Vanhasta sairaalastako saataisiin muotoiltua verkostojen avulla hyvinvointia mielelle ja ruumiille? (Jari Pihlava, toim. Eeva Tawast)
Aleksis Kivi päätyi lepuuttelemaan hermojaan Lapinlahden mielisairaalaan 1860-luvun lopulla. Sairaalassa Kivellä diagnosoitiin ”melankolia”, jonka aiheuttivat kenties ”juopottelu ja loukattu kirjailijankunnia”. Kirjailijan kuuluisin teos Seitsemän veljestä joutui ilmestyttyään 1870 ankaran kritiikin kohteeksi ja ilmeisesti kirjailija koki jäävänsä vastoinkäymisissä ilman ystäviensä tukea. Kansalliskirjailijamme kirjeitä tutkinut psykiatri Jouko Salminen tulkitsee Kiven itsensä kuvaaman monimuotoisen oireilun – vatsapulmat, ”sydänsäryn”, ”tärinän” ja kyvyttömyyden kirjoittaa – somatisaatiohäiriöksi. Jopa skitsofreniaa ja borrelioosia on ehdotettu diagnooseiksi jälkikäteen. Oli kuolemaan johtanut oireilu mitä tahansa, olisi aktiivisen osallistumisen nostaminen hoidon keskiöön saattanut aiheuttaa Kivelle lisää vatsaongelmia.
Tänään tiedämme sopivan lepuuttelun ja merkityksellisen toiminnan suhteen tuottavan hyvinvointia. Kehitämme Lapinlahden Lähde -hankkeessa yhteistyössä hyvinvointikonseptia. Lähde pulppuaa ja tuottaa uutta toimintaa rauhallisessa puistoympäristössä, kuitenkin keskellä Helsinkiä. Toiminta on verkostomaista: erilaiset ihmiset ja organisaatiot kohtaavat synnyttäen uusia ajatuksia ja toimintaa sekä toiminnan toteuttajien että kaupunkilaisten hyvinvoinniksi. Kuinka saattaa yhteen kaikki tarpeelliset tahot? Kuinka säädellä osallistumisen määrää ja laatua niin, että se tuottaisi optimaalisesti hyvinvointia? Miten verkostot voivat tuottaa yhteistä hyvää muuttumatta liian hierarkkisiksi tai byrokraattisiksi rakenteiksi?
Verkostot tarvitsevat toimiakseen yhteisiä rakenteita ja toimintaa ohjaavia ajatuksia. John Kania ja Mark Kramer (2011) ovat artikkelissaan kuvanneet onnistuneen verkostomaisen työskentelyn tukijalkoja:
- verkostossa toimijoilla tulisi olla yhteinen toimintasuunnitelma yhteisine päämäärineen ja tavoitteineen,
- verkostossa tulisi pystyä jakamaan hankittuja yhteisiä kokemuksia, käytänteitä ja osaamista yhteiseksi hyväksi,
- eri toimijoiden tulisi voida kokea win-win -periaatetta (kaikki hyötyvät),
- eri osallistujaryhmien jäsenistä tulisi voida rakentaa ohjausryhmä, joka johtaa ja koordinoi toimintaa,
- toimintaa ja sen tulosta tulisi voida mitata ja
- toiminnan varmistamiseksi eri toimijoiden välillä tulisi olla jatkuvaa kommunikaatiota.
Nämä tukijalat kuulostavat jollain tapaa itsestäänselvyyksiltä, mutta ammattikorkeakoulussa yhdessä työelämän kanssa keskustellessamme huomasimme suuria painotuseroja eri verkostoissa ja myös suoranaisia puutteita. Vanha Lapinlahden sairaala on vetovoimainen verkostojen solmukohta, missä on paljon mahdollisuuksia kaupunkilaisten hyvinvointikonseptin rakentamiseksi. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa pääsemme koettelemaan, muuttuuko toimivan verkoston teoria käytännöksi, yhdeksi osaksi hyvinvointikonseptia Lapinlahden lähteellä.
Lue lisää:
John Kania & Mark Kramer (2011) Collective Impact. Stanford Social Innovation Review.
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/ystavien-tuen-puute-mursi-kiven/#.VtPmukZKVZ8
Ei kommentteja