Muistisairas ikäihminen tarvitsee läheisiään myös hoivakodissa

Jenni Kekkonen · 18.6.2020

Istuin kahvipöydässä ja kuuntelin toisella korvalla, kun sukulaiseni kertoi kuulumisiaan. Puhe kääntyi hänen äitiinsä, joka oli siirtynyt ympärivuorokautiseen hoivaan noin vuotta aiemmin. Hän kertoi, kuinka oli yrittänyt houkutella sisartaan mukaansa katsomaan äitiään hoivakotiin. Sisar ei ollut välittänyt lähteä vedoten bensakuluihin, vaikka ei asunut kovin kaukana hoivakodilta. Lisäksi hän oli todennut, että äidin luona on turha käydä, koska äiti ei kuitenkaan muista käymistä jälkikäteen muistisairautensa vuoksi. Mietin mielessäni harmistuneena, kuinka väärässä hän onkaan. Läsnäolo muistisairaan elämässä ei ole koskaan turhaa.

Muistisairaus on suurin yksittäinen syy, jonka vuoksi ikäihminen siirtyy omasta kodistaan ympärivuorokautisen hoivaan. Muistisairaus vie lähimuistin, joka todella tarkoittaa sitä, ettei muistisairas välttämättä muista sitä, onko puoliso, poika tai tytär käynyt tänään, eilen tai ylipäänsä ollenkaan. Toisaalta oma poika saattaa näyttää muistisairaan silmissä omalta puolisolta, eläähän muistisairas monesti uudelleen nuoruuttaan, muistisairauden pyyhkiessä viimeiset kymmenet vuodet muistista kokonaan.

Roolien sekoittuminen saattaa hämmentää lähipiiriä ja pahimmillaan aiheuttaa sen, että omaisten käynnit harvenevat harvenemistaan. Omaiset saattavat ajatella, että heitä ei enää tarvita akuutisti läheisen asuessa nyt paikassa, jossa hänestä huolehditaan vuorokauden ympäri. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pysty täyttämään omaisten paikkaa muistisairaan elämässä.

Hoivakotiin muutto on usein helpotus omaisille

Muistisairaan muutettua omasta kodistaan hoivakotiin moni asia muuttuu. Hoiva ja huolenpito, ravitsemus, lääkehoito ja siivous- ja pyykkihuolto järjestyvät hoivakodin puolesta, eivätkä ole enää omaisen harteilla. Moni omainen huokaisee ehkä helpotuksesta, kun fyysinen auttaminen sekä jatkuva huoli läheisen pärjäämisestä omassa kodissaan on poissa, hänen siirryttyään paikkaan, jossa hän saa apua ja valvontaa 24/7.

Tässä kohtaa moni omainen ottaakin pienen ja ansaitunkin hengähdystauon ja opettelee uudelleen nukkumaan rauhassa yönsä. Voihan taustalla olla vuosikausien huoli läheisestä ja mahdollisesti ympärivuorokautinen valmiustila siitä, milloin on pitänyt lähteä keskellä yötä auttamaan kaatunut läheinen ylös tai etsimään sitä hukkunutta lääkepurkkia tai lompakkoa. Joissain tapauksissa kyseessä on voinut olla vuosikausia kestänyt omaishoitajuussuhde.

Läsnäoloa, läheisyyttä ja yhdessäoloa

Läheisen muutettua hoivakotiin on henkilökunnan tehtävänä tukea ja kannustaa omaisia käymään läheisensä luona säännöllisesti. Hoitajien tulee kertoa omaisille, kuinka tärkeää ja arvokasta on, että he pysyvät tiiviisti muistisairaan elämässä, vaikka hän asuukin nyt hoivakodissa.

Hoivakodin henkilökunta pyrkii vastaamaan muistisairaan perustarpeisiin, mutta yksilölliseen aikaan, kuten rupatteluun, muisteluun, rauhallisiin kävelyretkiin lähipuistossa hoitajilla on valitettavan harvoin aikaa. Omaisten erityisen tärkeä rooli onkin juuri tämä: antaa yksilöllistä aikaa, olla vain ja pitää kädestä kiinni, kahvitella kaikessa rauhassa, tehdä lenkki lähipuistoon, muistella menneitä valokuvien avustuksella ja olla vain läsnä.

Omaiset ovat tärkeä voimavara hoivakodin arjessa

Koivulan (2011) väitöstutkimuksen mukaan hoitajat toivovat omaisten osallistuvan mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi ruokailutilanteisiin, ulkoiluun ja viriketoimintaan (Koivula 2013: 6). Omaisten tuki ja apu hoivakodin arjessa on hoitajille tärkeää, koska vanhustyössä resurssit ovat tiukat. Omaiset voivat auttaa hoitajia myös avaamalla muistisairaan asiakkaan elämänhistoriaa ja mielenkiinnon kohteita hoitajille. Näiden taustatietojen avulla hoitajat voivat ymmärtää muistisairasta ja hänen käyttäytymistään paremmin.

Omaisen rooli on myös tuoda muistisairaan elämään merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta yhteisten perinteiden, muistojen ja tuttujen asioiden kautta. Omaiset tuovat kuvia lapsenlapsista, kertovat tarinoita mökkinaapurista ja syksyn etelänmatkalta. He kertovat kukkien kukkimisesta mökin puutarhassa ja kertovat muistisairaalle, kuinka ensi kesänä lähdetään porukalla mökille kukkapenkkejä kitkemään. Omainen tukee tällä tavoin muistisairaan yksilöllisyyden tunnetta, elämäntarinan jatkuvuutta ja arjen merkityksellisyyttä. (Koivula 2013: 88.)

Tunnistaako hän vielä minut?

Toisin kuin ajatellaan, merkityksellistä ei ole se, tunnistaako muistisairas omaistaan vai ei. Tämän kysyminen muistisairaalta on aivan turhaa ja aiheuttaa vain turhaa ahdistusta muistisairaalle. Eihän kukaan kysy sokealtakaan: ”Näetkö sinä minut?”

Muistisairaalle tärkeää on lähellä oleminen ja koskettaminen sekä turvallisuuden tuottaminen läheisyyden avulla (Räsänen 2011: 170). Läsnäolo ja yhdessä oleminen antavat mielihyvää ja tunteen siitä, että on rakastettu.

Vaikka muistisairas ei huomenna muistaisi omaisen käyneen eilisiltana, on omaisen käynnillä voinut olla monta positiivista vaikutusta. Muistisairas on saattanut olla koko illan tavallista rauhallisempi ja hymyileväisempi tai hän on ehkä nukkunut yönsä levollisesti ollessaan mielissään illan rupatteluhetkestä läheisensä kanssa. Vierailu muistisairaan luona ei ole koskaan turhaa, sillä on varmasti aina merkitystä, vaikka hän ei osaisi sitä enää sanoin kertoa.

Kohtaa, kuten toivoisit itsesi kohdattavan

Asioista ääneen puhuminen ja tietouden lisääminen muistisairauden vaikutuksista ja muistisairaan kohtaamisesta olisi tärkeää, jotta omaiset pysyisivät muistisairaan elämässä loppuun asti. On hyvin tavallista, että muistisairas kertoo samat asiat moneen kertaan ja kyselee kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä.

Nyrkkisääntönä on, että muistisairas kohdataan kuten muutkin ihmiset, aikuisena, tuntevana ja järkevänä ihmisenä. Hänelle ei puhuta kuin lapselle, hän on aikuinen. Hänen todellisuuttaan ei ole tarpeen lähteä korjaamaan tai kertomaan, että hänen kaipaamansa puoliso on kuollut jo vuosia sitten, se aiheuttaa vain ahdistusta.

Muistisairaan kanssa erityisen tärkeää on läsnäolo ja kiireettömyys. Puhuessa katsotaan silmiin ja puhutaan rauhallisesti ja selkeästi antaen muistisairaalle tilaa vastata. Kuunnellaan ja odotetaan, kiireettömyys on tärkeää, muistisairas vaistoaa kiireen tunnun. Muistetaan, että muistisairaalla on ajatuksia, tunteita ja tarpeita silloinkin, kun puheen muodostaminen ei enää onnistu ja oikeat sanat eivät löydy. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.)

Ja kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei puheen tuottaminen enää onnistu, niin puhu, vaikka muistisairas ei enää kykene vastaamaan. Pidä kädestä kiinni, silitä ja ole läsnä, siinä tärkeimmät. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Pyri olemaan läheisesi elämässä läsnä muistisairaudesta huolimatta loppuun asti, se ei ole koskaan turhaa tai merkityksetöntä.