Tekijä: Rehablogin bloggaajat
Luontoympäristössä liikkumisen myönteiset vaikutukset kuntoutujalle
Luontolähtöisiin interventioihin osallistuneet kuntoutujat kokivat useita myönteisiä vaikutuksia liikkuessaan luontoympäristössä. Luontoympäristössä liikkumisen myönteisiä vaikutuksia kuntoutujille olivat uuden elämänhalun löytyminen, elämänhallinnan vahvistuminen, elämänlaadun paraneminen, arjesta irtautuminen, sosiaalisten suhteiden vahvistuminen, luontoon uppoutumisen kokeminen, luonnon rauhallisuuden tunteminen, luonnossa olemisen lisääntyminen ja itsehoidon mahdollistuminen luonnossa. Kirjoitus pohjautuu kirjallisuuskatsaukseen (Karanoja 2025), tarkoituksena oli kuvata luontoympäristössä liikkumisen myönteisiä vaikutuksia kuntoutujalle. Tavoitteena oli tuottaa tietoa luontoympäristössä liikkumisen myönteisistä vaikutuksista kuntoutujalle. Kirjallisuuskatsaukseen valittiin (eng. literature review) alkuperäistutkimuksia, joissa toteutettiin erilaisia luontolähtöisiä interventioita. Etelä-Walesin rannikolla toteutettiin surffausinterventioita, Tanskan yliopiston 1,4 hehtaarin puolivillissä metsäisessä puutarhassa sekä kuntoutujien lähiluontoympäristön interventioissa tutkittiin näkökulmia toipumiseen luontokokemusten kautta. Tanskassa osana Healthy in Nature -hanketta toteutettiin luontolähtöisiä interventioita ulkokuntoutusohjelmien, luonnossa olemisen ja ulkoilun (friluftsliv) avulla. Interventioihin osallistuivat kuntoutujia, jotka toipuivat aivovammasta (ABI=Acquired Brain Injury), aivotärähdyksen jälkeisistä oireista (PCS=Post-Concussion Syndrome), syömishäiriöistä (EDs=Eating Disorders) sekä mielenterveysongelmista (Mental Health Problems) ja kroonisista fyysisistä terveysongelmista (Chronic Physical Health Problems). Myönteiset vaikutukset kuntoutujalle Uuden elämänhalun löytyminen kuvattiin merkityksellisyyden ja tulevaisuuden toiveikkuuden tuntemisena. Luontoympäristössä liikkumisen myötä kuntoutujat kokivat uuden merkityksen ja uuden elämän tarkoituksen tuntemista sekä uuden elämänhalun löytymisen tuntemista. (Wilkie ym. 2022; Gibbs ym. 2022.) Tulevaisuuden toiveikkuus kuvattiin toivon ja optimismin tuntemisena sekä saavuttamisen mahdollistumisena tulevaisuudessa (Wilkie ym. 2022). Elämänhallinnan vahvistuminen kuvattiin itseluottamuksen vahvistumisena, itsenäisyyden lisääntymisenä, toimintakyvyn lisääntymisenä, tietoisuuden lisääntymisenä ja vaikeiden asioiden ymmärtämisen lisääntymisenä. Itseluottamuksen vahvistuessa kuntoutujat kokivat olevansa valtuutettuja oman elämänsä suhteen ja tunsivat itsensä jälleen ”normaaleiksi” aivovammaan sairastumisen jälkeen (Wilkie ym. 2022). Itsenäisyyden lisääntyessä kuntoutujat pystyivät olemaan itsenäisempiä kuin he itse luulivat. Kuntoutujat saivat toteuttaa kykyään ”itsenäisyyteen” ja he kertoivat kokevansa tunnetta oman elämän hallitsemisesta. Surffaus lisäsi kuntoutujien toimintakykyä parantamalla liikkuvuutta, vähentämällä väsymystä ja lisäämällä itsesäätelyä. (Wilkie ym. 2022.) Kognitiivisuuden paranemiseen liittyi tietoisuuden paranemista ja lisääntymistä. He kokivat meren vuoroveden, tuulen, meren juoksevien ja dynaamisten liikkeiden jatkuvan muuttumisen saavan heidän tietoisuutensa ja tarkkaavaisuuden lisääntymään ympäristöstään. Näiden tietoisten käsitysten helpottuminen lisäsi kuntoutujien syvempää tietoisuutta itsestään ja yleistyivät jokapäiväiseen elämään ja helpottivat arkisia toimia. (Gibbs ym. 2022.) Vaikeiden asioiden ymmärtämisen lisääntymisessä, vesi opetti kuntoutujille veden arvaamattoman ja hallitsemattoman luonteen. He oppivat, etteivät he aina pystyneet hallitsemaan elämässä esiintyviä vaikeita tai epämiellyttäviä tapahtumia ja tunteita. Näiden oivallusten syntymisen kautta kuntoutujat pystyivät yleistämään oivalluksiaan myös muihin elämän osa-alueisiin intervention jälkeen, tuloksena vaikeiden tunteiden ja kokemusten parempi hallitseminen. (Wilkie ym. 2022.) Elämänlaadun paraneminen kuvattiin oireiden vähenemisenä, henkisen hyvinvoinnin lisääntymisenä, onnellisuuden lisääntymisenä ja pitkän aikavälin hyötymisenä. Oireet vähenivät sekä luontoympäristössä liikkumisen aikana että sen jälkeen mm. aivotärähdyksen jälkeisistä oireista kuntoutuvilla. Oireiden väheneminen jatkuvana kesti luontoympäristössä liikkumisen jälkeen 10 viikkoa (Corazon ym. 2024). Henkisen hyvinvoinnin lisääntymisessä havaittiin muutos mielenterveyden paranemisessa Warwick—Edinburghin mielenterveysasteikolla verrattuna tulosta intervention alku- ja päätösvaiheissa, myös kuntoutujien itsearvioitu henkinen hyvinvointi lisääntyi (Gorazon ym. 2024). Onnellisuuden lisääntymisen tuloksessa VAS-onnellisuuspisteet nousivat surffausintervention jälkeen ja myös kuntoutujien itseraportoitu onnellisuus lisääntyi (Wilkie ym. 2022). Elämänlaadun mittaaminen QOLIBRI-OS asteikolla osoitti pisteytyksen nousevan luontoympäristössä liikkumisen jälkeen (Gorazon ym. 2024). Pitkän aikavälin hyötymisen tuloksissa kuntoutujat raportoivat käyttäytymisen positiivisesta muutoksesta. He kertoivat positiivisen terveyskäyttäytymisen harjoittamisesta mm. miellyttävämmällä liikunnalla kuin esimerkiksi kuntosaliharjoittelu. (Gibbs ym. 2022.) Luontoympäristössä osallistujatoverin onnistuneen surffauksen seuraaminen vaikutti kuntoutujien ajattelutapaan herättäen toiveikkuutta tulevaisuutta kohtaan. Surffausinterventio johti pitkäaikaisiin hyötyihin kuten positiiviseen käyttäytymisen muutokseen, joka kesti 6—10 kuukautta toimenpiteen jälkeen. (Wilkie ym. 2022.) Arjesta irtautumisen mahdollistuminen kuvattiin läsnäolon mahdollistumisena, tauon saamisena sairaudesta ja uusien työkalujen oppimisena arjen haasteisiin. Luonnon ajan ja tilan joustavuus mahdollisti kuntoutujien läsnäoloa luonnossa ja irtautumisen arjen ajatuksista (Søren ym. 2021). Läsnäoloa mahdollistivat myös uppoutuminen luonnolliseen ja sosiaaliseen ekologiaan sekä pois pääseminen jokapäiväistä stressitekijöistä (Gibbs ym. 2022). Luontoympäristössä oleminen auttoi tauon saamisessa sairaudestaan syömishäiriöistä toipuvilla kuntoutujilla. Luontoympäristössä oleminen oli tapa ”ilmentää” itseään kehollisesti saamalla taukoa omista ajatuksista ja itsearvioinnista. (Trangsrud ym. 2022.) Uusien työkalujen oppiminen arjen haasteisiin kuvattiin uusien työkalujen käytön oppimisena, kuten meditointina. Ulkona koettu rauha esimerkiksi meditaation avulla saavutettuna, pyrittiin integroimaan arkeen ja osaksi kuntoutujien elämää. Arjen haasteiden ja ongelmien selviytymisen oppiminen auttoivat kuntoutujia selviytymään paremmin omassa arkielämässään. (Søren ym. 2021.) Sosiaalisten suhteiden vahvistuminen tarkoitti kuntoutujien ja heidän läheisten suhteiden vahvistumista sekä sosiaalisten suhteiden edistymistä luonnossa. Luontolähtöisestä interventiosta saadut kokemukset saivat kuntoutujat hyväksymään paremmin perheensä heille osoittamansa tuen. Suhteiden edistyminen luonnossa sisälsi uusien yhteyksien solmimisen luontolähtöisen intervention aikana ja yhteisiä tapaamisia myöhemmin intervention jälkeen. (Wilkie ym. 2022.) Luontoon uppoutumisen kokeminen kuvattiin aivovammasta kuntoutuvien surffausinterventioissa ilmenneinä luontoon ja surffaukseen liittyvinä kokemuksina. Osallistujat kertoivat tunteneensa flown kaltaisen tilan keskittyessään surffaukseen todella paljon. Meressä oleminen tarjosi kuntoutujille nautintoa kuten veden rakastamista ja rentoutumista, meren aaltojen ja elementtien tuntemisen vuoksi. (Gibbs ym. 2022.) Wilkien ym. tutkimuksessa eräs kuntoutuja kertoi meressä olemisen olevan ”euforista” (Wilkie ym. 2022). Luonnon rauhallisuuden tunteminen kuvattiin luonnon rauhan aistimisena, luonnon rauhallisuuden kokemisena ja fyysisenä rauhoittumisena. Luontoympäristön koskettaminen, kuunteleminen ja haistaminen olivat kuntoutujille välttämättömiä keinoja aistia luontoa. (Trangsrud ym. 2020.) Luonnon rauhallisuuden kokemisessa osallistujat kertoivat luonnon rauhan ja rauhallisuuden kokemisen sekä luonnon hiljaisuuden ja vakauden kokemisen tunteista. Luonnon hiljaisuuden merkityksellisyys korostui ja hiljaisuus tarkoitti kaupungin äänien puuttumista. (Trangsrud ym. 2020.) Fyysistä rauhoittumista todennettiin primaaristen mittausten leposykkeen vaihteluvälin ja toissijaisten mittausten leposykkeen vaihteluvälin eroilla (Wilkie ym. 2022). Luonnon avoimet tilat koettiin hengitystä helpottavina elementteinä (Trangsrud ym. 2020). Luonnossa olemisen lisääntyminen myönteisenä vaikutuksena kuntoutujalle kuvattiin yhteyden lisääntymisenä luontoon, luonnon arvostuksen lisääntymisenä sekä luonnosta kiinnostumisena. Yhteyden lisääntyminen luontoon ilmeni tietoisempana osallistumisena luontoon ja osallistumisena useammin kuin ennen luontolähtöistä interventiota (Wilkie ym. 2022). Gibbsn ym. tutkimuksessa tuotiin esiin halusta ulkona olemisen lisäämiseen ja uusien luonnon paikkojen tutkimiseen sekä paluuta uudelleen olemassa oleviin luontoyhteyksiin (Gibbs ym. 2022). Kuntoutujat kertoivat luonnon kauneuden, laajuuden ja voiman arvostuksen lisääntymisestä. (Wilkie ym. 2022). He arvostivat luonnossa tekemistä, ulkoilma-aktiviteettien muodossa (Søren ym. 2021). Luonnosta kiinnostuminen ilmeni, kun kuntoutujat tunnistivat ja huomasivat pieniä asioita luonnossa. He löysivät luonnosta esimerkiksi syötäviä kasveja. (Søren ym. 2021.) Itsehoidon mahdollistuminen kuvattiin siten, että luonto tarjosi tilaa kaikelle vaikealle, luonto tarjosi tilaa yksilöllisyydelle, vaatimusten puuttumisena luonnosta, keskittymisen muuttumisena, oivalluksena kehon tarpeiden huomioimisesta sekä itsensä kokemisena osana luontoa. Syömishäiriöstä toipuvat kuntoutujat tunsivat luontoympäristön tarjoavan tilaa kaikelle, mitä he toivat mukanaan kuten huolestuttaville ajatuksille ja tunteille. Kuntoutujat ilmaisivat tuntevansa luontoympäristön tarjoavan tilaa itsehoidolle (Trangsrud ym. 2020). Tilan tarjoaminen yksilöllisyydelle perustui mielenterveysongelmista ja/tai kroonisista fyysistä terveysongelmista toipuvien kuntoutujien luonnon ja ulkotilojen kokemiselle avoimina tiloina, jotka antoivat kuntoutujille joustavuutta, tilaa yksilöllisille tarpeille ja valinnoille. Luontoympäristössä ja ulkotiloissa he kokivat olevan tilaa moninaisuudelle ja toisaalta taustalla pysyminen tarvittaessa mahdollistui. (Søren ym. 2021.) Vaatimusten puuttuminen luontoympäristössä tarkoitti yhteiskunnan piirteiden puuttumista, yhteiskunnan piirteiden kokemista eri tavalla ja vähemmän vaativiksi luonnossa. Kuntoutujat tunsivat itsensä tervetulleeksi luontoympäristöön ja kokivat tulevansa hyväksytyiksi sellaisenaan kuin ovat. (Trangsrud ym. 2020.) Luontoympäristössä läsnä oleminen oli tärkeää sekä keskittymisen muutoksen että itsehoidon kannalta. Oivallus kehon tarpeiden huomioimisesta liittyi syömishäiriöistä kärsivien kuntoutujien luontolähtöiseen interventioon. He huomasivat, että heidän oli oltava luontoympäristössä läsnä ja tarkkaavaisia, mihin he asettivat jalkansa. Jaloilla luonnon havaitseminen korostui ja herätti pohtimista, kun he puhuivat sairaudestaan, joka tapahtui päässä ja kehon yläosassa. Huomion kiinnittäminen kehoon auttoi oman kehon tulkitsemaan oppimista. Kehon tuntemuksiin pääseminen antoi tauon heidän ajatuksistaan. Esimerkkejä oivalluksista kehon tarpeiden huomioimisessa olivat pukeutuminen, kun on kylmä, tauon pitäminen väsyneenä sekä oman kehon kuunteleminen vaelluksella, jolla tunnistettiin olevan vaikutusta vaelluksen onnistumiseen. (Trangsrud ym. 2020.) Itsensä kokeminen osana luontoa mahdollisti itsehoitoa kuntoutujien nähdessä itsensä osana suurempaa yhteyttä. Tämä merkitsi huomion kiinnittämistä vähemmän heidän omiin ongelmiinsa. (Trangsrud ym. 2020.) Ulkokuntoutusohjelmiin osallistuneet kuntoutujat kokivat puiden juurien symboloivan elämän hyvää perustaa ja kykyä pysyä vahvana (Søren ym. 2021). Kuntoutuksen kehittäminen Katsauksen tulosten mukaan luontoympäristössä liikkumisen myönteiset vaikutukset osoittivat osallistujien kuntoutumisen edistymistä kuntoutuksen keskeisten tavoitteiden mukaan. Myönteisissä vaikutuksissa oli nähtävissä Järvikosken ja Härkäpään (2011) mukaisesti kuntoutuksen tavoitteen suuntaisia vaikutuksia kuten voimavarojen vahvistumista, uusien mahdollisuuksien syntymistä, parempaa selviytymistä ja sosiaalista osallisuutta sekä kuntoutumisen viemistä kuntoutujan arkeen ja elämänhallintaa (Järvikoski 2013; 63, 75). Katsauksen tulokset puoltavat kuntoutuksen kehittämistä luontoympäristössä liikkumisen osalta. Luontoympäristöjen tarjonta ja ylläpito voisivat olla investointeja kuntoutumisen ja terveyden edistämiseen. Luontoympäristössä liikkumista kuten luontoreseptin ja terveysmetsän vaikutuksia tulisi kokeilla ja tutkia osana kuntoutusta (Tyrväinen ym. 2024: 12, 54.) Luontoympäristössä liikkumisen ajankohtaisuus Tutkimusnäyttö luontoympäristössä liikkumisen myönteisistä vaikutuksista terveyteen on vahvistunut (Tyrväinen ym. 2024: 54). Myönteisillä vaikutuksilla on merkitystä mm. kuntoutumisen kontekstissa (Tyrväinen 2016; Tyrväinen 2014: 18). Tyrväinen ym. esittävät perustellen kansallisen luontoterveysohjelman perustamista Suomeen (Tyrväinen ym. 2024: 59). Eduskunnan astma- ja allergiatyöryhmä on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen luontoterveysohjelman valmistelusta alkuvuonna 2025 (Eduskunnan astma- ja allergiaverkosto 2025). Kansainvälisesti Saksassa metsän terveysvaikutusten tutkimus ja ohjeistusten kehitys etenee metsäterapian sisällyttämiseksi osaksi terveydenhuoltojärjestelmää. Japanissa ”Shinrin-yoku” (Metsäuiminen) on jo integroitu valtakunnalliseen terveydenhuolto-ohjelmaan. (Zhang & Ye 2022.) Kirjoittaja Susanna Karanoja-Holmqvist on sairaanhoitaja ja valmistunut 2025 Metropolian Ammattikorkeakoulun Kuntoutuksen tutkinto-ohjelmasta YAMK. Hän työskentelee yksityisen sektorin moniammatillisissa tule- ja reumasairauksien, liikehäiriöiden sekä omaishoitajien kuntoutuspalveluissa. Teksti perustuu Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman opinnäytetyöhön ja on luettavissa tietokanta Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025111828374 Lähteet: Corazon, Sus Sola & Olsen, Lisbeth Jul & Kæreby, Natasha & Poulsen, Dorthe Varning & Sidenius, Ulrik & Bekke-Hansen, Stine & Marschner, Linda 2024. Nature-Based Ther-apeutic Intervention for Individuals with Post-Concussion Symptoms. Behavioral Scienc-es 14 (7): 594. Eduskunnan allergia- ja astmaverkosto: Luonnon avulla vähennettäisiin sote-kuluja 13.3.2025. Viitattu 28.11.2025 Gibbs Katie & Wilkie Lowri & Jarman Jack & Barker-Smith Abigail & Kemp Andrew H & et al 2022. Riding the wave into wellbeing: A qualitative evaluation of surf therapy for individuals living with acquired brain injury. PLoS One 17 (4): e0266388. JärvikoskiAila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Søren Andkjær & Klein-Wengel Trine Top & Ishøi Astrid & Petersen Christina Bjørk 2021. Being and doing in the outdoors brings something extra! Evaluating the Danish Healthy in Nature Project. International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-Being; Abingdon 16 (1): 1983947. Trangsrud Jepsen Lise Katrine & Borg Marit & Bratland-Sanda Solfrid & Klevan Trude 2020. Embodying Experiences with Nature in Everyday Life Recovery for Persons with Eating Disorders. International Journal of Environmental Research and Public Health 17 (8): 2784. Tyrväinen L & Halonen J.I & Pasanen T & Ojala A & Täubel M & Kivelä S & Leskelä A-R & Pennanen P & Manninen J & Sinkkonen A & Haahtela T & Haveri H & Grotenfelt-Enegren M & Lankia T & Neuvonen M. 2024. Luontoympäristön terveysvaikutukset ja niiden taloudellinen merkitys. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 76/2024. Luonnon-varakeskus. Helsinki. Tyrväinen Liisa 2016. Luonnon hyödyntäminen terveys- ja hyvinvointipalveluissa. Tyrväinen Liisa 2014. Luontoalueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä? Teoksessa Jukka-Pekka Jäppinen, Liisa Tyrväinen, Martina Reinikainen ja Ann Ojala (toim.). Luonto lähelle ja terveydeksi. Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys. Argumenta-hankkeen (2013–2014) tulokset ja toimenpidesuositukset. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2014: 18–19. Wilkie Lowri & Fisher Zoe & Kemp Andrew H 2022. The ‘Rippling’ Waves of Wellbeing: A Mixed Methods Evaluation of a Surf-Therapy Intervention on Patients with Acquired Brain Injury. Sustainability 14 (15): 9605. Zhang Z & Ye B 2022. Forest Therapy in Germany, Japan, and China: Proposal, Current Development, and Future Prospects. Forests 13 (8): 1289.
Henkilöstön veto- ja pitovoima kuntoutuksessa – ratkaisuja alan haasteisiin
Suomen kuntoutusala on suurten muutosten edessä. Väestön ikääntyminen, kroonisten sairauksien lisääntyminen ja henkilöstöpula haastavat alan toimintaa. Kuntoutuspalveluiden kysyntä kasvaa, mutta samalla työntekijöiden jaksaminen ja alan houkuttelevuus ovat koetuksella. Miten voimme varmistaa, että kuntoutusalan veto- ja pitovoima kehittyvät kestävällä tavalla? Tässä blogitekstissä tarkastellaan kuntoutusalan vetovoiman ja pitovoiman keskeisiä tekijöitä kirjallisuuskatsaukseen perustuvan tutkimuksen valossa. Tulokset osoittavat, että työympäristön, työolosuhteiden, johtamisen ja yksilöllisten tekijöiden kehittäminen ovat avainasemassa alan kestävän kehityksen kannalta. Työympäristö ja työolosuhteet – perusta työhyvinvoinnille Kuntoutusalalla työympäristön ja työolosuhteiden laatu vaikuttaa suoraan työn houkuttelevuuteen ja työhyvinvointiin. Tutkimukset osoittavat, että joustavuus työajoissa ja tehtävissä sekä riittävät resurssit tukevat työn sujuvuutta ja vähentävät henkistä kuormitusta (Castillo ym. 2021). Lisäksi kognitiivisen ergonomian ja työvälineiden kehittäminen voivat parantaa työn tehokkuutta ja vähentää työssä jaksamisen haasteita. Esimerkiksi digitalisaatio ja teknologian hyödyntäminen voivat keventää hallinnollista taakkaa ja vapauttaa aikaa asiakastyölle (Squires ym. 2022; Danielsson-Ojala & Wallin 2022). Johtaminen ratkaisee – oikeudenmukainen ja osallistava esihenkilötyö tukee sitoutumista Hyvä johtaminen on yksi keskeisimmistä tekijöistä kuntoutusalan veto- ja pitovoiman kehittämisessä. Oikeudenmukainen ja osallistava esihenkilötyö lisää työntekijöiden sitoutumista ja vahvistaa heidän kokemustaan työn merkityksellisyydestä (Butenko ym. 2024; Rollins ym. 2021). Esihenkilöiden rooli on erityisen tärkeä työntekijöiden hyvinvoinnin tukemisessa ja työssä jaksamisen edistämisessä. Työntekijöiden osallistaminen päätöksentekoon ja uramahdollisuuksien tarjoaminen voivat lisätä työn mielekkyyttä ja vähentää vaihtuvuutta (Rollins ym. 2021). Yksilölliset tekijät – palkkaus ja ammatillinen kehittyminen keskiössä Kuntoutusalan houkuttelevuus on osittain riippuvainen palkkauksesta ja ammatillisista kehittymismahdollisuuksista. Naisvaltaisen alan julkisrahoitteisuus on johtanut siihen, että palkkakehitys on jäänyt jälkeen monista muista aloista, mikä vaikuttaa henkilöstön pysyvyyteen (Thisted ym. 2018). Palkkauksen lisäksi mahdollisuudet kehittyä ammatillisesti ja edetä uralla ovat keskeisiä tekijöitä. Urakehitysmahdollisuuksien tarjoaminen lisää alan vetovoimaa ja pitää osaajat alalla pidempään (Danielsson-Ojala & Wallin 2022). Miten kuntoutusalan veto- ja pitovoimaa voidaan vahvistaa? Kuntoutusalan haasteet edellyttävät monitasoista ja pitkäjänteistä kehittämistä. Keskeisiä ratkaisuja ovat: Työympäristön ja -olosuhteiden kehittäminen: joustavuuden lisääminen, resurssien varmistaminen ja työkalujen päivittäminen. Johtamisen parantaminen: osallistava ja oikeudenmukainen esihenkilötyö tukee työhyvinvointia ja sitoutumista. Palkkauksen ja urakehityksen edistäminen: oikeudenmukainen palkkaus ja selkeät urapolut lisäävät alan houkuttelevuutta. Kuntoutuksen merkitys kasvaa tulevaisuudessa, ja sen onnistuminen edellyttää motivoitunutta ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Alan veto- ja pitovoiman kehittäminen on investointi, joka hyödyttää sekä työntekijöitä että palveluiden käyttäjiä. Blogikirjoitus perustuu Heidi Niemen kuntoutuksen (YAMK) opinnäytetyöhön ”Henkilöstön veto- ja pitovoima kuntoutuksessa”, joka on luettavissa Theseuksessa osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202503144258 . Kirjoittaja Heidi Niemi, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Niemi on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2019 ja lisäkouluttautunut neurologisen ja TMD- (purenta)fysioterapian saralla. Tällä hetkellä Niemi työskentelee Varsinais-Suomen hyvinvointialueella, asiantuntijapalveluissa fysioterapeuttina Lähteet: Castillo, Y.A., Rinehart, K., Fischer, J., & Weber, W. 2021. Strategies and Barriers to Work Behavior Changes: Perceptions of Prevocational Rehabilitation Professionals. Butenko, D., Rinaldi, M., Moe, C., Brinchmann, B., Wittlund, S., Killackey, E., Borg, M., & Mykletun, A. 2024. "What I thought was the dream job was a little different than I had expected": A qualitative study exploring the turnover of IPS employment specialists. Rollins, A. L., Eliacin, J., Russ-Jara, A. L., Monroe-De-Vita, M., Wasmuth, S., Flanagan, M. E., Morse, G. A., Leiter, M., & Salyers, M. P. 2021. Organizational conditions that influence work engagement and burnout: A qualitative study of mental health workers. Squires, E., Shafer, K., Winters-Todd, B., & Granger, B. 2022. Engaging rehabilitation technicians through a career ladder during a pandemic. Thisted, C. N., Labriola, M., Nielsen, C. V., Kristiansen, S. T., Strøm, J., & Bjerrum, M. B. 2018. Managing employees’ depression from the employees’, co-workers’ and employers’ perspectives. An integrative review. Danielsson-Ojala, K., & Wallin, L. 2022. Employee Retention in the Era of "The Great Resignation".
Yhteistoiminnalla kohti työelämää
Työtä tekevälle riittää. Ei työt tekemällä lopu. Kukapa ei joskus olisi kuullut suomalaisia sananlaskuja työstä. Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön, sen vapaaseen valintaan sekä oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin ja suojaan työttömyyttä vastaan. Näin todetaan Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 23. artiklan ensimmäisessä kohdassa. (YK 2023: 26–27). Sananlaskuista, julistuksista ja hallitusohjelmista huolimatta Suomessa oli syyskuussa 2024 työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman työllisyyskatsauksen mukaan 279 700 työtöntä työnhakijaa (Työ- ja elinkeinoministeriö 2024). Millaiset vaikutukset työttömyydellä on yksilöön, yhteisöön ja yhteiskuntaan ja mitkä ovat ne toimet, jotka edistävät työllistymistä? Työelämän ulkopuolella on henkilöitä henkilökohtaisista ja yksilöllisistä syistä johtuen. Ohjautuminen työllistymistä edistävien palveluiden tai kuntoutuksen pariin on myös yksilöllistä perustuen henkilön tarpeisiin, arviointiin sekä tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja tukitoimiin. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnille vuoden 2025 alusta alkaen. Hallituksen tarkoituksena on uudistaa työvoimapalveluiden toimintaa velvoittaen hyvinvointialueet, kunnat ja Kela yhteistyöhön paikallisesti, jotta asiakas saa mahdollisuuksien mukaan samasta lähipalvelupisteestä tarpeelliset palvelut, tuet sekä hoidettua niihin liittyvät velvoitteet. Suunnitelmissa on laajentaa työvoimaviranomaisten sekä palveluntuottajien mahdollisuuksia hyödyntää tietoa toiminnan vaikuttavuuden ja työnhakijoiden palveluohjauksen tehostamiseksi. Pyrkimyksenä on keventää työvoimapalveluiden lakisääteistä palveluprosessia kohdentamaan rajallisia resursseja toteutumaan asiakaslähtöisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin. Työelämän vastaanottokykyisyyttä on tarkoitus vahvistaa, jotta esimerkiksi osatyökykyiset, maahanmuuttajat, ikääntyneet henkilöt ja matalan koulutustason tehtävissä toimivien työllistyminen paranee. (Hallitusohjelma 2023; Eduskunta 2022.) Yhdessä työskentely edistää osallisuutta ja sosiaalista vahvistumista Työhön kuntoutumista ja työllistymistä edistävien palveluiden taustalla toimivassa palvelujärjestelmässä vastuutoimijoiden toimintaa ohjaa lainsäädännölliset velvollisuudet, lainsäädäntöä tarkentavat asetukset sekä järjestämistä ja toteuttamista suuntaavat ohjeet. Ohjeita soveltavan vastuutoimijan harkinta ohjaa asiakkaan palveluun, huolehtien tarvittavien palveluiden hankinnasta. (Lampinen & Pikkusaari 2011: 97–98.) Palveluntuottajina työllistymistä edistämässä ovat muun muassa kolmannen sektorin toimijat, jotka osaltaan tarjoavat asiakkaille kehittymisen mahdollisuuksia ja valmiuksia siirtyä kohti työelämää. Työllistymistä edistävissä palveluissa asiakas on tasavertainen kumppani ja oman elämänsä asiantuntija. Asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden lähtökohtien mukaisesti kuntoutuksen, valmennuksen, tulee toteutua hänen toimintaympäristössään. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 49–52.) Tavoitteista ja sisällöistä keskusteleminen sekä yhteinen päätöksen teko, jaettu valta ja vastuu valmistavat asiakasta itsenäiseen päätöksen tekoon. Osallisuus on osa laajempaa toimijuutta. Toimijuudessa asiakas nähdään tietoisena ja aktiivisena toimijana, ottaen kantaa itseään koskeviin asioihin ja pyrkien vaikuttamaan niihin toiminnallaan ja valinnoillaan. (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 280–282.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakkaan sosiaalinen vahvistuminen (kuva 1) edistää työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista. Kuva 1. Sosiaalinen vahvistuminen asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävässä yhteistoiminnassa (Kinnunen 2016: 20 mallia mukaillen). Motivaatio, tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus ohjaavat prosessia Työelämään kuntoutumisen mahdollistaa suunnitelmallinen ja tavoitteellinen prosessinomaisesti toteutuva valmennuksellinen yhteistoiminta. Prosessissa asiakkaan rooli nähdään aktiivisena toimijana, joka toimii yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 279; Autti-Rämö & Salminen, Rajavaara & Melkas 2022: 13.) Asiakkaan ja asiantuntijoiden yhdessä määrittelemien tavoitteiden ympärille rakentuvat verkostot ja yhteistoimijuus mahdollistaen tavoitteellisen ja suunnitelmallisen prosessin tavoitteiden saavuttamiseksi. (Sipari & Mäkinen 2014: 168–170.) Suunnitelmallisuudessa päätökset muodostuvat yhteistoiminnassa, jolloin asiakas ja asiantuntijat tekevät päätökset yhdessä. Asiakkaan voimavarat ja valmiudet vaikuttavat hänen osallisuutensa tasoon tavoitteen laatimisessa. (Karhula ym. 2022: 280–281.) Prosessin ja yhteistyön onnistuminen edellyttää asiakkaan motivaatiota, halukkuutta, sitoutumista ja valmiutta. Yhteisymmärrys tukee tavoitteen asettelua Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten (kuva 2) mukaan vuorovaikutus on merkittävin elementti työllistymistä edistävässä valmennuksessa. Tulosten perusteella valmennuksen yhteistoiminta edellyttää asiakkaan ja asiantuntijan välille luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen syntymistä. Tämä vaatii asiakkaan kuulemisen ja hänen kokonaistilanteen hahmottamisen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kuvaavat, että asiakkailla on ollut mahdollisuus osallistua tavoitteiden asetteluun ja laatia suunnitelmaa yhdessä asiantuntijoiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Tuloksista nousi esiin myös mahdollisuus tavoitteiden seurantaan ja niiden päivittämiseen. Yhdessä työskentely on vuorovaikutusta, joka toteutuu yksilö- ja ryhmävalmennuksissa. Vuorovaikutus toimii välineenä yhteisymmärryksen kehittymiselle. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulos osoittaa, että vuorovaikutuksessa kehittyvä yhteisymmärrys tukee asiakkaan motivaatiota. Tulosten perusteella asiakkaat hyötyivät merkittävimmin yhteistoiminnassa työllistymistä edistävän tavoitteen saavuttamiseksi sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta, asiantuntijoiden tarjoamasta tuesta ja tavoitteiden mukaisesta, suunnitelmallisesta työskentelystä. Tulokset osoittavat, että motivoitunut asiakas tunnistaa tarpeet valintoja tehdäkseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella voidaan todeta, että vuorovaikutus yhteistyöverkoston kanssa on merkityksellistä yhteistoiminnassa, jotta asiakas sitoutuu toimintaan ja hyötyy moniasiantuntijuudesta entistä monialaisemmin. Kuva 2. Asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävät yhteistoiminnan ydintekijät. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset kuvaavat teoriataustaa vahvistaen, että kuntoutuminen opiskelu- ja työelämään on muutosprosessi, jossa asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttaminen on yksilöllistä. Työelämävalmiuksien kehittyminen vaatii asiakkaan nykytilanteen arviointia, asiakkaan tahtoa asettaa ja suunnata asettamiaan tavoitteita kohti sekä sitoutua toimintaan oman itsensä vuoksi. Voimavarat prosessissa tulee huomioida, jotta asiakkaalla on aktiivisesti toimien mahdollisuus saavuttaa tavoitteet. Tavoitteellisessa toiminnassa tuen merkitys tavoitteiden saavuttamiseksi on merkittävä. Tulosten mukaan asiakkailla on ollut mahdollisuus hyödyntää valmennusta, ja sitä on ollut heille riittävästi tarjolla. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksen perusteella asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää palveluverkoston hahmottamista sen hyödyntämiseksi sekä toimivia ja laajoja yhteistyöverkostoja, joiden parissa työskennellään aktiivisesti. Kuten E. N. Setälä on sanonut: ”Kaikki ihmistyö on yhteistyötä.” Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää asiakkaiden ja yksilövalmentajien yhteistoimintaa asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö Yhteistoiminnalla kohti asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista – kuvaus asiakkaan työllistymistä edistävien tavoitteiden saavuttamista edistävän yhteistoiminnan ydintekijöistä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2024) on luettavissa Theseuksesta. (https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024113031544) Kirjoittaja Päivi Aro, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja työskentelee palveluesihenkilönä Sotek-säätiöllä. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna 2022. Kuntoutumisen edellytykset. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 13–14. Eduskunta 2022. Hallituksen esitys HE 207/2022. Viitattu 2.10.2023. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYpro. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Tallinna: Duodecim. 279–282. Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Viitattu 24.10.2024. Lampinen, Pauliina & Pikkusaari, Suvi 2011. Työ(hön)valmennus pintaa syvemmältä. Helsinki: VATES-säätiö. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2014. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkeli 13/2014. Viitattu 12.11.2023. 168–170. Työ- ja elinkeinoministeriö 2024. Työllisyyskatsaus syyskuu 2024. Viitattu 24.11.2024. Valtioneuvosto. Orpon hallituksen hallitusohjelma 20.6.2023. Vahva ja välittävä Suomi. Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 2023: 58. Viitattu 1.10.2023. Yhdistyneet kansakunnat. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Viitattu 10.12.2023.
Toimintaverkoston yhteistoimintaa kuntoutumisprosessin edistämiseksi
Kuntoutustoiminta voi usein olla irrallista toimintaa monen eri palvelutuottajan kesken. Kuntoutujan monimutkaiset haasteet vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa vaatisivat usein saumatonta kuntoutusverkoston yhteistoimintaa kuntoutujan tavoitteen saavuttamiseksi. Toimintaverkoston yhteistoiminnan tarkastelun pohjalta voidaan kehittää toimintatapoja, jotka edesauttavat toimintaverkoston yhteistoimintaa. Sen myötä voidaan edesauttaa kuntoutujan kuntoutumisprosessia. Toimintaverkoston toimiva kommunikointi, sitoutuminen, yhteinen ymmärrys tavoitteista ja toimintatavoista sekä toimijoiden aktiivisuus ovat tärkeitä tekijöitä yhteistoiminnan onnistumisen kannalta. Siiloutuneet ja irralliset terveyspalvelut haastavat moniammatillisen yhteistyön toteutumista (Handelberg & Werlauff 2022). Kun yhteys muihin kuntoutusjärjestelmän toimijoihin puuttuu, yhteisiä toimintatapoja ei muodostu (Jämsä & Laru 2019). Toimintaverkostoajattelun kautta voidaan huomioida kuntoutustoiminnassa tarvittavat kytkökset ja vaikutussuhteet siilojen välillä (Lindh 2013a). Kuntoutumisverkostojen toimintatapoja halutaan kehittää laajasti eri toimijoiden välillä asiantuntijuuden yhdistämiseksi. Toimintaverkosto pohjautuu toimintatilannekohtaisen vuorovaikutuksellisen verkoston rakentamiseen. Verkostoyhteistyö voi parantaa kuntoutuksen laatua ja tehokkuutta. (Lindh 2013b.) Tämä blogikirjoitus pohjautuu Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää kuntoutujan toimintaverkoston yhteistoiminnan toimintatapoja vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Huomioitavaa on, että tulokset peilaavat vain kuntoutusalan ammattilaisten näkemystä. Kommunikoinnin sujuvuuden painoarvo yhteistoiminnassa Vastavuoroista yhteydenpitoa eri tavoilla edistävät tekijät nousivat selvästi esille tuloksissa. Etäpalaverit, digitaalisten laitteiden hyödyntäminen verkoston sisäisessä kommunikoinnissa ja toimintaverkoston toimiminen saman yrityksen sisällä tai fyysisesti samassa talossa edesauttavat vastavuoroisen yhteydenpidon toteutumista. Nämä tekijät voivat edistää toimintaverkoston yhteistoiminnan toteutumista. Yhteydenpidon helpottuminen ja työajan tehokas käyttö voi motivoida toimijoita yhteistoimintaan. Tämän lisäksi yhteisten verkostopalavereiden ennakointi ajoissa lähetetyillä palaverikutsuilla edesauttaa toimijoiden osallistumismahdollisuuksia. Tulosten mukaan toimintaverkoston yhteistoiminnan haasteetkin liittyvät osin yhteydenpitoon. Jotta yhteistoiminta sujuisi paremmin olisi parannettava tiedonkulkua. Yhteystiedot tulisi olla helposti saatavilla ja etäpalavereiden järjestäminen tulisi olla mahdollisimman helppo järjestää esimerkiksi tiloja ja tietotekniikkaa ajatellen. Sitoutumisen ja luottamuksen kautta kohti kuntoutumisen edistämistä Verkostotoimijoiden väliset suhteet vaikuttavat yhteistoimintaan. Pitkäaikaiset suhteet, sitoutuminen sekä luottamus ja kunnioitus toimijoiden välillä nähtiin ammattilaisten näkökulmasta keskeisiksi edistäviksi tekijöiksi. Sitoutumattomuus verkoston yhteistoimintaan nähtiin tulosten mukaan vaikeuttavan yhteistoimintaa. Sitoutumishaasteita oli todettu niin kuntoutujilla kuin kuntoutusalan ammattilaisilla eri organisaatioissa. Osa sitoutumishaasteisiin liittyvistä syistä olivat tiedossa, kuten luottamuksen puuttuminen esimerkiksi kuntoutujan ja lääkärin tai terapeutin välillä. Syynä saattoi myös olla kuntoutusalan ammattilaisten pelko työn kuormittavuuden lisääntymisestä yhteistoiminnan lisääntyessä. Toimijoiden välinen yhteinen ymmärrys tavoitteista ja toimintatavoista edistää ammattilaisten näkemysten mukaan yhteistoimintaa. Näin pystytään varmistumaan siitä, että kaikki tahot ovat sitoutuneet samaan tavoitteeseen. Yhteisen ymmärryksen kautta oli myös mahdollista tukea omalla toiminnallaan kuntoutujan muita tavoitteita, jotka on luotu toisen toimijan kanssa. Kuntoutujan aktiivisuuden tukeminen yksilöllisistä lähtökohdista Kaikkien toimijoiden aktiivisuus omassa roolissaan koettiin tulosten mukaan tärkeäksi edistäväksi tekijäksi. Etenkin kuntoutujan aktiivisuuden tukeminen yksilöllisin keinoin nousi fokukseen. Tulosten mukaan kuntoutujan aktiivisuutta voi haastaa kommunikaatiovaikeudet, kognitiivisten toimintojen muutokset, eri syistä johtuva passiivisuus sekä voimavarojen vähyys. Olisi siis tärkeä huomioida yksilölliset ominaisuudet ja haasteet rakentaessa yksilöllistä tavoitteellista kuntoutumisprosessia toimintaverkoston muodossa. Verkostoyhteistyön ja kustannusten tasapaino Yhteistoiminnan tulisi olla mahdollisimman helppoa ja kustannustehokasta. Edistävien tekijöiden suhteen mainittiinkin jo muutamia vaihtoehtoja, kuten digitaalisuuden hyödyntäminen työajan käytön tehostamiseksi sekä ns. ”oman talon väen” hyödyntäminen mahdollisuuksien mukaan toimintaverkoston rakentamisessa, jolloin yhteistoiminta on lähtökohtaisesti helpompaa mm. tiedon jakamisen suhteen ja yhteisten toimintatapojen ja palavereiden suunnittelemisessa. Työajan käytön raameista verkostoyhteistyön koordinoimisen suhteen tulisi keskustella avoimesti johdon ja työntekijöiden kesken tasapainon löytämiseksi. On toisaalta huomioitava verkostoyhteistyön koordinoimiseen tarvittavan ajan välttämättömyys ja toisaalta pystyttävä toimimaan kustannustehokkaasti. Toimintatavat tarkasteluun Osana kehittämistyötä kuntoutusalan ammattilaiset kehittivät toimintatapoja, jotka edistäisivät toimintaverkoston yhteistoimintaa edistävien ja haastavien tekijöiden pohjalta. Fokukseen nousivat etenkin toimintatavat, joiden avulla voitaisiin edistää verkostotapaamisten toteutumista kuten esimerkiksi yhteydenpidon edellytysten parantamista monin eri keinoin, verkostotapaamisten ennakoiva suunnittelu, verkostoyhteistyön esteiden selvittäminen ja ratkominen kuntoutujan kanssa sekä verkostopohjaisen toimintakulttuurin luominen yritykseen. Tämän lisäksi ymmärryksen lisääminen kuntoutujan kokonaistilanteesta toimintaverkoston toimijoiden kesken nähtiin tärkeäksi. Ymmärrystä voidaan lisätä pyrkimällä keskustelujen kautta syvempään ymmärrykseen ja käyttämällä aktiivisemmin tulkkauspalveluita. Haasteiden ratkomiseksi voitaisiin myös käyttää enemmän hyödyksi toimipisteen sisäistä monipuolista osaamista. Eri toimijoiden (esimerkiksi puolison tai avustajan) osallistuminen tarpeen mukaan yhdessä kuntoutujan terapiakäynnille voisi myös edesauttaa yhteisten toimintatapojen löytymistä kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös roolien sanoittaminen toimijoiden kesken ja aktiivisesti omassa roolissaan toimiminen ja etenkin kuntoutujan aktiivisuuden tukeminen nähtiin tärkeäksi. Tällöin yhteistoimintaa voidaan parhaimmillaan toteuttaa yhdessä kuntoutujalähtöisesti kohti tavoitteita. Yrityksessä vallitseva toimintakulttuuri voi tulosten mukaan myös edesauttaa toimintaverkoston yhteistoimintaa. Toimintakulttuuria tulisi kehittää kohti verkostopohjaista kuntoutustoimintaa, jotta siitä tulisi vallitseva normi kuntoutusalan ammattilaisten keskuudessa. Kirjoittaja: Mikaela Schultz, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolian Ammattikorkeakoulu. Mikaela on valmistunut fysioterapeutiksi 2010 Arcadasta ja työskentelee tällä hetkellä fysioterapeuttina Fysios Mehiläisessä vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen parissa. Lähteet: Handelberg, Charlotte & Werlauff, Ulla 2022. Cross-sectorial collaboration on policy- driven and rehabilitation care models for persons with neuromuscular diseases: reflections and behavior of community-based health professionals. BMC health services research 22 (1). Jämsä, Ulla & Laru, Eeva-Leena 2019. Verkostoyhteistyö ja asiakkaan osallisuus edistävät monitahoista tukea tarvitsevan nuoren kuntoutumista. Kuntoutus 42 (4). Lindh, Jari 2013a. Kuntoutus tuotetaan toimintaverkostoissa. Aikakausilehti Kuntoutus 3. Lindh, Jari 2013b. Kuntoutus työn muutoksessa. Väitöskirja. Lapin yliopisto.
Tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointi ja oppiminen työelämän yhdyspinnoilla – YAMK-tutkinto kehittämässä työelämää ja osaamista kuntoutuksessa
Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat vahvoja toimijoita. Ne rakentavat ennakoivasti osaamista ja kyvykkyyttä, jolla yksilöt, yhteisöt ja koko yhteiskunta voivat vastata tulevaisuuden haasteisiin. Työ- ja toimintaympäristöt muuttuvat jatkuvasti. Kun osaamista uudistetaan, tutkintoihin tähtäävän koulutuksen rinnalla keskeistä on ketterä, oppijalähtöinen osaamisen rakentuminen työuran myöhemmissä vaiheissa. Ammattikorkeakouluilla ja niissä toimivilla tutkinnoilla on tässä merkittävä vastuu. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme, miten tulevaisuustyöskentely ja yhteiskehittäminen toimivat kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinnon opetussuunnitelmatyön kivijalkoina. Kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinto käynnistyy Metropolia Ammattikorkeakoulussa syksyllä 2025. Uudistuvan tutkinnon keskeisenä teemana on tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen kehittämisosaamisen vahvistaminen, mikä edellytti opetussuunnitelmatyössä muun muassa yhteiskunnallisten muutosvoimien ja megatrendien (Sitra 2023), korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämisen visioiden (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022) sekä tulevaisuuden työelämässä tarvittavan osaamisen vaatimusten huomiointia (mm. Leveälahti ym. 2019; Hanhijoki 2020). Toinen keskeinen lähtökohta tutkinnon kehittämiselle oli oppivan yhteisön luominen (Nyyssölä 2022), mikä tarkoitti jatkuvaa vuoropuhelua työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Opetussuunnitelman tulevaisuusorientoitunut yhteiskehittäminen Käynnistyvä tutkinto perusti opetussuunnitelmatyönsä tulevaisuustyöskentelylle (ks. Parkkonen & Vataja 2019). Opetussuunnitelman kehittämisprosessista muodostui iteratiivinen, ja siinä korostuivat eri toimijoiden ja sidosryhmien osallistuminen ja asiantuntijuus. Kehittämiseen osallistuivat työelämätoimijoista muodostettu ohjausryhmä, aiemman kuntoutus (YAMK) -tutkinto-ohjelman opiskelijat ja alumnit työelämäyhteyksineen sekä tutkinto-ohjelman opettajat. Opetussuunnitelman kehittämisprosessin aikana osallistujat määrittelivät tulevaisuudessa tarvittavaa kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamista ja kehittivät koulutuksen sisältöjä sen laadun ja työelämävastaavuuden vahvistamiseksi. Koulutuksen yhteiskehittely oli monimuotoista. Se sisälsi yhdessä rakennettua ymmärrystä koulutuksen tehtävästä ja sen tuottamasta osaamisesta, palautekyselyitä sekä kannanottoja kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamisen sisällöistä. Sytykkeenä yhteiselle keskustelulle ja koulutuksen sisältöjen suunnittelulle toimivat erilaiset kuntoutuksen tulevaisuuden osaamistarpeita, kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen kehittämistä (Rantakokko & Sipari 2022) ja työelämämuutosta ennakoivat dokumentit sekä Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n (2022) suositukset YAMK-tutkintojen yhteisistä kompetensseista. Kuvaus tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisesta rakennettiin yhdessä eri toimijoiden kanssa, ja sitä hyödynnettiin opetussuunnitelman kirjoitustyössä. Tulevaisuussuuntautunut kehittämisorientaatio koettiin erityisen tärkeäksi, jotta tutkinnosta valmistuvilla olisi vahva osaaminen ennakoida ja uudistaa työelämää tutkimuksellisella otteella. Ohjausryhmässä kuvattiin opetussuunnitelmatyötä seuraavasti: Työantajan näkökulmasta tutkinnon tuottamasta osaamisesta on hyötyä työelämän kehittämisessä, tutkinto tarjoaa ajankohtaista ja uutta näkökulmaa kuntoutukseen ja sen kehittämiseen. Uudistavaa osaamista yksilöllisesti räätälöiden Avoimella korkeakouluopetuksella ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien vahvistamisella on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä. Uudistamalla korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjontaa mahdollistetaan työelämän tarpeisiin vastaavan osaamisen päivittäminen ja uudistaminen ketterästi ja eri käyttäjäryhmien tarpeisiin sopien (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022). Myös Metropolia AMK:n strategiassa yhtenä keskeisenä painopisteenä on jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien vahvistaminen esimerkiksi joustavia ja yksilöllisiä oppimisratkaisuja kehittämällä (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020a; Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020b). Uudessa Kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkinnossa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien rakentamiseen tartuttiin ponnekkaasti. Oppijan valinnanvapautta lisättiin rakentamalla opetussuunnitelmaan 30 opintopisteen täydentävän osaamisen kokonaisuus, jonka sisällön oppija räätälöi itselleen henkilökohtaisen opinto- ja urasuunnitelman mukaisesti. Uudenlaisen tutkintorakenteen myötä oppijoilla on mahdollisuus suunnata oman osaamisensa kehittymistä henkilökohtaisten tavoitteidensa suunnassa, kuten johtamisessa ja lähiesihenkilötyössä tai tutkimus- ja projektitoiminnassa. Kuten ohjausryhmässä todettiin: Uudessa opetussuunnitelmassa vahvuutena on se, että tutkintoa pystyy rakentamaan oman intressin pohjalta valinnaisuuden osalta. Täydentävää osaamista voi suunnitella tulevia jatkopolkuja ajatellen. Tästä on merkittävää hyötyä opiskelijalle. Tämän lisäksi kuntoutuksen kehittäminen (YAMK)-tutkinnon suunnittelussa huomioitiin Jatkuvan oppimisen strategia 2030 (OKM). Konkreettisesti se tarkoitti, että tutkintoon rakennettiin väyläopinnot, lisättiin opintotarjontaa avoimen ammattikorkeakoulun kautta suoritettavaksi sekä uudistettiin pääsykoemenettely valintakurssimuotoiseksi. Syksystä 2025 alkaen tutkinto-opiskelijaksi on siis mahdollista hakeutua myös vaihtoehtoista reittiä pitkin Kuntoutuksen kehittämisen väyläopintojen kautta. Suorittamalla 15 opintopisteen verran opetussuunnitelman mukaisia ensimmäisen vuoden opintoja tutkintokoulutuksen ryhmän mukana avautuu reitti tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. Toinen tärkeä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien avaaja uudessa tutkinnossa on, että siihen rakennettiin kahden opintopisteen laajuinen maksuton opintojakso ”Kuntoutuksen kehittämisen johtaminen – merkityksellisen kuntoutuksen rakentuminen”, joka on tarjolla Metropolian avoimen AMK:n tarjottimella. Opintojakso toimii valintakurssina tutkintoon hakeville, mutta se tarjoaa samalla myös kurkistuksen tutkinnon keskeisistä sisällöistä kaikille kuntoutuksen kehittämisestä kiinnostuneille. Väyläopinnot ja avoimen AMK:n tarjottimella valittavissa olevat opinnot antavat työelämässä toimivalle kuntoutuksen ammattilaiselle mahdollisuuden suorittaa yksittäisiä YAMK-tutkinnon opintoja oman osaamisensa täydentämiseksi ilman sitoutumista koko tutkinnon suorittamiseen. YAMK-tutkinnoista tulevaisuuden kehittäjiksi ja ratkaisijoiksi Ylempi ammattikorkeakoulututkinto palvelee monenlaisia ura- ja etenemismahdollisuuksia työelämän muuttuessa yhä moninaisemmaksi työurien suhteen (Ojala & Isopahkala-Bouret 2020). Myös työelämässä YAMK-tutkintojen arvostus on kasvanut erityisesti sen työelämälähtöisyyden ja hyvän työllistyvyyden ansiosta (Sahlberg 2021). Tuore ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely osoittaa, että noin 70 % YAMK-tutkinnon suorittaneista on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä suorittamaansa tutkintoon ja 50 % tutkinnon suorittaneista työskentelee erilaisissa johtamis- ja kehittämistehtävissä viisi vuotta valmistumisen jälkeen (Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen). Tutkinnon suorittamisen on todettu johtavan myös korkeampaan ansiotasoon erityisesti sosiaali- ja terveysalalla (Böckerman & Haapanen & Jepsen 2019). Osaamisen päivittämisen ja erilaisten urakehitysmahdollisuuksien rinnalla YAMK-tutkinnon suorittaminen antaa myös hakukelpoisuuden jatko-opintoihin yliopistossa. Edellä kuvatut näkökulmat ilmenevät myös kuntoutuksen YAMK-tutkinnon suorittaneiden uratarinoissa. Tutkinnosta valmistuneet ovat edenneet erilaisiin kuntoutuksen kehittämis-, asiantuntija- ja johtamistehtäviin tai suorittamaan väitöskirjaopintoja yliopistoihin. Valmistuneiden opiskelijoiden monipuolisista uratarinoista ja tutkinnon tuottamasta osaamisesta voi lukea lisää tutkinnon verkkosivuilta. Lopuksi Haluamme kiittää tutkinnon ohjausryhmän jäseniä merkityksellisestä ja tulevaisuussuuntautuneesta työskentelystä ja asiantuntemuksesta uuden opetussuunnitelman kehittämisessä. Blogisarjassa on kaksi osaa. Sarjan ensimmäisessä osassa taustoitettiin tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen kehittämistarpeita ja kehittämisessä tarvittavaa osaamista. Tässä osassa kuvataan tulevaisuustyöskentelyyn ja yhteiskehittelyyn perustuvaa opetussuunnitelmatyön toteutusta sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia kuntoutuksen kehittämisosaamisen vahvistamiseksi. Kirjoittajat Kaisa Hartikainen on lehtori ja kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinnon tutkintovastaava. Hän tekee väitöskirjaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteisestä osaamisesta laaja-alaisesti palveluita tarvitsevien asiakkaiden ihmislähtöisessä hoidossa. Hän on valtavan innostunut moniammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Sari Helenius toimii lehtorina kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) -tutkinnossa, opinnäytetyöohjaajana sekä erilaisissa projektityön tehtävissä Tulevaisuuskestävä terveys ja hyvinvointi -innovaatiokeskittymässä Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on erityisen kiinnostunut yhteiskehittämisestä ja kumppanuusperustaisesta yhteistoiminnasta tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoiminnassa (TKIO) kestävää hyvinvointia edistettäessä. Lähteet Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 2022. Suositus ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista ja niiden soveltamisesta. Arene ry. Böckerman, Petri & Haapanen, Mika & Jepsen, Christopher 2019. Back to School: Labor-market Returns to Higher Vocational Schooling. Labour Economics 61, 101758. Hanhijoki, Ilpo 2020. Koulutus ja työvoiman kysyntä 2023. Raportit ja selvitykset 2020:6. Opetushallitus. Leveälahti, Samuli & Nieminen, Jenna & Nyyssölä, Kari & Suominen, Vihtori & Kotipelto, Suvipilvi (toim.) Osaamisrakenne 2025. Raportit ja selvitykset 2019:14. Opetushallitus. Metropolia 2020a. Strategia 2021–2030: Osaamisen rohkea uudistaja ja kestävän tulevaisuuden rakentaja. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Metropolia 2020b. Metropolia Ammattikorkeakoulun pedagogiset linjaukset strategiakaudelle 2030. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Nyyssölä, Kari 2022. Koulutus tulevaisuudessa. Ennakointinäkökulmia koulunkäyntiin, kehittämiseen ja osaamiseen. Raportit ja selvitykset 2022:1. Opetushallitus. Rantakokko, Merja & Sipari, Salla (toim.) 2022. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ojala, Kristiina & Isopahkala-Bouret, Ulpukka 2020. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto palvelee monenlaisia uravaihtoehtoja. AMK-lehti/UAS Journal 4/2020. Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Uraseuranta. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle. Vision tiekartta. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2022. Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia 2030. Parkkonen, Pinja & Vataja, Katri 2019. Näkökulmia ja lähestymistapoja tulevaisuustyön ja ennakoinnin arviointiin. Julkaistu. 16.5.2019. Sitra. Sahlberg, Rea 2021. Yliopisto on tieteellinen, ammattikorkeakoulu keskittyy käytäntöön. Amen. Tutkimus Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ja maisterin tutkinnon suhteesta mielipidekeskusteluissa. Pro Gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Sitra 2023. Megatrendit.
Simulaatioperustainen oppiminen – kuntoutuksen koulutusten tulevaisuus?
Lääkärit, sairaanhoitajat, ensihoitajat, lentäjät ja jopa autokoululaiset. Kaikki hiovat taitojaan simulaatioharjoitusten avulla. On tietokoneohjattuja nukkeja, standardoituja potilaita, tietokonepohjaisia ohjelmia, lentosimulaattoreita, ajosimulaattoreita ja virtuaalitodellisuudessa tehtäviä harjoituksia. Mutta miten tämän päivän kuntoutuksen koulutuksissa voidaan hyödyntää simulaatioperustaista oppimista? Opinnäytetyönä tehty Dialogisuuden vahvistuminen simulaatio-oppimisen keinoin -kirjallisuuskatsaus tutkii, millaisia teoreettisia taustoja ja pedagogisia elementtejä on simulaatioperustaisen oppimisen taustalla sekä millaista arviointia voidaan hyödyntää simulaatioperustaisessa oppimisessa, kun halutaan vahvistaa opiskelijan ammatillista dialogiosaamista asiakkaan kohtaamisessa kuntoutustyössä. Kuntoutustyössä dialogiosaaminen on yksi tärkeimmistä taidoista ja kirjallisuuden mukaan sitä voidaan kehittää simulaatioperustaisen oppimisen avulla (Hung & Ho & Lin 2021: 1, 4–6). Simulaatioharjoituksessa voidaan harjoitella dialogisuuden keskeisiä teemoja, kuten aktiivista kuuntelua, nonverbaalia viestintää ja yhteisen ymmärryksen rakentamista (Adamson ym. 2023: 468–470). Kuntoutuksen koulutuksissa saatetaan jo nyt hyödyntää simulaatioharjoituksia, muun muassa niin sanottuja vammasimulaatioita tai luokkahuoneharjoituksia. Kirjallisuuden mukaan simulaatio on kuitenkin toimivaa vain, jos sitä käytetään oikein (Diaz-Navarro ym. 2024: 7). Mitä simulaatioharjoitusta suunniteltaessa sitten pitäisi ottaa huomioon? Teoreettiset taustat simulaatio-oppimisessa Simulaatioperustaisella oppimisella tarkoitetaan harjoituksia, joissa jäljitellään todellisuutta mahdollisimman tarkasti, pyrkimyksenä siis simuloida oikeita työelämän tilanteita (Saleem & Khan 2023; Peterson Bethea & Cavazos Castillo & Harvison 2014). Simulaatioharjoitus on keino teorian yhdistämiselle käytäntöön. Keskeisenä tekijänä simulaatio-oppimisessa voidaan pitää sosiaalisessa kontekstissa tapahtuvaa oppimista (van Vuuren 2016: 83; Velde & Lane & Clay 2009: 19). Opiskelija oppii havainnoimalla toisia, mutta myös yhteinen pohtiminen ja asian työstäminen ohjaa opiskelijaa aktiiviseen oppimiseen. Lisäksi mm. Kolbin (1984) kokemuksellinen oppimisteoria luo pohjaa simulaatiolle (Saleem & Khan 2023; Magerat & Klepo & Sangster Jokic & Bartolac 2024; Aebersold 2018). Simulaatioperustaisella oppimisella on omat taustateoriansa, mutta sen lisäksi tulisi huomioida aina mikä teoria on harjoituksen taustalla (Magerat ym. 2024: 10). Dialogisuutta vahvistettaessa tarvitaan tietoa siitä, mitä dialogisuus tarkoittaa asiakkaan kohtaamisessa ja millaisista elementeistä se rakentuu. Pedagogiset elementit ja ratkaisut dialogisuuden vahvistamiseksi simulaation keinoin Kun halutaan vahvistaa kuntoutuksen opiskelijan dialogiosaamista, kirjallisuus tuo esiin simulaation korkean uskottavuuden sekä autenttisuuden (Adamson ym. 2023:465). Erityisesti standardoidun potilaan käyttö ja mahdollisimman todellinen ympäristö vahvistavat opiskelijan osaamista. Oppimisen siirtäminen käytäntöön vahvistuu, kun dialogisuutta voidaan harjoitella mahdollisimman oikeassa tilanteessa ”aidon” asiakkaan kanssa (Bowman ym. 2020; King ym. 2017). Simulaatioharjoitusta suunniteltaessa tulee aina huomioida opiskelijan osaamisen taso ja luoda selkeät oppimisen tavoitteet (Hung & Ho & Lin 2021: 3; Putter-Katz ym. 2018: 114; Weller 2012: 2). Opettajan tulee tietää mitä opiskelija jo osaa, mitkä ovat ko. opintojakson tavoitteet sekä taustateoriat ja mitä harjoituksella halutaan opettaa. Simulaatioharjoitus ei saa ylittää opiskelijan omaa osaamisen tasoa (Bowman ym. 2020). Debriefing ja arviointi Jotta opiskelijan dialogiosaaminen vahvistuu, tarvitsee hän palautetta omasta toiminastaan simulaatioharjoituksessa. Debriefing-tilaisuus onkin yksi merkittävimmistä tekijöistä opiskelijoiden oppimiskokemuksessa (Putter-Katz ym. 2017: 116). Erityisesti videopohjaisen palautteen antaminen debriefing-tilaisuudessa nähdään kehittävän opiskelijan reflektio-osaamista sekä dialogiosaamiseen liittyvää non-verbaalia viestintää. Videonauhoite simulaatioharjoituksessa auttaa opiskelijaa näkemään tilanteen ulkopuolisen silmin, jolloin itsearviointi ei pohjaudu vain omaan muistiin tai kokemukseen. (Adamson ym. 2023.) Simulaatioharjoituksen avulla voidaan arvioida opiskelijan teoreettista sekä käytännön osaamista (Saleem & Khan 2023: 1187). Dialogiosaamista arvioitaessa voidaan hyödyntää tarkistuslistoja, johon on selkeästi kirjattu esiin se, mitä halutaan nähdä opiskelijan toiminnassa harjoituksen aikana. The Effective Listening and Interactive Communication Scale – Assessment Rubric (ELICS-AR) on yksi esimerkki tarkistuslistasta dialogiosaamisen arvioinnille (King ym. 2017). On hyvä kuitenkin pohtia, onko arvioinnin tarkoitus antaa arvosana vai ohjata opiskelijan oppimista. Kirjallisuudessa tuodaan vahvasti debriefing-tilaisuuden merkitys opiskelijan osaamisen vahvistumisessa. (Issemberg ym. 2005:22, Bradley & Whittington & Mottram 2013: 76; McGaughie ym. 2010: 44; Putter-Katz ym. 2017), mutta numeraalisen arvioinnin merkitys jää tässä kirjallisuuskatsauksessa vähemmälle. Simulaatio - turvallinen tila oppimiselle Opiskelijan ”moka” simulaatioharjoituksessa toimii lahjana oppimiselle: tilannetta voidaan tutkia ja tarkastella yhdessä, miettiä mitä tapahtui, miksi niin kävi ja mitä siitä seurasi. Debriefingissä voidaan purkaa asia osiin ja miettiä, mitä voisi tehdä toisin. Sen jälkeen opiskelijan onnistuminen voidaan mahdollistaa uudella harjoituksella, uusin eväin. Oikein rakennettu simulaatioharjoitus toimii hyvänä keinona vahvistamaan opiskelijan dialogiosaamista asiakkaan kohtaamisessa kuntoutustyössä sekä harjoittaa teorian soveltamista käytäntöön. Blogikirjoitus perustuu Heli Arokin kuntoutuksen (YAMK) opinnäytetyöhön ”Dialogisuuden vahvistuminen simulaatio-oppimisen keinoin” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2023), joka on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024110727631 Kirjoittaja Heli Arokki, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Arokki on valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2008, ja hänellä on laaja-alainen työkokemus lasten sekä perheiden parissa työskentelystä. Tällä hetkellä Arokki työskentelee Turun ammattikorkeakoulussa toimintaterapian koulutusohjelmassa. Arokki on mukana Erasmus+-rahoitteisessa SIMBA-hankkeessa (Simulation based learning in Occupational Therapy education), jonka tavoitteena on suunnitella ja soveltaa näyttöön perustuvaa simulaatioperustaista oppimista osaksi toimintaterapian opintojen eri vaiheita. Lähteet: Adamson, Helen & Chaka, Brian & Hizzet, Kay & Williment, Julia & Hargan Jae 2023. An exploration of communication skills development for student diagnostic radiographers using simulation-based training with a standardized patient: UK-based focus-group study. Journal on Medical Imaging and Radiation Sciences 54, 465-472. Aebersold, Michelle 2018. Simulation-Based Learning: No Longer a Novelty in Undergraduate Education. The Online Journal of Issues in Nursing 23 (2). Bowman, A. & Reid, D. & Harreveld, R. & Lawson, C. 2020. Evaluation of students’ clinical performance post-simulation training. Bradley, Gemma & Whittington, Stephanie & Mottram, Paul 2013. Enhancing occupational therapy education through simulation. British Journal of Occupational Therapy 76 (1). Diaz-Navarro, Cristina & Armstrong, Robert & Charnetski, Matthew & Freeman, Kirsty J. & Koh, Sabrina & Reedy, Gabriel & Smitten, Jayne & Ingrassia, Pier Luigi & Maio Matos, Francisco & Issenberg, Barry 2024. Global consensus statement on simulation-based practice in healthcare. Clinical Simulation in Nursing. Issemberg, Barry & McGaughie, William & Petrusa, Emil & Gordon, David Lee & Scalese, Ross 2005. Features and uses of high-fidelity medical simulations that lead to effective learning: a BEME systematic review. Medical Teacher 27 (1), 10–28. McGaughie, William C. & Issemberg, Barry & Petrusa, Emil & Scalese Ross 2010.A Critical review of simulation-based medical education re-search: 2003-2009. Medical Education 2010: 44: 50–63. doi:10.1111/j.1365-2923.2009.03547.x King, Gillian & Servais, Michelle & Shepherd, Tracy & Willoughby, Colleen & Bolack, Linda & Moodie, Sheila &Baldwin, Patricia & Strachan, Deborah & Knickle, Kerry & Pinto, Madhu & Parker, Kathryn & McNaughton, Nancy 2017. A listening skill educational intervention for pediatric rehabilitation clinicians: A mixed-methods pilot study. Developmental Neurorehabilitation, 20(1), 40–52. doi: 10.3109/17518423.2015.1063731 (PMID: 26305990) Magerat, Laurence & Klepo, Ivana & Sangster Jokic, Claire & Bartolac, Andreja 2024. Guidelines for the implementation of simulation-based learning in occupational therapy education. SIMBA: Simulation based learning in occupational therapy. Funded by the European Union. Peterson Bethea, Dorothy & Cavazos Castillo, Dahlia & Harvison, Neil 2014. Use on Simulation in Occupational Therapy Education: Way of Future? American Journal of Occupational Therapy, 68, 32-39. Putter-Katz, Hanna & Gvion, Aviah & Wechsler-Kashi, Deena & Adi-Ben Said, Limor & Yaacobi, Hadas & Feldman, Irit & Shalomson, Orit & Ziv, Amitai 2018. Students’ Evaluation of Simulation-Based Training in a Communication Sciences and Disorders Program. Journal of Allied Health. 47(2).113–120. Saleem, Munazza & Zuhera, Khan 2023. Healthcare Simulation: An effective way of learning in health care. Pak J Med Sci. 39(4).1185-1190.
Tulevaisuutta ennakoiva ja innovatiivinen kuntoutuminen – Kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkinto vauhdittamassa yhdessä rakentuvia ratkaisuja
Kiihtyvä yhteiskunnallinen muutostahti ja monimutkaistuviin toimintakyvyn ja hyvinvoinnin haasteisiin vastaaminen edellyttävät ennakointikykyä, muutoskyvykkyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä. Innovatiivisella yhteiskehittämisellä ja systeemiajattelua soveltaen kuntoutuksen kehittäjät rakentavat uudistavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa yhdessä monialaisten verkostojen kanssa. Vahvaa ja visionääristä kuntoutuksen kehittämisosaamista ja kehittämisen johtamisosaamista tarvitaan, kun halutaan vaikuttaa kuntoutuksen tulevaisuuteen. Tässä korostuu kestävien ratkaisujen merkitys. Tämänkaltaisen osaamisen vahvistamiseksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa käynnistyy syksyllä 2025 Kuntoutuksen kehittämisen ylempi AMK-tutkinto (90 op), jossa kuntoutuksen ammattilaiset kartuttavat asiantuntemustaan ja osaamistaan vaikuttavan ja kestävän kuntoutustoiminnan kehittämiseksi. Kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkinnon opinnoissa voimavarana on moniammatillinen ryhmä ja vahvuutena moninaiset hyödyt sekä opiskelijan työyhteisölle että oppijalle eli opiskelijalle itselleen. Toimintakykyä ja hyvinvointia edistävä kuntoutus on monialaista yhteistoimintaa Kuntoutusta tarvitaan yksilön toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, osallistumismahdollisuuksien sekä työ- ja opiskelukyvyn edistämiseen (STM). Kuntoutus suunnitelmallisena ja monialaisena toimintana edellyttää eri tahojen ja toimijoiden yhteistoimintaa kuntoutujaa ja hänen läheisiänsä unohtamatta (Järvikoski 2013; Sukula & Kanto-Ronkainen 2022). Työelämässä kuntoutuksen ammattilaisilta edellytetään entistä vahvempia vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja. Kun kuntoutuja ja ammattilaiset etsivät yhdessä ratkaisuja kuntoutujan tarpeista lähtevien kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamiseksi, tarvitaan kykyä soveltaa yhteiskehittelyä ja kehittäjäkumppanuutta erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä. (Sipari 2024.) Nämä ovat keskeisiä osaamisia ja avaintaitoja myös kuntoutuksen kehittämisessä ja johtamisessa. Kuntoutuksen kehittäminen (YAMK) – uutta osaamista tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen kehittämiseen Aiemman tutkimuksen ja ajankohtaisen tiedon avulla sekä yhdessä työelämätoimijoista muodostetun ohjausryhmän ja tutkinto-ohjelman opiskelijoiden kanssa on tunnistettu työelämässä tarvittavaa kuntoutuksen kehittämisosaamista, josta kirjoitetaan blogisarjan toisessa osassa (julkaistaan tammikuussa 2025). Kuntoutuksen kehittämisessä tarvitaan kykyä ennakoida, arvioida ja kartuttaa kuntoutusalan tietoa tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen edistämiseksi. Tämänkaltaista kuntoutuksen kehittämisosaamista vahvistetaan laajasti eri sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille suunnitussa kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkinnossa. Koulutuksen ytimessä on kuntoutumisprosessien edistäminen kuntoutujien ja ammattilaisten yhteistoiminnassa, uutta luovien verkostojen rakentaminen sekä kuntoutuksen tulevaisuuteen vaikuttaminen kestävien ratkaisujen avulla (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). Kuntoutuksen kehittämisessä tarvittava ydinosaaminen rakentuu kolmen teeman kautta (kuvio 1): kuntoutuminen tavoitteellisena muutosprosessina ja kuntoutus yhteistoimintana yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla kuntoutuksen teoreettinen ja menetelmällinen ennakointi ja arviointi kestävien ratkaisujen rakentamisessa ja johtamisessa kuntoutuksen systeeminen, innovatiivinen ja tulevaisuusvaikuttava tutkimus- ja kehittämistoiminta kumppanuuteen perustuen. Kuvio 1. Kuntoutuksen kehittämisen ydinosaamisen teemat kuntoutuksen kehittämisen YAMK:ssa (Kuntoutuksen kehittäminen, ylempi AMK 2024). Kuntoutuksen kehittämisen YAMK-opintojen aikana opiskelijalle kehittyy osaamista rakentaa ja johtaa kuntoutuksen tutkimuksellista kehittämistä moninaisissa verkostoissa ja ekosysteemeissä. Kyky ennakoida, innovoida ja arvioida kuntoutumisen ja kuntoutuksen kestäviä ratkaisuja yhdessä kuntoutujien, heidän läheistensä ja muiden sidosryhmien kanssa vahvistuu. Opintojen aikana oppimistehtävissä ja opinnäytetyössä karttuva kuntoutuksen kehittämisosaaminen ja kehittämisen johtamisosaaminen edistää systeemiajatteluun ja tutkittuun tietoon perustuvaa tulevaisuusvaikuttavaa kuntoutusta. Vahvistuva osaaminen on hyödynnettävissä työelämässä monipuolisesti erityisesti kehittämistoiminnassa ja kehittämisen johtamisessa. Moniammatillinen asiantuntijayhteisö edistää oppimista ja tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen kehittämistä – tutustu tutkintoon sekä opiskelija- ja uratarinoihin tarkemmin tutkinnon sivuilla ja hae kevään 2025 yhteishaussa! Blogisarjassa on kaksi osaa. Tässä sarjan ensimmäisessätaustoitetaan tulevaisuusvaikuttavan kuntoutuksen kehittämistarpeita ja kehittämisessä tarvittavaa osaamista. Toisessa osassa kuvataan tulevaisuustyöskentelyyn ja yhteiskehittelyyn perustuvaa opetussuunnitelmatyön toteutusta sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia kuntoutuksen kehittämisosaamisen vahvistamiseksi. Kirjoittajat Kaisa Hartikainen on lehtori ja kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkinnon tutkintovastaava. Hän tekee väitöskirjaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteisestä osaamisesta laaja-alaisesti palveluita tarvitsevien asiakkaiden ihmislähtöisessä hoidossa. Hän on valtavan innostunut moniammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Sari Helenius toimii lehtorina kuntoutuksen kehittämisen YAMK-tutkinnossa, opinnäytetyöohjaajana sekä erilaisissa projektityön tehtävissä Tulevaisuuskestävä terveys ja hyvinvointi -innovaatiokeskittymässä Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on erityisen kiinnostunut yhteiskehittämisestä ja kumppanuusperustaisesta yhteistoiminnasta tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoiminnassa (TKIO) kestävää hyvinvointia edistettäessä. Lähteet: Dufva, Mikko & Rekola, Sanna. Megatrendit 2023. Sitra. Dufva, Mikko & Rowley, Christopher 2022. Heikot signaalit 2022. Tarinoita tulevaisuuksista. Sitra. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Rantakokko, Merja & Sipari, Salla (toim.) 2022. Kuntoutuksen tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sipari, Salla 2024. Mitä taitoja kuntoutuksen ammattilaiset tarvitsevat tulevaisuudessa – yhteiskehittämisellä lisää ymmärrystä. Kuntoutuskouluttajat. STM. Kuntoutus. Salminen, Anna-Liisa & Töytäri, Aija (toim.) 2023. Kuntoutuksen koulutus ja tutkimus : Asiantuntijafoorumin näkökulmia koulutuksen kehittämiseen ja ehdotus kuntoutuksen tutkimuksen strategiaksi. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:64. Sukula, Seija & Kanto-Ronkainen, Anne (toim.) 2022. Kuntoutuksen uudistaminen vuosina 2020–2022. Kuntoutuksen uudistamisen toimeenpanon kuvaus ja arviointia. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:23. Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58. Vataja, Katri 2023. Systeemisen muutoksen arviointi ja vaikuttavuus. Teoksessa: Petri Uusikylä ja Harri Jalonen (toim.). Epävarmuuden aika. Kuinka ymmärtää systeemistä muutosta? Into Kustannus.
Työyhteisö tarvitsee luottamusta voidakseen hyvin
Ihminen viettää hereillä oloajastaan keskimäärin noin puolet työssä. Elämästään työssä ihminen käy noin 40 vuotta eli 70 000 tuntia. (Aarnikoivu 2010: 11–12, Kaseva 2012.) Luottamuksen vallitessa työyhteisössä vuorovaikutus, yhteistyö ja työn kehittäminen helpottuu ja tehostuu, jolloin työ tuntuu mielekkäältä ja merkitykselliseltä. Korona-aika nosti vahvasti esiin työn merkityksen sosiaali- ja terveydenhoitoalalla, sekä keskustelun arvostuksesta alan työntekijöitä kohtaan. Saman aikaisesti ala kuitenkin kärsii sitkeästä työvoimapulasta, johon ei apuja ole löytynyt. Alan vetovoimaa syö vajaalla henkilöstöllä tehtävä työ, joka kuormittaa ja kuluttaa yli voimavarojen olemassa olevaa henkilöstöä. (Lyly-Yrjänäinen 2023: 11.)Työhyvinvointi on käsitteenä vakiintunut keskeiseksi osaksi henkilöstöjohtamista ja siihen vaikuttaa sekä yksilö- että organisaatiotasolla erilaiset tekijät. Työhyvinvointi on kokemus siitä, että työntekijä kokee kokonaisvaltaisesti tyydyttävää ja hyvää oloa, on aktiivinen sekä työssä, että kotona sietäen epävarmuutta ja vastoinkäymisiä. (Suonsivu 2014: 44.) Työyhteisössä vallitseva luottamus energisoi ja luo yhtenäisyyden tunnetta siellä työskenteleville työntekijöille. Toisaalta luottamus on helposti rikottavissa, eikä luottamuksen palauttamiseksi ole juurikaan keinoja. Luottamus on kivijalka, jolle yhteistyö rakennetaan. Luottamuksen kasvattaminen on vastavuoroista toimintaa, jossa jokainen tekee virheitä. Virheiden tunnustaminen, anteeksi pyytäminen ja virheistä oppiminen vievät työyhteisön luottamusta eteenpäin. Luottamus on toimivan yhteistyön elinehto, jolle on annettava aikaa ja panostusta. (Heikkilä 2002: 187–188, 194.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää työhyvinvointia edistävää toimintaa työyhteisön luottamuksen vahvistumiseksi. Toimintaympäristönä tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kotihoidon yksikkö. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat työntekijöiden näkökul Kompleksisuus korostaa yhteistyön merkitystä Nykyajan henkeä voisi kuvata sanalla kompleksisuus, joka ominaispiirteineen vaikuttaa myös organisaatioihin ja niiden toimintaan. Kompleksisen maailman näkökulmasta on ominaista korostunut yhteistyön merkitys, sekä yhteisen tavoitteen selkeys. Luottamusta tarvitaan, jotta uudet ideat ja ajatukset uskalletaan tuoda esiin. Luottamus arvona on aktiivisesti edistettävä, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa. Muuttuvassa työelämässä opitaan uutta, kokeillaan rohkeasti uusia ratkaisuja ja opitaan virheistä. (Klemetti 2019: 29–30.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan työhyvinvointia edistävään toimintaan työyhteisön luottamuksen vahvistumiseksi vaikuttaa työn sujuvuus, yhteiset toimintamallit ja toiminnan kehittäminen. Laadukkaan lopputuloksen saavuttamiseksi muutoksissa tarvitaan työyhteisössä vallitsevaa luottamusta. Työelämässä on menossa sukupolvenvaihdos, jossa suuret ikäluokat väistyvät nuoremman sukupolven tullessa tilalle, määrittäen uudet pelisäännöt työelämään. Nuorempi sukupolvi arvostaa sekä perhettä että vapaa-aikaa. Työhyvinvoinnin osatekijöiden on oltava kunnossa, koska työhyvinvointi saavutetaan vasta, kun työ koetaan merkitykselliseksi. Nuorempi sukupolvi haluaa tietää minkä eteen työskentelee ja mikä heidän tekemänsä työn yhteiskunnallinen merkitys on. (Järvensivu & Piirainen 2012: 85–87; Suonsivu 2014: 111.) Tulosten mukaan vastuutehtävät edistävät työhyvinvointia ja niiden hoitaminen vahvistavaa luottamuksen kokemusta. Osaamisen ja vahvuuksien hyödyntämisen koettiin toteutuvan keskustelun ja työyhteisön jäsenten tuntemisen kautta. Työyhteisön jäsenten yksilöllisyys mahdollistaa vahvuuksien kirjon. Vastuutehtävät koettiin tärkeiksi ja niiden tunnistettiin lisäävän työn mielekkyyttä, sekä lisäävän näin työn merkityksellisyyden kokemusta. Mitä luottamus on ja miten se näkyy? Luottamusta on kahta eri lajia: tunteisiin perustuvaa, joka kumpuaa ystävyydestä, empatiasta ja läheisyydestä, sekä ajatteluun perustuvaa luottamusta, joka perustuu toistensa osaamisen sekä vahvuuksien tuntemiseen (Kvist & Mäkipää & Alajoki & Mehto & Niutanen & Sulkumäki 2020: 78–79). Työyhteisössä vallitseva luottamus sisältää uskon toisen osaamiseen, hyväntahtoisuuteen sekä luotettavuuteen. Luottamus toisen osaamiseen auttaa keskittymään omaan työhön ja vaikuttaa työrauhan tunteeseen. Hyväntahtoisuus näkyy siinä, että uskotaan työkaverin hyväntahtoisuuteen ja negatiiviset tunteet hyväksikäytöstä tai huijaamisesta eivät valtaa alaa. Luotettavuudella tarkoitetaan sitä, että luvatut asiat toteutuvat ja pitävät paikkansa. (Höykinpuro & ym. 2017.) Tulosten mukaan työkaveria autetaan, kun hän pyytää apua. Hän ei pyydä apua vain hyväksikäyttääkseen muita. Vallitseva luottamus tukee yksilöllisyyttä ja jokaisella työyhteisön jäsenellä on oikeus olla oma itsensä. Vallitseva luottamus työyhteisössä vaikuttaa tutkimusten mukaan moninaisesti, se parantaa työilmapiiriä ja työtyytyväisyyttä sekä tehostaa viestintää ja yhteistyötä. Luottamus vähentää ristiriitoja ja helpottaa niiden selvittämistä, muutosten toteuttaminen on sujuvampaa sekä innovatiivisuus lisääntyy. Vahvistuneen luottamuksen myötä työyhteisön suoritustaso paranee ja kontrollintarve vähenee. (Höykinpuro & Lassila & Mäkelä & Pursiainen & Simell & Laine & Rauramo 2017; Costa 2003: 105.) Tulosten mukaan työntekijöiden työhyvinvointia edistää työnhallinnan tunne, joka muodostuu yhdessä sovituista toimintatavoista, selkeästä tehtäväkuvauksesta ja hyvästä työnsuunnittelusta. Nämä tekijät vahvistavat työyhteisön keskinäistä luottamusta. Luottamuksen määritteleminen yksinkertaisesti voisi olla, että luottaja uskoo luotettavan toimivan sovittujen sitoumusten ja pelisääntöjen mukaisesti, eikä tilaisuuden tullen käytä häntä hyväksi (Manka 2007: 63; Koivumäki 2008: 103). Mitä työhyvinvoinnin ja luottamuksen kehittäminen vaatii? Työhyvinvoinnin kehittämisen onnistumiseksi on oivallettava, että työhyvinvointi on seuraus kaikesta tapahtuvasta toiminnasta. Seurausten kehittäminen on mahdotonta, joten on pureuduttava kehittämään työtä. (Aro 2006: 11–13.) Jokaisessa työpaikassa on mahdollisuudet työn palkitsevuuteen ja arvostukseen yksilöllisten voimavarojen tunnistamisella ja hyödyntämisellä työyhteisön hyväksi, jolloin yksilö saa kokemuksen arvostetuksi tulemisesta ja tuntee itsensä hyväksi työntekijäksi (Suonsivu 2014: 113; Nilsson & Hertting & Petterson & Theorell 2005: 2). Tulosten mukaan työhyvinvointia edistävä toiminta luottamuksen vahvistumiseksi tulevaisuudessa koostuu monista eri tekijöistä. Tärkeinä osa-alueina työntekijän osaamisen huomioinnissa nähtiin kunnollisella työhön perehtymisen mahdollisuudella, toisaalta taas lisäkouluttautumismahdollisuuksien luomisella ja lisävastuun palkitsemisella rahallisesti. Luottamuksen rakentamisvaiheessa on tärkeää määritellä ehdot, joiden mukaisesti yhteistyön tekemiseen toisten kanssa suostutaan. Peruspilarina luottamuksen syntymisessä on hyvä tahto, eli kokemus siitä, ettei tule hyväksi käytetyksi, ennustettavuus toisten käyttäytymisestä sekä, kokemus siitä, että yhteistyöstä saa hyödyn. Työntekijöiden osallistuminen päätöksentekoon ja äänen saaminen kuuluviin organisaatiotasoisesti, lisää luottamusta. (Manka 2007: 63.) Tulosten mukaan avoin ilmapiiri tuki työhyvinvointia edistävää toimintaa työyhteisön luottamuksen vahvistumiseksi. Avoin ilmapiiri näkyi toiminnassa kannustamisen, vuorovaikutuksen, ongelmanratkaisun ja päätöksenteon muodossa. Mitä vallitsevalla luottamuksella työyhteisössä saavutetaan? Luottamuksella on suuri merkitys työyhteisössä ja organisaatiossa toiminnan sujuvuudelle ja sen jatkuvuudelle. Työntekijät jakavat tietoa, taitoa ja osaamistaan, kun luottamus toimii toiminnan perustana. Luottamus tehostaa päätösten täytäntöönpanoa ja helpottaa keskinäistä vuorovaikutusta ja kommunikointia organisaatiossa. Rakentavan keskustelun käyminen edellyttää keskinäistä luottamusta. Se on suuri voimavara muutosten kourissa, sillä se rohkaisee riskinotossa ja epävarmuuden sietokyvyssä sekä, lisää luottoa tulevaisuuteen ja innovaatiota, luovuutta, että antaa energiaa uusiin haasteisiin. Luottamuksen kokemus liittyy vahvasti myönteisen työmotivaation ja pätevyyden kokemukseen, joka osaltaan vaikuttaa työtyytyväisyyteen ja onnistumisen kokemuksiin. Luottamuksen tunne työntekijässä lisää työssä viihtyvyyttä. (Räty 2011:14; Manka 2007: 63–65; Laaksonen 2022: 79; Nilsson & ym. 2005: 7; Heikkilä 2002: 189–193; Kvist ym. 2020: 78.) Tulosten mukaan vallitseva luottamus tukee tasavertaisuuden ja työyhteisön yhteisöllisyyden kokemusta. Työyhteisössä, jossa luottamus vallitsee, sen jäseniä arvostetaan ja he kokevat arvostuksen tunnetta. Tukeakseen työntekijöiden arvostetuksi tulemisen kokemusta esihenkilön on uusia työntekijöitä rekrytoitaessa, valittava hakijat, jotka täyttävät rekrytointikriteerit. Työyhteisöllä on lähiesihenkilön tuki. Jokaisella työyhteisön jäsenellä on oikeus olla oma itsensä. Työyhteisössä vallitsee avoin ilmapiiri vuorovaikutukselle. Edellä mainitut tekijät johtavat me-hengen kokemukseen työyhteisössä, joka taas nivouttaa työyhteisön yhteiseen toimintaan. Työhyvinvointi on työyhteisön jäsenten välisen yhteistoiminnan ja vallitsevan luottamustason summa. Johdon selkeän ja määrätietoisen toiminnan myötä ohjautuu työntekijöiden toiminta. Toiminta on tuolloin hallittua, merkityksellistä ja kehittyvää, se houkuttelee uusia tekijöitä ja näin ollen lisää hoitoalan vetovoimaa. Työtä tekevä asenne, eli työmoraali tarttuu, jolloin työyhteisö motivoituu yhdessä toimimaan paremmin yhteisten tavoitteiden ja työn eteen, joka taas lisää työhyvinvointia. Hyvinvoivassa työyhteisössä on hyvä olla töissä, jolloin hoitoalan pitovoima kasvaa. Kirjoitus perustuu Laura Frosteruksen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Työhyvinvointia edistävä toiminta työyhteisön luottamuksen vahvistumiseksi (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). Kirjoittaja Kirjoittaja on Laura Frosterus, sairaanhoitaja (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Laura on valmistunut sairaanhoitajaksi 2018 ja työskentelee tällä hetkellä kotihoidon aluevastaavana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Lähteet: Aarnikoivu, Henrietta 2010. Työelämä, menesty ja voi hyvin. Helsinki. Aro, Antti 2006. Onko työssä tolkkua? Edita. Helsinki. Costa, Ana Cristina 2003. Understanding the nature and the antecedents of trust within work teams. Teoksessa Nooteboom, Bart Six, Frédérique (toim.) 2003. The trust Process in organizations: Empirical studies of the determinants and the process of trust development. Viitattu 12.11.2023. Heikkilä, Kristiina 2002. Tiimit – avain uuden luomiseen. Helsinki. Höykinpuro, Timo & Lassila, Sari & Mäkelä, Mika & Pursiainen, Nuutti & Simell, Juha & Laine, Kari & Rauramo, Päivi 2017. Luottamuksen rakentaminen työyhteisön vuorovaikutuksessa. Työturvallisuuskeskus. Digijulkaisu. Viitattu 13.10.2023 Järvensivu, Anu & Piirainen, Tatu 2012. Hyvän työn ehdot työpaikan arjessa. Teoksessa Pyöriä, Pasi (Toim.) 2012. Työhyvinvointi ja organisaation menestys. Helsinki. Kaseva, Hannu 2012. Hupenevat tunnit – näin suomalaisten työaika on lyhentynyt vuodesta 1960. Eva- analyysi. No 25. 11.12.2012. Viitattu 14.8.2023. Klemetti, Margita 2019. Suomen työelämästä Euroopan paras Työelämä 2020 – hanke osana työelämän kehittämisen jatkumoa. Työpoliittinen aikakausikirja 1/2019. Työ- ja elinkeinoministeriö. Helsinki. Viitattu 27.11.2023. Koivumäki, Jaakko 2008. Työyhteisöjen sosiaalinen pääoma. Tutkimus luottamuksen ja yhteisöllisyyden rakentumisesta ja merkityksestä muuttuvissa valtion asiantuntijaorganisaatioissa. Akateeminen väitöskirja. Tampere. Kvist, Hasse & Mäkipää, Sanna & Alajoki, Salla & Mehto, Tiina & Niutanen, Kenny & Sulkumäki, Tuomo 2020. Tiimisoppa iloa ja energiaa kaaliin. Seinäjoki. Laaksonen, Hannele 2022. Hyvän e-johtamisen rakennusaineet. Teoksessa Laaksonen, Hannele & Ollila, Seija (Toim.) 2022. Henkilöstöjohtamisen moninaisuus, ajateltua, koettua, tutkittua. Helsinki. Lyly-Yrjänäinen, Maija 2023. Työelämäbarometri 2022. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2023:13. Helsinki. Viitattu 18.7.2023. Manka, Marja-Liisa 2007. Työrauhan julistus. Miten olla ihmisiksi alaisena ja esimiehenä. Helsinki. Nilsson, Kerstin & Hertting, Anna & Petterson, Inga-Lill & Theorell, Töres 2005. Pride and confidence at work: potential predictors of occupational health in a hospital setting. Research article. BMC Public Health. Biomed central. Viitattu 12.11.2023 Räty, Tarja 2011. Työyhteisötaidoilla tulosta. Työturvallisuuskeskus TTK. Suonsivu, Kaija 2014. Työhyvinvointi osana henkilöstöjohtamista. EU.
Turvasuunnitelma toimintaterapian työvälineenä itsemurhien ennaltaehkäisyssä
Toimintaterapeuttien on pystyttävä vastaamaan osaltaan kansalliseen mielenterveyskriisiin. Kohonnut itsemurhariski liittyy useisiin toimintaterapian asiakasryhmin. Itsemurhien ehkäisyyn on luotu turvasuunnitelma, jota ehdotamme sovellettavaksi toimintaterapiassa. Turvasuunnitelman osa-alueet nivoutuvat yhteen toimintaterapian keskeisten elementtien kanssa. Itsemurhariskin huomiointi osana toimintaterapiaa Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2020 Kansallisen mielenterveysstrategian ja itsemurhien ehkäisyohjelman vuosille 2020–2030. Se pyrkii vastaamaan mielenterveyspalveluita tarvitsevien ihmisten tarpeisiin strategisten ehdotusten kautta. Ehdotusten lähtökohtana on mielenterveyden kokonaisvaltainen huomioiminen yhteiskunnassa sen eri toimialoilla ja tasoilla. Yhtenä strategian tavoitteena on parantaa itsemurhien ehkäisyä. (Vorma & Rotko & Larivaara & Kosloff 2020.) Toimintaterapeutit työskentelevät useiden asiakasryhmien kanssa, joilla on kohonnut itsemurhariski (Crump & Sundquist & Sundquist & Winkleby 2014). Psykiatriseen hoitoon pääsyn kynnys on ollut korkealla ja hoitotakuun mukaiset hoitoonpääsyajat ovat olleet vaikeasti saavutettavissa. Rinnalle tarvitaan tehokkaita mielenterveysmenetelmiä ruuhkautuneen erityissairaanhoidon ulkopuolelle. Erityisesti perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon piiriin tarvitaan lisää näyttöön perustuvaa mielenterveysosaamista. (Vorma & Rotko & Larivaara & Kosloff 2020.) Tämä edellyttää toimintaterapeuttien mielenterveysosaamisen lisäämistä ja uusien menetelmien käyttöön ottamista. Mikä on turvasuunnitelma? Osana itsemurhien ehkäisyä ja itsemurhaa yrittäneiden hoitoa koskevaa Käypä hoito -suositusta on julkaistu suomenkielinen turvasuunnitelma-lomake (Käypä hoito -suositus 2020). Se on yksi Suicide Safety Planning-menetelmien (SSP) muodoista. SSP-menetelmät on osoitettu tutkimuksissa vaikuttaviksi keinoiksi vähentää itsetuhoista käyttäytymistä ja itsemurha-ajatuksia. Niillä tarkoitetaan kaikkia asiakaslähtöisiä menetelmiä, jotka auttavat henkilöä palaamaan selviytymiskeinoihin ja voimavaroihin, kun itsemurha-ajatuksia ilmenee. SSP-menetelmän mukaisessa interventiossa asiakkaalle luodaan toimintasuunnitelma tilanteiden varalle, joissa itsetuhoinen käyttäytyminen tai itsemurha-ajatukset ilmenevät. (Marshall ym. 2023.) Turvasuunnitelma sisältää seitsemän askelta: varomerkkien tunnistaminen sisäisten selviytymiskeinojen käyttäminen huomion ohjaaminen pois itsetuhoisista ajatuksista sosiaalisten kontaktien ja tuen avulla tuen hakeminen perheenjäseniltä tai ystäviltä kriisin ratkaisemiseksi yhteyden ottaminen ammattilaisiin ympäristön tekeminen turvalliseksi ja turvallinen oleminen syyt elää. (Käypä hoito -suositus 2022.) Turvasuunnitelman hyödyntämisen mahdollisuudet toimintaterapiassa Toimintaterapeutti on ihmisen, ympäristön ja toiminnan välisen dynaamisen suhteen asiantuntija. Ihmisen kaikkeen toimintaan vaikuttavat aina sisäiset tekijät, kuten merkityksellisyyden kokemukset, arvot, motivaatio ja henkilön taidot ja totutut toimintamallit sekä ympäristön luomat mahdollisuudet, rajoitteet ja velvollisuudet (Polatajko ym. 2007). Toimintaterapian näkökulmasta itsemurha-ajatuksista irtaantumista ja elämän jatkamista voidaan tarkastella toimintana, jolloin se on pohjimmiltaan vuorovaikutusta ihmisen ja ympäristön välillä. Toimintaa voidaan tukea vaikuttamalla ihmisen sisäisiin tekijöihin ja muovaamalla ympäristöä (Polatajko ym. 2007). Turvasuunnitelmaa käytetään tyypillisesti jo itsemurhaa yrittäneiden kuntoutujien kanssa tarkoituksena ehkäistä yrityksen uusiutuminen (Käypä hoito -suositus 2022). Turvasuunnitelmaa voitaisiin kuitenkin mielestämme hyödyntää myös työkaluna toimintaterapiaprosessissa itsetuhoisen kriisin ennaltaehkäisyssä. Sen avulla voitaisiin vahvistaa turvallisuutta tilanteissa, joissa asiakkaan elämänhalu on heikentynyt, vaikka aikaisempia itsemurhayrityksiä ei olisi. Toimintaterapeutti voisi hyödyntää turvasuunnitelmaa harkintansa mukaan asiakkaan tilanteeseen sopivalla tavalla. Se voisi toimia taustalla esimerkiksi terapeutin muistilistana jäsentäen terapiaprosessin suunnittelua tai konkreettisena asiakkaan kanssa tehtävänä suunnitelmana, tai kenties jotain tältä väliltä. Turvasuunnitelman askelia voitaisiin hyödyntää terapeuttisten strategioiden kohdentamisessa turvallisuutta lisäävien teemojen ympärille. Täten jo olemassa olevaa toimivaa mallia voitaisiin hyödyntää toimintaterapian kentällä vastaamaan mielenterveysstrategian haasteisiin ennaltaehkäisevästi niiden asiakasryhmien kanssa, joilla on kohonnut itsemurhariski. Kirjoittajat Ira Murtola, Tomi Nissinen, Jenni Nissinen ja Tiina Numme ovat kolmannen vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Blogiteksti on toteutettu osana Tutkimus- ja kehittämistoiminta toimintaterapiassa -opintojaksoa. Lähteet Crump, C., Sundquist, K., Sundquist, J. & Winkleby, M. A. 2014. Sociodemographic, psychiatric and somatic risk factors for suicide: a Swedish national cohort study. Cambridge: Psychological Medicine 44 (2). 279-289. https://www.proquest.com/scholarly-journals/sociodemographic-psychiatric-somatic-risk-factors/docview/1469285856/se-2?accountid=11363 Viitattu 16.5.2024. Käypä hoito -suositus 2020. Turvasuunnitelma-lomake. Itsemurhien ehkäisy ja itsemurhaa yrittäneen hoito. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Päivitetty 11.5.2023. https://www.kaypahoito.fi/xmedia/hoi/hoi50122a.pdf Viitattu 1.10.2024. Käypä hoito -suositus 2022. Itsemurhien ehkäisy ja itsemurhaa yrittäneen hoito. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. https://www.kaypahoito.fi/hoi50122 Viitattu 16.5.2024. Marshall, Carrie Anna & Crowley, Pavlina & Carmichael, Dave & Goldszmidt, Rebecca & Aryobi, Suliman & Holmes, Julia & Easton, Corinna & Isard, Roxanne & Murphy, Susanne 2023. Effectiveness of Suicide Safety Planning Interventions: A Systematic Review Informing Occupational Therapy. Canadian Journal of Occupational Therapy 90 (2). 208-236. https://doi-org.ezproxy.metropolia.fi/10.1177/00084174221132097 Viitattu 16.5.2024. Polatajko, Helene J. & Molke, Daniel & Baptiste, Sue & Doble, Susan & Caron Santha, Josiane & Kirsh, Bonnie & Beagan, Brenda & Kumas-Tan, Zofia & Iwama, Michael & Laliberte Rudman, Debbie & Thibeault, Rachel & Stadnyk, Robin 2007. Occupational science: Imperatives for occupational therapy. In Townsend, Elisabeth A. & Polatajko, Helene J.: Enabling Occupation II: Advancing an occupational therapy vision for health, well-being & justice through occupation. Ottawa, Ontario: CAOT Publications ACE. 63–86. Vorma, Helena & Rotko, Tuulia & Larivaara, Meri & Kosloff, Anu (toim.) 2020. Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030. sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162053/STM_2020_6.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 22.1.2024.
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edistää valtakunnallista yhteistoimintaa
Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä valtakunnallisessa kehittämisverkostossa on merkittäviä hyötyjä niin yhteiskunnan, organisaatioiden, ammattilaisten kuin asiakkaidenkin näkökulmasta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöihin panostamalla voidaan saavuttaa valtakunnallisen kehittämisverkoston mahdollistamat hyödyt. Terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on jo pitkään kehitetty verkkopalveluita osaksi asiakkaiden palvelukokonaisuutta (esimerkiksi Kallio ym. 2020). Digitaalisten palveluiden kehittäminen vaatii verkostoyhteistyötä yli organisaatiorajojen ja yhteisten resurssien hyödyntämistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016: 1–4). Jotta hyvinvointialueet ja muut toimijat voivat kehittää yhteisiä digitaalisia palveluita, tarvitaan organisaatiorajoja ylittävälle yhteistyölle toimintamalleja (Parviainen ym. 2017: 15–17). Kuoppamäki (2011) toteaa, että yhteistyö eri organisaatioiden välillä voidaan nähdä työmäärää lisäävänä asiana, vaikka yhteistyön avulla voidaan myös lisätä tehokkuutta ja vähentää työn päällekkäisyyttä (Kuoppamäki 2011: 90). Valtakunnallisesta yhteistoiminnasta on useita hyötyjä niin organisaatioille, työntekijöille kuin palveluiden käyttäjille eli asiakkaille. Hyötyjen toteutuminen vaatii rakenteellisten ja toimintaan liittyvien edellytysten täyttymistä. (Kuoppamäki 2011; Pelkonen ym. 2020; Piirainen ym. 2019; Sisäministeriö 2018; Warsell ym. 2009; Ylitalo ym. 2006.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi. Valtakunnallisesta kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä on merkittäviä hyötyjä Valtakunnallisessa kehittämisverkostossa tehtävän kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyötyinä tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan ovat toiminnan yhtenäistyminen osaamisen yhtenäistyminen laadukkaat palvelut kustannussäästöt verkostoituminen yhteinen edunvalvonta. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisessa kehittämisverkostossa mahdollistaa yhteisten toimintamallien, toiminnan yhtenäisyyden, yhtenäisten palveluiden, tasa-arvon lisääntymisen ja toiminnan uudistumisen kautta toiminnan yhtenäistymisen valtakunnallisella tasolla. Verkostotyöskentely mahdollistaa tulosten mukaan avoimen keskustelun erilaisista toimintatavoista, ja verkkopalveluissa asiakkaat saavat palvelut tasa-arvoisesti asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi ammattilaiset visioivat, että tulevaisuudessa voitaisiin tarjota palveluita myös yli hyvinvointialuerajojen, esimerkiksi valtakunnallisten etäryhmien muodossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämiseen osallistuvien ammattilaisten ymmärrys syventyy ja laajentuu tiedon ja kokemusten jakamisen, yhteisen ymmärryksen muodostumisen ja kokonaisuuksien paremman hahmottamisen myötä, jolloin osaaminen yhtenäistyy. Lisäksi kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä asiantuntijoiden erityisosaamista hyödynnetään valtakunnallisesti ja ammattilaisten tieto lisääntyy. Ammattilaiset mainitsivat myös, että verkkopalveluiden kehittämisen avulla hiljainen tieto saadaan tehtyä näkyväsi, ja erityisosaamista voidaan hyödyntää harvinaisemmissa asiakastapauksissa. Tulosten mukaan myös perehdytys yhtenäistyy, kun kuntoutuksen verkkopalveluita voidaan hyödyntää uuden työntekijän perehdytyksessä. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä tutkimuksellisessa kehittämistyössä todettiin, että palveluiden käytettävyyden, palveluiden laadun, yhteisen kehittämisen sekä tietojen kokoamisen ja paremman hyödynnettävyyden kautta mahdollistetaan laadukkaat palvelut. Ammattilaiset nostivat esimerkiksi esille, että pienissä organisaatioissa tarvitaan valtakunnallista yhteistyötä ja verkostoa toiminnan kehittämisen tueksi. Kustannussäästöjä saadaan tulosten mukaan päällekkäisten tehtävien karsimisen ja resurssien säästämisen kautta. Aikaa säästyy niin ammattilaisilta kuin asiakkailta, kun verkkopalveluun tuotettua materiaalia hyödynnetään osana potilasohjausta valtakunnallisesti. Myös päällekkäisten tehtävien karsiminen tuo kustannussäästöjä, kun työtä ja vastuuta voidaan jakaa. Tuloksissa yhteinen edunvalvonta ilmeni yhteisten asioiden ajamisena, ja verkostoituminen on tapa tehdä valtakunnallista yhteistyötä. Verkostoituminen parantaa tulosten mukaan ammattilaisen välistä kommunikaatiota. Nämä hyödyt ovat esitetty kuviossa 1. Verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijät Valtakunnallinen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen hyödyttää tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan sekä yhteiskuntaa, organisaatioita, ammattilaisia että asiakkaita. Kehittämisverkoston toiminta mahdollistuu, kun keskeiset tekijät verkoston rakenteessa ja toiminnassa on huomioitu. Näitä kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen ydintekijöitä tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan ovat monipuolinen ja laaja verkosto asiantuntijuus verkostoon osallistuvien motivaatio verkostoon osallistuvien halu kehittyä ja valmius jakaa osaamistaan verkostoon osallistuvien hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sitoutuminen verkoston toimintaan yhteinen ymmärrys hyvä johtaminen Osallistujilta edellytetään asiantuntijuutta ja motivaatiota Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä keskeistä on tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan monipuolinen ja laaja valtakunnallinen kehittämisverkosto, jossa on monialaista, eri tasoista ja eri toimintaympäristöistä koottua asiantuntijuutta. Monipuolinen ja laaja asiantuntijuus koostuu moniammatillisesta ja monialaisesta asiantuntijuudesta, eri tasoisista asiantuntijoista eri toimintaympäristöistä kuten eri puolelta Suomea ja eri hyvinvointialueilta. Verkostossa nähtiin tulosten mukaan tarve riittävälle asiantuntijuudelle, ei niinkään yhden yksittäisen osallistujan syvälliselle asiantuntijuudelle. Verkostoon osallistuvilla tulee olla tulosten mukaan motivaatiota osallistua verkostoon, halua kehittyä ja valmiutta jakaa omaa osaamistaan sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Koko verkoston nähtiin olevan vastuussa osallistujien motivaation tukemisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan motivaatiota voidaan lisätä monilla eri tavoilla, joita ovat vapaaehtoisuus osallistua verkostoon, ymmärrys verkoston hyödyistä omalle työlle, työyhteisölle ja asiakkaille sekä verkostossa oleva luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri. Lisäksi tieto verkostosta ja sen toimintaan liittyvistä taustatekijöistä, kuten tieto verkoston toiminnasta, tavoitteista ja pelisäännöistä, lisäävät osallistujien motivaatiota. Johdolta saatu tuki ja kannustus, nimetyt vastuut ja tehtävät samoin kuin verkoston sopiva koko toimivat myös motivaatiota lisäävinä tekijöinä tulosten mukaan. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä tuli myös esille, että verkostoon osallistuvien halua kehittyä ja valmiutta jakaa osaamista voidaan edistää myös monin eri keinoin, kuten tukemalla ja arvostamalla organisaatiossa verkostoon osallistumista, palkitsemalla onnistuneesta verkostotyöstä, sopimalla osaamisen vahvistamisesta kehityskeskusteluissa ja sillä, että verkostoon osallistumisella voi vaikuttaa uralla etenemiseen. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tulosten mukaan on tärkeää, että verkostoon osallistuvilla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Hyviin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoihin kuuluvat toisten verkostoon osallistuvien arvostaminen ja kuunteleminen, avoin vuorovaikutus, avoimuus toisten ideoille, erilaisuuden hyväksyminen verkostossa ja kyky työskennellä moniammatillisesti. Sitoutuminen verkostoon tärkeää Lisäksi tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen edellyttää sitoutumista verkoston toimintaan, resurssointia, hyvää johtamista ja yhteistä ymmärrystä, jotka ovat myös yhteydessä toisiinsa. Resurssointi, yhteinen ymmärrys ja johtaminen edistävät sitoutumista. Myös hyvä kokemus yhdessä kehittämisestä nousi tuloksissa esille ja se sitouttaa tulosten mukaan yhteistyöhön. Yhteinen ymmärrys muodostuu tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa yhteisestä näkemyksestä, yhteisestä tahtotilasta ja yhteisistä tavoitteista. Yhteistä ymmärrystä voidaan tulosten mukaan lisätä niin, että yhteiset tavoitteet ovat kirjallisesti saatavilla, tapaamisille on asetettu selkeät tehtävät, tehtäviä rajataan ja luodaan yhteiset pelisäännöt. Hyvään johtamiseen liittyvät tuloksissa johtaminen niin verkostoon osallistuvien organisaatioissa kuin verkostossa itsessään. Verkoston toiminnan koordinointiin tarvitaan resurssia tulosten mukaan, samoin kuin verkostoon osallistuvat tarvitsevat työaikaa verkostoyhteistyöhön. Verkoston tapaamisten sopiminen hyvissä ajoin on tulosten mukaan keino mahdollistaa osallistuminen ja suunnitella työaikaa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisessä tarvitaan lisäksi toimivaa vuorovaikutusta ja avointa ilmapiiriä, innovaatiokykyä sekä organisaatioiden päätöstä yhteiskehittämiseen osallistumisesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämistä estäviksi tekijöiksi voivat kuitenkin muodostua taloudelliset tekijät, palveluiden omistajuus, digitaalisten palveluiden arvostamisen puute ja verkostotyöskentelyn hyötyjen ymmärtämättömyys. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittäminen valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämiseksi on esitetty kuviossa 1. Lopuksi Tämän kirjoituksen taustalla olevan tutkimuksellisen kehittämistyön tuotos kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisestä vastasi suurelta osin verkostokehittämisestä ja valtakunnallisen yhteistoiminnan edistämisestä aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia ja näkemyksiä. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli Terveyskylän Kuntoutumistalo ja sen kehittämisverkosto. Terveyskylän Kuntoutumistalossa kehitetään kuntoutuksen verkkopalveluita valtakunnallisessa verkostoyhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat Kuntoutumistalon eri työryhmien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja kansallisten yhteyshenkilöiden näkökulmiin. Kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisen hyödyt kannustavat kuntoutuksen verkkopalveluiden valtakunnalliseen verkostokehittämiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää kuntoutuksen ja terveydenhuollon verkkopalveluiden verkostokehittämisessä niin valtakunnallisissa kehittämisverkostoissa kuin rajatummissakin verkostoissa. Erityisesti tätä tutkimuksellista kehittämistyötä voidaan hyödyntää, kun kehitetään Kuntoutumistalon verkkopalveluiden verkostokehittämisestä, ja tuloksia voidaan soveltaa myös muiden Terveyskylän talojen tarpeeseen. Tutkimuksellinen kehittämistyö Valtakunnallisen yhteistoiminnan edistäminen kuntoutuksen verkkopalveluiden verkostokehittämisellä on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja: Linda Hiltunen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linda työskentelee tällä hetkellä HUSin Sisätaudit ja kuntoutus -linjalla digitaalisten palveluiden kehittämisen ja Kuntoutumistalon parissa. Lähteet: Kallio, Eeva-Liisa & Vuori, Outi & Jokinen, Hanna & ja Hietanen, Marja 2020. Digitalisaatio tuo neuropsykologisen kuntoutuksen lähelle potilasta. Duodecim 2020; 136:1789–95. Viitattu 10.7.2023. Kuoppamäki, Sanna-Mari 2011. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 92. Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 3, Työpaperit, raportit, selosteet 1/2011. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu. Parviainen, Päivi & Jukka Kääriäinen & Honkatukia, Juha & Federley, Maija 2017. Julkishallinnon digitalisaatio tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 3/ 2017. Viitattu 13.11.2022. Pelkonen, Marjaana & Hastrup, Arja & Normia-Ahlsten, Leena & Halme, Nina & Kekkonen, Marjatta & Kiviruusu, Olli & Liukko, Eeva & Lämsä, Riikka & Muranen, Päivi (taitto) 2020. Perhekeskukset Suomessa 2019. Kehittämisen tilanne ja työn jatkuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 6/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.8.2023. Piirainen, Kalle A & Järvelin, Anne-Mari & Koskela, Hanna & Lamminkoski, Helka & Halme, Kimmo & Laasonen, Valtteri & Talvitie, Jere & Manu, Samuli & Ranta, Tommi & Haavisto, Ira & Rissanen, Antti & Leskelä, Riikka-Leena 2019. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 17.9.2023. Sisäministeriö 2018. Sopimuspalokuntatoiminnan edistäminen. Pelastustoiminnan uudistushanke työryhmän loppuraportti. Sisäministeriön julkaisu 29/2018. Helsinki: Sisäministeriö. Viitattu 9.9.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena –Digitalisaation edellytykset. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 21.7.2023. Warsell, Leena & Tenkanen, Tuomas 2009. Yhdyshenkilöverkostosta seutujen päihdetyöhön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 30/2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. hViitattu 13.7.2023. Ylitalo, Jari & Mäki, Eerikki & Ziegler, Kirsi 2006. Leading Collaboration in Networked Business. BIT Research Centre. Report Series 2006/1. Helsinki: Helsinki University of Technology. Viitattu 6.7.2023.
Estääkö stigma lihavien laadukkaan kuntoutuksen?
Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet. Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight. Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024
Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyö edistää erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakykyä
TELMA-koulutuksessa tuetaan erityistä tukea tarvitsevaa opiskelijaa neljällä toimintakyvyn osa-alueella: fyysisellä, psyykkisellä, kognitiivisella ja sosiaalisella. Koska kaikki osa-alueet liittyvät toisiinsa, tuen on oltava kokonaisvaltaista erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan toimintakyvyn edistämiseksi eri alojen ammattilaisten ja opiskelijan yhteistyössä. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa (TELMA) koulutuksessa on toimintakykyä edistävien tavoitteiden sisällössä otettava huomioon opiskelijan mielipide ja ympäristötekijät, kuten hänen tarpeensa, oikeutensa ja taustalla olevat kokemustensa (Opetushallitus). Ammattilaisten tulee tehdä yhteistyötä opiskelijan kanssa ja antaa hänelle mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja päättää omaan kuntoutusprosessiinsa (Järvikoski 2013: 21–22, 63). Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa kuntoutujan motivaatio ja vuorovaikutus lähiverkoston kanssa arjessa (Sipari 2021: 7; Autti-Rämö & Salminen & Rajavaara & Melkas 2022: 13). Jotta opiskelija motivoituu ja sitoutuu kuntoutusprosessiin, tavoitteiden täytyy olla hänelle mielekkäitä, merkityksellisiä ja realistisia (Järvikoski 2013: 22; Auti-Rämö ym. 2022: 13). Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyötä tulee kehittää, jotta voidaan tukea opiskelijan toimintakyvyn edistämistä ja sen integroitumista hänen arkeensa (Gimeno & Lin 2017: 162–163). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyötä erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakyvyn edistämiseksi. Toimintaympäristönä oli Ammattiopisto Live, konkreettisesti TELMA-koulutus. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat sekä opiskelijoiden että ammattilaisten näkökulmiin. Mistä eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyö koostuu? Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijan yhteistyö edellyttää kaikilta osallistujilta yhteistä ymmärrystä, vuorovaikutustaitoja ja hyviä asenteita. Lisäksi samat arvot, selkeät vastuut toisten asiantuntijoiden huomioon ottaminen ja sitoutuminen työskentelyyn mahdollistavat toimivaa yhteistyötä. Kaikilla ammattilaisilla on oltava oma ammatillinen roolinsa ja heidän on sitouduttava itsensä kehittämiseen (Mönkkönen 2019: 20-24.) Tässä suhteessa ICF-luokitus tarjoaa yhteisen kielen kaikkien osallistujien kesken ja opiskelijan toimintakyvyn seurannan, jossa huomioidaan opiskelijan toimintakyky kokonaisvaltaisesti (Paltamaa & Kaakkuriniemi 2022: 38). Kaikki nämä tekijät yhdessä mahdollistavat ammattirajojen ylittämisen yhteistyössä, jolloin opiskelijan tavoitteet integroidaan hänen eri ympäristöihinsä (Rämä & Teinilä & Airaksinen & Tiainen 2013: 36). Lisäksi moniammatillinen yhteistyö voi luoda uutta tietoa ja toimintaa sekä edistää käytäntöyhteisön (community of practice) kasvua (Dean & Siegert & Taylor 2012: 168). Näin ollen ammattilaiset jakavat yhteisen huolenaiheen ja innostuksen kehittääkseen tietämystään ja kokemustaan kyseisillä aloilla (Wenger & McDermott & Snyder 2002: 4). Analysoimalla moniammatillisen yhteistyön tekijöitä ja toimimalla niiden kehittämiseksi, voidaan luoda yhteistyöhön perustuvaa työkulttuuria (Isoherranen 2012: 19). Kuviossa 1 esitettävät tekijät mahdollistavat ammattirajojen ylittämisen yhteistyössä, jolloin opiskelijan tavoitteet voidaan integroida hänen eri ympäristöihinsä. Ydintekijöitä matkalla kohti opiskelijan toimintakyvyn edistämistä Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan opiskelijan kunnioittaminen, kuunteleminen, auttaminen ja ymmärtäminen toimivat perustana opiskelijan kanssa työskentelylle. Yhteisen ymmärryksen, kielen ja vastuullisuuden luominen on olennaista eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyössä. Vuorovaikutuksessa ja viestinnässä opiskelijan kanssa hänen kiinnostuksen kohteiden, mieltymysten ja toiveiden tulee huomioida hänen tavoitteidensa saavuttamisessa. Järjestetty ja konkreettinen toiminta, jossa tavoitteena on opiskelijan toimintakyvyn edistäminen, on liikkeellepaneva voima opiskelijan tavoitteiden saavuttamisessa. Opiskelijan päivittäisiin rutiineihin tulee kuulua motivoivia pelejä, terapeuttien ohjeiden noudattamista sekä sopivan ajan, tilan ja ympäristön tarjoamista. Huumori, kannustaminen ja ammattilaisten osallistuminen opiskelijan kuntoutukseen ja opiskeluun lisäävät opiskelijan osallistumista. Yhteinen viestintäkanava, säännölliset tapaamiset, yhteisen työvälineen käyttö ja ammattirajojen ylittäminen ovat muun muassa erityistä tukea tarvitsevien toimintakykyä edistäviä tekijöitä eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyössä (Ks. kuvio 2). Kirjoitus perustuu Laura Giménez Sabaterin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyön kehittäminen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden toimintakyvyn edistämiseksi TELMA-koulutuksessa (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). Kirjoittaja Laura Giménez Sabater, fysioterapeutti kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Laura on valmistunut fysioterapeutiksi 2006 kotimaassaan Espanjassa. Laura työskentelee tällä hetkellä erityistä tukea tarvitsevien nuorten kanssa, Ammattiopisto Livessä. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Dean, Sarah G & Siegert, Richard J & Taylor, William J. Interprofessional rehabilitation: a person-centred approach. Blackwell julkaisuja. E book central. Oxford. Viitattu 11.10.2022. Gimeno, Hortensia & Lin, Jean-Pierre 2017. The International Classification of Functioning (ICF) to evaluate deep brain stimulation neuromodulation in childhood dystonia-hyperkinesia informs future clinical & research priorities in a multidisciplinary model of care. Complex Motor Disorders Service, Evelina London Children's Hospital, Guy's & St Thomas' NHS Foundation Trust, London, UK Institute of Psychiatry, Psychology and Neurosciences, King's College London, London, UK. Viitattu 26.1.2024. Isoherranen, Kaarina. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto sosiaalitieteiden laitos 2012. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18 Sosiaalipsykologia, 21–24. Viitattu 7.12.2022. Järvikoski, Aila. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2013. Viitattu 20.1.2023- Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. Opetushallitus. Viitattu 23.1.2024. Paalasmaa, Pekka & Sipari, Salla & Lönnqvist, Mira & Roivas, Marjanne (toim.) 2021. Kuntoutuminen yhteiskehittelyä arjessa. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisuja. Taito-sarja 67. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 22.10.2022. Paltamaa, Jaana & Kaakkuriniemi, Erja 2022. ICF toimintakyvyn mallina ja luokituksena. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Rämä, Irene & Teinilä, Saila & Airaksinen, Leena & Tiainen, Riitta 2013. Ruskeasuon koulun kehittämishanke: HOJKS-tavoitteet ICF-viitekehyksessä. Vol. 23. No.3. Niilo Mäki -säätiö Viitattu 4.2.2024. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Aatos-artikkelit. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.10.2022. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003: 19. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma. Helsinki 2004. Viitattu 7.10.2022. Wenger, Etienne & Mc Dermott, Richard & Snyder, Willian, M. 2002. A guide to managing knowledge. Cultivating communities of practice. Harvard Business School Press. Viitattu 10.5.2024.
Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistämässä
Työvoima ikääntyy nopeasti ja työelämästä jäädään pois yhä aikaisemmin. Työelämän muutokset ovat lisänneet työntekemisen vaatimuksia siinä määrin, että työntekijöiden voimavarat ja työmotivaatio eivät välttämättä kanna työuran loppuvaiheisiin saakka. Työterveyshuolto on avainasemassa työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja edistämisessä, jotta työelämässä jaksettaisiin pidempään. Työterveyshuollon yhteistyö työelämän yritysten kanssa vaatii rinnalleen myös työntekijän aktiivisen toimijuuden. Suomessa väestöllinen huoltosuhde on koko ajan kasvamassa mikä tarkoittaa työikäisen väestön osuuden vähentymistä suhteessa ei-työikäisiin eli esimerkiksi lapsiin ja eläkeläisiin. Tämä lisää entisestään painetta työurien pidentämiselle ja korostaa työikäisten pysymistä työkykyisinä ja työelämässä. (Hakulinen & Kangas & Tarvainen 2020: 12.) Jotta työvoiman jaksamisesta ja riittävyydestä voidaan tulevaisuudessa pitää huolta, pitää työtä pystyä muokkaamaan työntekijöiden tarpeiden, työkyvyn ja elämäntilanteiden mukaisesti (Sosiaali- ja terveysministeriö). Työterveyshuollon tehtävänä on tukea työ- ja toimintakykyä läpi työuran pyrkien erilaisin toimenpitein edistämään työurien pidentämistä (Työterveyslaitos). Työterveyshuollon asiantuntijoilla oletetaan olevan paras mahdollinen ja ajantasaisin tieto työn terveysvaaroista, työkyvyn arvioinnista ja toimista työkyvyttömyyden estämiseksi. Tätä osaamista tulisi tulevaisuudessa hyödyntää paljon enemmän työikäisen väestön työkyvyn tukemisessa, oikea-aikaiseen hoitoon pääsemisessä ja työurien pidentämisessä. Nämä toimet vaativat eri tahojen ja toimijoiden saumatonta ja rajat ylittävää yhteistyötä. (Meristö & Laitinen 2020: 66.) Kuntoutuksen nykyparadigma korostaa asiakkaan ja ammattilaisen välille syntyvää tasavertaista kumppanuutta. Aktiivisena toimijana asiakas osallistuu itseään koskeviin päätöksentekoihin sekä kykenee arvioimaan tarpeitaan ja selviytymistään oman elämänsä asiantuntijana. (Reunanen 2018: 53–54, Mäkinen 2014: 8–10.) Työelämässä työntekijän toimijuutta edistämällä voidaan lisätä työhön sitoutuneisuutta, työmotivaatiota ja työkykyä sekä -hyvinvointia. Kun tuetaan työkykyä, tuetaan toimijuutta ja, kun tuetaan toimijuutta, edistetään työkykyä. Tuen ei välttämättä tarvitse olla konkreettinen toimenpide, vaan se voidaan nähdä vuorovaikutuksena, joka mahdollistaa kuulluksi ja nähdyksi tulemisen. (Ylisassi ym. 2016:22–24.) Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistävät tekijät TANO-toiminnassa Asiakkaan toimijuutta edistämällä voidaan saavuttaa parempi ymmärrys omasta terveydestä ja hyvinvoinnista, lisätä motivaatiota ja sitoutumista terveyttä edistäviin toimenpiteisiin sekä parantaa työkykyä ja työssä jaksamista (Punna ym 2017: 155). Nämä toimijuutta edistävät tekijät näkyivät myös tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa muun muassa hyvinvointitietoisuuden lisäämisenä, sisäisen motivaation ja muutostarpeen tunnistamisena sekä tulevaisuusajatteluna. Tuloksissa oli tunnistettavissa asiakkaiden ja asiantuntijoiden omanlaisiaan näkemyksiä toimijuutta edistävistä tekijöistä, mutta heiltä löytyi myös yhteisiä näkemyksiä asiasta. Tulosten mukaan näitä yhteneviä näkemyksiä tekijöitä toimijuuden edistymiseksi olivat kohdatuksi tulemisen tunne ja vastavuoroinen vuorovaikutus luonnollisen keskusteluyhteyden kautta. Asiakkaan ja asiantuntijat kokivat lisäksi, että työterveyshuollon palveluiden sisällön ja työterveyshuollon sopimuksen tunteminen edistivät asiakkaan toimijuutta. Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistävät toimintatavat TANO-toiminnassa Uusien toimintatapojen avulla voidaan parantaa työn tehokkuutta, tuottavuutta ja innovatiivisuutta, mutta samalla vahvistaa asiakkaan palvelukokemusta ja tyytyväisyyttä. Työelämän muutokset teknologian kehityksen ja globalisaation myötä edellyttävät myös toimintatapojen uudistamista. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella asiakkaan toimijuutta voidaan edistää monenlaisilla toimintatavoilla, joissa myös teknologian hyödyntämisen mahdollisuudet olivat tunnistettavissa. Työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistäviä toimintatapoja TANO-toiminnassa tulosten mukaan olivat monialaisten palveluiden hyödyntäminen, asiantuntijan työterveysosaamisen vahvistaminen ja asiakkaiden hyvinvointitietoisuuden lisääminen. Näiden lisäksi työterveyshuollon näkyvyyden lisäämisellä jalkautumalla työpaikoille sekä digitaalisten sovellusten ja sisäisten informaatiokanavien hyödyntämisellä työterveyshuoltoa koskevan tiedon välittämisenä katsottiin edistävän asiakkaan toimijuutta. Kuvaus työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistävistä tekijöistä ja toimintatavoista TANO-toiminnassa Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia verrattiin keskenään ja tulkittiin suhteessa toisiinsa. Tulokset toimijuutta edistävistä tekijöistä ja toimintatavoista on tuotu yhteen yhdistämällä toimintatapoihin tekijöitä, joiden kautta toiminta nähdään mahdollistuvan. Toimintatavat voidaan nähdä työterveyshuollon asiantuntijoiden ja asiakkaiden tarpeisiin perustuvina päätavoitteina, joita tavoitellaan pienempien osatavoitteiden eli toimijuutta edistävien tekijöiden kautta. Näiden kautta tavoitellaan asiakkaan toimijuuden edistymistä TANO-toiminnassa (kuva 1). Kirjoitus pohjautuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kuvata työterveyshuollon asiakkaan toimijuutta edistäviä tekijöitä ja toimintatapoja työterveyshuollon Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus -toiminnassa (TANO-toiminta). Kehittämistyössä huomioitiin sekä asiakkaiden että asiantuntijoiden kuvaukset toimijuutta edistävistä tekijöistä ja toimintatavoista. Tutkimuksellinen kehittämistyö on luettavissa Theseuksesta. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024050810116 Kirjoittaja: Jenni Levin, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Jenni on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2014 ja työskentelee tällä hetkellä fysioterapeuttina/työfysioterapeuttina Lääkärikeskus Aavassa. Lähteet: Hakulinen, Hanna & Kangas, Pauliina & Tarvainen, Kimmo 2020. Työikäisten sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen. Teoksessa Hakulinen, Hanna & Kangas, Pauliina & Pesonen, Sanna (toim.). Yhteistyöllä toimivampi työikäisten terveydenhuolto. TYÖKE – Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen -hankkeen loppuraportti. Helsinki: Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö. TYÖ2030 päätöswebinaari 31.3.2023. 5 ratkaisua hyvinvoivaan ja tuottavaan elämään. Työterveyslaitos. Työterveyshuolto. Meristö, Tarja & Laitinen, Jukka 2020. Tulevaisuuden näkymiä työterveyshuoltoon. Teoksessa Hakulinen, Hanna & Kangas, Pauliina & Pesonen Sanna (toim.). Yhteistyöllä toimivampi työikäisten terveydenhuolto. Helsinki: Työterveyslaitos. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka. (toim.) Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. 8–14. Punna, Mari & Malinen, Kaisa & Sevón, Eija & Sihvonen, Sanna 2017. Kannattaako asiakkaan toimijuuden ja itseohjautuvuuden vahvistaminen? Sosiaalilääketieteen aikakauslehti 54 (2), 155–158. Reunanen, Merja A.T. 2018. Toimijuus kuntoutumisen tavoitteena. Kuntoutus 41 (1), 53–56. https://journal.fi/kuntoutus/article/view/100415/57928 Ylisassi, Hilkka & Hasu, Mervi & Heikkilä, Heli & käpykangas, Sari & Saari, Eveliina & Seppänen, Laura & Valtanen, Elisa 2016. Työntekijöiden kehittämistoimijuutta edistämässä. Helsinki: Työterveyslaitos.
Liikelaboratorio on oppimisympäristö liikkumisen arvioinnin taitojen arviointiin
Millaiset kengät laittaisin jalkaan olympialaisiin? Uskallanko palata takaisin futisjengin kanssa täysipainoiseen harjoitteluun? Miten saan rekrytoitua tutkittavia tehokkaasti? Miten saisin paketoitua miljoonan euron tutkimuslaitteet kännykkään? Nämä ovat kysymyksiä, joihin Metropolian liikelaboratoriossa on pyritty hakemaan vastauksia vuonna 2024. Metropolian liikelaboratorio on yksi Metropolia Ammattikorkeakoulun Tulevaisuuskestävä terveys ja hyvinvointi -innovaatiokeskittymän kärjistä, ja sen keskiössä on oppiminen. Liikelaboratoriossa on Euroopan mittakaavassa huippuluokan kattaus liikkumisen arviointiin kehitettyjä työkaluja, joita hyödynnetään opetuksessa, tieteellisessä tutkimuksessa ja asiakkaan liikkumiskyvyn arvioinnissa. Osa opetussuunnitelman mukaista opetusta Ihmiset ottavat elämänsä aikana keskimäärin 200 miljoonaa askelta. Askelten suuri lukumäärä tarkoittaa sitä, että askelluksessa ilmenevät pienetkin ongelmat saattavat alkaa ajan myötä vaivata. Kävelyn analysointi on tärkeä osa ihmisen liikkumis- ja toimintakyvyn arviointia. Kuntoutusalan ammattilaisille tähän tärkein ja yleisin käytetty työkalu ovat heidän omat silmänsä. Liikelaboratoriossa silmämääräistä havainnointia voidaan täydentää erilaisilla mittalaitteilla, jotka rekisteröivät, tallentavat ja analysoivat liikkumista. Hienoimmistakaan mittalaitteista ei ole hyötyä, jos niitä ei osaa käyttää oikeaoppisesti. Käyttö haastaa opiskelijoita teknisesti. Kuitenkin olennainen osa ihmisen liikkumis- ja toimintakyvyn mittaamista on ymmärtää mittausprotokollien merkitys, osata arvioida mitattuja tuloksia ja niiden luotettavuuteen liittyviä tekijöitä. Niinpä mittalaitteiden käyttöä on päästävä opettelemaan käytännössä. Kaikki Metropolian apuvälinetekniikan, fysioterapian ja jalkaterapian opiskelijat opiskelevatkin liikelaboratoriossa kävelyn ja liikkumisen arviointia osana opetussuunnitelman mukaisia opintoja. Vuonna 2025 opinnot laajenevat koskemaan kaikkia Metropolian kuntoutusalan AMK-tutkintoja (Hartikainen ym. 2024). Käytännössä opiskelijoilla on kävelyn mittauspäivät, jolloin jokainen opiskelija pääsee pienryhmässä tekemään kävelyyn liittyviä mittauksia 6–7 erilaisessa mittauspisteessä. Opiskelija saa tehdyistä mittauksista kävelystä objektiivisia numeraalisia arvoja, joita hän oppimistehtävässä yhdistää teoriatiedosta löytyviin arvoihin ja silmämääräisesti tekemiinsä havaintoihin. Itse tehtyjen mittausten lisäksi opiskelijoiden opetussuunnitelmiin kuuluvat myös demonstraatiot enemmän aikaa vievistä teknisemmistä mittauksista. Näistä esimerkiksi isokineettinen lihasvoimamittaus, 3D-liikeanalyysi ja konenäköön perustuvat kuntoutussovellukset auttavat opiskelijaa ymmärtämään muita mittalaitteiden käyttömahdollisuuksia kuntoutumisen tukena. Opintojen edetessä fysioterapian ja jalkaterapian opiskelijat palaavat vielä laboratorioon harjoittelemaan ammattimaisten askellusanalyysien toteuttamista asiakastilanteissa. Apuvälinetekniikan opiskelijat puolestaan testaavat ja kehittävät aktiivisesti erilaisia pyörätuolikelaukseen liittyviä mittausmenetelmiä. Lisäksi liikelaboratoriossa toteutetaan opiskelijoiden opinnäytetöitä. Tiimin jäsenenä käytännön harjoittelujaksolla Neljästi vuodessa liikelaboratoriossa aloittaa kerrallaan 2–3 harjoittelijaa, jotka suorittavat opintoihin kuuluvaa käytännön harjoittelujaksoa. Harjoittelijat liittyvät harjoittelujakson ajaksi osaksi liikelaboratorion monialaista asiantuntijatiimiä. Tiimiläiset ottavat vastaan asiakkaita, osallistuvat opetuksen toteuttamiseen ja toimivat kulloinkin meneillään olevan tieteellisen tutkimusprojektin tutkimusassistentteina. 10 opintopisteen laajuinen harjoittelu kestää kuusi viikkoa. Harjoittelujakson aikana tiimiläiset pääsevät syventämään mittalaitteiden käytön teknistä osaamistaan, mittauksen laadukkaan toteuttamisen taitoja sekä tulosten syvällistä analysointia. Liikelaboratorion harjoittelussa tiimiläiset pääsevät hyödyntämään ohjausosaamistaan ja kohtaamisen taitoja. Liikelaboratoriossa yhdistyvät tiede, teknologia ja käytännön työskentely asiakkaiden parissa, tarjoten tiimiläisille ainutlaatuisen mahdollisuuden ammatilliselle kehittymiselle ja henkilökohtaiselle kasvulle vastuullisen ja itsenäisen työskentelyn kautta. Tämän lisäksi tiimiläisten työnkuvaan kuuluu erillinen oppimistehtävä, jossa he keskittyvät laboratorion toiminnan kehittämiseen ja käytännön haasteiden ratkaisemiseen. Tämä kehittämistehtävä on suunniteltu jakamaan osaamista ja luomaan käytäntöjä, jotka helpottavat tulevien harjoittelijasukupolvien työtä. Esimerkiksi tänä vuonna tiimiläiset ovat yhteistyössä HUS-liikelaboratorion kanssa kehittäneet akillesjännevammoista kärsiville potilaille tarkoitetun nilkan isokineettisen voimamittausprotokollan. Lisäksi he ovat laatineet kolmiulotteisen liikeanalyysin toteuttamiseen tarvittavan CGM 2.3 markkeriasettelumallin (Leboeuf ym. 2019) ohjeistuksen, jota on käytetty yli 50 tutkimusmittauksessa syksyn 2023 aikana. Kehittämistehtävien kautta tiimiläiset saavat arvokasta kokemusta tiimityöskentelystä ja dokumentoinnista. Asiakkaan suoritus- tai toimintakyvyn arvioinnin tuki Liikelaboratorion asiakkaille tuotetaan palveluita oppimistoiminnan yhteydessä. Jalkaterapeuttiopiskelijat selvittävät asiakkaan tukipohjallisten tai erilaisten kevennysten vaikutuksia jalkaterän alueen kuormittumiseen. Fysioterapeuttiopiskelijat tuovat usein asiakkaita liikelaboratorioon juoksu- tai kävelyanalyyseihin. Apuvälinetekniikan opiskelijan liikelaboratorion asiakas on usein pyörätuolin tai alaraajaproteesin käyttäjä. Tiimiläiset toimivat asiakastilanteissa teknisenä asiantuntijana toteuttaen käytännössä asiakkaalle tehtävän mittauksen. Liikelaboratoriossa tuotetaan asiakkaille myös erilaisia hyvinvointipalveluiksi luokiteltavia palveluita. Näiden yhteydessä tiimiläiset kohtaavat liikelaboratoriossa hyvin monenlaisia asiakkaita. Yksi asiakas tähtää olympialaisiin ja haluaa valita parhaat mahdolliset jalkineet suorituksensa optimoimiseksi. Toinen on loukkaantunut vakavasti ja tulee isokineettiseen lihasvoimamittaukseen tarkoituksena selvittää voimatasojen palautumisen näkökulmasta, milloin on turvallista palata pelikentille turvallisin mielin. Joku haluaa liikeanalyysin avulla hioa liikemalleja optimaaliselle tasolle pärjätäkseen kansainvälisissä kilpailuissa. Joku toinen taas toinen haluaa saada vinkkejä juoksuharrastuksen aloittamiseen pitkän tauon jälkeen. Kaikissa asiakastapaamisissa asiakkaan omien lähtökohtien ja tarpeiden huomioiminen on olennainen osa laboratorion tiimiläisen toimintaa. Tieteellinen tutkimustoiminta Liikelaboratoriossa toteutuvassa liikkumisen arvioinnissa käytettävä teknologia ja tutkimus kehittyvät nopeasti. Liikelaboratorio tarjoaa henkilökunnalle ja opiskelijoille mahdollisuuden pysyä ajan tasalla uusimpien tutkimusten ja teknologioiden kanssa. Vuonna 2023 liikelaboratoriossa on käynnistetty kaksi merkittävää biomekaanista tutkimushanketta: LEMPI (Lower Extremity Performance-Injury Conflict) ja TEKLI (Tekoälypohjainen liikeanalyysi). Tutkimukset toteutetaan yhteistyössä HUSin liikelaboratorion ja Helsingin yliopiston kanssa, ja niistä odotetaan syntyvän useampia väitöskirjoja. Tieteelliselle tutkimustoiminnalle ei ammattikorkeakouluissa ole vakiintunutta toimintakulttuuria, mutta tutkimushankkeiden toteuttaminen liikelaboratoriossa on ollut mahdollista käytännön harjoittelujaksolla olevien tiimiläisten aktiivisen roolin ansiosta. Tiimiläiset ovat ottaneet vastuulleen tutkittavien rekrytoinnin suunnittelun ja viestinnän, onnistuen keräämään tutkimukseen 50 osallistujaa muutamassa päivässä. Instagramin kautta toteutettu tutkittavien rekrytointi osoittautui tehokkaaksi tavaksi saada osallistujia myös Metropolian ulkopuolelta. Osallistujat ohjattiin ilmoittautumaan Metropolian e-lomakkeelle, johon henkilötiedot voitiin tallentaa tietoturvallisesti (Tietohallinto). Samalla tiimiläiset oppivat hyviä tietosuojakäytänteitä, tutkimusetiikkaa ja datan vastuullista käyttöä. Tiimiläiset ovat olleet mukana myös tutkimusprotokollan suunnittelussa, pilotoinnissa ja tutkittavien ohjaamisessa mittaustilanteessa, mikä on antanut heille arvokasta kokemusta ja tietämystä liikkumisen mittaamisesta. Näiden toimien kautta Metropolian liikelaboratorio ei ainoastaan pysy teknologian ja tutkimuksen eturintamassa, vaan myös tarjoaa opiskelijoilleen ainutlaatuisia mahdollisuuksia osallistua merkitykselliseen tutkimustyöhön ja kehittyä asiantuntijaroolissa. Haasteita ja ratkaisuja Laboratorion monipuolisuus ja erikoistuneisuus asettavat vaatimuksia opetuksen suunnittelulle ja toteutukselle. Erityisen suureksi haasteeksi on noussut se, että vain muutama opiskelija voi kerrallaan olla konkreettisesti käyttämässä laitteita. Haastetta on pyritty ratkaisemaan käyttämällä vahvasti käänteistä oppimista, jossa opiskelijat opiskelevat teoriatiedon erilaisten digitaalisten materiaalien avulla ennen liikelaboratorion käytännön oppitunteja. Käänteisen oppimisen on tutkitusti todettu olevan erittäin tehokasta, etenkin teknologiaan liittyvässä opetuksessa (Bredow ym. 2021). Käytännön opetustuntien ajaksi siirretään laboratorion laitteistoja eri tiloihin, jolloin n. 30 opiskelijaa pystyy työskentelemään pienryhmissä yhtäaikaisesti. Lisäksi Liikelaboratoriosta tarjotaan vapaavalintaisina opintoina biomekaniikan syventäviä kursseja, joilla osaltaan laajennetaan oppimisen mahdollisuuksia. Jatkossa luodaan lisää interaktiivisia ja monipuolisia verkkomateriaaleja, kuten opetusvideoita, animaatioita ja itseopiskelutehtäviä, jotka käsittelevät liikeanalyysin perusteita ja erilaisia mittausasetelmia, jotta materiaalit saadaan jalkautettua laajemmalle oppijajoukolle. Liikelaboratorion asiakastoiminnassa haasteeksi on osoittautunut se, että liikelaboratoriossa toteutettava asiakastilanne voi olla opiskelijalle kuormittava. Erityisesti näin on, mikäli opiskelijan on pystyttävä hallitsemaan analyysissä käytettävä teknologia, havainnointi ja tulosten tulkinta sekä asiakkaan kanssa kommunikointi. On päädytty ratkaisuun, jossa liikelaboratoriossa harjoittelussa olevat tiimiläiset käyttävät mittalaitteita varmistaen mittausten luotettavuuden ja laadukkuuden. Näin HyMy-kylässä harjoittelevat opiskelijat voivat keskittyä asiakkaaseen kokonaisvaltaisesti. Opettajille liikelaboratorio tarjoaa paitsi mahdollisuuden opettaa huippuluokan laitteiden käyttöä, myös jatkuvan haasteen kehittyä ja omaksua viimeisimpiä tieteellisiä näyttöjä, pedagogisia menetelmiä ja digiaalisia ratkaisuita. Intohimo toimintaa kohtaan auttaa kehittämään ja tarjoamaan opiskelijoille parhaat mahdolliset oppimismahdollisuudet. Ympäristö pitää opettajien mielenkiinnon yllä, ja he saavatkin jatkuvasti kehittyä yhdessä opiskelijoidensa kanssa. Vuonna 2024 liikelaboratorio lanseeraa uuden verkkosivuston, joka tulee tarjoamaan ajankohtaista tietoa laboratorion toiminnasta, tutkimustuloksia, tekoälytyökaluja sekä resursseja niin asiakkaille kuin asiantuntijoille. Opiskelijat osallistetaan verkkosivujen sisällöntuotantoon, mikä antaa heille mahdollisuuden soveltaa oppimaansa käytännössä. Tämä digitaalinen alusta tulee olemaan keskeinen osa laboratorion tulevaisuuden suunnitelmia ja sen roolia kuntoutusalan koulutuksessa ja tutkimuksessa. Kirjoittajat: Anu Valtonen, TtT, ft Metropolia AMK Tom Thiel, LitM, insinööri, Metropolia AMK Lähteet: Bredow, C. A., Roehling, P. V., Knorp, A. J. & Sweet, A. M. (2021). To Flip or Not to Flip? A Meta-Analysis of the Efficacy of Flipped Learning in Higher Education. Review of Educational Research, 91(6), 878–918. Hartikainen, K., Kruus, M. & Stenberg, H. 2024. Tulevaisuuden osaaminen, ennakointi ja yhteiskehittäminen opetussuunnitelmamuutoksia vauhdittamassa. Sotemuotoilijat. HyMy-kylä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Isokineettinen lihasvoimamittaus. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Leboeuf, F., Baker, R., Barré, A., Reay, J., Jones, R. & Sangeux, M. (2019). The conventional gait model, an open-source implementation that reproduces the past but prepares for the future. Gait & posture 69, 235–241. Paltamaa, J. (2022). TOIMIA-mittarit: 10 metrin kävelytesti muistitoimintokellolla. TOIMIA-tietokanta. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kuntoutujalähtöinen etäpalvelu tukee toimintakykyä arjessa
Toimintakyky vaikuttaa vahvasti ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun ja ihmisillä on oikeus nauttia elämästä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneiden kuntoutujien toimintakykyä voidaan tukea sekä arjessa selviytymistä parantaa erilaisilla palveluilla, muiden ihmisten tuella sekä elinympäristöön liittyvillä tekijöillä (Mitä toimintakyky on?). Miten toimintakykyä voidaan tukea etäpalveluilla? Kuntoutujilla on tiedon puutetta heille kuuluvista palveluista kotiuttamisen jälkeen ja AVH-kuntoutujat ovat tunteneet olonsa jopa hylätyksi kotiuttamisen jälkeen (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016). Kuntoutujilla on mennyt parista viikosta pariin kuukauteen aikaa, jotta he ovat itse löytäneet oikeat kuntoutuspalvelut (Hempler & Woitha & Thielhorn & Farin 2018). AVH-kuntoutujien informointi kotiuttamisen yhteydessä on ammattilaisten mielestä liian vähäistä (Davoody & Koch & Krakau & Hägglund 2016) ja myös omaishoitajat ovat kokeneet turhautumista tietämättömyydestään AVH-kuntoutujille kuuluvista palveluista (Laver ym. 2020). Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelua AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Keskeisenä tuloksena oli se, että etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä kuntoutujalähtöisesti. Etäpalvelun nähtiin tukevan kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla etäpalveluita yksilölliset tarpeet huomioiden ja tarjoamalla etäpalveluita matalalla kynnyksellä. AVH-yhdyshenkilötoiminta etäpalveluna Aivoverenkiertohäiriön sairastaneet kuntoutujat hyötyvät AVH-yhdyshenkilöstä saamalla ohjausta ja neuvontaa yhdeltä ammattihenkilöltä. Tällöin AVH-kuntoutujilla on kontakti, josta he saavat palveluneuvontaa, ohjausta sairaudestaan, tukea elämäntapamuutoksiin sekä oman kuntoutuksen koordinointia. Kuntoutujat saavat mahdollisesti laajemmat kuntoutumisen verkostot, kuten kolmannen sektorin ja vertaistuen, käyttöönsä, mikä tehostaa niin kuntoutumista kuin elämänhallintaa. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) Kuntoutujien hoitopolussa yhdyshenkilö toimii omaisen ja kuntoutujan kuntoutuksen, hoidon ja palveluiden koordinoijana. AVH-yhdyshenkilön työnkuvaan sisältyy myös kuntoutujan tukeminen terveelliseen elämäntapaan, jolloin riskit sairastua uudelleen pienenevät. (Aivoliiton suositus AVH: n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022.) AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla voi tukea kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla erilaisia etäpalvelun muotoja, joista yksilöllisesti valitaan kuntoutujalle sopivat etäpalvelun toteutustavat, toteutuksien määrät sekä jatkoseurannat. Etäpalveluiden tulee olla helposti saatavissa ja palveluihin tulee päästä myös kuntoutujalähtöisesti. Sähköinen eAsiointi kaavake tai ajasta riippumaton palvelu tarjoavat hyviä kuntoutujalähtöisiä yhteydenoton mahdollisuuksia. Tärkeää on, että kuntoutujilla on tiedossa yhteydenottokanava, jossa he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä AVH-yhdyshenkilöön matalalla kynnyksellä. Itsemääräämisoikeutta digitaalisissa palveluissa tukee se, että teknologialla tuetaan esteettömyyttä eli rakennetun ympäristön, palveluiden, tuotteiden ja viestintäkanavien toimivuutta, saavutettavuutta, helppokäyttöisyyttä sekä turvallisuutta. (Kan 2022: 200.) Digitaaliset palvelut voivat parantaa terveydenhuollon palveluihin pääsyä (Härkönen yms. 2024), mutta mobiililaitteiden sovellusten tulee olla helposti saatavissa, koska muuten kuntoutujat eivät niitä käytä (Stock 2023). Digitaalisten palvelujen kohdalla saavutettavuudella tarkoitetaan palvelujen tekniseen toteutukseen, helppokäyttöisyyteen ja sisältöjen ymmärrettävyyteen ja selkeyteen liittyvää esteettömyyttä. Saatavuuden käsitteestä saavutettavuus eroaa siten, että jokin palvelu tai tuote voi olla saatavilla, mutta ei välttämättä jokaisen saavutettavissa. Palvelut voidaan tehdä saavutettaviksi erilaisten teknologisten apuvälineiden avulla, kuten puhesyntetisaattoreilla tai ruudunlukuohjelmilla. Teknologisten välineiden käytön yhteydessä on huomioitava eri käyttäjäryhmät. (Hänninen ym. 2021: 31.) AVH-kuntoutujien kohdalla täytyy miettiä, miten he pääsevät digitaaliseen ympäristöön, onko heillä taitoja käyttää digitaalisia laitteita sekä heidän mahdollisuutensa jatkuvaan käyttöön täytyy taata (Heponiemi yms. 2020). AVH kuntoutujien toimintakyvyn erityispiirteet Aivot säätelevät ihmisten toimintaa, jonka vuoksi aivojen kudosvaurio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Aivoverenkiertohäiriön seuraukset ovat yksilöllisiä riippuen sekä vaurion laajuudesta, että sijainnista aivoissa. (Hiekkala ym. 2019: 1.) AVH-kuntoutujien arjessa vastuista ja tehtävistä suoriutumiseen vaikuttaa yksilön taidot ja kyvyt, ympäristön mahdollisuudet ja rajoitteet sekä käsitys itsestä toimijana ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikeudet liikkumisen jossain osa-alueessa voivat vaikuttaa arjessa työkykyyn, ajokykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Koska ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, vaikuttaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen niin ihmiseen itseensä, mutta myös hänen toimintaympäristöönsä. Sairastuneen sosiaalinen verkosto, palvelujärjestelmä sekä asuinympäristö on tämän vuoksi aina huomioitava sairastuneen arjen tukemisessa. (Hiekkala ym. 2019: 6–9.) Alla olevassa kuviossa on esitetty AVH-kuntoutujien toimintakyvyn joitakin erityispiirteitä. Elinympäristö tukee kuntoutujien turvallisuutta ja terveyttä ja toimintakykyinen väestö on yhteiskunnan perusta. Väestön toimintakykyyn investoiminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, koska ihmisten toimintakyvyn parantuminen vähentää palveluiden tarvetta. (Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014: 12–13). AVH-kuntoutujien toimintakykyyn arjessa on tunnistettavissa tiettyjä erityispiirteitä (kuvio 1), mutta jokainen on yksilö ja jokaisella kuntoutujalla on omat tavoitteet ja tarpeet arjessa. Jokainen on oman itsensä asiantuntija ja kuntoutujat tuntevat omat toiveensa ja voimavaransa parhaiten (Kuntoutujan oma rooli 2022). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelu AVH-kuntoutujien arjessa Yksi sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaation linjauksista on yhdenvertaisten palveluiden tarjoaminen, joka tarkoittaa, että etäpalvelut ovat saatavissa kaikille asiakasryhmille. Sähköisten ratkaisujen avulla palveluiden esteettömyys ja saatavuus kohenevat ja tasa-arvoisuus turvataan esimerkiksi harvaan asutuille alueiden kuntoutujille. (STM 2016: 2–4.) Digitaaliset palvelut mahdollistavat aikaan ja paikkaan sitoutumattomia palveluita, ammattilaisten paremman yhteistyön sekä palveluiden paremman saatavuuden (Mikkola & Petäjä 2023: 5). Palveluiden saavutettavuutta lisää se, että palvelu voidaan tarjota asiakkaan omalle päätelaitteelle ajasta riippumattomasti (Valtiovarainministeriö 2015: 18). Mobiililaitteen sovelluksen avulla tavoitettavat ammattilaiset ovat helposti saatavissa, jolloin katkot kuntoutuksessa vähenevät (Marwaa & Guidetti & Ytterberg & Kristensen 2023). AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelun käytön lähtökohtana on tuntea AVH-kuntoutujien toimintakyvyn tuen tarve arjessa. Läheisten tuki, vertaistuki sekä ammattilaisten tuki muodostavat perustan kuntoutujien arkeen ja näiden tukien saatavuus on selvitettävä ja hyödynnettävä etäpalvelun käytössä. Kuntoutujilla voi olla haasteita etäpalveluiden käytössä, mutta läheisten tuen avulla etäpalveluita voidaan käyttää. Alla olevassa kuviossa on tutkimuksellisessa kehittämistyössä syntynyt kuvaus etäpalvelun ydintekijöistä kuntoutujien toimintakyvyn tukemiseksi arjessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan AVH-yhdyshenkilötoiminnan etäpalvelulla tuetaan AVH-kuntoutujien toimintakykyä arjessa tarjoamalla kuntoutujalähtöisiä etäpalveluja tarpeen mukaan. Etäpalveluissa voisi olla valmiita kaavakkeita, jonka avulla kuntoutujat voisivat ottaa yhteyttä yhdyshenkilöön oma-aloitteisesti. Kaavakkeella voisi jättää yhteydenottopyynnön ja kuvailla omaa arjen sujumista ammattilaisille. Usea kuntoutuja pystyy olemaan oma-aloitteisesti yhteydessä etäpalvelun avulla ammattilaiseen itse tai läheisten avulla. Tärkeää on, että kuntoutujat voisivat olla yhteydessä ammattilaisiin, milloin vain etäpalvelun kautta. Lopuksi Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi lähti kuntoutujien palautteista, että he eivät AVH: n sairastamisen jälkeen tiedä, mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteys, kun haluaa kysellä sairaudesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä jatkoista. Palveluiden kehittäminen lähtee aina kuntoutujien tarpeesta (Lehto & Malkamäki 2023) ja tällä tutkimuksellisella kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan, AVH: n sairastaneiden kuntoutujien sekä heidän läheisten, kasvavaan tiedon ja tuen tarpeeseen. On tärkeää, että kuntoutuja tietää, keneltä ammattilaiselta hän saa mitäkin palvelua ja missä tilanteissa hän voi ottaa yhteyttä ja keneen. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 90.) Helposti saatavissa olevat etäpalvelut ennaltaehkäisevät kuntoutujien sairastumista toiseen aivoverenkiertohäiriöön (Kim ym 2020). AVH-yhdyshenkilötoiminnan yksi tavoite on ennaltaehkäistä AVH: n uusiutumista ja tukea terveelliseen elämäntapaan kuntoutujia. Kirjoittaja Sanna Huotari, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Sanna työskentelee tällä hetkellä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apulaisosastonhoitajana kuntoutusosastolla. Lähteet: Aivoliiton suositus AVH:n jälkiseurannan järjestämiseksi Suomessa AVH-yhdyshenkilömallilla 2022. Aivoliitto. Viitattu 19.12.2022. Davoody, Nadia & Koch, Sabine & Krakau, Ingvar & Hägglund, Maria 2016. Post-discharge stroke patients’ information needs as input to proposing patient-centred eHealth services. BMC Medical Informatics and Decision Making volume 16, Article number: 66. Stocholm: Karolinska Institutet. Viitattu 29.1.2023. Hautamäki, Lotta & Vuorento, Mirka & Tuomenoksa, Asta & Hiekkala, Sinikka & Poutiainen, Erja 2021. Arjen toimintakykyä etsimässä. Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten kokemuksia Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 25 | 2021. Helsinki: Kela. Viitattu 5.3.2024. Hempler, Isabelle & Woitha, Kathrin & Thielhorn, Ulrike & Farin, Erik 2018. Post-stroke care after medical rehabilitation in Germany: a systematic literature review of the current provision of stroke patients. National Library of Medicine. . <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6006784/>. Viitattu 13.12.2022. Heponiemi, Tarja & Jormanainen, Vesa & Leeman, Lars & Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Hyppönen, Hannele 2020. Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7381057/>. Viitattu 16.12.2023. Hiekkala, Sinikka & Kyllönen, Paula & Pitkänen, Kauko & Poutiainen, Erja & Marin, Leena & Mattsson, Auli 2019. Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneen henkilön toimintakyvyn arviointi. TOIMIA:n suositus. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Sosiaali- ja terveysministeriö. Hänninen, Riitta & Karhinen, Joonas & Korpela, Viivi & Pajula, Laura & Pihlajamaa, Olli & Merisalo, Maria & Kuusisto, Olli & Taipale, Sakari & Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social welfare: An umbrella review. International Journal of Nursing Studies. Volume 152, April 2024. <https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X>. Viitattu 1.2.2024. Kan, Suvi 2022. Ikääntyneiden osallisuus ja kuntoutuminen. 1.painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Kim, Do Yeon & Kwon, Hee & Nam, Ki-Woong & Lee, Youngseok & Kwon, Hyung-Min & Seob Chung, Young 2020. Remote Management of Poststroke Patients With a Smartphone-Based Management System Integrated in Clinical Care: Prospective, Nonrandomized, Interventional Study. National Library of Medicine. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7068458/>. Viitattu 11.3.2024. Kuntoutujan oma rooli 2022. Terveyskylä Laver, KE. & Adey-Wakeling, Z. & Crotty, M. & Lannin, NA. & George, S. & Sherrington, C. 2020. Telerehabilitation services for stroke. Cochrane Database of Systematic Reviews 2020, Issue 1. <https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD010255.pub3/epdf/full>. Viitattu 28.1.2023. Lehto, Petri & Malkamäki, Saara 2023. Suomen terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030. Helsinki: Sitra. Marwaa, Mille Nabsen & Guidetti, Susanne & Ytterberg, Charlotte & Kristense, Hanne Kaae 2023. Using experience-based co-design to develop mobile/tablet applications to support a person-centred and empowering stroke rehabilitation. Research Involvement and Engagement volume 9, Article number: 69. <https://researchinvolvement.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40900-023-00472-z>.Viitattu 12.3.2024. Mikkola, Outi & Petäjä, Sari 2023. Digitaaliset valmiudet terveydenhuollon etäpalveluita tarjoavissa organisaatoissa. Teoksessa Asiakaslähtöisen etäpalvelun kehittäminen terveydenhuollossa. POHJOISEN TEKIJÄT – Lapin ammattikorkeakoulun julkaisuja 24/2023. Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Muut toimintakyvyn neuropsykologiset häiriöt 2023. Aivoliitto. Näkymätön kognitiivinen oire on syytä tunnistaa 2021. Aivoterveys. Aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus Oy. STM 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Stock, Roland & Gaarden, Andreas Parviz & Langørgen, Eli 2023. The potential of wearable technology to support stroke survivors’ motivation for home exercise – Focus group discussions with stroke survivors and physiotherapists. Physiotherapy Theory and Practice. An International Journal of Physical Therapy. <https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09593985.2023.2217987>. Viitattu 12.3.2024. Urimubenshi, Gerard 2015. Activity limitations and participation restrictions experienced by people with stroke in Musanze district in Rwanda. African Health Sciences. Vol 15, Issue 3. Rwanda: College of Medicine and Health Sciences. <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4765476/>. Viitattu 9.3.2024. Valtiovarainministeriö 2015. Etäpalveluiden käyttöönoton käsikirja. Valtiovarainministeriön julkaisu – 44/2015. Helsinki: Valtionvarainministeriö.
Moniammatillista yhteistyötä kehittämällä edistetään syöpään sairastuneiden oikea-aikaista kuntoutusohjausta
Mahdollisimman varhain, heti syöpädiagnoosin varmistumisen jälkeen, alkavalla kuntoutusohjauksella pyritään varmistamaan oikea-aikainen sekä toimiva ja tarkoituksenmukainen kuntoutus- ja palvelukokonaisuus kaikissa sairauden ja hoitojen vaiheissa. Toteutuakseen tämä vaatii toimivaa ja saumatonta moniammatillista yhteistyötä. Kuntoutusohjaus on lakisääteistä toimintaa, jonka tulee olla asiakaslähtöistä ja tavoitteellista. Kuntoutusohjausprosessin tulisi alkaa jo heti syöpädiagnoosin varmistuessa ja jonka alussa kartoitetaan ja arvioidaan syöpään sairastuneen henkilön toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä ja elämänhallintaa, yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti; huomioiden sairastuneen omat arjen toimintaympäristöt. Arviointia ja kartoitusta tehdessä huomioidaan myös sairastuneen mahdollisuudet osallistua yhteiskunnallisiin ja vapaa-ajan toimintoihin. Kuntoutusohjauksella pyritään siis varmistamaan toimiva ja tarkoituksenmukainen kuntoutus- ja palvelukokonaisuus. (Salminen 2022: 472.) Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää moniammatillista yhteistyötä kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuuden edistämiseksi syöpään sairastuneilla. Toimintaympäristönä oli Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sijaitseva Päijät-Hämeen keskussairaala ja siellä Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus; Aikuisten kuntoutus avopalvelut erikoissairaanhoidossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat ammattilaisten näkökulmiin. Syöpään sairastuneiden kuntoutusohjaus Syöpään sairastuneiden kuntoutusohjaukseen kuuluvat tiedollinen ja psykososiaalinen tuki, sekä vertaistuki sen eri muodoissa. Kuntoutusohjauksen tavoitteena on sairastuneen fyysisten psyykkisten ja sosiaalisten voimavarojen tukeminen sekä tuki työllistymisessä ja työelämässä selviytymisessä, sekä osallisuuden tukeminen arjessa ja yhteiskunnassa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014.) Syöpäkuntoutuksen yhtenä suurena haasteena tällä hetkellä on se, että syöpään sairastuneelta puuttuu usein koko syöpähoitopolun kattava vastuutaho. Tästä johtuen kokonaisnäkemys on pirstaleista liittyen syöpähoitojen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Lisäksi syöpähoitopolusta vastaavan kuntoutuksen asiantuntija puuttuminen asettaa haasteita asiakaslähtöisyyden kokonaisvaltaiseen huomioimiseen, eivätkä syöpään sairastuneet saa riittävästi tietoa tarjolla olevista tukimuodoista ja palveluista. (Suomen Syöpäyhdistys ry 2014). Moniammatillinen yhteistyö ja sen kehittäminen Moniammatillinen yhteistyö tarkoittaa ammattien välistä, ammattirajat ylittävää toimintaa. Moniammatilliseksi yhteistyöksi määritellään työ, jossa vähintään kaksi eri ammattiryhmän edustajaa tai asiantuntijaa tekevät yhteistyötä. Päätavoitteena moniammatillisessa yhteistyössä on työskennellä yhdessä kuntoutujan parhaaksi, ei vain rinnakkain työskentelyä toisistaan riippumattomina. Moniammatillisen yhteistyön merkitys korostuu erityisesti silloin, kun kuntoutujan tarpeet ovat monimuotoisia tai hallinnollisia rajoja ylittäviä. (Jeglinsky & Kukkonen & Melkas 2022: 484–485.) Toimiva moniammatillinen yhteistyö takaa hyvän ja asiakaslähtöisen kuntoutusprosessin. Kuntoutuksen tulisi olla osana hoitoketjua ja sen tulisi käynnistyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 38–39.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syöpään sairastuneiden kohdalla moniammatillisen yhteistyön tulisi alkaa jo heti syöpädiagnoosin varmistumisen jälkeen. Lähtökohtana moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä on yhteistyö eri erikoisalojen välillä, jota edistävät moniammatilliset verkostoneuvottelut, hoitotapaamiset ja kuntoutuskokoukset. Näihin tulisi osallistua kaikki syöpään sairastuneen hoitoon osallistuvat eri erikoisalojen ja ammattiryhmien edustajat, syöpään sairastuneen lisäksi. Lisäksi moniammatillista yhteistyötä edistävät yhtenäiset toimintatavat ja käytännöt syöpään sairastuneiden hoitoon osallistuvilla osastoilla ja poliklinikoilla. Moniammatillisten toimijoiden keskinäinen kommunikaatio Eri toimijoiden välinen saumaton tiedonkulku on tärkeää moniammatillisen yhteistyön toimivuuden kannalta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 40). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella toimiva keskinäinen kommunikaatio moniammatillisten toimijoiden kesken edistää moniammatillisen yhteistyön sujumista. Tulosten mukaan tämä korostuu erityisesti silloin, kun syöpään sairastuneella on hoitokontaktit useammalla eri erikoisalalla, syöpätautien lisäksi. Jotta moniammatillinen yhteistyö olisi mahdollisimman toimivaa, tulisi selkiyttää toimijoiden keskinäistä vastuunjakoa, esimerkiksi asiakasprosessien kuvausten ajantasaistamisella (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 38–39). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan moniammatillisen yhteistyön toimivuutta lisää, kun on nimettynä yksi vastuuhenkilö, joka vastaa moniammatillisen verkoston kokoamisesta ja koolle kutsumisesta. Tiedon lisääminen moniammatillisten toimijoiden kesken Saumaton tiedonkulku eri toimijoiden välillä on tärkeää moniammatillisen yhteistyön toimivuuden kannalta. Saumattoman tiedonkulun mahdollistaisivat yhtenäiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä riittävä dokumentointi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 40.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan moniammatillista yhteistyötä kehitettäessä tulee huomioida myös dokumentointiin ja kirjaamisen roolijakoon liittyvä yhtenäisten käytäntöjen sopiminen. Tulosten mukaan tarvitaan selkeästi määritelty roolijako kirjaamisen ja dokumentoinnin suhteen, joka selkeyttää kirjattuja tietoja sekä parantaa niiden löydettävyyttä potilastietojärjestelmistä. Yhtenä tärkeänä osana sujuvaa ja toimivaa moniammatillista yhteistyötä on eri toimijoiden mahdollisimman laaja tieto toisten työn sisällöistä. Lisäksi tärkeää on toisten osaamista ja ammattitaitoa arvostava työote. (Salminen & Rintanen 2014: 28.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan syöpään sairastuneilla kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuutta edistää tiedon lisääminen sekä ammattilaisille, että syöpään sairastuneille, kuntoutusohjaajan tehtävänkuvasta. Tulosten mukaan tämä edistää kuntoutusohjaukseen ohjautumisen oikea-aikaisuutta, huomioiden syöpään sairastuneiden yksilölliset tarpeet. Lisäksi tiedon lisäämisellä, yleisesti toisten ammattiryhmien työnkuviin liittyen, mahdollistetaan toisten ammattilaisten konsultoiminen itselle vieraammissa asioissa tai silloin, kun sairastuneen yksilölliset tarpeet ja tavoitteet ovat monimuotoisia tai hallintorajoja ylittäviä. Kirjoitus perustuu Satu Nevalaisen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen kuntoutusohjauksen oikea-aikaisuuden edistämiseksi syöpään sairastuneilla (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2024). https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403043806 Kirjoittaja Satu Nevalainen, sairaanhoitaja (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmasta. Satu on valmistunut sairaanhoitajaksi 2017 ja työskentelee tällä hetkellä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella, Päijät-Hämeen keskussairaalassa syöpään sairastuneiden aikuisten kuntoutusohjaajana. Lähteet: Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tanja & Melkas, Susanna 2022. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus oy Duodecim. Salminen, Anna-Liisa 2022. Kuntoutuksen ammattihenkilöstö. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) 2022. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus oy Duodecim. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:14. Viitattu 2.10.2022. Suomen Syöpäyhdistys ry 2014. Syöpäkuntoutus Suomessa. Potilaiden ja hoitohenkilöstön näkemyksiä ja kokemuksia. Lahti: Esa Print Oy. <Syopakuntoutus-Suomessa.pdf> Viitattu 20.4.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014. Syövän ehkäisyn, varhaisen toteamisen ja kuntoutumisen tuen kehittäminen vuosina 2014–2025. Kansallisen syöpäsuunnitelman II osa. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. Viitattu: 24.3.2023.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin asunnottomien asumisen polulla
Asunnottomat ovat erityisen haavoittuva ryhmä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asunnottomien joukossa on lukematon määrä ihmisiä, joiden itsenäinen asuminen ei mahdollistu ilman erityistukea, toimenpiteitä ja resursseja. (Lehtonen & Salonen 2008, 3; Stenius-Ayoade 2009, 84–109.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisella turvataan asunnottomien hyvinvoinnin ja sosiaalisten oikeuksien toteutuminen. Niiden turvaaminen takaa marginaalissa eläville ihmisarvoisen huolenpidon ja turvan sekä yhdenvertaisen osallistumisen yhteiskunnan eri toimintoihin. (Savolainen 2011, 159.) Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista voidaan edistää monin eri toimin. Näitä toimia ovat palvelutarjonnan ja toimintatapojen yhtenäistäminen, pitkäkestoinen ja pysyvä asiakas–työntekijäsuhde sekä työntekijöiden ymmärryksen ja osaamisen kasvattaminen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sujuvan järjestämisen edellytyksenä nähdään olevan moniasiantuntijuus, jossa näkemykset yhdistyvät kokonaisuuksiksi, jotta saadaan riittävä määrä asiantuntemusta. Myös kuntoutumista edistävissä sosiaali- ja terveyspalveluissa on korostettu moniammatillista asiantuntijuutta, kumppanuutta ja asiakkaiden yksilöllisyyttä. (Sipari & Mäkinen 2012, 14.) Kuntoutuksen lähtökohdan muodostavat asiakkaan omat tavoitteet, motivoituminen sekä halu saada muutosta omaan tilanteeseen. Elämänhallinnan perusedellytysten tulee kuitenkin olla turvattuna ennen, kuin asiakkaan itse asettamat tavoitteet, motivaatio tai edes halu voisivat edes aktivoitua (Puromäki ym. 2017, 25). Asunnottomille tulisi turvata ensisijaisesti välttämättömät resurssit ja toimintaedellytykset, kuten asunto ensin -ajattelumallin mukaisesti asunto, mutta myös terveys ja riittävä toimeentulo. Asunto ensin -periaatetta soveltamalla sekä moninaisilla tukitoimilla on nähty voitavan edistää asunnottomuuden vähentämistä ja poistamista sekä ehkäisemään asunnottomuuden syntymistä (Ympäristöministeriö 2021, 4). Asunnon lisäksi, erilaisten tukipalvelujen avulla tuetaan asunnottoman kuntoutumista, takaisin yhteiskuntaan integroitumista sekä toisesta näkökulmasta kalliista laitospalveluista ulkoistumista (Vvary). Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalvelut näyttäytyvät eri toimintakokonaisuuksiin pirstoutuneina sen sijaan, että ne muodostaisivat saumattomaan yhteistyöhön perustuvan yhtenäisen toimintakokonaisuuden. Palvelujen rikkonaisuus näyttäytyy selkeän vastuujaon ja yhteistyön puuttumisena eri sektoreiden toimijoiden välillä sekä toisaalta jakaantumisena perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja sosiaalihuoltoon. Asunnottomien kuntoutumista tukeva palvelujärjestelmä koetaan monimutkaisena ja kuntoutumisprosesseja porrastavina eri instansseihin, eikä verkostomainen toiminta toteudu. Asunnottomuuden erityispiirteiden huomioiminen Heikoimmassa asemassa ovat kaikista vaikeimmin asutettavien ryhmään kuuluvat asunnottomat, ketkä tarvitsevat asunnon lisäksi muita tukipalveluita asumisensa ja itsenäisen elämän onnistumiseksi. (Alppivuori 2018; Beijer 2007, 367; Erkkilä & Stenius-Ayoade 2019, 84–109; Pitkänen & Kaakinen 2004, 3.) Asunnottomille kohdentuvien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä haastaa asiakkaiden monimuotoistunut palvelujen tarve. Asunnottomilla on usein useampia hoitoa vaativia diagnooseja ja samanaikaisesti useampia hoitosuhteita sekä muita kontakteja eri palveluihin (Stenius-Ayoade 2019, 84–109). Asunnottomat tarvitsevat erityisryhmille suunnattuja terveyspalveluita. Terveysasemilla tulisi olla ymmärrystä marginaalissa elämisestä sekä kyky huomioida asunnottomien erityistarpeet. Asiakkaiden asioiden hoitamisen ja tilanteen edistämisen nähtiin usein alkavan terveydenhoitoprosesseista. Matalan kynnyksen terveyspalvelut vastaavat asunnottomien erityistarpeisiin asumisen polun aikana, sillä terveyspalvelut ovat helposti saatavilla. Asunnottomat tarvitsevat sosiaalityön kontaktin, joka toimii asiakkaan asioissa case-managerin roolissa. Asunnottomat asioivat useilla eri palveluntarjoajilla. Case-manager voisi toimia ikään kuin vastuutyöntekijänä, kuka koordinoisi asiakkaan tuentarvetta vastaavat palvelut. Asiakkaan tilanteen edistymisen seurannan tulisi myös olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä sen sijaan, että toimenpiteet näyttäytyisivät hetkittäisinä ja ”pistemäisinä.” Asunnottomat tarvitsevat tukea sähköiseen asiointiin. Sähköiseen asiointiin vaadittavien digitaitojen uupuminen haastaa asiakkaan omien raha-asioiden hoitamista. Sähköinen asiointi edellyttää myös erilaisia tietoteknisiävälineitä, joiden hankintaan asunnottomat tarvitsevat tukea. Virallisten asioiden hoitamisessa ja sähköisessä asioinnissa vaiheita on paljon, minkä myötä ”porras” voi usein olla liian suuri, kun asiakas käyttää päihteitä ja on asunnoton. Asunnottomat tarvitsevat viivytyksetöntä tukea sähköiseen asiointiin silloin, kun asiakas itse on siihen motivoitunut. Asunnottomat tarvitsevat moniammatillista tukea. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa asiakkaan kokonaisvaltaisen tuentarpeen, erityisesti psykiatristen ja somaattisten tuentarpeiden kartoittamisen. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa myös palvelujen koordinoinnin asunnottomuuden alussa ja asumisen polun aikana. Asunnottomilla on myös tarve erilaisille ja eritasoisille asumisen ratkaisuille ilman vaatimusta kuntoutumistavoitteista. Valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan asumisasiaansa liittyen tulisi kasvattaa. On keskeistä, että asiakkaan koko elämäntilanne otetaan huomioon asumisvaihtoehtoja pohdittaessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumisen edistäminen Palvelujen kohdentumista voidaan edistää työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamisella. Työntekijöiden tasalaatuisen osaamistason ja työstä suoriutumisen nähtiin edistävän sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumista. Työntekijät tarvitsevat lisäkoulutusta osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiseksi. Tarve työntekijöiden osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiselle on erityisesti kaksoisdiagnoosiasiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Työntekijöiden työstä suoriutumista ja riittävää osaamistasoa voidaan tukea myös organisaatioiden asettamilla standardeilla tehtävälle työlle. Asunnottomat tarvitsevat pitkäkestoisen ja pysyvän asiakas–työntekijäsuhteen. Työntekijöiden pysyvyys, rinnalla kulkeminen ja pysyvä asiakas-työntekijäsuhde ovat edellytyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdentumiselle. Asunnottomalla tulisi olla työntekijä tai taho, joka ohjaa palveluihin sekä ottaa koppia hänestä ja hänen asioistaan. Voidaan puhua ”omistajuuden” ottamisesta asiakkaan kokonaistilanteesta, kun asiakas haarukoi palvelujärjestelmässä eri tahojen välillä. Asumisen polun palvelutarjontaa sekä toimintatapoja tulisi selkeyttää ja yhtenäistää, jotta palvelutarjonta näyttäytyisi asiakkaille eheämpänä, ne kohdentuisivat yhdenmukaisemmin ja olisivat helpommin saatavilla. Palvelutarjontaa tulisi keskittää sekä vastuujakoa selkeyttää asiakkaan asioissa. Asunnottomat hyötyvät kolmannen sektorin tuesta esimerkiksi palveluohjauksen ja jalkautuvan työn muodossa. Nykytilanteessa asunnottomat tarvitsevat palveluohjausta päästäkseen julkisten palvelujen piiriin. Kolmannen sektorin matalakynnyksinen tuki on merkityksellisessä roolissa, kun ihmiseltä edellytetään toistuvien omaa elämäntilannetta edistävien päätösten tekemistä myönteisten siirtymien saavuttamiseksi (Saari 2020). Kirjoitus perustuu Rosita Thilin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asunnottomien asumisen polun sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen palvelujen kohdentumisen edistämiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2024) Tutkimuksellisen kehittämistyön työelämän yhteistyökumppanina toimi Vailla vakinaista asuntoa ry. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403124242 Kirjoittaja Rosita Thil, sosionomi (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Rosita on valmistunut rikosseuraamusalan sosionomiksi vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä erityistason lastensuojeluyksikön johtajana yksityisellä palveluntuottajalla. Lähteet Alppivuori, K. 2018. Koontia asunnottomuutta käsittelevistä tutkimuksista, artikkeleista ja toimenpideohjelmista – julkaisujen sisältöjä ja tuloksia. Beijer, U. 2007. Mortality, mental disorders and addiction: A 5-year follow-up of 82 home-less men in Stockholm. Nord J Psychiatry 61 (5). Lehtonen, L & Salonen, J. 2008. Asunnottomuuden monet kasvot. Ympäristöministeriö. Helsinki. Pitkänen, S & Kaakinen, J. 2004. Rajattomat mahdollisuudet. Esiselvitys pääkaupunkiseudun asunnottomien tuki- ja palveluasumisen kehittämissuunnitelmaa (2005-–2007) varten. Ympäristöministeriön moniste 141. Helsinki: Ympäristöministeriö. Puromäki, H., Kuusio, H., Tuusa, M. & Karjalainen, J. 2017. Sosiaalihuoltolaki ja sosiaalinen kuntoutus: kuntakyselyn tulokset. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saari, J. 2020. Samassa veneessä – Hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Docendo. Savolainen, K. Sosiaalityö toivon luojana. 2011. Yhteisösuuntautunut toimintakulttuuri mielenterveyden edistämisessä. Teoksessa Ruuskanen, P.& Savolainen, K. & Suonio, M. (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. UNIpress. Sipari, S & Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia am-mattikorkeakoulun julkaisusarja. https://docplayer.fi/6845362-Salla-sipari-elisa-makinen-yhdessa-rakentuva-kuntoutus- osaaminen-metropolia-ammattikorkeakoulun-julkaisusarja.html Stenius-Ayodae, A. 2019. Housing, Health and service use of the homeless in Helsinki, Finland. University of Helsinki. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/301731/HOUSINGH.pdf?se- quence=1&isAllowed=y Stenius-Ayoade, A, Haaramo, P, Eriksson, J. 2018. Asunnottomuuteen liittyy suuria terveysriskejä. Aikakausikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti osoitteessa https://www.duodecimlehti.fi/duo14252 Vvary. Vailla vakinaista asuntoa ry – Vvary.
Etäkuntoutus – kuntoutumisen tukemista etänä vastaanotoilta
Kuntoutuksen tulisi näkyä yksilön kuntoutumisena hänen omassa arjessaan. Ammattilaisilla on mahdollisuus ja vastuu kehittää etäkuntoutuskäytäntöjä asiakkaiden ja heidän toimintaympäristönsä näkökulmasta käsin, etänä vastaanotoilta ja digitaalista teknologiaa hyödyntäen. Etäkuntoutus on myös keino lisätä asiakkaiden osallisuutta kuntoutukseen ja parantaa siten kuntoutumisen edellytyksiä. Etäkuntoutuksen on yleisesti todettu lisäävän asiakkaiden vastuuta ja kontrollia omasta kuntoutuksestaan (Njem Catalyst 2018), ja etäkuntoutuksessa asiakkaiden itseohjautuvuus ja aktiivisuus lisääntyvät, mikä edistää osallisuutta (Matamala-Gomez ym. 2020). Osallisuudella omaan terveydenhoitoon tai kuntoutukseen on merkitystä erityisesti asiakkaiden omien tavoitteiden saavuttamisen, sairauksien ennaltaehkäisyn ja terveyskäyttäytymisen kannalta (Karhula ym. 2022: 281; Graffigna ym. 2013: 13). Etäpalveluiden ja vaihtoehtojen lisääntyminen kuntoutuksen toteutuksessa tuo siis lisää valtaa ja vastuuta asiakkaille omasta kuntoutuksestaan, mikä itsessään voi olla osallisuutta edistävää (ks. esim. Karhula ym. 2022: 281). Etäkuntoutus lisää osallisuuden mahdollisuuksia, mutta se vaatii samalla asiakkaalta aktiivisempaa otetta omasta kuntoutumisestaan. Aktiivisuus tulisi ymmärtää käyttäytymisen ja tiedollisten ominaisuuksien lisäksi myös tunnetasoisena tilanteen ymmärtämisenä ja hyväksymisenä (Graffigna ym. 2015: 19–20). Osallisuus ei siis rakennu pelkästään tai automaattisesti siitä, että asiakas vastaa ammattilaisen kysymykseen, kertoo oman mielipiteensä tai avaa kameran etäkuntoutustilanteessa, vaan asiakkaan tulee myös ymmärtää ja hyväksyä oma tilanteensa ja siten myös haluta olla aktiivinen etäkuntoutustilanteessa tai kuntoutumisen prosessissa, joka toteutuu etänä vastaanotoilta. Osallisuuden rakentumisessa on tärkeää, että asiakkailla on mahdollisuuksia ilmaista itseään, saada äänensä kuuluviin ja saada tarvittaessa tukea vuorovaikutukseen (Thomas 2002: 174–175). Kuntoutumisen prosessissa ammattilaisen tulee osata tunnistaa ja tarvittaessa tukea asiakkaan voimavaroja (Autti-Rämö ym. 2022: 13). Siten etäkuntoutustilanteessa hiljaisten asiakkaiden tukeminen aktiivisuuteen ja heidän kannustamisensa esimerkiksi sanomaan oma mielipiteensä tai osallistumaan kodin ulkopuolisiin toimintoihin, on väylä osallisuuden kokemukseen ja kuntoutumiseen omassa ympäristössä. Asiakkaan osallisuuden ja aktiivisuuden tukeminen digitaalisen teknologian avulla Osallisuuden edistäminen etäkuntoutuksessa vaatii ammattilaiselta vuorovaikutustaitoja ja kykyä mahdollistaa jaettua päätöksentekoa (Charles ym. 1999; Karhula ym. 2022: 280). Ammattilaisen tulee etänä huomioida asiakkaan vuorovaikutusta entistä tarkemmin sekä tunnistaa ja sanoittaa tarvittaessa asiakkaan tunteita (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 37). Etätilanteissa katsekontaktin saavuttaminen on yksi tärkeimmistä vuorovaikutukseen liittyvistä tekijöistä ja se mahdollistaa luottamuksen ja nonverbaalisen vuorovaikutuksen syntymisen (Shem ym. 2022: 13–14; Davies ym. 2021). Läsnäolo ja tunteet välittyvät katsekontaktin, kasvojen ilmeiden ja puheen kautta (Lehtonen & Kuosmanen 2023: 36–37). Katsekontakti on tärkeää asiakkaan ja ammattilaisen välillä myös siksi, että etävastaanotolla asiakas ei tiedä, mihin ammattilainen keskittyy silloin, kun hän ei katso asiakasta (Gordon ym. 2020). Osallisuus on vuorovaikutuksessa rakentuva ja tilannesidonnainen kokemus (Thomas 2002; Thompson 2007; Entwistle & Watt 2006), jossa oleellista on asiakkaan merkityksellisyyden kokemukset, vapaus valita ja mahdollisuus vaikuttaa (Isola & Kaartinen & Leerman ym. 2017: 19). Osallisuuta edistävän etäkuntoutuksen keskiössä on se, miten asiakas ja ammattilainen ovat etävuorovaikutuksessa ja kuinka ammattilainen saa asiakkaassa aikaan osallisuuden kokemukseen tähtääviä positiivisia tunteita sekä luottamuksen, läsnäolon ja merkityksellisyyden kokemuksia (Graffigna ym. 2015; 15-18; Graffigna ym. 2013; Matamala-Gomez ym. 2020; Groom ym. 2021). Ammattilaisten tuleekin olla tietoisia myös omasta vuorovaikutuksestaan ja viihtymisestään, jotta asiakkaille välittyy hyvä ja positiivinen tunnelma. Kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelmassa toteutetun tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa etäkuntoutus tukee asiakkaan osallisuutta, kun hänellä on mahdollisuus osallistua etäkuntoutustilanteeseen aktiivisesti. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivista osallistumista etäkuntoutuksessa edistävät esimerkiksi: asiakkaan selkeä ja motivoiva tavoite etäkuntoutuksessa ammattilaisen ja mahdollisten muiden osallistujien tuttuus ammattilaisen vuorovaikutusosaaminen riittävä asiakkaan teknologiaosaaminen ja tietoturvallisuuden varmistaminen rauhallinen tila osallistua etäkuntoutustilanteeseen riittävä aika tottua etäkuntoutustoteutukseen positiivinen ilmapiiri sisällön riittävä monipuolisuus ja helppous. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden aktiivinen osallistuminen etäkuntoutustilanteeseen näyttäytyy yhteiseen tekemiseen osallistumisena, kameran ja mikrofonin auki pitämisenä sekä asiakkaan itseohjautuvuutena ja vastuun ottamisena. Etäpalveluiden avulla voidaan tukea kuntoutumista yksilön omassa toimintaympäristössä Etäkuntoutus-termi on vakiintuneesti käytössä suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa (ks. esimerkiksi Salminen & Partanen 2022; Stenberg & Parkkila 2023). Etäkuntoutus ei suoraan taivu etäkuntoutumiseksi, mutta etäkuntoutuksen voi asiakkaan näkökulmasta nähdä olevan kuntoutumisen tukemista asiakkaan omassa ympäristössä, eli etänä perinteisistä kuntoutusinterventioiden toteuttamisen paikoista, kuten vastaanotoilta. Ammattilaisen kohdentaman toiminnan ja kuntoutus-termin sijaan kuntoutumisen käsite viittaa kuntoutujan näkökulmaan ja hänen ympäristönsä huomioivaan vuorovaikutteiseen muutosprosessiin, jota kuntoutuksessa pyritään edistämään (ks. esimerkiksi Autti-Rämö ym. 2022: 13; Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 35). Kuntoutus toteutuu usein vastaanotoilla ja kuntoutuminen tarkoittaa kuntoutuksessa opitun viemistä päivittäisiin toimintoihin ja arjen ympäristöihin (Autti-Rämö ym. 2022: 65; Autti-Rämö & Komulainen 2013). Etäkuntoutustoteutuksessa asiakkaiden selkeiden ja motivoivien tavoitteiden nivominen asiakkaan toimintaympäristöön on luontevaa ja tavoitteiden saavuttamista voidaan edistää samassa hetkessä kuntoutuksen kanssa. Merkityksellisyyden kokemukset ja motivaatio ovat etäkuntoutukseen osallistuvien asiakkaiden osallisuuden edistämisessä tärkeitä, ja niitä voi edistää sopivien haasteiden ja selkeiden tavoitteiden avulla (Triberti & Riva 2015). Onnistuneen kuntoutusprosessin lähtökohtana on huomioida asiakkaan toimintaympäristö sekä tavoitteena asiakkaan valtaistuminen ja osallisuus (Salminen ym. 2022: 24). Alla olevassa kuviossa on havainnollistettu selkeän ja motivoivan, asiakkaan arkeen nivottavissa olevan tavoitteen yhteyttä etäkuntoutukseen, osallisuuteen ja asiakkaan kuntoutumiseen hänen omassa arjessaan. Lopuksi Etäkuntoutuksen kehittäminen vaatii sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta kykyä tarjota asiakkailleen hallintataitoja ja siirtää palveluita pois vastaanotoilta ja sairaaloista asiakkaiden omiin ympäristöihin (Graffigna ym. 2015: 18–20). Erityisesti heikoimmassa asemassa olevat asiakasryhmät tarvitsevat huomiota etäpalveluiden kehittämisessä ja digitaalisen tasa-arvon edistämisessä (Pennanen ym. 2023: 36). Digipalveluiden käyttämiseen liittyviä esteitä ja mahdollisuuksia tulisikin osata tunnistaa paremmin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kehitettäessä (Härkönen ym. 2024). Tarve ottaa loppukäyttäjät mukaan palveluiden kehittämiseen on tunnistettu myös muun muassa Harran & Kaipaisen ja Lintulan toimittamassa (2023) teoksessa Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle (Harra ym. 2023). Jatkossa tulisi selvittää, miten ammattilaiset voisivat etälaitteiden avulla parhaiten tukea asiakasta saavuttamaan tavoitteitaan hänen omassa toimintaympäristössään. Lisäksi ammattilaisten vuorovaikutusosaamisen mahdollinen merkitys asiakkaiden aktiivisuuteen ja positiiviseen ilmapiiriin sekä osallisuuteen tulisi osata tunnistaa etäkuntoutuskäytäntöjen kehittämisessä. Kirjoitus perustuu Heidi Haimin kuntoutuksen (YAMK) -opinnäytetyöhön Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen asiakkaiden osallisuuden edistämiseksi – Tutkimuksellinen kehittämistyö sosiaalisessa kuntoutuksessa (https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202402022439) Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina 2022. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 57–75. Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna 2022. Kuntoutumisen edellytykset. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 13–16. Autti-Rämö, Ilona & Komulainen, Jorma 2013. Kuntoutus perustuu tietoon – kuntoutumisen mahdollistavat asenteet, prosessit, osaaminen ja yksilöllisyys. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 129 (5). 452–453. Autti-Rämö, Ilona 2021. Kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointi. Vertaisarvioitu katsaus. Duodecim 137: 1369–1374. Charles, Cathy & Gafni, Amiram & Whelan, Tim 1999. Decision-making in the physician-patient encounter: revisiting the shared treatment decision-making model. Social science & medicine 49 (5). https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0277953699001458#TBL1 Viitattu 30.1.2023. 651–661. Davies, Luke & Hinman, Rana & Russell, Trevor & Lawford, Belinda & Bennell, Kim 2021. An international core capability framework for physiothreapists to deliver quality care via videoconferencing: a Delphi study. Journal of Physiotherapy 67 (4). 291–297. Entwistle, Vikki & Watt, Ian 2006. Patient involvement in treatment decision-making: The case for a broader conceptual framework. Patient Education and Counceling 63 (3). 268-278. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S073839910600156X?via%3Dihub. Viitattu 30.1.2023. Gordon, Howard & Solanki, Pooja & Bokhour, Barbara & Gopal, Ravi 2020. “I’m not feeling like I’m part of the conversation” – Patients’ perspectives on communicating in clinical video telehealth visits. Journal of General Internal Medicine 35 (6). 1751–1758. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano 2015. Giving (back) a role to patients in the delivery of healthcare services: theoretical roots of patient engagement. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja. https://books.google.fi/books?hl=fi&lr=&id=Msb_CgAAQBAJ&oi=fnd&pg=PP10&ots=J3z5pzIhiE&sig=ezb4s-XLBMQTigp7LGW_TxoBFR0&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false Viitattu 30.1.2023. Graffigna, Guendalina & Barello, Serena & Riva, Guiseppe 2013. Technologies for patient engagement. Health Affairs 32 (6). 1172. https://www.proquest.com/docview/1372932213/fulltextPDF/64E8F1C95B8E444EPQ/25?accountid=11363 Viitattu 2.2.2023. Groom, Lisa & Brody, Abraham & Squires, Allison 2021. Defining telepresence as experienced in telehealth encounters: A dimensional analysis. Journal of Nursing Scholarship, Indianapolis 53 (6). Harra, Toini & Kaipainen, Anne & Lintula, Leila (toim.) 2023. Käyttäjäystävällisen ikäteknologian aallonharjalle. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja TAITO-sarja 123. Helsinki 2023. https://www.theseus.fi/bistream/handle/10024/814720/2023%20TAITO%20123%20Käyttäjäystävällisen%20ikäteknologian%20aallonharjalle.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 14.1.2024. Härkönen, Henna & Lakoma, Sanna & Verho, Anastasiya & Torkki, Paulus & Leskelä, Riikka-Leena & Pennanen, Paula & Laukka, Elina & Jansson, Miia 2024. Impact of digital services on healthcare and social wefare – an umbrella review. International Journal of Nursing Studies 152: 104692. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S002074892400004X Viitattu 13.1.2024. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leerman, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 33/2017. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. E-kirja. Tampere: Vastapaino. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 276–295. Lehtonen, Krista & Kuosmanen, Lotta 2023. Enemmän empatiaa etänä. Teoksessa Leisti, Tuomas & Mattila, Satu (toim.) Empatialla osallisuutta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja, mikrokirjat 49. Helsinki. 34–41. Matamala-Gomez, Marta & Maisto, Marta & Montana, Jessica &Mavrodiev, Petar & Baglio, Francesca & Rossetto, Federica & Mantovani, Fabrizia & Riva, Guiseppe & Realdon, Olivia 2020. The role of engagement in teleneurorehabilitation: A systematic review. Frontiers in Neurology 11: 354. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7218051/ Viitattu 30.1.2023. NJEM Catalyst 2018. What is telehealth? https://catalyst.nejm.org/doi/full/10.1056/CAT.18.0268 Viitattu 26.1.2023. Pennanen, Paula & Jansson, Miia & Torkki, Paulus & Harjumaa, Marja & Pajari, Iida & Laukka, Elina & Lakoma, Elina & Härkönen, Henna & Verho, Anastasiya & Martikainen, Susanna & Kouvonen, Anne & Leskelä, Riikka-Leena 2023. Digitaalisten palvelujen vaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 52. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165147/VNTEAS_2023_52.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 29.1.2024. Salminen, Anna-Liisa & Partanen, Tuija 2022. Etäkuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Salminen, Anna-Liisa & Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2022. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 19–31. Shem, Kazuko & Irgens, Ingeborg & Alexander, Marcalee 2022. Getting started: Mechanisms of telerehabilitation. Teoksessa Alexander, Marcalee (toim.) Telerehabilitation. Principles and practice. Elsevier. 5–20. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y Viitattu 9.1.2024. Stenberg, Johanna & Parikka, Minna 2023. Opas etäkuntoutuksen käytännön toteutukseen. Kuntoutus nyt 1/2023. Helsinki: Kela. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/509cca70-4bf6-413b-8ab4-86eae52a85e6/content Viitattu 26.12.2023. Thomas, Nigel 2002. Children, family and the state. Decision-making and child participation. Policy Press. Thompson, Andrew 2007. The meaning of patient involvement and participation in health care consultations: A taxonomy. Social Science Medicine 64 (6). 1297–130. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17174016/ Viitattu 29.1.2024. Triberti, Stefano & Riva, Guiseppe 2015. Engaging users to desing positive technologies for patient engagement: the perfect interaction model. Teoksessa Graffina, Guendalina & Barello, Serena & Triberti, Stefano (toim.) Patient engagement – A Consumer-centered model to innovate healthcare. E-kirja.
Dialogeilla vaikuttavuutta kehittäjäkumppanuuteen
Projektin käynnistäminen kehittäjäkumppanuudessa vaatii tietoista päätöstä hylätä vanhat toimintamallit ja lähteä toimimaan itselle uudella tavalla. Avainasemassa ovat yhdessä käydyt dialogit, joiden kautta ymmärrys toisen näkökulmasta ja yhteisestä aiheesta syvenevät. Tässä blogissa kuvataan kokemuksia dialogeista ja niiden vaikutuksia kehittäjäkumppanuuden rakentamisessa. Projektitoimijat Emmi Pohjolainen ja Elisa Johansson kertovat Minä merkitsen -projektin rakentamisesta saavutettavilla dialogeilla. Merkityksellisten aiheiden tunnistamiseksi ja arjessa hyödyllisen tiedon tuottamiseksi tarvitaan vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa aiheeseen liittyvien eri toimijoiden – tutkijoiden, kehittäjien, ammattilaisten, kuntoutujien, päätöksentekijöiden ja niin edelleen – välillä (esim. Laajalahti & Laaksonen 2023). Tähän tarpeeseen on kehitetty osallistuvaa tutkimuskumppanuutta, joka on uudenlaista yhdessä muotoutuvaa toimintakulttuuria tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (Sipari ym. 2022: 9). Osallistuvaa tutkimuskumppanuutta on sovellettu käytäntöön eri konteksteissa (Hytke 2024; Sipari ym. 2022: 44). Alku aina hankalaa? “Olin mukana osallistuvan tutkimuskumppanuuden kehittävässä koulutusprosessissa keväällä 2021 ja yhdistelin kumppanuusajattelua omaan toimintatapaani kuntoutuksessa (SCA™). Paloin halusta lähteä kokeilemaan osallistuvaa tutkimuskumppanuutta käytännössä. Halusin, että projekti starttaisi oikeasti puhtaalta pöydältä, mutta sen käynnistys tuntui kuitenkin haastavalta. Miten saada projektiryhmä kasaan, kun oikeastaan mitään projektia ei vielä ollut olemassa?”, Elisa Osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallin (Sipari ym. 2022: 16–17) mukaisesti yhteistoimintaa lähdettiin rakentamaan alusta lähtien dialogien eli vastavuoroisten ja avointen yhteiskeskustelujen avulla. Projektiin ja sen aloitusdialogiin kutsuttiin merkityksellisestä arjesta kiinnostuneita aivovamman tai aivoverenkiertohäiriön saaneita henkilöitä sekä neurologisen kuntoutuksen ammattilaisia. Perinteiseen tutkimus- ja kehittämisprosessiin verrattuna osallistuvassa tutkimuskumppanuudessa painottuu alkuvaihe, jossa kumppanuutta rakennetaan. Ratkaisevaa on se, miten kumppaneita kutsutaan ja miten heidät tavoitetaan. (Lehtonen ym. 2020; Sipari ym. 2022: 18–22.) Emmille ja monille muille kumppaneille Elisan aloite oli mukaansa kutsuva. Emmi näki Aivoituksen sivuilla ilmoituksen Osallistava arki -projektista (kuvio 1) ja se puhutteli häntä. Häntä innosti perinteisen vertaistuen sijaan se, että projektissa pääsisi kuulemaan myös ammattilaisten ajatuksia vammautuneiden arjesta ja miten muut vammautuneet kokevat vertaisensa. Aiempi kokemus Emmillä oli se, että hän oli arvioitava osapuoli, jonka tilannetta asiantuntijat pohtivat. “Projektissa vahvistui tunne, että kerrankin myös meidän vammautuneiden ajatuksia kuultaisiin ja mekin saisimme puheenvuoron, tasavertaisina.” Kulje yhdessä, jos haluat mennä pitkälle Keskeisessä osassa kumppanuuden käynnistämisessä ja yhteisen projektin rakentamisessa ovat olleet Erätauko-keskusteluina käydyt dialogit (Erätauko-säätiö). Dialogit ovat toteutuneet etäyhteydellä, jolloin osallistuminen on ollut mahdollista eri puolelta Suomea. Projektin dialogeissa on huomioitu alusta lähtien saavutettavuus ja esteettömyys, jotta kaikki projektitoimijat voivat kokea tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Emmin ja Elisan kokemusten mukaan dialogit ovat mahdollistaneet tutustumista ja oppimista erilaisten näkökulmien jakamisen kautta. Se on vahvistanut kumppanuutta ja antanut suuntaa projektille. (Helenius & Johansson & Pohjolainen 2024.) Projektin edetessä rikkautena keskusteluissa on ollut ihmisten erilaiset taustat ja se ettei keskustelijan titteli ole ollut olennaisinta vaan itse keskusteltava asia. Kasvotusten, etänäkin kuvayhteyden avulla, käytävän keskustelun konkreettisia etuja on, että keskustelijat kohtaavat myös sanattomalla viestinnällä: eleet, ilmeet ja kehonkieli tuovat oman lisänsä keskusteluun. “Vaikka prosessi on vienyt aikaa, välillä juminutkin, on ollut suuri rikkaus, että asioita on tuumittu monelta eri kannalta, ja ihan yllättäviäkin asioita on voinut tulla esiin. Se ettemme aluksi rajanneet aihetta liian tarkkaan, mahdollisti eri tulokulmat asioihin.” Projektin alussa saavutettavuutta ja esteettömyyttä huomioitiin konkreettisilla keinoilla, kuten tapaamisen aikatauluilla ja jaetulla valkotaululla, johon kirjoitettiin ydinsanoja kaikkien nähtäville. Nämä vahvistivat toimijoiden luottamusta toisiinsa ja tekivät näkyväksi yhteisen halun onnistua. Yhteisymmärryksen kasvaessa jäivät monet alun keinot turhiksi tai muuttuivat huomaamattomaksi osaksi keskustelua. “Dialogit lisäävät ymmärrystä aivan toisella tavalla sen sijaan, että lukisit esimerkiksi paperilta tilastoja vammautuneiden arjesta. Hyvässä keskustelussa paljon sanomatontakin voi välittyä, kun ilmapiiri on avoin.” Eteenpäin, sanoi mummo lumessa… Kumppanuudessa rakentuvalla projektilla on monia mahdollisuuksia, mutta uudenlainen toiminta voi kohdata haasteita perinteisiin nojaavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (vrt. Kulmala & Spisák & Venäläinen 2023). Yhdessä tehtävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähestymistavat yleistyvät, ja samalla suhtautuminen osallistuviin ihmisiin muuttuu siten, että heidät ymmärretään oman elämänsä asiantuntijoina ja tasavertaisina kumppaneina tutkijoiden ja kehittäjien kanssa. Tällöin tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohtana ovat ihmisten itse määrittämät haasteet ja ongelmat, tutkimus- ja kehittämistoiminnalle asetetut toiveet ja tavoitteet sekä kumppanuuteen perustuva yhteistoiminta. Tätä kautta vahvistuu sellaisen tiedon tuottaminen, jolla on oikeasti merkitystä ihmisten arjessa. “Jostain syystä yhteistoimintaan ja kehittäjäkumppanuuteen suhtaudutaan vielä hieman samoin kuin erilaisuuteen yleensäkin. Projektia pidetään kiinnostavana ja sen esiin tuomia asioita kuunnellaan, mutta muutoksia tai muokkauksia omassa ajattelu- tai toimintatavassa ei kuitenkaan olla vielä valmiita tekemään.” Arvotamme ihmiset herkästi asiakas-asiantuntija-rooleihin, ja toisten näkemyksillä on enemmän painoarvoa. Aitoa kumppanuutta ja merkityksellistä yhteistoimintaa voidaan rakentaa vain tunnustamalla jokaisen arvokas asiantuntijuus. Siksi tarvitaan vanhojen mallien ja toimintatapojen ravistelua. “Osallistuminen avoimeen dialogiin tuo uuden toimintatavan hyödyt esille. Se voi avartaa näkökulmia ja voi saada muuttamaan omia toimintatapoja.” Dialogit toimivat linkkeinä ja kohtaamispisteinä, jotta kaikkien osapuolten ääni saadaan yhdenvertaisesti esille ja huomion arvoiseksi. Yhteisymmärrys mahdollistaa suoran tiedon vastavuoroisen viestimisen. Päästessämme toimimaan suoran tiedon – emme oletuksen – varassa, pystymme oikaisemaan monet mutkat ilman että jätämme tärkeitä asioita huomioimatta. Dialogeissa keskustelun lopputulosta ei myöskään määritellä etukäteen, jolloin voi päästä kiinni uuteen tietoon ja oivalluksiin. Mitkä mahdollisuudet meillä onkaan ratkaista asioita, kun teemme sen yhdessä keskustellen. Minä merkitsen -projekti järjestää kansallisten dialogien (www.kansallisetdialogit.fi) yhteisteemoihin liittyviä avoimia keskusteluja. Jos dialogiin osallistuminen tai kuulijaksi tuleminen kiinnostaa, katso tulevat keskustelumme (www.intonaattorit.fi/kalenteri ) ja liity mukaan. Projekti ottaa mielellään vastaan myös kommentteja, yhteistyöehdotuksia tai toivottaa tervetulleiksi uusia projektitoimijoita. Ole yhteydessä ilman mitään kynnystä! (info@intonaattorit.fi) Lähteet Erätauko-säätiö. Helenius, Sari & Johansson, Elisa & Pohjolainen, Emmi 2023. Dialogit kumppanuudessa. Tulevaisuusareena-podcast. MetroPodia. Hytke 2024. Kestävää hyvinvointia yhdessä tutkimalla ja kehittämällä. Kulmala, Meri & Spisák, Sanna & Venäläinen, Satu 2023. Kanssatutkimus. Ihanteet ja käytännöt. Tampere University Press. Laajalahti, Anne & Laaksonen, Vilja 2023. Tutkittu tieto käyttöön: Miten lisätä tutkitun tiedon hyödyntämistä yhteiskunnassa? Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehti, 19(1), 82–92. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista & Helenius, Sari & Väisänen, Sara & Harra, Toini 2023. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksessa. OIVA-sarja 50. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-332-9 SCA™ -tekniikka. Kirjoittajat Emmi Pohjolainen, varhaiskasvatuksen opettaja KM, sivutoiminen tuntiopettaja, Aammattiopisto Elisa Johansson, puheterapeutti FM, asiantuntijayrittäjä, Intonaattorit Oy Erityisosaamisena Kanadan Afasiainstituutin SCA™-keskustelun tukitekniikka (Supported Conversation for Adults with Aphasia, Aphasia Institute), joka on toiminut perustana dialogin muokkaamisessa kommunikatiivisesti saavutettavaksi ja esteettömäksi. Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, lehtori ja projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Kuntoutuksessa asiakkaan tarpeita vastaavat tavoitteet saavutetaan arkeen yhdistämällä
Kuntoutuksessa asiakkaan tavoitteiden laatimisen lähtökohdat nousevat ihmisen tarpeista arjessa toimimisen sujumiseksi. Jokaisen arki on ainutlaatuista, ja sen vuoksi myös tarpeet ovat yksilöllisiä. Asiakkaan tarpeita vastaavat tavoitteet saavutetaan, kun asiakkaalle annetaan mahdollisuus osallistua tavoitteen laatimiseen tasavertaisena ja päätöskykyisenä. Toteutuuko oikeasti tavoitteiden laatimisessa asiakkaan mahdollisuus päätöksentekoon? Mahdollistammeko ammattilaisina asiakkaan täysivaltaisen osallistumisen tavoitteen laatimisessa? Kuntoutuksessa tavoitteen laatiminen on todettu olevan haastavaa ja asiakkaan osallisuus jää oletettua vähäisemmäksi (Baker & Marshak & Rice & Zimmerman 2001). Tavoitteet saattavat olla yleisiä ja laajoja, eivätkä aina vastaa asiakkaan omia tarpeita. Asiakkaan tarpeet nousevat hänen arjessaan toimimisesta ja arjen sujumisesta mielekkäällä tavalla (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 282). Asiakkaan tarpeen mukaiset tavoitteet laaditaan asiakkaan, ammattilaisen ja lähiverkoston kanssa yhteistyössä. Yhteistyön toteutumiseen tarvitaan asiakkaan ja ammattilaisen tietoa toimijuudesta tavoitteen laatimisessa. Tämä kirjoitus perustuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytäntöjä tavoitteiden arkeen yhdistymiseksi. Toimintaympäristönä oli Pirkanmaan hyvinvointialueen avokuntoutus. Kehittämistyö ajoittui ajankohtaan, jossa kehitettiin avokuntoutuksen yhteisiä toimintakäytäntöjä. Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset perustuivat ammattilaisen näkökulmiin. Tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöt Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytäntöjen lähtökohtana on asiakkaan toimijuuden toteutuminen tavoitteiden laatimisessa. Toimijuuden toteutuminen edellyttää tietoa ja ymmärrystä niin asiakkaan kuin ammattilaisen osalta. Tietoa ja ymmärrystä on, että tavoitteen laatimiseen osallistuvat tietävät asiakkaan osallisuudesta päätöksentekoon tasavertaisena toimijana. Asiakkaalle annetaan mahdollisuus valmistautua tavoitteen laatimiseen ja kerrotaan etukäteen mitä tavoitteiden laatiminen tarkoittaa ja sisältää. Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöissä asiakkaan omaisten ja lähiverkoston osallistuminen tehdään mahdolliseksi ja sitä tuetaan. Tavoitteiden laatimisessa ammattilaiset käyttävät yhteisesti sovittuja toimintakäytäntöjä, jotka tukevat asiakkaan toimijuutta tavoitteiden laatimisessa. Asiakkaan tarpeita vastaavien tavoitteiden laatimisen toimintakäytännöt tavoitteiden arkeen yhdistymiseksi on kuvattu kuviossa 1. Tavoitteiden laatimiseen otetaan mukaan asiakkaan omaiset ja lähiverkosto sekä heidän osallisuuttaan tuetaan. Tavoitteiden laatiminen perustuu asiakkaan tarpeiden tunnistamiseen ja niiden pohjalta laaditaan tavoitteet yhteistyössä. Tavoitteen tulee olla suhteutettu ja yhdistetty asiakkaan arjessa toimimiseen ja mahdollisuuteen toteuttaa arjessa. Toimijuus tavoitteiden laatimisessa Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella tavoitteen laatimisessa tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä toimijuudesta. Toimijuudella pyritään vahvistamaan asiakkaan oman elämän hallintaa arjen selviytymisen edistämiseksi ja antaa mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä ja valintoja (Reunanen 2018: 55) Tavoitteiden laatimisessa asiakkaan toimijuuden toteutuminen edellyttää ammattilaiselta siihen tarvittavaa toimintakäytäntöä (Leach & Cornwell & Haines 2009). Tavoitteiden yhdistyminen arkeen Tutkimuksellisen kehittämistyön perusteella tavoitteiden arkeen yhdistäminen on haastavaa. Tavoitteiden yhdistymistä arkeen edistivät tulosten perusteella keskusteluissa arjen sanoittaminen ja keskustelun peilaaminen asiakkaan arjessa toimimiseen. Arjesta keskusteltiin yhdessä asiakkaan kanssa pohtien edistäviä ja heikentäviä tekijöitä arjessa toimimisen kannalta (Karhula ym. 2022: 2022: 289). Jokaisen arki muotoutuu ainutlaatuiseksi ja yksilöllisesti, joten asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen on lähtökohta tavoitteiden laatimisessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella tavoitteiden arkeen yhdistymistä edistivät asiakkaan arkiympäristön kartoittaminen ja siihen tutustuminen. Asiakkaan arkiympäristöön tutustamalla ymmärretään hänen tarpeensa arjessa toimimisen sujumiseksi (Reunanen 2017: 72). Tavoitteiden yhdistymistä arkeen edistetään arjen sanoittamisella ja keskusteluiden peilaamisella asiakkaan arkeen. Asiakkaan kanssa pohditaan tarpeita arjessa toimimiseen ja konkreettisia keinoa arjen sujumiseksi (Karhula & Sellman & Sipari & Ylisassi 2022: 288–289). Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää eri toimintaympäristöissä, kun pyritään kehittämään tavoitteiden laatimista, jotka vastaavat asiakkaan tarpeita. Tulokset ovat pohjana kehittämiselle, jossa kuntoutuksen palveluita, kuten tässä tutkimuksellisessa kehittämistyössä kuntoutustarpeen arvioimista, viedään asiakkaan tarpeiden mukaisesti hänen arkeensa. Kirjoittaja: Riikka Pitkänen, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelma. Riikka työskentelee tällä hetkellä Pirkanmaan hyvinvointialueella lääkinnällisen kuntoutuksen hankinnoissa. Lähteet: Baker Susan & Marshak Helen & Rice Gail & Zimmerman Grenith 2001. Patient Participation in Physical Therapy Goal Setting. PhysicalTherapy 81 (5), 1118–1126. https://www-proquest-com.ezproxy.metropolia.fi/central/docview/223118865/4F62BC9505EB4892PQ/1?accountid=11363 Viitattu 25.7.2023. Karhula Maarit & Sellman Jaana & Sipari Salla & Ylisassi Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Melkas Susanna (toim.). Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Leach Emma & Cornwell Petrea & Flemming Jenny & Haines Terrence 2010. Patient centered goal setting in a subacute rehabilitation setting. Disabil Rehabil 32 (2),159–72. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/19562579/ Viitattu 20.8.2023. Reunanen Merja 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Reunanen Merja 2018. Toimijuus kuntoutumisen tavoitteena. Kuntoutus 41 (1). https://journal.fi/kuntoutus/article/view/100415 Viitattu 28.10.2022.
Uskomukset selkäkivun paranemisen esteenä
Lähes jokainen aikuinen kärsii alaselkäkivusta jossain vaiheessa elämänsä aikana. Alaselkäkipu aiheuttaa pitkittyessään toimintakyvyn laskua, josta seuraa merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle (1, 2). Alaselkäkipu voi johtua vakavasta syystä, mutta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ei ole löydettävissä yksittäistä syytä tai vakavaa selitystä alaselkäkivulle (1,2). Alaselkäkipu kroonistuu eli pitkittyy noin kolmasosalla selkäkipuisista, jolloin kokonaisvaltaisen kuntoutuksen merkitys on ratkaisevassa osassa. Jo 40 vuotta sitten amerikkalainen psykiatri George Engel kirjoitti vuosien tutkimuksien jälkeen Science-tiedelehdessä artikkelin “The need for a new medical model: a challenge for biomedicine” (3). Engel kirjoitti, että selkäkipu on enemmän kuin pelkkä kipua ilmentävä kehon osa. Hän oli yksi sen keskeisimmistä kokonaisvaltaiseksi mielletyn biopsykososiaalisen hoitomallin kehittäjistä. Perinteisesti alaselkäkivun ja muiden kiputilojen hoito on nimenomaan painottunut pelkästään kipeän kehon osan tutkimiseen ja hoitoon. Kipeää kohtaa, kuten alaselkää kuvataan usein magneettikuvantamisella, vaikka kipua ei voi todeta magneettitutkimuksella. Biomediakaalisesta selkäkivun hoidosta on jo tultu parempaan suuntaan ja Käypä hoito -suosituksiin on täydennetty biopsykososiaalisten tekijöiden huomioiminen alaselkäkivun kohdalla. Sen pohjalta saa kattavan käsityksen asiakkaan elämäntilanteesta. Magneettitutkimuksen paradoksi Alaselkäkivun yksi pioneereista, professori Peter O’Sullivan, kirjoitti artikkelissaan, että alaselkäkivun hoitolinjat keskittyvät liiaksi biomedikaalisiin tekijöihin (4). Biomedikaalinen näkökulma rajoittuu vain selän rakenteiden tai biomekaniikan tarkasteluun, joiden uskotaan olevan selkäkipua aiheuttavia tai ylläpitäviä syitä. Tähän liittyen selän rakenteita tutkitaan magneettitutkimuksilla etsien kivun syitä selän rakenteista. Muistan hyvin, kun 1990-luvulla selän magneettikuvantaminen alkoi nostaa päätään ja yhä useampi selkäkipuinen ”pääsi” kuvattavaksi. Ajateltiin, että vihdoin saatiin laite, jonka avulla selkäkivun syy saadaan selville. Silloin oli vielä vallalla uskomus, että suurin osa selkäkivuista johtuu välilevyjen rappeumasta tai pullistumista sekä nikamien kulumista. Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme saaneet tutkimustietoa siitä, että selän rakenteiden muutoksia nähdään laajasti myös oireettomilla ihmisillä. Tämä tarkoittaa sitä, että löydökset korreloivat heikosti alaselkäkivun kanssa eivätkä ennusta hyvin alaselkäkivun pitkittymistä tai heikentynyttä toimintakykyä (4). Toki on hyvä muistaa, että magneettikuvantamiselle on edelleen paikkansa. Hyvässä kliinisessä haastattelussa ja tutkimisessa sekä päättelykyvyssä on keskeistä tunnistaa ne asiakkaat, joille kuvantaminen on tarpeen vakavien syiden poissulkemiseksi. Vaihtuvat trendit alaselkäkivun kuntoutuksessa Alaselkäkipua on kautta aikojen kuntoutettu erilaisin manuaalisen terapian keinoin. Viimeisten vuosikymmenten suosikkimenetelmiä ovat olleet selkärangan manipulaatio- ja mobilisaatio- sekä lihaksiin kohdistuvat ns. kalvotekniikat sekä akupunktio. Niiden merkitystä ei pidä vähätellä yhtenä osana kuntoutusprosessia, sillä niiden vaikuttavuuden on todettu tuovan lyhytaikaista apua alaselkäkipuun. Alaselkäkivun hoitaminen ja kuntoutus ei voi silti jäädä pelkästään terapeutin käsien avulla parantamiseksi. Erilaiset uskomukset ovat terapeuttien ja asiakkaiden parissa yleisiä ja ne voivat pahimmillaan olla esteenä onnistuneelle kuntoutukselle. Yksi keskeisemmistä uskomuksista liittyy selän vaurioitumisherkkyyteen, jossa sen kestävyyttä aliarvioidaan. Tästä on seurannut selkään liittyvien sääntöjen kavalkadi, kuten miten kuuluu nostaa esineitä oikeaoppisesti selkä suorana tai että huono ryhti tekee selällä hallaa. Ihmiset ovat tulkinneet ja noudattaneet näitä sääntöjä kautta aikojen siten, että selkää pitää erityisesti varoa. Valitettavasti ihmiset ovat oppineet alaselkäkipuun liittyviä uskomuksia meiltä ammattilaisilta ja mediasta (5). Uskomukset kulkevat usein kontekstista riippumatta myös suvuissa, josta ne siirtyvät seuraaville sukupolville. Kuntoutuksen ammattilaisten rooli on merkittävä paranemisen esteenä olevien uskomuksien purkamisen muodossa. Tärkeää on varmistua, että tämän päivän opetuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten sanoitamme viestiämme asiakkaille. Uskomusten tilalle pitää tuoda ajantasaista ja tutkittua tietoa, joka on isossa roolissa onnistuneen kuntoutuksen polulla. Asiakas takaisin kuskin paikalle O’Sullivanin tutkimusryhmän kehittämä ja tutkima Cognitive functional therapy (CFT) on osoittautunut toimivaksi lähestymistavaksi kroonisen alaselkäkivun kuntoutuksessa (6). Siinä asiakkaan selkäkipua tarkastellaan biopsykososiaalisen viitekehyksen kautta (kuva 1). Siinä keskeistä on antaa tilaa asiakkaan tarinalle, jossa terapeutin kuuntelun ja reflektoinnin merkitys on tärkeää. Tarinasta poimitaan oleelliset tekijät jatkokeskusteluun, pyrkien lisäkysymysten valossa muodostamaan kokonaiskuva asiakkaan elämäntilanteesta. Yhtenä tärkeimmistä seikoista on asiakkaan validointi ja kuulluksi tuleminen sekä saada selville hänen näkemyksensä selkäkivun syistä. Haastattelun aikana huomioidaan mahdollisesti esille tulevia selkäkipuun liittyviä haitallisia uskomuksia. Uskomukset tulee päivittää uuden tutkitun tiedon mukaisiksi. Esimerkiksi asiakkaalla saattaa olla tiedossaan magneettitutkimusten pohjalta selän rakenteiden muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet hänen arkikäyttäytymiseensä siten, että se entisestään alentaa selän toimintakykyä. Tyypillisesti selkäkipua pidempään poteneet omaksuvat toimintatapoja, joissa vältetään selän käyttämistä esimerkiksi nostaessa. Selkäkipuiset välttävät uskomuksen vallitessa usein taivuttamasta selkäänsä, koska he pelkäävät selän tilanteen pahenevan tästä. Tutkimuksissa erilaisilla nostotekniikoilla ei ole todettu olevan syys–seurausyhteyttä selkäkivun syntymiseen tai pahenemiseen (7). Selän normaalin käyttämisen varominen ja suojelu voi sen sijaan johtaa alaselkäkivun pitkittymiseen (8). Uskomuksien lisäksi asiakkaalle tulee jakaa ajantasaista tietoa kivusta ja se moniulotteisesta ja sekä mutkikkaasta luonteesta. Päätavoitteena CFT:n mukaisessa työotteessa on saada asiakas takaisin ns. kuskin paikalle ja lisätä hänen luottamustansa omaa selkäänsä kohtaan. Tätä lähdetään lisäämään asteittaisella selän kuormittamisella yksilöllisten valittujen ja ohjattujen liikkeiden avulla. Lisäksi voidaan antaa vinkkejä arjen toimintamalleihin esimerkiksi juuri nostamiseen, ryhtiin tai istumiseen liittyen. Terapeutti mentorina ja ohjaajana Elämäntavoilla voidaan vaikuttaa selän toimintakykyyn, minkä vuoksi elämäntapaohjaaminen on tärkeä osa alaselkäkivun kuntouttamista. On hyvin yleistä, että moni alaselkäkipuinen jännittää tiedostamattaan keskivartaloa vetämällä napaa sisään suojellakseen selkäänsä. Tällaisessa tilanteessa selkä saattaa alkaa toipumaan parhaiten yksinkertaisesti tietoisen keskivartalon rentouttamisen avulla päästämällä navan irti selkärangasta. Kroonistuneen alaselkäkivun moderni ja kokonaisvaltainen kuntoutus on matka, jossa terapeutti ei ”paranna” alaselkäkipua, vaan toimii kannustavana mentorina ja ohjaajana kohti parempaa elämää sekä parempaa toimintakykyä. Engel viitoitti tätä tietä vuosikymmeniä sitten, ja nyt olisi jo aika ottaa se käyttöön laajasti selkäkivun ja muiden kiputilojen kuntouttamisessa. Kirjoittaja: Jerry Ketola, osteopaatti, tietokirjailija, TtM www.jerryketola.fi Lähteet: Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Fysiatriayhdistyksen asettama työryhmä. Alaselkäkipu. Käypä hoito -suositus 5.5.2017. kaypahoito.fi. Maher, C., Underwood, M. & Buchbinder, R. Non-specific low back pain. Lancet. Engel, G. L. 1977. The need for a new medical model: a challenge for biomedicine. Science 196 (4286), 129–136. O'Sullivan, P., Caneiro, J. P., O'Keeffe, M. & O'Sullivan, K. 2016. Unraveling the Complexity of Low Back Pain. J Orthop Sports Phys Ther 46 (11), 932–937. Darlow, B., Dowell, A., Baxter, G.D., Mathieson, F., Perry. M. & Dean, S. 2013. The enduring impact of what clinicians say to people with low back pain. Ann Fam Med 11, 527–534. Kent, P., Haines, T., O'Sullivan, P., Smith, A., Campbell, A., Schutze, R., Attwell, S., Caneiro, J. P., Laird, R., O'Sullivan, K., McGregor, A., Hartvigsen, J., Lee, D.A., Vickery, A. & Hancock, M.; RESTORE trial team 2023. Cognitive functional therapy with or without movement sensor biofeedback versus usual care for chronic, disabling low back pain (RESTORE): a randomised, controlled, three-arm, parallel group, phase 3, clinical trial. Lancet 401 (10391), 1866–1877. Saraceni, N., Kent, P., Ng, L., Campbell, A., Straker, L. & O'Sullivan, P. 2020. To Flex or Not to Flex? Is There a Relationship Between Lumbar Spine Flexion During Lifting and Low Back Pain? A Systematic Review With Meta-analysis. J Orthop Sports Phys Ther 50 (3), 121–130. Bunzli, S., Smith, A., Schütze, R., Lin, I. & O'Sullivan, P. 2017. Making Sense of Low Back Pain and Pain-Related Fear. J Orthop Sports Phys Ther 47 (9), 628–636. O'Sullivan, P. B., Caneiro, J. P., O'Keeffe, M., Smith, A., Dankaerts, W., Fersum, K. & O'Sullivan, K. 2018. Cognitive Functional Therapy: An Integrated Behavioral Approach for the Targeted Management of Disabling Low Back Pain. Phys Ther 98 (5), 408-423.
Ikääntyneiden omatoimisuutta vahvistamassa
Ikääntyneet asettuvat usein sairaalassa hoito- ja kuntoutustoimenpiteiden kohteeksi. Kuntoutuksen nykyparadigma korostaa kuitenkin asiakkaan aktiivista roolia kuntoutustoiminnan keskiössä. Iäkkäiden asiakkaiden passivoitumista ja toimintakyvyn laskua sairaalassa voidaan ennaltaehkäistä kehittämällä ikääntyneiden omatoimisuutta vahvistavia kuntoutuskäytäntöjä. Omatoimisuuden vahvistuminen edistää myös varhaista kotiutumista sairaalasta. Ikääntyneiden osuus Suomen väestöstä on voimakkaassa kasvussa. Tämän myötä ikääntyneiden toimintakykyisyyden säilymisen ja mahdollisimman pitkään kotona asumisen merkitys korostuu koko ajan enemmän. (Jansson & Granö & Janhunen & Pikkarainen 2022: 190.) Väestömme ikääntyessä on tunnistettu tarve kehittää kuntoutuspalveluita tukemaan ikääntyneiden toimintakykyisyyden säilymistä ja yhteiskunnan toimintaan osallistumista mahdollisimman pitkään. Erityisen tärkeinä kehittämisen kohteina nähdään ennaltaehkäisevät toimet ja ikääntyneiden itsenäisen arjen säilymisen tukeminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020: 21.) Ikääntynyt asiakas lyhytaikaisessa sairaalahoidossa Espoon sairaalan päivystysosastolla annetaan lyhytaikaista sairaalahoitoa akuuttigeriatrisille potilaille (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue). Yleisimpiä syitä ikääntyneiden sairaalahoitoon hakeutumiselle ovat muun muassa kaatumiset, sekavuus, kotona pärjäämättömyys ja äkillinen hengenahdistus. Syyksi näiden taustalla paljastuu usein sydän- ja verisuonisairaus tai infektiotauti. (Tilvis 2016.) Päivystysosastolta asiakkaat pyritään kotiuttamaan varhaisessa vaiheessa, heti akuutin tilanteen väistyttyä. Sairaalahoitoon päätyminen on suuri riski ikääntyneen toimintakykyisyydelle. Päivystysosastolla on havaittu ikääntyneiden taipumus nopeaan passivoitumiseen ja laitostumiseen sairaalaympäristössä. Sairaalassa asiakkaista myös puhutaan potilaina, mikä varmasti osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka asiakkaat mieltävät roolinsa passiivisena hoidon ja kuntoutuksen kohteena. Ikääntyneen kuntoutus sairaalassa Kuntoutuksen tarve ilmenee erityisesti silloin, kun ikääntyneen hyvinvointi on tavalla tai toisella vaarantunut, esimerkiksi akuutin sairastumisen vuoksi (Jansson ym. 2022: 190). Ikääntyneen kuntoutus tuleekin pyrkiä käynnistämään mahdollisimman nopeasti sairaalajakson alussa. Espoon sairaalassa hoidon ja kuntoutuksen periaatteena on asiakkaiden omatoimisuuden tukeminen. Asiakkaita kannustetaan aktiivisuuteen ja tekemään mahdollisimman paljon asioita itse. (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue.) Kuntoutuksen ei tulisi olla sarja erillisiä asiakkaaseen kohdistettuja toimenpiteitä, vaan yhdessä ammattilaisten kanssa suunniteltu, asiakkaan arkeen sidottua toimintaa ja harjoittelua sisältävä harkittu kokonaisuus. Asiakkaalla itsellään on suurin vastuu kuntoutumisen prosessissa. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen 2022: 60–68.) Näiden lähtökohtien ympärille kuntoutuksen tulisi rakentua myös sairaalassa. Omatoimisuutta vahvistavat kuntoutuskäytännöt Ikääntyneen omatoimisuutta vahvistamalla voidaan edistää varhaista kotiutumista sairaalasta eli paluuta tuttuun ympäristöön ja tuttuihin rutiineihin. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella ikääntyneen omatoimisuutta voidaan päivystysosastolla vahvistaa monenlaisilla uusilla kuntoutuskäytännöillä. Omatoimisuutta vahvistavia kuntoutuskäytäntöjä ja tekijöitä on tulosten mukaan kotiutumisen suunnittelu hoitojakson alusta alkaen, asiakkaan myönteinen asenne sekä omaisten osallistuminen koko prosessin läpi. Näiden lisäksi myönteinen vuorovaikutus ammattilaisten kanssa sekä asiakkaan mielipiteiden kysyminen ja huomioiminen aina kuntoutuksen suunnittelusta kotiutumisen järjestämiseen asti vahvistavat omatoimisuutta. Kuntoutuksen suunnittelu hoitojakson alussa Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen suunnitteluvaiheessa on tärkeää selvittää asiakkaan yksilöllinen toimintakyky ja se, missä asioissa hän normaalissa arjessaan suoriutuu omatoimisesti. Tämän jälkeen asiakkaan omatoimisuutta voidaan vahvistaa asettamalla kuntoutumiselle ajankohtaiset tavoitteet asiakkaan johdolla. Asiakkaan on hyvä itse sanoittaa tavoitteensa, kirjoittaa se itselleen ylös ja jättää näkyville koko hoitojakson ajaksi. Lisäksi tavoite tulee tarpeen mukaan pilkkoa osa- tai päivätavoitteisiin. Kuntoutuksen sisällön ja aikataulun suunnittelu asiakkaan ja ammattilaisen välisessä yhteistyössä edistää asiakkaan aktiivista roolia, kuntoutukseen sitoutumista ja omatoimisuutta. Ikääntynyttä aktivoiva kuntoutus sairaalassa Tulosten mukaan kuntoutuksen nopea käynnistyminen, yksilöllisesti suunniteltu sisältö sekä omatoimisen ja ohjatun harjoittelun linkittyminen arjen askareisiin vahvistavat ikääntyneen omatoimisutta kuntoutuksen toteutusvaiheessa. Lisäksi hyödyllisenä tekijänä nähtiin sekä asiakkaiden että ammattilaisten näkökulmasta aktivoiva ja virikkeellinen ympäristö, joka vähentää vuoteessa vietettyä passiivista aikaa sairaalassa. Tulevaisuuden kuntoutuskäytäntöjä voisi lisäksi kehittää uudistamalla lääkärin kiertokäytäntöä osastolla niin, että liikuntakykyiset asiakkaat voivat saapua tapaamaan lääkäriä tämän vastaanottohuoneeseen, mikä lisää fyysisen aktiivisuuden lisäksi vastuunottoa omasta hoidosta. Moniammatillista työskentelyä edistävät kirjaamiskäytännöt vaikuttavat myös olevan ikuinen kehittämisen kohde. Kotiutumisen järjestäminen yhteistyössä Sairaalasta kotiutumisvaiheessa tulee tulosten perusteella huomioida ikääntyneen yksilöllinen toimintakyky yhä huolellisemmin, jotta asiakasta ei esimerkiksi kotiuteta liian vaatimattomassa toimintakyvyssä. Kotiutusvaiheessa omatoimisuutta vahvistaa asiakkaan osallistuminen ajankohdan ja hoidettavien asioiden suunnitteluun. Verkoston yhteistyö on tärkeää ja edellyttää sujuvaa tiedonkulkua asiakkaan, omaisten ja ammattilaisten välillä. Tarvittavien apuvälineiden ja kotipalveluiden järjestäminen edesauttaa ikääntyneen varhaista kotiutumista sairaalasta. Lisäksi osaston oma kotiutustiimi, kotiutuspassi, koekotiutus ja moniammatillinen kotikäynti osastolta käsin voisivat olla tulevaisuudessa kuntoutuskäytäntöjä, joilla ikääntyneiden asiakkaiden omatoimisuuden vahvistumiseen ja varhaiseen kotiutumiseen voidaan päivystysosastolla vaikuttaa. Kirjoitus perustuu Siiri Laineen kuntoutuksen (YAMK) -opinnäytetyöhön Ikääntyneen omatoimisuutta vahvistavat kuntoutuskäytännöt päivystysosastolla varhaisen kotiutumisen edistäjänä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2023), joka on saatavana Theseuksesta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tavoitteena oli ikääntyneiden varhaisten kotiutumisten edistyminen. Kirjoittaja: Siiri Laine, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Siiri on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2017 ja työskentelee tällä hetkellä HR-koordinaattorina Suomen Seniorihoivassa. Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina 2022. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 53–72. Jansson, Anu & Granö, Sirpa & Janhunen, Eija & Pikkarainen, Aila 2022. Ikääntyneiden kuntoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 189–203. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Espoon sairaala. Päivystysosasto. Viitattu 19.11.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Tilvis, Reijo 2016. Akuutisti sairastunut vanhus. Teoksessa Tilvis, Reijo & Pitkälä, Kaisu & Strandberg, Timo & Sulkava, Raimo & Viitanen, Matti (toim.). Geriatria. E-kirja. Helsinki: Duodecim.
Kuntoutumistalon verkkopalveluita kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa
Asiakkaiden kokemuksia ja osallisuutta pitäisi hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämisessä ja suunnittelussa. Asiakkaat ovat keskeisessä roolissa, kun määritetään, millaisia palveluita tuotetaan ja miten (Harisalo 2013: 31). Mutta tapahtuuko tätä todellisuudessa? Pääsevätkö asiakkaat todella mukaan kehittämään palveluita? Kuntoutumistalon verkkopalveluiden kehittämisessä hyödynnetään asiakkaiden asiantuntijuutta. Sote-uudistuksessa yhtenä painopisteenä on ollut palveluiden asiakaslähtöisyyden lisääminen, joka edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden välille (Valtioneuvosto; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Tämä suuri muutos sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä tarjoaa mahdollisuuden kuntoutuksen yhteiselle kehittämiselle niin erikois- ja perustason välillä kuin asiakkaiden kanssa, kun yhteistä tahtotilaa löytyy. Kun kehitetään digitaalisia palveluita, on luonnollista tarkastella toiminnanmuutosta myös asiakkaan näkökulmasta. Tämä on hedelmällinen hetki ottaa asiakkaat mukaan palveluiden yhteiskehittämiseen. Yhteiskehittäminen ja dialogin syntyminen ammattilaisten ja asiakkaiden välillä voivat viedä enemmän aikaa kuin työskentely pelkästään ammattilaisten kesken, mutta yhteiskehittäminen luo mahdollisuuden irrottautua asiantuntija- tai järjestelmälähtöisestä kuntoutuksesta (Hietala 2018: 122). Asiakkailla on asiantuntemusta, kokemusta ja näkökulmia, mitä ammattilaisilla ei ole. Asiakkaiden näkökulmat hyödyntämällä saadaan tuotettua parempia palveluita. (Hietala 2018: 121.) Omat kokemukseni asiakkaiden osallistumisesta palveluiden kehittämiseen liittyvät kuntoutuksen verkkopalveluihin ja työskentelyyni Kuntoutumistalon kehittämisessä. Kuntoutumistalon verkkopalveluiden kehittäminen Kuntoutumistalossa verkkopalvelun kehittämistä tehdään kansallisessa verkostoyhteistyössä. Kuntoutumistalo on yksi Terveyskylä.fi -verkkopalvelun taloista. Terveyskylä on julkinen verkkopalvelu, jota Suomen yliopistosairaaloiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat tuottavat yhdessä palvelun käyttäjien, hyvinvointialueiden, potilasjärjestöjen sekä korkeakoulujen kanssa. Terveyskylässä on tarjolla tietoa ja tukea kaikille avoimesti verkossa, ja palvelun käyttö on maksutonta. Kuntoutumistalon verkkopalveluiden kehittämiseen osallistuu Suomen yliopistosairaaloiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia moniammatillisesti. Sote-ammattilaisten lisäksi Kuntoutumistalon kehittämisverkostoon kuuluu kokemusasiantuntijoita ja asiakasraatilaisia, eri liittojen ja yhdistysten toimijoita, oppilaitoksia ja muita yhteiskunnallisten organisaatioiden kuten Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja Työterveyslaitoksen edustajia. Kuntoutumistalossa on kokonaisvaltaisesti tarjolla tietoa, ohjeita ja tukea muun muassa kuntoutumiseen, elintapoihin, toimintakykyyn ja kuntoutuksen palveluihin liittyen kuntoutujalle itselleen ja hänen läheisilleen. Omatoimisen kuntoutumisen tukena toimivat esimerkiksi Kuntoutumistalon itsehoito-oppaat. Asiakkaat kehittämässä verkkopalveluita prosessin eri vaiheissa Kuntoutumistalossa verkkopalvelun kehittäminen on prosessi, jota tehdään kansallisessa verkostoyhteistyössä asiakkaiden asiantuntemusta hyödyntäen. Uuden julkaisun tai palvelun kehittäminen käynnistyy tarpeen tai idean pohjalta, joka voi nousta esille esimerkiksi asiakkaiden, ammattilaisten tai muiden Terveyskylän talojen tarpeesta. Tarvetta ja ideaa eteenpäin työstämään kootaan kansallisen verkoston kautta työryhmä ammattilaisista, joilla on asiaan liittyvää osaamista. Ideointiin ja työryhmätyöskentelyyn kutsutaan usein mukaan myös asiakasedustajia joko kokemusasiantuntijoista, asiakasraatilaisista tai liittojen ja yhdistysten toimijoista, kuten Malmberg mainitsee blogissa Customers are equal co-creators in the Rehabilitation Hub Asiakasedustajat tuovat arvokasta asiantuntijuutta työryhmään ja heidän osaamistaan hyödynnetään myös valmiin palvelun ja materiaalin ymmärrettävyyden ja merkityksellisyyden varmistamiseen. Asiakasraatilaiset ja kokemusasiantuntijat saavat koulutuksen tehtäväänsä. Kuntoutumistalon työryhmät työskentelevät koordinaattorin ohjaamana yhteiskehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Työryhmien työskentely tapahtuu pääasiassa etätapaamisina. Kun työryhmä on saanut palvelun tai työstettävän materiaalin valmiiksi, varmistetaan tuotetun sisällön oikeellisuus, ajantasaisuus ja kansallinen yhteneväisyys kansallisten yhteyshenkilöiden verkoston kautta. Materiaalia ja verkkopalveluita päivitetään vuosittain ja kehitetään jatkuvasti erityisesti saatujen asiakaspalautteiden perusteella. Asiakkailla on arvokasta asiantuntijuutta Asiakkaat ovat innokkaasti mukana Kuntoutumistalon työryhmissä tasavertaisina jäseninä kehittämässä verkkopalveluita, ja he osallistuvat aktiivisesti keskusteluun tuoden omia näkökulmiaan esille. Myös ideointityöpajoissa asiakasedustajilta on saatu arvokasta tietoa verkkopalveluiden kehittämisen tarpeista. Koen, että yhteiskehittämisen kautta tuotettu verkkopalvelu vastaa enemmän käyttäjien tarpeisiin kuin vain ammattilaisten kanssa tuotettu palvelu. Myös Minna Labbas kirjoittaa Rehaglogiin ”Asiakasraati asiakasosallisuutta edistämässä” blogikirjoituksessaan, että sekä asiakkaat että ammattilaiset kokivat yhteisen työskentelyn syventävän kehittäjäkumppanuutta. Yhdessä tekemällä voidaan jakaa osaamista, kehittää ja suunnitella asiakkaiden tarpeita vastaavia palveluita. Labbas avaa blogikirjoituksessaan myös laajemmin asiakasosallisuutta ja asiakasraadin käyttöä edistäviä tekijöitä. Niin ammattilaiset kuin asiakasedustajat ovat antaneet hyvää palautetta Kuntoutumistalon yhteisestä verkkopalveluiden kehittämisestä työryhmissä. Keskustelut työryhmissä asiakkaiden ja ammattilaisten välillä ovat mielestäni olleet opettavaisia ja ymmärrys asioihin on laajentunut kaikilla osapuolilla. Myös valmiiden julkaistavien materiaalien kommentoinnin asiakkaat ovat kertoneet olevan hyvä tapa päästä arvioimaan ja osallistumaan palveluiden kehittämiseen. Kokemukseni mukaan kuitenkin niissä tilanteissa, joissa asiakkaat ovat olleet mukana koko prosessin ajan, palvelun lopputulos on monimuotoisempi ja rikkaampi. Mielestäni Kuntoutumistalossa tehdään hyvää yhteistyötä asiakkaiden kanssa palveluiden kehittämisessä, mutta toimintaa voisi kehittää edelleen niin, että asiakkaat olisivat mukana vielä systemaattisemmin koko palveluiden kehittämisen prosessin ajan. Tämä mahdollistaisi laadukkaampien palveluiden lisäksi myös asiakasrajapinnassa työskentelevien ammattilaisten oppimista ja kehittymistä yhteiskehittämiseen, kun yhteistyö asiakasedustajien kanssa lisääntyisi. Kirjoittaja: Linda Hiltunen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linda työskentelee HUSissa Kuntoutuksen digitaalisten palveluiden tiimissä ja kehittää Terveyskylän Kuntoutumistaloa. Lähteet: Harisalo, Risto 2013. Taloudellisen kehityksen aallot. Teoksessa Laitinen, Ilpo & Harisalo, Risto & Stenvall, Jari (toim.). Palvelutiede julkisten palveluiden uudistajana. Kansainvälinen vertailu. Tampereen yliopisto. Hietala, Outi 2018. Sosiaalisen kuntoutuksen yhteiskehittämisessä osallisuus avautuu kaikille. Teoksessa Kostilainen, Harri & Nieminen, Ari (toim). Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja DIAK Työelämä 13. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma. Valtioneuvosto. Palvelujen kehittäminen. Viitattu 18.7.2023.
Tuomitun rikollisuudesta irrottautumisen vahvistaminen rangaistusajan suunnitelmassa
Rikosseuraamuslaitoksen vaikuttavuustavoitteena on vähentää rangaistusta suorittavien riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin. Tähän pyritään muun muassa valmentamalla rangaistusta suorittavia rikoksettomaan elämään tukeutuen yhteiskunnan yleisiin palvelujärjestelmiin (Piispa & Lind 2021: 34). Ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä kehitettiin rangaistusajan suunnitelman laatimista tuomitun desistanssin, toisin sanoen rikollisuudesta irrottautumisen, vahvistamiseksi. Tuomittujen kuntoutustarpeita kuvaavat työ- ja toimintakyvyn rajoitteet sekä päihdeongelmat. Noin puolella tuomituista on vankilatyöhön riittävä toimintakyky. Vankien toimintakyvyn rajoitteita selittää se, että noin viidesosalla tuomituista on vaikea mielenterveystausta ja yli 70 prosentilla tuomituista on päihdeongelma. Myös päihteiden sekakäyttö ja kaksoisdiagnoosit ovat yleisiä. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006: 16: 21.) Rangaistusajan suunnitelman laatimisessa vaikutetaan rangaistusajan suorittamisajan lisäksi siviiliin siirtymisen jälkeiseen aikaan. Rangaistusajan suunnitelmaa laadittaessa pyritään tuomitun kuntoutusjatkumoon. Monialainen yhteistyö eri toimijoiden kanssa on keskeisessä roolissa. Tuomitun yksilölliset tarpeet vaikuttavat siihen, millä tavoin rangaistuajan kuntoutusta tullaan toteuttamaan. Keskeisenä tavoitteena voidaan nähdä tuomitun integroiminen yhteiskunnan palveluihin jo vankeusaikana. Tutkimuksellisen kehittämistyö toteutettiin Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa. Yhdyskuntaseuraamustoimistoissa on pitkä kokemus rangaistusten toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä. Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa on toiminta jaettu tiimeittäin eri rangaistusten täytäntöönpanotehtäviin. Siviiliarviointitiimi laatii tuomituille rangaistusajan suunnitelmia. Aihe kehittämistyölle syntyi keskusteluissa siviiliarviointitiimin kanssa. Aineisto kerättiin laadullista menetelmää käyttäen Helsingin yhdyskuntatoimistossa siviiliarviointitiimin ryhmähaastatteluna. Kehittämistyön tuloksena syntyi kuvaus siviilistä vankeusrangaistusta suorittamaan lähtevän rangaistusajan suunnitelman ydintekijöistä tuomitun desistanssin vahvistamiseksi. Desistanssi tarkoittaa rikollisuudesta irrottautumista, jonka jälkeen henkilö pidättäytyy rikoksiin syyllistymisestä. Ydintekijät tuomitun desistanssin vahvistamisessa Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa ilmeni työntekijöiden ymmärrys tuomittujen tilanteiden kompleksisuudesta ja sen tuottamasta laaja-alaisesta palveluntarpeesta. Tämä haastaa työntekijän siviiliarviointiyön interventiotyyppisen työn luonteen ja tekee siitä omaleimaisen. Siviiliarviointityössä tarvitaan kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Tulosten perusteella rangaistusajan suunnitelman laatimisessa nousi esiin tarve kehittää monialaisen työn sujuvuutta, joka samalla lisää asiakaslähtöisyyttä. Toimilla voidaan parantaa samalla tuomitun kokemusta kohtaamisesta sekä palveluiden saatavuudesta. Läheisillä sosiaalisilla suhteilla on suuri merkitys desistanssin alulle sitä vahvistaen. Läheiset rikoksettomuutta tukevat suhteet luovat edellytyksen laajempien sosiaalisten verkkojen rakentamiselle yhteiskunnan toimintoihin ja työelämään (Linderborg & Suonio & Lassila 2014: 261). Tuloksissa aineiston tuottajat vahvistivat tuomitun sisäisen motivaation sekä lähisuhteiden vaikutuksen merkitystä desistanssin vahvistumisessa muiden toimien ohella. Näiden merkitys toimivan palvelujärjestelmän ohella vaikuttaa tuomitun mahdollisuuteen aidosti sitoutua kuntoutukseen. Kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää sekä työyhteisössä että monialaisessa yhteistyössä toimintaprosessien jatkokehittämisessä. Aktiivinen dialogi monialaisen yhteistyössä lisää ymmärrystä ammattilaisten välillä toistensa työn sisällöstä sekä tavoitteista. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Rangaistusajan suunnitelman laatimisen kehittäminen tuomitun desistanssin vahvistamiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023. Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023060220673 Kirjoittaja: Kirsi Loponen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirsi työskentelee Rikosseuraamuslaitoksessa Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa siviiliarviointitiimissä. Lähteet: Linderborg, Henrik & Suonio, Mari & Lassila, Tytti. 2014. Sosiaalityö ja sosiaalinen tuki rikosseuraamusalalla. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2014. Helsinki. Piispa, Minna. & Lind, Heidi. 2021. Taustalla rikos, edessä muutos – Suositukset viranomaisten saumattomalle yhteistyölle rikostaustaisten yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2021:3. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:16. Rikoksesta rangaistujen tuen tarve, suositukset yhteistoiminnalle. Helsinki.
Asiakasraati asiakasosallisuutta edistämässä
Vanha kansa totesi aikoinaan viisaasti, että ei kannettu vesi kaivossa pysy. Kuntoutuspalveluissa tämän asiaan oivaltaminen on muuttanut toimintamallia korjaavista, asiantuntijakeskeisistä palveluista kohti kuntoutujat osallistavia palveluita, joissa kuntoutuja on aktiivinen toimija, ja hänen asiantuntijuuttaan arvostetaan. Kuntoutujia kannustetaan osallisuuteen ja heidät halutaan ottaa mukaan suunnittelemaan ja kehittämään kuntoutuspalveluita. Osallisuutta korostavassa ajattelussa on taustalla demokraattinen näkökulma, jossa tahtotilana on yksilön äänen kuuleminen ja valtaistuminen. Myös organisaation nähdään hyötyvän osallisuuden edistämisestä, palveluiden laatu sekä tehokkuus kasvavat ja palveluiden käyttäjien sekä järjestäjien vallan epätasapaino vähenee, tehden ilmapiiristä kaikille mukavamman. Tämä kirjoitus pohjautuu kuntoutuksen (YAMK) tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa tarkoituksena oli kehittää asiakasraadin käyttöä asiakasosallisuuden edistämiseksi. Toimintaympäristönä oli kolmannen sektorin työllisyystoimija Kymenlaaksossa ja Itä-Uudellamaalla. Kehittämistyössä yhteisen näkökulman muodostamiseksi haastateltiin yksilöllisesti sekä kuntoutujia että ammattilaisia ja järjestettiin yksi molemmille kohderyhmille yhteinen yhteiskehittelytilaisuus. Asiakasosallisuus Osallisuus on yksilön kokemus ryhmään tai yhteisöön kuulumisesta. Osallisuuden kokemusta voidaan pitää samalla sekä tavoitteena että keinona edistää yhteiskunnallista tasa-arvoisuutta, yhteenkuuluvuutta sekä yksilöiden hyvinvointia. Heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden osallisuuden edistämistä pidetään keskeisenä köyhyyden torjunnassa ja syrjäytymisen ehkäisyssä, sillä osattomuuden kokemuksen nähdään usein miten johtavan sosiaaliseen pahoinvointiin sekä yhteiskunnasta vieraantumiseen. Tämän takia osallisuuden edistäminen on ollutkin jo vuosia sekä Suomen hallituksen että Euroopan unionin tahtotilana. (THL 2022; Raivio & Karjalainen 2013: 12; Laitila 2010: 7–8.) Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden oikeuksista ja osallistumisesta on säädetty useassa eri laissa, joiden tarkoituksena on lisätä palveluiden käyttäjien osallisuutta eli vaikutusmahdollisuuksia palveluissa, toimintojen asiakaskeskeisyyttä, asiakkaiden hyvää kohtelua sekä ottaa asiakkaita mukaan päätöksentekoon ja palveluiden kehittämiseen (Sihvo ym. 2018: 13). Sosiaalisen osallisuus perustuu vuorovaikutukseen ja sen edistyessä yksilö huomaa, että pystyy itse tekemään asioita, olemaan hyödyksi muille, rohkeus ilmaista omia mielipiteitä ja kokeilla uusia asioita lisääntyy. Jotta sosiaalinen osallisuus voi edistyä tulee yksilön kokea osallistumisen palveluihin itselleen mielekkäänä ja hyödyllisenä. Sosiaalisen osallisuuden edistyessä syrjäytynyt tai syrjäytymisriskissä oleva henkilö pystyy toimimaan osana ryhmää. Sosiaalisen osallisuutta ei voida lisätä ulkopuolisilla määräyksillä, mutta osallistuminen esim. työelämä- ja kuntoutuspalveluihin voi olla keino sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi. (Leemann & Kuusio & Hämäläinen 2015: 5, THL 2020.) Asiakasosallisuus on yksi sosiaalisen osallisuuden muoto, jonka avulla lisätään kuntoutuspalveluiden käyttäjälähtöisyyttä. Kuntoutuspalveluissa asiakasosallisuuden toteutuessa kuntoutuja sekä osallistuu palveluihin että kokee voivansa vaikuttaa niiden kehittämiseen, suunnitteluun, tuottamiseen, arviointiin, vuorovaikutuksessa ammattilaisten kanssa. Asiakasosallisuutta voidaan pitää sekä keinona että tavoitteena laadukkaiden ja yhdenvertaisten palveluiden toteutukselle, jossa korostuu palveluiden käyttäjien kokemuksellinen tieto. (Vihtari & Sinervo & Ståhle 2020, Sihvo ym.: 2018: 13, THL 2022.) Asiakasraati Asiakasraati on yksi kuntoutujien osallisuuden vahvistamisen muoto, jonka juuret ovat 1970-luvulla Yhdysvalloissa tavaramerkillä suojatussa kansalaisraati toimintamuodossa. Asiakasraati on kansalaisraatia suppeampi, rajautuen johonkin tiettyyn palveluun tai toimintaan. Asiakasraati menetelmänä osallistaa palveluiden käyttäjiä ja sen avulla pyritään kehittämään palveluita, lisäämään asiakastyytyväisyyttä ja saamaan palveluiden käyttäjien ääni kuuluviin toiminnan suunnittelussa ja päätöksenteon tueksi. (Procomma academic 2019: 76–77.) Asiakasraadin toteutukselle ei ole olemassa tarkkaa kaavaa, käytännöt sen koolle kutsumisessa ja käsiteltävien asioiden valikoitumisessa vaihtelevat. Hyvän asiakasraadin lähtökohtana on osallistujien välinen kunnioitus ja vuorovaikutus. Tavallisemmin asiakasraatiin osallistuu 10-20 osallistujaa, sekä palveluiden käyttäjiä, että organisaation jäseniä. (Asiakasraati.Innokylä; Procomma academic 2019: 78.) Asiakasraadin käytön lähtökohta ja hyödyt Asiakasraadin käytön edistämisen lähtökohtana on, että asiakasosallisuuden edistäminen on kirjattuna organisaation strategiseksi tavoitteeksi. Jotta asiakasraadin käyttöä voidaan edistää, tulee organisaation johdon sitoutua asiakasosallisuuden edistämiseen ja tehdään päätös asiakasraadin käyttöönotosta. Asiakasraadin hyötyjä asiakasosallisuuden edistämiseksi tarkastellessa kuntoutujat ja ammattilaiset nostivat esiin asiakasraadin myötä syventyvän kehittäjäkumppanuuden, jolloin yhdessä voidaan vaikuttaa olemassa olevien palveluiden sisältöihin, jakaa osaamista sekä kehittää ja suunnitella uusia paremmin kuntoutujien tarpeita vastaavia palveluita. Asiakasraadin käytöllä nähtiin olevan vaikutusta asiakastyytyväisyyteen. Tuloksista ilmeni, että asiakasraati menetelmän myötä demokratia niin yksiköissä kuin koko organisaatiossa lisääntyy. Asiakasraadin ajateltiin olevan foorumi, johon jokaisen on mahdollista osallistua, tulla kuulluksi, ja joka lisää avoimuutta sekä vuorovaikutuksellisuutta yhteisössä. Asiakasraati mahdollistaa avoimemman kommunikaation organisaatiossa, epäkohtia uskalletaan ottaa puheeksi sekä keskeistä siinä on moniäänisyyden ymmärtäminen ja herkkyys eri näkökulmille (Procomma academic 2019: 85). Ammattilaiset nostivat esiin asiakasraadin hyötyjä tarkastellessa myös valmennuksellisen näkökulman. Asiakasraatiin osallistuminen nähtiin edistävän asiakkaiden osallisuutta, vahvistavan sosiaalisia -työelämä – ja yhteiskuntataitoja. Asiakasraadin käytön myötä kuntoutujille parhaimmillaan syntyy malli asioihin vaikuttamisesta, että omilla mielipiteillä on väliä. Asiakasraati menetelmänä perustuu vuorovaikutuksellisuuteen ja demokraattisuuteen, itselleen tärkeäksi koettuja asioita voi edistää raadin kautta, mutta kuten kaikessa demokratiassa, voidaan myös joutua punnitsemaan erilaisia vaihtoehtoja, tyytymään kompromisseihin tai enemmistön mielipiteisiin. (Procomma academic 2019: 78–79.) Asiakasraadin käyttöön vaikuttavat ja käyttöä edistävät tekijät Tärkeäksi asiakasraadin käyttöön vaikuttavaksi tekijäksi nousi demokraattinen näkökulma, jotta asiakasraati toimii osallisuuden mahdollistajana, tulee kaikilla kuntoutujilla olla yhtäläinen mahdollisuus osallistua tai halutessaan olla osallistumatta asiakasraadin toimintaan. Asiakasraadin toteutuksen tulee olla riittävän helppo, jotta voidaan mahdollistaa erilaisten osallistujien osallistuminen, esim. kielelliset ja oppimisen haasteet sekä sosiaalinen jännittäminen. Osallistujilla tulee olla käsitys mikä asiakasraati on, milloin se kokoontuu, miksi osallistuminen on tärkeää, ja millaisiin asioihin siellä voi vaikuttaa. Rennolla ja turvallisella ilmapiirillä nähtiin olevan positiivinen vaikutus asiakasraadin käyttöön. (Procomma academic 2019: 82–85; Asiakasosallisuuden johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. THL 2022.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella asiakasraadin käyttöä edistettäessä tärkeimmiksi tekijöiksi nousi vastuuhenkilön nimeäminen asiakasraadille, asiakasraatiin osallistumisen houkuttelevaksi tekeminen, asiakasraadin päätösvalta omaan toimintaansa, suunnitelmallisuus asiakasraatitoiminnassa sekä arvostava asenne asiakasraatia kohtaan läpi koko organisaation. Tarkastellessa edellä mainittuja tekijöitä voidaan niiden todeta linkittyvän vahvasti toisiinsa ja kaikkien takaa löytyvän tai kaikkia yhdistävän arvostava asenne asiakasraatia kohtaan. Asiakasraadin vastuuhenkilön nimeäminen mahdollistaa suunnitelmallisen toiminnan ja toiminnan jatkumon, ja vaatii organisaation arvostusta asiakasraatia kohtaa, koska edellyttää organisaatiolta taloudellista resursointia vastuu henkilön työpanokseen. Asiakasraatiin osallistumisen houkuttelevuuteen nähtiin olevan vaikutusta tarjottavilla ja monipuolisella toiminnalla asiakasraadin yhteydessä, joka myös edellyttää taloudellista resursointia, eli näin ollen arvostusta toimintaa kohtaan. Asiakasraadin käyttöä edistää tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan, kun asiakasraadilla on päätösvalta omaan toimintaan, se edellytyksenä on organisaatiolta luottamusta asiakasraatia kohtaan, joka on myös merkki arvostuksesta. Aikaisemmin mainittujen asioiden lisäksi arvostusta osoitetaan, niin että organisaation henkilökunta, johtoa ja hallitusneuvostoa myöden ovat tietoisia asiakasraadin toiminnasta, ja sitoutuvat puhumaan asiakasraadista kunnioittavaan sävyyn sekä kunnioittavat raadin päätöksiä. Kirjoittaja Minna Labbas, sairaanhoitaja (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Minna on valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 1996 ja työskentelee tällä hetkellä yksilö- ja ryhmävalmentaja Sotek-säätiöllä ja vastaa siellä Kelalle tuotettavasta Nuotti-valmennuksesta. Lähteet Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen. Asiakasosallisuuden johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Päivitetty 27.9.2022. Asiakasraati. Innokylä. Laitila, Minna 2010. Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä – Fenomenografinen lähestymistapa. Itä-Suomen yliopisto. Hoitotieteenlaitos. Terveystieteiden tiedekunta. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. Leemann, Lars & Hämäläinen, Riitta-Maija 2016. Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalankynnyksen palvelut. Procomma academic 2019. Osallistava viestintä. Raivio, Helka & Karjalainen, Jarmo 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Teoksessa Era, Taina (toim.). Osallisuus – oikeutta vai pakoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maria & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli- Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 16 / 2018. Vihtari, Johanna & Sinervo, Leini & Ståhle, Miia 20202. Asiakasosallisuuden edistämisen infopaketti 2020 Tulevaisuuden sote-keskus Ohjelmalle.
Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen lasten motorisen oppimisen edistymiseksi
Lasten kuntoutuksen toteuttaminen muuttui kevättalvella 2020 radikaalisti koronapandemian alettua. Kuntoutuksen siirryttyä hetkeksi täysin etätoteutukseen oli moni terapeutti ja perhe uuden edessä ja nousi tarve lähteä kehittämään etäkuntoutuksen käytäntöjä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi. Toukokuussa 2020 toteutetusta Kelan palveluntuottajille suunnatusta avoimesta kyselystä paljastui Heiskasen ja Salmisen (2020) mukaan, että pandemian myötä iso osa (58 %) vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tekevistä terapeuteista otti etäkuntoutuksen käyttöönsä. Suurimmalle osalle terapeuteista tämä oli täysin uusi tapa toteuttaa kuntoutusta. Pandemian tuoman pakon edessä moni kyselyyn vastannut kertoi kuitenkin olleensa iloinen löytäessään etäkuntoutuksesta myös hyviä puolia ja oppineensa siitä lisää. Kelan asiantuntijat jatkavat, että etäkuntoutus tulee tulevaisuudessakin olemaan pysyvä osa kuntoutuksen kokonaisuutta. (Heiskanen & Salminen 2020.) Kuntoutuskentän muuttuneen tilanteen myötä nousi tarve lähteä kehittämään etäkuntoutuksen käytäntöjä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi. Tutkimuksellinen kehittäminen tapahtui yhteistyössä Fysios Oy:n (sittemmin Fysios Mehiläinen), itsenäisten etäkuntoutusta toteuttaneiden fysio- ja toimintaterapeuttien sekä etäkuntoutusta saaneiden lasten vanhempien kanssa. Kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus hyvistä etäkuntoutuksen käytännöistä lasten motorisen oppimisen edistymiseksi (kuvio 1). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset vahvistavat aiempien kyselyiden sekä tutkimusten tuloksia siitä, että etäkuntoutuksen hyödyntäminen kuntoutusmuotona vaatii tarkkaa yksilöllistä suunnittelua siitä, kenelle kuntoutusmuoto soveltuu ja missä kehityskaaren ajankohdassa se olisi hedelmällisintä. Tulokset viittaavat myös siihen, että paras hyöty motorisen oppimisen edistymisen kannalta etäkuntoutuksesta saadaan, jos sitä käytetään rinnan lähikuntoutuksen kanssa. Tällöin lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan hänelle pystytään antamaan myös manuaalista ohjausta. (Vrt. Rauhansalo 2022: 36–37; Heiskanen & Salminen 2020; Salminen & Partanen 2022b; Vuononvirta 2016: 86–87, 107.) Lapsen kannalta parhaaseen lopputulokseen voidaankin päästä silloin, kun kuntoutussuunnitelmassa on määritelty lähi- ja etäkuntoutuksen kombinaatio lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että etäkuntoutus otetaan osaksi kuntoutuksen kokonaisuutta mutta määrä suhteessa lähiterapiaan ja toteutusajankohdat kummallekin on hyvä jättää lapsen tilanne parhaiten tuntevan perheen ja terapeutin päätettäväksi. (Rauhansalo 2022: 36–37.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan onnistuakseen etäkuntoutuksen toteutus edellyttää lisäksi: lähiterapian kautta muodostettua vahvaa terapiasuhdetta sekä vuorovaikutusta, jotta kommunikointi videoyhteyden kautta onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla toimivia etäteknologian välineitä ja sovelluksia ruudun molemmin puolin terapeutilta ammattitaitoa ja osaamisen kartuttamista etäteknologian hyödyntämiseen riittävän ajan varaamista terapiakertojen suunnitteluun ja vanhempien ohjaamiseen sekä selkeää sanallista ja mallinnettua ohjausta etäterapian aikana. Terapiakertojen suunnitteluun kuuluu kertakohtaisten tavoitteiden sekä välineiden mietintä ja varaaminen ruudun molemmille puolille. Tavoitteiden mietintä lähtee lapsen sillä hetkellä harjoittelun alla olevista taidoista ja vanhemman ohjaamiseen on hyvä käyttää paljon aikaa, jotta hän pystyy edelleen ohjaamaan lasta motorisen oppimisen tavoitteiden mukaan. Jotta lapsen ohjaaminen on mahdollista vanhemman käsien kautta, on terapeutin hyvä käyttää selkeitä sanallisia sekä mallinnettuja ohjeita liikkeiden ja tehtävien suorittamiseen. Lisäksi etäterapian aikana kannattaa suosia: leikinomaista työskentelyä ja runsasta kannustamista tuttujen harjoitteiden käyttämistä tuttua terapeuttia lähiterapiasta harjoittelu tulisi toteuttaa rauhallisessa arkiympäristössä ja vanhemman läsnäolo on ehdottoman tärkeää koko etäkuntoutuksen ajan. (Rauhansalo 2022: 37–38.) Etäkuntoutuksen hyödyt lapsen kuntoutumiseen Kun etäkuntoutus toteutuu lapsen arkiympäristössä ja vanhempi on jokaisella terapiakerralla mukana lisää se vanhemman tietoa lapsen ohjaamisesta sekä kuntoutuksen sisällöstä. Tämä voi mahdollisesti lisätä vanhemman motivaatiota osallistua lapsen ohjaamiseen sekä kuntoutumisen prosessiin. Näin vanhemman osallistuminen etäkuntoutukseen sekä harjoittelun toteutus arkiympäristössä voi edesauttaa harjoittelun siirtymistä arkeen ja edistää motorista oppimista sekä kuntoutumista. (Vrt. Rauhansalo 2022: 38; Autti-Rämö 2014: 2011; Cristinziano & Assenza & Antenore & Pellicciari & Foti & Morelli 2021; Järvikoski 2013: 22–23.) Nykyajan kuntoutuksen ekologinen ja valtaistava paradigma sekä toimintatapojen muuttuminen digitalisaation myötä luovat nyt hyvän hetken laajentaa työvälineitä myös lasten kuntoutuksessa. Tulevaisuudessa etäkuntoutusta voitaisiin hyödyntää enemmän ja paremmin lähikuntoutuksen rinnalla, suunniteltuna osana kuntoutuksen kokonaisuutta, jolloin se olisi tärkeässä roolissa tukemassa lapsen kuntoutumista. Erityisen tärkeää olisi tietoisuuden lisääntyminen etäkuntoutuksen mahdollisuuksista olla aktivoimassa lapsen vanhempia osallistumaan lapsen kuntoutumisen prosessiin sekä toimia siltana kuntoutuksessa harjoittelun alla olevien motoriikan taitojen viennissä kotiympäristöön sekä arkeen. Kirjoitus perustuu kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen lasten motorisen oppimisen edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2022. Kirjoittaja: Silja Rauhansalo, fysioterapeutti (YAMK). Lähteet: Autti-Rämö, Ilona 2014. Kuntoutus. Teoksessa Pihko, Helena; Haataja, Leena & Rantala, Heikki (toim.): Lastenneurologia. Helsinki: Duodecim. 210–216. Cristinziano, Martina & Assenza, Carla & Antenore, Clementina & Pellicciari, Leonardo & Foti, Calogero & Morelli, Daniela 2021. Telerehabilitation during COVID-19 lockdown and gross motor function in celebral palsy: an observational study. Heiskanen, Tuija & Salminen, Anna-Liisa 2020. Koronakriisi vaikutti yksilöterapioiden toteutukseen. Tutkimusblogi 24.6.2020. Kela. Järvikoski Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43 Helsinki. Rauhansalo, Silja 2022. Etäkuntoutuskäytäntöjen kehittäminen lasten motorisen oppimisen edistymiseksi.
Tekoälypohjaista liikeanalyysia voi hyödyntää toimintakyvyn arvioinnissa
Tekoälypohjainen liikkumisen analysoinnin teknologia tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia objektiiviseen ja automaattisen toimintakyvyn arviointiin ja kuntoutustulosten seurantaan. Viime vuosien aikana konenäköön perustuvien ihmiskehon liikkeitä seuraavien mallien tarkkuus ja keveys ovat siirtyneet sellaiselle tasolle, että niitä voidaan käyttää kannettavilla tietokoneilla ja älypuhelimilla. Mallien pohjalta kehitettyjä sovelluksia voidaan jatkossa hyödyntää niin urheiluvalmennuksessa, kliinisessä työssä kuin tutkimuksessakin. Tausta Metropolia osallistui OKM-rahoitteiseen Verkostoyhteistyöllä vauhtia tekoälypohjaisten virtuaaliteknologioiden saavutettavuuteen kuntoutuksessa -hankkeeseen, jossa etsittiin ja kehitettiin sovelluksia hyödyntäen uusia teknologioita. Hankkeen tuotoksena Metropolia ammattikorkeakoulun asiantuntijat ja opiskelijat kehittivät yhteistyössä kaksi avoimen lähdekoodin tekoälypohjaista verkkosovellusta, joiden avulla voidaan: analysoida reaaliaikaisesti polven ja lantion asentoa yhden jalan kyykistysliikkeen aikana analysoida sivulta kuvatusta kävelyvideosta alaraajojen suurimpien nivelten kulmamuutoksia. Asennon tunnistus ja seuranta Ihmisen asentoestimointi (pose estimation) voi kuvailla kyvykkyydeksi tunnistaa ja seurata kehon osia kuvista ja videoista (Zhang et al., 2020). Liikekaappausta on tehty heijastavien, kehoon kiinnitettävien, markkeripallojen avulla jo useita vuosikymmeniä, mutta asentojen ja liikkeiden tarkkaan seuraamiseen on tarvittu laboratorioympäristö, kalliit erikoislaitteet ja koulutettu henkilöstö. Laskentatehon kasvaminen ja konenäön kehittyminen ovat mahdollistaneet asentojen tunnistamisen yhä kevyemmillä välineillä. Markkeriton liikekaappaus, jossa kehon ihmiskehon tunnistaminen tapahtuu suoraan videokuvasta ilman kehon kiinnitettäviä mittalaitteita, perustuu syväopetettujen neuroverkkojen hyödyntämiseen. (Armitano-Lago et al., 2022). Neuroverkkojen opettamiseen on käytetty suuri määrä kuvia ihmisistä ja heidän kehon osista, jotka laskentamalli on oppinut tunnistamaan. Kuva 1 esittää markkeripohjaisen ja markkerittoman liikekaappauksen eroja. Erilaisia konenäköön perustuvia asennon tunnistus algoritmeja on ollut saatavilla jo vuosikymmenen. Vasta viime aikoina algoritmien nopeus, tarkkuus ja keveys on siirtynyt sellaiselle tasolle, että niitä voidaan hyödyntää tavanomaisilla laitteilla, kuten kannettavilla tietokoneilla ja älypuhelimilla. Raajojen asentojen ja liikkeiden lähes reaaliaikainen seuranta luo mahdollisuuden esimerkiksi objektiiviseen ja automaattisen toimintakyvyn arviointiin ja etäkuntoutukseen. (Cronin et al., 2023; Hellsten et al., 2021) MediaPipe Pose Google Mediapipe on kokoelma avoimen lähdekoodin paketteja, jotka mahdollistavat konenäköön pohjautuvien sovellusten kehittämisen ohjelmointikielillä kuten Pythonilla tai JavaScriptillä. MediaPipea voidaan hyödyntää esimerkiksi viittomakielen tunnistamiseen, ilmeiden tunnistamiseen ja asennon tunnistamiseen (Mediapipe.io) Asentoestimointia MediaPipe Pose -paketissa on hyödynnetty kevyttä BlazePose -algoritmia (Bazarevsky et al., 2020). Se pystyy arvioimaan 33 kehon pisteen liikkeet yhdeltä henkilöltä, käytännössä mistä tahansa kuvasta tai videosta. Yhdistämällä pisteet toisiinsa, saadaan rakennettua henkilöstä kaksiulotteinen (2D) malli. Tämä malli on kehitetty erityisesti reaaliaikaista seurantaa varten ja sen tunnistuksen viive on vain muutamia kymmeniä millisekunteja. Laskentamallin tarkkuus on säädettävissä. Kevyemmillä asetuksilla mallin laskenta toimiin nopeammin, raskaammilla asetuksilla taas luotettavammin. Mediapipen laskentamalleja on pyritty hyödyntämään esimerkiksi reaaliaikaisessa kuntoiluliikkeiden seurannassa (Chen et al., 2022), kaatumisen tunnistamisessa (Liu et al., 2022) sekä juoksun aika- ja matkamuuttujien mittaamisessa (Young et al., 2023) Yhdellä kameralla toteutettu liikeanalyysi Kun ihmisen liikettä kuvataan yhdellä kameralla, pysytään siitä analysoimaan tasossa tapahtuvia liikkeitä. Videopohjaisen 2D-analyysin on todettu olevan hyväksyttävä tapa seurata ihmisen liikkeitä frontaalitasossa eli edestä kuvattuna (Schurr et al., 2017; Werner et al., 2019) ja sagittaalitasossa eli sivulta kuvattuna (Ota et al., 2020). Kiertoliikkeiden tulkinta sen sijaan on haastavaa eivätkä konenäköön perustuvat algoritmit ainakaan tällä hetkellä pysty mittaamaan kuvassa syvyyssunnassa tapahtuvia muutoksia luotettavasti. Tämän haasteen kiertämiseksi onkin kehitetty järjestelmiä, joissa useat synkronoidut ja kalibroidut videokamerat keräävät tietoa kolmiulotteiseen (3D) mallin luomiseksi. Vaikka näiden järjestelmien tarkkuus on todettu pääpiirteittäin luotettavaksi (Kanko et al., 2020; Lahkar et al., 2022), vaativat ne jälleen kalliita laitteita ja teknistä osaamista. Yhtä kameraa hyödyntävien 2D-mallien tarkkuudesta on tehty paljon tutkimusta (Wade et al., 2022). Mallien luotettavuutta on testattu valikoiduissa toimintakyvyn arviointiin liittyvissä testeissä, kuten yhden ja kahden jalan kyykistyksessä (Ota et al., 2020), hyppysuorituksissa, kävelyssä ja juoksussa (Ota et al., 2021; Young et al., 2023) ja vesijuoksun aikana (Cronin et al., 2019). Näillä testeillä on selkeitä käyttömahdollisuuksia toimintakyvyn arvioinnissa kuntoutuksessa. Esimerkiksi yhden jalan kyykistyksessä dynaaminen polven valgus voidaan tulkita epäsuotuisaksi liikemalliksi ja tunnistaa alaraajojen vammoihin liittyväksi riskitekijäksi (Mauntel et al., 2014; Räisänen et al., 2018). Toisaalta kävelystä tehtävä analyysi tuo monipuolisesti esiin mahdollisia liikkumisessa esiintyviä rajoitteita tai poikkeamia. Verkostoyhteistyöhankkeen sovellukset Verkostohankkeen aikana Metropolian asiantuntijat ja opiskelijat kehittivät yhteistyössä kaksi erilaista JavaScript -sovellusta liiketietojen objektiivisen analysointiin. Tavoitteena oli saavuttaa sovelluksista ensimmäinen toimiva kehitysversio, jonka avulla teknologian toimintaa voitiin arvioida. Sovellusten toimintaan liittyvää pilotointia tehtiin kehitystiimin kesken. Kummankin sovelluksen MVP-toteutus (Minimum Viable Product) on siirretty verkkoon vapaasti saataville ja niiden käyttöönotto onnistuu ilman asennuksia. Sovellusten käyttöliittymät pyrittiin pitämään mahdollisimman yksinkertaisena siten, että jatkossa niistä on mahdollista jalostaa kevyitä ja käytännöllisiä työkaluja, jotka soveltuisivat niin kliinikoille, valmentajille kuin tutkijoillekin. Yhden jalan kyykky -sovellus Ensimmäinen sovelluksista analysoi yhden jalan kyykistysliikettä ja siinä mahdollisesti tapahtuvaa polven sivuttaissuuntaista siirtymää ja lantion kallistuskulmaa. Liikkeeksi valittiin yhden jalan kyykky, koska se on riittävän yksinkertainen suorittaa ja polven linjauksen analysointi edestä katsottuna on suoraviivaista. Lisäksi liikkeen silmämääräistä havainnointia opetetaan Metropolian fysioterapian ja jalkaterapian tutkinto-ohjelmissa osana toimintakyvyn arviointia, joten sovelluksen ajateltiin lisäävän opiskelijoiden ymmärrystä tekoälypohjaisesta tiedonkeruusta ja analysoinnista. Käyttökohteita tälle sovellukselle ovat esimerkiksi etäkuntoutus, liikehallinnan seulonta ja kyykistysliikkeen harjoittelu biopalautteella. Polven valgus-liike tapahtuu kolmiulotteisesti ja siihen liittyy sekä polven sisäkiertoa että abduktiota. Toisaalta on todettu, että pelkkää polven sivuttaissiirtymästä (Kuva 1) mitattua dynaamista valguskulmaa voidaan käyttää luotettavana indikaattorina yhden jalan kyykistysliikkeessä (Mauntel et al., 2014; Oldfather et al., 2020). Niinpä sovellukseen polven frontaalitason kulma määritettiin lonkan ja nilkan nivelpisteiden väliin käyttämällä vektoreiden skalaarituloa (Kaava 1). Kaavaa voidaan käyttää esimerkiksi kolmen pisteen välisen kulman laskemiseen. Sovelluksen kehitys lähti liikkeelle kyykkysuorituksia sisältävien YouTube -videoiden analysoinnista. Tämän jälkeen kehitys jatkui Metropolian innovaatioprojektissa, jossa ohjelmistokehityksen opiskelijat rakensivat käyttöliittymän, tietokannan ja raportointityökalun. Opiskelijat Risto-Matti Leivo ja Samuel Ahjoniemi jatkoivat hankkeessa projektiassistentteina siirtäen sovelluksen kokeiluversion verkkoon kaikkien saataville osoitteeseen https://web-sls-test-tool.rahtiapp.fi FUNETin palvelimet tarjosivat tietoturvallisen ja luotettavan ratkaisun ohjelmistokontin säilytykseen. Sovelluksessa käyttöliittymästä voidaan valita mitattava polvi (vasen / oikea) ja sen jälkeen määritetään haluttu toistojen määrä. Itse mittauksen aikana 2D-malli skaalautuu henkilön koon mukaan ja antaa sekä visuaalisen että auditiivisen palautteen, kun kyykistyminen on riittävän syvä. Toistot lasketaan lonkkanivelen ja nilkkanivelen suhteellisen etäisyyden muutoksista. Mittauksen aikana suoritettujen toistojen määrä näkyy näytöllä. Raportoinnissa (Kuva 2) toistot on interpoloitu 101 (0–100) datapisteeseen. Toistoja voidaan tarkastella graafisesti raportilta ja verrata niiden yhdenmukaisuutta. Käyttöliittymän kautta suoritusta voi toistaa myös videotallenteena. Tietosuojasyistä tunnisteellinen videoaineisto tuhotaan session päätyttyä. Mallista tallennetut koordinaattitiedot sen sijaan säilyvät tietokannassa, ja ne voidaan tuoda CSV-muodossa tutkimuskäyttöä varten. Kokonaisuudessaan kyykkysovelluksen käyttö on tehty hyvin yksinkertaiseksi ja se mahdollistaa nopeat kokeilut. Käyttöliittymän ja raportoinnin jatkokehitystä tullaan tekemään asiantuntijapalautteen perusteella. Kävelysovellus Toinen hankkeessa kehitetty sovellus pyrkii analysoimaan sivulta kuvatusta kävelystä alaraajojen suurimmat nivelkulmamuutokset ojennus- ja koukistussuunnassa. Näitä tietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi kävelyn aikaisten puolierojen arviointiin. Sovellus analysoi ennalta kuvattuja videoita. Se käy kuva kerrallaan läpi valikoidun videon, kerää talteen maamerkkien koordinaatit, tunnistaa niistä automaattisesti kävelysuunnan, laskee nivelten väliset kulmat, jaksottaa kulmamuutokset askelsykleihin ja tuottaa aineistosta raportin. Käsittely kestää tavanomaisella tietokoneella (i5-1145, 16 GB) noin kaksikymmentä sekuntia. Analysointi tehdään paikallisesti eli videota ei lähetä verkon yli. Tämä nopeuttaa sovelluksen toimintaa ja parantaa sen tietoturvaa. Analysoinnin nopeutta voidaan lisätä käyttämällä tietokonetta, jossa on erillinen grafiikkasuoritin. Sovellusta pääsee kokeilemaan osoitteessa https://s-gait.rahtiapp.fi/ Mielenkiintoinen vaihe sovelluksen kehityksessä liittyi askelsyklin automaattiseen tunnistukseen. Askelsykli mitataan kahden identtisen tapahtuman, esimerkiksi kantakosketuksen, väliltä. Sovelluksessa käytettiin askeltapahtumien määrittämiseen lonkka-, varvas- ja nilkkanivelten siirtymiä eteen-taakse suunnassa eli kuvakoordinaatiston x-akselilla. Tukivaiheen alku määritettiin hetkestä, jolloin lonkan ja kantapään etäisyys ovat maksimissa vartalon etupuolella. Tukivaiheen päättymien puolestaan määritettiin hetkestä, jolloin varpaiden ja lonkan pisteiden etäisyys ovat maksimissa vartalon takana. Tällaisen menetelmän on todettu tunnistavan kriittiset askellustapahtumat yhden ruudun tarkkuudella 94 % tapauksista. (Zeni et al., 2008) Sovellus analysoi molempien alaraajojen suurimpia nivelkulmia sagittaalitasossa. Mittausta varten polven kulma määritettiin samalla tavalla kuin kyykkysovelluksessa. Lonkan ja nilkan osalta kulmien määrittäminen oli haastavampaa, sillä MediaPipen -mallista puuttui oleellisia maamerkkejä tyypillisten kliinisten nivelkulmalaskelmien tekemiseksi. Nilkan ojennus ja koukistuskulmat määriteltiin vertaamalla sääriluun asentoa varpaiden ja kannan väliseen linjaan. Lonkan nivelkulma määriteltiin polven, lonkan ja hartian välille. Sovelluksen toimintaa pilotointiin eri ympäristöissä, eri laatuisilla videoilla, eri kävelynopeuksilla ja muutamilla eri koehenkilöillä. Pilotoinnin yhteydessä huomattiin, että mallia kannattaa ajaa sen raskaimmilla asetuksilla, koska se lisää huomattavasti maamerkkien tunnistamisen ja seurannan luotettavuutta. Toisaalta raskaampi laskentamalli ei hidasta juuri lainakan käsittelyaikaa. Pilotoinnin tuloksena voidaan todeta, että polven osalta sovelluksen mittausta voidaan pitää jokseenkin luotettavana ja tulokset eri kävelynopeuksilla ja ympäristöissä antavat kohtuullisen toistettavia arvoja. Vastaavaan tulokseen on päädytty myös toisessa tutkimuksessa, jossa MediaPipe -mallia on hyödynnetty juoksumatolla (Young et al., 2023). Lonkan osalta mittauksen tuottama käyrä on normaalin muotoista, mutta astelukemat poikkeavat huomattavasti kävelymatolla mitatuista normaaliarvoista (Fukuchi et al., 2018). Nilkan osalta mittaus niin ikään näyttää tyypillisen muotoiselta, mutta vaihteluväli on kaksinkertainen verrattuna normaaliin (Fukuchi et al., 2018). Jotta lonkan mittaus saataisiin luotettavammaksi, täytyisi alaselästä löytyä seurattava maamerkki. Nilkan epätarkkuuteen vaikuttaa puolestaan eniten se, että maamerkkien seuranta ei pysy vakaana. Toinen huomionarvoinen tekijä nilkan seurannassa on, että kannan ja varpaiden välille asetettava suora linja ei lähtökohtaisesti tunnista varpaiden ojentumista päätöstukivaiheessa. Parempi seurattava maamerkki kävelyn kannalta olisikin 2. metatarsaalipää. Lopuksi Verkostohankkeessa kehitettiin kaksi sovellusta, jotka hyödynsivät avoimen MediaPipen Pose -mallia. Ensimmäinen sovelluksista mittasi polven dynaamista valgus-kulmaa. Toinen analysoi kävelyä sivulta. Pilotoinnin tuloksena todettiin, että polven dynaamisen valgus-kulman mittaus MediaPipen avulla on lupaava tapa seurata kyykistysliikkeen laatua ja antaa siitä objektiivista palautetta. Sen sijaan kävelyyn liittyen MediaPipen seurantatarkkuus ja maamerkkien sijainti eivät olleet optimaalisia. Tämä saattaa johtua siitä, että avoimen lähdekoodin mallit eivät ole alun perin suunniteltu biomekaniikkasovelluksiin, joten datasetit ja nivelkeskipisteiden sijainnit, joilla ne on koulutettu, ovat epätarkkoja ja antavat epäjohdonmukaisia tuloksia (Wade et al., 2022). Tästä huolimatta markkeritonta liikekaappausta voidaan pitää lupaavana teknologiana, jonka avulla pystytään jatkossa siirtämään mittauksia laboratorion ulkopuolelle. MediaPipen mallia onkin onnistuneesti hyödynnetty juoksussa aika- ja matkamuuttujien seurantaan hyvällä tarkkuudella (Young et al., 2023). Työ markkerittoman liikekaappauksen luotettavuuden ja tekoälypohjaisten liikeanalyysisovellusten kehittämisen parissa jatkuu Metropolian liikelaboratoriossa Kuntoutus- ja tutkiminen -osaamisalueen rahoittamana. Ensinnäkin vuoden 2023 aikana selvitetään tämän hankkeen sovelluksien taustalla toimivan BlazePose -algoritmin toistettavuutta ja luotettavuutta 3D-liikeanalyysijärjestelmää vasten. Toiseksi saksalainen Contemplas on kehittänyt nimenomaan kävelyyn ja juoksuun soveltuvan 2D-mallin, jonka suorituskykyä tullaan testaamaan. Kolmanneksi Hytke-hankkeeseen (https://hytke.metropolia.fi/) liittyen kyykkysovelluksen jatkokehitystä varten tullaan keräämään asiantuntijalausuntoja kliinikoilta, valmentajilta ja tutkijoilta. Jatkokehityksessä keskitytään sovellusten käyttöliittymien ja käytettävyyden parantamiseen. Tekninen sanasto Termi Selite Konenäkö Automaattiseen kuvankäsittelyyn perustuva tietokoneohjelma, joka tulkitsee kuvavirtaa ja pyrkii tunnistamaan siitä itselleen tuttuja piirteitä, kuten esimerkiksi ihmiskehon, kasvot ja raajat. Käsittelyn aikana kuvavirta muutetaan numeeriseen muotoon, jota voidaan hyödyntää analyyseihin ja päätöksentekoon. Asentoestimointi Konenäköön pohjautuvat tekniikka, joka pyrkii ennustamaan ja seuraamaan ihmisen tai esineen asentoja ja sijaintia. Ihmisen asentoestimoinnissa konenäkömalli pyrkii yhdistämään eri osista (esim. käsistä ja jaloista) saatavia tietoja ja rakentamaan niistä yhtenäisen mallin. Markkeripohjainen liikekaappaus Ihmisen kehon liikkeiden objektiivista seurantaa ja tallentamista. Menetelmä perustuu heijastavien markkeripallojen seuraamiseen. Pallot on kiinnitetty ihon pintaan kaksipuoleisella teipillä. Menetelmää käytetään niin biomekaaniseen mallintamiseen, mutta myös liikkeen tuottamiseen peli- ja elokuvahahmoille. Tuloksena saadaan kolmiulotteista tietoa kehon osien koordinaateista, joita voidaan hyödyntää asentojen tunnistamisessa ja liikkeen seuraamisessa. Markkeriton liikekaappaus Konenäköön pohjautuva menetelmä, jossa yhdestä tai useammasta videokuvasta tunnistetaan ihmishahmo ja seurataan sen liikkeitä objektiivisesti. MediaPipe Googlen julkaisema paketti avoimen lähdekoodin tekoälymalleja. MediaPipe helpottaa valmiiden tekoälymallien käyttöönottoa ja niiden intergrointia sovelluksiin. Paketti sisältää malleja mm. kehon liikkeiden seurantaa tai tarkemmin jonkin kehon osan, kuten vaikkapa sormien nivelten tai silmien liikkeiden seurantaan. BlazePose BlazePose on Googlen kehittämä koko kehon asentojen tunnistusalgoritmi, joka pystyy havaitsemaan ihmisen kehosta 33 eri kohdan sijainnit kuvassa tai videossa. BlazePose on yksi osa MediaPipe -pakettia. Ohjelmistokontti Ohjelmistokontit ovat standardoitu tapa pakata ohjelmisto siten, että sitä voidaan siirtää paikasta toiseen ilman, että ohjelmistoa tarvitsee muokata. Koodi on usein riippuvainen erilaisista kirjastoista, lisäosista ja asetuksista. Konttiin pakattuna kaikki osat matkustavat käyttövalmiina. FUNET Funet (Finnish University and Research Network) on Suomen korkeakoulujen, tutkimuksen ja opetuksen tietoverkko. Funetissa on noin 80 tutkimusorganisaatiota ja noin 370 000 käyttäjää. Se tarjoaa käyttäjilleen nopeat ja tietoturvalliset palvelut esimerkiksi tiedostojen ja ohjelmistojen säilytykseen. Kirjoittajat: Tom Thiel, laboratorioinsinööri, Metropolia AMK Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia AMK Lähteet Armitano-Lago, C., Willoughby, D., & Kiefer, A. W. (2022). A SWOT Analysis of Portable and Low-Cost Markerless Motion Capture Systems to Assess Lower-Limb Musculoskeletal Kinematics in Sport. Frontiers in Sports and Active Living, 3. Bazarevsky, V., Grishchenko, I., Raveendran, K., Zhu, T., Zhang, F., & Grundmann, M. (2020). BlazePose: On-device Real-time Body Pose tracking (arXiv:2006.10204). arXiv. Chen, K.-Y., Shin, J., Hasan, M. A. M., Liaw, J.-J., Yuichi, O., & Tomioka, Y. (2022). Fitness Movement Types and Completeness Detection Using a Transfer-Learning-Based Deep Neural Network. Sensors (Basel, Switzerland), 22(15), 5700. Cronin, N. J., Mansoubi, M., Hannink, E., Waller, B., & Dawes, H. (2023). Accuracy of a computer vision system for estimating biomechanical measures of body function in axial spondyloarthropathy patients and healthy subjects. Clinical Rehabilitation, 02692155221150133. Cronin, N. J., Rantalainen, T., Ahtiainen, J. P., Hynynen, E., & Waller, B. (2019). Markerless 2D kinematic analysis of underwater running: A deep learning approach. Journal of Biomechanics, 87, 75–82. Fukuchi, C. A., Fukuchi, R. K., & Duarte, M. (2018). A public dataset of overground and treadmill walking kinematics and kinetics in healthy individuals. PeerJ, 6, e4640. Hellsten, T., Karlsson, J., Shamsuzzaman, M., & Pulkkis, G. (2021). The Potential of Computer Vision-Based Marker-Less Human Motion Analysis for Rehabilitation. Rehabilitation Process and Outcome, 10, 11795727211022330. Kanko, R., Laende, E. K., Davis, E. M., Selbie, W. S., & Deluzio, K. J. (2020). Concurrent assessment of gait kinematics using marker-based and markerless motion capture [Preprint]. Bioengineering. Lahkar, B. K., Muller, A., Dumas, R., Reveret, L., & Robert, T. (2022). Accuracy of a markerless motion capture system in estimating upper extremity kinematics during boxing. Frontiers in Sports and Active Living, 4. Liu, W., Liu, X., Hu, Y., Shi, J., Chen, X., Zhao, J., Wang, S., & Hu, Q. (2022). Fall Detection for Shipboard Seafarers Based on Optimized BlazePose and LSTM. Sensors (Basel, Switzerland), 22(14), 5449. Mauntel, T. C., Frank, B. S., Begalle, R. L., Blackburn, J. T., & Padua, D. A. (2014). Kinematic differences between those with and without medial knee displacement during a single-leg squat. Journal of Applied Biomechanics, 30(6), 707–712. Oldfather, T., Zabala, M., Goodlett, M., & Murrah, W. (Hank). (2020). Knee Valgus Versus Knee Abduction Angle: Comparative Analysis of Medial Knee Collapse Definitions in Female Athletes. Journal of Biomechanical Engineering, 142(12). Ota, M., Tateuchi, H., Hashiguchi, T., & Ichihashi, N. (2021). Verification of validity of gait analysis systems during treadmill walking and running using human pose tracking algorithm. Gait & Posture, 85, 290–297. Ota, M., Tateuchi, H., Hashiguchi, T., Kato, T., Ogino, Y., Yamagata, M., & Ichihashi, N. (2020). Verification of reliability and validity of motion analysis systems during bilateral squat using human pose tracking algorithm. Gait & Posture, 80, 62–67. Räisänen, A. M., Pasanen, K., Krosshaug, T., Vasankari, T., Kannus, P., Heinonen, A., Kujala, U. M., Avela, J., Perttunen, J., & Parkkari, J. (2018). Association between frontal plane knee control and lower extremity injuries: A prospective study on young team sport athletes. BMJ Open Sport & Exercise Medicine, 4(1), e000311. Schurr, S. A., Marshall, A. N., Resch, J. E., & Saliba, S. A. (2017). TWO-DIMENSIONAL VIDEO ANALYSIS IS COMPARABLE TO 3D MOTION CAPTURE IN LOWER EXTREMITY MOVEMENT ASSESSMENT. International Journal of Sports Physical Therapy, 12(2), 163–172. Wade, L., Needham, L., McGuigan, P., & Bilzon, J. (2022). Applications and limitations of current markerless motion capture methods for clinical gait biomechanics. PeerJ, 10, e12995. Werner, D. M., Di Stasi, S., Lewis, C. L., & Barrios, J. A. (2019). Test-retest reliability and minimum detectable change for various frontal plane projection angles during dynamic tasks. Physical Therapy in Sport: Official Journal of the Association of Chartered Physiotherapists in Sports Medicine, 40, 169–176. Young, F., Mason, R., Morris, R., Stuart, S., & Godfrey, A. (2023). Internet-of-Things-Enabled Markerless Running Gait Assessment from a Single Smartphone Camera. Sensors, 23(2), Article 2. Zeni, J. A., Richards, J. G., & Higginson, J. S. (2008). Two simple methods for determining gait events during treadmill and overground walking using kinematic data. Gait & Posture, 27(4), 710–714. Zhang, F., Zhu, X., Dai, H., Ye, M., & Zhu, C. (2020). Distribution-Aware Coordinate Representation for Human Pose Estimation. 7093–7102.
Palvelukuvauksen kehittäminen kuntouttavassa hoitotyössä
Osaamisen rakentaminen yhdessä on tärkeä kehittämistavoite yhteiskunnassa. Hyvä palvelukokonaisuus kuntoutuksessa rakentuu yhteistyössä, jossa kuntoutuja on yhdenvertaisesti mukana kehittämässä palvelua. Kuntoutustoimintaa tulisikin tarkastella yhdessä ammattilaisten ja kuntoutujien kesken ja luoda yhteistä ymmärrystä kuntoutujan tarpeista. (Sipari & Mäkinen 2012: 6.) Palvelun kuvaaminen antaa palvelulle näkyvyyttä sekä tuo esiin tarvittavan asiantuntijuuden ja toisaalta myös palvelussa havaitut puutteet (Tarvainen 2019: 6–8). Palvelun kuvaamisen voidaan nähdä perustuvan yhteisen ymmärryksen muodostumiseen. Palvelu voidaan ja se tulisikin rakentaa yhteistyössä kuntoutujien ja ammattilaisten kesken. Tämä luo parhaan ymmärryksen palvelun tarpeesta ja arvosta. (Järvi & Lehtonen & Martinsuo & Tuominen & Valtamo 2015: 5.) Osallistava kehittäminen sitouttaa ja motivoi, muuttaa toimintatapoja ja ajatusmalleja sekä mahdollistaa uusien ideoiden syntymisen. Tilanteessa, jossa kaikilla on mahdollisuus osallistua ja oppia toisilta, tulee kehitykseen sitoutuminen vahvaksi. (Järvi & Lehtonen & Martinsuo & Tuominen & Valtamo 2015: 5.) Yhteistyössä rakennetun kuntoutuksen keinoin voidaan myös vammautuneiden osallisuutta ja voimaantumista yhteiskunnan jäseninä tukea (Mäkinen 2014: 61). Kuntoutujan toimijuuden edistyminen Asiakaslähtöisessä kuntoutuksessa tavoite on vahvistaa kuntoutujan roolia toimijana omassa elämässään sekä kuntoutumiseensa liittyvien tilanteiden aktiivisena osallistujana. Toimijuutta edistävä kuntoutus täydentää perinteistä toimintakykylähtöistä kuntoutusta ja toimijuus kuntoutustavoitteena ohjaa tarkastelemaan kuntoutumista osana kuntoutujan yksilöllistä elämänkulkua ja sosiaalista selviytymistä pelkän fyysisen tai henkisen toimintakyvyn sijaan. Toimijuus käsitteenä sisältää näin myös ihmisen toiminnan mahdollisuudet erilaisissa elämäntilanteissa. (Reunanen 2017: 5.) Kuntoutuksen rakenteisiin painottuvan näkökulman mukaan ihmisen toimijuutta voidaan tarkastella näiden vaikutuksen alla. Kuntoutus voidaan nähdä tällaiseksi sosiaaliseksi ja kulttuuriseksi rakenteeksi, jossa ihminen käyttää toimijuuttaan ja jossa rakenteen kautta ilmenee toimijuuden mahdollistavia ja estäviä tekijöitä. Toimijuuden mahdollistavilla kuntoutujalähtöisillä ratkaisuilla voidaan kuntoutuksessa edistää ihmisen yksilöllistä toimijuutta. (Pikkarainen 2020: 18–19.) Kuntoutuksen uuden ekologisen ja valtaistavan paradigman mukaan tärkeää on huomioida kuntoutuja myös osana ympäristö- ja vuorovaikutussuhteitaan. Kuntoutujan toimijarooli korostuu ja hän on tasavertainen jäsen kuntoutus- ja muissa verkostoissaan. Kuntoutus nähdään yksilön ja ympäristön välisenä muutosprosessina. (Karjalainen 2011: 20–21.) Moniammatillinen kuntoutus Kelan kuntoutuksen säädöspohjan mukaan kuntoutus tulee tapahtua ”hyvän kuntoutuskäytännön” mukaisesti. Tällä tarkoitetaan yleisesti hyväksyttyä kuntoutustoimintaa, joka perustuu erityisasiantuntemukseen ja erityisosaamiseen. Kuntoutujan tarpeiden ja tavoitteiden tulee olla kuntoutuksen lähtökohta. (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 225.) Moniammatillinen kuntoutus on osa hyviä kuntoutuskäytäntöjä. Moniammatillinen kuntoutus mahdollistaa kuntoutuksen asiakaslähtöisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta. Siinä yhdistyvät kaikkien ammattilaisten tiedot ja osaaminen. Kuntouttava hoitotyö on moniammatillisessa kuntoutuksessa työnjakoon perustuva rooli, johon kohdistuu erilaisia tehtäviä ja odotuksia. Moniammatillisuudessa keskeistä on kuntoutujan aktiivinen rooli ja osallistuminen kuntoutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. (Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393, 398.) Kirjoitus palvelukuvauksen kehittämisestä pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinto-ohjelmassa. Kehittämistyön tarkoituksena oli kuntouttavan hoitotyön palvelukuvauksen kehittäminen moniammatillisessa laitoskuntoutuksessa kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi. Kehittämistyöhön osallistuivat kuntoutujat, ammattilaiset ja johto. Tutkimusaineisto kerättiin kuntoutujien yksilöllisellä teemahaastattelulla, ammattilaisille ja johdolle suunnatulla kyselylomaketutkimuksella ja kuntouttavan hoitotyön ammattilaisten ja palveluesimiehen yhteiskehittämistilaisuudessa. Kuntoutujan toimijuutta edistävät ja estävät tekijät Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutujan toimijuutta edistävä kuntouttava hoitotyö kuntoutujien näkökulmasta käsittää yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden asettamisen ja seuraamisen, kuntoutujan autonomian päätöksenteossa, yksilöllisen ja joustavan kuntoutusohjelman, mahdollisuuden puhua, tulla kuulluksi ja saada tukea tunteiden käsittelyssä. Kuntoutuksen tulee olla myös jatkuvaa ja etenevää laitoskuntoutusjakson ulkopuolella. Kuntouttavassa hoitotyössä läheiset tulee huomioida ja tiedonkulun tapahtua kuntoutujan suostumuksella. Toimijuutta edistävänä tekijänä olivat tulosten mukaan myös tiedonsaanti ja uusien asioiden kokeilemisen ja itsenäisen toiminnan tukemisen ja kannustuksen myötä kasvava pystyvyyden tunne. Tulosten mukaan kuntoutujan toimijuutta estää, jos kuntoutumisen tavoitteita ei onnistuta laatimaan, jos avun saanti osastolla kestää kohtuuttoman kauan, jos kotiasioita ei olla selvitetty, jos aikataulut kuntoutuksessa pettävät tai laitoksessa on ilmapiiri, jossa ei voi vapaasti ilmaista itseään tai yhteinen kieli puuttuu. Ammattilaisten näkökulmasta kuntoutujan toimijuutta edistävä kuntouttava hoitotyö sisältää onnistuneen moniammatillisen yhteistyön, jossa vastuut on selkeästi jaettu ja tiedonkulku toimii, henkilökunnan ammattitaidon, läheisten mahdollisuuden osallistua, yksilöllisen ja joustavan, kuntoutujan kanssa yhdessä suunnitellun kuntoutumisprosessin, kuntoutujan saaman tuen ja kuulluksi tulemisen, kuntoutujan osallisuuden ja autonomian vahvistumisen, luottamuksellisen ilmapiirin, kuntoutuslaitoksen ympäristötekijät ja kuntoutuksen jatkuvuuden eli kuntoutujan selviytymisen edistymisen myös omassa ympäristössään. Suurimpina toimijuutta estävinä tekijöinä tulosten mukaan olivat ongelmat tiedonkulussa ja yhteistyössä, kiire ja riittämättömät resurssit. Pitsa-palvelukuvaus Tutkimuksellisessa kehittämistyössä kuntouttavan hoitotyön toimijuutta edistävän palvelukuvauksen ydintekijöiden kuvaamiseen käytettiin Jorma Sipilän (2008) kehittämää pitsa-palvelukuvausta. Pitsa-palvelukuvauksessa palvelua tarkastellaan kolmella eri kehällä. Palvelun ydintekijöitä, peruselementtejä ja lisäosia. (Sipilä 2008: 80–81.) Pitsa-palvelukuvausta käytettiin tutkimuksellisessa kehittämistyössä yhteiskehittämisen menetelmänä kuvatessa, mistä tekijöistä kuntouttava hoitotyö muodostuu ja miten sitä toteutetaan kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi. Yhteiskehittämisryhmän ajattelun kimmokkeeksi tuotiin yhteenveto kuntoutujien teemahaastatteluista ja ammattilaisten kyselylomaketutkimuksesta kuntoutujan toimijuutta edistävistä ja estävistä tekijöistä. Näin kolmen eri aineistonkeruun menetelmällä saatiin yhdessä rakennettua moninäkökulmainen kuvaus kuntouttavan hoitotyön palvelukuvauksen ydintekijöistä moniammatillisessa laitoskuntoutuksessa kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi. Tulosten mukaan kuntoutujan toimijuutta edistävän kuntouttavan hoitotyön palvelukuvauksen ydintekijät moniammatillisessa laitoskuntoutuksessa ovat moniammatillisuus, tavoitteellisuus, yksilöllisyys, kokonaisvaltaisuus ja laatu sekä verkostoyhteistyö. Työn peruselementit ovat voinnin seuranta, neuvonta, ohjaus ja opetus, avustaminen, kannustaminen, huomiointi, kuunteleminen, tukeminen, osallisuuden ja autonomian vahvistaminen ja yhteistyö kuntoutujan läheisten ja eri kuntoutustahojen kanssa. Peruselementit sisältävät myös osaamisalueet sekä erityisosaamisalueet liittyen aivovamma-, selkäydinvamma- ja hengityshalvauskuntoutujan kuntouttavan hoitotyön erityispiirteisiin. Kuntoutusosaston valttikortit eli asiat, jotka kuvaavat toimijuutta edistävää kuntouttavaa hoitotyötä, ovat hoitajien ammattitaito, hoitajien kokemus, hoitajien sitoutuminen ja motivaatio, kuntoutuksen jatkuvuus, luotettavuus, joustavuus, yksilöllisyys, huumori, kuntouttavan hoitotyön ympäristö ja ilmapiiri. Kirjoittaja Jenni Jokio, sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) opiskelija. Lähteet Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim, 393–401. Järvi, Katriina & Lehtonen, Mikko & Martinsuo, Miia & Tuominen, Tiina & Valtamo, Jesse 2015. Palvelujen tuotteistamisen käsikirja, osallistavia menetelmiä palvelujen kehittämiseen. Aalto-yliopiston julkaisusarja. Karjalainen, Vappu 2011. Yksilöllistymiskehitys muuttaa kuntoutusta & mutta miten? Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.). Kuntoutus kanssamme & ihmisen toimijuuden tukeminen. Bookwell Oy, 11–25. Mäkinen, Elisa 2014. Kokonaiskuva kuntoutujasta vahvistuu. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.). Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos artikkelit 13, 60–65. Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona (toim.). 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Reunanen, Merja A. T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Väitöskirja. Lapin yliopisto. Sipari Salla & Mäkinen Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6. Sipilä, Jorma 2008. Asiantuntijapalvelujen tuotteistaminen: suunnittelu ja toimintakansio. Helsinki: Infor.
Moniammatillisuudesta moniasiantuntijuuteen yhteistyöllä sekä erilaisten työkalujen avulla
Moniammatillisuus ja moniasiantuntijuus ovat tällä hetkellä kuntoutuksen kentällä paljon keskustelua herättäviä asioita. Kuntoutumisen onnistuminen pohjaa hyvin toimivaan tiimiin, mutta haluamme kuitenkin myös kuntoutujan vahvemmin mukaan omaan kuntoutumisen prosessiin. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa tavoitteen asettelua. Moniammatillisuus tarkoittaa sitä, että jokainen jäsen toimii kuntoutujan parhaaksi ja edistää omalla osaamisellaan kuntoutumista. Moniammatillinen yhteistyö on ominainen tapa työskennellä kuntoutuksen kentällä. Yhteistyön muodostaa vähintään kahta eri ammattia edustavan henkilön työskentely saman prosessin äärellä. (Jeglinsky, Kukkonen & Melkas 2022.) Moniammatillisuudesta moniasiantuntijuuteen päästään, kun jokainen toimija ovat tasavertaisessa kumppanuussuhteessa. Toimijoilla tarkoitetaan ammattilaisia, kuntoutujaa ja omaisia, jotka ovat jokainen oman alansa asiantuntijoita. Tavoitteena yhteistyöllä on se, että jokainen saa yhteisen käsityksen tilanteesta, tavoitteista sekä suunnitelmasta. (Jeglinsky yms. 2022.) Toimiakseen yhteistyö vaatii kuitenkin hyviä vuorovaikutustaitoja, asiakaslähtöisyyttä, oman roolin muutosta ja tiedon kokoamisen mahdollisuuksia (Isoherranen, Rekola & Nurminen 2008: 35). Moniasiantuntijuuteen perustuvan tavoitteen asettelun lähtökohtia Tavoitteita kuntoutumiselle asetetaan tulosten mukaan monilta eri tahoilta. Tavoitteita nousee ongelmakeskeisesti maksajataholta, moniammatillinen työryhmä nostaa tavoitteita kokemusperäisesti ja todennäköisesti myös omaisilla on tietynlaisia odotuksia kuntoutumisen suhteen. Kysymystä herättääkin se, että mikä kuntoutujan itsensä rooli kuntoutusjaksolla ja tavoitteiden asettamisen prosessissa. Lähtökohtaisesti tuloksista kävi ilmi, että kuntoutumista suunnitellaan ilman kuntoutujaa ja se on pitkälti ammattilaisten toteuttamaa. Tähän asiaan kuitenkin esitettiin muutosehdotuksia, jotta toiminta olisi asiakaslähtöisempää. Kuntoutujat tässä tutkimuksellisessa kehittämistyössä olivat kehitysvammaisia ja esille nousi, ettei kuntoutujaa haluta tahattomasti kuormittaa. Henkilökunta toivoi, että tavoitteet olisi mahdollista keskustella moniammatillisesti ja pilkkoa pienempiin osiin, jotta kuntoutujalle muodostuu riittävä ymmärrys kuntoutumisen tavoitteista. Arkeen liittyvät tavoitteet nousivat esille ja todettiin, että tavoitteet ovat usein kaukana arjesta. Päivittäiseen arkeen liittyvät tavoitteet kuitenkin todennäköisesti tukisivat sekä kuntoutujaa että lähityötä kuntoutumisen prosessissa. Myös Karhula yms. (2022) tuovat esille, että tavoitteiden tulisi olla osa kuntoutujan arkea (Karhula, Sellman, Sipari & Ylisassi 2022: kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen). Alkuperäiset laajat tavoitteet voitaisiin pilkkoa pienempiin osiin ja liitetään osaksi jokapäiväistä arkea. Jos tavoitteena on itsenäisen asumispaikan löytäminen, olisi tämän tavoitteen arviointi ja saavuttaminen helpompaa osatavoitteiden ja arvioinnin kautta. Esimerkiksi, jos konkreettisesti arjessa harjoitellaan pyykinpesua ja arvioidaan sen onnistumista. Karhula yms. (2022) muistuttavat teoksessaan, että kuntoutumisen tavoitteita, ei voida asettaa jokaiselle yksilölle samojen arvojen ja normien mukaan. Jokaisella yksilöllä on omat henkilökohtaiset tavoitteet, jotka sisällytetään jokapäiväiseen arkeen. (Karhula, Sellman, Sipari & Ylisassi 2022: kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen.) Moniasiantuntijuuteen perustuvaa tavoitteen asettelua edistävät tekijät Yhteinen tavoitteen laadinta oli lähtökohtana moniasiantuntijuuteen perustuvassa tavoitteen asettelussa. Oikea-aikaiset ja realistiset tavoitteet tuovat tuloksellisuutta, tehokkuutta ja lisäävät kuntoutujan motivaatiota. Kuntoutujan itse tulisi olla mukana tavoitteiden laatimisessa ja ihannetilanteena olisi, että myös verkosto osallistuisi. Kuntoutujat itse nostivat tukitiimin yhtenä keinona, jossa tavoitteita voisi laatia. Erilaiset menetelmät nousivat keskeiseen rooliin tuloksien mukaan. Kommunikoinnin apuvälineitä ja erityisesti kuvia pidettiin tärkeinä välineinä tavoitteiden asettelussa. Kuvia oli käytetty apuvälineenä tavoitteiden pilkkomisessa ja keskustelun tukena. Moniammatillisella työryhmällä ja erilaisia ennakoivilla töillä esimerkiksi suunnittelupalavereilla koettiin olevan merkitystä kuntoutumisprosessiin. Myös kuntoutujat nostivat esille erityisasiantuntijoiden merkityksen. GAS- menetelmä nostettiin yhdeksi konkreettiseksi työkaluksi tavoitteiden asetteluun. Kansaneläkelaitoksen (2022) mukaan GAS-menetelmän avulla asetetaan yhdessä moniasiantuntijuuteen perustuen tavoitteet 5-portaisen asteikon avulla. Kansaneläkelaitos kuitenkin suosittaa, että jokainen, joka osallistuu GAS-tavoitteiden laadintaan, kävisi menetelmäkoulutuksen. (Kansaneläkelaitos 2022.) Myös tuloksista kävi ilmi, että menetelmän käyttöön kaivattaisiin koulutusta. Kirjoitus perustuu Jenni Hartikaisen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Tavoitteiden asettelu kuntoutujan tarpeita vastaaviksi moniasiantuntijuuteen perustuen (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2023). https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202301301807 Kirjoittaja Jenni Hartikainen, sosionomi (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Jenni on valmistunut sosionomiksi 2016 ja työskentelee tällä hetkellä uravalmentajana Katja Noponen Oy:ssä. Lähteet: Isoherranen, Kaarina & Rekola, Leena & Nurminen, Raija 2008. Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki, WSOY oppimateriaalit. Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja & Melkas, Susanna 2022. Moniammatillisuuden ja monialaisuuden käsitteistä teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa Kuntoutuminen (toim.). E-kirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Kansaneläkelaitos 2022. Kelan nettisivut, GAS-menetelmä. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla & Ylisassi, Hilkka 2022. Kuntoutuksen tavoitteet ja sisällön rakentuminen teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa kuntoutuminen (toim.). E-kirja. Helsinki: Kustannus Oy Duode
Muistisairaiden omaishoitoperheille hyvinvointia taiteen keinoin
Muistisairaudet yleistyvät väestömme ikääntyessä. Kotona asuville muistiperheille tarvitaan yhä enemmän sekä muistisairaan että hänen omaishoitajansa hyvinvointia tukevia palveluita. Molemman osapuolen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskiössä ovat arjessa jaksaminen, mielen hyvinvointi ja koettu elämänlaatu. Näiden vahvistamiseen musiikkitoiminta ja muu taide tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia. Etänä toteutettu, aktiivista osallistumista tukeva ja ammattimaisesti ohjattu taiteesta ammentava vertaisryhmätoiminta on hyvä mahdollisuus muistiperheille, joille lähiosallistuminen on vaikeaa. Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa on jo kaksi vuotta ohjattu maksuttomia omaishoitoperheiden musiikkitoimintaryhmiä. Neljässä seitsemästä ryhmästä on muistisairaita omaishoidettavia omaishoitajineen. Osassa on myös muista syistä, kuten aivoverenkiertohäiriön jälkeen, omaishoitoa tarvitsevia aikuisia osallistujia. Hanke tarjoaa monitaiteista musiikkitoimintaa myös erityislasten omaishoitoperheille, mutta tässä artikkelissa keskitytään neljässä muistiperheryhmässä kertyneisiin kokemuksiin toiminnan hyvinvointivaikutuksista. Musiikin mahdollisuuksista neurologisessa kuntoutuksessa on vakuuttavaa näyttöä (esim. Särkämö, Pitkäniemi & Siponkoski 2022). Musiikin lisäksi muitakin taiteita hyödynnetään viikoittain kokoontuvien ryhmien osallistujien mielen hyvinvoinnin tukemisessa. Kaksi aikuisten ryhmistä päätettiin toteuttaa etänä, sillä hankkeessa on luvattu koronasuluistakin oppien pilotoida uudella tavalla saavutettavaa, verkossa tapahtuvaa, monitaiteista ryhmätoimintaa. Etäohjauksen haasteet erityisesti muistisairaiden kohtaamisessa tiedostettiin hyvin, mutta toiminnan onnistumiset ovat olleet rohkaisevia. Muistisairaan aivoterveyttä tulee edistää Jopa kolmasosalla eläkeikäisistä on heikentynyt tiedonkäsittely (MCI eli lievä kognitiivinen heikentymä) tai dementia. Lievätkin kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn puutokset esimerkiksi muistissa, oppimisessa, ongelmanratkaisussa ja toiminnan ohjauksessa häiritsevät huomattavasti toimintakykyä modernissa (tieto)työelämässä ja eläkeiässäkin alati muuttuvan teknologian ohjailemassa arjessa. Laaja-alaista kognitiivista heikentymää eli dementiaa on noin 1%:lla 60-64-vuotiaista, 7%:lla 85-89-vuotiaista ja joka neljännellä 85-89-vuotiaalla - vanhuuden eri ikäryhmät huomioiden kenties joka kymmenennellä eläkeikäisellä. Kun suomalaisväestö harmaantuu, muistisairauksien esiintyvyys kasvaa huomattavasti. (Karrasch, Hokkanen, Hänninen & Hietanen 2020; Vasama 2022). Kaikenlainen koulutus – elinikäinen oppiminen – riittävä stressistä palautuminen sekä liikunta, laadukas uni sekä ravinto ja muukin aivoterveydestä huolehtiminen pienentää dementiariskiä (Vasama 2022; Erkinjuntti, Remes, Rinne & Soininen 2015; FINGER 2022). Muistisairaskin hyötyy aivoterveyttä parantavasta ja ylläpitävästä toiminnasta. Esimerkiksi musiikkitoiminnassa voidaan tarjota tutkitusti tehokkaita, muistisairauden etenemistä jarruttavia virikkeitä (Särkämö 2021). Tämä lisää toimintakykyisempää aikaa muistisairaalle ja vapauttaa omaishoitajan voimavaroja. Yleisimmät muistisairaudet ovat Alzheimerin tauti, vaskulaariset dementiat (aivoverenkiertoperäiset laaja-alaiset kognitiiviset oireistot), Lewyn kappale -tauti, otsa–ohimolohkorappeuma ja Parkinsonin tautiin usein sairauden pitkään jatkuessa liittyvä muistisairaus (Karrasch ym. 2020; Muistisairaudet: Käypä hoito -suositus 2021). Mikään muistisairauksista ei ole este ryhmämuotoiseen musiikkitoimintaan osallistumiselle. Toki muistisairauden edetessä on yksilöllisen oirekuvan ja vuorovaikutusvalmiuksien mukaan arvioitava, kuinka suuri hyöty toiminnasta on muistisairaalle. Käyttökelpoisinta tietoa muistisairaan toimintakyvystä ja osallistumisen hyödystä on hankkeesta saadun kokemuksen perusteella muistisairaalla itsellään ja sairauden edettyä pitkälle omaishoitajalla. Molemmat osallistuvat Uusia säveliä etsimässä -hankkeen ryhmäkerroille yhdessä, mutta ovat tilanteen mukaan tervetulleita ryhmään myös erikseen. Omaishoitajat hahmottavat hyvin aivoterveyden edistämisen tärkeyden sekä muistisairaalla että itsellään. Muistisairas hyötyy musiikkitoiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuneensa Kiintoisaa on, että muistisairas itse voi hyötyä toiminnasta, vaikkei muistaisi siihen osallistuvansa. Muistisairas voi esimerkiksi oppia uusia taitoja, vaikkei muistaisi niitä harjoitelleensa. Muistisysteemejä on useita, ja osa niistä toimii tiedostamattomalla tasolla. (Squire 2004.) Muistisairas saattaa olla paremmalla mielellä toiminnan aikana ja sen jälkeen, vaikkei jälkikäteen tietoisesti muistaisi toimintaan osallistuneensa. Tämä on ilmeistä Uusia säveliä etsimässä -ryhmissä. Muistisairaat osallistujat saattavat kertoa eri kerroilla elämästään samat tarinat tai hämmentyä kesken toiminnan ihmettelemään, mitä oltiin tekemässä. Silti heidät on saatu hyvällä ohjaajaresurssilla ja omaishoitajien osaavalla avulla aina uudelleen mukaan osallistumaan. Hyvä kohtaaminen ja eri ryhmäkerroilla tehty toisto esimerkiksi alku- ja loppulaulujen osalta palkitsee. Ryhmäkertojen lisääntyessä muistisairas osallistuja tulee ryhmään uudelleen mielellään ja viimeistään alkulaulun aikana hymyilee tunnistaen tilanteen jollain tasolla mukavaksi. Eri tapaamiskertojen teemoittaminen (luonto, matkailu, urheilu, juhlapyhät jne.) auttaa muistisairaita osallistujia orientoitumaan sekä hahmottamaan toiminnan merkitystä: harjoituksesta toiseen vaikkapa luontoteemainen ”tarina jatkuu”. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen muistiperheryhmissä osallistujina ovat muistisairaat omaishoitajineen. Toiminta suunnitellaan tukemaan molempien osapuolten mielen hyvinvointia. Todennäköisesti omaishoidettava hyötyy ryhmätoiminnasta jo välillisesti, mikäli hänen omaishoitajansa on ryhmässä ja sen jälkeen hyvällä mielellä. Ryhmän jokainen jäsen kohdataan yksilönä ja hänelle sopivaa ohjausta soveltaen, onnistumisia mahdollistaen. Osallistujille tarjotaan mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään sairaudesta, toimintakyvystä tai osallistujastatuksesta (omaishoidettava vai -hoitaja) riippumatta. Pyritään myös tukemaan osapuolten vuorovaikutusta – unohtamatta omaishoitajien jaksamisen tukemista. Monitaiteinen toiminta omaishoitajan tukena Uusia säveliä etsimässä -omaishoitoperheryhmissä on ammennettu toimintaan sisältöä musiikin lisäksi muistakin taiteista, kuten kirjallisuudesta (osallistujien lempirunot), teatterista, elokuvista, kuvataiteesta (taideteoksista nauttiminen, äänimaisemien luominen maalauksiin ja oman kädenjäljen tuottaminen), tanssitaiteesta jne. Kulttuurihyvinvoinnin (Rosenlöf & Lilja-Viherlampi 2019) keinoina on ryhmissä käytetty myös eri aisteja aktivoivia toimintamuotoja. On ammennettu vaikkapa ruokakulttuurista (jouluherkkujen haistelu tai maistelu), eri maiden kulttuureista tai luontosuhteesta (tunnustelupussien luontoelementtien tutkiminen). Ryhmissä on huomattu, että tuoksut, konkreettinen koskettaminen, vaikkapa instrumenttien ”hypistely”, asentotuntoaistimukset (rekiajelujumppa joululaulun tahtiin) sekä muitakin aisteja monipuolisesti aktivoivat menetelmät saattavat paitsi herätellä muistisairaan osallistumaan paremmin, myös antaa eväitä omaishoitajien luovuuteen sekä aikaansaada kaikissa myönteisiä tunteita. Esimerkiksi matkailuteemaisilla kerroilla osallistujien matkamuistojen moniaistinen ihailu on aivan ilmeisesti nostanut mieleen hyviä muistoja sekä hauskoja kommelluksia, joihin muut osallistujat ovat voineet samaistua. Kulttuurihyvinvoinnin pohjana on yksilön oma taide- ja kulttuurisuhde (Kulttuurihyvinvointi 2022). Ryhmiin osallistuvien omaishoitajien osalta näitä on tutkittu heidän nuoruusvuosiltaan tai nykyisestä lempimusiikistaan koostetussa ”levyraadissa”, urheilukulttuuriin liittyviä muistoja aktivoivissa ”onnistumisten olympialaisissa”, sesonkiruokavinkkien jakamisessa sekä 1940–1970-lukujen teoksista kootussa elokuvamusiikkibingossa. Kaikkiin näihin on osallistunut omaishoidettava omaishoitajineen, jolloin on myös arvostettu heidän yksilöllisiä näkemyksiään – kulttuurisuhteen yksilöllisyyttä ja moninaisuutta. Tutkimusnäyttöä musiikin ja muiden taiteiden hyvinvointivaikutuksista elämänlaatuun on koottu vakuuttavasti esimerkiksi WHO:n julkaisuissa (Fancourt & Finn 2019). Taiteiden ja luovan toiminnan merkitys ainakin välittömästi ryhmäpäivinä osallistujien mielialalle sekä ryhmädynamiikalle on ilmeinen. Keskustelu jatkuu ohjatun Uusia säveliä etsimässä -ryhmätoiminnan lopuksi yhteisen kahvittelun merkeissä mm. kulttuurivinkkien, kerran teemaan liittyvien ajatusten, elämänkaareen liittyvän muistelun sekä omaishoitajien toisilleen tarjoaman vertaistuen sisällöillä. Etäryhmistäkin ilahduttavia kokemuksia Hankkeen suunnitteluvaiheessa jännitettiin muistisairaille ajatellun etäryhmätoiminnan onnistumisen mahdollisuuksia. Sekä muistisairaat että heidän omaishoitajansa ovat tilastoista päätellen (Omaishoitajuus 2022) ja myös käytännössä hankkeen ryhmissä valtaosin eläkeikäisiä. Muistiperheiden etäryhmien osallistujina on siis senioreita, jotka todennäköisesti viihtyvät nuorempia suomalaisia vähemmän ”liveruuduilla”, eivätkä ole ehkä kaikista nohevimpia videolähetysruutujen toiminnallisuuksien käytössä. Pelättiin, että pidemmälle edenneet muistisairaudet saattaisivat olla yhteydessä suurempaan hämmennykseen ruudulla tapahtuvan toiminnan ja ohjauksen suhteen. Huolta oli myös vaskulaariseen dementiaan ja pitkälle edenneisiin muistisairauksiin usein liittyvien kielellisen ilmaisun ja ymmärtämisen pulmien (Laine 2020) osalta: miten enemmän sanattoman kommunikaation väyliä käyttävää osallistujaa ymmärretään etänä? Entä miten heikkonäköinen muistisairas osallistuja ymmärtää ruudulla mallinnetun ohjeen – saadaanko hänet osallistumaan etänä ilman ”tavallista” vuorovaikutusta tai kädestä pitäen ohjaamista? Toisaalta luotettiin siihen, että omaishoitajat ovat usein varsin kyvykkäitä käyttämään etäyhteyden mahdollistavia laitteita tai oppimaan esimerkiksi mikrofonin vaientamista eri toimintojen mukaan ryhmän aikana. Ohjeita etäyhteyden toimintojen käyttöön annetaan sekä suullisesti että piirretyillä tai etäruudulla jaetuilla kuvasymboleilla. Vantaan etäryhmässä pilotoidaan myös kotihoidossa käytössä olevaa etäyhteystablettia, jossa kaikki toiminnot voidaan toteuttaa osallistujien puolesta ohjaajien toimesta. Etätoimintana toteutetuissa Uusia säveliä etsimässä -musiikkitoimintaryhmissä on huomattu, ettei tekniikka ole este osallistumiselle. Toki toimintaan ovat varmastikin ohjautuneet ne muistiperheet, joissa omaishoitaja ei ole lähtökohtaisesti vierastanut ruudulla tapahtuvaa etäkohtaamista. On myös tehty kokemuksien karttuessa huomioita rajoitteista, jotka ovat ominaisia juuri etätoiminnalle: ajoittaiset kuuluvuusongelmat erityisesti musiikin toistossa, johon kuitenkin voi tietyin säädöin vaikuttaa; pienien viiveiden aiheuttama hämmennys kommunikaatiossa ja yhteismusisoinnissa; etätilanteen dynamiikan vaikutus eri yksilöiden osallistumiseen jne. Etänä toteutettavan digitaalisen hoidon suurimpia hyötyjiä ovat henkilöt, jotka eivät pääse lähihoitoon, kokevat stigmatisoitumista toimintarajoitteensa vuoksi sekä syystä tai toisesta jännittävät harjoituksiin osallistumista samassa tilassa muiden kanssa (Puolakanaho 2021). Koronarajoitusten aikana alkaneen Helsingin etäryhmän sekä vasta tänä syksynä alkaneen Vantaan etäryhmän kokemukset ovat olleet pääosin ilahduttavia. Osallistumaan ovat päässeet nekin omaishoitoperheet, jotka eivät muuten kyenneet vaikkapa koronarajoitusten vuoksi tai jaksaneet omaisen pitkälle edenneen muistisairauden tai liikuntaesteiden vuoksi lähteä lähitoimintaan. Osallistujat ovat kertoneet tehneensä joitain ryhmien harjoitteita myös muulla ajalla: on katsottu elokuva, jonka musiikki ryhmässä herätti hyviä muistoja tai etsitty runoja lyriikkateemaiselle ryhmäkerralle. Osallistujat ovat nauttineet etänä toteutetuista musiikkiharjoituksista ja toivemusiikin toteuttamisesta elävänä taiteena. Toisille harjoitusten jälkeen viriävä keskustelu on vaikuttanut tärkeämmältä. Etä- vai lähiryhmään? Muistiperheiden musiikkitoimintaryhmissä on sekä lähi- että etätoteutuksissa annettu ryhmäkertojen väleille pieniä kotitehtäviä, joita on tehty vaihtelevalla innolla. Omaishoitaja on avainasemassa muistamaan ja jaksamaan tehtävän, mutta tehtävät on suunniteltu niin, että niiden tekeminen on vuorovaikutuksellista ja mahdollista myös muistisairaille. Myös etäryhmiin on syntynyt vähitellen tietynlainen dynamiikka, joka useimmiten innostaa kaikkia osallistumaan, mutta joskus saattaa myös jarruttaa osallistumista. Ainakin yksi omaishoitoperhe on halunnut etäryhmää kokeiltuaan lopulta kuitenkin siirtyä hankkeen lähiryhmään. Muistiperheiden etäryhmien osallistujien spontaanin palautteen perusteella ohjaajat ovat onnistuneet etätoiminnan suunnittelussa hienosti. Ohjaajien keskinäisessä työnohjauksessa on vaihdettu onnistumisen kokemuksia ja vinkkejä toimivimmista harjoitteista. Kun omaishoitaja on ihmetellyt ohjaajille: ”Miten olette saaneet nuo meidän miehetkin puhumaan tai soittamaan”, on onnistuminen huomattu ja analysoitu, miten toiminnasta saatiin mukaansatempaavaa. Taiteen moninaiset mahdollisuudet omaishoitoperheiden hyvinvoinnin tukemisessa kerätään yhteen loppupalautteita analysoiden sekä hankkeeseen liittyvän seurantatutkimuksen keinoin. Vaikuttavuuden arvioinnissa yhtenä menetelmänä hyödynnetään positiivisen mielenterveyden SWEMWBS-mittaria (Pasanen, Tamminen, Martelin & Solin 2021). Toiminnasta kerättyä tietoa koostetaan hankkeessa vuoden 2023 aikana. Kenties aineistosta hahmottuu myös vastaus sille, millaisille muistiperheille voidaan suositella jatkossa etäryhmään osallistumista. Ryhmiä ohjanneena psykologina käsitykseni on, että lähiosallistuminen on antoisampaa ja sitouttavampaa, mikäli se on mahdollista, mutta etäosallistuminen madaltaa mukaan tulemisen kynnystä. Molempia toimintamuotoja on väestön ikääntyessä kehitettävä. Kirjoittaja Eeva Tawast on psykologi ja Metropolia Ammattikorkeakoulun psykologian lehtori. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen (2021–2023) asiantuntijana hän keskittyy omaishoitajien mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja omaishoitoperheiden voimavarojen vahvistamiseen. Lähteet Erkinjuntti, Timo, Remes, Anne, Rinne, Juha & Soininen, Hilkka 2015. Muistisairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Fancourt, Daisy & Finn, Saoirse 2019. What is the evidence on the role of the arts in improving health and wellbeing? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. Health Evidence Network (HEN) synthesis report 67. FINGER 2022. THL:n tutkimushanke, ks. esim. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/finger-tutkimushanke Karrasch, Mira, Hokkanen, Laura, Hänninen, Tuomo & Hietanen, Marja 2020. Normaali ikääntyminen ja muistisairaudet. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim. Kulttuurihyvinvointi 2022. Turun amk:n tki-toiminnan tutkimusryhmä. Laine, Matti 2020. Kielelliset häiriöt. Teoksessa Jehkonen, Mervi, Saunamäki, Tiia, Hokkanen, Laura & Akila, Ritva 2020 (toim.) 2020. Kliininen neuropsykologia. Helsinki: Duodecim. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021 (viitattu 21.11.2022). Omaishoitajuus 2022. Muistiliiton omaishoitajuutta käsittelevä verkkosivusto. Pasanen, Tytti, Tamminen, Nina, Martelin, Tuija & Solin, Pia 2021. Positive mental health of Finnish people living alone: The Role of circumstantial factors and leisure-time activities. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021; 18. Puolakanaho, Anna-Mari 2021. Digitaalisen hoidon hyödyt. Esitys Terveyspsykologian päivillä 5.11.2019. Rosenlöf, Anna-Mari & Lilja-Viherlampi, Liisa-Maria 2019. Kulttuurihyvinvointia luovalla twistillä. Talk-magazine 2019: 12–15. Särkämö, Teppo 2021. Musiikilla jarrutetaan muistisairauksien etenemistä. Särkämö, Teppo, Pitkäniemi, Anni & Siponkoski, Sini-Tuuli 2022. Musiikki neurologisessa kuntoutuksessa. Teoksessa Louhivuori, Jukka, Saarikallio, Suvi & Toiviainen, Petri (toim.) 2022. Musiikkipsykologia. Jyväskylä: Eino Roiha -säätiö, s. 575-601. Squire, Larry 2004. Memory systems of the brain: a brief history and current perspective. DOI: 10.1016/j.nlm.2004.06.005 Vasama, Tanja 2022. Kolmasosalla yli 65-vuotiaista on heikentynyt tiedonkäsittely tai dementia, arvioi tutkimus. HS Tiede 26.10.2022.
Asiakaslähtöisyys apuvälinepalveluissa rakentuu monitahoisten toimintakäytäntöjen synteesistä
Asiakaslähtöisyys on keskeinen sosiaali- ja terveysalan palveluiden toteuttamista ohjaava käsite, jolla tarkoitetaan asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden huomioimista. Käytännössä asiakaslähtöisyys on kuitenkin tätä käsitettä paljon monitahoisempi. Jokaisen yksikön tulisikin selvittää, mitä asiakaslähtöisyys käytännön tasolla tarkoittaa. Apuvälinepalveluiden prosessikuvakset ovat globaalisti tarkasteltuna hyvin samankaltaisia, mutta käytännössä prosessien toimintakäytäntöjen on kuitenkin todettu vaihtelevan merkittävästi. Edelleenkään ei ole pystytty laatimaan tarkempaa suositeltavaa mallia apuvälinepalveluiden toteuttamiseksi, vaikka sen tarve onkin laajasti tunnistettu. (Menich 2022: 130–131.) Apuvälinepalveluprosessien toimintakäytäntöjä erilaisten apuvälinepalveluiden ja käyttäjäryhmien osalta on nähty tulevaisuudessa tärkeäksi selvittää. (Brandt ym. 2020: 601; De Witt ym. 2018: 467; Larsson & Lidström 2019: 94.) Apuvälinealalla on jo pitkään tunnistettu merkittäväksi haasteeksi apuvälineiden käyttämättä jättäminen, joka on sekä käyttäjän että palveluiden näkökulmasta resurssien hukkaamista. Apuvälinealan tutkimukset ovatkin tästä johtuen keskittyneet pyrkimykseen löytämään tekijöitä, joilla voitaisiin edistää apuvälineen käyttöä asiakkaan arjessa (Menich 2022: 130–131; Brandt ym. 2020: 591.) Tulosten perusteella käyttäjälähtöisyys, käyttäjien osallisuus (user-involvement) sekä monialainen yhteistyö ovat tunnistettu keskeisiksi tekijöiksi lisäämään käyttäjien tyytyväisyyttä ja edistämään apuvälineen käyttöä arjessa. (Menich 2022: 131; Borg ym. 2012: 330; Brandt ym. 2020: 601). Kommunikoinnin apuvälineillä, kuten muillakin apuvälineillä, on tutkimusten perusteella todettu olevan merkittävä mahdollisuus edistää yksilön osallisuutta, sitoutumista ja omatoimisuutta arjen päivittäisissä toiminnoissa (Satterfield ym. 2021: 51). Oikeus kommunikointiin on turvattu YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19. artiklan mielipiteen- ja sanavapauden oikeudella. Puhevammaisella on oikeus saada tietoa siinä muodossa, että se on hänelle ymmärrettävää ja henkilöllä on oikeus esteettömään kommunikointiin (Laine & Merikoski 2022; Oikeus kommunikointiin. Tikoteekki; YK:n ihmisoikeuksien yleismaallinen julistus). Asiakaslähtöisyys palveluiden toteuttamisen lähtökohtana Asiakaslähtöisyys on sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttamisen lähtökohta, joka ohjaa toimintaa aina poliittisista ratkaisuista asiakkaan ja ammattilaisen kahdenkeskiseen kohtaamiseen asti. Asiakaslähtöisyydellä palveluiden toteuttamisen näkökulmasta tarkoitetaan, että asiakkaan ihmisarvoa ja perustarpeita kunnioitetaan, joka tulee esille myös läheisten kohtelussa (STM 2018: 12). Asiakaslähtöisyydellä palveluiden kehittämisessä tarkoitetaan sitä, kun asiakas on aidosti mukana niiden kehittämisessä ja hänen tarpeensa otetaan mahdollisimman hyvin huomioon. (Virtanen ym. 2011: 18–19.) Kehittämisessä tulisi olla mukana myös muita toimijoita, jotka ovat osallisena palveluiden toteuttamisessa. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektoreiden rajoja ylittävän yhteisen kehittämisen on todettu edistävän asiakaslähtöisyyttä, parantavan palveluiden laatua, lisäävän kustannustehokkuutta ja vahvistavan yhteistyötä. (Virtanen ym. 2011: 9; Järvensivu ym. 2010: 3.) Kuntoutuksen nykyparadigmassa asiakas nähdään tasavertaisena kumppanina, oman elämänsä asiantuntijana, jossa hän itse ylläpitää ja edistää toimintakykyään ammattilaisten tuella. Kuntoutuksen tulee toteutua asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden lähtökohdista, hänen toimintaympäristössään ja hänen läheisiään huomioiden. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 188; STM 2020b: 22.) Myös palveluiden kehittämisen näkökulmasta on viime vuosina erityisesti peräänkuulutettu asiakkaan osallisuutta kehittämisessä. Kuntoutuksen palveluita tulisi kehittää vahvasti yhteistoiminnassa toimijoiden välisessä aidossa ja tasavertaisessa vuorovaikutuksessa. (Harra ym. 2017: 97–98.) Asiakaslähtöisyyttä voidaan edistää monitahoisilla toimintakäytännöillä Kommunikoinnin apuvälinepalveluiden toimintakäytännöt rakentuvat keskeisesti erilaisten lakien ja asetusten pohjalta. Työntekijöiden käsikirjana toimii keskeisesti lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden opas, jossa on myös kuvattuna apuvälinepalveluprosessin vaiheet. Tarkemmat vaiheiden toimintakäytännöt määritellään sairaanhoitopiireittäin. (STM 2020a: 30–36.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella asiakaslähtöisyyttä voidaan edistää useilla erilaisilla toimintakäytännöillä. Sekä asiakkaat, läheiset että kommunikointialan ammattilaiset tunnistivat lukuisia nykyisiä sekä uusia tarvittavia toimintakäytäntöjä, joiden koetaan edistävän asiakaslähtöisyyttä. Tuloksia tarkasteltiin ensin prosessin vaiheiden mukaisesti, jonka jälkeen niitä tarkasteltiin toisiinsa ja muodostettiin kuvaus kommunikoinnin apuvälinepalveluprosessin asiakaslähtöisyyttä edistävistä toimintakäytännöistä (ks. kuvio alla). Asiakaslähtöisyys perustuu asiakkaan ja lähipiiriin kohtaamiseen, yksilö- ja ympäristötekijöiden huomioimiseen ja moniasiantuntijuuteen Tulosten perusteella asiakaslähtöisyys perustuu keskeisesti asiakkaan ja hänen lähipiirin kohtaamisen, kuuntelemiseen ja huomioimisen pohjalle. Tämä luo pohjan vastavuoroisella ja moniasiantuntijuuteen perustuvalle yhteistyölle, jossa keskinäinen luottamus ja tasavertaisuus ovat keskeisinä tekijöinä. Monialainen ammattilaisten välinen yhteistyö sektorirajoja ylittäen ja apuvälinekeskuksen kommunikointipalveluja toteuttavan tiimin moniammatillisuus ja sen hyödyntäminen ovat myös keskeisiä asiakaslähtöisyyden edistämiseksi. Vaikkakin prosessin eri vaiheissa on nimettynä hyvin yksityiskohtaisiakin toimintakäytäntöjä asiakaslähtöisyyden edistämiseksi, tulee prosessi suunnitella ja toteuttaa joustavasti huomioiden asiakkaan toimintakyky, yksilö- ja ympäristötekijät. Tulosten perusteella esim. asiakaskäynnin toteuttaminen hänen omassa toimintaympäristössään, kuten kotona, edistää asiakaslähtöisyyttä. Myös arvioinnin toteuttaminen tarvittaessa toteuttaa asiakkaan lähipiiriltä saatuihin tietoihin perustuen eikä asiakkaalta, erityisesti lapselta, vaadita onnistumista apuvälinkeskuksen työntekijöiden nähden, edistää asiakaslähtöisyyttä. Prosessin eri vaiheissa nousi tuloksissa myös muita toimintakäytäntöjä, joissa keskeistä on asiakkaan yksilöllisten tekijöiden huomioiminen. Laaja-alainen tiedon jakaminen edistää asiakaslähtöisyyttä Tulosten perusteella tiedon jakaminen asiakkaille, läheisille ja laaja-alaisesti ammattilaisille edistää sekä palveluihin hakeutumista että asiakaslähtöisyyttä läpi prosessin. Nykyisistä toimintakäytännöistä tiedon jakamista koettiin toteutuvan läpi prosessin mm. saamalla tietoa nopeasti lähetteen saavuttua, apuvälinevaihtoehtoihin liittyen ja niiden käytön ohjaamisen osalta. Ammattilaiset nostivat erityisesti esille konsultaatiomahdollisuuden apuvälinekeskukseen lähetettä miettiessään sekä tarvittaessa asiakkaan prosessin aikana. Tulevaisuudessa nähdään tärkeäksi lisätä toimintakäytäntöjä, joiden kautta kaikilla em. toimijoilla on mahdollisuus helpommin saada tietoa erilaisista kommunikoinnin apuvälineistä esim. apuvälinekeskuksen internet-sivuilla. Kommunikointialan ammattilaiset kaipaavat säännöllistä tiedottamista esim. lähetekäytäntöihin sekä uusiin apuvälineratkaisuihin liittyen. Lisäksi alueelliset tapaamiset koetaan tärkeäksi sekä tiedon jakamiseksi että yhteistyön edistämiseksi. Muille ammattilaisille, kuten erityiskoulujen ja -päiväkotien ja asumispalveluita järjestäville tahoille kaivataan tiedon jakamista niin kommunikoinnista ja vuorovaikutuksesta yleisesti kuin niihin liittyvistä apuvälinepalveluista. Tiedon lisäksi yhteistyö yhteisten käytäntöjen sopimiseksi nähdään tärkeäksi. Prosessin vaiheiden sujuvoittamisella ja nopeuttamisella voidaan edistää asiakaslähtöisyyttä Tulosten perusteella prosessin vaiheiden sujuvoittaminen ja nopeuttaminen tarvittaessa edistää asiakaslähtöisyyttä. Niin asiakkaat, läheiset kuin ammattilaiset tunnistivat asiakkaan tarpeen saada apuväline nopeasti käyttöönsä. Apuvälinekeskuksessa onkin jo käytössä useita toimintakäytäntöjä, joita hyödyntämällä asiakkaalle saattaa olla luovutettavissa apuväline käyttöön jo ensimmäisillä asiakaskäynnillä. Tuloksissa nousi esille ns. matalan kynnyksen apuvälinepalvelut, jonka osalta on jo käytössä toimintakäytäntöjä, mutta joiden osalta toivotaan kehittämistä edelleen. Erityisesti palveluihin hakeutuminen koetaan nykyisellään monivaiheiseksi ja pitkäksi prosessiksi, ja tulevaisuudessa tätä toivotaan helpottavan mm. lähetekäytäntöjä kehittämällä niin, että lähetteen tekijäksi entistä vähemmän vaaditaan lääkäriä ja lähetteen saaminen ei vaadi monen eri asiantuntijan arviointia. Tuloksissa nousi myös esille, että vaiheiden nopeuttaminen voi muuntua herkästi myös asiakaslähtöisyyttä heikentäväksi tekijäksi. Apuvälineen käytön ohjaamisen osalta nousi esille kokemuksia, että käytön ohjaus oli tuntunut toteutuvan nopeasti, eikä asiakas tai läheiset olleet pystyneet omaksumaan saamaansa tietoa. Riittävällä apuvälineistöllä, ammattitaidon kehittämisellä ja teknologisilla ratkaisuilla myös edistetään asiakaslähtöisyyttä Näiden osa-alueiden lisäksi tuloksissa nousi toimintakäytäntöjä, joilla on mahdollisuus edistää asiakaslähtöisyyttä. Apuvälinekeskuksen työntekijöiden ammattitaidon jatkuva kehittäminen ja verkostoituminen apuvälinealalla valtakunnallisesti, riittävän ja ajanmukaisen oman apuvälineistön käyttäminen. Omaa välineistöä tulee tulosten perusteella olla riittävästi, jotta apuvälineen toimivuuden arviointi ja kokeilujaksojen toteutus onnistuvat mahdollisimman sujuvasti. Apuvälineiden leasing-mahdollisuutta nähtiin tärkeäksi kehittää erityisesti sellaisten apuvälineiden osalta, jossa teknologian kehittyminen on nopeaa. Esim. katseohjattavien tietokoneiden osalta vuokraaminen mahdollistaisi nykyistä paremmin uusimman teknologian hyödyntämisen asiakkaan parhaaksi. Myös teknologisten ratkaisuiden hyödyntämisellä voidaan edistää asiakaslähtöisyyttä. Tulosten perusteella korona-aikana käyttöönotettu mahdollisuus osallistua asiakaskäynneille etäyhteyden(video) kautta koettiin erityisen tärkeäksi. Lisäksi teknologilla mahdollisuuksilla ideoitiin erityisesti tiedon jakamisen, apuvälinen käytön ohjauksen ja pidemmän aikavälin seurantakäytäntöjen kehittämiseksi. Kirjoitus perustuu Terhi Pärssisen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kohti asiakaslähtöisempää apuvälinepalvelua - Asiakaslähtöisyyttä edistävien toimintakäytäntöjen kehittäminen kommunikoinnin apuvälinepalveluprosessissa (Metropolia ammattikorkeakoulu 2022). Kehittämistyön tavoitteena oli asiakaslähtöisyyden edistäminen kommunikoinnin apuvälinepalveluiden toimintakäytäntöjä kehittämällä. Kirjoittaja Terhi Pärssinen, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK). Terhi työskentelee tällä hetkellä Tays-apuvälinekeskuksessa kommunikoinnin ja tietoteknisten apuvälinepalveluiden asiantuntijana. Lähteet Brandt, Åse & Hansen, Else & Christensen, Jeanette 2020. The effects of assistive technology service delivery processes and factors associated with positive outcomes – a systematic review. Disability and Rehabilitation: Assistive technology 15 (5), 590–603. De Witte, Luc & Steel, Emily & Gupta, Shivani & Ramos, Vinicius Delgado & Roentgen, Uta 2018. Assisitive technology provision: Towards an international framework for assuring availability and accessibility of affordable high-quality assistive technology. Disability and Rehabilitation: Assistive Technology 13 (5), 467–472. Harra, Toini & Sipari, Salla & Maenpää, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalveluiden kehittäminen. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 98–109. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas - verkostotyöskentely sosiaali-ja-terveysalalla. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet – näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOY. Laine, Kaisa & Merikoski, Hannele 2022. Puheterapian toteutustavat. 21.6.2022. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna (toim.). Kuntoutuminen. E-kirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Larsson Ranada, Åsa & Lidström, Helene 2019. Satisfaction with assistive technology device in relation to the service delivery process – a systematic review. Assistive technology 31 (2), 82–97. Menich, Nóra 2022. Each person as an End? The User’s Choices on the Service Delivery process for Assistive Technology in Hungary. Societies (Basel, Switzerland) 12 (5), 130–145. Oikeus kommunikointiin. Tikoteekki. Tietoa. Raitakari, Suvi & Juhila, Kirsi & Günther, Kirsi & Kulmala, Anna & Saario, Sirpa 2012. Asiakaslähtöisyydet asiakas-ammattilaisvuorovaikutuksessa: kuluttajuus, kumppanuus ja huolenpito mielenterveyskuntoutuksessa. Teoksessa Anttonen Anneli & Haveri Arto & Lehto Juhani & Hannele Palukka (toim.). Julkisen ja yksityisen rajalla. Julkisen palvelun muutos. Tampere: Juvenes Print. 47–80. Satterfield, Ben & Phillips, Carolyn & Montes, Ciara & Bunn, DeeDee & Gelinas, Gina & Rust, Martha & Griffiths, Patricia & Wilson, Rachel & Endicott, Sarah 2021. Voices from Academia. A Model of AT and AAC Service for Adults with developmental Disalibilities. Assistive technology outcomes and benefits 15 (1), 48–75. STM 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 16/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. STM 2020a. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2020. Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:23. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. STM 2020b. Kuntoutuksen uudistaminen. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020–2022. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:39. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Virtanen, Pauli & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. Helsinki: Tekes. YK:n ihmisoikeuksien yleismaallinen julistus. Ihmisoikeusliitto. Hyväksytty YK:n yleiskokouksessa 10.12.1948.
Kehittyvä teknologia valjastettuna kuntoutuksen tarpeisiin
Kuntoutuksen paradigman muutoksen myötä yksilökeskeisyys ja kuntoutujan huomioiminen oman elämänsä asiantuntijana on kuntoutuksen keskiössä. Kuntoutujan aktiivinen toimijuus, vaikuttaminen ja valintojen tekeminen kuntoutusprosessissaan edistää kuntoutujan toimijuutta omassa arjessa ja toimintaympäristössä. Kuntoutusprosessin ja kuntoutumisen prosessin sulautuminen saumattomaksi yhteistoiminnaksi kuntoutujan, kuntoutustyöntekijöiden, läheisten ja tarpeellisten toimijoiden kesken luo edellytykset vaikuttavalle kuntoutukselle. Kuntoutusprosessi voidaan nähdä tavoitteellisena muutos- ja oppimisprosessina. Kuntoutujalle merkitykselliset tavoitteet pyrkivät aikaansaamaan muutosta kuntoutujan arjessa. Muutokseen motivoitumiseen liittyy kuntoutujan halukkuus ja valmius oman tilanteen muuttamiseksi. (Karhula & Veijola & Ylisassi 2016.) Toimijuus on ymmärrettävissä viitekehyksenä, jonka avulla on mahdollista ymmärtää ja analysoida ihmisten arkea ja elämäntilanteita sekä asemaa ja vuorovaikutusta suhteessa palvelujärjestelmiin. Toimijuus toteutuu suhteessa toisiin ihmisiin. Vuorovaikutuksellisuus toimijuutta tarkastellessa on nähtävä yhtenä tarkastelun kohteena. Toimijuuden kautta voidaan ymmärtää ja tulkita palvelujärjestelmää, sen toimintakäytäntöjä, menetelmiä tai vaikka siinä käytettäviä digitaalisia tai teknologisia ratkaisuja. (Jyrkämä 2008: 196–197.) Teknologiaa hyödynnetään kuntoutuksessa laaja-alaisesti. Informaatio- ja kommunikaatioteknologia (puhelimet, tietokoneet, tabletit) sekä kuntoutuksessa käytettävä teknologia, robotiikka, virtuaalitodellisuuden ratkaisut sekä hyvinvointi- ja terveysteknologia ovat yleisesti kuntoutuksessa käytössä. (Brouns ym. 2019: 666.) Neurologiseen kuntoutukseen ohjautuu yhä enemmän kognitiivisista oireista kärsiviä potilaita, ja nuorten aivoverenkiertohäiriöpotilaiden määrä on lisääntynyt. (Laaksonen & Tikkanen & Lindholm & Müller 2022: 795.) Etenkin nuoremmat kuntoutujat ja kuntoutujat tulevaisuudessa odottavat kuntoutuspalveluiden olevan joustavia ja digitalisoituja (Gustavsson ym. 2020:228). Kuntoutustarpeen kasvuun vastaamiseksi tulevaisuudessa teknologian käytön lisääminen voi olla potentiaalinen ratkaisu (Brouns 2018:2). Teknologia toimijuutta edistämässä Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutusprosessissa hyödynnetään laaja-alaisesti informaatio-, kuntoutus-, hyvinvointi- ja terveysteknologiaa kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi kuntoutusprosessissa. Kuntoutusprosessissa hyödynnetään tulosten mukaan informaatioteknologiaa (puhelimet, tietokoneet, tabletit) tiedon välittymiseksi, kuntoutumiseen motivoitumiseksi ja taitojen edistymiseksi. Potilastietojärjestelmän viestintäsovellukset mahdollistavat tulosten mukaan informaation jakamista ja vuorovaikutusta ammattilaisten ja kuntoutujien välillä. Sairastumisen myötä teknologian hyödyntämisessä voi olla rajoitteita. Haasteista huolimatta teknologia mahdollistaa tiedon saamista, yhteydenpitoa ja ajan seuraamista ja kehityksen mukana pysymistä. Digitaaliset hoitopolut ja etäyhteydet mahdollistavat tulosten mukaan kuntoutuksen ja vertaistuen parempaa saavutettavuutta, yhteydenpitoa kuntoutujan ja läheisten kanssa sekä yhteistyötä ammattilaisten välillä. Toimintakyvyn arvioinnissa, kuntoutuksen suunnittelussa ja kuntoutumisen edistymisen seurannassa käytettävä teknologia edistää tulosten mukaan kuntoutukseen motivoitumista. Kuntoutusteknologiaa ja robotiikkaa hyödynnetään tulosten mukaan fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn edistymiseksi ja motivaation lisääntymiseksi. Tulosten mukaan kuntoutujien itsenäistä työskentelyä tuetaan digitaalisilla hoitopoluilla, videoinnilla, valokuvauksella sekä puhelinsovellusten ja hyvinvointiteknologian tuottamalla informaatiolla. Teknologian hyödyntämistä edistäviä tekijöitä Tulosten mukaan kuntoutujien toimijuutta edistäviä tekijöitä kuntoutujien näkemysten mukaan ovat tarkoituksen mukaisuus, vaikuttamisen mahdollisuus teknologian käyttöön ja mahdollisuus tehdä valintoja. Kuntoutusprosessissa päätöksen teko voidaan ajatella liittyvän valintatilanteisiin omaa kuntoutumista koskevissa toimintakokonaisuuksissa (ks. Eteläpelto & Heiskanen & Collin 2011: 14–15). Tiedon ja tarpeellisen tuen saaminen kuntoutusprosessin aikana edesauttaa valintojen ja päätöksentekoon liittyvän kyvykkyyden lisääntymistä (Härkäpää & Järvikoski & Gould 2011: 73). Digitaalisten työkalujen hyödyntämistä kuntoutuksessa edistää se, että käyttö vastaa kuntoutujan tarpeisiin sekä kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten halukkuus käyttää teknologiaa on optimoitua (Brouns 2019: 671). Kehittämistyön tuloksissa digitaalisten laitteiden käyttöä edistää hyvä fyysinen toimintakyky, teknologian käytön oikea-aikaisuus toipumisen edetessä, myönteiset tunteet teknologian suhteen sekä motivoituminen laitteiden käyttöön. Teknologian käytön yhteys kuntoutujan omaan arkeen, laitteiden käyttöön liittyvä tarvittava tuki ja ohjaus sekä omaisten mahdollisuus osallistua kuntoutukseen etäyhteyksin osoitettiin tuloksissa laitteiden hyödyntämistä edistäviksi tekijöiksi. Aivovaurion saaneiden kuntoutujien kyky käyttää informaatioteknologiaa on usein enemmän tai vähemmän heikentynyt, kun taas yleisesti yhteiskunnassa informaatioteknologian käyttö päivittäisessä käytössä on jatkuvasti lisääntynyt (Gustavsson ym. 2020:228). Nopea kehitys edellyttää tietojen ja taitojen jatkuvaa päivittämistä. Digitaalisten työkalujen hyödyntäminen kuntoutusprosessissa edistää tulosten mukaan kuntoutujan digitalisaation kehityksessä mukana pysymistä. Ammattilaisten näkökulmasta tuloksista nousi kuntoutujan toimijuuteen liittyvinä tekijöinä edistyneen teknologian käytön mielekkyys, kuntoutujan hyvät valmiudet laitteiden käytössä, kuntoutujan motivoituminen, kuntoutujan kyvykkyyksien vahvistuminen, keino hallita sairastumisenpelkoa ja kuntoutujan valintojen mahdollisuus teknologian käytön valinnoissa kuntoutusprosessissa. Kuntoutusprosessissa päätöksentekoon osallistuminen edellyttää, että saa omaan kuntoutumiseensa liittyvää tietoa ja on kykeneväisyyttä oman toiminnan arviointiin ja säätelyyn sekä tarvittaessa ammattilaisten kanssa yhteistyötä löytää itselle sopivat työskentelytavat (Reunanen 2018:54). Kuntoutusprosessiin liittyviksi edistäviksi tekijöiksi osoitettiin tuloksissa ammattilaisten osaamisen vahvistaminen, työn kuorman keventäminen, riittävän ajan antaminen teknologiaan perehtymiseksi, keskitetty vastuu digitaalisissa palveluissa sekä suunnitelmallisuus teknologiaan käyttöön ottamisessa. Lainattavat helppokäyttöiset laitteet mahdollistavat tulosten mukaan tasavertaista laitteiden hyödyntämistä. Digitaaliset työkalut kuntoutusprosessissa helpottavat viestintää ja tiedon jakamista ja lisäävät kuntoutujien osallistumista, motivoitumista ja sitoutumista kuntoutukseen ja sitä kautta edesauttaa parempiin kuntoutustuloksiin (Brouns ym. 2018:2). Vuorovaikutuksessa digitaaliset työkalut osoitettiin tuloksissa toimiviksi viestintäkanaviksi kuntoutujien, omaisten ja ammattilaisten välisessä viestinnässä. Digitaalisten laitteiden hyödyntämistä edistävänä tekijänä tuloksissa osoitettiin etäyhteyksien mahdollistama kuntoutujan arjen yhdistäminen kuntoutusprosessiin. Tulevaisuuden mahdollisuudet digitaalisten työkalujen hyödyntämisessä Kehittämistyön tulosten mukaan nopea digitaalinen kehitys edellyttää kuntoutujilta ja ammattilaisilta osaamista, halukkuutta ja motivoitumista digitaalisten työkalujen hyödyntämiseen. Tulevaisuudessa digitaalisilla työkaluilla on tulosten mukaan mahdollista vahvistaa kuntoutujan aktiivista roolia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia kuntoutusprosessissa. Informaation saavutettavuutta kuntoutusprosessissa tehtävien valintojen perustaksi voidaan parantaa tulosten mukaan digitaalisin ratkaisuin. Tiedon ja tarpeellisen tuen saaminen kuntoutusprosessissa edesauttaa valintojen ja päätöksentekoon liittyvän kyvykkyyden lisääntymistä (Härkäpää & Järvikoski & Gould 2011: 73). Erilaiset verkkoalustat mahdollistavat tulevaisuudessa tulosten mukaan toimivampaa vuorovaikutusta kuntoutujan ja ammattilaisten välillä sekä ammattilaisten välisessä verkostoyhteistyössä. Kehittämistyön tulokset osoittivat digitaaliset työkalut kuntoutujia motivoiviksi kuntoutusprosessin eri vaiheissa. Tavoitteiden asettamisessa, kuntoutuksen suunnittelussa, toimintakyvyn arvioinnissa, harjoittelun ohjauksessa ja seurannassa sekä kuntoutumisen edistymisen seurannassa tulevaisuudessa digitaalisten laitteiden hyödyntäminen vahvistaa kuntoutujan osallisuutta päätöksentekoon ja motivoitumista kuntoutumiseen. Brounsin ym. (2019) tutkimuksen mukaan suurin digitaalisten laitteiden käytön halukkuutta lisäävä tekijä on usko siihen, että teknologian käytöstä on hyötyä kuntoutumiseen (Brouns ym. 2019: 666). Kuntoutuspalvelujen pirstaleisuuteen kehittämistyön tuloksissa osoitettiin digitaalisten työkalujen mahdollisuudet parantaa verkostoyhteistyötä eri toimijoiden välillä. Tiedon kulku ja yhteiset verkkoalustat, joilla pystytään toimimaan tietoturvallisesti yli organisaatiorajojen parantaa tiedonkulkua ja yhdistää toimijoita kuntoutumista palveleviksi kokonaisuuksiksi. Tulevaisuudessa digitaalisen kehityksen mukana pysyminen edellyttää tulosten mukaan osaamisen ja osaamisen tukemisen sekä kehittämisen kulttuurin vahvistumista. Tuloksiin perustuen kehittämistä tulisi suunnata toimintatapoihin, joissa kuntoutusprosessia kehitettäisiin kohti yksilökeskeisempiä ratkaisuja. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten yhteenvedosta syntyi kuvaus (kuvio 1) digitaalisten työkalujen hyödyntämisestä kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmista. Kirjoitus perustuu kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa tarkoituksena oli kehittää digitaalisten työkalujen hyödyntämistä kuntoutujan toimijuuden edistymiseksi kuntoutusprosessissa. Toimintaympäristönä oli HUS Neurokeskuksen neurologian kuntoutuspoliklinikka, jossa tiedontuottajina toimivat moniammatillisessa aivovauriokuntoutuksessa käyvät kuntoutujat ja kuntoutustyötä tekevät ammattilaiset moniammatillisesti. Kehittämisessä kehittämistehtävät ohjasivat aiheen tarkastelua kuntoutuja- ja ammattilaisnäkökulmista. Työ on luettavissa Theseus-tietokannassa. Kirjoittaja Marika Hillo on valmistunut fysioterapeutiksi Stadiasta 1999. Marika valmistuu kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelmasta Metropolian Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2022. Marika työskentelee HUS Neurologian kuntoutuspoliklinikalla moniammatillisen neurologisen kuntoutuksen parissa. Lähteet Brouns, Berber & Meesters, Jorit J. L. & Wentink, Manon M. & De Kloet, Arend J. & Arwert, Henk J. & Boyce, Liesbeth W. & Vliet Vliedland, Thea P. M. & Van Bodegom-vos, Leti. 2019. Factors associated with willingness to use eRehabilitation after stroke: a cross-sectional study among patients, informal caregivers, and healthcare professionals. Journal of Rehabilitation Medicine 51. 665–674. Gustavsson, Martha & Ytterberg, Charlotte & Guidetti, Susanne 2020. Exploring future possibilities of using information and communication technology in multidisciplinary rehabilitation after stroke – a grounded theory study. Scandinavian Journal of Occupational therapy 27 (3) 223–230. Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila & Gould, Raija 2011. Asiakaslähtöisyys, tiedonsaanti ja tuki kuntoutusprosessissa. Esimerkkinä työeläkekuntoutus. Teoksessa Järvikoski, Aila & Lindh, Jari & Suikkanen, Asko 2011. Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi. Lapin yliopisto. 73–88. Karhula, Maarit & Veijola, Arja & Ylisassi, Hilkka 2016. Tavoitteen asettaminen kuntoutumisen lähtökohtana. E-kirja. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Jyrkämä, Jyrki 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä. Hahmottelua teoreettismetodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4. 190–203. Laaksonen, Kristina & Tikkanen, Heikki & Lindholm, Harri & Müller, Kiti 2022. Neurologisen kuntoutuksen mahdollisuudet- kohti laaja-alaista koko kehon kuntoutusta. Aikakauskirja Duodecim. Suomalainen lääkäriseura Duodecim 138 (9). 795–803. Reunanen, Merja 2018. Toimijuus kuntoutumisen tavoitteena. Kuntoutus 41 (1). 53–56.
Lapsille mielekäs kuntoutuspalvelukokonaisuus hyvinvointialueella
Tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä palveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille vuodenvaihteessa 1.1.2023. Hyvinvointialueet koostuvat monesta eri kunnasta, joiden palvelut toteutetaan tällä hetkellä eri tavalla. Näin on myös lasten kuntoutuspalveluiden osalta. Lasten kuntoutuspalvelut ovat laaja kokonaisuus, joka tulisi nähdä ja kehittää kokonaisuutena. Tällöin on tärkeä ottaa huomioon, mitä on lapselle mielekäs kuntoutuspalvelukokonaisuus. Sote-uudistuksen myötä tulevien hyvinvointialueiden palveluiden kartoittaminen ja uudelleen organisointi on välttämätöntä. Hyvinvointialueella turvataan ja tarjotaan mahdollisimman yhdenvertaisia palveluita asukkaille (Valtioneuvosto 2021). Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa (2021) korostetaan palveluiden yhteen toimivuutta. Palvelu- ja hoitoketjujen tulisi olla sujuvia, yhteen toimivia ja sovittuja kuntoutusverkostossa. Tavoitteena on saumaton yhteistyö terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden välillä, jolla pyritään varmistamaan, että yhteistyö eri ammattiryhmien välillä sujuu perus- ja erityistason palveluiden piirissä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021: 19.) Siparin, Kauppilan ja Suhonen-Polven (2022) mukaan kuntoutuspalveluiden vastuu on pääsääntöisesti jaettu kasvatukselliseen ja lääkinnälliseen kuntoutukseen. Kuntoutuksen tulisi kuitenkin muodostua lapselle ja hänen perheellensä mielekkääksi kokonaisuudeksi sekä ehjäksi, toimivaksi prosessiksi. Tästä syystä lasten kuntoutuspalvelut tulisi yhdistää ja toteuttaa niin monialaisesti ja monimuotoisesti kuin on lapselle tarkoituksenmukaista. (Sipari & Kauppila & Suhonen-Polvi 2022: 111.) Launiaisen ja Siparin (2011) mukaan lasten kuntoutuksen palvelukokonaisuutta voisi alueellisesti kehittää, kun alueellisesti toimijat toimivat yhdessä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kuntoutustoiminnan luomisessa tulisi ottaa huomioon oikea-aikaisuusuus, joustavuus ja saumattomuus. Tämä ei aina tarkoita lisäresursseja, vaan voidaan miettiä olemassa olevien voimavarojen tehostamista. Kuntoutuspalveluiden järjestämisen lähtökohtana tulisi olla jo olemassa olevien palveluiden kehittäminen ja vahvistaminen. Lisäksi erityispalvelut, yksityiset palvelut sekä kolmannessa sektorissa toimivat liittojen ja järjestöjen tarjoamat palvelut ovat mukana lasten kuntoutuspalvelukokonaisuudessa. On tärkeää selvittää, mitä palveluja ja olemassa olevia resursseja on alueella. (Launiainen & Sipari 2011: 115–118.) Lapsen mielekkäät kuntoutuspalvelut Lapsen kuntoutuksessa lähtökohtana ovat Siparin ym. (2022) mukaan lapsen ja perheen voimavarat. Kuntoutuksen tulisi järjestää perhekeskeisesti, jossa ammattilaisten tarjoamat palvelut ovat suunnattuja joko perheelle. (Sipari & Kauppila & Suhonen-Polvi 2022: 117–118.) Wiartin (2014) mukaan perhekeskeisessä tavoitteiden asettelussa asetetaan tavoitteet yhdessä lapsen ja perheen kanssa ja tavoitteet sijoittuvat heidän arkeensa. Tutkimuksen mukaan perhe on motivoituneempi ja sitoutuu paremmin tavoitteen saavuttamiseen, kun sen jäsenet ovat olleet osallisena tavoitteiden asettelussa (Wiart 2014: 293, 295). Melkkaan, Peltosen ja Suomela-Markkasen (2022) mukaan voi olla lasten puolesta tarkoituksenmukaisinta järjestää kuntoutus tämän omassa ympäristössä. Läheisten ja lähityöntekijöiden tulisi saada osallistua kuntouttavien periaatteiden mukaiseen toimintaan. Hyvässä yhteistyössä kuntoutus sujahtaa arkeen ja terapiamäärät voi olla pienempiä. Harrastus- ja liikuntamuotoja olisi hyvä integroida lapsen tai nuoren kuntoutukseen, jolloin kuntoutuja voi osallistua ystävien ja läheisten kanssa vastaavanlaisiin toimintoihin. (Melkas & Peltonen & Suomela-Markkanen 2022: 297–298.) Kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitin kuntien tämänhetkistä palvelukokonaisuutta lasten palveluvastaavilta tai esihenkilöiltä, joilla oli lasten palveluiden kokonaisuus tiedossa. Lasten kuntoutuksen asiantuntijoilta – eli läheisiltä ja ammattilaisilta – kerättiin tietoa siitä, mitä on lapsen mielekäs kuntoutuspalvelukokonaisuus. Tulos on esitetty kuviossa 1. Haastattelemieni kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan palvelut tulisi saada matalalla kynnyksellä. Palveluiden piiriin tulisi päästä ilman diagnoosia tai lähetettä. Neuvolasta ohjattaisiin matalalla kynnyksellä tarvittaviin palveluihin. Kouluissa tuli olla tarjolla matalan kynnyksen palveluita osana lapsen arkea, kuten kouluvalmentaja, psykiatrinen sairaanhoitaja ja koulutoimintaterapeutti. Keskeistä asiantuntijoiden mukaan olisivat myös selkeät palveluketjut ja hyvä palvelunohjaus oikein, sujuvasti ja ajankohtaisesti. Moniammatillinen yhteistyö ja yhteiskäynnit mahdollistaisivat nopean palveluun pääsyn ja kuntoutuksen suunnittelu kokonaisuutena. Organisaatioiden välillä tulisi olla selkeä työ- ja roolienjako. Kuntoutusvastuu tulisi olla selvä päällekkäisyyksien välttämiseksi. Palveluita tulisi olla riittävästi tarjolla ja olla yhdenvertaisia. Palveluita tulisi myöntää sen verran, minkä vanhemmat jaksoivat vaatia. Kuntoutuksen asiantuntijoiden haastatteluissa nousi myös esiin tarve palveluista tiedottamiseen. Kaivattiin yhteistä alustaa, mistä löytyisivät kaikki hyvinvointialueen palvelut. Ammattilaisilla tulisi olla selkeä ohjemanuaali käytössä siitä, mitä palveluita oli tarjolla. Ammattilaisilla tulisi olla yhteneviä suosituksia sekä tarjota parempaa ohjausta palveluihin. Palveluihin pääsy ei saisi olla työntekijästä riippuvaista. Ammattilaisen tulisi olla tietoinen perheen käyttämästä ja tarvitsemasta palvelukokonaisuudesta. Läheiset toivoivat tasavertaista ohjausta palveluiden piiriin. Moniammatillista yhteistyötä, jatkuvuutta ja parempaa tiedonkulkua Lasten kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa jatkuvuuden, joustavuuden ja perhelähtöiset palvelut. Se mahdollistaa selkeän vastuunjaon ammattilaisten kesken ja päällekkäisyyksien välttämisen. Lasten kuntoutusasioiden edunvalvonta pitäisi hoitaa moniammatillisessa työryhmässä. Palveluiden tulisi olla samassa paikassa, jotta ohjaus ja tiedottaminen keskenään olisivat parempia. Moniammatillista yhteistyötä tulisi lisätä yli organisaatiorajojen. Jatkuvuutta tulisi olla eri toimijoiden välillä. Seurannan tulisi olla selkeästi ohjeistettu, jotta tiedettäisiin, kenellä on vastuu jatkosta. Kuntoutustarve tulisi nähdä pidemmällä aikavälillä. Toivottiin varmuutta kuntoutuksen myöntämisessä. Palveluiden toivottiin toteutuvan omalla paikkakunnalla. Tiedonkulun tulisi olla sujuvaa ammattilaisten kesken. Ammattilaisella pitäisi olla pääsy potilaskertomuksiin yli organisaatiorajojen. Lapsille tulisi olla oma yhtenäinen lääkinnällinen kuntoutustyöryhmä. Perheelle on kuormittavaa, jos jokaiselle ammattilaiselle pitää olla selittämässä samat asiat uudelleen. Laatu, asiakas- ja perhelähtöisuus ja verkostotyö Haastattelemieni kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan palveluiden tuli olla laadukkaita ja tarkoituksenmukaisia. Kuntoutusintervention hyöty oli nidottu lapsen arkeen. Tutkimusnäytöllä tulisi osoittaa kuntoutuksen hyöty, ja kuntoutusarvioiden tulokset tulisi liittää käytäntöön. Ammattilaiset olivat vetäneet johtopäätöksiä, joita ei perhe tukenut. Käyntimäärät olivat olleet liian vähäisiä eikä apu ollut aina vastannut tarvetta. Kuntoutuksen tavoitteet tulisi olla asiakas- ja perhelähtöisiä ja tukea kokonaisvaltaista kuntoutusta. Lapsen tavoitteiden piti kulkea kaikkien verkostojen läpi ja kuntoutusinterventiot tuli suunnitella niiden kautta. Lapsen tavoitteiden tuli olla selvästi näkyvillä, ja oli tärkeää, että tiedettiin muiden palvelutahojen lapseen liittyvät tavoitteet. Tavoitteiden tuli korreloida lapsen ja perheen motivaation kanssa. Hyvä verkostotyö yhteistyössä perheen kanssa, jossa otettiin perheen tilanne ja kokemukset huomioon, vähensi perheen kuormitusta. Kasvatuskumppanuus syntyi verkostossa tapahtuvan yhteistyön myötä, kun perheen ja ammattilaisten kesken mietittiin lapsen kuntoutuksen tavoitteita ja jatkosuunnitelmia. Moniammatillinen laajempi ryhmä tuli olla mukana palvelutarpeen kartoittamisessa. Ensitapaaminen toteutettaisiin verkostotapaamisena ammattilaisten ja vanhempien kesken. Verkostotyön myötä tiedonkulku on sujuvaa, eikä vanhemmat kuormitu, kun ei tarvitse kerrata asioita jokaiselle ammattilaiselle erikseen. Perhelähtöisyys ja oikea-aikaisuus Perhekumppanuus syntyy, kun ammattilaisten ja perheen välillä on vahva yhteys ja lapsen arjen haasteita kohdataan yhdessä. Perhekohtaista ja perhelähtöiseen kuntoutukseen kuuluu, että perheen kokemus otetaan totuutena ja kuullaan perheen huoli. Perheen tilanteen sekä kokonaisuuden huomioiminen lasten kuntoutuksessa on tärkeää. Kuntoutuksen ajankohtaa tulee miettiä perheen voimavarojen ja aikataulun mukaan. Perhe sanoittaa kuntoutustarpeen ja ammattilainen toimii rinnalla kulkijana. Tuloksista nousi lisäksi esiin tarve kuntoutuksen oikea-aikaisuuteen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten vanhempien tiedottamiseen. Palveluihin tulisi ohjata mieluummin varmuuden vuoksi. Lasten kuntoutuspalveluiden tarjonta tulisi olla riittävä ja tilanteeseen olisi hyvä puuttua heti, kun tarve huomataan. Nuorille suunnattuja ennalta-ehkäiseviä tietoiskuja voisi järjestää. Neuvolasta olisi hyvä ohjata kuntoutuspalveluihin varhaisessa vaiheessa. Kuntoutuksen asiantuntijoiden mukaan keskeistä on tarjota tukipalvelua oikea-aikaisesti, laadukkaasti ja oikea määrä, kun on tiedossa suurempia muutoksia lapsen arjessa, kuten päiväkodin tai koulun aloitus. Arviointikäyntien prosessin tulisi olla tiivis, jotta kuntoutuksen päästään aloittamaan oikea-aikaisesti. Hoidon arvioinnit tulee toteuttaa asiakaslähtöisesti, jotta apuvälineet ja muut tukipalvelut saadaan oikea-aikaisesti. Toiveet kuntoutuspalveluita kohtaan voidaan tiivistää seuraavasti: tilannekohtaisesti ja yksilöllisesti mietittävä kuntoutus oikea-aikaisesti ja perhelähtöisesti. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuntoutuspalvelujen kokonaisuus lapselle Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022. Kirjoittaja Jenna Kortelainen, fysioterapeutti (AMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK). Olen töissä nykyisen Porvoon terveyskeskuksen (tulevan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen) palveluksessa avopuolen fysioterapeuttina. Lähteet Launiainen, Helena & Sipari, Salla 2011. Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä. Vajaaliikkeisten Kunto 2011, Helsinki. 115–118. Melkas, Susanna & Peltonen, Riikka &Suomela-Markkanen, Tiina 2022. Kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 69 & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 297–298. Sipari, Salla & Kauppila, Jorma & Suhonen-Polvi, Susanna 2022. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössä. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Melkas, Susanna. Kuntoutuminen. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 111–116. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2023: Ohjelma ja hankeopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:27. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Valtioneuvosto 2021. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistus. Helsinki. Wiart, Lesley 2014. Goal settings in paediatric rehabilitation. Teoksessa Siegert, Richard J. & Levack, William M. M. 2014. Rehabilitation goal setting: theory, practice, and evidence. E-kirja. Taylor & Francis Group. Luku 15.
Teknologisten ratkaisujen käyttöönotto vaatii toimintatapojen muutosta
Iäkäs ihminen tarvitsee tuekseen verkoston, joka koostuu ammattilaisista, läheisistä ja vapaaehtoisista. Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista asennetta ja innovatiivisuutta, tiedolla johtamista sekä yhteistyötä yli sektori- ja ammattirajojen, mutta myös monipuolisia palveluja ja teknologisia ratkaisuja toisiaan tukemaan ja täydentämään. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) Kotihoito on ensisijainen palvelumuoto iäkkäiden kasvavaan palveluntarpeeseen. Pitkäaikainen ympärivuorokautinen asumispalvelupaikka myönnetään vasta, kun intensiivinenkään kotihoito ei enää riitä. Yli 75-vuotiaista 0–1 % täyttää tämän kriteerin. Kotihoitoon on kehitettävä etäpalveluja, kotikuntoutusta ja kotisairaalapalveluita vastaamaan iäkkäiden kasvavaan palvelutarpeeseen. Tärkeää on lääkäreiden osallistuminen ja sitoutuminen avohoitoon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) THL:n tekemän tilastoraportin mukaan Suomessa säännöllisen kotihoidon asiakkaita on tilastoitu vuonna 2020 hieman yli 115 000 asiakasta. Heistä noin 45 000 asiakasta kuului ikäryhmään 85–94-vuotiaat, joista 62 % oli naisia. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden osuus kaikista kotihoidon 208 180 asiakkaasta oli 55 %. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiksi on tilastoitu ne asiakkaat, joilla tilastovuonna on ollut kahden kuukauden ajanjaksolla kotihoidon tekemä kotikäynti vähintään kuutena päivänä. Heistä 59 % oli vähintään yksi kotikäynti päivässä. Kolme tai enemmän kotikäyntiä päivässä tarvitsevien osuus oli 18 %. Vuonna 2020 kotihoidossa toteutui 39,7 miljoonaa kotikäyntiä, joka on miljoona kotikäyntiä enemmän kuin vuonna 2019. (Saukkonen. ym. 2021: 1–3.) Kotihoidon muuttuva maailma Laitoshoidon paikkoja vähennetään suunnitelmallisesti edelleen. Iäkkäällä ihmisellä omassa kodissa asumisen aika on pidentynyt. Samaan aikaan odotettu elinikä pitenee. Nämä seikat johtavat siihen, että omissa kodeissa asuvien toimintakyky on alempi kuin aiemmin. Avohoidon puolella ennaltaehkäisevän työn merkitys on kasvanut. Väestön ikääntymisen ja toimintakyvyn heikkenemisen myötä toimintakykyä tukevien palveluiden tarve on lisääntynyt. Kaiken tavoitteena on, että ikäihmiset selviytyisivät mahdollisimman omatoimisina ja itsenäisinä omassa elinympäristössään. (Kettunen & Kähäri-Wiik & Vuori-Kemilä & Ihalainen 2009: 6.) Marinin hallitusohjelmassa peräänkuulutetaan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä ja perus- ja erityistason palveluiden yhteensovittamista sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon osalta. Alueellisella tasolla kannustetaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen kokonaisuuksina, jotta ne eivät pirstoutuisi yksittäisiksi palasiksi. Tavoitteena näillä toimilla on yhtenäiset palveluketjut sekä paljon palveluja tarvitsevien ihmisten hoidon että hoivan kehittäminen. Hallitusohjelmassa palveluiden saavutettavuutta parannetaan lisäämällä kotiin vietäviä palveluita kehittämällä digitaalisia- ja etäpalveluita. Palveluiden laatua ja kehittämistä tavoitellaan yhtenäistämällä sosiaali- ja terveydenhuollon tietopohjaa. (Valtioneuvosto 2019: 153–155.) Tulevaisuuden näkymiä toiminnan kehittämisessä Kansallinen ikäohjelma 2030 -julkaisussa on viitattu valtiovarainministeriön tulevaisuuskatsaukseen, jossa arvioidaan digitalisaation tulevan parantamaan julkisten palveluiden saatavuutta niille ihmisille, jotka kykenevät ja haluavat käyttää internetiä. Etuna digitaalisissa palveluissa on niiden aika- ja paikkariippumattomuus, jonka vuoksi ne pienentävät esimerkiksi maantieteellisestä syystä tai elämäntilanteesta johtuvaa eriarvoisuutta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 22.) Toisaalta eriarvoistumisen riski teknologian mukaan tulon myötä on otettava huomioon (Dufva 2020: 39). Kotihoito on keskeinen kehittämiskohde iäkkäiden palveluissa. Kansallinen linjaus kotihoidolle on, että iäkkäällä on oikeus asua omassa kodissaan sairaana ja toimintakykyrajoitteisena niin kauan kuin se vastaa hänen tarpeitaan ja on turvallista. Kotona asumisen tukea saa viikon jokaisen päivänä ympäri vuorokauden toimintamallien avulla, jotka ylläpitävät toimintakykyä ja ovat kuntouttavia sekä turvaavat akuuttitilanteet. Enenevissä määrin teknologiset ratkaisut tukevat kotona asumista, kuten älykkäät palovaroittimet ja liesivahdit, sekä turvapalvelut ja sensoriteknologia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 42–43; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021.) Palveluiden korvaaminen osittain tai täydentäen teknologisin ratkaisuin mahdollistaa peruspalveluiden turvaamisen kaikille niitä tarvitseville, mutta se vaatii sekä sote-henkilöstön että asiakkaan ja omaisen kouluttamista teknologian käyttöön. Digitaalisen syrjäytymisen riski on kuitenkin olemassa, ja se on otettava huomioon. Heikommassa asemassa olevan henkilön palveluntarve on tunnistettava ja huolehdittava hyvinvointipalveluiden saatavuudesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 42–43; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021.) Kotihoidon palveluiden kehittämisen kannalta on tärkeää, että tieto erilaisin tavoin toteutettavista palveluista on kaikilla organisaatiossa toimivilla ja yhteistyötahoilla. Kotihoidon asiakkaaksi ohjaudutaan monella eri tavalla. Tieto ja ymmärrys eri palveluista ja niiden toteuttamisesta auttaa seulomaan sopivat asiakkaat, joille tarjota palvelua. Tällöin palvelu on oikein kohdennettua, oikea-aikaista ja toimintakykyä tukevaa. Nämä elementit toteutuessaan tuovat palvelulle näkyvyyttä ja positiivisen latauksen. Palvelu nähdään toimivana ja haluttuna sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta. Palvelu on saanut merkityksen. Toimintatapoja muuttamalla saamme laadukasta ja tehokasta palvelua Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille (KATI) -ohjelman tavoitteena on edistää uusien teknologioiden hyödyntämistä kotona asumisen, kotihoidon ja kotiin tuotavien palveluiden parissa. Tavoitteena on uudistaa toimintamalleja kotona asuvien iäkkäiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, sekä itsenäisen ja turvallisen asumisen tukemiseksi että kotiin tuotavien palveluiden edistämiseksi. Osana tavoitteita on myös kotihoidon henkilöstön työhyvinvoinnin parantaminen ja kuormituksen vähentäminen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022b.) KATI-mallia edelleen yhteiskehitetään sote-toimijoiden, käyttäjien ja muiden sidosryhmien kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 35.) Ikääntyneiden osallisuuden lisääminen nähdään yhtenä tärkeimmistä edistettävistä asioista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Ikääntyneen rooli kasvaa toimijana oman hyvinvointinsa ja terveytensä ylläpitämisen sekä palveluidensa kehittämisen suhteen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 23.) Ikääntyneen ajatuksia ja toiveita tulee kuunnella ja kunnioittaa, jotta voi muodostaa kokonaiskuvan hänen elämäntilanteestaan, tavoitteistaan, voimavaroistaan ja haasteistaan. Ikääntyneen osallisuuden ja sitoutuneisuuden kannalta on merkityksellistä, että palvelutarpeet arvioidaan yhdessä ikääntyneen kanssa häntä arvostavin vuorovaikutuksellisin keinoin. Ikääntyneen palvelukokonaisuudet räätälöityvät hänen tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Räätälöimällä palvelukokonaisuuksia tällä tavoin ne ovat asiakkaalle sopivia ja mieluisia, mutta myös laadukkaita ja kustannustehokkaita. Ohjaus ja neuvonta on suuressa roolissa, jotta ikääntynyt voi osallistua parhaiten oman elämänsä suunnitteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) Asiakkaan osallistaminen kuntouttavan työotteen menetelmällä arjen toiminnoissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Kuntouttavan työotteen merkitystä on tutkittu, ja käsitteenä se on tunnettu. Silti sen toteutuminen arjen hoitotyössä on hyvin vaihtelevaa ja monesti yksittäisestä työntekijästä kiinni. Sen toteuttamisen esteenä koetaan vanhat tavat, kiire, resurssipula ja suuri työmäärä. Tarvitaan kaukonäköisyyttä ja ymmärrystä siitä, miten tänä päivänä toteutettu työ näkyy meille huomenna. Teemmekö vain työtä, vai teemmekö itsellemme aina vain lisää työtä? Etähoito edistää ikäihmisen osallisuutta ja tuo turvaa arkeen Etähoiva mahdollistaa iäkkään ihmisen kotiin tuotavien palveluiden tuottamisen helposti ja asumisen omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Etähoivan etuja ovat kotihoidon työkuorman vähentyminen asiakaskohtaamisten määrän lisääntyessä vuorokaudessa, koska siirtymiin asiakkaiden välillä ei tarvitse kuluttaa aikaa. Asiakaskohtaamisten muuttuessa virtuaalisiksi erilaisten tartuntojen leviämisen ja sairastumisen riski vähenee. Etäkäynnin aikana kohtaaminen on laadukkaampaa, koska hoitajan huomio on täysin asiakkaassa. Organisaation hiilijalanjälki pienenee, kun siirtymien päästöt vähenevät. (Etähoiva.) Viime vuosina ikäteknologian käyttö on lisääntynyt, mutta silti se on verrattain vähäistä. Tulevaisuudessa ikääntynyt väestö on tottuneempaa teknologisiin ratkaisuihin ja niiden käytölle on pienempi kynnys. Teknologisten ratkaisujen tulee olla helppokäyttöisiä ja saavutettavia, jolloin ne mahdollistavat palveluiden skaalautuvuuden ja toimivat osana ratkaisua ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Teknologiset ratkaisut ovat osa iäkkäiden palveluita ja hyödynnettävissä ennaltaehkäisevässä toiminnassa monin eri tavoin. Etäteknologian avulla on onnistuttu edistämään liikunta-aktiivisuutta. Etäkuntoutuksen vaikuttavuutta tutkittaessa on todettu, että tuloksiltaan etäkuntoutus on samaa luokkaa verrattuna kasvokkain toteutetun kuntoutuksen kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 34.) Erilaisia teknologisia ratkaisuja tarvitaan, jotta voimme turvata kaikille kotiin tuotavat palvelut. Muutoksen toteuttamiseksi tarvitsemme uusia toimintatapoja työn tekemiseen. Uudet toimintatavat tuovat nopeutta ja tehokkuutta palvelun tuottamiseen, heikentämättä kuitenkaan sen laatua tai asiakkaan toimintakykyistä ja merkityksellistä arkea. Tarvitsemme avointa mieltä muutokselle, työyhteisön sitoutumista muutokseen toteuttamiseen ja motivaatiota sen ylläpitämiseen. Kirjoittaja Laura Frosterus, sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK). Laura on valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä vastaavana hoitajana kotihoidossa. Lähteet Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra. Etähoiva. VideoVisit Oy. Kettunen, Reetta. Kähäri-Wiik, Kaija. Vuori-Kemilä, Anne. Ihalainen, Jarmo 2009. Kuntoutumisen mahdollisuudet. WSOY. Saukkonen, Sanna-Mari. Mölläri, Kaisa. Puroharju, Tuuli 2021. Kotihoito 2020: Yli puolella säännöllisen kotihoidon asiakkaista palvelujen käyttö on päivittäistä. THL. Tilastoraportti: 27/2021. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Hallitus esittää muutoksia iäkkäiden ihmisten kotihoitoon ja asumispalveluihin. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 391/2021. Päivätty 9.12.2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a. Muuttuvat vanhuspalvelut. Päivitetty 18.3.2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022b. Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille- ohjelma (KATI). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Valtioneuvosto 2019. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019 Osallistava ja osaava Suomi. Sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:13. Helsinki.
Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa
Kaikkien asianosaisten osallistuminen asiantuntijoina kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehitystoimintaan mahdollistaa kuntoutuksen tutkimisen ja kehittämisen kuntoutujien ja käytännön tarpeet edellä. Millä edellytyksillä osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönottoa voidaan edistää? Jotta kuntoutujille voidaan taata mahdollisimman vaikuttavat, tehokkaat ja sujuvat sekä laadukkaat kuntoutuspalvelut, tarvitaan kuntoutuksessa moninaista yhteistyötä ja kumppanuuksia verkostoissa (Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003: 16; Rantakokko & Sipari 2022). Kuntoutujat, läheiset ja muut sidosryhmät tulisi tunnustaa kuntoutumisen asiantuntijoina ja mahdollistaa heidän osallistumisensa kehittäjäkumppaneina kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan (Järvikoski & Martin & Kippola-Pääkkönen & Härkäpää 2017: 59, 63–64; Poutiainen 2019: 3–4). Kuntoutuksen ja kuntoutumisen hyvän tulevaisuuden kehittämisessä verkostomaisen työskentelyn vahvuus korostuu etenkin silloin, kun kaikki asianosaiset ovat osallisina tutkimus- ja kehittämisprosessissa. Kuntoutuksen tutkimus on kiinteästi yhteydessä kuntoutuksen sisältöihin, muotoihin ja niiden muuttumiseen. Uusia kuntoutuksen tutkimuskohteita tunnistetaan jatkuvasti. Tutkimustuloksilla voidaan parhaimmillaan uudistaa kuntoutuksen toteutusta ja tutkimus- ja kehittämistoimintaa voidaan hyödyntää kuntoutuksen kentän muutoksen jäsentämisessä. (Poutiainen 2019: 3–4.) Lisäarvoa tutkimus- ja kehittämistoiminnalle saadaan, kun kuntoutusta ja kuntoutumista voidaan kehittää kuntoutujien tarpeet edellä (Camden ym. 2015: 1397; INVOLVE 2012: 9). Tulevaisuudessa yhteiskunta tarvitsee monialaista, poikkitieteellistä kuntoutuksen osaamista (Järvikoski & Lindh & Suikkanen 2011: 8). Samoin tarve moniääniselle kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnalle vahvistuu (Sipari & Tammelin & Helenius & Janhunen & Rantakokko & Vänskä & Harra 2022). Tulevaisuuden kuntoutuksen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta edistää kuntoutujan ja hänen läheistensä aktiivista osallistumista ja yhteistoimijuutta, jotta yhdessä tuotettu uusi tieto on osallistujille merkityksellistä ja hyödynnettävissä heidän arjessaan (Harra & Helenius & Janhunen & Korniloff & Lehtonen & Malinen & Paltamaa & Rantakokko & Sipari & Tammelin & Vänskä 2022: 19–35). Usein kuntoutujien ja läheisten osallistuminen kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehitystoimintaan on toteutunut rajatusti informanttina toimimiseen mm. kyselyiden ja haastatteluiden keinoin. Osallistuminen tulisi kuitenkin mahdollistaa tutkimus- ja kehittämisprosessin kaikissa vaiheissa siten, että osallistujille tarjotaan aktiivisen toimijan rooli kohteena olon sijaan. Osallistuva tutkimuskumppanuus korostaa kuntoutujien, läheisten, muiden sidosryhmäläisten ja ammattilaisten yhdenvertaisuutta tiedon tuottamisessa ja hyödyntämisessä. Kyseessä on tällöin kumppanuusperustainen yhteistoiminta ja sen toteuttamiseksi kehitettiin Osallistuva tutkimuskumppanuus -malli. (Sipari & Vänskä & Lehtonen & Helenius &Väisänen & Harra 2022: 8–14.) Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä tuotettiin tutkimuksellisessa kehittämistyössä laadullisin menetelmin yhteiskehittelyn ja fokusryhmähaastattelun keinoin. Tiedontuottajina oli 12 Metropolian Kuntoutuksen YAMK -tutkinnon opiskelijaa, joiden koulutukseen oli sisältynyt osaamista kuntoutujan asemasta ja aktiivisesta osallistumisesta, kaksi kuntoutuksen ammattilaista sekä kaksi kuntoutujaa. Kuntoutuksen ammattilaisilla tai kuntoutujilla ei tarvinnut olla aiempaa kokemusta tai tietämystä tutkimuskumppanuudesta tai osallistuva tutkimuskumppanuus -mallista. (Savolainen 2022.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset jäsentyivät kolmeen toisiinsa liittyvään osa-alueeseen, jotka sisälsivät Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönottoa edistäviä ydintekijöitä (Kuvio 1). Mallin käyttöönoton perustana tulee olla riittävät resurssit ja mahdollisuudet mallin käyttöönottajilla. Lisäksi onnistunut käyttöönotto vaatii aikaa onnistuakseen sekä toimijoiden henkilökohtaista motivaatiota eli ymmärrystä siitä, mitä osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönotto heille konkreettisesti ja henkilökohtaisesti tuo. Näiden taustalla vaikuttavat arvot ja asenteet sekä yksilön kokemus voimaantumisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa. (Savolainen 2022.) Kun perusedellytykset käyttöönotolle ovat olemassa, vaikuttavat käyttöönottoon myös merkittävästi toimijoiden väliset suhteet. Onnistunut käyttöönotto vaatii Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin mukaisesti vastavuoroista ja tasa-arvoista kumppanuussuhdetta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Lisäksi ympäristöllä sekä olemassa olevien roolien ja valta-asetelmien tunnistamisella ja muutoksella voidaan tukea ja mahdollistaa käyttöönottoa. Ympäristöön liittyvät niin sosiaalisen-, asenne- kuin toimintaympäristönkin näkökulmat. Ympäristön tulee huomioida yksilölliset tarpeet sekä mahdollistaa erilaista osallistumista. Tiedonkulku on sujuvaa ja se mahdollistaa yhdessä rakennetun laajan tietopohjan käsiteltävästä ilmiöstä. Menetelmän onnistunut käyttöönotto vaatii myös olemassa olevien toimintakulttuurien ja rakenteiden tarkastelua sekä valmiutta uudistaa näitä. (Savolainen 2022.) Kolmantena ja käyttöönottoa kehystävänä osa-alueena on toimijoiden rohkeus uuden äärellä. Tämä tarkoittaa sitä, että hyväksytään uusia tapoja ja menetelmiä tehdä tutkimusta yhdessä ja tuodaan näkyväksi osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin hyödyt konkreettisesti eri toimijoille ja päättäjille. Lisäksi huolehditaan yhdessä toimintaa ohjaavasta ja tukevasta viestinnästä ja tiedottamisesta sekä verkostoidutaan kaikkien asianosaisten kesken. Kumppanuudessa vahvistetaan luottamusta tieteeseen ja tutkimukseen ja edelleen sen tärkeyteen ja merkitsevyyteen. (Savolainen 2022.) Valtasuhteiden purkaminen edistää osallistumista tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistoimintaan Tutkimuksellisen kehittämistyön (Savolainen 2022) tulosten mukaan tärkeää on valtasuhteiden ja -rakenteiden tunnistaminen ja rikkominen yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistumiseksi. Yhdenvertaisuusajattelun kautta voidaan tunnistaa ja nähdä yksilön etuoikeuksia, joilla yksilöt eroavat toisistaan (esimerkiksi sukupuoli, koulutus, varallisuus, ruumiillinen kyvykkyys). Erilaiset etuoikeudet luovat erilaisia mahdollisuuksia ja pohjautuvat lopulta valtaan ja vallan käyttöön. (Saresma 2018: 26–27, 31 kts. myös Sylvia Duckworth: Wheel of privilege.) Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttäjien väliset valta-asetelmat ja etuoikeudet sekä niiden vaikutukset tulisikin tunnistaa jo mallin käyttöönoton prosessissa. Monesti kuntoutuksen tutkimuksessa kohteina ovat kuntoutujat, joilla ei välttämättä itsellä ole pääsyä tutkitun tiedon äärelle. Mahdollistamalla kuntoutujien ja läheisten osallistuminen tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin aktiivisina toimijoina tutkimustieto on heidän saatavillaan, ja he yhdessä tuottavat uutta tutkittua tietoa. Tätä kautta vahvistuu myös ymmärrys siitä, mitä ovat hyvät tutkimuskäytännöt, luotettava tutkimustieto ja sen monikanavainen levittäminen ja hyödynnettävyys arjessa. Tarve tutkimukselle ja kehittämiselle sekä uusille menetelmille syntyy eri tasoilla. Yhteiskunnallisella tasolla täytyy olla tahtotila muuttaa asioita, minkä lisäksi tarvitaan ymmärrystä laadukkaasta ja vaikuttavasta tieteellisestä tutkimuksesta sekä kuntoutuksen tutkimuksen kokonaiskuvasta (ks. Sipari & Paltamaa 2022: 39). Yhteisöllisellä tasolla tulee huomioida yhteisön toimijoiden yksilölliset tarpeet, jotta voidaan mahdollistaa kaikkien yhteisön jäsenten vaikuttaminen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa ja tätä kautta myös päätöksenteossa. Yksilön tasolla on löydettävä se motivaattori, jolla yksilö kokee tutkimuksen ja kehittämisen omia tarpeitaan palvelevaksi, oman arkensa kannalta merkitykselliseksi, jotta saadaan herätettyä ja luotua sisäistä motivaatiota osallistua muutoksen mahdollistamiseen tutkimuksen ja kehittämisen kautta. Yhteiskunnassa kansalaisten on tärkeää ymmärtää tiedettä ja sen tuloksia mm. käytännöllisten, demokraattisten, kulttuuristen ja taloudellisten seikkojen takia. Tutkimustiedolla luodaan pohjaa yhteiskunnallisille, poliittisille ja eettisille valinnoille. (kts. Väliverronen 2016: 162–163.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden käyttöönoton edellytykset ilmentävät tieteellisen tutkimuksen eettisen kestävyysosaamisen rakentumista kumppanuusperustaisessa yhteistoiminnassa, yhdenveroisessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Mikä olisi parempi tapa oppia tutkimuksen ja kehittämisen uudistuvaa ja uudistavaa toimintakulttuuria, kuin osallistumalla itse siihen? Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja sen verkostoissa kumppanuuteen perustuvan yhteistoiminnan vahvistaminen jatkuu osallistuvan TKI-kumppanuuden ja arvioinnin viitekehyksen kehittämisenä kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi (hytke.metropolia.fi). Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: Mia Savolainen: Osallistuva tutkimuskumppanuus -mallin käyttöönoton edellytyksiä kuntoutuksen soveltavassa tutkimustoiminnassa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022090920031 Kirjoittajat: Mia Savolainen, fysioterapeutti (ylempi AMK, Kuntoutuksen kehittämisen ja johtamisen asiantuntija) Salla Sipari, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Camden, Chantall & Shikako-Thomas, Keiko & Nguyen, Tram & Graham, Emma & Thomas, Aliki & Sprung, Jennifer & Morris, Christopher & Russel, Dianne J. 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts. DisabilRehabil. 37 (15), 1390–1400. Harra, Toini & Helenius, Sari & Janhunen, Eija & Korniloff, Katariina& Lehtone, Krista & Malinen, Mia & Paltamaa, Jaana & Rantakokko, Merja & Sipari, Salla & Tammelin, Mia & Vänskä, Nea 2022. Näkymä kuntoutuksen tutkimuksen tulevaisuuteen. Kirjassa: Rantakokko, Merja & Sipari, Salla. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja, 19–35. INVOLVE 2012. Briefing notes for researchers: involving the public in NHS, public health and social care research. INVOLVE, Eastleigh. Järvikoski, Aila & Lindh, Jari & Suikkanen, Asko (toim.) 2011. Kuntoutus muutoksessa. Lapin yliopistokustannus. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vastapaino. Kuntoutusasiain neuvottelukunta 2004. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:19. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Poutiainen, Erja 2019. Kuntoutus ja kuntoutuksen tutkimus muuttuvat ja kehittyvät. Kuntoutus 1/2019. 3–4. Rantakokko, Merja & Sipari, Salla 2022. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja. Saresma, Tuija 2018. Intersektionaalisuus – erot ja hierarkiat opettamisessa. Teoksessa Laukkanen, Anu & Miettinen, Sari & Elonheimo, Aino-Maija & Ojala, Hanna & Saresma, Tuija (toim.): Feministisen pedagogiikan ABC – opas ohjaajille ja opettajille. Vastapaino Oy. Sipari, Salla & Tammelin, Mia & Helenius, Sari & Janhunen, Eija & Rantakokko, Merja & Vänskä, Nea & Harra, Toini. Knowledge Needs in Rehabilitation Perspectives of Service Users and Professionals. Frontiers in Rehabilitation Sciences 3: 1–10. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Lehtonen, Krista & Helenius, Sari & Väisänen, Sara & Harra, Toini 2022. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksessa. Yhdessä muotoutuva toimintakulttuuri, Osallistuva tutkimuskumppanuus -malli. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja OIVA-sarja 50. Sipari, Salla & Paltamaa, Jaana 2022. Näkymä kuntoutuksen tutkimuksen tulevaisuuteen. Kirjassa: Rantakokko, Merja & Sipari, Salla. toim. Kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen strateginen tiekartta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja: 36–41. Väliverronen, Esa 2016. Julkinen tiede. Vastapaino.
Panostamalla omaishoitajan mielen hyvinvointiin saadaan tuplahyöty
Mielen hyvinvointi on oleellinen osa terveyttä ja auttaa selviytymään arjen perushaasteista. Sitä tarvitaan varsinkin jaksamista koettelevissa elämäntilanteissa. Mielen hyvinvointia ovat laajemmilla väestöryhmillä koetelleet globaalisti pandemia, sodat sekä ilmastokriisi (WHO 2022). Omaishoitajat ovat psyykkisesti erityisen haavoittuva ihmisryhmä. Uusia säveliä etsimässä -hankkeessa (2021–2023) kokeillaan ja tutkitaan kehittäjäkumppaneiden kanssa tapoja edistää sekä kuntouttaa omaishoitajien psyykkistä toimintakykyä. Helsinkiin ja Vantaalle muodostettuihin musiikkitoimintaan painottuviin omaishoitoperheryhmiin (Tawast 2022) omaishoitajat pääsevät helpommin kuin vain itselleen suunnattuun toimintaan. Omaishoitajiin panostamisesta tuplahyöty Psyykkisesti erityisen haavoittuvien elämänlaatu kärsi ja yksinäisyyden kokemus lisääntyi eniten pandemian aikana (Siltanen 2021). Moni omaishoitaja sinnittelee arjessaan muutenkin jaksamisensa rajoilla ja pandemiarajoitusten vuoksi omaishoitajien lomapäiviä ja vertaisryhmätoimintoja peruuntui. Omaishoitajan hyvinvoinnin vahvistaminen heijastuu myös omaishoidettavan hyvinvointiin – panostuksella saadaan tuplahyöty. Tämä on sekä inhimillisistä että taloudellisista näkökulmista yhä merkityksellisempää, kun omaishoidettavien määrä on kasvanut yli 10 000:lla eli jopa 20 % kymmenessä vuodessa (Omaishoitajaliitto 2022) ja tavoitellaan sitä, että edelleen yhä harvempi päätyisi laitoshoitoon. Näistä lähtökohdista on oltu yhtä mieltä omaishoitoperheille suunnatun toiminnan kehittämisessä mukana olevien omaishoitojärjestöjen ja kaupunkien kanssa. Omaishoitajat osaavat arvostaa mielen hyvinvointia. He ymmärtävät kokemuksen kautta, kuinka sitä tarvitaan elämänkriiseissä ja päivittäin haastavassa arjessa. Esimerkiksi autististen henkilöiden omaiset pitävät mielenterveyden häiriöiden hoitoa ja ongelmien ennaltaehkäisyä tärkeimpänä tutkimuksen rahoituskohteena (Cusack 2018). Mielen hyvinvointia arvostaa enemmän, kun on kokenut omaa tai läheisen sairastamista sekä omaishoidettavan etenevää pitkäaikaista toimintakyvyn heikkenemistä ja siihen usein kytkeytyvää psyykkistä pahoinvointia. Omaishoitajan mielen hyvinvointi Mielen hyvinvointia kuvaillaan yleisesti (WHO 2022) sanoilla ”onnellisuus”, ”tasapainoinen elämä”, ”elämänhallinta” ja ”psyykkinen hyvinvointi”. Omaishoitoperheiden toiminnan kehittämisessä on noussut esiin myös omaishoitajan arjesta kieliviä oivalluksia mielen hyvinvoinnista. Kun omaishoitaja kuvaa mielen hyvinvointiaan sanoilla ”paremmat kaudet”, ”oma aika” sekä ”lepo ja palautuminen”, välittyy syvällisempi ymmärrys siitä, kuinka psyykkinen hyvinvointi voi kulua ja toisaalta elpyessä uusiutua suojatekijöiden ja voimavarojen avulla. Omaishoitajan hahmottaessa mielen hyvinvoinnin ”henkisenä kasvuna”, kuuluu ilmauksesta omakohtainen kokemus haasteista selviytymisestä sekä sen myötä vahvistuvasta resilienssistä eli selviytymiskyvystä ja ongelmat selättävästä sinnikkyydestä. Uusiutuvan resurssin, suojatekijöiden, voimavarojen ja resilienssin näkökulmat vastaavat modernia ja positiivista mielenterveyskäsitystä (Mieli ry 2022a): mielen hyvinvointi on paljon enemmän kuin psyykkisen häiriön puuttuminen. Omaishoitajille suunnatut julkaisut, kuten Oma ja Lähellä, ovat täynnä henkisen kasvun tarinoita sopeutumisesta erityislapsen, muistisairaan, vakavasti vammautuneen tai pitkäaikaissairaan omaishoitajuuteen. Mieli ry:n (2022b) selvityksessä joka toinen suomalainen raportoi omassa elämässään tai lähipiirissään psyykkistä kuormitusta ja oireilua viimeisimmän vuoden aikana. Omaishoitajilla on keskimääräistä enemmän psyykkisten häiriöiden riskitekijöitä, kuten stressiä, univajetta ja eristyneisyyden kokemusta. Mielenterveyden edistämisen sekä varhaisen häiriöihin puuttumisen tulisi olla kansanterveystyön keskiössä. Sillä voitaisiin vähentää mielenterveystyön kustannuksia viisinkertaisesti nykyiseen nähden. (Wahlbeck 2017.) Tutkitusti tehokkaita käytäntöjä mielen hyvinvoinnin edistämiseen tunnetaan paljon (Laajasalo & Pirkola 2012). Arjen stressiä lievittävät oivallukset, kuten liikunnan lisääminen, voivat vahvistaa mielen hyvinvointia riskitekijöistä huolimatta (Leppämäki 2017). Mielen hyvinvointi vahvistuu vertaistuella ja ammattiavulla Omaishoitoperheiden ryhmäkeskusteluissa on huomattu, että omaishoitajan mielen hyvinvointiin voi vaikuttaa monilla omaishoitajan jaksamista tukevilla ja psyykkistä kuormaa lievittävillä tavoilla. Omaishoitaja ottaa matalammalla kynnyksellä käyttöön idean vaikkapa musiikin hyödyntämisestä aamu- tai liikuntatoimien tahdittamiseen toiselta samassa tilanteessa olevalta kuin asiantuntijalta. On innostavaa kuulla vertaiselta, kuinka hän voi itse paremmin omaishoitoarjen sujuvoituessa. Ryhmätoiminta on vaikuttavaa tarjotessaan paitsi vertaistukea, myös mieltä virkistäviä kokemuksia: kun muistisairas omaishoitajineen kokeilee ”ullakkojumppaa” Rautavaaran Isoisän olkihatun tahtiin tai kun vammainen lapsi omaishoitajineen aktivoituu ottamaan kontaktia toisiin ryhmäläisiin ja syntyy yhteinen kikatushetki. Monialaista asiantuntijatiimiä kuitenkin tarvitaan kuntouttavan omaishoitoperheiden toiminnan suunnitteluun, ohjaamiseen ja toiminnan vaikuttavuuden arviointiin. Tarpeen mukaan ammattilaiset myös tunnistavat yksilöllisen lisätuen tarpeen ja ottavat sen huomioon: aistierityispiirteiselle lapselle tarjotaan asentotuntoaistia stimuloiva, keskittymistä tukeva istuintyyny, alakuloinen omaishoitaja saa tietoa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluista (Mieppi 2022) ja rytmeillä motivoituvan osallistujan omaiselle vinkataan rytmipelillisestä etämusiikkitoiminnasta. Mielen hyvinvointia positiivisen kautta Omaishoitoperheiden toiminnassa lähestytään mielenterveyden teemoja salutogeenisesti eli mielen hyvinvoinnin tekijöitä tarkastellen (Billins & Hashem 2010), ei ongelmiin keskittyen. Aikaa käytetään esimerkiksi sen jakamiseen, mikä omaishoitajan arjessa toimii ja mistä myös omaishoidettava saa voimavaroja sekä mielen hyvinvointia. Kun muistellaan viikon parhaita hetkiä kertoen tai piirtäen, irrottaudutaan murehtimisesta. Parhaimmillaan saadaan muilta vertaistukea ja vinkkejä siihen, kuinka yksinkertaisin keinoin hyviä hetkiä voikaan luoda. Tasapainon saavuttaminen vaikeassa tilanteessa vaatii mielen hyvinvoinnin taitoja. Näitä on vahvistettu pohtimalla omaishoitoperheiden kanssa, mikä musiikki palauttaa parhaiten stressistä, miten voi motivoida itseään uuden oppimiseen, miten omaishoitajat ovat kääntäneet mokiaan huumoriksi ja miten he rauhoittuvat ollessaan ylikierroksilla. Omaishoitajat – ja usein myös omaishoidettavat – ovat tehneet omaishoitoperheiden toiminnassa mielen hyvinvointia aktivoivia kotitehtäviä ryhmäkertojen väleillä, mikä on omiaan vahvistamaan toiminnan kuntoutuksellista vaikuttavuutta. Vaikuttavuuteen liittyvässä tutkimuksessa yhtenä menetelmänä hyödynnetään positiivisen mielenterveyden SWEMWBS-mittaria (Pasanen ym. 2021), jonka suomalainen normiaineisto on vastikään julkaistu. Kirjoittaja Eeva Tawast on psykologi ja psykologian lehtori. Uusia säveliä etsimässä -hankkeen (2021–2023) asiantuntijana hän keskittyy omaishoitajien mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja omaishoitoperheiden voimavarojen vahvistamiseen. Lähteet Billings, Jenny & Hashem, Ferhana 2010. Salutogenesis and the promotion of positive mental health in older people. Kirjallisuuskatsaus EU:n teemakongressiin Mental Health and Well-being in Older People – Making it Happen. Cusack, James 2018. Your Questions: shaping future autism research. Esitys AutVave -tapahtumassa 5.10.2018. (Lue lisää tutkimuksesta: https://www.autistica.org.uk) Laajasalo, Taina & Pirkola, Sami 2012. Ennen kuin on liian myöhäistä. Ehkäisevän mielenterveystyön toimivia käytäntöjä palvelujärjestelmän kehittäjille. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Leppämäki, Sami 2017. Liikunta ja masennus. Teoksessa Kampman, Olli ym. (toim.) 2017. Masennus. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Mieli ry 2022a. Mitä mielenterveys on? Mieli ry 2022b. Suomalaisten hyvinvointia uhkaava kuormitus kasvoi. Uutinen 1.4.2022. Mieppi 2022. Omaishoitajaliitto 2022. Pasanen, Tytti, Tamminen, Nina, Martelin, Tuija & Solin, Pia 2021. Positive mental health of Finnish people living alone: The Role of circumstantial factors and leisure-time activities. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021; 18. Siltanen, Sini 2021. Korona ja elämänlaatu. Esitys alustavista tutkimustuloksista Terveyspsykologien päivillä 5.11.2021. Tawast, Eeva 2022. Musiikki hoitaa omaishoitajan mieltä ja aivoja. Artikkeli Oma-lehdessä 1/2022. Wahlbeck, Kristian, Hannukkala, Marjo, Parkkonen, Johannes, Valkonen, Jukka & Solantaus, Tytti 2017. Mielenterveyden edistäminen kansanterveystyön ytimessä. Duodecim 2017;133: 985–92. WHO 2022. Mental health.
Kuntoutujan osallistumisen vahvistuminen kuntoutuksen suunnittelussa
Kuntoutujan asema tasa-arvoisena osallistujana toimenpiteen kohteena olemisen sijaan on ollut viime vuosina kuntoutuksen paradigman muutoksen keskiössä. Kuntoutustoimenpiteet ovat monialaisia ja -ammatillisia toimintaverkostoja, missä ammattilaiset tukevat ja ohjaavat kuntoutujia päätöksen teossa, sitoutumisessa sekä tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa kuntoutuksen suunnittelua kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi. Kuntoutuksen suunnittelua ohjaavat kuntoutujan tarpeet sekä voimavarat. Moniasiantuntijuuteen perustuvasta kuntoutuksen suunnittelusta puhuttaessa kuntoutuja tulisikin nähdä oman elämänsä asiantuntijana ja yhteisen ymmärryksen rakentamisella pyritään kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseen. (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15; Karhula & Sellman & Sipari 2016: 239–240.) Moniammatillisuuden katsotaan olevan hyvän kuntoutuskäytännön mukaista ja mahdollistavan kuntoutujille monipuolista sekä asiakaslähtöistä kuntoutusta (Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393–394). Moniasiantuntijuudella pyritään syvempään yhteistyöhön sekä tiedon jakamiseen. Moniasiantuntijuuteen perustuvassa työssä myös kuntoutujat sekä heidän omaisensa tai läheisensä ovat asiantuntijoiden roolissa ja näin ollen mahdollistetaan myös aktiivisempi osallistuminen kuntoutuksen suunnitteluun. (Kuorilehto 2014: 23–29.) Kuntoutusta suunnitellessa kuntoutuja tulisi kohdata yksilönä ja ottaa huomioon hänelle tärkeät asiat sekä mitä muuta hänen elämäänsä kuuluu kuntoutuksen lisäksi. Kuntoutujan arvot, ajatukset sekä näkemykset korostuvat kuntoutumisprosessissa. Kuntoutuksen ammattilaiset tukevat kuntoutujan matkaa kuntoutumisprosessissa ja auttavat kuntoutujaa päätöksien teossa sekä ongelmien ratkaisuissa. Itsemääräämisoikeus on kuntoutujan perusoikeus ja se vaatii kuntoutujalta harkintakykyä sekä valmiutta toimintaan. Kuntoutuksen ammattilaiset voivat antaa kuntoutujille tietoa, jonka avulla itsenäisen harkinnan käyttäminen helpottuu. Joskus kuntoutuja saattaa käyttää harkintavaltansa niin, että antaa ammattilaisten tehdä päätökset puolestaan. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 65; Järvikoski 2013: 39.) Kuntoutujan osallistuminen on vahvimmillaan, kun hän pääsee osallistumaan tasavertaisena kumppanina prosessin eri vaiheisiin. Omien vaikutusten näkeminen konkreettisina muutoksina vahvistaa kuntoutujan osallistumisen tunnetta. Osallistumisen toimintamalleja on useita ja niitä voidaan muokata erilaisiin ympäristöihin ja tarkoituksiin sopiviksi. (Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 22.) Kuntoutuksen suunnittelun lähtökohtia Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutuksen suunnittelun lähtökohtana kuntoutustyöntekijöiden näkökulmasta oli kuntoutujan esitietoihin perehtyminen. Tärkeimpänä pidettiin tietoa siitä, mikä on kuntoutujan toimintaympäristö, ja mitä asioita toimintakyvyn kannalta tulisi ottaa huomioon kotiutumisen saavuttamiseksi. Kuntoutujien tuloksissa korostui luottamus kuntoutustyöntekijöiden tekemiä päätöksiä kohtaan, eikä kuntoutujat nähneet tarpeelliseksi osallistua kuntoutuksen suunnitteluun tai sen sisältöön. Tulosten mukaan kuntoutusta suunniteltiin moniammatillisessa työryhmässä. Toimintaympäristössä moniammatilliseen työryhmään kuuluu lääkäri, sairaanhoitaja/lähihoitaja, fysioterapeutti/kuntohoitaja sekä tarvittaessa toimintaterapeutti ja/tai sosionomi. Kuntoutujan osallistumiselle haasteita loi tulosten mukaan kuntoutujan sairaudentunnottomuus sekä kognition heikentyminen. Tuloksissa ilmeni, että kuntoutuksen suunnittelu oli pääasiassa ammattilaisjohteista, kuntoutujien näkökulmasta tämä ei ollut ongelmallista tai heikentänyt luottamussuhdetta. Palomäen (2012) tutkimuksessa mainitaan, että kuntoutujan sitoutuminen kuntoutussuunnitelmaan riippuu pitkälti siitä, onko kuntoutujaa ymmärretty ja kuunneltu tarpeeksi suunnitelmaa tehdessä. Jos ammattilainen tekee kaikki päätökset kuntoutujan puolesta niin kuntoutuja jää herkästi passiiviseksi osallistujaksi. (Palomäki 2012: 116–117.) Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi olisikin hyvä käydä kuntoutujan kanssa läpi asioita mihin hän voi vaikuttaa kuntoutuksen suunnittelua laatiessa. Kuntoutujan sairaudesta tai diagnoosista riippumatta kuntoutujan kanssa tulisi etsiä sekä toteuttaa kuntoutujalle sopivia osallistumisen muotoja. Toimintatapoja kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi Tulosten mukaan kuntoutujan osallistumista vahvistavia toimintatapoja kuntoutuksen suunnittelussa olivat kuunteleminen ja vuorovaikutus, kannustaminen, tavoitteen asettaminen, liikkumis- ja toimintakyvyn arviointi, yksilöllinen ohjaus sekä moniammatilliset kiertopalaverit ja hoitoneuvottelut. Kuntoutujat arvostivat avointa sekä rehellistä kommunikointia ja korostivat, että heidät otetaan yksilöllisesti sekä kokonaisvaltaisesti huomioon. Kuunteleminen, kannustaminen sekä rohkaiseminen nousivat kuntoutujien tuloksissa usein esille. Myös kuntoutustyöntekijöiden tuloksissa korostettiin kuntoutujan äänen kuulemista sekä itsemääräämisoikeutta. Yksilöllinen ohjaus oli tulosten mukaan tärkeää luottamussuhteen rakentamiselle ja tämä loi mahdollisuuden kokonaisvaltaiselle arvioinnille. Lisäksi yhteinen ymmärrys sekä jaettu päätöksenteko kehittyivät yhtenäisen kommunikoinnin kautta. Tavoitteen asettaminen kuntoutusjaksolle on kuntoutuksen suunnittelun perusta. Tuloksissa käy ilmi, että tavoitteen asettaminen on tärkeä osa moniammatillista kuntoutusta, mutta se on pääosin ammattilaisjohteista ja osittain rikkonaista myös eri ammattilaisten välillä. Kuntoutujat ajattelivat tavoitteen asettamisen olevan fysioterapeuttien vastuulla. Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi tavoitteen tulee olla kuntoutujalle kiinnostava ja liittyä jollakin tavalla hänen omaan ympäristöönsä (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2016: 74–75). Isoherrasen (2008) mukaan tavoitteen asettamisen moniammatillisessa työryhmässä ei tulisi olla toiminnan koordinointia ja ideoiden vaihtoa vaan keskustellen yhteisen ymmärryksen löytämistä (Isoherranen 2008: 72–73). Liikkumis- ja toimintakyvyn arviointi osana kuntoutuksen suunnittelua johtaa aina kuntoutujan kotiutumiseen asti. Kuntoutujan kotiutumisen kannalta on merkityksellistä saavuttaa tietynlainen liikkumis- ja toimintakyky, jotta kuntoutuja voi turvallisesti kotiutua. Tulosten mukaan toimintaympäristössä ei ole käytössä tiettyjä toimintakyvyn mittareita tai testejä, vaan arviointi perustuu kuntoutustyöntekijöiden havainnointiin. Kuntoutujat luottivat siihen, että kuntoutustyöntekijät kertovat koska saa tehdä mitäkin ja kuntoutujille sanoitettiin toimintakyvyn edistymistä. Kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi olisikin mielenkiintoista pohtia lisäisikö esimerkiksi konkreettinen toimintakykymittarin tulos kuntoutujan omatoimista harjoittelua. Moniammatilliset kiertopalaverit sekä hoitoneuvottelut olivat tulosten mukaan sekä kuntoutustyöntekijöille että kuntoutujille merkityksellisiä toimintatapoja. Moniammatillisella kierrolla pysähdytään nimenomaan kuntoutujan asioiden äärelle ja tarkoituksena on kuunnella kuntoutujan ajatuksia kuntoutumisprosessin etenemisestä. Hoitoneuvotteluihin kutsutaan toimintaympäristön moniammatillisen työryhmän lisäksi myös omaisia/läheisiä sekä tarvittaessa kaupungin palveluohjaaja. Kuntoutujan vastuuta sekä omatoimisuutta pyritään lisäämään valtuuttamalla erilaisiin tehtäviin (harjoitukset, asian hoitaminen) ja kiertopalavereissa seurataan näiden toteutumista. Kirjoitus perustuu Veera Pellikan tutkimukselliseen kehittämistyöhön Moniasiantuntijuuteen perustuvan kuntoutuksen suunnittelun kehittäminen kuntoutujan osallistumisen vahvistumiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2022). Työ on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Veera Pellikka, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Veera on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2010 ja työskentelee tällä hetkellä vastaavana fysioterapeuttina Kanta-Hämeen sairaskotisäätiöllä. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 14–17. Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2016. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 74–82. Isoherranen, Kaarina 2008. Vuorovaikutuskulttuuri muutoksessa. Teoksessa Isoherranen, Kaarina & Rekola, Leena & Nurminen, Raija: Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 49–83. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja 2013:43. Helsinki. Karhula, Maarit & Sellman, Jaana & Sipari, Salla 2016. Kuntoutumisen sisällön rakentuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 239–246. Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Työpaperi 9/2018. Helsinki. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Oulun yliopisto. Palomäki, Susanna 2012. Asiakkaiden osallisuus kuntoutustutkimusprosessissa. Sosiaalityön ammatillinen lisensiaatintutkimus. Tampereen yliopisto.
Kehitetään digitaalisen toimintaympäristön sisältö uusix!
Digiympäristöjen käyttäjien osallistuminen sisältöjen luomiseen on nykypäivänä jo yleistä, mikä näkyy esimerkiksi erilaisten verkkomateriaalien keräämisenä, yhdistelynä, editoimisena ja tallentamisena omalle kotikoneelle. Materiaalin luominen mahdollistaa digitaalisen toimintaympäristön käyttäjille osallistumisen sisältöjentuottamisprosessiin luovina taiteilijoina. (Oesch 2003.) Nopean teknologisen kehityksen vuoksi digitalisoituvassa yhteiskunnassamme on siirrytty toimimaan yhä vuorovaikutteisemmin eri verkostoissa, tuottaen ja muuntaen digitaalisten toimintaympäristöjen sisältöjä vuorovaikutteisesti sen sijaan, että tietoa ainoastaan kerättäisiin, tallennettaisiin ja jaettaisiin (Kivistö & Päykkönen 2017: 12). Verkostomaisen vallan vahvistuessa verkostoitumisen, vuorovaikutuksen ja yhteisen kehittämisen merkitys nähdään korostuvan myös tulevaisuudessa (Dufva 2020; Vänskä & Paltamaa 2020), mikä edellyttää meiltä myös uudenlaista verkosto-osaamista (Sipari 2021). Kehittämisessä digitaalisen toimintaympäristön sisältöjen sopivuutta ja siellä tarjottujen palvelujen toteutustapoja tulisi huomioida suhteessa käyttäjien ja tuottajien omaan elinympäristöönsä. Näin mahdollistuvat parhaassa tapauksessa myös digitoimintaympäristön käytön hyödyt, kuten ajalliset, rahalliset ja ympäristölliset säästöt sekä osallistumisen kynnyksen madaltuminen siellä tapahtuvaan toimintaan. (Kilpeläinen & Sälevä 2017: 149.) Yleistynyt asiointi näissä toimintaympäristöissä korostaa teknologian ymmärrettävyyden, helppokäyttöisyyden ja valinnanmahdollisuuksien merkitystä. (Dufva 2020: 38–39.) Digitaalisten toimintaympäristöjen sisällön voi ymmärtää ja määrittää monella tavalla. Oeschin (2003; 2007) mukaan teknisten ratkaisujen sisällön tulisi perustua sellaiseen digitaaliseen sisältöön, mikä mukautuu päätelaitteen mukaan. Sisällön tulee olla myös yhteisöllistä, usean eri käyttäjän käyttöön soveltuvaa sekä siinä tulee olla interaktiivisia ominaisuuksia, joita voi myös editoida. Sisällön tulisi mukautua käyttäjäkohtaiseksi sisältäen tarvittaessa myös erilaisia koodattavia työvälineitä sekä mahdollisuuksia linkittyä myös toisiin teknisiin kokonaisuuksiin ja sisältöihin. (Oesch 2003; Oesch 2007: 108.) Digitaalista sisältöä kuntoutujien voimaantumiseen Työtoiminnan kuntoutuja tulisi kohdata ennen kaikkea ihmisenä, joka tekee omassa elämässään omia valintojaan (Viitanen & Piirainen 2013: 113). Kuntoutujan vaikuttamisen ympäristönsä olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin nähdään olevan aina osana kuntoutusta. (Järvikoski 2013: 2.) Näin mahdollistuu myös ihmisen kuntoutuminen, sillä kuntoutus on yksilön ja hänen ympäristönsä välinen tavoitteellinen muutosprosessi (Tulevaisuuden kuntoutus 2021; Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta 2002: 3). Kuntoutuksen vaikutuksia tulisikin tämän vuoksi tarkastella ihmisen kuntoutumisen näkökulmasta sellaisten tekijöiden kautta, jotka koskettavat arkea, elämänhallintaa sekä kuntoutujan ja hänen toimintaympäristönsä välistä vuorovaikutusta (Suikkanen 2008: 104). Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni perehdyin tarkastelemaan työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymistä suhteessa digitaalisen toimintaympäristön sisältöön. Työn tarkoituksena oli kehittää Stadin soten työtoimintayksiköiden digitaalisen toimintaympäristön sisältöä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Siitonen (1999) kuvaa voimaantumista prosessina, joka lähtee ihmisestä itsestään (Siitonen 1999: 158). Tarkemmin voimaantuminen nähdään ydinkäsitteenä ihmisen sisältä lähtevänä voiman tunteena, joka perustuu turvallisuuden, hyväksynnän ja tasa-arvon kokemukseen ja on suhteessa ympäristöön (Siitonen 1999: 59–62; Tuorila 2013). Voimaantuminen on tullut terminä myös yhdeksi kuntoutumista kuvaavaksi käsitteeksi (Järvikoski 2013: 9). Ihmisen voimaantumisprosessia jäsentävät tekijät liittyvät päämääriin, kyky- ja kontekstiuskomuksiin, emootioihin sekä niiden keskinäisiin suhteisiin (Siitonen 1999: 158.) Kehittämistyön toimintaympäristönä oli Stadin soten työtoimintayksiköt, Uusix-verstaat, Pakilan työkeskus ja Avotyötoiminta. Organisaatioissa nousi esille tarve kehittää digitaalinen toimintaympäristö, jonka tarkoituksena on taata etätyötoiminnan saavutettavuutta ja joustavuutta sekä vastata kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Tarve digitaalisen toimintaympäristön sisällön kehittämiselle nousi Stadin soten etätyötoiminnan kehittämisryhmässä, johon osallistuu työtoimintayksiköiden kuntoutujia ja ammattilaisia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä käytettiin toimintatutkimuksellista lähestymistapaa. Kehittämistyöhön kerättiin aineistoa laadullisin menetelmin, kahdessa yhteiskehittelytilaisuudessa, kuntoutujien ja ammattilaisten muodostamassa kehittäjäryhmässä työpajamenetelmää soveltaen. Kehittäjäryhmään kuului yhteensä 19 henkilöä Uusix-vertailta, Pakilan työkeskuksesta ja Avotyötoiminnasta. Millaista digitaalista sisältöä tarvitaan? Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista tuotettiin yhteenvetona kuvaus digitaalisen toimintaympäristön sisällöstä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Kuvaus syntyi tulkiten työn kehittämistehtävien tuloksia tarkastellen niiden välisiä suhteita (Kuvio 1). Työtoiminnan kuntoutujien voimaantumista edistävä digitaalinen toimintaympäristö sisältää saavutettavaa ja selkeästi jäsenneltyä auditiivista ja visuaalista sisältöä. Turvallisuuden kokemusten lisäämiseksi kuvion alaosa sisältää tietosuojaselosteen ja teknistä tukea tarjoavaa vuorovaikutteista sisältöä muun muassa teknisen tuen digikioskin, joka tarjoaa nopeasti digitukea ja neuvonta chatin ja soittomahdollisuuden kautta. Täältä löytyvät myös arvopohjaisia sääntöjä koskevat sisällöt, kuten nettietiketti ja turvallisen tilan periaatteet, jotka on tarkoitettu luomaan digitaalisessa toimintaympäristössä toimimiseen rakennetta, edistämään paikalla oloa ja muistuttamaan asiallisesta käytöksestä koskien myös muiden kohtaamista toimintaympäristössä. Digitaalisen toimintaympäristön voimaantumisen edistymistä tukevaan sisältöön kuuluu kirjautumisjärjestelmä, jolla kuntoutuja kirjautuu omaan profiiliinsa. Toimintaympäristö sisältää myös virtuaalisen kellokortin, joka rekisteröi kuntoutujan sisään- ja uloskirjautumisajan automaattisesti. Kellokortti edistää kuntoutujien vastuunottoa omasta arjenhallinnasta. Kirjautumisjärjestelmä tarjoaa puolestaan mahdollisuuden luoda sisältöjä, kuten avatar-hahmon monimuotoisemman ja/ tai muilta kuntoutujilta anonyymin tunnistautumisen mahdollistumiseksi. Kirjautumisen yhteydessä avautuu kenttä, johon kuntoutuja voi kirjoittaa ylös omaa kuntoutumistaan koskevia tavoitteita sekä erilaisia mittareita ja välineitä, kuten oppimispäiväkirjan itsereflektoinnin ja oman kuntoutumisprosessin seurannan mahdollistumiseksi. Toimintaympäristön yhtenä kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevana sisältönä toimii palautteenantokanava, joka tarjoaa mahdollisuuksia antaa palautetta esimerkiksi vastaten kanavalle upotettuun palautekyselyyn. Tämän kanavan kautta kuntoutuja saa yhteyden myös ammattilaisiin ja heidän välistänsä yhteydenpitoa edistävinä vuorovaikutteisina sisältöinä kanava tarjoaa chat-, puhelu- sekä videopuheluominaisuuden. Avun pyytämismahdollisuuden ja avun vastaanottamisen avulla kanava voi edistää myös kuntoutujien vastuun ottamista omasta itsestä, kuten arjenhallinnasta ja hyvinvoinnista. Digitaalisen toimintaympäristön sisältöihin kuuluu myös muita vuorovaikutteisia sisältöjä, kuten vaikuttamisverkostokanava, mikä sisältää yhteiskehittämiseen ja tiedottamiseen tarkoitettuja sisältöjä. Tämän kanavan kautta kuntoutujat voivat osallistua kehittämiseen ja lukea sekä laatia ammattilaisten kanssa sisältöjä, kuten esimerkiksi tiedotteita tulevista tapahtumista. Kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevaa sisältöä digitaalisessa toimintaympäristössä on myös vertaisforum, mikä sisältää luovia tiloja, kuten esimerkiksi tsemppihuoneen, jossa kuntoutujat voivat antaa ja saada vertaistukea ja luoda toivomiaan hyvinvointia edistäviä sisältöjä. Tässä huoneessa kuntoutujilla on myös mahdollisuus avata keskusteluja ja antaa toisilleen vertaispalautetta kommenttien ja hymiöpalautteiden muodossa. Tämä huone toimii samalla myös tunnetaitokanavana, jossa kuntoutujilla on mahdollisuus kehittää omia vuorovaikutus- kommunikointi ja reflektointitaitojaan. Yhtenä keskeisenä työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymistä tukevana sisältönä näkymällä ovat etätehtäviin liittyvät sisällöt. Kuntoutujien on mahdollisuus valita heille annetuista eri tasoisista, porrastetuista tehtävävaihtoehdoista itselleen mielekkäimmät ja toteuttaa niitä omien voimavarojen mukaan. Tehtäväsisällöt voi palauttaa joko pelkästään ammattilaiselle tai samasta tilasta löytyvään ideapankkiin, jossa ne toimivat informatiivisina sisältöinä myös muille. Tehtävienteon tukena toimii näytölle ilmestyvä, myös vuorovaikutteiseen sisältöluokkaan kuuluva virtuaalinen hahmo, joka muistuttaa suorituksen aikana tauotuksesta ja onnittelee kuntoutujaa tehtävän palautuksesta. Etätehtävientekoon sisältyy myös ajastustoiminto. Tehtäviä voi suorittaa yhdessä muiden kuntoutujien kanssa, jolloin vastuu rajautuu, jakaantuu ja kevenee muuttuen eteenpäin vieväksi voimavaraksi. Kuntoutujien digiosaamisen edistämiseksi toimintaympäristö puolestaan sisältää tallennettuja koulutusmateriaaleja, työkaluja oman osaamisen tunnistamiseksi sekä ohjeita digitaalisessa toimintaympäristössä toimimiseen. Digitaalisessa toimintaympäristössä kuntoutujien voimaantumisen edistymistä vahvistavat auditiiviset sekä visuaaliset, informatiiviset sisällöt, jotka ovat keskitetty kuvion näkymällä yhteen tilaan. Tämä tila sisältää tarkemmin ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden tuottamia tallenteita kuten podcasteja, webinaareja ja blogitekstejä ajankohtaisista aiheista, onnistumisista ja kokemuksista sekä Uusix-verstaiden viestintäosaston tuottaman Skribo-lehden. Toimintaympäristö sisältää myös viihteellisen oppimisen, fun & games -tilan, joka sisältää yksilöllisiä ja yhteisöllisiä pelillisiä sisältöjä, kuten Seppo-alustalla luotuja peliympäristöjä kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi. Digisisällöt kollektiivisen hyvinvoinnin edistäjinä Teknologiaa hyödyntämällä voidaan luoda uusia kuntoutuksen väyliä. Kuntoutumisen näkökulmasta teknologisilla ratkaisuilla voidaan edistää esimerkiksi yksilön oppimista ja hänen pärjäämistään työssä ja arjessa. (Järvikoski 2013: 51.) Kuntoutustoiminnassa toimintaympäristön muotoutuminen vastaamaan palveluiden käyttäjien tarpeita ja heidän arkeaan on varsin tärkeää. Oleellista on myös se, että kuntoutus toteutuu kaiketi mielekkäästi, kuntoutujien omissa toimintaympäristöissä. (Sipari & Mäkinen 2012: 4, 7.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tekijänä toivon lukijan pysähtyvän pohtimaan voimaantumisen edistymistä edellyttäviä kehittämistoimenpiteitä digitaalisissa toimintaympäristöissä kuntoutumisen, sen tuloksellisuuden sekä hyvinvoinnin edistymisen näkökulmasta. Voidaanko voimaantumista edistävillä digitaalisten toimintaympäristöjen sisällöllisillä ominaisuuksilla ja siellä toteutuvilla toiminnoilla edistää myös kollektiivista hyvinvointia niin yhteisöissä kuin yhteiskunnassammekin? On selvää, että tästä kontekstista tarvitaan enemmän tietoa, sillä tutkimusta kuntoutujien voimaantumista edistävien digitaalisten toimintaympäristöjen ja niiden sisältöjen hyödyistä on vielä niukalti. Kirjoitus pohjautuu Evelin Vlahopouloun tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Digitaalisen toimintaympäristön sisällön kehittäminen työtoiminnan kuntoutujien voimaantumisen edistymiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022. Kirjoittaja Evelin Vlahopoulou valmistui kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelmasta Metropolia Ammattikorkeakoulusta huhtikuussa 2022. Eve on töissä Stadin soten työtoimintayksiköissä, joissa hän toimii lähiesihenkilönä vastaten virtuaalisesti toteutettavan etätyötoiminnan ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä ja toteuttamisesta. Lähteet Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra. 9, 38–39. Järvikoski, Aila 2013. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2, 9, 51. Kilpeläinen, Arja & Sälevä, Tanja 2017. Etäältä lähelle – Lähipalveluja lappilaisille teknologiavälitteisesti. Teoksessa Kivistö, Maarit & Päykkönen, Kirsi (toim.). Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 149. Kivistö, Mari & Päykkönen, Kirsi 2017. Johdatus Sosiaalityö digitalisaatiossa -teokseen. Teoksessa Kivistö, Maarit & Päykkönen, Kirsi (toim.). Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 12. Oesch, Klaus 2003. Onko Suomella lisäarvoa kansainväliseen sisältöbusinekseen? Teoksessa: Kirja tietoverkkojen maailmassa. Helsingin yliopiston kirjasto. Oesch, Klaus 2007. Virtuaalinen voimaantuminen. Tapaustutkimus ammattikasvatuksen oppimisympäristön toimintaedellytysten ja tietokäytäntöjen kehitysmahdollisuuksista vuorovaikutteisen tieto- ja viestintäteknologian näkökulmasta. Tampere: Tampereen yliopisto. Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun opettajankoulutuslaitos. Oulun yliopisto. Oulu. 59–62, 158. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6. Helsinki. 4, 7. Sipari, Salla 2021. Oletko kohde vai kumppani tieteellisessä tutkimuksessa? Salla Sipari – TEDxMetropoliaUniversity. TEDx Talks. Suikkanen, Asko 2008. Arvioinnin avaimia kuntoutuksen lukkoihin. Teoksesta: Mäkitalo, Jorma & Turunen, Jari & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) Vaikuttavuus muutoksessa. Oulu: Verve. 104. Tulevaisuuden kuntoutus 2021. Tutkimuksen käsiteviidakossa. Käsitepankki. Tulevaisuuden kuntoutus. Tuorila, Helena 2013. Potilaan voimaantuminen ei horjuta vaan tukee asiantuntijuutta. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2013; 129(6): 666-71. Duodecim-lehti. Valtioneuvoston selonteko kuntoutuksesta 2002. Kuntoutusselonteko 2002. 3. Viitanen, Elina & Piirainen, Arja 2013. Kuntoutuksen palvelujärjestelmä kuntoutujan näkökulmasta. Teoksessa Ashorn, Ulla & Autti-Rämö, Ilona & Lehto, Juhani & Rajavaara, Marketta. Kuntoutus muuttuu -entä kuntoutusjärjestelmä? Kelan tutkimusosasto. Helsinki. 113. Vänskä, Nea & Paltamaa, Jaana 2020. Uudelle vuosikymmenelle – kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin. Rehablogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Moniammatillista yhteistyötä hyödyntäen kohti asiakaslähtöisempiä toimintatapoja
Kuntoutuksessa on puhuttu pitkään paradigman muutoksesta, jossa asiakas on keskiössä oman kuntoutumisensa asiantuntijana. Jatkossa myös moniammatillisia toimintatapoja tulisi hyödyntää enemmän asiakaslähtöisyyden edistämisessä niin, että asiakas on aktiivisena toimijana mukana prosesseissa. Jaettu asiantuntijuus eri toimijoiden välillä kuntoutuksessa takaa parhaat vaikuttavuustulokset. Moniammatillisia toimintatapoja tulisi hyödyntää asiakaslähtöisyyden edistämiseksi kuntoutusprosessissa. Moniammatillinen yhteistyö on keskeinen tekijä ja edellytys tehokkaalle kuntoutustoiminnalle (Paxino ym. 2020.) Moniammatillisen yhteistyön tavoitteena ja edellytyksenä on, että eri ammattiryhmät jakavat osaamista, vastuuta ja osallisuutta päätöksentekoon liittyvissä asioissa. Moniammatillisen yhteistyön avulla voidaan ratkaista asiakkaan haasteita ja ongelmia, jotka saattavat olla vaikeita yksittäisen ammattiryhmän näkökulmasta tarkastellen. (Sandström ym. 2018.) Kuntoutuksessa tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan kuntoutujan ja useiden toimijoiden välistä yhteistyötä. Onnistuneen yhteistyön kannalta osaamisen jakaminen on tärkeää. Osaamisen jakaminen edellyttää jo olemassa olevan osaamisen tiedostamisen ja verkoston kehittämistarpeiden määrittämisen. (Vainoniemi 2015: 5.) Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalveluissa Asiakaslähtöisyys voidaan mieltää toiminnan arvoperustana sosiaali- ja terveyssektorilla. Jokainen asiakas kohdataan tasavertaisena yksilönä hyvinvointivajeesta riippumatta. Palvelut järjestetään asiakkaan tarpeista lähtien mahdollisimman toimiviksi. Asiakaslähtöisen palvelutoiminnan tulisi olla vastavuoroista sekä alkaa asiakkaan esittämistä asioista ja kysymyksistä. (Virtanen ym. 2011: 19.) Kaikissa kohtaamisissa tulisi huomioida asiakkaan näkökulma ja palvelut suunnitella asiakkaan tarpeen mukaan (Juujärvi ym. 2019: 3; Paxino ym. 2020). Asiakaslähtöisen kuntoutuksen lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, ja asiakkaan aktiivista roolia ja voimavaralähtöisyyttä painotetaan. Asiakkaalla pitää olla mahdollisuus olla osallisena oman kuntoutuksensa suunnittelussa ja päätöksenteossa. (Autti-Rämö ym. 2016: 31.) Asiakaslähtöisyydellä korostetaan asiakkaan yksilöllisyyttä, kunnioittamista ja tarvetta tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa, ja nämä arvot ovat asiakastyön perusta. Vuorovaikutus rakentuu vastavuoroisesti asiantuntijoiden ja asiakkaiden kesken. (Mönkkönen ym. 2019.) Toiminnassa pyritään ymmärtämään ja löytämään ratkaisut asiakkaan itsensä määrittelemiin ongelmiin ja muutostarpeisiin asiakkaan voimavaroja tukien, ja perustana on tasa-arvoinen yhteistoiminta asiakkaan ja asiantuntijoiden välillä (Sipari & Mäkinen 2012:14). Asiakaslähtöisyyden edistäminen moniammatillisen yhteistyön keinoin Asiakkaan arki- ja toimintaympäristön huomioiminen yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa on keskeisessä osassa koko kuntoutusprosessin aikana sekä kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Tavoitteet tulee suunnitella yhdessä asiakkaan kanssa, ja niissä on huomioitava asiakkaan arki- ja toimintaympäristön tekijät. Kuntoutuksen tulee olla asiakkaan arkeen sopiva kokonaisuus. Tällöin se on myös helpommin toteutettavissa, ja tavoitteet ovat saavutettavampia. Asiakkaan omat ajatukset, toiveet ja tavoitteet ohjaavat kuntoutuksen suunnittelua, ja sitä täydennetään ammattilaisten osaamisella. Myös asiakkaan elämänhistoria ja mahdolliset tulevaisuuden muutokset tulee huomioida kuntoutuksen suunnittelussa yhdessä asiakkaan kanssa. Tasavertainen keskustelu ja yhteistyö ammattilaisten ja asiakkaan välillä on yksi kuntoutuksen edellytys ja keskeinen huomioitava seikka koko kuntoutusprosessin ajan. Tasavertaisella vuorovaikutuksella pyritään huomioimaan asiakkaan tarpeet ja toiveet, sekä varmistamaan, että asiakas on aktiivinen toimija koko kuntoutusprosessin ajan. Tasavertainen ensikohtaaminen ja kunnioitus asiakasta kohtaan nähtiin perustana tasavertaisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön käynnistämiselle, ja asiakkaan kuuntelulla oli tulosten mukaan suuri merkitys. Pidettiin tärkeänä myös, että ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tiivis yhteydenpito koko kuntoutusjakson ajan. Tulosten mukaan tasavertainen keskustelu ammattilaisten ja asiakkaan välillä edellyttää hyvää luottamusta koko kuntoutusprosessin ajan. Yhteisymmärrys ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tärkeää koko kuntoutusprosessin ajan. Tulee olla selvää, että ammattilaiset ja asiakas varmasti ymmärtävät toisiaan, ja tapaamiset ammattilaisten ja asiakkaiden välillä päätetään niin, että ollaan varmasti yhteisymmärryksessä keskenään. Ammattilaisten tulee puhua asiakkaalle ymmärrettävää kieltä, olla läsnä ja kuunnella sekä luoda kiireetön tilanne, ja kunnioittaa asiakasta ja tämän mielipiteitä. Kuntoutusprosessissa mukana olevien toimijoiden tulee myös luottaa prosessiin tavoitteen asettelusta toimivuuden arviointiin, ja vastuunjaon tulee olla selvä kuntoutusprosessissa olevien osapuolten välillä. Myös ammattilaisten tulee olla yhteisymmärryksessä keskenään, jotta kuntoutustoiminta ja yhteistyö on asiakaslähtöistä ja toimivaa. Palveluiden ja yrityksessä olevan erikoisosaamisen hyödyntäminen asiakaslähtöisesti on keskeinen teema asiakaslähtöisyyden edistämiseksi. Asiakas saa yleensä parhaan mahdollisen hoidon, jos ammattilaisella on asiakkaan tarpeita vastaavaa erikoisosaamista. Asiakas voi myös hyötyä samanaikaisesti eri palveluista ja erikoisosaamisista. Kaikkien ei odoteta osaavan kaikkea, vaan on tavoiteltavaa, että yksilöiden osaamisen välillä on suuria variaatioita, ja yksilöt näin ollen muodostavat kokonaisuuden. Tällaisessa toimintakulttuurissa jokaisen oma erityisosaaminen voidaan tuoda esille ja sitä voidaan hyödyntää. (Kangasniemi ym. 2018: 80.) Tiedon ja osaamisen jakaminen ammattilaisten ja asiakkaan välillä on tärkeää kuntoutuksen toimivuuden ja sujuvuuden kannalta. Kuntoutusprosessissa olevien toimijoiden tulee olla tietoisia siitä, missä kuntoutuksessa mennään. Lisäksi tietoa tulisi jakaa ammattilaisten ja asiakkaan välillä niin, että asiakas ymmärtäisi tilanteensa ja siihen liittyvät tekijät kokonaisvaltaisemmin. Tuloksista nousi esiin kirjaamisen merkitys yhteistyön keinona ammattilaisten ja asiakkaan välillä. Selkeä ja asiakkaan tarpeet ja näkökulmat huomioon ottava raportointi oli tulosten mukaan yhteistyön ja yhteisen toiminnan edellytys kuntoutusprosessissa. Koulutukset ja koulutusmyönteinen ilmapiiri vahvistaa yhteistyötä ammattilaisten välillä sekä ylläpitää ja kehittää yksilöllistä ammattitaitoa. Yhteiset koulutukset ovat myös keinoja yhteisen ymmärryksen lisäämiselle ja tiedon jakamiselle ammattilaisten kesken. Koulutusten ja kouluttautumisen nähdään lisäävän asiakaslähtöisyyttä yksilöllisen sekä yhteisen osaamisen kasvaessa ja sitä kautta palvelun laadun kehittyessä. Asiakaspalautteen hyödyntäminen on toiminnan kehittymisen ja asiakaslähtöisyyden edistämisen kannalta tärkeä keino. Asiakaspalautteen hyödyntäminen on tärkeää kuntoutuksen toimivuuden arvioinnissa. Se on myös keino yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi ammattilaisten ja asiakkaan välille. Asiakaspalautetta tulisi hyödyntää koko kuntoutusprosessin aikana. Kirjoitus perustuu Samu Välimäen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuvaus moniammatillisesta yhteistyöstä asiakaslähtöisyyden edistämiseksi (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2022), joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Samu Välimäki, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma. Samu on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2014 ja työskentelee Suomen Urheiluhierontakeskus (SUHK) Oy:ssa fysioterapeuttina. Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino, Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 56–73. Juujärvi, S. & Sinervo, T. & Laulainen, S. & Niiranen, V. & Kujala, S. & Heponiemi, T. & Keskimäki, I. (2019) Sote-ammattilaisten yhteinen osaaminen sosiaali- ja terveydenhuol-lon muutoksessa. Päätösten tueksi 3. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 28.3.2022. Kangasniemi, Mari. ym. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisen koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Helsinki. Viitattu 28.3.2022. Mönkkönen, Kaarina, Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.) 2019. Moniammatillinen yhteistyö – Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. 176 sivua. E-kirja Viitattu 28.3.2022. Paxino, J & Denniston, C & Woodward-Kron, R & Molloy, E. 2020. Communication in interprofessional rehabilitation teams: a scoping review. Viitattu 28.3.2022 . Sandström, Sanna ym. 2018. Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kuvaamana. ePooki, Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut ISSN 1798-2022. Viitattu 28.3.2022. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Aatosar-tikkelit 6. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Helsinki: Metropolia Ammatti-korkeakoulu. Viitattu 28.3.2022. Vainoniemi, V. 2015. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa yksilöllisten kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi. Viitattu 28.3.2022. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Viitattu 28.3.2022.
Uni arkipäivän perustoimintona – pelillisyys unikokemusten käsittelyssä
Unitottumusten havainnointi, nukkumaanmenon tai nukahtamisen vaikeudet sekä unihäiriöt ovat arkea monelle eri elämänvaiheissa. Yksilön uni- ja elämäntarinan avaamiseen voidaan hyödyntää pelillisiä menetelmiä. Tämä kirjoitus perustuu Metropolian CONNEXT-hankkeeseen, jossa kehitetiin pelillisiä työmenetelmiä, yhtenä aiheena uneen liittyvät näkökulmat. Pelillisissä tehtävissä unikokemuksia lähestyttiin voimavaralähtöisin menetelmin painottaen yksilön voimavaroja ja tavoitteiden asettamista. Tulevaisuudessa sosiaali‐ ja terveysalalla asiantuntijuus vaatii uusia ja erilaisia tapoja työskennellä. Digitaalisaation jalkauttamisen muotoihin kuuluu muun muassa pelillisyys, joka haastaa niin koulutuksen, työelämän kuin jokaisen arkipäivän. Silloin kun puhutaan pelillisyydestä, niin pelkkä tekninen osaaminen ei riitä vaan kaikilta vaaditaan uteliasta ja avoimesti suhtautuvaa asennetta erilaisia työmenetelmiä kohtaan. (Punna & Raitio 2016.) Tänään voimme jo todeta, että pelillisyys on tullut jäädäkseen. Pelillisyyden kautta voidaan vaikuttaa yleisiin asenteisiin eri elämän haasteita tai jopa sairauksia kohtaan. Sairauksiin kuuluvat usein häpeä ja syyllisyys. Joillekin pelkkä avun tarvitseminen saa aikaan samoja tunnereaktioita. Pelit ja pelilliset tehtävät mahdollistaisivat esimerkiksi omien unitapojen ymmärtämisen tai päiväkirjan pitämisen omista oireista, esimerkiksi unihäiriöistä. Tehtävien kautta voi saada lisää tietoa sekä oppia hallitsemaan omaa unitilannettaan paremmin. Pelillisiin tehtäviin voi sisältyä henkilökohtaisia kehotuksia (esim. kokeile näin, muista tehdä, lähde ulos…). Hyvinvoinnin tukemisessa tehtävät voivat auttaa rentoutumaan, ja niiden kautta voi opetella tunteiden hallintaa sekä stressin purkutapoja. Peleillä ja pelillisillä tehtävillä on paljon mahdollisuuksia itseohjautuvuuden tukemisessa. Ne mahdollistavat virheistä oppimisen osoittaen, ettei virheitä tarvitse pelätä, koska kyseessä on vain peli tai pelillinen tehtävä. Niiden kautta voi kokeilla erilaisia ratkaisuja sekä muodostaa tilanteita eri näkökulmista tai rooleista käsin. Pelit ja pelilliset tehtävät voivat palkita, haastaa, motivoida ja jopa koukuttaa. Niiden avulla voi toistaa samoja harjoituksia tai tilanteita sekä saada välitöntä palautetta suorituksesta. (Ks. esim. Ängeslevä 2013.) Pelien kautta ihminen voi oppia tuntemaan itseänsä paremmin. Pelit voivat olla arjessa omahoidon ja motivoinnin välineenä. Joskus pelillisyys voi helpottaa vaikeidenkin asioiden käsittelyä, toimia tapana rentoutua, olla osana onnistumisen kokemuksien saavuttamisessa tai toisten kokemuksiin eläytymisessä. Pelien kautta voi myös luoda uusia ihmissuhteita sekä oppia uusia taitoja. (THL 2021.) Uni elämäntavan osana Uni on yksi ihmisen tärkeimmistä perustarpeista ja vaikuttaa jokaiseen arkipäivään. Riittämätön uni voi johtaa merkittäviin terveysvaivoihin. Uni on yhdistetty esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin, mielenterveyshäiriöihin ja työkyvyttömyyseläkkeeseen. (Haaramo 2014.) Uni onkin työkyvyn kannalta suuressa roolissa, ja uniongelmilla on merkittävä negatiivinen vaikutus suorituskykyyn. Nukahtamiseen ja unessa pysymiseen vaikuttavat monet tekijät, ja unen säätelyn moninaisuudesta johtuen uni on herkkä häiriintymään. Riittävän pitkä ja hyvä uni on ihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Ihminen nukkuu keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa, mutta unentarve on kuitenkin yksilöllistä. Yksilöllisten tekijöiden vuoksi normaalia unta ei voida määritellä määrällisillä mittareilla. Normaalina pidetään heräämisen jälkeen koettua virkeyttä ja sitä, ettei väsymys rajoita toimintakykyä päivällä. Normaalisti nukkuvat ihmiset eivät koe tarvetta kiinnittää huomiota uneensa. He nukahtavat melko nopeasti, noin 15 minuutissa (Järnefelt & Hublin 2012) tai viimeistään 30 minuutissa (Partonen 2021), ja heillä on säännöllinen unirytmi. Unen tarkoitukset voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: energiansäästö ja aivojen energiavarastojen täydentäminen soluvaurioiden korjaus tiedonkäsittelyn ja muistitoimintojen vahvistaminen (Järnefelt & Hublin 2012). Uni on merkittävä tekijä elimistön toiminnan kannalta. Unen aikana elimistö säästää energiaa; energia-aineenvaihdunta hidastuu merkittävästi, sillä elimistön lämpötila on alhainen ja kulutus vähäisempää kuin hereillä ollessa. (Haaramo 2014.) Terve ihminen heräilee unestaan lyhyesti hereille useita kertoja yön aikana muutamien minuuttien ajaksi. Jotta ihmisen aivot saisivat riittävästi lepoa ja elimistö palautuisi päivän ja työn rasituksista, ihmisen täytyy nukkua syvää unta. Uni antaa elimistölle mahdollisuuden palautua ja korjaantua päivän rasituksesta. Syvä uni on tärkeää aivojen otsalohkon toiminnalle, jonka tehtäviä ovat muun muassa toimintojen ohjaus, ennakointi ja motivointi. Syvän uni vaikuttaa opitun tiedon käsittelyyn ja muistin tallentamiseen. (Härmä ym. 2011; Partonen 2021.) Monet elimistön palautumiskeinot, kuten kudosten korjaantuminen, lihasten kasvaminen ja kasvuhormonin vapautuminen, joko voimistuvat tai tapahtuvat pelkästään ihmisen nukkuessa. Useissa tutkimuksissa on todettu yhteys unettomuuden ja puolustuskyvyn alenemisen välillä, jolloin elimistö on haavoittuvampi ja herkempi sairauksille (Haaramo 2014). Unettomuus ja sen hoito Virkistämätön uni, vaikeudet nukahtamisessa, heräily öisin sekä liian aikainen herääminen aamuisin ovat unettomuusoireita (Hublin & Lagerstedt 2012; Partonen 2021). Tilapäinen unettomuus kuuluu tavanomaiseen elämään. Unettomuus voi kehittyä sisäsyntyisten ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksena. Elämäntilanteen muutokseen on luonnollista reagoida unettomuudella. Liiallinen psyykkinen tai fyysinen aktiivisuus erityisesti myöhään illalla, ongelmien mietiskely yöllä, ahdistuneisuus, huoli unesta ja uni-valverytmin rikkoutuminen lisäävät vireyttä. Liiallinen vireys taas estää unta. Kun uni jää jatkuvasti vähäisemmäksi kuin luonnollinen unentarve edellyttäisi, syntyy univajetta. Univajetta voi ehkäistä unen arvostuksen lisäämisellä, ajankäytön- ja stressinhallinnalla sekä edistämällä oikeita nukkumistapoja. (Härmä ym. 2011.) Unettomuuden hoidossa keskeistä on omasta terveydestä huolehtiminen. Terveellisiin elämäntapoihin on hyvä kiinnittää huomiota huomioiden ajanhallinnan, ravitsemuksen sekä liikunnan. Lääkäriin hakeudutaan, kun unettomuus vie äkillisesti yöunet kokonaan sekä silloin, kun unettomuus alkaa vähitellen ja huonosti nukutuista öistä johtuva väsymys haittaa arkiaskareita tai työtehtäviä. (Partonen 2021.) Univajetta voi ehkäistä unen arvostuksen lisäämisellä. Olennaista unen korjauksessa ovat omahoito ja unenhuolto. Tällöin kiinnitetään huomiota nukkumisympäristöön, nukkumistottumuksiin ja niiden säännöllisyyteen. Lääkkeettömissä hoidoissa on erilaisia menetelmiä, kuten elintapojen tarkistus, liikunta, rentoutus, uniärsykkeiden hallinta ja vuoteessa olon rajoittaminen. Hyvän unen saavuttamiseen suositellaan niin sanottuja unihygieniasuosituksia: säännöllinen ja järkevä uni-valverytmi nouse sängystä joka aamu samaan aikaan liiku säännöllisesti, mutta vältä rasittavaa liikuntaa 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa huomioi nukkumista edistäviä ulkoisia tekijöitä (sopiva lämpötila, pimennys, meluttomuus, mukava vuode) pura mieltä painavat asiat hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa pyri rentoutumaan. Jos unenhuolto ei riitä, lyhytaikaisesta lääkityksestä voi olla hyötyä. (Härmä ym. 2011; Partonen 2021.) Unikäyttäytymiseen liittyvät hyötypelit työvälineenä Nykypäivänä työpaikat eivät ole enää paikkaan sidottuja vaan tilat ovat muuttuvia. Myös työvälineet muuttuvat digitalisaation sekä mobiilisuuden kautta, ja samanaikaisesti sosiaali‐ ja terveydenhuollon asiakkaan/potilaan itse‐ ja omahoitoa tukevat ratkaisut ovat korostuneet. Asiakas/potilas ei ole enää passiivinen palveluiden vastaanottaja vaan aktiivinen toimija. Asiakkaan/potilaan ottaessa omaa vastuuta hyvinvoinnistaan korostuu myös ammattilaisen itseohjautuvuuden tukeminen erilaisin menetelmin. Siinä yhtenä työvälineenä toimivat erilaiset pelilliset tehtävät. Metropoliassa Euroopan sosiaalirahasto ESR:n rahoittamassa CONNEXT for Inclusion -hankkeessa kehitettiin pelillinen tehtäväkokonaisuus Unikaveri – tehtäviä unen seurantaan. Tehtäväkokonaisuutta voi käyttää apuna omien unitottumusten havainnointiin, nukkumaanmenon tai nukahtamisen vaikeuksiin ja unihäiriöihin. Pelillisissä tehtävissä käytetään voimavaralähtöisiä menetelmiä uni- ja elämäntarinan avaamiseen, jossa omia unikokemuksia käsitellään pelillisten tehtävien kautta. Pelillisiä tehtäviä lähestytään positiivisesta tulokulmasta painottaen voimavaroja ja tavoitteiden asettamista. Samalla voi löytää uusia puolia itsestään. Unikaveri-tehtäväkokonaisuus on tarkoitettu käynnistämään omaa pohdintaa ja mahdollisesti keskustelua tarvittaessa auttavan tahon tai vaikkapa ystävien kanssa. Tarkoituksena on päästä käsiksi elämässä oleviin voimavaroihin, taitoihin, tarpeisiin, huoliin ja tilanteisiin. Tehtävien etenevät vaiheittain unihaasteen tunnistamisesta parempaan uneen ja unitaitoihin. Tehtävissä tekstin lisäksi käytetään ääntä, kuvaa tai videota. Pelilliset tehtävät ovat selkeitä, hyödyllisiä ja mielenkiintoa herättäviä. Helppokäyttöisyys auttaa sujuvaan etenemiseen, joka tuottaa parhaimmillaan mielihyvää pelaajalle. Samalla hyvinvointia tulee tuettua sivutuotteena. Pelilliset tehtävät voivat auttaa ja tarjota selviytymiskeinoja arkeen tai vahvistaa minäpystyvyyttä. Samalla ne toimivat terveellisemmän käyttäytymisen motivaattoreina ja vahvistavat omahoitoon sitoutumista. Sosiaali- ja terveysalan työntekijät voivat peluuttaa Unikaveri-tehtäväkokonaisuutta ns. hyötypelinä yksilölle, pelata joko yhdessä asiakkaan/potilaan kanssa tai antaa vaikka kotitehtäväksi tapaamisten välillä. Pelit ovat sopineet myös koulutuksessa opiskelijoiden työvälineeksi. Suosittelu ja kannustus peilien ja pelillisten tehtävien käyttöönottoon on nykypäivän työskentelyä. Asiakas/potilas pelaa pelejä tai käyttää sovelluksia, joista hän itse pitää ja joiden parissa hän viihtyy, niin kauan, kun viihtyy (Lee 2016). Siksi työntekijöiden tuleekin kiinnittää huomiota omiin työmenetelmiin ollen valmiita muuttamaan niitä sekä ottamaan käyttöön uusia tapoja toimia. Unta käsitellään kahdessa CONNEXT for Inclusion -hankkeen tehtäväkokonaisuudessa, jotka löytyvät Lehto-Lunden T. ja Salmenkangas M. (toim.) 2021 Ideoita pelillisyyteen hurahtaneille -julkaisusta: Seikkailu unitutkijan matkassa Unikaveri — tehtäviä unen seurantaan Tutustu myös Rehablogin Nyman J. 2018 Hyvää yötä – kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia? bloggaukseen. Muihin pelillisiin menetelmiin pääset tutustumaan CONNEXT for Inclusion hankkeen Nieminen J. ja Salmenkangas M. (toim.) 2021 Hurahda pelilliseen työotteeseen! Ideoita toiminnallisiin tehtäviin oppaasta. Kirjoittaja Marianne Sipilä, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Haaramo, P. 2014. Insomnia, ill health and work disability. A Longitudinal study among employees. Academic dissertation. Faculty of Medicine, University of Helsinki. Hublin, C. & Lagerstedt, R. 2012. Unettomuuden arviointi ja diagnostiikka. Teoksessa Työikäisten unettomuuden hoito, 20–34. Toim. Järnefelt, H. & Hublin, C. Helsinki: Työterveyslaitos. Härmä, M. Hublin, C. & Sallinen, M. 2011. Työperäiset unihäiriöt. Teoksessa Työperäiset sairaudet, 520-536. Uitti, J & Taskinen, H. Helsinki: Työterveyslaitos. Järnefelt, H. & Hublin, C. 2012. Unen ABC. Teoksessa Työikäisten unettomuuden hoito, 8-18. Toim. Järnefelt, H. & Hublin, C. Helsinki: Työterveyslaitos. Lee DL. 2016. Gamification and the psychology of game design in transforming mental health care. Journal of the American Psychiatric Nurses Association 22 (2), 134–136. Michie S., Richardson M., Johnston M., Abraham C., Francis J., Hardeman W., Eccles M., Cane J., Wood C. 2013.The behavior change technique taxonomy (v1) of 93 hierarchically clustered techniques: building an international consensus for the reporting of behavior change interventions. Ann Behav Med. 46 (1), 81–95. Partonen T. 2021. Unettomuus. Terveyskirjasto Duodecim. Punna, M. & Raitio, K. 2016. Mobiilimenetelmät ja pelillisyys työmenetelminä sosiaali- ja terveysalan asiakastyössä. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 8 (4), 224–230. THL 2021. Pelillisyyden hyödyntäminen sosiaalityössä. Ängeslevä S. 2013. Oppimispelit, pelimäiset rakenteet ja kaupalliset pelit opetuksessa. Suomen eOppimiskeskus.
Psykoosipotilaan yksilölliset kuntoutustarpeet tunnistetaan yhteistyöllä
Psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen edellyttää sujuvaa moniammatillista ja moniasiantuntijaista yhteistyötä potilaan, läheisten, verkostojen ja eri asiantuntijoiden kanssa sekä työn organisoimista eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohteet mahdollistavat toimintakykyä laaja-alaisesti huomioivan rakenteen sekä tarjoavat konkreettisen ja hyvää kuntoutuskäytäntöä tukevan viitekehyksen. Suomen hallitus on asettanut uudistuvan kuntoutusjärjestelmän tavoitteeksi saumattomat hoitojärjestelmät ja ihmisten toimintakyvyn parantamisen ja tukemisen. Erityisen huomion kohteeksi on nostettu heikossa työmarkkina asemassa olevien ihmisten yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen. Kuntoutuksen uudistamisohjelman mukaan kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla tulee olla kyky havaita työ- ja toimintakyvyn heikentyminen, osata ohjata ihminen oikeanlaisten palvelujen piiriin sekä tuntea WHO:n kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus ICF. (Kuntoutuksen uudistaminen 2020: 11, 88.) Skitsofrenia ja pitkäkestoiset psykoosisairaudet ovat vakavia mielenterveyden häiriöitä, jotka alkavat tyypillisesti nuoruusiällä ja vaikeuttavat pärjäämistä arjessa, opiskelu- ja työelämässä. Sairauden vakavuuden takia vain pieni osa paranee täysin tai saavuttaa saman toimintakyvyntason kuin ennen sairautta. (Isohanni & Honkonen & Vartiainen & Lönnqvist 2007: 74–78.) Kuntoutustarpeiden tunnistamisessa keskeistä on yksilön omakohtainen näkemys tilanteestaan ja ongelmistaan sekä asiantuntijoiden tekemä yksilöllinen arvio tilanteesta (Järvikoski & Härkäpää 2011: 159). Yksilöllisten kuntoutustarpeiden ja toimintakyvyn arvioiminen muodostavat lähtökohdan kuntoutuksen suunnittelulle (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016: 248). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamista toimintakyvyn edistämiseksi. Kehittämisympäristönä toimi HUS Peijaksen alueen psykoosipoliklinikat ja kehittäjinä toimi HUS psykiatrian kokemusasiantuntijoita sekä ammattilaisia eri ammattiryhmistä. Kuntoutuksessa tehtävä yhteistyö Kuntoutuksessa tarvitaan usein ammattilaisten välistä moniammatillista yhteistyötä, kun halutaan saada kokonaisvaltainen käsitys potilaan ongelmista, haasteista ja vahvuuksista (Mönkkönen ym. 2019: 82). Moniammatillisen yhteistyön sujumisen kannalta keskeistä on ammattilaisten välinen vuorovaikutus, jaettu suunnittelu ja päätöksenteko sekä työn organisoiminen (Birkeland ym. 2017.) Moniasiantuntijaisella yhteistyöllä puolestaan tarkoitetaan tasavertaista asiantuntijuutta ja yhteistyökumppanuutta asiakkaan, läheisten ja ammattilaisten välillä. Moniasiantuntijuudessa keskeistä on kaikkien toimintaan osallistuvien asiantuntemus ja tasavertainen yhteistyö, jossa työskentelyn tuloksena syntyy yhteinen käsitys asiakkaan tilanteesta ja tarpeista. (Kuorilehto 2014: 29.) ICF-luokitus toimintakyvyn arvioinnissa Toimintakyky kuvaa ihmisen kykyä selviytyä jokapäiväisen elämän tehtävistä kotona, työssä ja vapaa-ajalla. International Classification of Fuctioning, disability and Health eli ICF on viitekehys, joka auttaa varmistamaan riittävän monipuolisen ja kattavan arvioinnin potilaan tilanteesta huomioiden yksilöllisen elämäntilanteen ja ympäristöön liittyvät tekijät (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46). ICF-luokituksen käyttöönoton mahdollistamiseksi on kehitetty ICF-ydinlistoja, joiden avulla toimintakyvyn kuvaaminen helpottuu (THL 2021). ICF-luokitus toimii yhteisenä viitekehyksenä eri ammattiryhmien välillä, ohjeistaa moniammatillista työnjakoa toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden arvioinnissa sekä luo yhtenäisen perustan kokonaisvaltaiseen arviointiin, suunnitteluun ja kuntoutukseen (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 44–45). Tuloksena hyviä käytäntöjä yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa toimintakyvyn edistämiseksi Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan asiakaskeskeisyys on hyvä toimintatapa, joka näkyy kunnioittavana suhtautumisena potilaaseen, että suhtaudutaan vakavasti potilaan ongelmiin ja mietitään niihin yhdessä ratkaisua. Hyviä käytäntöjä tulosten mukaan ovat myös potilaalle nimetty vastuuhoitaja, joka koordinoi kuntoutusta ja moniammatillista yhteistyötä, digitalisaation hyödyntäminen ja arviointi- ja oirekartoituslomakkeiden käyttäminen. Keskeistä on myös moniammatillinen ja moniasiantuntijainen sujuva vuorovaikutus, konsultointi ja tiedonkulku sekä työn organisoiminen tehokkaasti eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden osaamista hyödyntäen. Heti hoidon ja kuntoutuksen alkuvaiheessa ja sen aikana tulisi olla useampi työntekijä tai työpari mukana potilaan hoidossa ja kuntoutuksessa ja niiden suunnittelussa. Tärkeää on myös ottaa läheisiä ja omaisia paremmin mukaan hoitoon ja kuntoutukseen. Tärkeää on tunnistaa potilaiden yksilölliset voimavarat, haasteet ja tavoitteet. Myös potilaiden somaattisen terveyden ja kognitiivisten haasteiden sekä taloudellisen tilanteen huomioiminen ja turvaaminen on olennaista. Toimintakyvyn tutkimuksessa tulee kiinnittää huomio ajankohtaisiin haasteisiin ja niihin asioihin mitkä ovat potilaalle itselleen tärkeitä. Tulosten perusteella psykoosipotilaan yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistamisessa tarvitaan kaikkiaan 99 ICF-luokituksen toimintakyvyn kuvauskohdetta, joiden avulla muodostuu laaja-alainen näkemys potilaan arjesta ja toimintakyvystä. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia moniasiantuntijaisesti ja siihen osallistua mukaan potilas, läheiset sekä hoidon ja kuntoutuksen kannalta oleelliset työntekijät ja verkostoon kuuluvat toimijat. Kuntoutuksen suunnitteluun tulee varata riittävästi aikaa ja kuntoutussuunnitelmapalaverista sopia hyvissä ajoin. Kuntoutussuunnitelma tulee laatia yksilöllisesti ja huomioiden potilaan ajankohtaiset haasteet ja tavoitteet. Moniasiantuntijainen ja moniammatillinen yhteistyö varmistaa asiantuntevan ja laaja-alaisen kuntoutussuunnitelman ja tavoitteiden laatimisen, soveltuvien ja oikea-aikaisten kuntoutusmuotojen valitsemisen sekä niiden yhteensovittamisen potilaan yksilöllisiin tarpeisiin niin, että ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, jonka seurauksena potilaan toimintakyky edistyy. Kirjoitus perustuu toimintaterapeutti Sari Stenroosin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yksilöllisten kuntoutustarpeiden tunnistaminen toimintakyvyn edistämiseksi, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Sari Stenroos toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Lähteet Birkeland, Arvid & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Jakobsen, Frode Fadnes & Langeland, Eva 2017. “Interdisciplinary collaboration in reablement - a qualitative study”. Journal of multidisciplinary healthcare vol. 10 195–203. 5. Isohanni, Matti & Honkonen, Teija & Vartiainen, Heikki & Lönnqvist, Jouko 2007. Skitsofrenia. Teoksessa Lönnqvist, Jouko, Heikkinen, Martti, Henriksson, Markus, Marttunen, Mauri, Partonen, Timo (toim.) Psykiatria. Helsinki: Duodecim. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutustarve ja motivaatio. Teoksessa kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY Pro. Kuntoutuksen uudistaminen 2020. Kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelma vuosille 2020–2022. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:39. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä monitahoarviointi Q-metodologialla. Oulun Yliopisto. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019.Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina - Kekoni Taru ja Pehkonen Aini (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna. Gaudeamus. 47–88. Paltamaa, Jaana & Musikka-Siirtola Marjatta 2016. ICF-luokitus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim). Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 37–55. Suomela-Markkanen, Tiina & Peltonen, Riikka 2016. Kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 247–262. THL 2021. Toimintakyky. ICF ydinlistat ja tarkistuslista.
Kuntoutujan osallistuminen tavoitteen asettamiseen
Aivoverenkiertohäiriön saaneen kuntoutujan kuntoutusprosessissa tavoitteen asettaminen on keskeisessä roolissa. Kuntoutusjakson tavoitteita asetettaessa tulisi mahdollistaa kuntoutujan tasavertainen osallistuminen päätöksentekoon. Usein tavoitteiden asettaminen on vielä asiantuntijalähtöistä, jolloin kuntoutujan asiantuntemusta ei hyödynnetä riittävästi. Tarvitaan kuntoutujalähtöisyyttä ja kuntoutujan kuuntelua, jotta tavoitteet ovat kuntoutujalle merkityksellisiä ja hänen arkeensa liittyviä. Nykyisin kuntoutujan oma rooli kuntoutuksessa nähdään aiempaa aktiivisempana. Kuntoutujan tulisi osallistua omien tavoitteidensa ja kuntoutuksen sisällön suunnitteluun. (Autti-Rämö ja Salminen 2016: 15.) Kuntoutujan osallistuessa oman kuntoutuksensa suunnitteluun saavutetaan kuntoutujalähtöisempiä palveluita, joissa edistetään kuntoutujan elämänhallinnan lisäksi kuntoutujan tasa-arvoista osallisuutta ja autonomiaa (Koukkari 2010: 199–201). Kuntoutujan osallistumista tukevana avaintekijänä toimii tavoitteiden asettaminen yhteistyössä kuntoutujan kanssa. Se tukee kuntoutujien toimijuutta, osallisuutta päätöksenteossa ja auttaa heitä löytämään uusia selviytymiskeinoja. (Karhula & Veijola & Ylisassi 2016: 229–230.) Tavoitteet tulisi laatia yhteistyössä asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa. Kuntoutustavoitteet kohdentavat kuntoutustoimenpiteitä, ohjaavat motivoivasti kuntoutujan toimintaa kohti päämäärää ja kiinnittävät kuntoutuksen kuntoutujan arkeen. Tavoitteen asettaminen on keskeinen osa kuntoutusprosessia, jossa kuntoutuja ja ammattilaiset neuvottelevat ja keskustelevat yhdessä päätavoitteista. Tämä edellyttää kuntoutujalähtöisyyttä ja dialogia. Kuntoutujan arvojen, uskomusten ja tietojen huomiointi tekee tavoitteista kuntoutujalle merkityksellisiä. (Playford 2015; Karhula & Veijola & Ylisassi 2016.) Kuntoutujalähtöisyys toimii tärkeänä arvolähtökohtana kuntoutuksessa. Siinä korostetaan kuntoutujan kunnioittamista ja yksilöllisyyttä. (Kekoni & Mönkkönen & Hujala & Laulainen & Hirvonen 2019: 17.) Kuntoutujalähtöisellä lähestymistavalla varmistetaan kuntoutujan kuuntelu ja tunnistetaan hänen asiantuntemuksensa omaan elämään liittyen. Tämä mahdollistaa kuntoutujan osallistumista tasavertaisesti. Ammattilaisten tulisi olla kuntoutujan tukena ja auttaa häntä muodostamaan toimintakyvystään ja tilanteestaan tulkinta. Ammattilaisten tuella mahdollistetaan kuntoutujan osallistuminen tavoitteita asetettaessa. Asiantuntijuus rakentuukin nykyisin dialogisemmin ja kiinteämmin yhteistoimijuudessa ammattilaisten lisäksi kuntoutujan kanssa (Mönkkönen & Kekoni 2020: 221). Kuntoutujan osallistumista lisäämällä hänen itsenäisyyttään, toimijuuttaan, voimaantumistaan ja hänen vaikutusmahdollisuuksiaan tuetaan (Karhula &Veijola & Ylisassi 2016: 229). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa etsittiin tekijöitä ja keinoja edistää kuntoutujan osallistumista tavoitteen asettamiseen kuntoutusjaksolla. Tavoitteena oli edistää kuntoutujan osallistumista tavoitteen asettamiseen kuntoutusjaksolla. Kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksena, jossa aineistoa kerättiin kolmessa vaiheessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön osallistujat olivat Eksoten vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutusjaksolla olleita ja aivoverenkiertohäiriön saaneita kuntoutujia sekä osaston neurologisessa, moniammatillisessa tiimissä työskenteleviä ammattilaisia. Kuntoutujia haastateltiin yksilöllisesti ja ammattilaiset osallistuivat kahteen, erikseen järjestettyyn yhteiskehittelyyn. Vuorovaikutuksella kohti kumppanuutta Kehittämistyön tulosten mukaan kuntoutujan osallistumisen edistämiseksi tavoitteiden asettamisessa tarvitaan aitoa ja avointa vuorovaikutusta kuntoutujan ja ammattilaisten välillä. Tämä edellyttää kuntoutujien ja ammattilaisten mukaan luottamusta, asioiden jakamista ja kuntoutujan kuuntelua. Vuorovaikutuksessa on tärkeää, että siinä käytetään yhteistä ja ymmärrettävää kieltä. Avoimen dialogin ja luottamuksen myötä saavutetaan kumppanuus ammattilaisten ja kuntoutujan välillä. Kuntoutujat kuvasivat kumppanuutta tärkeänä elementtinä tavoitteita asetettaessa, jolloin kuntoutuja toimii tasaveroisena kumppanina päätöksenteossa. Siten voidaan varmistaa yksilöllisyys tavoitteita asetettaessa. Kuntoutuja nähdään oman elämänsä asiantuntijana. Tavoitteet konkreettisiksi omaisten osallistumista unohtamatta Kuntoutujan osallistuessa tavoitteiden asettamiseen tavoitteista tulee konkreettisia. Ne liittyvät kuntoutujan omaan arkeen ja ovat hänelle merkityksellisiä. Tavoitteita asetettaessa kuntoutujat kaipasivat ammattilaisilta tietoa, neuvoja ja ohjausta. Ammattilaisten asiantuntemuksella varmistetaan ja tuetaan kuntoutujan osallistumista. Ammattilaisten ja kuntoutujan välisen toiminnan ja vuorovaikutuksen lisäksi tuloksissa tuli esille omaisten merkitys kuntoutujan osallistumista edistävänä tekijänä tavoitteita asetettaessa. Tarvittaessa voivat omaiset toimia kuntoutujan äänenä tuoden esille hänelle merkityksellisiä asioita ja toiveita. Myös omaisille tulee tarjota tietoa kuntoutumiseen ja kuntoutusprosessiin liittyen. Ammattilaisten, kuntoutujan ja omaisten välinen tasavertainen yhteistyö mahdollistaa kuntoutujan aktiivisempaa roolia päätöksenteossa. Kuntoutujalla on oikeus tulla kuulluksi ja olla osallisena asetettaessa tavoitteita, jotka liittyvät hänen elämäänsä. Kirjoitus perustuu Susanna Ahosen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Aivoverenkiertohäiriön saaneen kuntoutujan osallistuminen tavoitteen asettamiseen kuntoutusjaksolla (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021). Kirjoittaja: Susanna Ahonen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto. Susanna on valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2001 ja työskentelee Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) Vaativan kuntoutuksen osastolla toimintaterapeuttina. Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim. Karhula, Maarit &Veijola, Arja & Ylisassi, Hilkka 2016. Tavoitteiden asettamisen käytäntö. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim. Kekoni, Taru & Mönkkönen, Kaarina & Hujala, Anneli & Laulainen, Sanna & Hirvonen, Jukka 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. Koukkari, Marja 2010. Tavoitteena kuntoutuminen. Kuntoutujien käsityksiä kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. Akateeminen väitöskirja. Lapin yliopisto. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru 2020. Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena. Teoksessa Hujala, Anneli & Taskinen, Helena (toim.). Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere University Press. Playford, E. Diane 2015. Goal setting as shared desicion making. Teoksessa Siegert, Richard J. and Levätkö, William, M. M. (eds.). Rehabilitation Goal Setting: Theory, Practice and Evidence. Taylor & Francis group.
Muistisairaan henkilön toimijuuden edistäminen yhteistoimintaa kehittämällä
Toimijuuslähtöistä lähestymistapaa tulisi hyödyntää Ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntynyt henkilö on aina vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja ulkopuoliset rakenteet voivat joko mahdollistaa tai estää heidän toimijuuttaan. Ikääntyneen kuntoutuksen ollessa toimijuuslähtöistä pyritään myös ympäristötekijöitä uudistamaan. (Pikkarainen 2020: 6, 63–64.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena oli kehittää yhteistoimintaa tehostetussa palveluasumisessa muistisairaiden henkilöiden toimijuuden edistämiseksi. Toimijuuden määrittelyä Toimijuus-käsitettä voidaan lähestyä eri näkökulmista. Toimijuuden ja toimintakyvyn käsitteiden erona nähdään toimijuuden merkitsevän sitä, miten henkilö käyttää toimintakykyään ja miten se ilmenee hänen toiminnassaan. Toimijuuteen vaikuttavat henkilön elämän aikana tapahtuneet asiat, ympäröivät rakenteet, ympäristöön liittyvät tekijät sekä henkilön yhteiskunnallinen asema, ikä ja sukupuoli. (Jyrkämä 2013: 422–423.) Toimijuutta voidaan määritellä myös toimijuuden modaalisten ulottuvuuksien kautta, jossa lähtökohtana on toimijuuden määrittely yksilöstä ja tilanteista käsin. Näitä ulottuvuuksia ovat osata, voida, kyetä, täytyä, tuntea ja haluta. Osata sisältää henkilön tiedot ja taidot, kyetä määritellään ruumiillisena kykenemisenä, täytyä sisältää pakot, välttämättömyydet, esteet ja rajoitteet, voida sisältää mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, tuntea sisältää tunteet, arvot, arvostukset sekä haluta sisältää tavoitteet, päämäärät ja motivaatiot. Tulkinnoista riippuen pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavan kohdalla voidaan tarkastella suhtautumistapoja hänen toimijuuteensa, eli miten se näyttäytyy ja nähdäänkö toimijuutta olevan. (Jyrkämä 2013: 423–425.) Harran (2014) väitöskirjassa tuodaan esiin Denningin ja Yaholkovskin (2008) näkemys yhdessä toimimisen tasoista. Tällä nelivaiheisella tasolla nähdään yhteistoiminnan tarkoittavan sitä, että ryhmä työskentelee yhdessä saavuttaakseen ratkaisuja tai toimintasuunnitelmia. Yhteistoimintaan kuuluu oleellisesti pyrkimys yhdessä toimimalla muuttaa nykyisiä käytänteitä tavoitteen suuntaisesti. Yhteistoimintaprosessi edellyttää muun muassa vastuun, tiedon ja toteutuksen jakamista, vastavuoroisuutta, yhteistyössä tehtyjä tavoitteita ja suunnitelmia sekä kykyä vuorovaikutukseen yhteisten toimintatapojen kehittämiseksi. (Harra 2014: 33–35.) Kuva: Pixabay Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia Yhteistoiminnan keskeisiksi tekijöiksi muistisairaiden henkilöiden toimijuuden edistämiseksi tehostetussa palveluasumisessa nousi kehittämistehtävien tulosten mukaan aktiviinen ja toiminnallinen arki, asukkaan vaikutusmahdollisuudet, yhteistyö ja yhteydenpito asukkaiden läheisten kanssa sekä henkilökunnan koulutus, osaaminen ja yhteistyö työyhteisössä. Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksissa korostuivat mielipiteen ja toiveiden kysyminen asukkaalta, valintojen tekeminen sekä valintojen tekemisen mahdollistaminen. Asukkaiden mielenkiinnon kohteet, mielipiteet ja tahto on tärkeä saada selvitettyä. Asukkaat tarvitsevat tukea mielipiteidensä ilmaisuun ja valintojen tekemiseen heikentyneen muistinsa ja puhekykynsä vuoksi. Mielipiteen ilmaisua voidaan tukea kysymällä, juttelemalla, kysymyksen asetteluun huomiota kiinnittäen ja antamalla sopiva määrä vaihtoehtoja. Omaisten kanssa voidaan käydä keskustelua asukkaiden mieltymyksistä ja toiveista. Valintojen tekemisen suhteen tärkeänä nähtiin asukkaiden mahdollisuus niiden tekemiseen, valinnan mahdollisuuteen arjessa ja mahdollisuus vaikuttaa valintoihin. Aktiivinen ja toiminnallinen arki sisältää päivärytmiin, asukkaan toimintakyvyn ylläpitämiseen, voimavarojen tukemiseen ja hyödyntämiseen sekä fyysisen toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden tukemiseen, ympäristötekijöihin ja mielekkääseen tekemiseen liittyviä teemoja. Asukkaiden päivärytmin tulisi olla säännöllinen, asukkaan näköinen, toiminnallinen sekä sisältää mielekästä ohjattua tekemistä. Mielekästä tekemistä voi toteuttaa yhteistoiminnalla asukkaiden kanssa sekä tekemällä mielenkiinnon kohteita yhdessä. Asukkaiden sosiaalisia suhteita voidaan tukea sekä asukkaiden omaisiin että muihin asukkaisiin ja ihmisiin. Asukkaiden fyysistä toimintakykyä voidaan ylläpitää monin tavoin. Päivittäisessä arjessa nähtiin tärkeänä liikkumiseen kannustaminen sekä liikuntakyvyn, liikkuvuuden ja tasapainon ylläpitäminen. Toimintakyvyn ylläpitämisessä nähtiin tärkeänä omatoimisuuden tukeminen jäljellä olevia voimavaroja hyödyntäen. Toimintakyvyn ylläpitäminen ja sen säilyminen loppuun asti olisi tärkeää. Asukkaan voimavarojen tukemisessa tärkeää on, että henkilökunnalla on ymmärrys kuntouttavasta eli voimavaroja huomioivasta hoivasta sekä muistisairaan maailmasta. Tehostetun palveluasumisen tulisi ympäristönä olla turvallinen, rauhallinen, tukeva, kannustava ja kodinomainen. Asukkaan omat tavat tulisi pitää kunniassa ja henkilökunnalla pitää olla ymmärrys, että he ovat asukkaan kotona. Riittävät resurssit, henkilökunnan pysyvyys ja sitoutuminen sekä omahoitajan rooli nähtiin hyvin tärkeinä. Yhteistyö ja yhteydenpito asukkaiden läheisten kanssa nousivat esiin tuloksissa. Asukkaiden läheisten haastatteluiden tulokset keskittyivät aiheen tiimoilta teemoihin yhteydenpidosta, yhteistyöstä ja tiedottamisesta. Yhteydenpitoon liittyen omaiset toivoivat sen toteutuvan ryhmäkodista päin. Läheiset toivoivat yhteydenpitoa mm. asukkaan voinnista ja sen muutoksista, toimintakyvystä, arjen tapahtumista sekä toiminnasta. Yhteistyö sisältää myös omaisten iltojen toteutumisen, asukkaan hoidon ja kuntoutustarpeen suunnittelun yhdessä sekä yhteydenpitoa omahoitajan kanssa. Omaisia tulisi ottaa enemmän mukaan myös arkeen ja mahdollisuuksien mukaan he voisivat osallistua asukkaiden päivittäisiin toimiin niin halutessaan. Asukkaita tulisi myös avustaa yhteydenpidossa ja antaa heille mahdollisuuksia soittaa läheiselleen. Tärkeänä nähtiin yhteydenpitokynnyksen madaltaminen. Henkilökunnan koulutus, osaaminen ja yhteistyö työyhteisössä pitävät sisällään henkilökunnan nykyisen koulutuksen ja osaamisen, henkilökunnan koulutustarpeet, muistisairaan henkilön kohtaamisen, kehittämistilaisuudet, yhteiset käytännöt, henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet, työhyvinvoinnin sekä toiminnan kehittämisen. Kuntoutusalan työntekijöiden kohdalla korostui vielä kuntoutusalan työntekijöiden työnkuvan kehittäminen. Koulutuksen ja osaamisen koettiin tukevan työssä jaksamista. Yhteistyön työyhteisössä nähtiin sisältävän tiedonkulkuun ja moniammatillisuuden hyödyntämiseen liittyviä tekijöitä. Tiedonkulku voi toteutua usein eri tavoin ja tärkeää on jokaisessa yksikössä löytää toimivat tavat tiedonkulun edistämiseksi. Tiedonkulkua työyhteisöissä edistävät raportit, viikkopalaverit sekä muut tarpeellisiksi katsotut palaverit. Vuorovaikutuksen ja tiedonkulun parantaminen on tärkeää myös toiminnan kehittämisen kannalta. Henkilökunnan koulutustarpeita nähtiin tärkeänä suunnitella työyhteisössä. Kehittäminen voi tapahtua työyhteisöissä monin eri tavoin. Ehdotuksina tuli henkilökunnalle järjestettävät kehittämispäivät, yhteispalaverit, koulutukset ja hoitotiimit. Henkilökunnan laajaa ja monipuolista osaamista on myös tärkeä hyödyntää työyhteisössä. Lopuksi Toiminnan kehittämisen osalta sen nähtiin vaativan työtä, jalkauttamista, sitoutumista, ymmärrystä ja yhteistyötä. Toimintaa tulee koordinoida ja kehittämiskohteita on tärkeä käydä läpi tiimipalavereissa. Tavoitteet on tärkeä pilkkoa osiin sekä tehdä yhdessä työnjakoa ja toimintasuunnitelma. Henkilökunnan osaamisen hyödyntäminen ja henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet ovat myös tärkeitä toiminnan kehittämisen kannalta. Yhteiskehittelyyn osallistuneet toivat esiin yhteisten käytäntöjen tärkeyden. Merkittävää oli yhteisistä toimintatavoista sopiminen, yhdessä tekeminen ja avoin keskustelu. Yhteistoiminta asukkaiden, heidän läheistensä, hoito- ja kuntoutusalan työntekijöiden ja johdon kanssa mahdollistaa aktiivisen ja toiminnallisen arjen toteutumisen asukkaille. Toimijuuden mallia voidaan hyödyntää niin paikallisesti kuin laajemminkin vanhuspalveluiden kehittämisessä. Toimijuuden viitekehystä hyödyntäen voidaan ikääntyneen toimintaa tarkastella hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ohella myös huomioiden erilaiset toimintakäytännöt ja henkilön suhde ympäristöönsä. Jyrkämä tuo esiin näkökulman siitä, että hyvää vanhuutta voi elää myös muistisairaiden hoivakodissa. Tämä edellyttää toimijuuden teoriaan peilaten sitä, että toimijuuden ulottuvuudet; kyetä, täytyä, voida, tuntea, osata ja haluta ovat tasapainoisessa kokonaisuudessa ihmisen elämässä. (Jyrkämä 2013: 424–425.) Kirjoitus pohjautuu Laura Koiviston tutkimukselliseen kehittämistyöhön Yhteistoiminta tehostetussa palveluasumisessa muistisairaan henkilön toimijuuden edistämiseksi (Metropolia ammattikorkeakoulu 2021). Kirjoittaja Laura Koivisto, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma Lähteet: Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Väitöskirja. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Duodecim. 421–425. Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta.
Yhteisöllisyydestä avaimia työhyvinvointiin
Työelämän muutosten myötä työn tekemisen tavat sekä -kulttuuri ovat muuttuneet yhä verkostoidumpaan suuntaan. Verkottumisen, tavoitteellisuuden, yhteistyötaitojen ja kumppanuuden rooli sekä luottamus vuorovaikutuksen perustana ovat korostuneet. Uudenlaista turvallisuutta kompleksisuuden ja kaaoksen keskelle voidaan kuitenkin saada yhteisöllisyyden kautta. (Manka & Manka 2016: 13–17.) Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni. Työelämän yhteisöllisyys muodostuu työyhteisön arvopohjasta ja henkisestä tilasta. Yhteisöllisyyden edistäminen osana työhyvinvointia on hyvin arkista, työhön kiinteästi liittyvää toimintaa. (Paasivaara & Nikkilä 2010: 12.) Yhteisöllisyyttä edistäviä toimintamuotoja arjessa ovat muun muassa tiimi- ja vertaistyöskentely, moniammatillinen yhteistyö, tavoitteellinen työnkierto, yhdessä kehittäminen ja sitä kautta saadut yhteiset oppimiskokemukset. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 120.) Yhteisöllisyyden katsotaan työelämässä tukevan oppimista, ihmisten kanssakäymistä, toisista välittämistä, terveyttä, hyvinvointia ja tuloksellisuutta. (Paasivaara ym. 2010: 12.) Työyhteisön yhteisöllisyyden rakentumisessa edellytyksenä on yhteisen päämäärän määrittäminen, tiedostaminen sekä halu löytää paras mahdollinen toimintatapa tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteisöllisyys edellyttää epävirallisen ja virallisen vuorovaikutuksen toteutumista työyhteisössä. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 119–120.) Yhteisön määriteltäessä pelisääntöjä ja normeja, vaikuttaa yksilö omilla valinnoillaan yhteisön toimivuuteen suhteessa yhteisön yhteisiin tavoitteisiin. (Paasivaara ym. 2010: 12.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa kehitettiin yhteisöllisyyttä tukevia toimintatapoja työhyvinvoinnin edistymiseksi Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan toimintaympäristössä. Kehittämistyö tehtiin yhdessä hoitotyön ammattilaisten, esihenkilöiden ja työhyvinvoinnin edistämisen parissa työskentelevien yhteistyötahojen kanssa. Yhteisöllisyyden kokemus vahvistuu dialogissa Yhteisöllisyyden katsotaan vahvistavan yhteisön välistä vastavuoroisuutta, sitoutumista yhteiseen tavoitteiseen, luottamusta, verkostoitumista sekä yhteistä arvopohjaa. (Manka & Larjovuori 2013: 4.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisöllisyys rakentuu myönteisyyden ympärille, joka työyhteisössä tarkoittaa hyvän huomaamista yhdessä ja myönteisen palautteen kertomista toiselle. Ilon jakaminen työyhteisössä lisää ryhmään kuulumisen tunnetta ja puolestaan työyhteisön positiivinen asenne katsotaan vähentävän työn kuormitusta. Rakentavaa ja avointa kommunikointia korostetaan koko työyhteisön myönteisen ilmapiirin tukipilarina. Rakentava viestintä katsotaan luovan luottamuksellista alustaa avoimelle, hyväksyvälle ja dialogiselle keskustelulle. Tämä koetaan käytännössä näkyvän tilan ja kaikille työyhteisön jäsenille kommunikoinnin mahdollisuuden antamisena. Hyväksyvä keskustelu näkyy siinä, että myös eriävät mielipiteet sallitaan. Avoin ja vastavuoroinen vuorovaikutus työyhteisössä mahdollistuu yhteisissä kokoontumisissa. Säännölliset yhteistyöpalaverit edistävät työntekijöiden ja esihenkilöiden välistä yhteistä ymmärrystä työn tavoitteista sekä auttavat toimintatapoihin sitoutumisessa yhteisen keskustelun kautta. Sujuva tiedon kulku työn sujuvuuden edistymiseksi työyhteisön sekä asiakkaiden kuntoutusprosessiin liittyvistä asioista turvataan tarpeeksi usein toistuvilla palavereilla. Yhteisiin palavereihin osallistuminen koetaan lisäävän vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan työhön ja sen kehittämiseen. Yhteisen päämäärän rakentuminen kohti yhteisöllistä oppimista Yhteisöllisen toimintatavan ja sitä kautta työhyvinvoinnin vahvistumisen keskiössä on tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisesti työyhteisössä määritelty tavoite, joka tukee selkeästi määriteltyä tehtävänkuvaa. Yhteisen päämäärän määrittely mahdollistuu aktiivisesti työyhteisössä sekä eri yhteistyöverkostoissa keskustellen työn sisällöstä ja keinoista, joilla yhteinen päämäärä saavutetaan. Moniammatillisessa työyhteisössä oman ammattitaidon kehittäminen, osaamisen vahvistaminen ja uuden oppiminen on luontevaa työskennellessä kohti yhteistä tavoitetta. Moniammatillinen työskentely, kuten parityöskentely vahvistaa tiedon jakamista ja toiselta ammattilaiselta oppimista. Myös verkostotyöskentelyssä korostuu saman asian äärellä toimiminen, yhdessä tekeminen, vertaisoppiminen ja jaettu vastuu. Terveydenhuollon kontekstissa oppiminen näkyy usein vuorovaikutuksena kollegoiden välillä esimerkiksi kokeneemman hoitajan ohjatessa omalla asiantuntijuudella tuoretta työntekijää tehtäviinsä. Tämän kaltainen mentorointi ja valmentaminen ovat erittäin hyviä tapoja oppia uutta sekä siirtää osaamista asiantuntijalta toiselle. (Otala 2018: 49.) Verkostoissa toimiessa tulee tietoiseksi kunkin ammattilaisen osaamisesta ja vahvuuksista. Verkostomainen toiminta auttaa puolestaan hahmottamaan laajempaa kokonaisuutta sekä omaa ammatillista roolia mm. asiakkaan kuntoutusprosessissa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan yhteisöllinen toimintatapa työhyvinvoinnin edistymiseksi muodostuu näistä ydintekijöistä: Hyväksyvä asenne ja myönteinen palautekulttuuri Yhteisesti määritelty tavoite ja työn päämäärä Säännölliset palaverikäytänteet ja yhteinen keskustelu Työhön vaikuttamisen mahdollisuudet ja yhteinen kehittäminen Rakentava ja avoin dialogi Osaamisen ja ammattitaidon kehittämisen mahdollisuudet Sosiaali- ja terveysalalla toimiminen sen laajuuden, vaativuuden ja jatkuvien muutoksien vuoksi vaatii monen eri ammattiryhmän yhteistyötä, eikä kukaan tai mikään ammattiryhmä selviydy siitä yksin. Työyhteisön kehittäminen on yhteisöllistä oppimista ja siihen oppimisprosessiin tarvitaan kaikkia henkilöitä ja ammattiryhmiä. (Mäkisalo-Ropponen 2011: 120.) Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, joka on luettavissa Theseuksessa. Kirjoittaja Piia Elovaara on fysioterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -opiskelija. Hän työskentelee Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluiden palveluvastaavana. Lähteet Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Manka, Marja-Liisa & Larjovuori Riitta-Liisa 2013. Yhteisöllisyydellä menestykseen – opas työpaikan sosiaalisen pääoman kehittämiseen. Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos. Kuntoutussäätiö. Sosiaali- ja terveysministeriö. Euroopan sosiaalirahasto. Mäkisalo-Ropponen, Merja 2011. Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Keino menestyä jatkuvassa muutoksessa. Helsinki: Kauppakamari. Paasivaara, Leena & Nikkilä, Juhani 2010. Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia. Helsinki: Kirjapaja.
Perhehoidon järjestäminen vastaamassa ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin
Perhehoito tukee ikäihmisen toimintakykyä ja kotona asumista. Suomessa oli vuonna 2020 perhehoidossa arviolta noin 1600 ikäihmistä (Sotkanet 2021). Vantaalla oli vuonna 2020 perhehoidossa 36 ikäihmistä. Ikäihmisten osuus väestöstä on kasvussa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 12, 15). Ikäihmisen kotona asumisen tueksi tarvitaan lisää palveluja ja tukea. Tarvitaan välimuotoisen asumisen vaihtoehtoja ja yksi tällainen välimuotoisen asumisen vaihtoehto on ikäihmisten perhehoito. (Kiuru 2020.) Sekä hallitusohjelma että laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 suosittelee, että ikäihmisten perhehoitoa tulisi tarjota yhtenä vaihtoehtona ikäihmisten palveluiden järjestämiseksi. (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019: 149; Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 38–39.). Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi ikäihmisen kotiin annettavasta perhehoidosta omaishoitajien vapaapäivien järjestämiseksi (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 38–39). Ikäihmisten perhehoito on siis yksi mahdollisuus tukea ikäihmisten kotona asumista. Perhehoitaja voi käydä esimerkiksi ikäihmisen kotona häntä hoitamassa omaishoitajan vapaapäivien aikana tai silloin, kun kotihoidon tarjoama tuki ei ole riittävää. (Hakkarainen & Kuukkanen & Leinonen & Sipilä 2016: 10.) Kuntoutuksen kannalta ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen ja kotona asumisen mahdollistaminen ovat avainkysymyksiä, kun ikäihmisten osuus väestöstä kasvaa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää ikäihmisten tarpeiden huomioimiseen palveluiden suunnittelussa kotona asumisen tueksi. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 9.) Lisäksi ikäihmisten kuntoutukseen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyvien toimintojen tulisi olla osa ikäihmisen jokapäiväistä elämää (Jyrkämä 2008: 153–154). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jonka tarkoituksena oli kuvata ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavan perhehoidon järjestämisen toimintatapoja. Kehittämisympäristönä oli Vantaan kaupungin vanhus- ja vammaispalveluiden ikäihmisten perhehoito. Tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistuivat perhehoidossa olleet ikäihmiset, asiakasohjausyksikön työntekijät sekä ikäihmisten perhehoitajat. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavista perhehoidon järjestämisen toimintatavoista. Mitä ikäihmisten perhehoito on? Perhehoito on sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta tai maakunta sosiaalihuoltolain 14 §:n mukaan. Perhehoidon järjestämistä määrittelee perhehoitolaki. Perhehoito on osa- tai ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa, jota voidaan toteuttaa joko perhehoitajan kodissa tai hoidettavan kotona. (Perhehoitolaki 263/2015.) Perhehoidon myöntämisen lähtökohtina ovat ikäihmisen elämäntilanne sekä tuen, ohjauksen, hoivan ja huolenpidon tarve. Perhekodin arkeen osallistuminen perhehoitajan tuella tukee ikäihmisen toimintakykyä ja kuntoutumista sekä ylläpitää hyvää elämänlaatua. Sijoittamisessa tulee huomioida ikäihmisen toiveet, hänen läheistensä mielipide sekä perhehoitajan arvio omista valmiuksistaan suhteessa ikäihmisen tarpeisiin. (Uudenmaan perhehoidon asiantuntijaverkosto ja Perhehoitoliitto 2018: 6.) Ikäihmisten yksilölliset tarpeet Ikäihmisen yksilölliset tarpeet tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan hänen hoidossaan huomioon (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 3§). Lisäksi ikäihmisellä tulee olla mahdollisuus saada sosiaali- ja terveyspalveluja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, hänen toimintakykynsä edellyttämällä tavalla (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 1§). Ihmislähtöiset tarpeet ovat inhimillisiä ja kokonaisvaltaisia tarpeita, jotka tukevat ikäihmisen arkea, toimintakykyä ja elämänlaatua (Eloniemi-Sulkava 2011: 9, 11). Ikäihmisellä on samanlaisia tarpeita kuin muillakin ihmisillä (Eloniemi-Sulkava 2017). Maslown (1943) mukaan inhimillisiä tarpeita ovat perustarpeet, turvallisuuden tarpeet, yhteenkuuluvuuden tarpeet, arvostuksen tarpeet ja itsensä toteuttamisen tarpeet (Maslow 1943). Vastaako perhehoidon järjestämisen toimintatavat ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin? Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan todeta, että ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin pystytään vastamaan erityisesti silloin, kun perhehoidon järjestämisessä mahdollistetaan ikäihmisen ja perhehoitajan tutustuminen, huomioidaan ikäihmisen toiveet ja tarpeet, annetaan tietoa riittävästi ja ymmärrettävästi sekä keskustellaan ja kuunnellaan. Muita esille nousseita asioita olivat esimerkiksi se, että ikäihmiselle valittiin perhehoitaja, jolla oli ymmärrystä ja osaamista ikäihmisen tilanteeseen nähden ja että perhehoitaja olisi aina sama. Myös turvallisuus ja joustavuus perhehoidon järjestämisessä nousi vastauksista esille. Läheisen antaman tiedon hyödyntäminen, kirjalliset ohjeet perhehoidon tukena, hoidettavien asiakkaiden yhteensopivuus, perhehoidon sopivuus ikäihmiselle, mielekäs ja arjen rutiinien mukainen toiminta sekä vapaan mahdollistaminen ikäihmistä hoitavalle läheiselle olivat myös kokonaisuuksia, joita nousi vastauksista esille. Tulosten mukaan perhehoidon järjestämisen toimintatapoja voitaisiin kehittää rekrytoimalla lisää perhehoitajia, vahvistamalla verkostoyhteistyötä sekä tiedottamalla perhehoidosta. Lisäksi nostettiin esiin, että ikäihmiselle tulisi mahdollistaa ikäihmisen tilanteeseen sopiva hoitaja, joka olisi koko ajan sama. Ikäihmisen toiveita ja tarpeita tulisi dokumentoida ja hänen osallisuuttaan tulisi tukea. Vastauksissa nostettiin esille myös, että perhehoitoon tarvitaan lisää resursseja. Mitä ovat ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavat perhehoidon järjestämisen toimintatavat? Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotos kuvaa, että ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaavan perhehoidon järjestäminen koostuu seitsemästä eri kokonaisuudesta. Ikäihmisen tarpeiden ja toiveiden huomiointi ja dokumentointi sekä perhehoidosta tiedottaminen on tärkeää, jotta ikäihmisen tarpeisiin voidaan vastata perhehoidon järjestämisessä. Perhehoitoon sijoittumisessa tulisi huomioida ikäihmisen ja perhehoitajan yhteensopivuus. Perhehoidon tutustumiskäynnillä on merkityksellinen rooli, koska tutustumiskäynnillä ikäihmiseen tutustutaan ja ikäihminen pääsee tutustumaan perhehoitajaan, perhekotiin ja mahdollisiin muihin asukkaisiin. Turvallisuus ja joustavuus tulee huomioida järjestämisessä ja tärkeää olisi, että ikäihmiselle mahdollistettaisiin perhehoidossa koko ajan sama hoitaja. Perhehoidon järjestämiseen tarvitaan lisää resursseja ja perhehoitajia, jotta pystyttäisiin löytämään paremmin juuri asiakkaan tarpeisiin vastaava perhehoitaja. Verkostotyön vahvistaminen on myös tärkeää, koska sen avulla voidaan hyödyntää esimerkiksi moniammatillista arviointia. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisin vastaavan perhehoidon järjestäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. Kirjoittaja Sanna Kytölä, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma. Lähteet Eloniemi-Sulkava, Ulla 2011. Muistisairaan ihmisen tarvelähtöinen hoidon kokonaisuus. Kuinka vastaan muistisairaan ihmisen tarpeisiin hoidossa? Memo-lehti 4/2011: 9–12. Eloniemi-Sulkava, Ulla 2017. Käytösoiretilanteiden systemaattinen arviointi ja monitekijäinen hoito. Neurologia-seminaari. Hakkarainen, Pirjo & Kuukkanen, Maria & Leinonen, Raija & Sipilä, Lisa 2016. Hyvää perhehoitoa. Toimeksiantosuhteisen perhehoidon tietopaketti. Perhehoitoliitto ry. Jyväskylä. Jyrkämä, Jyrki 2008. Ikääntyminen ja ikääntyvien kuntoutus. Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) 2008. Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Stakes. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYpro Oy. Kuukkanen, Maria 2008. Vanhusten perhehoito. 91–97. Teoksessa Ketola, Jari (toim.). Sijoita perheeseen: Perhehoito inhimillisenä ja taloudellisena vaihtoehtona. Juva: PS-kustannus. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28.12.2012/980. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 17.8.1992/785. Maslow, Abraham 1943. A theory of human motivation. Kiuru, Krista 2020. Iäkkäiden ihmisten asumiseen tarvitaan useita vaihtoehtoja, Sosiaali- ja terveysministeriö, 20.2.2020. Perhehoitolaki 20.3.2015/263. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023-Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Sotkanet 2021. Tilastotietoja suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. THL. Uudenmaan perhehoidon asiantuntijaverkosto ja Perhehoitoliitto 2018. Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Uusimaa. Esitys maakunnan jatkovalmistelua varten.
Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla
Kuntoutujien kotikäynteinä tehdyissä teemahaastatteluissa ja ammattilaisten yhteiskehittelyissä kuvautui tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella yhteinen näkymä siitä, että kotiutumisen edistyminen toimijuutta vahvistamalla on vuorovaikutteinen kokonaisuus. Hoitojakson aikana nähdään tarvittavan ennakointia, sekä sujuvaa tiedonkulkua kuntoutujien ja ammattilaisten välillä. Toimijuuden näkökulmasta aiempaan elämäntilanteeseen ja toimintakykyyn tulee pureutua heti hoitojakson alussa. Ikääntyneen kuntoutujan kanssa mietitään yhdessä, mitä hän pystyy tekemään, jotta toimijuus vahvistuu ja kotiutuminen edistyy hoitojakson aikana. Pystyvyyden taustalla on tärkeä ajatus siitä, että kuunnellaan avoimesti ikääntyneen toiveita ja hyödynnetään hoitojakson kulussa kyseisiä lähtökohtia arkeen ja nykyhetkeen nivoen. Ikääntyneen kuntoutujan kotiutumisen edistyminen vaatii kuntoutujan yksilöllisen tilanteen kokonaisvaltaista huomioimista ja vastuunjakoa eri toimijoiden kesken. Kuntoutujalle tulisi tarjoutua mahdollisuus osallistua oman kuntoutumisen suunnitteluun. Osallistumisen mahdollisuuden tulisi perustua kuntoutujan ja ammattilaisen vuorovaikutukselliseen, vastavuoroiseen kumppanuuteen. Kotiutumisen voidaan nähdä parhaiten edistyvän, kun siihen liittyvä toiminta on ennakoitua, tavoitteellista ja kuntoutumisprosessissa huomioidaan sen yhteys arkeen ja kotiympäristöön, koko elämänkulun huomioivan näkökulman kautta. (Reunanen 2017: 69–73.) Kirjoitus pohjautuu Kuntoutuksen yamk- tutkinto- ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa tarkoituksena oli kehittää ikääntyneiden kuntoutujien toimijuutta vahvistavia toimintatapoja terveyskeskussairaalan akuuttiosaston hoitojakson aikana. Toimintaympäristönä oli Keski- Uudenmaan sote- kuntayhtymän (Keusote) akuuttiosasto Tuusulassa. Kehittämistyössä olivat tarkastelussa sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmat ja kehitettävät toimintatavat kehittämistehtävittäin. Ikääntyneen kuntoutujan näkökulmat esiin Mulla oli sellainen tavoite. Minä mietin sitä nykytilannetta ainakin ja suunnittelin vähän tulevaakin. Niitä pitäisi yhdessä miettiä, että sillä tavallahan se menee hyvin. Siinä pitäisi keskustella asioista eikä antaa vaan ohjeita. Sain kannustusta. Koin toimivani oikein. Halusin selviytyä niistä arkipäivän asioista. Annettiin toimia oma- aloitteisesti. Ei ainakaan tyrkytetty mitään sen enempää mihin voimat riitti. Varmistus, pitää kattoo, että pystyy syömään ja sitten pystyy vessassa käymään. Pystyi keskittymään siihen harjoitteluun ja toipumiseen. Ei ollut stressiä eikä mietittävää. Mm. näin ikääntyneet kuntoutujat kuvailivat kokemuksiaan hoitojaksolta tarkastelujen teemojen ympärillä, joita olivat: kotiutumisen edistyminen, kotiutumisen suunnittelu, kuntoutumisen yhteys arkeen sekä yhteistyö ja vuorovaikutus kotiutumisen edistymiseksi. Kuvioon kaksi (ks. kuvio 2) on koottu otoksena kehittämistyön ensimmäisen kehittämistehtävän tuloksista nousseet toimintatavat, joiden nähtiin olevan toimijuutta vahvistavia ja kotiutumista edistäviä asiakokonaisuuksia kuntoutujien näkökulmista. Yhtenäinen näkymä Tutkimuksellisen kehittämistyön kolmen kehittämistehtävän tuloksista muodostui yhtenäinen näkymä (ks. kuvio 3). Kuvion 3 yhteinen näkymä mukailee jaettua toimijuutta (Härkäpää 2012; Chang & Heckhausen & Greenberger & Chen 2010), mutta toisaalta siinä on piirteitä myös yhteistoiminnasta. (Seppänen-Järvelä ym. 2015:16; Lehtonen & Vänskä & Pihlava 2018). Koettua ja elettyä toimijuutta tulisikin tarkastella yhdessä ikääntyneiden kanssa, jotta kuntoutumisen prosessissa tähdättävään yksilölliseen muutostarpeeseen pystytään vastaamaan. (Pikkarainen 2020: 92–94.) Toimijuuden käsite on hyvin laaja ja monivivahteinen, riippuen siitä missä asiayhteydessä sitä tarkastellaan. (Eteläpelto & Heiskanen & Collin 2011: 13–15). Toimijuuden mielletään kuitenkin usein olevan aktiivista ja aloitteellista, jossa on mukana osallisuus ja omakohtaiset kokemukset elämän eri tilanteista. (Vähäsantanen & Paloniemi & Hökkä & Eteläpelto 2017: 7). Toisaalta sen nähdään olevan harkittua ja tarkoituksenmukaista toimintaa, jossa kuntoutuja voi olla itse vaikuttamassa vallitsevaan tilanteeseen ja lopputulokseen. (Ruuskanen-Parrukoski 2018: 20, 29). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimijuuden tarkastelussa hyödynnettiin sen eri ulottuvuuksia: Kyetä, täytyä, voida, tuntea, haluta ja osata. (Jyrkämä 2013; Vanhalakka-Ruoho 2014: 197–198). Kirjoitus perustuu Anna Selkaman tutkimukselliseen kehittämistyöhön, joka on luettavissa Theseus-tietokannasta. Kirjoittaja Anna Selkama, vuonna 2002 Stadiasta valmistunut fysioterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta, valmistuu joulukuussa 2021. Työskentelee Keusoten Ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa. Lähteet Chang, Esther S. & Heckhausen, Jutta & Greenberger, Ellen & Chen, Chuansheng 2010. Shared Agency with Parents for Educational Goals: Ethnic Differences and Implications for College Adjustment. Journal of Youth and Adolescence 39 (11). 1293–1304. Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija 2011. Vallan ja toimijuuden monisäikeisyys. Tampereen yliopisto. Härkäpää, Kristiina 2012. Jaettu toimijuus kuntoutuksessa. Lapin yliopisto. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki (toim.) & Rantanen, Taina (toim.) & Aromaa, Arto (toim.): Gerontologia. E-kirja. Helsinki: Duodecim. Lehtonen, Krista & Vänskä, Nea & Pihlava, Jari 2018. Asiakkaan toimijuutta vahvistavat työkalut. Rehablogi. Blogikirjoitus 7.3.2018. Pikkarainen, Aila 2020: Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Reunanen, Merja 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. Ruuskanen-Parrukoski, Pirkko 2018. Palveluasuminen ikääntyneen asumisen kontekstina. Tapaustutkimus ikääntyneiden toimijuudesta sekä vallasta ja sosiaalisista suhteista. Lapin yliopisto. Seppänen-Järvelä, Riitta & Syrjä, Vesa & Juvonen-Posti, Pirjo & Pesonen, Sanna & Laaksonen, Maire & Tuusa, Matti & Savinainen, Minna & Henriksson, Mikko 2015. Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tapaustutkimus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 141. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. Vanhalakka-Ruoho, Marjatta 2014. Toimijuus elämänkulussa- Ohjaustyön perusta? Aikuiskasvatus 34 (3). 192–201. Vähäsantanen Katja & Paloniemi, Anneli & Hökkä, Päivi & Eteläpelto, Anneli 2017. Ammatillinen toimijuus. Rakenne, mittari ja tuki. Jyväskylän yliopisto.
Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kroonista kipua kokevien kuntoutuksessa
Kipu näyttäytyy kuntoutuksen vastaanotoilla monella eri tavalla, ja kipu liittyy useisiin eri sairauksiin ja vammoihin. Kipu ja sairastuminen aiheuttavat usein kriisireaktion, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Sairastumisen yhteydessä ihminen voi kokea erilaisia pelkoja, pettymyksiä, kysymyksiä ja odotuksia – liittyen myös ihmissuhteisiin, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kartoitin systemoidun kirjallisuuskatsauksen avulla kroonisen kivun vaikutuksia seksuaalisuuteen seksuaalisuuden puheeksi ottamisen edistämiseksi kuntoutuksessa. Seksuaalisuus ja sen teemojen haasteet Kroonisella kivulla on selkeitä vaikutuksia kauttaaltaan seksuaalisuuteen ja seksuaalitoimintoihin, ja kipu voi näyttäytyä esimerkiksi vaikeuksina seksuaalisessa halussa, kiihottumisessa, erektiossa, ejakulaatiossa, kostumisessa ja orgasmissa. Pelko lisääntyvästä kivusta seksuaalisen aktiivisuuden myötä rajoittaa myös seksuaalielämää. Täytyy kuitenkin muistaa, että seksuaalisuus ja seksuaalinen aktiivisuus ovat käsitteinä laajoja ja vaikeita määritellä. Seksuaalisuus tarkoittaa meille kaikille eri asioita ja erilaisia toimintoja. Kaikkien elämään seksuaalinen nautinto ja seksi eivät kuulu, ja tätä tulee kunnioittaa. Kehittämistyöni kirjallisuuskatsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa ei aukaista, mitä vastaajat kokivat seksuaalitoimintojen käsitteellä tai mitä sana seksi heille merkitsee. Seksin monimuotoisuuteen ei otettu kantaa ja oletettavaa on, että seksi tarkoittaa näissä tutkimuskonteksteissa emätin–penis-yhdyntää. Kivun ja siihen liittyvien toimintarajoitteiden emotionaaliset seuraukset voivat olla joskus vaikeampia käsitellä kuin itse fyysinen rajoite tai aktiin liittyvät hankaluudet. Pitkäkestoisella kivulla ja psyykkisellä oirehdinnalla on yhteyksiä, mutta vaikutusten suunnat lienevät moninaiset. Psyykkiset tekijät voivat esimerkiksi vaikuttaa haluun ja kykyyn toteuttaa seksuaalisuuttaan. Yhteys voi olla myös käänteinen: epäonnistumiset seksuaalisuutensa toteuttamisessa esimerkiksi kivun vuoksi saattavat heikentää henkistä hyvinvointia. Ihmiset voivat kuvailla, kuinka kivulias keho tuntuu oudolta ja käyttökelvottomalta, ja tarpeellisten uusien toimintatapojen löytäminen ja niiden vaatima mielen joustavuus ja avoimuus voivat olla asiakkaille hyvin haastavia (Ojala ym. 2014: 368). Kuntoutuksen ammattilaiset usein kiinnittävät huomiota apuvälineisiin, asentohoitoon ja fyysisiin harjoitteisiin, jotka parantavat nivelkestävyyttä ja voimaa, päämääränään edistää toimintakykyä ja päivittäisten toimintojen laatua (Rosenbaum 2010: 653). Saattaa olla, että näiden asioiden puheeksi ottamisen ja ohjaamisen suhteen ammattilaisten koettu kompetenssi on korkeampi kuin ”yleisen seksuaalisuuden” suhteen, ja kipu vaikuttaa myös konkreettisesti esimerkiksi seksiasentojen haasteellisuuteen. Pelko lisääntyneestä kivusta seksuaalisen aktiivisuuden takia voi johtua, ettei tiedä esimerkiksi vaihtoehtoisia asentoja tai tapoja toteuttaa seksuaalisuutta tai yhdyntää (Odole & Olugbenga-Alfred 2018: 185–194). Tässä on yksi näkökulma, johon esimerkiksi kuntoutuksella ja ergonomian ohjauksella voidaan vaikuttaa. Moninaisuus seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta on ohitettu kirjallisuuskatsauksen tutkimuksissa. Vastaajat oli jaoteltu miehiin ja naisiin, ja tuloksissa raportoitiin kahden binäärisen sukupuolen kokemuksia kivusta ja seksuaalitoiminnoista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat raportoineet ongelmia yrittäessään saada terveydenhuoltoa, joka huomioisi vähemmistön terveydellisiä piirteitä (Manzer & O´Sullivan & Doucet 2008: 157). Osa ihmisistä on jättänyt sosiaali- ja terveysalan palveluita käyttämättä syrjinnän pelon takia (Jalava 2013). On valitettavaa, että monimuotoisuus on edelleen näkymätön aihe monessa tutkimuksessa. Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen kuntoutuksessa Kaikissa tarkastelemissani tutkimuksissa todettiin, että seksuaalisuus on tärkeä aihealue sekä opiskelijoiden että ammattilaisten näkökulmasta katsottuna. Kuitenkin myös todettiin, että aiheen tärkeys ei siirtänyt asiaa käytäntöön, vaan sen todellinen puheeksi ottaminen tai huomiointi kliinisessä työssä oli vaikeaa, haasteellista tai puutteellista. Kulttuuriset normit ja yhteiskunnalliset asenteet ohjaavat meitä ajattelemaan, että seksi ja nautinto ovat tietynlaisten ja ikäisten kehojen oikeus. Oman näköinen seksuaalisuus, seksi ja nautinto kuuluvat kuitenkin jokaiselle ja yhteiskunnalliset rakenteet voivat luoda turvallista tilaa asiakkaille sen ilmentämiseen ja huomioimiseen. (Kekkonen ym. 2021: 8.) Seksuaalisuus voi ja saa olla voimavara elämässä. Sillä voi olla kipua lievittäviä ja hyvinvointia parantavia vaikutuksia. Tämän näkökulman muistaminen kuntoutustyössä voi helpottaa seksuaalisuuden puheeksi ottamista ja huomioimista kliinisessä asiakastyössä. Suurimmaksi seksuaalisuuden puheeksi ottamista edistäväksi tekijäksi nousi koulutuksen ja tiedon lisääminen. Koulutuksen tarpeeseen nousi kaksi erilaista teemaa: selkeä ja konkreettinen perustieto seksuaalisuudesta, sen teemoista ja mahdollisten sairauksien vaikutuksista seksuaalisuuteen, mutta myös koulutus vuorovaikutustaitoihin ja kommunikaatioon koettiin hyvin tärkeäksi. Kahdessa tutkimuksessa tutkittiin ammattilaisille annetun koulutuksen vaikutusta seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen ja molemmissa tutkimuksissa koulutus lisäsi selkeästi osallistujien mukavuutta ja varmuutta aihetta kohtaan. Osallistujat kokivat, etteivät enää pelänneet asiakkaan nolostuttamista aiheen nostamisella esiin ja seksuaalisuudesta keskustelu yleistyi asiakastyössä sekä moniammatillisissa tiimeissä. Koulutuksen jälkeen kuntoutustyöntekijöiden keskustelutaidot, kyvykkyys tunnistaa seksuaalisuuteen liittyviä haasteita asiakkaissa ja mukavuuden tunne keskustella kehittyivät. Jotta seksuaalisuuden puheeksi ottaminen olisi helpompaa, selkeä viesti tutkimuksista oli, että ammattilaiset kaipaavat selkeitä suuntaviivoja, ohjeita ja strukturoituja haastattelulomakkeita tai toimintamalleja organisaationallisella tasolla ohjaamaan omaa toimintaansa. Näillä malleilla ja toimintaohjeilla voidaan tehdä asiakastasolle jo selkeäksi, että aihe kuuluu ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja otetaan esille osana kuntoutumisen prosessia. Silloin puheeksi ottaminen ei jää vain kahdenkeskisen vuorovaikutustapahtuman varaan, vaan ammattilainen pystyy nojaamaan omassa toiminnassaan työyhteisön ja työnantajan tukeen. Luottamuksella eteenpäin kohti asiakkaan hyvinvointia Kivun hoidossa jo itsessään vuorovaikutustaidot ja asiakkaan kokemuksen kuuleminen ovat tärkeässä asemassa, mutta luottamuksella ja läsnäololla luodaan myös tilaa seksuaalisuudesta keskustelulle. Joissakin tapauksessa kuntoutuksen työntekijä voi olla ainut ihminen, jonka kanssa asiakas kokee luottamuksen tarpeeksi suureksi ottaakseen puheeksi henkilökohtaisia asioita. Asiakkaan on tärkeä saada tietää, keneltä asiantuntijalta saa mitäkin palvelua ja minkälaisessa tilanteessa. (Pehkonen & Martikainen & Kinni & Mönkkönen 2019: 91) Sekä asiakas että hänen läheisensä saattavat kokea palveluverkoston hajanaiseksi, eivätkä yksinkertaisesti tiedä, mistä asioista voi puhua kenenkin palveluntuottajan tai ammattilaisen kanssa. Olisi tärkeää, että ammattilaiset katsoisivat tilannetta asiakkaan hyvinvoinnin kannalta ja ainakin tietäisivät, kenelle ohjata asiakasta eteenpäin, mikäli seksuaalisuuteen liittyvät aiheet tuntuvat liian vaikeilta keskustella. (Kekoni & Mönkkönen & Hujala & Laulainen & Hirvonen 2019: 32.) Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Krooninen kipu ja seksuaalisuus – kirjallisuuskatsaus seksuaalisuuden puheeksi ottamisen edistämiseksi kuntoutuksessa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021 Kirjoittaja Henna Kekkonen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet Jalava, Jenni 2013. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen toiveet ja tarpeet yhdenvertaiseen vanhuuteen. Opinnäytetyö. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma. Kekkonen, Henna & Manninen, Tiina & Salminen, Kira & Ikonen, Maija & Heinonen, Päivi 2021. Pitkittynyt kipu ja seksuaalisuus – nautinto osana elämää. Terapiaperhonen Oy. Kekoni, Taru & Mönkkönen, Kaarina & Hujala, Anneli & Laulainen, Sanna & Hirvonen, Jukka. 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.): Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. 15–46. Leonard, Michelle & Cano, Annmarie & Johansen, Ayna 2006. Chronic pain in couples context: a review and integration of theoretical models and empirical evidence. J Pain 7 (6), 377–390. Manzer, Dana & O´Sullivan, Lucia & Doucet, Shelley 2008. Myths, misunderstandings, and missing information: Experiences of nurse practitioners providing primary care to lesbian, gay, bisexual, and transgender patients. The Canadian Journal of Human Sexuality 27 (2), 157–170. Odole, Adesola & Olugbenga-Alfred, Agnes 2018. Sexual Functioning and Selected Clinical and Psychosocial Factors Among Individuals with Chronic Non‑specific Low Back Pain in Ibadan, Nigeria. Sex Disabil 36, 185–194. Ojala, Tapio & Häkkinen, Arja & Karppinen, Jaro & Sipilä, Kirsi & Suutama, Timo & Piirainen, Arja 2014. Chronic pain affects the whole person - a phenomenological study. Disability and rehabilitation 37 (4), 363–371. Pehkonen, Aini & Martikainen, Kaisa & Kinni, Riitta-Liisa & Mönkkönen, Kaarina 2019. Asiakas moniammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.): Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus. 89–111. Rosenbaum, Talli 2010. Musculoskeletal pain and sexual function in women. Journal of Sexual Medicine 7, 645–653.
Nuorilähtöinen valmennus nuoren toimijuutta ja osallisuutta vahvistamassa
Työmarkkinoiden tai koulutuksen ulkopuolelle jäämistä sekä alentunutta toimintakykyä pidetään nuorten syrjäytymisen riskitekijöinä. Nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä oikeanlaisen tuen sekä palveluiden avulla, jotka vastaavat nuorten yksilöllisiin tarpeisiin. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu hyväksymällä nuori aktiivisena ja omaa elämäänsä ohjaavana toimijana sekä nuoren aktiivisuutta ja pystyvyyttä vahvistamalla. Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteeseen on pyritty vaikuttamaan toimenpiteillä, jotka kohdistuvat nuorten hyvinvoinnin sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksien ja -mahdollisuuksien vahvistamiseen. Näihin toimenpiteisiin lukeutuu nuorten ammatillinen kuntoutus. (Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019: 1–7.) NUOTTI-valmennus järjestetään Kelan ammatillisena kuntoutuksena. NUOTTI-valmennus on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille, joiden toimintakyky on heikentynyt, ja sillä voi olla rajoittavia vaikutuksia nuoren tulevaisuuden suunnittelua sekä opiskelu- ja työelämään siirtymistä kohtaan. (Kela 2020.) Ammatilliseen kuntoutukseen ohjataan usein toiminta- ja työkyvyltään hyvin erilaisia kuntoutujia. Palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ne vastaavat kuntoutujien moninaisiin tarpeisiin. (Haapakoski & Åkerblad & Tolvanen & Mäntysaari 2020: 136.) Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat yksilöllisesti räätälöityä tukea, jonka tulisi erityisesti vahvistaa kuntoutujien toimijuutta ja osallisuutta (Surakka & Kuvaja-Köllner & Paananen 2017: 40). Länsimaisen individualistisen käsityksen mukaan jokaisen tulisi saada itse päättää ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin asioihin. Itsensä toteuttaminen, oman elämän ohjaaminen sekä hallitseminen edellyttävät yksilöltä toimijuutta. Toimijuuden rajoja ja mahdollisuuksia käsitellään, kun puhutaan yksilön kuulluksi tulemisesta, subjektina olemisesta, valinnanmahdollisuudesta, oikeudesta päätöksentekoon sekä mahdollisuudesta elää ja toimia toivomallaan tavalla (Hokkanen 2013: 63–64). Osallisuudella taas pyritään vähentämään eriarvoisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä. Asiakkaan osallisuudella viitataan asiakkaan kokemukseen ja aitoon osallistumiseen. (Laitila & Pietilä 2012: 10.) Toimijuus sekä osallisuus ovat systeemisessä yhteydessä toisiinsa. Toimijuuden kautta yksilön osallistuminen muuttuu osallisuudeksi. Yksilö voi osallistua toimintaan ilman omia päätöksiä tai tekoja olematta toimija. Osallinen ihminen on kuitenkin samanaikaisesti toimija. Toimija päättää, toimii sekä tekee asioita omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan niiden onnistumiseksi. (Tukiliitto 2019.) Yksilön käsitys omasta toimijuudesta vaikuttaa osallisuuden muotoutumiseen. Toimijuuden muuttuessa aktiivisemmaksi osallisuus vahvistuu. (Virkki 2015: 136.) Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena on kuvata nuoren toimijuutta vahvistavaa toimintaa Verven NUOTTI-valmennuksessa nuorten osallisuuden mahdollistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tiedontuottajina toimivat Vervessä työskentelevät NUOTTI-valmentajat, sillä heillä on kokemusta ja taitoa nuorten toimijuuden ja osallisuuden toteutumisesta valmennuksessa. Tutkimuksellisen kehittämistyön aineistonkeruumenetelmänä käytettiin laadullista kyselylomaketta. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten mukaan nuoren toiveiden ja tarpeiden huomioiminen, nuoren kuuleminen ja kohtaaminen, nuoren voimavarojen vahvistaminen ja vastuun jakaminen nuoren ja valmentajan välillä edistävät nuoren toimijuutta valmennuksessa. Tuloksissa korostuivat toisiinsa yhteydessä olevat tekijät, joiden kautta nuoren aktiivisuus, oman elämän ohjaus, pystyvyyden tunne ja autonomia vahvistuvat. Nuoren toimijuutta rajoittaviksi tekijöiksi kiteytyivät nuoren toiveiden ja tarpeiden ohittaminen, puutteellinen tuki, ilman tarvittavaa tietoa jääminen sekä mielenterveys-ja päihdeongelmat. Toimijuutta rajoittavissa tekijöissä korostuu, ettei nuori ole aktiivinen toimija, vaan toimenpiteiden kohde. Tällöin nuori ei tule aidosti kuulluksi eikä hänen näkemyksillään ole vaikutusta valmennuksen toteutukseen. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi erityisesti nuoren motivaatiolla sekä valmennukseen ohjautumisen ajankohdalla on keskeinen vaikutus nuoren toimijuuden toteutumiseen valmennuksessa. Tulosten mukaan nuoren motivaatio valmennusta kohtaan ja valmennuksen oikea-aikainen ajoitus korostuivat merkittävinä toimijuutta mahdollistavina sekä rajoittavina tekijöinä. Toiminnalliset harjoitteet, ratkaisukeskeinen työote, ammatillinen vuorovaikutus, osallistava työote ja yksilöllistäminen korostuivat tuloksissa toimijuutta edistävinä käytäntöinä nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi. Nuorilähtöinen valmennus rakentuu arjen- ja elämänhallintaitoja harjoittelemalla, nuoren aktiivisuutta ja omatoimisuutta vahvistamalla ja tavoitteellisesti nuoren yksilöllisiin tarpeisiin vastaamalla. Nuoren toimijuus ja yksilölliset tarpeet valmennuksen lähtökohtana Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella voidaan todeta, että toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi valmennuksessa edellyttää, että nuori huomioidaan aktiivisena toimijana ja asiantuntijana omassa valmennusprosessissaan. Nuorella tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin valmennuksessa, jotta nuori aktivoituisi ja saisi kokemuksen kyvyistään tehdä ja toteuttaa omaa elämää koskevia päätöksiä. Toimijuutta vahvistavan toiminnan tulisi perustua nuoren yksilöllisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Tulevaisuudessa kuntoutustoiminnan ei tulisi toteutua liiaksi kuntoutusammattilaisten ehdoilla. Kuntoutuja tulisi kohdata ja hyväksyä tasavertaisena toimijana omassa kuntoutusprosessissaan. Palveluiden toteuttaminen ja kehittäminen yhdessä nuorten kanssa mahdollistaisi sen, että palvelut vastaisivat tulevaisuudessa entistä vahvemmin nuorten tarpeisiin. Kirjoitus perustuu Anna Adamsonin tutkimukselliseen kehittämistyöhön Toimijuutta vahvistava toiminta nuoren osallisuuden mahdollistamiseksi Verven NUOTTI-valmennuksessa. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021). Lähteet Kela 2020. NUOTTI-valmennus. Kelan kuntoutuksen palvelukuvaus. Haapakoski, Kaisa & Åkerblad, Leena & Tolvanen, Asko & Mäntysaari, Mikko 2020. Kelan työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus. Palvelun toimivuuden edellytykset. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 22, 2020. Kela, Helsinki. Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajaon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Laitila, Minna & Pietilä, Anna-Maija 2012. Asiakkaan osallisuus mielenterveyspalveluissa. Kuulluksi tulemista ja inhimillistä kohtaamista. ePooki 9/2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö & Työ- ja elinkeinoministeriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. Koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat (NEET) nuoret, katsaus tilanteeseen ja toimenpiteisiin. Surakka, Anne & Kuvaja-Köllner, Virpi & Paananen, Reija 2017. Valmennuspaja Mahiksen vaikutusten ja kustannusten tarkastelua. ”Aina saa tulla ja voi puhua mistä vaan- luottamuksella”. Diakonia Ammattikorkeakoulu 2017. Tukiliitto. Osallisuuden ja osallistumisen ero. Päivitetty 08.04.2019. Virkki, Päivi 2015. Varhaiskasvatus toimijuuden ja osallisuuden edistäjänä. Itäsuomen yliopisto. Helsinki 2015.
Näkökulmia saavutettavuuteen kuntoutuksessa
Saavutettavuudella tarkoitetaan mahdollisuutta yhdenvertaiseen osallisuuteen elämän eri tilanteissa monenlaisille ihmisille (Saavutettavuuskriteeristö 2019). Kuntoutuksen järjestäjän näkökulmasta kuntoutuksen laaja-alaisuus ja tarve ihmisen yksilöllisen ainutlaatuisuuden huomioimiseen edellyttää saavutettavia toimintatapoja ja työvälineitä. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan saavutettavaa palvelua kuten verkkoasiointia ja lopulta esteetöntä kulkua toimitiloihin, jossa itse kuntoutus tapahtuu ts. saavutettavaa kuntoutusta. Saavutettavuutta on syytä tarkastella laajemmin, jolloin hedelmällisenä lähtökohtana voi olla näkemys kuntoutujasta aktiivisena osallistujana omaan kuntoutumiseensa. Kun kuntoutuja omassa arjessa on keskiössä, se edellyttää yhteistyötä kuntoutujan, hänelle merkityksellisten ihmisten ja kuntoutuksen ammattilaisten kanssa ja sen tunnistamista, että kuntoutuminen toteutuu suurelta osin itsenäisesti tai lähiympäristön tukemana (Autti-Rämö & Salminen 2016). Tällöin näkökulma saavutettavuuteen muuttuu; kuntoutus voi parhaimmillaan olla on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa. ”Verkostoyhteistyöllä vauhtia tekoälypohjaisten virtuaaliteknologioiden saavutettavuuteen kuntoutuksessa” -hankkeessa pureudutaan teknologioita hyödyntävän kuntoutuksen saavutettavuuteen. Saavutettavuus on kaikkialla Käsitteenä saavutettavuus liitetään nykyisin usein verkkosivuihin ja verkkosisältöihin. Erityisesti näin ollut vuoden 2016 lokakuun jälkeen, jolloin Euroopan parlamentti julkaisi saavutettavuusdirektiivin (Direktiivi (EU) 2016/2102). Sen tehtävä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia mobiili- ja verkkopalveluita. Direktiivin pohjana on kansainvälinen W3C:n saavutettavuusohjeistus (WAI 2021) Web Content Accessibility Guidelines (WCAG), johon kuuluvia kriteerejä saavutettavan verkkopalvelun pitää täyttää. Saavutettavuus koskeekin tässä yhteydessä erityisesti sisältöjä ja sitä, miten niihin päästään. Saavutettavuus itsessään ei ole vaikea asia, mutta välillä kuulee puhuttavan samoista asioista eri käsitteillä. On hyvä pitää mielessä, että puhekielessä termejä esteettömyys ja saavutettavuus käytetään toistensa synonyymeinä, vaikka ne tarkoittavat hieman eri asioita. Englannin kielessä käytetään molemmissa tapauksissa sanaa accessibility, mutta esteettömyydestä käytetään myös sanaa barrier free. Saavutettavuus on osa esteettömyyttä eri tilanteissa. Käsitteenä esteettömyys liitetään yleensä fyysisen esteen tai rajoitteen huomioonottamiseen, ja erityisesti rakennettuun ympäristöön liittyy esteettömyysmääräyksiä, -ohjeita ja -suosituksia. Toisaalta vuorovaikutuksessakin voidaan puhua esteettömyydestä, jolloin tarkoitetaan kommunikoinnin fyysisten, kielellisten ja asenteellisten esteiden huomioonottamista. Tässä tärkeää on se, että vastavuoroisessa kommunikoinnissa mahdollistuvat yksilölliset ilmaisutavat. (Kommunikoinnin esteettömyys, 2021.) Saavutettava sisältö on osa rakennettua ympäristöä. Esimerkiksi koulu voidaan nähdä fyysisenä oppimisympäristönä, mutta toisaalta se on myös ympäristö, jossa käytetään digitaalisia oppimisympäristöjä. Liikenneympäristöissä infonäyttöjen, mainos- tai opastaulujen sisältöjen saavutettavuus voi olla riippuvainen myös ympäristön esteettömyydestä (Avellan 2021). Saavutettavuus pitää siis liittää laajemmin digitaalisiin palveluihin ja niiden käyttöön niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla (viestintä, dokumentointi ja muut palvelut). Samoin kuntoutuksessa voidaan hyödyntää digitaalisia sisältöjä ja käyttää jopa digitaalisia kuntoutusympäristöjä. Laki, direktiivit ja erilaiset sopimukset puhuvat laajemmin yhdenvertaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen on täydellinen erottelun ja syrjinnän vastakohta, jokaisen perusoikeus. Syrjintäkielto koskee myös tuotteiden ja palveluiden tarjontaa. Näin käsitteet esteettömyys ja saavutettavuus liittyvät siis näiden toteutumiseen yhteiskunnassa. Muu muassa YK:n vammaissopimuksen (2006) artikla 9 käsittelee esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Toisin sanoen voidaan sanoa, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat yhdenvertaisuuden pohja, ja ne voidaan nähdä laajemmin yhdenvertaisuuden mahdollistajana kaikkialla yhteiskunnassa. Saavutettavuudella on siis selkeä sosiaalinen arvopohja. Saavutettavuudella tarkoitetaan kuntoutuksen yhteydessä myös asenteiden avoimuutta tai monimuotoisuuden huomiointia kuntoutustoiminnan käytänteissä. Käytännössä keskeistä on varmistaa kaikille yhdenvertainen pääsy fyysiseen ympäristöön, esteettömän liikkumisen mahdollistaminen ja saavutettava viestintä, mukaan lukien erilaisten teknologiaa hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden saavutettavuus, sekä sosiaalinen ympäristö. (Töytäri & Kanto-Ronkanen 2016.) Näihin toimiin sisältyy erilaisten esteiden – myös ei-aineellisten – tunnistaminen ja poistaminen. Jos näitä ei huomioida, monet kuntoutujat jäävät palveluiden, ja jossain tilanteissa myös kokonaan toiminnan ulkopuolelle. Ergonomia- ja käytettävyyssuunnittelussa keskeistä on ihmisen ja toimintaympäristön vuorovaikutuksien ymmärtäminen (Väyrynen ym. 2004), johon sisältyy nykyään myös esteettömyyden ja saavutettavuuden huomioiminen. Saavutettava kuntoutus rakentaa saavutettavuutta Kun luomme kuntoutuspalveluja ja kehitämme teknologiaa kuntoutukseen, esteettömyys ja saavutettavuus nousevat tärkeäksi näkökulmaksi kuntoutuksen järjestäjän ja kuntouttajan näkökulmasta. Saavutettavuus tulee ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa, toiminnassa ja palautteenannossa sekä arvioinnissa. Saavutettavuudessa toteuttamisessa esim. kuntoutuksen palvelujen tai toiminnan osalta on huomioitava seuraavia näkökulmia: saatavuus, esteettömyys, yhdenvertaisuus, ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys. Saavutettavuus tulee nähdä koko toiminnan läpi kulkevana yhdenvertaisuusperiaatteena ja -tavoitteena. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta voidaan tarkastella fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn näkökulmista, mutta oleellista on myös sosioekonominen saavutettavuus. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, miten avustajat (läheiset, kuntoutuksen ammattilaiset), kuntoutumista tukevat palvelut (esim. tulkkipalvelut) ja toiminta ja apuvälineen käyttö on huomioitu kuntoutumisen kokonaisuudessa. Saavutettavan kuntoutuksen toteutumista voi tarkastella käytettyjen toimintatapojen ja työvälineiden kautta. Jos saavutettava kuntoutus on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa niin sitä tukevat kuntoutumisprosessissa tapahtuva vastavuoroinen oppiminen kuntoutujan, kuntoutujan toimintaympäristön ihmisten ja ammattilaisten välillä. Yhteisen oppimisen kohteena voi olla toimintaympäristön erittely, eli mitkä toimintaympäristön fyysiset, sosiaaliset ja asenteelliset tekijät edistävät tai estävät yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistumista (ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013) ja toisaalta yhteisen oppimisen kohteena voi olla myös tavoitteellisen kuntoutusprosessin tavoitteen asettaminen vuorovaikutuksessa ammattilaisten kanssa. (Lintula & Paalasmaa 2020.) Kuntoutuksen tuloksellisuus voikin näyttäytyä paitsi kuntoutujan tavoitteiden saavuttamisena, mutta myös muutoksina kuntoutujan toimintaympäristöissä – saavutettavuuden vahvistumisessa. Saavutettavuus toteutuu parhaimmillaan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen toiminta- ja työkyvystä. Tällöin kuntoutuminen on luonteeltaan saavutettavuutta rakentava, kun se mahdollistaa yhdenvertaisen osallisuuden erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen ominaisuuksista. Osallisuus konkretisoituu osallistumiseksi itselle merkitykselliseen toimintaan. Kuntoutuksessa hyödynnetään moniasiantuntijuutta, johon jokaisella kuntoutumista tarvitsevalla ihmisille on oikeus (Hietala 2016; Jeglinsky & Kukkonen 2016). Ydinkysymyksiä ovat kuntoutujan oma osallistuminen kuntoutumiseensa ja vaikuttaminen toimintaympäristöihin tekijöihin. Parhaimmillaan sosiaalisen ympäristön on omaksuttava riittävät tiedot, ymmärrys, taidot sekä asenteet ja motivaatio, jotta kuntoutuja voi osallistua yhdenvertaisena jäsenenä (Wiman 2012). Jos pohditaan esimerkiksi nuoren erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan osallisuutta ja toimijuutta erilaissa yhteisöissä ja ylipäätään yhteiskunnassa, keskeistä on tulla hyväksytyksi. Kuntoutuminen voi tapahtua vain hänen sosiaalisessa ympäristössään, mutta myös ympäristön tulee tukea saavutettavaa kuntoutusta. Ympäristön tulee mahdollistaa erilaisten ihmisten osallisuus ja toimijuus. Tämä on jatkuva ja vuorovaikutteinen prosessi, joka tapahtuu esteitä poistamalla ja tarpeellisia erityisjärjestelyitä tekemällä, tuomalla kuntoutus ihmisten luo, yksilölle merkityksellisen toiminnan ja osallistumisen äärelle. Älykkäät virtuaaliteknologiaratkaisut mahdollistavat saavutettavaa kuntoutumista, mutta oleellista myös on ymmärtää laaja-alaisemmin esteettömyys ja saavutettavuuskysymyksiä. Kokemusta oman elämän hallinnasta voidaan vahvistaa yleisesti tukemalla ihmisen valintoja ja päätöksentekoa tukien osallisuutta. Saavutettavuus on tässä yhteydessä moninaisuuden ja kykyjen arvostamista voimavarana, ja jokaisen ihmisen kuulluksi tulemista. Lopuksi Olemme halunneet tässä tuoda esille saavutettavuuden ja siihen liitettävän esteettömyyden käsitteitä, erityisesti kuntoutuksen näkökulmasta. Toisaalta on hyvä myös pohtia miten kuntoutus edistää saavutettavuutta. Jokaisen on hyvä tiedostaa, että saavutettavuudella on eri merkityksiä eri yhteyksissä. Tässä puhutaan myös yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamisesta, jota voidaan siis tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kuntoutuja tulee kyetä hyödyntämään erilaisia palveluita omassa kuntoutumisessaan ja toisaalta ensiarvoista on kuntoutujan osallistuminen oman kuntoutumisensa suunnitteluun, toteutumiseen ja arviointiin. Päämäärä on molemmissa sama, toimintakykyisuus, osallisuus ja toimijuus omassa arjessa. Kirjoittajat Tero Avellan työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hän tutkii esteettömyyttä ja saavutettavuutta tulevaisuuden yhteiskunnassa, sekä tähän liittyvää ihmisten ja teknologian välistä vuorovaikutusta. Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Autti-Rämö, I. & Salminen A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 14–15. Avellan, T. 2021. Esteettömyys ja saavutettavuus joukkoliikenteessä – erityisryhmien näkökulmia. Esitys Älypysäkki-hankkeen toisessa työpajassa 11.2.2021. Direktiivi (EU) 2016/2102 2016. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102, annettu 26 päivänä lokakuuta 2016, julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Hietala, O. 2016. Kokemusasiantuntija kuntoutumisen tukena. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 388-392. ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013.Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Jeglinsky, I. & Kukkonen, T. 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 393–401. Kommunikoinnin esteettömyys 2021. Papunet. Lintula, L. & Paalasmaa, P. 2020. Osaamista kuntoutukseen kuntoutujan parhaaksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saavutettavuuskriteeristö 2019. Saavutettavuuskriteeristö: Väline korkeakoulun saavutettavuuden arviointiin. United Nations 2006. General Assembly resolution 61/106, Convention on the Rights of Persons with Disabilities, A/RES/61/106 (13 December 2006). W3C Web Accessibility Initiative (WAI) 2021. Web Content Accessibility Guidelines (WCAG) Overview. Töytäri, O. & Kanto-Ronkanen, A. 2016. Apuvälineet ja ympäristön esteettömyys. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 347–363. Väyrynen, S., Nevala, N. & Päivinen, M. 2004. Ergonomia ja käytettävyys suunnittelussa. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Wiman, R., 2012. Kumpaa pitää kuntouttaa – ihmistä vai yhteiskuntaa? Teoksessa V. Karjalainen, & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme: ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: STAKES, 81–92.
Digiloikan mahdollistama yhdessä kehittäminen yli rajapintojen – aiheena työhyvinvoinnin edistäminen
Etäyhteydet luovat mahdollisuuksia verkostoitumiseen sekä kuntoutuksessa keskeisten ilmiöiden ja teemojen parissa tapahtuvaan ideoiden ja ajatusten jakamiseen. Kolmen ammattikorkeakoulun – Metropolian, Savonian ja Oulun ammattikorkeakoulun – yhteisvoimin järjestetyssä webinaarissa kuntoutuksen asiantuntijat tuottivat työhyvinvointia vahvistavia tekijöitä yhdessä keskustellen ja kehitellen. Yhteiskehittelyissä pysähdyimme miettimään, mitä on työhyvinvointia edistävä johtaminen verkostoissa. Kirjoitus pohjautuu Työn imu, yhteisöllisyys ja työhyvinvointi -webinaarin antiin ja yhteiskehittelyn tuloksiin. Mitä on työn imu? Ensimmäinen webinaarin aiheista oli työn imu ja sen merkitys verkostotyöskentelyssä. Työterveyslaitos (TTL) kuvaa työn imun tarkoittavan työssä esiintyvää myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa, johon nähdään kuuluvan kokemuksina seuraavat käsitteet tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Omaa työn imua voit testata esimerkiksi TTL:n verkkosivuilta löytyvällä testillä: https://www.ttl.fi/tyon-imu-testi/. (Työterveyslaitos). Työn imu on yksilöllistä ja yhteisöllistä. Työhyvinvointia edistävässä johtamisessa yksilöllisten voimavarojen vahvistamisen lisäksi panostus yhteisöllisiin voimavaroihin kannattaa. Työyhteisössä, jossa vallitsee yhteinen käsitys tehtävästä ja sen merkityksestä ja jossa koetaan luottamusta ja pystyvyyttä, tiimin työn imu voi vahvistaa myös yksilön omakohtaista työn imua. (Hakanen 2011: 60–61; Launonen & Ruotsalainen 2017: 124–133.) Työn imu yksilön ja yhteisöllisyyden näkökulmista vahvisti webinaarin aikana jo aiempaa ajatusta siitä, että verkostotyöskentelyyn tarvitaan aikaa ja yhteistä tahtotilaa, jotka mahdollistavat tarveperustaisen yhteistoiminnan eri toimijoiden kesken. Järvikosken ja Härkäpään (2011) mukaan myös kuntoutuksessa nähdään nykyään olevan enemmän sosiaalisia ulottuvuuksia, joissa korostuu kuntoutujan toimintaympäristö ja toimintakyvyn huomioiminen kokonaisuutena kuntoutujan ja ympäristön välisessä muutosprosessissa (Järvikoski & Härkäpää 2011: 9, 11). Mikä on yhteisöllisyyden suhde hyvinvointiin? Webinaarin toisessa teemassa yhteisöllisyyden keskiöön oli nostettu luottamus ja kriittinen asenne, jota ympäröivät kolme toisiinsa nivoutuvaa tasoa: kokemuksellisuus, toiminta ja mahdollistaminen. Työhyvinvoinnin edistämisen kannalta vahva yhteistoimijuus perustuu vuorovaikutuksellisiin tilanteisiin, joissa kaikki osallistujat nähdään yhdenvertaisina toimijoina verkostoissa. (Kalliokoski 2020: 93–94, 98.) Mahdollistamisen käsite herätti tässä asiayhteydessä pohtimaan työyhteisön rakenteita sekä niiden merkityksiä yhteisöllisyyden edistämiseksi ja verkostoitumisen mahdollistamiseksi. Tärkeää on myös havaita, että kun aiheena on työhyvinvointi, yhteisöllisyys ja toiminta verkostoissa, nämä koskettavat ammattilaisten verkostojen lisäksi myös kuntoutujan verkostoja hänen toimintaympäristössään. Ratkaisevaa on mielekkäiden kokonaisuuksien rakentaminen yhdyspinnoille hyvinvoinnin ja kuntoutumisen vahvistumiseksi. Alustuksista yhteiskehittelyyn Webinaarin edetessä opiskelijat pääsivät pienryhmissä pohtimaan yhteisöllisyyden, työn imun ja kiitoksen merkitystä työhyvinvoinnin kannalta. Tukena kuntoutuksen asiantuntijoiden työskentelyssä oli Padlet-alusta, johon opiskelijat saivat ryhminä kiteyttää ajatuksiaan aiheen äärellä. Pienryhmätyöskentelyn tuotokset käytiin yhdessä läpi koko ryhmän kanssa. Jokaisella osallistujalla oli halutessaan mahdollisuus nostaa esiin ajatuksia yhteiseen keskusteluun. Kiteytyksissä esille nousi työyhteisön yhteisten tavoitteiden ja asioista sopimisen merkitys, vuorovaikutus ja yhteenkuuluvuuden tunne sekä arvostuksen kokemuksen ja palautteen saamisen merkitys henkilökohtaiselle työhyvinvoinnille (ks. kuvio 1). Pienryhmissä toteutunut yhteiskehittely toimi alkulämmittelynä ja tutustumisena kolmen eri oppilaitoksen opiskelijoille. Yhteinen keskustelu viritti ajatuksia ja innosti kuntoutuksen asiantuntijoita yhteiseen työskentelyyn webinaarin edetessä. Työhyvinvoinnin edistäminen verkostoyhteistoiminnassa Webinaari jatkui tärkeiden kysymysten äärellä: Miten verkostot voimaannuttavat ja mikä sen kaiken vaivalloisuuden merkitys onkaan? Isona päämääränä on tarjota parempia palveluratkaisuja asiakkaalle ja tietenkin lisätä työn merkityksellisyyttä. Parhaimmillaan verkostot laajentavat ymmärrystä omasta työstä ja tuovat esiin sellaisia sosiaalisia voimavaroja, joita ei ehkä muuten olisi omassa työyhteisössä tarjolla. (Seppänen 2014: 58, 60–62.) Työelämä kaikkinensa on muuttunut ja moninaistunut. Siihen viittaakin seuraavan kuvan lause, joka kuvastaa tämänhetkistä vaihetta ja toivottua tahtotilaa eri työympäristöissä. Pienin askelin kohti loppuhuipennusta Toisessa yhteiskehittelyssä opiskelijat pääsivät tuottamaan ryhmissä kuvausta siitä, mitä on työhyvinvointia edistävä toiminta verkostoissa. Ryhmätyöskentely lähti hyvin käyntiin ja tunnelma oli vapautunut alkujännityksien jälkeen. Keskustelu oli vireää ja sitä olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Keskustelun pohjalta ryhmät tuottivat mainioita visuaalisia kuvauksia monipuolisia digitaalisia välineitä hyödyntäen varsin lyhyessä ajassa. Alla olevat yhteenvedot ovat muutamia esimerkkejä yhteiskehittelyn tuotoksista, joissa opiskelijat kiteyttivät ajatuksiaan työn merkityksellisyyden, yhdessä oppimisen ja toiminnan kehittämisen näkökulmista (ks. kuvio 3). Yli 50 webinaariin osallistunutta sosiaali- ja terveysalan ammattilaista tuottivat Kuntoutuksen yamk -opiskelijoina yhteneväisiä kuvauksia aiheen tiimoilta. Iltapäivä päättyi yhteenvetoon ja ajatuksiin seuraavan kysymyksen johdattelemana. Yhdessä rakentuva ymmärrys työhyvinvoinnin edistämisestä verkostoissa? Seuraavaan kuvioon (ks. kuvio 4) tiivistyi webinaarin laaja ja monivivahteinen kokonaisuus työhyvinvoinnin edistämisestä verkostoissa kuntoutuksen asiantuntijoiden ryhmissä tuottamien tuotosten ja esittelyjen pohjalta. Kuunteleva keskustelukulttuuri kuvastaa dialogista, vuorovaikutteista prosessia työhyvinvoinnin edistämiseksi verkostossa. Yhteinen tahtotila ja päämäärä ohjaavat hyvin toimivan verkoston toimintaa. Päämäärän kirkastaminen toteutuu esimerkiksi yhteisen visioinnin ja positiivisen tulevaisuusnäkymän muodostamisen kautta. Työhyvinvoinnin edistäminen verkostoissa edellyttää toiminnan hallintaa ja koordinointia konkreettisin toimin. Työn merkityksellisyys rakentuu omakohtaisista ja yhdessä jaetuista kokemuksista. Yhteiskehittelyn tulosten perusteella keskeistä on eri toimijoiden – niin ammattilaisten kuin kuntoutujien tai asiakkaiden – osallistuminen ja jaettu asiantuntijuus. Muuttuvassa työelämässä työhyvinvoinnin edistäminen edellyttää ketterää kehittämistä. Eri toimijoita ja erilaisia asiantuntijuuksia yhdistävä yhteiskehittely voi olla keino kompleksisten haasteiden ratkaisemiseksi verkostomaisessa toiminnassa. Työhyvinvoinnin edistäminen verkostossa on prosessi, joka edellyttää jatkuvaa arviointia. Yhdessä toimiminen ja kehittäminen sekä jatkuva arviointi tarjoaa mahdollisuuden yksin ja yhdessä oppimiseen toimijuutta vahvistaen. Lopuksi Edelliseen yhteenvetoon huipentui yhteinen webinaari-iltapäivä. Toivottavasti verkostoitumiselle löytyy aikaa ja sopivaa tahtotilaa toimijoiden kesken eri ympäristöissä. Niin kuin webinaarissa todettiin, rajapintoja ylittäen mahdollisuuksia on paljon enemmän ja näkökulmat laajenevat. Verkostoituminen vaatii aktiivista otetta ja avoimuutta, vuorovaikutteisessa yhteisymmärryksessä eri toimijoiden kesken työelämän pysyvässä, välillä nopeatahtisessakin muutosarjessa niin yksilön kuin yhteisöjenkin kannalta. Webinaarissa oli koolla Kuntoutuksen ylemmässä AMK-tutkinnossa opiskelevia kuntoutuksen asiantuntijoita oppilaitosrajat ylittäen. Kuntoutuksen ja kuntoutumisen peruslähtökohdat ovat Kuntoutusselonteon (STM 2002: 3) mukaan samat riippumatta maakunnallisista alueista tai oppilaitosrajoista. Kehittämisen näkökulmasta rajapintojen ylittäminen mahdollistaa laajempaa oppimista ja osaamisen jakamista. Pienryhmissä yhteiskehittelyn äärellä korostui myös tärkeä vertaistuen merkitys. Kuntoutuksen asiantuntijat pääsivät jakamaan ajatuksia iltapäivän aikana rajapintoja ylittäen. Kirjoittajat Anna Selkama, vuonna 2002 Stadiasta valmistunut fysioterapeutti. Tällä hetkellä Kuntoutuksen yamk- tutkinto-opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Aloittanut opinnot syksyllä 2020. Anna työskentelee Keski- Uudenmaan Sote-kuntayhtymässä Keusotessa fysioterapeuttina Ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa. Sari Helenius, ft YAMK, toimii lehtorina Kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelmassa sekä projektisuunnittelijana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet Hakanen, Jari 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: Wsoy. Kalliokoski, Taina 2020. Yhteisöllisyyden rajat yhteistoiminnan ja ihmisen perushyvien näkökulmasta. Väitöstutkimus. Helsingin yliopisto. Launonen, Reima & Ruotsalainen, Maria 2017. Tehtaita ja tietotyötä – sisäisen motivaation mittaukset ja yhteiskehittelytyöpajat. Teoksessa: Kostamo, Tuukka (toim.). Ihan intoa! Miten innostusta johdetaan. Haaga-Helian julkaisut 9/2017. Seppänen, Laura ym. 2014. Palveluverkostojen muuttuvat toimintakonseptit: Asiakasymmärrys, välineet ja työhyvinvointi verkostoyhteistyössä. STM 2002. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002:6. Kuntoutusselonteko 2002. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle. Helsinki. Työterveyslaitos. Työn imu- testi.
Työkyvyn arvioinnin uusi ulottuvuus
Työkyvyn arvioinnissa tulee ottaa huomioon yksilön kokemus työympäristöstään. Työympäristön WEIS-FI-arviointimenetelmä avaa ovet ympäristön merkityksen syvällisempään tarkasteluun. Menetelmän avulla saadaan yksilön kokemuksia fyysisen ja sosiaalisen työympäristön työkykyä tukevista ja estävistä ominaisuuksista. Miten ympäristölliset tekijät vaikuttavat henkilön työsuoritukseen, työhyvinvointiin ja tyytyväisyyteen? Arvioinnin avulla nousee myös esille mahdollisia henkilön työkykyä edistäviä työympäristöön liittyviä muutostarpeita. Osallistuminen merkitykselliseen toimintaan ja osallisuuden kokemus ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Osallistumista arvioidessa ei riitä, että havainnoidaan henkilöä toiminnassa, vaan tarvitaan tietoa siitä, minkälaisena hän kokee oman osallisuutensa (Hedman ym. 2021). Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi työkykyä arvioitaessa. Työkyky koostuu ihmisen, työn ja työympäristön välisestä vuorovaikutuksesta, ja arviointiprosessissa keskeistä on yksilön oma kokemus tästä (Gould, Ilmarinen, Järvisalo & Koskinen [toim.] 2006: 19─20). WEIS-FI-menetelmän avulla on mahdollista päästä ymmärrykseen yksilön ja työympäristönsä välisestä suhteesta. Tämä toimintaterapiassa käytettyyn inhimillisen toiminnan mallin teoriaan perustuva puolistrukturoitu haastattelumenetelmä auttaa tunnistamaan yksilön omaa kokemusta osallisuudesta työympäristössään. WEIS-FI auttaa tunnistamaan työhön paluuseen liittyvää kuntoutustarvetta ja sitä, miten työympäristö vaikuttaa henkilön työkykyyn ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019: 9). ICF ja toimintaterapeuttinen näkökulma osallistumiseen Kansainvälisessä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksessa ICF:ssä (International Classification of Functioning, Disability and Health), kuten toimintaterapiassakin, tärkeä osa-alue on osallistuminen (participation). Osallistumisesta on tullut keskeinen käsite terveydenhuollossa sekä kuntoutuksessa. ICF:ssä osallistuminen määritellään osallisuutena omaan elämäntilanteissaan. Tärkeää on paitsi tarkastella henkilön osallistumista ulkoapäin myös kiinnittää huomiota siihen, millaisena yksilö kokee oman osallisuutensa. Osallistumista ei oikein voi arvioida luotettavasti huomioimatta yksilön omaa kokemusta itsestään toimijana omassa ympäristössään (Hemmingsson & Jonsson 2005). Toimintaterapian teorioiden keskiössä on ihmisen osallistuminen merkityksellisiin toimintoihin, ja osallistumiseen vaikuttaa aina yksilön, toiminnan ja ympäristön välinen vuorovaikutus (Christiansen ym. 2015; Taylor 2017). WEIS-FI-menetelmä ja sen erityispiirteet WEIS-FI on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jolla kerätään tietoa arvioitavan omasta käsityksestä työympäristön edistävistä ja estävistä tekijöistä ja näiden vaikutuksista henkilön työsuoritukseen, työtyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin (Keponen, Nyman & Viljanen 2019; Moore-Corner ym. 1998; Ekbladh, Thorell & Haglund 2008: 127). Arviointimenetelmä perustuu toimintaterapiassa keskeiseen inhimillisen toiminnan malliin (Taylor 2017). Mallissa ympäristön osa-alueita ovat fyysinen, sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Jokainen kokee ja osallistuu ympäristöönsä yksilöllisesti omien arvojensa, ominaisuuksiensa ja rajoitteidensa vaikuttamana. Siksi onkin tärkeää, että on olemassa työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa työympäristön vaikutusta työkykyyn ja työpaikalla osallistumiseen yksilön näkökulmasta. WEIS-FI poikkeaa ”perinteisistä” työympäristön arviointimenetelmistä siten, ettei se arvioi ympäristöä ulkokohtaisesti katsottujen elementtien, kuten esimerkiksi työsuorituksen, ergonomian tai työturvallisuuden perusteella. Nämäkin ovat tärkeitä asioita ottaa huomioon työympäristössä, mutta sellaisenaan niiden avulla ei pystytä tukemaan riittävästi henkilön työhön paluuta. Kun ympäristön koetut ominaisuudet saadaan näkyviksi, on niiden avulla tai ympäristöä mukauttamalla mahdollista lähteä tukemaan yksilön osallistumista ja vahvistaa yksilön kokemusta toimijana omassa ympäristössään. Yksilön kokemusten kartoittaminen mahdollistuu Toimintaterapian AMK-opinnäytetyössään Kuusela ja Saastamoinen (2021) ovat hyödyntäneet WEIS-FI-arviointimenetelmää kartoittaessaan Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevia ominaispiirteitä yhteistyössä Puuttuva Pala -hankkeen kanssa. WEIS-FI-menetelmää onkin mahdollista hyödyntää laajemmin yhteisöjen tasolla. Arviointimenetelmän avulla on mahdollista löytää ja ymmärtää työympäristön vahvuudet ja heikkoudet sen jäsenten näkökulmasta ja päästä lähelle yksilön arvoja ja ominaisuuksia, joiden huomioiminen on tärkeää mm. mielenterveyskuntoutujien työhön paluussa (Kuusela & Saastamoinen 2021: 26). Yksilön ominaisuuksien, työn ja ympäristön välistä vuorovaikutusta arvioimalla on mahdollista edistää työntekijän osallistumista ympäristöönsä esimerkiksi toimintaterapian keinoin. WEIS-FI-haastattelu voi auttaa yksilöä tunnistamaan omia tarpeitaan, haasteita ja vahvuuksiaan työhön paluuseen liittyen. Fyysisen, sosiaalisen ja toiminnallisen ympäristön merkitys yksilön työkyvylle on tunnistettava, jotta työllistymistä ja työssäjaksamista voidaan edistää. Sosiaalisen ympäristön merkitys yksilön työkykyä tukevana osa-alueena korostui työympäristön arviointien tuloksissa (Kuusela & Saastamoinen 2021). Samaan lopputulemaan tutkimuksessaan päätyivät myös Ekbladh ym. (2010). Työsuoritusta, hyvinvointia ja tyytyväisyyteen eniten vaikuttivat vuorovaikutus toisten kanssa, työn merkityksellisyys ja työyhteisön jäsenyys (Ekbladh ym. 2010: 128). Tutkimusten tulosten perusteella voidaankin olettaa, että sosiaalisen ympäristön merkitys on suurempi kuin fyysisen ympäristön merkitys työn mielekkyyttä ja työhyvinvointia lisäävänä tai heikentävänä tekijänä asiakasryhmästä riippumatta. WEIS-FI-menetelmä avaakin uusia mahdollisuuksia syvempään ymmärrykseen työympäristön ulottuvuuksista. Käyttömahdollisuuksia monialaisessa tiimissä Millaista hyötyä WEIS-FI-menetelmästä voisi olla ihan konkreettisesti? WEIS-FI-menetelmä perustuu toimintaterapian malliin, ja tuloksien tulkinnassa on tietysti tärkeä ymmärtää mallia ja sen periaatteita. Tuloksia on kuitenkin hyvinkin hyödynnettävissä monialaisessa yhteistyössä, kuten työhön valmennuksessa, työhyvinvoinnissa ja työterveydessä. Jokainen työtilanne on ainutlaatuinen, ja tästä menetelmästä on ensisijaisesti hyötyä, kun halutaan löytää työympäristöllisiä elementtejä, jotka vaikuttavat ihmisen osallistumiseen työhön mielekkäällä tavalla (Ekbladh ym. 2010), ja myös Martimon sanoin löytää henkilön täsmätyökykyä (Martimo 2020). Työhyvinvoinnin näkökulmasta menetelmää voisi hyödyntää ennaltaehkäisevästä näkökulmasta esimerkiksi kartoittamaan työyhteisön vahvuuksia ja kehittämiskohteita ja niiden avulla luoda kehittämissuunnitelmia. Työterveydellisestä näkökulmasta menetelmän avulla voisi kartoittaa, miten vaikkapa työtapaturmaa kokeneen tai sairauslomalta palaneen henkilön työtehtäviä tai fyysistä työympäristöä voisi muokata tai millaista sosiaalisesta ympäristöltä (esimieheltä, työtovereilta) tulevaa tukea henkilö kaipaa, jotta hänen työkykynsä tulisi käyttöön mahdollisimman kattavasti. Niin sanottu täsmätyökyky voisi löytyä paremmin! Lisäksi osana Marinin hallitusohjelman Mielenterveys-strategiaa hyödynnettävässä IPS-mallissa (Raivio & Appelqvist-Schmidlechner 2020) eli Sijoita ja valmenna! -mallissa, vaikeasti työllistettäville mielenterveyskuntoutujille etsitään työpaikkoja ja sitten heitä valmennetaan suoraan niissä. Siinä yhteydessä voisi olla paikallaan hyödyntää WEIS-FI-menetelmän näkökulmia, jotta saadaan ymmärrystä siitä, miten henkilö kokee työympäristönsä ja vaikkapa erityisesti sen, miten työyhteisö on ottanut hänet vastaan. Kirjoittajat Tytti Saastamoinen on toimintaterapeutti (AMK), joka on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta maaliskuussa 2021. Hän työskentelee toimintaterapeuttina Helsingin kaupungilla. Kiinnostus työkykyisyyttä kohtaan heräsi opintojen aikana opintojaksolla, jossa opiskelijat pääsivät testaamaan uutta AWC-arviointimenetelmää (Assessment of Work Characteristics) Helsingin Klubitalolla. Harjoittelu Puuttuva pala -hankkeessa sekä opinnäytetyöhön tehty tutkimustyö syvensivät kiinnostusta entisestään. Tulevaisuudessa Tytin tavoitteena on työskennellä toimintaterapeuttina työkykyisyyden moninaisessa maailmassa. Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja tiimivastaavana sekä Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa. Lähteet Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. (2015). Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. Ekbladh E, Thorell L-H & Haglund L. (2010) Perception of the work environment among people with experience of long term sick leave. Work 35 (2010).125–136. Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J & Koskinen S (toim.) (2006) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000- tutkimuksen tuloksia. Helsinki: Hakapaino Oy. 19─20. Hedman L, Ikonen J, Leemann L, Koskela T, Martelin T, Solin P, Tamminen N & Parikka S. (2021) Osallisuuden kokemus ja positiivinen mielenterveys työmarkkina-aseman ja kotitalouden rakenteen mukaan – FinSote 2019 -tutkimuksen tuloksia. THL: Tutkimuksesta tiiviisti 5/21. Hemmingsson, H., & Jonsson, H. (2005). The issue is—An occupational perspective on the concept of participation in the international classification of functioning, disability and health—Some critical remarks. American Journal of Occupational Therapy, 59, 569–576. Keponen R, Nyman J & Viljanen V (2019) Työympäristön arviointi (WEIS-FI). Suomenkielinen laitos Work Environment Impact Scale (WEIS) -menetelmästä. Alkuteos on Renee A. Moore-Corner, Gary Kielhofner, Linda Olson: Work Environment Impact Scale, WEIS, Version 2.0, 1998. MOHO Clearinghouse, University of Illinois at Chicago (UIC). Kuusela L & Saastamoinen T. (2021) Klubitalojen työympäristön työkykyä tukevat ominaisuudet. Jäsenten kokemuksia. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Martimo, K-P. (2020) Osittain vai riittävän työkykyinen? https://www.ilmarinen.fi/tietoa-ilmarisesta/ajankohtaista/blogit-ja-artikkelit/blogikirjoitukset/kari-pekka-martimo/osittain-vai-riittavan-tyokykyinen/ Moore-Corner, R. & Kielhofner, G. & Olson, L. 1998. A user’s manual for Work Environment Impact Scale 2.0. UIC: The model of human occupation clearinghouse. Raivio H & Appelqvist-Schmidlechner K. (2020) IPS – Sijoita ja valmenna! -kehittämishanke. Ohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:12. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9870-4 Taylor R. (edit) (2017) Gary Kielhofner’s Model of Human Occupation. Fifth edition. Philadelphia: Wolters Kluwer.
Kuntoutujan tarpeisiin vastaava kotikuntoutus
Kotiympäristö ja arjen toimet ovat jokaisella yksilöllisiä. Kotikuntoutus toteutuu osana kuntoutujan arkea hänen omassa elinympäristössään. Kuntoutuksen tulee perustua tarpeeseen, ja tarve on jokaisella kuntoutujalla yksilöllinen. Millaista on kuntoutujien tarpeisiin vastaava kotikuntoutus? Ikääntyneiden määrän kasvaessa valtakunnallisena tavoitteena on tukea ikääntyneen väestön kotona pärjäämistä. Palvelut tuodaan lähelle asiakkaita ja kotiin vietäviä palveluita kehitetään. (Valtioneuvosto 2019.) Kuntoutuspalveluiden uudistuessa kuntoutujien toimintakykyä tuetaan heidän omassa toimintaympäristössään ja näin kotikuntoutuksen rooli kasvaa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 59–60). Kotikuntoutus tukee kuntoutujan kotiympäristössä pärjäämistä parantamalla sekä ylläpitämällä kuntoutujan toimintakykyä ja arjen toimia. Kotona kuntoutumisessa ympäristö on usein voimaannuttava tekijä, koska se on turvallinen ja luotettava. (Pikkarainen 2013: 82). Kuntoutuja on omassa toimintaympäristössään asiantuntija. Tämä asettaa ammattilaisen työssään uudenlaisen roolin eteen, kun työympäristönä ei ole ammattilaisen vastaanotto, vaan kuntoutujan oma elinympäristö. (Pikkarainen 2016: 19–20.) Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jonka tarkoituksena oli kehittää kotikuntoutusta kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Kehittämisympäristönä oli Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän, Kymsoten kotikuntoutus. Kehittämiseen osallistuivat kotikuntoutuksen kuntoutujat sekä kotikuntoutuksessa työskentelevät ammattilaiset. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen toimintatavoista. Oikea-aikaisesti tarpeisiin pohjautuvaa kotikuntoutusta Kotikuntoutus tulisi aloittaa varhaisessa vaiheessa, jotta raskaampien palvelujen tarve kuntoutujilla siirtyy. Kotikuntoutusta tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti kuntoutujan elämäntilanteen, toimintaympäristön ja arjen toimien kautta. (Pikkarainen 2016: 76–77.) Kuntoutujan tarpeita vastaava kotikuntoutus alkaa oikea-aikaisesti kuntoutujan tarpeisiin nähden. Tarpeista nousevat kuntoutujan itse asettamat tavoitteet, jolloin ne ovat hänelle merkityksellisiä. Tavoitteiden merkityksellisyys sekä usko kuntoutuksen onnistumiseen edesauttavat motivaation syntymistä. Motivaatio on perusta kuntoutuksen onnistumiselle. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 67; Järvikoski & Härkäpää 2011: 188–190.) Avoimella vuorovaikutuksella luodaan luottamuksellinen ilmapiiri Kehittämistyön tulosten mukaan lähtökohta kuntoutujan tarpeita vastaavalle kotikuntoutukselle on avoin vuorovaikutus sekä sujuva yhteistyö kuntoutujan ja ammattilaisen välillä. Kotikuntoutuksessa ammattilaiset ovat aidosti läsnä, ja kuulevat kuntoutujan tarpeita ja toiveita. Keskustelu kuntoutujan ja ammattilaisen välillä on tasavertaista ja vastavuoroista. Hyvä vuorovaikutus luo rentoa, kiireetöntä ja luottamuksellista ilmapiiriä kotikuntoutuksessa. Luottamus edesauttaa kuntoutujan voimaantumista ja näin kuntoutuja kokee pystyvänsä vaikuttamaan asioihin sekä pärjäämään omien valintojensa kanssa. (Pikkarainen 2013: 38–39). Yksilöllinen arjen kuntoutus tutussa ympäristössä Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen tulee toteutua kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden ja motivaation mukaan. Kuntoutussuunnitelma on kaiken lähtökohta ja se tulisi laatia yhdessä kuntoutujan, ammattilaisten ja kuntoutujan läheisten kesken. Kotikuntoutus toteutuu osana arjen toimintoja ja liikkumisen tukeminen kuntoutujan toimintaympäristössä on tärkeää. Kuntoutujat kokevat kotiympäristön turvallisena ja voimaannuttavana kuntoutuspaikkana. Kotona toteutetun kuntoutuksen on todettu helpottavan kuntoutujan itsenäistä osallistumista hänelle itselleen merkityksellisiin asioihin sekä sosiaalisiin tapahtumiin yhdessä läheisten kanssa. (Hjelle & Tuntland & Forland & Alvsvåg 2015). Kokonaisvaltaista ja kannustavaa ohjausta Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa tuetaan kuntoutujan kokonaisvaltaista toimintakykyä. Kuntoutujan voimavarat ja hänelle merkitykselliset asiat ohjaavat kotikuntoutuksen etenemistä. Kuntoutujan tarpeisiin vastaa ammattilaisten kannustava ja motivoiva ohjaus. Ammattilaisten kannustus tuo kuntoutujille varmuutta ottaa vastuuta omaharjoittelusta ja arjen toimista. Ammattilaisten yksilöllinen ja asiantunteva ohjaus tuo kuntoutujille luottamusta heidän kykyynsä kuntoutua. (Hjelle ym. 2015; Taule, Strand, Skouen & Råheim 2015). Kotikuntoutuksessa tärkeää on tukea ja kannustaa kuntoutujaa omatoimiseen kuntoutumiseen. Kotikuntoutus on yhteistyötä Kotikuntoutus on moniammatillista yhteistyötä, mikä parhaimmillaan lisää kuntoutuksen vaikuttavuutta (Pikkarainen 2013: 94). Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa yhteistyön merkitys korostuu ja jokaisen kuntoutujan arkeen läheisesti kuuluvan tulisi olla mukana kotikuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Erityisesti kotihoidon henkilökunnan osallistuminen kuntoutujan toimintakyvyn tukemiseen on toivottavaa. Läheiset osallistuvat kotikuntoutukseen alusta asti ja heidän tukensa on kuntoutujien näkökulmasta motivoivaa ja voimaannuttavaa. Läheisten osallistuminen kotikuntoutukseen mahdollistaa kuntoutuksen jatkuvuuden sekä parantaa kuntoutumisen onnistumista. (Juntunen 2016: 402, 404.) Kotikuntoutuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että jokainen kuntoutujan arjessa mukana oleva ymmärtää vaikutusmahdollisuutensa kuntoutujan toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä omatoimisen kuntoutumisen tukemiseen. Kuntoutujan, ammattilaisten ja läheisten kesken tarvitaan avointa vuorovaikutusta, selkeää tiedonkulkua ja sujuvaa yhteistyötä. Vastavuoroinen vuorovaikutus ja yhteistyö edesauttavat yhteisen ymmärryksen muodostumista kotikuntoutuksen toimintatavoista. Yhteisen ymmärryksen myötä jokainen osapuoli tietää miksi ja millä tavoin toimitaan kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa. Tulevaisuudessa kotikuntoutusta toteutetaan kuntoutujan näkökulmasta. Kuntoutuja osallistuu oman kuntoutuksensa suunnitteluun ja toteutukseen tasavertaisena kumppanina ja ymmärrys kuntoutujan tarpeista on kotikuntoutuksen lähtökohta. (Mäkinen 2014: 11–13). Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen kehittäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. Kirjoittaja Anni Pentti, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma. Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Hjelle, Kari & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Alvsvåg, Herlis 2015. Driving forces for home-based reablement; a qualitative study of older adults’ experiences. Health and Social Care in the Community 25 (5). 1581–1589. Saatavana osoitteessa: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/hsc.12324. Juntunen, Kristiina 2016. Omaisten ja läheisten merkitys kuntoutumisessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet: Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYProOy. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13. Pikkarainen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa I. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 159. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64864/JAMKJULKAISUJA1592013_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Pikkarainen, Aila 2016. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa II. Ikääntyneiden arki-, koti – ja lähikuntoutus: varhaisvaiheesta ympärivuorokautiseen hoivaan. Jyväskylän Ammattikorkeakoulun julkaisuja-sarja. Juvenes Print. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutumisen uudistumiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Taule, Tina & Strand, Liv Inger & Skouen, Jan Sture & Råheim, Målfrid 2015. Striving for life worth living: Stroke survivors’ experiences of home rehabilitation. Artikkeli lehdessä Scandinavian Journal of Caring Sciences. Norja. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/scs.12193. Valtioneuvosto 2019. Marinin hallitus. Hallitusohjelma. Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/oikeudenmukainen-yhdenvertainen-ja-mukaan-ottava-suomi.
Nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat nuorten ja ammattilaisten yhteistyössä
Miten tukea työpajoilla nuoria kohti heidän omia tavoitteitaan? Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni jatkokehitettiin Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Tulevaisuudessa uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt voivat rakentua yhteistoiminnan perustalle, jossa nuoret ja ammattilaiset toimivat tasaveroisina kumppaneina. Nuorten työpajatoiminta ja sosiaalinen vahvistuminen muutoksessa Omnian nuorten työpajoilla 17–29-vuotiaat espoolaiset, kauniaislaiset ja kirkkonummelaiset nuoret voivat olla esimerkiksi työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa muun muassa ruokapalvelupajalla, audiovisuaalisella pajalla tai kuljetuspajalla. Nuorten työpajatoiminta on tarkoitettu nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman toisen asteen koulutusta tai ajautua työmarkkinoiden ulkopuolelle (Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020). Vuosien varrella työpajatoiminta on muuttunut monin tavoin, ja nykyisin työpajojen asiakkaina on nuoria, joiden arki ja elämä hyötyvät yhä korostuneemmin kokonaisvaltaisesta ja monialaisesta tuesta. Tämä muutos asettaa uusia vaatimuksia työpajojen valmentajien ja ohjaajien osaamiselle. (Opetusministeriö 2004.) Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on työpajatoiminnan keskeinen periaate (Tanskanen & Danielsbacka 2007). Syrjäytymisen monitulkintaista käsitettä on kuitenkin pidetty ongelmallisena, ja termiä on tullut korvaamaan sosiaalisen vahvistaminen ja vahvistumisen käsitteet (ks. Mehtonen 2011). Sosiaalisen vahvistumisen edistämisen lopputuloksena on työpajoilla nuoren sosiaalinen vahvistuminen: nuoren elämänhallinnan, sosiaalisten taitojen, opiskelu- ja työelämävalmiuksien, arjen asioiden hallinnan ja itsetuntemuksen lisääntyminen (Kinnunen 2016). Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten kirjo Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli kehittää Omnian nuorten työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistymiseksi. Aineisto kerättiin nuorten ja ammattilaisten yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä etäyhteiskehittelytilaisuudessa. Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin vaikuttavat tekijät nuorten ja ammattilaisten näkökulmista ovat nuoren yksilöllinen kokemus ja toiminta, ohjaajan ohjaustapa ja vuorovaikutus, ammattilaisen toimintatavat sekä toiminnan ja ympäristön rakenteet. Nämä tekijät ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa. Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviin ohjauskäytäntöihin tarvittavat muutokset puolestaan kiteytyvät tavoitteellisuuden ja yksilöllisen työskentelyn vahvistamiseen, rakenteiden tarkasteluun ja yhdenmukaisen ohjauksen tukemiseen, nuorten yhdessä toimimisen tapojen lisäämiseen sekä valmennussuunnitelman kehittämiseen. Nämä kehittämistarpeet niin ikään ovat toisiinsa yhteydessä. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuotoksena syntyi kuvaus uusista nuoren sosiaalista vahvistumista edistävistä ohjauskäytännöistä työpajatoiminnassa. Uudet nuoren sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt toteutuvat työpajalla nuoren ja ammattilaisten välisessä yhteistyössä. Yhteistyössä kohti nuoren tavoitteita Työpajan ammattilaisten välinen yhteistyö nousee tuloksissa merkittävänä ja moneen eri ohjauskäytäntöön vaikuttavana tekijänä. Tulosten mukaan tuloksellinen nuorten sosiaalista vahvistumista edistävä ohjaus vaatiikin ohjaajien välistä yhteistyötä esimerkiksi viikoittaisissa tapaamisissa ja työpajan arjessa käytävissä keskusteluissa sekä sitoutumista yhteisiin toimintatapoihin. Tuloksissa nousee myös nuorten oma osuus ja merkitys ohjauskäytäntöjen toteutumisessa. Näin ollen vaikuttaakin siltä, että tuloksellinen nuoren sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen toteuttaminen ei ole vain sarja erilaisia nuoreen asiakkaaseen kohdistuvia toimenpiteitä, vaan toteutus rakentuu ammattilaisten ja nuorten asiakkaiden yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt näyttäytyvät monimuotoisena ja -vaiheisena muutos- ja oppimisprosessina nuoren ja tämän työpajaympäristön välillä (vrt. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa 2014). Nuoren sosiaalista vahvistumista edistäviä ohjauskäytäntöjä toteutetaan eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tulevaisuudessa työpajatoiminnan ohjaustyössä ja sosiaalisen vahvistumisen edistämisessä voi olla merkityksellistä tietoisesti rakennettu kumppanuus nuoren ja ammattilaisten välillä. Tätä kohti voi edetä työpajan arjessa luomalla kaikkien osapuolten välistä yhteistoimintaa ja tasavertaisuutta vahvistavia rakenteita. Kirjoitus perustuu Salosen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Jotta yhteinen päämäärä pysyisi kirkkaana kaikille: uudet nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt työpajatoiminnassa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101131237 Kirjoittaja Emma Salonen, toimintaterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma. Lähteet Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. http://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf. Luettu 29.11.2019. Mehtonen Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa Piia Lundbom, Jatta Herranen (toim.) Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisusarja C, Oppimateriaaleja 26 Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. 13‒29. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-114-3. Luettu 1.10.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014. Lukijalle. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka 2014 (toim.). Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit 13. Metropolia ammattikorkeakoulu. 5. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5797-82-4. Luettu 2.1.2021. Tanskanen, Antti & Danielsbacka, Mirkka 2007. Paja pahnan pohjimmaisille. Huono-osaisimmille suunnatusta työpajatoiminnasta. Yhteiskuntapolitiikka 72:5. Nuorisolaki 1285/2016. Annettu Helsingissä 21.12.2016. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161285. Luettu 29.9.2019. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2020. Nuorten työpajatoiminnan vaikuttavuus ja etsivän nuorisotyön resurssit ja tehokkuus. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus. https://www.vtv.fi/julkaisut/nuorten-tyopajatoiminnan-vaikuttavuus-ja-etsivan-nuorisotyon-resurssit-ja-tehokkuus/. Luettu 2.11.2020.
Sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta toimintakyvyn edistymiseksi
Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35). Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa. Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat. Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa. Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti. Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa. Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15). Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.) Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa. Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.) Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta. Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35). Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus) Kirjoittaja Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Liikkumisen arviointi ”goes digi” – uusi teknologia kävelyn havainnoinnin apuna
Kävelyn havainnointi on jo pitkään ollut yksi keskeinen liikkumiskyvyn arvioinnin menetelmä. Teknologian kehittymisen myötä käyttöön on lisäksi tullut erilaisia mittalaitteita, joiden avulla on mahdollista saada entistä tarkempaa ja yksikohtaisempaa tietoa kävelyn eri parametreista. Käveleminen vaatii paitsi riittävää lihasvoimaa ja hapenottokykyä, myös monenlaisia taitoja, kuten tasapainoa, koordinaatiota ja kykyä mukauttaa liikkeitä vaihtelevissa olosuhteissa. Kävelykyvyn edellytykset voivat heikentyä esimerkiksi ikääntymisen, sairauden tai vamman myötä, mikä voi vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin suoriutua itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista. Kävelyn analysointi onkin keskeinen osa fysioterapeuttista tutkimista erityisesti alaraajojen ja selän alueella esiintyvien tuki- ja liikuntaelimistön ongelmien sekä erilaisten neurologisten oireiden yhteydessä. Tunnistamalla kävelyn poikkeavuuksia voidaan tehdä tärkeitä havaintoja yksilön toimintakyvystä sekä saada lisätietoa diagnoosin tekemistä ja kuntoutustarpeen arvioimista varten. (Levine, Richards & Whittle 2012: 83; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3363–3364; Paróczai, Bejek & Illyes 2005: 63.) Kävelyn arviointi on perinteisesti toteutunut visuaalisesti havainnoiden. Kävelyä havainnoitaessa on tarkasteltu muun muassa kävelyn rytmiä, symmetriaa, vartalon asentoa sekä nivelten ja lihasten toimintaa. Silmämääräisesti tehty havainnointi on edullista ja soveltuu hyvin erilaisissa ympäristöissä toteutettavaksi. Havainnoinnilla on kuitenkin heikkoutensa, sillä nopeita liikkeitä ja kävelyn aikaisia voimia ei ole mahdollista havaita silmämääräisesti. Lisäksi havainnoimalla saadut tulokset perustuvat aina havainnoijan subjektiiviseen tulkintaan ja voivat siten olla laadultaan vaihtelevia tai epätarkkoja. (Levine, Richards & Whittle 2012: 83–86.) Liikkumisen analysointiin suunniteltujen mittalaitteiden kehittymisen myötä kävelyn havainnointi on siirtynyt havainnoijan subjektiivisesta arviosta objektiiviseen tietoon. Mittalaitteiden avulla voidaan saada tarkkaa tietoa kävelyn aika-paikka-muuttujista, voimista, jotka tuottavat liikkeen sekä lihasten sähköisestä aktiivisuudesta. Näiden laitteiden avulla kerättävää kvantitatiivista tietoa voidaan käyttää täydentämään havainnoinnin kautta saatuja tuloksia. (Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3363–3368.) Tarkkaa dataa kävelyn spatiotemporaalisista muuttujista Kävelyn spatiotemporaalisia, eli paikkaan ja aikaan liittyviä muuttujia, voidaan tarkastella erilaisilla videoanalyyseillä. Näistä tämän hetken korkeinta huipputeknologiaa edustaa 3D-liikeanalyysi. Menetelmässä hyödynnetään liikeanalyysikameroita, jotka havaitsevat asiakkaan kehoon asetetut heijastavat markkerit ja välittävät tiedot markkereiden liikkeistä analysointiohjelmistolle. Markkeritietojen perusteella ohjelmisto muodostaa kävelystä kolmiulotteisen biomekaanisen mallin, jota voidaan tarkastella mistä suunnasta tahansa. Mallista voidaan määritellä kävelyn matkaan ja aikaan liittyviä muuttujia, kuten kävelynopeutta, askelpituutta, tuki- ja heilahdusvaiheen kestoa sekä askelleveyttä. Lisäksi 3D-liikeanalyysiohjelmiston avulla on mahdollista tarkastella muun muassa kävelyn aikaisia nivelkulmia, kulmanopeuksia ja niveliin kohdistuvia vääntömomentteja. 3D-liikeanalyysilaitteiston tärkeimpiä etuja ovat datan tarkkuus ja monipuolisuus, jotka ovat tehneet menetelmästä yhden biotekniikkaa tutkivan tieteenalan arvostetuimmista mittalaitteista. 3D-liikeanalyysilaitteistoa on käytetty monenlaisilla asiakasryhmillä kävelykyvyn arvioinnissa, kuntoutustarpeen suunnittelussa ja kuntoutuksen vaikuttavuuden seurannassa. Menetelmä on osoittautunut hyödylliseksi esimerkiksi tutkittaessa Parkinsonin taudin aiheuttamia liikkumiskyvyn muutoksia, kuten askelpituuden lyhenemistä, liikkeiden jäykistymistä ja askelten välistä epäsymmetriaa (Pistacchi ym. 2017). 3D liikeanalyysi soveltuu hyvin käytettäväksi myös muiden neurologisten sairauksien yhteydessä, esimerkiksi aivoverenkiertohäiriötä seuranneen toispuolihalvauksen aiheuttamia kävelyn muutoksia tutkittaessa (Titus, Hillier, Louw & Inglis-Jassiem 2018). Myös akillesjänteen leikkauksen vaikutuksia CP-vammaisten lasten kävelykykyyn on tutkittu 3D-liikeanalyysilaitteiston avulla (Pilloni ym. 2019). Toistaiseksi menetelmän käyttöä rajoittaa kuitenkin järjestelmän korkea hinta ja käytön hitaus. Spatiotemporaalisten muuttujien mittaamiseen on myös yksinkertaisempia ja edullisempia mittalaitteita, kuten infrapuna-LED-signaalin avulla tietoa keräävä askelanalyysilaitteisto (Lee ym. 2014: 81–82). Menetelmän avulla saadaan tietoa askelpituudesta, askelleveydestä, askeltiheydestä ja kävelyvauhdista, sekä kävelyn eri vaiheiden kestosta. Sen sijaan nivelkulmia ja niiden nopeuksia tai niveliin kohdistuvia vääntömomentteja ei tällä mittalaitteella saada selville. Suhteellisen edullista ja helppokäyttöistä menetelmää voidaan kuitenkin hyödyntää monenlaisista alaraajavaivoista, kuten nivelrikosta ja nivelsidevaurioista kärsivien asiakkaiden kuntoutuksessa, sekä tutkittaessa erilaisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien vaikutuksia kävelykykyyn. (Gaignon ym. 2020; Gommans ym. 2017; Jacksteit ym. 2018.) Lisätietoa voimia mittaamalla Kävelyn arviointia voidaan täydentää tarkastelemalla voimia, jotka tuottavat liikkeen. Voimien mittaus voidaan toteuttaa esimerkiksi voimalevyantureilla tai jalkineisiin sijoitettavilla painepohjallisilla. Voimalevyllä mitataan askeleen alustaan tuottamia kontaktivoimia, jotka ovat yhtä suuria, kuin alustan kehoon tuottamat voimat. Voimalevyanturin avulla saadaan tietoa tukivaiheen kestosta, kontaktivoimien suuruudesta tukivaiheen eri osien aikana sekä alaraajojen kuormittumisen symmetriasta. (Vaverka, Elfmark, Svoboda & Janura 2015: 187–189; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3371–3372.) Voimien mittauksella usein täydennetään 3D liikeanalyysilaitteiston kamerajärjestelmän tekemiä mittauksia. Voimalevyn ja kameroiden yhdistelmää voidaan käyttää myös muun muassa arvioitaessa yksilön seisomaan nousua, porraskävelyä sekä selän ja yläraajojen liikkeitä (Levine, Richards & Whittle 2012: 122.) Painepohjalliset puolestaan mittaavat niin sanottua plantaarista painetta. Niiden avulla saadaan tietoa jalkapohjaan kohdistuvan paineen tai kuormituksen jakautumisesta jalkapohjan alueelle sekä kuormituksen suuruudesta ja kuormitushuippujen kestosta kävelyn aikana. Painepohjallisten avulla voidaan havaita alaraajan rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeamia sekä ennaltaehkäistä kudosvaurioiden syntymistä esimerkiksi diabeteksen aiheuttamasta neuropatiasta kärsivillä henkilöillä. (Bus 2016: 221-223, 225; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3372–3373; Razak, Zayegh, Begg & Wahab 2012: 9885-9886.) Elektromyografia kertoo lihasten sähköisestä aktiivisuudesta Liikkeiden ja voimien lisäksi kävelyn analysoinnissa voidaan tarkastella lihasten supistumisen ja rentoutumisen oikeaa ajoitusta. Lihastoimintaa tutkitaan mittaamalla lihaksen sähköistä aktiviteettia elektromyografian avulla. Tarkastelemalla eri lihasten aktivoitumisen kestoa ja järjestystä kävelyn eri vaiheissa voidaan saada tietoa kävelyyn vaikuttavista lihasheikkouksista, lihaskoordinaation vaikeuksista sekä erilaisista neurologisista häiriöistä. Kävelyn analysoinnissa elektromyografiaa voidaan hyödyntää esimerkiksi alaraajan nivelsidevamman ja tekonivelleikkauksen jälkeisessä hoidossa, neurologisten sairauksien, kuten Parkinsonin taudin ja MS-taudin kuntoutuksessa sekä diabeteksen aiheuttamien tunto- ja verenkiertohäiriöiden tutkimisessa. (Agostini ym. 2020: 1-2; Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014: 3376.) Kävelyanalyysin tulokset kuntoutuksen suunnittelussa ja seurannassa Kävelyanalyysi on keskeinen osa liikkumiskyvyn arviointia ja muiden tutkimusten ohella toimii pohjana kuntoutustarpeen arvioinnissa ja kuntoutuksen suunnittelussa. Tulosten tulkinta kuntoutusalan ammattilaisen kanssa tarjoaa asiakkaalle tärkeää tietoa omasta liikkumisesta ja siihen mahdollisesti vaikuttavista riskitekijöistä. Tunnistamalla kävelyn poikkeavuuksia terapeutti ja asiakas voivat yhdessä laatia asiakkaan tarpeisiin sopivan yksilöllisen harjoitteluohjelman, joka voi tähdätä esimerkiksi tasapainon hallintaan, määrättyjen nivelten liikelaajuuksien kasvattamiseen tai tiettyjen lihasryhmien vahvistamiseen. Kävelyanalyysi voi lisäksi auttaa sopivien apuvälineiden, kuten erityisjalkineiden tai tukipohjallisten hankinnassa. Muutoksia kuntoutujan liikkumiskyvyssä voidaan seurata vertailemalla lähtötilanteessa toteutetun kävelyanalyysin tuloksia seurantakäynneillä tehtyihin havaintoihin ja uusintamittauksiin. Liikkeen laadusta tehdyt havainnot, mittalaitteiden tarjoama data sekä tietysti asiakkaan omat kokemukset auttavat kuntoutuksen edistymisen arvioinnissa ja viitoittavat tietä mahdollisten jatkotoimenpiteiden varalta. Lopuksi Yhteenvetona voidaan todeta, että fysioterapeutin tekemän kävelyn visuaalisen havainnoinnin tueksi on olemassa monenlaisia uuden teknologian laitteistoja. Kehitys etenee koko ajan, mikä tarkoittaa entistä tehokkaampia ja pienempiä sensoreita, nopeampia analyysejä ja edullisempia hintoja. Ei myöskään tule unohtaa huipputeknologian laitteistojen rinnalle kehiteltyjä “kevytversioita”, kuten liikkeen analysointiin suunniteltuja älypuhelinsovelluksia, jotka tuovat mittaamisen työkalut yhä useampien saataville. Tässä katsauksessa on keskitytty vain kävelyn arviointiin, mutta edellä mainittua teknologiaa voidaan hyödyntää myös muun liikkumisen, kuten juoksemisen ja hyppimisen arvioinnissa sekä monien eri urheilulajien parissa (Muro-de-La Herran, Garcia-Zapirain & Mendez-Zorrilla 2014). Kävelyanalyysiin on mahdollista päästä Metropolia Ammattikorkeakoulun HyMY-kylän (Hyvinvointia Myllypurosta) fysioterapia- tai jalkaterapiapalveluiden opetusasiakkaana. Analyysia voidaan toteuttaa sekä havainnoiden että Myllypuron kampuksen liikelaboratorion laitteistoja hyödyntäen. Liikelaboratorio monipuolisine mittalaitteineen palvelee myös yritysasiakkaita. Lisää tietoa saa osoitteista https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla ja https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla/liikelaboratorio. Kirjoittajat Kaisa Heinonen, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia AMK Mikko-Samuli Elenius, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia AMK Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia AMK Lähteet Agostini, Valentina, Ghishlieri, Marco, Rosati, Samanta, Balestra, Gabriella & Knaflitz, Marco 2020. Surface electromyography applied to gait analysis: How to improve its impact in clinics? Julkaisussa Frontiers in neurology 11. 1-13. Bus SA 2016. Innovations in plantar pressure and foot temperature measurements in diabetes. Julkaisussa Diabetes Metabolism Research and Reviews 32(1). 221-226. Gaignon, Marine ; Mazeas, Jean ; Traullé, Maude ; Vandebrouck, Amaury ; Duffiet, Pascal ; Ratte, Louis 2020. Determination of Risk Factors Associated with Walking Disorders After Anterior Cruciate Ligament Surgery with Hamstring Graft: A Controlled Multicenter Study. Julkaisussa Preprints. Gommans, Lindy N.M ; Smid, Annemieke T ; Scheltinga, Marc R.M ; Cancrinus, Ernst ; Brooijmans, Frans A.M ; Meijer, Kenneth ; Teijink, Joep A.W. 2017. Prolonged stance phase during walking in intermittent claudication. Julkaisussa Journal of vascular surgery 66(2). 515-522. Jacksteit, Robert ; Mau-Moeller, Anett ; Behrens, Martin ; Bader, Rainer ; Mittelmeier, Wolfram ; Skripitz, Ralf ; Stöckel, Tino. The mental representation of the human gait in patients with severe knee osteoarthrosis: a clinical study to aid understanding of impairment and disability. Julkaisussa Clinical Rehabilitation 32(1). 103-115. Lee, Myung Mo, Song, Chang Ho, Lee, Kyoung Jin, Jung, Sang Woo, Shin, Doo Chul & Shin, Seung Ho 2014. Assessment of Spatio-temporal Parameters of the Gait of Young Adults. Julkaisussa Journal of Physical Therapy Science 26(1). 81-85. Levine, David, Richards, Jim & Whittle, Michael W. 2012. Whittle’s Gait Analyisis. London: Elsevier. Muro-de-La-Herran, Alvaro, Garcia-Zapirain, Begonya & Mendez-Zorrilla, Amaia 2014. Gait Analysis Methods: An Overview of Wearable and Non-Wearable Systems, Highlighting Clinical Applications. Julkaisussa Sensors 14(2). 3362-3394. Pilloni, Giuseppina, Pau, Massilimiano, Costici, Francesco, Conduluci, Claudia & Galli, Manuela 2019. Use of 3D gait analysis as predictor of achilles tendon lengthening surgery outcomes in children with celebral palsy. Julkaisussa European Journal of Physical and Rehabilitation Medicine 55(2). 250-257. Pistachi, Michele, Gioulis, Manuela, Sanson, Flavio, DeGiovannini, Filippi, Giuseppe, Rossetto, Francesca & Marsala, Sandro Zambito 2017. Gait analysis and clinical correlations in early Parkinson’s disease. Julkaisussa Functional Neurology 32(1) 28-34. Paróczai, Robert, Bejek, Zoltán & Illyes, Árpád 2005: Kinematic and Kinetic parameters of healthy elderly people. Julkaisussa Periodica Polytechnica. Mechanical Engineering 49(1). 63-70. Razak, Abdul Hadi Abdul, Zayegh, Aladin, Begg, Rezaul K. & Wahab, Yufridin 2012. Foot Plantar Pressure Measurement System: A Review. Julkaisussa Sensors 12(7). 9884-9912. Titus, Adnil W, Hillier, Susan, Louw, Quinette A & Inglis-Jassiem Gakeemah 2018. An analysis of trunk kinematics and gait parameters in people with stroke. Julkaisussa Journal of Disability 310(7). 1-6. Vaverka, František, Elfmark, Milan, Svoboda, Zdeněk & Janura, Miroslav 2015. System of gait analysis based on ground reaction force assessment. Julkaisussa Acta Gymnica 45(4).187-193.
Kehittäjäkumppanuudesta ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin
”Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa”, kirjoittavat Mari Heitto, Henna Karvonen, Mari Koskinen ja Anu Mutka Metropolian Geroblogin tuoreessa postauksessa. ”Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän?” Sote-aloilla tavoitteena on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä, huomauttavat Heitto, Karvonen, Koskinen ja Mutka. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta. Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena onkin vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon sekä opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta. Lue koko postaus.
Konsultatiivinen toiminta monialaisen työskentelyn tukena. Kohti uudenlaista osaamista sosiaali- ja terveysalalla
Tarve konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkasteluun nousi Hyvissä handuissa himassa -hankkeen aikana. Hankkeessa toteutettiin monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi auttoi asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa todettiin, että käsittelyyn oli usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi. Työelämä on murroksessa ja toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia. (Järventaus & Kekäläinen 2018: 27, 32.) Työelämän muutos edellyttää myös sosiaali- ja terveysalan toimijoilta kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin. Metropolian HyMy-kylä on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Virolainen, Heikkinen, Siklander ja Laitinen-Väänänen (2019) esittelevät artikkelissaan “Mitä ovat oppimisen ekosysteemit?” Rissasen vuonna 2018 kehittelemää ekosysteemiajattelua. Tämän ajattelun mukaisesti HyMy-kylä voidaan kiteytettynä nähdä innovaatioekosysteeminä. Innovaatioekosysteemissä kehitetään sosiaali- ja terveysalan osaamista ja uusia toimintamalleja yhteistyössä monien toimijoiden (esim. opiskelijat, opettajat, asiakkaat, kolmas sektori, yritykset, muut oppilaitokset) kanssa. Ekosysteemi-käsite nitoo yhteen oppimisen moninaiset toimijat ja ulottuvuudet. Se tuo esille myös koulutuksen ajan muutoksen. Ekosysteemissä tuetaan oppijoiden aktiivista toimijuutta, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja reflektiota. Painopiste on erityisesti siinä, miten eri toimijoiden vuorovaikutus ja yhteistoiminta voi auttaa luomaan jotain uutta. (Virolainen & Heikkinen & Siklander & Laitinen-Väänänen 2019: 12–14, 17.) HyMy-kylän innovaatioekosysteemi on oppimisympäristö, jossa myös opiskelijat ovat aktiivisia kehittäjäkumppaneita. Monialaisella tiimillä tarve konsultatiiviselle toimintatavalle Konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkastelun tarve kirkastui ERS-rahoitteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen toimesta toteutetun monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvan tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun yhteydessä. Monialaiseen tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun luonnolliseksi toteuttamispaikaksi valikoitui Metropolian Hymy-kylä, jossa työelämäharjoittelua suorittavat useat eri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat. Monialainen tiimiharjoittelu tuotti kotihoidon asiakkaille lisäpalvelua kotihoidon tavallisen palvelun rinnalle. Tiimiharjoittelu toteutui mm. geronomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitkänä työelämäharjoitteluna. Tiimiharjoittelun edetessä huomattiin, että asiakkailla on tarpeita tai haasteita myös sellaisten ammattiryhmien erityisosaamisalueilla, joiden opetussuunnitelmiin kyseinen harjoittelujakso ei ole sopiva. Tästä johtuen päädyttiin ratkomaan asiakkaiden tarpeita tiimiharjoittelun yhteydessä myös optometrian tai jalkaterapian opiskelijoiden toteuttamilla konsultatiivisilla työpajatapaamisilla. (Valtonen 2019.) Konsultaatiosta konsultatiiviseen toimintatapaan Konsultaatio-termi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo n. 1500-luvulla. Nykyisin konsultaatio-termiä käytetään laajasti useissa erilaisissa yhteyksissä mm. IT-alalla, kaupallisella alalla ja lääketieteessä. Konsultointi on ikivanha taito, sitä käyttivät jo muinaisen Rooman senaattorit. Sana pohjautuu latinan kieleen, jossa verbi consultare tarkoittaa neuvojen kyselemistä, tiedustelemista sekä neuvottelemista (Aronson 2006: 737; The Cambridge English Dictionary 2020.) Yleisimmin konsultaatio-termiä käytetään terveydenhuollossa ammattilaisten välisistä asiantuntijakeskusteluista ja -avusta. Konsultaation lähtökohtana on löytää ratkaisuja ongelmiin hyödyntäen ammattihenkilöiden erityisosaamista. Näin ollen konsultaatio ja konsultointi ovat olennainen osa asiakkaiden laadukasta kuntoutusta. Hyvin toimiva konsultaatio on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta. (Louhimo 2019: 487–488.) Konsultaatiota voi tapahtua kokeneempien tai muiden oman alan ammattiryhmien osaajien tai kokonaan toisen ammattialan edustajien välillä. Konsultaatio-termillä on kuitenkin käyttöyhteydestä riippuen toisenlainenkin, uudempi merkitys. Konsultaatio merkitsee tällöin neuvon antamista: esim. IT-konsultti konsultoidessaan asiakasta opastaa ja antaa neuvoja asiakkaalle. Konsultti-nimikettä käytetään liike-elämässä yleisesti organisaation ulkopuolisesta neuvovasta asiantuntijasta, joka voi olla vaikkapa liikkeenjohdon konsultti, veroasioiden konsultti tms. Konsultatiivinen toimintatapa – kun vanha tapa ei enää riitä Konsultatiivisella toimintatavalla tarkoitetaan moniammatillisesti lähestyvää, tutkivaa ja asiakaslähtöisesti ohjautuvaa vuorovaikutteista suhtautumista asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Keskeistä on keskustelun perustuminen tasavertaiseen ja herkkään dialogiin. Konsultatiivisen toimintatavan filosofiaa kehittäneet LaGrossa ja Saxe (1998) kuvaavat onnistunutta konsultatiivista prosessia parhaimmillaan kaksisuuntaisena jatkuvana oppimisympäristönä, joka luo kumppanuutta. Lähestymistapa tarjoaa rakenteen aidolle yhteistyön prosessille, joka myös johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Arvostetut ja luotetut yhteistyökumppanit auttavat ratkaisemaan tärkeitä kysymyksiä ja edistämään oppimista. Konsultatiivisen toimintatavan käytöstä on hyötyä kaikille toimijoille. Asiakkaalle hyöty on ilmeinen. Asiakkaan tarpeisiin, haasteisiin ja toiveisiin ratkaisun etsiminen poikkeaa suuresti perinteisestä mallista. Danesh & Danest (2002) kuvaavat näiden ratkaisumallien eroja siilo(suppilo)mallien avulla. Perinteisessä mallissa siilon/suppilon suureen ylöspäin olevaan suuaukkoon syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Siilo tislaa ja tiivistää ratkaisuehdotuksia ja lopputuloksena siilon alapäästä tuotetaan näiden ehdotusten yhdistelmä: yksi ratkaisu, jota käytetään. Konsultatiivisessa työskentelyssä siilo toimii toisinpäin: pienestä yläosan aukosta syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Aktiivisen toiminnan avulla siilo leviääkin alaspäin, kehille muodostuvat yhdessä työstetyt, monipuoliset, innovatiivisetkin ehdotukset luovat pohjaa aina vaan laajenevalle yksimielisyydelle ja lopputuloksena voi olla ratkaisuparvi. Ratkaisujen joukko voi sisältää myös hyvinkin yllättäviä, luovia ja harmonisia vaihtoehtoja. Konsultatiivinen työskentely on siis aktiivista ongelmanratkaisua, jossa tilaisuutta, esim. konsultatiivista työpajaa, mentoroivan henkilön toiminnalla on suuri rooli. (Danesh & Danesh 2002: 17–33.) Konsultatiivinen toimintatapa haastaa asiakasta kehittymään, asiakas on moniasiantuntijatiimin aktiivinen toimija, eikä passiivinen kuuntelija. Hän sitoutuu paremmin kehittämään omaa toimintaansa tarpeidensa selvittelyssä sekä ongelmien ratkaisuissa. Monen eri ammattilaisen toiminta tiimissä auttaa myös löytämään erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita ei välttämättä muuten tulisi esille tai joihin asiakas ei hakisi erikseen eri asiantuntijoilta apua. (Deys & Dowling & Golding 1989.) Konsultatiivinen toimintatapa kehittää tiimin yhteistyötä ja osaamista jatkuvan oppimisen kautta. Nämä puolestaan tuottavat palvelujen kehittymistä ja laadun nousua, myös asiakkaiden kokema tyytyväisyys kasvaa. Moniammatillisen tiimin jäsen kehittyy näkemään itsensä muutosagenttina ja nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Kokemus lisää itseluottamusta omaan ja tiimin toimintaan. Tiimin jäsen oppii käyttämään aktiivisia kuuntelustrategioita, osaa arvioida toisten tarpeita ja pystyy vastaamaan. (Kennedy 2015: 157–158; Dinnebeil & Pretti-Frontczak & McInerney 2009: 434–445.) Mitä opiskelija hyötyy? Konsultatiivisesta toimintatavasta on opiskelijoille monenlaista hyötyä. Oppiminen innovaatioekosysteemissä on yhteisöllistä, yhteistoiminnallista yhdessä luomista. (Virolainen ym. 2019: 17.) Konsultatiivinen toimintatapa vastaa hyvin nykyaikaisten työelämätaitojen kehittymisen tarpeeseen: mm. verkostoissa toimimiseen ja tiimityöskentelyosaamiseen. Verkostot merkitsevät myös laajempaa ammatillista ajattelua, rajanylityksiä, jossa moniammatillinen tiimi muodostuu toisiaan täydentävistä osista. Konsultatiivinen toimintatapa myös vahvistaa opiskelijan omaa ammattiosaamista osana moniammatillista työelämätiimiä. Opiskelija oppii tiedostamaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja sen rajoja osana asiakkaan tarpeiden ja ongelmien ratkaisua. Osaaminen lisääntyy opiskelijan huomatessa, että hänen aikaisemmat tietonsa ja uusi informaatio eivät ole tasapainossa keskenään. Opiskelu on aktiivista toimintaa, myös vastuu omasta oppimisesta kasvaa. Konsultatiivinen toimintatapa pyrkii kehittämään opiskelijan abstraktia ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tulkintataitoja, synteesin tekemistä sekä erilaisten ideoiden ja ratkaisujen vertailua. Opiskelijoiden korkeamman tason kognitiiviset taidot kehittyvät. Opiskelija osaa perustella ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuustaidot ja opiskelijan kyvyt toimia itsenäisesti kehittyvät. (Roush & Smith 1997: 199–213.; Deys ym. 1989: 342–344. ) Joustava yhteistyö korostuu tulevaisuudessa Tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan kykyä ja osaamista toimia nopeasti, erilaisissa konteksteissa ja vaihtuvissa tilanteissa. Joustava yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä työn tekemisen muodot muuttuvat totutusta. Lisäksi innovaatio-osaaminen on muuntumassa tulevaisuuden perustaidoksi. Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehiteltyä tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista toimintatapaa pilotoidaan Metropolian uudessa innovaatioekosysteemissä, HyMy-kylässä. Opiskelijatiimin asiakkaan arjen haasteisiin tai toiveisiin etsitään ratkaisuja monialaisessa konsultaatiotyöpajassa, jossa eri ammattialojen edustajat katsovat kokonaistilannetta omasta näkökulmastaan. Covid-19-tilanteen tasaantumisen jälkeen konsultatiivisessa työpajassa päätetään myös mahdollisen asiakkaan kotona toteutuvan jatkokäynnin tarpeesta. Konsultatiivinen toimintatapa haastaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kehittymään tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi ammattilaisiksi. Kirjoittajat Kaarina Pirilä, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aronson, Jeff 2006. Consultation. British Medical Journal 333 (7571). 737. <https://www.jstor.org/stable/40700375>. Viitattu 15.3.2020. Danesh, Hossain B. & Danesh, Roshan 2002. A Consultative Conflict-resolution-model: Beyond Alternative Dispute-resolution. International Journal of Peace Studies 7(2). 17–33. Deys, Caroline & Dowling, Emilia & Golding, Valery 1989. Clinical Psychology: A Consultative Approach in General Practice. Journal of the Royal College of General Practitioners 39. 342–344. <https://bjgp.org/content/bjgp/39/325/342.full.pdf>. Viitattu 15.3.2020. Dinnebeil, Laurie & Pretti-Frontczak, Kristie & McInerney, William 2009. A Consultative Itinerant Approach to Service Delivery: Considerations for the Early Childhood Community. American Speech-Language-Hearing Association 40 (4). 435–445. <https://pubs.asha.org/doi/10.1044/0161-1461(2008/08-0028)?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed>. Viitattu 14.3.2020. HyMy -kylä – hyvinvointia Myllypurosta 2019. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla.> Viitattu 13.11.2020. Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visiosta toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. 27, 32. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161072>. Viitattu 13.12.2020. Kennedy, Denise M 2015. Creating and Integrating a New Patient Experience Leadership Role: A Consultative Approach for Partnering with Executive and Clinical Leaders. Patient Experience Journal 2 (1). 157–158. <https://pxjournal.org/journal/vol2/iss1/21>. Viitattu 10.3.2020. LaGrossa, Virginia & Suzanne, Saxe 1998. The Consultative Approach: Partnering for Results! San Francisco: Jossey-Bass/Pfeiffer. Louhimo, Johanna 2019. Onnistunut konsultaatio – potilaan parhaaksi! Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (5). 487–488. <https://www.duodecimlehti.fi/duo14802>. Viitattu 14.4.2020. Roush, Melvin L. & Smith, Stevenson G. 1997. Consultative Teaching. International Examples. Issues in Accounting Education 12 (1). 199–213. <https://www.researchgate.net/profile/G_Stevenson_Smith/publication/279914222_Consultative_Teaching_in_the_Accounting_Curriculum_International_Examples/links/58126f5b08ae29942f3e8040/Consultative-Teaching-in-the-Accounting-Curriculum-International-Examples.pdf>. Viitattu 14.2.2020. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: THL: 2. <https://www.julkari.fi/handle/10024/79883>. Viitattu 13.4.2020. The Cambridge English Dictionary 2020. <https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/consultation>. Viitattu 15.3.2020. Valtonen A. Hyvissä handuissa himassa – moniammatillinen opiskelijatiimi kotihoidon asiakkaan tukena. Fysioterapia 5/2019. Virolainen, Maarit & Heikkinen, Hannu L. T. & Siklander, Pirkko & Laitinen-Väänänen, Sirpa 2019. Mitä ovat oppimisen ekosysteemit? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 21 (4). 12–14, 17.
Kummitoiminta vapaaehtoistyön muotona perheiden turvallisen arjen vahvistumisessa
Perhe-elämässä ja koko yhteiskunnassa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana paljon muutoksia. Muutokset ovat vaikuttaneet myös palveluiden tarpeisiin ja niiden kehittämiseen. Vapaaehtoistoiminta on arvokasta yksilölle ja yhteiskunnalle. Se edistää vastavuoroisuutta ja vahvistaa toisista välittämistä sekä vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin myönteisesti. (Kansalaisareena 2019.) Kummitoiminta on yksi vapaaehtoistyön muoto, jolla vahvistetaan perheiden arkea ja erityisesti lasten arkea perheissä. Tänä päivänä perheiden ongelmat ovat monisyisiä. Lasten ja perheiden hyvinvointi on noussut esille yhteiskunnassamme, mutta siltikään lapsiperheiden ehkäisevä ja hyvinvointia tukeva työ eli tuen saaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ei ole riittävällä tasolla. (Lammi-Taskula & Karvonen 2014: 13–14.) Lasten ja nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin perusta ovat turvalliset aikuiset ja läheiset. Ajoissa annettu tuki perheille, joilla on ongelmia, auttaa lasten oikeuksia toteutumaan perheissä. (Huumeongelmaisten hoito, Käypähoito-suositus 2018). Kirjoitus pohjautuu Akvaliina Lachon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Oikeus turvalliseen arkeen –hankkeen kummitoiminta vanhempien näkökulmasta: Toiminta, jota kannattaa jatkaa (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020). Tutkimuksellinen kehittämistyö toteutettiin Irti Huumeista ry:n hallinnoimaan Oikeus turvalliseen arkeen (OTA) -hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on parantaa kuntoutusprosessissa olevien perheiden hyvinvointia, elämänhallintaa ja arjen toimintakykyä kummi- ja vertaistoiminnan avulla. (Irti Huumeista ry 2020: 29–30.) Kehittämistyön tarkoituksena oli kuvata kummitoimintaa perheen arjessa vanhemman näkökulmasta. Tavoitteen perheen turvallisen arjen vahvistuminen. Kehittämistyöhön haastateltiin hankkeessa mukana olevia vanhempia, äitejä, joiden lapsella oli kummi hankkeen toimesta. Kohti perheen turvallista arkea Arki ilmentää toimintaa ihmisen elinympäristössä yksin tai vuorovaikutuksessa muiden kanssa, kun kysymys on tekemisestä, rutiineista ja käytännöistä. Hyvä arki kuuluu oleellisena osana lapsen elämään. Lapset kasvavat ja oppivat arjessa. Lapselle keskeinen paikka ja kasvuympäristö on koti, jossa lapsi ja hänen perheensä rakentavat turvallista arkea omien tarpeiden mukaan. (Kyrönlampi-Kylmänen 2010: 145–146.) Tasapainoinen arki ja perhe-elämä vaikuttavat myönteisesti lapsen elämään. Arjen rytmi ei ole yhdentekevä. Jos arjesta puuttuvat rutiinit ja säännöllisyys, lisäävät ne riskiä kuormittaa lasta ja vanhempaa. Aikuisen tehtävänä on luoda rutiinit lapsen elämään. Lapselle rutiinit ja toistot tekevät elämästä tutun ja turvallisen. (Kyrönlampi-Kylmänen 2010: 17–19; Törrönen 2012: 113–114.) Mitkä tekijät kummitoiminnassa vahvistavat perheiden turvallista arkea? Kehittämistyön tulosten perusteella kummitoiminta perheen arjessa muodostuu arjen ympäristöissä. Tuloksissa korostui läsnäolon merkitys. Äideille oli tärkeää, että lapsella on toinen aikuinen, jonka kanssa olla ja tehdä arjessa lapselle mieluisia asioita. Kummin halu viettää aikaa lapsen kanssa ja olla kiinnostunut siitä, mitä lapsi haluaa tehdä, oli äideille tärkeää. Äidit kokivat lasten ilon ja innostumisen kummista hyvin myönteisenä ja voimaa antavana itselleen ja tapaamiset olivat hetkiä arjessa, joita odotettiin kovasti. Vanhempien oma aika ja sitä kautta jaksamista tukevat seikat nousivat tuloksissa vahvasti esille kummitoiminnan keinona perheen arjen vahvistumiseksi. Kummitoiminta koettiin voimavarana, jonka mahdollistamana äidit kokivat saavansa apuja arjessa jaksamiseen juuri sillä hetkellä, ja lapsi sai läsnäoloa ja huomiota toiselta aikuiselta. Kummitoiminta on siis lapseen kohdistuvaa toimintaa, joka heijastuu äitien jaksamiseen. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista ilmeni, että turvallisen arjen toteutumisen kannalta on erittäin tärkeää, että kummitapaamiset toteutuvat säännöllisesti, koska lapsi odottaa tapaamisia ja kokee ne merkityksellisinä ja samaan aikaan vanhemman on helpompi suunnitella omia tekemisiään, kun tapaamisilla on säännöllinen rytmi. Onnistuakseen kummitoiminta vaatii sekä kummilta, vanhemmalta että hankkeelta aktiivisuutta ja aikaa. Tuloksista tuli esille, että kummitoiminta koetaan lapselle ja vanhemmalle merkityksellisenä ja tarpeellisena perheen arkea tukevana tukimuotona. Kummitoimintaa kannattaa jatkaa ja kehittää tulevaisuudessa. Järjestöjen vapaaehtoistyö kuntoutuksen näkökulmasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, kolmannen sektorin eli kansalaisjärjestösektorin rooli on taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti merkittävä. Järjestöjen yksi perustehtävistä tarjota kansalaisille mahdollisuus osallistumiseen. Järjestöt tuottavat vertais-, läheis- ja sosiaalista tukea. (Laasanen 2010: 12.) Vanhempien päihderiippuvuus lapsiperheessä on koko perhettä koskeva ongelma. Tämän vuoksi on myös tärkeää, että perheessä kaikki sen jäsenet huomioidaan yksilöinä. Perheiden päihdekuntoutuksessa pyritään vahvistamaan vanhemmuuden lisäksi yksilön ja koko perheen elämänhallinnan taitoja. Sosiaalinen kuntoutus painottaa ihmisen ja hänen ympäristönsä vuorovaikutuksen yhteyden merkitystä. (Törrönen & Pärnä 2010: 42.) Järjestöt ovat aktiivisesti osallistuneet kuntoutuksen toteuttamiseen, mutta vapaaehtoistoiminta ei ole saavuttanut vielä pysyvää asemaa kuntoutusjärjestelmässä. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät enenevässä määrin lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan. Kuntoutuksellinen näkökulma kummitoiminnassa on sen ennalta ehkäisevä toiminta, jolla on vaikutusta perheen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja lapsen mahdollisuuksiin osallistua. Järjestöjä tarvitaan ennaltaehkäisevään työhön, jälkihoidolliseen työhön sekä tueksi ihmisen arkeen. Yhteistyö julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin osalta tulee lisääntymään tulevaisuudessa kuntoutuksessa ja vapaaehtoistoiminta tulee toimimaan näiden toimijoiden rajapinnoilla tulevaisuudessa. (Stranius 2018: 8–9.) Kirjoittaja: Akvaliina Lacho, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma. Lähteet: Huumeongelmaisten hoito, Käypä hoito -suositus 2018. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Luettu 13.3.2020. Irti Huumeista ry. Toimintasuunnitelma 2020. Luettu 5.1.2020. Kansalaisareena 2019. Vapaaehtoisuus ja vapaaehtoistoiminta. Luettu 5.1.2020. Kyrönlampi-Kylmänen, Taina 2010. Lapsen hyvä arki. Helsinki: Kirjapaja. Laasanen, Juhani 2011. Raportteja 70. Vapaaehtoistyön kansantaloudelliset vaikutukset. Seinäjoki/Mikkeli: Helsingin yliopisto. Luettu 18.10.2020. Lammi-Taskula, Johanna & Karvonen, Sakari 2014. Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Tampere: Juvenes Print. Luettu 18.10.2020. Stranius, Leo 2018. Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus. Teoksessa Hirvonen, Sini & Puolitaival, Satu. (toim.) Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa. Kansalaisareenan julkaisuja 2/2018. Luettu 10.6.2020. Törrönen, Maritta & Pärnä, Katariina (toim.) 2010. Voimaannuttavat suhteet perhekuntoutuksessa. Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö. Porvoo: Bookwell Oy.
Yhteistoimintaa ja yhdessä oppimista kuntoutuksen tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa
Kuntoutumisen asiantuntijoiden osallistuminen tutkimus- ja kehittämistoimintaan rikastuttaa ja uudistaa hyvien käytänteiden tutkimista ja kehittämistä. Mitä ovat sellaiset tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt, jotka vahvistavat kuntoutujien osallistumista kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa? Kuntoutuksessa tarvitaan moninaista yhteistyötä ja kumppanuuksia verkostoissa, jotta voidaan taata kuntoutujille mahdollisimman tehokkaat ja sujuvat kuntoutuspalvelut (Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003: 16). Kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K-toiminnan) uudistamiseksi, tulevaisuuteen katsoen, tarvitaan rohkeutta miettiä kokonaisuutta uudella tavalla niin järjestelmän ja verkostojen kuin uudenlaisten toimintatapojen näkökulmasta (ks. Rantakokko ym. 2019). Verkostojen yhteistoiminnassa sekä kuntoutujien, ammattilaisten sekä tutkijoiden kumppanuudessa voidaan kehittää kuntoutuksen hyviä nykykäytäntöjä sekä tuottaa uusia kuntoutuskäytäntöjä (Sipari & Mäkinen 2012: 11). Soveltavan tutkimustoiminnan tarkoituksena on käytäntöjen kehittäminen hyödyntämällä tutkimustietoa (Anttila 1996). Usein kuntoutujien osallistuminen kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan on toteutunut kyselyihin vastaamalla tai erilaisten haastatteluiden keinoin. Osallistuminen on tällöin rajautunut tutkimuksen informanttina toimimiseen. Millaista voisikaan olla tutkimus- ja kehittämistoiminta, jossa mahdollistuu kuntoutujan aktiivinen osallistuminen ja toimijuus? Juuri siis ne samat asiat, joita kuntoutuksen valtaistava paradigma korostaa (Järvikoski ym. 2017: 78). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudessa kuntoutujat eivät ole tutkimuksen kohteita vaan aktiivisesti osallistuvia yhdenvertaisia kumppaneita ammattilaisten ja tutkijoiden kanssa (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 145; Lehtonen ym. 2020). Kumppanuudessa kokemusperäinen asiantuntijuus yhdistyy ammattilaisten ja tutkijoiden osaamiseen. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus voi toimia tehokkaana tulosten jakamisen sekä jalkauttamisen keinona ja linkkinä organisaatioiden, ammattilaisten, kuntoutujien sekä niitä ympäröivien sidosryhmien välillä (Hoekstra ym. 2020). Tutkimus- ja kehittämiskumppanuus edistää näin potentiaalisesti tutkitun tiedon ja käytännön välisen kuilun umpeen kuromista (Greenhalg ym. 2016). Kuntoutujien mahdollisuus osallistua asiantuntijoita T&K-toimintaan mahdollistaa merkityksellisten tutkimusaiheiden tunnistamisen kuntoutujien näkökulmasta sekä relevantin tutkimustiedon tuottamisen (Sipari & Mäkinen 2012: 11; Lehtonen ym. 2020). Hoekstran ym. mukaan kuntoutujien osallistumisen mahdollistaminen kumppaneina T&K-toiminnassa edistää tuloksellisempaa kuntoutustoimintaa tulevaisuudessa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt Anna Kaipaisen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä tartuttiin tutkimus- ja kehittäjäkumppanuusilmiöön. Työn tarkoituksena oli kehittää tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävää käytäntöä kuntoutuksen soveltavassa T&K-toiminnassa kuntoutujan osallistumisen vahvistamiseksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä oli JAMK:n ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kolmivuotinen kehittämishanke REcoRDI. Hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen soveltavaa TKI-toimintaa sekä vahvistaa osaamista ja verkostoitumista T&K-toiminnassa ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi. (Rantakokko ym. 2019.) Metropoliassa kehittämisen painopisteitä hankkeessa ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa ja yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Nämä kehittämisen painopisteet on yhdistetty osallistuvan tutkimuskumppanuuden teemaksi. (Sipari 2020.) Kaipaisen (2020) tutkimuksellinen kehittämistyö toteutui toimintatutkimuksellisella otteella ja aineisto kerättiin laadullisin menetelmin teemahaastatteluiden ja yhteiskehittelyn keinoin. Tiedontuottajina oli viisi kuntoutujaa, jotka olivat osallistuneet aiemmin tutkimus- ja kehittäjäkumppaneina kuntoutuksen soveltavaan T&K-toimintaan. Lisäksi osallistujia olivat kolme kuntoutuksen ammattilaista, joilla oli kokemusta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuudesta sekä kaksitoista Metropolian innovaatiokeskittymän kehittäjäverkoston jäsentä. Pirun hauskaa yhdessä oppimista ja yhteistoimintaa Kuviossa 1 on tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista yhteenvetona tuotettu kuvaus tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävistä käytännöistä. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden sillalle kuntoutujat ja ammattilaiset astelivat yhdessä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuudessa yhteistoiminta ja yhdessä oppiminen oli keskeistä. Parhaimmillaan yhdessä tekeminen on ”pirun kivaa ja hauskaa”, kuten eräs osallistuja asian muotoili. Tuloksissa painottuivat kumppanuutta edistävät arvot ja asenteet, jotka olivat yhdenvertaisuus, avoimuus, positiivisuus, rehellisyys sekä psykologinen turvallisuus. Tällöin oli mahdollista lähteä ”rohkeesti kokeilemaan” ja samalla ”opitaan toinen toisiltamme.” Tärkeää oli vastavuoroinen dialogi vuorovaikutuksessa. Kumppanuutta edistävät arvot, asenteet ja diaglogi toimivat kuin sillankaiteina, jotka tukivat osallistujia koko prosessin ajan (kuvio 1). Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävissä käytännöissä korostuivat kumppaneiden välinen luottamus sekä yhteistöllisyys. Vapaamuotoinen tutustuminen oli tärkeää: ”Käytiin Rossossa syömässä aina koko porukalla kesken päivän. Siinä tutustuttiin parhaiten ja sai niin ku semmosen tunteen, että kuului porukkaan.” Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus perustui yhteisille tavoitteille ja tahtoon tehdä yhteistyötä. Tutkimus- ja kehittämiskumppanuutta edistävissä käytännöissä ratkaisuja kysymyksiin etsitään yhdessä. Kuntoutuksen ammattilainen kuvasi asiaa näin: ”Antoisimmat hetket oli keskustelutilaisuudet, kun haettiin yhdessä sitä yhteistä näkemystä siinä.” Ideoita visioitiin yhteistoiminnassa osallistavien, luovien ja monipuolisten työskentelytapojen avulla. Teknologia ja digitaaliset ratkaisut mahdollistivat etäyhteyksin osallistumisen ja pelilliset menetelmät. Kuntoutujien osallistumisen mahdollistumiseksi tuli kuntoutujien yksilölliset toiveet ja tarpeet huomioida. Oli hyödyllistä myös kartoittaa, mitä erilaista osaamista ja taitoja kuntoutujilla on – ei vain kuntoutumisen asiantuntijoina, vaan laajemminkin. Roolit ja vastuut määriteltiin yhdessä. Kuntoutujien mielekäs osallistuminen tuli huomioida prosessin kaikissa vaiheissa, jotta tutkimus- ja kehittäjäkumppanuus pääsee aidosti toteutumaan. Kumppanuussuhteen rakentamiseen, toimintatapoihin sekä toteutukseen liittyvät erityspiirteet tuli ottaa huomioon toiminnassa. Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuuden vahvistaminen tulevaisuudessa Tulevaisuudessa tulisi pohtia sitä, kuinka varmistetaan kuntoutujien yhtäläinen pääsy mukaan T&K-toimintaan. Tärkeää olisi myös hyödyntää tutkimus- ja kehittämistoimintaan jo kumppaneina osallistuneita kuntoutujia. Nämä muutosagentit olisivat oiva voimavara tiedottamaan tutkimus- ja kehittäjäkumppanuustoiminnasta sekä juurruttamaan uutta käytäntöä tulevaisuudessa. Kaipaisen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa kehitettävässä osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallissa. Osallistuvan tutkimuskumppanuus -mallia rakennetaan hankkeessa moninäkökulmaisesti ja perustuen kansainväliseen kirjallisuutteen (Lehtonen ym. 2020) sekä hankkeessa toteutettuihin lukuisten työpajojen tuloksiin. Kevään 2021 aikana REcoRDI-hankkeessa toteutuu osallistuvan tutkimuskumppanuuden kehittävä koulutusprosessi, jossa kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijat sekä tutkijat ja kehittäjät yhdessä kouluttautuvat, arvioivat ja kehittävät mallia edelleen. Osallistuvan tutkimuskumppanuuden malli kuntoutuksen soveltavaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan julkaistaan tulevaisuudessa saavutettavana elektronisena julkaisuna. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: Kaipainen, Anna 2020. ”Tutkimus- ja kehittäjäkumppanuutta edistävät käytännöt kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittajat Anna Kaipainen, fysioterapeutti (YAMK), projektisuunnittelija, Metropolia AMK Nea Vänskä, lehtori ja REcoRDI-hankkeen tutkija, Metropolia AMK Lähteet Anttila, P. 1996. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta: taito-, taide- ja muotoilualojen tutkimuksen työvälineet. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta. Helsinki: Artefakta 2. Akatiimi. Greenhalgh T, Jackson C, Shaw S, Janamian T. 2016. Achieving Research Impact Through Co-creation in Community-Based Health Services: Literature Review and Case Study. The Milbank Quarterly 94, 2, 392–429. Harra, T, Sipari S, Mäkinen, E. 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 145-164. Hoekstra F, Mrklas KJ, Khan M, ym. 2020. A review of reviews on principles, strategies, outcomes and impacts of research partnerships approaches: a first step in synthesising the research partnership literature. Canada: Health Research Policy and Systems 18:51 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7249434/pdf/12961_2020_Article_544.pdf Järvikoski A, Martin M, Kippola-Pääkkönen A, Härkäpää K. 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Pohjola A, Kairala M, Lyly H, Niskala A. (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 58–81. Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelma 2003. Kuntoutusasiain neuvottelukunta Julkaisuja 2003:19. Sosiaali- ja terveysministeriö. Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. 2020. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa - kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 43(3):6-19. Rantakokko, Sipari, Paltamaa, Korniloff, Vänskä, Lehtonen. 2019. Recordi. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42(3):44-48. Sipari S. 2020. Ratkaistavana kuntoutumisen hyvä tulevaisuus. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminenja-innovaatiot/hankkeet/recordi/ Sipari S, Mäkinen E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/122860/AATOS_6.pdf?sequence=1
Autismikirjon henkilön tunnetaitojen ja osallistumisen vahvistuminen
Tunnetaidot – olivatpa ne sitten heikkoja tai vahvoja – ovat läsnä kaikissa tunnetilanteissa (Jääskinen 2017: 34–35) ja vaikuttavat osallistumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa (Kuusikko-Gauffin 2011: 17). Tunnetaitojen vahvistamisen voidaan näin ollen katsoa olevan keskeinen osa autismikirjon henkilön osallistumisen mahdollistumista ja itseluottamuksen vahvistumista. Tunnetaidot vaikuttavat keskeisesti osallistumiseen ja kuntoutumiseen. Niiden vahvistaminen ja harjoittelu on huomioitava kaikessa toiminnassa ja ympäristön tulee mahdollistaa kaikenlaisten tunteiden ilmaisu. Autismikirjon henkilöt perheineen ovat ilmaisseet kokemuksensa yhteiskuntaan osallistumisen esteistä. On tärkeää tunnistaa näitä esteitä ja tuottaa interventioita ja ohjeita, joiden avulla yhteiskuntaan osallistumisen esteet voidaan poistaa. Tutkitulla tiedolla ja sen jakamisella on merkittävä osa esteiden poistajana, sillä sen avulla voidaan levittää paikkansapitävää tietoa autismista sekä murtaa siihen liittyviä myyttejä. (Wallace & Guldberg & Bailey 2019: 63.) Näin voidaan myös vaikuttaa asenne-esteettömyyden toteutumiseen yhteiskunnassa (Oksanen & Sollasvaara 2019: 19–21). Tunnetaitoja harjoittelemalla vahvistetaan niin osallistumisen mahdollisuuksia kuin hyvinvointiakin. Tunnesäätelyn haasteilla on todettu olevan yhteys mielenterveyteen, sillä niihin liittyvät haasteet voivat aiheuttaa masennusta ja ahdistusta (Santomauro & Sheffield & Sofronoff 2017). Haasteet tunnetaidoissa vaikuttavat myös sosiaalisiin tilanteisiin osallistumiseen. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät haasteet vaikuttavat esimerkiksi vaikeuteen muodostaa ystävyyssuhteita tai ymmärtää omia ja muiden tunteita tai ajatuksia. (Kuusikko-Gauffin 2011: 17.) Autismikirjon häiriöön kuuluvista vuorovaikutukseen liittyvistä haasteista huolimatta vuorovaikutustutkimus on osoittanut, että autismikirjon henkilöillä on erityisiä tapoja kommunikoida muiden ihmisten kanssa (Stevanovic & Koskinen 2018). Autismisäätiössä keväällä 2019 toteutettu kysely osoitti, että työntekijöiden arvion mukaan autismikirjon henkilöillä puutteet tunnetaidoissa ovat yleisiä (Oksanen: 2019). Autismisäätiössä toteuttamani tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää autismikirjon henkilön tunnetaitoja edistäviä toimintatapoja osallistumisen vahvistumiseksi. Kehittämistyössä haluttiin keskittyä vahvaa tukea arjessaan tarvitseviin autismikirjon henkilöihin. Kehittämistyön aineisto kerättiin kolmen kehittämistehtävän avulla. Tietoa kerättiin autismikirjon henkilön läheisiltä teemahaastatteluin sekä Autismisäätiön henkilöstöltä kahdessa yhteiskehittelyn menetelmiä hyödyntävässä ryhmäkeskustelussa. Aito ja arvostava kohtaaminen sekä vuorovaikutus Kehittämistyön tuloksissa ilmeni, että tunnetaitoja opitaan vuorovaikutuksessa ja taitoja harjoitellaan yhdessä autismikirjon henkilön kanssa. Tunteista myös puhutaan jatkuvasti kaikissa tilanteissa ja kaikkialla. Tunnetaitojen harjoittelua on hyvä porrastaa, kuten minkä tahansa muunkin taidon harjoittelua. Tunteiden ilmaisua harjoitellaan ensin tutuissa ja turvallisissa ympäristöissä tuttujen ihmisten kanssa. Tämän jälkeen harjoittelua jatketaan uusissa ympäristöissä. Tunnetaitoja edistäviin toimintatapoihin kuuluu autismikirjon henkilön osaamisen ja voimavarojen jatkuva näkyväksi tekeminen ja positiivissävytteinen vuorovaikutus. Kun yksilön kokemus omasta kyvykkyydestä vahvistuu, voimistuu myös hänen kokemuksensa elämänhallinnasta ja osallistuminen ympäröivään yhteiskuntaan mahdollistuu (Oksanen 2019: 58–60). Toimintatavoissa huomioidaan autismikirjon henkilön yksilöllisyys, kuten yksilön taidot, tarpeet, tausta ja mielenkiinnon kohteet sekä tavat ilmaista tunteita ja kommunikoida. Esimerkiksi haasteellinen käyttäytyminen voi johtua aistikanavien tuottamista aistimuksista. Aistipoikkeavuuksin kanssa selviytymistä voidaan harjoitella sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla yksilöllisesti mukautettujen toimintatapojen kautta. (Ikonen et. al. 2015: 16–19.) Tunnetaitoja opeteltaessa on huomioitava autismikirjon henkilön osaaminen ja vahvuudet sekä hänelle mielekkään toiminnan mahdollistuminen. Samalla korostetaan sitä, mikä osataan jo ja iloitaan onnistumisista sekä edistymisestä. Autismikirjon henkilön kanssa puhutaan hänen kieltään, häntä ymmärretään ja rohkaistaan näyttämään tunteitaan ja kertomaan niistä. Näin luodaan kaikenlaisten tunteiden ilmaisun sallivaa luottamuksen ilmapiiriä. Aito ja arvostava kohtaaminen sekä henkilön kokemusten kuuleminen on keskeistä (Parikka & Halonen-Malliarakis & Puustjärvi 2017: 26–28). Autismikirjon henkilölle annetaan aikaa ja autetaan tunteiden käsittelyssä. Tunteille tarvitaan sanat, jotta tunteita voidaan työstää omissa ajatuksissa. Siksi tunteita on tärkeää nimetä ja keskustella niistä eri yhteyksissä. (Keltikangas-Järvinen 1994: 172–173.) Tunteita ei sanoteta autismikirjon henkilön puolesta, vaan autetaan löytämään omat sanat ja/tai kuvat omille tunteille. Valmiiden tunnekuvien käyttämisen ohella tunteita voidaan esimerkiksi piirtää, valokuvata tai etsiä internetistä omia tunteita vastaavia kuvia. Lisäksi tunteiden tunnistamisen harjoittelussa on tärkeää huomioida kehollisuus eli tunnistaa, missä tunteet tuntuvat. Ympäristön suuri merkitys Tunnetaitoihin ja osallistumiseen liittyen kehittämistyön aineistossa korostui fyysisen ja sosiaalisen ympäristön merkitys. Ympäristöllä on suuri vaikutus siihen, miten tunteita opitaan käsittelemään, ilmaisemaan ja sanottamaan. Autismikirjon henkilön kanssa ympäristötekijöiden vaikutus tunteisiin on huomioitava. Ulkoista ympäristöä ja struktuureja muokaten autismikirjon henkilön ympäristö voidaan muokata turvalliseksi ja aistipoikkeavuuksia lievittäväksi, jolloin turvallinen osallistuminen mahdollistuu (Ikonen et.al. 2015: 16–19). Autismikirjon henkilön ympäristöön on kyettävä vaikuttamaan esimerkiksi kuormittavia tekijöitä vähentäen. Uusia tilanteita strukturoidaan ja ennakoidaan esimerkiksi kuvallisesti ja/tai kirjallisesti. Ympäristöjen suunnittelussa on huomioitava tilat, joissa on mahdollisuus rentoutua ja rauhoittua ja ilmaista kaikenlaisia tunteita. Ryhmiä suunniteltaessa huomioidaan ihmisten väliset henkilökemiat ja se, että tunteet tarttuvat. Toisaalta huomioidaan vertaisuus, sillä toisilta autismikirjon henkilöiltä on mahdollista oppia tunteiden ilmaisua ja käsittelyä. Lisäksi tarjotaan mahdollisuuksia valita ja vaikuttaa tapahtumiin. Osoitetaan, että toiveet kuullaan ja tartutaan niihin heti kun niitä tuodaan esiin. Yksilön hallinnantunne vahvistuu, kun hän pääsee itse vaikuttamaan lopputulokseen ja hänellä on kokemus siitä, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin (Keltikangas-Järvinen 1994: 176–184, 279). Autismikirjon henkilön kanssa toimittaessa on ymmärrettävä oma rooli tunteiden käsittelyn mahdollistajana ja uskallettava kohdata tunteva ihminen. Yhteistyötä ja positiivista kuuntelevaa vuorovaikutusta suhteessa kaikkiin toimijoihin Tunnetaitoja vahvistavissa toimintatavoissa huomio kiinnitetään yhä vahvemmin tiedon jakamiseen ja jaettuun päätöksentekoon autismikirjon henkilöä koskevissa asioissa. Autismikirjon henkilön verkostossa huomioidaan positiivinen ja kuunteleva vuorovaikutus suhteessa kaikkiin toimijoihin. Lisäksi ymmärretään kontekstin vaikutus opittuihin taitoihin ja ymmärretään, että kaikkea ei voida heti toteuttaa uudessa ympäristössä. Autismikirjon henkilön verkostoissa suunnataan yhteisten toimintatapojen, tavoitteiden sekä arvojen jakamiseen, luomiseen ja kehittämiseen. Kaikkien verkostossa toimivien tulee ymmärtää, mitä autismikirjon henkilön kannalta tarkoittaa, että hänellä on hyvä ja turvallinen olla. Koska autismikirjon henkilöillä on usein haasteita tunnetaidoissa, on hyvä pohtia, miten ohjaajien toteuttamaa tunneviestintää voidaan yhdenmukaistaa. Luodaan yhdessä sovitut toimintatavat ja toimintakulttuurit siihen, miten asiakkaita tuetaan tunnetaidoissa ja miten asioita tuodaan esille. Yhdessä jaetaan käsityksiä siitä, mitä tehdään, miksi tehdään ja miten toimitaan. Tarvitaan myös työntekijöiden tunnetaitoihin liittyvän ammattitaidon jatkuvaa lisäämistä ja ylläpitämistä. On huolehdittava myös työntekijöiden jaksamisesta ja tuettava itsereflektiossa, jotta autismikirjon henkilön tunteisiin kyetään vastaamaan. Toisinaan toisten tunteisiin samaistuminen voi olla uuvuttavaa, ja siksi omien rajojen tunnistaminen ja selkeyttäminen on tärkeää (Jääskinen 2017: 25). Työntekijöiden ymmärryksen ja empatian vahvistumiseksi tarjotaan tietoa myös siitä, mitkä kaikki asiat voivat vaikuttaa tunteiden taustalla. Työyhteisössä hyväksi havaittuja toimintatapoja on tärkeä jakaa aktiivisesti. Voi esimerkiksi perustaa jatkuvasti täydentyvän sähköisen kuva- ja tehtäväpankin yhteiseen käyttöön. Ryhmäkeskusteluissa koettiin tärkeänä, että työntekijät kertovat, vinkkaavat, opastavat, ohjeistavat ja antavat toinen toisilleen työkaluja, esimerkiksi Autismisäätiön eri yksiköissä kiertäen. Omat kokemukset, oivallukset ja tunteet kuuluville Osallisuutta edistetään osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tukemalla. Kehittämisessä huomioidaan kokemusasiantuntijuutta sekä asiakaslähtöisyyttä huomioivat toimintamallit. (Osallisuus 2020.) Kehittämistyön aineiston perusteella keskeisenä tunnetaitoja vahvistavana toimintamallina nähtiin autismitietoisuuden lisääminen ja samanarvoisuuden korostaminen yhteiskunnallisella tasolla. Tähän voidaan vaikuttaa tarjoamalla autismikirjon henkilölle mahdollisuuksia kertoa kokemuksistaan ja oivalluksistaan esimerkiksi tunnetaitoihin liittyen. Lisäksi autismikirjon henkilöillä on oltava mahdollisuus kertoa, millainen on turvalliseksi koettu ympäristö, jossa tunteiden ilmaisu mahdollistuu. Ennen muuta heillä on oltava mahdollisuus vaikuttaa ympäristöihin, joissa he toimivat. Keskeistä on, että autismikirjon henkilöillä on mahdollisuus liikkua yhteiskunnassa ja näyttää tunteitaan monin eri tavoin. Kirjoittaja Mari Imppola, toimintaterapeutti, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma. Imppola työskentelee Autismisäätiössä valmentajana ja toimintaterapeuttina. Kirjoitus perustuu Imppolan tutkimukselliseen kehittämistyöhön "Jokaisella täytyy olla oikeus purkaa omia tunteitaan.” Autismikirjon henkilön tunnetaitoja edistävien toimintatapojen kehittäminen osallistumisen vahvistumiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Lähteet Ikonen, Toni & Karjala, Marjatta & Kortelainen, Susanna & Mäkelä, Miia & Nevalainen, Minna & Oksala, Laura & Ruusuvuori, Sirkku & Roponen, Tarja & Salmi, Katja & Suvanto, Elina 2015. Autismikäsikirja 2.0. Eteva kuntayhtymä julkaisuja 1/2015. <https://www.eteva.fi/globalassets/tiedostot/eteva/oppaat-ja-julkaisut/autismikasikirja-2.0.pdf>. Luettu 26.10.2020. Jääskinen, Anne-Mari 2017. Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. Helsinki: Lasten keskus ja Kirjapaja Oy. Keltikangas-Järvinen, Liisa 1994. Hyvä itsetunto. Helsinki: WSOY. Kuusikko-Gauffin, Sanna 2011. Social anxiety and emotion recognition in autism spectrum disorders. Väitöskirja. Oulun yliopisto. Oksanen Jonna 2019. Hanketyöntekijä. Autismisäätiö. Helsinki. Tunteet haltuun ja hyödyksi -hanke. Hanke-hakemus. Aineisto tekijällä. Oksanen, Jonna 2019. Positiivisen psykologian opit hyödyksi arjessa. Toimintamalli autismikirjon henkilöiden stressinhallintaan ja onnellisuuden tukemiseen. Helsinki: Autismisäätiö. Osallisuus 2020. Hyvinvointi ja terveyserot. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. <https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/osallisuus>. Luettu 10.2.2020. Parikka, Jaana & Halonen-Malliarakis, Niina & Puustjärvi, Anita 2017. Vaikeudesta voimaksi. Neuropsykiatriset häiriöt ja niiden huomioiminen koulussa. 2. Painos. Helsinki: Finn Lectura. Santomauro, Damian & Sheffield, Jeanie & Sofronoff, Kate 2017. Investigations into emotion regulation difficulties among adolescents and young adults with autism spectrum disorder. Journal of Intellectual & Developmental Disability 42 (3). 275–284. Stevanovic, Melisa & Koskinen, Emmi 2018. Sosiaalinen vuorovaikutus autismikirjon häiriössä - keskusteluntutkimuksen näkökulma. Lääketieteellinen Aikakausikirja 134 (21). 2120-2126. <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/264096/duo14588.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 26.10.2020. Wallace, Simon & Guldberg, Karen & Bailey, Anthony 2019. Tutkimuskatsaus autismiin 2019. Deduktia. Eteva kuntayhtymä. Helsinki: Copy-Set Oy.
Ikääntyneen toimijuutta arjessa vahvistava ryhmäkuntoutus
Elinikä pitenee, eläkeläisten määrä ja palveluiden tarve kasvaa (Marinin hallitusohjelma 2019:146). Väestön ikääntyminen haastaa kehittämään palveluita, jotka pienentävät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja tehostavat työtä (Härkäpää & Järvikoski & Salminen 2016: 31). Ryhmä soveltuu lähes aina kaikkiin kuntoutuksiin ja tarjoaa toimintaympäristön, jossa kuntoutuja voi tähdätä kohti omia sekä ryhmän tavoitteita (Salminen 2016: 301). Ryhmäkuntoutus on pyörinyt työpaikallani jo vuosia samalla kaavalla, mutta voisiko siihen saada uudistusta näkökulmaa muuttamalla? Toimijuus käsitteenä perustuu uudenlaiseen ja aiempaa toiminnallisempaan käsitykseen myös vanhoista ihmisistä. Se korostaa ihmisen toiminnan tavoitteellista ja merkityksellistä luonnetta. Perusajatuksena on, että toimijuus on jotain, mikä rakentuu ja muotoutuu modaalisten ulottuvuuksien haluamisen, täytymisen, voimisen, osaamisen, tuntemisen ja kykenemisen yhteisenä vuorovaikutuksena. (Jyrkämä 2012: 243–148.) Pikkaraisen (2020) tutkimuksen mukaan ikääntyneiden kuntoutuksessa tulisi hyödyntää toimijuuteen perustuvaa lähestymistapaa. Onnistunut, arkeen voimavaroja antava kuntoutus syntyy ikääntyneen toimijan ja kuntoutukseen vaikuttavien tekijöiden välisenä vastavuoroisena oppimis- ja muutosprosessina. Toimijuuteen perustuva kuntoutus täydentää perinteistä toimintakykylähtöistä kuntoutusta. (Pikkarainen 2020: 6.) Toimijuus kuntoutustavoitteena ohjaa tarkastelemaan kuntoutumista osana kuntoutujan yksilöllistä elämää ja sosiaalista pärjäämistään eikä vain fyysisenä toimintakykynä (Reunanen 2017: 88–91). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöni, jonka tarkoituksena oli kehittää ryhmäkuntoutusta ikääntyneen toimijuuden vahvistumiseksi arjessa. Tutkimuksellinen kehittämistyö toteutettiin toimintatutkimuksena, ja aineisto kerättiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen aineistokeruu toteutettiin ryhmäkeskusteluna ammattilaisten kanssa, toinen vaihe ryhmäkeskusteluna kuntoutujien kanssa. Kolmas aineistokeruuvaihe järjestettiin yhteiskehittelynä kehittäjäryhmälle, joka muodostui Pysy kotikuntoisena -ryhmän kuntoutujista, kuntohoitajasta sekä fysio- että toimintaterapeuteista. Kuntoutujalähtöisyys ja arkiaskareiden harjoittelu Kuntoutujalähtöinen ryhmäkuntoutuksen suunnittelu ja ohjaus sekä arjen toimintoja tukevat harjoitteet ryhmäkuntoutuksen toteutuksessa edistävät ikääntyneen toimijuutta arjessa. Kuntoutujalähtöiseen toiminnan suunnitteluun ja ohjaukseen kuuluvat: ammattilaisten valmistautuminen ryhmäkuntoutukseen (ryhmäkokojen ja ohjaajien määrän suunnittelu, kriteerit ryhmiin pääsylle, ryhmät toimintakyvyn perustella valinnanvapaus säilyttäen) perehtyminen kuntoutujien arkiympäristöön ja taustatietoihin keskustellen yhdessä kuntoutujan kanssa tavoitteen asettaminen, päivittäminen ja seuranta ammattilaisen tuella. Kokonaistavoitteen lisäksi tulee nimetä pienempi, käytännönläheinen osatavoite, jonka saavuttamista ja päivittämistä seurataan yksilöllisen aikataulun mukaan avoin vuorovaikutus, jonka avulla mahdollistetaan yksilöllinen ohjaus, suunnittelu ja seuranta, sekä vertaistuki ja neuvot kaikkien saataville sopivien kotiharjoitteiden ohjaus. Ryhmäkuntoutuksessa tulee harjoitella arjen toimintoja, ihan käytännön tasolla. Harjoitteissa tulisi olla: toiminnallisuutta, liikkeiden yhdistelemistä, kuten pölynimurin perässä vetämistä ja lattialta ylösnousemista, jossa yhdistyvät lihasvoimien ja tasapainon vahvistaminen hienomotoriikan harjoitteita, kuten kutomista ristisanojen tekemistä aivojumppaa, kuten pelejä, leikkejä ja ongelmanratkaisutehtäviä. Toimintakyvyn merkitys toimijuuden mahdollistajana on suuri, ja toimintakyky nivoutuukin toimijuuden ympärille tiukasti niin, että ne täydentävät toinen toistaan. Kirjoittaja Kirsi Hautaviita, fysioterapeutti Peruskuntaturvayhtymä Karviaisessa ja kuntoutuksen (ylempi AMK) - opiskelija Lähteet Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila & Salminen, Anna-Liisa 2016. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Jyrkämä, Jyrki 2012. Toimijuus ja terveyden edistäminen. Teoksessa Näslindh-Ylispangar, Anita: Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Helsinki: Edita Publishing. Marinin hallitusohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi. 3.6 Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161931/VN_2019_31.pdf?sequence=1&isAllowed=y Pikkarainen, Aila 2020. Ikääntyneiden aikuisten toimijuus kuntoutuksessa. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/71384/978-951-39-8250-8_vaitos18092020.pdf?sequence=1&isAllowed=y Reunanen, Merja A.T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Lapin yliopisto. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62863/Reunanen_Merja_ActaE_216_pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Kuntoutusta uudistava tutkitun tiedon hyödyntäminen – kuntoutusalan koulutuksen näkökulma
Kuntoutusalan ammattilaisilla on oltava tutkimustiedon lukutaitoa ja osaamista tutkimustiedon hyödyntämiseen omassa työssään. Tutkimustiedon yhdistäminen käytännön toimintaan voi kuitenkin olla haastavaa. Edistämällä tutkimustiedon hyödyntämiseen liittyvien taitojen oppimista kuntoutusalan koulutuksessa vahvistetaan samalla kuntoutuksen toimijoiden näyttöön perustuvan toiminnan osaamista. Tutkimustiedon hyödyntäminen Kuntoutus on yhteistoimijuuteen ja näyttöön perustuvaa toimintaa, joka huomioi ajantasaisen tutkimustiedon, ammattilaisen kokemuksellisen tiedon sekä kuntoutujan näkemykset tämän yksilöllisestä tilanteesta sekä tiedot toimintaympäristöstä (Hotus 2020). Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksia hyödynnetään kuntoutuksen ammattilaisten, kuntoutujien, läheisten ja muiden asianosaisten yhteistoiminnassa. Tutkimustiedon hyödyntäminen (en. knowledge translation) tarkoittaa dynaamista prosessia tutkitun tiedon synteesistä tiedon levittämiseen, muokkaamiseen ja sen käyttöön terveydenhuollossa (CIHR 2016). Tiedon hyödyntämiseen kuuluu yhteinen tiedon muodostaminen ja tiedon käyttöönotto tilanteeseen sopivalla tavalla, jota voidaan kuvata tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämallina (CIHR 2016, kuvio 1). Yllä olevan (kuvio 1) tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämallin keskiössä on tiedon tuottamisen kolme vaihetta: tiedon hankinta, tiedon synteesi ja tämän perusteella kehitetty lopputuotos tai malli. Näitä ympäröi tiedon hyödyntämisen kehä, jossa kuvataan, miten tietoa pyritään jalkauttamaan ja hyödyntämään. Tähän prosessiin voidaan vaikuttaa kulloinkin kyseessä olevan tutkimusprojektin kaikissa vaiheissa tutkimuskysymysten asettelusta alkaen. (CIHR 2016.) Tätä kehämallia voidaan hyödyntää niin kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa, opiskelijoiden tutkimus- ja kehittämishankkeissa kuin käytännön työelämässäkin. Tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen kehämalli opetuksessa Opettajien osaaminen näyttöön perustuvasta toiminnasta sekä tutkimusnäytön seuraamisesta, sen tuottamisesta, kriittisestä arvioinnista ja käyttämisestä on ensisijaisen tärkeää laadukkaan sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan koulutuksen toteuttamiseksi (Mikkonen ym. 2019). Opettajat ovat avainasemassa siinä, miten opiskelijat oppivat näyttöön perustuvan tutkimustiedon hyödyntämisen. Tutkimustiedon hyödyntämistä edistää tiedonhaun osaaminen sekä tutkitun tiedon arviointi- ja soveltamisosaaminen. Käytännössä tutkimustiedon hyödyntämistä haastaa tutkimustiedon kasvava julkaisumäärä sekä kansainvälisten tietokantojen ja lehtiartikkeleiden maksullisuus sekä tiedonhakuun ja arviointiin tarvittavien resurssien puute (ks. esim. CIHR 2016; Sipilä ym. 2016; Straus ym. 2013). Opetuksessa tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen mallin käyttö voi tarkoittaa opetettavan asian määrittelyn, sen mukauttamisen valitun opiskelijaryhmän tarpeisiin, mahdollisten opetukseen liittyvien haasteiden ja edistävien tekijöiden tunnistamisen ja tämän jälkeen opetuksen toteuttamisen erilaisten oppimistehtävien, ryhmätehtävien tai projektien muodossa. Lisäksi on arvioitava oppimisen tuloksia ja seurattava toimintatapojen juurtumista opiskelijoiden työskentelyyn, jotta tutkimustiedon hyödyntäminen jatkuu myös käytännön työhön siirryttäessä. Keinoja tutkimustiedon hyödyntämisen opetukseen Tutkimustiedon hyödyntämisen opetuksessa oleellisia ovat yhteisölliset ja vuorovaikutuksessa tapahtuvat oppimistilanteet, joissa hyödynnetään monipuolisia opetusmenetelmiä, kuten työpajatyöskentelyä, ongelmalähtöistä oppimista (PBL) ja erilaisten sidosryhmien kanssa yhteistyössä toteutettuja kehittämisprojekteja (ks. esim. Breen ym. 2018; Davis ym. 2013). Tutkimustiedon hyödyntämisen taitojen opetus saa tukea myös integratiivisen pedagogiikan mallista. Siinä opiskelija ratkoo käytännön ongelmia yhdistellen käytännön tietoa teoriaan, hyödyntäen itsesäätelytaitojaan ja sosiokulttuurista ympäristöään (Tynjälä 2016). Teoriaopintoihin olisi hyvä yhdistää mahdollisuuksien mukaan case-esimerkkejä ja aitoja asiakaskohtaamisia, kuten erilaisten kuntoutujien ohjaustilanteita sekä oppimistilanteita aidoissa työelämäympäristöissä. Korkeakouluissa tutkimustiedon hyödyntäminen voidaan liittää kaikkiin opintojaksoihin. Lisäksi se voidaan linkittää soveltavan tutkimuksen tekemiseen erilaisissa kehittämis-, tutkimus- ja innovaatioprojekteissa sekä opinnäytetyöprosesseihin tiiviissä työelämäyhteistyössä. Tutkitun tiedon soveltamisen olisi oltava opetuksessa oikea-aikaista, millä tarkoitetaan etenemistä opiskelijan osaamisen kehittymisen mukaan. Tutkitun tiedon ymmärryksen kasvaessa laajenee opiskelijan kyky myös tutkitun tiedon soveltamiseen. Harjoitteleminen antaa opiskelijoille valmiudet tutkimustiedon hyödyntämiseen ja näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamiseen myös työelämässä. Näkökulmia tutkimustiedon hyödyntämiseen kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa Tutkimustiedon hyödyntämistä kuntoutusalan ammattikorkeakouluopetuksessa voidaan tarkastella useista näkökulmista. Nämä näkökulmat on yhdistetty tämän tekstin kirjoittajien laatimassa kuviossa 2. Kuviossa vasemmalla on esitelty tutkimustiedon hyödyntämisen dynaamisen prosessin osat, keskellä tutkimustiedon hyödyntämisen opettamiseen vaadittavia opettajan osaamisia ja oikealla keinoja edistää opiskelijoiden kykyä soveltaa tutkittua tietoa käytäntöön. Kuntoutusalan ammattilaisilla on oltava osaamista tutkimustiedon hyödyntämiseen asiakastyössä. Opettaja on merkittävässä roolissa opiskelijoiden kehittämis-, tutkimus- ja innovaatio-osaamisen kehittymisessä. Opettajan oma näyttöön perustuvan toiminnan ja tutkimustiedon hyödyntämisen osaaminen, tulee olla vahvaa. Yhteistoiminnallisilla ja käytännön läheisillä andragogisilla ratkaisuilla voidaan edistää opiskelijoiden osaamista ja kykyä soveltaa tutkimustietoa käytäntöön. Tulevina kuntoutusalan ammattilaisina heillä olisi silloin mahdollisuus alaa uudistavaan tiedon hyödyntämiseen. Blogikirjoitus pohjautuu sen kirjoittajien terveystieteiden opettajankoulutuksen yliopisto-opintoihin, tarkemmin opetuksen ja opettajuuden kehittämiseen. Työ on tehty yhteistyössä Metropolian REcoRDI-hankkeen kanssa. (Heimo ym. 2020.) Kirjoittajat: Heimo, Inari, TtM-opiskelija, ft, tradenomi. n.t.inari.heimo@student.jyu.fi Porkka-Toivonen, Kaisa, TtM-opiskelija, ft. kaisa.a.porkka-toivonen@student.jyu.fi Rutanen, Elina, FM, TtM-opiskelija, ft. elina.h.rutanen@student.jyu.fi Lehtonen, Krista, TtM, lehtori, REcoRDI- hanke, krista.lehtonen@metropolia.fi Lähteet: Breen, A. V., Twigger, K., Duvieusart-Déry, C., Boulé, J., Borgo, A., Ferandes, R., Lychek, M., Ranby, S., Scott, C., & Whitehouse, E. 2018. “We Learn by Doing”: Teaching and Learning Knowledge Translation Skills at the Graduate Level. The Canadian Journal for the Scholarship of Teaching and Learning, 9 (1). https://doi.org/10.5206/cjsotl-rcacea.2018.1.7. CIHR 2016. Knowledge translation. Canadian Institutes of Health Research. https://cihr-irsc.gc.ca/e/29418.html#1. Viitattu 22.2.2020. Davis, D., Davis, N. & Johnson, N. 2013. Formal educational interventions. Teoksessa S. Straus, J. Tetroe & I. Graham (toim.) Knowledge Translation in Health Care. Moving from Evidence to Practise. Toinen painos. BMJ Books: Wiley, 163–174. Heimo, I., Porkka-Toivonen, K. & Rutanen, E. 2020. Tutkimustiedon hyödyntämisen opetus kuntoutusalan korkeakoulutuksessa. Teoksessa T. Sjögren & P. Vuoskoski (toim.) Terveystieteiden opettajan andragoginen käsikirja 2020. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/70092# Hotus 2020. Näyttöön perustuva toiminta. https://www.hotus.fi/nayttoon-perustuva-terveydenhuolto/. Viitattu 30.11.2020. Mikkonen, K., Koivula, M., Sjögren, T., Korpi, H., Koskinen, C., Koskinen, M., Kuivila, H-M., Lähteenmäki, M-L., Koskimäki, M., Mäki-Hakola, H., Wallin, O., Saaranen, T., Sormunen, M., Kokkonen, K-M., Kiikeri, J., Salminen, L., Ryhtä, I., Elonen, I. & Kääriäinen, M. 2019. Sosiaali-, terveys-ja kuntoutusalan opettajien osaaminen ja sen kehittäminen. Acta Univ. Oul., F Scripta Academica 14. Oulu: Oulun yliopisto. Sipilä, R., Mäntyranta, T. Mäkelä, M. Komulainen, J. & Kaila, M. 2016. Implementointia suomeksi. Duodecim 2016;132: 850–857. Straus, S., Tetroe, J. & Graham, I. 2013. Introduction: Knowledge translation: What it is and what it isn’t. Teoksessa S. Straus, J. Tetroe & I. Graham (toim.) Knowledge Translation in Health Care. Moving from Evidence to Practise. Toinen painos. BMJ Books: Wiley, 3–13. Tynjälä, P., Virtanen, A., Klemola, U., Kostiainen, E. & Rasku-Puttonen, H. 2016a. Developing social competence and other general skills in teacher education: applying the model of integrative pedagogy. European Journal of Teacher Education, 39:3, 368–387. DOI: 10.1080/02619768.2016.1171314.
Kirjoita hyvä ohjeteksti!
Koronaepidemia on nostanut esiin ohjeiden laatimisen ja antamisen haasteita. ”Kotihoito ahdingossa: Ministeriö julkaisi ristiriitaisia ohjeita jopa saman päivän aikana”, uutisoi Yle maaliskuussa 2020. ”Kasvomaskien käyttö koronapandemian torjumisessa synnyttää osin ristiriitaisia viestejä”, kirjoitti Aleksi Ylä-Anttila heinäkuussa. Samoja äänenpainoja kuullaan yhä, ja oikeuskanslerikin on arvostellut koronaohjeistusta. Kansalaisille on ollut epäselvää erityisesti se, onko esitetty suosituksia vai velvoitteita. Hämmennystä on ollut myös kasvomaskien oikeasta käyttötavasta ja mahdollisesta uudelleenkäytöstä. Selkeän ohjeen laatiminen ei olekaan läpihuutojuttu, mutta voi hyvinkin tulla eteen sosiaali- ja terveysalan työtehtävänä. Ei toki ole yllätys, että yksi korona-epidemian haasteista on ollut juuri viestintä. Ensinnäkin viestintä on toki oleellista sinänsä, ja toiseksi se toimii usein kuin ukkosenjohdattimena: tyytymättömyys myös muihin asioihin voi tulla esille moitteina viestintää kohtaan, kuten organisaatioiden viestintäyksiköt epäilemättä varsin hyvin tietävät. Ei voi myöskään vähätellä lainsäätäjien ja viranomaisten kokemia haasteita tilanteessa, jossa tutkimustietoa COVID-19-taudista on ollut tarjolla vielä niukasti, kiire on ollut kova ja tarpeet monitahoiset. Viesti siinä sitten kirkkaasti ja johdonmukaisesti! Toinen puoli asiasta kiteytyy meistä jokaisen todennäköisesti hyvin tunnistamaan tilanteeseen, jossa ryhdymme asentamaan vaikkapa uutta kodinkonetta. Pyykkikasa vaatii jo päästyä rumpuun pyörähtelemään, lempileffa on alkamassa. Asennusohje on kuitenkin kirjoitettu muutaman hassun pisteen fonttikoolla, etenee epäloogisesti ja vilisee räikeitä käännösvirheitä. Tekee mieli nakata ohjeistus takkaan tai ainakin hallitusti paperinkeräykseen, mennä näppituntumalla ja toivoa parasta. Suunnittele ja tee tietoisia valintoja Potilastyytyväisyystutkimukset korostavat asiakkaiden halua saada tietoa, mutta asiakasviestintä ei ole ikinä mekaanista sanoman siirtoa ammattilaiselta asiakkaalle. Paraskaan kirjallinen suositus ei välttämättä riitä siihen, että asiakas todella sitoutuu esimerkiksi tiettyyn toimintaan, vaan kyse on oppimisesta, vuorovaikutuksesta ja asiakkaan sekä ammattilaisen yhteisestä toiminnasta. Millaisia tekijöitä olisi hyvä huomioida kirjallisessa ohjeistuksessa, jotta se kuitenkin osaltaan edistäisi viestin ymmärrettävyyttä, saavutettavuutta ja selkeäkielisyyttä? Hyvän ohjetekstin kulmakiviä ovat joka tapauksessa ainakin kohderyhmän tuntemus, helppolukuisuus ja havainnollisuus sekä luotettava, virheetön tieto. Kysy itseltäsi ainakin nämä: Mikä on ohjeen tarkoitus? Kenelle ohje on suunnattu? Mitä hänelle täytyy jäädä mieleen? Millaisilla sanoilla hänelle on paras viestiä? Tulostetaanko ohje vai luetaanko se ruudulta? Mitä se tarkoittaa ulkoasun kannalta? Huomioi, että tekstisivulla yläosa saa yleensä enemmän huomiota kuin alaosa. Aukeamalla taas katse käy ensin vasemmalla puolella, mutta valtaosa ajasta käytetään tyypillisesti oikean puolen tarkasteluun. Vai olisiko video, posteri tai vaikkapa PowerPoint-diasarja paras muoto ohjeellesi? (Papunetistä saat vinkkejä selkokielisen videon laatimiseen.) Kuka ohjetta jakaa ja mahdollisesti päivittää? Onko mukana valokuvia tai piirroksia – ja jos on, ovatko tekijänoikeuskysymykset kunnossa? Kun laadit ohjetta, valitse looginen esitysjärjestys. ”Tunnista ohjattavan toiminnan olennaiset tiedot ja vaiheet”, kuten Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ohjeistaa. Motivoi ja orientoi lukijaa aluksi kertomalla tiiviisti, miksi ohje on tärkeä: Miten vastaanottaja hyötyy sen noudattamisesta? Älä jaarittele omasta näkökulmastasi siitä, miten ohje on syntynyt, vaan keskity siihen, millainen on toivottu lopputulos. Varmista, että käytät käsitteitä, jotka ovat selkeitä – määrittele ne tarvittaessa lyhyesti. Kuvaa ensin mahdollinen valmistautumisvaihe. Asetu mielessäsi vastaanottajan nahkoihin ja mieti, mitä hän todella tarvitsee. Jokainen teksti on ainutlaatuinen ja kuuluu juuri tiettyyn viestintätilanteeseen. Jos käytät organisaation vanhoja tekstimalleja ja fraasipohjia, ole kriittinen. Katso, ettei oma tekstisi ole sekava kompromissi vanhojen mallien ja uuden viestintätarpeen välillä. Varmista, ettei ohjeeseen lipsahda vanhoja yhteystietoja. Käytä numerointia tai jäsennä ohje muuten yksiselitteisesti. Ole havainnollinen: kerro tarvittaessa esimerkkejä, taustatietoja ja periaatteita. Jos ohje tuo muutoksen lukijan aiemmin saaneisiin ohjeisiin, perustele uuden ohjeen tarve. Selvitä, miten työn pitäisi sujua. Kerro, mitkä asiat voivat tyypillisesti mennä pieleen ja miten ne kannattaa korjata. Muista kuvitus. Pyydä ohjeeseesi kommentteja, testaa sitä ennen varsinaista käyttöönottoa – mielellään maallikkolukijalla. Vai olisiko kohderyhmän edustajia mahdollista saada mukaan jo aikaisemmin, jo kirjoittajavaiheessa? Ota myös huomioon, mitä Riitta Hyvärinen on kirjoittanut: ”Ihmiset noudattavat neuvoja parhaiten silloin, kun niiden mukaan toimiminen ei haittaa heidän tavallista elämäänsä.” Kiinnitä huomiota ilmaisutapaan Käytä ohjeissa selkeää, yksinkertaista ilmaisua: yleiskielen sanoja ja lyhyitä virkkeitä. Korjaa kielivirheet, pyydä siihen tarpeen mukaan apua. Vältä monitulkintaisuutta. Jos esimerkiksi ohjeistat, että lukija ei saa nostaa ”liian raskaita esineitä”, tietääkö hän, mitä tarkoitat? Mikä on liian raskas? Valitse myös täsmällisiä, elämänläheisiä verbejä. Jos kerrot päivämääriä tai osoitteita, laita mukaan vuosiluvut ja paikkakunnatkin. Tekstin tapa puhutella lukijaa on osin makukysymys. Käskymuodot aktivoivat vastaanottajaa ja toimivat erityisesti silloin, kun ohjeen mukainen toiminta on selvästi lukijan edun mukaista – mutta toki joku voi kokea ne komenteleviksi. Passiivimuotokin on mahdollinen, mutta voi tuoda etäännyttävän, ”laitosmaisen” vaikutelman. Konditionaali pehmentää. Vertaa näitä: Pese kädet aina, kun tulet kotiin. Kädet pestään aina, kun tullaan kotiin. Kädet tulisi pestä aina, kun tulee kotiin. Puhuttelutavan valinta piirtää kuvan ohjeen antajasta. Haluatko siis olla lukijan näkökulmasta esimerkiksi auktoriteetti, tiedonjakaja vai ystävä? Mikä on tilanteeseen sopivin rooli? Vertaa vielä näitä: Muista käyttää kasvomaskia aina, kun et voi pitää turvavälejä. Kasvomaskeja käytetään, kun turvavälejä ei voida pitää. Kasvomaski lisää turvallisuutta silloin, kun turvavälejä on vaikea pitää. Omia kokemuksia Lopuksi pieni henkilökohtainen muistelus. Olin itse isommanpuoleisen operaation kohteena elokuussa HUSissa. Potilaan ja toipilaan näkökulmasta arvostin seuraavia asioita todella paljon: Sain ohjeet oikea-aikaisesti eli ajoissa ennen h-hetkeä. Ohjeistus oli kirjoitettu aidosti asiakkaan näkökulmasta alkaen siitä, miten minun pitää valmistautua ja minne auton saa pysäköidä. Ohjeistus oli selkeää, yksityiskohtaista ja jäsenneltyä: luettavaa oli kyllä paljon, mutta jokainen asiakohta oli omalla sivullaan ilmavasti ja helppolukuisesti. Monitulkintaisuutta ei ollut: sain esimerkiksi ohjeen, että kaupasta sai kerrallaan kantaa vain yhden päivän ruokatarpeet. Ohjeet annettiin sekä ammattilaisen kanssa suullisesti keskustellen että kirjallisesti, jotta pystyin palaamaan niihin kotona vielä monta kertaa. Kirjallisessa materiaalissa oli mukana tiedot siitä, keneltä saisin halutessani lisätietoja. Kaikki toimi kymppi plus, ja otin mielelläni vastuuta ohjeiden noudattamisesta. Kirjoittaja FT Marianne Roivas, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lue lisää: Hyvärinen, Riitta 2005. Millainen on toimiva potilasohje? Hyvä kieliasu varmistaa sanoman perillemenon. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2005; 121 (16): 1769–1773. https://www.duodecimlehti.fi/duo95167 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus n.d. Vinkkejä ohjetekstin tekijöille. https://www.kotus.fi/ohjeet/virkakieliohjeita/ohjeita_ohjeiden_tekijoille Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita.
Nuorten turvallista urheilua edistetään verkostojen yhteistyönä
Lasten ja nuorten emotionaalinen ja fyysinen turvallisuus on keskeistä liikunta- ja urheiluharrastamisessa. Kansainvälisessä Kidmove-hankkeessa tarkastelimme, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä yhteistyötä nuoren, perheen, urheiluseuran sekä kuntoutuksen asiantuntijoiden välillä tulee kehittää. Huoli lasten ja nuorten lisääntyneistä urheiluvammoista Lasten ja nuorten urheiluvammat ovat lisääntyneet (Faude ym. 2013; Finch ym. 2014; Smith ym. 2016). Tutkimusten mukaan taustalla on mm. kova ja yksipuolinen kuormitus sekä liian varhainen erikoistuminen tiettyyn lajiin (Meyer ym. 2016). Samaan aikaan vammoille altistavana tekijänä on katsottu olevan lasten monimuotoisen liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden vähentyminen arjessa (Launay 2015). Loukkaantumisriski kasvaa harjoittelumäärien ja intensiteetin lisääntymisen myötä (Räisänen 2018). Wright:n (2017) arvion mukaan puolet urheiluvammoista ovat rasitusvammoja, joista suurin osa olisi ennaltaehkäistävissä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua vapaa-ajan toimintaan ja oikeus suojeluun kaikelta kaltoin kohtelulta (Lapsen oikeudet; Unicef 2018). Huomiota onkin kiinnitettävä sekä fyysiseen että emotionaaliseen turvallisuuteen junioriurheilussa. Mitä tulisi tehdä urheiluvammojen ehkäisemiseksi ja nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi? Kuntoutusalan asiantuntijoiden näkökulmia lasten ja nuorten turvalliseen urheilu- ja liikuntaharrastamiseen Kidmove-hankkeessa haastattelimme kolmea kuntoutuksen asiantuntijaa, kahta fysioterapeuttia ja yhtä jalkaterapeuttia, jotka työskentelevät nuorten urheilijoiden parissa ja yhteistyössä nuorten urheilijoiden seurojen kanssa. Haastattelussa selvitettiin, mitä tarvitaan nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi ja mitä korkeakoulun ja seurojen yhteistyöverkostot voisivat mahdollistaa. Tyypilliset urheiluvammat varioivat lajin mukaan. Kovatehoisten pallopelien sekä lajivaatimuksilta ja harjoitusmääriltä vaateliaan kilpailu-urheilun lisäksi myös extreme-urheilu ja seikkailulajeissa on kasvanut loukkaantumis- tai rasitusvammariski. (Caine ja Purcell 2016.) Haastateltavat asiantuntijat kuvasivat, että tyypillisesti fysio- tai jalkaterapiaan hakeutuva nuori urheilija harrastaa ohjatusti monta kertaa viikossa. Tavallisesti yli 16-vuotiailla on valikoitunut jo yksi laji pääasialliseksi urheilumuodoksi. Nuorten urheilijoiden tyypillisiä vaivoja tai syitä hakeutua fysioterapiaan ovat erityisesti alaraajojen erilaiset kiputilat tai rasitusvammat. Näitä ovat esimerkiksi Osgood-Schlatterin tauti, kantapään kiputilat tai akillesjänteen kipu, joista tavallinen on Haglundin kyhmyn ärtyminen (ks. Saarikoski 2016). Jalkaterapiaan tai pohjallisarvioon hakeutuu hyvin tyypillisesti pallopelejä, yleisurheilua tai luistelua harrastavia nuoria, joilla kuormitus jalkaterille ja alaraajoille on lajissa korkea. Asiantuntijoiden mukaan hyvin yleistä on myös hakeutua vastaanotolle joko valmentajan, vanhemman tai nuoren epävarmuuden tai huolen takia. Nuori tai läheinen kaipaa asiantuntijan suositusta siitä, miten kivun, oireen tai muun haasteen kanssa tulisi edetä. Nuorten turvallisen harjoittelun edistämiseksi tärkeää on nuorten urheilijoiden, vanhempien, valmentajien ja urheiluseuratoimijoiden ymmärrys urheiluvammoille altistavista tekijöistä ja niiden ehkäisystä käytännössä. Ennaltaehkäisyn merkitystä korostaa myös se, että aikaisemmat vammat lisäävät riskiä vammojen uusiutumiselle. Asiantuntijoiden mukaan nuorten kiputilojen ja oireiden taustalla ovat usein kasvuun ja kuormitukseen liittyvät asiat kuten liian yksipuolinen harjoittelu, liian nopea kuormituksen lisäys ja/tai kova kuormitus suhteessa yksilölliseen kasvun ja kehityksen vaiheeseen ja nuoren kokonaistilanteeseen sekä palautumiseen (Cayne ja Purcell 2016; Meyer ym. 2016). Kuntoutusalan asiantuntijat kiinnittävät huomiota esimerkiksi nuoren kehon ja alaraajojen linjaukseen, lihasvoimaan ja kehonhallintaan, rasitustiloihin ja mahdolliseen vammaan. Asiantuntijan mukaan esimerkiksi jalkapallojunioreiden polvivaivat, jotka eivät ole seurausta tapaturmista, juontavat juurensa usein lapsen tai nuoren kasvun, liian kovan rasituksen ja liian yksipuolisen harjoittelun yhdistelmään ja heikkoon kehon ja liikkeen hallintaan. Asiantuntija totesi haastattelussa, että jos nuorella urheilijalla on heikot reisi-, pakara- ja polvea ympäröivät lihakset eli urheilijan niin kutsuttu ”tukipaketti” ei ole kunnossa, on urheilijan keho jatkuvasti kovilla harjoitellessa. Erikoistuminen yhteen lajiin liian varhain voi myös tehdä lasten ja nuorten liikunnasta liian yksipuolista, mikäli tähän ei erityisesti kiinnitetä harjoittelussa huomiota (Meyer ym. 2016). Asiantuntijat kuvailivat kuntoutusta nuorten urheilijoiden kanssa palkitsevaksi, sillä oireet ja nuoren tilanne kohenevat usein nopeasti oikeanlaisella kuntoutuksella ja asiaan tarttumalla riittävän aikaisessa vaiheessa. Koska ongelmat yleensä huomataan melko nopeasti joko valmentajan, vanhemman tai nuoren itsensä toimesta, niin suurempaa vauriota tai ongelmaa ei tavallisesti ehdi syntyä. Haastateltavat korostivat, että nuoren ilmaisemaan kipuun on kiinnitettävä huomiota ja nuoria olisi hyvä opettaa itse arvioimaan ja seuraamaan oman kehon olotilaa ja vointia sekä kertomaan mahdollisista kivuista tai oireista ennen niiden pahenemista. Harkittua harjoittelua ja laadukasta liikettä Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan junioriurheilussa, niin kuin urheilussa yleensä, paras tapa ehkäistä vammoja ja vaurioita on tuki- ja liikuntaelimistön hyvä hallinta sekä laadukas ja monipuolinen harjoittelu. Tämä on havaittu myös tutkimuksissa. Esimerkiksi Pasanen (2009) tutki, että naissalibandyn pelaajien lihashermojärjestelmän aktivointi alkulämmittelyssä sekä liiketaitoja ja kehon hallintaa kehittävä laadukas harjoittelu ehkäisivät ilman kontaktia tapahtuneita alaraajojen urheiluvammoja. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kehon hallintaan ja liikkeen laatuun ja tukilihasten aktivointiin tulisi keskittyä jo nuorena juniorina ennaltaehkäisevällä otteella. Esimerkiksi juoksutekniikkaan ja kehon koordinaatioon on hyvä kiinnittää huomiota. Liikkeen laadun lisäksi Meyer ym. (2016) korostavat, että ikätasoisesti sopivat ja monipuolisesti kehoa kuormittavat harjoitusmenetelmät, kuormituksen yksilöllinen harkinta ja nuoren omien kokemusten ja näkemysten huomiointi harjoittelussa ovat keskeisiä turvallisen urheilun edistämiseksi ja vammojen ehkäisemiseksi (Meyer ym. 2016). Vammojen taustalla olevat syyt voivat liittyä myös harjoitteluympäristöön ja välineisiin, kuten kenkiin, mikä tulisi huomioida myös toiminnassa (Layney 2015). Huomio lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin Haastateltavien mukaan valmentajien ja lasten vanhempien tulisi turvallisen urheilun edistämiseksi kiinnittää huomiota lapsen kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä suurempi vanhemman roolin tulisi olla. Terveellinen ravinto sekä urheilun, koulun ja levon tasapaino ovat tärkeitä. Huomiota olisi syytä kiinnittää palautumiseen harjoittelusta ja siihen, miten lapsi jaksaa arjessa. Uni on palautumisessa tärkeimpiä tekijöitä ja esimerkiksi varsinkin nopeasti kasvavilla teineillä hyvä nukkumisalusta on hyvä varmistaa lapsen ja nuoren unenlaadun turvaamiseksi. Myös säännöllinen unirytmi ovat merkittäviä palautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Jos nuori nukkuu viikonloppuisin pitkään tarkoituksenaan kuitata viikon aikana kertyneet univelat, niin voi nuoren elimistö mennä sekaisin eikä palautumista tapahdukaan. Nuorella energiaa tulisi riittää urheilun lisäksi myös kasvamiseen, koulunkäyntiin ja muuhun vapaa-aikaan. Avainasemassa on suunnitelmallisuus sekä oikeanlaiset harjoitusmäärät ja –ajat, vanhempien tuki ja nuoren oma aktiivisuus näistä asioista huolehtimisessa. Haastateltu asiantuntija korosti, että lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun ja fyysisen sekä henkisen kehityksen vaiheen huomiointi on olennaista junioreiden harjoittelussa. Tämä vaatii valmentajilta, mutta myös vanhemmilta lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen perusteiden tuntemista. Esimerkiksi kasvupyrähdyksen huippu eli PHV tarkoittaa ikää, jolloin nuoren kasvu on suurimmillaan (Lloyd ym. 2014). Nopea kasvu vaikuttaa nuoren hermolihastoimintaan, fyysiseen suoriutumiseen (Lloyd ym. 2014) sekä lisäten rasitusta kehon rakenteissa kuten ligamenteissa ja luu-jänne-liitoksissa sekä lihas-jänne-liitoksissa (Difiori 2010). Nopean kasvun vaiheessa olevilla nuorilla on todettu suurempaa vamma-alttiutta (Kujala 2016). Valmennuksessa on tärkeää tunnistaa nuorten urheilijoiden herkkyyskaudet ja ne kehitysvaiheet, jolloin rasitusta tulee keventää ja mukauttaa nuoren tarpeisiin. Nuoria voi ohjata myös itse tunnistamaan omaa kehitysvaihettaan ja mahdollisesti myös sitä, minkälainen kehitysvaihe on myöhemmin tulossa. Tällöin nuoren on helpompi kuunnella omaa kehoaan, tunnistaa omia tarpeitaan ja toteuttaa oikeanlaista tekniikka-, kehonhallinta-, koordinaatio- ja voimaharjoittelua. Fyysisen turvallisuuden lisäksi huolehdittava myös emotionaalisesta turvallisuudesta Nuorten turvallinen urheilu- ja liikuntaharrastus käsittää paitsi fyysisen turvallisuuden niin myös emotionaalisen turvallisuuden. Emotionaalinen eli henkinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että lapsi ja nuori saa kokea olevansa hyväksytty ja arvokas omana itsenään ja tuntea olonsa turvalliseksi. Tällöin ympäristö on vapaa kiusaamisesta, painostuksesta ja epäasiallisesta käytöksestä. Turvallinen valmennusympäristö, lapsen ja nuoren tarpeisiin vastaava positiivinen valmennus, vanhempien tuki ja kannustus, mahdollisuus vaikuttaa, ilo ja kokemus yhteisöön kuulumisesta, pystyvyydestä ja oppimisesta edistävät myös nuorten motivaatiota osallistua (Bailey ym. 2013; Tiirikainen ja Konu 2013). Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri harjoituksissa sekä valmentajan myönteinen vuorovaikutus nuorten kanssa ja läsnäolo turvallisena aikuisena on keskeistä (Niemelä ym. 2020). Merkityksellistä on, että aikuiset ja joukkuetoverit osoittavat arvostusta ja luottamusta myös epäonnistumisen hetkinä. Emotionaalisen turvallisuuden takaamiseksi tärkeässä osassa on lasten ja nuorten, vanhempien ja valmentajien sekä muiden seuratoimijoiden yhteistyö. Tärkeää on kehittää toimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa heidän tarpeitaan vastaavaksi (Kokko ja Martin 2019). Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja ilmaista näkökulmiaan sekä kehittämisideoitaan turvallisen ja mielekkään harjoittelun edistämiseksi (Lönnqvist ym. 2020). Uusista yhteistyöverkostoista osaamista ja voimavaroja Usein vapaaehtoistyöntekijöinä toimiville seuratoimijoille ja nuorten urheilijoiden valmentajille turvallisen urheilun edistäminen ja hyvien käytänteiden selvittäminen, käyttöönotto ja mahdollisten vammoille altistavien riskitekijöiden tunnistaminen voi olla haastava kokonaisuus. Olisikin tärkeää kehittää monialaista yhteistyötä, jotta urheiluseurat ja kuntoutuksen asiantuntijat voisivat yhdessä edistää lasten ja nuorten turvallista harjoittelua. Monet kuntoutusalan ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Pääasiassa fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit ja seurojen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on järjestetty kilpatoiminnassa ja aikuisten puolella. Kuitenkin yhteistyön mahdollistuminen laajemmin eri-ikäisten urheilijoiden parissa edistäisi osaamisen jakamista ja rikastamista urheilu- ja rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi ja niistä kuntoutumiseksi. Muun muassa fysioterapeuttien osaamista voisi enemmän hyödyntää ikä- ja kehitystason huomioivan harjoittelun suunnittelussa, yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa, liikkeen hallinnan ja laadun edistämisessä sekä sopivan kuormitustason räätälöinnissä. Haastateltujen asiantuntijoiden mukaan tärkeää olisi saada fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten osaaminen seuroihin pidempinä toimintaa kehittävinä prosesseina eikä vain vammojen sattuessa tai yksittäisinä luentoina. Asiantuntijat näkivät yhteistyön korkeakouluopiskelijoiden ja urheiluseurojen välillä hyödyllisenä. Opiskelijat voisivat esimerkiksi osallistua harjoituksiin, kiinnittää huomiota nuorten yksilöllisiin tarpeisiin, mutta myös kehittää harjoittelua ja toimintaa laajemmin. Opiskelijoiden opintoihin kuuluvien työelämäharjoitteluiden ja joidenkin opintojaksojen valjastaminen yhteistyöhön seurojen kanssa mahdollistaisi pidempien yhteistyöprosessien rakentamisen. Myös eri lajiseurojen välinen yhteistyö mahdollistaisi lajien välisen osaamisen ja tietotaidon yhdistelyn ja uusien harjoitusideoiden luomisen monipuolisen harjoittelun edistämiseksi. Kidmove-hanketta rahoittaa vuosina 2019-2020 Euroopan Unionin Erasmus+ Sport –ohjelma. Metropolia AMK:n koordinoiman Kidmove-hankkeen kansainvälisessä kehittäjäverkostossa kehitetyt materiaalit (videot, artikkelit ja blogi-kirjoitukset) urheilijalähtöisistä valmennuskäytännöistä junioriurheilussa ovat tutustuttavissa hankkeen kotisivujen kautta ja alla olevien linkkien kautta. Nuorten turvallisen harjoittelun ja urheiluvammojen ehkäisy mahdollistuu, kun yhdistetään uudella tavalla nuorten, valmentajien, vanhempien ja kuntoutuksen asiantuntijoiden osaaminen sekä mahdollistetaan korkeakoulujen ja urheiluseurojen uudistava yhteistyö. Metropolia Ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskittymä ja HyMy-kylä toivottavat tervetulleeksi seurat, yritykset ja nuoret urheilijat yhteistyöhön. Esimerkkejä Kidmove-hankkeen materiaaleista: Ahlstrand A, Anttila P. (Toim.) 2020. KIDMOVE - Athlete Centered Coaching Practices. https://www.theseus.fi/handle/10024/345474 Videoita Kidmove-hankkeen hyvistä valmennuskäytännöistä löytyvät alla olevista linkeistä ja Kidmoven youtube-kanavalta (https://www.youtube.com/channel/UC6IokxCymGaNTOpuprIyysg): • Kidmove-hanke: https://www.youtube.com/watch?v=2CgX_7TaCJ4 • Keep your feelers up: https://www.youtube.com/watch?v=_DP9ZyMiZwE • Enabing participation in junior coaching: https://www.youtube.com/watch?v=BKsxzz-b2oM • Mentoring model to support the sports coach: https://www.youtube.com/watch?v=m-z6cgkE6zQ Kirjoittajat Maria Tuononen valmistuu pian fysioterapeutiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja on osallistunut Kidmove-hankkeen kehittämistoimintaan. Marian sydäntä lähellä on tehdä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Nea Vänskä on fysioterapian ja kuntoutuksen lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän toimii tutkijana Kidmove-hankkeen kehittäjätiimissä. Niklas Virtanen toimii HJK:n liigajoukkueen valmennustiimissä sekä johtaa HJK:n suorituskyky-yksikön toimintaa koko HJK:n organisaatiossa. Pohjakoulutukseltaan Niklas on fysioterapeutti, jota kuitenkin ohjaa intohimo kehittää pelaajia sekä ennaltaehkäistä vammoja ennemmin kuin kuntouttaa niitä. Lähteet Bailey R, Cope E, Pearce G. 2013. Why do children take part in, and remain involved in sport? Implications for children’s sport coaches. International Journal of Coaching Science 7(1):56-75. Caine D, Purcell L. 2016. The exceptionality of the young athlete. Teoksessa Caine D, Purcell L. (toim.) Injury in pediatric and adolescent sports. Epidemiology, treatment and prevention. Springer: 3-16. DiFiori JP. 2010. Evaluation of Overuse Injuries in Children and Adolescents. Current Sports Medicine Reports; 9(6): 372-378. doi: 10.1249/JSR.0b013e3181fdba58 Faude O, Rößler R, Junge A. 2013. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for prevention? Sports Medicine. Sep;43(9). Finch CF, Wong Shee A, Clapperton A. 2014. Time to add a new priority target for child injury prevention? The case for an excess burden associated with sport and exercise injury: population-based study. BMJ Open 2014:4(7):e005043. Kokko S, Martin L. (toim.). 2019. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Liitu-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja: 1. Korhonen T. Urheiluvalmentajien näkemyksiä tasa-arvon ja turvallisuuden edistämisestä urheiluseuroissa. 2019. Kujala U. 2016. Rasitusvammat. Teoksessa: Vuori I, Taimela S & Kujala U. Liikuntalääketiede. Helsinki, Duodecim: 580–599. Lapsen oikeudet. Sopimus kokonaisuudessaan. Lloyd RS, Oliver JL, Faigenbaum AD, Myer GD & De Ste Croix M. 2014. Chronological age vs. biological maturation: Implications for exercise programming youth. Journal of strength and conditioning research 28(5): 1454–1464. Lönnqvist M, Vänskä N, Helander M. 2020. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” – miksi nuorten urheilijoiden on tärkeää osallistua ja vaikuttaa omassa harrastuksessaan. Valmentajat 2: 34-36. Meyer GD, Jyanthi N, DiFiori JP, Kiefer AW, Faigenbaum AD, Logerstedt D, Micheli LJ. 2016. Sports Specialization, Part II: Alternative Solutions to Early Sport Specialization in Youth Athletes. Sports Health Jan-Feb;8(1):65-73. Niemelä M, Kuhlefelt S, Ahlstrand A, Anttila P. 2020. Keep your feelers up! – enabling coach. Pasanen K. 2009. Floorball injuries: epidemiology and injury prevention by neuromuscular training. Tampere. University of Tampere. Räisänen A. 2018. Adolescent Sports Injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool. Tampere, University of Tampere. Saarikoski R. 2016.Lasten alaraajoissa ilmenevät rasitusvammat ja vammojen ehkäisy. Terveyskirjasto, Duodecim, Terveet jalat, 22.12.2016. Smith NA, Chounthirath T, Xiang H. 2016. Soccer-Related Injuries Treated in Emergency Departments: 1990-2014. Pediatrics. Oct;138(4). Tiirikainen M, Konu A. 2013. Miksi lapset ja nuoret katoavat liikunta- ja urheiluseuroista murrosiässä? Verkkojulkaisussa: Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3. Unicef 2018. Children’s Rights in Sport Principles Wright, Edna H. 2017. Prevention of Overuse Injuries in High School Athletes. Doctor of Nursing Practice Scholarly Projects. 28.
Nuoren työllistyminen yritykseen on tavoitteellisen yhteistyön tulos
Nuoren työllistymisen menestystekijät syntyvät nuoren työelämävalmiuksien vahvistamisella työllisyyspalveluissa ja nuoren työllistävässä yrityksessä. Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot yrityksen toimintaympäristössä ja työyhteisössä edistävät nuoren sijoittumista palkkatyöhön. Nuoren kasvaminen ja kehittyminen yrityksen uudeksi osaajaksi edellyttää nuoren, yrityksen työyhteisön ja valmentajan kohtaamisia, luottamusta ja avoimuutta. Työllistymisessä ei ole kyse pelkästään työstä vaan ihmisten välisestä toiminnasta. Koulutetun nuoren työelämävalmiudet vahvistuvat työllisyyspalveluissa ja nuoria työllistävissä yrityksissä Valmistumisen jälkeen enemmistö nuorista suuntaa kohti työelämää ja itselle mielekästä työtä. Siirtymävaiheet edellyttävät nuorelta uuden oppimista ja mukautumista työnantajan toimintaympäristöihin ja -yhteisöihin. Nuoret ovat työmarkkinoilla haluttua työvoimaa. Nuoren osaaminen suhteessa vaadittuihin työtehtäviin ja nuoren työelämävalmiudet vaikuttavat yksityisen työnantajan päätökseen rekrytoida työntekijä enemmän kuin taloudelliset tuet (Tuusa ym. 2014: 46). Työttömän nuoren työllistymisen edistäminen lähtee rakentumaan nuoren osaamisen, vahvuuksien ja työelämävalmiuksien kehittymisestä työllisyyspalveluissa. Kehittyminen jatkuu nuoren työllistävässä yrityksessä, jossa nuori saa tarvitsemansa tuen ja ohjauksen edistyäkseen. Selvitystyön mukaan näyttöön perustuvaa IPS – Sijoita ja valmenna -työhönvalmennuksen käyttöönotto on mahdollista Suomen palvelurakenteissa (Raivio 2019: 3). Työnantajien toimintaympäristöissä on tarve valmennuksille ja kuntoutuksen keinoille. Yrityksen työyhteisö hyötyy nuoren ohella valmennuksesta ja uusista työkyvyn tuen keinoista 6Aika DuuniPolun Oulun osahankkeessa kehitettiin työssävalmennuksen toimintamallia vastaamaan työttömien nuorten ja työnantajan tarpeisiin (6Aika DuuniPolku n.d.). Malli nimettiin työssävalmennukseksi siksi, että se haluttiin toteuttaa juuri työllistävän työnantajan toimintaympäristössä ja yritykset haluttiin ottaa mukaan kehittämiseen. Valmennus perustuu kaikkien toimijoiden osallisuuden ja toimijuuden vahvistamiseen. Yhdessä koottu nuoren työllistymistä vahvistava tieto tukee yrityksen ja nuoren päätöksentekoa työsuhteen aloittamisessa. Nuoren ja työyhteisön merkitykselliset kohtaamiset tukevat nuoren kuulluksi tulemista ja nuoren tulemista osaksi työyhteisöä. Valmennuksen avulla työllistettiin Oulun Lasipalveluihin kaksi nuorta. ”Kaikki osapuolet otettiin valmennuksessa tasapuolisesti huomioon, myös meidän tarpeemme yrityksenä ja työyhteisö, johon uusi työntekijä tuli. Erilaisia ihmisiä sulautettiin turvallisesti yhteen”, toimitusjohtaja Niina Turkki-Juutinen kiittää. ”Valmentaja ei ole suoraan sidoksissa työhön, joten hänen tuellaan voi ottaa positiivisesti esiin vaikeitakin asioita uuden työntekijän ja työyhteisön kesken.” Turkki-Juutinen pitää työssävalmennusta selkeänä kokonaisuutena, jossa tiedetään, miten edetään ja mitä kultakin osapuolelta odotetaan. On hyvä, että myös valmennuksen kulkua seurataan yhdessä. (6Aika DuuniPolku n.d.) Valmennukselliset ja kuntoutukselliset keinot tehostavat nuorten työllistymistä yrityksiin Työhönvalmennustoiminnan kehittämiskohteiksi nousivat tutkimuksen mukaan työelämätavoitteiden selkiyttäminen, palveluntuottajien kompetensseja vahvistava yksilöllinen ohjaus, työnantajayhteistyö sekä työnetsinnän alueet. Suosituksena on esitetty, että työllistymisen, koulutuksen ja työssä selviytymisen tukeminen eriytettäisiin jatkossa selkeämmin esiammatillisesta, yleiseen elämänhallintaan liittyvästä valmennuksesta omaksi toimintalohkokseen. (Härkäpää, ym. 2013: 59–61.) Nuoren palkkatyöhön sijoittumiseen vaaditaan tuloksellista työllistymisen strategiaa, jossa tunnistetaan nykytila, tehdään suunnitelma, asetetaan tavoitteet, toteutetaan seurantaa, reagoidaan muutoksiin ja ymmärretään toimintaympäristöä. Työyhteisöjen toiminnan ymmärtäminen osana nuoren työllistymistä on yhtä tärkeää. Kuten valmennuksen ja yrityksen työyhteisön yhteistyön avulla yritykseen työllistynyt Marko toteaa: ”Omalla kohdalla valmennus onnistui, sain hyvän työn ja työkaverit”. Kirjoittaja Sanna Syrén on toimintaterapeutti ja kuntoutuksen (ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu) opiskelija, joka toimii koordinaattorina BusinessOulu työllisyyspalveluissa. Kirjoitus perustuu Syrénin kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Nuorten työllistymistä yrityksiin edistävät tekijät BusinessOulu työllisyyspalveluissa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Lähteet 6Aika DuuniPolku. https://6aika.fi/tuloksia-duunipolku/ 6Aika Duunipolku. https://6aika.fi/oma-ala-loytyi-duunipolun-tyossavalmennuksesta/ Härkäpää, Kristiina & Harkko, Jaakko & Lehikoinen, Tuula 2013. Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 128, 2013 Raivio, Helka & Kaija Appelqvist-Schmidlechner 2019. IPS -Sijoita ja valmenna! -toimintamallin soveltamisen mahdollisuudet Suomessa. THL. Työpaperi 23/2019. Tuusa, Matti & Pitkänen, Sari & Shemeikka, Riikka & Korkeamäki, Johanna & Harju, Henna & Saares, Auroa & Pulliainen, Marjo & Kettunen, Aija & Piirainen, Keijo 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Nuorisotakuun tutkimuksellisen tuen raportti. Toimeenpanon ensimmäisen vuoden arviointi ja seurannassa sovellettavien indikaattoreiden kehittäminen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 15/ 2014.
Loikkia digisti terapiassa
Keväällä 2020 kuntoutuksen lähiterapioista siirryttiin nopealla aikataululla etäterapioiden toteutukseen koronaepidemian myötä. Tämä artikkeli on syntynyt kuntoutumisen ja kuntoutuksen asiantuntijoiden yhteisenä kirjoittamisena ja vuoropuheluna kokemuksista etäterapioihin siirtymisestä. Etäkuntoutus käsittää laajasti kaikki sellaiset toimintatavat kuntoutuksessa, jossa kuntoutuja osallistuu kuntoutukseen tieto- ja viestintätekniikan välityksellä. Etäteknologia sisältää erilaisia välineitä vaihdellen puhelimista tabletteihin, tietokoneisiin ja virtuaalisiin sovelluksiin. (Salminen ym. 2016.) Tässä artikkelissa käsitellään kuntoutujan ja ammattilaisen kokemuksia tietokoneella ja etäkokous-sovellusten kautta toteutuneesta yksilöfysioterapiasta. Mitä tarkoitti yhtäkkinen harppaus etäyhteyteen kuntoutujan näkökulmasta? Keväällä koronaviruksen leviäminen pysäytti yhteiskunnassamme useita toimintoja. Kuntoutujan näkökulmasta yhtenä haasteena oli toimintakykyä edistävien terapiakäyntien keskeytyminen tai muuntuminen äkillisesti. Kuntoutujalle tämä tarkoitti pikaista pohdintaa siitä, miten välttää toimintakyvyn heikentyminen ja millaisia mahdollisuuksia olisi jatkaa yhteistoimintaa terapeutin kanssa etäteknologiaa hyödyntäen. Ratkaisu terapian jatkamisesta etäkeinoin sysäsi ei pelkästään digiloikkaan vaan myös ”etäloikkaan” terapiassa. ”Aluksi epäröin, koska ajattelin, että etäkuntoutus sopii ensisijaisesti kuntoutujille, jotka suoriutuvat harjoitteista ilman fyysistä apua. Itse tarvitsen vaikean liikuntarajoitteeni vuoksi huomattavaa apua fysioterapeutiltani terapiakäynneillä. Onneksi kuitenkin päädyin kokeilemaan etäkuntoutusta epäröinnistäni huolimatta.” (Kuntoutujan kokemus) Myönteisiä puolia ja haasteita Kuntoutujan näkökulmasta yksi etäterapian myönteisistä puolista liittyy ajankäyttöön. Kuntoutujalle tunnin terapiakäynnistä muodostuu helposti matkojen kera useamman tunnin projekti, joka on pois muista arjen askareista kuten opiskeluun jäävästä ajasta. Käytetty aika ei kuitenkaan ole keskeisin asia, vaan terapian hyöty toimintakykyyn arjessa. Kuntoutujan näkökulmasta aktiivinen harjoittelu terapeutin ohjauksessa mahdollistaa esimerkiksi opiskelua, aktivoi kotona päivittäisiin toimintoihin ja auttaa selviämään arjessa. ”Kuntoutumiseni kannalta, harjoitteissa ei voi pitää pitkiä taukoja kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi ja nykyisen toimintakykyni ylläpitämiseksi. Itselläni tällä hetkellä tärkein tavoite on edistää toimintakykyä, joka mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun ja harrastustoiminnan.” (Kuntoutujan näkökulma) Hyvän kuntoutuskäytännön mukaisesti kuntoutujan ohjaus terapiatilanteessa riippuvat yksilön tavoitteista ja tarpeista (Paltamaa ym. 2011). Fyysistä apua tarvitsevan kuntoutujan etäterapian toteuttamista haastaa erityisesti se, miten terapia voi tuloksellisesti toteutua ilman osaavan terapeutin konkreettista läsnäoloa ja fyysistä ohjausta terapiatilanteessa. ”Omalla kohdallani osittainen neliraajahalvaus aiheuttaa merkittäviä liikuntarajoitteita, jonka vuoksi tarvitsen kuntoutusharjoitteiden tekemisessä usein apuvälineitä ja auttavia käsiä. Esimerkiksi, spastisuus ja lihaskireydet vievät toistuvasti terävimmän kärjen suorituskyvystäni. Fysioterapeuttini kokeneet silmät ja erityisosaaminen ovat avaintekijöitä lieventämään spastisuutta ja lihaskireyksiä.” (Kuntoutujan näkökulma) Etätoteutuksessa haastetta aiheutti kuntoutujan näkökulmasta myös se, miten korvata apu- ja harjoitusvälineet, jotka ovat käytettävissä fysioterapeutin vastaanotoilla toteutuvilla käynneillä. Etätoteutus ei kuntoutujan näkökulmasta korvaa läsnä toteutuvaa fysioterapiaa. ”Etäterapia ei korvaa läsnätoteutuvaa terapiaa, jossa ammattilaisen taitavia käsiä ja kokenutta ohjausta voi hyödyntää paremmin! Niitä arvostan entistäkin enemmän, kun fysioterapiat voivat toteutua jälleen käynteinä fysioterapeuttini luona.” (Kuntoutujan näkökulma) Toimiva terapiasuhde kantaa etänäkin Etäterapiaan siirtymistä kuntoutujan näkökulmasta mahdollisti se, että heillä oli terapeutin kanssa pitkä terapiasuhde takana. Kuntoutuja ja terapeutti siis tunsivat hyvin entuudestaan ja he olivat yhdessä löytäneet toimivia tapoja toimintakykyisyyden edistämiseksi - tietäen jo, mikä kuntoutujan kohdalla toimii ja mikä ei. Ilman aiempaa tiivistä yhteistyötä ja tuttuja avustajia kuntoutujan mielestä etäterapia ei olisi välttämättä onnistunut. ”Terapeutille on varmasti haasteellista neuvoa netin välityksellä avustajia ja toisaalta yrittää nähdä harjoitteiden toimivuutta. Taitava, kuntoutujan kehon tunteva fysioterapeutti on liikuntarajoitteisen henkilön arjen pelastusrengas. Tämän vuoksi katsoisin, että onnistuneen etäterapian edellytyksenä on se, että terapeutti tuntee kuntoutujansa riittävän hyvin.” (Kuntoutujan näkökulma) Uutta osaamista avustajille, läheisille ja kuntoutujalle Läheisten sitoutuminen avustamiseen ja motivoituminen osallistumaan etäterapiaan oli keskeistä. Läheisiltä ja avustajilta etäterapiaan osallistuminen avustajan roolissa vaatii ymmärrystä kuntoutuksesta, myös kehon rakenteiden (kuten luiden, lihasten ja nivelten) ja toiminnan tuntemuksesta on hyötyä. Kuntoutujan näkökulmasta avustajien ja läheisten tiiviimpi mukana olo, ja terapeutin sanalliset ohjeet siitä, miten ja miksi valittuja harjoitteita tehdään, ovat tärkeitä uusia mahdollisuuksia etäterapiassa. Varsinaisen etäterapian lisäksi läheisten ja avustajien apua on tarvittu kuntoutujan kotiin sopivien, kuntoutusta tukevien apuvälineiden hankinnassa. ”Läheiseni ovat oppineet ammattilaiselta lihasharjoitteiden ohella spastisuutta vähentäviä liikkeitä ja niskan/kaulan alueen rentoutusharjoituksia. Ihan ensiyrittämällä kaikki näistä harjoitteista eivät ole menneet nappiin, mutta kehitys on ollut nousujohteista. Keskeistä on se, että läheiseni ovat olleet sitoutuneita oppimaan ja harjoittelemaan kanssani ja yhteistyössä terapeutin kanssa. Heidän avustuksellaan ja uusilla välineillä voin harjoitella kotona monipuolisemmin kuin aikaisemmin.” (Kuntoutujan näkökulma) Kuntoutujan näkökulmasta etäterapiassa jokaisella on ollut uusia asioita opittavana. Kuntoutuja oppi miettimään vielä tarkemmin oman kehon tuntemuksia ja sitä, mikä milloinkin voisi auttaa parhaiten esimerkiksi spastisuuden ja lihaskireyksien lieventämiseen. Tämä vahvisti myös kuntoutujan ohjaavaa otetta avustajiin. Mitä etäterapiaan siirtyminen merkitsi kuntoutuksen ammattilaiselle? Korona-epidemian vaikutukset ovat olleet rajut ja moninaiset sekä kuntoutujille että ammattilaisille, yrityksille (Heiskanen ym. 31.8.2020; Heiskanen ym. 24.6.2020; Joutjärvi 2020) ja laajemmin yhteiskunnassa (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2020). Kuntoutustyöntekijän näkökulmasta digiloikka terapioiden toteutuksessa kevään -20 laajuudessa oli vaativa. Samalla loikka oli ammattitaitoa kehittävä. Etäterapioihin siirtymisen nopealla aikataululla mahdollisti ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten yhteistoiminta ja joustava sopeutuminen uuteen tilanteeseen. Etäterapia edisti uudenlaista ohjaustyöskentelyä kuntoutujien ja läheisten kanssa, mutta myös haastoi, osin estikin joidenkin kuntoutustavoitteiden suuntaista työskentelyä. Kuten kuntoutus yleensäkin, niin myös etäterapioiden tarkoituksenmukainen toteutus vaatii yksilölliset tarpeet ja tilanteen huomioivaa harkintaa (Salminen ym. 2016; Salminen ja Hiekkala 2019). Oppimista ja muotoutuvaa yhteistoimintaa Yhtenä keskeisenä asiana terapeutin näkökulmasta etäterapioiden toteuttamisessa oli läheisten ohjaus. Etäterapioiden toteuttaminen onnistuneesti vaati läheisten ja avustajien aktiivista osallistumista terapiatilanteeseen aikaisempaa enemmän. Tämän myötä etäterapia sekä haastoi että harjaannutti vuorovaikutusosaamista. ”Kun ohjaus perustuu etätilanteessa pääosin vuorovaikutukseen puhumalla yhteisen tekemisen sijasta, niin myös valittuja menetelmiä, lähestymistapoja ja ratkaisuja tuli perusteltua aikaisempaa huolellisemmin ja tietoa kuntoutuksesta jaettua enemmän.” (Terapeutin näkökulma) Terapeutin näkökulmasta etäterapian tärkeänä hyötynä on ollut kuntoutujan, läheisen ja terapeutin yhteisen ymmärryksen muotoutuminen kuntoutuksesta runsaan yhteisen keskustelun kautta. Tämä näkyi terapeutin näkökulmasta myös kuntoutujan ja lähipiirin motivaationa ja intensiivisenä otteena kuntoutumisesta. Osallistuminen mahdollisti oppimista. Parhaimmillaan etäterapia toteutui lapsen ja vanhemman tai kuntoutujan ja läheisen yhteistoiminnan ohjaamisena. Myös lasten vanhempia, jotka eivät olleet aikaisemmin syystä tai toisesta voineet osallistua lapsen terapiatilanteisiin, oli kotona toteutuvissa etäterapioissa aktiivisesti mukana. ”Kaikki ovat myös iloinneet uudesta osaamisestaan, jota on kertynyt, kun kuntoutuja ja läheiset ovat ottaneet isomman roolin kuntoutuksen toteutumisesta. Kuntoutujat ovat saaneet uskoa omaan osaamiseensa ja läheiset ovat saaneet rohkeutta lähteä kokeilemaan. Läheiset ovat kuvanneet, että on tuntunut hyvältä oppia ja olla “oikeasti” tukena ja apuna läheisensä kuntoutuksessa. Myös ammattilaisena on ollut antoisaa huomata, miten läheiset ovat uudella tavalla mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistamista - tuntuu, että tätähän sen kuntoutuksen kuuluu parhaimmillaan ollakin.” (Terapeutin näkökulma) Etäohjaus tavoitteita tukevan ja mieluisan toiminnan rakentamiseksi kuntoutujan kotiympäristössä voi toisinaan olla terapeutin näkökulmasta haastavaa ja parhaat tavat löytyivät yhdessä kokeillen ja kehitellen. Yhteistyötä lapsen päiväkotien ja koulujen henkilökunnan kanssa lapsen toimintakyvyn edistämiseksi ei aina voitu toteuttaa, mikä saattoi rajoittaa kuntoutuksen nivomista lapsen eri toimintaympäristöihin. Nopea siirtyminen etäterapioihin oli monelle ammattilaiselle haastavaa, mutta sitä se oli myös monelle vanhemmalle, läheiselle tai muulle avustajalle, jotka joutuivat yllättäen toteuttamaan kenties hyvin vaativaakin harjoittelua ja kuntoutumista mahdollistavaa toimintaa. Varsinaisen kuntoutuksen toteutuksen lisäksi etäkuntoutuksessa hyödynnettävien digitaalisten laitteiden ja tekniikan käytön opettelu oli vaativaa joillekin kuntoutujille ja heidän perheilleen. Onneksi mahdollisuutena oli myös tietoturvallisuus huomioiden hyödyntää tekniikaltaan erilaisia ratkaisuja, jotka soveltuivat perheille. Tekniikka mahdollistaa kotoa käsin osallistumisen - mutta voiko se myös rajoittaa osallistumista kotiin? Kuntoutuksen ammattilaisen mukaan nuorilla, joilla on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, etäterapia näyttäytyi toisaalta osallistumista helpottavana toteutusmuotona, toisaalta saattoi vahvistaa ei-toivottua välttämiskäyttäytymistä. Se, ettei tarvinnut lähteä liikkeelle omasta huoneestaan mahdollisti masentuneen ja / tai ahdistuneen nuoren kohdalla kontaktin säilymistä. Terapeutin näkökulmasta on oltava tarkkana siitä, ettei kuntoutujan elämä rajoitu vain kodin sisään, jos kaikki vuorovaikutus tapahtuukin etäyhteyksin kotoa poistumatta. Etäterapian toteuttaminen vaatiikin ammattilaiselta tarkkuutta siihen, mikä on juuri kyseisen kuntoutujan kohdalla toimiva toteutusmuoto tavoitteiden saavuttamiseksi ja voimavarojen edistämiseksi. Ennakoinnista apua etäterapian toteutukseen Kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisen valmistautuminen ennen etäterapian toteuttamista auttoi orientoitumaan terapiatilanteeseen. Terapeutin näkökulmasta toimiva ratkaisu oli esimeriksi sopimus siitä, että kuntoutuja ilmoittaa edellisenä päivänä mihin asiaan hän toivoo huomion seuraavalla ohjauskerralla kohdentuvan. Tämä helpotti terapiakerran suunnittelua ennakkoon niin, että terapia edistää kuntoutukselle asetettuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamista ja vastaa kuntoutujan senhetkiseen tarpeeseen. ”Kuntoutujalle ennakointi mahdollisti sitä, että hän itse oppi arvioimaan ja kuuntelemaan tarpeitaan sekä ottamaan oman kuntoutuksensa haltuun niin, että voimme aidosti puhua kuntoutuskumppanuudesta. Hän on oppinut itse pohtimaan mahdollisia sopivia lähestymistapoja ja voimme niistä keskustella yhdessä. Myös hänen lähipiirinsä on ollut aktiivinen ja saanut saman mahdollisuuden kehittyä kuntoutujan tukiverkkona.” (Terapeutin näkökulma) Ruutu välittää ja mahdollistaa - mutta ei kaikkea Terapioiden toteutus on mahdollistunut kevään jälkeen myös lähiterapioina. Lähiterapioihin palatessa on huomattu, ettei tietokoneen ruudun välityksellä ole kuitenkaan välittynyt kaikki tieto kuntoutujan tilanteesta ja tarpeista. Merkittävää onkin tunnistaa ne tilanteet, oireet ja merkit, jolloin kuntoutujan tapaaminen lähikontaktissa ja tarkempi tutkiminen ovat tarpeen (Turolla ym. 2020). ”Lähikontaktissa on huomattu tarkennettavia asioita ja herätty pohtimaan kysymyksiä, joihin huomiota ei ole kiinnitetty etäyhteydellä.” (Terapeutin näkökulma) Syvenevää ja esille nousevaa osaamista Kuntoutuksen ammattilaisen näkökulmasta etäterapian toteutuksessa yllättävää oli oman osaamisen syveneminen ja uudenlainen näkyväksi tekeminen. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen vuorovaikutuksessa ruudun kautta vaati omien ajatusten sanoittamista ja samalla avasi terapeutillekin uusia näkymiä ja syvyyksiä terapiaosaamiseen. Vastavuoroisen vuorovaikutuksen rakentaminen digitaalisesti vaati tietoisuutta omasta kehon kielestä, esimerkiksi myötäilyä omilla liikkeillä, ilmeillä ja eleillä (Turolla ym. 2020). Tällöin myös sanaton vuorovaikutus ja empatia välittyvät kuntoutujalle ja läheiselle rakentaen vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa. Tulevaisuudessa tarpeen mukaan yhdistellen ja yhdessä kehittäen Teknologia sulautuu yhä enemmän kaikkeen kanssakäymiseen ja arkiseen toimintaan, niin myös kuntoutukseen. Teknologian tietoturvallisuuden on kiinnitettävä erityistä huomiota etäkuntoutuksen käyttöönotossa (Naamanka 2016; Hirvonen ym. 2019). Etäteknologian käyttöönotto ja etäterapioiden toteutus vaativat soveltuvia, asianmukaisia välineitä ja asiakaskohtaista harkintaa (Salminen ja Hiekkala 2019; Heiskanen ym. 31.8.2020), mutta myös osaamista, joustavuutta ja rohkeutta uuden kokeilemiseen - sekä kuntoutujilta, läheisiltä että ammattilaisilta (Salminen ja Hiekkala 2019). Kuntoutujien ja ammattilaisten mukaan jatkossa lähi- ja etäterapioiden yhdistely tarpeen mukaan on mahdollista joustavammin, kun harppauksen etäyhteyteen on kerran tehnyt. Yhdessä kuntoutujien ja läheisten kanssa räätälöidyt kombinaatiot lähi- ja etäterapioista voivat mahdollistaa uudella tavalla kuntoutujan ja lähiympäristön tarpeisiin vastaamista ja tavoitteiden saavuttamista. Mahdollisuuksia on paljon ja parhaimmillaan näitä mahdollisuuksia tutkitaan ja kehitetään yhdessä. Tutkimuskumppanuudessa, jossa osallistuminen mahdollistuu kaikille asianosaisille, hyödynnetään ja yhdistellään kuntoutuksen ammattilaisten, kuntoutujien, läheisten sekä tutkijoiden ja kehittäjien kokemuksia ja osaamista (Lehtonen ym. 2020). Ties millaisia osaamisloikkia mahdollistuukaan, kun harppaus tehdään yhdessä harkiten ja kehittäen. Osallistuvan tutkimuskumppanuuden mallia kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa kehitetään REcoRDI-hankkeessa Metropolia AMK:n kehittämisen kärkenä. REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettava hanke (2019–2022), jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Kirjoittajat Sara Väisänen, tradenomiopiskelija, Invalidiliiton kokemustoimija Tarja Ranta, fysioterapeutti YAMK, Terapia-Myyrä Nea Vänskä, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, REcoRDI-hankkeen tutkija Lähteet Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta. Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Helsinki, 1/2020. Heiskanen T, Salminen A-L. Koronakriisi vaikutti yksilöterapioiden toteutukseen. Kela, tutkimusblogi 24.6.2020. Heiskanen T, Rinne H, Salminen A-L. Koronakriisin aikana kuntoutus keskeytyi monesta syystä. Kela, tutkimusblogi 31.8.2020. Hirvonen M, Laanala R, Paavola R. Tietoturvallisuuteen liittyviä suosituksia. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 286-288. Joutjärvi M. Koronan vaikutusta: Moni kuntoutusalan ammattilainen siirrettiin eri tehtäviin tai lomautettiin. Tehy-lehti 07.05.2020. Lehtonen K, Vänskä N, Sipari S, Harra T, Helenius S. Osallistuva tutkimuskumppanuus kuntoutuksen soveltavassa tutkimuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuntoutus 2020;43(3):6-19. Naamanka J. Teknologia ja turvallisuus etäkuntoutuksessa. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 27-49. Paltamaa J, Karhula M, Suomela-Markkanen T, Autti-Rämö I (toim.) Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki, Kela 2011. Salminen A-L ym. Etäkuntoutuksen ja siihen läheisesti liittyvien termien määrittelyä. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S, Stenberg JH. (toim). Etäkuntoutus. Helsinki, Kela 2016: 11-18. Salminen A-L, Hiekkala S. Suositukset etäkuntoutukseen. Teoksessa: Salminen A-L, Hiekkala S. (toim.) Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki, Kela 2019: 289-293. Turolla A, Rossettini G, Viceconti A, Palese A, Geri T. Musculoskeletal Physical Therapy During the COVID-19 Pandemic: Is Telerehabilitation the Answer? Physical Therapy 2020;100(8):1260–1264.
Yhdenvertaisen palvelun tarjoaminen kaikille asiakkaille – erityislapsen kohtaaminen asiakaspalvelutilanteessa
Miten tehdä asiakaspalvelusta laadukkaampaa? Mitä tulee ottaa huomioon, kun asiakkaana on erityislapsi? Mitkä asiat auttavat asiakaspalvelutilanteen sujumiseen? Asiakaspalvelussa jokainen kohtaaminen on erilainen, yksilöllinen ja vahvasti riippuvainen siihen osallistuvista osapuolista. Tästä johtuen ei myöskään erityislapsen kohtaamiselle voi luoda tietynlaista toimintamallia. On kuitenkin olemassa tekijöitä, jotka asiakaspalvelija voi ottaa huomioon tehdäkseen palvelutilanteesta entistä onnistuneemman. Kirjoitus perustuu optometrian opiskelijoiden tekemään opinnäytetyöhön Erityislapsi optikkoliikkeen asiakkaana – opas erityislapsen kohtaamiseen optikkoliikkeessä. Opinnäytetyö julkaistaan marraskuussa 2020 Theseus-tietokannassa. Asiakaspalvelutyössä kohdataan päivittäin erilaisia ihmisiä, joille tulisi tarjota hyvää ja laadukasta palvelua. Tuotteen tai palvelun tarkoituksena on tuoda lisäarvoa asiakkaalle, joka arvioi samalla palvelun laatua (Pesonen 2002: 21–22; Rissanen 2006: 18–19). Asiakaspalvelua kehitetään lähtökohtaisesti aina itse asiakkaan kanssa, jonka vuoksi asiakastuntemus on hyvin tärkeää. Palvelu- ja hoitotyössä kohdataan hyvin erilaisia asiakkaita ja potilaita. Sen vuoksi asiakaspalvelijalla tulisi olla laaja-alainen tuntemus erilaisia asiakasryhmiä kohtaan. Asiakaspalvelun kehittämistyössä on tärkeää nostaa esille asiakkaita, joiden palvelusta on hyvin vähän tietoa saatavilla. Tämä viittaa siihen, että palveluyritykset eivät ole halunneet kohdistaa kehittämistyötä mahdollisesti pienempään asiakasryhmään, jonka asiakaspalvelun laadukkuus on kuitenkin erityisen tärkeää. Tällainen asiakasryhmä on erityislapset. Erityislapsi-käsitteelle ei ole tarkkaa määritelmää, mutta sillä viitataan usein lapseen, jolla on erityisen tuen tarvetta. Tuen tarve näkyy oppimisessa, kehityksessä tai arjen toiminnoissa, joissa lapsi ei selviä ikätasonsa mukaisesti. (Erityisperheet 2020; Kalliomaa-Puha & Tillman 2016: 322; Helsingin kaupunki 2020.) Suomessa joka viides peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea vuonna 2019 (Suomen virallinen tilasto 2019). Lisääntynyt tuen tarve ei suoranaisesti viittaa erityislasten määrän kasvamiseen vaan siihen, että erityistä tukea tarvitsevat lapset tunnistetaan suomalaisessa koulutusjärjestelmässä entistä paremmin. Erityislasten ja vammaisten asemaa on pyritty parantamaan myös yhteiskunnallisella tasolla. EU ja sen jäsenmaat ovat sitoutuneet päätöksissään tukemaan vammaisten ja samalla erityislasten sosiaalista ja taloudellista asemaa. Keskeisimpiä toimia ovat olleet esimerkiksi YK:n yleissopimuksessa määritetyt vammaisten oikeudet ja erilaiset säädökset liittyen esteettömyyteen. (Euroopan komissio n.d.) Päätöksenteoissa on keskitytty etenkin vahvistamaan yhdenvertaisuutta ja lisäämään tietoisuutta. Tällaiseen tulisi myös pyrkiä palvelu- ja hoitoaloilla, joissa kohdataan erilasia ihmisiä. Tarjoamalla hyvää palvelua jokaiselle potilaalle tai asiakkaalle edistetään samalla yhteiskunnallista tavoitetta yhdenvertaiseen yhteiskuntaan. Asiakaspalvelu on vuorovaikutusta Asiakaspalvelu on vuorovaikutusta asiakkaan ja asiakaspalvelijan välillä (Kannisto & Kannisto 2008: 6; Rissanen 2006: 18). Jokainen kohtaaminen on erilainen, koska se on vahvasti riippuvainen siihen osallistuvista osapuolista (Mönkkönen 2007: 17). Vuorovaikutuksessa ihmiset yrittävät vaikuttaa toisiinsa kertomalla omista tunteistaan ja tarpeistaan sekä samalla vastaanottaen vastapuolelta saatuja viestejä. Vuorovaikutustapahtuman onnistumiseen vaikuttaa siihen osallistuvien ihmisten viestintätaidot, jotka opitaan lapsuudessa lähes itsestään olemalla vuorovaikutuksessa ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Joskus vuorovaikutuksessa voi olla häiriöitä, jotka vaikuttavat olennaisesti kykyyn viestiä. Erityislapsilla ilmenevät haasteet voivat vaikuttaa puheen ja kielen kehitykseen, mutta osa haasteista voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. (Launonen 2007: 6–8.) Koska lapsen vuorovaikutustaidoissa voi olla puutteita, on tärkeää tunnistaa ne yksilölliset tavat, joilla vuorovaikutus onnistuu (Papunet 2019). Vuorovaikutuksessa voidaan käyttää apuna puhetta korvaavia tai tukevia keinoja sekä ei-kielellisiä viestinnän keinoja. Puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä ovat esimerkiksi tukiviittomat, blisskieli ja kuvat. Blisskielellä tarkoitetaan kommunikointitapaa, jossa käytetään erilaisia symboleja puheen sijasta. Ei- kielellisiä viestinnän keinoja ovat eleet, ilmeet ja kehonkieli. (Launonen 2007: 7; Papunet 2020.) Osaavampi vuorovaikutuskumppani voi ohjata ja tukea vuorovaikutusta omalla toiminnallaan niin, että mukauttaa omaa ilmaisuaan siten, että se vastaa vastapuolen osaamista ja tapaa viestiä (Papunet 2020). Osaavampi vuorovaikutuskumppani voi hyödyntää omassa toiminnassaan Tikoteekin (2015) tekemää LOVIT-muistisääntöä (Tikoteekki 2015). Toimiva palvelupolku kohtaamisen tukena Lapsen tulee saada tarpeisiinsa vastaavaa palvelua. Palvelun tulee olla asiantuntevaa ja luotettavaa sekä lasta tulee kunnioittaa ja kuunnella, kuten palvelun muitakin asiakkaita. Koska jokainen lapsi on erilainen, ei lapsen kohtaamiseen ole tiettyä kaavaa. (Tehyn eettinen toimikunta 2019.) On kuitenkin asioita, joita onnistuneet palvelupolun saavuttamisessa voidaan huomioida. Onnistuneen palvelupolun raamit rakentuvat kiireettömyyden, lapsen tahtiin etenemisen ja johdonmukaisuuden ympärille. Selkeä ohjeistus ja yhteisen viestintäkeinon löytäminen ovat tärkeät tekijät tilanteen sujumiseksi. Lasta tulee kohdella tasavertaisena sekä ensisijaisena asiakkaana, mutta kuitenkin myös huoltajia kuunnellen. Opinnäytetyötä varten tehtiin kysely erityislasten huoltajille. Kyselyssä selvitettiin huoltajien toiveita, kokemuksia ja ajatuksia erityislapsen asiakaspalveluun liittyen, jotta palvelupolusta saataisiin mahdollisimman kattava ja tarpeisiin vastaava. Erityislasten huoltajien mukaan vuorovaikutustilanteisiin tulisi varata riittävästi aikaa. Lapsen kohtaaminen tulisi olla kiireetöntä, mutta kuitenkin pitäen tahdin sellaisena, että lapsi jaksaa keskittyä kohtaamisen ajan. Huoltajat korostivat lisäksi lapsen sekä vanhemman yhtäläistä kunnioitusta siten, että molempia kuunnellaan. Vastauksista kävi myös ilmi, että asiakaspalvelijan kärsivällisyyttä arvostettiin asiakaspalvelutilanteissa. Huoltajat olivat tyytyväisiä siihen, että yhteisen kielenkin puuttuessa, lapsen kanssa yritettiin silti kommunikoida vaihtoehtoisten viestintäkeinojen kautta. Asiakaspalvelijalta toivottiin johdonmukaista ja selkeää ohjeistusta eri tilanteissa ja sitä, että lapsi asetetaan palvelutilanteissa ensisijaiseksi asiakkaaksi. Lopuksi Teorian sekä huoltajien haastattelujen pohjalta koottuja vinkkejä ja palvelupolkua voidaan hyödyntää erilaisissa palvelutilanteissa sekä moniammatillisesti. Erityislapset ovat asiakasryhmä, jota kohdataan useassa ammatissa. Koottujen asioiden avulla eri alojen asiakaspalvelijat voivat tarjota hyvää ja laadukkaampaa palvelua erityislapsille ja heidän huoltajilleen. Vinkkien myötä asiakaspalvelijat saavat lisää työkaluja erityislasten kohtaamiseen. Koska jokainen asiakas on erilainen, niin on myös jokainen vuorovaikutustilanne. Kuitenkin kootut asiat muistaen, voi palvelutilanteesta luoda entistä laadukkaamman. Asiakaspalvelutilanteessa ei tule keskittyä vain asiakkaan erityisvaikeuteen, mutta kuitenkin sen huomioon ottaen, esimerkiksi oman viestinnän ja toiminnan mukauttamisessa. Erityislasten kohtaamisessa tulee olla avoin ja rohkea muuttamaan omaa vuorovaikutustaan vastaamaan toisten tarpeita ja ymmärrystä. Avoimen asenteen avulla voidaan kohdata lapsi ennakkoluulottomasti ja jokaisesta tilanteesta enemmän oppien. Erityislapsiin ja heidän asiakaspalveluunsa liittyvän tiedon lisääminen parantaa heidän asemaansa asiakasryhmänä, koska heidän tarpeisiinsa voidaan vastata tulevaisuudessa paremmin. Kirjoittajat Jenny Heinonmäki, optometrian opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Iita-Liina Saksi, optometrian opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Linda Törnström, optometrian opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Erityisperheet 2020. Tietoa sivuista. <https://www.erityisperheet.fi/tietoa-sivustosta/>. Luettu 25.4.2020. Euroopan komissio n.d. Vammaiset. Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus. <https://ec.europa.eu/social/main.jsplangId=fi&catId=1137>. Luettu 12.10.2020. Helsingin kaupunki 2020. Lapset, joilla on erityistarpeita. Päivitetty 25.02.2020. <https://www.hel.fi/sote/perheentuki-fi/raskaus-ja-synnytys/huolet-ja-pulmat-raskausaikana/erityislapsi/>. Luettu 25.4.2020. Kalliomaa-Puha, Laura & Tillman, Päivi 2016. Laulu 573566 perheestä. Lapsiperheet ja perhepolitiikka 2000-luvulla. <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163822/Laulu_573566_perheesta.pdf?sequence=1>. Luettu 25.4.2020. Kannisto, Päivi & Kannisto, Santeri 2008. Asiakaspalvelu. Tiedettä, taikuutta vai talonpoikaisjärkeä? Jyväskylä: Amk-Kustannus Oy. Launonen, Kaisa 2007. Vuorovaikutus–kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus–Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Publishing Oy. Papunet 2019. Jos vuorovaikutus ei etene tavalliseen tahtiin. Kehitysvammaliitto. <https://papunet.net/tietoa/jos-vuorovaikutus-ei-etene-tavalliseen-tahtiin>. Luettu 8.4.2020. Papunet 2020. Puhetta korvaava kommunikointi AAC. Kehitysvammaliitto. <https://papunet.net/tietoa/puhetta-korvaava-kommunikointi-eli-aac>. Luettu 8.4.2020. Pesonen, Hanna-Leena 2002. Peruspaketti palveluista ja niiden markkinoinnista. Teoksessa Pesonen, Hanna-Leena & Lehtonen, Jaakko & Toskala, Antero: Asiakaspalvelu vuorovaikutuksena, Markkinointia, viestintää, psykologiaa. Jyväskylä: PS-kustannus. Rissanen, Tapio 2006. Hyvän palvelun kehittäminen. Jyväskylä: Kustannusosakeyhtiö Pohjantähti. Suomen virallinen tilasto 2019. Erityisopetus. ISSN: 1799-1595. 2019. Helsinki: Tilastokeskus. Päivitetty 5.6.2020. <https://www.stat.fi/til/erop/2019/erop_2019_2020-06-05_tie_001_fi.html>. Luettu 9.9.2020. Tehyn eettinen toimikunta, 2019. Lapsen ja perheen kohtaaminen. <https://www.tehy.fi/fi/blogi/lapsen-ja-perheen-kohtaaminen>. Luettu 22.2.2020. Tikoteekki 2015. Apuvälineenä ihminen. Kehitysvammaliitto. <https://www.kehitysvammaliitto.fi/tikoteekki/toimintamallit/apuvalineena-ihminen/>. Luettu 8.4.2020.
Hyvä apuvälinefirman johtaja vaihtaa uhkapelin strategointiin vakaalta pohjalta
Apuvälinepalveluissa kilpailutukset ja lainsäädäntö ohjaavat toimintaa, panoksena palvelun yhdenvertaisuus sekä tuloksen tekeminen. Samalla pelaajia lähtee vieden ammattitaitoa mukanaan. Miten pitää pakka kasassa arvoja uhraamatta? Apuvälinetekniikassa katteet ovat matalat ja kilpailu kovaa. Kilpailutuksessa voittaminen tarkoittaa hintojen polkemista, entistäkin pienempiä katteita ja selviämistä markkinoilla vähän pidempään. Kilpailutuksessa häviäminen aiheuttaa työntekijöiden siirtymistä voittajan palkkalistoille, sinnittelyä pienemmällä tai olemattomalla työmäärällä – tai pahimmillaan konkurssin. Apuvälinealalla on toisaalta myös paljon lähivuosina eläköityviä asiantuntijoita, joiden ammattitaitoa ja asiantuntijuutta tulisi säästää. Vaatimukset alan johtajuudelta ovat muuttuneet paljon ajoista, jolloin alalla pärjäämiseen tarvittiin lähinnä hyvää käsityötaitoa. Markkinoilla menestyjä Apuvälinealalla menestymistä varten on oltava pelisilmää. Santalainen (2014) luettelee menestyvän liikeyrityksen huippusaavutuksen ainesosiksi vahvan tahtotilan, vision, määrätietoista toimintaa sekä dynaamisen fokuksen (Santalainen 2014: 1.1). Kaikista pisimpään toimineet yritykset omaavat voiton maksimointia syvemmän mission: pohjalla vaikuttavan ideologian, joka ohjaa yrityksen pikavoittojen ohi pidemmän aikavälin päämäärää kohti. Helpon, nopean tuloksen hakeminen onkin tyypillistä lyhytikäisille firmoille. (Santalainen 2014: 1.5.) Kuten muillakin aloilla, myös apuvälinealalla on eduksi nähdä vastapelaajan siirtoja mahdollisimman pitkälle, kehitellä strategia kattamaan mahdollisimman pitkä aikaväli. Strateginen visiointi vaatii resurssien tunnistamista sekä kykyä nähdä myös taaksepäin, hahmotellakseen tulevaisuutta menneisyyden perusteella. (Santalainen 2014: 1.2.) Arvostava kiireen hillitsijä Universaalisti hyvälle johtajuudelle on havaittu monia tunnusmerkkejä. Usein hyvä johtaja kuvaillaan mm. yhteistyökykyiseksi, luotettavaksi, reiluksi, sinnikkääksi, vastuulliseksi ja päättäväiseksi. Johtajuus onkin hyvin monimuotoista: johtajuuden tapoja on yhtä monia kuin on johtajiakin. Santalaisen (2014) mukaan perinteinen johtajuus on väistymässä itsensä johtamisen ja verkostojen johtamisen tieltä (Santalainen 2014: 1.2). Henkka Hyppönen (2015) kuvailee tulevaisuuden johtajan sellaisena, joka ottaa henkilöstöä varhaisessa vaiheessa mukaan päätöksentekoon ja antaa alaiselle valtaa yksittäisten tilanteiden ratkaisemiseksi. Tulevaisuudessa johto on työntekijöiden tavoitettavissa ja toiminta on yhteisöllisempää kuin aikaisemmin. (Speakersforum 2015.) Merja Harmoisen (2014) mukaan arvostava johtaminen on suunnitelmallista, tasa-arvoista, osaamista arvostavaa ja työssä jaksamista edistävää johtamista. Niissä terveydenhuollon yksiköissä, joissa tätä johtamisen tapaa harjoitettiin, työhön sitouduttiin enemmän. (Harmoinen 2014: tiivistelmä 7, 8.) Sitoutuneisuuden puutteen voidaan katsoa olevan yksi apuvälinealan tämänhetkisistä, asiantuntijuuden katoon johtavista ongelmista. Kun työtilanne on epävarma, työntekijät vaativat työoloilta ja työnkuvaltakin enemmän (Wallenius 2020). Harmoisen (2014) mukaan yleisin syy terveydenhuollon henkilökunnan työstä lähtemiseen on työmäärä, toinen suuri syy henkilöstöresurssipula ja vasta neljänneksi yleisin syy on johtaminen (Harmoinen 2014: tiivistelmä: 15, 16). Johtamisen lisäksi siis kova työtahti voi vaikuttaa vahvasti työpaikan vaihtoon ja siten asiantuntijuuden katoon. Johdolla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa työmäärään toiminnallaan, mm. muuttamalla työaikoja joustavammiksi ja pyrkimällä tasaamaan työmäärää työntekijöiden kesken. Apuvälinefirmoissa kukin työntekijä on useimmiten erikoistunut tiettyyn apuvälinekategoriaan, joten reisiproteesiasiakkaan siirtäminen proteesimestarilta ortooseihin erikoistuneelle apuvälineteknikolle voi tuoda työhön haasteita. Tämän voi silti nähdä myös mahdollisuutena oppia uutta. Johdon tehtävänä on tunnistaa tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittää osaamisen kokonaisuutta siihen suuntaan mm. sitouttamalla ja kouluttamalla avainasemassa toimivia asiantuntijoita (Kuronen-Mattila, Mäki & Järvenpää 2012: 28). Lisäksi kaikilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on täydennyskoulutusvelvollisuus, johon työnantajan tulee lain mukaan luoda edellytykset (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559 § 18). Uuden edessä asiantuntijan ei siis pitäisi jäädä yksin. Eläköitymistilanteessa asiantuntijuuspääoman säilyttämiseen on monia keinoja, mutta apuvälinealalla tyypillisimpiä lienevät rinnakkain työskentely ja mentorointi. Tosiasiassa mikään toteutettavissa oleva rinnakkain työskentelyn ajanjakso ei kuitenkaan riitä kokonaisen uran tietouden siirtämiseksi eteenpäin. Walleniuksen (2020) mukaan tulevaisuudessa apuvälinealalla kilpailu osaajista tuleekin kiristymään. Osaamisen johtaja Apuvälinefirmat toimivat asiantuntijuuden pohjalta ja niiden menestyminen perustuu pitkälti tietoon ja osaamiseen. Tällaisissa asiantuntijaorganisaatioissa asiantuntijuus on tärkein voimavara ja kilpailukyvyn perusta, sillä se on usein korvaamatonta (Kuronen-Mattila, Mäki & Järvenpää 2012: 3). Asiantuntijoiden siirtyessä eläkkeelle tai kilpailijan palkkalistoille tulisi näiden jälkeensä jättämä asiantuntijuuden aukko siis jotenkin minimoida organisaation toiminta- ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Asiantuntijoiden vähenemisen tuomina keskeisimpinä uhkina ovat prosessien, tuotteiden ja palveluiden, organisaation kehitysvaiheiden ja historian tietämyksen katoaminen, yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin luotujen luottamuksellisten suhteiden kärsiminen sekä työn kannalta tärkeiden verkostojen muuttuminen tai katoaminen (Kuronen-Mattila ym. 2012: 14–15). Inhimillisyyden puolestapuhuja Alusta O&P Oy:n toimitusjohtaja Kari Walleniuksella on vuosien kokemus apuvälinealalta, ja hän on toiminut toisinaan myös johtotehtävissä. Wallenius kokee johtajuudessa ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi hyvän kommunikaation. Todella hienojakin firmoja, organisaatioita ja tekemisiä kaatuu huonoon kommunikointiin, summaa Wallenius. Walleniuksen mukaan hyvä perusta on ihmisten kunnioittaminen ja se, että ihmisiä kohdellaan yksilöinä, joiden vahvuuksia koetetaan hyödyntää ja heikkouksia kehittää inhimillisin keinoin. Apuvälinealalla itsensä johtamisen tekniikka sujuvoittaa työntekoa. Wallenius muistuttaa, että johtajuuden mahdollisuuksiin vaikuttaa myös organisaation rakenne ja määräykset korkeammalta taholta: Toisinaan saattaa olla todella hyvä ja fiksukin johtaja, jolla on kaikki johtajan ominaisuudet ja osaa ansaita alaisten kunnioituksen, mutta sitten kaikkiin pienimpiinkin asioihin tarvitaan lupa muualta. Välillä yksi pomo vastaa siitä, että kilpailutuspaperit jätetään, mutta kokonaan toinen pomo siitä, tuleeko hommat sen perusteella tehtyä. Vapauksien, vastuun ja tekojen seurauksien logiikka ei enää kulje entisen sanonnan mukaan ”mies tekee, mies vastaa.” Tänä päivänä apuvälineteknisen firman johtajillakin on tarve tehdä tulosta, sillä katteet ovat paljon pienemmät kuin ennen. Johtajien substanssiosaaminen nouseekin tässä yhä tärkeämpään rooliin: Mikäli tätä (substanssiosaamista) ei johtajalta löydy, on työntekijöiden oltava sitäkin ammattitaitoisempia, jotta voivat kertoa johdolle, miten asiat toimivat. Silloin täytyy johdolla olla alaisiinsa erityisen syvä luottamus.” Wallenius korostaa, että johdon luottamus alaisiin ja alaisten asiantuntemukseen on tärkeää etenkin näiden arkeen vahvasti vaikuttavissa päätöksissä. Hyvänä apuna toimii hajautettu päätöksenteko ja yhteiset neuvottelut. Siinä saa muiden lahjakkuutta ja älykkyyttä hyödynnettyä. Ihmiset ovat myös motivoituneempia, kun saavat itse vaikuttaa siihen, miten asiat hoidetaan, Wallenius pohtii. Kilpailutuksen suhteen tilanne on kuitenkin ongelmallinen: Toki firma on itse vastuussa hinnoistaan, eikä kukaan niitä haluaisi polkea, mutta järjestelmä on rakennettu niin, että jos hinnat ovat liian korkeat ja kilpailutus hävitään, mitään rahaa ei tule. Siinä tapauksessa täytyy irtisanoa työntekijöitä, eikä heitä ja heidän ammattitaitoaan välttämättä saa enää takaisin seuraavaan kilpailutukseen, jolloin ei sitten ole enää ketään joka voitetut työt edes tekisi. Hintoja poljetaan, jotta työt saataisiin itselle, vaikkei niistä oikein jäisi voitollekaan, sillä silloin on mahdollista pitää työntekijät. Mukaudu tai kortit kehään Apuvälinealan tulevaisuus näyttäisi tuovan paljon haasteita säädösten ja teknologian muuttuessa, työmäärän lisääntyessä, alan kansainvälistyessä ja ammattilaisten eläköityessä ja vaihdellessa työpaikkaa kilpailutuksen rytmissä. Vaihtoehtoina ovat uusiin sääntöihin mukautuminen tai pelistä poistuminen. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mikäli pelissä haluaa pysyä pidempään, kannattaa johdon pohjata toimintansa pysyviin, perustavanlaatuisiin, varsin inhimillisiin arvoihin. Vastuullisuus, luottamus alaisiin sekä hyvä kommunikaatio voivat olla haasteellisia saavuttaa, mutta niiden vaikutukset kantavat pitkälle työelämässä. Kirjoittaja: Suvi-Anna Korhonen on apuvälinetekniikan (AMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet: Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 . Luettu 3.6.2020. Harmoinen, Merja 2014. Arvostava johtaminen terveydenhuollossa. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/96359 . Luettu 3.6.2020. Kuronen-Mattila, Tanja, Mäki, Eerikki & Järvenpää, Eila 2012. Asiantuntija jää eläkkeelle – asiantuntijuus ei! Opas tiedon ja osaamisen säilyttämiseksi. Aalto-yliopiston julkaisusarja Tiede + teknologia 5/2012. Helsinki: Aalto-yliopisto. https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/8906. Luettu 3.6.2020. Santalainen, Timo 2014. Strateginen ajattelu. Helsinki: Talentum Media Oy. Speakersforum 2015. Arkistosta: Henkka Hyppönen – Mitä on hyvä johtajuus? – Speakersforum. Espoo: Speakersforum. Videohaastattelu. https://www.youtube.com/watch?v=uB643Jk9O_g . Katsottu 3.6.2020. Wallenius, Kari 2020. Apuvälineteknikko. O&P Alusta Oy. Espoo. Puhelinhaastattelu 29.5.2020. Nauhoite tekijän hallussa.
Iäkkäiden kotona pärjäämisen tukemista päivystyksestä alkaen
Päivystys on hoidon solmukohta, jonka kautta kuntoutujat siirtyvät osastolle tai tilanteen tasaannuttua takaisin kotiinsa. Ikääntynyt kuntoutuja, jolla on kotona pärjäämisen kanssa eri asteisia haasteita, saattaa ohjautua kotiin päivystyksestä liian usein ilman hänen tarvitsemaansa kuntoutusta. Kuntoutusprosessin käynnistymisvaihe voi alkaa perinteisen lähetemallin avulla, jossa lääkäri tai muu ammattilainen ohjaa kuntoutujan esimerkiksi fysioterapiaan. Kuntoutuksesta hyötyviä voidaan seuloa kuitenkin myös seulontatesteillä (Kerminen, Jäppinen, Kiviniemi, Tikkanen, Havulinna 2019). Suuret ikäluokat vanhenevat, joten terveydenhuollon palveluiden tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Laitosasuminen ja sairaalassa käyminen on lisäksi kallista. Terveydenhuollon onkin syytä ottaa käyttöön uusia toimintamalleja, joiden avulla varaudutaan tulevaan. Geriatriset interventiot täytyisi kohdentaa iäkkäillä varsinkin heikkous-raihnausoireyhtymää tai sen esiastetta poteville kuntoutujille (Tikkanen 2015: VII). Lääketieteen sanastolautakunta puoltaa termin gerastenia käyttämistä hauraus-raihnausoireyhtymän rinnalla. Luonnehdintaan kuuluvat muun muassa uupumus, heikkous, hitaus, tahaton painon lasku ja fyysinen inaktiivisuus. (Lääketieteen sanastolautakunta 2015.) Iäkkään kuntoutujan päivystyksen toimenpiteitä vaativa sairaus tai vamma voidaan toisinaan hoitaa niin, että hän ei joudu siirtymään osastolle akuutin hoidon jälkeen. Kotona pärjäämisessä saattaa olla kuitenkin toimintakyvyn osalta haasteita, jonka vuoksi tarvitaan esimerkiksi fysioterapeutin tai toimintaterapeutin kotikäyntiä tai avokuntoutusta. Erityisesti kotiutuminen sairaalasta on kriittinen vaihe kuntoutuksen jatkuvuuden kannalta (Pöyry & Perälä 2003: 9). Gerasteniakuntoutujien seulomista potilasvirrasta, kuntoutuksen tarjoamista sitä tarvitseville iäkkäille, akuutin hoidon aikana tarjottavaa kuntoutusta sekä tiedon kulkua kotikäyntejä tarjoaviin yksiköihin on syytä kehittää, jotta mahdollisimman moni pystyy asumaan kotonaan. Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää kuntoutusprosessin käynnistymisvaihetta yli 65-vuotiaan päivystykseen tulevan henkilön kotona pärjäämisen tueksi Hyvinkään sairaalassa. Kehittämistyöhön osallistui yli 65-vuotiaita kuntoutujia sekä kuntoutuksen ja hoitotyön ammattilaisia erikoissairaanhoidosta sekä perusterveydenhuollosta. Iäkäs kuntoutuja päivystyksessä Tyypillinen päivystykseen tuotu gerasteniakuntoutuja on lattialta kaatuneena löydetty liikuntakyvytön vanhus (Koivukangas, Strandberg, Leskinen, Keinänen-Kiukaanniemi & Antikainen 2017). Pienikin stressitekijä voi romahduttaa resurssiensa rajoilla toimivan hauraan elimistön. Havaitsemalla gerastenia ajoissa voidaan vähentää pitkittyneitä sairaalahoitojaksoja sekä laitoshoitoon joutumista. (Clegg, Young, Ilife, Olde Rikkert & Rockwood 2013.) Päivystys on erinomainen paikka löytää toimintakyvyn vaikeuksia omaavia kuntoutujia ja kuntoutuksen täytyisikin seurata ikäihmistä tarvittaessa myös kotiin. Kuntoutuksen suunnittelu ja kotiutus Kuntoutussuunnitelma on syytä tehdä viimeistään kuntoutujan siirtyessä kotiin akuuttia hoitoa tarjoavasta yksiköstä. Kuntoutussuunnitelmaan kirjataan muun muassa kuntoutujan ja kuntoutusjärjestelmän tavoitteet sekä keinot, miten tavoitteisiin pyritään (Rissanen, Kallanranta & Suikkanen 2008: 625). Yhden yhteisen suunnitelman avulla kuntoutujan palvelukokonaisuus ja -prosessi pysyy yhtenäisenä, vaikka prosessiin osallistuisi useita organisaatioita (Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi 2017: 42). Kuntoutusprosessin lähtökohtana ovat kuntoutujan itselleen asettamat hänen omiin tarpeisiinsa kiinnittyvät tavoitteet (Karhula, Veijola & Ylisassi 2016: 225–237) ja kuntoutussuunnitelma tehdään yhdessä kuntoutujan sekä tarvittaessa myös omaisten kanssa yhdessä. Kuntoutussuunnitelman teon yhteydessä ammattilainen voi testien lisäksi havainnoida kuntoutujaa, haastatella häntä ja kysyä kuntoutujan itsearvion tilanteestaan. Onnistunut kotiutuminen päivystyksestä voi turvata iäkkään kuntoutujan kotona pärjäämistä ja vähentää hakeutumista saman ongelman vuoksi uudelleen sairaalaan. Kotiin palaaminen voi epäonnistua, jos kuntoutusta ei ole riittävästi, yhteiset tavoitteet puuttuvat ja tiedon kulku on puutteellista eri toimintayksiköiden sekä työntekijöiden välillä (Perälä & Hammar 2003: 11–12). Kotiympäristöön, kuntoutukseen ja omaisiin huomio jo päivystyksessä Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa kuvattiin yli 65-vuotiaan kuntoutujan kuntoutusprosessin käynnistymisvaihetta kotona pärjäämisen tueksi. Kuntoutus voi alkaa jo päivystyksessä ja päivystyksessä olon jälkeen voidaan tarvittaessa järjestää jatkokuntoutusta kotikäyntejä tekevässä yksikössä. Ammattilaisten välinen työnjako on selkeää ja päivystyksessä alkanut toimintatapa jatkuu rajapintojen yli. Aineisto puoltaa fyysisen aktiivisuuden ylläpitämistä akuuttivaiheen toimintatapana. Kuntoutujille ohjataan harjoitteita, heidän liikkumisen toimintakykyä arvioidaan sekä heille voidaan antaa käytännön vinkkejä kotona pärjäämisen tukemiseksi. Tehtyjen mittareiden sovittujen pisteytysten pohjalta ohjataan gerasteniakuntoutujia fysioterapeuteille, mutta tarvittaessa myös kotiutushoitaja ohjaa yli 65-vuotiaan terapeutille ennen kotiutumista. Kotiympäristö huomioidaan jo päivystyksestä lähtien. Tulosten mukaan ammattilaisen on syytä kartoittaa, millaisia kotona pärjäämistä rajoittavia tekijöitä on kuntoutujan kotona. Omaiset huomioidaan päivystyksessä erityisesti muistisairaiden kuntoutujien kohdalla, mutta tarpeen mukaan myös yksin asuvien kohdalla sekä niiden kohdalla, joilla ei ole kotihoitoa, jotka ovat omaishoitajia tai ovat itse omaishoidettavia. Kuntoutujan itsensä lisäksi hänen omaisiaan voidaan osallistaa suunnitelman teossa. Lopuksi Kerminen ym. (2019) laativat suosituksen toimintakyvyn arvioimisesta lyhytaikaisen sairaanhoidon yhteydessä. Suositukseen kuului myös liikkumisen toimintakyvyn, arkisuoriutumisen sekä kaatumisvaaran arvioinnin teko. Toisaalta esimerkiksi ravitsemukseen, kognitioon sekä mielialaan on myös syytä kiinnittää huomiota (Kerminen ym. 2019), joten toimintakyvyn arviointi onkin väistämättä moniammatillista yhteistyötä. Moniasiantuntijuuteen perustuvaan ja rajapintoja ylittävään kuntoutukseen on syytä kiinnittää huomiota. Kuntoutusten ammattilaisten välinen tiedonsiirto kuntoutujan siirtyessä päivystyksestä kotiin voi olla yksi keino välittää kuntoutujaan liittyvää tietoa rajapintojen yli. Seulontatestien teko on nopeaa ja toimintakykyä arvioidaan moniammatillisesti. Toimintakäytännöt täytyy luoda kussakin osastolla ja kussakin sairaalassa kyseisen paikan arkeen sopiviksi, eli milloin seulontatestejä on syytä tehdä ja kuka ne käytännössä tekee. Mikään malli ei sovellu sellaisenaan kaikkialle vaan implementointi on tärkeää. (Laine 2019.) Sairaalaan joutuminen akuutin sairastumisen vuoksi on itsenäinen ennustin toimintakyvyn heikentymiselle, ja vaikutukset jatkuvat ainakin kuusi kuukautta sairaalajakson jälkeen (Boyd, Xue, Guralnik & Fried 2005). Kuntoutuksen aloittaminen voidaankin ajoittaa sairaalaan tai päivystykseen saapumisen yhteyteen ja tarvittaessa kuntoutusta on syytä jatkaa kotiutumisen jälkeen. Mielestäni on selvää, että tulevaisuudessa on syytä ohjata enemmän ja varhaisemmassa vaiheessa yli 65-vuotiaita toimintakyvyn haasteita omaavia kuntoutujia kuntoutuksen piiriin kotona pärjäämisen tukemiseksi. Keinoja tähän on, mutta jatkossa täytyy tehdä valintoja mitä näistä keinosta tullaan käyttämään. Kirjoitus pohjautuu Antti Mässelin tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Iäkkäiden kuntoutusprosessin käynnistymisvaihe päivystyksessä”. Kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Kirjoittaja: Antti Mässeli, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK- tutkinto-ohjelma. Antti on työskennellyt perustyössä ja kehittämistehtävissä fysioterapeuttina perusterveydenhuollossa sekä erikoissairaanhoidossa. Hän toimii palveluvastaavana Auron Myyrmäen Kuntoasemalla sekä Auron Tikkurilan Kuntoasemalla. Lisäksi hän on Jalkaspesialisti.fi-verkkosivuston perustaja. Lähteet: Boyd, Cynthia & Xue, Quan-Li & Guralnik, Jack & Fried, Linda 2005. Hospitalization and develpoment in activities of daily living in a cohort of disabled women: The Women Health and Aging Study I. The Journal of Gerontology, Series A. Volume 60, Issue 7, July 2005. 888–893. Clegg, Andrew & Young, John & Iliffe, Steve & Olde Rikkert, Marcel & Rockwood, Kenneth. 2013. Frailty in elderly people. Lancet 2013; 381: 752–62. Karhula, Maarit & Veijola, Arja & Ylisassi, Hilkka 2016. Tavoitteiden asettamisen käytäntö. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona, Salminen, Anna-Liisa, Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne 2016. Kuntoutuminen. Helsinki, Kustannus Oy Duodecim. 225–237. Kerminen, Hanna & Jäppinen, Anna-Maija & Kiviniemi, Kirsi & Tikkanen, Päivi & Havulinna, Satu 2019. Iäkkäiden henkilöiden lyhytaikaiseen sairaalahoitoon liittyvä toimintakyvyn arviointi kuntoutumisen käynnistäjänä. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138652/TOIMIA_suositus_s023_iakkaiden_henkiloiden_lyhytaikaiseen_sairaalahoitoon_liittyva_toimintakyvyn_arviointi.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 14.5.2020. Koivukangas, Minna & Strandberg, Timo & Leskinen, Riitta & Keinänen-Kiukaanniemi, Satu & Antikainen, Riitta. 2017. Vanhuksen gerastenia – Tunnista riskipotilas. Suomen lääkärilehti 7/2017: 425–430. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017. Helsinki: Sosiaalija terveysministeriö, 42, 44. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 20.4.2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 16 – 17, 35. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf>. Luettu 22.4.2020. Laine, Mari 2019. Ikääntyneiden sairaalahoito kaipaa uutta otetta. Fysioterapia- lehti. 66 (7). 38 – 42. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139081/Ikaantyneiden_sairaalahoito_kaipaa%20uutta_otetta_Fysioterapia_07_2019.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 12.6.2020. Lääketieteen sanastolautakunta 2015. Duodecim. Kirje: kommentti Timo Strandbergin et. Al. Kirjeeseen Duodecim 131: 1103–1104. Perälä, Marja-Leena & Hammar, Teija 2003. PALKOmalli − Palveluja yhteensovittava kotiutuminen ja kotihoito organisaatiorajat ylittävänä yhteistyönä. Helsinki, Stakes. Aiheita 29/2003: 11–12. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/75681/Aiheita29-2003.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 20.4.2020. Pöyry, Päivi & Perälä, Marja-Leena 2003. Tieto ja yhteistyö yli 65-vuotiaiden hoidon ja palveluiden saumakohdissa. Aiheita 18/2003. Helsinki: Stakes. <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/76827/Aiheita18-2003.pdf?sequence=1>. Luettu 25.3.2018. Rissanen, Paavo & Kallanranta, Tapani & Suikkanen, Asko. 2008. Kuntoutus. 2. painos. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy. 625. Tikkanen, Päivi 2015. Physical functioning among community-dwelling older people. Itä-Suomen yliopisto, väitöskirja.<http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1733-1/urn_isbn_978-952-61-1733-1.pdf> Luettu 1.5.2018. Valtiontalouden tarkastusvirasto. Kuntoutus työurien pidentäjänä. Tarkastuskertomus 2, 2013: 13, 60. <https://www.vtv.fi/files/3447/2_2013_Kuntoutus_tyourien_pidentajana_NETTI.pdf> Luettu 20.10.2017.
Työkyvyn arviointi – työtehtäviin ja työympäristöön liittyviä näkökulmia
Oletko tullut ajatelleeksi, että yksilön työkyky on hyvinkin paljon sidottu työtehtävään ja työympäristöön? Ja että sama työtehtävä voi olla hyvinkin erilainen toisessa ympäristössä? Eli vaikka osaa ajaa bussia Suomen maaseudulla, niin tämä ei automaattisesti tarkoita, että on kykyä tehdä työtä bussikuskina vaikkapa Lontoon vilkkailla kaduilla. Työ- ja toimintakyky ei ole pelkästään henkilöön liittyvä ominaisuus vaan ympäristön ja yksilön välinen vuorovaikutteinen ja tilannesidonnainen kokonaisuus (THL 2020, 2020b). Se, miten henkilö suoriutuu jostain (työ)tilanteesta, riippuu henkilön, toiminnan (tai työtehtävän) ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta (Christiansen ym. 2015). Työtehtävän ja tekijän yhteensovittamiseksi tarvitsemme siis työntekijän arvioinnin lisäksi myös työtehtävän ja ympäristön arviointia. Puuttuva Pala -hankkeessa rakennetaan tuetun keikkatyön mallia: työmarkkinoille pääsyä edistäviä käytäntöjä nykyisten tuettujen työllistämismuotojen ja avoimien työmarkkinoiden välimaastoon. Hankkeessa olemme kartoittaneet ESKOT ry:n Klubitalojen ja (mahdollisten) keikkatyöpaikkojen työtehtäviä luodaksemme ymmärryksen siitä, millaisia taitoja voidaan harjoitella Klubitalo ympäristössä, millaisia taitoja tarvitaan (mahdollisilla) keikkatyöpaikoilla ja mikä on näiden välinen kuilu. Kyseisen kuilun ylittämiseksi on tarkoitus rakentaa keikkatyöhön valmennuksen askeleet. Noin 60 Metropolian toimintaterapeuttiopiskelijaa oli mukana arvioimassa työtehtäviä, hyödyntäen toimintaterapian inhimillisen toiminnan malliin perustuvaa AWC-FI:tä eli työtehtävän ominaispiirteiden arviointimenetelmää (ks. lisää Nyman 2019). Työtehtävien arvioinneista nousi esille näkökulmia, joista haluamme nostaa esille muutaman huomioitavaksi valmennuksessa kohti keikkatyötä. Puuttuva pala -hankkeessa tehtyjen työtehtävien arviointien yhteydessä nousi esille näkökulmia, joita on syytä huomioida keikkatyöhön valmentamisessa. Päällimmäisinä ovat tulevan keikkatyöntekijän vuorovaikutustaitojen tavoitteellinen vahvistaminen tulevaa työkeikkaa huomioiden, sillä onnistunut keikkatyö edellyttää hyvää vuorovaikutusta keikkatyöntekijän, -työtehtävän ja -työympäristön välillä. (Ks. kuva 1). Muita huomioitavia näkökulmia joita tässä blogissa nostetaan esille ovat keikkatyöntekijän fyysisen ja psyykkisen energian nostaminen sekä valmennusympäristön valinta. Vuorovaikutustaitojen tavoitteellinen vahvistaminen Työtehtävien arviointien yhteydessä ilmeni erityisesti vuorovaikutustaitojen harjoittelemisen tärkeys. Klubitaloilla arvioiduissa työtehtävissä puolestaan motoriset ja prosessuaaliset taidot korostuivat. Tehtävissä tarvittiin monenlaisia motorisia taitoja, kuten liikkuvuutta, koordinaatiota ja fyysistä energiaa. Tarvittiin myös prosessuaalisia taitoja, kuten psyykkistä energiaa, työskentelyn ajoittamista ja järjestämistä. Tehtävät itsessään harvemmin edellyttivät vuorovaikutustaitoja. Työtehtäviä tehdään kuitenkin usein parityönä, eli toisen jäsenen tai valmentajan kanssa, jolloin tarvitaan myös vuorovaikutusta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että viestintä- ja vuorovaikutustaitoja voisi olla tärkeätä vahvistaa muun työhön valmennuksen rinnalla (Lexén & Bejerholm 2016; Zhang ym 2017). Nykypäivän ja tulevaisuuden työelämässä vuorovaikutustaidot korostuvat (TEM raportit 14/2012) ja tiettyjä työtehtäviä varten voi melko täsmällisestikin harjoitella siihen tarvittavia vuorovaikutustaitoja. (Ks. kuva 2.) Haluammekin nostaa esille vuorovaikutustaitojen aktiivista ja tavoitteellista harjoittelua osaksi tuetun keikkatyön valmennuksen mallia. Fyysinen ja psyykkinen energia Jos työtehtäviä on mahdollista tehdä rauhassa, omassa tahdissa ilman aikapaineita, ovat ne AWC-FI-arviointimenetelmän mukaan vähemmän vaativia fyysisen ja psyykkisen energian suhteen (ks. taulukko 1). Fyysinen energia kuuluu motorisiin taitoihin ja tarkoittaa kykyä suorittaa ja loppuunsaattaa työ kohtuullisessa ajassa ja väsymättä, ja se koostuu jaksamisesta ja tahdin ylläpitämisestä. Mikäli työtehtävässä on mahdollista pitää tauko, istahtaa välillä, ja jos ei ole kiirettä saattaa tehtävä loppuun tietyssä tarkalleen määritellyssä ajassa, silloin tehtävä edellyttää vähemmän fyysistä energiaa. Psyykkinen energia puolestaan kuuluu prosessuaalisiin taitoihin ja tarkoittaa kykyä suorittaa ja loppuunsaattaa työ tarkkaavaisesti ja psyykkisesti uupumatta. Psyykkinen energia sisältää psyykkisen jaksamisen ja huomion ylläpitämisen psyykkisesti kuormittumatta. Samalla tavalla, jos on mahdollista pitää tauko tai suorittaa tehtävää verkkaisessa tahdissa, tämä vaatimus on pienempi. (Sandqvist 2008.) Työelämässä on yleisesti ottaen mitä todennäköisemmin enemmän aikapaineita kuin tuetussa työympäristössä. Esimerkiksi Puuttuva pala -hankkeen keikkatyöpaikalla, jossa siivotaan toimitiloja, on tietty aikaraja, minkä sisällä työ on suoritettava, ja tahdin ylläpitäminen on tärkeää, jotta ehtii tehdä kaiken vaaditun huolellisesti loppuun. Myös tavallinen kahvilatyö edellyttää tietyn tahdin ylläpitämistä ja on pitkäkestoista verrattuna esimerkiksi Klubitalossa tapahtuvan kahviotuotteiden myyntiin, joka yleensä kestää lyhyemmän ajan (esim. 20 min). Keikkatyöhön tähtäävässä valmennuksessa on tärkeä huomioida fyysisen ja psyykkisen energian vaatimuksia. Valmennuksessa voisi esimerkiksi harjoitella työtehtävien suorittamista tietyn aikarajan sisällä tai pitkäkestoisemmin, sekä pohtia näihin liittyviä tuntemuksia valmennettavan kanssa harjoituksen jälkeen. Missä valmennus toteutuu? Ympäristö vaikuttaa olennaisesti siihen, miten henkilö suoriutuu työtehtävästään. Työympäristö koostuu fyysisistä, sosiaalisista, kulttuurisista ja toiminnallisista tekijöistä jotka edistävät tai estävät henkilön työntekoa. Kulttuurinen ympäristö Jokaisella työpaikalla on omanlaisia tapoja toimia. On erilaisia normeja, uskomuksia ja päätöksentekoon liittyviä proseduureja, jotka vaikuttavat sen työpaikan kulttuuriin (Padilla 2015). Kun uusi työntekijä tulee työpaikalle, kestää jonkin aikaa ennen kuin hän omaksuu työpaikan kulttuurin. Fyysinen ympäristö Fyysinen ympäristö koostuu erilaisista tiloista ja esineistä (Fisher ym 2017) ja niiden ympäristöllisistä ominaisuuksista. Onko tila esteetön ja turvallinen? Onko tila toiminnan ja henkilön kannalta sopiva? Onko työskentelyä varten sopivia työkaluja ja välineitä olemassa ja helposti saatavilla? Sosiaalinen ympäristö Sosiaalinen ympäristö koostuu sosiaalisista suhteista ja vuorovaikutuksesta. Sosiaalisten suhteiden tai ihmisten saatavuus ja saavutettavuus, emotionaalinen tuki, voimaantumisen mahdollisuus, ongelmien ratkaisu yhdessä sekä vuorovaikutuksen laatu ovat esimerkkejä komponenteista. (Fisher ym 2017). Toiminnallinen ympäristö Toiminnallinen ympäristö yhdistää työkulttuurin sekä fyysisen ja sosiaalisen ympäristön toiminnan kanssa, huomioiden myös laajemmat yhteiskunnalliset, kulttuuriset, ekonomiset ja poliittiset näkökulmat. Voidaan pohtia, kuinka hyvin keikkatyö sopii yhteen henkilön taitojen kanssa? Kuinka kiinnostava kyseinen keikkatyö on henkilölle? Kuinka paljon hän saa tukea keikkatyön suorittamiseksi? Pääseekö osalliseksi; mukaan päätöksen tekoon, ilmaisemaan itseään, kehittymään? Toiminnalliseen ympäristöön kuuluu myös ajalliset ulottuvuudet kuten kesto, aikataulu ja tasapaino muiden velvoitteiden kanssa. (Fisher ym. 2017: 95.) Kohti keikkatyöympäristöä Tuettu työympäristö on kulttuurisesti, fyysisesti, sosiaalisesti ja toiminnallisesti omanlaisensa ja jokainen keikkatyöpaikka on vastaavanlaisesti omanlaisensa (ks. kuva 4). Työtehtäviä voi olla hyvinkin erilaista toteuttaa tuetussa työympäristössä kuin keikkatyöympäristössä. Tärkeänä kysymyksenä esiin nousee, missä valmennusta kannattaa toteuttaa? Vahvasti nousussa olevan IPS mallin eli Sijoita ja valmenna! -mallin mukaan valmennusta kannattaa tehdä siinä ympäristössä, missä valmennettava tulee työskentelemään (Raivio & Appelqvist-Schmidlechner 2019). Tätä näkökulmaa huomioiden on myös hyvä pohtia, miten valmennuksessa ohjataan keikkatyöympäristöä – työpaikkaa, työyhteisöä – ottamaan vastaan ja vahvistamaan myönteistä vuorovaikutusta ja keikkatyöläisen sopeutumista toimintaympäristöön? Tämäkin on syytä huomioida Tuetun keikkatyön työvalmennuksen askeleita rakentaessa. Seuraavaksi… AWC-FI, työtehtävän ominaispiirteiden arviointi, osoittautui toimivaksi menetelmäksi konkretisoimaan työtehtävissä tarvittavia taitoja (ks. kuva 3). Hankkeessa todettiin, että näistä taidosta olisi hyvä päästä keskustelemaan valmennettavien kanssa, ja tämän myötä syntyi idea taitoihin perustuvista kuvakorteista. Lähdimme siis työstämään kuvakortteja itsearvioinnin tueksi, osaksi Kohti keikkatyötä -valmennuksen mallia, ja niitä julkaistaan lähitulevaisuudessa. Tästä ehkä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa…? Kirjoittaja Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa. Lähteet Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. (2015). Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. Fisher, G., Parkinson, S. & Haglund, L. (2017). The environment and human occupation. Teoksessa Taylor, R. (ed.). Gary Kielhofner’s Model of Human Occupation. Philadelphia: Wolters Kluwer. 91–106. Lexén, A. & Bejerholm, U. (2016). Exploring communication and interaction skills at work among participants in individual placement and support. Scandinavian Journal of Occupational Therapy, 2016, 23(4), 314–319. Nyman, J. (2019). Työtehtävien ominaispiirteiden arviointi osaksi työkyvyn arviointia ja edistämistä. Metropolia, Rehablogi. https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2019/10/11/tyotehtavan-ominaispiirteiden-arviointi-osaksi-tyokyvyn-arviointia-ja-edistamista/ Padilla, R. (2015). Environment factors. Culture. Teoksessa Christiansen, C. H., Baum, C. M. & Bass, J. D. Occupational Therapy. Performance, Participation and Well-Being. Fourth edition. Thorofare: SLACK Incorporated. 335–358. Raivio & Appelqvist-Schmidlechner (2019). IPS – Sijoita ja valmenna! -toimintamallin soveltamisen mahdollisuudet Suomessa. THL. Työpaperi 23/2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-377-9 Sandqvist, J. 2008. Assessment of Work Characteristics (AWC). Version 1.1 TEM raportit 14/2012. Suomen työelämä vuonna 2030 Miten ja miksi se on toisennäköinen kuin tällä hetkellä Työ- ja elinkeinoministeriö, 2012 https://docplayer.fi/387787-Tem-raportteja-14-2012.html THL (2020). ICF-luokitus. https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus THL (2020b). Mitä toimintakyky on? https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/mita-toimintakyky-on Zhang, G. F., Tsui, C. M., Lu, A. J. B., Yu, L. B., Tsang, H. W. H. & Li, D. (2017). Centennial Topics—Integrated supported employment for people with schizophrenia in mainland China: A randomized controlled trial. American Journal of Occupational Therapy 71, 7106165020.
Yhdessä tehden – toimintakyvyn arviointi lapsen kuntoutumisen edistämiseksi
Lapselle kuntoutuminen on oppimisprosessi. Sitä suuntaavat lapselle tärkeät tavoitteet. Lapsen oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa lapsen eri ympäristöissä. Lapsen kuntoutumisessa oleellista on yhteistoiminta lapsen, vanhempien sekä lapsen kanssa lähipiirissä toimivien läheisten ja ammattilaisten kesken. Yhteistoiminnassa keskeisiä ovat yhteinen päämäärä, yhtenevät keinot ja toisten näkökulmien ymmärtäminen (Sipari & Vänskä & Pollari 2017). Miten nämä saavutetaan lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa perhekeskuksessa? Lapsen toimintakykyä voi olla tarpeen arvioida monesta eri syystä ja monen eri ammattilaisen näkökulmasta. Lapsen kuntoutuksen kokonaisuuden hahmottaminen vaatiikin yhteistyötä ja suunnittelua sekä verkostotoimintaa (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi 2016: 110). Perhekeskukset verkostoivat lasten ja perheiden palvelut yhteen. Nämä palvelut tukevat myös kuntoutusta tarvitsevia lapsia ja heidän perheitään (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 47). Toimintakyvyn arvioinnin osana kuntoutumisen prosessia tulisi vahvistaa lapsen toimijuutta. Siinä tulisi tunnistaa myös lapsen vahvuuksia arjessa selviytymisen tueksi (Sainio & Salminen 2016: 207.) Arviossa keskeistä on kuvata kokonaisuus ja tunnistaa ne tekijät, jotka rajoittavat tai edistävät lapsen suoriutumista ja osallistumista hänelle merkitykselliseen toimintaan (Paltamaa & Musikka-Siirtola 2016: 46; Launiainen & Sipari 2011: 88). Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jossa toimintakyvyn arvioinnilla tarkoitetaan fysioterapeutin, puheterapeutin, psykologin tai toimintaterapeutin yhteistyössä vanhemman, lähettävän tahon ja lapsen lähiympäristön kanssa tekemää arviota lapsen toimintakyvystä perhekeskusympäristössä. Kehittämistyö tehtiin yhdessä vanhempien ja lapsen kanssa perhekeskuksessa ja lapsen lähiympäristössä toimivien ammattilaisten kanssa. Yhteistoiminta rakentuu dialogissa Yhteistoiminnan ja yhteistoimijuuden rakentuminen on prosessi. Se vaatii aikaa, jatkuvuutta, jakamista ja yhteistä oppimista. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017: 48.) Ammattilaisten ja perheen tulisikin tietoisesti panostaa vastavuoroisen suhteen rakentamiseen. Se motivoisi myös lasta osallistumaan kuntoutukseen. (Järvikoski ym. 2015: 115.) Kehittämistyön tuloksien mukaan eri näkökulmien ymmärtämiseksi lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa tarvitaan niin tiedon jakamista ja välittymistä kuin yhteisen käsityksen muodostumista dialogiseen keskusteluun pohjaten. Yhteistoiminta rakentuu dialogissa arvion tarpeen tunnistamisesta alkaen, edeten arvion sisällön rakentumiseen sekä yhteisen ymmärryksen muodostumiseen lapsen toimintakyvystä, tavoitteista ja sitä tukevista keinoista. Dialoginen keskustelu lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa tarkoittaa kohtaamisiin keskittymistä, avoimuutta, asioiden ymmärtämisen varmistamista yhteisin sanoin, erilaisin materiaalein, arkeen siltaamalla sekä tietoa ja esimerkkejä jakamalla. ”Ei tiedetä, rakennetaan yhdessä” -asenteella, toista kunnioittaen ja erilaiset näkökulmat hyväksyen, rakennetaan yhteistoimijuutta koko arviointiprosessin ajan. Moniasiantuntijaiset palaverit ovat tärkeä osa lapsen toimintakyvyn arviointiprosessia tiedon kokoamiseksi ja jakamiseksi sekä yhteistoiminnan rakentumiseksi lapsen verkostossa. Näitä palavereja ovat esimerkiksi perhekeskuksen lasten ja perheiden tiimit, varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelut sekä yksilökohtaiset oppilashuoltotyöryhmät. Lapselle tärkeät tavoitteet suuntaavat kuntoutumista Kehittämistyön tuloksien mukaan lapselle tärkeät tavoitteet muodostetaan yhdessä keskustellen. Ne ovat konkreettisia ja nousevat arjen tilanteista. Onkin todettu, että lapsen asettaessa omat tavoitteet kuntoutumiselle on sillä erityistä merkitystä lapsen motivoitumiseen ja voimaantumiseen kuntoutusprosessissa (Järvikoski ym. 2015: 114; Vroland-Norstrand ym. 2016: 595). Lapsen omat tavoitteet ohjaavat myös lapselle merkityksellisten ja motivoivien toimintojen äärelle (Vroland-Norstrand ym. 2016: 595). Vanhempien näkökulmasta yhteisen tavoitteen asettamisen on todettu vahvistavan myös vanhempien osaamista ja kumppanuuden tunnetta lapsen kuntoutumiseen liittyen (Oien 2009: 564). Lapsen tavoitteiden asettaminen yhteistyössä vanhempien ja ammattilaisten kanssa onkin vahvasti yhteydessä yhteistoiminnan rakentumiseen (An ym. 2013: 2; An 2016: 112; Sipari ym. 2017:48). Kehittämistyön tuloksien mukaan lapsen kuntoutumista edistävät ydintekijät lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa ovat: dialogisuus lapsen ja perheen voimavarojen huomioiminen sekä tukeminen lapsen näkökulman huomioiminen yhteistyö lähiympäristön kanssa arkeen nivoutuminen Muodostuneet ydintekijät ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Toimintatavat lapsen kuntoutumisen edistymiseksi suunnitellaan lapsen toimintakyvyn arviointiprosessissa yhdessä: dialogissa, lapsen ja perheen voimavarat ja lapsen näkökulma huomioiden sekä yhteistyössä lapsen lähiympäristön kanssa niitä arkeen nivoen. Kirjoittaja: Paula Heinonen on toimintaterapeutti ja kuntoutuksen (YAMK) -opiskelija. Hän työskentelee Janakkalan perhekeskuksessa toimintaterapeuttina sekä palveluvastaavana. Lähteet: An, Mihee 2016. Effects of a Collaborative Intervention Process for Children with Disabilities on Parent-Therapist Interaction, Parent Empowerment, and Child Performance. Drexel University. ProQuest Dissertations Publishing. An,Mihee & Palisano, Robert 2013: Family–professional collaboration in pediatric rehabilitation: a practice model. Disability and Rehabilitation. Early online: 1–7. https://www.researchgate.net/profile/Mihee_An/publication/236956260_Family-professional_collaboration_in_pediatric_rehabilitation_A_practice_model/links/542ce2a80cf277d58e8c8957.pdf Luettu 13.3.2020. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Vasari, Pekka & Autti-Rämö, Ilona 2015. Service characteristics as predictors of parents perceptions of child rehabilitation outcomes. Journal of child helath care 2015, vol 19 (1). 106–117. Kauppila, Jorma & Sipari, Salla & Suhonen-Polvi, Hanna 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Launiainen, Helena & Sipari, Salla 2011. Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä. Lapsen ja nuoren hyvän kuntoutuksen toteutuminen palveluverkossa -projekti 2007–2011. Vajaaliikkeisten Kunto ry. Helsinki: Erweko Oy. http://www.vlkunto.fi/julkaisut/Kuntoutus_1-190.pdf. Luettu 8.10.2018. Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Ilona Autti-Rämö 2011 (toim). Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/24581/Hyvan%20kuntoutuskaytannon%20perusta.pdf Sainio, Päivi & Salminen, Anna-Liisa 2016. Toimintakyvyn arviointi ja menetelmät. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017a. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Kela. Helsinki. 2017. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/220550/Raportteja5.pdf?sequence=7&isAllowed=y Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali-ja terveysministeriön raportteja 2017:41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y Vroland‐Nordstrand, Kristina & Eliasson, Ann-Christien & Jacobsson, Helen & Johansson, Ulla & Krumlinde‐Sundholm, Lena 2016. Can children identify and achieve goals for intervention? A randomized trial comparing two goal‐setting approaches. Developmental Medicine & Child Neurology 2016; 58(6): 589–596. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/dmcn.12925 Øien, I & Fallang, B & Østensjø, S 2009: Goal-setting in paediatric rehabilitation: perceptions of parents and professional. Child: care, health and development 2009: 36, 4, 558–565. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1111/j.1365-2214.2009.01038.x?casa_token=ZLm1lr6LXmkAAAAA:nxF9RkWb1rSN1UNTkPlr-mkmYfAq4qc9sbVVmAUmesM-lMLtI8zkBvj77oQFUPO_yjQ8C3H676QNiA
Yhdessä rakennetut käytänteet ja sujuvan arjen rakentuminen
Kehitysvammaisten kuntoutussuunnitelmien laadinta on monitasoinen ja monitoimijainen prosessi. Kunta tai kuntayhtymä laatii suunnitelman Kelalle, joka toimii vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäjänä. Kaiken kuntoutuksen tavoitteena on asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä sujuva arki, joten miten kuntoutussuunnitelman laatimisen tilanne saataisiin mahdollisimman hyvin myös palvelemaan tätä tavoitetta? Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän (Keusote) on kuuden kunnan alueellinen tammikuusta 2019 alkaen käynnistynyt sotepalvelujen järjestämis- ja tuottamiskuntayhtymä. Keusoten hallituksen päätöksellä vuoden 2019 aikana kuntayhtymässä perustettiin kuntayhtymään keskitetty kehitysvammaisten poliklinikka, jossa keskitetysti laaditaan alueen kehitysvammaisten kuntoutussuunnitelmat. (Keusote 2020.) Poliklinikan käynnistämisen alkuvaiheessa toteutettiin yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin mitkä ovat tärkeimmät sujuvan arjen rakentumista edistävät tekijät kuntoutussuunnitelman laadinnassa. Saumatonta rajapinnoille rakentuvaa yhteistyötä Kuntoutuksen uudistamiskomitea on selvityksessään (2017) todennut moniammatillisuuden tukevan onnistuneen kuntoutussuunnitelman laatimisessa ja lapsen arjen toimijoiden roolin olevan keskiössä lapsen kuntoutumisen prosessin kaikissa vaiheissa. Kuntoutusprosessin tulee olla saumaton ja sen prosessivastuu tulee olla yhden paikan koordinoima. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 40-47) Kuntoutussuunnitelman laatimisen käytänteiden aiempi tutkimus kuvaa niillä olevan vahvaa merkitystä arkeen. Käytänteet ovat myös vahvasti paikallisia, sillä toisaalla rutiiniksi juurtunut toimintatapa voi olla toisaalla uutta ja innovatiivista. (Arnkil 2011: 55-74.) Hyvät käytännöt eivät myöskään pääosin leviä itsekseen, vaan ne täytyy aina luoda uudelleen uudessa kontekstissa. Käytänteiden luojien tulee myös saada tukea asiakkailta, johdolta ja organisaatiolta (Arnkil & Seikkula 2014:207.) Moniammatillisen verkostotyön tekemisen haasteet ovat usein tasavertaisessa asiakkaan ja hänen lähiympäristönsä kohtaamisessa vastavuoroisuuteen ja dialogiseen kohtaamiseen perustuen. Hyvin toimiva moniammatillisuus voi muuttaa asiakkaat omassa elämässään aktiivisiksi toimijoiksi. Muutosvalmiuden ja kokemuksellisen oppimisen kautta asiakas on keskiössä ja työntekijä voi olla osa asiakkaan arkea eikä toisinpäin. (Arponen ym. 2004: 28.) Asiakkaiden osallisuuden lisääntyminen palveluiden suunnittelussa oli tässä kehittämistehtävässä toteutettu siten, että tiedontuottajina toimivat kehittäjäryhmän asiakkaat, ammattilaiset ja kuntayhtymän päättäjät. Ydintekijöiden kautta tulevaisuuden käytänteisiin Yhdessä kehittäen kehitysvammaisten vanhemmat, asiantuntijat ja päättäjät löysivät kaiken kohtaamisen peruskivinä olevan yksilöllisyyden hyvän tahtomisen toiselle kuuntelevan dialogin. Palveluiden tuottamisen välttämättöminä tukipilareina toimivat palveluohjaus ja yhteistyö palvelusuunnitelman kanssa muodostaen rungon vastuun jakamiselle. Kuntoutuminen ei ole mahdollista jollei arki suju jouhevasti. Tärkeimmiksi ydintekijöiksi kehittäjäryhmässä nimettiin lisäksi moniasiantuntijainen rakenteinen verkostotyö hyvinvoinnin ja toimeentulon turvaaminen elämänkaari-ajattelu kuntoutussuunnitelmissa teknologian ja etäratkaisujen hyväksikäyttö, sekä palvelun järjestämisen rakenteiden sopiminen yhdessä. Keusoten palveluiden kehittämisen apuna toimii kuntayhtymän palvelulupaus, jossa kehittämisen pohjana on käytetty asiakkaiden kuulemista erilaisissa tilaisuuksissa. Asiakasraatien ja vanhus- ja vammaisneuvostojen rakenteinen käyttö kuitenkin hakee vielä muotoaan ja kehittäjä- ja vaikuttajatoiminnan muodot vasta rakentuvat eri toimialoilla. Asiakasosallisuuden toteutuminen vaatii kuitenkin päätöksenteko-osallisuutta ja asukkaiden, jäsenkuntien ja sidosryhmien yhteistä palveluiden kehittämisen ja arvioinnin rakennetta kohti tulevaisuuden uudenlaisia päätöksenteon rakenteita. (Strandman & Palo 2017:137–140.) Kirjoittaja: Satu Kontiainen on Keusoten toimintaterapeutti (AMK) ja kuntoutuksen (YAMK) opiskelija Lähteet: Arnkil, Tom 2011. Hyvien käytäntöjen levittäminen EU:n kehittämisstrategiana. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta & Karjalainen, Vappu (toim.) Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Gummerus Oy. Arnkil, Tom & Seikkula, Jaakko 2014: ”Nehän kuunteli meitä” Dialogeja monissa suhteissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Juvenes Print. Keusote 2020. Osoitteessa <keusote.fi> Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi 2017. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaan osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere. Vastapaino
Kuntoutuksen ammattilaiset haluavat kehittää etävastaanottotoimintaa yhdessä
Etäpalveluiden käyttö on arkipäivää jo monissa palveluissa. Myös kuntoutuksessa etävastaanottotoiminta on löytänyt tiensä osaksi palveluita. Etävastaanottoina toteutuva kuntoutus on kuitenkin vielä hakemassa paikkaansa ja vaatii kehittämistyötä, jotta etävastaanottojen potentiaali löydetään ja se osataan hyödyntää kuntoutuspalveluissa parhaalla mahdollisella tavalla. Etävastanotoilla tapahtuvan kuntoutuksen toteuttaminen tuo sekä ammattilaisen että asiakkaan uuden äärelle. Etävastaanottojen käyttöönottamisessa voi olla omat haasteensa, mutta ne voivat tuoda myös paljon uusia mahdollisuuksia kuntoutuspalveluihin. Etäteknologian käyttäminen vaatii aluksi harjoittelua ja onkin erittäin tärkeää, että käytössä oleva teknologia on helppokäyttöistä ja tarpeenmukaista, jolloin etävastaanottojen käyttöönottamisen kynnys pienenee (Vuonovirta 2011). Ammattilainen pääsee myös soveltamaan osaamistaan, kun vuorovaikutus tapahtuu teknologian välityksellä eikä fyysinen kontakti asiakkaan kanssa ole mahdollista (Turner 2018). Etävastaanottoihin liittyy useita kehittämisen kohteita HUSin kuntoutuspalveluiden toiminnankehittämisprojektissa todettiin vuonna 2019, että etävastaanottotoiminta vaatii vielä käyttöönottamisen jälkeen kehittämistä, jotta etävastaanottoja osataan hyödyntää laadukkaasti kuntoutuksen palvelukanavana (Malmberg & Knutti 2019). Lähdinkin selvittämään HUSin kuntoutuksen ammattilaisten näkemyksiä etävastaanottotoimintana toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämiseen liittyvistä tarpeista ylemmän AMK:n tutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Sen tulosten mukaan etävastaanottona toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämisen kohteet liittyivät teknologiaan, kuntoutusmenetelmiin, palveluprosessiin ja käytön tukemiseen. Etävastaanottoteknologian tärkein tehtävä on mahdollistaa sujuva ja tarkoituksenmukainen etävastaanoton toteutuminen. Teknologian helppokäyttöisyyttä ja toimivuutta onkin kehitettävä jatkuvasti. Lisäksi etävastaanottojen käytön lisääntymisen myötä tarvitaan uusia toiminnallisuuksia tukemaan kuntoutuksen toteuttamista etäyhteydellä. Teknologian kehittäminen on myös vuorovaikutuksessa etävastaanotolle soveltuvien kuntoutusmenetelmien kehittämisen kanssa. Teknologian kehittyminen mahdollistaa uusien kuntoutusmenetelmien kehittämisen etävastaanotoille ja etävastaanotoille soveltuvien kuntoutusmenetelmien kehittäminen puolestaan ohjaa kehittämään uusia teknisiä ratkaisuja. Kuntoutuksen toteutuminen etävastaanottoina ei toimivasta tekniikasta huolimatta ole itsestään selvää, vaan se vaati myös koko palveluprosessin kehittämistä. Etävastaanotto tulee saada osaksi kokonaisuutta organisaation toimintaprosesseihin ja järjestelmiin, ettei se jää irralliseksi toiminnaksi. Etävastaanottojen käytön tueksi on tarpeellista kehittää riittävä ohjeistus, joka on helposti saatavissa silloin kun sitä tarvitsee. Myös etävastaanottotoiminnan tukihenkilötoimintaa palvelua tuottavissa yksiköissä kannattaa kehittää, ainakin etävastaanottotoiminnan aloitusvaiheessa. Etävastaanottojen kehittäminen tuo uusia kehittämisen tapoja Asiakaslähtöisten ja asiakaslähtöinen palveluiden kehittäminen korostuvat terveydenhuollon sähköisten palveluiden kehittämisessä (Jauhiainen & Sihvo 2015). Kuntoutuksen ammattilaiset korostivatkin tarvetta kehittää etävastaanottotoimintaa yhdessä. Mukaan kehittämiseen tarvitaan asiakkaat, moniammatillinen ja –alainen verkosto sekä lähiesimiehet ja ylempi johto. Kehittämisessä tulisi pyrkiä eroon terveydenhuollon perinteisestä organisaatiolähtöisestä kehittämisen tavasta ja johtamaan verkostokehittämistä yli yksikkö- ja organisaatiorajojen suunnitellusti ja avoimesti. Koko kehittämisen lähtökohtana tulisi olla aito, mielellään asiakkailta noussut tarve etävastaanottotoiminnan kehittämiseen. Terveydenhuollon sähköisten palveluiden kehittämiseen luoduissa malleissa asiakkaiden osallistamiseen löytyy erilasia tapoja, kuten kansalaisille avoimet kanavat osallistua palveluiden ideointiin tai tavoitteellinen asiakasraatitoiminta palveluiden kehittämisessä ja arvioinnissa (Arvonen & Lehto-Trapnowski 2019). Asiakkaiden lisäksi mukana etävastaanottotoiminnan kehittämisessä tulisi olla kuntoutuspalveluita tuottavan yksikön koko moniammatillinen tiimi ja heidän esimiehensä. Ammattilaisten mukaan etävastaanottotoiminnan kehittäminen ja käytännön kokeileminen tulisi kulkea rinnatusten, jolloin käytännöstä saadut kokemukset auttavat kehittämään etävastaanottotoimintaa ja kehittäminen puolestaan muokkaa käytäntöjä. Kokemuksia olisi myös hyvä päästä jakamaan eri yksiköiden välillä, oppien toinen toisiltaan ja kannustaen kehittämiseen. Ammattilaisten mielestä säännölliset tapaamiset sekä kasvotusten, että etäyhteydellä ovat tärkeä osa etävastaanottotoiminnan kehittämistä. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen tarpeet suuntaavat kehittämistä Etävastaanottotoiminnan kehittämisen jatkaminen on varmasti muuallakin kuin HUSissa vielä tarpeellista. Kehittämistä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan se kannattaa rakentaa jatkumoksi aiemmalle kehittämistoiminnalle hyödyntäen myös muista vastaavista kehittämishankkeista ja projekteista saatuja kokemuksia. Näin ei hukata kehittämiseen jo käytettyjä resursseja ja saavutettuja tuloksia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni nousseet etävastaanottotoimintana toteutuvien kuntoutuspalveluiden kehittämisen tarpeet mukailevatkin muissa hankkeissa ja tutkimuksissa esille tulleita terveydenhuollon sähköisten ja etäpalveluiden kehittämisen tarpeita. Niitä yhdessä ratkaisten saamme tuotettua laadukkaita nykyaikaisia kuntoutuspalveluita monikanavaisesti. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen voikin nähdä yhtenä keinona vaikuttaa kuntoutuksen koko palvelujärjestelmään. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Etävastaanottojen kehittäminen kuntoutuspalveluissa – Ammattilaisten näkemyksiä kehittämistarpeista HUSissa”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020. Kirjoittaja: Miia Malmberg, fysioterapeutti, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma. Hän työskentelee HUSissa digitaalisten kuntoutuspalveluiden kehittäjänä. Lähteet: Arvonen, Sirpa & Lehto-Trapnowski, Päivi 2019. Tekemisen meininki – Virtuaalisairaala 2.0 -hankkeen yhteenveto. http://publish.psshp.fi/kokous/2020369340-11-1.PDF Jauhiainen, Annikki & Sihvo, Päivi 2015. Asiakaslähtöisten sähköisten terveyspalvelujen käyttöönotto – malli käyttöönotolle ja vaikuttavuuden arvioinnille. FinJeHeW 2015;7(4). https://journal.fi/finjehew/article/view/53520/16677 Malmberg, Miia & Knutti, Katri 2019. Etävastaanottotoiminnan kehittäminen HUSin kuntoutuspalveluissa. HUSin sisäinen toiminnankehittämisprojektin loppuraportti. HUS 30.9.2019. Turner, Aideen 2018. Case Studies in Physical Therapy: Transitioning a "hands-on" Approach into a Virtual Platform. International Journal of Telerehabilitation 10 (1). 37–50. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6095681/pdf/ijt-10-37.pdf Vuonovirta, Tiina 2011. Etäterveydenhuollon käyttöönotto terveydenhuollon verkostoissa. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514297175.pdf
Perhehoitajien vertaistoiminnan avulla tukea yhteistoimintaan biologisten vanhempien kanssa
Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007). Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.) Vertaistoiminnan merkitys Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.) Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa. Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.) Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.) Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.) Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.) Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta? Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena. Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.) Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa? Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.) Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia. (Aaltonen 2020.) Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa. Lähteet: Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3. Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon. Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalveluissa rakentuu vuorovaikutuksessa
Asiakaslähtöisyys käsitteenä on laaja, ja sitä voidaan tarkastella monella tasolla lähtien organisaation toiminnan arvoista päätyen yksittäisen työntekijän tapaan tehdä työtä. Asiakaslähtöisyys on nimetty kuntoutuspalveluiden järjestämisen arvoperustaksi jo pitkään, mutta käytännön asiakastyössä asiakaslähtöisyys rakentuu aina uudelleen, tilannesidonnaisesti. Käytännössä asiakaslähtöisyys on asiakkaan kokemus kohtaamisestaan ammattilaisen kanssa ja saamastaan palvelusta. Mistä tekijöistä syntyy lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kokemus asiakaslähtöisestä kuntoutuspalvelusta? Tampereen kaupungin lääkinnällisen kuntoutuksen toimiston sosiaalityöntekijöiden kokemus sekä asiakkailtaan saama palaute toimivat sytykkeenä tutkimukselliselle kehittämistyölle, jossa lähdettiin tavoittelemaan asiakaslähtöisyyden vahvistumista lääkinnällisen kuntoutuksen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa. Asiakkaiden ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuus palveluiden rakentamisessa Lääkinnällisessä kuntoutuksessa asiakkaan kuntoutumista tukevien kuntoutuspalveluiden käynnistyminen on seurausta lääketieteellisestä diagnoosista, ja perinteisesti kuntoutuspalveluiden tavoitteena on vahvasti ollut muutos asiakkaassa itsessään. Kuntoutuksen paradigman muutoksen myötä asiakkaan tilannetta tulee kuitenkin tarkastella aiempaa laajemmin ja nähdä toimintakyky vahvemmin tuloksena yksilön sekä hänen fyysisen toimintaympäristönsä ja sosiaalisten verkostojensa välisestä vuorovaikutuksesta. (Järvikoski & Härkäpää 2011: 21.) Tämä haastaa lääkinnällisen kuntoutuksen palveluiden järjestäjän vahvempaan yhteistyöhön asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisen ja yksilöllisen kuntoutustarpeen selvittämiseksi sekä oikeanlaisten kuntoutuspalveluiden järjestämiseksi. Diagnoosi ei yksin määritä, millaisia kuntoutuspalveluita kuntoutuja tarvitsee, vaan huomioon on otettava kuntoutujan elämän kokonaistilanne. (Suomela-Markkanen & Peltonen 2016.) Organisaation toimintamalleja kehitettäessä ydinongelmien löytämisen ja ratkaisumallien kehittämisen oletetaan onnistuvan parhaiten, kun kootaan yhteen työntekijöiden ja asiakkaiden käsitykset nykyisestä toiminnasta ja pyritään löytämään muutostarpeet ja -ratkaisut yhteistyössä (Järvikoski & Martin & Kippola-Pääkkönen & Härkäpää 2017: 80). Kuntoutuspalveluiden käyttäjien osallistuessa aktiivisesti palveluiden kehittämiseen, palveluiden nähdään rakentuvan asiakkaan kokonaistilanteen paremmin huomioiviksi ja palveluista voi tulla asiakkaalle ikään kuin työvälineitä avuksi kuntoutumiseensa (Mäkinen 2014: 63). Kehittämistyön perustaksi kerättiin aineistoa asiakaslähtöisyyttä tällä hetkellä edistävistä ja heikentävistä tekijöistä sekä tulevaisuudessa tarvittavissa uusista toimintatavoista teemahaastatteluin sekä lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkailta että sosiaalityöntekijöiltä. Tämän jälkeen haastatteluiden tuloksia käsiteltiin yhteiskehittelytilaisuudessa, johon haastatellut asiakkaat ja sosiaalityöntekijät osallistuivat. Kehittämistyö tuotti rikkaan ja monipuolisen aineiston, jonka pohjalta syntyi kuvaus tekijöistä, joilla asiakaslähtöisyyttä voidaan vahvistaa paljon palveluita käyttävän asiakkaan lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutuspalveluprosessista. Tulosten perusteella asiakaslähtöinen toiminta perustuu tasavertaisuuteen niin ammattilaisten ja asiakkaiden välillä kuin kuntoutuspalveluiden myöntämisessä, toiminnan avoimuuteen sekä palveluiden tuottamisen taloudellisuuteen ja tehokkuuteen. Lisäksi asiakaslähtöisyyden toteutuminen edellyttää: Asiakkaan omaa motivaatiota ja aktiivisuutta Asiakkaan osallistumismahdollisuutta oman asiansa käsittelyyn prosessin kaikissa vaiheissa Asiakkaan saaman kuntoutuksen perustumista kuntoutussuunnitelmaan Asiakkaan kuntoutustoimenpiteiden linkittymistä asiakkaan toimintakyvyn ylläpysymiseen tai edistymiseen hänen omissa toimintaympäristöissään Sujuvaa verkostoyhteistyötä Palveluiden palautejärjestelmää sekä kehittämissuunnitelmaa Riittäviä työntekijäresursseja. Rajapinnoille rakentuvan kuntoutustoiminnan asiakaslähtöisyys Asiakaslähtöisessä työskentelyssä tavoitteena on palveluiden järjestäminen vuorovaikutuksessa ja yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa niin, että asiakkaan tarpeet saadaan tyydytettyä käytettävissä olevien resurssien puitteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakas nähdään paitsi palveluiden käyttäjänä myös arvokkaana resurssina palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä oman elämänsä ja asiakaskokemuksensa tuoman kokemusasiantuntijuuden kautta. (Virtanen & Suoheimo & Lamminmäki & Ahonen & Suokas 2011: 18–19.) Lääkinnällisessä kuntoutuksessa kuntoutuksen tarve on usein laaja-alainen ja pitkäaikainen. Keskeistä kuntoutumisessa on kuntoutujan oma aktiivisuus ja sitoutuminen sekä se, että kuntoutumista tukemaan suunnitellut keinot eivät toteudu erillisinä, perättäisinä kuntoutustoimenpiteinä vaan ne muodostavat hallitun kokonaisuuden (Autti-Rämö & Salminen 2016). Aidosti asiakaslähtöinen kuntoutuspalveluiden tuottaminen edellyttää kokonaisuuden katsomista asiakkaan kuntoutumisen prosessista käsin. Organisaation oman toiminnan asiakaslähtöisyyden kehittämisen lisäksi on ymmärrettävä oma osuus asiakkaan tarvitsemien palveluiden kokonaisuudessa ja huomioitava oman toiminnan linkittyminen asiakkaan kuntoutumista tukevien tekijöiden kokonaisuuteen. Jatkossa merkityksellistä on tunnistaa nykyistä vahvemmin myös asiakkaan läheisverkostojen merkitys kuntoutumisen tukemisessa. (Mönkkönen 2018: 144.) Asiakaslähtöisyyttä voidaan lähteä kuntoutuspalveluissa vahvistamaan tunnistamalla organisaation toiminnassa tekijät, jotka vaikuttavat asiakaslähtöisyyden kokemuksen syntymiseen. Käytännössä asiakaslähtöisyys rakentuu kuitenkin jokaisessa kohtaamisessa asiakkaan kanssa aina uudelleen, joten asiakaslähtöisyys toiminnassa on jatkuvasti rakentuva, asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioiva prosessi, jota ei voi tehdä etukäteen valmiiksi. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Asiakaslähtöisyyden vahvistuminen paljon palveluita käyttävän asiakkaan kuntoutuspalveluprosessissa – Tampereen kaupungin lääkinnällinen kuntoutus. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020. Kirjoittaja: Sari Haronoja, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö Ilona & Salminen Anna-Liisa 2016. Kuntoutuksesta kuntoutumisen käsitteeseen. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Oppiportti. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Järvikoski Aila & Härkäpää Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOYpro Oy. Järvikoski Aila & Martin Marjatta & Kippola-Pääkkönen Anu & Härkäpää Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa Anneli Pohjola &Maarit Kairala & Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Tampere: Vastapaino. Mäkinen Elisa 2014. Kokonaiskuva kuntoutujasta vahvistuu. Julkaisussa Salla Sipari & Elisa Mäkinen & Pekka Paalasmaa (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. AATOS -ARTIKKELIT 13/2014. https://www.metropolia.fi/sites/default/files/publication/2019-11/AATOS_13_2014_Sipari_Makinen_Paalasmaa.pdf Suomela-Markkanen Tiina ja Peltonen Riikka 2016. Lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutussuunnitelma. Teoksessa Autti-Rämö Ilona, Salminen Anna-Liisa, Rajavaara Marketta, Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Verkkojulkaisu. https://www.oppiportti.fi/op/opk04612 Virtanen Petri & Suoheimo Maria & Lamminmäki Sara & Ahonen Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf
Oivalluksia ja oppimista yhdessä – yhteiskehittelyn mahdollisuudet lapsen kuntoutumisessa
Lapsen kuntoutus ja kuntoutuminen ovat yhteistoimintaa, jossa jokaisella – niin lapsella kuin aikuisella – on mahdollisuus osallistua, oivaltaa ja oppia. Asiantuntijuuden yhdistäminen luo parhaimmillaan uutta tietoa, ymmärrystä ja innovaatioita. Kirjoituksessa kuvataan yhteiskehittelyn ja kehittäjäkumppanuuden mahdollisuuksia lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeeseen vastaavan kuntoutumisprosessin rakentamisessa. Lasten ja perheiden palvelut kehittyvät lapsen ja perheen osallistumista korostavaan suuntaan (Valtioneuvosto 2019: 37). Kuntoutuksessa osallistuminen on yhtäältä lapsen ja perheen osallistumista kuntoutuksen palvelujärjestelmän ja ammattilaisen määrittämään toimintaan (Järvikoski ym. 2009: 22). Toisaalta osallistuminen ymmärretään lapsen osallistumisena hänen arjessaan ja hänelle itselleen merkityksellisessä toiminnassa (Palisano ym. 2011: 1–2, 10). Kolmanneksi jäsennykseksi voisi ajatella laajempaa kehittämisosallisuutta ilmentävän kehittäjäkumppanuuden, sillä olisi luonnollista, että lasten ja perheiden osallistuminen vahvistuisi myös kuntoutuksen kehittämisessä palvelujen uudistamisen vanavedessä (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 150; Järvikoski ym. 2017: 79–81) (ks. kuvio 1). Kun kyse on lasten kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta, on aiheellista miettiä, miten lapsen ja perheen osallistuminen aidosti mahdollistuu. Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössä (Helenius 2020) tartuttiin lapsen osallistumisen vahvistamiseen niin teoriassa kuin käytännössä, kun tavoitteena oli osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Kuntoutuksen ammattilaisten lisäksi tutkimuksellisen kehittämisen prosessissa oli mukana lapsia ja vanhempia, jotka oman elämänsä asiantuntijoina jakoivat heille itselleen tärkeitä asioita ja näkökulmia. Työväline lapsen osallistumisen edistämiseksi ja lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamiseksi Tutkimuksellisen kehittämisen prosessin ja työn tulosten mukaan erityisen tärkeäksi osoittautui lapsen osallistumista ja omien näkemysten ilmaisua vahvistavien keinojen hyödyntäminen. Lapsen osallistumista vahvistavia, lapselle merkityksellisestä toiminnasta liikkeelle lähteviä työvälineitä on kehitetty Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa (LOOK) – lapsen edun arviointi -hankkeessa . LOOK-hankkeessa kehitetystä Metku-kirjasta sovellettua Metku-tehtävää (ks. kuvio 2) käytettiin Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä orientoivana tehtävänä lapsen ja vanhemman toiminnalliselle haastattelulle. Metku-tehtävässä lapsi ja hänen vanhempansa tunnistivat ja kuvasivat lapselle tärkeää toimintaa lapsen osallistumiseen ja motoriseen oppimiseen liittyen. Kokemuksen perusteella Metku-tehtävä osoittautui oivalliseksi keinoksi käydä lapsen taitoihin ja osallistumiseen liittyvää keskustelua leikki-ikäisen kanssa. Vanhemmat kertoivat Metku-tehtävien tehneen näkyväksi lapsen taitojen oppimisen kehittymistä sekä motoriseen oppimiseen liittyvää toimintaa perheen arjessa. (Helenius 2020: 58–59, 65–66.) Yhdessä kehkeytyvä oppimisprosessi Heleniuksen (2020) tutkimuksellisessa kehittämistyössä kehittäjäkumppaneina olleet ammattilaiset, lapset ja vanhemmat kehittivät osallistumista vahvistavaa toimintatapaa motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Prosessi oli monivaiheinen, ja sillä tähdättiin ymmärryksen syventymiseen. (Helenius 2020: 14–15, 20.) Tutkimuksellisen kehittämistyön (Helenius 2020) tulokset ja kokemus yhteiskehittelystä herätti pohtimaan yhteiskehittelyä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tätä ovat aiemmin pohtineet muun muassa Sipari ja Mäkinen (2012) , Paalasmaa (2014) sekä Hietala ja Rissanen (2017). Rantala ja Sipari (2018) kirjoittivat Rehablogissa perheen ja ammattilaisen yhdessä kehkeytyvästä oppimisprosessista, jossa rakennetaan uutta tietoa sekä kehitetään tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Siparin ym. (2017: 83) kuvaus yhteistoiminta- ja kuntoutusprosessista yhdessä auttaa hahmottamaan sitä, miten yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia (ks. myös Siparin ym. Rehablogi). Verkostojen potentiaali valjastetaan yhteiskehitellen Lapsen kuntoutumista edistävässä yhteiskehittelyssä on kyse lapsen, perheen, muun lapsen lähiyhteisön ja ammattilaisten yhteistoiminnan mahdollistamasta oivaltamisesta ja oppimisesta. Tällöin lapsen kuntoutumisen kannalta tärkeät arjessa mukana olevat toimijat kehittävät yhdessä ratkaisuja lapsen osallistumisen vahvistumiseksi lapselle merkityksellisessä toiminnassa. Lapsen kuntoutumisen hahmottaminen lapsen ja perheen arjesta käsin tarjoaa oivallisen paikan syventää ymmärrystä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista, jossa muun muassa kuntoutus ja kasvatus ovat parhaimmillaan yhtä kokonaisuutta (ks. Sipari 2008: 69). Lasten motoristen taitojen ja osallistumisen edistäminen ovat yhteisiä teemoja, joiden parissa kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaiset työskentelevät arjessa. Parhaassa tapauksessa työskentely näiden yhteisten teemojen äärellä ohjaa toimijoita lähemmäs toisiaan ja rakentaa heidän välilleen oppimisen ja oivaltamisen mahdollistavaa vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta (ks. Mönkkönen ym. 2019: 47–65). Yhteiset vuorovaikutus- ja oppimistilanteet puolestaan toimivat hedelmällisenä kasvualustana uusille yhteiskehittämisen toimintatavoille ja pyrkivät yhtäältä herättämään lapsen ympäristöissä olevaa käyttämätöntä potentiaalia. Verkostomaisessa yhteiskehittämisessä yhdistyy moninkertainen määrä tietoa ja syntyy uutta ymmärrystä. Verkostoissa tieto myös muotoutuu, juurtuu ja leviää. (Mönkkönen ym. 2019: 138–141.) Uudenlaisten yhteiskehittämisen toimintatapojen kokeileminen ja askeleet kohti kehittäjäkumppanuutta vaativat rohkeutta, tietoisuutta ja tahtotilaa niin ammattilaisilta kuin kuntoutujiltakin mutta myös mahdollistavia palvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja. Tällä aikakaudella, kun kuntoutuksen paradigmaa luonnehditaan ekologiseksi ja valtaistavaksi ja kun osallistuminen ja osallisuus ovat vahvoja teemoja sosiaali- ja terveyspalvelujen muutoksessa, olosuhteet yhteiskehittämisen kulttuurin vahvistumiselle voisivat olla otolliset. Kirjoittajat Sari Helenius, fysioterapeutti YAMK, projektipäällikkö, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, REcoRDI-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Pilvi Tuomola, fysioterapeutti YAMK, asiantuntija, Motorisen oppimisen vaikeus -yksikkö, Suomen CP-liitto ry Nea Vänskä, TtM, lehtori, REcoRDI-hankkeen projektitoimija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Helenius, Sari 2020. Osallistun, oivallan, opin – Osallistumista vahvistavan toimintatavan kehittäminen motorisen oppimisen edistymiseksi lapsen kuntoutumisessa. Hietala, Outi & Rissanen, Päivi 2017. Yhteiskehittäminen uudenlaisen vastavuoroisuuden virittäjänä. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa: Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina (toim.). Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 80/2009. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Järvikoski, Aila & Martin, Marjatta & Kippola-Pääkkönen, Anu & Härkäpää, Kristiina 2017. Asiakkaan kehittämisosallisuus kuntoutuksessa. Teoksessa: Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Jaakola, Anne-Mari & Profiam Sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen, Aini 2019. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Mönkkönen, Kaarina & Leinonen, Leena & Arajärvi, Miina & Hovatta, Anna-Elina & Tusa, Nina & Salokangas, Katri 2019. Moniammatillisen vuorovaikutuksen tarkastelua. Teoksessa: Mönkkönen, Kaarina & Kekoni, Taru & Pehkonen, Aini (toim.). Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Palisano, Robert J. & Chiarello, Lisa A. & King, Gillian A. & Novak, Iona & Stoner, Tracy & Fiss, Alyssa 2011. Participation-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilitation. 34(12). 1–12. Sipari, Salla 2008. Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 342. Jyväskylän yliopisto. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Helsinki: Kela. Valtioneuvosto 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö.
Tulevaisuudenkuntoutus.fi – yhdessä rakentuvasta TKI-yhteisöstä inspiraatiota ja parviälyä
Kuntoutuksen soveltavan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tehtävänä on vastata monialaisen kuntoutuksen kehittämistarpeisiin ja edistää kuntoutustoimintaa, joka vahvistaa ihmisten toiminta- ja työkykyä ja hyvinvointia arjessa. REcoRDI-hankkeessa tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toimintaa kehitetään yhdessä kuntoutuksen ja kuntoutumisen asiantuntijoiden kanssa. Kuntoutuksen hyvässä käytännössä on keskeistä luotettavan tiedon sekä ammattilaisten, kuntoutujien ja läheisten asiantuntijuuden hyödyntäminen, jotta voidaan luoda kuntoutujan yksilölliseen tilanteeseen, tarpeeseen ja toimintaympäristöön sopivia ratkaisuja (Paltamaa ym. 2011). Tavoitteena kuntoutuksen yhteistoiminnassa on kuntoutujalle merkityksellisen tavoitteen saavuttaminen (Autti-Rämö ym. 2016). Kyse on tällöin tutkitun tiedon hyödyntämisestä ja soveltamisesta yksilöllisesti ja yhdessä kuntoutujan ja/tai läheisten kanssa. Tutkitun tiedon määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla ja joidenkin arvioiden mukaan vuosittain julkaistaan jopa 2,5 miljoonaa tieteellistä artikkelia (Ware & Mabe 2015). Tutkimusten kautta syntyvä uusi ymmärrys sekä yhteiskunnan jatkuva muutos haastavat kuntoutuksen ammattilaisia käytäntöjen alituiseen uudistamiseen. Keskeistä on tutkitun tiedon saavutettavuus, hyödynnettävyys ja merkityksellisyys, jotta kuntoutuksen käytänteiden uudistaminen voi nopeissakin muutoksissa pohjautua luotettavaan ja kuntoutujien tarpeita palvelevaan tietoon. Kevään 2020 korona-viruksen aiheuttama epidemia ja sen myötä otettu harppaus digiratkaisujen ja etäkuntoutuksen toteuttamiseen osoitti, kuinka valtavan nopealla vauhdilla käytäntöjen uudistamisen tarpeeseen voidaankaan joutua. TKI-toiminta kehittyy kuntoutusymmärryksen mukana Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tehtävänä on käytäntöjen kehittäminen tutkimustietoa hyödyntämällä ihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistymiseksi (Stucki ym. 2007). Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa samoin kuin kuntoutusjärjestelmää on kuvattu Suomessa pirstaleiseksi ja hajanaiseksi (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017). Tämä on haastanut yhdenvertaisen ja laadukkaan kuntoutuksen toteutumista sekä kuntoutuksen tutkimustiedon hyödynnettävyyttä ja sovellettavuutta arkisessa kuntoutustoiminnassa. Toisena haasteena kuntoutuksen soveltavassa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, kuten muussakin kuntoutuksessa, on taipuminen ketterästi yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin ja toimijoiden mahdollisuudet kokeilevaan, innovatiiviseen ja ratkaisusuuntautuneeseen monialaiseen kehittämistoimintaan verkostoissa. Tulevaisuudessa pirstaleisesta ja hajanaisesta kuntoutuksen tutkimustoiminnasta edetään kohti verkostomaista TKI-toimintaa (Stucki ym. 2007; Rantakokko ym. 2019). Kuntoutusymmärrys on kehittynyt tunnistamaan kuntoutujat ja heidän läheisensä asiantuntijoina ja aktiivisina toimijoita kuntoutumisessa (Järvikoski 2011; Reunanen 2017). Saman suuntaisesti sekä kuntoutuksen että kuntoutumisen asiantuntijoiden toimijuuden mahdollistaminen on keskeistä tulevaisuuden kuntoutuksen TKI-toiminnassa. Mahdollistamalla kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten osallistumista kuntoutuksen TKI-toimintaan, voidaan varmistua tutkimustiedon merkityksellisyydestä ja sovellettavuudesta työelämän toimijoiden ja kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Domeq ym. 2014; Camden ym. 2015). Tutkimustiedon soveltamista ja hyödyntämistä kuntoutuksen käytännöissä auttaisi esimerkiksi ymmärrys siitä, mitkä tutkimusaiheet ovat merkityksellisiä kuntoutujien toimintakyvyn edistymiseksi arjessa, sekä yhteinen näkymä mm. siitä, mitä edellytyksiä kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan toteuttaminen laadukkaasti ja osallistumista mahdollistaen vaatii. Yhteinen verkkoalusta kuntoutuksen soveltavaan TKI-toimintaan Metropolian ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteisen REcoRDI-hankkeen tarkoituksena on kehittää kuntoutuksen monialaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kolmivuotinen hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja toteutuu vuosina 2019–2022. (Rantakokko ym. 2019.) Yhtenä REcoRDI-hankkeen kehittämistehtävänä on rakentaa Tulevaisuudenkuntoutus.fi – digitaalinen alusta, jossa mahdollistuu kuntoutuksen TKI-toimijoiden verkostoituminen. Siten alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, opiskelijoiden, tutkijoiden, kehittäjien ja kuntoutujien yhteisenä vuorovaikutteisena kohtaamispaikkana, jossa kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ideoita, toimintaa ja osaamista voi jakaa, rikastuttaa ja yhdessä kehitellä. Alustan tarkoituksena on myös edistää kuntoutuksen soveltavan TKI-toiminnan laadukasta toteuttamista sekä tutkimustiedon hyödyntämistä ja hyödynnettävyyttä kuntoutuksen käytännöissä. Alustan käyttäjälähtöinen kehittäminen Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alusta kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa. REcoRDI-hankkeessa toteutuu tilaisuuksia ja työpajoja, joissa alustan sisältöä ja toiminnallisuuksia rakennetaan erilaisia tarpeita huomioiden. Lähemmäs 150 kuntoutuksen asiantuntijaa osallistui maaliskuussa Valtakunnallinen lasten ja nuorten kuntoutus ry (VLK) ja REcoRDI-hankkeen yhteistyössä järjestämään ”Lasten ja nuorten kuntoutuksen järjestäminen”- seminaariin. Seminaarissa osallistujat kirjasivat ajatuksia ja näkemyksiä siitä, mikä innostaisi käyttäjäksi tulevaisuudenkuntoutus.fi- alustalle ja mitä he toivoivat alustan sisältävän. Ajatuksien keräämisessä hyödynnettiin Flinga-sovellusta, johon osallistujat pystyivät kirjaamaan nimettömästi omia ajatuksiaan ja näkemään myös muiden kirjauksia. Kuviossa 1 on yhteenveto osallistujien ajatuksista tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalle innostavista toiminnoista ja sisällöistä. Tuloksia hyödynnetään REcoRDI-hankkeessa alustan kehittelyssä. Tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustalta toivottiin helppokäyttöisyyttä, visuaalisuutta, esteettömyyttä ja selkeyttä. Keskeinen ja toistuva toive oli mahdollisuus löytää uusinta, helposti saavutettavaa ja ymmärrettävää tutkimustietoa kuntoutuksesta suomen kielellä. Alustalle olisi hyvä koota kuntoutuksen eri hankkeet Suomessa, kansalliset ja kansainväliset kuntoutustapahtumat sekä väitöstilaisuudet mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin ja verkkoon striimattuna. Seminaariin osallistujat toivoivat alustalta mahdollisuutta vahvistaa yhteisöllisyyttä kuntoutuksen verkostoissa. Kuntoutuksen rajapintojen ja asiantuntijoiden kohtaaminen ja verkostoituminen monialaisesti katsottiin synnyttävän uudenlaista parviälyä, joka edistää tulevaisuuden hyvää kuntoutusta ja yhteistä ymmärrystä. Toiveissa oli alusta, jolla jakaa hyviä käytänteitä, luotettavaa tietoa sekä kokemuksia ja näkemyksiä monialaisella kuntoutuksen kentällä. Alustalla tulisi olla mahdollisuus opiskella ja keskustella tutkitun tiedon soveltamisesta käytännön tilanteissa ja kuntoutujien erilaisiin tarpeisiin. Lähialueiden toimijoita haluttiin koota yhteen ja tulevaisuuden kuntoutusta sekä kuntoutuspalveluita haluttiin kehittää vuorovaikutuksessa. Ammattilaiset halusivat myös tulevaisuudessa lisää mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. VLK:n verkostoseminaarin osallistujien ajatuksista voidaan huomata, että kuntoutusosaamista halutaan vahvistaa yhä enemmän verkostoissa ja mahdollistaen eri toimijoiden moninäkökulmaista kehittämistä yhdessä. Tulevaisuudessa onnistuneen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä kuntoutuksen uudistamisen menestyksen avain onkin juuri siinä, miten onnistumme valjastamaan eri osaamisen, voimavarat ja asiantuntijuuden alueellisissa ja valtakunnallisissa verkostoissa yhteisten asioiden kehittämisen äärelle. Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen REcoRDI-hankkeessa jatketaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-alustan kehittämistä seminaareissa ja työpajoissa kuluvan vuoden aikana. Kesäkuussa 2020 toteutuu Tutkitulla tiedolla kuntoutuksen tulevaisuuteen -webinaari, jossa käsitellään tuloksia kuntoutuksen tutkijoille suunnatusta kyselystä ja tarkastellaan yhdessä kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen tulevaisuutta. Lämpimästi tervetuloa webinaariin 4.6 klo 14–16. Webinaarin ohjelma on kuvassa 2, ilmoittautuminen ja lisätietoja täältä. Kirjoittajat: Anna Kaipainen on fysioterapeutti, lymfaterapeutti ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelman opiskelija Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen YAMK-tutkinnossa ja fysioterapian AMK-tutkinnossa sekä tutkijana REcoRDI-hankkeessa. Lähteet: Autti-Rämö, I., Salminen, A.-L., Rajavaara, M., Ylinen, A. (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Duodecim. Camden, C., Shikako-Thomas, K., Nguyen, T., Graham, E., Thomas, A., Sprung, J., Morris, C., Russell, D.J. 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400. Domecq, J.P. et al. 2014. Patient engagement in research: a systematic review. BMC Health Services Research 14: 89. Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 43. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Paltamaa, J., Karhula, M., Suomela-Markkanen, T., Autti-Rämö, I. (toim.) 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Kelan tutkimusosasto, Helsinki. Rantakokko, M., Sipari, S., Paltamaa, J., Malinen, K., Korniloff, K., Harra, T., Vänskä, N., Lehtonen, K. 2019. REcoRDI. Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3): 44–48. Reunanen, M. A. T. 2017. Toimijuus kuntoutuskokemusten kerronnassa ja fysioterapian kohtaamisissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 349. Sipari, S., Mäkinen, E. 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6/2012. Stucki, G., Reinherdt, J.D., Grimby, G., Melvin, J. 2007. Developing “human functioning and rehabilitation research” from the comprehensive perspective. J Rehabil Med 39: 665–671. Ware, M., Mabe, M. 2015. The STM Report An overview of scientific and scholarly journal publishing. STM, Hague.
Yhteistyöllä ja apuvälineillä kohti koulun toimivaa arkea
Apuvälineiden käyttö kouluympäristön toimivassa arjessa näyttäytyy monitahoisena ilmiönä. Apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea. Apuvälineiden käyttö rakentuu monialaisen yhteistyön sekä rajapintoja ylittävän yhteistyön pohjalle, jossa kouluympäristön esteettömyyden ja apuvälinepalveluprosessin tulisi vastata sujuvasti koulun tarpeisiin. Mitä tulisi ottaa huomioon, kun suunnitellaan sujuvaa apuvälinepalveluprosessia koulun toimivassa arjessa? Alueellisen Apuvälinekeskuksen aloitettua toimintansa espoolaiskoulujen erityisluokkien apuvälinepalveluiden koettiin heikentyneen. HUS Apuvälinekeskuksen, Jalavapuiston, Järvenperän ja Ruusutorpan koulujen TA-opetuksen kanssa yhteistyössä toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa selvitettiin, miten apuvälineiden käytöllä mahdollistetaan toimivan arjen toteutuminen kouluympäristössä. Rajapintoja ylittävää kehittämistyötä Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen tavoitteena on, että apuvälinepalveluiden järjestämisestä Uudellamaalla vastaa tulevaisuudessa keskitetysti HUS Apuvälinekeskus (HUS Tarkastuslautakunta 2017:29). Espoon apuvälineyksikön liittyminen HUSin alaisuuteen aloitti alueellisen apuvälinetoiminnan HUS-alueella keväällä 2017 (HUS n.d.). Alueellisen apuvälinetoiminnan käynnistymisen jälkeen espoolaiskoulujen erityisluokissa toteutuvassa apuvälinetyössä tapahtui sekä organisatorisia että käytännön muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet koulujen apuvälineiden käyttöön ja toimivaan arkeen kouluympäristössä. Organisaatiomuutos on synnyttänyt tarpeen kehittää yhteistyötä espoolaiskoulujen ja Apuvälinekeskuksen välillä oppilaan apuvälinepalveluprosessin aikana. Oppilaan arkihan rakentuu kouluympäristössä samoista asioista vammasta riippumatta, ja siihen vaikuttaa oleellisesti se, miten hyvin vamman tuomat haasteet pystytään huomioimaan esimerkiksi apuvälineiden avulla koulussa (Maula 2014: 43, 53). Tutkimuksellisen kehittämistyön aineisto kerättiin elo–syyskuussa 2019 espoolaiskoulujen erityisluokkien, HUS Apuvälinekeskuksen ja Espoon Apuvälineyksikön henkilökunnalta. Kehittämistyössä selvitettiin, mitä apuvälineiden käyttöä rajoittavia ja tukevia tekijöitä kouluympäristössä on sekä mitä tarpeita apuvälineiden käytössä esiintyy kouluympäristössä. Tuloksista syntyi kuvaus toimivaa arkea mahdollistavasta apuvälineiden käytöstä. Yhteistyöllä apuvälineet osaksi kouluympäristön toimivaa arkea Tiesitkö, että kouluympäristössä tapahtuvassa apuvälineprosessissa toimijaverkostot ovat suuria ja rajapintoja eri toimijoiden välillä on paljon? Vastuunjaon epäselvyys ja tiedonkulun haasteet verkoston sisällä voivat vaikeuttaa apuvälineen käyttöä toimivassa arjessa koulussa. Apuvälineen käyttöä mahdollistava toimiva arki rakentuu kouluympäristössä palapelin tavoin monesta eri osa-alueesta, joista jokaisella on suuri merkitys kokonaiskuvan eli arjen rakentumiselle. Vammaisen lapsen arki on monitahoinen ilmiö, jossa lapsen vamman mukana tuomat erityisvaatimukset eivät saisi vaikuttaa arjen sujumiseen (Paananen 2011: 196). Oppilaan, koulun henkilökunnan ja Apuvälinekeskuksen välinen dialoginen vuorovaikutus ja jaettu asiantuntijuus toimivat pohjana sille, että toimiva arki koulussa mahdollistuu ja apuvälinevalinnat vastaavat eri toimintaympäristöjen tarpeisiin. Oppilaan apuvälinepalveluprosessia ei näin ollen voida irrottaa koulun arjesta, sillä prosessin tulisi toteutua tiiviissä yhteistyössä oppilaan ja koulun henkilökunnan kanssa. Kouluympäristön toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö edellyttää, että apuvälineprosessi on sujuva ja toteutuu oikea-aikaisesti yhteistyö ja vastuunjako on selkeää eri toimijoiden välillä apuvälinehuolto toteutuu jouhevasti koulun henkilökunta saa koulutusta ja apuvälineen käytönohjausta apuvälineen käytönseuranta toteutuu säännöllisesti. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittavat, että moniammatillinen ja rajapintoja ylittävä yhteistyö tukee oppilaan apuvälineen käyttöä. Parhaimmillaan apuvälineet ovat kiinteä osa oppilaan kuntoutumista, osallistumista ja toimivaa arkea kouluympäristössä. Toteutuakseen toimiva arki kuitenkin vaatii apuvälineprosessien selkeyttämistä, sujuvaa tiedonkulkua verkoston sisällä, säännöllistä apuvälineen käytön seurantaa ja sen ohjausta sekä vastuunjaon selkeyttämistä eri toimijoiden välillä. Tulevaisuuden apuvälinepalvelut rakentuvat verkostotyön pohjalle Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä korostuu dialogisuus, jonka pitäisi yltää palvelujärjestelmän kaikille tasoille. Haasteena onkin, miten verkostojen rajapintoja voidaan ylittää niin, että dialogisuus toteutuisi. (Arnkil, Erikson, Arnkil 2004: 30–31.) Usein parhaat ratkaisuehdotukset palveluiden kehittämisessä syntyvät monen eri toimijan yhteisestä ymmärryksestä. Tulevaisuuden apuvälinepalveluita kehittäessä verkostotyöskentelyn hyödyntäminen tulisi huomioida nykyistä paremmin. Parhaimmillaan onnistunut verkostotyöskentely voi nopeuttaa oppilaan apuvälineprosessia, kun yhteinen tavoite ja toimintamallit ovat kaikkien verkoston osapuolien tiedossa. Kouluympäristön toimivan arjen tulee olla yhdenvertaista apuvälineiden käytön osalta kaikissa niissä kunnissa, jotka ovat osa alueellista Apuvälinekeskusta. Palveluita tulisi jatkuvasti kehittää, ja kuntaliitosten myötä tulisi hyödyntää kunnissa jo olemassa olevia, toimivaksi todettuja toimintamalleja. Yhdenvertaisuuden toteutuminen koulujen apuvälinepalveluissa edellyttääkin yhtenäisiä toimintamalleja koko HUS-alueelle. Niiden kehittäminen vaatii rajapintoja ylittävää verkostotyöskentelyä. Kouluympäristön toimiva arki ei saa estyä huolimatta siitä, että apuvälinepalveluiden organisaatiotasolla tapahtuu muutoksia. Alueellisen Apuvälinekeskuksen toiminnan laajentuessa olisikin tärkeää hyödyntää tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia kehitystyön pohjana sekä ylläpitää yhteistä kehittämistä eri toimijoiden välillä. Kirjoitus pohjautuu Johanna Härmän ja Anni Pason tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Toimivaa arkea mahdollistava apuvälineiden käyttö espoolaiskoulujen erityisluokissa”. Kirjoittajat: Johanna Härmä, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Anni Paso, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat työskentelevät toimintaterapeutteina HUS Apuvälinekeskuksessa ja Espoon apuvälineyksikössä. Lähteet: Arnkil Tom Erik, Erikson Esa, Arnkil Robert 2004. Palveluiden dialoginen kehittäminen kunnissa. Sektorikeskeisyydestä ja projektien kaaoksesta joustavaan verkostointiin. STAKES. Raportteja 253. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. HUS Apuvälinekeskus. HUS. https://www.hus.fi/hus-tietoa/liikelaitokset-ja-tukipalvelut/apuvalinekeskus/Sivut/default.aspx. Luettu 18.11.2019. HUS 2017. Tarkastuslautakunnan Arviointikertomus. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuustolle. Saatavana osoitteessa: https://en.calameo.com/read/0055920081a404c8be2c6. Luettu 18.11.2018. Maula Janna 2014. Vaikeasti vammaisen aikuisen arki. Vaikeasti CP- vammaisen aikuisen arjen sujuminen, avun tarve, sosiaaliset verkostot ja omat voimavarat. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95646/GRADU1402478804.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 15.11.2019. Paananen, Jaana 2011. Kuntoutukseen osallistuneiden lasten vanhempien kokemuksia arjen sujumisesta ja kuntoutusosallisuudesta. Teoksessa Järvikoski Aila, Lindh Jari, Suikkanen Asko (toim.): Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Kuvat kommunikaation tukena – Seksuaalisuus kuuluu meille kaikille
Ihmistyössä ollessamme terapeutteina ja hoitajina pyrimme huomioimaan ihmisen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti. Nämä kaksi sanaa perustavat usein vahvan pohjan sosiaali- ja terveysalan ammatille ja eettisille ohjeistuksille. Kuitenkin seksuaalisuus osana hoitotyötä tai kuntoutusta vaikuttaa yhä olevan haasteellinen osa-alue ottaa puheeksi. Seksuaalisuus on aiheena hyvin herkkä sekä asiakkaille että ammattilaisille, joten hyvin usein ei oikein tiedetä, miten aihetta tulisi lähestyä tai miten siitä tulisi puhua. Aiheen välttelyä lisää, jos asiakkaalla on sairaus, vamma tai ominaisuus, joka vaikeuttaa seksuaalikysymysten lähestymistä. Mutta entä sitten, jos käytettävissä ei ole edes sanoja? Kuvakommunikaatio on tuttu puhevammaisten kanssa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa, mutta kuvat seksuaalisuudesta ovat edelleen puuttuneet. Seksuaalisuus on vahvasti kokemuksellinen ja yksilöllinen asia, jota emme pysty määrittämään kenenkään toisen puolesta (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010: 13). Seksuaalisuutta ei voi myöskään päätellä tai lokeroida olemassa olevan sairauden, vamman tai ominaisuuden takia, vaikka itsellämme jotain ennakkoluuloja olisikin. Kohtaamme aina ihmisen omien työkalujemme kautta, mutta sosiaali- ja terveysalan periaatteena ja pohjana on, että asiakas itse määrittelee elämässään tärkeitä asioita, asettaa kuntoutumisen tavoitteita ja on mukana hoitonsa ja palveluidensa suunnittelussa aktiivisesti. Muun muassa kuntoutusparadigman muutos asettaa yhä enemmän ja enemmän asiakasta ja hänen verkostoaan kuntoutumisen keskiöön (mm. Järvikoski, Aila & Hokkanen & Härkäpää & Martin & Nikkanen & Notko & Puumalainen 2009: 22). Ainoa ammatillinen tapa kohdata ihminen on kuulla aidosti, mitä hän kertoo ja mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Tähän kuuluu myös ihmisen seksuaalisuutta koskevien ajatusten ja kysymysten kuuleminen tärkeänä osa-alueena. Kuntoutus varsinkin on ihmisen selviytymisen ja osallistumisen kokonaisvaltaista tukemista vammasta, sairaudesta tai ominaisuudesta huolimatta (mm. Järvikoski & Härkäpää 2011: 8). Seksuaalisuuskysymyksiä on vaikea irrottaa ihmisyydestä, ja siksi niiden huomioimisen tulisi kulkea osana kuntoutumisen eri osa-alueita. Myös vammaisilla ja pitkäaikaissairailla tulee olla oikeus parisuhteeseen, seksuaalisuuteen, läheisyyteen ja seksiin (Seksuaalioikeuksien julistus 2013). Edelleen on vahvasti pelkoja, asenteita ja myyttejä, että seksuaalisuus ei kuuluisi joillekin tietyille ihmisryhmille, heillä ei olisi seksuaalisuutta tai siitä ei tarvitsisi keskustella. Seksuaalisuus on kuitenkin niin kokemuksellinen asia, että vamma, sairaus tai ominaisuus harvoin sulkee ulos seksuaalisuuden, halut tai ihmissuhteet kokonaan. Jokainen ihminen on yksilö, ja näin ollen myös seksuaalisuuden kokemukset ovat yksilöllisiä. Kuitenkin eri tavoin vammaiset henkilöt saavat usein sanattomia viestejä aiheen kielteisyydestä tai sen torjunnasta. Suurin osa erityisryhmistä jää vaille minkäänlaista tukea tai tietoa tällä alueella (Rosenberg 2006: 283). Tärkeää on myös huomata, mitä käsitämme sanalla seksuaalisuus. Yhä liian usein jumitumme ajatukseen, että seksuaalisuus on seksiä ja seksi on emätin-penis-yhdyntää. Kun laajennamme käsitystämme, on helpompi myös huomata seksuaalisuuden läsnäolo kaikissa ihmisissä (Ryttyläinen & Valkama 2010: 14). Vaikka ”perinteiseen yhdyntään” ei olisikaan mahdollisuutta, seksuaalisuus voi tarkoittaa ihmisille elämässä myös eroottisia ajatuksia, sooloseksiä tai vain toisen ihmisen lähellä oloa. Seksuaalisuutta voi ilmentää ei pelkästään seksin toteuttamisella (seksiäkin on hyvin monenlaista), mutta myös pukeutumisella ja itseilmaisulla. Seksuaalikasvatukseen ja seksuaalisuuteen kuuluu myös olennaisesti vuorovaikutussuhteissa olemisen opettelu – mitä minulle saa tehdä, mihin minua saa koskea, miten minä voin käyttäytyä muiden seurassa. Kun puhetta ei ole Kommunikaatio toisten ihmisten kanssa on olemisemme kulmakiviä. Kieli ja sanat määrittelevät paljon vuorovaikutustamme toisten kanssa, mutta tärkeämpää vuorovaikutuksen toimivuudessa ja onnistumisessa on, että ihminen kokee tulevansa ymmärretyksi. Jos ihmisellä on vaikeita puheen ja kommunikoinnin ongelmia, heidän on usein vaikea tulla kuulluksi aidosti. Saattaa olla, että heidän osuuttaan vuorovaikutuksessa ei pidetä yhtä arvokkaana kuin muiden. Siksi sosiaalisen selviytymisen tukena olisikin erittäin tärkeää käyttää kaikkia mahdollisia menetelmiä vuorovaikutuksen ja kommunikaation onnistumisen tueksi. Näistä tutuimpia ovat varmastikin viittomat, kehonkieli, esineet ja kuvat. Kuvakommunikaatio mahdollistaa henkilölle kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisen oikeuden vastaanottaa ja ilmaista tietoa sekä ajatuksia (Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999). Kuvakommunikoinnin avulla henkilön ymmärretyksi tuleminen sekä tiedon vastaanottaminen turvataan. Kuvakommunikaatiota voidaan käyttää puhetta korvaavana tai tukevana kommunikaatiomuotona riippuen henkilön tarpeesta. Useimmiten erityistä tukea tarvitsevat henkilöt, esimerkiksi autismin kirjon tai kehitysvammaiset ihmiset, hyötyvät visuaalisesta tuesta puheen lisänä, vaikka heillä ei varsinaista puhevammaa olisikaan. Seksuaalisuuden osa-alueilla kuvien olemassaolo ja niiden käyttö on yhtä tärkeää. Seksuaalisuuden äärellä täytyy erityisesti tiedostaa, että valitsemamme kuvat ja kommunikoinnin välineet rajaavat automaattisesti ihmiseltä mahdollisuuksia kertoa mahdollisimman laajasti ja vapaasti omasta itsestään ja haluistaan. Rajaamme omilla kuvavalinnoillamme siis ehkä jotain aiheita tai mahdollisuuksia pois, jos emme ole valmiita niistä keskustelemaan itse. Kriittinen itsereflektointi on ammattilaisen yksi tärkeimpiä työkaluja tässäkin kohtaa. Jos ihmiselle on annettu kuvat vain oletetusta naisesta ja miehestä, miten asiakas voi kertoa, jos ei koe olevan oikein kumpikaan annetuista vaihtoehdoista? Kaikkien kommunikaatiossa käytettävien kuvien moninaisuuden ja laaja-alaisuuden tärkeys on kommunikaation mahdollistamisen perusta. Sukupuolen tai suuntautumisen moninaisuutta on kaikkialla maailmassa – myös vammaisten ja erityisryhmien parissa. Nämä ihmisryhmät eivät ole mitenkään pois suljettu näiden pohdintojen parista. Oman itsen tutkiminen, tykkäämisen pohtiminen ja mieltymysten askarruttaminen koskettavat kaikkia ihmisiä, ja näille pohdinnoille tulisi antaa mahdollisuus myös niille, jotka eivät pysty automaattisesti puheella apua pyytämään. Ohjaa eteenpäin Kaikkien kuntoutuksen ja terveydenhuollon ammattilaisten ei kuitenkaan tarvitse olla kiinnostuneita omasta tai asiakkaan seksuaalisuudesta. Mutta kuitenkin jokaisen meistä tulisi tietää, mitä ajattelee seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja missä menevät oman toiminnan rajat. Tämä edesauttaa sitä, että uskallamme kohdata asiakkaan aiheen äärellä ja sen jälkeen ohjata häntä eteenpäin. Emme voi jättää asiakasta yksin aiheen pariin emmekä sivuuttaa asiakkaan tarvetta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Tämä on todellista ammatillisuutta – kuulemme ja autamme eteenpäin. Etsimme ihmisen, kollegan, ammattilaisen, joka voi auttaa ja opastaa aiheen äärellä. Seksuaalisuuteen erikoistuneita ammattilaisia löydät alueellisesti esimerkiksi Suomen seksologisen seuran asiantuntijahausta. SELKOKUVIA JA SELKOKIELTÄ: www.selkoseks.fi www.papunet.net www.seteke.fi www.sensonet.fi www.sclera.be Kirjoittajat: Henna Kekkonen, toimintaterapeutti (AMK), kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-opiskelija, erityistason seksuaaliterapeutti NACS Henna on erikoistunut aivovauriokuntoutukseen ja työskentelee neurologian parissa. Asiakkailla on puheentuoton ja ymmärtämisen vaikeuksia usein erilaisten aivoihin kohdistuneiden vammojen tai sairauksien myötä. Kuvakommunikaatio on tärkeä osa toimintaterapeuttina työskennellessä, mutta myös seksuaaliterapeutin työssä. Fanni Kevätniemi, lähihoitaja, kätilötutkinto-opiskelija, seksuaaliterapeutti Fanni on työskennellyt pitkään syvästi autististen ja kehitysvammaisten ihmisten parissa, joilla on suuria tarpeita kuvien käytössä osana arjen struktuuria ja kommunikaatiota. Lähteet: Bildjuschkin, Katriina & Ruuhilahti, Susanna 2010. Puhutaan seksuaalisuudesta. Ammatillisia kohtaantumisia sosiaali- ja hoitotyössä. Tallinna: Kirjapaja. Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999. https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063. Luettu 30.1.2020. Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa Järvikoski Aila & Hokkanen Liisa & Härkäpää Kristiina (toim.): Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia. 80/2009. Helsinki: Yliopistopaino. 13–24. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY. Rosenberg, Leena 2006. Pitkäaikaissairaus, vammautuminen ja seksuaalisuus. Teoksessa Apter, Dan & Väisälä, Leena & Kaimola, Kari (toim.): Seksuaalisuus. Helsinki: Duodecim. Ryttyläinen, Katri & Valkama, Sirpa 2010. Seksuaalisuus hoitotyössä. Helsinki: Edita Prima. Seksuaalioikeuksien julistus 2013. https://worldsexualhealth.net/wp-content/uploads/2013/08/DSR-Finnish.pdf. Luettu 30.1.2020.
Hoitajien kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä
Palvelutalossa asuvalla vanhuksella on tarve nousta sängystä pyörätuoliin, jonka avulla hän siirtyy kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vanhus pystyy varaamaan painoa jaloilleen mutta ei ottamaan askelia, tasapaino on heikko ja muutenkin on väsynyt olo. Hän tarvitsee hoitajan apua siirtymiseen. Hoitaja ei tietenkään pysty nostamaan vanhusta yksin pyörätuoliin, vaan he käyttävät apuna siirtymisen apuvälinettä esimerkiksi liukulautaa, siirtymistasoa tai kääntölevyä. Mitä jos tätä siirtymisen apuvälinettä ei olisikaan saatavilla? Mitä jos sen käytölle ei ole aikaa, sillä hoitajalla on kiire toisen asukkaan luo? Jäävätkö siirtymisen apuvälineet käyttämättä ja jos jäävät, niin miksi? Apuvälinetekniikan (AMK) opinnäytetyöhömme liittyen teimme verkkokyselyn siirtymisen apuvälineiden käytöstä asumispalveluissa työskenteleville hoitajille. Kyselyyn vastasi anonyymisti 154 henkilöä. Siirtymisen avustaminen Hoitajan työ on usein psyykkisesti ja fyysisesti raskasta. Työtehtävinä on tukea asukasta päivittäisissä toiminnoissa, joita ovat muun muassa peseytyminen, pukeutuminen ja syöminen. Hoitaja on asukkaan tukena siirtymistilanteissa ja hoitajan tukena ovat siirtymisen apuvälineet. Jokaisen asiakkaan kohdalla tulisi miettiä, kuinka siirtymisen voi toteuttaa ergonomisesti ja turvallisesti. Turvallinen siirtyminen on myös asukkaan oikeus. Asukkaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehtävät nostot ja siirrot ovat hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä. Perusperiaatteena on välttää pitkäaikaista työskentelyä huonossa asennossa ja asukkaan nostamista käsivoimin. (Potilassiirrot n.d.) Siirtymistilanteita helpottamaan on kehitetty apuvälineitä, jotka takaavat toimivampaa ja turvallisempaa siirtämistä. Niiden käyttö parantaa hoitajien työasentoja ja vähentää fyysistä kuormitusta. (Takala & Kukkonen 1987.) Teimme kyselyn, jossa selvitettiin kuuden yleisimmän lääkinnällisen kuntoutuksen siirtymisen apuvälineen tai apuvälineryhmän käyttöä työpaikoilla. Näitä apuvälineitä ovat liukulauta, kohottautumistelineet, henkilönostin, siirtymistaso, nostovyöt ja -valjaat sekä kääntölevy. (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018.) Hoitajien omat kokemukset siirtymisen apuvälineiden käytöstä Kyselyyn vastasi 154 henkilöä, joista noin kolmannes on ammatiltaan lähihoitajia ja jotka työskentelevät ikäihmisten palveluasumisessa. Muut vastaajat ovat ammatiltaan sairaanhoitajia, hoitoapulaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Jokainen kyselyssä esitetty apuväline löytyi vähintään puolelta vastaajien työpaikoilta. Näistä yleisimmät olivat liukulauta, henkilönostin sekä nostovyöt ja -valjaat. Pääosin siirtymisen apuvälineitä käytetään aktiivisesti, niille on tarvetta ja niiden käytölle on sekä aikaa että tilaa. Siirtymisen apuvälineestä riippuen vastaajista noin puolet kertoivat saaneensa tarpeeksi koulutusta ja perehdytystä sen käyttöön, kun taas noin puolet eivät. Ainoastaan henkilönostimen käytöstä koettiin saaneen koulutusta opiskeluaikoina ja perehdytystä työpaikoilla enimmäkseen hyvin. Apuvälineitä käytettiin vastaajien mukaan välillä myös niiden asukkaiden siirtämiseen, joille se ei ollut sopiva, vain koska sopivampaa siirtymisen apuvälinettä ei ollut saatavilla. Tarpeesta huolimatta kaikki siirtymisen apuvälineet jäivät ajoittain käyttämättä. Kyselyssä oli jokaisen siirtymisen apuvälineen kohdalla avoin kysymys, joissa kysyttiin miksi apuväline jää mahdollisesti käyttämättä. Vastauksista syiksi apuvälineen käyttämättä jättämiselle nousivat esiin ajanpuute, osaamattomuus, huono saatavuus, sopimattomuus sekä haluttomuus käyttää niitä. Välillä myös joko asukas tai työkaveri oli esteenä siirtymisen apuvälineen käytölle: ” Työtovereiden suhtautuminen apuvälineisiin nuivaa. Toisin sanoen eivät koe niitä tarpeellisiksi ja kokevat siirrot esim. kopilla nopeammaksi ja helpommaksi” ” Kyllä jää (käyttämättä), koska on kiire ja jos liukulauta ei sillä hetkellä ole käden ulottuvilla niin siirretään ilman” ” Nopeampi antaa vaan käsi, josta asukas pitää kiinni ja nykii itsensä ylös... Näin myöskin työtovereiden toimesta.” ”Nostovyön käyttö siirtotilanteessa on monelle vieras, pitäisi määrätietoisemmin käyttää ja harjoitella käyttöä.” ”Huonokuntoinen apuväline” “Jää käyttämättä, koska meillä on kolme henkilönostinta, joita jaetaan usean osaston kesken.” Tarkoituksena oli selvittää, ovatko asumispalveluissa käytettävät siirtymisen apuvälineet aktiivisessa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä sekä kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Tavoitteena oli myös tuoda esille hoitajien omia kokemuksia siirtymisen apuvälineiden käytöstä. Vastaukset olivat johdonmukaisia aikaisempien tutkimusten kanssa aiheesta, joka voi kertoa siitä, että siirtymisen apuvälineet jäävät säännöllisesti käyttämättä siirtotilanteissa syistä, joita tulisi pyrkiä eliminoimaan jo työn järjestelyn tahoilla. Ongelman laajuuden ja yleisyyden selvittämiseksi tarvittaisiin laajempaa selvitystä aiheesta. Kirjoitus perustuu apuvälinetekniikan AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Siirtymisen apuvälineiden käyttö asumispalveluissa – kysely hoitajille 2019. Kirjoittajat: Katariina Piippanen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Maija Vehviläinen, apuvälinetekniikan opiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Potilassiirrot n.d. Työterveyslaitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyoymparisto/ergonomian-tietopankki/potilaan-hoitaminen/potilassiirrot/> Luettu 20.11.2019. Takala, E.-P.; Kukkonen, R. 1987. The handling of patients on geriatric wards. A challenge for on-the-job training. Applied Ergonomics 1987, 18.1, 17–22. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet – Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161068/rap%2035_2018.pdf> Luettu 16.3.2019.
Tavoitteenasettelu rakentuu prosessissa
Aivoverenkierronhäiriöstä toipuminen on usein ajallisesti pitkä prosessi. Kuten kuntoutuminen itsessään, myös toipumiseen liittyvien tavoitteiden asettelu rakentuu vähitellen. Millaiset tekijät edistävät aivoverenkiertohäiriöstä toipuvan kuntoutujan ja hänen läheisensä osallistumista kuntoutumisen tavoitteenasetteluun? Sairastuminen tapahtuu yleensä yhtäkkiä ja pysäyttää samalla tutun arjen kokonaan, ainakin hetkeksi. Muutos on kuitenkin myös alku kuntoutumiselle, jonka myötä kuntoutuja vähitellen kykenee jäsentelemään tapahtuneen merkitystä itselleen. Sairastumista seuraavat viikot ja kuukaudet muuttavat usein kuntoutujan näkemystä itsestään. Tähän vaikuttavat osaltaan myös hänen toimintakykyynsä eri tavoin liittyvät arviot, joihin kuntoutuja kuntoutumisensa aikana osallistuu. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kuntoutujan taito tunnistaa toimintansa muutoksia sairastumisen jälkeen edistää asiakaslähtöisen tavoiteasettelun toteutumista (Kessler ym. 2019: 322). On todettu, että muun muassa kuntoutujan kokemus vuorovaikutuksesta työntekijän ja kuntoutujan välillä sekä työntekijän käyttämät menetelmät tavoitteenasettelussa vaikuttavat siihen, miten kuntoutuja osallistuu tavoitteenasetteluun. Tavoitteen olemassaolon on itsessään todettu vahvistavan kuntoutujan kokemaa tyytyväisyyttä ja toivoa kuntoutumisensa suhteen. (Lloyd & Bannigan & Sugavanam & Freeman 2018: 1419, 1426.) Verkoston asiantuntijuus kuntoutujan tukena Kuntoutusjakson ja yhteistyön alkaessa sekä kuntoutujan että työntekijän on tärkeää tunnistaa ja nimetä verkosto, jossa kuntoutuminen tapahtuu, eli henkilöt ja ympäristö, jotka siihen kuuluvat. Koskimies, Pyhäjoki ja Arnkil (2012) kuvaavat tämänkaltaista verkostoa ja siinä tapahtuvaa yhteistyötä oppimisen tilaksi, joka voi parhaimmillaan tuottaa uutta tietoa sen toimijoille ja edistää yhteisiä toimintatapoja (Koskimies ym. 2012: 10). Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Neurokeskuksen kuntoutuspoliklinikalla haastattelemani kuntoutujat kokivat erityisen tärkeänä läheisten ja työntekijöiden tuen heti sairastumista seuraavina viikkoina, jolloin kuntoutujan oma käsitys tapahtuneesta ja sen vaikutuksista oli alkuvaiheessaan. Läheisten ja työntekijöiden antama konkreettinen palaute kuntoutujien toimintakyvystä oli myös tärkeää. Tuen ja palautteen avulla kuntoutujat kokivat näkemyksensä toiminnastaan selkeytyvän ja osallistumisen tavoitteenasetteluun edistyvän. Kuntoutujille tavoitteen asettaminen itsessään oli tärkeää. He kokivat tavoitteen asettamisen vahvistavan motivaatiotaan, joka puolestaan edisti kuntoutumisen kokemusta. Tavoitteen porrastaminen, kirjaaminen ja uudelleen arviointi edistivät heidän osallistumistaan tavoitteenasettelussa. Tavoite konkretisoi kuntoutumisessa tärkeiksi koettuja asioita ja toisaalta mahdollisti kuntoutumisen edistymisen arviointia Osallistumiseen tavoitteenasettelussa vaikuttivat myös vuorovaikutus kuntoutukseen osallistuvien toimijoiden välillä ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen kuntoutumisen edetessä toimintakyvyn muutokset sairastumiseen liittyen. Kuntoutujien näkemys muun muassa kuntoutumisen pitkäkestoisuudesta selkeytyi prosessin edetessä, ja kuntoutujat kokivat sen edistävän oman tilanteensa ymmärtämistä ja sen myötä tukevan heitä tavoitteenasetteluun osallistumisessa. Myös kokemukset, joita kuntoutujille kertyi kuntoutumisen edetessä arjen tilanteista, vaikuttivat ymmärryksen vahvistumiseen ja edistivät näin tavoitteiden asetteluun osallistumista kuntoutusjakson aikana. Työntekijät pitivät kuntoutujan osallistumisen edistymisen kannalta tärkeänä kuntoutujan ja läheisen asiantuntijuuden tunnistamista ja työntekijän arvostavaa suhtautumista kuntoutujan nimeämiin tavoitteisiin, vaikka ne olisivat näyttäytyneet ajankohtaisesti kaukaisiltakin. Myös sen, että kuntoutujan asettamaa tavoitetta konkretisoitiin päivittäisessä arjessa oleviin tehtäviin, koettiin edistävän kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettelussa. Yhteiset tapaamiset kuntoutujan ja läheisen kanssa erityisesti kuntoutuksen alkuvaiheessa nähtiin myös tärkeänä osallistumista edistävänä asiana. Asiakasymmärrys tavoitteenasettelun ja kuntoutumisen voimavarana Tavoitteenasettelu on prosessi, joka kehittyy kuntoutumisen aikana kuin ”tarina tarinassa”, vähitellen ja kuntoutumista edistäen. Asettelun tulisi toteutua dialogisessa vuorovaikutuksessa kuntoutujan kanssa, jotta kuntoutujalle merkitykselliset asiat ja niiden suhde hänen toimintaympäristöönsä tulevat tunnistetuiksi ja oikein ymmärretyiksi (Lloyd ym. 2018: 1429–1430). Kehittämistyöni on mahdollistanut monialaisen näkökulman esiin tuomisen kuntoutujien ja moniammatillisen työryhmän näkemyksiä kuvaamalla. Kuntoutujien kokemuksien kuvaaminen heidän saamastaan palvelusta ja sen merkityksestä heidän kuntoutumisessaan vahvistaa asiakasymmärrystä toimintaympäristössämme neurologian kuntoutuspoliklinikalla. Se myös mahdollistaa jatkossa tavoitteenasetteluun liittyvän toimintatavan kehittämistä edelleen. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuntoutujan ja läheisen osallistuminen tavoitteen asetteluun”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Pia Kaarla, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kessler, Dorothy & Walker, Ian & Sauvé-Schenk & Egan, Mary 2019. Goal setting dy- namics that facilitate or impede a client-centered approach. Scandinavian Journal of Occupatinal Therapy 26: 5. 312–324. Koskimies, Mimosa & Pyhäjoki, Jukka & Arnkil, Tom Erik 2012. Hyvien käytäntöjen dialogit. Opas dialogisen kehittämisen ja kulttuurisen muutoksen tueksi. Tampere. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90856/URN_ISBN_978-952-245-638-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Lloyd, Anna & Bannigan, Katrina & Sugavanam, Thavapriya & Freeman, Jennifer 2018. Experiences of stroke survivors, their families and unpaid carers in goal setting within stroke rehabilitation: a systematic review of qualitative evidence. JBI Database of Systematic Reviews and Implementation Report 16 (6). 1418–1453.
Kuntoutuksen YAMK-opiskelijat yrittäjän opissa
Työelämäyhteistyö liittyy kiinteästi ammattikorkeakoulutukseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018: 62, 65). Kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat syvensivät kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisen osaamista työelämän yhteistyökumppanin johdatuksella, kun Movement Fysioksen yrittäjä Mia Marttinen kertoi niin valoista kuin varjoista, joita perheyrityksen pyörittämiseen liittyy. Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kuntoutuksen palvelutoiminnan johtaminen -opintojakson tavoitteena on, että opiskelija osaa hyödyntää liiketoiminnan, yrittäjyyden ja talouden osaamista julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla (Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma [YAMK] Opetussuunnitelma 2018: 12). Mielekäs tapa palvelutoiminnan johtamisen osaamisen vahvistumiseksi on työelämäyhteistyössä toteutuva ymmärryksen muodostuminen ja oppiminen. Tänä syksynä kuntoutuksen (YAMK) -opiskelijaryhmä pääsi kuulemaan yrittäjän kokemuksia fysioterapiapalveluita tarjoavan yrityksen palvelutoiminnan johtamisesta. Keskeisinä näkökulmina olivat talous ja markkinointi. Sosiaali- ja terveysalan yritykset ovat olleet pienessä kasvussa viime vuosina, vaikka isot yritykset ovatkin ostaneet niitä (Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? 2018). Tulevaisuuden palvelut ovat usein yhä monimuotoisemmin tuotettuja ja edellyttävät verkostomaista yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Kansainväliset muutostrendit, kuten digitalisaatio, edellyttää uudenlaisten palveluiden luovaa, innovatiivista soveltamista. Analysoi ja profiloidu Yritystoiminnan taustalla on tarkka analyysi toimintakentästä ja potentiaalisesta asiakaskunnasta. Asiakaskunnan tarpeita ja toiveita on kuunneltava tarkalla korvalla niin vastaanotolla, tapahtumissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Menestymisen avain piilee omien vahvuuksien tunnistamisessa ja kilpailijoista erottumisessa. Yrittäjä, fysioterapeutti Mia Marttinen kertoi, että kilpaillulla terveyden ja hyvinvoinnin alalla on hahmotettava oman palvelutarjonnan keihäänkärki, jonka suunnassa rakentuvat myös yrityksen ilme ja markkinointi. Esimerkiksi verkkosivuilta on nopeasti pystyttävä hahmottamaan se, mistä yrityksen toiminnassa ja tarjonnassa on kyse. (Ks. myös Hesso 2015: 34–35; Hesso 2019.) Tuotteiden rakentaminen vaatii luovuutta, jotta onnistutaan vastaamaan uusiin ja olemassa oleviin tarpeisiin. Täytyy koota ryhmä tai verkosto, jossa on monenlaista osaamista. Niin kuin edellä mainittiin, niin huolellista taustatyötä ja analyysiä tarvitaan. Monenlaisten ideoiden kautta syntyy parhaat oivallukset, joista sitten voi kehittää sopivan kokoisia ja näköisiä tuotteita. Näitä joutuu sitten käytännössä testaamaan ja muotoilemaan, minkä kautta avautuu uusia suuntia. (Viitala ym. 2019.) Markkinoi Markkinointi digitaalisella aikakaudella tarkoittaa algoritmeja, data-analytiikkaa ja Google-optimointia. Ellei satu olemaan asiantuntija myös markkinoinnissa, voi olla hyvä jättää markkinoinnin suuret linjat alan ammattilaisten hoidettavaksi. Tämä auttaa oman työtaakan hallinnassa, kertoi fysioterapian asiakastyötä tekevä Marttinen. On myös syytä muistaa, että jokainen kohtaaminen asiakkaan kanssa on markkinointia, sillä tänä päivänä asiakkaan kokemus, hyvässä ja pahassa, leviää tehokkaasti puskaradiossa, somessa ja asiakkaan verkostoissa eteenpäin. (Vrt. Hesso 2019.) Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin sisältömarkkinoinnista sekä oman asiantuntijuuden tunnistamisesta, sanoittamisesta ja rohkeasta esiin tuomisesta. Tämä helpottaa niiden väylien tunnistamista, joiden kautta oman asiakaskunnan tavoittaa parhaiten ja joiden kautta potentiaalinen asiakaskunta tunnistaa myös sinut. Marttinen ja ryhmä keskustelivat fysioterapian sekä muiden kuntoutuksen ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkymisen vahvistumisesta ihmisten arjessa, joka digitalisoituu vauhdilla. Rohkeasta sote-ammattilaisesta kirjoitti hiljattain myös Hesso digitalisoituvaa kuluttamista käsitelleessä kirjoituksessaan (Hesso 2019). Verkostoidu Perheyrittäjyys suurten palveluntarjoajien rinnalla on kovaa työtä. Yritystoiminnan ja yhteistyön verkostot tarjoavat tukea ja parhaimmillaan avaavat uusia ovia liiketoimintaan. Yhteistyö, jossa omien osa-alueittensa osaajat yhdistävät voimansa, kuvautui Marttisen puheissa asiakaslähtöisenä palveluna ja resurssien järkevänä jakamisena. Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin yhteistyöstä asiakkaan parhaaksi, vaikka toimijoiden välinen tiukka kilpailu on yrittäjän arkea. Kuntoutus ja kuntoutuminen yhdistää monia toimijoita omine intresseineen. Toimijoiden keskinäinen tunteminen ja vuorovaikutus ovat avainasemassa, kun kuntoutujan tarpeen mukaisella yhteistoiminnalla tähdätään kuntoutumisen edistymiseen (ks. Järvensivu 2019: 227–231). Yhteiskunnalliset muutokset, kuten ikääntyvä väestö ja työn murros, edellyttävät avautumista uudenlaiselle yhteistyölle verkostoissa, kun tavoitteena on toimintakyky, hyvinvointi ja hyvän arjen mahdollistuminen. Kyse on kuntoutujan ja hänen lähiverkostonsa sekä kuntoutuksen palveluntuottajien – julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin – yhteistoimijuudesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018: 10–11, 17.) Osaaminen tiivistyy yhteistyössä Yrittäjän vierailu oli käytännönläheinen ja virkistävä tapa syventää ymmärrystä kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisessa. Sen aikana vahvistui käsitys kuntoutusalan osaamisen ja asiantuntijuuden esiin tuomisesta ja valjastamisesta hyötykäyttöön verkostomaisessa yhteistyössä. Tätä vierailukin käytännössä oli. Tulevaisuus haastaa niin pienet kuntoutuksen mikroyritykset kuin suuret palveluntuottajat jatkuvasti kehittämään asiakaslähtöisiä palveluita asiakkaiden hyvään arkeen. Kirjoittajat: Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmä, syksy 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu Johanna Holvikivi, yliopettaja Lähteet: Hesso, Johannes 2015. Hyvä liiketoimintasuunnitelma. Helsinki: Kauppakamari. Hesso, Johannes 2019. Digitalisoituva kuluttaminen mahdollistaa tehokkaan terveysvaikuttamisen. Blogikirjoitus. Rehablogi 29.8.2019. Saatavana osoitteessa: <https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2019/08/29/digitalisoituva-kuluttaminen-mahdollistaa-tehokkaan-terveysvaikuttamisen/>. Luettu 9.10.2019. Järvensivu, Timo 2019. Verkostojen johtaminen. Opi ja etene yhdessä. Helsinki: Books on Demand. Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Opetussuunnitelma 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Klusterit/Hyto/Kunty/Kuntoutus_yamk__opetussuunniopetu.pdf>. Luettu 5.9.2019. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen arviointi. Loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018: 32. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161050/okm32.pdf>. Luettu 5.9.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160904>. Luettu 9.10.2019. Toimialaraportit – Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? TEM 2018. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-351-1>. Luettu 20.12.2019. Viitala, Riitta & Jylhä, Eila 2019. Johtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Helsinki: Edita.
Kuinka edistää oppimista ja osaamista?
Kuntoutusalan osaaminen kehittyy ja uudistuu. Samaan aikaan kuntoutusalan opettajan työtehtävät ovat laajentuneet eikä työ kohdistu pelkästään opettamiseen. Opettajat työskentelevät monilla rajapinnoilla pyrkimyksenään mahdollistaa opiskelijoiden osaamisen kehittyminen ja tulevaisuuden laadukas kuntoutus. Työhön kuuluu myös oman alan kehittäminen. Opettajan työn keskiössä on kuitenkin mahdollistaa opiskelijoiden osaamisen kehittyminen kuntoutuksen asiakkaiden parhaaksi, jolloin keskeiseksi nousee myös opettajan oma kuntoutusosaaminen ja sen kehittyminen. Ammattikorkeakoulu tarjoaa puitteet opettajan työlle, ja tällä hetkellä korkeakoulutus uudistuu kohti joustavampaa opintojen suorittamista, parempaa koulutuksen saatavuutta sekä jatkuvaa oppimista pyrkimyksenä tarjota osaamisen kehittämistä entistä useammille (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019.) Näen, että koulutuksen ja opettajuuden tulisi olla ketterää ja pyrkiä luomaan uutta. Kiireisessä arjessa opettajana tukeudun helposti jo olemassa oleviin rutiineihin ja käytäntöihin sekä liialliseen asiantuntijakeskeisyyteen. Tiedän, ettei se ole välttämättä tehokas ratkaisu osaavien ammattilaisten kouluttamiseen ja oman alan kehittämiseen. Tunnistan, että opiskelija on aktiivinen toimija, joka käsittelee asioista omasta ymmärryksestään käsin ja että osaamisen tulisi rakentua yhteistyössä kentällä työskentelevien asiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa. Opettaja on monessa mukana ja arjessa herää toisinaan huoli siitä, ettei uudistu riittävästi. Pysyvätkö omat kliiniset taidot ajan tasalla? Onko vuorovaikutus työelämän kanssa riittävää? Mahdollistanko opiskelijoille tulevaisuuden työelämässä tarvittavien taitojen kehittymisen? Kuntoutusosaaminen Salla Sipari ja Elisa Mäkinen kirjoittivat jo vuonna 2012 yhdessä rakentuvasta kuntoutusosaamisesta. Kuntoutusalan osaajan tulisi osata toimia joustavasti asiakkaan verkostoissa niin, että asiakkaan apu ja tuki rakentuvat asiakkaan omaan toimintaympäristöön mahdollistaen mielekkään ja sujuvan toiminnan arjessa. Kuntoutusalan ammattilainen tarvitsee yhteiskehittelyn näkökulmaa ja osaamista kyetäkseen kehittämään kuntoutusta yhdessä asiakkaan, koulutuksen järjestäjien sekä muiden ammattilaisten kanssa. (Sipari & Mäkinen 2012: 32–34.) Johanna Holvikiven blogiteksissä Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa nostetaan esille kuntoutuksen alueen nousevia ja korostuvia osaamisia viitaten Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan kevään 2018 julkaisuun Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Esille nostettiin palveluohjaus ja kuntoutujan ohjaus, digitalisaatio, kuntoutusteknologia, näyttöön perustuva toiminta, liiketoimintaosaaminen, innovaatiotoiminta, talousosaaminen sekä moniammatillinen toiminta. Kuntoutusalan opettajan osaaminen Kuntoutusalan ammattilaisen tulee yhä enenevissä määrin osata toimia erilaisissa verkostoissa tehden yhteistyötä sekä tunnistaen omaa ja toisten osaamista. Kuntoutusalan opettaja tarvitsee tätä samaa osaamista. Olen huomannut, että opettajana tärkein tehtäväni on mahdollistaa yhteistyön tekeminen ja luoda rakenteita sille. Esimerkiksi hankkeiden hyödyntäminen osana opetusta ja verkko-opetuksen lisääminen ovat mahdollistaneet yhteistyön aiempaa useampien tahojen kanssa. Verkko-opetuksen avulla on ollut mahdollista rakentaa laajempi verkosto kiinnostuksen kohteena olevan aiheen ympärille ja keskustelu kuntoutusalan ammattilaisen, opiskelijoiden ja opettajan välillä on ollut ketterämpää. Verkon välineet ovat mahdollistaneet myös luokkatyöskentelyä yksilöllisemmät ratkaisut opiskelijan oppimisen tukemiseksi. Hankkeet ovat puolestaan mahdollistaneet aidoissa konteksteissa työskentelyn yhteisen kiinnostuksen äärellä. Opettajan, opiskelijan ja kuntoutuksen ammattilaisen ammattitaito ja asiantuntijuus kehittyvät yhteisen keskustelun äärellä, kun aiempia tietoja ja taitoja haastetaan ja uutta ymmärrystä muodostetaan. Opiskelijoiden työn avulla mahdollistetaan myös uusia kokeiluja, palveluja sekä lisäresursseja asiakkaiden kanssa työskentelyyn. Kaikki osapuolet hyötyvät ja oppivat uutta. Tekemällä yhteistyötä ja tietämisen vastuuta jakamalla opettajan on mahdollista olla mukana kehittämässä kokonaisvaltaisesti kuntoutusosaamista ja oman alan palveluita sekä kehittää myös omaa osaamistaan. Jatkuva oppiminen mahdollistuu yhdessä Ratkaisu alan kehittämiseen, jatkuvaan oppimiseen sekä osaamisen syventymiseen joustavassa monimuoto-opetuksessa on entistä tiiviimpi yhteistyö eri organisaatioiden kanssa (ks. Holvikivi 2018 Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa). Monipuolinen oppimisympäristöjen hyödyntäminen mahdollistaa kaikille osapuolille rajapintojen ylityksiä. Kokonaisuutta tukee ymmärrys siitä, että kuntoutusosaaminen kehittyy yhdessä. Opetuksen, oman alan ja osaamisen kehittämisen ei tarvitse olla toisistaan irrallisia osia. Myös ammattikorkeakoulujen yhteistyöllä uudistetaan, vahvistetaan ja kehitetään kuntoutuksen koulutusta kuntoutujien parhaaksi esimerkiksi OsKu – osaamista kuntoutukseen -hankkeessa. Osaaminen, tiedot ja taidot kehittyvät dialogissa erilaisia ajatuksia, käsityksiä ja kokemuksia törmäyttämällä. Näin rakennetaan yhteistä ymmärrystä ja asiantuntijuus kehittyy asiakkaiden hyväksi. Oppimisen prosessiin voivat osallistua niin hankekumppanit, asiakkaat, asiantuntijat kuin eri alojen opiskelijat ja opettajat. Digitaaliset ympäristöt mahdollistavat ketterää yhteistyötä ja verkostojen laajenemisen niin, että oppimisen prosessiin voi osallistua asiantuntijat entistä laajemmin eri puolilta Suomea ja kansainvälisesti. Näin jatkuva oppiminen ja kuntoutusosaaminen rakentuminen mahdollistuvat kaikille osapuolille, myös opettajalle. Kirjoittaja: Sanna Piikki toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa. Lähteet Holvikivi, Johanna 2018. Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa. Blogikirjoitus Rehablogissa 11.9.2018. Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2018/09/11/pysynko-mukana-kuntoutuksen-muutos-uudistuvassa-sotessa-kettera-osaaminen-on-ytimessa-tulevaisuuden-kuntoutuksen-kentalla/ Luettu 9.11.2019. Osku – osaamista kuntoutukseen. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/osku-osaamista-kuntoutukseen/. Luettu 9.11.2019. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle, Vision tiekartta. Saatavana osoitteessa: https://valtioneuvosto.fi/documents/1410845/12021888/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf/43792c1e-602a-4776-c3f9-91dd66ba9574/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf. Luettu 1.11.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja AATOS-Artikkelit 6. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/AATOS_6_2012_Sipari_Makinen.pdf Katso myös kuntoutusalan koulutukseen liittyen: Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Luettu 1.11.2019 Sipari, Salla 2019. Yhteiskehittelyllä tuloksellisuutta kuntoutukseen. Metropolia Master's bloggaajat. Blogikirjoitus 27.3.2019. https://blogit.metropolia.fi/masterminds/avainsana/salla-sipari/. Luettu 9.11.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Kekäläinen, Kaija & Paalasmaa, Pekka & Harra, Toini 2016. Uudistuva kuntoutusosaaminen – työ ja koulutus yhdessä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://docplayer.fi/27418682-Metropolia-ammattikorkeakoulu-uudistuva-kuntoutusosaaminen-tyo-ja-koulutus-yhdessa.html. Luettu 9.11.2019. Harra, Toini & Roivas, Marianne 2014. Kuntoutuksen koulutuksen päivät. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi/#/article/1/page/1. Luettu 9.11.2019.
Uudelle vuosikymmenelle – kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin
Juuri julkaistut Megatrendit 2020 luovat kokonaiskuvan Suomen kannalta merkittävistä yhteiskunnallisista muutoksista ja antavat osviittaa siitä, millaisia muutoksia tulee myös kuntoutustoiminnan kehittämisessä ennakoida. Tulevaisuudessa verkostoituminen ja yhdessä kehittämisen merkitys korostuvat edelleen, mikä haastaa myös kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa uudistamaan ja uudistumaan. REcoRDI-kehittämishankkeessa edistetään verkostoitumista ja kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen osaamista. REcoRDIssa rakentuvat uudenlainen ekosysteemi ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan tiekartta. Metropolian kärkenä kehittämishankkeessa on osallistuva tutkimuskumppanuus, joka vahvistaa kuntoutujien, läheisten ja kliinisen työntekijöiden asemaa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa muiden toimijoiden rinnalla. Kuntoutuksen ja kuntoutumisen monimuotoiset ja vyyhteytyvät tutkimus- ja kehittämisilmiöt Kuntoutus ymmärretään moninaiseksi ja monialaiseksi toiminnaksi, jonka tavoitteena on henkilön toimintakyvyn edistyminen yksilöllisten ja merkityksellisten tavoitteiden mukaisesti. Kuntoutuminen on yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jota kuntoutujien, läheisten ja ammattilaisten yhteistoiminta mahdollistaa. (Autti-Rämö ym. 2016.) Kuntoutuksen ilmiöt vyyhteytyvät monimuotoisiksi kokonaisuuksiksi. Tällaisten kompleksisten ilmiöiden tutkimiseen ja kehittämiseen tarvitaan monialaista ja moninaista soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä tutkimusta, jossa hyödynnetään olemassa olevaa tietoa käytännön ongelmien ratkomiseen sekä kehitetään uusia tuotteita ja toimintaa. Kuntoutuksen uudistamiskomitean raportissa (2017) painotetaan asiakaslähtöisyyttä, kuntoutujan toimintaympäristön ja arjen huomioimista sekä saumattomien prosessien edistämistä kuntoutuksen kehittämisen suuntalinjoina. Tämän suuntaisesti kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen keskeisenä tarpeena on edistää sellaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa, joka on hyödynnettävissä käytännössä kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi arjessa. Tarpeena kokonaiskuvan hahmottaminen ja tietoaukkojen tunnistaminen Kuntoutuksen haasteena on järjestelmien pirstaloituminen ja siiloutuminen, jolloin kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen on vaikeaa. Tämä sama haaste koskee myös tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kokonaiskuvaa ei ole esimerkiksi siitä, millaista on Suomessa tehtävä kuntoutuksen soveltava tutkimus ja millaisia tietoaukkoja, haasteita ja tulevaisuuden mahdollisuuksia on tunnistettavissa. Siiloutuneen ja pirstaloituneen kuntoutustutkimuksen sijaan tarvitaankin keskitettyä tutkimus- ja osaamisverkostoa – ekosysteemiä, joka rakentuu jaetun mielenkiinnon ja haasteen ratkaisemisen ympärille (Sipari ym. 2019). Tällaisen verkostomaisen ja vuorovaikutukseen perustuvan toiminnan merkitystä korostavat myös tammikuussa 2020 julkaistut Sitran megatrendit. Vastakkainasettelun sijaan verkostoissa mahdollistuvat yhdessä ratkaisujen etsiminen ja päättäminen toiminnan uudistamiseksi. (Dufva 2020.) Jyväskylän ja Metropolian ammattikorkeakoulujen REcoRDI-kehittämishankkeessa on tartuttu kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan uudistamishaasteeseen vahvistamalla kuntoutuksen soveltavaa tutkimustoimintaa ja osaamista. REcoRDI-hankkeessa kehitetään alustaekosysteemi sekä laaditaan monialaisen kuntoutuksen tutkimustoiminnan tiekartta. Yhdessä luodun tiekartan avulla voidaan kuvata sitä, miten ja mihin kuntoutuksen soveltavaa tutkimusta sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaa tulee ohjata tulevaisuudessa. Tiekartan ja alustaekosysteemin avulla on mahdollista edistää laadukasta ja systemaattista soveltavaa tutkimustoimintaa ja sen tulosten hyödyntämistä asiakaslähtöisen kuntoutuksen käytännöissä sekä uusien innovaatioiden, palveluiden ja liiketoiminnan kehittämisessä. (Rantakokko ym. 2019.) Kärkenä osallistuva tutkimuskumppanuus JAMKilla ja Metropolialla on hankkeessa omat kärkiteemansa. Metropoliassa kärkiteemana on osallistuva tutkimuskumppanuus, jonka kulmakiviä ovat asiakaslähtöinen kuntoutus, osallistumista mahdollistava kuntoutuminen arjessa sekä yhteiskehittely älykkäissä kuntoutuskäytännöissä. Tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistoiminta ja osaaminen rakentuvat moninäkökulmaisesti verkostoissa, joissa mahdollistuu kuntoutujien, läheisten, ammattilaisten, tutkijoiden ja kehittäjien yhteistoiminta. Tämä uudenlainen tutkimusasetelmakulttuuri vastaa kuntoutus- ja kuntoutustoiminnan luonteeseen, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiivisena ja tasavertaisena toimijana ja osallistujana yhteistoiminnassa. (Sipari ym. 2019.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden kautta mahdollistuu kuntoutumisen kehittäminen niin, että se vastaa paremmin kuntoutujien tarpeisiin arjessa (Camden ym. 2015). Osallistuvan tutkimuskumppanuuden prosessia ja käytänteitä on luotu kansainvälisesti painottuen lasten kuntoutukseen (esim. INVOLVE). Camdenin ym. (2015) kirjallisuuskatsauksessa todettiin, että vuorovaikutus, vallan jakaminen ja resurssit vaikuttivat kuntoutujien ja läheisten osallistumisen mahdollisuuksiin tutkimuksissa. He painottavat myös, että tutkimuskumppanuuden rakentumiseksi mielekkäästi tarvitaan lisää ymmärrystä tutkimuskäytännöistä, jotka mahdollistavat kuntoutujien ja ammattilaisten osallistumista prosessin kaikissa vaiheissa tutkimusaiheen valinnasta lähtien. Tutkijoille ja kehittäjille kysely kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta REcoRDI-hankkeessa on toteutettu kysely, jonka tarkoituksena on kerätä tietoa Suomessa tehtävästä kuntoutuksen soveltavasta tutkimuksesta, tutkimusaiheista, tutkimusmenetelmistä, yhteistyöstä, rahoituksesta, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä tietoaukkojen tunnistamiseksi. Kyselyn kohdejoukkona ovat kuntoutukseen liittyvää soveltavaa tutkimusta tekevät henkilöt. Kyselyyn vastataan nimettömänä ja kysely on auki vielä alkuvuoden 2020 ajan. Vastaa REcoRDI-hankkeen kyselyyn. Toimintaa ja osaamista rikastetaan yhdessä Parhaimmillaan tulevaisuuden kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan hyvää käytäntöä kehitetään yhdessä hyödyntäen eri osaajien, kuntoutuksen palveluntarjoajien ja -käyttäjien sekä kehittäjien kokemusta ja osaamista. Tällöin on mahdollista kehittää käytännössä aidosti hyödyttäviä ratkaisuja tarttuen niihin tutkimuskohteisiin, jotka ovat merkityksellisiä kuntoutuksen ja kuntoutumisen arjessa. Kevään 2020 aikana REcoRDI-kehittämishankkeessa järjestetään kuntoutuksen asiantuntijoille – tutkijoille, kehittäjille, ammattilaisille ja kuntoutuspalveluiden käyttäjille – työpajoja, joissa yhdessä keskustellaan ja yhteiskehitetään sitä, mitä on kuntoutuksen soveltava tutkimus- ja kehittämistoiminta tulevaisuudessa. REcoRDI-kehittämishankkeessa luodaan tulevaisuudenkuntoutus.fi-sivusto, joka toimii vuorovaikutteisena digitaalisena alustana hankkeessa rakentuvalle kuntoutuksen soveltavan tutkimuksen ekosysteemille alueellisesti ja korkeakoulujen kärkien mukaan. Alustalla mahdollistuvat verkostoituminen, keskustelu ja tiedon rakentuminen, osaamisen kehittäminen ja ideointi. Alusta toimii kuntoutusalan ammattilaisten, opettajien, tutkijoiden, kehittäjien, kuntoutujien ja yritystoimijoiden yhteisenä kohtaamispaikkana. Kokoamalla yhteen eri toimijoita monialaisesti kuntoutuksen alustaekosysteemi mahdollistaa synergiaetujen hyödyntämisen sekä toiminnan kehittämisen ja osaamisen rikastamisen yhdessä. Ekosysteemi edistää kuntoutusalan eri toimijoiden ja tahojen kyvykkyyttä hyödyntää jatkuvasti kasvavaa tutkimustietomäärää. Aktiivinen alustaekosysteemi, joka mahdollistaa vuorovaikutteisen osaamisen ja toiminnan kehittämisen ja osallistuvan tutkimuskumppanuuden, luo uudenlaista ja uudistavaa kulttuuria kuntoutuksen soveltavan tutkimus- ja kehittämistoimintaan tulevaisuudessa. REcoRDI:n työryhmään kuuluu kuntoutuksen tutkimuksen asiantuntijoita Metropoliasta ja JAMK:sta. Kolmivuotista REcoRDI (Platform ecosystem for strengthening of RDI activities in multidisciplinary rehabilitation) -hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen edistymistä voit seurata REcoRDI-hanke, Metropolia AMK ja REcoRDI-hanke, JAMK sivuilta ja Twitterissä tunnuksella @REcoRDIhanke. Kirjoittajat Nea Vänskä toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on mukana monialaisessa kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Jaana Paltamaa on JAMK:n Hyvinvointiyksikön vanhempi tutkija, jonka tutkimuksen painopisteet ovat olleet toimintakyvyssä ja kuntoutuksen asiakaslähtöisyydessä. Lähteet Ilona Autti-Rämö & Anna-Liisa Salminen 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara & Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Duodecim. Chantal Camden, Keiko Shikako-Thomas, Tram Nguyen, Emma Graham, Aliki Thomas, Jennifer Sprung, Christopher Morris & Dianne J. Russell 2015. Engaging stakeholders in rehabilitation research: a scoping review of strategies used in partnerships and evaluation of impacts, Disability and Rehabilitation 37 (15): 1390–1400. Mikko Dufva 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Saatavana osoitteessa: https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2020/ Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273 Merja Rantakokko, Salla Sipari, Jaana Paltamaa, Kaisa Malinen, Katariina Korniloff, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI, Monialaisen kuntoutuksen soveltavan tutkimustoiminnan vahvistaminen ekosysteemissä. Kuntoutus 42 (3). Salla Sipari, Toini Harra, Nea Vänskä & Krista Lehtonen 2019. REcoRDI-kehittämishanke – osaamista ja verkostoitumista kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/recordi/
Nuori aktiivisena toimijana kuntoutuspalvelujen siirtymisvaiheessa
Siirtymisvaihe ajoittuu keskelle murrosiän muutoksia ja tuo haasteita pitkäaikaissairaan nuoren hoidon vaihtumiseen lasten kuntoutuspalveluista aikuisten palveluihin. Siirtymisvaiheen onnistuminen vaikuttaa nuoren sitoutumiseen omaan kuntoutumisprosessiinsa. Kohtaanko nuoren tasavertaisena toimijana ja päätöksentekijänä vai hoidon kohteena? Tilanne vaatii ammattilaiselta kriittistä omien työskentelytapojen reflektointia. Siirtymävaiheella tarkoitetaan vaihetta, jossa nuori siirtyy lasten kuntoutuspalveluista aikuisten palveluihin. Toimintakäytännöt ovat erilaiset kuin lasten palveluissa, ja nuori joutuu ottamaan itsenäisesti vastuun omasta kuntoutumisestaan. Kuinka saada siirtymävaiheesta sujuva ja mitä tekijöitä tulee huomioida onnistuneen siirtymävaiheen luomiseksi? Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli kehittää siirtymisvaihetta lasten kuntoutuspalveluista aikuisten palveluihin, jonka tuotoksena muodostui kuvaus nuoren aktiivista toimijuutta vahvistavista ydintekijöistä siirtymävaiheessa. Aktiivinen toimijuus on vuorovaikutteista osallistumista Aikaisempien tutkimusten mukaan asiakaslähtöisessä kuntoutuksessa tasavertainen vuorovaikutus ammattilaisten kanssa ja nuorten ajatusten kuulluksi tuleminen lisäävät nuoren motivaatiota ja vastuunottamista kuntoutusprosessistaan. Aktiivinen toimijuus vahvistuu myös mahdollistamalla nuoren osallistuminen oman kuntoutusprosessinsa suunnitteluun. (Fegran & Hall & Uhrenfeldt & Aagaard & Ludvigsen 2012.) Onko osallistuminen automaattisesti aktiivista toimijuutta? Osatakseen tehdä itsensä kannalta hyviä päätöksiä nuori tarvitsee tietoa sairautensa tilasta ja hoitamisesta sekä siirtymisen käytänteistä. Aktiivista toimijuutta vahvistetaan tukemalla nuoren itsenäistymistä ja vastuunottamista omien asioiden hoitamisessa. (Lindh & Linnakangas & Laitinen 2017: 113–115.) Mitä nuoren aktiivinen toimijuus vaatii ammattilaisilta? Sujuva siirtymävaihe vaatii ammattilaisilta omien toimintatapojen tarkastelua nuorten kanssa toimiessa. Ammattilaisten sitoutuminen ja vähäinen vaihtuvuus lisäävät tutkimusten mukaan myös nuoren sitoutumista. Nuoren kehitysvaiheen huomioiminen auttaa ammattilaista tukemaan nuorta päätöksenteossa. (Malone & Biggar & Javadpour & Edworthy & Sheaf & Coyne 2019.) Nuoren tietojen siirtyminen yksiköstä toiseen on tärkeää kuntoutuksen jatkuvuuden kannalta. Tämän vuoksi ammattilaisten yhteistyö ja osastojen – tai jopa eri sairaaloiden – yhtenäiset toimintakäytännöt ovat tärkeitä siirtymävaiheen onnistumiseksi. (Alanko & Karhula & Piirainen & Kröger & Nikander 2017: 52.) Kuviossa 1 on kuvattu siirtymävaiheen onnistumiseksi huomioitavat käytännöt nuoren toimijuuden vahvistumiseksi aikaisempien tutkimusten mukaan. Siirtymisvaiheen ydintekijät Tutkimukselliseen kehittämistyöhön liittyvässä yhteiskehittelytilaisuudessa luotiin nuorten ja ammattilaisten kanssa yhteinen ymmärrys siirtymävaiheen ydintekijöistä. Nuoren aktiivista toimijuutta vahvistavina keskeisinä tekijöinä ovat: nuoren vastuunottamisen tukeminen yksilöllisyys siirtymävaiheessa vuorovaikutteisuus tiedon muodostumisessa. Nuoren vastuunottamista tuetaan, kun nuori on yksin vastaanotolla jo lasten palveluissa, ja samalla mahdollistetaan nuoren osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon. Myös vanhempien tukeminen on tärkeä nuoren itsenäistymisen ja vastuunottamisen vahvistaja. Nuoren vaikutusmahdollisuus siirtymävaiheen ajankohtaan ja yksilöllinen tuki ovat tärkeitä siirtymävaiheen onnistumiseksi. Ammattilaisten vuorovaikutustaidot nuoren kohtaamisessa ja saman ammattilaisen vastaanotolla käyminen ovat merkityksellisiä nuoren aktiivisen toimijuuden vahvistamisessa. Jaetun ymmärryksen muodostuminen yhtäältä ammattilaisten ja nuorten sekä hänen vanhempiensa kesken, toisaalta ammattilaisten ja osastojen kesken, on erittäin tärkeää onnistuneen siirtymävaiheen luomiseksi. Nuoret tarvitsevat tietoa sairaudestaan, kuntoutumisesta sekä siirtymävaiheen käytännöistä. Ammattilaisten välinen yhteistyö parantaa tiedonkulkua, ja yhteiset toimintakäytännöt sujuvoittavat siirtymävaihetta. Lopuksi Siirtymisvaihetta voisi kuvalla sanalla silta, jolla nuoret ja ammattilaiset kohtaavat tasavertaisesti ja siirtyminen palvelusta toiseen on sujuvaa. Siirtymävaiheen ydintekijöiden tunnistaminen auttaa ammattilaisia toimimaan nuoren kanssa siirtymävaiheen onnistumiseksi. Tutkimustenkin mukaan siirtymävaiheen onnistuminen ja nuoren sitoutuminen kuntoutumisprosessiinsa vähentää pitkällä aikavälillä myös yhteiskunnan kustannuksia. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nuoren toimijuuden vahvistuminen siirtymisvaiheessa lasten kuntoutuspalveluista aikuisten palveluihin”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Tuula Matikainen, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Matikainen toimii työterveyshuollossa, mutta näkee yhtäläisyyksiä kuntoutujan aktiivisessa osallistumisessa omaan kuntoutusprosessiinsa ikä- tai sairausryhmästä riippumatta. Lähteet: Alanko, Tuulikki & Karhula, Maarit & Piirainen, Arja & Kröger, Teppo & Nikander, Riku 2017. Kuntoutujan osallistaminen tavoitteenasettamisprosessiin ja tavoitteiden saavuttamisen arviointiin. Helsinki: Kela Työpapereita 113/2017. Loppuraportti. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/175226/Tyopapereita113.pdf?sequence=1 Fegran, Liv & Hall, Elisabeth O. C. & Uhrenfelt, Lisbeth & Aagaard, Hanne & Ludvigsen, Mette Spiid 2014. Adolescents’ and young adults’ transition experiences when transferring from paediatric to adult care. International Journal of Nursing Studies 51, 123–135. Lindh, Jari & Linnakangas, Ritva & Laitinen, Merja 2017. Kuvalliset menetelmät nuorten osallisuuden tukemisessa. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Tampere: Vastapaino. Malone, Helen & Biggar, Susan & Javadpour, Sheila & Edworthy, Zai & Sheaf, Greg & Coyne, Imelda 2019. Interventions for promoting participation in shared decision‐making for children and adolescents with cystic fibrosis. Cochrane Database of Systematic Reviews (5). Saatavana osoitteessa: https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD012578.pub2/epdf/full
Ikäihmiset kehittäjinä – kohti vahvempaa osallistumista kuntoutuksessa
Kun on kyse ikääntyneiden kuntoutuksesta, ajaa ammattilaisten asiantuntijuus usein ikäihmisen oman asiantuntijuuden ohi ja ikäihminen jää ulkopuoliseksi omasta kuntoutuksestaan. Ihanteellisessa tilanteessa ikäihminen olisi tasavertainen asiantuntija, kanssatoimija ja aktiivinen osallistuja. (Järnström 2011: 254–255.) Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni kehitettiin aitoon moniasiantuntijuuteen perustuvaa, ikäihmisten osallistumista vahvistavaa kotona toteutuvan kuntoutuksen toimintatapaa. Kun ikäihminen kokee tulleensa kuulluksi ja hänen mielipiteitään arvostetaan, hänen halunsa osallistua kasvaa ja kehittyy. Ikäihmisen osallistuessa oman kuntoutuksensa suunnitteluun, se tukee hänen uskoa omiin voimavaroihinsa ja niiden käyttöön. Ikäihmisten valtaistumisen kautta saadaan parhaiten hyödynnettyä kaikki heidän omat voimavaransa. (Julkunen 2008: 21; Eloranta 2009: 48.) Ikäihmisten osallistumisen vahvistuminen voidaan nähdä yhteiskunnallisestikin tärkeänä, sillä ikääntyneiden määrän kasvaessa on entistä tärkeämpää tuottaa kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluita ikäihmisille, lisäämään elämänlaatua ja toimintakykyisiä vuosia. Omassa toimintaympäristössä toteutettu laadukas ja vaikuttava kuntoutus voi mahdollistaa ikäihmisten asumisen omassa kodissa pidempään, mikä on paitsi yhteiskunnallinen tavoite, usein myös ikääntyneen oma toive. Yhdessä kehittäen eteenpäin Tutkimuksellisen kehittämistyön toimintaympäristönä toimi oma työpaikkani, Oulunkylän kuntoutuskeskus. Kuntoutuskeskuksessa on jo vuosien ajan panostettu ikäihmisten kuntoutuksen palveluiden kehittämiseen. Ilmapiiri kehittämiselle on myönteinen, ja organisaation johto tukee henkilökuntaa itsensä ja kuntoutuskeskuksen toiminnan kehittämisessä. Aihe kehittämistyölleni rakentuikin työpaikalla yhteisesti käytyjen keskustelujen ja tarveanalyysien kautta. Tutkimuksellinen kehittämistyöni tehtiin yhdessä ikääntyneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa. Aineisto kerättiin laadullisilla menetelmillä käyttäen yksilöllisiä teemahaastatteluja kuntoutujille ja yhteiskehittelymenetelmiä kahdessa kehittäjäryhmässä, joissa oli mukana kuntoutujia sekä ammattilaisia. Kehittämistyön tulosten perusteella muodostui kuvaus moniasiantuntijuuteen perustuvan, ikäihmisten osallistumista vahvistavan kotona toteutuvan kuntoutuksen ydintekijöistä. Moniasiantuntijuus on asennetta Tulosten mukaan moniasiantuntijaiseen työskentelyyn tarvitaan ammattilaisilta asennemuutosta. Merkityksellistä on se, että ikäihmisten oma asiantuntijuus tunnistetaan ja sitä tuodaan esille myös kuntoutujalle itselle. Avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen kautta rakennetaan yhteistyötä, jossa kuntoutuja, hänen lähipiirinsä ja kaikki ammattilaiset toimivat tasavertaisina kumppaneina. Ikäihmisten osallistuminen vahvistuu heidän päästessä suunnittelemaan ja toteuttamaan kuntoutusta omassa toimintaympäristössään ja osana omia arjessa merkityksellisiä asioita. Myös Jutilan (2013) tutkimuksessa ikäihmisten osallisuuden kokemukset muodostuivat päivittäisiin asioihin liittyvien päätösten tekemisen kautta sekä kuulluksi tulemisesta (Jutila 2013: 54). Osallistumisen vahvistumisen kautta voidaan parhaimmillaan lisätä ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Kehittämistyöni tuloksia voidaan hyödyntää suoraan kuntoutuskeskuksen toiminnassa, jos palveluja laajennetaan kotona toteutuvaan kuntoutukseen. Tuloksia voidaan hyödyntää myös olemassa olevien palvelujen kehittämisessä. Muodostamalla yhteistä ymmärrystä moniasiantuntijuudesta ja sopimalla käytettävistä toimintatavoista, voidaan kehittää osastojen moniammatillisten tiimien toimintaa moniasiantuntijuuteen perustuvaksi. Tällä voidaan vahvistaa ikäihmisten osallistumista omaan kuntoutukseensa, mikä oletettavasti lisää siitä saatavaa hyötyä kuntoutujien näkökulmasta. Oivaltaaksemme moniasiantuntijuuden ytimen eli kuntoutujan oman asiantuntijuuden tunnistamisen ja sen hyväksymisen yhtä tärkeäksi tulee meidän ammattilaisten olla kyllin rohkeita luopumaan omasta asiantuntijavallastamme. Yhdessä toimien, kuntoutuskumppaneina, saavutamme paremmat ja kestävämmät tulokset. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Ikäihmisten osallistumista vahvistava moniasiantuntijuuteen perustuva kotona toteutuva kuntoutus: Toimintatavan kehittäminen Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Sanna Paavola, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Lähteet: Eloranta, Sini 2009. Supporting older people’s independent living at home through social and health care collaboration. Turun Yliopiston julkaisuja Sarja D osa 869. Saatavana osoitteessa: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/47133/AnnalesD869Eloranta.pdf?sequence=1&isAllowed=y Julkunen, R. 2008. Ikä ideana ja tutkimuskohteena. Teoksessa Suomi, A. & Hakonen, S. (toim.): Kuluerästä voimavaraksi. Sosiokulttuurinen puheenvuoro ikääntymiskäsityksiin. Jyväskylä: PS-kustannus. Jutila, Tuula 2013. Vanhuslähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/84894/gradu06963.pdf?sequence=1&isAllowed=y Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä mitä ne ajattelee mun kohtaloksi.” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1
Moniammatillinen yhteistyö, moniammatillinen yhteistoiminta, moniammatilliset tiimit, moniammatillinen työtapa… Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa ja miten se toteutuu Vankisairaalassa?
Kuntoutuksessa sekä sairaanhoidossa käytetään usein termejä moniammatillinen työryhmä, moniammatillinen työtapa, ”kuntoutuksesta/hoidosta vastaa moniammatillinen työryhmä” jne. Moniammatillinen yhteistoiminta nähdään potilaalle lisäarvoa tuottavana toimintana, ja asiantuntijoina puhumme sujuvasti käyttävämme moniammatillisesta toimintatapaa. Moniammatillinen työtapa tulisi olla määritelty ja prosessi kuvattu. Avoimelle vuorovaikutukselle tulisi olla tilaa, jotta se tuottaisi lisäarvoa potilaalle/kuntoutujalle sekä mahdollistaisi asiantuntijoiden oppimisen ja uuden tiedon luomisen. Moniammatillinen yhteistoiminta on työtapana haastava, mutta sitäkin antoisampi. Moniammatillinen yhteistoiminta on sosiaali- ja terveysalalla sateenvarjokäsite, joka voi pitää sisällään monia eri määritelmiä ja viitekehyksiä riippuen määrittelijän kontekstista (Isoherranen 2012: 19). Käsitteenä moniammatillisuus on dynaaminen ja jatkuvasti määrittyvä käsite, jonka sisältöä sekä merkitystä luodaan yhteiskunnallisten, moniammatillistendiskurssien sekä yksittäisten työryhmien vuorovaikutustilanteissa. (Pärnä 2012: 46, 48.) Mitä moniammatillinen yhteistoiminta on? Moniammatillinen yhteistoiminta on yksinkertaisimmillaan asiantuntijoiden työskentelyä saman asian äärellä. Työntekijöiden ja työryhmien moniammatilliselle yhteistoiminnalle antamista merkityksistä syntyy yhteistyökulttuuri, joka voi edistää tai rajoittaa käytäntöjä yhteistoiminnan kehittymisessä. Yhteistoiminnan edellytyksenä ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Yhteistyön sujuvuus edellyttää toimijoiden yhteistä kieltä, tavoitteiden sekä käsitteiden yhteistä määrittelyä tehtävän suorittamiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Moniammatillinen yhteistoiminnan keskiössä on ajatus potilaslähtöisestä toimintatavasta, jossa pyritään potilaan kokonaisvaltaiseen huomioimiseen sekä yhteisen ymmärrykseen toimijoiden kesken. Potilaslähtöisyys on toimintatavan pohja, jossa kootaan yhteen eri toimijoiden osaaminen sekä tieto ja muodostetaan yhteinen tavoite. (Isoherranen 2012:11, 20; Thomas – Pollard – Sellman 2014: 19.) Moniammatillisen yhteistoiminnan perusta on vuorovaikutus, jossa eri tieto ja näkökulmat saatetaan yhteen. Vuorovaikutustietoisella yhteistyöllä tarkoitetaan siis moniammatillisen työyhteisön tietoista oivaltamista yhteistoiminnan merkityksestä tiedon kokoamiseksi ja prosessoimiseksi. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Bronstein 2003: 300; Petri 2010: 77; Pärnä 2012: 65.) Edellytyksenä moniammatilliselle yhteistoiminnalle ovat vuorovaikutustaidot sekä sosiaaliset suhteet. Moniammatillisen yhteistoiminnan kehittyminen tarvitsee roolien määrittelyn, joka lisää työskentelyn tehokkuutta ja poistaa mahdollisia päällekkäisyyksiä sekä ristiriitaisia tavoitteita. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 36; Petri 2010: 77; Bronstein 2003: 302.) Tiedätkö oman roolisi moniammatillisessa yhteistoiminnassa? Mitkä ovat sovitut käytännöt yhteisen tiedon tuottamiseksi? Moniammatillisen yhteistoiminnan tavoitteena on siis neuvotella yhteinen kokonaisnäkemys tavoitteineen erilaisista näkökulmista kootulla tiedolla. Tällöin voidaan puhua sosiaalisesti jaetusta kognitiosta, jota pidetään yhtenä moniammatillisen yhteistoiminnan ydinkäsitteenä. Moniammatillisen yhteistoiminnan tuloksena syntyvän ratkaisun tulisi olla sellainen, jonka kaikki ymmärtävät ja joka on tilanteeseen paras mahdollinen, jotta kaikki osapuolet, myös potilas/kuntoutuja, voivat siihen sitoutua ja kokevat yhteisvastuuta tavoitteen saavuttamisesta. (Isoherranen – Rekola – Nurminen 2008: 44; Mönkkönen – Kekoni – Pehkonen 2019: 34.) Vankisairaala ja vankiterveydenhuolto Vankisairaala on valtakunnallinen vankeja hoitava yleislääkärijohtoinen somaattinen sairaala. Vankisairaala on ainutlaatuinen ympäristö, joka muodostaa aivan omanlaisensa maailman. Sairaalapalveluiden toteuttamisessa vankilaympäristössä on omat haasteensa, miten hoito ja turvallisuus yhdistetään (WHO 2014: 21). Vankiterveydenhuolto (VTH) järjestää terveyspalvelut kaikille Suomen vangeille. Vankiterveydenhuollon toiminta perustuu lakiin Vankiterveydenhuollon yksiköstä (1635/2015). Vankien terveydenhuollon tavoitteena on edistää vankien terveydentilaa, ehkäistä omalta osaltaan uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä sekä edistää sijoittumista yhteiskuntaan. (VTH toimintasuunnitelma 2019.) Sote-muutokset ja sen mahdollinen toimeenpano vaikuttavat myös vankiterveydenhuollon hoitojatkumoihin. Vankiterveydenhuollon keskeinen yhteistyökumppani on Rikosseuraamuslaitos. Rikosseuraamuslaitos on sitoutunut suomalaisen yhteiskunnan tärkeinä pidettyihin arvoihin: ihmisarvon kunnioittamiseen ja oikeudenmukaisuuteen. Yksilön mahdollisuudesta muuttua ja kasvaa on työtä ohjaava käsitys. (RISE 2017.) Normaalisuusperiaatteen mukaisesti vankien elinolojen tulisi vastata mahdollisimman paljon yhteiskunnan vallitsevia olosuhteita ja rangaistusten tulisi myös ehkäistä vankeuden aikaansaamia haittoja. Normaalisuusperiaate on keskeinen elementti käsiteltäessä rikosseuraamusalan asiakkaiden asemaa. Tällöin myös laitosolot tulisi järjestää siten, että ne vastaavat yleisesti yhteiskunnassa noudatettavia periaatteita ja käytäntöjä. (Kaurala – Kylämarttila 2010: 1.) Normaaliusperiaate ohjaa myös vankiterveydenhuollon toimintaa (VTH 2019). Normaaliusperiaate pohjautuu Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissääntöihin, jotka tunnetaan Nelson Mandelan sääntöinä (RISE 2017: 5-6). Moniammatillinen yhteistoiminta Vankisairaalassa Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoitus kehittää Vankisairaalan miesten osaston moniammatillista yhteistoimintaa potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi. Ensin Vankisairaalan miesten osaston moniammatillinen työryhmä määritteli, mitä on hyvä moniammatillinen yhteistoiminta tällä hetkellä, ja toiseksi, mitä mahdollisuuksia ja/tai uhkia on potilaslähtöisessä tavoitteen asettamisessa. Kolmanneksi selvittiin, mitä uusia moniammatillisia yhteistoimintaan perustuvia toimintatapoja tarvitaan potilaslähtöisten tavoitteiden asettamisessa Vankisairaalassa. Kehittämistyön tuloksista korostui, että moniammatillinen yhteistoiminta nähdään keskeiseksi keinoksi potilaslähtöisten tavoitteiden asettamissa. Potilaslähtöisyys korostui perustana moniammatilliselle yhteistoiminnalle sekä toiminta perustuu ajatukselle, että jokainen potilas kohdataan yksilönä ja hoito/kuntoutus järjestetään potilaan tarpeista lähtien. Yhteistoiminta tarvitsee onnistuakseen vuorovaikutusosaamista, keskinäisen riippuvuuden oivaltamista, jolla tarkoitetaan jokaisen ammattilaisen kykyä ymmärtää oma rooli yhteistoiminnassa, sekä vaatimusta luottaa moniammatillisen kokoonpanon toisiin jäseniin sekä asiantuntijuuteen. Potilaan saaman hyödyn kannalta olisi tärkeää, että moniammatillinen yhteistoiminta on sujuvaa. Yhteistoiminnan tulisi olla dynaamista, aktiivisesti muuntuvaa sekä muuntavaa, konkreettisista asioista koostuva prosessi (ks. Brostein 2003: 300–301). Lopuksi Yksinään ei yksikään ammattiryhmä tai tieteen ala pysty määrittelemään kaikkia holistisen elämän monimutkaisia ilmiöitä. Kokonaisuus on moniulotteinen, ja sitä tulee tarkastella monista suunnista. Yksittäisten eri osien tutkiminen voi irrottaa ne kokonaisuudesta, jolloin kokonaiskuvasta tulee pirstaleinen. (Koskela 2013: 26; Isoherranen 2004: 30.) Ehjän kokonaiskuvan saamiseksi tarvitaan asiantuntijuuden yhdistävää ja ammattirajoja ylittävää vuorovaikutusta, toiminnan ja ajattelun yhdistämistä kokonaisuuden hahmottamiseksi (Isoherranen 2004: 30–31; Katisko – Kolkka – Vuokila-Oikkonen 2014: 10–11). Vankisairaalalla ja vankiterveydenhuollolla on ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa potilaat, jotka saattavat olla vailla perusterveydenhuollon kontaktia ja jotka ovat keskeinen osa muita huonommin voivaa väestöä (WHO 2007: 8,22; WHO 2014: 2; STM 24/2018). Huomioon tulee ottaa, että n. 90 % vangeista on päihde- ja 70 % mielenterveysongelmia. Lisäksi muu sairastaminen on moninkertaista verrattuna muuhun väestöön. (STM tiedote 103:2018.) Kirjoittaja: Katja Levander, fysioterapeutti (Vankisairaala), kuntoutus (ylempi AMK) -tutkinto-ohjelman opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Levanderin kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Moniammatillisen yhteistoiminnan ydintekijät potilaslähtöisten tavoitteiden asettamiseksi”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Lähteet: Bronstein, R. Laura 2003. A Model for Interdisciplinary Collaboration. Social Work, Volume 48, Issue 3, July 2003. Isoherranen, Kaarina – Rekola, Leena – Nurminen, Raija 2008. Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammattilista yhteistyötä kehittämässä. Helsinki: Helsingin yliopisto. Kaurala, Marjatta – Kylämarttila, Veikko 2010. Rangaistuksesta vapautuvan kuntoutujan asema. Kriminaalihuollon tukisäätiö. Raportteja 2/2010. Helsinki: Kopio Niini Oy. Katisko, Marja – Kolkka, Marjo – Vuokila-Oikkonen, Päivi 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2014:2. Mönkkönen, Katariina – Kekoni, Taru – Pehkonen, Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus Oy. Petri, Laura 2010. Concept Analysis of Interdisciplinary Collaboration. Nursing Forum; Volume 45, No. 2, April-June 2010. Wiley Periodicals, Inc. Pärnä, Katariina 2012. Kehitettävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Rikosseuraamuslaitos 2017. Yhdistyneiden kansakuntien vankeinhoidon vähimmäissäännöt. Nelson Mandela-säännöt. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 24/2018. Vankiterveyden-huollon toiminnan ja organisoinnin arviointi. STM, Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 103/2018. Vangit arvioivat saamansa hoidon hyväksi, vankiterveydenhuollon järjestämisessä kuitenkin paljon parannettavaa. Thomas, Judith – Pollard, Katherine – Sellman, Derek 2014. Interprofessional Working in Health and Social Care: Professional Perspectives. London: Red Glope Press. Vankiterveydenhuolto. Verkkosivusto: <https://www.vth.fi/>. Word Health Organisation 2007. Health in prisons. A WHO quide to the essentialts in prison health. Word Health Organisation 2014. Prisons and Health. A WHO quide to the essentialts in prison health.
Mitä hyötyä on terminologisista sanastoista kuntoutuksessa?
Eri ammattialoilla käytetään niiden omia erikoiskieliä asiantuntijatiedon välittämiseen. Tieteen termipankin (2016) mukaan erikoiskieli tarkoittaa jonkin tieteen-, ammatti- tai harrastealan kielimuotoa. Erikoiskielten ensisijainen tunnuspiirre on niiden käsittelemää alaa kuvaavat erikoistuneet termit. (Tieteen termipankki 2016.) Yhtenäisellä termien käytöllä voidaan pyrkiä yksinkertaistamaan ja helpottamaan erikoisalan viestintää (Sanastokeskus TSK n.d.-a). Metropolian apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin protetiikan ja ortotiikan suomenkielistä termistöä ja koottiin löytöjen perusteella protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto. Yksiselitteinen ja selkeä kommunikaatio on yhteisymmärryksen edellytys millä tahansa alalla. Kun kuntoutusalan työtä tehdään monialaisesti ja suorassa kontaktissa asiakkaiden kanssa, yhdenmukaisesti käytettyjen ilmausten merkitys korostuu, sillä väärinymmärrykset voivat aiheuttaa vakaviakin seurauksia asiakkaiden hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää, että kaikki asiakkaan kanssa työskentelevät eri alojen ammattilaiset käyttävät samoista ilmiöistä samoja nimityksiä, eli puhuvat niin sanotusti samaa kieltä. Pienillä aloilla, kuten apuvälinetekniikan osa-alueilla protetiikassa ja ortotiikassa, alan tieteellisiä tekstejä ei juurikaan tuoteta suomeksi. Käytössä olevia proteeseja, ortooseja ja niiden komponentteja sekä erilaisia työskentelymenetelmiä kuitenkin kehitetään jatkuvasti, ja niistä on pystyttävä keskustelemaan. Käytetyt termit ja ilmaukset perustuvat usein englanninkielisiin termeihin. Ilmausten käytössä on vaihtelua: jostakin käsitteestä saatetaan käyttää hyvin vaihtelevasti erilaisia suomenkielisiä ilmauksia, toisista puhutaan useimmiten vain englanninkielisillä termeillä. Myöskään apuvälinetekniikan alan koulutuksessa ei ole saatavilla laajaa alakohtaista suomenkielistä kirjallisuutta. Tämä ohjaa etsimään ja käyttämään pääosin englanninkielistä oppimateriaalia. Jo koulutuksen alkuvaiheessa on tärkeää, että opiskelija oppii tunnistamaan alan englanninkielistä termistöä ja ymmärtämään, mihin käytetyillä termeillä viitataan. Kansainväliset koulutusstandardit Protetiikan ja ortotiikan suurin kansainvälinen järjestö ISPO (International Society of Prosthetics and Orthotics) laatii muun muassa koulutusstandardeja alan tutkinto-ohjelmien akkreditoinnin perustaksi. ISPO:n akkreditoinnin tarkoituksena on varmistaa tutkinto-ohjelmien asianmukainen rakenne ja resurssit opiskelijoiden osaamisen edistämiseksi, aloittelijasta apuvälinealan ammattilaiseksi. (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.) ISPO:n asettamat uudet koulutusstandardit vastaavat toimintarajoitteisten ihmisten ja ikääntyvän väestön muuttuviin tarpeisiin maailmanlaajuisesti (International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.). Koska koulutusstandardit ovat kansainvälisiä, niiden täyttäminen edellyttää, että standardien sisältö ymmärretään kaikkialla yhdenmukaisella tavalla. Tämän vuoksi alan yhtenäisen termistön laatimisen, kokoamisen ja käytön merkitys on suuri. Mitä terminologiset sanastot ovat ja mihin niiden avulla pyritään? Terminologiset sanastot sisältävät erikoisalojen käsitteiden määritelmiä ja niistä käytettäviä ilmauksia. Terminologisia sanastoja laadittaessa tarkastellaan alan käsitteiden sisältöä ja keskinäisiä suhteita, joiden perusteella myös määritelmät kirjoitetaan. (Sanastokeskus TSK n.d.-b.) Alla oleva kaavio on ote opinnäytetyönä laaditusta protetiikan ja ortotiikan suomenkielisestä sanastosta. Käsitekaaviossa hahmotellaan apuvälinetekniikan osa-alueiden sisältöjä ja keskinäisiä suhteita sekä alan ammattilaisista käytettäviä nimityksiä. Kuviossa on esimerkki terminologisen sanaston käsitekaaviosta. Terminologisilla sanastoilla voi olla monenlaisia sanaston kohderyhmän tarpeisiin perustuvia tavoitteita (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Käytössä olevien ilmausten kuvailemisen (deskriptiivinen sanasto) lisäksi tyypillisiä tavoitteita ovat tiedonhallinnan kehittäminen tai termien vakiintumisen ja yhtenäisen käytön edistäminen ja siten viestinnän selkiyttäminen (normatiivinen eli ohjeellinen sanasto) (Sanastokeskus TSK n.d.-a). Onko sanastoista hyötyä käytännön työssä? Vaikka erikoisalojen sanastot voivat tuntua käytännön työssä irrallisilta, niiden laatimisen lähtökohtana on kuitenkin juuri kyseisen alan tarpeet. Siksi sanastot edistävät myös käytännön työtä monella tavalla. Sanastojen avulla on mahdollista selkeyttää alan viestintää. Monialaisessa toimintaympäristössä sanaston kaltainen selkeästi määritelty lähde voi edistää termien yhtenäistä käyttöä. Kun käsitteet on määritelty yhteisesti hyväksytyllä tavalla ja niistä käytetään yksiselitteisiä suomenkielisiä termejä, käsitteitä ei tarvitse erikseen selittää keskustelukumppanille. Myös asiakkaiden kannalta on yksinkertaisempaa, kun esimerkiksi hänen asiaansa hoitavat fysioterapeutti ja apuvälineteknikko käyttävät samasta käsitteestä samaa termiä. Suomenkieliset termit tekevät asiakasviestinnästä helpompaa. Ammattilaisten kesken kommunikaatio sujuu usein myös englanninkielisiä ilmauksia käyttäen. Asiakkaille kuitenkin selkeät suomenkieliset termit ovat helpompia hahmottaa ja muistaa. Esimerkiksi AFO tai sleeve voivat jäädä etenkin uudelta apuvälineen käyttäjältä ymmärtämättä mutta nilkka-jalkateräortoosi ja mansetti antavat jo termeinä vihjeitä apuvälineen käyttötarkoituksesta ja olomuodosta. Käsitesuhteiden perusteella loogisesti järjestetty tieto on helppo löytää. Erilaiset apuvälineluokitukset perustuvat apuvälineiden välisille hierarkkisille käsitesuhteille. Esimerkiksi Valtakunnallisten lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteiden luokitusosassa käytetyt termit määritelmineen ovat SFS/THL –Apuvälineluokituksesta (Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2018: 24). Luovutusperusteet on tarkoitettu nimenomaan oppaaksi apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ne tukevat apuvälinealan tiedonhallintaa. Terminologisten sanastojen käsitejärjestelmäkaaviot auttavat ymmärtämään alan käsitteiden keskinäisiä suhteita. Ilman kontekstia entuudestaan vieraiden käsitteiden ymmärtäminen on vaikeaa. Terminologisissa sanastoissa erikoisalan käsitteet hahmotellaan osana käsitejärjestelmiä (Sanastokeskus TSK n.d.-b). Sen ansiosta sanastoilla voidaan helpottaa alalla käytettävien käsitteiden välisten suhteiden ymmärtämistä esimerkiksi ja etenkin jo opintojen aikana. Monikielisillä sanastoilla pyritään lisäksi helpottamaan kansainvälistä viestintää. Nykyaikaisessa toimintaympäristössä edellytetään myös, että sama yhteisymmärrys saavutetaan myös kansainvälisesti. Monikielisissä terminologisissa sanastoissa termien erikieliset vastineet on valittu niiden kuvaamien käsitteiden perusteella, eikä ainoastaan sanakirjoista löytyvien käännösten mukaan (Sanastokeskus TSK n.d.-c). Kansainväliset standardit ja monikieliset sanastot edistävät siten kansainvälistä yhteistyötä. Terminologiset sanastot eivät voi olla vain arkistojen perukoilla pölyttyviä teoksia. Niiden käytännön arvo perustuu siihen, että niitä käytetään ja kehitetään edelleen. Alan kehityksen myötä uusia käsitteitä ja niitä kuvaavia ilmauksia syntyy jatkuvasti. Siksi myös sanastoja on laadittava ja päivitettävä, jotta ne säilyvät ajantasaisina ja uusimmistakin käsitteistä voidaan keskustella sujuvasti. Kirjoitus perustuu Pauliina Liuskan apuvälineteknikko (AMK) -tutkinnon opinnäytetyöhön ”Protetiikan ja ortotiikan suomenkielinen sanasto”, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittajat: Pauliina Liuska, apuvälineteknikko (AMK) Tomi Nurminen, apuvälinetekniikan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: International Society for Prosthetics and Orthotics n.d.b. Education Standards. Saatavana osoitteessa: https://www.ispoint.org/page/EducationStandards2 Luettu 10.10.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-a. Mitä terminologinen sanastotyö on ja mihin sitä tarvitaan? Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6_-_mit%C3%A4%2C_miksi_ja_kenelle%3F-8.html Luettu 30.9.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-b. Sanastotyön tai ontologiatyön suunnittelu. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoty%C3%B6n_tai_ontologiaty%C3%B6n_suunnittelu-13.html Luettu 30.9.2019. Sanastokeskus TSK n.d.-c. Sanastoprojektin vaiheet. Saatavana osoitteessa: http://www.tsk.fi/tsk/fi/sanastoprojektin_vaiheet-17.html Luettu 30.9.2019. Tieteen termipankki 2016. Terminologiaoppi:erikoiskieli. Saatavana osoitteessa: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Terminologiaoppi:erikoiskieli Luettu 18.11.2019. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet: Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille 2018. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 35/2018. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3989-9 Luettu 30.9.2019.
Työtehtävän ominaispiirteiden arviointi osaksi työkyvyn arviointia ja edistämistä
Tehdäänkö teillä työkyvyn arviointia? Ohjataanko teillä työtoimintaa? Toimitko työnvalmentajana? Jos vastasit johonkin edellä mainittuihin kysymyksiin kyllä, tässä vielä jatkokysymys: Tehdäänkö teillä myös työtehtävien ominaispiirteiden ja vaatimuksien arviointia? Mitä tarkoitetaan työtehtävän ominaispiirteiden ja vaatimuksien arvioinnilla? Jokainen toiminta, tai tässä tapauksessa työtehtävä, sisältää tiettyjä ominaispiirteitä. Esimerkiksi tavaroiden hyllyttäminen kaupassa on erityyppinen työtehtävä kuin esimerkiksi kassatyöskentely. Nämä kaksi tehtävää kuuluvat tavanomaiseen kauppatyöhön mutta ovat luonteeltaan erilaisia. Tavaroiden hyllyttämisessä motoriset taidot korostuvat (kuva 1), ja kassatyöskentelyssä puolestaan tarvitaan aika paljon vuorovaikutustaitoja (kuva 2). Työtehtävän arvioinnissa pilkotaan tehtävä pienempiin osiin ja käydään vaihe vaiheelta läpi, millaisia taitoja tehtävä edellyttää tekijältä, jotta se tulee suoritettua. Toimintaterapiassa tätä kutsutaan tehtävän analyysiksi tai toiminnan analyysiksi, ja tämä kuuluu toimintaterapeutin perusosaamiseen. Jotta työtehtävän arviointi tulee tehtyä huolellisesti, on hyvä käyttää siihen tarkoitettua arviointimenetelmää. IMBA (työn edellyttämien fyysisten vaativuustekijöiden, ympäristön olosuhteiden ja työturvallisuustekijöiden arviointimenetelmä) ja Melba (työn edellyttämien psykososiaalisten vaativuustekijöiden arviointimenetelmä) ovat esimerkkejä menetelmistä, joiden avulla voidaan arvioida työtehtävän osatekijöitä. Menetelmät tarkastelevat työn vaativuutta ja tekijän taitoja hyvin tarkasti noin 100 määritellyn ominaisuuden kautta. Niitä on ovat hyödynnetty mm. Ratko-hankkeessa onnistuneesti (Hietala ym 2015). AWC-menetelmä työtehtävän ominaispiirteiden arviointiin Assessment of Work Characteristics (AWC) on toinen menetelmä, jonka avulla voidaan arvioida työtehtävän ominaispiirteitä ja tehtävän edellyttämiä taitoja. Menetelmä on kehitetty Ruotsissa Assessment of Work Performance- eli AWP-menetelmän pariksi, jonka avulla arvioidaan henkilön työtehtävässä tarvittavia taitoja (Sandqvist 2017). Menetelmät perustuvat toimintaterapiassa hyvinkin tunnettuun inhimillisen toiminnan malliin (MOHO) (Kielhofner 2008; Taylor 2017). AWC-menetelmän vahvuuksiin kuuluu muun muassa, että se soveltuu nykyiseen työelämään hyvin, koska sen käyttäminen on verrattain helppoa ja nopeaa, kunhan tuntee taustateorian ja on perehtynyt menetelmään huolellisesti esimerkiksi koulutuksen avulla. AWC-menetelmässä tiedonkeruu voi toteuttaa eri tavoin mutta ensisijaisesti suositellaan, että arvioija havainnoi henkilöä, joka suorittaa työtehtävää todellisessa työympäristössä. Menetelmä ei ole työtehtävä- tai ympäristösidonnainen, joten voidaan arvioida mitä tahansa työtehtävää ja arviointi voi tapahtua missä tahansa työhön liittyvässä ympäristössä. (Sandqvist, 2008). Arviointi keskittyy kolmeen taitoalueeseen, jotka ovat motoriset taidot, prosessuaaliset taidot sekä viestintä- ja vuorovaikutustaidot. Nämä edellä mainitut kolme taitoaluetta sisältävät yhteensä 14 arvioitavaa osa-aluetta. Osa-alueet kuvaavat niitä havainnoitavissa olevia taitoja, joita asiakas käyttää työsuorituksen aikana. (Sandqvist 2008). Esimerkkejä näistä taidoista ovat ”kehon asento”, joka sisältää kyvyn säilyttää tasapainon ja kyvyn ottaa asennon, sekä ”tiedon vaihtaminen”, joka sisältää kyvyn kysyä ja kyvyn jakaa tietoa. AWC-arvioinnin tuloksena saadaan visuaalinen kuva tehtävän vaateista vaatimusprofiilin muodossa, ja AWP-arvioinnin tuloksena syntyvä taitoprofiili kuvaa henkilön pätevyyttä suorittaa tietty työtehtävä. Näitä profiileja vertaamalla nähdään helpommin, kohtaavatko työn vaatimukset ja tekijän taidot. (Sandqvist 2017: 63.) Usean menetelmän käyttö antaa henkilön työkyvystä kattavan kuvan On tärkeää tiedostaa, että AWC-menetelmällä arvioija saa tiedon siitä, missä määrin työtehtävä asettaa vaatimuksia arvioitavan henkilön taidoille, mutta menetelmä ei huomioi esim. henkilön kokemusta työtehtävän vaativuudesta. Kattavan kokonaiskuvan saamiseksi onkin tärkeää täydentää arviointia myös muilla MOHO-malliin pohjautuvilla työkyvyn arviointimenetelmillä, kuten: AWP-havainnointimenetelmällä, jolla arvioidaan henkilön taitoja tietyssä työtehtävässä WRI (Worker Role Interview) -haastattelumenetelmällä, jolla kerätään tietoa työn merkityksestä henkilölle ja siitä, mitkä psykososiaaliset tekijät työssä vaikuttavat henkilön mahdollisuuksiin työllistyä, jatkaa työssä tai palata työhön (Braveman ym 2005) WEIS (Work Environment Impact Scale) -haastattelumenetelmällä, jolla kerätään tietoa arvioitavan omasta käsityksestä työympäristön edistävistä ja estävistä tekijöistä ja näiden vaikutuksista henkilön työsuoritukseen, tyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin (Moore-Corner ym 1998). MOHO-malli pyrkii selittämään, kuinka ihmisen motivaatio, elämäntapa, suorituskyky sekä sosiaalinen ja fyysinen ympäristö vaikuttavat hänen mahdollisuuksiinsa toimia ja osallistua (Kielhofner 2008; Taylor 2017). Mallin tuntemus on olennaista, jotta menetelmiä ja niiden avulla syntynyttä tietoa pystyy hyödyntämään ja tulkitsemaan parhaiten. Myös huolellinen perehtyminen menetelmiin esimerkiksi koulutuksen kautta on erittäin olennaista. Puuttuva Pala -hankkeessa hyödynnetään AWC-menetelmää Puuttuva Pala -hankkeessa (http://puuttuvapala.metropolia.fi/) on tavoitteena rakentaa Tuetun keikkatyön malli, jonka tarkoitus on kehittää työllisyyspolkuja nykyisten tuettujen työllistämismuotojen ja avoimien työmarkkinoiden välille. Hanke käynnistyi keväällä 2019. Hankkeessa Metropolia AMK ja Etelä Suomen Klubitalot Ry yhteiskehittävät kohde- ja sidosryhmien kanssa mallia osa-työkykyisten työllisyyspolkujen edistämiseksi. Hankkeessa pyritään tarjoamaan hallinnollisesti kevyitä mahdollisuuksia tuettuun keikkatyöhön osa-työkykyisille, jotta yksilöt saisivat mahdollisuuden kokeilla työelämävalmiuksia ja työkokemusta avoimilta työmarkkinoilta työehtosopimuksen mukaisella palkalla. Polkuja työtehtävästä toiseen Nyt hankkeen alkupuolella kartoitetaan, millaisia työtehtäviä Klubitalot jäsenilleen tarjoavat, millaisia ovat niiden tehtävien ominaispiirteet ja millaisia taitoja kyseiset tehtävät edellyttävät tekijältä. Metropolia AMK:n toimintaterapeuttiopiskelijat ovat mukana tekemässä työtehtävien kartoitusta ja ominaispiirteiden arviointia AWC-menetelmän avulla (kuvat 3 & 4). Seuraavaksi onkin sitten tarkoitus kartoittaa ja arvioida hankkeessa mukana olevien yritysten työtehtävien ominaispiirteitä ja vaatimustasoa. Näiden kartoitusten avulla luodaan ymmärrystä siitä, millaisten työtehtävien piiristä keikkatyöntekijät lähtevät ja millaisiin he ovat menossa. Kun on selkeä ymmärrys tehtävien vaatimustasoista eri osa-alueilla, on helpompi luoda polkuja ja tukea työntekijän siirtymistä työtehtävästä toiseen. Samalla on helpompi tukea työnantajaa mahdollistamaan osa-työkykyisen työnteon omassa organisaatiossaan. Myös työkyvyn arvioinnissa, kuntouttavassa työtoiminnassa ja työvalmennuksessa voi olla hyötyä vastaavanlaisista prosesseista, ja silloin AWC-menetelmä voisi mahdollisesti soveltua käytettäväksi. AWC-FI, AWP-FI, WRI-FI ja WEIS-FI eli menetelmien suomenkieliset versiot julkaistaan myytäväksi lähitulevaisuudessa Metropolia AMK:n julkaisuna ja käyttäjäkoulutuksia tullaan järjestämään mahdollisimman pian. Seuraa Metropolia AMK:n koulutustarjontaa! Kirjoittaja: Jennie Nyman on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), ja valmistui toimintaterapian maisteriksi Ruotsin Karoliinisesta Instituutista vuonna 2009. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina ja Puuttuva Pala -hankkeessa arvioinnin asiantuntijana. Hän on ollut mukana tuomassa toimintaterapian teorioihin perustuvat työkyvyn arviointimenetelmät Suomeen ja kuuluu työryhmään, joka kehittää työkyvyn arviointia inhimillisen toiminnan mallin näkökulmasta Ruotsin Linköpingin yliopistossa. Lähteet: Braveman, B. & Robson, M. & Velozo, C. & Kielhofner, G. & Fisher, G. & Forsyth, K. & Kerschbaum, J. 2005. A user’s manual for Worker Role Interview (WRI) 10.0. UIC: The model of human occupation clearinghouse. Hietala, O. & Sippola, A. & Riipinen, M. & Lampinen, P. & Nevalainen, M. 2015. Kaikille sopiva työ ja työyhteisö. Tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti. Helsinki: Unigrafia. Saatavana osoitteessa: https://vamlas.fi/wp-content/uploads/2017/09/kaikille-sopiva-tyo.pdf Kielhofner, G. 2008. Model of human occupation. Philadelphia: Lippincott Williams & Wilkins. Moore-Corner, R. & Kielhofner, G. & Olson, L. 1998. A user’s manual for Work Environment Impact Scale 2.0. UIC: The model of human occupation clearinghouse. Sandqvist, Jan. 2017. Evidensbaserad bedömning av arbetsförmåga. Assessment of Work Performance (AWP) och Assessment of Work Characteristics (AWC). Ergoterapeuten 1. Sandqvist, Jan. 2008. Assessment of Work Characteristics (AWC). Version 1.1. Taylor, R. 2017. Kielhofner’s model of human occupation. Philadelphia: Wolters Kluwer. Vamlas 2019. Mikä IMBA ja Melba? Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: https://vamlas.fi/imba-ja-melba/
Digitalisoituva kuluttaminen mahdollistaa tehokkaan terveysvaikuttamisen
Kuntoutuksessa digitaalisuus muuttaa paitsi asiakkaiden myös palveluntuottajien toimintatapoja. Digi ja niin kutsuttu ”ilmaistalous” ovat jakaneet pelimerkkejä uusiksi pitkään myös esimerkiksi yritystoiminnassa. Puhutaan freemium-taloudesta. Sanonta ”your business got Netflixed” kiteyttää ilmiön täydellisesti. Sinä ja minä olemme tottuneet a.) löytämään b.) saamaan c.) jakamaan palveluita netistä ilmaiseksi. Kun sitten aikamme kulutamme ja opimme palvelusta, jäämme koukkuun. Tätä on saatava lisää. Tällöin maksunappi pienellä kuukausimaksulla on juuri siinä ulottuvillasi. Klik ja olet maksava asiakas. Kaikki sisältö on rakennettu niin, että se petaa aina seuraavaa pian julkaistavaa kokonaisuutta eli: seuraavaa jaksoa seuraavaa tuotantokautta tai ainakin genreen sopivaa toisen sarjan ensimmäistä tuotantokautta. Kyse on kuluttamisen murroksesta, joka määrittää myös avun hakemisen logiikkaa Olennaista on ymmärtää isompi suuntaus freemium-ilmiön takana. Sinä ja minä opimme jatkuvasti etsimään ja vaatimaan entistä haastavampia palvelukokonaisuuksia verkon kautta. Käytämme googlatessamme kokemuksia tai suosittele-loppuisia termejä ja altistumme erityyppisten keskustelupalstojen annille. Vaihdamme tai annamme vaatekauppojen kiusaksi omia tai lastemme vaatteita someryhmissä. Näin tekevät muutkin. He tekevät sitä myös terveyttä koskevan tiedonhaun näkökulmasta ikäluokasta riippumatta. Alla olevassa Tilastokeskuksen tutkimuksen tiivistelmässä (2018) näkyy vastaukset muutaman aihepiirin osalta. Siinä kysyttiin, ”oletko käyttänyt nettiä edellisen kolmen kuukauden aikana”: Tulokset ovat paljonpuhuvia. Digitalisoituminen näkyy niin ostamisessa kuin myös kuntoutuksen ammattilaisten vastaanotolla usein esiin tulevana ”Google-diagnoosina”. Asiakas kokee tietävänsä googlailun ja keskustelupalstojen perusteella, mikä häntä vaivaa jo ennen vastaanottoa. Ongelma muodostuu siitä, että emme tiedä, kuinka iso osa porukasta diagnosoi itsensä terveeksi tai huuhaa-palveluiden kuluttajiksi eikä koskaan saavu koulutettujen ammattilaisten pakeille. Sote-ammattilaisen etiikka ja varhainen puuttuminen edellyttävät digivaikuttamista Sote-ammattilaisille digitalisoituvassa tiedonhaussa ja ostamisessa kyse on eettisestä vallinnasta. Jos haluat auttaa, niin sinun pitää näkyä silloin, kun apuasi kaivataan. Se paikka on some-kuohunta tai Google kännykän näytöllä illalla, kun kipu valvottaa. Voit vaikuttaa somekanavien kautta tai työpaikkasi blogissa. Sinua tarvitaan, sillä mediatoimistojen kyky tuottaa Käypä hoito -yhteensopivaa sisältöä on olematon. Siihen tarvitaan rohkea sote-ammattilainen. Sellainen, jolla on sanottavaa, ja sellainen, joka kohtaa kuntoutusasiakkaita vastaanotolla ja ymmärtää asiakkaan arjen realismin. Meidän sote-ammattilaisten velvollisuus on näkyä ja tuoda länsimaisen tieteen näkemystä esiin niin kivun hoidosta, järkevästä treenistä kuin myös kivun psyykkisestä puolesta. Median polarisaatiota koskevassa J. Ruottisen blogikirjoituksessa on paljon painavia näkökulmia pirstaloituvaan ja polarisoituvaan nettikuohuntaan. Varhainen puuttuminen on mitä enenevissä määrin ennen lähetettä tapahtuvaa vaikuttamista verkossa. Kuntoutuksen ammattilainen: Usko tai älä, siellä kuohunnassa on sinulle kuuluvia asiakkaita. Voit vaikuttaa heihin niin, että sitä lääkärin lähetettä ei välttämättä edes tarvita. Huuhaan pahin vastustaja on koulutus. Tee omasi näkyväksi. Tee oikein ja vaikuta. Kirjoittaja: Johannes Hesso on koulutukseltaan fysioterapeutti sekä metsäekonomiaa- ja kansantaloustiedettä opiskellut maisteri. Johannes toimii Helsingissä fysioterapia- ja personal trainer -yrittäjänä kymmenettä vuotta. Toisen puolikkaan ajasta vie konsulttina toimiminen digitalisoituvan ostamisen ja liiketoiminnan konsultoinnin parissa sote-sektorilla. Aihepiiristä Johannes on kirjoittanut myös kolme Kauppakamarin kustantamaa kirjaa. Lue lisää: www.innostapersonaltrainer.fi www.tilastokeskus.fi http://www.stat.fi/til/sutivi/2018/index.html https://hbr.org/2019/03/how-companies-can-get-the-most-out-of-a-freemium-business-model https://blogit.metropolia.fi/mediakompleksi/2019/08/12/median-polarisaatiosta/
Emotionaalinen tuki kuntoutuksessa
Asiakas saapuu fysioterapeutin vastaanotolle. Vastaanotolla häntä tervehditään ja hänet ohjataan oikean huoneen ovelle. Fysioterapeutti tervehtii asiakasta nimeltä, kättelee ja katsoo silmiin. Yhdessä he menevät huoneeseen, istuvat vierekkäisille tuoleille pöydän ääreen ja aloittavat keskustelun asiakkaan kuulumisista. Keskustelussa pääpaino on asiakkaalle merkittävissä asioissa, jotka huomioiden luodaan tavoitteita fysioterapialle. Apunaan he käyttävät mindmapia. Pohja toimivalle terapiasuhteelle on luotu. Olitpa minkä tahansa terveydenhuoltoalan ammattilainen tahansa, muistuttavatko sinun vastaanottotilanteesi tätä? Fysioterapian (AMK) opinnäytetyössämme perehdyimme emotionaalisen tuen piirteisiin fysioterapiassa, ja terapiasuhteen rakentumiseen. Avoin ja luottamuksellinen terapiasuhde luo pohjan asiakkaan kuntoutumiselle ja fysioterapeutin työskentelylle (Holopainen & Piirainen & Heinonen & Karppinen & O’Sullivan 2018: 3–6; O’Keeffe ym. 2016: 611–617; Pinto ym. 2012: 79–81; Miciak & Mayan & Brown & Joyce & Gross 2018: 5–8). Emotionaalista tukea ei ole määritelty fysioterapian kontekstissa tarkasti. Käsitteenä emotionaalinen tuki pitää sisällään tunneperäisyyttä, ja tutumpia lähelle tulevia käsitteitä ovat empatia ja myös sympatian käsitteet. Tuki-käsite puolestaan liittyy vierellä olemiseen ja pysymiseen sekä kannustamiseen. Terapeuttisen suhteen rakentumisen edellytykset Terapeuttinen suhde ei “vain tapahdu”. Fysioterapeutilta edellytetään kykyä olla läsnä tilanteessa ja luoda luottamuksellinen ilmapiiri. Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen on fysioterapeutin keskeinen tehtävä ja aina ensisijaisesti hänen vastuullaan. Terapeutin on hyvä osata selvittää asiakkaan odotukset terapian suhteen ja auttaa asiakasta tarvittaessa sanoittamaan omat tavoitteensa ja toiveensa. Terapeutilla on hyvä olla myös uskallusta tarkastella ja arvioida omaa toimintaansa terapiatilanteessa eri tavoin. Osaanko luopua liiallisesta auktoriteettiasemastani ja ennakkokäsityksistäni? Teenkö liian nopeita johtopäätöksiä? Annanko riittävästi tilaa? Tämän lisäksi suuri merkitys on terapeutin vuorovaikutustaidoilla, joita tutkimusten mukaan asiakkaatkin pitävät erityisen merkityksellisinä (Miciak ym. 2018: 10; Potter & Gordon & Hamer 2003: 197). Tämä tarkoittaa asiakkaalle hänen koko tarinansa kuuntelemista sekä ennen kaikkea kuulluksi tulemisen tunnetta (O’Keeffe ym. 2017: 611; Holopainen ym. 2018: 4–5). Kuultua tarinaa terapeutti voi peilata takaisin asiakkaalle sekä kirjata siitä yhdessä asiakkaan kanssa keskeisiä asioita, joihin on mahdollista palata tarvittaessa. Fysioterapeutin moninainen rooli Opinnäytetyötä tehdessä nousi vahvasti esille se, miten fysioterapia ei ole yksittäinen tieteenala tai hoitomuoto, vaan asiat, joiden kanssa fysioterapeutit työskentelevät, vaikuttavat ihmisen koko olemiseen, olemukseen ja elämän kaikille osa-alueille. Krooninen kipu tai pitkittynyt sairaus saattavat heijastua niin työhön, ihmissuhteisiin kuin siihen, miten ihminen kokee itsensä ja mitä hän ajattelee itsestään. Fysioterapeutin yksittäinen kommentti, kuten ”vino lantio”, ”puoliero” tai ”yliojentunut”, saattavat luoda tai vahvistaa asiakkaalle negatiivista kehon kuvaa ja jäädä asiakkaan mieleen pitkäksi aikaa. Emotionaalinen tuki tiivistyy lähteidemme perusteella kommunikaatiotaitoihin, etenkin kuuntelemiseen ja sanoittamiseen. Terapiatilanteessa on aina paikalla kaksi ihmistä, ja mitä paremmin ihmiset kommunikoivat keskenään ja mitä turvallisemmaksi asiakas olonsa tuntee, sitä paremmin hän saa ilmaistua itseään ja näin fysioterapeutti saa enemmän työkaluja asiakkaan auttamiseen. Vaikka fysioterapiassa kuuluu huomioida asiakas kokonaisuutena biopsykososiaalisesta näkökulmasta, on myös hyvää ammattitaitoa huomata, missä vaiheessa asiakas tarvitsee fysioterapian lisäksi muita terveysalan ammattilaisia tuekseen. Emotionaalista tukea on tunnistaa asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne, ja auttaa häntä löytämään paras mahdollinen ratkaisu ja apu hänen tilanteeseensa. Fysioterapeutti on liikkeen ja toimintakyvyn ammattilainen, jonka ei tarvitsekaan osata auttaa asiakasta kaikessa. Emotionaalisen tuen merkitystä kuntoutuksessa on tutkittu kaikkiaan vähän. Emotionaalinen tuki kuitenkin oli opinnäytetyömme perusteella keskeisenä tekijänä asiakkaan ja asiantuntijan terapeuttisen suhteen rakentumisessa. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisikin, miten emotionaalinen tuki rakentuu moniammatillisessa kuntoutuksessa asiakkaan ja asiantuntijoiden välille kuntoutuksen aikana. Kirjoitus perustuu fysioterapeutti AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Emotionaalisen tuen piirteitä fysioterapiassa, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/166390 Kirjoittajat: Noora Kaila, fysioterapeutti Taru Louhelainen, fysioterapeutti Pihla Nikkarinen, fysioterapeutti Ulla Härkönen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Piironen, fysioterapian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Holopainen, Riikka & Piirainen, Arja & Heinonen, Ari & Karppinen, Jaro & O’Sullivan, Peter 2018. From “Non-encounters” to autonomic agency. Conceptions of patients with low back pain about their encounters in the health care system. Musculoskeletal Care 2018. 1–9. Miciak, Maxi & Mayan, Maria & Brown, Cary & Joyce, Anthony S. & Gross, Douglas P. 2018. The necessary conditions of engagement for the therapeutic relationship in physiotherapy: an interpretive description study. Archives of Physiotherapy 8 (3). 1–12. O´Keeffe, Mary & Cullinane, Paul & Hurley, John & Leahy, Irene & Bunzzli, Samantha & O´Sullivan, Peter B. & O´Sullivan, Kieran 2016. What Influences Patient-Therapist Interactions in Musculoskeletal Physical Therapy? Qualitative Systematic Review an Meta-Synthesis. Physical Therapy 96 (5). 609–622. Pinto, Rafael Zambelli & Ferreira, Manuela L. & Oliveira, Vinicius C. & Franco, Marcia R. & Adams, Roger & Maher, Christopher G. & Ferreira, Paolo H. 2012. Patient-centred communication is associated with positive therapeutic alliance: a systematic review. Journal of Physiotherapy 58: 77–87. Potter, Margaret & Gordon, Sandy & Hamer, Peter 2003. The physiotherapy experience in private practice: The patients’ perspective. Australian Journal of Physiotherapy 49. 195–202.
”Projektit voi olla vaiheessa, mut muuten on kaikki hallinnassa ” – Kuntoutuja kuntoutumisverkostonsa kuvaajana
Kuntoutuksen uudistuvissa verkostoissa tarvitaan ammattilaisten pitkälle erikoistuneita taitoja. Rajapinnoille rakentuvien asioiden kriittinen tarkastelu ja monimutkaisten asioiden yhdistelyosaaminen tuottavat käytäntöön uusia strategisia lähestymistapoja. Niissä kuntoutujan asema ymmärretään kuntoutettavan sijaan kehittäjäkumppaniksi, verkostotoiminta keskeiseksi kuntoutumisen keinoksi ja yhteiskehittely kuntoutumisen tuloksellisuutta edistäväksi menetelmäksi. Kuntoutuksen huippulaatu syntyy kuntoutujan dynaamisissa verkostoissa – ei ammattilaisten stabiileissa standardeissa. Miten kuntoutustoimintaan ja kuntoutumiseen liittyvät verkostot hahmottuvat kuntoutujan näkökulmasta? Voisiko kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa saada aikaan jotain kuntoutumisen kannalta arvokasta? Verkostojen merkitys painottuu uudistuvassa kuntoutuksessa Kuntoutuminen on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä yksilön ja ympäristön välinen muutosprosessi, jonka vaikutukset ilmenevät hyvinvointina, toiminta- ja työkykyisyytenä sekä osallisuutena arjessa. Kuntoutuminen koskettaa kuntoutujaa ja hänen lähipiiriään, ja useimmiten kuntoutumiseen liittyy yhden tai useamman ammattilaisen tuki, jonka määrä ja laatu määräytyvät kuntoutujan tarpeen mukaan. Kuntoutujan omassa arjessa tapahtuva kuntoutuminen on kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeinen tavoite. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35.) Edellä kuvattu Kuntoutuksen uudistamiskomitean kuntoutuksen määritelmä nostaa esiin kuntoutustoiminnan verkostot: kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä sekä kuntoutuksen palvelujärjestelmän. Määritelmä ottaa kantaa myös siihen, että kuntoutumiseen tähtäävä toiminta edellyttää mukana olevien toimijoiden oikea-aikaisia ja yhteensovitettuja toimenpiteitä eli verkostotyön toimivuutta ja johtamisen onnistumista (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35). Kuntoutuksen verkostotyöstä ja kuntoutumisen verkostoista puhuttaessa törmää usein kahtiajakoon. Verkostot ovat hahmottuneet pitkälti palvelujärjestelmän näkökulmasta siten, että ammattilaisten ja organisaatioiden muodostaman verkoston kohteena on kuntoutuja. Tällöin omien asioidensa paras asiantuntija, kuntoutuja itse, jää ulkopuolelle ikään kuin toiminnan passiiviseksi kohteeksi. (Seikkula & Arnkil 2009: 6.) Muutos kuntoutumisen ekologiseen paradigmaan korostaa kuntoutujaa aktiivisena toimijana tavoitteineen, jolloin verkosto on toiminnallinen, kuntoutujan tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävä verkosto (Sipari 2014). Tähän kehityssuuntaan liittyen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kuntoutumisen verkostoista sekä verkostotyöhön liittyvää käytännön osaamista (Lindh 2013: 93, 96; Järvensivu & Nykänen & Rajala 2010: 17–20, Seikkula & Arnkil 2009: 10). Verkostotyö nähdään yhdeksi ratkaisuksi monimutkaistuvien ongelmien ja niukkenevien resurssien haasteeseen, sillä yhteistyötä joudutaan vääjäämättä järjestämään uudella tavalla joustavasti ja innovatiivisten ratkaisujen toiveessa (Järvensivu ym. 2010: 6–10). Kuntoutujan aktiivinen, tasa-arvoinen ja osallistuva rooli omissa verkostoissaan takaa sen, että hänellä on mahdollisuus ilmaista näkökulmansa ja että tilanteeseen haetut ratkaisut sopivat kyseiseen elämäntilanteen sekä kuntoutujan sen hetkisiin tarpeisiin (Seikkula & Arnkil 2009: 10). Kuntoutujan oma verkosto Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakso sisältyy Metropolia Ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmaan. Siinä tehdään kehittämistehtävä, jossa jäsennetään omassa työympäristössä kuntoutusverkostoja kuntoutustoiminnan muutoksen mukaan. Kaksi perusterveydenhuollon fysioterapeuttia, Sari Helenius ja Aino Kinnunen, tekivät kuntoutusverkostoja uudistavan kehittämistehtävän siten, että he perehtyivät yhden kuntoutujan kanssa tämän kuntoutumisen verkostoon. He jäsensivät kuntoutumisverkostoja yhdessä kuntoutujan kanssa, jolla on MS-tauti ja jonka kuntoutukseen liittyvät vuosittaiset kuntoutusarviokäynnit sekä ryhmäkäynnit terveysaseman fysioterapiassa. Kuntoutujalle ehdotettiin kuntoutumisen verkostojen pohtimista yhdessä, ja kuntoutuja kutsui fysioterapeutit kotiinsa omaan arjen ympäristöönsä ja hänelle itselleen tärkeiden asioiden äärelle (ks. kuvio 1). Kyseessä oli keskustelunomainen tilanne, jossa ennalta hahmoteltujen aiheiden ja kysymysten avulla pyrittiin selvittämään, miten kuntoutumisen verkostot hahmottuvat ja minkälainen on toimiva kuntoutumisen verkosto juuri tämän kuntoutujan näkökulmasta ja hänen kokemuksiinsa perustuen. Yhteisen keskustelun perusteella fysioterapeutit hahmottelivat teoriatietoa ja kuntoutujan omia ajatuksia yhdistellen visuaalisen posterin (kuvio 1) sekä videon (https://www.youtube.com/watch?v=hvLlJWHU9wI) kyseisen kuntoutujan omasta kuntoutumisen verkostosta. Posterin ja videon kuvamateriaali on pääosin peräisin kuntoutujalta itseltään. Häneltä on saatu lupa työn julkaisuun. Palveluista kuntoutumiseen arjessa Yhteinen keskustelu kuntoutujan kanssa avasi moninäkökulmaisen näkymän kuntoutumisen verkostoihin. Kuntoutujan kohdalla kuntoutumisen verkoston muodostivat yhtäältä palvelujärjestelmä ammattilaisineen ja toisaalta kuntoutujan arkeen liittyvät ihmiset, asiat ja toiminnot videossa esitetyllä tavalla. Ammattilaisten merkitys kuntoutujan omien voimavarojen tukemisessa korostui. Toimiva verkosto hahmottui palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Kuntoutuja kuvasi esimerkillään tilannetta, jolloin olisi ollut toivottavaa, että ammattilainen olisi tullut kotiin arvioimaan ja ohjaamaan. Tällöin kuntoutuja olisi voinut toteuttaa arkeaan vähemmin keskeytyksin, ja toisaalta ammattilaisella olisi ollut mahdollisuus päästä lähelle arjen todellisia tilanteita jopa auttaakseen tai edes arvioidakseen asioita niiden oikeassa kontekstissa. Kuntoutujan kanssa käydyssä keskustelussa nousi esille kysymys siitä, mikä saa hänet jakamaan huolenpitoa ja välittämistä huomattavan laajalle läheisten piirille omien voimavarojen rajallisuudesta huolimatta. Kuntoutujan mukaan tällainen jakaminen antaa hänelle itselleen paljon. Yhteinen dialogi, esimerkiksi verkostokuvausta tehdessä, voikin olla voimaannuttava kokemus kuntoutumisen kokonaiskuvan hahmottumisen myötä. Yhteiseen keskusteluun kuntoutujaa motivoi lisäksi ajatus siitä, että juuri hänen ajatuksensa ovat arvokkaita kuntoutuksen kehittämisen näkökulmasta. (Vrt. Järvensivu ym. 2010: 8–9, 60–61; Harra ym. 2017: 152–153; Harra 2014: 210; Sihvo ym. 2018: 14–15.) Kuntoutumisen verkoston konkretisoiminen videon muotoon oli luova ja tuossa hetkessä luonnolliselta tuntunut ratkaisu. Kokemuksena se oli kuntoutujaa ja ammattilaisia yhdistävä sekä voimaannuttava. Video yllätti voimavarasuuntautuneisuudellaan ja yhteisöllisyydellään sekä sillä, miten se herätti tunteita. Voimavara kuntoutumiselle Verkostotoiminta palvelee kuntoutumista, kun työskentely saa aikaan voimaantumista tavoitteita, toimintatapoja ja yhteistyön tarvetta koskevan ymmärryksen lisääntyessä. Tämä ruokkii yhteistä ongelmanratkaisukykyä ja innovatiivisia ratkaisuja sekä sitoutumista ja motivoitumista yhteiseen prosessiin. (Järvensivu ym. 2010: 60–61.) Voisiko kuntoutumisen kumppanuus rakentaa Järvensivun ja kumppaneiden (2010: 8–9) kuvaamaa verkostoituneen kehittämisen prosessia? Kun kuntoutumisen haasteita ja mahdollisuuksia työstetään verkostossa, jossa toimijat luottavat ja sitoutuvat toisiinsa, yhteistoiminnallinen prosessi luo jaettua ymmärrystä, oppimista ja tilannekohtaisia ratkaisuja, jotka ovat kuntoutumisen kannalta merkityksellisiä. Tällöin verkostotyöskentelynä toteutuva yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja suunnittelu ovat osa kuntoutumisen prosessia, joka voi itsessään tuottaa kuntoutumista kuntoutujan arjen hallinnan edistymisen ja kokonaiskuvan hahmottumisen kautta. (vrt. myös Harra 2014: 244–245; Seikkula & Arnkil 2009: 25–26.) Verkostoituneen kehittämisen prosessissa keskinäinen luottamus verkostossa tehostaa toimintaa ja tukee toinen toistaan seuraavien innovaatioiden syntymistä (Järvensivu ym. 2010: 8–9). Sekä kehittämistehtävään osallistunut kuntoutuja että lähdekirjallisuus nostavat esiin verkostojen ajallisen kontekstin. Verkostojen tulee muuttua ja mukautua kuntoutujan tarpeiden ja elämäntilanteen mukana. Ammattilaisilta tämä vaatii hyviä, rajapintoja ylittäviä yhteistyötaitoja sekä oman, perinteisen osaamiskentän rajat ylittävää ammatillista kompetenssia. (Seikkula & Arnkil 2009: 10.) Kuntoutumisen verkostot ovat selvästi läsnä kuntoutusalan ammattilaisten työssä, mutta niitä ei välttämättä – tai ainakaan riittävästi – hahmoteta voimavarana kuntoutumiselle. Kehittäjäkumppanuus verkostoissa Asiakaslähtöisyys ja moniammatillisuus ovat tuttuja käsitteitä kuntoutuksen kentällä (esim. Järvikoski ym. 2009: 16; Jeglinsky & Kukkonen 2016: 393, 397). Asiakasosallisuus painottuu ajankohtaisessa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa (esim. Sihvo ym. 2018). Kehittäjäkumppanuus ja yhteistoiminta ovat hyvinvointipalvelujen kehittämisen keskiössä (Harra ym. 2017: 147–148, 162–164). On aiheellista pohtia, miten edellä listatut asiat toteutuvat kuntoutustoiminnassa käytännön tasolla, kun toisessa vaakakupissa painavat lyhytnäköiset ajankäytön ja kustannustehokkuuden vaateet. Verkostotyöhön, terapeuttiseen yhteistoimintaan ja yhteiskehittelyyn perehtymisen myötä tuntuu selvältä, että juuri tällaista ajattelutapaa ja käytännön toimia tarvitaan uudistuvassa ja kehittyvässä kuntoutustoiminnassa kuntoutujien kuntoutumisen edistymiseksi. Kuntoutumisen verkostojen jäsentäminen yhdessä kuntoutujan kanssa vaati avoimuutta ja luottamusta puolin ja toisin. Toimintaa luonnehti hyvää tahtovan yhteistoiminnan periaatteet (Harra 2014: 192, 197–199). Luottamusta, sitoutumista ja hyvän tahtomista toiselle edellytetään verkostossa toimijoilta, oli kyseessä sitten moniammatillinen työskentely tai ammattilaisen ja kuntoutujan välinen suhde (Järvensivu ym. 2010: 17–20; Seikkula & Arnkil 2009: 34; Harra 2014: 194–197). Kehittämällä toimintatapoja kehittäjäkumppanuuden suuntaan edistetään yhteisen ymmärryksen rakentumista verkostotoiminnasta. Verkostotoiminnan näkyväksi tekeminen lisää myös ymmärrystä sen hyödyistä yhtenä kuntoutumista edistävänä keinona. Tulokselliset verkostot tuotetaan yhteiskehitellen Edellä kuvattu Uudistuvat kuntoutusverkostot -opintojakson kehittämistehtävä toimi lähtökohtana työpaikoilla järjestetyille yhteiskehittelytilaisuuksille osana Uudistuva kuntoutusverkosto -opintojaksoa. Yhteiskehittelytilaisuuksissa kuntoutuksen YAMK-opiskelijat esittelivät kuntoutustoiminnan muutoksen mukaisia verkostoja opiskelijoiden ohjaamalle, kuntoutusosaamista uudistavalle yhteiskehittelylle työyhteisöissä. Esitykset toteutettiin posterien muodossa alustuksena. Opiskelijoille yhteiskehittelytilaisuuksien järjestäminen työpaikoikoilla on osa kehittämis- ja johtamisosaamista vahvistavaa yhteisöllistä oppimista käytännössä ( Uudistuva kuntoutusosaaminen). Yhteiskehittelytilaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa verkostoissa toimivia yhteisen päämäärän määrittämisessä sekä uudistuvien verkostojen sekä niiden edellyttämien uusien toimintatapojen rakentamisessa. Yhteiskehittelyn keskeisimmät oivallukset kiteytyivät tavoiteperustaisten kuntoutumisverkostojen rakentamiseen. Lähtökohta näissä verkostoissa oli hyvin erilainen verrattuna kuntoutuksen tyypillisiin verkostokuvauksiin, jotka määrittyvät tietyn diagnoosin tai ongelman perusteella ja joissa kuvataan apua antavia ammattilaisia sekä organisaatioita. Kuntoutuksen verkostojen sijaan tulokulmana olivat kuntoutumisen verkostot kuntoutujan näkökulmasta. Hyvän kuntoutumisen tulevaisuudennäkymiä Kuntoutujan näkökulmasta kuvattujen verkostojen tehtävänä oli mahdollistaa kuntoutujalle mielekkäiden omien tavoitteiden saavuttaminen arjessa. Tähän tehtävään ammattilaisten lisäksi ohjattiin kuntoutujien läheisiä, jolloin nk. ”luomuverkoston” ymmärrettiin edistävän kuntoutuksen tuloksellisuutta moninkertaisesti. Verkostot lisäsivät kaikkien osapuolten sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen. Kuntoutuja oli aktiivinen toimija oman verkostonsa rakentamisessa ammattilaisten luodessa mahdollisuuksia tähän. Yhteiskehittelyssä tuotetiin kuntoutumisen verkostoja, joka liittyivät kuntoutujan omaan tilanteeseen ja ympäristöön. Kuntoutujan kehittäjäkumppanuus lisäsi tietoisuutta tavoitteista, sitoutti ja motivoi kaikkia verkoston toimijoita tuloksellisuuteen. Kuntoutujille verkostot merkitsivät voimaannuttavia vuorovaikutussuhteita kuntoutumisensa edistämiseksi. Tulevaisuudennäkymä hyvästä kuntoutumisesta avautui tavoitteellisena yhteiskehittelynä verkostoissa. Kuntoutujan kuntoutumisen verkostoissa ammattilaiset, kuntoutuja ja hänen läheisensä kehittävät yhdessä mahdollisuuksia ja ratkaisuja kuntoutujan omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseessä on verkostoituneen yhteiskehittelyn prosessi yhdistettynä kuntoutumisprosessiin ja siinä kehkeytyvä kehittäjäkumppanuus. Katso bloggauksessa mainittu video täältä: (https://youtu.be/amcgUQ1gEnw) Kirjoittajat: Sari Helenius, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Aino Kinnunen, fysioterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), Vantaan kaupungin kuntoutusyksikkö Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 288. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Jeglinsky, Ira & Kukkonen, Tarja 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Versio 1.0 (30.12.2010). Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen julkaisu. Saatavana osoitteessa: www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf. Luettu 23.3.2019. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160273. Luettu 23.3.2019. Lindh, Jari 2013. Kuntoutus työn muutoksessa. Yksilön vajavuuden arvioinnista toimintaverkostojen rakenteistumiseen. Akateeminen väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 126. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Saatavana osoitteessa: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61780. Luettu 31.3.2019.
Verkostomainen kehittäjäkumppanuus kuntoutuksen uudistajana
Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminta vaatii monitahoista ja -tasoista verkostomaista toimintaa, joka rakentuu paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Verkostomainen kehittäjäkumppanuus perustuu kuntoutujien, ammattilaisten ja tutkijoiden yhteistoimintaan. Millaisissa kuntoutusta uudistavissa verkostoissa sinä olet mukana? Avaimena kehittäjäkumppanuus Moniasiantuntijainen kehittäjäkumppanuus verkostoissa mahdollistaa uuden tiedon ja ymmärryksen luomista ja uusien innovaatioiden syntyä. Kuntoutujien, omaisten, tutkijoiden, kliinikoiden ja muiden toimijoiden kehittäjäkumppanuus on avain kuntoutujien tarpeisiin vastaavien käytänteiden luomiseen kuntoutuksessa (Sipari & Mäkinen 2014; Harra, Sipari & Mäkinen 2017). Kehittäjäkumppanuus haastaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan perinteisiä tutkimusasetelmia mahdollistamaan kehittäjäkumppanien aktiivista osallistumista prosessien kaikissa vaiheissa. Samalla se haastaa tutkimusintressien priorisoinnista analyysiin ja johtopäätösten laadintaan. Lähtökohtana on, että tutkimus- ja kehittämistoiminta tarttuu aiheisiin, jotka kuntoutujat kokevat hyödyllisiksi, ja tutkimus- ja kehittämistoiminta vastaa heille merkitykselliseen tarpeeseen (esim. http://www.pencru.org/projectsmeetings/researchprojects/jlaprioritysetting/) Verkostomainen kehittäjäkumppanuus on myös lapsen tarpeisiin vastaavan kuntoutumisen kehittämisen ytimessä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan ymmärtäminen kehittäjäkumppanuutena konkretisoitui kansainvälisessä European Academy of Childhood Disability (EACD) -kongressissa, johon osallistui kliinisen kuntoutustyön tekijöiden, tutkijoiden ja opettajien lisäksi kokemusasiantuntijoita, lasten vanhempia ja nuoria – kaikkiaan yli 1300 osallistujaa 67 eri maasta. Kongressin useissa esityksissä ja työpajoissa lasten vanhemmat ja nuoret esiintyivät kuntoutuksen asiantuntijoina, kehittäjinä ja tutkijoina akateemisten tutkijoiden ja kliinikoiden rinnalla. Mahdollisuus ylittää rajapintoja ja etäisyyksiä Digitaaliset ratkaisut, kuten etäyhteydet, mahdollistavat entistä ketterämpää verkostotoimintaa ja yhteistä kehittämistä etäisyyksiä ja perinteisiä rajapintoja ylittäen. LOOK-hankkeessa (look.metropolia.fi) kehitetyt Lapsen kuntoutumisen Metkut -välineet ovat tästä yksi esimerkki. Metku-kirjaa on kokeiltu ja kehitelty eteenpäin Hollannissa ja yhteistä kehittämistä edistettiin Skype-yhteyden kautta. Lapsen osallistumista arjessa vahvistavia välineitä ja toimintatapoja tutkitaan ja kehitetään maailmalla erityisesti kansainvälisessä CanChild -verkostossa, johon kuuluu tutkijoita ja kehittäjiä eri puolilta maailmaa. Verkostossa toimii aktiivisesti myös lasten vanhempia kehittäjäkumppaneina. Verkostomaisessa kehittäjäkumppanuudessa perinteiset rajapinnat rakentuvat yhdyspinnoiksi. Lukuisat kansainväliset verkostot ja koulutukset ovat saavutettavissa vaikka kotisohvalta. Esimerkiksi lasten kuntoutuksen kansainvälisen huippututkijan ja Cerebral Palsy alliance research -säätiön puheenjohtajan Iona Novakin luentoa näyttöön perustuvista käytännöistä CP-vammaisten lasten ja nuorten kuntoutuksesta pystyi seuraamaan etäyhteydellä Brunelin yliopistolta Lontoosta. Luento on jälkikäteenkin vapaasti katsottavissa videotaltiointina. Lisäksi uusimman tutkimustiedon levittämiseen hyödynnetään yhä enemmän saavutettavia ja mielenkiintoa herättäviä keinoja, kuten lyhyitä videoita, joissa todennetaan tutkimuksen keskeiset tulokset. Uusien kuntoutujien tarpeisiin vastaavien ja näyttöön perustuvien toimintatapojen käyttöön ottamiseksi tarvitaan verkostomaista kumppanuutta myös kuntoutuksen rahoittajien kanssa. Esimerkiksi uusissa lasten osallistumista arjessa vahvistavia toimintatavoissa, kuten Pathways and resources for engagement and participation (Prep; Anaby ym. 2018 ) ja Partnering for change (Missiuna ym. 2016), painotetaan ympäristössä tehtäviä muutoksia ensisijaisina suhteessa lapsen toiminnassa tavoiteltaviin muutoksiin. Kuitenkin useassa maassa korvattavaksi terapiaksi katsotaan vain työ, jonka terapeutti tekee lapsen ja vanhempien läsnä ollessa, pois lukien muulloin tehtävän ympäristön ohjauksen ja verkostoyhteistyön lapsen kuntoutumisen tavoitteen saavuttamiseksi. PREP-toimintatavan kehittäjät ja tutkijat nostivat EACD-kongressissa esille, etteivät kuntoutuksen rahoitusjärjestelmät vielä riittävästi tunnista ympäristön ohjauksen ja yhteistoiminnan luomiseksi tarvittavaa verkostotyöskentelyä osana korvattavaa ja lapsen toimintakykyä ja osallistumista edistävää terapiatyötä. Tarpeista käsin rakentuvat verkostot Kuntoutus uudistuu kytkeytymään yhä voimakkaammin arkeen, rakentuen niihin ympäristöihin ja rutiineihin, joissa ihmiset luontaisesti toimivat. Toimintakykyä edistävien verkostojen rakentaminen ihmisen tarpeista käsin sekä arjen toimintaympäristön resursseja ja voimavaroja hyödyntäen mahdollistaa myös ennakoivaa otetta. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa on kehitteillä fysioterapeuttien toimenkuvan kuvaaminen koulun toimintaympäristössä. Partnering for change -toimintatavan kaltainen malli, joka perustuu yhteistoimintaan ja verkostomaiseen kumppanuuteen arjen kontekstissa (Missiuna ym. 2016), on potentiaalinen, kun kehitetään kuntoutuksen asiantuntijoiden osaamisen hyödyntämistä kouluissa lasten toimintakyvyn edistymiseksi. Kansainvälisten kongressien anti on parhaimmillaan uuden tutkimustiedon äärellä yhteistä ja kriittistä keskustelua sekä uusien kuntoutusta uudistavien verkostojen rakentamista sekä olemassa olevien vahvistamista. Ensi vuonna EACD-kongressi toteutuu Puolan Poznanissa (17.–20. kesäkuuta 2020). Lukuisia videotallenteita luennoista ja muuta materiaalia on saatavilla EACD:n nettisivuilta. Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK EACD-kongressin ohjelma 2019. Lähteet Anaby, Dana ym. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Developmental medicine and child neurology 60 (5): 513–519. Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalveluiden kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Kairala & Niskala, Lyly (toim.). Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi – Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Missiuna, Cheryl ym. 2016. Partnering for change. Saatavana osoitteessa: https://canchild.ca/en/research-in-practice/current-studies/partnering-for-change Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2014. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Teoksessa Sipari, Salla, Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf
Kenen kielellä kirjoitat?
Sote-alan ammattilaisten, erityisesti lääkärien, sanelu- ja kirjaamiskömmähdykset ovat huumorin ehtymätön lähde. Klassikkojen klassikko lienee: ”Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.” Asiakkaiden hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät asiakirjat muodostavat mielenkiintoisen tekstuaalisen maailman, jossa kohtaavat paitsi eri alojen ammattilaiset keskenään, myös ammattilaiset ja asiakkaat. Vaikka sosiaalisessa mediassa on kuultu puheenvuoroja ”tekstin kuolemasta” ja kuvaviestinnän nousevasta ylivoimasta, työelämässä erityyppisten kirjoitustöiden merkitys on tosiasiallisesti suuri. Näin on yhä enemmän myös hyvinvointialoilla (Tiililä 2017: 8). Asiakirjojen kirjoittamista ohjaa laaja lainsäädäntö, esimerkiksi hallintolaki (434/2003), laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetukset. Uudistunut tietosuojalakikin (2018/1050) asettaa entistä enemmän vaatimuksia kirjoittamiselle. Hyvinvointialojen asiakirjojen tulee olla ennen kaikkea olla sellaisia, että ne turvaavat asiakkaan hyvän hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteutuksen ja seurannan. Kirjoittamisen ydintavoitteita ovat luonnollisestikin virheettömyys, selkeys ja ymmärrettävyys. Kaksi jälkimmäistä eivät ole synonyymeja, kuten Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililä (2018) on huomauttanut. Tiililän mukaan selkeys on ennen kaikkea kirjoitetun kielen hahmotettavuutta ja visuaalisuutta: loogista jäsentelyä, osuvaa otsikointia ja oikeinkirjoitusta. Ymmärrettävyys puolestaan liittyy mielen toimintaan: Ymmärrettävä kieli johdattaa lukijan kirjoittajan maailmaan. Se on havainnollista, ja siinä avataan tekstin juonta, syysuhteita ja päättelyketjuja esimerkiksi pienillä selventävillä sanoilla, kuten siksi, jotta, vaikka ja koska. (Tiililä 2018: 34.) Chatit ja muut kirjoitetut verkkokeskustelut ammattilaisten ja asiakkaiden välillä tekevät nopeasti tuloaan myös sote-aloille, mutta asiakastekstejä tuotetaan ja tulkitaan paljolti asynkronisesti eli eriaikaisesti, joten todellinen, lihaa ja verta oleva kirjoittaja ja lukija eivät niissä kohtaa. Tästä syystä asiakastekstien kirjoittamisen tavoitteena ovatkin tiedon jatkuvuus, eheys ja käytettävyys, kun tietoa siirretään esimerkiksi organisaation sisällä tai organisaatiosta toiseen, ajallisesti ja maantieteellisesti. Asiakasteksteillä on monenlaisia lukijoita Omia haasteitaan asiakirjojen kirjoittamiselle asettaa se, että asiakirjat siirtävät tietoa paitsi tietyn alan ammattilaiselta toiselle, myös moniammatillisesti eri ammattikunnan edustajien välillä. Ei ole itsestäänselvyys, että lähialojenkaan ammattilaiset jakavat saman kielen. Anekdoottina muistuu tässä yhteydessä mieleen kommentti, jonka tuttu kirurgi paukautti ilmoille, kun kerroin fysioterapeutin löytäneen selästäni fasettilukon. ”Jos sinulla olisi fasettilukko rangassa, olisit kuollut”, kommentti kuului. Ammattilaiset eivät tietenkään pääse asiakasteksteihin, miten sattuu, vaan asiakkaan tietojen katselun tulee liittyä hoitosuhteeseen. Asiakkaalla itsellään taas on oikeus aina tarkastaa, mitä tietoja hänestä on viety asiakirjoihin. Valvira kiteyttää nämä tiedonkulkuun ja viestintään liittyvät oikeudet seuraavasti: Potilaalla on oikeus saada itseään koskevia tietoja. (…) Tiedot on annettava niin, että potilas ymmärtää riittävän hyvin niiden sisällön. (…) Potilaalla on oikeus tarkistaa tiedot, jotka hänestä on kirjattu potilasasiakirjoihin. Jos tiedot ovat potilaan mielestä virheellisiä, hän voi pyytää niiden korjaamista. (…) Valtakunnallisen Omakanta-verkkopalvelun myötä kaikilla meillä täysi-ikäisillä asiakkailla on pääsy omiin terveystietoihimme vaikkapa suoraan kotikoneelta. Omakanta tuntuu nyt jo liki itsestäänselvyydeltä, vaikka tilanne on melko tuore. Esimerkiksi HUS on tallentanut potilastiedot valtakunnalliseen arkistointipalveluun syksystä 2014 lähtien. Hakukone on lähellä ”Tiina, 54, katsoi verikoetuloksensa netistä ja järkyttyi”, uutisoi Ilta-Sanomat 5.6.2019. Raflaavaan tyyliin kirjoitettu juttu kuvasi, miten ”Tiina” tutustui verkkopalvelussa itsenäisesti laboratoriotuloksiinsa. Koska hän ei saanut tulosten tulkinnassa apua ammattihenkilöltä, hän ryhtyi googlettelemaan tuloksiinsa liittyvää taustatietoa. Hakukoneen osumat säikäyttivät Tiinan niin, että mielikuvissa uhkasivat jo dialyysi sekä saattohoito. Vasta myöhemmin lääkärin kanssa viestiessä selvisi, etteivät laboratorioarvot oikeasti olleet erityisen huolestuttavia. Luulen, että moni ainakin meistä maallikkoasiakkaista voi samastua jutun Tiinaan. Kyse voi olla laboratoriotuloksista tai latinankielisestä, vieraalta kolkolta kalskahtavasta ilmauksesta, johon törmäämme terveystiedoissamme. Netin hakukone on silloin parin sormennäpäyksen päässä, ja ”asiakas ajattelee aina pahinta”, kuten eräs sote-alan ammattilainen kuulteni totesi. Vaikka meillä maallikkoasiakkailla ehkä olisi valveutuneisuutta, terveystietoa ja näppärät sormet, suhteellisuudentajua ja ymmärrystä kokonaisuuksista meillä ei välttämättä ole. Tiinan tarinassa ammattijärjestön edustaja kommentoikin, että esimerkiksi Omakannassa terveydenhuollon ammattilaisten on mahdollista tuoda tiedot asiakkaan näkyville sellaisessa aikataulussa, että he voivat ensin tulkita vastaukset asiakkaille eivätkä nämä jää niiden kanssa yksin. Tulkinta-apu voi olla tarpeen Vaikka vuorovaikutukseksi mielletään helposti lähinnä kasvokkaiset kohtaamiset, kirjoitettu tekstikin on vuorovaikutusta. Tekstin kielelliset ja muut valinnat konstruoivat tekstiin eräänlaisen kirjoittajan ja lukijan läsnäolon sekä kirjoittajan ja lukijan välisen vuorovaikutusalueen, joka on joko laaja tai suppeampi. (Ks. Virtanen ym. 2019.) Voi ajatella, että jokaisessa tekstissä tuo alue on täynnä odotuksia siitä, millaisia osapuolet ovat ja mitä he tekstiltä odottavat saavansa. Jos odotukset ovat kovin erilaiset, eihän siitä mitään tule. On aivan varmasti iso haaste laatia asiakastekstejä, jotka yksiselitteisesti, vaivattomasti ja samalla kertaa täyttäisivät viestintätarkoituksensa sekä erilaisten ammattilaisten välillä, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Jos totta puhutaan, tekee mieli suorastaan kysyä, onko se edes mahdollista. Voiko sama teksti todella olisi ammatillisen täsmällinen ja informatiivinen ja toisaalta kristallinkirkas asiakkaalle, joka ei tunne esimerkiksi ammattiterminologiaa tai organisaatioon tiedostetusti ja tiedostamatta vakiintuneita kirjaamisen tapoja? Minulla ei ole tähän vastausta, mutta tätä jokaisen asiakastekstejä kirjoittavan ammattilaisen on varmastikin pohdittava omassa työssään. Kirjoittaja: Marianne Roivas, FT, hyvinvointialojen suomen kielen ja viestinnän lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Tiililä, Ulla 2018. Sosiaali- ja hoitotyössä kieli on ylhäältä annettua. Pirta 57 (3). 34–35. Saatavana osoitteessa: http://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/wpcontent/uploads/2018/11/Pirta_3_2018_LowRes.pdf. Luettu 11.6.2019. Tiililä, Ulla 2017. Johdatus sosiaali- ja hoitoalojen tekstimaailmaan ja niiden tutkimukseen. Teoksessa Tiililä, Ulla & Karvinen, Kati (toim.): Elämän ja kuoleman tekstit. Kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. 6–18. Saatavana osoitteessa: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk50/Elaman_ja_kuoleman_tekstit.pdf. Luettu 3.6.2019. Virtanen, Mikko T. & Rahtu, Toini & Shore, Susanna 2019. Kirjoitetun vuorovaikutuksen moninaisuus ja erityisyys. Teoksessa Rahtu, Toini & Shore, Susanna & Virtanen, Mikko T. (toim.): Kirjoitettu vuorovaikutus. Tietolipas 260. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 9–38.
Mihin teorioihin perustat terapiasi?
Kansainvälisessä EACD-kongressissa Pariisissa toukokuussa 2019 pyydettiin applikaation kautta yli 1300 osallistujaa valitsemaan päivittäisessä kliinisessä työssään lähinnä oleva terapiansa lähestymistapa: goal directed functional approach, participation focused therapy, motor learning approach, neurodevelopmental therapy (Bobath), biomechanical approach, sensory integration…? Mitä sinä vastaisit? Kuntoutuksessa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja, jotka perustuvat useisiin teorioihin mm. ihmisen fysiologiasta, kehityksestä ja vuorovaikutuksesta. Eri lähestymistavat painottavat osittain samoja asioita, kuten ihmislähtöisyyttä. Toisaalta niissä on erilaisia painotuksia teoreettisissa perusteissa, kuten esimerkiksi ihmisen psykofyysisyys tai neurofysiologinen kehitys. Lähestymistavat sisältävät moninaisia menetelmiä ja keinoja kuntoutumisen edistämiseksi. Usein on kuvattu myös toimintaa ohjaavaa arvoperustaa ja periaatteita, mm. yhdenvertaisuutta ja yhteistoimintaa. Viitekehyksenä niissä on erilaisia käsitteellisiä malleja ihmisen toiminnasta, toimintakyvystä ja hyvinvoinnista. Vaikuttavuuteen perustaminen Kuntoutuksen tutkimuksessa pyritään usein osoittamaan jonkin tietyn menetelmän ja yksittäisen intervention vaikuttavuutta. Tutkimukset eivät siis yleensä kohdistu menetelmien taustalla oleviin arvioihin, periaatteisiin tai teorioihin. Menetelmiin kohdistuvien vaikuttavuustutkimusten keskeisenä hankaluutena on se, että tällöin ei huomioida menetelmään liittyvää lähestymistapaa ja sen kokonaisuutta (ks. kuvio 1), joka edellyttää taitavaa yhdistelyosaamista ja syvää ymmärrystä siitä, miten menetelmää käytetään käytännössä. Esimerkiksi samaa menetelmää voi käyttää voimavaralähtöisesti keskittyen kuntoutujan vahvuuksiin tai ongelmalähtöisesti keskittyen kuntoutujan ongelmiin. Pääsääntöisesti interventioita on kuvattu vaikuttavuustutkimuksissa liian niukasti. Tutkimusasetelmallisesti on haastavaa suunnitella interventioiden vaikutusten selvittämistä, kun kuntoutus perustuu yksilöllisiin tarpeisiin ja kuntoutujan arjessa vuorovaikutteiseen ja monitahoiseen yhteistoimintaan. Vaikuttavuusnäyttöä löytyy niukasti, koska kuntoutus kompleksisena ja sosiaalisena ilmiönä ei taivu satunnaistettuun ja kontrolloituun tutkimusasetelmaan. Vaikuttavuusnäyttöön ei siis pelkästään voi perustaa omaa työtään kuntoutuksessa. Kuntoutuksessa on painottunut viime vuosina ekologinen teoria, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiiviseksi toimijaksi ja kuntoutuminen yksilön ja ympäristön vuorovaikutteisiksi prosessiksi (Järvikoski 2013). Tyypillisesti menetelmien ja interventioiden tutkimusasetelmissa kuntoutujan rooli mielletään usein intervention kohteena, ei niinkään aktiivisena toimijana omassa toimintaympäristössään. Kuntoutuksen ajattelumallien muutoksen myötä kuntoutujan osallistuminen on ratkaisevan tärkeää. Tämä tulisi näkyä myös tutkimusten suunnittelussa ja tutkimusasetelmissa. Osallistumiseen perustaminen Lasten kuntoutuksessa on kehitetty useita erilaisia lapsen osallistumiseen kohdistuvia lähestymistapoja, kuten Physical Activity on Prescription (Lauruschkus ym. 2017), Pathways and Resources for Engagment and Participation (Anaby ym. 2018), Participation Focused Therapy (Reedman ym. 2019), Participation Based Therapy (Palisano ym. 2012). Lisäksi on olemassa erilaisia kuntoutuskonsepteja ja interventio-ohjelmia, kuten ABR-terapia, joissa lapsen perheen osallistuminen huomioidaan. Näyttäisi siltä, että tuloksellinen kuntoutus rakentuu kuntoutujan osallistumisen mahdollistamisen ja sen tuottaman osallisuuden kokemuksen kautta. Tietoisuus ja sitoutuminen kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamiseen vahvistuu yhteistoiminnassa kehkeytyvässä oppimisprosessissa. (Vänskä ym. 2018.) Osallistumiseen perustuvilla kuntoutuksen lähestymistavoilla on paljon yhteisiä avaintekijöitä, jotka painottavat tavoitteellisen toiminnan lisäksi aktiivisen toimijuuden, kontekstin ja ympäristön vuorovaikutusta. Uusia suuntia kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen Näyttöön perustuvassa käytännössä tieteellisten tutkimusten tulisi yhdistyä ammattilaisten sekä kuntoutujien asiantuntijatietoon ja näiden on katsottu olevan tärkeä kliinisen päättelyn perusta. Kliinisen päättelyn lisäksi kuntoutuksen yhteistoiminnassa tarvitaan keskustelevaa harkintaa, jossa tiedon soveltamista ja rakentamista tehdään kuntoutujan kontekstin mukaan (Järvikoski ym. 2013; Harra 2014). Käytäntöjen moninaisuus haastaa kuntoutuksen tutkimusta suuntaan, jossa tuloksellisuuden osoittamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää tavoittaa se, miten lähestymistapoja sovelletaan kuntoutujalähtöisesti eri tavalla erilaisissa tilanteissa. Kuntoutuksen tutkimuksessa tarvitaan monimenetelmällisyyttä. (Ks. Seppänen-Järvelä 2018.) Asiantuntijatiedon hyödyntäminen, erityisesti kuntoutujien ja heidän läheisten näkökulma, tulisi huomioida myös kuntoutuksen tutkimuksissa. Kansainvälisen EACD-kongressin esityksissä jaettiin jo onnistumisia ”participatory research” -toteutuksissa ja ”participation-based research designissa”, joissa kuntoutujat ovat osallistuneet tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, myös tutkimuskysymysten priorisointiin, suunnitelman laatimiseen sekä tulosten analyysin ja päätelmien tekoon. Tällöin kuntoutujan osallistuminen kuntoutustutkimuksissa laajenee informantin roolista kehittäjäkumppaniksi. Yhteiskehittely tutkimus- ja kehittämistyön menetelmänä voisi olla ratkaisu siihen, miten erilaisia kuntoutuksen lähestymistapoja otetaan haltuun, jäsennetään ja edelleen muokataan ja miksataan kuntoutujan tarpeen ja tilanteen mukaan. Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Anaby, D.R., Law, M., Feldman, D., Majnemer, A. & Avery L. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Dev Med Child Neurol. May; 60 (5): 513-519. Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2013: 43. Järvikoski, A., Martin, M., Autti-Rämö, I. & Härkäpää, K. 2013. Shared agency and collaboration between the family and professionals in medical rehabilitation of children with severe disabilities. International Journal of Rehabilitation Research 2013; 36 (1): 30-37. Harra T. 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Lauruschkus, K., Hallström, I., Westbom, L., Tornberg, Å. & Nordmark, E. 2017. Participation in physical activities for children with cerebral palsy: feasibility and effectiveness of physical activity on prescription. Arch Physiother. Nov 28; 7: 13. Palisano, R., Chiarello, L., King, G., Novak, I., Stoner, T. & Fiss, A. 2012. Partcipatoin-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilition 34 (12): 1041-1052. Reedman, S.E., Boyd, R.N., Trost, S.G., Elliott, C. 6 Sakzewski, L. 2019. Efficacy of Participation-Focused Therapy on Performance of Physical Activity Participation Goals and Habitual Physical Activity in Children With Cerebral Palsy: A Randomized Controlled Trial. Arch Phys Med Rehabil. Apr; 100 (4): 676-686. Seppänen-Järvelä, R. 2018. Monimenetelmällisyydestä on moneksi. Teoksessa Seppänen-Järvelä, R. (toim.): Monimenetelmällisyys kuntoutuksen tutkimuksessa. Havaintoja ja kokemuksia Muutos-hankkeen tutkimuksista. Helsinki: Kelan tutkimus, Työpapereita 144. Vänskä, N., Sipari, S., Pollari, K. & Huisman, A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kela Kuntoutusta kehittämässä -raportteja 2.
Potilasvahingot ja potilasturvallisuus kuntoutuksessa
Potilasturvallisuus ja potilasvahingot ovat asioita, joista tulisi puhua enemmän ja avoimemmin. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Haluan nostaa ilmiön esiin, jotta voisimme oppia ja keskustella potilasturvallisuudesta avoimemmin. Potilasvahinkotapahtuma on aina vaikea paikka myös ammattilaiselle. Tiesitkö, että Suomessa on ainutlaatuinen potilasta ja hoitohenkilöstöä turvaava potilasvakuutusjärjestelmä? Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii terveydenhuollon yhteydessä aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamista potilasvahinkolain mukaisesti. Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa osana potilasturvallisuustyötä. (Palonen, Nio & Mustajoki 2005; Mikkola, Mikkonen, Suhonen & Kallio 2004; PVK n.d.) Potilasvakuutuskeskukseen on palkattu vuonna 2017 potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling, jonka työn avulla pyritään vähentämään potilasvahinkoja ja olemaan mukana Suomen potilasturvallisuutta vahvistavassa työssä. Esimerkkinä potilasturvallisuusviestinnästä Maijun kirjoittamat artikkelit alan julkaisuissa, joilla potilasturvallisuuden ja potilasvahinkojen teemoja nostetaan esiin. (Potilasvahingot 2018.) Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa potilasturvallisuudella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien henkilöiden ja organisaatioiden periaatteita ja toimintoja, joiden tarkoituksena on varmistaa hoidon, hoivan ja palveluiden turvallisuus sekä suojata asiakkaita vahingoittumasta. Pohjimmiltaan kyse on toiminta- ja turvallisuuskulttuurista. (Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017.) Potilasvakuutuskeskus edistää potilasturvallisuutta ja tarjoaa potilasvahinkoaineistoa tutkimukseen Potilasvakuutuskeskukselle on kertynyt kolmenkymmenen vuoden aikana kattava määrä aineistoa potilasvahingoista ja terveydenhuollon toiminnasta. Aineiston avulla on mahdollisuus tutkia ja kehittää terveydenhuollon käytänteitä ja parantaa potilasturvallisuutta. Tutkimuslupa haetaan potilasvakuutuskeskukselta. Sattuneista virheistä, vahingoista ja läheltä piti -tilanteista voidaan oppia, jos niistä keskustellaan ja asioita otetaan esille. Selvitin kuntoutuksen YAMK-opintojeni yhteydessä, millaisia korvattavia potilasvahinkoja kuntoutuksessa tapahtuu. Selvitys perustuu tutkimussuunnitelmaan ja Potilasvakuutuskeskuksen myöntämään tutkimuslupaan. Potilasvakuutuskeskuksen aineistosta tutkin vuosina 2013, 2014 ja 2015 kuntoutuksessa tapahtuneita korvattavia potilasvahinkoja, jotka ovat tapahtuneet fysio-, toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian tai laitoskuntoutuksen yhteydessä. Potilas voi tehdä vahinkoilmoituksen hoidostaan kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinko tapahtui tai hän sai tietää siitä. Tämän vuoksi aineisto haettiin takautuen, saaden kokonaisten vuosien otannat. Potilasvakuutuskeskuksen ratkaisemia myönteisiä korvauspäätöksiä eli tapauksia, joissa katsottiin tapahtuneen potilasvahinko, tehtiin vuosina 2013–2015 yhteensä 7234 kappaletta. Tähän sisältyvät potilasvahingot yleislääketieteestä erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen koko terveydenhuollon toimintakentältä Suomessa. (Potilasvahinkotilastot 2019.) Kaikkien sattuneiden potilasvahinkojen kokonaismäärässä kuntoutuksen vahingot ovat pieni ryhmä. Vuosina 2013–2015 sattui yhteensä 62 korvattavaa potilasvahinkoa kuntoutuksessa. Vahingot olivat hoitovahinkoja (27), tapaturmavahinkoja (34) sekä yksi laitevahinko (1). Fysioterapiassa vahinkoja tapahtui vuosittain eniten (ka. 17 kpl/vuosi). Vahinkoja tapahtui myös toiminta-, puhe- ja ratsastusterapian sekä lymfaterapian, osteopatian ja laitoskuntoutuksen yhteydessä. Vuosina 2013–2015 korvattavia tapaturmavahinkoja ratkaistiin kaikkiaan 65 kappaletta ja hoitovahinkoja yhteensä 6689 kappaletta. Kuntoutuksessa tapahtuneiden hoitovahinkojen määrä on suhteessa kaikkiin hoitovahinkoihin pieni, alle puolen prosentin luokkaa. Sen sijaan puolet korvattavista tapaturmavahingoista on sattunut kuntoutuksen yhteydessä. Potilasvahinkona korvattava tapaturmavahinko on usein putoaminen hoitopöydältä Kuntoutuksessa tapahtuneena tapaturmavahinkona korvattavan vahinkotapahtuman tulee täyttää tapaturmakäsitteen edellytykset, jolloin vamman aiheuttaa äkillinen, odottamaton ulkoinen tapahtuma. Lisäksi tapaturman tulee olla syy-yhteydessä kuntoutuksen tutkimukseen, hoitoon tai kuntoutusohjelman mukaiseen toimintaan. Kuntoutuksen yhteydessä ilmenevät lihasten kipeytymät tai hoitolaitoksessa oleskelun aikana tapahtuneet tapaturmat eivät tule korvattavaksi. Sen sijaan kuntoutukseen liittyvät riskit ja niiden seurauksesta aiheutuneet tapaturmat korvataan, koska potilas ei olisi ollut riskin piirissä ilman kuntoutuksen toimia. Tällaisia ovat esimerkiksi putoamiset hoitopöydältä. Puutteellisen valvonnan tai varmistamisen seurauksesta aiheutunut tapaturma ja vamma voi sen sijaan tulla korvattavaksi hoitovahinkona. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksessa sattuneet tapaturmavahingot liittyivät usein tilanteeseen hoitopöydän tai terapiavälineen yhteydessä. Kuntoutujat putosivat hoitopöydältä usein asennon vaihtamisen yhteydessä. Tapaturmia sattui, kun kuntoutuja poistui hoitopöydältä hoidon päätyttyä tai kun hän siirtyi pois harjoitusvälineeltä kuten polkulaitteelta, juoksumatolta tai tasapainolaudalta. Tapaturman syynä saattoi olla vaatteen takertuminen hoitopöytään tai terapiavälineeseen sekä hoitopöydän käsinojan tai säätöjalan asennon pettäminen tai liukastuminen. Myös kuntoutujan kehon asennon äkillinen pettäminen harjoitusterapiavälineellä aiheutti horjahduksia tai putoamisia. Terapeuttisen harjoittelun, kuten kävelyharjoituksen, tasapainoharjoituksen, lihastestauksen ja muun yksilöllisen toiminnan, yhteydessä aiheutui horjahtamisia ja kaatumisia. Ratsastusterapiassa tapaturman aiheutti useimmiten hevosen säikähtäessä äkillinen liike, jonka seurauksesta kuntoutuja putosi. Tapaturmavahinkona korvattiin myös äkillisen huimauksen yhteydessä aiheutuneita putoamisia hoitopöydältä. Tapaturmien seurauksesta potilaille aiheutui eri vaikeusasteisia murtumia, päänvammoja, jännevammoja, sekä lievempiä ohimeneviä kipuja ja mustelmia. Myös hammasvahinkoja aiheutui muutamia. Tapaturmien ehkäisyyn on mahdollista kiinnittää huomiota kuntoutustoiminnan järjestämisessä, tarkastelemalla olosuhteita ja toimintatapoja jo ennen kuin tapaturmia ehtii tapahtua. Kuntoutuksessa tapahtuneet hoitovahingot olisivat olleet toisin toimien vältettävissä Hoitovahinkona voidaan korvata tutkimuksen- ja hoidon yhteydessä aiheutunut henkilövahinko, joka olisi ollut toisin toimien vältettävissä. Aiheutuneen vahingon tulee olla syy-yhteydessä annettuun hoitoon, käsittelyyn tai näiden laiminlyöntiin. Vältettävyydessä arvioidaan kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön esimerkiksi fysioterapeutin ammatillisen osaamisen tasoa. (Palonen ym. 2005; Mikkola ym. 2004; Vahinkotyypit 2016.) Kuntoutuksen yhteydessä ja hoitovahinkojen seurauksesta aiheutuneet vammat olivat aineistossa pääasiassa liiallisesta voiman käytöstä aiheutuneita kipeytymisiä, nivelvaurioita ja murtumia. Epäasiallisen hoitomuodon, esimerkiksi kaularangan alueen manipulaation, seurauksesta aiheutui kaulavaltimon dissekaatioita ja aivoinfarkteja, jotka olisivat olleet vältettävissä pidättäytymällä hoitomuodosta. Mikäli terapiavälineiden, apuvälineiden ja vastaanoton tilojen asianmukaisuus olisi varmistettu, olisi vältytty lämpöpakkausten aiheuttamilta palovammoilta ja apuvälineen tai kalusteen aiheuttamilta kaatumisilta. Hoitovahingoiksi katsottiin myös puutteellinen hoidon ohjaus, jolloin liiallisen venyttelyn seurauksesta aiheutui jännevamma. Myös puutteellisen tutkimuksen seurauksesta, potilaan olkapään sijoiltaanmeno jäi toteamatta ja tarvittavan hoidon aloitus viivästyi. Puutteellisen varmistamisen, tuennan ja siirtymisen avustamisen yhteydessä aiheutui nilkan vääntövamma, kipuja ja mustelmia, jotka olisivat olleet vältettävissä riittävällä tuella ja varmistamisella. Valtaosa tapahtuneista hoitovahingoista oli lieviä ja keskivaikeita, mutta vakavalta kuolemaan johtaneelta vahingoltakaan ei ole vältytty. Vahingon sattuminen on vaikea paikka ammattilaiselle, tämän vuoksi puhuminen on tärkeää Kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy erehtymisen mahdollisuus. Vahingon sattuminen, virhe tai lipsahdus on inhimillistä ja niitä sattuu myös kuntoutuksessa. Potilasvahinko on myös vaikea paikka ammattilaiselle, aiheuttaen syyllisyyttä, häpeää ja stressiä, jopa työkyvyttömyyttä. Tämän vuoksi on tärkeää, että potilasvahingon sattuessa myös ammattilainen saa apua ja tukea. Potilasturvallisuus paranee turvallisuuskulttuuria vahvistamalla, avoimella keskustelulla ja syyllistämättä. (Helovuo, Kinnunen, Peltomaa & Pennanen 2012.) Sairaaloissa vahinkojen ja läheltä piti -tilanteiden käsittelyyn on jo kehitetty toimintamalleja, esimerkkinä Taysin Second victim -malli ja lääkäripäivillä esillä ollut mokameeting-käsite. Edellä todetut liittyvät pääosin sairaalaympäristöön ja lääkäreiden toimintaan. Kuntoutuksen kentällä toimitaan kuitenkin paljon yksinyrittäjinä, yksityisellä sektorilla sekä järjestöissä, toki myös paljon julkisessa sairaanhoidossakin. Pienemmissä toimintayksiköissä ja osastoilla kuntoutusalan asiantuntija ja terapeutti voi olla erikoisalansa ainoa työntekijä. Työtä tehdään usein myös yksin sekä kuntoutujan omassa ympäristössä kotikäynteinä. Kirjoittaessani huomasin pohtivani kuntoutuksen ammattilaista. Jääkö kuntoutuksessa toimiva terapeutti vahingon sattuessa yksin? Mistä löytyy apua ja tukea sekä tilaisuus jakaa asioita ja oppia vahingoista? Kysynkin nyt kuntoutusalan ammattilaisilta, millainen potilasturvallisuuskulttuuri sinun työssäsi on. Puhutaanko läheltä piti -tilanteista ja sattuneista vahingoista avoimesti? Kirjoittaja: Kirsti Kostamo-Kleemola, toimintaterapeutti ja opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu), asiantuntija (Potilasvakuutuskeskus, korvausryhmä) Lähteet: Ei mennyt niin kuin Strömsössä 26.2.2016. Saatavana osoitteessa: < https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/ei-mennyt-niin-kuin-stromsossa/ > Luettu 20.4.2019. Helovuo, Arto, Kinnunen, Marina, Peltomaa, Karoliina & Pennanen, Pirjo 2012. Potilasturvallisuus: potilasturvallisuuden keskeisiä kysymyksiä havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Fioca Oy. Mikkola, Juha, Mikkonen, Martti, Suhonen, Iisa & Kallio, Pentti 2004. Potilasvahinko, Lain sisältö ja soveltamiskäytäntö. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy. Mäkinen, Terhi 2019. Taysissa on huomattu: Virheen tehnyt kaipaa työyhteisön tukea – ei syyllistämistä tai kyttäämistä. Tehy lehti 17.4.2019 saatavana osoitteesta: <https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/taysissa-huomattu-virheen-tehnyt-kaipaa-tyoyhteison-tukea-ei-syyllistamista-tai-kyttaamista > Luettu 20.4.2019. Palonen, Reima, Nio, Asko & Mustajoki, Pertti 2005. Potilas- ja lääkevahingot, Korvaaminen ja ennaltaehkäisy. Talentum. Potilas ja asiakasturvallisuusstrategia 2017. Saatavana osoitteest: <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80352/09_2017_Potilas-%20ja%20asiakasturvallisuusstrategia%202017-2021_suomi.pdf?sequence=1> Luettu 20.4.2019. Potilasvahinkotilastot 29.3.2019. Saatavana osoitteesta: < https://www.pvk.fi/fi/tilastot-ja-tutkimukset/vahinkotilastot/ > Luettu 20.4.2019. Potilasvakuutuskeskus (PVK) n.d. Saatavana osoitteessa: <www.pvk.fi> Vahinkotyypit 23.2.2016. Saatavana osoitteessa: <https://www.pvk.fi/fi/vahinkoa-epailevalle/vahinkotyypit/ > Luettu 20.4.2019. Welling, Maiju 2018, Potilasvahingot. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim 134 (21). 2111-9. Saatavana osoitteesta < https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 > Luettu 20.4.2019 Potilasvahingot, 2018, Maiju Welling Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim Saatavana osoitteesta < https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/21/duo14589 >
Etäkuntoutus tulevaisuutta ikääntyneiden kuntoutuksessa – kokemuksia Oulunkylän kuntoutussairaalan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeesta
Etäkuntoutuksen käyttö ikääntyneiden kuntoutuksessa lisääntyy koko ajan ja sen vaikutuksia on tutkittu lisääntyvissä määrin. Muun muassa hyvän ikääntymisen laatusuosituksessa (2017) nostetaan esille teknologian hyödyntäminen ikäihmisten kotiin vietävissä palveluissa. (STM 2017: 29.) Oulunkylän kuntoutussairaalassa toteutettiin helsinkiläisten ikääntyneiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen kuvallisen etäkuntoutuksen avulla -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää uudenlainen palvelumalli, jossa kuvallista etäkuntoutusta viedään sairaalajakson jälkeen kuntoutujien omaan toimintaympäristöön mobiililaitteen avulla. Oulukylän kuntoutussairaalan yksi keskeinen kehittämisalue ovat kotiin vietävät palvelut ja teknologian hyödyntäminen ikääntyneiden kuntoutuksessa. Mahdollisimman turvallinen kotiutuminen ja sen huolellinen suunnittelu voivat olla ns. pyöröovisyndroomaa ehkäiseviä tekijöitä. Kotiutumisen jälkeiset ensimmäiset viikot ovat kriittistä aikaa, ja iäkkään kuntoutujan tukeminen kotona selviytymisessä niiden aikana on tärkeää. Palosen (2016) väitöskirjassa nousi esille, että iäkkäät kuntoutujat eivät välttämättä hoitojakson aikana osaa esittää hoitoon liittyviä kysymyksiä ja nämä heräävät vasta ns. normaalissa arkielämässä. Myös epävarmuutta hoidon jatkuvuudessa lisäsi se, ettei kuntoutujilta tiedusteltu vointia hoitojakson jälkeen. (Palonen 2016: 59; 70–71.) Mm. näihin seikkoihin pyrittiin vaikuttamaan kuvallisen etäkuntoutuksen hankkeen aikana. Kuntoutujien kokemukset hankkeesta olivat positiivisia ja hankkeella oli myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn. Tulevaisuuden näkymissä on paljon mahdollisuuksia teknologian ja erilaisten etäratkaisuiden käytössä ikääntyneiden kuntoutuksessa. Ikääntyneiden kuntoutujien joukossa on paljon potentiaalia ja halua uuden kehittämiseen. Osallistamalla ikääntyneet ja heidän lähiverkostonsa toimijat kuntoutuksen kehittämiseen saadaan hyödynnettyä paljon tietotaitoa ja kokemusasiantuntijuutta. Etäkuntoutuksen mahdollisuudet ikääntyneillä Kuvallisen etäkuntoutuksen hanke toteutettiin vuosina 2017–2018 Oulunkylän kuntoutussairaalan jatkohoito- ja kuntoutusosastoilla. Osallistujat valittiin kuntoutusjakson alkupuolella kuntoutuskokouksessa etukäteen sovittujen kriteerien ja poissulkukriteerien perusteella. Hankkeessa oli mukana 33 kuntoutujaa. Osallistujien keski-ikä oli 75,8 vuotta. Vanhin osallistuja oli 92 vuotta ja nuorin 62 vuotta. Suurimmalla osalla oli kotiutuessa käytössä liikkumisen apuväline. Syinä hankkeesta kieltäytymiseen olivat mm. toimintakykyä rajoittava perussairaus tai ylimääräinen lisärasite arkeen, ja osalla omaiset estelivät laitteen käyttöä. Hankkeessa tavoitteena oli tukea kotiutumisen jälkeistä vaihetta etäyhteydellä tarjottujen palvelujen kautta. Tablet-laitteille tuotettiin lihaskunto- ja tasapainoharjoitteita, aivojumppaa, luentoja ja vertaistukiryhmä, ja lisäksi kuntoutujien oli mahdollista keskustella keskenään laitteen kahvila toiminnolla. Kerran viikossa laitteen kautta otettiin kuvallinen etäyhteys sairaalasta fysioterapeutin ja sairaanhoitajan toimesta, ja kuntoutujilla oli mahdollisuus keskustella kotona omassa toimintaympäristössä esiin nousseista seikoista. Laitteet esiteltiin kuntoutujille osastojakson aikana ja niiden käyttöä harjoiteltiin yhdessä. Monet hankkeeseen osallistuneet eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet älylaitteita. Ikääntyneet lähtivät kuitenkin rohkeasti mukaan ja ottivat ennakkoluulottomasti laitteet kokeiluun. Esteeksi laitteiden käytölle muodostui ennemminkin kuntoutujien kokema henkinen kuormitus kotiutumiseen liittyen kuin esim. epäluulo älylaitteita kohtaan. Ikäihmiset omaksuivat nopeasti älylaitteen käytön ja miettivät sen monia käyttömahdollisuuksia. Näin kommentoi yksi osallistuja: "Erittäin positiivinen juttu kaiken kaikkiaan!" Kotiutumiseen turvaa ja tukea Suuri osa jaksolle tulevista iäkkäistä kuntoutujista haluaa kotiin. Monen tavoitteena on se, että pystyisi liikkumaan, kuten ennen, ja pääsisi kotiin. Kotiutumisvaiheeseen voi liittyä pelkoa ja epävarmuutta mutta myös intoa ja odotusta. Kotiutumiseen liittyvät kysymykset ja epävarmuudet ovat usein hyvin konkreettisia. Hankkeeseen osallistuvia kuntoutujia mietitytti mm. se, löytyykö laitteelle sopivaa paikkaa, osaako kuntoutujan kotiin saattava kuljettaja asentaa laitteen paikalleen ja mitä tapahtuu, jos laite rikkoutuu. Hankkeessa mukana olleet kokivat turvallisuutta lisäävänä tekijänä tietoisuuden siitä, että jo ensimmäisellä viikolla sairaasta otetaan etäyhteys. Tämä vähensi kotiutumiseen liittyvää pelkoa. Näistä peloista keskustelemalla ja niitä yhdessä läpikäymällä epävarmuus usein vähenee ja kuntoutuja kokee kotiutumisvaiheen helpompana. Myös omaisilla kotiutumiseen liittyy epävarmuutta. Hankkeessa mukana olleiden kuntoutujien omaiset kokivat etäyhteyden hyvänä lisänä tuomaan turvaa kotiutumisen jälkeiseen vaiheeseen: "Miten nyt pärjään tämän jälkeen? Kuka pitää nyt minusta huolta? Oli tärkeää saada kontaktit viikoittain. Oli hyvä, että joku ”seurasi”." "Viikoittainen yhteydenotto loi turvaa, oli keneltä kysyä, kun joku asia huoletti. Sai juttuseuraa." Järnströmin (2012) väitöskirjan mukaan iäkkäiden mielessä kotona olemiseen liittyy monia merkityksellisiä asioita. Ne eivät välttämättä ole ihmeellisiä, vaan käsittelevät ikäihmisen omaa tavallista arkea. Ajatus kotiutumisesta toimii monilla motivoivana tekijänä kuntoutumiselle. (Järnström 2012: 165.) Monet hankkeessa mukana olleet toivat ensimmäisen etäyhteyden aikana esille onnistumisiaan omassa toimintaympäristössään. He olivat esim. uskaltaneet viedä roskat ulos yksin tai pystyneet liikkumaan pieniä matkoja ilman apuvälinettä. Toiset taas kaipasivat ohjeita liikkumiseen ja rohkaistuivat etäyhteyden aikana saamistaan neuvoista ja seuraavalla kerralla kertoivat olleensa aktiivisemmin liikkeellä. Myös ammattilaisten oli erittäin mielenkiintoista kuulla, miten kuntoutujat toimivat omassa ympäristössään kotiutumisen jälkeen. Aktiivinen toimija omassa ympäristössä Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan tulevaisuudessa asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita ja osallistua omien palveluidensa kehittämiseen (STM 2018: 14). Hankkeessa kuntoutujat olivat aktiivisia toimijoita oman kuntoutuksen parissa. Hankkeeseen osallistuneilta saatiin arvokasta tietoa siitä, miten etäpalvelut hyödyttävät iäkästä kuntoutujaa omassa toimintaympäristössä selviytymisessä ja miten niitä voisi jatkossa kehittää. Hankkeessa mukana olleet kuntoutujat olivat suurelta osin aktiivisia kehittäjiä tulevaisuuden palveluille. Näitä palveluja kehitettäessä tulee kuitenkin muistaa se, että etäpalvelut eivät ole sopiva ratkaisu kaikille ikääntyneille. Vertaisvoimaa verkosta Kuntoutussairaalassa on vuodesta 2012 ollut toiminnassa viikoittain kokoontuva kotiutuvien vertaistukiryhmä, jota ohjaa Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-koulutuksen saanut fysioterapeutti. Kuntoutujat ovat kokeneet vertaistukiryhmän erittäin tärkeänä osana kotiutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä. Tämä ryhmän tuki haluttiin mukaan myös etäkuntoutuksen hankkeeseen. Vertaistukiryhmä toteutettiin viikoittain ryhmämuotoisella kuvayhteydellä. Kuntoutujat kokivat myönteisenä sen, että he pystyivät käymään läpi kotona olemiseen liittyviä kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Vertaistuen mahdollistuminen kotiutumisen jälkeen tarjoaa arvokasta tukea kotona selviytymiseen. Tällaista tukea kuntoutujat saivat myös älylaitteilla olevasta kahvilatoiminnosta, joka mahdollisti kuntoutujien keskinäisen kommunikoinnin kuva- ja ääniyhteydellä. Tämän hankkeen aikana verkossa luotiin uusia ystävyyssuhteita ja koettiin hersyviä hetkiä vapaamuotoisempien keskustelujen parissa. Vertaistuessa samassa tilanteessa olevien ja vastaavanlaisia kokemuksia läpikäyneen kuntoutujan tuki on tervetullutta. Keskinäinen luottamus ryhmässä edesauttaa osallisuuden kokemista ja oman identiteetin vahvistamista. Vertaisryhmässä on kysymys yhdessä toimimisesta ja osallisuudesta ja ryhmässä voidaan puhua ”meistä”, samassa tilanteessa olevista, jossa toiminta perustuu yhteisiin kokemuksiin ja niiden jakamiseen. (Mikkonen 2011: 206–209.) Tulevaisuus etäkuntoutuksessa Etäkuntoutuksen kehittämistä jatketaan aktiivisesti Oulunkylän kuntoutussairaalassa. Hankkeen aikana saatiin arvokasta tietoa siitä, miten ikääntyneet kokivat etäkuntoutuksen ja miten sitä on mahdollista hyödyntää toimintakyvyn tukemisessa. Itse näen etälaitteissa paljon potentiaalia myös sosiaalisen kanssakäymisen ja vertaistuen parissa. Etäkuntoutuksen palveluiden tulisi mielestäni olla osa ikääntyneille tarjottavia palveluja, monipuolisesti. Niiden tulisi olla mukana tukemassa niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin toimintakykyä ja mahdollistamassa laajan verkoston yhteisen toiminnan ilman, että toimijat ovat fyysisesti samassa paikassa. Kirjoittaja: Sanna Paavola, kuntoutuksen (ylempi AMK) opiskelija Kuvat: Tanja Pentinsaari Lähteet: Järnström, Sanna 2012. “En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni” Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66771/978-951-44-8508-4.pdf?sequence=1> Luettu 25.2.2019. Mikkonen, Irja 2011. Teoksessa Pia, Lundbom Pia & Jatta, Herranen (toim.): Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. Palonen, Mira 2016. Päivystyspoliklinikalta kotiutuvien iäkkäiden potilaiden ja heidän läheistensä ohjaus Hypoteettisen mallin kehittäminen. Saatavana osoitteessa: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100058/978-952-03-0277-1.pdf?sequence=1> Luettu 22.2.2019. Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017: 16. Helsinki 2017. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf> Luettu 22.2.2019. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y> Luettu 25.2.2019.
Mitä jos lastensuojelun perhekuntoutuksen neuvottelukäytäntöihin kuuluisi disco?
Oletko koskaan ajatellut, että lastensuojelun perhekuntoutuksen hyvään työtapaan voisi kuulua disco tavoiteneuvottelun alkuun? Discossa olisi tarjolla karkkia ja mehua, ja siellä tanssisivat yhdessä koko perhe ja työntekijät. Viimeisen tanssin jälkeen alettaisiin yhdessä pohtia, minkä perheen arjessa tulisi muuttua, mitä lapsi toivoisi perhekuntoutukselta ja minkälaisesta toiminnasta perhe saa iloa. Neuvottelun aikana lapsella olisi lupa syödä jäljellä olevia herkkuja, piirtää tai vaikka tanssahdella. Häneltä kysyttäisiin asioita suoraan ja hänen kanssaan jaettaisiin tietoa aktiivisesti. Niin työntekijät kuin vanhemmat antaisivat lapselle mahdollisuuden toimia hänelle luontaisella tavalla, samalla jakaen hänen kanssaan valtaa päätöksenteossa. Voisiko tällainen työtapa toimia? Lasten osallistuminen parantaa työn laatua Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa haluttiin kehittää työtapoja niin, että lapsen oikeus osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon toteutuisi. Työtapaa haluttiin kehittää niin, että lapset ovat kehittämisessä mukana kehittäjäkumppaneina. Alussa kuvattu neuvottelutilanne on tutkimuksellisen kehittämistyöni tulosten mukaan sen kaltainen, jossa lapsen osallistuminen päätöksentekoon mahdollistuu. Työntekijänä tuntuu haastavalta ajatukselta siirtyä pois pyöreiden pöytien äärestä, sekoittaa huvia ja vakavia asioita. Mutta kun ajatukselle antaa hetken aikaa, se alkaa pian tuntua myös aika hauskalta mahdollisuudelta. Tutkimusten mukaan lasten osallistumista tukemalla voidaan lastensuojelutyöhön saada vaikuttavuutta (Bell & Wilson 2016: 679), pystytään tukemaan lapsen itsetuntoa, lapsen taidot (Thomas 2007: 2000) ja itsetuntemus kasvavat ja työtä saadaan kohdennettua oikeisiin asioihin (Muukkonen 2013: 167, 170). Lapset kehittäjäkumppaneiksi? Lastensuojelua on kritisoitu siitä, että sen kehittäminen on ollut vain tutkijoiden, ammattilaisten ja työntekijöiden etuoikeus (Barkman ym. 2017: 7). Helsingin kaupungin perhekuntoutuksessa toteutetun kehittämistyön ja siitä saadun kokemuksen nojalla voinkin todeta, että kritiikki on aiheellista ja lasten pois jättäminen kehittämistyöstä on hukattua resurssia. Vaikka työntekijöiden tahtotila on ajatella lapsilähtöisesti, emme me koskaan kuitenkaan oikeasti tiedä, mitä lapset ajattelevat ja tuntevat, ellemme me heiltä sitä aktiivisesti ja aidosti kysy. Lapset ovat viisaita, ja he haluavat olla mukana kehittämässä itselleen merkityksellisiä asioita. Toivonkin, että tulevaisuuden lastensuojelussa lapset saavat olla aktiivisesti osallistumassa kaikkeen itseään koskevaan päätöksentekoon heille sopivalla tavalla. Sen lisäksi toivoin, että heistä tulee ammattilaisten kehittäjäkumppaneita. Kirjoittaja: Reetta Toivonen, toimintaterapeutti (Helsingin kaupungin perhekuntoutus), opiskelija (kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu) Kirjoitus perustuu Toivosen kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Lapsi mukaan päätöksentekoon – Helsingin kaupungin perhekuntoutuksen käytäntöjen kehittäminen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Lähteet: Barkman, Johanna, Inkinen, Helena, Isoniemi, Sami & Vario, Pipsa 2017. Muutos – voimaa! Kohti nuorten kokemusasiantuntijuutta lastensuojelussa. Opas- ja käsikirjat 3/ 2017. Pesäpuu Ry. Valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Bell, Margaret & Wilson, Kate 2006. Children’s Views of Family Group Conferences. British Journal of Social Work 36. 679–681. Muukkonen, Tiina 2013. Lapsen kohtaamis- ja prosessiosallisuus. Teoksessa Bardy, Marjatta (toim.): Lastensuojelun ytimissä. 4. painos. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 165–175. Thomas, Nigel 2007. Towards a theory of children’s participation. International journal of children’s rights 15:2. 199–218.
Mahdollisuus osallistua − pieniä tekoja, joilla voi olla suuri vaikutus
Kuntoutuksen tavoitteena on saada asiakkaan elämään jotain sellaista hyvää, jota asiakas itse toivoo, ja saattaa ihminen mahdollisimman toimintakykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Nähdäänkö asiakas kuntoutuksen kohteena vai toimijana prosessissa? Olen kehitysvamma-alalla työskentelevä sairaanhoitaja, joka on kiinnostunut tarkastelemaan hoitoalalla esiintyviä ilmiöitä. Työ haastavien asiakkaiden parissa on aina kiinnostanut, ja olen työskennellyt erilaisissa työtehtävissä kehitysvammapsykiatristen asiakkaiden kuntoutuksen parissa. Osallistuminen on kokemus, joka on meille jokaiselle yksilöllinen. Kokemus syntyy useista ärsykkeistä, joita ihminen tulkitsee. Vuorovaikutusta ympäristöön tarvitaan, jotta syntyy kokemuksia. Vuorovaikutus vaatii vastapuolet, jotta voidaan puhua vuorovaikutussuhteesta. Vuorovaikutustilanteissa törmätään usein haasteisiin kehitysvammaisten parissa, sillä heillä esiintyy vaikeuksia vuorovaikutustaitojen puutteiden vuoksi. Vastavuoroista viestintää voidaan kutsua myös dialogiksi Vuorovaikutuksellaan ihminen tuo esille mielipiteitään tai esimerkiksi tunteitaan. Sen onnistumiseksi on löydettävä keinot, jotta meistä jokainen saa mahdollisuuden ilmaista itseään. Kehitysvammaisilla käytetään kommunikoinnin tukemiseksi esimerkiksi kuvia, piirtämistä tai tukiviittomia. Niiden käyttämiseen kuitenkin tarvitaan osaamista. Kehitysvammapsykiatrisessa kuntoutuksessa yhtenä merkittävimmistä tavoitteista on löytää toimivat kommunikoinnin keinot asiakkaalle. Kehitysvammapsykiatriassa yhtenä haastavan käyttäytymisen syynä on nähty ympäristöön liittyvät tekijät. Kehitysvammaisen asiakkaan kuntoutusprosessi on moniulotteinen. Käytäntöjä tarkastellessa kehitysvammapsykiatrian yksikössä todettiin, että asiakkaan osallistumisen vahvistamiseen liittyvät käytännöt kohdentuvat asiakkaan ympärillä olevien ihmisten toimintaan. Ihmisen elämäntilanne muuttuu ja tarpeet vaihtelevat. Riittävä säännönmukainen arviointi tarvittavista kuntoutustoimenpiteistä on tärkeää, jotta ympärillä toimivat ihmiset kohdentavat toimintansa oikeisiin asioihin. Kehitysvammaisen kuntoutus vaatii useimmiten moniammatillista työryhmää arvioimaan asiakkaan tilannetta rakentaaksemme tarvittava tuki asiakkaalle. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni oli tarkoituksena kehittää kehitysvammapsykiatrian kuntoutusprosessin käytäntöjä asiakkaan osallistumisen vahvistamiseksi. Haastateltavina oli neljän asiakkaan ryhmä sekä työntekijäryhmä, johon osallistui vaihdellen neljästä kuuteen työntekijää. Asiakkaan osallistamista vahvistavia käytäntöjä tarkasteltiin ryhmissä keskustellen. Asiakkaat ja työntekijät toivat esille näkemyksiään, miten asiakkaan osallistumista vahvistetaan tällä hetkellä. Työntekijät pohtivat, mitä asiakkaan osallistumista vahvistavia käytäntöjä tarvitaan ja miten ne otettaisiin käyttöön. Työntekijöiden keskustelusta nousevat käytännöt sisälsivät erilaisia työntekijöiden ominaisuuksiin liittyviä asioita, kuten asenne, koulutus ja kokemus. Toimivia käytäntöjä nähtiin jo olevan, mutta niiden käyttö ei ollut säännöllistä. Kuntoutusprosessin eteneminen suunnitelmallisesti edellyttää käytännöistä sopimisen lisäksi myös sitoutumista. Käytäntöjen tulee olla asiakaslähtöiset ja mahdollistaa asiakkaan osallistumisen omien kykyjensä mukaisesti. Asiakkaat kokivat hoitajan kanssa keskustelut tärkeiksi Keskusteluiden sisältönä asiakkaat nostivat esimerkkinä oman voinnin arvioinnin ja vaikuttamisen mahdollisuuden viikko-ohjelman rakentamiseen. Asiakas kertoi: "Niin silloin kun mä oon ollut huonos kunnossa niin mä oon miettiny, et ei kannata enää tehä semmosii, sit mä oon päässy aina ylöspäin siitä." Asiakkaat toivat esille, etteivät he saa omin avuin mielipidettään aina kuuluviin. Asiakkaat kokivat erilaisten kommunikointimenetelmien käytön tukevan mielipiteen ilmaisussa, joiden käytössä hoitajalla on merkittävä rooli. Omien viikkorahojen käyttö oli tuttua, mutta asuinpaikasta päätettäessä nousi esille, että kunta toimii päätöksentekijänä. Osalla oli kokemusta, että mielipiteitä oli kuitenkin kuultu myös asuinpaikkaa valitessa. Asiakkaiden mielestä heidän toiveitaan kuultiin, ja pyrittiin mahdollistamaan arkeen mielekästä tekemistä. Ovatko ne pienet asiat kuitenkin niitä suurta hyvää oloa tuottavia asioita, eivätkä niinkään esimerkiksi ne seinät, jotka ympäröivät? Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Osallistumista vahvistavat käytännöt kehitysvammapsykiatrisen asiakkaan kuntoutuksessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Petra Vuorinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Kuvat: Petra Vuorinen
Kultainen keskitie kuljetaan yhteiskehitellen
Kuntoutuksessa korostetaan tällä hetkellä asiakkaan valinnanvapautta vastapainona ammattilaisjohtoiselle hierarkkiselle päätöksenteolle. Ääripäiden korostamisen sijaan kuntoutuksessa olisi mahdollistettava kultaisen keskitien löytyminen. Kuntoutuksen koulutuksessa saatujen kokemusten mukaan ratkaisu näyttäisi olevan kumppanuuteen perustuva yhteiskehittely. Yhteiskehittely antaa osaamisvalmiuksia kuntoutukseen Yhteiskehittelyä on käytetty Metropolian kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelman opetuksessa yli kymmenen vuoden ajan hyvin tuloksin. Tutkinnosta valmistuneet opiskelijat ovat kuvanneet hyödyntävänsä koulutuksessa käytettyjä yhteiskehittelyn menetelmiä työssään. (Sipari 2009; Henttonen ym. 2015; Sipari ym. 2014; Pirie 2017.) Valmistuneet opiskelijat käyttävät yhteiskehittelyn menetelmiä kehittämis- ja johtamistehtävissä ja soveltavat niitä myös kuntoutuksen asiakastyössä. Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon on kuvattu antavan loistavia valmiuksia yhteiskehittelyosaamiseen, katso tästä aiheesta video. Yhteiskehittely opiskelijoiden työyhteisöissä, verkostoissaan ja kuntoutujien arjessa tuottaa hyvää ja tuloksellista kuntoutuskäytäntöä edistäen kuntoutujien työ- ja toimintakykyä. Tämä edellyttää laaja-alaista ja yhdessä rakentuvaa kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamista. Uudistuvassa osaamisessa painotetaan ymmärrystä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kokonaisuudesta. Kuntoutuksen YAMK-tutkinto-ohjelman tavoitteena on eettisesti ja taloudellisesti kestävän kehittämisprosessin ja sen hyötyjen arvioinnin aikaansaaminen. Ihmislähtöinen kehittäjäkumppanuus Yhteiskehittely perustuu kuntoutujien, hänen läheisten ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuuteen (Harra ym. 2017). Kuntoutuja tarvitsee yhdessä tehtävien valintojen perustaksi riittävästi tietoa, mutta ei järjestelmän holhoamista tai ammattilaisten tekemiä päätöksiä kuntoutujan puolesta. Ammattilaisten tehtävä on ohjata yhteistä keskustelua ja ratkaisujen tekoa tarjoamalla osaamistaan ja kannustamalla ihmistä itselle merkitykselliseen toimintaan, hyvään elämään. (Sipari ym. 2014.) Yhteiskehittelyssä ammattilaisten ja kuntoutujien vuorovaikutus perustuu yhdenvertaisuuteen ja kaikkien osapuolten kunnioitukseen, vaikka suhde on lähtökohdiltaan epäsymmetrinen (Harra 2014). Ammattilaisten osaamista on sovittaa toimijuutensa kuntoutujalle ja kehittäjäryhmälle sopivaksi, koska yksilöllinen toimintakyky ja tilanteet ovat moninaisia. Yhdessä kehkeytyvä prosessi Kuntoutuminen määritellään nykyään yksilön- ja ympäristön välisenä muutosprosessina, jonka päämääränä on yksilöllisen toimintakyvyn edistyminen (Autti-Rämö ym. 2016). Tämän muutosprosessin toteutukseen yhteiskehittely menetelmät sopivat oivallisesti. Yhteiskehittely käynnistyy kuntoutujien kuvaaman tarpeen ja toiveen, heille arjessa merkityksellisen toiminnan perusteella. Ammattilaisten ohjauksessa laaditaan yksilöllinen tavoite, ja kuntoutumisprosessin aikana voidaan soveltaa tilanteen edellyttämällä tavalla erilaisia yhteiskehittelyn menetelmiä ja arvioida etenemistä, tavoitteen saavuttamista ja hyötyjä. (Ks. Sipari ym. 2014.) Lasten kuntoutuksessa Kingin ym. (2018) tuore tutkimus osoittaa lupaavia tuloksia yhteiskehitellen tehdyistä kuntoutumisen tavoitteista ja suunnitelmista. Lasten kuntoutuksessa on myös yhteiskehitelty uusia välineitä (Sipari ym. 2017), joissa on ideana mahdollistaa systemaattisesti perheiden ja ammattilaisten yhteiskehittelyä lapsen kuntoutumisprosessissa. Nämä uudet välineet, Lapsen Metkut ja Osallistumisen ekologinen arviointi vahvistavat lapsen aktiivista toimijuutta kuntoutumisen suunnittelussa yhteistoiminnassa vanhempien ja ammattilaisten kanssa ja mahdollistavat lapsen osallistumista arjessa merkitykselliseen toimintaan. Ammattilaisilla on yhteiskehittelyssä voimavaralähtöinen ja ratkaisukeskeinen valmentava ja ohjaava tehtävä kuntoutumisprosessissa (ks. King ym. 2018; Sipari ym. 2017). Tulevaisuudessa yhteiskehitellään kansainvälisesti Yhteiskehittelystä on kokemusta myös kansainvälisesti hankekumppanuudessa, ja tulokset ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Esimerkiksi edellä mainituista välineistä Metku-kirja on käännetty englanniksi nimellä ”Children’s Meaningful Activities and Participation” - The CMAP Book. Sitä on esitelty useissa kansainvälissä tieteellisissä kongresseissa ja verkostoissa. Hollannissa Zuydin korkeakoulun yliopettaja Barbara Piskur ja toimintaterapian opiskelijat voittivat Metku-kirjan käännös- ja kehittämistyöstä BijZonder -palkinnon houkuttelevimpana kehittämisprojektina. Opiskelijoiden voittamasta palkinnosta kilpailivat lukuisat kokeneet tutkijat ja kehittäjät. Uudet välineet ovat herättäneet on kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Ruotsissa. Yhteiskehittely on kehittäjäkumppanuudessa rakentuva ja hyvään tulevaisuuteen suuntaava kollektiivinen oppimisprosessi. Mielenkiintoinen ajatus on se, miten tulevaisuudessa kuntoutumis- ja oppimisprosessit voisivat käytännössä sulautua toisiinsa yhteiskehittelyssä. Katso esimerkkejä yhteiskehittelystä: Yhteiskehittelyllä hyvinvointia: http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/ Uudistuva kuntoutusosaaminen: https://wiki.metropolia.fi/download/attachments/19507750/MET_uudistuva_kuntoutusosaaminen_e-taitto.pdf?version=1&modificationDate=1478074473000&api=v2 Kuntoutus koulutuksessa: http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi/ Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.) 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. King, Gillian & Schwellnus, Heidi & Servais, Michelle & Baldwin, Patricia 2018. Solution-Focused Coaching in Pediatric Rehabilitation: Investigating Transformative Experiences and Outcomes for Families. Physical & Occupational Therapy in Pediatrics 39 (1), 16–32. Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Anneli Pohjola, Maarit Kairala, Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali-ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto, Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156, 2014. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 15.3.2019. Henttonen, Nina & Vainonimi, Vuokko & Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2015. Yhteistä kuntoutusosaamista rakentamassa. Kuntoutus (4). Pirie, Ian & Abebe, Rediet & Jucik, Maja & Nurkka, Annikka & Ristimäki, Kari & Kolhinen, Johanna & Aurén, Hilla 2017. Audit of Metropolia University of Applied Sciences 2017. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/publication/audit-of-metropolia-university-of-applied-sciences-2017/. Luettu 20.3.2019. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550. Luettu 14.3.2019. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa Pekka 2014. Kuntoutujasta kehittäjäkumppaniksi. Aatos-artikkelit, Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/palvelut/julkaisutoiminta/julkaisusarjat/aatos-artikkelit/kuntoutettavasta-kehittajakumppaniksi/. Luettu 15.3.2019. Sipari, Salla 2009. Yhteiskehittelyllä yhteisöllisyyttä. Teoksessa Aija Töytäri-Nyrhinen (toim.): Suunnannäyttäjä – Uusia avauksia ammattikorkeakouluopettajien työhön. Haaga-Helia tutkimusraportteja 4/2009. Helsinki: Edita.
Kuntoutuksen oikea-aikaisuus tehostuu kuntoutusprosessien kehittämisellä
Mitä ovat kuntoutuksen ja kuntoutumisen edellytykset? Kuntoutusta kuvataan yksilön ja ympäristön muutosprosessina yhdistettynä kuntoutusprosessiin. Millä keinoin voimme edistää kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutujan tehokasta ja sujuvaa kuntoutuprosessia? Toimintakykymme voi heikentyä monesta eri syystä. Jalkaterävaivoja toimintakyvyn rajoittajana yleensä vähätellään, sillä jalkaterät ovat usein kengissä ja poissa näkyvistä. Jalkavaivat ovat kuitenkin erittäin yleisiä, jopa 90 %:lla väestöstä on jokin jalkavaiva elämänsä aikana. Se, että et saa esimerkiksi kivuliaan vaivaisenluun vuoksi kenkää jalkaasi, rajoittaa se toimintakykyäsi ja voi estää sinua pääsemästä töihin. (Sprink ym. 2011; Stolt 2013: 41.) Mitä teet? Soitat ehkä lääkärille? Entä jos voisitkin varata ajan jalkaterapeutin suoravastaanotolle? Soittamalla jalkaterapian ajanvaraukseen, selvitetään puhelimessa hoidon tarpeen arviossa tilanteesi, ja pääset jo mahdollisesti saman tai seuraavan päivän aikana jalkaterapeutin suoravastaanotolle. Vastaanotolla toteutetut tutkimukset ja toimenpiteet edesauttavat kuntoutumistasi ja lisäävät toimintakykysi edistämisen kautta hyvää arkeasi. Samalla ennaltaehkäistään vaivojen pahenemista. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten jalkaterapeutin ammattitaitoa hyödyntäen edistetään kuntoutusprosessia ja edistetään kustannustehokasta kuntoutusta. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tarkoituksena oli suoravastaanottotoiminnan kehittäminen nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin edistämiseksi. Tutkimuksellinen kehittämistyö tehtiin toimintatutkimuksen logiikalla. Aineiston keruutapoina hyödynnettiin teemahaastattelua ja yhteiskehittelyä, johon osallistui Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan henkilökuntaa. Suoravastaanoton toimintatapa kuntoutusprosessin edistäjänä Tutkimuksellisessa kehittämistyössä haluttiin selvittää tekijöitä, joilla voidaan edistää kuntoutusprosessia henkilöillä, joilla on nilkka- ja jalkaterävaivoja sekä saada kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavasta. Kuntoutusprosessia edistäviksi tekijöiksi nousivat nopea hoitoon pääsy, välitön avun saaminen, erilaisten kuntoutuspalveluiden saaminen saman ammattilaisen vastaanotolta, saumaton toiminta kuntoutusammattilaisten välillä, sekä muiden ammattilaisten konsultaation mahdollisuus. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatavassa korostuivat lisäkoulutus suoravastaanoton tekemiseen, hoidon tarpeen arviossa huomioitavat asiat, kuten nilkka- ja jalkaterävaivat, joilla asiakas ohjautuu jalkaterapeutin suoravastaanotolle, sekä itse suoravastaanottokäyntiin liittyvät toimenpiteet (Anttila 2018). Jalkaterapeutin suoravastaanoton ydintekijät Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena laadittu kuvaus jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan ydintekijöistä on esitelty kuviossa 1. Kuvaus sisältää kolme pääteemaa. Suoravastaanottotoiminnan käynnistämiseen liittyvät ydintekijät Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaan liittyvät ydintekijät, joissa korostuu hoidon tarpeen arvio sekä suoravastaanottokäyntiin liittyvät tekijät. Ydintekijät suoravastaanoton hyödyistä Ydintekijöiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan Helsingin kaupungille jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapaa, jo olemassa olevan fysioterapeuttien suoravastaanoton toimintatavan rinnalle. Suoravastaanotto tehostaa kuntoutumista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa jalkaterapeutin suoravastaanoton koettiin tehostavan kuntoutuprosessia, sillä jalkaterapeutin vastaanotolle pääsee nopeammalla aikataululla kuin vastaavasti lääkäriin (Anttila 2018.) Useissa tutkimuksissa on saatu vastaavia tuloksia suoravastaanoton hyödyistä. Suoravastaanoton koettiin muun muassa nopeuttavan hoitoon pääsyä ja kuntoutuksen alkamista, ehkäisevän vaivojen kroonistumista sekä olevan kustannustehokasta. (Belthur ym. 2003; Lakka 2008; Lautamäki ym. 2016.) Palveluiden saatavuuden parantuminen vähentää sairauden kroonistumisen riskiä, ja tuo sitä kautta säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollolle (Suomen fysioterapeutit 2017.) Ulkomailla on tehty tutkimuksia fysioterapian suoravastaanoton lisäksi myös jalkaterapeuttien suoravastaanotosta, samoin tuloksin (Walsh 2017). Lopuksi Saumaton, prosessinomaisesti etenevä palvelukokonaisuus yksilöllisesti toteutettuna edistää asiakkaan kuntoutumista (Jeglinsky, Karhula & Autti-Rämö 2013: 37–38). Palveluprosessien sujuvoittamiseksi tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten välisiä tehtävänsiirtoja ja tehtävien uusjakoja. (Töytäri 2018: 4.) Jalkaterapeutin suoravastaanottotoiminnan kehittämisellä vastataan kuntoutuksen paradigman muutoksiin, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteisiin sekä Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten tavoitteisiin. Kuntoutusprosessia kehittämällä, jalkaterapeutin suoravastaanottotoimintaan kohdentuen, saadaan ylläpidettyä toimintakykyä sekä toteutettua kustannustehokasta toimintaa. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutusprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla”. Anni Anttila 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto. Kirjoittaja: Anni Anttila, jalkaterapeutti (YAMK) Kuva: Hannu Mattila Lähteet: Anttila, Anni 2018. Nilkka- ja jalkaterävaivoja omaavan henkilön kuntoutuprosessin kehittäminen. Jalkaterapeutin suoravastaanoton toimintatapa Helsingin kaupungilla. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Belthur M & Clegg J & Strange M 2013. A Physiotherapy specialist clinic in paediatric orthopaedics: is it effective? Postgradute medical journal. 79 (938). 699 – 702. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1742895/ Luettu 11.3.2018. Jeglinsky, Ira & Karhula, Maarit & Autti-Rämö, Ilona 2013. Kuntoutusprosessi kuntoutujan arvioimana. Tieteellinen artikkeli. Kuntoutus (4). 37–52. Lakka, M. 2008. Selkäkipupotilas akuuttivastaanotolla. Vaikuttavuuden, käyntikohtaisten kustannusten, kustannusvaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden vertailu lääkärivas-taanoton ja fysioterapeutin vastaanoton välillä. Kuopion yliopisto. Terveydenhallinnon ja -talouden pro gradu tutkielma. Lautamäki, L. & Salo, P. & Mustalampi, S. & Häkkinen, A. & Ylinen, J. 2016. Fysioterapeutin suoravastaanotto -keino alentaa terveydenhuollon kustannuksia? Fysioterapia. 5, 4-9. Sprink, M. J. & Menz, H. B. & Fotoohabadi, M. R. & Wee, E. & Landorf, K. B. & Hill, K. D. & Lord, S. R. 2011. Effectiviness of a multiaffected podiatry intervention to prevent falls in community dwelling older people with disabling foot pain: randomised controlled trial. British Medical Journal. Jun. 16. Saatavana osoitteessa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3116775/ Stolt Minna 2013. Foot Health In Older People – Development of a preventive, evaluative instrument for nurses. Väitöstyö. Turun yliopisto. Saatavana osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5376-9 Suomen fysioterapeutit 2017. Suoravastaanottotoiminta: Fysioterapeutin ensikäynnille lääkärin vastaanoton sijaan. Päivitetty 12.9.2017. Saatavana osoitteessa https://www.suomenfysioterapeutit.fi/?s=Fysioterapeutin+ensik%C3%A4ynnille+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rin+vastaanoton+sijaan Töytäri Outi 2018. Fysioterapeuttien suoravastaanotot sosiaali- ja terveydenhuollon julkisissa organisaatioissa. Tehy ry. Tehyn julkaisusarja B, Selvityksiä 1/18. Walsh, Tom P. & Ferris, Linda R. & Cullen, Nancy C. &, Brown, Christopher H, Lounghry, Cathy J. & McCaffrey Nikki M. 2017. The integration of Podiatrist into a orthopaedic department: a cost-consequences analysis. Journal of Foot and Ankle Research. 10 (44).
Espoon ulkomaalaistaustaisten vanhempien kumppanina neuvolan MONIKU-palvelu
Monikielisyys ja -kulttuurisuus on rikkaus nyky-yhteiskunnassa, mutta varhaista tukea tarvitaan lasten syrjäytymisen riskien ehkäisyyn ja lieventämiseen. Kuntoutuksen YAMK -tutkinnon opinnäytetyössäni lähdin selvittämään Espoon perusterveydenhuollon uuden MONIKU-palvelun hyötyjä vauvan kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi. MONIKU-palvelu on oikea-aikaista tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille, jotta painopiste siirtyisi korjaavasta työstä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Kuntoutuksen paradigman muutos vaatii kuntoutuksen ammattilaisilta työroolin, mutta myös työn sisällön muutosta, jotta asiakkaiden – MONIKU-palvelussa vauvojen äitien ja isien – aktiivista toimijuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tuetaan tarkoituksenmukaisesti (ks. Järvikoski 2014). Palvelutarve tuottaa uusia innovaatioita MONIKU-palvelu on kehitetty Espoon lasten kuntoutuspalveluissa kerätyn seurantatiedon ja työn kehittämisen innoittamana. Huomattiin, että korjaaviin palveluihin ohjautui monikielisiä ja -kulttuurisia lapsia yli kaksi kertaa enemmän kuin kantaväestöstä. Lisäksi lasten oireilu oli vanhempien ja työntekijöiden arvioimana kantaväestöä vaikeampaa. Palvelutarve oli huomattavasti suurempi kuin kehityshäiriöiden esiintyvyys väestössä yleensä antaa olettaa. Ulkomaalaistaustaisten yliedustus korjaavissa tai raskaissa palveluissa ei ole ainoastaan sosiaalipalveluiden ja perusterveydenhuollon asia, vaan kytkeytyy myös erikoissairaanhoitoon. Aihe on noussut myös julkiseen keskusteluun. Työntekijät oivalsivat, että asiakkaissa oli paljon lapsia, joille vanhemmat eivät olleet puhuneet omaa äidinkieltään. Vanhempia haastattelemalla saatiin tietoa lasten liiallisesta älylaitteiden tai ruudun ääressä olemisesta. Joukossa oli jopa muuta kieltä kuin englantia äidinkielenään puhuvien perheiden lapsia, jotka oppivat älylaitteista tai ruudusta ensisanansa englanniksi. Kielenkehitys ja vuorovaikutustaidot olivat selkeästi viivästyneet. Toisaalta seurantatieto osoitti, että juuri tämä asiakasryhmä hyötyisi eniten varhain aloitetusta palvelusta, mutta usein lasten kuntoutuspalveluihin ohjauduttiin kantaväestöä myöhemmin. Seuranta- ja kokemustiedon perusteella oivallettiin vieraan kieli- ja kulttuuriympäristön tuomia haasteita, joihin vanhemmat eivät olleet aikaisemmin saaneet oikea-aikaista ja riittävää tukea. Ulkomaalaistaustaisten lasten myöhemmistä oppimisen haasteista kertoo PISA-tutkimus, jossa osaaminen koulussa on lähes kaksi vuotta jäljessä verrattuna kantaväestöön, vaikka suurin osa Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista lapsista on osallistunut varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (PISA-tutkimus 2015: 55–57). Oikea-aikaisesti kohdennettua tukea Varhaisen tuen MONIKU-palvelun tarkoituksena on vähentää monikielisten ja -kulttuuristen perheiden ja lasten palvelutarvetta erityispalveluissa tai ainakin lieventää heidän haasteitaan yhteiskunnassa tulevaisuudessa. Palvelun kehittäminen lähti liikkeelle organisaation tarpeesta. Opinnäytetyössäni tarkastelen palvelun hyötyjä palvelua saaneiden äitien näkökulmasta. MONIKU-palvelu on oikea-aikaisesti kohdennettua tukea monikielisille ja -kulttuurisille vauvaperheille lapsen kielen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi sekä perheen saattamiseksi tarjolla olevien verkostojen ja palvelujen äärelle. Palvelun tapaamisten sisällöt suunniteltiin moniammatillisesti, ja osaaminen koordinoitiin MONIKU-palvelun sosiaaliohjaajan työkalupakiksi. MONIKU-palvelua tarjotaan vauvan vanhemmille 2 kk:n, 6 kk:n ja 10 kk:n lastenneuvolan määräaikaistarkastusten yhteydessä sosiaaliohjaajan toimesta, osin yhteistyössä terveydenhoitajan kanssa. MONIKU-palvelussa tiedolla ohjaamisella on suuri merkitys, jonka avulla tietotaito tuodaan vanhemmille yhdessä sosiaaliohjaajan kanssa keskustellen (ks. esim. Koivikko & Sipari 2006). Vaikka palvelu on varhaista tukea ja oletettavasti ennaltaehkäisevää, on se myös lapsen näkökulmasta kuntoutuksellista. Palvelun hyödyt äitien näkökulmasta MONIKU-palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten äitien näkökulmasta kiteytyivät opinnäytetyössäni kolmeen ydintekijään, jotka olivat viestinnän ja puheen laadun rikastaminen vauvalle vanhemman aktiivisuuden vahvistaminen ja äidin kokemus tasa-arvoisesta kohtaamisesta yhteistä ymmärrystä kehittäen. Opinnäytetyöni tulosten perusteella voidaankin todeta, että MONIKU-palvelun hyödyt vastaavat moniin vanhemmuuden ja varhaisen tuen taustalla oleviin tavoitteisiin, kuten osallistumisen ja sitoutumisen toimintoihin, jotka lisäävät vanhempien tietämystä, asiantuntijuutta ja kompetenssia vauvansa kielenkehityksen ja vuorovaikutustaitojen edistämisen suhteen (ks. esim. Rautio 2016). Opinnäytetyöni antaa MONIKU-palvelun hyödyistä asiakasnäkemyksen organisaation tavoitteiden rinnalle. Tutkimuksessa hyödyt tukevat erinomaisesti palvelulle asetettuja tavoitteita, mutta vain aika näyttää väheneekö monikielisten ja -kulttuuristen lasten erityispalveluiden tarve, edistyykö lasten kehitys, onko palveluiden tarve kevyempää ja ehkäiseekö palvelu syrjäytymisen riskejä. Näitä asioita päästäänkin tarkastelemaan vasta myöhemmin. Tällä hetkellä työni hyödynnettävyys onkin palvelun vakiinnuttamisen ja laajentamisen perusteluissa sekä palvelun vaikutusten arvioinnissa. Mikäli MONIKU-palvelua saadaan laajennettua, tuloksia voidaan hyödyntää myös palvelun osaamisen kehittämisessä. Nobelisti Heckmanin (2008) laskelmien mukaan ”varhaislapsuudessa inhimilliseen pääomaan satsatut eurot tuottavat tuplasti enemmän vaikuttavuutta kuin nuoruudessa sijoitetut varat”. MONIKU-palvelu on hyödyllistä ja ennaltaehkäisee pitkien ja raskaiden palvelujen tarvetta. Kirjoitus perustuu kuntoutuksen ylemmän AMK -tutkinto-ohjelman opinnäytetyöhöni ”Espoon MONIKU -palvelun hyödyt ulkomaalaistaustaisten vanhempien näkökulmasta vauvan kehityksen vahvistamiseksi”. Metropolia ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/155777 Kirjoittaja: Laura Hansén, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kuva: Espoon kaupunki, MONIKU-palvelu Lähteet: Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf> Luettu 14.3.2018. Koivikko, Matti & Sipari, Salla 2006. Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus. Vajaaliikkeisten Kunto ry. Valkeakoski. PISA -tutkimus 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:41. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79052/okm41.pdf?sequence=1&isAllowed=y Luettu 15.11.2018. Rautio, Susanna 2016. Neuvolan perhetyö vanhemmuuden varhaisena tukena ja yh-teistyönä. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/49289/978-951-39-6578-5_vaitos23042016.pdf?sequence=1 > Luettu 10.1.2018. Varmavuori, Marjaana 2018. Espoon lastensuojelu havahtui ongelmaan: Vieraskieliset perheet ovat yliedustettuina etenkin kriisitilanteissa. Helsingin Sanomat. Saatavana osoitteessa: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005852593.html Luettu 9.10.2018.
Yhdessä kehittäen hyvää elämää ikäihmiselle
Ikäihmisen hyvän elämän pohtiminen innostaa ikäihmisiä ja kuntoutuksen ammattilaisia yhdessä arvioimaan, mitä hyvä elämä edellyttää. Mahdollistavatko kuntoutuksen nykyiset käytännöt sitä vai tarvitaanko uusia? Kuntoutuksen YAMK-opintojen tutkimuksellisessa kehittämistyössä korostuvat ikäihmisten itsemääräämisoikeus ja merkityksellisen toiminnan tärkeys. Ikäihmisten palveluissa tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja edistämään ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen. Ikäihmisten ja työntekijöiden yhteinen toimintatapojen kehittäminen mahdollistaa kuntoutuksen toteutumista kuntoutujan omassa toimintaympäristössä. Edellytyksenä ikäihmisen osallistumiselle on itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Merkittävin tekijä on, että toiminta on kaikilta osin mielekästä. (Järvikoski 2013.) Ikäihmisen osallistuminen tavoitteellisen miellekään arjen rakentamiseen parhaimmillaan haastaa kuntoutuksen ammattilaisia pohtimaan ikäihmisen asemaa kuntoutujana. Lisäksi se haastaa ammattilaisia arvioimaan työyhteisön toimintatapoja ja toimintaprosessien johtamista (Pikkarinen 2013). Miellekään arjen pohtiminen voi parhaimmillaan auttaa työntekijöitä arvioimaan myös oman työyhteisönsä mielekästä työtä. Osallistuminen: hyvän elämän ilmentäjä Anna Myllymaan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä yhteiskehiteltiin toimintatapaa, joka vahvistaisi ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen. Ikäihmiset ja työntekijät toimivat tasavertaisina kehittäjäkumppaneina työryhmässä, joka etsi tapaamisissa vastauksia siihen, mitä ovat nykyiset ja tulevaisuuden toimintatavat, jotka vahvistavat ikäihmisen kuntoutukseen osallistumista lyhytaikaishoidossa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli siis kehittää lyhytaikaishoidon toimintatapaa. Yhteiskehittelyn menetelmät valittiin niin, että ikäihmisten osallistuminen tuli mahdolliseksi. Kehitetyssä toimintatavassa keskeistä oli, että ikäihminen on aktiivinen osallistuja ja työntekijä puolestaan on ikäihmisen osallistumisen mahdollistaja. Ikäihmisen ja omahoitajan yhdessä laatima kuntoutussuunnitelma oli olennainen osa toimintatapaa, joka vahvisti osallistumista kuntoutukseen. Yksilöllisten tavoitteiden asettaminen ja tarpeista lähtevä, mielekäs toiminta korostuivat. Sosiaalisesta näkökulmasta kannustava ilmapiiri, tasavertainen vuorovaikutus, vertaistukiryhmät sekä verkostoyhteistyön yhtenäistäminen koettiin tärkeinä. Osallistumisen vahvistamiseksi tarvitaankin uudenlaisia toimintatapoja. Yhteiskehittelyn avulla varmistutaan, että kehitetään oleellisia asioita. (Ks. Sihvo ym. 2018: 49.) Yhteiskehittelyssä syntynyt toimintatapa heijastaa rohkeasti merkityksellisen hyvän elämän näkökulmia − olisivatko työntekijät tai ikäihmiset yksin päätyneet samaan? Ikäihmisen merkityksellisen elämä Lyhytaikaishoidossa ikäihmisellä on oikeus hyvään elämään ja arkeen. Hyvä elämä toteutuu silloin, kun ikäihmisellä on mahdollisuus osallistua merkitykselliseen toimintaan vertaisten kanssa. Ikäihmisen osallistuminen kuntoutukseen mahdollistuu silloin, kun ikäihminen on aktiivisesti suunnittelemassa, toteuttamassa ja kehittämässä kuntoutusta. Hyvä elämä perustuu myös itsemääräämisoikeuteen. Ikäihmisten hoivapalvelut ovat viime aikoina herättäneet runsaasti keskustelua. Ikäihmisen merkityksellinen, hyvä elämä tulee nähdä kokonaisuutena; lyhytaikaishoidossa hoito ja kuntoutus tulee siis nähdä yhtenä kokonaisuutena. Ikäihmisellä on oikeus elää hyvää elämää, olipa hän sitten missä yhteisössä tahansa (Laatusuositus 2017). Ikäihmisen osallistuminen kuntoutukseen lyhytaikaishoidossa vaatii tekoja minulta ja meiltä. Miten sinä voit omalla toiminnallasi mahdollistaa ikäihmisen merkityksellisen elämän toteutumista? Merkityksellisyyden rakentaminen kuntoutuksessa Elämän merkitys on sitä, että teet itsellesi merkityksellisiä asioita ja olet merkityksellinen toisille ihmisille. Edelleen arvokas elämä kytkeytyy toisiin ihmisiin eli siihen, miten meitä kohdellaan ja miten voimme tehdä hyviä asioita toisille ihmisille. (Ks. Martela 2015; 2017.) Merkityksellisyyttä voi tarkastella myös työntekijän näkökulmasta. Työn merkityksellisyyden kokeminen on hyvinvoinnin keskeisiä lähteitä. Johdon ja henkilöstön osalta tämä vaatii sen pohtimista, mikä yhteisöissä ja toimintatavoissa vahvistaa ja mikä heikentää merkityksellisyyttä. Yhteiset merkityksellisyyden synnyn arvioinnit ovat näin ollen tärkeitä (Juntunen ym. 2017). Työyhteisöjen osalta on kuvattu, että sellaiset yhteisöt, jotka luovat merkityksellisyyden kulttuureja työntekijöidensä, asiakkaidensa ja yhteiskunnan keskuudessa, menestyvät paremmin kuin kilpailijansa (Smith 2018). Kuntoutujien ja kuntoutuksen ammattilaisten osalta tämä tarkoittaa sitä, että heidän on yhdessä pohdittava kuntoutuksen tavoitteiden merkitystä oman merkityksellisen elämän ulottuvuuksina ja mahdollisuuksina. Lapsille on kehitetty merkityksellisen arjen toiminnan tunnistamisen väline, Metku-kirja (Sipari ym. 2017). Metkun ajattelu- ja työtavan soveltaminen voisi auttaa myös ikäihmisiä tunnistamaan, miten he voivat tehdä elämästään merkityksellistä myös kuntoutuksen ammattilaisten kanssa. Kirjoitus perustuu Anna Myllymaan kuntoutuksen YAMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Ikäihmisen osallistumista kuntoutukseen vahvistavien toimintatapojen kehittäminen lyhytaikaishoitoon”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu 2018. Kirjoittajat: Anna Myllymaa, fysioterapeutti, kuntoutus (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Juntunen, Elina & Pessi, Anne & Aaltonen, Tapio & Martela, Frank & Syrjänen, Tii 2017. Myötätunto ja merkityksellisyys työssä. Teoksessa Pessi, Anne & Martela, Frank & Paakkanen Miia (toim.): Myötätunnon mullistava voima. Jyväskylä: PS-kustannus Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013: 43. Helsinki. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3960-8 Martela, Frank 2015. Onnellisuuksien psykologia. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, Lotta (toim.): Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus Martela, Frank 2017. Elämän tarkoitus − Haluatko luennon vai kelpaisiko yhden lauseen vastaus? Päivitetty 1.10.201. Saatavana osoitteessa: https://frankmartela.fi/tag/elaman-merkitys/ Myllymaa, Anna 2018. Ikäihmisen kuntoutukseen osallistumista vahvistavien toimintatapojen kehittäminen lyhytaikaishoitoon. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018112818819 Pikkarinen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja, osa 1. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja -sarja. Sipari, Salla & Vänskä, Nea & Pollari, Kirsi 2017. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa - Laposen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa − Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Helsinki. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteesta http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/ Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maija & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali-ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf Smith, Emily Esfahani 2018. Merkityksellisyyden voima. Jyväskylä: Tuuma.
Moniammatillinen osaaminen koulutuksessa − sanahelinää vai todellisuutta?
Moniammatillinen toiminta on ollut pitkään puheenaiheena ja kehittämisen kohteena sosiaali- ja terveydenhuollossa. Teemaan palataan säännöllisin väliajoin. Nyt sote-uudistuksen myötä on se taas noussut esille. Lähdimme kehittämään opiskelijoiden harjoittelun osaksi moniammatillista toimintaa, niin että oman toiminnan yhteydessä opiskelijat kävivät moniammatillista keskustelua asiakkaan tilanteesta. Harjoittelu toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluissa, Positiassa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo parin viime vuosikymmenen ajan tuotu esille moniammatillisen työn tärkeyttä ja merkitystä, niin työn tekemisen kuin asiakkaiden sujuvan palveluprosessin näkökulmasta. Entinen kollegamme, VTT Kaarina Isoherranen teki aiheeseen liittyen väitöskirjan otsikolla Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä (2012). Saman kysymyksen voi varmasti esittää tänäkin päivänä, kun aihe ja sen vaikeus nousevat jatkuvasti esille. Moniammatillisessa yhteistyössä jokainen työntekijä tuo oman asiantuntijuutensa ja ammatillisen asemansa moniammatilliseen yhteistyöhön (Isoherranen ym. 2008). Keskeistä onkin, miten oma asiantuntijuus ja osaaminen tulevat yhteiseen käyttöön ja kaikkien hyväksi työskentelyssä, niin että asiakasymmärrystä syntyy kuntoutujan arkeen. Asiakasymmärryksessä on erityisen tärkeää se, että ymmärrämme asiakkaan omat tavoitteet sekä hänen elämäntilanteensa ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat asiakkaan elämässä. Osaamisella Soteen -hankkeen väliraportissa (2018) nostetaan myös esille, että uudet toiminta- ja palvelumuodot edellyttävät ammattilaisilta valmiuksia toimia monialaisissa tiimeissä. Tarvitaan osaamista, joka tuottaa uudenlaisia palvelukokonaisuuksia ja on vahvasti asiakaslähtöistä toimintaa. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -raportissa (2018) puolestaan sanoitetaan sekä monialaista yhteistoimintaa geneerisenä osaamistarpeena että vielä ehkä vaativampaa yhteistoiminnallista muutososaamista. Oppimisen muutoksesta Oppiminen on nykyisin osa niin työntekoa kuin koulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että tarvitaan työskentely- ja toimintatapoja, jotka edistävät oppimista (Otala 2018). Tällaisen toimintamallin on hyvä syntyä jo osana koulutusta. Moniammatillisen osaamisen rakentuminen onkin yksi koulutuksen keskeisiä haasteita vahvan substanssiosaamisen rinnalle. Oppimisen muuttuessa ketteräksi tarvitaan sellaisia toimintaympäristöjä, jotka tukevat yksilöllistä ja yhdessä oppimista. Sosiaali- ja terveysalan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän asiakkaiden terveysongelmien ja kuntoutustarpeiden monimutkaistuessa. Ammattilaiselta vaaditaan oman alansa asiantuntijuuden lisäksi kykyä ja osaamista toimia osana asiantuntijaverkostoa. Tällaista tiimipohjaista ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan terveydenhuollossa moniammatilliseksi yhteistyöksi. Tiimityötaitojen kehittyminen edellyttää niiden harjoittelemista siinä, missä muukin kliininen osaaminen. Moniammatillinen harjoittelu osana korkeakouluopintoja voi olla yksi tällainen ympäristö osana ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Moniammatillisen harjoittelun on todettu olevan tehokas tapa edistää ja motivoida tulevien terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillista yhteistyötä (Isoherranen 2012; Salminen & Saaranen 2018). Opiskelijat harjoittelemassa moniammatillista toimintaa Metropolian hyvinvointipalvelupiste Positiassa toteutettiin syksyn 2018 aikana moniammatillisen harjoittelun pilotti, jonka tavoitteena oli kehittää Positian moniammatillista toimintamallia sekä asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakyvyn edistämisen osaamista. Pilottiin osallistui 15 opiskelijaa fysioterapian, jalkaterapian ja osteopatian tutkinto-ohjelmista. Opiskelijat toimivat moniammatillisissa pienryhmissä, joista jokaiselle oli vastuullaan yksi Positian asiakas. Yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa pienryhmät kartoittivat asiakkaan kokemia toimintakyvyn haasteita sekä tavoitteita toimintakyvyn suhteen. Tämän pohjalta opiskelijat loivat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman siitä, millaisia Positian tarjoamia moniammatillisia palveluita voitaisiin hyödyntää asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa. Pilotissa asiakkaan saama palvelu monipuolistui ja rikastui yhteisen työskentelyn seurauksena, kun työskentelyyn tuli mukaan laajempaa osaamista toimintakyvystä. Opiskelijat osallistuivat yhdessä asiakkaan kanssa kliinisen päättelyn prosessiin, niin että kokonaiskuvaa asiakkaan tilanteesta rakannettiin moniammatillisesti ja yhdessä. Samalla opiskelijat testasivat myös omaa ajatteluaan suhteessa ryhmän muihin jäseniin. Kokemukset pilotista olivat pääosin positiivisia niin opiskelijoiden kuin harjoittelun ohjaajienkin mielestä. Opiskelijat nostivat esiin positiivisena oppimiskokemuksena sen, että moniammatillisen harjoittelun pilotti ohjasi tekemään yhteistä pohdintaa eri ammattiryhmien välillä, jonka myötä jokaisen ammattiryhmän arvo kuntoutusprosessissa tuli esiin. Myös eri ammattiryhmien toimintatapojen seuraaminen koettiin myönteiseksi ja keskustelua herättäväksi asiaksi. Opiskelijat kokivat saaneensa uudenlaista osaamista, kun näkivät toistensa työtä esimerkiksi asiakkaan liikkumisen arviointiin liittyen. Pilotista saatu palaute kiteytyi hienosti seuraavissa opiskelijakommenteissa: Mitä paremmin osteopaatit, fysioterapeutit ja jalkaterapeutit tietävät ja tuntevat toistensa osaamisalueet ja vahvuudet, sitä paremmin osataan käyttää jokaisen koulutuslinjan vahvuudet asiakkaan hyödyksi. Kaikilla pilotointiin osallistuvilla opiskelijaryhmillä on paljon sellaista tietoa ja annettavaa osaamista, joka voi helposti jäädä toisilta ryhmiltä pimentoon, jos yhteistä harjoitteluaikaa tai yhteisiä asiakkaita ei ole. Kaiken kaikkiaan jaetun asiantuntijuuden hyödyntäminen ja toisilta ammateilta oppiminen koettiin hyödyllisiksi ja osaamista edistäväksi tekijöiksi. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että opiskelijoiden ryhmätyötaidot paranevat ja he oppivat paremmin ymmärtämään asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä moniammatillisen opetusyhteistyön kautta (Salminen & Saaranen 2018). Haastetta tulevaan Toki kehitettävääkin löytyy. Keskeisimmäksi haasteeksi pilotissa nousivat aikataululliset seikat. Moniammatillisen toiminnan laadukas toteutuminen vaatii, että kaikilla toimijoilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua toimintaan. Tutkintojen eri mittaiset ja eri aikoina toteutuvat harjoittelujaksot asettavat tälle potentiaalisen esteen. Opetussuunnitelmien rakenteen, sisältöjen ja ajoitusten kautta on mahdollista kehittää sekä moniammatillisen toimintaan liittyvää osaamista että taata edellytykset moniammatillisen toiminnan toteutumiselle. Asiaa onkin tärkeää ja hyödyllistä tarkastella osana opetussuunnitelmien kehitystyötä. OSKU - osaamista kuntoutukseen -hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Kirjoittajat: Johanna Holvikivi toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Pekka Anttila toimii jalkaterapian tutkintovastaavana ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Lähteet: Isoherranen, Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. Isoherranen, Kaarina & Leena Rekola & Raija Nurminen 2008. Enemmän yhdessä − moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Osaamisella Soteen -hanke. OKM 28.3.2018. Väliraportti. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen. Helsingin Kauppakamari. Saaranen, Terhi & Koivula, Meeri & Heidi Ruotsalainen & Carola Wärnå-Furu & Salminen, Leena (toim.) 2018: Terveysalan opettajan käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.
Marginaaliset kuntoutujaryhmät hyötyvät keskitetyistä palveluista ja vertaistuesta
Nykyään kuntoutuspalveluja pyritään enenevässä määrin siirtämään osaksi kuntoutujien arkea. Käytännössä tämä näkyy kotiin vietävien kuntoutuspalvelujen lisääntymisenä. Marginaalisessa kuntoutujaryhmässä palvelujen keskittäminen voidaan silti kokea toimintakykyä vahvistavana käytäntönä. Erityisen suuri merkitys on vertaistuella. Alaraaja-amputaatio on ihmisen elämän mullistava asia, joka vaikuttaa henkilön toimintakykyyn hänen koko loppuelämänsä. Tämä tulisi huomioida suunniteltaessa ja kehitettäessä alaraaja-amputaation jälkeisiä kuntoutusprosesseja. Ammattilaisten osaamisen ja vertaistuen merkitys alaraaja-amputaation jälkeisessä kuntoutumisessa on suuri Ammattilaisten erikoisosaaminen sekä palvelujen keskittäminen ja profilointi nousivat isoiksi teemoiksi tutkimuksellisessa kehittämistyössäni, jossa kehitettiin alaraaja-amputaation jälkeistä kuntoutuskäytäntöä moniasiantuntijuuteen perustuen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa. Moniasiantuntijuudella tarkoitettiin kehittämistyössä sitä, että kuntoutujat osallistuivat kehittämiseen tasavertaisina kumppaneina ammattilaisen kanssa (Mäkinen 2014: 13). Kehittämistyön tavoitteena oli kuntoutujan toimintakyvyn vahvistuminen. Kehittämistyöhön osallistui julkisen terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi sekä kuntoutujia että kolmannen ja yksityisen sektorin työntekijöitä. Vertaistuen merkitys korostui tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa kautta linjan. Saman kokeneen henkilön kohtaamisella voi olla suuri vaikutus kuntoutujan voimaantumisen kokemukseen alaraaja-amputaation jälkeen. Voimaantumisen kokeminen perustuu yksilön kasvuun tiedon, itsearvostuksen ja asenteiden muutoksen myötä (Järvikoski & Härkäpää 2011: 142−143). Vertainen voi myös auttaa kuntoutujaa käytännön asioissa, ja hänellä voi kokemuksensa kautta olla sellaista tietotaitoa, jota kaikilla ammattilaisillakaan ei ole. Kehittäjäryhmissä koettiin, että ammattilaisilla on edelleen alaraaja-amputaatioihin liittyvän osaamisen puutetta. Kuntoutujat kokivat, että he joutuivat neuvomaan ja ohjeistamaan ammattilaisia paljon hoitoonsa ja kuntoutukseensa liittyvissä asioissa, vaikka olivat itse ensimmäisen kerran uuden asian edessä. Ammattilaisilla tulisi olla yhtenäiset toimintatavat, ammattitaitoa hoitaa amputaatiotynkää ja haavaa ja osaamista ottaa voimakkaampi asiantuntijarooli kuntoutumisen alussa. Ymmärrys siitä, että asiantuntijuuden painopisteet vaihtelevat henkilön kuntoutumisen aikana oli keskeistä. Myöhemmin kuntoutujasta kehittyy oman tilanteensa asiantuntija, ja hän voi olla suuremmassa ja aktiivisessa roolissa hoitonsa ja kuntoutuksensa suunnittelussa, mutta heti vammautumisen jälkeen se on vaikeaa. Palveluja keskittämällä ja profiloimalla voidaan edesauttaa ammattilaisten osaamisen kasvua. Lisäksi keskitetyt palvelut näyttäytyvät kuntoutujalle helpommin saavutettavina, kun hänellä on selkeä käsitys siitä, minne olla tarvittaessa yhteydessä. Ammattilaisten tuttuus on myös tärkeää. Palveluja keskittämällä kuntoutuja voi lisäksi tavata vertaisia jo heti kuntoutumisprosessinsa alussa. Kuntoutuminen elämänkaarella On esitetty, että kuntoutuksen tulisi olla elämänkaarimallin mukaista (STM 2015: 16−18) ja ”siilomaisista”, yksittäisistä interventioista, olisi päästävä horisontaalisen tason kuntoutumisen tukemiseen. Ryhmähaastatteluissa kuntoutujat puhuivat huolesta, joka liittyy ikääntymiseen ja siihen liittyvään palvelutarpeen muutokseen. Amputoitu jalka ei kasva takaisin, ja ikä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita. Tulisi ymmärtää, että alaraaja-amputaatiosta kuntoutuminen ei ole pelkästään sairaalavaiheessa ja sen lähihistoriassa tapahtuvaa kuntoutumista, vaan kuntoutuksen tarve jatkuu koko elämän. Kuntoutuspolku olisikin kirjattava auki, eri vaiheiden toimijat ja vastuutahot nimettävä ja viestintää kehitettävä yli ammatti- ja organisaatiorajojen, jotta eri toimijoiden välinen viestintä on sujuvaa ja yhteisistä käytänteistä voidaan sopia paremmin (Vänskä ym. 2016: 79, 83). Alaraaja-amputaation jälkeen kuntoutuksen tarve vaihtelee sekä ikääntymisen mutta myös mahdollisen proteesin muutosten ja uusimisen myötä. Kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus harrastaa ja tehdä itselleen merkityksellisiä asioita koko elämänsä. Kuntoutuksen tulisi siis olla tarveperustaista koko elämänkaarella. Kuntoutus lähtee kuntoutujan tavoitteesta Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten keskeinen teema oli kuntoutujan tavoitteiden ympärille rakentuva kuntoutus. Hyvän kuntoutustuloksen saavuttamisessa keskeinen rooli onkin kuntoutujan motivaatiolla (Järvikoski 2013: 23−24). Kuntoutujan henkilökohtainen kokemus erilaisten tavoitteiden tärkeydestä, saavuttamisesta tai saavuttamattomuudesta, ohjaa motivaation viriämistä ja säilymistä. Henkilökohtaiset elämäntavoitteet tai elämänprojektit ohjaavat tavoittelemisen ja ylläpitämisen arvoisia asioita. Mikäli kuntoutuksen tavoitteet ovat ristiriidassa kuntoutujan elämäntavoitteiden kanssa, motivoituminen on vaikeaa ja tavoitteisiin tähtäävää toimintaa on vaikea ylläpitää eikä kuntoutumista tapahdu. (Härkäpää & Valkonen & Järvikoski 2017: 75−76; Järvikoski & Härkäpää 2011: 166−167.) Ammattilaisen tehtävä on auttaa kuntoutujaa löytämään itselleen merkitykselliset konkreettiset, realistiset tavoitteet ja mahdollistaa niiden saavuttaminen. Tulevaisuudessa palveluja keskittämällä ja profiloimalla sekä panostamalla ammattilaisten osaamiseen, verkostomaiseen toimintaan ja yhteistyöhön vertaistukihenkilöiden ja kuntoutujien kanssa voidaan vaikuttaa alaraaja-amputaation kokeneiden henkilöiden toimintakykyyn vahvistavasti. Kuntoutuksen tulisi perustua kuntoutujan omaan tavoitteeseen, ja sen toteutuksen tulisi olla tarveperustaista koko kuntoutujan elämänkaarella. Teksti perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Alaraaja-amputaation jälkeisen kuntoutuskäytännön kehittäminen moniasiantuntijuteen perustuen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Elina Borchers, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Härkäpää, Kristiina & Valkonen, Jukka & Järvikoski, Aila 2017. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) 2017: Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 74−82. Järvikoski, Aila 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013: 43. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70263/URN_ISBN_978-952-00-3457-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. painos. Helsinki: WSOYpro Oy. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014: Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja, Aatos-artikkelit 13/2014. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf STM 2015. Monialainen kuntoutus, tilannekatsaus. Sosiaali-ja teveysministeriön raportteja ja muistioita 2015. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70343/URN_ISBN_978-952-00-3509-9.pdf> Vänskä, Nea & Sipari, Salla & Valtonen, Anu & Yli-Kankahila Pia & Leminen, Teija-Marita & Keponen Riitta & Nurminen, Tomi & Anttila, Pekka 2016. Koulutuksen ja työelämän verkostoa kehittämässä toimintakyvyn edistämiseksi – näkökulmana alaraaja-amputaatioproteesien luovutusperusteet sekä paikalliset apuväline- ja kuntoutuspalvelut. Teoksessa Kettunen, Jyrki & Wikström-Grotell, Camilla 2016: Vaikuttavat tavat (VATA), näyttöön perustuva toiminta sosiaali- ja terveysalalla. Arcada Working Papers. 1/2016: 69−106. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5260-68-7>
Kotona asuminen keskiöön sairaalassakin
Kotiutuminen sairaalasta on paljon tutkittu aihe. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kotiutumista tukevia käytäntöjä tarkasteltiin Espoon sairaalan iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta. Mitä uutta iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen tuotti kotiutumisen kehittämiseen? Espoon sairaalan toiminnallisessa suunnitelmassa (2017: 3) sairaalaa kuvataan kotona asumisen tukipalveluksi. Sairaalan tehtävänä ei siis ole vain kotiuttaa vaan tukea toiminnallaan iäkkäiden kotona asumista. Palveluiden tulisi tukea iäkkään toimijuutta sekä edistää yksilöllistä hyvää elämää ja toimivaa arkea omassa ympäristössä (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 10, 13). Sairaalasta kotiutuminen on kriittinen vaihe iäkkään kuntoutujan kotona selviytymisen kannalta. Iäkkäiden kuntoutujien ääni kuuluviin Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018: 14) mukaan tulevaisuudessa asiakaslähtöisyys tulisi nähdä sosiaali- ja terveyspalveluissa nykyistä laajemmin ja asiakkaiden tulisi olla aktiivisia toimijoita, jotka osallistuvat palveluiden kehittämiseen ja arviointiin sekä vaikuttavat omiin palveluihinsa. Tällainen pyrkimys on vahvasti esillä myös Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Espoon sairaalan toiminnan kehittämisessä tavoitteena on vastata asiakkaiden tarpeisiin yhä paremmin. (Espoon sairaala – toiminnallinen suunnitelma 2017: 5.) Kehittämistyötä suunnitellessani minulle oli heti selvää, että haluan iäkkäiden kuntoutujien osallistuvan kehittämiseen. Kokemukseni mukaan iäkkäiden kuntoutujien ääni ei kuulu riittävästi edelleen hyvin hierarkkisessa sairaalamaailmassa. Lisäksi oletuksena oli, että kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmat voivat olla hyvinkin erilaisia. Mitä kotiutuminen edellyttää iäkkään kuntoutujan näkökulmasta? Tämä kysymys oli tutkimuksellisen kehittämistyöni ensimmäinen kehittämistehtävä. Ensimmäisten aineiston keruiden tulokset olivat hiukan yllättäviä. Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kotiutumisen edellytykset kattoivat koko arkielämän kirjon, kaikki heidän arkensa merkitykselliset asiat. Iäkkäiden kuntoutujien näkökulmasta kyse on pikemminkin kotona asumisen edellytyksistä kuin kotiutumisen edellytyksistä. Kuntoutujat kuvaavat omaa arkeaan ja elämäänsä kokonaisuutena, eikä tästä kokemuksellisesta näkökulmasta ole irrotettavissa vain yhden organisaation kiinnostuksen kohteena olevaa osaa. Aineistoni perusteella ammattilaiset tarkastelevat kotiutumista kapeammasta näkökulmasta kuin iäkkäät kuntoutujat. Kuntoutujien osallistumisen suurin hyöty olikin mielestäni tämän näkökulmien erilaisuuden esiin tuleminen. Tarvitaan uusia toimintatapoja iäkkäiden kuntoutujien kehittämiseen osallistumiseksi Iäkkäät kuntoutujat suhtautuivat varsin innokkaasti kutsuun osallistua kehittämiseen. Kuntoutujat kokivat heidän näkökulmansa hyödyntämisen hyvin tärkeäksi. Sairaalan arjessa toimitaan edelleen pitkälti organisaation ehdoilla. Kuntoutujat eivät kuvanneet itseään sairaalaympäristössä yhtä aktiivisina toimijoina kun kotiympäristössä toimimisesta kertoessaan. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni iäkkäiden kuntoutujien osallistuminen kuntoutujien omiin kehittämistyöryhmiin oli aktiivisempaa kuin osallistuminen ammattilaisten kanssa toteutuneeseen yhteiskehittelyyn. Yhteiskehittelyn onnistumiseen vaikuttaa kuntoutujien halun ja kyvyn osallistua lisäksi heille annettu rooli ja asema kehittämisessä. Ammattilaisten tulisi luoda otolliset olosuhteet kuntoutujien tasavertaiselle osallistumiselle kehittämiseen. (Harra & Sipari & Mäkinen 2017: 151−152.) Yhteiskehittelyn menetelmät tulee valita niin, että kuntoutujien osallistuminen on mahdollista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa tavoitellaan siirtymistä uudelle tasolle asiakkaiden aseman suhteen. Asiakkaan pääseminen kehittäjän ja vaikuttajan rooliin edellyttää usein juuri yhteiskehittelyä. (Niskala & Kairala & Pohjola 2017: 7−8.) Toimintakulttuuriin muuttuminen edellyttää rohkeutta lähteä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Asiakkaiden osallistuminen madaltaa kynnystä hyödyntää asiakkaiden osallistumisen mahdollistavia toimintatapoja jatkossakin. (Sihvo ym. 2018: 36, 47.) Toimintakulttuurin muuttumiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja eikä vain retoriikkaa. Kotiutumista on tarkasteltava aiempaa laajemmin Asiakkaiden palveluiden kehittämiseen, toteuttamiseen ja arviointiin osallistumisen yhtenä tavoitteena on kyetä joustavasti vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin (Saarisilta & Heikkilä 2015: 5−6). Yhdessä tekemällä iäkkäiden ääni kuuluu kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017: 13). Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi vahvisti näkemystäni iäkkäiden kuntoutujien aktiivisen toimijuuden mahdollistamisen ja kehittämiseen osallistumisen tärkeydestä. Iäkkäiden kuntoutujien ja ammattilaisten näkökulmissa on eroja varmasti myös monessa muussakin asiassa kuin sairaalassa kotiutumisen edellytyksissä. Kehittämistyöni tulosten perusteella iäkkäiden ihmisten mielekkään kotona asumisen tukemiseksi sairaalassakin tulee tarkastella kotona selviytymistä kotiutumisvaihetta pidemmällä aikavälillä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni: Iäkkäiden kuntoutujien kotiutumista tukevien käytäntöjen kehittäminen Espoon sairaalassa. Kirjoittaja: Iiris Lehtinen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Espoon sairaala − toiminnallinen suunnitelma 2017. Versio 1.1. 10.2.2017. Saatavana osoitteessa: https://docplayer.fi/47217190-Espoon-sairaala-toiminnallinen-suunnitelma.html Harra, Toini & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147−164. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Niskala, Asta & Kairala, Maarit & Pohjola, Anneli 2017. Asiakkaan aseman ja toimijaroolin muutos. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 7−12. Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna 2015. Tiivistelmä. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan – osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Raportti 4/2015. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 4−6. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125768/URN_ISBN_978-952-302-433-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maija & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf
Psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautuminen yhdessä asiakasta tukien
ICF-toimintakykyluokitukseen nojaavan nykykäsityksen mukaan ei ole tarkoituksenmukaista enää määrittää, mihin hoito loppuu ja mistä kuntoutus alkaa, sillä prosessit nähdään yhtenevinä. Mutta miten kuntoutus käynnistyy ja miten kuntoutukseen ohjaudutaan? Miksi asiakkaan aktiivista toimijuutta olisi tärkeää tukea kuntoutukseen ohjautuessa? Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin asiakkaan ohjautumista psykososiaaliseen kuntoutukseen mielenterveys- ja päihdevastaanotoilta Toimintakeskus Veturiin. Tarkoituksena oli vahvistaa asiakkaan toimintakykyä. Tulokset osoittavat, asiakkaan aktiivisen toimijuuden tukeminen on tärkeää psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumisessa. Asiakkaat mukana kehittämässä Kehittämistoimintaa toteutettiin toimintatutkimuksen periaatteella. Aineistot kerättiin kolmessa vaiheessa kesän ja syksyn 2018 aikana. Asiakkailta kysyttiin ryhmähaastattelussa, mikä edistää ja rajoittaa psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumista. Ensimmäisessä kehittäjäryhmässä, johon osallistui hoito- ja kuntoutushenkilökuntaa sekä kokemusasiantuntijoita, määritettiin, kuinka mielenterveys- ja päihdeasiakkaan kuntoutustarve tunnistetaan. Toisessa kehittäjäryhmässä määritettiin työpajatyöskentelyn avulla psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumisen ydintekijät. Yhteiskehittelyssä oli mukana ryhmähaastatteluun osallistuneita asiakkaita, hoito- ja kuntoutushenkilökuntaa sekä kokemusasiantuntijoita. Tuloksista syntyi kuvaus asiakkaan aktiivista toimijuutta tukevasta ohjautumisesta psykososiaaliseen kuntoutukseen. Asiakkaan ohjautuminen psykososiaaliseen kuntoutukseen vahvistaa toimintakykyä Psykososiaaliseen kuntoutukseen ohjautumisessa on tärkeää, että asiakas on keskiössä ja että hänen tukenaan ovat tukiverkosto ja työntekijä, jotka mahdollistavat ja takaavat turvallisen ympäristön. Ohjautuminen käynnistyy aktiivisen toimijuuden tukemisesta, jota seuraavat kuntoutustarpeen tunnistaminen, kuntoutussuunnitelman laatiminen sekä kuntoutuspalveluiden valinta yhdessä asiakkaan ja tämän tukiverkoston sekä työntekijän kanssa. Asiakkaan kuntoutuksen tarvetta, tavoitteita ja suunnitelmaa laadittaessa arvioidaan myös kuntoutuksen oikea-aikaisuutta. Kuntoutuspalveluiden osalta on merkittävää, että tarjolla on matalan kynnyksen palveluita, sijainti on keskeinen ja yhteyttä on helppo ottaa. Kuntoutukseen tutustuminen etukäteen ja tieto tarjolla olevista palveluista helpottavat kuntoutukseen ohjautumista. Psykososiaaliseen kuntoutukseen liittyvää leimautumisen pelkoa on mahdollista vähentää ottamalla läheisiä mukaan kuntoutustoimintaan. Aktiivista toimijuutta tukevassa ohjautumisessa tärkeää on yksilön, ympäristön ja kuntoutuksen välinen vuorovaikutus. Aktiivista toimijuutta tukemalla asiakkaat pääsevät palveluiden piiriin sujuvammin ja oikea-aikaisemmin, minkä voidaan katsoa myös edistävän kuntoutumista. Yhteiskunnallisesti ajatellen tulokset ovat merkittäviä, sillä Wahlbeck ym. (2018) toteavat mielenterveys- ja päihdepalveluista laaditussa kirjallisuuskatsauksessa, että oikea-aikainen ja vaikuttava kuntoutus vahvistaa toimintakykyä, mikä puolestaan ehkäisee työkyvyttömyyden syntymistä ja vähentää siihen liittyviä kustannuksia (Wahlbeck & Hietala & Kuosmanen & McDaid & Salovuori &Tourunen 2018: 95, 123). Yhteistyö takaa asiakaslähtöisyyden Kehittämistoiminta toteutettiin yhteistyössä Eksoten kahden yksikön, mielenterveys- ja päihdevastaanottojen ja Toimintakeskus Veturin välillä. Tulokset osoittavat, että yhteistyö yksiköiden ja työntekijöiden välillä on tärkeää. Lisäksi tuloksissa korostuu, että toisen ammattilaisen työn tunteminen ja osaamisen hyödyntäminen sekä selkeä vastuun ja työn jakaminen hoito- ja kuntoutustyöntekijöiden välillä on ohjautumisessa merkityksellistä. Jatkossa rajapinnoilla tehtävää yhteistyötä tulisi merkittävästi lisätä, sillä se tuottaa hyötyä asiakkaille sekä työntekijöille. Mutta miksi? Sipari ja Mäkinen (2012) kiteyttävät Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen -julkaisussa, että rajapinnoilla tehtävän työn avulla voidaan tuloksellisemmin tarjota kuntoutujien tarpeita ja tavoitteita vastaavia palveluja (Sipari & Mäkinen 2012: 17). Asiakas valtaistuu Kehittämistoiminta osoitti ajattelun muuttuneen kohti kuntoutuksen uutta paradigmaa, jossa ihminen nähdään aktiivisena toimijana, jonka valtaistuminen osana kuntoutumista on tärkeää. Mutta mitä valtaistuminen tarkoittaa? Salminen ym. (2016) kuvaavat kuntoutuksen teorioita Kuntoutuminen-teoksessa ja tiivistävät, että valtaistuminen ja aktiivinen toimijuus tarkoittavat hyvän elämän ja tavoitteiden etsimistä sekä omien voimavarojen kanssa työskentelyä. Lisäksi ne tarkoittavat osallistumista oman elämän sekä kuntoutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Aktiivisen toimijuuden tukeminen on asiakaslähtöistä toimintaa. (Salminen & Järvikoski & Härkäpää 2016: 31.) Kehittämistyön tuloksissa korostuu myös voimavarojen merkitys aktiivisessa toimijuudessa. Kiteytetysti kuitenkin nähdään, että aktiivisen toimijuuden tukeminen ja siten toimintakyvyn vahvistaminen on asiakkaan subjektiuden ja hänen omaan elämäänsä liittyvien päätöksien tukemista tukiverkoston ja työntekijöiden avulla. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Asiakkaan ohjautuminen psykososiaaliseen kuntoutukseen toimintakyvyn vahvistamiseksi Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja: Maiju Taskula, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK -tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on toimintaterapeutti, joka työskentelee Eksoten psykososiaalisessa kuntoutuksessa Toimintakeskus Veturissa. Lähteet: Salminen, Anna-Liisa & Järvikoski, Aila & Härkäpää Kristiina 2016. Teoriat, viitekehykset ja mallit kuntoutusta ohjaamassa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 20−36. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 6: 2012. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Wahlbeck, Kristian & Hietala, Outi & Kuosmanen, Lauri & McDaid, David & Salovuori, Samuel & Tourunen, Jouni 2018. Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 89/2017. Saatavana osoitteessa: <https://tietokayttoon.fi/documents/10616/3866814/89-2017-YhdessaMielin_valmis.pdf/e60e6d56-43cb-40e8-8f49-54e6dfdac5bb?version=1.0> Luettu 25.11.2018.
Majakkana nuorten sosiaalinen vahvistuminen – ohjauskäytännöt sosiaalisen vahvistumisen edistämisessä
”Huomenta, mitä sulle kuuluu?” Tuo yksinkertainen kysymys voi olla tietämättämme monelle nuorelle merkityksellinen. Nuoren huomioiminen tervehtimällä ja kuulumisten kysyminen saattavat tuntua ammattilaiselle itsestään selvyyksiltä, mutta niiden tekemättä jättäminen voi vaikuttaa jopa heikentävästi nuoren itsetuntoon. Tämä on yksi esimerkki tuloksesta, joka nousi esille Omnian nuorten työpajoilla toteutetussa tutkimuksellisessa kehittämistyössä. Työttömille ja vailla opiskelupaikkaa oleville nuorille suunnattu työpajatoiminta on yksi syrjäytymistä ehkäisevä palvelu, jonka perimmäisenä tavoitteena on nuorten sosiaalinen vahvistuminen omassa elämässään (Pietikäinen 2017: 24). Sosiaalinen vahvistaminen – se kuulostaa hienolta, mutta mitä kaikkea sillä oikein tarkoitetaan? Mitä ovat ne konkreettiset teot ja keinot, joilla voidaan vaikuttaa nuorten sosiaalisen vahvistumiseen? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia yhdessä työntekijöiden ja työpajanuorten kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää työpajojen ohjauskäytäntöjä nuorten sosiaalisen vahvistumisen edistämiseksi. Työpajanuorten voimaantuminen ja sosiaalinen vahvistuminen Aikaisemman tiedon mukaan sosiaalinen vahvistaminen keskittyy yksilön elämänhallinnan, yhteisöllisyyden, vuorovaikutuksen, itsetuntemuksen, oppimisen sekä erilaisten valmiuksien edistämiseen (Kuure 2015; Hämäläinen; Palo 2014; Mehtonen 2011; Kinnunen 2016). Työpajatoiminnassa sosiaalinen vahvistaminen nähdään ammattilaisen työkaluna, jonka tavoitteena on yksilön hyvinvoinnin edistäminen ja osaamisen lisääminen (Hämäläinen & Palo 2014: 46-47). Työpajanuorten mukaan voimaantuminen ja sosiaalinen vahvistuminen tulee näkyviin erityisesti arjen asioiden hallinnassa sekä työ- ja opiskeluvalmiuksien paranemisessa (Kinnunen 2016:19). Sosiaalisen vahvistamisen käsitettä on kuitenkin haastava määritellä yksiselitteisesti. Siispä Omnian nuorten työpajoilla lähdettiin luomaan yhteistä ymmärrystä siitä, mitä sosiaalinen vahvistaminen käytännössä tarkoittaa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksien mukaan nuoren sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt ovat: itsetuntemusta lisääviä työelämätaitoja edistäviä yhteisötaitoja edistäviä tavoitteiden saavuttamista edistäviä ammatillisten taitojen oppimista edistäviä tietoteknisiä taitoja lisääviä elämän- ja arjenhallintaa tukevia. Edellä mainitut osa-alueet kätkevät taakseen lukuisiä konkreettisia käytäntöjä. Keskeisimmiksi nuorten sosiaalista vahvistumista edistäviksi ohjauskäytännöiksi nimettiin palautteen antaminen arjessa, kannustaminen, tavoite- ja palautekeskustelut, yksilö-, pari- ja ryhmätyöt, yhdessä tekeminen, saatavilla oleva keskusteluapu, asioiden hoitaminen nuoren kanssa, paja-ajan käyttäminen työ- ja opiskelusuunnitelmien edistämiseen sekä tietoteknisten taitojen opettaminen yksilöllisesti tai ryhmässä. Näitä voidaan pitää ohjauksen minimivaatimuksina, joiden avulla varmistetaan nuorelle kokonaisvaltainen ohjaus työpajajakson aikana. Sosiaalinen vahvistaminen, samoin kuin osallisuuden edistäminen, toimijuuden tukeminen ja voimaantuminen, ovat termejä, joita viljellään herkästi ohjaustyöstä keskusteltaessa, tietämättä, mitä niillä varsinaisesti tarkoitetaan. Sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen käyttöön ottamisen lisäksi olisikin kiinnitettävä huomiota nuoren asemaan suhteessa työntekijään sekä toimintaan. Ohjauskäytäntöjen osallisuutta, toimijuutta ja voimaantumista edistävä vaikutus riippuu pitkälti siitä, miten käytäntöjä sovelletaan ja kuinka aktiivisena osallistujana nuori nähdään. Sosiaalinen vahvistaminen työkaluna edellyttää työntekijältä ammattitaitoa huomioida nuorten yksilölliset tarpeet sekä avoimuutta nuorten kohtaamisessa. Sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen hyödyntäminen ohjaustyössä ei siis itsessään takaa nuoren voimaantumista työpajatoiminnassa, vaan tarvitaan jatkuvaa vuorovaikutusta, dialogia ja erilaisia osallistumismahdollisuuksia työntekijän ja nuoren tasavertaisen kumppanuuden mahdollistamiseksi. Ihanteellisimmassa tilanteessa työntekijä toimii nuoren fasilitaattorina eli toiminnan helpottajana, mahdollistajana. Tällöin voidaan puhua mahdollistavan tilan asiakasymmärryksestä (Mäkinen 2014: 13−14). Oman toiminnan arviointi tärkeää ohjaustyössä Oma oivallukseni tasavertaisen kumppanuuden ja nuoren valtaistamisen mahdollistamiseksi on oman toiminnan kyseenalaistaminen erityisesti niissä tilanteissa, jotka ovat itselle tutuimpia. Rutiininomaisesti toistuvissa tilanteissa on vaarana unohtaa nuoren oman toimijuuden kunnioittaminen ja asiantuntijuus. Olisikin hyvä pysähtyä säännöllisin väliajoin pohtimaan, miten itse toimii asiakkaan mahdollistajana, vai toimiiko? Asiakkaan tasavertainen kumppanuus, saati valtaistuminen, vaatii työntekijöitä hyvien ohjauskäytäntöjen lisäksi ajatusmallien, asenteiden muutosta ja jopa oman ammattiroolin korostamisesta luopumista. Omnian nuorten työpajoilla toteutetun tutkimuksellisen kehittämistyön myötä ohjauskäytäntöjä on kehitetty nuorten sosiaalista vahvistumista edistäviksi, vaikkakin tiedon vieminen käytännön tasolle sekä osallisuuden ja aktiivisen toimijuuden edistäminen vaatii vielä kehittämistä ja jatko-toimenpiteitä. Työpajatoiminnan majakaksi eli tavoitteeksi on asetettu nuorten sosiaalinen vahvistuminen. Siihen päästäksemme sosiaalista vahvistumista edistävien ohjauskäytäntöjen käyttöönotto on vasta erittäin lupaavaa alkusoittoa. Kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyöhön Nuorten sosiaalista vahvistumista edistävät ohjauskäytännöt työpajatoiminnassa. Kirjoittaja: Monika Seppälä, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Hämäläinen, Tuija & Palo, Susanna 2012. Työpajapedagogiikka. Valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla. Helsinki: Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Kinnunen, Riitta 2016. Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus. Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Saatavana osoitteessa: https://www.tpy.fi/site/assets/files/1372/tyopajatoiminnan-ja-etsivan_sovari-mittari_verkko-pdf.pdf. Luettu 10.1.2018. Kuure, Tapio 2015. Sosiaalisen vahvistamisen määrittely ja asema nuorten hyvinvoinnin palvelujärjestelmässä. Teoksessa Sosiaalinen vahvistaminen käsitteenä ja palveluina. Sosiaalisen vahvistamisen kehittämistoiminnan tuloksia. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavana osoitteessa https://www.tpy.fi/aineistot/julkaisut/verkkojulkaisut/. Luettu 10.1.2018. Mehtonen, Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa Lundbom, Pia & Jatta, Herranen (toim.) 2011: Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. 13−29. Sarja C. oppimateriaaleja 26. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Saatavilla osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-114-3. Luettu 11.1.2018. Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla, Mäki, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13. 8−14. Pietikäinen, Reetta 2013. Nuorten sosiaalisen vahvistamisen kehittämistä. Puheenvuoro. Koordinaatti. Saatavana osoitteessa: http://www.koordinaatti.fi/fi/puheenvuoro/701/nuorten-sosiaalisen-vahvistamisen-kehitt%C3%A4mist%C3%A4.html. Luettu 14.1.2018.
”Asiakas on oman elämänsä paras asiantuntija” − Uudistutaan yhdessä, kuntoutusosaaminen seuraavalle tasolle!
Media on syksyllä 2018 antanut ammatilliselle koulutusreformille näkyvyyttä ja huomiota. Uhka vai mahdollisuus, tätä on pohdittu. Lähihoitajakoulutus sekä työelämä elävät murrosvaihetta. Nopeasti muuttuva maailma vaatii myös lähihoitajaa kehittämään omaa kuntoutusosaamistaan, sillä vankka kuntoutusosaaminen työssä vahvistaa asiakkaan toimintakykyä. Miten me teemme meistä yhdessä vahvempia kuntoutusosaamisen ammattilaisia? Ammatillisen koulutusreformin myötä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet uudistuivat vuonna 2018. Uudistuneissa tutkinnon perusteissa hoitoa- ja huolenpitoa sekä kuntoutumisen tukemista ei enää eritellä omiksi erillisiksi kokonaisuuksiksi. (Opetushallitus 2017: 5.) On huomion arvoista, että pakollisina tutkinnon osina olevissa kasvun ja osallisuuden edistämisen sekä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämisen osioissa ei käytetä nykyään sanaa ”kuntoutus”. Kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon kehittämistyössäni selvitin lähihoitajan kuntoutusosaamista hyödyntäen uusia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteita sekä teoriaa tarkastellen niitä ICF.n kolmiportaisen toimintakykyluokituksen avulla. Onkin aika etsiä vastausta siihen, mitä on lähihoitajan kuntoutusosaaminen, joka vahvistaa asiakkaan toimintakykyä. Osaava lähihoitaja 2020 -kehittämisstrategiassa todetaan, että lähihoitajan kuntoutusosaamista on kuntoutusajattelun ja toimintakykyä arjessa tukevan toiminnan vieminen omaan työhön toimintaympäristöstä riippumatta. Hoidon tulisi aina olla kuntouttavaa, sillä kuntoutusta on kaikkialla. Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeissa korostuu nykyistä voimakkaammin ymmärrys asiakkaan tarpeista ja elämänkulusta. Terveyden ja hyvinvoinnin suunnitelmallinen edistäminen on aina toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää toimintaa, joka on kuntouttavaa työtä. (Hakala, Tahvanainen, Ikonen & Siro 2011: 11, 52.) Lähihoitaja on arjen asiantuntija, joka ymmärtää arjen toimintoja kuntoutujalähtöisesti. Lähihoitaja tukee kuntoutujan toimintakykyä kokonaisvaltaisesti (Kähäri-Wiik, Niemi & Rantanen 2011: 4, 19). Kuntoutusosaamista voidaan tarkastella ammattilaiseen, asiakkaaseen tai ympäristöön liittyvänä osaamisena Tutkimuksellinen kehittämistyöni toteutui yhteistyössä työelämän ja koulutuksenjärjestäjän kanssa. Oli kunnia saada mukaan työelämänedustajiksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer sekä Kivelän monipuolinen palvelukeskus. Koulutuksenjärjestäjäkehittäjäkumppanina toimi Suomen suurin ammattioppilaitos, Stadin aikuisopisto. Yhteistoiminnallisen kehittämisen pohjalta syntyi kuvaus lähihoitajan kuntoutusosaamisesta asiakkaan toimintakyvyn vahvistamiseksi. Kuvauksessa nousi esille yhdeksän keskeisintä kuntoutusosaamisen osa-aluetta: Työssä tarvittava tietotaito-osaaminen. Työhyvinvointi- ja turvallisuusosaaminen. Lähihoitaja osaa hallita alaa koskevat säädökset, määräykset, arvot sekä ammattieettiset periaatteet. Lähihoitaja osaa hyödyntää työssään voimavara- ja asiakaslähtöisyyttä. Lähihoitaja osaa hyödyntää työssään vuorovaikutustaitoja. Lähihoitaja osaa edistää asiakkaan arkiosallisuutta. Lähihoitaja osaa määritellä kuntoutuksen kokonaisvaltaisesti. Lähihoitaja osaa hyödyntää kuntoutusteknologiaosaamista työssä. Lähihoitaja osaa huomioida kestävän kehityksen ja ekologisuuden työssä. Keskeiset osa-alueet näyttäytyvät lähihoitajan työssä osaamisena Ammattilaiseen kohdistuvaa kuntoutusosaamista voidaan tarkastella työssä tarvittavina yleisinä työelämätaitoina sekä ammatillisena subjektiosaamisena. Tietotaidon, työhyvinvointi- ja turvallisuuden sekä alaa koskevien säädösten, määräysten, arvojen sekä ammattieettisten periaatteiden näkökulmasta lähihoitaja pystyy perustelemaan toimintaansa kattavasti esimerkiksi kehon rakenteiden ja toiminnan ymmärtämisen avulla. Kuntoutusosaamisen kehittyminen vaatii jatkuvaa oppimista ja uuden tiedon etsimistä. Kuvauksessa kuntoutusosaamisen näkökulmasta asiakkaan tarpeet korostuivat voimavara- ja asiakaslähtöisenä osaamisena, jossa toiminnan tulisi olla suunniteltu asiakkaan lähtökohdista, tuntien asiakkaan elämä ja historia. Voimavara- ja asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää erilaisilla menetelmillä ja työkaluilla, kuten esimerkiksi hyödyntämällä voimavaralähtöistä työotetta, kinestetiikkaa, logoterapiaa tai kehittämällä vuorovaikutusosaamista. Kuntoutuksen tulisi olla osa asiakkaan toimintaympäristöä ja arkea, ja sen tulisi edistää asiakkaan osallisuutta. Kuntoutusta ja hoitoa ei tulisi erotella toisistaan keinotekoisesti. Tärkeää osaamista olisi löytää kuntoutukseen yhteinen kokonaisvaltainen määritelmä. Tämä vaatii yhteistyötä eri koulutusasteilla ja yhteistä kehittämistä. Rohkeasti yhdessä kehitetään kuntoutusosaamista, joka vahvistaa asiakkaan toimintakykyä Ympäristöön kohdistuvia kuntoutusosaamisen osa-alueita olivat kuntoutusteknologiaosaamisen sekä kestävän kehityksen ja ekologisuuden hyödyntämistä työssä. Erityisesti kuntoutusteknologiaosaaminen nähtiin tulevaisuudessa merkittäväksi osa-alueeksi, joka muuttaa lähihoitajan työtä ja toimintaympäristöä. Hyvinvointiteknologisia ratkaisuja tulisi osata käyttää ja opastaa asiakkaille, mutta myös soveltaa ja kehittää niitä yhdessä monialaisesti asiakkaiden osallistuessa kehittämiseen. Kuntoutusosaaminen kehittyy, asiakas hyötyy Työelämässä tarvitaan osaavia lähihoitajia. Lähihoitajan tulee vahvistaa jo olemassa olevaa kuntoutusosaamista, mutta myös kehittää ja uudistaa kuntoutusosaamista vastaamaan työelämän tarpeita nyt ja tulevaisuudessa. Kyseessä on jatkuva itsensä kehittäminen, oppiminen ja uudistuminen. Asiakkaan toimintakykyä voidaan vahvistaa, kun lähihoitaja kehittää kuvauksessa esiin tulleita yhdeksää kuntoutusosaamisen osa-aluetta. Toimijat erityisesti painottivat asiakkaaseen kohdistuvia osa-alueita, kuten voimavara- ja asiakaslähtöisyyden sekä vuorovaikutusosaamisen kehittämistä, jotka lähtevät aina asiakkaan tarpeista ja toiveista. Lausahdus, ”asiakas on oman elämänsä paras asiantuntija”, pitää paikkaansa. Toiminnan tavoitteena työskentelylle tulee olla asiakkaan paras ja sen tulee lähteä asiakkaan tarpeista. Tulevaisuudessa merkittävänä kuntoutusosaamisen osa-alueena pidettiin hyvinvointiteknologiaosaamisen kehittämistä ja sitä tukevaa koulutusta. Muutosta ja kehittämistä tarvitaan työelämässä sekä koulutuksen järjestämisessä Ammatillinen koulutusreformi vaikuttaa tulevaan työelämään lähihoitajaopiskelijoiden kautta. Koulutusreformi on hieno mahdollisuus vahvistaa koulutuksenjärjestäjien puolelta lähihoitajan kuntoutusosaamista, sillä vaikka sana kuntoutus poistuikin uusista tutkinnon perusteista, kuntoutusosaamisen sisällöt ovat vahvistuneet ja laajentuneet. Olen itse valmis tarttumaan toimeen ammatillisena opettajana ja kehittämään koulutusta, joka tukee kuntoutusosaamisen vahvistumista. Se onnistuu vain yhdessä tekemällä ja uudistumalla. Tärkeimmät asiakkaamme ovat ihmiset, joita hoidamme osaavasti tiedolla, taidolla ja ennen kaikkea sydämellä. Tavoitteena on kouluttaa taitavia tulevaisuuden lähihoitajia, jotka osaamisellaan pystyvät vahvistamaan asiakkaiden toimintakykyä ja arjessa pärjäämistä. Oletko sinä valmis kehittämään ja viemään omaa kuntoutusosaamistasi seuraavalle tasolle, jossa yhdessä uudistuen ja kehittäen saavutamme vankempaa osaamista? Minä olen – tehdään se yhdessä. Kirjoittaja: Henna Varonen, opiskelija, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Lähihoitajan kuntoutusosaaminen asiakkaan toimintakyvyn vahvistumiseksi”. Henna Varonen 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu, kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Lähteet: Hakala, Raili & Tahvanainen, Sirpa & Ikonen, Tiina & Siro, Annemari 2011. Osaava lähihoitaja 2020. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksen kehittämisstrategia. Raportit ja selvitykset 2011/6. www.oph.fi /julkaisut. Saatavana osoitteessa: <http://www.oph.fi/download/132619_Osaava_lahihoitaja_2020.pdf>. Luettu 20.11.2017. Kähäri-Wiik, Kaija & Niemi, Arja & Rantanen, Anneli 2011. Kuntoutuksella toimintakykyä. Helsinki: SanomaPro. Opetushallitus 2017. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatillisten tutkinnon osien perusteiden luonnos: Sosiaali ja terveysalan perustutkinto 2018. Saatavana osoitteessa: <http://www.oph.fi/download/184341_Lp_OPH_1458_2017_Sosiaali_ja_terveysalan_ammatilliset_tutkinnon_osat.pdf>. Luettu 27.11.2017.
Omaishoitajien toiveena yksilöllisesti omaishoitajuutta tukevat palvelut
Omaishoitajille suunnattujen palveluiden kehittämiseksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa selvitettiin omaishoitajien näkemyksiä tarvittavista palveluista oman jaksamisen tukemiseksi. Ikääntyneiden omaishoitajat toivoivat arjessa jaksamiseensa taustatukea sekä yksilöllisten tarpeiden huomioimista palveluja suunniteltaessa ja järjestettäessä. Tavoitteena omaishoitajille suunnattujen tukimuotojen kehittäminen Omaishoidon tukea koskevan lain vuoden 2018 alusta voimaantulleessa muutossäädöksessä velvoitetaan kunnat järjestämään valmennusta ja koulutusta omaishoitajille tarvittaessa (Laki omaishoidon tuesta 2005). Ikääntyneille suunnattujen palveluiden kehittämisen tarve ja ajankohtaisuus on huomioitu myös hallituksen kärkihankkeessa ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa” (Voutilainen & Noro & Karppanen & Raassina 2016: 6). Osahankkeena toteutettu OSSI-hanke, Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon 2016−2018, päättyi lokakuussa 2018. Eksote oli mukana osatoimijana OSSI-hankkeessa omaishoitajille suunnatun tuen ja valmennuksen kehittämisen osalta. Omaishoidon tuki- ja valmennuskäynnit ovat uusi tukimuoto, jota kehitetään omaishoitajien tarpeeseen mahdollisimman hyvin vastaavaksi. Opinnäytetyössä selvitettiin omaishoitajien näkökulmasta, millaisia olivat uusille omaishoitajille suunnattujen tuki- ja valmennuskäyntien koetut ja tulevaisuudessa odotettavissa olevat hyödyt. Aineisto kerättiin omaishoitajien yksilöhaastatteluilla. Esiin nousseita tuloksia hyödynnetään omaishoitajille suunnatun tuen ja valmennuksen kehittämisessä Eksotessa. Koetut ja odotettavat hyödyt tuki- ja valmennuskäynneistä Omaishoitajat kokivat tuki- ja valmennuskäyntien hyödyttäneen sekä fyysisessä että psyykkisessä jaksamisessa. Omaishoidon käytäntöihin liittyvä tuki sekä yleinen palveluohjaus koettiin hyödylliseksi. Erityisesti haastatteluissa nousi esiin taustatuen saaminen omaishoitajana toimimiseen. Pärjäämisen tunne vaativassa ja sitovassa omaishoitotilanteessa vahvistui, kun tiedettiin apua ja tukea olevan tarvittaessa saatavilla. Kokemukset apuvälinetarpeen arvioinnista ja apuvälineiden saatavuudesta, tarvittavien kodinmuutostöiden järjestämisestä ja fyysisen toimintakyvyn tukemiseen ohjaamisesta olivat hyviä. Mahdollisuus saada apua pyydettäessä sekä yksilöllisen tuen tarpeen tunnistaminen tukipalveluita suunniteltaessa ja järjestettäessä olivat hyötyjä, joita omaishoitajat tulevaisuudessa odottavat Eksoten omaishoitajille suunnatulta tuelta ja valmennukselta. Arjessa jaksamisessa koettu tuen tarve on yksilöllistä ja omaishoitotilanteesta riippuvaa, eivätkä valmiit tuki- ja valmennusmallit sovi kaikille. Omaishoitajille suunnatusta tuesta ja valmennuksesta koettiin eniten hyötyä henkilökohtaisen tarpeen mukaisiksi sovitettuina palveluina. Tuki- ja valmennuskäyntikokeiluun osallistuneiden omaishoitajien kertomukset koetuista ja odotettavista hyödyistä tukevat jo olemassa olevaa, tutkittua tietoa omaishoitajien jaksamisesta. Yksilöllisten tarpeiden mukaisen tuen ja valmennuksen avulla voidaan lisätä omaishoitajan elämänlaatua ja mielenterveyttä. Niiden avulla voidaan edistää sekä omaishoitajan että hoidettavan hyvinvointia ja vähentää tarvetta pitkäaikaishoitoon kodin ulkopuolella (Omaishoitajat palvelun kehittäjinä 2016: 25, 49; Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma 2013: 23−24). Kirjoitus pohjautuu Niina Näpin opinnäytetyöhön ”Omaishoitajien näkökulma tuki- ja valmennuskäyntien hyödyistä arjessa jaksamisen edistämiseksi”. Kirjoittaja: Niina Näppi, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuva: Niina Näppi Lähteet: Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma 2013. Työryhmän väliraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74489/Rap_2013_10_Omaishoito_verkko.pdf?sequence=1&isAllowed=y Laki omaishoidon tuesta 935/2005. Saatavana osoitteessa:http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2005/20050937. Omaishoitajat palvelun kehittäjinä 2016. Turun omaishoidon asiakasraadin toimikauden 2014−2015 loppuraportti. Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry ja FinFami mielenterveyden keskusliitto. Saatavana osoitteessa: https://omaishoitajat.fi/wp-content/uploads/2017/03/OPASTAVA_asiakasraatiraportti.pdf. Luettu 19.2.2018. Voutilainen, Päivi & Noro, Anja & Karppanen, Satu & Raassina, Anne-Mari 2016. Kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75191/STM_RAPORTTI.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Merkityksellistä toiminnan tunnistamista – Yhteinen keino lapsen ja perheen osallistumiseksi kuntoutumiseen
Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen kuntoutumisen tavoitteen asettamisen lähtökohtana motivoi ja sitouttaa lasta tavoitteen saavuttamisessa. Merkityksellisen toiminnan tunnistamiseen ja lapsen osallistumisen mahdollistamiseen tarvitaan perheiden ja ammattilaisten vuorovaikutteista oppimista, yhteisiä välineitä ja toimintatapoja yhdessä kehkeytyvän prosessin rakentamiseksi. Oppimista ja oikeuksia – lähtökohdat osallistumiselle Kuntoutusosaamisen muutos uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä pakottaa meidät ammattilaiset tarkastelemaan ammatillisia ajatusmallejamme ja työskentelytapojamme entistä tarkemmin yhdessä. Jotta voisimme toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, vaaditaan siinä oman asiantuntemuksemme kehittämisen lisäksi oppimista myös työyhteisöltä ja asiakkaalta itseltään (Ahonen ym. 2015: 15; Franklin & Sloper 2009; Cavet & Sloper 2004; Olli ym. 2012). Lapset kuntoutuksen asiakkaina edellyttävät ammattilaisilta erityisosaamista, lapsen maailmaan sukeltamista yhteistyön ja osallistumisen mahdollistamiseksi. Lapsen oikeus osallistua liittyy perus- ja ihmisoikeussääntelyyn, ja se on suojattu erittäin vahvasti lainsäädännöllä kaikissa häntä koskevissa asioissa (Unicef n.d). Tulla nähdyksi ja kuulluksi – vuorovaikutustekijät osallistumisen tukena Lasten osallistumisen vahvistumisessa tarvitaan vuoropuhelua ammattilaisten, lapsen ja hänen perheensä välillä. Tämä vaatii ammattilaisilta herkkyyttä ja monipuolista osaamista, mutta ennen kaikkea asenteiden tarkistamista. (Vänskä ym. 2016; Seppälä & Veijola 2012: 121–123; Manninen 2015: 14.) Erityisesti pienen tai vaikeasti vammaisen lapsen ääni on kuulunut yhteiskunnassamme heikosti, johtuen osittain osallistumista mahdollistavien välineiden puutteista sekä siitä, että lapsen näkemykselle on annettu vähäistä painoarvoa (Melamies & Pärnä & Heino & Miller 2012: 105). Hyvätkään rakenteet lasten osallistumisen mahdollistamiseksi eivät kuitenkaan yksinään takaa sitä, että lapsi kokee osallisuuden toteutumista. Erityisen suuri painoarvo voidaan antaa lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten asenteille ja vuorovaikutustaidoille, sillä osallisuus merkitsee valmiutta kohdata lapsi vuorovaikutustilanteessa. Lapsen osallistuminen ei ole yksiulotteinen ilmiö, vaan se voidaan nähdä lapsi- ja tilannekohtaisesti muuntuvana prosessina, jota aikuiset voivat omalla toiminnallaan tukea ja edistää. (Pollari & Hoikkala 2016.) Hyväksyvällä tavalla nähdyksi ja kuulluksi tuleminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja -luottamusta, ja samalla lapsi oppii tunnistamaan omaa erityisyyttään turvallisessa ympäristössä (Kauppila ym. 2016: 113). Se, miten yksilöinä tulemme elämämme varrella nähdyksi, on syvästi merkityksellistä. Tämä kokemus määrittelee vielä aikuisuudessakin sitä, miten ihminen kokee kuuluvansa toisten joukkoon – kokeeko hän ulkopuolisuutta ja erilaisuutta suhteessa toisiin vai kelpaavansa omana itsenään. (Siltala, 2003: 17–18; Broberg & Almqvist & Tjus 2005: 113–114.) Useammissa asiakkaan ja ammattilaisen väliseen vuorovaikutukseen liittyvissä tutkimuksissa korostetaan asiakkaan osallistumista ja osallisuutta itseä koskevassa päätöksenteossa, kuntoutumisprosessin suunnittelussa ja toteutuksessa (Autti-Rämö & Salminen 2016; Rajavaara 2008: 43‒47; Saikku & Karjalainen 2007: 15‒26; Clapton & Kendall 2002; Cardol ym. 2002; Perttinä 2001). Myös Nina Rantalan (2018) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa ilmeni lapsen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen merkityksellisyys lapsen, hänen perheensä sekä ammattilaisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Kohtaamisen tärkeys korostui lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta. (Rantala 2018.) Osallistumista lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen kautta Kun tarkastellaan lapsen kuntoutumisen suunnittelussa huomioitavia asioita ja kuntoutumisen ydintä, keskeistä on lapsen omien tavoitteiden mukainen oppiminen ja osallistuminen hänelle merkityksellisiin arjen toimintoihin (Kauppila & Sipari & Suhonen-Polvi, 2016: 111). Merkityksellisen toiminnan tunnistaminen osana yksilön toimintakyvyn edistämistä omassa ympäristössään ja osana kuntoutumistavoitteiden asettelua tulisi näyttäytyä kuntoutuksen ammattilaiselle yhteisenä kiintopisteenä asiakkaan osallistumisen edistämisessä. Lapsen osallistumista voidaan vahvistaa hyväksyvän vuorovaikutuksen lisäksi mahdollistamalla hänelle välineitä osallistumisen tueksi (Kauppila ym. 2016: 113). Merkityksellisintä on lopulta se, miten asiat konkretisoituvat lapselle ja perheen arkea hyödyttäviksi ja miten me voimme kuntoutuksen ammattilaisina toimia yhdessä lasten ja perheiden kanssa ja heidän hyväkseen omasta ammattialastamme käsin, toimintakykyisyyttä edistäen. Välineitä lapsen osallistumiseen Nina Rantalan (2018) ylemmän ammattikorkeakoulun tutkimuksellisessa kehittämistyössä tarkasteltiin lähemmin lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen ja hänen perheensä osallistumista edistävänä tekijänä. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen linkittyi kehittämistyössä LOOK-hankkeessa kehitettyyn Metku-kirjaan, joka valmistui vuosien 2014–2017 aikana edistämään lapsen osallistumista omassa kuntoutusprosessissa. Metku-kirja on asiakaslähtöinen ja ennakoiva työväline lapsen kuntoutumisen suunnittelussa, jossa tarkoituksena on kuvata lapselle itselleen tärkeitä asioita, osallistumista ja toimintaa lapsen arjesta (Sipari & Vänskä & Pollari, 2017a). Lapselle merkityksellisen toiminnan kuvaus auttaa lapsen ja perhekulttuurin yksilöllisyyden huomioimisessa ja erityisyyden tunnistamisessa sekä suuntaa ammattilaisten huomion voimavaralähtöiseen ja neuvottelevaan, ratkaisuja etsivään yhteistoimijuuteen. (Sipari & Vänskä & Pollari 2017b.) Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistaminen Metku-kirjan kautta on yksi menetelmä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisprosessissa. Rantalan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä toimintatavan käyttökokeilusta syntyi Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenneurologian poliklinikalle suunnattu kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan ydintekijöistä. Samalla se vastasi yksilön perustarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi, sillä Metku-kirjan kautta lapsella oli mahdollisuus avata ja jakaa omaa sisäistä kokemusmaailmaansa ja tulla sitä kautta ymmärretyksi. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella syntyi kuvaus lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamisen ydintekijöistä lapsen ja hänen perheensä osallistumisen edistämiseksi lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. (Rantala 2018.) Yksi kehittämistyön tuomista oivalluksista oli se, että lapsen tuleminen nähdyksi ja kuulluksi merkityksellisen toimintansa kautta arvokkaana omana itsenään avasi väyliä lasta ja hänen perhettään aidosti osallistavaan keskusteluun yhdessä ammattilaisten kanssa. (Rantala 2018.) Yhdessä kehkeytyvä prosessi Perheen ja ammattilaisten välinen vuorovaikutus toteutuu parhaimmillaan oppimisprosessina, jossa yhdessä etsitään ratkaisuja ja mahdollistetaan lapsen osallistumista kuntoutumiseen. Esimerkiksi kuntoutussuunnitelmiin yhdessä määritellyn lapsen oman tavoitteen tulisi perustua lapsen itselleen merkitykselliseen toimintaan ja ilmaisun olla mahdollisimman lähellä lapsen omaa sanoitusta, kuten ”pyöräily kaverille”. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Tällaisen yhdessä kehkeytyvän oppimisprosessin arvioinnissa ei riitä perinteinen kuntoutuksen tavoitteen saavuttamisen arviointi tai tulosmittarit. Kuntoutuksen tulosellisuudessa tulisi arvioida koko prosessia. Tulevaisuudessa tarvitaan erityisesti kehittävää ja ennakoivaa arviointia. Osallistumisen ekologinen arviointi on uusi menetelmä, jossa arvioidaan toimintaedellytyksiä ja -mahdollisuuksia sekä kuvataan, mitä muutosta tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi lapsen, perheen ja ympäristön näkökulmista. Näiden toteutumiseksi laaditaan toimintasuunnitelma, jossa on tehty selkeä vastuunjako. (Vänskä & Sipari & Pollari & Huisman 2018.) Lapsen ja perheen osallistuminen kuntoutumisprosessiin mahdollistuu toimintatavoin ja välinein, joiden avulla sekä perhe että ammattilaiset voivat ennakoida osallistumistaan yhteistoiminnalliseen oppimisprosessiin ja valmistautua erilaisiin tilanteisiin omaa tahtiaan. Erinomaisia käytäntöjä lapsiperheiden arkeen syntyy, kun lapsi, vanhemmat ja ammattilaiset yhdessä rakentavat uutta tietoa ja kehittävät uusia tapoja osallistua ja toimia lapsen kehitysympäristössä. Kirjoittajat: Nina Rantala, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Rantala työskentelee lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa. Salla Sipari, FT, yliopettaja, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Ahonen, Heli & Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Kekäläinen, Kaija 2015. Osaamisen johtaminen kartalle – väline kuntoutusosaamisen yhteiseen suunnitteluun. Saatavana osoitteessa: <https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/08/Osaamisen-johtaminen-kartalle-25.11.2015.pdf>. Autti-Rämö, I. & Salminen, A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. Broberg, A. & Almqvist, K. & Tjus, T. 2005. Kliininen lapsipsykologia. Helsinki: Edita Prima Oy. Cardol, M. & De Jong, B. A. & Ward, C. D. 2002. On Autonomy and Participation in Rehabilitation. Disability and Rehabilitation 2002; 24 (18), 970–974 Cavet, J. & Sloper, P. 2004. Participation of disabled children in individual decisions about their lives and in public decisions about service development. Children & society 2004: 18, 278–290. Clapton, J. & Kendall, E. 2002. Autonomy and Participation in Rehabilitation: Time for a New Paradigm? Disability and Rehabilitation 2002: 24 (18), 987–991. Franklin, A. & Sloper, P. 2009. Supporting the participation of disabled children and young people in decision-making. Children & Society 2009: 23 (1), 3–15. Kauppila, J. & Sipari S. & Suhonen-Polvi H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen Aarne 2016. Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 110-121. Manninen, Sari 2015. Erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden haasteet koulussa - kasvattajien käsityksiä. Saatavana osoitteesta: <https://bulletin.nmi.fi/wp-content/uploads/2015/02/Manninen.pdf>. Melamies, N. & Pärnä, K. & Heino, L. & Miller H. 2012. Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Teoksessa Karjalainen, Vappu & Vilkkumaa, Ilpo (toim.) 2012. Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. Olli, Johanna & Vehkakoski, Tanja & Salanterä, Sanna 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Literature review. Disability & Society 2012: 27 (6), 793–807. Perttinä, Pirkko. 2001. Kuka minusta puhuu? Asiakkaan osallistuminen ja asema kuntoutussuunnittelussa. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: <https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/8230>. Pollari, Kirsi & Hoikkala, Susanna 2016. Lastensuojelun Keskusliitto. Osallisuuden elementit – ammattilaisten taito luo pohjaa lapsen osallistumiselle. Saatavana osoitteessa: <http://lskl.e-julkaisu.com/vammaisen-lapsen-nakemysten-selvittaminen//>. Rajavaara, Marketta. Unohdettu ihminen? Asiakaslähtöisyys kuntoutuksen kehittämisessä. Kuntoutus 2008: (2), 43–46. Rantala, N. 2018. Lapselle merkityksellinen toiminta osallistumista edistävänä tekijänä lapsen kuntoutumisen suunnittelussa. Saatavana osoitteessa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018120319620. Saikku, P. & Karjalainen, V. 2007. Kohtaamisen muuttuva haaste. Pitkittäistarkastelu kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä. Vertaisarvioidut artikkelit. Kuntoutussäätiö. Kuntoutus (2), 15–26. Seppälä, Eeva & Veijola, Arja (toim.) 2012. Lapsen ja nuoren kuntoutuksen kehittäminen. Helsinki: Astekirjat Oy. Siltala, P. 2003. Varhainen vuorovaikutus kokemuksen ja tutkimuksen valossa. Teoksessa Niemelä, P. & Siltala, P. & Tamminen, T. (toim.). Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Helsinki: WSOY. Sipari, S. & Vänskä, N. &, Pollari K. 2017a. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa – Lapsen Metkut. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – Lapsen edun arviointi (LOOK) -hanke. Saatavana osoitteessa: http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/ Sipari, S. & Vänskä, N. & Pollari, K. 2017b. Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 2017: 5. Verkkodokumentti. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550>. Sipari, Salla & Vänskä, Nea yhteistoiminnassa Chiarello, Lisa & Palisano, Robert 2017c. Osallistumisen ekologinen arviointi. Käsikirja. Yhteinen arviointi ja suunnittelu lapsen osallistumiseksi merkitykselliseen toimintaan. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/140228 Unicef n.d. YK:n yleissopimus lasten oikeuksista 1 osa, 12 artikla. Saatavana osoitteessa: <https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/>. Vänskä, N.& Pollari, K. & Sipari, S. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kirjallisuudessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELA. Työpapereita 2016: 94. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/161355/Tyopapereita94.pdf?sequence=1&isAllowed=y Vänskä, N. & Sipari, S. & Pollari, K. & Huisman A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kuntoutuksen kehittäminen, Kela. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/240069 Kuvat: https://pixabay.com/
Olenko motivoiva ammattilainen?
Jokainen ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin saralla toimiva on varmasti joskus pohtinut motivoinnin haastavaa tehtävää omassa työssään. Miten saisin asiakkaan tai potilaan innostumaan ja motivoitumaan pitämään itse huolta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan? Olenko epäonnistunut omassa työssäni, kun asiakas ei motivoidu terapiaan, liikunnallisempaan elämäntapaan tai terveellisempään ruokavalioon? Miten voisin oppia paremmaksi motivoijaksi? Motivaatiolla tarkoitetaan tahtotilaa, joka ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Ajatellaan, että mitä vahvempi motivaatio on, sitä varmemmin saavutetaan halutut tulokset. Motivaation määrän lisäksi tärkeää on kuitenkin myös motivaation laatu (Haukkanen ym. 2012). Kun toiminta koetaan merkitykselliseksi omassa arjessa ja se tuottaa iloa (sisäinen motivaatio), tuottaa toiminta enemmän tuloksia ja yleensä pysyvämpää ja pitkäkestoisempaa toimintaa/elämäntapaa kuin esimerkiksi sosiaalisen paineen vuoksi tai rangaistuksen pelossa toteutunut toiminta (ulkoinen motivaatio). Vuorovaikutuksen tapa asiakassuhteessa on keskeinen tekijä sisäisen motivaation rakentumisessa. Ammattilaisen kannattaa pohtia omaa vuorovaikutustyyliään ja omaa positiotaan asiakkaaseen nähden (Runsio 2018). Toiset asiakkaat tulevat vastaanotolle tasavertaisella neuvottelevalla asenteella, toiset kaipaavat hoitoa ja hoivaa, ja joku haluaa ehkä suoria ohjeita ja neuvoja siitä, miten pitäisi toimia. Jos pystyy tunnistamaan asiakkaan lähtökohdat ja position, on helpompaa auttaa häntä motivaation rakentamisessa. Pystyvyyden tunne motivaation syntymisen pohjalla Erilaisiin teorioihin pohjautuvia motivointimenetelmiä on paljon. Chasandra (2018) tutkimusryhmineen totesi meta-analyysissaan, että fyysisen aktiivisuuden edistämisessä mikään menetelmä ei ollut toista vaikuttavampi. Tulokset olivat kuitenkin parempia, jos jokin menetelmä oli käytössä. Esimerkiksi työyhteisössä voisi siis olla hyödyllistä valita yhdessä jokin menetelmä, jonka käyttöön kaikki sitoutuvat. Yhteinen viitekehys tuo ryhtiä ja rakennetta asiakastyöhön, ja sen kautta työ- ja toimintatapojen kehittäminen on jäsentynyttä ja tehokasta. Useimpien motivointimenetelmien kulmakivenä toistuu kuitenkin yksi yhteinen teema: pystyvyyskäsitysten vahvistaminen. Pystyvyydellä tarkoitetaan sitä, että asiakkaalla on luottamusta omiin kykyihinsä (Bandura 1986). Kun pystyvyyden tunne on vahva, ihminen pystyy esimerkiksi tekemään terveellisiä valintoja kaupassa tai toteuttamaan hänelle suunniteltua liikuntaohjelmaa. Muun muassa selkäkipuisilla tämä voi tarkoittaa sitä, että hänelle herätetään luottamus ja tunne siitä, että hänen selkänsä kestää liikkumista. Asiakkaan pystyvyyskäsitystä kannattaa arvioida esimerkiksi strukturoidun lomakkeen avulla. (Koho 2018.) On tärkeää kuunnella asiakkaan omaa kokemusta. Useilla ihmisillä saattaa olla jo paljon epäonnistuneita kokemuksia terveydenhuollosta. Ammattilaisen pitää tunnistaa nämä asiakkaan tarinasta ja tehdä näkyväksi, että hän ymmärtää ja tunnustaa asiakkaan kokemuksen. Arvioimatta muiden ammattilaisten työtä voi esimerkiksi sanoittaa seuraavasti: ”Onpa sinulla ollut aiemmin raskaita ja kurjia kokemuksia.” Tällaisella vuorovaikutuksella ja asiakkaan kokemuksen validoinnilla osoitetaan asiakkaan arvo ja merkitys, joka edistää motivaation syntymistä. Miten opin paremmaksi motivoijaksi? Jokainen meistä voi oppia paremmaksi motivoijaksi. Oppiminen edellyttää vain halua ja rohkeutta reflektoida omaa toimintaa. Jokaisen ammattilaisen on hyvä aika ajoin arvioida omia työtapojaan ja tottumuksiaan ja antautua kuulemaan palautetta esimerkiksi kollegalta ja asiakkailta. Voit oppia toimimaan paremmin vain, jos osaat tunnistaa oman, tämänhetkisen tapasi toimia. Meillä jokaisella on taskussa hyvä apuväline oman toiminnan arviointiin − puhelin. Kuvaa omaa toimintaasi ja opi! Kipupsykologi Terhi Runsio (2018) antaa konkreettisia ohjeita oman asiakastyön arviointiin. Voit tutkia omaa työtäsi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Osaanko löytää pienetkin edistyksen askeleet asiakkaan toiminnasta? Osaanko sanoittaa huomaamani asiat asiakkaalle? Osaanko ammattilaisena pysäyttää kiireen tunnun ja rauhoittaa asiakasta? Jaksanko olla aidosti kiinnostunut juuri tästä asiakkaasta juuri tässä ja nyt? Osaanko luoda asiakkaalle turvallisuutta ja antaa toivon tunnetta? Osaanko maltillistaa asiakkaan tavoitteita? Millä tavalla olen asiakkaan lähellä / tulen asiakkaan lähelle? Miten katson ja kosketan asiakasta? Ehkä meidän ei ammattilaisina kannatakaan pyrkiä asiakkaan motivoimiseen? Sen sijaan Absezt ja Hankonen (2017) kehottavat ammattilaisia keskittymään auttamaan asiakasta selvittämään, mitä asiakas itse haluaa muuttaa (jos yleensä haluaa muuttaa mitään), mitä askelia hän haluaa ottaa muutoksen tekemiseksi ja mitkä asiat hänen omassa arjessaan voivat auttaa muutoksen tekemisessä. Ainahan asiakaskaan ei ole vielä valmis tekoihin tai muutokseen. Vaikka olisit kuinka hyvä ammattilainen, ei ehkä ole vielä asiakkaan sisäisen motivaation syntymisen aika. Ja voihan olla, että sinun hyvän työsi hedelmät saakin kerätä asiakkaan seuraavaksi kohtaama ammattilainen. Näin ollen omaa työtä arvioivien tekijöiden listaan voisikin lisätä: Osaanko herätellä asiakasta itseään tunnistamaan ja pohtimaan itselleen tärkeitä asioita arjessa ja sitä, mitä konkreettista muutosta hän toivoo saavuttavansa? Tiina Karihtala, lehtori, fysioterapian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Absetz, P. & Hankonen, N. 2017. Miten auttaa potilaita omaksumaan ja ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja? Duodecim 133: 1015–21. Chasandra, M. & Novoradovskaya, E. & Sjögren, T. & Lintunen, T. & Karvanen, J. & Immonen, J. & Ruiz, M. 2018. A scoping review on interventions to promote physical activity among adults with disabilities. Disability and Health Journal 11 (2): 174–183. Haukkala, A. & Hankonen, N. & Konttinen, H. 2012. Sosiaalipsykologia terveyskäyttäytymisen tutkimuksessa. Psykologia 47 (05−06). Koho P. 2018. Pelko, asenteet ja uskomukset kuntoutumisen esteenä. Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki. Runsio T. 2018. Olen motivoiva terapeutti – vai olenko? Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät, 3.−4.10.2018, Helsinki.
Ryhmästä on hyvä aloittaa
Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Omassa kuntoutuksen YAMK -tutkinnon tutkimuksellisessa kehittämistyössäni vieritettiin työpaikkani aloitusryhmäkäytäntöä vastaamaan tämän päivän kuntoutuksen paradigmaa ja neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten tarpeita. Aloitusryhmäkäytäntö (haastattelu, kolme ryhmäkertaa ja palautekerta) on ollut yksikön sisäisen ohjautumisen käytäntönä lasten ja nuorten Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) nuorisopsykiatrian neuropsykiatrisella poliklinikalla. Käytäntö on kuitenkin tullut tiensä päähän. Pääpaino ryhmässä oli ollut toimintakyvyn suppeassa arvioinnissa. Tämä tuntui työntekijöistä raskaalta ja sai nuoriltakin negatiivista palautetta. Sitten kivet lähtivät pyörimään. Reinvall (2018) toteaa väitöskirjassaan, että 68 %:lla autisminkirjon lapsista ja nuorista esiintyy psykiatrisia oireita verrattuna tyypillisesti kehittyneisiin. Näyttöön perustuvia luotettavia tutkimuksia ja hoitoja neuropsykiatriassa on vähän. Niiden puuttuessa kokemuksen ja asiantuntemuksen merkitys kasvaa (Korkeila & Tani 2005). Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisella poliklinikalla työskentelee sairaanhoitaja ja kaksi toimintaterapeuttia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä oli kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin neljää nuorta teemahaastattelun mukaisesti. Haastatteluilla hankittiin tietoa nuorten kokemuksista aloitusryhmässä sekä toiminnallisesta terveydestä. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja vietiin kehittämistyöryhmään, johon poliklinikan työntekijöiden lisäksi kuului nuorisopsykiatrian erikoislääkäri sekä sosiaalityöntekijä. Tämä työryhmä yhdisti nuorten haastatteluiden aineiston, kuntoutuksen uuden paradigman mukaisen teorian sekä oman ammatillisen kokemuksen, ja näin syntyi uudistettu aloitusryhmäkokonaisuus. Kehittämistyön tulokset osoittavat, että siirryttäessä yksiköstä toiseen on tärkeää, että nuori ja perhe pääsevät tutustumaan tiloihin ennen varsinaisen kuntoutuksen alkua. Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrisen poliklinikan tutustumiskäynnillä perhe näkee työntekijät sekä tilat, joussa toimitaan, ja saavat esitteen, jossa on yksikön tiedot puhelinnumeroineen. Aloitusryhmäkokonaisuus alkaa alkuhaastattelulla Ryhmän ohjaajat haastattelevat nuoren joko vanhemman kanssa tai erikseen. Haastattelussa nuori saa itse päättää vanhemman osallistumisesta hänen haastatteluajalleen. Ja näin auttaa ryhmän ohjaajia tutustumaan nuoreen. Näin saadaan tietoa siitä, miten nuori esimerkiksi haluaa tarvittaessa tulla autetuksi, millaisia ryhmäkokemuksia hänellä on ollut ja miksi nuori kokee tulleensa ohjatuksi ryhmään. Vanhemmat vastaavat haastattelussa samoihin kysymyksiin, jotka kysytään nuorelta. Nuorelle kerrotaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Ohjaajien tehtävä on pitää keskustelua yllä, ja nuoret saavat osallistua haluamallaan tavalla ja myös jättää halutessaan vastaamatta esitettyihin kysymyksiin. Nuorille kerrotaan myös, että jokaisella on omat syynsä osallistua ryhmään, mutta niistä ei ryhmässä tarvitse puhua. Tätä painotetaan, koska monilla nuorilla on pelko, että omista asioista pitäisi puhua julkisesti. Jokaisen ryhmäkerran jälkeen nuori täyttää itsearviointilomakkeen, jossa on rasti ruutuun- ja avoimia kysymyksiä. Tällä lomakkeella halutaan tarkentaa asioista, joista ryhmässä ei kysellä, esimerkiksi sitä, jännittikö nuori, kokiko hän olonsa ryhmässä ahdistuneeksi tai iloiseksi, oliko jokin epämiellyttävää tai puhuiko nuori muille ryhmäläisille. Tämän avulla saadaan tietoa siitä, miltä nuorista tuntui ryhmässä, eikä se jää arvailuiden tai ohjaajien tulkinnan varaan. Tapaamiset jäsentyvät seuraavasti: I toiminnallinen kerta Valmistetaan avaimenperä tai maskotti. Esillä on tarvittava materiaali sekä muutamia mallikappaleita. Puhelinta saa käyttää ideointiin. Nuorelle muistutetaan, että ryhmässä saa puhua tai olla puhumatta. Pöydällä tulee olla vaihtoehtoista kommunikointia varten kyniä ja paperia. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. II toiminnallinen kerta Pelataan jokin lautapeli ja tehdään ryhmässä päätös, mitä viimeisellä ryhmäkerralla valmistetaan välipalaksi. Nykyään hyödynnetään Spiral-peliä. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. III toiminnallinen kerta Valmistetaan yhdessä ryhmänä välipala ja syödään se. Nuori täyttää itsearviointilomakkeen. Palautekerralla nuori, vanhemmat ja ohjaajat käyvät ryhmäkerrat ja itsearvioinnit läpi suhteessa alkuhaastatteluun sekä ohjautumisen syyhyn. Keskustellaan esiin nousseista vahvuuksista, miten nuori käyttää toimintakykyään sekä mitä taitoja hän voisi vielä harjoitella. Näin palautteessa yhdistyvät nuoren kokemus ja ammatillinen näkemys. Tämän pohjalta tehdään yhdessä lääkärin ja perheen kanssa kuntoutussuunnitelma ja sovitaan siitä, miten Eksoten lasten ja nuorten neuropsykiatrinen poliklinikka osallistuu kuntoutukseen. Ryhmäohjaajat kirjaavat palautteen yhdessä tehdyn suunnitelman mukaan potilastietojärjestelmään. Kehitettäessä jo olemassa olevia käytäntöjä on tärkeää, että tavalla tai toisella palveluiden käyttäjät saavat osallistua. Näin vierivästä kivestä eli aloitusryhmästä ropisivat pois sammaleet, ja toiminta on jatkunut ja myös laajentunut Eksoten pohjoisiin kuntiin. Kirjoittaja: Emmi Lönn, opiskelija, Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK) Kuva: Paula Mäkelä 2018 Lähteet: Reinvall, Outi 2018. Neurocognitive functioning and psychiatric symptoms in children and adolescents with higher functioning autism spectrum disorders. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/235218 Luettu 1.8.2018 Korkeila, Jyrki & Tani, Pekka 2005. Tarkkaavuushäiriö aikuisiässä. Duodecim 121 (2). 153–160.
Aktivoitavasta oman elämän asiantuntijaksi − moniasiantuntijuus yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa
Mitä ajatuksia Sinulla herää kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän välisestä tasavertaisesta kumppanuudesta? Mikä on sen merkitys kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistumisessa? Kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tutkimusten mukaan niin kuntoutujan kuin kuntoutustyöntekijän aktiivista panosta kuntoutumisprosessissa. Jotta asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, tulee kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän yhdessä päättää tavoitteista ja työskennellä yhdessä niitä kohti. Voidaan puhua vahvasta kumppanuudesta asiakkaan ja ammattilaisen välillä, jonka merkitys tavoitteiden saavuttamiselle on selvästi merkityksellisempi kuin esimerkiksi käytetyt välineet ja strategiat. (Harra 2014.) Tämä kirjoitus pohjautuu tutkimuksellisen kehittämistyön (Wall 2018) tuloksiin. Kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää moniasiantuntijuuteen perustuvaa toimintatapaa Invalidisäätiön kuntouttavassa työtoiminnassa, tavoitteena kuntoutujien yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen. Tulosten mukaan tasavertainen vuorovaikutus, kuntoutujan kohtaaminen ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä, kuntoutumisen henkilökohtainen muotoileminen sekä kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen asiantuntijuus nousivatkin keskeisiksi elementeiksi. Kuntoutuja kumppanina? Teoriatiedon mukaan moniasiantuntijuuteen perustuvassa toimintatavassa jaetaan omaa osaamista, huomioidaan toisten näkökulmat ja yhdistetään osaamista - voidaan puhua yhdessä oppimisesta. Tavoitteena on rakentaa uutta tietoa ja ymmärrystä yhdessä. Vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen ovat avaintekijöitä tällaisessa yhteistyössä. (Jeglinsky & Sipari 2015.) Miltä kuulostaisi kuntoutuminen ja työskenteleminen kohti tavoitteiden saavuttamista, joka on yhdessä oppimista kuntoutujan kanssa? Uuden-Seelannin alkuperäisväestö maorit kuvaavatkin kuntoutumista ja tavoitteiden saavuttamista kiehtovasti yhteiseksi matkaksi kanootissa, yhdessä meloen. Määränpäätä ei saavuteta, elleivät kaikki melo (Elder 2015). Kuntoutujan omien näkemysten esiin saaminen vaatii dialogisten menetelmien tuntemusta ja niiden hallintaa. Dialogi on ennen kaikkea toisen kunnioitusta, ajan antamista, aitoa kohtaamista. Dialogisuus on arvostavaa vuoropuhelua keskinäisen ymmärryksen muotoilemiseksi. Kyseessä ei ole vain toiminta- vaan ajattelutapa, miten suhtaudumme kuntoutujaan ja minkälaisen aseman annamme hänelle? (Jeglinsky & Sipari 2015; Seikkula & Arnkil 2005; Veijola & Honkanen & Lappalainen 2015.) Kuntoutustyöntekijöiden ammattitaitoon kuuluu tunnistaa kuntoutujan aseman taso kuntoutumisprosessissa. Missä vaiheessa kuntoutuja pystyy tai on valmis ottamaan vastuuta omasta elämästään? Ennen tavoitteiden asettamista tulee hahmottaa kuntoutujan edellytykset aktiivisuuteen ja siihen vaikuttavat tekijät sekä ymmärtää aktiivisuuden vaihtelu kuntoutumisprosessin aikana. Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen toisin sanoen edellyttää kuntoutujan kohtaamista oman elämänsä asiantuntijana, tasavertaisessa vuorovaikutuksessa dialogisuus keskiössä. Hienoistakaan tavoitteista ei ole hyötyä, jos ne eivät ole kuntoutujalähtöisiä. Mitä tietoisempi kuntoutuja on omista tavoitteistaan, sitä suurempi on hänen sitoutumisensa työskentelyyn kohti tavoitteiden saavuttamista. Voidaan puhua myös kuntoutumisvalmiuksien tunnistamisesta ja vahvistamisesta. Tasavertaisen kumppanuuden ollessa tärkeä tekijä yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa, edellytetään myös kuntoutujalta vuorovaikutustaitoja sekä muutos- ja kuntoutusmotivaatiota − valmiuksia kuntoutumiseen. Minkälaiset ovat kuntoutujan valmiudet esimerkiksi asettaa tavoitteita kohti toivottua muutosta? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen edellyttää motivaatiota ja sitoutumista, miten nämä mahdollistuvat? Yhteisen ymmärryksen rakentamisen menetelmiä tavoitteiden saavuttamisen vahvistumiseksi Kuntoutustyöntekijän vuorovaikutustaidot ja dialogiset kyvyt sekä valtaistavan paradigman mukainen asenne kuntoutujaa kohtaan ovat olennaisia tekijöitä, mutta kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kuntoutujalta vuorovaikutusosaamista, voimavaroja ottaa vastuuta ja selvää asioista sekä kykyä eri vaihtoehtojen vertailuun ja ymmärtää kuulemaansa. Voidaan puhua myös kognitiivisista taidoista, joihin kuuluvat myös uuden oppiminen ja sen soveltaminen sekä muistaminen. Kehittämistyön tuloksissa nousi tarve tuottaa kuntoutumisvalmiuksien kartoittamisen ja vahvistamisen työmenetelmät ja -välineet. Liittyvätkö kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen haasteet esimerkiksi motivoitumiseen vai kognitiivisiin erityisen tuen tarpeisiin? Autismin kirjon oireet saattavat näyttäytyä motivaation puutteena, mutta mistä todellisuudessa on kyse? Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, kun kuntoutuja kohdataan ainutlaatuisena ja kokonaisvaltaisena yksilönä ja kuntoutuminen muotoillaan henkilökohtaisesti yhdessä kuntoutujan kanssa moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön mukaisesti. Kuntoutumistavoitteet ovat määritelty jo ennen kuntouttavan työtoiminnan aloitusta aktivointisuunnitelmassa, mutta toisaalta niiden asettaminen on koko kuntoutumisjakson kestävä kehämäinen prosessi. Ne vaativat jatkuvaa työstämistä, seurantaa ja arviointia sekä uudelleen määrittelyä. Voidaan puhua kuntoutumisen henkilökohtaisesta muotoilemisesta. Jotta kuntoutujan yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttaminen vahvistuu, tulee kuntouttavan työtoiminnan olla tavoitteellista alusta loppuun saakka. Tärkeää on siis kehittää kuntoutumistavoitteiden asettamiseen, työstämiseen, seurantaan ja arviointiin monipuoliset työmenetelmät ja -välineet. Toiminnalliset työmenetelmät soveltuvat hyvin kuntoutumistavoitteiden määrittelemiseen ja työstämiseen, työllistymisvalmiuksien ja tuen tarpeen arviointiin ja vahvistamiseen sekä luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen luomiseen yhdessä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujan kohtaaminen yhteisen toiminnan, kuten yhdessä työskentelyn tai vaikkapa pelaamisen kautta häivyttää kuntoutustyöntekijän valta-asemaa, mahdollistaen tasavertaisen ja avoimen kohtaamisen. Toiminnallisuuden kautta saa paremmin käsitystä omista kyvyistään ja tuen tarpeista verrattuna vain pöydän ääressä keskusteluun lomaketta täyttäen. Näin myös henkilökohtaiset kuntoutumistavoitteet alkavat paremmin hahmottua ja motivaatio herätä hyvissä vuorovaikutustilanteissa ja mielekkäissä työtehtävissä. Moni kuntoutustyöntekijä varmasti tunnistaa hyödyntävänsä toiminnallisuutta yhteistyössä kuntoutujan kanssa, mutta oleellista on toiminnallisten menetelmien selkeä nimeäminen, tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen, jotta ne eivät jäisi vain mukavaksi puuhasteluksi. Kuntoutuminen on kohtaamista Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksiin ja teoriatietoon peilaten voidaan todeta yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuvan moniasiantuntijuuteen perustuvan yhteistyön ja toimintatapojen kautta. Niin moniasiantuntijaista toimintatapaa kuin yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä kuvaavat usein yhtäläiset tekijät, kuten molempien kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän aktiivinen osallistuminen, tasavertainen vuorovaikutus ja kumppanuus, yksilöllinen palveluprosessi, kiireettömyys, kunnioittava ja aito kohtaaminen sekä luottamuksellisuus. Kuntoutujan ja kuntoutustyöntekijän tasavertainen vuorovaikutus, dialogi, on keskeisin lähtökohta ja työmenetelmä molempien aktiivisen osallistumisen, motivaation ja tasavertaisen vaikuttamisen mahdollistumiseksi työskentelyssä kohti tavoitteiden saavuttamista. Kuntoutuksen paradigman muutoksessa on ennen kaikkea kyse kuntoutujan roolin muutoksesta palvelusta ja toimialasta riippumatta kohti moniasiantuntijaista yhteistyötä. Tasavertainen vuorovaikutus on ikään kuin alusta erilaisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Verkostotyössä ja Sote-muutokseenkin liittyvän palveluiden tuotteistamisen ja kilpailutuksen myötä ammattilaisten tulee kuitenkin osata nimetä käyttämiään työmenetelmiä ja välineitä, mutta lopulta tullaan aina kohtaamistaitoihin. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Yksilöllisten kuntoutumistavoitteiden saavuttamisen vahvistuminen kuntouttavassa työtoiminnassa. Moniasiantuntijuuteen perustuva toimintatapa”. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Irina Wall, kuntoutuksen, opiskelija, kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Metropolia AMK Lähteet Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Jeglinsky, Ira & Sipari, Salla 2015. GAS – menetelmä moniammatillisesti asiakkaan arjessa. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela. Elder, Hinemoa 2015. Te Waka Oranga. Bringing Indigenous Knowledge Forward. Teoksessa McPherson, Kathryn & Gibson, Barbara E. & Leplége, Alain. Rethinking Rehabilitation. CRC Press. Taylor and Francis Group. FL, United States of America. 239−240. Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2005. Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Veijola, Arja & Honkanen, Hilkka & Lappalainen, Pirjo 2015. Asiakkaan osallisuuden mahdollistava ja sitä tukeva haastattelukeskustelu. Teoksessa Sukula, Seija & Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.): GAS. Menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela.
Käyttäjälähtöisyyttä tarvitaan etäkuntoutuksen kehittämisessä
Metropolia Ammattikorkeakoulussa rakennetaan ympäristöministeriön tuella älykkään palveluasumisen digitaalista pilotointiympäristöä Myllypuroon valmistuvalle kampukselle. Kehittämistyötä varten kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista. Selvityksen tulokset ovat hyödynnettävissä myös etäkuntoutuksen kehittämisessä. Ensin on ymmärrettävä käyttäjiä Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-Digi) on selvitetty palveluasumisympäristön älykkääseen teknologiaan liittyviä käyttäjälähtöisiä tekijöitä. Kiinnostuksen keskiössä ovat olleet hyvinvointi, toimintakykyisyys ja mielekäs kotona asuminen. Käyttäjälähtöisiä tekijöitä on mahdollista hyödyntää etäkuntoutuksen kehittämisessä. Keväällä 2017 kerättiin tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa ryhmäkeskustelujen avulla. Pienryhmäkeskusteluihin osallistui palvelukeskuksen asukkaita, heidän läheisiään sekä henkilökuntaa ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Kaikissa keskusteluissa oli samat viisi teemaa. Keskustelut auttoivat ymmärtämään, millainen merkitys fyysisillä ympäristötekijöillä, teknologialla ja tekniikalla, palveluilla, toimintakulttuurilla sekä tilojen hallinnalla ja omistajuudella koettiin olevan käyttäjille. (Harra & Lintula 2018.) Etäkuntoutukseen ja älykkääseen teknologiaan kohdistuu samoja vaateita Etäkuntoutuksen suosituksista (vrt. Salminen ym. 2016) on tunnistettavissa samoja ympäristöön, teknologiaan ja palvelujen käyttäjään liittyviä vaatimuksia kuin PA-Digin selvityksen tuloksissa (Harra & Lintula 2018). Samat vaatimukset kohdistuivat muun muassa fyysiseen ympäristön turvallisuuteen ja rauhallisuuteen sekä laitteiden helppokäyttöisyyteen ja hallittavuuteen. Yksityisyyden suojaan liittyvien tekijöiden huomioon ottaminen korostuu, mikäli etäkuntoutuksen osana tarvitaan esimerkiksi turvallisuuden seurantaa. Etäkuntoutuksessa ja älykkään teknologian hyödyntämisessä on huomioitava myös käyttäjien toimintakyvyn ongelmista johtuvat erityistarpeet esimerkiksi näkemisen ja kuulon suhteen. Toisaalta juuri digitaalisen teknologian avulla voidaan mahdollistaa monikanavainen yhteydenpito omaisiin, lähiympäristön ja yhteiskunnan tapahtumien seuraaminen sekä saavuttaa kokemus osallisuudesta ja yhteydestä maailmaan. Käyttäjälähtöisessä toimintakulttuurissa käyttäjien tarpeita ja toiveita kuunnellaan Asiakaslähtöinen kohtelu on ihmisarvoista ja toista ihmistä arvostavaa. Digitaalisten palveluiden yksilöllisyydellä ja ihmisläheisyydellä pystytään tukemaan jokapäiväisen elämän merkityksellisyyttä sekä oman identiteetin säilymistä. Digitaalisesti toteutetussa ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntoutujan yksilöllisyyteen, sillä tekniikan käyttöönoton tulee perustua käyttäjän omaan kokemukseen ja kiinnostukseen. Yhdessä vietetyt etäkuntoutushetket rakentavat yhteistä kuntoutuksen toimintakulttuuria, jossa kuntoutujalla on vapaus tehdä omia valintoja sekä kuntoutumistaan koskevia päätöksiä. Monipuoliset ja avoimesti tarjolla olevat vaihtoehdot helpottavat käyttäjälle sopivan digitaalisen palvelun ja oikeanlaisen etäkuntoutusmuodon löytämistä. Käyttäjien toiveiden huomioon ottamisella on yksilöllistä hyvinvointia ja kuntoutumista edistävä vaikutus. Etäkuntoutuksessa toistettavuus ja vuorovaikutteisuus on toiminnan perusta, jolla vältetään väärinymmärrystä ja vähennetään virheitä, sillä ohjaus on katsottavissa samanlaisena useita kertoja sijainnista riippumatta. Se on suuri etu silloin, kun kuntoutujan ja kuntouttajan välimatkat ovat suuria. Välimatkoista huolimatta digitaalisuus lisää turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa oman harjoittelun toteuttamista. Älykäs teknologia voi tarjota hallinnan ja omistajuuden kokemuksen Etäkuntoutuksessa hyödynnetään tavoitteellisesti monenlaista etäteknologiaa, kuten puhelinta, matkapuhelinta ja tietokoneita mukaan lukien tablettitietokoneet (Salminen, Hiekkala & Stenberg 2016). Mielenkiintoinen kysymys onkin, miten palveluasumisen älykkään teknologian merkitys resonoi etäkuntoutuksen kehittäjien ja yrittäjien tarpeisiin. Hallinnan ja omistajuuden mahdollistamiseksi digitaalisten välineiden pitäisi olla yksilöllisesti muunneltavissa ja käyttäjien tarpeisiin pitäisi olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa, että kuntoutuja saa toimia omassa kodissaan omilla ehdoillaan ja hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia ratkaisuja. Jatkossa fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä oman tilan hallinnan ja omistajuuden merkitys ovat tekijöitä, jotka auttavat kehittämään kuntoutujalähtöisiä etäkuntoutuksen tuotteita ja palveluita. Käyttäjälähtöisyyden kehittäminen yhteiskehittelyn avulla Käyttäjälähtöisen etäkuntoutuksen kehittämiseksi tarvitaan fasilitoitua yhteiskehittelyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Sidosryhmiä ovat esimerkiksi palveluasumisyksiköiden toimijat, älykkäitä palveluja ja tuotteita tarjoavat yritykset sekä korkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat (mm. sosiaali- ja terveysala, kiinteistö- ja talorakennus, tietoverkko ja hyvinvointiteknologian sekä liiketalous). Sidosryhmien yhteiskehittelyn tarve on tunnistettu käyttäjälähtöisen älykkään teknologian kehittämisessä, mutta haasteena on ollut toimijoiden kokoaminen yhteen. 6Aika-hankkeessa Hippa − Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla (https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/) kootaan yhteen ja kehitetään käytäntöjä, jotka edistävät myös etäkuntoutusta. Etäkuntoutus palveluasumisen tuotteena tai palveluna Etäkuntoutus on tulevaisuudessa yleistyvä ja kehittyvä kuntoutusmuoto, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia toimintakykyisyyden ylläpitämiseen ja mielekkääseen elämään myös palveluasumisessa. Etäkuntoutuksen digitaalisten laitteiden ja ohjelmien kehittäjille sekä palvelujen tuottajille Hippa-hanke tarjoaa monia etuja. Hippa tarjoaa pk-yrityksille ja start upeille esimerkiksi mahdollisuuksia käyttäjälähtöiseen yhteiskehittelyyn, tuotteiden ja palvelujen testaukseen digitaalisissa, vakioiduissa sekä autenttisissa ympäristöissä sekä tukea kaupallistamiseen ja markkinointiin Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leila Lintula, TTM, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1 Hippa − Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/ PA-Digi.2017. Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentaminen. Saatavana osoitteessa: http://www.kiradigi.fi/kokeiluhankkeet/kokeiluhankkeet/palveluasumisen-uusien-teknologioiden-kokeiluymparisto.html Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jasn-Henry 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Heiskanen, Tuija & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta, Tiina 2016. Suositukset etäkuntoutukseen. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.): Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df
Nostokoneista selkäkouluun – Onko ergonomiasta apua hoitajan vaivoihin?
Hoitotyön kuormittavuus tunnetaan: Työterveyslaitoksen mukaan terveydenhuollossa tapahtuu työhön liittyviä tapaturmia kolmanneksen enemmän kuin muilla aloilla. Fyysisesti raskaiden työtehtävien lisäksi hoitajia kuormittavat kiire ja vuorotyö. Hoitajat kärsivät tyypillisesti työperäisistä kivuista alaselässä, niska-hartiaseudulla ja olkapäissä. (Työterveyslaitos 2017; Hegewald ym. 2018.) Ergonomia on tieteenala, jonka tarkoitus on sovittaa parhaalla mahdollisella tavalla yhteen ihmisen hyvinvointi ja toimintajärjestelmän tehokkuus. Monelle tutuinta ergonomiaa on työvälineiden ja -tapojen säätäminen, mutta fyysisen kuormituksen lisäksi ergonomia on kiinnostunut myös työn kognitiivisista ja organisatorisista kuormitustekijöistä. Miten vaikkapa johtaminen ja tiedonkulku palvelevat ihmisen hyvinvointia ja järjestelmän tehokasta toimintaa? (Suomen Ergonomiayhdistys 2018.) Viime aikoina niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on käyty keskustelua siitä, onko ergonomia tieteellisen näytön valossa tehokasta (Helsingin Sanomat 29.8.2018) vai onko ergonomia peräti ”uskomustiedettä”, kuten Curtin Universityn professori Peter O’Sullivan totesi haastattelussa syyskuussa (The Sydney Morning Herald, 30.8.2018). Onko ergonomialla annettavaa työn kuormittamille hoitajille – ja jos on, niin millaisella ergonomialla? Tutkimusnäyttö vähintään ristiriitaista Tutkimuksia erilaisten ergonomiaohjelmien vaikutuksesta hoitotyön ammattilaisten hyvinvointiin on tehty paljon. Satunnaistetuissa kontrolloiduissa tutkimuksissa (randomized controlled trials, RCT) koehenkilöt jaetaan satuinnaisesti koe- ja verrokkiryhmiin ja voidaan näin vertailla ”lääkkeen” tehoa. Ergonomiatutkimuksissa toinen ryhmä on tyypillisesti osallistunut jonkinlaisen ergonomiainterventioon ja toinen ryhmä ei. Intervention jälkeen ryhmiä on verrattu: onko ergonomiaohjelmassa mukana olleilla esimerkiksi vähemmän alaselkäkipuja tai sairauslomapäiviä? Ergonomiainterventioissa on useimmiten käytetty teknisiä apuvälineitä (esimerkiksi potilasnostolaitteita), ergonomiakoulutusta (”näin nostat oikein”), erilaisia liikuntaharjoitteita (esimerkiksi venyttely- tai lihasvoimaharjoittelua) tai näiden erilaisia yhdistelmiä. Myös organisatorisia ja kognitiivisia kuormitustekijöitä on otettu huomioon käyttämällä muun muassa kognitiivis-behavioristisen terapian keinoja tai huomioimalla interventiossa työyhteisön psykososiaalisia tekijöitä. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Yhtäällä on saatu rohkaisevia tuloksia siitä, että ergonomiaohjaus ja fyysiset harjoitteet vähentäisivät hoitajien itsearvioimaa alaselkäkipua merkittävästi verrattuna verrokkiryhmään (Chen ym. 2014, Jaromi ym. 2018). Toisaalla ei ole saatu merkittävää eroa tutkimusryhmän ja verrokkiryhmän välille (Rasmunssen ym. 2015). Tuoreet tuloksia yhdistävät systemaattiset katsaustutkimukset toteavat ergonomiainterventioiden näytön jääneen vähintään epävarmaksi ja tutkimusten olevan heikkolaatuisia. (Hegewald ym. 2018; Richardsson ym. 2018; Sowah ym. 2018.) Onko ergonomiaan panostaminen siis pelkkää sielunhoitoa? Liikunnasta vahvinta näyttöä Ergonomiaohjelmien tutkimusnäyttö on kaiken kaikkiaan todettu ristiriitaiseksi ja epävarmaksi. Toimivimpia näyttäisivät olevan ergonomiainterventiot, jotka yhdistävät useampaa eri keinoa (multifactorial inverventions). Vahvin näyttö on sellaisista ergonomiaohjelmista, jotka perustuvat liikuntaan tai liikunnan ja jonkin toisen keinon, esimerkiksi nostotekniikkaopetuksen, yhdistämiseen. (Sowah ym. 2018). Erilaisten ergonomiainterventioiden vertailua vaikeuttaa se, että niiden liikuntaohjelmat ovat kirjavia. Tutkimuksessa käytetty fyysinen harjoittelu voi yhtä hyvin olla yksi itsenäinen venyttelykerta kerran viikossa 12 viikon ajan, tai kolme ohjattua kuntosaliharjoittelua viikossa neljän kuukauden ajan. Tämä tekee hankalaksi arvioida, millainen liikuntaohjelma voisi toimia hoitohenkilökunnalle parhaiten. Liikunnalla ylipäätään on takanaan vahva tutkimusnäyttö alaselkäkivun hoidossa. Liikkuminen helpottaa kipuja, ja toisaalta fyysinen passiivisuus ja heikko lihaskunto tunnetusti altistavat tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Liikuntaan perustuvat ergonomiainterventiot voivat siis vähentää hoitajien alaselkäkipuja yhtäältä lievittämällä työn tuomia oireita ja toisaalta ehkäisemällä niitä paremman fyysisen kunnon kautta. Tutkimusten valossa pelkkä tiedon jakaminen ergonomiasta ei ole riittävää. Vaikka hoitajille neuvotaan turvallisia tapoja siirtää potilasta, tieto ei välttämättä siirry toiminnaksi. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että jos opetukseen yhdistetään asentotuntoa ja lihasvoimaa parantavia harjoitteita, ergonomiaohjaus voi johtaa parempiin tuloksiin. Laadukasta tutkimusta kaivataan Kansainvälisten, systemaattisten katsausten mukaan hoitotyön ergonomiainterventioista ei ole saatavilla riittävästi hyvälaatuisia tutkimuksia, jotta ergonomisten keinojen vaikuttavuudesta voitaisiin tieteellisesti sanoa juuta taikka jaata. (Richardsson ym. 2018; Hegewald 2018; Sowah ym. 2018.) Tämänhetkisen näytön perustella lienee turvallista kuitenkin todeta, että sellaisista ergonomiaohjelmista voi olla hyötyä, jotka perustuvat liikuntaan ja johonkin muuhun ergonomiaohjauksen keinoon. Keinovalikoima voi yltää pienapuvälineiden käytöstä (kuten työkengät tai liukulaudat) sähköisiin nostolaitteisiin ja aina kouluttautumisesta tiimityöskentelyn parantamiseen saakka. Hoitajien työn kuormittavuus tunnetaan; kuormittavuutta voidaan ja kannattaa pyrkiä vähentämään liikuntaa ja muita ergonomisia keinoja yhdistämällä. Tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen erilaisia psykofyysisosiaalisia ulottuvuuksia ei työn kuormittavuutta arvioidessa kannata myöskään unohtaa. Pelkästään signaali siitä, että työn raskaus otetaan vakavasti ja sille halutaan organisaatiossa tehdä jotain, on tärkeä hoitohenkilöstön työn kuormittavuuden kokemiselle. Kirjoitus perustuu työhön ”Interventiot hoitotyön ergonomiaohjauksessa - Kirjallisuuskatsaus” Anna Byckling, 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Anna Byckling, fysioterapeuttiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anu Valtonen, fysioterapian yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Chen H-M, Wang H-H, Chen C-H, Hu H-M. 2014: Effectiveness of a stretching exercise program on low back pain and exercise self-efficacy among nurses in Taiwan: a randomized clinical trial. Pain Management Nursing 2014 Mar;15(1):283-291. Saatavana osoitteessa: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1524904212001713 Hegewald J, Berge W, Heinrich P, Staudte R, Freiberg A, Scharfe J, Girbig M, Nienhaus A, Seidler A. 2018: Do Technical Aids for Patient Handling Prevent Musculoskeletal Complaints in Health CareWorkers? - A Systematic Review of Intervention Studies. Int J Environ Res Public Health. 2018 Mar 9;15(3). Saatavana osoitteessa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5877021 Helsingin Sanomat 29.8.2018. Terveen ei kannata miettiä työasentoja, sanoo asiantuntija: ”Ergonomiset ratkaisut voivat olla jopa haitallisia selän hyvinvoinnille”. Saatavana osoitteessa: https://www.hs.fi/elama/art-2000005807462.html Jaromi M, Kukla A, Szilagyi B, Ugron A, Kovacsne Bobaly V, Makai A, Linek P, Acs P, Leidecker E 2018: Back school programme for nurses has reduced low back pain levels: a randomized controlled trial [with consumer summary]. Journal of Clinical Nursing 2018 Mar;27(5-6):e895-e902. Saatavana osoitteessa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28771864 Rasmussen CDN, Holtermann A, Bay H, Sogaard K, Jorgensen MB 2015: A multifaceted workplace intervention for low back pain in nurses' aides: a pragmatic stepped wedge cluster randomised controlled trial. Pain 2015 Sep;156(9):1786-1794. Saatavana osoitteessa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4617291/ Richardsson A, McNoe B, Derrett S & Harcombe H 2018: Interventions to prevent and reduce the impact of musculoskeletal injuries among nurses: A systematic review. International Journal of Nursing Studies 2018 June;82: 58-67. Saatavana osoitteessa: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0020748918300750 The Sydney Morning Herald 30.8.2018. A difficult position: Experts question whether ergonomics holds up. Saatavana osoitteessa: https://amp.smh.com.au/lifestyle/health-and-wellness/a-difficult-position-experts-question-whether-ergonomics-holds-up-20180910-p502w5.html?__twitter_impression=true Suomen Ergonomiayhdistys 2018. Mitä on ergonomia? Saatavana osoitteessa: http://www.ergonomiayhdistys.fi/yhdistys/uusi-sivu/ Sowah D, Boyko R, Antle D, Miller L, Zachary M, Straube S 2018: Occupational inter-ventions for the prevention of back pain: Overview of systematic reviews. Journal of Safety Research 2018 Sept;66;39-59. Saatavana osoitteessa: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0022437517304176#bb0055 Työterveyslaitos 2017. Potilaan siirtymisen ergonominen avustaminen. Saatavana osoitteessa: https://www.slideshare.net/tyoterveyslaitos/potilaan-siirtymisen-ergonominen-avustaminen
Yhteistoiminnalla osaamista kuntoutumiseen
Kuntoutusalan ammattilaisten osaaminen on – ja sen tulee olla – jatkuvassa muutoksessa. Tämä kuvastaa myös maailmanlaajuisesti nousevaa trendiä, jonka myötä työntekijöiltä alasta riippumatta vaaditaan elinikäisen oppimisen taitoja. Tällä hetkellä kuntoutuksen ammattilaiset ovat uuden edessä, kun he tarvitsevat yhteistoimintaa kuntoutujien kanssa osaamisensa kehittämisessä. Kuntoutusajattelun muutoksessa kuntoutuja nähdään aktiivisena toimijana omassa elämässään ja kuntoutusta pyritään toteuttamaan asiakkaan arkiympäristöissä. Kuntoutuminen voidaan tällöin ymmärtää yksilön ja ympäristön välisenä muutosprosessina, jonka hyöty ilmenee asiakkaan arjessa. Erityisesti kuntoutujan roolia ja asemaa koskeva ajattelu on muuttunut – asiakas ei ole enää palvelujen tuottajan kohde vaan ammattilaisen kanssa yhdessä toimiva henkilö. (Sipari & Mäkinen & Paalasmaa 2014.) Kuntoutuksen ammattilaisten osaamisen rakentamisessa on keskeistä tunnistaa, mitä haasteita liittyy kuntoutukseen ja mitä taas kuntoutumiseen (Ahonen ym. 2015). Kuntoutumisen ajatus- ja toimintatapojen muutokset edellyttävät alan ammattilaisilta uudenlaista osaamista, jota työelämätoimijoiden ja kuntoutusalan koulutuksen täytyy kehittää yhteistyössä kuntoutujien kanssa. Tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa korostui yhteistoiminta OsKu eli Osaamista kuntoutukseen -hanke uudistaa kuntoutusalan koulutusta. Osana OsKu-hanketta toteutetun tutkimuksellinen kehittämistyön (Soinio 2018) tarkoituksena oli kuvata, mitä osaamista kuntoutusalan ammattikorkeakoulutuksen tulee tuottaa asiakkaan kuntoutumisen edistämiseksi. Kehittämistyön tulosten mukaan asiakkaan kuntoutumista edistävän osaamisen ytimessä ovat asiakaslähtöinen osaaminen, asiakasymmärrysosaaminen, vuorovaikutusosaaminen ja yhteistoiminta asiakkaan kanssa. Nämä osaamisalueet muodostavat ikään kuin raamit, joiden sisällä asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen rakentuu. Lisäksi kuntoutusalan ammattilainen tarvitsee: Ympäristöosaamista (ml. fyysinen ja sosiaalinen ympäristö) Teknologia- ja apuvälineosaamista Kuntoutus-, vakuutus- ja palvelujärjestelmäosaamista Tutkimus- ja kehittämisosaamista Monialaista ja moniammatillista osaamista Kuntoutusalan yhteistä teoriaosaamista Oman ammatin substanssiosaamista Oman ammattitaidon kehittämisosaamista Ohjausosaamista Viestintäosaamista Vaikuttavuus- ja arviointiosaamista Eettis-moraalista osaamista ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta päätöksenteossa. Asiakkaan tarpeet lähtökohtana ammattilaisen osaamiselle Tulevaisuuden työelämässä tarvittava asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen rakentuu hybridimäisesti kahden tai useamman edellä mainitun osaamisalueen rajapinnalla. Tämä on kuvattu esimerkinomaisesti kuviossa 1. Lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet ja nämä määrittävät sen, millä rajapinnalla asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen missäkin tilanteessa muodostuu. Kuvio 1. Asiakkaan kuntoutumista edistävän osaamisen rakentuminen osaamisalueiden rajapinnalla Olennaista on, ettei ammattilainen määritä asiakkaan tarpeita, vaan asiakas itse kertoo, mihin hän elämässään toivoo muutosta ja missä hän tarvitsee apua. Aina näiden asioiden ilmaiseminen ei kuitenkaan ole asiakkaalle helppoa. Tällaisissa tilanteissa kuntoutusalan ammattilaiselta vaaditaankin taitoa auttaa asiakasta tunnistamaan ja tuomaan esiin tarpeitaan. Yhteistoiminta vahvistaa kuntoutusajattelun muutosta Kehittämistyön tuloksissa painottunut yhteistoiminta asiakkaan kanssa kuvastaa kuntoutusajattelun muutoksen mukaista uudenlaista kuntoutusosaamista. Yhteistoiminta asiakkaan kanssa edellyttää ammattilaiselta dialogisia taitoja, mikä ilmeni kehittämistyön tuloksissa moninaisesti, kun vuorovaikutusosaaminen, asiakaslähtöinen osaaminen ja asiakasymmärrysosaaminen korostuivat. Nämä osaamisalueet liittyvät toisiinsa niin läheisesti, ettei niitä voi täysin erotella toisistaan. Asiakkaan kuntoutumista edistävä osaaminen rakentuu siis osaamisalueiden rajapinnoilla (ks. kuvio 1.). Tämä edellyttää aina vähintään kahta toimijaa: asiakasta ja ammattilaista. Myös asiakkaan läheiset ovat usein keskeisessä roolissa. Lisäksi mukana voi olla – ja usein onkin – useampi ammattilainen. Tämä on luonnollista, sillä kuntoutusta ei koskaan toteuteta yksin, joten yksilöllisen osaamisen ohella tarvitaan yhteisöllistä osaamista. Kuitenkin kuntoutusalalla, kuten koko sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, keskiössä on perinteisesti ollut yksilön osaaminen. Pystyykö koulutus yhdessä työelämätoimijoiden kanssa kehittämään tulevaisuuden kuntoutusosaamista yhteisöllisempään suuntaan? Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuvaus asiakkaan kuntoutumista edistävästä kuntoutusalan ammattilaisen osaamisesta”. Elina Soinio 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018091015007 https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/osku-osaamista-kuntoutukseen/ Pekka Paalasmaa, FT, työskentelee Metropolia amk:n Liikkuminen ja toimintakyky -yksikössä yliopettajana Elina Soinio, toimintaterapeutti YAMK, työskentelee lasten kuntoutuksen parissa Lähteet Ahonen, H. & Sipari, S. & Mäkinen, E. & Kekäläinen, K. 2015. Osaamisen johtaminen kartalle − väline kuntoutusosaamisen yhteiseen osaamiseen. Hämeen Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://www.hamk.fi/wp-content/uploads/2018/08/Osaamisen-johtaminen-kartalle-25.11.2015.pdf Sipari, S. & Mäkinen, E. & Paalasmaa, P. (toim.) 2014. Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Saatavana osoitteessa: http://www.theseus.fi/handle/10024/122927
Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa
Johanna Holvikivi, kirjoittaja toimii kehityspäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa Kuntoutusalan osaamiskeskittymässä, jota tehdään yhdessä JAMK:n kanssa valtakunnallisena verkostotyönä. Hankkeen sivuilla on tarjolla lisätietoa. Ketterä osaaminen on ytimessä tulevaisuuden kuntoutuksen kentällä. Keväällä 2018 ilmestyneessä Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksessä todetaan, että sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmien osaamisen kehittäminen edellyttää aiempaa systemaattisempaa osaamisen arviointia ja näyttöön perustuvien koulutusinterventioiden käyttöä. Tämä haastaa koko koulutuskentän jatkuvaan osaamisen arviointiin yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa sekä tuottamaan koulutusta työelämätarpeiden pohjalta. Muutos ympärillämme on yhä nopeampaa, ja myös muutoksen ennakoimattomuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Työelämässä tarvitaan sosiaalista älykkyyttä ja herkkyyttä. Yksilöltä edellytetään niin muutosherkkyyttä kuin muutoskyvykkyyttä osaamisen kehittymiselle. Uudet asiat ja innovaatiot siirtyvät aloilta toisille ja mukautuvat eri aloilla uuteen käyttöön, mistä erilaiset mobiilisovellutukset ovat hyvä esimerkki. Ihmisten liikkuminen ja osaaminen eri alojen välillä lisääntyy. Uraportfoliot korvaavat aikaisemmat urapolut. Tehtävistä ja töistä vaihdetaan toisiin, keräten ja rakentaen osaamista aikaisempaa joustavammin ja laaja-alaisemmin. Ihmisten työurat saattavat olla yhä monimuotoisempia, eikä perinteinen urapolku ole enää tavoiteltu tila. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan uudet yleiset osaamisalueiden perusteet tulee sisällyttää sosiaali- ja terveysalan tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Kuntoutuksen alueella näitä nousevia ja korostuvia osaamisia ovat esimerkiksi seuraavat: palveluohjaus ja kuntoutujan ohjaus digitalisaatio kuntoutusteknologia näyttöön perustuva toiminta liiketoimintaosaaminen innovaatiotoiminta talousosaaminen sekä moniammatillinen toiminta. Miten koulutusta sitten olisi viisasta järjestää työelämässä oleville, jotta osaamisvajeita ei pääsisi syntymään? Kuntoutuksen alueella on pyritty tätä vajetta poistamaan tuottamalla uusia erikoistumiskoulutuksia, kuten Moniammatillinen kotikuntoutus tai Etäratkaisut kuntoutumisen tukena vastaten muuttuviin tarpeisiin. Koulutusten toteuttaminen yhteistyössä eri organisaatioiden tai työyhteisöjen kanssa antaa mahdollisuuden kehittää samalla yksittäisen työntekijän kuin työyhteisön osaamista räätälöiden opiskeltavana olevan asian kyseisen työyhteisön kehittämistarpeeseen käytännön työssä. Osaamisen kehittäminen siirtyy samanaikaisesti osaksi kuntoutuspalveluita kuntoutujan arkeen. Kun koulutusta toteutetaan valtakunnallisissa verkostoissa, koulutus ja kehittäminen kohdentuvat samalla alueellisiin ja paikallisiin osaamistarpeisiin. Kuntoutuksen ylemmässä tutkinnossa on ansiokkaasti selvitetty yhdessä koulutuksen merkityksestä ja vaikutuksesta osallistujien työuraan ja sen kehittymiseen (Paalasmaa ym. 2016). Tulevaisuuden haasteena onkin, kuinka uusia toteutuksia ja niiden tuottamaa osaamista käytäntöön voitaisiin arvioida ja tuottaa kansallista tietoa. Lisäksi haasteena on, miten mahdolliset hyvät käytännöt voidaan jakaa koko laajalle verkostolle niin, ettei yhteistyö pääty yhteissuunnitteluun ja osittaiseen yhteistoteutukseen ilman raportointia ja seurantaa koulutuksen vaikutuksista. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus -selvityksen (2018) mukaan ammattialakohtainen substanssiosaaminen muodostaa tulevaisuuden osaamistarpeiden ytimen. Kuntoutuksen koulutuksissa yhdistyvät oman alan vahva ydinosaaminen laajempaan viitekehykseen työskennellä kuntoutuksen alueella. Oheinen kuvio hahmottaa tätä kokonaisuutta hyvin ja kertoo myös niistä keskeisistä osaamisalueista, jotka yhdistyvät oman ammatin ydinosaamiseen (ks. Kokkoniemi ym. 2017). Nykyisessä isossa muutoksessa korostuu muutosagenttina toimiminen, joka on keskeistä uusien toimintatapojen ja palveluiden kehittämisessä. Kun keskustellaan eri ammattiryhmien laaja-alaisesta osaamisesta, joka organisaatioissa hyödynnetään strategiseen toimintaan ja kehittämiseen, mielenkiintoinen ja tärkeä näkökulma on yksilöiden ja työyhteisöjen luottamus omaan kykyynsä kehittää ja olla aktiivisesti vaikuttamassa haluttuun muutoksen suuntaan. Onkin tärkeä miettiä, miten tätä valtaistumista ja vahvaa ammatillista kehittämisosaamista voidaan tukea moniammatillisissa ja monimuotoisissa yhteisöissä niin, että myös kuntoutujien ääni on mukana kehittämisessä. Voidaanko tähän vaikuttaa jo peruskoulutuksen aikana ja vahvistaa sitä sitten työelämässä osana elinikäistä oppimista? Nämä ovat kysymyksiä, jotka kohdistuvat niin koulutusorganisaatioihin kuin koko sosiaali- ja terveydenhuollon työkenttään. Tämä vaatii tulevaisuudessa yhä tiiviimpää yhteistä vuoropuhelua ja tahtotilaa toimia yhdessä kehittäen asiakaslähtöisiä vaikuttavia kuntoutuspalveluita. Lähteet: Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua Kokkoniemi, Liisa & Holvikivi, Johanna 2017. Opiskelijoiden ja alumnien toiveet kuntoutuksen opintojen tulevaisuudesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, julkaisusarja Aatos. Saatavana osoitteesta: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2018_Kokkoniemi_Holvikivi_Opiskelijoiden_ja_alumnien_toiveet_kuntoutuksen_opintojen_tulevaisuudesta_AATOS.pdf Paalasmaa, Pekka & Sallinen, Mari & Hautala, Tiina & Jeglinsky-Kankainen, Ira 2016. Kuntoutuksen ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuo uutta työuralle. Kuntoutus 1/2018, 71−73, Kuntoutussäätiö.
Muistipoliklinikan palveluita kehittämässä
Kirjoittaja Jaana Lindlöf Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) opiskelija Porvoossa toimii muistipoliklinikka, johon muististaan huolestunut yli 65-vuotias kuntalainen voi olla yhteydessä muistiongelmiensa syiden selvittämisen suhteen. Muistipoliklinikan henkilökunta on havainnut, että viimeisten kuluneiden vuosien aikana muistipoliklinikan hoitajien tekemiin alkututkimuksiin on alkanut hakeutua aiempaa enemmän ihmisiä, joilla varsinaisen muistisairauden kriteerit eivät täyty, mutta heillä on voitu muistitesteissä todeta lievää kognitiivista heikentymää. Muistioireista huolissaan on tavallisesti ollut joko muistioireinen itse tai hänen läheisensä. Muistipoliklinikan henkilökunta on kokenut tarvetta kehittää muistipoliklinikan tarjoamaa palvelua juuri tälle asiakaskunnalle, jotta mahdollisimman varhaisen tuen ja ohjauksen avulla voidaan tukea muistioireisen toimintakykyä hänen omassa arjessaan. Arjen tekijät tutuksi Jotta toimintaa voidaan kehittää asiakkaiden arjen tarpeita ja toimintakykyä palveleviksi, on ensin selvitettävä, millaisia tekijöitä kyseisen asiakaskunnan arjessa selviytymiseen kuuluu. Tästä asiakas- ja työelämälähtöisestä tarpeesta käsin lähdin selvittämään ikääntyneen muistioireisen arjessa pärjäämisen tekijöitä haastattelemalla viittä 79—85-vuotiasta muistipoliklinikan asiakasta, osana tutkimuksellista kehittämistyötäni. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksista kävi esille, että haastateltavien arjessa pärjäämistä edisti niin itsenäisyys arjen toiminnoissa kuin mahdollisuus läheisten tukeen ja apuun. Sosiaalisen toiminnan ja erityisesti läheisten kanssa yhdessäolon sekä mahdollisuuden tehdä jotain tarpeellista ja mielekästä eli tuntea olevansa vielä tarpeellinen, koettiin lisäävän arjessa pärjäämistä. Vaikka haastateltavat kokivat läheisiltä saatavan avun tukevan heidän pärjäämistään, koettiin toisten avusta riippuvaisuuden myös rajoittavan itsenäistä pärjäämisestä. Voisiko tällä olla yhteyttä siihen, että aikaa haluttaisiin viettää läheisten kanssa muutoinkin kuin tarvittavan avun merkeissä? Tai voisiko kyse ollakin siitä, että toisten apuun turvautumisen ”pakko” heikentää omaa tarpeellisuuden tunnetta? Keinoina selviytyä muuttuneessa elämäntilanteessaan haastateltavat toivat esille kyvyn hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja myönteisen suhtautumisen omaan tilanteeseensa. Tukea tarvitaan Keskusteltaessa arjessa tarvittavaan teknologian hallitsemiseen liittyvistä asioita, koettiin esimerkiksi kännykän tai pankkikortin käytön kuuluvan osaksi haastateltavien normaalia arkea, mutta samalla etenkin uuden teknologian käytön osaamattomuuden nähtiin rajoittavan arjessa pärjäämistä. Esimerkiksi pankkiasioiden hoitaminen nettipankin kautta tai yhteydenpito läheisiin älykännykän avulla tukisi arjessa omatoimisesti selviytymistä, mutta haastateltavat kokivat olevansa arkoja uusien asioiden oppimisen suhteen ja tarvitsevansa tässä läheistensä apua. Vaikka haastateltavat korostivatkin etenkin läheisiltä saadun avun ja tuen mahdollisuutta, heidän vastauksissaan kävi vahvasti esille terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöltä saatavan tuen merkitys. Erityisesti pelko tai ainakin huoli muistisairauteen sairastumisesta nousi esille haastateltavien vastauksissa, mutta lohduttavaa oli kuulla, että vastapainoksi haastateltavat kokivat saaneensa rauhoittavaa ja kannustavaa tukea etenkin muistipoliklinikan henkilökunnalta. Kehittäminen vaatii yhteistyötä Tutkimukselliseen kehittämistyöhöni osallistuneet haastateltavat ovat antaneet erittäin tärkeää tietoa muistioireisen ikääntyneiden tarvitsemien palveluiden kehittämiseksi. Tästä syystä onkin tärkeää muistaa, että kehittämisessä palveluiden sisällön tulee olla aidosti asiakkaan tilannetta tukevaa, ensisijaisesti hänen itsenäistä pärjäämistänsä tukevaa. Nykypäivänä tämä voi tarkoittaa vaikkapa älykännykän tai terveyspalveluiden nettiajanvarauksen käytön opettelua. Miten kehittämisen haasteisiin tulisi sitten vastata? Mukaan tulee ottaa julkisen toiminnan lisäksi asiakkaat ja heidän läheisensä sekä kolmannen sektorin toimijat. Perusrakenteet ovat jo olemassa Porvoon kokoisessakin kunnassa, joten mahdollisuudet ryhtyä yhdessä kehittämään ikääntyneiden muistioireisten tarvitsemaan tukea arjessa pärjäämiseksi ovat hyvät. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön "Ikääntyneen muistioireisen arjessa pärjäämisen tekijöitä"
Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen − satsaa viestintään!
Marianne Roivas, FT, työskentelee suomen kielen ja viestinnän lehtorina Metropolia AMK:n hyvinvointialojen tutkinto-ohjelmissa. Millainen on työympäristösi viestintämaisema? Onko se positiivinen ja keskusteleva vai jotain muuta? Kohdataanko kollegat ja asiakkaat avoimessa, kannustavassa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa? Liikkuuko tieto tarkoituksenmukaisesti? Onko palautteen antaminen ja vastaanottaminen helppoa? Viestintä on nivoutunut työelämässä kaikkeen toimintaan niin tiukasti, että välillä on vaikea rajata, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan viestinnästä. Viestintä on yleiskäsite, joka kattaa monen sorttista toimintaa arkisista huomenen toivotuksista aina organisaation korkealentoisiin strategioihin. Viestintä voi olla yhteyden luomista, tiedonhankintaa ja tiedonvälitystä, opastamista ja ohjaamista, itsensä ilmaisemista, asenteisiin vaikuttamista, joskus vain yhteyden pitämistä auki. Mikä on viestintää? Ihmisolentoina me viestimme koko ajan, niin suunnitellusti kuin spontaanisti, sanallisesti kuin sanattomasti. Mikään läpihuutojuttu onnistunut viestintä ei kuitenkaan ole. Juuri viestinnän käsitteen kaiken kattavuus hämärtää usein tilannetta. Jos työpaikalla esimerkiksi on pulmia, tyytymättömyys niiden vuoksi purkautuu usein tyytymättömyytenä viestintään, vaikka kipukohtia olisi muuallakin. Oman lisänsä keitokseen tuo, että erityisesti termejä ”viestintä” ja ”vuorovaikutus” käytetään välillä synonyymisesti, välillä taas erillään. Mikä on viestintää, mikä vuorovaikutusta, mikä kumpaakin? Kaiken kukkuraksi viestinnän professori Osmo A. Wiion (1928−2013) klassisen hokeman mukaan viestintä ”epäonnistuu yleensä, paitsi sattumalta”. Tosiasia tietysti on, että emme voi elää ja tehdä työtämme Wiion prinsiipin mukaisesti. Meidän on luotettava siihen, että pystymme toimimaan työelämässä ja sen viestinnässä kuin järjelliset olennot: asettamaan tavoitteita, sopimaan asioista ja merkityksistä, valitsemaan viesteillemme sopivia tyylejä, tapoja ja kanavia. Subjektiivinen ja objektiivinen näkökulma Duodecim-aikakauskirjassa oli äskettäin mielenkiintoista keskustelua viestinnästä potilas−lääkäri-kohtaamisissa. Harry Köhler, Päivi Rautava ja Ville Vuorinen (2017) käsittelivät artikkelissaan sosiaali- ja terveysalan viestintää vaikuttavuuden näkökulmasta. Heidän mukaansa lääkärien ja potilaiden kohtaamisissa viestinnän tavoitteena on luoda osapuolten välille hyvä yhteys ja edellytykset molemminpuoliselle tietojen vaihdolle. Lisäksi tavoitteena on osallistaa asiakas hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Tapa, jolla sosiaali- ja terveysalan ammattilainen kommunikoi, vaikuttaa asiakkaiden kokemaan luottamuksen ja hallinnan tunteeseen. Ammattilaisen ja asiakkaan välistä keskinäisviestintää voidaan arvioida subjektiivisesta ja objektiivisesta näkökulmasta. Viestinnän subjektiivinen laatu tarkoittaa asiakkaan kokemusta hoidosta ja palvelusta. Objektiivinen laatu puolestaan tarkoittaa viestinnän vaikutusta hoitoon ja kuntoutumiseen. Nämä tasot voivat limittyä keskenään, mutta ne on hyödyllistä tunnistaa erillään, jotta niihin voi kiinnittää huomiota. Onnistunut viestintä tarkoittaa yhdelle eri asioita kuin toiselle. Tyytyväisyys viestintään ei välttämättä suoraan kerro hoidon tuloksekkuudesta tai turvallisuudesta, Köhler, Rautava ja Vuorinen (2017) muistuttivat. Jos viestintää halutaan arvioida objektiivisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden laatutekijänä, tulisikin tarkkaan määritellä hyvällä viestinnällä tavoiteltava hyöty sekä arvioinnin kriteerit ja keinot. Köhlerin ym. (2017) artikkeliin liittyvässä kommenttipuheenvuorossa Maria Hagnäs, Markku Timonen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi ja Ritva Vatjus (2017) korostivat erityisesti ammattilaisen ja asiakkaan suhteen yhteistoiminnallisuutta. Ammattilaisen on autettava asiakasta ilmaisemaan itseään tavalla, joka parantaa tämän itsehavainnointia ja toimijuuden edellytyksiä. Aika ja resurssit ovat tunnetusti usein kovin rajallisia, mutta onnistunut viestintä on yhteistoiminnan työväline. Arvioi omaa viestintääsi, asetu asiakkaan rooliin Sosiaali- ja terveysalan työtä tehdään viestinnän avulla. Viestintätaidot eivät ole valinnainen tai vapaaehtoinen osuus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen osaamisessa, vaan ne ovat ammatillista ydinosaamista. Kuntoutusalojen viestinnässä ihanteita ovat oman ymmärrykseni mukaan ainakin seuraavat: selkeys tavoitteellisuus vastuullisuus ja kaksisuuntaisuus (ks. lisää Roivas & Karjalainen 2013) ja vastavuoroisuus (ks. lisää Harra 2014). Tällainen laatusanojen luetteleminen on suhteellisen vaivatonta. Mutta miten hyvin osaamme arvioida sitä, onko oma tai työtoverimme viestintä onnistunut laatusanojen mukaisesti? Useimmilla meistä on vankka usko omaan tulkintataitoomme, kun esimerkiksi pyrimme ymmärtämään kanssaihmistemme sanatonta viestintää. Monesti tulkintamme osuvat kyllä kohdalleen, mutta ajoittain Wiion laki pitää kutinsa ja joudumme puolin ja toisin korjailemaan väärinkäsitysten jättämiä jälkiä. Kuten tunnettua, väärinkäsityksiä tapahtuu jo lähisuhteissa − vaikka niissä jos missä voisi kuvitella, että viestinnän osapuolet suunnistavat samojen merkkijärjestelmien ja tulkintakehysten mukaan. Omien ammatillisten viestintätaitojensa tarkkailemiseksi voikin olla sangen hyödyllistä muistella omia kokemuksia sote-palveluista niiden kuluttajana. Millaisia viestintätilanteita olet itse kohdannut sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana? Sote-alan viestintätilanteissa on usein epäsymmetriaa ammattilaisen ja asiakkaan välillä: osapuolten tiedolliset ja usein kielellisetkin taidot ja lähtökohdat poikkeavat toisistaan (ks. tästä Leskelä & Lindholm 2012). Tekee hyvää miettiä, millaisia onnistuneita ja vähemmän onnistuneita tilanteita on osunut omalle kohdalle. Millaisista tekijöistä onnistunut ammatillinen viestintä todella koostuu? Moniammatillisia onnistumisia Ammattilaisen ja asiakkaan kohtaaminen on yksi osa sosiaali- ja terveysalojen viestintää. Viestintää on jatkuvasti myös työyhteisön sisällä ja erilaisissa verkostoissa. Minulle on jäänyt mieleen erään Metropolia Ammattikorkeakoulun kollegani lausahdus, jonka mukaan ”toimintaterapeutin tärkein viestintätaito on moniammatillinen argumentointi”. Hän puhui yhden kuntoutusalan ammattikunnan näkökulmasta, mutta uskoisin, että muidenkin alojen edustajat voivat pitkälti allekirjoittaa tämän. Moniammatillisuus voi toteutua organisaation sisällä tai sen ulkopuolella niin, että mitä erilaisemmat ammattiryhmät työskentelevät yhteisen kohteen parissa. Näissä tilanteissa mukana on paitsi erilaisia persoonallisuuksia ja viestintätyylejä, myös erilaisia ammatti-identiteettejä, tavoitteita, arvoja ja asenteita. On myös hierarkioita, joskus ennakkoluulojakin. Moniammatillisen viestinnän onnistumisen ytimessä ovat ratkaisuhalukkuus ja riittävälle tasolle rakennettu yhteinen ymmärrys keskeisistä asioista ja terminologiasta. On huolellisesti käytävä läpi olennaiset kysymykset: Mikä on viestintätilanteen tarkoitus ja tavoite? Miten saan oman viestini tarkoituksenmukaisesti esille? Haluanko todella kuulla ja aidosti ymmärtää, mitä sanottavaa toisella on? Myös jatkuvan rakentavan palautteen kulttuuri tekisi terää suomalaisessa työelämässä, kuten Ahonen ja Lohtaja-Ahonen (2011) ovat visioineet. Perinteisesti palautteesta on jopa ajateltu, että ”kaikki on hyvin, kun ei kuulu mitään”. On korkea aika siirtyä tästä ajattelusta eteenpäin. Tuloksekas palautekulttuuri perustuu selkeisiin pelisääntöihin, keskinäiseen kunnioitukseen, aitoon kehittymisenhaluun ja tahtoon saada kaikki työyhteisön jäsenet onnistumaan. Palautekulttuurin kehittämisestä voidaan edetä yhteiskehittelyyn, jossa asiakkaat ja ammattilaiset rakentavat asiakkaiden tarpeen mukaisia palveluita yhdessä kehittäjäkumppanuudessa (ks. lisää esim. Sipari & Mäkinen & Paalasmaa [toim.] 2014). Lähteet Ahonen, Risto & Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Infor. Hagnäs, Maria & Timonen, Markku & Keinänen-Kiukaanniemi, Sirkka & Vatjus, Ritva 2017. Viestintää vai vuorovaikutusta? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (15), 1424. Saatavana osoitteessa: https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13821. Luettu 5.6.208. Harra, Toini 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta: asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Acta electronica Universitatis Lapponiensis. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-772-8. Luettu 13.6.2018. Köhler, Harry & Rautava, Päivi & Vuorinen, Ville 2017. Hoitava viestintä − lääkärin ja potilaan keskinäisviestinnän vaikuttavuus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 133 (8), 735−741. Saatavana osoitteessa: http://www.duodecimlehti.fi/duo13677. Luettu 5.6.2018. Leskelä, Leealaura & Lindholm, Camilla 2012. Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Roivas, Marianne & Karjalainen, Anna Liisa 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki: Edita. Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.) 2014. Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/AATOS/PDF/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi.pdf. Luettu 13.6.2018.
Maatalousyrittäjän odotukset työterveyshuollon tuottamalle varhaisen työkyvyn tuelle
Kirjoittaja Sanna Anttonen Kuntoutuksen tutkinto-ohjelman (YAMK) opiskelija Viime vuosina keskustelua on herättänyt maatalouden ahdinko. Taloudelliset huolet, Venäjän pakotteet, maidonhinnanlasku, paperisota, kauppojen hintakampanjat, halpuuttaminen, epäedulliset sääolosuhteet, listaa voisi jatkaa edelleen. Kaiken tämän takana on kuitenkin maanviljelijä, maatalousyrittäjä, ihminen, jonka osa jokapäiväistä elämää ja toimeentuloa nämä edellä mainitut asiat ovat. Mitä maatalousyrittäjä tarvitsee kaiken tämän keskellä jaksaakseen työssään? Miten työterveyshuolto voi olla avuksi? Tätä tarkastelin kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun tutkimuksellisessa kehittämistyössäni. Näkökulmina ennaltaehkäisy eli mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vaikuttaminen sekä maatalousyrittäjän tarpeet ja odotukset työterveyshuollon tuottamalle varhaiselle työkyvyn tuelle. Työterveyshuollon varhaisen tuen malli on työterveyshuollon ja asiakkaan kanssa yhdessä laadittu kirjallinen työkyvyn hallinnan toimintakäytäntö, joka perustuu työpaikan tai yrittäjän tarpeisiin. Maatalousyrittäjien varhaisen tuen malliin kirjataan tila- ja yrittäjäkohtaiset tavoitteet sekä työterveyshuollon toimenpiteet, joilla se seuraa ja tukee maatalousyrittäjän työkykyä. Tarkoituksena on yhteistyössä maatalousyrittäjän kanssa puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennaltaehkäisten työkykyä mahdollisesti alentaviin tekijöihin. Ennaltaehkäisevässä työhyvinvoinnin edistämisessä työolosuhteet luodaan jo alun perin työhyvinvointia edistäväksi, jolloin ei vain korjata jo syntyneitä ongelmia. Maatalousyrittäjän odotukset työterveyshuollon varhaiselle tuelle Tutkimuksellisen kehittämistyöni mukaan maatalousyrittäjä toivoo ja odottaa työterveyshuolloltaan tukea sekä psyykkisen että fyysisen hyvinvointinsa ja työkykynsä ylläpitämiseen. Lisäksi maatalousyrittäjä toivoo, että työterveyshuolto huomioisi toiminnassaan maatalouden tämän hetkiset taloudelliset haasteet. Työterveyshuollon aktiivisuuden lisääminen, esillä olo sekä asioista avoimesti tiedottaminen koetaan tärkeäksi. Henkilökunnan toivotaan olevan pysyvää sekä työhönsä sitoutunutta. Työterveyshuollon toiminnan toivotaan olevan joustavaa ja hoitopolkujen sujuvia. Ennen kaikkea maatalousyrittäjä toivoo avointa, välitöntä kohtaamista. Vuorovaikutusta, kykyä kuunnella ja kykyä ottaa kantaa. Aikaa, aitoa kiinnostusta ja halua auttaa. Miten työterveyshuolto vastaa maatalousyrittäjän odotuksiin? Varhaisen vaiheen tuen tarjoaminen vaatii työterveyshuollolta ennakoimista, ammattitaitoa, asiantuntijuutta, rohkeutta ja herkkyyttä. Ennakoimisessa on oleellista olla tarpeeksi ajoissa liikkeellä, ikään kuin aina yhden askeleen edellä. Säännölliset yhteydenotot maatalousyrittäjään auttavat tunnistamaan mahdollisten ongelmatilanteiden tai haasteiden syntymisen jo ennen niiden esille tuloa. Tämä vaatii ammattitaitoa ja asiantuntijuutta. Työterveyshuollon toimijoiden tulee tuntea maatalouden ja maatalousyrittäjyyden erityispiirteet, jotta mahdollisten sudenkuoppien tunnistaminen on mahdollista. Työterveyshuolto arvioi työn terveydellistä merkitystä. Terveydellisen merkityksen arvioinnissa tarvitaan maatalousyrittäjän asiantuntijuutta kertoa omasta työstään ja tuoda esille sen altisteita ja kuormitustekijöistä. Saumaton yhteistyö on välttämätöntä. Vaikuttaa siltä, että maatalousyrittäjillä ei ole tarpeeksi tietoa työterveyshuollon varhaisesta tuesta ja sen mahdollisuuksista, näistä varhaisen tuen palveluista työterveyshuollon tulisikin tiedottaa enemmän. Työterveyshuollolta vaaditaan rohkeutta kysyä ja ottaa esille hankaliakin asioita. Tarvitaan myös rohkeutta myöntää oma tietämättömyytensä. Tarvitaan herkkyyttä tunnistaa ja huomata asioita ilman niiden sormella osoittamista ja ääneen sanoittamista. Tavoitteena asiakaslähtöisemmät toimintatavat Maatalousyrittäjien työterveyshuoltopalveluita tulee kehittää ja muuttaa asiakas- ja tarvelähtöisemmiksi. Yhteistyötä työterveyshuollon ja maatalousyrittäjän välillä tulisi lisätä ja vahvistaa. Yhdessä asiakkaan kanssa, asiakkaan tarpeet huomioivassa työterveyshuollon toiminnassa, työkyvyn heikkeneminen on mahdollista tunnistaa varhaisessa vaiheessa. Varhaisen tuen mallin kehittäminen ja sen aktiivinen käyttöönotto ovat avuksi maatalousyrittäjien työssä jaksamisen edistämisessä. Varhaisessa vaiheessa työkyvyn ongelmiin puuttuminen on maatalousyrittäjän, työterveyshuollon sekä koko yhteiskunnan näkökulmasta järkevä investointi. Toimiva työkyvyn varhaisen tuen malli hyvin toimiessaan on osa työssä jaksamisen tukea ja työkyvyn heikkenemisen ennaltaehkäisyä. Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Kuvaus maatalousyrittäjien varhaisen tuen tekijöistä osana työterveyshuoltoa työssä jaksamisen edistämiseksi”
Läheisen ohjaus terapiatyössä
Kirjoittajat: Salla Sipari, Metropolia amk Nea Vänskä, Metropolia amk Mira Lönnqvist, Metropolia amk Kuntoutujien läheiset ovat korvaamaton voimavara tuloksellisen ja kuntoutujan arkeen nivoutuvan kuntoutumisen rakentamisessa. Millaisia hyviä toimintatapoja läheisen ohjaukselle terapiatyössä on löydettävissä kirjallisuudesta ja mitä aiheesta kertovat kuntoutujien läheiset tai ammattilaiset? Tätä selvitimme Läheisen ohjaus terapiatyössä -projektissa, joka toteutui Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Kelan yhteistyönä keväällä 2018. Projektin tuloksena syntyi hyvä käytäntö läheisen ohjaukseen terapiatyössä (kuvio 1). Se rakentui kolmen ydintekijän kautta, jotka ovat oppiva yhteistoiminta, voimaannuttava prosessi ja toimiva arki. Hyvä käytäntö sisältää arvoja, periaatteita ja toimintatapoja, joita ammattilaiset voivat tilannekohtaisesti soveltaa omassa työssään. Hyvä käytäntö esiteltiin 14.5 webinaarissa, johon ilmoittautui 700 osallistujaa. Webinaari ja muu koulutusmateriaali on katsottavissa Kelan sivuilla (http://www.kela.fi/tilaisuudet-palveluntuottajille) 14.5.2020 asti. Kuvio 1. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä. Läheisen hyvä ohjauskäytäntö terapiatyössä kehitettiin mukaillen näyttöön perustuvaa käytäntöä perustuen kirjallisuushakuihin ja kuntoutuksen ammattilaisten (21 haastattelua) ja kuntoutujien läheisten (7 haastattelua) kanssa rakennettuun asiantuntijuuteen. Läheisellä ymmärretään tässä projektissa kuntoutujan arjessa merkityksellistä henkilöä kuten lapsen vanhempi, kuntoutujan puoliso, avustaja tai muu toimija. Kirjallisuushaku osoitti, ettei läheisten aktiivinen rooli kuntoutuksessa ole itsestään selvää ja lähiympäristön voimavaroja ja asiantuntemusta ei vielä aina riittävästi huomioida kuntoutumisen rakentamisessa. Läheisten merkitys kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumiselle on kuitenkin tunnistettu useissa tutkimuksissa ja enenevissä määrin kansainvälisesti kehitetään käytänteitä, joissa läheinen osallistuu aktiivisena toimijana kuntoutuksen moniasiantuntijaisen tiimiin (Foster ym. 2012). Hyviä ohjauskäytänteitä on tutkittu ja kehitetty eniten lasten kuntoutuksessa (esim. Rush ym. 2003; Baldwin ym. 2013), joka on pitkään perustunut perhelähtöisyyteen ja lapsen arjessa merkityksellisen toiminnan tukemiseen yhteistoiminnassa (Sipari ym. 2017). Yhteistoimintaprosessin rakentaminen vaatii terapeutilta osaamista rakentaa vastavuoroista suhdetta paitsi kuntoutujan niin myös läheisen kanssa. Yhteistoimintaprosessin alussa ohjaussuhteen rakentamiseen tulee varata aikaa, jotta läheisellä on aikaa ennakoida ja valmistautua ohjausprosessiin osallistumista ja sitoutumista sekä mm. hahmottaa omaa rooliaan ohjauksen kokonaisuudessa. Kumppanuuden rakentumista on mahdollista tukea jo kuntoutussuunnitelmavaiheessa ja lähettävän tahon terapeutilla / työryhmällä voikin olla tärkeä rooli vastavuoroisen suhteen rakentamisessa. Pääsääntöisesti läheisen ohjauksessa on kyse kuntoutujan kuntoutumisesta, jossa läheinen on mukana auttamassa ja mahdollistamassa kuntoutujan toimintakyvyn vahvistumista arjessa yksilöllisen tavoitteiden suunnassa. Tällöin ohjaus on usean henkilön yhteistoimintaa, jossa opitaan toinen toisiltaan ja yhdessä. Joskus voi kuitenkin ilmetä tarve läheisen ja terapeutin kahdenkeskiseen kohtaamiseen ja tälle on varattava oma aikansa terapiassa. Läheisen ohjaus ei ole erillinen oma prosessinsa kuntoutusprosessista, vaan oppiva yhteistoiminta rakentuu osana sitä (kuvio 2). Kuvio 2. Yhteistoimintaprosessi rakentuu osana kuntoutusprosessia. Läheisten asiantuntijuus kuntoutujan arjesta ja kuntoutujalle merkityksellistä toimintaa arjessa rajoittavista ja mahdollistavista tekijöistä on usein korvaamatonta. Kun terapiatyössä onnistutaan valjastamaan kuntoutujan läheiset auttamaan yksilöllisten kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamisessa kuntoutujan arjessa, niin saamme valtavan potentiaalin ja lisäarvon käyttöön ja siten kuntoutuksen tuloksellisuutta lisättyä merkittävästi. Kyseessä on kumppanuuteen perustuva ”power with” eli yhteisen voimaantumisen -malli, joka perustuu yhteiseen tavoitteeseen ja siihen, että tuotetaan uusia verkostoista nousevia voimavaroja. Kuntoutumisesta yksilön ja ympäristön välisenä muutoksena muodostuu parhaimmillaan voimauttava prosessi. Läheisen näkökulmasta ohjauksen tulisi olla matalakynnyksistä, joustavaa ja jatkua koko kuntoutusprosessin ajan. Merkittävää on, että ohjaus vastaa arjessa ilmeneviin ja muuntuviin tarpeisiin. Kuntoutujien läheiset kokivat haastatteluissa tärkeäksi, että terapeutin kanssa oli mahdollista jakaa erilaisia arjen asioita, luottaa ja keskustella vaikeistakin ja tunteita herättävistä aiheista. Läheiset arvostavat mahdollisuuksia kysyä, oppia yhdessä kokeilemalla sekä ratkaisuja etsimällä. Yhteisenä päämääränä on toimiva arki. ”Aluksi oli vaikea puhua asioista, mutta kun totuimme, opimme luottamaan, että te haluatte auttaa ja siitä oli paljon apua… Oli hyvä, että silloin teidän terapeuttien kanssa juteltiin ensin kaikista ongelmista, te teitte kuvia ja ohjasitte, miten niitä voidaan käyttää. Jos jokin ei toiminut, te paransitte kuvia sellaisiksi, että ne sopivat paremmin meidän tilanteeseen. Opimme ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyi sillä lailla… Opimme, miten voimme rauhoittaa poikaa, madaltamalla ääntä tai silittämällä häntä. Lapsen käyttäytyminen muuttui paljon.” (Erityistä tukea tarvitsevan lapsen äiti tulkin välityksellä) ”Kun lapsen tavoitteita voidaan harjoitella kotona, terapiassa sekä koulussa, on monta eri mahdollisuutta ja tilannetta tavoitteiden harjoittelemiseksi ja niiden viemiseksi eteenpäin.” (Erityisopettaja) Hyvä ohjaus on kuuntelevaa, läheisen asiantuntijuutta arvostavaa sekä voimavaralähtöistä. Ohjaus on arvokas osa terapiatyötä ja sen kirjaaminen on tärkeää kuntoutuksen kirjallisissa selosteissa, jotta voidaan dokumentoitava oppimista ja muutosta, joka kuntoutujan lähiympäristössä toteutuu. Läheiseltä onkin hyvä kysyä kokemuksia ohjauksesta, miten yhteistoiminta on hyödyttänyt, mitä muutosta toimintatavoissa ja asioissa arjessa on yhteisen toiminnan, oivallusten ja reflektion kautta tapahtunut. Yhteistoimintaa kehitetään eteenpäin hyödyntäen kaikkien toimijoiden asiantuntijuutta. Ohjausprosessi muotoutuu osana yksilöllistä kuntoutusprosessia ja siten onkin mahdotonta asettaa yleisiä suosituksia ohjauksen sopivasta määrästä tai kerroista, tilasta tai paikasta. Läheisen ja lähiympäristön ohjaus tulee olla suhteessa läheisen tarpeisiin ja voimavaroihin sekä kuntoutujan arjen ympäristössä tunnistettuihin toimintakykyä edistäviin ja rajoittaviin tekijöihin. Tarpeen mukaan läheisen ohjaus voisi toteutua vaikka jokaisella terapiatapaamisella osan ajasta sekä mahdollisuuksien mukaan hyödyntäen digivälineitä tai etäkuntoutuksen mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa hyvä ohjaus voisikin olla sellaista, että läheinen voi mobiililaitteilla heti tarpeen tullen olla yhteydessä terapeuttiin ja päinvastoin. Dynaaminen, tarveperustainen ja nopeasti reagoiva ohjaus, minkä esimerkiksi digivälineet nykyään mahdollistavat, perustuu luottoon tilannesidonnaisesta ammatillisesta osaamisesta ja harkinnasta sekä toimijoiden väliseen keskustelevaan vuorovaikutukseen. Tällaisen toimintatavan edellytyksenä on kuntoutuksen järjestelmän ja rakenteiden muutos, mihin sote-uudistuksen kohdalla on nyt mahdollisuus. Koulutustiedustelut: salla.sipari@metropolia.fi Hyvän käytännön kehittäjäryhmä: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia AMK Nea Vänskä, TtM, fysioterapeutti, lehtori, Metropolia AMK Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori, Metropolia AMK Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Marja Liikanen, FM, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Tuula Tykkyläinen, FT, puheterapeutti, dosentti, Helsingin yliopisto Yhteistyössä Kelan kanssa: Eija Haapala, Etuus- ja lakiyksikkö, Osaamiskeskus, kuntoutusryhmä, suunnittelija Tiina Suomela-Markkanen, Vastaava asiantuntijalääkäri, Vakuutuslääketieteellinen yksikkö Lähteet: Baldwin et all. (2013) Solution-focused coaching in pediatric rehabiliation. Physical and occupational therapy in pediatrics 2013;33(4):467-483. Rush D, Shelden L. &Haft B. (2003). Coaching families and colleagues. A process for collaboration in natural settings. Infants and young children 2003;16(1):33-47. Foster ym. Encouraging family engagement in the rehabilitation process: a rehabilitation provider's development of support strategies for family members of people with traumatic brain injury. Disability & Rehabilitation; Nov2012; 34(22): 1855-1862. Harra T., 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa.Acta Universitatios Lapponiensis 288. Lapin Yliopisto, Rovaniemi. http://www.academia.edu/9179996/Terapeuttinen_yhteistoiminta._Asiakkaan_osallistumisen_mahdollistaminen_toimintaterapiassa Sipari, S., Vänskä, N & Pollari, K. 2017 Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Lapsen osallistumista ja toimijuutta tukevat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5 / 2017, Kela. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550
Hyvää yötä − kartoitetaanko teillä unta osana toiminta- ja työkyvyn arviointia?
Kirjoittaja: Jennie Nyman, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, toimintaterapian tutkinto-ohjelma. Jennie työskentelee Iällä ei ole väliä -hankkeessa, jossa hän toimii tutkijana yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston kanssa. Kun ihminen voi hyvin, hänen biologiset rytminsä ja hormonitoimintansa sekä ulkoinen valo−pimeä-rytmi tukevat hänen hyvää untaan. Aina näin ei kuitenkaan ole. Unen ja levon merkitys on viime aikoina noussut voimakkaasti esille tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä. Uniasiat ovat esillä mediassa melkein joka viikko, ja vuonna 2017 lääketieteen Nobelin saaneiden biologisen kellon tutkijoiden työ liittyi myös vahvasti uneen. Myös toimintaterapia-ala on hiljalleen alkanut kiinnostua unesta, vaikka alalla onkin pitkään kiinnitetty huomiota lähinnä ihmiselämän niin sanottuihin aktiivisiin osuuksiin. Itsestään selvää ei kuitenkaan ole, että toiminta- ja työkyvyn arvioinnin yhteydessä vielä kartoitettaisiin ihmisen riittävään uneen ja lepoon liittyviä asioita. Uni on yksilöllinen ja ihmiselle elintärkeä asia Ilman unta emme selviä hengissä. Unen tarkka merkitys elimistölle on vielä mysteeri, mutta sen verran tiedetään unesta jo, että pitkäaikainen unenpuute uhkaa terveyttämme vakavasti (Partinen & Huovinen 2007). Jos emme saa tarpeeksi unta, puolustusjärjestelmämme heikkenee ja riskit sairastua myös vakavampiin sairauksiin, kuten sydän ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja aivoveritulppaan, kasvavat (Partinen ja Huovinen 2007). Unenpuute vaikuttaa myös suorituskykyymme kokonaisvaltaisesti; mieliala laskee, keskittymisvaikeudet lisääntyvät ja onnettomuusriski kasvaa (Partinen & Huovinen 2007). Uni edistää tarkkaavaisuutta ja oppimista (Partinen & Huovinen 2007), mikä on erityisen olennaista kuntoutuksessa olevien henkilöiden kohdalla. Unta voivat Partisen ja Huovisen (2007) mukaan häiritä mm. ahdistus, stressi, huolet, masennus, ihmissuhdeongelmat, ravintotottumukset, ylipaino, työnkuvan muutokset, kiire ja epäsäännölliset nukkumaanmenoajat (Partinen & Huovinen 2007). Monet näistä tekijöistä ovat osa työ- ja toimintakyvyn arviointiin osallistuvien asiakkaiden elämää. Unen tarve on yksilöllinen, mutta aikuiset ihmiset tarvitsevat keskimäärin 7−8 tuntia unta. On olemassa yksilöitä, jotka tarvitsevat huomattavasti vähemmän unta ja joille vain 4−5 tuntia unta saattaa riittää. Jotkut taas tarvitsevat yli 9 tuntia unta. Sanotaan myös, että unen laatu on tärkeämpi tai ainakin vähintään yhtä tärkeä asia kuin unen pituus. Huonolaatuinen uni voi olla rikkonaista ja katkeilevaa; unen laatua voivat heikentää esimerkiksi herääminen monta kertaa yön aikana ja vaikeudet nukahtaa uudestaan. Toisaalta hyvin nukkuvakin voi havahtua välillä hereille yön aikana. Tämä ei ole vaarallista, jos ihminen nukahtaa uudestaan muutaman minuutin sisällä. (Helvig ym 2016; Partinen & Huovinen 2007; Shneerson 2005.) Uni rakentuu erilaisista vaiheista, ns. univaiheista. Nukahtamisen jälkeen vaivutaan pinnalliseen, kevyeen univaiheeseen ja pikkuhiljaa syvempiin univaiheisiin sekä REM-uneen. Jokaisella univaiheella on oma, tärkeä tehtävänsä. REM-uni on esimerkiksi aivojen kannalta hyvin vilkasta aikaa, se liitetään unien näkemiseen, mustiin, oppimiseen ja mielen toimintoihin. Syvän unen aikana taas erittyy kasvuhormonia, jota aikuisena tarvitaan mm. aineenvaihdunnassa ja lihasvoiman keräämisessä. Univaiheet toistuvat yön aikana, ja yhteensä niitä on noin viisi. Mielenkiintoista on, että unen vaiheet myös jatkuvat päivän aikana. Tämä siis tarkoittaa sitä, että meillä on noin 1,5 tuntia kestäviä unijaksoja yöllä ja että ne jatkuvat päivän aikana ns. väsymisväleinä. Mitä pidempi aika unijaksosta on, sitä väsyneemmäksi tulemme. Näistä rytmeistä huolehtivat ihmisen erilaiset sisäiset biologiset rytmit (esim. sirkaadiset rytmit, homeostaattiset rytmit ja hormonitoiminta), ja niihin vaikuttavat myös ulkoiset rytmit, esimerkiksi valo−pimeä-rytmi. Lisäksi on hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset rytminsä, jotka säätelevät unta. On olemassa aamu- ja iltavirkkuja. Ihanteellisinta on, jos ihminen saa elää oman rytmin mukaista elämää. (Partinen & Huovinen 2007; Green & Wilson 2015; Shneerson 2005.) Unianalyysiteknologian hyödyntäminen osaksi työkyvyn arviointia? Ihmisen työ- ja toimintakykykyyn vaikuttaa siis olennaisesti hänen mahdollisuutensa nukkua ja palautua. Arviointiin osallistuva ihminen saattaa myös tarvita tukea päästäkseen kiinni mahdollisimman hyvään yöuneen. Työperäinen stressi on yksi tämän päivän suurimpia työelämän haasteita, joka haastaa myös yöunen (Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017). Unen ja stressin arvioinnissa voidaan hyödyntää valmiita kyselyjä mutta myös teknologiaa. Tutkimusten mukaan onkin suositeltavaa hyödyntää sekä subjektiivista kokemustietoa että fysiologisiin reaktioihin perustuvaa objektiivista tietoa, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva (Kompier 2005; Föhr ym. 2015). Nykyisin on tarjolla erilaisia aktiivisuusrannekkeita ja mobiiliapplikaatioita oman unen arviointiin. Nämä ovat kuitenkin vähemmän tutkittuja, eikä niitä sen vuoksi pidetä luotettavina. Luotettavampana pidetään unipolygrafiaa, johon kuuluu muun muassa aivosähkökäyrän (EEG) rekisteröintiä sekä leuanaluslihasten toiminnan, silmien liikkeiden, sydämen toiminnan sekä hengityksen seurantaa erilaisten kehoon kiinnitettävien laitteiden avulla. Laajat koko yön kestävät unipolygrafiat antavat paljon tietoa, ja niitä tehdään nykyisin muun muassa yliopistollisissa keskussairaaloissa ja unitutkimuksiin erikoistuneissa tutkimuskeskuksissa (Partinen & Huovinen 2007). Unipolygrafia on kuitenkin sekä kallis että monimutkainen ja siksi saatavilla ainoastaan erikoistapauksissa. Lisäksi se on useimmiten käytössä vain unilaboratoriossa, joissa uni voi häiriintyä paitsi laitteista, myös vieraasta ympäristöstä. Unen arviointiin tarvittaisiinkin edullisia, testattuja ja hyviksi havaittuja menetelmiä, joita olisi mahdollista käyttää omassa kodissa (Paalasmaa 2014; Nurmi ym. 2016). Valtakunnallisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Iällä ei ole väliä -koulutus- ja kehittämishankkeessa tavoitteena on pidentää työuria kaikissa ikäryhmissä. Hankkeessa toimintaterapian ja terveysteknologian näkökulmat yhdistyvät, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electria ja toimintaterapian tutkinto-ohjelma tekevät yhteistyötä ja pilotoivat uutta unianalyysiteknologiaa stressin ja työterveyden tunnistamiseksi. Aiheesta tehdään tutkimusta yhteistyössä ruotsalaisen Linköpingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Toistaiseksi toimintaterapian omaa unitutkimusta on tehty vain hyvin vähän. On kuitenkin jo olemassa paljon yleistä tietoa esimerkiksi unihygieniasta, jota on mahdollista ja kannattaakin hyödyntää, kun arvioi ja edistää työ- ja toimintakykyä. Iällä ei ole väliä -hankkeen kotisivu: http://www.tyoika.fi/ Lisätietoja Metropolian hankeosuudesta on tarjolla seuraavassa blogikirjoituksessa: https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2018/02/20/unen-laatu-ja-tyostressi-yhteydessa/ Tutustu myös artikkeliin, josta saat lisää hyödyllisiä lähteitä ja linkkejä: Nyman J. 2018. Kiinnostu unesta! Toimintaterapeuttilehti 1/2018, 6−10. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/handle/10024/142338 Lähteet Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2017. Psykososiaaliset riskit ja stressi työssä. Saatavana osoitteessa: https://osha.europa.eu/fi/themes/psychosocial-risks-and-stress Föhr, T., Tolvanen, A., Myllymäki, T., Järvelä-Reijonen, E., Rantala, S., Korpela, R., Peuhkuri, K., Kolehmainen, M., Puttonen, S., Lappalainen, R., Rusko, H. & Kujala, U. M. 2015. Subjective stress, objective heart rate variability-based stress, and recovery on workdays among overweight and psychologically distressed individuals: a cross-sectional study. Journal of Occupational Medicine and Toxiology 2015, 10, 39. Green A & Wilson S. 2015. The reason of sleep: Sleep science. In Green, A. & Brown, C. (eds.) An occupational therapists guide to sleep and sleep problems. London and Philadelphia: Jessica Kingsley publishers. Helvig, A., Wade, S. & Hunter-Eades, L. 2016. Rest and the associated benefits in restorative sleep: a concept analysis. Journal of Advanced Nursing. January 2016, Vol. 72 (1), 62−72. Kompier, M. 2005. Assessing the psychosocial work environment − “subjective” versus “objective” measurement. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health. 2005; 31. Suppl 6: 405−8. Nurmi, S., Saaresranta, T., Koivisto, T., Meriheinä, U. & Palva, L. 2016. Validation of an accelerometer based BCG method for sleep analysis. Aalto University publication series Science + Technology 7/2016. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6842-8 Paalasmaa, J. 2014. Monitoring sleep with force sensor measurement. PhD dissertation, University of Helsinki, Finland. Partinen, M. & Huovinen, M. 2007. Terve uni. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Shneerson J. M. 2005. Sleep Medicine. A guide to sleep and its disorders. 2nd ed. Massachusetts: Blackwell Publishing.
Intohimoa kuntoutumiseen
Kirjoittaja Salla Sipari, yliopettaja, Metropolia AMK Ihmisen aivot tarvitsevat oppimisessa tunteita. Voimakkaat tunteet vahvistavat oppimiskokemusta. Kuntoutumisessa on usein kyse yksilön ja ympäristön muutosprosessista, jolloin opitaan uutta sekä omaksutaan uudelleen jo osattua asiaa. Meillä on paljon kuntoutuksessa tarvittavaa tietoa, mutta miten tähän osataan yhdistää ilo ja into kuntoutumisessa? Sote-uudistuksessa asiakkaan valinnanvapaus korostuu. Tällöin alalla menestymisessä ratkaisevan tärkeää voi olla kuntoutujan tunteiden tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Yhtäältä kuntoutuja aistii ammattilaisen tunteita ja sitä, tekeekö ammattilainen aidosti innostuneesti työtään. Ammattilaisen työn merkityksellisyyden kokemus rakentuu hänen auttaessaan kuntoutujia hyvään elämään. Tällöin hyvän tahtominen toiselle välittyy vastavuoroisessa yhteistoiminnassa (ks. Harra 2014). Inklusiivisesta koulutuksesta väitellyt toimintaterapeutti, MBA, Salvador Simó on jalostanut ongelmaperustaista oppimista (PBL) kohti haasteisiin perustuvaa oppimista (kuva). Tällöin tiedon lisäksi ratkaisujen lähtökohtana ovat eettinen tietoisuus ja intohimo. Edelleen näyttöön perustuvasta (EBP) toiminnasta Simó on päätynyt korostamaan ihmisyyteen perustuvaa toimintaa. Käytännössä nämä teoreettiset viitekehykset toteutuvat tekemällä oppimisena ihmisen toimintaympäristöissä, yhteisöissä ja arjessa. Oleellista on ympäristön hyödyntäminen oppimisessa monipuolisesti ja luovasti. Tällaisia toimintaympäristöjä voivat olla vaikkapa museot ja leikkikentät. Loistava esimerkki ammattilaisten intohimosta kuntoutustoimintaan sekä luonnon ja merkityksellisen toiminnan hyödyntämisestä on Terafish-yritys. Kalastuksen tutkittujen terveysvaikutusten lisäksi yrityksessä korostetaan kokemuksia ja havaintoja, elämyksellisyyttä – voimaa kalastuksesta. Terafish toteuttaa kuntoutumista tukevaa terapeuttista kalastusta, jossa on huomioitu esteetön ympäristö kuntoutujille. Ihmisten kokema työn liiallinen taakka ja kiire on tunnistettu ainakin jo 1400-luvulla, ja tähän perustuen etiikan ja lääketieteellisen filosofian professori Ignaas Devisch toteaa: ”We work less, but we have more to do.” Tällä hän tarkoittaa sitä, että samalla kun valitamme stressiä, täytämme kalenterimme useilla päivittäisten tehtävien hoidoilla, jotka koemme velvollisuudeksemme. Näiden tehtävien hoitamatta jättäminen tuottaisi huonon omantunnon. Devish kuitenkin kehottaa seuraamaan omia intohimojaan, vaikka tämä tarkoittaisi kontrollin menettämistä ajankäytöstä ja kysyy: ”Since when does a good life have to be balanced?” Menneinä aikoina elämä on ajoittain keskittynyt hengissä pysymiseen, ruoan hankkimisen ja tuvan lämmittämiseen. Tänä päivänä kysytään, miksi pysyä hengissä, mikä on merkityksellistä elämässä? Kyllästyneisyyden on epäilty olevan 2010-luvun suurin ongelma, kun talouden hoito on automatisoitu ja lomatkin jo valmiiksi ohjelmoitu. Ihmisten olisi löydettävä oma intohimonsa ja oltava ylpeitä toiminnastaan. Heidän olisi arvostettava itseään ja yhteisöään. Intohimon tietoinen käyttö kuntoutumisessa vahvistaa motivaatiota ja sitoutumista ja tätä kautta edistää tuloksellista kuntoutusta sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmasta. Tämä haastaa meidät uudenlaisen kuntoutumisosaamisen äärelle − mahdollistamaan merkityksellisyyden kokemuksia, iloa ja elämyksiä. Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Lastensuojelun Keskusliiton toteuttamassa, Kelan rahoittamassa LOOK-hankkeessa (Lasten oikeus osallistua kuntoutukseen – lapsen edun arviointi) kehitettiin vuosina 2015−2017 uusia työvälineitä lasten kuntoutukseen. Näissä välineissä keskiössä on lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa. Lapselle merkityksellisen toiminnan tunnistamista lapsen kehitysympäristössä hyödynnetään kuntoutumisen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Tällöin oppimisen perustana on lapsen maailma, hänelle tärkeät asiat. Nämä uudet Lapsen metkut -välineet löytyvät e-julkaisuna. Yksilölle tärkeiden asioiden luovaa käyttöä hänen tavoitteidensa saavuttamisessa voisi tulevaisuudessa edistää enemmänkin innovatiivisessa oppimisessa kuntoutusalalla ja kuntoutusalan koulutuksessa. Kirjoitus perustuu terveysalan koulutusverkoston Cohehre-kongressin 18.−20. 2018 avainpuhujien esityksiin Gentissä. Kongressin pääteemana olivat yrittäjyys ja yhteiskehittäminen.
Kuntoutusyrittäjä tienhaarassa
Kirjoittaja Ulla Vehkaperä, lehtori, Metropolia AMK. Ulla on mukana useissa yrittäjyyteen liittyvissä projekteissa ja opettaa toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa. Sosiaali- ja terveysalalla toimivan kuntoutusyrittäjän voi olla vaikea hahmottaa, missä hänen yrityksensä paikka on tulevaisuudessa. Monikaan ei varmasti ole ehtinyt tutustua alan tulevaisuutta koskeviin lukuisiin asiakirjoihin ja lakiluonnoksiin sekä osallistua verkostotapaamisiin. Jos yrittäjä on seurannut vain mediassa näkyviä suurimpia otsikoita, ei ihme, jos hän lopettaa yritystoiminnan ja siirtyy muihin tehtäviin. Vielä ei kuitenkaan kannatta luovuttaa. Toimintaympäristö muuttuu kaikilla Kaikki sosiaali- ja terveysalan toimijat ovat samassa tienhaarassa, eikä näkyviä liikennemerkkejä ole helppo tulkita. Viime syksynä Sosiaali- ja terveysalan toimialabarometri -julkaisussa (2017) nousi esille, että alan kehittämisen esteeksi koetaan kilpailutilanne ja kustannustaso. Toisaalta esteeksi koettiin myös toiminnan liiallinen säätely. Uusia muutoksia odotellessa moni yrittäjä on jättänyt kehittämättä palvelujaan. Yleiset megatrendit näkyvät myös sosiaali- ja terveysalalla. Digitalisaatio ja teknologiset ratkaisujen odotetaan tuovan helpotusta moneen asiaan. Me asiakkaat edellytämme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotta palvelut olisivat helpommin saavutettavissa. Näistä palveluista on jo hyvää kokemusta myös kuntoutuspalveluissa; erilaiset etäterapiat, chatit ja verkkokonsultoinnit nopeuttavat ja helpottavat asioiden hoitamista. Toisaalta odotamme myös, että voimme osallistua oman tai läheisen palvelun suunnitteluun, saamme yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua sekä koemme aitoja kohtaamisia. Emme enää tyydy liukuhihnamaiseen toimintaan. Toimialojen rajoja ylittäviä yllättäviä ratkaisuja syntyy, eikä asioita haluta tehdä niin kuin ennen. Hämmentävää on, kun posti alkaakin hoitaa kotipalvelua ja pankki tarjoaa terveyspalveluja. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön muutoksia kuvaa erittäin hyvin Työ- ja elinkeinoministeriön tuore julkaisu ”Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla” (2018). Tarjouskilpailut jäävät historiaan Kuntoutusyrittäjän toimintaympäristössä ei ole muutamaan vuosikymmeneen kohdistunut näin isoja muutospaineita kuin nyt. Tällä hetkellä lakisääteisiä kuntoutuspalveluja järjestetään lähettävän tahon ja kuntoutusyrittäjän hankintakilpailujen ja puitejärjestelyjen sekä palveluseteleiden kautta. Tarjouskilpailu on aina ollut stressaava ja työläs prosessi kuntoutusyrittäjälle, mutta toisaalta puitesopimus on taannut jonkinlaisen työrauhan yleensä neljäksi vuodeksi. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus on nyt meneillään, ja se toteutetaan näillä näkymin tällä tavoin viimeisiä kertoja. Tässäkin kilpailutuksessa on nähtävissä kovenevaa kilpailua. Tarjoukset pisteytetään tällä kertaa niin, että hinnasta tulee 80 % ja laatuasioista vain 20 %. Edellisellä kierroksella suhdeluku oli 50 % ja 50 %. Lisäksi mikroyrittäjänkin tulisi varautua kohtalaisen suuriin asiakasmääriin, mikä voi tuoda haasteita. Uuden soten myötä valinnanvapauteen liittyvien palveluiden osalta prosessi muuttuu ja näiltä osin tarjouskilpailutukset jäävät historiaan. Jatkossa listaudutaan erilaisille palveluntarjoajien listoille, jota kautta asiakkaat löytäisivät palvelut. Epäselvää on, kuka ylläpitää näitä listoja ja miten listoille pääsee. Kilpailu muuttuu, kun asiakas valitsee Jos valinnanvapauslait hyväksytään kesällä, koskisi asiakassetelikäytäntö mm. lääkinnällistä ja sosiaalista kuntoutusta, työvalmennusta, asumispalvelua, kotihoitoa ja kotipalvelua. Osassa näissä palveluissa on jo käytössä palveluseteli eikä muutos tältä osin ole niissä niin radikaali, paitsi sen osalta, että tulevan asiakassetelin hinta on maakunnan määrittelemä, palvelukohtainen ja sama kaikille yrittäjille. Yrittäjä toki voi tarjota asiakkaalle itse maksettavia lisäpalveluja. Suurimmat muutokset kohdistuvat nimenomaan julkisen sektorin maksamiin palveluihin. Toisaalta murros tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Erityisesti uusille, monialaisille ja innovatiivisille hyvinvointipalveluille tulee olemaan kysyntää. Sen osoittavat jo lisääntyvät fyysiseen ja henkiseen toimintakykyyn liittyvät valmennukset, jotka asiakkaat maksavat itse. Näille markkinoille kannattaisi kuntoutusyrittäjien tarjota asiantuntemustaan. Valmistautuminen kannattaa Kuntoutusyrittäjille on edelleen tarvetta, mutta samalla tavalla ei toimintaa pysty jatkamaan. Asia tuli selväksi huhtikuussa pidetyssä Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sote-alalla -raportin (2018) julkaisutilaisuudessa. Vaikka eduskunta ei kesällä hyväksyisikään maakuntauudistukseen, sote-uudistukeen ja valinnanvapauteen liittyviä lakiuudistuksia, joka tapauksessa kannattaa tehdä suunnitelmia seuraaviin asioihin: Digitaalisia ratkaisuja ja investointeja on tehtävä, eikä siltä mikään yritys välty. Konkreettisena haasteena on esim. sähköinen potilastiedon arkisto, Kanta. Siihen liittyminen on tulevaisuudessa edellytys toimimiselle julkisen sektorin kumppanina. Toisaalta tätä kautta voi samalla muuttaa digitaaliseksi muutkin yrityksen prosessit, esim. taloushallinnon, ajanvarausjärjestelmät ja erilaiset raportoinnit. Digitaalisuus ja teknologiset ratkaisut mahdollistavat myös uudenlaisia kuntoutuspalveluja. Liiketoimintavalmius tulisi nyt laittaa kuntoon. Konkreettisesti tämä tarkoittaa oman yrityksen palveluprosessien selkeää kuvaamista, niin että myös ei-asiantuntijat ymmärtävät, mitä palveluja yritys tarjoaa. Asiakaskokemukseen ja asioihin, joita asiakkaat arvostavat, kannattaa kiinnittää huomiota. Viestintään ja markkinointiin joutuu panostamaan aivan eri tavoin. Kuntoutusyrittäjänkin pitää miettiä, missä ja miten yritys näkyy sosiaalisessa mediassa ja miten asiakas yrityksen löytää. Toimivat ja vakuuttavat kotisivut ovat edellytys hyvälle liiketoiminnalle. Verkostoituminen on edellytys löytää oma paikkansa ja uusia yhteistyökumppaneita. Erilaisia kumppanuusmalleja on monia. Näyttäisi siltä, että isompien ja monialaisten palvelukokonaisuuksien tarjoaminen olisi järkevää ja asiakasystävällistä. Kuntoutusyrittäjien olisi mahdollista tarjota yhdessä palveluja osuuskunnan tai yhteisen brändin kautta, jolloin jokainen säilyttäisi oman yrittäjästatuksen. Nyt kannattaisi kuntoutusyrittäjän myös kääntää katse mahdollisiin sote-keskusten perustajiin. Tai miksi ei kuntoutusyrittäjä voisi olla mukana perustamassa sellaista? Ulla Vehkaperä, projektipäällikkö, Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke TERVETULOA VERKOSTOITUMAAN! Soteuttamo: Kuka kumppaniksi uuteen soteen? ke 30.5.2018 klo 12−16 Vanha Viertotie. Maakunta- ja sote-uudistus aiheuttavat toteutuessaan muutoksia toimijoiden rooleihin ja tehtäviin. Kuka ostaa, maksaa ja tuottaa erilaiset terveys- ja hyvinvointipalvelut? Tilaisuudessa Uusimaa2019-muutosjohtaja Timo Aronkytö kertoo, miten sote-uudistus etenee ja miten palvelukenttä on muotoutumassa. Tutustumme mm. Kalastaman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kehittämiseen ja kumppanuusverkostoihin. Perehdymme TEM:n tuoreeseen raporttiin pk-sektorin liiketoimintaedellytyksistä ja mietimme, miten verkostoja kannattaa rakentaa. Kuulemme myös esimerkkejä erilaisista kumppanuusmalleista. Tässä kolmannessa Metropolian ja Sitran järjestämässä Soteuttamossa käytämme totuttuun tapaan osallistujien kesken Brella-verkostotyökalua. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki www.hyvinvointiyritys.com/tilaisuudet. Tilaisuuteen järjestetään etäyhteys, joka edellyttää myös ilmoittautumista Lähteet: Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden kilpailutus Sosiaali- ja terveysalan toimialaraportti Sosiaali- ja terveysalan pk-toimialabarometri Pienten ja suurten yritysten liiketoimintamahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla Megatrendit, Sitra
Myötäeläminen menestystekijänä tulevaisuuden kuntoutusosaamisessa
Kirjoittajat: Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK Salla Sipari, yliopettaja Metropolia AMK Mitä on hyvinvointi tulevaisuuden työssä? Miten uudistuvaan osaamistarpeeseen vastataan kuntoutuksessa? Metropoliassa kokoontui 8.3.2018 Hyvinvointi tulevaisuuden työssä - Kuntoutumisosaamisen seminaarissa auditorion täydeltä kuntoutuksen alan asiantuntijoita, tutkijoita ja kehittäjiä pohtimaan ja kehittämään näitä teemoja. Erinomaiset esitykset avasivat näkymiä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön moninaisiin muutoksiin, toimintatapojen uudistamisen mahdollisuuksiin ja haasteisiin (ohjelma linkkinä: ). Miina Sillapää säätiön toimitusjohtaja Eija Sorvari avasi kuntoutuksen uudistamiskomitean keskeisimpiä asioita. Hän totesi, että asiakkaiden monista erillisistä suunnitelmista tulisi edetä yhteen kattavaan asiakassuunnitelmaan. Tässä kuntoutus nivoutuu osaksi kokonaisuutta asiakkaan työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseksi arjessa. "Suomi on yksi maailman nopeimmin vanhenevista väestöistä" totesi terveydenhuollon erikoislääkäri Teppo Heikkilä. Heikkilä painotti, että työn ja osaamisen muutostarpeissa korostuu työ- ja toimintakyvyn kuntoutusosaaminen yhtenä keskeisenä alueena. Hän haastoi toimintatapojen kehittämiseen esimerkiksi jakamalla tehtäviä joustavammin eri ammattihenkilöille. Tällaisia joustavia ja innovatiivisia ratkaisuja esitteli toimitusjohtaja Timo Lappi Heltti oy:sta. Näitä olivat muun muassa etäohjauksella tapahtuva terveyden edistäminen ja/tai sairauden hoito, pallomeriorganisaatio ja neuvonpito. Lappi kehotti konkretisoimaan organisaation arvot ja hyödyntämään niitä peilinä toiminnan suuntaamiseksi arjessa. Hän kuvasi, että "hyvä toimitusjohtaja on kuin komposti". Kompostin tavoin toimitusjohtajan tehtävänä on ravita organisaation oppivaa ja reflektoivaa toimintaa. Espoon sairaalan kuntoutuspäällikkö Anna Troberg konkretisoi muutoksessa kehittämistä Espoon uuden sairaalan kehittämisprojektien kautta. Kyky katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen ja laatikon ulkopuolelta, keskeneräisyyden sietäminen, rohkeus kokeiluihin, ymmärrys muutosvastarinnan myönteisistä puolista ja muutokseen motivoinnista sekä mahdollisuus kehittää omaa työtä mielekkääksi ovat keskeisiä hyvinvointia tuovia tekijöitä, sanoitti Troberg. Hän ohjeisti myös, että muutosähkykin on tunnistettava. Tällöin on keskityttävä mielekkäiden toimintatapojen vahvistamiseen perustoiminnassa, painotti Troberg. Heli Ahonen Toimiva Oy:stä totesi, että yhä useammin olemme hyvin kompleksisessa tilanteessa arkityössä. Sen sijaan, että työn analyysi olisi valmiiksi pureskeltu, joudumme itse esittämään kysymyksen "mistä työssä on kyse". Oppiminen työtä tekemällä ja työn tekeminen oppimalla nousevat työntekemisen keskiöön, kun työn selkeys ja ennakoitavuus vähenee. Työntekemisen tapojen tulisikin mahdollistaa oppimishyppyjä, jolloin voitaisiin vastata yllättäviinkin tilanteisiin, kertoi Ahonen. Jatkuvan oppimisen rinnalla työidentiteettiä uudistetaan ja rakennetaan jatkuvasti. Luomalla työyhteisössä tilaisuuksia rakentaa työidentiteettiä tarpeita ennakoiden ja oman mielenkiinnon suuntaisesti on tärkeää työhyvinvoinnin kannalta, sen sijaan, että kyseessä olisi välttämätön muutos vasta" pakkoraossa". Työhyvinvoinnin vahvistamiseksi myös kuntoutuksessa tarvitaan työtapoja, jotka vastaavat työelämän kompleksisuuteen, pohti Ahonen. Elisa Mäkinen (yliopettaja Kuntoutuksen YAMK- tutkinnossa) toi esille, että työhyvinvointi realisoituu aina suhteessa työhön ja tällöin mukana on paitsi työntekemisen tavat, mutta myös kokemukset ja tunteet. Kokemus työn merkityksellisyydestä on työhyvinvoinnin näkökulmasta keskeinen tekijä. Yksilöityminen työn rakentumisessa ja kehittämisessä organisaation toimintana on tärkeää, totesi Mäkinen. Työssä vaaditaan yhä enemmän ominaisuuksia, jotka luovat turvallista, luottamuksellista ja empaattista työn tekemisen maailmaa: myötätuntoa, tunneälyä, kiitoksen antamista. Kyky myötäelämiseen ja myötätuntoon, tunne- vuorovaikutus- ja motivointitaidot ovat tulevaisuuden huippuosaamisen ydintä, kuvasi Mäkinen oivaltavasti. Päivän liikuttavin hetki todistettiin, kun yleisö taputti Elisa Mäkisen esityksen jälkeen seisaallaan 40-vuotisen uransa päättävän huippuosaajan kunniaksi. Monissa päivien esityksissä nousi esille uusien digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen välineinä mahdollistamaan työntekemistä paremmin ja vahvistamaan työhyvinvointia. Uuden teknologien käyttöönotto kuten muutkin muutokset työssä haastaa aina ensin pois rutiineista. Digiratkaisujen haltuun ottamisen ohella tulevaisuudessa vahvistuvia ammattihenkilöiden osaamisen tarpeina kuntoutuksessa nähtiin ammattilaisen osaaminen toimia rinnalla kulkijana ja rakentaa kuntoutujan toimintakykyä arjessa vahvistavia kumppanuuksia verkostomaisessa toimintaympäristössä. Seminaarin puheenvuorojen kautta jäsentyi ajatus, että kompleksisten tilanteiden ratkaiseminen vaatii oppimishyppyjä ja moninaisen osaamisen yhdistelyä ja integrointia yhä laajemmassa verkostossa. Seminaarin asiantuntijoiden puheenvuoroissa korostui muutoksen pysyvyys ja sen kerroksisuus. Arkeen kuuluu monessa vaiheessa olevia erilaisia ja yhtäaikaisia muutosprosesseja. Muutosprosesseja kuvastaakin enemmän verkkomaisuus kuin lineaarisuus, Ahonen totesi. Jatkuva ammatillisen osaamisen kehittymisen tarve vastuuttaa organisaatioita henkilöstön oppimista mahdollistavan kulttuurin ja työntekemistä jatkuvasti reflektoivia ja uudistavia toimintatapoja. Seminaari juhlisti myös Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun 10-vuotista taivalta kuntoutuksen asiantuntijoiden kouluttajana ja kuntoutuksen kehittäjänä. Kuntoutuksen ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat olivatkin osana päivän ohjelmaa kiteyttäen työidentiteetin rakentumista ja oppimista tulevaisuuden työssä yhdessä yliopettaja Salla Siparin ja Toini Harran kanssa. Seminaaripäivä huipentui kuohuvien maljojen nostoon eläkkeelle siirtyvän Kuntoutuksen yliopettajan Elisa Mäkisen kunniaksi.
Asiakkaan toimijuutta vahvistavat työkalut
Kirjoittajat: Krista Lehtonen, lehtori, Metropolia AMK. Krista toimii fysioterapian tutkinto-ohjelman tutkintovastaavana ja työstää väitöskirjaa liittyen lasten kuntoutukseen. Nea Vänskä, lehtori, Metropolia AMK. Nea on mukana erilaisissa kuntoutuksen alaan liittyvissä projekteissa ja opettaa fysioterapian ja kuntoutuksen YAMK:n tutkinto-ohjelmissa. Jari Pihlava, lehtori, Metropolia AMK. Jari on opettajana toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa ja toimii psykoterapeuttina ja psykoterapiakouluttajana. Kuntoutumisen tavoitteena on mahdollisimman hyvä toimintakyky, joka mahdollistaa henkilön osallistumisen hänelle merkitykselliseen toimintaan arjessa. Merkityksellisen toiminnan määrittelee asiakas itse ja ammattilainen tukee asiakkaan aktiivista toimijuutta merkityksellisen toiminnan tunnistamisessa. Kuntoutuminen ei ole sarja kuntoutustoimenpiteitä, vaan kuntoutujan ja ympäristön välinen oppimis- ja muutosprosessi yksilöllisen tavoitteen suunnassa. Kuntoutus perustuu asiakaslähtöiseen monialaiseen yhteistoimintaan. Yhteistoimijuus on kumppanuutta, jossa kuntoutuja mielletään aktiiviseksi toimijaksi. Yhteistoimijuus perustuu luottamukselliseen vuorovaikutukseen ja sitä suuntaa kuntoutujalle merkitykselliset ja yhdessä sovitut tavoitteet. Erillisistä ammattikohtaisista suunnitelmista edetään yhteiseen toimintaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistoimijuuden rakentaminen haastaa meitä muuttamaan toimintatapojamme ja ottamaan käyttöön uusia yhteisiä työtapoja ja välineitä kuntoutumisen suunnitteluun ja arviointiin. Ennen kaikkea yhteistoimijuus ohjaa meitä kehittämään toimintatapoja yhdessä kuntoutujien kanssa. Toimintakyvyn kansainväliseen luokitukseen ICF:ään pohjaavat työkalut ja tavoitteen asettamisen GAS-menetelmä ovat lähtökohdiltaan asiakkaan aktiiviseen toimijuuteen perustuvia välineitä. GAS-menetelmässä ytimenä on asiakkaan omien, hänelle merkityksellisten, konkreettisten tavoitteiden syntyminen (Sukula, Vainiemi & Laukkala 2015). ICF-luokitus puolestaan kattaa kaikki toiminnot ja elämänalueet ja suuntaa meitä tarkastelemaan toimintakykyä moniasiantuntijaisesti ja kokonaisvaltaisesti (THL 2016). Toimintakyvyn vuorovaikutteisen luonteen kautta ymmärretään, että yhden toimintakyvyn osatekijän, esimerkiksi kehon toiminnan korjaaminen yksittäisenä toimenpiteenä, ei välttämättä edistä asiakkaan toimintakykyä arjessa. Arjessa merkityksellisen toiminnan mahdollistamiseksi, tulee tuntea myös asiakkaan ympäristössä toimintakykyä edistävät ja rajoittavat tekijät. ICF-pohjaisten työkalujen joukossa on kuntoutujan aktiivista toimijuutta vahvistavia, itsearviointiin perustuvia työkaluja, joiden avulla asiakas tuottaa tietoa omasta toimintakyvystään. Yhteistoimijuudessa kuntoutujan ja asiantuntijojen tuottamat näkökulmat yhdistyvät vastavuoroisessa dialogissa yhteiseksi uudeksi ymmärrykseksi, tavoitteiksi ja toiminnaksi. Metropolia AMK:ssa tarjoamme vuosittain ICF- ja GAS-täydennyskoulutuksia sekä yksittäisille kuntoutuksen ammattilaisille että työyhteisöille räätälöityinä koulutuksina. Koulutuksiimme osallistuneet asiantuntijat ovat tuoneet esille tarpeen muutokselle kuntoutuksen toimintakulttuurissa, jossa kuntoutus saattaa näyttäytyä erillisinä asiantuntijoiden tapaamisina ja suosituksina asiakkaalle, ei asiakkaan arkeen konkretisoituvana kuntoutumisena. Asiantuntijat ovat esittäneet huolen kulttuurista, jossa asiakasta kuullaan, mutta hän ei aktiivisesti osallistu oman elämänsä suunnitteluun. Muutosprosessi asiantuntijakeskeisestä kuntoutuksen toiminnasta kuntoutumista rakentavaan yhteistoimijuuteen on kesken. Koulutuskokemuksemme ja osallistujien kertoman mukaan uusien ajattelumallien, työtapojen ja uusien työvälineiden käyttöönotto vaati käytännön harjoittelua ja koko työyhteisön sitoutumista muutokseen. Pitkäjänteinen sitoutuminen muutos- ja kehittämistyöhön läpi organisaation on tarpeen asiakkaan toimijuutta vahvistavien työkalujen käyttöönottamiseksi. ”Olen tehnyt tätä työtä 30-vuotta. GAS-koulutus avasi silmiäni asiakkaan aktiivisemmasta roolista terapian prosessiin ja lopputulokseen, vaikka väline kohdistuu tavoitteen asettamiseen. Mm. asiakkaan vaihe määrittää tavoitteiden ajankohtaa. Myös havainto, että yhteistoimintaa voidaan jäsentää, oli hedelmällinen”, kuvaa GAS-koulutukseen osallistunut terapeutti. Kuten kaikissa työvälineissä, käyttötapa määrittää sen, kenen tarpeisiin työvälineet vastaavat, ovatko ne asiakaslähtöisiä vai asiantuntija- vai organisaatiolähtöisiä. Lopulta merkittävintä on ammattilaisten sisäistämä kuntoutuksen paradigman muutos, joka realisoituu toimintatavaksi. Siksi ICF- ja GAS-koulutusten tärkeintä antia ovat ajatustavan muutos, innostuminen sekä vahva tahto ja kyky toteuttaa muutosta omassa työyhteisössä. Lähteet: Sukula, Seija, Vainiemi, Kirsi & Laukkala, Tanja (toim.) 2015. GAS -menetelmästä sovellukseen. Helsinki: Kela, tutkimusosasto. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/158520/GAS.pdf?sequence=5 THL 2016. ICF-luokitus. Helsinki: Kela. Saatavana osoitteessa: https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/icf-luokitus
Uudistamassa ja uudistumassa
Sanotaan, että kevät on uudistamisen aikaa. Tänä keväänä muutosten liikkeelle laittaminen täällä Rehablogissa on hyvin konkreettista. Nyt maaliskuun alusta Rehablogissa on aloittanut toimintansa uusi toimituskunta, jonka työn tarkoituksena on vahvistaa blogia yhtenä kuntoutuksen alan mielenkiintoisten ja laadukkaiden julkaisujen foorumina. Toimituskunnan jäsenistö koostuu Metropolia AMK:n toimijoista, joilla on osaamista sekä alaan liittyvästä sisällöstä, viestinnästä että tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Toivotamme kaikki kuntoutuksen uudistujat ja uudistajat tervetulleiksi mukaan kirjoittamaan, pohtimaan ja ihmettelemään yhdessä kanssamme. Täältä voit kurkata kirjoitusohjeet. Ota yhteyttä toimituskuntaan, kun mielessäsi on aihe, josta haluaisit kirjoittaa ja herättää keskustelua. Uudistuminen ja uudistaminen ovat keskeisiä ajankohtaisia teemoja myös muuttuvalla kuntoutuksen kentällä. Työhyvinvoinnin tulevaisuus ja uudistusmistarpeet ovat aiheena tulevana torstaina 8.3.2018 seminaarissa, jossa hyvinvointia tarkastellaan tulevaisuuden työssä ja uudistuvassa sote-maailmassa. Sote-alan muutoksissa tunnistamme haasteita, mutta myös avautuvia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien jalostuminen hyviksi toimintatavoiksi vaatii kuntoutuksen toimijoilta innostumista, rohkeutta ja päättäväisyyttä mutta myös yhteistoimintaa, jossa mukana kehittäjäkumppaneina toimivat asiantuntijoiden lisäksi myös kuntoutujat ja heidän läheisensä. Kuntoutujien mukaan ottaminen yhteiseen kehittämiseen on keskeistä, kun kehittämisen päämääränä on vahvistaa kuntoutujan työ- ja toimintakykyä arjessa, hänelle merkityksellisessä toiminnassa. Yhteinen uudistaminen on parhaimmillaan innostavaa. Se tempaa mukaansa ja tuottaa merkityksellisiä kokemuksia, hyötyä ja iloa kaikille osapuolille. Tervetuloa mukaan uudistamaan ja uudistumaan! Rehablogin toimituskunta