Vanhuksen identiteetti on vaarassa kadota tämän muutettua ympärivuorokautisen hoivan piiriin. Pienillä muutoksilla hoivatyön arjessa ja ennen kaikkea sen asenteissa voidaan vaikuttaa identiteetin pysyvyyteen, näkyvänä säilymiseen elämän loppuun saakka.
Identiteetin säilymisen edellytyksiä
Jari Pirhonen on tutkinut väitöskirjassaan vanhuksen hyvän elämän lähtökohtia hoivakoti asumisessa ja identiteetin säilymisen edellytyksiä siinä. (Pirhonen, Jari 2017b. Good Human Life in Assisted Living for Older People). Väitöskirjan keskeisenä sanomana voidaan todeta, että hoivakodissa asuvan vanhuksen identiteetti on vaarassa kadota, jollei häntä kohdata hänen minuutensa kautta, arvostavalla ja kunnioittavalla tavalla sellaisena kuin hän on, osoittaen samalla rakkaudellisuutta hauraudesta huolimatta. Pirhonen puhuukin näkymättämästä ”Martista” verraten tilannetta Tove Janssonin satuun näkymättömästä lapsesta.
Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitettiin, miten vanhuksen identiteettiä voidaan ylläpitää hoivakotiasumisessa omaisten näkökulmasta. Omaisten näkökulmaa kartoitettiin teemahaastatteluin. Haastatteluista nousseiden tutkimustulosten pohjalta järjestettiin yhteiskehittely tilaisuus hoitajille ja omaisille. Yhteiskehittelyssä luotiin identiteettiä tukevia käytänteitä hoivakodin arkeen.
Omaisyhteistyön merkitys identiteetin säilymisessä
Räsänen (2011) ja Koivula (2013) korostavat väitöskirjoissaan omaisen roolia vanhuksen elämäntarinan sanoittajana. Varsinkin muistisairaan ja toimintakyvyltään hyvin hauraan vanhuksen kohdalla tämä korostuu, sillä etenkin tällöin elämänhistorian tuntemus on laadukkaan, vanhuksen yksilöllisyyttä tukevan hoidon edellytys. (Koivula &Heimonen 2006: 7; Koivula 2013:186–18; Räsänen 2011: 86; Uronen 2011:57.)
Kuva: Pixabay
Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni omaiset pitivät tärkeänä sitä, että hoitaja tutustuu läheisen kanssa yhdessä tämän historiaan ja että omia mieltymyksiä kunnioitetaan. Hoitajan ja asukkaan yhteinen puuhastelu elämänhistoriaan liittyvien teemojen ympärillä koettiin niin ikään tärkeäksi minuuden ylläpysymisessä. Samoin päivärytmin yksilöllisyys ja asukkaan arkisiin valintoihin mukaan ottaminen näyttäytyi identiteettiä ylläpitävänä toimintatapana. Erityisesti hoivasuhteen alussa tutustumisen koettiin tukevan identiteetin säilymistä. Yhteiskehittelyssä nousi esiin ajatus siitä, että hoivakodin hoitaja voisi tavata vanhusta jo ennen hoivakotiin muuttoa tämän kodissa, jolloin tutustuminen lähtisi liikkeelle vanhuksen omassa ympäristössä lisäten näin myös elämänhistorian tuntemusta.
Tutkimustuloksistani ilmeni myös elämänhistorian merkitys suhteessa kanssa-asujiin. Omaisten näkökulmasta identiteetin ylläpysymiseen vaikutti se, että asukkaat tutustuisivat hoitajien avustuksella toistensa elämäntarinaan kuten edellisiin ammatteihin, perheeseen ja lapsiin tullen näin tulisivat näkyväksi yksilöinä osana yhteisöä.
Tunnustavan hoitosuhteen menetelmillä kohti ihmisyyttä
Pelkkä omaisyhteistyö ja sen myötä saatu tieto elämänhistoriasta ei kuitenkaan yksin riitä identiteettiä tukevan hoitotyön toteutumiseen. Tarvitaan myös taitoa ja käytänteitä, joilla hoitotyön kohtaamisissa voidaan vahvistaa identiteetin pysyvyyttä. Tunnustavalla hoitosuhteella identiteettiä voidaan ylläpitää hoivatyön käytäntein. Tunnustaminen symbolisella tasolla ei riitä silloin kun puhutaan persoonana tunnustamisesta vanhoilla ihmisillä, näkyvänä säilymisessä on oleellista tunnustaa vanhus arvokkaana ihmisenä kohtelemalla häntä arvostavalla tavalla. (Pirhonen 2017:149–150.)
Kuva: Pixabay
Tutkimustuloksissani kosketus nähtiin yhdeksi merkittäväksi tunnustavan hoitosuhteen elementiksi. Kosketuksen merkitys välittyi sen ainutkertaisuudessa ja spontaaniudessa ei niinkään tarkoituksellisena toimintatapana. Olkapään taputus ohi kulkiessa tai käden silitys osana keskustelua nähtiin oleelliseksi osaksi tunnustavan hoitosuhteen toteutumista.
Tämän opinnäytetyön mukaan tunnustava hoitosuhde sisälsi myös hoitajan läsnäoloa ja tunneilmaisua sallivan yhdenvertaisuuden elementtejä tässä. Näiden merkitys kulminoitui hoitajan ja asukkaan väliseen kahdenkeskisyyteen, jonka myötä vanhukselle välittyi tunne siitä, että hän on siinä hetkessä arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu. Yhteiskehittelyn myötä tunnustavan hoitosuhteen menetelmiksi muovautui kuuleva ja kuunteleva läsnäolo, jossa hoitajan aktiivinen rooli, etenkin negatiivisia tunteita sallivan ja ymmärtävän ilmapiirin ylläpitäjänä korostui. Jokapäiväinen kuulumisten vaihto ja myötäelävä dialogisuus siinä, nähtiin oleellisina menetelminä tunnustavan hoitosuhteen toteutumista.
Tutkimuksellisen kehittämistyöni tulokset osoittavat vanhuksen identiteetin säilymisen edellyttävän hoivatyön painopisteen siirtymistä ihmisyyttä tukevampaan suuntaan. Ei riitä, että vanhus on fyysisesti hoidettu tai paikalla, jos hän on sosiaalisesti näkymättömissä. Hoivatyön arjessa tämä tarkoittaa sen prioriteettien uudelleen arvioimista niin, että hauraudesta huolimatta, vanhus saa säilyttää identiteettinsä ja pysyä näkyvänä itselleen ja muille juuri sellaisena kuin on.
Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Näkymätön vanhus. Omaisyhteistyön kehittäminen vanhuksen identiteetin säilymiseksi hoivakodissa. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa.
Kirjoittaja
Jutta Perä, sairaanhoitaja (YAMK), valmistunut Metropoliasta Vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta toukokuussa 2022.
Lähteet:
Koivula, Riitta & Heimonen, Sirkkaliisa 2006. Dementoituvan omaisena laitoksessa. Oraita 4/2006 Helsinki: Ikäinstituutti. Luettu 21.3.2021
Pirhonen, Jari 2017a. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Gerontologia 2/2017. Luettu 30.9.2021.
Pirhonen, Jari 2017b. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta.
Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöstyö. Lapin yliopiston julkaisuja. Yhteiskuntatieteet.
Uronen, Riitta 2011. Omaisten käsitykset yhteistyön rakentumisesta ja tuen tarpeesta dementiakodeissa. Pro Gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö.
Tuula Mikkola (päätoimittaja),
Marianne Roivas,
Ei kommentteja