Sähköiset ympäristöt tuottavat jatkuvasti uusia impulsseja, joihin tekee mieli tarttua. Nettikeskusteluissa trollataan ja lollataan. Lyhytjännitteistä, alati uutta tietoa ja bittiherkkua etsivää mieltä ruokitaan netissä videoklipeillä ja klikkijournalismilla.
”Minä en usko voivani koskaan rauhoittua”, puuskahti ystäväni turhautuneena. ”Liikaa mielenkiintoisia tapahtumia kaikkialla, pakko reagoida.”
Samaan aikaan toisaalla, ihmisiä kannustetaan etsimään mielenrauhaa mindfulnessista ja retriiteistä. Multitaskaus ei enää ole päivän sana. Hillitty ulosanti ja hallittu ulkomuoto muodostavat uskottavan vaikutelman. Viilipytty suhtautuu asioihin asioina, kiihkottomasti. Sen sijaan hän henkii lämpöä, rauhaa ja empatiaa asiakkaidensa suuntaan. Nämä ovat tunnusmerkkejä ammattilaiselle, joka haluaa kiihkeätahtisessa työelämässä erottua edukseen.
Mihin meiltä vähemmän viileiltä on kadonnut aikuisen ihmisen tunnusmerkki, kiihkoton harkitsevaisuus? Onko se hukkunut sähköisten ympäristöjen argumentointiin, jossa sarkastisia reunahuomautuksia jakeleva nokkela sanansäilän heiluttaja saa parhaat pisteet, pelissä, jonka säännöt ovat epäreilut heille, jotka eivät ymmärrä konteksteja? Pitäisikö sähköisten ympäristöjen käyttöä vähentää tai vaihtoehtoisesti meditaatioharjoituksia lisätä? Ehkä sitä voisi kokeilla, ainakin jos hetken malttaisi.
Ja kauanko minä harkitsin tämän blogimerkinnän julkaisemista? Tasan kymmenen minuuttia. Saman ajan, mitä sen kirjoittaminen minulta vei. Paljon on vielä opittavaa elontiellä.
Ei kommentteja