Uusi vuosi ja uudet työtehtävät. Olen tilanteessa, jossa tiimini on vaihtunut. Uusi vuosi näyttää tuovan Metropolia ammattikorkeakoulun alumnisuhdetoiminnan koordinoinnin ja kehittämisen rinnalle muitakin työtehtäviä. Mikä onkaan vuonna 2016 menestyksen salaisuus, jos tavoitteena on tehokas ajankäyttö ja järjestelmällisyys työtehtävien hoidossa?
Auttavatko ToDo-listat? Auttaako ajan hallinnassa kalenterin synkronisointi tiimiläisten kanssa? Pitääkö hallintotehtävissä kirjata vartin tarkkuudella suoritteensa? Miten tarkkailla kulutettua aikaa eri tehtäväkokonaisuuksien osalta? Pysyykö homma hanskassa, jos virittää ajankäyttönsä äärimmilleen? Pitääkö multitaskata, jos ei tahdo?
Kun kokonaisviikkotyöajasta täytyy silpoa 50% sinne, 20% tänne ja loput 30% siihen, tähän ja tuohon, hämärtyvät suuremmat kokonaisuudet helposti. Siksi kuukausittaisten, viikottaisten ja päivittäisten todo-listojen oheen on hyvä kirjailla huoneentaulu, jossa kiteytyy työnteon merkitys.
Jos kirjailuun ei ole taitoja eikä aikaa, voi myös itselleen tärkeisiin kysymyksiin säännöllisesti vastaamalla pitää fokuksensa koossa: miksi teen näitä työtehtäviä, mitä suurempaa asiakokonaisuutta palvelen?
Kun haluaa asiantuntijana kehittää omaa työtään ja sen tuloksia, on hyvä aika-ajoin pohtia myös kysymyksiä oman työnteon laadusta ja siihen vaikuttavasta omasta työasenteesta. Mikä minua motivoi parhaiten juuri tänään?
9 Kommenttia
Huoneentaulu vaikuttaa hyvältä idealta. Ehkä sen yhteyteen voisi lisätä näkyviin myös niitä työn alla olevia isompia kokonaisuuksia, että aina muistaisi, mitä asioita pitää edistää.
Kiitos ajatuksesta. Hektisessä työelämässä sokeutuu helposti detaljeista. Olisiko siksi ehkä visuaalinen esitys päätehtävästä, missiosta tai vaikka oman työn arvoista toimiva apuväline?
Vähän isompiakin ajatuksia työelämän huoneentauluista kannattaa katsoa esim. Sitran raportista megatrendit 2016. Siellä puhutaan mm. siitä miten sotapolitiikka ja suurvallat selättävät järjestöt ja robotisaatio ihmistyön. Nyt on vasta oven edessä se hetki kun tekniikka toden teolla voi tuhota koko yhteiskunnan ja vain sen omistajat hyötyvät – jos siihen suostutaan. Tietysti voi käydä myös todella hyvin eli meillä jokaisella palkallinen vapaa-aika kasvaa. Sinunkin työpanoksesi Milla menee mitä todennäköisimmin vaihtoon kun vain sopiva alumnirobotti löytyy!? Naisten työpanokselle näin käy tulevaisuudessa entistä useammin, koska miehille sentään riittää jonkinlaista työtä tekniikan kehittäjänä? Sitran raportista voisi poimia vaikkapa tämän vuoden arvoksi sen että jos haluan oikeudenmukaista yhteiskuntaa, tuen kansainvälisiä järjestöjä. Haluan sairaalaan dementiamummojen keskuuteen mieluummin syyrialaisen pakolaisen kuin hyljerobotin! Näin olet samalla entisen presidenttimme Ahtisaaren linjoilla, hän nimittäin vakavasti puhui jo ennen turvapaikanhakija-aaltoa siitä että puolet sen alueen tai vaikkapa Afrikan nuorista on ilman työpaikkaa. Myös osakesijoittamisessa voi aina tutustua millaisia vaikutuksia yrityksellä on, sanotaan vaikkapa pilvenpiirtäjärakentaminen ja tavallisten asunnonomistajien oikeudet Kiinassa (lue Pekka Mykkäsen vaikuttava kirja Kiina rynnistää huipulle jonka luettuasi päätät äkkiä siirtyä ihmisoikeusjuristiksi) ja päätellä sen perusteella mihin rahansa sijoittaa. Viimeistään tässä vaiheessa voi myös digiloikan sijasta äkkiä suunnitella rantautumissuunnitelman jonnekin, jossa toimeentulon takaa muutama oma pässi, kenties kameli ja pari kanaa, joka silti on mahdollisimman kaukana Lähi-Idästä ja johon aavikoituminen ja merten kuivuminen ei ensimmäiseksi ehätä. Kovin ovat ristiriitaisia tulevaisuuden megatrendit ja ristiriitaista tulee olemaan myös työelämä. Ainoa mikä on varmaa on se, että jostain on tulevaisuudessakin rahaa saatava ja kovasti sitä eri tahoilla haalitaan sekä eettisesti korkealaatuisesta että huonompilaatuisesta toiminnasta. Vinkki: Ryhtyminen vaikkapa hautaustoimiston hoitajaksi ei ole sekään huono idea tulevina vuosina Suomessa jos saa tuotantoketjun arkkupuolella edullisesti handuun, väestö ikääntyy!
Kyllä Pirkko näin on, että hommat menevät vaihtoon aina vain. Kymmenisen vuotta samassa organisaatiossa itsellä takana ja olen saanut oppia vasta 7 eri tehtävää, nyt ottamassa haltuun jälleen uutta kenttää. Se on innostavaa ja haastavaa samanaikaisesti.
Tuota sukupuolijaottelua en niinkään oikein ymmärrä, onhan tekniikan alalla sentään sekä miehiä että naisia opiskelijoina että töissä. Onko roboteilla sukupuolta? Vai pitäisikö olettaa, että mieskoodarit koodaavat miesmäisesti robotit ja naiskoodarit naismaisesti? Tässä pohdinnassa varmasti auttaisi asiantuntija.
Ristiriidat työelämässä ja megatrendeissä varmasti kärjistyvät jatkossa entisestään, kun resurssit niukkenevat – tai keskittyvät harvainvaltaisiksi. Siksipä juuri sopeutumiskyky ja epävarmuuden sieto ovat vaadittavia ominaisuuksia niin entisaikain kuin tulevaisuuden työntekijöiltä. Tämä on toki vain oma, suppea käsitykseni.
Itselläni on myös luottamus siihen, että olemme luoneet kaikki mahdolliset tulevaisuuden skenaariot jo aikapäivää sitten science fiction -kirjallisuuden ja -elokuvien muodossa. Minkä ihminen on pystynyt kuvittelemaan toteutuvan, on myös toteutettavissa. Terminator-, Mad Max- ja Matrix-tulevaisuuksien valossa itseäni kiinnostaakin eniten oman fyysisen kunnon ylläpito, sekä toimintakyvyn menettämistä ja yksinäistä vanhuutta silmällä pitäen myös eutanasian laillistaminen Suomessa.
Näin yksilön mielenkiinnon kohteiden mukaan pirstaloituu ajankäyttökin; töissä edistämme yhtä, vapaalla jotain toista asiaa. Eri tavoin voimme onneksi kansalaisina olla tekemässä aloitteita ja vaikuttaa jollain tasolla vähintäänkin omaan tulevaisuuteen. Hyvää pohdintaa sinulta Pirkko, kiitos siitä!
Naiskysymys ja kysymys maailman omaisuuden jakautumisesta: jos et omista nikkelikaivosta tai jotain muuta maailman niukkoja mineraaleja omistavista kaivoksista, niin metalli ja robottiyhteiskunnassa olet aika heikoilla. Omistajissa lienee muutama nainenkin. Naisella on yhteiskunnassa oma pääomansa ja se on eri yhteiskunnissa hiukan erilainen. Jossain saat arvostusta äitinä, jossain kauneuden perusteella ja esim. juutalaisuudessa on kelpo vaimon ylistys myös ahkeruuden perusteella. Muutenhan naisten päivittäinen raataminen esim. vedenhakureissuilla on aika lailla näkymätöntä ympäri maailmaa. Kun länsimainen yhteiskunta perustuu nykyisin erilaisiin tapahtumiin ja elämyksiin, kaunis ulkoasu ja verbaalinen lahjakkuus korostuu, kaunis nainen on kuin luotu niihin. Myös erikoisuudentavoittelulla voi päästä pitkälle mutta siinä on riskinsä, voi tulla rakastetuksi tai vihatuksi. Yksi on varmaa: jos mineraaleista tulee kovakin pula, niin saadakseen toisia lähimmäisiään robotin hoivaamaksi kannattaa varautua siihen että ikääntyvän naisen ruumis sitten 90-ikävuoden kieppeillä poltetaan koska hautapaikkoja ei enää ole ja amalgaamipaikkoja ei enää hävitetä vaan jokainen metallinsiru otetaan talteen. Nyt Suomella on tässäkin tuhannen taalan paikka olla erilainen ja alkaa kehitellä robotteja ehtymättömästä luonnonvarasta, puusta. Tähän ns. savottaan kelpaavat sekä miehet että naiset että myös turvapaikanhakijat. Eilisessä työelämäohjelmassa vannottiin hiilikuidun nimeen, ja juuri tällä materiaalipuolella onneksi on hienoja mahdollisuuksia entistä enemmän aidon läheisyyden ja vuorovaikutuksen yhteiskuntaan ihan ilman digiloikkaakin vrt. digiloikan kritiikki eilisestä Digihesarista Jonna Rutasen Devices-näyttely ”Älylaitteet ovat tulleet ihmisten väliin”. Nytpä lopetan laulun sanoihin, ystävänpäivä lähestyy: Suklaasydän, tinakuoret, aina murtuu sulaen. Niitä tarjoo robotit nuoret, aitoja vain saa mä en.
Hei Pirkko M – mielenkiintoisia naisnäkökulmia sinulla tarjota. Tässä vaiheessa tyydyn vain toteamaan pikaisesti, että puuroboteille tahi muille kierrätyskuitupohjaisille ratkaisuille suurtakin isompi ”peukku”!
(Henkilökohtaisesti en ole mitään muuta hautausmetodia itselleni olettanutkaan kuin tuhkauksen. Toivon hartaasti, että jokainen kansalainen ottaisi jo nuorena käyttöön elinluovutustestamentin, ja vähän vanhempana laatisi hoitotestamentin, vielä ollessaan täysin toimintakykyinen ja päätäntävaltainen.)
Jos omistat jonkun harvinaisen mineraalin kaivoksen, niin sinulla ei ole hätää robottiyhteiskunnassa eikä myöskään digitaalisessa yhteiskunnassa. Kun raaka-aineista tulee pula ja niistä voi veloittaa mitä tahansa, siinä on naisenkin menestyksen rajat, varallisuudessa.
Eilisessä digiHesarissa oli juttu valokuvaaja Jonna Rutasen Devices-näyttelystä otsikolla ”Älylaitteet ovat tulleet ihmisten väliin”.
Kestävien ja uusiutuvien materiaalien kehittäminen on yksi Suomen mahdollisuuksista. Tulevaisuudessa käy jo joka tapauksessa niin, että kun yli 90-vuotiaaksi elävät naiset tuhkataan, amalgaamipaikat menevät ilman muuta kierrätykseen. Mahdollisesti voisi etukäteen ostaa robottihoivaa hammaspaikkoja vastaan vrt. käänteinen asuntolaina?
Pirkkoa vaivasi dementia, kaksi viestiä peräkkäin. Tai sitten Pirkolla ei ollut uskoa Devices-yhteiskuntaan (device=juoni, jekku). Tulevaisuuden selvä uusi aluevaltaus suomalaisille olisi myös psykiatria, Helsingin yliopistoon psykologiaan on miltei mahdoton päästä, mutta nyt puhun oikein psykiatriasta eli lääkepohjaisesta hoitamisesta, jossa myös on vapaita työpaikkoja tarjolla. Suomessa asioiden henkisistä juurista diskuteeraaminen on lapsenkengissä, päättäjien henkisiä voimavaroja ei analysoida avoimesti lehden palstoilla kuten tehdään automaattisesti esim. Ruotsin suurissa päivälehdissä. Tulevaisuuden keksintö josta maksetaan mitä vain on esimerkiksi sielun pimiö (tämä on hiukan neutraalimpi lääke kuin ne joita käytetään taisteluissa tänäkin päivänä antamassa potkua). Tällä tarkoitan kemiallista huppua joka voidaan rakentaa henkilölle josta esimerkkinä on päivän Hesari A 20. Jos satut olemaan henkilö jonka vanhemmat kaasutetaan ennen kuin itse ehättää 10-vuotiaaksi, sielun pimiö on suomalaisen Sisu-tabletin vastine, huppu joka estää masennuksen ja toimintakyvyttömyyden (huom. tiedän Suomen edellisen sukupolven ihmisistä monta, joilta kuoli jopa kaikki sisarukset kulkutauteihin vielä 40-luvulla, siis ne jotka eivät kuolleet sodassa). Jos satut pääsemään vaikkapa työpaikkakiusatuksi, joka käsittääkseni on yksi syy Suomen taloudellisen toiminnan todella heikkoihin tuloksiin viime vuosina, huppu pelastaa sinut. Painat vain nappia, suojakuori on täällä, elämä muuttuu kevyeksi, alat nähdä vastustajasi voimavarana, soitat työstä ulos potkitulle ja perustatte yhdessä verkoston. Yhtäkkiä ymmärrät että ainoastaan toisen menestys takaa oman menestyksesi. Toisaalta huppu antaa myös sen tarmon, että pystyt viimeinkin ottamaan konekiväärit talteen niiltä katkerilta ihmisiltä joilla niitä todella on ja sanot uhrille reippaasti, ei hätää, olemme sinun puolellasi. Niin kauan kuin yhdenkin ihmisen pitää pelätä ja itkeä ja syrjäytyä, asiat eivät todellakaan ole hyvin.
Kirjoitan vielä mitä lukee Hesarin jutun loppulauseessa: ”Kun kauhea asia sitten tapahtuu, he kärsivät mutta säilyttävät luottamuksensa. He tietävät, että he voivat pyytää apua, ja joku tulee auttamaan.” Tätä kykyä uskoa ihmisiin meillä kaikilla – kiusaajilla ja kiusatuilla – ei kokemustemme takia ole, ja siksi tarvitsemme pian sielun hupun, joka mahdollistaa välittömän ja järeän puuttumisen suomalaisiin täysin turhiin kilpailu- ja väkivaltatilanteisiin, jotka pitävät yllä suomalaista masennusta.
Hei Pekka P, kiitos kommentistasi. Synkeältä tuntuu tuo kemiallinen sielunhuputus ratkaisumallina traumojen käsittelyyn. Luin aamuisen Hesarin toki, enkä kiistä artikkelissa mainittujen tapahtumien kauheutta tai kertojan oikeutta kokea elämäntarinaansa juuri, kuten se on hänen suustaan kuultu.