Tähän hätkähdyttävään kysymykseen liittyy tosiasia siitä, että nuoruus polarisoituu yhteiskunnassamme siten, että hyvinvointi eriytyy ja paha olo kasautuu ylisukupolvisella tavalla (Pelkonen – Kolimaa – Puumalainen 2013: 5). Syrjäytymisen taustalla vaikuttavat nimenomaan nuorten perhetaustaan liittyvät tekijät – esimerkiksi vanhempien matala koulutustaso, päihde- ja mielenterveysongelmat, pitkäaikainen toimeentulotuen tarve sekä perherakenteen muutokset. (THL 2018a.)
Tämä johtaa kysymyksen siitä, missä määrin mahdollisuutemme hyvään elämään ovat jo etukäteen määriteltyjä sen mukaan, mihin perheeseen synnymme. Toisaalta oleellista on pohtia, mitkä ovat yhteiskuntamme mahdollisuudet puuttua tähän ongelmalliseen ketjuun. Nuoret ovat tulevaisuutemme, minkä vuoksi erityisenä tehtävänämme on mahdollistaa kaikille tasavertaiset mahdollisuudet menestyä ja elää merkityksellinen elämä perhetaustasta riippumatta.
Ilmiö on inhimillisen puolen lisäksi merkittävä myös taloudellisesti, sillä se voi myötävaikuttaa pitkäaikaisen syrjäytymisen etenemiseen, minkä hinnaksi on arvioitu yhteiskunnallemme vähintään 370 000 euroa per syrjäytynyt nuori (THL 2018a). Edellä esitetty numeraalinen fakta puhuu sen puolesta, että yhdenkin nuoren pelastaminen on kannattavaa sekä ihmisarvon että talouden kannalta. Kimuranttiin ongelmaan tulisi siis löytää korjaavat keinot pikimmiten.
Suunnanmuutos yhteiskunnan tuella
Kukaan meistä voi valita perhettään, johon syntyy. Selvää on myös se, että lapset altistuvat perheensä vaikuttimille ja ongelmille niin kauan kuin he ovat riippuvaisia vanhempiensa huolenpidosta ja yhteisestä kodista. Tästä johtuen yhteiskunnalliset tukitoimet tulisi kohdentaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa perhelähtöisesti koko perheelle – vanhemmat mukaan lukien. Perhelähtöisyys onkin suositus, joka on annettu palveluiden paremmasta järjestämisestä jatkossa (THL 2018b).
Hyviä ja varhaisia paikkoja havaita perheiden ongelmia ja vanhemmuuden haasteita ovat esimerkiksi neuvolat, päiväkodit ja koulut. Olisikin tärkeää lisätä näissä ympäristöissä toimivien ammattihenkilöiden kykyä ottaa vaikeitakin asioita vanhempien kanssa puheeksi ja toisaalta kykyä antaa näihin asioihin myös ohjausta. Oikeastaan myös lasten kanssa tulisi käydä enemmän keskusteluja siitä, millaiset perheolot ovat normaaleja ja mitkä ovat lasten oikeudet suhteessa vanhempiinsa. Monesti lapset eivät osaa näistä asioista itse puhua tai kyseenalaistaa perheensä tapoja. Lasten kanssa käytyjen keskustelujen kautta voitaisiin saada selville asioita, joihin ohjauksen kautta puuttumalla voitaisiin vaikuttaa positiivisesti perheen kokonaistilanteeseen – myös jatkon kannalta. Puheeksi ottaminen ja puuttuminen koskevat yhtä lailla pieniä ja suurempia laiminlyöntejä.
Kaikkiin haasteisiin ei tietenkään ole mahdollista puuttua pelkästään neuvolan, päivähoidon tai koulun keinoin. Tarvittaisiinkin lisää niin sanottuja ”matalan kynnyksen” palveluita, joiden piiriin perheitä voitaisiin ohjata mahdollisia haasteita havaitessa. Ylipäätään oleellista olisi kehittää eri palvelusektoreiden välistä yhteistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa (THL 2018b). Tällä hetkellä resurssit tukipalveluiden järjestämiseen ovat liian tiukat. Tämä on hyvin harmillista, sillä työkokemukseni perusteella väitän, että monet perheet saisivat tarvitsemansa avun jo esimerkiksi määräaikaisesta tukihenkilötoiminnasta, jonka aikana ammattihenkilö kävisi säännöllisesti perheen luona keskustelemassa vanhemmuudesta ja arjen ongelmatilanteista tarjoten erilaista työvälineistöä – ennen kuin haasteet kärjistyvät.
Mikäli arjen haasteet pitkittyvät vuosikausia ilman apua, voivat ne johtaa vaikeampiin ongelmiin, jotka edellyttävät raskaampia ja yhteiskunnalle kalliimpia palveluita, kuten lastensuojelun sijoituksia tai osastojaksoja nuorisopsykiatriassa. Ongelma on tällä hetkellä se, että perheiden haasteiden täytyy olla melko suuria päästäkseen edes matalan kynnyksen palveluihin. Tällöin palveluiden oikea-aikaisuus tai vaikuttavuus eivät toteudu. Onkin tunnistettu, että palvelujärjestelmän herkkyyttä ja oikea-aikaisuutta olisi kehitettävä ehkäistäessä perheiden kuormittavien tekijöiden kasautumista (THL 2018b: 128).
Lähiverkostojen vaikutus hyvinvointiin
Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria näyttäisi oman työkokemukseni perusteella yhdistävän myös harrastuksien tai mielenkiinnonkohteiden puuttuminen. Harrastuksia on ehkä joskus ollut, mutta syystä tai toisesta ne ovat jääneet. Osittain tämän vuoksi vapaa-aika täytetään erilaisella itselle haitallisella toiminnalla. Näkisinkin, että yksi tehokkaimpia keinoja nuorten syrjäytymisvaaran vähentämisessä olisi lasten ja nuorten mielenkiinnonkohteisiin panostaminen niitä kartoittamalla ja niiden pariin tukemalla jo varhaislapsuudesta lähtien.
Kodin ulkopuolelle syntynyt hyvinvointia tukeva verkosto voi olla tärkeä elinehto nuorelle, jonka omassa perheverkostossa on puutteita. Joissakin tapauksissa se on yksistään ollut pelastava tekijä nuorelle. Harrastus ja sen ympärille luotu verkosto on pitänyt hänet pinnalla ja yhteiskunnan rattaissa kiinni silloin, kun muuten on tehnyt mieli luovuttaa. Olenkin huolissani siitä, että erilaiset harrastusmaksut tuntuvat jatkuvasti kasvavan, mikä eriarvoistaa perheiden aseman niiden saatavuuden suhteen. Erityisesti tämä kehityssuunta näkyy lasten ja nuorten kilpaurheilulajeissa (Yle 2014). Näen erittäin tarpeelliseksi erilaisten järjestöjen ja yhdistysten sekä seurakuntien tarjoamat toiminnat ja palvelut sekä niiden tukemisen, jotta myös vähäosaisemmat voivat saada osallisuuden kokemuksen. Lisäksi olisi syytä pohtia, voisiko jostain irrottaa vielä lisää resurssia tukemaan vähäosaisten lasten harrastustoimintaa – niin tärkeää roolia se näyttelee lapsen tai nuoren elämässä määrittäen samalla suuntaa myös pitkälle tulevaan.
Ylipäätään olen sitä mieltä, ettei yhteiskuntamme lapsista ja nuorista huolehtiminen ole pelkästään heidän vanhempiensa, viranomaisten tai lastensuojelunkaan vastuulla, vaan yhtä lailla velvoite koskee esimerkiksi erilaisten harrastus- ja virkistystoiminnan aikuisia tai miksei ihan jokaista ihmistä sukulaisista naapuriin. Tärkeää olisi havahtua ympärillä tapahtuviin asioihin ja tarvittaessa puuttua tilanteisiin apua tarjoten.
Kirjoittaja Mira Heinikoski on lastensuojelun toimintaterapeutti, joka opiskelee terveyden edistämisen tutkinto-ohjelmassa Metropolia Ammattikorkeakoulussa (YAMK).
Lähteet
Pelkonen, Marjaana – Kolimaa, Maire – Puumalainen, Taneli 2013. Hyvinvointia useammille – Lasten ja nuorten palvelut uudistuvat. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Verkkodokumentti. <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/69954/URN_ISBN_978-952-00-3452-8.pdf>. Luettu 28.11.2019.
THL 2018a. Nuorten syrjäytyminen käy myös yhteiskunnalle kalliiksi. Verkkodokumentti.
<https://thl.fi/fi/-/nuorten-syrjaytyminen-kay-myos-yhteiskunnalle-kalliiksi>. Luettu 25.10.2019.
THL 2018b. Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. PunaMusta Oy. Helsinki, 2018. Verkkodokumentti. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 28.11.2019.
Yle 2014. Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset karanneet käsistä – harrastaminen tullut joillekin jopa mahdottomaksi. Verkkodokumentti. <https://yle.fi/uutiset/3-7178951>. Luettu 3.12.2019.
Kuvat: Pixabay
Lorraine Cormier <https://pixabay.com/fi/photos/is%C3%A4-poika-k%C3%A4velymatkan-p%C3%A4%C3%A4ss%C3%A4-lapsi-2770301/>.
Gerd Altmann <https://pixabay.com/fi/illustrations/osallisuuden-ryhm%C3%A4-syd%C3%A4n-henkil%C3%B6-2728130/>.
Khusen Rustamov <https://pixabay.com/fi/photos/baletti-aiheuttaa-tytt%C3%B6-jalat-1725207/>.
Ei kommentteja