Outi Julén selvitti opinnäytetyössään PHHYKY kotikuntoutuksen asiakkaiden ja fysioterapeuttien kokemuksia etäkuntoutuspalvelusta ja toi esiin molempien osapuolten kehittämistarpeita

Kotona asuminen mahdollisimman pitkään on monen ikääntyneen toive ja myös selkeä strateginen tavoite Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä (PHHYKY). Toisaalta väestön ikääntyminen on myös merkittävä haaste palveluiden toteuttamisen kannalta nyt ja tulevaisuudessa. (PHHYKY Strategia 2022.) Kuntoutuksella voidaan tutkitusti vaikuttaa positiivisesti ikääntyneiden kuntoon ja tukea kotona-asumista (Pitkälä, Valvanne & Huusko 2016). Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituskin ohjaa panostamaan ikääntyneiden kotikuntoutuspalveluihin ja ottamaan myös kaiken irti teknologiasta ikääntyneiden hyvinvoinnin lisäämiseksi (Laatusuositus 2017–2019: 28).

Suositukseen on vastattu ja etäkuntoutuksen käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti, kun on etsitty uusia tapoja kuntoutuksen riittävän saatavuuden mahdollistamiseksi (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Tutkimukset ovat osaltaan vahvistaneet etäkuntoutuksen vaikuttavuuden olevan lähikuntoutuksen kanssa samalla tasolla (Rintala, Hakala & Sjögren 2017). Etäyhteyksien hyödyntäminen on nyt yhä useammin myös ikääntyneiden kuntoutuksen arkipäivää, mutta ikääntyneiden ja teknologian yhteen saattaminen saattaa myös tuottaa vaikeuksia teknologian käytön vierauden vuoksi.

PHHYKY kotikuntoutuksessa yksilöllinen etäkuntoutus on ollut jo useamman vuoden osa palveluvalikoimaa. Palvelua on pyritty tavoitteiden mukaisesti lisäämään, mutta tässä ei ole onnistuttu siinä määrin kuin olisi toivottu. Tarve palvelun kehittämiselle on havaittu, mutta asiakas- ja ammattilaiskokemuksia ei vielä ole selvitetty, jotta niitä voitaisiin hyödyntää.

Asiakkaiden ja ammattilaisten ääni kuuluviin

Palveluiden kehittämisen ydin on löytää jo toimivien asioiden lisäksi ne seikat, joissa on parantamisen varaa. Yksipuolinen kehittäminen tai asioiden olettaminen asiakaskokemuksista eivät kuitenkaan edistä palvelun vastaavuutta asiakastarpeisiin (Kauppinen, Kesäniemi, Luojus, Lange & Lönn 2020).  Tästä lähtökohdasta aloitettiin PHHYKY etäkuntoutuksen kehittämiseen tähtäävän opinnäytetyön teko. Toteuttamieni asiakashaastatteluiden ja ammattilaiskyselyn perusteella etäkuntoutukseen oltiin monelta osin tyytyväisiä, mutta kehittämisen aiheitakin löytyi. Palveluprosessin selkiyttämiselle oli selkeä tarve, joka ilmeni mm. fysioterapeuttien epävarmuutena asiakkaiden ohjaamisessa palvelun piiriin. Asiakkaiden näkökulmasta etäkuntoutuspalveluiden kehittämistarpeet keskittyivät sen sisältöön eikä niinkään toteutukseen.

Asiakkaiden tyytyväisyyteen vaikutti eritysesti palvelun helppous ja vaivattomuus. Kotoa ei tarvinnut lähteä minnekään ja fysioterapeutin yhteydenotto toteutui sovittuun aikaan. Kotiin lainattu tabletti oli helppokäyttöinen ja vastuu sen toiminnasta kuului ammattilaiselle. Myös ammattilaiset kokivat aikatauluttamisen ja etäyhteyden joustavuuden toimivaksi ja tämän suuntaisia kokemuksia etäpalvelun sujuvuudesta on saatu muualtakin (Vuononvirta 2016: 86).

Vastauksista nousi esiin asiakkaiden omien tavoitteiden tärkeys. Vaikka harjoittelu koettiin mielekkääksi, niin harjoitteita olisi pitänyt voida yksilöidä paremmin etenkin ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa. Ikääntyneiden asiakkaiden huomioiminen yksilöinä onkin muistettava kaikessa kuntoutuksessa (Lihavainen 2012), myös etäkuntoutuksessa.

Teknologiahaasteet ovat ammattilaisten, eivät asiakkaiden ongelmana – tukea tarvitsevat kaikki

Kyselyn perusteella laitteiston, kuvan ja äänen ongelmat tuottivat ammattilaisille turhautumista ja huolta asiakkaiden palvelukokemuksesta, mutta asiakkaiden haastatteluissa teknologia tai sen ongelmat eivät nousseet esiin. Ammattilaisten vaatimukset teknologialle ovat siis huomattavasti korkeampia kuin ikääntyneillä. Asiakkaat kokevat etäkuntoutuspalvelun hyväksi, kunhan saavat sen toteuttamiseen riittävästi tukea. Matalan kynnyksen tuki on tunnistettu merkittäväksi myös aiemmissa ikääntyneiden teknologiakokeiluissa (Kauppila, Kärnä, Pihlainen & Koskela 2017).

Molemmat osapuolet nostivat onnistuneen etäkuntoutuskokemuksen merkittäviksi tekijöiksi toimivan vuorovaikutussuhteen sekä tuen saamisen teknologian käytössä. Fyysisen kontaktin puuttumisen vuoksi vuorovaikutuksen onkin tunnistettu olevan etäyhteydelle erityisen tärkeää (Vuononvirta 2016: 93) Haastatteluissa tuen merkitys korostui palvelun aloituksessa, etenkin jos käytössä oli asiakkaan oma laitteisto. Kehitettäviksi kohteiksi voitiin nostaa soveltuva teknologia, ammattilaisten koulutus, käyttäjätuki sekä kuntoutuksen tavoitteellisuus sisältöineen.

PHHYKY etäkuntoutusta lähdetään opinnäytetyön perusteella jatkokehittämään. Tarkoituksena on luoda palveluprosessi jossa palvelu kuvataan sisältöineen, jotta palvelu jatkossa vastaisi yhä paremmin sekä ammattilaisten, että asiakkaiden tarpeita.

Lisätietoja

Julén Outi, 2022. Kehitettävänä etäkuntoutus. PHHYKY kotikuntoutuksen EKU-asiakkaiden ja fysioterapeuttien etäkuntoutuskokemukset ja kehittämistarpeet. Helsinki: Metropolia AMK.

Opinnäytetyöhön liittyvään teemahaastatteluun vastasi kolme asiakasta ja ammattilaisten Webropol-kyselyyn vastasi viisi fysioterapeuttia.

Kirjoittaja

Outi Julén, fysioterapeutti AMK, ikääntyneiden kuntoutuksen ja etäkuntoutuksen ammattilainen. Valmistumassa YAMK tutkintoon kesäkuussa 2022.

Lähteet

Kauppila, P., Kärnä, E., Pihlainen, K ja Koskela, T. (toim.) 2017. Teknologia ikäihmisen tukena – ketterän kokeilukulttuurin ytimessä. IkäOTe – Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hanke. Grano Oy, Jyväskylä.  Viitattu 5.5.2022.

Kauppinen, S., Kesäniemi, E., Luojus, S., Lange, P. & ja Lönn, N. 2020. Tarpeesta ratkaisuksi: yhteiskehittämisen opas sosiaali- ja terveydenhuollossa.  Viitattu 14.5.2022.

Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:6.  Viitattu 13.5.2022.

Lihavainen, K. 2012. Mobility Limitation, Balance Impairment. A Study with a Comprehensive Geriatric Intervention and Musculoskeletal Pain Among People Aged ≥ 75 Years. University of Jyväskylä. Viitattu 14.5.2022.

Pitkälä, K, Valvanne, J. & Huusko, T. 2016. Geriatrinen kuntoutus. Teoksessa Heikkinen, E., Jyrkämä, J., Rantanen, T. & Aromaa, A. (toim.): Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

PHHYKY, Strategia 2022.  Viitattu 13.5.2022.

Rintala,A., Hakala, S., & Sjögren, T. (toim.). 2017. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. 145. Etäteknologian vaikuttavuus liikunnallisessa kuntoutuksessa. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi. Kela. Helsinki. Viitattu 16.5.2022.

Salminen, A-L., Hiekkala, S. & J-HStenberg (toim.) 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Viitattu 15.5.2022.

Vuononvirta. T. 2016. Muita etäkuntoutuksen kohderyhmiä. Teoksessa Etäkuntoutus. Kela, Etäkuntoutus. Salminen, A, Hiekkala, S. & Stenberg, J-H.(toim.) Kelan tutkimus. Helsinki. 13 Viitattu 3.5.2022.

Palveluohjaajan työ on vaativaa asiantuntija- ja ihmissuhdetyötä. Ikääntyneet arvostavat palveluohjaajan ammattitaitoa ja palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuutta. Sensitiivisten asioiden yksilöllistä huomioimista palvelutarpeen arvioinnissa voisi kuitenkin vielä kehittää asiakaskokemuksen parantamiseksi. Hyvä asiakaskokemus parantaa elämänlaatua (Saarijärvi & Puustinen 2020: 31).  

Asiakaskokemus on lähellä asiakaslähtöisyyttä, ja se voidaan nähdä asiakaslähtöisyyden jatkeena (Saarijärvi & Puustinen 2020: 23). Asiakaskokemus on aina yksilöllinen, ja rakentuu tunteista, mielikuvista, odotuksista sekä aiemmista kokemuksista (Gerdt & Korkiakoski 2016).

Asiakaskokemukseen vaikuttavat myös asiakkaan luonne, persoona ja kulttuuri (Gerdt & Korkiakoski 2016) sekä alitajunta (Löytänä & Kortesuo 2011: 11).

Asiakaskokemuksen näyttäytyminen palvelutarpeen arvioinnissa

Palveluohjaukseen sisältyvä palvelutarpeen arviointi on asiakkaalle henkilökohtainen tapahtuma. Palvelutarpeen arvioinnissa palveluohjaaja tarkastelee yhdessä asiakkaan kanssa seuraavat osa-alueet:

• toimintakyky
• voimavarat
• asumisen ja asuinympäristön turvallisuus
• osallisuus
• apuvälineet ja teknologia sekä
• omaishoito (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023).

Opinnäytetyömme tulosten mukaan ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu vuorovaikutuksesta, itsemääräämisoikeudesta, palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuudesta sekä palveluohjaajan ammattitaidosta.

Vuorovaikutus osana asiakaskokemusta

Vuorovaikutus on keskeinen osa palvelutarpeen arviointia. Vuorovaikutuksen laatu ratkaisee, millaiseksi asiakas kohtaamisen palveluohjaajan kanssa kokee ja syntyykö heidän välilleen luottamus. (Haikara 2019: 144.) Asiakkaan luottamuksen saavuttaminen on keskeistä hänen yksilöllisten palvelutarpeidensa tunnistamiseksi ja ratkaisujen etsimiseksi yhdessä hänen kanssaan.

Opinnäytetyössämme haastateltavat kokivat positiivisena palveluohjaajan kohtaamisen. Tunnelma kohtaamisessa oli avoin ja luottamus vallitsi palveluohjaajan ja haastateltava välillä. Arkojenkin asioiden esille ottaminen oli tuntunut luontevalta. Kohtaamista haastateltavat kuvailivat luontevaksi, hienotunteiseksi ja ystävälliseksi. Ikääntyneelle asiakkaalle merkityksellinen vuorovaikutus tapahtuu kasvokkaisissa kohtaamisissa (Palomäki 2019: 76).

Itsemääräämisoikeuden merkitys

Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä itseään koskevista asioista. Sen merkitys ja asema korostuvat ikääntyneenä sekä sosiaali- ja terveyssektorilla. (Räsänen & Valvanne 2017: 32.)

Opinnäytetyömme tuloksissa korostui itsemääräämisoikeuden merkitys. Avun vastaanottaminen tuntui vaikealta, sillä sen pelättiin heikentävän itsemääräämisoikeutta. Ikääntyneelle on tärkeää saada itse päättää asioistaan; heillä on tahtoa pärjätä itsenäisesti. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen voidaan nähdä edellytyksenä positiiviselle asiakaskokemukselle. Muun muassa yksilöllisten tarpeiden huomioimisella voidaan vahvistaa ikääntyneen Itsemääräämisoikeutta (Palomäki 2019: 70).

Palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuus ja palveluohjaajan ammattitaito

Haastateltavat kokivat palvelutarpeen arvioinnin monipuolisena. Arvioinnissa oli käyty laajasti läpi heidän elämänhistoriansa ja tarpeensa. Palveluohjauksen tulisikin olla asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista ja ohjaamista (Roivas 2019: 84–85).

Palveluohjaajan ammattitaito koettiin hyväksi ja sitä arvostettiin. Hänen kohtaamistaan haastateltavat kuvailivat helpoksi, ja palveluohjaajan saapumista kotiin arvostettiin. Keskustelu palveluohjaajan kanssa oli luontevaa ja henkilökohtaistenkin asioiden läpikäyminen tuntui hyvältä.

Asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen ja hänen tarpeidensa tunnistaminen edellyttää palveluohjaajalta vahvaa ammattiosaamista. Eräs haastateltava kertoi, kuinka kaikki muut asiat otettiin palvelutarpeen arvioinnissa huomioon paitsi seksuaalisuus. Toisaalta intiimihygienian esille ottaminen yllätti toisen haastateltavan, ja aiheesta keskusteleminen oli hänen mielestään tarpeetonta.

Sensitiivisten asioiden puheeksi ottaminen vaatii palveluohjaajalta taitoa aistia, milloin ja miten aiheesta keskustellaan asiakkaan kanssa tai näitä asioita ei oteta puheeksi lainkaan. Opinnäytetyössämme tuli esiin erilaisia sensitiivisiä asioita.

Sensitiivisiä asioita palvelutarpeen arvioinnissa ovat:

• avun vastaanottamisen vaikeus
• holhoamisen pelko
• kaatumisen pelko
• intiimihygienian hoito sekä
• parisuhde- ja seksuaaliasiat.

Palvelutarpeen arvioinnissa asiakkaan yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen on keskiössä (Ala-Nikkola & Sipilä), ja ne tunnistamalla voidaan tukea asiakkaan toimintakykyä ja hyvinvointia yksilöllisesti (Roivas 2019: 84).

Palveluohjauksessa kannattaa panostaa asiakaskokemukseen.  Ikääntyneen asiakaskokemuksen merkitystä palvelutarpeen arvioinnissa ei voi liikaa korostaa.

Kirjoitus perustuu Salla Lehdon ja Jaana Porrassalmi-Hintikan opinnäytetyöhön – Ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa, joka on luettavissa Theseuksessa.

Kirjoittajat

Salla Lehto, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu

Jaana Porrassalmi-Hintikka, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Gerdt, Belinda & Korkiakoski, Kari 2016. Ylivoimainen asiakaskokemus. Työkalupakki. Helsinki: Talentum Media Oy. E-kirja.

Haikara, Pirkko 2019. Dialogiset työmenetelmät palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman laadinnan apuna. Teoksessa Zechner, Minna (toim.). Näkökulmia palvelutarpeen arviointiin. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 144. Seinäjoki: SeAMK julkaisut.

Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto. Viitattu 18.9.2021.

Löytänä & Kortesuo 2011.  Asiakaskokemus. Palvelubisneksestä kokemusbisnekseen. Helsinki: Talentum Media Oy.

Palomäki, Susanna 2019. Asiakkaan kokemukset hoidosta ja kohtelusta erikoissairaanhoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto: Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Viitattu 6.9.2021.

Roivas, Päivi 2019. Asiakaslähtöisyyden diskursiivinen rakentuminen ikäihmisten palveluohjauksessa. Pro gradu -tutkielma. Sosiaalihallintotiede. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 1.9.2021.

Räsänen, Riitta & Valvanne, Jaakko 2017. Vanhustyö tarvitsee uudenlaista johtamista – tavoitteeksi asiakkaan hyvä elämänlaatu. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 20–42

Saarijärvi, Hannu & Puustinen, Pekka 2020. Strategiana asiakaskokemus. Miksi, mitä, miten? Jyväskylä: Docendo Oy.

Vanhuksen identiteetti on vaarassa kadota tämän muutettua ympärivuorokautisen hoivan piiriin. Pienillä muutoksilla hoivatyön arjessa ja ennen kaikkea sen asenteissa voidaan vaikuttaa identiteetin pysyvyyteen, näkyvänä säilymiseen elämän loppuun saakka.

Identiteetin säilymisen edellytyksiä

Jari Pirhonen on tutkinut väitöskirjassaan vanhuksen hyvän elämän lähtökohtia hoivakoti asumisessa ja identiteetin säilymisen edellytyksiä siinä. (Pirhonen, Jari 2017b. Good Human Life in Assisted Living for Older People). Väitöskirjan keskeisenä sanomana voidaan todeta, että hoivakodissa asuvan vanhuksen identiteetti on vaarassa kadota, jollei häntä kohdata hänen minuutensa kautta, arvostavalla ja kunnioittavalla tavalla sellaisena kuin hän on, osoittaen samalla rakkaudellisuutta hauraudesta huolimatta. Pirhonen puhuukin näkymättämästä ”Martista” verraten tilannetta Tove Janssonin satuun näkymättömästä lapsesta.

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitettiin, miten vanhuksen identiteettiä voidaan ylläpitää hoivakotiasumisessa omaisten näkökulmasta. Omaisten näkökulmaa kartoitettiin teemahaastatteluin. Haastatteluista nousseiden tutkimustulosten pohjalta järjestettiin yhteiskehittely tilaisuus hoitajille ja omaisille. Yhteiskehittelyssä luotiin identiteettiä tukevia käytänteitä hoivakodin arkeen.

Omaisyhteistyön merkitys identiteetin säilymisessä

Räsänen (2011) ja Koivula (2013) korostavat väitöskirjoissaan omaisen roolia vanhuksen elämäntarinan sanoittajana. Varsinkin muistisairaan ja toimintakyvyltään hyvin hauraan vanhuksen kohdalla tämä korostuu, sillä etenkin tällöin elämänhistorian tuntemus on laadukkaan, vanhuksen yksilöllisyyttä tukevan hoidon edellytys. (Koivula &Heimonen 2006: 7; Koivula 2013:186–18; Räsänen 2011: 86; Uronen 2011:57.)

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni omaiset pitivät tärkeänä sitä, että hoitaja tutustuu läheisen kanssa yhdessä tämän historiaan ja että omia mieltymyksiä kunnioitetaan. Hoitajan ja asukkaan yhteinen puuhastelu elämänhistoriaan liittyvien teemojen ympärillä koettiin niin ikään tärkeäksi minuuden ylläpysymisessä. Samoin päivärytmin yksilöllisyys ja asukkaan arkisiin valintoihin mukaan ottaminen näyttäytyi identiteettiä ylläpitävänä toimintatapana. Erityisesti hoivasuhteen alussa tutustumisen koettiin tukevan identiteetin säilymistä. Yhteiskehittelyssä nousi esiin ajatus siitä, että hoivakodin hoitaja voisi tavata vanhusta jo ennen hoivakotiin muuttoa tämän kodissa, jolloin tutustuminen lähtisi liikkeelle vanhuksen omassa ympäristössä lisäten näin myös elämänhistorian tuntemusta.

Tutkimustuloksistani ilmeni myös elämänhistorian merkitys suhteessa kanssa-asujiin. Omaisten näkökulmasta identiteetin ylläpysymiseen vaikutti se, että asukkaat tutustuisivat hoitajien avustuksella toistensa elämäntarinaan kuten edellisiin ammatteihin, perheeseen ja lapsiin tullen näin tulisivat näkyväksi yksilöinä osana yhteisöä.

Tunnustavan hoitosuhteen menetelmillä kohti ihmisyyttä

Pelkkä omaisyhteistyö ja sen myötä saatu tieto elämänhistoriasta ei kuitenkaan yksin riitä identiteettiä tukevan hoitotyön toteutumiseen. Tarvitaan myös taitoa ja käytänteitä, joilla hoitotyön kohtaamisissa voidaan vahvistaa identiteetin pysyvyyttä. Tunnustavalla hoitosuhteella identiteettiä voidaan ylläpitää hoivatyön käytäntein. Tunnustaminen symbolisella tasolla ei riitä silloin kun puhutaan persoonana tunnustamisesta vanhoilla ihmisillä, näkyvänä säilymisessä on oleellista tunnustaa vanhus arvokkaana ihmisenä kohtelemalla häntä arvostavalla tavalla. (Pirhonen 2017:149–150.)

Tutkimustuloksissani kosketus nähtiin yhdeksi merkittäväksi tunnustavan hoitosuhteen elementiksi. Kosketuksen merkitys välittyi sen ainutkertaisuudessa ja spontaaniudessa ei niinkään tarkoituksellisena toimintatapana. Olkapään taputus ohi kulkiessa tai käden silitys osana keskustelua nähtiin oleelliseksi osaksi tunnustavan hoitosuhteen toteutumista.

Tämän opinnäytetyön mukaan tunnustava hoitosuhde sisälsi myös hoitajan läsnäoloa ja tunneilmaisua sallivan yhdenvertaisuuden elementtejä tässä. Näiden merkitys kulminoitui hoitajan ja asukkaan väliseen kahdenkeskisyyteen, jonka myötä vanhukselle välittyi tunne siitä, että hän on siinä hetkessä arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu. Yhteiskehittelyn myötä tunnustavan hoitosuhteen menetelmiksi muovautui kuuleva ja kuunteleva läsnäolo, jossa hoitajan aktiivinen rooli, etenkin negatiivisia tunteita sallivan ja ymmärtävän ilmapiirin ylläpitäjänä korostui. Jokapäiväinen kuulumisten vaihto ja myötäelävä dialogisuus siinä, nähtiin oleellisina menetelminä tunnustavan hoitosuhteen toteutumista.

Tutkimuksellisen kehittämistyöni tulokset osoittavat vanhuksen identiteetin säilymisen edellyttävän hoivatyön painopisteen siirtymistä ihmisyyttä tukevampaan suuntaan. Ei riitä, että vanhus on fyysisesti hoidettu tai paikalla, jos hän on sosiaalisesti näkymättömissä. Hoivatyön arjessa tämä tarkoittaa sen prioriteettien uudelleen arvioimista niin, että hauraudesta huolimatta, vanhus saa säilyttää identiteettinsä ja pysyä näkyvänä itselleen ja muille juuri sellaisena kuin on.

Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Näkymätön vanhus. Omaisyhteistyön kehittäminen vanhuksen identiteetin säilymiseksi hoivakodissa. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa.

Kirjoittaja

Jutta Perä, sairaanhoitaja (YAMK), valmistunut Metropoliasta Vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta toukokuussa 2022.

Lähteet:

Koivula, Riitta 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla. Tutkimus toimijuudesta. Pdf-tiedosto. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos.Luettu 8.10.2018

Koivula, Riitta & Heimonen, Sirkkaliisa 2006. Dementoituvan omaisena laitoksessa. Oraita 4/2006 Helsinki: Ikäinstituutti. Luettu 21.3.2021

Pirhonen, Jari 2017a. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Gerontologia 2/2017. Luettu 30.9.2021.

Pirhonen, Jari 2017b. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta.

Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöstyö. Lapin yliopiston julkaisuja. Yhteiskuntatieteet.

Uronen, Riitta 2011. Omaisten käsitykset yhteistyön rakentumisesta ja tuen tarpeesta dementiakodeissa. Pro Gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö.