Pitkäaikaishoito ja ikääntyneen yksityisyys – mahdoton yhtälö?

Kokemuksemme mukaan ikääntyneen yksityisyyden toteutuminen pitkäaikaishoidossa on haasteellista. Haasteita lisäävät erityisesti ikääntyneen lisääntynyt avuntarve sekä hoitopaikan tilaratkaisut. Hoitajilta vaaditaan ammatillisuutta mentäessä asukkaan omaan yksityiseen tilaan ja työskenneltäessä pitkäaikaishoidon erilaisissa ympäristöissä. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Miten pitkäaikaishoidossa voidaan vaikuttaa yksityisyyden turvaamiseen osana sosiaalista ympäristöä?

Pitkäaikaishoitopaikan osittain julkiset tilat heikentävät asukkaan mahdollisuutta omaan rauhaan (Siitonen 2013: 537). Ikääntyneiden kokemukset yksityisyydestä ja sen tarpeesta ovat yksilöllisiä (Kuula 2006: 76), mutta omaan rauhaan vetäytymisen tulee olla kaikille mahdollista. Pitkäaikaishoidossa ainoa yksityisyyden mahdollistava tila on tyypillisesti asukkaan oma huone – eli oma koti (Elo 2008: 104). Käytännössä yksityisyyden ja oman tilan voidaan kuitenkin sanoa olevan ikääntyneen omaa vain näennäisesti (Räsänen 2011: 81). Ikääntyneen oma koti voi olla jaettu, ja lisäksi se on työtila hoitajille.

Yksityisyyden kunnioittaminen on hoitamisen taitoa

Vaikka yksityisyyden rikkominen ei olekaan sallittua ilman lupaa, saa hoitotyöntekijä virallisen auttajan roolissa mennä ikääntyneen tilaan ilman pelkoa yksityisyyden rikkomisesta. Tilanteet vaativat hoitajilta korkeaa ammattitaitoa, joka näyttäytyy asukkaille hienovaraisuutena. Osana ammattitaitoa hoitajien velvollisuus on kuitenkin jatkuvasti arvioida omaa toimintaansa sekä eettisestä että ammatillisesta näkökulmasta.  (Räsänen 2011: 44, 80–81.)

Kokemuksena yksityisyyden kunnioittamisen unohtamisesta voisi kuvata vastaan tullutta tilannetta eräässä tehostetun palveluasumisen yksikössä, jossa työntekijät jättivät täysin huomioimatta asukkaan kotiin menemisen ja hänen yksityisen tilan kunnioittamisen. Huoneeseen mentiin koputtamatta, huoneen ovi jätettiin kokonaan auki, asukkaan sängyn asentoa alettiin vaihtaa ilman hänen herättämistä etukäteen ja aamupesut aloitettiin kertomatta tilanteesta. Tässä tilanteessa unohtuivat sekä yksityisyys että hyvät tavat.

Kuinka tilanteessa olisi ollut hyvä toimia ja kuinka asukkaan yksityisyyttä ja omaa tilaa olisi kuulunut kunnioittaa? Huoneeseen mennessä olisi pitänyt koputtaa oveen ja tervehtiä asukasta ja kertoa, kuka/ketkä ovella ovat ja mitä varten. Ovi olisi pitänyt sulkea sisääntulon jälkeen, ja asukas olisi tullut kohdata. Kyse on siis melko pienistä ja yksinkertaisista asioista, jotka kuitenkin vaikuttavat suuresti asukkaan kokemukseen hoidosta sekä omasta yksityisyydestään.

Turvaa ikääntyneen yksityisyyttä näillä keinoilla:

• koputa ja tervehdi, kun menet asukkaan huoneeseen
• älä puhu asukkaan henkilökohtaisista asioista muiden kuullen
• pidä asukkaan huoneen ja aputilojen ovet kiinni
• asukkaan huoneesta ei tule olla ikkunoita julkisiin tiloihin.

Esteettömyys lisää mahdollisuuksia omalle tilalle

Hyvinvointia tukeva ympäristö mahdollistaa sosiaalisen aktiivisuuden ja tukee ikääntyneen osallisuutta. Toimivassa sosiaalisessa ympäristössä on kuitenkin määritelty rajat yksityisille ja julkisille alueille, ja parhaimmillaan ympäristö tarjoaa ikääntyneelle mahdollisuuden omaan valintaan (Siitonen 2013: 537, 539). Asukkaille tämä näkyy sekä läheisten tapaamisen että yksinolon mahdollistavina vapaavalintaisina, esteettöminä ja itsenäisesti haltuun otettavina sosiaalisen kanssakäymisen ja osallistumisen tiloina (Ruuskanen-Parrukoski 2018: 114; Björkqvist & Rappe 2021: 9). Asuinympäristöä tulee pystyä hyödyntämään itsenäisesti (Elo 2008: 95) yksilöllisten fyysisten ja sosiaalisten tarpeiden mukaan.

Pitkäaikaishoidon olosuhteet luovat haasteita asukkaiden yksityisyyden toteutumiselle. Haasteiden ja toimintatapojen tunnistaminen ovat ensiaskelia sosiaalisen ympäristön kehittämisessä. Henkilöstön jatkuva oman työskentelyn arviointi ja kehittäminen, johon kuuluu olennaisena osana palautteen antaminen ja vastaanottaminen niin omasta kuin muiden toiminnasta, luovat mahdollisuuden ikääntyneen yksityisyyttä kunnioittavalla toiminnalle.  Yksityisyyden turvaaminen ja sosiaalisen ympäristön kehittäminen edellyttävät koko organisaation sitoutumista.

Kirjoittajat:

• Juuli Halonen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
• Katri Tapola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
• Tanja Tiitta, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

• Elo, Satu 2008. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa Voutilainen, Päivi & Tiikkainen, Pirjo (toim.). Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit.
• Kuula, Arja 2006: Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Osuuskunta Vastapaino.
• Ruuskanen-Parrukoski, Pirkko 2018. Palveluasuminen ikääntyneen asumisen kontekstina. Tapaustutkimus ikääntyneiden toimijuudesta. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino.
• Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
• Siitonen, Tuomo 2013. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 534–540.