Minä nautin sateen ropinasta, tuulen suhinasta ja metsässä kävelystä kirpeässä syysilmassa. Ystäväni puolestaan ei jalkaansa ulos sateella laita, auringon paahde ja hiekkaranta ovat hänelle mieleen. Luontokokemus onkin aina yksilöllinen. Luonto mahdollistaa moniaistisen kokemuksen, sillä aistimme luontoa kaikilla aisteillamme. Luonnon hyvinvointivaikutuksista on paljon tutkittua tietoa ja niitä voidaan hyödyntää muistikuntoutumisen tukena myös sisätiloissa esimerkiksi aistihuoneen avulla.

Luonto tarjoaa ainoa mahdollisuuden moniaistiseen toimintaan, sillä aistimme luontoa kaikilla aisteillamme. Luontokokemuksilla on todistetusti paljon hyviä terveydellisiä vaikutuksia, eikä aina tarvitse lähteä ulos luontoon, vaan luonnon hyvinvointivaikutukset voidaan saavuttaa myös sisätiloissa (Rantakokko 2019: 273).

Aistihuone tarjoaa mahdollisuuden moniaistisuuden toteuttamiseen yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti. Se mahdollistaa luonnon hyvinvointivaikutukset sisätiloissa, esimerkiksi hoivakodin muistikuntoutujille, joille luonnossa liikkuminen ei enää ole mahdollista.

Luontoperusteisella Green Care -toiminnalla voidaan toteuttaa uudenlaisia toimintamalleja tukemaan muistikuntoutumista ja tuottamaan merkityksellisiä kokemuksia ikäihmisten arkeen.

Green Care on luonnon hyödyntämistä kuntoutuksessa suunnitelmallisesti, tavoitteellisesti ja ammattimaisesti. Ammattimaisessa Green Care -toiminnassa tärkeitä periaatteita ovat luontoperusteisuuden lisäksi kokemuksellisuus ja osallisuus (Luke & THL & GCF ry 2018: 4, 9.)

Luontoperusteinen Green Care -toiminta tarjoaakin hyvän keinon tuottaa uudenlaisia asiakaslähtöisiä ja innovatiivisia vanhuspalveluita. Sen avulla voidaan kehittää toimintamalleja, jotka auttavat lisäämään sekä vanhusten elämänlaatua että työntekijöiden hyvinvointia.

Muistikuntoutujien kohdalla ajatus näkemisestä tulisi muuttaa moniaistisuudeksi
(Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 124–125).

Näköaistia pidetään tärkeimpänä aistina, jonka kautta hahmotamme maailmaa. Näköaistin muutokset ovat yleisiä muistisairauksissa, ja siksi moniaistinen havainnointi on tärkeässä asemassa muistikuntoutuksessa. (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 124–125.)

Moniaistisuus tulisi ottaa huomioon muistikuntoutujien tiloja suunnitellessa, sillä ihminen aistii aina ympäristöään kaikilla aisteilla. Hyvällä tilasuunnittelulla voidaan vaikuttaa positiivisesti muistikuntoutujien merkitykselliseen arkeen ja ehkäistä negatiivisia käyttäytymismuutoksia (Semi ym. 2016: 11–12). On kuitenkin hyvä muistaa, että positiivisten vaikutusten vastapainona on olemassa mahdollisuus aistien ylikuormittumiseen. Erillinen aistihuone tarjoaa tilan moniaistisuuden toteuttamiseen siten, että muistikuntoutuja voi säädellä aistiärsykkeiden määrää.

Yhteiskehittely menetelmänä aistihuoneen suunnittelussa mahdollistaa työntekijöille vaikuttamisen omaan työhön, luovuuden käyttämisen työssä ja vahvistaa uudenlaisten toimintamallien jalkautumista osaksi arkea.

Suunnittelemassamme konseptissa aistihuone itsessään toimii rauhoittavana tilana. Aistihuoneeseen suunnitelluilla toiminnoilla voidaan tuottaa erilaisia moniaistisia kokemuksia yksilölliset tarpeet ja mieltymykset huomioiden. Tämä malli mahdollistaa asiakaslähtöisyyden toteutumisen käytännön toiminnassa, sillä aistihuoneen käytön on todettu olevan tehokasta muistikuntoutumisen tukena silloin, kun se toteutetaan muistikuntoutujan yksilölliset toiveet huomioiden (Cui ym. 2016: 12).

Aistihuoneen suunnittelussa merkittävässä roolissa olivat yhteiskehittely työpajat hoivakodin työntekijöiden kanssa. Tämä mahdollisti työntekijöille vaikuttamisen aistihuoneen sisustukseen ja siihen liittyvään toiminnan suunnitteluun. Yhteiskehittely mahdollistaa vaikuttamisen omaan työhön ja sillä on positiivinen vaikutus työhyvinvointiin. On myös osoitusta siitä, että työhyvinvoinnin kehitys, joka tapahtuu yhteiskehittelyn kautta, on kestävää (Yhteiskehittelyllä hyvinvointia 2012: 7–8).

Aistihuoneen sisustussuunnittelussa huomioitiin muistisairauksien aiheuttamat aistien ja toimintakyvyn muutokset. Tavoitteena on toteuttaa rauhallinen tila, jossa aistiärsykkeiden määrää voidaan säädellä yksilöllisesti.

Aistihuoneessa käytettävät menetelmät perustuvat Green Care -toimintaan. Merkittävässä osassa toiminnassa ovat teemalaatikot, joita suunniteltiin kahdeksan erilaista. Kukin teemalaatikko sisältää siihen liittyvää materiaalia, jonka avulla voidaan tuottaa kyseiseen teemaan liittyvä moniaistinen kokemus. Esimerkiksi meri- ja järvi teemalaatikko sisältää kuvakortteja. Tietokoneella on aiheeseen liittyviä kuvia ja videoita, jotka voidaan heijastaa suurelle valkokankaalle. Hajuaistin aktivointiin laatikko sisältää merilevätuoksupurkin. Kivet, simpukat ja märät esineet sekä pesuvati, jossa on rantahiekkaa auttavat aistimaan merta tuntoaistin avulla. Kuuloaistiin voidaan käyttää musiikin ja meren äänten lisäksi esimerkiksi merirumpua tai sadekeppiä.

Vanhuspalveluiden kasvava resurssitarve ja muistikuntoutujien elämänlaadun takaaminen luovat painetta kehittää uudenlaisia toimintamalleja, palveluita ja lääkkeettömiä hoitomuotoja.

Uudenlaiset toimintamallit ja palvelut eivät välttämättä vaadi suuria investointeja tai ole kalliita toteuttaa. Ne edellyttävät kuitenkin toimintatapojen muutosta ja asiakaslähtöistä asennetta. Muutoksen johtamisessa ja uusien toimintamallien jalkauttamisessa käytäntöön yhteiskehittely toimii hyvänä työkaluna. Yhteiskehittelyssä työntekijät pääsevät osallistumaan uusien toimintamallien suunnitteluun, se mahdollistaa omaan työhön vaikuttamisen ja luovuuden käyttämisen työssä ja sillä on positiivinen vaikutus työhyvinvointiin.

Luontoperusteinen aistihuone tuo uuden toiminnon hoivakodin arkeen ja auttaa osaltaan parantamaan muistikuntoutujien elämänlaatua. Se tarjoaa myös työntekijöille uudenlaisen rauhallisen tilan taukojen pitämiseen mahdollistaen palautumisen työpäivän aikana.

Kirjoittaja

Eva Korkiamäki (eMBA, Certified Progress Coach) on valmistuva geronomi (AMK) -opiskelija

Kirjoitus pohjautuu Eva Korkiamäen ja Mirkka Metsärannan opinnäytetyöhön – Onnen hetkiä luonnosta muistisairaiden arkeen. Aistihuonesuunnitelma Hoivakoti Villa Kiveen. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Lähteet

Cui, Yuanwu & Shen, Minxue & Ma, Yan & Wu Wen Shi 2016. Senses make sense: An individualized multisensory stimulation for dementia. Medical Hypotheses 98 (2017) 11 – 14. < https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0306987716303863>

Korkiamäki, Eva & Metsäranta, Mirkka 2021. Onnen hetkiä luonnosta muistisairaiden arkeen- Aistihuonesuunnitelma Hoivakoti Villa Kiveen. http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101221431

Luke & THL & GCF ry 2018. Suomalainen Green Care – LuontoHoivan ja LuontoVoiman laatutyökirja. Luonnonvarakeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Green Care Finland ry. http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/542460/green-care-tyokirja-2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Rantakokko, Merja 2019. Elinympäristö aktiivisen arjen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.) Hyvä vanhuus. Jyväskylä: PS-kustannus. 259–276.

Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka 2016. Yö taivaan toivo. Espoo: T & J Semi Oy, GeroArtist.

Yhteiskehittelyllä hyvinvointia 2012. Metropolia. http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/#pid=1

 

Muistisairas rouva vaeltelee rollaattorinsa kanssa hoivakodin käytävää päivän alkaessa hämärtyä iltaa kohden. Rouvan tahti kiihtyy kiihtymistään edestakaisin käytävää kulkien ja asukashuoneiden ovia kokeillen ja välillä sisään kurkaten. Rouvan ilme on tiukka ja kiihtynyt. Hoitaja huomaa rouvan kiihtyneen vaeltelun ja tulee tämän luo laskien kätensä tämän olkapäälle. ”Kuuleppas Maire, mitä jos mentäisiin yhdessä istumaan tuonne tuvan sohvalle ja katselemaan niitä sinun vanhoja valokuva-albumeitasi?” Rouvan suu kääntyy pieneen hymyyn ja tahti rauhoittuu, ja rouva lähtee hoitajan kanssa kulkemaan rinnatusten kohti hoivakodin oleskelutilaa.

Erilaisia käytösoireita esiintyy noin 90 %:lla muistisairauteen sairastuneista jossakin vaiheessa taudinkuvaa. Käytösoireet heikentävät muistisairaan henkilön elämänlaatua ja ovat suurin yksittäinen syy, miksi muistisairas siirtyy omasta kodistaan hoivakotiin. (Muistisairaudet, Käypä hoito -suositus 2017.) Muistisairauden oirekuvaan liittyviä käytösoireita ovat esimerkiksi vaeltelu, huutelu, levottomuus, aggressiivisuus, riisuutuminen ja tavaroiden kerääminen. Näiden oireiden taustalla saattaa olla muistisairaan pyrkimys tunteiden ja tarpeiden ilmaisuun. (Tuomikoski & Parisod & Oikarainen & Siltanen & Holopainen 2018: 6.)

Käytösoireiden hoitoon käytetään lääkkeellisiä sekä lääkkeettömiä hoitomenetelmiä. Nämä eivät kuitenkaan poissulje toisiaan, vaan lääkehoitoa ja lääkkeettömiä hoitomenetelmiä voidaan käyttää myös yhdistelmänä muistisairaan käytösoireiden hoidossa. Tuomikoski ja kumppanit (2018) korostavat, että lääkkeettömiä hoitomenetelmiä tulisi aina käyttää ensisijaisesti, koska käytösoireisiin käytettävillä lääkkeillä voi olla haitallisia sivuvaikutuksia. Lääkkeettömien menetelmien vaikutuksia käytösoireiden hoidossa on tutkittu, ja niiden on todettu vähentävän käytösoireita. (Tuomikoski ym. 2018: 6–7.)

Hyvä arki ja kohtaamisen merkitys

Lääkkeettömien hoitomenetelmien kirjo on hyvin laaja ja ihannetilanteessa lääkkeettömien hoitomenetelmien käyttö nivoutuu osaksi hoivakodin hoitokulttuuria. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni haastattelin kahden hoivakodin hoitajia. Tavoitteenani oli tuoda näkyväksi hoivakotien arjessa käytössä olevia lääkkeettömien menetelmien keinoja käytösoireiden hoidossa. Haastatteluun osallistuneet hoitajat nostivat lääkkeettömien hoitomenetelmien käytön perustaksi muistisairaan hyvän arjen, johon sisältyivät esimerkiksi laadukas perushoito, aktiivinen arki ja kodinomainen asuinympäristö. Hyvän arjen lisäksi muistisairaan hyvän kohtaamisen merkitys nousi esille hoitajien kertomasta.

Muistisairaan hyvä kohtaaminen on kaiken lähtökohta. Muistisairaan asukkaan kohtaamisen tulee pysähtyä, ja sen tulee olla aitoa ja kiireetöntä. Hyvään kohtaamiseen menee vain pieni hetki hoitajan ajasta, mutta sen hetken merkitys muistisairaalle asukkaalle voi olla todella suuri. Eräs haastateltava kiteytti muistisairaan asukkaan kohtaamisen yhteen lauseeseen seuraavasti:

Kohtaamisen täytyy olla aitoa, ihan sillä lailla, että sun täytyy se ihminen nähdä ihmisenä.

Aktiivista arkea

Hoivakodin aktiivinen arki ja asukkaiden osallistaminen hoivakodin arjen askareisiin nousivat esiin hoitajien haastatteluissa osana lääkkeettömien menetelmien käyttöä. Arjen askareet saattoivat olla pöytien pyyhkimistä, vaatteiden viikkaamista tai vaikka lehtien haravointia hoivakodin pihalla. Muistisairaan asukkaan arjen aktiivisuuden nähtiin vähentävän ja lievittävän erilaisia käytösoireita ja tekemisen puutteen ja passiivisuuden taas lisäävän niitä.

Muistisairaiden arjen aktiivisuutta lisäsivät myös hoivakodin päivittäiset ohjatut aktiviteetit, joita oli laaja kirjo. Alla taulukossa kuvattu päivittäisessä arjessa käytettäviä arjen aktiivisuutta lisääviä lääkkeettömiä menetelmiä. Näistä menetelmistä merkittävimpiä vaikutuksia nähtiin ulkoilulla ja musiikilla. Ulkoilulla oli rentouttava ja rauhoittava vaikutus muistisairaisiin asukkaisiin ja päivällä tehty kävelylenkki saattoi rauhoittaa asukkaan loppupäivää.

Muistisairaan arjen aktiivisuus

• Ulkoilu
• Liikunta ja jumppaaminen
• Eläimet arjessa
• Luontotoiminta
• Erilaiset ryhmätoiminnot ja -tuokiot
• Musiikki ja laulaminen
• Aivojumppa
• Muistelu

Musiikin positiivinen merkitys muistisairaan päivittäisessä arjessa nousi vahvasti esiin tuloksista. Hoitajat kokivat musiikin sisältyvän muistisairaan hyvään arkeen ja sillä nähtiin olevan rauhoittava ja käytösoireita vähentävä vaikutus muistisairaisiin asukkaisiin. Musiikin nähtiin myös tuottavan mielihyvää ja nostavan esiin muistoja eletystä elämästä. Hoitajat nostivat esiin myös sen, että musiikki tuo muistojen lisäksi esiin kykyjä ja voimavaroja, joiden on luultu jo hävinneen. Tätä tukee myös Särkämön ja kumppaneiden (2011) tutkimus, jossa musiikkiaktiviteeteilla todettiin positiivisia vaikutuksia muistisairaiden mielialaan sekä parantavan heidän kommunikointikykyään (Särkämö ym. 2011).

Myös hoitajien työhyvinvointi lisääntyy

Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksista nousi yllättäen esiin myös se, että muistisairaiden asukkaiden lisäksi lääkkeettömien menetelmien käytöllä arjessa oli positiivisia vaikutuksia myös hoitohenkilökuntaan. Hoitajat kertoivat, kuinka esimerkiksi päivittäinen ulkoilu asukkaiden kanssa lisäsi heidän omaa työhyvinvointiaan, kun he pääsivät työvuoronsa aikana ulos liikkumaan. Lääkkeettömien menetelmien käytön koettiin myös lisäävän hoitajien ja asukkaiden yhteistä aikaa sekä vahvistavan heidän välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lääkkeettömien menetelmien käyttäminen hoivakodin arjessa vaikuttaa siis positiivisesti niin hoitajiin kuin muistisairaisiin asukkaisiin.

Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön Lääkkeettömät menetelmät muistisairaan käytösoireiden hoidossa osana tehostetun palveluasumisen hoitokulttuuria.

Kirjoittaja

Jenni Kekkonen, geronomi (AMK), helmikuussa 2021 valmistuva vanhustyö YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Lähteet

Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus 2017. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. www.kaypahoito.fi.  Luettu 24.1.2021.

Särkämö, Teppo, Laitinen, Sari, Numminen, Ava, Kurki, Merja, Rantanen, Pekka & Tervaniemi, Mari 2011. Muistaakseni laulan: Musiikin käyttö muistisairaiden mielialan, elämänlaadun ja kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa. Helsinki: Miina Sillanpään Säätiö.  http://www.miinasillanpaa.fi/wp-content/uploads/2015/01/Muistaakseni_laulan-tutkimusraportti.pdf. Luettu 24.1.2021.

Tuomikoski, Annukka & Parisod, Heidi & Oikarainen, Ashlee & Siltanen, Hannele & Ho-lopainen, Arja 2018. Lääkkeettömien menetelmien vaikutukset muistisairautta sairastavan haasteelliseksi koettuun käyttäytymiseen -raportti järjestelmällisten katsausten katsauksesta. Muistiliiton julkaisusarja 1/2018. https://www.muistiliitto.fi/application/files/9515/6223/6595/Katsaus_laakkeettomat.pdf. Luettu 25.1.2021.

Oletko nähnyt tv:stä tai elokuvateatterissa montaakaan sarjaa tai elokuvaa, jossa pääosassa tai tapahtumapaikkana olisi palvelutalo, jossa nuoret ja kauniit ammattilaiset tekevät työtään erikoisten ja vaativien tapausten keskellä? Houkuttelisiko tämä vanhustyön pariin?

TV:ssä ja elokuvissa näytetään tapahtumat ensiavussa, ambulanssissa tai sairaalassa, ja kaikki hoidettavat ja heidän vaivansa ovat sellaisia, joita ei juurikaan arkielämässä kohtaa. Mitä haastavampi ja erikoisempi tapaus, sen parempi ja mielenkiintoisempi.  Jos tehtäisiin tv-sarja tai elokuva, jossa pääosassa olisi jokin tavallinen palvelutalo, tavalliset hoitajat ja tavalliset asukkaat, kiinnostaisiko se ketään, varsinkaan nuoria? Eipä taitaisi. Mutta jos tehtäisiinkin samalla periaatteella kuin nuo sairaalasarjat, paikka vain vaihtuisi? Jokaisella palvelutalossa olevalla hoitajalla varmasti olisi takataskussaan jokin hauska ja erikoinen juttu, josta saisi jutun juurta ohjelmaan.

Esimerkiksi, miten houkuttelet suihkuun vastahankaisen merimiehen, joka aikaisemmin kävi suihkussa kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja juhannuksena, ja joka muistelee Rion yössä tapaamiaan kaunottaria, jotka eivät nyt suihkuttajana näytäkään samalta. Tätä kun vielä ammattitaitoiset käsikirjoittajat muovaisivat, niin varmasti saataisiin aikaan jotakin mielenkiintoista katseltavaa, ja tietenkään ketään syrjimättä tai loukkaamatta, asukasta kunnioittaen ja huomioiden. Samalla saataisiin asukkaan toiveet ja ajatukset kuuluviin. Olisiko tässä keino, joka saisi nuorten – ja muidenkin, mielenkiinnon heräämään ja hakeutumaan ikäihmisten auttajiksi?

Vanhustyön arvostus

Osittain tv:llä ja elokuvilla varmasti on oma osuutensa vanhustyön arvostukseen, mutta asiaa pitää pohtia myös hieman vakavammin. Hoitajien nettisivujen keskustelupalstalla oli kirjoituksia, joista selvästi näkyi, etteivät nuoret hoitajat halua vanhustyön pariin. Koettiin työn olevan liian raskasta vuorotyötä ja siihen nähden huonosti palkattua.

Nykyään nuoret arvostavat arkena työskentelyä, ja vapaa-ajan säännöllisyyttä, elämässä on muutakin kuin työ. Kirjoituksissa näkyi myös se, että usein nuorille oli sanottu, ”älä vaan jämähdä sinne kesätyöpaikkaan palvelutaloon, ei siellä mitään opi”. Aivan kuin kaikkien täytyisi haluta sairaalan akuuttiosastoille valmistumisen jälkeen, käydään vain opiskelujen alussa kesätöissä palvelutaloissa. Sanna Laulaisen väitöskirjassa (2010, 99) todetaan, että erikoissairaanhoidolla on perusterveydenhuoltoa ja laitoshoidolla avopalveluja parempi kaiku. Tämä näkyy vanhustyössä muun muassa niin, että näkyvät hoitotoimenpiteet ovat arvostetumpia kuin istuminen vanhuksen vieressä seurustellen (Laulainen 2010, 99; Molander 2002, 45).

Vanhuutta ja ikääntymistä tutkineet Taina Rantanen ja Kirsi Lumme-Sandt kertoivat Yleisradion haastattelussa vuonna 2017, että vanhuuden julkisuuskuva on väärä, kaikki ikäihmiset laitetaan samaan muottiin. Nuoret, jotka eivät ole kokeneet vielä vanhuutta, eivät voi tietää mitä se on, ja ovat sen vuoksi asiassa ulkopuolisia. (Rantanen 2017.)

Vanhustyössä olevilta hoitajilta kysellessäni tuli esiin, että rekrytointi ja mainostaminen pitäisi aloittaa jo yläasteelta. Käytäisiin kertomassa, millaista työtä vanhustyö on, ja otettaisiin enemmän TET-harjoittelijoita (työhön tutustuminen) vastaan osastoille. Palvelutaloissa käy myös päiväkotien lapsia esiintymässä, jolloin se kuva mikä lapsille, heidän vanhemmilleen ja päiväkodeissa oleville hoitajille näistä paikoista jää, on tärkeä tulevaisuutta ajatellen.

Entä oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö?

Hoitoalan ammattilaisia kouluttavien koulujen osuus on erittäin oleellinen. Joskus lähihoitajaopiskelijoilta kysyttäessä saa vastaukseksi aika erikoisen vastauksen miksi he eivät valinneet vanhustyötä erikoistumisalaksi. He olisivat halunneet, mutta koska muita halukkaita oli liian vähän, ei koulutusta aloitettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi, jolloin he joutuivat valitsemaan sen toisen vaihtoehdon. Eikö olisi mielekkäämpää kouluttaa ihmisiä siihen mihin he oikeasti haluaisivat erikoistua?

Tietenkin kaikki on kustannuksista kiinni, mutta pidemmällä ajalla ajateltuna, pysyykö kyseinen henkilö sitten lainkaan hoitoalalla, jos ei saakaan sitä haluamaansa erikoistumista ja sitä kautta haluamaansa työtä?

Toisaalta kuulee myös sitä, että erikoistutaan tarkoituksella muuhun kuin vanhustyöhön, koska vallalla on käsitys, että vanhustyöhön pääsee muutenkin töihin. Tässä varmasti täytyisi työhön rekrytoijan olla vaativa, hakea ja valita työhön vain siihen erikoistunut henkilö. Eihän sitä kätilöksikään ketä tahansa valita.

Opiskelijoiden harjoittelujaksot

Opiskelijoiden harjoittelujaksojen sijoittelu olisi myös yksi keino muuttaa käsitystä ikäihmisten palvelutaloista. Yleensä opiskelijat tulevat toiseen harjoitteluun (päiväkotijakson jälkeen) palvelutaloon, jolloin suurimmalle osalle nuorista tämä on ensimmäinen kosketus iäkkäisiin ihmisiin. Omat isovanhemmat saattavat olla vielä työelämässä kiinni, ja ainoa ikäihminen, jonka he ovat kaupungilla nähneet, on hyvässä kunnossa oleva kotona asuva ulkomailla matkusteleva henkilö. Sitten, kun opiskelija tulee harjoitteluun palvelutaloon, vastassa onkin uusi maailma, kaikki äänet, hajut ja monisairaat ihmiset, jotka eivät ehkä ulkoisesti näytäkään siltä miltä omat isovanhemmat.

Ja täytyy muistaa, että kuolema on aina läsnä iäkkäitä hoidettaessa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki asukkaat ovat samanlaisia, mutta järkytys voi olla silti melkoinen ja kokemus jää ikäväksi, jolloin nuori päättää, ettei koskaan mene töihin palvelutaloon.

Olisiko siis syytä miettiä, missä vaiheessa opintoja on hyvä hetki mennä harjoitteluun palvelutaloon, voisiko harjoittelujaksot, niiden sijoittelu ja ajanjaksot räätälöidä opiskelijan mukaan. Jokuhan voi olla täysin ”kypsä” nuoresta iästään huolimatta, mutta toinen taas saattaa tarvita muuta kokemusta muista paikoista ensin. Ja toisaalta, jo pidemmälle opiskellut osaa ehkä yhdistää eri sairauksia ja vaivoja sekä niiden lääkityksiä ja hoitomuotoja käytäntöön, kuin henkilö, jolla ei ole vielä mitään kokemusta. Hoidossa olevilla ikäihmisillä on paljon erilaisia vaivoja ja lääkkeitä, eiväthän he muuten hoidossa olisikaan. Tämä saattaa helposti jäädä huomaamatta pelkkään perushoitoon keskittymällä.

Monesti myös unohdetaan se, että sairaaloissa – pois sulkien tietenkin synnytys- ja lastensairaalat, eniten hoitoa tarvitsevat ja saavat juuri iäkkäät ihmiset, eivät niinkään nuoret ja työikäiset.

Eli, jotta ikäihmiset saisivat laadukasta ja juuri heille kohdennettua palvelua, on sen lähdettävä jo palvelua tarjoavista yksiköistä ja yksilöistä, ja jotta ikäihmiset kokisivat, että heidän elämällään on jokin tarkoitus, ja se olisi mielekästä ja merkityksellistä. (Sarvimäki, 2015, 11).

Mutta, entä miten kävi alussa olleelle merimiehelle? No, hän pääsi nuoren suomalaisen sairaanhoitajan kanssa saunaan!

Kirjoittaja

Päivi Isokoski-Salonen, vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia AMK

Lähteet

Laulainen, Sanna 2010.”Jos mittää et anna niin mittää et saa” –Strateginen toimijuus ja organisaatiokansalaisuus vanhustyössä. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-0234-4

Molander, Gustaf 2002. Puristuksessa puurtaminen, vanhustenhoitajan arkea. Teoksessa Molander, Gustaf & Multanen, Leena (toim.). Muutoskaipuusta tulevaisuuden huominen: tavoitteena onnistunut vanhustyö. Työterveyslaitos. Helsinki.

Rantanen, Taina & Lumme-Sandt, Kirsi 2017. Vanhuuden julkikuva on väärä, sanovat tutkijat. Yle Areena, 15.12.2017. www.yle.fi/uutiset/3-9953446 Luettu 17.11.2020

Sarvimäki, Anneli 2015. Elämän tarkoitus, merkitys ja mielekkyys. Teoksessa: Heimonen, Sirkka-Liisa & Fried, Suvi (toim.) 2015. Vanhuuden mieli. Ikäinstituutti. https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Vanhuuden_mieli_kirja_final.pdf

www.hoitajat.net Luettu 16.9.2020.