”Jos mumma olisi rangaistusvanki tai lypsylehmä, hänellä sentään olisi joku oikeus päästä ulos!”, on joskus kuultu keskusteluissa vanhustenhoidon tasosta ja tilanteesta. Onko tämä totta?

Rangaistusvankien osalta pääsääntöisesti kyllä, lypsylehmien osalta vain osittain, mutta entä mumma? Onko paljon iäkkäitä ihmisiä, joiden ympäristö on supistunut seinien sisäpuolelle, eivätkä he enää saa tuntea tuulta, sadetta, pakkasen puremaa tai auringon välkettä puiden lehvien läpi?

On yllättävän vaikea selvittää, miten ikääntynyt väestömme ulkoilee. Suomessa ei tehdä järjestelmällisesti vanhuspalveluiden asiakaskyselyitä,

Tiedätkö sen perinteisen aamuvuoron osastotyössä? Lääkkeidenjakokierto pitäisi tehdä, kirjaamiset ovat tekemättä ja lounastaukokin pitämättä. Ennen kuin ehdit aloittaa mitään näistä potilas pyytää päästä vessaan. Samalla puhelin soi ja omainen kyselee toisen potilaan kuulumisia. Osastonhoitajakin on pyytänyt kirjoittamaan kommentteja vaaratilanteista ja riskien hallinnasta. Samaan aikaan osastotunti on alkamassa ja ohjauksessasi oleva opiskelija kyselee mitä seuraavaksi voisi tehdä.

Tosiasiassa et taida tietää enää itsekään mitä tekisit. Minkä tehtävän priorisoit ensimmäiseksi? Suoritatko hutiloiden useampaa samanaikaisesti?

Yhä useampi nuori viettää enenevissä määrin vapaa-aikansa ruudun äärellä. Mitä enemmän nuori katsoo ruutua, sitä enemmän huoltajan huoli nuoren liikunnan riittävyydestä kasvaa. Olemme huomanneet, että tämä ajatus yhdistää meitä vanhempina. Huoltajien kanssa huolta nuorista kantavat myös terveyden edistämisen ammattilaiset. Tiedämme, että liikunta edistää terveyttä, mutta miten nuoren saa liikkumaan, kun ruudun katselu houkuttaisi enemmän? Siksi haluamme pohtia yhdessä, moniammatillisesti, mitä asialle voidaan tehdä.

Aiheeseen johdattelemme JVG:n esittämän kappaleen “Liike on lääke” sanoituksia mukaillen.