Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot terveyden ja terveyspalvelujen eriarvoisuuden mittarina

Vältettävissä olevilla sairaalahoitojaksoilla tarkoitetaan tietyistä akuuteista ja kroonisista tiloista johtuvia sairaalahoitojaksoja, jotka olisi voitu ehkäistä ennalta perusterveydenhuollon oikea-aikaisten interventioiden avulla.  Tutkimusten mukaan yksinasuminen ja matala sosioekonominen asema lisäävät vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti ikääntyneillä, mikä on osoitus riskien kasaantumisesta ja terveyden ja terveydenhuollon eriarvoistumisesta.

Vältettävissä olevien sairaalahoitojaksojen yleisesti käytössä olevia diagnoosiluokkia ovat esimerkiksi rokotusten avulla ehkäistävissä olevat sairaudet, influenssa ja keuhkokuume, korva-, nenä- ja kurkkutauti-infektiot, hampaisiin liittyvät infektiot, astma, keuhkoahtaumatauti, sydämen vajaatoiminta, diabetekseen liittyvät komplikaatiot, verenpainetauti, tietyt ruuansulatuselinten sairaudet, aliravitsemus ja kuivuminen (Gibson, Segall & McDermott 2013).

Valtaosa vältettävissä olevista sairaalahoitojaksoista Suomessa kertyy eläkeikäiselle väestölle (Manderbacka ym. 2015).

Sosioekonomiset terveyserot kasaantuvat läpi elämän

Sosioekonomisilla terveyseroilla tarkoitetaan sosiaalisen aseman mukaisia systemaattisia eroja terveydentilassa, toimintakyvyssä, sairastavuudessa ja kuolleisuudessa (Rotko & Kauppinen 2015).

Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää on pitkään pidetty tasa-arvoisena, mutta viime vuosikymmeninä siinä on havaittu sosiaalista eriarvoisuutta ylläpitäviä ja sitä lisääviä rakenteellisia piirteitä (Ahola-Launonen 2016).

Terveydenhuollon eriarvoisuuden on esitetty olevan seurausta julkisen terveydenhuollon resurssien leikkaamisesta ja yksityisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon palvelujen käyttöön liittyvistä eroista (Ahola-Launonen 2016; Manderbacka ym. 2019).

Perusterveydenhuollon tason on sanottu laskeneen verrattuna erikoissairaanhoitoon, työterveyshuoltoon ja yksityiseen terveydenhuoltoon (Satokangas ym. 2019). Lääkäriliiton mukaan terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä (Helsingin Sanomat 29.11.2019).

Ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt

Väestön eliniän pitenemisen myötä ikääntyneiden yksinasuminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä erityisesti teollisuusmaissa (Reher & Requena 2018). Varsinkin vanhimmilla ikääntyneillä on usein vakavia pitkäaikaissairauksia ja toimintakyvyn vajavuuksia, jotka lisäävät heidän riskiään joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Mylläri ym. 2014).

Ikääntyneet joutuvat monisairastavuutensa takia käyttämään paljon lääkkeitä, joiden haitta- ja yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Erityisesti antipsykoottisiin, masennus- ja rauhoittaviin lääkkeisiin liittyy kohonnut kaatumisriski (Caughey ym. 2018). Terveyteen äkillisesti vaikuttavien tapahtumien, kuten sydänkohtausten, aivoinfarktien ja kotitapaturmien seuraukset ovat usein vakavampia yksinasuville kuin muiden kanssa asuville (Reher & Requena 2018).

Meille on kovaa vauhtia muodostumassa somaattisesti monisairaiden iäkkäiden joukko, joilla on myös etenevä muistisairaus

Suomessa on sanottu olevan kolmenlaisia ikääntyneitä. Ensimmäisen joukkoon kuuluvat ne biologisesti, sosiaalisesti ja kognitiivisesti toimintakykyiset ikääntyneet, jotka pystyvät itse huolehtimaan terveydestään ja terveyspalvelujensa valinnasta.

Toiseen kuuluvat muistisairaat iäkkäät, joiden tasapaino-ongelmat, käyttäytymiseen liittyvät ja mielenterveysoireet ja pidätyskyvyttömyys vaativat säännöllisiä palveluja ja jotka jo ovat asumispalvelujen tai säännöllisen kotihoidon piirissä. Kolmannen joukon muodostavat ne monisairaat ikääntyneet, joiden toimintaa rajoittavat lähinnä somaattiset sairaudet. (Finne-Soveri 2017.)

On kuitenkin ilmeistä, että edellisten lisäksi on kovaa vauhtia muodostumassa neljäs joukko, johon kuuluvat somaattisesti monisairaat iäkkäät, joilla on myös etenevä muistisairaus.

Muistisairauksien on havaittu lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä ja pidentävän sairaalassaoloaikaa (Wolf ym. 2018). Dementian ilmaantuvuus on meillä viime vuosikymmeninä pienentynyt, mutta pääosin vain parhaiten koulutetulla väestöllä (Finne-Soveri 2017).

Virtsatietulehduksista johtuvat vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot lisääntyivät Pohjois-Suomessa vuosina 1996–2013, mutta toisaalta havaittiin, että ko. diagnoosia käytettiin paljon myös epäselväksi jääneiden sairaustilojen määrittelyssä (Satokangas ym. 2019).

Sosioekonomisten ja terveyshaittojen kasaantuminen näyttää lisäävän vältettävissä olevaan sairaalahoitoon joutumisen riskiä erityisesti vanhimmilla yksinasuvilla naisilla (Lumme ym. 2018a).

Parhaat interventiot ovat ennaltaehkäiseviä, mutta usein asioihin puututaan vasta liian myöhään

Kaikille yksinasuville ikääntyneille koti ei enää tarjoa riittävää turvaa ja hoivaa, ja niilläkin, jotka vielä ehkä pärjäävät yksin, on usein valtava tarve yhteisöllisyyteen.

Erilaiset yksinasumisen vaihtoehdot kuten perhekodit ja yhteisöasuminen saattaisivat vähentää heikoimmassa asemassa olevien ikääntyneiden riskiä joutua vältettävissä olevaan sairaalahoitoon (Jansson & Lahtela 2017).

Hyvin toimiva, oikea-aikainen ja tehokas perusterveydenhuolto voisi sekin auttaa tasaamaan ikääntyneiden sosioekonomisia terveyseroja, mutta pysyvä potilas–lääkärisuhde on harvojen herkkua, jos lääkärille ylipäätään pääsee ja saa äänensä kuuluviin. Päällimmäiset vaivat ehkä hoidetaan ja lääkitään, mutta kokonaisvaltainen, ennakoiva ote puuttuu.

Parhaat interventiot olisivat ennaltaehkäiseviä, mutta yksinasuvien ikääntyneiden kohdalla asioihin puututaan usein vasta, kun alkaa olla liian myöhäistä. Kokonaisvaltaista geriatrista arviota ei tehdä eikä lääkitystä tarkisteta ennen kuin jotain ikävää tapahtuu.

Ei siis ole ihme, että heikoimmassa asemassa olevat yksinasuvat, moni- ja muistisairaat ikääntyneet seilaavat kodin, päivystyksen ja sairaalan väliä kaatumisten, sekavuuden, kuivumisen ja erilaisten epäselväksi jäävien syiden takia (vrt. Satokangas 2019; Wuorela & Viikari 2019), kunnes laitos tai kuolema heidät korjaa.

Kirjoittaja

Heli Salonen, 3. vuoden geronomiopiskelija
Metropolia Ammattikorkeakoulu

Blogikirjoitus on Salosen vanhustyön opinnäytetyön ahotointiin liittyvä kypsyysnäyte, joka perustuu hänen pro gradu -työhönsä.

Lähteet

Ahola-Launonen, J. 2016. Social responsibility and healthcare in Finland. The luck egalitarian challenge to Scandinavian welfare ideals. Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics, 25, 448–465.

Caughey, G. E., Hillen, J. B., Bacon, S., Bullock, N., Bullock, V. & Kalisch Ellett, L. 2018. Implementation of medication-related indicators of potentially preventable hospitalizations in a national chronic disease management program for older patients with multimorbidity. International Journal for Quality in Health Care, 31, 133–139.

Finne-Soveri, H. 2017. Muuttuva maailma, muuttuva vanhuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 133, 215–219.

Gibson, O.R., Segal, L. & McDermott, R. A. 2013. A systematic review of evidence on the association between hospitalisation for chronic disease related ambulatory care sensitive conditions and primary health care spending. BMC Health Services Research, 13, 336.

Helsingin Sanomat 29.11.2019. Terveyskeskukset ovat historiansa suurimmassa kriisissä, sanoo Lääkäriliitto. Kotimaa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006295045.html

Jansson, A. & Lahtela, U. 2017. Iäkkäiden ihmisten yksinäisyys ja sen lievittäminen. Teoksessa J. Helminen (toim.) Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa (s. 242–258). Helsinki: Edita.

Lumme, S., Arffman, M., Manderbacka, K. & Keskimäki, I. 2018a. Cumulative disadvantage and ambulatory care sensitive conditions in 2009–2013 in Finland. European Journal of Public Health, 28, Issue suppl_4. cky214.272.

Manderbacka K., Arffman M., Lumme S., Lehikoinen M., Ruuth I. & Keskimäki I. 2015. Perusterveydenhuollon mittatikku? Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot Suomessa 1996–2010. Suomen Lääkärilehti 48, 3298–3304b.

Manderbacka, K., Arffman, M. , Aalto, A.-M., Muuri, A., Kestilä, L. &  Häkkinen, U. 2019. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa. Teoksessa L. Kestilä & S. Karvonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2018 (s. 207–215). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Mylläri, E., Kirsi, T. & Valvanne, J. 2014. Miksi iäkäs ihminen lähtee päivystykseen? Laadullinen tutkimus kotona asuvien ikäihmisten päivystykseen lähtemispäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus. Projektin julkaisu nro 2. Helsinki: Suomen Kuntaliitto.

Reher, D. & Requena, M. 2018. Living alone in later life: A global perspective. Population and Development Review, 44, 427–454.

Rotko, T. & Kauppinen, T. 2016. Terveys 2015 -kansanterveysohjelman loppuarviointi. Työpaperi 8/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Salonen, H. 2020. Yksinasumisen ja sosioekonomisen aseman yhteys vältettävissä oleviin sairaalahoitojaksoihin ikääntyneillä. Pro gradu. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/316089/Salonen_Heli_Pro_Gradu_2020.pdf?sequence=3&isAllowed=y.

Satokangas, M., Lumme, S., Arffman, M. & Keskimäki, I. 2019. Trajectory modelling of ambulatory care sensitive conditions in Finland in 1996–2013: assessing the development of equity in primary health care through clustering of geographic areas – an observational retrospective study. BMC Health Services Research 19.

Wolf, D., Rhein, C., Geschke, K. & Fellgiebel, A. 2018. Preventable hospitalizations among older patients with cognitive impairments and dementia. International Psychogeriatrics. 2018:1–9.

Wuorela, M. & Viikari, L. 2019. Vanhuksen toimintakyvyn arviointi akuuttisairaanhoidossa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 135, 579–585.