Avainsana: Varhaiskasvatus
Sosionomeilla on vahva varhaiskasvatuksen osaaminen
Eduskunnassa käsitellään päivähoitolain muutosta. Metropolian opiskelijayhdistys Soffa ry kuvaa kannanotossaan sosionomi-koulutuksen tuottamaa vahvaa varhaiskasvatuksen osaamista. Keskeistä ydinosaamista on myös perheiden kanssa työskentely, kohtaamisen taidot sekä osallisuuden edistäminen. Lapsen varhaiskasvatuksen pedagoginen suunnittelu on myös ydinosaamista. Tieto ja ymmärrys myös mielenterveyden ja päihteiden sekä lastensuojelun teemoista on osa ammattitaitoa. Lue tästä lisää: Kannanotto hallituksen esitykseen lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 341/2014 vp) Soffa ry keskittyy kommentoimaan hallituksen esityksen pykälien 1, 2 ja 7 säännöksiä. Varhaiskasvatuksen Educare-malli tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia Varhaiskasvatuslain 1 §:ssä määritellään varhaiskasvatus Educare-mallin mukaiseksi lapsen suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaksi kokonaisuudeksi, jossa korostuu pedagogiikka. Educare-malli tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia kunhan opetuksen määrässä huomioidaan lapsen ikä ja kehitystaso. Hoivan, kasvatuksen ja opetuksen tulee säilyä tasapainossa, jotta taataan oikeus lapsuuteen ilman suorituspaineita. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisussa (7:2013) tuotiin ilmi kehityskohteita ammattikorkeakoulujen lastentarhanopettajan pätevyyden tuottavissa opinnoissa. Tämän arvioinnin perusteella ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet varhaiskasvatusopintojen sisältöä ja laajuutta. Metropolia Ammattikorkeakoulussa astui syksyllä 2014 voimaan uusi opetussuunnitelma, jossa varhaiskasvatusopinnot muodostavat 95 op kokonaisuuden. Kokonaisuuteen sisältyy työharjoittelujaksot sekä opinnäytetyö varhaiskasvatuksen sektorilla. Tammikuussa 2015 ammattikorkeakouluille osoitetun kyselyn (Manssila, 2015) tulokset kertovat Metropolian varhaiskasvatusopintojen noudattavan lakiesityksen varhaiskasvatuksen määritelmää sekä sen tavoitteita erinomaisesti. Varhaiskasvatuksen tavoitteet näkyvät selkeästi Metropolian varhaiskasvatusopinnoissa Sosionomi (AMK) koulutus tuottaa 210 op. verran sosiaalipedagogista osaamista, jossa korostuu pedagoginen ja sosiaalinen näkökulma. Sosiaalipedagoginen työote muodostuu kasvatuksellisen ja oppimiseen liittyvän sekä yhteiskunnallisen näkökulman yhdistämisestä. Kasvatuksellisen osaamisen tueksi sosionomilla on tarjota varhaiskasvatuksen kentällä myös lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen tarvittavat työkalut. Sosionomin opetussuunnitelmassa on varhaiskasvatusopintojen lisäksi kokonaisuuksia, kuten työyhteisön johtamisopinnot, jotka rakentavat osaamista toimia lastentarhanopettajan tehtävissä. Lakiluonnoksen 2 §:ssä on kymmenen kohdan tavoitelistaus varhaiskasvatukselle. Kohta 3 edellyttää lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa. Metropolian varhaiskasvatusopintoihin sisältyy kuvataide-, liikunta- ja musiikkikasvatusta sekä sanallista ilmaisua ja kirjallisuutta. Lain 2 §:ssä, kohdassa 7, asetetaan varhaiskasvatuksen tavoitteeksi tunnistaa lapsen yksilöllinen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa tarpeen ilmettyä. Lastensuojelun sekä mielenterveys- ja päihdetyön opintokokonaisuudet ovat sosionomin vahvuuksia tällä saralla. Myös erityisen tuen tarve sekä monikulttuurisuus tulevat esille opinnoissa. Kohta 10 asettaa varhaiskasvatuksen tavoitteeksi yhteistyön lapsen ja tämän vanhemman kanssa lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Osallisuuden vahvistaminen ja kasvatuskumppanuus kuuluvat nekin Metropolian varhaiskasvatusopintoihin. Metropolian varhaiskasvatuksen opinnot sekä muu sosiaalialan opetussuunnitelma tukee varhaiskasvatuksen tavoitteita. Varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen on sosionomin osaamisen ydintä Varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen vaatii osaamista lapsen kehityksestä ja oppimisesta, tuen tarpeiden arvioinnista, tukitoimien toteuttamisesta sekä yhteistyöstä vanhempien ja moniammatillisten verkostojen kanssa. Selvitys sosionomitutkintojen varhaiskasvatusosaamisesta kertoo, että nämä elementit ovat ammattikorkeakoulusta valmistuneen lastentarhanopettajan osaamisen ydintä. 7 § a kohta on muutoin kannatettava, mutta lain yksityiskohtaisissa perusteluissa ensisijainen vastuu varhaiskasvatuksen suunnitelmasta on alleviivattu kasvatustieteen kandidaatin osaamisen mukaiseksi. Ensisijainen vastuu varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta tulee olla yhtä lailla ammattikorkeakoulusta valmistuneella lastentarhanopettajalla kuin kasvatustieteen kandidaatilla. Sosiaalipedagoginen osaaminen tukee varhaiskasvatussuunnitelman laatimisessa pedagogista orientaatiota. Sosionomi AMK tutkinto tuottaa osaamisen ja pätevyyden lastentarhanopettajan tehtäviin Kannanotossa olemme johdonmukaisesti käyttäneet uudistuvasta päivähoitolaista varhaiskasvatuslaki nimeä tuodaksemme esiin päivähoitotermin riittämättömyyden perustana olevaa Educare-mallia ajatellen. Varhaiskasvatus sen sijaan on ajantasaisempi ja kuvaavampi termi hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuutta ajatellen. Kantamme varhaiskasvatuslakiesitykseen on, että ammattikorkeakoulusta kelpoisuuden saanut lastentarhanopettaja on yhtäläisesti pätevä toteuttamaan laadukasta varhaiskasvatusta kasvatustieteen kandidaatin rinnalla. Yhteistyöllä luodaan lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevaa varhaiskasvatusta. Sofianlehdonkatu 5 b:n Opiskelijat Soffa ry puheenjohtaja Essi Miettinen edunvalvontavastaava Tiia-Maria Luukko edunvalvontavastaava Lauri Lilleberg Lisätietoja: soffa.opy@gmail.com HE 341/2014 vp. Hallituksen esitys lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Verkossa. Karila, Kirsti - Harju-Luukkainen, Heidi - Juntunen, Armi - Kainulainen, Sakari - Kaulio-Kuikka, Kati - Mattila, Virpi - Rantala, Krister - Ropponen, Markus - Rouhiainen-Valo, Tuula - Sirén-Aura, Monica - Goman, Jani - Mustonen, Kirsi - Smeds-Nylund, Ann-Sofie. 2013. Varhaiskasvatuksen koulutus Suomessa. Arviointi koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisu 7. Verkossa. Manssila, Jaana. 2015. Kysely ammattikorkeakouluille: Varhaiskasvatus ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmissa. Helsinki: Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto. Verkossa.
Kehittyvä varhaiskasvatus tarvitsee uuden lain
Ajankohtainen ja tärkeä aihe omaa alaani sekä koko yhteiskunnan tulevaisuutta ajatellen on varhaiskasvatuslain uudistaminen. 41 vuotias päivähoitolaki tarvitsee kipeästi uudistusta ja viimeiset vuodet on asiaa pyöritelty mediassa ja viime keväänä eduskuntaan pitikin mennä käsiteltäväksi varhaiskasvatusta ja päivähoitoa koskeva hallituksen lakiesitys. Kyse on isosta lakipaketista ja vielä ei ole ihan valmista (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014). Tärkeää olisi, että lakipaketti saataisiin pian kuntoon, sillä lasten ja lapsiperhepalveluiden tulevaisuuden kannalta sekä koko yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että uudistuksia vanhoihin lakeihin tehtäisiin. Laadukas varhaiskasvatus hyödyttää lasta paljon enemmän kuin mikään muu kasvatus tai koulutus. Vaikkakin varhaiskasvatus on lapsen hoidon, kasvatuksen ja koulutuksen kokonaisuus yhdessä. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella luodaan pohja jo varhain tukemaan koulunkäyntiä ja kokonaisuudessaan ihmisen elämänkaarta. Mitä aikaisemmassa vaiheessa lapset saadaan mukaan yhteisen varhaiskasvatuksen piiriin, sitä enemmän voimme vähentää syrjäytymisriskiä ja sen lisäksi vastata lapsen sekä koko perheen tukemisen tarpeisiin. Varhaiskasvatusvaiheessa alulle pantu perheiden ja ammattilaisten välinen kasvatuskumppanuus on helpoin tapa tukea myös lapsen yksilöllistä kehitystä. Kun jo alussa on avattu yhteistyöväylä on siitä helpompi jatkaa myös esimerkiksi koulussa eteenpäin. (Opettaja 8-9/2014). Lapsella oikeus varhaiskasvatukseen Uudistuksia tarvitaan myös jotta varhaiskasvatuksen laadukkuus voitaisiin jatkossa taata. Tässä vaiheessa on myös hyvä muistaa, että varhaiskasvatus ja päivähoito eivät ole sama asia. Tosin parhaimmillaan ne kyllä toteutuvat samassa paikassa. Uudella lailla olisi myöskin turvattava, että juuri sanaa varhaiskasvatus saisi käyttää vain palveluista, joka täyttää lain mukaiset varhaiskasvatukselle asetetut vaatimuksen. Varhaiskasvatuksen tulisi olla palvelu lapsiperheille, joka olisi järjestetty sekä laadullisesti että sisällöllisesti samoin kriteerein. Tätä myötä uusi laki takaisi myös varhaiskasvatuksen valvonnalle jonkinlaiset raamit, joita voisi hyödyntää myöskin yksityisen päivähoidon valvontaan (OAJ). Uuden lain odotetaankin antavan vahvempaa sisällöllistä ohjausta ja sen myötä laatua. Sen halutaan vahvistavan varhaiskasvatusta etenkin pedagogisena toimintana. Jotta laadukasta pedagogista toimintaa voisi olla on myös syytä miettiä päiväkotien henkilöstön rakennetta siten, että ammattitaitoisia kasvattajia olisi lapsimäärää kohden riittävästi. Jotta kaikki lapset pääsisivät pedagogisen kasvatuksen piiriin, olisi subjektiivinen päivähoito -ja varhaiskasvatusoikeus säilytettävä ehdottomasti kaikilla lapsilla. On esitetty, että subjektiivista oikeutta rajattaisiin esimerkiksi sellaisissa tapauksissa jossa perheessä jompikumpi vanhempi on äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla. Näillekin lapsille on kuitenkin taattava mahdollisuus varhaiskasvatukseen vaikka se sitten olisi osapäiväistä. Euroopan unionin alueella on otettu tavoitteeksi, että 95% yli neljävuotiaista osallistuisi pedagogiseen varhaiskasvatukseen (OAJ). Kansainvälisillä tutkimuksilla on osoitettu kuinka tärkeää roolia varhaiskasvatus ihmisen elämässä esittää. Tutkimuksilla on saatu tunnustettua, että esimerkiksi lasten oppimistulokset myöhäisemmässä iässä paranevat, ja sosiaaliset taidot vahvistuvat. Koko yhteiskunnan tasolla on huomattu naisten osallistumisen työelämään olevan korkeampaa ja taloudellinen kehitys parempaa. (OECD) Laadukkuudesta puhuessa, en voi myöskään unohtaa medioissakin kuohuntaa aiheuttavaa keskustelua päiväkotien lapsiryhmäkoosta. Liian suurissa lapsiryhmissä ja liian suurissa päivähoitoyksiköissä varhaiskasvatuksen laatu, yhteisöllisyys ja yksilöllisyys kärsivät. Vaikka nykyisellään päiväkodeissa suhteutetaan henkilökuntaa suhteessa lapsiin, niin nykyiset ryhmäkokosuositukset kuitenkin mahdollistavat lapsien määrän lisäämisen ryhmiin. Tämä johtuu siitä, että oletetaan etteivät kaikki lapset kuitenkaan ole hoidossa erilaisten hoitosopimustensa vuoksi yhtä aikaan. Lisäämällä yksi aikuinen ryhmään saadaan lisättyä myös lapsia, jolloin ryhmäkoot saattavat paisua hurjiksi. Usein arjessa käy kuitenkin niin, että lapset ovat suhteellisen samaan aikaan hoidossa, lasten vapaapäivät sattuvat samoihin ajankohtiin ja sijaisten saatavuus on heikkoa henkilökunnan sairastuessa. Tällaisissa tilanteissa joutuvat kärsimään lapset, erityisesti pienet lapset sekä erityistä tukea tarvitsevat lapset. Yksilöllinen huomioiminen jää minimiin ja työ muuttuu varhaiskasvatuksesta massojen liikutteluksi, turvallisuuden ylläpitämiseksi ja selviytymiseksi. Tutkimus- ja kehittämistoiminta varmistaa varhaiskasvatuksen laatua Vuodelta 1973 peräisin olevassa päivähoitolaissa ei ole myöskään mitään säädöksiä koskien tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Niitä ei ole myöskään suunnitteilla tulevaan varhaiskasvatuslakiin. Tämä on sääli, sillä varhaiskasvatuksen kehittäminen on investointi, eikä menoerä (Opettaja 8-9/2014). Kehittäminen on panostamista tulevaisuuteen ja lapset jos mikä ovat meidänkin yhteiskuntamme tulevaisuus. Muuttuvan yhteiskunnan mukana muuttuvat myös lapsiperheiden tarpeet ja kehittämistyöllä pystyttäisiin vastaamaan myös niihin. Olisikin erittäin tärkeää, että tutkimus- ja kehittämistoimintaa varten resursoitaisiin varoja ja niistäkin säädettäisiin tulevassa uudessa varhaiskasvatuslaissa (Socca 2014). Minusta tuntuu, että politiikoilta, päättäjiltä ja suurimmalta osalta kansalaisista menee yli ymmärryksen mitä laadukas varhaiskasvatus on ja kuinka suuresti se hyödyttää koko yhteiskuntaamme. Panostamalla varhaiskasvatukseen panostamme siihen että yhteiskunnallamme on hyvä olla. Subjektiivinen päivähoito takaa muun muassa sen, että lasten perheet eli vanhemmat kykenevät olemaan osallisena työelämään, ehkäisemme syrjäytymistä, lisäämme tasa-arvoa ja osallisuutta. Ennen kaikkea subjektiivisella päivähoidolla takaamme sen, että kaikkien lasten on mahdollista osallistua pedagogiseen kasvatukseen. Uuden lain keskiössä pitäisi olla lapsi ja lapsen mahdollisuudet osallistua leikkiin, oppia, harjoitella sosiaalisia vuorovaikutussuhteita, mahdollisuus innostua ja kokea elämyksiä. Outi Kakkonen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Laki lasten päivähoidosta. 19.1.1973/36 Maija-Leena Nissilä 2014. Ei vieläkään vakalakia. Opettaja 8-9. 12–15. OECD. Early Childhood Education and Care. Verkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Varhaiskasvatuslaki. Verkossa. Torbjörn Stoor. Sosiaalialan osaamiskeskusten lausunto varhaiskasvatuslaista 27.5.2014. Socca – Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Verkossa.
Hyvä varhaiskasvatus edistää lapsen hyvinvointia
Varhaiskasvatuslain uudistusta odotetaan. Keskustelua ovat käyneet niin alan ammattilaiset, erilaiset järjestöt ja liitot kuin poliitikotkin. Varsinkin subjektiivisen päivähoidon rajaamista koskeva keskustelu on käynyt ajoittain kuumana, mutta yhteistä keskustelijoille on ollut se, että he kaikki ajavat mielestään lapsen etua ja parasta. Useimmissa kannanotoissa ja keskusteluissa painotetaan tutkimustuloksiin vedoten laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitystä lasten hyvinvoinnissa. Useiden tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus tukeekin lapsen kasvua ja kehitystä ja kaventaa lasten hyvinvointi- ja terveyseroja. Esimerkiksi Britanniassa vuosina 1999–2004 tehty kolmentuhannen lapsen tutkimus osoitti, että laadukkaan varhaiskasvatuksen hyvät vaikutukset ulottuvat pitkälle kouluvuosiin. Kaikkein eniten varhaiskasvatuksesta hyötyvät vähäosaiset lapset, jotka ovat myöhemmin vaarassa syrjäytyä koulutuksesta. (Kalliala & Onnismaa 2014.) Vaikka useat tutkimustulokset puoltaisivatkin laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitystä, on kuitenkin erittäin vaikea sanoa miten päivähoito vaikuttaa lasten kehitykseen, sillä hyvää tutkimusasetelmaa ei ole mahdollista muodostaa. Tutkimusasetelman muodostaminen edellyttäisi täysin samanlaisista perheoloista tulevien lasten satunnaisen jakamisen eri ryhmiin, joissa osa lapsista on kotihoidossa ja osa jaettaisiin laadultaan eritasoisiin päiväkoteihin. On vaikeaa vastata myös siihen, tukeeko laadukas päivähoito myös sellaisten lasten kehitystä, joilla on hyvä olla kotona. Esimerkiksi ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan varhain aloitettu päivähoito tukee lasten kehitystä paremmin kuin kotihoito (Andersson 1992, 1996), on herättänyt paljon keskustelua ehkä juuri siksi, että vastaavanlaisia tutkimustuloksia on vaikea löytää muualta. Eräässä asiassa tutkimustulokset ovat kuitenkin yksiselitteiset: päivähoitoon voi liittyä sellaisia tekijöitä, jotka lisäävät suuresti lapsen kehityksen vaurioitumisen riskiä. (Kalland 2011, 149, 152-153.) Varhaiskasvatus tukee myös perhettä Varhaiskasvatuksen johtajat ovat omassa kannanotossaan varhaiskasvatuslain uudistukseen olleet huolissaan siitä, että keskusteluissa on unohdettu huoltajien osuus ja merkitys pienen lapsen elämässä. Suomessa on tyypillistä, että pienten lasten vanhemmat ovat kokopäivätöissä, jolloin hoitopäivät voivat venyä jopa kymmentuntisiksi. (Kalland 2011, 147). Lapsen näkökulmasta varhaiskasvatukseen osallistuminen esimerkiksi kolme- neljä tuntia päivässä voisi olla varhaiskasvatuksen johtajien mielestä mielekkäämpää. Millä voidaan perustella, että ilman perusteltua syytä olisi lapsen edun mukaista viettää mahdollisimman pitkä aika ohjatussa toiminnassa erossa omista huoltajista. Nykyisessä lainsäädännössä ei ole myöskään asetettu reunaehtoja päivähoidon saamiselle, joten pieni lapsi voi olla päivähoidossa yli kymmenenkin tuntia päivässä, vaikka sille ei olisi erityistä tai perusteltua tarvetta. Mm. The Effective Provision of Pre-School Education (EPPE) tutkimuksessa on todettu, että ryhmämuotoiseen varhaiskasvatukseen osallistumisella on myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen, mutta samalla myös se, etteivät kokopäiväiset hoitoajat tuota lisähyötyä lapselle verrattuna osapäiväiseen toimintaan. (Anttila ym. 2014) Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto pitää omassa kannanotossaan varhaiskasvatuslain uudistukseen tärkeänä, että vanhemmilla on aito mahdollisuus valita lapsen yksilöllisin tarpeisiin ja perheen tilanteeseen parhaiten sopiva varhaiskasvatuksen sekä päivähoidon muoto. He esittävätkin, että lakiin kirjattaisiin kunnan velvollisuus huolehtia siitä, että sen alueella on tarjolla varhaiskasvatuksen ja päivähoidon lisäksi myös avointa varhaiskasvatusta. (Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 27.5.2014 opetus – ja kulttuuriministeriölle). Näkisin että olisi erittäin tärkeää tarjota vanhemmille myös muunlaisia vaihtoehtoja kuten kerhotoimintaa ja tuoda näiden palvelujen etuja ja hyötyjä enemmän julkiseen keskusteluun. Laadukkaita kerhoja tai avoimia päiväkoteja ei ole vielä ainakaan kaikilla alueilla riittävästi, eikä palvelua näin ollen tarjota aktiivisesti esimerkiksi kotona oleville vanhemmille. Tukemalla vanhempia ja vanhemmuutta heidän kasvatustehtävässään, voidaan myös lisätä lasten ja koko perheen hyvinvointia. Esimerkiksi KASTE- hankkeen juurruttama perhekeskustoiminta on mielestäni loistava esimerkki palveluista joita on lähdetty kehittämään asiakkaan tarpeesta käsin siten, että asiakkaiden omat voimavarat ja asiantuntijuus huomioidaan. Perhekeskustoiminnan kehittämisessä on pyritty korostamaan sen merkitystä sekä lasten, että koko perheen terveyttä ja hyvinvointia edistävänä ja varhaista tukea tarjoavana rakenteena. Niiden tarkoituksena on toimia matalan kynnyksen paikkoina ja tuoda apu ja tuki ihmisen arkiympäristöihin. Perhekeskusten tavoitteina on muun muassa vahvistaa vanhempia kasvatustehtävässä, vahvistaa lasten ja vanhempien osallisuutta, ja tukea perheen arkea. (Halme, Kekkonen & Perälä 2012, 53) Työelämänkäytäntöjen tulee myös kehittyä Jotta vanhempien valinnan vapaus toteutuisi, tulisi myös työelämän joustaa. Työn ja perheen yhteen sovittaminen on usein vaativaa, ja sen maksajina ovat uupuneiden vanhempien väsyneet lapset. Suomessa ei hyödynnetä vielä samalla tavoin osa-aikatyön mahdollisuutta kuin muualla maailmassa. Esimerkiksi Hollantilaiset arvostavat lasten kotihoitoa, eikä siellä edes ole vuorohoitopäiväkoteja. Hollannissa osa-aikatyö on yleistä ja molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus tehdä lyhyempää päivää. Yksi Perheet 24/7- tutkimuksen johtajista ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Anna Röngällä onkin viesti suomalaisille työyhteisöille. Röngän mukaan hyvä esimies pystyy ottamaan huomioon työntekijöiden erilaiset elämänvaiheet ja järjestämään pienten lasten vanhempien työvuorot niin, ettei tulisi pitkiä vuoroja. Lastenhoito on myös helpompi järjestää, jos tietää työvuoronsa ajoissa. Vanhempien epätyypillisillä työajoilla voi nimittäin olla kielteinen vaikutus lasten hyvinvointiin. (Siljamäki 2014) Kaikkea päätöksentekoa tulisi mielestäni ohjata aina lapsen ja hänen perheensä etu ja hyvinvointi. Toivon, että uudessa varhaiskasvatuslaissa huomioitaisiin päivähoidossa tapahtuvan varhaiskasvatuksen lisäksi myös avoimen varhaiskasvatuksen palvelut ja perhekeskustyyppinen toiminta ja keskityttäisiin myös näiden palvelujen kehittämiseen. Vanhemmilla tulisi olla oikeus valita juuri ne palvelut, jotka edistävät heidän lastensa ja perheidensä hyvinvointia ja terveyttä. Tämä edellyttää myös yhä tasa-arvoisempaa palkkaus – ja työelämäpolitiikkaa ja tosiasioiden myöntämistä: inhimillisen kehityksen ja yhteiskunnan tulevaisuuden arvokkain tekijä ovat lapsuus ja lapset. Yhteiskunnallisten tavoitteiden kärjessä tulee olla kaikkien lasten kasvumahdollisuuden turvaaminen, oli yhteiskunnan talouden tila mikä hyvänsä. (Kalland 2011, 171.) Leyla Uzun LÄHTEET: Anttila, M.-R., Askola-Vehviläinen, S., Gammelgård, L., Harju, M., Koskinen, E., Kemppainen, S., Kemppainen, T. Kuusisto, H., Kytölaakso, K., Koski-Santti, K. Lahtinen, J. Liuski, P. Näsänen, A.-M., Rantanen, M.-l., Rauvala, K., Rissanen, U., Sairanen, A.-L., Tossavainen, T., Vartiainen, P., Virkki, P. Välimäki, R., & Wikström, M. 2014. Varhaiskasvatusjohtajien verkosto. Varhaiskasvatusjohtajien kannanotto varhaiskasvatuslain uudistamiseen. Halme, N., Kekkonen, M. & Perälä, M.-L 2012. Perhekeskukset Suomessa. Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen. Raportti 62/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kalland, M. 2011. Päivähoito kiintymyssuhdeteorian valossa. Teoksessa M. Kalland & J. Sinkkonen (toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen. Helsinki: WSOYpro Oy, 147-172. Kalliala, M. & Onnismaa, E.-L. 2014. Varhaiskasvatuksen laatu on turvattava. Helsingin Sanomat. Nettilinkki. Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 27.5.2014 opetus – ja kulttuuriministeriölle. Varhaiskasvatus on lapsen oikeus – MLL:n lausunto varhaiskasvatuksesta. Nettilinkki. Siljamäki, T. 2014. Vuorotellen kotona. Lapsen maailma 5/2014. Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu. Nettilinkki.
Lapsen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei ole perusteltua
Hallitus aikoo rajoittaa rakennepoliittisen ohjelman mukaan subjektiivista päivähoito-oikeutta osa-aikaiseksi lapsille, joiden vanhempi on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidon tuella nuoremman sisaruksen kanssa. Asiasta on käyty kiivasta keskustelua asiantuntijoiden sekä kansalaisten nettiyhteisöjen piirissä, myös oman työpaikkani kahvihuoneessa. Esimerkiksi sosiaalialan korkeakoulutettujen etujärjestö Talentian mukaan ”lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen ei pidä rajoittaa puuttumalla päivähoidon subjektiiviseen oikeuteen. Lainsäädäntöuudistuksella ei saa lisätä eriarvoisuutta eikä leimata perheitä tai lapsia arvioimalla lapsen tuen tarpeita tai perheen olosuhteita äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella olevien vanhempien perheissä”. Myös monet muut sosiaalialan tahot, kuten Lastensuojelun keskusliitto ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat samoilla linjoilla. Subjektiivisesta päivähoito-oikeuden rajoittamisesta ollaan montaa mieltä. Tuntuu, että Internetin keskustelupalsojen keskusteluissa ollaan rajoittamisen kannalla. Monet tuntuvat kokevan sen olevat hyvä säästökeino; miksi kotona olevalla vanhemmalla pitäisikään olla oikeus viedä lapsensa koko päiväksi päiväkotiin? Ajatellaan näiden vanhempien olevan liian laiskoja hoitamaan omat lapsensa ja, että he käyttävät vain yhteiskunnan etuuksia hyväkseen. Toisaalta THL:n teettämän tutkimuksen mukaan pienten lasten vanhemmat antavat laajasti tukensa subjektiiviselle päivähoito-oikeudelle. THL:n ja Kelan tutkimusosaston yhteistyönä toteuttamassa Perhevapaat 2013 -väestökyselyssä 73 % parivuotiaiden lasten äideistä ja 81 % isistä oli sitä mieltä, että oikeus päivähoitopaikkaan kaikille lapsille on ehdottomasti säilytettävä (THL 18.3.2014). Lisäksi melkeinpä puolet perheistä ei edes käytä subjektiivista päivähoito-oikeuttaan (THL 8.10.2013). Vuodesta 1996 voimassa olleesta subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta huolimatta vain hieman yli puolet (53,5 %) kaikista alle kouluikäisistä lapsista on päivähoidossa. Alle kolmivuotiaista on päivähoidossa runsas neljännes (27,5 %) ja kolme–kuusivuotiaista 73 %. (Säkkinen & Kuoppala 2013.) Vanhemmat pystyvät arvioimaan lapsen ja perheen tarpeet Lapsen omat vanhemmat ovat yleensä aina parhaita asiantuntijoita oman lapsensa ja perheensä asioissa. Toki on perheitä, jotka tarvitsisivat nykyistä enemmän neuvoja ja ohjausta perheensä ratkaisuissa. Tässä tulisikin toteuttaa palvelunohjausta, jotta heille paras ratkaisu lapsen päivähoitoon löytyisi. Mutta ratkaisu ei voi olla oikeuksien rajoittaminen, vaan oikeiden palveluiden löytäminen. Palveluohjauksella voitaisiin käydä perheen kanssa avointa keskustelua heidän lapsensa varhaiskasvatuksen tarpeesta ja laajuudesta. Tärkeintä olisi löytää lapsen näkökulmasta parhaat ratkaisut. Samalla voitaisiin kartoittaa perheen muut tuen tarpeet. Varhaiskasvatus ei mielestäni saisi olla irrallinen palvelu kunnan muista lapsiperheiden palveluista. Kun lapsen subjektiivista oikeutta rajoitetaan, miten määritetään kuka tarvitsee kokopäiväistä hoitoa sosiaalisin perustein ja kuka hyötyy osa-aikaisesta päivähoidosta? Miten perheiden tarpeet rajataan tarvitseviin ja ei tarvitseviin? On perheitä joilla kaikki voi olla sosio-ekonomisesti hyvin, mutta jotka eivät pysty silti tarjoamaan lapselleen hänen tarvitsemaansa virikkeellistä ympäristöä ja sosiaalisten taitojen harjoittelua. Vanhemman voimavarat voivat monenlaisista syistä olla rajoittuneet. Monella perheellä voi voimavarat olla vähissä, kun perheeseen syntyy uusi lapsi. Voi olla, että vauva tarvitsee erityistä huomiota ja vanhemman lapsen hoito sekä kasvu eivät saa niin paljon huomiota. Lapsen päivän virikkeet voivat olla videon katselua tai tabletilla pelaamista, kun kotona oleva vanhempi yrittää selviytyä arjen pyörityksestä. Lisäksi voidaan pohtia, että missä on nuoremman lapsen oikeudet samanlaiseen vanhemman jakamattomaan huomioon ja varhaiseen vuorovaikutukseen kuin mitä perheen esikoinen on saanut. Vanhemman lapsen ollessa päivähoidossa saamassa laadukasta ikätasoistaan varhaiskasvatusta, saa nuorin lapsista vanhemman jakamattoman huomion ja mahdollisuuden rakentaa ensimmäistä varhaista kiintymyssuhdettaan. Vielä ongelmalliseksi subjektiivisen päivähoidon rajaaminen tekee, että se koskee vain kunnallista päivähoitoa. Voivatko kunnat siis itse määrittää rajaavatko he oikeutta vai ei? Asettaako tämä perheet eriarvoiseen asemaan asuinpaikasta riippuen? Lisäksi jo nyt osa kunnista haluaa lisätä yksityisen päivähoidon määrää. Yleisesti ottaen yksityinen päivähoito on kalliimpaa kuin kunnallinen ja tästä syytä se ei ole mahdollinen kaikille perheille. Jo nyt perheillä joilla on varaa maksaa hieman enemmän, on myös varaa valita laajemmin tarjolla olevista palveluista. Rajoitus lapsen päivähoitoaikaan ei koske yksityistä päivähoitoa ja näin ollen eriarvoistaa perheitä myös tässä. Nykyisin voimassa oleva subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa tasa-arvoisen kohtelun kaikille lapsille. Universaalit palvelut, joihin kaikilla on tasavertainen pääsy, on myös useissa kansainvälisissä vertailuissa nähty suomalaisen järjestelmän vahvuutena niiden syrjäytymistä ehkäisevän ja eriarvoisuutta tasoittavan merkityksensä vuoksi. (Lastensuojelun Keskusliitto 28.5.14).Voidaanko tulevaisuudessa enää puhuakaan lapsen oikeudesta, jos on olemassa tietyt kriteerit jotka on ensin täytettävä kuuluakseen oikeuden piiriin? Rajoittaminen ei tue syrjäytymisen ehkäisyä eikä se tasoita koko ajan kasvavaa eriarvoisuutta. Leena, sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lastensuojelun keskusliitto, verkossa Mannerheimin lastensuojeluliitto, verkossa Talentia, verkossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, verkossa Salmi Minna 2013, Tiedosta terveyttä ja hyvinvointia Säkkinen Salla & Kuoppala Tuula (2013): Lasten päivähoito, THL.n tilastoraportti 34/2013.
Osallistuminen on sekä tavoite että toiminnan muoto päiväkodissa
Sosiaalipedagoginen osallisuus varhaiskasvatuksessa Osallisuuden käsite on Suomessa tullut erityisen suosituksi 2000- luvun kuluessa. Useat osallisuushankkeet pyrkivät erityisesti lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 12.) Lasten osallisuus on kirjattu mm. YK:n lasten oikeuksien sopimukseen, valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sekä uudistuneeseen lastensuojelulakiin. Esa Iivonen pohtii Lapsemme lehdessä (1/2014, 15) sitä, kuinka lasten oikeudet toteutuvat tämän päivän Suomessa. Hänen mukaansa edistystä on syntynyt monella rintamalla; lapsikuolleisuus on vähentynyt merkittävästi, samoin lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta. Kuitenkin hän nostaa esiin myös haasteita, joista merkittävin on lasten keskinäinen eriarvoistuminen. Mari Vuorisalon mukaan eriarvoistuminen alkaa jo syntymästä. Päiväkoti-ikäisellä lapsella on jo kodista saadut kokemukset ja opit mukanaan, hänellä on jo tietty käsitys itsestään ryhmän jäsenenä ja aavistus siitä millaisen aseman hän voi itselleen ryhmässä ottaa. Päiväkodissa tuo käsitys joko vahvistuu tai muuttuu. (Siltamäki, 2014, 30) Esa Iivosen mukaan lasten näkemysten huomiointi on yleisesti ottaen parantunut, mutta monin paikoin palvelujärjestelmässä lapsi nähdään yhä enemmän toiminnan kohteena kuin aktiiivisena toimijana (Lapsemme 1/2014, 15.) Maarit Alasuutarin mukaan (Kasvatus 3/2014, 308) aikuisten erilainen asema suhteessa lapsiin tuottaa yhä haasteita siinä, miten lasten oikeuksia ja osallisuutta voidaan ymmärtää arjessa. Osallisuudesta Usein ajatellaan, että jo pelkkä sana osallisuus kertoo, mihin pyritään, kunnes päädytään hämmennnykseen, kun huomataankin tavoitteen olevan eri ihmisille erilainen. (Nivala & Ryynänen 2013,s.25) Lastensuojelulaissa lapsen osallisuus nähdään lapsen oikeutena saada tietoa häntä koskevasta lastensuojeluasiasta ja mahdollisuutena esittää siitä mielipiteensä (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 5§). Varhaiskasvatuksessa osallisuus saatetaan ymmärtää lapsilähtöisen toiminnan uudeksi nimeksi, mutta osallisuus korostaa lapsen sijasta yhteisöllisyyttä. Osallisuudessa ei nosteta lasta tai aikuista keskiöön, vaan he ovat tasavertaisia toimijoita. (Komulainen, 2014, 23) Sosiaalipedagogisena käsitteenä osallisuus on ihmisen perusluonteeseen liittyvää kuulumista johonkin; olemista, elämistä ja toimimista yhteydessä muihin ihmisiin. Osallistuminen on puolestaan toimintaa, joka edistää osalllisuutta, mutta joka itsessään ei voi olla osallisuuden synonyymi. (Nivala & Ryynänen 2013, 26.) Osallisuuden edellytyksenä on, että yhteisö hyväksyy yksilön jäsenekseen ja että yksilö haluaa olla yhteisön jäsen. Toiminnan tasolla osallisuus edellyttää yhteisöltä todellisia toimintamahdollisuuksia ja yksilöltä niiden hyödyntämistä jollakin tavalla, siis jonkinlaista osallistumista yhteisön elämään, ja se puolestaan edellyttää riittäviä osallistumisvalmiuksia. Kokemisen tasolla puolestaan osallisuuden edellytyksinä ovat yhteisön tarjoamat yhteenkuuluvuuden mahdollisuudet ja yksilön tietoisuuden kehittyminen kuulumisesta johonkin, mahdollisuuksista osallistua ja omasta merkityksestä osana yhteisöä. (Nivala & Ryynänen 2013, 27.) Osallisuuden pitäisi olla jotakin mihin ihminen kasvaa. Edellytyksenä on tällöin se, että lähiympäristö ja läheiset suhteet tukevat osallisuuden tunteen ja kokemuksen muodostumista. Osallisuuden toteutumiseksi tarvitaan tasapainoisia vastavuoroisia suhteita, joissa voimme kasvaa uskomaan omaan merkitykseemme sekä omiin toimintakykyihimme ja toimintamahdollisuuksiimme. (Nivala & Ryynänen 2013, 29) Osallisuus päiväkodissa Osallisuus ei tapahdu automaattisesti, ilman huomion kiinnittämistä osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen (Nivala & Ryynänen 2013, 30). Millä tavoin osallisuuden edellytyksiä sitten voitaisiin vahvistaa tai jopa opettaa? Mari Vuorisalon mukaan päiväkoti on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Toiset lapset pääsevät päättämään ja toiset jäävät tai jättäytyvät syrjään. (Siltamäki 2014, 30.) Puhetaito osoittautui Mari Vuorisalon tutkimuksissa tärkeäksi vaikuttamiskeinoksi päiväkodissa. Tasavertaisuus on kuietnkin varhaiskasvatuksen lähtökohta. Tähän pääseminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi.Tasavertaisten osallistumismahdollisuuksien takaaminen jokaiselle lapselle ei tarkoita sitä, että toiminta olisi kaikille samaa, vaan että tarjottaisiin erilaisia tapoja osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin, muutenkin kuin puhumalla. Tavoitteena pitäisi olla se, että arvostettaisiin lasten erilaisia vahvuuksia ja luonteenpiirteitä. (Siltamäki 2014, 31) Osallisuuden edistäminen on sosiaalipedagogisen toiminnan ydinaluetta. Osallistuminen on sekä tavoite että toiminnan muoto. Tavoitteena on, että osallistuminen syventää yhteisöön, esimerkiksi lapsiryhmään, kuulumisen tunnetta ja kuulumisen tunne kannustaa osallistumaan edelleen.(Nivala & Ryynänen 2013, 32.) Koska sosiaalipedagogiset toimintamuodot ovat luonteeltaan toiminnallisia (Nivala & Ryynänen 2013, 32), sopii sosiaalipedagoginen toimintatapa lasten osallisuuden vahvistajana saumattomasti varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksessa kun lähdetään liikkeelle lapselle ominaisista toimintatavoista: leikkimisestä, tutkimisesta, liikkumisesta ja taiteellisesta kokemisesta. Sosiaalipedagoginen ajattelu osana varhaiskasvatustyötä tukee lapsen kasvua omaksi persoonakseen sekä yhteiskunnan osaksi. Kolkka et al. mukaan persoonan kasvuun vaikuttaa eniten ympärillä oleva yhteisö, ja tällä perusteella sosiaalipedagogiikkaa tulee hyödyntää lapsen varhaimmissa kehitysvaiheissa. Sosiaalipedagogiikka luo perustaa varhaiskasvatukselliselle toiminnalle ja se näkyy varhaiskasvatuksessa sosiaalisena ja pedagogisena toimintana ja ajatteluna. (Kolkka et al. 2009, 200.) Keskustelu varhaiskasvatuslain tiimoilla juuttunut henkilöstön kelpoisuuskiistelyyn Samaan aikaan kun medioissa nostetaan esiin huolta lasten ja lapsiperheiden lisääntyvästä eriarvoisuudesta sekä peräänkuulutetaan lapsen osallisuutta, useissa varhaiskasvatuksen foorumeissa kohistaan uuden varhaiskasvatuslain tuomista kelpoisuusehdoista. Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi toteaa Skidi-lehdessä, ettei sosionomeja tulevaisuudessa tarvita tai haluta varhaiskasvattajiksi. Hänen mukaansa lastentarhanopettajan työn vaatimaa osaamistasoa ei ole mahdollista saavuttaa sosiaalialan tutkinnon sivutuotteena, eikä sosiaalialan koulutuksen saaneilla työntekijöillä ole mahdollista valita työtehtäviään niin, että heidän työnsä painottuisi sosiaali- ja perhetyöhön. (Kalliala, Onnismaa & Sajaniemi 2013.) Kelpoisuusehto-kiistelyyn kulutettu energia olisi syytä kohdistaa johonkin merkityksellisempään, kuten varhaiskasvatuspalvelujen kehittämiseen. Sosionomit omaavat sosiaalipedagogisten menetelmien ja teorian osaamista, jota voitaisiin hyödyntää niin lapsiryhmissä työskentelyssä että uudenlaista varhaiskasvatuspalvelua kehitettäessä. Sosiaalialan osaamiskeskuksen lausunnossa varhaiskasvatuslaista todetaan lapsia ja lapsiperheitä koskevien palvelujen kokonaisuuden ja moniammatillisen yhteistyön tärkeys (Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014.) Uudenlaisessa varhaiskasvatusympäristössä perheet ja lapset voisivat saada tarvitsemansa palvelut ”saman katon alta”. Tällöin yliopistossa valmistuneet varhaiskasvattajat voisivat keskittyä oman osaamisalansa hyödyntämiseen ja sosionomit omaansa, jaetun johtamisen periaatteiden mukaisesti. Jaettu johtajuus toteutuu tasa-arvoisessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Jaetussa johtajuudessa eri tieteen alojen osaaminen yhdistetään palvelemaan parhaiten asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi tiimissä johtajuuden saa se henkilö, jolla on tietyllä hetkellä käsiteltävästä asiasta parhaat tiedot ja osaaminen. Tavoitteena on yhdessä oppimisen mahdollistuminen. Sillä tämän ajan työelämässä yhden tieteen viitekehys tai yhden osaamisalueen hallinta, eivät riitä esiin tulevien haasteiden ratkaisemiseen.(Isoherranen, 2012, 10,48-49.) Lasten osallisuuden vahvistaminen sekä osallistumisvalmiuksien lisääminen ovat tämän päivän varhaiskasvatuksen haasteita ja kehittämiskohteita. Osallisuuden edellytysten kasvatukselliseen tukemiseen varhasikasvatusympäristössä Sosionomi (AMK) koulutuksen saaneilla varhaiskasvattajilla olisi mielestäni paljonkin annettavaa. Lisätietoa ja lähteitä Iivonen, E. 2014. Miten lasten oikeudet toteutuvat suomessa?. Lapsemme 1/2014 Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus: moniammatillista työtä kehittämässä. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto Kalliala, M, Onnismaa E_L, & Sajaniemi N. 2013.Varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuusehtojen selkiyttäminnen. Skidi-lehti. Kasvatus 3/2014. Onko lasten oikeus turvattu oikeuksista puhumalla? Kokka, M., Mantela, J., Holopainen, A., Louhela, J., Packalen, L. & Kaisvuo, T. 2009. Yhteiskunnallinen osaaminen- Haaste ja tehtävä. Helsinki: Kirjapaja Komulainen Tanja. Torstai on toiveita täynnä. Kasvu 01/2014 Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksestä. 27.5.2014. Nivala, E., Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2013. Sitamäki T. 2014. Sana on valtaa. Lapsen maailma 4/2014.
ASKELIA KESTÄVÄN KEHITYKSEN POLULLA – lapsuudesta alkaen
Elämä maapallolla on muutosten pyörteissä, kun väestö ja aineellinen kulutus kasvavat jatkuvasti. Maapallon resurssit eivät riitä tyydyttämään nykyistä kulutustasoamme. Meidän on kysyttävä itseltämme, miten voimme turvata nykyisille ja tuleville sukupolville mahdollisuudet hyvään elämään? Oikoreittiä ei ole, joten eläminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti on välttämättömyys. Kestävän elämäntavan etsimisen yksi avainkysymys onkin, mitä on hyvä elämä, hyvinvointi ja mitä oikeasti tarvitsemme ollaksemme onnellisia? Kestävä kehitys - askeleet varhaiskasvatuksessa Miten kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin toimintakulttuurin syntymistä voisi sitten edesauttaa? Vastaus on mahdollisimman varhain, jo ensiaskelista lähtien. Kasvatuksen on tavoiteltava sitä, että tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä enemmän ekologista ja sosiaalista hyvinvointia tavoittelevia kansalaisia. Kun kestävästä elämäntavasta tulee osa lapsen elämää, on se tulevaisuudessa osa aikuisen elämää. Tällöin on sanomattakin selvää, kuinka tärkeää kestävän elämäntavan omaksuminen olisi jo varhaislapsuudessa. Kestävä kehitys varhaiskasvatussuunnitelman lähtökohtana Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi. Hyvinvointi on myös kestävyysajattelun ydin. Hyvän elämän pohja luodaan siis jo varhaislapsuudessa. Espoon uuden karheassa varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys muodostaa suunnitelman ”punaisen langan”. Varhaiskasvatuksessa on lähdetty kulkemaan kestävämmän elämäntavan polulle. Varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on mm. varhaiskasvatuksen näkemyksen vahvistaminen kestävän kehityksen kasvatuksesta ja tuoda kasvatus kestävään kehitykseen varhaiskasvatuksen käytäntöjä ohjaavaksi periaatteeksi. Lastentarhaopettajana työskennellessäni olen pohtinut paljon kestävän kehityksen periaatteita ja sitä, miten sitä toteutetaan ja voisi toteuttaa varhaiskasvatuksessa. Kestävän kehityksen näkökulmien juurruttaminen varhaiskasvatukseen vaatii aikaa, keskeneräisyyden sietämistä ja halua oppia. On hyväksyttävä nykytilanteen tietämys ja silti rohkeasti kuljettava yhteistä tutkimusmatkaa kohti kestävämpää elämäntapaa. Kestävyysajattelu käytännössä Ensimmäinen ns. harhaluulo on, että varhaiskasvatuksen kestävä kehitys on jätteiden lajittelun tai veden säästämisen opastusta. Ympäristökasvatus ja luonnonvarojen säästäminen kuuluvat ekologiseen kestävyyteen, muodostaen yhden kestävään kehitykseen kuuluvan osa-alueen. Kestävä kehitys on käsitteenä monitahoinen, sisältäen myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kokonaisvaltainen kestävyysajattelu edistää lapsen osallisuutta ja kasvattaa ympäristötietoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi. Leikkien, liikkuen, tutkien ja taiteellisen ilmaisun ja kokemisen kautta muodostuu lapselle ymmärrys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Merkitysten synnyttämisen tärkeys Ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, jotka hän kokee merkityksellisiksi. Kestävään kehitykseen kasvattamisen oleellinen asia on arvojen ja merkitysten synnyttäminen. Jotta merkityksiä voisi syntyä, on toiminnan lähtökohtana oltava lasten osallisuus. Lasten on itse saatava suunnitella, kokeilla ja toteuttaa toimintaa, esimerkiksi toimintatuokiot, retket ja tapahtumat. Yhdessä havainnoiden ja pohtien sitä mitä on koettu, tunnettu ja nähty, alkaa muodostua ymmärrys. Kokemuksen kautta syventyvät myös omaksuminen ja oppiminen. Kestävyysajatteluun pätee vanha sanonta, ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Hyvin tärkeä näkökulma on myös se, että osallisuuden kannattelu ja osallisuuteen kasvaminen ovat syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Osallisuus ilmenee muun muassa leikeissä sekä lasten keskinäisessä ja lapsen ja aikuisen välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ajatus sosiaalisesta kestävyydestä Turvallisuus ja luottamus luovat perustan sille, että lapsi voi kasvaa vastuuseen. Toiset huomioonottaminen ja sosiaalisten taitojen harjoittaminen ovat yksi varhaiskasvatuksen tärkeimmistä tavoitteista. Yhdessä toimien myötätunto ja empatia kasvavat ja opitaan tekemään kompromisseja. Kasvattajien tehtävä on välittää arvomaailmaa, jossa jokainen on arvokas ja hyväksytty omana itsenään. Olemme erilaisia ja se on rikkaus! Se on perustana osallistavan yhteiskunnan rakentamisessa. Tämä ei ole vielä itsestään selvyys, varsinkaan meille aikuisille. Kiusaamisen ehkäisy lasten ja nuorten elämässä ovat yksi tämän ajan haasteellisimmista tehtävistä, mikä ilmenee varhaiskasvatuksesta lähtien. Kiusaamisen ehkäisyssä nollatoleranssin lisäksi osallisuus on (jälleen kerran) merkittävässä asemassa. Pienryhmätoiminta, lämpimät ja turvalliset ihmissuhteet kuuluvat osaksi sosiaalista kestävää kehitystä, kuten myös tasa-arvo- ja monikulttuurisuuskasvatus. Varhaiskasvatuksessa meillä kasvattajilla on vastuumme siitä, minkälaisiksi lasten asenteet ja toimintatavat voivat muodostua. Tämä vaihe lapsen elämässä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa! Toivon pystyväni aikuisena ja kasvattajana antamaan seuraavat eväät lapselle varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen alkupolulta: ”Olen osallinen”, itsetunnon lisääminen Kasvattaa kohtuullisuuteen, eettinen ajattelu Sosiaalisten taitojen kehittyminen, kaveruus sekä empatian kasvattaminen Ympäristön havainnointi ja kyky huomata muutoksia ”...kenenkään ei tarvitse odottaa toisia voidakseen omaksua oikean elämäntavan. Ihmiset yleensä epäröivät ensimmäisen askeleen ottamista, jos heistä tuntuu, ettei tavoitetta voi saavuttaa kokonaisuudessaan. Sellainen asenne on todellisuudessa este edistykselle.” - Mohandas Gandhi Vilma Kavakko, sosionomi ylempi AMK-opiskelija ja lastentarhanopettaja Lähteet Arto Salonen 2013. Luentomateriaalit 2014. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013 Ympäristöministeriö. Kestävä kehitys 2014.
Kolme toivetta varhaiskasvatuslakiin
”Uuden varhaiskasvatuksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti taata laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus ja esiopetus koko ikäluokalle.” Opetus- ja kulttuuriministeriö 7.12.2012. Työskentelen varhaiskasvatuksessa ja olen pitkään malttanut olla ottamatta julkisesti kantaa uuteen varhaiskasvatuslakiin ja sen valmisteluun. Tulevalta lakiuudistukselta odotetaan ja toivotaan paljon. Intouduin tässä blogissa myös itse esittämään kolme toivettani lakiuudistuksen sisällöksi. Nähtäväksi jää mikä/ mitkä näistä toteutuvat, jos toteutuvat? Lähtökohtaisesti lakiuudistus on tervetullut, vuoden 1973 päivähoitolaki on jälkijättöinen eikä palvele yhteiskunnan tarpeita niin palvelun järjestäjän kuin käyttäjänkään näkökulmasta. Lakiuudistuksen taustalla on päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelun, hallinnon ja ohjauksen siirtyminen vuoden 2013 alussa sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Toive 1: Varhaiskasvatustyön arvostuksen lisääminen Mitä lähemmäksi lakiesityksen jättöpäivämäärä lähestyi (varhaiskasvatustyöryhmän esitys jätettiin 21.3.2014) sitä kiivaampana on käynyt keskustelu asian ympärillä. Onkin hyvä, että asia saa julkisuutta! Varhaiskasvatuksen arvostus tai sen puute näkyy valitettavasti yhä edelleen sekä julkisuudessa että kentällä arjen työssä ja henkilöstön palkkauksessa. Päivähoitoa pidetään valtaosin vielä vanhempien työssäkäynnin mahdollistajana tai perheille tarjottavana sosiaalipalveluna. Myös lapsen oikeus varhaiskasvatukseen tulee turvata lailla! Uudella varhaiskasvatuslailla ohjataan varhaiskasvatuksen toteutumista käytännössä mutta myös vahvistetaan ideologiaa alan arvostuksesta. Mikäli lakia säädettäessä jätetään täysin huomioimatta alan asiantuntijoiden näkemykset, kuten nyt on vaarassa tapahtua, voidaan suoraan tehdä johtopäätös varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaamisen arvostuksesta. Toive 2: Laadukasta varhaiskasvatusta ryhmäkoko huomioiden Laadukkaasti toteutetussa, tavoitteellisessa ja suunnitelmallisessa varhaiskasvatuksessa voidaan tukea lapsen yksilöllisiä oppimisen edellytyksiä sekä tukea itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää motivoitunutta, ammattitaitoista ja koulutettua henkilökuntaa. Varhaiskasvatuksen laatu näkyy hyvinvoivissa lapsissa, jotka kykenevät leikkiin, toisia kunnioittavaan vuorovaikutukseen ja nauttimaan onnistumisen kokemuksista. Yksilöllinen huomiointi ja sosiaalisten taitojen tukeminen ei mahdollistu ylisuurissa lapsiryhmissä, siitä ollaan yhtä mieltä kaikissa ammattiryhmissä, -järjestöissä ja asiantuntijalausunnoissa. Ryhmäkaton sisällyttäminen lakiin on edellytys myös ammattitaitoisen henkilökunnan työssäjaksamiselle. Henkilöstön riittävyys ja lapsiryhmien koko on huolestuttanut myös päivähoidossa olevien lasten vanhempia (Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen – kysely). Motivoitunut henkilökunta haluaa työrauhan ja mahdollisuuden toteuttaa oman koulutuksensa antia työssä. Suurissa kunnissa paine hoitopaikkojen lisäämiseen näkyy mm. uusissa tilamitoituksissa, joissa yhtä lasta kohden varattua neliömääräistä tilaa pyritään vähentämään. Toive 3: Loppu kiistoille kelpoisuusehdoista ja ammattilaisille työrauha Siinä missä OAJ pyrkii varhaiskasvatuksen maistereiden osuuden lisäämiseen lastentarhanopettajina ja päiväkodin johtajina, Talentia puolustaa sosionomi (AMK) koulutustaustan omaavien työpanoksen säilyttämistä varhaiskasvatuksen kentällä. JHL ja SuPer puolestaan edustavat lastenhoitajien ammattikuntaa ja painottavat Talentian ohella varhaiskasvatuksen nykyistä Educare-mallia, kokonaisuutta jossa yhdistyy lapsen hoito, kasvatus ja opetus tavoitteellisena ja suunnitelmallisena työmuotona. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mukaan tiedot lapsen kehityksestä sekä vuorovaikutukselliset valmiudet lapsen kohtaamiseen tulisivat olla osa jokaisen ammattilaisen osaamista. Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, että varhaiskasvatuksessa on monitoimijuutta. Eri koulutustaustaiset ammatilliset kelpoisuusehdot täyttävä henkilökunta voi parhaimmillaan toteuttaa tavoitteellista ja suunnitelmallista varhaiskasvatustyötä, jossa keskiössä on lapsen etu ja lapsen oikeuksien toteutuminen (YK.n Lapsen oikeuksien sopimus). Lapsi tarvitsee tasapainoisen kasvun ja kehityksen tueksi ympärilleen niitä aikuisia, joilla on tietoa, taitoa, sensitiivisyyttä ja motivaatiota tehdä merkityksellistä varhaiskasvatustyötä huomioiden lapsen elinympäristö ja siinä esiintyvät ilmiöt. Opetusministeriimme yhtyen: ”Toivon, että tämä lakiuudistus antaa aikaa kestävät rakenteet, joissa ammattitaito lasten hyvän lapsuuden sekä tasapainoisen kasvun edistämiseksi pääsee kehittymään ja täysimääräiseen käyttöön ”(Kiuru, Krista 28.9.2013). Katja, sosionomi (Ylempi AMK) -opiskelija Viittauksia Varhaiskasvatuslakia valmistelleen työryhmän raportti 21.3.2014. Nettijulkaisu. OAJ .Edunvalvonta ja vaikuttaminen. Varhaiskasvatuslaki verkossa. Sosiaalipedagogit Talentia ry. 29.10.2013. Talentia ajaa varhaiskasvattaja-sosionomien asiaa. Verkossa. Super:in näkemykset varhaiskasvatuslain valmisteluun. Verkossa. Varhaiskasvatuslaki ja JHL:n kannat verkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 7.12.2012. Varhaiskasvatustyöryhmän asettamispäätös verkossa. Opetus ja kulttuuriministeriö. Tiedote. 4.2.2014 Vaikuta varhaiskasvatukseen. Vanhempien kuuleminen varhaiskasvatuksen lainsäädäntöprosessissa, verkossa. Lupaus uudesta varhaiskasvatuslaista on pidettävä! Lastentarhanopettajaliitto. 7.1.2014. Verkossa. Blogi. Maria Kaisan viikko. Uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan 7.2.2013 verkossa. Kiuru, Krista. 28.9.2013. Puhe valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä Helsingissä, verkossa. Parempi päiväkoti. Verkossa. YK. Yleissopimus lapsen oikeuksista. Verkossa.
Uusi varhaiskasvatuslaki – mieluummin huolella kuin kiireellä
Uutta varhaiskasvatuslakia odotetaan jo kuumeisesti. Lakia valmistelevan työryhmän oli määrä jättää lakiesitys hallitukselle helmikuussa 2014. Työryhmä ei kuitenkaan taida saada työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, vaan kokoontunee jatkamaan työskentelyä vielä maaliskuun aikana. Useat kansanedustajat ja mm. Lastentarhanopettajaliitto ovat tyrmistyneitä ja hämmentyneitä, sillä varhaiskasvatuslaki ei ole keväällä annettavien lakiesitysten listalla. Viivästymiseen on otettu napakasti kantaa ja opetusministeri Krista Kiurua on vaadittu pitämään aikataulusta kiinni ja tuomaan varhaiskasvatuslain eduskuntaan kevään 2014 aikana. Puheet lain vesittymisestä ovat mielestäni turhan hysterian lietsomista. Työryhmän on työskenneltävä nyt ripeästi, jotta uusi laki voisi astua voimaan vajaan vuoden päästä tammikuussa 2015. Kuten useasti on todettu, 40 vuoden ikään varttunut nykyinen laki ei vastaa nykypäivän tarpeita ja sen uudistamistarve on tunnustettu. En kuitenkaan ihmettele, että työryhmän on mahdollisesti kokoonnuttava vetämään kantojaan yhteen vielä kertaalleen. Varhaiskasvatuslaki on pakettina varsin laaja ja iso. Julkinen keskustelu uuden varhaiskasvatuslain ympärillä on ollut kiivasta. Tietyt aiheet, kuten esimerkiksi subjektiivinen päivähoitooikeus, lapsen hoitopäivän enimmäispituuden sekä ryhmäkoon enimmäismäärän rajaaminen ovat aiheuttaneet niin asiakaskunnassa kuin virkamiestasolla keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Tiukkaa vääntöä lain sisällöstä käydään myös eduskunnassa. Lähtäkohta kasvatukseen Työskentelen lastentarhanopettajana yli 3- vuotiaiden lasten ryhmässä. Varhaiskasvatuslakia valmisteltaessa puhutaan pedagogisesta kasvatuksesta. Alle 3- vuotiaiden kasvatuksen perustan luovat perustarpeista huolehtiminen, syli ja läheisyys. Yhtä lailla myös 3-5- vuotiaiden lasten kasvatukseen kuuluvat lämpö, hellyys ja huomioiminen. Lapsen huomioiminen ja kannustus kaikissa arjen tilanteissa rakentavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntemusta pala palalta. Aikuisen on oltava saatavilla ja tavoitettavissa. Lapsella on tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Tärkeä kysymys on, miten mahdollistamme jokaiselle lapselle tämän yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemisen? Joku raja! Päivähoidossa käytettävä suhdeluku määrää lasten ja ammatillisen kelpoisuuden omaavien kasvattajien määrän ryhmässä. 1990- luvun alussa päivähoidossa luovuttiin ryhmän enimmäiskoon määrittelystä ja siirryttiin nykyiseen kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Suhdeluvun määräämänä yhtä kasvattajaa kohden saa olla alle 3- vuotiaiden ryhmässä neljä lasta ja yli 3- vuotiaiden ryhmässä seitsemän lasta. Ryhmässäni on tällä hetkellä 22 lasta ja kolme kasvattajaa. Nykyisessä laissa ei määritellä lapsiryhmän enimmäiskokoa. Todellisuudessa suhdeluvuista saa poiketa, jos ryhmässä on lapsia joiden keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti vähäisemmät kuin toimintapäivät päivähoidossa. Tämä toteutuu silloin, kun lapsella on säännöllisesti toistuvia vapaapäiviä. Varhaiskasvatus on nykypäivänä liian raakaa matematiikkaa, jolloin mm. esittämäni kysymys lapsen yksilöllisestä huomioimisesta jää valittavasti toissijaiseksi. Liian suuret ryhmäkoot huolestuttavat vanhempia, mikä ilmenee tuoreessa Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselystä. Seuraan tilannetta huolestuneena. Keväällä 2012 Lastensuojelun keskusliitto ja Kasvunportti kysyivät varhaiskasvatuksen ammattilaisilta heidän mielipidettään varhaiskasvatuslain kehittämisestä. Vastauksissa toistuvat pohdinnat ryhmäkoon määrittelyn tarpeesta. Vastaajista noin 57 % oli sitä mieltä, että alle 3- vuotiaille sopivin ryhmäkoko olisi 8-10 lasten ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa. Reilu 40% vastaajista oli sitä mieltä, että sopivin ryhmäkoko yli kolmivuotiaiden ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa, olisi 14-16 lasta. Päiväkotien ryhmäkokokatto jakaa mielipiteitä niin eduskunnassa kuin sivistyslakivaliokunnassa. Ajankohtainen kakkonen (29.1.2014 TV 2) kysyi sivistysvaliokunnan jäseniltä, pitäisikö päivähoidossa rajata lapsiryhmän koko. Lapsiryhmän koon rajaamista kannatti 11 sivistysvaliokunnan jäsentä, joka tarkoittaa sivistysvaliokunnan vahvaa kannatusta. Mielestäni yksi tärkeimmistä ja viisaimmista investoinneista tulevaisuuteen olisi, että uudessa laissa rajataan lasten enemmäismäärä. Pienemmät lapsiryhmät tukisivat lasten yksilöllistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Kasvattajat pystyisivät entistä paremmin huomioimaan ja vastamaan lasten tarpeisiin, mikä tarjoiaisi tukevat eväät mm. lapsen minäkuvan kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri. Ryhmäkokokatto on saatava sitovaksi! Vilma, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lastensuojelun keskusliitto 2012. Yle Uutiset 2014. Varhaiskasvatuslaki. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014. Lastentarhanopettajaliitto 2014.
Varhaiskasvattajana toimivan sosionomin osaaminen 100 % käyttöön ennaltaehkäisevässä lastensuojelussa
Kuusi vuotta vanha, ”uusi” lastensuojelulaki edellyttää lastensuojelun lisäksi lasten ja perheiden ongelmia ehkäisevää toimintaa sosiaalitoimen ja koko kunnan muiltakin sektoreilta. Ehkäisevä lastensuojelutyö ei kuitenkaan vieläkään ole lyönyt itseään läpi kaikilla hallinnonaloilla. Uutta varhaiskasvatuslakia on odoteltu useamman hallitusohjelman ajan. Viime aikoina mediassa on käyty - syystäkin - paljon keskustelua lastensuojelun nykytilasta, ja yhä useammasta suunnasta kuuluu vaatimus, että toimintatapoja on muutettava. Lasten ja perheiden palveluissa niin ennaltaehkäisevässä kuin korjaavassakin lastensuojelussa pitäisi paremmin huomioida perheiden muuttuvat tarpeet ja kehittää toimintatapoja, joilla vastata niihin. Tämä ei onnistu yhden ammattikunnan tai toimialan voimin. Jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetus- ja nuorisotoimen toimijalla on oma vankka asiantuntijuutensa. Aidolla dialogisella yhteistyöllä, luovuutta ja innovatiivisuutta unohtamatta, työkäytänteitä voidaan varmasti uudistaa ja parantaa. Tätä blogia kirjoittaa kaksi sosionomia, joista toinen työskentelee varhaiskasvattajana päiväkodissa ja toinen perhetyöntekijänä lastensuojelussa. On ollut yllättävää huomata, miten kauas samasta ammattikorkeakoulututkinnosta onkaan eriydytty. Päädyimme toteamaan, että jossain kohdassa sosionomikoulutusta on vaihe, jossa ennaltaehkäisevän ja korjaavan lastensuojelun tulevat työntekijät erkanevat omille tahoilleen syventämään ammatillista osaamistaan. Työurat johtavat usein varhaiskasvatukseen tai sosiaalitoimeen. Missä he kohtaavat seuraavan kerran? Herää kysymys, miksei sosionomikoulutuksen saanut työntekijä voisi hyödyntää asiantuntijuuttaan ja mahdollisuutta verkostoitua kollegoiden kanssa niin, että sekä sosiaalitoimiston että päiväkodin toimintaympäristöt olisivat tuttuja? Pitäisikö työntekijöiden toimenkuvia alkaa tarkastella asiakkaan näkökulmasta? Olisiko mahdollista, että lastentarhanopettaja toteuttaisi työssään perhetyötä? Voisiko perhetyöntekijä hyödyntää lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa työssään? Miten kasvatuskumppanuutta toteutetaan silloin, jos perhe joutuu kriisiin ja tarvitaan lastensuojelun tukitoimia? Varhaiskasvatuksessa näkökulma painottuu paljolti pedagogiseen osaamiseen, kun taas perheiden tuen tarpeet siirretään herkästi sosiaalitoimelle. Kuitenkin lastentarhanopettajina työskentelevillä sosionomeilla on osaaminen, valmiudet ja asiantuntijuus kohdata avun tarpeessa oleva lapsiperhe. Sisällyttämällä perhetyötä esim. kotikäynteinä lastentarhanopettajan toimenkuvaan saataisiin palvelut perheiden lähelle ja lisättäisiin työn vaikuttavuutta. Sillä, että päiväkodista tuttu työntekijä vastaisi tuen tarpeeseen ja toimisi rinnallakulkijana haastavissa perhetilanteissa, olisi parhaassa tapauksessa perhettä voimaannuttava ja osallistava vaikutus. Silloin voitaisiin puhua jaetusta asiantuntijuudesta vanhempien ja työntekijän välillä, tai kasvatuskumppanuuden käytännön toteuttamisesta. Perhetyötä päivähoidossa Varhaiskasvatuksessa työskentelee muutamilla paikkakunnilla päivähoidon perhetyöntekijöitä, joilla on sosionomin koulutus. Perheet ohjautuvat matalan kynnyksen periaatteella näihin palveluihin omasta aloitteestaan tai varhaiskasvatuksen henkilöstön kautta. Työmuotoina käytetään kotikäyntien ja keskustelutuen lisäksi verkostoyhteistyötä, vertaisryhmiä, vanhempainiltoja sekä henkilöstön konsultointia. Kokemukset tästä työmuodosta ovat hyviä, mutta nykytilanteessa, kun resursseja ei voida lisätä, uuden ammattiryhmän juurruttaminen varhaiskasvatuksen arkeen on vaikeaa. Keskustelu lastentarhanopettajien toimenkuvasta ja päiväkotien perustehtävästä on kaksijakoista: toisaalla halutaan pitää vahvasti kiinni pedagogisesta työotteesta ja toisaalla ollaan valmiita laajentamaan näkökulmaa myös perheen tukemisen kokonaisvaltaisempaan huomiointiin. Varhaiskasvatuksen koulutusta arvioidaan parhaillaan. Arvioitavana on 21 ammattikorkeakoulua, seitsemän yliopistoa ja 73 ammatillista oppilaitosta. (Lastentarha 2/2013.) Toivottavasti sekä arviointi että uusi varhaiskasvatuslaki tuovat tullessaan selkeyttäviä muutoksia. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointipalveluiden kehittämiseen kohdistuu suuria paineita monelta taholta. Perheet odottavat aidosti vaikuttavaa käytännön apua arjen yhä monimutkaistuvampiin ongelmiin. Päättäjät ja lainsäätäjät haluavat suunnata verovaroin kustannettavat, rajalliset palveluresurssit mahdollisimman tehokkaasti. Työntekijät pyrkivät sopeutumaan kulloiseenkin muutostilanteeseen parhaansa mukaan. Käytännössä kuitenkin hyvinvoinnin edistämisen pääkohde, palveluja käyttävä asiakas saattaa kadota pirstaloituneeseen ja vaikeasti hallittavaan asiantuntijakeskeiseen palvelujärjestelmään. Asiakkaan näkökulma tuntuu jäävän kehittämisen ja jatkuvan muutoksen tai sen odottelun jalkoihin. Joskus huomaa miettivänsä, että onko asiakas palvelujärjestelmää varten vai palvelujärjestelmä asiakasta varten? Eerika Lahtinen ja Leena Rinne, Ssionomi (Ylempi AMK) opiskelijoita Aiheeseen liittyvää materiaalia Lastensuojelun Keskusliiton nettisivuilta
Arki lapsenkengissä?
”Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa. On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri…” Leevi and the Leevings -yhtyeen Onnelliset –kappaleen kodinkoneet ovat jo out taulutelevisioiden ja älypuhelimien aikakaudella, mutta itse kappaleen sanoma ei ole todellakaan vanhentunut. Monessa perheessä myös lapsille on tullut tutuksi aikuisten luoma käsite laatuaika, jolla todellisuudessa tarkoitetaan yhteisen ajan hyvittämistä lisäämällä arkeen elektroniikkaa ja ohjelmoitua tekemistä. Tuntuu, että yhteiskuntamme elää globaalin kehityksen huumassa ja asioita tarkastellaan lähinnä talouden kasvun näkökulmasta, jolloin hyväksynnän saaminen kytkeytyy yhä enenevässä määrin materiaaliin. Eikä ihme, kun trenditietoinen ja tehokas bisnespolitiikka on napannut kiltin ja vastuuntuntoisen sosiaalipolitiikan talutushihnaansa. Uuden Noste –lehden päätoimittaja Ilkka Karisto kuvaakin osuvasti blogikirjoituksessaan (linkki alla), miten sosiaali- ja terveysalan uutisoinnissa menetetään kosketus tavalliseen arkeen, kun ihmisten ilot ja surut muutetaan mitattavaan muotoon sopimusohjausmalleiksi, järjestämisvastuiksi ja palvelutuotannon tulosohjaukseksi eri hallinnon portailla. Ollaankohan näillä pitkillä portailla tehty hyppäys lapsenkengistä liian suurin saappaisiin talouskasvun tavoittelun huumassa ja unohdettu ne todelliset arjen kohtaamiset, joissa tällä alalla tulos tehdään. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula heittää ilmoille blogitekstissään lapsi joustaa – talous kasvaa? (linkki alla) olennaisen yhteiskunnallisen huolen siitä, väheneekö perheiden onnellisuus, kun talouskasvun tavoitteluun pyritään kannustamalla vanhemmat yhä aiemmin töihin esittämällä kotihoidon tukikauden lyhentämistä. Äidit töihin –ajankohtainen keskusteluilta Yle tv2 26.2.2013 pureutui tähän kysymykseen, ja jo nimessään provosoiden asetti arvolatauksen talouden ja tehokkuuden maailmasta, jossa lastenhoitoa kotona ei tunnusteta työksi. Voidaan kysyä, että arvostetaanko lapsuutta ylipäätään ja onko Yk:n lapsen oikeuksien sopimuskin jo vähän old school –henkinen, kun talouden logiikka ohjaa Aulan sanoin ajattelemaan lapsia tulevaisuuden yhteiskunnan ”raaka-aineina”. Tämä ajankohtainen keskustelu perhepoliittisista linjauksista herätti minut, koska materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelun heijastuminen vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen on asia, joka näkyy työssäni lastentarhanopettajana selvästi aiempaa enemmän. Vaikka fyysiset resurssit perheessä lapsen tarpeisiin nähden ovat riittävät, saattavat läheissuhderesurssit olla niukat ja suotuisa varhainen vuorovaikutus kärsiä kaiken hektisyyden keskellä. Isossa lapsiryhmässä vietetyn pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapsen kilpailu aikuisen huomiosta jatkuu kotona kilpailuna vanhemman aidosta läsnäolosta. Kysymys varhaiskasvatuksesta ja lapsen edusta sivuutettiin Äidit töihin -keskusteluillassa lähes täysin, vaikka tosiasia on se, että yhä pienempiä lapsia on päivähoidossa yhä enemmän ja yhä pidempiä päiviä, jos kotihoidon tukikautta lyhennetään. Perhepalvelujärjestelmän uudistamisessa tulisikin huomioida perhe kokonaisuutena ja nähdä, että lapsen edun turvaaminen vanhempien joustavan töihin paluun yhteydessä vaatii myös panostusta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen samassa suhteessa entistä enemmän. Toivonkin todella, että varhaiskasvatuslakiesitys vihdoin etenee ja muutokset siihen suuntaan, että yhteiskunnassamme ymmärretään päiväkodin ydintehtävä vanhempien töihin pääsyn turvaamisen sijaan lapsen oikeutena saada korkeatasoista varhaiskasvatusta. Lähden ehdottomasti siitä ajatuksesta, että jokaisella perheellä on oltava valinnan mahdollisuuksia lapsen hoidon suhteen ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon on säilytettävä riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä tai eivät. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä ennaltaehkäisevänä tukena perheille ja tällöin on myös perusteltua, että lapsi on hoidossa, vaikka vanhemmat olisivatkin kotona. Jotta pystyttäisiinkin takaamaan kuitenkin varhaiskasvatuksen laatu ja turvaamaan samalla pienelle lapselle aikaa omien vanhempien kanssa, kannatan lapsen edun näkökulmasta pitkittyvien hoitopäivien rajoittamista ja monipuolisempien kevennettyjen päivähoitomuotojen tarjonnan lisäämistä. Pahoin kuitenkin pelkään tuottavuusmittareiden maailmassa, että tällainen tilanne houkuttelisi päättäjiä viiltämään juustohöylällä myös samalla mitalla päivähoidon henkilöstöresursseista, kun katsotaan lapsia olevan vähemmän tai lyhyemmän aikaa hoidossa. Koneet voivat jaksaa pyörittää isoa kapasiteettia tuloksellisesti pidempään, mutta ihmiset eivät, varsinkin jos halutaan, että työ motivoi tekijäänsä ja on näin laadukasta. Riittävä ja koulutettu henkilökunta on tärkein laadukkaan varhaiskasvatuksen resurssi, johon tulisi laissa panostaa. Näin voitaisiin turvata pienen lapsen oikeus pysyvien aikuisten riittävään läsnäoloon sekä luoda lapselle kasvatuskumppanuudessa vanhempien kanssa yksilöllisesti mahdollisimman turvalliset varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hyvän kasvun edellytykset. Nämä panostukset lapsiin eivät tuottaisi kuten lyhytnäköiset talouskasvua maksimoivat päätökset, mutta eivät myöskään kostautuisi pitkällä aikavälillä suurina kustannuksina lasten hyvinvoinnissa. Entistä enemmän tiedetään pikkulasten varhaisten vuosien merkityksestä ja nähdään, miten katkonaiset ihmissuhteet taaperoiässä sekä turvattomuuden kokemukset näkyvät aikuisiän mielenterveysongelmina ja työkyvyttömyytenä. Täytyy siis toivoa, että lapsuuteen sijoittamisesta tulisi vielä joku päivä trendikästä, jotta voitaisiin investoida arjessa lapsille läsnä oleviin aikuisiin sekä kotona että päivähoidossa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole kasvattaa, mutta lapsi aistii sen, mikä tärkeintä, eli olla läsnä ja rakastaa. Kaisa Kakko, sosionomi (YAMK) –opiskelija Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Lapsiasia –blogi: lapsi joustaa, talous kasvaa Lapsiasia-blogi: uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan Noste-blogiin linkki:
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto