Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa

Työelämä ja oppilaitokset ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä, jossa saavutettujen hyötyjen on usein katsottu olevan riittäviä ja näin tuttuja yhteistyön tapoja on jatkettu pitkiäkin aikoja. Perinteisen yhteistyön hyödyt näyttäytyvät kuitenkin helposti pistemäisinä sekä työelämälle että opiskelijoille. Kehittäjäkumppanuus tuo yhteistyöhön uusia ulottuvuuksia mahdollistamalla monien eri toimijoiden, kuten asiakkaiden, työntekijöiden, opiskelijoiden sekä opettajien sekä muiden verkostotoimijoiden tasa-arvoisen kuulluksi tulemisen, asiantuntijuuden hyödyntämisen sekä vaikuttamismahdollisuuksien näkyväksi tekemisen.

Unesco on vuonna 1986 määritellyt kehittäjäkumppanuuden yhdessä työskentelyksi (working together), jossa jokaisella kehittäjätiimin jäsenellä on olennaista tietoa ja yhteiset tavoitteet määritelty, yhteistyö on vastavuoroista sekä työskentelyssä vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Määritelmä on edelleen ajankohtainen ja paikkansapitävä sote-alan kehittämisessä, joka tähtää eri toimijoiden aktiiviseen rooliin myös kehittämistyössä. Kehittäjäkumppanit voivat olla palveluiden käyttäjiä tai heidän läheisiään, sekä palvelujen tuottajia ja järjestäjiä, jotka ovat ammattilaisia tai vapaaehtoisia toimijoita. Jotta kehittäjäkumppanuus toteutuisi, on kehittämisprosessin rakennuttava suunnitelmallisesti yhteistoiminnassa ja sen tulee hyödyttää kaikkia kehittämisessä mukana olevia osapuolia. (Harra, Sipari & Mäkinen 2017:147.)

Kumppanuudesta voidaan puhua Maijasen ja Haikaran (2014: 12–13) mukaan silloin, kun toiminnan rakenteet ja prosessit ovat mahdollisimman matalahierarkkisia ja pidemmälle aikajänteelle määrittyviä.  Tavoitteiden tulee olla yhdessä jaettuja, ja päätöksenteon tulee toteutua yhteisesti. Kumppanuudessa toimijoiden välillä vallitsee luottamus ja toiminta tuottaa synergiaetuja ja lisää yhteistä hyvää. Kumppanuus edellyttää myös sitä, että vastuu tuloksista ja seurauksista tulee olla jaettuja. Maijasen ja Haikaran (2014: 13) mukaan haasteellisinta kumppanuuden toteutumisessa on toimijoiden motivoiminen.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta ja kumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hanke on tarjonnut Metropolian hanketyöntekijöille ja sisäisille asiantuntijoille mahdollisuuden kehittää toimintatapoja ja kumppanuutta tukevia malleja sekä koordinoida kehittäjäkumppanuuden rakentumista. Tutkimuskirjallisuudessa todetaankin, että yleensä silloin kun organisaatiot ovat valmiita kumppanuuden vaatimiin panostuksiin, voidaan itsessään puhua jo kumppanuudesta (Maijanen & Haikara 2014: 13).

Kumppanuuden vahvistaminen vaatii aikaa, yhdessä toimimista ja synergiaa

Kumppanuuden saavuttaminen on oman aikansa vievä, hitaasti etenevä pitkäkestoinen prosessi. Kumppanuutta onkin kuvattu toimijoiden pitkäkestoisena liittoumana (Engeström 2006, 19 Maijasen & Haikaran 2014, 15 mukaan). Kertaluonteista tai pienimuotoista yhteistyöstä ei siis voida pitää kumppanuutena (Maijanen ja Haikara 2014: 13). Työelämäyhteistyö kotihoidon ja ammattikorkeakoulun välillä on perinteisesti ollut nimenomaan lyhytaikaista tai pienimuotoista. Esimerkkejä tästä ovat opiskelija–ohjaaja-parityöskentelylle rakentuvat harjoittelut, opinnäytetyöt ja kertaluonteiset pienet projektit. Nämä kaikki perinteiset yhteistyön tavat ovat hyviä ja tärkeitä, mutta kehittäjäkumppanuuden ja kumppanuudessa toimimisen tietoiseen rakentamiseen tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja (Harra, Sipari & Mäkinen 2017: 147).

Ensimmäinen askel kumppanuutta tavoiteltaessa on se, että kukin toimija selkiyttää oman perustehtävän ja tavoitteet sekä sen, missä asioissa ja tehtävissä tarvitaan kumppanuutta ja millaista kumppanuutta haetaan. (Viirkorpi 2004, 13. Maijasen & Haikaran 2014, 13 mukaan.) Hanketta valmisteltaessa prosessissa tunnistettiin eri osapuolten tavoitteita ja yhteiset rajapinnat hankkeen tavoitteelle ja kumppanuudelle löytyivät myös helposti. Kaikkia näitä yhteisiä tavoitteita ja toiveita yhdisti luonnollisesti tärkein – iäkkään ihmisen paras. Kotihoito tekee työtä kotona asuvan, usein iäkkään ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseksi ja edistämiseksi, samoin kuin oppilaitoksissa tehdään työtä sen eteen, että sieltä valmistuu työelämään osaavia ammattilaisia, jotka toimivat työssään tukien iäkkään ihmisen hyvän elämän toteutumista perustellun tiedon varassa. Molemmissa tilanteissa asiakas nähdään oman elämänsä asiantuntijana ja aktiivisena toimijana.

Oli selvää, että kumppanuutta tarvittaisiin tuomaan oppilaitoksia ja kotihoitoa lähemmäksi toisiaan. Kotihoito toivoi voivansa ratkoa tulevaisuudessa esimerkiksi kehittämishaasteitaan tai asiakas-casejaan teoriaan peilaten yhteistyössä asiakkaan ja opiskelijoiden kanssa. Tämä tuki myös Helsingin kaupungin strategiaa, jossa kaupungista pyritään luomaan elinikäisen oppimisen innovatiivinen kokeilukaupunki. Kotihoito toivoi myös tulevaisuuden työelämätaitoja omaavia osaajia, jotka pitävät kotihoitoa kiinnostavana työpaikkana. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.)

Oppilaitokset tarvitsivat kumppanuutta edistämään pitkäkestoisempaa työelämäyhteistyötä sekä vahvistamaan 2. asteen ja AMK-opiskelijoiden yhteistyötä työelämässä. Tällöin yhteistyötä opittaisiin tekemään jo opintojen aikana ja näin yhteistyö voisi olla luontevaa myös valmistumisen jälkeen työelämässä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena onkin vahvistaa opiskelijoiden tulevaisuuden työelämätaitoja, joita ei täysin saavuteta nykyisillä toimintamalleilla, Tulevaisuuden tärkeiksi työelämätaidoiksi hankkeessa on tunnistettu monialainen kumppanuusosaaminen, konsultatiivinen osaaminen ja asiakas- ja ihmislähtöinen kehittämisosaaminen. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.)

Olennaista kumppanuudessa on lisäarvon syntyminen eri osapuolille. Lisäarvo perustuu ennen kaikkea osapuolten yhteisten etujen etsimiseen ja tämän myötä oppimiseen (Mustakangas ym. 2003, 62). Hankkeen lähtökohdat on rakennettu lisäarvon tuottamiselle hankkeessa mukana oleville toimijoille. Hankkeen toiminnan aikana eri toimijat (työelämä, opiskelijat, asiakkaat ja opettajat) ovat oppineen monialaisuuden ja kumppanuuden hyödyistä, mitkä puolestaan ovat lisännet motivaatiota tällaisen toimintatavan juurruttamiselle.

Kumppanuuteen vaaditaan aina vuorovaikutusta ja luottamusta. Työyhteisössä, kuten muissakin inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa, luottamus on kaiken perusta. Työyhteisössä luottamusta synnyttää osallistava ja oikeudenmukainen johtaminen, toimiva ryhmätyö ja työntekijöiden itsenäisyyden korostaminen. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 154.) Luottamus on sitä tärkeämpää, mitä enemmän työntekijät ovat riippuvaisia toisistaan ja mitä haastavampi on koko organisaation tehtävä. Hyvä luottamus edistää työilmapiiriä ja työntekijöiden jaksamista. Työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja se luo turvallisuuden tunnetta. Luottamus edellyttää toimijoiden keskinäistä yhteistyötä, kommunikointia, sitoutumista ja yhteistä tavoitetta. (Raatikainen 2015: 150.)

Kun luottamus vahvistuu, yhteistyö voi kehittyä kumppanuudeksi. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 153–154.) hyvät vuorovaikutussuhteet rakentuvat ajan myötä positiivisten kokemusten kautta ja tutustumalla toisiin.

Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja oppilaitosten toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon, opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta, missä opiskelijat integroituvat ryhmänä osaksi kotihoidon tiimiä sekä erilaisin yhteiskehittelytyöpajoin kohtauttamalla eri toimijoita yhteisten teemojen äärellä.

Kehittäjäkumppanuudestako ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin?

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän? Voitaisiinko yhdessä tunnistettuja ja synergiaa tuottavia toimintatapoja kehittää yhdessä vastaamaan hankalaan ja vaativaan sosiaali- ja terveyspalveluiden muutokseen?

Tavoitteena sote -alalla on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta.

Hanke jatkaa motivoituneine toimijoineen tämän tärkeän ja innostavan aiheen äärellä helmikuuhun 2022, joten vielä on hyvin aikaa jatkaa kehittäjäkumppanuuden rakentamista kotihoidon ja oppilaitosten välille kumppanuuden lähtökohdista käsin ja luoda hankkeessa luvattuja tuotoksia kaikkien kehittäjäkumppanuudesta ja uudenlaista osaamista vahvistavista toimintatavoista kiinnostuneiden käyttöön.

Kirjoittajat

geronomitutkinnon lehtori sekä kolme geronomiopiskelijaa

Mari Heitto on Hyvissä handuissa himassa -hankkeen projektipäällikkö ja geronomitutkinnon tutkintovastaava. Yhtenä tutkinnon opettajatiimin jäsenenä hänen työnsä on edistää geronomiopiskelijoiden tietojen, taitojen ja asenteiden vahvistumista vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin ikäihmisten palveluissa. Geronomitutkinnossa opetus perustuu kumppanuusajatteluun ja projektioppimiseen, joka toteutuu tiiviissä työelämäyhteistyössä.

Henna Karvonen on pitkään toiminut vanhustyössä, mutta kotihoito on tuntematon osa-alue. Moniammatillinen yhteistyö, joka on oleellinen osa kehittäjäkumppanuutta, on Hennan inspiraatio ja mielenkiinnon kohde. ”Tehokkaalla ammatillisella yhteistyöllä parannamme vanhusten elämänlaatua ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.”

Mari Koskinen on alanvaihtaja vakuutusmaailmasta. Hän on tottunut moniammatilliseen työskentelyyn aiemmalla urallaan ja tämän takia moniammatillisuuden kehittäminen myös sote-alalla kiinnostaa häntä.

Anu Mutka on fysioterapeutti, jolle vanhukset ovat aina olleet ainut oikea asiakasryhmä. Täydellinen väsyminen monialaisen yhteistyön toimimattomuuteen ja sote-alan hierarkkisiin rakenteisiin pakotti etsimään uutta polkua rakkaan vanhustyön saralta. “Kehittäjäkumppanuus on nyt se unelma, jota kohti kuljen silmät tähtinä ja sydämeni palolla!!!”

Lähteet

Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147–164.

Maijanen H. Haikara P. 2014. Kumppanuuskäsikirja – näkökulmia monitoimijaisen yhteistyön kehittämiseen. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja A. 8:2014.

Piippo, Jukka, Sankelo, Merja, Valtanen, Elisa & Sinervo, Timo 2015. Luottamuksen merkitys innovatiivisuudelle ja luovuudelle. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan -osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 4/2015. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. 153–166

Raatikainen, Eija 2015. Lujita luottamusta. Asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. PS-kustannus. Juva.

Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa: Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 129–146.