Vuosi: 2021
Kaikki mukana – Asiakkaiden sekä työyhteisöjen yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistämässä
Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkintojen vuosittainen Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari järjestettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Seminaarissa sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinnoista valmistuvat opiskelijat esittelivät opinnäytetöitään. Aiheet olivat todella ajankohtaisia ja seminaarin yhdistäväksi teemaksi muodostui ”Osallisuus ja yhdenvertaisuus hyvinvointia vahvistamassa”. Uudistuva sosiaali- ja terveysala-seminaari oli tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille, opettajille, alan toimijoille sekä työntekijöille. Seminaarissa käsiteltiin sosiaali- ja terveysalojen ajankohtaisia hyvinvointia, osallisuutta, toimijuutta sekä yhdenvertaisuutta koskevia teemoja sekä palvelujen että työyhteisöjen näkökulmasta. Sosiaalialan YAMK-tutkintojen tutkintovastaava Niina Pietilä totesikin tervetulosanoissaan, että toivoo jokaisen osallistujan löytävän seminaarista mukaansa uusia ideoita, ajatuksia ja poimintoja, joita voi käyttää tulevaisuudessa apunaan alan jatkuvasti muuttuvassa ja epävakaassa ympäristössä. Koulutuksella kohti antirasistisia toimintamalleja varhaiskasvatuksessa Sosiaalialalla pyritään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen niin negatiivista syrjintää vastustamalla kuin erilaisuutta ja monimuotoisuutta tunnistamalla. Antirasistinen pedagogiikka on kirjattu sekä varhaiskasvatuksen että esi- ja perusopetuksen asiakirjoihin. Näin ollen sen tulisi olla toimintaa ja käytänteitä ohjaava asiakirja sekä kokonaisvaltainen ajattelutapa, joka vahvistaa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä osallisuutta. Antirasistisen pedagogiikan toteutumista ja siihen liittyvän koulutuksen vaikutuksia varhaiskasvatuksessa kuultiin ensimmäisessä, sosionomi YAMK -opiskelija Veera Luukkosen opinnäytetyön esittelyssä. Osana Helsingin kaupunkistrategiaa Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make) pyrkii varmistamaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen henkilöstön osaamista. Yhtenä toimintona henkilökunnalle on järjestetty työpajoja aiheen tiimoilta. Luukkosen mukaan työpajoihin osallistuneet yksiköt korostavat työssään laajemmin antirasistisia työtapoja ja niissä tahtotila on kehittää edelleen antirasistista toimintaa. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa ja opinnäytetyöprosessissa heräsi myös kysymys siitä, onko antirasistinen toiminta niin sanotusi päälle liimattua ja voiko se näin ollen luoda itsessään toiseutta aidon moninaisuuden sijaan. Lehtori Katriina Rantala-Nenonen osallisti yleisöä kysymällä työpaikoilta kokemuksia erilaisista tavoista ja toimintamalleista huomioida kulttuurista moninaisuutta. Tähän ei kuitenkaan tullut vastauksia, vaikka ilmapiiri olikin selvästi pohdiskeleva. Voidaanko tästä päätellä, ettei asiaa kaikesta ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta huolimatta huomioida riittävästi sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä? Syrjäytyminen on ongelma, johon ei ole suoraviivaisia ratkaisuja Osallisuuden vastakohtana voidaan pitää osattomuutta ja syrjäytymistä, jonka ytimessä on usein turvattomuus, tyhjyys, tekemättömyys sekä sosiaalisten suhteiden kuten ystävien puute. Hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavasta vertaismentoroinnista kertoi sosionomi YAMK -opiskelija Joni Liikala, joka toimii kehityspäällikkönä Helsingin NMKY:ssä. Hänelle nuorten syrjäytyminen on valitettavan tuttu ilmiö – hän kuvaa kyseessä olevan sekä laaja yhteiskunnallinen että taloudellinen ongelma, johon liittyy usein ylisukupolvista huono-osaisuutta, yksinäisyyttä sekä ongelmien kasautumista. Liikalan mukaan jopa 10–20 % nuorista on syrjässä. Ongelman ratkaisua hankaloittaa se, etteivät nuorten tarpeet ja nuorille suunnatut palvelut kohtaa. Helsingin NMKY on toteuttanut vuosina 2018–2021 Kiintopiste-kehittämishanketta, joka on STEA:n rahoittaman Arvokas-avustusohjelman osahanke. Kiintopisteen ajatuksena on kehittää ja tarjota uudenlainen kokonaisvaltainen, asiakaslähtöinen ja ketterä palvelu, joka tuottaa pitkä- ja oikea-aikaista tukea. Yksi hankkeen myötä kehitetty palvelu on vertaismentoroinnin toimintamalli, joka tarjoaa tukea moniulotteisesti vaikeassa elämäntilanteessa oleville nuorille. Mentorointi oli NEET-nuorten keskuudessa koettu toimivaksi ja voimavaroja lisääväksi menetelmäksi, mikä selittyy erityisesti sillä, että nuorten kokema hyvinvointi kulminoituu sosiaalisiin suhteisiin. Vertaismentorit tukevat nuoria mm. vuorovaikutustaidoissa, sosiaalisten kontaktien luomisessa sekä palveluiden hakemisessa ja saamisessa. Nuoret kokivat merkityksellisinä suhteen luotettavuuden, kiireettömyyden, rehellisyyden ja auktoriteetittomuuden. Hankkeelle on haettu jatkorahoitusta, mutta toimintamallin vakiinnuttaminen vaatisi laajempaa tutkimusta sekä tuloksia, jotka osoittaisivat toiminnan kannattavuuden. Vaikka nuorten syrjäytymistä onkin yritetty ehkäistä monin tavoin, liian harvoin nuorilta itseltään kysytään, millaista tukea he toivoisivat. Mikäli toimivia tapoja löydetään, on kohtuutonta, että niiden tarjoaminen tyssää rahoituksen puuttumiseen. Kehittäjäkumppanuutta rakentamassa Työntekijöiden näkökulmaa ja kokemuksia työhön ja työkäytänteisiin selvitettiin useassa opinnäytetyössä. Työhön liittyvät käytänteet ja niiden toteuttamiseen vaikuttavat tekijät olivat selvästi yhteydessä muun muassa työn kuormittavuuteen, kiireeseen ja tiedonkulun haasteisiin. Tiina Luukkainen (sairaanhoitaja YAMK -opiskelija) toi opinnäytetyönsä esittelyssä esiin kokemuksia moniammatillisesta tiimioppimisesta kotihoidossa. Opinnäytetyön yhteistyökumppanina toimii ESR:n (Euroopan sosiaalirahasto) osarahoittama, Metropolian toteuttama Hyvissä handuissa himassa -hanke, jonka tavoitteena on rakentaa työelämän ja oppilaitosten välille kehittäjäkumppanuutta sekä lisätä kotihoidossa työskentelyn kiinnostavuutta. Luukkanen selvitti opinnäytetyössään opiskelijoiden kokemuksia hankkeen mukaisista moniammatillisista tiimiharjoitteluista sekä harjoitteluihin sisältyvistä konsultatiivisista työpajoista. Tulokset osoittivat, että moniammatillisten tiimien vahvuutena koettiin toisten ammattilaisten sekä oman työn merkityksen ja roolin tunnistaminen palvelukokonaisuudessa. Haasteina pidettiin kiirettä ja käytännön järjestelyiden epäselvyyttä, joita pääasiassa aiheuttivat ongelmat tiedonkulussa. Yksi työhyvinvointia edistävistä tekijöistä on sujuva tiedonkulku organisaatiossa, joten siihen tulisi panostaa siinä missä oikeudenmukaiseen johtamiseen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan työhön, mikäli halutaan kirkastaa organisaation työnantajakuvaa työntekijöiden ja erityisesti työnhakijoiden silmissä. Pitovoima hävinnyt varhaiskasvatuksesta Sosionomi YAMK-opiskelija Mona Laineen opinnäytetyö käsitteli valmentavaa johtamista kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Laine toi esiin alalla vallitsevan työntekijävajeen ja pitovoiman lisäämisen merkityksellisyyden. Tässä myös johtamisen merkitys on suuri. Valmentavan johtamisen hyviksi käytännöiksi nousevat mm. johtajan kuuntelutaito, reiluus ja arvostus työntekijöitä kohtaan sekä ajan mahdollistaminen vuorovaikutukselle ja keskustelulle. Merkityksellisinä ja tärkeinä asioina tuodaan esiin myös strategiakeskeisyys sekä työntekijöiden mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Myös uuden tietojärjestelmän käyttöönotto voi tuoda työyhteisöön monitasoisia haasteita. Sairaanhoitaja YAMK -opiskelija Mari Alénin opinnäytetyön tulosten mukaan niin työyhteisön kuin myös yksittäisen työntekijän näkökulmasta työhyvinvointia edistää laadukas koulutus uuden tietojärjestelmän käyttöönotossa. Alén esitti ratkaisuehdotuksena esitutkimusta, jossa kartoitetaan järjestelmämuutoksen tausta ja luodaan tavoitteet sekä visio. Tämä edellyttää projektisuunnitelmaa ja käyttöönottoprosessin hyvää johtamista. Henkilöstö koulutetaan ja otetaan mukaan, kun järjestelmää ja toimintatapoja edelleen kehitetään. Myös käyttöönottovaiheessa henkilöstö saa tukea. Tietojärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen liittyy prosessin arvioiminen ja jatkuva kehittäminen, jossa henkilöstö on mukana. Osallisuuden kokemuksen myötä henkilöstö mahdollisesti myös sitoutuu prosessiin syvemmin. Yhdenvertaisuutta sosiaali- ja terveysalalla edistävät tasavertainen perehdyttäminen uusiin käytänteisiin sekä toimintatapoihin. Oleellista on työntekijöiden mukaan ottaminen työn kehittämiseen ja erilaisiin päätöksentekoprosesseihin. Työntekijöiden käytännön kokemus ja ammattitaito tuo kehittämiseen näkökulmaa, jossa myös asiakkaiden ääni nostetaan usein parhaiten esiin. Korostunut tehokkuus- ja tuloksellisuusajattelu myös sosiaali- ja terveysalalla aiheuttaa jatkuvaa kiirettä ja heikentää työn laatua. Resurssien puute voi vähentää mahdollisuutta perehtyä kunnolla asiakkaan tilanteeseen, millä on vaikutuksia myös asiakkaan osallisuuden kokemiseen, horjuttaen samalla työntekijöiden hyvinvointia. Viime kädessä työyhteisön hyvinvointi näkyykin aina myös asiakkaan hyvinvointina. Seminaari toteutettiin 11.11.2021 Metropolian Myllypuron kampuksella. Osallistuminen oli mahdollista myös etäyhteydellä – ilmoittautuneita kertyi reilu toistasataa. Suullisten opinnäytetyöesittelyiden lisäksi seminaarin osallistujat pääsivät paikan päällä tutustumaan opiskelijoiden tekemiin posteriesityksiin omista opinnäytetöistään. Kirjoittajat Sosionomi (YAMK) -opiskelijat: Joanna Hyle, Vanessa Kivistö, Miia Mehto ja Heli Niemi Lähteet Alén, Mari 2021. Uuden tietojärjestelmän onnistuneen käyttöönoton periaatteet: tutkimuksellinen kehittämistyö digitaalisessa terveyspalveluyksikössä Liikala, Joni 2021. Vertaismentorointi NEET-nuorten hyvinvointia vahvistamassa: Kiintopiste-hanke syrjäytymistä vähentämässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala-seminaari 2021. Osallisuus ja yhdenvertaisuus hyvinvointia vahvistamassa Ylemmät AMK-tutkinnot Metropoliassa
Interprofessional Approach for Transversal Skills in Higher Education
Current and future challenges of societies need multi- and interdisciplinary, but also interprofessional approaches for us to adapt to and solve unpredictable situations and problems. The support needs of clients in social and health services can be very diverse. Thus, currently also social and health care legislation in Finland requires professionals to cooperate in a multidisciplinary manner whenever necessary. Therefore, working in social and health care services requires not only professional competences but also transversal skills. According to World Health Organization (2010, p.7), interprofessional work is defined as follows: “When two or more health professions learn about, from, and with each other to foster effective collaboration and improve the outcomes and quality of care”. Interprofessional work is positively associated with job satisfaction, autonomy and engagement (2). Additionally, interprofessional work is needed to alleviate employees’ workload and prevent burnout (3). At best, the power of interprofessional work is that each professional can offer help and support to each other. In other words, interprofessional work is beneficial for clients, but also for employees. However, even if every professional has their own specific core skills and demands, transversal skills are needed. Transversal skills are also often called ‘soft skills’, ‘key skills’, ‘core skills’ or ‘transferable skills’ (Gogging et al. 2019) and ‘generic skills’ (5, 6). Educating interprofessional work professionals and transversal skills While educating students, in interprofessional education practice, students of different health professions learn ‘from, with and about each other’ (7). During the educational process, interprofessional relationships between identity, knowledge, and professional power can be explored together (8). There are demands for all professions for collaboration because interprofessional work professionals need each other to achieve the best solutions and results for clients (see for example Social Welfare Act 2014). The best results can only be achieved with professionals’ strong collaboration skills and open-minded attitudes. Furthermore, education in social and health care rarely provides opportunities for practicing and developing interprofessional collaboration skills before students’ transition to working life, and it mostly focuses on technical and substantive aspects of work (Saaranen 2020). Therefore, general skills, like transversal skills, are important. Transversal skills are one suggestion to; build a bridge between social and health care professionals and support flexible collaboration between different professions. For example, OECD has pointed out that social and emotional skills (empathy, respect, self-efficacy, responsibility and collaboration) are becoming essential at workplaces (OECD Future of Education and Skills 2030). Transversal skills in higher education In many EU countries, national education policies have highlighted the relationship between education and work, and the importance of students’ generic competencies connected to them. For example, social and emotional skills have been rising in importance in education policy and in the public debate (OECD). Transversal skills can be seen as part of the idea of lifelong learning, “all learning activity undertaken throughout life, with the aim of improving knowledge, skills and competences within a personal, civic, social and/or employment-related perspective” (European Commission 2001, 9). They are not just the ‘best image of flexible employability in the labor market’ (6), but also transferable skills to improve personal flexibility and to increase possibilities on unpredictable labor markets. Transversal skills are quite a new phenomenon in the higher education context. There has been more discussion of generic skills in primary and secondary schools. Now, Metropolia has launched an ITSHEC (Integration of transversal skills into healthcare and social care higher education and curriculum) project concentrating on three transversal skills: Critical and Creative Thinking Interpersonal and Socioemotional Skills Learning to Learn Our definitions and limitations are based on project applications. In the project, we have had a preliminary data collection of participants’, university students, experiences of learning transversal skills in their studies. The data was collected in spring 2021. Students from Finland, Spain and Croatia took part in the focus group interview. Collected and analyzed data will be used to produce a Methodological Guide, an outcome of the project to be released in January 2022. In this article we present some results derived from the results of the interviews in Metropolia. According to the data, Master students (10) listed different examples of situations in their study field where they need to take transversal skills into account. In this text, we present two questions and their results. One of the questions was “In which situations do you believe that transversal skills are important?” Students’ experiences of transversal skills According to the students’ answers, transversal skills are touched upon in all work-life encounters, in service user interface situations, in all decisions where different situations are evaluated and in working community interactions, where one has to regulate oneself or control someone else’s emotional regulation. All of these can thus be combined with working life interactions, development and self-development. “Need to think how to act as a supervisor if you are critical of something in your work with service users: can I completely disagree with the service users? How do I feel about it and how do I take the matter forward, even if I disagree with them?” “Interaction and emotional skills and social influence are emphasized in working life and client work.” Some pedagogical tips for teaching and learning transversal skills The second question was focused on teaching and learning strategies. The question was, “What do you think are the most useful strategies for developing the following skills: critical and creative thinking, interpersonal/socio-emotional and citizen-oriented skills and learning to learn?” As a result of the interviews, students pointed out that studying in groups and discussions together are useful strategies for developing both critical and creative thinking and interpersonal/socio-emotional skills. Teacher supervising the discussion and reflecting with students was felt very important and relevant pedagogical way to improve transversal skills, especially while developing critical and creative thinking. ”Self-assessment and peer review after collaborative learning is a useful strategy for developing transversal skills.” (One student in the group interview) According to one student, a useful strategy for developing creative thinking is that student has to use some new method in solving a given problem. Students listed different kind of teaching and learning strategies to develop transversal skills, such as: Group discussions, collaborative learning Oral exams in groups and informal discussions with other students Self-assessment and peer review of students’ papers Essays: a student has to use source literature as well as reflect one’s own experiences in the field Group discussions based on work experience/internships of students Creating safe learning environment to practice transversal skills Case work Using virtual reality, case simulation To sum up, there are many different possibilities to teach transversal skills. Still, the intended learning outcomes and pedagogical approach in teaching specify and define teaching and learning strategies. After all, reflection is a key for deeper learning outcomes, regardless of learning content. Conclusion Transversal skills and competences are recognized in general in upper secondary schools (Finnish National Agency for Education), but not so much yet in higher education. According to Finnish National Agency for Education (2021), they are an interpretation of values, attitudes, skills and will. They are formulated into the core curriculum. In higher education, these competences are missing even though, for example, the social services curriculum is based on national (ARENE, the Rectors’ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences) and international (EQF, European Qualifications Framework) competences. There has not been much attention to transversal competences. However, a complex world with unpredictable challenges and regulation concerning multidisciplinary between different fields require flexible professionals who can work in changing interdisciplinary and interprofessional groups. In other words, we need to pay more attention to higher education students’ transversal skills and to develop them during their studies (e.g. Isacsson 2016; Raatikainen & Rantala-Nenonen 2021). References World Health Organization 2010. Framework for Action on Interprofessional Education & Collaborative practice. Kaiser, S., Patras, J. & Martinussen, M. 2018. Linking interprofessional work to outcomes for employees: A meta-analysis, 41 (3), 265-280. McCarthy, L.P. 2021. Social Work Burnout in the Context of Interprofessional Collaboration, Social Work Research, 45 (2), 129–139. Goggin D. & Sheridan I & Lárusdóttir, F. & Guðmundsdóttir G. 2019. Towards the Identification and assessment of Transversal skills. Conference Paper. DOI: 10.21125/inted.2019.0686. Jääskelä, P. & Nykänen, S., & Tynjälä, P. 2018. Models for the development of generic skills in Finnish higher education. Journal of Further and Higher Education, 42 (1), 130-142. Tynjälä, P. & Virtanen, A. & Klemola, U. & Kostiainen, E., & Rasku-Puttonen, H. 2016. Developing social competence and other generic skills in teacher education: applying the model of integrative pedagogy. European Journal of Teacher Education, 39(3), 368-387. Freeth, D. & Fry, H. 2005. Nursing students and tutors perceptions of learning and teaching in a clinical skills center. Nurse Education Today (2005) 25, 272-282. Olson & Brosnan 2017 in Loura e.g. 2021, p. 62. Loura, D., Arriscado, A.E., Kerkstra, A., Nascimento, C., Félix, I., Guerreiro M.P. & Baixinho, C. 2021. Interprofessional Competency Frameworks in Health to Inform Curricula Development: Integrative Review. New Trends in Qualitative Research, 6, 63–71. Social Welfare Act 1301/2014. Saaranen, T. 2020. Interprofessional learning in social and healthcare – learning experiences from large group simulation in Finland. 2021. Future of Education and Skills 2030. SKILLS FOR 2030 (PDF). European Commission (EC) 2001. Making a European area of lifelong learning a reality. Brussels: European Commission. Freeth, D. & Hammick, M. & Reeves, S. & Koppel, I &. Barr, H (2005). Effective Interprofessional Education: Development, Delivery and Evaluation. Miettinen, R. & Pehkonen, L. & Lang, T & ja Pihlainen, K. 2021. Euroopan Unionin elinikäisen oppimisen avaintaidot, Eurooppalainen tutkinto viitekehys ja oppilaitosten opetussuunnitelmien kehittäminen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 23 (2), 13-31. OECD Survey on Social and Emotional Skills Finnish National Agency for Education (2021) ARENE 2010. Suositus tutkintojen kansallisen viitekehyksen (NQF) ja tutkintojen yhteisten kompetenssien soveltamisesta ammattikorkeakouluissa. The European Qualifications Framework for Lifelong Learning (EQF) (2008) Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities (PDF) Isacsson, A., Salonen, A. O., & Guilland, A. (2016) Transversaaliset taidot tulevaisuuden ammattikorkeakoulun mahdollisuutena. Ammattikasvatuksen Aikakauskirja, 18(4), 61–67. Raatikainen, Eija & Rantala-Nenonen, Katriina (2021) Transversaalit taidot ammatillisen kasvun jäsentäjänä. Teoksessa Jakonen, M., Houni, P., Mutanen, A., Halonen, I. & Aali, P. (2021). Työn järjestyksiä. YFI julkaisuja.11. Jyväskylän yliopisto. Authors Eija Raatikainen (PhD) is a Principal lecturer in Metropolia University of Applied Sciences. Her academic focus is ”Trust” and “Empathy”, as phenomenon in different fields; like in Social Work, multiprofessional co-creation and project work, as well as educational practice and pedagogy. Additionally, she has a long track record as a project manager in various projects. Katriina Rantala-Nenonen (M.Soc.Sc.) is a senior lecturer at Metropolia University of Applied Sciences. She teaches social sciences and works in national and international projects of social services and education. In ITSHEC project she works as a developing lecturer. More about ITSHEC on UPF’s website The article has been published earlier in Tikissä-blog of Metropolia University of Applied Sciences
Musiikkitapahtumilla voidaan lisätä osallisuutta
Musiikin tiedetään lisäävän ihmisten hyvinvointia kaikkialla maailmassa. Miksei musiikkia siis hyödynnettäisi sosiaalialan työssä nykyistä enemmän? Kuvaan blogikirjoituksessa, kuinka musiikkitapahtumilla voidaan edistää sosiaalityön tavoitteiden saavuttamista. Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhöni, jonka tarkoituksena oli selvittää, millaiset musiikkitapahtumat edistävät osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Opinnäytetyöni on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, joka perustuu neljääntoista kansainväliseen, musiikkisosiologiaa, -psykologiaa ja etnomusikologiaa käsittelevään tutkimus- ja asiantuntija-artikkeliin. Musiikki tuottaa tutkitusti hyvinvointia, ja sitä kannattaa hyödyntää osallisuustyön välineenä. Helsingin hyvinvointisuunnitelman mukaan kulttuuritoiminnalla voidaan edistää hyvinvointia ja osallisuutta. Opinnäytetyöni tulos tukee tätä käsitystä: Voidaan sanoa, että musiikki johdattelee meitä vuorovaikutukseen keskenämme, ja toimii yhteisöjä muodostavana voimana tapahtumissa. Pääsy osaksi yhteisöä, jossa oleminen on palkitsevaa, ennaltaehkäisee sosiaalisia ongelmia1. Yhteisöllisyys tuottaa sosiaalista pääomaa2, joka toimii yhteisön jäsenten voimavarana vaikeinakin aikoina3. Sekä taloudellisesta että inhimillisestä näkökulmasta olisi optimaalista, että ongelmiin puuttumisen sijaan niitä estettäisiin kokonaan syntymästä. Siksi ennaltaehkäisevää työtä kannattaa tehdä sosiaalipalveluja laajemmalla alueella4: myös siellä, missä työtä ei tehdä vielä ongelmalähtöisesti5. Sosiaalipalveluiden tarkoituksena on parantaa hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta, vähentää eriarvoisuutta ja lisätä osallisuutta6. Opinnäytetyöni tulosten mukaan osallisuuden katalysaattorina toimiva musiikki voidaan valjastaa edistämään sosiaalityön tavoitteita. Kerron seuraavassa tarkemmin, kuinka tämä kirjallisuuskatsauksen perusteella käytännössä tapahtuu. Musiikkitapahtumat tuottavat yhteisöllisyyttä Musiikilla on kyky vähentää yksinäisyyden tunnetta7, ja saada aikaiseksi kokemus yhteydestä toisiin ihmisiin8. Musiikin kuuntelu yhdessä muiden kanssa edistää sosiaalisten siteiden syntymistä ja ryhmien muodostumista9-10. Voidaan ajatella, että musiikissa on kyse pohjimmiltaan samasta asiasta kuin sosiaalisuudessa: toiseen ihmiseen orientoitumisesta8. Myös musiikkitapahtuman puitteet vaikuttavat osallisuuden kokemukseen. Intiimit ja pienimuotoiset keikkapaikat madaltavat kynnystä sosiaalisen kontaktin ottamiseen. Jutteleminen muille tapahtuman liepeillä, kuten vessajonossa, on luonnollista ja helppoa. Oletus yhteisestä mielenkiinnon kohteesta tekee keskustelun avaamisesta turvallisempaa. Tuttuuden tunne, joka syntyy, kun ihmiset alkavat tuntea toisensa kasvoilta, edistää uusien ihmissuhteiden muodostumista ja ihmisten pääsyä osaksi yhteisöä11. Samoissa tapahtumissa käyvien ihmisten välisen luottamuksen pikkuhiljaa kasvaessa voi syntyä uusia ystävyyssuhteita. Musiikkitapahtumat saavat ihmiset paitsi kohtaamaan toisiaan, myös muodostamaan tiiviimpiä yhteisöjä. Musiikki avaa ihmisten välille yhteisen äänitilan ja merkitysmaailman, jonka sisällä kanssakuuntelijoiden musiikkiin liittyvät reaktiot koetaan vuorovaikutuksena8. Musiikkiin reagoiminen, kuten halu tanssia, on muodostunut syvällä ihmisen aivorakenteissa9. Myös yhdessä laulaminen saa ihmisen tuntemaan olevansa osa yhteisöä12. Kun ihmisjoukko osallistuu tapahtumaan sekä musiikillisella- että tunnetasolla, osallistujien kollektiivinen identiteetti lujittuu. Parhaimmillaan saavutetaan yhteinen flow-tila, jossa suuresta määrästä yksilöitä syntyy yksi entiteetti13. Sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta pienelläkin hyvällä hetkellä, jolloin voi kokea olevansa osa muuta porukkaa, on väliä. Tutkija ja psykoterapeutti Amy Clements-Cortés ehdottaa, että lääketieteellisten reseptien lisäksi lääkärit kirjoittaisivat ihmisille myös ”sosiaalisia reseptejä” fyysisen ja psyykkisen terveyden edistämiseksi. Lääkäri voisi määrätä potilaalle esimerkiksi puoli tuntia musiikinkuuntelua kolmesti viikossa ahdistuksen hoitoon.14 Mikseivät myös sosiaalialan työntekijät voisi ehdottaa asiakkailleen osallistumista matalan kynnyksen musiikkitapahtumaan, jos asiakas kertoo kärsivänsä esimerkiksi yksinäisyydestä? Opinnäytetyöni tutkimusaineiston peruusteella musiikkitapahtumilla voidaan siis edistää yhteisöllisyyttä. Jotta tätä voitaisiin pitää sosiaalityön tavoitteita edistävänä osallisuustyönä, tapahtumat on suunniteltava huolellisesti osallisuuden näkökulmasta. Tässä mielessä yleisöä voi pitää bändin asiakaskuntana, johon voidaan suhtautua kuten sosiaalialankin työssä: Kaiken työn tavoitteena on asiakkaan osallisuuden ja hyvinvoinnin kasvaminen. Kuten asiakasprofilointia tehdessä yleensä, on pohdittava, mitä osallistumiseen liittyviä tarpeita ja mahdollisia esteitä asiakkailla on. Millaisesta musiikista asiakas on kiinnostunut; mistä hän innostuu? Seuraako hän mieluummin konserttia sivummalta, vai tanssiiko eturivissä? Miten juuri hän voi tuntea kuuluvansa joukkoon, ja mikä rohkaisee häntä ottamaan kontaktia muihin? Yhteisöllistä musiikkitoimintaa tarvitaan enemmän kuin koskaan Tulevaisuudessa sosiaalityötä on tehtävä myös asuinalueilta käsin, yhteisöllisesti ja yhteistyössä järjestöjen kanssa. Hyvinvoinnin edistäminen, yhteisösosiaalityö ja rakenteellinen sosiaalityö kasvattavat jalansijaa.15 Yhteisösosiaalityötä on perinteisesti tehty sosiaalitoimen, kolmannen sektorin ja muun kansalaisyhteiskunnan yhteistyönä2. Sosiaalista osallisuutta edistävää musiikkitapahtumaa voi pitää yhteisösosiaalityön muotona. Työn vaikuttavuutta voidaan parantaa hyödyntämällä sosiaalialan asiantuntemuksen lisäksi myös musiikkialan ja kansalaisyhteiskunnan asiantuntijoita. Yhteistyö kansalaisjärjestöjen sekä musiikki- ja esitysalan kanssa on tärkeässä roolissa yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia musiikkitapahtumia rakennettaessa16. Osallisuuden esteiden tunnistaminen ja poistaminen kuuluvat taas sosiaalialan ammattilaisten asiantuntijuuteen. Yhteisöllisyyttä edistävää musiikkitoimintaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Vuoden 2020 sosiaalibarometrin mukaan koronaeristys on aiheuttanut yksinäisyyttä, päihde- ja mielenterveysongelmien pahentumista, sekä iäkkäiden ihmisten toimintakyyn alenemista. Tulevaisuudessa on panostettava etenkin kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointiin. Sekä julkisten toimijoiden että kansalaisyhteiskunnan on varauduttava maksamaan hinta sosiaalisesta riskistä, joka otettiin koronarajoituksia tehdessä.17 Yhteisöllisyyttä edistävä musiikkitoiminta voi edistää sosiaalisen velan maksamista. Kirjoittaja: Elina Pentikäinen, sosionomi (YAMK). Blogiteksti perustuu kirjoittajan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Keikalla et ole yksin - Sosiaalista osallisuutta edistävä musiikkitapahtuma yhteisöllisen sosiaalialan työn muotona. Lähteet Maunu, Antti 2013: 35. Ehkäisevän työn alkuaineet: yhteisöllisyys, ryhmät ja sosiaalinen luottamus.Teoksessa Tapio, Mari & Kuula, Tarja (Toim.) 2013. Selkenevää, myötätuulta. Ehkäisevä päihde- ja mielenterveystyö nuorisoalalla. 34–43. Juhila, Kirsi 2006: 27. Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Tampere: Vastapaino. Ruuskanen, Petri nd. Sosiaalinen pääoma. Jyväskylän Yliopisto. Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaali. Sanat –kansio. Siira, Helena 2013: 71. Ehkäisevä politiikka, ennaltaehkäisevä toiminta ja varhainen tuki sosiaalihuoltolakiehdotuksessa. Teoksessa Honkanen, H. & Kiviniemi, L. (toim.) 2013. Yhdessä mukana muutoksessa. Lea Rissasen juhlakirja. Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 9. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leeman, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017: 20-21; 24. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. S. 20-21; 24. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, työpaperi 33/2017. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014: 1§. Annettu Helsingissä 30.12.2014. Schäfer, Katharina & Saarikallio, Suvi & Eerola, Tuomas 2020: 11. Music May Reduce Loneliness and Act as Social Surrogate for a Friend: Evidence from an Experimental Listening Study. Music & Science Vol 3. 1–16. Lagerspetz, Mikko 2016: 228-229; 232; 236- 237. Music as Intersubjectivity – A Problematic for the Sociology of the Arts. Muzikologija 2016 (20). 223-239. Roberts, Brian A 2010. The Musical Brain and Our Life with Music. Canadian music educator 51(3). 23-25. Stupacher, Jan & Witte, Matthias & Wood, Guilherme 2017: 165. Synchrony and Sympathy: Social Entrainment With Music Compared to a Metronome. Psychomusicology: Music, Mind, and Brain 27 (3). 158–166. Whiting, Samuel 2015: 130. An interview with Rebekah Duke: Melbourne’s inner-northern live music venues and social scenes. Perfect beat 16(1-2). 121-131. Page, Nick 2014. A World of Music through Community Singing. Choral journal 55 (2). S.75. Fairfield, Benjamin 2018: 93. Ethnic and Village Unity: Symbolized or Enacted? Lahu Music-Dance and Ethnic Participation in Ban Musoe, Thailand. Asian Music 49 (2). 71-105. Clements-Cortés, Amy 2019. A Social Prescription for Music Please. Canadian music educator 60(2). 31-33. Karjalainen, Pekka & Metteri, Anna & Strömberg-Jakka, Minna 2019: 12-13; 68-69. Tiekartta 2030. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:41. Välimäki, Susanna 2016: 55. Musiikkifestivaali yhteiskunnallisena keskusteluna. Tapaustutkimus vuoden 2015 Meidän Festivaalista. Musiikki 46 (23). 27-63. Tutkijoiden näkemyksiä koronaepidemian vaikutuksista ja tarvittavista toimenpiteistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 3.4.2020: 6-7.
Yhteiskunnan digitalisoituminen haastaa ikääntyneiden osallisuutta
Covid-19-viruksen aiheuttama poikkeustila kiihdytti yhteiskunnan digitalisoitumista entisestään, eivätkä kaikki välttämättä pysy tässä kehityksessä mukana. Ikääntyneiden uhkana on, että digisyrjäytymisen myötä he syrjäytyvät myös yhteiskunnasta. Ikääntyneet kokevat etäyhteyden kautta toimintaan osallistumisen kuormittavammaksi, kuin paikan päälle lähtemisen. Näin käy ilmi opinnäytetyöstäni, jonka tein Helsingin sosiaali- ja terveystoimen päivätoiminnassa. Vaikka tekniikan haltuunotto ei ole uusi asia tämän päivän ikääntyneiden elämässä, laitteet ovat kuitenkin monimutkaistuneet. Myös yhteiskunta muuttuu teknologian kehityksen myötä. Toimintatavat ja prosessit muuttuvat, palvelut siirtyvät enenevissä määrin verkkoon. Mahdollisuudet ja kyvyt hallita internetin käyttöä vaikuttavat suoraan myös yksilön kykyyn hallita omaa arkeaan. Teollisessa maailmassa tapahtuva väestön ikääntyminen on nostanut geronteknologian eli ikääntymisen teknologian suuren kiinnostuksen kohteeksi. Tavoitteena geronteknologian tutkimuksessa on parantaa ja kehittää ikääntyneiden hoitoa ja hoivaa sekä ikääntyvien työ- ja elinympäristöjä. Esteetön, kaikki käyttäjäryhmät huomioiva suunnittelu on geronteknologian yksi kantavista ajatuksista. (Leikas 2008: 39–41.) Poikkeustila vauhditti digiloikkaa Covid-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana palvelut siirtyivät yhä laajemmin verkkoon. Monet ikääntyneet ovat kuitenkin yhä tottuneet käyttämään palveluja paikan päällä virastoissa ja palvelupisteissä. Osa riskiryhmään kuuluvista ikääntyneistä jäi palvelujen ulkopuolelle, kun heillä ei ollutkaan käytössään tarvittavia digilaitteita tai taitoa käyttää laitteita. (SOSTE 2020: 25, 30, 79.) Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan neuvottelukunnan (ETENE) kannanoton mukaan sosiaali- ja terveysalalla käytetyn teknologian tulee olla oikeudenmukaisesti, helposti ja yhdenvertaisesti saatavilla. Teknologian käytön riskit ja haitat tulee arvioida, käyttäjää tulee tarvittaessa tukea ja ohjata laitteen käytössä. Teknologian tulee soveltua luontevasti käyttäjän arkeen. Se ei saa loukata käyttäjän yksityisyyttä, eikä teknologia saa korvata inhimillisiä kontakteja. (Etene 2010: 5.) Kotona asumisen velvoite haastaa ikääntyneiden osallisuutta Yhteiskunnan asettama tavoite on, että ikääntynyt asuisi omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tämän tavoitteen toteutuminen edellyttää ikääntyneiltä kehityksessä mukana pysymistä, suoriutumista kansalaisvelvoitteista, joiden hoitamiseen tarvitaan yhä enenevissä määrin digitaitoja. (Koskiaho 2019: 170.) Työelämässä oleviin ihmisiin verrattaessa ikääntyneillä ihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia pysyä mukana jatkuvassa teknologian kehityksessä. Ikääntyneet eivät myöskään hyödy kehityksestä yhtä paljon kuin muut väestöryhmät. Itsepalveluyhteiskunnan vaatimukset saattavat aiheuttaa digi-syrjäytymistä. (Topo 2013.) Teknologian keinot kohdata ikäihmisen tarpeet kasvavat samaan aikaan kun ikääntyneiden kotona asumiseen liittyvät tarpeet lisääntyvät. Älyteknologiaratkaisuihin kohdistuvat suurimmat tarpeet liittyvät kommunikaatioon läheisten, kotihoidon tai muiden ammattilaisten kanssa, lääkkeiden ottamisen muistuttamiseen, yksinäisyyden ehkäisemiseen, turvallisuuteen, avustamiseen kotitöissä ja muussa päivittäisessä toiminnassa. Kommunikaatiota ja yhteisöllisyyttä edistävien teknologioiden ja terveysteknologioiden käyttö usein limittyy toisiinsa. (Pietiläinen ym. 2017: 25–27.) Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 esitetään teknologian keinoja ikääntyneiden kotona asumisen mahdollistamiseksi. Ikääntyneiden ihmisten omatoimisuutta, itsenäisyyttä, yksityisyyttä sekä sosiaalista toimintaa voidaan tukea teknologian keinoin. Etäyhteyksin voidaan toteuttaa ryhmäkeskusteluja, ryhmänohjausta tai ryhmäruokailuja. (STM 2020: 33.) Ikääntyneiden kokemuksia etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista Helsingin sosiaali- ja terveystoimessa kehitetään etäpalveluja. Opinnäytetyöni tavoite oli tuoda ikääntyneiden päivätoiminnan asiakkaiden näkökulma etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista osaksi tätä kehittämistyötä. Päivätoiminnat suljettiin yli vuodeksi Covid-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Sulun aikana osalla asiakkaista oli mahdollisuus osallistua ryhmämuotoiseen etätoimintaan. Järjestin etäyhteyden kautta neljä ryhmähaastattelua. Ryhmähaastattelujen kautta selvitin, millaisia kokemuksia ikääntyneiden päivätoiminnan asiakkailla oli ryhmämuotoisista etätuokioista. Tiedustelin myös, millä tavalla etätuokiota voisi kehittää. Etätuokioiden kerrottiin piristävän ja tuovan vaihtelua päivään. Etäryhmiin osallistuneille oli merkityksellistä saada jutella samanikäisten kanssa. Osa haastateltavista koki ryhmämuotoisten tuokioiden lieventävän heidän yksinäisyyden kokemustaan. Etäryhmät lisäsivät myös turvallisuuden tunnetta. Kehitettävää haastateltavien mielestä oli äänen laadussa. Toivomuksena oli myös enemmän keskustelua osallistujien kesken. Haastateltavien näkemys oli kuitenkin ehdottoman yhteneväinen, kun tiedustelin, voisiko etätoiminta korvata läsnä olevan päivätoiminnan. Kaikki olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että läsnä oleva ryhmämuotoinen toiminta menee aina teknologiavälitteisen etäyhteyden kautta toteutetun toiminnan edelle. Lisäksi haastatteluissa korostettiin niiden vuorovaikutustilanteiden merkityksellisyyttä, joita päivätoimintapäivän aikana syntyy. Myös Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että vaikka digitaaliteknologia tekee etätoiminnan mahdolliseksi, olennaista on edelleen fyysinen läheisyys (Kaupunkistrategia 2021). Teknologisilla ratkaisuilla hyvinvointia Tutkittaessa digitalista syrjäytymistä ilmiönä, Rahikan (2013) mukaan on havaittu, että harvaan asutulla seudulla asuvat, pienituloiset ja vähän koulutetut ikääntyneet ovat suurimmassa vaarassa syrjäytyä. Vasta sitten, kun teknologiset ratkaisut vaikuttavat positiivisesti ihmisten arkeen yhdistyen sosiaaliseen ulottuvuuteen hyvinvointiyhteiskunnassa, voidaan puhua teknologisten ratkaisujen kehityksestä hyvinvointipalvelujen näkökulmasta. Oleellista on pohtia, miten jatkossa voidaan yhteensovittaa tietoperusteisen kasvun tuomat mahdollisuudet inhimillisen edistyksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden kanssa. Pohdittava on myös, kuinka voidaan hyödyntää mahdollisuudet, jota tietoperustainen kasvu tarjoaa. (Rahikka 2013: 19–21.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen perusta on hyvän tekeminen ja haittojen välttäminen. Tämä haastaa arvioimaan jokaista ratkaisua ja tilannetta hyötyjen ja haittojen kannalta. Eettiset kysymykset tulee ottaa huomioon teknologisia ratkaisuja kehitettäessä. ETENE:n mukaan lähtökohtana sosiaali- ja terveysalan hoidossa ja hoivassa on aina ihmisarvo, sen tunnistaminen, tunnustaminen ja kunnioittaminen. Tämä tarkoittaa muun muassa osallisuutta teknologisiin palveluihin, eriarvoisuuden vähentämistä ja osallistumisen edistämistä helppokäyttöisillä teknologisilla laitteilla, yksityisyyden huomioimista ja salassapitovelvollisuutta. (ETENE 2010: 10–15.) Kaupunkistrategiassaan Helsingin kaupunki lupaa pitää ikäihmisten hyvinvoinnista huolta ja ottaa paremmin huomioon eri ikäiset palvelujen käyttäjät palveluja suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Ikäihmisillä on oikeus arvokkaaseen vanhenemiseen. (Kaupunkistrategia 2021.) Kirjoittaja Heli Niemi, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Niemi, Heli 2021. Ruudun takaa; Ikääntyneiden näkökulma etäyhteyden kautta toteutetuista ryhmätuokioista. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Helsinki: Metropolia AMK. Lähteet: Etene 2010. Teknologia ja etiikka sosiaali- ja terveysalan hoidossa ja hoivassa 2010. Etene julkaisuja 30. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki: Yliopistopaino. Viitattu 6.11.2021. Kaupunkistrategia 2021. Helsinki: Kaupunki ja hallinto. Viitattu 6.11.2021. Koskiaho, Briitta 2019. Vanhat ihmiset digimaailman muutoksen pyörteissä: Kohti avusteista osallisuutta. Teoksessa Koskiaho, Briitta & Saarinen, Erja (toim.): Ihan pihalla? Vanhat ihmiset digitaalisen maailman myllerryksessä: neuvonnan, ohjauksen ja asioiden ajamisen järjestäminen. SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry. Helsinki. 163–187. Viitattu 8.11.2021. Leikas, Jaana 2008. Ikääntyvät, teknologia ja etiikka Näkökulmia ihmisen ja teknologian vuorovaikutustutkimukseen ja -suunnitteluun. Valtion teknillinen tutkimuslaitos, VTT Viitattu 6.11.2021. Pietiläinen, Tarja & Ranta-aho, Arja & Saarni, Lea & Salin, Sirpa & Vehviläinen, Pekko & Vänni, Kimmo 2017. Yhteisöllisyys ja kommunikaatio. Älyteknologiaratkaisut ikääntyneiden kotona asumisen tukena. Ympäristöministeriön raportteja 7/2017. Helsinki. 24–57. Viitattu 10.11. 2021. Rahikka, Anne 2013. Dialogi auttavissa verkkopalveluissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ammattilaisten kertomuksia kommunikaatiosta. Väitöskirja. Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsingin yliopisto. Viitattu 9.11.2021. Soste 2020. Sosiaalibarometri 2020. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. Helsinki. Viitattu 10.11.2021. STM 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Viitattu 12.10.2021. Topo, Päivi 2013. Teknologia. Teoksessa Heikkinen E., Jyrkämä J. & Rantanen T. (toim.). Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 526–533.
Seitsemän syytä pelata – Pelien hyöty sosiaali- ja terveysalalla
Pelejä ja pelillistämistä hyödyntävä työote tarjoaa koukuttavia keinoja työskentelyyn sote-alan asiakkaiden kanssa, vaikka useimmiten pelaaminen on mielletty enemmän haittana kuin hyötynä. Metropolia Ammattikorkeakoulu on ollut kumppanina Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa CONNEXT for Inclusion -hankkeessa, jossa pyritään tukemaan nuorten urapolkuja, osallisuutta ja liikkumista oppimispelien avulla. Sosiaaliala ja pelaaminen eivät ole aina olleet yhteensopiva sanapari - varsinkin, kun pelaamiseen on näissä yhteyksissä liittynyt vahvoja mielleyhtymiä ongelmapelaamiseen, riippuvuuksiin ja sosiaaliseen syrjäytymiseen, liikkumattomuuteen, vastakulttuurisuuteen ja muihin kielteisiin ilmiöihin (Harviainen ym. 2013, 10). Kuitenkin, kun tarkastelemme pelillisyyteen liittyvien pedagogisten elementtien hyödyntämistä sosiaali- ja terveysalan kasvatuksellisiin ja sisällöllisiin tavoitteisiin, voimme listata loputtomasti mahdollisuuksia pelillisyyden hyödyntämiseen. Taustalla on monenlaisia teorioita ja menetelmällisiä lähtökohtia. Seuraavassa esittelen muutamia hyötypelien mahdollisia tavoitteita, joita voidaan tunnistaa sosiaali- ja terveysalalla: 1. Yhteisöllisyyden ja ryhmäytymisen vahvistaminen Pelaamisen oletetaan olevan mukava tapa viettää aikaa yhdessä. Pelaaminen voi vahvistaa myönteistä vuorovaikutusta ryhmässä ja kehittää monia sosiaalisia taitoja (Hamari 2015). Se tarjoaa pelaajille ryhmään kuulumisen kokemuksia ja keinoja kokemukselliseen oppimiseen ja yhteisölliseen kasvatukseen. Tällaisia tavoitteita liitetään usein sosiaalipedagogiseen toimintaan, jossa voidaan käyttää apuna luovia menetelmiä. Elämyksellisten menetelmien reflektio on sosiaalipedagogiikassa keskeistä (Nivala ja Ryynänen 2019, 209) 2. Sosiaaliset taidot ja kuntoutus Haluatko tukea ryhmäsi sosiaalisia taitoja? Pelaaminen tarjoaa mahdollisuuksia harjoitella onnistumista ja epäonnistumista, puhumista, neuvottelutaitoja, sääntöjen seuraamista ja esimerkiksi erityisopetuksessa oman vuoron odottamista. Hyötypelien maailmat voivat myös tarjota sisältöjä sosiaalisten taitojen omaksumiseen. Ne voivat tarjota matalan kynnyksen mahdollisuuksia liittyä yhteisöihin. Pelaaminen voidaan nähdä terapeuttisena tai sitä voidaan liittää terapioihin tai vaikkapa yksilöllisten kuntouttavien tavoitteiden asetteluun. Esimerkiksi Kuntoutussäätiön kehittämä Spiral-peli on asiakaslähtöinen menetelmä, joka on kehitetty helpottamaan toimintakykyä tukevien tavoitteiden löytämistä. Spiralin avulla asiakkaat arvioivat omaa toimintakykyään ja niitä osa-alueita, joihin he toivovat muutosta (Kuntoutussäätiö 2020). 3. Aktiivinen kansalaisuus ja osallisuuden vahvistaminen Monien pelien avulla voidaan vahvistaa aktiivisen kansalaisuuden taitoja ja vahvistaa osallisuutta yhteiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on kehittänyt Osallisuuspelin innostamaan asukkaita oman elinympäristönsä ja kaupungin kehittämiseen (Helsingin kaupunki 2021). Pelejä on kehitetty myös maailmankansalaisuuden ja globaalikasvatuksen tarpeisiin. Esimerkiksi Solidaarisuus-säätiön Viimeinen Pisara haastaa eläytymään somalialaiseen arkeen ilmastonmuutoksen asettamien haasteiden edessä (Solidaarisuus 2021). Lasten ja nuorten säätiön Mahdolliset maailmat -hanke kehittää roolipeliä, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten tulevaisuustaitoja ja tukea tulevaisuuden työelämään liittyvää pohdintaa (Lasten ja Nuorten Säätiö 2020). Taitava ohjaaja osaa kuitenkin linkittää aktiivisen kansalaisuuden ja osallisuuden taitojen vahvistamista lähes mihin tahansa hyötypeleihin. Pelikokemusta ja sisältöä voidaan nimittäin aina yhdessä pohtia tästä näkökulmasta esimerkiksi: Ovatko nämä asiat samalla tavoin vai toisin todellisessa elämässä? Mitä voimme tehdä nuorten asuntotilanteen hyväksi? Miten poliittiset puolueet suhtautuvat näihin kysymyksiin? Mitä ajattelette; mitä Monopoli-peli kertoo todellisesta elämästä, kiinteistökaupasta, taloudesta? Viihteellisestä sisällöstä voidaan aina etsiä analogioita todelliseen elämään. Miten vertaisit esimerkiksi Pokerissa tarvittavaa osaamista ja siinä hankittua oppimista yhteiskunnassa selviytymiseen? Pelkästä ongelmien toteamisesta voidaan aina edetä pohtimaan, mitä kukin voi itse tehdä toivomansa muutoksen hyväksi yksin tai yhdessä muiden kanssa. 4. Käyttäytymisen muutos Tavoitteletko ryhmässäsi käyttäytymisen muutosta - esimerkiksi paremman uni- ja päivärytmin opettelua? Ryhmässä pelattavat pelit voivat vahvistaa muutokseen tarvittavaa vertaistukea, lisätä muutokseen tarvittavia tietoja ja taitoja. Pelit voivat tukea myös motivaatiota, kun niihin liittyy pohdintaa omista arvoista ja asenteista suhteessa käsiteltävään teemaan. Parhaimmillaan pelit voivat olla tukena osallistujan matkalla kohti muutosta muistuttamalla, tarjoamalla haasteita ja palkitsemalla välietappien saavuttamisesta. Mobiilipeli Level Up Life on esimerkki pelistä, joka pyrkii motivoimaan elämänmuutokseen eri elämänalueilla erilaisten tehtävähaasteiden avulla. Kannustimina toimivat saavutuspisteet ja saavutusten jakaminen pelissä muiden pelaajien kanssa (Level Up Life 2021). Connext -hankkeen ja Mieli ry:n yhteistyönä kehittämä Voimavarojen talo tukee positiivista mielenterveyttä (Sipilä 2020). 5. Oppiminen Hyötypeleissä voidaan oppia, omaksua, tutkia ja vertailla niin tietoja, taitoja kuin asenteitakin. Hyötypeleissä on nähty perinteisesti usein pelejä, jotka keskittyvät jonkin valitun tieto- tai taitoaineksen harjoitteluun tai tiedon “tankkaamiseen” pelaamisen avulla. Pelit voivat yhtä hyvin myös haastaa olemassa olevan tiedon haastamiseen, kriittiseen pohdintaan ja itsenäiseen tiedonhankintaan. Esimerkiksi roolipeleissä ei yleensä ole valmiita oikeita vastauksia, vaan pelaaja tutkii ja kehittää niissä omaehtoisesti vaihtoehtoisia ratkaisuja ja strategioita. Roolipelit haastavat usein pelaajan etsimään tietoa omasta hahmostaan ja maailmasta, jossa tämä seikkailee. Tätä tietoa tarvitaan, jotta hahmo pärjää pelissä ja voittaa eteen tulevia esteitä. CONNEXT for Inclusion -hankkeessa kehitetyssä Raha ratkaisee -pelissä[1] pelaajat joukkueina eläytyvät päähenkilön toilailuihin, sattuman eteen heittämiin tilanteisiin ja niiden seurauksiin sekä viisaiden valintojen tekemiseen. Samalla pelaajat oppivat Nuorisoasuntoliiton kehittämän Budjettilaskurin käyttöä (Nuorisoasuntoliitto). 6.Tietojen, taitojen ja ymmärryksen lisääminen Hyötypeleissä on usein tietopohjaisia sisältöjä: pelin pelaaminen auttaa tietyn tietoaineksen omaksumisessa. Toisilla peleillä harjaannutetaan erilaisia taitoja. Hyötypelit, erityisesti roolipelit voivat myös tukea aiheeseen liittyvien kuvitteellisten tilanteiden ja ratkaisujen pohdintaa silloin, kun kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Hyvät hyötypelit kannustavat myös itsenäiseen tiedonhakuun. Tällainen on esimerkiksi Taloussankari-peli (Kun koulu loppuu 2021). 7. Pelit itseisarvona: pelikulttuureista ja pelitaiteesta oppiminen Varsinkin kulttuurisesti suuntautuneessa nuorisotyössä ja sosiaalipedagogiikassa pelaaminen ja pelien luominen yhdessä nuorten kanssa on ollut tärkeä ja jopa itseisarvollinen lähestymistapa pelikulttuureihin (esim. Harviainen ym. 2013, 8, 24;). Pelit ovat monille nuorille luontainen vapaa-ajanvieton mahdollisuus ja pelaamisessa hankittu osaaminen saattaa avata tulevia koulutuksen ja työllistymisen polkuja. Pelien maailma näyttäytyy nuorille houkuttelevana ja avaa uusia ja omaa lähipiiriä suurempia maailmanlaajuisia näkymiä. Tämä lisää luonnollisesti hallinnan tunnetta omasta elämästä ja elämänpiiristä. Monella taholla nuorisotyössä nuoret kehittävät itse omia pelejä. Tämä yhteiskehittäminen harjaannuttaa esimerkiksi suunnittelun, ryhmätyön ja projektihallinnan taitoja. Samalla se tarjoaa ohjaukseen tasavertaisemman tilan, “yhteisen kolmannen”, jossa ohjaajat ja ohjattavat voivat olla sekä oppijoita että asiantuntijoita (Nivala ja Ryynänen 2019, 181). Ohjaajan on hyvä muistaa, että pelatessa opitaan aina myös pelaamisen konventioista, perinteistä ja estetiikasta. Vaikkapa Go-peliin tutustumalla voidaan samalla oppia japanilaisesta kulttuurista ja historiasta. Myös hyötypeleillä ja pelialustoilla - vaikkapa Seppo-pelialustalla - on oma kulttuurihistoriansa ja merkityksensä suomalaiselle innovaatiotaloudelle (Seppo 2021). Tämä näkökulma voi olla juuri se motivoiva koukku, joka saa jonkun historiasta tai pelitaloudesta kiinnostuneen mukaan pelaamiseen. Jopa pelimekanismiltaan huonon pelin kritisoiminen voi motivoida pelitietoisen pelaajan osallistumista. Vaikka jokin peli olisi kehno, pelaaminen ei mene aivan hukkaan, jos siinä tulee tutustuttua tärkeään aiheeseen, jota ei olisi jaksanut kirjoista lukea. * * * Ei se pelaa, joka pelkää. Pelaamista ja pelien käyttöä sosiaali- ja terveysalan työssä on turha pelätä, vaikkei sitä itse ennestään osaisikaan. Pelillistä työotetta oppii tehdessään - ja moninaiset mahdollisuudet avautuvat rasti rastilta. [1] Peli julkaistaan CONNEXT for Inclusion -hankkeen sivuilla syksyn 2021 aikana. Kirjoittaja Jouni Piekkari Kirjoittaja on Metropolia Ammattikorkeakoulun Hyvinvointialan lehtori. Hän on toiminut pelillisyyden ja toiminnallisten menetelmien asiantuntijana CONNEXT for Inclusion hankkeessa, jonka rahoittajan on Euroopan Sosiaalirahasto (ESR). Lue lisää Connext for Inclusion - hankkeesta http://www.connextforinclusion.eu/ Lähteet: Nuorisoasuntoliitto (julkaisuvuosi tuntematon). Budjettilaskuri. <https://nal.fi/asumisen-abc/oman-talouden-hallinta/budjettilaskuri/>. Viitattu 11.11.2021. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019. Connext for Inclusion. Oppimispeleillä elämä haltuun! Toiminnalla osalliseksi! <http://www.connextforinclusion.eu/connext-for-inclusion-fi/fi-connext/>. Viitattu 11.11.2021. Hamari, J. 2015. Gamification - Motivations & Effects. Väitöskirja. Aalto Yliopisto. <https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/123456789/15037/isbn9789526060569.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Viitattu 11.11.2021 Harviainen, T., Meriläinen, M. & Tossavainen, T. 2013. Pelikasvattajan käsikirja. Tammerprint Oy, Tampere. Helsingin kaupunki 2021. Osallisuuspeli. <https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/vaikuttamiskanavat/osallisuus-ja-vuorovaikutusmalli/osallisuuspeli/>. Viitattu 9.10.2021. Kun koulu loppuu 2021. Taloussankari-peli. Talous ja nuoret TAT. <https://www.kunkoululoppuu.fi/uutiset/taloussankari-peli-talousopetuksen-tueksi/>. Viitattu 9.10.2021. Kuntoutussäätiö 2020. Spiral. Spiral-menetelmä tukee tavoitteenasettelua. Kuntoutussäätiö, Helsinki. <https://hankkeet.kuntoutussaatio.fi/spiral/>. Viitattu 11.11.2021. Lasten ja Nuorten Säätiö 2020. Mahdolliset maailmat. <https://www.nuori.fi/toiminta/mahdolliset-maailmat/>. Viitattu 11.11.2021. Level Up Life 2021. track Your Everyday Achievements in Life. <https://lvluplife.com/>. Viitattu 11.11.2021. Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Tallinna. Piekkari, J. & Räsänen, J. 2014. Pelisujuttajan opas. KAMU-pelejä kotoutumiseen ja kohtaamiseen. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. <http://kepeli.metropolia.fi/wp-content/uploads/2016/10/Pelisujuttajan-opas.pdf>. Viitattu 10.10.2021. Seppo 2021. Pearson English ja Seppo. Maailman paras opetussisältö ja innovatiivinen pelillistämisteknologia antavat mahdollisuuden oppilaille loistaa. <https://seppo.io/tiedotteet/pearson-ja-seppo-yhteistyo/>. Viitattu 9.10.2021. Sipilä, M. 2020. Hyvät, pahat pelit - tarkastelussa pelaamisen mielenterveysvaikutukset. Tikissä-blogi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. <https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2020/12/10/hyvat-pahat-pelit-tarkastelussa-pelaamisen-mielenterveysvaikutukset/>. Viitattu 11.11.2021. Socca 2018. Pelitarina sosiaalityön välineenä -opas.Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus, Helsinki. <http://www.socca.fi/kehittaminen/aikuissosiaalityo/pro_sos/ajankohtaista/pro_sos_ylpeana_esittaa_pelitarina_sosiaalityon_valineena_-opas_ja_toimintamallikuvaus_on_julkaistu.8107.news>. Viitattu 11.11.2021. Solidaarisuus 2021. Viimeinen pisara. <https://solidaarisuus.fi/tule-mukaan/opeta/>. Viitattu 11.11.2021.
Työhyvinvoinnin toteutuminen on tasapainoilua monen tekijän kanssa
Työn, työympäristön sekä työn tekemisen tapojen jatkuvasti muuttuessa, on muistettava myös työntekijöiden työhyvinvointi ja jaksaminen. Tavoittelemme työkulttuuria, joka huomioi työntekijän terveyden, turvallisuuden ja kehittymisen unohtamatta työntekijän perhe-elämän ja työn tasapainoa. Jokainen on vastuussa omasta työkyvystään sekä omalta osaltaan myös työyhteisön hyvinvoinnista, mutta johtamisella on viime kädessä suuri vastuu ja merkitys työhyvinvoinnin toteutumiselle. Myös sosiaalialalla jatkuva muutos on tullut jäädäkseen ja voidaksemme hyvin tässä muutoksessa, on meidän kiinnitettävä jatkuvasti huomiota myös työhyvinvointiimme. Jotta voimme kehittää työoloja, tulee meidän ensin tunnistaa ja nimetä ongelmakohdat työssämme sekä työyhteisöissä. Työhyvinvoinnin erityisessä huomioimisessa on tärkeää, että työyhteisössä rakennetaan ja kehitetään työhyvinvoinnin huomioivaa työkulttuuria. Työhyvinvoinnin taustalla olevia malleja ja teorioita Työhyvinvointi voidaan määritellä monin eri tavoin. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan työhyvinvointi on “kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi” (Sosiaali- ja terveysministeriö n.d.). Työhyvinvointi ei ole myöskään vakaa tila vaan se vaihtelee työntekijä- ja tilannekohtaisesti. Työhyvinvointi onkin hyvin subjektiivinen kokemus ja sen edellytyksenä ovat työntekijän yksityisen elämän, perheen ja työn muodostaman elämänpiirin tasapaino. (Tarkkonen 2012: 13, 125–126; Virtanen & Sinokki 2014: 28.) Rauramon mukaan muun muassa työyhteisön työilmapiiri, motivoiva ja hyvä johtaminen sekä osaaminen ja ammattitaito edistävät työhyvinvointia (Rauramo 2012: 17). Rauramo korostaa työhyvinvoinnin portaat -mallissa työhyvinvoinnin taustalla olevia tekijöitä ja toimintamalleja. Tätä mallia voidaankin käyttää työvälineenä kehittämään sekä työntekijän että koko työyhteisön työhyvinvointia porras kerrallaan. (Rauramo 2012: 13–14.) Mankan & Mankan voimavaralähtöisessä mallissa taas työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat työkulttuuri ja toimintatavat, toimiva työympäristö, jatkuva kehittyminen, työn sisältö ja vaikutusmahdollisuudet sekä johtamisen laatu, työilmapiiri ja oma kokonaisvaltainen terveys. Lisäksi oleellisena tekijänä mainitaan asenteet, joiden läpi työntekijä katsoo ja peilaa omaa työyhteisöään. (Manka & Manka 2016: 76–77.) Yksi tärkein työhyvinvointia tukeva tekijä on työn hallinta. Karasekin luoman työn vaatimusten ja hallinnan mallin mukaan työhyvinvoinnin edellytyksenä on, että työn vaatimusten ja hallinnan välillä on tasapaino. Mikäli työntekijän työn hallinta on vähäistä ja työ on henkisesti vaativaa, työntekijä kuormittuu. Työn liian suuret vaatimukset ovat työhyvinvoinnin toteutumista estävä tekijä. Työn vaatimuksista mm. juuri kiire, liiallinen työmäärä ja ristiriitaiset toimintamahdollisuudet heikentävät työn hallintaa. Karasek korostaa mallissaan sosiaalista tukea työhyvinvointia tukevana tekijä. Sosiaalinen tuki työssä merkitsee hyödyllistä esihenkilöltä tai työtoverilta saatua sosiaalista vuorovaikutusta, joka tukee työntekijän työhyvinvointia ja työn hallintaa. (Karasek & Theorell 1990: 31–40.) Ryanin & Decin luoma itseohjautuvuusteoria lähestyy hyvinvointia kolmen perustarpeen: autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kautta. Näiden perustarpeiden on todettu myös työelämässä olevan tärkeitä ja välttämättömiä työhyvinvoinnin ja motivaation toteutumiselle. Työhyvinvoinnin toteutumisen määräävinä tekijöinä voidaan pitää Ryanin & Decin itseohjautuvuusteorian kolmen perustarpeen toteutumista työssä, Martelan neljännen tarpeen hyväntekemisen toteutumista sekä sisäisen tai ulkoisen motivaation toteutumista. Itseohjautuvuusteorian peruskehyksen työelämässä muodostavat työntekijä ja se, miten työskentelyolosuhteet, kuten johtaminen ja toiminta tukevat tai estävät yksilön motivaation ja hyvinvoinnin toteutumista. (Rigby & Ryan 2018: 135–136; Martela & Jarenko 2014: 28.) Huomioitavaa tässä on, että johtajan rooli on merkittävä työntekijän kolmen perustarpeen sekä sisäisen motivaation toteutumisessa. Johtaminen ja esihenkilön toiminta työhyvinvoinnin toteutumisen mahdollistajana Hyvä johtaminen on myös työhyvinvoinnin johtamista ja esihenkilöllä on tässä tärkeä rooli. Johtamiseen liittyy myös eettisyys, joka on niin sosiaaliohjaajan työssä kuin myös koko työyhteisön toiminnassa tärkeä arvo. (Niiranen ym. 2010: 121, 152–153.) Työhyvinvointia tukevassa johtamisessa tärkeitä tekijöitä ovat mm. oikeudenmukaisuus, luottamus (Peiponen ym. 2003: 5), arvostus ja yhteistyökykyisyys (Virtanen & Sinokki 2014: 148–149). Tämän päivän ja tulevaisuuden johtamisessa painottuvat entistä enemmän inhimillisemmät tekijät ja tavoitellaan ihmisläheisempää ja itseohjautuvuutta tukevia johtamismalleja. Tällainen johtamismalli on mm. valmentava johtaminen. (Viitala & Jylhä 2019: 51, 53; Ristikangas & Ristikangas 2010: 13.) Valmentava johtaminen perustuu erityisesti vastavuoroiselle luottamukselle ja hyvälle yhteistyölle (Ristikangas & Ristikangas 2010: 44). Sisäisen motivaation johtamisen perusta onkin juuri työntekijöihin luottaminen ja uskominen (Martela 2015: 1). Valmentava johtaja auttaa työntekijöitään kehittymään tukemalla heidän kasvuaan yksilöinä ja ammattilaisina sekä pääsemään tavoitteisiin. Lisäksi esihenkilöön liittyviä työhyvinvointia tukevia tekijöitä ovat rakentavan palautteen antaminen, vastuun antaminen, itsenäisyyden tukeminen, arvostava asenne, tasa-arvoisuus, auttaminen ja tukeminen sekä yksilön ja yhteisön voimavarojen tukeminen. (Ristikangas & Ristikangas 2010: 13.) Valmentava johtaminen vaikuttaa johtamismallilta, joka tukee juuri itseohjautuvuusteorian kolmen perustarpeen toteutumista. Työhyvinvoinnin toteutumista estävät ja tukevat tekijät Tarkastelin opinnäytetyössäni palveluasumisen sosiaaliohjaajien työhyvinvointia tukevia ja estäviä tekijöitä. Työ toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Opinnäytetyön tulosten mukaan työhyvinvointi muodostuu hyvin monenlaisista tekijöistä ja on monen eri tekijän summa. Työhyvinvointi on myös hyvin subjektiivinen kokemus ja ihmiset kokevat työhyvinvoinnin eri tavalla. Työhyvinvointia estää mm. Työhyvinvointia tukee mm. työntekijän huono terveys ja toimintakyky riittämätön osaaminen ja ammattitaidon puute työyhteisön huono ilmapiiri avun ja tuen puute huono tiedonkulku riittämättömät resurssit ja liian suuret tehokkuuden vaatimukset haasteet asiakastyössä, jatkuvat keskeytykset stressin ja kiireen kokeminen esihenkilön antama riittämätön henkilökohtainen tuki ja huono kentän tuntemus esihenkilön/johdon antaman arvostuksen, tunnustuksen ja luottamuksen puute huono johtaminen ja vääränlainen vallankäyttö, kontrolli ja valvonta eriarvoinen kohtelu mielekäs työ työntekijän hyvä terveys ja toimintakyky itsenäisten päätösten tekeminen perustehtävän selkeys arvot ja eettisyys osaaminen ja riittävä ammattitaito, urakehitys jatkuva itsensä kehittäminen hyväntekeminen ja onnistumisen kokemukset avoin, luottamuksellinen ja hyväksyvä työilmapiiri toimiva yhteistyö avun ja tuen saaminen riittävät resurssit toimiva ja turvallinen työympäristö sosiaalinen tuki palkka Esihenkilön työhyvinvoinnin tukemisen keinoja Opinnäytetyöni tavoitteena oli myös löytää tekijöitä, joilla esihenkilö voi tukea työhyvinvointia. Tulokset vahvistivat johtamisen olevan merkittävä työhyvinvoinnin lähde. Esihenkilöllä on myös ratkaiseva rooli työntekijöiden perustarpeiden tyydyttämisen tukemisessa ja korkeamman motivaation ja suorituskyvyn tavoittelemisessa. Työntekijöiden kokiessa johtajan tukevan heidän perustarpeitaan (autonomia, kyvykkyys ja yhteisöllisyys) heidän sitoutumisensa ja motivaationsa on myös korkeampaa. (Rigby & Ryan 2018: 140.) Tulosten mukaan johtamiseen liittyviä tukevia tekijöitä olivat mm.: esihenkilön antama yksilöllinen ohjaus ja tuki arvostus, tunnustus ja kunnioitus keskinäinen luottamus, avoimuus ja aito välittäminen esihenkilön osaaminen, ammattitaito ja tiedottaminen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo palaute ja palkitseminen esihenkilön oma toimintatapa, oman esimerkin ja suunnan näyttäminen ja läsnäolo. Nämä johtamiseen liittyvät tukevat tekijät ovatkin juuri valmentavan johtamisen elementtejä. Työkulttuuri, joka huomioi työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden, kasvun ja kehityksen, työntekijöiden sitoutumisen sekä työ- ja perhe-elämän tasapainon, voi olla avain kestävään työntekijöiden hyvinvoinnin ja organisaation hyvän suorituskyvyn saavuttamiseen (Kalliath & Kalliath 2012: 730). Myös kansantalouden kannalta on tärkeää, että työikäisten työ- ja toimintakyvystä, työurien pituudesta ja osakykyisten mahdollisuudesta osallistua työelämään huolehditaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019: 17). Työhyvinvointi on hyvin merkittävä ja kaikkia työssä olevia koskettava asia, jota ei tulisi missään vaiheessa unohtaa tai ohittaa. Jokainen työyhteisön jäsen voi omalla käytöksellään vaikuttaa työyhteisön ilmapiiriin ja kokemukseen siitä, millaisena työhyvinvointi koetaan. Lisäksi jokaisen työntekijän omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen antaa työhyvinvoinnin toteutumiselle hyvän perustan. Keskittymällä perustarpeiden kokemiseen ja varmistamalla niiden toteutuminen myös työelämässä sekä yhdistämällä tähän vielä ihmislähtöinen, valmentava johtaminen, esimiehen tuki ja tasapaino työn vaatimusten ja hallinnan välillä sekä turvalliset työolot, voidaan työntekijälle luoda hyvän työhyvinvoinnin toteutumisen mahdollisuudet. Unohtamatta riittävää ja kannustavaa korvausta vaativan ja tärkeän työn tekemisestä. Kirjoittaja Sanna Enroth, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Palveluasumisen sosiaaliohjaajien työhyvinvointi. Theseus Lähteet Kalliath, Thomas & Kalliath Parveen 2012. Changing work environments and employee wellbeing: an introduction. International Journal of Manpower, 33 (7). 729‒737. Karasek, Robert & Theorell, Töres 1990. Healthy Work. Stress, Productivity and the Reconstruction of Working life. Published by Basic Books. Printed in the United States of America. Manka, Marja-Liisa & Manka, Marjut 2016. Työhyvinvointi. Helsinki: Talentum Pro. Martela, Frank 2015. Ihmisiä ei johdeta excelillä - Ei edes tulevaisuudessa. 9.11.2015. Martela, Frank & Jarenko Karoliina 2014. Sisäinen motivaatio – Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014. Helsinki. Niiranen Vuokko & Seppänen-Järvelä Riitta & Sinkkonen Merja & Vartiainen Pirkko 2010. Johtaminen sosiaalialalla. Helsinki Gaudeamus. Peiponen, Arja & Koivisto, Taru & Muurinen, Seija & Rajalahti, Elina 2003. Hoitotyön vuosikirja 2004. Hoitotyön johtaminen ja työhyvinvointi. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Rauramo, Päivi 2012. Työhyvinvoinnin portaat, viisi vaikuttavaa askelta. 2. uudistettu painos. Porvoo: Bookwell Oy. Rigby, C. Scott & Ryan M. Richard 2018. Self-Determination Theory in Human Resource Development: New Directions and Practical Considerations. FL USA. Australian Catholic University, North Sydney, Australia. Advances in Developing Human Resources 20 (2). 133‒147. Ristikangas, Marjo-Riitta & Ristikangas, Vesa 2010. Valmentava johtajuus. Juva: WSOYpro. Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2030. Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 3/2019. Helsinki. Tarkkonen, Juhani 2012. Työhyvinvointi johtamistehtävänä. Periaatteet, rakenteet ja käytännöt. UNIpress. Virtanen, Petri & Sinokki, Marjo 2014. Hyvinvointia työstä. Työhyvinvoinnin kehittyminen, perusta ja käytännöt. Helsinki: Tietosanoma Oy.
Johtajana pirstaleisessa palvelujärjestelmässä – oppikirja sosiaalialan johtajuuden tueksi
Metropolia Ammattikorkeakoulun johtamisen ajankohtaisseminaarissa syyskuussa 2021 julkaistiin laaja uusi oppikirja. Lähijohtaminen sosiaalialalla -julkaisu koostuu työelämän osaamisvalmiuksien kannalta aihekokonaisuuksiin ryhmitellyistä artikkeleista. Vastaavaa ajantasaista osaamisperusteista oppikirjaa ei ole ollut saatavana. Seminaari keskusteli erityisesti johtamisosaamisesta. Seminaarin avauspuheessa Anna-Maria Vilkuna, Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan johtaja korosti monialaisen yhteistyöskentelyn osaamista. Opiskelu toteutuu nykyisin monenlaisissa autenttisissa oppimisympäristöissä. Yksi näistä on myös korkeakoulun monialaiset innovaatiokeskittymät ja niissä toteutuva käytännön asiakastyö, jota opiskelijat oppivat johtamaan itse- ja yhteisöohjautuvasti esimerkiksi HyMy-kylän asiakaspalvelupisteissä. Asiakaslähtöiset hyvinvointi ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän toiminnassa yksi neljästä painopisteestä on yrittäjyys ja johtamisosaamisen edistäminen ja kehittäminen yhdessä kumppaneiden kanssa. Sosionomiopiskelija Tiia Vesanto kertoi, millaisia oivalluksia hänelle on syntynyt johtamisopinnoista ja millaisena työpaikkojen johtaminen on hänelle näyttäytynyt. Tiia korosti itsensä johtamisen taitoa, yhteisen reflektoinnin ja vuoropuhelun merkitystä työyhteisöissä sekä palautteen saamista. Kun työpaikassa on psykologista turvallisuutta, uskalletaan ottaa puheeksi, käsitellä tunteita ja kun on keskinäistä luottamusta, pystytään myös yhdessä kehittämään rohkeasti. Omaa osaamista tulee myös olla valmius jatkuvasti täydentää ja uudistaa. Professori Riitta Viitala, Vaasan yliopistosta tarkasteli erityisesti työhyvinvoinnin johtamista, ja kuvasi sitä näin: “Työhyvinvoinnin johtaminen on tarkoituksellista ja tavoitteellista johtamistyötä, jolla edistetään henkilöstön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista työhyvinvointia ja niiden kautta yrityksen suorituskykyä. Siinä asetetaan työhyvinvoinnille ja sen edistämiselle selkeitä tavoitteita, valitaan keinoja, määritellään vastuut, varataan resurssit ja arvioidaan sekä kehitetään työhyvinvointia edistävää toimintaa. Sen päämääränä on hyvinvoiva henkilöstö, jonka peruspilareita ovat työhyvinvointia edistävä yrityskulttuuri ja päivittäisjohtaminen sekä näitä vahvistava, tehokas työhyvinvoinnin johtamisjärjestelmä.” Viitala muistutti, että pelkkä tieto työhyvinvoinnin merkityksestä ei vielä tarkoita sitä, että asiaa edistettäisiin tavoitteellisesti ja tehokkaasti – tarvitaan jämäkkää johtamista. Jos näin ei tehdä, silloin vain lähinnä reagoidaan, toimitaan pistemäisesti ja umpimähkäisesti, toistetaan aiempia ja muiden toimintamalleja ja asian omistajuus on sattumanvaraista. Kysymykseen, miten työhyvinvointia voi johtaa, Viitala vastaa “Samalla tavalla kuin mitä tahansa muutakin asiaa organisaatiossa”. Työhyvinvoinnin tulee olla strategisesti ja systemaattisesti johdettu alue ja siihen osallistuu koko henkilöstö ja kukin työntekijä. Tunteet läsnä työpaikoilla Paneelikeskustelua luotsasi kehityspäällikkö Joni Liikala Helsingin NMKY:stä - hän opiskelee parhaillaan työnsä ohella sosiaalialan ylemmässä korkeakoulututkinnossa. Paneelikeskustelun keskiössä oli tulevaisuus ja johtamisen kehittämistarpeet. Monipuolisessa dialogissa keskusteltiin, millaisena nähdään esihenkilön rooli 10-vuoden päästä, mitkä keskeisimmät muutosajurit vaikuttavat sote-alan johtamisen kehitykseen sekä millaista johtamisosaamista tarvitaan. Panelisteina olivat sosiaalineuvos Juha Luomala, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja, neuvontapäällikkö Minna Nummi, Helsingin soten Asiakasohjaus ja arviointi -yksikön Seniori-infosta sekä varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja, lastentarhanopettaja Mona Laine Keravan kaupungilta, hän myös opiskelee parhaillaan sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnossa. Vaikka esihenkilön osaaminen ja oman johtajuuden haltuunotto vaikuttaa keskeisesti työssä onnistumiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin, vähintään yhtä tärkeää on, millainen koko organisaation johtamisosaaminen ja - kulttuuri ovat eli kyse johtamisjärjestelmän toimivuudesta kaikkinensa. Hyvänä esimerkkinä työyhteisöille olisi myös se, miten vaikkapa varhaiskasvatuksessa lapsia opetetaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteita – samoin voisi opettaa organisaatioissa johtajia ja työntekijöitä, sillä tunteet ovat läsnä työpaikoilla. Johtajien johtaessa useampaa yksikköä, on tärkeää luoda tunnetta siitä, että esihenkilö on “läsnä” vaikka ei olisikaan fyysisesti läsnä. Kannattaakin pohtia, miten käytännössä voisi kohdata oman henkilöstönsä vaikkapa jokaisen työpäivän käynnistyessä. Tämä tukee myös luottamusta itse- ja yhteisöohjautuvien työtiimien työhön. Vahva vuoropuhelun kulttuuri luo kollektiivista älykkyyttä Seminaarin päätti asiakkuusjohtaja Jenny Antonen Ellun Kanat Oy:stä. Hän pohti, miksi viestintä on maailman tehokkain muutostyökalu. Elämme parhaillaan eräänlaisessa tuplarytmihäiriöisessä globaalissa toimintaympäristössä, jossa kaikki toiminta perustuu luottamukseen. Ja luottamus perustuu siihen, mitä ja miten kommunikoit. Tulevaisuudessa pärjäävät organisaatiot, jotka ovat muutosvoimaisia. Ei riitä, että reagoidaan siihen, mitä jo tapahtuu. On katsottava eteenpäin ja johdettava muutosta. Muutokset eivät "vain tapahdu", ne tehdään. Muutoksesta 70 % on kommunikaatiota. Muutosvoiman perusta on nimenomaan kollektiivinen luottamus, sillä ilman sitä ei voi olla kollektiivisesti utelias, jota tulevaisuuden ratkaisut edellyttävät. Näiden varaan on mahdollista rakentaa muutosvoimaisen organisaation intuitiivinen, kollektiivinen älykkyys. Antosen mukaan organisaatiot, jotka luovat vahvan vuoropuhelun kulttuurin, ovat kaikissa muutostilanteissa nopeammin valmiita toimintaan. Kollektiivinen älykkyys vaatii, että tieto on avointa, merkityksiä luodaan yhdessä ja viestintä tukee kokemusta aidoista vaikutusmahdollisuuksista. Johtamisen tulee olla avointa ja dialogista. Kommunikaatiovalta on ihmisillä, ei organisaatioilla. Jokainen ihminen on vaikuttaja. Tiedetään, että vertaisen viestiin luotetaan lähes yhtä paljon kuin asiantuntijoihin. Lähijohtaminen sosiaalialalla -julkaisun kirjoittajat Sirkka Rousu ja Minna Lanne-Eriksson kertoivat sosiaalialan johtamisen erityispiirteistä ja kannustivat käyttämään uutta kirjaa opetuksessa. Kirja on syntynyt yhteiskirjoittamalla, ja siinä käsitellään ajankohtaisia johtamisen sisältöjä hyvin laajasti. Oli hyvä huomata, että seminaarissa esillä olleita ajankohtaisia johtamisen sisältöjä käsitellään laajasti oppikirjassa. Annakaisa Oksava & Minna Elomaa-Krapu puhuivat johdantoartikkelinsa osaamisteemasta, miten sote-alan koulutuksen aikana opiskelijalle kertyy eri opintokokonaisuuksissa myös johtamisessa tarvittavaa erilaista osaamista. Marianne Roivas puhui viestinnän merkityksestä käytännön työssä, johtamisessa sekä sosiaalialalla tärkeässä yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä. Jokainen työntekijä tarvitsee johtamisen perusosaamista Sosiaalialan ammattilaisella on monenlaista perusosaamista, jota tarvitaan myös hyvässä johtamisessa. Tällaisia ovat esimerkiksi ryhmätyöskentelytaidot, vuorovaikutus- ja ihmisen kohtaamistaidot, verkostotyöskentelyn taidot, taito toimia osallistavalla, kannustavalla ja motivoivalla tavalla ihmisten, sosiaalihuollon palveluissa olevan asiakkaan ja yhteisöjen hyväksi sekä ymmärrys ammattieettisistä ja lainsäädännön edellyttämistä työn laatuvaatimuksista. Näiden taitojen ohella tarvitaan mm. taitoa johtaa omaa ja yhteistä työtä vaikuttavuutta tuottaen sekä toimia organisaation strategia- ja kehitysprosesseissa. Johtamisosaaminen on analysointitaitoa, ymmärrystä ja rohkeaa ihmislähtöistä asennetta. Sosiaalialan ammattihenkilö voi toimia monenlaisten omistajien organisaatioissa sekä erilaisissa ja eri-ikäisten kohderyhmien tehtävissä: kuntien ja kuntayhtymien eri tehtäväalojen ennaltaehkäisevissä, avo- ja laitospalveluissa, pienissä ja suurissa järjestöissä, valtiolla esimerkiksi Kelassa tai erilaisissa työllisyysyksiköissä, peruskouluissa ja muissa oppilaitoksissa, terveydenhuollossa tai yksityisissä yrityksissä, ja osa voi toimia ammatinharjoittajana. Eri organisaatioiden omistustausta vaikuttaa johtamiseen sekä työpaikan toimintakulttuuriin. Sosiaalialan johtamisessa on huomioitava asiakastyön vaativuus Sosiaalialan johtamisessa ovat vahvasti läsnä niin weberiläinen hallintoajattelu (rakenne- ja organisaatioteoriat), tieteellinen liikkeenjohto (prosessien tehokkuuden korostaminen), ihmissuhdekoulukuntien teoriat (sosiaaliset suhteet, vuorovaikutus), organisaatiokulttuurin teoriat (merkityksillä, visioilla ja tavoitteilla johtaminen) sekä laatuteoriat, kuten myös toiminnan johtaminen kompleksisissa verkostomaisissa yhteistyörakenteissa. Sosiaalialan tehtävien johtamisessa korostuvat: taito johtaa huomioiden sosiaalialan asiakastyön tunnekuormitus taito toimia ja johtaa sosiaalialan ammattieettisten periaatteiden mukaan ja eettisesti rohkealla tavalla taito johtaa ”ihmisten iholla” tapahtuvaa asiakastyötä (asiakkaan oikeudet: toiminnan asiakasvaikuttavuusvelvollisuus) taito johtaa hyvinvointia edistävästi ja ottaa huomioon työntekijä kokonaisena ihmisenä myös työpaikallaan taito käyttää julkisia varoja eettisesti kestävällä tavalla (toiminnan tilivelvollisuus) taito toimia ja aktiivisesti vaikuttaa osana yhteiskuntapoliittista järjestelmää taito ohjata ja johtaa toimintaa sosiaalialan erityislainsäädännön ja normien edellyttämällä tavalla vastuullisesti (toiminnan tuloksellisuusvelvollisuus) taito toimia ja johtaa monialaisia verkostoja taito havaita ja toimia sosiaalisten ongelmien vähentämiseksi sekä ohjata, koordinoida ja johtaa yhteisöllistä työskentelyä ongelmien ratkaisemiseksi (toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus) taito käyttää ja tuottaa sosiaalialan spesifiä tietoa johtamisessa (toiminnan tiedolla johtaminen). Sosiaalialan työssä korostuvat asiakkaiden kunnioittaminen ja ihmisarvo. Usein kyse on myös vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ns. viimesijaisista palveluista, mikä lisää työntekijöiden vastuun kokemista asiakkaistaan. Sosiaalialan palvelujen toteuttamisessa vahva erityispiirre on lakipohjaisuus sekä sosiaalihuoltolaissa säännellyn omatyöntekijän ja vastaavasti lastensuojelulaissa säännellyn vastuutyöntekijän suuri juridinen vastuu asiakkaansa palvelujen toteutumisesta ja asiakkuusprosessin johtamisesta. Palvelujohtaja Satu ratkoo johtamisen haasteita Julkaisussa seurataan kuvitteellisen monialaisten perhepalvelujen palvelujohtaja Sadun arjen johtamista. Johtamisen teoreettinen sisältö konkretisoituu hänen käytännön johtamistilanteidensa kautta. Satu-episodit avaavat myös yhteensovittavan johtamisen arkisisältöä. Myös Sadun keskustelut harjoittelija Liisan kanssa avaavat operationaalisen johtamisen arkea. Kun julkaisu on oppikirja, se sisältää monia kuvioita, esimerkkejä, tietoboxeja, ehdotuksia pohdittaviksi asioiksi sekä suosituksia asioista, joista olisi hyödyllistä itse ottaa lisää selvää. Julkaisun nimeen valittu termi “lähijohtaminen” kertoo siitä, miten lähijohtaja on yhä tärkeämpi henkilö kompleksisessa ja kiihtyvän muutoksen maailmassa ja miten lähijohtajuus toteutuu organisaatioiden jokaisella tasolla. Lähijohtajan työ on läheltä tukemista, asiaosaamista mutta myös tunnetaitoja. Suunnan ja yhteisen tahtotilan rakentuminen on yhteistyötä ja kykyä tehdä ratkaisuja työntekijöiden lähellä ja kanssa. Lähijohtaminen on tekemistä, päämäärään pyrkimistä – toiminnallisen virtauksen ylläpitämistä koko organisaatiossa. Johtaminen on työntekijöiden kokemusta ja tunnetta siitä, että johtajat ovat työntekijöiden saatavilla ja he ovat helposti lähestyttäviä. Lähijohtaminen sosiaalialalla - julkaisu on sisällöltään geneerinen johtamisosaamisen oppikirja kuitenkin kohdentuen vahvasti sosiaalialan kontekstiin. Johtamisen perusydin on läsnä, vaikka esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnolliset rakenteet ovat parhaillaan muutoksessa. Sosiaalialan johtamista on tutkittava ja kehitettävä Asiakkaat ja henkilöstö ovat sosiaalialan johtamistyön keskiössä. Sosiaalialan työ on julkinen tehtävä, ja näin myös asiakastyöntekijän ja johtajan työ on julkisen kritiikin alaista. Sosiaalialan käytännön johtamista tutkitaan edelleen vähän. Tutkimustiedon pohjalta johtamista tulisi kehittää niin organisaation kuin johtajan osaamisena. Kysymmekin, miten hyvä ihmislähtöinen lähijohtaminen mahdollistuu nykyorganisaatioissa. Ja miten vaikuttavasti asiakkaan tarpeisiin vastaavat palvelut toteutuvat pirstaloituneessa palvelujärjestelmässä. Yksi keskeinen toiminnan vaikuttavuutta parantava tekijä on osaava ja pitkäjänteisesti työskentelevä työntekijä, jonka työn tekemisen olosuhteet ovat kunnossa. Organisaatioissa tarvittaisiinkin tehokkaita keinoja henkilöstön pysyvyyden vahvistamiseksi. Oppikirjan viimeisessä luvussa hyppäämme vuoteen 2031 ja tarkastelemme olettamaamme toimintaympäristön ja johtamisen kehittymistä tulevan kymmenen vuoden aikana. Olemme tunnistaneet huonon johtamisen vaikutukset. Meneillään oleva johtamisen muutos on vienyt kehitystä parempaan ja tämä on todettavissa vuonna 2031. Toivomme, että Lähijohtaminen sosiaalialalla –julkaisu vastaa korkeakoulujen johtamisopetuksen osaamistarpeisiin. Kerro meille palautelomakkeella, onko kirjasta ollut sinulle hyötyä ja miten olet käyttänyt sitä opetuksessa, opinnoissa tai työelämässä! Kirjoittajat Sirkka Rousu ja Minna Lanne-Eriksson, julkaisun toimittajat ja kirjoittajat Lisätietoa Lähijohtaminen sosiaalialalla - oppikirja on saatavilla maksutta verkosta. Paperikirjan voi tilata Metropoliasta 42 euron hintaan. Julkaisu on Metropolia Ammattikorkeakoulun omaa opetustuotantoa ja kirjoittajat ovat korkeakoulun henkilöstöä. Julkaisun esittely, Theseus-linkki ja tilauslomake sekä palautelomake löytyvät Lähijohtaminen sosiaalilalalla sivulta.
Uusintarikollisuuden ehkäisyyn tarvitaan yhteistyötä
Asiakkaiden ongelmien ratkaiseminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen edellyttävät monen eri alan osaamista ja tiivistä yhteistyötä. Moniammatillinen yhteistyö voi auttaa asiakkaita rikoksettomaan elämään. Rikosseuraamustyön tavoitteena on ehkäistä uusintarikollisuutta sekä lisätä rikoksiin syyllistyneiden valmiuksia kiinnittyä yhteiskuntaan ja sen palveluihin (Laki Rikosseuraamuslaitoksesta 2009). Tavoitteen saavuttaminen edellyttää yhteistyötä eri alojen ammattilaisten ja muiden sidosryhmien välillä. On kaikkien edun mukaista koota niukkenevat voimavarat yhteen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. (Kleemola & Honkavaara & Sonkamo 2019: 28.) Rikosseuraamuslaitoksen vuosien 2020–2023 strategian (PDF) mukaan moniammatillinen yhteistyö nähdään yhtenä ratkaisuna ja keinona vastata rikosseuraamusasiakkaiden tarpeisiin. Perinteinen viranomaisten välinen yhteistyö ei riitä Moniammatillinen yhteistyö on työtä, jossa eri alan asiantuntijat tekevät työtä yhteisen päämäärän, tavoitteiden ja vision saavuttamiseksi (Isoherranen 2008: 27; D'Amour ym. 2008). Moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on saavuttaa yhteinen ymmärrys asiakkaan tarpeista, tilanteista ja tarvittavista toimenpiteistä ongelmien ratkaisemiseksi. Se on toimintatapa, jossa korostuvat Isoherrasen (2004: 14) mukaan asiakaslähtöisyys vuorovaikutustietoinen yhteistyö tiedon ja näkökulmien yhteenkokoaminen rajojen ylitykset ja verkoston huomioiminen. Moninaisten ongelmien ratkaisemiseen ei enää riitä perinteinen viranomaisten välinen yhteistyö, vaan tarvitaan rohkeutta tarkastella kriittisesti omia työtapoja sekä kyseenalaistaa aiempia oletuksia ja uskomuksia. Tarvitaan rohkeutta ylittää asenteellisia rajoja, ja kykyä hyödyntää toisten asiantuntemusta oman ymmärryksen lisäämiseksi. Parhaimmillaan moniammatillinen yhteistyö tuottaa kokonaan uutta tietoa, joka ei ole vain eri ryhmien tietotaidon yhdistämisen summa, vaan kokonaan uusi oivallus tai yhteistyön avulla löydetty uusi synteettisempi ajattelutapa yhteistyöhön tai hallinnollisia rajoja ylittävä toimintamalli. (Efstathiou & Mirmalek 2014: 239.) Oleellista moniammatillisessa yhteistyössä on asiakkaan roolin näkeminen aktiivisena toimijana, ei yhteistyön kohteena. Moniammatillisen yhteistyön hyödyt jäävät osittain saavuttamatta, mikäli asiakas ja hänen läheisensä eivät ole mukana ammattilaisten rinnalla suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa yhteistyön toteutumista. (Collins & Evans 2005: 75; Isoherranen 2008: 34.) Edellytykset vaikuttavan moniammatillisen yhteistyön toteuttamiseksi ovat puutteelliset Tarkastelin opinnäytetyössäni, millaista on Etelä-Suomen Rikosseuraamusalueen yhdyskuntaseuraamustyössä tehtävä moniammatillinen yhteistyö ja kuinka yhteistyötä tulisi henkilöstön mielestä kehittää. Opinnäytetyöni osoittaa, että moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan monenlaisia tapoja toimia yhdessä ja yhteistyötä toteutetaan yhdyskuntaseuraamustyössä monin eri tavoin. Koko henkilöstö osallistuu moniammatillisen yhteistyön tekemiseen, mutta käsitykset siitä, mitä he sillä tarkoittavat, vaihtelevat. Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen yhdyskuntaseuraamustyössä moniammatillista yhteistyötä pidetään tärkeänä työmuotona riippumatta siitä, millaista yhteistyö on. Etelä-Suomen Rikosseuraamusalueen yhdyskuntaseuraamustyössä moniammatilliselle yhteistyölle on johdon tuki ja suositus, mutta edellytykset sen toteuttamiseksi ovat selvästi puutteelliset. Opinnäytetyöni osoittaa, että eniten puutteita on koulutuksen määrässä, työnantajan tarjoamien resurssien riittävyydessä sekä yhteisten toimintamallien ja systemaattisten toimintatapojen luomisessa ja kehittämisessä. Myöskään asiakkaan asiantuntemusta ei hyödynnetä riittävästi moniammatillisessa yhteistyössä. Tarvitaan rohkeita tekoja Jotta voimme saavuttaa yhdyskuntaseuraamustyön tavoitteen ja ehkäistä uusintarikollisuutta, on organisaatiossa luotava puitteet sellaisiksi, että vaikuttavan moniammatillisen yhteistyön tekeminen on mahdollista. Tarvitaan tietoisia valintoja ja suunnitelmallista työskentelyä moniammatillisuuden eteen. Tarvitaan jatkuvaa arviointia, jotta voidaan löytää moniammatillisen työkulttuurin hyviä käytäntöjä, vahvistaa niitä ja hyödyntää moniammatillisen yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia. Lisäksi tarvitaan rohkaisevia esimerkkejä onnistuneesta moniammatillisesta yhteistyöstä, jossa on aidosti päästy hyödyntämään eri ammattiryhmien ja asiakkaan asiantuntemusta, luomaan uutta tietoa sekä yhteistä osaamista. Olennaista on tunnistaa vuorovaikutuksen merkitys ja asiakkaan aktiivinen rooli yhteistyössä ja ymmärtää, että tarvitsemme toinen toisiamme parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Kirjoittaja Marianne Tuuttila, rikosseuraamustyöntekijä (Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimisto), sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön. Moniammatillinen yhteistyö yhdyskuntaseuraamustyössä (Theseus). Lähteet Collins, Harry & Evans, Robert 2002. The third wave of science studies: Studies of expertise and experience. Teoksessa Selinger, Evan & Crease, Robert.P (toim.): The Philosophy of Expertise. Columbia University press. New York. 39–110. D'Amour, Danielle & Goulet, Lise & Labadie, Jean-François & San Martín-Rodriguez, Leticia & Pineault, Raynald 2008. A model and typology of collaboration between professionals in healthcare organizations. BMC Health Services Research. 2008, 8:188. Efstathiou Sophia & Mirmalek Zara 2014. Interdisciplinarity in Action. Cartwright, Nancy & Montuschi, Eleonora. Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford University Press, USA Isoherranen, Kaarina. 2004. Moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY. Isoherranen, Kaarina 2008. Yhteistyön uusi haaste - moniammatillinen yhteistyö. Teoksessa: Isoherranen, Kaarina & Rekola, Leena & Nurminen Raija 2008. Enemmän yhdessä - moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit oy. Kleemola, Jussi & Honkavaara, Jukka & Sonkamo, Janne 2019. Rikosseuraamuslaitoksen rakenteiden ja toiminnan arviointi. Arviointiraportti. Oikeusministeriön julkaisuja 2019:14. Tuuttila, Marianne 2021. Moniammatillinen yhteistyö yhdyskuntaseuraamustyössä. Opinnäytetyö. Metropolia. <http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021091317718>.
Koulukuraattori tukee tunne- ja kaveritaitojen harjoittelua
Tunne- ja kaveritaitojen harjoittelu on tärkeää tämän päivän alakouluissa. Koulukuraattori voi tukea oppilaita taitojen harjoittelussa luokassa ja pienryhmissä erilaisten menetelmien keinoin, esimerkiksi korttien, pelien ja erilaisten hankkeiden työstämän materiaalin avulla. Koulukuraattorin yhteisöllinen työ helsinkiläisissä alakouluissa koetaan tärkeäksi mutta haasteena ovat suuri oppilasmäärä ja resurssien puute. Monissa tutkimuksissa sekä oppilas- ja opiskeluhuoltolaissa (1287/2013) painotetaan yhteisöllisen opiskeluhuollon ensisijaisuutta ja sen lisäämistä ja kehittämistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön LAPE-hankkeen (2019) kehittämistyöstä odottamat tulokset vuonna 2025 ovat lasten ja nuorten kiusaamisen ja yksinäisyyden vähentyminen, varhaiskasvatuksen, koulujen, oppilaitosten ja harrastustoiminnan yhteisöllisyyden vahvistuminen, tasa-arvoisten ja yksilöllisten oppimispolkujen järjestäminen lapsille ja nuorille, oppimista, kasvua ja kehitystä tukevan monialaisen yhteistyön vahvistuminen, itsensä toteuttamisen mahdollisuuksien turvaaminen sekä oikea-aikaisen, tarpeenmukaisen tuen saavuttaminen, jolloin kustannuksia voitaisiin hillitä. (Lapsi- ja perhepalvelujen monialainen kehittäminen LAPE 2019.) Koulukuraattorin työssä yhteiskunnallisesti merkittävää on, että lasten ja nuorten kohtaamiin haasteisiin pyritään puuttumaan heidän omassa kasvuympäristössään, paikassa, jossa lapset ja nuoret viettävät suuren osan päivistään. Kuraattorin työn painopisteen muuttuminen ennaltaehkäisevään suuntaan on erittäin tärkeää, sillä näin voidaan vähentää ongelmien syntyä. Myös yksilötyö kuuluu edelleen olennaisena osana koulukuraattorin työhön. Yhteisöllinen työ voi nostaa esiin oppilaiden yksilöllisiä tarpeita, joihin yksilötyöllä voidaan vastata. Koulusovittelussa kuunnellaan kaikkia osapuolia Yksi aikaa vievimmistä yhteisöllisen työn muodoista on oppilashuoltoryhmään osallistuminen. Siihen myös valtaosa koulukuraattoreista osallistuu säännöllisesti. Toinen suuri kokonaisuus on luokkatyö. Sen muoto hieman vaihtelee riippuen koulusta, opettajista ja kuraattorista. Usein kuitenkin luokkatyöskentely aloitetaan opettajan pyynnöstä. Hän saattaa keskustella kuraattorin kanssa opettajanhuoneessa ja yhteisellä päätöksellä lähdetään kokeilemaan työskentelyä luokan kanssa esimerkiksi tunnekorttien avulla. Luokasta voidaan myös koota pienempiä ryhmiä, mikäli katsotaan oppilaiden hyötyvän enemmän siitä. Kiusaamisen vastainen ohjelma eli KVO13 on Helsingin kaupungin toimenpideohjelma. Kyse on 13-kohtaisesta ohjelmasta, joka sisältää keinoja kiusaamisen ehkäisemiseksi. Siinä on kolmetoista osa-aluetta, joista osa keskittyy ennaltaehkäisevään toimintaan ja osa toimenpiteisiin, joihin kouluissa ja oppilaitoksissa ryhdytään, kun kiusaamista on havaittu. Kouluilla tulee olla jokin kiusaamista ehkäisevä menetelmä, jota koko koulu käyttää ja sen seurauksena on alettu miettiä esimerkiksi eri luokka-asteille tiettyjen menetelmien käyttöä suunnitelmallisemmin. Yksi tällainen menetelmä on restoratiivinen sovittelu. Koulusovittelun eli restoratiivisen työskentelyn avulla voidaan harjoittaa muun muassa tunne- ja kaveritaitoja puuttumalla koulukiusaamiseen niin, että kaikkia konfliktin osapuolia kuunnellaan ja kuullaan. Rangaistuksia ei ole tarkoitus jakaa, vaan yhdessä sopia, miten ristiriidat voitaisiin jatkossa välttää tai miten niistä voitaisiin päästä eteenpäin konfliktin kärjistymättä. Vertaissovittelussa sovittelijoina toimivat hieman konfliktin osapuolia vanhemmat oppilaat ja aikuisjohtoisessa sovittelussa koulun henkilökunta auttaa oppilaita sovittelemaan ristiriitansa. Restoratiivisuuden voi ottaa hyvin kokonaisvaltaisesti osaksi omaa työskentelyään. Etäkoulu heikensi oppilaiden saamaa tukea Koulukuraattoreiden tekemä ennalta ehkäisevä työ voi vähentää yksilötyön tarvetta, jos esimerkiksi kiusaamiseen pystytään puuttumaan jo ennen kuin sitä tapahtuu. Harjoittelemalla tunne- ja kaveritaitoja lapset oppivat, miten ristiriitatilanteissa tulisi toimia, jolloin on mahdollista irrottautua negatiivisuuden kierteestä ja päästä positiiviseen kierteeseen. Ison haasteen koulukuraattorien yhteisölliseen työhön on tuonut tullessaan koronaviruspandemia. Keväältä 2020 on tehty muun muassa THL:n (2020) tutkimusta, jossa selviää, että etäkoulu heikensi avun ja tuen saantia opiskeluhuollosta (Hietanen-Peltola & Vaara & Laitinen & Jahnukainen 2020: 4). Lisäksi eri alueilla ongelmat ovat vähän erilaisia, esimerkiksi joillakin alueilla tarvitaan enemmän yhteistyötä esimerkiksi lastensuojelun kanssa. Oppilasmäärät vaihtelevat paljon ympäri Suomen. Jossain päin Suomea saattaa kuraattorilla olla yli tuhat oppilasta, kun Helsingissä määrä on huomattavasti pienempi, ja kouluja voi olla monia, minkä lisäksi koulut ovat kaukana toisistaan. Pienemmät oppilasmäärät mahdollistaisivat paremmin yhteisöllisen työn lisäämisen. Koulukuraattorin työ on moniammatillista ja yhteistyötä tehdään muun muassa lastensuojelun, sosiaalipalveluiden, neuvolan ja kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa. Olisikin hyvä, ettei oppilaiden saama tuki pääty samaan aikaan koulupäivän kanssa, vaan se voisi jatkua esimerkiksi seurakunnassa tai nuorisotyössä. Yhteistyön tulisi olla vahvaa, jotta tunne- ja kaveritaitojen tukeminen voisi jatkua myös vapaa-ajalla. Parhaimmillaan koulukuraattorin työskentelymalli yhdistää oppilaan yksilölliset tarpeet ja yhteisöllisyyden. Kirjoittaja Katja Tallgren, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni: Tallgren, Katja 2021. Yhteisöllinen koulukuraattorityö helsinkiläisissä alakouluissa. Opinnäytetyö. Metropolia (Theseus). Lähteet Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 2013/1287. Annettu 30.12.2013. <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2013/20131287>. Luettu 11.10.2019. Lapsi- ja perhepalvelujen monialainen kehittäminen LAPE 2019. Opetushallitus. <https://www.oph.fi/fi/kehittaminen/lapsi-ja-perhepalvelujen-monialainen-kehittaminen-lape>. Luettu 11.10.2019. Helsingin kaupunki n.d. Kiusaamisen vastainen ohjelma. <https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/kiusaamisen-vastainen-ohjelma/>. Luettu 11.2.2021. Hietanen-Peltola, Marke & Vaara, Sarianna & Laitinen, Kristiina & Jahnukainen, Johanna 2020. Etäkoulu heikensi avun ja tuen saantia opiskeluhuollosta – myös kuraattori- ja psykologipalveluissa. Tutkimuksesta tiiviisti 40/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140833/URN_ISBN_978-952-343-605-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 24.2.2021.
Sosiaalisten innovaatioiden avulla ratkaistaan arkisia haasteita
Sosiaaliset innovaatiot ovat ajankohtaisempi aihe kuin koskaan. Useat yhteiskunnalliset ja globaalit ilmiöt, kuten sosiaaliset ja ekologiset haasteet, talous, digitalisaatio ja ihmisten elämäntilanteiden moninaisuus, haastavat myös sosiaalialan työtä. Kesäkuussa kansainvälisessä sosiaalialan YAMK-tutkintojen kesäkoulussa Metropolia Ammattikorkeakoulussa tarkasteltiin sosiaalisia innovaatioita, ja sitä, miten ne edistävät ihmisten hyvää arkea. Sosiaalialan työhön sisältyy oleellisena osana työn käytäntöjen, menetelmien ja ympäristöjen kehittäminen. Useat asiantuntijat, tutkijat, asiakkaat ja organisaatiot tutkivat ja kehittävät jatkuvasti uusia ratkaisuja, jotka tukevat ihmisten hyvää elämää. Kansainvälisen kesäkoulun luennoitsijat tutkimuspäällikkö Juha Koivisto (THL) ja Professori Daniel Gredig (University of Applied Sciences and Arts Northwestern Switzerland) puhuivat sosiaalisten innovaatioiden luonteesta ja niiden luomisen mahdollisuuksista. Sosiaaliset innovaatiot pyrkivät vastaamaan sosiaalisiin ongelmiin tai niiden synnyttämiin tarpeisiin ja tarjoavat uutta hyötyä asiakkaille sekä tuovat parhaimmillaan muutoksen sosiaaliseen systeemiin, jossa ongelma on havaittu. (Gredig 2021; Koivisto 2021.) Sosiaalisille innovaatioille on tyypillistä, että ne rakentuvat usein jo olemassa olevia ratkaisuja edelleen kehittäen (Gredig 2021). Sosiaaliset innovaatiot eivät kuitenkaan ole aina käytettäviä tai tehokkaita itsessään, eivätkä ne ole useinkaan universaalisti toimivia tai sellaisenaan siirrettävissä olevia. Sosiaalisten innovaatioiden ominaisuudet tulevat esiin eri osapuolten vuorovaikutuksessa. Koska sosiaaliset innovaatiot eivät ole suoraan siirrettävissä uuteen ympäristöön, tulee niiden sovellettavuus suunnitella niiden ollakseen toimivia. (Koivisto 2021.) Sosiaaliset innovaatiot ovat konteksti- ja kulttuurisidonnaisia, eivätkä sellaisenaan kopioitavissa paikasta toiseen (Gredig 2021). Sosiaalisten innovaatioiden kehittäminen vaatii asiantuntemusta ja riskien hallintaa Sosiaalisten innovaatioiden kehittäminen edellyttää erityisesti tietoa ja asiantuntemusta (knowledge). Kehittämistyössä tarvitaan uusinta tutkittua tietoa ja ihmisten välistä monialaista yhteistyötä. Ongelma tai haaste, johon kehittämistyön avulla pyritään löytämään ratkaisu tai parantamaan vallitsevaa tilannetta, on peruslähtökohta ja edellytys kehittämistyön aloittamiseksi. Kehittämistyön tulee olla eettisesti kestävää ja siihen liittyvät riskit tulee tunnistaa, vaikka innovatiivinen kehittäminen on usein tavalla tai toisella ennakoimatonta. Esimerkiksi sosiaalisten innovaatioiden kehittämisessä riskit koskettavat ihmisiä ja heidän elämäänsä, ja juuri sen takia riskien hallinta on merkittävä eettinen kysymys (Gredig 2021; Parpan-Blaser & Hutteman 2017). Kehittämistyössä tarvitaan asiantuntijatiedon lisäksi innovaatiokompetensseja, kuten ongelmanratkaisukykyä, päämäärätietoisuutta, tiimityö- ja verkostoitumistaitoja sekä kykyä itsearviointiin (Keinänen ym. 2018; Räsänen 2014). Innovaatiokompetenssit sivuavat myös mm. transversaaleja taitoja, jotka pitävät sisällään myös tunne- ja vuorovaikutustaidot (ks. esim. ITSHEC –hanke). Tutkittu tieto ei tule aina ulkopuolelta, vaan sosiaalisten innovaatioiden kehittäjillä itsellään tulee olla taito tuottaa erilaista tutkimus- ja arviointitietoa. Kyky ja kiinnostus yhteiskehittelyyn (co-creation) ja -kehittämiseen (co-development) ovat sosiaalisten innovaatioiden peruselementtejä. Uusia tiedon tuottamisen keinoja ns. perinteisen tutkimusmetodien rinnalle on tuotu esille. Esimerkiksi kansalaistiede (Citizen science) on eräs melko uusi ja osallistava tiedontuotannon muoto (Eckhard ym. 2021). Esimerkkejä sosiaalisista innovaatioista Äitiyspakkaus Hotspot hutspot-ravintola Hollannissa, johon lähialueen lapset voivat mennä koulupäivän jälkeen. Suomalainen sadutusmenetelmä Innovaatiot vaativat dialogia ja arvojen kirkastamista Kesäkoulussa keskusteltiin paljon monialaisen yhteistyön merkityksestä ratkaistaessa hyvin moninaisen ja monimutkaisen nykymaailman haasteita. Tällöin dialogisuus ja kyky pyrkiä ymmärtämään toisen alan toimintaa ohjaavia arvoja ovat keskeisiä. Väistämättä keskusteluissa korostuivat myös digitaaliset sosiaaliset innovaatiot (DSI), joita kehitetään jatkuvasti (ks. Weber 2019). Viikon mittaan sosiaalisia innovaatioita lähestyttiin luentojen lisäksi erilaisissa workshopeissa sekä pienryhmäkeskusteluissa. Workshopien aiheet olivat: Social work beyond the state: The role of social innovation in diminishing vulnerabilities of destitute EU citizens living in Switzerland, Digital Social Innovation, A model for supported short-term jobs, Transversal Skills – An Answer for Future Social Workers for Creating a Better Tomorrow, Photovoice - A universal method to explore perspectives of human people ja Dream of Gamification. Kesäkoulussa keskusteltiin muun muassa siitä, etteivät kaikki sosiaaliset innovaatiot ole täysin uusia, vaan moni on kehitetty ja uudelleen muotoiltu jo olemassa olevista käytännöistä. Tarve olemassa olevien käytäntöjen uudelleen muotoiluun on korostunut koronapandemian aikana. Kesäkoulun opiskelijat nostivat erityisesti esiin moniammatillisuuden ja -alaisuuden merkityksen ja sen, että sosiaaliset innovaatiot voivat vaatia rohkeuden ja luovuuden lisäksi myös pitkäjänteisyyttä ja aikaa kehittämiselle. Workshopeissa esiteltiin erilaisia sosiaalisia innovaatioita, jotka herättivät keskustelua. Workshopeissa käydyissä keskusteluissa kävi ilmi esimerkiksi se, että innovaatiot voivat soveltua pienillä muutoksilla useammalle eri asiakasryhmälle. Innovaatioita ei tehdä vain asiakkaille, vaan yhteiskehittäen (co-creation) asiakkaiden kanssa. Sosiaalisissa innovaatioissa on kyse ihmisistä. Mitä innovaatioiden kehittäminen vaatii? Herkkyyttä ja taitoa tunnistaa haasteita, joihin täytyy löytää ratkaisuja Laaja-alaista osaamista Kehittämismyönteisen asenteen Yhteistyötaitoja ja joustavuutta Kykyä sietää epävarmuutta Tietoa ja ymmärrystä kehitettävästä asiasta ja arjen tarpeesta, johon sosiaalinen innovaatio tuo ratkaisun. Kirjoittajat Katriina Rantala-Nenonen, lehtori Eija Raatikainen, yliopettaja Niina Pietilä, lehtori Kirjoittajat toimivat opettajina Metropolia Ammattikorkeakoulussa sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnoissa sekä Metropolian innovaatiokeskittymän erilaisissa hankkeissa. Lähteet Gredig, D. 2021. Social innovation and exemplary approaches to the development of novel social work interventions. University of Applied Sciences and Arts Northwestern Switzerland Luento 8.6.2021. Master Summer School, Helsinki. Eckhard, J., Kaletka C., Kruger D. & Schultz, a.C. 2021. Ecosystems of Co-Creation. Frontiers in Sociology 6. 10.3389/fsoc.2021.642289 ITSHEC –hanke. https://itshec.upf.edu/ ITSHEC-hanke Metropoliassa Keinänen, M. & Ursin, J. & Nissinen, K. (2018). How to measure students’ innovation competences in higher education : Evaluation of an assessment tool in authentic learning environments. Studies in Educational Evaluation, 58, 30-36. https://doi.org/10.1016/j.stueduc.2018.05.007 Koivisto, J. 2021. Theoretical and practical considerations on social innovation. Finnish institute of health and welfare (THL). Luento 7.6.2021. Master Summer School, Helsinki. Parpan-Blaser, A. & Hutteman, M. 2017. Social Innovation in Social Work, the Social Innovation Landscape - Global Trends. https://www.socialinnovationatlas.net/fileadmin/PDF/volume-2/01_SI-Landscape_Global_Trends/01_17_SI-in-Social-Work_Parpan-Blaser-Huettemann.pdf Räsänen, M. 2014 (toim). Innovaatiokompetensseja mittaamassa. Opas innovaatiovalmiuksien arviointiin. Turun ammattikorkeakoulun materiaaleja 90. Turun ammattikorkeakoulu. http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164988.pdf Taipale, I. (toim.) 2017. Sata innovaatiota Suomesta. Kuinka Suomesta tuli Suomi - poliittisia, sosiaalisia ja arkipäivän keksintöjä. Weber, M. 2019. Creating and Exploiting a Digital Space for Social Innovation. Social Innovation Landscape – Global Trends. https://www.socialinnovationatlas.net/fileadmin/PDF/volume-2/01_SI-Landscape_Global_Trends/01_10_Creating-and-Exploiting-Digital-Space-SI_Weber.pdf
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto