Aikana, jolloin hoitajat vaihtavat työpaikkaa tiuhaan ja siirtyvät hoitoalalta muille aloille, on pysähdyttävä pohtimaan työntekijöitä työyhteisöihin sitouttavia toimenpiteitä. Yksi sitouttamisen keino on yhteisöllinen työvuorosuunnittelu, jossa työntekijä pääsee suoraan vaikuttamaan työvuoroihinsa ja työn ja oman elämän yhdistäminen helpottuu. Arvioin seuraavassa Helsingin kotihoidon työyhteisössä toteutettua yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönottoa ja työntekijöiden kokemuksia siitä.
Työ hoitoalalla on hyvin organisoitua, ja työpäivän aikaista hukka-ajan poistoa on alettu harjoittamaan muun muassa työn optimoimisella. Tuolloin yksittäisen hoitajan mahdollisuudet vaikuttaa työpäivänsä kulkuun vähenevät. Jotta työntekijät kokisivat työskentelyn hoitoalalla mielekkääksi jatkossakin, voidaan vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön lisätä yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönoton avulla.
Työtahdin kiristyessä varsinkin vuorotyössä mahdollisuudet palautumiseen saattavat kärsiä. Carita Sammalniemen (2017: 2) pro gradu -tutkielman mukaan työntekijöillä on julkisessa terveydenhuollossa mahdollista suunnitella työvuorot työaika-autonomian avulla niin, että palautuminen onnistuu. On siis pohdittava, kuinka yksittäinen työntekijä voi vaikuttaa tulevaisuudessa työskentelyynsä ja luoda omannäköisiään työskentelyn mahdollisuuksia työn jaksottamisen kautta.
Yhteisöllisen työvuorosuunnittelun kokeilu kotihoidossa yllätti
Helsingin kaupungin kotihoidon työyhteisössä otettiin käyttöön yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käytänne keväällä 2019. Kokeilujakson aikana työyhteisö suunnitteli työvuoronsa ottaen huomioon omat ja muiden toiveet sekä työyhteisön vuorokohtaisen työvoiman tarpeen. Yhteisöllistä työvuorosuunnittelua kokeiltiin kotihoidon työyhteisössä viiden kuukauden ajan.
Työvuorosuunnittelun kokeilussa päällekkäisten toiveiden ongelman ratkaisua helpotti yhteisöllisessä työvuorosuunnittelussa suositeltava listavastaava. Listavastaavan tehtävänkuvana oli luoda keskustelua työntekijöiden välille, jotta jokaisessa vuorossa olisi optimaalinen määrä työntekijöitä. Listavastaavan tehtävä nähtiin hyvin tärkeänä työyhteisössä.
Kokeilun alussa ja lopussa suoritettiin mittaukset ryhmähaastatteluiden avulla, jolloin haastateltavat saivat myös ilmaista mielipiteensä kulloinkin käytössä olevasta työvuorosuunnittelukäytänteestä antamalla käytänteelle kouluarvosanan. Vaikka työyhteisö olikin jo melko tyytyväinen aiempaankin työvuorosuunnittelukäytänteeseen, jossa esimies suunnitteli työvuorot toiveiden perusteella, yllättivät kokeilun tulokset positiivisuudellaan.
Kun työntekijät pääsivät suunnittelemaan omia työvuorojaan yhteisöllisen työvuorosuunnittelun keinoin, nousi tyytyväisyys työvuorosuunnittelumalliin kouluarvosanoin 7,8:sta 8,3:een. Tulos on viiden kuukauden kokeilun perusteella todella hyvä. Pidemmällä aikavälillä ja työntekijöiden suunnittelutaitojen karttuessa voidaan uuden työvuorosuunnittelun mahdollisuuksia oppia hyödyntämään vielä paremmin, ja sitä kautta saattaa tyytyväisyys nousta entisestään.
Sitouttiko uudenlainen toimintatapa?
Tutkimuksellisen kehittämistyöni loppuhaastattelussa selvisi, että lähes kaikki haastateltavat kokivat sitoutuneisuutensa työhön lisääntyneen. Ne, jotka eivät kokeneet sitoutuneisuutensa kasvaneen, olivat jo valmiiksi hyvin sitoutuneita. Luotettavaa tietoa sitoutuneisuuden kasvusta ja rekrytointitarpeen vähentymisestä saadaan kuitenkin vasta pidemmän ajan kuluttua. Tässä vaiheessa tulokset vaikuttavat lupaavilta.
Nämä tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kertovat, että pienellä toimintatavan muutoksella voidaan saavuttaa työyhteisössä merkittävä hyöty lisäämällä työntekijöiden sitoutuneisuutta ja työhyvinvointia. Kun hoitaja pystyy suunnittelemaan työvuoronsa oman elämänsä ja menojensa mukaan, jää perheelle ja läheisille enemmän aikaa. (Sinivaara & Aschan 2008: 102.) Myös se, että työyhteisö voi sopia erilaisista joustoista esimerkiksi yksinhuoltajien kohdalla iltavuorojen suhteen, saattaa mahdollistaa aivan uudella tavalla työskentelyn mahdollisuudet vuorotyössä.
Kirjoitus perustuu Meryem Ivarsin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu työn hallinnan ja vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta – Kokemuksia uuden suunnittelukäytänteen käyttöönotosta kotihoidossa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019.
Kirjoittaja
Meryem Ivars, terveydenhoitaja (AMK) ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Sammalniemi, Carita 2017. Lepo! – työaika-autonomian vaikutus työajan jälkeiselle palautumiselle julkisessa terveydenhuollossa. Pro gradu -tutkielma. Hallintotiede / johtamisen psykologia. Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Sinivaara, Maria & Aschan, Hanna 2008. Työaika-autonomia – yhteisöllinen työvuorosuunnittelumalli. Vetovoimainen terveydenhuolto. Hoitotyön vuosikirja. Sairaanhoitajaliitto.
Tuula Mikkola (päätoimittaja),
Marianne Roivas,
Ei kommentteja