Heikennämmekö yleistyksillä ikääntyvän asemaa?

”Voi, musta on tullut vanha!” huudahdamme helposti, jos jokin arkisessa toiminnassamme ei suju toivotulla tavalla. Kyseinen lause sisältää tiettyä puhekielen leikillisyyttä, mutta piileekö siinä sanoma, jolla alennamme ikääntymisen arvokkuutta tiedostamattamme? Meidän olisi hyvä pysähtyä miettimään, syyllistymmekö liian herkästi yleistyksiin, joilla korostamme iän myötä ilmaantuvia heikkouksia.

Kyseisestä viattoman ja harmittoman huudahduksen sanomasta voimme tulkita, että ikääntyessä heikkenemme, haurastumme, sairastumme ja menetämme kognitiota. Tällaisissa huudahduksissa ajattelemattomasti halvennamme vanhuutta ajanjaksoksi, joka koostuu osaamattomuudesta ja raihnaisuudesta, jota se ei suinkaan ole. Voisimmekin negatiivisten yleistyksien sijaan korostaa niitä rikkauksia, joita elämä on meille kerryttänyt lapsuudesta lähtien.

Meissä kaikissa asuu pieni lapsi

Ajan myötä, vääjäämättömästi muuttuva ulkoinen olemuksemme kantaa sisällään monenlaisia kokemuksia. Vaikka lapsia meistä ei enää tulekaan, tunteisiimme vaikuttavat ne lapsuuden kokemukset, joita aika ei ole haalistanut. Sari Valton (2017) ohjelmassa  https://areena.yle.fi/1-4213138 keskustellaan muun muassa siitä, että kaikki koettu kulkee mukanamme ja lapsen minuus on meissä yhä olemassa.

Itsellemme merkittävät lapsuuden kokemukset vaikuttavat läpi elämän ja tunne tietyistä elämyksistä on aistittavissa yhä uudelleen: muistelemme sitä, miten mukavaa oli kokeilla pääseekö se pieni kaarnankappale kevätpuron padoista väljemmille vesille tai voimme yhä aistia sen, kuinka hauskaa oli kahlata vesilammikon läpi ja huomata miten syvä siitä oli tullut rankkasateen jälkeen. Tai voimme yhä uudelleen tuntea, miten aurinko lämmittää uintireissussa viilentynyttä ihoamme.

Hauho, Hämeenlinna

Oppia ikä kaikki

Muistot voivatkin kaiketi olla hyvin samankaltaisia ihmisen iästä, taustasta ja erilaisuudesta riippumatta. Meidän tulisikin pyrkiä vahvistamaan ymmärrystä ikääntymisestä moniulotteisemmin ja siten, että osaisimme nähdä rikkautena sen kaiken saavutetun tietotaidon ja kokemukset, jota eletty elämä on kerryttänyt. Meidän on myös hyvä tiedostaa, että vanhanakin voi oppia uutta.

Ihmisen on kaikissa elämävaiheissa omaksuttava se, että on opittava uutta, jotta selviää itsenäisesti. Ikä-ihmisetkin oppivat uusia asioita elämässään ja jos säilyttää esimerkiksi halun uusien taitojen oppimiseen, ikääntymiseen liittyvä kykyjen heikkeneminen voi jäädä vähäiseksi vaikutuksiltaan vielä hyvinkin iäkkäänä. (Suutama 2013:221–226).

Meidän on syytä pohtia kriittisesti sitä, että tukeeko yhteiskuntamme yksilöllistä ja voimavaralähtöistä ikääntymistä oikeasti vai kallistummeko suuntaan, jossa ikääntyvät luokitellaan tiettyyn kategoriaan. Meidän onkin hyvä tietää, että väistämättömien ikääntymismuutosten ilmaantuminen on yksilöllistä. Ihminen voi myös olla aktiivinen mahdollisista iän tuomista rajoitteista huolimatta toimijuuden näkökulmasta. (Jyrkämä 2013:5–15).

Vahva vanhuus

Ikääntymisen tarkastelu vain kalenteri-iän näkökulmasta antaa pinnallisen näkemyksen. Sen sijaan tutustuminen ikääntymisen eri määritelmiin, luo ymmärrystä jo syvällisemmin. Emme saisi muuttuvan ulkokuoren vaikuttaa asenteisiimme.  Meidän tulisi tietää, että ikääntyminen itsessään ei tuo tarvetta holhoamiselle ja sille, ettemme osaisi tehdä päätöksiä. Meillä voi vielä vanhakin olla unelmia ja tulevaisuuden toiveita. Eeva Vallius muistuttaakin blogissaan http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen-joo-joo.html  että elämä ei lopu, vaikka se huteraksi käykin.

Heikkous, passiivisuus ja vanheneminen eivät saisi nivoutua yhteen keskustelukulttuurissa. Se vääristää ja vie käsitystä ikääntymisen valoisista puolista yhä enemmän varjoon. Sen sijaan, ikääntymisen myötä kerrostuvaa rikkautta pitäisi hehkuttaa ja saada sitä kirkkaampaan valoon. Meidän tulee rikkoa stereotypioita tuoden vahvemmin esille sitä, että vanhanakin voi voimaantua ja innostua. Ikääntyviä tulee rohkaista mukaan. Voidaan mennä yhdessä sen suuren vaahteran alle, jonka värikkäät lehdet kilvan putoilevat syystuulen sitä ravistellessa. Niitä oli lapsena niin mukava yrittää ottaa kiinni!

Käpylä, Helsinki

Kirjoittaja:
Tiia Nurminen, vanhustyö YAMK -opiskelija Metropolia ammattikorkeakoulu
Kuvat: Tiia Nurminen

Lähteet:

Eeva Vallius 2018. Getting older- getting wiser blogi. Blogipostaus 17.6.2018.  Saatavana osoitteessa: < http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen- joo-joo.html >. Luettu 8.12.2018.

Jyrki, Jyrkämä 2013. Ikäihmiset ja toimijuus. Ikäihmisen vireä huominen. Saatavana osoitteessa < http://www.oamk.fi/hankkeet/eee/docs/ikaihminen/jyrki_jyrkama.pdf >. Luettu 6.12.2018

Suutama, Timo 2013. Muisti ja oppiminen. Teoksessa Heikkinen, Heikki – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Helsinki. Duodecim 221-226

Valto, Sari 2017. Muuttuuko minuus? Yle Areena 17.10.2017. Saatavana osoitteessa: < https://areena.yle.fi/1-4213138>. Kuunneltu 4.12.2018