Janne Jämsä, 24, valmistui Metropoliasta keväällä 2014, muttei ole malttanut pysytellä pois kulttuurituotannon opiskelijoiden parista. Mikä saa kiireisen teatterintekijän palaamaan entiseen opinahjoonsa vapaa-ajallaan?
Teatterin parissa Janne on toiminut 12-vuotiaasta saakka:”Puolet elämästäni! Ennen kuin löysin sisäisen tuottajaminäni, perustin ensimmäisen teatteriryhmäni 16-vuotiaana, mutta alaikäisenä siitä ei saanut tehtyä juridisesti pätevää. Kävin pitchaamassa ideani Pieksämäen teatterille ja sain sinne ryhmän!” Janne tuotti ja ohjasi nuorisoryhmää kolmen vuoden ajan, kävi samalla lukiota ja loi toisen ryhmän Lahteen.
Tuottajuus on kasvanut harrastuksesta ammatiksi ja näkyy siinä, että esiintyvänä taiteilijanakin hän pysyy kiinni realismissa erilaisten tuotantoratkaisujen suhteen. Jannella riittää intohimoa omaan alaansa. Hän haluaa vielä perustaa yhden ryhmän, kunhan aika on kypsä.
Valmistumisensa jälkeen Janne on jatkanut UIT:n palveluksessa. Hän ei ole koskaan edes harkinnut muita aloja kuin teatteria.
”Jos tämä on asia, jota haluaa tehdä ja sydän sanoo niin, miksei hanskaisi tätä alaa 100-prosenttisesti. Ei kannata haalia mitään vara-vara-suunnitelmia.”
Urakehitys UITissa on edennyt portaittain myyntityöstä teatterisihteeriksi, tuotantoassistentista tuottajaksi. Tutkinnon suorittaminen työskentelyn ohessa oli täysin itsestä kiinni. Välillä piti kieltäytyä työnteosta, jotta koulu tuli käytyä. ”Kyse oli jostain vuodesta, sitten on paperit, eikä harmita myöhemmin”, Janne kuvailee ratkaisujaan.
Mutta mikä saa palaamaan kouluun, perustamaan esiintymisjännityksestä kärsiville opiskelijoille ihan oman iltapäiväkerhon?
Koska Janne on opettanut ilmaisutaitoa ja esiintyjyyttä, hän kokee, että opiskelijaympyrät kiinnostavat pedagogiikan vuoksi. Houkuttimena on myös ajatus siitä, että itse opiskeli kulttuurituottajaksi paikassa, jossa ilmapiiri on hyvä ja yhteisöllisyys vahvaa. Janne ei erottele ykkösvuotisia alumneista, vaan koko tuottajayhteisö on helposti lähestyttävä. Ajatus esiintymisjännityskerhosta lähti yhden opiskelijan tarpeesta saada apua. Jannella syttyi idealamppu, että tätähän on kokeiltava!
Ryhmä on hyvä ja tiivis, he ovat kiinnostuneet kehittämään itseään.
”On kivaa olla auttamassa muita ihmisiä, jos pystyn kannustamaan jollain tavalla tai vahvistamaan ihmisten itsetuntoa, se on minulle jo jonkinlainen palkinto! Ei tätä jaksaisi muuten tehdä, sillä tämähän on vapaaehtoista hommaa.”
Miten muita alumneja voisi saada innostumaan samanlaisesta tekemisestä? Jannen mielestä koskaan ei pidä sanoa ei uusille mahdollisuuksille. Hänellä itsellään on vahva sisäisen tarve auttaa; jollekulle toiselle syy lähteä kehittämään toimintaa voi olla mahdollisuus luoda yhteyksiä tuoreisiin oman alan opiskelijoihin ja tutustua tuleviin kollegoihin jo heidän opiskeluaikanaan.
”Jos haluaa pysyä kartalla siitä, minkälaisia tyyppejä on tulossa kentälle, tässä tutustuu heihin ja on hyvä tuntea heidät jo tässä vaiheessa!”
Ei kommentteja