Hoivatyössä kohdataan paljon vakavasti sairaita, kärsiviä ja kuolevia ihmisisä. Se synnyttää tarpeen tarkastella myös omaa henkilökohtaista suhtautumista suruun. Perinteisesti ajatellaan, että hoiva- ja hoitotyötä ammatikseen tekevä on se, joka kykenee jättämään omat tunteensa taka-alalle, tukemaan surevaa surun kohdatessa ja hoitamaan surun kohdatessa siihen tilanteeseen liittyvät käytännön asiat.
Suomessa vuonna 2020 kuoli 55 500 henkeä. Suurin osa kuolemista aiheutui verenkiertoelimistön sairauksista tai kasvaimista, seuraavaksi eniten muistisairauksista. Näihin syihin kuoli lähes 60% suomalaisista (Tilastokeskus 2021). Suurin osa kuolemista tapahtuu edelleen sairaaloissa tai hoivalaitoksissa, joten hoiva- ja hoitotyön ammattilainen mitä todennäköisemmin kohtaa kuolemaa jossain uransa vaiheessa. Kuolema voi tapahtua tilanteessa, jossa on vasta äskettäin tavannut kuolevan henkilön tai se liittyy tilanteeseen, jossa on hoitanut henkilöä pitkään ennen tämän kuolemaa ja tullut hänen kanssaan siksi hyvinkin läheiseksi.
Kuolemaan rinnastettavaa surua voidaan tuntea myös ennen varsinaista kuolemaa. Erityisesti muistisairaita ihmisisä hoitavat ihmiset kokevat emotionaalisesti ja fyysisesti ilmenevää surua, joka liittyy sairauden etenemiseen, sairastuneen psykologiseen kuolemaan ennen varsinaista fyysistä kuolemaa. (Lindauer, A. & Harvath, T. 2014.)
Omaisten ja ystävien kuolemansuru on sallittua mutta onko se ammattilaiselle hyväksyttyä. Onko kuoleman kohtaaminen ammattilaiselle helpompaa, ja onko ammattilaisena lupa surra. Tasapainoilu omien tunteiden ja ammatillisuuden välillä ei ole aina helppoa. Surun tunnistaminen ja sen käsittely liittyy osana ammattilaisena kasvuun. Työyhteisöissä surua tulisi ymmärtää, jotta surevia voitaisiin siellä paremmin tukea ja auttaa. (Wisekal, A. 2015.)
Surulla on monet kasvot
Suru on intensiivinen ja pitkäkestoinen mielipahan tunne, joka johtuu jostakin menetyksestä tai muusta ikävästä tapahtumasta (Poijula, S.2002). Se on luonnollinen reaktio menetykseen ja johtuu tavallisesti läheisen kuolemasta, parisuhteen päättymisestä, työttömäksi joutumisesta tai sairastumisesta (Mielipalvelut Oy 2018).
Suru käsittää tunteita, asenteita ja käyttäytymisen. Jokainen kokee surun yksilöllisesti, reaktiot suruun ja niiden kesto vaihtelevat. Persoonallisuus, aikaisemmat menetykset, menetyksen luonne ja surevan saama tuki tai sen puute vaikuttavat suruun. (Poijula, S.2002.) Surra voi vaikka kukaan ei ole kuollut. Kun puhutaan kuolemansurusta, siihen liittyy yleensä surullisuuden lisäksi monenlaisia muitakin tunteita kuten esimerkiksi kaipuuta, vihaa, katkeruutta, syyllisyyttä, ahdistusta, helpotusta tai iloa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.)
Ihmiset voivat ilmaista suruaan eri tavoin. Itkeminen ja puhuminen eivät ole ainoita surun ilmaisemisen muotoja. Kaikki eivät pysty tai halua ilmaista tunteitaan muille. Surun purkaminen toimintaan voi olla toisille luontevampi keino helpottaa tilannettaan. (Mielipalvelut Oy 2018.) Surevan kohtaamisessa ammattilaista auttavat ymmärrys siitä, mitä suru on. Lisäksi ammattilaiselle on tärkeää oman suru- ja kuolemasuhteen käsitteleminen ja selkeyttäminen (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.)
Tulemme kaikki todennäköisesti kohtaamaan omassa elämässämme kuolemansurun. Kuolemansuru on kokonaisvaltainen ja moniulotteinen menetyskokemus, elämäntapahtuma, jota ei tarvitse suorittaa tai työstää tietyssä ajassa pois. Suremisen voidaan ajatella olevan menetyskokemuksen kanssa elämistä. (Pulkkinen, M. 2017.)
Kuolemansuru hoivan arjessa
Hoivaa antavien rooli on kuoleman kohdatessa kaksijakoinen: heidän tulisi olla vahvoja ja tukea muita mutta toisaalta hoidettavan menettäminen tuo esille paljon omia tunteita. Surusta selviytymiseen ei vaikuta pelkästään potilaan tai asiakkaan sen hetkiseen kuolemantilanteeseen liittyvät asiat, vaan kaikki se, mitä on tapahtunut ennen surukokemusta ja mitä tapahtuu tilanteen jälkeen (Adwan, J. 2014). Tutkittaessa sairaanhoitajien tunnekokemuksia, suurin tunteita aiheuttava asia liittyi juuri kuolevien hoitoon (Kostka, A. ym. 2021). Oma elämäntilanne ja kokemukset ovat mukana silloin, kun saattohoitotyötä tehdään (Saattohoitoseminaari 2021).
Kuolemaan liittyvät tunnereaktiot voivat näyttäytyä hoitajalla monin tavoin: suruna, masennuksena, itkuisuutena, jopa syyllisyytenä. Muistot kuolevan ihmisen hoidosta eivät unohdu, vaan siihen voi liittyviä vahvoja tunteita vielä vuosienkin päästä. Silti on mielenkiintoista, että joillain hoivan antajilla on edelleen sellainen käsitys, että suru tai kuoleman äärelle pysähtyminen on osoitus epäammattimaisuudesta. (Gerow, L. ym. 2010.)
On todettu, että mikäli ammattilainen ei saa tukea surukokemukseensa, se voi heijastua hänen ihmissuhteisiinsa, itsearvostukseensa, tunteiden ilmaisuun ja sillä voi olla vaikutusta jopa ruokahaluun (Wisekal, A. 2015). Oireet voivat ilmetä myös emotionaalisina ja fyysisinä oireina kuten päänsärkynä, väsymyksenä ja masennuksena. Altistuminen potilaiden kärsimykselle ja kuolemalle saattaa altistaa hoitajan stressille ja uupumukselle. (Adwan, J. 2014.) Akuutissa tilanteessa fysiologinen stressireaktio voi ilmetä sydämen tykytyksenä, rytmihäiriöinä, jäsenten puutumisena, huimauksena, suun kuivumisena tai palan tunteena kurkussa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021).
Tutkimusten mukaan hoitajat käyttävät kuolemantilanteissa erilaisia selviytymiskeinoja, jotka välttämättä eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin tehokkaita. Yhtenä keinona on kuvitteellisen “suojaverhon” asettamien itsensä ja kuolevan ihmisen väliin, jolloin suhde kuolevaan muodostuu etäisemmäksi ja menettämisen tunteesta ei muodostu niin suuri. On todettu, että puhumisen välttäminen ja kuolemaan liittyvien asioiden lokerointi voivat aiheuttaa hoitajissa uupumusta sekä fyysisiä ja emotionaalisia ongelmia. Kuolemaan liittyvien tunteiden käsittelemättä jättäminen voi aiheuttaa henkisen trauman, joka siirtyy tuleviin vastaaviin tilanteisiin. Toisaalta hyvä kokemus kuolemantilanteessa kantaa myönteisellä tavalla eteenpäin. (Gerow, L. ym. 2010.)
Voisiko työyhteisössä kuolemaan liittyvän surun ajatella toisin?
Suru koskettaa kaikkia ammattilaisia (Wisekal, A. 2015). Kuolemansurusta tulee puhua, koska sillä on todettu olevan yhteyttä sekä työuupumukseen että huonompaan työtyytyväisyyteen. Nämä molemmat heikentävät yksilön kykyä suoriutua työstään. Ammattilaisten surukokemuksissa on pureuduttu usein niihin tunteisiin, joita suru herättää ja yritetty tarjota selviytymiskeinoja surusta yli pääsemiseksi. (Adwan, J. 2014.) Suru on kuitenkin kokonaisvaltainen kokemus, josta surevalle jää aina jälki. Surua ei voi suorittaa eikä sillä ole määriteltyä aikaa. (Pulkkinen, M. 2021).
Myös ammattilaisella on lupa surra ja käyttää suruun oma tarvitsemansa aika. Parhaimmillaan työyhteisö voisi kantaa surussa tarjoamalla apua ja tukea, sillä tunteiden jakaminen kuolemasta auttaa työntekijöitä selviytymään (Adwan, J. 2014.) Esimerkiksi Terhokodissa vaikeita tilanteita puretaan ja henkilöstön jaksamisesta huolehditaan muun muassa säännöllisellä työnohjauksella, moniammatillisilla kokouksilla ja suullisilla raporteilla (Tarjanne-Lekola, H. 2021). Mari Pulkkinen toi Metropolia amk:ssa pidetyssä Saattohoitoseminaarissa* esille lohdun sanat: “Nyt ei tarvitse olla vahva” tai “Mä hoidan tämän sun puolesta”. Ne sanat voisivat päteä myös työyhteisöissä. Itsestä huolehtiminen, työyhteisöstä saatu vertaistuki ja käytännön tuoma kokemus edistävät ammattilaista kehittymään paremmaksi surevan kohtaamisessa (Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021; Wisekal, A. 2015.)
*Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen järjestettiin Metropolia ammattikorkeakoulun HyMy-kylän, Soccan Gerometro-verkoston ja Luksia hyvinvointipalveluiden yhteistyönä 10.11.2021. Luentoalustusten jälkeen aihetta käsiteltiin Erätauko-keskustelun (Sitra) aikana, johon kaikki seminaariin osallistuneet osallistuivat. Keskustelun aikana tuli ilmi, että aihe on tärkeä ja sitä tulee jatkaa.
Kirjoittajat
Carita Hand, , TtM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Terveys osaamisalue. Hän työskentelee terveysalan lehtorina opetusalueenaan gerontologinen hoitotyö ja johtaminen. Lisäksi hän toimii erilaisissa vastuu- ja kehittämistehtävissä oman opetustyönsä lisäksi.
Jaana Porrassalmi-Hintikka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi osaamisalue. Hän on kiinnostunut vanhustyöstä ja saattohoidosta ja ollut mukana järjestämässä Kuoleman surun kohtaaminen -saattohoitoseminaaria.
Lähteet
Adwan, J. 2014. Pediatric Nurses´Grief Experience, Burnout and Job Satisfaction. Journal of Pediatric Nursing 29, 329-336.
Gerow, L., Conejo, P., Alonzo, A., Davis, N., Rodgers, S., Williams Domian, E. 2010. Creating a Curtain of Protection: Nurses’ Experiences of Grief Following Patient Death. Journal of Nursing Scholarship 42(2), 122-129.
Kostka, A., Borodzicz, A. & Krzeminska, S. 2021. Feelings and emotions of nurses related to dying and death of patients – A pilot study. Psychology Research and Behavioral Management 2021:14, 705-717.
Lindauer, A. & Harvath, T. 2014. Pre-death grief in the context of dementia caregiving: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing 70(10: 2196-207).
Mielipalvelut Oy 2018. Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä?
Poijula, S. 2002. Surutyö. 2. painos. Helsinki: Kirjapaja Oy.
Pulkkinen, M. 2017. Surun sylissä. Suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Helsinki: Kustantamo S&S. s. 265.
Pulkkinen, M. 2021. Surusta sydämellä. Luentomateriaali. Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen. Metropolia Amk, Hymy-kylä.
Saattohoitoseminaari Kuoleman surun kohtaaminen 2021, keskustelumateriaali. Metropolia Amk, Hymy-kylä.
Surevan kohtaaminen hanke – tukea ja tietoa surevia työssään kohtaaville 2021.
Tilastokeskus 2021. Kuolemansyyt 2020.
Wisekal, A. 2015. A Concept Analysis of Nurses´Grief. Clinical Journal of Oncology Nyrsing 19(5), 103-107.
Tuula Mikkola (päätoimittaja),
Marianne Roivas,
Ei kommentteja