Hyvä lyhytaikaishoito palvelee sekä omaishoitajaa että muistisairauteen sairastunutta

Vaellusretki Lapin maisemissa, mielenkiintoinen kahvipöytäkeskustelu, kanojen hoito ja ruokkiminen, mukava lukunurkkaus erillisellä lampulla ja sopivan tukevalla nojatuolilla tai rauhallinen hetki takkatulen loisteessa. Tässä on esimerkkejä käyttäjien näkökulmasta lyhytaikaishoidosta, jonne olisi mukava mennä ja jossa voisi viihtyä. Miten nämä toteutuvat intervalli- eli lyhytaikaishoidon yksiköissä Suomessa?

Omaishoitaja tarvitsee tukea omaishoitajana toimimiseen. Omaishoitajan vapaapäivät ovat yksi tärkeä keino tukea omaishoitajan jaksamista. Omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista kannattaa tukea, sillä omaishoidon taloudellinen merkitys on yhteiskunnalle on suuri (Shemeikka & Buchert & Pitkänen & Pehkonen-Elmi & Kettunen 2017).

Omaishoitajista kuitenkin vain noin puolet käyttää heille kuuluvia lakisääteisiä vapaapäiviään (Surakka 2012; Linnosmaa & Jokinen & Vilkko & Noro & Siljander 2014; Leppäaho & Kehusmaa & Jokinen & Luomala & Luoma 2019). Sijaishoidon järjestämisen tavat eivät ole muuttuneet vuonna 2006 toteutetun kuntakyselyn jälkeen, vaikka tiedossa on, että omaishoitajat jättävät vapaansa käyttämättä sopimattomien sijaishoitovaihtoehtojen vuoksi. (Linnosmaa ym. 2014.)

Omaishoitomuistiperheen tarpeita vastaamaton lyhytaikaishoito

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni haastatteluissa syiksi olla käyttämättä omaishoitajan vapaapäiviä nousi mm. muistisairauteen sairastuneen haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon, lyhytaikaishoidossa viihtymättömyys, tekemisen ja keskustelukaverin puute, laitosmainen ympäristö sekä muistisairauteen sairastuneen kokemus kuin olisi vankilassa lukkojen takana.

Nämä ovat linjassa lyhytaikaishoitoa koskevien aikaisempien tutkimusten kanssa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että omaishoitajan vapaapäivien käyttöä ovat estäneet hoidettavan haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon ja omaishoitajan huoli viedä hoidettava hoitoon (Surakka 2012), laitoshoitopainotteisuus (Linnosmaa ym. 2014) sekä huonot kokemukset siitä, että hoidettava kotiutuu lyhytaikaishoidosta huonokuntoisempana kuin oli sinne mennessä (Salin 2008).

Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit

Kuva: Hetki kanan kanssa, Laura Närhi

Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni toteutettiin kaksi lyhytaikaishoidon kehittämiseen tähtäävää kehittämistyöpajaa yhdessä muistisairauteen sairastuneiden, heidän läheistensä ja lyhytaikaishoidossa työskentelevien hoitajien kanssa. Työpajan tuloksena tehtiin ehdotus: Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit.

Kehittämisideoita tuli runsaasti, joten mainitsen tässä vain muutamia. Tärkeänä pidettiin laitosmaisuuden purkamista ja pienempiä yksiköitä. Pienemmät yksiköt nähtiin rauhallisempina, henkilökohtaisempina, viihtyisämpinä ja kodinomaisempina sekä luottamussuhteen muodostaminen hoitajiin nähtiin helpompana.

Osallistaminen ja osallistuminen arkisiin askareisiin nähtiin tärkeänä. Niiden nähtiin lisäävän muistisairauteen sairastuneen omanarvon tunnetta ja hyödylliseksi kokemisen tunnetta, ylläpitävän toimintakykyä sekä aktivoivan aivoja. Myös Hurnasti, Topo ja Mönkäre (2014) ovat todenneet, että osallistuminen arkisiin askareisiin tukee toimintakyvyn ylläpysymistä ja elämänlaatua (Hurnasti & Topo & Mönkäre 2014).

Toiminta toivottiin toteutettavan pienryhmissä. Esimerkiksi muistisairauteen sairastuneen toive vaellusretkestä Lapissa ideoitiin toteutettavaksi kuvaesityksenä tarinan sekä muistisairauteen sairastuneiden muistojen ja kertomusten kera osallistavana toimintahetkenä. Eläinten hyödyntämistä toivottiin myös. Eläimet nähtiin yhtenä motivointikeinona liikkumiseen ja toimimiseen. Aktiivisen toiminnan on todettu vaikuttavan positiivisesti muistisairauteen sairastuneen mielialaan, levottomuuteen, sosiaalisiin suhteisiin sekä tunteeseen merkityksellisyydestä (Smita & De Langec & Willemsea & Twiskd & Pota 2016). Muistisairaat henkilöt hyötyvät säännöllisestä liikkumisesta samalla tavalla kuin muutkin ihmiset, ja liikkumisen on todettu aktivoivan aivojen alueita tehokkaasti (Folder 2014).

Yksilölliset ratkaisut lyhytaikaishoidon toteuttamiseksi

Omaishoitajat toivoivat yksilöllisten toiveiden huomioimista vapaiden käytön mahdollistamiseksi. Näitä olivat esimerkiksi mahdollisuus hakea sairastunut iltaisin kotiin ja tuoda aamuisin takaisin tai se, että tuttu hoitaja hakisi sairastuneen lyhytaikaishoitoon. Ylipäätään toivottiin sairastuneen historian tuntemista ja hyödyntämistä lyhytaikaishoidossa.

Kuva: Jokainen on erilainen, Laura Närhi

Lyhytaikaishoito on toteutunut aika lailla samanlaisena jo vuosia (vrt. Linnosmaa ym. 2014.). Olisiko jo aika muuttaa ajatusmalleja ja kokeilla jotain uutta?

On helpompaa kesyttää villi idea käyttökelposeksi ratkaisuksi kuin kehittää kesy idea hyväksi uudeksi ratkaisuksi. Edward De Bono. (Ojasalo & Moilanen & Ritalahti 2014.)

Jokainen muistiperhe on yksilöllinen ja kaikille ei sovi samanlainen tapa käyttää lyhytaikaishoitoa. Sointu (2016) painottaakin, että omaishoitajien palvelut tulisi suunnitella yksilöllisesti, jotta omaishoitajilla olisi todellinen mahdollisuus käyttää jaksamista tukevia vapaapäiviä (Sointu 2016).

Kirjoittaja:

Laura Närhi, toimintaterapeutti ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija

Lähteet:

Forder, Marjo 2014. Muistisairaan fyysinen toimintakyky. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 107−120.

Hurnasti, Tuula & Topo, Päivi & Mönkäre, Riitta 2014.Muistisairaan hyvä arki. Muistisairaan päivittäisten toimien sujuminen. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 131−156.

Linnosmaa, Ismo & Jokinen, Sari & Vilkko, Anni & Noro, Anja & Siljander, Eero 2014. Omaishoidon tuki. Selvitys omaishoidon tuen palkkioista ja palveluista kunnissa vuonna 2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 9/2014. <http://www.julkari.fi/handle/10024/125550>. Luettu 24.3.2019.

Leppäaho, Suvi & Kehusmaa, Sari & Jokinen, Sari & Luomala, Oskari & Luoma, Minna-Liisa 2019. Kaikenikäisten omaishoito – Omais- ja perhehoidon kysely 2018. Teoksessa Anja Noro (toim.): Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015−2018. Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 25−36. <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161377/R_61_2018_OMPE_11022019.pdf?sequence=1&isAllowed=y>.  Luettu 4.4.2019.

Ojasalo, Katri & Moilanen, Teemu & Ritalahti, Jarmo 2014. Kehittämistyön menetelmät: uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: Sanomapro.

Salin, Sirpa 2008. Lyhytaikaisen laitoshoidon reaalimalli vanhuksen kotihoidon osana. Tampere: Tampereen yliopisto. 51−61.

Shemeikka, Riikka & Buchert, Ulla & Pitkänen, Sari & Pehkonen-Elmi, Tuula & Kettunen, Aija 2017. Omaishoitajien tarvitsemat tukitoimet tehtävässä selviytymiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2017. <https://omaishoitajat.fi/wp-content/uploads/2017/03/37_Omaishoitajien-tarvitsemat-tukitoimet-teht%C3%A4v%C3%A4ss%C3%A4-selviytymiseen_.pdf>. Luettu 19.11.2019.

Smita, Dieneke & De Langec, Jacomine & Willemsea, Bernadette & Twiskd, Jos & Pota, Anne Margriet 2016. Activity involvement and quality of life of people at different stages of dementia in long term care facilities. Aging & Mental Health 20 (1). 100−109. Saatavana sähköisesti vain tunnuksilla. Luettu 5.10.2019.

Sointu, Liina 2016. Hoiva suhteessa. Tutkimus puolisoaan hoivaavien arjesta. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: <http://tampub.uta.fi/handle/10024/99617>. Luettu 23.3.2019.

Surakka, Jukka 2012. SUFACARE – Supporting Family Caregivers and Receivers. Omaishoitajien ja hoidettavien tukeminen koulutuksen, käytännön tukitoimien ja osallisuuden avulla Suomessa ja Virossa. Helsinki: Arcada Publications 4/2012.