhteistyön tuloksena (Kauppinen & Luojus 2023: 10). Tulevaisuudessa tekoäly, tietoteknologia ja automatisaatio tulevat korvaamaan ihmistyövoimaa kaikilla eri aloilla (Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030: 21). Teknologian lisäämisen mahdollisuuksia tulisi tutkia yhä enemmän terveysasemapuolella. Ongelmana on, että teknologian käyttöönotto sosiaali- ja terveysalalla on hidasta alan jäykkyyden vuoksi (Kauppinen & Luojus 2023). Voisiko sosiaali- ja terveysala juuri yhteiskehittelyn avulla uudistua asiakas- ja työntekijälähtöisemmin, nopeammin ja innovatiivisemmin? Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön Muistisairauksien ehkäisy terveysasemalla. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024. Kirjoittaja: Annika Hietakangas, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyön ylempi AMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Aaltonen, Satu & Hytti, Ulla & Lepistö, Tanja & Mäkitalo-Keinonen Tiina 2016. Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Turun yliopisto. Viitattu 8.12.2023. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2020: 31. Viitattu 8.12.2023. Kauppinen, Sami & Luojus, Satu 2023. Yhteiskehittämällä resurssiviisaita digitaalisia sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluja. Laurea-ammattikorkeakoulun erillisjulkaisu. Viitattu 12.12.2023. Kivipelto, Miia & Kulmala, Jenni & Lehtisalo, Jenni & Solomon, Alina & Lindström, Jaana & Rautamaa, Rainer & Peltonen, Markku & Laatikainen, Tiina & Havulinna, Satu 2019. FINGER-elintapaohjelma – toimintamalli kognitiivisen toimintakyvyn tukemiseksi. Suomen Lääkärilehti 73 (4). 183–186. Viitattu 11.12.2023. Pennanen, Marjaana & Pulkkinen, Pia & Uusikoski, Elli & Kulmala, Jenni & Hammar, Teija 2023. Yhdessä muistisairaan henkilön parhaaksi. Kansallinen muistipalvelupolku -hankkeen loppuraportti. Raportti 13/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 12.12.2023. Rosenber, Anna 2020. Dementia prevention in at-at risk individuals. Focus on selection and engagement of target populations. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Lääketieteen laitos. Viitattu 16.1.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Kansantaudit. Yleistietoa kansantaudeista. Viitattu 11.2.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kansallinen muistipalvelupolku – muistisairauksien varhaisen toteamisen kansallisen mallin kehittäminen osaksi sosiaali- ja terveyspalveluja. Viitattu 12.12.2023. World Alzheimer Report 2018. The state of the art of dementia research: New frontiers. Alzheimer’s Disease International (ADI), London. Viitattu 8.12.2022.
Osaaminen, motivaatio ja koulutus RAI-arviointitiedon hyödyntämisessä
RAI-arviointeja on tehty Suomessa jo yli 20 vuoden ajan. Edelleen käy kuitenkin ilmi, että RAI-arviointitietoa ei joko hyödynnetä tai sitä ei osata hyödyntää niissäkään organisaatioissa, joissa se on ollut pitkään käytössä. RAI-arviointitiedon luotettavuus syntyy osaamisesta ja näyttää siltä, ettei organisaatioissa vieläkään satsata riittävästi koulutukseen. RAI-arviointiosaamisen puute ja se, ettei yksikössä käsitellä RAI-tietoa, vähentää motivaatiota tehdä laadukkaita RAI-arviointeja. RAI-arviointivälineistö (Resident Assessment Instrument) on standardoitu havainnoinnin ja tiedonkeruun väline, jota käyttämällä iäkkäiden toimintakykyä ja palvelutarpeita voidaan arvioida kattavasti ja yhdenmukaisesti (THL 2023a). Suomessa RAI-arviointivälineistön käyttö tuli lakisääteiseksi Vanhuspalvelulain mukaisesti keväällä 2023 iäkkäiden säännöllisissä sosiaalipalveluissa. RAI-arviointitietoa käytetään paitsi iäkkään henkilön yksilöllisen hoidon suunnittelussa, myös laajemmin hyvinvointialueilla tiedolla johtamisen työkaluna. RAI-vertailutiedon avulla voidaan arvioida palveluja ja kehittää toimintaa. Hoitotyössä ammattilaiset voivat käyttää RAI-arviointitietoa oman toimintansa tueksi ja kehittämiseksi. (Laatikainen 2021: 4.) RAI-arviointitiedon käyttäminen edellyttää luotettavasti ja yhdenmukaisesti toteutettuja RAI-arviointeja. Osaamisen merkitys RAI-arviointitiedon luotettavuus edellyttää iäkkään henkilön fyysisen, psyykkisen, kognitiivisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arviointiosaamista. Arviointiosaamiseen liittyy myös kyky havainnoida ja kuulla iäkästä henkilöä ja hänen läheistään. RAI-arviointiosaaminen on jatkuva prosessi aloittelijasta asiantuntijaksi. Jatkuvan oppimisen ajatus ylläpitää motivaatiota ja itseohjautuvuutta. Oppimisen kannalta on tärkeää, että aloittelija saa tutustua rauhassa RAI-arviointivälineistöön ja opetella pikkuhiljaa toisen ammattilaisen rinnalla. Lähijohtajan vastuulla on järjestää mahdollisuus kouluttautumiseen ja hän tukee työntekijää ammatillisessa kasvussa. Myös lähijohtajat tarvitsevat lisää koulutusta ja osaamista, jotta he voisivat tukea ammattilaisia RAI-tiedon hyödyntämisessä. (Heikkilä &Hammar & Sohlman & Andreasen & Finne-Soveri 2015: 46–47; Kuha & Niemelä & Vähäkangas & Kanste 2023: 302–304). Motivaation merkitys Sisäinen motivaatio työssä syntyy psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä. Itseohjautuvuutta tukemalla lähijohtaja voi kannustaa ammattilaista suunnittelemaan työtään yhdessä oman asiakkaansa kanssa, jolloin tekemistä ei määrittele ulkoinen pakko. Riittävän osaamisen varmistamisella tuetaan ammattilaisen pystyvyyttä – hän osaa toteuttaa RAI-arvioinnin ja hyödyntää yhteistyössä moniammatillisesti saatua tietoa asiakkaan hoidon suunnittelussa. Motivaatiota lisää myös se, kun ammattilainen saa kokemuksen hyväntekemisestä asiakkaalle. RAI-arviointi voi myös motivoida ammattilaista suunnittelemaan työtään paremmin asiakkaan parhaaksi. (Martela & Jarenko 2016: 17–18; Stolle & Wolter & Roth & Rothgang 2014: 613). Lähijohtajan vastuulla on huolehtia siitä, että arvioinnin tekemiseen on tarpeeksi aikaa ja riittävät, asianmukaiset laitteet arvioinnin tekemistä varten. Koulutuksen merkitys RAI-arviointivälineistön käyttöä varten on oltava riittävästi koulutusta ja lähijohtajan vastuulla on mahdollistaa koulutukseen osallistuminen. Pelkkä lähijohtajan tarjoama tuki ei kuitenkaan riitä, vaan ammattilaisella on oltava halu oppia ja kehittyä työssään. Tukena voi käyttää esimerkiksi kaikille avoimia RAI-verkkokoulun kursseja (THL 2023b). Vertaistuki on tärkeä oppimisen edistäjä ja motivaation synnyttäjä. Kauan RAI-arviointivälineistöä käyttäneiltä toivotaan vertaistukea arvioinnin hyödyistä ja tiedon soveltamisesta. Organisaatiot voisivat tehdä enemmän yhteistyötä jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Lähteet Kuha, Suvi & Niemelä, Katriina & Vähäkangas, Pia & Kanste, Outi 2023. Johtajien näkemyksiä RAI-tiedon hyödyntämisestä ikääntyneiden kotihoidossa vuosina 2013–2022. Gerontologia 4 (295–313). <https://journal.fi/gerontologia/article/view/127911> Viitattu 17.12.2023. Laatikainen, Tiina 2021. Esipuhe. Teoksessa Heikkilä, Rauha & Mäkelä, Matti & Havulinna, Satu & Hietaharju, Pauliina & Lind, Maarit & Noro, Anja (toim.). Valoisa tulevaisuus – RAI-vertailukehittäminen 20 vuotta Suomessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2021. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2016. Draivi Voiko sisäistä motivaatiota johtaa. Helsinki: Talentum Stolle, Claudia & Wolter, Annika & Roth, Günter & Rothgang, Heinz 2015. Improving health status and reduction of institutionalization in long-term-care – Effects of the Resident Assessment Instrument -Home Care by degree of implementation. International Journal of Nursing Practice. <Improving health status and reduction of institutionalization in long‐term care—Effects of the Resident Assessment Instrument‐Home Care by degree of implementation - Stolle - 2015 - International Journal of Nursing Practice - Wiley Online Library> Viitattu 17.12.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023a. Tietoa RAI-järjestelmästä. Tietoa RAI-järjestelmästä Viitattu 17.12.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023b. THL:n RAI-verkkokoulu THL:n RAI-verkkokoulu Viitattu 17.12.2023. Kirjoittaja: Liisa Kela, sairaanhoitaja (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Monikulttuurisen työyhteisön vuorovaikutus
Työskenteletkö monikulttuurisessa työyhteisössä ikääntyneiden palveluissa esihenkilönä tai työntekijänä? Miten työyhteisössäsi huomioidaan työntekijät, jotka ovat aloittelevia suomen kielen puhujia? Kielitietoisella työskentelyllä työyhteisössä voidaan huomioida työntekijät, joiden äidinkieli ei ole suomi. Suomessa monikulttuuriset työyhteisöt lisääntyvät hoitoalalla, koska Suomi hakee ratkaisua sosiaali- ja terveysalan palvelujen työntekijäpulaan kansainvälisestä rekrytoinnista. Kansainvälisen rekrytoinnin tarve sosiaali- ja terveysalalla kasvaa huimaa vauhtia. Vuonna 2030 sosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin tarve on arvioitu olevan 10 % koko työvoimasta alalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2023: 21–22.) Monikulttuuriset työyhteisöt tulevat näiden lukujen myötä yleistymään myös ikääntyneiden palveluissa. Monikulttuurisuus tuo työyhteisöihin mukanaan uusia asioita mietittäväksi ja ratkottavaksi. (Hietapakka 2017: 253.) Terveysalan ammattilaisena ajattelen monikulttuurisuuden tulevan voimavaraksi työyhteisöihin, mutta se vaatii koko työyhteisöltä uusien toimintatapojen omaksumista sekä ymmärtäväisyyttä. Monikulttuurisen viestinnän edistäminen Keisala 2012 on tutkinut sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjen viestintää, joissa on kehitetty kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen pohjalta Keisala on koonnut suosituksia työyhteisöille monikulttuurisen viestinnän parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysalalla monikulttuurista viestintää tulisi tukea niin organisaatio kuin esihenkilötasolta lähtien. Myös työntekijät työyhteisöissä voivat käyttäytymisellään vaikuttaa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Työyhteisöissä työntekijät voivat edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta esimerkiksi seuraavilla asioilla: kohteliaalla ja hyvällä käytöksellä auttamalla ja pyytämällä apua puhumalla suomea kollegalle, joka vasta opettelee uutta kieltä ottamalla kaikki työntekijät mukaan keskusteluihin huomioiden kehittyvän kielitaidon ottamalla ohjaavan asenteen uusia työntekijöitä kohtaan antamalla palautetta kohteliaasti (Keisala 2012: 236.) Kielitietoinen työskentely Kielitietoisella työskentelyllä voidaan vähentää ymmärtämisen ja osallistumisen esteitä sekä mahdollistaa työskentelyä kehittyvällä kielitaidolla. Kielitietoisella työskentelyllä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sopimista yhteisistä toimintatavoista, jotka tukevat eri kulttuureista tulevien työntekijöiden osallistumista työtehtäviin. Hyviä toimintatapoja on esimerkiksi yhteisten palaverien pitäminen suomeksi sekä englanniksi ja suomenkielisten kaavakkeiden kääntäminen tarvittavalle kielelle. Kielitietoinen työskentely ei kuitenkaan suinkaan tarkoita, että kaikki viestintä muutetaan englannin kielelle vaan sitä voidaan käyttää suomen kielen oppimisen alkuvaiheessa apukielenä. (Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023.) On tärkeää muistaa, että kieli kehittyy sitä käyttämällä, joten tulisi mahdollisimman nopeasti pyrkiä keskustelemaan suomeksi hoitotyöhön liittyvistä asioista. Tämä tukee myös asiakkaan ja aloittelevan suomen kielen puhujan välistä vuorovaikutusta. Suomen kielen oppimista voidaan tukea myös muilla kielitietoisen työskentelyn keinoilla. Voimme kiinnittää huomiota kommunikaatioomme esimerkiksi hidastamalla puhetta, yksinkertaistamalla lauseita tai puhumalla selkokieltä. (Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023.) Olemme pitkään tottuneet työyhteisöissä puhumaan pääasiassa suomalainen suomalaiselle, jolloin vuorovaikutuksen selkeyteen ei ole ollut tarvetta kiinnittää huomiota kovinkaan paljon. Ymmärrettävästi vie aikaa, ennen kuin muistaa huomioida työyhteisön kaikki jäsenet tasapuolisesti ainakin osassa vuorovaikutustilanteita. Selkokieli Selkokieli on suomen kieltä, joka on sanastoltaan ja rakenteeltaan helpommin ymmärrettävää kuin yleiskieli. Selkokielen tarve lisääntyy maahanmuuton myötä, mutta sitä voidaan hyödyntää myös mm. muistisairaiden kanssa työskenneltäessä. Selkokieli on siis hyödyllinen tapa viestiä tilanteissa, joissa toisen osapuolen kommunikointikyky on heikentynyt tai hän on vasta aloitteleva suomen kielen puhuja. (Selkokeskus 2021.) Selkokielessä pyritään käyttämään yleisiä suomen kielen sanoja, jotka on helppo ymmärtää. Selkokielessä jätetään myös vaikeat lauseenrakenteet sekä murresanat pois. Vaikeampia sanoja kannattaa yrittää selittää sekä toistaa useamman kertaa. (Selkokeskus 2021.) Hoitotyön arjessa ammattilaisilla on paljon erilaista ja vaikeaakin sanastoa liittyen hoitotyöhön. Selkokielen käyttö näissä tilanteissa huomioisi eritasoiset suomen kielen puhujat paremmin sekä mahdollistaisi heidän osallistumisensa tehtäviin tasavertaisemmin. Työkaluja monikulttuuriseen työskentelyyn Työnantajien ja työyhteisöjen tueksi on kehitelty apuvälineitä, joiden avulla kulttuurista moninaisuutta pystytään tukemaan paremmin niin rekrytoinnissa kuin arjen työssäkin. Esimerkiksi väestöliitto on tehnyt esihenkilöille oppaan, jossa on työkaluja sekä kielitietoiseen rekrytointiin että monikielisten työyhteisöjen tukemiseen. (Ahlfors & Saarela 2022.) Esihenkilöt voivat käyttää oppaan työkaluja kehittääkseen monikielisen työyhteisön toimintatapoja. Oppaan työkalujen avulla voidaan kehittää monikulttuurisen työyhteisön yhteisiä pelisääntöjä rohkaisevan ja kannustavan ilmapiirin luomiseksi sekä kokouskäytäntöjen parantamiseksi monikielisyyden huomioiden. Yhtenä työkaluna esihenkilöt voivat käyttää DEI-kyselyä, jonka avulla saadaan tietoa, miten työyhteisössä koetaan kielen vaikutus työhön ja työkulttuuriin. DEI-lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista diversity, equity ja inclusion, jotka tarkoittavat suomeksi työelämän monimuotoisuutta, mahdollistavaa ja mukaan ottavaa toimintaa. (Ahlfors & Saarela 2022.) Työhyvinvointia ja psykologista turvallisuutta Monikielisisyyden huomioiminen parantaa työhyvinvointia sekä mahdollistaa eri kulttuureista tulleiden työntekijöiden sopeutumista työyhteisöön. Kielitietoisuuden lisääntyminen työyhteisöissä tapahtuu usein askel askeleelta, joka johtaa lopulta pitkäaikaisiin käytäntöihin. Kehittyminen tapahtuu vähitellen, kuten myös ymmärrys siitä, että kielen oppiminen on koko työyhteisön asia. Kielitietoiseen työskentelyyn perehtyessä työyhteisöt voivat käyttää apunaan asiantuntijaa, joka kouluttaa työyhteisöjä kielitietoiseen työskentelyyn. (Komppa ym. 2023.) Turvallinen työympäristö, jossa uskaltaa olla oma itsenä ja tehdä virheitä, auttaa kielenoppijaa kielitaidon kehittymisessä. Psykologinen turvallisuus työyhteisöissä näyttäytyy kunnioittavana suhtautumisena erilaisuuteen, avoimena vuorovaikutuksena sekä sujuvana yhteistyönä. (Yli-Kaitala & Toivanen 2021.) Tänä päivänä hoitotyön arki on kiireistä lähes kaikkialla organisaatiosta riippumatta, mutta siitä huolimatta tulevaisuudessa työntekijöiden hyvinvointiin, sopeutumiseen ja viihtyvyyteen tulisi panostaa. Ilman riittävää määrää työntekijöitä, emme pysty takaamaan iäkkäillemme laadukasta ja tarvittavaa hoitoa. Kirjoittaja: Teera Neuvonen, sairaanhoitaja ja vanhustyön (YAMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Olen kiinnostunut kehittämään vanhustyötä niin iäkkäidemme kuin ammattilaistenkin vuoksi. Erityisesti haluan kehittää alasta vetovoimaisempaa, koska vanhustyöhön tarvitsemme rutkasti lisää ammattilaisia, jotka arvostavat työtään. Työn arvostuksen kautta teemme työtä ylpeydellä ja toisia kunnioittaen. Lähteet: Ahlfors, Gunta & Saarela, Inka 2022.Kielitietoinen rekrytointi ja työyhteisö. Työkaluja työnantajalle kielitietoiseen ja inklusiiviseen työyhteisöön. Väestöliitto. https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2022/12/5d814e06-vaestoliitto-kielitietoinen-rekrytointi-ja-tyoyhteiso.pdf Viitattu 28.11.2023. Hietapakka, Laura 2017. Miten torjua eriarvoisuutta monikulttuurisissa terveydenhuollon työyhteisöissä. Teoksessa Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti 54: 253 Keisala, Katja 2012. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/103165/978-951-44-8865-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 28.11.2023 Komppa, Johanna & Korpela, Eveliina & Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Lehtimaja, Inkeri 2023. Kielitietoisen työyhteisön portaat. Kielibuusti. Kielitietoisen työyhteisön portaat. Päivitetty 21.11.2023. https://www.kielibuusti.fi/fi/tyonantajat/monikielinen-tyopaikka/kielitietoisen-tyoyhteison-portaat Viitattu 28.11.2023 Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023. Kielitietoinen työskentely. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/aiheet/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/tyon-tueksi/hyvia-kaytantoja/kielitietoinen-tyoskentely Viitattu 28.11.2023 Selkokeskus 2021. Selkokieli. Kehitysvammaliitto. https://selkokeskus.fi/selkokieli/selkokielen-maaritelma/ Viitattu 28.11.2023. Sosiaali- ja terveysministeriön 2023:8. Tiekartta 2022–2027. Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden turvaaminen ja saatavuuden turvaaminen. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164634/STM_2023_8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 28.11.2023. Yli-Kaitala, Kirsi & Toivanen, Minna 2021. Pelotta töissä-psykologinen turvallisuus työyhteisössä. Työterveyslaitos. Työsuojelurahasto. https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/pelotta-toissa-psykologinen-turvallisuus-tyoyhteisossa Viitattu 28.11.2023.
Onko meillä oikeus yhteiseen elämään vielä muistisairaanakin?
Vanhenemme kaikki, ja toiveenamme on saada viettää myös viimeiset ajat yhdessä rakkaidemme kanssa. Pelko siitä, että joudumme vielä viimeisinä hetkinä toisistamme erillemme, tuottaa turhaa tuskaa ja huolta. Voimmehan luottaa siihen, että saamme olla lähellä toisiamme vielä vanhana ja muistisairaanakin? Muistisairausdiagnoosi on pysäyttävä. Sen kuulee arviolta joka vuosi noin 14 500 suomalaista, ja kaikkiaan Suomessa muistisairautta sairastaa arviolta noin 190 000 ihmistä. Muistisairauksista yleisimpiä on Alzheimerin tauti sekä verisuoniperäinen muistisairaus. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022.) Sairastuneen lisäksi diagnoosi koskettaa myös puolisoa, lapsia, ystäviä sekä muita läheisiä ihmisiä. Voidaankin siis todeta, että Suomessa muistisairaus koskettaa jollakin tapaa lähes kaikkia meitä. Voiko luottaa yhteiseen tulevaisuuteen? Avioliitto on instituutio, jossa luvataan rakastaa toista myötä ja vastamäessä ja olla yhdessä, kunnes kuolema erottaa. Tämä on tavoite, joka tulee mahdollistaa jokaiselle iäkkäälle pariskunnalle muistisairaudesta huolimatta ja johon jokaisen vanhustenhuollossa toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijän – virka-asemastaan riippumatta – tulee pyrkiä. Yhteiskunnan tulee tukea yhdessäoloa siitäkin huolimatta, että iäkäs pariskunta ei enää itsenäisesti yhdessä pärjää. Hyvän ja ennen kaikkea inhimillisen hoidon turvaamisen perusedellytyksenä on se, että vanhus sekä hänen läheisensä tulee kuulluksi kaikissa palveluprosessin vaiheissa (Viukari 2015: 39). Monella vanhuksella on huoli siitä, saako olla rakkaansa vierellä viimeisinä aikoina. Ja huoli on nykypäivänä monen kohdalla valitettavan aito. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. (Raamattu 1992, 1. kor. 13: 4–8.) Suomessa vanhustenhoito on ajautunut tilanteeseen, jossa hoivan tarve on kasvanut räjähdysmäisesti ja samaan aikaan osaavasta henkilöstöstä on huutava pula. Olemmeko tilanteessa, jossa joudutaan tekemään inhimillisesti sekä eettisesti arveluttavia asumisratkaisuja? Voiko joku muu päättää vanhuksen puolesta hänen loppuelämänsä kodista ja saako hän asua siellä puolisonsa kanssa yhdessä? Omassa työssäni on tullut vastaan tilanteita, jossa hyvinvointialueen sisällä koti on löytynyt monelle muistisairaalle vieraalta paikkakunnalta, vieraiden ihmisten sekä asioiden ääreltä, ilman omaa puolisoa ja läheisiä. Kuinka vuosikymmeniä yhdessä eläneet aviopuolisot voidaan erottaa toisistaan ja kuka tekee nämä lopulliset päätökset? Päätöksenteossa tärkein ääni kuuluu muistisairaalle ja hänen puolisolleen Muistisairaan sekä hänen puolisonsa ääni pitää tulla kuuluviin palvelukentällä. Osallisuuden sekä toimijuuden mahdollistaminen muistisairaalle sekä hänen puolisolleen heidän oman elämänsä tärkeässä päätöksenteossa on oltava selvä asia. Vanhuksella on oltava päätös- ja toimeenpanovaltaa omaan elämäänsä ja täten siis oikeus päättää omista asioistaan ja niiden toteuttamisesta (Rantanen 2022: 104). Tänä päivänä tämä ei läheskään aina toteudu ja asian kanssa kipuilee liian moni muistisairas ja hänen läheisensä. Pelko tulevaisuudesta ja toisen menettämisestä jo ennen kuolemaa tuntuu kohtuuttomalta. Päättäjiemme päätösten tulisi tukea muistisairaidemme sekä heidän läheistensä mahdollisuutta viettää myös viimeiset vuodet ja kuukaudet lähellä toisiaan. Hoivapaikan järjestelyssä pääpaino tulee olla muistisairaan sekä hänen läheisensä toiveilla ja tarpeilla, ei yhteiskunnan palvelurattaiden kankeilla ja usein myös epäinhimillisillä toimintamalleilla. Tämä on myös arvokysymys päättäjiemme suuntaan. Ja onko kenelläkään meistä edes oikeutta erottaa kahta ihmistä toisistaan ennen kuolemaa? Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (Raamattu 1992, 1. kor. 13: 8, 13.) Taina Rauhala on sairaanhoitaja, joka opiskelee vanhustyön opintoja (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on työskennellyt vanhustyön parissa 1990-luvulta alkaen ja nähnyt monet yhteiskunnalliset muutokset vanhustyön saralla näinä vuosikymmeninä. Tainan sydäntä lähellä on aina olleet muistisairaat sekä heidän etujensa ajaminen. Lähteet: Raamattu 1992. Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos. Länsi-Savo Oy. Rantanen, Taina 2022. Toimintakyky ja osallistuminen. Teoksessa Rantanen, Taina & Kokko, Katja (toim.). Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 104. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kansantaudit. Muistisairaudet. Muistisairauksien yleisyys. Päivitetty 21.1.2022. https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/muistisairaudet/muistisairauksien-yleisyys Viitattu 20.11.2023. Viukari, Eija 2015. Muistisairaan tahdon näkyminen omaan hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Pro-gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.
Vanhustyön resurssipulan ratkaisuja etsimässä
Sosiaali- ja terveysalalla on viime vuodet eletty suurten muutosten ja mullistusten aikaa. Harvoin on ollut viikkoa, jossa vanhustyön ongelmista – suurelta osin työvoimapulaan liittyen – ei olisi uutisoitu mediassa. Löytyykö ongelmiin joitakin ratkaisuja sillä aikaa, kun viisasten kiveä vielä etsitään? Puhelimen ilmoitusääni. Tuttu ja arkinen asia nykypäivänä. Vilkaisen näyttöä: työpaikan WhatsApp-ryhmä. Iltavuorossa yhden työntekijän puutos, kuten myös seuraavissa kolmessa aamuvuorossa. Ilmoittaudun tulevan lauantain aamuvuoroon vapaaehtoiseksi. YLE uutisoi 7.11.2023 vanhustenhoidon jo vuosia tapetilla olleesta hoitajamitoituksesta. Nykyinen hallitus esittää 0,7 hoitajamitoituksen siirtymäajan jatkamista vuoteen 2028. Lisäaikaa perustellaan muun muassa henkilöstön saatavuuden varmistamisella ja taloudellisilla säästöillä. Siirtymään asti työnantajilla on kuitenkin velvollisuus täyttää nykyinen 0,65 henkilöstömitoitus. (Kinnunen 2023.) On väistämättä selvää, että työn onnistumiseksi vaaditaan riittävä määrä erilaisia resursseja – aikaa, välineitä ja ennen kaikkea henkilökuntaa. Silti sosiaali- ja terveysalan ja erityisesti vanhustyön johtamisen kentällä puhutaan mielestäni liian harvoin laadukkaan johtamisen merkityksestä, itse- ja yhteisöohjautuvuudesta puhumattakaan. Suurinkaan mahdollinen määrä hoitajia ei riitä laadukkaan vanhustyön toteuttamiseen, jos työ on huonosti organisoitua ja henkilökunta ei täytä ammattitaitovaatimuksia tai omaa riittävää gerontologista osaamista. Työkykyä voimavaroja lisäämällä Työkyky on valtavan tärkeä osa työelämää ja siinä jaksamista, jossa vastakkain painivat kuormittavat tekijät ja voimavaratekijät. Tutkimuksen mukaan vanhustyössä työn voimavarojen lisääminen vähentää eettisen kuormituksen ja liiallisen työmäärän yhteyttä huonoksi koettuun työkykyyn. Ylipäätään esimerkiksi valmentava johtaminen ja sujuva yhteistyö ovat voimavaroja, jotka suojaavat huonolta työkyvyltä. (Selander & Nikunlaakso & Laitinen 2023: 251–254.) Resurssilähtöiseen ajatteluun liittyy nykyajan työelämätrendeistä myös Lean-filosofia, joka on moniulotteinen käsite. Vaikka perinteisiä Lean-periaatteita on osittain haastavaa soveltaa sosiaali- ja terveydenhuollon ympäristöön, niiden hyödyntämistä alan johtamisessa on kuitenkin tutkittu jonkin verran. Leivonen (2020) on onnistuneesti väitöskirjatutkimuksessaan kuvannut Lean-toimintojen ja jatkuvan kehittämisen yhteyttä työyhteisön toimivuuteen. Asenteet ja organisaatiokulttuuri vaikuttavat ratkaisevasti uusien tapojen omaksumiseen. Osallistava ja valmentava lähijohtaminen yhdistettynä jatkuvaan kehittämiseen lisäävät työyhteisön toimivuutta. Lean-menetelmien voidaan siis ajatella aiheuttavan positiivisten muutosten kierteen: henkilöstön mukaan ottaminen kehittämiseen ja positiivisen palautteen antaminen saa aikaan parempaa ja motivoituneempaa työntekoa. (Leivonen 2020: 108–112.) Alaistaitoja ruohonjuuritasolla Itse- ja yhteisöohjautuvuutta hoitotyössä on tutkittu vähän, yleisesti työelämässä kylläkin. Itseohjautuvuudella viitataan yksittäiseen työntekijään, joka on aktiivinen, aloitekykyinen ja kykenevä tekemään päätöksiä itsenäisesti. Yhteisöohjautuvuudella taas viitataan yhdessä tekemiseen, työn koordinointiin ja organisointiin. Lyhyesti sanottuna nämä ovat vastakohtia perinteiselle hierarkkiselle johtamiselle. (Martela 2021: 14.) Alalla, jossa tilanteet muuttuvat nopeasti, on kiire ja vaaditaan hyviä refleksejä, näiden termien korostaminen olisi ehdottoman tärkeää. Lisäksi ruohonjuuritasolla työskentelevät hoitajat ovat parhaita asiantuntijoita omassa työssään, ei ylempi johto. Lopuksi Suomessa väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee. Työkyvyn ylläpitäminen, Lean sekä itse- ja yhteisöohjautuvuus ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, millä sosiaali- ja terveydenhuollon ja erityisesti vanhustyön kentän henkilöstöpulaa saataisiin ratkaistua. Uudet ajattelutavat kulkevat käsi kädessä myös muuttuvan vanhuskäsityksen kanssa – muutoksessa on loppujen lopuksi tärkeintä asiakaslähtöisyys. Hoitotyössä asenteet ja totutut tavat ovat pitkän aikavälin kuluessa kehittyneitä ja kokemukseni mukaan välillä haastavia muuttaa. Koska näin on aina tehty. Koittaa lauantai, jonka lupasin paikata ja saavun seitsemäksi töihin. Kaikki paikalla, 0,65 mitoitus täyttyy. Silti enemmän syytä hymyyn tuo se, kun näen tutut vakituiset ja ammattitaitoiset kollegat. Päivän täyttää nauru ja onnistumisen kokemukset, niin hoitajilla kuin asukkaillakin. Kiire tulee hetkittäin mutta luovimme, joustamme ja autamme toisiamme. Oma-aloitteisuus, reippaus ja sanaton viestintä viitoittavat työpäivää. Kello lyö kaksi, aika lähteä kotiin. Kiitos päivästä, nähdään maanantaina! Kirjoittaja Pauliina Kolin, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (YAMK) -tutkinnon opiskelija. Lähteet Kinnunen, Pekka 2023. Vanhushoidon hoitajamitoitus lykkääntymässä vuoteen 2028 – hallituspuolueiden äänet ratkaisivat. YLE uutiset. https://yle.fi/a/74-20059020 Viitattu 13.11.2023. Leivonen, Kirsi 2020. Lean-johtaminen terveydenhuollossa. Tapaustutkimus yliopistosairaalassa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Hoitotieteiden laitos. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/23802/urn_isbn_978-952-61-3615-8.pdf Viitattu 14.11.2023. Martela, Frank 2021. Itseohjautuvuus on yhteisöohjautuvuutta – ja sen lupaus on suuri. Teoksessa Gamrasni, Mirjam 2021. Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen. Haaga-Helian julkaisut 3/2021, 11–19. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/494523/HH_Matkaopas_netti08042021.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 15.11.2023. Selander, Kirsikka & Nikunlaakso, Risto & Laitinen, Jaana 2023. Työn kuormitus- ja voimavaratekijät: Miten ylläpidetään vanhuspalveluissa työskentelevien työkykyä? Työelämän tutkimus 21 (2), 239–266. Viitattu 14.11.2023.
Etäkotihoito ja työntekijän ammatillinen osaaminen
Kotihoidon tueksi aloitettuja etäkotihoidon palveluita toteutetaan Suomessa lisääntyvässä määrin. Työntekijän osaaminen on tärkeä edellytys työn suorittamiselle. Mutta mitä ammatillista osaamista työntekijä etäkotihoidon työssä sitten tarvitseekaan? Miten sitä voidaan vahvistaa? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä. Etäkotihoito on kuva- ja äänivälitteinen hoivapalvelu, jota toteutetaan tabletin välityksellä. Etäkotihoidon käynneillä terveydenhuollon ammattilainen auttaa asiakasta selviytymään arjen toiminnoista ilman hoitajan fyysistä läsnäoloa. Etäkotihoito on Suomessa suhteellisen uusi työn muoto kotihoidossa, sillä sitä on toteutettu vasta vuodesta 2014 lähtien (Heinonen & Lindfors & Nygård 2022: 129–130). Nykyisin etäkotihoidon palveluja hyödynnetään jo maanlaajuisesti ja sitä on tarkoitus kasvattaa entisestään (Josefsson & Hammar 2022: 1, 5–6; Heinonen ym. 2022: 129). Etäkotihoidon työssä tarvittavaa ammatillista osaamista tarkastelltiin opinnäytetyössä osaamisena, jota yksilö tarvitsee työtä suorittaessaan. Ammatillinen osaaminen rakentuu kokonaisvaltaisesti henkilön koulutuksesta, työstä ja muista ympäristöistä saaduista valmiuksista, joihin vaikuttavat myös yksilölliset ominaisuudet. Osaamista pidetään muuttuvissa olevana tilana, jota muokkaavat niin asiakkaat, työympäristöt kuin siinä suoritetut työtehtävätkin. Ammatillista osaamista selvitettiin opinnäytetyössä kokonaisvaltaisena työnkuvana eikä tehtyä erittelyä etäkotihoidon yksikössä työskentelevien ammattiryhmien välillä, jotka tutkimushetkellä olivat lähihoitajat sekä sairaanhoitajat. Etäkotihoidon työssä tarvittava ammatillinen osaaminen on laaja-alaista Opinnäytetyön tulosten perusteella etäkotihoidon työntekijä tarvitsee työssään laaja-alaisesti erilaista osaamista. Työ pitää sisällään osittain samaa osaamista, jota tarvitaan myös muualla hoitotyössä. Tämän lisäksi osaaminen jossain tapauksissa myös voimistuu ja joissain tapauksissa taas tuo työn suorittamiseen omia ulottuvuuksiaan, työntekijän toimiessa etäyhteyden välityksellä. Tulokset osoittavat, että etäkotihoidon työntekijän ammatilliseen osaamiseen kuuluu niin laaja-alaista hoitotyön osaamista, asiakkaan kokonaisvaltaista tarkkailemista, kirjaamis- ja raportointiosaamista, asiakaslähtöistä vuorovaikutusosaamista, yksityisyydensuojaan liittyvää osaamista, tieto- ja laiteteknistä osaamista, laaja-alaista työn organisointiosaamista, työyhteisötaitoja kuin asiakkaan hoitoon liittyvää organisaatio-osaamistakin. Lisäksi etäkotihoidon työntekijän ammatillisessa osaamisessa tulee hallita myös tulevaisuuden osaamistarpeita, johon uskottiin kuuluvan ryhmätoiminnan järjestämiseen liittyviä taitoja. Kuva 1. Etäkotihoidon työssä tarvittava ammatillinen osaaminen Etäkotihoidon työ edellyttää näin ollen työntekijältään paljon erilaista ammatillista osaamista, jossa korostuu esimerkiksi vuorovaikutukseen sekä tarkkailemiseen liittyvä osaaminen – kun asiakkaan luokse paikan päälle ei päästä fyysisesti. Vuorovaikutusta tarvitaan Työntekijän vuorovaikutusosaamisella on tärkeä rooli suorittaessa asiakaskontakteja etäyhteyden välityksellä ja etäkotihoidon työntekijän ammatillisessa osaamisessa. Ilman hyvää vuorovaikutusta asiakasta on vaikea saada toimimaan etäyhteyden päässä. Asiakaslähtöinen vuorovaikutus on erittäin tärkeää sillä, etäkotihoidon työntekijän tulee pystyä omalla toiminnallaan luomaan vuorovaikutus, joka mahdollistaa asiakkaan hoitamisen etäyhteyden välityksellä. Etäkotihoidon työntekijän tulee osata ohjata asiakkaita monipuolisesti sekä hallita niin ihmissuhdetaidot kuin kommunikaatio- ja viestintäosaaminenkin. Asiakkaan tulee pystyä suorittamaan itselleen hoitohenkilökunnan ohjeistuksella monenlaisia erilaisia toimintoja, kuten esimerkiksi lääkkeiden ottamista sekä erilaisten injektioiden antamista. Työntekijälle on helpompaa mennä itse paikan päälle avustamaan ja tekemään asiakkaiden puolesta näitä toimintoja, mikä etäkotihoidossa ei puolestaan ole mahdollista. Monesti etäkotihoidon asiakkaat ovat vielä ikääntyneitä ja muistisairaita, jolloin työntekijän vuorovaikutukseen liittyvä osaaminen korostuu entisestään työn suorittamisessa. Omaan kommunikaatioon ja viestintään tulee myös kiinnittää vastaajien mielestä enemmän huomiota etäyhteyden välityksellä toimiessa. Aineistossa korostettiin esimerkiksi mahdollisimman selkeää ja yksinkertaista puheen tuottamista, jotta se olisi asiakkaalle mahdollisimman ymmärrettävää linjan toisessa päässä. Hyvä suomen kielen taito oli myös asia, joka koettiin tärkeänä etäkotihoidon työntekijälle. Uudenlaisena osaamisena etäyhteyden välityksellä toimiessa voidaan mainita kameran välityksellä toimiminen. Etäkotihoidon työntekijä joutuu ottamaan huomioon etäkäyntejä suorittaessaan, esimerkiksi sen miten kamerayhteys vaikuttaa omaan työskentelyyn. Omilla kasvojen ilmeillä on vastaajien mukaan suurempi merkitys kameran välityksellä toimiessa asiakkaalle. Työntekijän tulee osata kohdistaa myös katseensa kameraan niin, että se näkyy mahdollisimman luonnollisesti ruudulta asiakkaalle. Lisäksi etäkotihoidon työntekijän tulee osata kiinnittää huomio omaan ruumiinkieleensä. Kameran edessä tulee esiintyä rauhallisesti, eikä esimerkiksi huitoa ja elehtiä häiriten asiakasta. Asiakkaan kokonaisvaltainen tarkkaileminen Etäkotihoidon työntekijän osaamisessa korostuu myös asiakkaan kokonaisvaltainen tarkkaileminen. On tärkeää tarkkailla asiakasta kokonaisvaltaisesti koko etäkontaktin ajan, jotta asiakkaan voinnista ei jää huomaamatta mitään oleellista. Tämä koettiin erityisen tärkeänä etäkotihoidon työn kuvassa, kun hoitaja ei ole läsnä fyysisesti asiakkaan luona ja kaikki havainnot asiakkaasta tulee tehdä pelkän kuvaruudun välityksellä. Etäkotihoidon asiakkaan kokonaisvaltaiseen tarkkailemiseen kuuluu somaattisen terveydentilan ja fyysisen toimintakyvyn tarkkailemisen lisäksi myös asiakkaan henkisen hyvinvoinnin tarkkaileminen. Suuren asiakasryhmän etäkotihoidon asiakkaista muodostavat mielenterveysongelmista kärsivät asiakkaat, jolloin henkisen voinnin tarkkaileminen kuuluu osana työntekijän ammattitaitoa. Tarkkailemiseen liittyvä osaaminen edellyttää myös spesifiä osaamista, kun sitä joudutaan suorittamaan etäyhteyden välityksellä. Asiakkaasta ja ympäristöstä on silloin näkyvillä vain pieni osa, eikä havainnoinnissa voida käyttää hyväksi esimerkiksi kosketus- tai hajuaistia, eikä myöskään ympäristöstä voida tehdä päätelmiä. Silloin myös keskustelutaidot nousevat omaan arvoonsa, kun arviointia potilaan voinnista yritetään tehdä myös esittämällä asiakkaalle kysymyksiä, joiden tulisi paljastaa asiakkaan voinnin kannalta oleellisia asioita. Tarkkailemiseen liittyy näin ollen monipuolisesti erilaista osaamista, jota etäkotihoidon työntekijän tulee työssään hallita. Miten ammatillista osaamista vahvistetaan? Opinnäytetyön tuloksista nousi esille useita tekijöitä, joiden koettiin vahvistavan etäkotihoidon työntekijöiden ammatillista osaamista. Näihin kuuluivat riittävien resurssien antaminen laadukkaan työn suorittamiseen, työntekijöiden yksilöllinen osallistaminen, yksilöllisiä tarpeita vastaavan koulutuksen järjestäminen sekä laadukkaan perehdyttämisen suorittaminen. Yksilöllisiä tarpeita vastaava koulutus nousi yhdeksi tekijäksi ammatillisen osaamisen vahvistamisessa. Opinnäytetyön aineistossa ilmeni monia heikkouksia ammatillisessa osaamisessa, joita toivottiin vahvistettavan koulutusten avulla. Puutteita esiintyi esimerkiksi teknisessä sekä mielenterveysasiakkaan hoitotyön liittyvässä osaamisessa. Etäkotihoidon käyntien toteuttaminen perustuu teknologian varaan ja siihen liittyvää osaamista tarvitaan paljon etäkotihoidon työssä. Vastaajat kuitenkin kokivat, että monesti siihen liittyi myös runsaasti haasteita. Lisäksi osaamistaso vaihteli vastaajien mukaan suurestikin työntekijöiden välillä. Mielenterveysasiakkaan hoitotyöhön liittyvään osaamiseen kaivattiin myös erityisesti lisää koulutusta. Mielenterveysasiakkaat koettiin erityisen haasteellisena asiakasryhmänä etäkotihoidon työntekijöille, jotka eivät vastaajien mukaan olleet saaneet riittävästi koulutusta heidän kohtaamiseensa sekä hoitoonsa liittyen. Tulevaisuudessa kohdeorganisaatiossa on tärkeää huomioida erityisesti työntekijöiden puutteelliseksi kokemat osa-alueet osaamisessa ja järjestää heille riittävästi tukea ja koulutusta niiden vahvistamiseksi. Ilman riittävää osaamista työntekijät eivät saa ohjattua täyttä potentiaaliaan työn suorittamiseen. Lopuksi Etäkotihoidon työntekijät suorittavat vastuullista työtä yrittäessään huolehtia asiakkaansa hyvinvoinnista etäyhteyden välityksellä. Ei ole yhdentekevää, millä tavoin etäkotihoidon etäkäyntejä toteutetaan. Etäyhteyden välityksellä toimiminen ja etäkotihoidon työ edellyttää työntekijältä monipuolisesti erilaista osaamista. Siihen kuuluu myös omaa spesifiä osaamista, joka nousee esille etäyhteyden välityksellä toimiessa. On tärkeää, että etäkotihoidon työntekijät saavat juuri omaan työhönsä suunnattua koulutusta, johon välttämättä vielä ei ole osattu kiinnittää riittävästi huomiota. Opinnäytetyön tuloksia voidaan kuitenkin jatkossa hyödyntää kohdeorganisaatiossa esimerkiksi kohdentamaan koulutustarjontaa paremmin työntekijöiden tarpeita vastaavaksi sekä uusien työntekijöiden perehdyttämisen tueksi. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhön ”Työssä tarvittava ammatillinen osaaminen etäkotihoidon yksikössä” (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023). Opinnäytetyö toteutettiin eräässä Suomessa sijaitsevassa etäkotihoidon yksikössä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, keräämällä aineistoa etäkotihoidon yksikössä työskenteleviltä henkilöiltä sekä sen yhdeltä esihenkilöltä. Yksikössä työskenteli aineiston keräämisen aikana sekä lähihoitajia että sairaanhoitajia. Kerätty aineisto muodostui yhteensä 12 strukturoidusta lomakehaastattelusta sekä neljästä teemahaastattelusta. Aineiston analyysi suoritettiin soveltaen aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla sekä -erittelyllä. Kirjoittaja Krista Ropa, sairaanhoitaja (AMK) ja valmistuva vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Heinonen, Tarja & Lindfors, Pirjo & Nygård, Clas-Håkan 2022. Etäkotihoitotyön sisältö ja kuormittavuus sekä mahdollisuudet työurien pidentäjänä. Gerontologia 36 (2). 128–142. Josefsson, Kim & Hammar, Teija 2022. Kotihoidon etäpalveluissa on vielä kehittämisen varaa. Tutkimuksesta tiiviisti 22. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. <https://www.julkari.fi/handle/10024/144174>. Viitattu 4.9.2023.
Saavutettavat verkkosivut huomioivat myös ikäihmisten tarpeet
Teknologian nopea kehittyminen haastaa ikäihmisiä pysymään vauhdikkaan tietoyhteiskunnan kyydissä. Samainen ilmiö haastaa verkkopalveluiden tuottajia ottamaan huomioon eri käyttäjäryhmien tarpeet. Ikäihmisten digiosallisuutta voidaan edistää verkkosivujen saavutettavuudella. Digipalveluiden käyttöä vaikeuttavat ikäihmisen heikentynyt näkö- tai kuuloaisti, motoriikan haasteet sekä madaltunut keskittymiskyky. Ikääntyessä tiedon vastaanottokyky usein heikkenee. Jokaiseen seniorikäyttäjään on kuitenkin suhtauduttava yksilöllisesti. (Koutonen 2018.) Ikäihmisten digisyrjäytymiseen voivat johtaa kiinnostuksen puute älylaitteiden käyttämiseen, nopeaan tahtiin muuttuvat sovellukset ja käyttöjärjestelmät tai pelko verkkorikollisuudesta. Lisäksi uuden opettelu ilman riittävää tukea saattaa olla työlästä. Osalle digitaalisten laitteiden käyttäminen on tuttua ennestään työelämän kautta. Myös läheisten aktiivisuus ikäihmisen digiosaamisen tukemisessa on merkittävää. Onnistumisen hetket madaltavat kynnystä käyttää digilaitteita ja kiinnostus digilaitteisiin voi kasvaa esimerkiksi mielekkäiden harrastusten kautta (DNA Oyj 2022). Saavutettavuus poistaa käytön esteitä Saavutettavat verkkosivut vaativat suunnittelijalta, toteuttajalta ja ylläpitäjältä asiantuntemusta sekä halua luoda kaikkien saavutettavissa olevia verkkopalveluita (Saavutettavuusdirektiivi 2023). Saavutettavuudesta hyötyvät kaikki käyttäjäryhmät, erityisesti ikäihmiset, luki- ja oppimisvaikeuksista sekä keskittymisvaikeuksista kärsivät sekä aisti- ja kehitysvammaiset (Viinikka & Koutonen 2018). Saavutettavaa verkkosivua on helpompi käyttää itsenäisemmin sillä ymmärrettävä käyttöliittymä, jäsennelty sisältö sekä selkeä ulkoasu palvelevat kaikkia käyttäjiä ja sujuvoittavat käyttökokemusta. (Redland 2021.) 15 % maailman ihmisistä jäävät verkkopalveluiden ulkopuolelle, koska niitä ei ole suunniteltu ja toteutettu oikein. Saavutettavuusdirektiivin tehtävänä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia verkkopalveluita. Saavutettavuuden pitäisi kiinnostaa julkishallinnon lisäksi myös muita toimijoita. (Saavutettavuusdirektiivi 2023.) Saavutettavuuden näkökulmat Saavutettava verkkopalvelu on käyttäjäystävällisempi ja se palvelee kaikkia. Vaivaton asiointi ja helposti ymmärrettävä sanoma tavoittaa suuremman käyttäjämäärän ja lisää yhdenvertaisuutta (Saavutettavuusdirektiivi 2023). Direktiivin tavoitteena on käyttäjien toiminnan yhdenvertaistaminen sekä digitaalisten palveluiden laadun parantaminen (Viinikka & Koutonen 2018). Saavutettavuuden osa-alueet. (Saavutettavuusdirektiivi 2023.) Saavutettavuusdirektiivi (2023) opastaa verkkosivujen tekijöitä huomioimaan saavutettavuuden eri osa-alueet. Selkeä kontrastiero tekstin ja taustan välillä helpottavat heikkonäköisten ja näkövammaisten ihmisten käyttökokemusta. Jos sivustolla käytetään kuvia, tulisi niillä olla tekstivastineet. Ei-tekstuaalinen sisältö tulee voida muuttaa muun muassa isokokoiseksi tekstiksi, pistekirjoitukseksi tai puheeksi. (Viinikka & Koutonen 2018.) Selkeyttä lisäämällä ikääntynyt sisäistää varmemmin lukemansa tai kuulemansa tiedon. Verkkoympäristössä voi oppia toimimaan Ikääntyneille järjestetään nykyään digiosaamista lisääviä koulutuksia eri palvelukeskuksissa, mikä on hieno tapa lisätä tietoteknisiä taitoja ja täten turvata tai lisätä muun muassa ikäihmisten sosiaalista toimintakykyä. Sosiaaliset suhteet ja tuki kannustavat ikäihmisiä ohjatun digituen pariin (Digi- ja väestötietovirasto). Digiosallisuus lisää ikäihmisten toimijuutta, sosiaalisuutta ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta. Ikäihmiset huomioivalle verkkosivulle käyttäjä palaa todennäköisesti mielellään myös toiste. Ikääntyneiden digisyrjäytymisen ehkäisemiseksi saavutettavuutta koskevat huomiot ja muutokset ovat tärkeitä. Kirjoittajat: Milla Lunkka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Veera Kotila, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Digi- ja väestötietovirasto https://dvv.fi/ikaihmiset-laiteosaaminen. Viitattu 6.11.2023. DNA Oyj. STT Viestintäpalvelut Oy. Verkkojulkaisu 30.11.2022. https://www.sttinfo.fi/tiedote/69958895/ikaihmiset-entista-paremmin-mukana-digitaalisessa-yhteiskunnassa?publisherId=1881. Viitattu 6.11.2023. Koutonen, Ellamari. 2018. Saavutettavat verkkosivut. Case Ruottisen perhehoito. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805168443. Viitattu 5.11.2023 Redland 2021. https://www.redland.fi/saavutettavuus-parantaa-verkkopalvelua/. Viitattu 31.8.2023. Saavutettavuusdirektiivi 2023. https://saavutettavuusdirektiivi.fi) Viitattu 31.8.2023. Viinikka, Sinikka & Koutonen, Ellamari. Karelia-ammattikorkeakoulu. Ikä nyt –julkaisu 2/2018. https://ikanyt.karelia.fi/2018/10/17/saavutettavat-verkkosivut-ikaihmisille/. Viitattu 31.8.2023.
Viherympäristö lisää pitkäaikaishoitopaikassa asuvien hyvinvointia
Hoivakodin suunnittelussa on tärkeää tarjota asukkaille kodinomainen ja muistiystävällinen asuinympäristö. Ympäristön kodinomaisuuden lisäksi on tärkeää, että asukkaat pääsevät kulkemaan esteettömästi kulkemaan hoivakodin sisä- ja ulkotiloissa. Ympärivuorokautisessa asumisessa asukkaat viettävät paljon aikaa sisätiloissa. Myös nykyinen hoitajapula vaikuttaa siihen, että asukkaat pääsevät yhä harvemmin puistoihin ja muihin monipuolisesti aisteja herätteleviin paikkoihin. Viherympäristöllä on monia hyvinvointivaikutuksia. Jokaisella tulee olla oikeus ja mahdollisuus päivittäiseen luontoyhteyden kokemiseen. Hoivakodin yhteyteen rakennettu luonto- ja viherympäristö tarjoaa tämän mahdollisuuden ikääntyneille ja muistikuntoutujille. Viherympäristö antaa heille tärkeitä elämyksiä ja yhteisöllisyyden kokemuksia ja auttaa palautumaan. (Kahilaniemi 2019.) Viherympäristössä oleilu rauhoittaa ja lisää mielihyvän tunteita. Viherympäristöjen läheisyys lisää hyvinvointia sekä yksilö- että yhteisötasolla (Rappe 2019.) Rappen ja Kivelän (2005) mukaan ajan viettäminen viherympäristössä voi ikääntyneillä lievittää masennusta. ( Rappe 2019.) Rauhalliset paikat, joissa rentoutuminen on mahdollista tukevat henkistä jaksamista ja niitä olisi hyvä olla tarjolla (Rappe & Linden & Koivunen 2003). Tutkimusten mukaan erilaiset vesiaiheet, kasvillisuus, eläimet ja tuoksut luovat kodinomaisen ympäristön ja vaikuttavat rauhoittavasti etenkin muistihäiriöisiin asukkaisiin ( Rappe & Kivelä 2005). Mielialan kohentumisen lisäksi, viherympäristössä oleilu parantaa myös unta. Viherympäristö vaikuttaa myös kognitiivisiin toimintoihin parantamalla tarkkaavaisuutta. Ulos asti ei tarvitse aina edes päästä, tutkitusti jopa pelkkä luonnon katseleminen ikkunasta lisää hyvinvointia. (Rappe ym. 2018.) Esimerkiksi terassi voidaan laajentaa ja tila lasittaa, jolloin se on ympärivuotisessa käytössä ja mahdollistaa asukkaiden virkistymisen myös sisätiloissa. Terassille voi tuoda viherkasvien ja yrttien lisäksi pari suihkulähdettä ja paljon kauniita kukkia. Yhteisöllisesti yhdessä puuhaillen Viherympäristöt tarjoavat paikan, joissa voi olla sosiaalisissa kontakteissa muiden ihmisten kanssa. Yhteisöllisyys onkin ihmisten hyvinvoinnin kannalta elintärkeää. Viherympäristöt, joissa voi esimerkiksi hoitaa ja kasvattaa kasveja, kannustavat toimimaan ja tekemään asioita yhdessä. Ne tarjoavat mahdollisuuden tuntea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. (Rappe ym. 2018.) Yhteisöllisyyden merkitystä tukee myös Rappen ja Eversin (2001) tutkimus, jonka mukaan viherympäristössä toimimisen mahdollisuuden tarjoaminen, esimerkiksi laitosympäristöissä, tukee potilaiden identiteetin säilymistä ja auttaa yksilöitä sopeutumaan paremmin uusiin ympäristöihin. Puuhailu yhdessä muiden, samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa, tuottaa yhteisöllisyyttä. Yhdessä toimimisella on vaikutuksia ryhmätyöskentely- ja kommunikaatiotaitojen kehittymiselle ja sitä kautta vaikutus yksilön mielenterveyteen. Rappen ja Eversin (2001) tutkimuksen mukaan kasvillisuusympäristöillä on rohkaisevia vaikutuksia vuorovaikutustilanteissa. Ryhmään kuulumisen tunne vaikuttaa usein myös turvallisuuden ja viihtyvyyden tunteeseen, lisää luottamusta toisiin ihmisiin sekä vähentää masennusoireita. Lisäksi se tukee itsenäisyyttä ja vähentää alemmuuden tuntemuksia. ( Rappe & Evers 2001, Rappe & Topo 2007) Aisteja hellien Jokainen ihminen kaipaa aistivirikkeitä, huolimatta iästään, toimintakyvystään tai asumispaikastaan. Luonto antaa elämyksiä eri aisteille muun muassa värien, muotojen, materiaalien, makujen, tuoksujen ja äänten avulla. Ammattilaisten on hyvä pohtia, mitä toimia se vaatii, että luontoyhteys toteutuu myös hoivakodissa asuvien kohdalla. Kyse ei välttämättä ole kovin suurista panoksista. Se vaatii vain halua ja asettumista toisen asemaan. Tämä voi tarkoittaa luonnon materiaalien tuomista asukkaan luokse tai asukkaan saattamista luontokokemuksen äärelle. Ulkoa astialla tuotu lumikasa voi tarjota asukkaalle muistoja herättävän kokemuksen lumipallojen pyörittämisen merkeissä. (Kahilaniemi 2019.) Hyvin toteutetulla lasitetulla terassilla voidaan kuunnella luonnon ääniä kaiuttimista, esimerkiksi lintujen ääniä, puiden huminaa, sateen ropinaa tai lumen narskuntaa jalkojen alla. Suurten lasiseinien lävitse voidaan katsella sisäpihan puistoaluetta, sen puita ja kasveja, vuodenaikojen vaihteluja ja lintuja lintulaudoilla. Erilaisia luonnonmateriaaleja kuten puiden lehtiä, mustikan varpuja, pihlajan oksia tms. voidaan tuoda sisälle. Haistellaan, maistellaan ja kosketellaan erilaisia materiaaleja pihalta, kuusen oksia, käpyjä, puiden lehtiä, kiviä ja tietysti marjoja. Tämä aktivoi muistia ja saattaa tuottaa hyviä keskusteluja omista luontomuistoista. (Korhonen & Liski- Markkanen 2013.) Aistikokemuksilla on paljon vaikutuksia ikäihmisten mielialaan ja sitä kautta hyvinvointiin. Ympäristöt, joissa on erilaisia kasveja, tuoksuja, riittävästi haasteellisuutta ja kiinnostuksen kohteita, ennaltaehkäisevät osaltaan aistien taantumista, tukevat toimintakykyä ja herättävät miellyttäviä tuntemuksia (Rappe & Lindén 2004). Hyvä suunnittelu takaa hyödyn Kokemus vapaudesta on tärkeää meille kaikille, mutta erityisesti heille, jotka eivät välttämättä enää kykene itsenäiseen asumiseen ja liikkumiseen. Hyvin toimivan hoivakodin suunnitteluun sisältyy asukkaiden liikkumisen mahdollistaminen erilaisista tiloista toiseen, kuin myös mahdollisuus ulkoiluun. Jos ulkoilu vaihtuvassa säässä on haastavaa, on hyvä keksiä uudenlaisia ratkaisuja luonnosta ja ulkoilmasta nauttimiseen. Erja Rappe ja Päivi Topo (2007) ovat tutkimuksessaan todenneet, että vanhukset kaipaavat ympäristöjä, joissa ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä ja turvallisuuden tunne on taattu. Viheralueita suunniteltaessa tuleekin huomioida apuvälineet, hyvät reitit, helposti avattavat ovet, riittävä istuimien määrä sekä alueen kunnossapito. Tätä tukee myös moni aikaisempi tutkimus, joiden mukaan ikäihmisille suunnattujen pihojen reittien olisi oltava helppokulkuisia, pinnoiltaan tasaisia, luistamattomia ja mahdollistaa apuvälineillä kulkemisen. Turvallisuuteen ja esteettömyyteen tulee kiinnittää huomiota myös muun muassa valaistuksen ja kontrastivärien suhteen (Töytäri & Kanto-Ronkanen 2016: 360). Erilaisten apuvälineiden lisäksi hoivakodin tilasuunnittelussa tulee huomioida avustamisen mahdollisuus (Ympäristöministeriö 2018: 43–44). Hoivakodin työntekijät ovat useimmiten ne, jotka mahdollistavat asukkaiden ulkoilun ja sosiokulttuurisen ryhmätoiminnan. Suunnittelussa onkin tärkeää huomioida työturvallisuutta edistävät tilat. Esteettömyys koskettaa myös työntekijää, jolle pitää turvata riittävä tila tarvittavia työliikkeitä varten (Työsuojeluhallinto). Oleellista on myös, että tilan oikeanlainen koko ja muoto tukevat tilan käytettävyyttä (Invalidiliitto). Tilan tulisikin olla joustava. Muunneltavuus tukee myös uusien tulevaisuuden innovaatioiden hyödyntämistä ja käyttöönottoa. Kirjoittajat Katja Aaltonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Marja Laurila, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sara Mehtonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Invalidiliitto. Asuntokohtainen ulkotila. https://www.invalidiliitto.fi/esteettomyys/asunto/asuntokohtainen-ulkotila Kahilaniemi, Eeva 2019. Luontoavusteisten menetelmien hyödyntäminen sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilla. Teoksessa: Ylilauri, Martta & Yli-Viikari, Anja. Kohti luonnollista hyvinvointia. Näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Vaasan yliopisto. 53–55. Korhonen, Anne & Liski-Markkanen, Sari. 2013. Metsä ikäihmisten hyvinvoinnin lähteenä. TTS:n julkaisuja 418. https://www.tts.fi/files/317/tj418.pdf Rappe, Erja 2019. Viherympäristöt ja puutarhat terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Teoksessa: Ylilauri, Martta & Yli-Viikari, Anja. Kohti luonnollista hyvinvointia. Näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Vaasan yliopisto. Rappe, Erja & Evers, Anna-Maija 2001. The Meaning of Growing Plants: Contributions to the Elderly Living in Sheltered Housing. HortTechnology,11 (2). www.researchgate.net/publication/265098471_The_Meaning_of_Growing_Plants_Contributions_to_the_Elderly_Living_in_Sheltered_Housing Rappe, Erja, Linden, Leena & Koivunen, Taina 2003. Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Helsinki: Viherympäristöliitto ry. Rappe, Erja & Kotilainen, Helinä & Rajaniemi, Jere & Topo, Päivi 2018. Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö. Helsinki: Ympäristöministeriö. Rappe, Erja & Linden, Leena. 2004. Plants in Health Care Environments: Experience of the Nursing Personnel in Homes for People with Dementia. Acta Horticulturae 639: ISHS 2004. Rappe, Erja & Topo, Päivi. 2007. Contact with Outdoor Greenery Can Support Competence Among People with Dementia. Journal of Housing for the Elderly 21, No ¾: 229 248. Työsuojeluhallinto. Työtilat. https://tyosuojelu.fi/tyoolot/tyoymparisto/tyotilat Töytäri, Outi & Kanto-Ronkanen, Anne 2016. Apuvälineet ja ympäristön esteettömyys. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) Kuntoutuminen. 347–361. Ympäristöministeriö 2018. Esteettömyys. Ympäristöministeriön rakennusohje esteettömyydestä. https://ym.fi/documents/1410903/38439968/Ohje_esteettomyys_2018-A2B183D6_3C10_40A3_AE1F_DB0898AAC3D8-137003.pdf/86e77f87-c19d-4139-f744-531b500b9a86/Ohje_esteettomyys_2018-A2B183D6_3C10_40A3_AE1F_DB0898AAC3D8-137003.pdf?t=1603260121408
Etäkotihoito täydentää ikääntyneiden kotihoidon palvelutarjontaa – tutustu uusiin julkaisuihin
Etäkotihoito täydentää ja monipuolistaa ikääntyneiden kotihoidon palvelutarjontaa. Samalla se muuttaa työntekijöiden työ- ja toimintatapoja, mikä voi vaikuttaa työntekijöiden työhyvinvointiin. Metropolia Ammattikorkeakoulun tuoreet julkaisut tarjoavat tutkimustietoa ja suuntaviivoja onnistuneeseen ikääntyneiden etäkotihoitoon. Ne voi lukea vapaasti Theseus-tietokannasta. Ikääntyneiden kotihoidossa on viime aikoina koettu voimakkaita muutospaineita. Haasteena ovat olleet asiakasmäärien ja palvelutarpeen kasvu sekä hoitohenkilökunnan saatavuus ja riittävyys. Samalla työ ja sen ympäristöt ovat digitalisoituneet. Etäkotihoito onkin vakiintunut osaksi ikääntyneiden palveluja ja kotihoitoa kaikille Suomen hyvinvointialueille. Julkaisut tuotettiin osana valtakunnallista Kotihoidon etähoito työntekijöiden hyvinvoinnin ja johtamisen näkökulmasta -tutkimushanketta (2021–2023). Hankkeessa hahmoteltiin tulevaisuuden osaamisen vaatimuksia selvittämällä laajasti kotihoidon henkilöstön kokemuksia videovälitteistä asiakastyöstä. Hanketta toteuttivat Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä Satakunnan, Seinäjoen ja Turun ammattikorkeakoulut. Työntekijöiden ja esihenkilöiden kokemuksia etäkotihoidon toteuttamisesta Hanke toteutettiin monimenetelmäisesti kahden osatutkimuksen avulla. Laadullisessa osatutkimuksessa haastateltiin etäkotihoidossa työskenteleviä työntekijöitä ja esihenkilöitä. Haastatteluaineisto kerättiin kahdesta suuresta kaupungista, joissa etäkotihoitoa oli toteutettu jo useamman vuoden ajan. Määrällinen osatutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena viiden kotihoito-organisaation kaikille kotihoidon työntekijöille ja esihenkilöille. Ikääntyneiden etäkotihoito. Tutkimus työntekijöiden hyvinvoinnista ja työn johtamisesta -julkaisu kiteyttää hankkeen tutkimustulokset kuvaamalla hankkeen toteutusta, tavoitteita ja tutkimuskysymyksiä, menetelmiä sekä tuloksia. Tulokset osoittavat, että etäkotihoidon esihenkilöt ja työntekijät pitivät etänä annettavaa hoitoa lähtökohtaisesti positiivisena ja asiakasta hyödyttävänä palveluna. Työntekijät ja esihenkilöt kokevat etäkotihoidon omaksumisen ja toteuttamisen pääosin positiivisena ja asiakkaan tilannetta hyödyntävänä. Onnistuneen etäkotihoidon teesit Käytännönläheinen Onnistunut etäkotihoito -julkaisu puolestaan hahmottelee suuntaviivoja siihen, miten etähoitoa tulisi työntekijöiden näkökulmasta toteuttaa. Aihetta kuvataan julkaisussa organisoitumisen, johtamisen ja toimintatapojen näkökulmista. Julkaisussa kiteytetään käytännön portaat ja toimenpiteet, jotka vahvistavat etäkotihoidon työntekijöiden työtyytyväisyyttä. Niiden ytimessä ovat onnistunut organisoitumistapa, oikea asiakasvalinta ja työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä. Etäkotihoito edellyttää työntekijöitä uudenlaista osaamista ja toisaalta mahdollistaa työurien jatkamisen tilanteissa, joissa tarvitaan esimerkiksi työnkuvan muokkaamista fyysisesti aiempaa kevyemmäksi. Etäkotihoidon tulo kotihoidon palveluvalikoimaan mahdollistaa parhaimmillaan kotihoidon työntekijöiden ajan riittämisen nykyistä useammalle asiakkaalle. Liiallisen tiukat tehokkuusvaatimukset sen sijaan vaikuttavat kielteisesti esimerkiksi työtyytyväisyyteen ja voivat olla suoranainen uhka työn onnistuneelle toteuttamiselle. Erityisesti silloin, kun työtavat ovat uusia, niiden tunnettuuden lisäämiselle ja omaksumiselle sekä niiden määrätietoiselle kehittämiselle on varattava riittävästi aikaa ja tukea. Etäkotihoito osaksi kotihoidon palvelutarjontaa Tutkimushankkeessa kirjoitettiin myös kolme vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, jotka julkaistaan alan tieteellisissä julkaisuissa. Ensimmäisessä, jo julkaistussa artikkelissa kuvataan etäkotihoidon omaksumista osaksi kotihoidon palvelutarjontaa ja etäkotihoidon toteuttamista työntekijöiden ja esihenkilöiden näkökulmasta. Vuonna 2024 on tulossa yksi kansainvälinen artikkeli, jossa tarkastellaan hoitajien motivaatioon työskennellä etäkotihoidossa vaikuttavia tekijöitä. Kolmas kotimainen artikkeli käsittelee etäkotihoidon organisointia ja työn kuormittavuutta. Myös tulevista artikkeleista tiedotetaan Geroblogissa niiden julkaisemisen jälkeen. Tutustu hankkeen julkaisuihin: Eloranta, S., Teeri, S., Komulainen, M., Hoffrén-Mikkola, M. & Mikkola, T. 2023. ”Saan tehdä mitä haluan tehdä, ainut että teen sen nyt etänä.” Työntekijöiden ja esihenkilöiden kokemuksia etäkotihoidosta. Finnish Journal of EHealth and EWelfare 15 (3), 353–365. Eloranta, Sini; Hoffrén-Mikkola, Merja; Komulainen, Marjatta; Mikkola, Tuula; Teeri, Sari 2023. Ikääntyneiden etäkotihoito. Tutkimus työntekijöiden hyvinvoinnista ja työn johtamisesta -julkaisu Metropolia AMK. Luettavissa vapaasti Theseus-tietokannassa. Eloranta, S., Hoffrén-Mikkola, M., Komulainen, M., Mikkola, T., Teeri, S. & Roivas, M. 2023. Onnistunut etäkotihoito -julkaisu. Metropolia AMK. Luettavissa vapaasti Theseus-tietokannassa. Tiedote: Marianne Roivas
Kiinnostavatko onnistunut etäkotihoito tai viestintä ja vaikuttaminen sosiaalialalla? Tulossa marraskuussa kaksi kiinnostavaa webinaaria
Näkymätön näkyväksi – viestintä ja vaikuttaminen sosiaalialalla -webinaari 9.11.2023 Kuinka toteuttaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa viestintää? Millä keinoin tuoda asiakkaan ääni kuuluviin? Jos nämä ovat kysymyksiä, joita joudut työssäsi pohtimaan, tule kuuntelemaan viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntijoita, jotka kertovat keinoistaan toteuttaa vaikuttavaa viestintää. Tapahtumassa pääset myös kuuntelemaan, kuinka monin eri tavoin Metropolian sosiaalialan (YAMK) opiskelijat ovat toteuttaneet viestintää omissa opinnoissaan ja työympäristöissään. Webinaari järjestetään 9.11.2023 klo 13.00–15.45. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu webinaariin Metropolian Tapahtumat-sivulta. Onnistunut etäkotihoito -webinaari 30.11.2023 Uudet digitaaliset innovaatiot ovat tuoneet sote-alan palveluorganisaatioiden työ- ja toimintatapoihin muutospaineita. Digitaaliseen kuva- ja ääniyhteyteen perustuvaa hoivapalvelua toteutetaan ikääntyneiden kotihoidossa jo laajalti. Millaista on onnistunut virtuaalivälitteinen kotihoito? Mikä on oleellista etäkotihoidon johtamisessa? Miten etäkotihoidossa varmistetaan henkilöstön työhyvinvointi? Kotihoidon etähoito työntekijöiden hyvinvoinnin ja johtamisen näkökulmasta -tutkimushankkeessa on tutkittu työhyvinvoinnin ja tulevaisuuden osaamisen vaatimuksia ikääntyneiden kotihoidon asiakastyössä. Hankkeessa on haastateltu Espoon, Turun, Seinäjoen, Uudenkaupungin ja Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidon henkilöstöä ja esimiehiä. Tervetuloa kuulemaan hankkeen tuloksia sekä keskustelemaan etäkotihoidon tulevaisuudesta webinaarissa torstaina 30.11.2023 klo 13.00–15.30. Tilaisuudessa esitellään toimintaohjeita, jotka hankkeessa on laadittu tukemaan onnistuneen etäkotihoidon toteuttamista ja johtamista työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimushankkeen toteuttajia ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Webinaari on samalla hankkeen päätöstilaisuus. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu webinaariin Metropolian Tapahtumat-sivulta. Tiedote: Marianne Roivas, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lempeää vai armotonta hoivaa?
Jos jonakin päivänä siirryt asumaan hoivakotiin, millaisen hoitajan toivoisit kohtaavasi? Entä millaisen hoitajan toivoisit läheisellesi tai itsellesi työkaveriksi? Lempeää hoitajaa voidaan kuvailla sydämelliseksi, myötätuntoiseksi, kiltiksi ja helläksi (Synonyymisanakirja). Nämä lempeän synonyymit kietovat ihmisen pumpuliin ja tekevät olon turvalliseksi ja mukavaksi, toisin kun lempeän vastakohtana olevat käsitteet armottomuus ja ankaruus. Lempeässä hoivassa hoitajan ja asiakkaan kohtaaminen on inhimillistä ja arvostavaa. Terveydenhuoltolaissa (1326/2010 § 8) säädetään, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Tämän lisäksi toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992 § 3) säätää potilaan oikeudesta laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Laki siis määrittää lempeän hoidon raamit, mutta arvot antavat perustan arjen toiminnalle. Lempeässä hoivassa työntekijät ovat tunnistaneet omat arvonsa ja yhdessä määritelleet hyvän hoidon arvot, joihin kaikki sitoutuvat. Lohdullista on, että arvostavaan kohtaamiseen ei tarvita lisäresursseja ja esimerkiksi liikuntatuokiot voi yhdistää ruokailutilanteisiin, jolloin ne voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti osana arkea. Lempeä hoiva huomioi muistisairaan asiakkaan Lempeä hoiva muistisairaiden hoidossa liitetään kirjallisuudessa läheisesti asiakaslähtöiseen hoitoon (person-centered care). Siinä korostuvat ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisen omat tarpeet hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa sekä näkemys siitä, että sairaudestaan huolimatta ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Sosiaali- ja terveysalalla tämä on toiminnan arvoperustaa. Hoitotyön tutkimussäätiö teetti vuonna 2015 kyselyn hoitotyöntekijöille siitä, millaista hoitoa he toivoisivat itse, jos he ovat olisivat ikääntyneenä avun tarpeessa. Vastaukseksi saatiin, että ikääntyneiden hoidon toivottiin olevan yksilölliset tarpeet huomioivaa ja iäkästä kunnioittavaa. Näihin liittyvät hyvän hoidon periaatteiden toteutuminen, hyvä perushoito ja kuntouttava työote sekä iäkästä itseään tyydyttävä hoidon organisointi ja toteutus (Korhonen ym. 2015). Siis samoja asioita, joita asiakaslähtöisessä hoidossa yleisesti kuvataan. Muistisairauteen sairastuneet ihmiset ovat sairauden edetessä erityisen haavoittuva asiakasryhmä, sillä heidän kykynsä pitää puoliaan heikkenee ja heidän tarpeensa tulevat hyvin moninaisiksi. Laadukkaan hoidon varmistamiseksi lääketieteellinen hoito ei yksin riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muita keinoja, joita hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus käyttää työssään. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi luovien menetelmien hyödyntäminen, arvostava kosketus, tietoinen läsnäolo ja heijastava kuuntelu. Huolimatta siitä, että hoidon lempeys tulisi näkyä jo lähtökohtaisesti kaikessa hoitoalan ammattilaisen tekemässä työssä, näin ei aina ole. Lempeän hoidon varmistamiseksi on jo tämän vuosituhannen alussa kehitetty Gentle Persuasive Approache -malli (GPA). Tämä yksilökeskeisen hoidon filosofiaan pohjautuva malli keskittyy ymmärtämään niitä taustalla olevia tekijöitä, jotka vaikuttavat hoidettavan ihmisen hyvinvointiin ja käyttäytymiseen (Schindel Martin ym. 2016). Jotta pystytään ymmärtämään toista ihmistä, hänen kanssaan täytyy luoda toimiva suhde. Tällaisen suhteen perusta rakentuu luottamukselle, kunnioitukselle ja moraalisille arvoille (McCormackin & McCancen 2010). Mallissa (GPA) keskitytään ymmärtämään sekä hoitoympäristöön liittyviä tekijöitä että sosiaalisia ja fyysisiä tekijöitä, jotka aiheuttavat muistisairaassa ihmisessä epämukavuutta ja jotka voivat olla laukaisemassa epätoivottuja käytösoireita (Schindel Martin ym. 2016). Lempeän hoivan osaajaksi voi kehittyä Hoitotyötä tekevien osaamista ja työhön liittyviä valmiuksia kehittämällä voidaan paremmin vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kehitettäessä asiakaslähtöisempää hoitoa täytyy ensin yhdessä pohtia työhön liittyviä vallitsevia arvoja, asenteita, käytäntöjä ja toimintatapoja ja sen jälkeen miettiä, mitkä asiat tällä hetkellä toimivat ja mitkä vaativat kehittämistä (Hung ym. 2018). Tämä edellyttää osaamisen lisäksi asiakasymmärrystä, kattavaa tietoa asiakkaista, heidän yksilöllisistä tarpeistaan ja tiedon hyödyntämistä palveluiden kehittämisen pohjana. Pelkkä tieto asiakkaasta ei siis vielä tarkoita asiakasymmärrystä (Virtanen ym. 2011). On todettu, että muistisairaiden asiakkaiden kohdalla asiakaslähtöinen hoito vähentää sairastuneiden levottomuutta, käytösoireita ja masennusta sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Tähän tarvitaan kuitenkin henkilökunnalta riittävää osaamista ja sitä, että osaamisen kehittämiseen panostetaan (Sun & Myonghwa 2017). Lempeä hoiva -hankkeessa kehitetään hoivatyöntekijöiden lääkkeettömän hoidon osaamista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Kauklahden elä ja asu -seniorikeskuksessa, Betesda-säätiön Palvelukoti Hopeassa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Palvelukeskus Hopeahovissa ja Marttilan hoivakodissa. Osaamisen kehittämiseen liittyy tiedon lisääminen eri menetelmistä, menetelmien kokeilu hoivakodin arjessa sekä niiden vaikutusten arviointi. Uuteen toimintakulttuuriin ja toisaalta jo käytössä olevien, toimivien menetelmien, vahvistamiseen pyritään yhdessä kehittämällä ja innostamalla tekemään arjesta kaikille osapuolille toimivampaa, turvallisempaa ja mielekkäämpää. Lempeä hoiva on niin asiakkaiden, heidän läheistensä, kuin koko työyhteisön etu ja oikeus. Kirjoittajat: Carita Hand, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntijana Lempeä hoiva -hankkeessa. Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntija Lempeä hoiva -hankkeessa. Lähteet Hung, L., Son, C. & Hung, R. 2018. The experience of hospital staff in applying the Gentle Persuasive Approaches to dementia care. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 14. https://doi.org/10.1111/jpm.12504 Viitattu 27.9.2023. Korhonen, A., Holopainen, A., jylhä, V. & Siltanen, H. 2015. Hoitotyöntekijöiden käsityksiä ikääntyneiden hoitotyön nykytilasta. Raportti 1/2015. Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus). https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/04/hotusraportti-1-2015.pdf Viitattu 27.9.2023. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992 § 3. McCormack, B. & McCance, T. 2010. Person-Centred Nursing: Theory and Practice. Wiley-Blackwell, Oxford. Schindel Martin L., Gillies L., Coker E., Pizzacalla A., Montemuro M., Suva G. & McLelland V. 2016. An education intervention to enhance staff self-efficacy to provide dementia care in an acute care hospital in Canada: A nonrandomized controlled study. American Journal of Alzheimer's Disease and Other Dementias 31 (8), 664–677. Sun Kyung, K. & Myonghwa, P. 2017. Effectiveness of person-centered care on people with dementia: a systematic review and meta-analysis. Clinical interventions in aging 17;12, 381–397. doi: 10.2147/CIA.S117637 Viitattu 27.9.2023. Synonyymisanakirja. https://www.synonyymit.fi/lempe%C3%A4 Viitattu 28.9.2023. Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 8. Virtanen, P., Suoheimo, M., Lemminmäki, S., Ahonen, P. & Suokas, M. 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281. Tekes, Helsinki. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf Viitattu 27.9.2023.
Luovuus Helsingin Seniorisäätiön asukkaiden arjessa – asukkaiden näkemyksiä
Luovilla menetelmillä pyritään syrjäytymisen ehkäisemisen lisäksi lisäämään hoivakotien asukkaiden hyvinvointia, turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunnetta sekä ylläpitämään tulevaisuuden uskoa. Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeessa (5/2021–3/2023) kartoitettiin kyselylomakkeen avulla Helsingin Seniorisäätiön asukkaiden näkemyksiä, toiveita ja tarpeita luovasta toiminnasta sekä mitä luovuus heille tarkoittaa ja merkitsee. Hankkeen työpajoissa käytetyt luovat menetelmät olivat musiikki, kuvataide, draama ja digitaalinen verkko-ohjaus. Yli puolet asukkaista kokee luovuuden arjessaan tärkeäksi Ikääntyneille hoivakotien asukkaille luovuus on tärkeä vuorovaikutuksen ja itsensä ilmaisun keino. Esimerkiksi erilaisissa luovan toiminnan työpajoissa asukkaille annetaan mahdollisuus kokea yhteisöllisyyttä, tulla kuulluksi ja nähdyksi taiteen ja luovuuden kautta vuorovaikutuksessa sekä keskustella yhdessä niin muiden asukkaiden kuin hoitajienkin kanssa. Luovuuden tiedetään voimaannuttavan sekä tuovan myönteisiä onnistumisen tunteita, kun asukas saa itse tehdä ja osallistua tekemiseen. (Humala & Ruohonen 2023.) Luovuutta ja taidetta voidaan käyttää myös lisäämään ja vahvistamaan asukkaiden osallisuuden kokemuksia (Huhtinen-Hildén & Isola 2018). Luovuudesta hoivakodin arjessa on tehty tutkimuksia, mutta lähtökohtaisesti tutkimukset kohdistuvat hoivakodin työntekijöiden kokemuksiin sekä työntekijöiden kokemuksista muodostettuihin erilaisiin toimintatapoihin ja toimintamalleihin. Kuitenkin myös työntekijät ovat tuoneet esiin, että olisi tärkeä kerätä tietoa asukkailta siitä, millaisia toiveita arjen tapahtumista, esiintyjistä ja toiminnallisuudesta heillä on. (Huhtinen-Hilden ym. 2016.) Ennen Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeen päättymistä halusimme kartoittaa, mitä luovuus merkitsee Helsingin Seniorisäätiön asukkaille sekä mikä heille on luovuutta omassa ja hoivakodin arjessa. Hankkeen loppupuolella helmikuussa 2023 Seniorisäätiön hoivakotien asukkailta kysyttiin, millainen merkitys luovuudella on heille omassa elämässään ja hoivakodin arjessa. Haastattelun kysymykset oli laadittu valmiiksi hanketyöntekijöiden toimesta ja hoivakodin työntekijät toteuttivat haastattelun. Saimme kyselyyn vastauksia 14 hoivakodin asukkaalta. Vastausten mukaan suurin osa eli 57 % hoivakotien asukkaista kokee luovuuden arjessaan melko tärkeäksi ja 7 % tärkeäksi. Melko vähän tärkeäksi luovuuden koki 29 % vastaajista ja vain 7 %:lle asukkaista luovuus ei ole lainkaan tärkeää. Vastaajista puolet (50 %) toivoi luovaa toimintaan omaan ja hoivakodin arkeen useamman kerran viikossa ja 21 % asukkaista kerran viikossa. Päivittäin jotakin luovaa oman arkensa piristykseksi toivoi yksi vastaaja (7 %). Selkeästi vähemmistö vastaajista (21 %) toivoi luovaa toimintaa ainoastaan 2–3 kertaa kuukaudessa tai harvemmin. Vastauksista tulee selkeästi esiin, että luovuudella on suuri merkitys Helsingin Seniorisäätiön asukkaille. Luovuus on muutakin kuin musiikkia, kuvataidetta ja draamaa Luovuus voidaan ymmärtää perinteisten luovien menetelmien, kuten musiikki, kuvataide ja draama, sekä korkeakulttuurin lisäksi myös kaikille kuuluvina ominaisuuksina, asenteina, itsensä toteuttamisena, merkityksellisinä kokemuksina ja luovan toiminnan mahdollisuuksina arjessa, arkisina asioina. Luova arki on usein pieniä hetkiä liittyen esimerkiksi ruuan laittoon tai puutarhanhoitoon – hetkiä, jotka tuovat hyvää mieltä asukkaiden arkeen. (Huhtinen-Hilden ym. 2016.) Myös kyselyn tulokset osoittivat, että perinteisten luovien menetelmien ohella luovuus ymmärretään ja koetaan eri lailla. Useat vastaajat tunnistivat musiikin, sosiaalisuuden, liikunnan, erilaisten ohjattujen ryhmien ja kerhojen sekä muun muassa eläinten ja päiväkodin lasten vierailujen tuovan luovuutta omaan arkeen. Lisäksi erilaiset kulttuuritapahtumat, käsityöt, visailut ja pelit sekä puutarhan ja kukkien hoito nähtiin mielekkäinä ja itselle tärkeinä luovuuden lähteinä. Kysyttäessä, millaista luovaa toimintaa asukkaat toivoisivat enemmän, saivat musiikkiin, sosiaalisuuteen sekä ohjattuihin ryhmiin liittyvät tapahtumat eniten kannatusta. Eläinten ja päiväkotilasten vierailuja toivottiin nykyistä enemmän, samoin yhteislaulua ja tanssia. Saaduissa vastauksessa tuli esiin, että ylipäätään yhdessä puuhastelu ja asukkaiden yhteinen arki nähdään tärkeänä luovuuden tuojana. Tämä on tärkeä näkökulma ja asukkaiden yhdessä vietettyjä hetkiä tulisikin tukea ja mahdollistaa hoivakodin arjessa. Vastausten perusteella pohdimme, että asukkaiden elämän historialla on varmasti merkitystä siinä, miten luovuus koetaan ja ymmärretään. Mikäli asukkaan elämään on aina kuulunut jotakin luovaa toimintaa, tulisi tämä huomioida asukkaan muuttaessa hoivakotiin. Tutkimusten mukaan hoivakodin työntekijät ovatkin tuoneet esiin, että asukkaiden elämänhistorian tunteminen ja eletyn elämän näkeminen merkityksellisenä on tärkeää luovan arjen näkökulmasta. Kun nämä asiat nähdään tärkeinä ja tunnistetaan mm. kirjaamalla tieto asukkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan, on asukkaiden toiveita ja tarpeita vastaavan luovan toiminnan toteuttaminen osana asiakaslähtöistä hoitotyötä työntekijöille helpompaa. (Huhtinen-Hilden ym. 2016.) Jokaiselle tulisi antaa mahdollisuus osallistua luovaan toimintaan omalla tavallaan Sosiaalisuuden ja yhteisen tekemisen merkitys osana luovuutta tuli esille kysyttäessä asukkailta, millainen luovuus on heille tärkeää omassa ja hoivakodin arjessa. Sosiaalisuuden merkitys korostui myös vastauksissa kysymykseen: ”Mikä on itsellesi mieluisin tapa osallistua luovaan toimintaan?” Selkeästi suosituimmaksi tavaksi nousi yhdessä tekeminen ja osallistuminen esimerkiksi pienryhmässä. Luovat, yhteisölliset ja toiminnalliset hetket antavat mahdollisuuksia uusille olemisen tavoille, yhteisöllisyydelle ja osallisuuden kokemuksille. Tiedetään, että luova toiminta ryhmässä mahdollistaa vuorovaikutuksessa ajatusten, tunteiden ja merkityksellisten kokemusten jakamisen turvallisella tavalla. Taiteen ja luovan ilmaisun kautta hoivakodin asukkaalla on mahdollisuus tulla kuulluksi, näkyväksi ja kohdatuksi, yhdessä tekemällä ja jakamalla kokemuksia eleiden, ilmeiden ja sanojen kautta. (Huhtinen-Hildén & Isola 2018.) Ryhmätyöskentelyn lisäksi kolme vastaajaa kannatti parityöskentelyä hoitajan kanssa. Hoitajia tulisikin tukea enemmän asukkaiden kanssa kahden kesken vietettyyn aikaan, sillä Huhtinen-Hildén ja kumppaneiden (2016) tekemän tutkimuksen mukaan läsnäolo asukkaan kanssa ja kahden kesken vietetty aika luo tunteen aidosta kohtaamisesta ja tuo asukkaalle hyvää mieltä. Usein nämä hetket ovat asukkaille myös merkityksellisempiä, kuin varsinaiseen järjestettyyn toimintahetkeen osallistuminen. (Huhtinen-Hildén ym. 2016.) Kaksi vastaajaa toivoi voivansa osallistua itsenäisesti työskentelemällä ja yksi vastaaja toi esiin, että mielekkäin tapa olisi parityöskentely oman läheisen kanssa. Koska vastausvaihtoehdot ”Seuraamalla muun ryhmän työskentelyä” ja ”Seuraamalla ulkopuolista esiintyjää tai luovan toiminnan toteuttajaa” saivat myös selkeästi monien vastaajien kannatusta, on tärkeää muistaa, että toiminnan tai esiintyjän seuraaminenkin on osallistumista. Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke osoitti, että monialaista työskentelyä tarvitaan mahdollistamaan vuorovaikutuksellisia hetkiä, mihin asukkaalla on mahdollisuus liittyä ja saada kokemuksia niin turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja osallisuuden tunteesta. Kuitenkin Helsingin Seniorisäätiön asukkaille tehdyn kyselyn mukaan luovuus on muutakin kuin hoivakodin viikkotoiminnasta poikkeavia toimintahetkiä ja ulkopuolisten esiintyjien vierailuja – parhaimmillaan luovuus toteutuu hoivakodin arjessa kohtaamisen ja yhdessä olon hetkissä. Kirjoittajat: Anu-Riikka Eerola Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektipäällikkö, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Laura Juvonen Musiikin tutkinnon opettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektityöntekijä, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Lähteet: Huhtinen-Hilden, L., Ala-Nikkola, E., Puustelli-Pitkänen, A. & Strandman, P. 2016. Tutkimusraportti. Kohti luovaa arkea. Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Huhtinen-Hildén, L. & Lamppu, M. (toim.). (2018). Odottamattomia aarteita. Ilmaisua, leikillisyyttä ja luovaa toimintaa ryhmässä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Humala, I. & Ruohonen, A. 2023. Asiantuntija-artikkeli: Luova toiminta voimaannuttaa sekä hoivakotien asukkaita että työntekijöitä. Kuntalehti.
Ikääntyneen muutto omasta kodista hoivakotiin, miten omaiset sen kokevat?
Muutto omasta kodista hoivakotiin on yksi ikääntyneen suurimmista luopumisista. Muutto on suuri muutos myös omaisille, jotka jäävät usein vähälle huomiolle. Ikääntyneen hyvää siirtymistä hoivakotiin voidaan edistää ja siirtymisen prosessia voidaan parantaa omaisten tukemisen näkökulmasta. Hyvin hoidettu muuttoprosessi varmistaa, että asukas pääsee kotiutumaan hoivakotiin nopeasti. Muuttoprosessiin tarpeeksi panostamalla hyötyy siitä sekä asukas, omainen että hoivakodin henkilökunta. Hoivakotiin siirtyminen Tutkimuksellisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvata omaisten kokemuksia ikääntyneen läheisensä hoivakotiin siirtymisestä. Tutkimus toteutettiin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella teemahaastattelemalla yhdeksää omaista, joiden ikääntynyt läheinen on vuoden aikana muuttanut kotoa hoivakotiin. Tutkimustulosten ja aiemman kirjallisuuden perusteella opinnäytetyössä annetaan suositukset asioista, jotka täytyy ottaa huomioon hoivakotiin siirryttäessä. Hoivakotiin siirrytään nykyään varsin huonokuntoisena useimmiten monien erilaisten välivaiheiden kautta. Paikkaa on saatettu odottaa kauan ja hoivakotiin pääsy on useimmiten lopulta helpotus kaikille osapuolille. Kun muutto tapahtuu, ikääntyneellä itsellään ja hänen omaisellaan ei aina ole voimavaroja osallistua siihen kovinkaan aktiivisesti. Hoitohenkilökunnalla on muuttohetkellä tärkeä rooli. Hoivakotiin muuttaminen tulee suunnitella aina asukkaaksi tulevan lähtökohdista siten, että hoitohenkilökunta perehtyy asukkaaseen ja hänen elämänhistoriaansa (Pikkarainen 2019). Ikääntyneen elämäntarinan kartoittaminen on tärkeä osa kotiutumisvaihetta. Tieto ikääntyneen aiemman elämän vaiheista tuo arvokkuutta. Jokainen hoivakodin asukas on ollut yhteiskunnan jäsen, joka on hoitanut työnsä, omat ja perheensä asiat. Hänellä on ollut elämässään iloja ja suruja, harrastuksia ja ystävyyssuhteita. Kaikesta tästä olisi hyvä olla tietoa hoivakodissa (Tirkkonen, 2021). Onnistunutta siirtymävaihetta tukevat tekijät Niin asukkaalle kuin hänen omaiselleen on tärkeää tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Asukkaan hoitamisessa tulee huomioida myös hänen omaisensa. Lehto-Niskala (2021) toteaa väitöskirjassaan, että ei ole yhdentekevää, miten omaisia kohdataan, koska he toimivat ikään kuin hoidon tarkkailijoina. He seuraavat oman läheisensä lisäksi koko hoivakodin toimintaa ja asukkaiden kohtaamista. Omaisten kohtaamista ei välttämättä koeta merkittävänä hoitohenkilökunnan osalta ja heidät saatetaan sulkea ulos ikääntyneen hoitoon liittyvästä päätöksenteosta, jolloin tiedonkulun puutteet voivat turhauttaa. Tutkimuksessamme tuli esiin tiedonkulun haasteet, omaisten kohtaamisen tärkeys sekä hoivakotiin kotiutumisen edistäminen. Tutkimustulokset osoittivat, että omaiset toivoivat parempaa tiedonkulkua uudessa tilanteessa. Ennakointia ja väliaikatietoja hakemusprosessista kaivattiin. Kaikki omaiset olivat kuormittuneita sekä fyysisesti että psyykkisesti ennen muuttoa ja ikääntyneen kotona pärjääminen aiheutti huolta ja vaaratilanteita. Muutto hoivakotiin koettiin helpotuksena. Kohtaaminen hoitohenkilökunnan kanssa oli tärkeää ja heiltä toivottiin tietoa käytännön asioista. Kotiutumista edesauttoi viihtyisä ympäristö, josta tärkeimmäksi koettiin oma huone ja tavarat. Vuorovaikutus hoitohenkilökunnan kanssa oli hyvää ja riittävää omaisen näkökulmasta. Puutteelliseksi jäi ikääntyneen elämänhistoriaan tutustuminen, johon omaiset toivoivat parannusta elämäntarinalomakkeen käyttöön ottamisella. Tutkimusaineistosta muodostui tiedonkulku, kohtaaminen ja kotiutuminen tärkeimmiksi omaisten kokemiksi asioiksi. On tärkeää kuunnella omaisten huolia läheistensä hyvinvointiin liittyen, kohdata heidät ja hoivakotiin muuttava ikääntynyt kiireettömästi yksilöinä sekä tukea hoivakotiin kotiutumista. Tulosten perusteella omaisten kanssa on myös tärkeää antaa tietoa käytännöistä sekä selkeyttää esimerkiksi kuntoutumista edistävän hoitotyön periaatteiden mukaisesti, miksi kaikkea arjessa ei tehdä ikääntyneen asukkaan puolesta. Opinnäytetyön tuotoksena syntyi kooste hoivakotiin siirtymisen yhteydessä huomioitavista seikoista, jossa tutkimustulosten hyödynnettävyys konkretisoituu. Kooste perustuu tutkimuksemme tuloksiin täydennettynä lähdekirjallisuuden tiedoilla. Sitä voi käyttää hoivakodeissa hoitotyön laadun parantamiseksi sekä käytäntöjen yhtenäistämiseksi. Tavoitteena on edistää ikääntyneiden sopeutumista uuteen asuinpaikkaan muuttaessa sekä omaisten kokemusta kuulluksi tulemisesta. Alla olevaa koostetta voi hyödyntää aina muuton tullessa ajankohtaiseksi ja esimerkiksi uuden työntekijän perehdyttämisessä. Kirjoitus pohjautuu Sosiaali- ja terveysalan YAMK-opintojen opinnäytetyöhön Omaisten kokemuksia ikääntyneen siirtymisestä hoivakotiin. Kirjoittajat Ahola Anu, sairaanhoitaja (YAMK), Ikääntymisen asiantuntija. Valmistunut SeAMK (YAMK)- tutkinnosta toukokuussa 2023. Nukala Tiina, sairaanhoitaja (YAMK), Ikääntymisen asiantuntija. Valmistunut SeAMK (YAMK) - tutkinnosta toukokuussa 2023 Lähteet Lehto-Niskala, Vilhelmiina. (2021). Toimintakyky hoivapolitiikan ja hoidon arjen risteyksessä. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden, heidän perheenjäsentensä sekä hoitajien käsityksiä toimintakyvystä ja kuntoutuksesta. (Tampereen yliopiston väitöskirjat 450) Väitöskirja Tampereen yliopisto. PunaMusta. Pikkarainen A. Vieraana vai kotona palvelutalossa? Muutosta ja muuttoa tukemassa. Teoksessa J. Kulmala (toim). (2019) Hyvä vanhuus. PS-kustannus. Tirkkonen, S. 2021. Muistisairaan läheisenä. Basam Books Oy.
Ikäystävällinen elinympäristö tukee kotona asumista
Elämä jatkuu, vaikka toimintakyky muuttuu. Ihminen tulisi nähdä muutenkin kuin toimintakykynsä kautta. Suomi ikääntyy ja toimivat ympäristöt koskevat meitä kaikkia. Ympäristö, joka mahdollistaa omatoimisen ikääntymisen, on hyvä ympäristö ihan kaiken ikäisille. Ihmisen toimintamahdollisuuksia ei pidä rajoittaa sen perusteella, minkä ikäinen ihminen on, vaan eri-ikäisiä tulisi kannustaa toimimaan yhdessä. On kaikkien etu, että ikäihmiset osallistuvat aktiivisesti kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan. Ikääntyneiden palveluita tulisi tarkastella kokonaisuutena. Ikääntyneet säilyvät pidempään toimintakykyisinä ja omatoimisina, kun edellytykset aktiiviseen toimijuuteen luodaan jo varhaisessa vaiheessa. Iäkkäälle hyvä ympäristö on toimiva myös muille. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015: 5–7.) Yksin asuvien yli 65-vuotiaiden määrä lisääntyy kaikista nopeimmin. Terveys ja elämänlaatu ovat yksinasuvilla usein huonompia kuin perheellisillä. Lähiympäristössä liikkuminen ja ympäristön mahdollistamat sosiaaliset kontaktit ovat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeitä. Iäkkäiden hyvinvointia voidaan lisätä muokkaamalla asuinympäristöä esteettömäksi sekä lisäämällä mahdollisuuksia muiden ihmisten tapaamiseen. (Jolanki ym. 2017: 9.) Sektorirajat ylittävä yhteistyö – vastaus ikääntyneiden tarpeisiin Suomessa vanhuspolitiikka korostaa ikääntyneen kotona asumista silloinkin, kun toimintakyvyssä on jo haasteita (Laatusuositus 2020:12). Asuinympäristöllä on suuri vaikutus siihen, miten hyvin se mahdollistaa iäkkään hyvän elämän kotona. Kotona asuminen itsessään ei saisi olla ainoa lähtökohta, vaan tärkeää olisi myös huomioida, että kotona asuessa myös elämänlaatu säilyy hyvänä. Toimintakyvyn heikkenemisen ennalta ehkäisy nähdään yhteiskunnassa erittäin tärkeänä, mutta siihen tarvittaisiin enemmän panostamista eri toimijoilta. Oman kokemuksemme mukaan ennaltaehkäisevää palvelua tarvittaisiin lisää myös julkiselle sektorille. Julkisten palveluiden piiriin päästäkseen yleensä iäkkäällä on monesti jo merkittäviä haasteita toimintakyvyssä. Tukipalveluita, etenkin niitä, jotka eivät ole lakisääteisiä on karsittu resurssien puutteiden sekä koronan vuoksi. Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat tarjoavat paljon erilaista ennaltaehkäisevää tukea, mutta myös muita toimijoita ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä tarvittaisiin. Yritykset voisivat myös lähteä mukaan kehittämään toimintaansa ikäystävälliseen suuntaan. Ikääntyvät ovat suuri joukko palveluiden käyttäjiä, johon yritystenkin kannattaa satsata, eikä se kuitenkaan karsi muita palveluiden käyttäjiä pois. Ikäystävällisyys voidaan huomioida esimerkiksi suurimmissa kaupoissa tuotteiden sijoittelulla. Kaupan sisällä voisi olla lähelle kassoja sijoitettuna osasto, josta löytyy tavallisimmat peruselintarvikkeet, jolloin kaupassa käynti ei edellytä pitkää kävelymatkaa. Käytäville olisi hyvä sijoitella penkkejä, jotta ostosten lomassa voi pysähtyä lepäämään. Henkilökohtaisen palvelun lisääminen taas helpottaisi ikääntyneiden asiointia esimerkiksi pankissa. Yritykset voisivat myös aktiivisesti pyrkiä yhteistyöhön esimerkiksi ikääntyneille palveluja tarjoavien järjestöjen kanssa, ja siten mahdollistaa esimerkiksi kaupassa käynnin yhteydessä sosiaalista tai palveluohjauksellista toimintaa. Esteetön elinympäristö kotona asumisen mahdollistajana Ikääntyneiden kotona asumisen tukeminen on tärkeää niin ikääntyvän väestön kuin yhteiskunnankin kannalta. Asuinympäristöjen kehittäminen ikäystävällisiksi on tärkeää, koska se mahdollistaa ikääntyneiden liikkumisen sekä palveluiden saamisen ja siten tukee hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Ikääntyvien asuinympäristön ja asumisen kehittämisessä tarvitaan monia toimijoita, mutta ennen kaikkea asenteiden muutosta. (Ympäristöministeriö 2020.) Esteetön elinympäristö, lähipalvelut ja helppokäyttöinen julkinen liikenne mahdollistavat omatoimisen vanhuuden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen. Toimintakyvyn heikkenemistä ehkäiseviä keskeisiä tekijöitä ovat terveellinen ruokavalio, liikunta ja sosiaalinen aktiivisuus. Esteetön elinympäristö on tehokas keino terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisemisessä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015: 7–11.) Ikääntyneen toimintakyvyn heikennettyä kotiin on tarjolla erilaisia palveluita. Ikääntynyt voi selvitä hyvin kotonaan palveluiden turvin, mutta yksinäisyydestä kärsii merkittävä osa suomalaisista ikäihmisistä. Tehdäänkö omasta kodista ikääntyneelle vankila, josta ei ole poispääsyä? Mielestämme julkisen sektorin tulisi tarjota jo ennen toimintakyvyn laskua palveluita, jotka suuntautuvat kotoa ulos, jolloin mahdollistuisivat liikunta ja sosiaaliset suhteet. Esteettömän ympäristön ja toimivien palveluiden tuella voisi pitää yllä toimintakykyä ja ennen kaikkea hyvää elämänlaatua. Esteettömyys tulisi huomioida kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, koska silloin emme sulje pois isoa osaa yhteiskuntamme jäsenistä. Kirjoittajat Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijat Mari Niskakoski, Ursula Kvist ja Heidi Laine Lähteet Jolanki, Outi & Leinonen, Emilia & Rajaniemi, Jere & Rappe, Eija & Räsänen, Tiina & Teittinen, Outi & Topo, Päivi 2017. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja julkaisusarja 47/2017. Viitattu 18.2.2023. Laatusuositus 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 25.3.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2015. Yksitoista teesiä ikääntymisestä. Kokeneet ja viisaat -asiantuntijaryhmän muistio 26.8.2015. Viitattu 26.2.2023. Ympäristöministeriö 2020. Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma vuosille 2020-2022. Viitattu 18.2.2023.
Saada palvelua vai mahdollisuus ostaa palvelua?
Yhteiskunnallisena ikääntymispoliittisena tavoitteena on mahdollistaa ikääntyvien kotona asuminen (Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2023). Puhutaan palveluiden saamisesta, joka saattaa tuoda ajatuksen palveluiden maksuttomuudesta, mutta käytännössä kaikki palvelut aiheuttavat saajalle kustannuksia. Tavoiteltaessa kotona asumisen mahdollisuutta, on syytä kiinnittää huomio omavastuiden hinnoitteluun ja ikääntyneen arjen kulujen kokonaisuuteen, erityisesti pienituloisten ikääntyneiden osalta. Ikääntyneiden köyhyys on noussut esille sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kempin blogitekstissä Onko eläkeläisen vyössä kiristämisen varaa? Kemppi tuo esille kirjoituksessaan maailmantilanteen aiheuttaman hintojen nousun ja sen aiheuttaman eläkeläisten taloudellisen ahdingon. Eläkeläisillä on Eläkeliiton selvityksen mukaan vaikeuksia selviytyä peruselämiseen liittyvistä kuluista ja yleisesti palkansaajia rajallisemmat mahdollisuudet vaikuttaa sekä tulotasoonsa että kuluihinsa. Kemppi nostaakin esille kysymyksen, tuleeko eläkeläisten maksukyky kestämään jatkossa kustannusten nousun. Kustannukset nousevat esille myös kyvyissä hankkia palvelua arkensa tueksi. Kustannukset vaikuttavat ikääntyneen kykyyn ja mahdollisuuteen hankkia apua kotona asumisen tueksi ja näin ollen yhteiskunnallinen tavoite ja jopa lupaus tuen järjestämisestä ei välttämättä toteudu. Itselleni herää kysymys, millä keinoilla mahdollistettaisiin ikäihmisen tarvitsemat palvelut, jotta tavoite omassa kodissa asuminen voisi toteutua asianmukaisesti. Palveluiden maksullisuus Usein puhekielessä käytetään palveluista termiä ”saaminen”. Kuitenkin kyse on siitä, syntyykö henkilölle oikeus ostaa palvelu hyvinvointialueelta vai hankitaanko se esimerkiksi yksityiseltä palveluntuottajalta. Sana ”saada” luo helposti ihmisten ajatuksissa mielikuvan maksuttomuudesta. Perusteena maksuttomuudelle tuodaan esille, että iäkäs on maksanut veroja kattaakseen myöhemmin syntyvät palveluiden kustannukset. Tapaamillani ikääntyneillä pettymys palvelujen maksullisuudesta ja maksujen määräytymisestä on ajoittain suuri, kun henkilö on luottanut siihen, että apua saa ja käsitys avun saamisen kustannuksista poikkeaa käytännöstä. Kotihoidon palveluiden maksuperusteissa on määritelty palveluiden maksuttomuudelle tuloperusteinen yläraja, joka on 588 euroa kuukaudessa (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992/734). Kuitenkin jokaiselle Suomessa asuvalle henkilölle on lainsäädännöllä turvattu takuueläkkeen luoma oikeus vähimmäiseläkkeeseen, joka on 922,42 euroa kuukaudessa (Kela). Näin ollen maksuttomuuden ylärajaa ei kukaan lähtökohtaisesti alita. Hoivaköyhyys Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (280/2012) määrittelee että, hyvinvointialueiden on järjestettävä henkilöille palveluja, jotka ovat oikea aikaisia sekä riittäviä. Yhteiskunnassa toimitaan tämän lain määrittelemässä hengessä. Siitä huolimatta syntyy tilanteita, että henkilö ei pysty hankkimaan riittäviä palveluja niistä syntyvien kustannuksien takia. Hoivapalveluiden korkeat omavastuut saattavat vaarantaa ikääntyneen toimeentulon ja aiheuttaa näin ollen hoivaköyhyyttä (Forma & Kuivalainen 2020: 337). Hoivaköyhyyttä on tutkittu viimevuosina ja nostettu esille useissa eri tutkimuksissa (Kröger 2022, Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2019). Hoivaköyhyys tarkoittaa yksilötasolla sitä, että henkilön avuntarve on olemassa ja määritelty, mutta sitä ei pystytä täyttämään joko kaikilta osin tai tarpeesta jää jokin osa täyttämättä. Hoivaköyhyyttä voi syntyä mm. tilanteessa missä henkilö ei pysty ostamaan taloudellisen tilanteen takia riittäviä palveluita arjen tueksi. (Kröger: 2022: 11, Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2019: 128.) Itse havainnoin työssäni, että usein ikääntyneen taloudellinen tilanne ei mahdollista esimerkiksi siivouspalveluiden hankkimista tai asiointiin liittyvien hoivan tarpeiden täyttymistä. Erityisen hankalia ovat tilanteet missä läheisapua ei ole käytettävissä. Asiakasmaksut, osa isompaa kokonaisuutta Asiakasmaksuja suunniteltaessa ja niistä päätettäessä olisi hyvä vielä tarkemmin selvittää, mitä vaikutuksia asiakasmaksujen kerääminen vähävaraisiksi luokitelluissa perheissä voi tarkoittaa. Tällä hetkellä on saatavilla tietoa esimerkiksi hoivaköyhyyden syntymiseen vaikuttavista tekijöistä sekä siitä, miten täyttämättömät avuntarpeet vaikuttavat henkilön palveluntarpeen nopeampaan kasvuun. Lisääntynyt palvelun tarve taas vaikuttaa eittämättä myös kalliimpien palveluiden käyttöön. Kotona asumisen kustannuksien näkeminen kokonaisuutena auttaisi hahmottamaan kokonaisuuksia, jotka vaikuttavat asiakasmaksujen vaikuttavuuden ymmärtämiseen. Kun huomioidaan, mitä muita kuluja kotona asuvalle syntyy, voidaan nähdä, että kotona asuvat ikääntyneet maksavat suhteellisesti, mutta myös euromääräisesti enemmän arjestaan, kun asumispalveluissa asuvat (Forma & Aaltonen & Teräväinen & Pulkki 2023: 33). Olisikin hyvä ottaa herkemmin mukaan asiakasmaksuja koskevaan keskusteluun henkilöitä, joilla on käytännön näkemyksiä niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat asiakkaan kykyyn ja mahdollisuuteen asua omassa kodissa. Palveluohjauksen sekä palvelutarpeen selvittämisen yhteydessä on entistä tärkeämpää, että osataan ottaa puheeksi ja selvittää ikääntyneen maksukyky sekä siihen vaikuttavat tekijät. Puheeksi ottamisella voidaan ennakoida ja ehkäistä tilannetta missä, ikääntynyt ei pysty itse selviytymään tarvittavien tukien ja etuuksien hakemisesta, ja joutuu siitä syystä jättämään palveluita käyttämättä. Tukien hakeminen ei saisi missään tilanteessa kaatua siihen, että ikääntynyt ei itse pysty hakemuksista suoriutumaan. Kirjoittaja Nina Lehtonen, vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, ja asiakasvastaava, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ikääntyneiden palvelut, neuvonta ja ohjaus Lähteet Forma, Leena & Aaltonen, Mari & Teräväinen, Pia & Pulkki, Jutta 2023. Mikä maksaa ja kuka maksaa? Ikääntyneiden hoidon kustannukset ja rahoitus -pilottitutkimus. KAKS kunnallisalan kehittämissäätiö. Viitattu 26.3.2023. Forma, Leena & Kuivalainen Susan 2020. Artikkelit Gerontologia 34(4), 2020. Viitattu 19.3.2023. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2023. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Periaatepäätös. Valtioneuvoston julkaisuja 2022:70. Viitattu 20.3.2023. Kröger Teppo 2022: Care Poverty : When Older People’s Needs Remain Unmet. Palgrave Macmillan. Sustainable Development Goals Series, 10. Palgrave Macmillan, Cham. Viitattu 26.3.2023. Kröger Teppo & Van Aerschot Lina & Puthenparambil Jiby Mathew 2019: Ikääntyneiden hoivaköyhyys. Yhteiskuntapolitiikka 84: 2, 124–134. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Annettu 28.12.2012. <Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn… 980/2012 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®>. Viitattu 21.3.2023. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992/734.< Laki sosiaali- ja terveydenhuollon… 734/1992 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®>. Viitattu 26.3.2023.
Näkemyksiä vanhustyön moninaisuudesta
Ikäihmisistä kuulee usein puhuttavan yhtenä yhtenäisenä ryhmänä, ilman ryhmän sisäistä moninaisuutta tai yksilöllisiä eroavaisuuksia. Tosiasiassa myös ikäihmisten keskuudessa on täysin samanlaista moninaisuutta kuin missä tahansa muussakin ikäryhmässä. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin tätä moninaisuutta ja vivahteikkuutta, joka myös muokkaa vanhenemisen prosessia. Keskityn kirjoituksessani tarkastelemaan vanhenemista erityisesti vammaisuuden näkökulmasta. Yhteiskunnan avautumisen myötä vähemmistöistä puhuminen ja heidän oikeuksiensa nostaminen tapetille on noussut yhä suurempaan rooliin. Keskuudessamme on aina ollut kieli- ja kulttuurivähemmistöjä, eri tavalla vammautuneita ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Monet heistä, jotka ovat eläneet nuoruutensa sulkeutuneemmassa yhteiskunnassa, ovat nyt vanhuusiässä. Tarkastellessamme tällä hetkellä ikääntyneiden kokemuksia vähemmistöihin kuulumisesta, on siis aina otettava huomioon nykykonteksti sekä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja laeissa sekä käytänteissä heidän elämänsä aikana tapahtuneet muutokset. Muutaman vuosikymmenen päästä vanhuusiässä olevien kokemukset vähemmistöihin kuulumisesta ovat siis todennäköisesti erilaiset, kuin tällä hetkellä vanhuusiässä olevien kokemukset ovat. Vieraskielisten määrä Suomessa etenkin pääkaupunkiseudulla tulee kasvamaan tulevaisuudessa (Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035: 9-10). Vaikka suurin osa heistä olisi Suomeen tullessaan työikäisiä, hekin vanhenevat ja myös heidän kohdallaan nousee kysymykseksi tulevaisuuden hoivan ja huolenpidon järjestäminen. On siis selvää, että tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän oikeanlaisen tuen antaminen paitsi kieli- ja kulttuurivähemmistöille, niin kaikille muillekin vähemmistöille. Tämä vaatii vähemmistöjen erityistarpeisiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta sekä aitoa kiinnostusta heitä kohtaan. Elämänkokemus, tausta ja yksilölliset piirteet värittävät ihmisen elämää, kuuluu hän sitten mihin tahansa ryhmään tai vähemmistöön. Yksilöllisyys olisi tärkeä arvo muistaa vanhuspalveluiden kehittämistä pohdittaessa. Seuraavissa kappaleissa keskityn tarkemmin tarkastelemaan ikääntymisen ja vammaisuuden välisiä rajapintoja. Miten ikääntyminen vaikuttaa vammaisuuteen? Olen pitkään työskennellyt henkilökohtaisena avustajana ja päässyt lähemmäs ymmärrystä vammaisuuden moninaisuudesta. Ikääntyminen tuo tähän asetelmaan aivan uuden aspektin. Vammaisuuden määrittely ei muutenkaan ole yksinkertaista, puhumattakaan vammaisuuden kokemuksesta. Vammoja ja toimintakyvyn rajoitteita on hyvin monenlaisia, mikä myös tekee vammaisuudesta monitahoisen ilmiön. Vammaisuus voidaan kokea hyvin eri tavoin ja eri tavalla rajoittavasti, oli vamman vaikeusaste mikä hyvänsä. Olennaista on myös se, millaiseksi tällainen henkilö identifioituu ja miten hyvin hän on kyennyt hyväksymään itsensä ja oman toimintakykynsä rajoitteet. Ikääntymisen ja vammaisuuden väliset rajanvedot voivat olla haastavia, sillä ikääntymiseen itsessään liittyy toimintakyvyn muutoksia. Eran, Tiilikaisen, Tarvaisen, Katsuin ja Pietilän (2020) mukaan ongelmallinen tilanne voi syntyä, jos ikääntynyt tarvitsisi sekä vammaisuuteen että ikääntymiseen liittyviä palveluja. Jos henkilön palveluntarve tulkitaan johtuvan yksinomaan ikääntymiseen liittyvistä toimintakyvyn rajoitteista, voi hän jäädä väliinputoajaksi, jos hän tällöin jää ilman vammaispalveluja. Osallisuuden tukemisessa vanhuspalvelut eivät aina ole riittäviä. (Era & Tiilikainen & Tarvainen & Katsui & Pietilä 2020: 438.) Tällainen tilanne voisi koskettaa varsinkin niitä, jotka ovat vasta vanhuusiässä vammautuneet. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ikääntynyt vammainen, oli kyseessä sitten aiemmin elämässä tai vasta vanhuudessa tapahtunut vammautuminen, saisi tarvitsemansa vammaispalvelut. Esimerkiksi henkilökohtainen apu mahdollistaa monen vammaisen kohdalla sellaisen elämän, jossa ihmisen toimijuus ja osallisuus voivat toteutua vammasta huolimatta parhaalla mahdollisella tavalla, henkilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Toki tarvitaan myös muita tukipalveluja sekä esimerkiksi esteettömyyden edelleen parantamista. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota vammaisten kokemaan syrjintään, josta puhun enemmän seuraavassa kappaleessa. Vammaisten kohtaama syrjintä Kaikkien ikääntyneiden tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa, kuuluvat he sitten valtaväestöön tai johonkin vähemmistöryhmään. On myös tärkeää, että emme määrittele näiden ihmisten identiteettiä vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai kulttuuritaustan kautta. Sisäministeriön julkaisusta (2014) kuitenkin selviää, että ikääntyvät vähemmistöt kokevat syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ikääntyneiden kohdalla syrjintä on sekä välillistä että välitöntä, joka liittyy usein rakenteellisiin tekijöihin. Erityisesti tällaisia rakenteellisia tekijöitä ovat esteelliset rakennukset ja palvelut sekä esteet tieto- ja viestintäteknologian käytössä. (Törmä & Huotari & Tuokkola & Pitkänen 2014: 60, 125.) Tämän kaltaisten esteiden osallisuutta rajoittava vaikutus voi ikääntyessä lisääntyä, kun henkilölle ilmaantuu uusia toimintakyvyn rajoitteita tai kun aiempi vamma tai sairaus mahdollisesti vaikeutuu. Huolestuttavaa on, että vammaiset kokevat asenneilmapiirin vammaisuutta kohtaan Suomessa huonoksi tai erittäin huonoksi. Syrjintää on kokenut yli 60%, ja vähemmistö vastaajista tietää oikeutensa kohdatessaan syrjintää. Syrjintätapauksista myös ilmoitetaan huonosti, koska asianosaiset eivät usko, että tapauksille tehtäisiin mitään. (Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016: 45.) Vammaisena ikääntyvillä on elämän varrella kertynyttä kokemusta ja tietämystä, jolla he voivat kenties kompensoida yhteiskunnan esteellisyyttä ja suojautua syrjintäkokemuksilta. Vasta vanhuusiässä vammautuneet voivat sen sijaan olla uudenlaisten haasteiden äärellä. Mielestäni on huolestuttavaa, kuinka paljon asenneongelmia, syrjintää ja luottamuksen puutetta vammaiset arjessaan kokevat. Vaikka yhteiskuntamme on monessa asiassa edistynyt, on vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa vielä paljon tehtävää. Uskon, että vammaisuuden tekemisellä näkyvämmäksi osaksi normaalia yhteiskuntaa, voisimme muuttaa asenneilmapiiriä positiivisemmaksi. Vaikka olen kirjoituksessani keskittynyt erityisesti vammaisuuteen vanhustyössä niin uskon, että samoja keinoja voisi soveltaa myös muiden vähemmistöryhmien kohdalla. On muistettava, että kaikista eroavaisuuksista huolimatta meissä on paljon enemmän yhteistä, kuin erottavia tekijöitä – jaettu ihmisyys. Kirjoittaja Miina Aalto, geronomiopiskelija (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa, filosofian maisteri, joogaopettaja ja henkilökohtainen avustaja. Lähteet Era, Salla & Tiilikainen, Elisa & Tarvainen, Merja & Katsui, Hisayo & Pietilä, Ilkka 2020. Vanhuuden ja vammaisuuden risteyksessä – yhteistä kieltä etsimässä. Yhteiskuntapolitiikka 85:4. Viitattu 31.1.2023. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035. 2019. Tilastoja 3/2019. Helsingin kaupunki: Kaupungin kanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Viitattu 31.1.2023. Törmä, Sinikka & Huotari, Kari & Tuokkola, Kati & Pitkänen, Sari 2014. Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 4/2014: Sisäministeriö. Viitattu 2.2.2023. ”Vammaisena olen toisen luokan kansalainen”. Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 2.2.2023.
Eksistentiaalisesta kriisistä voi eheytyä – myös ikääntyneenä
Eksistentiaalisessa kriisissä yksilö kyseenalaistaa oman olemassaolonsa, kokee sen merkityksettömäksi ja etsii vastauksia olemassaololleen. Ikääntymiseen liittyy monia tekijöitä, jotka saattavat johtaa yksilön kriisiytymiseen vanhemmalla iällä, esimerkiksi: toimintakyvyn aleneminen ja siihen liittyvät rajoitteet, puolison ja/tai läheisten ihmisten kuolema, tai tutusta elinympäristöstä luopuminen. Ne merkitsevät asioiden uudelleen puntaroinnin aikaa, jossa elämän rajallisuus ja tuleva kuolema ovat yhä enemmän läsnä. Eksistentiaalinen kriisi voidaan määritellä hetkenä, jolloin yksilö kyseenalaistaa koko elämänsä perustan: elämän tarkoituksen, sen merkityksen ja arvon. Eksistentiaaliselle kriisille on olemassa useita eri merkityksiä eikä ole olemassa yhtä ainoaa, oikeaa määritelmää. Se voi olla äärimmäisen, esimerkiksi läheltä piti -tilanteeseen liittyvää, kuoleman kohtaamiseen, olosuhteiden äkilliseen muuttumiseen, traagisen tapahtuman tai onnettomuuden seurausta (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11). Eksistentiaalinen kriisi voi myös olla tienhaaraan saapumista omassa elämässään. Silloin se voi tarkoittaa omien henkilökohtaisten rajoitteiden kohtaamista, joita henkilö ei voi itse täysin kontrolloida, ja kokea siten eksistentiaalista ahdistusta. Eksistentiaalinen kriisi voi myös syntyä, jos ihmisen henkilökohtainen ja henkinen puoli ovat epätasapainossa. Jos elämä on epätasapainossa, kehittyy henkilö henkilökohtaisessa elämässään vahvaksi ja luovaksi ihmiseksi, menestyy ja tekee päätöksiä, mutta hänellä ei ole mitään tietoa tai ymmärrystä henkisestä todellisuudesta. Kun henkilö on saavuttanut omat henkilökohtaiset itsensä toteuttamiseen liittyvät tarpeet, joutuu hän eksistentiaaliseen kriisiin, koska hän ei ole täyttänyt elämänsä tarkoitusta ja merkitystä. (Frankl 1994.) Eksistentiaalista kriisiä voidaan siten pitää psykologishenkisenä prosessina, johon liittyy sekä psykologisten että henkisten haasteiden kohtaaminen. Eksistentiaalinen kriisi koostuu emotionaalisista, kognitiivisista ja käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Emotionaaliset piirteet ovat: kärsimys, pirstaleinen olo, haavoittuvuus, ahdistus, pelko, syyllisyys ja yksinäisyys. Kognitiiviset piirteet, kuten tarkoituksen ja päämäärien menettäminen, oman rajallisuuden ymmärtäminen, henkilökohtaisten arvojen menettäminen ja päätöksenteon vaikeudet vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Tämän johdosta yksilö saattaa: rajoittaa tekemisiään, kokea rituaalit tarpeellisiksi, eristäytyä muista ihmisistä, menettää ihmissuhteita, tulla riippuvaiseksi esimerkiksi päihteistä, kärsiä terveysongelmista, ja kokea olevansa terapian tarpeessa. (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11.) Olemassa olemisen, ajan, vapauden ja tunteiden merkitys Eksistentiaaliseen kriisiin liittyy olennaisena osana olemassa olemiseen liittyvä problematiikka, sekä ajan ja vapauden käsitteet. Aikakäsitys muuttuu ikääntyessä, ja koska ihminen joutuu elämään tässä ja nyt, hän kohtaa luonteeltaan eksistentiaalisia, mm. elämän rajallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja on siten pakotettu tekemään parhaansa vallitsevat olosuhteet huomioiden (Osborne 2012: 352). Vastakkain ovat valinnanvapaus ja deterministinen näkökulma, jonka mukaan elämämme on ennalta määrättyä. Toisaalta ihminen on vapaa valitsemaan suhtautumisensa, toisaalta hän on vallitsevien olosuhteiden vanki. Tunteilla, erityisesti ahdistuksella, on keskeinen merkitys eksistentiaalisessa kriisissä. Tunteet voidaan ymmärtää länsimaisesta ajatusmaailmasta poiketen: tunteet ovat vain tunteita, ei ole olemassa hyviä eikä huonoja tunteita. Tunteet ovat meille kuitenkin tarpeen, esimerkiksi, kärsimys viestittää, että yksilö on välittänyt ja rakastanut. Jos kärsimystä ei olisi, ei olisi myöskään rakkautta. Meidät on myös opetettu tavoittelemaan onnellisuuden tunnetta hinnalla millä hyvänsä. (Harris 2016.) Tämä jatkuva onnen tavoittelu johtaa onnettomuuden tunteisiin, mutta jos elää arvojensa mukaan, voi elää autenttista, omannäköistä ja mielekästä elämää – siis elämää, joka johtaa kohti eheyttä. Kypsyminen ja henkisyys Gerotranssendenssiteorian (Tornstam 2011) mukaan ihmisellä on mahdollisuus muutokseen ja hän voi kehittyä kohti kypsyyttä ja viisautta. Tällöin hän määritee itsensä ja suhteet muihin ihmisiin uudelleen ja saa uutta perustavanluonteista ymmärrystä olemassaolon kysymyksistä. Teoria pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kosminen, henkilö itse, ja sosiaaliset ja henkilökohtaiset suhteet. Henkilö voi gerotranssendenssissa osoittaa muutosta kaikissa ulottuvuuksissa, kahdessa tai vain yhdessä niistä. Hän voi kypsyä materialistisesta ja rationaalisesta maailmankatsomuksesta ylimaalliseen suuntaan. Gerotranssendenssissa ihminen hyväksyy eletyn elämän ja eheytyy. Prosessin aikana ja sen myötä ihmisen yleinen tyytyväisyys elämään normaalisti kasvaa. Erik Eriksonin elämänkaariteorian (1994) mukaan elämän viimeisen vaiheen, ajan eläköitymisestä kuolemaan saakka, kehitystehtävä on eheytyminen. Jos ihminen ei saavuta eheyttä, hän vaipuu epätoivoon ja halveksii elämää. Haasteena tässä vaiheessa on kaikkien edellisten elämänvaiheiden hyväksyminen, vastuunottaminen omista teoista ja niiden arvostaminen. Jos yksilö ei tähän jostain syystä pysty, tulee hänestä katkera ja negatiivinen. Parhaassa tapauksessa, vanhuudessa syntyy viisautta: itsenäisyyttä, autonomiaa ja kypsyyttä, sen sijaan, että yksilö taantuisi lapsuuden kaltaiseen riippuvuuteen. Eheytyminen tai epätoivo syntyvät kaikkien edellisten elämänvaiheiden tuloksena. Epäonnistuminen vanhuuden kehitystehtävässä tarkoittaa, että yksilö voi kokea kuoleman pelottavaksi asiaksi, koska hän ei ole sinut eletyn elämän kanssa. Gerontologisessa tutkimuksessa henkisyyttä on ehdotettu onnistuneen vanhenemisen yhdeksi, omaksi itsenäiseksi osatekijäksi. Henkisyys ruokkii ja pitää yllä mielenterveyttä. Ne henkilöt, jotka kokevat itsensä henkisiksi, kokevat suurempaa hyvinvointia myös vanhuudessa (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021). Henkisyyden määrittäminen on kuitenkin hyvin haastavaa eikä sen määrittämiseksi ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Antropologian näkökulmasta henkisyyttä ei pidetä yksinomaan uskonnollisina harjoitteina ja uskomuksina, vaan se on yksilön tarkoituksen ja elämän merkityksen etsintää. Tässä etsinnässä lähteitä voivat olla ihmissuhteet, luonto, uskonto, musiikki ja taide. Henkisyys viittaa perustavanlaatuiseen tunteeseen ylimaallisuudesta, transsendenssistä, ja se kohdistuu itsestä ulospäin, johonkin muuhun kuin itseen. Käsitysten laajentaminen ja rajojen murtaminen ovat osa henkistä prosessia. Henkisyys voi toimia hedelmällisenä lähteenä elämän vastoinkäymisten, kuten henkilökohtaisten menetysten, vanhuuden haurauden, riippuvuuden ja toimintakyvyn heikentymisen kohdatessa. (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021.) Henkisyydellä on siis selvät yhtymäkohdat gerotranssendenssiin ja elämänkaariteoriaan. Kohti autenttista ja eheää elämää Ikääntymiseen liittyy luonnollisena osana eletyn elämän muistelu, tekojen uudelleenpuntarointi ja niiden hyväksyminen. Jos yksilö ei jostain syystä pysty hyväksymään omia tekojaan, hän voi masentua ja kokea ahdistusta, ja jopa kuolemanpelkoa. Lähestyvä kuolema ja kuolemanpelko voivat olla syitä eksistentiaaliselle kriisille ja ahdistukselle. Kukaan meistä ei pysty ennustamaan miten elämän ehtoopuolella suhtaudumme kuolemaan ja mitä ajatuksia se lopulta meissä herättää. Kuolemaa voi olla vaikeaa hyväksyä, koska se merkitsee samalla myös tietoisuuden loppumista. (Osborne 2012: 361–362.) Suurin katumuksen aihe kuoleman lähestyessä on autenttisuuden puute eli toisin sanoen ihmiset katuvat sitä, että eivät olleet elämänsä aikana rehellisiä itselleen eivätkä uskaltaneet elää omannäköistä elämää, vaan elivät lähinnä toisten ihmisten odotusten mukaisesti (Aho 2020). Itselleen aito, rehellinen ihminen haluaa hyväksyä tulevan vanhenevan minänsä ja tiedostaa olemassaolon rajallisuuden, jossa kuoleman mahdollisuus on jatkuvasti läsnä. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen edellyttää siis tiedostamista ja hyvää itsetuntemusta, ja se lähtee ihmisestä itsestään käsin eikä ympäröivästä todellisuudesta. (Hannush 2021: Luku 17. Acceptance: The Capacity for Acceptance of Self, Others, and Life Itself.) Eksistentiaalisessa kriisissä olevia ikääntyviä pitäisi pystyä auttamaan. Vanhustyön tutkinto-ohjelma antaa hyvät valmiudet ikääntyneiden kohtaamiseen. Voit oppia kyseisestä ilmiöstä lisää osallistumalla neuropsykiatrian perusteet -kurssille. Kirjoitus perustuu kirjallisuuskatsauksena toteutettuun opinnäytetyöhön: Eksistentiaalinen kriisi ikääntyessä – matka kohti autenttista ja eheää elämää. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023, vanhustyön ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja Jaana Heinonen, valmistuva vanhustyön (AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aho, Kevin 2020. The Contraction of Time and Existential Awakening: A Phenomenology of Authentic Aging. Teoksessa Davis, Joseph & Scherz, Paul (toim.). The Evening of Life: The Challenges of Aging and Dying Well. E-kirja. Indiana: University of Notre Dame Press. Luku 5. Butenaite, Joana & Sondaite, Jolanta & Mockus, Antanas 2016. Components of Existential Crisis: a Theoretical Analysis. International Journal of Psychology: Biopsychosocial Approach 18. 9-27. Viitattu 23.11.2022. Erikson, Erik 1994. Identity and the life cycle. New York: Norton. Frankl, Viktor 1994. Ihmisyyden rajalla. Suom. Osmo Jokinen & Eila Sandberg. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. Hannush, James Mufid 2021. Markers of Psychosocial Maturation. A Dialectically-Informed Approach. E-kirja. Sveitsi: Springer Nature Switzerland AG. Luvut 17 ja 31. Harris, Russ 2016. Onnellisuusansa. Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Suom. Arto Pietikäinen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim ja Arto Pietikäinen. Janhsen, Anna & Golla, Heidrun & Mantell, Pauline & Woopen, Christiane 2021. Transforming spirituality through aging: coping and distress in the search for meaning in very old life. Journal of Religion, Spirituality and Aging 33 (1). 38-53. Viitattu 1.11.2022. Osborne, John William 2012. Existential and psychological aspects of the transition to retirement. European Journal of Psychotherapy and Counselling 14 (4). 349–363. Viitattu 3.11.2022. Tornstam, Lars 2011. Maturing into Gerotransendence. The Journal of Transpersonal Psychology 43 (2). 166–180. Viitattu 11.1.2023.
Tunne voimavarasi ─ ikääntyvien omaishoitajanaisten aggressio voimavaraksi
Omaishoidon merkitys kasvaa jatkuvasti ja yhä useampi antaa hoivaa läheiselleen. Omaishoitajille tarjottavan tuen määrän tulisi vastaavasti kasvaa ja monipuolistua, jotta omaishoitajien oma jaksaminen ei vaarantuisi. Stean rahoittamassa kolmivuotisessa TunneVoimavarasi -hankkeessa (2020–2022) laajennettiin tarjolla olevia tukitoimintoja kehittämällä interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi. Lisäksi hankkeessa tuotettiin tietoa omaishoitajien jaksamiseen ja voimavarojen vahvistamiseen liittyen ja tuotiin eri kanavissa esille omaishoitajien tuen tarpeita. Kuntoutussäätiö on ollut mukana toteuttamassa Miina Sillanpään Säätiön johdolla toteutettua kolmivuotista Tunne Voimavarasi -hanketta (2020–2022), jonka tavoitteena oli tukea ikääntyvien omaishoitajanaisten jaksamista ja ehkäistä omaishoitosuhteissa tapahtuvaa kaltoinkohtelua. Hankkeessa kehitettiin interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi ja sen lisäksi erilaisia materiaaleja omaishoitosuhteissa tapahtuvan kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen. Hankkeen aikana tuotiin myös omaishoitosuhteissa tapahtuvaa kaltoinkohtelua esille eri tavoin. Miina Sillanpään Säätiön ja Kuntoutussäätiön lisäksi hankkeessa oli mukana Omaishoitajaliitto ja Maria Akatemia, jolla on erityistä osaamista naisille suunnatusta ennaltaehkäisevästä väkivaltatyöstä. Ikääntyvien väkivalta on tabu Ikääntyvien väkivallasta ei pahemmin puhuta eikä ikääntyviä kohtaavat ammattilaisetkaan välttämättä tunnista tätä ilmiötä. Omaishoitajia arvostetaan enemmän puheissa kuin teoissa eikä moni välttämättä ymmärrä miten vaativasta työstä omaishoidossa on monesti kyse. Omaishoitajat pienentävät antamansa hoivan ansiosta merkittävästi yhteiskunnan kuluja, jääden usein itse vajavaisen tuen varaan. Suurin osa omaishoitajista Suomessa on naisia, joista monilla on itselläänkin jo ikää. Vaikka suurin osa omaishoitajista tukee läheistään mielellään saaden siitä runsaasti iloa elämäänsä ja mahdollisuuden asua yhdessä läheisensä kanssa, on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, että monien omaishoitajien jaksaminen on koetuksella. Joskus omaishoitotilanne voi käydä hyvin raskaaksi, mikä voi johtaa hoidettavan kaltoinkohteluun. Tutkimustiedon perusteella syyt kaltoinkohtelun ja väkivallan taustalla liittyvätkin hyvin usein omaishoitajan jaksamiseen. Hoiva voi olla hyvin vaativaa ja ulkopuolisen tuen puuttuessa keinot tilanteista selviytymiseen voivat johtaa kaltoinkohteluun. Lisäksi mielikuvat omaishoitajista ja sukupolviin liittyvät asennekysymykset saattavat vaikuttaa siihen, ettei ikääntyvät omaishoitajat kerro ulkopuolisille hoivan haasteista ja sen aiheuttamista tunteista. Hankkeessa kehitettiin viidestä kerrasta koostuva ryhmämuotoinen interventio ikääntyvien omaishoitajanaisten tueksi. Intervention aikana käsitellään eri aiheita, kuten tunteiden säätelyä ja omien voimavarojen ja rajojen tunnistamista. Hankkeessa oli toisena tärkeänä tavoitteena omaishoitosuhteissa tapahtuvan kaltoinkohteluilmiön esille tuominen. Ikääntyvien väkivalta on tabu, josta ei juurikaan puhuta julkisessa keskustelussa. Omaishoitosuhteissa tapahtuva väkivalta ja kaltoinkohtelu on hankalasti tunnistettavissa eikä ammattilaiset, jotka heitä kohtaavat välttämättä myöskään huomaa sitä tai osaa ottaa asiaa puheeksi, jos huomaavat jotain kaltoinkohteluun viittaavaa. Erityisesti omaishoitajia kohtaavien ammattilaisten on tärkeä tiedostaa ilmiö ja osata puuttua siihen tarvittaessa. Tätä tavoitetta edistettiin monin eri tavoin, kuten julkaisemalla asiantuntijakirjoituksia aiheesta. Kirjoitusten lisäksi aiheesta ja hankkeen tarjoamasta tuesta tehtiin tietoisku YLE:llä, ja hankkeessa työskennelleet asiantuntijat kävivät erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa kertomassa kehitetystä interventiosta ja puhumassa omaishoitajien kuormituksesta ja sen mahdollisista seurauksista. Tiedolla voi vaikuttaa Hankkeissa tehdään paljon hyvää innovatiivista kehittämistyötä. Harmittavan usein niiden tulokset ja tuotokset jäävät hyödyntämättä sen jälkeen, kun hanke päättyy. Tunne Voimavarasi -hankkeessa tiedon levittämistä ja vaikuttamistyötä haluttiin tehdä muutenkin kuin kirjoittamalla aiheesta lehtiin ja puhumalla tapahtumissa. Hankkeen aikana heräsikin idea, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat keskeinen ryhmä, joiden tulisi tietää omaishoitajien tuen tarpeista ja keinoista keventää heidän kuormitustaan. Tulevaisuuden ammattilaisina heidän tulisi saada tietoa ja työkaluja, joilla voisivat työssään tukea ikääntyviä omaishoitajia. Päätimmekin lähestyä Metropolia Ammattikorkeakoulua, koska se on suuri toimija, jolla on useita eri sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmia. Yhteistyöehdotus otettiin innostuneena vastaan ja vanhustyön tutkinto-ohjelman katsottiin olevan teemallisesti luontevin opintokokonaisuus, johon tällainen opintojakso voitaisiin liittää. Yhteisen keskustelun jälkeen tarkentui, että opintojakso voisi olla verkossa toteutettava ja se voisi tulla Campus Onlineen, jolloin se olisi tarjolla valtakunnallisesti ja sen voisi valita useiden eri sosiaali- ja terveysalan tutkintoa suorittavat opiskelijat. Opintojakson sisältöjen koostamisesta vastasi Kuntoutussäätiön kehittämispäällikkö Farid Ramadan. Kokonaisuus rakentui hankkeen pääteemojen ympärille ja siinä hyödynnettiin hankkeessa työskennelleiden ammattilaisten tietoa, kokemusta, hankkeen aikana kertyneitä kokemuksia ja oppeja sekä ajantasaista tutkimustietoa Suomesta ja ulkomailta. Opintojaksoa pilotoitiin kevään ja kesän 2022 aikana ja osallistujilta sekä vastuuopettajilta kerättiin palautetta, jonka perusteella kokonaisuus viimeisteltiin. Palautetta osallistujilta Opiskelijat kokivat opintojakson mielenkiintoiseksi ja selkeästi hahmottuvaksi. Eräs osallistujista kertoi, ettei ollut aiemmin tiennyt mitään kaltoinkohtelusta omaishoitosuhteissa ja saaneensa hyödyllistä tietoa siitä kuinka sellaiseen voi puuttua. Konkretia olikin ollut tärkeässä asemassa, kun opintojakson sisältöä suunniteltiin. Opiskelijoille haluttiin avata aihetta todellisuuteen perustuvien esimerkkien kautta, niin että valmistuessaan, heillä olisi realistinen kuva omaishoitajien arjesta, tuen tarpeesta ja sen merkityksestä kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemisessä. Tässä oli opintojakson käyneiden mielestä onnistuttu hyvin muun muassa onnistuneiden tehtävien avulla. Opiskelijat kokivat myös hyödylliseksi oppimateriaaleihin kuuluvat oheislukemiset ja kattavan kirjallisuuslistan, johon on koottu ajankohtaisia avoimesti jaossa olevia aihetta käsitteleviä tutkimusartikkeleita ja oppaita. Yhteistyö oli hedelmällistä ja hyödyllistä niin Tunne Voimavarasi -hankkeen, kuin Metropoliankin näkökulmasta. Erityisesti hankkeen tulosten ja oppien juurtumisen kannalta tällainen yhteistyökuvio oli erittäin toimivan tuntuinen. Opintojakso on valittavissa valtakunnallisesti Campus Onlinessa vielä hankkeen päätyttyä, mikä varmistaa sen, että tiedon levittämistyö jatkuu vielä hankkeen päätyttyä. Metropolia sai puolestaan opiskelijoilleen tarjottavaksi ajantasaiseen tutkimustietoon ja alan huippuasiantuntijoiden osaamiseen perustuvan opintojakson. Verkkototeutuksen ansiosta opintojakson järjestäminen ei vaadi vastuukorkeakoululta kovin suuria resursseja. Tämän kaltainen oppilaitosyhteistyö osoittautui erinomaiseksi keinoksi juurruttaa hankkeen tuloksia ja toimintatapana sitä voi suositella kaikille, jotka miettivät, miten oman hankkeen kehittämistyön tuloksia voisi jakaa mahdollisimman laajasti ja vaikuttavasti. Kirjoittaja Farid Ramadan työskentelee Kuntoutussäätiöllä kehittämispäällikkönä, hän on vastannut Tunne Voimavarasi -hankkeessa tehdyn kartoittavan kirjallisuuskatsauksen tekemisestä ja kehitetyn opintojakson tuottamisesta.
Mielekäs ja monipuolinen muistityö
Työhön muistisairaiden parissa kuuluu paljon positiivisia asioita, joita on tärkeä nostaa esille työyhteisössä, rekrytoinnissa sekä julkisessa keskustelussa. Positiivisten asioiden kertominen lisää alan kiinnostavuutta ja kohentaa julkisuuskuvaa, joka on uutisoinnin perusteella usein negatiivissävytteinen. Positiivisten kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakaminen edistää osaltaan myös muistiystävällisen yhteiskunnan rakentumista. On tärkeää, että muistisairaiden ja ikääntyvien parissa työskentelevät kertovat työn positiivisista puolista, onnistumisista ja hyvistä käytännöistä. Kun arvostaa itse omia asiakkaitaan ja työtään ja tuo esille työn mielekkyyttä, monipuolisuutta ja vaativuuttakin, on todennäköistä, että yhteiskunnassakin muistisairaiden parissa tehtävän työn arvostus kasvaa. Luovaa työtä omana itsenään Kun vanhus- ja muistityön toimintaa ohjaavat aktiivisuus- ja jatkuvuusteoreettiset lähtökohdat, sekä asiakkaan arki että työntekijän työpäivät ovat mielekkäitä. Nimensä mukaisesti aktiivisuus- ja jatkuvuusteoria painottavat aktiivista toimijuutta sekä tuttujen toimintamallien jatkamista myös iäkkäänä (Jyrkämä 2008: 273; Pirhonen & Tuominen & Jolanki & Jylhä 2019: 107). Tässä viitekehyksessä työntekijälläkin on mahdollisuus käyttää omia vahvuuksiaan ja taitojaan työssään. Esimerkiksi laulu- ja soittotaitoinen ohjaa hoivakodissa musiikkituokioita ja esiintyy, leipomista harrastava leipoo yhdessä asukkaiden kanssa ja puutarhanhoidosta pitävä työntekijä hoitaa yhdessä muistisairaan kanssa pihaa. Sisustamisesta pitävä työntekijä ottaa vastuualueekseen hoivakodin tilojen viihtyisyydestä, vuodenajanmukaisesta sisustuksesta ja asuinympäristön muistiystävällisyydestä huolehtimisen. Mikä sen mukavampaa ajankäytöllisestikin kuin yhdistää työ, vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet ja nähdä aktiivisen toiminnan lukuisat positiiviset vaikutukset muistisairaiden elämänlaatuun. Erityistä luovaa hetkeä ei aina tarvitse järjestää. Luovuutta voi käyttää avustustilanteiden yhteydessä. Usein esimerkiksi laulaminen, musiikin kuunteleminen ja muistisairaalle mieleisistä asioista keskusteleminen edistävät avustustilanteiden sujumista. Ulkoilulla on useita positiivisia vaikutuksia muistisairautta sairastavan vointiin, ja ulkoilu työpäivän aikana virkistää myös työntekijää. Työ ei ole vain toimenpiteiden tekemistä, vaan työntekijä myös miettii, millä keinoin kyseisen toimenpiteen teko onnistuu. Tylsän rutiininomaisen työotteen voi siis unohtaa. Muistisairaan elämänhistorian tunteminen on yksi onnistuneen kohtaamisen ja tukemisen edellytys (Jämsä 2019a: 163). Jos muistisairas esimerkiksi kieltäytyy suihkuun menosta, voi yksi syy olla esimerkiksi se, että muisti ei enää tavoita nykyaikaista peseytymistyyliä. Jos muistisairas on tottunut peseytymään nuoruudessaan pesuvadin ja kauhan äärellä, saattaa peseytyminen onnistua niitä hyödyntäen. Taustamusiikki, yhdessä laulaminen ja mieleisistä asioista keskusteleminen voivat rentouttaa ja viedä huomion itse avustustilanteesta toisaalle. (Jämsä 2019b: 186.) Monipuolisuus ja vastuullisuus Muistisairaiden parissa voi työskennellä monipuolisissa työtehtävissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. On itsenäisiä työtehtäviä (esimerkiksi muistineuvoja ja kotihoito) ja tehtäviä, joissa tiimin tuki on fyysisesti enemmän läsnä (esimerkiksi muistipoliklinikan, pitkäaikaishoidon ja päivätoiminnan henkilökunta). Järjestöpuolen toimijat keskittyvät muun muassa muistitietouden lisäämiseen ja kouluttamiseen (Suomen muistiasiantuntijat ry ja Muistiliitto), ja Muistiliiton paikallisyhdistykset järjestävät edellä mainittujen ohella myös monipuolisesti sosiaalista toimintaa muistiperheille. Työ on vastuullista, ja esimerkiksi muistisairaan ja läheisten puolen pitäminen on vahvasti työssä läsnä. Moniammatillinen yhteistyö korostuu muistisairaan hoidossa joka toimintaympäristössä. Moniammatillisen tiimin tuki auttaa haasteelliseksi koetuissa tilanteissa ja lisää myös yksittäisen työntekijän osaamista. Koulutuksen tärkeys Toisinaan kuulee sanottavan, että ei kannata erikoistua muistityöhön, koska kuka vain sosiaali- ja terveysalaa opiskellut voi työskennellä muistisairaiden parissa. Asia ei ole näin. Työssä vaaditaan vankkaa muistiasiantuntijuutta, gerontologista ymmärrystä, hyviä vuorovaikutustaitoja, kekseliäisyyttä ja luovuuden käyttöä. Kun työntekijällä on nämä ominaisuudet, sekä asiakkaat että työntekijät voivat paremmin. Tutkimukset osoittavat, että koulutus lisää merkittävästi vanhusten ja muistisairaiden parissa työskentelevien työhyvinvointia (Travers & Beattie &Martin-Khan & Fielding 2013: 5–7; Chenoweth & Merlyn & Jeon & Tait & Duffield 2013:1; Holmfriduri & Tomasson & Gudbjorg 2002: 43). Traversin ym. (2013) tutkimuksessa ilmeni myös, että muistikoulutus lisää ammattilaisten itseluottamusta ja positiivisia mielikuvia muistisairaiden parissa tehtävästä työstä (Travers ym. 2013: 5-7). Muistityön koulutuksen tulisikin sisältyä jokaiseen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmaan, koska muistisairaita asioi sosiaali- ja terveyspalveluiden eri toimintayksiköissä. Muistisairas opettajana Työ on jatkuvaa uuden oppimista ja itsensä kehittämistä. Muistisairausdiagnoosi ei tarkoita sitä, että kaikki asiat pyyhkiytyvät mielestä kerralla. Muistisairautta sairastavilla on elämäkokemusta, vahvuuksia ja erityisosaamisalueita, ja jos työntekijän asenne on oikea, hän oppii muistisairailta itsekin uusia asioita. Työ muistisairautta sairastavien parissa haastaa työntekijää miettimään, miten omaa käytöstä tai työyhteisön toimintatapoja voi muuttaa niin, että jokin ongelmalliseksi koettu tilanne ratkeaa. Ratkaisukeinojen löytyminen haasteellisiksi koettuihin tilanteisiin on palkitsevaa. Suorat sanat Kun työntekijän asenne on muistisairasta kunnioittavaa, positiivisen palautteen ja kiitoksen saa usein niin muistisairaalta kuin hänen läheisiltään joko sanallisesti tai muistisairaan käytöstä havainnoiden. Muistisairaiden käytös on aitoa, ja palaute voi tulla hyvinkin suorin sanoin. Ei jää arvailujen varaan, onnistuiko vai epäonnistuiko jossain. Suoran palauteen ansioista toimintatapoja voi kehittää. Myös työntekijän aitous auttaa muistisairaan kohtaamisessa. Muistisairaat aistivat herkästi tunteet ja esimerkiksi sen, jos kohtaamistilanteissa on liikaa yrittämistä. Muistisairaiden parissa voi olla ihan omana itsenään. Huumori on myös työssä vahvasti läsnä, ja asiakkaan kanssa yhdessä koettu ilo antaa voimaa työpäivään. Työ on vastuullista, mutta ei yleensä vakavaa. Kirjoittaja Maiju Jämsä, geronomi (AMK), muistineuvoja, vanhustyö YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Chenoweth, Lynn & Merlyn, Teri & Jeon, Yun-hee & Tait, Riona & Duffield, Christine. 2013. Attracting and retaining qualified nurses in aged and dementia care: outcomes from an Australian study. Journal of nursing management. 22(2). Holmfridur, K. Gunnarsdottir & Tomasson, Kristinn & Gudbjorg, Linda Rafnsdottir 2002. Well-being and self-assessed health among different groups of female personnel in geriatric care. Article in Work. 22(2004). 41–47. Jyrkämä, Jyrki 2008. Vanheneva yksilö, toimijuus ja toimintatilanteet. Teoksessa Heikkinen, Eino & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 273. Jämsä, Maiju 2019a. Muistisairaan peseytyminen, ihon ja hampaiden hoito. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 185–189. Jämsä, Maiju 2019b. Toimintakyvyn muutosten huomioon ottaminen muistisairaan päivittäisissä toimissa. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 162–165. Pirhonen, Jari & Tuominen, Katariina & Jolanki, Outi & Jylhä, Marja 2019. Hyvinvointi vanhuudessa – valmistautumista, sopeutumista, luopumista ja hyväksymistä. Gerontologia. 33(3). 105–120. Viitattu 7.12.2022. Travers, Catherine M. & Beattie, Elizabeth & Martin-Khan, Melinda & Fielding, Elaine 2013. A survey of the Queensland healthcare workforce: attitudes towards dementia care and training. Research article. BMC Geriatrics. 13(101). Viitattu 7.12.2022.
Vain taivas on rajana
Hyvin tuettu omaishoito viivästyttää hoidettavan siirtymistä laitoshoitoon, josta tulee säästöjä veronmaksajille (Jeon ym. 2019: 1924.) Omaishoidolla säästetään veronmaksajien rahaa, joten siihen on aiheellista laittaa rahaa ja aikaa. Mitä omaishoitaja tarvitsee? Paras tunne kotihoidossani työskennellessäni on, kun teen yhdessä työtä. Kenen kanssa omaishoitaja tekee työtä? Omaishoitaja saa palveluita Helsingin omaishoidon palvelukeskukselta, kotihoidolta ja Kelalta. Australiassa on tutkittu I-HARP-ohjelmaa (Interdisciplinary Home-based Reablement Program). Ohjelmaa käytetään ikääntyneiden tukemisessa kotona. Mallissa on mukana hoidon alussa ammattilaisista koostuva tiimi, joka palauttaa asiakkaan toimintakykyä. (Jeon ym. 2019: 1916.) Ohjelmassa tehdään tavoitteet yhdessä hoidettavan kanssa, mutta tutkimuksessa tuli ilmi, että omaishoitajien olisi hyvä olla mukana luomassa tavoitteita. Mallissa tuli säästöjä yhteiskunnalle pitkällä aikavälillä, koska saatiin laitoshoitoa viivästytettyä. Omaishoitajat kuormittuivat enemmän tutkimuksen aikana, mihin tulisi kiinnittää huomiota (Jeon ym. 2019: 1923). Ensimmäiseksi olisi tärkeintä saada mukaan omaishoitajien hoidettavat. Jos panostetaan ikääntyneen palauttavaan kuntoutukseen, keskitetään voimavaroja omaishoitajan kanssa mahdollisimman varhain hetkeen, jolloin tullaan sairaalasta tai huomataan muutoksia muistissa. Työkalulaatikko On tärkeää, että saadaan ja annetaan mahdollisuuksia omaishoitajille. Itse en haluaisi, että omaiseni hoitaisivat intiimihygieniaani, en edes vaimoni. Voisiko siihen saada apua kotihoidolta? Voisiko kotihoidon resurssit antaa omaishoitajan käyttöön? Kotihoidolla on tarjottavana erilaisia palveluita, esim. lääkäri, haavahoitaja, farmaseutti, sairaanhoitaja, ammattihenkilö, fysioterapeutti, liikkuva laboratorio, omahoitotarvike jakelu, ruokapalvelut, siivoussetelit, rokotukset yms. Omahoitajilla on myös oltava mahdollisuus laadukkaaseen vapaaseen., työterveyshuoltoon ja virkistystoimintaan. Työhyvinvointi alkaa hyvistä työeduista ja arjen mukavuudesta. Vapaan tulisi olla laadukasta ja joustavaa, ettei tarvitse olla huolissaan, luottamus syntyy jatkuvuudesta, tuttu hoitaja tuntee kuviot. Omahoitajilla on myös oltava mahdollisuus laadukkaaseen vapaaseen., työterveyshuoltoon ja virkistystoimintaan. Työhyvinvointi alkaa hyvistä työeduista ja arjen mukavuudesta. Vapaan oltava laadukasta ja joustavaa, ettei tarvitse olla huolissaan, luottamus syntyy jatkuvuudesta, tuttu hoitaja tuntee kuviot. Yhdessä Autio ja Rissanen ovat tutkineet puolisohoitajan henkilökohtaista kasvua. Kasvunkokemus on voimavara, joka auttaa omaishoitajaa selviytymään haastavista elämäntilanteista. Näitä kokemuksia on hyödyllistä käydä puolisohoitajan kanssa läpi, sekä huomioida voimavara palveluissa. Van Aerschot ja kumppaneiden tutkimus tunnisti henkisen tuen tarpeen tutkimuksessaan (Autio & Rissanen 2020:233; Van Aerschot ym. 2021:277–278.) Näissä kahdessa tutkimuksessa koetaan omaishoitajuus positiivisena asiana, johon tulisi mielestäni antaa mahdollisuus palveluiden tukemisen kautta. Parhaimmillaan yhdessä tekemällä voidaan saada hyvä lopputulos omaishoitajan näkökulmasta, että ei jäisi omaishoitaja yksin. Kokemukseni mukaan hoitajan pitää olla itse hyvässä balanssissa, että voi hoitaa muita. Pallo on meillä Olen palanut loppuun hoitajana monta kertaa. Olen joka kerta kasvanut ihmisenä ja hoitajana. Ammattilaisten apu ja kollegat ovat olleet tukena, sekä antaneet näkökulmaa hoitamiseen ja elämiseen. Toivoisin samaa omahoitajille vertaistuen ja ammattimaisen henkisen tuen saamiseen tarvittaessa. Hoitajana voi syntyä kontrolli hoidettavaa kohtaan, josta irti päästäminen voi olla vapauttava kokemus hoitajalle. Työssäni jokaista tarvitaan ja kaikilla teoilla on merkitystä. Omahoitajalla on voitava olla mahdollisuus kieltäytyä hoitamasta ja hoidettavalla tulee olla oikeus kieltäytyä hoidosta. Kirjoittaja Joonas Päivärinta opiskelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa vanhustyön ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa ja työskentelee Helsingin kotihoidossa sairaanhoitajana. Lähteet Autio, Tiina & Rissanen, Sari 2020. Puolisohoitajan henkilökohtainen kasvu, Gerontologia, 34(3), ss. 222–236. Viitattu 20.10.2022. Jeon, Yun-Hee & Krein, Luisa & Simpson, Judy & Szanton, Sarah & Clemson, Lindy & Naismith, Sharon & Low, Lee-Fey & Mowszowski, Loren & Gonski, Peter & Norman, Richard & Gitlin, Laura & Brodaty, Henry 2019. Feasibility and potential effects of interdisciplinary home-based reablement program (I-HARP) for people with cognitive and functional decline: A pilot trial. Aging & Mental Health, 24(11), 1916–1925. Viitattu 20.10.2022. Van Aerschot, Lina & Eskola, Päivi & Aaltonen, Mari 2021. Muistisairaiden ja puoliso-omaishoitajien kokemuksia tuen riittämättömyydestä, Gerontologia, 35(3), ss. 264–282. Viitattu 20.10.2022.
Gerontologinen hoitotyö ikääntyneen itsemääräämisoikeutta tukemassa – Muistutus ikääntyneen itsemääräämisoikeudesta
Haastan sinut, hoitotyön ammattilainen, miettimään suhtautumistasi ikääntyneisiin asiakkaisiisi ja heidän oikeuksiinsa. Mitä mielikuvia sana ikääntynyt tai vanhus herättää sinussa? Miten asennoidut ikääntyneisiin? Näetkö heidät arvokkaina yksilöinä, täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä heidän ollessaan asiakkaana tai potilaana? Kuunteletko, kuuletko heitä? Annatko heidän itsensä päättää? Mikä, kuka vanhus Ikääntymiselle, vanhuudelle, on tieteessä paljonkin kuvauksia. Geriatria, vanhustenhoitoon erikoistunut lääketieteenala määrittelee vanhuuden raihnaisuudeksi, sairaudeksi tai toimintakyvyttömyydeksi (Karvonen-Kälkäjä 2012: 144). Vanhenemismuutokset johtavat elinten toimintojen hidastumiseen, mutta muutokset etenevät yksilöllisesti. Vanheneminen ei ole yksinomaan fyysisten muutosten sarja, vaan muutoksia tapahtuu myös psyykkisessä, kognitiivisessa ja sosiaalisessa tilassa. Fyysiset vanhenemismuutokset johtavat elinten toimintojen hidastumiseen, mutta niiden eteneminen on yksilöllistä ja näkyvät toiminnalliset haitat tulevat näkyviin vasta kun voimavarat ovat mittavasti alentuneet. (STM 2006: 16–17). Ikääntyminen on siis biologisperusteinen prosessi, jonka vaikutukset ovat laajat ja joka johtaa myös toimintakyvyn heikkenemiseen (Koponen 2003: 13). Ikääntyminen on vääjäämätön, meitä kaikkia koskeva tosiasia. Tämä tosiasia auttanee ymmärtämään, että ikääntynyt ole vain vanhus, vaan elämänhistoriansa muokkaama, yhtä tärkeää elämänvaihettaan parhaillaan elävä ainutkertainen ihminen. Arvokas, mutta myös mahdollisten ikääntymismuutosten vuoksi haavoittuva ja tukea tarvitseva. Itsemääräämisoikeus osana asiakaslähtöisyyttä Sanna Järnström on väitöskirjassaan (2011) tarkastellut vanhuksen asemaa potilaana. Väitöskirjassaan hän määrittelee sosiaali- ja terveyspalveluihin normatiivisesti liitetyn asiakaslähtöisyyden periaatteen tarkoittavan työskentelyn tapaa, jossa lähdetään liikkeelle iäkkään yksilöllisistä tarpeista ja toiveista. Asiakaslähtöisyys on jaettu kolmeen pääulottuvuuteen: Itsemääräämisoikeus Osallistuminen ja tasavertainen vuorovaikutus Tiedonsaanti (Järnström 2011: 45–48.) Lehto & Porrassalmi-Hintikka (2022) kokoavat blogissaan “ Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu? - Geroblogi (metropolia.fi) ” huomionarvoisia ajatuksia opinnäytetyönsä tuloksista. Asiakaskokemus on lähellä asiakaslähtöisyyttä, tai sen jatke, kuten he kirjoittavat. Palvelutarpeenarviosta saatuja kokemuksia tutkineen opinnäytetyön tuloksissa korostui itsemääräämisoikeuden merkitys. Kokemus itsemääräämisoikeudesta nähtiin edellytyksenä positiiviselle asiakaskokemukselle. (Lehto & Porrassalmi-Hintikka 2022.) Itsemääräämisoikeuden toteutuminen on tärkeä osa asiakaslähtöistä toimintaa sekä sairaalassa että avopalveluissa – kaikissa palveluissa. Asiakkaan ikä vs. Itsemääräämisoikeus Ikäihmisten palvelujen laatusuositukseen (2008) on kirjattu arvot ja eettiset periaatteet palveluiden kehittämiselle. Yhtenä (ja ensimmäisenä!) ihmisarvoisen vanhuuden turvaavista lähtökohdista on itsemääräämisoikeus. (STM 2008:12). Tuoreemmassa, v. 2020 ilmestyneessä laatusuosituksessa muistutetaan palvelun toteuttamisen tapahtuvan ikäihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittaen (STM 2020: 45). Itsemääräämisoikeus voi kuitenkin toteutua vain, jos ikääntynyt pystyy tekemään tietoisia valintoja ja päätöksentekoa tuetaan antamalla tietoa ja muuta tukea. (STM 2008: 13.) Sairaalassa asiakkaana ollessaan vanhus on sekä vanhus että asiakas. Vanhenemiseen liittyvät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset rakentavat vanhuksesta ainutlaatuisen yksilön ja vaikuttavat asiakkuuteen. Ikääntymisen muutokset lisäävät vääjäämättä haavoittuvuutta. (Järnström 2011: 37.) Haavoittuvuutta, voimien heikkenemistä ei voi estää, mutta sitä voidaan tukea arvokkaasti (Räsänen 2011: 41). Itsemääräämisoikeuden toteutuminen ei ikääntyneiden hoitotyössä ole suinkaan itsestäänselvyys. Haurasta ja heikkoa ihmistä on helppo vahingoittaa ja loukata. Tätä riskiä tulisi välttää gerontologisen hoitotyön menetelmin - hoitotyön, jonka vaativuus näkyy eettisyydessä. Gerontologinen hoitotyö korostaa asiakaslähtöisyyttä, dialogista vuorovaikutusta ja luottamusta. Nämä ovat elämänlaadulle tärkeitä tekijöitä ja niiden kautta voidaan tukea ikääntyneen omaa elämänhallintaa ja hyvää elämää (Räsänen 2011: 41). Palaan alussa antamiini haastekysymyksiin antamalla vastauksen, miten tukea itsemääräämisoikeutta. Vastaus löytyy läheltä: gerontologisen hoitotyön menetelmistä. Gerontologisen opin mukaisen, asiakaslähtöisen hoitotyön keskiössä on yksilöllinen, ainutkertainen, ikääntynyt omine voimavaroineen ja valintoineen (Räsänen 2017: 43). Meidän hoitotyön tekijöiden tulee muistaa se tärkein: tukea näitä voimavaroja ja oikeuksia, ei polkea niitä. Annetaan ikääntyneille ääni! Kirjoittaja Reeta Mäenpää, sairaanhoitaja (AMK) Metropolian vanhustyön (YAMK) opiskelija. Lähteet Järnström, Sanna 2011. “En tiedä mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnograginen tutkimus asiakkuudesta ja asiakalähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Lehto, Salla & Porrassalmi-Hintikka, Jaana 2022. Mistä ikääntyneen kokemus palvelutarpeen arvioinnissa syntyy. Blogi. Saatavilla www-dokumenttina: Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu? - Geroblogi (metropolia.fi) Viitattu 24.10.2022. Karvonen-Kälkäjä, Anja 2012. Unohtuuko vanhus? : oikeustieteellinen tutkimus hallintosopimuksen asianosaissuhteista vanhuksen vaikuttamismahdollisuuden näkökulmasta. Väitöskirja. Vanhustyönkeskusliitto. Sastamala: Vanhustyön keskusliitto. Koponen, Leena 2003. Iäkkään potilaan siirtyminen kodin ja sairaalan välillä. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöskirja. Lapin yliopisto. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Räsänen, Riitta 2017. Hyvä työ- ja asiakaskäyttäytyminen. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.) 2017. Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Juva: PS-kustannus. STM 2006. Geriatrisen hoidon ja vanhustyön kehittäminen. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:30. Helsinki: Yliopistopaino. STM 2008. Ikäihmisen palvelujen laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2008: 3. Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen kuntaliitto. Helsinki: Yliopistopaino. STM 2020. Laatusuositus ikäihmisen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2020-2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. Helsinki: AT-Julkaisutoimisto Oy.
Onko RAI-arviointijärjestelmästä apua hoivan työvälineenä?
Vuoden 2030 ennusteen mukaan yli 65-vuotiaita on jo 1,5 miljoonaa Suomen väestöstä. Tarve ympärivuorokautiselle hoivalle kasvaa, ja noin joka viides yli 85-vuotias ikääntynyt tulee tarvitsemaan tehostettua palveluasumista. Jotta laadukasta hoitoa ja palveluita pystytään tarjoamaan, tarvitaan keinoja arvioida ikääntyneiden voimavaroja ja toimintakykyä kokonaisvaltaisesti. Vuonna 2020 Helsingin kaupungin alueella toimi 23 palveluntuottajaa. Tehostetun palveluasumisen yksiköitä oli 62 ja vuoden loppuun mennessä noin 48 %:lle ympärivuorokautisen hoivan 75-vuotta täyttäneistä asiakkaista, oli tehty RAI-arviointi. (THL 2021: Matikainen 2021: 72.) Vuoden 2020 aikana vanhuspalvelulakiin tehtyjen muutosten vuoksi kaikkien kuntien tulee ottaa käyttöön RAI-arviointivälineistö iäkkään henkilön toimintakyvyn ja palvelutarpeen arvioinnissa viimeistään 1.4.2023 (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012). RAI-arviointivälineistö (Resident Assessment Instrument) on havainnoinnin ja tiedonkeruun väline, jolla pyritään selvittämään ikääntyneiden palveluiden ja hoidon tarvetta. RAI-välineistö antaa tietoa ikääntyneen muuttuneesta toimintakyvystä ja voimavaroista ikääntyneen hoitoon osallistuville henkilöille. (THL 2021). Tehostetulla palveluasumisella tarkoitetaan ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa. Ympärivuorokautisen hoivan piiriin kuuluu henkilöitä, joilla on jatkuva tarve ympärivuorokautiseen huolenpitoon. (Kuntaliitto 2020). Ympärivuorokautinen hoiva on sosiaalihuoltolain alaista asumispalvelua, jota toteuttaessa on huomioitava, että sen piirissä oleva henkilö saa tarpeenmukaiset kuntoutus, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301 § 21). Työntekijöiden kokemus RAI:sta RAI-arvioinnin tarkoitus on vahvistaa asiakkaan palvelujen ja hoidon suunnittelua sekä järjestämistä oikea-aikaisesti. Opinnäytetyössäni selvitin lomakekysellyllä kahden ympärivuorokautisen hoivan yksikön, Itäkeskuksen palvelutalon ja Myllypuron seniorikeskuksen, henkilöstön osaamista RAI-arviointivälineen käytössä, ja heidän kokemustaan sen hyödyntämisestä työssään. Kyselyyn vastanneita oli viidestä eri ammattiryhmästä. Työssäni kysyttiin ympärivuorokautisen hoivan henkilöstöltä, millainen on heidän oma kokemuksensa RAI-osaamisestaan, miten he hyödyntävät RAI:ta työssään ja millaista tietoa he siitä kokevat tarvitsevansa. Kuviosta 1 ilmenevät RAI:sta saadut tiedot henkilökunnan kokemana. Ammattiryhmittäin yli puolet kokee RAI-arviointijärjestelmästä olevan apua työssään. Kyselyyn vastanneista suurin osa (42 %) ei osannut sanoa miten hyödyntää RAI-arviointia päivittäisessä työssään. Heistä kuitenkin 30 % koki, että RAI voisi auttaa heitä työssään melko hyvin. Vastanneista 15 % koki, että RAI:n hyödyt ovat melko vähäiset ja 8 % erittäin vähäiset päivittäisessä työssään. Vastauksissa korostui, että RAI:sta saadaan tietoa asiakkaiden palvelutarpeesta ja hoitoisuudesta. Yleisesti vastaajat kokivat, että RAI-arviointi antaa kokonaisvaltaisesti tietoa asukkaan voimavaroista ja toimintakyvyn ulottuvuuksista. Kuviossa 2 esitellään, kuinka moni henkilökunnasta kokee, että RAI:sta on apua työhön. "Käytän sitä hoitosuunnitelman pohjana. Sieltä poimin asukkaan vahvuuksia, sekä missä hän tarvitsee apua. Tällöin myös hyvä ajankohta haastatella omaisia." "Tulostan uudet mittarit ja vertaan edellisiin puolen vuoden takaisiin tuloksiin (ellei voinnin merkittävän muutoksen takia arviointia ole tehty uudelleen lyhyemmällä välillä) Jos asukkaalla toimintakyky on heikentynyt siltä osin, että kyseisellä henkilöllä on mahdollista kuntouttaa yhtä hyväksi kuin aikaisemmin." Vastausten perusteella 27 % koki tärkeäksi RAI-arvioinnin tekemisen yhdessä toisen henkilön kanssa. Tätä mieltä olivat myös ne, jotka eivät olleet RAI-arviointeja tehneet koskaan. Yksiköissä RAI:n käyttöaika oli suoraan verrannollinen hoitotyön työkokemuksen kanssa. "Toisen työkaverin näkemystä, liikkumisosioissa mm. fysioterapeutin arviota, sh:n lääkitys ja diagnoosein tarkistelussa." Koulutusta toivotaan Kyselyyn vastanneista 65 % osallistuu RAI:n tekoon omassa yksikössä. Ammattiryhmästä riippumatta 52 % vastanneista toivoi lisää koulutusta. He kokivat tarvitsevansa lisää koulutusta RAI:n käyttöön, raporttien hyödyntämiseen ja RAI-mittareiden kertaamiseen. Vastauksista esiin tuleva koulutustarve on ilmeinen, varsinkin kun RAI-arviointi koskettaa huomattavaa osaa koko henkilöstöstä. "Koen tarvitsevani lisää koulutusta RAI mittariraporttien hyödyntämisestä ja tulkitsemisesta." "Miten järjestelmää käytetään?" "Kaipaisin ehkä lisää tieto RAI-mittari tietojen tulkitsemisesta." Vastausten mukaan Itäkeskuksen palvelutalon ja Myllypuron henkilöstö koki oman RAI-osaamisen lähtökohtaiseksi melko hyväksi. Vastaajajoukko oli suhteellisen pieni, eikä sen perusteella ole merkityksellistä tehdä eri ammattiryhmien osaamistason välistä vertailua. Pidempi hoitotyön työkokemus nousi vastausten perusteella merkittävimmäksi osaamista nostavaksi tekijäksi, jota sinänsä voi pitää odotettavana tuloksena. Huomion arvoista on, että noin puolet vastaajista kokee osaavansa tehdä RAI-arvioinnin oikein. Merkityksellistä oli, että suurin osa henkilöstöstä koki, että RAI-arvioinnista olisi apua heidän työssään ja siitä saadut raportit ja mittarit ovat hyödyllisiä. Kaikissa ammattiryhmissä toivottiin lisää RAI-koulutusta tulosten hyödyntämiseen. Myös aikaresursseja toivottiin lisää RAI:n tekemiseen. Henkilöstöltä löytyi halua ja intoa kehittää omaa RAI-osaamista tulevaisuudessa. Tahtotilana on hyvien toimintatapojen löytäminen henkilökunnan RAI-osaamisen lisäämiseksi ja vahvistamiseksi. Kirjoitus perustuu vanhustyön ylemmän AMK:n opinnäytetyöhön RAI henkilöstön työvälineenä arviointivälineen hyödyntäminen seniorikeskuksissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja Essi Holopainen, fysioterapeutti (AMK) ja valmistuva vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Kuntaliitto 2020. Asumispalvelut ja laitoshoito. Päivitetty 2.12.2020. Viitattu 18.11.2022. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012). Annettu Helsingissä 9.7.2020. Viitattu 18.11.2022. Laki sosiaalihuollosta 130/2014. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetty 30.12.2014. Viitattu 18.11.2022. Matikainen, Kristiina 2021. Ulkoistetun palvelun strateginen johtaminen RAI-tunnuslukuja hyödyntäen. Teoksessa Heikkilä, Rauha & Mäkelä, Matti & Havulinna, Satu & Hietaharju, Pauliina & Lind, Maarit & Noro, Anja (toim.) Valoisa tulevaisuus. RAI-vertailukehittäminen 20 vuotta Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021. Tietoa RAI-järjestelmästä. Päivitetty 30.09.2021. Viitattu 18.11.2022.
Ikääntyneet tutustumaan digiaiheisiin – keskustellen ja lempeästi
Ikääntyneiden rohkaisemisessa digiaiheiden pariin on hyvä pohtia erilaisia tapoja. Digitaidoistaan ja ylipäätään digiaihepiiristä epävarmuutta kokevat ikääntyneet voivat olla hämmentyneitä aihepiiriin liittyvästä sanastosta, käsitteistä ja teemoista. Yhä enenevässä määrin jopa yli 75-vuotiaat käyttävät älypuhelinta ja internettiä. (https://digiin.fi/kategoria-ikaantyneet/yha-useampi-iakas-on-tottunut-digilaitteiden-kayttaja-digituen-tarve-ei-silti-ole-vahentynyt-vaan-muuttanut-muotoaan/). Tapio (2020) puolestaan kirjoittaa artikkelissaan, että vuonna 2019 Suomen virallisen tilaston (SVT) mukaan 65–74-vuotiaista internetiä käytti päivittäin vähän yli puolet, eli 54 % (Tapio 2020: 54). Moni ikääntyneistä kuitenkin kokee epävarmuutta digitaidoistaan eikä uskalla ottaa käyttöön laitteita tai sähköisiä palveluita. Digitalisaation ollessa vauhdissa ikääntynyt tarvitsee tukea ja ohjausta palveluiden käyttöön (Rasi & Taipale 2020: 328). Rohkaisua digiaiheiden pariin Tähän alkuun on hyvä nostaa esille kysymys, joka kohdistuu juuri tähän ikääntyneiden ryhmään, joka kokee epävarmuutta, ehkä pelkoakin, sähköisten palveluiden ja digilaitteiden käytössä. Millä keinoilla saamme levitettyä rohkaisun sanomaa, innostusta ja kannustusta ikääntyneelle, joka ei itse omatoimisesti hakeudu digiopastuksen tai luentojen pariin? Yhtenä syynä, miksi ikääntynyt ei hakeudu opastukseen tai digiaiheisten luentojen pariin, voi olla, ettei usko omiin kykyihinsä selviytyä digimaailmassa. Erilaiset toimijat järjestävät digiopastusta, kuten kirjastot, asukastalot, palvelukeskukset ja kansalaisopistot. Yhteistyökumppaneina toimivat usein järjestöt ja yhdistykset. Opastuspaikoista tiedotetaan monipuolisesti mainoksin ja internetissä. Kuitenkin ne ikääntyneet, jotka ovat epävarmoja ylipäänsä digiaiheista ja digi-termikin tuntuu vieraalta, tarvitsevat lempeän tavan lähestyä aihetta. Tutustumista digiteemoihin keskustelemalla Ryky 2019 kirjoittaa blogissaan osuvasti, että on ikääntyneitä, jotka ovat vahvasti päättäneet olla käyttämättä digilaitteita tai digipalveluita tietämättä kuitenkaan täysin, mitä seikkoja, kuten hyötyjä, niiden käyttäminen pitää sisällään. Tietämättömyys aihepiiristä voi johtaa siihen, ettei ymmärretä mitä käyttämättä jättämisestä voi seurata. (Ryky 2019). Kuten voidaan joutua olemaan riippuvaisempia ulkopuolisesta avusta (Hänninen & Pajula & Korpela & Taipale 2021: 11). Tässä on yksi monista muista teemoista, joista on tärkeää keskustella ikääntyneiden kanssa rauhallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa tyhmiä kysymyksiä ei ole. Teknisten digitaitojen opettelu on toki olennaista, mutta myös keskustelu ja ymmärryksen lisääminen digitalisaatioon liittyviin aihepiireihin, kuten medialukutaito (Rasi & Taipale 2020: 330). Digiaiheista keskustelemiseen avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi ryhmätoiminnan avulla. Ryhmässä ikääntynyt voi pohtia hyväksyvässä ja samanhenkisessä ympäristössä ikäistensä kanssa asioita, mitkä arveluttavat ja kaipaisivat selvennystä, kuten digiaiheinen sanasto. Lisäksi tutustuminen digiaiheisiin turvallisessa ryhmässä, vuorovaikutuksessa toisten kanssa, tukee ikääntyneen sosiaalisuutta (Pihlainen ym. 2022:16). Erityisen tärkeää on ottaa huomioon ne ikääntyneet, joilla ei ole omaisia tai läheisiä tukemassa digitaitoihin tutustumisessa ja niiden opettelemisessa (Rasi & Taipale 2020: 331; Hänninen ym. 2021: 6). Ryhmän tuki on merkityksellinen tässä tilanteessa, sekä digitaitojen oppimisen, että vuorovaikutuksellisen kanssakäymisen kannalta, jolloin myös yksinäisyyden tunne voi lieventyä. Työntekijät valmiudessa rohkaisemaan omilla taidoillaan Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden on hyvä pitää mielessään rohkaistessaan ikääntyneitä digiaiheiden pariin, ettei tarvitse olla itsekään ”seppä syntyessään”. Työntekijä tai vapaaehtoinen vertaisohjaaja voi yhdessä ikääntyneen kanssa pohtia asioita ja ottaa niistä selvää, kun jostakin aihepiiristä kaivataan lisätietoa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä tietyn aiheen asiantuntijaan ja pyytää ryhmään mukaan kertomaan aiheesta. Kun aihepiiri ja termit tulevat ikääntyneelle tutummaksi, on helpompi lähteä pohtimaan digilaitteen, kuten tabletin tai älypuhelimen hankintaa, jos sellaista ei vielä ole. Lisäksi on matalampi kynnys hakeutua digineuvojan pakeille hakemaan tekniseen osaamiseen tukea. Tässä yksi näkökulma, jonka avulla voidaan rakentaa tasavertaista lempeää lähestymistapaa epävarmuutta kokevan ikääntyneen rohkaisemiseen digiaiheiden pariin. Digiopastusta, ja tähän aihepiiriin tukea antavien toimijoiden, on oltava valmiudessa kehittämään erilaisia tapoja ikääntyneiden digitaitojen opettelemiseen ja aiheeseen tutustumiseen. Ikääntyneille, joilla on erilaisia tarpeita tai esteitä, jotka saattavat vaikuttaa halukkuuteen tai kykyyn oppia digitaitoja, on tarjottava uudenlaisia oppimismahdollisuuksia. (Pihlainen ym. 2022: 16.) Tämän tekstin kirjoittajana, juuri keski-iän kynnyksen ylittäneenä, huomaan kuinka, digitaitojen ylläpitäminen vaatii pysymistä ajan hermolla erilaisten uusien sovellusten ja digitaalisten toimintojen käyttöönotossa sekä niiden päivityksissä. Digitaidoissa mukana pysyminen ei siis kohdistu vain tiettyyn ikäryhmään. Tutustutaan positiivisella mielellä uusiin aiheisiin ja yhdessä oppien! Kirjoittaja: Tea Tulikallio, vanhustyön YAMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Hänninen, Riitta & Pajula, Laura & Korpela, Viivi & Taipale, Sakari 2021. Individual and shared digital repertoires- older adults managing digital services. Information, Communication & Society. 1–16. Pihlainen, Kaisa & Ehlers, Anja & Rohner, Rebekka & Cerna, Katerina & Kärnä, Eija & Hessa, Moritz & Hengl, Lisa & Aavikko, Lotta & Frewer- Graumann, Susanne, & Gallistl, Vera & Müller, Claudia 2022. Older adults’ reasons to participate in digital skills learning: An interdisciplinary, multiple case study from Austria, Finland and Germany. Studies in the Education of Adults 2022. 1–19. Rasi, Päivi & Taipale, Sakari 2020. Tuki, ohjaus ja koulutus – ikääntyneet digitalisoituvassa mediayhteiskunnassa. Gerontologia-lehti 34 (4) /2020. 328-330. Viitattu 11.11.2022. Ryky, Pinja 2019. ”Kone tai palvelu on tyhmä, mikäli seniori ei kykene sitä käyttämään”. Sitra-blogi. Blogipostaus 16.8.2019. Viitattu 11.11.2022. Taipale, Sakari 2020. Yhä useampi iäkäs on tottunut digilaitteiden käyttäjä – digituen tarve ei silti ole vähentynyt vaan muuttanut muotoaan. DigiIN-hanke: Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan. Päivitetty 19.9.2022. Viitattu 11.11.2022. Tapio, Tarja 2020. Ikääntyvien digitoimijuus rakentuu elämänkulun – ja tavan puitteissa. Teoksessa Salminen-Tuomaala, Mari & Hallila, Jaakko & Saarikoski, Silja & Tapio, Tarja 2020. Tietoa, taitoa ja teknologiaa - kehittämispolkuja sosiaali- ja terveysalalla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja. B. raportteja ja selvityksiä 157. Seinäjoki 2020. 51–64.
Pitkäaikaishoito ja ikääntyneen yksityisyys – mahdoton yhtälö?
Kokemuksemme mukaan ikääntyneen yksityisyyden toteutuminen pitkäaikaishoidossa on haasteellista. Haasteita lisäävät erityisesti ikääntyneen lisääntynyt avuntarve sekä hoitopaikan tilaratkaisut. Hoitajilta vaaditaan ammatillisuutta mentäessä asukkaan omaan yksityiseen tilaan ja työskenneltäessä pitkäaikaishoidon erilaisissa ympäristöissä. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Miten pitkäaikaishoidossa voidaan vaikuttaa yksityisyyden turvaamiseen osana sosiaalista ympäristöä? Pitkäaikaishoitopaikan osittain julkiset tilat heikentävät asukkaan mahdollisuutta omaan rauhaan (Siitonen 2013: 537). Ikääntyneiden kokemukset yksityisyydestä ja sen tarpeesta ovat yksilöllisiä (Kuula 2006: 76), mutta omaan rauhaan vetäytymisen tulee olla kaikille mahdollista. Pitkäaikaishoidossa ainoa yksityisyyden mahdollistava tila on tyypillisesti asukkaan oma huone – eli oma koti (Elo 2008: 104). Käytännössä yksityisyyden ja oman tilan voidaan kuitenkin sanoa olevan ikääntyneen omaa vain näennäisesti (Räsänen 2011: 81). Ikääntyneen oma koti voi olla jaettu, ja lisäksi se on työtila hoitajille. Yksityisyyden kunnioittaminen on hoitamisen taitoa Vaikka yksityisyyden rikkominen ei olekaan sallittua ilman lupaa, saa hoitotyöntekijä virallisen auttajan roolissa mennä ikääntyneen tilaan ilman pelkoa yksityisyyden rikkomisesta. Tilanteet vaativat hoitajilta korkeaa ammattitaitoa, joka näyttäytyy asukkaille hienovaraisuutena. Osana ammattitaitoa hoitajien velvollisuus on kuitenkin jatkuvasti arvioida omaa toimintaansa sekä eettisestä että ammatillisesta näkökulmasta. (Räsänen 2011: 44, 80–81.) Kokemuksena yksityisyyden kunnioittamisen unohtamisesta voisi kuvata vastaan tullutta tilannetta eräässä tehostetun palveluasumisen yksikössä, jossa työntekijät jättivät täysin huomioimatta asukkaan kotiin menemisen ja hänen yksityisen tilan kunnioittamisen. Huoneeseen mentiin koputtamatta, huoneen ovi jätettiin kokonaan auki, asukkaan sängyn asentoa alettiin vaihtaa ilman hänen herättämistä etukäteen ja aamupesut aloitettiin kertomatta tilanteesta. Tässä tilanteessa unohtuivat sekä yksityisyys että hyvät tavat. Kuinka tilanteessa olisi ollut hyvä toimia ja kuinka asukkaan yksityisyyttä ja omaa tilaa olisi kuulunut kunnioittaa? Huoneeseen mennessä olisi pitänyt koputtaa oveen ja tervehtiä asukasta ja kertoa, kuka/ketkä ovella ovat ja mitä varten. Ovi olisi pitänyt sulkea sisääntulon jälkeen, ja asukas olisi tullut kohdata. Kyse on siis melko pienistä ja yksinkertaisista asioista, jotka kuitenkin vaikuttavat suuresti asukkaan kokemukseen hoidosta sekä omasta yksityisyydestään. Turvaa ikääntyneen yksityisyyttä näillä keinoilla: koputa ja tervehdi, kun menet asukkaan huoneeseen älä puhu asukkaan henkilökohtaisista asioista muiden kuullen pidä asukkaan huoneen ja aputilojen ovet kiinni asukkaan huoneesta ei tule olla ikkunoita julkisiin tiloihin. Esteettömyys lisää mahdollisuuksia omalle tilalle Hyvinvointia tukeva ympäristö mahdollistaa sosiaalisen aktiivisuuden ja tukee ikääntyneen osallisuutta. Toimivassa sosiaalisessa ympäristössä on kuitenkin määritelty rajat yksityisille ja julkisille alueille, ja parhaimmillaan ympäristö tarjoaa ikääntyneelle mahdollisuuden omaan valintaan (Siitonen 2013: 537, 539). Asukkaille tämä näkyy sekä läheisten tapaamisen että yksinolon mahdollistavina vapaavalintaisina, esteettöminä ja itsenäisesti haltuun otettavina sosiaalisen kanssakäymisen ja osallistumisen tiloina (Ruuskanen-Parrukoski 2018: 114; Björkqvist & Rappe 2021: 9). Asuinympäristöä tulee pystyä hyödyntämään itsenäisesti (Elo 2008: 95) yksilöllisten fyysisten ja sosiaalisten tarpeiden mukaan. Pitkäaikaishoidon olosuhteet luovat haasteita asukkaiden yksityisyyden toteutumiselle. Haasteiden ja toimintatapojen tunnistaminen ovat ensiaskelia sosiaalisen ympäristön kehittämisessä. Henkilöstön jatkuva oman työskentelyn arviointi ja kehittäminen, johon kuuluu olennaisena osana palautteen antaminen ja vastaanottaminen niin omasta kuin muiden toiminnasta, luovat mahdollisuuden ikääntyneen yksityisyyttä kunnioittavalla toiminnalle. Yksityisyyden turvaaminen ja sosiaalisen ympäristön kehittäminen edellyttävät koko organisaation sitoutumista. Kirjoittajat: Juuli Halonen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katri Tapola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tanja Tiitta, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Elo, Satu 2008. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa Voutilainen, Päivi & Tiikkainen, Pirjo (toim.). Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit. Kuula, Arja 2006: Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Osuuskunta Vastapaino. Ruuskanen-Parrukoski, Pirkko 2018. Palveluasuminen ikääntyneen asumisen kontekstina. Tapaustutkimus ikääntyneiden toimijuudesta. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Siitonen, Tuomo 2013. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 534–540.
Luovat menetelmät hoivakodin arjessa – Seniorisäätiön hoitajien kokemuksia
Luovilla menetelmillä (musiikki, kuva, draama, digitaalinen verkko-ohjaus) pyritään syrjäytymisen ehkäisemisen lisäksi lisäämään hoivakotien asukkaiden hyvinvointia, turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä ylläpitämään tulevaisuuden uskoa. Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä - hankkeen (05/2021–03/2023) tavoitteena on ollut myös lisätä usein ylikuormittuneen hoitohenkilökunnan hyvinvointia ja työviihtyvyyttä. Työviihtyvyyden lisääntymisellä toivotaan olevan positiivinen vaikutus hoivahenkilökunnan työmotivaatioon, työssä pysymiseen ja viihtymiseen. Luovien menetelmien hyödyntäminen hoivakodeissa lisää hoitajien työtyytyväisyyttä Luovien menetelmien käyttäminen hoivakotiympäristössä on perusteltua hoitajien näkökulmasta käsin. Tutkimusten mukaan hoitajat suhtautuvat pääsääntöisesti positiivisesti luovien menetelmien käyttöön hoidon tukena. (Broome 2017.) Luovien menetelmien hyödyntäminen omassa työssä lisää hoitajien tyytyväisyyttä työhönsä, parantaa työilmapiiriä sekä luo tunnetta omasta työstä nauttimisesta (Robertson & McCall 2018). Lisäksi hoitajat ovat tuoneet esille, että yhteinen luova tekeminen lisää heidän kiinnostustaan asukasta sekä tämän elämänhistoriaa kohtaan. Tämä puolestaan syventää hoitajan ja asukkaan välistä hoitosuhdetta sekä parantaa asukkaan hoidon laatua. (Broome 2017.) Hoitajien tyytyväisyyden työhön voidaan olettaa lisääntyvän, koska asukkaita miellyttävät kulttuurikokemukset vaikuttavat positiivisesti muun muassa asukkaiden kivun kokemukseen, jolloin asukkaat voivat paremmin. Asukkaiden tyytyväisyys lisää myös hoitajien tyytyväisyyttä. (Koponen ym. 2018.) Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä - hankkeen alkaessa Seniorisäätiön hoivakotien työntekijöitä kysyttiin alkukartoituskyselyllä tietoja siitä, kuinka paljon, ja minkälaista luovaa toimintaa työntekijät käyttävät hoiva- ja hoitotyössään. Vastausten mukaan 43 % hoivakotien työntekijöistä käyttää työssään luovia menetelmiä viikoittain, päivittäin luovia menetelmiä käyttäviä työntekijöitä oli lähes 10 % ja kuukausittain 14 % vastaajista. Noin joka viides kyselyyn vastannut hoivakodin työntekijä käytti luovia menetelmiä 1–3 kertaa vuodessa. Kävimme hankkeen aikana myös haastattelemassa kahta Seniorisäätiön Mariankodin hoitajaa ja kysyimme heiltä heidän näkemyksistään ja kokemuksistaan luovan toiminnan ilmenemisestä hoivakodissa sekä miten he näkevät luovan toiminnan vaikuttavan hoivakodin asukkaisiin. Vaikka hoivakodin arjessa aikaa luovuudelle jää toisinaan liian vähän, kokevat hoitajat luovuuden tärkeänä. Luovuus tuo vaihtelua päiviin, vaikuttaen näin positiivisesti sekä hoitajien työssä jaksamiseen että asukkaiden arkeen. Kun hoitajat näkevät, että asukkaat viihtyvät ja voivat hyvin, lisääntyy hoitajien hyvä mieli ja työssä viihtyminen. Hoitajat kertoivat luovuuden lisäävän myös hoivakodin kodinomaisuutta. Luovia menetelmiä hyödynnetään monipuolisesti - musiikki suosituin menetelmä Sekä alkukartoituksen tulokset että hoitajien haastattelu osoittivat, että suosituin hoivakodeissa käytetty luovan toiminnan muoto on musiikki, kuten musiikin kuuntelu, kehorytmit, laulaminen, soittaminen ja levyraati, jota 71 % kyselyyn vastanneista hoivakotien työntekijöistä käytti työssään. Toiseksi suosituin luovan toiminnan muoto oli sanallinen ilmaisu, esimerkiksi runot, tarinat, muistelu ja lukeminen (57 %). Kolmanneksi suosituimpia olivat erilaiset pelit ja leikit välineillä (52 %), esimerkiksi muistipelit, ja neljänneksi suosituimpia liike ja liikkuminen, kuten tuolitanssi tai vapaa liike musiikin mukaan (48 %). Noin neljännes hoivakotien työntekijöistä mainitsi hyödyntäneensä työssään kulttuuritapahtumissa, kuten konserteissa tai taidenäyttelyissä käymistä (29 %) sekä käyttäneensä muistelua luovia menetelmiä hyödyntäen (24 %). Käsin tekemistä, esimerkiksi neulomista, virkkaamista, ompelua, nikkarointia, kivi- ja metallitöitä, puutöitä ja askartelua, käytti työssään 14 % vastaajista. Sen sijaan draamaa ja teatterilähtöisiä luovia menetelmiä, tai tanssia ja laulua sekä osallistumista etätapahtumiin käytetään huomattavasti vähemmän. Luovuus tuo lisäarvoa hoitajien ja asukkaiden yhteiseen arkeen Hoivakodin hoitajat kokevat, että luova toiminta hoitomuotona auttaa päivän kulussa ja tukee sekä asukkaita että hoitajia. Esimerkkinä tästä on hoitolaulujen käyttäminen suihkutilanteessa asukkaan rauhoittamiseksi. Joskus myös muun muassa runoilla asukasta voidaan auttaa ylös sängystä tai tuolista. Haastateltavat hoitajat kertoivat, että luovuus on hoivakodin arjessa sallittua ja hyväksyttävää ja jokainen saa käyttää luovuutta omalla tavallaan. Hoitajille luovuus hoitotyössä on taidelähtöisten menetelmien lisäksi myös muun muassa leivontaa, hemmottelua, keskustelua ja yhdessä oloa. Ulkopuoliset luovat toimijat, jotka tuovat muun muassa konsertteja tai taidetta hoivakotiin, nähdään tärkeänä. Tämä tuo mielekkyyttä asukkaiden lisäksi myös hoitajille: ”Silloin voin irrottautua perustyöstä ja nauttia elämyksestä tai toiminnasta yhdessä asukkaiden kanssa.” Luovien menetelmien käyttäminen asiakastyössä tuokin selvästi työhyvinvointia hoitohenkilökunnan näkökulmasta. Alkukartoitukseen osallistuneet vastaajat korostivat, että luovien menetelmien käyttöön liittyy positiivisia tunteita ja kokemuksia, ja että siitä on toisinaan erittäin paljon hyötyä, kun osaa käyttää luovuutta työssään. Hyvät vaikutukset näkyvät siinä, että yhteishenki lisääntyy ja mieliala kohenee. Mielestäni on jokaisen ihmisen perusoikeus saada ja kokea luovuutta ja kulttuuritoimintaa koko elämänkaarensa ajan. Se on mielestäni se tapa, jolla katson myös työtäni, eli se on työni ydin ja se tuntuu hienolta, kun löytyy uusia keinoja ja tapoja, joilla asiakkaat voivat ilmaista itseään tai kokea päivittäistä arkea ja juhlaa, eräs vastaajista kertoo. Blogikirjoitus liittyy ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä hankkeen ”Elossa! vanhustyön luovemmat kasvot” - podcastsarjan kuudenteen jaksoon, joka on julkaistu 11.11.2022. Yhdeksän jakson podcastsarjassa keskustellaan laajasti hoivakotien ja luovien alojen yhteistyön mahdollisuuksista. Jaksot ovat kuunneltavissa: Spotify: https://open.spotify.com/show/4rLoGOvCdNVLmfM3NWr9yW SoundCloud: https://soundcloud.com/laurea-ammattikorkeakoulu Kirjoittajat: Anu-Riikka Eerola Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektikoordinaattori, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Mia Rosenström Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektityöntekijä, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Lähteet: Broome, E., Denning, T., Shneider, J. & Brooker, D. (2017). Care staff and the creative arts: exploring the context of involving care personnel in arts interventions. International Psychogeriatrics, 29(12), 1979–1991. Koponen, T., Honkasalo, M-L. & Rautava, P. (2018). Cultural plan model: integrating cultural and creative activities into care units for the elderly. Arts & Health 10(1), 65–71. Robertson, J. M. & McCall, V. (2018). Facilitating creativity in dementia care: the co-construction of arts-based engagement. Ageing & Society 40, 1155–1174.
Sinäkin voit olla kehittäjä
Asiakkaalle kuuluu laadukas ja kokonaisvaltainen hoito eikä vain prosenttilukuja. “Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen.” -Sokrates- Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomitutkinnon opintoihin kuuluu opintojakso ”Geronomi toimintaympäristön kehittäjänä”. Tämä mahdollisti minulle lähteä toteuttamaan kahta työpajaa Helsingin kaupungin kotihoidon yksikköön. Työpajoissa lähdettiin etsimään kehittämisideoita, niihin haasteisiin, jotka kyseissä yksikössä tarvitsevat muutosta tai uutta näkökulmaa. Työyhteisöstä nousi selvästi yksi kehittämisidea ylitse muiden. Tämä kehittämisidean kohde koettiin työyhteisössä sellaiseksi, johon kipeästi toivottiin muutosta. Asia, joka puhututtaa monessa kotihoidon työyhteisössä: Välillisen asiakastyön näkymättömyys ja välittömän asiakastyön prosenttiosuus työajasta (Saroniemi 2018; Aamuset-kaupunkimediat 2022; Pitkäranta 2022). Nyt syksyllä 2022 kyseisen kotihoidon yksikön työntekijät lähtivät ratkaisemaan tätä kehittämisideaa yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun innovaatio-opintoja suorittavien opiskelijoiden kanssa. Innovaatioprojekteissa työelämän tarpeisiin etsitään käytännön ratkaisuja. Työyhteisössä arvostus, arvot, sitoutuminen, joustavuus, luovuus erilaisuuden hyödyntäminen sekä hyväksyminen ovat toimintatapoja, jotka edistävät hyvän työyhteisön toimintakulttuuria. (Talentia.) Tulevaisuuden taidot vai selviytymiskyky? Työpajaan osallistuneet kotihoidon työntekijät lähtivät pohtimaan sekä omia, että työyhteisönsä voimavaroja ja vahvuuksia. Huomattiin, että työyhteisön jäsenillä on paljon erilaisia vahvuuksia, joita he hyödyntävät työssään ammattitaitoisesti. Jopa luovuuttaan käyttäen, niin yksin kuin yhdessä. Tulevaisuudessa jokainen meistä tarvitsee uusia tapoja ja taitoja tehdä työtä (Pölönen 2019). Suomessa vuonna 2050 tulee olemaan ennusteiden mukaan 65–74-vuotiaita yli 660 000 henkilöä, 75–84-vuotiaita lähes 540 000 henkilöä ja 85 vuotta täyttäneitä henkilöitä 380 000 (Rotkirch 2021:62). Väestömme ikääntyneiden osuus kasvaa ja pitkäikäisyytemme johtaa auttamattomasti lisääntyneeseen palveluiden tarpeeseen. Jotta yhteiskuntamme voi vastata nykyisten ja tulevien ikääntyneiden tarpeisiin, on sillä oltava kyky muokata palveluita vastaamaan näitä tarpeita. (Puro 2010.) Palveluiden räätälöinti ja jokaisen vanhustyön ammattilaisen osaamisen kehittäminen vaativat tulevaisuudessa selviytymiskykyä sekä ymmärrystä, että muutos on luonnollinen osa elämää (Lipponen 2020: 20–21). Kehittämisen keinot ja hyödyt Yhteiskehittäminen mahdollistaa työyhteisössä työntekijöiden äänen kuulumisen ja jokaisen oman näkemyksen esiin tuomisen. Työntekijän toimijuutta ja voimavaroja lisäävänä menetelmänä voidaan tarkastella yhteiskehittämistä. (Harra & Mäkinen & Sipari 2012.) Mutta ei pidä kompastua ottaessaan ensiaskeleita kohti kehittämistä, sillä yhteiskehittäminen ei ole vain kuulemistilaisuus eikä pikajuoksu. Se vaatii vuorovaikutussuhteiden rakentumista erilaisten osaamisten ja ongelmanratkaisukykyjen välille sekä mahdollisuutta nähdä erilaiset vaihtoehdot (Co-creation of Service Innovation in Europe). Yhteiskehittämisessä tarvitaan erilaisia ihmisiä, ryhmiä ja organisaatioita, jotka tekevät yhteistyötä luodakseen uusia palveluita ja ideoita. Kun työyhteisön jokaisen työntekijän omaa vaikutusmahdollisuutta oman työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen lisätään, se edistää työhyvinvointia. Oma vaikutusmahdollisuus on yksi työn voimavaroista, kuten myös se, että voi osallistua omaa työtä koskevaan päätöksentekoon. (Hakanen 2011.) Työhyvinvoinnin vaikutuksista hyötyy työntekijä itse, työnantaja ja asiakas. Työhyvinvoinnin parasta mahdollista tilaa kuvaa Hakanen (2011) työn imuksi. Työn imun seurauksena työntekijät ovat mm: tuottavia aloitteellisia uudistushakuisia asiakastyytyväisyyttä ja -uskollisuutta lisääviä sitoutuvia työhönsä ja työpaikkaansa. Kehittämiskohde Toteuttamissani työpajoissa jokaiselle osallistuneelle kotihoidon työntekijälle annettiin mahdollisuus tulla kuulluksi. Tuoda esille omia näkemyksiään ja ideoitaan ja näin osallistua työyhteisönsä kehityskohteen valintaan. Näin sieltä saatiin nostettua pöydälle haaste, miten tehdä näkyväksi välillinen asiakastyö kotihoidossa ja kuinka sitä voidaan mitata. Kotihoidon henkilökunnalle on asetettu tavoite, että 60 % työajasta tulee käyttää välittömään asiakastyöhön (Rajakangas 2018). Kotihoidossa muualla kuin asiakkaan luona tapahtuvaa asiakastyötä ei yleensä lueta välittömään asiakastyöhön, toisin kuin ympärivuorokautisessa hoidossa (Pesonen & Väisänen & Ruotsalainen & Corneliusson & Sinervo & Noro 2022). Valtakunnalliset tavoitteet ja suunnitelmat kotihoidossa Valtakunnallisena tavoitteena kotihoidon osalta on lisätä asiakkaiden luona tehtävän työn osuutta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021). Kuitenkin asiakkaan eteen tehdään työtä muuallakin kuin kotikäynnillä, kuten mm. verkosto – ja omaisyhteistyö, kirjalliset työt, lääkitykseen liittyvät asiat ja hoitotarvikkeiden tilaukset. Nämä ovat edellytyksiä asiakkaan kanssa tehtävälle työlle sekä välttämättömiä laadukkaan ja asianmukaisen hoidon kannalta. (Pesonen & Väisänen & Ruotsalainen & Corneliusson & Sinervo & Noro 2022.) Vanhuspalvelulain toisen vaiheen uudistuksen myötä suunnitellaan, että kotihoidossa tullaan seuraamaan ainoastaan asiakkaan luona tehtävän työn osuutta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021). Kun halutaan toteuttaa merkityksellistä asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoa laadulla, on laskettava asiakastyö kokonaisuutena. Ei pelkästään välittömänä tai välillisenä työnä. Työn kohde Se miksi ja ketä varten tätä työtä tehdään, on asiakas. Asiakas on aina keskiössä. Asiakkaalle kuuluu laadukas ja kokonaisvaltainen hoito eikä vain prosenttilukuja. Meidän jokaisen vanhustyön ammattilaisen olisi hyvä valjastaa oma kehittäjäminuus esiin, osana tätä laadukasta ja kokonaisvaltaista hoitoa. Siitä hyötyvät niin asiakas, työntekijä kuin työnantajakin, yhdessä. Kirjoittaja: Henna Rosenberg on ensi keväänä 2023 valmistuva geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hän on aikaisemmalta tutkinnoltaan lähihoitaja ja työskennellyt yli 18 vuotta erilaisissa ikäihmisten toimintaympäristöissä. Hän työskentelee nykyään yksityisessä dementiakodissa tiiminvetäjän roolissa. Lähteet Aamuset-kaupunkimediat 2022. Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan hoitajien työajasta noin puolet menee asiakkaiden luona. Artikkeli. Viitattu 8.10.2022. Co-creation of Service Innovation in Europe. The roadmap. Viitattu 7.10.2022. Hakanen, Jari 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Viitattu 7.10.2022. Harra, Toini, Mäkinen, Elisa & Sipari, Salla 2012. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.10.2022. Lipponen, Krisse 2020. Resilienssi arjessa. Helsinki: Duodecim. 20–21. Pesonen, T., Väisänen, V., Ruotsalainen, S., Corneliusson, L., Sinervo, T. & Noro, A. 2022. Hoitohenkilöstön työajan jakautuminen ikäihmisten palveluissa – tuloksia Aikamittaushankkeesta. Tutkimuksesta tiiviisti 29/2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 7.10.2022. Pitkäranta, Pilvi 2022. THL: Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvittaisiin kevääksi 3 400 hoitajaa lisää – mitoituksen nostoon ainakin vuosi lisäaikaa. Yle Uutinen. Viitattu 7.10.2022. Puro, Kari 2010. Ikääntymisen haasteet yhteiskunnalle. Viitattu 7.10.2022. Pölönen, Perttu 2019. Tulevaisuuden lukujärjestys. Helsinki: Otava. Rajakangas, Ulla-Maija 2018. Kotihoidon kehittämiseksi tarvitaan julkisen ja yksityisen yhteistyötä. Blogipostaus. Viitattu 8.10.2022. Rotkirch, Anna 2021. Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä. Linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle. Valtionneuvoston kanslian julkaisuja 2021:2. Helsinki: Valtioneuvosto. 62. Viitattu 7.10.2022. Saroniemi, Soila 2018. Kotihoidon työntekijät kertovat uupumuksesta ja järjettömästä kiireestä: Työnantaja toivoo, ettei asiakas avaa ovea. Iltalehti Uutinen. Viitattu 8.10.2022. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujenparantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:8. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 7.10.2022. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Vanhuspalvelulain uudistaminen (toinen vaihe). . Viitattu 7.10.2022. Talentia. Työyhteisö. Viitattu 7.10.2022.
Kotihoito etähoidon teknologisena innovaationa ja palveluna
Sosiaali- ja terveysalalla on otettu käyttöön suuri määrä digitaalisia ja teknologisia innovaatioita. Kotihoidossa digitaalisia ja teknologisia palveluja edustaa etähoito, jossa kotihoidon työntekijä ja kotonaan asuva ikäihminen ovat yhteydessä toisiinsa kuvapuhelinpalvelun (videopuhelun) avulla kuva- ja ääniyhteyksin. Etähoito on muuttanut työntekijöiden työtä ja sen vaatimuksia. Seuraavassa tarkastellaan etähoitoa teknologisena innovaationa sosiaali- ja terveyspalvelujen sulautumisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Etähoito kotihoidon palveluna lisääntyy koko ajan. Sitä toteutetaan tällä hetkellä jo kaikissa maakunnissa ja vajaassa 50 % kaikista kotihoidon toimintayksiköistä (Josefsson & Hammar, 2022). Pääasiassa etäyhteydellä toteutetaan lääkehoidon ja ruokailun varmistamista. Maakuntien välillä on tällä hetkellä suuria eroja siinä, miten kattavasti niissä toteutetaan kuntoutusta, kulttuuri- ja liikuntapalveluja sekä lääkäripalveluja ikääntyneille etäyhteyksillä. Osittain tämä voi johtua teknologiayhteyksistäkin, jotka ovat joillain alueilla vielä heikot. Eri etäpalveluiden yleisyys vaihtelee kuitenkin saman maakunnankin sisällä paljon toimintayksiköittäin ja etäpalveluiden kaikkea potentiaalia ei vielä hyödynnetä. Etähoidosta positiivisia kokemuksia ja vaikutuksia työhyvinvointiin Kotihoidon etähoito työntekijöiden hyvinvoinnin ja johtamisen näkökulmasta tutkimushankkeessa (Työsuojelurahasto 2021–2023) olemme selvittäneet uudenlaisen työtavan omaksumista ja etäkotihoidon vaikutuksia työntekijöiden työhyvinvointiin digiteknologian käyttöönoton jälkeen. Hankkeessa tehtyjen tutkimushaastattelujen tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että myös inhimillistä vuorovaikutusta ja ihmisen terveydentilan arviointia sisältävää työtä pystytään toteuttamaan etäältä, mitä aikaisemmissa tutkimuksissa hoitajat ovat pohtineet (Husebø & Storm 2014, Kuoppakangas ym. 2020, Melkas ym. 2020). Etäkotihoidon työntekijät kokivat ammattiylpeyttä ja työtyytyväisyyttä. Vanhustyössä työskentelee paljon henkilöstö, jotka harkitsevat jopa työn lopettamista (Kröger ym. 2018). Ammattiylpeyden ja työtyytyväisyyden tunteiden vahvistuminen etähoidossa, lisää vanhustyön vetovoimaisuutta. Työntekijöiden työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää yhteisten toimintatapojen luominen uudenlaisen työtavan omaksumisessa. Teknologisten innovaatioiden sulautumiseen vaikuttavat niiden hyödyllisyys ja riskit Etähoidon toteuttaminen palveluna on työntekijöiden näkökulmasta esimerkki innovaation sulautumisesta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sulautuminen on usein hidasta ja siihen tiedetään vaikuttavan monia tekijöitä. Greenhalgh ym. (2004) systemaattinen katsaus esittelee useita tekijöitä, joilla on todettu olevan vaikutusta siihen, tulevatko uudet innovaatiot lopulta sulautumaan terveysalan palveluorganisaatioihin. Teknologisen innovaation hyödyllisyydellä ja näkymisellä on vaikutusta sen hyväksymiseen ja käyttöönottoon. Hyöty voi olla suhteellista, jolloin innovaatioilla on selkeä ja yksiselitteinen etu tehokkuudessa tai kustannustehokkuudessa. Suhteellisen hyödyn ilmetessäkin toimintaan sulautuminen vie yleensä aikaa, koska hyödyn puntarointi organisaatiossa vaatii runsasta keskustelua. Jos innovaation hyödyt ovat näkyvissä oletetuille käyttäjille, se omaksutaan helpommin. Innovaatioon liittyvillä riskeillä on sen sijaan päinvastainen vaikutus hyväksytyksi tulemiseen. Jos innovaation lopputuloksesta on suuri epävarmuus ja sen käyttö koetaan siten riskialttiiksi, innovaation käyttöönotto on selvästi epätodennäköisempää. Teknologisen innovaation käyttökokemuksilla on yhteys sen hyväksymiseen ja käyttöönottoon. Innovaation käytettävyydellä on suuri merkitys sen hyväksymiseen, sulautumiseen ja käyttöönottoon osana toimintaa. Innovaation todennäköisten käyttäjien arvojen ja normien ja koettujen tarpeiden kanssa yhteensopivat innovaatiot myös omaksutaan helpommin. Käyttäjien henkilökohtaisten arvojen ja normien lisäksi tulee huomioida innovaation yhteensopivuus organisaation ja ammattialan normien, arvojen ja toimintatapojen kanssa. Innovaation hyödyntämistä ja käyttöä edistää avaintoimijoiden kokemus käyttämisen yksinkertaisuudesta ja helppoudesta. Jos käyttö koetaan monimutkaiseksi se vastaavasti vähentää halukkuutta innovaation käyttämiseen. Koettua monimutkaisuutta voidaan vähentää käytännön kokemuksella innovaatiosta ja sen esittelyllä. Jos innovaatio voidaan jakaa paremmin hallittaviin osiin ja se otetaan käyttöön asteittain, sen käyttöönotto helpottuu. Mahdollisuus kokeilla innovaation käyttöä rajoitetusti ennen kuin tehdään päätös helpottaa sen hyväksymistä osaksi toimintaa. Myös mahdollisuus mukauttaa ja kehittää tai muuten muokata innovaatiota omien tarpeiden mukaisesti helpottaa hyväksymistä ja käyttöön ottamista. Organisaation mukautuvuus ja innovaation merkityksellisyyteen työtehtävien näkökulmasta edistää sulautumista ja käyttöönottoa Myös organisaation toiminnalla on merkitystä uuden teknologisen innovaation hyväksymiseen. Jos organisaatio kykenee mukauttamaan toimintaansa innovaation tarpeiden mukaan, innovaatio sulautuu sinne helpommin. Lisäksi tärkeään on innovaation merkityksellisyys organisaation työntekijöiden eli käyttäjien työsuoritusten näkökulmasta. Jos uusi teknologia parantaa työsuoritusta, se tulee olemaan helpompi omaksua. Käyttäjän osaamisen tukemista ei pidä unohtaa uuden teknologisen innovaation käyttöönotossa Uuden teknologian käyttäjiltä vaaditaan uudenlaisia taitoja ja tietoja, jotta he osaavat käyttää sitä. Teknologisen innovaation käyttöönottoa helpottaa, jos käyttämisen edellyttämät tiedot ja taidot voidaan määritellä ja tarvittaessa myös siirtää tarpeen mukaan kontekstista toiseen. Työntekijöiden näkökulmasta on tärkeää, että teknologian käyttöön ja sen mukauttamiseen osaksi omaa työtä on mahdollista saada tukea, kuten koulutusta, perehdytystä ja ”help desk-neuvontaa”. Avoimuus ja tuki helpottavat innovaatioiden sulautumista Uuden innovaation käyttöönotto on usein viisiportainen prosessi siten, että ensin vaaditaan tietoisuus innovaatiosta, sitten suostuttelu sen kokeiluun, kolmantena päätös käyttöönotosta, neljäntenä toteutus ja viidentenä vahvistus (Rogers 1995, Greenhalgh ym., 2004 mukaan). Näiden lisäksi tärkeä käyttöönoton edellytys on, että oletetut käyttäjät ovat tietoisia innovaatiosta eli että heillä on riittävät tiedot siitä, mitä se tekee ja kuinka sitä käytetään ja he ovat selvillä siitä, miten innovaatio tulee vaikuttamaan heihin sekä sen kustannuksista (Greenhalgh ym., 2004). Onnistunut käyttöönotto on todennäköisempää lisäksi, jos oletetuilla käyttäjillä on jatkuva pääsy tietoihin siitä, mitä innovaatio tekee ja riittävä koulutus ja tuki sen toimintaan liittyvistä kysymyksissä (esim. innovaation sovittamisesta päivittäiseen työhön). Näiden lisäksi on oleellista, että oletetuille käyttäjille annetaan riittävästi palautetta käyttöönoton seurauksista ja että heillä on riittävä mahdollisuus, itsenäisyys ja tuki innovaation mukauttamiseen tarkoitusta vastaavaksi (mt.). Päätös innovaation käyttöönotosta organisaatioon voidaan tehdä monella tasolla. Innovaation oletetuille käyttäjille, usein organisaation työntekijöille, päätös innovaation käytöstä voi tulla ulkoa päin ilman, että siihen pääsee vaikuttamaan. Tällöin on kyse arvovaltaisesta päätöksestä. Päätös voi olla myös kollektiivinen päätös, jolloin jokaisella yksilöllä on ääni, mutta viime kädessä on suostuttava ryhmän päätökseen. Tiedetään, että arvovaltainen päätös voi nopeuttaa käyttöönottoprosessia ja lisätä innovaation käyttöönottoa hetkellisesti mutta se vähentää mahdollisuutta siihen, että innovaatio hyväksytään, sen käyttöönotto toteutetaan onnistuneesti ja se sulautuu saumattomasti osaksi työtä. Palvelutarpeen arviointi ja asiakasvalinta avainasemassa etähoidon toteutuksen kehittämisessä Korona-ajan poikkeusolot on vauhdittanut etähoidon käyttöönottoa ja onnistuneen sulauttamisen tarvetta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Etähoidon asiakasmäärät ja samalla palvelua toteuttavien työntekijöiden määrät ovat kasvaneet korona-ajan poikkeusolojen seurauksena. Kasvu on kuitenkin tapahtunut osittain pakon sanelemana eikä uusien innovaatioiden käyttöönottoa ole välttämättä ehditty toteuttaa hallitusti ja riittävästi huomioiden uuden teknologian palvelujen sulautumisen edellytyksiä. Jos halutaan edistää etähoidon työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia, huomiota tulee kiinnittää etähoidon asiakkaiden palvelutarpeisiin ja asiakasvalinnan kehittämiseen. Näin palvelua pystytään tarjoamaan paremmin asiakkaille, jotka siitä parhaiten hyötyisivät. Palvelua tulisi kehittää myös työn toteuttamisen ehtojen ja asiakkaiden tarpeiden näkökulmasta. Liiallisen tehokkuuden odotukset ovat uhka työn toteuttamiselle ja työtyytyväisyyden säilymiselle. Kirjoittajat Merja Hoffrén-Mikkola, LitT, yliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Sini Eloranta, sh, TtT, dosentti, yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulu Tuula Mikkola, VTT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Marjatta Komulainen, VTM, lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Sari Teeri, TtT, yliopettaja, Satakunnan ammattikorkeakoulu Lähteet Greenhalgh, T., Robert, G., MacFarlane, F., Bate, P. & Kyriakidou, O. 2004. Diffusion of innovations in service organizations: Systematic review and recommendations. Milbank quarterly 82 (4), 581 - 629. doi:10.1111/j.0887-378x.2004.00325.x Husebø AML, Storm M. Virtual Visits in Home Health Care for Older Adults. Scientific World Journal. 2014;2014:689873. Josefsson, K. & Hammar, T. (2022). Kotihoidon etäpalveluissa on vielä kehittämisen varaa. Tutkimuksesta tiiviisti 22/2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Kuoppakangas, P., Lindfors, J., Stenwall, J., Kinder, T., & Talonen, A. (2020). COVID-19 triggering homecare professionals’ change of attitudes towards e-Welfare. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 12(3), 241-249. Kröger T., Van Aershot L., Puthenparambil J M. 2018. Hoivatyö muutoksessa: suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. Melkas H, Hennala L, Pekkarinen S, Kyrki V. Impacts of robot implementation on care personnel and clients in elderlycare institutions. Int J Med Inform. 2020 Feb;134:104041.
Tanssahdellen terveemmäksi – Mummodiskosta hymyä ja hyvinvointia
Musiikki ja tanssi luovat yhteyksiä ihmisten välille. Selvitimme opinnäytetyössämme vapaaehtoisten ja ikäihmisten kohtaamisia diskoympäristössä – sitä miten merkityksellisiä nämä hetket ovat, kuinka niihin voi valmistautua, kuinka tunnelma tarttuu ja kuinka ikäihmisten osallistumista voidaan tukea. Ilmassa oli aistittavissa kutkuttavaa odotusta, kun pitkän ajan jälkeen oli suuri joukko ihmisiä kokoontunut yhteen. Huumorin ja alkulämmittelyn kautta lähdettiin hakemaan ensikosketusta tapahtuman tunnelmaan. Hieman epävarmana, kuin suomalainen vieras kakkupöytään kutsuttaessa, jokainen odotti aluksi sitä, kuka uskaltaa ensimmäisenä vapautua tanssin ja musiikin vietäväksi. Kun rohkeimmat menivät tanssilattialle, oli se kuin rentouttava olkapäitä laskeva huokaus ja lupa itselle heittäytyä hölmöksi – vapautua. Yksitellen ihmiset nousivat ylös tai uskalsivat tehdä aina vain vapaampia liikkeitä omalta paikaltaan. Katse kertoi, jos joku oikein innoissaan odotti tanssiin kutsua – ja katseen välttely taas kertoi, että tapahtumasta voi nauttia myös silmillään, yksin omalta paikaltaan. Musiikin voima tuli jalkoja pitkin koko vartaloon, väriseväksi bassoksi rintakehään, hymyksi huulille ja mielihyväksi aivoille. Hetken aikaa kaikki olivat kuin yhtä samaa massaa – ja miten tapahtuman loppu tuntuikaan kuin kuplan puhkeamiselta, jäljellä naurusta kipeät poskilihakset ja väsyneet jalat. Sen iloisen olon kuljetti varmasti yksi jos toinenkin mukaansa kotiin viemisiksi. Musiikki liimaa ihmiset yhteen Musiikki ja tanssi sekä niiden mukanaan tuomat tunteet kuuluvat kahden geronomin Joni Tammisalon ja Mikko Haapalaisen sekä näyttelijä Tuija Piepposen pyörittämään Mummodisko-toimintaan. Mummodisko järjestää ikäihmisille suunnattuja diskotapahtumia ympäri Suomen. Tapahtumien tarkoituksena on tuottaa iloa ja saattaa ihmisiä yhteen samalla rikkoen fyysiseen ikään liittyviä ennakkoluuloja – täällä ikä on todellakin vain numero. Musiikilla ja tanssilla on suuri rooli yhteyden luomisessa ihmisten välille heidän erilaisista lähtökohdistaan riippumatta. Siinä hetkessä syntyy yhteinen jaettu kokemus, jonka avulla toisilleen tuntemattomatkin ihmiset luovat yhteisen muiston välilleen. Musiikki lisää myös muistelua ja voi antaa ihmisille jotain yhteistä, mistä keskustella. Se voi kuljettaa ikäihmisen matkalle menneisyyteen ja nostaa nuo tutut muistot ja niihin liittyvät tunteet pintaan. Tanssin ja musiikin onkin todettu tutkimuksissa myös lisäävän elämäniloa, osallistumista ja positiivista kokemusta terveydestä (Houni, Turpeinen & Vuolasto 2021). Tanssiessa ihminen antautuu hetken vietäväksi, jolloin omat ehkä aiemmin koetut heikkoudet ja kokemukset sairaudesta saattavat unohtua tyystin ja muuttua sen sijaan kokemukseksi pystyvyydestä (Pohjola 2021). Tanssi yhdistetään myös lukuisiin positiivisiin terveysvaikutuksiin ikäihmisillä, kuten koordinaation parantumiseen sekä voiman, liikkuvuuden ja hienomotoriikan ylläpitämiseen. Musiikki ja tanssi auttavat myös varsinkin muistisairaiden kohdalla lisäämällä sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta. (WHO 2019: 25, 44.) Tunnelma vapauttaa ja vahvistaa Yksi mielenkiintoisimmasta asioista tämän opinnäytetyöprojektin aikana oli, että pääsimme tuottamaan täysin uutta tietoa siitä, miten kulttuuriympäristö vaikuttaa kohtaamiseen. Kohtaamista oli aiemmin tutkittu, mutta paljolti vain hyvin erilaisissa ympäristöissä, jossa kohtaamiseen vaikuttavat taustatekijät ovat hyvinkin erilaisia kuin iloa pirskahtelevassa Mummodiskossa. Siellä tunnelma on vapautunutta ja kaikki nauttivat tapahtumasta omalla tavallaan – tanssien, jutellen tai muita seuraten. Tunnelma tarttuu, koska aistimme koko ajan toistemme ajatuksia, tunteita ja aikomuksia. Kun ilmapiiri on positiivinen, rohkenemme kokeilemaan uutta, tekemään virheitä ja ihan huomaamatta saatamme ylittää itsemme ja odotuksemme. (Rantanen 2018.) Vapaaehtoisilla on tapahtumissa tärkeä rooli hyvän yhteyden luomisessa ensi hetkistä lähtien, jolloin vieraat otetaan vastaan tervetulotoivotuksin, hymyillen ja kuulumisia kysellen. Hetkessä tärkeää on juuri hymy ja iloinen innostunut kehonkieli, jolloin tavoitteena on välittää tunnetta, että haluan tavata juuri tämän ihmisen. Opinnäytetyön haastatteluissa nousikin esiin kommentti, että ”innostaminen lähtee siitä, että olet itse innostunut”. Innostuminen on huomion ja energian suuntaamista juuri tähän hetkeen, jolloin oma vireystila nousee ja huomio kiinnittyy toiseen ihmiseen (Aalto-setälä & Saarinen 2014). Iloa ja muistoja kohtaamisista Kohtaaminen on siis hienoenergistä toimintaa, missä omat ennakkoluulot ja suhtautuminen vaikuttavat siihen, millainen side ihmisten välille muodostuu. Siinä musiikilla on kyky luoda sanatonta siltaa ja yhteyttä ihmisten välille. Tällöin myös peilaamalla omia tunteitamme, hymyjä ja katseita, voimme viestiä, että nautimme tunnelmasta ja olostamme sekä oma esimerkki voi energisoida myös muita osallistumaan. Näistä tunteista ei tarvitse edes puhua vaan ne näkyvät kyllä, kyyneleenä silmäkulmassa tai hymynä huulilla. On tärkeää myös muistaa, että jokainen nauttii tapahtumasta omalla tavallaan, toiset silmillään ja huomaamattomasti ja toiset isosti ja koko olemuksellaan – ja jokainen tapa on yhtä oikea! Mummodisko merkitsee paljon asioita, se on musiikkia, tanssia ja muistelua, iloa, leikkisyyttä ja tarinointia, katseita, kohtaamista ja läsnäoloa, lupaa hassutella ja innostua. Nämä ihanat muistot viemme kotiin, muisteltavaksi vielä pitkäksi aikaa jälkeenkin. Kirjoittajat Marjo Sillanpää, geronomi (AMK), vanhustyön tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, valmistumassa keväällä 2023 Soile Kurvinen, geronomi (AMK), vanhustyön tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, valmistumassa syksyllä 2022 Lähteet Aalto-Setälä Pauli & Saarinen Mikael 2014. Innostu. Myötämanipuloinnin aakkoset. E-kirja. Helsinki: Talentum. Luku 1. Innostuminen. Houni, Pia & Turpeinen, Isto & Vuolasto, Johanna 2021. Taidetta! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 15.9.2022 Kurvinen, Soile & Sillanpää, Marjo 2022. Kohti onnistuneita kohtaamisia – opas kohtaamisen hetkeen vapaaehtoisille. Opinnäytetyö. Rantanen, Marjo 2018. Mitä johdat, kun johdat tunnelmaa. Tunnelmajohtaja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Luku 1. Mitä johdat, kun johdat tunnelmaa. Pohjola, Hanna 2021. Tarina, sisäinen tanssi ja sairausnarratiivit. Puheenvuorot 4/2021 Musiikki. DOI: 10.51816/musiikki.113251. 66–69. Viitattu 15.9.2022 WHO 2021. HEALTH EVIDENCE NETWORK SYNTHESIS REPORT 67 What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. 15.9.2022
Mikä toimii ja mikä ei? Etäkuntoutuskokemukset kehittämisen työkaluiksi
Outi Julén selvitti opinnäytetyössään PHHYKY kotikuntoutuksen asiakkaiden ja fysioterapeuttien kokemuksia etäkuntoutuspalvelusta ja toi esiin molempien osapuolten kehittämistarpeita Kotona asuminen mahdollisimman pitkään on monen ikääntyneen toive ja myös selkeä strateginen tavoite Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä (PHHYKY). Toisaalta väestön ikääntyminen on myös merkittävä haaste palveluiden toteuttamisen kannalta nyt ja tulevaisuudessa. (PHHYKY Strategia 2022.) Kuntoutuksella voidaan tutkitusti vaikuttaa positiivisesti ikääntyneiden kuntoon ja tukea kotona-asumista (Pitkälä, Valvanne & Huusko 2016). Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituskin ohjaa panostamaan ikääntyneiden kotikuntoutuspalveluihin ja ottamaan myös kaiken irti teknologiasta ikääntyneiden hyvinvoinnin lisäämiseksi (Laatusuositus 2017–2019: 28). Suositukseen on vastattu ja etäkuntoutuksen käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti, kun on etsitty uusia tapoja kuntoutuksen riittävän saatavuuden mahdollistamiseksi (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Tutkimukset ovat osaltaan vahvistaneet etäkuntoutuksen vaikuttavuuden olevan lähikuntoutuksen kanssa samalla tasolla (Rintala, Hakala & Sjögren 2017). Etäyhteyksien hyödyntäminen on nyt yhä useammin myös ikääntyneiden kuntoutuksen arkipäivää, mutta ikääntyneiden ja teknologian yhteen saattaminen saattaa myös tuottaa vaikeuksia teknologian käytön vierauden vuoksi. PHHYKY kotikuntoutuksessa yksilöllinen etäkuntoutus on ollut jo useamman vuoden osa palveluvalikoimaa. Palvelua on pyritty tavoitteiden mukaisesti lisäämään, mutta tässä ei ole onnistuttu siinä määrin kuin olisi toivottu. Tarve palvelun kehittämiselle on havaittu, mutta asiakas- ja ammattilaiskokemuksia ei vielä ole selvitetty, jotta niitä voitaisiin hyödyntää. Asiakkaiden ja ammattilaisten ääni kuuluviin Palveluiden kehittämisen ydin on löytää jo toimivien asioiden lisäksi ne seikat, joissa on parantamisen varaa. Yksipuolinen kehittäminen tai asioiden olettaminen asiakaskokemuksista eivät kuitenkaan edistä palvelun vastaavuutta asiakastarpeisiin (Kauppinen, Kesäniemi, Luojus, Lange & Lönn 2020). Tästä lähtökohdasta aloitettiin PHHYKY etäkuntoutuksen kehittämiseen tähtäävän opinnäytetyön teko. Toteuttamieni asiakashaastatteluiden ja ammattilaiskyselyn perusteella etäkuntoutukseen oltiin monelta osin tyytyväisiä, mutta kehittämisen aiheitakin löytyi. Palveluprosessin selkiyttämiselle oli selkeä tarve, joka ilmeni mm. fysioterapeuttien epävarmuutena asiakkaiden ohjaamisessa palvelun piiriin. Asiakkaiden näkökulmasta etäkuntoutuspalveluiden kehittämistarpeet keskittyivät sen sisältöön eikä niinkään toteutukseen. Asiakkaiden tyytyväisyyteen vaikutti eritysesti palvelun helppous ja vaivattomuus. Kotoa ei tarvinnut lähteä minnekään ja fysioterapeutin yhteydenotto toteutui sovittuun aikaan. Kotiin lainattu tabletti oli helppokäyttöinen ja vastuu sen toiminnasta kuului ammattilaiselle. Myös ammattilaiset kokivat aikatauluttamisen ja etäyhteyden joustavuuden toimivaksi ja tämän suuntaisia kokemuksia etäpalvelun sujuvuudesta on saatu muualtakin (Vuononvirta 2016: 86). Vastauksista nousi esiin asiakkaiden omien tavoitteiden tärkeys. Vaikka harjoittelu koettiin mielekkääksi, niin harjoitteita olisi pitänyt voida yksilöidä paremmin etenkin ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa. Ikääntyneiden asiakkaiden huomioiminen yksilöinä onkin muistettava kaikessa kuntoutuksessa (Lihavainen 2012), myös etäkuntoutuksessa. Teknologiahaasteet ovat ammattilaisten, eivät asiakkaiden ongelmana - tukea tarvitsevat kaikki Kyselyn perusteella laitteiston, kuvan ja äänen ongelmat tuottivat ammattilaisille turhautumista ja huolta asiakkaiden palvelukokemuksesta, mutta asiakkaiden haastatteluissa teknologia tai sen ongelmat eivät nousseet esiin. Ammattilaisten vaatimukset teknologialle ovat siis huomattavasti korkeampia kuin ikääntyneillä. Asiakkaat kokevat etäkuntoutuspalvelun hyväksi, kunhan saavat sen toteuttamiseen riittävästi tukea. Matalan kynnyksen tuki on tunnistettu merkittäväksi myös aiemmissa ikääntyneiden teknologiakokeiluissa (Kauppila, Kärnä, Pihlainen & Koskela 2017). Molemmat osapuolet nostivat onnistuneen etäkuntoutuskokemuksen merkittäviksi tekijöiksi toimivan vuorovaikutussuhteen sekä tuen saamisen teknologian käytössä. Fyysisen kontaktin puuttumisen vuoksi vuorovaikutuksen onkin tunnistettu olevan etäyhteydelle erityisen tärkeää (Vuononvirta 2016: 93) Haastatteluissa tuen merkitys korostui palvelun aloituksessa, etenkin jos käytössä oli asiakkaan oma laitteisto. Kehitettäviksi kohteiksi voitiin nostaa soveltuva teknologia, ammattilaisten koulutus, käyttäjätuki sekä kuntoutuksen tavoitteellisuus sisältöineen. PHHYKY etäkuntoutusta lähdetään opinnäytetyön perusteella jatkokehittämään. Tarkoituksena on luoda palveluprosessi jossa palvelu kuvataan sisältöineen, jotta palvelu jatkossa vastaisi yhä paremmin sekä ammattilaisten, että asiakkaiden tarpeita. Lisätietoja Julén Outi, 2022. Kehitettävänä etäkuntoutus. PHHYKY kotikuntoutuksen EKU-asiakkaiden ja fysioterapeuttien etäkuntoutuskokemukset ja kehittämistarpeet. Helsinki: Metropolia AMK. Opinnäytetyöhön liittyvään teemahaastatteluun vastasi kolme asiakasta ja ammattilaisten Webropol-kyselyyn vastasi viisi fysioterapeuttia. Kirjoittaja Outi Julén, fysioterapeutti AMK, ikääntyneiden kuntoutuksen ja etäkuntoutuksen ammattilainen. Valmistumassa YAMK tutkintoon kesäkuussa 2022. Lähteet Kauppila, P., Kärnä, E., Pihlainen, K ja Koskela, T. (toim.) 2017. Teknologia ikäihmisen tukena – ketterän kokeilukulttuurin ytimessä. IkäOTe - Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hanke. Grano Oy, Jyväskylä. Viitattu 5.5.2022. Kauppinen, S., Kesäniemi, E., Luojus, S., Lange, P. & ja Lönn, N. 2020. Tarpeesta ratkaisuksi: yhteiskehittämisen opas sosiaali- ja terveydenhuollossa. Viitattu 14.5.2022. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:6. Viitattu 13.5.2022. Lihavainen, K. 2012. Mobility Limitation, Balance Impairment. A Study with a Comprehensive Geriatric Intervention and Musculoskeletal Pain Among People Aged ≥ 75 Years. University of Jyväskylä. Viitattu 14.5.2022. Pitkälä, K, Valvanne, J. & Huusko, T. 2016. Geriatrinen kuntoutus. Teoksessa Heikkinen, E., Jyrkämä, J., Rantanen, T. & Aromaa, A. (toim.): Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. PHHYKY, Strategia 2022. Viitattu 13.5.2022. Rintala,A., Hakala, S., & Sjögren, T. (toim.). 2017. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. 145. Etäteknologian vaikuttavuus liikunnallisessa kuntoutuksessa. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi. Kela. Helsinki. Viitattu 16.5.2022. Salminen, A-L., Hiekkala, S. & J-HStenberg (toim.) 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Viitattu 15.5.2022. Vuononvirta. T. 2016. Muita etäkuntoutuksen kohderyhmiä. Teoksessa Etäkuntoutus. Kela, Etäkuntoutus. Salminen, A, Hiekkala, S. & Stenberg, J-H.(toim.) Kelan tutkimus. Helsinki. 13 Viitattu 3.5.2022.
Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu?
Palveluohjaajan työ on vaativaa asiantuntija- ja ihmissuhdetyötä. Ikääntyneet arvostavat palveluohjaajan ammattitaitoa ja palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuutta. Sensitiivisten asioiden yksilöllistä huomioimista palvelutarpeen arvioinnissa voisi kuitenkin vielä kehittää asiakaskokemuksen parantamiseksi. Hyvä asiakaskokemus parantaa elämänlaatua (Saarijärvi & Puustinen 2020: 31). Asiakaskokemus on lähellä asiakaslähtöisyyttä, ja se voidaan nähdä asiakaslähtöisyyden jatkeena (Saarijärvi & Puustinen 2020: 23). Asiakaskokemus on aina yksilöllinen, ja rakentuu tunteista, mielikuvista, odotuksista sekä aiemmista kokemuksista (Gerdt & Korkiakoski 2016). Asiakaskokemukseen vaikuttavat myös asiakkaan luonne, persoona ja kulttuuri (Gerdt & Korkiakoski 2016) sekä alitajunta (Löytänä & Kortesuo 2011: 11). Asiakaskokemuksen näyttäytyminen palvelutarpeen arvioinnissa Palveluohjaukseen sisältyvä palvelutarpeen arviointi on asiakkaalle henkilökohtainen tapahtuma. Palvelutarpeen arvioinnissa palveluohjaaja tarkastelee yhdessä asiakkaan kanssa seuraavat osa-alueet: toimintakyky voimavarat asumisen ja asuinympäristön turvallisuus osallisuus apuvälineet ja teknologia sekä omaishoito (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023). Opinnäytetyömme tulosten mukaan ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu vuorovaikutuksesta, itsemääräämisoikeudesta, palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuudesta sekä palveluohjaajan ammattitaidosta. Vuorovaikutus osana asiakaskokemusta Vuorovaikutus on keskeinen osa palvelutarpeen arviointia. Vuorovaikutuksen laatu ratkaisee, millaiseksi asiakas kohtaamisen palveluohjaajan kanssa kokee ja syntyykö heidän välilleen luottamus. (Haikara 2019: 144.) Asiakkaan luottamuksen saavuttaminen on keskeistä hänen yksilöllisten palvelutarpeidensa tunnistamiseksi ja ratkaisujen etsimiseksi yhdessä hänen kanssaan. Opinnäytetyössämme haastateltavat kokivat positiivisena palveluohjaajan kohtaamisen. Tunnelma kohtaamisessa oli avoin ja luottamus vallitsi palveluohjaajan ja haastateltava välillä. Arkojenkin asioiden esille ottaminen oli tuntunut luontevalta. Kohtaamista haastateltavat kuvailivat luontevaksi, hienotunteiseksi ja ystävälliseksi. Ikääntyneelle asiakkaalle merkityksellinen vuorovaikutus tapahtuu kasvokkaisissa kohtaamisissa (Palomäki 2019: 76). Itsemääräämisoikeuden merkitys Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä itseään koskevista asioista. Sen merkitys ja asema korostuvat ikääntyneenä sekä sosiaali- ja terveyssektorilla. (Räsänen & Valvanne 2017: 32.) Opinnäytetyömme tuloksissa korostui itsemääräämisoikeuden merkitys. Avun vastaanottaminen tuntui vaikealta, sillä sen pelättiin heikentävän itsemääräämisoikeutta. Ikääntyneelle on tärkeää saada itse päättää asioistaan; heillä on tahtoa pärjätä itsenäisesti. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen voidaan nähdä edellytyksenä positiiviselle asiakaskokemukselle. Muun muassa yksilöllisten tarpeiden huomioimisella voidaan vahvistaa ikääntyneen Itsemääräämisoikeutta (Palomäki 2019: 70). Palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuus ja palveluohjaajan ammattitaito Haastateltavat kokivat palvelutarpeen arvioinnin monipuolisena. Arvioinnissa oli käyty laajasti läpi heidän elämänhistoriansa ja tarpeensa. Palveluohjauksen tulisikin olla asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista ja ohjaamista (Roivas 2019: 84–85). Palveluohjaajan ammattitaito koettiin hyväksi ja sitä arvostettiin. Hänen kohtaamistaan haastateltavat kuvailivat helpoksi, ja palveluohjaajan saapumista kotiin arvostettiin. Keskustelu palveluohjaajan kanssa oli luontevaa ja henkilökohtaistenkin asioiden läpikäyminen tuntui hyvältä. Asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen ja hänen tarpeidensa tunnistaminen edellyttää palveluohjaajalta vahvaa ammattiosaamista. Eräs haastateltava kertoi, kuinka kaikki muut asiat otettiin palvelutarpeen arvioinnissa huomioon paitsi seksuaalisuus. Toisaalta intiimihygienian esille ottaminen yllätti toisen haastateltavan, ja aiheesta keskusteleminen oli hänen mielestään tarpeetonta. Sensitiivisten asioiden puheeksi ottaminen vaatii palveluohjaajalta taitoa aistia, milloin ja miten aiheesta keskustellaan asiakkaan kanssa tai näitä asioita ei oteta puheeksi lainkaan. Opinnäytetyössämme tuli esiin erilaisia sensitiivisiä asioita. Sensitiivisiä asioita palvelutarpeen arvioinnissa ovat: avun vastaanottamisen vaikeus holhoamisen pelko kaatumisen pelko intiimihygienian hoito sekä parisuhde- ja seksuaaliasiat. Palvelutarpeen arvioinnissa asiakkaan yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen on keskiössä (Ala-Nikkola & Sipilä), ja ne tunnistamalla voidaan tukea asiakkaan toimintakykyä ja hyvinvointia yksilöllisesti (Roivas 2019: 84). Palveluohjauksessa kannattaa panostaa asiakaskokemukseen. Ikääntyneen asiakaskokemuksen merkitystä palvelutarpeen arvioinnissa ei voi liikaa korostaa. Kirjoitus perustuu Salla Lehdon ja Jaana Porrassalmi-Hintikan opinnäytetyöhön – Ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa, joka on luettavissa Theseuksessa. Kirjoittajat Salla Lehto, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Jaana Porrassalmi-Hintikka, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Gerdt, Belinda & Korkiakoski, Kari 2016. Ylivoimainen asiakaskokemus. Työkalupakki. Helsinki: Talentum Media Oy. E-kirja. Haikara, Pirkko 2019. Dialogiset työmenetelmät palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman laadinnan apuna. Teoksessa Zechner, Minna (toim.). Näkökulmia palvelutarpeen arviointiin. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 144. Seinäjoki: SeAMK julkaisut. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto. Viitattu 18.9.2021. Löytänä & Kortesuo 2011. Asiakaskokemus. Palvelubisneksestä kokemusbisnekseen. Helsinki: Talentum Media Oy. Palomäki, Susanna 2019. Asiakkaan kokemukset hoidosta ja kohtelusta erikoissairaanhoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto: Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Viitattu 6.9.2021. Roivas, Päivi 2019. Asiakaslähtöisyyden diskursiivinen rakentuminen ikäihmisten palveluohjauksessa. Pro gradu -tutkielma. Sosiaalihallintotiede. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 1.9.2021. Räsänen, Riitta & Valvanne, Jaakko 2017. Vanhustyö tarvitsee uudenlaista johtamista – tavoitteeksi asiakkaan hyvä elämänlaatu. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 20–42 Saarijärvi, Hannu & Puustinen, Pekka 2020. Strategiana asiakaskokemus. Miksi, mitä, miten? Jyväskylä: Docendo Oy.
Näkymätön vanhus, miten säilyttää identiteettinsä ympärivuorokautisessa hoivassa?
Vanhuksen identiteetti on vaarassa kadota tämän muutettua ympärivuorokautisen hoivan piiriin. Pienillä muutoksilla hoivatyön arjessa ja ennen kaikkea sen asenteissa voidaan vaikuttaa identiteetin pysyvyyteen, näkyvänä säilymiseen elämän loppuun saakka. Identiteetin säilymisen edellytyksiä Jari Pirhonen on tutkinut väitöskirjassaan vanhuksen hyvän elämän lähtökohtia hoivakoti asumisessa ja identiteetin säilymisen edellytyksiä siinä. (Pirhonen, Jari 2017b. Good Human Life in Assisted Living for Older People). Väitöskirjan keskeisenä sanomana voidaan todeta, että hoivakodissa asuvan vanhuksen identiteetti on vaarassa kadota, jollei häntä kohdata hänen minuutensa kautta, arvostavalla ja kunnioittavalla tavalla sellaisena kuin hän on, osoittaen samalla rakkaudellisuutta hauraudesta huolimatta. Pirhonen puhuukin näkymättämästä ”Martista” verraten tilannetta Tove Janssonin satuun näkymättömästä lapsesta. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitettiin, miten vanhuksen identiteettiä voidaan ylläpitää hoivakotiasumisessa omaisten näkökulmasta. Omaisten näkökulmaa kartoitettiin teemahaastatteluin. Haastatteluista nousseiden tutkimustulosten pohjalta järjestettiin yhteiskehittely tilaisuus hoitajille ja omaisille. Yhteiskehittelyssä luotiin identiteettiä tukevia käytänteitä hoivakodin arkeen. Omaisyhteistyön merkitys identiteetin säilymisessä Räsänen (2011) ja Koivula (2013) korostavat väitöskirjoissaan omaisen roolia vanhuksen elämäntarinan sanoittajana. Varsinkin muistisairaan ja toimintakyvyltään hyvin hauraan vanhuksen kohdalla tämä korostuu, sillä etenkin tällöin elämänhistorian tuntemus on laadukkaan, vanhuksen yksilöllisyyttä tukevan hoidon edellytys. (Koivula &Heimonen 2006: 7; Koivula 2013:186–18; Räsänen 2011: 86; Uronen 2011:57.) Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni omaiset pitivät tärkeänä sitä, että hoitaja tutustuu läheisen kanssa yhdessä tämän historiaan ja että omia mieltymyksiä kunnioitetaan. Hoitajan ja asukkaan yhteinen puuhastelu elämänhistoriaan liittyvien teemojen ympärillä koettiin niin ikään tärkeäksi minuuden ylläpysymisessä. Samoin päivärytmin yksilöllisyys ja asukkaan arkisiin valintoihin mukaan ottaminen näyttäytyi identiteettiä ylläpitävänä toimintatapana. Erityisesti hoivasuhteen alussa tutustumisen koettiin tukevan identiteetin säilymistä. Yhteiskehittelyssä nousi esiin ajatus siitä, että hoivakodin hoitaja voisi tavata vanhusta jo ennen hoivakotiin muuttoa tämän kodissa, jolloin tutustuminen lähtisi liikkeelle vanhuksen omassa ympäristössä lisäten näin myös elämänhistorian tuntemusta. Tutkimustuloksistani ilmeni myös elämänhistorian merkitys suhteessa kanssa-asujiin. Omaisten näkökulmasta identiteetin ylläpysymiseen vaikutti se, että asukkaat tutustuisivat hoitajien avustuksella toistensa elämäntarinaan kuten edellisiin ammatteihin, perheeseen ja lapsiin tullen näin tulisivat näkyväksi yksilöinä osana yhteisöä. Tunnustavan hoitosuhteen menetelmillä kohti ihmisyyttä Pelkkä omaisyhteistyö ja sen myötä saatu tieto elämänhistoriasta ei kuitenkaan yksin riitä identiteettiä tukevan hoitotyön toteutumiseen. Tarvitaan myös taitoa ja käytänteitä, joilla hoitotyön kohtaamisissa voidaan vahvistaa identiteetin pysyvyyttä. Tunnustavalla hoitosuhteella identiteettiä voidaan ylläpitää hoivatyön käytäntein. Tunnustaminen symbolisella tasolla ei riitä silloin kun puhutaan persoonana tunnustamisesta vanhoilla ihmisillä, näkyvänä säilymisessä on oleellista tunnustaa vanhus arvokkaana ihmisenä kohtelemalla häntä arvostavalla tavalla. (Pirhonen 2017:149–150.) Tutkimustuloksissani kosketus nähtiin yhdeksi merkittäväksi tunnustavan hoitosuhteen elementiksi. Kosketuksen merkitys välittyi sen ainutkertaisuudessa ja spontaaniudessa ei niinkään tarkoituksellisena toimintatapana. Olkapään taputus ohi kulkiessa tai käden silitys osana keskustelua nähtiin oleelliseksi osaksi tunnustavan hoitosuhteen toteutumista. Tämän opinnäytetyön mukaan tunnustava hoitosuhde sisälsi myös hoitajan läsnäoloa ja tunneilmaisua sallivan yhdenvertaisuuden elementtejä tässä. Näiden merkitys kulminoitui hoitajan ja asukkaan väliseen kahdenkeskisyyteen, jonka myötä vanhukselle välittyi tunne siitä, että hän on siinä hetkessä arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu. Yhteiskehittelyn myötä tunnustavan hoitosuhteen menetelmiksi muovautui kuuleva ja kuunteleva läsnäolo, jossa hoitajan aktiivinen rooli, etenkin negatiivisia tunteita sallivan ja ymmärtävän ilmapiirin ylläpitäjänä korostui. Jokapäiväinen kuulumisten vaihto ja myötäelävä dialogisuus siinä, nähtiin oleellisina menetelminä tunnustavan hoitosuhteen toteutumista. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tulokset osoittavat vanhuksen identiteetin säilymisen edellyttävän hoivatyön painopisteen siirtymistä ihmisyyttä tukevampaan suuntaan. Ei riitä, että vanhus on fyysisesti hoidettu tai paikalla, jos hän on sosiaalisesti näkymättömissä. Hoivatyön arjessa tämä tarkoittaa sen prioriteettien uudelleen arvioimista niin, että hauraudesta huolimatta, vanhus saa säilyttää identiteettinsä ja pysyä näkyvänä itselleen ja muille juuri sellaisena kuin on. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Näkymätön vanhus. Omaisyhteistyön kehittäminen vanhuksen identiteetin säilymiseksi hoivakodissa. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. Kirjoittaja Jutta Perä, sairaanhoitaja (YAMK), valmistunut Metropoliasta Vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta toukokuussa 2022. Lähteet: Koivula, Riitta 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla. Tutkimus toimijuudesta. Pdf-tiedosto. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos.Luettu 8.10.2018 Koivula, Riitta & Heimonen, Sirkkaliisa 2006. Dementoituvan omaisena laitoksessa. Oraita 4/2006 Helsinki: Ikäinstituutti. Luettu 21.3.2021 Pirhonen, Jari 2017a. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Gerontologia 2/2017. Luettu 30.9.2021. Pirhonen, Jari 2017b. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöstyö. Lapin yliopiston julkaisuja. Yhteiskuntatieteet. Uronen, Riitta 2011. Omaisten käsitykset yhteistyön rakentumisesta ja tuen tarpeesta dementiakodeissa. Pro Gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö.
Millainen on ikäystävällinen luontopolku?
Luonnossa liikkuminen edistää hyvinvointia, mutta ikääntyessä luontoon pääsy saattaa muuttua haasteelliseksi. Esteetön luontopolku voisi tarjota mahdollisuuden ikäystävällisempään liikkumiseen. Millaisia asioita ikäystävällisestä luontopolusta tulisi siis löytyä? Meillä jokaisella on yhdenvertainen oikeus luontoon sekä luoda ja ylläpitää luontosuhdetta. Esteetön luontoreitti antaa mahdollisuuden liikkua luonnossa toimintakykyyn katsomatta. (Invalidiliitto.) Kävimme esimerkkinä tutustumassa Pornaistenniemen esteettömään luontopolkuun, sillä meillä heräsi kiinnostus, millainen on esteetön luontopolku ja miten sitä voisi kehittää ikäystävällisemmäksi. Esteettömyys on fyysisen, sosiaalisen, psyykkisen, kulttuurisen ja taloudellisen ympäristön toteutumista siten, että jokainen meistä voi toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa riippumatta henkilöiden toimintakyvystä (Ruskovaara & Rissanen & Rasa & Seppälä & Laakso 2009: 7). Esteettömällä luontopolulla on turvallista liikkua ilman vaaratekijöitä ja tämän lisäksi sieltä tulisi löytyä asianmukaiset opasteet, kaiteet sekä levähdyspaikkoja (Invalidiliitto). Ulkoympäristöillä ja niiden esteettömyydellä on suuri vaikutus ikääntyneiden ihmisten liikkuvuuteen, itsenäisyyteen, sekä elämänlaatuun. Vaikka viheralueet toimivat ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnin edistäjinä koetaan ne silti usein esteellisiksi. Viher- ja puistoalueilta puuttuvat usein yleiset wc-tilat, myöskään opasteet eivät ole tarpeeksi selkeitä, jos sellaisia on. Istumapaikkojakin koetaan olevan liian vähän, jonka lisäksi ulkoilualueille on usein haastavaa päästä. (World Health Organization 2007: 16–18.) Ikäystävällinen ympäristö Ikäystävällisyys on ikäihmisten voimavarojen sekä tarpeiden huomioimista. Ikäystävällinen liikkumisympäristö tukee yksilön hyvinvointia, aktiivisuutta ja turvallisuutta. (Jolanki & Suhonen & Rappe 2020: 349.) Ikäystävällisten ympäristöjen kehittämisessä korostuvat fyysinen ympäristö, sosiaalinen ympäristö sekä palvelut. Liikkumisympäristön tulee olla sellainen, jossa on kaikilla hyvä olla ja liikkua, myös heidän, joilla liikkumiskyky tai muistitoiminnot ovat heikentyneet. (Rajaniemi & Rappe 2022: 31.) Ikäystävällisyys ympäristöissä ei siis hyödytä vain iäkästä väestöä, vaan se on kokonaisvaltaista suunnittelua, jossa on asukaslähtöinen, moninainen ja osallistava näkökulma (Rappe & Rajaniemi 2020). Ikäystävällisyyttä kehittäessä on hyvä tarkastella fyysisen ympäristön turvallisuutta sekä toimivuutta, etenkin esteettömyyden, saavutettavuuden, hahmotettavuuden ja käveltävyyden näkökulmasta. Samalla tulisi huomioida sosiaalisen ympäristön yhdenvertaisuus sekä yhteisöllisyys. (Rajaniemi & Rappe 2022: 32.) On tärkeää myös kuulla iäkkäiden omia näkemyksiä ja toiveita ympäristöön liittyvissä tekijöissä sekä niiden vaikutuksista elämänlaatuun, sillä iäkkäiden arjen ymmärrys hyödyttää ratkaisujen suunnittelussa (Rappe & Kotilainen & Rajaniemi & Topo 2018: 118). Pornaistenniemen esteetön luontopolku ikäystävällisemmäksi Pornaistenniemen esteetön luontopolku sijaitsee Helsingissä Vanhankaupunginlahdella Lammassaaren esteettömän luontoreitin varrella, joka on valmistunut vuonna 2018. Esteettömyys näkyy reitillä esimerkiksi niin, että reitti on tarpeeksi leveä apuvälineiden käyttäjille sekä lankkupolulla pitkospuut on asennettu niin, että lankut ovat poikittain, jotta apuvälineiden pyörät eivät putoa reunojen yli. (Helsingin kaupunki 2020.) Reitin varrella on toiminnallinen alue, jossa voi kellahtaa harakanpesään makoilemaan, sekä sieltä löytyy myös puisia tauluja, jotka opastavat nauttimaan luonnosta eri aisteilla. (Ilosaari 2018.) Pornaistenniemen esteettömällä luontopolulla oli mielestämme muutamia kehittämiskohteita suhteessa ikäystävälliseen liikkumisympäristöön: levähdyspaikat; istuimet ja kaiteet esteettömät opasteet wc-tilat Helsingin kaupungin esteettömän ympäristön rakentamisen ohjeissa suositellaan levähdyspaikkojen olevan 50–250 metrin etäisyydellä toisistaan riippuen siitä onko kyse erikoistason vai perustason esteettömyydestä (SURAKU 2008). Levähdyspaikat nähdään yleensä välttämättöminä ikääntyville ihmisille, sillä monien ikääntyneiden ihmisten on vaikea kävellä ulkoympäristössä ilman lepopaikkaa (World Health Organization 2007: 16–18). Pornaistenniemen kilometrin mittaiselta luontopolulta olisi siis hyvä löytyä vähintään 4 levähdyspaikkaa. Helsingin kaupungin rakennusviraston esteettömyyskriteereissä mainitaan, että kaiteita tulisi olla esteettömillä reiteillä esimerkiksi virkistysalueilla (Helsingin kaupungin rakennusvirasto 2008). Ikääntymisen näkökulmasta olisi hyvä, että kaiteita olisi kaikissa niissä paikoissa, joissa on pinnanmuotojen vaihtelua tai jyrkkiä mutkia, jotta ikääntynyt voi tarvittaessa ottaa tukea haastavampien pinnanmuotojen tullessa reitillä vastaan. Opasteita Pornaistenniemen luontopolulla oli niukasti. Opasteet olivat suhteessa vaikeaselkoisia, eikä niissä ollut pistekirjoituksella tehtyjä merkintöjä. Opasteista ei myöskään tullut tarpeeksi selkeästi esille, että polku on esteetön. Yleisiä wc-tiloja ei lähistöltä löytynyt lainkaan. Olisi hienoa, jos opasteista saataisiin ikäystävällisempiä ja wc-tiloja olisi lähistöllä. Luontopolku kuuluu meille kaikille Ihmisen perustarpeisiin kuuluu yhteys luontoon ja ikääntyessä luonnon merkitys jopa kasvaa. Luonto voi tarjota moniaistisia elämyksiä, vähentää stressiä sekä parantaa mielialaa. Ikääntyminen voi tuoda mukanaan omat haasteet luontosuhteen ylläpitämiseen, mutta hyvällä yhdyskuntasuunnittelulla voidaan turvata iäkkäiden asukkaiden pääsy lähiluontoon. (Rappe ym. 2018: 47–52.) Lisäksi liikkuminen ikäystävällisellä luontopolulla vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin: kohentaa mielialaa vähentää stressiä lisää fyysistä aktiivisuutta vähentää fyysisiä oireita alentaa verenpainetta lisää sosiaalista hyvinvointia (Mielenterveystalo). Pienten muutosten avulla luontopolusta voitaisiin nauttia esteettömämmin, sillä luontopolku kuuluu meille kaikille. Kirjoittajat Saara Heikkilä, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Jenna Nousiainen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Helsingin kaupungin rakennusvirasto 2008. SURAKU Esteettömyyskriteerit. Helsingin kaupunki 2020. Helsingin vammaisneuvoston esteettömyystunnustus Lammassaaren esteettömälle luontoreitille. Ilosaari, Terhi 2018. Helsingin Lammassaareen avautui uusi esteetön pitkospolku. Retkipaikka. Invalidiliitto. Ulkoalue. Jolanki, Outi & Suhonen, Riitta & Rappe, Erja 2020. Hyvinvointia ja osallisuutta asuinympäristöjä kehittämällä. Gerontologia 4/2020. Mielenterveystalo. Luonnon vaikutus hyvinvointiin. Rajaniemi, Jere & Rappe, Erja 2022. Ikäturvallinen asuinalue. Ikäinstituutti: Helsinki. Rappe, Erja & Rajaniemi, Jere 2020. Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen. Ikääntyneiden hyvään asumiseen -verkkoseminaari. Ympäristöministeriö 12.2.2020. Rappe, Erja & Kotilainen, Helinä & Rajaniemi, Jere & Topo, Päivi 2018. Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö. Ympäristöopas. Ympäristöministeriö: Helsinki. Ruskovaara, Anna & Rissanen, Hanna-Leena & Rasa, Jukka & Seppälä, Juha & Laakso, Jukka 2009. Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoitus. Opas kartoituksen tilaajalle ja toteuttajalle. Invalidiliiton julkaisuja. SURAKU 2008. Esteetön ympäristö. Puistokäytävät ja levähdyspaikat. World Health Organization 2007. Ageing and life course, family and community health.
Sosiaalisella medialla lisää osallisuutta ja vuorovaikutusta
Ikääntyneen toimintaympäristöllä, sosiaalisilla kontakteilla ja osallisuuden kokemuksella on vaikutusta hänen hyvinvointiinsa ja mahdollisuuteensa elää omannäköistä arkea. Sosiaaliset verkostot ja vuorovaikutus ovat siirtyneet yhä enemmän internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Osa ikääntyneistä hyödyntää sujuvasti sosiaalista mediaa elämässään, mutta monelle kyseinen viestintämuoto on vielä tuntematon. Ikääntyneet ovat kokeneet yhteiskunnan muuttumisen informaation välityksessä aina radion, lankapuhelimen, faxin, paikallislehden ja mustavalkotelevision ajoista tämän päivän internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Moni ikääntynyt saattaa pohtia, mistä löytää tarvitsemansa tiedon ja palvelut tai kuinka läheisille voisi viestittää sosiaalisessa mediassa. Elämänsä aikana ikääntyneet ovat omaksuneet monia erilaisia teknisiä laitteita, joten uudempienkin teknisten ratkaisujen ja viestintäkanavien käyttö on mahdollista oppia. Sosiaalinen media osallistavana toimintaympäristönä Ikääntyneen elin- ja toimintaympäristöt vaikuttavat merkittävästi hänen mahdollisuuksiinsa elää omannäköistä ja mielekästä arkea. Kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tärkeitä ovat myös sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen, joiden kautta ihminen voi kokea olevansa osa yhteisöä. (Jolanki, Suhonen & Rappe 2020: 349–350; Jolanki 2017: 8–9.) Sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalinen toimintaympäristö. Voisiko sosiaalinen media tukea ikääntyneen aktiivista ja omannäköistä elämää tarjoamalla mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin ja osallistumiseen? Sosiaalinen media saattaa näyttäytyä ikääntyneille nopeatempoisena nuorille suunnattuna toimintaympäristönä, jossa jaetaan tyhjänpäiväisiltä ja lyhyiltä vaikuttavia julkaisuja. Sisältö ei välttämättä tunnu ikääntyneestä houkuttelevalta, joten hän ei edes halua tutustua erilaisiin sosiaalisen median kanaviin. Sosiaalisen median tietosuoja ja turvallisuus pohdituttavat myös ikäihmisiä. Pelkona on, että arkaluontoiset tiedot leviävät vääriin käsiin ja hakkerit saattavat ottaa laitteet ja pankkitilit hallintaansa. Uhista huolimatta sosiaalisen median kanavat tarjoavat kuitenkin myös ikääntyneille paljon mahdollisuuksia etänä tapahtuvaan vuorovaikutukseen, yhteisöllisyyteen, tiedon ja kokemusten jakamiseen sekä itseilmaisuun omaa sisältöä tuottamalla. Facebook-sivu digitaalisena toimintaympäristönä Facebook on yleinen ja pitkään käytössä ollut sosiaalisen median kanava, joka on kanavista eniten saavuttanut suosiota varttuneemman väen keskuudessa. Muut yleiset sosiaalisen median kanavat, kuten Instagram, Twitter, LinkedIn ja TikTok ovat olleet suosittuja nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Facebookiin voi rekisteröityä ja perustaa oman sivun kuka tahansa ilmaiseksi. Sivuston ylläpitäjällä on lukemattomia mahdollisuuksia muokata sivuston ominaisuuksia luomalla esimerkiksi sivustolle alaryhmiä, tapahtumia, podcasteja, videoita ja verkkokaupan. Yksityishenkilön ja yhteisön sivustoilla on tarjolla hieman erilaisia toiminnallisuuksia. Facebook-sivujen yleisimmät ja käytetyimmät toiminnallisuudet ovat erityyppiset julkaisut ja tapahtumat sekä viestittely Messenger-toiminnon kautta. Sivuilla on mahdollista olla vuorovaikutuksessa kaksin tai isommassa ryhmässä viestien, kuvien, videoiden tai videokokousten välityksellä. Ikäystävällisyyden huomioiminen Perehdyimme Seniori-infon Facebook-sivuun helmikuussa 2022 ja käytämme sitä blogissa esimerkkinä sosiaalisen median kehittämisestä ikäystävällisemmäksi. Seniori-infon tarkoituksena on antaa tietoa ja ohjausta ikäihmisille suunnatuista kaupungin, yritysten ja järjestöjen palveluista (Helsingin kaupunki). Seniori-infon Facebook-sivulta löytyy palvelun yhteystiedot, erilaisia toimintoja sekä tiedotusluonteisia julkaisuja ikääntyneille suunnatuista tapahtumista ja palveluista. Toiminnallisuudet voivat olla hankalasti hahmotettavia ja ymmärrettäviä, esimerkiksi suomenkielisten linkkien rivistössä esiintyy keskellä linkki englanniksi (kuva 1). Sivuston käyttäjien kommentteja ja reaktioita vaikutti olevan vähän verrattuna sivun 3050 seuraajaan. Tarjonta näyttää julkaisuissa keskittyvän Helsingin kaupungin oman toiminnan ja tapahtumien esittelyyn. Ikääntyneiden ja palveluntarjoajien joukko on kuitenkin suuri ja heterogeeninen Helsingissä. Seniori-infon Facebook-sivua ja sen julkaisuja olisi mahdollista kehittää vuorovaikutuksen, yhteisöllisyyden ja osallistumisen kannalta houkuttelevammaksi ikäihmisen ja muiden palveluntarjoajien näkökulmasta. Iäkkäiden osallisuutta ja vuorovaikutusta voisi tukea esimerkiksi käyttöohjeiden ja iäkkäille suunnattujen työpajojen avulla. Työpajoissa voisi ideoida sivujen sisältöä ja sen tuottamista ikääntyneiden toiveita ja tarpeita kuunnelleen. Iäkkäät voisivat itsekin innostua julkaisujen kirjoittamisesta, kommentoinnista ja jakamisesta. Seniori-infon Facebook-sivun käyttäjät saattaisivat arvostaa vertaistensa julkaisuja. Aktiiviset helsinkiläiset seniorit voisivat päivittää havaintojaan elämästään Helsingissä, perustaa erilaisia alaryhmiä, esimerkiksi kaupunginosien tai harrastusten mukaan. Tiedotusluonteisia julkaisuja voisi elävöittää kysymyksillä ja keskustelun avauksilla. Näin sivu saattaisi innostaa ikääntyneitä osallistumaan ja vastaamaan nykyistä paremmin iäkkäiden omia tarpeita ja mielenkiinnon kohteita. Digiosallisuus on myös ikääntyneiden oikeus Sosiaalisen median kanavat ja digitaaliset toimintaympäristöt antavat paljon erilaisia mahdollisuuksia tukea ikäihmisten vuorovaikutusta ja vahvistaa heidän osallisuuttaan. Tämä edellyttää kanavien kehittämistä ikäihmisten näkökulmasta. Digitaalisen toimintaympäristön kehittäminen ikäystävälliseksi edellyttää lisäksi eri toimijoiden yhteistyötä ja saavutettavuuden huomioimista. Kirjoittajat: Merja Palkama, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Eeva Simiö-Ighmour, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Sanna Tarnanen, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Helsingin kaupunki. Seniori-info. Viitattu 18.3.2022. Jolanki, Outi, Suhonen Riitta & Rappe Erja 2020. Hyvinvointia ja osallisuutta asuinympäristöjä kehittämällä. Artikkeli. Teoksessa Gerontologia 34(4), 349–350. Jolanki, Outi 2017. Teoksessa Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen Outi ja Topo, Päivi. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017. Julkaistu 17.5.2017.
Tiimiharjoittelu kotihoidossa – opiskelijoiden kokemuksia
Hoitoalalle opiskelemaan hakeneiden määrät ovat olleet laskussa viime vuosina. Syynä tähän on nähty hoitoalan vetovoimaisuuden vähäisyys. Negatiivinen medianäkyvyys erityisesti vanhuspalveluiden osalta on varmasti vaikuttanut siihen, että nuoret hakeutuvat yhä harvemmin vanhustyöhön. Kotihoidossa tehtävä työ on vaativaa ja itsenäistä. Kaikki hoitajat eivät ole valmiita tekemään työtä itsenäisesti, ja tämä jo itsessään rajaa hakijoita kotihoidosta. Kotihoidon kiinnostavuutta opiskelijoiden keskuudessa tulee lisätä. Metropolia ja Helsingin kaupunki ovat pyrkineet vastaamaan tähän yhteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen avulla. Sosiaali- ja terveydenhuollon ollessa muutosten keskellä nousee yhä tärkeämmäksi huomioida hoitohenkilöstön osaamistarpeet. Moniammatillisuus, palveluiden ja työn kehittäjäosaaminen sekä yhteistoiminnallinen muutososaaminen tulee yhä keskeisemmäksi osaksi ammattilaisten työtä. Hyvissä Handuissa himassa -hankkeen tavoitteena, on luoda kehittäjäkumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden vahvistamiseksi ja näin sujuvoittaa opiskelijoiden opintojen suorittamista ja siirtymistä työelämään. Moniammatillisen osaamisen kehittyminen ja työelämän verkostojen kanssa toimiminen luo opiskelijoille valmiuksia toimia muuttuvassa työelämässä paremmin. Hankkeen tavoitteena on myös lisätä kotihoidossa tehtävän työn kiinnostavuutta. (Metropolia, Hyvissä handuissa himassa -hanke 2020.) Työelämän harjoittelu moniammatillisena tiimioppimisena Hyvissä handuissa himassa hankkeessa opiskelijat suorittivat työelämän harjoittelujakson monialaisena tiimiharjoitteluna. Opiskelijapari suoritti harjoittelunsa kahden kotihoidon asiakkaan tilanteeseen tutustuen, etsien ja löytäen asiakkaan arjessa olevia voimavaroja ja haasteita. Tavoitteena oli, että opiskelijat tukevat kotihoidon asiakasta kokonaisvaltaisesti, asiakkaan voimavarojen mukaisesti. Opiskelijapari toimi harjoittelun ajan osana kotihoidon tiimiä ja osana isompaa opiskelijaryhmää. Tämä mahdollisti eri ammattilaisten osaamisen jakamisen ja loi yhteisiä tavoitteita sekä päämääriä kotona asuvan asiakkaan arjen hallintaan. Opinnäytetyössäni halusin kuulla opiskelijoiden kokemuksia, näkemyksiä ja ajatuksia uudenlaisesta tiimiharjoittelusta. Opiskelijat kokivat harjoittelun hyvänä mahdollisuutena tutustua työelämään itsenäisesti. Voisiko tämä olla keino lisätä kotihoidon työn kiinnostavuutta opiskelijoiden keskuudessa? Harjoittelussa oli mahdollisuus tehdä asiakastyötä itsenäisesti opiskelijaparin tuella. Oman harjoittelun suunnittelu ja vastuunottaminen harjoittelun kulusta koettiin mielenkiintoisena haasteena. Yhteistyö opiskelijaparin kanssa koettiin harjoittelua tukevana tekijänä. Opiskelijapari loi turvallisuuden tunnetta ja mahdollisti asiakastapauksen reflektoinnin. Kotihoidon asiakkaalle pystyttiin antamaan lisäaikaa, ilman kiireen tuntua. Moniammatilliset konsultatiiviset työpajat antoivat tilaisuuden kehittää yhteistyöosaamista Opiskelijoiden moniammattinen työskentelytapa kehittyi työpajatyöskentelyn avulla Eri alojen edustajien kanssa käydyt yhteiset keskustelut asiakastapauksen ympärillä koettiin hyödyllisenä Työpajojen ilmapiiri oli avoin ja helposti lähestyttävä Tiimiharjoittelun kehittämiskohteet opiskelijoiden kokemusten perusteella Opiskelijat kokivat haasteita harjoittelun organisoinnissa ja käytännön järjestelyissä. Työelämän edustajilla ei aina ollut selkeää kuvaa harjoittelun tavoitteista, tämä vaikeutti opiskelijoiden sekä työelämän edustajien välistä keskustelua. Työelämän kiire ja harjoittelun aikana voimassa olleet kireät koronarajoitukset loivat haasteen yhteiselle keskustelulle. Opiskelijat kokivat, että yhteisen keskustelu tiimin kanssa olisi ollut erittäin merkittäviä harjoittelun onnistumisen kannalta. Koronapandemian vaikutukset näkyivät myös haastatteluiden tuloksissa. Koronapandemia toi mukanaan haasteita myös konsultatiivisten työpajojen toteutukselle, tiukat kokoontumisrajoitukset vaikeuttivat oppilaiden yhteisiä tapaamisia. Nämä näkyvätkin haastateltavien vastauksissa. Työpajatyöskentely nähtiin kuitenkin oivana mahdollisuutena kehittää omaa moniammatillista osaamista ja konsultoivaa työtapaa. Opiskelijat toivoivat selkeää ohjeistusta kaikille ja mahdollisuutta vaikuttaa työpajoihin osallistuviin henkilöihin, jolloin työpajasta voisi saada enemmän hyötyä. Työssäoppimisjakson kehittäminen luo mahdollisuuden uudenlaiselle oppimiselle "Harjoittelun koin positiivisena, oli kiva päästä tekemään itsenäisesti töitä ja sit kuitenkin tutustumaan siihen jättimäiseen palloon mikä toi kotihoito on. Et mitä kaikkee siellä tehdään ja mistä se koostuu ja kenen kautta otetaan palveluita ja muita. Sehän on ihan käsittämätön verkko, oli hienoa päästä olemaan pieni lenkki osana tuota verkkoa." (harjoittelun suorittanut opiskelija) Moniammatillinen tiimiharjoittelu antaa mahdollisuuden aktiiviselle opiskelijalle tutustua kotihoidon työhön omatoimisesti opiskelijaparin tuella. Tämä siirtää ohjaamisen paineen pois työelämän edustajilta, ja siirtää vastuuta yhä enemmän opiskelijalle itselleen. Työelämän edustajien tulee kuitenkin olla valmistautuneita opiskelijoiden harjoitteluun, luoda harjoittelulle lähtökohdat ja mahdollistaa yhteinen keskustelu asiakasasioiden ympärillä. Kirjoittaja Tiina Luukkanen, vanhustyön (YAMK) -tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hyvissä handuissa himassa-hanke 2020. Viitattu 13.2.2022.
Kuolevalla on oikeus yksityisyyteen
Jokaiselle kuolevalle tulisi taata mahdollisuus olla yksin niin halutessaan. Kuolema on intiimi tapahtuma, joka koskettaa syvästi myös suremaan jääviä läheisiä. Kuoleman lähestyminen voi olla jo pitkään tiedossa ollut asia tai se voi tulla yllättäen. Todella monet kuolevat nykyään hoitoyksiköissä kodin sijaan. Useissa eri hoitoyksiköissä on kuitenkin edelleen käytössä jaettuja esimerkiksi kahden henkilön huoneita. Haluaisitko sinä kuolla vieraan ihmisen huonekaverina? Jo vuoden 2008 Ikäihmisten laatusuositukseen on kirjattu suositus siitä, että ympärivuorokautisiin yksiköihin tulisi mahdollistaa yksin asuminen yhden hengen huoneessa. Vanhojen yksiköiden peruskorjauksissa tulisi huomioida, että ainoastaan maksimissaan 10 % yksiköiden asuinhuoneistoista olisivat muita kuin yhden hengen huoneita. Tämä mahdollistaa ikääntyneen elämänlaadun sekä yksityisyyden kunnioittamisen. Yhden hengen huoneilla myös inhimillinen saattohoito mahdollistuisi. (Ikäihmisen laatusuositus 2008.) Yksityisyyttä kunnioittava saattohoitohuone Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asukkaalle annettaisi tarvittaessa mahdollisuutta asua esimerkiksi puolison kanssa tai etteikö osa ikääntyneistä kokisi turvalliseksi asua toisen asukkaan kanssa samassa huoneistossa. Tämä kuitenkin on päätös, joka jokaisen tulisi saada tehdä yksilötasolla. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimissa perustason yksiköiden palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatusuosituksissa ohjataan yksiköitä mm. mahdollistamaan kuolevalle rauhalliset ja yksityisyyttä kunnioittavat puitteet sekä mahdollistamaan läheisten läsnäolo (STM 2019: 187). Kuolevalle on annettava mahdollisuus olla halutessaan yksin (Seppänen & Vähäkangas & Anttonen 2020: 366). Perustason yksiköissä, kuten ympärivuorokautisissa asumispalveluissa, arvokkaaseen saattohoidon järjestämiseen voidaan varautua mm. suunnittelemalla siihen tarkoitukseen oma erillinen huone, jossa on riittävästi tilaa myös läheisille. Saattohoitoympäristöllä on väliä! Kuolevan ihmisen ja läheisten surutyötä tukee ympäristö, joka tuntuu kodinomaiselta ja tukee yksityisyyttä sekä tunteiden ilmaisua. Saattohoitoympäristön suunnittelussa on otettava huomioon mm. luontoele-mentit, valaistus, värisävyt, taide, kestävyys, muunneltavuus, ajattomuus, perheen läsnäolo, yksityisyys ja viihtyvyys (Väyrynen 2015: 12). Saattohoito ja sen viimeinen vaihe on kuolevalle erityinen ajanjakso, jolloin myös ympäristöllä on väliä. Käypä hoito -suosituksessa on myös mainittu, että läheisten huomioiminen ja tukeminen kuuluvat kokonaisvaltaiseen saattohoitoon (Käypä hoito -suositus 2019). Saattohoitohuoneen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota erityisesti tunnelmaan. Hyvin suunniteltu saattohoitoympäristö auttaa kohtaamaan vaikeita tunteita ja yksilöllisiä tuen tarpeita. Yksityisyyden suojeleminen on juuri tästä syystä erityisen tärkeää. Se auttaa sekä kuolevaa, että myös läheisiä ja hoitohenkilökuntaa käsittelemään kuoleman lähestymistä. (Väyrynen 2015: 5.) Aiemmin on ajateltu, että hyvä hoiva riittää kuolevalle, ympäristöstä viis. Täytyy muistaa, että turvallinen ja kodinomainen ympäristö merkitsee eri ihmisille eri asioita. Siksi saattohoitohuoneen muunneltavuus on oleellista. Joku haluaa olla täysin yksin ja toinen tarvitsee läheisiä ympärilleen. Harvemmin kuitenkaan kukaan haluaa vieraita ihmisiä vierelleen kuoleman lähestyessä. Siksi on erityisen tärkeää, että kaikille olisi tarjolla mahdollisuus yhden hengen huoneeseen saattohoitovaiheessa. Kirjoitus on laadittu osana vanhustyön Geronomi ikäihmisten toimintaympäristöjen kehittäjänä -opintojaksoa. Kirjoittajat Lotta Surakka, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Päivi Metsojoki, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Ikäihmisen laatusuositus. 2008. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. . Viitattu 31.8.2021. Käypä hoito -suositus 2019. Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Duodecim. Viitattu 24.10.2021. Seppänen, Marjaana & Vähäkangas, Auli & Anttonen, Mirja Sisko 2020. Hyvä kuolema. Gerontologia -lehti 34(4), 2020. 363—367. Viitattu 4.9.2021. STM 2019. Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:68. Viitattu 4.9.2021. Väyrynen 2015. Hyvä saattohoitoympäristö on kaikkien etu. Opas suunnittelutyöhön. Karelia ammattikorkeakoulu. Viitattu 4.9.2021.
ARMAS-festivaalit jo viisi vuotta kulttuurisen vanhustyön puolesta
Kolme vanhustyön opiskelijaa, yksi varhaiskasvatuksen musiikkipedagogiopiskelija Metropoliasta, vapaus suunnitella ja toteuttaa luova työpaja ARMAS-festivaaleille. Aihe oli kutkuttavan kiehtova, kulttuurinen vanhustyö yhdistettynä Erik Bruunin taiteeseen. Mitä on kulttuurinen vanhustyö? Tilaisuus oppia uutta kiinnosti meitä jokaista. Metropolia Ammattikorkeakoulun toteuttamassa tutkimuksessa (2017) syvennytään kulttuuriseen vanhustyöhön asiakasosallisuuden edistämisen näkökulmasta. Tutkimuksessa puhutaan siitä, miten kulttuuriin ja taiteeseen on oikeus jokaisella ikääntyneellä. Kulttuurisen toiminnan voidaan katsoa olevan yksi ihmisen perustarpeista. Matkaa on vielä siihen, että kulttuuri olisi osa ikääntyneiden arkipäivää. (Huhtinen-Hilden & Puustelli-Pitkänen & Strandman & Ala-Nikkola 2017:20.) Siksi herättelyyn tarvitaan juuri ARMAS-festivaalien kaltaisia tapahtumia. Mikä on ARMAS? Festivaalit juhlivat vuonna 2021 viisivuotista taivaltaan ja erilaisia tapahtumia oli 160 ympäri Suomea. ARMAS on valtakunnallinen ikääntymistä juhlistava taide- ja kulttuurifestivaali. ARMAS on eri toimijoita yhdistävä organisaatio, johon kuuluu taiteilijoita, erilaisia toimijoita taide- ja kunta-alalta sekä vanhustyön järjestöjä, sekä taidelaitoksia. ARMAS-verkostossa on noin 100 henkilöä ja toimintaa koordinoi Kiinteistö Oy Kaapelitalo. (ARMAS.) Yksi tapahtumista oli lokakuussa 2021 järjestetty näyttely kaapelitehtaalla graafikko Erik Bruunin kunniaksi. Erik Bruun on urallaan ollut erittäin tuottelias, ja hän on voittanut lukuisia palkintoja uransa aikana. Hän on muun muassa piirtänyt Luonnonsuojeluliiton ikonisen norppalogon sekä suunnitellut lukuisia postimerkkejä ja julisteita. (Erik Bruun 90.) Lähes jokainen voi vaikuttua tästä 95-vuotiaasta taiteilijasta, joka työskentelee edelleen ja on myös suunnitellut ARMAS-festivaalien logon. Bruunin voidaankin katsoa olevan täydellinen lippulaiva kulttuurisen vanhustyön juhlaan. Musiikkia, runoutta, äänimaailma – kulttuurisen vanhustyön moninaisuus viehättää Erilaiset taiteelliset toiminnat, kuten maalaus, luovuus ja taide osana vanhustyön kehittämistä. Arvojen ja asenteiden myönteisyys osaksi luovaa vanhustyötä. Sitä kaikkea on kulttuurinen vanhustyö käytännössä. (Huhtinen-Hilden & Puustelli-Pitkänen & Strandman & Ala-Nikkola 2017: 21.) Monialaisessa ryhmässä, jossa on geronomiopiskelijoita ja musiikkipedagogiopiskelijoita, voidaan ilmapiirin todeta olevan rento ja luova. Siksi se loikin hedelmällisen maaperän kulttuurisen vanhustyön osallistavan toiminnan suunnittelulle. Työpajojemme osallistujat olivat tarkoituksella tai sattumalta paikalle tulleita eläkeläisiä. Heitä olisi voinut olla enemmänkin. Luontomateriaalit äänien tuottamisessa Koska luonto on Bruunin taiteessa vahvasti läsnä, halusimme tuoda luontomateriaalit käsin kosketeltaviksi myös työpajoihin. Luontohan tuottaa ympärillemme jatkuvaa äänimaisemaa ja halusimme luoda työpajan, jossa osallistujat tuottavat ääniä luonnonmateriaaleja hyödyntäen. Millainen ääni syntyy, kun maitopurkin sisällä kolahtelee tammenterhot? Miltä kuulostaa veden solina siivilän läpi ämpäriin? Entä miten saadaan aikaan tuulen ja myrskyn äänet? Lisää ääniä oli luomassa mm. sadekeppi, quiro, okariina sekä muutama ksylofonin osa. Työryhmän musiikkipedagogiopiskelija kertoi vapaasti tarinaa, toiset olivat myös mukana tuottamassa ääniä ja luomassa tunnelmaa. Osallistujien tehtävänä oli tuottaa tarinaan sopivaa ääntä – omalla innostuksella onnistuimme luomaan vapautuneen ja luovan ilmapiirin. Pajaan osallistuneet heittäytyivät tarinan pyörteisiin ja loivat luovan kokeilemisen kautta upean äänimaiseman tarinan tueksi. ”Tällaista lisää” ja ”Tunsin olevani merellä” Työpajoissa oli pöydän täydeltä Bruunin upeaa taidetta postikortteina. Jokainen osallistuja valitsi kuvan, jonka koki puhuttelevan itseään. Moni valitsi eläimen tai linnun, joka kuvasti omaa persoonaa. Kuvia valittiin myös sen mukaan mitä eläintä erityisesti ihaili. Huuhkajan terävä ja intensiivinen katse, ilveksestä kumpuava voimallisuus taikka joutsenen kauneus. Minkä eläimen sinä valitsisit? Kortit lähtivät osallistujien matkaan, muistona yhteisestä elämyksestä. Työpajoja pidettiin kaksi ja molempien jälkeen tunnelma oli innostunut. Osallistujien antaman palautteen perusteella tämän tyyppistä toimintaa kaivataan lisää. Osallistujat kertoivat myös, kuinka mukavalta tuntui tavata ihmisiä pitkään jatkuneiden rajoitusten jälkeen. Toisaalta oli halua päästä tekemään ja kokemaan yhdessä. Ensimmäisen työpajan jälkeen osallistujat kysyivät, voisiko joku tulla järjestämään vastaavaa toimintaa heidän omaan kerhoonsa. Tarvetta oli myös keskustelulle. Työpajojen jälkeen osallistujat jäivät keskustelemaan kanssamme ja antamaan palautetta. Palautteen lisäksi osallistujilta tuli myös jatkokehittelyideoita pajan toteutukseen, jossa tuotetut äänet olisi nauhoitettu. Osallistujat kertoivat, että olisivat halunneet kuulla nauhalta omaa äänituotostaan. Lisäksi väläyteltiin ideoita myös huoneen pimentämisestä. Pimeässä äänten aistimukset olisivatkin saattaneet voimistua. ARMAS-festivaalin missioita ovat: SENIOR POWER – ikääntyneiden ääni esiin SEINÄT NURIN – oman näköinen vanhuus, ei rajoja olemiseen tai tekemiseen ILOA ARKEEN – iloinen ja energinen festivaali https://armasfestivaali.fi/ Työpajoissa toteutui jokainen näistä. Ikääntyneet pääsivät kertomaan omia näkemyksiään niin elämästä, kuin työpajoistakin. Työpajoihin osallistuneet osoittivat rohkealla heittäytymisellään, että ei ole iästä kiinni mitä voi tehdä ja mitä ei. Saadun palautteen perusteella mission viimeinenkin osa-alue toteutui, työpajat tuottivat iloa ja energiaa osallistujille. Ihmisillä on oikeus kulttuurin kokemiseen ja luovaan toimintaan iästä riippumatta. Näin todetaan jo YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa. Kulttuurisella vanhustyöllä voidaan vaikuttaa myös ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin laajemminkin, kuten Fancourt & Finn (2019) kirjallisuuskatsauksessaan What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? osoittavat. (Cutler & Karttunen & Räsänen 2021: 5.) Monialaisuus loi pajatyöskentelyyn raikkaan ja innovatiivisen ilmapiirin, jossa jokaisen työskentelyyn osallistuneen oli mahdollisuus saada uusia oivalluksia. Ammatillisesta näkökulmasta tällainen työskentelymenetelmä loi mahdollisuuden oppia uutta ja verkostoitua eri ammattiryhmien välillä. Etenkin opiskelijoiden kanssa tehtävä yhteistyö tukee myös taidealalla opiskelevien ammatillista kehittymistä ja luo tulevaisuuden uramahdollisuuksia erilaisissa moniammatillisissa työryhmissä. (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019: 35.) Yksi geronomien vahvuuksista on taito nähdä ikääntyvien tarpeita erilaisissa toimintaympäristöissä. Jokaisessa työpajaryhmässä olisi voinut olla yksi geronomiopiskelija mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Tulevien geronomien osaamisesta olisi päässyt täten hyötymään jokainen pajoihin osallistuja. Uskomme, että vähemmän ikääntyneille toimintaa ohjanneet opiskelijat olisivat saaneet tukea geronomiopiskelijan läsnäolosta ryhmässä. Kirjoittajat Camilla Sjöblom, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Susanna Ruuhonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katja Stenholm, geronomiopiskeljia, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat valmistuvat geronomeiksi toukokussa 2022. Lähteet ARMAS. ARMAS on valtakunnallinen festivaali, joka juhlistaa ikääntymistä. Cutler, David & Karttunen, Raisa & Räsänen, Jenni 2021. Love in a cold climate. Creative ageing in Finland. London. The Baring Foundation. Erik Bruun 90. Huhtinen-Hilden, Laura & Puustelli-Pitkänen, Anna & Strandman, Pia & Ala-Nikkola, Elina 2017:20—21. Kohti luovaa arkea. Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:34. Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjinä̈ sosiaali- ja terveydenhuollossa, työelämässä ja koulutuksessa. Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan yhteistyöryhmän raportti ja jatkotoimenpide-ehdotukset. Helsinki: 2019.35
Apuvälineet käyttöön asumispalveluyksiköissä
Aina sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ei ole tarjolla riittävästi tietoa mahdollisuudesta saada asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön apuvälineitä perusterveydenhuollon apuvälineyksiköstä. Asumispalveluyksiköissä apuvälinetarpeen arvioinnissa tulisi asiakkaan toimintakyvyn lisäksi huomioida myös julkisen ja yksityisen tilan eli yhteisten tilojen ja asiakkaan kodin merkityserot. Oman kodin merkitys muodostuu henkilökohtaisista muistoista ja tavaroista sekä mahdollisuudesta toimia omien tuttujen tapojen ja rutiinien mukaisesti. Ikäihmisen toimintaympäristö muuttuu toimintakyvyn heikentyessä. Fyysisen ympäristön vähäisetkin muutokset voivat tuntua ikäihmisestä suurilta, etenkin jos ne liittyvät omaan kotiin. (Kelo & Launiemi & Takaluoma & Tiittanen 2015.) Turvallisen ja toimivan kodin luomiseksi muutokset voivat kuitenkin olla välttämättömiä. Edessä saattaa olla esimerkiksi muutto täysin uuteen ympäristöön, jolloin vahva tunneside omaan kotiin rikkoutuu. Mutta tarvitseeko kodintunnusta luopua kokonaan? Koti on koti ympäristöstä riippumatta. Muutto uuteen ympäristöön tulisi tehdä hyvässä vuorovaikutuksessa asiakkaan, henkilökunnan ja läheisten kanssa. Asumispalveluyksiköissä sote-ammattilaisten tulisi olla aktiivisia ja arvioida laaja-alaisesti uuden asiakkaan toimintakyky ja tuentarpeet. Asiakkaan omien itselle tärkeiden esineiden tuominen uuteen ympäristöön auttaa sopeutumisessa. Myös kotona käytössä olleet tutut apuvälineet voivat tukea asiakkaan arkea uudessa asuinympäristössä. Palveluntuottajien tulisi huomioida myös ikäihmisten muuttuvat tarpeet palveluissaan ja reagoida niihin nopeasti (Kruus-Niemelä 2009). Asiakkaan oman huoneen ja asumisyksikön yhteisten tilojen esteettömyys edistää apuvälineiden monipuolista käyttämistä ja itsenäistä toimimista. Tällöin hyvin suunniteltu ympäristö tukee ikäihmisen suoriutumista ja sosiaalista osallistumista arjessa. Toimijana omassa arjessa Ikääntyneen ihmisen toimintaympäristö voi muuttua merkittävästi siirryttäessä asumispalveluyksikköön. Muutoksen keskellä olennaisinta on tunnistaa ikäihmisen yksilöllisyys ja millä tekijöillä hänen arjen hyvinvointiaan voidaan tukea. Osallisuudella ja elämänhallinnan tunteella on selkeä yhteys yksilön kokemaan hyvinvointiin (Fried 2013). Mutta kuinka sote-ammattilainen voi tukea edellä mainittuja asioita? Asumispalveluyksikössä ikääntyneen asiakkaan arkiset ja joskus pieneltä vaikuttavat asiat ovat juuri niitä tekijöitä, joilla hänen elämänhallintansa ja osallisuuden tunnetta voidaan tukea. Ammattilaisen onkin tärkeää sisäistää, että yksilön oma kokemus vaikuttaa arkensa kannalta merkityksellisiin tapahtumiin on parhainta elämänhallinnan ja osallisuuden tukemista. Ikäihmiselle tulee antaa mahdollisuus tehdä valintoja ja päätöksiä arjessaan sekä tukea hänen omatoimisuuttaan ja toimintakykyään. Ikäihminen tulisikin nähdä elinympäristöstä riippumatta lähtökohtaisesti omassa arjessa toimijana (Jyrkämä 2016), jonka toimijuutta ammattilaiset vahvistavat ohjaavalla ja yksilön voimavaroja tukevalla toiminnalla. Apuvälineet toimijuuden tukena Oikein valitun apuvälineen avulla tuetaan ikäihmisen toimintakykyä ja hyvinvointia, ja siten myös osallisuuden kokemusta sekä elämänhallinnan tunnetta. Sopivilla apuvälineillä vahvistetaan myös ikääntyneen asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja toimijuutta jokapäiväisessä elämässä. Apuvälineiden luovuttamisen lähtökohtana on oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja oikea-aikaisuus (Terveyskylä 2018). Apuvälinetarve arvioidaan aina yksilöllisesti ja luovuttamisen perusteissa huomioidaan muun muassa: asiakkaan toimintakyky asiakkaan elämäntilanne apuvälineen käytön turvallisuus apuvälineen käyttöön liittyvä toimintaympäristö palveluntuottajien keskinäiset sopimukset (STM 2020). Apuvälinetarpeen arviointi perustuu siis henkilön kokonaistilanteeseen. Lisäksi asumisyksiköissä asuvan henkilön kohdalla arvioinnissa korostuu erityisesti apuvälineen henkilökohtainen käyttö. Asumispalveluissa on usein järjestetty lääkinnälliset apuvälineet ammattilaisten käyttöön ergonomisen ja turvallisen hoidon sekä siirtymisten tueksi. Tämän lisäksi ammattilaisten tulisi tiedostaa apuvälineiden tuomat hyödyt myös ikäihmisen elämänhallintaan. Asumispalveluyksikössäkin voidaan arvioida ja järjestää ikäihmisen omaan arkeen ja henkilökohtaiseen käyttöön tarvitsemia apuvälineitä kuten tartuntapihtejä, sukanvetolaitteita tai jopa wc-istuimen korotuksia. Henkilökohtaiset apuvälineet tukevat ja ylläpitävät ikäihmisen arjen toimijuutta myös asumispalveluyksikössä. Lisätietoa apuvälineiden hankintaan Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet -oppaan vuonna 2020. Opas on tarkoitettu apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille työvälineeksi sekä tiedonlähteeksi apuvälineitä käyttäville ja heidän avustajilleen. Lisätietoa tavallisimmista liikkumisen sekä päivittäis- ja aistitoimintojen apuvälineistä sekä niiden luovuttamisen perusteista saa myös suoraan oman kunnan perusterveydenhuollon apuvälinepalveluja tuottavasta yksiköstä, josta voi myös tiedustella tarkemmin apuvälineiden saatavuutta. Kirjoittajat Johanna Huiko-Lahtinen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Tanja Marjomaa, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Jani Välilä, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet Fried, Suvi 2013. Mielen voimavarat. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirkko (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi – Katsaus kirjallisuuteen. Ikäinstituutti. Oraita 1/2013. 27–28 Ikäinstituutti. Jyrkämä, Jyrki 2016. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki Duodecim. 422–423. Kruus-Niemelä, Maria 2009. Apuvälineet ja ikäihmisten toimintakyky. Teoksessa Mäkinen, Elisa & Kruus-Niemelä, Maria & Roivas, Marianne (toim.): Ikäihmisen hyvä elämä – ympäristön merkitys vanhustenkeskuksessa. Helsinki: Metropolian Ammattikorkeakoulu. Kelo, Sini & Launiemi, Helena & Takaluoma, Matleena & Tiittanen, Hannele 2015. Ikääntynyt ihminen ja hoitotyö. Ikääntyneen ihmisen kotona asumisen tukeminen. Palvelu ja hoiva kotona. Helsinki: Sanoma Pro Oy STM 2020. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2020. Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5601-8 Terveyskylä 2018. Kuntoutumistalo. Ammattilaiset. Apuvälineet.
Palveleva johtajuus – avain vanhustyön vetovoimaisuuteen?
Hoiva-alan henkilöstö ei voi hyvin, ja osaavista vanhustyöntekijöistä on suuri pula. Esihenkilön roolia on aika päivittää, koska johtamisella voidaan vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin ja sitoutumiseen sekä organisaation vetovoimaisuuteen. Johtamisen laatua ja johtamisosaamista tulee jatkuvasti kehittää ja kehittymistä seurata henkilöstön saatavuuden ja erityisesti ikääntyneiden parissa tehtävän työn houkuttelevuuden lisäämiseksi (Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto 2020: 55.) Palvelevan johtajuuden merkitys liittyy työssä jaksamisen, työhyvinvoinnin ja vanhustyön veto- ja pitovoimaisuuden kautta henkilöstöresursseihin. Hoiva-alan osaavien työntekijöiden kato on tosiasia, ja johtamisen kehittymiselle on toive ja tarve. Kun henkilöstö voi hyvin, tavoitteet, kuten hyvä hoiva ja strategiat, toteutuvat paremmin. Aidosti tasavertaisina työpaikalla? Esihenkilön rooli ei ole enää olla autoritäärinen ohjeiden sanelija. Hänen kuuluu huolehtia kokonaisuudesta, mutta millä keinoin? Esihenkilön tulee vastuuttaa henkilöstöä itseohjautuvuuden mallin mukaisesti, mutta myös kannustaa ja voimaannuttaa heitä palvelevan johtamisen keinoin sekä näyttää suuntaa esimerkillä johtamalla. Esihenkilötyössä, kuten elämässä muutenkin, tärkeintä älykkyyttä on tunneäly. Aito, pyyteetön empaattisuus ei ole enää nykypäivän heikkous vaan vahvuus. Toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen kuuluvat kaikille. Esihenkilön toiminnan läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja rehellisyys synnyttävät luottamusta ja reiluuden tunnetta. Palveleva johtaja on nöyrä ja rohkea antaen kiitoksen ja arvostuksen niille, joille se kuuluu. Hän tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta päteä tai pitää yllä valta-asetelmia. Johdettaviensa palveleminen vaatii esihenkilöltä aidosti ja vilpittömästi nöyrää asennetta. Palveleva johtajuus tekee esihenkilön ja työntekijän suhteesta merkittävästi tasa-arvoisemman. (Juuti 2013: 147.) Kaikki yhden vai yksi kaikkien puolesta? Palvelevassa johtamistavassa työntekijöistä huolehtiminen on tärkeintä. Palveleva johtamistapa on edistänyt useita henkilöstötuloksia terveydenhuollon organisaatioissa (Halonen 2019: 36). Palveleva johtaja on kiinnostunut kohtaamaan ja kuuntelemaan johdettaviaan aidosti. Hän haluaa oppia tuntemaan jokaisen vahvuudet ja motivaation lähteet, sekä keskittämään voimavaroja niiden kehittämiseen ja tätä kautta työntekijän kehittymiseen. Tämä on voimaannuttavaa ja voi lisätä työn imua ja sitoutumista työhön. (Hakanen 2011: 31–58). Palvelevan johtajuuden on oltava organisaation yhteinen suunta. Fokus on koko joukkueen onnistumisessa, ei keskinäisessä kilpailussa, eikä tietyissä supertähdissä. Yksittäisen esihenkilön voi olla vaikeaa toteuttaa palvelevaa johtajuutta, jos organisaatiossa muutoin hyödynnetään toisia itsekkäästi omien päämäärien saavuttamiseksi. (Hakanen 2011: 81.) Palveleva työskentelytapa tarttuu. Omalla toiminnallaan palvelevaa johtajuutta toteuttava esihenkilö johtaa yksikkönsä arvoja auttamisen ja anteliaisuuden asenteeseen, palvelevaan toimintaan. Siinä ei keskitytä omaan erinomaisuuteen, eikä kenenkään tarvitse pitää valttikortteja käsissään. Yhteinen palvelualtis toimintakulttuuri ohjaa osaamisen jakamiseen, toisen onnistumisen tukemiseen, kiitoksen ja arvostuksen antamiseen yli yksikkörajojen, organisaatiota vahvistaen. Tämänkaltainen toiminta on vastakohta oman aseman pönkittämiselle ja oman edun tavoittelulle (Hakanen & Harju & Seppälä & Laaksonen & Pahkin 2012: 11.) Palvelevan johtamisen kulttuurin mahdollistaminen ja ylläpitäminen edellyttää, että esihenkilötehtäviin valitaan sosiaalisesti motivoituneita ihmisiä. Itsekeskeinen, dominoiva persoona ei muutu kouluttamalla palvelevaksi johtajaksi. (Eva & Robin & Sendjaya & van Dierendonck & Liden, 2019: 128–129.) Voimaantunut työyhteisö on rohkea, innovatiivinen, tehokas, hyvinvoiva, omistautunut ja sitoutunut. Tätä kautta työyhteisö on myös vetovoimainen. Pysyvä, hyvinvoiva henkilöstö on avain laadukkaan vanhustyön toteutumiseen. Kirjoittaja Piia Roivanen, Vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Nathan, E., Mulyadi, R., Sen, S., van Dierendonck, D. & Liden, R. 2019. Servant leadership: Systematic review and call for future research. Leadership Quarterly 30. Hakanen, J. 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Hakanen, J., Harju, L., Seppälä, P., Laaksonen, A. & Pahkin, K. 2012. Kohti innostuksen spiraaleja. innostuksen spiraali – innostavat ja menestyvät työyhteisöt tutkimus- ja kehittämishankkeen tuloksia. Helsinki: Työterveyslaitos. Halonen, K. 2019. Palveleva johtajuus organisaation lähijohtajuudessa. Jyväskylän yliopisto. Juuti, P. 2013. Jaetun johtajuuden taito. Jyväskylä: PS-kustannus. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020: 29.
Digitalisaatio ikääntyneiden hoivapalveluissa
Ikääntyneiden määrä kasvaa, eikä hoitajia riitä kaikille ja kaikkialle. Olemmeko valmiita ottamaan vastaan digitalisaation tuomat mahdollisuudet? Entä jos joku ehdottaisi, että uusi työkaverisi onkin robotti? Olemmeko valmiita ottamaan ne osaksi työyhteisöä? Digitalisaation merkitys terveyspalveluissa Valtioneuvosto visioi vuonna 2016, että vuonna 2020 Suomessa otettaisiin laajamittaisesti käyttöön digitalisaatio, automatisaatio ja robotiikka kaikilla yhteiskunnan toimialoilla, myös terveydenhuollossa. Ajatuksena oli, että vuoteen 2025 mennessä saataisiin erilaisia ratkaisuja terveydenhuollon haasteisiin, kuten resurssien riittävyyteen. (Valtioneuvosto 2016.) Myös EU on linjannut vuonna 2019, että yksi tehokas tapa investoida terveyteen on investoida digitalisaatioon. Kuten muissakin palveluissa, on tärkeää arvioida tällaisten digitaalisten terveyspalvelujen vaikutuksia. Päätökset uusien digitaalisten terveyspalvelujen hyväksymisestä, käytöstä tai korvaamisesta terveydenhuoltojärjestelmän eri tasoilla, perustuvat niiden näyttöön suorituskyvystä. Terveydenhuoltojärjestelmän laajojen tavoitteiden saavuttaminen, mukaan lukien laatu, saavutettavuus, tehokkuus ja tasapuolisuus, ovat tavoitteita, joiden perusteella voidaan arvioida uusia digitaalisia terveyspalveluja. (EU 2019: 4.) Digitalisaatio ikäihmisten hoidon ja hoitajien tukena Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Kuntaliiton laatusuositus vuosille 2020–2023 luonnoksen mukaan väestöstä vuonna 2018 oli 65 vuotta täyttäneitä noin 20 % ja ennusteen mukaan vuonna 2030 heitä olisi noin 26 % koko väestöstä. Myös iäkkäämmän ikäryhmän eli 75–85 vuotta täyttäneiden osuus kasvaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 12.) Eliniän kasvaessa, myös muistisairauksien määrä kasvaa. Muistisairaudet itsessään eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, vaan eliniän kasvu ja sairauksien diagnosoinnin parantuminen on nostanut lukua. Tämä muistisairauksien määrän kasvu tuo omat haasteensa ikäihmisten hoidon kehittämiseen. (Remes 2018.) Terveydenhuollossa automaatio ja robotiikka on jaettu erilaisiin kokonaisuuksiin, joita ovat esimerkiksi potilaiden omahoitoon liittyvä automatiikka, lääketieteen robotiikka ja hoitotyöntekijöiden työtä tukevaan robotiikkaan. Hoitotyöntekijöiden työpanosta pyritään kohdentamaan niihin tehtäviin, joissa tarvitaan hoitajan ammattitaitoa sekä henkilökohtaista olemista ihmisenä ihmiselle. (Kangasniemi 2016: 40–42). Näin ollen muissa työtehtävissä voidaan ottaa avuksi työtä tukevaa robotiikkaa. Digitalisaation käytön lisääntyessä hoitotyössä, on syytä pohtia miksi ja mihin tarkoitukseen teknologiaa käytetään, ja osataanko sen käyttöä arvioida, mutta myös millainen teknologinen osaaminen hoitotyön ammattilaisilla on. (Moisanen & Lintula 2020: 69). Digitalisaation teknisen osaamisen merkitys hoitotyössä korostuu, jotta pystytään tarjoamaan palveluita tehokkaasti, laadukkaasti ja turvallisesti. Robotiikka hoitotyössä Hoitotyöntekijöille tehdyissä tutkimuksissa on selvitetty, miten he suhtautuvat robotiikkaan. Pääsääntöisesti niihin suhtaudutaan myönteisesti, mutta niihin liittyy myös pelkoja. (Kangasniemi 2016: 40–42; Kyrki 2015: 3). Tutkimuksissa osoitettiin, että hoitajat kokevat yleisesti pelkoa teknologiaa kohtaan. He kokevat, että hoidettavan yksityisyys häviää, robotit tekevät puolesta tai ne eivät tunnista sairauksien oireita. Pelätään myös töiden lisääntymistä. Toisaalta pelättiin myös sitä, että robotit vievät kaiken työn, tulee massatyöttömyyttä. Tämä pelko on kuitenkin tutkimusten mukaan turha. (Kauhanen 2016: 10.) Hoitohenkilökunnan asenteilla katsotaan olevan suuri merkitys digitalisaatiota ja robotiikkaa kohtaan liittyvässä kehittämisessä. Asenteilla on joko estävä tai edistävä vaikutus. Tähän vaikuttaa muun muassa henkilökohtainen arvomaailma sekä periaatteet, jotka ohjaavat ammattietiikkaa. Hyväksyttävinä robottien käyttötapoina katsottiin fyysisesti raskaissa työtehtävissä avustaminen. Hyväksyminen oli positiivisempaa myös, jos oli jo aikaisempaa kokemusta roboteista. Roboteilla ei kuitenkaan katsottu voivan korvata hoitajan ja hoidettavan vuorovaikutustilanteita. (Moisanen 2020: 73.) Hoiva-alalla puhutaan kutsumuksesta, joka ohjaa henkilöitä hakeutumaan alalle. Ihmisläheisyys, auttamisenhalu ja empatia ohjaavat kutsumukselliseen hoivatyöhön, ja tämän kutsumuksen katsotaan osittain katoavan robotiikan myötä. Henkilöt, jotka näkevät robotiikan myönteisenä asiana hoivatyössä ja sen kehittymisessä, kokevat kutsumuksen uudella tavalla. Heille robotiikka tarjoaa uusia malleja toteuttaa työtään ja kehittää ammatti-identiteettiään. (Turja 2020: 167–168.) Työkaverina robotti Entäpä sitten se robotti työkaverina, ollaanko siihen valmiita? Tutkimusten mukaan valmiita ollaan, tietyin edellytyksin. Tarvitaan kuitenkin erilaisia kokeiluja, joissa ensin testaajina ovat innokkaimmat kokeilijat. Seuraavissa vaiheissa kokeiluja jalkautetaan niille, jotka ehkä vasta pohtivat mahdollisia hyötyjä, ja tästä kokeilua jatketaan taas eteenpäin heille, jotka suhtautuvat asiaan kriittisemmin. On helpompaa ottaa digitalisaatiota ja robotiikkaa käyttöön, kun on ensin testattu ja niistä saatu tieto avoimesti kerrottu uusille käyttäjille. Jotta robotit halutaan ottaa käyttöön, niiden on oltava helppokäyttöisiä ja niiden on oltava hyödyllisiä oman työn kannalta. (Kyrki ym. 2015: 7.) Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan Vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyöhön, jonka aiheena oli Digitalisaatio ikääntyneiden hoivapalveluissa – Henkilöstön ja johtamisen näkökulma. Kirjoittaja: Päivi Isokoski-Salonen, Vanhustyön YAMK, Metropolian Ammattikorkeakoulu Lähteet: Valtioneuvosto 2016. Valtioneuvoston periaatepäätös älykkäästä robotiikasta ja automatisaatiosta 2016. Valtioneuvoston_paatos_robotiikasta0900908f804c90b7.pdf. Viitattu 1.10.2020. European Union, 2019. ASSESSING THE IMPACT OF DIGITAL TRANSFORMATION OF HEALTH SERVICES Report of the Expert Panel on effective ways of investing in Health (EXPH). Luxembourg: Publications Office of the European Union. Viitattu 1.2.2021 Kangasniemi, Mari, Pietilä, Anna-Maija, Häggman-Laitila, Arja 2016. Automatiikka ja robotiikka hoitotyöntekijöiden työn muutoksessa. Tutkiva hoitotyö. Hoitotieteellinen aikakauslehti 2/2016. Kauhanen, Antti 2016. Teoksessa: Andersson, Cristina, Haavisto, Ilkka, Kangasniemi, Mari, Kauhanen, Antti, Tikka, Taneli, Tähtinen Lauri, Törmänen, Antti. Robotit töihin, koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA Raportti 2/2016. Helsinki. 2016. Kyrki, Ville, Coco, Kirsi, Hennala, Lea, Laitinen, Arto, Lehto, Paula, Melkas, Helinä, Niemelä, Marketta, Pekkarinen, Satu 2015. Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus. ROSE-konsortio. Strateginen tutkimus. Tilannekuvaraportti 2015. Suomen Akatemia. Moisanen, Kirsi, Lintula, Leila 2020. Teoksessa, Laanterä, Sari, Sauders, Hannele (toim.), Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten geneerinen osaaminen. Kirjallisuuskatsaus. Viitattu 16.8.2021. Remes, Anne 2018. Muistipotilaan laadukas hoito tulevaisuudessa – mahdoton haaste yhteiskunnalle? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2018; 134 (24): 2507–8. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto 2020. Laatusuositus 2020-2023.Viitattu 10.10.2020. Turja, Tuuli 2020. Teoksessa Särkikoski, Tuomo, Turja, Tuuli, Parviainen, Jaana (toim.), 2020. Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan. Tampere: Vastapaino.
Etsivällä vanhustyöllä toimijuuden vahvistumista
Etsivällä vanhustyöllä toimijuuden vahvistumista
Ikäihmisten määrän kasvu ja yhteiskunnan tahtotila tukea ikäihmisten kotona asumista haastavat kehittämään vanhuspalvelujen toimintatapoja ja sisältöjä. Vantaalla lähdettiin ehkäisemään ikäihmisten syrjäytymistä etsivän vanhustyön projektilla. Toiminnalla oli toimijuutta vahvistavia vaikutuksia, jotka tukivat ikäihmisten kotona asumista. Projektin asiakkaiden ja työntekijöiden kokemusten kautta loimme suositukset toiminnan kehittämiseen. Ikäihmisten joukko monimuotoistuu samalla kun yhteiskunnan rakenteita uudistetaan. Ennakoivan ja ennalta ehkäisevän työskentelyn tärkeys ja merkittävyys korostuvat. Vantaan ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmassa 2018–2022 nostetaan tavoitteeksi ehkäistä ikääntyneiden syrjäytymistä mm. etsivän vanhustyön keinoin. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 suosittelee kuntien etsivän työn lisäämistä, jotta toimintakyvyltään heikoimmat ikäihmiset ja tunnistetut riskiryhmään kuuluvat henkilöt löydetään ja heitä tuetaan tarpeen mukaisesti. Myös kansallisen ikäohjelman tavoitteena on, että iäkkäiden toimintakykyisten elinvuosien määrä kasvaa ja riskiväestön tunnistamiseen ja ennalta ehkäiseviin toimiin panostetaan. Etsivän vanhustyön projekti Vantaalla Vantaan etsivän vanhustyön projekti alkoi huhtikuussa 2020 ja jatkuu vuoden 2021 loppuun. Etsivän vanhustyön projektin tavoitteena on etsiä apua tarvitsevia ikäihmisiä ja löytää ratkaisuja hankalaan tilanteeseen yhdessä asiakkaan kanssa toimijuuden vahvistamiseksi ja mielekkään kotona asumisen mahdollistamiseksi. Toimijuus on ihmisen käytössä olevaa toimintakykyä, joka näkyy yksilön osaamisena, voimisena, kykenemisenä, täytymisenä, haluamisena ja tuntemisena (Jyrkämä 2013: 422–424). Projektin yksilötyö perustuu Diakonissalaitoksen malliin ja rakentuu yksilöllisistä kotikäynneistä. Jakson pituus on enintään kuusi kuukautta. Toiminta on ikäihmisen rinnalla kulkemista. Etsivä vanhustyö perustuu kumppanuuteen asiakkaan ja työntekijän välillä. Etsivän vanhustyön vaikutukset Etsivällä vanhustyöllä oli vaikutusta ikäihmisen toimijuuden vahvistumiseen. Projektin asiakkaat kokivat heidän toimijuuttansa vahvistaneen: henkisen tuen lisääntyminen itsenäisyyden lisääntyminen elämän merkityksellisyyden lisääntyminen Henkisen tuen kokemus syntyi arvostuksen, luottamuksellisuuden ja mielenvirkeyden kokemuksesta sekä onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen lisääntymisestä. Itsenäisyyden lisääntyminen koostui pystyvyyden ja motivaation lisääntymisen kokemuksesta ja haluamisen kokemuksen lisääntymisestä. Elämän merkityksellisyyden lisääntyminen näkyi asiakkaiden elämänhalun, tulevaisuuden uskon ja toivon vahvistumisen kokemuksena sekä tavoitteellisuuden kokemuksen lisääntymisenä. Etsivän vanhustyön vaikuttavat keinot Kokemuksia etsivän vanhustyön keinoista kartoitettiin projektin asiakkailta teemahaastatteluilla ja projektin työntekijöiltä työpajatyöskentelyllä. Alla vasemmalla asiakkaiden ja oikealla työntekijöiden kokemuksia etsivän vanhustyön keinoista asiakkaan toimijuuden tukemiseen. Projektin työntekijöiden kautta saimme myös niiden asiakkaiden äänen kuuluviin, jotka eivät osallistuneet haastatteluun. Suositukset etsivän vanhustyön kehittämiseen Kehittämistyössämme keräsimme etsivän vanhustyön asiakkailta ja työntekijöiltä kokemuksia, jonka pohjalta loimme suositukset etsivän vanhustyön kehittämiseksi Vantaalla. Etsivää vanhustyötä suositellaan vakinaistettavaksi osaksi kunnan ennalta ehkäisevää palveluvalikkoa. Verkostotyötä suositellaan tiivistettäväksi tukea tarvitsevien ikäihmisten löytämiseksi ja monialaisten ratkaisujen mahdollistamiseksi. Etsivän vanhustyön työparityöskentelyä esitetään vahvistettavaksi ammattilaisten asiakaslähtöisen reflektoinnin ja itseohjautuvuuden lisäämiseksi. Suositukset sisältävät myös ikäihmisten yksilöllisyyden varmistamisen, jotta etsivän vanhustyön jakson sisältö ja kesto määräytyy ikäihmisen tarpeiden mukaisesti. Etsivä vanhustyö on ajankohtainen ja tulevaisuuden vanhustyön tarpeiden mukainen palvelu. Eettisesti ja yhteiskunnallisesti kestävien palvelujen kehittämistyössä on tärkeä kuulla sekä asiakkaita että ammattilaisia heidän kokemuksistaan palvelujen oikeasta kohdentumisesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Etsivällä vanhustyöllä syrjäytymistä vastaan. Keskiössä ikäihmisen toimijuus. Kirjoittajat Susanne Laine, fysioterapeutti (YAMK), joulukuussa 2021 valmistunut vanhustyö (YAMK)- opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sari Juvanen, terveydenhoitaja (YAMK), joulukuussa 2021 valmistunut vanhustyö (YAMK)- opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Diakonissalaitos 2020. Etsivän vanhustyön toimintamalli vaikuttavaan verkostotyöhön. Työryhmä: Aalto, Satu & Mäkelä, Anna & Pohjalainen, Sini & Roti, Johanna & Sutinen, Heli (Diakonissalaitos) & Kvist, Elina (Espoon kaupunki) & Paananen, Virpi (Helsingin kaupunki) & Levänen, Reetta (Tampereen kaupunki). Julkaisuksi koonnut Sutinen, Heli. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr 2020. Viitattu 18.11.2021. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Hekkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Kustannus Oy Duodecim. 421–425. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja ter-veysministeriön julkaisuja 2020:31. Viitattu 18.11.2021. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki 2020. Viitattu 18.11.2020. Vantaan ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2018–2022. Osa Vantaan hyvin-vointiohjelmaa 2018–2022. Viitattu 18.11.2021.
Työhyvinvoinnistako ratkaisu kotihoidon hoitajapulaan?
Maassamme vallitsevaan hoitajapulaan tulee reagoida nopeasti. Keinoja, joilla saadaan lisättyä arvokkaan hoitohenkilökunnan pitovoimaa hoitotyöhön, tulee löytyä pian. Riittäviä palkankorotuksia kun on turha edes toivoa. Suurin osa ikääntyneistä henkilöistä asuu ja tahtoo asua kotona (Sosiaali ja terveysministeriö 2020: 37). Suomen vanhuspolitiikan tavoitteena on myös edistää ja mahdollistaa ikääntyvän väestön kotona selviytyminen, kotiin järjestettävän kotihoidon ja tukipalveluiden avulla (Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto 2020; Tilastoraportti 27/2021). Vanhuspalveluiden asiakkaista suurin osa onkin kotihoidon asiakkaita (Kehusmaa & Alastalo & Hammar & Luoma 2018). Kotihoidon palveluita tarvitsevat eniten ikääntynyt väestö (>75-vuotiaat), mistä suurimman asiakasryhmän muodostavat 85–94-vuotiaat (Tilastoraportti 27/2021). Hoitajapula vallitsee Lähi- ja sairaanhoitajien määrä on kuitenkin pienentynyt kotihoidossa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021). Vanhuspalveluiden tuottajat kohtaavat maanlaajuisia ongelmia hoitohenkilökunnan saatavuudessa (Alastalo & Kehusmaa 2021). Hoitajapulan kanssa taistelee myös muu maailma (Intepeler ym. 2019; Rodríguez-Fernández & Herrera & de las Heras-Rosas 2021; Siew & Chitpakdee & Chontawan 2011). Houkuttelematon palkkausjärjestelmä ja riittämätön palkka luovat paljon tyytymättömyyttä ainakin suomalaisten sairaanhoitajien keskuuteen (Hahtela & Karhe 2021). Palkkauksen parantamiseen riittävälle tasolle ei kuitenkaan näytä koskaan riittävän varoja yhteiskunnaltamme. Meidän tuleekin siis miettiä, millä muilla tavoin hoitohenkilökuntaa pystytään sitouttamaan kotihoidon palveluiden pariin. Arvostetaan työntekijöitämme Gerontologinen hoitotyö vaatii monipuolista osaamista. Organisaatioiden johtajien ja esihenkilöiden tuleekin pitää huolta kallisarvoisista työntekijöistään. Vanhustyön työntekijöillä on käytettävänään paljon potentiaalia laajan ammattitaitonsa, käyttökokemusten ja erilaisten näkemystensä vuoksi sekä työn että uusien toimintatapojen kehittämisessä (Bordi 2019: 35). Pidemmän työkokemuksen omaavat hoitajat ovat myös suuri resurssi organisaatiolle, mikä on hyvä huomioida ja sitä tulisi hyödyntää enemmän. Kertynyt ammattitaito mahdollistaa laadukkaan ja tehokkaan hoitotyön suorittamisen ja voi kasvattaa näin myös organisaation tuloksellisuutta. (Siew ym. 2011.) Kokeneita hoitajia tarvitaan sekä uusien hoitajien mentorointiin että antamaan tukea työyhteisölleen (Hahtela & Karhe 2021). Työhyvinvoinnista huolehtiminen Tutkimukset ovat osoittaneet, että työhyvinvointia lisäämällä voimme edistää myös hoitajien organisaatioon ja työhön sitoutumista (Intepeler ym. 2019; Rodríquez-Fernández ym. 2021). Saisimmeko siis panostamalla ja kehittämällä kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia aidosti, houkuteltua sinne myös enemmän työntekijöitä? Työnantaja reagoisi silloin saatujen tyytyväisyyskyselyiden tuloksiin konkreettisilla toimenpiteillä ja työntekijöitään kuunnellen. Työhyvinvoinnin kehittäminen olisi tavoitteellista ja vuotuisen työhyvinvointia edistävän päivän lisäksi, sen säännöllistä kehittämistä tehtäisiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Työntekijän olisi mahdollisuus edistää omaa ammattitaitoaan ja suorittaa korkeatasoista ja laadukasta hoitotyötä. Ammatillisen kehittymisen myötä, työntekijälle olisi tarjolla väyliä edetä urallaan ja saada siitä mahdollisesti pientä korvaustakin. Työyhteisön väliseen vuorovaikutukseen ja ilmapiiriin panostettaisiin ja työyhteisö koettaisiin positiivisena sekä kannustavana. Toimivampia toimintatapoja kehitettäisiin yhteistyössä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa moniammatillisessa tiimissä. Turhaa stressiä ei aiheuttaisi resurssien vähyys suhteessa työn kuormittavuuteen ja määrään. Omaan työhön ja sen suorittamiseen voisi vaikuttaa. Työpaikan ulkopuolinen elämä ei rajoittuisi vain yhden viikkotoiveen varaan ja myös työnantajan puolelta löytyisi tarvittaessa joustoa. Työntekijää osallistava ja aidosti välittävä esihenkilö toimisi työyhteisönsä tukena ja motivoijana. Kaiken tämän toiminnan tavoitteena olisi, että työntekijä voisi hyvin ja viihtyisi työympäristössään. Minä ainakin haluaisin työskennellä tällaisessa työpaikassa ja uskon etten olisi ainoa. Korkeatasoinen hoidon laatu, asiantuntijuuden kehittäminen, työyhteisön toimivuus ja toimivat käytännöt, työn palkitsevuus, oikeudenmukainen, osallistava johtaminen sekä työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen, on esitetty kuuluvan sairaanhoitajien työhyvinvointiin vaikuttaviksi osa-alueiksi (Hyvän työpaikan kriteerit 2013) ja ovat pääasiassa linjassa myös lähihoitajaliiton työhyvinvointiin kuuluvien asioiden kanssa, tärkeänä lisäyksenä lähihoitajaliiton esille nostama, turvallinen työympäristö (Super). Lopuksi Johtamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnista huolehtiminen ovat avainasemassa taistelussa hoitohenkilökunnan resurssiongelmia vastaan. Vanhustyön asiantuntijoiden, kehittäjien ja esihenkilöiden tulisikin ottaa haaste vastaan ja luoda entistä vetovoimaisempia ja pitovoimaltaan lujempia työpaikkoja sen arvokkaalle henkilöstölleen. Tällä tavoin voimme myös jatkossa tarjota ikääntyneelle väestöllemme heidän ansaitsemiaan laadukkaita ja ammattitaitoisia kotihoidon palveluita. Kirjoittaja Krista Ropa, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö YAMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Alastalo, Hanna & Kehusmaa, Sari 2021. Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021. Verkkojulkaisu julkaistu 3.9.2021 Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 27.10.2021. Bordi, Laura 2019. Hyvinvointi digitalisoituvassa vanhustyössä. Tampereen yliopisto, johtamisen ja talouden tiedekunta. Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä. Tampere: Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Tampereen yliopisto. Hahtela, Nina & Karhe, Liisa 2021. Sairaanhoitajien työolobarometri 2020. Sairaanhoitajaliiton selvitys sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuudesta ja työhyvinvoinnista. Sairaanhoitajaliiton julkaisu 11.1.2021. Viitattu 23.10.2021. Hyvän työpaikan kriteerit 2013. Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Sairaanhoitajaliitto. Viitattu 23.10.2021. Intepeler, Seyda & Esrefgil, Gülay & Yilmazmis, Fatma & Bengu, Nergiz & Dinc, Nuray & Ileri, Serap & Ataman, Zerrin & Dirik, Hasan 2019. Role of job satisfaction and work environment on the organizational commitment of nurses: a cross-sectional study. Contemporary Nurse 55 (4-5). 380-390. Viitattu 10.10.2021. Kehusmaa Sari & Alastalo Hanna & Hammar Teija & Luoma Minna-Liisa 2018. Kolmasosa vanhuspalvelujen henkilöstöstä työskentelee kotihoidossa – asiakkaista kotihoidossa on yli puolet. Tutkimuksesta tiiviisti 39, marraskuu 2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.10.2021. Rodríguez-Fernández, Mercedes & Herrera, Juan & de las Heras-Rosas, Carlos 2021. Model of Organizational Commitment Applied to Health Management Systems. International Journal of Environmental Research and Public Health 18 (4496). Viitattu 13.10.2021. Siew, PL & Chitpakdee, B & Chontawan, R 2011. Factors Predicting Organizational Commitment among Nurses in State Hospitals, Malaysia. The International Medical Journal Malaysia 10 (2). 21–28. Sosiaali- ja terveysministeriö, STM 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaa-miseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Super. Työhyvinvointi. Verkkojulkaisu. Viitattu 27.10.2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021. Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen asiakkaat ja henkilöstö. Verkkojulkaisu 3.9.2021. Viitattu 27.10.2021. Tilastoraportti 27/2021. Kotihoito 2020. Yli puolella säännöllisen kotihoidon asiakkaista palvelujen käyttö on päivittäistä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen julkaisuja 27. Päivitetty 6.9.2021. Viitattu 27.10.2021>
Muistisairaankin mielipiteellä on väliä – mutta miten sitä mitataan?
“Tässä olisi tämä asiakastyytyväisyyskysely”, hoitaja sanoo ja lätkäisee A4-kokoisen paperin hoivakotiasukkaan pöydälle. Asukkaalla itsellään ei ole mitään käsitystä siitä, mitä asialla tarkoitetaan, mutta onneksi paikalla oleva omainen näppärästi täyttää sen. Omainen täyttää asiakastyytyväisyyskyselylomaketta äidin seikkaillessa ympäriinsä. Noh, hoito on ihan ok, mutta äidin pitäisi ainakin päästä enemmän ulos ja niin, pitäisi virikkeitäkin olla enemmän. Tosin äiti inhoaa ulos lähtemistä nykyään, muistisairaana, vaikka ennen liikkui aktiivisesti, eikä viriketoiminta kiinnosta häntä, mutta sitähän ei tytär iltaisin kerran viikossa vieraillessaan tiedä. Niinpä, kenen tyytyväisyyttä tässä mitattiinkaan? Itsemääräämisoikeus on jokaisen ihmisen, myös vanhuksen, perusoikeus. Se on kirjattuna vuoden 2012 vanhuspalvelulakiin. Samaisessa laissa sanotaan, että sen tehtävä on “parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa”. Tämä tarkoittaa myös asiakastyytyväisyyden mittaamista ja keräämistä, jotta palveluja voidaan kehittää asiakaslähtöisesti ja oikeaan suuntaan. Miten se tapahtuu luotettavasti ja yhtenäisesti muistisairaitten vanhusten kohdalla ympärivuorokautisessa hoivakodissa, onkin sitten jo toinen asia. Eettisiä ongelmia Muistisairauksista kärsivien ihmisten tutkimuksiin ja kyselyihin osallistaminen on eettisesti hankala kysymys. Voidaanko sellaiselta ihmiseltä kerätä tietoa, joka ei välttämättä edes ymmärrä, mihin hän osallistuu? Ovatko tulokset luotettavia, jos tiedonkeruuta toteutetaan vain sellaisille asukkaille, joiden muistisairaus on vain lievää tai jätetään toteuttamatta kokonaan yksikössä, jossa on todettu laatupoikkeamia? Saavatko omaiset tai hoitajat auttaa kyselyn täyttämisessä, ja miten se voitaisiin toteuttaa niin, että vastauksissa kuuluu nimenomaan asukkaan ääni? Voi nimittäin olla, että muistisairaan ikäihmisen käsitys hänelle itselleen laadukkaasta ja hyvästä hoidosta on eri kuin hänen omaisensa, tai että hoitajan kirjaamat vastaukset kaunistelisivat kokemuksia hoivan laadusta. Toisinaan saatetaan jättää tekemättä asiakastyytyväisyyskysely kokonaan yksiköissä, joissa on todettu laatupoikkeamia. Uusi malli kehitteillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää parhaillaan mallia, jossa asiakastyytyväisyyden mittaamisesta tehtäisiin kansallisesti yhdenmukaista ja säännöllisesti tapahtuvaa toimintaa, jossa myös tiedonkeruun toteutusmallit olisivat kaikissa yksiköissä samat. Osassa kunnista ja kaupungeista ollaan jo pidemmällä sekä asiakastyytyväisyyden yhtenäisessä keräämisessä ja julkaisemisessa kuin yleisemminkin hoivakoteihin liittyvän tiedon keräämisessä yhden palvelun alle, esimerkkinä vaikkapa Länsi-Uudenmaan hoivakotiportaali. Kun uusi maakuntahallinto ja siihen liittyvät hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alussa, on luultavaa, että tarve ja tahtotila kehittää ja käyttää yhtenäisiä, standardoituja toimintatapoja kasvaa entisestään. Tähän mittavaan tehtävään tulee aloittaa varautuminen jo hyvissä ajoin, jotta lain määrittämä velvollisuus antaa ikäihmisille, myös muistisairaille, aito mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa toteutuisi. Kirjoittaja: Annariikka Rantala, vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Vanhuspalvelulaki 980/2012 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn… 980/2012 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ® Länsi-Uudenmaan hoivakotiportaali Länsi-Uudenmaan hoivakodit (lu-palvelut.fi) Suvi Leppäaho, Sini Siltanen & Sari Kehusmaa 2021: Kohti kansallista vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyä – tiedonkeruun toteutusmallit vertailussa. Työpaperi 18/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kohti kansallista vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyä – tiedonkeruun toteutusmallit vertailussa (julkari.fi)
Diabetesosaaminen kotihoidossa
Diabetes on yksi yleisimmistä pitkäaikaishoitoa vaativista sairauksista kotihoidon asiakkaalla. Diabetes on sairaus, joka koskettaa kokonaisvaltaisesti ikäihmistä. Hoitajien diabetesosaaminen tulee kiinnittää huomiota. Diabetesosaamista tarvitaan kotihoidossa. Liian harvalla hoitajalla on diabetesosaamista (Helin 2013). Opiskelu ja osaaminen on elinikäinen prosessi. Geriatrinen hoito on vaativa erikoisala. Ohjaus ja neuvonta edellyttää vahvaa ammatillisuutta. Diabetesosaamisen kehittämisessä keskeisimpiä osaamisalueita ovat: Riskiryhmään kuuluvien tunnistaminen Yleistieto, 2 tyypin diabeteksen tavoitteet ja hoidon periaatteet Ohjausmenetelmät Verensokerin tuloksen arviointi Insuliinihoidon kulmakivet Lääkehoidon seuranta Ravitsemuksen merkitys Jalkaterveyden arviointi Komplikaatiot, lisäsairaudet Liikunnan merkityksen ymmärtäminen Yleistieto, 1 tyypin diabeteksen tavoitteet ja hoidon periaatteet Hiilihydraattien laskeminen (Tarhonen 2013, Koskinen 2017, Sorvari 2013, Huttunen 2017, Helin 2013, Karttunen 2019.) Edellä mainitut osaamisalueet kotihoidossa kuvastaa diabetesosaamisen laajuutta. Kun lähdetään syvällisemmin tarkastelemaan sairautta, ymmärrys diabeteksen vaikuttavuuteen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kasvaa. Tutkimukset antavat hyvän käsityksen diabeteksen ydintietojen osaamisalueista, joiden hallinta luo laadukkaan pohjan diabeteshoitotyölle. Ikääntyneet ja vanhukset ansaitsevat hyvää hoitoa Ikääntyneet ja vanhukset tarvitsevat hyvää hoitoa hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 mukaan vaikutustavoitteena on suunnata ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä parantavia toimia erityisesti iäkkäälle väestölle. (HS 8.11.2021). Hyvä hoito johdattelee ikäihmiset ja vanhukset hyvään elämään. Diabeteksen hoidon suorien kustannusten osuus Suomen terveydenhuollon kokonaismenoista on 15 % ja vähintään kaksi kolmannesta niistä koituu vältettävissä olevien, elämänlaatuun merkittävästi vaikuttavien komplikaatioiden hoidosta (Tyypin 2 diabetes 2020). Terveyden edistäminen on yksi tärkeimmistä asioista yhteiskunnankin kannalta. Sairaanhoitajan tehtävänä on tunnistaa ja ehkäistä riskitekijöitä moniammatillisuutta hyödyntäen (Huttunen 2017). Diabeetikon hoidon ongelmia auttaa yksilöllisesti laadittu hoitosuunnitelma. Hoitohenkilökunnan koulutus ja avoin vuorovaikutus moniammatillisesti, jossa mukaan otetaan myös omaiset. (Helin 2017). Sosiaali- ja terveysministeriön täydennyskoulutussuosituksessa suositellaan täydennyskoulutuksen pohjautumista osaamistarpeiden määrittelyprosessiin, jossa hyödynnetään osaamiskartoitusta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004:32). Mitä hoidon tavoite tarkoittaa ikääntyvällä? Diabetes saattaa aiheuttaa äkillisiä ja pitkäaikaisia komplikaatioita. Hoidon tavoitteena on välttää komplikaatiot ja luoda mahdollisuudet tavalliseen elämään. Elämänlaatu kohenee, kun hoitotasapaino on kunnossa. (Käypä hoito -suositus 2020). Iäkkäiden tavoitteet diabeteksessä ovat samansuuntaiset kuin muillakin. Tavoitteita asetettaessa otetaan huomioon iän lisäksi terveydentila, toimintakyky, elämäntilanne, omat toivomukset ja odotettavissa oleva elinikä. Hyväkuntoisilla iäkkäillä siis saattaa olla samat tavoitteet kuin nuoremmillakin. Ikä ei ole ensisijainen tekijä määriteltäessä tavoitteita. (Kuisma & Reini 2008.) Esihenkilöiden ja koko organisaatioiden myönteinen suhtautuminen ja mahdollistaminen koulutuksiin luo kiinnostuksen kehittää omaa osaamista sekä antaa mahdollisuuden elinikäiselle oppimiselle hyvän motivaation. Tulevaisuudessa kotihoito on uusien haasteiden edessä, kun 1 tyypin diabeetikoita hoidetaan kotihoidossa. Koulutus ja kouluttautuminen kannattaa aina. Kirjoittanut Minna Sormunen, sairaanhoitaja opiskelija vanhustyö (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Tyypin 2 diabetes. Käypä hoito -suositus 2020. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecim, Suomen Sisätautilääkärien Yhdistyksen ja Diabetesliiton asettama työryhmä. Viitattu 15.11.2021 Helin, Ulla 2013. Erityinen diabetes, pitkäaikaishoidossa olevien vanhusten diabeteksen hoidon ongelmia. Diabetes ja lääkäri 42. 7-13. Viitattu 3.11.2021. Huttunen, Annu 2017. Kotihoidossa työskentelevien ikääntyvien sairaanhoitajien osaamisen kehittäminen. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, hoitotieteen laitos, hoitotiede. Viitattu 28.10.2021. Kangasmäki, Elina 2021. Ikääntyneiden terveyttä tulisi seurata säännöllisesti. Helsingin Sanomat 8.11.2021. Karttunen, Markus 2019. Lääkehoidon turvallinen toteuttaminen ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa hoitohenkilöstön arvioimana. Väitöskirja. Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta. Viitattu 3.11.2021. Koskinen, Anna-Maija 2007. Hoitohenkilöstön osaaminen diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa: perusterveydenhuollon hoitotyöntekijöille suunnatun koulutuksen arviointi. Pro gradu -tutkielma. Kuopion yliopisto, hoitotieteen laitos. Kuisma, Vesa & Reini, Leena 2008. Iäkkään diabeetikon hoidonohjaus. Teoksessa Rintala Tuula-Maria, Kotisaari Sirpa, Olli Seija, Simonen Ritva (toim.) Diabeetikon hoidonohjaus. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2004. Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:3. Viitattu 27.10.2021. Sorvari, Lea 2013. Lähi- ja perushoitajien diabeteshoitotyön osaaminen kotihoidossa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, hoitotiede. Tarhonen, Tuula 2013. Gerontologinen osaaminen hoitotyössä. Pro Gradu -tutkielma. Itä-suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Viitattu 26.10.2021.
Ikäihmislähtöisyys palveluiden tuottamisessa – esimerkkinä Metropolian HyMy-kylä
Kokemus kohdatuksi tulemisesta on yksi tärkeimpiä arvoja palvelussa, ja kohtaamisen taito on terveys- ja hyvinvointipalveluissa ammattilaisen ydinosaamista. Sen toteutuminen edellyttää aitoa läsnäoloa, sillä iso osa viestinnästä välittyy muulla tavoin kuin puhumalla. Kohtaaminen ei ole mahdollista ilman vuorovaikutusta (Virtanen 2017), eikä arvostava kohtaaminen ole mahdollista ilman asiakkaan ainutlaatuisuuden tunnistamista ja tunnustamista. Asiakastilanteessa läsnäolo tarkoittaa tietoista havainnointia ja hyväksyvää suhtautumista tilanteeseen, katsekontaktia asiakkaaseen ja eleitä, joista se välittyy (Laitinen & Kemppainen 2010). Kun asiakas kokee tulevansa kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaasti ihmisenä, yhdenvertaisena toisen kanssa, hänen on mahdollista tulla ymmärretyksi ja sen kautta osallistuvaksi (Kananoja 2017). Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylässä asiakkaita kohdatessaan tulevat ammattilaiset oppivat kohtaamaan erilaisia asiakkaita yksilöllisesti ja arvostavasti. Samalla he kehittävät omaa vuorovaikutusosaamistaan. HyMy-kylän palveluissa käytetään ilmausta ihmislähtöisiset palvelut. Ihmislähtöisyydestä puhutaan, kun ihminen otetaan tasavertaisena toimijana mukaan toimintaan ja hänet nähdään oman elämänsä ja palveluiden käytön asiantuntijana (mm. WHO 2016). Ihmislähtöisessä ajattelussa tarkastellaan yksilön ja hänen terveytensä ja hyvinvointinsa lisäksi laajasti niitä ympäröiviä toimijoita ja tekijöitä, jotka tulisi ottaa kohtaamistilanteessa huomioon. Tässä blogikirjoituksessa haluamme herättää ajatuksia siitä, mitä ihmislähtöisyydellä tarkoitetaan ikäihmisen näkökulmasta. Tulisiko meidän huomioida ikäihmisille palveluita tarjotessamme jotain sellaista, mitä emme nyt ole tulleet ajatelleeksi? Kohtaamistilanteen merkitys palvelussa Ikääntyneet kokevat kodin ulkopuoliset sosiaaliset suhteet voimavaroja lisäävinä tekijöinä (Kariniemi ym. 2020). HyMy-kylässä asioivien ikäihmisten päivän ainoa sosiaalinen kontakti voi olla asiakaspalvelussa tapahtuva kohtaaminen, joten HyMy-kylän palveluilla voidaan siis edesauttaa ikäihmisten sosiaalisten kontaktien ja voimavarojen lisäämistä ja ennaltaehkäistä jopa syrjäytymistä. Ikäihmisellä yksi kohtaamistilanne voi määrittää koko päivän kulkua ja sillä voi olla suuri merkitys hänen henkisiin voimavaroihinsa. Siksi kohtaamistilanteessa ei saa olla kiire. Kiire estää paneutumista ikääntyneen tilanteeseen, jolloin kokonaisvaltainen ymmärrys – samoin kuin voimavara- ja asiakaslähtöisyys – häviävät tilanteesta (Kariniemi ym. 2020). Kiireetön kohtaaminen saattaa kuitenkin olla haaste oman kiireisen työn keskellä. Se edellyttää tietoista pysähtymistä asian äärelle. Onnistunut kohtaaminen on taitoa kuunnella, eläytyä, nähdä, ymmärtää, olla läsnä, tukea, koskettaa ja välittää. Parhaimmillaan onnistunut kohtaaminen vahvistaa ikääntyneen voimavaroja ja vähentävät hänen haavoittuvuuden kokemustaan (Eloranta 2012). Ikääntyneen asiakkaan kuulluksi tuleminen ja kohtaaminen auttaa havaitsemaan asiakkaan yksilölliset tarpeet ja elämäntilanteet, joiden avulla voidaan arvioida myös asiakkaan yksilöllistä tukea ja palveluntarvetta (Kariniemi ym. 2020). Mikäli asiakkaan tilanteen varsinaista haastetta tai sen vakavuutta ei osata tunnistaa riittävän tarkasti, asiakkaan hyvinvointia ei kyetä edistämään (Virtanen 2017). Tunne, että tulee ikääntyneenäkin kohdatuksi asiakastilanteessa, on yksi tärkeimpiä arvoja palveluissa. Kohdatuksi tulemisen tunne lisää luottamusta palvelua tarjoavaa yritystä kohtaan, joten onnistuneella kohtaamisella varmistetaan myös palvelusuhteen jatkuminen (Niinistö-Mäkinen 2020). Palveluiden näkökulmasta ikääntyneet arvostavat: palvelualttiutta ystävällisyyttä ohjausta ja neuvontaa kiireettömyyttä asiakkaaseen keskittymistä yksilöllisyyttä joustavuutta sekä kärsivällisyyttä (Niinistö-Mäkinen 2020). Ikäihmislähtöisyyttä oppimassa “Toista ihmistä ei voi kohdata, ellei näe häntä.” (Hellsten Tommy 2020) Selväksi on tullut, että ikääntyneet toivovat arvostavaa kohtaamista, kunnioitusta ja ihmisarvoista elämää (Tiilikainen ym. 2019). Ikääntyneen ihmisen arvostavan kohtaamisen perusta on hänen ainutlaatuisuutensa tunnistamisessa ja tunnustamisessa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017). Kun tarjoamme palveluita, meidän tulisi tehdä se niin, että ikääntyvän itsemääräämisoikeus, yksilöllisyys ja eheyden toteutuminen mahdollistuvat. Eettiset ja ihmisarvoon liittyvät asiat ovat vahvasti mukana ikäihmislähtöisissä palveluissa ja samalla ne vahvistavat opiskelijoilla siihen liittyvää osaamista. Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMy-kylän terveyspalvelut tarjoavat monenlaisia palveluja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Palveluita toteuttavat sosiaali- ja terveysalan opiskelijat opettajien ohjauksessa. Palvelutapahtuma on kokonaisuus, johon liittyy monia asioita, mutta ammatillinen ihmisen kohtaamisen taito on yksi tärkeimmistä opittavista asioista. Ikäihmislähtöisen kohtaamisosaamisen kehittämiseksi kylä tarjoaa hyvän oppimisympäristön, sillä ikääntyneet asiakkaat käyttävät paljon palveluita. Kylä on ympäristönä myös paikka, jossa kohtaamiseen tarvittavaa erityisosaamista voi harjoitella turvallisesti opettajan ohjauksessa. (Metropolia AMK:n Asiakaslähtöiset hyvinvointi ja terveyspalvelut.) Kirjoittajat Carita Hand, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Terveys-osaamisalue, lehtori, TtM. Carita on kiinnostunut erityisesti ikäihmisiin ja pedagogiikkaan liittyvistä teemoista ja käyttää niihin liittyvää osaamistaan hyödyksi opetus- ja kehittämistehtävissä. Hannele Hokkanen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Terveys-osaamisalue, lehtori TtM. Kiinnostuksen kohteina Hannelella on ikääntyneisiin ihmisiin liittyvä kehittämistyö opetuksessa, hankkeissa ja verkostoissa. Hän toimii vanhustyön asiantuntijana Seniorit Tikissä ja Dallaten hankkeissa. Mia Rosenström, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi-osaamisalue, lehtori vanhustyön tutkinto, TtM. Mia toimii vanhustyön asiantuntijana Elossa-hankkeessa. Lähteet Eloranta, S. 2012. Vanhustyö on kohtaamisia. Ikäinstituutti. Blogikirjoitus. Hellsten, T. 2020. Ihmisen paikka elämänsä keskiössä. Blogikirjoitus. Kananoja, A. 2017. Asiakastyön yleiset lähtökohdat sosiaalialalla. Teoksessa A. Kananoja, M. Lähteinen & Marjamäki, P. Sosiaalityön käsikirja. 4. uudistettu laitos. Tietosanoma Oy. Kariniemi, Kirsi, Siira, Heidi, Kyngäs, Helvi & Kaakinen, P. 2020. ”Vanhakin on ihminen”. Ikääntyneiden kokemuksia vahvuuksistaan, voimavaroistaan ja kotihoidosta. Gerontologia 34 (1), 24–43. Laitinen, M. & Kemppainen, T. 2010. Asiakkaan arvokas kohtaaminen. Teoksessa M. Laitinen, & A. Pohjola (toim.). Asiakkuus sosiaalityössä, 138–177. Gaudeamus. Metropolia AMK:n Asiakaslähtöiset hyvinvointi ja terveyspalvelut. Niinistö-Mäkinen, P. 2020. Muisti- ja ikäystävällinen Etelä-Pohjanmaa -hankkeen koonti eläkeläisryhmien vastauksista (1600 hlöä) vuosilta 2017–2019. Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys Ry. Ylihärmä. Esitysdiat 10.8.2020. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2015: 3. Tiilikainen, E., Hujala, A., Kannasoja, S., Rissanen, S. & Närhi, K. 2019. ”They’re always in hurry”. Older people’s perceptions of access and recognition in health and social care services. Health & Social Care in the Community 27 (4), 1011–1018. Virtanen, H. 2017. ARVOSTAVA KOHTAAMINEN SOSIAALITYÖSSÄ. Autoetnografinen tutkimus palvelutarpeen arvioinnista. Pro gradu -tutkielma. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto. WHO 2016. Framework on integrated, people-centred health services. Report by the Secretariat A69/39. WHO Age-Frendly in Practice.
Toipuuko ikäihminen pandemian aiheuttamasta hyvinvointivelasta?
Tälläkin hetkellä kodeissa on ikäihmisiä, jotka pandemia on lukinnut sisälle. Maaliskuussa 2020 Suomessa julistettiin poikkeusolot ja yli 65-vuotiaita kehotettiin noudattamaan sosiaalista etäisyyttä muuhun väestöön sillä, he olivat erityisen alttiita covid-19 taudin vakavalle tautimuodolle. Aikaa on nyt tästä kulunut melkein kaksi vuotta. Vaikka palveluita on jo avattu, moni ei ehkä tiedä, että ikäihmisille osa palveluista on vielä suljettu tai rajoitettu. Koko pandemian ajan ikääntyneet ovat olleet erittäin huonossa asemassa. Toki taustalla on heidän suojelemisensa ja sinänsä jalo ajatus on saanut ikävän varjon ylleen. Yli puolentoista vuoden ajan ikääntyneiden sosiaalisista kohtaamispaikoista sekä kulttuuri- ja liikuntaharrastuksista ovat olleet kiinni. Ikääntyneet ovat kuuliaisesti noudattaneet suositusta eristäytyä muista ja jopa omaiset ovat vältelleet kohtaamisia. Millaisen jäljen tämä ikääntyneisiin on jättänyt? Tutkimuksissa on todettu, että ikäihmisten elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta sosiaaliset suhteet ovat ehdottoman välttämättömiä. Toki niin voidaan ajatella niiden olevan meille kaikille. Sosiaaliset suhteet vahvistavat itsetuntoamme ja luovat mielen hyvinvointimme perustan. (von Faber ym. 2001.) Voidaan sanoa, että ihmiset ympärillämme toimivat niin sanottuna puskurina stressitekijöiden negatiivisille vaikutuksille. Onnistuneen ikääntymisen kannalta näyttäisi olevan merkityksellistä nimenomaan sillä millaisia sosiaalisia kontakteja ikääntyneet pystyvät ylläpitämään ja millaisia yhteisöllisiä arjen valintoja ikäihmiset arjessaan tekevät. Mietityttää kuitenkin, miten ikäihminen on pystynyt ylläpitämään tärkeitä sosiaalisia suhteitaan pandemian aikana, kun ei se ole ollut helppoa meille työssäkäyvillekään. Digillähän tästäkin selvitään Pandemia sanotaan vauhdittaneen niin kutsuttua digiloikkaa. Jokainen ikääntyneiden kanssa työskentelevä taho näytti tarjoavan jonkinlaista etäryhmä toimintaa ja erilaiset etäjumpat lisääntyivät aivan valtavasti. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta prosenttia Suomen ikäihmisistä on todellisuudessa pystynyt osallistumaan digitaaliseen ryhmätoimintaan. Tiedämme Ikäteknologiakeskuksen selvityksen mukaan, että keskimäärin 34 % yli 75-vuotiaista ei käytä digitaalista laitetta lainkaan. Heillä ei ole digitaalisia laitteita, heillä ei ole osaamista tai tukea niiden käyttämiseen. Pienestä eläkkeestä johtuen ei ole edes realistista hankkia digitaalisia laitteita. Selvityksen mukaan noin 35 % ottavat digitaaliset laitteet vasta pakon edessä käyttöön mutta käyttävät vain ja ainoastaan, mikäli saavat laitteiden käyttöön apua ja tukea. Näistä kaikista yli 75-vuotiaista vain noin 27–30 % ovat rohkeita digilaitteiden käyttäjiä ja kokeilijoita. (Ikäteknologiakeskus 2019: 6,9.) Kuinka monet ikäihmiset ovat siis todellisuudessa hyötyneet tai päässeet nauttimaan etäpalveluista? Eristyneisyys on aiheuttanut sen, että monella ikäihmisellä päivittäinen aktiivisuus on romahtanut. Liikuntaryhmien jäädyttyä tauoille kaikki eivät löytäneet paikkaa harrastaa liikuntaa. Etätoimintaan jaksaa sitoutua vain hetken ja vaatii sinnikkyyttä pysyä niissä mukana yli puolentoista vuoden ajan. Toimintakyvyn heikentyminen aiheuttaa monesti ikäihmiselle kohtalokkaan kierteen. Kotiin rajautunut elämäntilanne, yksinasuminen ja liikkumisen vähentyminen kodin ulkopuolella muodostavat kehän, jonka seurauksena ikäihminen eristäytyy entisestään. Tunne siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön lisää osallisuuden kokemusta ja lievittää yksinäisyyden kokemusta. Kokemus yhteisöön kuulumisesta rakentuu monesti pienistä arjen asioista kuten naapurisuhteista, kuulluksi tulemisesta ja omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuuksista. (Särkelä-Kukko – Rönkä 2015:306.) Mihin menisit, jos kaikki paikat ovat kiinni? Mitä tekisit tänään, jos et saisi nähdä ketään? On vaikea kuvitella, miten ikäihminen saa päivänsä kulumaan viikosta ja kuukaudesta toiseen, kun kaikki mitä ennen teit, on suljettu. Kuukaudesta toiseen sinua kehotettiin välttämään kontakteja ja viikosta viikkoon ryhmät, joissa tapasit tuttuja, ystäviä ja kenties naapureita suljettiin. Monella ikäihmisellä on lapsia ja lapsenlapsia, jotka ovat huolehtineet kaupassakäynnistä mutta sosiaaliseksi hyvinvoinniksi se ei kuitenkaan riitä. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että iäkkäät saavat kyllä apua sukulaisilta silloin kuin sitä tarvitsivat mutta arjessa lasten tai lastenlasten merkitys on vähäinen. Naapureilla sen sijaan on merkittävämpi rooli iäkkäiden sosiaaliseen elämään ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Varjakoski 2021). Kognitiolle yksinäisyys ja eristyneisyys näyttäisi olevan erittäin haitallista. Yksinäisyyden on tutkittu aiheuttavan merkittävää kognition laskua, lisäävän sairastuvuutta sekä on yhteydessä kuolleisuuteen. Sosiaalinen hyvinvointi on ainoa suojeleva tekijä ikääntyneen yksinäisyyteen. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tutkittiin yksinäisyyden fyysisiä ja henkisiä seurauksia, niiden erilaisia vaikutusmekanismeja sekä erilaisten interventioiden tehokkuutta. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että henkilöt, jotka osallistuivat säännölliseen ohjattuun ryhmätoimintaan, muuttuivat sosiaalisesti aktiivisimmiksi, muodostivat ryhmästä ystävyyssuhteita sekä kokivat oman tarpeellisuuden tunteensa kohonneen ja koettu hyvinvointi oli lisääntynyt. Kahden vuoden seurannassa he käyttivät keskimäärin vähemmän terveydenhuollon palveluita. (Hawkley – Cavioppo 2010.) Vanhustyönkeskusliitto toteutti samankaltainen tutkimuksen, jossa tutkittiin ryhmätoiminnan vaikutuksia ja tulokset olivat samankaltaisia (Jansson – Savikko – Pitkälä 2018). Suomessa puhutaan paljon iäkkäiden yksinäisyydestä ja jopa itsemurhista. Siitä huolimatta iäkkäiden sosiaalista hyvinvointia tukevat kohtaamisen paikat olivat viimeisiä, joita aukaistiin pandemia ajassa. Miten tästä voi toipua? Ikäihmiset ovat olleet, toiset enemmän ja toiset vähemmän eristyksissä koko tämän ajan. Hollannissa julkaistiin syyskuussa 2021 tutkimus (Verhage ym. 2021) jossa todettiin, että fyysisen toimintakyvyn heikentymisen vuoksi ikäihmisten selviytyminen covid-19 tilanteessa, jossa heidät on pakotettu eristäytyneisyyteen, voi olla erityisen vaikeaa. Varsinkin tilanteessa, jossa eristäytyneisyys pitkittyy kohtuuttoman pitkäksi. Pitkittynyt kriisitilanne ja heikko psykososiaalinen tuki saattavat lisätä ahdistusta, hallinnan tunteen menetystä sekä muita mielenterveysongelmia. (Verhage – Thielman – de Kock – Lindenberg 2021.) Toipuminen pitkästä kuormittavasta tilanteesta ei tule olemaan helppoa. Ikääntyvien toimintakyky on laskenut pitkään kestäneen eristäytyneisyyden myötä ja yksinäisyyden kokemus on voinut monelle aiheuttaa psyykkisen hyvinvoinnin laskua, masennusta, yksinäisyyttä ja jopa kognitionlaskua. Myös muistisairaudet ovat edenneet vauhdilla. Vaikka voidaan ajatella ikääntyvien omaavan paljon voimavaroja ja elämänkokemuksen kautta tullutta resilienssiä, on meidän silti pohdittava miten voimme tukea ikääntyvien selviytymistä pandemia aikana. Ihmiset kestävät suuriakin vastoinkäymisiä, kunhan ne eivät satu lyhyellä aikavälillä sillä toipuminen vaatii aina voimavaroja. Jos vastoinkäymisten määrä kasvaa ihminen ei ehdi toipua edellisestä ja prosessi jää kesken. (Ojanen 2020:165–166.) Sosiaaliset suhteet ovat yksi merkittävin yksittäinen tekijä suojaamaan ihmistä vastoinkäymisiltä. Ikääntyvien parissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mitä laajempi sosiaalinen verkosto ikäihmisellä oli, sen todennäköisemmin hän oli tyytyväinen elämänlaatuunsa ja sitä vähemmän näillä tutkimukseen osallistujilla oli mm. masennusoireita. (Fuller-Inglesias ym. 2008.) Onko sinulla naapuria? Toipumisen tärkein tekijä löytyy siis sosiaalisten suhteiden vahvistamisesta, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemisesta. Elämänlaadun näkökulmasta katsottuna sosiaalinen hyvinvointi ja mielenhyvinvointi nousevat merkittävään osaan. Vaikka hyvä fyysinen toimintakyky ja hyvä terveys ovat tärkeitä, ei niiden heikentyminen samalla tavalla vie ihmisen elämänlaadun kokemista alaspäin kuin esimerkiksi sosiaalisten suhteiden puuttuminen (Sarvimäki 2007:52). Tärkeään rooliin nousee myös palvelut. Palveluiden merkitys korostuu mitä enemmän iäkkäillä on tarpeita fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen hyvinvoinnin kentällä. Palveluilla voidaan kompensoida iäkkäiden toimintakyvyn puutoksia ja sitä kautta ikäihmiset pystyvät kokemaan elämänsä laadukkaaksi ja merkitykselliseksi. (Vaarama – Luoma – Siljander – Meriläinen 2010_159.) Tämä asettaa sosiaali- ja terveyspalveluille haasteen. Miten tulemme löytämään ne ihmiset, jotka ovat riskissä jäädä yksinäisyyden kierteeseen tai jotka sinne ovat jo joutuneet? Yksinäisyys asettaa haasteen myös meille kaikille. Jos sinulla on naapuri, on sinulla mahdollisuus olla se joku, joka välittää. Vain välittämällä toinen toisistamme voimme toipua covid-19 pandemia-ajasta. Kirjoittaja Hanna Paunonen, geronomi (AMK), vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolian ammattikorkeakoulu Lähteet Fuller-Iglesias, Heather – Sellars, Besangie – Antonucci, Toni C. 2008. Resilience in Old Age: Social Relations as a Protective Factor. Research in Human Development, 5:3, 181–193. Hawkley, Louise C. – Cacioppo, John T. 2010. Loneliness Matters: A Theoretical and Empirical Review of Consequences and Mechanisms. The Society of Behavioral Medicine. Ikäteknologiakeskus 2019. Yli 75-vuotiaiden digiosallisuus – kokemukset, tarpeet ja motivaatio. Jansson, Anu – Savikko, Nina – Pitkälä, Kaisu 2018. Training professionals to imple-ment a group model for alleviating loneliness among older people – 10-year follow-up study. Educ Gerontol 2018;44:119–27. Ojanen, Markku 2020. Hyvän elämän rakennuspuut. Pohdintaa hyvästä elämästä ja onnellisuudesta. Aikamedia Oy. Sarvimäki, Anneli 2007. Ikäihmisten elämänlaatu hyvänä arkena. Teoksessa: Ikäinsti-tuutti 2007. Ikääntyneiden arki. Näkökulmia ikäihmisten arjen kysymyksiin. 50–62. Särkelä-Kukko, Mona – Rönkä, Kimmo 2015. Yhteisöllinen asuminen lievittää vanhojen ihmisten yksinäisyyttä. Gerontologia 4/2015 303–307. Vaarama, Marja – Luoma, Minna-Liisa – Siljander, Eero – Meriläinen, Satu 2010. 80-vuotta täyttäneiden koettu elämänlaatu. Teoksessa: Vaarama, Marja – Moisio, Pasi – Karvonen, Sakari (toim.) 2010. Suomalaisten hyvinvointi 2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 151–166. Varjakoski, Hanna 2021. Ikääntyneiden naapurisuhteet ja -verkostot. Gerontologia 2/2021 s193 Verhage, M. – Thielman, L. – de Kock, L. – Lindenberg, J. (2021). Coping of Older adults in Times of COVID-19: Considerations of Temporality Among Dutch Older Adults. The journals of gerontology. Series B, Psychological sciences and social sciences, 76(7) Von Faber, Margaret – Bootsma-van der Wiel, Annetje – van Exel, Eric – Gussekloo, Jacobijn – Lagaay, Anne M. – van Dongen, Els –Knook, Dick L. – van der Geest, Sjaak –Westendorp, Rudi G. J. 2001 Successful Aging in the Oldest Old. American Medical Association.
Ikääntyneen oikeus määrätä omasta elämästään
Suomen perustuslaissa määritelty itsemääräämisoikeus antaa meille vapauden itseämme koskevassa päätöksenteossa. Teemme päivittäin valintoja toimiessamme itsenäisesti oman tahtomme mukaan. Ikääntyessä toimintakykymme saattaa kuitenkin heikentyä, jolloin oman tahdon toteutuminen ei ole enää itsestäänselvyys. Mitkä tekijät vaikuttavat ikääntyneen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen? Mahdollistava ympäristö ”Vanhuspalvelulain tarkoituksena on vahvistaa iäkkään henkilön mahdollisuutta vaikuttaa hänelle järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan sekä osaltaan päättää niitä koskevista valinnoista.” (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012). Yhteiset tilat, sisustus, viihtyisyys sekä ympäristön rakenteet tukevat asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista (Aarnio 2019: 51). Mahdollistavassa ympäristössä ikääntyneen osallisuutta omaan arkeen pystytään lisäämään ja tukemaan hänen itsemääräämisoikeutensa toteutumista. Esimerkiksi niin, että henkilöllä on mahdollisuus ruokailla haluamaansa ruokaa, haluamanaan ajankohtana. Mikäli ikääntyneen arjessa tapahtuu pienikin muutos ympäristössä, se voi heikentää hänen toiminnallista osallistumistansa (Lukkari & Niskasaari 2020: 31). Ammattilaisilla ja omaisilla on usein näkemyksiä siitä, mikä tai millainen on ikääntyneelle paras toimintaympäristö. Nämä näkemykset eivät kuitenkaan aina ole yhteydessä ikääntyneen omaan kokemukseen ja ne saattavat pahimmassa tapauksessa heikentää hänen osallisuuttansa arkeen. Ikääntyneen näkemyksiä tulee aina kunnioittaa ja huomioida toimintaympäristöä suunniteltaessa. Saavutettavuuden haasteet Moni ikääntynyt toimii omaisten tai lähipiirin tuella. Suurin osa Murre-Öhmanin (2020) haastattelemista muistisairaiden omaisista kokivat, ettei ikääntyneen asiakkaan hoitovaihtoehdoista ollut heille riittävästi kerrottu. Lisäksi he kokivat, ettei ammattihenkilö ollut kertonut ikääntyneen asiakkaan hoitovaihtoehdoista tyylillä, joka muistisairaan olisi mahdollista ymmärtää. (Murre-Öhman 2020: 55.) Ikääntyneen muistisairaan tulee saada selkeästi tietoa vaihtoehdoistaan, jotta hän pystyy määrittelemään niistä itselleen mieluisimman. Oman haasteensa tähän tuo alati kehittyvä teknologia. Yhteiskunnassamme yhä useampia asia hoidetaan kivijalkamyymälöiden sijaan älylaitteiden tai sovellusten avulla. Mikäli ikääntyneellä henkilöllä ei ole mahdollisuutta tai kykyä sähköisten palveluiden tai älylaitteiden käyttöön, arjen asioiden hoitaminen tulee haastavammaksi. ”Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla” (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992). Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa yhdeksi pääkohdaksi nousi asiakkaan mahdollisuus oman hoidon suunnitteluun. Tätä mieltä olivat niin asukkaat, henkilökunta kuin johtajatkin. (Hakkarainen & Kalenius 2012: 54.) Ideaalitilanne olisikin se, että ikääntynyt saisi tarvitsemansa tuen sekä tiedon oman hoitokokonaisuutensa suunnitteluun, joka sitten toteutettaisiin moniammatillisesti vanhuspalveluiden eri toimijoiden kanssa. Vanhuspalveluiden palvelujärjestelmässä on edelleen olemassa rutiineja ja toimintatapoja, joiden vuoksi ikääntyneen asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutuminen saattaa heikentyä. Oletko sinä koskaan miettinyt, miltä tuntuisi menettää vapaus valita? Kirjoittaja: Nora Nurmi, geronomi (AMK) ja vanhustyö (YAMK) - opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aarnio, Hanna. 2019. Asukkaan itsemääräämisoikeus tehostetussa palveluasumisessa. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Vanhustyö YAMK. Hakkarainen, Katja & Kalenius, Pirjo. 2012. ”Ei oo mitään pakko, ei ollenkaan” Vanhusten itsemääräämisoikeuden toteutuminen tehostetussa palveluasumisessa. Opinnäytetyö. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Annettu Helsingissä 28.12.2012 Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. Annettu Helsingissä 17.8.1992. Lukkari, Anne & Niskasaari Hanna. 2020. Ikääntyneiden näkemyksiä arjesta ja asumisesta. Tarvekartoitus osana käyttäjälähtöistä kehittämishanketta. Opinnäytetyö. Oulu: Oulun ammattikorkeakoulu. Toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Murre-Öhman, Elise. 2020. Kotona asuvan muistisairaan vanhuksen itsemääräämisoikeus – Muistisairaan ja läheisen oma kokemus. Helsinki: Helsingin yliopisto. Oikeustieteellinen tiedekunta.
Ikääntyneet masentuneet -palveluiden väliinputoajat?
Johanna Weeman kartoitti masennuksen vaikutuksia ikääntyneiden kuntoutuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Masentuneita kohdataan ja masennusta tunnistetaan, mutta mitä sen jälkeen? Lievä- ja keskivaikea masennus on ikääntyneillä yleistä, silti ikääntyneiden mielenterveyskuntoutuksessa on puutteita. Ikääntynyt masentunut voi tarvita samanaikaisesti monen alan asiantuntemusta, siksi masennus tulisi huomioida myös gerontologisessa kuntoutuksessa. Tästä huolimatta ikääntyneiden palvelut saattavat painottua fyysiseen terveyteen. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Turun kaupungin gerontologisen kuntoutuksen työntekijöiden näkemyksiä siitä, miten ikääntyneiden lievä tai keskivaikea masennus vaikuttaa gerontologisen kuntoutuksen suunnitteluun ja toteutukseen ja millaisia kehittämistarpeita ikääntyneiden masennuksen kuntoutuksessa nähdään. Masentunut gerontologisessa kuntoutuksessa Masentuneita ohjautuu gerontologiseen kuntoutukseen ja masennus vaikuttaa kuntoutusjaksojen sujumiseen. Mielenterveystyön ei nähdä kuuluvan varsinaisesti kuntoutuskeskusten työnkuvaan. Perustyön ohella saatetaan pyrkiä kuntouttamaan myös masennusoireita, koska ei ole tietoa, minne asiakkaan voisi ohjata tai muiden tahojen auttamismahdollisuudet koetaan heikoiksi tai liian hitaiksi. Masentuneiden kohdalla korostuvat esimerkiksi motivoinnin ja ajan antamisen tarve, aiempaan elämään perehtyminen, toivon välittäminen, pystyvyyden tunteen vahvistaminen, osaamisen ja onnistumisen kokemusten mahdollistaminen sekä mielihyvää tuottavien hetkien etsiminen. Gerontologisen kuntoutuksen vahvuuksiksi masennuksen huomioinnissa nähtiin masennuksen tunnistaminen, taustasyiden kartoittaminen, monialaisuus, liikunnan ja toiminnan ohessa keskustelu, kotiympäristössä toimiminen, arjen haasteissa tukeminen ja ryhmätoimintaan ohjaaminen. Masennuksen tunnistamiseen perehdyttäminen on erityisen tärkeää, jos ikääntynyt ohjautuu kuntoutukseen vain yhdelle ammattiryhmälle. Luottamuksen rakentaminen voi olla oleellista masennuksen puheeksi ottamisessa. Vaikka mielialakysymyksiä uskalletaan ottaa hyvin puheeksi, masennus-sanaa ja mielenterveyspalveluiden nimiä saatetaan vältellä. Ikääntyneet saattavat karttaa mielenterveyteen viittaavia palveluita. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi masentuneita ikääntyneitä ohjautuu kuntoutuskeskusten toiminnan piiriin, vaikka kuntoutuksen tarve olisi ensisijaisesti psyykkisen toimintakyvyn kuntoutuksessa. Gerontologisessa kuntoutuksessa käytetään monia elementtejä, joita suositellaan masennuksen kuntoutukseen. Näitä ovat esimerkiksi mielialalääkityksen aloitus, asiakkaan tarpeen mukainen monialainen yhteistyö, liikunnan ja mielekkäiden toimintojen hyödyntäminen, jalkautuminen, kuljetusten organisointi, ryhmätoimintoihin ohjaaminen ja yhteistyö omaisten kanssa. Kuntoutuskeskukset huomioivat myös ravitsemuksen, mikä voi olla oleellista masennuksenkin hallinnassa. Masennuksen kuntoutuksen näkökulmasta gerontologisen kuntoutuksen suurin puute vaikuttaisi olevan keskusteluosaamisen puuttuminen. Askeleita oman toiminnan kehittämiseksi Kuntoutuskeskuksissa kehitetään jatkossa ainakin ohjeistusta masennuksen huomioinnista, järjestetään koulutuksia masennuksesta ja suunnitellaan psykososiaalista ryhmätoimintaa. Kuntoutuksen laadun takaamiseksi tulisi kiinnittää huomiota työntekijöiden suhtautumiseen mielenterveyskysymyksiin ja kehittää työntekijöiden vuorovaikutustaitoja. Tiimiytymistä tukemalla edistetään työntekijöiden jaksamista työskennellä tämän haasteelliseksikin koetun asiakasryhmän kanssa. Työntekijät näkivät hyödylliseksi, että omassakin toiminnassa olisi tarjota enemmän keinoja masennuksen kuntoutukseen. Pääasiaksi nähtiin, että tiedossa olisi joku väylä, josta keskusteluapua saisi nopeasti ja oikea-aikaisesti suhteessa gerontologisen kuntoutuksen jaksoon. Yhteistyön kehittäminen Jos psyykkinen kuntoutus halutaan pitää erillään kuntoutuskeskusten palvelukokonaisuudesta, tulisi kuntoutuskeskuksilla olla selkeämpi käsitys muiden tarjoamista palveluista. Yhteistyön tekemiseen tarvittaisiin selkeämpiä rakenteita, jotta työntekijöiden aikaa ei menisi selvitystyöhön. Tämä edellyttäisi tietenkin sitä, että mielenterveyspalveluiden puolella olisi ikääntyneiden tarpeisiin vastaavia palveluita, mutta sitä ei tässä tutkimuksessa kattavasti selvitetty. Turun kaupungin mielenterveyspalveluissa on toteutettu syksyllä 2021 isoja organisaatiomuutoksia, joiden merkitystä ikääntyneiden näkökulmasta tulisi nyt kartoittaa. Ikääntyneiden kuntoutuksen kehittäminen mielenterveyskuntoutuksen ja gerontologisen kuntoutuksen rajapinnassa voisi parhaimmillaan edistää samanaikaisesti monia toimintakyvyn osa-alueita, elämänlaatua ja kotona pärjäämistä. Kirjoittaja Johanna Weeman (toimintaterapeutti YAMK), tammikuussa 2022 valmistunut vanhustyö (YAMK) - opiskelija Lähteet Weeman, Johanna 2022. Masentunut ikääntynyt gerontologisessa kuntoutuksessa. YAMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vanhustyön tutkinto-ohjelma.
Ikäystävällinen ympäristö liikuttaa
Johanna Huiko-Lahtinen ja Tanja Marjomaa selvittivät opinnäytetyössään, miten liikuntakeskuksia tulisi kehittää, jotta ne innostaisivat ikääntyviä asiakkaita jatkamaan aktiivista harjoittelua myös ikävuosien karttuessa. Väestörakenteen muuttuessa on tärkeää tunnistaa, millainen ympäristö palvelee mahdollisimman hyvin kaikenikäisiä liikunnan harrastajia. Viime vuosikymmeninä ikänormien merkitys on vähentynyt, mikä näkyy elämäntyylien muutoksena ja nuoruuden ihannoimisena. Entistä useampi ikääntyvä haluaa elää omannäköistä elämää hyvinvoinnistaan huolehtien. Eri liikuntamuotojen yhdisteleminen ja paikallaanolon välttäminen edistävät terveyttä ja hyvinvointia. Monipuolisella liikuntaharjoittelulla jokainen iästä riippumatta voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti toimintakykyynsä ja hyvinvointiinsa. Jostain syystä ikääntyvät henkilöt eivät ole kuitenkaan löytäneet liikuntakeskuspalveluja harjoittelunsa tueksi. Myös osalle kyselyymme vastanneista liikuntakeskusten erilaiset harjoittelumahdollisuudet olivat jääneet vieraiksi. Tieto, vuorovaikutus ja viihtyisä ympäristö lisäävät aktiivisuutta Kyselymme mukaan aiemmin omaksutulla liikunnallisella elämäntavalla ja terveyden edistämiseen liittyvällä tietoisuudella on ikää suurempi vaikutus lajivalintoihin ja liikunta-aktiivisuuteen. Tieto hyvinvoinnin edistämisestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa toimintakyvyn säilymiseen oli monille tärkeä liikkeelle saava voima. Vastauksissa korostui myös vaihtelun merkitys liikuntamotivaation ylläpitämiselle. Ryhmäliikuntatuntien ja kuntosaliharjoittelun yhdistäminen tekee harjoittelusta monipuolista ja innostavaa, lisää sosiaalisia suhteita sekä tarjoaa mahdollisuuden liikkua suositusten mukaisesti itselle mieluisalla tavalla. Vastauksissa toivottiin monipuolisia helposti lähestyttäviä liikuntapalveluja, joiden suunnittelussa huomioidaan eri-ikäisten tarpeet ja tavoitteet kokonaisvaltaisesti. Monet kiinnittävät huomiota myös tilojen viihtyisyyteen. Siisti ympäristö osoittaa arvostusta asiakkaita ja kanssaharjoittelijoita kohtaan sekä vahvistaa turvallisuudentunnetta. Harjoittelun turvallisuuteen liittyi myös se, että liikuntakeskuksessa on helppo liikkua ja sieltä löytyvät ergonomiset helppokäyttöiset laitteet. Ikääntyvien asiakkaiden kannalta viihtyisyyttä lisääviksi tekijöiksi nousivat myös tilaan sopiva valaistus ja miellyttävä äänimaisema, jotka auttavat hahmottamaan muuten nopeatempoista ympäristöä. Lisäksi toimintaympäristön suunnittelussa tulisi huomioida sosiaalinen ulottuvuus ja osallistumista tukevat palvelut; neuvonta, ohjaus ja vuorovaikutus. Kyselymme tulokset osoittivat, että terveystiedon jakaminen ja yhteisöllisyyden kokemuksen vahvistaminen ovat keskeisessä asemassa ikäystävällisen ympäristön muodostumisessa ja esteiden purkamisessa. Iäkkäämmät vastaajat kaipasivat muita enemmän kannustusta ja muita ihmisiä harjoittelunsa tueksi. Liikuntakeskuksissa henkilökunnalla on merkittävä rooli vahvistaa asiakkaiden turvallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemusta sekä harjoitteluvarmuutta. Vuorovaikutustilanteet sekä ohjaajan erityisosaaminen ja ohjaustapa muodostavat asiakkaalle liikuntaelämyksen sekä palveluille ominaista vaihtelua. Miellyttävät liikuntakokemukset lisäävät motivaatiota ja tavoitteisiin sitoutumista. Ikääntyvien ryhmät ovat aiempaa vaativampia asiakkaita Ympäristösuunnittelulla ja räätälöidyillä palveluilla voidaan lisätä ikääntyvän väestön liikkumista terveyttä edistävälle tasolle. Ikääntyvät asiakkaat eivät välttämättä koe tarvetta ulkonäkökeskeisille palveluille, vaan heitä houkuttelevat liikuntaympäristöt tarjoavat yhdenvertaisuuden kokemuksen muiden asiakkaiden kanssa. Palvelu, joka auttaa asiakasta tunnistamaan tarpeensa ja saavuttamaan tavoitteensa, sitouttaa hänet yhteisen onnistumisen kautta toimintaan myös tulevaisuudessa. Aidon asiakasymmärryksen luominen edellyttää kuitenkin halua ja kykyä samastua asiakkaan asemaan ja tavoitella yhteisyyden tunnetta. Lisätietoa Huiko-Lahtinen, Johanna & Marjomaa, Tanja 2021. Ikäystävällinen ympäristö. Liikuntakeskukset ikääntyvien ihmisten terveyttä edistämässä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyöhön liittyvään kyselyyn vastasi 167 yli 65-vuotiasta liikuntakeskusasiakasta. Aineiston analysoinnissa yhdisteltiin määrällisiä ja laadullisia tutkimusmenetelmiä. Kirjoittajat Johanna Huiko-Lahtinen, geronomi AMK, valmistunut Metropoliasta joulukuussa 2021 Tanja Marjomaa, geronomi AMK, valmistunut Metropoliasta jouluna 2021 Lähteet Cerin, Ester & Nathan, Andrea & Cauwenberg, Jelle van & Barnett, Anthony 2019. Neighbourhood built environment and older adults’ physical activity. Teoksessa Lane, Anna P. (toim.): Urban Environments for Healthy Ageing: A Global Perspective. Routledge Advances in Sociology. Oxfordshire, UK; New York, USA: Routledge Taylor & Francis Group. 69–88. Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Helsinki: Sitra. Hänti, Sirpa 2021. Asiakkaista ansaintaan. Asiakaskeskeinen liiketoimintamalli. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Laine, Antti & Vehmas, Hanna 2020. Fitness in Finland: Department Stores of Healthy Life Styles. Teoksessa: Scheerder, Jeroen & Vehmas, Hanna & Helsen, Kobe (toim.): The Rise and Size of the Fitness Industry in Europe. Fit for the Future? Lontoo, UK: Palgrave Macmillan / Springer Nature. 177–198. Ruuskanen, Timo 2019. Perinteinen kävelylenkkeily edelleen suosituin koko kansan liikuntaharrastus. Tieto & Trendit. Julkaistu 18.4.2019. Helsinki: Tilastokeskus. Saarenheimo, Marja & Pietilä, Minna & Maununaho, Sonja & Tiihonen, Arto & Pohjolainen, Pertti 2014. Ikäpolvien taju: elämänkulku ja ikäpolvet muuttuvassa maailmassa. Elämänkulku ja ikäpolvet -hanke 2011–2013. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. Sippola, Petra 2019. Tavaramerkki liikuntapalvelun tuotteistamisessa: kun jumppa ei ole enää pelkkää jumppaa. Acta Wasaensia 422. Vaasan yliopisto. UKK-instituutti 2020. Liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille. Päivitetty: 28.10.2020. UKK-instituutti 2020. Liikunta parantaa muistisairaan liikkumis- ja toimintakykyä sekä kotona että laitoksessa. Päivitetty: 12.11.2020.
Muistimatkaa pelillistämässä
Pelillisyys yhdistetään usein lapsiin, nuoriin, joskus myös aikuisiin ihmisiin, mutta harvemmin ikäihmisiin. Voitaisiinko pelillisyyttä hyödyntää enemmän ikäihmisten kanssa tehtävässä työssä? Entä käyttää mahdollisuutena muistityössä? Mikä ihmeen pelillisyys? Pelillisyydellä tarkoitetaan pelien tavoitteellista käyttämistä asiakastyössä ja oppimisen helpottamisessa. Sosiaali- ja terveysalalla pelillisyyden käyttö on viimevuosina lisääntynyt runsaasti. Pelillisyyden hyödyt ovat hyvin moninaiset: Ongelmakeskeinen ajattelu voi kääntyä voimavaralähtöiseksi ajatteluksi Omaan tilanteeseen saa etäisyyttä Löytää uusia näkökulmia Edistää rentoa ja monimuotoista vuorovaikutusta. (Hytti & Kähkönen 2019: 2–5.) Pelillisyyttä käytettäessä tuodaan peleistä tuttuja elementtejä ja periaatteita tilanteisiin, joissa niitä ei muuten ole. Näin oppimisesta saadaan tuloksellisempaa ja motivoivampaa. Pelien kautta voi oppia turvallisesti itsestä, tunteista ja ympäristöstä. (Ängeslevä 2014: 118—125.) Miksi käyttäisin pelillisyyttä? Pelillisyys tarjoaa mahdollisuuden käsitellä asioita mielekkäällä ja konkreettisella tavalla lisäten välineitä vuorovaikutukseen. Se on keino tukea asiakkaan osallistumista ja syventää keskustelun tasoa. (Pelillisyyden hyödyt sosiaalityössä.) Pelatessa asiakas on itse asiantuntijana ja mukana olevan työntekijän valta-asema väistyy: Kohtaamisesta tulee tasa-arvoista. (Hytti 2019; Pelillisyyden hyödyt sosiaalityössä.) Uskomme pelillisyyden merkityksen nousevan tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Minkälaisia pelejä ikäihmisille ja muistikuntoutujille? Ikäihmisiä kiinnostavat oppimista tukevat pelit, jotka eivät tähtää suorituksiin. He haluavat pelien olevan hidastempoisia, yksin tai kahdestaan pelattavia. (Penttinen 2014: 16–18.) Pelien pitää olla selkeitä ja selkokielisiä sekä ikäihmisiä kiinnostavista teemoista (Penttinen 2014: 16–18). Erityisesti muistikuntoutujille suunnitelluista peleistä pitää karsia kaikki epäolennainen pois, yleisilmeen tulee olla pelkistetty (Fua ym.). Muistimatka pelin pohjana Muistimatka on Suomen muistiasiantuntijat Ry:n (SUMU) Lupa puhua -hankkeen pohjalta syntynyt työväline. Sen tarkoituksena on mahdollistaa hyviä ja rakentavia kohtaamisia muistiperheiden ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten välille. (Suomen muistiasiantuntijat ry.) Muistimatkan tavoitteita ovat: Tarjota tietoa muistiperheille Auttaa ammattilaista tutustumaan muistiperheeseen Helpottaa vaikeiden asioiden puheeksi ottoa Omien voimavarojen ja taitojen löytäminen Uuteen tilanteeseen sopeutuminen ja Tulevaisuuden suunnittelussa tukeminen (Kataja-Rahko.) Lupa puhua -hanke kuuluu Ikäinstituutin ja Vanhus- ja vammaispalvelun liitto Valli ry:n Elämänote-ohjelmaa (Suomen muistiasiantuntijat ry 2019). Muistimatkan pelillistäminen Pelillistimme muistimatkan suomalaisella mobiilipelialustalla, Seppo io:lla. Käytimme Muistimatkan materiaaleja, mutta lisäsimme peleihin omaa luovuutta käyttäen kuvia ja kysymyksiä. Projektin toteutimme viiden geronomiopiskelijan ryhmänä. Pelin tarkoituksena on auttaa ammattilaista keskustelemaan muistiperheiden kanssa muistisairauksiin liittyvistä asioista, elämänmuutoksista sekä tulevaisuuteen varautumisesta. Teimme yhteensä kuusi peliä Muistimatka -materiaalin mukaisesti. Peleissä pelaaja liikkuu eri kentissä, joissa on erilaisia tehtäviä. Testasimme peliä ikäihmisten kanssa. Pelien tehtävät synnyttivät paljon keskustelua ja osoittautuivat yhdeksi hyväksi keinoksi lisätä tietoa sekä käsitellä asioita. Saamamme palautteen pohjalta muokkasimme peliämme selkeämmäksi. Pelin esittelyvideo löytyy Youtubesta (https://youtu.be/4Q72wSDBjb0). Lopuksi Teoreettista viitekehystä tutkiessa kävi ilmi, että digitaalisuus ikäihmisten hoitotyössä ja viriketoiminnassa on hyvin vähäisessä käytössä vielä, mutta kovasti lisääntymässä. Teknologian käyttöön voidaan yhdistää pelaamisen kautta kognitiota harjoittavia elementtejä, kuten päättelytehtäviä ja motoriikkaa tukevia tehtäviä, esimerkiksi nopan heittämistä. Pelillistäminen on yksi vaihtoehtoinen tapa hyödyntää muistimatkan materiaalia. Pelimme on ensiaskel siihen suuntaan. Peliä voidaan kehittää monella tavalla, esimerkiksi laittamalla ohjaajan etukäteen valitsemat kysymykset sattumanvaraiseen järjestykseen. Myös tehtävien asetteluja voi kehittää; vain mielikuvitus on rajana! Kirjoittajat Salla Lehto ja Tiia Sandberg, Geronomi (AMK), joulukuussa 2021 ja toukokuussa 2022 valmistuvat geronomiopiskelijat Kirjoitus pohjautuu kirjoittajien sekä projektiryhmään kuuluvien Emma Mannisen, Mari Nuutilan ja Emma Valtosen projektiraporttiin. Lähteet Fua, Karl C & Gupta, Swati & Pautler, David & Farber, Ilya. Designing serious games for elders. Psychology, Computer science. Viitattu 13.8.2021. Hytti, Tytti 2019. ”Painavaa kepeyttä asiakastyöhön” – Miksi leikillisyyttä ja pelillisyyttä kannattaa hyödyntää sosiaalisessa kuntoutuksessa ja sosiaalityössä? PRO SOS. Viitattu 13.8.2021. Hytti, Tytti & Kähkönen, Pekko 2019. Pelillisyys ja leikillisyys aikuissosiaalityössä. Socca – Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Viitattu 8.8.2021. Jönkkäri, Teemu 2016. Työmuistipelin suunnittelu ikäihmisille. Diplomityö. Tampereen teknillinen yliopisto. Viitattu 7.8.2021. Kataja-Rahko, Minna. Lupa puhua -hankkeen projektipäällikkö. Muistimatka-materiaali. Penttinen, Jari 2014. Kohderyhmän tarvekartoitus. Teoksessa: Arolaakso-Ahola, Sari & Hirvonen, Janne & Könni, Pirjo (toim.). Etäpeliä ikääntyville. EPI-esiselvityshanke. Lapin AMK julkaisuja. Sarja B. Raportit ja selvitykset 24/2014. Rovaniemi: Lapin ammattikorkeakoulu. 11–23. Pelillisyyden hyödyt sosiaalityössä. Socca. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Viitattu 13.8.2021. Suomen muistiasiantuntijat ry 2019. Lupa puhua -hanke kannustaa huolten puheeksi ottamiseen. Päivitetty 20.10.2020. Viitattu 13.8.2021. Suomen muistiasiantuntijat ry. Muistiperheet yhteistyökumppaneina: Lupa puhua -hanke. Viitattu 10.8.2021. Ängeslevä, Sonja 2014. Tosielämän minecraftaaminen. Teoksessa Krokfors, Leena & Kangas, Marjaana & Kopisto Kaisa (toim.): Oppiminen pelissä. Pelit, pelillisyys ja leikillisyys opetuksessa. Tampere: Vastapaino. 118–132.
Etäkuntoutuksella myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden fyysiseen toimintakykyyn ja elämänlaatuun
Kuntoutus tulee ajankohtaiseksi, kun henkilön liikkumis- ja toimintakyky on syystä tai toisesta heikentynyt ja toiminta omassa ympäristössä nykyisellään vaikeutunut. Digitalisaatio, koronapandemia sekä kuntoutuksen resurssien säästö ovat kaikki osaltaan vauhdittaneet etäkuntoutuksen kehittämistä kuntien kuntoutuksen yksiköissä. Etäkuntoutuksen kehittämiseen on ryhdytty myös Länsi-Uudellamaalla Perusturvakuntayhtymä Karviaisen kuntoutuksessa. Karviaisen kotihoidossa etähoito on ollut käytössä jo pidempään. Ennen varsinaista etäkuntoutuksen käynnistämistä toteutettiin etäkuntoutusinterventio selvittämään, vaikuttaako etäkuntoutus ikääntyneen fyysiseen toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Mitä etäkuntoutus on? Kelan mukaan etäkuntoutus on ammattilaisen ohjaamaa etäteknologiaa hyödyntävien sovellusten tavoitteellista käyttöä kuntoutuksessa (Salminen ym. 2016a: 17). Kela onkin ollut muun muassa HUS:n (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) rinnalla suuri etäkuntoutuksen kehittäjä viime vuosina Suomessa. Etäkuntoutusta voidaan pitää hyödyiltään verrattavana jopa perinteiseen kasvokkain tapahtuvaan kuntoutukseen. (Salminen & Hiekkala 2019: 10; Kela 2021). Etäkuntoutuksen hyvät puolet Etäkuntoutus antaa vaihtoehdon perinteiselle kasvokkain tapahtuvalle kuntoutukselle ja siinä on monia hyviä puolia. Asiakkaaksi pääseminen kuntoutukseen voi olla nopeampaa. Asiakas voi tehdä esimerkiksi verkossa olevia harjoituksia oman aikataulunsa mukaisesti. Mahdollista toteuttaa asiakkaan sijainnista riippumatta. Mahdollistaa moniammatillisen työskentelyn asiakkaan hyväksi ammattilaisten sijainnista riippumatta. Mahdollistaa yhteistyön asiakkaan omaisten kanssa asiakkaan kotiympäristössä. Ryhmämuotoinen etäkuntoutus mahdollistaa vertaistuen saamisen. Vapauttaa työntekijän resursseja muuhun, mitä jää matkustusajasta asiakkaalle. Säästää työntekijän matkakuluja asiakkaan luokse (kustannustehokkuus). Säästää asiakkaan aikaa ja matkakuluja, kun ei tarvitse tulla vastaanotolle. Sopii joillekin henkilöille paremmin kuin perinteinen kasvokkain tapahtuva kuntoutus. (Kela 2021; Salminen & Heiskanen. 2016b: 205; Salminen & Hiekkala 2019b: 293.) Kohti uutta palvelumuotoa Keväällä 2021 fysioterapeutin toimesta toteutettiin kahdeksan viikon etäkuntoutusinterventio Perusturvakuntayhtymä Karviaisen etähoidon vapaaehtoisille asiakkaille (N=24). Tutkimusryhmäläiset (n=12) osallistuivat kerran viikossa fysioterapeutin ohjaamaan etäkuntoutukseen, jonka lisäksi he suorittivat omatoimisesti kerran viikossa määrätyn harjoitusohjelman. Tutkimusryhmäläisten fyysinen toimintakyky ja elämänlaatu paranivat etäkuntoutusintervention vaikutuksesta. Tutkimusryhmän mittaustuloksissa havaittiin tilastollisesti merkitseviä muutoksia fyysisessä toimintakyvyssä (SPPB-testistö ja puristusvoimamittaus) sekä elämänlaadussa (EuroHIS-8-elämänlaatumittari) alku- ja loppumittauksien välillä suhteessa verrokkiryhmään. SPPB-testistössä parannusta tapahtui melko tasaisesti kaikissa testistön osioissa (tasapaino, tuolilta ylösnousu ja kävelynopeus), eikä kenenkään ryhmäläisen pisteet huonontuneet. Asiakaspalautteet etäkuntoutusinterventiosta olivat lähes poikkeuksetta positiivisia ja suurin osa ryhmäläisistä toi esille halunsa jatkaa etäkuntoutusta. Interventio loi hyvän pohjan etäkuntoutuksen käynnistämiselle Karviaisen kuntoutuksen toimesta. Jatkossa vastaavanlainen tutkimus olisi perusteltua toteuttaa isommalle otoskoolle kuin tässä tutkimuksellisessa kehittämistyössä sekä voitaisiin tehdä seurantatutkimusta saavutettujen tulosten pysyvyydestä. Tutkimustietoa etäkuntoutuksesta sovelletaan sen käytännön toteutuksessa (Salminen & Hiekkala 2019b: 293). Kirjoittaja Emma Tuomainen, Fysioterapeutti YAMK, valmistunut Metropoliasta marraskuussa 2021 Ikääntyneiden fyysisen toimintakyvyn ja elämänlaadun muutokset etäkuntoutuksen aikana – Kohti uutta palvelumuotoa kuntoutuksen yksikössä Tutkimuksellinen kehittämistyö on saatavana Theseuksesta. Lähteet Kela 2021. Oletko kuullut etäkuntoutuksesta? Elämässä. Media Kelan asiakkaille. Viitattu 11.10.2021. Salminen, Anna-Liisa & Heiskanen, Tuija & Hiekkala, Sinikka & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta Tiina 2016a. Etäkuntoutuksen ja siihen läheisesti liittyvien termien määrittely. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.). Etäkuntoutus. Helsinki: Kela. 11–18. Salminen, Anna-Liisa & Heiskanen, Tuija 2016b. Suositukset etäkuntoutukseen. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.). Etäkuntoutus. Helsinki: Kela. 205–207. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka 2019a. Etäkuntoutuksen kehittäminen Kelassa. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka (toim.). Teoksessa Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki: Kela. 9–12. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka 2019b. Etäkuntoutuksen kehittäminen Kelassa. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka (toim.). Teoksessa Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki: Kela. 289–293.
RAI-arviointimittarin CAP 4-heräte kotihoidossa osaamisen kokemuksen ja -kehittämisen näkökulmasta.
Kotihoidon hoitaja on saanut vastuuasiakkaansa RAI-arvioinnin valmiiksi. Hän tarkastelee arviointimittarin tuloksia ja huomaa joitakin kohonneita mittariarvoja sekä aktivoituneita herätteitä. Hoitaja tarkastelee herätteitä tarkemmin ja huomaa ympärivuorokautista hoitoon joutumisen uhkaa enteilevän herätteen aktivoituneen. Hän myös muistaa asiakkaan usein mainitsevan, että haluaa asua omassa kodissaan niin kauan, kun se on mahdollista. Hoitaja miettii, kuinka hän hyödyntää arvioinnin tarjoaman tiedon, oman kokemuksen asiakkaasta sekä oman ammattitaitonsa, jotta asiakkaan kotona asumista voitaisiin vielä tukea. Iäkkäiden kotona asumista pyritään tukemaan niin kauan kuin se on turvallista ja mielekästä. Se on sekä yhteiskunnallisesti, että inhimillisesti tavoiteltavaa, sillä iäkkäiden määrä kasvaa, hoitotyöntekijöitä tarvitaan yhä enemmän ja kuitenkin myös moni haluaa asua ja elää itsenäisesti. RAI-arviointiväline tarjoaa mainion työkalun asiakkaan toimintakyvyn sekä mahdollisien uhkien arvioinnin helpottamiseksi. Lisäksi laki vaatii sen käyttöä iäkkäiden toimintakyvyn arvioinnissa 1.4.2023 (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012). RAI-arvioinnin CAP 4-heräte auttaa havaitsemaan asiakkaan ympärivuorokautiseen hoivaan joutumisen riskin. Kiinnostukseni juuri tuohon herätteeseen kumpusi työhistoriastani. Olin huomannut, että aikaisella puuttumisella iäkkään toimintakyvyn muutoksiin voitaisiin vaikuttaa asiakkaan ympärivuorokautiseen hoivaan siirtymistä ehkäistä ja siirtää. Päivittäisistä toimista selviytyminen ennustaa mm. laitos- ja sairaalahoidon ja muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta ja käyttöä. Lisäksi se ennustaa elinolojen järjestelyjen tarvetta ja elinaikaa. Hankaluudet päivittäisissä toimissa myös alentavat elämänlaatua, heikentävät itsenäisen elämän edellytyksiä sekä ovat lisäävät riskiä tapaturmille. Näiden syiden vuoksi päivittäistä toiminnoista selviytymisen arviointiin on kiinnitettävä huomiota ja pyrittävä vaikuttamaan ennaltaehkäisevässä mielessä. (Heikkinen & Kauppinen & Laukkanen 2013.) Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni halusin selvittää, miten kotihoidon henkilökunta kokee oman osaamisensa herätteistä ja CAP 4-herätteestä. Tavoitteena oli lisätä henkilökunnan tietoutta CAP 4-herätteestä ja sen tulkinnasta. Henkilökunnan kokemusta osaamisestaan selvitin kyselylomakkeella. Lisäksi henkilökunta toivoi perehdytystä, jossa asiakasesimerkin avulla voidaan oppia lisää. Työpajoja järjestettiin kolme. Seurantakyselyllä ja haastatteluilla selvitin henkilökunnan kokemusta osaamisestaan, kun työpajoista oli kulunut kolme kuukautta. Työpajatyöskentely koettiin positiivisena. Työpajaan osallistuneet ilmoittivat työpajojen herättäneen mielenkiintoa aiheeseen ja palauttaneen mieleen herätteisiin liittyviä asioita. Työpajaan osallistumisella näytti olevan monia positiivisia vaikutuksia osaamisen kokemukseen herätteistä. Tulokset osoittivat myös, että työpaja lisäsi siihen osallistuneiden kykyä hyödyntää herätteitä työtehtävissään. Tulokset osoittivat, että henkilökunta koki osaamisensa herätteistä yleisesti tutummiksi, kuin ne kysymykset, jotka kohdentuivat yhteen herätteeseen. Työpajaan osallistuminen ei nimittäin vaikuttanut lisäävän osaamisen kokemusta CAP 4-herätteestä eikä lisäävän CAP 4-herätteen hyödyntämistä työssä. Havaittiin lisäksi, että kotihoidon henkilökunnalla vaikuttaisi olevan intoa ja halua käyttää sekä yleisesti herätteiden, että CAP 4-herätteen tarjoamaa tietoa hyväksi. Työpajoihin osallistuneet jalkauttavat osaamistaan ja oivaltamistaan tiimeissä. Osaamisen ja oppimisen prosessi on kuitenkin aikaa vievää ja nämä tulokset eivät ole vielä mitattavissa. Kehittyminen kohti RAI-asiantuntijuutta on aikaa vievä prosessi. Toimintatapojen ovat mahdollista muovautua hyväksi koettujen käytänteiden perusteella, mutta se vaatii aikaa, sitoutumista ja kehittäjiä. Kirjoittaja: Leena Jaatinen, Sairaanhoitaja YAMK, valmistunut Metropoliasta Vanhustyö YAMK -tutkinnosta tammikuussa 2022. Lähteet: Heikkinen, Eino & Kauppinen, Markku & Laukkanen, Pia 2013. Toimintakyvyn käsitteen ja arvioinnin evoluutio ja kehittämistarpeet. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia 3.uud. p. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2020. E-kirja. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012). Annettu Helsingissä 9.7.2020. Viitattu 25.12.2021.
Draamasta iloa hoivakotien arkeen
Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeen tutkimus- ja kehitystyön tulokset osoittavat, että luovalla toiminnalla, kuten musiikilla, kuvataiteella ja draamalla, on positiivista vaikutusta hoivakotien asukkaiden arkeen. Hankkeessa toteutetun tutkimuksen mukaan yli 50 prosenttia hoivakotien työntekijöistä käyttää työssään luovia menetelmiä päivittäin tai viikoittain. Luovan alan ja hoivakotien elvyttäminen yhteiskehittämällä on Elossa!-hankkeen keskeinen tavoite. Luovan toiminnan hyötyjä muistisairaalle ovat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen lisääntyminen, levottomuuden vähentyminen ja mielialan kohentuminen (Mönkäre 2019). Luovalla toiminnalla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia muistisairaiden elämänlaatuun (Noice ym. 2014) ja sekä muistisairaiden että hoitohenkilökunnan oppimiseen ja osallisuuteen (Robertson ym. 2020). Elossa! -hankkeen tutkimus- ja kehityspolkua hyödyntäen, tämä artikkeli tarjoaa näkemystä siihen, minkälainen tekeminen tukee näiden tavoitteiden saavuttamista käytännössä ja mitä täytyy tapahtua luovien toimijoiden, hoivakotien, asukkaiden ja korkeakoulujen rajapinnassa, jotta saadaan aikaan innostavia ja kaikkia toimijoita tukevia asioita. Elossa! -hankkeen kontekstissa tämä rakentuu niistä kokemuksista, jotka liittyvät luoviin työpajoihin ja luovien toimijoiden sparrauksiin. Luovien alojen toimijat (draama, kuvataide ja musiikki) suunnittelevat ja toteuttavat työpajoja Helsingin seniorisäätiön asukkaille sekä henkilökunnalle. Pajojen tavoitteena on antaa luoville toimijoille kokemusta ikääntyneiden kanssa toimimisesta, ikääntyneille mahdollisuus osallistua luovaan toimintaan ja henkilökunnalle kurkistuksen erilaisiin luoviin menetelmiin. Palaute on yhteiskehittämisen tärkeä osa Luovat kokeilut hoivakodeissa käynnistyivät draaman työpajoilla. Työpajoissa keskeisinä menestystekijöinä ovat olleet vetäjien, hoitajien ja asukkaiden kyky heittäytyä tilanteeseen ja luoda sellainen tunnelma, joka tuo iloa yhteisiin hetkiin ja yhteiseen tekemiseen. Kyky pysähtyä ja antaa tilaa erilaisille kokemuksille – naurulle ja kyynelille – tukevat kaikkia osallistujia, auttavat käsittelemään omia tunteita. Hyvä valmistautuminen on tärkeä onnistumisen kriteeri – ja niin on myös kyky joustaa itse tilanteessa. Hyvällä suunnittelulla ja tilanteiden edellyttämällä joustavuudella pajatyöskentelystä hyötyvät kaikki osapuolet. Elossa! -kokeilujen havainnot tukevat tutkittua tietoa, jonka mukaan luovan toiminnan kautta asukkaille tarjoutuu mahdollisuus tarkastella tunteitaan ja kokemuksiaan, ja hoitajille avautuu uusi tapa oppia tuntemaan asukkaat (Mönkäre 2019). Työpajojen aikana hankkeen toimijat havainnoivat asiakkaiden sekä hoitajien reaktioita ja osallistumista työpajoihin. Työpajojen jälkeen kysytään myös osallistujapalautetta pajaan osallistuneilta hoitajilta. Lisäksi luovat toimijat kirjoittavat pajojen suunnittelun ja toteutuksen aikana reflektiopäiväkirjaa annettujen kysymysten pohjalta. Havaintojen, palautteiden ja reflektiopäiväkirjojen avulla pyritään kartoittamaan laaja-alaisesti ja huomioimaan eri toimijoiden kokemuksia pajoista. Näitä kokemuksia hyödynnetään ja siirretään luovien toimijoiden liiketoimintaideoiden kehittelyyn ja siihen liittyviin sparrauksiin. Tällä tavoin mahdollistetaan yhteiskehittäminen, reflektio ja iteroiva lähestymistapa luovan toiminnan toteuttamiselle hoivakodeissa. Koulutuksella ja sparrauksilla luodaan luoville toimijoille valmiuksia muistisairaan asiakkaan kohtaamiseen Muistisairaiden ryhmänohjauksessa ohjaajan rooli on tärkeä turvallisen ilmapiirin luomisessa, arvostavassa kohtaamisessa ja osallistujien oman tekemisen luottamisen tukemisessa (Mönkäre 2019). Ennen työpajojen toteutumista hankkeen toimijat järjestivät luoville toimijoille muistisairauksiin ja muistisairaan asukkaan kohtaamiseen liittyvän koulutuksen. Koulutuksessa käytiin läpi yleisimpiä muistisairauksia ja niihin liittyviä oireita sekä keskusteltiin mahdollisista tilanteista tulevissa työpajoissa, joissa asukkaiden muistisairaudet voivat tulla esille ja miten muistisairaudet tulisi huomioida työpajojen suunnittelussa. Luovien toimijoiden toiveesta koulutusta jatketaan vielä toisella tapaamiskerralla, jolloin on tarkoitus perehtyä vielä syvällisemmin siihen, miten työpajoissa mahdollistetaan muistisairaiden asukkaiden voimavarojen esille tuominen kohtaamisen keinoin. Luoville toimijoille suunnatut sparraukset tarjoavat näkemystä parempaan asiakasymmärrykseen sekä työkaluja omaan luovan konseptin suunnitteluun ja hiomiseen toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämä kehitystyö on alkanut sillä, että pohdinnassa ovat olleet erilaiset mahdolliset asiakasprofiilit. Sparraustyöpajoissa työskennellään asiakkaan ymmärtämisen parissa, ja luovat toimijat ovat päässeet yhdessä miettimään kenelle he mahdollisesti tulevaisuudessa tulisivat omia palveluitaan tarjoamaan ja millaisia palveluita asiakkaat haluaisivat hankkia. Luovat toimijat saivat lisäksi “kotitehtäväkseen” haastatella tai muutoin kartoittaa mahdollisten tulevien palvelua ostavien tahojen toiveita, ajatuksia sekä reunaehtoja. Näiden tietojen avulla asiakasymmärrystä tullaan syventämään sparrauksen jatkuessa. Hoivakotien asukkaiden myönteiset elämykset syntyvät yhteiskehittämisen ja -tekemisen kautta, jolloin kaikilla osallistujilla on keskeinen rooli luovan toiminnan onnistumisessa hoivakotiympäristössä. Yhteinen onnistumisen polku on luonteeltaan iteroiva: siinä opitaan kokemuksista, sopeudutaan joustavasti erilaisiin tilanteisiin. Asiakasymmärrys, avoin mieli ja positiivinen asenne ovat keskeisiä menestystekijöitä asukkaiden, hoitajien ja luovien toimijoiden kohtaamisissa. Lähteitä: Mönkäre, R. 2019: Luova toiminta ja sen merkitys muistisairaan toimintakyvylle (Duodecim, Terveysportti: Muistisairaan hoidon hyvät käytännöt) Noice T. ym. 2014: Participatory arts for older adults: a review of benefits and challenges. The Gerontologist 2014-10, Vol.54 (5), p.741-753 Robertson J. ym. 2020: Facilitating creativity in dementia care: the co-construction of arts-based engagement. Ageing and Society; Cambridge Vol. 40, Iss. 6, (Jun 2020): 1155-1174 Seuraa meitä somessa: LinkedIn: Elossa-hanke Instagram: elossahanke Kirjoittajat: Sanna Soini, Elossa!-hankkeen projektipäällikkö, hoitotyön lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu Sonja Kukkonen, sosiaalialan lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu Anna Nikina-Ruohonen, tutkija, yrittäjyys ja liiketoiminnan uudistaminen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Mia Rosenström, vanhustyön lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu
Miten tunnistaa kotona asuvan vanhuksen yksinäisyys?
Riikka Halonen tutki opinnäytetyössään kotona asuvien vanhusten yksinäisyyden tunnistamista. Opinnäytetyössä selvitettiin, miten Helsingin kaupungin HelppiSeniorin työntekijät voivat tunnistaa vanhuksen yksinäisyyden tiiviin kotikäyntinsä aikana. Työ esittää yksinäisyyden tunnistamisen tueksi erilaisia keinoja, joita HelppiSeniorin työntekijät voivat hyödyntää kotikäynneillään. Yksinäisyyden vaikutukset vanhukseen Yksinäisyyttä ja sen vaikutuksia vanhusten elämään on tutkittu maailmanlaajuisesti paljon. Yksinäisyyden on todettu aiheuttavan emotionaalista, fyysistä, hengellistä ja sosiaalista ahdinkoa. (McInnis & White 2001.) Yksinäisyys lisää myös tutkitusti vanhusten terveyspalveluiden käyttöä. Suomalainen tutkimus kertoo, kuinka yksinäisyyttä kokevat vanhukset käyttävät terveyspalveluita enemmän kuin sellaiset vanhukset, jotka eivät ole yksinäisiä. (Pitkälä ym. 2009.) Jotta vanhusten yksinäisyyteen voidaan puuttua, pitää se voida ensiksi tunnistaa. Vanhusten yksinäisyyden tunnistamisesta on kuitenkin tehty vain vähän tutkimusta, ja tämän vuoksi opinnäytetyö tuo tärkeitä huomioita yksinäisyyden tunnistamisen tueksi. Kymmenen keinoa tunnistaa vanhuksen yksinäisyys: Minkälainen toimintakyky vanhuksella on? Heikko toimintakyky arjessa voi viitata yksinäisyyteen. Sosiaalisten suhteiden kaipuun huomioiminen: onko vanhuksella oman ikäistä seuraa? Yksinäisyys tulee esille syvemmän keskustelun kautta, tärkeää huomioida vanhuksen kertomaa ja erottaa todellinen elämäntilanne. Joskus vanhus saattaa peitellä yksinäisyyttään, tai jopa valehdella elämäntilanteestaan. Yksinäisyydestä voi kysyä suoraan vanhukselta. Omainen tai naapuri voi tuoda yksinäisyyden esille. Vanhus itse voi nostaa yksinäisyyden kokemisen esille. Eri toimijoiden välinen yhteistyö auttaa tunnistamaan yksinäisen vanhuksen. Se, että vanhus ottaa herkästi uudestaan yhteyttä kotikäynnin jälkeen HelppiSenioriin ja hakee työntekijöiden huomiota saattaa olla merkki yksinäisyydestä. HelppiSeniorin työntekijällä on kertynyt ammattitaitoa tunnistaa yksinäinen vanhus. Työntekijän omat työkalut yksinäisyyden tunnistamisen tukena. Miksi vanhuksen yksinäisyyden tunnistaminen on tärkeää? Opinnäytetyössä selvisi, että kotona asuvat yksinäiset vanhukset ottavat matalalla kynnyksellä yhteyttä palvelutarpeen arviointeja tekeviin HelppiSeniorin työntekijöihin tai muihin terveyspalveluihin. Tahoja, joihin yksinäiset vanhukset saattavat ottaa yhteyttä, ovat esimerkiksi kotihoito, terveysasema, hätänumero ja turvahälytyspalvelut. On tärkeää, että yksinäisille vanhuksille voidaan tarjota tukea juuri yksinäisyyden lieventämiseksi. Näin yksinäiset vanhukset saavat tukea yksinäisyyteensä, eivätkä he ota herkästi yhteyttä muihin terveyspalveluihin. HelppiSeniorin työntekijä voi palvelutarpeen arviointia tehtäessä olla kotona asuvan vanhuksen ensimmäinen kontakti, joka pyrkii tukemaan kotona asumista. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että työntekijä osaa tunnistaa vanhuksen yksinäisyyden. Opinnäytetyössä selvisi, että yksinäisyyden tunnistaminen ei ole aina helppoa. Yksinäisyyden tunnistamisessa tarvitaan ammattitaitoa ja tiettyjen perusasioiden hallitseminen yksinäisyyden tunnistamisen tukena auttaa työntekijöitä tässä tärkeässä tehtävässä. Kotona asuvien vanhusten yksinäisyyden tunnistaminen -opinnäytetyössä esitellään tarkemmin keinoja, joilla vanhusten yksinäisyyttä voidaan tunnistaa. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK -opintojen opinnäytetyöhön Kotona asuvien vanhusten yksinäisyyden tunnistaminen. Kirjoittaja: Riikka Halonen, geronomi (YAMK), valmistunut marraskuussa 2021 vanhustyö YAMK -tutkinnosta, Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet: McInnis, Gloria – White, Jane H. 2001. A Phenomenological Exploration of Loneliness in the Older Adult. Archives of Psychiatric Nursing, XV (3). 128–139. Pitkälä, Kaisu & Routasalo, Pirkko & Kautiainen, Hannu & Tilvis, Reijo S. 2009. Effects of Psychosocial Group Rehabilitation on Health, Use of Health Care Services, and Mortality of Older Person Suffering from Loneliness: A Randomized, Controlled Trial. J Gerontol. A Biol Sci Med Sci. 64 (7). 792–800.
Kuolemansuru on menetyskokemuksen kanssa elämistä myös ammattilaiselle
Hoivatyössä kohdataan paljon vakavasti sairaita, kärsiviä ja kuolevia ihmisisä. Se synnyttää tarpeen tarkastella myös omaa henkilökohtaista suhtautumista suruun. Perinteisesti ajatellaan, että hoiva- ja hoitotyötä ammatikseen tekevä on se, joka kykenee jättämään omat tunteensa taka-alalle, tukemaan surevaa surun kohdatessa ja hoitamaan surun kohdatessa siihen tilanteeseen liittyvät käytännön asiat. Suomessa vuonna 2020 kuoli 55 500 henkeä. Suurin osa kuolemista aiheutui verenkiertoelimistön sairauksista tai kasvaimista, seuraavaksi eniten muistisairauksista. Näihin syihin kuoli lähes 60% suomalaisista (Tilastokeskus 2021). Suurin osa kuolemista tapahtuu edelleen sairaaloissa tai hoivalaitoksissa, joten hoiva- ja hoitotyön ammattilainen mitä todennäköisemmin kohtaa kuolemaa jossain uransa vaiheessa. Kuolema voi tapahtua tilanteessa, jossa on vasta äskettäin tavannut kuolevan henkilön tai se liittyy tilanteeseen, jossa on hoitanut henkilöä pitkään ennen tämän kuolemaa ja tullut hänen kanssaan siksi hyvinkin läheiseksi. Kuolemaan rinnastettavaa surua voidaan tuntea myös ennen varsinaista kuolemaa. Erityisesti muistisairaita ihmisisä hoitavat ihmiset kokevat emotionaalisesti ja fyysisesti ilmenevää surua, joka liittyy sairauden etenemiseen, sairastuneen psykologiseen kuolemaan ennen varsinaista fyysistä kuolemaa. (Lindauer, A. & Harvath, T. 2014.) Omaisten ja ystävien kuolemansuru on sallittua mutta onko se ammattilaiselle hyväksyttyä. Onko kuoleman kohtaaminen ammattilaiselle helpompaa, ja onko ammattilaisena lupa surra. Tasapainoilu omien tunteiden ja ammatillisuuden välillä ei ole aina helppoa. Surun tunnistaminen ja sen käsittely liittyy osana ammattilaisena kasvuun. Työyhteisöissä surua tulisi ymmärtää, jotta surevia voitaisiin siellä paremmin tukea ja auttaa. (Wisekal, A. 2015.) Surulla on monet kasvot Suru on intensiivinen ja pitkäkestoinen mielipahan tunne, joka johtuu jostakin menetyksestä tai muusta ikävästä tapahtumasta (Poijula, S.2002). Se on luonnollinen reaktio menetykseen ja johtuu tavallisesti läheisen kuolemasta, parisuhteen päättymisestä, työttömäksi joutumisesta tai sairastumisesta (Mielipalvelut Oy 2018). Suru käsittää tunteita, asenteita ja käyttäytymisen. Jokainen kokee surun yksilöllisesti, reaktiot suruun ja niiden kesto vaihtelevat. Persoonallisuus, aikaisemmat menetykset, menetyksen luonne ja surevan saama tuki tai sen puute vaikuttavat suruun. (Poijula, S.2002.) Surra voi vaikka kukaan ei ole kuollut. Kun puhutaan kuolemansurusta, siihen liittyy yleensä surullisuuden lisäksi monenlaisia muitakin tunteita kuten esimerkiksi kaipuuta, vihaa, katkeruutta, syyllisyyttä, ahdistusta, helpotusta tai iloa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.) Ihmiset voivat ilmaista suruaan eri tavoin. Itkeminen ja puhuminen eivät ole ainoita surun ilmaisemisen muotoja. Kaikki eivät pysty tai halua ilmaista tunteitaan muille. Surun purkaminen toimintaan voi olla toisille luontevampi keino helpottaa tilannettaan. (Mielipalvelut Oy 2018.) Surevan kohtaamisessa ammattilaista auttavat ymmärrys siitä, mitä suru on. Lisäksi ammattilaiselle on tärkeää oman suru- ja kuolemasuhteen käsitteleminen ja selkeyttäminen (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.) Tulemme kaikki todennäköisesti kohtaamaan omassa elämässämme kuolemansurun. Kuolemansuru on kokonaisvaltainen ja moniulotteinen menetyskokemus, elämäntapahtuma, jota ei tarvitse suorittaa tai työstää tietyssä ajassa pois. Suremisen voidaan ajatella olevan menetyskokemuksen kanssa elämistä. (Pulkkinen, M. 2017.) Kuolemansuru hoivan arjessa Hoivaa antavien rooli on kuoleman kohdatessa kaksijakoinen: heidän tulisi olla vahvoja ja tukea muita mutta toisaalta hoidettavan menettäminen tuo esille paljon omia tunteita. Surusta selviytymiseen ei vaikuta pelkästään potilaan tai asiakkaan sen hetkiseen kuolemantilanteeseen liittyvät asiat, vaan kaikki se, mitä on tapahtunut ennen surukokemusta ja mitä tapahtuu tilanteen jälkeen (Adwan, J. 2014). Tutkittaessa sairaanhoitajien tunnekokemuksia, suurin tunteita aiheuttava asia liittyi juuri kuolevien hoitoon (Kostka, A. ym. 2021). Oma elämäntilanne ja kokemukset ovat mukana silloin, kun saattohoitotyötä tehdään (Saattohoitoseminaari 2021). Kuolemaan liittyvät tunnereaktiot voivat näyttäytyä hoitajalla monin tavoin: suruna, masennuksena, itkuisuutena, jopa syyllisyytenä. Muistot kuolevan ihmisen hoidosta eivät unohdu, vaan siihen voi liittyviä vahvoja tunteita vielä vuosienkin päästä. Silti on mielenkiintoista, että joillain hoivan antajilla on edelleen sellainen käsitys, että suru tai kuoleman äärelle pysähtyminen on osoitus epäammattimaisuudesta. (Gerow, L. ym. 2010.) On todettu, että mikäli ammattilainen ei saa tukea surukokemukseensa, se voi heijastua hänen ihmissuhteisiinsa, itsearvostukseensa, tunteiden ilmaisuun ja sillä voi olla vaikutusta jopa ruokahaluun (Wisekal, A. 2015). Oireet voivat ilmetä myös emotionaalisina ja fyysisinä oireina kuten päänsärkynä, väsymyksenä ja masennuksena. Altistuminen potilaiden kärsimykselle ja kuolemalle saattaa altistaa hoitajan stressille ja uupumukselle. (Adwan, J. 2014.) Akuutissa tilanteessa fysiologinen stressireaktio voi ilmetä sydämen tykytyksenä, rytmihäiriöinä, jäsenten puutumisena, huimauksena, suun kuivumisena tai palan tunteena kurkussa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021). Tutkimusten mukaan hoitajat käyttävät kuolemantilanteissa erilaisia selviytymiskeinoja, jotka välttämättä eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin tehokkaita. Yhtenä keinona on kuvitteellisen “suojaverhon” asettamien itsensä ja kuolevan ihmisen väliin, jolloin suhde kuolevaan muodostuu etäisemmäksi ja menettämisen tunteesta ei muodostu niin suuri. On todettu, että puhumisen välttäminen ja kuolemaan liittyvien asioiden lokerointi voivat aiheuttaa hoitajissa uupumusta sekä fyysisiä ja emotionaalisia ongelmia. Kuolemaan liittyvien tunteiden käsittelemättä jättäminen voi aiheuttaa henkisen trauman, joka siirtyy tuleviin vastaaviin tilanteisiin. Toisaalta hyvä kokemus kuolemantilanteessa kantaa myönteisellä tavalla eteenpäin. (Gerow, L. ym. 2010.) Voisiko työyhteisössä kuolemaan liittyvän surun ajatella toisin? Suru koskettaa kaikkia ammattilaisia (Wisekal, A. 2015). Kuolemansurusta tulee puhua, koska sillä on todettu olevan yhteyttä sekä työuupumukseen että huonompaan työtyytyväisyyteen. Nämä molemmat heikentävät yksilön kykyä suoriutua työstään. Ammattilaisten surukokemuksissa on pureuduttu usein niihin tunteisiin, joita suru herättää ja yritetty tarjota selviytymiskeinoja surusta yli pääsemiseksi. (Adwan, J. 2014.) Suru on kuitenkin kokonaisvaltainen kokemus, josta surevalle jää aina jälki. Surua ei voi suorittaa eikä sillä ole määriteltyä aikaa. (Pulkkinen, M. 2021). Myös ammattilaisella on lupa surra ja käyttää suruun oma tarvitsemansa aika. Parhaimmillaan työyhteisö voisi kantaa surussa tarjoamalla apua ja tukea, sillä tunteiden jakaminen kuolemasta auttaa työntekijöitä selviytymään (Adwan, J. 2014.) Esimerkiksi Terhokodissa vaikeita tilanteita puretaan ja henkilöstön jaksamisesta huolehditaan muun muassa säännöllisellä työnohjauksella, moniammatillisilla kokouksilla ja suullisilla raporteilla (Tarjanne-Lekola, H. 2021). Mari Pulkkinen toi Metropolia amk:ssa pidetyssä Saattohoitoseminaarissa* esille lohdun sanat: “Nyt ei tarvitse olla vahva” tai “Mä hoidan tämän sun puolesta”. Ne sanat voisivat päteä myös työyhteisöissä. Itsestä huolehtiminen, työyhteisöstä saatu vertaistuki ja käytännön tuoma kokemus edistävät ammattilaista kehittymään paremmaksi surevan kohtaamisessa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021; Wisekal, A. 2015.) *Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen järjestettiin Metropolia ammattikorkeakoulun HyMy-kylän, Soccan Gerometro-verkoston ja Luksia hyvinvointipalveluiden yhteistyönä 10.11.2021. Luentoalustusten jälkeen aihetta käsiteltiin Erätauko-keskustelun (Sitra) aikana, johon kaikki seminaariin osallistuneet osallistuivat. Keskustelun aikana tuli ilmi, että aihe on tärkeä ja sitä tulee jatkaa. Kirjoittajat Carita Hand, , TtM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Terveys osaamisalue. Hän työskentelee terveysalan lehtorina opetusalueenaan gerontologinen hoitotyö ja johtaminen. Lisäksi hän toimii erilaisissa vastuu- ja kehittämistehtävissä oman opetustyönsä lisäksi. Jaana Porrassalmi-Hintikka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi osaamisalue. Hän on kiinnostunut vanhustyöstä ja saattohoidosta ja ollut mukana järjestämässä Kuoleman surun kohtaaminen -saattohoitoseminaaria. Lähteet Adwan, J. 2014. Pediatric Nurses´Grief Experience, Burnout and Job Satisfaction. Journal of Pediatric Nursing 29, 329-336. Gerow, L., Conejo, P., Alonzo, A., Davis, N., Rodgers, S., Williams Domian, E. 2010. Creating a Curtain of Protection: Nurses’ Experiences of Grief Following Patient Death. Journal of Nursing Scholarship 42(2), 122-129. Tarjanne-Lekola, H. 2021. Kohti suremisen taitoa. – saattohoitoseminaari toi ymmärrystä kuoleman suruun. Socca blogi 2021. Kostka, A., Borodzicz, A. & Krzeminska, S. 2021. Feelings and emotions of nurses related to dying and death of patients – A pilot study. Psychology Research and Behavioral Management 2021:14, 705-717. Lindauer, A. & Harvath, T. 2014. Pre-death grief in the context of dementia caregiving: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing 70(10: 2196-207). Mielipalvelut Oy 2018. Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä? Poijula, S. 2002. Surutyö. 2. painos. Helsinki: Kirjapaja Oy. Pulkkinen, M. 2017. Surun sylissä. Suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Helsinki: Kustantamo S&S. s. 265. Pulkkinen, M. 2021. Surusta sydämellä. Luentomateriaali. Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen. Metropolia Amk, Hymy-kylä. Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen 2021, keskustelumateriaali. Metropolia Amk, Hymy-kylä. Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021. Tilastokeskus 2021. Kuolemansyyt 2020. Wisekal, A. 2015. A Concept Analysis of Nurses´Grief. Clinical Journal of Oncology Nyrsing 19(5), 103-107.
Ikäihmisten osallisuus asumiseen ja arkeen liittyvien digitaalisten tuotteiden ja palvelujen tuotekehityksessä
Käyttäjälähtöisillä digitaalisilla tuotteilla ja palveluilla voidaan vahvistaa ikäihmisten osallisuutta, valinnan vapautta ja toimijuutta arjessa ja asumisessa. Nämä edellyttävät tietoa ikäihmisten elämästä ja tarpeista sekä uusia toimintamalleja yritysten tuotekehitykseen. Sote-alan toimijat tarvitsevat niin ikään kokemusta ikäihmisten arkeen ja asumiseen liittyvistä osallisuutta tukevista digitaalisista ratkaisuista ja niiden mahdollisuuksista. Yhteiskehittäminen ja käyttäjäkokeilut ovat oivia keinoja ikäihmisten osallisuuden vahvistamiseen ja käyttäjäystävällisten tuotteiden kehittämisen. HIPPA-Remote. Etäpalvelut tuotekehittäjälle ikäihmisen asumisen tueksi -hankkeessa tuetaan yrityksiä käyttäjälähtöisten ja osallisuutta lisäävien digitaalisten palveluiden ja tuotteiden kehittämistyössä. Iäkkäille sopivien tuotteiden ja palveluiden avulla voidaan lisätä elämänhallintaa sekä helpottaa yhteydenpitoa läheisiin ja arkiasioiden hoitamista. Osallisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta luodaan hankkeessa yhteiskehittämisen, käyttäjäkokeilujen, kehittäjäklubien, Erätaukokeskustelujen sekä senioritarinoihin perustuvan hakupalvelun kehittämisen avulla. Ikäihmisen osallisuuden mahdollisuudet Osallisuuden käsite on moniulotteinen, ja se määritellään eri lähteissä ja tilanteissa eri tavoin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (Isola ym. 2017) mukaan osallisuus ilmenee monin tavoin. Osallisuudessa on kyse iäkkään ihmisen hyvinvointia lisäävistä tekijöistä ja elämän merkityksellisyyttä tuovista vuorovaikutussuhteista. Osallisuus on myös mahdollisuutta vaikuttaa omaan arkeen ja asumiseen ja tehdä siitä omannäköistä. Laajimmillaan osallisuus voidaan nähdä yhteisiin asioihin ja palveluihin vaikuttamisena. Osallisuudessa keskeistä on itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja päätöksentekoon osallistuminen. Osallisuus voidaan jaotella kolmeen osa-alueeseen: 1) osallisuus omassa elämässä 2) osallisuus yhteisöissä ja vaikuttaminen itselle tärkeisiin asioihin 3) osallisuus yhteisestä hyvästä. Omaa elämää koskevassa osallisuudessa henkilöllä on mahdollisuus elää omannäköistä elämää ja määritellä, mihin toimintaan osallistuu ja mitä palveluja käyttää. Osallisuus yhteisöissä ja vaikuttaminen määritellään mahdollisuudeksi kuulua itselle tärkeisiin ryhmiin ja vaikuttaa omaan elämään liittyviin asioihin sekä myös saada tukea siihen. Osallisuus yhteisestä hyvästä sisältää mahdollisuuden yhdessä tekemiseen ja yhteisen hyvän tuottamiseen sekä jakamiseen. (THL 2021b.) Asumisen, arjen ja toimintaympäristön merkitys palvelujen kehittämisessä Iäkkäiden henkilöiden osallisuutta tarkastellessa keskeiseksi näkökulmaksi nousee asuminen. Aging in Place -ajattelulla (paikallaan ikääntyminen tai vanheneminen) tarkoitetaan iäkkään henkilön kykyä ja mahdollisuutta asua omassa kodissaan toimintakyvyn muutoksista huolimatta. Tuttu ja turvallinen ympäristö tukee iäkkään henkilön omaa elämänhallintaa ja toimijuutta. Ageing in Place -ajattelussa yksilölliset asumis- ja palveluratkaisut edesauttavat ikääntyneen ihmisen kotona asumista sekä osallisuutta omassa elämässään ja yhteisössään. (Välikangas 2009; Mikkola ym. 2015.) Digitalisaation kehittyminen luo uudenlaisia mahdollisuuksia iäkkäiden ihmisten osallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja vaihtoehtoja palveluiden toteuttamiseen. Digitaaliset palvelut perustuvat tulevaisuudessa ihmisten, innovatiivisten toimijoiden ja älykkäiden laitteiden ekosysteemiin. Teknologian, tekoälyn ja robotiikan toimiviksi osoitettujen ratkaisujen hyödyntäminen voi parantaa iäkkäiden ihmisten hyvinvointia sekä tehostaa palvelujärjestelmän toimintaa (STM & Suomen Kuntaliitto 2020, 32; Neittaanmäki ym. 2021, 61). Kehittyvä teknologia tarjoaa jo nyt erilaisia vaihtoehtoja ikäihmisten itsenäisen kotona asumisen tukemiseen. Teknologiaa hyödynnetään kuitenkin tähän tarkoitukseen vielä vähän. Teknologiatuetun kotona asumisen haasteina nähdään iäkkäiden joukon heterogeenisyys, sillä heidän terveytensä, toimintakykynsä, asuinympäristönsä sekä mahdollisuutensa käyttää teknologioita vaihtelevat suuresti. (Lähteenmäki ym. 2020, 9, 11.) Ympäristöministeriön tekemän selvityksen mukaan teknologiayritykset eivät tunne tällä hetkellä riittävän hyvin iäkkäiden henkilöiden tarpeita ja tuottavat esimerkiksi käyttöliittymältään epäsopivia tuotteita ikäihmisille. Yritysten tulisikin huomioida iäkkäät henkilöt ja aidot toimintaympäristöt jo tuotteen kehittelyvaiheessa. (Saarni & Vehviläinen 2017, 149.) Teknologiayritysten palveluiden suunnittelussa tarvitaan vahvaa loppukäyttäjänäkökulmaa, jotta ikäihmisten tarpeet, toiveet ja odotukset tulevat oikein huomioiduiksi (Hämäläinen ym. 2017, 84). Osallisuuden vahvistaminen HIPPA-Remoten tuotekehityksessä Digitaalisten tuotteiden ja palvelujen yhteiskehittämisellä vahvistetaan iäkkäiden ihmisten osallisuutta ja heidän tarpeidensa kuulemista. Yhteiskehittäminen kokoaa yhteen tunnistamaan ja ratkaisemaan palveluihin liittyviä tarpeita ja ongelmia, jossa palveluiden käyttäjät ovat keskiössä. Yhteiskehittäminen voidaan määritellä lähestymistavaksi, jossa palvelun käyttäjät ja tuottajat yhdessä tunnistavat kehittämistarpeita ja ratkaisevat tavoitteellisesti niihin liittyviä ongelmia. Jakamalla osaamista, tietoa ja ideoita kaikki osapuolet hyötyvät löydetyistä ratkaisuista ja kehittämisideoista. (Kauppinen ym. 2020.) HIPPA-Remotessa tavoittelemme käyttäjälähtöisiä ikääntyneiden asumisen ja arjen tarpeisiin soveltuvia digitaalisia ratkaisuja yhteiskehittämisen ja käyttäjäkokeiluiden avulla. Jokainen yhteiskehittämistilaisuus on ainutkertainen. Se vaatii ennakkovalmisteluja ja moniäänisen ryhmän aiheesta kiinnostuneita henkilöitä. Kutsumme yhteiskehittämistilaisuuksiin mukaan alueen iäkkäitä henkilöitä, sote-ammattilaisia, yrityksen edustajia, eri alojen asiantuntijoita ja opiskelijoita. Meille keskeistä on tilaisuuden tavoitteen ymmärtäminen, tasa-arvoisuus osallistujien kesken ja keskinäinen turvallisuus. Yhteiskehittämistilaisuuden onnistumiseen vaikuttavat kykymme rohkaista osallistujia keskustelevaan harkintaan ja vuoropuheluun sekä kaikkien keskustelijoiden arvostaminen ja erilaisten näkökantojen kuunteleminen. Aito toisen ihmisen kuunteleminen edellyttää meiltä omien ennakko-oletuksiemme tunnistamista ja siirtämistä taka-alalle. Näin toisten tilanteisiin eläytyminen ja keskeisten sanomien ymmärtäminen mahdollistuvat. Jokaisessa keskustelussa opimme itsestämme ja toisistamme uutta ja mielenkiintoista. Yhteiskehittämisessä ei ole voittajia eikä häviäjiä. Käyttäjäkokeilulla tarkoitetaan digitaalisten ratkaisujen testausta aidossa käyttöympäristössä, kun yrityksen tuote tai palvelu on valmis ja turvallinen kokeiltavaksi. Käyttäjäkokeilussa yritys saa kokemusta ja tietoa ratkaisun käytettävyydestä, toiminnallisuudesta ja vaikuttavuudesta eri käyttäjäryhmiltä aidoissa toimintaympäristöissä. Kokeilun pohjalta yritys voi tehdä ratkaisuun muutoksia. Jokainen käyttäjäkokeilu edellyttää meiltä suunnittelu- ja valmistelutyötä. Sitä varten mietimme yhdessä yrityksen kanssa, kuka tuotetta kokeilee, mitä tietoa käyttäjiltä kerätään ja miten sitä dokumentoidaan. Suunnittelemme käyttäjäkokeilujen toteutuksen yhdessä käyttäjien kanssa. Tehtävämme on rohkaista ikäihmisiä antamaan palautetta käyttökokemustensa pohjalta. Käyttäjäkokeilujen myötä meille ja yrityksille syntyy uusia tapoja ja ratkaisuja kehittää sekä tuottaa palveluja. Yhteistyön kautta ymmärrämme paremmin ikäihmisten tarpeita. Meille syntyy uusia ideoita sekä tarkastelukulmia iäkkäiden ihmisten omatoimisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi sekä osallisuuden vahvistamiseksi. Käyttäjälähtöisten tuotteiden ja palveluiden avulla voimme mahdollistaa kotona asumista mahdollisimman pitkään ja lisätä ikäihmisen elämänhallintaa. Parhaimmillaan ikäihmisten osallisuutta tukevat toimet ja yhteistyö yhdistää paikallisesti tuotetut palvelut, kolmas sektori ja alueen asukkaat toimivaksi yhteistyökokonaisuudeksi (THL 2021a.). Osallisuuden merkitys HIPPA-Remotessa HIPPA-Remote-hankkeessa olemme käyttäneet yhteiskehittämistä ja harkitsevaa keskustelua tuotekehittämisen lisäksi myös muilla tavoin. Kehittäjäklubit ovat koonneet yhteen monialaisesti ikäihmisiä, palveluasumisen ja kotihoidon henkilöstöä, opiskelijoita, yrittäjiä, tutkijoita ja opettajia. Niissä kokoonnutaan pohtimaan ja kehittämään, miten digitaalisuutta ja ikäihmisten asumista voitaisiin yhteistuumin parantaa. Kehittäjäklubit ovat auttaneet meitä tarkastelemaan palveluasumisen digitalisaatiota ja ikäihmisten asumista parantavien ratkaisujen kehittämistä useammasta eri näkökulmasta. Kehittäjäklubeissa on syntynyt myös uusia ideoita ja kohtaamisia. Erätaukokeskustelujen (www.erätauko.fi) avulla olemme lisänneet ymmärrystämme niin palvelujen kehittämisen tarpeista kuin myös senioreiden elämästä Suomessa vuonna 2021. Rakennamme tällä hetkellä älykästä hakupalvelua, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa ikäihmisen arjesta ja elämän käännekohdista sekä elinympäristöistä yritysten tuotekehityksen tueksi. Senioritarinahaastatteluja tehdessämme olemme tunnistaneet niiden voimaannuttavan vaikutuksen ikäihmisille. Haastattelut ovat tuoneet esille iäkkäiden kiinnostuksen kohteita ja kyvykkyyttä, joiden merkitys on saattanut kadota ajan myötä. Haastattelujen kautta pienetkin arjen asiat voivat nousta arvokkaiksi elämän kokemuksiksi. Kirjoittajat ovat HIPPA-Remote hankkeen toimijoita. Miia Pulkkinen, vanhustyön asiantuntija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Toini Harra, yliopettaja, projektipäällikkö, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Kaipainen, kuntoutuksen asiantuntija, projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leila Lintula, toimintaterapian asiantuntija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Hämäläinen, P., Lanne, M., Jännes, J., Hanski, J., Rytkönen, A. & Reisbacka, A. 2014. Ikäihmisten tarvelähtöisten palveluiden kehittäminen yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyönä: TupaTurva-loppuraportti. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Technology No. 155. Isola, A-M., Kaarinen H., Leemann, L., Lääperi,. R, Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kauppinen, S., Kesäniemi, E., Luojus, S., Lange, P. & Lönn, N. 2020. TARPEESTA RATKAISUKSI – Yhteiskehittämisen opas sosiaali- ja terveydenhuollossa. Forum Virium Helsinki & Laurea ammattikorkeakoulu. Lähteenmäki, J., Niemelä, M., Hammar, T., Alastalo, H., Noro, A., Pylsy, A., Arajärvi, M., Forsius, P., Pulli, K. & Anttila, H. (2020). Kotona asumista tukeva teknologia - kansallinen toimintamalli ja tietojärjestelmät (KATI-malli). VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Technology No. 373 Mikkola, T., Heitto, M. & Rahikka, A. 2015. Palvelualueet ikääntyneiden asumisen kehittämisessä. Teoksessa Hynynen, R. (toim). Palvelualueen ja ikäystävällisen asuinalueen kehittäminen. Ympäristöministeriön raportteja 5. Helsinki: Ympäristöministeriö. Neittaanmäki, P., Lehto, M. & Savonen M. 2021. Yhteiskunnan digimurros. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta. Saarni, L. & Vehviläinen, Pekka. 2017. Johtopäätöksiä ja suosituksia. Teoksessa Älyteknologiaratkaisut ikääntyneiden kotona asumisen tukena. Ympäristöministeriön raportteja 7/2017. Helsinki: Ympäristöministeriö. STM & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. THL 2021a. Osallisuuden edistämisen mallit. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Internetsivut. Päivitetty 22.7.2021. THL 2021b. Osallisuuden osa-alueet ja osallisuuden edistämisen periaatteet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Internetsivut. Päivitetty 9.3.2021. Välikangas, K. 2009. Yhteisöllisyyttä, laatua ja vaihtoehtoja. Ikääntyneiden välimuotoisten asumisen ratkaisuja Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa. Suomen Ympäristö 13/2009. Helsinki: Ympäristöministeriö.
Liikuntapaikat ovat myös ikääntyneille
Liikunnan aloittamisesta vanhemmallakin iällä on paljon hyötyä, eikä sen aloittaminen ole koskaan liian myöhäistä. Hyvän ikääntymisen taustalla on aktiivinen elämä, mukaan lukien fyysinen toiminta sekä terveelliset elämäntavat. Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisessä säännöllisellä liikunnalla on merkittäviä vaikutuksia. Liikunta edesauttaa päivittäisissä arjen toiminnoissa, mutta sillä on myös suuri vaikutus kuntoutuksessa ja pitkäaikaissairauksien ehkäisyssä sekä hoidossa. Ikääntyneen on erityisesti keskityttävä alaraajojen lihasvoimaan, koska jalkojen lihasvoima on tärkeä tekijä päivittäisissä toiminnoissa. Alaraajojen lihasvoiman harjoittamisella sekä tasapainon harjoittelulla on vaikutuksia myös kaatumisen sekä murtumien ehkäisyyn. (Savela, Komulainen, Sipilä & Strandberg 2015.) Säännöllinen liikunta ylläpitää lihaskuntoa. Sängyltä tai tuolilta ylös nouseminen ei onnistu ilman jalkojen lihasvoimaa. Ikääntyneen kannalta nämä ovat edellytyksiä itsenäiselle pärjäämiselle kotona. Ihminen harjoittaa päivittäin lihaksiaan huomaamatta kaikessa arjen toiminnassa. Kotona toimimisen lisäksi liikuntaa voi harjoittaa erilaisissa liikuntapaikoissa. Liikuntapaikkoja Helsingissä Helsingin kaupungilla on 19 lähiliikuntapaikkaa ympäri kaupunkia. Lähiliikuntapaikoilla tarkoitetaan paikkaa, jonne jokainen kuntalainen voi mennä maksutta kokeilemaan eri lajeja (Helsingin kaupunki 2021). Turvallinen ja toimiva liikkumisen ympäristö edesauttaa ikäihmisiä itsenäistä asumista kotona. Kävimme tarkastelemassa kaupungin ulkoliikuntasaleja Kontulassa, Myllypurossa ja Käpylässä. Huomasimme, etteivät ne palvele erityisen hyvin kaikkia toimijoita. Pienillä muutoksilla laitteiden käytettävyys olisi helpommin saavutettavissa kaikille ja ne voisivat tarjota ikääntyneille hyvän paikan kuntoiluun. Yksinkertaiset ohjeet ja helppokäyttöisyys motivoivat ikääntyneitä käyttämään liikuntalaitteita sekä luovat itsevarmuutta niiden käyttöön. Esteettömyys ja saatettavuus Esteettömän toimintaympäristön suunnittelussa tulee huomioida kaikille sopivat lähtökohdat, joilla mahdollistetaan jokaiselle yhdenvertainen, rajoittamaton ympäristö toimia ja liikkua. Esteetön ympäristö on monelle toiminnan sekä itsenäisen liikkumisen edellytys. (Kilpelä 2019: 7–8.) Ympäristön esteettömässä suunnittelussa on huomioitava kulkuväylät, joiden tulee olla väljiä sekä esteettömiä niin korkeus- kuin leveyssuunnassa. Kulkuväylän pinta täytyy suunnitella ja toteuttaa niin että se on helposti havaittavissa, kova ja luistamaton. Valaisimet sekä opaskyltit laitetaan törmäysvaaran välttämiseksi sekä turvallisuuden tunteen lisäämiseksi. (Kilpelä 2019: 23–28.) Esteetön ympäristö motivoi, innostaa liikkumaan sekä lähtemään ulos. Liikuntapaikkojen helppo saatettavuus lisää ikääntyneiden motivaatiota käyttää niitä. Kävellen tai julkisilla paikalle mentäessä esteettömyys on tärkeä tekijä siihen, että paikan päälle pääsee myös liikuntarajoitteinen tai apuvälineitä käyttävä henkilö. Ympäristön riittävä valaistus sekä selkeät opasteet parkkipaikalta tai bussipysäkiltä paikan päälle helpottavat liikuntapaikkojen saatettavuutta. Mäen alla tai päällä oleva liikuntapaikka ei kannusta sinne menemistä, oli käytössä apuvälineitä tai ei. Lopuksi Terveyden lisäksi liikunnalla on positiivinen vaikutus mielenterveyteen, unen laatuun sekä sosiaaliseen hyvinvointiin. Liikuntapaikoilla voi tavata muita ihmisiä ja luoda sosiaalisia kontakteja. Voisiko ulkoliikuntasaleilla järjestää ryhmänohjauksia, joiden asiakasryhmä olisi keskittynyt ikääntyneisiin? Tällä tavalla mukaan tulisi sosiaalinen ulottuvuus sekä ikääntyneet saisivat apua laitteiden käyttöön ja hyviä harjoitteluvinkkejä, jotka olisivat kohdistettu vastaamaan juuri heidän tarpeitaan. Kaiken kaikkiaan ikäystävällinen liikkumisympäristö on hyvin saavutettavissa esteetön turvallinen yhteisöllinen. Kirjoittajat Olga Hannunen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Laura Åhlgren, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Linda Qvick, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Kilpelä, Niina 2019. Ihmisten moninaisuus ja ympäristö. Teoksessa Esteetön rakennus ja ympäristö. Rakennustieto oy. Ympäristöministeriö. Kilpelä Niina 2019. Rakennetun ympäristön esteettömyys. Teoksessa Esteetön rakennus ja ympäristö. Rakennustieto oy. Ympäristöministeriö. Liikuntapuistot, kentät ja lähiliikuntapaikat. Helsingin kaupunki. Päivitetty 7.5.2021. https://www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoliikuntapaikat/liikuntapuistot-kentat-ja-lahiliikuntapaikat/ Viitattu 5.11.2021. Savela, Salla & Komulainen, Pirjo & Sipilä, Sarianna & Strandberg, Timo 2015. Ikääntyneiden liikunta -minkälaista ja mihin tarkoitukseen?. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 131 (18). 1719–1725. https://www.duodecimlehti.fi/duo12448 Viitattu 29.10.2021.
Pääsisipä mökille – vielä ikääntyneenäkin
”Kevät keikkuen tulevi”. Luonto vihertää ja linnut laulavat. Kesäsuunnitelmat pyrkivät mieleen. Pääsisipä vielä mökille! Eijalla on etenevä muistisairaus ja Matilla huonot jalat. He joutuivat luopumaan rakkaasta kesämökistään noin 10 vuotta sitten, koska Eija ei jaksanut enää hoitaa rakasta puutarhaansa ja Matilla myöskin oli vaikeuksia puiden hakkaamisessa, huussin tyhjennyksessä ja muissa mökin askareissa. Täytyykö ikääntyneiden luopua rakkaasta harrastuksesta toimintakyvyn laskiessa? Sitran Seniori-Suomi-raportin mukaan eläkeikäisten määrä tulee kasvamaan lähivuosikymmeninä ja samalla lisääntyy myös vanhempien vanhusten määrä eliniän pidentyessä. Tulevat eläkeläiset ovat usein myös taloudellisesti paremmin toimeen tulevia ja monilla on taloudellisen tilanteensa puolesta mahdollisuus nauttia eläkevuosista monin tavoin. (Luoma ym. 2003: 8, 13–14.) Lomalle myös eläkkeellä? Loman viettäminen ja arjesta irtautuminen tulee olla mahdollista meille kaikille läpi elämän. Mielen hyvinvointi on merkittävä tekijä ihmisen toimintakyvyn säilymisessä, ja mielekäs tekeminen tukee mielenterveyttä. Moni rentoutuu mökillä, luonnon keskellä marjoja poimien tai saunaa lämmittäen. Kaikilla ei kuitenkaan ole omaa mökkiä ja mökin vuokraaminen voi olla hyvä vaihtoehto. Lomamökkien vuokraaminen on mahdollista esimerkiksi erilaisten mökkipalveluiden kautta. Useimmissa mökkien varausjärjestelmissä voi tehdä hakukriteereitä, jotka rajaavat mökkihakua esimerkiksi sijainnin tai mukavuuksien mukaisesti. Eija ja Matti ovat lomailleet omasta mökistä luopumisen jälkeen vuokramökillä muutaman kerran kahdestaan sekä tyttärensä kanssa. Nyt mökkireissut ovat saaneet jäädä myös tyttären seurassa, sillä hän ei uskalla enää lähteä mökille vanhempiensa kanssa. Ikäystävällisten mökkien vähäinen tarjonta Mökillä Matti haluaisi saunoa puusaunassa, ihastella järvimaisemaa ja grillailla. Eijalle tärkeintä on luonnosta nauttiminen. Hän haluaisi ihastella mökin pihapiirin puita, kukkia ja hyötykasveja, bongailla lintuja, ja iltaisin katsella tähtitaivasta. Olisipa pihapiirissä esimerkiksi kanoja, joita hoitaa. Miten kätevää olisikaan, jos mökille saisi tilauksesta ruokaa ja tarvittaessa myös muita palveluja. Löytyisikö tarpeita vastaavaa mökkiä varausjärjestelmistä, ja lisäksi lomaa tukevia palveluita jostain päin Suomea? Täysin esteettömän ja ikäystävällisen lomamökin löytäminen internetin palvelutarjoajien sivustoilta on haastavaa ja tarjonta lähes olematonta. Siksi halusimme suunnitella geronomin näkökulmasta palvelukokonaisuutta vastaamaan ikäihmisten lomamökkitarpeisiin. Haluamme tuoda ikäihmisille ja heidän läheisilleen mahdollisuuden löytää omiin tarpeisiin sopiva vuokramökki, jossa he voivat nauttia Suomen luonnosta ja mökkielämästä turvallisesti ja esteettömästi. Näin voimme tukea erilaisissa elämäntilanteissa olevien ikääntyneiden osallisuutta ja persoonallista elämää. Laatusuosituksen huomioiminen vapaa-ajan asumisessa Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 mainitaan, että hyvän elämänlaadun säilymistä tulee edistää erilaisin toimin, kuten tarjoamalla mahdollisuuksia elää itsenäistä ja omannäköistä elämää. Liikkuminen ja ympäristöt tulee suunnitella turvallisuus ja esteettömyys huomioiden (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020.) Rappe ym. (2018) mainitsevat, että asuminen ja oleskelu luonnon läheisyydessä vähentää sairastuvuutta, pidentää elinikää ja parantaa unen laatua (Rappe ym. 2018: 50). Luonnossa oleminen voi parhaimmillaan lisätä kokonaisvaltaista toimintakykyä ikäihmisillä. Ikäystävällisyyden näkökulma tulee esiin vahvasti sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa. Mielestämme on tärkeää, että ikäystävällisyys huomioidaan myös vapaa-ajan asuntoja suunniteltaessa ja rakennettaessa, ei vain kaupunkisuunnittelussa. Näin ikääntyneet pystyisivät elämään pidempään omannäköistä elämää eikä heidän tarvitsisi luopua mökkeilyn tuomista iloista. Mökkien varaaminen ikäystävälliseksi Eija ja Matti eivät osaa käyttää internetiä, joten mökkien itsenäinen etsiminen on ollut haastavaa. Lomamökkipalvelumme ydinajatus on se, että mökkien varaamisjärjestelmä ja mökkien varustelu vastaavat ikäihmisten tarpeisiin. Varausjärjestelmä suunnitellaan helposti saavutettavaksi. Saavutettava digipalvelu huomioi ikääntyneet muun muassa siinä, että sitä voi käyttää erilaisilla laitteilla, käyttötavoilla ja apuvälineillä, kuten ruudunlukijoilla tai kohdistimilla. Tätä edistää myös digipalvelulaki, joka pyrkii siihen, että jo digipalveluiden suunnitteluvaiheessa huomioidaan erilaiset käyttäjät. (Aluehallintovirasto 2020.) Mökkien varausjärjestelmässä tekstin on oltava tarpeeksi suurta ja tekstin lisäksi kuvat voivat helpottaa palvelussa etenemistä. Toisaalta näemme myös tärkeänä, että mökin varaaminen onnistuu tarvittaessa helposti myös puhelimitse tai jopa kasvotusten, sillä moni ikääntynyt haluaa kohdata ihmisen asioidessaan palveluissa. Mökit palvelun keskiössä Eijan ja Matin unelmamökillä voi harrastaa mieltä ja kehoa virkistäviä aktiviteetteja, kuten kukkapenkin hoitoa ja saunomista esteettömässä rantasaunassa. Uimaankin pääsee halutessaan turvallisesti portaita pitkin tukevasta kaiteesta kiinni pitäen. Odottamatonta lisäarvoa merkitsisivät innovatiiviset palvelut, esimerkiksi ruoan kuljetus mökille ja sen helppo tilaaminen, etämahdollisuus hoitajan kanssa asioimiseen tai digitaaliset muistipelit ja mökin valaistuksen säätäminen omiin tarpeisiin sopivaksi. Vähintään yksi makuuhuone sijaitsee samassa tasossa ulko-oven, keittiön, olohuoneen sekä wc:n kanssa. Eijasta ja Matista on tärkeää, että mökissä on huomioitu esteettömyyteen ja turvallisuuteen liittyvät seikat. Mökkien pitää olla suunniteltu nimenomaan erilaisiin tarpeisiin esteettömyysnäkökulmat vahvasti huomioiden. Esteettömyys mökkikohteissa tarkoittaa muun muassa selkeitä opaskylttejä, tarpeeksi leveitä oviaukkoja, loivia luiskia kulkureiteillä, turvallisia portaita, riittävää valaistusta ja kynnyksettömyyttä (ESKE 2019: 5). Muistikuntoutujien tarpeita huomioidaan erityisesti suunnittelemalla mökkeihin esimerkiksi suuret ikkunat, sillä valon lisäksi ne auttavat muistikuntoutujaa hahmottamaan aikaa ja säätä tarkkailemalla luontoa. Toimimista mökillä voidaan helpottaa muun muassa suunnittelemalla monia muita hahmottamista helpottavia ratkaisuja, kuten käyttämällä kirkkaita värimaailmoja sisustuksessa, kiinnittämällä huomiota materiaaleihin ja niiden kuvioihin, sekä valaistukseen. Myös huonekalujen valinnassa on hyvä huomioida tukeva rakenne ja sopiva korkeus. ”Eijojen ja Mattien” määrä Suomessa tulee lisääntymään tulevina vuosina. Mieluisa tekeminen ja toimintakykyä tukeva ympäristö tukevat aktiivisuutta ja toimijuutta. Lomailu tuo iloa ja vaihtelua elämään, kuten me kaikki tiedämme. Mahdollistetaan tulevaisuudessa mökkeilyn ilo paremmin myös ikäihmisille. Turvallisella ja esteettömällä mökillä lomailu on miellyttävämpää vauvasta vaariin. Laatusuositustakin lainaten: Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Kirjoittajat Jaana Heinonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Maarit Turu-Gromoff, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Juuli Vaalto, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aluehallintovirasto 2020. Digipalvelulain vaatimukset. https://www.saavutettavuusvaatimukset.fi/saavutettavat-digipalvelut-rakentavat-yhdenvertaista-suomea/ ESKE 2019. Esteettömyyskartoitusopas. Invalidiliitto. Luoma, Kalevi & Räty, Tarmo & Moisio, Antti & Parkkinen, Pekka & Vaarama, Marja & Mäkinen, Erkki 2003. Seniori-Suomi. Ikääntyvän väestön taloudelliset vaikutukset. Sitran raportteja 30. https://media.sitra.fi/2017/02/27173305/raportti30-2.pdf Rappe, Erja 2019. Viherympäristöt ja puutarhat terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Teoksessa Ylilauri, Martta & Yliviikari, Anja (toim.): Kohti luonnollista hyvinvointia – näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Vaasa: Levon Instituutin julkaisuja. https://osuva.uwasa.fi/bitstream/handle/10024/8172/978-952-476-861-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rappe, Erja & Kotilainen, Helinä & Rajaniemi, Jere & Topo, Päivi 2018. Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161060/YO_2018_Muisti_ja_ikaystavall_asuminen_WEB.pdf Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020: 29.
Elossa!-hankkeella luovia elämyksiä ikääntyneiden arkeen
Toukokuussa 2021 käynnistyneen 3AMK:n Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeen tavoitteena on elävöittää hoivakotien elämää tuomalla luovat menetelmät osaksi asukkaiden ja työntekijöiden arkea. Hankkeen sydämen sykkiessä jo kohti syksyä, kerromme tässä blogitekstissä kuulumisia hankkeen alkutaipaleesta. Luovat toiminnot osaksi hoivakotien arkea Jotta luovien toimintojen tuoma ilo ja arvo tulisivat näkyviksi, niiden paikan ymmärtäminen hoivakotiympäristössä on keskeistä. Hoivakotien asukkaat tarvitsevat taiteeseen ja kulttuuriin liittyviä elämyksiä ja kokemuksia tuottamaan merkityksellisiä hetkiä heidän arkeensa ja vahvistamaan heidän toimijuuttaan. Hoivakodissa asuvien ikäihmisten kulttuuri- ja taidemieltymysten tunteminen on avainasemassa, kun lähdetään miettimään luovan toiminnan järjestämistä (Rinne 2019). Kesän aikana Elossa!-hanke on edennyt Helsingin Seniorisäätiön henkilökunnan sekä hoivakotien työntekijöiden parissa toteutetun alkukartoituksen siivittämänä. Ammattikorkeakoulujen yhteistyönä toteutetussa alkukartoituksessa selvitettiin hankkeeseen osallistuvien hoivakotien työntekijöiden ajatuksia ja toimintatapoja liittyen luovien menetelmien käyttöön hoivakotien arjessa. Kyselyllä ja haastattelulla kartoitettiin sekä toiminnan muotoja ja vaikutuksia että työntekijöiden odotuksia hankkeelle. Luovat menetelmät tukevat toimintakykyä ja merkityksellisyyden kokemusta Alkukartoituksen laadullisessa tutkimuksen osuudessa haastateltiin hoivakotien johtoa ja hoitajia. Elossa!-hankkeen edetessä alkukartoituksen tuloksia hyödynnetään hoivakodeille järjestettävien luovien työpajojen sisältöjen ja toteutustapojen suunnittelussa sekä luovan alan toimijoiden ryhmäsparrauksissa ja toimijakohtaisessa coachauksessa. Alkukartoituksen tulokset julkistetaan hankkeen aloitustyöpajassa syyskuussa hankkeen toimijoille sekä kohdeorganisaation edustajille. Alkukartoituksen tuloksista nousi esille, että hoitajat ovat motivoituneita käyttämään työssään luovia menetelmiä ja lisäksi huomaavat niiden käytön vaikuttavan positiivisesti asiakkaiden toimintakykyyn sekä mielialaan. Luovien menetelmien koetaan myös lisäävän hoitajan työssä jaksamista sekä oman työn merkityksellisyyden kokemusta. Hoitajat kaipaavat opastusta luovien menetelmien käyttöön päivittäisessä työssään sekä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä luovien menetelmien toteuttamisessa. Esimiehiltä ja organisaatiolta kaivattiin myös tukea, kannustusta sekä välineitä luovien menetelmien toteuttamiseen päivittäisessä työssä. Syksy saapuu – hankkeessa tapahtuu! Elossa!-matkaan on valittu vahva osaajajoukko luovia toimijoita, jotka edustavat draaman, kuvataiteen ja musiikin taiteenaloja. Luoville toimijoille Elossa!-hanke on mahdollisuus kehittää ja pilotoida uusia liiketoimintamalleja vanhustyöhön suuntautuen. Koko porukan kesken olemme jo kertaalleen tavanneet: syyskuun alussa ensimmäinen yhteinen tapaaminen Elossa!-projektitiimin ja luovien toimijoiden kesken oli lämminhenkinen ja innostava avaus hankkeemme konkreettiselle toteutukselle. Syksyn edetessä hankkeessa puhaltavat luovat tuulet saavuttavat ensimmäisenä draaman näyttämön, kun Voimavarat ja toimijuus draaman keinoin- työpajat käynnistyvät hoivakodeille loka–marraskuussa. Elossa!-teknologiatyöpaja tarjoilee marraskuussa puolestaan eväitä sosiokulttuurisesta innostamisesta digitaalisin keinoin. Marraskuussa käynnistyy myös Haaga-Helian vetovastuulla oleva luovien toimijoiden yrityssparraus, joka huipentuu huhtikuussa 2022 kick off- ja matchmaking-tilaisuuteen. Työpajojen yhteydessä myös opiskelijayhteistyö pyörähtää hankkeessa käyntiin. Kaiken tämän rinnalla Elossa!-hankkeen projektitiimi jatkaa suunnittelu- ja toteutustyötään luovien alojen toimijoiden ja hoivakotien yhteen tuomisessa – aina maaliskuulle 2023 asti. Kirjoittajat Sonja Kukkonen, sosiaalialan lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu Anna Nikina-Ruohonen, tutkija, yrittäjyys ja liiketoiminnan edistäminen, Haaga-Helia Mia Rosenström, vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sanna Soini, Elossa!-hankkeen projektipäällikkö, hoitotyön lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu Seuraa meitä somessa! LinkedIn: Elossa -hanke Instagram: @elossahanke Lähde Rinne, Virve 2019: Taiteen ja kulttuurin hyödyntäminen osana iäkkään aktiivista arkea. Teoksessa: Hyvä vanhuus -menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen (Jenni Kulmala toim.). PS-kustannus.
Asiakkuudenhallinnalla on merkitystä
Irma Abya-Manninen ja Jani Välilä kartoittivat opinnäytetyössään puhelinohjauksen kautta tapahtuvan asiakkuudenhallinnan prosessin sisältöä sekä sen merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmasta. Haastattelujen tulokset osoittivat asiakkuudenhallinnan olevan merkittävässä roolissa tiimin työnkuvaa sekä toimintaa ohjaavana menetelmänä. Geronomin ammatillisuuden keskiössä ovat ikääntyneen ihmisen yksilöllisyyden tunnistaminen ja asiakasosallisuutta vahvistava toiminta. Samat arvot ohjasivat myös haastateltuja ammattilaisia. Asiakkuudenhallintaan liittyvä palveluohjauksellinen asiakastyö pohjautuu asiakaslähtöisyydelle, joka parhaimmillaan johtaa asiakasosallisuuteen. Puhelintyöskentelyn kautta tapahtuvan asiakkuudenhallinnan toiminnalliset osa-alueet rakentuvat asiakas- ja palveluohjauksesta sekä asiakas ja palvelupolkujen koordinoimisesta. Tässä blogikirjoituksessa esitellään asiakkuudenhallintaa työssään toteuttavien työntekijöiden ajatuksia. ”Sehän on kaiken toiminnan ydin” Puhelinohjauksen kautta tehtävän asiakkuudenhallinnan merkitys kiteytyi haastateltujen mukaan seuraaviin keskeisiin työtehtäviin: asiakkaan avuntarpeen kartoitus palveluiden koordinointi toiminnan suunnittelu asiakastietojen dokumentointi. Edellä mainittujen tehtäväkokonaisuuksien kautta pyritään saavuttamaan asiakaslähtöisyyden kautta asiakasosallisuus. Mitä seikkoja tulisi ottaa huomioon, että se toteutuisi? ” Puhelimessa tarvii oikeesti olla joku, ihan koko sen työpäivän ajan” Asiakkuudenhallinta mahdollistaa suunnitelmallisen ja oikea-aikaisen palveluiden sekä kotikäyntien koordinoimisen. Nämä vaikuttavat suoraan sekä työntekijäresurssien kohdentamiseen että ajankäytön tehokkuuteen. Näin kattavan ja monipuolisen työn turvaamiseksi puhelinohjauksella tapahtuvaan asiakkuudenhallintaan pitäisi kiinnittää pysyvästi tarvittava henkilö- sekä aikaresurssi. Molempien voimavarojen liittämisen kiinteiksi toiminnan resursseiksi tulisi olla työn tekemisen edellytys. Henkilö puhelinohjauksessa ja kaikki hyvin? Puhelinohjauksella voidaan koordinoida asiakasvirtaa sekä arvioida hoidon kiireellisyyttä ja tarvetta asiakkaalle. Kun Puhelinohjaus järjestetään omana toimintanaan, edellä mainitut vaikutukset vielä korostuvat. (Beaulieu & Humphreys 2008: 180.) Henkilön kohdentaminen puhelinohjaukselliseen asiakkuudenhallintaan ei yksin riitä. Lisäksi tehtävän järjestelmälliseen ja huolelliseen perehdytykseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, etenkin uuden työntekijän kohdalla. Työn laatua nostavat tekijät ovat myös oleellisia. Kotiutumisprosessin sekä kriteeristöjen selkeys ja niiden tunteminen helpottaa työn tekemistä taaten samalla asiakasturvallisuuden ja tehokkuuden. Puhelimella asiakkuudenhallintaa tekevillä työntekijöillä tulee olla ikääntyneen arjen ymmärryksen lisäksi vahva tieto erilaisista palveluehdoista ja -tarjonnasta. Työhön perehdyttäminen on tässä merkittävän tärkeässä roolissa. Avainasemassa digitaalisuus Digitaalisuus sekä erilaisten teknologisten ratkaisujen kehittäminen ja hyödyntäminen ovat asiakasturvallisuuden lisäksi myös asiakasosallisuutta edistäviä tekijöitä. Puhelinohjaus ja sähköinen asiakkuudenhallinta ovat konkreettinen esimerkki digitaalisuudesta. Ne toimivat usein ensimmäisenä linkkinä asiakkaan ja ammattilaisen välillä, joka mahdollistaa asiakaslähtöisen ja asiakasosallisuutta edistävän toiminnan. Asiakkuudenhallinnan kantava voima on ennen kaikkea vahva Asiakaslähtöisyys, joka heijastui kaikissa haastateltujen puheenvuoroissa. Asiakas nähdään vertaisena toimijana, joka tulee kohdata aina yksilönä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019: 13). Asiakkaan myös toivottiin saavan avun mahdollisimman vaivattomasti ja yksilöllisesti yhdellä ainoalla puhelinsoitolla. ”Et tää systeemi pyörii” Asiakkuudenhallinnan ympärille kehittyneet käytännöt ovat koko tiimin toiminnan edellytys. Kyseinen menetelmä ohjaa haastatellun tiimin toimintaa sekä työnkuvaa. Se mahdollistaa kotikäyntien koordinoinnin kautta asiakkaan oikea-aikaisen sekä suunnitelmallisen palvelujen saannin asiakaslähtöisesti. Alla vielä vinkkejä onnistuneeseen puhelinohjaukselliseen asiakkuudenhallintaan: tarpeellinen henkilö- sekä aikaresurssin kiinnitys riittävä perehdytys työhön rauhallinen, työlle osoitettu työtila ylimääräisten tavaroiden ja henkilöiden poissulkeminen tilasta ajankohtaisten teknologisten ratkaisujen tuominen työn tueksi esimiehen tuki. Mikä ihmeen asiakkuudenhallinta? Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta ei ole liiemmin tehty tutkimuksia asiakkuudenhallinnasta. Kuntaliiton selvitys vuodelta 2018 avaa Sote- ja hyvinvointipalveluiden asiakkuudenhallinnan määritelmää, jota UNA n sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely asiakkuudenhallinnasta tukee. (UNA 2016: 8; Kuntaliitto 2018: 6, 12.) Näiden pohjalta asiakkuudenhallinta voi olla laaja-alaista tietojen tarkastelua ja palveluiden kehittämistä, mutta yhtä lailla yksittäisen palvelunkäyttäjän ja sote-alan ammattihenkilön välistä toimintaa eli potilassuhteen hallintaa. Asiakkuudenhallinta on asiakkaiden hyvinvointiin liittyvien tietojen tarkastelua sekä oikea-aikaista ja tarkoituksenmukaista palvelujen järjestämistä asiakkaan tunnistettuun tarpeeseen. Kaikella tällä toiminnan suunnittelulla ja palveluohjauksellisella työotteella on asiakasturvallisuutta, asiakaslähtöisyyttä sekä asiakasosallisuutta lisäävä vaikutus. Kirjoittajat Irma Abya-Manninen, valmistuva geronomi, Metropolia AMK Jani Välilä, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet Beaulieu, Richard & Humphreys, Janice 2008. Evaluation of a telephone advice nurse in a nursing faculty managed pediatric community clinic. Journal of Pediatric Health Care 22 (3), 175–181. https://www-sciencedirect-com.ezproxy.metropolia.fi/journal/journal-of-pediatric-health-care/vol/22/issue/3>. (Vaatii kirjautumisen). Viitattu 25.5.2021. Kuntaliitto 2018. Sote- ja hyvinvointipalveluiden asiakkuudenhallinta. Loppuraportti. Kuntaliitto 2018. Sote- ja hyvinvointipalveluiden asiakkuudenhallinta. Loppuraportti. <https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Loppuraportti_Sote-%20ja%20hyvinvointipalveluiden_asiakkuustiedot_1.pdf>. Viitattu 25.5.2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden käsitteet. Versio 2.0. < https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139000/Sosiaali-_ja_terveyspalvelujen_yhdenvertaisuuden_k%c3%a4sitteet_versio_2-0_saavutettava06032020.pdf?sequence=3&isAllowed=y >. Viitattu 25.5.2021. UNA 2016. UNA –Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely. Asiakkuudenhallinta ja toiminnan – ja tuotannonohjaus, ohjekirja 1. Verkkodokumentti. <http://docplayer.fi/67898005-Una-sosiaali-ja-terveydenhuollon-tietojarjestelmakokonaisuuden-vaatimusmaarittely-asiakkuudenhallinta-ja-toiminnan-ja-tuotannonohjaus-ohjekirja.html>. Viitattu 25.5.2021.
Miltä iäkkäiden omaishoidon tukipalvelut näyttävät omaishoitajan näkökulmasta?
Omaishoito on todettu merkitykselliseksi tekijäksi, joka mahdollistaa iäkkäiden kotona asumista. Lainsäädäntö luo pohjan omaishoidolle ja sen tukemiselle, ja omaishoito on ollut valtakunnallisesti keskeinen kehittämiskohde. Mutta onko edistystä tapahtunut riittävästi iäkkäiden omaishoitajien näkökulmasta tarkasteluna? Lainsäädäntö mahdollistaa edelleen asuinkunnasta riippuvan eriarvoisuuden Laissa omaishoidon tuesta lain tarkoitukseksi määritellään omaishoidettavan edun mukaisen hoidon toteutuminen, ja tähän pyritään riittävillä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla, hoidon jatkuvuuden turvaamisella ja omaishoitajan työn tukemisella. Omaishoitajaksi laki määrittelee omaishoitosopimuksen tehneen omaisen tai läheisen. (Laki omaishoidon tuesta 937/2005.) Lain mukaan omaishoitajan tehtävän tukemiseksi kunnan on järjestettävä tarvittaessa omaishoitotehtävää varten valmennus ja koulutus, omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä omaishoitajien hyvinvointia ja hoitotehtävää tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja (Laki omaishoidon tuesta 937/2005). Laki antaa kunnille suuren harkintavallan siihen, koska, miten ja kenelle palvelut järjestetään. Kukin kunta määrittää, mitä laissa tarkoitetaan sanalla tarvittaessa. Kunta käyttää harkintavaltaa mm. budjetoidessaan omaishoidon tuen määrärahoja ja tehdessään omaishoitosopimuksia. Omaishoidon tuki ei ole subjektiivinen oikeus, eikä siihen ole valtakunnallisesti yhtenäisiä kriteereitä. Kuntien suuren harkintavallan on todettu johtaneen siihen, että omaishoitajat ovat eriarvoisia keskenään eri kunnissa. Tuen kriteerit ovat erilaisia eri kunnissa, ja osa omaishoidon tuen hakemuksista hylätään määrärahojen riittämättömyyden takia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014.) Ensimmäisessä kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa ehdotetut lain muutokset eivät ole täysin toteutuneet, mutta omaishoitosopimuksen tehneiden omaishoitajien asemaa ja palveluja parantavia muutoksia on lakiin omaishoidon tuesta tehty vuonna 2016 omaishoitajaa tukevista palveluista, hyvinvointi- ja terveystarkastuksista sekä vapaista (vrt. Sosiaali- ja terveysministeriö 2014 ja Laki omaishoidon tuesta 937/2005). Tehdyt lainsäädännön muutokset eivät kuitenkaan ole poistaneet eri kunnissa asuvien omaishoitajien eriarvoisuutta tuen ja palvelujen saannissa. Laki omaishoidon tuesta antaa raamit vain sopimuksen tehneiden omaishoitajien palveluille, ja kunnan harkintavalta on vielä suurempi järjestettäessä ei-sopimuksen tehneiden omaishoitajien palveluja. Vallitsevasta eriarvoisuudesta kertovat mm. erot omaishoidon tuen kattavuudessa. Vain osa iäkkäidenkin omaishoitajista on omaishoitosopimuksen tehneitä. Iäkkäistä 75 vuotta täyttäneistä keskimäärin noin 5 % on omaishoidon tuen piirissä, mutta erot tuen kattavuudessa ovat suuret eri kuntien ja maakuntien välillä. (Keväjärvi & Lindholm & Reiman 2020.) Omaishoitotilanteiden moninaisuus ja yksilöllisyys edellyttävät palvelujen räätälöintiä Omaishoidosta ja sen tuesta on tehty Suomessakin lukuisia tutkimuksia ja selvityksiä. Tutkimusten ja selvitysten johtopäätökset korostavat, että omaishoitoa tukevat palvelut on räätälöitävä omaishoidettavan, omaishoitajan sekä koko perheen tarpeiden mukaan (mm. Keväjärvi & Lindholm & Reiman 2020). Omaishoitajan hyvinvointiin ja tehtävässä selviytymiseen liittyviä riskitekijöitä on tutkimuksissa tunnistettu useita, ja riskien toteutumisen ennaltaehkäisyä ja varhaista tukemista on pidetty tärkeinä palvelujen järjestämisen periaatteina. Palvelujen tulisi olla sekä omaishoidettavan että omaishoitajan tarpeisiin sovitettuja ja oikea-aikaisia. Tutkimukset ja selvitykset korostavat palvelujen jatkuvuutta, kumppanuutta ja myös omaishoitajan aitoa vaikutusmahdollisuutta palveluihin ja niiden käyttöön. Viimeisinkin Suomessa omaishoitoon liittyvä väitöstutkimus kertoo kuitenkin, että palvelujärjestelmä ei kovin hyvin vastaa omaishoitajan tarpeisiin. Ring (2021) on haastatellut tutkimuksessaan sekä omaishoitosopimuksen tehneitä iäkkäiden puoliso-omaishoitajia että omaishoidon ohjaajia. Hän toteaa tutkimuksessaan, että omaishoidon tuen palvelut ovat kapeita ja järjestelmäkeskeisiä. Omaishoitaja jää näkymättömiin ja omaishoitajan tarpeet taustalle, sillä palvelujärjestelmä keskittyy omaishoidettavaan. (Ring 2021: 10). Palvelujen räätälöinti omaishoitajan tarpeiden ja tilanteen mukaan edellyttää toimivaa ja joustavaa palvelukokonaisuutta ja palveluketjuja. Omaishoitajan tarpeet on tunnistettava ja eri toimijoiden palvelujen on vastattava tarpeisiin. Palvelukokonaisuuden toimivuus edellyttää eri toimijoiden palvelujen integrointia. Palvelut ovat toimivia, kun asiakas saa palvelut helposti, oikea-aikaisesti ja saumattomasti eri toimijoilta (Koivisto & Liukko & Tiirinki & Lyytikäinen 2020: 4). Omaishoitajat tarvitaan mukaan palvelujärjestelmän kehittämiseen Omaishoidon palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyllä voidaan edistää asiakkaan – eli myös omaishoitajan – palvelutarpeiden tunnistamista ja tarpeita vastaavien palvelujen kehittämistä. Palveluja voidaan tarjota oikea-aikaisesti ja ennaltaehkäisevästi vähentäen raskaampien palvelujen tarvetta. Palvelujen integrointi varmistaa sekä palvelujen vaikuttavuutta että kustannustehokkuutta. (Vrt. Koivisto ym. 2020: 4.) Palvelujen integrointi, palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen kehittäminen on kuntien vastuulla. Se ei kuitenkaan onnistu ilman asiakkaiden mukaan ottoa kehittämistyöhön. Myös omaishoitajien tietoa ja kokemusta on hyödynnettävä, ja heidän osallistumisensa palvelujen kehittämiseen on mahdollistettava palvelujen suunnittelun ja järjestämisen sekä kehittämisen kaikilla tasoilla, jotta asiakaslähtöisyys myös omaishoitajien näkökulmasta voi toteutua omaishoidon palveluissa nykyistä paremmin. Palveluja on kehitettävä sekä omaishoitosopimuksen tehneiden että muiden omaishoitajien näkökulmasta, jotta ikääntyvän väestön kotona-asuminen mahdollisimman pitkään on mahdollista. Väestö ikääntyy, ja iäkkäiden omaishoidettavien ja heidän iäkkäiden omaishoitajiensa osuus kasvaa. Oletettavaa on, että samalla nousee myös ei-omaishoitosopimuksen piirissä olevien omaishoitajien osuus etenkin vanhempien omaishoitajien osalta; kaikkien omaishoitajien osalta omaishoitajaa koskevat sopimuksen ja tuen kriteerit eivät täyty, mutta se ei poissulje heidän tuen tarpeitaan. Kirjoitus perustuu vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka aiheena on omaishoidon tukipalvelujen kehittämissuunnitelma. Kirjoittaja Soile Nenonen, THM, sairaanhoitaja, syyskuussa 2021 valmistuva vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Keväjärvi, Marja & Lindholm, Maria & Reiman, Arto 2020. Että joku näkee mut – Omaishoitajan hyvinvointi ja tarpeet. Kunnallisalan kehittämissäätiön Julkaisu 36 2020. https://kaks.fi/wp-content/uploads/2020/09/36_etta-joku-nakee_omaishoitajan-hyvinvointi-ja-tarpeet_versio_2.pdf Koivisto, Juha & Liukko, Eeva & Tiirinki, Hanna & Lyytikäinen, Merja 2020. Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyn, ohjauksen ja seurannan käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjaus 11/2020. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140708/URN_ISBN_978-952-343-581-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Laki omaishoidon tuesta 937/2005. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050937 Omaishoitajaliitto 2021. https://omaishoitajat.fi/ Ring, Marjo 2021. Psykologinen sopimus omaishoidon sopimuksellisuuden ilmentäjänä. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopiston julkaisuja yhteiskunnan ja kauppatieteiden tiedekunnan sarjassa 249. Jyväskylä. Grano Oy. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/25306/urn_isbn_978-952-61-3789-6.pdf Sosiaali- ja terveysministeriö 2014. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:2. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70270/URN_ISBN_978-952-00-3483-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021. Omaishoito ja perhehoito. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/omaishoito-ja-perhehoito
Lääkkeettömät hoitomuodot työkaluna muistisairaiden iäkkäiden iltarusko-oireilun lieventämisessä
On hämärtyvä iltapäivä palvelutalon muistisairaiden yksikössä. Iltapäiväkahvit on siivottu pöydiltä viimeistä murua myöten, ja hoivahenkilökunnalla on meneillään raportti. Muutama muistisairas iäkäs on jäänyt tyhjien pöytien äärelle istumaan, joku on alkanut ruuvata irti pöytälevyn alla olevaa ruuvia, joku toinen on lähtenyt vaeltamaan käytävälle ja kolmas haluaa lähteä kotiin. Tilanne saattaa kuulostaa tutulta joillekin. Mitä iltarusko-oireilu on? Iltarusko-oireilu on muistisairaiden iäkkäiden neuropsykiatristen oireiden eli käytösoireiden ilmaantuminen ja/tai voimistuminen iltapäivällä ja alkuillasta. Iltarusko-oireilu on jo kauan tunnettu ilmiö, ja sen luultavasti tunnistavat muistisairaiden iäkkäiden kanssa työskentelevät. Iltarusko-oireiluun saattaa liittyä aikaisempi laitoshoitoon siirtyminen, nopeampi kognitiivinen heikentyminen, sekä hoitohenkilökunnalle ilmenevä suurempi hoitotaakka. (Canevelli ym. 2016.) Iltarusko-oireisiin näyttäisi kuuluvan mm. fyysistä ja psyykkistä levottomuutta, hämmentyneisyyttä, ahdistuneisuutta ja aggressiivisuutta. Se näyttäisi liittyvän häiriintyneeseen uni- ja valverytmiin, fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön sekä heikentyneeseen kognitioon. Neurofysiologisesti oireilu näyttäisi johtuvan hypotalamuksen suprakiasmaattisen tumakkeen eli ”elimistön kellon” degeneraatiosta ja siihen liittyvästä melatoniinin erittymisen heikentymisestä. (Khachiyants ym. 2011.) Iltarusko-oireita esiintyy 10–25 %:lla hoitolaitoksissa asuvista muistisairaista iäkkäistä ja jopa 66 %:lla kotona asuvista. Suuren variaation voi selittää se, että iltarusko-oireilusta löytyy niin paljon määritelmiä. Yhteisymmärrykseen ei myöskään olla päästy iltarusko-oireilun ilmenemisajankohdan suhteen. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että iltarusko-oireilua esiintyy ainoastaan iltapäivällä ja alkuillasta, toiset tutkijat sisällyttävät käsitteeseen myös öiset oireet. (Cipriani ym. 2015.) Iltarusko-oireilun lääkkeettömät hoitomuodot Lääkkeettömien hoitomuotojen hyödyntäminen iltarusko-oireilun lieventämiseksi on perusteltua, vaikka tutkimusnäyttö onkin osittain vain suuntaa antavaa. Lääkkeettömät hoitomuodot soveltuvat hyödynnettäviksi pienien riskiensä puolesta, lääkehoitojen, esimerkiksi antipsykoottien, moniin mahdollisiin haittavaikutuksiin verrattuna. Tärkeäksi on osoittautunut, että muistisairautta sairastavan iäkkään henkilökohtaiset tarpeet ja mieltymykset huomioidaan lääkkeettömiä hoitomuotoja suunniteltaessa. Eri käytösoireille löytyy tutkimustiedon perusteella kuitenkin omat tehokkaimmat lääkkeettömät hoitomuotonsa. Alla on niistä pari esimerkkiä. Musiikki ja erilaiset musiikki-interventiot lieventävät kohtalaisen tehokkaasti esimerkiksi kiihtyneisyyttä ja aggressiivisuutta, ahdistuneisuutta sekä yleisesti tarkasteltuna käytösoireiden lieventämisessä. Tärkeää on, että musiikki on kuuntelijalleen mieluisaa. Niin ryhmä- kuin yksilökohtaisestikin toteutetut interventiot sekä elävän ja nauhoitetun musiikin interventiot ovat yhtä tehokkaita yleisesti tarkasteltuna. Ryhmämusiikki-interventiot saattavat kuitenkin soveltua paremmin lievää tai keskivaikeaa muistisairautta sairastaville. Valoterapia on kohtalaisen tehokasta uneen ja nukkumiseen liittyvien ongelmien lieventämisessä ja unenlaadun parantamisessa. Etenkin aamulla annettu valoterapia on kohtalaisen tehokasta unen laadun parantamisessa ja hyvän vuorokausirytmin ylläpitämisessä. Fyysisellä aktiivisuudella ja liikunnalla näyttäisi olevan kohtalainen vaikutus mm. kiihtyneisyyteen ja aggressiivisuuteen, poikkeavaan motoriseen käyttäytymiseen sekä uneen ja nukkumiseen. Liikunta ja fyysinen aktiivisuus on tärkeä osa muistisairaan iäkkään arkea, vaikkei se lieventäisikään kaikkia käytösoireita tehokkaasti. Iltarusko-oireilun muistilista: Iltarusko-oireilu on neuropsykiatristen oireiden ilmeneminen tai voimistuminen iltapäivällä ja illalla. Kyseessä on uni- ja valverytmin häiriö. Tutkimusnäytön pohjalta voidaan todeta, että mielekkäiden aktiviteettien tekeminen lieventää käytösoireita yleisesti tarkasteltuna, vaikka se ei välttämättä ennaltaehkäise niitä. Eri käytösoireille löytyy tutkimustiedon pohjalta omat tehokkaimmat lääkkeettömät hoitomuotonsa. Tässä blogikirjoituksessa mainitut lääkkeettömät hoitomuodot eivät vaadi kattavia, aikaa vieviä ja kalliita koulutuskokonaisuuksia. Aktiviteetit kannattaa järjestää ennen kuin iltarusko-oireilu alkaa, sen aikana, säännöllisesti ja pitkäjaksoisesti. Ryhmämuotoinen toiminta ei välttämättä sovi kaikille, muistisairauden vaikeusasteesta johtuen. Hyvästä vuorokausirytmistä kannattaa pitää kiinni, esimerkiksi vähentämällä päiväunia ja varmistamalla riittävän valon saaminen päivän aikana. Lääkkeettömien hoitomuotojen hyödyntäminen saattaisi vähentää antipsykoosi-lääkkeiden käyttöä. Koska iltarusko-oireilun taustalla näyttäisi olevan mm. yksinäisyyttä, tylsistymistä, vuorokausirytmin muutoksia, kipua, janoa ja nälkää, on perusteltua yrittää vastata edellä mainittuihin tarpeisiin ensisijaisesti. Tämä voi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että hoivahenkilökunnassa on välivuorossa oleva, nimetty iltapäivätoimintavastaava, joka huolehtii siitä, että pöydillä on tekemistä, kukaan ei joudu istumaan yksin ja taustahälinä ja muut häiriötekijät on minimoitu. Tällä on positiivisia vaikutuksia iltaruskoileville muistisairaille iäkkäille sekä heitä hoivaaville. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön Muistisairaiden iäkkäiden iltarusko-oireilun lääkkeettömät hoitomuodot – systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Kirjoittaja Martina Back-Osmani, fysioterapeutti (AMK), kesäkuussa 2021 valmistuva vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Canevelli, Marco & Valletta, Martina & Trebbastoni, Alessandro & Sarli, Giuseppe & D’Antonio, Fabrizia & Tariciotti, Leonardo & de Lena, Carlo & Bruno, Giuseppe 2016. Sundowning in Dementia: Clinical Relevance, Pathophysiological Determinants, and Therapeutic Approaches. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5187352/pdf/fmed-03-00073.pdf Viitattu 21.5.2021. Cipriani, G. & Lucetti, C. & Danti, S. & Nuti, A. 2015. Sundown syndrome and dementia. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S187876491500073X?via%3Dihub Viitattu 21.5.2021 (kirjautuminen vaaditaan). Khachiyants, Nina & Trinkle, David & Son, Sang Joon & Kim, Kye Y. 2011. Sundown Syndrome in Persons with Dementia: An Update. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3246134/pdf/pi-8-275.pdf Viitattu 21.5.2021.
Kotihoidon ammattilainen tukee asiakkaan voimavaroja alati muuttuvassa maailmassa
Kotihoidon tehtävänä on tukea ihmisen hyvinvointia, toimintakyvyn ylläpitoa ja hyväksi koettua terveydentilaa. Toimintaperiaatteena on ikäihmisen näkökulmasta asiakas- ja tarvelähtöisyys, palvelujen riittävyys, itsemääräämisoikeus, itsenäisyys, osallisuus ja osallistuminen sekä voimavaralähtöisyys[1]. Kotiin vietäviä palveluita ovat kotihoito ja sitä täydentävät tukipalvelut[2]. Sosiaali- ja terveyspalvelujen muutostarpeet kohdistuvat erityisesti järjestelmä-, työtehtävä- ja työmenetelmätasolle. Palvelujen uudistamisen yhteydessä syntyy tarve moniammatillisuuteen ja ennalta ehkäisevään työhön. (Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022.) Muutostoiveet ulottuvat myös sosiaali- ja terveysalan työntekijään ja hänen osaamiseensa. Työntekijöihin kohdistuu uusia odotuksia muun muassa sosiaalisista taidoista, emotionaalisesta vastaanottavaisuudesta ja psyykkisestä paineensietokyvystä (Väänänen ym. 2020). Kotihoidon[3] asiakasmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina ja tulevat jatkamaan kasvuaan myös tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kotona hoidetaan yhä vanhempia ja huonokuntoisempia ikäihmisiä. Tämä aiheuttaa sen, että paljon palveluja tarvitsevien määrä kasvaa jatkuvasti. Tämä haastaa kotihoidon työntekijän osaamisen.[4] Kotihoito -työntekijän osaamisen näyttämönä Koti on asiakkaalle tärkeä paikka. Ammattilaisen tulee suhtautua siihen hienotunteisesti, asiakasta ja hänen läheisiään kunnioittaen. Kohtaamisen keskiössä on ihmislähtöisyys. Koti on asiakkaan henkilökohtainen tila, mutta myös työntekijän työympäristö. Tämä ristiriita luo toisistaan eroavat orientaatiot kohtaamistilanteeseen. Kohtaamistilanteessa vaaditaan herkkyyttä (Hägg, Rantio, Suikki, Vuori & Ivanoff-Lahtela 2007, 17). Esimerkiksi Hyvän kotihoidon -mallissa (Tepponen 2009) ikäihmistä tarkastellaan kokonaisuutena[5], jolloin ikäihmistä tuetaan selviytymään kotonaan ylläpitämällä elämänlaatua ja vahvistamalla olemassa olevia voimavaroja sekä säilyttämään hyvä elämänlaatu ja tyytyväisyys elämään. Digitaalisuus ja digitaalinen ohjaus-, neuvonta ja kuntoutustyö (esim. Holvikivi ym. 2021; HIPPA -hanke), ovat kohtaamisessa arkipäivää. Myös uudet älykkäät teknologiat tarjoavat apua työn ja arjen helpottamisessa, ja toisaalta ne samalla ylläpitävät ja edistävät työntekijän osaamista (Väänänen ym. 2020). Sote-alan ammattilainen tulee osata työssään tunnistaa oman osaamisensa, sitä johtaen (Cederberg, ym.2020). Työn murros haastaa kotihoidon ammattilaisen osaamisen Kotihoidossa, kuten monella muillakin aloilla, on käynnissä työn murros kohti uudenlaista työn maailmaa. Murrosta vauhdittavat ennakoimattomat ja kompleksiset yhteiskunnalliset ja terveyteen liittyvä haasteet, mutta myös digitaalisten palvelujen, kuten robottien ja tekoälyn laajempi käyttöönotto. Kotihoidossa työn murros kohdistuu erityisesti moniammatillisuuteen, asiakaslähtöisiin toimintamalleihin, palvelujen kehittämiseen ja digitaalisiin palveluihin[6]. Osaamisen lisäksi työelämän sukupolvisuus ja siihen liittyvät arvot tulevat tunnistettavaksi, sillä myös työväestö ikääntyy. Esimerkiksi mukaan 2000-luvulla syntyneet ovat tottuneet digimaailmaan ja keskusteluun maapallon ekologisista rajoista, jolloin heistä yhä harvempi on sisäistänyt teollistumisen myötä syntyneet kankeat työajat, pelkistetyt työkykyvaatimukset, työssä raatamisen kuluttamisen mahdollistamiseksi sekä perhe-elämän sovittamisen näihin raameihin. Tulevaisuudessa työntekijän syväosaamisen rinnalle nousevat työelämän metataidot (Väänänen ym. 2020, 25), mutta etenevässä määrin myös työntekijän tunne- ja vuorovaikutustaitoja[7] ja resilienssikykyyn[8] liittyvää osaamista tulee kehittää. Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kotihoito on toiminut yhtenä työelämän yhteistyökumppanina opiskelijoiden osaamisen kehittämisympäristönä. Hankkeessa on hahmoteltu kotihoidossa tarvittavaa tulevaisuuden osaamista, ja ennen kaikkea ammattien välisenä yhteistyöosaamisena. Tällä tarkoitamme sitä, että kotihoidossa tarvittava osaamisen keskiössä on asiakas, mutta hänen asioiden edistämiseksi tarvitaan laajaa-alainen joukko monien alojen edustajia. Tällöin kotihoidon työntekijän tutkintokohtainen (sairaanhoitaja, lähihoitaja tms.) osaaminen on ydinosaamista, jonka ympärille asiakaskohtaaminen perustuu. Kuitenkin ammattiosaamisen lisäksi tarvitaan osaamista, jota tehdään laajenevissa verkostoissa ja suhteessa muihin ammattialoihin.Tätä kutsumme ammattien väliseksi yhteistyöosaamiseksi. Tarkoituksenamme on jäsentää tätä ammattien välistä yhteistyöosaamista Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa. Hankkeessa nämä osaamiset on nimetty; ihmislähtöinen-, geneerinen-, konsultatiivinen [9]-, monialainen kumppanuus- ja kehittämisosaaminen [10]. Kotihoidon eri ammattialoilla nämä osaamiset näyttäytyvät eri tavoin, pääpaino on kuitenkin jokaisen ammattialan vahvassa substanssiosaamisessa, joka on kaiken edellytys onnistuneeseen monialaiseen toimintaan. Tässäkin mallissa painopiste on ihmisläheisessä osaamisessa. Hankkeen kehittämistyö on vielä kesken, mutta ajatuksena on, että malli voi toimia osaltaan eräänä tapana jäsentää kotihoidon, mutta myös muidenkin sote-aloilla tarvittavaa ammattienvälistä yhteistyöosaamista (interprofessional). Hankkeessa työnalla oleva osaamiskartta tulee rakentumaan Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa tuotettujen osaamisen painopisteiden ympärille. [1] Tepponen, Merja 2009. Kotihoidon integrointi ja laatu. Integration and Quality of Home care. Väitöskirja. Terveyshallinnon ja -talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio University Publications E. Social Sciences 171. 2009. Luettu 2.4.2021. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-951-27-1301-1/urn_isbn_978-951-27-1301-1.pdf [2] Valvira (https://www.valvira.fi/sosiaalihuolto/sosiaalihuollon-palvelut/kotiin-annettavat-palvelut) [3] Kotihoito kuuluu sosiaalipalveluihin, perustuen yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin. (https://stm.fi/sosiaalipalvelujen-saatavuus).Kotihoidon palvelut ovat saajalleen maksullisia. Maksu määräytyy asiakasmaksulain perusteella. (www.valvira.fi). [4] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Aiheet: Ikääntyminen, Henkilöstön osaaminen vanhuspalveluissa. Luettu 17.5.2021 https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/henkiloston-osaaminen-vanhuspalveluissa). [5] Esimerkiksi Metropolian ikäihmisten monialainen asiantuntijatyöryhmä (2019) on luonut ikääntymistä käsittelevän perusopinnon osaamistavoitteet, joiden mukaan eri tutkinnoissa eri opintojaksoilla, jossa käsitellään ikääntymistä, tulisi vahvistaa opiskelijan gerontologista osaamista. [6] (Kuntatyönantajat. Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen vanhusten kotihoidossa - yhteenveto 17.5.2019. https://www.kt.fi/tyon-murros). [7] https://www.metropolia.fi/en/rdi/rdi-projects/itshec [8] Grann, H. 2020. Hoitotyöntekijöiden resilienssi vanhustyön muutoksessa. Gerontologia 3/2020, 277-287. [9] Pirilä, Kaarina & Valtonen, Anu. (2021). Konsultatiivinen toiminta tukee monialaista työskentelyä. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/30/konsultatiivinen-toiminta-tukee-monialaista-tyoskentelya/. [10] Heitto Mari, Karvonen, Hanna, Koskinen, Mari & Mutka Anu (2021). Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/16/kehittajakumppanuus-on-enemman-kuin-osiensa-summa/ Kirjoittajat Carita Hand työskentelee terveysalan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa vastaten gerontologisen hoitotyön opetuksesta ja sen kehittämisestä terveysalalla yhteistyössä eri tutkintojen, verkostojen ja työelämän kanssa. Hän toimii HyMy-kylän Seniorikylän vastuuhenkilönä ja hankeasiantuntijana Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa (ESR). Eija Raatikainen työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö. Eija koordinoi Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän hankesalkkua: Osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Kirjallisuutta Cederberg, A., Arell-Sundberg, M. & Nummela, A. 2020. Virtuaalinen eDelphi-asiantuntijapaneeli menetelmänä sote-alan tulevaisuuden geneeristen osaamistarpeiden määrittelyssä. https://blogi.savonia.fi/sotetie/2020/09/09/virtuaalinen-edelphi-asiantuntijapaneeli-menetelmana-sote-alan-tulevaisuuden-geneeristen-osaamistarpeiden-maarittelyssa/ Forsius, P., Hammar, T. & Alastalo, H. 2020. Laadukas elämän loppuvaiheen hoito iäkkäiden palveluissa edellyttää kotisairaalan vahvistamista. TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 36/2020. Grann, H. 2020. Hoitotyöntekijöiden resilienssi vanhustyön muutoksessa. Gerontologia 3/2020, 277-287. Harra, T., Sipari, S., Mäkinen, E. 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 145-164. Heitto, M., Karvonen, H., Koskinen, M. & Mutka A.2021. Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/16/kehittajakumppanuus-on-enemman-kuin-osiensa-summa/. Luettu 17.3.2021. Holbrook, J.B. 2013. What is interdisciplinary communication? Reflections on the very idea of disciplinary integration. Synthese 190, 1865–1879 . https://doi.org/10.1007/s11229-012-0179-7 Hyvissä handuissa himassa -hanke. https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa HIPPA -hanke https://hippa.metropolia.fi/ Holvikivi, J., Huovinen, J., Katajapuu, N., Kinnunen, A., Kiviaho-Tiippana, A., Kuisma, R., Kärkkäinen, R., Leskelä J., Lähteenmäki M., Lällä K., 2021. Scenarios for regeneration of rehabilitation expertise for the future. , In: Publications of Metropolia UAS. TAITO-series, Metropolia University of Applied Sciences. Hägg, T., Rantio, M., Suikki, P., Vuori, A. & Ivanoff-Lahtela, P. 2007. Hoitotyö kotona, 17. Sanoma Pro Oy. ITSHEC -hanke. https://www.metropolia.fi/en/rdi/rdi-projects/itshec Kokkala, C. 2020. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/05/06/haavoittuvuuteen-liittyva-osaaminen-nakokulma-kotona-asuvaan-ikaantyneeseen/ Kuntatyönantajat. Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen vanhusten kotihoidossa - yhteenveto 17.5.2019. https://www.kt.fi/tyon-murros). Pirilä, K. & Valtonen, A.2021. Konsultatiivinen toiminta tukee monialaista työskentelyä. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/30/konsultatiivinen-toiminta-tukee-monialaista-tyoskentelya/. Luettu 2.4.2021. Raatikainen, E. 2020. Asiakkaan ainutlaatuinen arki. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/03/24/asiakkaan-ainutlaatuinen-arki/ Tepponen, M.2009. Kotihoidon integrointi ja laatu. Integration and Quality of Home care. Väitöskirja. Terveyshallinnon ja -talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio University Publications E. Social Sciences 171. 2009. Luettu 2.4.2021. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/9034 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Aiheet: Ikääntyminen, Henkilöstön osaaminen vanhuspalveluissa. Luettu 17.5.2021 https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/henkiloston-osaaminen-vanhuspalveluissa. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022. Ohjelma ja hankeopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:3. Väänänen A., Smedlund, A., Törnroos K., Kurki A-L, Soikkanen A, Panganniemi, N.& ja Toppinen-Tanner S. 2020. Ajattelu- ja toimintatapojen muutos. Teoksessa: Hyvinvointia työstä 2030. Työterveyslaitos. Väänänen, A., Smedlund A., Törnroos K. Satka, Mirja, Alanen, Leena, Harrikari, Timo & Pekkarinen, Elina (toim.) (2011) Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Vastapaino., Kurki, A.nna-L., Soikkanen A., Panganniemi, N. & Toppinen-Tanner, S. (2020) Ajattelu- ja toimintatapojen muutos. Teoksessa Kokkinen, L. (toim.) (2020) Hyvinvointia työstä 2030 -luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos. Helsinki.
Unelma – geronomi osaksi kotihoidon tiimiä
Suomen väestö ikääntyy, ja päättäjät pohtivat ratkaisuja kestävien palveluiden turvaamiseksi tulevaisuudessa kaikille. Ikääntyneiden palveluita siirretään jatkuvasti enemmän ja enemmän kotiin samalla, kun kotihoidon kestäminen on hiuskarvan varassa. Voisiko geronomin osaaminen tuoda kotihoidon kentälle jotain, jolla voisimme edesauttaa laadukkaan, monialaisen kotihoidon ylläpitoa sekä kehittämistä? Olemme toisen lukuvuoden geronomiopiskelijoita. Suoritimme kotihoidon harjoittelun Metropolian Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa. Harjoittelun aikana esille nousi konsultaation sekä moniammatillisen yhteistyön tärkeys. Läpi harjoittelun pohdimme, kuinka suuri voima keskusteluissa sekä ajatusten jakamisessa eri asiantuntijoiden kesken on. Tärkein tiimin jäsen on aina asiakas, ja hänen äänensä kuuleminen kaikissa tilanteissa omaisia unohtamatta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kotihoidon resursseihin tulisi panostaa tulevaisuudessa nykyistä enemmän (Ikääntyminen). Myös iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sisältävässä laissa (28.12.2012/980) korostetaan kotona asumisen edistämistä sekä kotiin tarjottavien palveluiden järjestämistä. Tosiasia on, että vastatakseen tarpeisiin sekä tavoitteisiin kokonaisvaltaisempi kotihoito vaatii suuremmat resurssit. Juuri kotihoidon ansiosta ikääntyneet voivat elää omassa kodissa pitkään, jopa saattohoitovaiheeseen asti. Erilaiset tukipalvelut, kuten siivousapu tai ateriapalvelu, tukevat kotona asumista. Rahahanojen avautumista odotellessa voisimme miettiä, olemmeko hyödyntäneet kaiken mahdollisen monialaisen osaamisen kotihoidossa. Miksi geronomi kotihoitoon? Asiakkaiden hoito pohjautuu monialaisen tiimin laatimaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Tiimiin kuuluu yleisesti lähi- ja sairaanhoitajia, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, asiakas ja omaiset. Olisiko mahdollista, että laadukkaan, asiakaslähtöisen kotihoidon turvaamiseen tulisi hyödyntää kattavammin sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden osaamista? Geronomi on ikääntymisen asiantuntija edistäen ikääntyneiden toimintakykyä, hyvinvointia ja osallisuutta. Geronomin erityisosaamiseen kuuluvat ikääntymisen erityspiirteiden tunnistaminen, erilaiset ikääntymiseen liittyvät haasteet ja yksilön voimavarojen sekä vahvuuksien löytäminen. Ikääntyneen elämäntilanteen arviointi monipuolisesti edellyttää monialaista osaamista sekä kliinisestä että sosiaalisesta näkökulmasta. Ikääntyneen elämänhistorian, yhteisöllisen ja kulttuurisen taustan sekä omien kokemuksien kuuleminen on tärkeää. Näiden asioiden näkyväksi tuominen on geronomin ammatin ydintä. Geronomi voisi osaamisellaan toimia kotihoidossa moniammatillisena koordinoijana kartoittaen asiakaslähtöisiä toimintatapoja. Palvelutarjontaviidakosta voi olla monen kotona asuvan ikäihmisen hankala löytää sopivia palveluita. Geronomin osaaminen linkittyy vahvasti palveluohjaukseen, ja tälle osaamiselle olisi varmasti kotihoidossa kysyntää. Mikä olisikaan parempaa kuin käydä asiakkaan kanssa kahvikupposten äärellä läpi kodin lähellä sijaitsevia palveluita ja löytää kokonaisvaltaisesti terveyttä ja toimintakykyä edistäviä toimintatapoja arkeen? Kiireen ja resurssipulan takia tälle ei välttämättä ole ollut nykyisellään kotihoidossa aikaa. Moniammatillisuus edellyttää toimivaa dialogia ja vuorovaikusta. Hyvin toimivan tiimin toimintatapa on luottamusta ja kunnioitusta herättävää sekä tukea tarjoavaa. Toimiva yhteistyö eri asiantuntijoiden kesken edistää myös osaltaan työhyvinvointia. Uskomme, että jokainen vanhustyön ammattilainen toivoo olevansa osa tiimiä, jossa jokaisen työntekijän ajatukset kuullaan ja lopputuloksiin päädytään hyvässä yhteisymmärryksessä, asiakkaan parhaaksi. Kirjoittajat Saara Heikkilä, Juuli Vaalto, Emma Valtonen ja Petri Pallari. Kirjoittajat ovat geronomi (AMK) -opiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet Ikääntyminen. Kotihoito. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 1.10.2020. <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/kotihoito>. Viitattu 13.5.2021 Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. Unigrafia, Helsinki. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 2012. Lainsäädäntö. Finlex. <https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980>. Viitattu 13.5.2021 Parkkinen, Sonja 2019. Geronomiliitto vaatii myös kotihoitoon hoitajamitoitusta – pelkona, että kunnat toteuttavat laitoshoidon 0,7 hoitajaa kotihoidosta tinkimällä. Yle uutiset, Vanhusten kotihoito 24.6.2019. <https://yle.fi/uutiset/3-10844777>. Viitattu 13.5.2021 Siippainen, Aapo 2021. Neljä kuukautta ilman ulkoilua. Helsingin uutiset, keskiviikkona 12 toukokuuta 2021: 6–7. <https://nakoislehti.media.fi/helsinginuutiset/24178a79-5151-4c98-aea5-4a3f9f2564c9/6?cd_browse-mode=browser>. Viitattu 13.5.2021 Tenkanen, Raija 2007. Sosiaalityö ja kotona asuvien vanhusten ongelmat. Teoksessa Karisto, Antti & Kröger, Teppo & Seppänen, Marjaana (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. Jyväskylä: PS-kustannus.
Matka mieshoitajaksi
Tarkastelin opinnäytetyössäni kotihoidon asiakkaiden suhtautumista mieshoitajiin. Opinnäytetyötä varten haastattelin viittä miespuolista kotihoidon työntekijää. Tulosten perusteella suurin osa suhtautuu mieshoitajiin hyvin, mutta sukupuolinormeja rikkovat työntekijät voivat herättää myös tunteita laidasta laitaan. Olen ollut kiinnostunut mieshoitajuudesta pitkään ilmiönä ja opinnäytetyön prosessi sai minut pohtimaan matkaa mieshoitajaksi entistä syvemmin. Kirjoituksessa käytetyt sitaatit ovat opinnäytetyöni haastattelumateriaalista sekä oman työurani varrelta. Olen työskennellyt hoitoalalla kotihoitoympäristössä noin kymmenen vuoden ajan. Tänä aikana olen huomannut, että miespuoliset hoitajat eivät ole täysin neutraali asia, vaan saattavat herättää monenlaista suhtautumista ihmettelystä inhoon ja kunnioituksesta kainosteluun. Sukupuolivähemmistönä oleminen on aiheuttanut välillä absurdejakin tilanteita. Geronomiopintojen myötä minussa heräsi halu tutkia ilmiötä syvemmin. Ovatko muut mieshoitajat kohdanneet samanlaisia tilanteita tai suhtautumista, vai pitävätkö he sukupuoltaan ollenkaan ammatillisesti merkittävänä asiana? Mieshoitajuus voidaan kokea yhteiskunnallisesti ristiriitaisena. Tähän vaikuttavat sosiaaliseen sukupuoleen sidoksissa olevat kulttuuriset oletukset miehille ja naisille soveliaista valinnoista (Connell & Pearse 2015: 6; Tripodi 2014: 13-22). Hoitoala saattaa aiheuttaa siellä työskentelevien miesten uravalinnan kummastelua tai jopa heidän maskuliinisuutensa kyseenalaistamista. Onkin mielenkiintoista, että hoitoalaa ei ole aina pidetty naisellisena, vaan ajatus on lähtöisin Florence Nightingalelta 1800 -luvulta. Nykyaikaisen sairaanhoidon kehittäjän mielestä hoitoala oli luonnollista jatkumoa naisten perheeseen kohdistuvalle hoivavietille. (Simpson 2009: 6-7.) ”Minun poikani työskentelevät rakennuksilla, he ovat sentään oikeita miehiä” [asiakas mieshoitajalle] Muistan itse nuorempana vastavalmistuneena lähihoitajana kipuilleeni jonkin verran oman ammatillisen identiteettini löytämisessä. Monien naiskollegojen ”äidillinen” tapa kohdata asiakkaita ei tuntunut omalta. Toisaalta huomasin useamman miespuolisen kotihoidon asiakkaan yrittävän löytää kanssani samaistumispintaa armeijamuistoista, autoista ja naispuolisten kollegoiden ulkonäön kommentoinnista. Ajokortittomana siviilipalvelusmiehenä ja kaikenlaisen toksisen äijäilyn vieroksujana tällaisen maskuliinisuuden toteuttaminen osana työminää tuntui yhtä lailla vieraalta. ”Miehet saattaa ehkä jopa helpommin avautua silleen miesten kesken, tyyliin heittää semmosta miesjuttua naisista, et tämmöstä klassista...” Opinnäytetyöni Ai, sieltä tulikin nyt mies? -mieshoitajien sukupuoliset erityispiirteet kotihoidon asiakaskohtaamisissa käsitteli kotihoidon asiakkaiden suhtautumista mieshoitajiin, sekä miten tämä vaikutti haastateltaviin ammatillisesti ja tunnetasolla. Haastattelumetodina toimi teemahaastattelu ja vastaukset analysoitiin aineistolähtöisin menetelmin. Tulosten mukaan mieshoitajuuteen suhtaudutaan pääasiassa positiivisesti, mutta se voi myös aiheuttaa ristiriitaisia tunteita joissain asiakkaissa erityisesti intimiteettiin liittyvien hoitotoimenpiteiden suhteen. Sukupuoliroolit näkyivät myös siinä, että miehiltä odotettiin käynneillä teknistä osaamista vaativia töitä, kuten lamppujen vaihtoa. Toisaalta tiskauksen kaltaisia kodinhoidollisia töitä miehen tekemänä kummeksuttiin. ”...yksi miesasiakas sano, että oli päivitelly [mieshoitajan kollegalle] sitä kuinka raskasta se on [haastateltavalla mieshoitajalla], kun tiskaa täällä joka kerta. Siis kaikki naishoitajatkin tiskaa siellä, mutta ’[haastateltavan nimi] on menny valitsemaan akkojen työn ja tiskaakin täällä’...” Vuosien saatossa olen oppinut kohtaamaan asiakkaat ennen kaikkea omana itsenäni. Tähän kohtaamistapaan liittyy jossain määrin oma sukupuoleni naisvaltaisessa työympäristössä, mutta se ei kuitenkaan määrittele minua. Olisikin tärkeää, että jokaisella olisi tilaa kehittää ammatti-identiteettiään ja löytää omat henkilökohtaiset vahvuutensa ilman ulkoa tulevia odotuksia tai painetta mukautua. Myös työyhteisöllä on roolinsa työntekijöiden yksilöllisten vahvuuksien huomioimisessa ja tukemisessa. ”...lisää äijiä duuniin. [...] Mä koen että tää on hyvä tää sun juttu, et lähet niinku tästä mies[näkökulmasta] sen sijaan, että neutralisoitais hoitajasukupuoli, koska me ollaan kuitenkin erilaisia. [...] Mun mielestä mennään väärään suuntaan jos me aletaan täysin neutralisoimaan omia persooniamme.” Yllä oleva haastateltavan sitaatti kiteyttää mielestäni erittäin hyvin hoitajuuden ytimen. Ihmisläheisessä työssä työntekijän mukana kulkee aina hänen oma persoonansa, eikä sitä tarvitse yrittää peitellä tai häivyttää. Hoitajat erilaisine ominaisuuksineen ja taustoineen ovat rikkaus. Kirjoittaja Antti Hakama on lähihoitaja ja geronomiopiskelija. Hänellä on kymmenen vuoden kokemus mieshoitajana toimimisesta kotihoidossa. Lähteet Connell, Raewyn & Pearse, Rebecca 2015. Gender -in world perspective. Cambridge: Polity Press. Simpson, Ruth 2009. Men in Caring Occupations. Lontoo: Palgrave Macmillan. Tripodi, Vera 2014. Sukupuolen filosofia. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura.
Onnelliset suudelmat myös vanhana
Hyvä suun terveys on tärkeä osa ihmisen yleisterveyttä ja hyvinvointia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitin 100 ikääntyvän ihmisten suun terveyttä sekä heidän oppimistaan. Suomessa viime aikoina ihmisten suun terveydentila on heikentynyt. Tämän tilanteen parantamiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä yleis- ja suunterveydenhuollon kanssa, jotta terveystapoihin saadaan kohennusta. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni halusin tarkastella, millaiset suun terveystottumukset ikääntyvillä ihmisillä on. Halusin myös saada vastauksia siitä, millainen tietotaito ikääntyvillä ihmisillä on suun terveyteen vaikuttavista tekijöistä sekä miten ikääntyvät potilaat kokevat suun terveyden edistämisen ja siitä oppimisen. Ikääntyvän suun terveys Suussa voi ihmisen tietämättä muhia erilaisia bakteereja tai kroonisia tulehduksia, jotka voivat edesauttaa muiden vakavien sairauksien puhkeamista. Siksi suun ja hampaiden itsehoito on todella tärkeää. Suun terveyteen vaikuttavat myös ruokailutottumukset sekä elämäntavat. Krooniset tulehdukset ovat usein oireettomia ja pääsevät tämän vuoksi etenemään huomaamatta suussa. Päivittäinen suun ja hampaiden puhdistus on edellytys myös sille, että oma hampaisto säilyy mahdollisimman pitkään suussa. Hampaiden säännöllisellä puhdistuksella tarkoitetaan suun terveydenhuollon ammattilaisen tekemän puhdistuksen ja tarkastuksen lisäksi kotona sekä laitoshoidossa tehtyä hammashoitoa. Myös suu, jossa omia hampaita ei enää ole, on puhdistettava huolellisesti ja säännöllisesti, sillä suussa vaikuttaa monipuolinen ja laaja bakteeri- ja sienikasvusto. Suuhygieniasta on pidettävä erityisen hyvin huolta, jos on yleissairauksia tai sairauden hoitotasapaino ei ole kunnossa. Jos henkilö on huonokuntoinen yleisterveydellisesti tai jos suussa on tulehduksen mahdollistavia sairauksia, ovat suun normaaliflooran mikrobit vielä vaarallisempia. On myös tärkeää tiedostaa, että suuperäiset tulehdukset voivat olla vaarallisia ja uhka myös terveille ihmisille, joilla ei perussairauksia ole. Ikääntyvien suun terveyden hoito Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksia tarkastellessa voin havaita, että kaikki vastanneista kääntyneistä ihmisistä arvostavat tietämystä hampaiden ja suun terveydelle haitallista asioista. Vastaajat myös kokivat tarpeellisena saada suun- ja hampaidenhuollosta kattavammin tietoa. Hampaiden omahoidosta kysytyistä kysymyksistä saatuja tuloksia voidaan pitää hyvinä, sillä vastaajista 79 henkilöä pesee hampaat säännöllisesti kahdesti päivässä, mikä on myös yleinen suositus. Mielestäni huolestuttavaa on kuitenkin se, että vastaajista jopa 22 % pesee hampaansa vain kerran päivässä tai jopa harvemmin kuin kerran päivässä. Ikääntyneiden ihmisten tulisi panostaa enemmän hampaiden harjauksen säännöllisyyteen. Suun terveydenhuollon ammattilaisten opetus nousi suureen asemaan. Yli puolet vastaajista ilmoitti, että he ovat oppineet suun terveyden asioista suun terveydenhuollon ammattilaisen luona. Vastauksien pohjalta on tärkeä huomioida, voitaisiinko suun terveydenhuollon tiedon omaksumista ja tiedon tärkeäksi kokemista kohottaa panostamalla siihen vielä enemmän muissakin terveydenhuollon osa-alueissa. Näyttäisi siltä, että suun terveydenhuollon ammattilaiset välittävät enemmän tietoa ikääntyneille kuin muissa ikääntyneille kohdistetuissa terveydenhuollon palveluissa. Voidaankin todeta, että suun terveydenhuollon, yleisterveydenhuollon ja ikääntyneille kohdistettujen palvelunjärjestäjien tulisi tehdä aktiivista yhteistyötä, jotta ikääntyneiden suun terveydenhuoltoa voitaisiin edistää ja tukea parhaiten. Ikääntyvien ihmisten hyvinvointia on tärkeää pyrkiä tukemaan, niin että tuetaan onnellista ikääntymistä ja ennaltaehkäistään terveyteen haitallisia asioita, sillä jokainen ansaitsee onnelliset suudelmat myös vanhana. Kirjoitus pohjautuu Jonna Peräkylän vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön ”Ikääntyvien ihmisten suun terveys ja oppiminen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. Kirjoittaja Jonna Peräkylä, opiskelija Vanhustyön YAMK, suuhygienisti YAMK Master of Health, CareMaster’s Degree Programme in Elderly Care – Human Ageing and Services Lähteet Hartikainen, S., Lönroos, E. (toim.) 2008. Geriatria: arvioinnista kuntoutukseen. Helsinki: Edita. Heikka H., Hiiri A., Honkala S., Keskinen H., Sirviö K. (toim.) 2015. Terve suu. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Pantzar, E. 2013. Elinikäinen oppiminen aikuisuuden näkökulmasta. Teoksessa J.T., Hakala & K. Kiviniemi (toim.), Vuorovaikutuksen jännitteitä ja oppimisen säröjä: Aikuispedagogiigan haasteiden äärellä (s.11-21). Jyväskylä: Yliopisto.
Konsultatiivinen toiminta tukee monialaista työskentelyä
”Työelämä on murroksessa ja sosiaali- ja terveysalojen toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia”, kirjoittavat Kaarina Pirilä ja Anu Valtonen tuoreessa bloggauksessaan Metropolian Rehablogissa. Työelämän muutos edellyttää kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi, ja sen käsitteellinen tarkastelu on noussut esille Metropolian Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa. Hankkeessa on toteutettu monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua Metropolian HyMy-kylässä, joka on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi on auttanut asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa on todettu, että käsittelyyn on usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Lue koko postaus Metropolian Rehablogista: "Konsultatiivinen toiminta monialaisen työskentelyn tukena. Kohti uudenlaista osaamista sosiaali- ja terveysalalla".
Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa
Työelämä ja oppilaitokset ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä, jossa saavutettujen hyötyjen on usein katsottu olevan riittäviä ja näin tuttuja yhteistyön tapoja on jatkettu pitkiäkin aikoja. Perinteisen yhteistyön hyödyt näyttäytyvät kuitenkin helposti pistemäisinä sekä työelämälle että opiskelijoille. Kehittäjäkumppanuus tuo yhteistyöhön uusia ulottuvuuksia mahdollistamalla monien eri toimijoiden, kuten asiakkaiden, työntekijöiden, opiskelijoiden sekä opettajien sekä muiden verkostotoimijoiden tasa-arvoisen kuulluksi tulemisen, asiantuntijuuden hyödyntämisen sekä vaikuttamismahdollisuuksien näkyväksi tekemisen. Unesco on vuonna 1986 määritellyt kehittäjäkumppanuuden yhdessä työskentelyksi (working together), jossa jokaisella kehittäjätiimin jäsenellä on olennaista tietoa ja yhteiset tavoitteet määritelty, yhteistyö on vastavuoroista sekä työskentelyssä vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Määritelmä on edelleen ajankohtainen ja paikkansapitävä sote-alan kehittämisessä, joka tähtää eri toimijoiden aktiiviseen rooliin myös kehittämistyössä. Kehittäjäkumppanit voivat olla palveluiden käyttäjiä tai heidän läheisiään, sekä palvelujen tuottajia ja järjestäjiä, jotka ovat ammattilaisia tai vapaaehtoisia toimijoita. Jotta kehittäjäkumppanuus toteutuisi, on kehittämisprosessin rakennuttava suunnitelmallisesti yhteistoiminnassa ja sen tulee hyödyttää kaikkia kehittämisessä mukana olevia osapuolia. (Harra, Sipari & Mäkinen 2017:147.) Kumppanuudesta voidaan puhua Maijasen ja Haikaran (2014: 12–13) mukaan silloin, kun toiminnan rakenteet ja prosessit ovat mahdollisimman matalahierarkkisia ja pidemmälle aikajänteelle määrittyviä. Tavoitteiden tulee olla yhdessä jaettuja, ja päätöksenteon tulee toteutua yhteisesti. Kumppanuudessa toimijoiden välillä vallitsee luottamus ja toiminta tuottaa synergiaetuja ja lisää yhteistä hyvää. Kumppanuus edellyttää myös sitä, että vastuu tuloksista ja seurauksista tulee olla jaettuja. Maijasen ja Haikaran (2014: 13) mukaan haasteellisinta kumppanuuden toteutumisessa on toimijoiden motivoiminen. Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta ja kumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hanke on tarjonnut Metropolian hanketyöntekijöille ja sisäisille asiantuntijoille mahdollisuuden kehittää toimintatapoja ja kumppanuutta tukevia malleja sekä koordinoida kehittäjäkumppanuuden rakentumista. Tutkimuskirjallisuudessa todetaankin, että yleensä silloin kun organisaatiot ovat valmiita kumppanuuden vaatimiin panostuksiin, voidaan itsessään puhua jo kumppanuudesta (Maijanen & Haikara 2014: 13). Kumppanuuden vahvistaminen vaatii aikaa, yhdessä toimimista ja synergiaa Kumppanuuden saavuttaminen on oman aikansa vievä, hitaasti etenevä pitkäkestoinen prosessi. Kumppanuutta onkin kuvattu toimijoiden pitkäkestoisena liittoumana (Engeström 2006, 19 Maijasen & Haikaran 2014, 15 mukaan). Kertaluonteista tai pienimuotoista yhteistyöstä ei siis voida pitää kumppanuutena (Maijanen ja Haikara 2014: 13). Työelämäyhteistyö kotihoidon ja ammattikorkeakoulun välillä on perinteisesti ollut nimenomaan lyhytaikaista tai pienimuotoista. Esimerkkejä tästä ovat opiskelija–ohjaaja-parityöskentelylle rakentuvat harjoittelut, opinnäytetyöt ja kertaluonteiset pienet projektit. Nämä kaikki perinteiset yhteistyön tavat ovat hyviä ja tärkeitä, mutta kehittäjäkumppanuuden ja kumppanuudessa toimimisen tietoiseen rakentamiseen tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja (Harra, Sipari & Mäkinen 2017: 147). Ensimmäinen askel kumppanuutta tavoiteltaessa on se, että kukin toimija selkiyttää oman perustehtävän ja tavoitteet sekä sen, missä asioissa ja tehtävissä tarvitaan kumppanuutta ja millaista kumppanuutta haetaan. (Viirkorpi 2004, 13. Maijasen & Haikaran 2014, 13 mukaan.) Hanketta valmisteltaessa prosessissa tunnistettiin eri osapuolten tavoitteita ja yhteiset rajapinnat hankkeen tavoitteelle ja kumppanuudelle löytyivät myös helposti. Kaikkia näitä yhteisiä tavoitteita ja toiveita yhdisti luonnollisesti tärkein – iäkkään ihmisen paras. Kotihoito tekee työtä kotona asuvan, usein iäkkään ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseksi ja edistämiseksi, samoin kuin oppilaitoksissa tehdään työtä sen eteen, että sieltä valmistuu työelämään osaavia ammattilaisia, jotka toimivat työssään tukien iäkkään ihmisen hyvän elämän toteutumista perustellun tiedon varassa. Molemmissa tilanteissa asiakas nähdään oman elämänsä asiantuntijana ja aktiivisena toimijana. Oli selvää, että kumppanuutta tarvittaisiin tuomaan oppilaitoksia ja kotihoitoa lähemmäksi toisiaan. Kotihoito toivoi voivansa ratkoa tulevaisuudessa esimerkiksi kehittämishaasteitaan tai asiakas-casejaan teoriaan peilaten yhteistyössä asiakkaan ja opiskelijoiden kanssa. Tämä tuki myös Helsingin kaupungin strategiaa, jossa kaupungista pyritään luomaan elinikäisen oppimisen innovatiivinen kokeilukaupunki. Kotihoito toivoi myös tulevaisuuden työelämätaitoja omaavia osaajia, jotka pitävät kotihoitoa kiinnostavana työpaikkana. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.) Oppilaitokset tarvitsivat kumppanuutta edistämään pitkäkestoisempaa työelämäyhteistyötä sekä vahvistamaan 2. asteen ja AMK-opiskelijoiden yhteistyötä työelämässä. Tällöin yhteistyötä opittaisiin tekemään jo opintojen aikana ja näin yhteistyö voisi olla luontevaa myös valmistumisen jälkeen työelämässä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena onkin vahvistaa opiskelijoiden tulevaisuuden työelämätaitoja, joita ei täysin saavuteta nykyisillä toimintamalleilla, Tulevaisuuden tärkeiksi työelämätaidoiksi hankkeessa on tunnistettu monialainen kumppanuusosaaminen, konsultatiivinen osaaminen ja asiakas- ja ihmislähtöinen kehittämisosaaminen. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.) Olennaista kumppanuudessa on lisäarvon syntyminen eri osapuolille. Lisäarvo perustuu ennen kaikkea osapuolten yhteisten etujen etsimiseen ja tämän myötä oppimiseen (Mustakangas ym. 2003, 62). Hankkeen lähtökohdat on rakennettu lisäarvon tuottamiselle hankkeessa mukana oleville toimijoille. Hankkeen toiminnan aikana eri toimijat (työelämä, opiskelijat, asiakkaat ja opettajat) ovat oppineen monialaisuuden ja kumppanuuden hyödyistä, mitkä puolestaan ovat lisännet motivaatiota tällaisen toimintatavan juurruttamiselle. Kumppanuuteen vaaditaan aina vuorovaikutusta ja luottamusta. Työyhteisössä, kuten muissakin inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa, luottamus on kaiken perusta. Työyhteisössä luottamusta synnyttää osallistava ja oikeudenmukainen johtaminen, toimiva ryhmätyö ja työntekijöiden itsenäisyyden korostaminen. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 154.) Luottamus on sitä tärkeämpää, mitä enemmän työntekijät ovat riippuvaisia toisistaan ja mitä haastavampi on koko organisaation tehtävä. Hyvä luottamus edistää työilmapiiriä ja työntekijöiden jaksamista. Työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja se luo turvallisuuden tunnetta. Luottamus edellyttää toimijoiden keskinäistä yhteistyötä, kommunikointia, sitoutumista ja yhteistä tavoitetta. (Raatikainen 2015: 150.) Kun luottamus vahvistuu, yhteistyö voi kehittyä kumppanuudeksi. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 153–154.) hyvät vuorovaikutussuhteet rakentuvat ajan myötä positiivisten kokemusten kautta ja tutustumalla toisiin. Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja oppilaitosten toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon, opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta, missä opiskelijat integroituvat ryhmänä osaksi kotihoidon tiimiä sekä erilaisin yhteiskehittelytyöpajoin kohtauttamalla eri toimijoita yhteisten teemojen äärellä. Kehittäjäkumppanuudestako ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin? Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän? Voitaisiinko yhdessä tunnistettuja ja synergiaa tuottavia toimintatapoja kehittää yhdessä vastaamaan hankalaan ja vaativaan sosiaali- ja terveyspalveluiden muutokseen? Tavoitteena sote -alalla on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta. Hanke jatkaa motivoituneine toimijoineen tämän tärkeän ja innostavan aiheen äärellä helmikuuhun 2022, joten vielä on hyvin aikaa jatkaa kehittäjäkumppanuuden rakentamista kotihoidon ja oppilaitosten välille kumppanuuden lähtökohdista käsin ja luoda hankkeessa luvattuja tuotoksia kaikkien kehittäjäkumppanuudesta ja uudenlaista osaamista vahvistavista toimintatavoista kiinnostuneiden käyttöön. Kirjoittajat geronomitutkinnon lehtori sekä kolme geronomiopiskelijaa Mari Heitto on Hyvissä handuissa himassa -hankkeen projektipäällikkö ja geronomitutkinnon tutkintovastaava. Yhtenä tutkinnon opettajatiimin jäsenenä hänen työnsä on edistää geronomiopiskelijoiden tietojen, taitojen ja asenteiden vahvistumista vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin ikäihmisten palveluissa. Geronomitutkinnossa opetus perustuu kumppanuusajatteluun ja projektioppimiseen, joka toteutuu tiiviissä työelämäyhteistyössä. Henna Karvonen on pitkään toiminut vanhustyössä, mutta kotihoito on tuntematon osa-alue. Moniammatillinen yhteistyö, joka on oleellinen osa kehittäjäkumppanuutta, on Hennan inspiraatio ja mielenkiinnon kohde. ”Tehokkaalla ammatillisella yhteistyöllä parannamme vanhusten elämänlaatua ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.” Mari Koskinen on alanvaihtaja vakuutusmaailmasta. Hän on tottunut moniammatilliseen työskentelyyn aiemmalla urallaan ja tämän takia moniammatillisuuden kehittäminen myös sote-alalla kiinnostaa häntä. Anu Mutka on fysioterapeutti, jolle vanhukset ovat aina olleet ainut oikea asiakasryhmä. Täydellinen väsyminen monialaisen yhteistyön toimimattomuuteen ja sote-alan hierarkkisiin rakenteisiin pakotti etsimään uutta polkua rakkaan vanhustyön saralta. “Kehittäjäkumppanuus on nyt se unelma, jota kohti kuljen silmät tähtinä ja sydämeni palolla!!!” Lähteet Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147–164. Maijanen H. Haikara P. 2014. Kumppanuuskäsikirja – näkökulmia monitoimijaisen yhteistyön kehittämiseen. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja A. 8:2014. Piippo, Jukka, Sankelo, Merja, Valtanen, Elisa & Sinervo, Timo 2015. Luottamuksen merkitys innovatiivisuudelle ja luovuudelle. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan -osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 4/2015. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. 153–166 Raatikainen, Eija 2015. Lujita luottamusta. Asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. PS-kustannus. Juva. Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa: Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 129–146.
Luontoretkellä hoivakodissa
Minä nautin sateen ropinasta, tuulen suhinasta ja metsässä kävelystä kirpeässä syysilmassa. Ystäväni puolestaan ei jalkaansa ulos sateella laita, auringon paahde ja hiekkaranta ovat hänelle mieleen. Luontokokemus onkin aina yksilöllinen. Luonto mahdollistaa moniaistisen kokemuksen, sillä aistimme luontoa kaikilla aisteillamme. Luonnon hyvinvointivaikutuksista on paljon tutkittua tietoa ja niitä voidaan hyödyntää muistikuntoutumisen tukena myös sisätiloissa esimerkiksi aistihuoneen avulla. Luonto tarjoaa ainoa mahdollisuuden moniaistiseen toimintaan, sillä aistimme luontoa kaikilla aisteillamme. Luontokokemuksilla on todistetusti paljon hyviä terveydellisiä vaikutuksia, eikä aina tarvitse lähteä ulos luontoon, vaan luonnon hyvinvointivaikutukset voidaan saavuttaa myös sisätiloissa (Rantakokko 2019: 273). Aistihuone tarjoaa mahdollisuuden moniaistisuuden toteuttamiseen yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti. Se mahdollistaa luonnon hyvinvointivaikutukset sisätiloissa, esimerkiksi hoivakodin muistikuntoutujille, joille luonnossa liikkuminen ei enää ole mahdollista. Luontoperusteisella Green Care -toiminnalla voidaan toteuttaa uudenlaisia toimintamalleja tukemaan muistikuntoutumista ja tuottamaan merkityksellisiä kokemuksia ikäihmisten arkeen. Green Care on luonnon hyödyntämistä kuntoutuksessa suunnitelmallisesti, tavoitteellisesti ja ammattimaisesti. Ammattimaisessa Green Care -toiminnassa tärkeitä periaatteita ovat luontoperusteisuuden lisäksi kokemuksellisuus ja osallisuus (Luke & THL & GCF ry 2018: 4, 9.) Luontoperusteinen Green Care -toiminta tarjoaakin hyvän keinon tuottaa uudenlaisia asiakaslähtöisiä ja innovatiivisia vanhuspalveluita. Sen avulla voidaan kehittää toimintamalleja, jotka auttavat lisäämään sekä vanhusten elämänlaatua että työntekijöiden hyvinvointia. Muistikuntoutujien kohdalla ajatus näkemisestä tulisi muuttaa moniaistisuudeksi (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 124–125). Näköaistia pidetään tärkeimpänä aistina, jonka kautta hahmotamme maailmaa. Näköaistin muutokset ovat yleisiä muistisairauksissa, ja siksi moniaistinen havainnointi on tärkeässä asemassa muistikuntoutuksessa. (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 124–125.) Moniaistisuus tulisi ottaa huomioon muistikuntoutujien tiloja suunnitellessa, sillä ihminen aistii aina ympäristöään kaikilla aisteilla. Hyvällä tilasuunnittelulla voidaan vaikuttaa positiivisesti muistikuntoutujien merkitykselliseen arkeen ja ehkäistä negatiivisia käyttäytymismuutoksia (Semi ym. 2016: 11–12). On kuitenkin hyvä muistaa, että positiivisten vaikutusten vastapainona on olemassa mahdollisuus aistien ylikuormittumiseen. Erillinen aistihuone tarjoaa tilan moniaistisuuden toteuttamiseen siten, että muistikuntoutuja voi säädellä aistiärsykkeiden määrää. Yhteiskehittely menetelmänä aistihuoneen suunnittelussa mahdollistaa työntekijöille vaikuttamisen omaan työhön, luovuuden käyttämisen työssä ja vahvistaa uudenlaisten toimintamallien jalkautumista osaksi arkea. Suunnittelemassamme konseptissa aistihuone itsessään toimii rauhoittavana tilana. Aistihuoneeseen suunnitelluilla toiminnoilla voidaan tuottaa erilaisia moniaistisia kokemuksia yksilölliset tarpeet ja mieltymykset huomioiden. Tämä malli mahdollistaa asiakaslähtöisyyden toteutumisen käytännön toiminnassa, sillä aistihuoneen käytön on todettu olevan tehokasta muistikuntoutumisen tukena silloin, kun se toteutetaan muistikuntoutujan yksilölliset toiveet huomioiden (Cui ym. 2016: 12). Aistihuoneen suunnittelussa merkittävässä roolissa olivat yhteiskehittely työpajat hoivakodin työntekijöiden kanssa. Tämä mahdollisti työntekijöille vaikuttamisen aistihuoneen sisustukseen ja siihen liittyvään toiminnan suunnitteluun. Yhteiskehittely mahdollistaa vaikuttamisen omaan työhön ja sillä on positiivinen vaikutus työhyvinvointiin. On myös osoitusta siitä, että työhyvinvoinnin kehitys, joka tapahtuu yhteiskehittelyn kautta, on kestävää (Yhteiskehittelyllä hyvinvointia 2012: 7–8). Aistihuoneen sisustussuunnittelussa huomioitiin muistisairauksien aiheuttamat aistien ja toimintakyvyn muutokset. Tavoitteena on toteuttaa rauhallinen tila, jossa aistiärsykkeiden määrää voidaan säädellä yksilöllisesti. Aistihuoneessa käytettävät menetelmät perustuvat Green Care -toimintaan. Merkittävässä osassa toiminnassa ovat teemalaatikot, joita suunniteltiin kahdeksan erilaista. Kukin teemalaatikko sisältää siihen liittyvää materiaalia, jonka avulla voidaan tuottaa kyseiseen teemaan liittyvä moniaistinen kokemus. Esimerkiksi meri- ja järvi teemalaatikko sisältää kuvakortteja. Tietokoneella on aiheeseen liittyviä kuvia ja videoita, jotka voidaan heijastaa suurelle valkokankaalle. Hajuaistin aktivointiin laatikko sisältää merilevätuoksupurkin. Kivet, simpukat ja märät esineet sekä pesuvati, jossa on rantahiekkaa auttavat aistimaan merta tuntoaistin avulla. Kuuloaistiin voidaan käyttää musiikin ja meren äänten lisäksi esimerkiksi merirumpua tai sadekeppiä. Vanhuspalveluiden kasvava resurssitarve ja muistikuntoutujien elämänlaadun takaaminen luovat painetta kehittää uudenlaisia toimintamalleja, palveluita ja lääkkeettömiä hoitomuotoja. Uudenlaiset toimintamallit ja palvelut eivät välttämättä vaadi suuria investointeja tai ole kalliita toteuttaa. Ne edellyttävät kuitenkin toimintatapojen muutosta ja asiakaslähtöistä asennetta. Muutoksen johtamisessa ja uusien toimintamallien jalkauttamisessa käytäntöön yhteiskehittely toimii hyvänä työkaluna. Yhteiskehittelyssä työntekijät pääsevät osallistumaan uusien toimintamallien suunnitteluun, se mahdollistaa omaan työhön vaikuttamisen ja luovuuden käyttämisen työssä ja sillä on positiivinen vaikutus työhyvinvointiin. Luontoperusteinen aistihuone tuo uuden toiminnon hoivakodin arkeen ja auttaa osaltaan parantamaan muistikuntoutujien elämänlaatua. Se tarjoaa myös työntekijöille uudenlaisen rauhallisen tilan taukojen pitämiseen mahdollistaen palautumisen työpäivän aikana. Kirjoittaja Eva Korkiamäki (eMBA, Certified Progress Coach) on valmistuva geronomi (AMK) -opiskelija Kirjoitus pohjautuu Eva Korkiamäen ja Mirkka Metsärannan opinnäytetyöhön – Onnen hetkiä luonnosta muistisairaiden arkeen. Aistihuonesuunnitelma Hoivakoti Villa Kiveen. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Cui, Yuanwu & Shen, Minxue & Ma, Yan & Wu Wen Shi 2016. Senses make sense: An individualized multisensory stimulation for dementia. Medical Hypotheses 98 (2017) 11 – 14. < https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0306987716303863> Korkiamäki, Eva & Metsäranta, Mirkka 2021. Onnen hetkiä luonnosta muistisairaiden arkeen- Aistihuonesuunnitelma Hoivakoti Villa Kiveen. http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101221431 Luke & THL & GCF ry 2018. Suomalainen Green Care – LuontoHoivan ja LuontoVoiman laatutyökirja. Luonnonvarakeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Green Care Finland ry. http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/542460/green-care-tyokirja-2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rantakokko, Merja 2019. Elinympäristö aktiivisen arjen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.) Hyvä vanhuus. Jyväskylä: PS-kustannus. 259–276. Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka 2016. Yö taivaan toivo. Espoo: T & J Semi Oy, GeroArtist. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia 2012. Metropolia. http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/#pid=1
Lääkkeettömillä menetelmillä avaimia muistisairaan käytösoireiden kohtaamiseen
Muistisairas rouva vaeltelee rollaattorinsa kanssa hoivakodin käytävää päivän alkaessa hämärtyä iltaa kohden. Rouvan tahti kiihtyy kiihtymistään edestakaisin käytävää kulkien ja asukashuoneiden ovia kokeillen ja välillä sisään kurkaten. Rouvan ilme on tiukka ja kiihtynyt. Hoitaja huomaa rouvan kiihtyneen vaeltelun ja tulee tämän luo laskien kätensä tämän olkapäälle. ”Kuuleppas Maire, mitä jos mentäisiin yhdessä istumaan tuonne tuvan sohvalle ja katselemaan niitä sinun vanhoja valokuva-albumeitasi?” Rouvan suu kääntyy pieneen hymyyn ja tahti rauhoittuu, ja rouva lähtee hoitajan kanssa kulkemaan rinnatusten kohti hoivakodin oleskelutilaa. Erilaisia käytösoireita esiintyy noin 90 %:lla muistisairauteen sairastuneista jossakin vaiheessa taudinkuvaa. Käytösoireet heikentävät muistisairaan henkilön elämänlaatua ja ovat suurin yksittäinen syy, miksi muistisairas siirtyy omasta kodistaan hoivakotiin. (Muistisairaudet, Käypä hoito -suositus 2017.) Muistisairauden oirekuvaan liittyviä käytösoireita ovat esimerkiksi vaeltelu, huutelu, levottomuus, aggressiivisuus, riisuutuminen ja tavaroiden kerääminen. Näiden oireiden taustalla saattaa olla muistisairaan pyrkimys tunteiden ja tarpeiden ilmaisuun. (Tuomikoski & Parisod & Oikarainen & Siltanen & Holopainen 2018: 6.) Käytösoireiden hoitoon käytetään lääkkeellisiä sekä lääkkeettömiä hoitomenetelmiä. Nämä eivät kuitenkaan poissulje toisiaan, vaan lääkehoitoa ja lääkkeettömiä hoitomenetelmiä voidaan käyttää myös yhdistelmänä muistisairaan käytösoireiden hoidossa. Tuomikoski ja kumppanit (2018) korostavat, että lääkkeettömiä hoitomenetelmiä tulisi aina käyttää ensisijaisesti, koska käytösoireisiin käytettävillä lääkkeillä voi olla haitallisia sivuvaikutuksia. Lääkkeettömien menetelmien vaikutuksia käytösoireiden hoidossa on tutkittu, ja niiden on todettu vähentävän käytösoireita. (Tuomikoski ym. 2018: 6–7.) Hyvä arki ja kohtaamisen merkitys Lääkkeettömien hoitomenetelmien kirjo on hyvin laaja ja ihannetilanteessa lääkkeettömien hoitomenetelmien käyttö nivoutuu osaksi hoivakodin hoitokulttuuria. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni haastattelin kahden hoivakodin hoitajia. Tavoitteenani oli tuoda näkyväksi hoivakotien arjessa käytössä olevia lääkkeettömien menetelmien keinoja käytösoireiden hoidossa. Haastatteluun osallistuneet hoitajat nostivat lääkkeettömien hoitomenetelmien käytön perustaksi muistisairaan hyvän arjen, johon sisältyivät esimerkiksi laadukas perushoito, aktiivinen arki ja kodinomainen asuinympäristö. Hyvän arjen lisäksi muistisairaan hyvän kohtaamisen merkitys nousi esille hoitajien kertomasta. Muistisairaan hyvä kohtaaminen on kaiken lähtökohta. Muistisairaan asukkaan kohtaamisen tulee pysähtyä, ja sen tulee olla aitoa ja kiireetöntä. Hyvään kohtaamiseen menee vain pieni hetki hoitajan ajasta, mutta sen hetken merkitys muistisairaalle asukkaalle voi olla todella suuri. Eräs haastateltava kiteytti muistisairaan asukkaan kohtaamisen yhteen lauseeseen seuraavasti: Kohtaamisen täytyy olla aitoa, ihan sillä lailla, että sun täytyy se ihminen nähdä ihmisenä. Aktiivista arkea Hoivakodin aktiivinen arki ja asukkaiden osallistaminen hoivakodin arjen askareisiin nousivat esiin hoitajien haastatteluissa osana lääkkeettömien menetelmien käyttöä. Arjen askareet saattoivat olla pöytien pyyhkimistä, vaatteiden viikkaamista tai vaikka lehtien haravointia hoivakodin pihalla. Muistisairaan asukkaan arjen aktiivisuuden nähtiin vähentävän ja lievittävän erilaisia käytösoireita ja tekemisen puutteen ja passiivisuuden taas lisäävän niitä. Muistisairaiden arjen aktiivisuutta lisäsivät myös hoivakodin päivittäiset ohjatut aktiviteetit, joita oli laaja kirjo. Alla taulukossa kuvattu päivittäisessä arjessa käytettäviä arjen aktiivisuutta lisääviä lääkkeettömiä menetelmiä. Näistä menetelmistä merkittävimpiä vaikutuksia nähtiin ulkoilulla ja musiikilla. Ulkoilulla oli rentouttava ja rauhoittava vaikutus muistisairaisiin asukkaisiin ja päivällä tehty kävelylenkki saattoi rauhoittaa asukkaan loppupäivää. Muistisairaan arjen aktiivisuus Ulkoilu Liikunta ja jumppaaminen Eläimet arjessa Luontotoiminta Erilaiset ryhmätoiminnot ja -tuokiot Musiikki ja laulaminen Aivojumppa Muistelu Musiikin positiivinen merkitys muistisairaan päivittäisessä arjessa nousi vahvasti esiin tuloksista. Hoitajat kokivat musiikin sisältyvän muistisairaan hyvään arkeen ja sillä nähtiin olevan rauhoittava ja käytösoireita vähentävä vaikutus muistisairaisiin asukkaisiin. Musiikin nähtiin myös tuottavan mielihyvää ja nostavan esiin muistoja eletystä elämästä. Hoitajat nostivat esiin myös sen, että musiikki tuo muistojen lisäksi esiin kykyjä ja voimavaroja, joiden on luultu jo hävinneen. Tätä tukee myös Särkämön ja kumppaneiden (2011) tutkimus, jossa musiikkiaktiviteeteilla todettiin positiivisia vaikutuksia muistisairaiden mielialaan sekä parantavan heidän kommunikointikykyään (Särkämö ym. 2011). Myös hoitajien työhyvinvointi lisääntyy Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksista nousi yllättäen esiin myös se, että muistisairaiden asukkaiden lisäksi lääkkeettömien menetelmien käytöllä arjessa oli positiivisia vaikutuksia myös hoitohenkilökuntaan. Hoitajat kertoivat, kuinka esimerkiksi päivittäinen ulkoilu asukkaiden kanssa lisäsi heidän omaa työhyvinvointiaan, kun he pääsivät työvuoronsa aikana ulos liikkumaan. Lääkkeettömien menetelmien käytön koettiin myös lisäävän hoitajien ja asukkaiden yhteistä aikaa sekä vahvistavan heidän välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lääkkeettömien menetelmien käyttäminen hoivakodin arjessa vaikuttaa siis positiivisesti niin hoitajiin kuin muistisairaisiin asukkaisiin. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön Lääkkeettömät menetelmät muistisairaan käytösoireiden hoidossa osana tehostetun palveluasumisen hoitokulttuuria. Kirjoittaja Jenni Kekkonen, geronomi (AMK), helmikuussa 2021 valmistuva vanhustyö YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus 2017. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. www.kaypahoito.fi. Luettu 24.1.2021. Särkämö, Teppo, Laitinen, Sari, Numminen, Ava, Kurki, Merja, Rantanen, Pekka & Tervaniemi, Mari 2011. Muistaakseni laulan: Musiikin käyttö muistisairaiden mielialan, elämänlaadun ja kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa. Helsinki: Miina Sillanpään Säätiö. http://www.miinasillanpaa.fi/wp-content/uploads/2015/01/Muistaakseni_laulan-tutkimusraportti.pdf. Luettu 24.1.2021. Tuomikoski, Annukka & Parisod, Heidi & Oikarainen, Ashlee & Siltanen, Hannele & Ho-lopainen, Arja 2018. Lääkkeettömien menetelmien vaikutukset muistisairautta sairastavan haasteelliseksi koettuun käyttäytymiseen -raportti järjestelmällisten katsausten katsauksesta. Muistiliiton julkaisusarja 1/2018. https://www.muistiliitto.fi/application/files/9515/6223/6595/Katsaus_laakkeettomat.pdf. Luettu 25.1.2021.
Miksi nuoria ei kiinnosta ikäihmisten hoito?
Oletko nähnyt tv:stä tai elokuvateatterissa montaakaan sarjaa tai elokuvaa, jossa pääosassa tai tapahtumapaikkana olisi palvelutalo, jossa nuoret ja kauniit ammattilaiset tekevät työtään erikoisten ja vaativien tapausten keskellä? Houkuttelisiko tämä vanhustyön pariin? TV:ssä ja elokuvissa näytetään tapahtumat ensiavussa, ambulanssissa tai sairaalassa, ja kaikki hoidettavat ja heidän vaivansa ovat sellaisia, joita ei juurikaan arkielämässä kohtaa. Mitä haastavampi ja erikoisempi tapaus, sen parempi ja mielenkiintoisempi. Jos tehtäisiin tv-sarja tai elokuva, jossa pääosassa olisi jokin tavallinen palvelutalo, tavalliset hoitajat ja tavalliset asukkaat, kiinnostaisiko se ketään, varsinkaan nuoria? Eipä taitaisi. Mutta jos tehtäisiinkin samalla periaatteella kuin nuo sairaalasarjat, paikka vain vaihtuisi? Jokaisella palvelutalossa olevalla hoitajalla varmasti olisi takataskussaan jokin hauska ja erikoinen juttu, josta saisi jutun juurta ohjelmaan. Esimerkiksi, miten houkuttelet suihkuun vastahankaisen merimiehen, joka aikaisemmin kävi suihkussa kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja juhannuksena, ja joka muistelee Rion yössä tapaamiaan kaunottaria, jotka eivät nyt suihkuttajana näytäkään samalta. Tätä kun vielä ammattitaitoiset käsikirjoittajat muovaisivat, niin varmasti saataisiin aikaan jotakin mielenkiintoista katseltavaa, ja tietenkään ketään syrjimättä tai loukkaamatta, asukasta kunnioittaen ja huomioiden. Samalla saataisiin asukkaan toiveet ja ajatukset kuuluviin. Olisiko tässä keino, joka saisi nuorten – ja muidenkin, mielenkiinnon heräämään ja hakeutumaan ikäihmisten auttajiksi? Vanhustyön arvostus Osittain tv:llä ja elokuvilla varmasti on oma osuutensa vanhustyön arvostukseen, mutta asiaa pitää pohtia myös hieman vakavammin. Hoitajien nettisivujen keskustelupalstalla oli kirjoituksia, joista selvästi näkyi, etteivät nuoret hoitajat halua vanhustyön pariin. Koettiin työn olevan liian raskasta vuorotyötä ja siihen nähden huonosti palkattua. Nykyään nuoret arvostavat arkena työskentelyä, ja vapaa-ajan säännöllisyyttä, elämässä on muutakin kuin työ. Kirjoituksissa näkyi myös se, että usein nuorille oli sanottu, ”älä vaan jämähdä sinne kesätyöpaikkaan palvelutaloon, ei siellä mitään opi”. Aivan kuin kaikkien täytyisi haluta sairaalan akuuttiosastoille valmistumisen jälkeen, käydään vain opiskelujen alussa kesätöissä palvelutaloissa. Sanna Laulaisen väitöskirjassa (2010, 99) todetaan, että erikoissairaanhoidolla on perusterveydenhuoltoa ja laitoshoidolla avopalveluja parempi kaiku. Tämä näkyy vanhustyössä muun muassa niin, että näkyvät hoitotoimenpiteet ovat arvostetumpia kuin istuminen vanhuksen vieressä seurustellen (Laulainen 2010, 99; Molander 2002, 45). Vanhuutta ja ikääntymistä tutkineet Taina Rantanen ja Kirsi Lumme-Sandt kertoivat Yleisradion haastattelussa vuonna 2017, että vanhuuden julkisuuskuva on väärä, kaikki ikäihmiset laitetaan samaan muottiin. Nuoret, jotka eivät ole kokeneet vielä vanhuutta, eivät voi tietää mitä se on, ja ovat sen vuoksi asiassa ulkopuolisia. (Rantanen 2017.) Vanhustyössä olevilta hoitajilta kysellessäni tuli esiin, että rekrytointi ja mainostaminen pitäisi aloittaa jo yläasteelta. Käytäisiin kertomassa, millaista työtä vanhustyö on, ja otettaisiin enemmän TET-harjoittelijoita (työhön tutustuminen) vastaan osastoille. Palvelutaloissa käy myös päiväkotien lapsia esiintymässä, jolloin se kuva mikä lapsille, heidän vanhemmilleen ja päiväkodeissa oleville hoitajille näistä paikoista jää, on tärkeä tulevaisuutta ajatellen. Entä oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö? Hoitoalan ammattilaisia kouluttavien koulujen osuus on erittäin oleellinen. Joskus lähihoitajaopiskelijoilta kysyttäessä saa vastaukseksi aika erikoisen vastauksen miksi he eivät valinneet vanhustyötä erikoistumisalaksi. He olisivat halunneet, mutta koska muita halukkaita oli liian vähän, ei koulutusta aloitettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi, jolloin he joutuivat valitsemaan sen toisen vaihtoehdon. Eikö olisi mielekkäämpää kouluttaa ihmisiä siihen mihin he oikeasti haluaisivat erikoistua? Tietenkin kaikki on kustannuksista kiinni, mutta pidemmällä ajalla ajateltuna, pysyykö kyseinen henkilö sitten lainkaan hoitoalalla, jos ei saakaan sitä haluamaansa erikoistumista ja sitä kautta haluamaansa työtä? Toisaalta kuulee myös sitä, että erikoistutaan tarkoituksella muuhun kuin vanhustyöhön, koska vallalla on käsitys, että vanhustyöhön pääsee muutenkin töihin. Tässä varmasti täytyisi työhön rekrytoijan olla vaativa, hakea ja valita työhön vain siihen erikoistunut henkilö. Eihän sitä kätilöksikään ketä tahansa valita. Opiskelijoiden harjoittelujaksot Opiskelijoiden harjoittelujaksojen sijoittelu olisi myös yksi keino muuttaa käsitystä ikäihmisten palvelutaloista. Yleensä opiskelijat tulevat toiseen harjoitteluun (päiväkotijakson jälkeen) palvelutaloon, jolloin suurimmalle osalle nuorista tämä on ensimmäinen kosketus iäkkäisiin ihmisiin. Omat isovanhemmat saattavat olla vielä työelämässä kiinni, ja ainoa ikäihminen, jonka he ovat kaupungilla nähneet, on hyvässä kunnossa oleva kotona asuva ulkomailla matkusteleva henkilö. Sitten, kun opiskelija tulee harjoitteluun palvelutaloon, vastassa onkin uusi maailma, kaikki äänet, hajut ja monisairaat ihmiset, jotka eivät ehkä ulkoisesti näytäkään siltä miltä omat isovanhemmat. Ja täytyy muistaa, että kuolema on aina läsnä iäkkäitä hoidettaessa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki asukkaat ovat samanlaisia, mutta järkytys voi olla silti melkoinen ja kokemus jää ikäväksi, jolloin nuori päättää, ettei koskaan mene töihin palvelutaloon. Olisiko siis syytä miettiä, missä vaiheessa opintoja on hyvä hetki mennä harjoitteluun palvelutaloon, voisiko harjoittelujaksot, niiden sijoittelu ja ajanjaksot räätälöidä opiskelijan mukaan. Jokuhan voi olla täysin ”kypsä” nuoresta iästään huolimatta, mutta toinen taas saattaa tarvita muuta kokemusta muista paikoista ensin. Ja toisaalta, jo pidemmälle opiskellut osaa ehkä yhdistää eri sairauksia ja vaivoja sekä niiden lääkityksiä ja hoitomuotoja käytäntöön, kuin henkilö, jolla ei ole vielä mitään kokemusta. Hoidossa olevilla ikäihmisillä on paljon erilaisia vaivoja ja lääkkeitä, eiväthän he muuten hoidossa olisikaan. Tämä saattaa helposti jäädä huomaamatta pelkkään perushoitoon keskittymällä. Monesti myös unohdetaan se, että sairaaloissa – pois sulkien tietenkin synnytys- ja lastensairaalat, eniten hoitoa tarvitsevat ja saavat juuri iäkkäät ihmiset, eivät niinkään nuoret ja työikäiset. Eli, jotta ikäihmiset saisivat laadukasta ja juuri heille kohdennettua palvelua, on sen lähdettävä jo palvelua tarjoavista yksiköistä ja yksilöistä, ja jotta ikäihmiset kokisivat, että heidän elämällään on jokin tarkoitus, ja se olisi mielekästä ja merkityksellistä. (Sarvimäki, 2015, 11). Mutta, entä miten kävi alussa olleelle merimiehelle? No, hän pääsi nuoren suomalaisen sairaanhoitajan kanssa saunaan! Kirjoittaja Päivi Isokoski-Salonen, vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia AMK Lähteet Laulainen, Sanna 2010.”Jos mittää et anna niin mittää et saa” –Strateginen toimijuus ja organisaatiokansalaisuus vanhustyössä. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-0234-4 Molander, Gustaf 2002. Puristuksessa puurtaminen, vanhustenhoitajan arkea. Teoksessa Molander, Gustaf & Multanen, Leena (toim.). Muutoskaipuusta tulevaisuuden huominen: tavoitteena onnistunut vanhustyö. Työterveyslaitos. Helsinki. Rantanen, Taina & Lumme-Sandt, Kirsi 2017. Vanhuuden julkikuva on väärä, sanovat tutkijat. Yle Areena, 15.12.2017. www.yle.fi/uutiset/3-9953446 Luettu 17.11.2020 Sarvimäki, Anneli 2015. Elämän tarkoitus, merkitys ja mielekkyys. Teoksessa: Heimonen, Sirkka-Liisa & Fried, Suvi (toim.) 2015. Vanhuuden mieli. Ikäinstituutti. https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Vanhuuden_mieli_kirja_final.pdf www.hoitajat.net Luettu 16.9.2020.
Kotihoidossa tarvitaan kumppanuusosaamista
Tulevaisuuden osaajat toimivat luontevasti moniammatillisissa tiimeissä Metropolian opiskelijoiden ja työelämän kehittäjäkumppanuutta kehitetään yhdessä kotihoidon kentällä. Hyvissä handuissa himassa- hankkeessa kehitelty monialainen tiimiharjoittelu on otettu uutena kehittämiskumppanuutta edistävänä keinona käyttöön kotihoidossa. Hyvissä handuissa himassa- hankkeen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopiskelijoiden monialaista ja -ammatillista työelämäosaamista, verkostoissa toimimista ja sujuvoittaa opintojen suorittamista ja työelämään siirtymistä. Samalla tavoitteena on lisätä kotihoidossa tehtävän työn kiinnostavuutta ja pidemmällä aikavälillä vastata osaltaan kotihoidon kasvavaan työvoimatarpeeseen. Monialainen tiimiharjoittelu kotihoidossa rakentuu monialaisen opiskelijatiimin sekä kotihoidon monialaisen ryhmän välisestä kumppanuudessa tapahtuvasta yhteistyöstä. Monialaisessa tiimiharjoittelussa monialainen opiskelijaryhmä työskentelee osana kotihoidon tiimiä kuusi viikkoa. Opiskelijatiimi tunnistaa konsultointitarpeita ja muiden opiskelijoiden osaamisen hyödyntämistarpeita asiakaslähtöisesti. Tavoitteena on kehittyä monialaisen yhteistyön tekijänä ja vahvistaa asiakaslähtöistä näkökulmaa. Kotihoidossa monialaisen yhteistyön kehittämisestä positiivisia tuloksia Hyvissä handuissa himassa hankkeessa vuoden 2020 aikana valmistuneessa YAMK- opinnäytetyössä haastateltiin kotihoidon työntekijöitä heidän näkemyksistään monialaisesta yhteistyöstä kotihoidossa. Haastattelujen perusteella saadut tulokset rohkaisevat jatkamaan ja kehittämään monialaista tiimiharjoittelua yhteistyössä kotihoidon kanssa. Monialainen yhteistyö ja monialainen tiimiharjoittelu nähtiin positiivisena mahdollisuutena perinteisen harjoittelun rinnalla. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijat suunnittelivat yhdessä asiakkaan kanssa hänelle yksilöllisesti toteutettavaa hoitoa ja työntekijöiden haastatteluiden perusteella asiakastyytyväisyys on lisääntynyt harjoittelun myötä. Työntekijät arvioivat myös opiskelijoiden saaneen moniammatillisesta tiimiharjoittelusta paljon hyötyä ammatilliseen kehittymiseensä. Vanhuspalvelujen asiakasmäärä kasvaa jatkuvasti Suomen väestö ikääntyy ja kotihoidon asiakasmäärät kasvavat. On kansallinen tavoite, että ikäihmiset saavat asua kotona ja saavat kotiin tarvitsemansa palvelut. Keväällä 2018 vanhuspalveluissa oli jo kaikkiaan noin 93 000 asiakasta, joista 57 % kotihoidossa. (THL). Samanaikaisesti kun kotihoidon asiakasmäärät ovat kasvaneet, on henkilökuntamäärä vähentynyt, eikä kotihoito ole alalle opiskelevien ja vastavalmistuneiden ammattilaisten näkökulmasta vetovoimainen työpaikka. Kotihoidossa työskentelevät kokevat työnsä merkitykselliseksi Kotihoidon vetovoimaisuus tulisi saada kasvuun. Vanhustyössä työskentelevät hoitajat ovat kuvanneet työnsä olevan merkityksellistä, koska vanhustyössä he voivat saada tarjota ihmisarvoisen elämän kokemuksia ikääntyville ihmisille, jotka eivät enää selviä arjessa ilman apuja. Hoitajat ovat myös kuvanneet työnsä parhaina hetkinä tilanteita, joissa heillä on tilaa kohdata vanhus kokonaisena ihmisenä. Vanhustyö koetaan kuormittavaksi, mutta merkitykselliseksi. (Martela 2012.) Moniammatillisuus ammattilaisten osaamistarpeena Kotihoidon asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia. Kotihoidon asiakkaan hoito on eri alojen ammattilaisten yhteistä moniammatillista työtä. Moniammatillisissa tiimeissä työskennellään yhteisen tavoitteen, esimerkiksi asiakkaan itsenäisen arjessa selviytymisen saavuttamiseksi. (Penttinen, Kehusmaa, Havulinna & Alastalo 2018.) Kotihoidossa tarvitaan yhä enemmän moniammatillista osaamista ja näin ollen myös terveydenhuollon koulutuksen on muututtava vastaamaan työelämän tarpeita. Kotihoidossa positiivisia odotuksia monialaisesta yhteistyöstä Kotihoidon työntekijät ovat kokeneet monialaisen tiimiharjoittelun mielenkiintoisena ja positiivisena. Opiskelijoiden ohjaus on koettu helppona ja harjoittelumallia pidetty mielekkäänä. Opiskelijoiden omatoimisuus on tiimiharjoittelun toteutumisen edellytys. Asiakkaat ovat myös kokeneet hyötyvänsä monialaisesta tiimiharjoittelusta ja opiskelijoiden nähdään saavan erilaista osaamista kuin perinteisessä harjoittelussa, jossa opiskelija kulkee vain ohjaajan mukana. Kotihoidossa uskotaan asiakkaiden elämänlaadun paranevan monialaisen yhteistyön myötä. Kotihoidon työntekijät näkevät opiskelijayhteistyön positiivisena mahdollisuutena ja monialainen tiimiharjoittelu hyvänä lisänä perinteisen harjoittelun rinnalla. Se haastaa myös kotihoidon tiimin tekemään asioita uudella tavalla. Kotihoidossa toivotaan, että monialainen kehittäjäkumppanuus jatkuisi tulevaisuudessa vielä laajemman yhteistyöverkoston myötä. Kirjoittaja Tanja Korhonen-Mönkkönen, Terveydenhoitaja (AMK), joka työskentelee avoterveydenhuollossa terveysasemalla ja opiskelee Metropoliassa Sosiaali- ja terveysalan palvelujen ja liiketoiminnan johtaminen (YAMK) tutkinto-ohjelmassa. Blogikirjoitus perustuu hänen YAMK opinnäytetyöhönsä Kehittäjäkumppanuus kotihoidossa – kotihoidon työntekijöiden näkemyksiä monialaisesta yhteistyöstä Lähteet EURA2020. 2019. Verkkodokumentti. <https://www.eura2014.fi/rrtiepa/projekti.php?projektikoodi=S21609>Luettu 19.12.2019. Martela, Frank 2012. Vanhustenhoidossa ratkaisevaa on resurssien sijasta kohtaamisen tapa. Verkkodokumentti.<https://frankmartela.fi/tag/vaitoskirja/> Luettu 16.4.2020. Penttinen, L. – Kehusmaa, S. – Havulinna, S. – Alastalo, H. THL. 2018. Kotihoitoon tarvitaan lisää kuntoutusosaamista. Verkkodokumentti. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137238/2018_34_TuTi_Kotihoitoon%20tarvitaan%20lisää%20kuntoutusosaamista.pdf?sequence=1&isAllowed=y>Luettu 16.4.2020. THL. Muuttuvat vanhuspalvelut. Verkkodokumentti <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut>Luettu 16.4.2020.
Hyödynnetäänkö kotihoidossa RAI-arviota asiakkaan hyödyksi
Kotihoidon asiakkailla tulee olla oikeus laadukkaisiin ja heidän tarpeitaan vastaavaan kotihoidon palveluihin. Millä keinoilla varmistetaan, että palvelut ovat laadukkaita ja vastaavat asiakkaan tarpeisiin. Osaavatko kotihoidon hoitajat hyödyntää RAI-arvion tuloksia hoitosuunnitelman teossa, jotta asiakas saa omia tarpeitaan vastaavia laadukkaita palveluita. Mitä on kotihoito? Kotihoito koostuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisesta kotipalvelusta ja terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaisesta kotisairaanhoidosta. Kotihoidolla mahdollistetaan se, että asiakas voi asua turvallisesti kotona mahdollisimman pitkään. Kotihoidon palvelut kuuluvat kunnan lakisääteisiin palveluihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen (1992/921) mukaan kotihoidon asiakkaalle on laadittava palvelu- ja hoitosuunnitelma. Hoito- ja palvelusuunnitelman avulla voidaan edistää asiakaslähtöistä ja kuntouttavaa hoitotyötä sekä edistää ikäihmisten kotona asumista. Hoito- ja palvelusuunnitelman lähtökohtana on asiakkaan tarpeet, toiveet, tavat ja tottumukset. (Asetus sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista 1992; Päivärinta & Haverinen 2002.) Hoitosuunnitelma laadun varmistajana Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksen mukaan laatu tarkoittaa kykyä vastata asiakkaan tunnistettuun palveluntarpeeseen. Laadukkaan palvelun perustana on asiakkaan tarpeet ja laadukkaan palvelun tulisi parantaa asiakkaan toimintakykyä ja lisää hyvinvointia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017.) Hoito- ja palvelusuunnitelma on osa hoidon laatua ja sen tarkoituksena on tukea hoitotyön käytännön toteuttamista. Hoitosuunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan, omaisen ja kotihoidon kanssa hoitosuhteen alkaessa ja se tulee tarkistaa palvelutarpeen muuttuessa. (Hägg & Rantio & Suikki & Vuori & Ivanoff-Lahtela 2007; Porre-Mutkala 2012.) Hoitosuunnitelmaa laadittaessa on tärkeä ottaa huomioon asiakkaan toimintakyky ja omat voimavarat. Hoito- ja palvelusuunnitelman on oltava asiakaslähtöinen. Asiakkaan tarpeiden ja voimavarojen määrittely tehdään yksilöllisesti yhdessä asiakkaan ja omaisen kanssa. (Porre-Mutkala 2012; Päivärinta & Haverinen 2002.) RAI apuna hoidon suunnittelussa Kotihoidon asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmaa laadittaessa RAI (Resident Assessment Instrument) on hyvä apuväline. RAI-järjestelmä on hoidon laadun ja palveluiden parantamisjärjestelmä. Lisäksi se on tiedonkeruun ja havainnoinnin väline, joka auttaa asiakkaan palvelutarpeen arvioinnissa ja hoito- ja palvelusuunnitelman laatimisessa. RAI on luotettava ja asiakaskeskeinen väline, joka ohjaa yksilöllisen hoito- ja palvelusuunnitelman tekoa. RAI:ssa on mittareita, joita voi käyttää apuna hoidon suunnittelussa, johtamisessa ja kunnallisessa päätöksen teossa. (THL 2020.) RAI on todettu hyväksi apuvälineeksi hoitosuunnitelman laatimisessa. Kehittämistyössäni selvitin viiden kotihoidon alueen hoitajien osaamisen tasoa hyödyntää RAI:sta saatavaa tietoa hoitosuunnitelman teossa. Neljässä kotihoidon yksikössä RAI:n hyödyntäminen hoitosuunnitelman teossa on ollut tämän vuoden toimintasuunnitelmissa yhtenä keinona lisätä asiakkaan osallisuuden kokemusta ja hyvinvointia. Kotihoidon hoitajien RAI -saaminen MUTTA. Kehittämistyössäni kysyttiin kotihoidon hoitajilta hyödyntävätkö he RAI:sta saatuja tuloksia hoitosuunnitelman teossa. Vain kolmasosa kyselyyn vastanneista kotihoidon hoitajista käyttää RAI:n tuloksia hyödyksi hoitosuunnitelmassa. Tulos on huolestuttavan matala, varsinkin kun toimintasuunnitelmissa on tavoitteena, että kyselyyn osallistuneissa yksikössä RAI:ta hyödynnetään asiakkaan hoitosuunnitelmassa. Yksikkökohtaiset erot RAI:n hyödyntämisessä ovat suuria. Yhdessä yksikössä kukaan hoitajista ei kerro hyödyntävänsä hoitosuunnitelmaa tehdessä RAI:n tuloksia. Parhaiten RAI:ta hyödyntävässä yksikössäkin vain puolet kertoo hyödyntävänsä RAI:n tuloksia. Osittain tuloksia selittää hyödyntämiseen saatu perehdytyksen puute. Vain viidesosa kotihoidon hoitajista kertoo saaneensa perehdytystä siihen, kuinka RAI:n tuloksia voisi hyödyntää hoitosuunnitelmassa. Huonoiten RAI:ta hyödyntävässä yksikössä kukaan hoitajista ei ole saanut perehdytystä RAI:n hyödyntämiseen, joten ei ole ihme, jos sitä ei hyödynnetä. Hoitajilla ei taida olla tietoa, miten he voisivat tuloksia hyödyntää. RAI-arvion teon jälkeen ohjelma muodostaa tuloksista erilaisia mittareita, jotka kuvaavat asiakkaan toimintakyvyn eri osa-alueita. Näitä mittareita kertoo ymmärtävänsä vain 36 % vastaajista. Tämä tulos selittää hyvin mikseivät hoitajat hyödynnä RAI:n tuloksia hoitosuunnitelmassa. Jos hoitajat eivät ymmärrä, mitä RAI:sta saadut mittarit tarkoittavat, voi niiden hyödyntäminen hoitosuunnitelmassa olla vaikeaa. Mittarit muodostuvat sen mukaan, miten hoitajat vastaavat kysymyksiin eli mitä paremmin ja oikein kysymyksiin vastataan, sen luotettavampi RAI:n antama tulos on. Kyselyyn vastanneista vain 64 % kokee osaavansa tehdä RAI-arvion oikein. Hoitajat kokevat, etteivät tiedän miten, kysymyksiin tulee vastata ja kysymyksiä voi tulkita monin eri tavoin. ”Kysymykset voi ymmärtää monella tavalla. Haluaisin selvitystä kysymyksiin, mitä missäkin kohdassa oikeasti haetaan.” Miten parantaa hoitajien RAI-osaamista? Jos hoitajat eivät osaa tehdä RAI-arviota oikein eivätkä osaa tulkita mitä mittarit tarkoittavat, miten voidaan olettaa, että hoitajat osaavat hyödyntää RAI:ta hoitosuunnitelman teossa. Kyselyyn vastanneista hoitajista valtaosa on saanut perehdytystä RAI-arvion tekoon. Koulutustakin RAI:n käyttöön on saanut yli puolet hoitajista, mutta RAI:n hyödyntämiseen perehdytystä on saanut vain viidesosa hoitajista. Kyselyyn vastanneista hoitajista yli puolet koki tarvitsevansa koulusta siihen, miten RAI-arvio tehdään. Vielä suurempi osa eli neljä viidestä koki tarvitsevansa koulutusta RAI:n hyödyntämiseen hoitosuunnitelman teossa. Tulos kertoo selvästi sen, ettei kaupunki ole järjestänyt hoitajille tarpeeksi RAI koulusta tai sitten se on kohdennettu väärin. ”Koulutusta liian vähän, säännölliset koulutukset kaikille hyvät. RAI kun ei ole kovin yksinkertainen ja kysymykset voi ymmärtää monin eri tavoin. Myös tulokset haastavia joskus tulkita.” Hoitajien kokemus omasta osaamisesta on verrattain huonoa ja osaltaan sitä voi selittää hoitajien kokema kiire. Heillä ei ole aikaa perehtyä RAI:hin ja sen tekemiseen. RAI tehdään kiireellä, koska se on pakko tehdä kaksi kertaa vuodessa tai silloin jos asiakkaalle haetaan jatkohoitopaikkaa. ”Jos sinulla olisi aikaa tehdä RAI, hoitosuunnitelma jne. muutkin kirjalliset rauhassa. Miettiä oikeasti niiden asioita syvällisesti. Kyllä meillä aika kuluu vain asiakastyöhön ja pakollisiin kirjallisiin kiireellä. Niillä mennään niin kauan kuin henkilökuntaa (osaavaa) riittävästi.” Vaikka tutkimuksen mukaan kotihoidon hoitajien RAI osaaminen ei ole kovinkaan hyvällä tasolla, lohduttavaa on, että kotihoidon työntekijöistä kolme neljästä kokee RAI:n tekemisen hyödyllisenä. Varsinkin uudet hoitajat kokevat RAI:n teon tärkeäksi. Jos jatkossa hoitajat saavat hyvän perehdytyksen RAI:n käyttöön ja hyödyntämiseen, uskon, että tämä auttaa kotihoidon laadun kehittämisessä ja asiakkaat saavat tarpeitaan vastaavia palveluita. Kirjoitus perustuu vanhustyön ylemmän AMK:n kehittämistyöhön Kotihoidon RAI osaaminen – RAI:n hyödyntäminen hoitosuunnitelman teossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja Nina Tilander, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista.1992/912. Annettu 9.10.1992. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920912>. Luettu 1.3.2020. Hägg, Tina & Rantio, Merja & Suikki, Päivi & Vuori, Anne & Ivanoff-Lahtela, Päivi 2007. Hoitotyö kotona. WSOY oppimateriaalit. Päivärinta, Eeva & Haverinen Riitta 2002. Ikäihmisten hoito- ja palvelusuunnitelma -opas. Opas työntekijöille ja palveluista vastaaville. Sosiaali- ja terveysministeriö. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/77762/p040209143011S.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 2.3 2020. Porre-Mutkala, Päivi 2012. Hoidon laatu vanhainkodissa vanhusten ja omaisten kokemana. Tampereen yliopisto, sosiaalityön pro gradu -tutkielma. <http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/83142/gradu05556.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 16.10.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. <http://julkaisut.valtio-neuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kan-silla.pdf>. Luettu 18.9.2020. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Annettu 31.12.2014. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=sosiaalihuoltolaki>. Luettu 10.11.2019. Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Annettu 20.12.2010. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=terveydenhuoltolaki>. Luettu 10.11.2019. THL 2020. Tietoa RAI järjestelmästä. <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/palvelutarpeiden-arviointi-rai-jarjestelmalla/tietoa-rai-jarjestelmasta>. Luettu 1.11.2020.
Työvaltaisen opiskelun mallissa opiskellaan aidossa työympäristössä
Vanhustyö koetaan Suomessa raskaaksi. Työvaltaisen opiskelun malli voi muuttaa lähihoitajaopiskelijalle aiemmin syntynyttä mielikuvaa vanhustyöstä ja herättää hänessä motivaation alalla työskentelyyn. Samalla työnantaja saa työyhteisöön jo valmiiksi kiinnittyneitä työntekijöitä. Työvaltaisen opiskelun oppimisjakso on tiivistä yhteistyötä - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Pohjolan (2001) väitöskirjan mukaan työssäoppimisen keskeisiä käsitteitä ovat vuorovaikutus ja suunnitelmallisuus. Opiskelija on koko ajan vuorovaikutuksessa työyhteisön kanssa. Se, miten hän tämän vuorovaikutuksen kokee, vaikuttaa oppimiseen paljon. Tutkimuksellisen kehittämistyöni perusteella työvaltaisen opiskelun mallissa tiedonkululla on suuri merkitys. Opiskelijan ja työpaikkaohjaajan tulee olla tietoisia opiskelijan tavoitteista ja opintojakson etenemisestä. Työpaikkaohjaajan tulee olla tietoinen arvioinnissa käytettävistä näyttökriteereistä. Työpaikkaohjaaja ohjaa opiskelijaa oman työnsä ohella. Vanhustyön työvuorot ovat usein kiireisiä, ja työpaikkaohjaaja tarvitseekin koko työyhteisön tuen, jotta ohjaustilanteille sekä reflektoinnille jää riittävästi aikaa. Esimiehen tehtävänä on tiedottaa työyhteisöä työvaltaisen opiskelun mallista, sekä tukea työpaikkaohjaajaa ohjaustyössä. Suunnittelulla ja ennakoinnilla pysytään vaikuttamaan työvaltaisen opiskelun mallin toteutumiseen. Vaikka opiskelija oppii koko työyhteisöltä, hyödyttää häntä oman ohjaajan kanssa tekeminen ja reflektointi. Työvuorosuunnittelu onkin merkittävässä roolissa työvaltaisen opiskelun jaksoa suunniteltaessa. Ennen opintojakson alkua pidettävät suunnittelupalaverit hyödyttävät sekä opintojakson aloittavaa opiskelijaa, työpaikkaohjaajaa, opettajaa että koko työyhteisöä, koska jakson tavoitteet ja pelisäännöt ovat selvillä. Tällöin opiskelija voi keskittyä opiskeluun. Tekemällä oppiminen herättää opiskelijan motivaation Lähihoitajan työ on käsillä tekemistä. Vanhustyössä lähihoitaja avustaa asukasta, huolehtii puhtaudesta ja ravitsemuksesta sekä lääkehoidosta. Työvaltaisen opiskelun mallissa lähihoitajaopiskelija opiskelee aidossa vanhustyön työympäristössä työpaikkaohjaajan kanssa kolmena päivänä viikossa. Opettaja on paikalla työyhteisössä ja reflektoi oppimistilanteita yhdessä opiskelijan kanssa. Työvaltaisen opiskelun malli sopii erityisesti niille opiskelijoille, jotka kokevat oppivansa parhaiten tekemällä. Väisäsen (2003) väitöskirjan mukaan opiskelijat olivat työpaikalla motivoineempia ja oppivat enemmän, kuin koulussa. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tutkimustulokset kertovat, että motivaation kipinän tulisi syttyä heti opiskelujen alkaessa. On tärkeää, että opiskelija tapaa työpaikkaohjaajansa opintojakson alkaessa, ja että koko työyhteisö toivottaa hänet tervetulleeksi. Työyhteisön positiivinen ilmapiiri, hyväksytyksi tulemisen tunne sekä luottamus lisäävät opiskelijan opiskelumotivaatiota. Myös yrityksen johdolla tulee olla motivaatiota sitoutua työvaltaisen opiskelumallin käytäntöihin ja tavoitteisiin. Motivaatiot ruokkivat toisiaan. Monipuolinen oppimisympäristö luo oppimisen edellytykset Vanhustyön työympäristön tulee tarjota riittävästi erilaisia oppimistilanteita, jotta lähihoitajaopiskelija oppii monipuolisesti. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tutkimustulosten mukaan monipuolinen oppimisympäristö syntyy erilaisista asukkaista, oppimistilanteista sekä hoitajien erilaisista toimintatavoista. Isossa vanhustenkeskuksessa toteutetaan usein erilaisen palvelutarpeen mukaista ikäihmisten asumista, mikä mahdollistaa monipuoliset oppimistilanteet. Työvaltaisen opiskelun malli sopii parhaiten oma-aloitteiselle ja positiiviselle opiskelijalle, jolla on jo elämänkokemusta. Oma-aloitteinen opiskelija etsii oppimisitilanteita aktiivisesti sekä valitsee hoitajien toimintatavoista itselleen sopivimmat ja parhaimmat. Opiskelijan mahdollisuus työskennellä aamuvuorojen lisäksi ilta- ja tai yövuoroissa mahdollistaa erilaiset oppimistilanteet. Muidenkin, kuin oman ohjaajan kanssa tekeminen auttaa näkemään erilaisia toimintatapoja, koska jokainen vanhustyössä työskentelevä lähihoitaja tekee työtä omalla persoonallaan. Tätä lisää! Työvaltaisen opiskelun malli on yksi tapa opiskella lähihoitajaksi. Tämän opiskelumallin hyödyt ovat: Opiskelija oppii, miten vanhustyötä tehdään aidossa työympäristössä, eikä hänen ajattelunsa perustu mielikuviin Opiskelija saa kokemusta yrityksestä, ja voi sen kautta olla kiinnostunut jatkamaan yrityksessä työntekijänä harjoittelujakson jälkeen Opiskelijan palaute antaa yritykselle mahdollisuuden tarkastella omia prosessejaan ja luoda työpaikasta mahdollisimman haluttu Kirjoitus pohjautuu Sanna Mikkolan (2020) vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön ”Opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien kokemuksia työvaltaisen opiskelun mallista”. Kirjoittaja Sanna Mikkola, opiskelija, Vanhustyön YAMK Lähteet Grönfors Terttu 2010. Työssä oppiminen – avain tuottavuuteen. HansaBook. Hansaprint Direct Oy. Vantaa. Pohjonen Petri 2001. Työssä oppiminen tarkasteltuna ammatillisen aikuiskoulutuksen ja työelämän näkökulmasta. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Ammattikasvatuksen tutkimuslaitos. Hämeenlinna. < https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/67485/951-44-5238-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 10.10.2020. Väisänen Pentti 2003. Työssäoppiminen ammatillisissa perusopinnoissa. Ammatillinen osaaminen, työelämän kvalifikaatiot, ja itseohjautuvuus opiskelijoiden itsensä arvioimana. Akateeminen väitöskirja. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Joensuu. <https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-315-1/urn_isbn_952-458-315-1.pdf>. Luettu 1.10.2020.
Onko Myllypuron kampus ikäystävällinen?
Onko uusi Myllypuron kampus liian massiivinen ja vaikeasti hahmotettava aaltoilevine korkeine torneineen? Houkutteleeko rakennus astumaan sisään vai pelottaako sen suuri koko ja sokkeloinen ulkomuoto? Myllypuron lähialueen iäkkäät näyttävät onneksi löytäneen kampukselle HyMy-kylän palveluiden houkuttamina. Tulevaisuudessa ikäihmiset tulevatkin olemaan entistä tutumpi näky HyMy-kylässä, kun geronomiopiskelijat saavat oman vastaanotto- sekä ryhmänohjaustoimintansa käyntiin. Myllypuron kampus – uudenlainen toimintaympäristö Metropolia Ammattikorkeakoulun Myllypuron kampus on arkkitehtuurisesti näyttävä uudisrakennus keskellä Myllypuroa. Kampuksen neljä tornia muodostavat monimuotoisen rakennuskompleksin, joka herättää taatusti mielenkiintoa, mutta voi tuntua myös pelottavalta. Kampuksen ensimmäinen osa avattiin opiskelijoille tammikuussa 2019 ja koko kampus valmistui tammikuussa 2020. Alueen asukkaat ovat kertoneet, että kampuksen valmistumista odotettiin Myllypurossa innostuneena; kampuksen toivottiin vilkastuttavan Myllypuron keskustaa ja tuovan käyttäjiä jo olemassa oleville palveluille. Myös kampuksen tarjoamat uudet palvelut häämöttivät asukkaiden mielissä. Kampuksen sijainti aivan Myllypuron ytimessä, metroaseman ja ostoskeskuksen vieressä, tuo kampukselle luontaisesti paljon lisäarvoa ja mahdollisuuksia lähialueen asukkaiden palveluiden tuottajana. Juuri nyt onkin tärkeä hetki tehdä kampusta ja erityisesti siellä sijaitsevaa HyMy-kylää tutuiksi alueen asukkaille. HyMy-kylä hyvinvoinnin mahdollistajana HyMy-kylä (Hyvinvointia Myllypurosta) on monialainen oppimis- ja kehittämisympäristö, jossa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan asiakastyön parissa ja samalla asiakkaat saavat laadukkaita palveluita huokeaan hintaan (HyMy-kylä 2020). HyMy-kylän palveluiden kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen vaatii kaikkien toimijoiden jalkautumista alueen ihmisten pariin. Ensimmäiset geronomiopiskelijat ovat paraikaa harjoittelussa HyMy-kylässä ja heidän tehtävänään onkin ollut kartoittaa alueen ikäihmisten ajatuksia ja toiveita geronomien tarjoamien palveluiden suhteen. Alueen ihmisillä on nyt erinomainen mahdollisuus vaikuttaa haluamiensa palveluiden sisältöihin, koska geronomiopiskelijoiden työnkuva HyMy-kylässä on vasta muotoutumassa. Samalla kun HyMy-kylän toimintaa muodostetaan ja muokataan yhteiskehittelyn keinoin, on myös tärkeää miettiä uuden kampuksen ikäystävällisyyttä. Kampus on alun perin suunniteltu opiskelijoille ja nyt on syytä tarkastella, miltä se näyttää ja tuntuu ikäihmisen näkökulmasta. Ikäihmiset tulevat todennäköisesti myös tulevaisuudessa olemaan HyMy-kylän suurin ja merkittävin asiakasryhmä. Palvelukokemus on aina kokonaisuus, jossa on asiakaspalvelun lisäksi merkittävä rooli myös ympäristöllä - sen selkeydellä, aistiystävällisyydellä ja sujuvuudella. Huomioita kampuksen asiakasystävällisyydestä Myllypuron kampuksella on neljä tornia. HyMy-kylän palvelut ovat B-, C- ja D- tornien tiloissa. C- ja D- torneissa on pääsisäänkäynnit, joiden pyöröovista voi olla heikommin liikkuvan vaikea kulkea. Pyöröovien vieressä on painonapeilla avautuvat ovet, joista kulkeminen onnistuu apuvälineidenkin kanssa. Asiakkaat voivat halutessaan vierailla myös A-tornissa, jossa on mm. kampuksen ravintola. Kaikki edellä mainitut palvelut löytyvät sisäänkäyntikerroksesta. Sisään tultua edessä avautuvat kampuksen avarat ja korkeat aulatilat, joista toistaiseksi puuttuu opasteet. Tästä alkaa HyMy-kylän asiakkaiden haastavin vaihe, eli oikean paikan etsiminen ja löytäminen. Kaikki HyMy-kylässä työskentelevät opiskelijat ja opettajat, kuten myös aulapalvelun henkilökunta tiedostavat tämän. Onneksi punainen väri aulapalvelun luona kiinnittää lopulta monien huomion. Aulapalvelun työntekijät ovatkin useimpien asiakkaiden ensimmäinen kontakti kampukselle saavuttuaan. Usein myös auloissa liikkuvat opiskelijat opastavat HyMy-kylän asiakkaita oikeaan suuntaan. Ikäystävällistä ympäristöä tukevat tekijät Akustiikan huomioiminen on erityisen tärkeää juuri korkeissa ja avarissa rakennuksissa, koska rakentamisratkaisuilla voidaan esimerkiksi vahvistaa hyötyääniä kuten puhetta, tai toisaalta vähentää meluääniä. Hyvällä äänenvaimennuksella estetään äänen kiertämistä ja kaikumista korkeissa, monta kerrosta auki olevissa tiloissa. (Kuuloliitto n.d.) Myllypuron kampuksen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota akustiikkaan hyödyntämällä sekä akustiikkalevyjä että pehmeitä materiaaleja, kuten sohvaryhmiä. Hyvällä akustiikan suunnittelulla kampuksen tiloista on tehty miellyttävämmät ja toimivammat erityisesti ikäihmisille, joilla voi olla monenlaisia haasteita kuulon kanssa. Myös kasvillisuudella ja viherseinällä voidaan vaimentaa tilojen kaikua sekä nostaa sisäilman happitasoa (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 163). Kampuksella viherseinä löytyy A-tornin ravintolasta. Kampuksen tornit on erotettu toisistaan tehosteväreillä. Väreillä korostetaan tornien tärkeitä kohteita ja ne helpottavat asiakkaita löytämään haluttuun paikkaan. Selkeiden värien käyttö helpottaakin ikäihmisten liikkumista kampuksella, koska ikääntyessä värien erottelukyky heikkenee. Aulapalveluiden takaseinä on kirkkaan punainen ja HyMy-kylän asiakaspalvelupisteen takaseinä puolestaan kirkkaan sininen. Kampuksella on isoja ikkunoita, joista tulee luonnonvaloa sisätiloihin. Ensimmäisen kerroksen aulatiloihin auringonvalo ei kuitenkaan tule suoraan, jolloin se saattaisi aiheuttaa häikäisyvaikutuksia. Luonnollinen valomäärä rytmittää ja lisää tilojen viihtyvyyttä. Oikeanlaiset värit ja hyvin suunnitellut valot helpottavat näkemistä ja hahmottamista. Valon tarve lisääntyy mitä vanhemmaksi ihminen tulee. (Sievänen & Sievänen & Välikangas & Eloniemi-Sulkava 2007: 20–21.) Lattioiden pinnat ja kuvioinnit ovat suuressa roolissa varsinkin muistisairaan tilan hahmottamisessa. Voimakkaat kontrastit ja vaihtelevat kuviot lattiassa voivat näyttäytyä muistisairaalle tai huonosti näkevälle tasoeroina. (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 87.) Kampuksen lattioiden kuviointi on pyritty pitämään yksinkertaisena ja maltillisena. Kaikki alkaa hyvästä kohtaamisesta Myllypuron kampuksen HyMy-kylässä työskenteleviä on ohjeistettu huomioimaan kaikki kampukselle saapuvat, erityisesti ikäihmiset. Tämä tarkoittaa kaikkien kampuksella vierailevien ystävällistä opastamista kampuksen tiloissa heidän etsiessään oikeaa paikkaa. Aitojen asiakastilanteiden opettelu on opiskelijoiden kannalta merkittävä oppimiskokemus. Hyvät palvelukokemukset saavat asiakkaat palaamaan uudestaan ja mahdollisesti suosittelemaan HyMy-kylää myös muille alueen asukkaille. HyMy-kylä itsessään sijaitsee B- tornissa, jonka huomiovärinä on sininen. Niin asiakaspalvelutiski kuin odotustilatkin ovat sinisävyiset. HyMy-kylän työntekijät ovat työpaikkansa asiantuntijoita ja pystyvät auttamaan lähes kaikissa HyMy-kylään liittyvissä kysymyksissä. He tuntevat oman tutkintonsa lisäksi muiden opiskelijoiden tarjoamat palvelut ja osaavat tarvittaessa konsultoida toisiaan, jotta vastaukset ja ratkaisut löytyvät kaikkiin kysymyksiin ja tilanteisiin. Kampuksen kahvilat ja lounasravintola palvelevat kaikkia kävijöitä Lounasravintolassa on tarjolla monipuolista ja terveellistä ruokaa arkipäivisin. Tällä hetkellä opiskelijat ovat pääsääntöisesti etäopinnoissaan, joten ravintolassa on melko väljää. Lounasaikaan tilassa voi olla ruuhkaista, koska ruoanhakulinjastot ovat valitettavan ahtaita. Jos rollaattoria tai muuta apuvälinettä käyttävä ikäihminen tarvitsee apua linjastolla asioidessaan, hänen kannattaa pyytää apua joko ravintolan henkilökunnalta tai opiskelijoilta. D-sisäänkäynnin luona on kahvila, josta saa kevyttä lounasta, välipaloja ja leivonnaisia. Siellä liikkuminen esimerkiksi apuvälineiden kanssa on selvästi helpompaa kuin lounasravintolan puolella – kahvila on sisustettu väljästi. Lisäksi kahvilan vieressä on lehtiä luettavaksi, joten kampukselle voi tulla viihtymään pidemmäksikin aikaa. Toiveena yhteisöllinen hyvinvointikylä Kampuksen käytävillä tapahtuu paljon liikettä ja kohtaamisia, eikä ajoittaiselta väenpaljoudelta ja naurunremakalta voi välttyä. HyMy-kylän sijainti kampuksen keskellä liittää sen ja sen asiakkaat luontevasti osaksi kampuksen yhteisöä. Toisaalta sen sijainti tuo haasteita HyMy-kylän asiakkaille opastusten vielä puuttuessa. Onkin tärkeää, että kaikilla kampuksen opiskelijoilla on tietoa HyMy-kylästä, jotta he osaavat auttaa ja ohjata käytävillä oikeaa paikkaa etsiviä asiakkaita. Vaikka Myllypuron kampus on iso rakennus, on esteettömyyteen ja ikäystävällisyyteen kiinnitetty jo paljon huomiota esimerkiksi ääni- ja sisustusratkaisuin. Kampuksen toimijoiden ja lähialueen asukkaiden yhteisenä toiveena on, että kaikkien ihmisten olisi helppo asioida Myllypuron kampuksella. HyMy-kylän toimintaa kehitetään ja se laajenee jatkuvasti, joten toivommekin alueen ihmisten löytävän sankoin joukoin tutustumaan toimintaan, antamaan omia kehittämisideoita ja käyttämään monipuolisia opiskelijapalveluita. Tekstin kuvituskuvat: Silja Kamula, Linda Laakso, Sanna Lampi, Heidi Manninen ja Anu Mutka Kirjoittajat Silja Kamula, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Linda Laakso, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sanna Lampi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Heidi Manninen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anu Mutka, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet HyMy-kylä 2020. HyMy-kylä – Hyvinvointia Myllypurosta. Päivitetty 23.1.2020.<https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla>. Luettu 16.10.2020. Kuuloliitto n.d. Työtilat. <https://www.kuuloliitto.fi/tyotilat/>. Luettu 2.10.2020. Sievänen, Liisa & Sievänen, Markku & Välikangas, Katariina & Eloniemi-Sulkava Ulla 2007. Opas ikääntyneen muistioireisen kodin muutostöihin. Valaistus. Ympäristöministeriö. Helsinki: Edita Prima Oy. Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka 2016. Yötaivaan toivo. Muistiystävällinen ympäristö tilasta kokemukseen. T&J Semi Oy: Geroartist.
Matkalla HyMy-kylään
Muistiystävällisen ympäristön edistäminen on tärkeä teema. Yksi merkittävä keino muistiystävällisen ympäristön edistämisessä on asenteiden muuttaminen positiivisemmiksi muistikuntoutujia kohtaan. Kutsumme sinut astumaan muistikuntoutujan saappaisiin kuvitteellisella matkalla HyMy-kylään. HyMy-kylä on Metropolia Ammattikorkeakoulun aitoon asiakas työhön pohjautuva oppimis- ja opetusympäristö, joka tarjoaa monipuolisia sote-alan palveluita (Metropolia n.d.). Oletko koskaan miettinyt, miltä ympäristö vaikuttaa muistikuntoutujan näkökulmasta? Tai miten voisit itse edistää ympäristön muistiystävällisyyttä? ”Seison Metropolian sisäänkäynnin edessä. En ole aivan varma, mihin olen menossa. Vähän jo väsyttäisikin. Ehkä se on tämä epävarmuus. Voisin istahtaa penkille. En näe sitä missään. Nuoria vilahtelee ohi. Toivottavasti en ole tiellä, sillä heillä näyttää olevan kiire. Ohjeiden mukaisesti menen D-sisäänkäynnistä sisälle. Hui, kauhistus. Lasiset pyöröovet. En ikinä mene tuollaisiin. Onneksi vieressä on painikkeella avattava ovi ja nuoretkin näyttävät sitä käyttävän. Olipa siinä ystävällinen nuori. Piti ovea minulle auki. Toivottavasti muistin hämmennykseltäni kiittää. Penkki! Nyt pääsen istumaan ja muistelemaan, kuinka pääsen eteenpäin.” Muistikuntoutujien määrä kasvaa tulevaisuudessa Tällä hetkellä muistikuntoutujia on maailmanlaajuisesti noin 50 miljoonaa (WHO 2018: 4). Suomessakin noin 193 000 ihmistä kärsii jonkin asteisesta muistisairaudesta. Vuosittain noin 14 500 ihmistä sairastuu johonkin etenevään dementiaan johtavaan muistisairauteen. (Muistiliitto 2017.) Muistisairauksien tuomia haasteita Itse muistipulmien lisäksi muistisairaudet aiheuttavat muitakin kognitiivisia oireita, kuten kielellisten toimintojen, uuden oppimisen, hahmottamisen tai toiminnanohjauksen haasteita. Muistisairauksiin liittyvä tarkkaavaisuuden heikentyminen vaikeuttaa oleellisen tiedon erottamista meluisessa ja rauhattomassa ympäristössä. Ympäristöstä tehtyjen havaintojen tulkitseminen hidastuu. (Rappe ym. 2018: 40–41, 115–116.) Useiden tehtävien samanaikainen suorittaminen tai useat vuorovaikutus- ja valintatilanteet voivat aiheuttaa tiedonkäsittelyn ylikuormittumista. Muistisairaus heikentää myös aisteja ja aiheuttaa sekaannusta niiden välillä. Esimerkiksi näköaistin tarkkuus, laajuus, syvyyden tunnistaminen ja valonvoimakkuuden vaihtelun sieto heikentyvät ja vaikeuttavat ympäristön hahmottamista. (Department of Health 2015: 23–28.) ”Katselen ympärilleni. Missään ei lue HyMy-kylää. Tuossa on joku infotaulu. Onpa pientä tekstiä. Olisiko täällä jokin merkki jossain? Seinissä? Lattiassa? Tuossa tulee iloinen nuori kysymään, josko hän voisi auttaa. Nyt olenkin menossa Hyvinvointipalveluihin enkä HyMy-kylään. Kerron hänelle osaavani jatkaa matkaa omin päin, jotta hän ehtii hakea kahvin taukonsa aikana. Lähden köpöttelemään neuvottuun suuntaan. Täällä on paljon tuoleja ja pöytiä. Olenkohan menossa oikeaan suuntaan sittenkään? Näyttää enemmän joltakin opiskelupaikalta. Tuossa näyttää olevan ovi ulos. Ei sinne. Eteenpäin sanoi mummo hangessa. Tuossa onkin infotiski, jonka kyltti on ylhäällä. Olisiko tämä jo HyMy-kylä? Ei ollut. Jatkan matkaa vasemmalle. Toivottavasti tarkoitti vasenta, sillä en oikein saanut selvää sanoista, kun on hieman hälyistä. Tuossakin olisi sopiva levähdyspaikka, jos täytyy huilata. Mitä jalat sanovat? Ei vielä.” Muistiystävällisen ympäristön edistäminen Muistisairauksiin liittyvät aistien ja tiedonkäsittelyn haasteet vaikeuttavat sopeutumista ympäristöön, jolloin esimerkiksi sosiaalinen vuorovaikutus ja fyysisen ympäristön tunnistaminen ja siellä kulkeminen hankaloituvat. Näihin haasteisiin voidaan vastata muokkaamalla ympäristöä muistiystävällisemmäksi. Tietyssä ympäristössä toimimiseen tarpeellinen tieto tulee erottaa turhasta ja jäsentää pieniksi kokonaisuuksiksi, jotka on helpompi pitää mielessä. (Rappe ym. 2018: 40–41.) Muistikuntoutujan paikkaan orientoitumista ja haluttuun paikkaan löytämistä edistetään esimerkiksi välttämällä toistuvia tiloja sekä käyttämällä tunnistettavia maamerkkejä ja opasteita. Hallinnan tunnetta voidaan puolestaan tukea suunnittelemalla ympäristö niin, ettei se ruuhkaudu. Aistien haasteisiin voidaan vastata valosuunnittelulla ja häiritsevien aistiärsykkeiden välttämisellä. (Department of Health 2015: 29–30.) “Jatkan matkaani eteenpäin. Nyt käytävä laajenee korkeaksi ja lasiseksi. Olen valoisassa käytävän kohdassa. Tässä on mukava katsella vihreää sisäpihaa. Vähän tuo kirkas auringonvalo sattuu silmiin, kun ensin olin sähkövalojen alla tuolla ja nyt tässä. Vessaan pitäisi kohta päästä.” Arvostavan kohtaamisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa Muistikuntoutujat vähentävät usein sosiaalisia menojaan häpeän tai paheksuvien katseiden pelossa, mikä lisää syrjäytymis- ja masentumisriskiä. On hyvä muistaa puhutella muistikuntoutujaa kuten aikuista ihmistä, mutta tarpeen tullen soveltaa omaa puherytmiä. Suvaitsevasta, kiireettömästä ja arvostavasta ilmapiiristä hyötyvät kaikki. “Tässä on hissit. Pitikö mennä hissillä? Ei. Mihin nyt. Nyt ei ole opiskelijoitakaan missään. Onpa hankalaa. Tuolla näyttäisi olevan joku ihminen. Menen hänen luokseen kysymään, mihin jatkan matkaani. Hei, hip hurraa! Olen viimein perillä. Missä on vessa?” Muistikuntoutujat mukaan ympäristön suunnitteluun Toimimme kaikki samassa ympäristössä. Muistikuntoutujille tulisi mahdollistaa ympäristö, jossa heillä on yhdenvertaiset edellytykset toimia ja osallistua. Muistiystävällisen ympäristön kehittämisessä oleellista on muistitietouden lisääminen ja muistikuntoutujien ottaminen mukaan suunnittelu- ja kehittämistyöhön, sillä se mahdollistaa aidon asiakasymmärryksen. Muistiystävällinen ympäristö sopii kaikille ja kaikki voivat edistää sitä. Kirjoittajat: Henrik Enqvist, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Jussi Kuikka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Maiju Timonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pinja Huovila, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tarja Vähä-Ruka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Department of Health 2015. Dementia-friendly Health and Social Care Environments 2015. Health Building Note 2–8. <https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/416780/HBN_08-02.pdf>. Metropolia n.d. Asiakastyöt ja palvelut. HyMy-kylä. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla>. Muistiliitto 2017. Muistisairaudet. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet>. Rappe, Erja & Kotilainen, Helinä & Rajaniemi, Jere & Topo, Päivi 2018. Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö. Ympäristöopas 2018. Ympäristöministeriö <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161060/YO_2018_Muisti_ja_ikaystavall_asuminen_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. WHO 2018. Towards a dementia plan: a WHO guide. <https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/272642/9789241514132-eng.pdf?ua=1>.
Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot terveyden ja terveyspalvelujen eriarvoisuuden mittarina
Vältettävissä olevilla sairaalahoitojaksoilla tarkoitetaan tietyistä akuuteista ja kroonisista tiloista johtuvia sairaalahoitojaksoja, jotka olisi voitu ehkäistä ennalta perusterveydenhuollon oikea-aikaisten interventioiden avulla. Tutkimusten mukaan yksinasuminen ja matala sosioekonominen asema lisäävät vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti ikääntyneillä, mikä on osoitus riskien kasaantumisesta ja terveyden ja terveydenhuollon eriarvoistumisesta. Vältettävissä olevien sairaalahoitojaksojen yleisesti käytössä olevia diagnoosiluokkia ovat esimerkiksi rokotusten avulla ehkäistävissä olevat sairaudet, influenssa ja keuhkokuume, korva-, nenä- ja kurkkutauti-infektiot, hampaisiin liittyvät infektiot, astma, keuhkoahtaumatauti, sydämen vajaatoiminta, diabetekseen liittyvät komplikaatiot, verenpainetauti, tietyt ruuansulatuselinten sairaudet, aliravitsemus ja kuivuminen (Gibson, Segall & McDermott 2013). Valtaosa vältettävissä olevista sairaalahoitojaksoista Suomessa kertyy eläkeikäiselle väestölle (Manderbacka ym. 2015). Sosioekonomiset terveyserot kasaantuvat läpi elämän Sosioekonomisilla terveyseroilla tarkoitetaan sosiaalisen aseman mukaisia systemaattisia eroja terveydentilassa, toimintakyvyssä, sairastavuudessa ja kuolleisuudessa (Rotko & Kauppinen 2015). Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää on pitkään pidetty tasa-arvoisena, mutta viime vuosikymmeninä siinä on havaittu sosiaalista eriarvoisuutta ylläpitäviä ja sitä lisääviä rakenteellisia piirteitä (Ahola-Launonen 2016). Terveydenhuollon eriarvoisuuden on esitetty olevan seurausta julkisen terveydenhuollon resurssien leikkaamisesta ja yksityisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon palvelujen käyttöön liittyvistä eroista (Ahola-Launonen 2016; Manderbacka ym. 2019). Perusterveydenhuollon tason on sanottu laskeneen verrattuna erikoissairaanhoitoon, työterveyshuoltoon ja yksityiseen terveydenhuoltoon (Satokangas ym. 2019). Lääkäriliiton mukaan terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä (Helsingin Sanomat 29.11.2019). Ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt Väestön eliniän pitenemisen myötä ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä erityisesti teollisuusmaissa (Reher & Requena 2018). Varsinkin vanhimmilla ikääntyneillä on usein vakavia pitkäaikaissairauksia ja toimintakyvyn vajavuuksia, jotka lisäävät heidän riskiään joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Mylläri ym. 2014). Ikääntyneet joutuvat monisairastavuutensa takia käyttämään paljon lääkkeitä, joiden haitta- ja yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Erityisesti antipsykoottisiin, masennus- ja rauhoittaviin lääkkeisiin liittyy kohonnut kaatumisriski (Caughey ym. 2018). Terveyteen äkillisesti vaikuttavien tapahtumien, kuten sydänkohtausten, aivoinfarktien ja kotitapaturmien seuraukset ovat usein vakavampia yksinasuville kuin muiden kanssa asuville (Reher & Requena 2018). Meille on kovaa vauhtia muodostumassa somaattisesti monisairaiden iäkkäiden joukko, joilla on myös etenevä muistisairaus Suomessa on sanottu olevan kolmenlaisia ikääntyneitä. Ensimmäisen joukkoon kuuluvat ne biologisesti, sosiaalisesti ja kognitiivisesti toimintakykyiset ikääntyneet, jotka pystyvät itse huolehtimaan terveydestään ja terveyspalvelujensa valinnasta. Toiseen kuuluvat muistisairaat iäkkäät, joiden tasapaino-ongelmat, käyttäytymiseen liittyvät ja mielenterveysoireet ja pidätyskyvyttömyys vaativat säännöllisiä palveluja ja jotka jo ovat asumispalvelujen tai säännöllisen kotihoidon piirissä. Kolmannen joukon muodostavat ne monisairaat ikääntyneet, joiden toimintaa rajoittavat lähinnä somaattiset sairaudet. (Finne-Soveri 2017.) On kuitenkin ilmeistä, että edellisten lisäksi on kovaa vauhtia muodostumassa neljäs joukko, johon kuuluvat somaattisesti monisairaat iäkkäät, joilla on myös etenevä muistisairaus. Muistisairauksien on havaittu lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä ja pidentävän sairaalassaoloaikaa (Wolf ym. 2018). Dementian ilmaantuvuus on meillä viime vuosikymmeninä pienentynyt, mutta pääosin vain parhaiten koulutetulla väestöllä (Finne-Soveri 2017). Virtsatietulehduksista johtuvat vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot lisääntyivät Pohjois-Suomessa vuosina 1996–2013, mutta toisaalta havaittiin, että ko. diagnoosia käytettiin paljon myös epäselväksi jääneiden sairaustilojen määrittelyssä (Satokangas ym. 2019). Sosioekonomisten ja terveyshaittojen kasaantuminen näyttää lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti vanhimmilla yksinasuvilla naisilla (Lumme ym. 2018a). Parhaat interventiot ovat ennaltaehkäiseviä, mutta usein asioihin puututaan vasta liian myöhään Kaikille yksinasuville ikääntyneille koti ei enää tarjoa riittävää turvaa ja hoivaa, ja niilläkin, jotka vielä ehkä pärjäävät yksin, on usein valtava tarve yhteisöllisyyteen. Erilaiset yksinasumisen vaihtoehdot kuten perhekodit ja yhteisöasuminen saattaisivat vähentää heikoimmassa asemassa olevien ikääntyneiden riskiä joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Jansson & Lahtela 2017). Hyvin toimiva, oikea-aikainen ja tehokas perusterveydenhuolto voisi sekin auttaa tasaamaan ikääntyneiden sosioekonomisia terveyseroja, mutta pysyvä potilas–lääkärisuhde on harvojen herkkua, jos lääkärille ylipäätään pääsee ja saa äänensä kuuluviin. Päällimmäiset vaivat ehkä hoidetaan ja lääkitään, mutta kokonaisvaltainen, ennakoiva ote puuttuu. Parhaat interventiot olisivat ennaltaehkäiseviä, mutta yksinasuvien ikääntyneiden kohdalla asioihin puututaan usein vasta, kun alkaa olla liian myöhäistä. Kokonaisvaltaista geriatrista arviota ei tehdä eikä lääkitystä tarkisteta ennen kuin jotain ikävää tapahtuu. Ei siis ole ihme, että heikoimmassa asemassa olevat yksinasuvat, moni- ja muistisairaat ikääntyneet seilaavat kodin, päivystyksen ja sairaalan väliä kaatumisten, sekavuuden, kuivumisen ja erilaisten epäselväksi jäävien syiden takia (vrt. Satokangas 2019; Wuorela & Viikari 2019), kunnes laitos tai kuolema heidät korjaa. Kirjoittaja Heli Salonen, 3. vuoden geronomiopiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu Blogikirjoitus on Salosen vanhustyön opinnäytetyön ahotointiin liittyvä kypsyysnäyte, joka perustuu hänen pro gradu -työhönsä. Lähteet Ahola-Launonen, J. 2016. Social responsibility and healthcare in Finland. The luck egalitarian challenge to Scandinavian welfare ideals. Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics, 25, 448–465. Caughey, G. E., Hillen, J. B., Bacon, S., Bullock, N., Bullock, V. & Kalisch Ellett, L. 2018. Implementation of medication-related indicators of potentially preventable hospitalizations in a national chronic disease management program for older patients with multimorbidity. International Journal for Quality in Health Care, 31, 133–139. Finne-Soveri, H. 2017. Muuttuva maailma, muuttuva vanhuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 133, 215–219. Gibson, O.R., Segal, L. & McDermott, R. A. 2013. A systematic review of evidence on the association between hospitalisation for chronic disease related ambulatory care sensitive conditions and primary health care spending. BMC Health Services Research, 13, 336. Helsingin Sanomat 29.11.2019. Terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä, sanoo Lääkäriliitto. Kotimaa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006295045.html Jansson, A. & Lahtela, U. 2017. Iäkkäiden ihmisten yksinäisyys ja sen lievittäminen. Teoksessa J. Helminen (toim.) Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa (s. 242–258). Helsinki: Edita. Lumme, S., Arffman, M., Manderbacka, K. & Keskimäki, I. 2018a. Cumulative disadvantage and ambulatory care sensitive conditions in 2009–2013 in Finland. European Journal of Public Health, 28, Issue suppl_4. cky214.272. Manderbacka K., Arffman M., Lumme S., Lehikoinen M., Ruuth I. & Keskimäki I. 2015. Perusterveydenhuollon mittatikku? Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot Suomessa 1996–2010. Suomen Lääkärilehti 48, 3298–3304b. Manderbacka, K., Arffman, M. , Aalto, A.-M., Muuri, A., Kestilä, L. & Häkkinen, U. 2019. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa. Teoksessa L. Kestilä & S. Karvonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2018 (s. 207–215). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Mylläri, E., Kirsi, T. & Valvanne, J. 2014. Miksi iäkäs ihminen lähtee päivystykseen? Laadullinen tutkimus kotona asuvien ikäihmisten päivystykseen lähtemispäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus. Projektin julkaisu nro 2. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Reher, D. & Requena, M. 2018. Living alone in later life: A global perspective. Population and Development Review, 44, 427–454. Rotko, T. & Kauppinen, T. 2016. Terveys 2015 -kansanterveysohjelman loppuarviointi. Työpaperi 8/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Salonen, H. 2020. Yksinasumisen ja sosioekonomisen aseman yhteys vältettävissä oleviin sairaalahoitojaksoihin ikääntyneillä. Pro gradu. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/316089/Salonen_Heli_Pro_Gradu_2020.pdf?sequence=3&isAllowed=y. Satokangas, M., Lumme, S., Arffman, M. & Keskimäki, I. 2019. Trajectory modelling of ambulatory care sensitive conditions in Finland in 1996–2013: assessing the development of equity in primary health care through clustering of geographic areas – an observational retrospective study. BMC Health Services Research 19. Wolf, D., Rhein, C., Geschke, K. & Fellgiebel, A. 2018. Preventable hospitalizations among older patients with cognitive impairments and dementia. International Psychogeriatrics. 2018:1–9. Wuorela, M. & Viikari, L. 2019. Vanhuksen toimintakyvyn arviointi akuuttisairaanhoidossa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 135, 579–585.
Saattohoidon vapaaehtoiset
Kun tiedetään, että kuolema alkaa lähestyä, tulisi meillä jokaisella olla mahdollisuus elää elämämme viimeiset viikot tai päivät hyvää elämää. Fyysiset oireet tulisi hoitaa hyvin, ja myös muista elämään kuuluvista tärkeistä asioista pitäisi huolehtia. Hyvä saattohoito toteutuu moniammatillisena yhteistyönä, jossa vapaaehtoisilla on oma erityinen roolinsa. Vapaaehtoisten rooli saattohoidossa on syytä nostaa esille nyt, kun saattohoito on noussut puheenaiheeksi Terhokodissa käytävien yt-neuvottelujen myötä. Suomi on ollut moniin Euroopan maihin vertailtuna saattohoidon kehitysmaa. Saattohoidon osaamisessa ja alueellisessa saatavuudessa todettuja puutteita on ryhdytty kuromaan kiinni sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyönä. Kehittämistyötä ovat tehneet myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä saattohoitoa tarjoavat tahot yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Saattohoidon vuodepaikkoja on viime vuosien kehittämistyöstä huolimatta Suomessa edelleen selvästi alle saattohoidon eurooppalaisen kattojärjestö EAPC:n kriteerien. Saattohoidon vuodepaikkoja pitäisi toisin sanoen lisätä, ei vähentää. Myös toinen tärkeä laadukkaan saattohoidon edellytys on jäänyt kehittämistyössä Suomessa vielä vaille huomiota. Kansallisella tasolla ei ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä rooli vapaaehtoisilla on saattohoidossa ja mitä lisäarvoa vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon voi tuoda. Saattohoidon vapaaehtoisia toimii muun muassa saattohoitokodeissa, sairaaloissa ja hoivakodeissa, mutta kokonaiskuvaa ilmiön laajuudesta ja merkityksestä ei Suomessa ole. Vapaaehtoiset sote-sektorilla Suomessa on totuttu siihen, että hyvinvointivaltio vastaa palvelujen organisoinnista, tulonsiirroista sekä valtaosin myös palvelujen rahoituksesta, ja että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottaminen on alalle koulutettujen ammattilaisten tehtävä. Siksi vapaaehtoisten osallistuminen saattohoitoon saattaa tuntua monista vieraalta, jopa vaaralliselta ajatukselta. Miten on mahdollista, että maallikot ilman sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikoulutusta toimisivat parantumattomasti sairaiden, elämänsä loppuvaihetta elävien ihmisten kanssa? Siirrettäisiinkö tässä ammattilaisten tehtäviä vapaaehtoisten vastuulle? Eikö juuri tällainen vaativa hoitotyö kuulu palkatuille ammattilaisille? Eikö tällainen vapaaehtoistoiminta vaarantaisi hoidon laatua ja nakertaisi hyvinvointivaltion perusteita? Aiheesta pitää uskaltaa puhua, sillä vapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa silloin, kun saattohoitoa halutaan toteuttaa inhimillisesti ja ihmisläheisesti. Tutustuminen Helsingin Lassilassa toimivan Terhokodin vapaaehtoistoimintaan auttaa pohtimaan näitä kysymyksiä hiukan pidemmälle. Vapaaehtoistoiminta Terhokodissa Terhokoti on kahdestakin syystä oiva esimerkki tarkempaan tarkasteluun. Vapaaehtoisia on toiminut Terhokodissa koko sen olemassaolon ajan, yli 30 vuotta. Henkilökunta ja vapaaehtoiset muodostavat yhdessä Terhokodin työyhteisön. Kokemukset osoittavat, että tällainen yhteistyö on käytännössä mahdollista ja vapaaehtoisilla on saattohoitokodissa oma erityinen, tärkeä roolinsa. Lisäksi vapaaehtoisten selkeä rooli Terhokodin työyhteisössä kertoo siitä, että vapaaehtoistoiminnalla on oma paikkansa myös vaativan erityistason saattohoitoa tarjottaessa. Palkatun moniammatillisen henkilökunnan tehtävänä on vastata varsinaisesta hoitotyöstä. Hoitotyö edellyttää henkilökunnalta palliatiivisen hoidon ja saattohoidon erityisosaamista, kokemusta ja soveltuvuutta työskentelyyn potilaiden elämän loppuvaiheessa. Vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä, turvana ja seurana potilaille ja heidän läheisilleen, aulaisäntänä ja -emäntänä sekä auttavat osastolla monissa erilaisissa arkisissa tehtävissä. Koronaepidemian aikaiset erityisjärjestelyt ovat osoittaneet, että Terhokodin arki rullaa ja potilaat saavat erinomaista hoitoa, vaikka vapaaehtoisia ei ole ollut jatkuvasti paikalla. Mutta on sanottu, että Terhokodin henki ei ole entisellään, kun vapaaehtoiset ovat poissa. Potilaiden ja heidän läheistensä vierelle ei löydy tarvittaessa kuuntelijaa ja vieressä istujaa, moni pieni toive saattaa jäädä toteutumatta, henkilökunta joutuu tihentämään askeltaan, eivätkä vapaaehtoiset ole luomassa osastolle lämmintä, rauhallista tunnelmaa pelkällä kiireettömällä läsnäolollaan. Hyvä saattohoito on sitä, että fyysisten oireiden lisäksi kyetään vastaamaan myös potilaiden ja heidän läheistensä psyykkisiin, sosiaalisiin ja ihmisen olemassaolon kysymyksiin liittyviin eksistentiaalisiin tarpeisiin. Tarjoamalla tukea, turvaa ja inhimillistä välittämistä vapaaehtoiset ovat samalla lääkärien ja hoitajien apuna. Vapaaehtoistoiminta on merkityksellistä niin potilaiden, potilaiden läheisten, henkilökunnan kuin vapaaehtoisten itsensäkin kannalta. Vapaaehtoistoiminnan koordinointi on vaativaa ammattityötä Vaativan erityistason saattohoidon ja laajan vapaaehtoisten tehtäväkentän yhdistäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, helposti eikä ilmaiseksi. Terhokodissa tätä työtä on tehty pitkään, huolellisesti ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vapaaehtoistoiminnasta vastaa palkattu täysipäiväinen ohjaaja, ja koulutukseen ja perehdyttämiseen käytetään runsaasti resursseja. Toiminnan vaikuttavuutta suhteessa siihen käytettyihin resursseihin ei ole arvioitu, ja arvioiminen olisi myös vaikeaa. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin niin olennainen osa Terhokotia, Terhokodin henkeä ja Terhokodissa tarjotun saattohoidon laatua, että on käytännössä mahdotonta ajatella Terhokotia ilman nykyisenkaltaista vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnan ja vaativan erityistason saattohoidon yhdistäminen tarkoittaa Terhokodissa sitä, että vapaaehtoiset koulutetaan ja perehdytetään tehtäviinsä erittäin huolellisesti, palkattu henkilökunta haluaa ja osaa ottaa vapaaehtoiset toimimaan rinnalleen, vapaaehtoistoiminnalla on työyhteisössä selkeät pelisäännöt ja vapaaehtoisilla on selkeä rooli ja tehtävät, sekä toimintaa koordinoidaan huolellisesti. Saattohoidon vapaaehtoisia tarvitaan kaikille tasoille Terhokodin lisäksi myös muiden saattohoidon vapaaehtoistoimintaa koordinoivien tahojen kokemuksia ja osaamista tulisi hyödyntää, kun vastaavaa toimintaa ryhdytään kehittämään laajemmin. Valtaosa kuolemaa lähestyvistä potilaista hoidetaan Suomessa perustasolla. Perustasoon luetaan kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, joissa hoidetaan kuolevia potilaita, eli esimerkiksi terveyskeskusten ja sairaaloiden vuodeosastot, kotihoiton yksiköt ja sosiaalihuollon alaisten yksiköiden tehostettu palveluasuminen. Saattohoidon osaamisen taso vaihtelee perustasolla merkittävästi. Eniten tehtävää saattohoidon kehittämisessä on siis perustasolla. Sen lisäksi, että palkatun henkilökunnan saattohoidon osaamista pitää kehittää, myös saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä riittää haasteita. Perustason yksiköt ovat toimintaympäristöltään ja toimintakulttuuriltaan keskenään hyvin erilaisia, joten vapaaehtoistoiminnan sovittaminen osaksi työyhteisöä edellyttää toimintayksikkökohtaista räätälöintiä ja koulutuksen järjestämistä. Kirjoittaja Ritva Pihlaja, (geronomi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittaja suoritti geronomiopintoihin kuuluvan johtamisen ja kehittämisen harjoittelun ensimmäisen jakson Terhokodissa elo–syyskuussa 2020. Lähteet Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen. EduPal-hanke. https://www.palliatiivisenkoulutuksenkehittaminen.fi/ Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa 2019. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019: 68. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161946. Kuuden askeleen toimintamalli palliatiivisen hoidon kehittämiseen. https://thl.fi/fi/-/uusi-kuuden-askeleen-toimintamalli-palliatiivisen-hoidon-kehittamiseen-on-julkaistu>. White Paer on standards and norms for hospice and palliative care in Europa. Recommendations from the European Association for Palliative Care. EAPC update. https://www.eapcnet.eu/Portals/0/adam/Content/LmgAajW9M0Os7VYZs0ZXCQ/Text/White%20Paper%20on%20standards%20and%20norms%20for%20hospice%20and%20palliative%20care%20in%20Europe.pdf.
Sanojen voima – ajatuksia kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta muistisairaan kanssa
Muistisairas on herkkä ja haavoittuva. Carita Kokkala on pohtinut, kuinka sote-alalla voidaan opettaa haavoittuvan ihmisen kohtaamista ja asiakaslähtöisyyttä, kun itsekin on keskeneräinen ja epätäydellinen. Lue tästä vanhustyön YAMK-opiskelijan ajatuksia siitä, mitä muistisairaan yksilöllinen kohtaaminen vaatii ja mitä vanhustyössä tarkoittaa ihmisen puolella oleminen. Huomenta Maire, mitä kuuluu? Mitä haluaisit tehdä tänään? Hoitajan vuorosanat kaikuvat aamulla asukkaan huoneessa. Ystävällinen tervehdys, mutta sitten jo vaikeampi kysymys. Onko tarkoitus kysyä kuulumiset yön jälkeen vai muut kuulumiset tyhjän tuntuisessa arjessa, jota talon päivärytmi sanelee? Mairelle ei tule heti mitään mieleen ja hänen sanaton ”vastauksensa” hallitsee huonetta. Tilanteen pelastaa supliikki hoitaja. Ajatuksen- ja keskustelunohjausta, apuja sanojen tuottamiseen ja mielipiteen muodostamiseen. Rohkeutta hoitaa vai kävellä yli? Muistisairaita avustettaessa yksilöllinen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat keskeisiä kompetensseja, joilla haavoittuvaa ihmistä hallitaan. On merkityksellistä puhua muistisairaalle silloinkin, kun sairastunut ei enää vastaa (Muistiliitto 2017). Hoitajan tulee kuitenkin ymmärtää ja reflektoida omaa toimintaansa suhteessa heikommassa asemassa olevaan asukkaaseen. Tietoisuus valta-aseman kielellisestä epäsymmetriasta muistisairasta avustettaessa leimaa vuorovaikutustilanteita. Valta on vastuuta haavoittuvasta. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen palveluasumisyksikössä Muistisairas asukas on herkkä ja haavoittuva. Häntä tulee kohdella ammatillisesti korkein eettisin ohjein kunnioittaen itsemääräämisoikeutta ja omaa tilaa. Kohtaamisen kompetenssissa edellytetään hyvää tilannetajua ja tunneälyä, unohtamatta empaattista vuorovaikutusta. Toisen ihmisen asemaan asettautuminen auttaa ymmärtämään niitä hetkiä, jolloin ilmapiiriä hallitsee tyhjyys; ei ole mitään sanottavaa. Kuitenkin keskusteluyhteys on tavalla tai toisella luotava, riippuen luonnollisesti asukkaan kyvystä sanalliseen ilmaisuun. Sanattomat vuorovaikutuskeinot kosketuksesta katseen kautta ilmeisiin ja eleisiin tulee myös hallita (Muistiliitto 2017). Kokkala kirjoittaa blogissaan (Kokkala 2020), että haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiselle yksilöllinen huomiointi on merkityksellistä. Mielestäni myös luottamuksen ilmapiiriä rakennettaessa hoitajan on oltava tietoinen esittämistään kysymyksistä ja niiden seurauksista. Muistisairasta ei tule jättää tyhjään tilaan, vaan yhteistä ilmapiiriä on hallittava hyvällä. Positiivinen ja hallittu vuorovaikutustilanne heijastaa tasa-arvoista kohtaamista ja korkeaa asukasymmärrystä. Arvostus toista kohtaan näkyy silmiin katsomisella ja aikuismaisella puheotteella (Muistiliitto 2017). Kokkalan (2020) mukaan hoitaja on niiden harjoitusten äärellä, joissa ollaan sinut oman haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden kanssa. Kahdenkeskisiä tilanteita asukkaan ja hoitajan välillä vallitsee kuitenkin selvä valta-asetelma, jossa kielellinen epäsymmetria on merkittävä. Valtaa ja vastuuta heikommasta Saarinen (2019: 13) kirjoittaa pro gradu -tutkielmassaan, että kielellinen epäsymmetria on ilmeistä hoitajien ja vaikeasti muistisairaiden välisessä vuorovaikutuksessa. Kielellisellä epäsymmetrialla tarkoitetaan sitä, että vuorovaikutuskumppanilla on rajoituksia kielellisissä taidoissaan ja hän on siten heikommassa asemassa (Leskelä & Lindholm, 2011). Näin ollen muistisairaiden palveluasumisyksikössä hoitajan tulee tuntea avustamansa asukas ja tämän vuorovaikutuskyvyt ja itseilmaisun taidot. Hoitajan tulee ymmärtää sanojensa vaikutukset suhteessa haavoittuvaan muistisairaaseen. Muistisairaan vuorovaikutusosaaminen tai -osaamattomuus haastaa hoitajaa. (Muistiliitto 2017.) Kuinka merkityksellinen voikaan olla ilmaan heitetty kysymys, johon hoitaja itse joutuu vastaamaan? Miten asetetaan kysymys, joka ennakoi mahdolliset reaktiot ja vuorovaikutuksen suunnan? Ottaako hoitaja riskin siinä, että muistisairas ilmaiseekin toiveen, jota ei voi toteuttaa? Kuulumiset on toki hyvä kysyä, mutta usein kysymyksestä seurannutta tilannetta ohjaakin hoitaja, hän tarttuu vastaukseen tai ohittaa haastavan vuorovaikutushetken. Pelkällä small talkilla voi olla kauaskantoiset seuraukset muistisairaan arjessa. Näin ollen omaan kysymykseen vastaamalla hoitajan tulee huomioida asukkaansa kokonaisvaltainen tila, ja yhteistä hetkeä tulee jatkaa tasaveroisena. Hoitajan ammatillisuuteen kuuluu muistisairaan itsemääräämisoikeudesta huolimatta valtaa ja vastuuta, jolloin hoitajan luoma luottamussuhde on silta ihmisten välillä. Tunne hoitajan välittämästä hyvästä välittyy asukkaalle, hoitaja on heikomman puolella. Ihmisen tulee puhua ihmiselle, hoitajan hoidettavalle. Epäsuhta vuorovaikutusosaamisessa tulee kuitenkin tiedostaa. Muistisairaalla on sanottavaa, mutta mitä kysytäänkään? Vinkkejä vuorovaikutukseen muistisairaan kanssa Luo hetki kiireettömäksi, vapaaehtoiseksi ja tasavertaiseksi. Puhu, vaikka et saakaan vastausta heti tai sairastunut ei vastaa lainkaan. Hallitse sanaton viestintä, kosketa ja kannusta. Pyri myönteisen kehonkielen ja keskittymisen tilaan. Ole aidosti läsnä. (Mukaillen Muistiliittoa 2017.) Kirjoittaja: Mirva Salonen, sosionomi, vanhustyön YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Teksti on tehty osana kirjoittamiseen liittyvää opintojaksoa. Lähteet: Kokkala, Carita 2020. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulmia kotona asuvaan ikääntyneeseen. https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/05/06/haavoittuvuuteen-liittyva-osaaminen-nakokulma-kotona-asuvaan-ikaantyneeseen/>. Luettu 10.5.2020. Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla 2011. Näkökulmia kielellisesti epäsymmetriseen vuorovaikutukseen. Teoksessa Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla (toim.): Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä̈ vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. 12–31 Muistiliitto 2017. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/>. Luettu 11.5.2020. Saarinen, Päivi 2019. Vaikeasti muistisairaiden henkilöiden ja hoitajien vuorovaikutus tehostetun palveluasumisen yksikössä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Logopedia. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306148/Saarinen_Paivi_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2/>. Luettu 11.5.2020.
Miten selviytyä eettisestä stressistä vanhustyössä?
Vanhustyössä työskentelevät kokevat eettistä stressiä työssään kaksi kertaa enemmän kuin muut kunta-alalla työskentelevät työntekijät. Päivittäiset eettisesti koskettavat ja kuormittavat tilanteet syntyvät mm. vanhusten ja heidän lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kohtaamisissa, omien ja työyhteisön intressien ristiriitatilanteissa sekä yhteiskunnan ja omien eettisten arvojen yhteentörmäyksissä. Jatkuva eettinen stressi aiheuttaa työntekijöille niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita sekä lisää kuormittuneisuutta. Mikä eettinen stressi? Kirjallisuudessa eettisen stressin kanssa rinnakkaisina käsitteinä käytetään eettistä taakkaa, eettistä ahdistusta ja moraalista ahdinkoa tai stressiä. Lützen ym. (2003) mukaan moraalisen stressin käsitteeseen liittyy työntekijöiden kokemus siitä, että ulkoiset tekijät estävät parhaan mahdollisen työn asiakkaan hyväksi eikä työntekijällä ole riittävästi omia keinoja selviytyä eettisesti haasteellisesta tilanteesta, jolloin syntyy moraalista stressiä. Eettisellä taakalla tarkoitetaan hoiva- ja hoitotyössä työskentelevien kohtaamia eettisiä ristiriitoja ja niiden aiheuttamaa rasitusta (Leino-Kilpi ym. 2014). Omantunnon stressi, joka on moraalista ahdinkoa laajempi käsite, syntyy kun työntekijä ei voi tai osaa toimia organisaation osoittamalla tavalla (Åhlin 2015). Eettinen stressi voi olla hetkellistä, mutta pitkään jatkuessaan siitä voi seurata eettinen kuormitus, taakka, ahdistus tai moraalinen stressi. Eettinen stressi kuormittaa Tämän kevään epidemia on asettanut uudenlaisia haasteita vanhustyössä työskenteleville. Poikkeusolosuhteissa eettinen kuormitus kasvaa, kun vanhustyössä työskentelevät kohtaavat työssään päivittäin ikäihmisiä, joiden tilanteet koskettavat. On yksinäisyyttä, taloudellista hyväksikäyttöä, huolta omasta ja läheisten pärjäämisestä. Vanhustyön ammattilaiset saavat koulutuksessaan pohjan osaamiselleen kohdata haasteellisia tilanteita, mutta se ei pelkästään riitä eettisesti kuormittavien tilanteiden kohtaamiseen. Heillä pitää olla myös mahdollisuus keskustella eettisesti kuormittavista tilanteista työpaikalla sekä ennakoida eettisesti kuormittavien tilanteiden kohtaamista selviytyäkseen niistä. Eettinen kuormitus vaikuttaa työntekijän kokonaishyvinvointiin, lisää sairastuvuutta ja heikentää työhyvinvointia, sekä saa monet harkitsemaan alan vaihtoa. On myös työnantajan etu, että työntekijä pysyy työkykyisenä. Eettisen stressin yleisyys ja vaikutukset työhyvinvointiin Emotionaalisen ja moraalisen ristiriidan seurauksena voi kehittyä etiikkaan liittyvä stressi, joka ilmenee fyysisinä ja psykososiaalisina oireina. Pitkään jatkuva eettinen stressi johtaa eettiseen kuormittumiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön keskuudessa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että eettisestä kuormittumisesta voi seurata työtyytymättömyyttä, fyysisiä oireita, konflikteja työyhteisössä ja työstä luopumista (Pehkonen ym. 2011). Pohjoismaisen NORDCARE -tutkimushankkeen raportin mukaan suomalaisessa vanhustyössä työskentelevät kokevat huomattavan paljon enemmän henkistä ja fyysistä rasitusta työssään kuin muut pohjoismaalaiset. Jopa kaksi viidestä hoivatyöntekijästä harkitsee vaihtavansa alaa työolosuhteiden vuoksi (Kröger ym. 2018). Jotta vanhustyössä työskentelevät pysyisivät työkykyisinä ja jaksaisivat työssään, työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistämiseen on syytä kiinnittää huomiota. Työyhteisön sosiaalisella pääomalla ja toimintakulttuurilla on iso merkitys eettisen stressin ennaltaehkäisyssä, mutta myös hyvällä henkilöstöjohtamisella voidaan vaikuttaa. Eettistä stressiä aiheuttavat tilanteet Eettisesti haastavia tilanteita voivat aiheuttaa työolosuhteiden lisäksi mm. eriävät näkemykset asiakkaan hoidosta sekä asiakkaan mielipiteen huomioimatta jättäminen tai mitätöinti päätöksentekotilanteissa (Työterveyslaitos nd.). Myös kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että asiakkaaseen liittyvillä haasteellisilla päätöksentekotilanteilla, mutta myös esimerkiksi arvoristiriidoilla ja eettisen keskustelun puutteella on yhteys työuupumukseen ja työssä lopettamiseen (mm. Piers 2012). Työterveyslaitoksen tuoreessa Mitä kuuluu? -kyselyssä kunta-alan työntekijöistä 54 % kertoi kohtaavansa eettisesti haastavia tilanteita viikoittain ja 22% koki joutuvansa toimimaan omien arvojensa vastaisesti. Eettistä kuormitusta kokevien osuus oli noussut edellisestä vuosi sitten toteutetusta kyselystä. Työterveyslaitos on toteuttanut kuormittavuuteen liittyvää kyselyä 1990 -luvulta alkaen (Molander 2014). Miten siis ennaltaehkäistä ja selviytyä eettisesti stressaavista tilanteista? Tutkimusten mukaan eettisesti stressaavissa tilanteissa selviytymisessä auttavat työntekijän oma arvoperusta, kokemus ja koulutus (mm. Fenton 2015, Schaefer ym. 2014). Vanhustyössä työskentelevät kokevat omantunnonstressiä, jos heillä ei ole keinoja vastata heihin kohdistuviin ulkoisiin tai sisäisiin vaatimuksiin. Omaa eettistä kuormaa kannattaa arvioida ja seurata esimerkiksi eettisen kuorman tarkistuslistan avulla (Molander 2014). Molander (2014) pitää tärkeänä myös yhteistä eettistä keskustelua työyhteisössä parhaiden mahdollisten toimintatapojen löytämiseksi. Yhteisessä keskustelussa ja ongelmatilanteiden ratkaisemisessa voi esimerkiksi käyttää ongelmanratkaisumallia, jossa ongelman avaamisen ja ratkaisuvaihtoehtojen kautta voidaan oppia myös tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään mahdollista eettistä ongelmaa varhain (Leino-Kilpi ym. 2014). Sekä eettisen stressin ja kuormituksen ennaltaehkäisyssä että siitä selviytymisessä on työntekijälle siis tärkeää saada puhua stressiä aiheuttavasta tilanteesta. On tärkeää, että työpaikalla ja työyhteisössä on salliva ilmapiiri vaikeiden asioiden läpikäymiseksi. Esimiehellä on tärkeä rooli tämän ilmapiirin luomisessa. Kirjoittaja: Mia Rosenström, vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Fenton, J. 2015: Ethical stress in Scottish criminal justice social work Kröger, T., Van Aerschot, L. & Puthenparambil, J. M. 2018: Hoivatyö muutoksessa Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa Leino-Kilpi, H. & Välimäki M. 2014: Etiikka hoitotyössä Lützen, K., Cronqvist, A., Magnusson, A. & Andersson, L. 2003: Moral Stress: synthesis of a concept Molander G. 2014: Hoidanko oikein - Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä Pehkonen, A. & Väänänen-Fomin, M. (toim.) 2011: Sosiaalityön arvot ja etiikka Piers, R., Van den Eynde, M., Steeman, E., Vlerick, P., Benoit, D. & Van Den Noortgate, N. 2012: End-of-Life Care of the Geriatric Patient and Nurses’ Moral Distress. Schaefer, R. & Junges J.R. 2014: The Construction Of Ethical Competence In The Perception Of Primary Care Nurses. Työterveyslaitoksen verkkosivut. www.ttl.fi Luettu 15.3.2020 Åhlin, J. 2015: Stress of conscience and burnout among healthcare personnel working in residential care of older people.
Hilmalla on kissanpäivät lintukodossa, omassa kodissaan ryhmäkodissa
Muistisairas Hilma asuu omassa kodissaan ryhmäkodissa. Siellä ovat myös yhteiset tilat, jossa asukkaat voivat viettää aikaa ruokaillen, seurustellen, oleillen ja osallistuen. Hilma on fiktiivinen henkilö, joka haluaa synnyttää ajattelua ja keskustelua muistisairaiden ikäihmisten elinympäristöstä. Toivottavasti sisimmässämme asuu osa Hilmaa; jospa löydämme sen tarinasta. Satu Elon (2006) väitöskirja antoi meille opiskelijoille todella hyvän perustan ikääntyneiden hyvinvointia tukevista erilaisista ympäristöistä. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On aamu. Lipasto on osa hänen identiteettiään ja elettyä elämää. Symbolinen ympäristö, kuten muistot elämän varrelta, uskonto, kulttuuri, juhlat ja vuodenajat, tukevat muistisairaan minäkuvaa (Elo 2006: 35–37, 68–74). Nyt Hilma viettää omaa aikaa kodissaan ennen aamiaista. Hilman kodin seinä on maalattu vaaleansiniseksi. Taloon muuttaessaan hän tuli valkoiseen huoneeseen, missä mikään ei muistuttanut häntä tutusta turvallisesta kodista, jolloin hän heräili öisin ja hätääntyi. Nykyään tuttu sisustus rauhoittaa häntä ja auttaa paikkaan orientoitumisessa. Koti pitää yllä elämäntarinaa ja muuttuu elämän muutosten myötä. Ympäristö tarjoaa erilaisia välineitä minuuden eheydelle sekä rakentaa ja ylläpitää ihmisen minuutta (Aura & Horelli & Korpela 1997: 47–48). Mirva avusti Hilmaa hetki sitten aamutoimissa, jotka sujuivat kuin tanssi. Mirvalla on tapana sanoittaa, mitä kulloinkin tehdään. Se tuo Hilmalle turvallisuuden tunteen. Joskus Mirvalla on aikaa kynsien hoitoon ja kampauksen tekemiseen. Psyykkiseen ympäristöön kuuluvat myös yhdessäolon tärkeys, hyväksyvä ilmapiiri sekä erilaiset roolit (Jacobson 2006: 49–52; vrt. Hietanen-Peltola & Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Aamupalalle saapuessaan rauhallinen taustamusiikki ja tuoreen kahvin tuoksu täyttävät ryhmäkodin tyylikkään aamupalaympäristön. Ryhmäkotilaiset toivottavat huomenta toisilleen. Miellyttävä aamu kiireettömässä ympäristössä. Pöytää koristavat eilen askarrellut enkelit läpinäkyvine siipineen ja kauniit käsinkudotut poppanat. Eläkeläissiskot olivat ne varta vasten heille kutoneet. Symbolinen ympäristö liittyy sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Symboliseen ympäristöön voi liittyä kulttuurisia symboleja kuten kieli, merkityksiä, tapoja ja sääntöjä. Symbolisella ympäristöllä muodostuu erilaisia arvoja ihmisten ajatuksissa. Kieli on usein keino, jolla symbolista ympäristön merkitystä tuodaan näkyväksi, kuten kaunis pöytäkattaus, muistoja sisältävä piironki, tatuointi, taide, tai kaltoinkohtelu. (Elo 2006: 33–46, 68–74, 104–116.) Avoin asukasta tukeva läheis- ja omaisyhteistyö Aamupalan jälkeen Hilma hivuttaa itsensä lähelle takkahuonetta, josta kuuluu puheensorinaa. Huoneessa istuu ryhmäkodin uusi asukas Onni vaimoineen sekä heidän tyttärensä ja lapsenlapsi. Kaikki kokouksen osalliset ovat haltioissaan monisukupolvisesta omaistapaamisesta. Yhteiset perhetapaamiset, arjen yhteisiin hetkiin osallistuminen ja muut yhteiset tapahtumat ylläpitävät ryhmäkodin asukkaiden toimintakykyä ja hyvinvointia. Ulkoiluun ja talon ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuminen on kuitenkin rajoitettua talon sisäisillä resursseilla. Takkahuoneessa keskustellaan, kuinka Onnin käyttäytymisen muutoksen haasteet ryhmäkodin yhteisten tilojen ympäristössä voitaisiin ratkaista yhteisymmärryksessä läheisten kanssa. Symbolisen ympäristön toteutumiseen liittyvät myös elinympäristön normatiiviset sosiaalisen ja fyysisen ympäristön rajoitteet (Elo 2006: 35–37, 68–74; Semi 2015: 27). Hilma muistaa, kuinka kovaääninen Milla laitettiin aikaisemmassa hoitopaikassa syömään selin suhteessa muihin asukkaisiin, erilleen sosiaalisesta ympäristöstä yhteisöllisen harmonian säilyttämiseksi. Millan läheisten kanssa ei ollut silloin keskusteltu käyvästä tavasta toimia. Muistisairaus haastaa jatkuvasti ja eritavoin ihmisen itsemääräämisoikeuden, itsetunnon, elämänhallinnan ja selviytymisen (Semi 2015: 9–21, 27, 44, 53). Läheisyys, lohtu sekä sosiaaliset verkostot ja arjen riennot Hilma jatkaa matkaansa olohuoneeseen, jossa hän käy rupattelemaan Reijan kanssa. Reija hymyilee ja silittää Hilmaa olkapäästä. Aito lohtu ja arvostava kohtaaminen näkyy molemmissa. Hyvässä psyykkisessä ympäristössä muistisairas saa olla tarvittaessa itsekseen ja tuntea tarpeellisuuden tunnetta yhteisössä sekä itsenäistä oman elämän hallintaa (Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Reija täyttää tapahtumavuosikalenteria olohuoneessa asukkaiden keskuudessa rupatellen. Hän rakentaa yhteistyöverkostoja järjestöjen, seurojen, yritysten, ryhmien ja ammattioppilaitosten kanssa asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämiseksi. - Haluamme sellaista yhteistyötä, jolla on jatkumoa ja joka muodostuisi perinteeksi asukkaiden hyvinvoinnin tueksi ympäri vuoden, hän mainitsee. Reijalle on tärkeätä verkostoituminen luoden toimintakykyä ylläpitävää esteetöntä sosiaalista ympäristöä. Mutta nyt Hilmalla on päivälevon aika, sillä Seppo saapuu iltapäivällä. Ikäihmistä on tuettava luomalla toimintakyvyn ylläpitoa mahdollistavia, osallisuutta edistäviä, aktiivisia, sosiaalisia, fyysisiä ja symbolisia esteettömiä ympäristöjä. Sosiaaliset verkostot sekä ympäristön tuki ovat erityisen merkityksellisiä ikäihmiselle hyvän loppuelämän saavuttamisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Ikääntyessä kun erilaisten ympäristöjen tuentarve lisääntyy. (Dunderfelt 2011: 234–235.) Vapaaehtoinen elämän tarkoitus – yhdessä tekeminen ja ikävän karkotus Eläkkeellä ollessaan Seppo tunsi tarkoituksettomuutta, kunnes löysi elämänsisältöä pulinaryhmästä. Mirva oli ottanut yhteyttä ryhmään ehdottaen yhteistyötä. - Mirva antoi ryhmällemme mission, Seppo toteaa. Kokoontumisten lisäksi he toimivat asukkaiden kanssa osallistuen yhdessä muun muassa ulkoiluun, musiikkiesityksiin sekä ruokailu- ja kahvihetkiin. Sepolla on oma kummiasukas Hilma. Seppo esittelee Hilmalle kuvakortteja luonnosta, vuoden ajoista, harrastuksista, eri miljöistä, käden taidoista, musiikista ja tehdyistä töistä. Hilma alkaa kertoa tarinaa kuvien pohjalta. Näin pikkuhiljaa piirtyy kuva Hilman eletystä elämästä ja mieltymyksistä. Sepon lähtiessä Hilma menee kotiinsa. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On ilta. - Toimijuus vahvistuu yksilön rakentaessa omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan oman elämänhistoriansa ja ympäristönsä tuottamien resurssien ja mahdollisuuksien puitteissa. Osallisuus ja toimijuus ovat myös osattomuuden ja yhteiskunnan ulkopuolella olemisen vastakohtia. Yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta voidaan vahvistaa esimerkiksi osallistumalla harrastuksiin, järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. (Mikkola 2017: 15–16.) Vuorovaikutuksessa ikäihmisen kanssa kuvia voidaan käyttää muistin tukena, kun lähimuisti on heikentynyt. Koska paikat ja ihmiset ovat tallentuneet semanttiseen muistiin, ei lähimuistin heikentyminen vaikuta niiden tunnistamiseen. Kuvilla saavutetaan suorempi yhteys muistiin, jossa niiden merkitykset ovat varastoituina, kuin pelkällä puheella. (Suominen & Maimonen & Salonen 2014.) Kirjoittajat: Jari Hakala, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Hannemari Kokkonen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet: Aura, Seppo & Horelli, Liisa & Korpela, Kalevi 1997. Ympäristöpsykologian perusteet. Helsinki: WSOY. Dunderfelt, Tony 2011. Elämänkaari psykologia. Helsinki: Sanoma Pro. Elo, Satu 2006. Teoria pohjoissuomalaisten kotona asuvien ikääntyneiden hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281950.pdf. Hietanen-Peltola, Marke & Pelkonen, Marjaana & Laitinen, Kristiina 2015. Yhteisön hyvinvointi. Teoksessa Hietanen-Peltola, Marke & Korpilahti, Ulla (toim.): Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jacobson, Susanne 2006. Elämäntapapohjaista senioriasumista. Teoksessa Tuppurainen, Yrjö (toim.): Tulevaisuuden senioriasuminen (TSA) -hanke. Loppuraportti. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281594.pdf. Mikkola, Tuula 2017. Osallisuutta ja toimijuutta vahvistamassa. Teoksessa Mikkola, Tuula & Roivas, Marianne (toim.): Mielekästä arkea Myllypuroon – Kokemuksia Työste-hankkeen taipaleelta. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Semi, Taina 2015. Mieleen tatuoitu minuus. Espoo: T & J Semi. Suominen, Sari & Maimonen, Helena & Salonen, Silja 2014. Toimintakykyä tukevat kuvakortit. https://www.innokyla.fi/documents/2209496/d37535f3-3c55-4db2-ac2b-4afacc3f3f50. Luettu 17.1.2020.
Yhteisöllisyyden mahdollisuudet ikäihmisten asumisessa
Ihmiset kokevat yhteisöllisyyden eri tavalla. Ei ole täysin yksiselitteistä, että yhteisöllisyys on aina toimivaa ja harmonista. Tutkimusten ja hankkeiden kautta saatujen kokemusten perusteella yhteisöllisen asumisen on kuitenkin todettu tukevan ikääntyneen elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vähentävän yksinäisyyttä. Me tiedämme jo, että tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi. Sen myötä tarvitaan erilaisia ratkaisuja palveluiden tuottamiseen. Haaste on meille kaikille yhteinen. Ihmisen ovat itse alkaneet aktivoitua. Lisäksi palveluntuottajat kunnissa ja kolmannella sektorilla pohtivat jatkuvasti, miten palvelutarpeeseen voidaan vastata. Ikäihmiset ja esimerkiksi asuntosäätiöt ovat jo lähteneet toteuttamaan asumisratkaisuja, jotka palvelevat yksilöllisiä tarpeita mutta tukevat samalla myös yhteisöllisyyttä. Vaikka ikäihmisten yhteisöllinen asuminen ei ole Suomessa vielä kovin yleistä, joitakin paikallisia hankkeita on ollut ja on olemassa. Kiinnostus Ikäihmisten yhteisöllistä asumista kohtaan näyttäisi lisääntyvän. Ainakin alan toimijoiden keskuudessa aihe on ollut viime aikoina esillä. Esimerkiksi Vanhustyö-lehden marraskuun 2019 numerossa asiaa on käsitelty monipuolisesti. Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavoin Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavalla eri ihmisillä. Joku kaipaa päivittäistä kontaktia toisiin, toiselle riittää puhelu ystävältä kerran viikossa. Tarve sosiaalisuudelle sekä sosiaalisten suhteiden intensiivisyys voivat myös vaihdella. Lotta Junnilainen (2019) puhuu vahvoista ja heikoista siteistä, jotka vaihtelevat riippuen siitä, onko kyseessä tiivis sukulais- tai ystävyyssuhde, väliaikainen tarve tai paikallinen projekti (Junnilainen 2019: 275). Ikääntyessä ihmisen tarpeet muuttuvat. Kun fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn tulee muutoksia, korostuvat tuen ja avun rooli eri tavalla. Ikääntyessä myös ihmisen lähipiiri, ystävät ja sukulaiset ikääntyvät. Toimintakyvyn rajoitteet voivat vaikuttaa iäkkään halukkuuteen lähteä kotoa toisten ihmisten pariin, vaikka sosiaalinen vuorovaikutus vähentäisikin yksinäisyyden kokemuksia. Yhteisöllisyyteen voi liittyä myös sosiaalista painetta, diskriminointia ja kuppikuntaisuutta. Yhteisötalojen sivustoilla kuvataan yhteisöllisyyttä ennemmin mahdollisuutena kuin minkäänlaisena velvoitteena. Idea on, että jokainen voi osallistua yhteiseen toimintaa haluamallaan tavalla. Tukea hyvinvointiin sosiaalisilla asumisratkaisuilla Sosiaalisten suhteiden ja naapuriavun kautta elämisen arki voi helpottua merkittävästi. Yhteisölliset ratkaisut voivat lisätä myös turvallisuuden tunnetta asumisessa. Lisäksi ekologiset ratkaisut nousevat esiin yhä enemmän. Ihmiset ovat aiempaa valveutuneempia ympäristökysymyksissä. Yhteisöllisessä asumisessa ekologisuus näyttäytyy mm. tilojen ja tavaroiden jakamisena, jopa energian ja ruoan omavaraisena tuotantona. (Helamaa & Pylvänen 2012: 20, 36–37.) Helsingin Jätkäsaaresta löytyy yhteisötaloja, joissa aktiivisina toimijoina ovat olleet asukkaat itse jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa (Senioritalo Aikalisä ry). Jätkäsaareen on myös valmistunut 2017 sukupolvien kortteli, jossa eri ikäisten ja erilaisten tarpeiden näkökulmasta on luotu yhteisiä tiloja, aktiviteetteja ja yhteistapahtumia. Ideana on oman näköinen asuminen, ajatuksella, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. (Sukupolvien kortteli 2017.) Erilaisten hankkeiden kautta voidaan tukea paikallista yhteisöllisyyttä naapurustoissa. Naapuriavulla ikääntynyt voi saada konkreettista arjen apua ja samalla tarjota sitä. Auttamalla toista saa myös itselle hyvän mielen. Kotikulmilla-hankkeessa vapaaehtoiset Talo Tsempparit ohjaavat ryhmäaktiviteetteja tuottamalla iloa arkeen vahvistaen samalla naapuruussuhteita (Opas kotikulmilla toiminnan toteuttamiseen 2020). Yhteisöllinen asuminen voi tuottaa myös jotain uutta ja odottamatonta. Ihmiset voivat löytää toistensa kautta merkityksellistä elämänsisältöä, kuten uusia harrastuksia ja uudenlaisia arjen taitoja. Oma kysymyksensä on, kuinka tasapuolisesti yhteisöasumisen mahdollisuudet tarjoutuvat eri ryhmille. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta tai valmiuksia valita, missä ja millä tavoin haluavat asua. Avautuvatko yhteisötalojen ovet ja yhteisöllisen asumisen monipuoliset ratkaisut tällä hetkellä pääsääntöisesti hyväosaisille, hyväkuntoisille ja aktiivisille senioreille? Kirjoittaja: Laura Korsisaari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Helamaa, Anna & Pylvänen, Riikka 2012. Askeleita kohti yhteisöasumista. Selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta. Tampereen teknillinen yliopisto. Asuntosuunnittelu. Julkaisu 6. Katajamäki Print & Media: Tampere. Junnilainen, Lotta 2019. Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Vastapaino: Tampere. Opas Kotikulmilla-toiminnan toteuttamiseen 2020 https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Kotikulmilla-opas_interactive-1.pdf. Luettu 29.2.2020. Senioritalo Aikalisä ry http://www.senioritaloaikalisa.fi/. Luettu 29.2.2020. Sukupolvien kortteli 2017 https://sukupolvienkortteli.fi/. Luettu 29.2.2020. Yhdessä kotikulmilla 2017–2019 https://www.ikainstituutti.fi/kotikulmilla/. Luettu 8.2.2020.
Ikäihmisten palvelut kuuluvat kaikille kulttuuria katsomatta
Suomessa asuu jo runsas 45 000 yli 55-vuotiasta vieraskielistä asukasta. Osa näistä vieraskielisistä on vielä mukana työelämässä, osaa suomen kielen ja myös selviää suomalaisesta palveluviidakosta. Heidän joukossaan on kuitenkin paljon heitä, jotka eivät hallitse suomen kieltä ja voivat olla myös luku- ja kirjoitustaidottomia. Heidän tarpeensa ei kuitenkaan usein paljoa eroa kantaväestön ikääntyneiden tarpeista: niitä ovat esimerkiksi toimeentulotukihaasteet, sydänsairausten, diabeteksen tai muistisairauden hoito. (Laiho 2018.) Yhteisö hoitaa vai hoitaako? Usein oletamme kaikkien maahanmuuttajataustaisten elävän yhteisöllisesti ja hoitavan omat ikääntyneensä itse. Suurimmalta osin tämä pitää paikkansa, koska useissa kulttuureissa on kunnia-asia hoitaa ikääntyneet itse pikemminkin kuin laittaa heidät palvelukotiin. (Laiho 2018.) Heidän kulttuureissaan monasti nähdään velvollisuudeksi hoitaa omaisensa ja perheenjäsenensä sekä suojella heitä viranomaisilta. Monet heistä kokevat suomalaisen ja ylipäätänsä länsimaalaisen vanhustenhoitomallin ja hoitokulttuurin kylmänä ja vanhuksia kunnioittamattomana. (Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012.) Toisaalta voi olla, että ikääntyneellä on vain muutama läheinen Suomessa. Nämä läheiset voivat esimerkiksi sairastua tai olla työelämän puolesta kiireisiä, jolloin yksin asuvasta ikääntyneestä ei pystytä tarpeeksi pitämään huolta. Tämä aiheuttaa ikääntyneille maahanmuuttajille suuren riskin syrjäytyä yhteiskunnassamme. Tulevaisuudessa tuleekin kuntien strategioissa ja toimintasuunnitelmissa ottaa huomioon vielä enemmän se, miten näiden vieraskielisten ikääntyvien tasa-arvoiset sosiaali- ja terveyspalvelut pystytään turvaamaan. (Laiho 2018.) Kohtaamisen tärkeys Kulttuuriset erityispiirteet, kuten asiakkaan tapakulttuuri, uskonto, sosiaalinen asema ja kielitaito, on hyvä ottaa huomioon palveluita tarjotessa. Kaikkiin asiakaskohtaamisiin tulee panostaa, mutta varsinkin ikääntyneen vieraskielisen kanssa kohdatessa tulee olla kärsivällinen ja muun muassa erottaa muistisairaudesta johtuvat muistiongelmat puutteellisen kielitaidon ja maahanmuutosta aiheutuvan stressin seurauksena tulleista muistihäiriöistä. Tärkeää on nähdä ihminen siellä kaiken takana. Monasti maahanmuuttajataustaiset ikääntyneet nähdään vain kulttuuriensa edustajina, jolloin mahdolliset ongelmat ja käytöshäiriötkin selitetään kulttuurisilla ja uskonnollisilla tekijöillä. Näitä tekijöitä korostamisessa vaarana on iäkkään maahanmuuttajan yksilöllisten erojen ja tarpeiden huomiotta jättäminen. (Suomen muistiasiantuntijat ry 2012.) Tärkeintä maahanmuuttaja-asiakkaiden kohtaamisessa on, että ammattilainen on nöyrä ja kiinnostunut oppimaan lisää muun muassa uusista kulttuuriryhmistä, arvoista, uskonnoista ja perinteistä. Ammattilaisen tulee olla avoimin mielin, välttää ennakko-olettamuksia sekä pystyä asettumaan asiakkaan asemaan. (Suomen muistiasiantuntijat ry 2012.) Osaamista ja tietämystä tarvitaan lisää Ikääntyneisiin maahanmuuttajiin liittyviä tutkimuksia on Suomessa vielä niukasti, ja myös yleisessä keskustelussa ikääntyneet maahanmuuttajat ovat jääneet lähes huomiotta. Iäkkäitä maahanmuuttajia näkee vielä tänä päivänä niukasti julkisten vanhuspalveluiden käyttäjinä, eikä heidän tarpeidensa selvittelyä nähdä tärkeänä kehityskohteena. (Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012.) Heikkinen (2015) tuo väitöstutkimuksessaan esille, kuinka sosiaali- ja terveyspolitiikassa tulisi huomioida ikääntyvät maahanmuuttajat omana ryhmänään ja ymmärtää paremmin heidän arjessaan olevia haasteita. Tämän lisäksi tulisi vahvistaa ja lisätä vanhustyötä tekevien ammattilaisten valmiuksia kohdata ikääntyviä maahanmuuttajia omassa työssään. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työtä helpottamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2018) on avannut verkkokoulun, josta ammattilaiset voivat opiskella eri kulttuureista tulevien asukkaiden kohtaamista. Verkkokoulu on toteutettu ammattilaisten haastattelujen pohjalta. Verkkokoulun tarkoituksena on saada käytännön vinkkejä siihen, miten he voivat työssään palvella kaikkia asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaan taustasta riippumatta. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018.) Kulttuurisensitiivisyys ja kulttuurinen empatia Mattilan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä tavoitteena oli rohkaista ja innostaa vanhustyön ammattilaisia kokeilemaan erilaisia, uusia ryhmätoimintoja, joissa oli integroituna eri kulttuuritaustan omaavia ihmisiä. Toisena tavoitteena oli myös lisätä ikääntyneiden maahanmuuttajien sekä kantasuomalaisten välistä kanssakäymistä, edistää maahanmuuttajien kotoutumista sekä vähentää heihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella ikääntyneet maahanmuuttajat hyötyivät saadessaan tukea ja ohjausta sosiaalisessa kanssakäymisessä, tunteiden ilmaisussa sekä fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisessä. Mattila (2018) toi myös kehittämistyössään esille sen, kuinka on tarpeen vahvistaa vanhustyön ammattilaisten sekä erilaisten vapaaehtoistoimijoiden osaamista ja tietämystä monikulttuurisuudesta. Eritoten tarvitaan kulttuurisensitiivisempää tapaa ajatella eri taustaisen ihmisten integroitumista kantaväestön toimintaan sekä palveluihin. Varsinkin kulttuurinen empatia on erityisen tärkeä työkalumonikulttuurista ohjaustyötä tekevällä vanhustyön ammattilaisella. Tulevaisuuden vanhuspalveluita kehittäessä tulee ottaa entistä enemmän huomioon eri taustaiset asiakkaat ja varsinkin syrjäytymisvaarassa olevat. Kun palveluita kehitetään yhä selkeämmiksi, ne tukevat paremmin kaikkia ikäihmisiä kulttuuritaustasta riippumatta. Kirjoittaja: Anne Heiskanen-Erhinmwingbovo, sosionomi (AMK), vanhustyön (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Heikkinen, Sari 2015. Arki uudessa kotimaassa – Entisestä Neuvostoliitosta Suomeen iäkkäinä muuttaneiden arki, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Terveystieteiden yksikkö. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/96619/978-951-44-9707-0.pdf?sequence=1 Luettu 8.12.2018. Laiho, Marianna 2018. Kielimuuri vaikeuttaa vanhuutta. Maailman kuvalehti. https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/1/pitkat/kielimuuri-vaikeuttaa-vanhuutta Luettu 23.11.2019. Mattila, Tiina-Kaisa 2018. Monikulttuurisia kokemuksia ikääntyneiden ryhmätoiminnasta. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vanhustyön ylempi AMK. Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012. Ikääntyvä maahanmuuttaja ja muistisairaus. Memo-lehti. Luettu 24.11.2019. Suomen Muistiasiantuntijat ry 2017. Unohtamista kaikilla kielillä – seminaarista tietoa ja ideoista. Memo-lehti. Luettu 24.11.2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018. Miten kohdata eri kulttuurista tuleva asiakas? https://thl.fi/fi/-/miten-kohdata-eri-kulttuurista-tuleva-asiakas-uusi-verkkokoulu-avattu-sote-ammattilaisille?fbclid=IwAR0I1iSkvR8aQ6LSSzSIet5gYLalinLksOFLwt9NyUaTKGKOCOcPEkYZpps Luettu 23.11.2019.
Vapaaehtoistoiminta apuna ikääntyneen yksinäisyyteen
Yksinäinen ikääntynyt kuvaa yksinäisyyden tunnetta monin eri sanoin, pakahduttavana tunteena, alakulona, kaipauksena. Miten pystymme vastaamaan ikääntyneen hätähuutoon? Ovatko yhteiskunnan tarjoamat palvelut apuna vai auttaako kolmas sektori? Monilla järjestöillä on jo yksinäisyyden torjunnan talkoissa mukana vapaaehtoisia, mutta uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Eläkkeelle siirtyminen voisi olla se paikka, jossa aloitetaan vapaaehtoistoiminta. Yksinäisyys tuntuu pakahduttavana tunteena rinnassa. Näin kuvaa ikääntynyt, yksin asuva yksinäisyyden tunnetta. Miten pakahduttavaa oloa rinnassa voisi helpottaa? Onko yhteiskunnan tarjoamista palveluista apua vai tuovatko kolmannen sektorin tuottamat palvelut apua yksinäisyyteen. Miten voit auttaa, jos ikääntynyt ei pääse enää kotoa liikkeelle? Ikääntyneiden yksinäisyys lisääntyy. Tiilikainen (2006) totesi tutkimuksessaan terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen ja ihmissuhteiden menetyksien altistavan yksinäisyyden tunteille. Yksinolo luo turvattomuutta ja pelkoa, jopa toivoa kuolemasta. Oman elämän merkityksettömyydestä ja seuran puutteesta huonokuntoisimmille ikääntyneille soisi ystävän, joka välittää, kulkee rinnalla. Vapaaehtoisista apua yksinäisyyteen Eläkkeelle siirtyminen on monelle paikka, jolloin aletaan ajattelemaan, mitä nyt voisin tehdä, olenko vielä tarpeellinen? Eläkkeelle jäänyt on edelleen hyvinkin osaava ja energinen. Heillä on edelleen paljon annettavaa eläkkeelle siirtymisestä huolimatta. He ovat suunnaton voimavara, jota kannattaa hyödyntää kolmannen sektorin toiminnassa Ystävätoimintaan tarvitaan kipeästi tekijöitä. Pienikin hetki omassa arjessa voi olla suuri apu yksinäiselle. Myötäeläminen, myötätuntoisuus ja arjessa kannustaminen ovat yksin tärkeimmistä tehtävistä, joita voimme tehdä yksinäisen ikääntyneen hyväksi. Lähimmäisen auttaminen ja tukeminen antavat paljon myös vapaaehtoistyön tekijälle. Veikkauksen julkaisemassa Inhimillisiä uutisia aivotutkija Minna Huotilainen toteaa, että aivoterveydelle parhaita ovat kuorolaulu, lautapelit ja tanssiminen sekä vapaaehtoistyö. Apuomena ry:n Laurentius-lähimmäispalvelu taistelee ikääntyneiden yksinäisyyttä vastaan. Taisteluun osallistumme monin eri keinoin: teemme ammatillisia kotikäyntejä ikääntyneiden koteihin, toteutamme yhteisöllistä seniorikahvilatoiminta, koordinoimme vapaaehtoistoimintaa. Kaiken toiminnan ja toimintaan osallistuvien kesken ytimessä on empatia, myötätunto toista ihmistä kohtaan. Vanhustyön keskusliitto loi edellytyksiä ikääntyneiden hyvälle arjelle ja mielekkäälle tekemiselle. Vanhustyön keskusliiton Ilmeikäs arki -tutkimuksessa todetaan, että järjestö- ja vapaaehtoistoiminta antavat oman merkityksensä eläkeajalle. Vapaaehtoiset tulevat toimintaan mukaan halusta auttaa ja kohdata toinen ihminen. Olla kuuntelija ja vierellä kulkija. Vapaaehtoistoiminta ei ole suorittamista, se on tekemistä suurella sydämellä. Haasteena kolmannen sektorin toiminnalle on löytää vapaaehtoisia, jotka sitoutuisivat toimintaan mukaan. Usein iäkkään kotona käy monia ihmisiä mutta vapaaehtoisen antama aika ja tuttuus ovat ikääntyneelle kullanarvoista. ”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.” Näin Tommy Taberman kiteyttää osuvasti yksinäisyyden poistamista Pieni laulu ihmisestä -runossa. Voidaanko me olla ihmisiä ihmiselle ja mennä poistamaan tai ainakin lievittämään ikääntyneen yksinäisyydestä johtuvaa pakahduttavaa tunnetta rinnassa. Kirjoittaja: Eila Sundell, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Huotilainen, Minna 2018. Inhimillisiä uutisia. Veikkaus. https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/inhimillisia-uutisia/julkaisut/2018/03/syva-yksinaisyys-nayttaa-aivoissa-halytystilalta. Luettu 21.9.2019. Pietilä Minna & Saarenheimo Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Vanhustyön keskusliitto. https://vtkl.fi/wp-content/uploads/2019/07/Ilmeik%C3%A4s-arki.pdf. Luettu 29.10.2019. Tiikkainen, Pirjo 2006. Vanhuusiän yksinäisyys. Seuruututkimus emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyyttä määrittävistä tekijöistä. Jyväskylän yliopisto. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.
Muistisairas ikäihminen tarvitsee läheisiään myös hoivakodissa
Istuin kahvipöydässä ja kuuntelin toisella korvalla, kun sukulaiseni kertoi kuulumisiaan. Puhe kääntyi hänen äitiinsä, joka oli siirtynyt ympärivuorokautiseen hoivaan noin vuotta aiemmin. Hän kertoi, kuinka oli yrittänyt houkutella sisartaan mukaansa katsomaan äitiään hoivakotiin. Sisar ei ollut välittänyt lähteä vedoten bensakuluihin, vaikka ei asunut kovin kaukana hoivakodilta. Lisäksi hän oli todennut, että äidin luona on turha käydä, koska äiti ei kuitenkaan muista käymistä jälkikäteen muistisairautensa vuoksi. Mietin mielessäni harmistuneena, kuinka väärässä hän onkaan. Läsnäolo muistisairaan elämässä ei ole koskaan turhaa. Muistisairaus on suurin yksittäinen syy, jonka vuoksi ikäihminen siirtyy omasta kodistaan ympärivuorokautisen hoivaan. Muistisairaus vie lähimuistin, joka todella tarkoittaa sitä, ettei muistisairas välttämättä muista sitä, onko puoliso, poika tai tytär käynyt tänään, eilen tai ylipäänsä ollenkaan. Toisaalta oma poika saattaa näyttää muistisairaan silmissä omalta puolisolta, eläähän muistisairas monesti uudelleen nuoruuttaan, muistisairauden pyyhkiessä viimeiset kymmenet vuodet muistista kokonaan. Roolien sekoittuminen saattaa hämmentää lähipiiriä ja pahimmillaan aiheuttaa sen, että omaisten käynnit harvenevat harvenemistaan. Omaiset saattavat ajatella, että heitä ei enää tarvita akuutisti läheisen asuessa nyt paikassa, jossa hänestä huolehditaan vuorokauden ympäri. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pysty täyttämään omaisten paikkaa muistisairaan elämässä. Hoivakotiin muutto on usein helpotus omaisille Muistisairaan muutettua omasta kodistaan hoivakotiin moni asia muuttuu. Hoiva ja huolenpito, ravitsemus, lääkehoito ja siivous- ja pyykkihuolto järjestyvät hoivakodin puolesta, eivätkä ole enää omaisen harteilla. Moni omainen huokaisee ehkä helpotuksesta, kun fyysinen auttaminen sekä jatkuva huoli läheisen pärjäämisestä omassa kodissaan on poissa, hänen siirryttyään paikkaan, jossa hän saa apua ja valvontaa 24/7. Tässä kohtaa moni omainen ottaakin pienen ja ansaitunkin hengähdystauon ja opettelee uudelleen nukkumaan rauhassa yönsä. Voihan taustalla olla vuosikausien huoli läheisestä ja mahdollisesti ympärivuorokautinen valmiustila siitä, milloin on pitänyt lähteä keskellä yötä auttamaan kaatunut läheinen ylös tai etsimään sitä hukkunutta lääkepurkkia tai lompakkoa. Joissain tapauksissa kyseessä on voinut olla vuosikausia kestänyt omaishoitajuussuhde. Läsnäoloa, läheisyyttä ja yhdessäoloa Läheisen muutettua hoivakotiin on henkilökunnan tehtävänä tukea ja kannustaa omaisia käymään läheisensä luona säännöllisesti. Hoitajien tulee kertoa omaisille, kuinka tärkeää ja arvokasta on, että he pysyvät tiiviisti muistisairaan elämässä, vaikka hän asuukin nyt hoivakodissa. Hoivakodin henkilökunta pyrkii vastaamaan muistisairaan perustarpeisiin, mutta yksilölliseen aikaan, kuten rupatteluun, muisteluun, rauhallisiin kävelyretkiin lähipuistossa hoitajilla on valitettavan harvoin aikaa. Omaisten erityisen tärkeä rooli onkin juuri tämä: antaa yksilöllistä aikaa, olla vain ja pitää kädestä kiinni, kahvitella kaikessa rauhassa, tehdä lenkki lähipuistoon, muistella menneitä valokuvien avustuksella ja olla vain läsnä. Omaiset ovat tärkeä voimavara hoivakodin arjessa Koivulan (2011) väitöstutkimuksen mukaan hoitajat toivovat omaisten osallistuvan mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi ruokailutilanteisiin, ulkoiluun ja viriketoimintaan (Koivula 2013: 6). Omaisten tuki ja apu hoivakodin arjessa on hoitajille tärkeää, koska vanhustyössä resurssit ovat tiukat. Omaiset voivat auttaa hoitajia myös avaamalla muistisairaan asiakkaan elämänhistoriaa ja mielenkiinnon kohteita hoitajille. Näiden taustatietojen avulla hoitajat voivat ymmärtää muistisairasta ja hänen käyttäytymistään paremmin. Omaisen rooli on myös tuoda muistisairaan elämään merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta yhteisten perinteiden, muistojen ja tuttujen asioiden kautta. Omaiset tuovat kuvia lapsenlapsista, kertovat tarinoita mökkinaapurista ja syksyn etelänmatkalta. He kertovat kukkien kukkimisesta mökin puutarhassa ja kertovat muistisairaalle, kuinka ensi kesänä lähdetään porukalla mökille kukkapenkkejä kitkemään. Omainen tukee tällä tavoin muistisairaan yksilöllisyyden tunnetta, elämäntarinan jatkuvuutta ja arjen merkityksellisyyttä. (Koivula 2013: 88.) Tunnistaako hän vielä minut? Toisin kuin ajatellaan, merkityksellistä ei ole se, tunnistaako muistisairas omaistaan vai ei. Tämän kysyminen muistisairaalta on aivan turhaa ja aiheuttaa vain turhaa ahdistusta muistisairaalle. Eihän kukaan kysy sokealtakaan: ”Näetkö sinä minut?” Muistisairaalle tärkeää on lähellä oleminen ja koskettaminen sekä turvallisuuden tuottaminen läheisyyden avulla (Räsänen 2011: 170). Läsnäolo ja yhdessä oleminen antavat mielihyvää ja tunteen siitä, että on rakastettu. Vaikka muistisairas ei huomenna muistaisi omaisen käyneen eilisiltana, on omaisen käynnillä voinut olla monta positiivista vaikutusta. Muistisairas on saattanut olla koko illan tavallista rauhallisempi ja hymyileväisempi tai hän on ehkä nukkunut yönsä levollisesti ollessaan mielissään illan rupatteluhetkestä läheisensä kanssa. Vierailu muistisairaan luona ei ole koskaan turhaa, sillä on varmasti aina merkitystä, vaikka hän ei osaisi sitä enää sanoin kertoa. Kohtaa, kuten toivoisit itsesi kohdattavan Asioista ääneen puhuminen ja tietouden lisääminen muistisairauden vaikutuksista ja muistisairaan kohtaamisesta olisi tärkeää, jotta omaiset pysyisivät muistisairaan elämässä loppuun asti. On hyvin tavallista, että muistisairas kertoo samat asiat moneen kertaan ja kyselee kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä. Nyrkkisääntönä on, että muistisairas kohdataan kuten muutkin ihmiset, aikuisena, tuntevana ja järkevänä ihmisenä. Hänelle ei puhuta kuin lapselle, hän on aikuinen. Hänen todellisuuttaan ei ole tarpeen lähteä korjaamaan tai kertomaan, että hänen kaipaamansa puoliso on kuollut jo vuosia sitten, se aiheuttaa vain ahdistusta. Muistisairaan kanssa erityisen tärkeää on läsnäolo ja kiireettömyys. Puhuessa katsotaan silmiin ja puhutaan rauhallisesti ja selkeästi antaen muistisairaalle tilaa vastata. Kuunnellaan ja odotetaan, kiireettömyys on tärkeää, muistisairas vaistoaa kiireen tunnun. Muistetaan, että muistisairaalla on ajatuksia, tunteita ja tarpeita silloinkin, kun puheen muodostaminen ei enää onnistu ja oikeat sanat eivät löydy. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Ja kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei puheen tuottaminen enää onnistu, niin puhu, vaikka muistisairas ei enää kykene vastaamaan. Pidä kädestä kiinni, silitä ja ole läsnä, siinä tärkeimmät. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Pyri olemaan läheisesi elämässä läsnä muistisairaudesta huolimatta loppuun asti, se ei ole koskaan turhaa tai merkityksetöntä. Kirjoittaja: Jenni Kekkonen, geronomi (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Jenni Kekkonen Lähteet: Koivula, Riitta 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla: Tutkimus toimijuudesta. [Helsinki]: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104498/URN_ISBN_978-952-245-904-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y Luettu 2.12.2019. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017, Muistiliitto. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen Luettu 31.10.2019.fone Riitta Räsänen 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61722/Räsänen_Riitta_DORIA.pdf?sequence=4&isAllowed=y Luettu 2.12.2019.
Televisio – muistikuntoutujan isäntä vai renki?
Television ääressä istuminen passivoi kaikkia, mutta erityisesti muistikuntoutujaa. Ärsykkeet television tarjonnan muodossa voivat ruokkia erilaisia harhoja ja virhetulkintoja lisäten ahdistusta varsinkin yksin asuvalla. Pitkäaikaishoivassa taas pitäisi kriittisesti arvioida kenen tarpeista television katsominen lähtee. Onko ryhmäkodissa edes tarvetta televisiolle, mitä lisäarvoa se antaa? Ikääntyvät viettävät runsaasti aikaa television äärellä. Kotona sen katselu on useimmiten oma valinta, mutta palvelutaloon tai ryhmäkotiin muutettaessa, yhteisessä oleskelutilassa sen laittaa päälle ensisijaisesti henkilökunta (Pakkoistumista vai mielekästä arkea). Elokuussa julkaistussa Mediuutisten artikkelissa kerrotaan tuoreesta Sinikka Lotvosen väitöstutkimuksesta, jossa ilmeni, että ikääntyneet kokivat palvelutaloon muuton myötä mahdollisuuden omaa elämää koskevien asioiden päättämisestä vähentyneen. Samassa tutkimuksessa todettiin myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentyneen muuton jälkeen. Vaikuttaako television katselun mahdollinen lisääntyminen tähän? Onko televisiosta tullut vapaa-ajanohjaajan veruke ryhmäkodeissa? Televisio on päällä lähes aina. Se tuottaa äänellään taustamelua ja saattaa ikääntyneen heikentyneen kuulon vuoksi häiritä kommunikointia sekä muiden äänien kuulemista. Muistikuntoutujille epäselvä äänimaailma voi aiheuttaa levottomuutta ja turvattomuuden tunnetta. Televisio-ohjelmien väkivaltaisuus ja jännitys voivat altistaa katsojan stressille, joka on myrkkyä aivoille. Muistikuntoutujille se aiheuttaa erityisesti ahdistusta. Brittitutkimuksen mukaan yllättäen saippuasarjoissa on laskettu olevan 2,1–11,5 väkivaltaista kohtausta tunnissa (Fancourt & Steptoe 2019). Päivittäinen televisionkatselu passivoi ja vie ennenaikaiseen hautaan Yksi itsenäinen kokonaiskuolleisuuteen vaikuttava riskitekijä on päivittäinen passiivinen istuminen. Kaikista passiivisimpana istumisen muotona pidetään television katselua, sillä sitä voidaan pitää erityisen passiivisena, jos sitä vertaa esimerkiksi käsitöiden tekemiseen tai lukemiseen, kertoo Suomen lääkärilehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimusartikkeli (Vasankari 2014). Sen mukaan päivittäinen television katselu kasvattaa kokonaiskuolleisuuden riskiä 15 %:sta jopa 40 %:een, jos siihen vietetty aika on 8–11 tuntia päivässä, verrattuna niihin, joilla aika on alle neljä tuntia päivässä. Television katselu poikkeaa muusta istumisesta siinä, että se passivoi fyysisesti sekä henkisesti. Yli viisikymppisillä television katselu vaikuttaa myös kognitiivisten kykyjen heikentymiseen. Yhtenä syynä tähän on arveltu olevan se, että television katseluun vietetty aika on pois jostain muusta kehittävämmästä ajanvietteestä. Valveillaoloaikana tapahtuva runsas television katselu ja muu liikkumattomuus saa aikaan terveyshaittoja, passivoi ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä toimintakyvyn heikkenemiseen. Istuminen kuormittaa yksipuolisesti kehon tukirakenteita ja passivoi suuria lihasryhmiä. Tällöin lihakset kuluttavat vähän energiaa, mistä seuraa harmia kehon aineenvaihdunnalle. Pitkällä aikavälillä istuminen vaikuttaa kehon lihastasapainoon vetäen ylävartaloa kumaraan esimerkiksi seisoessa ja kävellessä. Kun istuessa reiden takaosassa paine lisääntyy, alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu. Lisäksi istuminen vaikuttaa energian kulutusta vähentävästi. (Heiskanen 2014.) Televisio harhoja ruokkimassa Liialliset ympäristön ärsykkeet voivat aiheuttaa harhoja ja virhetulkintoja muistikuntoutujalle. Television pauhatessa samassa tilassa ei muistikuntoutuja välttämättä ymmärrä mistä television äänet tulevat, vaan hän voi luulla huoneessa olevan muita ihmisiä. Tämä voi johtaa yksipuoliseen keskusteluun ja turhautumiseen, kun äänet eivät vastaakaan takaisin. Riippuu yksilöstä ja tilanteesta onko tämä sinänsä haitallista. Muistikuntoutujan todellisuudessa Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forrester voi olla läheistä sukua, eikä jokapäiväisen televisiosarjan tähti. Muistiliiton ohjeistuksen mukaan tällöin ei ole tarvetta korjata käsitystä, mutta jos harhaluulo aiheuttaa ilmiselvää ahdistusta, on syytä rauhoitella ikääntynyttä ja kertoa totuus (Muistiliitto 2017). Keinoja kokeiltavaksi: Jos televisiota katsotaan, se olisi hyvä tehdä yhdessä muistikuntoutujan kanssa. Säännölliset liikuntatauot ovat hyviä katkaisemaan istumista ja paikallaan oloa. Pysähdytään miettimään: tarvitaanko ryhmäkodissa televisiota? Viikko ilman olisi varmasti kokeilemisen arvoinen! Mitä kokeilusta voisi seurata? Kirjoittajat: Mirja El Mankari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Piia Häkkinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Fancourt, Daisy & Steptoe, Andrew 2019. Television viewing and cognitive decline in older age. <https://www.nature.com/articles/s41598-019-39354-4> . Luettu 27.10.2019. Heiskanen, Jukka-Pekka 2014. Mikä siinä istumisessa on niin vaarallista? Asiantuntija vastaa. Tiede artikkeli yle.fi julkaistu 20.1.2014. <https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/20/mika-siina-istumisessa-niin-vaarallista-asiantuntija-vastaa>. Luettu 27.10.2019. Muistiliitto 2017. Vaikeat tilanteet. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/vaikeat-tilanteet>. Luettu 4.10.2019. Vasankari, Tommi 2014. Runsas istuminen lisää kuolemanriskiä. Tutkimusartikkeli Suomen lääkärilehti 2014; 69(25–32). 1893–1896. <https://docplayer.fi/1551825-Runsas-istuminen-lisaa-kuolemanriskia.html >. Luettu 27.10.2019.
Vanhuksesta vanhuspalveluiden tärkein henkilö
Vanhusten palvelujen kehittäminen on todettu välttämättömäksi niin maailmanlaajuisesti kuin kansallisestikin. Riittävät palvelut pitää pystyä järjestämään väestön ikärakenteen ja huoltosuhteen muutoksesta huolimatta. Asiakaslähtöisyys näkyy vanhuspalvelujen keskeisenä arvona ja tavoitteena mm. lainsäädännön uudistuksissa, laatusuosituksissa, sote-valmistelussa ja kehittämishankkeissa sekä tutkimuksessa. Mutta mitä asiakaslähtöisyydellä oikein tarkoitetaan? Miten varmistamme, että muutos tapahtuu oikeaan suuntaan? Usein emme tee eroa puhuessamme asiakaskeskeisyydestä tai asiakaslähtöisyydestä. Myös kirjallisuudessa näitä käsitteitä käytetään usein samassa tarkoituksessa, eikä niitä ole aina selkeästi määritelty tieteellisissä kirjoituksissakaan. Meidän on kuitenkin tunnistettava näiden käsitteiden samanlaisuudet ja erot, jotta pystymme kehittämään vanhuspalveluja asiakaskeskeisyydestä asiakaslähtöisyyteen (Virtanen & Suoheimo & Lamminmäki & Ahonen & Suokas 2011). Mitä asiakaslähtöisyys vanhuspalveluissa on? Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen tarjoaa selkeän määritelmän sekä asiakaskeskeisyydelle että asiakaslähtöisyydelle. Asiakkaan tarpeet ja toiveet ovat palvelun lähtökohtana niin asiakaskeskeisyydessä kuin asiakaslähtöisyydessäkin. Asiakaskeskeisyydessä asiakasta kohdellaan ja tarkastellaan kuitenkin edelleen palvelun kohteena. Asiakaslähtöisyydessä asiakas on enemmän kuin kohde. Hän on mukanaolija eli mukana palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa sekä edelleen kehittämisessä. (Virtanen ym. 2011, Räsänen & Valvanne 2017.) Asiakaslähtöisistä vanhusten palveluista voimme siis puhua sitten, kun vanhukset ovat tasavertaisia kumppaneita asiantuntijoiden kanssa palveluprosessin kaikissa vaiheissa. Vanhusten osallistuminen omien palvelujensa kohdalla ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan vanhusten äänen kuulemista nykyistä enemmän myös palvelujärjestelmää ja yhteiskuntaa vanhusystävälliseksi muutettaessa. Miten asiakaslähtöisyyttä vanhuspalveluissa voidaan lisätä? Asiakaslähtöisyyden toteutumista on tärkeää tarkastella sekä yksilön että yhteisön ja koko yhteiskunnan näkökulmasta. Dialogia on käytävä yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän kaikilla tasoilla. Tässä keskustelussa vanhusten on oltava mukana täysivaltaisina jäseninä, päättäjinä ja palvelujen käyttäjinä. Asiakkuutta tulee tarkastella sekä asiakkaan juridisen aseman, kuluttaja-aseman että palvelukulttuurin ja palvelukäytäntöjen näkökulmasta (Virtanen ym. 2011). Vanhusten osallistumista ja vanhusten huomioon ottamista onkin edistetty mm. edellyttämällä kunnilta ikäystävällisiä suunnitelmia ja vanhusneuvostojen perustamista. Viimeinen asiaan liittyvä avaus on ehdotus vanhusasiavaltuutetun viran perustamisesta. Asiakaslähtöiset palvelut eivät ole mahdollisia, ellei vanhusten palvelujärjestelmä ole sellainen, että sen puitteissa voidaan toteuttaa asiakaslähtöistä palvelua yksilölliselle vanhukselle. Kulmala (2017) toteaa, että yhtä vanhuutta ei ole; vanhukset, ja erityisesti iäkkäät vanhukset, ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Yksilön näkökulmasta voimme esittää kysymyksiä siitä, mitkä ovat kunkin vanhuksen tarpeet ja toiveet ja millaisilla palveluilla niihin pystytään vastaamaan. Palvelut on pystyttävä räätälöimään jokaisen vanhuksen yksilölliseen tilanteeseen sopiviksi. Huomioon on otettava sekä mahdolliset toimintakyvyn rajoitukset että voimavarat. Toiminnan lähtökohtana on oltava vanhuksen itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja toimijuuden kunnioitus ja tukeminen kaikissa tilanteissa. Asiakaslähtöisempiä palveluja tarvitaan, jotta yksilölliset vanhukset saavat tarvitsemansa palvelut. Toisaalta palvelujen asiakaslähtöisyyttä kehittämällä vältetään resurssien käyttöä turhaan ja tarpeettomaan. (Kulmala 2017.) Palvelujen asiakaslähtöisyyden kehittäminen on hyödyllistä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta katsottuna. Yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta asiakaslähtöisyys on koko palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan kehittämistä siten, että vanhusväestön tarpeet tulevat huomioiduksi ja vanhusväestön osallistuminen yhteiskunnan ja yhteisön toimintaan mahdollistetaan. Keskeisiä kysymyksiä ovat: miten ja millaisella palvelujärjestelmällä voidaan tuottaa asiakaslähtöiset palvelut vanhuksille ja miten muilla yhteiskunnan palveluilla vaikutetaan vanhusten elämänlaatuun ja palvelujen tarpeeseen? Asiakaslähtöisyyden on oltava johtamisen tavoitteena Asiakaslähtöiseen toimintatapaan siirtyminen vanhuspalveluissa ei tapahdu ilman johtamista. Juutti (2015) toteaa, että vasta kun asiakkaiden tarpeet ymmärretään ja ne ovat koko organisaation toiminnan lähtökohta, kyetään muodostamaan oikeanlaisia organisaatioita, tuotteita ja palveluja. Organisaatioiden on oltava luovia, innovatiivisia ja joustavia. Asiakkaita palvelevilla henkilöillä on oltava osaamista ja valtaa tehdä päätöksiä. Juutti korostaa lisäksi johtamisen eettisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, vuorovaikutustaitojen kehittämistä, henkilökunnan sitouttamista asiakaspalveluun ja organisaatioon, sekä henkilökunnan hyvinvoinnin tukemista. Vain hyvinvoiva henkilöstö voi Juutin mukaan tuottaa hyviä asiakaskokemuksia. Samoin Kulmala (2017) kehottaa vanhustyön johtajia ja esimiehiä tarkastelemaan yhtä aikaa sekä entistä parempaa vanhusten hoitoa että henkilöstön hyvinvointia. Myös Räsänen ja Valvanne (2017) korostavat johtamista asiakaslähtöisyyden mahdollistajana. He peräänkuuluttavat vanhustyöhön uudenlaista johtajuutta, jonka tavoitteena on asiakkaan hyvä elämänlaatu. Heidän mukaansa hyvä vanhustyön johtajuus edellyttää myönteistä käsitystä ikääntymisestä, arkityön ja etiikan ymmärrystä sekä gerontologista näkemystä. Moisanen (2018) toteaa vanhuspalvelujen asiakaslähtöisen osaamisen johtamisen vaativan monenlaista osaamista, ja osaamisen sisällöt ja laajuudet ovat erilaisia eri tason johtajilla ja hoivatyöntekijöillä. Johtamisessa keskeistä on hänenkin mukaansa ihmisten johtaminen, asiakaslähtöisyys organisaation toiminnan tavoitteena, asiakaslähtöisyyttä tukeva strategia ja organisaatiokulttuuri sekä yhteiskehittäminen. Haavoittuvuutta ja hoivaa ei saa sivuuttaa Vanhusten palveluihin kuuluu luonteenomaisena sekä hoito että hoiva, ja tämä on pidettävä aina mielessä (Hoppania & Olakivi & Zechner 2017). Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että myös heikommassa asemassa olevien vanhusten tarpeet ymmärretään ja otetaan huomioon palveluja kehitettäessä. Hoppania, Olakivi ja Zechner (2017) korostavat, että hoivan luonne ja logiikka on ymmärrettävä organisaatioiden kaikilla tasoilla, eli niin yleisiä linjauksia ja resurssointeja tehtäessä kuin lähijohdon ja työntekijöiden toiminnassa. Johtamisessa ei saa sivuuttaa työntekijöiden ammatillista asiantuntemusta, eikä hoivasuhteeseen liittyvää kokemuksellista tietoa. He muistuttavat myös, ettei hyvä johtaminen paikkaa laadullisesti tai määrällisesti liian niukkoja resursseja, ja hyvän johtajan eettisenä velvollisuutena on tuoda vanhuspalvelujen ongelmat esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tarvitaan yhteiskehittämistä Asiakaslähtöisyyttä vanhuspalveluihin on selkeä ja tärkeä tavoite sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta, sillä sen parempi toteutuminen tarkoittaa parempaa palvelun vaikuttavuutta, kustannustehokkuutta ja sekä asiakas- että työntekijätyytyväisyyttä (Virtanen ym. 2011). Vanhuspalvelujen kehittäminen vaatii johtajiltakin uudenlaista osaamista ja johtamistapaa. Johto vastaa organisaation asiakaslähtöisyyden määrittelystä ja konkretisoinnista, mutta se ei voi tehdä sitä yksin; tarvitaan johdon, työyhteisön ja asiakkaiden yhteistyötä (Räsänen & Valvanne 2017). Muutosta asiakaslähtöisempään suuntaan on jo tapahtunut. Mutta vielä on tehtävä työtä, jotta vanhuksien ääni saadaan paremmin kuulumaan palvelujen kehittämisen kaikilla tasoilla. Sekä palveluorganisaatioiden että yhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja on muutettava asiakaslähtöisyyden toteutumista edistäviksi. Loppuun lainaan vielä Mauryn, Tuomilan ja Valkamon (2019) reseptiä muutokseen: ” On hulluutta ajatella, että muutos toteutuisi, jos jatkamme tekemällä asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin.” Kirjoittaja Soile Nenonen, erikoissairaanhoitaja, THM, vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat Pixabay.com Lähteet Hoppania, Hanna-Kaisa & Olakivi, Antero & Zechner, Minna 2017. Johtamisen rajat vanhushoivassa. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 202–224. Juutti, Pauli 2015. Johda henkilöstö asiakaskeskeisyyteen. Jyväskylä: PS-kustannus. Kulmala, Jenni (toim.) 2017. Hyvällä johtamisella tyytyväisempiä työntekijöitä ja onnellisempia vanhuksia. Teoksessa Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 10–17 Maury, Maarika & Tuomila, Jaana & Valkamo, Juha 2019. Lusikka sotesopassa, Reseptejä kulttuurimuutokseen. Kiss Publising. Moisanen, Kirsi 2018. Asiakaslähtöisen osaamisen johtaminen vanhuspalveluissa. Itä-Suomen yliopiston julkaisuja. No 170. Väitöskirja. Saatavana osoitteessa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2775-0/ Räsänen, Riitta & Valvanne, Jaakko 2017. Vanhustyö tarvitsee uudenlaista johtamista – tavoitteeksi asiakkaan hyvä elämänlaatu. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 20–42. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Marika 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Helsinki. Tekesin katsaus 281/2011. Saatavana osoitteessa: https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf
Korona koskettaa – mutta miten käy kun koskettaminen vähenee?
Halaus, olkapään hipaisu, hyvänyönsuukko - toisen fyysinen koskettaminen on keskeinen osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihon tuntoaistin kautta välittyy ihmislajin selviytymisen kannalta tärkeää tietoa ja mielihyvää, jota emme saa mitään muuta kautta. Koronaviruksen myötä erityisesti ikäihmisten fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on radikaalisti vähentynyt - mutta millaisia vaikutuksia tällä on ikäihmisten hyvinvointiin? Kosketuksen määrä on vähentynyt Elämme parhaillaan mielenkiintoisen ihmiskokeen aikaa: korona on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Olemme ohjeiden mukaan vähentäneet fyysisten kontaktien määrää ja pyrkineet korvaamaan näitä muulla yhteydenpidolla. Kontaktien rajoittamisella on saatu aikaan toivotusti tartuntojen vähenemistä, mutta rajoitusten pitkän aikavälin haittoihin on myös kiinnitetty enenevästi huomiota. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 8.5.2020) äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tavanneet poikkeusoloissa muita ihmisiä keskimäärin 75 % normaalia vähemmän. Myös fyysisen kosketuksen määrä on vähentynyt ja erityisesti tämä koskee iäkkäitä: 70–79-vuotiaat suomalaiset raportoivat ihokontaktien määrän vähentyneen jopa 85 % ”normaalioloihin” (vuoden 2005 vastaavan kyselyn tuloksiin) verrattuna. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ovat tavanneet läheisiään virtuaalisesti, ulkopuolisten vierailut esimerkiksi hoivakoteihin on kielletty, ja hoivakodeissa on pyritty vähentämään yksittäisen vanhuksen luona vierailevien hoitajien määrää. Läheiset ihmiskontaktit ovat keskeinen osa elämänlaatua ikääntyessä Toisen ihmisen kosketuksen tiedetään olevan kriittinen erityisesti lasten kognitiivisen ja sosio-emotionaalinen kehityksen kannalta (esim. Field, 2011), mutta tukevan ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita läpi koko elinkaaren (esim. Gallace & Spence, 2010; Jakubiak & Feeney, 2016). Varhaisessa vuorovaikutuksessa ihokontaktin merkityksestä tiedetään paljon, mutta vähemmän puhetta on ollut kosketuksen merkityksestä myöhemmällä iällä. Fyysisten kontaktien vähenemisen vaikutus ihmisen elämänlaatuun on herättänyt pohdintaa erityisesti ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisellä koronan vuoksi erityksissä olemisen kuukaudet voivat olla iso osa jäljelläolevista elinvuosista, joiden laatuun läheisten ihmisten kanssa vietetty aika keskeisesti vaikuttaa. Yle:n ajankohtaisessa artikkelissa pohditaan koronaviruksen rajoitustoimenpiteiden seurauksia ikäihmisille. Juttu tuo esiin sen, että esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle läheisen ihmisen kosketus voi olla ainoa keino tuoda turvallisuuden tunnetta ja välittämistä - koronaan sairastumisen riski voi olla pienempi paha kuin ajattomalta tuntuva yksinäisyys ja turvattomuus. Mikä on kosketuksen merkitys ihmiselle? Monet eläinlajit käyttävät huomattavan osan ajastaan lajitovereiden silittelyyn ja paijaamiseen, paljon enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi vaikkapa kirppujen poiston kannalta. Myös ihmisten välisellä fyysisellä läheisyydellä on suuri merkitys sosiaalisten suhteiden rakentumisessa ja emotionaalisen läheisyyden kokemuksen rakentumisessa (Dunbar, 2010). Neuropsykologiset tutkimukset osoittavat, että aivoissamme on usean aivoalueen muodostama verkosto, joka reagoivat erityisesti kosketukseen. Tietyt kosketusta aistivat hermosäikeet ja aivosaareke reagoivat erityisesti kevyeen, hitaaseen kosketukseen. Kosketuksen laatu ja suhde koskettavaan henkilöön vaikuttaa kokemukseen. Fyysinen läheisyys omien läheisten välillä näyttää myös vähentävän fyysisen kivun ja uhan kokemusta (Coan, Schaefer & Davidson, 2006). Sosiaalisen kosketuksen merkitys näyttää olevan samantyyppinen sekä länsimaissa että kaukoidässä (Suvilehto ym., 2019). Kosketuksen merkitystä on Suomessa tutkittu esimerkiksi Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan kansainvälisestä huomiota saaneessa hankkeessa (ks. U.S. Newsin artikkeli ja video vuodelta 2015. Nummenmaan hankkeessa on tutkittu aivojen erityistä välittäjäainejärjestelmää, endogeenistä opioidijärjestelmää, joka aktivoituu erityisesti ihmiskosketuksesta. Toisen ihmisen kosketus aktivoi aivoissamme endorfiinin, yhden elimistön mielihyvähormonin tuotantoa. Samoin sosiaalisten suhteiden katkeaminen näkyy aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja kivun säätelyyn liittyvässä opioidijärjestelmässä. Siksi ihmissuhteen katkeaminen (ja kenties toisen ihmisen fyysisen kosketuksen yhtäkkinen loppuminen?) voi kokemuksena tuntua samalta kuin fyysinen kipu. Miten kosketuksen väheneminen vaikuttaa ikäihmisiin? Niin käytännön työssä kuin tutkimusmaailmassa on nyt huolestuttu koronaviruksen aikaansaamasta kosketuksen vähenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kosketuksella on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa -tutkimushankkeessa todettiin, että iäkkäiden fysiologista ja psykososiaalista elämänlaatua pystyttiin merkittävästi parantamaan hoivaavalla kosketuksella (ks. Kinnunen ym., 2019). Koskettaminen näytti vähentävän laitostumiseen liittyviä oireita; oksitosiini-hormonin lisääntymisen ajateltiin olevan rauhoittavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen taustamekanismi. Nyt koronan aikaan tutkijoita, hoivakotien työntekijöitä ja hoivakotien rajoituksista vastaavia tahoja, omaisia ja meitä monia muitakin huolestuttaa, mitä seurauksia kosketuksen kieltämisellä on. Läheisten ihmisten vierailujen väheneminen tarkoittaa käytännössä, että hoitajat ovat hoivakodeissa ainoita yksinäisyyden helpottajia. Kun omaiset eivät tule syöttämään, kampaamaan ja suihkuttamaan läheistä ikäihmistä, hoitajien työmäärä kasvaa myös käytännössä. Ikäihmiselle lasten tai lastenlasten vierailujen loppuminen voi tarkoittaa keskeisistä elämäniloa tuovista hetkistä luopumista. Pitkään jatkuessaan koronarajoitusten seuraukset ikäihmisten mielialaan ja elämän merkityksellisyyden kokemukseen voivat olla synkät. Kosketusta etänä ja läsnä? Korona on siis vähentänyt erityisesti ikääntyneiden kokemaa kosketusta, kosketusta aistivan hermojärjestelmän aktiivisuutta ja sitä myötä kosketuksen tuomaa hyvänolon kokemusta. Hoivakodeissa tapahtuneita yksinäisiä kuolemia ja mahdollisesti tulevien vuosien ajan epidemiassa elämisen seurauksia on kauhisteltu. Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen pitkän aikavälin seurauksista on laajasti huolestuttu. Koronarajoituksia vähittäistä purkua suunniteltaessa on pohdittu, pitäisikö läheisten ihmisen vierailuja iäkkäiden luo mahdollistaa esimerkiksi erilaisten suojavälineiden tai vaikkapa tapaamiskonttien kautta (ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-11333571). Virtuaalista koskettamista, joka korvaisi toisen ihmisen silityksen tai halauksen, ei toistaiseksi millään sähköisillä laitteilla pystytä toteuttamaan. Tärkeää onkin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään ikäihmisten sosiaalisia kontakteja ja niin psyykkisen kuin fyysisen läheisyyden määrää, turvallisuudesta kiinni pitäen ja niin kontaktissa olemisen kuin kontaktien puuttumisen riskit tiedostaen. Lopuksi Koronarajoitukset ovat vähentäneet suomalaisten fyysisiä kontakteja, mikä on estänyt viruksen leviämistä mutta myös aiheuttanut huolta erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntymisestä. Fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on koronan myötä vähentynyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla ikääntyneillä Hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kohdalla on tärkeää huomioida jäljellä olevien vuosien elämän laatu, jossa kontakti läheisiin ihmisiin on usein keskeisessä roolissa Koronarajoitusten lieventyessä on tärkeää lisätä ja ylläpitää myös riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden kasvokkaisia tapaamisia lähimpien ihmisten kanssa, sekä koronaviruksen että eristämisen riskit huomioiden Kirjoittaja Eveliina Holmgren, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Coan, J., Schaefer H., & Davidson, R. (2006). Lending a hand: Social regulation of the neural response to threat. Psychological Science, 17(12):1032-9. Dunbar, R. (2010). The social role of touch in humans and primates: behavioural function and neurobiological mechanisms. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 260–268. Field T. (2011). Touch for socioemotional and physical well-being: a review. Dev. Rev. 30, 367–383. Gallace, A., & Spence, C. (2010). The science of interpersonal touch: an overview. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 246–259 Jakubiak, B., & Feeney, B. (2016). Affectionate touch to promote relational, psychological, and physical well-being in adulthood: a theoretical model and review of the research. Personal. Soc. Psychol. Rev. 21, 228–252. Kinnunen, T., Parviainen, J., Haho, A., & Jolkkonen, M. (2019). Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja: Helsinki. Suvilehto, J. T., Nummenmaa, L., Harada, T., Dunbar, R., Hari, R., Turner, R., Sadato, N., & Kitada, R. (2019). Cross-cultural similarity in relationship-specific social touching. Proceedings. Biological sciences, 286(1901), 20190467. https://doi.org/10.1098/rspb.2019.0467 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (8.5.2020) https://thl.fi/fi/-/kyselytutkimus-huhtikuussa-suomalaiset-tapasivat-75-prosenttia-vahemman-ihmisia-kuin-normaalisti
Kaatuminen ei kuulu ikääntymiseen
Kuuluuko kaatuminen vanhuuteen? Iäkkäiden kaatuilu on liian yleistä. Jos kaatuu, saattaa alkaa pelätä liikkumista. Kun liikkuminen vähentyy, heikentyvät lihasvoimat ja tasapaino entisestään heikkenee. Tästä saattaa seurata uusi kaatuminen. UKK-instituutin (2019) mukaan kaatuminen ei ole normaalia ikääntymistä (UKK-instituutti 2019). Vähintään kerran vuodessa kaatuu puolet yli 80-vuotiaista. Yli 65-vuotiaista kaatuu joka kolmas. Kaatuminen lisää riskiä kaatua uudelleen. Merkittävä määrä terveyden- ja sairaanhoitokustannuksista syntyy iäkkäiden kaatumisista. (Pajala 2012: 7–8.) 65 ikävuoden jälkeen lihasvoimat heikkenevät 1,5–2 % vuodessa (Sipilä & Rantala & Tiainen 2013: 146). Ikääntyessä keho tulee hauraammaksi, jonka takia se ei kestä samalla tavalla kaatumisia kuin nuorena. Kaatumisten seurauksena tapahtuu tapaturmia ja murtumia. Lonkkamurtumista yli 90 prosenttia on kaatumisten seurausta. (Pajala 2012: 10–11.) Miksi iäkkäät kaatuilevat? Kaatumisia aiheuttavat sisäiset ja ulkoiset vaaratekijät. Sisäisiä vaaratekijöitä ovat mm. sairaudet, muistin heikentyminen, toiminta- ja liikkumiskyvyn heikentyminen. Ulkoisia vaaratekijöitä ovat mm. lääkkeet ja vaaranpaikat kotona sekä kodin ulkopuolella. Lisäksi kaatumisvaaraa saattaa lisätä vaikkapa kiireellä liikkuminen. Kaatumisalttius johtuu useimmiten useammasta kuin yhdestä tekijästä. (Pajala 2012: 15–16.) Ikääntyneet, jotka ovat kaatumisvaarassa, tulisi tunnistaa riittävän varhain, sekä kaatumisvaarojen ehkäisytoimet tulisi suunnitella ja toteuttaa moniammatillisesti (Suomen fysioterapeutit 2017). Jos ikääntynyt on kaatunut, tulisi selvittää, mistä kaatuminen johtui (Pajala 2012: 15). Voiko kaatumisia ehkäistä? Kaatumisia voidaan ehkäistä, kun motivoidaan iäkästä liikkumaan säännöllisesti sekä kannustetaan terveellisiin elämäntapoihin, joihin kuuluvat mm. hyvä ravitsemus, sosiaalisen elämän aktiivisuus ja alkoholin käyttö kohtuudella. Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen tulisi tarttua kaatumisen iäkkäiden ehkäisyyn. (Pajala 2012: 16–17.) Pajalan (2012) teoksessa on esitelty kaatumisen ehkäisyn toimintapolku terveydenhuollon ammattilaisille IKINÄ-malli. Monipuolisuutta ja iloa liikkumiseen Kaatumisien ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää, että ikääntyessä liikutaan monipuolisesti. Suomen fysioterapeutit (2017) ohjeistavat, että ikääntyneen liikunnanharjoittelun tulisi olla tasapainoa parantavaa ja lihasvoimaa lisäävää. Harjoitteluun tulisi olla yksilöllinen ohjelma. Sen tulisi olla säännöllistä, riittävän haastavaa sekä nousujohteista. Jo kahden tunnin harjoittelulla viikossa puolen vuoden aikana voidaan vähentää kaatumisia. Suosituksen mukaan harjoittelun tulisi jatkua puolen vuoden jälkeenkin. (Suomen fysioterapeutit 2017.) Moni ikääntynyt on kertonut minulle liikkuneensa nuorena kovasti, mm. ulkoillut, hiihtänyt, pyöräillyt, vaeltanut. Vuosien saatossa liikkumisen määrä on pikkuhiljaa vähentynyt ja harrastukset jääneet. Enää ei välttämättä tule mentyä uloskaan päivittäin. Ikäinstituutin mukaan vain muutama prosentti ikäihmisistä liikkuu suositusten mukaan (Ikäinstituutti n.d.). Kaikilla iäkkäillä tulisi olla mahdollisuus ulkoiluun. Luonnossa liikkuessa tasapaino harjaantuu ja mieli virkistyy. (Pajala 2013: 21.) Jokaiselle tulisi löytyä mielekäs liikkumisen muoto. Kaikkien ei tarvitse lähteä kuntosalille. Lihasvoimaa ja tasapainoa voi harjoittaa kotioloissakin, mm. Ikäinstituutilla on saatavana sähköisesti hyviä harjoitusohjeita. Mikä motivoisi ikäihmisiä liikkumaan suositusten mukaan? Tässä haaste yhteiskunnalle. Helsingin kaupunki on laatinut liikkumisohjelman vuonna 2018, jonka tavoite on lisätä kaikkien helsinkiläisten liikkumista ikään katsomatta. Ikäihmiset tarvitsevat tietoa liikunnan positiivisista vaikutuksista, kannustusta sekä informaatiota liikunnan mahdollisuuksista ja paikoista. Lisäksi on tärkeää, että ympäristö olisi liikkumiseen motivoiva. Monissa kaupungeissa on tarjolla liikuntamahdollisuuksia jopa ilmaiseksi. Kaverin kanssa liikkuminen on usein mukavampaa kuin yksin. Jokainen voisi kannustaa läheistä ikäihmistään liikkumaan, vaikkapa ulkoilemaan yhdessä. Yhteisenä tavoitteena siis ikäihmisten kaatumisten ehkäisy. Kirjoittaja: Jonna Hyvärinen, fysioterapeutti (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Jonna Hyvärinen Lähteet Ikäinstituutti n.d. Liikunta, senioritanssi ja ulkoilu. Saatavana osoitteessa: https://www.ikainstituutti.fi/liikunta-ja-ulkoilu/ Luettu 28.9.2019. Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus. Hyvä fysioterapiakäytäntö 2017. Suomen fysioterapeutit. Havulinna, Satu & Piirtola, Maarit & Karinkanta, Saija & Pitkänen, Tiina & Punakallio, Anne & Sihvonen, Sanna & Kettunen, Jyrki & Häkkinen, Hanna. Saatavana osoitteessa: https://www.terveysportti.fi/dtk/sfs/avaa?p_artikkeli=sfs00003 Luettu 28.9.2019. Pajala, Satu2012. Iäkkäiden kaatumisen ehkäisy. Tampere: Opas 16, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/1555-IKINa-opas.pdf Luettu 28.9.2019. Sipilä, Sarianne & Rantanen, Taina & Tiainen, Kristina 2013. Lihasvoima. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina 2013. Geriatria. 3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 141–152. UKK-instituutti. Kaatumisten ehkäisy 2019. Saatavana osoitteessa: https://www.ukkinstituutti.fi/kaatumisseula/kaatumisten-ehkaisy Luettu 28.9.2019.
Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen
Miten kotona selviytyy, jos ei pärjää yksin? Oletko koskaan ajatellut tilannetta, jossa selviytymisesi olisi sen varassa, tuleeko joku kotisi ovesta sisälle auttamaan sinua? Minkälaisia ajatuksia mahtaa niihin odottavan minuutteihin ja tunteihin sisältyä, kun odottaa jonkun tulevan? Vanhuspalveluita koskevissa laissa (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010) ja suosituksessa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019) painotetaan kotona asumista ja palveluiden saatavuutta sinne. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut viime vuonna (2019) iäkkäiden henkilöiden palvelujen uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella esitys iäkkäiden palveluiden kokonaisuuden uudistamiseksi. Tässäkin työssä yritetään löytää tapoja mahdollistaa entistä paremmin ikääntyneen kotona asuminen. Kotihoito on kuntien mahdollisuus yhdistää sosiaalihuoltolakiin perustuva kotipalvelu ja terveydenhuoltolakiin perustuva kotisairaanhoito (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Kotihoidon tarkoituksena on tukea ihmisen kotona selviytymistä silloin, kun hän ei sairauden tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi selviä ilman apua. Suuri osa kotihoidon asiakkaista on yhä iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia, ja asiakkaat tarvitsevat hyvin monenlaista tukea ja apua. Näiden ihmisten tarpeet näyttäytyivät kotihoidossa erityisesti alueille, jotka liittyvät sairauden hoitoon, lääkkeiden antoon ja arjen jatkuvuuden ylläpitämiseen. Kotihoidossa tarvittava osaaminen painottuu kotona asuvan ihmisen ja hänen elämäntilanteensa kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja huomioimiseen. (Tiikkanen & Juntunen 2019.) Olen asiantuntijana mukana Metropolia Ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa, joka kohdistuu kotihoitoon. Hanke on ESR-rahoitteinen (toimintalinja 4, erityistavoite 9.1), ja sen yhtenä tavoitteena on vahvistaa työelämä- ja asiakaslähtöistä oppimista ja osaamisen tunnistamista kotihoidossa. Hanke ei ole tutkimushanke, eikä hankkeen aikana ole tarkoitus kerätä tietoa kotihoidon asiakkailta. Koska kotihoito työympäristönä ei ole itselleni kovinkaan tuttu, halusin ymmärtää sitä paremmin. Sain mahdollisuuden osallistua Helsingin kaupungin kotihoidon toimintaan kahden päivän ajan seuraamalla sairaanhoitajan työtä. Mennessäni kotihoitoon olin utelias tietämään, miten se kaikki kotihoitoon ja kotihoidon osaamiseen liittyvä tieto, jota olen vuosien varrella lukenut, tulee näkyväksi ikääntyneen arjessa. Tuleeko kotihoitotyössä esille jotain sellaista osaamista, joka asiakkaan näkökulmasta olisi tärkeää mutta jota lukuisissa kotihoidon osaamista kuvaavissa opinnäytetöissä, artikkeleissa tai siihen liittyvässä uutisoinneissa ei ole erityisesti painotettu? Kotihoidossa olevan iäkkään ihmisen haavoittuvuus Haavoittuvuus ja korkea ikä eivät ole sama asia, tosin korkea ikä lisää riskiä haavoittuvuuteen. Haavoittuvuutta aiheuttaa ikääntymiseen liittyvät normaalit vanhenemismuutokset, sairaudet, puolison ja läheisten menetykset sekä voimavarojen ja toimintakyvyn lasku. Haavoittuvuutta lisäävät myös monet muut tekijät kuten liikkumisen väheneminen, yksinäisyys, huono taloudellinen tilanne tai kokemus yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä. Haavoittuvuuteen ja sen kokemiseen liittyy sekä yksilöllisiä että rakenteellisia tekijöitä. (Virokannas, Liuski & Kuronen 2018; 4–6; Sarvimäki & Stenbock-Hult 2016: 372–383). Kotona asuva ikäihminen on haavoittuva silloin, kun hän ei pysty pitämään huolta itsestään, hän on menettänyt oman tilanteensa hallinnan ja hän tarvitsee yhteiskunnan palveluita pärjätäkseen. Hauraana ja heikkona häntä on helppo vahingoittaa tai loukata. (Nordström & Wangmo 2018: 1004–1016). Haavoittuva ihminen kiertää kehässä, jossa haavoittuneisuus kasvattaa voimattomuutta ja voimattomuus haavoittuvuutta (Erlen 2006: 134). Haavoittuva ihminen tulee riippuvaiseksi muiden avusta (Erlen 2006: 136). Ymmärsin kotihoidossa ollessani, että tilanteissa, joissa omaisia tai ystäviä ei ole tai itse ei kykene poistumaan kotoa, on luotettava siihen, että yhteiskunnan palvelujärjestelmä toimii. Kotihoidon palveluiden piirissä olevan ihmisen on luotettava siihen, että tehdyistä sopimuksista pidetään kiinni ja luvatut käynnit tehdään ajallaan, sillä kotihoidon käynti voi olla päivässä ihmisen ainoa sosiaalinen kontakti ja siksi hengissä säilymisen edellytys. Mitä osaamista haavoittuvan asiakkaan kanssa tarvitaan? Haavoittuvan ihmisen kohtaamisia näytti kotihoidossa tapahtuvan koko ajan. Näissä tilanteissa oltiin mielestäni hoitotyön ydintaidossa, sellaisen osaamisen äärellä, jossa vaaditaan herkkyyttä ymmärtää ja havainnoida haavoittuneen ihmisen reaktioita ja tarpeita silloin, kun ihmisellä ei välttämättä ole enää voimia ja osaamista sanoittaa näitä asioita itse. Tämä edellyttää hoitotyöntekijältä ensinnäkin sitä, että hän tunnistaa ne tekijät, jotka ihmisellä liittyvät haavoittuvuuteen, mutta myös sitä, että hän osaa tunnistaa haavoittuvuuteen liittyvät merkitykset. Ajan antaminen ja läsnäolo katsotaan hyvän kohtaamisen elementeiksi. Toinen ihminen kohdataan tasavertaisena, ilman ennakkokäsityksiä, mutta hänet kuitenkin nähdään itsestä erilaisena. Tilanteessa on oltava läsnä ja annettava toisen olla läsnä. (Mönkkönen 2002.) Martin Buber (1993) on sanonut, että ihmisyys vaatii toisen kohtaamista yhteydessä, jossa ei pidä toista välineenä. Kohtaamisessa perustaitoja ovat kuunteleminen, kunnioittaminen, kärsivällisyys, avoimuus ja luottamus sekä eettinen vastuu toisesta ihmisestä. Mikäli kotihoidon työntekijältä puuttuu ymmärrys toisen ihmisen kohtaamisen ja ymmärryksen merkityksestä, asiakkaalle syntyy helposti kokemus ohitetuksi tulemisesta, siitä, että hän ei ole ihmisenä tärkeä. Mielestäni kotihoidossa haavoittuvuuteen tulisi vasta sensitiivisellä, myös kulttuurisensitiivisellä, kohtaamisella sekä dialogisella ja empaattisella vuorovaikutuksella. Sen lisäksi hoitajan tulisi tunnistaa yksilölliset, haavoittuvuutta aiheuttavat tekijät kartoittaa ikääntyneen ihmisen voimavarat osata käyttää voimaannuttavia tukimuotoja ja työmenetelmiä sekä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintatapoja hallita eettisyyteen, ihmisarvoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät asiat tietää riittävästi hoidoista ja palveluista, joilla asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin voidaan vastata. Miten osaaminen todentui kotihoidon arjessa Käyntini kotihoidossa loi luottamusta siihen, että yhteiskunnassamme vielä välitetään heikommista. Tämän lyhyen kotihoidon kokemukseni perusteella havaitsin, että kotihoidossa haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä pidetään huolta ja heidän ongelmiinsa paneudutaan, vaikka työtahti on kova. Tämä tuli esille esimerkiksi silloin, kun kotona edelleen asuva henkilö oli hyvin muistisairas tai muusta sairaudesta johtuen täysin autettava, kun ihminen oli hyvin yksinäinen tai hänellä oli isoja taloudellisia huolia, tai kun kohdattiin päihteiden käyttäjiä ja psyykkisesti sairastuneita. Näille haavoittuvassa tilanteessa oleville ihmisille näytti olevan erityisen tärkeää se, että heidät kohdattiin yksilöllisesti ja arvostavasti, että he saivat kokea ihmisarvoista kohtelua, että he saivat tehdä päätöksiä ja ennen kaikkea että he voivat luottaa siihen, että heille halutaan hyvää. Suurempi kysymys heräsi siitä, miten terveysalan koulutuksessa voidaan vastata kotihoidon osaamisen tähän puoleen. Miten lisätä ammatillisiin lähestymiskeinoihin tarvittavaa osaamista, oman ammatti-identiteetin tunnistamista ja sen rakentamista vieläkin asiakaslähtöisemmäksi (ks. Angel & Vatne 2017). Miten kyetään opettamaan asioita, jotka liittyvät ihmisen haavoittuvuuden ymmärtämiseen ja siihen vastaamiseen, kun psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen näkökulman lisäksi siihen liittyy myös se ulottuvuus, että haavoittuva ihminen on väistämättä jollain tasolla aina riippuvainen häntä hoitavasta henkilöstä? Ja lopuksi vielä näkökulma omaan itseen: Kuinka kukin meistä itse haavoittuvaisena, keskeneräisenä ja epätäydellisenä pystyy vastaamaan toisen, vieläpä eri-ikäisen, haavoittuvuuteen ilman, että sitä tietoisesti harjoittelee? Kirjoittaja: Carita Kokkala, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Angel, Sanne & Vatne, Solfrid 2017. Vulnerability in patients and nurses and the mutual vulnerability in the patient-nurse relationship. Journal of Clinical Nursing 26 (9–10), 1428–1437. Buber, Martin 1993. Minä ja Sinä (suom. Jukka Pietilä). Helsinki: WSOY. Erlen, Judith 2006. Who speaks for the vulnerable? Orthopaedic Nursing 25 (2), 133–136. Hanke STM 025:00/2019. Iäkkäiden palveluiden uudistaminen. https://stm.fi/hanke?tunnus=STM025:00/2019 Luettu 11.3.2020 Høy, B., Lillestø B., Slettebø Å., Sæteren B., Heggestad A., Caspari S., Aasgaard T., Lohne V., Rehnsfeldt A., Råholm M.-B., Lindwall L & Nåden D. 2016. Maintaining dignity in vulnerability: A qualitive study of the residents` perspective on dignity in nursing homes. International Journal of Nursing Studies 2016, 91–98. Juvonen, Mikko 2018. Dialogisuuden ulottuvuuksia. Ymmärtävä vuorovaikutus Siun soten henkilökunnan puheessa. Yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Kotihoito ja kotipalvelu. https://stm.fi/kotihoito-kotipalvelut Luettu 25.2.2020 Kotihoito. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/kotihoito Luettu 25.2.2020 Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Mönkkönen, Kaarina 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteen. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopion yliopiston julkaisuja E, Yhteiskuntatieteet 94. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-781-933-1/urn_isbn_951-781-933-1.pdf Luettu 25.2.2020. Nordström, Karin & Wangmo, Tenzin 2018. Caring for elder patients: Mutual vulnerabilities in professional ethics. Nursing Ethics 25 (8), 1004–1016. Sarvimäki, Anneli & Stenbock-Hult, Bettina 2016. The meaning of vulnerability to older persons. Nursing Ethics 23 (4). 372–383. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Tiikkanen, Pirjo & Juntunen, Kristiina 2019. Kukoistava kotihoito. Kotihoidon työntekijöiden itsearvioitu osaaminen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 253. Vironkannas, Elina, Liuski, Suvi & Kuronen, Marjo 2018. The contested concept of vulnerability – a literature review. European Journal of Social Work 14, 2–14.
Vaikuta omaan ikääntymiseesi
Me kaikki ikäännymme, halusimme sitä tai emme. Onneksi voimme vaikuttaa siihen, miten ikäännymme. Voimme varautua ikääntymiseen ja määrätä itse omasta elämästämme. Meidän maailmamme ikääntyy nopeasti. Koko maailman väestössä yli 60-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuodesta 2006 vuoteen 2050 mennessä. (Global Age-friendly Cities: A Guide: 1.) Minun äitini on yksi ikääntyvistä, niin kuin olen minäkin. Äiti on nyt kymmenen vuotta yli tuon 60 vuotta, ja minä täytän 60 vuotta vuonna 2035. Miten me ammattilaisina pystymme vastaamaan lisääntyvään palvelun tarpeeseen? Vai tarvitseeko siihen varautua, jos tulevaisuudessa vanhenemme entistä parempikuntoisia? Ja miksi minä, sotealan ammattilainen, haluan pärjätä tulevaisuuden ikäihmisenä ilman sotepalveluita, vai juuri siksi, että olen tämän päivän ammattilainen? Ja miten pärjääminen minulta onnistuu? Joskus, nykyään aina useammin ja useammin myös mietin, miten saan äidilleni turvattua hyvän vanhuuden? Nykypäivänä on mahdollista saada ohjausta vanhuuteen varautumiseen. On erilaisia kursseja, joissa valmennetaan eläkeiän taloudelliseen, asumiseen, terveyteen, asiakirjoihin ja hyvän elämän saloihin. On hyvä miettiä asioita etukäteen, esimerkiksi hoitotahdon tekemällä voi ennalta määritellä toiveita elämän loppuun liittyvistä asioissa. Älä tiedä kenenkään puolesta, vaan kysy Liisa Ahonen kirjoittaa Kärjessä – Näkökulmia koti- ja omaishoidon uudistukseen -blogissa siitä, että meidän ei pidä tietää etukäteen toisten mielipiteitä, vaan ne pitää kysyä. Me omaiset ja ammattilaiset haluamme olla ennalta tietäjiä. Ja kuitenkin ihminen on dialoginen olento, hänen kanssaan tulee keskustella. Mari Luonsinen ja Anna Tamminen muistiliitosta kirjoittavat blogissaan myös huolestaan siitä, miten ihmiset tulevat kohdatuiksi? Aito kohtaaminen on hyvä alusta dialogille. Jotta vanheneva ihminen voi olla vaikuttava, osallistuva ja aktiivinen yhteisön jäsen tulee hänet kohdata hyvin ja kuulla, mitä hänellä on sanottavana. Vanhustyöntekijänä näihin kahteen asiaan, kohtaamiseen ja kuuntelemiseen, on panostettava ja niille on löydettävä aikaa. Joskus voi olla niinkin, että olet ainoa ihminen kuukausiin, jonka vanhus kohtaa ja joka häntä kuuntelee. Me teemme työtä ja olemme töissä vanhuksia varten. Itsemääräämisoikeus ja sen jatkaminen edunvalvontavaltuutuksella Äidillä, niin kuin minullakin, on itsemääräämisoikeus. Sehän tarkoittaa, että asioita on hoidettava yhdessä ja yhteistyössä, ei voi tehdä päätöksiä toisen puolesta. Entä, kun ihminen ei voi enää itse päättää? Kyllä hän sittenkin voi päättää asioistaan, edunvalvontavaltuutuksen avulla. (Maistraatit n.d.) Edunvalvontavaltuutuksella voi ikään kuin pidentää itsemääräämisoikeutta sen jälkeen, kun ei itse ole enää täysin kykeneväinen päättämään asioistaan. Käsitteenä edunvalvontavaltuutus on hieman harhaanjohtava, ja se rinnastetaan usein edunvalvontaan, jossa voi olla vähän ikävä kaiku: ”Tulevat ja päättävät minun asioistani.” Joskus edunvalvontaa vastustetaan voimakkaastikin. Kun taas edunvalvontavaltuutuksella voi jatkaa omista asioista päättämistä valtuutetun avulla. Valtuutetulle voi kertoa omista toiveistaan tulevaisuuden varalle. Aivoterveyttä ja positiivista elämänvirettä Käypä hoito -suosituksen mukaan hyvät elämäntavat ja aivoterveydestä huolehtiminen ovat parhaita keinoja välttää tiedonkäsittelyn heikkeneminen. (Muistisairaudet: Käypä hoito -suositus, 2017) THL:n blogissa Aivoterveys on otettava yhteiskunnan korjauslistalle, että ”Valoisa mieli, toimiva muisti ja hyvät ihmissuhteet ovat hyvän elämän ainesosia.” Tämä tarkoittanee sitä, että positiivinen elämänvire ja ystävien kanssa mukava puuhastelu auttavat osaltaan hyvän aivoterveyden ylläpitämisessä. Aivoterveydestä puhuttaessa tarkoitetaan sillä myös aivojen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Näitä asioita ovat muun muassa terveelliset elämäntavat, aivojen käyttäminen ja niiden haastaminen, riittävä lepo ja uni, sekä stressin minimoiminen. Aivot muuntautuvat läpi elämän. (Muistiliitto 2017.) Kirjoittaja: Mari Viitanen, sairaanhoitaja (AMK), muistihoitaja, muistikoordinaattori ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Ahonen, Liisa 2018. Näkökulmia koti- ja omaishoidon uudistukseen. Kärjessä-blogi. Blogipostaus 5.9.2018. https://stm.fi/karjessa-blogi/-/blogs/kerro-lisaa- Luettu 11.11.2019. Luonsinen, Mari & Tamminen, Anna 2019. Nyt on löydettävä pitkälle tulevaisuuteen kantavat ratkaisut. Muistiliitto-blogi. Blogipostaus 13.2.2019. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistiliitto/ajankohtaista/muistiliiton-blogi/blogikirjoitukset/nyt-loydettavat-pitkalle-tulevaisuuteen-kantavat-ratkaisut Luettu 4.12.2019. Maistraatit n.d. Edunvalvontavaltuutus. https://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/holhoustoimi/Edunvalvontavaltuutus/ Luettu 11.11.2019. Muistiliitto 2017. Aivoterveys. https://www.muistiliitto.fi/fi/aivot-ja-muisti/aivoterveys. Luettu 4.12.2019. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017 (viitattu 11.11.2019). THL 2017. Aivoterveys on otettava yhteiskunnan korjauslistalle. THL-blogi. Blogipostaus 18.9.2017. https://blogi.thl.fi/aivoterveys-on-otettava-yhteiskunnan-korjauslistalle/ Luettu: 11.11.2019. World Health Organization 2007. Global Age-friendly Cities: A Guide. https://www.vyl.fi/site/assets/files/2573/finland_ Luettu 11.11.2019.
”Rakkaudest lajiin, ei rahan takii”
Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, lähihoitaja, perushoitaja, hoitaja. Millaisia mielleyhtymiä nämä ammatit herättävät? Suuri vastuu, paljon työtä, aliarvostettu, huonosti palkattu ammattiryhmä: hoitajat. Listasta kuitenkin puuttuu yksi hoitaja. Omaishoitaja. Muistisairas rouva X tulee intervallijaksolle hoivakotiin. Viikko menee tuttuja kaavoja noudattaen. Useita kertoja päivässä kerrataan, missä minä olen. Etsitään kadonnut rannekello. Autetaan peseytymään, pukeutumaan ja syömään. Kammataan hiukset, napitetaan villatakki. Ohjataan käytävältä yöllä wc:n kautta takaisin huoneeseen, jatka vain unia. Kolmessa vuorossa, noin kahdeksan tuntia kerrallaan. Ruoka tulee keittiöstä valmiina ja pyykit pakataan muovipussiin kotiin vietäväksi. Siistijä käy pyyhkimässä kaatuneen maidon lattialta. Jakson päättyessä omaishoitajana toimiva iäkäs puoliso tulee hakemaan rouvan kotiin. Hämmentynyt katse kirkastuu, käsi tarttuu käteen. Varmistetaan seuraavan intervallijakson ajankohta ja halataan lähtiäisiksi. Hei sitten, nähdään kuukauden kuluttua. Hoitaja huokaisee salaa. Viikot kotona menevät tuttuja kaavoja noudattaen. Omaishoitaja vastaa samoihin kysymyksiin lukemattomia kertoja. Etsii kadonneen rannekellon. Auttaa peseytymään, pukeutumaan ja syömään. Kampaa hiukset, napittaa villatakin. Tekee ruuan, pesee pyykit ja siivoaa lattialle kaatuneen maidon. Avaa välillä huojentuneena oven kotihoidon työntekijöille. Valvoo levottoman unta, ohjaa lypsylle lähtijän hellästi takaisin omaan vuoteeseen. Yhdessä päättymättömässä työvuorossa. 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa, pois lukien muutamat lakisääteiset vapaapäivät kuukaudessa. Tehokkaasti kustannettu Suomessa on yli miljoona jollain tavalla läheistään auttavaa henkilöä, pääasiallisia auttajia heistä on 350 000 ja sitovaan hoivaan osallistuu 60 000 henkilöä. Reilu 46 000 omaishoitajaa saa omaishoidontukea ympärivuorokautisesta työstään. (Omaishoitoliitto.) Omaishoito on kaikista ikäihmisten hoitomuodoista yhteiskunnalle edullisin. Keskimääräiset kuntien kustannukset vanhusten eri hoitomuodoissa jakaantuvat seuraavasti: omaishoito n. 13 000 €/vuosi/hlö kotihoito n. 26 000 €/vuosi/hlö tehostettu palveluasuminen n. 48 000 €/vuosi/hlö vanhainkoti tai muu laitoshoito n. 68 000 €/vuosi/hlö. (Halminen & Koivuranta & Mikkola 2019: 19–20; Lyly-Falk 2018; Rissanen 2018; STM 2014: 26.) Omaishoidontuen maksettava määrä vaihtelee kunnittain hoidettavan avuntarpeen ja hoitoisuuden mukaan. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana tuen vähimmäismäärää on nostettu noin sadalla eurolla, mutta edelleen se on alle 400 euroa kuukaudessa. (STM 2017.) Ympärivuorokautisesta työstä ja sitoutumisesta. Arjen sankareita tarvitaan Omaishoitajuus palvelumuotona yleistyy ja omaishoitajien määrä kasvaa, yhä useampien asiakkaiden hoitoympäristö on tulevaisuudessa oma koti. Hallituksen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihankkeessa (I&O-kärkihanke) esitettiin visio vuodelle 2025. Tavoitteena oli luoda käytännön tasolla toimintamalleja, jotka tukisivat niin iäkkäiden omaishoidettavien asumista kotona mahdollisimman pitkään kuin myös hoitajia heidän jaksamisessaan. (I&O kärkihanke.) Toimintamallien pääperiaatteita olivat kaikille tasapuolinen palvelutarpeen arviointi ja palveluiden räätälöinti sekä yhtenäiset omaishoidontuen myöntämiskriteerit. Esille nostettiin myös omaishoitajien koulutuksen ja työnohjauksen tarve sekä heidän hyvinvoinnistaan ja terveydestään huolehtiminen. Myös omaishoitajien vapaiden joustava mahdollistaminen muun muassa perhehoitoa kehittämällä oli yksi hankkeen tavoitteista. (I&O kärkihanke.) Omaishoitajat tekevät arvokkaan työnsä rakkaudesta läheistään kohtaan, eivät rahan takia. Käden ojennus ja arvostuksen osoitus yhteiskunnan taholta ei kuitenkaan olisi haitaksi. Laaditut ja kirjatut tavoitteet ovat varmasti saavutettavissa. Omaishoitaja on oikea arjen sankari. Kirjoittaja: Paula Kyyrä, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuva: Paula Kyyrä Lähteet: Halminen, Olli & Koivuranta, Päivi & Mikkola, Teija 2019. Kuolemaa edeltävä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttö ja kustannukset. Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus. Projektin julkaisu nro 10. http://shop.kuntaliitto.fi/product_details.php?p=3549 Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Luettu 8.9.2019. Lyly-Falk, Auri 2018. Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017. Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 3/2018 https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/18_06_19_Vanhuspalvelujen_raportti_2017.pdf Luettu 8.9.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 2014. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:2. Helsinki: STM Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Omaishoidon tuen hoitopalkkiot vuonna 2018 https://stm.fi/documents/1271139/3899844/Kuntainfo_5-2017_verkkoon.pdf/150c056a-abe9-4e68-acce-b0793c271bb7/Kuntainfo_5-2017_verkkoon.pdf Helsinki: 2017. Luettu 7.9.2019.
Kuntoutuminen – löytyykö yhteinen näkemys?
Sairaalahoitojakson aikaisella kuntoutuksella on suuri merkitys iäkkään potilaan toimintakyvyn palauttamiselle samanlaiselle tasolle ennen sairaalaan tuloa. Kuntoutus pitää aloittaa mahdollisimman pian hoitojakson alkaessa, koska muuten sairaalassa vietetty aika saattaa olennaisesti pitkittyä. Potilas haluaa käyttää pyörätuolia liikkumiseen, vaikka voisi kävellä apuvälineen avulla. Hoitaja auttaa potilaan pyörätuoliin ja liikuttaa häntä sen avulla. Potilaalla ei ole halua harjoitella kävelemistä, on mukavampaa liikkua pyörätuolilla. Yliauttaako hoitaja potilasta? Ikäihmisen avuntarvetta liikkumiseen arvioidaan joka vuorossa. Hoitohenkilökunnan tehtävänä on auttaa, tukea ja ohjata liikkumisessa ja opastaa sopivien apuvälineiden käytössä, jotta ikäihmisen oma liikkumiskyky säilyisi hyvänä mahdollisimman pitkään. Kuntoutumisen pitäisi olla nousujohteista ikäihmisen voimavarat huomioiden. Hoito vuodeosastolla Helinin (2008) ja Karvisen (2000) mukaan laitosmainen toimintakulttuuri vaikuttaa vanhuksen fyysisen aktiivisuuden hyödyntämiseen. Iäkkäiden potilaiden ja heidän omaistensa vanhentuneet mielikuvat hoidosta saattavat olla esteenä potilaan toimintakyvyn edistämiselle. Potilaan puolesta tekeminen liitetään usein edelleen hyvään hoitoon, vaikka vanhuksella olisi omia voimavaroja jäljellä. Yliauttaminen vähentää päivittäistä liikkumista ja heikentää hoidon laatua. (Karvinen 2010: 139.) Kuntoutuksesta keskustellaan päivittäin potilaan ja omaisen kanssa. Hoitaja kertoo mitä kuntoutuminen on, se mielletään usein vain fysioterapeutin antamaksi liikuntaharjoitukseksi. Potilas odottaa milloin fysioterapeutti tulee. Kuntoutuminen on päivittäisiin toimintoihin liittyvää toimintakykyä lisäävää toimintaa. Hoitaja avustaa liikkumisessa, vuoteen reunalle istumaan nousemisessa tai pyörätuoliin siirtymisessä ja ohjaa kävelyharjoituksia Eva-kävelypöydän tai rollaattorin avulla. Liikkumista tehdään useita kertoja päivässä. Potilaan ohjaus ja tukeminen Potilaalla on itsemääräämisoikeus hoitoonsa liittyvissä asioissa. Lain mukaan hoito toteutetaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista1992: § 6). Potilas olisi hyvä saada ymmärtämään minkä apuvälineen käyttö vastaisi hänen nykyistä kuntoaan. Apuvälinetarpeen arvioinnissa otetaan huomioon käyttäjälähtöisyys, oikea-aikaisuus ja yksilölliset tarpeet. Apuvälineiden tarve tulee huomioida hoitosuunnitelmaa tehtäessä (Invaliidiliitto n.d.). Kuntoutumiselle olisi hyvä löytää sopiva tavoite, joka auttaisi potilasta osallistumaan kuntoutumiseen. Hoitotyöntekijän on hyvä sovittaa kuntouttamisen toiminnan rytmi ja tempo potilaalle sopivaksi. Ikäihmisen verkkaisuus tulkitaan herkästi kykenemättömyydeksi tekemään itse päätöksiä, ja tämä johtaa usein siihen, että hoitaja ottaa liian aktiivisen roolin potilaaseen nähden tehdessään kuntouttamiseen liittyviä päätöksiä. (Koskinen & Pitkälä & Saarenheimo 2010: 551.) Hoitohenkilökunnan ja potilaan yhteistyö Kun potilas saadaan mukaan omaan hoitoonsa, hänestä tulee motivoituneempi ja hän haluaa osallistua tekemään enemmän asioita. Samalla hoidon laatu ja vaikuttavuus paranevat. Potilaasta tulee tyytyväisempi saamaansa hoitoon. Tosin on hyvä muistaa, että kaikki eivät ole halukkaita osallistumaan omaan hoitoon (Sihvo ym.2018: 16). Ikäihmiset on hyvä saada osallistumaan palvelujen ja toimintamallien kehittämiseen, tämä hyödyttää myös terveydenhuollon ammattilaisia (Sihvo ym. 2018: 14). Myös gerontologian ja iäkkäiden liikkumiseen liittyvä koulutus kehittää uusia toimintatapoja potilaiden kuntouttamisessa (Karvinen 2010: 140). Kuntoutus ja liikkumisen ohjaaminen oikeilla apuvälineillä hoitojakson alusta alkaen tukee ja lisää potilaan hyvinvointia ja auttaa ylläpitämään toimintakykyä. Tärkeintä on toteuttaa hoitoa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa huomioiden hänen voimavaransa ja henkilökohtaiset hoidon tarpeensa. On hyvä muistaa, että kuntoutumisen eteneminen tapahtuu pitkälti ikäihmisen omaan tahtiin, silti kuitenkaan tavoitteita unohtamatta. Kuntoutumisessa tulee arvioida sitä, mihin on vielä mahdollisuuksia eikä toimia vain mukavuuden rajoissa. Kirjoittaja: Päivi Kyngäs, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Invaliidiliitto. Apuvälineet. n.d. https://www.invalidiliitto.fi/tietoa/vamman-kanssa/apuvalineet. Luettu 24.9.2019. Karvinen, Elina 2010. Liikkumiskyvyltään heikentyneet vanhukset. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Edita. 126–155. Koskinen, Simo & Pitkälä, Kaisu & Saarenheimo, Marja 2008. Gerontologinen kuntoutus. Teoksessa Rissanen, Paavo & Kallanranta, Tapani & Suikkanen, Asko (toim.) Kuntoutus. Duodecim. 547 – 563. Laki potilaan oikeuksista ja asemasta 17.8.1992/785. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785 . Luettu 12.9.2019. Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maria & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli, loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Luettu 19.9.2019.
Asiakkaan ainutlaatuinen arki
Kotihoidon asiakkaan arki asemoituu useimmiten pitkälti kotiin tai kodin läheisyyteen. Mitä koti fyysisenä tilana ja henkisenä paikkana hänelle edustaa? Millaisia merkityksiä siihen liittyy? Liittyykö siihen turvan ja levon tunne, vai haasteita ja yksinäisyyttä – vai kaikkea tätä? Nämä tunteet ja tunnelmat varmasti vaihtelevat kotihoidon asiakkailla päivästä toiseen – kuten meillä kaikilla. Kotiin[1] liittyy läheisesti arki, mutta myös juhla. Kotiin liittyy muistoja: iloja, mutta myös suruja[2]. Koti on ihmiselle osaltaan myös identiteetin jäsentämisen ja rakentamisen näyttämö. Kotihoidon[3] työntekijät menevät ihmisen kotiin, yksityiselle alueelle. Kodissa kohdataan arjessa – asiakkaan arjessa. Kodissa autetaan, tuetaan, edistetään, kannustetaan – toimitaan voimavarasuuntautuneesti. Jokainen kotihoidon työntekijä vie mukanaan kohtaamistilanteeseen omat käsityksensä, arvonsa, asenteensa ja ennakko-oletukset myös arjesta – siitä millainen on hyvä arki ja hyvä elämä. Laatusuositusten[4] mukaan: ”Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tahi eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Kyse on laajasti hyvän elämän edistämisestä eli hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaamisesta”. Arjen tavanomaisena haasteena voi olla myös yksinasuminen, jolloin asiakkaalla ei ole arjessa ketään läheistä ihmistä tai vain vähän muita ihmisiä. Yksin asuminen[5] muuttaa avun tarvetta, mutta myös avun saamisen mahdollisuuksia, kun esimerkiksi puoliso ei ole apuna ja tukena. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan sosiaalinen hyvinvointi, ihmissuhteet ja kuulumisen tunne edistävät terveyttä ja pitkää ikää[6]. Laatusuositusten mukaan hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2017) täytyisi iäkkäillä ihmisillä olla mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Sosionomien koulutuksessa lähtökohtana on sosiaalipedagoginen lähestymistapa. Sen mukaan ihmisen subjektius ja elämänhallinta ovat työn keskeisiä tavoitteita. Tällöin pyritään ihmisen itseapuun ja siihen, että asiakasta autetaan saavuttamaan mahdollisimman onnistunut arki. Toisin sanoen, tällöin asiakasta autetaan hänen tavoitteissaan kohti hyvää arkea. (Hämäläinen 1996; Nivala & Ryynänen 2019). Yhtenä sosiaalialan työn päämääränä voidaankin pitää kansalaisten hyvinvoinnin (well being) lisäämistä[7]. Tarkasteltaessa arkea monialaisesti, sitä jäsennetään usein monitieteisestä näkökulmasta käsin. Tällöin, painotetaan alasta ja tiedeperustasta riippuen esimerkiksi ihmisen toimintakykyä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä, osallisuuden kokemista, taloudellista turvaa tai hyvää arkea. Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa[8] kehitetään kotihoitoon vaadittavaa monialaista osaamista. Hankkeen tuloksena sote-alan opiskelijoiden kyky toimia moniammatillisissa ja -alaisissa verkostoissa kehittyy. Tämä edellyttää sitä, että opiskelijat tutustuvat muihin oman alansa lähialoihin ja ammattilaisiin – millaista asioita asiakkaan hyvinvointi, terveys ja toimintakyky muodostuvat myös työparin näkökulmasta tarkasteltuna. Samalla he perehtyvät siihen, millaisia asioita muiden alan ammattilaiset pitävä tärkeänä asiakkaan arjessa. Opiskelijoiden ja moniammatillisessa työryhmässä toimivien ammattilaisten osaaminen, keskinäinen arvostus ja ymmärrys erilaisen osaamisen hyödyntämismahdollisuuksista kotona asuvien tukemisessa, vahvistuvat hankkeen myötä. Hankkeen monialaiseen harjoitteluun osallistuneet opiskelijat pohtivat asiakkaan arkea. Heille tärkeiksi asioiksi nousi esille seuraavia kysymyksiä liittyen asiakkaan arkeen: Mikä on asiakkaan tapa elää ja olla, miten voimme siihen saada kurkistuksen? Mikä mahdollistaa ja estää arjessa toimimista? Arjen, toimintakyvyn ja eletyn elämän tarkempi tarkastelu. Tarinan takana olevat merkitykset. Mistä asiakkaan arjessa ja kokemuksissa on kyse? Asiakkaaseen ja hänen arkeensa tutustuminen Elämänhistoriaan tutustuminen Mitä on asiakkaantahtinen prosessi? Millaisia voimavaroja asiakkailla on? Arjen ymmärtämisen lisäksi tarvitaan asiakasosaamista Kotiin vietävien palveluiden yhteydessä tarvitaan vahvaa sensitiivisyyttä, empatiaa, läsnäolon taitoa ja voimavaralähtöistä työotetta. Asiakkaan arjen ymmärtämisen lisäksi tavittaan asiakasosaamista. Taitoa lähestyä asiakasta hänen toiveistaan ja tarpeistaan käsin, ei ammattilaisen lähtökohdista. Asiakkaan tarpeista lähtevä osaamiseen voi ajatella kuuluvan kyky asennoitua asiakkaan elämäntilanteeseen avoimesti ja eettisesti. Esimerkiksi sosiaalialan koulutuksessa opiskelijoiden empatiataitojen [9] kehittymistä saatetaan kuitenkin joskus pitää itsestään selvänä asiana[10]. Yksilöllinen asiakaskohtaisen arjen tarve tunnistetaan työn lähtökohdaksi (merkityksellisyys, arvot, tarpeet, toiveet, odotukset). Asiakastyössä positiivinen ihmiskuva on sen perusedellytys. Asiakkaan arjen ymmärtämiseksi voidaan ajatella tarvittavan muun muassa seuraavia taitoja, kuten: palveluohjaus- ja palvelutarpeen arviointia vuorovaikutus-, kohtaamis- ja viestintäosaaminen kyky antaa ja vastaanottaa kehittävää ja rakentavaa palautetta omaisten ja läheisten tarpeiden huomioinen haavoittuvuuden osaamista.[11] Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehitetään kotihoidon työntekijän osaamiskarttaa, johon myös edellä mainitut osaamiset liittyvät. Empatia on puolestaan kyky edistää ihmisten välistä kohtaamista ja vuoropuhelua, joten näin ajatellen se on tärkeää myös itse kehittämistyössä. Ammatillinen empatia ei ole vain asiakasta varten, vaan se on myös työkavereita ja koko työyhteisöä kohtaan osoitettua myötäelämisen kykyä ja kykyä jakaa tunteita[12]. Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden sote alan osaamisen täyttää toimintaympäristön muutostarpeisiin vastaavaa osaamista tuottaen asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa hoitoa ja palvelua[13] – jokaisen asiakkaan omannäköistä arkea tukien. Teksti on julkaistu myös Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogissa: Asiakkaan ainutlaatuinen arki Kirjoittaja: Eija Raatikainen, sosiaalialan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aerschot, L. V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 7–18. Ahosola, P. & Lumme-Sandt, K. 2019. Vanhustyön kehittämishankkeet vanhuspalvelujärjestelmän vastuita rakentamassa. Janus 27 (3), 229–243. Granfelt, R. 2018. Sosiaalityö kodin rakentamistyönä yhteiskunnan marginaaleissa. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 61–72. Grant L., Kinman G. & Alexander K. 2014. What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education 33: 7, 874–889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Kangasniemi M., Hipp K., Häggman-Laitila A., Kallio H., Karki S., Kinnunen P., Pietilä A.-M., Saarnio R., Viinamäki L., Voutilainen A., Waldén, A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2018. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. Saatavana osoitteessa: https://www.iassw-aiets.org/archive/ethics-in-social-work-statement-of-principles/ Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Helsinki. LAATUSUOSITUS: Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mikola, T. 2019. "Saattohoito on matka, matka potilaan kanssa, mutta myös matka omaan itseen": Saattohoito-osaaminen kotisairaalassa sairaanhoitajan kokemana”. Opinnäytetyö. Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy – a key element for an empowerment professional. Teoksessa Hämäläinen, J. (toim.): Vuosikirja 2017. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113–122. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2020). Empathy – Is it too often taken for granted? Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2020/02/26/empathy-is-it-too-often-taken-for-granted/ Raatikainen, E., Rahikka A., Saarnio, T. & Vepsä P. 2020. Ammattina sosionomi. Sanoma Pro. [1] Kodista puhuttaessa voidaan tarkastella myös kodittomuutta, jolloin se on ”enemmän kuin asunnon puute, yhdistäen huono emotionaalinen ja fyysinen hyvinvointi, sosiaalisten suhteiden, yksityisyyden ja turvallisuuden puute ja vähentynyt kontrolli omasta elämästä tulevaisuudesta” (Mayock ym. 2016, 129, Granfeltin 2018 mukaan). [2] Esimerkiksi saattohoitoa (Mikola, T. 2019). [3] Kotihoitoa ja laitos- ja asumispalveluja sai vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 20 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y [4] LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. [5] Myös hankemaailmassa ilmenee tämä kahtiajako, sillä esimerkiksi Ahosola ja Lumme-Sandin mukaan (2019, 241) on merkittävää, ettei hankerahaa ole juurikaan kanavoitu ilman omaisten tukea eläville vanhoille ihmisille tai, jos on niin omaisettomille vanhuksille suunnattu hanketoiminta saattaa asemoida heidät helposti syrjäytymistä vastustaviin hankkeisiin, jolloin heidät pakotetaan asettumaan potentiaalisten syrjäytyneiden asemaan. [6] Aerschot, L.V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018. [7] IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. [8] Hyvissä Handuissa Himassa -hanke: https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa. Hyvissä Handuissa Himassa hankkeen tavoitteena on, että aikaisemmin mainittujen tavoitteiden lisäksi se, että Sote-alan opiskelijat kiinnostuvat kotihoidosta työpaikkana tai yritystoiminnasta kotona asumisen tukeen liittyen. Kehittämisellä vastataan hallituksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää ikäihmisten kotihoitoa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin, Stadin ammattiopiston ja kotona asumista tukevien sidosryhmien sekä valtakunnallisen Harkat-hankkeen kanssa. [10] Grant, Kinman & Alexander (2014). [11] ks. blogi/ Kokkala 2020 (tulossa) [12] Raatikainen, Rauhala & Mäenpää (2017; 2020). [13]http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160883/39-2018-Optimoitu%20sote-osaaminen.pdf
Saanko olla sellainen kuin olen?
Sateenkaariseniorit eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt tulevat näkymään yhä enemmän vanhuspalveluiden käyttäjinä, sillä heidän palveluntarpeensa ovat samat kuin muulla väestöllä. Vähemmistöjen kohtaaminen voi vaatia ammattilaisilta erityisosaamista. Oletko kohdannut sateenkaarisenioria työssäsi? Sateenkaarisenioreita kohdatessa on hyvä muistaa historian ja oman eletyn elämän vaikutus tämän hetkiseen minään. Suomen lain mukaan homoseksuaalisuus oli rikos, joka poistettiin laista 1970-luvulla. Sairauksista se poistui vasta seuraavan vuosikymmenen alussa. (Sateenkaarihistoria Suomessa n.d.) Nykyiset sateenkaariseniorit ovat saattaneet kokea nuoruudessaan ja aikuisiässä syrjintää ja vaikeita elämäntilanteita. He voivat edelleen piilotella suuntautumistaan, eivätkä uskalla vapaasti olla oma itsensä ja ilmaista identiteettiään. (Ihamäki & Kokkinen & Näslindh-Ylispangar 2012: 84.) Sateenkaari-ihmiset saattavat eristäytyä muista ihmisistä kokiessaan, etteivät pysty elämään avoimesti. Tällöin myöskään muut ihmiset eivät saa mahdollisuutta ymmärtää heidän elämäänsä. Vaarana on syrjäytyä, jos erityspiirteet ja toiveet eivät tule esille. (Greenberg & Bruess & Oswalt 2017: 506.) Hyväksyvä kohtaaminen Monet sateenkaariseniorit päättävät pitää suuntautumisensa salassa, koska he pelkäävät ammattilaisten mahdollisia ennakkoluuloja ja pelkäävät saavansa sen takia huonompaa palvelua. Asioiden salaaminen voi vaikeuttaa avun hakemista ja saamista. Tämä ei luo hyvää perustaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiselle. (Greenberg & Bruess & Oswalt 2017: 506.) Ammattilaisten on kohdattava asiakas ainutlaatuisena yksilönä eikä olettaa hänen kuuluvan johonkin tiettyyn ihmisryhmään. Asiakasta on hyvä kuunnella ja lähestyä hienotunteisesti antaen hänen itse kertoa sen, minkä haluaa. On myös hyvä muistaa, ettei kysy turhia kysymyksiä vain oman uteliaisuuden vuoksi. Ammatillisessa kohtaamisessa omat arvot eivät saa ohjata tekemistä tai näkyä asiakkaalle. Kuka tahansa voi olla sateenkaariseniori eikä heitä aina ehkä olekaan tarpeellista tunnistaa, kunhan muistaa, että kaikki ihmiset tulee kohdata samalla tavalla heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta. Työyhteisön kannattaa ottaa asia esiin keskuudessaan, jos se kokee tarvitsevansa lisätietoa aiheesta. Silloin on hyvä yhdessä avoimesti pohtia, miten kohtaamisessa pystyy parhaiten tukemaan sateenkaarisenioria. Avoimen ja ymmärtävän ilmapiirin luominen voi edesauttaa asiakkaiden rohkeutta olla omia itsejään. Tiedon lisäämisen keinoja Yksi kanava hankkia tietoa työyhteisölle on osallistua Setan järjestämään sateenkaarisertifiointikoulutukseen. Koulutuksen pyrkimyksenä on edistää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa parantamalla palveluiden laatua sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lisäämällä henkilökunnan ymmärrystä sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta voidaan edesauttaa tähän tavoitteeseen pääsyä. (Sateenkaarisertifiointi n.d.) Kouluttautuminen lisää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tietoisuutta sukupuolisesta moninaisuudesta ja mahdollisesti vähentää ennakkoluuloja tai muuttaa asenteita. Lisäksi kouluttautuminen tarjoaa mahdollisuuksia yhdessä kehittää toimintatapoja työyhteisössä. Yhdenvertaisen ilmapiirin edistäminen Sateenkaarisenioreiden tarpeiden ymmärtäminen ja niiden huomioiminen, vahvistaa heidän itsetuntoaan ja identiteettiään tasavertaisina sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjinä. Yhdenvertaisesta kohtaamisesta palveluissa pitäisi tulla uusi normi. Asenteita ja mielipiteitä tuskin pystyy muuttamaan hetkessä, mutta keskustelut työyhteisössä tarjoavat hyvän mahdollisuuden pohtia omia ajatuksiaan yhdenvertaisesta kohtaamisesta. Työyhteisö voi osoittaa hyväksyvää ilmapiiriä pitämällä sateenkaariteemaa näkyvillä esimerkiksi sateenkaarilipuilla ja muilla yhdenvertaisuutta kuvaavilla symboleilla. Ne saattavat auttaa sateenkaarisenioreita ilmaisemaan rohkeammin itseään ja herättää keskusteluja, joissa voidaan yhdessä pohtia heidän oman näköisensä vanhuuden toteutumisen keinoja. Joko teidän työyhteisössänne näkyvät sateenkaarenvärit? Kirjoittajat: Outi Hellsten, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Paappanen, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Juha Pörsti, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Greenberg, Jerrold S. & Bruess, Clint E. & Oswalt, Sara B. 2017. Exploring the dimensions of human sexuality. Burlington, MA: Jones & Bartlett Learning. Ihamäki, Katja & Kokkinen, Annemari & Näslindh-Ylispangar, Anita 2012. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluva vanhus. Teoksessa Näslindh-Ylispangar, Anita: Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Helsinki: Edita. 80 – 85. Sateenkaarihistoria Suomessa n.d. Seta. Saatava osoitteessa: https://seta.fi/ihmisoikeudet/sateenkaarihistoria-suomessa/# Luettu 21.8.2019. Sateenkaarisertifiointi n.d. Seta. Saatavana osoitteessa: https://seniorit.seta.fi/sateenkaarisertifiointi/ Luettu 27.9.2019.
Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisten RAI-vertailunkehittämisen tulosten mukaan kotihoidossa lähes joka neljäs ikäihminen elää päivittäisen kovan kivun kanssa (Ikääntyminen 2019). Espoossa RAI-tulokset kivun suhteen ovat olleet hyvin samansuuntaiset (Ikääntyminen 2019). Onko kivun hoitoon ja seurantaan tarpeeksi kiinnitetty huomiota? Kotiin tuotettua hoivaa ja hoitoa painotetaan kunnissa yhä enemmän ja ikäihmisiä hoidetaan pidempään kotona. Miten turvataan myös kivuttomampi arki kotona? Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa (2017) ohjataan kiinnittämään huomioita hyvinvointia edistäviin palveluihin ja erilaisiin riskeihin, kuten kaatumisiin, mielialan laskuun ja liikkumisen ongelmiin. Asiakkaan kokemaa kipua ja sen hoitoa ei ole laatusuosituksessa huomioitu. (Laatusuositus 2017: 7, 16–17.) Asiakkaan kokeman kivun taustalla saattaa olla yhteyksiä laatusuosituksessa oleviin riskeihin. Kivun on todettu huonontavan elämänlaatua ja heikentävän toimintakykyä. Kipu muuttaa asennoitumista muihin ihmisiin ja on yhteydessä masennukseen ja muihin negatiivisiin tunteisiin. (Tilvis 2016; Rapo-Pylkkö 2019: 336.) Kivun syyn selvittäminen ja hoitovasteen säännöllinen seuranta ovat tärkeitä kivun hoidon onnistumiselle sekä kivun hallinnalle (Finne-Soveri 2008: 201). Tehokas kivunhoito perustuu huolellisesti suoritettuun kivun mittaukseen luotettavalla ja helposti toistettavalla mittausmenetelmällä (Pesonen 2011: 85). Työpajatyöskentely ja yhteiskehittäminen Tarve kehittää kivun seurantaa ja hoitoa on lähtöisin Espoon vanhusten palvelujen tavoitteesta vähentää kivuliaiden asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyöllä haluttiin vastata kotihoidon ajankohtaiseen haasteeseen kivun hoidossa. Toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon kehitettiin yhdellä Espoon kotihoidon suuralueista hyödyntäen työpajatyöskentelyä alueen hoitajien kanssa. Työpajoissa käytettiin menetelmänä kalanruotokaaviota syy–seuraussuhteen selvittämiseksi. Ydinkysymyksenä oli, miksi kotihoidossa on paljon kivuliaita asiakkaita. Hoitajat käyttivät PDSA-laatutyökalua kalanruotokaaviosta selvinneiden kehittämistoimenpiteiden työstämiseen. Kehittämistoimenpiteistä valittiin keskeisimmät kehittämiskohteet, joiden avulla kivun toimintamallia työstettiin. Työpajoissa valmistuivat visuaaliset lomakkeet kivun seurantaan ja hoitoon. Lomakkeita pilotoitiin, jonka jälkeen niiden toimivuutta ja niiden hyötyjä hoitajille arvioitiin teemahaastattelujen avulla. Kun hoitajat osallistettiin työpajatyöskentelyyn ja yhteiskehittämiseen, he sitoutuivat paremmin toimintamallin käyttöön ja testaukseen (vrt. Tuulaniemi 2016: 54). Yhteiskehittämällä toimintamallia kotihoidon hoitajien kanssa varmistettiin, että toimintamalli on käytännönläheinen ja soveltuu käytettäväksi kotihoidon toimintaympäristössä. Visuaaliset lomakkeet Työpajojen tuotoksena valmistui kaksi lomaketta: arviointilomake asiakkaan kivun tunnistamiseksi sekä ohje lomakkeen käyttöä varten hoitajille. Työpajoissa kehitettiin myös alusta kivusta kirjaamiselle Lifecare-potilastietojärjestelmään. Alla asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake (kuvio 1) ja hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2). Asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake helpottaa kivun sanoittamista ja osallistaa asiakasta konkreettisesti oman kivun ja sen hoidon arviointiin. Lomakkeet ovat informatiivisia ja ohjaavat hoitajia toimimaan yhdenmukaisti mutta samalla myös yksilöllisesti asiakkaan tarpeen mukaan. Lomakkeessa olevat kehonkuvat ja kipumittarit auttavat hoitajia selvittämään kivun sijaintia ja voimakkuutta yksilöllisemmin asiakkaan kanssa. Yhtenäinen toimintamalli työvälineeksi kotihoitoon Toimintamalli on työkalu hoitajille asiakkaan kivun tunnistamiseen ja arviointiin. Sen avulla seurataan ja hoidetaan kipua yhdenmukaisesti. Toimintamallin avulla pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää Espoon kotihoidossa. Työpajassa valmistuneet lomakkeet yhdessä prosessin (ks. kuvio 3) kanssa muodostavat toimintamallin kivun seurantaan ja hoitoon. Yhdenmukaistamalla kivun arviointia, seurantaa ja hoitoa sekä kivun kirjaamista pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyö tukee kotihoidon asiakkaan turvallista arkea ja kivutonta elämää kotona. Perehdytys yhtenäiseen toimintamalliin vaatii koulutusta Perehdytys on oleellinen ja tärkeä osa toimintamallin käyttöönottoa. Hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2) on hoitajien omista toiveista ja mietteistä koottu toimintaohje. Lomake toimii perehdytyksenä asiakkaan kivun tunnistamisen lomakkeen käyttöön. Ohjeen tarkoitus on ehkäistä väärinymmärryksiä ja vahvistaa yhteneväistä tapaa toimia. Kotihoidossa on vaihtuvuutta työntekijöissä, joten ohje on liitetty perehdytyskansioon. Kirjoitus perustuu kehittämistyöhön ”Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon”, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittajat: Minna Coutinho, sairaanhoitaja (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Maj-Britt Löv, geronomi (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Finne-Soveri, Harriet 2008. Iäkkäiden kipu. Teoksessa Hartikainen, Sirpa & Lönnroos, Eija (Toim.): Geriatria. Arvioinnista kuntoutukseen. Helsinki: Edita Prima. 201. Ikääntyminen 2019. Kirjautuminen RAI-vertailukehittämisen tietotuotteisiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Palvelutarpeiden arviointi RAI-järjestelmällä. Päivitetty 16.10.2019. Vaatii kirjautumisen, saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/palvelutarpeiden-arviointi-rai-jarjestelmalla/rai-vertailukehittamisen-tietotuotteet/kirjautuminen-rai-vertailukehittamisen-tietotuotteisiin>. Luettu 5.11.2019. Laatusuositus 2017. Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019:6 Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf>. Luettu 18.10.2018. Pesonen, Anne 2011. Pain measurement and management in elderly patients. Clinical studies in long term hospital care and after cardiac surgery. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/28175/painmeas.pdf?sequence=1>. Luettu 12.11.2019. Rapo-Pylkkö, Susanna 2019. Chronic pain and neuropathic pain among community-dwelling older adults in primary health care settings. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin Yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/305480/ChronicP.pdf?sequence=1&isAllowed=y.Luettu 12.11.2019. Tilvis, Reijo 2016. Vanhusten suhtautuminen kipuun ja sen seuraukset. Kustannus Oy Duodecim, oppiportti. Saatavana sähköisesti osoitteessa, vaatii kirjautumisen: <https://www.oppiportti.fi/op/ger02803/do?p_haku=kipu#q=kipu>. Luettu 10.12.2019. Tuulaniemi, Juha 2016. Palvelumuotoilu. 3. painos. Helsinki: Talentum Pro.
Maaseudulla asutaan vielä!
Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla eri tiedotusvälineistä siitä, miten kaupungistumisilmiö autioittaa maaseutumaisia alueita. Vaikka tämä ilmiö on vääjäämätön, uutisointi uhkakuvineen ei ainakaan lisää maaseudun houkuttelevuutta. Vaikka tulevaisuuden realistinen tarkastelu on tärkeää, tämän asian äärellä olisi viisasta hidastaa ja jopa pysähtyä, sillä maaseudulla on yhä elämää ja monenlaisia mahdollisuuksia, jotka pitäisi hyödyntää vahvemmin. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan yhteiskuntamme väestörakennetta muuttavat ikääntyminen, syntyvyyden aleneminen sekä entistä moninaisempi muuttoliike, sillä muun muassa kaupungistuminen ohjaa väestön alueellista sijoittumista. Asukkaiden hyvinvointi on pitkälle kiinni esimerkiksi siitä, miten kyetään turvaamaan heidän toiminta- ja työkykyä. Tähän tarvitaankin paljon uudentyyppisiä ratkaisuja koskien hyvinvointia, asumista sekä toimintakyvyn ylläpitäviä toimia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018.) Myös maaseudulle tarvitaan vaihtoehtoja asumiseen On hyvä muistaa, että taajamien ulkopuolella on yhä asutusta, vaikka maaseudun väestö vähenee. Erilaisia vaihtoehtoja asumiseen tulisikin tarjota myös harvaan asuttujen alueiden ihmisille. Tästä syystä kiinnostuin ideoimaan tutkimuksellisen kehittämistyöni aihetta erityisesti asumisteeman ympärille. Lopullinen aihe muodostui ikääntyvien yhteisöllisen asumisen tarkasteluun ja suunnitteluun erityisesti maaseutumaiselle alueelle. Tavoitteenani oli saada selville, mitä asuminen merkitsee, mitä ajatuksia yhteisöllinen asumismuoto herättää, mitä kaikkea siinä tulisi ottaa huomioon ja mitkä olisivat sen haasteet ja vetovoimatekijät. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset koostuivat kahdeksasta haastattelusta sekä kahdesta yhteiskehittelyllä laaditusta työpajasta. Näiden kahden toteutuksen avulla muodostui kattava käsitys siitä, minkälaisia odotuksia yhteisölliseen asumiseen maaseutumiljöössä liittyy. Vaikka tuloksista ilmeni, että yhteisölliseen asumiseen liittyy myös haasteita, vahvuuksia ja hyviä puolia löytyi enemmän. Kaikki haastateltavat pitivät yhteisöllisen asumismuodon suunnittelua maaseutumaiseen ympäristöön hyvänä ideana. Asuinympäristön suuri merkitys Toimivuus ja viihtyvyys elin- ja asuinympäristössä ovat tärkeitä tekijöitä yksilön hyvinvoinnin kannalta. Aktiivisuutta lisäävässä ja motivoivassa elinympäristössä asuu eri-ikäisiä ihmisiä, ja jos siihen on liitetty vielä erilaisia palveluja, antaa se mahdollisuuden arkielämän onnistuvaan toteutumiseen. (Siitonen 2013: 534.) Hauhon Vihniön metsää (Kuva: Tiia Nurminen) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittivat, että asuinympäristöllä on suuri merkitys asumisessa. Ympäristön vaikutus nähtiin rakentuvan alueen rauhallisuudesta, kauniista maisemasta, tunnesiteestä kotitilaan, palveluista, pitkään asumisesta samassa miljöössä, luonnon läheisyydestä ja asuinpaikan erilaisista mahdollisuuksista. Tulokset myös tietyllä tavalla mursivat stereotyyppistä jaottelua ihmisistä “maalaisiin ja kaupunkilaisiin”. Myös kaupunkimiljööstä voidaan olla valmiita muuttamaan pysyvästi maalle: ”Tää on mulle niinku tosi tärkeetä. Halusin ehdottomasti muuttaa kaupungista maaseudulle, kun jäin eläkkeelle. Ja muuttaessani kyl tiesin olosuhteet, mihin tulen.” Vetovoimaa maalla asumiseen Monet elintärkeät palvelut uhkaavat loppua tai paeta kauemmas kasvukeskuksiin. Uusilla asumisen ratkaisuilla voitaisiinkin saada sitä kuuluisaa elinvoimaa maalle takaisin. Asumisen tulisi olla mielekästä, voimavaralähtöistä, turvallista ja hyvinvointia lisäävää. Maaseutumiljöö voisi tarjota näitä kaikkia, jos annamme siihen vain mahdollisuuden. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Onnistuneesti yhdessä−Yhteisöllisen asumisen haasteet ja mahdollisuudet. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020. Kirjoittaja: Tiia Nurminen, sairaanhoitaja (AMK), geronomi (AMK), vanhustyön ylempi AMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tiia Nurminen Lähteet: Siitonen, Tuomo 2013. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 534–535. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2010. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4 & isAllowed=y>.
Muistiasiakas ruokailutilanteessa
Päivätoiminnan ruokailutilat eivät välttämättä aina toimi. Ne ovat usein ahtaat ja huoneessa saattaa olla samaan aikaan toistakymmentä asiakasta. Eri aisteille syntyy paljon ylimääräistä kuormitusta ja itsenäinen toimiminen vaikeutuu. Ympäristön tulisi siis olla mahdollisimman aistiystävällinen ja esteetön. Esteettömyys tarkoittaa, että asiakkaan kaikki aistit (näkö, kuulo, haju, maku, tunto) huomioidaan. Toimintaympäristö voi osaltaan tukea, mahdollistaa, rajoittaa tai estää ikäihmisen toimijuutta. Olemme opiskelijoina havainneet työharjoitteluissa puutteita ruokailutiloissa, joissa tapahtuu päivän yksi merkityksellisimmistä hetkistä ja kohtaamisista. Ruokailutilanne voi toisinaan olla melko kaoottinen. Jokaisella on jonkin asteinen muistisairaus ja pulmia liikkumisessa. Tästä huolimatta ikäihmisellä on halu toimia mahdollisimman itsenäisesti ja parhaansa mukaan toimintakykynsä puitteissa. Miten tätä toimintakykyä voitaisiin tukea? Muistiasiakkaan kanssa työskennellessä on tärkeää huomioida ennen kaikkea ihmisen yksilölliset tarpeet ja olemassa olevat voimavarat. Aistien heikkeneminen vaikuttaa ympäristön havainnoimiseen ja turvallisuuden tunteeseen sekä elämän mielekkääksi kokemiseen ja vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. (Freiherr ym. 2013.) Pienilläkin moniaistisuuden huomioivilla muutoksilla voidaan ruokailutiloista saada merkittävästi toimivampi kokonaisuus. Kilinää, kolinaa ja hämäriä hetkiä Keittiöstä tuodaan ruokailutilaan kovaan ääneen huriseva ruokakärry. Ovia paiskitaan, astiat kilisevät, taustalla soi radio. Ruokailutilassa voi myös olla buffet-tyylinen linjasto, joka syvyysnäön heikentyessä tuottaa vaikeuksia hahmottaa, mistä ja miten kutakin ruokalajia voi ottaa. Tilassa voi olla hoitohenkilökunnan lisäksi myös omaisia, opiskelijoita ja työkokeilijoita. Kuuleeko kukaan avunpyyntöä meluisassa toimintaympäristössä? Jääkö asiakas huomiotta epäonnistumisentunteen valassa seisomaan paikoilleen, kun ei osaa toimia? Aistiystävällinen ympäristö edistää toimijuutta ja osallisuutta Looginen ja tarkoituksenmukainen ympäristön suunnittelu edistää kognitiivista esteettömyyttä, mikä on erityisen tärkeää, kun asiakkaan aistit tai tiedonkäsittelyn kyvyt ovat heikentyneet (Säikkä 2018: 43–46). Toimiva fyysinen toimintaympäristö vaikuttaa myös ihmisen turvallisuuden tunteeseen. Ideaalissa toimintaympäristössä ympäristö tarjoaa kiinnekohtia mahdollisimman monille aisteille. Tällöin esimerkiksi yhden aistin toimintavajautta voidaan kompensoida toisen aistin havainnoilla. (Siitonen 2016: 537.) Hyvällä ympäristösuunnitelulla voidaan mm. vähentää ympäristön tapaturma-alttiutta, varsinkin muistiasiakkaiden kanssa toimiessa tämän seikan huomioiminen korostuu. (Siitonen 2016: 534–537.) Ympäristön tulee tarjota ja antaa asiakkaalle riittävästi mahdollisuuksia yrittää itse. Ympäristötekijöiden huomioimisella voidaan mahdollistaa myös muistiasiakkaan omien vahvuuksien käyttö sekä tukea hänen osallisuuttaan ja toimijuuttaan. Toimivuutta jo pienillä muutoksilla Värikkäillä verhoilla ja pöytäliinoilla sekä tauluilla saadaan tuotua ruokatilaan eloa mutta myös parannettua tilan akustiikkaa. Huonekalujen materiaaleihin kannattaa panostaa, esim. sammaleen vihreä ja pörröisenpehmeä istuinosa voi aktivoida muistelemaan eväsretkiä metsässä, mutta innostaa myös toimimaan aktiivisesti ruokatilanteessa. Oikeanlaisella valaistuksella, värivalinnoilla ja kontrasteilla voidaan tukea ikäihmisen hahmottamista. Kaunis kattaus, kukat, viherkasvit ja kynttilät luovat arjen ruokailutilanteeseen positiivisen tunnelman. Myös yksilöllisen annoskoon huomioiminen innostaa osaltaan syömään ja nauttimaan yhteisestä ruokahetkestä. Tuoreen pullan ja kahvin tuoksut saavat tunteet ja muistot heräämään. Ruokatiloista saa pienilläkin muutoksilla merkittävästi toimivamman ja aistiystävällisen kokonaisuuden. Kirjoittajat: Sanna Huhtamo, Laura Korsisaari ja Päivi Närhi, geronomi (AMK) -opiskelijat, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Freiherr, Jessica & Lundström, Johan N. & Habel, Ute & Reetz, Kathrin 2013. Multisensory integration mechanisms during aging. Saatavana osoitteesta: <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3861780/>. Luettu 21.10.2019. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Tilojen esteettömyyskartoitus aistit huomioiden. Tarkistuslista avuksi. Sarja D, Muut julkaisut 9/2014. Saatavana osoitteesta: https://www.samk.fi/wp-content/uploads/2016/06/Esteettomyys_Tilojen_esteettomyyden_tarkistuslista_julkaisu-1.pdf. Luettu 27.8.2019. Siitonen,Tuomo. 2016. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Duodecim. Säikkä, Marja 2018. Ikääntyvät maahanmuuttajat palvelukeskuksen asiakkaina. Opinnäytetyö. Laurea YAMK. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/159277/Ikaantyvat%20maahanmuuttajat%20palvelukeskuksen%20asiakkaina%20Marja%20Saikka%202018.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 6.9.2019.
Vieläkö hoitajat jaksavat? Kokemuksia työn kuormittavuudesta kotihoidossa
Suomalaisen kotihoidon työntekijöiden työpaineet ovat nousseet Pohjoismaiden korkeimmalle tasolle. Kotihoidossa työpaineet näkyvät erityisesti ylitöiden lisääntymisenä ja henkilökunnan riittämättömyytenä. Kiire ja kiireen tunne ovat tuoneet lisää rasitusta työntekijöille ja lisänneet niin psyykkistä kuin henkistä kuormittuneisuutta. (Kröger & Aerschott & Puthenparambil 2018.) Kotihoitoa pidetään sosiaali- ja terveydenhuollon painopistealueena kaikissa kunnissa, mutta samaan aikaan kotihoidon työntekijöihin kohdistuva kritiikki on meillä lisääntynyt muita Pohjoismaita yleisemmiksi. Vanhustyön tilanteesta ja työntekijöiden jaksamisesta voidaan olla jo valtakunnallisesti huolestuneita. Minkälaisia ovat kotihoidon työntekijöiden kokemukset kotihoidossa? Mitkä toimenpiteet edistäisivät työntekijöiden työssä onnistumista ja jaksamista tulevaisuudessa? Tämä blogikirjoitus perustuu YAMK-opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tavoitteena oli selvittää kotihoidon työntekijöiden jaksamiseen liittyviä kokemuksia heidän omasta työstään. Turhautuminen kuormittumisen ytimessä Työn kuormittumista aiheuttivat kotihoidossa merkittävimmin asiakkaiden määrä ja työn kiireisyys. Nämä aiheuttivat työntekijöille ennen kaikkea riittämättömyyden ja työn hallitsemattomuuden tunnetta, joka heijastui myös työntekijän työstä palautumiseen sekä vapaa-aikaan. Lisäksi kuormittumisen kokemuksiin vaikuttivat merkittävästi johtajuuden ja työn organisointiin liittyvät haasteet. Työssä turhautumista ja motivaation laskua aiheuttivat kotihoidossa eniten organisaation toiminnan keskeneräisyys, resurssoinnin haasteet, toimimattomat työskentelyvälineet, perehdyttämisen ja koulutuksen puute sekä viestintään ja organisointiin liittyvät toiminnot. Moni kotihoidon työntekijä koki arvostamisen ja kuulemisen ilmapiirin huonontuneen. Työntekijöitä ei kuultu työhönsä liittyvissä linjauksissa tai päätöksissä, jotka ohjautuivat esimiesten kautta organisaation ylimmältä johdolta. Organisaatiomuutos näyttäytyi työntekijöille hallitsemattomana ja suunnittelemattomana prosessina. Työimua ja motivaatiota heikensivät myös esimiesten vaihtuminen ja epävarmuuden lisääntyminen sijaisten saamisesta. Arjen kuormittuminen Työtilanne kotihoidossa osoittautui raskaaksi ja kiireiseksi suuren asiakas- ja työmäärän vuoksi. Työntekijät kokivat kuormittumisensa vaikuttavan jopa keskittymiskykyynsä ja työstä palautumiseensa. Lisäksi henkilökunnan puute ja henkilöstörakenteen epätarkoituksenmukaisuus aiheuttivat työntekijöille riittämättömyyden tunnetta. Työntekijät tekivät jatkuvasti lisä- ja ylitöitä, koska he eivät ehtineet tehdä suunniteltuja asiakaskäyntejä työvuoronsa aikana. Lisäksi sijaistarve lisävuoroihin oli päivittäistä. Myötätuntoinen hoitaja ajatteli usein enemmän työkaverinsa kuormittumista kuin omaa jaksamistaan. Eettisesti vaikeissa asiakastyön tilanteissa työntekijät joutuivat punnitsemaan ammattitaitoaan ja henkisten voimavarojensa riittävyyttä. Hoito- ja hoivatyössä eettiset kysymykset vaativat usein henkilökohtaisia ja vaikeita valintoja, eikä niihin ole yleensä yhteisesti sovittuja tai yksimielisiä ratkaisuja (Molander 2014). Johtajuuden vaikutukset työssä jaksamiseen Johtajuuteen ja esimiestyöhön liittyvillä asioilla oli selkeästi vaikutusta työntekijöiden työssä jaksamiseen ja kuormittumiseen liittyvissä kokemuksissa. Työntekijät kokivat jääneensä liian yksin ratkaisemaan käytännön haasteita työssään. He kaipasivat esimieheltä henkilökohtaista palautetta ja napakampaa vastuunottamista niin tiimien organisoinnista kuin työntekijöiden jaksamisen mahdollistamisesta. Työntekijöillä oli selkeä tarve olla työssään autonomisempia ja olla mukana työn organisoinnissa. Työntekijät kokivat tekevänsä kotihoidossa monipuolista ja usein antoisaa ja motivoivaakin työtä, mutta he kaipasivat lähijohtajuutta, joka selkeyttäisi työn tavoitteita ja linjauksia. Lisäksi työntekijöiltä tuli esille selkeä tuen saamisen tarve esimieheltään. Ennen kaikkea henkilökohtaisia keskusteluja ei koettu olevan riittävästi esimiehen kanssa. Kotihoidon työhyvinvoinnin johtamisen koettiin toimivan teoriassa mutta huonommin käytännön työssä. Organisaation toiminnassa itseohjautuvuuden kehittäminen näyttäytyi monelle kotihoidon hoitajalle ainoastaan esimiesten työkaluna, jolla ei ollut merkitystä työntekijän tekemälle työlle. Tiimipalavereihin ei monikaan työntekijä ehtinyt, joten monet mielsivät, ettei ylin organisaation johto tiedä, minkälaista kotihoidon arki on tai miten työntekijät jaksavat työssään. Kehittämistarpeet Työn kehittämisen suurimmiksi tarpeiksi nousivat kotihoidon riittävät resurssit, tiimien toimivuus, perehdyttäminen ja koulutus sekä henkilöstöhallintoon liittyvät ratkaisut ja linjaukset. Tulevaisuuden kehittämiskohteeksi mainittiin lisäksi itseohjautuvuus, joka selkiyttäisi työntekijöiden vastuualueita sekä tehostaisi viestintää ja yleisesti johtajuutta kotihoidossa. Työhyvinvointia ja työssä jaksamista voidaan parantaa erilaisilla työaikajoustoilla ja hyvällä johtamisella. Vastuu työpaikan onnellisuudesta olisikin jaettava työntekijän, työnantajan ja työyhteisöjen kesken (Kivilahti 2011; Suojanen 2017). Hyvinvoinnin hyödyt Hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät luovat innovatiivisen, tuottavan ja kilpailukykyisen organisaation. Kun työntekijä voi kokea olevansa kyvykäs, uskoo hän itsekin suorittavan tehtävänsä menestyksekkäästi. (Martela 2014.) Työn kuormitustekijöihin vaikuttamalla voidaan parantaa työntekijöiden työssä jaksamista ja työhön sitoutumista. Tieto työn kuormittavuuden aiheuttajista ja työn voimavaroista kotihoidossa on tärkeää erityisesti kotihoidon toimialalle ja sen johtamiselle. Henkilöstön tarinoita ja kokemuksia voidaan hyödyntää työntekijöiden työhyvinvoinnin, työilmapiirin ja johtamisen kehittämisessä. Lisäksi työntekijöiden kokemukset avartavat sosiaali- ja terveysalan päättäjien tietoisuutta kotihoidon tilanteesta ja antavat tukea tuleville kotihoitoon liittyville päätöksille ja linjauksille. On lisäksi huomioitava, että työn kuormittuneisuuden ja työhyvinvoinnin kokemukset ovat aina suorassa yhteydessä myös asiakkaiden hyvinvointiin (Työterveyslaitos 2019). Kotihoidon henkilöstön hyvinvoinnin avainkehittäjiä ovat organisaation johto ja esimiehet. Organisaatiolla on olemassa monia keinoja työhyvinvoinnin edistämiseen ja ennaltaehkäisemään henkilöstön liiallista kuormittumista tai jopa uupumista. Eikö viimein olisi aika ottaa vakavasti huolta hoidon toteutumisesta ja hoitajien jaksamisesta vanhustyössä? Työn hallittavuuteen hoitajat tarvitsevat selkeästi yhteistyön ja johtajuuden vahvistamista jaksaakseen työssään. Kirjoitus pohjautuu kehittämistyöhön: Onnistuinko tänään – jaksanko huomenna? Kertomuksia työn kokemuksista kotihoidossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja: Aija Chrons, tammikuussa 2020 valmistuva vanhustyön (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kivilahti, Eevaliisa 2011. Suomalaisten sairaanhoitajien kokema työhyvinvointi Suomen ja Norjan terveydenhuollon organisaatioissa. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kröger, Teppo & Aerschot, van Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa. Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI-julkaisuja. Martela, Frank 2014. Positiivisen psykologian voima. Toimittanut Uusitalo-Malmivaara Lotta. Jyväskylä: PS-Kustannus. Molander, Gustaf 2014. Hoidanko oikein? Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä. Jyväskylä: PS-Kustannus. Suojanen, Ilona 2017. Young professionals and the pursuit of happiness at work. Doctor of Philosophy. The University of Edinburgh. Työsuojelurahaston tutkimustieto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.tsr.fi/documents/20181/860652/117200-loppuraportti-117200_vaitoskirja.pdf. Työterveyslaitos 2019. Työntekijöiden eettinen kuormitus vanhustenhoidossa huolestuttaa. Tiedote 08/2019. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.ttl.fi/tyontekijoiden-eettinen-kuormitus-vanhustenhoidossa-huolestuttaa/.
Palvelulupaukset ovat avain asukaslähtöiseen vanhustyöhön
Kokemukset hyvästä elämästä ja elämänlaadusta ovat yksilöllisiä, eivätkä samat asiat tuota kaikille ihmisille hyvää elämää. Laadukkaan vanhustyön tavoitteena on, että vanhus voisi elää mahdollisimman täysipainoista elämää, vaikka hänen toimintakykynsä olisikin heikentynyt. Vanhuksen elämässä tulee olla muutakin sisältöä kuin fyysistä hoivaa, ja hänellä tulee olla mahdollisuus tehdä omia valintoja sekä päätöksiä. Organisaatio voi ilmasta palvelulupauksella, millaisilla arvoilla ja toimintatavoilla se tuottaa palveluita asiakkailleen. Lupauksen taustalla on aina ajatus asiakaslähtöisyydestä ja asiakkaiden näkemyksien sekä tarpeiden huomioimisesta. (Lehtimäki & Kenni 2018: 18 ̶ 29.) Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä vanhusten asumispalvelussa on luotu Eletään koko elämä -palvelulupaukset (Olkkonen-Nikula 2018: 51). Palvelulupausten avulla yhtymässä pyritään kehittämään toimintaa asiakaslähtöisemmäksi, tukemaan vanhuksen valinnanvapautta ja vahvistamaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta. Vanhustyön YAMK-opintojen tutkimuksellisessa kehittämistyössä selvitettiin, millaisia kokemuksia hoitoyöntekijöillä on palvelulupausten ilmenemisestä ja toteutumisesta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän vanhusten asumispalvelussa. Lisäksi selvitettiin, miten esimiestyön keinoilla voidaan vaikuttaa palvelulupausten toteutumiseen vaikuttaviin tekijöihin ja edistää näin palvelulupausten toteutumista. Laadukasta ja yksilöllistä vanhustyötä Palvelulupausten avulla voitiin toteuttaa laadukasta vanhustyötä, jossa toiminta ja hoitotyö mukautuivat asukkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Asukkailla oli mahdollisuus elää oman näköistä elämää, ja päivissä oli muutakin sisältöä kuin hoidollisia asioita. Kodinomaisuus liittyi valinnanvapauteen. Asukkailla oli vapaus valita asioita, joita heillä oli ollut mahdollista valita aiemmassa kodissaankin. Kodin tunnun luomisen perusta oli se, että hoitotyöntekijä ymmärsi työskentelevänsä asukkaan kodissa. Asukkaiden itsemääräämisoikeus toteutui tietyissä rajoissa. Asukkaiden turvallisuus tai lääkärin määräykset menivät itsemääräämisoikeuden edelle. Kiljunen (2019) toteaa väitöskirjassaan Care Home Nursing Professionals’ Competence in Older People Nursing, että hoitotyöntekijät joutuvat pohtimaan asukkaan itsemääräämisoikeuden tukemisen ja asukkaan ihmisarvon sekä turvallisuuden edistämisen välistä ristiriitaa (Kiljunen 2019: 42). Laitoshoidon lakkauttamisen myötä vanhusten asumispalveluiden asukkaat ovat entistä huonokuntoisempia (vrt. Hoppania & Karsio & Näre & Olakivi & Sointu & Vaittinen & Zechner 2016: 52). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä havaittiin, että tämä vaikutti asukkaiden toimijuuteen ja mahdollisuuteen osallistua esimerkiksi jokapäiväiseen toimintaan. Toimijuutta tuettiin ja asukkaiden oli mahdollista osallistua toimintaan omien voimavarojensa mukaisesti. Asukkaiden toiveita sekä unelmia pyrittiin toteuttamaan ja asioita tehtiin yhdessä. Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että toimintakyvyltään alentuneen vanhuksen toimijuus ei välttämättä ole toimintakeskeistä, vaan siihen sisältyy tekemisen lisäksi olemista. Toimijuustilassa ympäristö tarjoaa asukkaalle asioita, jotka motivoivat ja tukevat asukasta hänen omassa kyvyssään toimia. (Pirhonen 2017: 10.) Asukastuntemus, yhteistyö ja monipuolinen toiminta edistävät palvelulupausten toteutumista Asukastuntemus ja tiedonkulku olivat tärkeitä palvelulupausten toteutumista edistäviä asioita. Asukkaiden tunteminen ja tiedon välittyminen olivat suoraan yhteydessä asukkaiden yksilölliseen kohteluun ja hoitoon. Omahoitajalla oli tärkeä rooli asukkaan tuntemisessa, koska hän laati hoito- ja palvelusuunnitelman yhdessä asukkaan ja omaisen kanssa. Asukkaiden tuntemisen kannalta oli tärkeää, että muutkin hoitajat kuin omahoitaja perehtyivät asukkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmiin. Myös Kulmala (2019) toteaa, että asukkaan tunteminen on hyvän ja aktiivisen vanhuuden tukemisen perusta. Hoitotyöntekijöiden tulee tietää mistä asukas pitää, millainen eletty elämä on ollut ja mistä asioista asukas on aiemmin elämässään pitänyt. (Kulmala 2019: 11.) Monipuolinen yhteistyö edisti palvelulupausten toteutumista. Yhteistyötä tehtiin yksikön ulkopuolella, työyhteisön sisällä sekä omaisten ja asukkaiden kanssa. Verkostoituminen ja yksikön ovien avaaminen edistivät yhteistyötä ja asukkaiden mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Omaisilla oli tärkeää tietoa asukkaasta, ja omainen oli henkilö, joka pystyi välittämään tätä tietoa hoitotyöntekijöille. Tämä mahdollisti asukkaan ja hänen elämänhistorian paremman tuntemuksen. Toisaalta omaisten toiminnan koettiin toisinaan heikentävän palvelulupausten toteutumista. Lähinnä tämä liittyi asukkaan itsemääräämisoikeuteen. Osa omaisista päätti ja valitsi asioita asukkaan puolesta tai tämän tahdon vastaisesti. Asukkaiden kanssa yhteistyötä tehtiin päivittäisessä toiminnassa vuorovaikutuksen kautta. Asukkaiden toiveiden kuuleminen edellyttää hoitotyöntekijältä aitoa läsnäoloa ja herkkyyttä. Asukaslähtöisesti työskenneltäessä hoitotyöntekijä kykenee vastavuoroisuuteen asukkaiden kanssa. Asukkaille järjestettiin asukaskokouksia, joissa heidän oli mahdollista kertoa ajatuksiaan ja toiveitaan sekä vaikuttaa yksikön ja yhteisön toimintaan. Räsänen (2011) toteaa väitöskirjassaan Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille, että yhteistyö asiakkaan, omaisen ja hoitotyöntekijöiden välillä vaikuttaa merkittävästi vanhuksen elämänlaatuun. Hyvällä yhteistyöllä voidaan lisätä vanhuksen elämänlaatua. (Räsänen 2011: 38 ̶ 57.) Monipuolinen toiminta tuki palvelulupausten toteutumista, koska asukkaalla oli mahdollisuus valita häntä motivoivaa ja hänelle sopivaa toimintaa (vrt. Pirhonen 2017: 10). Näin voitiin edistää asukkaan valinnanvapauden toteutumista ja tukea asukkaan mahdollisuutta elää oman näköistä elämää. Rantakokon (2019) mukaan vanhukselle aktiivinen arki on sitä, että hän voi osallistua itseään kiinnostaviin toimintoihin. Vanhuksen elinympäristön tulisikin tarjota mahdollisuuksia osallistua vanhukselle itselleen tärkeisiin toimintoihin. (Rantakokko 2019: 259 ̶ 276.) Esimiestyöllä voidaan edistää palvelulupausten toteutumista Johtaminen vaikutti palvelulupausten toteutumiseen. Palvelulupausten toteutumista edisti se, että esimies otti palvelulupaukset säännöllisesti esille ja niistä keskusteltiin yhdessä. Palvelulupausten sanoittaminen ja saattaminen käytännön tasolle lisäsi ymmärrystä siitä, miten lupaukset näyttäytyvät käytännön työssä. Koskiniemi (2016) kertoo kirjoituksessaan Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa, että vuorovaikutuksen avulla on mahdollista tehdä yhdessä ja saavuttaa asetetut tavoitteet. Yhteenkuuluvuuden tunne ja jaetut kokemukset edistävät myös työyhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. (Koskiniemi 2016: 78.) Esimiehet kokivat, että esimiestyöllä heidän oli mahdollista lisätä hoitotyöntekijöiden kehitysmyönteisyyttä ja edistää asukaslähtöisen hoitokulttuurin toteutumista. Hyvien toimintatapoja ja hyviä käytäntöjä tuettiin pikapalkitsemalla työntekijöitä ja tekemällä hyvä työ julkiseksi. Esimiehet olivat läsnä yksiköidensä arjessa ja muokkasivat asenteita sekä hoitokulttuuria omalla esimerkillään. Ristiriitatilanteita käsiteltiin työyhteisöissä yhdessä, jos esimerkiksi työntekijöiden toimintatavat poikkesivat merkittävästi toisistaan ja siitä oli aiheutunut ristiriitaa. Työtehtäviä saatettiin arvottaa ja jotain työtehtävää pidettiin tärkeämpänä kuin jotain toista. Syvänen & Strömberg & Kokkonen (2017) toteavat, että ristiriitoja syntyy helposti, kun odotetaan työtovereiden käyttäytyvän ja tekevän työtä samalla tavalla kuin itse tekee. Erilaisuuden ymmärtäminen ja vuoropuhelun kehittäminen työyhteisössä on tärkeää. (Syvänen & Strömberg & Kokkonen 2017: 149 ̶ 152.) Kohti asukaslähtöisyyttä Jotta vanhukset voisivat asumispalveluissa elää hyvää elämää, on laitosmaisesta ajattelusta ja tehtävien suorittamisesta päästävä eroon. Vanhus tulee kohdata yksilöllisesti ja hänen toiveitaan sekä valintojaan tulee kunnioittaa. Pirhosen (2017) mukaan vanhuksesta tulee näkymätön eikä hänen persoonaansa nähdä, jos vanhus on hoitotyöntekijälle työn kohde (Pirhonen 2017: 151). Toisaalta vanhustyössä tulee huolehtia siitä, että resurssit ovat kunnossa ja hoitotyöntekijöillä on mahdollisuus toteuttaa asukaslähtöistä sekä yksilöllistä vanhustyötä. Kehittämistyön tuloksista ilmeni, että hoitotyöntekijöillä ei ollut asukkaille aina riittävästi aikaa eikä asukkaita voitu joka hetkessä kohdata kiireettömästi. Kiirettä työssä aiheutti se, että usealla asukkaalla oli hoidon ja hoivan tarve samanaikaisesti. Lisäksi hoitotyöntekijöiden työtehtäviin sisältyi muitakin työtehtäviä kuin välitöntä asukastyötä. Moninaisten työtehtävien koettiin lisäävän kiirettä ja vievän aikaa pois asukkaiden kohtaamisesta. Räsänen (2011) toteaa, että muun kuin välittömän asiakastyön osuus vanhustyössä on kasvanut ja nyt tulisikin pohtia, mihin työtehtäviin koulutettujen hoitotyöntekijöiden työaikaa on järkevä käyttää. Laaja-alaisuus voi merkitä myös hoitotyöntekijöiden osaamisen vääränlaista hyödyntämistä. (Räsänen 2011: 179.) Joka tapauksessa on selvää, että laitosmainen työote, jossa suoritetaan tehtäviä, ei tuota vanhukselle asumispalvelussa hyvää elämää. Hyvä perushoito on tärkeää, mutta vanhuksen päivissä tulee olla myös sellaista sisältöä sekä toimintaa, joilla on vanhukselle itselleen merkitystä ja jotka hän itse kokee mielekkäiksi. Vanhuksella tulee olla mahdollisuus elää oman näköistä elämää myös asumispalveluissa. Mielestäni eräs tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistunut haastateltava kiteytti Eletään koko elämä -palvelulupausten perusajatuksen hyvin yhteen lauseeseen. Siinä on huomioitu yhdessäolo, vuorovaikutus ja vanhuksen elämänlaatu: ”Eletään yhdessä hyvä elämä. Siinä se on.” Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Palvelulupausten ilmeneminen ja toteutuminen vanhusten asumispalvelussa. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia.” Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anne Ahokas Lähteet Hoppania, Hanna-Kaisa & Karsio, Olli & Näre, Lena & Olakivi, Antero & Sointu, Liina & Vaittinen, Tiina & Zechner, Minna 2016. Hoivan arvoiset, vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus Oy. Kiljunen, Outi 2019. Care home nursing professionals’ competence in older people nursing. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Kulmala, Jenni 2019. Aktiivinen arki on onnistuneita kohtaamisia ja mielekästä tekemistä. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 10 ̶ 16. Koskiniemi, Anne 2016. Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa. Teoksessa: Syväjärvi, Antti & Pietiläinen, Ville (toim.): Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja ter-veysjohtaminen. Tampere: University Press. 63 ̶ 102. Luettu 4.10.2019. Lehtimäki, Vuokko & Kenni, Mikko 2018. Palvelulupaus käsikirja maakuntien valmistelijoille. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Talent Vectia. Luettu 6.11.2019. Olkkonen-Nikula, Anu 2018. Iäkkäiden yhteensovitettujen palveluiden kokonaisuus Päijät-Hämeessä. Luettu 6.11.2019. Pirhonen, Jari 2017. Good human life in assisted living for older people. What the residents are able to do and be. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Rantakokko, Merja 2019. Elinympäristö aktiivisen arjen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 259 ̶ 276. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Luettu 6.11.2019. Syvänen, Sirpa & Strömberg, Seija & Kokkonen, Antti 2017. Dialogisen johtamisen työkalut. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 129 ̶ 156.
Miten lisätä vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön?
Sosiaalialan opiskelijoiden kiinnostus vanhustyötä kohtaan on heikolla tasolla. Ikääntyneet koetaan positiivisena asiana, mutta vetovoimaisuuden esteenä ovat rakenteelliset seikat, kuten fyysisesti ja henkisesti raskas työ, huono palkka ja vanhustyön negatiivinen julkisuuskuva. Sosionomin työnkuva vanhustyössä ei ole kaikille selkeä. Millaisia peliliikkeitä voidaan tehdä ruohonjuuritasolla, oppilaitoksen ja työelämän yhteistyöllä, jotta opiskelijat kiinnostuisivat vanhustyöstä? Vanhustyön kentällä on pitkään käyty keskustelua ja määrittelyprosesseja siitä, mitä gerontologinen sosiaalipalvelutyö on. Se sijoittuu jonnekin hoivatyön ja sosiaalityön välimaastoon, mutta sen paikka ei ole täysin selvä ja rajattu. (Seppänen & Pilkama & Ylinen 2005: 24.) Sosionomin (AMK) tekemä työ on kuitenkin lähempänä gerontologista sosiaalityötä kuin gerontologista hoitotyötä (Salonen 2008: 164). Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomien työkenttä vanhustyössä on pitkään ollut melko hajanainen ja epäselvä, mikä saattaa vaikuttaa myös alan vetovoimaisuuteen alan ammattilaisten ja opiskelijoiden keskuudessa. Toinen vanhustyön vetovoimaisuuteen selkeästi vaikuttava asia on vanhustyön julkisuuskuva, johon vaikuttavat niin median uutisointi kuin tehdyt tutkimukset vanhustyön tilanteesta (mm. Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2018; Rytkönen 2018; Kröger & Leinonen & Vuorensyrjä 2009). Suurin osa tutkimuksista on tehty hoitotyön ammattilaisten ja opiskelijoiden näkökulmasta sosiaalialan jäädessä vähemmälle huomiolle. Jotta sosiaalialan opiskelijat saadaan innostumaan vanhustyöstä, tulee miettiä keinoja yhdistää työelämä ja koulutus tiiviisti ja monipuolisesti yhteen. Tässä blogitekstissä esitellyt toimenpide-ehdotukset pohjautuvat vanhustyön tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa kartoitettiin vanhustyön vetovoimaisuutta sosiaalialan opiskelijoiden näkökulmasta sekä ideoitiin työelämän ja koulutuksen yhteistyön muotoja. Sosionomin työnkuva selkeäksi Vaikka vanhustyö kehittyy koko ajan monialaisemmaksi, nähdään se sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa edelleen melko hoitopainotteisena työnä. Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomin työnkuva ikääntyneiden parissa on vielä melko epäselvä. Nämä seikat vaikuttavat siihen, etteivät sosionomiopiskelijat suuntaudu urallaan vanhustyöhön. Jotta opiskelijat saataisiin tutustumaan ja kokeilemaan ikääntyneiden parissa työskentelyä, tulisi uramahdollisuudet vanhustyössä tuoda selkeämmin esille. Yksi keino olisi luoda sosiaalialan koulutukseen mentorijärjestelmä, jossa valmistuneet sosionomit kertoisivat työurastaan ja työnkuvastaan vanhustyössä. Näin saataisiin opiskelijoille mahdollisimman kattava kuva sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Toinen keino tutustuttaa vanhustyöhön olisi luoda ”Sosionomi vanhustyössä” -peli, jota pelaamalla opiskelijat voisivat tutustua sosionomin työnkuvaan ja tehtäviin, mutta myös asiakasryhmään ja sen monimuotoisuuteen sekä erilaisiin työmenetelmiin ja toimintatapoihin. Kolmantena keinona on, että sosiaalialan koulutukseen luotaisiin osaamiskuvaukset sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Kuvauksissa tulisi esille sosionomin erilaisia työtehtäviä ja työskentelypaikkoja. Samalla tulisivat tutuksi erilaiset vanhustyön paikat, joihin voisi hakea esimerkiksi työharjoitteluun. Työharjoittelut mielekkäiksi Työharjoittelut ovat merkittävä osa sosionomiopintoja ja onnistuneet harjoittelut voivat kantaa pitkälle niin opiskelijan kuin työelämän näkökulmasta. Ei siis ole yhdentekevää, millaiseen paikkaan tai tehtävänkuvaan opiskelija harjoittelussaan tutustuu. Jotta työharjoittelu olisi mielekäs, tulee sen olla suunniteltu ja toteutettu opiskelijalähtöisesti. Sosiaalialan opiskelija ei ole lähihoitajan tai kenenkään muunkaan sijainen, eikä hänellä voi olla ensisijaisena ohjaajanaan hoitotyön ammattilaista. Työharjoittelupaikan tulee olla sopivan haastava, uutta tietoa ja osaamista antava sekä opiskelijan aiemman osaamisen huomioiva. Opiskelija ei ole taakka vaan mahdollisuus. Esimerkiksi perehdytyksen tulee olla hyvin suunniteltu ja toteutettu, jotta opiskelija kokee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi uudessa työympäristössä. Sosiaalialan opintoihin kuuluu kolme harjoittelujaksoa, joista jokainen on kymmenen viikon pituinen. Jotta vanhustyötä lähtisi kokeilemaan useampi opiskelija, voisi ainakin yhden harjoittelun jakaa puoliksi, jolloin opiskelija ehtisi tutustua kahteen eri toimipaikkaan. Myös harjoittelupaikan tulee olla sosionomille sopiva; vuodeosaston sijaan päivätoiminta ja palvelukeskus antavat opiskelijalle enemmän. Rekrytointi kuntoon Oli kyse sitten projektista, kesätyöstä, harjoittelusta tai työpaikasta, tulee rekrytointiin kiinnittää aina huomiota. Työelämän kanssa yhteistyössä tehtävien projektien työkuvauksien tulee olla mielenkiintoisia ja innostavia. Lisäksi projektien tulee olla oikeaa työtä kehittäviä ja konkreettisia, ei keksimällä keksittyjä pöytälaatikkoprojekteja. Haettaessa sosionomia kesätyöhön tai vakituiseen tehtävään, voisi rekrytointiprosessissa hyödyntää ikääntyneitä. Näin hakija saisi laajemman kuvan tulevasta työnkuvastaan sekä asiakaskunnasta. Opiskelijoille voisi myös järjestää rekrytointitilaisuuksia yhteistyössä koulujen kanssa. Tärkeintä opiskelijalähtöinen yhteistyö Vetovoimaisuuden esteenä on paljon isoja rakenteellisia asioita, kuten palkkaus ja työmäärä, joihin ei voida suoranaisesti vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Sen sijaan esimerkiksi mielikuvaan vanhustyöstä voidaan vaikuttaa. Tämä onnistuu, jos eri organisaatiot, kuten koulut ja vanhusalan toimijat, tekevät aktiivista, pitkäjänteistä ja monipuolista yhteistyötä. Tärkeää on, että opiskelijoiden ja työelämän välisiä kohtaamisia tapahtuu jatkuvasti ja eri yhteyksissä. Erilaisilla kokeiluilla ja pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan opiskelijoiden kiinnostuksen heräämistä. Opiskelijoiden ääntä on kuitenkin kuunneltava myös kokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Blogipostaus pohjautuu kirjoittajan vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Lisää vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019.) Työhön sisältyy sosiaalialan opiskelijoille tehty kysely liittyen kokemuksiin ja näkemyksiin ikääntyneistä ja vanhustyöstä sekä sosiaalialan koulutuksen vaikutuksesta vanhustyöhön suuntautumisessa. Lisäksi työssä toteutettiin ideointityöpaja Vantaan vanhuspalvelujen ja sosiaalialan lehtoreiden kanssa. Kyselyn ja työpajan tulosten perusteella muodostettiin lista toimenpide-ehdotuksista, joilla vanhustyön vetovoimaisuutta voitaisiin edistää sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa. Enemmän toimenpide-ehdotuksia löydät lopullisesta työstä. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, Sosionomi (ylempi AMK) Kuvat: pexels.com Lähteet: Kröger, Teppo & Leinonen, Anu & Vuorensyrjä, Matti (toim.) 2009. Hoivan tekijät. Suomalainen hoivatyö pohjoismaisessa tarkastelussa. Jyväskylän yliopisto. Sosiaalityön julkaisuja 6. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/47699/1/978-951-39-3691-4.pdf Kröger, Teppo & Van Aerschot, Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa: suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI julkaisuja 6-2018. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57183/978-951-39-7372-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rytkönen, Arja 2018. Hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuus ja teknologian käyttö vanhustyössä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Saatavana osoitteessa: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104482/978-952-03-0829-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y Salonen, Kari 2008. Sosionomin (AMK) osaaminen 2000-luvun seniori- ja vanhustyössä. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.). 14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 2/2008. Seppänen, Marjaana & Pilkama, Airi & Ylinen, Satu 2005. Gerontologinen sosiaalityö osana vanhustyötä. Teoksessa Roivainen, Irene & Korpinen, Johanna & Ritala-Koskinen, Aino & Sundman, Teija (toim.). Tutkiva sosiaalityö. Kunnallisen sosiaalityön muuttuva paikka 2000-luvun Suomessa. Helsinki / Rovaniemi: Talentia-lehti / Sosiaali-työn tutkimuksen seura.
Vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä enemmän sitoutuneisuutta hoitotyöhön
Aikana, jolloin hoitajat vaihtavat työpaikkaa tiuhaan ja siirtyvät hoitoalalta muille aloille, on pysähdyttävä pohtimaan työntekijöitä työyhteisöihin sitouttavia toimenpiteitä. Yksi sitouttamisen keino on yhteisöllinen työvuorosuunnittelu, jossa työntekijä pääsee suoraan vaikuttamaan työvuoroihinsa ja työn ja oman elämän yhdistäminen helpottuu. Arvioin seuraavassa Helsingin kotihoidon työyhteisössä toteutettua yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönottoa ja työntekijöiden kokemuksia siitä. Työ hoitoalalla on hyvin organisoitua, ja työpäivän aikaista hukka-ajan poistoa on alettu harjoittamaan muun muassa työn optimoimisella. Tuolloin yksittäisen hoitajan mahdollisuudet vaikuttaa työpäivänsä kulkuun vähenevät. Jotta työntekijät kokisivat työskentelyn hoitoalalla mielekkääksi jatkossakin, voidaan vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön lisätä yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönoton avulla. Työtahdin kiristyessä varsinkin vuorotyössä mahdollisuudet palautumiseen saattavat kärsiä. Carita Sammalniemen (2017: 2) pro gradu -tutkielman mukaan työntekijöillä on julkisessa terveydenhuollossa mahdollista suunnitella työvuorot työaika-autonomian avulla niin, että palautuminen onnistuu. On siis pohdittava, kuinka yksittäinen työntekijä voi vaikuttaa tulevaisuudessa työskentelyynsä ja luoda omannäköisiään työskentelyn mahdollisuuksia työn jaksottamisen kautta. Yhteisöllisen työvuorosuunnittelun kokeilu kotihoidossa yllätti Helsingin kaupungin kotihoidon työyhteisössä otettiin käyttöön yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käytänne keväällä 2019. Kokeilujakson aikana työyhteisö suunnitteli työvuoronsa ottaen huomioon omat ja muiden toiveet sekä työyhteisön vuorokohtaisen työvoiman tarpeen. Yhteisöllistä työvuorosuunnittelua kokeiltiin kotihoidon työyhteisössä viiden kuukauden ajan. Työvuorosuunnittelun kokeilussa päällekkäisten toiveiden ongelman ratkaisua helpotti yhteisöllisessä työvuorosuunnittelussa suositeltava listavastaava. Listavastaavan tehtävänkuvana oli luoda keskustelua työntekijöiden välille, jotta jokaisessa vuorossa olisi optimaalinen määrä työntekijöitä. Listavastaavan tehtävä nähtiin hyvin tärkeänä työyhteisössä. Kokeilun alussa ja lopussa suoritettiin mittaukset ryhmähaastatteluiden avulla, jolloin haastateltavat saivat myös ilmaista mielipiteensä kulloinkin käytössä olevasta työvuorosuunnittelukäytänteestä antamalla käytänteelle kouluarvosanan. Vaikka työyhteisö olikin jo melko tyytyväinen aiempaankin työvuorosuunnittelukäytänteeseen, jossa esimies suunnitteli työvuorot toiveiden perusteella, yllättivät kokeilun tulokset positiivisuudellaan. Kun työntekijät pääsivät suunnittelemaan omia työvuorojaan yhteisöllisen työvuorosuunnittelun keinoin, nousi tyytyväisyys työvuorosuunnittelumalliin kouluarvosanoin 7,8:sta 8,3:een. Tulos on viiden kuukauden kokeilun perusteella todella hyvä. Pidemmällä aikavälillä ja työntekijöiden suunnittelutaitojen karttuessa voidaan uuden työvuorosuunnittelun mahdollisuuksia oppia hyödyntämään vielä paremmin, ja sitä kautta saattaa tyytyväisyys nousta entisestään. Sitouttiko uudenlainen toimintatapa? Tutkimuksellisen kehittämistyöni loppuhaastattelussa selvisi, että lähes kaikki haastateltavat kokivat sitoutuneisuutensa työhön lisääntyneen. Ne, jotka eivät kokeneet sitoutuneisuutensa kasvaneen, olivat jo valmiiksi hyvin sitoutuneita. Luotettavaa tietoa sitoutuneisuuden kasvusta ja rekrytointitarpeen vähentymisestä saadaan kuitenkin vasta pidemmän ajan kuluttua. Tässä vaiheessa tulokset vaikuttavat lupaavilta. Nämä tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kertovat, että pienellä toimintatavan muutoksella voidaan saavuttaa työyhteisössä merkittävä hyöty lisäämällä työntekijöiden sitoutuneisuutta ja työhyvinvointia. Kun hoitaja pystyy suunnittelemaan työvuoronsa oman elämänsä ja menojensa mukaan, jää perheelle ja läheisille enemmän aikaa. (Sinivaara & Aschan 2008: 102.) Myös se, että työyhteisö voi sopia erilaisista joustoista esimerkiksi yksinhuoltajien kohdalla iltavuorojen suhteen, saattaa mahdollistaa aivan uudella tavalla työskentelyn mahdollisuudet vuorotyössä. Kirjoitus perustuu Meryem Ivarsin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu työn hallinnan ja vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta – Kokemuksia uuden suunnittelukäytänteen käyttöönotosta kotihoidossa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja Meryem Ivars, terveydenhoitaja (AMK) ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Sammalniemi, Carita 2017. Lepo! – työaika-autonomian vaikutus työajan jälkeiselle palautumiselle julkisessa terveydenhuollossa. Pro gradu -tutkielma. Hallintotiede / johtamisen psykologia. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Sinivaara, Maria & Aschan, Hanna 2008. Työaika-autonomia – yhteisöllinen työvuorosuunnittelumalli. Vetovoimainen terveydenhuolto. Hoitotyön vuosikirja. Sairaanhoitajaliitto.
Hyvä lyhytaikaishoito palvelee sekä omaishoitajaa että muistisairauteen sairastunutta
Vaellusretki Lapin maisemissa, mielenkiintoinen kahvipöytäkeskustelu, kanojen hoito ja ruokkiminen, mukava lukunurkkaus erillisellä lampulla ja sopivan tukevalla nojatuolilla tai rauhallinen hetki takkatulen loisteessa. Tässä on esimerkkejä käyttäjien näkökulmasta lyhytaikaishoidosta, jonne olisi mukava mennä ja jossa voisi viihtyä. Miten nämä toteutuvat intervalli- eli lyhytaikaishoidon yksiköissä Suomessa? Omaishoitaja tarvitsee tukea omaishoitajana toimimiseen. Omaishoitajan vapaapäivät ovat yksi tärkeä keino tukea omaishoitajan jaksamista. Omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista kannattaa tukea, sillä omaishoidon taloudellinen merkitys on yhteiskunnalle on suuri (Shemeikka & Buchert & Pitkänen & Pehkonen-Elmi & Kettunen 2017). Omaishoitajista kuitenkin vain noin puolet käyttää heille kuuluvia lakisääteisiä vapaapäiviään (Surakka 2012; Linnosmaa & Jokinen & Vilkko & Noro & Siljander 2014; Leppäaho & Kehusmaa & Jokinen & Luomala & Luoma 2019). Sijaishoidon järjestämisen tavat eivät ole muuttuneet vuonna 2006 toteutetun kuntakyselyn jälkeen, vaikka tiedossa on, että omaishoitajat jättävät vapaansa käyttämättä sopimattomien sijaishoitovaihtoehtojen vuoksi. (Linnosmaa ym. 2014.) Omaishoitomuistiperheen tarpeita vastaamaton lyhytaikaishoito Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni haastatteluissa syiksi olla käyttämättä omaishoitajan vapaapäiviä nousi mm. muistisairauteen sairastuneen haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon, lyhytaikaishoidossa viihtymättömyys, tekemisen ja keskustelukaverin puute, laitosmainen ympäristö sekä muistisairauteen sairastuneen kokemus kuin olisi vankilassa lukkojen takana. Nämä ovat linjassa lyhytaikaishoitoa koskevien aikaisempien tutkimusten kanssa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että omaishoitajan vapaapäivien käyttöä ovat estäneet hoidettavan haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon ja omaishoitajan huoli viedä hoidettava hoitoon (Surakka 2012), laitoshoitopainotteisuus (Linnosmaa ym. 2014) sekä huonot kokemukset siitä, että hoidettava kotiutuu lyhytaikaishoidosta huonokuntoisempana kuin oli sinne mennessä (Salin 2008). Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni toteutettiin kaksi lyhytaikaishoidon kehittämiseen tähtäävää kehittämistyöpajaa yhdessä muistisairauteen sairastuneiden, heidän läheistensä ja lyhytaikaishoidossa työskentelevien hoitajien kanssa. Työpajan tuloksena tehtiin ehdotus: Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit. Kehittämisideoita tuli runsaasti, joten mainitsen tässä vain muutamia. Tärkeänä pidettiin laitosmaisuuden purkamista ja pienempiä yksiköitä. Pienemmät yksiköt nähtiin rauhallisempina, henkilökohtaisempina, viihtyisämpinä ja kodinomaisempina sekä luottamussuhteen muodostaminen hoitajiin nähtiin helpompana. Osallistaminen ja osallistuminen arkisiin askareisiin nähtiin tärkeänä. Niiden nähtiin lisäävän muistisairauteen sairastuneen omanarvon tunnetta ja hyödylliseksi kokemisen tunnetta, ylläpitävän toimintakykyä sekä aktivoivan aivoja. Myös Hurnasti, Topo ja Mönkäre (2014) ovat todenneet, että osallistuminen arkisiin askareisiin tukee toimintakyvyn ylläpysymistä ja elämänlaatua (Hurnasti & Topo & Mönkäre 2014). Toiminta toivottiin toteutettavan pienryhmissä. Esimerkiksi muistisairauteen sairastuneen toive vaellusretkestä Lapissa ideoitiin toteutettavaksi kuvaesityksenä tarinan sekä muistisairauteen sairastuneiden muistojen ja kertomusten kera osallistavana toimintahetkenä. Eläinten hyödyntämistä toivottiin myös. Eläimet nähtiin yhtenä motivointikeinona liikkumiseen ja toimimiseen. Aktiivisen toiminnan on todettu vaikuttavan positiivisesti muistisairauteen sairastuneen mielialaan, levottomuuteen, sosiaalisiin suhteisiin sekä tunteeseen merkityksellisyydestä (Smita & De Langec & Willemsea & Twiskd & Pota 2016). Muistisairaat henkilöt hyötyvät säännöllisestä liikkumisesta samalla tavalla kuin muutkin ihmiset, ja liikkumisen on todettu aktivoivan aivojen alueita tehokkaasti (Folder 2014). Yksilölliset ratkaisut lyhytaikaishoidon toteuttamiseksi Omaishoitajat toivoivat yksilöllisten toiveiden huomioimista vapaiden käytön mahdollistamiseksi. Näitä olivat esimerkiksi mahdollisuus hakea sairastunut iltaisin kotiin ja tuoda aamuisin takaisin tai se, että tuttu hoitaja hakisi sairastuneen lyhytaikaishoitoon. Ylipäätään toivottiin sairastuneen historian tuntemista ja hyödyntämistä lyhytaikaishoidossa. Lyhytaikaishoito on toteutunut aika lailla samanlaisena jo vuosia (vrt. Linnosmaa ym. 2014.). Olisiko jo aika muuttaa ajatusmalleja ja kokeilla jotain uutta? On helpompaa kesyttää villi idea käyttökelposeksi ratkaisuksi kuin kehittää kesy idea hyväksi uudeksi ratkaisuksi. Edward De Bono. (Ojasalo & Moilanen & Ritalahti 2014.) Jokainen muistiperhe on yksilöllinen ja kaikille ei sovi samanlainen tapa käyttää lyhytaikaishoitoa. Sointu (2016) painottaakin, että omaishoitajien palvelut tulisi suunnitella yksilöllisesti, jotta omaishoitajilla olisi todellinen mahdollisuus käyttää jaksamista tukevia vapaapäiviä (Sointu 2016). Kirjoittaja: Laura Närhi, toimintaterapeutti ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija Lähteet: Forder, Marjo 2014. Muistisairaan fyysinen toimintakyky. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 107−120. Hurnasti, Tuula & Topo, Päivi & Mönkäre, Riitta 2014.Muistisairaan hyvä arki. Muistisairaan päivittäisten toimien sujuminen. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 131−156. Linnosmaa, Ismo & Jokinen, Sari & Vilkko, Anni & Noro, Anja & Siljander, Eero 2014. Omaishoidon tuki. Selvitys omaishoidon tuen palkkioista ja palveluista kunnissa vuonna 2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 9/2014. <http://www.julkari.fi/handle/10024/125550>. Luettu 24.3.2019. Leppäaho, Suvi & Kehusmaa, Sari & Jokinen, Sari & Luomala, Oskari & Luoma, Minna-Liisa 2019. Kaikenikäisten omaishoito – Omais- ja perhehoidon kysely 2018. Teoksessa Anja Noro (toim.): Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015−2018. Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 25−36. <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161377/R_61_2018_OMPE_11022019.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 4.4.2019. Ojasalo, Katri & Moilanen, Teemu & Ritalahti, Jarmo 2014. Kehittämistyön menetelmät: uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: Sanomapro. Salin, Sirpa 2008. Lyhytaikaisen laitoshoidon reaalimalli vanhuksen kotihoidon osana. Tampere: Tampereen yliopisto. 51−61. Shemeikka, Riikka & Buchert, Ulla & Pitkänen, Sari & Pehkonen-Elmi, Tuula & Kettunen, Aija 2017. Omaishoitajien tarvitsemat tukitoimet tehtävässä selviytymiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2017. <https://omaishoitajat.fi/wp-content/uploads/2017/03/37_Omaishoitajien-tarvitsemat-tukitoimet-teht%C3%A4v%C3%A4ss%C3%A4-selviytymiseen_.pdf>. Luettu 19.11.2019. Smita, Dieneke & De Langec, Jacomine & Willemsea, Bernadette & Twiskd, Jos & Pota, Anne Margriet 2016. Activity involvement and quality of life of people at different stages of dementia in long term care facilities. Aging & Mental Health 20 (1). 100−109. Saatavana sähköisesti vain tunnuksilla. Luettu 5.10.2019. Sointu, Liina 2016. Hoiva suhteessa. Tutkimus puolisoaan hoivaavien arjesta. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: <http://tampub.uta.fi/handle/10024/99617>. Luettu 23.3.2019. Surakka, Jukka 2012. SUFACARE – Supporting Family Caregivers and Receivers. Omaishoitajien ja hoidettavien tukeminen koulutuksen, käytännön tukitoimien ja osallisuuden avulla Suomessa ja Virossa. Helsinki: Arcada Publications 4/2012.
”Pieniä asioita, joilla on valtava merkitys” – valmentavan johtamisen haasteet ja mahdollisuudet vanhustyössä
Valmentavan johtamisen mukana tuleviin muutoksiin liittyy vahvasti lähiesimiesten johtamisosaaminen ja toimiminen valmentajana, joka ohjaa työntekijöitä kohti yhdessä sovittuja päämääriä. Valmentavaan johtamiseen liittyy sekä haasteita että mahdollisuuksia. Kun ne ovat tiedossa, voidaan valmentavaa johtamista kehittää yhä enemmän henkilökunnan itseohjautuvuutta tukevaksi. Johtamiskulttuurien muutoksista ja uudistamisesta puhutaan nykyään paljon. Jotta johtamiskulttuuria pystytään uudistamaan, on hyvä pohtia johtamiseen liittyvää ajattelutapaa, sitä, miten valmentavaa johtamista saadaan levitettyä osaksi organisaatiokulttuuria. Johtamiskulttuurin muutoksen on näyttäydyttävä johtamisteoissa, mutta myös koko henkilöstön välisessä vuorovaikutuksessa, tapana toimia ja ajatella yhdessä. (Ristikangas – Ristikangas 2017: 266.) Jokaisesta voi kehittyä hyvä tai loistavakin johtaja, jos omaa tarpeeksi tahtoa kehittää johtamiseen tarvittavia taitoja. Usean menestyvän johtajan mielestä johtajan tärkein tehtävä on varmistaa, että muut pääsevät onnistumaan. (Kurttila – Laane – Saukkola – Tranberg: 20.) Valmentavan johtamisen lähtökohta onkin, että esimies pystyy käyttämään ja osaa käyttää erilaisia lähestymistapoja pyrkiessään olemaan työryhmän innoittaja ja aktiivinen vaikuttaja. (Aaltonen – Pajunen – Tuominen 2011: 301.) Koettuja haasteita ja mahdollisuuksia Valmentavan johtamisen koettuja haasteita ja mahdollisuuksia selvitettiin ylemmän AMK:n kehittämistyössä ”Pieniä asioita, joilla on valtava merkitys”. Koetut haasteet ja mahdollisuudet nousivat esiin teemahaastatteluista, joihin osallistui yhteensä kuusi esimiesasemassa olevaa henkilöä. Valmentava johtaminen nähdään toimintamallina, jossa ei anneta suoria vastauksia, vaan ohjauksena ja tukena, jolla pyritään kohti oman työnhallintaa. Mahdollisuuksiin lukeutuu myös se, että valmentava johtaminen soveltuu moniin eri tilanteisiin. Valmentavan johtamisen mahdollisuudet korostuvat silloin, kun ymmärretään, että valmennus on pysyvää toimintaa, ei mikään ohimenevä muoti-ilmiö. Mahdollisuuksiin liittyy myös henkilökunnan keskinäisen yhteishengen nouseminen ja yhteistyön tiivistyminen. Valmentavan johtamisen haasteeksi koetaan omien totuttujen toimintatapojen muuttaminen, kuten arkipäivän työhön liittyvien ongelmien ratkaisun siirtämisen henkilökunnalle. Vastuun antamisen koetaan olevan eräänlaista vallasta luopumista ja johtajuuden menettämistä. Esimiehen oma toiminta voikin olla osittain ristiriitaista ja haaste valmentavan johtamisen etenemisessä. Valmentavan johtamisen edistäminen Valmentavan johtamisen edistämisessä tarvitaan uudenlaisia ongelmanratkaisutaitoja ja -tapoja. Edistäminen lähtee liikkeelle esimiehen oman toiminnan muutoksista ja henkilökunnan tukemisesta itseohjautuvuudessa. Valmentavan johtamisen edistäminen vaatii muutoksia omaan tapaan toimia esimiehenä. Valmentavan johtamisen edistämisessä omaa toimintaa on kyettävä pohtimaan kriittisesti. Valmentavan johtamisen edistäminen vaatii suoran ja rehellisen palautteen pyytämistä henkilökunnalta. Pelkkä palautteen pyytäminen ja saaminen ei kuitenkaan riitä. Palautetta tulee osata käsitellä niin, että kykenee pohtimaan omaa tapaa toimia johtajana kriittisesti ja niin, että on valmis luopumaan omista tavoista ja poistumaan omalta mukavuus alueelta. Haastatteluun osallistuneille henkilöille järjestettiin syyskuussa 2019 työpaja, jossa valmentavan johtamisen edistymistä pohdittiin. Työpajassa valittiin neljä kehittämiskohdetta, joita lähdetään yhteisesti viemään eteenpäin organisaation arjessa, jotta valmentava johtaminen edistyisi ja samalla henkilökunnan tukeminen kohti itseohjautuvuutta onnistuisi entistä paremmin. Neljä yhteistä kehittämiskohdetta olivat: Palautteen antaminen ja vastaanottaminen Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen rohkeammin Henkilökunnan ohjaaminen yhteiseen ja entistä avoimempaan keskusteluun Yhteiset tavoitteet ja yhteinen suunta. Kohdeorganisaation kokoushuoneen seinälle on rakennettu valmentavan johtamisen jana, jonka avulla jokainen esimies voi pohtia, miten on valmentavassa johtamisessa edennyt. Valmentavan johtamisen janaa ja yhteisten tavoitteiden etenemistä käsitellään kohdeorganisaation esimieskokouksissa säännöllisesti. Tämän lisäksi jokainen esimies käy aiheesta keskustelua oman esimiehensä kanssa. Jana lähtee liikkeelle kehittämistyön tulosten perusteella siitä, että haastatelluilla esimiehillä on perustietämys valmentavasta johtamisesta. Janalla voi edetä sekä eteen- että taaksepäin omien tuntemusten mukaisesti. Valmentavan johtamisen jana toimii esimiesten työkaluna, kun he pohtivat omaa toimintaansa valmentavana esimiehenä. Kirjoitus pohjautuu kehittämistyöhön ”Pieniä asioita, joilla on valtava merkitys” Valmentavan johtamisen haasteet ja mahdollisuudet vanhustyössä. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja: Laura Jyrä, vanhustyön ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Aaltonen, Tapio – Pajunen, Heikki – Tuominen, Kallu 2011. Syty ja Sytytä. Valmentavan johtamisen filosofia. 3. painos. Helsinki: Talentum. Kurttila, Minna – Laane, Tiina – Saukkola, Kirsi – Tranberg, Tiina (2010). Arvostus – valmentava kirja esimiehille. Tammi. Hämeenlinna. Ristikangas, Marjo-Riitta – Ristikangas, Vesa 2017. Valmentava johtajuus. Alma Talent. Helsinki
Lisää turvallisuudentunnetta kotihoidon asiakkaille – älykästä innovaatiota ideoimassa
Riippuvuus kotihoidosta ja epätietoisuus siitä, kuka on tulossa kotiisi ja mihin aikaan, saattaa herättää ahdistavia tuntemuksia kotihoidon asiakkaalle tämän omassa kodissa, paikassa, jonka pitäisi tuntua turvalliselta ja yksityiseltä. Mikään muu ikäryhmä ei kohtaa omassa kodissaan niin paljon vieraita ihmisiä kuin ikääntyneet. Hoitajien suuri vaihtuvuus kotihoidossa aiheuttaa turvattomuutta ja epämukavuutta kotona asuvalle ikääntyneelle. Oman kodin ja itsemääräämisoikeuden tunne haavoittuu, kun ovesta tulee hoitaja, jonka kasvoja ei tunnista, eikä hänen nimeään tai saapumisaikaansa voi tietää. Nämä hoitajien vaihtuvuuteen liittyvät uutiset ovat tänä päivänä harmittavan yleisiä, ja myös hoitajat kokevat riittämättömyyttä ja stressiä asian vuoksi. Vaihtuvuuden tuomiin haasteisiin on hankala lähteä tekemään muutosta tuosta vain, mutta voisimme pystyä lieventämään monen kotihoidon asiakkaan kokemaa turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta. Kotihoidon haasteita ovat muun muassa asiakkaan vaikuttamismahdollisuudet palvelun ajankohtaan, asiakkaan mielipiteen huomioiminen ja yksityisyyden kunnioittaminen. Lisäksi ongelmina näyttäytyivät hoitajien tiheä vaihtuvuus, tiedonkulun ja yhteydensaannin ongelmat. (Mikkonen 2015: 65–75.) Ikääntyneillä on oltava mahdollisuus toimintakyvystään ja iästään riippumatta elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tai hoidon ja huolenpidon tarpeenarviointia ja siihen vastaamista. Kyse on hyvän elämän edistämisestä eli myös itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaamisesta. (Sisäministeriön julkaisu 2018: 22–30.) Älykäs sovellus -kokeilu tukemaan kotihoitoa Osana geronomiopintojamme saimme mahdollisuuden lähteä kehittelemään iäkkäille turvallisempaa kotiympäristöä. Ideoimme projektiryhmässämme sovelluksen, jota käytettäisiin mobiililaitteella, kuten tabletilla, ja jonka tarkoitus olisi lieventää kotona asuvan iäkkään epävarmuuden ja turvattomuuden tunnetta. Kolmen hengen työryhmässämme oli jo ennestään kokemusta kotihoidosta ja ikäteknologian kehittämisestä mutta ennen kaikkea luovuutta ja ennakkoluulotonta asennetta ryhtyä kehittämään jotain aivan uutta. Kysymyksessä on tässä vaiheessa kuvitteellinen mutta kenties lähitulevaisuudessa käytössä oleva sovellus, joka hyödyntäisi reaaliaikaisesti hoitajien päivittäin työssään käyttämän mobiili-sovelluksen dataa. Sovellus osaisi näin arvioida hoitajan saapumisajan – aivan kuten esimerkiksi suositut ruoantoimitussovellukset Foodora ja Wolt tai kyytipalvelu Über. Kun sovellus pystyisi arvioimaan hoitajan käyntiajankohdan ja kertoisi sen asiakkaalle tablet-laitteen kautta, asiakas voisi esimerkiksi suunnitella omaa aamu- sekä päiväohjelmaansa. Tämän lisäksi sovellus näyttäisi ruudulla hoitajan kuvan ja nimen. Sovelluksen avulla vältyttäisiin myös turhilta soitoilta, joita tulee hoitajan saapumisajankohtaan liittyen. Sovelluksen avulla asiakkaalla olisi mahdollisuus halutessaan antaa suoraa palautetta käynnin jälkeen, suullisesti tai vain painamalla hymy- tai hapannaamanappia. Tämä antaisi asiakkaalle tunteen omasta vaikuttavuudesta kotihoidon käynteihin, sillä palautteesta on hyötyä kotihoidon kehittämisen ja parantamisen kannalta. Haluamme lopuksi korostaa, että sovellus ei vielä ole käytössä, vaan tällä hetkellä idean tasolla. Jotta ideoimamme innovaatio olisi helpompi ymmärtää, teimme näytevideon sovelluksen toiminnasta. Teknologian hyöty hoitoalalla Kotipalvelutoimijan Stellan ja videografisen tutkimustoimisto Sailorin teettämän tutkimuksen mukaan kotona asuvan iäkkään turvallisuuden tunnetta ja luottamusta omaan toimintakykyyn vahvistaa kotihoitoa täydentävä terveysteknologia. Se myös takaa, että omainenkin voi nukkua rauhassa ja voida paremmin. (Stella 2018.) Digitalisaation rantautuminen sosiaalialan sektorille on tuonut helpotusta sekä asiakkaille että työntekijöille. Teknologiaa hyödynnetään jo nyt hoitoalalla ja tulevaisuudessa koko ajan enemmän. Uusille teknologisille innovaatioille on tarvetta hoito- ja hoivatyössä, jotta sosiaali- ja terveyspalveluista voitaisiin tehdä mahdollisimman hyvin asiakasta palvelevia. Vanhuspalveluissa käytettävän teknologian suurin tavoite on edistää ikäihmisten hyvinvointia ja alatavoitteena voi olla hoitotyön prosessien tehostaminen ja sujuvoittaminen (Melkas & Raappana 2009: 9). Sovelluksesta voisi kehittää koeversion. Ennen varsinaisen sovelluksen kehittämistä ja lanseeraamista markkinoille olisi hyvä kerätä koeversiosta rakentavaa palautetta mahdollisilta käyttäjiltä, jotta sen tarkoitus ja käyttö olisi mahdollisimman asiakaslähtöistä. Tämän avulla sovellukseen voisi myös lisätä ja kehittää erilaisia toimintoja. Ikääntyneet ja heidän omaisensa voitaisiin ottaa mukaan sovelluksen kehittämiseen kaikissa sen vaiheissa. Tällä tavalla varmistettaisiin se, että kehitettävä teknologia on ikäihmisten näköistä! Kirjoittajat: Hanna Mensonen, joulukuussa 2019 valmistuva geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Heidi Pauna, joulukuussa 2019 valmistuva geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Samu Vatanen, joulukuussa 2019 valmistuva geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Melkas, Helinä & Raappana Anu 2009. Teknologian hallittu käyttö vanhuspalveluissa. Lahti: Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Saatavilla osoitteessa: <http://www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/esitteet-1/opas_teknologiapaatosten_ja_teknologian_kayton_tueksi>. Luettu 9.11.2019. Mikkonen, Hanna-Mari 2015. Kotihoidon laadun pirulliset ongelmat ja pohdintoja ongelmien ratkaisuksi. Pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen Yliopisto. Saatavana osoitteessa: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20150423/urn_nbn_fi_uef-20150423.pdf>. Luettu 5.9.2019. Sisäministeriö 2018. Turvallinen elämä ikääntyneille, toimintaohjelman päivitys. Sisäministeriön julkaisu 6/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160520/6%202018%20SM%20Turvallinen%20elama%20ikaantyneille.pdf>. Luettu 6.9.2019. Stella 2019. Ideat ja uutiset: Tutkimus vahvistaa: kotihoitoa täydentävä terveysteknologia kasvattaa iäkkään turvallisuudentunnetta ja luottamusta omaan toimintakykyyn. Saatavana osoitteessa: <https://www.stella.fi/vinkit-uutiset/tutkimus-terveysteknologia-kasvattaa-luottamusta>. Luettu 5.9.2019.
Kuule minua, digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelija
Olen 87-vuotias kuulovammainen ja käytän kuulokojetta päivittäin. En kuule kunnolla, kun palovaroittimeni tai ovikelloni soi. En pysy keskustelussa mukana, kun puhujia on useita ja kaikki puhuvat yhtä aikaa. Kuulokojeeni ei aina erota taustamelusta sinun puhettasi. Kuule minua, kun kerron, miten voit auttaa minua kuulemaan.” Kuulovammaa kuvataan usein näkymättömäksi vammaksi, koska se ei näy ihmisestä ulospäin. Kuulovamma kuitenkin vaikuttaa ihmisen elämään monella osa-alueella. Ikääntyneellä kuulovammaisella on haasteita toimintakyvyssä, päivittäisessä elämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä (Hannula 2011; Sorri & Huttunen 2016). Kuuloaistin ollessa heikentynyt, pelkällä äänellä annettu viesti vääristyy tai jää kokonaan huomioimatta. Ulkopuolisuuden tunne ja turhautuminen lisääntyvät ja sosiaalinen elämä kaventuu, kun ei kuule, mitä puhutaan tai kuulee vain osia keskustelusta. (Friauf 2014.) Näiden seikkojen vuoksi ikääntyneillä kuulovammaisilla on palveluiden ja tuotteiden suhteen erilaisia tarpeita. Näistä tarpeista on koostettu suositukset siitä, miten ikääntynyt kuulovammainen tulee ottaa huomiin suunniteltaessa ja kehitettäessä digitaalisia palveluita ja tuotteita. Suositukset on koostettu haastattelemalla Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen ikääntyneitä kuulovammaisia asiakkaita ja heidän kanssaan työskenteleviä hoito- ja kuntoutusalan ammattilaisia. Haastatteluiden lisäksi HIPPA- Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankeen lokakuun 2019 Helsingin kehittäjäklubifoorumin osallistujat ovat arvioineet suositukset ja antaneet niistä kirjallista palautetta. Suositukset Suositukset ovat jaettu neljäksi teemaksi. Jokaisen teeman alle on nostettu asioita ikääntyneen kuulovammaisen tarpeista ja haasteista. Suositukset toimivat muistilistana asioista, joita on hyvä ottaa huomioon suunniteltaessa ja toteutettaessa ikääntyneille ja erityisesti ikääntyneille kuulovammaisille suunnattuja digitaalisia palveluita ja tuotteita. Suositukset teemoittain: Ikääntyneen huomioimisen keskeinen asia on ottaa ikääntynyt mukaan häntä koskeviin asioihin ja päätöksen tekoon. Vertaisten, läheisten ja ammattilaisten tuen tiedostaminen ja tuen hyödyntäminen prosessin eri vaiheissa tukee ikääntyneen omaa toimijuutta. Ikääntyneiden kuulovammaisen tarpeet liittyvät päivittäiseen elämään ja siihen liittyviin asioihin. Sosiaalinen kanssakäyminen ja osallistumisen mahdollistaminen ovat tärkeässä roolissa ikääntyneen arjessa. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa ja tarvitsee tukea sekä tietoa palveluista ja tuotteista sekä niiden sisällöistä. Digitaalisten palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä huomioitavaa on, että palvelun tai tuotteen digitaalisuus on vain yksi ominaisuus, jonka merkitys on ikääntyneelle kuulovammaiselle vähäinen. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa palvelun ja tuotteen olevan yksinkertainen ja toimintavarma, ja sen käytettävyyden pitää olla siihen toimintaan, johon se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen hyötyy ennaltaehkäisevistä toiminnasta silloin, kun otetaan käyttöön uusi palvelu tai tuote. Näin ikääntynyt kuulovammainen saa riittävästi aikaa asian opetteluun ennen mahdollista toimintakyvyn muutoksia. Konkreettisia tarpeita palveluille ja tuotteille kohdassa on tiivistetysti neljä konkreettista asiaa, jotka nousivat ikääntyneiden kuulovammaisten ja ammattilaisten haastatteluissa esille. Nämä asiat ovat sellaisia, että ne ovat hyödyllisiä kaikille ikääntyneille riippumatta toimintakyvyn haasteista. Lisäksi näiden kohtien toteuttaminen palveluiden ja tuotteiden tuottamisessa on asiakaslähtöistä. Erilaisia tuotteita ja palveluita suunniteltaessa varsinkin ikääntyneille lähtökohtana tulee olla palvelun käyttäjä eivätkä esimerkiksi teknologiset ja digitaaliset mahdollisuudet. Palvelun tai tuotteen tarve lähtee siis aina käyttäjästä. (Leikas 2014; Raappana & Melkas 2009.) Aktiivista toimijuutta Ikääntyneen kuulovammaisen ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten mukaan ottaminen digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelemiseen ja kehittämiseen antaa yritykselle ensiarvoisen tärkeää tietoa suhteessa palvelun tai tuotteen tarvitsemiin ominaisuuksiin. Käyttäjiltä saatu tieto auttaa tuottamaan palveluita ja tuotteita oikeaan tarpeeseen. Ikääntyneet kuulovammaiset ja ammattilaiset hyötyvät erilaisesta tuesta, jota he saavat vertaisilta, läheisiltä, ikääntyneiden omaisilta ja kollegoiltaan. Toimintakyvyn ylläpidon näkökulmasta palvelut ja tuotteet on saatava ikääntyneiden käyttöön jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin toimintakyvyn vajaus kasvaa liian suureksi. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa olla myös elämänsä ehtoopuolella aktiivinen toimija omien taitojensa ja kykyjensä mukaan. Nykyisille palveluiden piirissä oleville sukupolville ei ole tärkeää palvelun tai tuotteen tuottamistapa, vaan tärkeäksi nousee palvelun ja tuotteen tarkoituksenmukaisuus siihen toimintaan, mihin se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa siis olla toimija elämänsä loppuun saakka omista fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista rajoituksista huolimatta. Ota heidät siis mukaan suunnitelmiisi! Kirjoittaja: Johanna Juola, toimintaterapeutti (AMK) ja Metropolia Ammattikorkeakoulun vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelmasta joulukuussa 2019 valmistunut, ikääntyneiden kuuloasioihin erikoistunut vanhustyön ammattilainen. Teksti ja kuvat: Johanna Juola Lähteet: Friauf, E. 2014. Hearing. e-Neuroforum 3∙2014. Saatavana osoitteessa: https://link.springer.com/content/pdf/10.1007%2Fs13295-014-0062-8.pdf Hannula, Samuli 2011. Hearing among older adults ─ an epidemological study. Acta University Oulu D1132. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavana osoitteessa: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-951-42-9632-1 HIPPA-hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://hippa.metropolia.fi/ Leikas, Jaana 2014. Ihmislähtöinen kokonaisvaltainen suunnittelu. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl. Tutkimuksia 2, 2014. Vanhustyön keskusliitto. Raappana, Anu & Melkas, Helinä 2009. Teknologian hallittu käyttö vanhuspalveluissa. Opas teknologia päätösten ja teknologian käytön tueksi. Lahti: Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Saatavana osoitteessa: http://www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/esitteet-1/opas_teknologiapaatosten_ja_teknologian_kayton_tueksi Sorri, Martti & Huttunen, Kerttu 2016. Kuulo. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. 3. ─4. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Tue ruokailua – vahvista terveyttä
Olemme ikääntyvä kansakunta. Yhä useampi harmaantuu kotonaan varsin hyväkuntoisena – se ainakin on tavoitteena. Tämän toteutumiseksi tarvitaan aktiivisia toimia. Hyvä ravitsemus edistää ikääntyvän terveyttä, toimintakykyä ja voimavarojen säilymistä. Olemme uuden edessä: ikääntyvien määrä kasvaa, huoltosuhde heikkenee, hoitopaikkoja vähennetään, vanhusten palveluiden maine ryvettyy mediassa, lainsäädäntöä ja suosituksiakin ollaan uudistamassa. Miten ihmeessä tuotamme riittävät, inhimilliset ja laadukkaat palvelut vähenevillä resursseilla? Ehkä asiaa pitäisikin tarkastella aivan toisesta näkökulmasta. Entä jos otettaisiin mallia päästökaupasta ja kompensoitaisiin ikääntyvien määrän kasvua? Mietittäisiin siis, miten vahvistaa ikääntyvien terveyttä ja hyvinvointia, niin että palvelujen tarve vähenee. Fiksua ruokaa, kuntoutumista ja yhdessäoloa Terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohdat tunnetaan hyvin – riittävästi liikuntaa ja unta, suositusten mukainen ruokavalio, mielekästä tekemistä sekä sosiaalista vuorovaikutusta. Näistä tekijöistä on näyttöä niin sydän ja verisuoniterveyden, kuin aivoterveyden osalta. Esimerkiksi Finger-tutkimuksessa näitä elämäntapatekijöitä vahvistamalla pystyttiin tukemaan ikääntyvien toimintakykyä ja vähentämään muistioireita. Hyväkuntoisen ikääntyvän kannattaa suosia pehmeitä rasvoja (kasviöljyjä, kasvimargariinia), kalaa, vähärasvaisia maitotuotteita ja täysjyväviljaa. Väriä ateriaan saa kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Ruoka on parempi ravintoaineiden lähde kuin pillerit tai kapselit. Vain D-vitamiinilisä on yli 75-vuotiaille paikallaan. Hyvillä valinnoilla on väliä, eikä ikä ole este tavoitella terveyttä. Hyvä ravitsemus on toki muutakin kuin ravintoaineita. Päivittäisen ruokailun ympärille on mahdollista koota kokonainen joukko hyvää tekeviä ja toimintakykyä kuntouttavia elementtejä. Kävely tai pyöräily lähikauppaan ruokaostoksille antaa hyvän syyn liikkumiseen. Ruoanvalmistus puolestaan haastaa aivot harjoittelemaan ja ylläpitää hienomotorisia taitoja. Kaikkein parasta on yhdessä ruokaileminen, sillä se tarjoaa luontevan tilaisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ilahduttavasti yhteisöllinen syöminen onkin nouseva trendi – ruokailulta halutaan kokemuksia, elämyksiä ja yhdessä oloa. Ruokailu liittyy elämän merkityksellisiin kokemuksiin ja ihmissuhteisiin, joten sillä on vahva symbolinen merkitys ikääntyvän jäsentäessä elämänhistoriaansa. Ruoan ulkonäkö, tuoksut ja maut herättelevät muistikuvia näistä aiemmista kokemuksista. Turvataan hyvä arki Toisinaan arjen ruokailun onnistumiseksi tarvitaan tukea. Useimmat kunnat tarjoavat ikääntyville erilaisia kauppa- ja ateriapalveluja sekä ruokailuryhmiä. Myös kodin muutostöihin ja ruokailun apuvälineisiin on mahdollista saada tukea. Uusia innovaatioita ja palvelukonsepteja kaivataan, tällaisia voisivat olla vaikkapa kauppakaveri-, ruokapiiri- tai naapureiden ruokatreffit -palvelu. Säännöllinen ruokailu rakentaa toimivaa arkea. Etenkin elämän muutostilanteissa, kuten leskeytyminen tai sairastelu, ruokailu ankkuroi päivään selkeän rytmin ja edistää voimavarojen elpymistä. Yhteiskunnan kannattaa osallistua tähän, sillä vajaaravitsemuksen hinta on kallis. Ympäristön suunnittelu liikkumista ja asioimista helpottavaksi, asuntojen muunneltavuus, palvelujen tuominen kotiin ja ikääntyvän tukeminen riittävän tiedon saamisessa ovat parhaita keinoja vahvistaa hänen selviytymistään ruokahuollosta. Edistetään hyvää terveyttä Terveyden edistämisen toimenpiteet kohdennetaan pääasiassa lapsiin, nuoriin ja työikäisiin; jostain syystä eläkkeelle jäävät unohdetaan. Vaikka juuri silloin olisi oikea aika vaikuttaa. Eläkkeelle jääminen on yksi elämän murrosvaiheista, joiden aikana ihmiset ovat alttiita tekemään muutoksia. Pienellä avustavalla tuuppauksella nämä muutokset kallistuvat juuri oikeaan suuntaan. Ikääntyvillä on potentiaalia muutoksiin, jos vain osaamme heitä niihin kannustaa. Suurin hyöty on saavutettavissa silloin, kun ehkäistään hyväkuntoisten ikääntyvien raihnastuminen. Tuetaan siis olemassa olevaa terveyttä! Geronomin vinkkilista ravitsemusneuvontaan: Tutustu uusiin Ikääntyneiden ruokailusuosituksiin. Suositusten luonnos on julkisesti kommentoitavana 14.11.–9.12.2019. Ohjaa syömään ruokailusuositusten mukaisesti. Välitä ravitsemustietoa selkeästi ja luotettavasti. Keskustele avoimesti ikääntyvän mielipidettä arvostaen. Anna konkreettisia ja selkeitä ohjeita. Houkuttele kokeilemaan pieniä muutoksia. Tunnista riskiryhmät, kuten leskeytyneet, sairaalasta kotiutuvat, yksinäiset ja epäsäännöllisesti ruokailevat. Teksti perustuu Kuopion yliopistossa tehtyyn opinnäytetyöhöni ja siitä Metropoliassa kirjoittamaani oppimistehtävään: Erjastiina Heikkinen 1995. Kotona asuvien vanhusten ruoankäyttö sosiaalisten tekijöiden valossa. Pro gradu -tutkielma. Kuopio: Kuopion yliopisto. Ravitsemustieteen koulutusohjelma. Kliinisen ravitsemustieteen laitos. Erjastiina Heikkinen 2019. Kotona asuvien vanhusten ruoankäyttö sosiaalisten tekijöiden valossa. Opinnäytetyön tuottaman tiedon soveltaminen geronomin työssä. Osaamisen osoittaminen. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma. Kirjoittaja Erjastiina Heikkinen, opiskelija geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Ikääntyneiden ruokailusuositus. Luonnos 14.11.2019. Julkinen kommentointi 14.11.–9.12.2019. Helsinki: Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Osoitteessa: https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus--ja-ruokasuositukset/ikaantyneet/. Luettu 23.11.2019. Jansson, Marianne 2019. Vanhusten vajaaravitsemuksen seuraukset ovat vakavia. Potilaan lääkärilehti. Julkaistu 23.5.2019. Osoitteessa: https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/vanhusten-vajaaravitsemuksen-seuraukset-ovat-vakavia/. Luettu 23.11.2019. Rautiainen, Teija (toim.) 2019. Kimpassa syömään – ikääntyvien yhteisöllinen ruokailu. XAMK inspiroi 11. Mikkeli: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/165848/URNISBN9789523441606.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Luettu 23.11.2019. THL 2019. Finger-tutkimushanke. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Osoitteessa: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/finger-tutkimushanke. Luettu 23.11.2019. Valve, Raisa & Itkonen, Suvi & Huhtala, Marjut & Jämsén, Päivi & Mertanen, Enni & Mäkeläinen, Paula & Paavola, Saila & Raulio, Susanna & Suominen, Merja & Tuikkanen, Riitta 2018. Ikäihmisten ruokapalvelut muuttuvassa toimintaympäristössä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 73/2018. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161211/73-2018-Ikaihmisten%20ruokapalvelut%20muuttuvassa%20toimintaymparistossa.pdf. Luettu 23.11.2019.
Kuka bongaa pilkeläisen?
Eläkeikäisten alkoholin käyttö on lisääntynyt Suomalaisten alkoholin käytössä on nähtävissä selkeitä trendejä sekä määrän, laadun että käyttötapojen osalta. Määrällisesti alkoholin käyttö maassamme yli kolminkertaistui 1960-luvun ja huippuvuoden 2007 välillä, mutta tämän jälkeen alkoholin käyttö on vähentynyt lähes viidenneksen. Eräs huolestuttava trendi on ollut yli 65-vuotiaiden (ja erityisesti yli 65-vuotiaiden naisten) säännöllisen alkoholinkäytön huomattava lisääntyminen: alkoholin mukanaan tuomat haitat ovat lisääntyneet samaa tahtia kasvaneen käytön kanssa. Huoli päihdeongelmaisten ikäihmisten määrän kasvusta on välittynyt myös palvelujärjestelmän eri sektoreilta, esimerkiksi kotihoidon, terveydenhuollon ja sosiaalityön kautta). (Haarni & Hautamäki, 2008; Helldán & Helakorpi, 2014.) Mielenkiintoista on, että aivan viime vuosina eläkeikäisten alkoholinkulutuksen pitkään jatkunut kasvutrendi näyttää taittuneen (THL, 5.9.2018). Nähtäväksi jää, millaisena eläkeläisten alkoholin käytön tavat lähivuosina jatkuvat. Eläkeikäisten alkoholin käyttöä on tutkittu toistaiseksi vähän. Tietoa saadaan mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimasta kansallisesta terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus Finsotesta. Lisäksi suomalaista alkoholinkäyttöä on 1960-luvulta saakka tutkittu niin ikään THL:n koordinoimalla Juomatapatutkimuksella (Härkönen, Savonen, Virtala & Mäkelä, 2017). Uusimmassa Juomatapatutkimuksessa (ks. Mäkelä et al., 2018) ensi kertaa mukana vastaamassa olivat myös 70–79-vuotiaat. Eläkeikäisten monenlaiset juomatavat Tutkimusten perusteella tiedetään, että eläkeikäiset eivät ole juomatavoiltaan yhtenäinen ikäryhmä: 65–69-vuotiaiden juomatavat muistuttavat heitä nuorempien tapoja, kun taas yli 80–vuotiaiden alkoholinkäyttö on maltillisempaa ja pidättyväisempää. Eläkeikäiset naiset käyttävät alkoholia sosiaalisesti (esim. ravintolassa), kun taas eläkeikäiset miehet käyttävät alkoholia usein yksin ja humaltuvat useammin kuin naiset. (ks. esim. Mäkelä et al., 2018) Alkoholin kohtuukäytön ja ongelmakäytön välistä rajaa ei ole helppo asettaa missään ikäluokassa; ei myöskään ikääntyneillä. Lisäksi ikääntyessä alkoholinkäytön riskiraja madaltuu. Alkoholin kohtuukäytöllä on tutkittu olevan myös terveydelle edullisia seurauksia erityisesti ikääntyneillä (Knott et al., 2015), mutta kohtuukäytön määrittämisen hankaluus tekee myös hyötykäytön arvioimisesta vaikeaa. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston mukaan noin joka kymmenes yli 65-vuotias juo liikaa alkoholia (Suomen ASH, 2017). Yli 65-vuotiaille on määritelty omat kohtuukäytön rajat: enintään 7 annosta viikossa ja maksimissaan 2 annosta kerralla. Päihdetyötä Suomessa tekevän Sininauhaliiton asiantuntijan (Erikson, 2017) mukaan ongelmallisesti alkoholia käyttävistä ikääntyneistä suurin osa (noin 2/3) on käyttänyt paljon alkoholia ison osan elämästään ja pienempi osa (noin 1/3) on aloittanut runsaamman alkoholinkäytön vasta eläköitymisen jälkeen. Ikäerityistä päihdetyötä tarvitaan Vasta viime vuosina on havaittu, että ikääntyneiden päihdetyössä tarvitaan nk. ikäerityisiä toimintamuotoja (Vilkko, Sulander, Laitalainen & Finne-Soveri. 2010), jotka huomioivat ikääntyneen elämäntilanteen erityistarpeineen kokonaisvaltaisesti ja moralisoimatta. Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma näkee alkoholin käytön haittojen vähentämisen keskeisenä terveyseroihin vaikuttamisen keinona (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2008). Käytännössä ikääntyneille päihteidenkäyttäjille tarjolla olevat palvelut vaihtelevat kunnittain. Yksi matalan kynnyksen toimintamuoto ikääntyneille päihteidenkäyttäjille on melko uusi mutta jatkuvasti laajeneva, Sininauhaliiton kehittämä Pilketoiminta (ks. Sininauhaliitto). Pilkeporukan tavoitteena on torjua ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien syrjäytymistä tarjoamalla asiakkaalle merkityksellinen yhteisö, vertaistukea, voimaannuttavia kokemuksia ja tarpeenmukaista palveluohjausta, ilman vaatimusta elämäntavan muuttamisesta (Pajunen & Laapio, 2015). Metropolian vanhustyön YAMK-koulutusohjelman opiskelija Jaana Väisäsen tutkimuksellinen kehittämistyö käsitteli Pilketoiminnan kehittämistä palveluohjauksen näkökulmasta. Opinnäytetyön perusteella Pilketoiminnan kehittämiseen tarvitaan lisää viestintää, laajaa verkostotyötä sekä resursseja, sillä Pilketoiminta on vielä osittain tuntematon toimintamuoto vanhustyön kentällä. Väisänen tarkasteli YAMK-opinnäytetyössään laadullisin menetelmin Pilketoimintaan liittyvien tahojen monisektorisia verkostotyöpajoja, joissa tuotettiin tietoa ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluohjauksen haasteista ja kehittämisnäkökulmista. Tulosten perusteella Pilketoiminnassa tarvitaan runsaasti aikaa, pitkäjänteisyyttä sekä toistuvaa asiakkaan motivointia. Lisäksi tunnistettiin tarve laajalle, monisektoriselle vanhustyön verkostolle, jonka osana myös Pilketoimintaa voitaisiin tehdä tunnetuksi. Väisäsen työn perusteella Suomessa tarvitaan ikäerityisen päihdetyön toimintamuotojen jatkokehittämistä: Pilketoiminnan menestymisen ja laajenemisen näkökulmasta erityisesti monialainen, etsivä verkostotyö ja tiedottaminen ovat keskeisiä työkaluja. Voimmekin kysyä, kuinka moni mahdollisesti päihteitä käyttävien ikäihmisten parissa työskentelevistä osaa bongata potentiaalisen pilkeläisen ja ohjata häntä Pilketoimintaan? Kirjoittajat: Jaana Väisänen (geronomi YAMK) ja Eveliina Holmgren (lehtori, Metropolia AMK) Lähteet: Erikson, H. (15.2.2017) Ikääntyneiden päihteidenkäyttö - Kohtaaminen ja puheeksiotto. Powerpoint-esitys. Luettu 10.11.2019 sivuilta: http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/2656-Ikaantyneen_paihteidenkaytto-kohtaaminen_ja_puheeksiotto_Heidi_Eriksson.pdf Finsote-tutkimus: http://www.terveytemme.fi/finsote/index.html Haarni, I. & Hautamäki, L. (2008). Ikääntyvät juomatavat: Elämänkokemus ja muuttuva suhde alkoholiin. Gaudeamus: Helsinki. Härkönen, J., Savonen, J., Virtala, E., &Mäkelä, P.(2017) Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 1968-2016: Juomatapatutkimusten tuloksia. Helsinki, THL. Saatavilla: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/134585/URN_ISBN_978-952-302-873-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Knott, C. S., Coombs, N., Stamatakis, E. ym. (2015). All cause mortality and the case for age specific alcohol consumption guidelines: Pooled analyses of up to 10 population based cohorts. BMJ; 350-384. Mäkelä, P., Härkönen, J., Lintonen, T., Tigerstedt, C., & Warpenius, K. (Eds.). (2018). Näin Suomi juo – Suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla: http://www.julkari.fi/handle/10024/136800 Pajunen, T. & Laapio, M-L. (2015). Ihminen kelpaa sellaisena kuin on. Pilkeohjaajan käsikirja. Helsingin Diakonissalaitos. Sininauhaliitto n.d. Ikääntyneiden päihdetyö. Saatavilla: https://www.sininauhaliitto.fi/toimintamme/ikaantyneiden-paihdetyo/ Sosiaali- ja terveysministeriö. (2008). Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008 – 2011. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:16. Saatavilla: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/73658/Julk200816.pdf?sequence=1&isAllowed=y Suomen ASH (6.11.2017). Ikääntyneiden alkoholinkäyttö lisääntyy – taustalla yksinäisyyttä ja tarpeettomuuden tunnetta. Luettu 10.11.2019 sivuilta https://suomenash.fi/uutiset/2017/ikaantyneiden-alkoholinkaytto-lisaantyy-taustalla-yksinaisyytta-ja-tarpeettomuuden-tunnetta/ THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 5.9.2018). Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt, mutta edelleen yli puoli miljoonaa juo yli riskirajojen. Luettu 10.11.2019 sivuilta https://thl.fi/fi/-/suomalaisten-alkoholinkulutus-on-vahentynyt-mutta-edelleen-yli-puoli-miljoonaa-juo-yli-riskirajojen Vilkko, A., Sulander, T., Laitalainen, E., & Finne-Soveri, H. (2010). Miten iäkkäät suomalaiset juovat? Kirjassa Mäkelä, Pia, Mustonen, Heli & Tigerstedt, Christoffer (toim.) Suomi juo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yliopistopaino, Helsinki. s.152 Väisänen, J. (2019). Matalan kynnyksen Pilke ikääntyneille päihteidenkäyttäjille. Pilketoiminnan palveluohjauksen kehittämisnäkökulmia. Opinnäytetyö YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
80+20= Vähintään 20 hammasta 80-vuotiaana
Sekä Suomi että Japani ovat ikääntyviä yhteiskuntia. Kasvava vanhusten määrä lisää haasteita terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen. Yleisen terveyden ja suun terveyden edistäminen on tärkeää, sillä suun ja hammassairauksien riski kasvaa vanhuksilla sairastavuuden sekä päivittäisten toimintojen ja kognitiivisen toiminnan heikentymisen vuoksi. Tähän haasteeseen voidaan vastata edistämällä moniammatillista lähestymistapaa vanhusten hoitotyössä ja suun terveydenhoidossa. Ainakin 20 hammasta - tavoitteena suun hyvä terveys Ikääntyneiden suun terveyden edistämiseksi on Japanissa jo vuonna 2000 perustettu valtakunnallinen toimenpideohjelma nimeltään 80+20. Tavoitteena siis on, että 80-vuotiailla olisi vähintään 20 omaa hammasta suussa. (Shinsho, F. 2001.) Tutkimusten mukaan 20 hampaalla pärjää hyvin ja silloin voi esimerkiksi syödä monipuolista ja terveellistä ruokaa, eikä proteettisia hampaiden korvaamisen ratkaisuja välttämättä tarvita. Tavoite onkin ymmärrettävä, sillä hampaattomuuteen liittyy esimerkiksi purentavaikeudet, nielemisvaikeudet, aliravitsemus sekä suun alueen kivut ja kuivan suun tuntemukset (Saarela 2014,57, Salminen ym. 2019). 1960-luvulla Suomessa laulettiin: “Ei oo lehmää, eikä lammasta, eikä suussa yhtään hammasta” Miten lauletaan tänä päivänä? Tutkimusten mukaan myös Suomen ikääntyvän väestön hampaallisuus on kasvussa, sillä vuonna 1960 laskennallisesti yli 65-vuotiailla oli 200 000 hammasta, kun vuoden 2030 arvio on yhteensä 33 000 000 miljoonaa hammasta (Nihtilä ja Siukosaari 2015). Omien hampaiden määrän lisääntyminen tarkoittaa myös suurempaa riskiä sairastua suun sairauksiin, kuten hampaiden reikiintymiseen ja ien- ja kiinnityskudossairauksiin. Uusimmat tutkimustulokset osoittavat myös kiistattomasti suun terveyden ja yleisterveyden yhteydet, kuten esimerkiksi Alzheimerin taudin ja parodontiitin yhteyden sekä iensairauksien aivoverenvuodon riskiä lisäävät vaikutukset (Dominy ym. 2019 ja Hallikainen ym. 2019). Kansainvälinen seminaari Japanissa moniammatillisen yhteistyön lujittamiseksi Metropolian Terveys ja Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueet (sairaanhoidon ja suun terveydenhuollon tutkintojen edustajat) osallistuivat moniammatilliseen seminaariin Tokushiman yliopistossa Japanissa 7-8.3.2019. Seminaari toteutettiin osana Opetushallituksen Aasia-ohjelman rahoittamaa projektia ”Interdisciplinary Education in Nursing and Oral Health Care of Elderly” jota koordinoi Metropolia AMK. Kansainvälisessä ja moniammatillisessa seminaarissa opimme lähestymään monipuolisesti suun terveyden merkitystä ikäihmisille. Seminaarin keskeisenä tavoitteena oli tuottaa yhteistä ymmärrystä ja näkemystä ikäihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja osaamisen vaihtamiseksi hoitotyön käytäntöjen ja suun hoidon osalta. Seminaarin jälkeen Metropolian ja Tokushiman yliopiston Aasia-projektin jäsenet toteuttivat kyselyn liittyen seminaarin palautteeseen. Seminaariin osallistujilta pyydettiin Metropolian e-lomakkeella yleistä palautetta ja kysyttiin tyytyväisyyttä seminaariohjelmaan. Vastaajia oli yhteensä 77, joista 12 tuli Suomesta ja 65 Japanista. Sekä seminaariin osallistuneet opettajat, että opiskelijat vastasivat kyselyyn nimettöminä ja se toteutettiin englanniksi. Kyselyn tulokset jaettiin sekä Metropolian että Tokushiman yliopiston projektin kontaktihenkilöille, ja kysely raportoitiin Aasia-projektin loppuraportissa. Kysymykseen liittyen tyytyväisyyteen seminaariohjelmaan, keskiarvoksi tuli 4,38 (1= täysin eri mieltä, 5 =täysin samaa mieltä). Kysyttäessä, suosittelisiko osallistuja kollegalleen osallistumista samanlaiseen seminaariin, keskiarvoksi tuli 4,36 (1= täysin eri mieltä, 5 =täysin samaa mieltä). Eräs osallistuja vastasi, että seminaari oli menestys, sillä esitykset vastasivat projektin tavoitteisiin liittyen moniammatilliseen koulutukseen vanhusten hoitotyössä ja suun terveydenhoidossa. Hän kuvasi esityksiä laadukkaiksi ja mielenkiintoisiksi. Seminaariin osallistuvilla sairaanhoidon ja suun terveydenhuollon opiskelijoilla oli mahdollisuus oppia ei pelkästään heidän omaan alaansa liittyen, vaan myöskin toisesta ammatillisesta alueesta. “The seminar was successful, because presentations` topics were related to the aim of the project interdisciplinary education in nursing and oral health care of elderly and those were high quality and interesting for teachers with professional license.” Toisaalta, jotkut opiskelijat kokivat englannin kielen haasteelliseksi. Kuitenkin he kertoivat, että seminaari rohkaisi heitä opiskelemaan englannin kieltä lisää, jotta he voisivat tutustua aiheeseen paremmin. “It is difficult for me to understand program of this seminar, because my English proficiency is poor. But, this seminar is very interesting.” “I think that I have to study English more.” “I learned a lot of new knowledge from this seminar.” Seminaarin jälkeen totesimmekin, että Japanin ja Suomen yhteiskunnat ja julkiset sekä yksityiset sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajat ovat edelläkävijöitä väestön ikääntymisen tuomien haasteiden ratkaisemisessa. Seminaarin puheenvuorojen ja käydyn asiantuntijakeskustelun avulla voidaan myös vahvistaa korkeakoulutoimijoiden ymmärrystä globaalien ja paikallisten piirteiden tunnistamisesta ja toisilta oppimista sekä parhaiden käytänteiden leviämistä. Japanissa ja Suomessa väestön ikääntymien seurauksena onkin käynnistetty ja toiminnassa useita kehityshankkeita iäkkäiden hyvinvoinnin takaamiseksi. Esimerkiksi nielemisvaikeuksien sekä ikäihmisen onnistuneen ravitsemuksen ja suun terveyden yhteyden tunnistamiseen ja kuntouttamiseen on Japanissa tehty moniammatillista työtä suuhygienistien, hammaslääkärien sekä puheterapeuttien, hoitohenkilökunnan ja lääkärien yhteistyöllä. Myös Suomessa vastaavaa yhteistyötä on aloitettu. Seminaarien palkitsevinta antia olikin moniammatillinen keskustelu ja uusien oivalluksien syntyminen. Suun sairauksien merkitys yleisterveyteen ja yleissairauksiin on tutkimuksissa osoitettu kiistatta, ja erityisesti tästä sairaanhoidon opiskelijat olivat kiinnostuneita seminaarin esityksistämme. Seminaarin jälkeen eräs elokuussa 2018 Suomessa järjestetyssä hankkeen ensimmäisessä seminaarissa vieraillut japanilainen sairaanhoitaja kertoi mm. aktivoituneensa hoitamaan ikäihmisten suita. Osaamisen syventämistä kansainvälisellä yhteistyöllä Käynnissä oleva kansainvälinen yhteistyö on saanut opetushallituksen Aasia-ohjelmasta rahoituksen opiskelija- ja opettajavaihdoille sekä seminaarien järjestämiseen vuosille 2017-2019. Yhteistyö jatkuu opiskelija- ja opettajaliikkuvuuden, sairaanhoitajaopiskelijoiden terveyskäyttäytyminen -tutkimuksen sekä toisen Aasia-ohjelman rahoituksen saaneen ”The Common Risk Factor Approach” -projektin (2018-2020) muodossa. Tässä projektissa luodaan yhteistä verkko-oppimiskokonaisuutta suun terveyden ja yleisterveyden yhteyksistä, paikallisissa ja globaaleissa toimintaympäristöissä, unohtamatta terveystaloustieteen näkökulmia. Näin voidaan syventää osaamista yleisterveyden ja suun terveyden yhteyksistä ja merkityksestä myös ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. ”Interdisciplinary Education in Nursing and Oral Health Care of Elderly” -projekti on saanut rahoituksen Opetushallituksen Aasia-ohjelmasta. Kirjoittajat: Aija Ahokas työskentelee koulutusviennin asiantuntijana Metropolian Jatkuvan oppimisen palveluissa sekä lehtorina terveyden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, sairaanhoidon opettaja ja erikoissairaanhoitaja. Hänellä on useiden vuosien ajalta työkokemusta sekä oman alansa työskentelystä ulkomailla, että toimimisesta kansainvälisissä projekteissa projektipäällikkönä. Kansainväliset verkostot, kansainvälinen yhteistyö ja koulutusvienti ovat lähellä hänen sydäntään. Saila Pakarinen työskentelee lehtorina Metropoliassa. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä suuhygienisti (AMK). Hän innostuu erityisesti ikäihmisten suunterveyden edistämisestä sekä monialaisesta yhteistyöstä asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Ikäihmisten suun terveyttä hän vahvistaa muun muassa suuhygienistiopiskelijoiden kanssa Metropolian Suunhoidon opetusklinikalla. Hän on työskennellyt suuhygienistinä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Lähteet: Dominy SS, Lynch G, Ermini F, Benedyk M, Marczyk A, Konrad A, ym. (2019). Porphyromonas gingivalis in Alzheimer’s disease brains: Evidence for disease causation and treatment with small-molecule inhibitors. Science Advances 2019. Julkaistu verkossa 23.1.2019. Hallikainen J, Lindgren A, Savolainen J, Selander T, Jula A, Närhi M. ym. (2019). Periodontitis and gingival bleeding associate with intracranial aneurysms and risk of aneurysmal subarachnoid hemorrhage. Neurosurg Rev 2019. Julkaistu verkossa 10.4.2019. Nihtilä A, Siukosaari P. Vanhusten suun terveys. Duodecim, 131:36–41. Saarela, R. (2014). Oral and Nutritional Problems Among Resident in Assisted Living Facilities. Department of General Practice and Primary Health Care. Faculty of Medicine. University of Helsinki Salminen, K. S., Suominen, M. Soini H., Kautiainen, H., Savikko,N. Saarela, R. K. Muurinen, T.S. & Pitkäla,K. H. (2019). Associations Between Nutritional Status and Health-Related Quality of Life Among Long-Term Care Residents in Helsinki The Journal of Nutrition, Health and Aging, 23(5):474-478. Shinsho, F. (2001). New strategy for better geriatric oral health in Japan: 80/20 movement and Healthy Japan 21. International Dental Journal, 51(3):200-6.
Ikäihmisten hoivan etiikka on ajankohtainen kysymys – miten keskustelu oikeasta ja väärästä vaikuttaa meihin?
Uusi lukukausi on jo kovaa vauhtia käynnissä meillä Metropoliassa, vanhustyön tutkinnoissa ja myös tässä blogissa. Kesän, loman ja työ- ja opintoajatuksista pidetyn tauon jälkeen me kaikki vanhustyön kentällä eri rooleissa toimivat (opiskelijat, opettajat, tutkijat, päättäjät, hoitotyöntekijät, suunnittelijat, omaiset jne.) pohdimme tavoitteitamme ja suunnitelmiamme tulevalle työvuodelle. Keväällä 2019 Suomessa käyty keskustelu on nostanut esiin huolen ikääntyneiden hoivasta. Keskustelu nostaa myös ikäihmisiin liittyvän opetuksen ja opiskelun suuntaviivoja koskevan keskustelun merkityksen ajankohtaisesti esille. Ikääntyneiden hoidon eri toteutustapojen muotoja ja laatua on pohdittu julkisessa keskustelussa niin talouspolitiikan kuin filosofian etiikkaan ja moraaliin liittyvistä näkökulmista, vanhustyön käytäntöjen perspektiivistä sekä lukuisista gerontologian näkökulmista. Suomessa kohujen kautta esiin noussut keskustelu heijastelee ikäihmisten hoivaan liittyvää huolta, joka ei kosketa vain Suomea vaan on laajempi kansainvälinen ilmiö. Onkin mielenkiintoista, että viime vuosikymmeneen saakka ikääntymiseen ja etiikkaan liittyvä kiinnostus on ollut melko vähäistä, mutta äskettäin noussut keskeiseksi teemaksi. Etiikassa tutkitaan hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, moraalisen toiminnan perusteita. Huomionarvoista on, että esimerkiksi kaksi tunnettua kansainvälistä tiedejulkaisua; Bioethics ja Perspectives in Biology and Medicine rakensivat omat erityisnumeronsa ikääntymiseen liittyvän etiikan kysymysten ympärille. Näissä julkaisussa nostetaan esiin monenlaisia perspektiivejä ikääntymisen eettisiin kysymyksiin eri tieteenalojen näkökulmista. Kuten bioeetikko Søren Holm (2013) kirjoittaa, on elämän alkua ja lisääntymistä sekä elämän päättymistä ja kuolemaa käsittelevää eettistä kirjallisuutta paljon, mutta harva tutkija on ollut kiinnostunut tuosta 20–40 vuotta kestävästä ajanjaksosta, joka sijoittuu eläköitymisen ja kuoleman väliin. Lisäksi ikääntymistä käsittelevä eettinen keskustelu on ollut suhteellisen kapea-alaista; huomio on keskittynyt enemmän ikäihmisistä huolehtimisen ja nimenomaan huolehtijoiden intresseistä lähteviin ongelmiin (esim. ”Onko oikein käyttää runsaasti lääkkeellisiä keinoja rauhattomasti käyttäytyvien ikääntyneiden hoidossa?”) kuin ikääntyvien ihmisten itse esiin nostamiin eettisiin pohdintoihin (esim. ”Mitä hyvä ikääntyminen voisi olla minun kohdallani transsukupuolisena maahanmuuttajataustaisena ikäihmisenä?”) (Wareham, 2017). Yksi uusimmista ja nopeimmin kasvavista eettisistä keskusteluista liittyy teknologian käyttöön ikääntymisen prosessin tai ikääntyneiden palveluiden muokkaamisessa. Onko esimerkiksi toivottavaa, että hoivarobotit tuottavat suuren osan vanhojen ihmisten tarvitsemista hoivapalveluista (Preuß & Legal, 2017), tai millaisia positiivisia näkökulmia teknologinen kehitys voisi tuoda iäkkäiden ja robottien väliseen vuorovaikutukseen (Frennert & Östlund, 2016)? Entä onko minulla oikeutta käyttää teknologiaa oman ikääntymisprosessini hidastamiseen, väestön liikakasvusta huolimatta (ks. esim. Pijnenburg & Leget, 2007)? Jos jotakin, ajankohtainen keskustelu nostaa ikääntymisen ja ikäihmisten parissa tehdyn työn kaikissa muodoissaan esille. On ymmärretty, että ikääntymiseen liittyy monia erityisiä kysymyksiä (niin voimavaroja esiin tuovia ja ikääntymiseen liittyviä positiivisia aspekteja kuin erilaisia ongelmia), joiden ratkaisemiseksi tarvitaan ikääntymisen erityiseen elämänvaiheeseen perehtyneitä ammattilaisia. Nykyään ei siis pitäisi olla erityistä tarvetta perustella syitä sille, miksi haluaa opiskella, tutkia tai tehdä työtä juuri ikäihmisten parissa. Itse odotan innolla, millaisia ideoita esimerkiksi meillä ammattikorkeakoulussa tehtävissä ikäihmisiä, työelämän yhteiskumppaneita ja tutkimus- ja kehittämistyön tekijöitä yhdistävissä yhteistyöprojekteja syntyy! Motivoitunutta, innokasta ja iloista syyskautta! Kirjoittaja: Eveliina Holmgren, Geroblogin toimituskunnan jäsen Lähteet: Frennert, S. & Östlund, B. 2014. Review: Seven matters of concern of Social Robots and older people. International Journal of Social Robotics; 6, 299–310. Holm S. 2013. The implicit anthropology of bioethics and the problem of the aging person. Teoksessa M. Schermer & W. Pinxten W (toim.): Ethics, Health Policy and (Anti-) Aging: Mixed Blessings. Dordrecht: Springer, 59–71. Preuß, D. & Legal, F. 2017. Living with the animals: Animal or robotic companions for the elderly in smart homes? Journal of Medical Ethics 43 (6), 407–410 Pijnenburg, M. & Leget, C. 2007. Who wants to live forever? Three arguments against extending the human lifespan. Journal of Medical Ethics: 33, 585–587. Wareham, C. 2017. What is the ethics of ageing? J Med Ethics 2018; 44: 128–132
Värikeidas aisteja avaamaan
Luonnon merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille on merkittävä. Siksi geronomiopiskelijat halusivat tuoda luonnon ikäihmisten lähelle Roihuvuoren palvelukeskuksessa. Lévon-instituutin tuoreessa julkaisussa (Ylilauri & Yli-Viikari 2019) Kohti luonnollista hyvinvointia -näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen esitellään 35 suomalaisen Green care -asiantuntijan näkemyksiä tuoreeseen tutkimustietoon perustuen aiheeseen liittyen. (Ylilauri & Yli-Viikari 2019.) Meille suomalaisille yhteys luontoon on aina ollut selvää, ja muutamien vuosikymmenten aikana on tehty kansainvälisiäkin tutkimuksia ympäristön vaikutuksista ikääntyneiden hyvinvoinnille. (Ylilauri & Yli-Viikari 2019.) Lévon-instituutin julkaisussa Erja Rappe esittelee kansainvälistä tutkimustietoa viherympäristön terveyttä ylläpitävistä, kuntouttavista ja terveyttä edistävistä vaikutuksista. Tutkimusten mukaan viherympäristöä rakentamalla voidaan vaikuttaa ympäristön riskitekijöihin, joilla on vaikutusta kansanterveydellisesti merkittäviin terveyshaittoihin. (Ylilauri & Yli-Viikari 2019.) Puutarha hyvinvointia lisäämässä Rappe totesi väitöskirjassaan, että osallistuminen puutarhatöihin ja oleskelu viherympäristössä lisäsi hoivayksiköissä asuvien iäkkäiden kokemusta paremmasta terveydestä (Rappe 2005). Asiakkaita ja henkilökuntaa kuunnellen Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen sisäpihan puutarhasta muodostui projektissamme värikäs, kaikkia aisteja hellivä keidas, jossa on otettu huomioon esteettömyys. Puutarha on paikka, jossa voi rentoutua ja rauhoittua. Tutkimusten mukaan puutarhaterapialla on positiivisia vaikutuksia iäkkäiden unen laatuun, muistiin, keskittymiskykyyn sekä kognitiivisiin ja toiminnallisiin kykyihin. Puutarhassa puuhailu voi myös auttaa uusien taitojen oppimisessa sekä vanhojen taitojen mieleen palauttamisessa. (Detweiler & Sharma & Detweiler & Murphy & Lane & Carman & Chudhary & Halling & Kim 2012.) On todettu, että puutarhassa oleilu vähentää muistisairautta sairastavien levottomuutta ja käytöshäiriöitä. Puutarhassa pitäisi olla tuttuja, alueelle tyypillisiä elementtejä, jotka ovat jo aiemmin olleet osana iäkkään elämää. Puutarha on parhaimmillaan turvallinen paikka liikkua ja olla. Se luo suotuisan ympäristön, jossa voi muistella menneitä aikoja muiden asukkaiden ja läheisten kanssa. (Detweiler ym. 2012.) Puutarhan elävöittäminen Roihuvuoren palvelukeskuksessa Silmät lepäävät puutarhan värikkäissä kukissa ja ne houkuttelevat luokseen myös perhosia ja mehiläisiä. Marjat, yrtit ja vihannekset tarjoavat makuelämyksiä ja voivat toimia ruokahalun herättäjinä. Puutarhassa on tuoleja ja penkkejä, joilla voi istua ja kuunnella lintujen laulua sekä puiden lehtien havinaa. Kasveja koskettelemalla voi tuntea niiden pehmeyden iholla ja tuntea tuoksun nenässään. (Rappe 2003.) Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen pihaprojektissa aistipuutarhan on tarkoitus tarjota iloa kaikille aisteille ja siihen haettiin oppia Käpyrinteen palvelutalon ja Myyrinkodin aistipuutarhoista. Roihuvuoren palvelukeskuksen sisäpihan kunnostus aistipuutarhaksi toteutettiin talkootyönä toukokuun lopulla. Talkooporukka siisti pihaa ja kitki uusien istutusten tieltä rikkaruohoja pois. Osa kasveista istutettiin taimina, osa laitettiin siemenistä itämään. Asiakkaita oli mukana seuraamassa talkooporukan työskentelyä ja kesän edetessä he saavat nauttia kukkaloistosta ja ihmetellä, mitä yrttipenkeistä nousee. Yrttejä voi kerätä ja maistella pitkin kesää. Lipstikka antaa makua lihakeittoon ja sillä voi korvata jopa liemikuutioiden antamaa makua. Monet kukat ovat myrkyttömiä ja niitä voi syödä. Esimerkiksi kehäkukat ja köynnöskrassin värikkäät kukat ovat syötäviä ja niillä voi koristaa salaatteja tai laittaa kakun koristeiksi. Kukkia voi jäädyttää jääpaloihin ja niillä voi koristella kylmiä juomia kesän pihajuhlissa. Katutaide on selkeästi nostamassa päätään katukuvassa. Halusimme hyödyntää taidetta myös projektimme toteutuksessa. Taiteilija Kerttu Hynni (ig: APEK) halusi olla mukana tuottamassa hyvää mieltä vanhuksille ja edesauttaa heidän aktiivisuuttaan. Kerttu loihti yhteistyössä Make Your Mark Galleryn kanssa pihalla sijaitsevan grillikatoksen takaseinään kukka-aiheisen taideteoksen ilahduttamaan ikääntyneitä. Aisteja avaava värikäs puutarha kutsuu ulkoilemaan. Myrkyttömiä kasveja on turvallista hoitaa, ja satoa on mukava kerätä ja maistella. Puutarhan hoitaminen rauhoittaa ja rentouttaa. Esteettömässä puutarhassa ikääntyneenkin on helppoa liikkua ja päästä nauttimaan luonnosta. Luontoelämykset ovat kaikenikäisiä varten. Kirjoittajat: Elina Parviainen, geronomiopiskelija (AMK), Metropolian ammattikorkeakoulu Mia Rosenström, lehtori, Metropolian ammattikorkeakoulu Anniina Salokallio, geronomiopiskelija (AMK), Metropolian ammattikorkeakoulu Elina Tähtinen-Aalto, geronomiopiskelija (AMK), Metropolian ammattikorkeakoulu Tekstin kuvat: Elina Parviainen Muuta aineistoa aiheesta: Keckman, Eija 2019. Hyvän mielen puutarha. Terapiaa kaikille aisteille. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Rantakokko, Merja & Rantanen, Taina 2016. Ulkoympäristö ja toimintakyky. Teoksessa: Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina. Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Rappe, Erja 2011. Senioripihan ja lähiympäristön suunnitteluperiaatteet. Julkaisussa: Mäntylä, Heli & Kuusela, Minna & Rappe, Erja & Kuittinen, Matti. TTS:n tiedote; Asuminen, teknologia ja palvelut. 2/2011 (658). Rajamäki: TTS - Työtehoseura. Lähteet: Detweiler, Mark B & Sharma, Taral & Detweiler, Jonna G, & Murphy, Pamela F, & Lane, Sandra & Carman, Jack 6 Chudhary, Amara S & Halling, Mary H & Kim, Kye K 2012. What Is the Evidence to Support the Use of Therapeutic Gardens for the Elderly? Articles from Psychiatry Investigation. US National Library of Medicine. National Institutes of Health. Available at: <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3372556/>. Read 29.5.2019. Rappe, Erja. 2005. The influence of a green environment and horticultural activities on the subjective well-being of the elderly living in long-term care. University of Helsinki, Department of Applied Biology, Publication 24. Rappe, Erja 2003. Puisto, puutarha ja koettu hyvinvointi. Teoksessa: Rappe, Erja & Linden, Leena & Koivunen, Taina. Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Helsinki: Viherympäristöliitto ry. Ylilauri, Martta & Yli-Viikari, Anja 2019. Kohti luonnollista hyvinvointia- näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Lévon-instituutin julkaisu 143. Vaasan yliopisto. <https://osuva.uwasa.fi/bitstream/handle/10024/8172/978-952-476-861-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y>.Luettu 6.6.2019.
Kuka bongaisi pilkeläisen?
Ikääntyneiden päihteidenkäyttö on yhteiskunnassamme huolestuttavasti kasvava ilmiö suurten ikäluokkien eläköitymisen, juomistapakulttuurin sekä alkoholin ja lääkkeiden yhteiskäytön yleisyyden vuoksi. Ikääntyneiden päihdeongelmat ovat moniulotteisia, ja ne koskettavat useita tahoja. Ikääntyneiden päihdetyöhön tarvitaan ikäerityisiä toimintamuotoja (Vilkko ym. 2010), jotka huomioivat ikääntyneen elämäntilanteen erityistarpeineen kokonaisvaltaisesti ja moralisoimatta (Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008 – 2011; Sininauhaliitto). Pilketoiminta on yksi matalan kynnyksen toimintamuoto ikääntyneille päihteidenkäyttäjille. Tutkimuksellisella kehittämistyöllä saatujen tulosten mukaan tarvittaisiin kuitenkin lisää viestintää, laajaa verkostotyötä sekä resursseja, koska Pilketoiminta on osin vielä tuntematon päihdetyön toimintamuoto vanhustyön kentällä. Pilkkeestä pontta kotona pärjäämiseen Matalan kynnyksen vertaistuellinen Pilketoiminta ikääntyneille päihteidenkäyttäjille laajenee Suomessa jo hyvää vauhtia. Pilkeporukassa ikääntynyt päihteidenkäyttäjä saa merkityksellisen yhteisön ilman elämäntapaansa kohdistuvia muutospaineita. Voimaannuttavien kokemusten, vertaistuen sekä tarpeen mukaisen palveluohjauksen myötä hänen itsetuntoaan ja kotona asumistaan tuetaan (Pajunen & Laapio 2015.) Samalla torjutaan syrjäytymistä ja tilanteen ajautumista huonompaan suuntaan. Verkostoissa on voimaa Ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien tavoittaminen Pilkeporukoihin ei kuitenkaan ole yksinkertainen asia. Ensinnäkin tarvitaan potentiaalisen pilkeläisten tunnistamista ja löytämisen jälkeen usein houkuttelemista ja saattamista mukaan porukkaan (Pajunen & Laapio 2015). Toisaalta taas ongelmajuojien tunnistaminen ja osoittaminen on vaikeaa ilmiön monitahoisuuden vuoksi (Mäkelä, Mustonen & Tigerstedt 2010). Asiakkaat ohjautuvat Pilketoimintaan yleensä verkostojen kautta. Tämän vuoksi verkostotyö onkin Pilketoiminnan menestyksen kannalta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Tutkimukselliseen kehittämistyöhöni liittyen pidetyissä monisektorisissa verkostotyöpajoissa tuotettiin tietoa ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluohjauksen haasteista ja kehittämisnäkökulmista. Aineisto kerättiin laadullisen tutkimuksen menetelmiä käyttäen ja kolmeen työpajaan osallistui kaikkiaan yhdeksän työntekijää seitsemästä eri kunnallisen tai kolmannen sektorin työyhteisöstä. Aineistosta saatujen tulosten mukaan ikääntyneiden päihdetyössä ja Pilketoiminnassa tarvitaan runsaasti aikaa, pitkäjänteisyyttä, kertaamisia sekä toistuvaa asiakkaan motivointia. Lisäksi tunnistettiin tarve laajan ja monisektorisen vanhustyön verkoston olemassaololle, jonka osana myös Pilketoimintaa voitaisiin tehdä tunnetuksi. Pilketoimintaan resursointi nähtiin työpajoista saadun aineiston mukaan yhtä lailla tärkeänä, jotta toiminta ja uusien Pilkeporukoiden perustaminen olisi ylipäänsä mahdollista. Monisektorista verkostoyhteistyötä voidaan Pilketoiminnan palveluohjauksen lisäksi hyödyntää myös Pilkeporukoiden järjestämisessä. Eri kunnissa Pilkeporukoita onkin jo toteutettu yhteistyössä eri sektorien kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön aineiston mukaan verkostojen toiminnan, Pilkeporukoiden perustamisen sekä pilkeideologian ymmärtämisen kannalta tärkeää on Pilketoiminnan tunnetuksi tekeminen. Pilkeohjaajakoulutukseen osallistumisen lisäksi verkostotyöpajoissa ideoitiin monenlaisia tapoja Pilketoiminnasta viestimiseen. Ikääntyneiden päihdetyön jatkokehittämistä tarvitaan Vaikka tutkimuksellisen kehittämistyöni aineistosta saadut tulokset eivät olekaan yleistettävissä vähäisen osallistujamäärän vuoksi, vahvistavat ne monisektorisen yhteistyön ja ikäerityisten matalan kynnyksen toimintamuotojen kehittämistarpeen ikääntyneiden päihdetyössä. Tutkimuksellisen kehittämistyön myötä heräsi ajatuksia myös aiheen jatkokehittämiseen liittyen. Kiinnostusta pilkeohjaajakoulutukseen ja mahdollisuuksia Pilkeporukoiden perustamiseksi voitaisiin lähteä selvittämään järjestelmällisesti niin kunnallisissa kuin kolmannen sektorin työyksiköissä. Mikäli Pilketoiminnan vaikuttavuutta halutaan selvittää tarkemmin, voisi sitä tutkia esimerkiksi pidempään pilkeohjaajina toimineiden näkökulmasta. Tutkimuksellinen kehittämistyöni keskittyi Pilketoiminnan kehittämiseen palveluohjauksen näkökulmasta. Etsivä verkostotyö ei voine koskaan olla liian laajaa löytääkseen myös ne potentiaaliset pilkeläiset, jotka eivät löydy palvelujärjestelmän kautta. Näin voimme jokainen kysyä itseltämme, osaammeko bongata potentiaalisen pilkeläisen ja ohjata häntä Pilketoimintaan? Kirjoittaja: Jaana Väisänen, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK –tutkinto-ohjelma Kuvat: Jaana Väisänen Lähteet: Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008-2011. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:16. ISBN 978-952-00-2609-7 (nid.) http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225427 s.156 Luettu 23.6.2018 Mäkelä, Pia, Mustonen, Heli & Tigerstedt, Christoffer 2010. Suomi juo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yliopistopaino, Helsinki. s.7 Pajunen, Terhi & Laapio, Marja-Liisa 2015. Ihminen kelpaa sellaisena kuin on. Pilkeohjaajan käsikirja. Helsingin Diakonissalaitos. s.6 Sininauhaliitto n.d. Ikääntyneiden päihdetyö. Toimintamme. https://www.sininauhaliitto.fi/toimintamme/ikaantyneiden-paihdetyo/ Luettu 21.2.2019 Vilkko, Anni, Sulander, Tommi, Laitalainen, Elina & Finne-Soveri, Harriet 2010. Miten iäkkäät suomalaiset juovat? Kirjassa Mäkelä, Pia, Mustonen, Heli & Tigerstedt, Christoffer (toim.) Suomi juo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yliopistopaino, Helsinki. s.152 Väisänen, Jaana 2019. Matalan kynnyksen Pilke ikääntyneille päihteidenkäyttäjille. Pilketoiminnan palveluohjauksen kehittämisnäkökulmia. Opinnäytetyö YAMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Gerontologian erityiskysymyksiä – näkökulmana ikääntyneiden näkövammaisuus
Väestön vanheneminen on yksi aikamme suurimpia yhteiskunnallisia haasteita. Näkövammaisuus Suomessa, kuten muissakin korkean elintason maissa Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, painottuu ikääntyneisiin, koska valtaosa näkövammaisuuteen johtavista taudeista kehittyy vasta ikääntyneenä. Iäkkäiden näkövammaisten ihmisten määrän lisääntymisellä on vaikutuksia palvelurakenteeseen, yhdyskuntasuunnitteluun ja elinkeinoelämään. Näkövammaisten määrä vähenee Suomessa – entä ikääntyneet? Rekisteröityjen näkövammaisten keski-ikä Suomessa on 79 vuotta. Viime vuosina THL:n Näkövammarekisteriin tulleista uusista ilmoituksista runsaat 80–85 % on koskenut 65 vuotta täyttäneitä. Jos oletetaan, että Suomessa on 55 000 näkövammaista, heistä rekisterin ikäjakaumien perusteella jopa 45 000 on ikääntyneitä. Suurin osa heistä on naisia. Näköongelmaisia eli heikentyneen näön omaavia on tutkimuksen mukaan 173 000, joihin moni ikäihminen kuuluu. Näkövammainen ihminen voi olla heikkonäköinen tai sokea. Näkövammaiseksi ei luokitella ihmistä, jonka näkökyky pystytään korjaamaan laseilla normaaliksi tai jos toisessa silmässä on normaali näkö. Ilmeisesti yleisimmän näkövammaisuuden aiheuttajan, verkkokalvon rappeuman hoidossa saavutettu edistys on vaikuttanut näkövammaisuuden kasvun laskuun. Ikääntyneille tehdään aiempaa enemmän näöntarkastuksia ja erilaisiin silmäkirurgisiin toimenpiteisiin, esim. kaihileikkauksiin, pääsy on helpottunut. Näkemistä helpottavat apuvälineet ovat kehittyneet ja myös kalliiden lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden saanti on parantunut. Silmälasien saatavuus on parantunut, ja hinnat ovat kilpailun vuoksi laskeneet. Tilannetta parantavat myös ikääntyneiden parantuneet eläkkeet ja pienituloisimmilla takuueläkkeen käyttöönotto. On arvioitu, että väestön ikääntyminen tulisi lisäämään näkövammaisuutta Suomessa lähivuosikymmeninä. Tilanne tulee muuttumaan, kun suuret ikäluokat saavuttavat 70–80 vuoden iän, jolloin näkövammaisuutta aiheuttavat sairaudet yleistyvät. Ikääntyneiden (65 vuotta täyttäneiden) ylivoimaisesti yleisin näkövamman diagnoosi on silmänpohjan rappeuma, joka kattaa 59 % kaikista diagnooseista. Näkövammaisten ikäihmisten asema paranee vammaispalvelulaissa Monitieteinen gerontologia auttaa ymmärtämään, ettei ikääntyneiden henkilöiden näkövammautumisessa ei ole kysymys tavanomaisesta ikääntymiseen liittyvästä toimintakyvyn heikkenemisestä. Sokeus ei ole koskaan ihmiselle normaali tila, vaan kyse on aina vammaisuudesta, myös ikääntyneenä. Vain pieni osa ikääntyneistä ihmisistä näkövammautuu. Suomessa on edelleen turhaa näköongelmaisuutta, kun erityisesti haja-asutusalueilla yksin asuvat ikääntyneet henkilöt eivät ole riittävän silmäterveydenhuollon piirissä. Hoitoon pääsy, hoitokäytännöt ja -resurssit kaipaavat yhtenäistämistä. Tarvitaan myös tiedolla johtamista: iäkkäinä näkövammautuneilla vaikuttaa olevan nuorella iällä vammautuneisiin verrattuna enemmän puutteita palvelujen ja tukitoimien saannissa. Iäkkäiden näkövammaisten on myös hankalaa saada terveydenhoitoon suuntautuneilta palveluilta tukea autonomialleen. Näkövammaiset vanhukset ovat olleet väliinputoajia – mutta valoa on näkyvissä, sillä heidän asemansa parantuu uudessa vammaispalvelulaissa, kun palveluntarve ei enää uudessa laissa perustu diagnoosiin ja ikään. Tämä on oikea suunta: kohti jokaisen itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeutta. Kirjoittajat: Sara Syrjä, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Arja Törnroos, vanhustyön asiantuntija, Näkövammaisten liitto ry Laura Tolkkinen, sosiaaliturvapäällikkö, Näkövammaisten liitto ry Linkkejä ja taustamateriaalia: Näkövammarekisteri: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/nvrek Näkövammaisten liitto ry – Vanhukset Suomen lainsäädännössä: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/palvelut_nakovammaisille/sosiaaliturva_ja_neuvonta/kenelta_saat_apua/kuukausitiedotteet/vanhukset-suomen-lainsaadannossa THL-blogi – Näkövammaisuus vähenee: https://blogi.thl.fi/nakovammaisuus-vahenee/ Näkövammaisen palveluopas 2019: www.nkl.fi/palveluopas
Heikennämmekö yleistyksillä ikääntyvän asemaa?
”Voi, musta on tullut vanha!” huudahdamme helposti, jos jokin arkisessa toiminnassamme ei suju toivotulla tavalla. Kyseinen lause sisältää tiettyä puhekielen leikillisyyttä, mutta piileekö siinä sanoma, jolla alennamme ikääntymisen arvokkuutta tiedostamattamme? Meidän olisi hyvä pysähtyä miettimään, syyllistymmekö liian herkästi yleistyksiin, joilla korostamme iän myötä ilmaantuvia heikkouksia. Kyseisestä viattoman ja harmittoman huudahduksen sanomasta voimme tulkita, että ikääntyessä heikkenemme, haurastumme, sairastumme ja menetämme kognitiota. Tällaisissa huudahduksissa ajattelemattomasti halvennamme vanhuutta ajanjaksoksi, joka koostuu osaamattomuudesta ja raihnaisuudesta, jota se ei suinkaan ole. Voisimmekin negatiivisten yleistyksien sijaan korostaa niitä rikkauksia, joita elämä on meille kerryttänyt lapsuudesta lähtien. Meissä kaikissa asuu pieni lapsi Ajan myötä, vääjäämättömästi muuttuva ulkoinen olemuksemme kantaa sisällään monenlaisia kokemuksia. Vaikka lapsia meistä ei enää tulekaan, tunteisiimme vaikuttavat ne lapsuuden kokemukset, joita aika ei ole haalistanut. Sari Valton (2017) ohjelmassa https://areena.yle.fi/1-4213138 keskustellaan muun muassa siitä, että kaikki koettu kulkee mukanamme ja lapsen minuus on meissä yhä olemassa. Itsellemme merkittävät lapsuuden kokemukset vaikuttavat läpi elämän ja tunne tietyistä elämyksistä on aistittavissa yhä uudelleen: muistelemme sitä, miten mukavaa oli kokeilla pääseekö se pieni kaarnankappale kevätpuron padoista väljemmille vesille tai voimme yhä aistia sen, kuinka hauskaa oli kahlata vesilammikon läpi ja huomata miten syvä siitä oli tullut rankkasateen jälkeen. Tai voimme yhä uudelleen tuntea, miten aurinko lämmittää uintireissussa viilentynyttä ihoamme. Oppia ikä kaikki Muistot voivatkin kaiketi olla hyvin samankaltaisia ihmisen iästä, taustasta ja erilaisuudesta riippumatta. Meidän tulisikin pyrkiä vahvistamaan ymmärrystä ikääntymisestä moniulotteisemmin ja siten, että osaisimme nähdä rikkautena sen kaiken saavutetun tietotaidon ja kokemukset, jota eletty elämä on kerryttänyt. Meidän on myös hyvä tiedostaa, että vanhanakin voi oppia uutta. Ihmisen on kaikissa elämävaiheissa omaksuttava se, että on opittava uutta, jotta selviää itsenäisesti. Ikä-ihmisetkin oppivat uusia asioita elämässään ja jos säilyttää esimerkiksi halun uusien taitojen oppimiseen, ikääntymiseen liittyvä kykyjen heikkeneminen voi jäädä vähäiseksi vaikutuksiltaan vielä hyvinkin iäkkäänä. (Suutama 2013:221–226). Meidän on syytä pohtia kriittisesti sitä, että tukeeko yhteiskuntamme yksilöllistä ja voimavaralähtöistä ikääntymistä oikeasti vai kallistummeko suuntaan, jossa ikääntyvät luokitellaan tiettyyn kategoriaan. Meidän onkin hyvä tietää, että väistämättömien ikääntymismuutosten ilmaantuminen on yksilöllistä. Ihminen voi myös olla aktiivinen mahdollisista iän tuomista rajoitteista huolimatta toimijuuden näkökulmasta. (Jyrkämä 2013:5–15). Vahva vanhuus Ikääntymisen tarkastelu vain kalenteri-iän näkökulmasta antaa pinnallisen näkemyksen. Sen sijaan tutustuminen ikääntymisen eri määritelmiin, luo ymmärrystä jo syvällisemmin. Emme saisi muuttuvan ulkokuoren vaikuttaa asenteisiimme. Meidän tulisi tietää, että ikääntyminen itsessään ei tuo tarvetta holhoamiselle ja sille, ettemme osaisi tehdä päätöksiä. Meillä voi vielä vanhakin olla unelmia ja tulevaisuuden toiveita. Eeva Vallius muistuttaakin blogissaan http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen-joo-joo.html että elämä ei lopu, vaikka se huteraksi käykin. Heikkous, passiivisuus ja vanheneminen eivät saisi nivoutua yhteen keskustelukulttuurissa. Se vääristää ja vie käsitystä ikääntymisen valoisista puolista yhä enemmän varjoon. Sen sijaan, ikääntymisen myötä kerrostuvaa rikkautta pitäisi hehkuttaa ja saada sitä kirkkaampaan valoon. Meidän tulee rikkoa stereotypioita tuoden vahvemmin esille sitä, että vanhanakin voi voimaantua ja innostua. Ikääntyviä tulee rohkaista mukaan. Voidaan mennä yhdessä sen suuren vaahteran alle, jonka värikkäät lehdet kilvan putoilevat syystuulen sitä ravistellessa. Niitä oli lapsena niin mukava yrittää ottaa kiinni! Kirjoittaja: Tiia Nurminen, vanhustyö YAMK -opiskelija Metropolia ammattikorkeakoulu Kuvat: Tiia Nurminen Lähteet: Eeva Vallius 2018. Getting older- getting wiser blogi. Blogipostaus 17.6.2018. Saatavana osoitteessa: < http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen- joo-joo.html >. Luettu 8.12.2018. Jyrki, Jyrkämä 2013. Ikäihmiset ja toimijuus. Ikäihmisen vireä huominen. Saatavana osoitteessa < http://www.oamk.fi/hankkeet/eee/docs/ikaihminen/jyrki_jyrkama.pdf >. Luettu 6.12.2018 Suutama, Timo 2013. Muisti ja oppiminen. Teoksessa Heikkinen, Heikki - Jyrkämä, Jyrki - Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Helsinki. Duodecim 221-226 Valto, Sari 2017. Muuttuuko minuus? Yle Areena 17.10.2017. Saatavana osoitteessa: < https://areena.yle.fi/1-4213138>. Kuunneltu 4.12.2018
Luonto on myös Sinun
Metsä. Luonto. Hiljaisuus. Tätä kaikkea me suomalaiset pidämme lähes itsestäänselvyytenä. Listaan voisi lisätä vielä punaisen tuvan ja perunamaan. Mitä tapahtuu silloin kun syystä tai toisesta näistä nauttiminen ja näiden pitäminen itsestäänselvyytenä muuttuu esimerkiksi ikääntymisen tai sairastumisen myötä? Tutkimukset osoittavat, että jo pieni, lyhyt ulkoilu säännöllisesti tuottaa mielihyvää ja vähentää masentuneisuutta. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen antaa siis mielihyvän tunteita, vähentää erilaisten lääkkeiden, varsinkin masennus- ja unilääkkeiden tarvetta. Minulle ulkoilu metsässä tai puistossa lisää energiaa arkeen ja voimaannuttaa. Meidän ammattilaisten tehtävä on oman näkemykseni mukaan mahdollistaa luonnosta ja ulkoilusta nauttiminen, riippumatta sairauden tai ikääntymisen mukana tuomista haasteista. Ammattilaisten asenteiden ja toiminnan muuttaminen siihen suuntaan, että luonto ja rakennettu viherympäristö voimaannuttaa niin asukkaita, potilaita kuin itse työtekijöitä, vaatii meiltä kaikilta panostusta. Tästä asennemuutoksesta ja siihen liittyvästä yhteistyöstä vapaaehtoisten kanssa on saatu jo hyviä kokemuksia Vie Vanhus ulos -kampanjassa, jossa kampanjan aikana kirjattiin yhteensä 27 975 ulkoilua. Oman kokemukseni mukaan Suomessa erilaiset laitokset ja palvelukonseptit ovat hyvin kliinisiä ja neutraaleja. Usein rakennuksen sisäpiha tai atrium ei ole yleisessä käytössä tai niiden käyttö on satunnaista. Myöskään ympärillä olevaa luontoa ei osata hyödyntää tai sen hyödyntäminen koetaan enemmän taakaksi kuin hyödyksi. Pienet muutokset ja kasvien tai vaikka pienen vesiaiheen lisääminen olisi jo hyvä alku. Kumpi kuvista houkuttelee enemmän? Kliininen, yksikertainen ja harmaa sisäpiha, jossa ei ole mahdollisuutta istua alas ja nauttia ulkoilmasta. Vai syleilevä, vehreä ja rauhallisuutta huokuva sisäpiha, jossa on mahdollisuus istahtaa alas ja kuunnella luontoa ja itseään. Viheralueiden käyttö, ylläpito ja erilaisten puutarhojen lisääminen ja rakentaminen vanhustenhuoltoon ja sairaaloiden yhteyteen maksaa itsensä takaisin nopeasti, jo pelkästään sillä, että masennus- ja unilääkkeiden käyttöä voidaan potilailla vähentää. Tämän asian puolesta puhuivat myös kaikki luennoitsijat Viherympäristöliiton ja Ikäinstituutin järjestämässä Kuntouttavan viherympäristön suunnittelu ja käyttö -seminaarissa Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla lokakuussa 2018. Luennoitsijoiden sanoma oli ytimekkäästi sanottuna se, että luonto, viherympäristö ja sen hyödyntäminen terapeuttisesta näkökulmasta on potilaalle mielekästä, kuntouttavaa niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Myös sairaalassa oloajat lyhenivät puutarhassa tehdyn terapian myötä. Huomion arvoista on myös se, että kaikki kolme luennoitsijaa olivat amerikkalaisia, ja siellä puutarhaterapia ja sen hyödyntäminen osana kuntoutusta on jo kovin paljon meitä edellä. Mietin koska Suomessa ymmärretään tämä. Suomessa voidaan mielestäni asiassa lähteä hyvinkin pienillä askeleilla eteenpäin. Hyödynnetään jo olemassa olevia mahdollisuuksia. Luonto näkyy meillä kaikille ikkunasta, joten tuodaan se lähelle. Käännetään tuolit ryhmätilassa ikkunaan päin. Avataan kesällä ikkuna tai ovi. Tuodaan tilaan viherkasveja lisäämään viihtyisyyttä. Istutetaan esimerkiksi rairuohoa keväällä ja seurataan sen kasvua. Hyödynnetään esteettömiä luontopolkuja ja puutarhoja. Ikäinstituutilla on paljon materiaalia liittyen asiaan, esimerkiksi mitä tehdä silloin kun ulos ei pääse niin miten tuoda luonto kasvien muodossa sisälle. Annetaan luonnon ja viherympäristöjen olla meille parasta terapiaa. Ja mitä tulee siihen omaan punaiseen tupaani ja perunamaahan, se on aina mukanani – muistona sydämessäni ja valokuvissa seinälläni. Kirjoittaja: Johanna Juola, Toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tekstin kuvat: Johanna Juola Lähteet: Hazen, Theresia 16.10.2018. Planning of therapeutic gardens and use of horticulture for health and well-being. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.vyl.fi/site/assets/files/2573/finland_publish_hazen.pdf> / Luettu 18.10.2018 Ikäinstituutti, Voimaa Vanhuuteen-kampanja 11.9.-11.10.2018. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <http://www.vievanhusulos.fi/> / Luettu 18.10.2018 Metsähallitus 2018. Esteettömyys luontokohteilla. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luontoon.fi/esteeton> / Luettu 18.10.2018 Luomus n.d. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha> /Luettu 18.10.2018 Rappe, Erja & Koivunen Taina 2017. Hoitokodin kasvit. Helsinki: Ikäinstituutti. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2017/02/HOITOKODIN_KASVIT_PDF.indd_.pdf> /Luettu 18.10.2018
Yksilönä sairaalapyjamassa
Mitä tapahtuu vanhuksen yksilöllisyydelle ja itsemääräämisoikeudelle, kun hän pukee päällensä sairaalapyjaman ja sulautuu vaatetuksensa puolesta muiden potilaiden joukkoon? Vanhuksen tulisi voida olla terveysaseman vuodeosastolla yksilö eikä vain potilas. Aamutossu jää kiinni maton kulmaan ja vanhus kaatuu. Ateriapalvelun ruoka ei ole maistunut vanhukselle moneen päivään ja juominenkin on unohtunut. Kaatuminen, ruokahaluttomuus, kuivuminen, vaikeus selvitä kotona ja yleinen voinnin huononeminen. Tässä vain muutama syy siihen, että vanhus ei enää selviydykään tutussa ympäristössään kotona vaan tarvitsee terveydenhuollon palveluita. Vanhus päätyy terveydenhuollon päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle ja usein jatkohoitopaikkana on terveysaseman vuodeosasto. “Tervetuloa vuodeosastolle, tässä on hoitajakutsukello ranteeseenne. Sillä voitte hälyttää hoitajan apua. Teille varmaankin oikean kokoinen vaate on vaaleanpunainen pyjama.” Näin omat tutut vaatteet vaihtuvat sairaalavaatteisiin. Sairaalavaatteiden väritys on yhteydessä ihmisen fyysisiin mittoihin, joten sairaalavaatetta ei voi valita oman lempivärin perusteella vaan värin määrää vaatekoko. Miten käy vanhuksen yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden, kun hän saapuu vuodeosastolle? Pitääkö yksilöllisyydelle ja omalle persoonalle vuodeosastolla heittää hyvästit? Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Sairaudet ja toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja itsemääräämisoikeus voi heikentyä tai jopa loppua kokonaan. (Koskinen 2004: 55-56.) Sirkkaliisa Heimonen toteaa, että itsemääräämisoikeuden heikentyminen tekee vanhuksesta haavoittuvan ja että muutokset itsemääräämisoikeudessa ovat uhka sairastuneen vanhuksen itsearvostukselle ja minäkuvalle (Heimonen 2010: 71). Itsemääräämisoikeus liittyy siten vahvasti mielen hyvinvointiin: vanhukselle on tärkeää kokea, että hän saa päättää ja kykenee päättämään omista asioistaan tai ainakin saa osallistua päätöksentekoon (Fried 2013: 11). Hoito vuodeosastolla Potilaiden hoito toteutuu vuodeosastolla lääkärin määräysten mukaisesti ja hoitoprosessi etenee tietyllä tavalla. Hoitomääräyksiä noudatetaan, että potilaiden terveydentila kohentuisi ja sairaalahoidon tarve väistyisi eikä hoitojakso vuodeosastolla pitkittyisi. Vuodeosastollahan ei kenenkään kuulu nykypäivän tiedon mukaan viipyä pitkiä aikoja eikä missään nimessä asua. Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat myös hoitoon. Esimerkiksi lääkärinkierto tapahtuu silloin, kun lääkärillä on aikaa olla vuodeosastolla, eikä silloin kun potilaille sopisi parhaiten. Hoitoprosessissa vanhuksen itsemääräämisoikeus saattaa jäädä taka-alalle. Vanhuksesta voi tulla toiminnan kohde eikä hänen mielipidettään ja tahtoaan huomioida. Mitä parempi vanhuksen toimintakyky ja itseilmaisu on, sitä parempi itsemääräämisen mahdollisuus hänellä on. Liikuntakyvyttömän tai puhetta tuottamattoman vanhuksen on vaikea ilmaista omaa tahtoaan ja mielipidettään. Tällaisessa tilanteessa hoitajalta vaaditaan välittämistä, huolenpitoa sekä herkkyyttä tunnistaa vanhuksen toiveita ja vointiin liittyviä seikkoja. Kokonaisuuden hallinta ja potilasturvallisuus saattavat ajoittain syrjäyttää potilaan ilmaisemat toiveet, mutta yleensä keskustelemalla ja perustelemalla asioista päästään yhteisymmärrykseen. Yksilöllisyyden tukeminen Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että vanhuksen persoona katoaa helposti terveydenhuollossa ja vanhuksesta saattaa tulla näkymätön. Näkymättömyyden ehkäisyssä ratkaisevaa on se, millä tavalla vanhusta päivittäin kohdellaan, ei se mitä yksikön toiminta-ajatukseen on kirjattu. (Pirhonen 2017, 151.) Miten vuodeosastolla sitten voidaan tukea vanhuksen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta? Hoitosuunnitelma tulisi tehdä aina yksilöllisesti ja vanhuksen yksilöllisyyttä sekä itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa päivittäisissä asioissa. Vanhukselta tulisi kysyä hoitojakson alussa ja sen aikana toiveet ruoan, leivän ja juoman suhteen. Keittiöltä tulisi voida tilata ruokia, jotka esimerkiksi huonon ruokahalun omaavalle vanhukselle maistuisivat paremmin. Peseytymisen ajankohtaa tulisi kysyä vanhukselta ja sopivasta ajankohdasta pitäisi voida neuvotella. Vanhusta tulisi kannustaa päivittäisiin toimiin sekä liikkumaan hänen oman sen hetkisen toimintakykynsä puitteissa. Vointia ja toimintakykyä pitäisi arvioida päivittäin, jolloin toimintaa sekä hoitoa voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa. Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät aina toteudu On monia asioita, joissa vanhuksen yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät vuodeosastolla toteudu. Omien vaatteet käyttämiseen liittyy ongelmia, koska vaatteiden peseminen osastolla ei onnistu ja vaatteet saattavat kadota osastolla. Toisaalta esimerkiksi muistisairaan vanhuksen poistuminen osastolta herättää ihmisten huomion helpommin, mikäli vanhus on pukeutunut sairaalavaatteisiin. Tästä näkökulmasta ajatellen sairaalapyjama tuo turvallisuutta. Huonetovereitaan ja huoneen henkilömäärää vanhus ei voi vuodeosastolla valita. Tästä seuraa usein käytännön ongelmia, jos huonetoveri on esimerkiksi rauhaton. Ruoka-ajat toteutuvat pääasiassa keittiön toiminnan kannalta sopivina ajankohtina. Ruoka voidaan toki lämmittää ja sen voi syödä myöhemmin, jos ruoka-aikana se ei maistu, mutta tiloja useiden ruoka-annosten säilyttämiseen ei osastolla kuitenkaan ole. Uusien potilaiden saapuminen osastolle iltavuoron aikana aiheuttaa usein kiirettä ja töiden kasaantumista. Kiireessä yksilöllisyyden huomioiminen jää helposti taka-alalle. Jatkohoitoon lähettämisen ajankohtaa voisi tulevaisuudessa miettiä uudelleen: voisiko potilassiirtoja ennakoida ja ajankohtaa porrastaa? Vuorovaikutus lisää yksilöllisyyden toteutumista Tärkeä yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta tukeva asia on vuorovaikutus vanhuksen kanssa. Monet vanhukset ajattelevat edelleen, että sairaalassa tulee käyttäytyä ja toimia potilaan roolissa, jolloin vanhus ei uskalla tuoda esille omia toiveitaan ja omaa persoonaansa. Vanhuksille tulisi kertoa, että he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja että heillä on oikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa. Kun vuodeosastohoidon tarve on väistymässä, alkaa vanhuksen jatkohoidon suunnittelu. Jatkohoitoa suunnitellaan aina jokaisen vanhuksen yksilöllisistä tarpeista lähtien. Jatkohoidon suunnittelussa vanhuksen toiveilla ja itsemääräämisoikeuden toteutumisella on suuri merkitys. Hoitotilanteissa ja hoitoneuvotteluissa ammattilaisen tulee olla aidosti läsnä ja kuunnella vanhusta. Tällöin vanhuksella on mahdollisuus ilmaista toiveensa ja tahtonsa. Hoitojaksot vuodeosastolla ovat nykyään lyhyitä, joten sen ajan vaaleanpunaisen pyjamankin kanssa yleensä pärjätään. Yksilöllisyyttä voidaan onneksi tukea vuodeosastolla monipuolisesti monissa asioissa eikä sairaalapyjama ole se tärkein asia. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuva: Anne Ahokas Lähteet: Fried, Suvi 2013. Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirjo (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi. Katsaus kirjallisuuteen. ORAITA 1/2013. 9–26. Luettu 10.9.2018. Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita. 60–89. Koskinen, Simo 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, Mikko (toim.): Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. 25–79. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Luettu 11.9.2018. Pirhonen, Jari 2017. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Gerontologia 31 (2). 147– 151. Luettu 14.10.2018.
Vanheneminen haltuun
Pienin askelin ja pitkin kantimin vaikuttaviin muutoksiin. Tässä muutamia näkökulmia kotiin, teknologiaan, talouteen, liikuntaan ja mielen hyvinvointiin, joita kannattaa pohtia jo nyt, vaikka eläkeikään olisi aikaa. Tietoa on paljon saatavissa eri muodoissa. Laajasta näkökulmien kirjosta huolimatta jokaisella on vapaus valita konstinsa. ”Mulla on ollu aikaa ajatella, mä oon jo kahdeksankytkuus. Mutta se vanhuus tulee hirveen nopeasti loppujen lopuks ja se on pitkä. Ja se kannattais noteerata jo aika nuorena”. Näin totesi ikinuori Aira Samulin esitellessään Hyrsylässä sijaitsevaa vanhuuden kotiaan. Vanhustyössä ja sen kehittämisessä tärkeäksi näkökulmaksi on noussut ennaltaehkäiseminen ja ennakointi. Se koskee niin palvelujen kehittämistä ja oikea-aikaista ajoittamista, koulutuksen sisällön muokkaamista tulevaisuuden tarpeisiin kuin ikääntyneen ihmisen omaa toimintaa ja ajattelutavan muutosta. Jokainen meistä voi varautua omaan vanhuuteensa, joten mitä olisi hyvä huomioida jo nyt omassa arjessaan? Koti kuntoon ja tukea teknologiaviidakkoon Yleinen tahtotila on, että Suomessa ikääntyneet asuisivat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Moni ikääntynyt itsekin haluaa asua tutussa ympäristössä, tuttujen tavaroiden ympäröimänä, ja siten säilyttää itsenäisyyttään, vaikka palveluja kotiin jo tuotaisiinkin. Siksi on tärkeää pohtia ja tehdä muutoksia jo ennalta, jotta oma koti olisi myös jatkossa turvallinen paikka asua. Tästä aiheesta ovat aiemmin kirjoittaneet Metropolian geronomiopiskelijat blogikirjoituksessaan. Turvalliseen asumiseen liittyy nykypäivänä enenevissä määrin teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. Erinäistä turva- ja hyvinvointiteknologiaa on tarjolla paljon ja uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan. Teknologiaviidakosta löytyy laitteita niin liikkumiseen, yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen, turvallisuuteen, terveyden seurantaan kuin myös ajanvietteeksi. Tietoisuus näistä teknologian mahdollisuuksista ja erilaisista ratkaisuista on kuitenkin vielä vähäistä. Toimin itse hyvinvointiteknologian parissa Laurean Teknologialainaamo®-toiminnassa. Kertoessani ikääntyneille teknologiaratkaisuista, kuten liesivahdista, paikantavista pohjallisista ja ateria-automaatista, kuulen usein tietynlaisen kommentin. En minä vielä tarvitse tällaisia. Se on tietenkin mahtava asia, mutta tässä kohtaa tulee juuri se ennakointi. Kun tietää tarjolla olevista ratkaisuista, niitä on helpompi ottaa käyttöön, kun tarve ilmenee. Vielä parempi tilanne olisi, jos teknologia olisi osa arkea jo vielä aiemmin. Uuden oppiminen vie aikaa. Esimerkiksi muistisairaan kohdalla uuden tuotteen opettelu ja käyttö eivät välttämättä onnistu enää ollenkaan. Samalla eteen tulevat eettiset kysymykset. Jos esimerkiksi paikantavan laitteen käytöstä on sovittu jo paljon ennen laitteen tarvetta, on sen käyttöönotto eettisesti helpompaa. Samalla tuote on jo tuttu eikä tuo muutoksia arkeen. Teknologian osalta voisi sanoa, että tieto ei lisää tuskaa, vaan tuo turvaa. Rahat sukanvarresta sijoituksiin Taloudellinen selviytyminen on yksi teema, jonka ikääntyneet ovat tuoneet esille hyvään ikääntymiseen kuuluvana osana. Todellisuus on kuitenkin finanssikonserni Investiumin tekemän kyselytutkimuksen mukaan se, että suomalaisten taloudellisessa varautumisessa eläkepäivien ja vanhuuden varalle on parantamisen varaa, sillä 45 % suomalaisista ei säästä vanhuuden varalle. Haluamme siis taloudellisesti turvatun vanhuuden, mutta emme tee mitään, vaan odotamme jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi – jospa ne puut alkaisivatkin kasvattaa rahaa käpyjen tai omenoiden sijaan? Uskallan väittää, että monella keskipalkkaisella työikäisellä rahat uppoavat pitkälti arjen kuluihin. On talo- ja autolainoja, lasten päiväkoti- ja harrastusmaksuja, ruokamenot ja muut pakolliset laskut. Paljon ei jää siihen vanhaan kuuluun sukanvarteen. Mutta ei niin kuulemma kannattaisi tehdäkään. Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitisen mukaan eläkepäiviin ei kuitenkaan kannata varautua pelkästään maksamalla asuntolainaa tai säästämällä pankkitilille. Sen sijaan Laitinen kannustaa tekemään henkilökohtaisen sijoitussuunnitelman, jota noudattamalla pystyy pitkäjänteisesti varautumaan vanhuuden varalle. Höntsäilyä tavoitteellisesti Monipuolisen liikunnan harrastaminen on tärkeää kaiken ikäisille ja sen tuomista hyödyistä on paljon näyttöä. Suomalaisen vanhuspolitiikan yksi keskeinen tavoite on ikääntyneiden ihmisten toimintakyvyn tukeminen. Eino Heikkisen ja Juhani Ilmarisen artikkelin mukaan ikääntyneillä ihmisillä jo kohtalainen fyysinen aktiivisuus ehkäisee elimistön toiminnan heikkenemistä ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia. Liikuntaan ja terveyteen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota vieläkin aiemmin, sillä työikäisessä väestössä ripeän liikunnan väheneminen liittyy työkyvyn heikentymiseen ja vastaavasti lisääntyminen työkyvyn parantumiseen. Liikunta vaikuttaa selkeästi hyvinvointiin. Mutta ei sen tarvitse olla verenmaku suussa paahtamista, höntsäilykin on parempi kuin sohvaperunana olo, kunhan sitä tekee monipuolisesti ja usein viikossa. Liikunta parantaa myös unta, ja uni sekä lepo taas tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle. Opi uutta, harrasta ja naura Mielen hyvinvointi onkin yksi tärkeä osa-alue vanhuuteen varautumisessa. Vappu Taipale on antanut haastattelussaan viisi vinkkiä, mitä jokainen voi tehdä jo nyt oman hyvän vanhenemisen ja mentaalisen hyvinvointinsa eteen. Nämä neuvot ovat: Liity – ihminen ei ole mitään ilman toisia ihmisiä eli sosialisoidu ja hakeudu muiden seuraan. Anna – ikääntyneellä on paljon annettavaa, jaa kokemuksesi, muistosi, tietosi, taitosi ja aikasi. Opi – ihminen oppii koko ikänsä, oppimistavat vain muuttuvat. Harrasta – tee niitä asioita, joista pidät ja jotka tuovat sinulle nautintoa ja hyvää mieltä. Naura – huumorintaju pysyy ja nauru on kokonaisvaltainen tunne, joka vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Minun elämänkulkuni, minun keinoni Pienillä askelilla voi tehdä pitkällä aikavälillä isojakin matkoja. Ennakointi ja varautuminen jo paljon ennen eläkeikää takaa sen, etteivät kaikki uudet ja suuret muutokset tule yhdellä rytinällä työelämästä pois siirryttäessä – tai jopa liian myöhään, jolloin niillä ei ole enää toivottua positiivista vaikutusta. Jotta ennakointia tapahtuisi, siitä olisi hyvä puhua avoimesti. Vanhuuteen varautuminen ei aina tarkoita suoraan hoitopaikan valintaa tai hoitotahdon ja testamentin tekoa, vaan arjen pieniä tekoja ja suunnitelmallisuutta. Mutta kuka olisi tähän oikea taho muistuttamaan ja neuvomaan asiassa? Voiko tällaista opettaa jo yläkouluikäisille nuorille? Vai pitäisikö olla kaikille 30-vuotta täyttäville yleinen kurssi aiheesta? Ja uusinta sitten 55-vuotiaana? Painotetaanko omaisten, läheisten ja vertaisten osuutta asiaan ja tiedon kulkuun? Olisiko ikääntyneiden osalta esimerkiksi seniorineuvonta oikea paikka? Tai entäs jos kehitettäisiinkin tällaisen infon jakamiseen oma applikaatio – ikään kuin vanhuuteen varautumisen to do –lista, josta voisi sitten laittaa rastin ruutuun, kun koti on apuvälineillä ja turvateknologialla sisustettu, liikunnalliset harrastukset aloitettu ja rahat sijoitettuina osakkeisiin? Vanhustyön Keskusliitossa on alkanut Vanheneminen.fi –hanke, jonka päämääränä on omaehtoisen vanhuuteen varautumisen yleistyminen ja tuleminen osaksi normaalia elämänkulun suunnittelua. Hankkeessa tullaan avaamaan vuonna 2019 vanheneminen.fi-sivusto, jonne kootaan ajantasaista tietoa esimerkiksi arjen ja asumisen turvallisuudesta sekä taloudellisesta ennakoinnista. Aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja. Anne Kauhanen-Simanaisen Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen –kirjassa (2009) käsitellään mm. itsemääräämisoikeutta, toimeentuloa, asumista, terveyttä ja toimintakykyä sekä osallistumista ja ihmissuhteita. Kirjasta ikääntyvät saavat tukea henkistä tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin sekä tietoa oikeuksistaan. Vanhenemisen taidoista kirjoittavat myös Kaija Maria sekä Lari Junkkari vuonna 2017 julkaistussa Muutakin kuin numeroita –kirjassaan. Sirpa Taskisen Hyvillä mielin eläkkeelle –kirja (2016) on opas työelämän jälkeiseen aikaan. Erja Hautalan Seniorioppaassa (2012) käydään läpi ikääntymisen tuomia muutoksia ja annetaan ohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tietoa hoidoista, palveluista ja etuuksista. Kenties nämä kaikki keinot yhdessä muodostavat sopivan ratkaisun? Tietoa etsitään useista lähteistä, niin vertaisilta kuin ammattilaisilta, kirjoista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Kun tähän vielä yhdistää jokaisen ihmisen vapauden valita oma yksilöllinen tapansa ikääntyä, alkaa ratkaisu vanhenemisen haltuun otosta muotoutua kunkin kohdalla omannäköiseksi. Rahat sukanvarressa tai sijoituksissa, juuri kuten itse haluaa ja parhaaksi näkee. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, sosionomi amk ja vanhustyön ylempiAMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä projektityöntekijä Teknologialainaamo®-toiminnassa Laurea-ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anniina Honkonen Lähteet: Hautala, Erja. 2012. Senioriopas: hyvinvointi, terveys ja palvelut ikääntyville. Aplodi: Rusko. Kauhanen-Simanainen, Anne. 2009. Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen. CIM kustannus: Helsinki. Maria, Kaija & Junkkari, Lari. 2017. Muutakin kuin numeroita: vanhenemisen taidosta. Kirjapaja: Helsinki. Taskinen, Sirpa. 2016. Hyvillä mielin eläkkeelle: opas työelämän jälkeiseen aikaan. Aula & Co: Helsinki.
Mitä sä oikein teet? Luottamuksen ja yhteistyön syventäminen moniasiantuntijaisessa vanhustyössä
Kysymyksen tulisi kuulua Mitä mä teen, mitä sä teet ja mitä me tehdään yhdessä. Verkostotyöskentelystä, moniammatillisuudesta ja moniasiantuntijuudesta puhutaan, mutta miten ne näyttäytyvät työntekijän ja työyksiköiden näkökulmasta? Miten organisaatiot voisivat tukea moniasiantuntijuuden kehittymistä? Yhteistyö lähtee keskinäisestä luottamuksesta. Luottamuksen rakentumista voisi tukea selkeyttämällä työnkuvia ja organisaatioiden rakenteita sekä antamalla aikaa, tiloja ja työtapoja yhteistyöhön. Vanhustyössä jokaisen työntekijän työnkuva sisältää verkostotyötä muiden tahojen kanssa. Paula Risikko korosti Uudistuva sosiaali- ja terveysala - seminaarin avaussanoissaan toimivaa tiedonkulkua sekä vuorovaikutustaitojen ja kunnioittavan käytöksen korostamista kaikissa portaissa (Risikko 2018). Järvensivun ym. (2010) mukaan verkostotyössä keskiössä ovat ihmisten, yksiköiden ja organisaatioiden välinen luottamus. Luottamus mahdollistaa uusia näkökulmia ja asiakkaita hyödyttäviä ratkaisuja. (Järvensivu ym. 2010: 3.) Miten mahdollistamme tämän luottamuksen rakentumisen? Kuorilehdon (2014) mukaan yksipuolisesta tiedonsiirrosta tulisi päästä keskustelevaan moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön. Verkostotyöskentelyn haasteina voivat olla esimerkiksi epäselvät työnkuvat, organisaatiot ja rakenteet (Kuorilehto 2014: 23−30). Miten näihin haasteisiin voisi vaikuttaa? Tiedonsiirrosta kohti yhteisten ratkaisujen löytämistä Tällä hetkellä monet työyksiköt ovat vielä ammattilaisten välisen yhteistyön vaiheessa: ammattilaisilla voi olla yhteiset tavoitteet mutta työtä tehdään erillään toisistaan. (Kuorilehto 2014: 25−26.) Esimerkiksi terapeutti−hoitaja -yhteistyön haasteena voi olla yksipuolinen tiedonvaihto. Hoitajat voivat kokea terapeutit etäisiksi hahmoiksi jotka tuovat käskyjä työn arjen ulkopuolelta. Terapeutit voivat turhautua kun koetaan että hoitajat eivät noudata annettuja ohjeita asiakkaan hoidossa. Yleisesti voi vallita ajatus, että kaikki ammattiryhmät tekevät omia salaisia temppujaan hokkus pokkus. Tehokkuuden ja ammattiosaamisen korostaminen voi johtaa siihen, että työntekijät itsekin odottavat itseltään ammattialasta kumpuavia valmiita ratkaisuja. Moniasiantuntijaisen yhteistyön tavoitteena on ammattilaisten keskinäinen yhteistyö, jossa perehdytään toisten näkökulmiin ja opitaan yhdessä ratkaisujen löytämiseksi (Kuorilehto 2014: 25−26). Ennakko-oletukset ja epäselvä työnjako tiimityön haasteina Työyhteisöissä saattaa vallita erilaisia ennakkokäsityksiä muista ammattiryhmistä. Fysioterapeutti hieroo. Sairaanhoitaja tarkistaa haavat ja lääkkeet. Toimintaterapeutti kuntouttaa asiakkaan yläraajan ja lainaa wc-korottajan. Jokainen tuo työyhteisöön omat aiemmat kokemuksensa. Edellisissä työpaikoissa toiselle ammattiryhmälle on voinut kuulua erilaisia tehtäviä kuin nykyisessä. Työnkuvissa voi olla päällekkäisyyksiä. Toinen ammattiryhmä voi olla itselle täysin vieras. Itse en ole koskaan työskennellyt geronomin kanssa, mitä me tekisimme yhdessä? Ammattilaiset voivat itsekin olla epätietoisia omasta roolistaan muuttuvissa työympäristöissä. Omien työnkuvien selkeyttämiseksi ammattilaiset tarvitsevat johdon tukea. Samanaikaisesti työntekijän oma ammatti-identiteetti muuttuu ja kehittyy. Urallaan aloittelevat rakentavat omaa paikkaansa osaamistaan vakuutellen tai varovaisemmin seuraten. Vanhat työntekijät joutuvat ehkä muuttamaan toimintaansa vanhustyön, oman alan ja työympäristöjen jatkuvassa muutoksessa. Yhä enemmän puhutaan myös rajapinnoilla työskentelystä aiemmat tiukat raamit purkaen, tämä voi tuoda epävarmuutta työskentelyyn. Mikä kuuluu minulle, mikä sinulle? Yhteiskehittämisessä opitaan yhdessä onnistumisista ja epäonnistumisista konkreettisten kokeiluiden myötä. Selkeä vastuunjako mutta vapautus jäykistä byrokratioista ovat yhteisen toiminnan keskiössä. Vaihtelevat tunteet kuuluvat kaikkeen kehittämiseen. Miten kanavoimme negatiiviset tunteet kannustavasti toiminnaksi ja opimme olemaan avoimia uusille ideoille? (Aaltonen ym. 2016.) Yhteistyö lähtee organisaatioiden rakenteista ja prosesseista Moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön tarvitaan selkeitä organisatorisia rakenteita ja prosesseja sekä koordinointia ja tukea ongelmanratkaisuun (Kuorilehto 2014: 23−28). Miten esimiehet näkevät alaistensa verkostot ja miten niitä mahdollistetaan? Kumppanuusyhteistyön tärkeimmän tekijän eli luottamuksen muodostuminen vaatii aikaa. Teorian mukaan yli viidentoista hengen tiimit eivät ole tehokkaita. (Kuorilehto 2014: 34−35) Suurien organisaatioiden erilliset toimitilat haastavat yhteydenpitoa. (Aaltonen ym. 2016; Kuorilehto 2014: 35.) Toimintaterapeuttina tunnistan tämän haasteen, terapeutti tekee usein työtä monelle eri osastolle tai kotihoidon alueelle eikä näin pääse aidosti tutustumaan verkostoon luottamuksen rakentamiseksi. Verkostossa johdon keskeisenä tehtävänä on edistää luottamuksen ja sitoutumisen syntymistä mahdollistamalla hyviä suhteita ihmisten välillä (Järvensivu ym. 2010: 3, 15). Yhteistyön rakenteiden suunnitteluun käytetty aika helpottaa työtä jatkossa. Ajanpuutetta koettaessa tulisi korostaa yhteistyön vaikuttavuutta asiakkaan kannalta ja nähdä yhteistyön helpottavan kaikkien työtä. Alueellinen työskentely voisi tukea yhteistyötä. (Kuorilehto 2014: 34−35). Verkostojen tapaamisissa voi hyödyntää erilaisia yhteistyön ja osallistamisen menetelmiä. Erityisesti erilaiset työpajat edistävät verkostoitumista ja kohtaamista. (Järvensivu ym. 2010: 42, 49.) Luottamus palvelua tai ammattikuntaa kohtaan on tärkeää, mutta vahvin luottamus syntyy ihmisten välille. Siksi jokainen meistä on tärkeä ja korvaamaton omine osaamisinemme ja verkostoinemme. Aidon moniasiantuntijuuden rakentumiseksi meidän tulee rakentaa näkemys siitä, mitä me itse teemme, mitä toinen tekee ja mitä me teemme yhdessä. Moniasiantuntijaisessa yhteistyössä ja yhteiskehittämisessä ei ole valmiita ratkaisuja, vaan yhteisen luottamuksen ja sitoutumisen kautta ratkaisuja kokeillaan ja kokeiluista opitaan yhdessä. Näin tavoitellaan entistä laadukkaampia asiakasprosesseja ja laadukkaampaa vanhustyötä. Kirjoittaja: Johanna Weeman, toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Aaltonen, Satu & Hytti, Ulla & Lepistö, Tanja & Mäkitalo-Keinonen, Tiina 2016. Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Saatavana osoitteessa: <https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/yhteiskehittaminen-kaikki-siita-puhuu-mutta-mita-se-on-ja-miten-siina>. Luettu 20.11.2018. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf>. Luettu 20.11.2018. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Väitöstutkimus. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavana osoitteessa: <http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526203966.pdf>. Luettu 10.10.2018. Risikko, Paula 2018. Eduskunnan puhemies Paula Risikon avauspuheenvuoro Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaarissa 9.11.2018. Helsinki. Seminaarin ohjelma saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/ajankohtaista/tapahtumat/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=6380&cHash=78a01745657dcc85b1f82e7f41178c80>.
Pitsipeittoja ja karamellipapereita
Tiedätkö, miksi isoäiti aina silloin tällöin unohtuu hymyillen silittelemään haalistunutta karamellipaperia vihkiraamattunsa välissä? Tiedätkö mitä ilon hetkeä se hänelle symboloi? Ymmärrätkö, miksi isoisä raivostuu joka kerta, kun hän muistaa, että auto on myyty ja häneltä on otettu ajokortti pois? Ymmärrätkö, mitä autoilu on hänelle symboloinut? Henkilökohtaisia ja kulttuurisia merkityksiä Isoäidin karamellipaperin merkitystä on mahdotonta tietää, jos siitä ei ole koskaan ollut puhetta, mutta auton voi symbolina ajatella edustavan kulttuurissamme yhteisesti jaettuja merkityksiä. Auton ja ajokortin menettämisen myötä isoisä ehkä kokee menettäneensä maskuliinisuuttaan, joka muutenkin on ikääntyessä uhattuna, sekä subjektiuttaan ja pärjäävyyttään liikkumisvapauden menettämisen myötä. Hänen kuvaansa itsestään ja asemastaan täysivaltaisena aikuisena kansalaisena on ehkä tullut särö. Voi tietysti myös olla, että auton ja ajokortin menetys symboloi hänelle jotain henkilökohtaisempaa, vaikkapa kaikkea vanhuuden mukanaan tuomaa luopumista. (Chihuri et al. 2016: 332; Ojanen 2018: 32.) Meillä jokaisella on tärkeitä esineitä ja asioita, jotka symboloivat meille jotain elämässä koettua, eivätkä ne kaikki ole meitä kannattelevia. Anopin häälahjaksi virkkaama päiväpeite on ehkä kulkenut Elsan mukana 60 vuotta kunnioituksesta puolison sukua kohtaan, mutta on aina tuonut hänen mieleensä kipeitä muistoja anopin puolelta koetuista nöyryytyksistä. Kun päiväpeite sitten levitetään sängylle muistisairaiden ryhmäkodissa, ei Elsa enää viihdykään huoneessaan. Kukaan ei ymmärrä miksi, eikä Elsa kykene enää kertomaan. Hoiva-asumisessa olisi ihanteellista, jos henkilökunta tuntisi asukkaiden elämänhistorian niin hyvin, että he kykenisivät havainnoimaan ympäristön ja esineiden yksilöllisiä merkityksiä asukkaille. Vaikka ikäihmisen hyvinvointia tukevassa symbolisessa ympäristössä on aina mukana hänen oman eletyn elämänsä tuntua, voivat merkitykset ja suhde rakkaisiin esineisiin ja asioihin muuttua, etenkin muistisairauksien edetessä. Anni on ehkä koko aikuiselämänsä kuljettanut kallista merkkilaukkua mukanaan, symbolina menestyksestään työelämässä, mutta voi tulla päivä, kun hän ei enää tiedä, mitä sillä tehdään. Silloin tuttu laukku ei enää ilahduta ja tue hänen minäkuvaansa, vaan hämmentää. (Muistisairaudet 2015: 486; Elo – Saarnio – Isola 2011: 97.) Merkitykset talteen Meistä jokaisen kannattaa varmistaa, että saa tärkeimmät ja rakkaimmat esinesymbolinsa mukaan myös viimeiseen huoneeseensa, hoivakodissa. Sen voi tehdä vaikkapa listaamalla ne hoivatahtoonsa. Samalla voi kirjoittaa näiden esineiden tarinat auki (jos ne eivät ole jälkipolville tuttuja), jotta niiden avulla on mahdollista tukea identiteettiämme, jos ja kun se joutuu ikääntyessä uhatuksi vaikka aivotapahtuman tai muistisairauden seurauksena. Hoivatahto ei ole samalla tavalla sitova ja velvoittava kuin elämän loppuvaiheeseen liittyviä päätöksiä koskeva hoitotahto, mutta se antaa omaisille ja hoitohenkilökunnalle avaimia lukkoihimme avaamalla merkityksiämme. Moni meistä kantaa symboleja myös ihollaan. Meillä on arpia, jälkiä onnettomuuksista, raskauksista ja leikkauksista sekä nykyään yhä enemmän itse valittuja kuvia, tatuointeja. Moni ottaa tatuoinnin jonkin elämän taitekohdan muistoksi tai kunniaksi, symboliksi. Niin arpien kuin tatuointienkin tarinat ja merkitykset voisi niinikään olla hyvä kirjoittaa hoivatahtoonsa, etenkin jos ne eivät ole kenellekään muulle tuttuja, jotta muistisairaana joku voisi kertoa meille miksi meillä sellaisia on. Kirjoittajat: Milja Vaipuro, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Voutilainen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Chihuri, Stanford – Mielenz, Thelma J. – DiMaggio, Charles J. – Betz, Marian E. – DiGuiseppi, Carolyn – Jones, Vanya C. – Li, Guohua 2016. Driving cessation and health outcomes in older adults. The Journal of the American Geriatrics Society. 64: 332–341. Elo, Satu – Saarnio, Reetta – Isola, Arja 2011. The physical, social and symbolic environment supporting the well-being of home-dwelling elderly people. International Journal of Circumpolar Health. 70: 1, 90-100. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.3402/ijch.v70i1.17794>. Muistisairaudet 2015. Erkinjuntti, Timo – Remes, Anne – Rinne, Juha – Soininen, Hilkka (toim). Helsinki: Duodecim. Ojanen, Karoliina 2018. Päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea. Sosiaalityön Pro Gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/277722/Ojanen_sosiaalityo.pdf?sequence=2&isAllowed=y>. Kuvat: Pixabay ja Unsplash
Omahoitaja kulkee ryhmäkodin asukkaan vierellä
Historia, luonteenpiirteet, mieltymykset, tavat ja huumorin luonne ovat olennaisia asioita omannäköisen arjen rakentumisessa. Jotta ryhmäkodin asukkaan toimijuus toteutuisi, hän tarvitsee avukseen jonkun, joka tuntee hänet pintaa syvemmältä. Omahoitajuutta voidaan käyttää tukemaan yksilön odotuksista lähtevän arjen rakentumista selkeyttämällä ja yhtenäistämällä omahoitajuuden toimintamallia. Käypä hoito -suosituksissa muistisairaan hoidossa merkittävänä tavoitteena on elämänlaadun turvaaminen sairauden kaikissa vaiheissa. Hoitoon kuuluu elämäntavan ja taustan vaaliminen, arvokkuuden ja sosiaalisen verkoston ylläpitäminen ja autonomian turvaaminen. Loppuvaiheessa olevan muistisairauden ympärivuorokautinen hoito vaatii paljon erityisosaamista ja resursseja. (Muistipotilaan hoidon kokonaisuus 2017.) Tämä tarkoittaa ryhmäkotiympäristössä sitä, että palkataan tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, jolla on riittävästi osaamista ja kiinnostusta tukea muistisairaan vanhuksen mielekästä arkea monipuolisin keinoin. Laadukkaan hoitotyön taustalla on vahva johdon tuki ja luovuuden mahdollistama ilmapiiri. Toimintamallien on joustettava asukkaiden tilanteiden mukaan ja hoitajan tilannetajuun sekä harkintakykyyn on voitava luottaa. Omahoitajaroolin syventäminen Omahoitajan tehtäviä tulisi syventää osaksi ihmisarvojen mukaista toimintakulttuuria. Hoidollisiin tarpeisiin perehtymisen lisäksi omahoitajan tärkeä tehtävä on selvittää, miten oman asukkaan mielekäs ja oman näköinen elämä mahdollistuu juuri tässä ympäristössä käytettävissä olevilla resursseilla. Hoitohistorian lisäksi tulee siis selvittää asukkaan elämänhistoria. Tähän on tärkeää varata riittävästi aikaa. Taustatyöhön panostettu työaika palkitaan moneen kertaan, kun arkiset toimet sujuvat jouhevammin ja mieliala on levollinen. Elämänhistoriaa voidaan hyödyntää asukkaan omannäköisen arjen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Innovatiivinen mentaliteetti mahdollistaa asukkaan toiveiden ja tarpeiden toteutumisen. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus ylläpitää omaa identiteettiä ja elämäntapaansa tarkoituksenmukaisen ympäristövuorovaikutuksen kanssa. (Pikkarainen 2007: 53.) Muun muassa Hoivakoteja kuntoon laittanut Taina Semi kuvailee, että omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Hän on ”päämiehensä” elämän merkityksellisten asioiden tutkija. Omahoitaja varmistaa tuen antamisen asukkaalle ja huolehtii hoivan ja elämän jatkuvuudesta. Sairauden takaa opetellaan tunteman ihminen, sillä meillä on kaikilla tarina kerrottavana. (Semi 2014.) Aktiivinen tutuiksi tuleminen asukaskansion avulla Ryhmäkodissa työskentelee kolmessa vuorossa useita eri hoitajia, jolloin asukkaat ja hoitajat jäävät helposti toisilleen vieraiksi. Asukaskansiosta hoitaja voi lukea hänelle uudesta asukkaasta taustatietoa ja hyödyntää sitä vointia arvioidessa, päivittäisiä toimia tehdessä ja seurustellessa. Asukkaan esittely, elämänhistoria, toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Elämänhistorian tunteminen tukee laadukasta hoitoa ja aitoa kohtaamista sekä tarjoaa konkreettisia keinoja oman näköisen arjen tukemiseen ja yksilöllisyyden huomioimiseen. Omahoitaja tekee yhdessä asukkaan ja läheisen kanssa kansioon kuvauksen asukkaasta ja hänen toiveistaan, elämänhistoriastaan ja täydentävät sitä ajan kuluessa kertomuksin ja valokuvin. Asukas osallistuu kansion tekemiseen oman voinnin, halun ja toimintakyvyn puitteissa: asukas voi osallistua aktiivisena toimijana tai olla vain läsnä ja seurata. Omahoitaja suunnittelee tulevaa ja nostaa esiin mahdollisuuksia kokemuksellisuuteen “tavallista arkea” rikastuttamaan. Esim. terapiakoiran saaminen ryhmäkotiin, kesäinen retki rantaan ja varpaiden uittaminen järvessä tai reissu teatteriin herättelevät muistoja ja laajentavat elinpiiriä. Asukkaalle tärkeitten asioiden ja tekemisten toteutuminen ilmentävät psyykkistä ja sosiaalista toimintaympäristöä. Omaisia rohkaistaan toimintaan mukaan. Omahoitajan tärkeä tehtävä on luoda keinoja yhdessä asukkaan kanssa osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteutumiseksi. Mielekkään arjen kuvaus sekä keinot sen mahdollistamiseksi asettavat myös tavoitteita tulevaisuudelle. Aikajana elämäntapahtumista sekä sukupuun kokoaminen auttavat hahmottamaan henkilön taustaa sekä toimivat muistelun tukena. Kansiossa voi olla koottuna asukkaalle mieluisia pelejä, tehtäviä, jumppia ym., joita voidaan asukkaan kanssa yhdessä toteuttaa. Muistelu tuo asukkaalle turvaa. Se on voimavara, jota kannattaa hyödyntää hoitotyössä. Muistelu toimii yhdistävänä tekijänä hoitokodin ja kodin välillä tuoden hoitokotiin kodin tuntua. (Klemola 2006: 107.) Esimiehen tuki ja työyhteisön toimintakulttuuri Esimiestyö, innovatiivisuus, rajoja ylittävä toiminta ja ratkaisukeskeisyys osana omahoitajuuden kehittämistä mahdollistavat asukkaiden mielekkään arjen sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintaympäristön tukemisen. Asukkaan toiveet voivat joskus vaikuttaa ensisilmäyksellä mahdottomilta toteuttaa, mutta innovatiivisella ja luovalla ajattelutavalla voidaan ratkaista haastavalta vaikuttavia asioita. Esimiehet ovat avainasemassa työyhteisön kulttuurin muutoksessa (Klemola 2006: 111). Jotta omahoitajuuden toimintakulttuuri voi kehittyä, tarvitaan esimieheltä vahvaa tukea. Omahoitajuuden toteutumisen laadun ja tasapuolisuuden varmistaminen on asukkaiden kannalta olennaista. Jos omahoitajuuden toteuttamisessa on haasteita, on tärkeää keskustella tilanteesta ja ratkoa pulmia yhdessä. Esimiehen tulee myös kannustaa työntekijää antamaan aikaa omaan asukkaaseen tutustumiseen ja ajan tasalla pysymiseen. Hoitajilla pitää siis olla aikaa toteuttaa tätä arvokasta omahoitajuuden tehtävää työajan puitteissa. Ihmisläheisemmän omahoitajuuden toimintakulttuurin juurruttamisena ja runkona toimii säännölliset palaverit, joissa käsitellään asukkaiden ajankohtaisia asioita. Omahoitajatapaamisella voidaan jakaa omia vinkkejä tai keinoja asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Tapaaminen pidetään hoitajien, virikeohjaajien ja esimiehen kesken, jolloin tapaaminen mahdollistaa moniammatillisen tiimin yhteistyön sekä luottamukselliset keskustelut. Asukkaiden kanssa järjestetään yhteisöpalaveri, mikä tukee koko ryhmäkodin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöpalaverissa asukas saa yhdessä omahoitajan kanssa esitellä itsensä hänelle sopivalla ja turvallisella tavalla sekä kertoa mitä hänelle kuuluu. Yhteisöpalaveri tukee asukkaiden tutustumista toisiinsa ja heille mahdollistuu kokemus yhdessäolosta ja yhdessä toimimisesta. Osallisuuden tunteen kannalta on tärkeä pystyä luomaan suhteita niin palvelutalon ihmisiin kuin kyetä säilyttämään suhteita myös ihmisiin palvelutalon ulkopuolella (Pirhonen 2017: 82). Yhteisöpalaveri edistää ryhmätoiminnan suunnittelemista, koska asukkaat voivat heti kertoa mielenkiintonsa jotakin toimintaa kohtaan. Yhteisöpalavereihin osallistuu asukkaat, hoitajat ja esimies. Esimiehelle yhteisöpalaveri on hyvä mahdollisuus seurata omahoitajuuden toteutumista ja pysyä kartalla yksikön asukkaiden kuulumisista. Seuranta toteutuu esimiehen puolelta hyvässä hengessä työntekijöitä kannustaen. Omahoitajuus on hedelmällisimmillään rajoja ylittävää innovatiivista toimintaa, jossa asukkaan toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Inhimilliset tekijät – asukkaan, hoitajan ja esimiehen – on nostettava kehittämistyön lähtökohdaksi. Kirjoittajat: Sanna Kauppi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Ropponen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sini Saarenmaa, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Elo, Satu 2009. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa: Voutilainen, Päivi - Tiikkainen Pirjo (toim.) 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit Oy. Klemola, Annukka. 2006. Omasta kodista hoitokotiin. Väitöskirja. Kuopion yliopisto. Viitattu 30.3.2019. Saatavilla internetissä: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-27-0508-7/urn_isbn_951-27-0508-7.pdf >. Muistipotilaan hoidon kokonaisuus. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017. Viitattu 12.03.2019. Saatavilla internetissä: <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50044#s25>. Pikkarainen, Aila. 2007. Ympäristö. Teoksessa: Lyyra, Tiina-Maria - Pikkarainen, Aila - Tiikkainen, Pirjo (toim.) 2007. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita. Pirhonen Jari. 2017. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Luettu 15.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/101042/978-952-03-0416-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y >. Semi, Taina 2014. Näkökulma: Omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Viitattu 13.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://yle.fi/uutiset/3-7685751>.
Kun mietit tulevaa eläkeaikaasi, niin mitä itse asiassa oikein mietit?
Varautuminen on viisautta, sanotaan. Ennakoimme elämässämme monia asioita: vakuutukset ovat kunnossa, syömme monipuolisesti, huolehdimme liikunnasta ja säästämme pahan päivän varalle. Tietoinen eläkeajan ennakointi näyttäytyy meille kuitenkin usein lähinnä haaveiluna ja ehkä sinä kuuluisana eläkesäästämisenä. Mitä muuta ennakointi voisi olla? Mitä konkreettista voisimme tehdä haaveittemme eteen? Toisille eläkkeelle jääminen on joutumista, toisille taas pääsemistä. Joka tapauksessa se on muutosvaihe elämässä. Muutosvaiheessa eteen tulee uuden oppimista sekä vanhojen tapojen muuttamista. Eläkkeelle jäädessä ei luovuta pelkästään työstä, vaan myös työhön liittyvistä velvollisuuksista, oikeuksista, työkavereista sekä iloista ja suruista. Palkkatulon korvautuminen eläketulolla vaikuttaa henkilökohtaiseen talouteen. Suuret elämänkriisit, kuten esimerkiksi oma sairastuminen tai puolison kuolema, ovat tietysti merkittäviä tekijöitä oman jaksamisen kannalta, mutta myös pienet tekijät voivat murentaa pystyvyyden kokemustamme. Pääsetkö aina parhaan ystäväsi luo kahville, vaikka talossasi ei ole hissiä? Miten pääset rollaattorin kanssa hakemaan aamun lehden, kun yöllä on tullut puoli metriä lunta? Millä keinoin voisit tukea tulevaisuuden minäsi osallisuutta, turvallisuutta ja hyvää vanhenemista jo nyt? Ennakoiden eläkkeelle Vanhustyön keskusliiton Vanheneminen.fi-hankkeen teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset havahtuvat vanhuuteen varautumiseen vasta eläkeiässä. Tutkimuksessa 90 prosenttia piti varautumista erittäin tärkeänä, mutta silti hyvin vähän oli tehty toimenpiteitä sen eteen. Noin puolet oli aloittanut säästämisen, mutta vain viidennes tehnyt eläkeiän tulo- ja menoarvion, ja vain 12 prosentilla vastaajista oli edunvalvontavaltuutus laadittuna. Talous ja asuminen kuntoon Taloudellisesta näkökulmasta eläkkeelle jäänti on iso muutos, mutta eläkeaikaan voi valmistautua selvittämällä käytännön asioita ennakkoon. Tämä auttaa arvioimaan miten eläke tulee riittämään tuleviin menoihin ja antaa aikaa järjestää taloutta vakaammaksi. Kelan sivuilta löytyy kattavasti tietoa eläkkeelle siirtymiseen liittyen kuten eri eläkemuodoista sekä millaisia tukia eläkkeellä ollessa on mahdollista saada. Asumista kannattaa pohtia paitsi kulujen, myös oman ikääntymisen kannalta. Asumisratkaisuja voi arvioida esteettömyyden ja palvelujen saavutettavuuden näkökulmasta jo hyvissä ajoin. Vaikka nykyinen asunto sopii juuri tähän elämäntilanteeseen, voi ikääntyminen tuoda mukanaan muutoksia. Mikäli asunnon vaihtaminen ei tule kyseeseen, on asuntoon useimmiten tehtävissä muutoksia, joilla tiloja voi sopeuttaa paremmin vastaamaan muuttunutta elämäntilannetta. Ikäihmisille ilmaista korjausneuvontaa antaa esimerkiksi Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonta. Hyvillä mielin eläkkeellä Ihmisillä voi lähtökohdista ja elämänkulusta riippuen olla hyvinkin erilaisia odotuksia tulevaisuudelle ja mahdollisuudet varautua ja ennakoida vaihtelevat. Yhteistä meille kaikille on tarve voida hyvin. Mielenterveys on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Hyvinvoiva mieli joustaa ja auttaa sopeutumaan muutoksiin, ja myös menetyksiin, joita jokainen meistä elämänsä varrella kohtaa. Sitä voi vahvistaa läpi elämän aivan kuten fyysistäkin hyvinvointia ja fyysisen terveyden tavoin, myös mielenterveyttä voi joskus olla enemmän tai vähemmän. Erilaiset ikääntymiseen liittyvät elämäntapahtumat voivat haastaa mielen hyvinvoinnin. Useimmille meistä eläkkeelle jääminen on yksi suurimmista elämänmuutoksista, ja vaikka se yleensä lisääkin tyytyväisyyttä elämään, niin varsinkin silloin, kun eläkkeelle on pääsemisen sijaan jouduttu, voi se olla myös kriisin paikka. Mielen hyvinvointia tukee monipuolinen oman näköisen arjen turvaaminen. Vuoden 2019 aikana aukeaa sekä yksityishenkilöille että ammattilaisille tarkoitettu vanheneminen.fi –sivusto omaehtoisen vanhuuteen varautumisen tueksi. Myös erilaisia vinkkejä ja aineistoa on jo saatavilla työkaluiksi oman eläkeajan ennakointiin. Huolehtimalla mielen hyvinvoinnista sijoitat itseesi. Tämä on elämänkestävä sijoitus tulevaisuuteen ja peruskivi, josta ponnistaa – tai ottaa tukea, jos tarve vaatii. Yksilöllinen elämänkulku Meidän elämänpolkumme ovat uniikkeja jokainen. Kun ajatellaan aikaa aktiivisen työelämän päättymisen tai virallisen eläkeiän jälkeen, olemme me kaikki omassa, ainutlaatuisessa elämänvaiheessa. Tavallisesti työllä on ollut iso tai jopa varsin merkittävä rooli elämässä. Harvinaista ei ole sekään, että työkyky on voinut heikentyä jo aikaisemmassa vaiheessa elämää ja työllä on jo pidemmän aikaa ollut vain vähäinen osa elämässä. Osalla meistä elämänkulku ei ole suonut syystä tai toisesta työskentelyä eläkeikään asti. Aina valinta ei ole ollut omissa käsissämme. On viisautta ajatella pidemmälle tulevaisuuteen ja ennakoida niillä keinoin, jotka ovat juuri sinulle mahdollisia. Elämäntilanteestasi, odotuksistasi ja haaveistasi riippumatta osoita itsellesi myötätuntoa ja hyväksyntää matkan varrella. Elä hyvää elämää juuri nyt. Me kirjoittajat olemme tulevia geronomeja, ikääntymisen ammattilaisia, jotka olemme osaltamme mahdollistamassa myös sinun hyvää vanhenemistasi. Meitä ikääntyviä on kuitenkin paljon, mitä jos lähtisit ennakointiin mukaan ja tehtäisiin tämä yhdessä? Kirjoittajat: Laura Annila, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Maria Fernelius, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katja Vallinkoski, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lisätietoa vanhuuteen varautumisesta: https://www.vtkl.fi/fin/kehittaminen_kit/vanheneminen_fi// https://www.kela.fi/elakelaiset-pikaopas https://www.asumisenapu.fi/asumisen-ennakointi/ https://www.keva.fi/henkiloasiakkaalle/elakkeensaajalle/uuden-elakelaisen-muistilista/ Lisätietoa mielen hyvinvoinnista: https://ikaopisto.fi https://www.mielenterveysseura.fi/fi Lähteet: Heinola, Reija & Helo, Katja 2019. Ei huolta huomisesta – vai vastuullisesti varautuen tuleviin vanhuuden päiviin? Vanhustyön keskusliitto. Vanhustyö 1/2019. Nyyti ry (n.d.). Mielenterveys on voimavara. Saatavana osoitteessa: <https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/tunne-itsesi/mielenterveys-on-voimavara/>. Luettu 29.3.2019. Suomen Mielenterveysseura (n.d.). Ikääntyminen. Muutoksia, luopumista ja elämäntaitoa. Saatavana osoitteessa: <https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/el%C3%A4m%C3%A4nvaiheet/muutoksia-luopumista-ja-el%C3%A4m%C3%A4ntaitoa>. Luettu 29.3.2019.
Äidinkieli – tunnekieli myös ikääntyessä
Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi. ”Lapsuuden maisema on sydämen ja sielun maisema, joka jättää jälkeensä kaipuun kotiin – huolimatta siitä, että elettävä elämä on toisaalla, Australiassa” (Punta-Saastamoinen 2010). Suomalaisten vanhusten hoidon laadun huono taso on viime aikoina noussut lehtien otsikoihin. Keväällä 2019 sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on saanut muutamassa viikossa yli sata ilmoitusta hoitoon liittyvistä epäkohdista, jotka kohdistuvat lähinnä yksityisiin hoivakoteihin ja niissä ilmenneisiin hoidon laadun puutteisiin (YLE 2019). Tämä on siis tilanne nykypäivän Suomessa, mutta millaista vanhusten hoito on Australiassa suomalaisten siirtolaisten Finncare-hoitokodissa, jossa asukkaat ovat kaksikielisiä? Tässä blogikirjoituksessamme pohdimme lähinnä äidinkielen merkitystä ikäihmisten hoidossa, ja kerromme kokemuksistamme oltuamme vapaaehtoistöissä Australian Brisbanessa sijaitsevassa Finncare-hoivakodissa marraskuussa 2018. Australiaan 1960-luvulla muuttaneet suomalaiset ovat nyt ikäihmisiä Vuosina 1959 ja 1969 suomalaisia muutti Australiaan ennätysmäärä, yli 2500 henkeä kumpanakin vuonna. Osa heistä palasi takaisin Suomeen (noin 40 %), mutta monet perheet jäivät Australiaan. Nykyisin heidän jälkeläisiään, lapsiaan ja lapsenlapsiaan elää eri puolilla Australiaa, pääasiassa osavaltioiden pääkaupungeissa. Vuonna 2015 suomalaisia oli Australiassa 24000 henkilöä. (Siirtolaisinstituutti 2019.) Osa ensimmäisen polven australialaisista viettää nyt vanhuuden päiviään Brisbanessa. Vuonna 1975 perustettiin Australian suomalainen lepokotiyhdistys (Nurminen 1995). Vuonna 1983 Finncare avasi ovensa iäkkäille suomalaista syntyperää oleville henkilöille, jotka olivat pääosin muuttaneet Australiaan 1950- ja 1960-luvuilla (Finncare 2018). Äidinkielen merkitys tunnekielenä Useat teoreetikot ovat vakuuttuneita siitä, että äidinkieli on tunteiden kieli (Oliva 2017). Kokaliarin (2013) laadullisessa tutkimuksessa tutkittiin terapeuttien ymmärrystä kielen roolista psykoterapiassa kaksikielisillä asiakkailla. Tutkimustulosten perusteella kaksikieliset asiakkaat tyypillisesti pyrkivät palaamaan äidinkieleensä silloin, kun he ilmaisivat vahvoja tunteitaan, unelmiaan tai traumojaan. Kieli oli tekijä, joka vaikutti myös terapiasuhteeseen, ja sillä ilmaistiin luottamusta terapeuttia kohtaan. (Kokaliari 2013.) Heikkilän ja Ekmanin tutkimuksessa (2003) selvitettiin, millainen rooli kulttuurisesti asianmukaisella hoidolla on iäkkäiden suomalaisten maahanmuuttajien toiveiden ja odotusten suhteen laitoshoidossa Ruotsissa. Tutkimustulosten perusteella iäkkäät suomalaiset maahanmuuttajat toivoivat voivansa jatkaa kotona asumista niin pitkään kuin mahdollista. Siinä vaiheessa, kun he menivät laitoshoitoon, he halusivat tuntea jatkuvuutta, tuttuutta, turvallisuutta ja toveruutta toisten kanssa. Maahanmuuttajina heidän piti valita, haluavatko he hoitopaikan lähellä nykyistä kotiaan vai kulttuurinsa mukaisessa hoitopaikassa tutussa sosiokulttuurisessa olosuhteissa. (Heikkilä & Ekman 2003.) Äidinkieli on ihmisen tunnekieli, jonka avulla tulemme ensin osaksi omaa perhettä ja sukua sekä myöhemmin osaksi koko kotimaan kieli- ja kulttuuriperintöä. Meiltä ei koskaan katoa tarve tulla kuulluksi ja päästä ilmaisemaan omia tunteita äidinkielellä. Moni Finncaren asukas harmitteli sitä, etteivät lastenlapset tai lastenlastenlapset enää osanneet suomen kieltä. Moni asukas koki, että kieli “periytyi” parhaiten sukupolvelta seuraavalle, jos äiti on suomalainen. Syystä siis puhumme käsitteestä “äidinkieli”. Finncare tarjoaa palvelujaan Brisbanessa Finncaressa on tarjolla kolmenlaisia palveluita ikääntyville asukkaille: 1) kotipalveluita (Home Services) 2) tuettuja asumispalveluita, joissa kaikilla asukkailla on omat huoneet, mukaan lukien muistisairaiden oma yksikkö (45 bed residential aged care facility) sekä 3) Finlandia Villas -asumisoikeustaloja itsenäiseen asumiseen (23 independent living villas). Lisäksi tärkeä palvelu on Poro-kahvila, josta saa suomalaisia leivonnaisia ja kotiruokaa (Finncare 2018). Asukkaat voivat olla iältään 55 vuodesta eteenpäin. Marraskuussa 2018 vanhin asukas oli 97-vuotias. Naisia on asukkaina enemmän, kuten suomalaisissa ikääntyvien palveluissakin. Keskusteluissa Finncaren henkilökunnan kanssa tuli esille, että muistisairaiden yksikössä on monta asukasta, jotka pystyvät ilmaisemaan itseään paremmin suomen kielellä, mutta valitettavasti työvuorossa olevat hoitajat ja hoitoapulaiset osaavat usein vain englantia. Tarve keskustella suomen kielellä on suuri, koska asukkaat käyttävät suomea mieluummin kuin englantia. He joko eivät osaa englantia riittävästi tai olivat unohtaneet sen. Siksi suomen kieltä puhuvia vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan. Yhdessä olemisen ja keskusteluihin liittyvät kokemukset voisivat olla molemmin puolin erittäin antoisia ja opettavaisia. (Richardson & Worboyes 2018.) Finncaressa asukkaille järjestetään monipuolista päiväohjelmaa ja heidän kanssaan tehdään myös retkiä. Heille järjestetään mahdollisuuksia mm. tuolijumppaan, lautapelien pelaamiseen, bingoon ja Melbourne Capiin, katsomaan Suomi Uutisia Yle Areenasta sekä kuuntelemaan ja laulamaan ikivihreitä suomalaisia lauluja. Henkilökunta pyrkii laulamaan asukkaiden mukana suomalaisia lauluja, joiden sanat ovat painuneet syvälle asukkaiden mieleen ja sydämeen. Asukkaat kertovat mielellään omia elämän tarinoitaan siitä, miten olivat lähteneet Suomesta maailmalle, osa jo 1940- luvulla ja osa myöhemmin. Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi. “Suomi on synnyinmaani, vaikkakin koen nykyisin olevani australialainen”, totesi moni asukas. Metropolia tekee yhteistyötä Finncaren kanssa Metropolia Ammattikorkeakoulu allekirjoitti yhteistyösopimuksen hoivakodin kanssa marraskuussa 2017. Tämän jälkeen Finncaressa on ollut työharjoittelussa sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoita Metropoliasta. Kiitokset Suomen Sairaanhoitajaliitolle matka-apurahasta, jonka avulla myös me suuntasimme “Down Under” toimimaan vapaaehtoistyöntekijöinä Finncaressa. Olimme todella tervetulleita Finncareen vapaaehtoistöihin keskustelemaan asukkaiden kanssa. Meillä oli aikaa ja olimme läsnä rauhassa kuuntelemassa asukkaiden elämäntarinoita niin, että he pääsivät käyttämään omaa äidinkieltään. Jos kiinnostuit lähtemään vapaaehtoistöihin, niin ota yhteys Katri Luukkaan, tämän blogin toiseen kirjoittajaan, ja saat lisätietoa vapaaehtoistöiden mahdollisuuksista Finncaressa. Kirjoittajat: Aija Ahokas, koulutusviennin asiantuntija/lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katri Luukka, johtaja, jatkuvan oppimisen palvelut, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Finncare 2018. Finncare tuki ja hoivapalvelut. Saatavana osoitteessa: http://suomi.finncare.org.au/. Heikkilä, Kristiina & Ekman, Sirkka-Liisa 2003. Elderly Care for Ethnic Minorities – Wishes and Expectations among Elderly Finns in Sweden, Ethnicity & Health 8: 2, 135–146. Kokaliari, Efrosini ym. 2013. It Is Called a Mother Tongue for a Reason: A Qualitative Study of Therapists' Perspectives on Bilingual Psychotherapy – Treatment Implications. Smith College Studies in Social Work 83 (1). Nurminen, Erkki 1995. Australian suomalaisen lepokotiyhdistyksen historia. Fitzgerald Printing, Australia. Oliva, Maria Elena 2017. A healing journey of the bilingual self: In search of the language of the heart, Journal of Ethnic & Cultural Diversity in Social Work. Punta-Saastamoinen, Marja-Liisa 2010. Australiansuomalaiset etsivät itseään. Kulttuurisen identiteetin määrittyminen australiansuomalaisessa kirjallisuudessa. Siirtolaisuustutkimuksia A 34. Siirtolaisinstituutti. Siirtolaisinstituutti 2019. Saatavana osoitteessa: http://www.migrationinstitute.fi/fi/tietopalvelut/tilastot#quickset-fi_tietopalvelut_tilastot=1). Ylen uutiset 2019. 16.2.2019. Saatavana osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-10649175. Keskustelut: Richardson Nerida, Clinical Care Coordinator, Finncare, Australia. Keskustelu 5.11.2018 . Worboyes Peter, General Manager, Finnacare, Australia. Keskustelu 5.11.2018.
Yhteistoiminnallisuutta voidaan hyödyntää muistisairaan kuntoutumista edistävän hoitotyön osaamisen kehittämisessä
Muistisairauksien hoito ja kuntoutus ovat hyvin ajankohtaisia aiheita ja koskettavat läheisesti yhä useampaa ihmistä tai perhettä. Muistisairaat ihmiset asuvat kotona pitkään sairauden etenemisestä huolimatta. Kodin tuttuus ja sen tarjoama turva tukevat elämänlaatua. Vanhustenpalveluiden keskittyessä asiakkaiden omaan kotiin puhutaan kotihoidosta ja sen tarjoamista palveluista ja hoivan laadusta. Kotihoidon hoitotyön ammatillisen osaamisen lisääminen muistisairaan asiakkaan kuntoutuksessa ja hoivassa on keskeinen muistisairaan asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyisyyttä tukeva tekijä. Ikääntyneiden kotihoito on jatkuvan tarkastelun ja kehityksen kohteena. Asiakkaan yksilöllinen kuntoutus ja hoiva on tärkeää nostaa keskusteluun samanaikaisesti. Muistisairaan asiakkaan hoitoa- ja kuntoutusta kotihoidossa yhdessä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa toteuttavat siellä työskentelevät hoitotyöntekijät. Ikääntyneiden palveluita koskevassa laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille kuntoutumista edistävä hoitotyö ja kotihoidon henkilöstön koulutus ja osaamisen kehittäminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän selvityksen mukaan kuntoutusta edistävän toimintatavan osaaminen on pääosin hyvää kotihoidon yksiköissä. Tuloksen viittasivat kuitenkin siihen, että kotihoidon henkilöstön pitäisi nykyistä paremmin tunnistaa asiakkaiden kuntoutumisen mahdollisuudet. Henkilöstön osaamista olisi vahvistettava kuntoutussuunnitelmien tekemisessä ja kuntoutuksen tavoitteiden seurannassa sekä asiakkaan osallisuutta koko prosessissa tulisi lisätä. (Kehusmaa, Kaaren & Luoma 2017.) Vanhustyön ylempään AMK -tutkintoon kuuluvan tutkimuksellisen kehittämistyöni tavoitteena oli selvittää Helsingin itäisen kotihoidon hoitajien näkemyksiä muistisairaan kuntoutumista edistävästä hoitotyöstä sekä toteuttaa kehittämistyötä Helsingin kaupungin kotihoidossa hoitajien osaamisen lisäämiseksi. Kehittämistyötä organisoitiin moniammatillisessa kehittämistyöryhmässä, jossa suunniteltiin ammatillista osaamista lisäävät työpajat. Kehittämistyön pohjana toimivat teemahaastatteluin kerätty aineisto. Muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävä hoitotyö Kuntoutumista edistävässä hoitotyössä tuetaan muistisairaan asiakkaan itsenäistä selviytymistä. Hoitotyö perustuu terveyslähtöisyyteen ja asiakkaan omaan näkemykseen kuntoutumisen tavoitteista. Hoitotyön edellytyksenä tulee olla asiakkaan sitoutuminen yhteisesti asetettuihin tavoitteisiin ja hoitajan sitoutuminen kuntoutumista edistävään työotteeseen ja päätöksentekoon. Hoitajan työtavassa korostetaan hoitajan omien asenteiden tunnistamista, vahvistetaan ammatillista tietopohjaa ja taitoa toimia yhdessä asiakkaan kanssa. Ammatillisen taidon kehittymiseksi tarvitaan tietoa sairaudesta sekä muistisairaan asiakkaan kokemusmaailmasta. Yhdessä nämä tekijät mahdollistavat hoitajan omien asenteiden tarkkailun ja toiminnan kyseenalaistamisen. (Routasalo & Lauri 2001). Kotihoidon työntekijöiden kuntoutumista edistävää hoitotyön osaamista tulee lisätä enemmän muistisairaan osallisuutta lisäävään suuntaan. Hoitotyöntekijöiden osaamista kehittämällä tavoitellaan asiakkaan parempaa voimavarojen hyödyntämistä. Näin tuetaan muistisairaan elämänhallintaa sekä selviytymistä arjessa. (Laatusuositus 2017: 35.) Kuntoutuminen perustuu vuorovaikutukseen ja yksilöllisiin arjesta nouseviin tavoitteisiin Muistisairaan asiakkaan hoitotyössä kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tunnistetaan olevan edellytyksiä kuntoutumista edistävälle hoitotyölle kotihoidossa. Onnistunut ja positiivinen vuorovaikutus mahdollistavat luottamuksellisen suhteen asiakkaan ja hoitajan välille. Nämä yhdessä tukevat asiakkaan osallisuuden ja autonomian toteutumista kaikissa yhteistyön vaiheissa. Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen potentiaalin tunnistaminen voi olla haastavaa. Kotihoidossa muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tavoitteet kirjataan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Muistisairaan kuntoutujan hoito- ja palvelusuunnitelma tulisi nähdä nykyistä enemmän myös elämän ja arjen suunnitteluna. Tällöin se olisi eräänlainen elämäntapasuunnitelma, johon kirjataan asiakkaan tavoitteet toimintakyvyn säilyttämiseksi. Suunnitelmaa tehtäessä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän asiakkaan elämänhistoriaa ja sieltä nousevia mielekkäitä asioita. Ryhmätoimintojen lisäksi tavoitteet voisivat olla erilaisia arjen askareita ja osallistumista hoitotoimenpiteisiin. (Rautsiala 2004: 95–97.) Hoitotyön ja hoitajien osaamisen kehittämiseen tarvitaan uusia tuulia Kehittämistyössä tuli vahvasti ilmi, että hoitotyöntekijät toivovat lisää tietoa ja koulutusta muistisairauksista ja etenkin käytösoireisen muistisairaan asiakkaan kanssa toimimisesta. Pahimmillaan hoitajan käyttämä toimintapa voi jopa pahentaa muistisairaan käytösoireita tai vastaavasti lievittää niitä (Pietilä ym. 2010: 262). Kehittämistyössä tuli ilmi, että hoitajan ammatillinen osaaminen ja kokemus tukevat merkittävästi muistisairaan asiakkaan hoitotyössä vuorovaikutus- ja hoitotilanteen sujumista. Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kotihoidon hoitotyön ja hoitajien osaamisen lisäämiseksi kaivataan enemmän yhteistoiminnallisia moniammatillisuutta ja organisaation omaa asiantuntijuutta hyödyntävää koulutusta. Hoitajien pitkä työkokemus nähdään voimavarana, jota haluttaisiin hyödyntää nykyistä paremmin tiimien sisällä sekä niiden välillä. Osaamisen vaihtumisen tulisi olla enemmän tavoitteellista arjessa tapahtuvaa työyhteisön vuorovaikutusta. Perinteistä yksilökohtaista koulutusta ei nähty niinkään hyvänä. Parasta henkilöstön kehittämistä olisi, kun osaaminen ja arkityön tekeminen yhdistetään toiminnalliseksi kokonaisuudeksi (Duffa ym. 2017: 19). Kehittämistyössä toteutetut yhteistoiminnalliset työpajat mahdollistivat hoitotyöntekijöille keskeisten teemojen työstämisen liittyen muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävään hoitotyöhön. Työpajoissa suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnettiin kehittämistyöryhmässä olevaa asiantuntemusta ja moniammatillista verkostoa. Moniammatillinen ja kotihoidon olemassa olevaa asiantuntemusta sekä työkemusta hyödyntävä kehittämistyöskentely on ketterää eikä vaadi suurta panostusta. Kotihoidossa kehittämistyötä ja yhteisiä asiakassuunnitelmia voitaisiin tehdä nykyistä enemmän kehittämistyössä käytettyä moniammatillista työpajamallia soveltaen. Samalla toiminta lisää osallistujien ymmärrystä eri ammattiryhmien asiantuntijuuksista muistisairaan asiakkaan hoidossa ja kuntoutuksessa lisäten näin tulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksia. Kirjoitus perustuu Satu Spetsin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Muistisairaan asiakkaan kuntoutumista edistävä hoitotyö: Osaamisen kehittämistä Helsingin kotihoidossa” Metropolia ammattikorkeakoulu 2019. Kirjoittaja: Satu Spets, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto Lähteet: Dufva, Mikko, Halonen, Minna, Kari, Mika, Koivisto, Tapio, Koivisto, Raija & Myllyoja, Jouko 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Kehusmaa, Sari, Erhola, Kaaren, Luoma, Minna-Liisa 2017. Kotihoidon henkilöstön kuntoutusosaamista vahvistettava. Tutkimuksesta tiivisti 20. Helsinki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Laatusuositus 2017. Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017- 2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Helsinki. Kuntaliitto. Pietilä, Minna, Heimonen, Sirkkaliisa, Eloniemi-Sulkava, Ulla Savikko, Niina, Köykkä, Terhi, Sillanpää-Nisula, Heli, Frosti, Sonja & Saarenheimo, Marja 2010. Kohtaamisia vai ohituksia – Muistisairaiden ihmisten toiseus pitkäaikaisessa hoidossa. Gerontologia, 3. 261–264 Rautsiala, Tarja 2004. Tavoitteellinen kuntoutus osana hoito- ja palvelusuunnitelmaa. Teoksessa Heimonen, Sirkkaliisa & Voutilainen, Päivi (toim.): Dementoituvan ihmisen kuntoutuksen lupaus. 2. painos. Helsinki. Routasalo, Pirkko & Lauri, Sirkka 2001. Iäkkään henkilön kuntoututumista edistävä hoitotyön malli. Gerontologia. 3,
Etäpalvelulla virkeyttä ja jaksamista omaishoitoperheiden arkeen
Suomen väestö ikääntyy ja väestörakenne muuttuu. Väestön ikääntyessä apua tarvitsevien ja toimintakykyvajeita omaavien määrä kasvaa. Lisääntyvään hoivan ja huolenpidon tarpeeseen voidaan varautua asiakaslähtöisiä palveluita sekä omaishoitoa kehittämällä. Tutkimusten mukaan omaishoitoperheiden saamat tukipalvelut ovat yhteydessä hoitajan jaksamiseen ja jaksamisongelmat koskevat erityisesti ikääntyneitä omaishoitajia. Tämä kirjoitus perustuu vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tavoitteena oli selvittää omaishoitajien toiveita ja odotuksia etäpalvelusta sekä kehittää yhteiskehittelyn menetelmin omaishoitajien tarpeisiin vastaava asiakaslähtöinen etäpalvelu. Tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistui työntekijöitä Helsingin kaupungin Läntisestä omaishoidon toimintakeskuksesta ja Riistavuoren monipuolisesta palvelukeskuksesta sekä omaishoitajia yhdestä omaishoitoryhmästä. Omaishoito vähentää kodin ulkopuolisessa hoivassa vietettyä aikaa ja siten vähentää painetta lisätä julkisia sosiaali− ja terveyspalveluita. Omaishoidon vahvistamisen lisäksi tulevaisuudessa panostetaan teknologian lisäämiseen kaikilla toimialoilla. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvat kaikenikäisten omaishoidon tukeminen ja kotona asumisen tukeminen sekä julkisten palveluiden käyttäjälähtöiset ja digitaaliset toimintatavat. Hoivapalveluissa asiakkaan osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat yleensä vähäisiä. Toiminta on suunniteltu organisaatioiden toiminnan tavoitteiden ja tarpeiden pohjalta. Omaishoitajien keskeinen odotus palvelujärjestelmässä on tulla huomioiduksi, saada apua ja tietoa sekä vaikuttaa niiden sisältöön. Aiempien tutkimusten mukaan ikääntyneet eivät käytä palveluita, jos ne eivät vastaa heidän tarpeisiinsa tai jos he ovat tyytymättömiä palveluun. Etäpalvelu on uudenlaista palvelua Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan kehittämistavoitteena on uudistaa sähköisiä, kotiin asiakkaan toimintaympäristöön vietäviä asiakaslähtöisiä palveluita. Teknologian hyödyntämisen lähtökohtana tulee olla ikääntyneen omatoimisuuden ja itsemääräämisoikeuden lisääminen ja tukeminen sekä palveluiden parantaminen. Etäpalvelulla tarkoitetaan teknologian mahdollistavaa kotiin saatavaa vuorovaikutteista palvelua, jossa asiakas ja palveluntuottaja ovat kuva- ja puheyhteydessä toisiinsa tabletin välityksellä. Yhteiskehittelyn tuloksena toteutettiin etäpalvelukokeilu, jossa omaishoitajille tarjottiin kolmen kuukauden ajan etälaitteen välityksellä sosiaaliohjaajien ja fysioterapeuttien ohjaamia liikuntatuokioita ja erilaisia keskusteluryhmiä kolmen kuukauden ajan. Etäryhmät kokoontuivat keskimäärin 2−3 kertaa viikossa. Omaishoitajat kokivat etälaitteenkäytön helpoksi ja yksinkertaiseksi, ja heillä oli hyvät mahdollisuudet osallistua etäryhmiin. He olivat sitoutuneet palvelun käyttämiseen ja osallistuminen jäi väliin vain välttämättömien menojen vuoksi. Liikuntaa ja vertaistukea etäryhmistä Omaishoitajat kokivat, että heidän tarpeitaan oli kuultu ja ne näkyivät palvelussa. Kokeilun aikana etälaite otettiin esiin keittiön pöydälle ryhmien ajaksi. Omaishoitajat kokivat etäpalvelun soveltuvan erityisen hyvin liikuntaryhmien toteuttamiseen ja ohjaajan ohjeet näkyivät siinä hyvin. He kokivat liikunnan lisääntyneen arjessa ja liikuntahetket toivat virkistystä ja jaksamista arkeen. Erilaiset teemat ja keskusteluryhmät olivat myös tärkeitä ja näkökulmia avartavia. Vertaistuen merkitys tunnistettiin henkisen tuen voimavarana ja siinä korostui oma jaksaminen. Asioiden ja tunteiden jakaminen samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa oli tärkeää. Erilaisista perhetilanteista riippumatta mieltä painavat asiat koettiin yhteisinä. Vertaistuen mahdollisti luottamuksellinen ilmapiiri, joka omaishoitajien mukaan syntyi muiden omaishoitajien ja heidän perhetilanteidensa tuntemisesta Etäryhmissä ryhmänohjaajan tehtävä oli olla ammattitaitoinen, asiantunteva ja turvallinen ihminen, joka samalla huolehti ryhmän kulusta. Ohjaajan tuttuudella ei ollut merkitystä. Aiempien tutkimusten mukaan luottamus palveluihin syntyy kohtaamisista työntekijöiden kanssa sekä kokemuksista palveluiden käyttämisessä. Tulevaisuuden etäpalvelu Tulosten mukaan omaishoitajien arjessa jaksamista voidaan tukea asiakaslähtöisen, tarpeisiin vastaavan etäpalvelun avulla. Mahdollisuutta ottaa yhteys palvelukeskuksen hoitajaan tai muihin omaishoitajiin pidettiin tärkeänä erityisesti virka-ajan ulkopuolella. Tulevaisuuden etäpalvelun omaishoitajat kohdentaisivat perheille, joissa kotoa pois lähteminen on vaikeutunut, tarvitaan enemmän liikuntaa tai sosiaalista kanssakäymistä. Etälaitteen käyttö jaksottaisena tarjoaisi virkistymismahdollisuuden erilaisten teemojen mukaisesti useammille käyttäjille. Etälaitteen toiminta, virheettömät kuva- ja ääniyhteys nähtiin ensiarvoisen tärkeinä. Kirjoittaja: Riikka Hautio, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Hautio, Riikka 2019. Voimavaroja omaishoitoperheiden arkeen: Asiakaslähtoistä etäpalvelua kehittämallä. Opinnäytetyö YAMK. Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavilla osoitteessa: <http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903143032> I&O Kärkihanke (n.d). Kärkihankkeet ja säädösvalmistelu. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O). Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa <http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito>. Luettu 26.1.2019 Kehusmaa, Sari 2014. Hoidon menoja hillitsemässä -Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131. Tampere Laatusuositus 2017. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017-2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80132>. Luettu 6.2.2019 Mikkola, Tuula 2009. Sinusta kiinni -Tutkimus puolisohoivan arjen toimijuuksista. Diakoniaammattikorkeakoulun julkaisuja A tutkimuksia 21. Diakonia ammattikorkeakoulu. Juvenes Print Oy: Tampere. Ring, Marjo, Laulainen, Sanna & Rissanen, Sari 2016. Omaishoito psykologisena sopimuksena. Gerontologia-lehti 30(4) 198−210. Valtiovarainministeriö (n.d.) Saatavilla osoitteessa <http://vm.fi/digitalisoidaan-julkiset-palvelut/> Luettu 14.1.2018. Zechner, Minna 2010. Informaalihoiva sosiaalipoliittisessa kontekstissa. Acta Universitatis Tamperensis 1543. Tampereen Yliopistopaino Oy Juvenes Print:Tampere.
Moniammatillinen yhteistyö ja verkostotyöskentely mahdollistuu keskinäisen luottamuksen ja esimiestyön tuen avulla
Organisaation rakenteet ja johtaminen nähdään joko yhteistyötä tukevana tai estävänä tekijänä. Moniammatillista yhteistyötä hyödyntämällä ja verkostotyöskentelyä tehostamalla voidaan kotihoidon asiakkaille tarjota yhä asiakaslähtöisempiä ja kustannustehokkaampia kotihoidon palveluita. Kuntien kotiin tarjottavien palveluiden kysyntä kasvaa väestön ikääntyessä ja kun yhä useampi ikäihminen haluaa elää omassa kodissa sairauksista huolimatta ja myös toimintakyvyn laskiessa. Kuntien kotiin tarjottavia palveluita on kehitetty viime vuosina sisällöllisesti ja rakenteellisesti muun muassa hallituksen I&O-kärkihankkeen avulla ja kehitystyö jatkuu edelleen. STM (2017) Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017-2019 on määritellyt, että ikääntyneen väestön sosiaali- ja terveyspalveluiden laatu koostuu turvallisuudesta, asiakaslähtöisyydestä, vaikuttavuudesta ja hyvin koordinoidusta toiminnasta. Valtakunnallisesti ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehitystyön päätavoitteina on viime vuosina ollut kehittää kuntien kotiin tarjottavia palveluita tehostamalla kotisairaalan toimintaa ja laajentamalla kotihoidon palveluvalikoimaa entisestään. Yksilölliset ja asiakaslähtöiset kotihoidon palvelut lisäävät myös kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä tänä haastavana aikana. Myös kuntien ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluiden strategiat perustuvat tällä hetkellä visioon, jossa mahdollisimman pitkään ja turvallisesti ikääntyneet, sairaat ja apua sekä tukea tarvitsevat kuntalaiset voisivat asua omissa kodeissaan. Kotiin tarjottavien palveluiden kehittämistyössä panostetaan henkilökunnan moniammatillisiin ja eri verkostoita hyödyntäviin työtapoihin, sillä usein ikääntyneiden asiakkaiden kokonaishoito vaati eri ammattiryhmien ja asiantuntijoiden osaamista sekä näiden saumatonta ja sujuvaa yhteistyötä yli organisaatio- ja ammatillisten roolirajojen. Kotihoidossa ikäihmisten hoidonlaatuun vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi hoitohenkilökunnan moniammatillinen yhteistyö, missä hyödynnetään geriatrian ja gerontologisen hoitotyön osaamista. (STM 2017; Tammi ym. 2018.) Strateginen kumppanuus ja keskinäinen luottamus Moniammatillinen yhteistyö on ennen kaikkea strategista kumppanuutta, mikä perustuu keskinäiselle luottamukselle. Luottamuksen saavuttaminen voi kuitenkin olla haastavaa ja mahdotonta, jos organisaatio ja johtamistyö ei riittävästi tue sen tavoittelua. Myös hoitoyksiköiden erilaiset kulttuuritekijät, organisaatiorakenteet ja henkilökunnan asenteet sekä vuorovaikutuksen vähyys eri ammattiryhmien välillä vaikeuttavat keskinäisen luottamuksen syntymistä. (Isoherranen 2012; Pärnä 2012; Järvensivu ym. 2010; Matziou, Vlahioti, Matziou, Megapanou & Petsios 2014.) Moniammatillisen yhteistyön ja verkostotyöskentelyn lähtökohdat kumpuavat henkilökunnan kyvyistä ja halusta tehdä yhteistyötä sekä kollegiaalisesta kumppanuudesta. Moniammatillinen yhteistyö on jaettua ymmärrystä ja yhteistä vastuunottoa tavoitteellisesta toiminnasta, jossa jokaisen osaaminen on merkityksellistä tavoitteiden saavuttamiseksi. (Isoherranen 2012; Pärnä 2012; Järvensivu ym. 2010; Matziou ym. 2014.) Yhteiskehittämisellä positiivisia vaikutuksia moniammatilliseen yhteistyöhön ja verkostotyöskentelyyn Tutkimuksellinen kehittämistyöni vanhustyön YAMK-opinnoissa käsittelee moniammatillista yhteistyötä ja verkostotyöskentelyä kunnan kotiin tarjoamissa hoiva- ja hoitopalveluissa. Työni tavoitteena oli selvittää kotihoidon ja kotisairaalan hoitohenkilökunnan näkemyksiä, kokemuksia ja toiveita keskinäisestä moniammatillisesta yhteistyöstä ja verkostotyöskentelystä. Työssäni olen pyrkinyt kartoittamaan, mitkä asiat ovat tukeneet ja haastaneet hoitoyksiköiden keskinäistä moniammatillista yhteistyötä ja verkostotyöskentelyä. Käytännöntyön kehittämisosuudessa yhteiskehittämisen avulla on pyritty myös tuottamaan ratkaisuja ja kehittämään vaihtoehtoisia moniammatillisen yhteistyön ja verkostotyöskentelynmenetelmiä ja -tapoja huonosti toimivien tilalle. Yhteiskehittämiseen osallistui hoitohenkilökuntaa molemmista hoitoyksiköistä. Yhteiskehittämiseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen positiivisesti hoitoyksiköiden keskinäiseen moniammatilliseen yhteistyöhön ja verkostotyöskentelyyn. Hoitoyksiköiden keskinäinen luottamussuhde sai kaipaamaansa vahvistusta. Yhteiskehittäminen koettiin mielekkäänä tapana kehittää ja parantaa keskinäistä moniammatillista yhteistyötä ja verkostotyöskentelyä tukevia yhteistyönkäytäntöjä ja toimintatapoja. Yhteiskehittämisen tavoitteena olikin osallistaa keskeiset henkilöt kehitystyöhön ja vahvistaa näiden sitoutumista yhdessä sovittuihin toimintatapoihin ja kehitystyön tavoitteisiin. Hoitohenkilökunnalle lisää resursseja ja vastuuta sekä esimiehille verkostojohtamisen taitoa! Tulosten perusteella hoitohenkilökunnan osallisuuden mahdollisuutta kehitystyöhön pidetään henkilökunnan keskuudessa tärkeänä. Yhteiskehittämiseen osallistuneet hoitohenkilökunnan jäsenet olivat kiinnostuneita lisäämään keskinäistä moniammatillista yhteistyötä ja verkostotyöskentelyä, mutta kokivat tarvitsevansa siihen enemmän oman organisaation tarjoamia resursseja sekä johdon tukea ja kannustusta. Hoitohenkilökunnalle tulisi myös tarvittaessa järjestää lisäkoulutusta moniammatillisesta yhteistyöstä ja verkostotyöskentelystä. Moniammatillisen yhteistyön ja verkostotyöskentelyn onnistuminen, kun kuitenkin on loppujen lopuksi työntekijöiden vastuulla. Asiakaslähtöinen kotihoidonpalvelujärjestelmä toteutuu tehokkaasti moniammatillista yhteistyötä ja verkostoja hyödyntämällä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Moniammatillinen yhteistyö ja verkostotyöskentely kotihoidon ja kotisairaalan välillä hoitohenkilökunnan kokemana ja arvioimana”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Suvi Liimatainen, opiskelija, vanhustyön YAMK- tutkinto-ohjelma Kuva: https://www.pexels.com Lähteet: Isoherranen, Kaarina 2012.Uhka vai mahdollisuus -moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf. Järvensivu, Timo, Nykänen Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas- Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Saatavilla osoitteessa: https://www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf Matziou, Vasiliki, Vlahioti, Efrosyni, Matziou, Theodora, Megapanou, Efstathia & Petsios, Konstantinos 2014.Physician and nursing perceptions concerning interprofessional communication and collaboration. Saatavana osoitteessa: http://web.b.ebscohost.com.ezproxy.metropolia.fi/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=5&sid=2f46ab7e-2db0-45fe-a5e0-fd4b094cb83f%40sessionmgr103. Pärnä, Katariina 2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Väitöskirja. Turku: Turun yliopiston julkaisuja, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Saatavilla osoitteessa: http://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/77506/AnnalesC341Parna.pdf?sequence=1&isAllowed=y. STM I&O Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2016-2018. Hakujulkistus 6.5.2016. Helsinki. Saatavilla osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74908/Rap_2016_32.pdf. STM Julkaisuja 2017:6. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017-2019. Saatavilla osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80132 Tammi, Jukka, Karjalainen, Eila, Sjöblom, Kaj, Fellman, Urban, Hannula, Kaija, Ahola, Sari, Paalanen, Tiina, Suurjoki-Niemi, Sari & Wollsten, Gun-Lis 2018. Kirkkonummen kunnan suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi vuosille 2018-2021. Saatavilla osoitteessa: http://kirkkonummi.cloudnc.fi/download/noname/%7B6e2cb833-77ea-4514-81d0-618ebb20fdb5%7D/38152.
Kaupunkisuunnittelua kaiken ikää ja kaiken ikäisille
Tulevaisuuden kaupunkia ei voida suunnitella tämän päivän ikäihmisten tarpeiden mukaan – silloin ollaan jo auttamatta myöhässä. Asuinympäristöjen ja asumisen kehittämisessä pitää pystyä vastaamaan ikääntyvän väestön muuttuviin tarpeisiin nyt ja 100 vuoden päästä. Tarvitsemme tietoa vanhenemisesta sekä reipasta asennemuutosta, jos haluamme onnistua ikäihmisten asumisen järjestämisessä. Yksi osa ratkaisua tähän haasteeseen voisi olla vanhustyön asiantuntijoiden ottaminen mukaan suunnitteluprosessiin. Tulevien ikäihmisten asuinalueita suunnitellessa tulee pitää mielessä, että suunnittelemme niitä myös tämän päivän nuorille. Voidaanko nuorten avulla oppia tuntemaan tulevaisuuden vanhuksia? Miten tämän päivän perherakenteet ja sosiaaliset tarpeet otetaan suunnittelussa huomioon? Entä millainen on ikäystävällinen asuinympäristö? Miten sellainen suunnitellaan ja rakennetaan? Nämä kysymykset ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Haastattelimme Helsingin kaupungin kaupunginsuunnitteluarkkitehti Tytti Wiinikkaa. Wiinikan mukaan kaupunkisuunnittelussa tulee ottaa monta näkökulmaa huomioon. Tiivistettynä pääosa suunnittelutyöstä keskittyy kysymyksiin: mitä kullekin alueelle suunnitellaan ja millä aikataululla sekä miten tekemisestä viestitään kaupunkilaisille, esimerkiksi ikäihmisille? Näihin asioihin kulminoituu kaupunkisuunnittelija työn ydin. Kaupunkisuunnittelussa toimitaan joka suhteessa isossa mittakaavassa. Kaupunkisuunnitteluarkkitehdin tehtävä on miettiä koko kaupunkia. Ja nyt suunnitellaan jopa 100 vuoden päähän! Pienin mittakaava kaupunkisuunnittelijalle on rakennus. Kaikki se tila, mikä on rakennusten välissä, kiinnostaa. Kiinnostuksen kohteena ovat myös rakennusten alimmat kerrokset. Mitä näkyy pesutuvan ikkunasta, minkälainen näkymä, millainen maisema sieltä avautuu? Kaavoitus on monivaiheinen prosessi, johon vaikuttavat muun muassa kaavojen luonne ja merkittävyys. Aiheesta kiinnostuneilla on mahdollisuus ottaa osaa suunnitteluun ja ilmaista mielipiteensä. Jos haluat tuoda mielipiteesi esille, voit osallistua kaupunkisuunnittelun järjestämiin avoimiin kuulemisiin tai vaikka ottaa suoraan yhteyttä suunnittelijaan. Rakennussuunnitteluvaihe on yksi osa suurta ja monivaiheista kaavoitusprosessia. Siinä määritellään rakennuksen tarkempi sijainti, rakenteet, mitat ja yksityiskohdat. Liian tiukka kaava asettaa tähän haastetta. Jos puolestaan asemakaavassa on hyvin tarkkaan määritelty rakennuksen ja ympäristön yksityiskohtia, saatetaan joutua tekemään huonoja ratkaisuja suunnittelun tarkemmassa vaiheessa. Viestimisen monet ulottuvuudet Viestiminen on yksi tärkeä osa-alue julkisella sektorilla. Elämme murroskautta, ja se tuo mukanaan haasteita, myös kaupunkisuunnitteluun. Tiedotusta joudutaan tekemään hyvin monikanavaisesti ja asukkaita tulee lähestyä monin eri tavoin, jotta viesti tavoittaa kaikki ikäpolvet. Monet tämän päivän vanhukset eivät käytä nettiä, mutta 20 vuoden kuluttua tilanne voi olla jo toinen. Kaikki palvelut muuttuvat kovaa vauhtia digitaaliseksi. Entä tulevaisuudessa? Miten kaupungin asukkaita informoidaan 100 vuoden päästä? Julkinen taho ei koskaan pääse eroon monikanavaisuudesta. Kuka muistaa enää faksin? Kaupunkisuunnittelussa se oli arkipäivää vielä hetki sitten. Esteettömyys on peruskauraa kaupunkisuunnittelussa − Se tulee huomioitua niin luonnostaan, että sitä ei tarvitse erikseen miettiä. Sitä ei tarvitse nostaa teemaksi: turvallinen ja terveellinen ovat kaupunkisuunnittelun lähtökohtia. Ja tämä koskee kaikkia alueen käyttäjiä, niin asukkaita kuin muitakin alueella liikkujia ja toimivia, toteaa kaupunkisuunnitteluarkkitehti Tytti Wiinikka haastattelussamme. Ikääntyneitä ei nosteta omaksi ryhmäksi, he ovat yksi käyttäjäryhmä muiden alueen käyttäjien joukossa. Ja näinhän se pitäisi ollakin. Samalla tavalla huomioidaan esimerkiksi lapset. Huomiota kiinnitetään muun muassa jalkakäytäviin. Wiinikalle suunnittelijana ja kaavoittajana on tärkeää, että kaikkien vanhuspalveluiden lähellä on aina jonkinlainen ulkoilu- tai viheralue. − Vaikka kattoterassi palvelutalon katolla. Jonkinlainen ratkaisu täytyy aina löytyä, sanoo Wiinikka. Julkisen liikenteen ja palveluiden tulee linkittyä toisiinsa, ja niiden tulee olla helposti saavutettavissa. Sote tuo tähän omat haasteensa. Kaupunkisuunnittelussa ei voida estää yksityisen yrityksen yksityiselle tontille rakentamaa toimintaa, mikäli se on asemakaavan mukaista. Kaikilla alueilla ei myöskään ole kaupungin tarjoamia vanhuspalveluita, joten myös yksityisiä toimijoita tarvitaan. Kaupungin omien palvelutalojen ja muiden vanhuspalveluiden sijainnit mietitään tarkkaan, jotta ne linkittyvät muihin alueen palveluihin. Alueen kehityksen tulee olla järkevää ja alueella tulee olla tilaa kaikenlaisille palveluille. Tämä tulee huomioida myös aikasyklissä, sillä bisneksen tekijöiden aikasykli ei yllä 100 vuoteen, vaan se on enimmilläänkin vain noin 50 vuotta. Ikääntyminen omalla asuinalueella Ikä tai ikääntyminen ei saa olla este omalla asuinalueella asumiselle tai syy sieltä poismuutolle, oli sitten kyseessä nuori tai vanha asukas. Kaikkien tulisi voida asua omalla asuinalueellaan loppuun asti, vaikka tuen tarpeet muuttuisivatkin iän myötä. Paineet sekä tarve kehittää asuinalueita ikäystävälliseksi kasvaa väestön vanhenemisen myötä. Tavoitteena on Ageing in place -ajattelu, eli suunnitellaan kaupunkia, jossa kaikki voivat elää kaikkina elämän eri ikävaiheina. Tulee muistaa, että ikääntyneiden tarpeet ovat muutakin kuin esteettömät kulkureitit. Ikääntyessä syyt muuttoon ja esteet turvalliseen asumiseen löytyvätkin usein rakennuksesta, asunnon sisältä. Joudumme hyväksymään myös kompromisseja. Puistoyksikölle kuuluvat penkit ovat tästä hyvä esimerkki. Aihe on hankala ja herättää tunteita. Penkkejä tarvitaan ja monet kaupunkilaiset niitä kaipaavat, mutta lähes yhtä usein niistä valitetaan; on pultsareita, nuorisoa ja narkkareita. Ensin penkit tuodaan ja jonkin ajan kuluttua ne kannetaan pois, koska niistä on saatu runsaasti palautetta. Kompromisseja siis tarvitaan, ei vain penkkien kohdalla, vaan kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa. Kaikki ikäpolvet ja kohderyhmät tulee huomioida. Täytyy myös muistaa, että Helsinki on jo aika täyteen rakennettu. Rakentaminen jo rakennettuun ympäristöön on kompromisseja. Moniammatillisuuden hyödyntäminen suunnittelussa Voisiko ympäristögerontologiaa hyödyntää kaupunkisuunnittelussa? Aihe kiinnostaa myös kaupunkisuunnittelijaa. − Maisema-arkkitehtipuolella tällaisia eri osa-alueita hyödynnetään jo, ja talon sisällä tehdään paljon yhteistyötä eri asiantuntijoiden kanssa, kertoo Wiinikka haastattelussamme. Alueen kokonaisvaltaisessa tarkastelussa sekä tulevaisuusnäkymiä hahmotettaessa myös kaupunkisuunnittelu voisi hyödyntää tällaista moniammatillisuutta. Näin voisi olla esimerkiksi selvitettäessä, mitkä ovat tulevaisuuden tarpeet tulevilla ikääntyvillä. Varsinkin uusien alueiden rakentamisessa tällaisesta yhteistyöstä voisi olla paljonkin hyötyä. Kaupunkisuunnittelussa tehdään jo ajoittain yhteistyötä esim. nuorisokeskusten, varhaiskasvatuksen sekä maahanmuuttajaorganisaation kanssa, miksi ei myös geronomin? Kirjoittajat: Helena Pekkarinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Nina Pellosniemi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Teksti perustuu Tytti Wiinikan haastatteluun 10.9.2018.
Saavuttaako ikääntynyt sähköiset palvelut?
Yhteiskunnan palvelut ja asiointimahdollisuudet löytyvät yhä enenevissä määrin internetistä. Erityisesti erilaiset Kelan etuus- ja pankkiasiat, kuten laskujen maksaminen, hoituvat nykyään lähes yksinomaan internetissä verkkopankkitunnuksilla. Jotta kaikilla kansalaisilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet hoitaa asioitaan verkossa, vaatisi tämä myös ikääntyneiden käyttäjien huomioimista erilaisia verkkopalveluita suunniteltaessa. Ikäihmisiä ei ole perinteisesti nähty suurena internetin käyttäjäryhmänä, mutta ajat muuttuvat. Osa ikääntyneistä on kiinnostuneita käyttämään internetiä, ja heillä on myös osaamista asioida verkossa. Toisaalta Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto ry:n tekemän kyselyn mukaan alle puolella yli 65-vuotiaista on älypuhelin ja yli 75-vuotiaista vielä harvemmalla. Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton kyselyyn internetissä vastanneista 80 % piti verkkopankkiasiointia helppona, kun taas paperilomakkeella vastanneista 43 % vastasi, ettei käytä tietokonetta lainkaan. Yli 75-vuotiaiden ikäryhmästä yli 70 % ei ole koskaan käyttänyt internetiä. Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto ry:n mukaan ei ole realistista ajatella, että kaikilta ikäihmisiltä luonnistuisi sähköinen asiointi vielä parin vuosikymmenenkään päästä. Koska asiointi kuitenkin tapahtuu yhä useammin ensisijaisesti verkossa, on varmistettava, ettei kenenkään asiointi muodostuisi kohtuuttoman hankalaksi. Ikäystävälliset sähköiset palvelut ja laitteet Siinä missä olemme tottuneet poistamaan fyysisestä ympäristöstä esteitä, tulisi tulevaisuudessa miettiä myös enemmän sitä, kuinka verkossa asiointi olisi kaikille helpompaa. Puhutaan saavutettavuudesta. Vuoden 2018 loppuun mennessä astuu voimaan kansallinen lainsäädäntö, joka edellyttää saavutettavuusdirektiivin mukaisesti viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi. Ikääntyneille tulisi olla tarjolla käyttäjäystävällisiä laitteita, ohjelmistoja ja sovelluksia, joiden suunnittelussa iäkkäiden tarpeet ja kokemukset on otettu huomioon. Myös verkkopalveluiden suunnittelussa on tärkeää huomioida ikääntynyt käyttäjäryhmä. Esimerkkinä hyvästä suunnittelusta ja kaikkien käyttäjäryhmien huomioimisesta voidaan mainita verkkopalveluiden erillinen kokeilusivu, jolla käyttäjä voi harjoitella palvelun käyttöä ennen omien tietojensa syöttämistä palveluun. Tämä mahdollistaisi myös esimerkiksi digineuvojien tai läheisten kanssa palvelun harjoittelun ilman, että asiakkaan tarvitsisi näyttää henkilökohtaisia tietojaan opastusvaiheessa. Tällä hetkellä esimerkiksi OP:lta ja DanskeBankilta voi pyytää erillisiä harjoittelutunnuksia, joilla on mahdollista kokeilla verkkopankin käyttämistä. Lisäksi myös esimerkiksi Kanta-sivujen käyttöä pystyy opiskelemaan Omakannan verkkokoulussa. Verkkopalveluiden ylläpitämisessä huomioitavia asioita ovat myös päivitysten myötä muuttuvat ohjelmat ja verkkosivunäkymät. Erilaiset päivitykset voivat haitata ikääntyneen käyttäjäkokemusta, kun tarvittavat asiat eivät löydykään enää totutuista paikoista. Verkkosivujen tulisi olla helppolukuisia ja avattavissa kaikilla yleisimmillä ohjelmilla. Käytetyn kielen tulisi myös olla selkeää. Ikääntyneelle voi olla monesti helpompaa, kun ei tarvitse lähteä erikseen eri instansseihin hoitamaan asioita, vaan ne hoituvat kätevästi kotoa käsin. Myös omat, tutut laitteet ja ohjelmat voivat olla ikääntyneelle suurena apuna, kun niiden käyttämiseen on jo syntynyt rutiinia. Toisaalta huomioitavaa on, ettei kaikilla välttämättä ole varaa ostaa sähköiseen asiointiin tarvittavia laitteita eikä kaikkien toimintakyky aina salli esimerkiksi asiointia yhteisasiointipisteillä tai kirjaston koneella. Miten huomioida kaikki ikääntyneet tasapuolisesti? Ikääntyneet tarvitsevat runsaasti nykyistä enemmän opastusta ja neuvontaa sähköisten palveluiden käytössä. Uuden opetteluun ja ongelmatilanteiden ratkaisemiseen tarvitaan saavutettavien sivustojen lisäksi digineuvontaa, joka on toistuvaa ja helposti saatavilla. Tällä hetkellä ilmaista digiopastusta on saatavilla ympäri Suomen esimerkiksi Vanhustyön Keskusliiton järjestämän SeniorSurf-toiminnan piiristä sekä Uudellamaalla Enter ry:n vapaaehtoisilta. Sähköisten palvelujen rinnalla on kuitenkin tärkeää säilyttää myös perinteisiä asiointimahdollisuuksia. Näitä palveluita voivat käyttää ne ikääntyneet, jotka eivät pysty esimerkiksi muistisairauden, motoristen ongelmien tai huonon näön vuoksi käyttämään sähköistä asiointia. Pankkikonttorissa asioinnin tulisi olla myös saman hintaista kuin sähköinen asiointi, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi terveydellisistä esteistä huolimatta. Kiinnittämällä enemmän huomiota verkkopalveluiden saavutettavuuteen, riittävään digitukeen, verkossa asioimiseen tarvittavien välineiden saatavuuteen sekä näiden rinnalla perinteisten asiointimahdollisuuksien säilyttämiseen voitaisiin ikääntyneiden omatoimisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa ajallisesti pidentää. Tästä hyötyisivät kaikki osapuolet ja ennen kaikkea ikääntyneet itse. Kirjoittajat: Sara Fihlman, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eva Ilmoni, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Saavutettavuus n.d. Valtiovarainministeriö. Saatavana osoitteessa: <https://vm.fi/saavutettavuusdirektiivi>. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry — Ikäteknologiakeskus 2018. Pankkipalvelut kuuluvat kaikille. Miten turvataan iäkkäiden pankkiasiointi digiyhteiskunnassa? Saatavana osoitteessa: <https://www.valli.fi/fileadmin/user_upload/Pankkipalvelut_kevyt.pdf>. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry — Ikäteknologiakeskus n.d. Ikäihmiset ja sähköinen asiointi. Miten saadaan kaikki mukaan? Saatavana osoitteessa: <https://www.valli.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisut__pdf/Raportit__pdf/ikaihmiset_sahkoinen_asiointi_netti.pdf>.
Käyttäjälähtöistä etätoimintaa ikääntyneen kotiin
Palvelut muuttuvat koko ajan digitaalisemmiksi. Ikäihmiset käyttävät digitaalisia palveluja tulevaisuudessa yhä enemmän ja osaavammin. Digitalisaatio mahdollistaa käyttäjälähtöisiä palveluja, joilla on merkittävä rooli sosiaali- ja terveysalalla. Käyttäjälähtöisen toimintatavan omaksumiseen tarvitaan työelämässä yhteistoiminnallista, tulevaisuuteen tähtäävää työskentelyä. Nykypäivän ikäihmiset ovat aktiivisia, koulutettuja, osallistuvia yhteiskunnan jäseniä. Ikäihmiset ovat moninaisia; ei ole yhtä ikäihmistyyppiä, ei yhtenäistä ikäihmisten asiakaskuntaa. Monimuotoiset elämänkulut ja yksilölliset tarpeet vaikuttavat ikääntymiseen. Tilastokeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan matkapuhelin on yhä suositumpi laite internetin käyttöön, ja sen käyttötarkoitukset monipuolistuvat. 65−74-vuotiaista eläkeläisistä 75 prosenttia käyttää internetiä (Tilastokeskus 2018). Digitaalisilla etäpalveluilla voidaan lisätä sosiaalista kanssakäymistä ja mahdollistaa osallisuus sosiaalisuuteen niiden kotona asuvien ikääntyneiden kohdalla, jotka eivät enää kykene osallistumaan kodin ulkopuolisiin harrastuksiin. Ihmisen jäädessä eläkkeelle kolmannessa iässä vapaa-aika lisääntyy ja harrastamisen kulta-aika on usealla eläkeläisellä alkamassa. Ikääntyneet käyttävät tulevaisuudessa yhä enemmän erilaisia verkkopalveluita ja ovat osa digitaalisia yhteisöjä, joilla he pitävät helposti yhteyttä läheisiinsä. Harrastamisen merkityksestä Kärnä (2009) ja Ruoppila (2004) ovat todenneet, että kolmannessa iässä harrastukset ja kiinnostuksen kohteet tekevät elämästä aikaisempaa mielekkäämpää, mikä parantaa toimintakykyä ja tukee identiteettiä. Harrastus on toimintatapa, jolla ihminen irtaantuu arjesta. Harrastukset tuottavat tyydytystä, sosiaalista arvostusta ja hyväksyntää. (Kärnä 2009: 225, 229; Ruoppila 2004: 476−481.) Etäkuntoutuksen yleisenä ohjenuorana voidaan pitää, että etäkuntoutus tarkoittaa etäteknologiaa käyttävien sovellusten, kuten matkapuhelimen, tietokoneen tai tablettitietokoneen, tavoitteellista käyttöä kuntoutuksessa. Käyttäjälähtöisyydessä on tärkeä kunnioittaa ikääntyneiden yksityisyyttä sekä sitä, että ikääntynyt nauttii, on ylpeä ja käyttää teknologiaa säännöllisesti. Verkossa keskustelu on prosessinomaista ja toiminnallista mielipiteiden, tunteiden ja ajatusten vaihtoa ihmisten välillä. Verkossa keskustelua kuvaa asiayhteys, johon vaikuttavat sosiokulttuuriset tekijät. (Salminen ym. 2016: 11; Peek ym. 2016; Rahikka 2013: 41, 48.) Ikääntyneet mukana käyttäjälähtöisessä kehittämisessä Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitettiin osallisuutta vahvistava etätoimintapalvelua kotihoidon ikääntyneille asiakkaille. Kehittämistyö tehtiin yhteistyössä Myllypuron Monipuolisen palvelukeskuksen ja alueen kotihoidon kanssa. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää käyttäjälähtöistä etätoimintapalvelua yhteistoiminnallisesti kotihoidon työntekijöiden ja ikääntyneiden asiakkaiden kanssa. Kaksisuuntaisen videoyhteyden välityksellä tarjottiin etätoimintaa ikääntyneille kotihoidon asiakkaille. Kuusi ikääntynyttä kotihoidon asiakasta osallistui kolmen kuukauden aikana kerran viikossa etätoimintajaksoon. Luontoaiheinen teema, joka on kuviossa 1. kuvattuna etätoiminnan kalenteriin, johdatteli ikääntyneitä päivän keskustelu aiheeseen. Tulosten mukaan ikääntyneet asiakkaat kokivat etätoimintana tarjottuun palveluun osallistumisensa mielekkäänä harrastamisena, kiinnostavana toimintana ja ihmisten tapaamisena. Tulevaisuuden etätoimintapalvelulta odotetaan oman kiinnostuksen mukaista toimintaa. Etätoiminnan onnistumiseen ja hyväksymiseen vaikuttavat toimiva tekniikka, riittävä tiedottaminen ja sosiaalisen verkoston tarjoama tuki. Etätoiminta lisäsi ikääntyneiden toimijuutta. Luontomerkitys kiinnittyi ikääntyneiden elämänkulussa tapahtuneisiin asioihin, jotka ilmenivät lapsuuden muistelemisena. Luonto merkitsi ikääntyneelle myös kodissa mielipaikkana avautuvaa ikkunanäkymää, josta pääsi seuraamaan luontoa ja vuodenaikaa. Jyrkämän (2007) mukaan toimijuuden modaliteettimallin ja elämänkulun näkökulmasta tarkasteltuna (ks. kuvio 2.) ikääntyneet toivat esille osaamista, kykenemistä, haluamista, voimista, täytymistä ja tunteita osallistuessaan etätoimintaan ja muistellessaan lapsuuden luontokokemuksia (Jyrkämä 2007: 206−207). Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa korostui osallisuuden tunne Ikääntyneet halusivat osallistua keskusteluun ja pitivät tärkeänä, että voivat jakaa omia kokemuksiaan. Kontaktin ottaminen muihin etälaitteen välityksellä, vaikka vain kuuntelemalla muiden kertomuksia, lisäsi haastateltavien mielestä osallisuuden kokemista, tunnetta kuulumisesta joukkoon. Ikääntyneet kokivat pääsevänsä keskustelemaan toisensa kanssa vastavuoroisesti. He kokivat etätoiminnan olevan väylä muihin ihmisiin. Etätoimintaan osallistuminen helpotti ikääntyneiden mielestä yksin olemista. Ikääntyneet pohtivat myös, voisiko ylipäätään etälaitteen välityksellä ystävystyä. He toivat esille, että ystävystyminen olisi mahdollista, mutta kiinteämpi suhde vaatisi enemmän aikaa tutuksi tulemiselle. Palvelujärjestelmän menestymiselle on tärkeää se, kuinka asiakkaat pääsevät tasavertaisesti osallistumaan palveluiden toiminnalliseen kehittämiseen ja vaikuttamiseen (Pohjola 2017: 320). Yhteistoiminta on ollut toimijalähtöistä kehittämistä, jossa yhdessä tekemällä kehitettiin käyttäjälähtöistä etätoimintapalvelua. Käyttäjälähtöisen palvelun perustana on asiakkaan tarpeisiin vastaava toiminta, asiakasymmärrys ja tieto asiakkaiden palvelukokemuksesta. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Käyttäjälähtöinen etätoimintapalvelu, yhteistoiminnallinen kehittäminen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2018, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja: Sirpa Puusti, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kuva: Mira Piispanen Lähteet: Jyrkämä, Jyrki 2007. Toimijuus- ja toimijatilanteet. Aineksia ikääntymisen arjen tutkimiseen. Teoksessa Seppänen, Marjaana & Karisto, Antti & Kröger, Teppo (toim.): Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. Jyväskylä: PS-kustannus. Kärnä, Sirpa 2009. Hyvinvoinnin pysyvyyttä ja muutosta kolmannessa iässä. Ikääntyvien henkilöiden elämänkulun seuranta vuosina 1991 ja 2004 Varkauden kaupungissa. Kuopion yliopiston julkaisuja. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitos. Yhteiskuntatieteet 166. Kuopion yliopisto. Saatavana osoitteessa: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-951-27-1076-8/urn_isbn_978-951-27-1076-8.pdf >. Pohjola, Anneli 2017. Asiakkaan pitkä tie palveluihin vaikuttajaksi. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuudenmuutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Peek, Sebaastian & Theodorus, Michael & Wouters, Eveline, J. M. & Luijkx, Katrin, G. & Vrijhoef, Hubertus 2016. What it takes to successfully implement technology for aging in place: Focus groups with stakeholders. Journal of Medical Internet Research 18 (5). Saatavana osoitteessa: <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4904824/>. Rahikka, Anne 2013. Dialogi auttavissa verkkopalveluissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ammattilaisten kertomuksia kommunikaatiosta. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/41885/rahikka_vaitoskirja.pdf>. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Heiskanen, Tuija & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta, Tiina 2016. Suositukset etäkuntoutukseen. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.): Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Saatavana osoitteessa: <http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df>
Asiakaslähtöisyys asiakas- ja palveluohjauksen perustana
Väestön ikärakenteen muutos, asiakasmäärien kasvu sekä julkisten resurssien määrä luovat muutospaineita sosiaali- ja terveyspalveluihin. Resurssien käyttöön, palveluiden tuottavuuteen sekä kokonaisvaltaiseen asiakkuuden ymmärtämiseen tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, kenen näkökulmasta palveluita tuotetaan. Sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksiin voidaan jatkossa varautua asiakaslähtöisyyden kehittämisellä. Asiakaslähtöisillä toimintamalleilla on mahdollista vastata palveluiden vaikuttavuuteen, kustannustehokkuuteen sekä asiakas- että työntekijätyytyväisyyteen. (Virtanen ym. 2011: 7-8.) Vanhustyön ylempään AMK -tutkintoon kuuluvan tutkimuksellisen kehittämistyöni tavoitteena oli vahvistaa Sipoon kunnan asiakas- ja palveluohjaus Treffipisteen työntekijöiden ymmärrystä asiakaslähtöisyydestä. Lisäksi tavoitteena oli vahvistaa työntekijöiden ymmärrystä siitä, kuinka asiakaslähtöisyys tulisi ottaa huomioon, kun kehitetään uutta palvelumuotoa. Työpajatyöskentelyn avulla pyrimme luomaan yhteistä näkemystä asiakaslähtöisyydestä sekä löytämään keskeisimpiä kehittämiskohteita, joiden avulla Treffipisteen toimintaa voidaan lähteä kehittämään asiakaslähtöisempään suuntaan. Asiakaslähtöisyyden toteutuminen edellyttää asiakkaan kuuntelemista Asiakaslähtöisyydessä on kyse siitä, että asiakas ei ole ainoastaan palveluiden käyttäjä, vaan hän on alusta asti mukana suunnittelemassa ja kehittämässä palveluita itselleen. Lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet. Lisäksi asiakkaan mielipiteet sekä toiveet otetaan huomioon. Merkitykselliseen rooliin nousevat asiakkaan voimavarat, itsemääräämisoikeus sekä valinnanvapaus. Asiakaslähtöisyys edellyttää tiivistä yhteistyötä asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä. Voidaan käyttää termiä ”kumppanuusrooli”, joka edistää asiakkaan voimaantumista ja elämän hallintaa. (Keronen 2013.) Palveluohjaus on ollut osa suomalaista palvelujärjestelmää jo useita vuosikymmeniä. Vaikka palveluohjausta on kehitetty vuosien saatossa, käsitteet, muodot ja rakenteet ovat pysyneet kuitenkin lähes muuttumattomina jo 1900-luvun alusta lähtien. (Hänninen 2007: 11.) Viime vuosina on lähdetty kehittämään palveluohjauksen mallia, joka korostaa asiakaslähtöisyyttä. Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus on yksi uusimmista palveluohjauksen malleista. Sen tavoitteena on yhden luukun periaate, jonka tarkoituksena on se, että asiakas saa kaiken tarvitsemansa ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien. Asiakkaan ei siis itse tarvitse tietää, mistä ja miten palvelua haetaan. Yksi yhteydenotto riittää, ja asiakkaan tilannetta lähdetään selvittämään. (STM 2017: 6, 17.) Asiakaslähtöisyyden toteutuminen edellyttääkin asiakkaan kuuntelemista, ei vain kuulemista. Asiakkaan tilanne tulisi selvittää kokonaisvaltaisesti heti ensimmäisessä kohtaamisessa, mikä vaatii työntekijältä taitoa kuunnella asiakasta. Lisäksi asiakkaan tuottamaa tietoa tulee myös osata käsitellä, ja tätä varten työntekijällä tulisikin olla riittävästi osaamista. Keskitetyssä asiakas- ja palveluohjauksessa korostuu asiakaslähtöisyys Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus on keskeinen osa ikääntyneiden palvelujärjestelmää. Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus toimii apua tarvitsevan ikäihmisen neuvontapisteenä ja tarvittaessa palveluiden järjestäjänä, koordinoijana sekä palvelupolun seuraajana. Keskitetyssä asiakas- ja palveluohjauksessa työskentelee moniammatillinen tiimi, joka mahdollistaa sen, että asiakkaan tilannetta lähtee selvittämään asiaan erikoistunut työntekijä. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna asiakas saa jatkossa palveluita yhdestä paikasta ja palvelut ovat helpommin saatavilla. (STM 2016: 10-11.) Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus mahdollistaa kokonaisvaltaisen asiakkuuden ymmärtämisen, joten voidaankin todeta, että keskitetyssä asiakas- ja palveluohjauksessa korostuu asiakaslähtöisyys. Palveluita suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa, ja palvelut ovat lähtöisin asiakkaan tarpeista. Tällä on merkitystä varsinkin asiakastyytyväisyyteen, mutta myös palveluiden vaikuttavuuteen. Keskitetyllä asiakas- ja palveluohjauksella on lisäksi merkitystä työntekijöiden tyytyväisyyteen, sillä uuden toimintamallin myötä päällekkäisen työn tekeminen vähentyy. Resurssien oikea kohdentaminen ja tarpeisiin vastaavat palvelut vaikuttavat kustannustehokkuuteen. Asiakaslähtöisyys keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen perustaksi Asiakaslähtöisyys tulisikin ottaa keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen perustaksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että asiakas otetaan alusta asti mukaan häntä koskeviin päätöksentekoihin. Asiakas ymmärtää oman tilanteensa ja yhdessä työntekijän kanssa asiakas suunnittelee omiin tarpeisiinsa sopivat palvelut. Tämä vaatii työntekijältä asiakkaan kuuntelemista sekä molemminpuolista ymmärrystä. Lisäksi työntekijällä tulee olla osaamista nähdä asiakas kokonaisvaltaisesti. Jotta asiakas ja työntekijät pystyvät toimimaan moitteettomasti, organisaation palveluiden kriteerien on oltava läpinäkyviä. Palveluiden on oltava helposti saatavilla, ja niistä on tiedotettava. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen asiakas- ja palveluohjauksessa vaatii toiminnan jatkuvaa arviointia, jota voidaan tehdä esimerkiksi asiakaspalautteen avulla. Kun asiakaslähtöisyys otetaan keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen perustaksi, asiakas tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Asiakas tuntee itsensä tärkeäksi ja huomioiduksi. Lisäksi asiakkaalla on mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin, jolloin tarve ja palvelut kohtaavat. Asiakaslähtöisyyden toteutumisen myötä luottamus palveluntuottajaa kohtaan kasvaa ja asiakas voi tuntea olonsa turvalliseksi. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön "Treffipisteen (Treffi.) asiakas- ja palveluohjauksen kehittäminen osana ikääntyneiden palveluita Sipoossa − asiakaslähtöisyyttä vahvistamassa". Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Elisa Pitkänen, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Hänninen, Kaija 2007. Palveluohjaus: asiakaslähtöistä täsmäpalvelua vauvasta vaariin. Stakesin raportteja 20/2007. Helsinki. Keronen, Merja 2013. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Tesso – sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Saatavana osoitteessa: <https://tesso.fi/artikkeli/asiakaslahtoisyys-olennainen-tekija-sosiaalihuollossa>. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Kärkihanke: kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa 2016–2018. Hakujulistus 6.5.2016. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016: 32. Helsinki. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74908/Rap_2016_32.pdf>. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Helsinki. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf>. Virtanen, Petri & Suoheimo, Mari & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. Helsinki. Saatavana osoitteessa: <https://www.tekes.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf>.
Tietoa, tukea ja iloa − avoin muistiryhmä tuo elämää arkeen
Muistidiagnoosin jälkeen aukeaa aivan uudenlainen elämäntilanne sairastuneelle ja koko perheelle. Asian kanssa ei kannata jää yksin murehtimaan, vaan tietoa, tukea ja apua on saatavilla. On tärkeää jatkaa omaa tuttua elämää ja huomata, ettei elämä lopu muistidiagnoosiin. Helsingin palvelukeskuksissa toimiva avoin muistiryhmä tarjoaa arjen tukipinnan muistisairaalle ihmiselle ja hänen omaiselleen. Muistisairauden alkuvaiheessa ihmisellä on yleensä paljon toimintakykyä ja arjen askareet sujuvat itsenäisesti. Vähitellen avun tarve saattaa lisääntyä, jolloin on oltava keinoja vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kansallisessa muistiohjelmassa huomioidaan muistisairaille ihmisille ja heidän läheisilleen hyvän elämänlaadun varmistaminen oikea-aikaisella ja riittävällä kuntoutuksella, hoidolla, tukimuodoilla ja palveluilla (Kansallinen muistiohjelma 2012–2020: 7). Palvelujen kehittämisessä tulisi enemmän kuulla muistisairaiden omia näkemyksiä. Yleensä haastatellaan muistisairaiden sijaan omaisia tai työntekijöitä. Tämä kirjoitus perustuu vanhustyö ylemmän AMK -tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa kehitettiin avoimen muistiryhmän toimintamalli vastaamaan muistiasiakkaiden toiveita ja tarpeita. Mallissa kuvataan toiminnan keskeiset asiat ja se, mitä toiminta toteutuakseen vaatii organisaatiolta ja ryhmänohjaajilta ja millä tavoin toiminta vastaa asiakastarpeeseen. Tämä antaa suuntaa muistiasiakkaiden näkemyksistä siitä, mitä he avoimen muistiryhmän toiminnalta toivovat. Yhteiskehittelyyn osallistui kuusi palvelukeskusta, joissa toimii avoin muistiryhmä. Muistiasiakkaiden oma ääni kuuluviin Avoimen muistiryhmän toiminnan perustana on ymmärrys muistisairaan ihmisen elämäntilanteesta, kokemusmaailmasta ja siitä, mitä hän tarvitsee. Tom Kitwood (1997) on tutkinut muistityötä, ja hän käyttää käsitettä person-centred care eli ihmiseen keskittynyt hoiva, jossa nähdään ensisijaisesti ihminen eikä sairaus. Nykyään puhutaan ihmislähtöisestä muistityöstä, jossa muistisairaan ihmisyys tunnustetaan ja sitä tuetaan sairauden kaikissa vaiheissa. Kitwood (1997) painottaa muistisairaan ihmisen tasavertaisuutta toisten ihmisten kanssa ja hänen oikeuttaan olla hyväksytty ja ymmärretty henkilö, jolla on hyvinvointi, arvo ja tarpeet, kuten jokaisella ihmisellä. (Kitwood 1997: 8.) Muistisairaus voi aiheuttaa monenlaisia tunteita ja herättää pelkoa tulevaisuuden suhteen. Sirkkaliisa Heimosen (2005) tutkimuksen mukaan muistisairaalle ja hänen omaiselleen tulee tarjota mahdollisuus tunteiden ja ajatusten käsittelyyn. Riittävän tuen ja tiedon lisäksi tulee huomioida psyykkisen tuen saaminen. (Heimonen 2005: 111.) Tutkimuksellisessa kehittämistyössä muistiasiakkaiden ääni tulee esille. He kertoivat avoimesti kokemuksistaan muistisairaudesta arjessa ja avoimen muistiryhmän toimintaan liittyen. Muistiasiakkaat eivät kaipaa sääliä eivätkä voivottelua, vaan aikuismaista kohtelua. Virkolan (2014) väitös vahvistaa, että sairauden alkuvaiheessa muistisairaat ihmiset pystyvät kertomaan kokemuksistaan ja elämästään. He eivät halua tulla nähdyiksi kyvyttöminä ja sairaina. (Virkola 2014: 267, 271.) Tämä näkökulma tulee huomioida kaikessa toiminnassa. Eri riitä, että avoimen muistiryhmän ohjaajat ovat muistisairauksiin ja muistisairaan kohtaamiseen kouluttautuneita ammattilaisia, vaan heillä tulee olla aitoa ymmärrystä muistisairaan elämää ja maailmaa kohtaan. Vertaistukea, ohjausta ja hyvää mieltä Avoimesta muistiryhmästä saadaan tietoa eri kanavien kautta. Muistisairauden myötä ihminen saattaa helposti eristäytyä kotiin. On tärkeää, että ryhmään hakeudutaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ryhmän tarkoituksena on tarjota muistisairauden alkuvaiheessa oleville ihmisille osallistumisen mahdollisuus toimintaan ja saman tyyppisessä elämäntilanteessa olevien ihmisten tapaamiseen. Ryhmässä voi huomata, ettei ole yksin muistisairauden kanssa. Kehittämistyön tulokset osoittivat, että vertaisten kohtaaminen, kokemusten jakaminen ja ymmärryksen saaminen koettiin voimaannuttavaksi. Tämä toi yhteenkuuluvuuden tunnetta toisten kanssa. Kokemusten mukaan avoin muistiryhmä antaa monipuolisesti tietoa ja tukea arkeen. Ryhmä on myös vahvistanut ajatusta puhua omista asioista, ja lisääntynyt tietoisuus muistisairaudesta on auttanut hyväksymään itsensä. Ryhmänohjaajat kulkevat muistiasiakkaan ja hänen omaisensa rinnalla. Heillä on mahdollisuus henkilökohtaisiin tapaamisiin ohjaajan kanssa sekä mahdollisuus saada palveluohjausta ja -neuvontaa ja keskustella niistä asioista, jotka ovat mielen päällä. Tulokset kertovat, että keskustelut antavat psyykkistä tukea, tietoa ja turvaa. Jos avoin muistiryhmä ei enää vastaa muistiasiakkaan tarpeisiin, hänet ohjataan esimerkiksi palvelukeskuksen tuetumpaan toimintaan tai hakemaan päivätoimintaa. Tulosten mukaan ohjaajilla on suuri merkitys ryhmän ilmapiiriin. Ohjaajalta vaaditaan muistiosaamisen lisäksi vuorovaikutus- ja kohtaamisentaitoja sekä heittäytymiskykyä toimia muuttuvien tilanteiden mukaan. Lämminhenkinen vastaanotto saa muistiasiakkaan tulemaan ryhmään jatkossakin. Toiminnassa on oleellista huomioida yhdenvertaisesti kaikkia ja mahdollistaa tasavertainen osallistuminen. Toiminnan sisältöön vaikuttaminen lisää muistiasiakkaiden osallisuutta. Positiivinen, salliva ja hyväksyvä ilmapiiri tuo hyvää mieltä. Huumori on yksi ryhmän kantava voima. Matalan kynnyksen toimintaa Avointa muistiryhmää voi luonnehtia tukiryhmäksi palvelukeskuksissa toimiville muistiasiakkaille. Avoin muistiryhmä on asiakaslähtöinen matalan kynnyksen toiminnan konsepti. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, vaan mukaan voi tulla heti, kun on saanut tiedon ryhmästä. Tuloksissa ilmeni, että puoliso on vahva tuki arjessa. Puolisot kannustavat osallistumaan toimintaan. Yksin asuvat muistiasiakkaat voivat tarvita erityistä tukea ja motivointia ryhmään tulemiseen. Tämä vaatii saumatonta yhteistä työtä eri muistityötä tekevien toimijoiden välillä. Muistiystävällisyys koko palvelukeskuksen toiminnassa tukee avoimen muistiryhmän toimintaa. Avoimessa muistiryhmässä saa olla oma itsensä ja tulla juuri sellaisena kuin on. Ryhmä voi olla viikon ainut valopilkku ja kohokohta, jota odotetaan kovasti. Keväällä 2019 toiminta leviää jo kahdeksanteen palvelukeskukseen. Toiminnalle on selkeä tarve ja kehittämistyötä kannattaa jatkaa. Avoin muistiryhmä on toiminnan kokonaisuus ensikohtaamisesta siihen asti, kunnes muistiasiakas siirtyy muuhun toimintaan. Tärkeintä on, ettei muistiasiakasta ja omaista jätetä yksin. Kirjoittaja: Tuija Epäilys, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto Lähteet: Epäilys, Tuija 2018. Avoin muistiryhmä palvelukeskuksessa -toimintamallin yhteiskehittely. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön ylempi AMK-tutkinto-ohjelma, tutkimuksellinen kehittämistyö. Heimonen, Sirkkaliisa 2005. Työikäisenä Alzheimerin tautiin sairastuneiden ja heidän puolisoidensa kokemukset sairauden alkuvaiheessa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 263. Jyväskylän yliopisto. Kansallinen muistiohjelma 2012–2020. Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysviraston raportteja ja muistioita 2012:10. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/72532/URN%3aNBN%3afi-fe201504226359.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 15.3.2018. Kitwood, Tom 1997. Dementia reconsidered. The people comes first. United Kingdom: Open university Press. Virkola, Elisa 2014. Toimijuutta, refleksiivisyyttä ja neuvotteluja – muistisairaus yksinasuvan naisen arjessa. Jyväskylän yliopisto.
Haluammeko ikääntyvät maahanmuuttajat mukaan toimintaan?
Vanhustyöhön kaivataan myönteisempää ajattelua monikulttuurisuudesta. Miten ymmärrämme maahan muuttaneen ikääntyvän ihmisen elämäntilannetta ja niitä merkityksiä, jotka vaikuttavat edelleen hänen arkeensa nykyisessä kotimaassa? Vaikka Suomeen muutosta olisikin jo useita vuosia aikaa, ikääntyneellä maahanmuuttajalla voi olla edelleen tuen tarvetta kotoutumisessa, sosiaalisessa kanssakäymisessä tai oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Yhtä tärkeää on huomioida ikääntyvien suomalaisten elämänkokemuksen merkitykset ja hyödyntää heidän kokemuksiaan ottamalla heidät mukaan luomaan uudenlaista toimintakulttuuria. Ryhmätoiminta tukee kotoutumista Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni totesin, miten eri kulttuureista tulleiden ihmisten yhdessä toimiminen ja yhteisten kokemusten jakaminen lisäsivät heidän osallisuuden sekä hyvinvoinnin tunnetta. Ikääntyneet maahanmuuttajat oppivat ryhmässä toistensa kokemuksista ja saivat vahvan tunteen arvostetuksi sekä kuulluksi tulemisesta. Kotoutumisen kokemus vahvistui tutussa ryhmässä, johon kuului myös suomalaisia ikäihmisiä. Ohjattu ryhmätoiminta antoi turvaa sekä tutun yhteisön tukea ikääntyvälle maahanmuuttajalle. Osallisuuden ja integroitumisen edistäminen oli yksinkertaisimmillaan avointa ryhmätoimintaa, johon kaikki osallistujat olivat tervetulleita. Kehittämistyön tuloksiin viitaten ikääntynyt maahanmuuttaja toivoi olevansa samanlainen vantaalainen, kuten muutkin ikäisensä. Maahanmuuttajan roolista haluttiin päästä vähitellen eroon. Maahanmuuttajien integrointi suoraan yhteiskuntamme palvelujärjestelmään ei ehkä sellaisenaan onnistu. Ammattilaisilta odotetaan kulttuurista ymmärrystä ja rohkeutta helpottaa tätä integroitumista. Vain vähän tutkittua tietoa ikääntyvistä maahanmuuttajista Heikkinen (2014: 13) on todennut, miten ikääntyvät maahanmuuttajat tarvitsevat lisäresursseja ja erityistä tukea selviytyäkseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Useilla ikääntyvillä maahanmuuttajilla on puutteellinen kielitaito, ja monet arkisetkin asiat tulevat eteen yllättävinä tilanteina. Linderborgin (2012: 97) tutkimuksessa havaittiin, miten Suomessa ikääntyvien somalimiesten itsetuntoa, suomen kielen taitoa ja kotoutumista voitiin tukea järjestetyn ryhmätoiminnan avulla. Ryhmätoiminnan todettiin olevan vain vähän resursseja tarvitseva sosiaalityön muoto, joka tunnistettiin huonosti. Kohti kulttuuriystävällisempää vanhustyötä Kehittämistyössä saadut kokemukset monikulttuurisesta ryhmätoiminnasta olivat rohkaisevia. Kulttuurinen myötätunto ja ymmärrys vahvistuivat ryhmätoiminnassa niin kohderyhmällä kuin vanhustyön ammattilaisilla. Sarvimäen (2016: 100) mukaan kulttuurisensitiivisyys tarkoittaa myönteistä asennetta toisesta kulttuurista tullutta kohtaan. R. Vance Peavy (1999: 200) puhuu vastaavasti kulttuurisesta empatiasta. Vanhustyössä toimivien ammattilaisten, kouluttajien ja vapaaehtoisten omat ennakkoluulot voivat olla uuden kokeilun esteenä. Mitä jos avaisimme ovet näkyvämmin erilaisille toimijoille? Epäonnistumisia ei tässä tule. Vain kohtaamalla ja kokeilemalla saadaan kokemuksia niin asiakkaille kuin ammattilaisille. Linnanmäki (2018) on tuonut esille näkemyksen asenteellisesta saavutettavuudesta. Kun tarkoituksena on miettiä, tarvitsemmeko ikääntyneille maahanmuuttajille erityispalveluita, siteeraisin Linnanmäen esittämää näkökulmaa: ”Samaa kaikille − erityistä erilaisille.” Saavutettavuus tarkoittaa avoimuutta ja tasavertaisuuden kokemusta. Samanlaista kaikille, mutta erilaisten toimijoiden tarpeet huomioon ottaen. Jos haluamme ikääntyneet maahanmuuttajat mukaan toimintaan, on mietittävä mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa. Lopuksi taiwanilaisen opiskelijan kokemus monikulttuurisesta vanhustyöstä: ”Language is not the barrier and age is not a problem.” Teksti perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Monikulttuurisia kokemuksia ikääntyneiden ryhmätoiminnasta”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. Tiina-Kaisa Mattila, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Kirjoittaja:Tiina-Kaisa Mattila, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Heikkinen, Sari 2015. Arki uudessa kotimaassa – Entisestä Neuvostoliitosta Suomeen iäkkäinä muuttaneiden arki, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Saatavana osoitteessa: <http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/96619/978-951-44-9707-0.pdf?sequence=1>. Linderborg, Hilkka 2012. Hennattuja partoja- ikääntyvät somalimiehet ryhmätoiminnassa. Lisensiaattitutkimus. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos. Linnanmäki, Eila 2018. Arvot ja vastuu. Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari 9.11.2018. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. Peavy, R. Vance 1999. Sociodynamic Counselling. Sosiodynaamisen ohjauksen opas. Suom. Petri Auvinen. Helsinki: Psykologien kustannus Oy. Sarvimäki, Anneli 2016. Vanheneminen eri kulttuureissa ja etnisissä ryhmissä. Teoksessa Heikkinen, Eino, Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Aktiivinen ja turvallinen vanhuus lainaperheessä
Suurin osa varmasti toivoo, että voisi vielä vanhanakin toteuttaa itseään ja suoriutua mahdollisimman itsenäisesti arjestaan. Kun näiden toteutuminen yksin ei ole enää turvallista, perhehoito voi tarjota mahdollisuuden jatkaa tavallista elämää tavallisessa kodissa. Perhehoito voi olla uuden elämän alku. Moni tietää, mikä on sijaisperhe. Mutta kuinka moni on kuullut ikääntyneiden perhehoidosta ja tietää, mitä sillä tarkoitetaan? Käytännössä idea on molemmissa aivan sama: tarjota lainaperhe huolenpitoa tarvitsevalle. Lasten sijaisperheitä on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, mutta ikääntyneiden perhehoito on uusi ja siksi myös vielä melko tuntematon palvelumuoto. Sen kehittämiseen on kuitenkin panostettu valtakunnallisesti viime vuosina, ja esimerkiksi STM:n ikäihmisten kotihoitoon ja kaiken ikäisten omaishoitoon keskittyneen kärkihankkeen yksi tavoite oli lisätä ikääntyneiden perhehoitoa (I&O n.d.). Perhehoito voi olla osa- tai ympärivuorokautista sekä lyhyt- tai pitkäaikaista. Pitkäaikaisessa perhehoidossa valmennettu perhehoitaja ottaa omaan kotiinsa asumaan ikääntyneitä, jotka tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa. Perhehoitolaki (263/2015) ohjaa niin ikääntyneiden kuin kaikkien muidenkin kohderyhmien perhehoidon toteuttamista. Perhehoidossa olevien ikääntyneiden määrä on noussut viime vuosien aikana huomattavasti (Sotkanet n.d.), mikä kertoo palvelun toimivuudesta ja tarpeellisuudesta. Perhehoito on tulevaisuuden palvelumuoto. Tutkimuksellinen kehittämistyö: ikääntyneiden perhehoito Kanta-Hämeessä Kanta-Hämeessä on koordinoitu maakunnallisesti ikääntyneiden perhehoitoa vuodesta 2016 alkaen. Koordinoinnista vastaa kuntien yhteinen Perhehoitoyksikkö Kanerva. Lyhytaikainen ja osavuorokautinen perhehoito on saatu jo käynnistettyä, mutta pitkäaikainen perhehoito on ottanut vasta ensiaskeleitansa alueella. Vanhustyön YAMK-opintojen tutkimuksellisena kehittämistyönä laadin Kanta-Hämeen kunnille ehdotuksen ikääntyneiden pitkäaikaisen perhehoidon palvelukuvauksesta ja kohderyhmistä. Tutkimuksellisen kehittämistyön tavoitteena oli selvittää, minkälaista pitkäaikaisen perhehoidon tulisi olla, jotta sen hyödyt saataisiin parhaiten käyttöön. Kehittämistyöhön osallistui ikääntyneitä kuntalaisia, perhehoitajia, kuntien työntekijöitä ja vanhustyön johdon edustajia. Kehittäminen eteni Bikva-mallia mukaillen kolmessa vaiheessa. Jokaisessa vaiheessa korostui hieman erilaiset odotukset ja tarpeet perhehoitoa kohtaan. Odotukset perhehoitoa kohtaan Ikääntyneet kuntalaiset Osallisuus ja aktiivisuus Elämän jatkuminen ennallaan Kuntien työntekijät ja perhehoitajat Perhehoitajien tukeminen Oikea-aikaiset sijoitukset Vanhustyön johto Jatkuvuus ja pysyvyys Nämä kaikki yllä olevaan taulukkoon kirjatut odotukset tukevat toinen toisiaan sekä mahdollisuutta elää aktiivista elämää turvallisessa ympäristössä vielä sittenkin, kun se ei enää itsenäisesti asuen onnistu. Ehdotus palvelukuvauksesta ja kohderyhmistä Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksena syntyi ehdotus, joka muodostuu kolmesta osa-alueesta: perhehoidon toteuttamisesta, perhehoidon järjestämisestä ja perhehoidon kohderyhmistä. Toteuttamisessa korostui ajatus monipuolisesta, tavallisesta ja turvallisesta arjesta. Perhehoitajan odotettiin olevan motivoitunut ja sitoutunut sekä mahdollistavan yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden toteutumisen perhehoidossa. Tärkeäksi perhehoidon järjestämisessä koettiin yhteistyö ja sijoitusten suunnitelmallisuus. Palvelurakenteessa perhehoito sijoitettiin kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen välimaastoon tuetun palveluasumisen rinnalle. Pitkäaikaiseen perhehoitoon soveltuviksi asiakasryhmiksi kehittämistyössä määriteltiin: turvattomat sopimattomassa elinympäristössä asuvat yksinäiset paljon palveluita käyttävät henkilöt, joilla on vielä toimintakykyä jäljellä muistisairaat, jotka käyttäytyvät rauhallisesti. Kunnille laaditun ehdotuksen sisältö edistää osaltaan ajatusta aktiivisesta ja osallistuvasta vanhuudesta turvallisessa ympäristössä. Hyvin järjestettynä ja toteutettuna perhehoito voi olla erinomainen palvelumuoto, sillä se tukee ikääntyneitä suoriutumaan itsenäisesti, mikä on myös yksi vanhuspalvelulain (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 §1) tavoitteista. Oikea-aikaiset sijoitukset Jo Leinonen (2017) arveli, että oikea-aikaiset sijoitukset voisivat pidentää aikaa, jonka ikääntynyt asuu perhehoitokodissa. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tulokset tukevat tätä ajatusta. Perhehoito nähtiin nykyisen elämän jatkona, mahdollisuutena olla aktiivinen toimija omassa elämässään perhehoitajan tukemana. Näin säilyisi myös kokemus elämän mielekkyydestä ja turvallisuuden tunteesta. Perhehoidon kohdalla ei päde sanonta: ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.” Paremminkin voisi noudattaa sanontaa: ”Aikainen lintu madon nappaa.” Oikea-aikaiset sijoitukset edistäisivät vuosien ajan kestävää aktiivisen ja turvallisen elämän toteutumista perhehoidossa. Turvallisessa ympäristössä itsensä toteuttaminen on helpompaa, ja näin vanhanakin voi saada uuden alun elämällensä. Lisätietoa: Ikäihmisten perhehoito, Perhehoitoliitto ry: https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/ikaihmiset Kirjoittaja: Reija Lumivuokko, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK-tutkinto Lähteet I&O Kärkihanke n.d. Sosiaali- ja terveysministeriö. Näin koti- ja omaishoito uudistuu. Saatavana osoitteessa: <https://stm.fi/koti-ja-omaishoito/kuvaus>. Luettu 17.11.2018. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Annettu Helsingissä 1.7.2013. Saatavana osoitteessa: <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980>. Luettu 17.11.2018. Leinonen, Emilia 2017. Ikääntyneiden perhehoito Suomessa ja Englannissa. Teoksessa Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen, Outi & Topo, Päivi: Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017. 105–111. Saatavana osoitteessa: <http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=20103>. Luettu 2.11.2018. Perhehoitolaki 263/2015. Annettu Helsingissä 1.4.2015. Saatavana osoitteessa: <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150263>. Luettu 17.11.2018. Sotkanet n.d. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.sotkanet.fi/sotkanet/fi/index>. Luettu 21.9.2018.
Kuuntele, kun kosketan
Kosketusta harvoin nähdään varsinaisena keskustelumenetelmänä, mutta entä, kun kosketus on ainoa väylä viestimiseen? Monille oman tilan alue ympärillä on suuri, mutta elämässä voi tulla tilanne, jolloin toisen tilaan on astuttava. Koskettamalla tulet ehkä huomaamattasi viestineeksi yllättävän paljon asioita. Lähtökohtaisesti toisen ihmisen kunnioittava koskettaminen kertoo hyväksymisestä ja luo turvallisuuden tunnetta. Eikä sovi unohtaa, että kosketuksella on ohittamaton merkitys elämän alku- ja loppupäässä. Sinä tunnistit ensimmäisen hoivaajasi hänen kosketuksestaan, ja kosketus tavoittaa aistimme pisimpään elämän viime metreillä. Kosketuksella kartoitit ääriviivani Vauvalle äidiltä saatu kosketus tuottaa turvallisuuden tunnetta, sekä on väylä rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Kosketuksella on vauvalle myös opettava merkitys; äidin kosketuksen kautta meistä jokainen oppii, missä omat varpaat ovat ja mihin sormenpäät päättyvät. Miksi siis vähättelisimme kosketuksen merkitystä? Elina Jäntti kehottaa artikkelissaan Muistatko halata mummoasi? Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia rohkeasti kokeilemaan koskettamista ja havainnoimaan kuinka vastaanottaja reagoi kosketukseen. Jäntin artikkelissa pohditaan kosketuksen myönteistä vaikutusta ikäihmisiin. Koskettaminen voidaan nähdä terapeuttisena hoitomenetelmänä, mutta myös vuorovaikutuksena, eräänlaisena keskusteluna iäkkään kanssa. Muistisairauksien etenemisessä on tyypillistä, että opitut taidot menetetään, ja etenkin kielellisissä taidoissa lopulta korostuvat ne varhaisimmat “äidinkielet”, joista kosketus tosiaan on se ensimmäisin. Tiesitkö, että sinullakin on parantava taito? Kosketus lohduttaa, helpottaa kipuja ja sitä kautta vaikuttaa hyvinvointiin. Tiedämme tänä päivänä kosketuksen lisäävän oksitosiinin eli ns. mielihyvähormonin tuotantoa kehossa. Ikäihmisten kanssa työskennellessä kosketus voi siis osoittautua tärkeäksi osaksi hoivaa. Mikä meitä estää käyttämästä kosketusta kohdatessamme ikäihmisen? Taina Kinnunen on tehnyt tutkimustyötä kosketuksesta hoitotyössä, ja aiheesta julkaistaan vuonna 2019 teos Ammatillinen kosketus. Onko kulttuurilla ja historialla merkitystä? Kulttuurien, sukupuolten ja sukupolvien välisiä eroja löytyy. Teoksessaan Vahvat yksin, heikot sylityksin Taina Kinnunen (2013) nostaa esiin sotavuodet ja niiden vaikutukset tämän päivän ikäihmisiin. Halauksille ja syleilyille ei tuolloin ollut aikaa. Vanhempi ikäpolvi ja erityisesti miehet seksuaalistavat kosketuksen merkityksen, sillä arkiselle ja pyyteettömälle läheisyydelle ei ollut aikaa. Siellä missä kosketus ja läheisyys ovat läsnä lapsuudesta asti, ihmiset voivat paremmin. Kosketus vanhustyössä Se mikä on soveliasta kosketusta ja mikä ei, riippuu kuitenkin yksilöstä itsestään. Kaikilla meillä on tarve tulla kosketetuksi. Henkilökohtaisilla kokemuksilla, sairauksilla ja toiminnanvajauksilla on merkitystä, kuinka toivomme itseämme kosketettavan. Hoitotyön ammattilaisen oma historia ja kokemukset vaikuttava rohkeuteen ja tapaan käyttää kosketusta hoitotyössä. (Kinnunen 2013). Kosketusta vaille jäävät ikäihmiset kärsivät tutkitusti enemmän masennuksesta ja ahdistuksesta. Väheksymmekö me koskettamisen merkitystä? Jo opitun valossa koskettamisella saadaan paljon hyvää aikaa, mitä vielä voisimmekaan oppia siitä? Kosketuksen voimaan perustuvia hoitomuotoja löytyy shiatsusta, Suomessa kehitettyyn Brain Relief -terapiaan. Toisen ihmisen koskettaminen on sisäsyntyinen toimintamalli meissä jokaisessa, jota tulisi harjoittaa ja viedä myös ammattikäyttöön. Tällaisia yksinkertaisia ja maanläheisiä toimintamalleja kaivataan etenkin vanhustyössä. Niiden kehittäminen vaatii vain hieman rohkeutta ja hieman enemmän herkkyyttä. Kirjoittajat: Sanna Järvinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirsi Teikari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Brain Relief n.d. Ensiapu stressaantuneille aivoille. Saatavana osoitteessa: <https://brainrelief.fi/>. Luettu 10.10.2018. Jäntti, Elina 2017. Muistatko halata mummoasi? — Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia. Saatavana osoitteessa: <https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/d6575c03-7ca1-417d-8c6d-e30b8aa918f2>. Luettu 27.10.2018 Kinnunen, Taina 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin. Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Hel-sinki: Kirjapaja. Kinnunen, Taina 2018. ”Ammatillinen kosketus” -kirja tulossa. Saatavana osoitteessa: <http://tainakinnunen.fi/ammatillinen-kosketus-kirja-tulossa/>. Luettu 10.10.2018.
Arvot ohjaavat käyttäjälähtöistä kehittämistä
Tulevaisuuden haasteena on ikääntyneen henkilön arvoja vastaavan palveluasumisen kehittäminen. Yksi keino toiminnallisen ja mielekkään arjen mahdollistamiseksi on arvioida älykkään teknologian tuotteita ja palveluja suhteessa käyttäjälähtöisyyttä ohjaaviin arvoihin. Palveluasumista tarvitsi vuonna 2016 yli 85 000 henkilöä. Ikääntyneiden osalta asiakasmäärä on yli nelinkertaistunut vuoden 2000 jälkeen, ja tämä trendi jatkuu. (THL 2017.) Sote- ja maakuntauudistuksen digitalisaatiossa on kyse erityisesti toimintatapojen ja asenteiden muuttamista muun muassa uusien teknologioiden avulla. Toisaalta älykkään teknologian hyödyntämisessä on tunnistettava käyttäjien tarpeet ja arvot. Käyttäjälähtöisyys sisältää myös arvot Käyttäjälähtöisiä tekijöitä selvitettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-digi). Tulosten merkitystä tarkasteltaessa tehtiin kiinnostava löytö – tarpeiden rinnalla tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä on otettava huomioon myös niihin liittyvät arvot (Harra & Lintula, 2018). Tässä kirjoituksessa tarkastelemme käyttäjien arvojen hyödyntämistä ja merkitystä älykkäiden tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Ikäihmisillä on moninaisia erityistarpeita Selvityksessä käyttäjien tarpeiden tunnistamiseen tarvittiin kaikkien palveluasumisyksikön toimintaan osallistuvien toimijoiden kokemuksia. Tietoa kerättiin Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa neljän ryhmäkeskustelun avulla. Keskusteluryhmät muodostuivat asukkaiden lisäksi heidän läheisistään, henkilökunnasta ja vapaaehtoistyöntekijöistä. Keskustelujen avulla haluttiin ymmärtää fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä tilojen hallinnan ja omistajuuden merkitys käyttäjille. Analyysi tuotti kahdeksan älykkään teknologian käyttäjälähtöisyyteen liittyvää tekijää: esteettömyys, jolla tarkoitetaan mm. palvelujen helppoa ja joustavaa saavutettavuutta turvallisuus, jota vahvistetaan ympäristön selkeydellä ja rauhallisuudella sekä yksityisyydestä huolehtimisella ympäristön muuntojoustavuus, joka vastaa toimijoiden yksilöllisiin tarpeisiin ja toiveisiin kodikkuus, jonka lisäämiseksi tarvitaan asukkaan omien tavaroiden ja kalusteiden lisäksi oman ympäristön hallinnan ja omistajuuden tunnetta valinnan vapaus, jossa kunnioitetaan asukkaan itsemääräämisoikeutta häntä itseään koskevissa asioissa yksilöllisyys, jota edistetään asukkaan kiinnostukseen ja tarpeeseen vastaavilla palveluilla ja teknisillä ratkaisuilla yhteisöllisyys, jossa kaikilla toimijoilla on mahdollisuus osallistua ja tulla ymmärretyksi sääntely, joka on sidoksissa yhteisön toimintakulttuuriin, vaikuttaa yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden tasapainoon sekä muiden tekijöiden toteutumiseen. Kaikki kahdeksan käyttäjälähtöistä tekijää kytkeytyvät toisiinsa jäsentäjänä toimineiden viiden teeman kautta. Aiemmin olemme tunnistaneet, että yhdessä ne muodostavat käyttäjälähtöisen merkitysverkon (ks. kuvio 1). Olemme jatkaneet analyysia tutkimalla merkitysverkkoon nousseiden tekijöiden keskinäisiä suhteita. Analyysi synnytti uuden mielenkiintoisen havainnon. Osa käyttäjälähtöisyyteen liittyvistä tekijöistä ilmaisee käyttäjien tarpeita ja osa arvoja (ks. kuvio 2). Jännite valinnan vapauden ja sääntelyn välillä Mielenkiintoinen jännite syntyy siitä, että yhteisen ympäristön on tarjottava kaikille sekä psyykkisesti että fyysisesti turvallinen ja esteetön asuminen. Tähän tähdätään tavallisesti erilaisten sääntöjen ja rajoitusten avulla, sillä yhteisen ympäristön on taattava jokaiselle yksilölle esteettömät ja mielekkäät mahdollisuudet toimia sekä osallistua. Valinnanvapauden toteutumisen näkökulmasta ympäristön tulisi vastata kaikkien yhteisön jäsenten yksilöllisiin tarpeisiin, mikä edellyttää ympäristön muuntojoustavuutta. Toisaalta sen tulee mahdollistaa yksilöllinen kodikkuus, mikä edellyttää ympäristöltä tuttuutta ja pysyvyyttä mutta voi vähentää esteettömyyttä ja turvallisuutta. Esimerkiksi asukasta, jonka kodissa on aina ollut räsymatot lattialla, voidaan vaatia luopumaan matoista, koska ne aiheuttavat kaatumisriskin ja vaikeuttavat rollaattorilla kulkemista. Jännite yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välillä Jokaisella asukkaalla pitäisi siis olla oikeus kokea palveluasumisympäristö omaksi kodikseen. Jännite syntyy siitä, että sääntelyn avulla huolehditaan esimerkiksi asukkaiden turvallisuudesta ja esteettömyydestä, mutta samanaikaisesti joidenkin henkilöiden turvallisuuden lisääminen edellyttääkin toisten henkilöiden esteettömän kulun rajoittamista. Esimerkiksi muistamattomuuden takia on ovissa kulkemista rajoitettava lukitsemalla yksikön ovet, mikä rajoittaa myös niiden henkilöiden esteetöntä kulkua, joilla ei ole muistiongelmia. Toisena esimerkkinä voivat olla päätöksentekotilanteet, jotka voivat koskea esimerkiksi TV:n katseluoikeutta, ruokailua omassa huoneessa, palvelujen käyttöä, osallistumista yksikön yhteisiin kokouksiin tai muihin aktiviteetteihin. Näissä tilanteissa voi syntyä jännitteitä yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välille. Edellä kuvattujen jännitteiden ilmeneminen kuvaa mielestämme käyttäjälähtöisten arvojen yhteyttä tarpeisiin. Palveluasumisen käyttäjälähtöiset tarpeet – muuntojoustavuus, kodikkuus, turvallisuus ja esteettömyys – on tunnistettu jo aiemmin. Tässä analyysissä tunnistimme, että tarpeiden ohella päätöksentekotilanteissa vaikuttavat keskenään jännitteiset arvot, joita ovat valinnan vapaus, yksilöllisyys, sääntelyn kunnioittaminen ja yhteisöllisyys. Näiden arvojen vaikutus on myös syytä ottaa huomioon, jos älykästä palveluasumista halutaan kehittää käyttäjälähtöisesti. Älykäs teknologia voi palvella asukkaan ympäristön hallintaa ja omistajuutta sekä toimijuutta ja päätöksentekoa palveluasumisessa. Tulevaisuuden palveluasumista ei voida perustaa sen varaan, millaista asuminen on tällä hetkellä. Palveluasumisen kehittäminen edellyttää käyttäjälähtöisten tarpeiden ja arvojen huomioonottamista ja arviointia älykkäiden tuotteiden ja palvelujen yhteiskehittelyssä ja testauksessa. Sen ohella tarvitaan kykyä ja rohkeutta katsoa avoimesti ikäihmisten tulevaisuuteen. Hyvinvointi ja parempi palveluasuminen edellyttävät arvojen välisten jännitteiden purkamista, joka voi toteutua älykkään teknologian avulla. Kirjoittajat: Toini Harra on koulutukseltaan toimintaterapeutti, FL ja YTT. Hän työskentelee yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Toini on toiminut käyttäjälähtöisyyden asiantuntijana ja tutkijana PaDigi-hankkeessa ja toimii projektipäällikkönä hankkeessa 6Aika: Hippa – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista älykkään teknologian avulla. Leila Lintula on koulutukseltaan toimintaterapeutti ja THM. Hän työskentelee osaamisaluepäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Osallistuminen ja toimintakyky -osaamisalueella. Leila on toiminut käyttäjälähtöisyyden tutkijana PaDigi-hankkeessa ja toimii hyvinvoinnin ja osallistumisen asiantuntijana hankkeessa 6Aika: Hippa -Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista älykkään teknologian avulla. Hän on kiinnostunut yksilön selviytymisestä arjessa ja sitä tukevista ratkaisuista. Lähteet: Digitalisaatio sote-palveluissa n.d. Sote Digi. Saatavana osoitteessa: https://sotedigi.fi/sotedigi/mita-digitalisaatio-tarkoittaa-sote-palveluissa/ Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aatos-sarja. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1 THL 2017. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2016. Tilastoraportti 42/2017, 20.11.2017. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2017112050792
Julkisen liikenteen käyttäjäksi pääkaupunkiseudulla ei siirrytä muitta mutkitta
Kokenut auton käyttäjä saattaa autosta luopuessaan yllättyä siitä, että julkisen liikenteen käyttäjäksi ei välttämättä siirrytä noin vain bussiin tai raitiovaunuun nousemalla ja käteisellä maksamalla. Siirtyminen julkisliikenteen maailmaan saattaa vaatia yksilöltä samankaltaisia taitoja kuin organisaatioiden muutosprosesseihin sopeutuminen. Tavoite parhaimmillaan on selviytyä voittajana muutoksessa. Raitiovaunut ja junat pääkaupunkiseudulla vaativat ennakkoon lunastettua lippua, kun taas busseissa matkan voi maksaa käteisellä. ”Siis mitä?” kysyy varsinkin ikääntynyt autosta luopuja. Häntä alkaa askarruttaa ohjeiden runsaudessa moni käytännön kysymys esimerkiksi siitä, miten ja mistä matkakortti hankitaan? Entä mikä on Reittiopas? Lippuautomaattien toimintaan perehtyminen on oma tieteenlajinsa. Entä missä voidaan maksaa kuljettajalle? Missä matkalippu tai -korttimaksu täytyy olla jo valmiina ennen kulkuneuvoon astumista? Kattavan tiedon saanti saattaa edellyttää pitkäkestoistakin seikkailua verkkosivujen syövereissä. Uutta ja muuttuvaa Tilapäisesti lisävaateita pääkaupunkiseudun julkismatkailijaksi ryhtymisessä aiheuttaa uusi vyöhykejako. Matkakorttien puolen vuoden vaihto-operaatio on jo käynnistynyt, ja se aiheuttanee lisätoimenpiteitä vain korttia jo käyttäville. Nyt asiakkaaksi ryhtyvä saa jo uudistetun matkakortin, kunhan löytää tiensä HSL:n palvelupisteeseen. R-kioskeillakin apua ja ohjeistusta saa HSL-matkailuun. Muutosvaiheen alussa korttien vaihto uusiin ainakin Helsingin Rautatieasemalla näytti kuitenkin takkuilevan tietojärjestelmäongelmien vuoksi, ja asiakas jäi uutta korttia vaille. Tietoa uuteen vyöhykemalliin perustuviin lipputaksoihin on HSL:n verkkosivuja helpommin löydettävissä muun muassa Helsingin Sanomien artikkelista. Myönteisesti ajatellen keväällä HSLn palvelujen käyttäjäksi siirtyvä asiakas välttyy koko siirtymävaiheesta ja voi opetella vain yhden matkakortti-, lippu- ja vyöhykesysteemin. Esteettömyys alkaa palvelujen käyttöönoton opastamisesta Sosiaalisen osallistumisen yhtenä mahdollistajana iän karttuessa on esteetön ja turvallinen ympäristö, johon julkinen liikennekin kuuluu. Esteettömyyden tulisi alkaa jo helposti saatavasta ohjauksesta julkisen liikenteen käyttöä aloitettaessa. Pääkaupunkiseudun julkisesta liikenteestä vastaavan HSL:n verkkosivut tarjoavat napakasti ja monipuolisesti tietoa palveluistaan. Siitä huolimatta oikean tiedon löytäminen esimerkiksi palvelujen käyttäjäksi ryhtymisestä on hankalaa. Onko tiedon saanti ja palvelun käytön ohjeistus esteetöntä silloin, kun se on saatavilla kattavasti vain verkosta? Pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen esteettömyys on kehittynyt vuosi vuodelta. Kun julkisen liikenteen käyttöönoton perusteet alkavat olla hallinnassa, itse liikkumista helpottavat muun muassa matalalattiabussit pysäkkien elektroniset näyttötaulut portaattomat siirtymiset kulkuneuvoihin kuulutukset seuraavista pysäkeistä. Olisi kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota palvelujen ja välineiden nykyistä helpompaan käyttöönottoon myös ikäihmisten näkökulmasta. Esimerkiksi matkakorttien lukulaitteiden käytön logiikka näyttää tuottavan päänvaivaa työikäisillekin, jotka satunnaisesti käyttävät julkista liikennettä. Jos ihminen jää miettimään, mitä valintaotsaketta painaa, lukulaite palautuu aloituskohtaan. Näyttöruudun tahti on monelle matkustajalle liian nopea. Liikkumisen vapaus takaisin Kun ajokortti jää hyllylle esimerkiksi lääkärin kehotuksesta, ihminen saattaa kokea ajokortin menetyksen myös vapauden ja itsenäisyyden menetyksenä. Kynnys muihin kulkuvaihtoehtoihin siirtymiseen voi olla korkea. Ilman omaisen, läheisen tai ystävän tukea julkisen liikenteen käyttämisen opettelu jää usealta ikäihmiseltä tekemättä. Sosiaalinen ympäristö kaventuu ja osallisuuden kokemus vähenee, kun liikkuminen kodin ulkopuolella vaikeutuu. Tämä lisää yksinäisyyden kokemusta ja saattaa aiheuttaa esimerkiksi masennusta. On syytä kiinnittää huomiota siihen, miten voidaan tukea kotona asuvan ikäihmisen omatoimista liikkumista ja osallistumista kodin ulkopuolisiin tapahtumiin ja päivittäisiin asiointeihin julkisilla kulkuneuvoilla. Perehtyminen julkisen liikenteen käyttäjäksi on hyvä aloittaa heti, kun ikäihminen joutuu luopumaan omasta autostaan. Silloin omalla autolla kulkeneen ihmisen motivaatio ja toimintakyky itsenäiseen liikkumiseen ja asiointiin kodin ulkopuolella on vielä vahvaa. Maailman terveysjärjestön (WHO:n) Global Age-friendly Cities oppaan mukaan esimerkiksi Portlandissa ja Melvillessä järjestetään ikäihmisille kursseja ja informaatiotilaisuuksia julkiseen liikenteen käyttöönoton opastamiseksi. Vastaavanlaista mallia voisi ainakin kokeilla myös pääkaupunkiseudulla esimerkiksi HSL:n ja kolmannen sektorin yhteistyökumppanin kanssa. Mielenkiintoista olisi nähdä, miten säännöllisesti toteutettavat, pienet opastetut kierrokset julkista liikennettä käyttäen vetäisivät väkeä Kirjoittajat: Mirja Kuhalampi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Riika Walden, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Kenen koti?
Huomioidaanko iäkkäiden kotikokemus ja omaehtoisuus asumisessa? Usein sen huomiointi unohtuu. Suostuisimmeko itse siihen, että ulkopuolinen järjestelisi kotimme tai että joku tulisi kotiini ilmoittamatta aikaa? Voimmeko ammattilaisina tukea iäkkään kotikokemusta? ”Pärjäsin itsenäisesti kotona, kunnes kerran kompastuin ja mursin lonkkani. Onneksi avukseni sain kotihoidon. Nämä ystävälliset, mutta kiireisen oloiset auttajat järjestelivät piirongin päälle hoitotarvikkeitaan, turvallisuuden vuoksi rullasivat matot pois ja sängyn vierelle ilmestyi portatiivi. Arjenrytmini hallinta vaikeutui, koska nämä sinisissä muovitossuissa tassuttelevat auttajat, tulevat juuri silloin, kun lempiohjelma tulee TV:stä tai ilta tee on kupissa. Omia tekemisiä on vaikeaa ajoittaa, kun ovesta voi koska tahansa astua hoitaja sisään.” Edellä kuvaamamme tilanne voisi olla todellinen monen kotihoidon asiakkaaksi tulevan iäkkään kohdalla. Mennessämme työskentelemään iäkkään kotiin, on se hoitajalle työpaikka ja iäkkäälle koti. Tämä asetelma vaatii hienotunteisuutta sekä taitoja ja toimintatapoja, jotka vaalivat asukkaan yksityisyyttä ja kodin tuntua. Laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019 on luettavissa pyrkimys yhdessä tekemisestä niin, että kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa kuuluu iäkkäiden ääni. Iäkkäälle elämänlaatu ei ole pelkästään hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Tavoite on hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaaminen. Näihin tavoitteisiin sitoudumme, kun viemme ammattilaisina apumme ikääntyneelle kotiin. Kun työskentelemme iäkkään kotona, tulee pohtia, kenen ehdoilla annamme tarvittavan avun ja tuen. Tuemmeko iäkästä säilyttämään omaa elämäntapaansa ja kunnioitamme hänen kotiaan. Vai kenties lähestymmekö tukea tarvitsevaa ikääntynyttä ns. palvelu edellä? Jyräämmekö hoidolla, asettamillamme aikatauluilla ja kotiin viemällämme avulla iäkkään kodin tunnun ja hallinnan? Mikä tekee kodin? Sulevi Riukulehdon ja Katja Rinne-Kosken toteuttama erillistutkimus kolmannen iän asumiskokemuksista, valottaa hyvin sitä tosiasiaa, että koti on paljon enemmän kuin rakennus. Asunnosta tulee koti vasta elettynä. Se koetaan kodiksi, koska siihen liittyy muistoja ja siellä näkyy oma kädenjälki. Kodinomaisuuden merkitystä pitkäaikaishoidon näkökulmasta ikääntyneelle on tutkinut Sirpa Nykänen pro gradu -tutkielmassa (2007) Kot` on paras paikka. Iäkkäät nostivat kodinomaisuuden tärkeimmiksi tekijöiksi sosiaaliset tekijät, kuten yhteisyyden, ihmissuhteet ja osallistumisen. Kummassakin tutkimuksessa ihmissuhteet, omaehtoisuus ja hallinta sekä toimivuus ja esteettiset tekijät muodostuivat tärkeimmiksi kodin ja kodinomaisuuden tekijöiksi. Omaehtoisuuteen liittyi mahdollisuus suunnitella ja elää oman näköisessä kodissa. Kodin tuntuun kuuluvat kokemus vapaudesta, rentoudesta ja helppoudesta. Ikääntyneen kotikokemusta tukemassa Ammattilaisina autamme fyysisesti turvallisen ja esteettömän kodin luomisessa. Fyysisen tilan toimivuus, puhtaus ja turvallisuus ovat tärkeitä ja toimintakykyä tukevia elementtejä. Haluamme kuitenkin, että iäkkään oma hallinnan ja kodintuntu säilyvät. Geronomeina ymmärrämme, että iäkkään koti on muutakin kuin fyysisesti toiminnallinen tila. Ikääntyvälle omat tutut esineet, niiden käyttäminen ja niihin liittyvät muistot voivat siirtää kodintunnun mukanaan uuteenkin ympäristöön, esimerkiksi palvelutaloon muutettaessa. Tukiessamme ikääntynyttä tiedostamme, että hän ei ole valmiin palvelupaketin saaja. Hän on ihminen, jonka tarpeisiin meidän on pyrittävä antamaan hänen tarvitsemansa yksilöllinen tuki, oli hänen kotiympäristönsä missä tahansa. Kirjoittajat: Tarja Konkola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Minna Stenberg, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tarja Konkola
Pop up -vapaaehtoistoiminta, osallisuuden mahdollistaja?
Lähtisitkö mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos osallistuminen olisi helppoa, eikä velvoittaisi sinua mihinkään? Oletko kuullut pop up -vapaaehtoistoiminnasta? Perinteisesti vapaaehtoistyö on nähty pyyteettömänä, kenties sitovanakin valintana, johon yksilö käyttää omaa vapaa-aikaansa. Kuitenkin käsitteen määrittely on muuttunut ja muuttumassa: Laimio ja Välimäki (2011: 10) määrittelevät vapaaehtoistoiminnan olevan yksilön ”omasta halusta lähtevää, palkatonta toimintaa, jota tehdään omia arvoja vastaavan yhteisön hyväksi. Se on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa ja sen tulisi olla kaikkien kansalaisoikeus.” Vapaaehtoistyö voidaan siis nähdä yksilön oikeutena, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana ja yksilön omien arvojen määrittelemänä toimintana, jossa vapaaehtoistyön tekijä hyötyy vapaaehtoistyöstä yhtä lailla kuin taho, johon työtä tehdään. Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä Suomessa tehdään paljon vapaaehtoistyötä: joka kolmas suomalainen (yhteensä 1,4 miljoonaa suomalaista) osallistuu vapaaehtoistyöhön. Suurimmat vapaaehtoistoiminnan toiminta-alat ovat liikunnan ja urheilun, lasten ja nuorison sekä seniorien ja vanhusten parissa tehty vapaaehtoistyö. Vuonna 2015 minimipalkalla (10 e/h) mitattuna vapaaehtoisten toiminnan arvo oli 2,95 miljardia euroa. (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015.) Vapaaehtoistyö on sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta tärkeää, ja siksi EU:ssa on pyritty edistämään vapaaehtoistyöhön osallistumisen mahdollisuuksia lainsäädännöllisellä tasolla. Myös Suomessa valtiovarainministeriö asetti vuonna 2015 työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita, tarkoituksena kehittää vapaaehtoistoiminnan yleisiä edellytyksiä (Valtiovarainministeriö 39/2015). Vapaaehtoistyön osallistumisen suurimpana esteenä pidetään ajan puutetta (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015). Kuitenkin 25–34-vuotiaista suuri osa (65 %) ja myös joka kolmas 65–79-vuotias (29 %) olisi valmis pyydettäessä tekemään vapaaehtoistyötä. Keskeisenä haasteena on ollut kehittää sellaisia uusia vapaaehtoistyön muotoja, jotka sopisivat sekä 2000-luvun käsitykseen vapaaehtoistyöstä että ihmisten nykyiseen elämäntyyliin ja arkeen. Yhdysvaltalainen Jeremy Baras (2016) on kehittänyt suositun pop up -ilmiön ympärille uudenlaisen tavan toteuttaa vapaaehtoistyötä. Pop up -tapahtumina pidetään satunnaisesti järjestettäviä tapahtumia, jotka mahdollistavat ihmisten osallistumisen kulloiseenkin toimintaan. Pop up -vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, johon vapaaehtoisen on helppo hypätä mukaan, osallistua sen ajan, kun itse haluaa, ja nähdä oman tekemisen vaikutukset nopeasti (Laimio & Välimäki 2011). Opinnäytetyö: yksilöllisiä motiiveja vapaaehtoistyöhön osallistumiselle Suomessa Siskot ja Simot -järjestö on pop up -vapaaehtoistyön edelläkävijä. Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumiin – aina pihatalkoista tanssiaisiin – osallistuu satoja vapaaehtoisia vuosittain. Vapaaehtoinen voi valita itselleen tapahtumista sopivimmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden Eveliina Pertun ja Joni Tammisalon opinnäytetyössä haastateltiin varttuneempia vapaaehtoistyön tekijöitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa vapaaehtoisten kokemuksia osallisuudesta, motivaatiosta sekä Siskot ja Simot -järjestön heille tarjoama tuesta. Opinnäytetyössä selvisi, että useat vapaaehtoiset olivat haaveilleet jo työelämässä ollessaan vapaaehtoistyöhön osallistumisesta, mutta osallistumisen motiivit olivat yksilöllisiä. Opinnäytetyö koskettaa yhteiskunnallisesti ajankohtaisesti aihetta sekä potentiaalisesti vapaaehtoistyöhön osallistuvaa ihmisryhmää: eläkkeelle jääneet henkilöt nähdään yhtenä sellaisena ryhmänä, jolla voisi olla paljon mahdollisuuksia, potentiaalia ja kiinnostusta vapaaehtoistyön toteuttajina. Psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia Pop up -vapaaehtoisten parissa osa koko vahvaa me-henkeä (esim. tapahtumiin aktiivisesti osallistuvat), kun taas toiset kokivat olevansa irrallisia. Kuitenkin esille nousi se, että pop up -tapahtumissa muodostui erilaisia tuttavuus- ja ystävyyssuhteita niin vapaaehtoisten ja autettavien välille kuin myös vapaaehtoistenkin kesken. Haastatellut vapaaehtoiset kokivat vahvasti, että antaessaan toisille he saivat jotakin myös itselleen: esimerkiksi psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia. Omalla toiminnallaan he mahdollistavat myös vastapuolelle tunteen yhteisöllisyydestä ja tuovat lisää sisältöä näiden elämään. Osa toteutti pop up -vapaaehtoistyössä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan (esim. laulamista eri tapahtumissa), osa taas haki jatkuvuutta työuran jälkeiseen elämään ja oman asiantuntemuksen käyttöön. Opinnäytetyössä havaittiin myös vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksen merkitys: esimerkiksi muistikuntoutujan kohtaamisessa lyhyetkin koulutustilaisuudet voivat auttaa vapaaehtoistyön onnistumisessa, vaikkei työhön osallistuminen sinänsä vaadi erillistä koulutusta. Yhteenvetona opinnäytetyössä todetaan, että Siskot ja Simot -järjestö on onnistunut rakentamaan pop up -tapahtumineen ympärilleen paljon yhteisöllisyyden tunnetta ja keräämään ihmisiä yhteen tekemään yhteistä hyvää. Keikkatyyppinen vapaaehtoistyö, järjestön tarjoama tuki sekä monipuolinen pop up -tyyppinen toiminta näyttävät olevan niitä avaintekijöitä, jotka saavat vapaaehtoiset osallistumaan mielellään (ja liikaa sitouttamatta) mukaan vapaaehtoistyöhön. Varttuneempien vapaaehtoistyöntekijöiden kokemukset osoittavat, että vapaaehtoistyö voi antaa paljon sekä työn tekijöille että työn tuloksesta nauttijoille. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eveliina Perttu, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Baras, J. 2016. PopUp Republic – How to start your own successful pop-up space, shop and restaurange. New Jersey: John Wiley & sons. Laimio, A. & Välimäki, S. 2011. Vapaaehtoistyötoiminta kehittyy. Jyväskylä: Kopijyvä Oy. Perttu, E., & Tammisalo, J. 2018. Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä: Vapaaehtoisten osallisuuden kokemukset ja motivaatiotekijät Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön koulutusohjelma, opinnäytetyö. Valtiovarainministeriön raportti – 39/2015. Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu - kaikki käy. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän loppuraportti. Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. 2015. Tilastoaineisto.
Muistisairauden kanssa voi jatkaa työelämässä – tukea tarvitaan sekä esimiehiltä että työterveyshuollosta
Työikäinen muistisairas Muistisairaus on yksilöllisesti etenevä neurologinen sairaus, joka vaikuttaa ennen kaikkea sairastuneen kognitiivisiin toimintoihin (esim. tarkkaavuuden, aloitekyvyn ja uuden oppimisen heikkeneminen). Jotkut sairastuneet kokevat pärjäävänsä melko pitkään sairauden kanssa ilman suuria toimintakykyyn vaikuttavia ongelmia; joillakin toisilla haasteita ilmenee enemmän. Muistisairauden hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu tulee aina olla yksilöllistä ja vastata yksilön oirekuvaan ja tarpeisiin. Työikäisellä muistisairaalla tarkoitetaan alle 65-vuotiasta muistisairautta sairastavaa henkilöä. Suomessa on yli 7000 työikäistä, jotka sairastavat jotakin etenevää muistisairautta. (Härmä 2012). Luvun odotetaan kasvavan tulevaisuudessa diagnostiikan parantuessa ja varhaisen puuttumisen lisääntyessä. Muistisairauteen sairastuminen ei tarkoita työntekijän työtaitojen välitöntä katoamista, eikä sairastuneen välttämättä tarvitsisi jäädä sairaslomalle tai siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle, kuten nykyisin usein tapahtuu. Osa muistisairauksista huomataan nykyään jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja taudinkulku on aina yksilöllinen. Muistisairas ihminen voisi siis usein jatkaa työssä erilaisia tukitoimenpiteitä hyödyntäen. (Muistiliitto 2014). Ongelmana on, että usein muistisairauden ensioireita (esim. käyttäytymisen ja luonteen muutoksia, masentuneisuutta, migreeniä tai ahdistuneisuutta) ei tunnisteta muistisairauden oireiksi vaan tulkitaan johtuvan muista seikoista (Juva 2016; Härmä & Hänninen & Suhonen 2010). Työssä jatkaminen muistisairauden kanssa? Muistiliiton tekemän verkkokyselyn perusteella alle 65-vuotiaista muistisairaista 68 % raportoi, ettei ollut jatkanut töissä päivääkään diagnoosin saamisen jälkeen ja 43 % raportoi, ettei jatkanut töissä muistioireiden alkamisen jälkeen (Muistiliitto 2018). Työn tukemisen keinoista kysyttäessä 31,7 % vastaajista kertoi, ettei heidän omalla työpaikallaan ollut käytössä mitään työn tukemisen keinoja. Vain alle kolmannes (29 %) oli käynyt työpaikallaan työkykyneuvottelussa sairastumisensa jälkeen ja vain viidennes (19,5 %) raportoi osallistuneensa työkyvyn kartoitukseen (Muistiliitto 2018). Lukuja voidaan pitää huolestuttavina: muistisairailla tulisi olla lain turvaama oikeus yhdenveroiseen kohteluun työelämässä. Muistisairauksia diagnosoidaan nykyisin entistä varhaisemmassa vaiheessa ja tämän vuoksi olisi tärkeää pohtia, missä määrin työikäisenä muistisairauteen sairastuvilla olisi mahdollisuuksia pysyä työelämässä nykyistä pidempään. Nykyisten käytäntöjen puitteissa muistisairauteen sairastuneen todellinen työkyky, sairauden yksilöllinen eteneminen ja yksilön henkilökohtainen tilanne suhteessa työn vaatimuksiin ja työstä suoriutumiseen ei tule lainkaan huomioiduksi. Opinnäytetyö: mitä miettii muistisairaan työntekijän esimies? Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijat Petra Blom ja Sara Fihlman toteuttivat opinnäytetyönsä yhteistyössä Muistiliiton kanssa. Aineistona oli muistisairautta sairastavien esimiehille suunnattu verkkokysely. Kyselyn tavoitteena oli saada lisää ymmärrystä siitä, miksi työikäisenä muistisairauteen sairastunut työntekijä lähes poikkeuksetta jää eläkkeelle diagnoosin saatuaan; mitä työn tukemisen malleja työpaikoilla on käytössä ja millaisia toimenpiteitä työn tukemiseen käytetään. Opinnäytetyön perusteella suurin osa esimiehistä olisi valmis tukemaan työiässä muistisairauteen sairastunutta työntekijää työn jatkamisessa. Tukemiseen he kuitenkin kokivat tarvitsevansa lisää työkaluja: yhteistyötä työterveyshuollon kanssa sekä lisätietoa toivottiin. Esimiehet nostivat esille myös huolensa työturvallisuudesta sekä muun työyhteisön kuormittumisesta, mikäli työyhteisössä on muistisairas työntekijä. Kuinka muistisairasta voidaan tukea työelämässä? Muistisairaan työntekijän tukeminen työssä jatkamisessa on melko uusi asia jota julkisessa keskustelussa tai monella työpaikallakaan ei vielä ole huomioitu. Muistisairaan työntekijän tukemisessa voidaan käyttää yleisesti käytettyjä työkyvyn tukemisen keinoja: esim. lyhennettyä työaikaa, kevennettyjä tai muokattuja työtehtäviä tai erilaisia muistin tukemisen välineitä. Tuen tarpeen arvioinnin tulisi tapahtua yksilöllisesti ja olla jatkuvaa, ja työnkuvan muutokset tulisi suunnitella yhdessä sairastuneen kanssa. Mahdollisuuksia työn tukemiseen ja työssä jaksamiseen on siis runsaasti tarjolla, mutta nämä keinot jäävät nykytilanteessa suurelta osin hyödyntämättä. Toiveita tulevaisuuteen Muistisairauteen sairastuneen työntekijän asemasta työelämässä tulee keskustella avoimesti, jossa asian laajempi ymmärtäminen ja tiedostaminen mahdollistuvat. Tiedon lisääminen voi auttaa työikäisiä muistisairaita saamaan yksilöllisempää kohtelua työelämässä. Ihannetilanteessa työikäinen muistisairas, joka haluaa jatkaa työelämässä, saisi siihen tarvitsemaansa tuen ja mahdollisuuden, niin että hän voisi jatkaa mielekkään työn tekemistä myös työnantajalle ja yhteiskunnalle tuottavalla tavalla. Avainasemassa on tiivis yhteistyö työpaikan, työterveyshuollon sekä muistisairaan välillä. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Petra Blom, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Blom, P., & Fihlman, S. 2018. Työikäisen muistisairaan työssä jatkamisen mahdollisuudet. Verkkokysely esimiehille. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Härmä, H. 2012. Muistisairaus työiässä. Opas-lehti. 2. painos. Helsinki: Muistiliitto. Härmä, H. & Hänninen, R., & Suhonen, J. 2010. Muisti kuormittuu ja kaipaa huoltoa. Teoksessa H. Härmä & S. Granö (toim.): Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOY. 53–107. Juva, K. 2016. Työikäisten muisti ja muistisairaudet. Teoksessa H. Härmä & S. Granö (toim.): Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOY. 109–155. Muistiliitto 2014. Etenevä muistisairaus ja työelämä – mahdollinen yhtälö? Opas työikäisille muistisairaille ihmisille, heidän läheisilleen sekä työyhteisöille ja esimiehille. Helsinki. Muistiliitto 2018. Moni muistisairas joutuu heti pois työelämästä.
Luovuudella arjesta enemmän − lue mielenkiintoinen kirjoitus Tikissä-blogista
”Mitä enemmän elämämme kaventuu esimerkiksi iän tai sairauden myötä, sitä enemmän olisi tarpeen laajentaa kokemusmaailmaamme taiteen ja leikin avulla. Kokemukset itsestä luovana olentona voivat rikastaa elämää ja mielikuvitus laajentaa sen ulottuvuuksia arjen rajoitteiden ohi.” Näin kirjoittaa tuoreessa blogipostauksessaan Metropolia AMK:n lehtori, FT Laura Huhtinen-Hildén. Metropolian toteuttamassa Kohti luovaa arkea - kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä -tutkimushankkeessa selvitettiin, mikä vaikuttaa vanhustyön työntekijöiden mahdollisuuksiin hyödyntää työssään luovuutta, taidetoimintaa ja kulttuurisen vanhustyön näkökulmaa. Tutkimuksessa haastateltiin 14:ää erilaisissa vanhustyön tehtävissä toimivaa työntekijää. Haastateltujen vanhustyön ammattilaisten kokemukset kertovat, että luovuus voi olla monella tavalla läsnä iäkkään ihmisen ja yhteisön elämässä. Tärkeää vanhustyön kehittämisessä on jokaisen työntekijän oman luovuuden löytäminen ja ammattikuvan kehittäminen niin, että herkkyys, luovuus ja vuorovaikutus kuuluvat ammattitaidon ytimeen. Lauran kirjoitus on julkaistu Tikissä-blogissa 5.6.2018. Tikissä-blogi käsittelee tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa Metropoliassa.
Mitä kuuluu vanhustyön yrittäjille?
Metropolian geronomiopiskelijat järjestivät toukokuussa Katseet kohti vanhustyön tulevaisuutta - tilaisuuden, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, miten Suomessa tulevaisuudessa vastataan vanhustyön haasteisiin. Lue tästä, millaisia ajatuksia yrittäjyyteen liittyvässä hankkeessa mukana ollessa heräsi ja miten yrittäjät suhtautuvat tulevaisuuteen sote-uudistuksen alla. Asiantuntijoiden mukaan aikaperspektiivi, eli tulevaisuuteen suuntautuminen, on tällä hetkellä vanhuspalvelujen suunnittelussa erittäin tärkeää. Mitä menneestä voidaan oppia, kun suunnitellaan parempaa tulevaisuutta? Keskeisiksi teemoiksi nousivat yhteistyö yli ammattirajojen, merkityksellisen elämän mahdollistaminen kotona, yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä valinnanvapaus. Tilaisuudessa puhuttiin myös julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöstä: vanhustyössä tarvitaan tulevaisuudessa yhä innovatiivisempia ratkaisuja ja rohkeaa monialaista yrittäjyyttä. Yksityinen hyvinvointiala on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Ikääntyneiden palveluissa tämä näkyy siinä, että monet kunnat ostavat esimerkiksi palveluasumista yksityiseltä palveluntuottajalta. Sote-uudistus on tuonut mukanaan myös palveluiden yksityistämiseen liittyviä pelkoja: tuoko kilpailun lisääminen luvattua laatua ja asiakaskeskeisyyttä vai jylläävätkö kovat arvot alalla, jossa etiikan pitäisi olla valintojen lähtökohtana? Kuka hoitaa heikoimmat asiakkaat? Sote-uudistuksen tavoitteena ovat yhdenvertaiset palvelut, hyvinvointierojen kaventaminen ja kustannusten kasvun hillintä. Uudistus lupaa edistää myös pienyrittäjyyttä, työllisyyttä sekä monimuotoisempaa palveluiden tarjontaa. Asiakkaalle uudistus lupaa valinnanmahdollisuuksia: asiakas voi jatkossa valita palveluntuottajan, mikä parantaa palvelujen saatavuutta ja laatua. Valinnanvapausjärjestelmä on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä. Tutkittuaan valinnanvapauslain sisältöä eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut lausuntonsa. Valiokunta huomautti muun muassa aikataulun kireydestä vaatien muutokselle pidempää siirtymäaikaa. Mitä positiivista parjatussa valinnanvapausjärjestelmässä sitten on? Yksityisen palveluntuotannon etuja ovat tunnetusti ketteryys, palvelumuotoilu ja lähestyttävyys. Pitkällä aikavälillä yksityisen sektorin monet innovaatiot tuottavat palveluita myös julkiselle sektorille, mikä hyödyttää asiakkaitakin. Palvelun parantuminen ei siis välttämättä heikennä tehokkuutta ja nosta kustannuksia. Valinnanvapausjärjestelmässä palveluntuottajille tulee kuitenkin asettaa laatuehdot, jotta asiakkaat saavat laadukasta palvelua. Pitää myös varmistaa, että haavoittuvimmat ryhmät eivät jää uudistuksessa alakynteen. Esimerkiksi muistisairaan asiakkaan on saatava myös yksityiseltä palveluntuottajalta laadukasta palvelua, vaikka tällaisen asiakkaan hoitaminen ei ole helppoa eikä halpaa. Valinnanvapausjärjestelmän haasteena onkin, miten runsaasti tukea ja ohjausta tarvitsevat asiakkaat otetaan huomioon. Yrittäjät rakentamassa hyvää vanhuutta Geronomi (AMK) Maija Marttila on pyörittänyt Liljanne-kotia Alavudella jo toistakymmentä vuotta. Yrityksellä on pitkä historia ja vankka asema alueella. ”Attendo rakentaa parhaillaan viereen, mutta ei pelota yhtään”, Marttila kertoo naurahtaen. Kuusiolinnan eli alueen kuntien yhteisyrityksen alihankkijana Liljanne-kodin paikat täyttyvät, ja alueen asukkaat tuntevat niin yrittäjät kuin heidän arvomaailmansakin. Marttila korostaakin eettistä päätöksentekoa ja hyvän vanhuuden rakentamista. ”Eräs Liljanne-kodin asukkaista totesi, ettei olisi uskonut saavansa näin hyvää elämää vielä ehtoopäivillekin. Hieno palaute yrittäjälle”, Marttila toteaa. Tällä hetkellä Helsingissä palvelutalo Villa Ensin esimiehenä toimiva Maarit Ylimäki on työskennellyt vuosikymmeniä vanhustyön yrittäjyyden parissa. Yrityksen perustaminen oli hänen mukaansa ennen paljon helpompaa. Nyt isot yritykset saattavat pelottaa pienestä yrityksestä haaveilevia. Villa Ensin maine asiakkaan yksilöllisyyden huomioivana palvelutalona tuo kuitenkin taloon asiakkaita jonoksi asti. Ylimäki arvelee epävarman tulevaisuuden lisänneen kiinnostusta pientä palvelutaloa kohtaan. Geronomi (AMK) Katri Ikonen haaveili vuosia perhekodin perustamisesta. Elokuussa 2016 pyörähti käyntiin Lohjan ensimmäinen perhekoti ja Ikosen haaveet ikäihmisten huolehtimisesta kiireettömästi kotona toteutuivat. ”Teemme kaikkea mahdollista ja ihan vaan tavallista. Niin rakkaita nuo mummelit”, toteaa Ikonen. Toiminnasta heijastuu aito välittäminen ja ennen kaikkea eettisesti toteutettava vanhustyö. Miten yrittäjät suhtautuvat palvelujärjestelmän uudistuksiin? ”Kaikki selviää aikanaan, nyt keskitytään omaan työhön”, toteaa Liljanne-kotia pyörittävä Marttila. Ylimäen huoli kääntyy johtajuuteen: isojen yritysten johtajat eivät tunne alaa riittävästi, mikä heijastuu suoraan organisaation toimintaan. Ikonen ennustaa perhekotien lisääntyvän. Ympärivuorokautisesti sitova toiminta ei ole kovin monelle houkutteleva vaihtoehto, mutta esimerkiksi omaishoidolle tarjottavat lyhytaikaisjaksot, yö- tai päivähoidot ovat kokeilunarvoisia ratkaisuja. Osaajat vaikuttamaan ja yrittämään Usein vanhustyön kentällä kuulee näkemyksiä siitä, että päättäjät eivät tunne alaa ja ratkaisuja tehdään vain taloudellisin perustein. Vanhustyöntekijän voi olla vaikea kuvitella itseään vaikuttajana. Vanhustyön ammattilaisten pitäisi kuitenkin ottaa enemmän vastuuta ja etsiä keinoja, miten saisivat äänensä kuuluviin. Vaikuttamisen lisäksi on tärkeä tukea vanhustyötä tekevien yrittäjyystaitoja. Geronomiopiskelijoiden kanssa keskustellaan paljon julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin rooleista. Geronomit työskentelevät pääosin julkisella sektorilla ja järjestötoiminnassa, mutta jokaisessa opiskelijaryhmässä on kuitenkin muutama yrittäjähenkinen opiskelija, joka valmistuttuaan perustaa yrityksen. Osalla rohkeus yrittäjyyteen ei riitä, sillä palveluverkoston laajuus lisää epätietoisuutta. Opintojen aikana käydään paljon keskusteluja isojen kansainvälisten yritysten toiminnan etiikasta, mutta yhtä merkittävää olisi puhua siitä, miten opiskelijoiden pitäisi rohkeammin harkita yrittäjyyttä. On sallittua haaveilla menestyvästä, laadukkaita palveluja tarjoavasta yrityksestä, jota pyörittää ammattitaitoinen iäkkäiden hyvinvoinnin edistäjä. Sitran vanhempi neuvonantaja Harri Männistö kirjoittaa Sitran blogissa (20.4.2018) sote-kentän kaipaavan yrittäjyyden tuomaa energiaa. Nykyään puhutaan paljon sektorit ylittävästä verkostoitumisesta. Varsinkin vanhustyössä yhteistyö yritysten kanssa voisi mahdollistaa monialaisia innovaatioita. Monipuolinen tarjonta tulisi nähdä kansalaisten etuna. Katseet kohti vanhustyön tulevaisuutta -tilaisuudessa esiintyi myös rap-mummo Eila Nevanranta. Hänen sanomansa ei jäänyt epäselväksi: ”Tsiigaa vierasta silmiin… ota kädestä kii.” Nevanranta innosti vanhustyön tulevia ammattilaisia huomioimaan ennen kaikkea yksilöllisyyden. Sote-palveluja suunnitellaan jokaiselle meistä, ja vanhustyön ammattilaiset ja muut osaajat voivat olla mukana suunnittelussa. Kaikenlaista ja kaikenikäisten yrittäjyyttä tarvitaan! Tutustuttavaksi: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_16+2018.aspx https://www.sitra.fi/blogit/yrittaminen-sallittua-sotessakin/ Kirjoittaja: Anna Puustelli-Pitkänen, YTM, geronomi (AMK) työskentelee vanhustyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän työskentelee myös asiantuntijalehtorina Hyvinvointiyritykset kiertoon –hankkeessa.
Kuuluuko kaikille?
Mitä jos joutuisit jokapäiväisessä elämässäsi koko ajan pinnistelemään, jotta tiedät mistä esimerkiksi palvelupisteen virkailija, lääkäri tai omainen puhuu. Jaksaisitko aina kysyä uudelleen, pyytää puhumaan kasvokkain, selkeämmin tai kuuluvammalla äänellä? Toivoisitko, että sinulle huudetaan? Turhautuisitko tai pelkäisitkö, että sinua pidetään tyhmänä? Ryhtyisitkö välttämään sosiaalisia tilanteita? Kuuloliitto on nimennyt vuoden 2018 esteettömyyden teemavuodeksi. Tavoitteena on tuoda julki sitä, missä asioissa ja tilanteissa kuulovammaiset tulisi ottaa paremmin huomioon. Esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvät tilanteet ovat jokaiselle kuulovammaiselle tuttu asia, mutta onko näin myös muiden kohdalla? Esteettömyys ei ole ainoastaan fyysisten esteiden raivaamista, vaan myös sen varmistamista, että kaikilla on mahdollisuus osallistua, vammasta tai sairaudesta huolimatta. Jos esteettömyysasioiden ei koe koskettavan itseään, on hyvä muistaa, että kukaan ei ikääntyessään säästy kuulon alenemalta tai muilta aistien tai liikuntakyvyn rajoitteilta. Eikä aina edes tarvitse odottaa vanhenemista. Joka kolmannella 80-vuotiaalla on normaalia keskustelua haittaava kuulovika Sisäkorvan, kuulohermojen ja aivojen vääjäämätön rappeutuminen johtuu luonnollisen vanhenemisen lisäksi perintötekijöistä sekä melu- ja muiden vaurioiden aiheuttamista rappeutumista. Joka kolmannella 80-vuotiaalla on normaalia keskustelua haittaava kuulovika. Kuulon aleneminen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa. Vähitellen se alkaa nakertaa normaalia elämää, koska huonosti kuuleva ryhtyy välttelemään sosiaalisia tilanteita. Mitä suurempi kuulon alenema, sitä suurempi on taipumus vältellä muita ihmisiä. On tärkeää, että henkilö saa apua kuulon korjaamiseen ajoissa. Jos kuuloaivokuori ei saa virikkeitä, saattavat muutkin aivojen osat rappeutua normaalia nopeammin. Hoitamaton kuulovamma saattaa aiheuttaa eristyneisyyden lisäksi masennusta ja jopa dementiaa. Kasvokkain, rauhallisesti ja selkeästi artikuloitu puhe on helpompi kuulla Meistä jokainen voi osaltaan helpottaa huonosti kuulevan elämää, kiinnittämällä huomiota omaan tapaansa kommunikoida. Hiljaisessa ympäristössä, kasvokkain, rauhallisesti ja selkeästi artikuloitu puhe on helpompi kuulla. Koska kuulon alenema ei näy ulospäin, kannattaa pyrkiä aina kommunikoimaan mahdollisimman kuuloystävällisesti. Ammattilaisen on tärkeää osata tunnistaa kuulon alenemasta viestivät merkit ja tuntea keinot asian helpottamiseksi. Ei ole syytä jättää ketään paitsi toiminnasta tai elämyksestä kuulon alentuman vuoksi. Muutamalla yksinkertaisella keinolla voi parantaa huonosti kuulevan henkilön kokemusta, elämystä ja jopa elämänlaatua merkittävästi. Alle olemme koonneet kokemustemme ja oppimamme pohjalta vinkkejä huonosti kuulevan kanssa toimimiseen: Puhu selkeästi artikuloiden ja rauhallisesti Älä huuda. Huutaminen voi sattua korviin ja kuulostat vihaiselta. Avusta tarvittaessa kuulolaitteen käytössä taitojesi mukaan -älä avusta, jos et osaa. Huolehdi, että induktiosilmukka tilassa toimii ja kuulokojetta käyttävät ovat säätäneet laitteensa vastaanottamaan oikeaa taajuutta. Huolehdi myös, että puhuja osaa käyttää mikrofonia induktiosilmukkaan sopivalla tavalla. Kuulemisen helpottamiseksi on jo pitkään ollut markkinoilla erilaisia kuulolaitteita. Näiden käyttämisessä on kuitenkin omat niksinsä, jotka sekä käyttäjän, että hänen kanssaan tekemisissä olevien henkilöiden on hyvä tietää. Kuulokoje tulee pitää puhtaana ja patterit täytyy muistaa vaihtaa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän haastavaa. Nykyteknologian avulla löydetään jatkuvasti uusia keinoja helpottaa huonosti kuulevien elämää. Induktiosilmukan käyttö on jo melko arkipäiväistä. Se näkyy ja ennen kaikkea kuuluu kuulolaitteiden käyttäjien elämässä. Suomalainen yritys Qlu Oy on kehitellyt kuuluvuuskartan, joka näyttää, missä kuuluu. Harvoin tulee ajateltua, että katsomossa saattaa olla esimerkiksi penkkirivejä, joilta kuuluvuus onkin heikkoa silmukasta huolimatta. Kirjoittajat: Eveliina Perttu ja Kaisa Sjöholm ovat Vanhustyön tutkinto-ohjelman opiskelijoita
Koti kuntoon – ajoissa!
Mitä koti meille merkitsee? Mikä tekee kodista kodin? Näihin kysymyksiin löytyy varmasti jokaiselta meiltä vastaus. Entäpä mikä merkitys kodilla on muistisairaalle? Miten koti voisi mahdollistaa mahdollisimman pitkälle hyvän ja omannäköisen elämän muistisairaalle? Muistisairaalle turvallisuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Myös kodin pitää olla turvallinen ja ennen kaikkea – tuntua turvalliselta. Tunne siitä, että kotona on hyvä olla, korostuu. Useimpien ikääntyneiden toiveena on, että omassa kodissa voisi asua mahdollisimman pitkään. Siksi asunnon turvallisuuteen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota, varsinkin muistisairauden edetessä. Muisti muuttuu, arki muuttuu - puheenvuoroja muistisairaiden henkilöiden hyvinvoinnista ja turvallisesta ympäristöstä -julkaisussa kerrotaan hyvän kotiympäristön merkityksestä muistisairaalle. Muistisairauksiin liittyy erilaisia oireita, jotka vaikuttavat muun muassa hahmottamiseen, ymmärtämiseen ja liikkumiseen. Kyky ymmärtää aistien välittämää tietoa muuttuu. Tilan, ajan ja esineiden hahmottamisen kyky sekä keskittyminen ja tarkkaavaisuus hankaloituvat. Hahmottamisen vaikeudet voivat aiheuttaa hämmennystä ja ahdistusta tutussakin ympäristössä ja jopa omassa kodissa voi eksyä muistisairauden edetessä. Jotta koti tuntuisi edelleen turvalliselta ja jotta muistisairas pystyisi toimimaan siellä itsenäisesti mahdollisimman pitkään, tulisi sinne tehdä arjen ja kodin toimintoja helpottavia muutostöitä. Entä milloin muutostyöt pitäisi tehdä? Vastaus on, että ajoissa! Mielellään jo eilen. Muutostyöt tulisi tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jolloin muistisairas vielä pystyy omaksumaan muutokset osaksi tuttua ja turvallista kotiaan. Entä mitä kodissa pitäisi muuttaa? Muutostarpeiden kartoittaminen lähtee aina ihmisen elämään tutustumisesta. Millaisessa kodissa henkilö haluaa asua? Millaisessa ympäristössä hän tuntee olonsa turvalliseksi? Muutostöiden suunnittelussa tulee aina kuunnella sairastunutta itseään ja sisustuspäätökset tulee tehdä yhdessä hänen kanssaan. Yhdessä on hyvä pohtia arkipäivän kulkua ja sitä, millaisia vaikeuksia kotona asumisessa on tai voi myöhemmin ilmetä. Muutostöiden yhteydessä puhutaan paljon esteettömyydestä. Muistiliiton Hyvän hoidon kriteeristön mukaan esteettömyys ja turvallisuus korostuvat muistisairauden edetessä, kun toiminnanohjaus, lähimuisti ja hahmottaminen heikkenevät. Esteettömyys ei kuitenkaan tarkoita pelkästään fyysistä esteettömyyttä, kuten kynnysten ja mattojen poistamista. Esteettömyyttä pitää aina tarkastella useasta eri näkökulmasta, kuten fyysisestä, visuaalisesta ja kognitiivisesta näkökulmasta. Esteettömyys tarkoittaa siis myös sitä, että ymmärretään myös muistisairaan ihmisen hahmotukseen liittyvät haasteet ja huomioidaan ne muutostöitä suunniteltaessa. Muistiesteetön koti on selkeä, turvallinen, ymmärrettävä ja asukkaansa näköinen. Oleellista on, että muistisairas tuntee olevansa kotonaan. Selkeyttä ja ymmärrettävyyttä voidaan parantaa esimerkiksi väreillä, valaistuksella ja kalustuksella. Punainen väri on se, jonka hahmottaminen säilyy pisimpään muistisairaalla. Valkoinen katoaa ensimmäisenä, se näyttää tyhjältä. Siksi esimerkiksi wc-pöntön kansi olisi hyvä vaihtaa värilliseksi, mieluiten juuri punaiseksi. Myös valokatkaisimet on hyvä ympäröidä esimerkiksi punaisella teipillä, jolloin ne erottuvat paremmin seinästä. Valaistuksella voidaan tukea havainnointia, korostaa huomioitavia asioita, ohjata toimintaa oikeaan suuntaan, auttaa löytämään etsittyjä asioita. Yleisen valaistuksen tulee olla tasainen, eikä se saa häikäistä tai aiheuttaa tummia katvealueita. Kalustuksen osalta on hyvä suunnitella esimerkiksi keittiön kaapistojen käytettävyyttä ja miettiä huonekalujen sijoittelua niin että se tukee hahmottamista. Kulkuväylien on hyvä olla selkeitä ja väljiä. Kalustuksen määrään ja tukevuuteen on myös hyvä kiinnittää huomiota. Entä mistä voi saada apua ja neuvontaa kodin muutostöihin ja suunnitteluun? Vanhustyön keskusliitto tarjoaa korjausneuvontaan liittyviä palveluita valtakunnallisesti. Tarvittaessa korjausneuvoja tulee kotiin kartoittamaan tilannetta ja vie prosessia eteenpäin. Pääkaupunkiseudulla toimivan Toimiva Koti -yrityksen esteettömyysklinikka on esteettömään ja turvalliseen kotona asumiseen keskittynyt myyntinäyttely ja myymälä, josta saa myös apua kodin muutostöiden suunnitteluun. Myös Muistiliiton internet-sivuilta löytyy käytännön neuvoja asumisen tueksi. Ympäristöministeriön julkaisemassa “Opas ikääntyneen muistioireisen kodin muutostöihin” -oppaassa on myös paljon konkreettisia neuvoja ja apulomakkeita muutostöiden kartoittamiseen. Muutostöiden suunnittelussa ei siis kannata jäädä yksin, vaan apua ja neuvoja on saatavilla ja niitä kannattaa hyödyntää. Jotta muistisairas ihminen voisi elää turvallista ja omannäköistä elämää mahdollisimman pitkään omassa kodissa, on muutostarpeiden ennakointi ensiarvoisen tärkeää. Toimi siis nyt, eikä 15. päivä! Kirjoittajat: Katja Torkkel-Immonen ja Niina Räty ovat Vanhustyön tutkinto-ohjelman opiskelijoita
Haluamme mahdollistaa yhdessä hyvää ikääntymistä
Geroblogi on Metropolia Ammattikorkeakoulun vanhustyön tutkintojen (geronomi AMK ja vanhustyö YAMK) yhteisen pohdinnan ja innoituksen synnyttämä blogi, jossa haluamme keskustella ja käydä vuoropuhelua ikääntymiseen, vanhustyöhön ja sen kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, tavoitteista, haasteista ja tulevaisuudesta. Tähän vuoropuheluun haluamme kutsua mahdollisimman monialaisesti kaikki ikääntymisestä ja vanhustyöstä eri tavoin kiinnostuneet opiskelijat, opettajat, tutkijat, ammattilaiset ja työelämän asiantuntijat sekä tietysti myös ikäihmiset, ikääntymisen ja vanhustyön kokemusasiantuntijat. Blogin sloganiksi valitsimme ”Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä”, jossa mielestämme kiteytyy myös vanhustyön tutkintojen ideologinen sanoma ja osaaminen, jota haluamme koulutuksen keinoin tuottaa. Hyvä ikääntyminen Vanhustyön tutkinnoissa syntyvä osaaminen perustuu monitieteiseen gerontologiseen tietoon, tutkimukseen ja ymmärrykseen ikääntymisestä ja sen merkityksestä sekä yksilölle että yhteiskunnassa. Ikääntymistä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta ja siihen liittyy monenlaisia muutoksia yksilön elämäntilanteessa. Ikääntyminen ja ikäihmisten lisääntyminen yhteiskunnassa haastaa kaikki kehittämään yhdessä ikäystävällistä yhteiskuntaa sekä tulevaisuuden yhteiskuntaa ja ikäihmisten tarpeita vastaavia palveluja. Ikääntyminen on yksilöllinen ja monimuotoinen prosessi. Meistä jokainen ikääntyy ja kokee ikääntymisen omalla tavallaan, riippuen kunkin elämänkulusta, elämätavasta, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustasta. Ikääntyminen merkitsee myös toimintakyvyn muutoksia sekä siihen mahdollisesti liittyvää avun, tuen ja palvelujen tarvetta. Ikääntymistä ei pidä kuitenkaan tarkastella erillisenä osana yksilön elämää ja elämänkulkua, vaan osana sen kokonaisuutta, luonnollisena elämänvaiheena, jossa kiteytyy yhteen koko ihmisen elämä, hänen kokemuksensa ja toimijuutensa. Hyvän ikääntymisen mahdollistuminen ja mahdollistaminen Hyvä ikääntyminen perustuu ihmisen omaan kokemukseen, ja sitä tulee arvioida sen pohjalta, miten ikääntyvä ihminen itse kokee oman elämänsä. Mitä hän kokee tarvitsevansa oman näköisen ja tuntuisen elämän mahdollistumiseen? Mitä ikääntyvä ihminen haluaa vielä tehdä ja mihin kykenee, sekä miten se mahdollistetaan esim. muiden ihmisten tarjoaman avun, tuen ja erilaisten palvelujen keinoin? Hyvän ikääntyminen ei mahdollistu ilman ikäihmisten osallistumista heidän oman elämänsä ja palveluidensa kehittämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näistä kysymyksistä ja muustakin hyvän ikääntymisen mahdollistumiseen ja mahdollistamiseen liittyvistä näkökulmista, kehittämistoiminnan tuloksista ja erilaisista palveluinnovaatioista, haluamme yhdessä eri toimijoiden kanssa keskustella ja julkaista Geroblogissa. Jos koet aiheen omaksesi ja kiinnostavaksi, tervetuloa kirjoittamaan kanssamme. Kirjoittaja: Tuula Mikkola, VTT, Yliopettaja Lähteet: Enroth, Linda & Halonen, Pauliina 2018. Pitkäikäisyys − tavoite vai taakka. Alusta. Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen tiedekunnan verkkolehti 27.3.2018. Saatavana osoitteessa: http://alusta.uta.fi/artikkelit/2018/03/27/pitkaeikaeisyys---tavoite-vai-taakka.html. Luettu 17.42018. Saarenheimo, Marja 2017. Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Teoksessa Pietilä, Minna & Saarenheimo, Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Eloisa Ikä. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. 8-26.
Empatiataidot edistävät työhyvinvointia
Syväkuuntelemisen taidon sanotaan olevan yksi tärkeimmistä sosiaali- ja terveystoimialalla. Asiakkaan kuuleminen ja tarkentavien kysymysten asettelu niin, että asiakas kokee saavansa jakamattoman huomion ja ratkaisun ongelmaansa, on sosiaalisesti ja empaattisesti taitavan työntekijän valtti. (Goleman 2009: 98-99). Olen työskennellyt yli 20 vuotta sosiaalialalla ja tehnyt ihmissuhdetyötä, jossa vuorovaikutuksen luonne korostuu. Empatialla on merkittävä rooli myös työntekijöiden keskinäisissä kohtaamisissa, ei vain asiakastyössä. Lisäksi kokemus empatiasta vaikuttaa työhyvinvointiin. Golemanin (2009) mainitsemaa syväkuuntelun taitoa eli empaattisen kuuntelun taitoa tarvitaankin työyhteisössä päivittäin. Opinnäytetyössäni ”Ymmärsinkö oikein?” - Empatia työyhteisössä, keskeiseksi havainnoksi nousi kaksi pääseikkaa: 1) empatiataidot ovat tärkeitä työhyvinvoinnin edistämisessä ja 2) empatiaa ei opita koulutuksen avulla, vaan työssä ja kokemuksen kautta. Haastattelin Helsingin kaupungin Digitaalisen terveysaseman kehitysyksikön työyhteisöä siitä, miten he näkevät empatian tarpeellisuutta terveystoimialan työntekijöinä jatkuvasti kehittyvän Sote-kentän sisällä. Työtiimissäni empatian merkitys tuntuu korostuvan varsinkin työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Haastateltavien mukaan empatia luo työviihtyvyyttä työyksikössä ja silloin myös työn tuloksellisuus nousee. [EK1] Peruspersoonan ja sukupuolen vaikutus empatiaan Haastattelemani työntekijät toivat esille näkemyksen siitä, että empatia on osa ihmisen peruspersoonaa[EK2] [SKME3] . Empatiataidot näyttäytyvät niin työ- kuin arkielämässä[EK4] kin. Työntekijät painottivat pelisilmää, jota tarvitaan työyhteisössä pärjäämiseen ja työilmapiirin edistämiseen kaikille suotuisaksi. Yksi tärkeä empatian piirre haastateltavien mukaan on kunnioittava asenne muita työntekijöitä kohtaan. Tällainen asenne tukee koko työyhteisöä. Samansuuntaisia tuloksia on saanut aivotutkija[EK5] [SKME6] Katri Saarikivi, joka on tutkinut empatian ja työelämän yhteyttä. Hänen mukaansa hyvin toimivat ja empatiaa käyttävät työtiimit synkronoituvat toimimaan yhteen ja saavat näin parempaa työtulosta aikaiseksi. (Saarikivi 2018.) Jokainen työyhteisön jäsen oli sitä mieltä, ettei sukupuoli määrittele empatiakykyä. Vastauksia kuitenkin jatkettiin lisäselityksillä ja lopputulemana opinnäytetyössä oli, että naisilla empaattisuus on luontevaa ja empatiakyky korostuu. Kuvatessaan empaattista ihmistä haastateltavat painottivat motiiveja hoiva-alalle hakeutumiselle. Mietintää haastateltavien keskuudessa herätti miesten hakeutuminen naisvaltaisiksi mielletyille aloille kuten varhaiskasvatukseen. Tällöin pohdittiin, painottuuko ihmisen empatiakyky alalla, missä todennäköisesti joutuu kohtaamaan ihmisiä. Haastateltavat pohtivat vakavasti empatiakykyjen tarvetta kaikissa tilanteissa, joihin liittyy ihmisten kohtaaminen. Erityisen mielenkiintoista oli havainto siitä, kuinka työyhteisössä tuotiin esille vahvat persoonat ja heidän vaikutuksensa työyhteisön dynamiikkaan: epäempaattisuus korostui puhuttaessa vahvasta työyhteisön jäsenestä. Työyhteisön dynamiikkaa puolestaan edisti empaattisesti kuunteleva työyhteisön jäsen. Haastateltavien puheissa empaattisuus ja epäempaattisuus nousivat osittain toistensa vastakohdiksi. Haastatteluissa nousi esiin myös ekstroverttiys vs. introverttius. Oletuksena oli, että puhelias ja ulospäinsuuntautunut työntekijä koetaan empaattisemmaksi kuin hiljaisempi työntekijä. Tähän otettiin kantaa: introverttina koettu työntekijä voi olla hyvin empaattinen ja rauhallisella olollaan saada hyvän kontaktin asiakkaaseen. Itseohjautuvuus työyhteisössä ja sen suhde empatiaan Haastatteluissa tuotiin esiin myös työyhteisön itseohjautuvuus, mikä on linjassa Helsingin kaupungin uudistunutta toimintamallia mukaileva toimintakulttuuri. Työntekijän työhyvinvointiin sekä motivaatioon voidaan vaikuttaa sillä, miten organisaatio toimii ja tukee työntekijää työssään. (Työterveyslaitos 2012) Haasteeksi työntekijät nimesivät tiedonkulun ongelmat ja tilaratkaisut, mitkä osaltaan vaikeuttivat yhteistä työskentelyä. Työyhteisön sisältä nousi kehitysehdotuksia siitä, miten yhteistyötä voisi parantaa ja mahdollisia työyhteisön kipukohtia poistaa. Ratkaisuehdotuksina mainittiin muun muassa yhteiset kahvihetket ja brainstorming-palaverit, joissa on mahdollista miettiä ja kehittää ideoita vapaassa ilmapiirissä. Nykyisin itseohjautuvuus työyhteisössä haastaa työntekijää vastaamaan yhä enemmän henkilökohtaisen työn suunnittelusta ja sisällöstä tiimin sisällä. Keinoina itseohjautuvuuden sujumiseen on yhdessä asetetut tavoitteet sekä valmentava esihenkilötyö. Itseohjautuvuuden avulla ja yhteisillä pelisäännöillä kaikkien työpanosta ja resursseja pyritään hyödyntämään myös työhyvinvoinnin parantamiseksi sekä tulosten saavuttaminen. Opinnäytetyön tuloksia ja jatkotutkimusaiheita Oleellista on selvittää, oletetaanko empatian olevan luonnollisesti läsnä hoiva-alan työyhteisössä. Erityiseksi tutkimusalueeksi nousee, onko empatiataitoja tarpeen oppia erikseen. Tärkeitä kysymyksiä ovat, perehdytetäänkö tiimejä riittävästi toimimaan itseohjautuvasti ja takaavatko työpaikan pelisäännöt empatian työyhteisössä? Olisi tärkeä saada lisätietoa työyhteisöjen empatiataidoista ja empatian opiskelusta. Kirjoittaja Kecia Salmenkari Kirjoittaja työskentelee Helsingin kaupungilla Digitaalisen terveysaseman kehitysyksikössä Omaolo-palveluiden projektipäällikkönä. Lähteet Goleman, Daniel 2009. Sosiaalinen äly. Helsinki: Otava. Helsingin kaupunki 2019. Uudistettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamisen käsikirja. Luettavissa Helsingin kaupungin intranetissä. Saarikivi, Katri 2018. Diakonia-ammattikorkeakoulun kehittämispäivien esitelmä 26.4.2018. Polkuja tulevaisuuteen - empatian tärkeys työyhteisöissä. <https://www.diak.fi/2018/04/26/polkuja-tulevaisuuteen-aivotutkija-katri-saarikivi-esitelmoi-empatian-tarkeydesta-tyoyhteisossa/>. Luettu 15.9.2020. Työterveyslaitos 2012. Luovuuden dialoginen johtaminen uudistumisen tekijänä. <https://moodle.metropolia.fi/pluginfile.php/742653/mod_resource/content/1/Luovuuden%20dialoginen%20johtaminen%20uudistumisen%20tekij%C3%A4%20artikkeli.pdf>. Luettu 15.9.2020.
Toimituskunta toimittaa Geroblogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Geroblogin toimituskunta on aloittanut työnsä 4.4.2018.
Tuula Mikkola päätoimittaja
VTT, yliopettaja
tuula.mikkola@metropolia.fi
puh. 040 057 8279
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
puh. 050 567 8049
Marianne Roivas
FT, suomen kielen ja viestinnän lehtori
marianne.roivas@metropolia.fi
puh. 040 714 5153
asiakaslähtöisyys digitalisaatio esteettömyys hoitotyö hoivakoti HyMy-kylä hyvinvointi Hyvissä Handuissa Himassa ikäihminen ikäihmiset ikäystävällisyys ikääntyminen ikääntyneet ikääntynyt itsemääräämisoikeus iäkkäät kehittäminen kodin tuntu kohtaaminen kotihoito kotona asuminen lempeä hoiva monialaisuus moniammatillinen yhteistyö moniammatillisuus monikulttuurisuus motivaatio muistisairaus musiikki omaishoito osallisuus palveluasuminen RAI-arviointi saavutettavuus toimintakyky turvallisuus työhyvinvointi vaikuttavuus vanhuspalvelut vanhustyö vapaaehtoistyö vuorovaikutus yhteiskehittäminen yksilöllisyys yksinäisyys