Metsä. Luonto. Hiljaisuus. Tätä kaikkea me suomalaiset pidämme lähes itsestäänselvyytenä. Listaan voisi lisätä vielä punaisen tuvan ja perunamaan. Mitä tapahtuu silloin kun syystä tai toisesta näistä nauttiminen ja näiden pitäminen itsestäänselvyytenä muuttuu esimerkiksi ikääntymisen tai sairastumisen myötä? 

Tutkimukset osoittavat, että jo pieni, lyhyt ulkoilu säännöllisesti tuottaa mielihyvää ja vähentää masentuneisuutta. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen antaa siis mielihyvän tunteita, vähentää erilaisten lääkkeiden, varsinkin masennus- ja unilääkkeiden tarvetta. Minulle ulkoilu metsässä tai puistossa lisää energiaa arkeen ja voimaannuttaa. Meidän ammattilaisten tehtävä on oman näkemykseni mukaan mahdollistaa luonnosta ja ulkoilusta nauttiminen, riippumatta sairauden tai ikääntymisen mukana tuomista haasteista.

Ammattilaisten asenteiden ja toiminnan muuttaminen siihen suuntaan, että luonto ja rakennettu viherympäristö voimaannuttaa niin asukkaita, potilaita kuin itse työtekijöitä, vaatii meiltä kaikilta panostusta. Tästä asennemuutoksesta ja siihen liittyvästä yhteistyöstä vapaaehtoisten kanssa on saatu jo hyviä kokemuksia Vie Vanhus ulos -kampanjassa, jossa kampanjan aikana kirjattiin yhteensä 27 975 ulkoilua. Oman kokemukseni mukaan Suomessa erilaiset laitokset ja palvelukonseptit ovat hyvin kliinisiä ja neutraaleja. Usein rakennuksen sisäpiha tai atrium ei ole yleisessä käytössä tai niiden käyttö on satunnaista. Myöskään ympärillä olevaa luontoa ei osata hyödyntää tai sen hyödyntäminen koetaan enemmän taakaksi kuin hyödyksi. Pienet muutokset ja kasvien tai vaikka pienen vesiaiheen lisääminen olisi jo hyvä alku.

Kumpi kuvista houkuttelee enemmän? Kliininen, yksikertainen ja harmaa sisäpiha, jossa ei ole mahdollisuutta istua alas ja nauttia ulkoilmasta. Vai syleilevä, vehreä ja rauhallisuutta huokuva sisäpiha, jossa on mahdollisuus istahtaa alas ja kuunnella luontoa ja itseään.

Viheralueiden käyttö, ylläpito ja erilaisten puutarhojen lisääminen ja rakentaminen vanhustenhuoltoon ja sairaaloiden yhteyteen maksaa itsensä takaisin nopeasti, jo pelkästään sillä, että masennus- ja unilääkkeiden käyttöä voidaan potilailla vähentää. Tämän asian puolesta puhuivat myös kaikki luennoitsijat Viherympäristöliiton ja Ikäinstituutin järjestämässä Kuntouttavan viherympäristön suunnittelu ja käyttö -seminaarissa Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla lokakuussa 2018.

Luennoitsijoiden sanoma oli ytimekkäästi sanottuna se, että luonto, viherympäristö ja sen hyödyntäminen terapeuttisesta näkökulmasta on potilaalle mielekästä, kuntouttavaa niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Myös sairaalassa oloajat lyhenivät puutarhassa tehdyn terapian myötä. Huomion arvoista on myös se, että kaikki kolme luennoitsijaa olivat amerikkalaisia, ja siellä puutarhaterapia ja sen hyödyntäminen osana kuntoutusta on jo kovin paljon meitä edellä. Mietin koska Suomessa ymmärretään tämä.

Suomessa voidaan mielestäni asiassa lähteä hyvinkin pienillä askeleilla eteenpäin. Hyödynnetään jo olemassa olevia mahdollisuuksia. Luonto näkyy meillä kaikille ikkunasta, joten tuodaan se lähelle.

• Käännetään tuolit ryhmätilassa ikkunaan päin.
• Avataan kesällä ikkuna tai ovi.
• Tuodaan tilaan viherkasveja lisäämään viihtyisyyttä.
• Istutetaan esimerkiksi rairuohoa keväällä ja seurataan sen kasvua.
• Hyödynnetään esteettömiä luontopolkuja ja puutarhoja.

Ikäinstituutilla on paljon materiaalia liittyen asiaan, esimerkiksi mitä tehdä silloin kun ulos ei pääse niin miten tuoda luonto kasvien muodossa sisälle. Annetaan luonnon ja viherympäristöjen olla meille parasta terapiaa.

Ja mitä tulee siihen omaan punaiseen tupaani ja perunamaahan, se on aina mukanani – muistona sydämessäni ja valokuvissa seinälläni.

Kirjoittaja:
Johanna Juola, Toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Tekstin kuvat: Johanna Juola

Lähteet:

Hazen, Theresia 16.10.2018. Planning of therapeutic gardens and use of horticulture for health and well-being. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.vyl.fi/site/assets/files/2573/finland_publish_hazen.pdf> / Luettu 18.10.2018

Ikäinstituutti, Voimaa Vanhuuteen-kampanja 11.9.-11.10.2018. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <http://www.vievanhusulos.fi/> / Luettu 18.10.2018

Metsähallitus 2018. Esteettömyys luontokohteilla. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luontoon.fi/esteeton> / Luettu 18.10.2018

Luomus n.d. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha> /Luettu 18.10.2018

Rappe, Erja & Koivunen Taina 2017. Hoitokodin kasvit. Helsinki: Ikäinstituutti. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2017/02/HOITOKODIN_KASVIT_PDF.indd_.pdf> /Luettu 18.10.2018

Mitä tapahtuu vanhuksen yksilöllisyydelle ja itsemääräämisoikeudelle, kun hän pukee päällensä sairaalapyjaman ja sulautuu vaatetuksensa puolesta muiden potilaiden joukkoon? Vanhuksen tulisi voida olla terveysaseman vuodeosastolla yksilö eikä vain potilas.

Aamutossu jää kiinni maton kulmaan ja vanhus kaatuu. Ateriapalvelun ruoka ei ole maistunut vanhukselle moneen päivään ja juominenkin on unohtunut. Kaatuminen, ruokahaluttomuus, kuivuminen, vaikeus selvitä kotona ja yleinen voinnin huononeminen. Tässä vain muutama syy siihen, että vanhus ei enää selviydykään tutussa ympäristössään kotona vaan tarvitsee terveydenhuollon palveluita. Vanhus päätyy terveydenhuollon päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle ja usein jatkohoitopaikkana on terveysaseman vuodeosasto.

“Tervetuloa vuodeosastolle, tässä on hoitajakutsukello ranteeseenne. Sillä voitte hälyttää hoitajan apua. Teille varmaankin oikean kokoinen vaate on vaaleanpunainen pyjama.” Näin omat tutut vaatteet vaihtuvat sairaalavaatteisiin. Sairaalavaatteiden väritys on yhteydessä ihmisen fyysisiin mittoihin, joten sairaalavaatetta ei voi valita oman lempivärin perusteella vaan värin määrää vaatekoko. Miten käy vanhuksen yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden, kun hän saapuu vuodeosastolle? Pitääkö yksilöllisyydelle ja omalle persoonalle vuodeosastolla heittää hyvästit?

Itsemääräämisoikeus

Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Sairaudet ja toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja itsemääräämisoikeus voi heikentyä tai jopa loppua kokonaan. (Koskinen 2004: 55-56.)

Sirkkaliisa Heimonen toteaa, että itsemääräämisoikeuden heikentyminen tekee vanhuksesta haavoittuvan ja että muutokset itsemääräämisoikeudessa ovat uhka sairastuneen vanhuksen itsearvostukselle ja minäkuvalle (Heimonen 2010: 71). Itsemääräämisoikeus liittyy siten vahvasti mielen hyvinvointiin: vanhukselle on tärkeää kokea, että hän saa päättää ja kykenee päättämään omista asioistaan tai ainakin saa osallistua päätöksentekoon (Fried 2013: 11).

Hoito vuodeosastolla

Potilaiden hoito toteutuu vuodeosastolla lääkärin määräysten mukaisesti ja hoitoprosessi etenee tietyllä tavalla. Hoitomääräyksiä noudatetaan, että potilaiden terveydentila kohentuisi ja sairaalahoidon tarve väistyisi eikä hoitojakso vuodeosastolla pitkittyisi. Vuodeosastollahan ei kenenkään kuulu nykypäivän tiedon mukaan viipyä pitkiä aikoja eikä missään nimessä asua. Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat myös hoitoon. Esimerkiksi lääkärinkierto tapahtuu silloin, kun lääkärillä on aikaa olla vuodeosastolla, eikä silloin kun potilaille sopisi parhaiten.

Hoitoprosessissa vanhuksen itsemääräämisoikeus saattaa jäädä taka-alalle. Vanhuksesta voi tulla toiminnan kohde eikä hänen mielipidettään ja tahtoaan huomioida. Mitä parempi vanhuksen toimintakyky ja itseilmaisu on, sitä parempi itsemääräämisen mahdollisuus hänellä on. Liikuntakyvyttömän tai puhetta tuottamattoman vanhuksen on vaikea ilmaista omaa tahtoaan ja mielipidettään. Tällaisessa tilanteessa hoitajalta vaaditaan välittämistä, huolenpitoa sekä herkkyyttä tunnistaa vanhuksen toiveita ja vointiin liittyviä seikkoja. Kokonaisuuden hallinta ja potilasturvallisuus saattavat ajoittain syrjäyttää potilaan ilmaisemat toiveet, mutta yleensä keskustelemalla ja perustelemalla asioista päästään yhteisymmärrykseen.

Yksilöllisyyden tukeminen

Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että vanhuksen persoona katoaa helposti terveydenhuollossa ja vanhuksesta saattaa tulla näkymätön. Näkymättömyyden ehkäisyssä ratkaisevaa on se, millä tavalla vanhusta päivittäin kohdellaan, ei se mitä yksikön toiminta-ajatukseen on kirjattu. (Pirhonen 2017, 151.) Miten vuodeosastolla sitten voidaan tukea vanhuksen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta?

Hoitosuunnitelma tulisi tehdä aina yksilöllisesti ja vanhuksen yksilöllisyyttä sekä itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa päivittäisissä asioissa. Vanhukselta tulisi kysyä hoitojakson alussa ja sen aikana toiveet ruoan, leivän ja juoman suhteen. Keittiöltä tulisi voida tilata ruokia, jotka esimerkiksi huonon ruokahalun omaavalle vanhukselle maistuisivat paremmin. Peseytymisen ajankohtaa tulisi kysyä vanhukselta ja sopivasta ajankohdasta pitäisi voida neuvotella. Vanhusta tulisi kannustaa päivittäisiin toimiin sekä liikkumaan hänen oman sen hetkisen toimintakykynsä puitteissa. Vointia ja toimintakykyä pitäisi arvioida päivittäin, jolloin toimintaa sekä hoitoa voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa.

Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät aina toteudu

On monia asioita, joissa vanhuksen yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät vuodeosastolla toteudu. Omien vaatteet käyttämiseen liittyy ongelmia, koska vaatteiden peseminen osastolla ei onnistu ja vaatteet saattavat kadota osastolla. Toisaalta esimerkiksi muistisairaan vanhuksen poistuminen osastolta herättää ihmisten huomion helpommin, mikäli vanhus on pukeutunut sairaalavaatteisiin. Tästä näkökulmasta ajatellen sairaalapyjama tuo turvallisuutta. Huonetovereitaan ja huoneen henkilömäärää vanhus ei voi vuodeosastolla valita. Tästä seuraa usein käytännön ongelmia, jos huonetoveri on esimerkiksi rauhaton.

Ruoka-ajat toteutuvat pääasiassa keittiön toiminnan kannalta sopivina ajankohtina. Ruoka voidaan toki lämmittää ja sen voi syödä myöhemmin, jos ruoka-aikana se ei maistu, mutta tiloja useiden ruoka-annosten säilyttämiseen ei osastolla kuitenkaan ole. Uusien potilaiden saapuminen osastolle iltavuoron aikana aiheuttaa usein kiirettä ja töiden kasaantumista. Kiireessä yksilöllisyyden huomioiminen jää helposti taka-alalle. Jatkohoitoon lähettämisen ajankohtaa voisi tulevaisuudessa miettiä uudelleen: voisiko potilassiirtoja ennakoida ja ajankohtaa porrastaa?

Vuorovaikutus lisää yksilöllisyyden toteutumista

Tärkeä yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta tukeva asia on vuorovaikutus vanhuksen kanssa. Monet vanhukset ajattelevat edelleen, että sairaalassa tulee käyttäytyä ja toimia potilaan roolissa, jolloin vanhus ei uskalla tuoda esille omia toiveitaan ja omaa persoonaansa. Vanhuksille tulisi kertoa, että he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja että heillä on oikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa.

Kun vuodeosastohoidon tarve on väistymässä, alkaa vanhuksen jatkohoidon suunnittelu. Jatkohoitoa suunnitellaan aina jokaisen vanhuksen yksilöllisistä tarpeista lähtien. Jatkohoidon suunnittelussa vanhuksen toiveilla ja itsemääräämisoikeuden toteutumisella on suuri merkitys. Hoitotilanteissa ja hoitoneuvotteluissa ammattilaisen tulee olla aidosti läsnä ja kuunnella vanhusta. Tällöin vanhuksella on mahdollisuus ilmaista toiveensa ja tahtonsa. Hoitojaksot vuodeosastolla ovat nykyään lyhyitä, joten sen ajan vaaleanpunaisen pyjamankin kanssa yleensä pärjätään. Yksilöllisyyttä voidaan onneksi tukea vuodeosastolla monipuolisesti monissa asioissa eikä sairaalapyjama ole se tärkein asia.

Kirjoittaja:
Anne Ahokas, sairaanhoitaja AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kuva: Anne Ahokas

Lähteet:

Fried, Suvi 2013. Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirjo (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi. Katsaus kirjallisuuteen. ORAITA 1/2013. 9–26. Luettu 10.9.2018.

Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita. 60–89.

Koskinen, Simo 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, Mikko (toim.): Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. 25–79.  Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Luettu 11.9.2018.

Pirhonen, Jari 2017. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.  Gerontologia 31 (2). 147– 151. Luettu 14.10.2018.

Pienin askelin ja pitkin kantimin vaikuttaviin muutoksiin. Tässä muutamia näkökulmia kotiin, teknologiaan, talouteen, liikuntaan ja mielen hyvinvointiin, joita kannattaa pohtia jo nyt, vaikka eläkeikään olisi aikaa. Tietoa on paljon saatavissa eri muodoissa. Laajasta näkökulmien kirjosta huolimatta jokaisella on vapaus valita konstinsa.

”Mulla on ollu aikaa ajatella, mä oon jo kahdeksankytkuus. Mutta se vanhuus tulee hirveen nopeasti loppujen lopuks ja se on pitkä. Ja se kannattais noteerata jo aika nuorena”. Näin totesi ikinuori Aira Samulin esitellessään Hyrsylässä sijaitsevaa vanhuuden kotiaan.

Vanhustyössä ja sen kehittämisessä tärkeäksi näkökulmaksi on noussut ennaltaehkäiseminen ja ennakointi. Se koskee niin palvelujen kehittämistä ja oikea-aikaista ajoittamista, koulutuksen sisällön muokkaamista tulevaisuuden tarpeisiin kuin ikääntyneen ihmisen omaa toimintaa ja ajattelutavan muutosta. Jokainen meistä voi varautua omaan vanhuuteensa, joten mitä olisi hyvä huomioida jo nyt omassa arjessaan?

Koti kuntoon ja tukea teknologiaviidakkoon

Yleinen tahtotila on, että Suomessa ikääntyneet asuisivat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Moni ikääntynyt itsekin haluaa asua tutussa ympäristössä, tuttujen tavaroiden ympäröimänä, ja siten säilyttää itsenäisyyttään, vaikka palveluja kotiin jo tuotaisiinkin. Siksi on tärkeää pohtia ja tehdä muutoksia jo ennalta, jotta oma koti olisi myös jatkossa turvallinen paikka asua. Tästä aiheesta ovat aiemmin kirjoittaneet Metropolian geronomiopiskelijat blogikirjoituksessaan.

Turvalliseen asumiseen liittyy nykypäivänä enenevissä määrin teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. Erinäistä turva- ja hyvinvointiteknologiaa on tarjolla paljon ja uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan. Teknologiaviidakosta löytyy laitteita niin liikkumiseen, yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen, turvallisuuteen, terveyden seurantaan kuin myös ajanvietteeksi. Tietoisuus näistä teknologian mahdollisuuksista ja erilaisista ratkaisuista on kuitenkin vielä vähäistä.

Toimin itse hyvinvointiteknologian parissa Laurean Teknologialainaamo®-toiminnassa. Kertoessani ikääntyneille teknologiaratkaisuista, kuten liesivahdista, paikantavista pohjallisista ja ateria-automaatista, kuulen usein tietynlaisen kommentin. En minä vielä tarvitse tällaisia. Se on tietenkin mahtava asia, mutta tässä kohtaa tulee juuri se ennakointi. Kun tietää tarjolla olevista ratkaisuista, niitä on helpompi ottaa käyttöön, kun tarve ilmenee. Vielä parempi tilanne olisi, jos teknologia olisi osa arkea jo vielä aiemmin.

Uuden oppiminen vie aikaa. Esimerkiksi muistisairaan kohdalla uuden tuotteen opettelu ja käyttö eivät välttämättä onnistu enää ollenkaan. Samalla eteen tulevat eettiset kysymykset. Jos esimerkiksi paikantavan laitteen käytöstä on sovittu jo paljon ennen laitteen tarvetta, on sen käyttöönotto eettisesti helpompaa. Samalla tuote on jo tuttu eikä tuo muutoksia arkeen. Teknologian osalta voisi sanoa, että tieto ei lisää tuskaa, vaan tuo turvaa.

Rahat sukanvarresta sijoituksiin

Taloudellinen selviytyminen on yksi teema, jonka ikääntyneet ovat tuoneet esille hyvään ikääntymiseen kuuluvana osana.  Todellisuus on kuitenkin finanssikonserni Investiumin tekemän kyselytutkimuksen mukaan se, että suomalaisten taloudellisessa varautumisessa eläkepäivien ja vanhuuden varalle on parantamisen varaa, sillä 45 % suomalaisista ei säästä vanhuuden varalle. Haluamme siis taloudellisesti turvatun vanhuuden, mutta emme tee mitään, vaan odotamme jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi – jospa ne puut alkaisivatkin kasvattaa rahaa käpyjen tai omenoiden sijaan?

Uskallan väittää, että monella keskipalkkaisella työikäisellä rahat uppoavat pitkälti arjen kuluihin. On talo- ja autolainoja, lasten päiväkoti- ja harrastusmaksuja, ruokamenot ja muut pakolliset laskut. Paljon ei jää siihen vanhaan kuuluun sukanvarteen.

Mutta ei niin kuulemma kannattaisi tehdäkään. Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitisen mukaan eläkepäiviin ei kuitenkaan kannata varautua pelkästään maksamalla asuntolainaa tai säästämällä pankkitilille. Sen sijaan Laitinen kannustaa tekemään henkilökohtaisen sijoitussuunnitelman, jota noudattamalla pystyy pitkäjänteisesti varautumaan vanhuuden varalle.

Höntsäilyä tavoitteellisesti

Monipuolisen liikunnan harrastaminen on tärkeää kaiken ikäisille ja sen tuomista hyödyistä on paljon näyttöä. Suomalaisen vanhuspolitiikan yksi keskeinen tavoite on ikääntyneiden ihmisten toimintakyvyn tukeminen. Eino Heikkisen ja Juhani Ilmarisen artikkelin mukaan ikääntyneillä ihmisillä jo kohtalainen fyysinen aktiivisuus ehkäisee elimistön toiminnan heikkenemistä ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia. Liikuntaan ja terveyteen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota vieläkin aiemmin, sillä työikäisessä väestössä ripeän liikunnan väheneminen liittyy työkyvyn heikentymiseen ja vastaavasti lisääntyminen työkyvyn parantumiseen.

Liikunta vaikuttaa selkeästi hyvinvointiin. Mutta ei sen tarvitse olla verenmaku suussa paahtamista, höntsäilykin on parempi kuin sohvaperunana olo, kunhan sitä tekee monipuolisesti ja usein viikossa. Liikunta parantaa myös unta, ja uni sekä lepo taas tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle.

Opi uutta, harrasta ja naura

Mielen hyvinvointi onkin yksi tärkeä osa-alue vanhuuteen varautumisessa. Vappu Taipale on antanut haastattelussaan viisi vinkkiä, mitä jokainen voi tehdä jo nyt oman hyvän vanhenemisen ja mentaalisen hyvinvointinsa eteen.

Nämä neuvot ovat:

1. Liity – ihminen ei ole mitään ilman toisia ihmisiä eli sosialisoidu ja hakeudu muiden seuraan.
2. Anna – ikääntyneellä on paljon annettavaa, jaa kokemuksesi, muistosi, tietosi, taitosi ja aikasi.
3. Opi – ihminen oppii koko ikänsä, oppimistavat vain muuttuvat.
4. Harrasta – tee niitä asioita, joista pidät ja jotka tuovat sinulle nautintoa ja hyvää mieltä.
5. Naura – huumorintaju pysyy ja nauru on kokonaisvaltainen tunne, joka vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Minun elämänkulkuni, minun keinoni

Pienillä askelilla voi tehdä pitkällä aikavälillä isojakin matkoja. Ennakointi ja varautuminen jo paljon ennen eläkeikää takaa sen, etteivät kaikki uudet ja suuret muutokset tule yhdellä rytinällä työelämästä pois siirryttäessä – tai jopa liian myöhään, jolloin niillä ei ole enää toivottua positiivista vaikutusta. Jotta ennakointia tapahtuisi, siitä olisi hyvä puhua avoimesti. Vanhuuteen varautuminen ei aina tarkoita suoraan hoitopaikan valintaa tai hoitotahdon ja testamentin tekoa, vaan arjen pieniä tekoja ja suunnitelmallisuutta.

Mutta kuka olisi tähän oikea taho muistuttamaan ja neuvomaan asiassa? Voiko tällaista opettaa jo yläkouluikäisille nuorille? Vai pitäisikö olla kaikille 30-vuotta täyttäville yleinen kurssi aiheesta? Ja uusinta sitten 55-vuotiaana? Painotetaanko omaisten, läheisten ja vertaisten osuutta asiaan ja tiedon kulkuun? Olisiko ikääntyneiden osalta esimerkiksi seniorineuvonta oikea paikka? Tai entäs jos kehitettäisiinkin tällaisen infon jakamiseen oma applikaatio – ikään kuin vanhuuteen varautumisen to do –lista, josta voisi sitten laittaa rastin ruutuun, kun koti on apuvälineillä ja turvateknologialla sisustettu, liikunnalliset harrastukset aloitettu ja rahat sijoitettuina osakkeisiin?

Vanhustyön Keskusliitossa on alkanut Vanheneminen.fi –hanke, jonka päämääränä on omaehtoisen vanhuuteen varautumisen yleistyminen ja tuleminen osaksi normaalia elämänkulun suunnittelua. Hankkeessa tullaan avaamaan vuonna 2019 vanheneminen.fi-sivusto, jonne kootaan ajantasaista tietoa esimerkiksi arjen ja asumisen turvallisuudesta sekä taloudellisesta ennakoinnista.

Aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja. Anne Kauhanen-Simanaisen Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen –kirjassa (2009) käsitellään mm. itsemääräämisoikeutta, toimeentuloa, asumista, terveyttä ja toimintakykyä sekä osallistumista ja ihmissuhteita. Kirjasta ikääntyvät saavat tukea henkistä tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin sekä tietoa oikeuksistaan. Vanhenemisen taidoista kirjoittavat myös Kaija Maria sekä Lari Junkkari vuonna 2017 julkaistussa Muutakin kuin numeroita –kirjassaan. Sirpa Taskisen Hyvillä mielin eläkkeelle –kirja (2016) on opas työelämän jälkeiseen aikaan. Erja Hautalan Seniorioppaassa (2012) käydään läpi ikääntymisen tuomia muutoksia ja annetaan ohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tietoa hoidoista, palveluista ja etuuksista.

Kenties nämä kaikki keinot yhdessä muodostavat sopivan ratkaisun? Tietoa etsitään useista lähteistä, niin vertaisilta kuin ammattilaisilta, kirjoista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Kun tähän vielä yhdistää jokaisen ihmisen vapauden valita oma yksilöllinen tapansa ikääntyä, alkaa ratkaisu vanhenemisen haltuun otosta muotoutua kunkin kohdalla omannäköiseksi. Rahat sukanvarressa tai sijoituksissa, juuri kuten itse haluaa ja parhaaksi näkee.

Kirjoittaja:
Anniina Honkonen, sosionomi amk ja vanhustyön ylempiAMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä projektityöntekijä Teknologialainaamo®-toiminnassa Laurea-ammattikorkeakoulu.
Kuvat: Anniina Honkonen

Lähteet:

Hautala, Erja. 2012. Senioriopas: hyvinvointi, terveys ja palvelut ikääntyville. Aplodi: Rusko.

Kauhanen-Simanainen, Anne. 2009. Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen. CIM kustannus: Helsinki.

Maria, Kaija & Junkkari, Lari. 2017. Muutakin kuin numeroita: vanhenemisen taidosta. Kirjapaja: Helsinki.

Taskinen, Sirpa. 2016. Hyvillä mielin eläkkeelle: opas työelämän jälkeiseen aikaan. Aula & Co: Helsinki.