Tikissä-blogi 2022: kirjoittajien ja julkaisujen määrät kasvoivat

19.12.2022
http://Neljässä%20pöydälle%20asetetussa%20puupalikassa%20etualalla%20numeroista%20muodostuva%20vuosiluku%202022,%20viimeistä%20palikkaa%20pitelevät%20sormet%20paljastavat%20numeron%20olevan%20vaihtumassa%20kakkosesta%20kolmoseksi%202023

Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) oma, yleistajuisia asiantuntijakirjoituksia julkaiseva blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Tässä blogimerkinnässä on koottuna kalenterivuoden 2022 julkaisut teemoittain.

Tikissä-blogissa on julkaistu yleistajuisia asiantuntijakirjoituksia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan teemoista vuonna 2022 yhteensä

  • 89 kappaletta blogitekstiä
  • 89 kirjoittajalta
  • 75 suomenkielistä julkaisua
  • 13 englanninkielistä julkaisua

Kasvun takana yhteiskirjoittaminen ja hankkeiden päättyminen

Metropolian henkilöstö on kirjoittanut blogiin yksin tai yhdessä muiden ammattikorkeakoulujen asiantuntijoiden, hankkeiden työelämäkumppaneiden tai innovaatio-opintoja suorittaneiden opiskelijoiden kanssa.

Julkaisujen lukumäärä kasvoi 26 kappaleella ja kirjoittajia oli mukana 33 henkilöä enemmän edellisvuoteen verrattuna.

Erityisesti kevään 2022 julkaisujen suurta määrää selittää osaltaan se, että useita TKI-hankkeita päättyi ja tuloksista oli ajankohtaista viestiä. Näiden hankkeiden tuloksia ja TKI-toiminnan asiantuntijuutta on jaettu blogin välityksellä erilaisille kohdeyleisöille.

Osa Tikissä-bloggaajista on vakiintuneita kirjoittajia, joilta ilmestyy vuosittain useampi julkaisu. Heidän asiantuntijuutensa on yleisesti TKI-toimintaan ja hanketyöhön liittyvissä teemoissa, ei välttämättä yksittäisissä hankkeissa. Ensikertalaiset voivat innostua blogijulkaisemisesta niin, että heistä tulee hiljalleen vakikirjoittajia.

Monelle asiantuntijalle artikkelien yhdessä kirjoittaminen työparin kanssa on mielekästä. Valtaosa ryhmänä tuotettujen yhteisjulkaisujen kirjoittajista ei kuitenkaan osallistu kuin kerran.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittyminen ammattikorkeakoulussa

Kestävä kehitys

Johtamisen kehittäminen

Yrittäjyys ja yritystoiminnan kehittäminen

Työelämä ja työllisyyden edistäminen

Digiympäristössä työskentely, johtaminen ja yrittäminen

Sosiaaliset innovaatiot

Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja hankkeet

Kansainvälinen hanketoiminta

Kansainvälisyys ja maahanmuuttajuus ammattikorkeakouluympäristössä

Viestintä ja julkaiseminen

Energia-alan kehittäminen

Rakennusalan kehittäminen

Construction Industry

Service Design and Innovations

Pamela Spokes:

Tikissä-julkaisut ilmestyvät jälleen tammikuussa 2023, jolloin vietämme toimituksessa blogin viisivuotisjuhlaa! Toimituskunta kiittää lämpimästi kirjoittajia ja lukijoita.

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi