Avainsana: Lastensuojelu
Moniammatillista yhteistyötä rakentamassa asiakaslähtöisesti
Toimivan moniammatillisen yhteistyön toteutuminen on tärkeää lapsi- ja perhepalveluissa. Hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa moniammatillisen yhteistyön merkitys on suuri. Moniammatillisen yhteistyön punainen lanka on asiakaslähtöisyys ja myös lainsäädäntö velvoittaa ammattilaisia asiakaslähtöiseen yhteistyöhön. Anne Laamanen-Ho Hoang ja Tiina Tuomela tarkastelivat moniammatillista yhteistyötä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössään ”Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhdyspinnoilla - työntekijöiden ja asiakkaiden arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä”. Tulosten mukaan yksi merkittävimmistä yhteistyötä edistävistä asioista oli asiakaslähtöinen ymmärrys. Asiakas kutsuu työntekijät mukaan yhteisen pöydän ääreen pohtimaan asioita, jotka koetaan tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Sujuva moniammatillinen yhteistyö syntyy siitä, että yhteistyötä tehdään asiakkaan tarpeiden pohjalta. Asiakaslähtöisen työskentelyn avulla mukaan saadaan oikeat toimijat. Ihminen oman elämänsa asiantuntijana Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun ja lastenpsykiatrian työntekijät haluavat lisätä asiakkaiden aitoa osallistumista moniammatillisessa työskentelyssä. Vanhempien ja lapsen ikätason mukainen osallistuminen yhteisiin neuvotteluihin koettiin välttämättömänä. Ennalta määrättyjen vaihtoehtojen sijaan, asiakkaan pitää saada enemmän tietoa erilaisista palveluista. Tiedon avulla asiakas voi valita itselleen parhaimman ratkaisun yhdessä työntekijöiden kanssa. Asiakkaan toive moniammatillisen yhteistyön tarpeesta tulisi selvittää; mikä on se pulma, johon asiakas tarvitsee apua juuri nyt? Asiakkaat tulisikin nähdä oman asiansa asiantuntijana, ja työntekijät asiakasprosessin tukijoita. Erityisesti lasten osallisuuden vahvistamiseksi tulisi löytää keinoja, sillä tulosten mukaan lasten vaikuttamismahdollisuudet jäävät vähäiseksi moniammatillisessa verkostossa. Yhteisten työvälineiden, kuten verkostotyön ohjeen avulla, lapsen osallisuutta esimerkiksi neuvotteluissa voidaan tukea. Tulosten mukaan systemaattisen asiakaspalautejärjestelmän kehittäminen lisäisi myös asiakasosallisuutta. Vanhempien arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä Tulosten mukaan asiakasvanhempien näkemykset lastensuojelun ja lastenpsykiatrian moniammatillisesta yhteistyöstä vaihtelivat. Vanhempien kertoman mukaan heidän mielipiteitään oli kysytty jonkin verran yhteistyön aikana. Erään vanhemman mukaan lastensuojelussa oli tehty päätöksiä ilman, että vanhempien mielipidettä oli kysytty asiasta. Tämä ilmeisesti vaikutti myös vanhemman kokemuksiin arvostuksesta yhteistyön aikana. Moniammatillisen yhteistyön aikana tiedonsiirtoon tulisi kiinnittää huomiota. Tulosten mukaan vanhempien kokemukset tiedon saamisesta olivat vaihtelevia. Esimerkiksi lapsen psyykkisestä voinnista ja tuen tarpeesta olisi toivottu enemmän tietoa. Yksi asiakasvanhemmista oli sitä mieltä, että lapsen epävakaa elämäntilanne oli vaikeuttanut psykiatrisen arvion ja hoidon saamista. Tulosten mukaan työntekijät oli pääosin koettu ammattitaitoisiksi. Työntekijöiden tuttuus ja pysyvyys moniammatillisessa yhteistyössä vie asioita eteenpäin, kun taas työntekijöiden vaihtuvuus aiheuttaa haasteita yhteistyöhön asiakasvanhempien arvioiden mukaan. Moniammatilliseen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa tarvitaan vielä lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Opinnäytetyön tulosten mukaan tämä ei tunnu vielä toteutuvan tarpeeksi. Toimivan yhteistyön avulla vähennetään myös palveluiden päällekkäisyyttä ja asiakkaiden kuormitusta. Anne Laamanen-Ho Hoang, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa: Laamanen- Ho Hoang, Anne ja Tuomela, Tiina 2018. Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhdyspinnoilla. Työntekijöiden ja asiakkaiden arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä. Metropolia ammattikorkeakoulu. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 § 44
Rousun laaja AATOS-artikkeli Lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta ja lastensuojelun tilasta
Jos oikeasti Suomessa halutaan parannuksia lastensuojeluun, nyt tarvitaan jo konkreettisia reformipäätöksiä Minulta pyydettiin viime keväänä artikkelia nyt tammikuussa 2018 ilmestyneeseen Tahto tehdä toisin -julkaisuun erityisesti lastensuojelun kulttuurisesta muutoksesta. Ymmärsin, että kulttuurisen muutoksen näkyväksi saaminen edellyttää pitkänaikavälin tarkastelua: käytinkin kaiken liikenevän vapaa-ajan kirjoittamalla lastensuojelun kehittymisestä vuosien 1983-2017 ajanjaksolla kokonaisvaltaisesti ja monista näkökulmista käsin. Lähdekirjallisuus oli tuttua, sillä olin ollut vuosikymmenten kehitysvaiheissa mukana eri rooleissa. Artikkelista kutoutui pitkä ja kriittinen näkemys, josta vain muutama teemaluku lopulta mahtui tilattuun Tietosanoman kirjaan. Niinpä tarjosin artikkelia työnantajani julkaisuksi, ja 2.2.2018 yli 100-sivuinen artikkelini ilmestyi Metropolia Ammattikorkeakoulun AATOS-julkaisusarjassa. Muutokset vaativat pitkäkestoista johtamista ja rahoitusta Osoitan artikkelissani miten hitaasti pyrkimykset ja toimintakulttuuriset muutokset vakiintuvat, jos ylipäätään vakiintuvat osaksi käytännön toimintaa. Hyvätkään asiat eivät toteudu mikäli muutosta ei johdeta ja tueta eikä tehdä päätöksiä, joita muutos edellyttäisi niin valtion kuin kuntien toimesta. Yksittäisen työntekijän toimin on vaikea saada rakenteellisia parannuksia aikaan. Suomella ei kuitenkaan ole kansallista lastensuojelupoliittista näkemystä, tavoitteita tai palvelulupauksia lapsille, nuorille ja perheille. Emme tiedä miten lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään olemme pystyneet toimillamme auttamaan. Emme myöskään tiedä heidän hyvinvoinnistaan juuri mitään. Emme tiedä toimimmeko kustannusvaikuttavasti - lastensuojelututkimuksen ja tietopohjan parantamiseksi on tehty vuosien varrella useita esityksiä. Pahoin pelkään, että eduskunnan 100-vuotisjuhlapäätöksellä 5.12.2017 tehdyllä päätöksellä 50 milj. euron pääomituksen saaneen ITLA-säätiön toimintakaan ei rakenna lastensuojelututkimukselle pysyvää rakennetta ja perusrahoitusta. Olemme ajautuneet kansallisesti tilanteeseen, jossa lastensuojelupalvelujen markkinat ovat esimerkiksi sijaishuollon lasten osalta lähes 80 prosenttisesti yksityisten yritysten varassa, kun oikeastaan juuri sijaishuollon osalta pääosa pitäisi tuottaa julkisen toimijan toimesta. Yhteiskunta on ottanut sijoitetun lapsen tai nuoren elämästä vastuun julkisena huoltajana, ja vastuun toteuttaminen pitää olla julkisen vallan omissa käsissä. Tarkastelen palvelumarkkinoiden kehitystä myös artikkelissani. Kuten myös laadun parannuspyrkimyksiä vuosien varrella. Kriisistä toiseen reagoimista Kriisiytyneeseen tilanteeseen vastataan vuodesta toiseen aina uudelleen toistettavilla selvityksillä. Suurimpiin lastensuojelun tarvetta aiheuttaviin ilmiöihin, kuten päihteiden ongelmakäyttö ja hoidon tarve, lapsen, nuoren tai vanhemman mielenterveys, perheiden köyhyys, väkivalta, ei yhteiskuntapolitiikan päätöksissä suhtauduta vakavasti. Esimerkiksi päihde-ensikotien rahoitus on pyörinyt vuosien ajan kansanedustajien budjettiin ehdottamilla ns.joululahjarahoilla. Päätöksenteko on lyhytnäköistä ja reagoivaa. Lastensuojelun osaamisen parantamiseksi ja raskaassa työssä jaksamiseksi on tehty parannusehdotuksia vuosien kuluessa. Taisin itse kirjoittaa lastensuojelun henkilöstökriisistä artikkelin jo 1998. Lastensuojelun kehittämisohjelmassa 2004-2007 teimme monia ehdotuksia, ja laskimme montako eri ”hoitoisuuden mukaista” asiakasta työntekijällä voi samaan aikaan olla, määrään vaikuttaa myös se kuinka paljon erilaisia tukipalveluja on ylipäätään sosiaalityön lisäksi kunnassa käytettävissä. Määrä liikkuu mieluummin 10-15 asiakkaassa kuin nyt lakiin kirjattavaksi joidenkin ehdottama 30 asiakasta. Kansallisen yli hallituskausien ulottuvan lastensuojelun reformin tarve on nyt Minua ei lainkaan yllätä jälleen mediassa esille nousseet huolet lastensuojelun sosiaalityön asiakasmääristä - ennen nykyiseen työhöni siirtymistä tein Kuntaliitossa vuonna 2010 laajan kuntakyselyn, jossa kävi ilmi suuret asiakasmäärät - tosin vaihtelu kunnittain oli suurta. Lasten, nuorten ja perheiden auttamisen laatu vaihtelee kunnittain suuresti, on toki edellä kulkevia ja hyvää esimerkkiä näyttäviä kuntia ja kuntayhtymiä sekä jatkuvasti toimintaa kehittäviä järjestöjä. Näitä tuon esille artikkelissani. Yhtenä esimerkkinä on toiminut Vantaan lastensuojelun henkilöstö, joka on rohkeasti nostanut esille tilanteen kaupungissa, ja tähän on vastuulliset päättäjät myös reagoineet mm.20.11.2017 sote-lautakunnan päätöksellä. Artikkelin lopussa on ehdotus Uuden lastensuojelun reformiksi - tarvitsemme kansallisen yli hallituskausien ulottuvan pitkäkestoisen ja kokonaisvaltaisen muutoksen eli reformin. Siihen ei riitä kulloisenkin hallituksen kärkihanke. Mutta pitemmittä puheitta, kannattaa lukea AATOS-artikkelini (sähköinen maksuton pdf.). Tässä linkki RousuSirkka: Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa(2.2.2018). Tässä linkki myös Tahto tehdä toisin. Uusia toimintatapoja lastensuojeluun - julkaisuun. Linkki Kuntaliitonlastensuojelukyselyn 1.2.2018 uutiseen. Linkki SOS-lapsikylän Johanna Hedmannin ja Anna-Liisa Koisti-Auerin artikkeliin 2.2.2018 Länsi-Suomilehdessä. (sama artikkeli julkaistu myös Helsingin sanomissa 4.2.2018. Linkki Vantaankaupungin sote-lautakunnan 20.11.2017 päätöksen lastensuojelunhenkilöstötilanteen johdosta.
Lastensuojelu mediassa. Vantaalla tehdään hyvää lastensuojelutyötä.
Lastensuojelu on ollut melko paljon näkyvillä mediassa viimeisten vuosien aikana, osittain aiheesta ja osittain aiheetta. Mediassa näyttäytyvät erityisesti dramaattiset tapahtumat kuten Oulun teatraalinen kaksospoikien huostaanottovideo, saman kaupungin insestijuttu sekä Eerikan kuolema -näin isoimmista tapahtumista puhuttaessa. Mediassa on näkynyt myös sosiaalityöntekijöiden resurssipula ja erityisesti Vantaa on ollut mediassa näkyvissä melko negatiivisessa sävyssä. Oman työnantajani parjaaminen mediassa ei ole ollut kovin mukavaa sivusta seurattuna, varsinkaan kun sosiaalityön ongelmat eivät ole koko kuva Vantaan lastensuojelusta. Mediassa korostuvat ääripäät: kärjistettynä joko huostaan otetaan lapset perheestä liian herkästi tai jopa mielivaltaisesti tai sitten ei puututa ollenkaan. Suo siellä – vetelä täällä. Kuitenkin suuri osa lastensuojelusta on avohuollon tukitoimin järjestettyjä palveluja, tilanteen selvittämistä, perheen tai lapsen tukemista niin taloudellisesti kuin henkisesti, palveluohjausta ja yhteistyön tekemistä. Sen lisäksi että valtakunnan päämedioissa on välillä hyvin asenteellisesti toimitettuja artikkeleja ja kolumneja, on näkyvillä henkilöitä, joilla vaikuttaisi olevan ihan oma agendansa ja jonkinlainen oma ristiretki lastensuojelua kohtaan, mutta nämä ovat toki onneksi yksittäisiä tapauksia mutta välillä huomaa toimittajillakin puutteita lähdekritiikin suhteen. Suhteellisen tuoreissa julkaisuissa, kuten lähteissä mainituissa lastensuojelun keskusliiton julkaisemissa oppaissa ja internet-sivuissa, tätä teemaa on käsitelty laajemmalti ja esimerkiksi suppeasta materiaalistaan huolimatta Annika Pätiälän pro gradussaan käsittelemä lastensuojelun mediakuva peilautuu hyvin myös omiin havaintoihini. Ajoittain median näkökulma on positiivinen tai ainakin neutraalin asiallinen. Ajoittain moitetta tulee, että lapsia huostaan otetaan liian herkästi, ja toisaalta ettei puututa tarpeeksi nopeasti. Usein näissäkin korostuu lasten pois ottaminen vanhemmiltaan, vaikka kaikkea muutakin on perheen kanssa tehty. Keskustelu huostaanottoja kohtaan on tietenkin hyvä asia, varsinkin jos tuntuu että niitä tehdään joko liian herkästi tai sitten kynnys on niin korkealla, että lapsen turvallisuus ehtii vaarantua. Lapsen pois ottaminen vanhemmiltaan on valtava toimenpide ja siinä puututaan moneen isoon ja herkkään, perustavanlaatuiseen oikeuteen kuten lapsen ja vanhemman itsemääräämisoikeuteen, oikeuteen olla oman vanhempansa kanssa sekä vanhemmuuteen. Lastensuojelu on muutakin kuin vain sosiaalityötä Lastensuojelulaitoksissa, tehostetussa perhetyössä, ammatillisilla tukihenkilöillä, vastaanotto- ja tukiperheillä ja monilla muilla lastensuojelutyötä tekevillä ei ole samalla lailla "kriisi päällä" työssään. Kyllä - työ on haasteellista ja resurssit ovat ajoittain niukat ja asiakkaitten tuska on käsin kosketeltavissa mutta kaikkiaan nämä palvelut toimivat melko hyvin, elleivät jopa erittäin hyvin, ainakin meillä Vantaalla. Palveluita on muokattu jo pidempään asiakaslähtöisempään suuntaan ja pyritty tuomaan asiakasnäkökulmaa kaikkialla esiin, konkreettisena esimerkkinä kirjaaaminen: suurin osa kirjauksista tehdään yhdessä asiakkaan kanssa tai vähintään heidän kanssaan käydään läpi säännöllisesti mitä heistä on kirjattu. Tätä asiakaslähtöistä osallistuvaa dokumentointia vasta harjoitellaan monessa paikassa Suomessa mutta Vantaalla tätä tehdään lastensuojelun tukipalveluissa lähes poikkeuksetta. Onnistunut lastensuojelutyö ei kuitenkaan näy juurikaan julkisuudessa On oireellista, että jopa Vantaan omien perhepalvelun sisällä, siis saman organisaation missä ovat kaikille saatavilla olevat sosiaalihuoltopalvelut ja lastensuojelun palvelut, on välillä epätietoisuutta mitä kaikkia palveluita lastensuojelu pitääkään sisällään puhumattakaan eri organisaation työntekijöistä tai yhteistyökumppaneista. Jos tietoisuus on pahimmillaan tätä tasoa jopa viranomaisten ja ammattilaisten välillä, onko ihme jos tavalliselle maallikolle lastensuojelu näyttäytyy suljettuna linnakkeena tai huostaanottoautomaattina median välittämän mielikuvan kautta? Lastensuojelu ei ole tosiaan pelkästään sosiaalityötä ja lasten huostaanottoja. Miksei mediassa näy tehostettu perhetyö, ammatillisten tukihenkilöiden tekemä työ ja perhekuntoutus - vain muutamia esimerkkejä luetellakseni. Esimerkiksi meillä Vantaalla kaupungin yli 300 lastensuojelussa olevasta työntekijästä suuri osa on perhetyöntekijöitä, eri lastensuojelulaitosten työntekijöitä ja tukihenkilöstöä kuten ruokapalvelutyöntekijöitä ja toimistosihteereitä sosiaalityöntekijöiden lisäksi. Monen lapsen ja perheen kanssa tehdään paljon töitä avohuollon puolella ja vain osan kanssa tilanne etenee huostaanottoprosesseihin. Mediassa kuva on kuitenkin toisenlainen, milloin huutavia lapsia vedetään väkisin vanhempien sylistä, milloin väärin tehty makaronilaatikko on aiheuttanut huostaanoton jne. Vantaalla on satsattu paljon juuri perheiden arkeen ja kotiin vietäviin palveluihin sekä perhekuntoutukseen. Vantaalla on mm. yksi Suomen suurimmista ja tehokkaimmista perhekuntoutusyksiköistä, ja tulevan laajennuksen myötä se taitaa olla kunnallisista yksiköistä asiakaspaikoiltaan ja määriltään laskien suurin. Pelkkä koko ei toki tarkoita, että sen antama hoito ja kuntoutus olisi vaikuttavaa tai tehokasta, mutta myös laatuun on keskitytty ja henkilökuntaa koulutettu laajasti. Työntekijöitä on riittävästi ja uusia on helppoa rekrytoida hyvässä maineessa olevaan toimintaan eli mediassa esillä olleet vaikutukset eivät näy laitoksissa ja tukipalveluissa niinkään. Miksi lastensuojelun onnistumistarinoista pitäisi kertoa mediassa? Mutta miksi näistä pitäisi sitten kertoa, jos ongelmia ei kerran ole? Juuri sen takia, ettei niistä kerrota missään muuallakaan. Jos lastensuojelusta kerrotaan vain kielteisiä mielikuvia, se ei rohkaise perheitä, lapsia ja nuoria hakemaan apua ajoissa. Kielteinen mielikuva lisää pelkoa ja huolta. Vantaan lastensuojelusta voisi kertoa myös hyvin toimivista palveluista tai Vantaan lastensuojelun Instagram-julkaisuista, josta saatiin Lastensuojelupäivillä kunniamaininta. Uutiskynnyksen ylittää säännöllisesti vain sosiaalityön rekrytointi-ongelmat, vaihtuvat työntekijät, työolot ja työtilanne. Eikä kyse tosiaankaan ole vain Vantaasta, samankaltaisia lastensuojelun sosiaalityön ongelmia on muuallakin. Media tosin ei juurikaan kertonut siitä, millaisia ratkaisuja ja kehittämistoimia sosiaalityön ongelmien osalta päätettiin Vantaalla tehdä (ks. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi). Median riepottelu ei helpota tilannetta niiden sitoutuneiden, pitkäaikaisten sosiaalityöntekijöiden osalta, jotka ovat jaksaneet paikata vaihtuvia työntekijöitä, kestäneet haastavia ja ajoittain ylimitoitettuja asiakastilanteita ja määriä, ja silti siitä huolimatta pysyneet työssään. Vantaalaisena virkamiehenä on välillä saanut hävetä korvat punaisina oman kunnan mediassa riepottelusta ja edellä mainittu pätee myös tähän. On varmasti totta, että Vantaan kaupunki ei ole omassa viestinnässään ollut kovinkaan hyvä ja monet asiat olisi kannattanut isojen herrojen ja rouvien sanoa aivan eri tavalla henkilöstölle sekä median edustajille niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa. Olen itse ollut töissä erilaisissa kunnallisissa ja yksityisissä laitoksissa, pääosin pääkaupunkiseudun kunnallisissa arviointiyksiköissä, yli kymmenen vuoden ajan ja olen huomannut, että tästä työstä ei paljoa näy medioissa. Jonkin verran artikkeleja näkyy sosiaalialan ammattijulkaisuissa, mutta verrattuna esimerkiksi sosiaalityöntekijöihin, niin lastensuojelun laitoksissa ja perheiden kanssa lähityötä tekevät sosionomit ja heihin rinnastettavat tutkinnot jäävät jalkoihin. Profession ja laitostyön arvostuksen kautta olisi hyvä, että sosionomin tutkinto ja työt tulisivat näkyviin ja tutummiksi koko kansalle myös mediassa. Sosiaalityön professio on toki tärkeä ja on hienoa, että sosiaalityöntekijöiden tuskaan on nyt kiinnitetty huomiota, varsinkin kun lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet resurssien pysyen verraten paikoillaan. Myös lastensuojelun asiakkaiden haasteet tuntuvat vaikeutuvan vuosi vuodelta, mutta samalla kentän työntekijöiden ääni jää äänekkäämpien varjoon. Olisi tärkeää, että asioista näkyy eri puolia. Olisi erittäin tärkeää, että lastensuojelusta nähtäisiin myös niitä positiivisia puolia jo senkin takia, ettei negatiivinen julkisuus estäisi hakemasta palvelua niiden lapsien ja perheiden kohdalta, jotka niitä tarvitsevat ja lisäksi hyvin tehty työ laitoksissa, avopalveluissa ja muussa lastensuojelutyössä ansaitsee oman paikkansa lastensuojelun tarinoissa. Teemu Tuominen, perhekuntoutuskeskuksen johtaja, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa: ”Vantaan lastensuojelu taas kriisissä työntekijäpulan takia – Lontoossa kehitetystä mallista toivotaan ratkaisua ongelmiin”: Vantaan sanomat 15.11.2017. https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/579640-vantaan-lastensuojelu-taas-kriisissa-tyontekijapulan-takia-lontoossa-kehitetysta. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi. ”Koulukodissa ei saa rakastua – periaatteessa.” Helsingin sanomat, Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 21.12.2017. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004656180.html ”Yksitoistavuotiaan abortti Oulussa, kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murha ja nyt Miriamin epäilty hyväksikäyttö – Miksi viranomaiset eivät kuule lapsen hätää?” Helsingin sanomien artikkeli. Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 29.12.2017. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005473683.html Pätiälä Annika 2016. Lastensuojelu mediassa. Sanomalehden kirjoitusten rakentama julkisuuskuva vuosina 2014-2015. Lapin Yliopisto. Pro Gradu. https://core.ac.uk/download/pdf/44346712.pdf. Viitattu 29.12.2017. ”Lastensuojelun resurssit viipymättä kuntoon”, Helsingin sanomien mielipide-palsta 14.7.2015, http://www.hs.fi/mielipide/a1436756334217 Lastensuojelu ja some. Opas sosiaalisen median käytölle lastensuojelussa. 2016. Lastensuojelun keskusliiton internetjulkaisu. http://lskl.e-julkaisu.com/lastensuojelu-ja-some/miten-lastensuojelusta-puhutaan-sosiaalisessa-mediassa/ Viitattu 29.12.2017
Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyö – tarua vai totta?
Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyö on keskeinen asia lasten ja nuorten palvelujen onnistumisessa, sillä yllättävän suuri osa lapsista on asiakkaita molemmissa palveluissa. Yhteistyötä toivotaan molemmin puolin, mutta samalla se nähdään hankalana, koska eri ammattien edustajilla on liian vähän tietoa ja ymmärrystä toisten tekemästä työstä. Miten yhteistä ymmärrystä voidaan lisätä? Miten ylipäätänsä voidaan taata tulossa olevien muutosten keskellä lasten ja nuorten hyvinvointi? Yhtenä ratkaisuna pidetään lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaa, joka on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Muutosohjelman myötä nykyiset hajanaiset palvelut pyritään tarmokkaasti yhdistämään yli hallinnonalarajojen lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi. Yhteistyö lasten päiväkuntoutuksessa Lasten päiväkuntoutus Helsingissä on hyvä esimerkki siitä, että moniammatillinen yhteistyö saadaan kyllä onnistumaan, kun aloite yhteistyöhön tulee organisaation johdosta ja sillä on voimallinen johdon ohjaus, tuki ja sitoutuminen. Lasten päiväkuntoutuksessa Mellunmäessä lähdettiin tämän vuoden alussa tavoitteellisemmin kokeilemaan mallia, jossa kuntoutuksen asiakkaiksi otetaan ala-asteikäisiä lapsia, joilla on sekä lastenpsykiatrian että lastensuojelun asiakkuus. Uutta mallissa oli se, että asiakkaaksi voi päästä sekä lastenpsykiatrian tai lastensuojelun kautta ja kuntoutusta lähdetään toteuttamaan yhdessä, yhteisen asiakassuunnitelman pohjalta. Moniammatillisen yhteistyön edellytykset Katariina Pärnän väitöskirjassaan (2012) esittämät moniammatillisen yhteistyön edellytykset toteutuvat päiväkuntoutuksen mallissa juuri sillä tavoin, kun Pärnä on niitä kuvannut: Yhteistyön pohjalla on ensin asiakaslähtöinen tarve tehdä yhteistyötä ja luottamukseen perustuvaa kollegiaalisuutta. Samanaikaisesti löytyy myös halua ammatillisten rajojen ylittämiseen. Lastenpsykiatrian poliklinikan johdon ja perhekuntoutuksen päällikön johtaman yhteistoiminnallisuuden kautta syntyi tuloksellista moniammatillista yhteistyötä. Tuloksena on, että yhteistyö lisää perheiden voimavaroja ja kehittää työntekijöiden osaamista. Päiväkuntoutuksen lasten vanhemmat kertoivat haastatteluissaan, että kokevat moniammatillisen yhteistyön omaa arkeaan helpottavana. Monessa paikassa lasten kanssa asioimiset vähenevät, kun useampi ammattilainen on yhtä aikaa paikalla. Monelle auttajalle samojen asioiden selittäminen vähenee, kun tukea annetaan yhdessä. Työntekijät, lastensuojelun ohjaajat ja psykiatriset sairaanhoitajat, ovat tutustuneet toistensa työhön läheltä ja kertovat arvostavansa toistensa ammatillista otetta. Vanhempi kuntouttajana Opinnäytetyötä varten haastatellut vanhemmat ja työntekijät toivat esiin, että lapsi kuntoutuu palvelussa nopeasti. Huolet alkavat taas, kun lapsi kotiutuu, sillä vanhempien näkökulmasta katsottuna lapselle, jolla usein on neuropsykiatrista oireilua, ei välttämättä löydy sopivia jatkopalveluja. Työntekijöiden näkökulmasta katsottuna palvelussa ei ole kuitenkaan löydetty sopivia keinoja kuntouttaa vanhempia ja lapsia yhdessä, sillä tavoin, että vanhempi pystyisi lapsen kotiuduttua jatkamaan kuntoutusta kotona. Vaikka asiaa katsoo kummastakin näkökulmasta yhtä aikaa, lopputulos on, että lapsen parantunut tilanne ei välttämättä jatku pitkään hyvänä, jos vanhempi ei ole kuntoutunut tai jos jatkopalvelua ei ole tehokkaasti linkitetty kuntoutukseen. Yhteistyön pitää palveluissa ulottua jatkoonkin Moniammatillista yhteistyötä tarvittaisiin siis monella tasolla. Ei riitä, että lastensuojelu ja lastenpsykiatria toimivat yhdessä, jos jatkosta ei huolehdita. Onnistunutta yhteistyötä tarvitaan myös jatkopalvelujen linkittämisessä kuntoutukseen, samalla tavalla, kun vanhempien kuntoutuksen edistämiseen. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyötä varten tehdyistä vanhempien, työntekijöiden ja johdon haastatteluista käy ilmi, että halua ja rohkeutta yhteistyöhön kyllä löytyy. Ehkäpä ei ole kovin vaikeaa omaksua näkemystä siitä, että sosiaalipalvelut kannattaa ehdottomasti linkittää jatkumoksi aina kun asiakkaan tilanne sitä vaatii. LAPE:n muutosohjelmassa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen keskeiseksi asiaksi nostetaan palvelujen saumaton integroiminen asiakaslähtöiseksi eheäksi kokonaisuudeksi. Arkikielellä voi myös todeta, että kaikissa palveluissa tulee aina pyrkiä turvamaan asiakkaan jatkopalvelut jo senkin vuoksi, ettei oma, asiakkaan kanssa tehty ponnistelu valuisi hukkaan. Kirsti Nokelainen, sosionomi, ylempi AMK Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön: Nokelainen Kirsti 2017: Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyö lasten päiväkuntoutuksen kehittämishankkeessa. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosionomi, ylempi AMK. Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt löytyvät www.theseus.fi tietokannasta (ao.ammattikorkeakoulu ja ao.tutkinto). Pärnä Katariina 2012: Kestävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Scripta Lingua Fennica Edita. Turun yliopiston julkaisuja
Haetaan hyviä sijaisvanhempia!
Perhehoidon on ajateltu jo pitkään olevan paras mahdollinen hoitomuoto huostaanotetuille lapsille. Tämä ajatus näkyy myös lastensuojelulakiin vuonna 2012 tehdyssä muutoksessa, jonka johdosta huostaanotettu lapsi pyritään sijoittamaan laitoksen sijasta sijaisperheeseen aina kun se on mahdollista. Sijaisperhe tarjoaa lapselle perheenomaiset kasvuolosuhteet ja mahdollisuuden läheisiin ihmissuhteisiin, jolloin turvataan lapsen terveys ja kehitys, samalla kun tarjotaan kasvatusta, hoitoa ja huolenpitoa pysyvissä ja vakaissa olosuhteissa. Sijaisvanhemman tehtävä voi äkkiseltään vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on kaikessa antoisuudessaan myös vaativaa ja moniulotteista. Tärkeintä on lapsen etu, jonka on tarkoin punnittu toteutuvan paremmin sijaisperheessä, kuin lapsen syntymäperheessä. Kuulostaa suurelta vastuulta, ja sitä se onkin. Siksi tehtävään ei voi hakeutua kevyin perustein. Varsinkaan kun pelkkä lapsen hyvä hoito ei riitä. Lisäksi täytyy olla valmis tekemään yhteistyötä syntymävanhempien ja lapsen muun verkoston kanssa. Ja taustalla häilyy lastensuojelulain mukainen tavoite siitä, että sijoitus voitaisiin lopulta purkaa ja lapsi voisi palata takaisin syntymäperheeseensä. Sijaisperheeseen sijoitettu lapsi ei siis ole oma lapsi, vaikka joskus vieläkin kuulee virheellisesti vedettävän yhtäläisyysmerkkejä sijoitetun lapsen ja adoptiolapsen välille. Kyse on niin juridisesti kuin käytännön tasollakin eri asiasta. Silti sijaisvanhemman täytyisi pystyä hoitamaan lasta kuin omaansa. Lapsella tulisi olla mahdollisuus kiintyä ja kiinnittyä sijaisvanhempaan, kokea olevansa rakastettu, tasapuolisesti kohdeltu ja arvostettu omana itsenään. Syntymävanhempien kanssa tehty yhteistyö avaa parhaimmillaan lapselle mahdollisuuden asettua sijaisperheeseen, joka on edellytys sille, että lapsi kykenee ottaa vastaan niitä kaikkein pisimmälle kantavia, korjaavia kokemuksia. Huostaanotettuja lapsia meillä valitettavasti riittää, sen me kaikki tiedämme. Samoin tiedämme, että sijaisvanhemmista on jatkuva pula. Jotta lain edellyttämä pyrkimys perhehoidon ensisijaisuudesta täyttyisi, sijaisvanhemmuuden tulisi olla houkutteleva elämäntapa. Sanon elämäntapa, sillä työkään se ei ole. Kunnat ja palveluntarjoajat rekrytoivat sijavanhempia jatkuvasti ja kilpailevat motivoituneista ja kaikin puolin sopivista perheistä. Palkkioiden hintaa on korotettu viime vuoden puolella ainakin kahdessa pääkaupunkiseudun kunnassa. Tämä on paitsi oikein, myös loogista, sillä sijaishuollon toteuttaminen perhehoidossa on edelleen huomattavasti halvempaa, kuin laitoshoidossa. Perusteluina on käytetty myös sitä, että erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä sijaishuollossa on kasvanut. Sisäinen motivaatio on sijaisvanhemmuutta kannatteleva voima Helsingin Sanomat nosti tammikuussa julkiseen keskusteluun huolen sijaisvanhempien jaksamisesta. Vaikka palkkioiden korottaminen saattaa lisätä motivaatiota, jokapäiväiseen jaksamiseen sillä luulisi olevan melko vähän vaikutusta. Tosin kilpailukykyiset palkkiot saattavat auttaa siihen, että sijaisvanhemmalla on taloudelliset edellytykset jäädä kotiin hoitamaan sijoitettua lasta, jolloin voimavaroja ei tarvitse jakaa palkkatyön ja elämäntavan välillä. Toisaalta voidaan pohtia, missä määrin on oikein ja hyvä, että ihmiset hakeutuvat perhehoitajiksi rahan vuoksi. Ja kuitenkin, korvauksen täytyy olla niin suuri, että sillä saa suuren sydämen lisäksi tietämystä lapsen kasvusta ja kehityksestä, mielellään myös kiintymyssuhteesta ja traumoista, sekä taitoa soveltaa vielä käytännössäkin tietämystään. On puhuttu siitä, kuinka sijaisvanhemmat kokevat jäävänsä yksin ja vaille tukea liian usein. Vaikka sijaisperhe toimiikin kuin mikä tahansa perhe, itse luodun turvaverkoston tukemana, sen kohtaamat haasteet ovat omanlaisensa. Tuen kehittämiseen on luvattu kiinnittää huomiota myös niissä kunnissa, joissa palkkionkorotuksia on tehty. Tehtävään hakeutuessa kannattaakin selvittää, minkälaista tukea kunta tai palveluntarjoaja sijaisvanhemmalle antaa ja onko tuki ennaltaehkäisevää ja jatkuvaa vai saatavissa vasta silloin, kun asiat ovat jo umpisolmussa. Miksi sitten hakeutua sijaisvanhemmaksi? Sisäinen motivaatio on varmasti paras ja kauaskantoisin prosessin liikkeelle saava ja sitä kannatteleva voima. Tuki ja palkkio tietysti ovat merkitseviä joissakin kohdissa, mutta kriittisesti tarkasteltu omasta itsestä kumpuava halu elää lapsen rinnalla tämän elämän ratkaisevimmassa kohdassa ennalta määrittämättömän hetken, on ratkaisevinta. Se riittää yhdessä sopivan elämäntilanteen kanssa, kaiken muun voi oppia. Johanna Virtanen, Sosionomi YAMK-opiskelija Helsingin kaupunki, sijaisperheeksi Perhehoitoliitto, Minustako sijaisvanhempi?
”Mörkö” nimeltään Sote-uudistus
Sipilän hallitus antoi maaliskuussa 2017 esityksen, jonka mukaan Suomeen muodostetaan 18 maakuntaa, joissa vaaleilla valittava maakuntavaltuusto käyttää päätäntävaltaa. Maakunnille siirrettäviä keskeisiä tehtäviä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä pelastustoimi, pääosa ELY-keskuksen tehtävistä sekä TE-tehtävät. Uudistuksessa valmistellaan erikseen asiakkaan valinnanvapautta koskeva lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on, että asiakas voi valita valinnanvapauden piiriin kuuluvissa palveluissa joko maakunnan yhtiön, yksityisen tai järjestön palvelun välillä. Uudistuksen tavoitteena on alentaa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia niin, että vuoteen 2030 mennessä ne olisivat 3 miljardia euroa vähemmän kuin ennen uudistusta. Tavoitteena on myös kaventaa terveyseroja ja parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta. (www.alueuudistus.fi.) Huolta ja tarpeita uudistukselle Kuvailisin itseäni kehittämismyönteiseksi ja uudistuksille avoimeksi. Silti aiheena sote-uudistus on lähinnä aiheuttanut pakokammoa ja aistin negatiiviset odotukset sekä arjen ympyröissä että työilmapiirissä tulevaa suurta uudistusta kohtaan. Lähdin miettimään, kuinka paljon negatiivisuus todellisuudessa lähtee omista odotuksista ja mietteistä. Pyrin etsimään kevään ja kesän keskusteluista positiivista näkökulmaa uudistukselle. Huoli ei kuitenkaan täysin häipynyt, mutta tarve uudistukselle on nähtävissä kaikissa keskusteluissa. Sosiaalialan koulutuksen uudistamisen tarpeista YTM Sanna Lähteinen sekä YTM Niina Pietilä kirjoittivat huhtikuussa 2017 Sosiaalinen tekijä-blogissa sote-alan koulutuksen uudistamisesta. Tekeillä oleva uudistus edellyttää sekä tulevien ammattilaisten että alalle jo valmistuneiden osaamisen uudistamista. Lähteisen ja Pietilän mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen perusteella, on koulutuskeskusteluissa sama ongelma kuin koko sote-uudistuksessa eli terveydenhuolto menee edelle ja sosiaalihuolto on unohdettu lähes kokonaan. Alan koulutuksen kehittämisen painopisteiksi on nostettu ohjaus, neuvonta ja kustannustietoisuus, joiden tavoite on varmistaa asiakkaiden mahdollisimman varhainen ohjautuminen tarvittavien palveluiden piiriin. Lähteinen ja Pietilä korostavat, että sosiaalihuollon työ ei voi kutistua ohjaukseen ja neuvontaan vaan asiantunteva ja laadukas palvelutarpeen arviointi on sote-alan työn keskeisin osa. He pohtivat blogissaan ymmärretäänkö sosiaalialan ammattilaisten tehtävät ja sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys esimerkiksi kansanterveydelle sote-uudistuksessa. (Lähteinen - Pietilä 2017.) Asiakkaan valinnanvapaus esimerkiksi lastensuojelussa puhuttaa Lastensuojelun keskusliiton kuntajäsenet ottivat kantaa sote-uudistuksessa asiakkaan valinnanvapauteen ja sen tuomiin haasteisiin. Heidän mukaansa valinnanvapauteen liittyy riskejä erityisesti lastensuojelussa. Vaikka hallituksen esityksessä lapsivaikutuksen arvioinnista nähtiin, että valinnanvapaus lastensuojelussa saattaa heikentää lapsen edun toteutumista, ei lastensuojelua ole rajattu lain ulkopuolelle - huolestuttava arviointi. Valinnanvapaus lastensuojelussa voi hajauttaa perheiden palveluja ja siten uhata integraation toteutumista. Lastensuojelussa jatkuvuus on tärkeää ja mahdollisuus vaihtaa toimipistettä uhkaa jatkuvuutta. Vielä on epäselvää missä määrin sijaishuoltopaikan valinta tulee olemaan valinnanvapauden piirissä. Valinnanvapausmallissa haasteena tulee olemaan perheet, joilla on moninaisia palvelutarpeita useilta eri tuottajilta, mutta joilla ei ole voimavaroja tai kykyä tehdä päätöksiä. Lastensuojelun keskusliitto näkee tärkeänä uudistuksen onnistumiselle, että sote-keskuksilla on riittävästi osaamista perheiden tukemiseen, arviointiin ja ohjaamiseen. (Alanen – Hanhinen - Hyvärinen 2017.) Uudistuksen vaihestaminen oli perusteltua Sosiaalityön yliopiston lehtori Harry Lunabba sanoo Image-lehdelle antamassaan haastattelussa, että hallituksen olisi pitänyt keskittyä uudistamaan ensin terveydenhuolto. Lunabban mielestä sote-uudistuksella ja sote-keskuksilla halutaan antaa kuva palveluiden kokonaisvaltaisuudesta, mutta todellisuudessa ministerit ja keskuksia havittelevat yritykset eivät ole osoittaneet kiinnostusta sosiaalipuoleen. ”Koska sotekeskuksiin jää vain neuvonta ja ohjaus, sosiaalityö siirtyy peruspalveluista maakuntien erikoispalveluihin. Ero kansalaisen elinympäristön ja sosiaalityön välillä kasvaa, ja siitä tulee enemmän korjaavaa työtä” sanoo Lunabba. (Onninen 2017) Huoli lastensuojelun palveluista ja perheiden eriarvoistumisesta entisestään näin ollen kasvaa. Tarvitaan osaavaa henkilöstöä maakuntiin, jotta lastensuojelullisia ongelmia osataan katsoa ja palvelutarpeen arvioinnit ovat asianmukaisia ja perheitä tukevia. Sosiaalialan asiantuntijat ja ammattilaiset ovat kritisoineet pitkin kulunutta kevättä ja kesää sote-uudistusta ja sosiaalialan väheksyntää. Sirkka Rousu kirjoitti Lastensuojelija -blogissaan 30.6.2017 lastensuojelun kulttuurista muutosta koskevasta kirja-artikkelistaan. Rousu käsitteli artikkelissaan erityisesti lastensuojelun kehittymistä ja kehittämistä vuodesta 1983 lähtien. Rousun mukaan lastensuojelusta löytyy yhteiskunnallisia ja yksilön haasteita ja ongelmia, joihin ei saadakaan lopullisia ratkaisuja, mutta esimerkiksi työolosuhteisiin voidaan vastata rahalla. Rousun tekstistä tulee esiin, että lastensuojelu on ja on aina ollut marginaalissa, kun kohdennetaan budjettia. Esitykset sote-uudistuksesta ja valinvapauslaista ovat lastensuojelun asiakkaan näkökulmasta vain pirstaloinut palveluverkostoa entisestään. (Rousu 2017.) Suomesta löytyy valtava määrä osaamista, erityistä asiantuntijuutta sosiaalialaa ja ymmärrystä lastensuojelua kohtaan. Ihmetyttää miten tällainen tieto ja taito jätetään hyödyntämättä sote-uudistusta tehtäessä. Tulevaisuuden näkökulmista ei ole vaikeaa löytää tietoa ja päättäjillä olisi kaikki työvälineet käytettävissä, jos vain tahtoa löytyisi. Lastensuojelutyö on kuormittunut Lastensuojelu on yleisesti nähty haastavana, heikosti resursoituna, henkisesti kuormittavana, työntekijän laaja-alaista yhteiskunnan ja yksilön ymmärrystä edellyttävänä alana. Laki ja ammattietiikka sekä ihmisen omat kokemukset ja ajatukset ohjaavat lastensuojelun työntekijää. Lastensuojelu on noussut isoksi puheenaiheeksi ja kritisoinnin kohteeksi mediassa. Resurssipula ja riittämättömät voimavarat tunnistetaan ja niistä halutaan pitää ääntä. Freestyle-päihdekasvatuskampanjan julkaisussa otettiin kantaa resursointi ongelmiin ja sosiaalityön riittämättömien resurssien vaikutukseen koko lastensuojelun kentällä. Lastensuojelun organisaation kuuluisi olla perheitä tukemassa, mutta aiheuttaa pahimmillaan lisäkuormaa perheelle. Sosiaalityön yhtenä haasteena nähtiin myös sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus. Vaihtuvuuden syynä on pidetty työnkuormittavuutta, jonka yksi syy on suuret asiakasmäärät. Näin ollen työntekijän vaihtuvuus kuormittaa taas asiakasta. Lapsen edun tavoittelu on ensisijainen tavoite, mikä ei saisi kärsiä riittämättömistä resursseista tai byrokratian hankaluudesta. (Remahl 2017, 12-15) Helsingin sote uudistuu valtakunnallisen muutoksen kynnyksellä Toukokuun 2017 Helsingin kaupungin henkilöstölehdessä käsiteltiin kaupungin uudistuksia sote-uudistuksen kynnyksellä. Sosiaalivirasto ja terveysvirasto yhdistettiin muutama vuosi sitten, jolloin Soten hallinto koki suuret muutokset Helsingissä. Helsingissä sosiaali- ja terveystoimiala on lähtenyt uudistamaan jo ennen valtakunnallisia maakunta- ja sote-uudistuksia. Palvelujen uudistamisessa ollaan jo pitkällä ja ensimmäinen perhekeskus avattiin Itäkeskukseen kesäkuussa. Uusia toimintamalleja on alettu kokeilla ja pilotoida. (Kasurinen 2017, 11) Kalasatamaan nousee ensi vuonna uusi terveys- ja hyvinvointikeskus, josta myös Helsingin Sanomat kirjoitti kesäkuussa 2017. Artikkelissa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoo Helsingin toteuttaneen omaa sote-uudistustaan vuodesta 2014, jonka mukaan kaupunki keskittää sosiaali- ja terveyspalvelut isoihin yksiköihin samojen kattojen alle. Vapaavuoren mukaan nyt on eletty pitkään epävarmassa ja haastavassa tilanteessa, koska ei tiedetä mitä ja milloin sote-uudistuksen suhteen tapahtuu. Tästä huolimatta Helsinki toteuttaa toistaiseksi tehtyä suunnitelmaansa. Vapaavuoren mukaan aikataulu tulee olemaan suurin ongelma. Suuri huolenaihe on, miten näin mittava hanke saadaan vietyä hallitusti läpi. (Varmavuori 2017.) Kaupungin tasolla sosiaalialalla ja lastensuojelussa ylhäältä organisaatiosta valuvat ja nopeat päätökset ja muutokset ovat tuoneet osansa työn kuormittavuuteen. Se kuinka sote-uudistus tulee vielä muuttamaan jo tekeillä olevaa Helsingin organisaatiouudistusta, on suuri kysymysmerkki. Tuleva uudistus tulee vaatimaan kunnilta ja kuntayhtymiltä paljon, jotta muutokset saadaan toteutettua asiakkaiden ja sote-alan ammattilaisten näkökulmasta mahdollisimman hyvin. Sote-muutos vaatii tahtoa ja uusia ajatuksia Jos sote-uudistuksen onnistuminen vaatii päättäjiltä tahtoa ja uutta tapaa ajatella, vaatii uudistus sitä myös meiltä, sosiaalialan ammattilaisilta ja asiantuntijoilta. Muutokset asenteissa ja toimintakulttuureissa tulee lähteä jo esimiestasolta, mutta meidän jokaisen täytyy nähdä muutoksen tarve itsessämme. Parhaimmillaan sote-uudistuksella pystytään kohdistamaan asianmukaiset palvelut oikea-aikaisesti asiakkaalle. Sitran 2015 julkaisemassa Nuoren tilannekuva -hankkeen loppujulkaisussa pyrittiin avaamaan uusia ratkaisuja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten auttamiseksi. Vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista tulisi olla kaikilla; vanhemmilla sekä terveydenhuollon ja sosiaalitoimen, koulutuksen ja muiden toimialojen ammattilaisilla. Selvityksessä korostetaan jälleen ennaltaehkäisevän työn merkitystä sen sijaan, että keskitytään korjaamaan kasautuneita ongelmia. Varhainen tuki on tutkitusti taloudellisesti kannattavaa ja lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää. (Ervamaa – Haahkola – Illi – Markkola – Suomalainen – Tukiainen 2015) Lapsuudessa rakentuu hyvinvoinnin ja terveyden perusta. Tämän takia painopisteen tulisi olla lapsissa, nuorissa ja perhepalveluissa. Hallitus on luvannut antaa valinnanvapauslakiesityksensä loka/marraskuun vaihteessa. Katja Laxström, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet: Alanen, Olli. Hanhinen, Sari. Hyvärinen, Olli 2017. Lehdistötiedote. Sote-uudistuksen valinvapausmalli voi heikentää lapsen edun toteutumista. Lastensuojelun keskusliitto. Ervamaa, Suvi. Haahkola, Kimmo. Illi, Marja. Markkola, Antti. Suomalainen, Kirsi, Tukiainen, Henna 2015. Lasten ja nuorten palvelut 2020: Jotta yksikään lapsi tai nuori ei tipahda turvaverkon läpi. Sitra. Kasurinen, Maija-Liisa 2017. Kaupunkilaiset mukaan kaupungin kehittämiseen. Sosiaali- ja terveystoimiala valmistautuu seuraavaan uudistukseen. Helsingin henki, Helsingin kaupungin henkilöstölehti 2/2017. Lunabba, Oskari 2017. Sosiaalipuoli unohtui sote-uudistuksesta. Image 22.6.2017. Lähteinen, Sanna. Pietilä, Niina 2017. Huhuu missä sosiaaliala. Sosiaalinen tekijä -blogi 8.4.2017. Remahl, Marko 2017. WANTED: kiireetön sosiaalityöntekijä. Freestyle-päihdekasvatuskampanjan julkaisu 3/17. Rousu, Sirkka 2017. Sote-malli uusiksi - tämä on myös lastensuojelun kannalta hyvä asia. Tahto tehdä toisin -kirjan artikkelista. Lastensuojelija-blogi. 30.6.2017. Sote- ja maakuntauudistus. www.alueuudistus.fi Varmavuori, Marjaana 2017. Vielä ei tiedetä, ketä Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa lopulta hoidetaan – Helsinki odottaa tietoa soten kohtalosta kuin kuuta nousevaa. Helsingin Sanomat 28.6.2017.
Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan monet merkitykset entisten tuettavien kokemana
Kun tukihenkilö asettuu pitkäaikaisesti sellaisen lapsen tai nuoren rinnalle, jonka lapsuuden perheolot ovat olleet vaihtelevia ja mahdollisesti jopa vaurioittavia, on lapsella tai nuorella mahdollisuus täyttää niitä puutteita, joita vaikkapa hänen verkostossaan on. Tukihenkilötoiminnan vuosikymmenet Lastensuojelun tukihenkilötoimintaan on järjestetty vuosikymmenten ajan. Sen edeltäjänä toiminut suojeluvalvontajärjestelmä korvautui tukihenkilötoiminnalla, sillä suojeluvalvonta perustui kontrollifunktioon, eivätkä sen tulokset siksi olleet halutun kaltaisia. Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan ensimmäinen merkittävä vuosi oli 1984, sillä silloin se sai paikkansa silloisessa uudessa lastensuojelulaissa, yhtenä avohuollon tukitoimena. Toinen merkittävä vuosi saman toiminnan kannalta oli 30 vuotta myöhemmin. 2014 tukihenkilötoiminta siirtyi sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain muutoksessa sosiaalihuoltolain puolelle. Näin ollen kunta on velvoitettu järjestämään tukihenkilötoimintaa myös ei lastensuojeluasiakkaana oleville. Tukihenkilötoiminnan muutokset ajassamme ovat sellaisia, joita emme vielä ole nähneet. Myös soteen liittyvät muutokset tulevat vaikuttamaan tukihenkilötoiminnan kenttään. Tukihenkilötoiminta tulee entisestään saamaan myös vaihtoehtoisia toimintamuotoja rinnalleen erilaisista mentorointi- ja aikuisystävätoiminnoista. Lisäksi ammatillisen tukihenkilötoiminnan käyttö voi laajentua ja kasvaa lastensuojelun asiakaslasten entistä monimutkaisempien elämäntilanteiden vuoksi. Siksi aihe on ajankohtainen. Vapaaehtoiset aikuisystävät Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan järjestäminen on perinteisesti tapahtunut vapaaehtoistoimijoiden avulla. Maallikkohenkilöt ovat asettuneet tukemaan lapsia ja nuoria, tekemään heidän kanssaan erilaisia asioita arjessa. Tämä ainutlaatuinen ihmissuhde järjestetään ulkopuoliselta taholta, usein kunnan sosiaalityön puolelta. Vapaaehtoinen aikuisystävä mahdollistaa säännöllisiä tapaamisia arjessa, keksii ja järjestää kivaa tekemistä, tsemppaa koulunkäynnissä ja kyselee kuulumisia. Hän näkee ja kuulee lapsen ja hänen toiveensa. Hän ei utele. Ei ole työntekijä. Hän on sankari, joista on jatkuva pula. Tukihenkilöt haastatellaan, koulutetaan ja yhdistetään tukisuhteisiin. Minkälaisia eväitä tukihenkilöille tulisi antaa? Millaisiin suhteisiin tukihenkilöiden tulisi pystyä? Tukihenkilötoiminnan kokemukset tutkimuksen pyörteissä Neljä jo aikuistunutta entistä tuettavaa haastateltiin syvähaastattelun menetelmällä. He kertoivat menetelmälle ominaisella tavalla laajalti ja rönsyillen niistä kokemuksesta, mitä heillä oli lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Koska tukihenkilötoiminta on mahdotonta täysin irrottaa muista elämänkokemuksista, oli tärkeää hahmottaa myös heidän lapsuuden perheolojaan, nykyistä elämäntilannettaan ja tulevaisuuden haaveitaan. Tutkimuksen elämänkerrallinen ja narratiivinen ote näkyy voimakkaasti ja mahdollistaa haastateltavien oman äänen kuuluviin sellaisenaan. Entiset tuettavat rakensivat kokemiaan tukihenkilöidensä ja tukisuhteidensa merkityksiä aina ystävästä ja roolimallista isähahmoon, ainoaan luotettavaan aikuiseen sekä auktoriteettiin. Kokemukset olivat kovin henkilökohtaisia ja niitä värittivät usein juuri ne puutteet, joita entisten tuettavien omassa arjessa tai perheessä oli. Koska haastateltavat olivat jo aikuisia ja heidän oma elämänsä oli tasapainoinen haastatteluhetkellä, heidän oli mahdollisuus tarkastella tukisuhdettaan osana siihenastista elämänkokemusta. Tukihenkilön koettiin olevan osasyynä sille, miksi tietyt koulut oli käyty, joku tietty ammatti valittu, että parisuhde oli aikuisiällä mahdollinen tai miksi huumeita ei oltu kokeiltu. Tukisuhteet tuntuivat kantautuvan aina aikuisiälle saakka. Toiminnan kokemuksiin sisältyi mm. luottamuksen uudelleenrakentumista sekä arvojen siirtymistä. Hyvä tukihenkilö mahdollisti tukisuhteen sallivan ilmapiirin ja vastavuoroisen ystävyyden. Isona asiana esille nousi tukihenkilön pitkäaikaisuus, pysyvyys. Pysyvyydellä oli merkityksensä myös virallisen tukisuhteen päättymisen jälkeen. Ystävää autettiin nyt puolin ja toisin. Viivan alle Pienen otoksen tutkimus ei mahdollista yleistettäviä vastauksia, eivätkä henkilökohtaiset kokemukset muutenkaan sovi yleistämisajatukseen. Siitä huolimatta ammattilaiset, tukihenkilötoimintaa organisoivat tahot sekä itse tukihenkilöt suunnata ajatuksensa ja resurssinsa kokemusasiantuntijoiden kertomusten perusteella sellaisiin yksityiskohtiin, jotka voivat olla merkityksellisiä. Haastateltaville itselleen haastattelu mahdollisti tilaisuuden jäsentää omaa elämäänsä sanallisesti, tulla kuulluksi ja kohdatuksi sekä jakaa ainutkertaisista kokemuksistaan, luoden itse merkityksiä asioiden välille. Tutkimuksen toteuttajalle matka oli pitkä ja perusteellinen. Kuten tukisuhteetkin yleensä ovat. Rakentamiseen menee aikaa ja se saattaa koetella ja sitä koetellaan. Lopulta käsissä on kuitenkin jotain sellaista, josta voi olla kiitollinen. Haastateltavilla se on tukihenkilö ja tukisuhde, jonka suurin osa sai pitää vielä aikuisiässäänkin. Minulla se on opinnäytetyö, joka mahdollisti haastateltavien henkilökohtaisten kokemusten jakamisen ja intensiivistä pohdintaa. Haastattelut olivat herkistävä kokemus, etenkin, kun sattuu työskentelemään itse asian parissa. Silloin saattaa kuvitella näkevänsä omien kättensä jäljet tukisuhteissa, jotka ovat loppuneet jo ehkä ennen kuin oma työura asian parissa on edes alkanut ja joiden merkitykset ovat sinällään hyvin omakohtaisia, eivätkä lainkaan yleistettäviä. Mutta niin ihmismieli toimii, se yhdistää tarinoita kokonaisuuksiksi ja kokemuksia kokonaisiksi. Minä saan yhdistää tukihenkilöitä ja tuettavia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa niin, että ne jättävät jälkiä, joita ei voi unohtaa. Piia Vanhatalo, tukihenkilötoiminnan koordinaattori, sosionomi (ylempi AMK) Teksti perustuu keväällä 2017 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Vanhatalo Piia 2017: ”Vähän niin ku se päivä kesällä, kun mennään Lintsille: kaikki oottaa sitä”. Neljän aikuisen syvähaastattelu. Kokemuksia lastensuojelun tukihenkilötoiminnasta. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Työ löytyy Theseus.fi sivustolta Tukihenkilötoimintaan voi tutustua lisää esimerkiksi täältä.
Lapsilähtöistä aikuisjohtoista arkea lastenkodissa -etnograafinen opinnäytetyötutkimus Metropoliassa
Hyvää arkea pidetään yleisesti tärkeimpänä edellytyksenä lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa. Turvallinen ja hyväksyvä perushoito, joka suojaa liiallisilta ärsykkeiltä, muodostaa lapselle riittävän hyvän ympäristön. Kasvattamisen puolestaan tulee auttaa lasta omaksumaan realistinen kuva itsestä ja ympäristöstä sekä auttaa lasta olemaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Lasten suojelun katsotaan olevan arkista tekemistä ja arjen asioiden hoitamista. Lastensuojelun keskeinen periaate on edistää lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lapsen asuessa huostaan otettuna lastenkodissa on kyse aina poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa hyvä arki lapsen omassa kodissa ei ole syystä tai toisesta toteutunut. Lastenkoti on elin- ja kasvuympäristönä erityinen, poiketen vanhempien ja sisarusten kanssa jaetusta kodista. Lastenkodissa elinympäristö jaetaan toisten lasten ja työntekijöiden kanssa. Lastenkodin yhteisöllisyys tulee esille lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta, vastuuta ja vallankäyttöä tarkasteltaessa. Lastenkodin hoitajat hyvän arjen luojina Sinkkonen (2010) on kirjoittanut, ettei suotuisia hoidollisia vaikutuksia, joita lastenkodin arkielämä mahdollistaa tiedosteta riittävästi. Lastenkodeissa aikuiset luovat struktuurit, joiden puute on aikaisemmin aiheuttanut kroonista epävarmuutta ja stressiä lapsen elämään. Sijaishuollossa olevalla lapsella voi olla kokemus monista katkenneista kiintymyssuhteista, hoidon vakavista ja pitkäkestoisista laiminlyönneistä tai kaltoin kohtelusta. Lapsen ja nuoren mahdollisuus solmia turvallisia kiintymyssuhteita muodostaakin lastensuojeluyksikön hoidon potentiaalin. Tämä artikkeli perustuu vuonna 2016 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni ”Lapsen hyvä arki lastenkodissa - etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa”. Opinnäytetyö kuvaa ja jäsentää aikuisten työtapoja, sen keskeisenä kysymyksenä on se, millainen aikuisen toiminta luo ja ylläpitää lastenkodin hyvää arkea. Opinnäytetyö on toteutettu etnografisen tutkimuksen menetelmin ja sen aineisto on peräisin keväällä 2016 tehdystä tutkijalähtöisestä havainnoinnista helsinkiläisen lastenkodin osastolla. Turvallisuutta, yksilöllisyyttä ja toivoa -keskeiset hyvän arjen elementit Turvallisuus on opinnäytetyön tulosten mukaan yksi keskeinen tekijä lapsen hyvässä arjessa osastolla. Aikuisten toimintatavat pyrkivät varmistamaan arjen ja rutiinien ennustettavuuden, perus huolenpidon toteutumisen sekä fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden. Näiden toteutuminen edellyttää luottamusta sekä yhteisöllisyyttä aikuisten ja lasten välillä. Työryhmän keskinäisen kanssakäymisen osalta korostui arjen ennakointi sekä työtapojen yhtenäisyys turvallisuutta ylläpitävinä ja lisäävinä tapoina. Turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää työntekijöiltä hyvää lapsiryhmän tuntemista sekä tilanteen arvioimista. ”Mä voin ottaa Ainon vaikka tähän mun viereen (siirtää samalla Ainon mukin oman paikkansa viereen). Tänään on varmaan parempi, ettei Aatu ja Iita istu vierekkäin (vaihtaa kahden mukin paikkaa ristikkäin pöydässä).” Toinen merkittävä tekijä lapsen hyvän arjen rakentajana on lapsen yksilöllinen kohtaaminen. Lastenkodin osastolla on yhteisiä sääntöjä ja tapoja, jotka muodostavat arjen rutiinit. Yhdessä asumisesta huolimatta lasten yksilöllisyys korostui aikuisten toiminnassa. Lapsista jokaisella oli oma päivärytmi ja kunkin lapsen kohdalla kiinnitettiin huomiota eri asioihin lapsen kokonaisvaltaisesta tilanteesta riippuen. Työryhmän suunnitelmallisen työskentelyn ja yksilöllisen kohtaamisen myötä jokaiselle lapselle muodostuu sopiva arjen ohjelma, ikätasoinen hoito- ja kasvatus, sekä tulevaisuuden huomioiminen. Aikuinen pelailee Minnan kanssa. Huikkaa käytävälle toiselle Villelle, että on iltapesun aika, jatkaen samalla kortin pelaamista. Ville ei halua mennä suihkuun, kävelee ympäri osastoa selittäen erilaisia syitä sille, että jättää iltasuihkun välistä. Aikuinen jatkaa peliä, mutta alkaa keskustelemaan käytävällä olevan Villen kanssa. Muistuttaa kuinka päivän hiet tulee käydä pesemässä pois, tuo esille suihkun kestävän vain hetken ja vetoaa puheessaan siihen kuinka Villen päivä on ollut hyvä tänään. Ville istuu eteisaulaan, toistaa vielä ettei ole menossa, sanoo väsyttävän. Aikuinen pelaa pelin loppuun Minnan kanssa ja siirtyy eteisaulaan. Vaatii tiukemmin Villeä suihkuun, perustelee vielä tämän hikoilleen päivällä harrastuksessa. Ville ei ole kuulevinaankaan. Aikuinen ottaa esille säännöt, Villen on käytävä illalla suihkussa. Istuutuu Villen viereen toiselle tuolille ja muistuttaa, ettei suihku kauan kestä ja enemmän aikaa menee asiasta keskusteluun. Ville katsoo aikuista ja sanoo ”okei mä meen, mut sit vaan ihan sekunniks”. Tähän aikuinen vastaa ”tosi hyvä, tuutko repparissa hakeen pyyhkeen”. Ville ojentaa mitään sanomatta kädet ylös noussutta aikuista kohti ja kiipeää reppuselkään. Kolmas lapsen hyvän arjen rakentaja on toivon ylläpitäminen niin lasten tulevaisuuden kuin aikuisten työn osalta. Työntekijät keskustelivat paljon lapsista lasten kuullen, ihaillen heidän taitojaan tai ominaisuuksiaan sekä muistelivat kuinka lapsi on edennyt aikaisemmin haasteita tuoneissa asioissa. Toivon ylläpitäminen vahvisti lapsen itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen sekä antoi kokemuksen hyväksynnästä ja omasta kykeneväisyydestä. Työryhmälle toivon ylläpitäminen toi uskoa omaan työhön ja sen vaikuttavuuteen. ”Meinasin ihan soittaa ja ihmetellä missä Antti on, mut tänäänhän oli se harrastus. Hoitaa niin hienosti itse vanhempiensa kanssa, ettei meinaa edes muistaa. Olisi kyllä hienoa joskus päästä mukaan, täytyy kattoa, jos joskus onnistuisi” Aikuinen toteaa toiselle aikuiselle kirjoittaessaan raportteja aikaisemmin tapahtuneista asioista. Lapsen hyvä arki lastenkodissa muodostuu kokonaisuudesta Hyvä arki lastenkodissa edellyttävän arkea, jossa lapsi kokee fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, saa ikätasoista hoitoa ja kasvatusta sekä kokee hyväksytyksi tulemista ja toivoa hyvästä tulevaisuudesta. Hoitajilta se edellyttää yhtenäisiä työtapoja, uskoa omaan työhön, suunnitelmallista työskentelyä ja arjen ennakointia sekä vahvaa luottamusta työkaveriin. Lastenkodin työryhmän toiminnan kehittämisellä, pysyvyyden ja jaksamisen tukemisella on yhteys lapsen kokemukseen hyvästä arjesta. Lapsen hyvä arki lastenkodissa edellyttää hyvinvoivaa työryhmää, työnantajan tukiessa toimillaan työryhmien hyvinvointia tukee se myös lapsen hyvän arjen vahvistumista. Työ lastenkodissa on haastavaa ja raskastakin, mutta ennen kaikkea täynnä lasten ja aikuisten yhteisiä pieniä hyviä hetkiä, jossa toimiva arjen kokonaisuus muodostaa lapsen hyvän arjen lastenkodissa. Tanja Pelttari, sosionomi (ylempi AMK) Esimerkeissä käytetyt lasten nimet ovat keksittyjä. Lähteet Pelttari, Tanja 2016. Lapsen hyvän arjen tekijöitä lastenkodissa – etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa. Opinnäytetyö, sosionomi ylempi AMK –tutkinto. Metropolia AMK. Sinkkonen, Jari 2010. Mikä lastenkodin arjessa hoitaa? Teoksessa Kiiskinen, P.– Eskelinen, T. (toim.) Iskä, äiskä, omahoitsu ja mä siltaa rakentamassa. Pelastakaa Lapset ry:n julkaisusarja nro 18. Forssan kirjapaino. 7-11.
Lastensuojelun koulutushaasteeseen on vastattu
Lastensuojelun osaamisesta virisi jälleen keskustelua, kun Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 valtiovalta esitti anteeksipyynnön lastenkodeissa, koulukodeissa ja sijaisperheissä kaltoinkohdelluiksi v.1937-1983 aikana joutuneille lapsille ja nuorille. Lastensuojelussa työskentelevillä on lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin soveltuvaa erilaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Lastensuojelussa työskentelee myös kasvatusalan, nuorisotyön ja yhteisöllisen työn osaajia. Tutkintokoulutus toteutuu joko ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Lastensuojelutyö on vaativaa ja edellyttää suoritetun korkeakoulututkinnon tuottaman osaamisen lisäksi erityisosaamista ja asiakastyön työkokemusta. Erityisosaaminen hankitaan nykyisin maksullisena täydennys- tai erikoistumiskoulutuksena. Tällaisen koulutuksen maksaa useimmiten kokonaan työntekijä itse, myös työnantaja voi osallistua kustannuksiin. Nykyinen lainsäädäntö ei (vieläkään) edellytä erikoistumista lastensuojelutyöhön, jolloin erikoistumiskoulutuksen järjestämisestä ja kustannusten kattamisesta olisi säädökset. Lastensuojelu on tehtävä, jossa tulisi edellyttää erityisosaamista. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto on vastannut lastensuojelun ammattitaitovaateisiin aloittamalla lastensuojelutyön erikoistumiskoulutuksen ensi vuonna ammattikorkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Samoin lastensuojelun erikoisosaamiseen haasteeseen on vastannut ylipistosektori, jossa on myös käynnistynyt tänä syksynä erikoistumiskoulutukset. Valitettavasti nämä tarjottavat erikoistumiskoulutukset ovat maksullisia koulutuksia. Koulutusten maksullisuus perustuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uutta erikoistumiskoulutusta koskeviin säädösmuutoksiin. Molempien korkeakoulusektoreiden tuottamaa osaamista tarvitaan kentällä jatkossakin. Ammattikorkeakoulujen ylemmistä tutkinnoista valmistuneet ovat kolme ja puolivuotisen ammatillisen korkeakoulututkinnon jälkeen tehneet alalla työtä vähintään 3 vuotta ennen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista. Useimmilla on tätäkin pidempi asiakastyön kokemus. Ammattikorkeakouluissa edellytetään myös ylemmässä korkeakoulututkinnossa kouluttavilta opettajilta tutkijakoulutuksen lisäksi vähintään kolmen vuoden työkokemusta alaltaan. Kiistely siitä kummasta tutkinnosta, yliopiston vai ammattikorkeakoulun ylemmästä tutkinnosta, tulee pätevämpiä alan työntekijöitä, tuntuu lastensuojelulasten näkökulmasta toisarvoiselta, koska keskeistä on lain mukaan turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Katse kannattaisi siirtää tutkimusmielessä esimerkiksi pohjoismaisiin kumppaneihimme, joilta voisi oppia jotakin. Tutkimusrahoitusta pohjoismaiseen lastensuojelutyön vertailuun kaivattaisiin. Osaamisen kartoittaminen ainoastaan suomalaisessa kontekstissa ei ole riittävää. Pirjo Näkki, sosiaalialan yliopettaja, Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston työvaliokunnan jäsen
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan tarvitaan myös vauvaperheiden näkökulmaa
Yksi hallituksen kärkihankkeista on lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma. Ohjelman sisältö julkaistiin 11.1.2016. Sisällössä on valtavan paljon hyvää, jolla hallitus pyrkii parantamaan ja kehittämään lapsiperheiden oloja Suomessa. Koska teen töitä lastensuojelussa vauvaperheiden parissa, tarkastelen ohjelman tavoitteita erityisesti tästä näkökulmasta. Muutosohjelmassa esitetään ja kehitetään malleja, joita on tarkoitus tulevien vuosien aikana kehittää tukemaan suomalaisia lapsiperheitä. Tarkoituksena koko muutosohjelmalla on saada lapset ja nuoret voimaan paremmin ja tasa-arvoistaa suomalaisia lapsiperheitä. Periaatteet, jotka ohjaavat muutosohjelmaa ovat lapsen oikeudet ja etu, voimavarojen vahvistaminen, perhe- ja lapsilähtöisyys sekä perheiden monimuotoisuus. Sosiaalialan ammattilaisen näkökulmasta on hienoa, että hallitus on ottanut kärkihankkeekseen lapsiperheiden palvelujen parantamisen. Muutosohjelmalla pyritään luomaan uusia palveluja lapsiperheille ja painottamaan työtä ennaltaehkäisevään työhön. Ennaltaehkäisevä työ on juuri sitä työtä, mihin tulisi panostaa. Ohjelmalla pyritään luomaan sektorirajojen ylittäviä palveluja sekä yhdistää enemmän kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja yksityisen sektorin palveluja. Ohjelmassa puhutaan paljon vanhemmuuden tukemisesta ja vuorovaikutuksen tukemisesta ja vahvistamisesta. Pienten lasten hyvinvointi lähtee juuri sitä, hyvinvoivasta ja sensitiivisestä vanhemmasta, joka vastaa pienen lapsen tarpeisiin tarkoituksenmukaisella tavalla. Vauvaperhetyön kehittäminen tärkeää Olisin kuitenkin toivonut näkeväni ohjelmassa enemmän mahdollisuuksia kehittää vauvaperhetyötä. Nyt vauvat ja raskaana olevat äidit jätetään lähes mainitsematta, kun painopiste on varhaislapsuudessa ja alle kouluikäisissä. Vuorovaikutuksen tukemisen tulee käynnistyä jo raskausaikana. Neuvoloissa tehdään hyvää työtä raskaana olevien äitien hyväksi, mutta se ei aina kaikkien äitien kohdalla riitä. Lapsen ensimmäinen ikävuosi on merkittävä tämän tulevaisuuden kannalta. Pienillä interventioilla pystytään vaikuttamaan suuresti vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen, ettei jo raskausaikana alkaneet mahdolliset vuorovaikutuksen häiriöt muutu vakaviksi häiriöiksi ensimmäisten kuukausien aikana. Raskaana olevien ja pienten vauvojen kanssa työskentely on varhaisinta ennaltaehkäisevää työtä, mitä voi tehdä. Muutosohjelmalla halutaan myös vaikuttaa meihin ammattilaisiin ja meidän tapoihin kohdata asiakkaat ja lisätä koulutusta. Ohjelmassa pyritään ”vahvistamaan täydennyskoulutuksella ammattilaisten taitoja lasten, nuorten ja vanhempien kohtaamiseen”. Tämä on tärkeä kehityskohde. Maailmassa ja perheiden tilanteissa tapahtuu parhaillaan suuria muutoksia, ja ammattilaisten pitää pysyä muutoksessa mukana. Neuvoloihin ja varhaiskasvatukseen olisi hyvä saada tietoa ja ymmärrystä varhaisen vuorovaikutuksen häiriöistä, miten ne lapsella näkyvät ja miten niitä voidaan hoitaa ja minkälaisesta kohtaamisesta lapsi hyötyy. Onkin toivottavaa, että ammattilaiset saisivat säännöllisesti osallistua koulutuksiin ja sovitun määrän kuukaudessa / vuodessa olisi mahdollisuus käyttää työaikaa kouluttautumiseen. Toivottavasti muutosohjelman myötä mahdollistuu useammin myös omaehtoinen kouluttautuminen, eikä pelkästään työnantajan osoittama koulutus. Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelmaa on valmisteltu ja sitä toteutetaan avoimesti ja vuorovaikutuksessa sidosryhmien, alan toimijoiden, lasten, nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Jokaisen panos ohjelman toimeenpanossa on tärkeää. Kun on kyse näin suurista muutostavoitteista, olisi ensiarvoisen tärkeää ottaa juuri ne mukaan suunnittelemaan palveluja, jotka niitä käyttävät ja jotka niitä palveluja tuottavat. Toivottavasti tämä osio tässä ohjelmassa toteutuu, jotta muutoksesta oikeasti saadaan kaikkia hyödyttävä ja varmasti toimiva. Hallituksella olisi nyt hyvä aika näyttää kyntensä, mitä he esimerkiksi meidän sosiaalialalla työskentelevien hyväksi tekevät, samoin kuin meidän lapsiperheille. Tähän mennessä hallituksen toimet eivät ole kovinkaan lapsi- ja lapsiperheystävällisiltä vaikuttaneet, mutta vielä on aikaa muuttaa suunta ja tämä muutosohjelma toimii hyvänä alkuna siinä. Anna Nupponen, sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa muutosohjelmasta STM / LAPE- lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto