Eksistentiaalisesta kriisistä voi eheytyä – myös ikääntyneenä

Eksistentiaalisessa kriisissä yksilö kyseenalaistaa oman olemassaolonsa, kokee sen merkityksettömäksi ja etsii vastauksia olemassaololleen. Ikääntymiseen liittyy monia tekijöitä, jotka saattavat johtaa yksilön kriisiytymiseen vanhemmalla iällä, esimerkiksi: toimintakyvyn aleneminen ja siihen liittyvät rajoitteet, puolison ja/tai läheisten ihmisten kuolema, tai tutusta elinympäristöstä luopuminen. Ne merkitsevät asioiden uudelleen puntaroinnin aikaa, jossa elämän rajallisuus ja tuleva kuolema ovat yhä enemmän läsnä.

Eksistentiaalinen kriisi voidaan määritellä hetkenä, jolloin yksilö kyseenalaistaa koko elämänsä perustan: elämän tarkoituksen, sen merkityksen ja arvon. Eksistentiaaliselle kriisille on olemassa useita eri merkityksiä eikä ole olemassa yhtä ainoaa, oikeaa määritelmää. Se voi olla äärimmäisen, esimerkiksi läheltä piti -tilanteeseen liittyvää, kuoleman kohtaamiseen, olosuhteiden äkilliseen muuttumiseen, traagisen tapahtuman tai onnettomuuden seurausta (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11).

Eksistentiaalinen kriisi voi myös olla tienhaaraan saapumista omassa elämässään. Silloin se voi tarkoittaa omien henkilökohtaisten rajoitteiden kohtaamista, joita henkilö ei voi itse täysin kontrolloida, ja kokea siten eksistentiaalista ahdistusta. Eksistentiaalinen kriisi voi myös syntyä, jos ihmisen henkilökohtainen ja henkinen puoli ovat epätasapainossa.

Jos elämä on epätasapainossa, kehittyy henkilö henkilökohtaisessa elämässään vahvaksi ja luovaksi ihmiseksi, menestyy ja tekee päätöksiä, mutta hänellä ei ole mitään tietoa tai ymmärrystä henkisestä todellisuudesta. Kun henkilö on saavuttanut omat henkilökohtaiset itsensä toteuttamiseen liittyvät tarpeet, joutuu hän eksistentiaaliseen kriisiin, koska hän ei ole täyttänyt elämänsä tarkoitusta ja merkitystä. (Frankl 1994.)

Eksistentiaalista kriisiä voidaan siten pitää psykologishenkisenä prosessina, johon liittyy sekä psykologisten että henkisten haasteiden kohtaaminen. Eksistentiaalinen kriisi koostuu emotionaalisista, kognitiivisista ja käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Emotionaaliset piirteet ovat: kärsimys, pirstaleinen olo, haavoittuvuus, ahdistus, pelko, syyllisyys ja yksinäisyys. Kognitiiviset piirteet, kuten tarkoituksen ja päämäärien menettäminen, oman rajallisuuden ymmärtäminen, henkilökohtaisten arvojen menettäminen ja päätöksenteon vaikeudet vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Tämän johdosta yksilö saattaa: rajoittaa tekemisiään, kokea rituaalit tarpeellisiksi, eristäytyä muista ihmisistä, menettää ihmissuhteita, tulla riippuvaiseksi esimerkiksi päihteistä, kärsiä terveysongelmista, ja kokea olevansa terapian tarpeessa. (Butenaite & Sondaite & Mockus 2016: 9–11.)

Olemassa olemisen, ajan, vapauden ja tunteiden merkitys

Eksistentiaaliseen kriisiin liittyy olennaisena osana olemassa olemiseen liittyvä problematiikka, sekä ajan ja vapauden käsitteet. Aikakäsitys muuttuu ikääntyessä, ja koska ihminen joutuu elämään tässä ja nyt, hän kohtaa luonteeltaan eksistentiaalisia, mm. elämän rajallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja on siten pakotettu tekemään parhaansa vallitsevat olosuhteet huomioiden (Osborne 2012: 352). Vastakkain ovat valinnanvapaus ja deterministinen näkökulma, jonka mukaan elämämme on ennalta määrättyä. Toisaalta ihminen on vapaa valitsemaan suhtautumisensa, toisaalta hän on vallitsevien olosuhteiden vanki.

Tunteilla, erityisesti ahdistuksella, on keskeinen merkitys eksistentiaalisessa kriisissä. Tunteet voidaan ymmärtää länsimaisesta ajatusmaailmasta poiketen: tunteet ovat vain tunteita, ei ole olemassa hyviä eikä huonoja tunteita. Tunteet ovat meille kuitenkin tarpeen, esimerkiksi, kärsimys viestittää, että yksilö on välittänyt ja rakastanut. Jos kärsimystä ei olisi, ei olisi myöskään rakkautta. Meidät on myös opetettu tavoittelemaan onnellisuuden tunnetta hinnalla millä hyvänsä. (Harris 2016.) Tämä jatkuva onnen tavoittelu johtaa onnettomuuden tunteisiin, mutta jos elää arvojensa mukaan, voi elää autenttista, omannäköistä ja mielekästä elämää – siis elämää, joka johtaa kohti eheyttä.

Kypsyminen ja henkisyys

Gerotranssendenssiteorian (Tornstam 2011) mukaan ihmisellä on mahdollisuus muutokseen ja hän voi kehittyä kohti kypsyyttä ja viisautta. Tällöin hän määritee itsensä ja suhteet muihin ihmisiin uudelleen ja saa uutta perustavanluonteista ymmärrystä olemassaolon kysymyksistä. Teoria pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kosminen, henkilö itse, ja sosiaaliset ja henkilökohtaiset suhteet. Henkilö voi gerotranssendenssissa osoittaa muutosta kaikissa ulottuvuuksissa, kahdessa tai vain yhdessä niistä. Hän voi kypsyä materialistisesta ja rationaalisesta maailmankatsomuksesta ylimaalliseen suuntaan. Gerotranssendenssissa ihminen hyväksyy eletyn elämän ja eheytyy. Prosessin aikana ja sen myötä ihmisen yleinen tyytyväisyys elämään normaalisti kasvaa.

Erik Eriksonin elämänkaariteorian (1994) mukaan elämän viimeisen vaiheen, ajan eläköitymisestä kuolemaan saakka, kehitystehtävä on eheytyminen. Jos ihminen ei saavuta eheyttä, hän vaipuu epätoivoon ja halveksii elämää. Haasteena tässä vaiheessa on kaikkien edellisten elämänvaiheiden hyväksyminen, vastuunottaminen omista teoista ja niiden arvostaminen. Jos yksilö ei tähän jostain syystä pysty, tulee hänestä katkera ja negatiivinen. Parhaassa tapauksessa, vanhuudessa syntyy viisautta: itsenäisyyttä, autonomiaa ja kypsyyttä, sen sijaan, että yksilö taantuisi lapsuuden kaltaiseen riippuvuuteen. Eheytyminen tai epätoivo syntyvät kaikkien edellisten elämänvaiheiden tuloksena. Epäonnistuminen vanhuuden kehitystehtävässä tarkoittaa, että yksilö voi kokea kuoleman pelottavaksi asiaksi, koska hän ei ole sinut eletyn elämän kanssa.

Gerontologisessa tutkimuksessa henkisyyttä on ehdotettu onnistuneen vanhenemisen yhdeksi, omaksi itsenäiseksi osatekijäksi. Henkisyys ruokkii ja pitää yllä mielenterveyttä. Ne henkilöt, jotka kokevat itsensä henkisiksi, kokevat suurempaa hyvinvointia myös vanhuudessa (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021). Henkisyyden määrittäminen on kuitenkin hyvin haastavaa eikä sen määrittämiseksi ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Antropologian näkökulmasta henkisyyttä ei pidetä yksinomaan uskonnollisina harjoitteina ja uskomuksina, vaan se on yksilön tarkoituksen ja elämän merkityksen etsintää. Tässä etsinnässä lähteitä voivat olla ihmissuhteet, luonto, uskonto, musiikki ja taide.

Henkisyys viittaa perustavanlaatuiseen tunteeseen ylimaallisuudesta, transsendenssistä, ja se kohdistuu itsestä ulospäin, johonkin muuhun kuin itseen. Käsitysten laajentaminen ja rajojen murtaminen ovat osa henkistä prosessia. Henkisyys voi toimia hedelmällisenä lähteenä elämän vastoinkäymisten, kuten henkilökohtaisten menetysten, vanhuuden haurauden, riippuvuuden ja toimintakyvyn heikentymisen kohdatessa. (Janhsen & Golla & Mantell & Woopen 2021.) Henkisyydellä on siis selvät yhtymäkohdat gerotranssendenssiin ja elämänkaariteoriaan.

Kohti autenttista ja eheää elämää

Ikääntymiseen liittyy luonnollisena osana eletyn elämän muistelu, tekojen uudelleenpuntarointi ja niiden hyväksyminen. Jos yksilö ei jostain syystä pysty hyväksymään omia tekojaan, hän voi masentua ja kokea ahdistusta, ja jopa kuolemanpelkoa.

Lähestyvä kuolema ja kuolemanpelko voivat olla syitä eksistentiaaliselle kriisille ja ahdistukselle. Kukaan meistä ei pysty ennustamaan miten elämän ehtoopuolella suhtaudumme kuolemaan ja mitä ajatuksia se lopulta meissä herättää. Kuolemaa voi olla vaikeaa hyväksyä, koska se merkitsee samalla myös tietoisuuden loppumista. (Osborne 2012: 361–362.)

Suurin katumuksen aihe kuoleman lähestyessä on autenttisuuden puute eli toisin sanoen ihmiset katuvat sitä, että eivät olleet elämänsä aikana rehellisiä itselleen eivätkä uskaltaneet elää omannäköistä elämää, vaan elivät lähinnä toisten ihmisten odotusten mukaisesti (Aho 2020).

Itselleen aito, rehellinen ihminen haluaa hyväksyä tulevan vanhenevan minänsä ja tiedostaa olemassaolon rajallisuuden, jossa kuoleman mahdollisuus on jatkuvasti läsnä. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen edellyttää siis tiedostamista ja hyvää itsetuntemusta, ja se lähtee ihmisestä itsestään käsin eikä ympäröivästä todellisuudesta. (Hannush 2021: Luku 17. Acceptance: The Capacity for Acceptance of Self, Others, and Life Itself.)

Eksistentiaalisessa kriisissä olevia ikääntyviä pitäisi pystyä auttamaan. Vanhustyön tutkinto-ohjelma antaa hyvät valmiudet ikääntyneiden kohtaamiseen. Voit oppia kyseisestä ilmiöstä lisää osallistumalla neuropsykiatrian perusteet -kurssille.

Kirjoitus perustuu kirjallisuuskatsauksena toteutettuun opinnäytetyöhön: Eksistentiaalinen kriisi ikääntyessä – matka kohti autenttista ja eheää elämää. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023, vanhustyön ammattikorkeakoulututkinto.

Kirjoittaja

Jaana Heinonen, valmistuva vanhustyön (AMK) opiskelija,

Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Aho, Kevin 2020. The Contraction of Time and Existential Awakening: A Phenomenology of Authentic Aging. Teoksessa Davis, Joseph & Scherz, Paul (toim.). The Evening of Life: The Challenges of Aging and Dying Well. E-kirja. Indiana: University of Notre Dame Press. Luku 5.

Butenaite, Joana & Sondaite, Jolanta & Mockus, Antanas 2016. Components of Existential Crisis: a Theoretical Analysis. International Journal of Psychology: Biopsychosocial Approach 18. 9-27. Viitattu 23.11.2022.

Erikson, Erik 1994. Identity and the life cycle. New York: Norton.

Frankl, Viktor 1994. Ihmisyyden rajalla. Suom. Osmo Jokinen & Eila Sandberg. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Hannush, James Mufid 2021. Markers of Psychosocial Maturation. A Dialectically-Informed Approach. E-kirja. Sveitsi: Springer Nature Switzerland AG. Luvut 17 ja 31.

Harris, Russ 2016. Onnellisuusansa. Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Suom. Arto Pietikäinen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim ja Arto Pietikäinen.

Janhsen, Anna & Golla, Heidrun & Mantell, Pauline & Woopen, Christiane 2021. Transforming spirituality through aging: coping and distress in the search for meaning in very old life. Journal of Religion, Spirituality and Aging 33 (1). 38-53. Viitattu 1.11.2022.

Osborne, John William 2012. Existential and psychological aspects of the transition to retirement. European Journal of Psychotherapy and Counselling 14 (4). 349–363. Viitattu 3.11.2022.

Tornstam, Lars 2011. Maturing into Gerotransendence. The Journal of Transpersonal Psychology 43 (2). 166–180. Viitattu 11.1.2023.