Muistisairas Hilma asuu omassa kodissaan ryhmäkodissa. Siellä ovat myös yhteiset tilat, jossa asukkaat voivat viettää aikaa ruokaillen, seurustellen, oleillen ja osallistuen. Hilma on fiktiivinen henkilö, joka haluaa synnyttää ajattelua ja keskustelua muistisairaiden ikäihmisten elinympäristöstä. Toivottavasti sisimmässämme asuu osa Hilmaa; jospa löydämme sen tarinasta. Satu Elon (2006) väitöskirja antoi meille opiskelijoille todella hyvän perustan ikääntyneiden hyvinvointia tukevista erilaisista ympäristöistä.
Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On aamu. Lipasto on osa hänen identiteettiään ja elettyä elämää. Symbolinen ympäristö, kuten muistot elämän varrelta, uskonto, kulttuuri, juhlat ja vuodenajat, tukevat muistisairaan minäkuvaa (Elo 2006: 35–37, 68–74).
Nyt Hilma viettää omaa aikaa kodissaan ennen aamiaista. Hilman kodin seinä on maalattu vaaleansiniseksi. Taloon muuttaessaan hän tuli valkoiseen huoneeseen, missä mikään ei muistuttanut häntä tutusta turvallisesta kodista, jolloin hän heräili öisin ja hätääntyi. Nykyään tuttu sisustus rauhoittaa häntä ja auttaa paikkaan orientoitumisessa. Koti pitää yllä elämäntarinaa ja muuttuu elämän muutosten myötä. Ympäristö tarjoaa erilaisia välineitä minuuden eheydelle sekä rakentaa ja ylläpitää ihmisen minuutta (Aura & Horelli & Korpela 1997: 47–48).
Mirva avusti Hilmaa hetki sitten aamutoimissa, jotka sujuivat kuin tanssi. Mirvalla on tapana sanoittaa, mitä kulloinkin tehdään. Se tuo Hilmalle turvallisuuden tunteen. Joskus Mirvalla on aikaa kynsien hoitoon ja kampauksen tekemiseen. Psyykkiseen ympäristöön kuuluvat myös yhdessäolon tärkeys, hyväksyvä ilmapiiri sekä erilaiset roolit (Jacobson 2006: 49–52; vrt. Hietanen-Peltola & Pelkonen & Laitinen 2015: 32).
Aamupalalle saapuessaan rauhallinen taustamusiikki ja tuoreen kahvin tuoksu täyttävät ryhmäkodin tyylikkään aamupalaympäristön. Ryhmäkotilaiset toivottavat huomenta toisilleen. Miellyttävä aamu kiireettömässä ympäristössä. Pöytää koristavat eilen askarrellut enkelit läpinäkyvine siipineen ja kauniit käsinkudotut poppanat. Eläkeläissiskot olivat ne varta vasten heille kutoneet.
Symbolinen ympäristö liittyy sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Symboliseen ympäristöön voi liittyä kulttuurisia symboleja kuten kieli, merkityksiä, tapoja ja sääntöjä. Symbolisella ympäristöllä muodostuu erilaisia arvoja ihmisten ajatuksissa. Kieli on usein keino, jolla symbolista ympäristön merkitystä tuodaan näkyväksi, kuten kaunis pöytäkattaus, muistoja sisältävä piironki, tatuointi, taide, tai kaltoinkohtelu. (Elo 2006: 33–46, 68–74, 104–116.)
Avoin asukasta tukeva läheis- ja omaisyhteistyö
Aamupalan jälkeen Hilma hivuttaa itsensä lähelle takkahuonetta, josta kuuluu puheensorinaa. Huoneessa istuu ryhmäkodin uusi asukas Onni vaimoineen sekä heidän tyttärensä ja lapsenlapsi. Kaikki kokouksen osalliset ovat haltioissaan monisukupolvisesta omaistapaamisesta. Yhteiset perhetapaamiset, arjen yhteisiin hetkiin osallistuminen ja muut yhteiset tapahtumat ylläpitävät ryhmäkodin asukkaiden toimintakykyä ja hyvinvointia. Ulkoiluun ja talon ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuminen on kuitenkin rajoitettua talon sisäisillä resursseilla.
Takkahuoneessa keskustellaan, kuinka Onnin käyttäytymisen muutoksen haasteet ryhmäkodin yhteisten tilojen ympäristössä voitaisiin ratkaista yhteisymmärryksessä läheisten kanssa. Symbolisen ympäristön toteutumiseen liittyvät myös elinympäristön normatiiviset sosiaalisen ja fyysisen ympäristön rajoitteet (Elo 2006: 35–37, 68–74; Semi 2015: 27).
Hilma muistaa, kuinka kovaääninen Milla laitettiin aikaisemmassa hoitopaikassa syömään selin suhteessa muihin asukkaisiin, erilleen sosiaalisesta ympäristöstä yhteisöllisen harmonian säilyttämiseksi. Millan läheisten kanssa ei ollut silloin keskusteltu käyvästä tavasta toimia. Muistisairaus haastaa jatkuvasti ja eritavoin ihmisen itsemääräämisoikeuden, itsetunnon, elämänhallinnan ja selviytymisen (Semi 2015: 9–21, 27, 44, 53).
Läheisyys, lohtu sekä sosiaaliset verkostot ja arjen riennot
Hilma jatkaa matkaansa olohuoneeseen, jossa hän käy rupattelemaan Reijan kanssa. Reija hymyilee ja silittää Hilmaa olkapäästä. Aito lohtu ja arvostava kohtaaminen näkyy molemmissa. Hyvässä psyykkisessä ympäristössä muistisairas saa olla tarvittaessa itsekseen ja tuntea tarpeellisuuden tunnetta yhteisössä sekä itsenäistä oman elämän hallintaa (Pelkonen & Laitinen 2015: 32).
Reija täyttää tapahtumavuosikalenteria olohuoneessa asukkaiden keskuudessa rupatellen. Hän rakentaa yhteistyöverkostoja järjestöjen, seurojen, yritysten, ryhmien ja ammattioppilaitosten kanssa asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämiseksi.
– Haluamme sellaista yhteistyötä, jolla on jatkumoa ja joka muodostuisi perinteeksi asukkaiden hyvinvoinnin tueksi ympäri vuoden, hän mainitsee.
Reijalle on tärkeätä verkostoituminen luoden toimintakykyä ylläpitävää esteetöntä sosiaalista ympäristöä. Mutta nyt Hilmalla on päivälevon aika, sillä Seppo saapuu iltapäivällä.
Ikäihmistä on tuettava luomalla toimintakyvyn ylläpitoa mahdollistavia, osallisuutta edistäviä, aktiivisia, sosiaalisia, fyysisiä ja symbolisia esteettömiä ympäristöjä. Sosiaaliset verkostot sekä ympäristön tuki ovat erityisen merkityksellisiä ikäihmiselle hyvän loppuelämän saavuttamisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Ikääntyessä kun erilaisten ympäristöjen tuentarve lisääntyy. (Dunderfelt 2011: 234–235.)
Vapaaehtoinen elämän tarkoitus – yhdessä tekeminen ja ikävän karkotus
Eläkkeellä ollessaan Seppo tunsi tarkoituksettomuutta, kunnes löysi elämänsisältöä pulinaryhmästä. Mirva oli ottanut yhteyttä ryhmään ehdottaen yhteistyötä.
– Mirva antoi ryhmällemme mission, Seppo toteaa.
Kokoontumisten lisäksi he toimivat asukkaiden kanssa osallistuen yhdessä muun muassa ulkoiluun, musiikkiesityksiin sekä ruokailu- ja kahvihetkiin.
Sepolla on oma kummiasukas Hilma. Seppo esittelee Hilmalle kuvakortteja luonnosta, vuoden ajoista, harrastuksista, eri miljöistä, käden taidoista, musiikista ja tehdyistä töistä. Hilma alkaa kertoa tarinaa kuvien pohjalta. Näin pikkuhiljaa piirtyy kuva Hilman eletystä elämästä ja mieltymyksistä. Sepon lähtiessä Hilma menee kotiinsa. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On ilta.
– Toimijuus vahvistuu yksilön rakentaessa omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan oman elämänhistoriansa ja ympäristönsä tuottamien resurssien ja mahdollisuuksien puitteissa. Osallisuus ja toimijuus ovat myös osattomuuden ja yhteiskunnan ulkopuolella olemisen vastakohtia.
Yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta voidaan vahvistaa esimerkiksi osallistumalla harrastuksiin, järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. (Mikkola 2017: 15–16.)
Vuorovaikutuksessa ikäihmisen kanssa kuvia voidaan käyttää muistin tukena, kun lähimuisti on heikentynyt. Koska paikat ja ihmiset ovat tallentuneet semanttiseen muistiin, ei lähimuistin heikentyminen vaikuta niiden tunnistamiseen. Kuvilla saavutetaan suorempi yhteys muistiin, jossa niiden merkitykset ovat varastoituina, kuin pelkällä puheella. (Suominen & Maimonen & Salonen 2014.)
Kirjoittajat:
Jari Hakala, geronomiopiskelija, Metropolia AMK
Hannemari Kokkonen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK
Lähteet:
Aura, Seppo & Horelli, Liisa & Korpela, Kalevi 1997. Ympäristöpsykologian perusteet. Helsinki: WSOY.
Dunderfelt, Tony 2011. Elämänkaari psykologia. Helsinki: Sanoma Pro.
Hietanen-Peltola, Marke & Pelkonen, Marjaana & Laitinen, Kristiina 2015. Yhteisön hyvinvointi. Teoksessa Hietanen-Peltola, Marke & Korpilahti, Ulla (toim.): Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Mikkola, Tuula 2017. Osallisuutta ja toimijuutta vahvistamassa. Teoksessa Mikkola, Tuula & Roivas, Marianne (toim.): Mielekästä arkea Myllypuroon – Kokemuksia Työste-hankkeen taipaleelta. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu.
Semi, Taina 2015. Mieleen tatuoitu minuus. Espoo: T & J Semi.
Tuula Mikkola (päätoimittaja),
Marianne Roivas,
Ei kommentteja