Yksinäinen ikääntynyt kuvaa yksinäisyyden tunnetta monin eri sanoin, pakahduttavana tunteena, alakulona, kaipauksena. Miten pystymme vastaamaan ikääntyneen hätähuutoon? Ovatko yhteiskunnan tarjoamat palvelut apuna vai auttaako kolmas sektori? Monilla järjestöillä on jo yksinäisyyden torjunnan talkoissa mukana vapaaehtoisia, mutta uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Eläkkeelle siirtyminen voisi olla se paikka, jossa aloitetaan vapaaehtoistoiminta.

Yksinäisyys tuntuu pakahduttavana tunteena rinnassa. Näin kuvaa ikääntynyt, yksin asuva yksinäisyyden tunnetta. Miten pakahduttavaa oloa rinnassa voisi helpottaa? Onko yhteiskunnan tarjoamista palveluista apua vai tuovatko kolmannen sektorin tuottamat palvelut apua yksinäisyyteen. Miten voit auttaa, jos ikääntynyt ei pääse enää kotoa liikkeelle?

Ikääntyneiden yksinäisyys lisääntyy. Tiilikainen (2006) totesi tutkimuksessaan terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen ja ihmissuhteiden menetyksien altistavan yksinäisyyden tunteille. Yksinolo luo turvattomuutta ja pelkoa, jopa toivoa kuolemasta. Oman elämän merkityksettömyydestä ja seuran puutteesta huonokuntoisimmille ikääntyneille soisi ystävän, joka välittää, kulkee rinnalla.

Vapaaehtoisista apua yksinäisyyteen

Eläkkeelle siirtyminen on monelle paikka, jolloin aletaan ajattelemaan, mitä nyt voisin tehdä, olenko vielä tarpeellinen? Eläkkeelle jäänyt on edelleen hyvinkin osaava ja energinen. Heillä on edelleen paljon annettavaa eläkkeelle siirtymisestä huolimatta. He ovat suunnaton voimavara, jota kannattaa hyödyntää kolmannen sektorin toiminnassa

Ystävätoimintaan tarvitaan kipeästi tekijöitä. Pienikin hetki omassa arjessa voi olla suuri apu yksinäiselle. Myötäeläminen, myötätuntoisuus ja arjessa kannustaminen ovat yksin tärkeimmistä tehtävistä, joita voimme tehdä yksinäisen ikääntyneen hyväksi. Lähimmäisen auttaminen ja tukeminen antavat paljon myös vapaaehtoistyön tekijälle.

Veikkauksen julkaisemassa Inhimillisiä uutisia aivotutkija Minna Huotilainen toteaa, että aivoterveydelle parhaita ovat kuorolaulu, lautapelit ja tanssiminen sekä vapaaehtoistyö.

Apuomena ry:n Laurentius-lähimmäispalvelu taistelee ikääntyneiden yksinäisyyttä vastaan. Taisteluun osallistumme monin eri keinoin: teemme ammatillisia kotikäyntejä ikääntyneiden koteihin, toteutamme yhteisöllistä seniorikahvilatoiminta, koordinoimme vapaaehtoistoimintaa. Kaiken toiminnan ja toimintaan osallistuvien kesken ytimessä on empatia, myötätunto toista ihmistä kohtaan.

Vanhustyön keskusliitto loi edellytyksiä ikääntyneiden hyvälle arjelle ja mielekkäälle tekemiselle. Vanhustyön keskusliiton Ilmeikäs arki -tutkimuksessa todetaan, että järjestö- ja vapaaehtoistoiminta antavat oman merkityksensä eläkeajalle.

Vapaaehtoiset tulevat toimintaan mukaan halusta auttaa ja kohdata toinen ihminen. Olla kuuntelija ja vierellä kulkija. Vapaaehtoistoiminta ei ole suorittamista, se on tekemistä suurella sydämellä.

Haasteena kolmannen sektorin toiminnalle on löytää vapaaehtoisia, jotka sitoutuisivat toimintaan mukaan. Usein iäkkään kotona käy monia ihmisiä mutta vapaaehtoisen antama aika ja tuttuus ovat ikääntyneelle kullanarvoista.

”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.”

Näin Tommy Taberman kiteyttää osuvasti yksinäisyyden poistamista Pieni laulu ihmisestä -runossa. Voidaanko me olla ihmisiä ihmiselle ja mennä poistamaan tai ainakin lievittämään ikääntyneen yksinäisyydestä johtuvaa pakahduttavaa tunnetta rinnassa.

Kirjoittaja:

Eila Sundell, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Huotilainen, Minna 2018. Inhimillisiä uutisia. Veikkaus. https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/inhimillisia-uutisia/julkaisut/2018/03/syva-yksinaisyys-nayttaa-aivoissa-halytystilalta. Luettu 21.9.2019.

Pietilä Minna & Saarenheimo Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Vanhustyön keskusliitto. https://vtkl.fi/wp-content/uploads/2019/07/Ilmeik%C3%A4s-arki.pdf. Luettu 29.10.2019.

Tiikkainen, Pirjo 2006. Vanhuusiän yksinäisyys. Seuruututkimus emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyyttä määrittävistä tekijöistä. Jyväskylän yliopisto.

Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Istuin kahvipöydässä ja kuuntelin toisella korvalla, kun sukulaiseni kertoi kuulumisiaan. Puhe kääntyi hänen äitiinsä, joka oli siirtynyt ympärivuorokautiseen hoivaan noin vuotta aiemmin. Hän kertoi, kuinka oli yrittänyt houkutella sisartaan mukaansa katsomaan äitiään hoivakotiin. Sisar ei ollut välittänyt lähteä vedoten bensakuluihin, vaikka ei asunut kovin kaukana hoivakodilta. Lisäksi hän oli todennut, että äidin luona on turha käydä, koska äiti ei kuitenkaan muista käymistä jälkikäteen muistisairautensa vuoksi. Mietin mielessäni harmistuneena, kuinka väärässä hän onkaan. Läsnäolo muistisairaan elämässä ei ole koskaan turhaa.

Muistisairaus on suurin yksittäinen syy, jonka vuoksi ikäihminen siirtyy omasta kodistaan ympärivuorokautisen hoivaan. Muistisairaus vie lähimuistin, joka todella tarkoittaa sitä, ettei muistisairas välttämättä muista sitä, onko puoliso, poika tai tytär käynyt tänään, eilen tai ylipäänsä ollenkaan. Toisaalta oma poika saattaa näyttää muistisairaan silmissä omalta puolisolta, eläähän muistisairas monesti uudelleen nuoruuttaan, muistisairauden pyyhkiessä viimeiset kymmenet vuodet muistista kokonaan.

Roolien sekoittuminen saattaa hämmentää lähipiiriä ja pahimmillaan aiheuttaa sen, että omaisten käynnit harvenevat harvenemistaan. Omaiset saattavat ajatella, että heitä ei enää tarvita akuutisti läheisen asuessa nyt paikassa, jossa hänestä huolehditaan vuorokauden ympäri. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pysty täyttämään omaisten paikkaa muistisairaan elämässä.

Hoivakotiin muutto on usein helpotus omaisille

Muistisairaan muutettua omasta kodistaan hoivakotiin moni asia muuttuu. Hoiva ja huolenpito, ravitsemus, lääkehoito ja siivous- ja pyykkihuolto järjestyvät hoivakodin puolesta, eivätkä ole enää omaisen harteilla. Moni omainen huokaisee ehkä helpotuksesta, kun fyysinen auttaminen sekä jatkuva huoli läheisen pärjäämisestä omassa kodissaan on poissa, hänen siirryttyään paikkaan, jossa hän saa apua ja valvontaa 24/7.

Tässä kohtaa moni omainen ottaakin pienen ja ansaitunkin hengähdystauon ja opettelee uudelleen nukkumaan rauhassa yönsä. Voihan taustalla olla vuosikausien huoli läheisestä ja mahdollisesti ympärivuorokautinen valmiustila siitä, milloin on pitänyt lähteä keskellä yötä auttamaan kaatunut läheinen ylös tai etsimään sitä hukkunutta lääkepurkkia tai lompakkoa.  Joissain tapauksissa kyseessä on voinut olla vuosikausia kestänyt omaishoitajuussuhde.

Läsnäoloa, läheisyyttä ja yhdessäoloa

Läheisen muutettua hoivakotiin on henkilökunnan tehtävänä tukea ja kannustaa omaisia käymään läheisensä luona säännöllisesti. Hoitajien tulee kertoa omaisille, kuinka tärkeää ja arvokasta on, että he pysyvät tiiviisti muistisairaan elämässä, vaikka hän asuukin nyt hoivakodissa.

Hoivakodin henkilökunta pyrkii vastaamaan muistisairaan perustarpeisiin, mutta yksilölliseen aikaan, kuten rupatteluun, muisteluun, rauhallisiin kävelyretkiin lähipuistossa hoitajilla on valitettavan harvoin aikaa. Omaisten erityisen tärkeä rooli onkin juuri tämä: antaa yksilöllistä aikaa, olla vain ja pitää kädestä kiinni, kahvitella kaikessa rauhassa, tehdä lenkki lähipuistoon, muistella menneitä valokuvien avustuksella ja olla vain läsnä.

Omaiset ovat tärkeä voimavara hoivakodin arjessa

Koivulan (2011) väitöstutkimuksen mukaan hoitajat toivovat omaisten osallistuvan mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi ruokailutilanteisiin, ulkoiluun ja viriketoimintaan (Koivula 2013: 6). Omaisten tuki ja apu hoivakodin arjessa on hoitajille tärkeää, koska vanhustyössä resurssit ovat tiukat. Omaiset voivat auttaa hoitajia myös avaamalla muistisairaan asiakkaan elämänhistoriaa ja mielenkiinnon kohteita hoitajille. Näiden taustatietojen avulla hoitajat voivat ymmärtää muistisairasta ja hänen käyttäytymistään paremmin.

Omaisen rooli on myös tuoda muistisairaan elämään merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta yhteisten perinteiden, muistojen ja tuttujen asioiden kautta. Omaiset tuovat kuvia lapsenlapsista, kertovat tarinoita mökkinaapurista ja syksyn etelänmatkalta. He kertovat kukkien kukkimisesta mökin puutarhassa ja kertovat muistisairaalle, kuinka ensi kesänä lähdetään porukalla mökille kukkapenkkejä kitkemään. Omainen tukee tällä tavoin muistisairaan yksilöllisyyden tunnetta, elämäntarinan jatkuvuutta ja arjen merkityksellisyyttä. (Koivula 2013: 88.)

Tunnistaako hän vielä minut?

Toisin kuin ajatellaan, merkityksellistä ei ole se, tunnistaako muistisairas omaistaan vai ei. Tämän kysyminen muistisairaalta on aivan turhaa ja aiheuttaa vain turhaa ahdistusta muistisairaalle. Eihän kukaan kysy sokealtakaan: ”Näetkö sinä minut?”

Muistisairaalle tärkeää on lähellä oleminen ja koskettaminen sekä turvallisuuden tuottaminen läheisyyden avulla (Räsänen 2011: 170). Läsnäolo ja yhdessä oleminen antavat mielihyvää ja tunteen siitä, että on rakastettu.

Vaikka muistisairas ei huomenna muistaisi omaisen käyneen eilisiltana, on omaisen käynnillä voinut olla monta positiivista vaikutusta. Muistisairas on saattanut olla koko illan tavallista rauhallisempi ja hymyileväisempi tai hän on ehkä nukkunut yönsä levollisesti ollessaan mielissään illan rupatteluhetkestä läheisensä kanssa. Vierailu muistisairaan luona ei ole koskaan turhaa, sillä on varmasti aina merkitystä, vaikka hän ei osaisi sitä enää sanoin kertoa.

Kohtaa, kuten toivoisit itsesi kohdattavan

Asioista ääneen puhuminen ja tietouden lisääminen muistisairauden vaikutuksista ja muistisairaan kohtaamisesta olisi tärkeää, jotta omaiset pysyisivät muistisairaan elämässä loppuun asti. On hyvin tavallista, että muistisairas kertoo samat asiat moneen kertaan ja kyselee kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä.

Nyrkkisääntönä on, että muistisairas kohdataan kuten muutkin ihmiset, aikuisena, tuntevana ja järkevänä ihmisenä. Hänelle ei puhuta kuin lapselle, hän on aikuinen. Hänen todellisuuttaan ei ole tarpeen lähteä korjaamaan tai kertomaan, että hänen kaipaamansa puoliso on kuollut jo vuosia sitten, se aiheuttaa vain ahdistusta.

Muistisairaan kanssa erityisen tärkeää on läsnäolo ja kiireettömyys. Puhuessa katsotaan silmiin ja puhutaan rauhallisesti ja selkeästi antaen muistisairaalle tilaa vastata. Kuunnellaan ja odotetaan, kiireettömyys on tärkeää, muistisairas vaistoaa kiireen tunnun.  Muistetaan, että muistisairaalla on ajatuksia, tunteita ja tarpeita silloinkin, kun puheen muodostaminen ei enää onnistu ja oikeat sanat eivät löydy. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.)

Ja kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei puheen tuottaminen enää onnistu, niin puhu, vaikka muistisairas ei enää kykene vastaamaan. Pidä kädestä kiinni, silitä ja ole läsnä, siinä tärkeimmät. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Pyri olemaan läheisesi elämässä läsnä muistisairaudesta huolimatta loppuun asti, se ei ole koskaan turhaa tai merkityksetöntä.

Kirjoittaja:

Jenni Kekkonen, geronomi (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kuvat: Jenni Kekkonen

Lähteet:

Koivula, Riitta 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla: Tutkimus toimijuudesta. [Helsinki]: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104498/URN_ISBN_978-952-245-904-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y  Luettu 2.12.2019.

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017, Muistiliitto. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen Luettu 31.10.2019.fone

Riitta Räsänen 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61722/Räsänen_Riitta_DORIA.pdf?sequence=4&isAllowed=y Luettu 2.12.2019.

Television ääressä istuminen passivoi kaikkia, mutta erityisesti muistikuntoutujaa. Ärsykkeet television tarjonnan muodossa voivat ruokkia erilaisia harhoja ja virhetulkintoja lisäten ahdistusta varsinkin yksin asuvalla. Pitkäaikaishoivassa taas pitäisi kriittisesti arvioida kenen tarpeista television katsominen lähtee. Onko ryhmäkodissa edes tarvetta televisiolle, mitä lisäarvoa se antaa?

Ikääntyvät viettävät runsaasti aikaa television äärellä. Kotona sen katselu on useimmiten oma valinta, mutta palvelutaloon tai ryhmäkotiin muutettaessa, yhteisessä oleskelutilassa sen laittaa päälle ensisijaisesti henkilökunta (Pakkoistumista vai mielekästä arkea). Elokuussa julkaistussa Mediuutisten artikkelissa kerrotaan tuoreesta Sinikka Lotvosen väitöstutkimuksesta, jossa ilmeni, että ikääntyneet kokivat palvelutaloon muuton myötä mahdollisuuden omaa elämää koskevien asioiden päättämisestä vähentyneen. Samassa tutkimuksessa todettiin myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentyneen muuton jälkeen. Vaikuttaako television katselun mahdollinen lisääntyminen tähän?

Onko televisiosta tullut vapaa-ajanohjaajan veruke ryhmäkodeissa? Televisio on päällä lähes aina. Se tuottaa äänellään taustamelua ja saattaa ikääntyneen heikentyneen kuulon vuoksi häiritä kommunikointia sekä muiden äänien kuulemista. Muistikuntoutujille epäselvä äänimaailma voi aiheuttaa levottomuutta ja turvattomuuden tunnetta. Televisio-ohjelmien väkivaltaisuus ja jännitys voivat altistaa katsojan stressille, joka on myrkkyä aivoille. Muistikuntoutujille se aiheuttaa erityisesti ahdistusta. Brittitutkimuksen mukaan yllättäen saippuasarjoissa on laskettu olevan 2,1–11,5 väkivaltaista kohtausta tunnissa (Fancourt & Steptoe 2019).

Päivittäinen televisionkatselu passivoi ja vie ennenaikaiseen hautaan

Yksi itsenäinen kokonaiskuolleisuuteen vaikuttava riskitekijä on päivittäinen passiivinen istuminen. Kaikista passiivisimpana istumisen muotona pidetään television katselua, sillä sitä voidaan pitää erityisen passiivisena, jos sitä vertaa esimerkiksi käsitöiden tekemiseen tai lukemiseen, kertoo Suomen lääkärilehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimusartikkeli (Vasankari 2014). Sen mukaan päivittäinen television katselu kasvattaa kokonaiskuolleisuuden riskiä 15 %:sta jopa 40 %:een, jos siihen vietetty aika on 8–11 tuntia päivässä, verrattuna niihin, joilla aika on alle neljä tuntia päivässä.

Television katselu poikkeaa muusta istumisesta siinä, että se passivoi fyysisesti sekä henkisesti. Yli viisikymppisillä television katselu vaikuttaa myös kognitiivisten kykyjen heikentymiseen. Yhtenä syynä tähän on arveltu olevan se, että television katseluun vietetty aika on pois jostain muusta kehittävämmästä ajanvietteestä.

Valveillaoloaikana tapahtuva runsas television katselu ja muu liikkumattomuus saa aikaan terveyshaittoja, passivoi ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä toimintakyvyn heikkenemiseen. Istuminen kuormittaa yksipuolisesti kehon tukirakenteita ja passivoi suuria lihasryhmiä. Tällöin lihakset kuluttavat vähän energiaa, mistä seuraa harmia kehon aineenvaihdunnalle. Pitkällä aikavälillä istuminen vaikuttaa kehon lihastasapainoon vetäen ylävartaloa kumaraan esimerkiksi seisoessa ja kävellessä. Kun istuessa reiden takaosassa paine lisääntyy, alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu. Lisäksi istuminen vaikuttaa energian kulutusta vähentävästi. (Heiskanen 2014.)

Televisio harhoja ruokkimassa

Liialliset ympäristön ärsykkeet voivat aiheuttaa harhoja ja virhetulkintoja muistikuntoutujalle. Television pauhatessa samassa tilassa ei muistikuntoutuja välttämättä ymmärrä mistä television äänet tulevat, vaan hän voi luulla huoneessa olevan muita ihmisiä. Tämä voi johtaa yksipuoliseen keskusteluun ja turhautumiseen, kun äänet eivät vastaakaan takaisin.

Riippuu yksilöstä ja tilanteesta onko tämä sinänsä haitallista. Muistikuntoutujan todellisuudessa Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forrester voi olla läheistä sukua, eikä jokapäiväisen televisiosarjan tähti. Muistiliiton ohjeistuksen mukaan tällöin ei ole tarvetta korjata käsitystä, mutta jos harhaluulo aiheuttaa ilmiselvää ahdistusta, on syytä rauhoitella ikääntynyttä ja kertoa totuus (Muistiliitto 2017).

Keinoja kokeiltavaksi:

• Jos televisiota katsotaan, se olisi hyvä tehdä yhdessä muistikuntoutujan kanssa.
• Säännölliset liikuntatauot ovat hyviä katkaisemaan istumista ja paikallaan oloa.
• Pysähdytään miettimään: tarvitaanko ryhmäkodissa televisiota? Viikko ilman olisi varmasti kokeilemisen arvoinen! Mitä kokeilusta voisi seurata?

Kirjoittajat:

Mirja El Mankari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Piia Häkkinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Fancourt, Daisy & Steptoe, Andrew 2019. Television viewing and cognitive decline in older age. <https://www.nature.com/articles/s41598-019-39354-4> . Luettu 27.10.2019.

Heiskanen, Jukka-Pekka 2014. Mikä siinä istumisessa on niin vaarallista? Asiantuntija vastaa. Tiede artikkeli yle.fi julkaistu 20.1.2014. <https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/20/mika-siina-istumisessa-niin-vaarallista-asiantuntija-vastaa>. Luettu 27.10.2019.

Muistiliitto 2017. Vaikeat tilanteet. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/vaikeat-tilanteet>. Luettu 4.10.2019.

Vasankari, Tommi 2014. Runsas istuminen lisää kuolemanriskiä. Tutkimusartikkeli Suomen lääkärilehti 2014; 69(25–32). 1893–1896. <https://docplayer.fi/1551825-Runsas-istuminen-lisaa-kuolemanriskia.html >. Luettu 27.10.2019.