Avainsana: Lastensuojelu
Vertaisryhmä tukee jälkihuoltonuorten itsenäistymistä
Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.
Lastensuojelua kehittämässä – opas yhteistyökäytäntöihin tulossa
Yksi Sipilän hallituksen terveyden ja hyvinvoinnin viidestä kärkihankkeesta on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma, jonka tavoitteena on uudistaa koko lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmä. Palveluita on tarkoitus kehittää asiakaslähtöisemmiksi korostamalla ennaltaehkäisevää tukea. Muutosohjelmaan liitettiin lisäksi eduskunnan lisärahoituksella vuonna 2013 käynnistynyt lastensuojelua kehittävä kolmivuotinen hanke, jonka vetovastuu on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Tavoitteena on lisätä lastensuojelun ammattilaisten ja ilmoitusvelvollisten tietoa sekä kehittää yhteistyömuotoja. Tarkoituksena oli julkaista sähköinen opas ja aloittaa verkkokoulutus vuoden 2015 lopussa. Lastensuojelun parissa pitkään työskennelleinä olemme usein kohdanneet haasteita ammattilaisten välisessä yhteistyössä. Hienoa, että asiaan on nyt viimein kiinnitetty huomiota, ja lastensuojelua kehittävä opas on nostettu osaksi eduskunnan lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Oppaan julkaiseminen viivästyy… Helsingin Sanomat uutisoi kuitenkin helmikuun 2016 alussa, että lapsi- ja perhepalveluiden kärkihanke on päättänyt lykätä lastensuojeluoppaan julkaisemista. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan opas on liian suppea julkaistavaksi, koska se ei sellaisenaan vastaa uuden hallitusohjelman tavoitteita. Toisaalta viivästyksen taustaksi on mainittu myös lapsi- ja perhepalveluiden kärkihankkeen huomioiminen kokonaisuudessaan, mikä on muilta osin vielä alussa. Lastensuojeluhankkeen osuus muutosohjelman kärkihankkeesta on vain noin viisi prosenttia eli hyvin pieni osa. Ratkaisusta yllättynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jatkaa oppaan työstämistä vielä kevään 2016 ajan. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja Maria Kaisa Aula arvioi kriittisesti lykkäysmääräystä ja ihmettelee, miksi hankkeeseen kuuluvat koulutukset eivät olisi voineet jo alkaa. Oppaan julkaisemisen lykkääntymisen voi ajatella herättävän ajatuksia puolesta ja vastaan. Toisaalta on hyvä, että opas työstetään perusteellisesti loppuun asti ennen tiedon välittämistä työntekijöille. Tuntuu kuitenkin kummalta, että opasta on työstetty kolme vuotta ja juuri julkaisun kynnyksellä se arvioidaan liian suppeaksi. Yhteistyön haasteet on tiedostettu kentällä jo kauan sitten ja on uskomatonta, että ratkaisuja niihin joudutaan edelleen odottamaan. Yhteistyön epäselvät roolijaot herättävät hämmennystä työntekijöissä ja saattavat pahimmassa tapauksessa johtaa kohtuuttomiin seurauksiin. Lastensuojelun työntekijät ovat olleet pettyneitä oppaan julkaisemisen viivästymisestä. Varmasti. Haastavissa asiakastilanteissa työskentelevät odottavat taatusti malttamattomina oppaan mukanaan tuomia selkiyttäviä käytäntöjä. Miksi tarvitsemme oppaan? Oppaan työstämisen taustalla on mediassa vahvasti esillä ollut lähes neljä vuotta sitten tapahtunut 8-vuotiaan tytön murha, josta tuomittiin tytön isä ja äitipuoli. Tiedotusvälineiden mukaan järkyttävää tapahtumaa edelsi pitkään jatkunut lapsen kaltoinkohtelu, johon syystä tai toisesta ei asiaankuuluvalla tavalla pystytty puuttumaan. Julkisuuteen on kerrottu, että tytöstä oli tehty 11 lastensuojeluilmoitusta, mutta vastuuta tytön tilanteen selvittämisestä siirrettiin viranomaiselta toiselle. On äärettömän surullista, että on tapahduttava näin peruuttamattomia asioita ennen kuin yhteistyökäytäntöjen puutteellisuus otetaan vakavasti. Kenelle saa antaa ja mitä tietoja salassapitosäädös huomioiden? Kuka ottaa lastensuojeluilmoituksen vastaan ja mitä tapahtuu sen jälkeen? Minä viikonpäivänä ilmoituksen voi tehdä? Kenen vastuulla lapsi on? Kenen etua ajatellaan? Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Viranomaisverkoston pettäminen kriittisellä hetkellä ei anna lastensuojelukentästä mairittelevaa kuvaa. Ikävintä vastuukysymysten viidakossa on niiden suora vaikutus asiakkaisiin, jolloin apua tarvitsevat kärsivät eniten. Katse tulevaan Tulevan oppaan osalta on huolehdittava, että yhteistyössä toimivia eri viranomaistahoja koulutetaan maanlaajuisesti kattavasti ja koulutuksen sisältö juurrutetaan ruohonjuuritasolle. Koulutuksesta ei ole hyötyä, jos tieto jää vain ylimpien virkamiesten haltuun. Näin on usein vastaavanlaisissa tilanteissa käynyt. Koulutuksen tarkoituksena ei varmastikaan ole kertaluontoinen oppiminen, vaan rakenteiden turvaaminen ja muuttaminen siten, että esimerkkitapaus ei tule missään muodossa toistumaan. Koulutuksilla tulee olla selkeä tavoite vakiinnuttaa oppaan sisällöllistä tietoa ja ymmärrystä kenttätyöhön. Ammattilaisten tulisi uudistetun sosiaalihuoltolain hengessä tehdä asiakaslähtöisesti yhteistyötä yli ammattirajojen. Tätä yhteistyötä hidastavat ja jopa estävät useat seikat. Kentän työntekijät tarvitsisivatkin pikaisesti konkreettisia neuvoja ja ohjeita tällaisissa tilanteissa toimimiseen. Onhan uusi laki astunut voimaan jo noin vuosi sitten. Opasta odotellessa. Toivottavasti hallituksen kunnianhimoiset tavoitteet kärkihankkeiden osalta eivät jää vain sanahelinäksi, vaan voimme tulevaisuudessa tarjota laadukkaampia sosiaalialan palveluita. Jäämme mielenkiinnolla ja malttamattomina odottamaan oppaan antia. Outi ja Minttu, sosionomi (ylempi AMK) -opiskelijat Lisätietoa Helsingin Sanomat 8.2.2016. Verkkouutinen. Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma käyntiin. Verkkouutinen. Valtioneuvosto 2016. Hallitusohjelman toteutus. Verkkouutinen. Valtioneuvosto 2016. Hyvinvointi ja terveys. Verkkodokumentti.
Mikä mahdollistaa läheisten kanssa työskentelyn lastensuojelussa?
Lastensuojelun tavoitteena on työskennellä yhdessä lapsen ja perheen läheisten kanssa. Lapsi elää aina osana omaa lähiyhteisöään ja läheisverkostoaan. Lastensuojelun yksi tarkoitus on olla lapsen turvana, jotta lapsen kasvu ja kehitys eivät vaarannu. Kasvun ja kehityksen tukena ovat myös lapsen läheiset ihmiset. Miten lastensuojelun työntekijän on mahdollista toimia niin, ettei lapselle läheisiä ihmisiä jätetä kuulematta ja jos näin käy, niin mistä se mahdollisesti voi johtua? Lastensuojelutyössä on tärkeää, että lapselta kysytään ja että hän saa vapaasti kertoa, ketkä ovat juuri hänelle läheiset henkilöt. On tärkeää tiedostaa minkälaiset tekijät työntekijän näkemyksen mukaan edistävät tai estävät sellaista lastensuojelutyötä, johon läheiset otetaan lastensuojelutyön eri vaiheissa mukaan. Läheistyön periaatteiden keskiössä ovat pysyvät ihmissuhteet lapsen elämässä. Työskentelyn lähtökohtana on mahdollistaa, lapsen, perheen ja läheisten osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon. Työntekijän tulee varmistua siitä, että työntekijällä oleva tieto annetaan perheen verkostolle, perheen asioita hoitaville viranomaisille ja auttajatahoille. Tällöin lapsella, perheellä ja läheisillä on hyvä mahdollisuus osallistua ja toimia vastavuoroisesti siten, että kaikki lasta koskeva tarpeellinen tieto tulee työntekijän käyttöön. (Heino 2006: 168.) Lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat erilaisia kunnittain, myös lastensuojelupalvelujen osalta. Lastensuojelutyötä kehitettäessä on keskeistä miettiä, miten tehdä näkyväksi lapsen kasvua ja kehitystä tukevien läheisten aikuisten merkitys osana lapsen arkea. (Uramo 2008: 70.) Tämä on erityisen tärkeää ottaa huomioon nyt, kun palvelurakennetta muutetaan. Läheistyötä voi edistää tai estää kolmella eri tasolla Tutkimusaineistoni perusteella voi eritellä kolme läheistyöhön vaikuttavaa tasoa, jotka ovat organisaatio-, työntekijä- ja asiakastaso. Kukin taso pitää sisällään lastensuojelun läheistyötä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Aineiston mukaan läheisten kanssa työskentelyä edistävät lapsikeskeinen työtapa, vanhempien oma-aloitteisuus ja myönteinen suhtautuminen läheistyöhön sekä läheisten halukkuus osallistua työskentelyyn. Työskentelyä tukevat myös avoimuus asiakasta kohtaan ja yhteistyön tekeminen heidän kanssaan. Kunnioittava kohtaaminen ja työntekijän osaaminen edistivät läheistyön tekemistä. Työkäytännöt, työyhteisön antama tuki ja tiedon jakaminen työyhteisössä vaikuttavat myös läheistyön onnistumiseen. Läheistyötä estäviä tekijöitä ovat vanhempien kieltäytyminen läheisten mukaan ottamisesta työskentelyyn, huonot välit perheen ja läheisten välillä ja luottamuksen puute lastensuojelua kohtaan. Myös vanhempien kokema häpeä saattaa estää läheistyön tekemisen. Lisäksi työskentelyä hankaloittavat puutteelliset työkäytännöt, asenteet ja osaamisen tai tiedon puute. Läheistyön toteutumista estävät myös tiukat aikarajat tai liian vähäiset resurssit. Työntekijöiden mukaan aikaa on liian vähän suhteessa asiakasmääriin. Kuten kaikki ihmisten välinen työskentely, niin myös läheisten kanssa työskentely vaatii aikaa ja sitoutumista työhön, jotta luottamussuhde asiakkaan ja työntekijän välille voi syntyä. Läheiset tulisi olla osana lastensuojelutyön prosesseja Lastensuojelutyötä ei pidä tehdä ilman, että lapsen tai hänen perheensä ja läheiset otetaan mukaan työskentelyyn. Tapoja tähän on erilaisia. Lapsen, perheen ja läheisten kanssa työskentely on kokonaisuus, johon vaikuttavat asiakkaaseen ja läheisiin sekä heidän elämäntilanteisiinsa liittyvät tekijät, työntekijän osaaminen ja ymmärrys läheistyöstä sekä se, miten organisaatio voi omalta osaltaan edistää tai estää läheistyön tekemistä. Jos työntekijän osaamisessa on puutteita, se voi näkyä esimerkiksi huonoina yhteistyötaitoina ja siten vaikeuttaa myös läheistyön tekemistä. Läheisten suhtautuminen työskentelyyn ja suhteet perheen ja läheisten välillä ovat ratkaisevassa asemassa, kun mietitään lapsen tulevaisuutta. Osaamiseen sisältyy kyky työskennellä ihmisten kanssa. Riippumatta siitä, mitä menetelmää työntekijä läheisten kanssa työskentelyssä käyttää, tärkeintä on joka tapauksessa selvittää, keitä läheiset ovat ja kutsua heidät mukaan työskentelyyn (Vuorio 2008: 21). Perheen ja läheisten kanssa työskentely on kohtaamista julkisen vallan ja lähiyhteisöjen välillä. Läheisten kanssa työskentelyä on yksinkertaisuudessaan läheisten puheeksi ottaminen. Kun läheisten kanssa työskentely otetaan puheeksi, saattaa se jo itsessään käynnistää perheen ja läheisten välillä prosessin, jonka avulla tilanne alkaa selvitä yhdessä läheisten kanssa. Lähiyhteisöissä voi tapahtua myönteisiä muutoksia jo siinä vaiheessa kun työskentelyä läheisten kanssa on ehdotettu. (Heino - Arnkil 2015: 196–197.) Joskus työskentely vaatii enemmän resursointia, mutta ennen kaikkea sen tunnistamista ja tunnustamista, että läheiset kuuluvat työskentelyyn. Lainsäädäntö antaa hyvät mahdollisuudet läheisten kanssa työskentelylle, se myös lähtökohtaisesti kannustaa läheistyön tekemiseen. Lainsäädäntö antaa työskentelylle raamit, jonka sisällä on osatekijöitä, jotka mahdollistavat tai hankaloittavat läheisten kanssa työskentelyä lastensuojelussa. Nämä tekijät voivat johtua ihmisen inhimillisistä puolista tai käytännön työtä hankaloittavista käytännöistä. Joskus olemassa olevat käytännöt ohittavat asiakkaan aidon kohtaamisen ja systeemi ohjaa toimintaa vaikka asiakaslähtöisyyden tulisi ohjata toimintaa. Läheisten kanssa työskentely on monitasoinen kokonaisuus asioita, jotka vaikuttavat läheistyön tekemiseen. On huomattava, että yksi tekijä saattaa estää koko läheisten kanssa tehtävän työn, mutta vastaavasti työskentely saattaa onnistua toisen tekijän ansiosta. Kun toimitaan kriisivaiheessa olevan ihmisen kanssa, ei hänen käyttäytymisensä vastaa normaalia olotilaa eikä asioita välttämättä haluta kertoa kodin ulkopuolisille henkilöille, ei edes läheisille. Tämä edellyttää työntekijältä erityistä hienotunteisuutta. Jokainen työntekijä on käyntikortti lastensuojelulle, työntekijä voi aina omalla toiminnallaan antaa lapselle ja perheelle hyvän kokemuksen lastensuojelusta. Läheistyötä voi siis edistää tai estää kolmella eri tasolla joten siihen on myös mahdollista vaikuttaa kolmella eri tasolla. On toivottavaa, että lastensuojelun työntekijät näkevät läheiset yhä enemmän ennen kaikkea voimavarana omaan työhönsä ja keskeisenä lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Päivi Muranen, sosionomi (ylempi AMK) Päivi Muranen työskentelee erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) ja Lastensuojelun käsikirjan päätoimittajana. Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Muranen, Päivi 2015. Läheistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä lastensuojelussa, työntekijöiden näkökulma. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.Theseus.fi -tietokannasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Pesäpuu ry:n ja Lastensuojelun käsikirjan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena 82 lastensuojelun työntekijältä, jotka osallistuivat Pesäpuu ry:n järjestämään Lähemmäs Lasta -koulutukseen eri puolin Suomea kevään ja syksyn 2015 aikana. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Keskeisiä käsitteitä opinnäytetyössä olivat lastensuojelu, läheiset, läheisverkosto, läheistyö ja suhteet, osaaminen sekä lapsen etu. Lähteet Heino, Tarja 2006. Tiedon tuottamisen tilat läheisneuvonpitoprojektissa. Teoksessa Seppänen-Järvelä, Riitta – Karjalainen, Vappu. Kehittämistyön risteyksiä. Vaajakoski: Stakes. Heino, Tarja & Arnkil, Tom 2015. Vallan käyttöä yhteisöllisyyden tueksi: tapaus läheis-neuvonpito. Teoksessa: Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa - Väyrynen, Sanna (toim.). Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Uramo, Maija 2008. Läheisneuvonpito osana lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voi-maa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18. Vuorio, Juha-Pekka 2008. Läheisneuvonpito ja lastensuojelu. Teoksessa: Vuorio, Juha-Pekka – Saurama, Erja & Hänninen, Salla. Verkostojen voimaa ja seittien satimia, Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Helsinki: pääkaupunkiseudun osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris – instituutin julkaisusarja nro 18.
Lastensuojelun perhetyö onnistuu tukemaan asiakasperheiden hyvinvoinnin muutosta
Yhteiskunnassa on tapahtunut muutoksia, jotka ovat väistämättä vaikuttaneet perheiden arkeen ja toimintaan. Perheet ovat suuremman paineen alla, ja silti hyvin yksin ongelmiensa kanssa. Lastensuojelun perhetyössä asiakkaiden määrä on kasvanut ja ongelmat moninaistuneet. Perhetyössä tehtävää työtä on kyettävä jatkuvasti kehittämään, jotta palvelu vastaisi asiakkaiden tarpeita. Tämän tueksi on tuotettava tietoa palveluiden ja tehdyn työn vaikuttavuudesta asiakkaiden prosesseissa. Perheiden muutos Perheiden muoto ja määrittely on muuttunut radikaalisti aikaisempaan verrattuna. Ydinperheet ovat vähentyneet, ja tilalle on tullut uusia, moninaisempia perhemuotoja. Lapset elävät myös pienemmissä yksiköissä, joissa heitä kasvattavat kylän sijasta omat vanhemmat. Yksilön oikeuksia korostetaan myös huomattavasti paljon enemmän. Yhteiskunnan resurssien vähentyessä on myös entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, miten saavutetaan pysyvämpiä tuloksia perheiden hyvinvoinnin tueksi. Perheiden tarpeisiin on perhetyössä vastattava entistä joustavammin ja on osattava räätälöidä perhetyö asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Asiakaslähtöinen työskentely perustuu asiakkaan osallistumiseen oman elämänsä muutoksen rakentamiseen. Kun asiakas on työskentelyn subjekti, lisääntyy hallinnan tunne omaa elämää koskevissa päätöksissä ja asiakas kykenee ottamaan vastuun omasta elämäntilanteestaan ja muutoksista. Miksi vaikuttavuutta tulisi tutkia? Tutkimusta sosiaalityön vaikuttavuudesta on tehty vähän sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tietoa kerätään muutenkin hyvin vähän liittyen asiakasprosesseihin. Kuitenkin julkisella rahalla tuotettujen palvelujen olisi kyettävä todentamaan niiden vaikuttavuus suhteessa asiakkaisiin ja heidän palveluprosesseihinsa. Tämä olisi myös asiakkaiden edun mukaista. Sosiaalityön lähtökohtana on, että työskentelyllä asiakkaan kanssa on vaikutusta hänen elämäänsä. Jokainen työntekijä todentaa jatkuvasti tekemäänsä työtä asiakaskirjauksen kautta. Työntekijöiden tulisi siis kyetä todentamaan työskentelyn vaikutuksia. Vain siten toimintaa voidaan kehittää, mutta myös tuoda esiin työntekijöiden tekemä arvokas työ ja sen ansiot. Perhetyön vaikuttavuuden tutkimisen haasteet Ihmisten elämässä tapahtuviin muutoksiin vaikuttaa monet eri tekijät. Näiden tekijöiden eritteleminen ja vaikuttavien mekanismien esille tuomisessa on haasteensa. Perhetyötä tarkasteltaessa on otettava myös huomioon, että perhe on systeemi jossa sen jokainen jäsen on oma yksilönsä ja toisaalta jokainen yksilö vaikuttaa koko systeemiin. Lastensuojelun perhetyö on korjaavaa, avohuollon sosiaalityötä, jossa asiakassuhde perustuu pääosin vapaaehtoisuuteen. Asiakassuhteessa on kuitenkin koko ajan mukana kontrolli, ja jotkut asiakkaat ovat elämäntilanteidensa vuoksi velvoitettuja työskentelyyn. Tämä asettaa työskentelylle haasteita ja suhde asiakkaaseen rakentuu monenlaisille pohjille. Nämä näkökulmat ja perheiden omat haastavat elämäntilanteet huomioon ottaen, lastensuojelun perhetyön vaikuttavuuden tutkiminen ei ole aivan yksinkertainen asia ja hieman erilaiset tutkimusasetelmat tuottavat erilaisia tuloksia. Perhetyöllä kyetään tuottamaan muutosta, joka vaikuttaa perheen hyvinvointiin Tämä artikkeli pohjautuu Jaana Caleniuksen ja Jenni Kivisen opinnäytetyöhön, jossa tutkittiin lastensuojelun tehostetun perhetyön vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutoksessa. Työssä haluttiin selvittää sitä onko tehostettu perhetyö vaikuttavaa ja mitkä tekijät edistävät tai estävät muutosta. Tuloksista ilmeni, että perhetyö on vaikuttavaa ja asiakasperheen työskentelyprosessi tuotti muutoksia, jotka lisäsivät perheiden hyvinvointia. Olennaisina tekijöinä muutosprosessissa olivat asiakkaan oma motivaatio, asiakaslähtöiset tavoitteet ja toimintatavat sekä asiakkaan osallisuus omassa prosessissa. Kyseiset tekijät nousivat esiin suurimmassa osassa tarkasteltuja tapauksia ja olivat keskeisiä muutoksen mahdollistajia, verrattuna palvelun oikea-aikaisuuteen tai siihen minkä laajuisten haasteiden kanssa työskenneltiin. Opinnäytetyössä haluttiin tarkastella lisäksi sitä, millaisia konkreettisia muutoksia perheiden elämässä ja arjessa on toteutunut. Nämä muutokset liittyivät elämänhallinnan lisääntymiseen, vuorovaikutuksen parantumiseen ja perheen yhdessä vietetyn ajan lisääntymiseen. Konkreettiset muutokset osoittivat, että lastensuojelun tehostetussa perhetyössä tehdään moninaisten ongelmien kanssa töitä ja niihin kyetään vastaamaan niin, että asiakkaiden elämänhallinta lisääntyy. Tulosten pohjalta perhetyön asiakasprosessia voidaan kehittää ja tarkastella haasteita, joihin ei ole kyetty vastaamaan. Tämän lisäksi toimintaa voidaan kehittää ottamalla asiakkaat tiiviimmin osaksi kehittämistyötä ja näin hyödyntää heidän asiantuntijuuttaan. Tällöin toiminnasta on mahdollista saada aidosti asiakaslähtöistä. Jenni Kivinen, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lisätietoa: Calenius Jaana ja Kivinen Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa www.theseus.fi.
Lastensuojelun perhetyöllä saavutetaan muutoksia asiakasperheiden hyvinvoinnissa
Vaikuttavuutta, konkretiaa, vaikuttavuuteen liittyviä elementtejä ja kehittämistarpeita. Nämä tekijät nousivat esiin arviointitutkimuksena toteutetussa opinnäytetyössä, jossa tarkasteltiin Vantaan lastensuojelun perhetyön prosessin vaikutuksia asiakasperheiden hyvinvoinnin muutokseen. Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun perhetyö on vaikuttava avohuollon tukitoimi, jolla saadaan aikaan muutoksia koko perheen tai yksittäisen perheenjäsenen hyvinvoinnissa. Keskeisimmiksi vaikuttavuuden elementeiksi nousivat asiakasperheen motivaatio, sitoutuminen ja osallisuus sekä perheenjäsenten ja perhetyöntekijän vuorovaikutussuhteeseen liittyvät tekijät. Nämä samat tekijät esiintyivät myös muutosta estävinä tai hidastavina tekijöinä. Asiakasperheiden elämässä perhetyön prosessin aikana tapahtuneet konkreettiset muutokset liittyivät opinnäytetyön tulosten mukaan perheen vuorovaikutukseen, arjen rakenteisiin ja sen hallintaan, vanhemmuuden vahvistumiseen, psyykkisten ongelmien ja päihdeongelmien hallintaan, lapsen koulunkäyntiin ja harrastamiseen, taloudenhallintaan sekä itsenäiseen elämänhallintaan kuuluvien taitojen oppimiseen. Tärkeiksi kehittämiskohteiksi nousivat isien osallisuus perhetyön prosessissa sekä vaikuttavuuden arvioinnin sisällyttäminen osaksi perhetyön kehittämistä. VAIKUTTAVUUTEEN LIITTYVIÄ ELEMENTTEJÄ MUUTOSTYÖSKENTELYSSÄ Asiakaslähtöisyys on asiakkaan osallisuutta. Asiakaslähtöisyys toteutuu, kun asiakas saa sanoittaa omat tarpeensa, toiveensa ja odotuksensa muutokselle ja asiakas on mukana tavoitteiden määrittelyssä. Asiakkaan ja perhetyöntekijän yhdessä tekemä suunnitelma lisää yhteisymmärrystä ja vähentää väärinkäsityksiä. Samalla ehkäistään tuloksetonta työtä. Asiakkaan osallistaminen vaikuttaa myös asiakkaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Asiakkaan osallisuuden, motivaation ja sitoutumisen lisäksi tärkeitä elementtejä muutostyöskentelyssä ovat asiakkaan ja perhetyöntekijän välinen vuorovaikutus, luottamus ja avoimuus. Asiakkaan kohtaamisessa on tärkeää, että asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Näillä on vaikutusta siihen, miten asiakas ottaa vastaan hänelle tarjotun tuen. Edellä mainitut asiat nousivat keskeisiksi vaikuttavuuden elementeiksi, mutta myös muutoksen esteiksi tai hidasteiksi perhetyön prosessissa. Jokainen perheenjäsen vaikuttaa perheen muutosprosessissa. Yhdenkin perheenjäsenen motivaation tai sitoutumisen puute voi estää tai hidastaa muutosprosessin etenemisen. Muutokseen tarvitaan jokaista. Ilman perheenjäsenten motivaatiota ja sitoutumista ei saavuteta pysyviä muutoksia. Tällöin muutos jää näennäiseksi. Suurin osa muutoksen ja tavoitteiden saavuttamisen esteistä tai hidastavista tekijöistä liittyi opinnäytetyön tulosten valossa asiakasperheen jäsenen omaan prosessiin. Perhetyöntekijän toiminta on siis vain yksi asiakasperheen elämään vaikuttavista tekijöistä. Perhetyöntekijällä on merkittävä rooli muutoksen mahdollistajana. Asiakas itse toteuttaa muutoksen. Asiakasperheen elämänhallinnassa ei saavuteta pitkäkestoisia vaikutuksia, jos asiakkaalla ei ole omaa tarvetta, motivaatiota ja sitoutumista muutokseen. KONKREETTISIA MUUTOKSIA HYVINVOINNISSA Lastensuojelun asiakasperheet tulevat perhetyön asiakkaiksi erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisilla taustoilla. Nämä tekijät vaikuttavat siihen, millaista tukea ja apua perheet tarvitsevat elämänhallinnassaan. Toisissa perheissä ongelmat ovat kasaantuneet. Toisilla on vähemmän ongelmia. Ongelmien määrällä tai laadulla ei opinnäytetyön tulosten mukaan näyttänyt olevan vaikutusta tehtyyn työhön tai työskentelyn tuloksiin. Muutokset, jotka tapahtuivat asiakasperheiden prosessissa, näyttäytyivät opinnäytetyön tulosten valossa monella tasolla ja eri tavalla eri perheenjäsenissä. Konkreettiset muutokset näkyivät vanhemmuuden vahvistumisena, arjen rakenteiden selkiytymisenä, arjen hallintana, vanhemman kykynä ylläpitää rajoja ja sääntöjä perheessä, perheenjäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen paranemisena, hoitokontaktien toteutumisena, taloudenhallinnassa sekä lapsen koulunkäynnin sujumisessa ja mielekkään harrastuksen löytymisessä. Nämä asiakasperheiden tilanteessa tapahtuneet konkreettiset muutokset tekevät sekä perheelle että perhetyöntekijöille näkyväksi hyvinvoinnin muutoksen, tavoitteiden saavuttamisen sekä työskentelyn vaikuttavuuden. SUKUPUOLISENSITIIVISELLE TYÖOTTEELLE ON TARVE Äideillä on vahva ja näkyvä rooli perheissä. Tämä tuo omat haasteensa perhetyössä. Miten ottaa molemmat vanhemmat tasapuolisesti mukaan työskentelyyn? Perhetyön työskentelylle asetetut tavoitteet saavutettiin kiitettävästi kaikkia tavoitteita tarkasteltaessa. Isien tavoitteisiin vastaaminen ja isien osallisuus ei toteutunut perhetyön prosessissa kaikilta osin. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mistä isien osallisuuden vähyys johtuu. Onko syynä isien oma tahto? Luovatko perhetyöntekijät sellaiset reunaehdot työskentelylle, etteivät isät ole mukana työskentelyssä samassa määrin kuin äidit? Isien kanssa työskentely nousikin artikkelin taustalla olleen opinnäytetyön tuloksissa tärkeäksi kehittämiskohdaksi. Tämä asettaa perhetyöntekijöille haasteeksi oman toiminnan tarkastelun ja toiminnan taustalla olevien arvojen ja käsitysten kriittisen pohdinnan. Perhetyössä tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota sukupuolisensitiiviseen työotteeseen. Isät tulee ottaa aktiivisemmin mukaan työskentelyyn. Tarvittaessa on kehitettävä työtapoja ja menetelmiä, joiden avulla kaikki perheenjäsenet saadaan otettua mukaan työskentelyyn. ARVIOINTI OSAKSI KEHITTÄMISTÄ Asiakassuhteessa on jokaisella työntekijällä oma merkittävä roolinsa muutoksen mahdollistajana. Perheet ovat monimuotoisia ja ongelmat moninaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Perheet tarvitsevat oikeinkohdennettua tukea erilaisissa elämäntilanteissaan. Asiakasperheiden tarpeisiin voidaan vastata arvioimalla ja kehittämällä toimintaa ja työtapoja. Tämä edellyttää työntekijöiltä halua ja sitoutumista. Vaikuttavuuden arviointi pelkästään arvioinnin vuoksi on hedelmätöntä, ellei saatua tietoa käytetä toiminnan kehittämiseen. Tehdyn työn vaikuttavuus ja laatu voidaan osoittaa arvioinnin avulla. Samalla löydetään myös kehittämiskohdat. Omien työtapojen, asiakasprosessien ja asiakasperheissä tapahtuneiden muutosten arviointi tulisi olla jatkuvaa ja systemaattista. Opinnäytetyön tulosten perusteella lastensuojelun perhetyö näyttäytyy vaikuttavana avohuollon tukitoimena. Jotta jatkossakin perhetyössä voidaan tuottaa vaikuttavaa palvelua ja vastata asiakasperheiden tarpeisiin ja odotuksiin, tulisi vaikuttavuuden arviointi omaksua osaksi kehittämistä. Vaikuttavuuden arviointi on väline vaikuttavaan työhön. Jaana Calenius, sosionomi (ylempi AMK), alumni Lähteet: Calenius, Jaana – Kivinen, Jenni 2015. Asiakasperheiden hyvinvoinnin muutos lastensuojelun perhetyön prosessissa. Opinnäytetyö. Sosionomi ylempi AMK -tutkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö löytyy sähköisenä ammattikorkeakoulujen tietokannasta www.theseus.fi.
Näkyykö lapsi lastensuojelun lyhytaikaisessa perhehoidon työskentelyssä?
Lastensuojelun lyhytaikainen perhehoito tarjoaa lapselle sijoituspaikan ja tuottaa osaltaan lapsen tilanteen arviointitietoa. Lapsen näkökulman huomioimisen luulisi olevan itsestäänselvyys lastensuojelun työssä, onhan kyse kuitenkin lastensuojelusta. Mutta onko näin? Vai onko vaarana juuri se, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä? Lyhytaikainen perhehoito Lyhytaikainen perhehoito on melko uutta toimintaa. Perhehoito on ollut vuodesta 2012 ensisijainen sijoitusmuoto, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Lyhytaikaisella perhehoidolla tarkoitetaan tässä lapsen hoitoa yksityiskodissa perhehoitajan toimesta. Perhehoidon ensisijaisuus nähdään lapsen edun kautta, perheen koetaan tarjoavan lapselle paremman kasvuympäristön laitokseen verratessa. Perheen kodinomaisuus ja pysyvät hoitajat mahdollistavat lapselle turvalliset puitteet laitosta paremmin. Lasta on siis ajateltu, kun sijoitusmuotoja on pohdittu. Onko työskentelyssä kuitenkaan kyse lapsen edusta vai siitä, että perhehoito on laitoshoitoa edullisempaa? Artikkeli perustuu Maiju Huttusen vuonna 2015 valmistuneeseen opinnäytetyöhön ”Arviointi- ja selvitystyön toteutuminen lyhytaikaisessa perhehoidossa Helsingissä ja Eksotessa – Lapsen näkyvyys työssä työntekijöiden näkökulmasta”. Opinnäytetyössä selvitettiin arviointi- ja selvitystyön sekä lapsen näkökulman toteutumista lyhytaikaisen perhehoidon työssä. Tarkastelun kohteena opinnäytetyössä olivat Helsinki ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alue, Eksote. Lastensuojelun lyhytaikaista perhehoitoa toteutetaan näillä alueilla omien yksiköiden kautta. Lapselle järjestetään lyhytaikainen sijoitusperhe ja selvitetään ja arvioidaan lapsen ja perheen tilannetta sijoituksen aikana. Opinnäytetyöhön haastateltiin näiltä alueilta yhteensä 14 työntekijää ryhmähaastattelun menetelmällä. Lapsen edun ja näkökulman toteutuminen perhehoidossa Lapsen etu ei ole yksinkertainen asia. Etenkään sen toteutuminen lastensuojelun työssä ei ole itsestäänselvyys, eikä sen tulisikaan olla, vaan siihen tulisi kiinnittää erityistä huomiota työskentelyn eri vaiheissa. Usein lapsen ja perheen asiassa on mukana monta erilaista toimijaa, ja riskinä on lapsen edun hukkuminen näiden toimijoiden keskelle. Lapsen etua ei tule pitää itsestään selvyytenä, vaan se täytyy muistaa huomioida työskentelyn jokaisessa vaiheessa. Miten tämä toteutuu lyhytaikaisessa perhehoidossa? Kun lyhytaikaisen perhehoidon työntekijöitä haastateltiin Helsingissä ja Eksotessa, selvisi, että lapsen näkökulma tulee lyhytaikaisen perhehoidon työskentelyssä hyvin esiin. Kuitenkin erilaiset riskit lapsen edun ja näkökulman hukkumisessa tunnistettiin. Helsingissä haasteena koettiin myös lapsen näkökulman vieminen päätöksentekoon asti. Työntekijät kokivat, että monet muut asiat saattavat mennä lapsen edun edelle, kuten sijoitusprosessin aikarajat tai vanhempien näkökulma. Työntekijät kokivat tehtäväkseen lapsen edun esiintuomisen, he kuvasivat joskus joutuvansa tuomaan sitä esiin hyvinkin voimakkaasti. Haasteena yhteistyö ja lapsen näkökulman esiintuominen Haasteena lapsen edun esiintuomisessa koettiin yhteistyön vaihtelevuus lapsen sosiaalityöntekijän kanssa. Helsingissä koettiin, ettei sosiaalityöntekijöillä ole tarpeeksi aikaa lapsen tapaamisiin, jolloin lapsi ei välttämättä tule näkyväksi sosiaalityöntekijälle. Lasten tapaamisia arvostettiin ja ne koettiin lyhytaikaisessa perhehoidossa tärkeiksi. Myös perhehoitajan koettiin tuovan lapsen näkökulmaa hyvin esiin ja hänen roolikseen koettiin lapsen äänitorvena toimiminen ja lapsen arjen näkyväksi tekeminen arjen havainnoinnin avulla. Eksotessa haasteita yhteistyössä ja lapsen näkökulman toteutumisessa koettiin vähemmän. Siellä lapsen näkökulman hukkuminen useiden toimijoiden keskellä koettiin haastavaksi. Siksi Eksotessa lapsen näkökulmaa pyritään pitämään tietoisesti esillä jatkuvasti. Lapsen näkökulman todellinen huomioiminen vaatii työntekijöiltä herkkyyttä ja tietoisuutta. Johanna Hurtig (2000) kirjoittaa lastensuojelussa lapsen osallisuuden merkityksen usein tunnistettavan, mutta se ei kuitenkaan toteudu kokonaisvaltaisesti. Aikuisen tietoa on helpompi vastaanottaa ja joskus lapselta saatu tieto saattaa jopa vaikeuttaa työskentelyä. Lapsen näkökulman huomioiminen jää työssä usein muodolliseksi ja se perustuu velvoitteeseen. (Hurtig 2006.) Lapsen näkökulman todellinen huomioiminen voi siis helposti jäädä tekemättä, usein se vaatiikin työntekijöiltä erityistä huomiota. Myös Nigel Thomas (2000) kirjoittaa lapsen näkökulman ja osallisuuden toetutumisen tiellä olevista esteistä. Hän kuvaa lapsen osallisuuden sisältävän useita ulottuvuuksia, joita huomioimalla voidaan edistää osallisuuden toteutumista. Myös työntekijän erilaiset suhteutumistavat voivat hänen tiedostamattaan olla lapsen osallisuuden tiellä. Työntekijä voi esimerkiksi nähdä lapsen osallisuuden riskinä ja kokea, ettei lapsi ole kykeneväinen osallisuuteen. Lasta voidaan myös haluta suojella ja osallistumisen pelätään vahingoittavan lasta. (Thomas 2000). Lapsen suojelu voi siis mennä liian pitkälle ja se voi jopa kääntyä lapsen näkökulman toteutumista vastaan. Perhehoidon tulevaisuus Positiivista on, että perhehoidossa koettiin lapsen näkökulman tulevan hyvin esille, ja se oli huomioitu työskentelyn eri vaiheissa. Helsingissä ja Eksotessa työskentely lähtee liikkeelle lapsen tarpeesta; sijoitustarpeen tullessa lapselle pyritään etsimään juuri hänelle sopiva perhe. Lasta myös tavataan säännöllisesti ja häntä osallistetaan työskentelyyn. Haasteita aiheuttivat useat toimijat ja lapsen näkyvillä pitäminen työskentelyn eri vaiheissa. Perhehoito on ensisijainen vaihtoehto, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Lyhytaikaisen perhehoidon osuus on kasvanut ja laitossijoitukset vähentyneet. Myös Helsingissä ja Eksotessa perhehoito oli ottanut hyvin paikkansa laitoshoidon tilalla. Uuden sosiaalihuoltolain myötä palveluiden painopiste siirtyy ennaltaehkäiseviin palveluihin, myös perhehoidossa tämä voi vaikuttaa sijoitusten muotoon ja sijoituksia tehdään luultavasti enemmän avohuollon tukitoimena. Uusi sosiaalihuoltolaki ottaa kantaa myös lapsen mielipiteen huomioimiseen: ”Sosiaalihuollon tarvetta arvioitaessa, lasta ja nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä sekä sosiaalihuoltoa toteutettaessa lapsen ja nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota” (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.) Lapsen ja nuoren mielipiteellä tulee siis olemaan merkitystä ja erityistä painoarvoa työskentelyssä myös tulevaisuudessa. Lastensuojelun lyhytaikaisessa perhehoidossa lapsen näkökulma on työskentelyssä mukana ja se on huomioitu työskentelyn eri vaiheissa. Haasteita lapsen näkökulman huomioimisessa oli kohdattu, mutta niistä oli myös otettu opiksi ja tiedostettu riskit siihen liittyen. Vaikka lyhytaikainen perhehoito on väliaikaista, on lapsen näkökulma koettu tärkeäksi työskentelyn alusta asti, kun lapselle pyritään etsimään juuri hänelle sopiva perhe. Kun lapsi itse ja hänen tarpeensa ovat työskentelyn lähtökohtana, toteutuvat lapsen etu ja näkökulma alusta asti kantaen toivottavasti myös työskentelyn loppuun asti. Maiju Huttunen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Hurtig, Johanna 2006. Lasten tieto sosiaalityön haasteena teoksessa Forsberg, Hannele – Ritala-Koskinen, Aino – Törrönen, Maritta (toim.) Lapset ja sosiaalityö, kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleen arviointia. Jyväskylä: PS-kustannus. Huttunen, Maiju 2015. Arviointi- ja selvitystyön toteutuminen lyhytaikaisessa perhehoidossa Helsingissä ja Eksotessa – Lapsen näkyvyys työssä työntekijöiden näkö-kulmasta. Opinnäytetyö, sosionomi ylempi AMK-tutkinto. Metropolia AMK. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 Thomas, Nigel 2000. Children, Family and the State. Decision-Making and Child Participation. Bristol: The Policy Press.
Myös lastensuojeluun tarvitaan erikoistumiskoulutus, kuten nyt vaaditaan turvakodeissa työskenteleviltä
Väkivallan katkaisemiin uusia säännöksiä Turvakotien rahoitusvastuu siirtyi keväällä valtion vastuulle. Tällä haluttiin taata se, että jokainen joka tarvitsee turvakodin palvelua, voi hakeutua sinne ilman kunnan maksusitoumusta. Suomi on sitoutunut ehkäisemään lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Turvakotipaikkojen määrä ei Suomessa vastaa arvioitua tarvetta. Huhtikuun alussa tuli voimaan myös eri lakeihin sisällytetty säännös, joka velvoittaa useita ammattilaistahoja perusopetuksesta yliopistoihin ja hätäkeskuksiin, ilmoittamaan suoraan poliisille mikäli on saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. Osaamisvaatimukset ensi kertaa lainsäädännössä Turvakotien henkilöstöltä tullaan jatkossa edellyttämään asetuksen mukaista koulutusta, erityisosaamista ja perehtyneisyyttä eli työkokemusta. Valtioneuvosto antoi tällaisen asetuksen 13.5.2015. Asetus (598/2015) tuli voimaan 1.6.2015. Turvakodin vastuuhenkilöllä on oltava sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:ssä säädetty kelpoisuus sekä alan perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä. Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevillä tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyyttä ja työkokemusta lähisuhdeväkivallan kriisityöstä. Turvakodin tuki- ja ohjaustyötä tekevät saavat tarvittaessa toimia turvakodin vastuuhenkilön sijaisina. Lasten kanssa työskentelevillä tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä erikoistuneisuus traumatisoituneiden lasten kanssa työskentelyyn. Turvakotipalvelun tuottajan tulee laatia henkilöstön koulutussuunnitelma yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteensovittaa koulutuksen valtakunnallista yhtenäisyyttä. Lisäksi turvakodin on järjestettävä henkilöstölleen tarpeellinen turvallisuuskoulutus. Siirtymäsäännöksiä 2019 asti Turvakodin vastuuhenkilönä 1 päivänä tammikuuta 2015 toiminut, korkeakoulututkinnon suorittanut, jolla on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa, säilyttää kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019. Tuki- ja ohjaustyössä 1 päivänä tammikuuta 2015 toimineet säilyttävät myös kelpoisuutensa 31 päivään joulukuuta 2019, jos he ovat saaneet turvakotipalveluntuottajan koulutuksen lähisuhdeväkivallan pitkäjänteiseen kriisityöhön, he ovat perehtyneitä lähisuhdeväkivallan kriisityöhön ja heillä on vähintään kolmen vuoden työkokemus turvakodissa. Myös lastensuojelutyöhön tarvitaan erityisvaatimukset Vastaavanlainen asetus tulee saada myös lastensuojeluun: työ on vaativaa, se edellyttää erityisosaamista ja erikoistumista sekä työkokemusta eli perehtyneisyyttä juuri lastensuojelutyöhön. Eerika-tytön menehtymisen johdosta laadituissa lukuisissa selvitys- ja kehittämisraporteissa, tuotiin selkeästi esille suuri tarve lisätä lastensuojelun erityisosaamista ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen. Erikoistumiskoulutuksen tulisi sisältää sekä teoriaa että työskentelyä kokeneemman kollegan kanssa rinnalla työtä tehden. Tällaista työkokemusta tulisi olla vähintään vuosi tai pari, mieluimmin kolme vuotta. Lastensuojelun asiakastyössä toimivilla työntekijöillä on sekä korkeakoulutason koulutustaustaa (AMK- tai kandidaattitutkinto) ja ylemmän korkeakoulututkinnon koulutustaustaa (ylempi AMK- tai maisteritutkinto). Molemmilla koulutustasoilla tulee järjestää erikoistumisopinnot ja lainsäädännöllä täsmentää vaadittava osaaminen ja perehtyneisyys ja työkokemus. Erikoistumiskoulutusten suunnittelua varten on haettavissa OKM:n avustusta. Sellaista pitää hakea myös lastensuojelun erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto, lastensuojelun asiantuntija
Hyvinvointia lapsille, nuorille ja perheille Espoossa
Uusi sosiaalihuoltolaki on tuonut mukanaan velvoitteita, jotka voivat aiheuttaa kunnille suuria haasteita. Käytännössä asiat eivät muutu nopeasti, ja konkreettisten järjestelyjen lisäksi tullaan tarvitsemaan myös asenteiden muutosta. Sosiaalihuoltolaki painottaa erityisesti ennaltaehkäisevää ja varhaisen tuen työtä, asiakkaan osallisuutta, palveluiden saavutettavuutta ja kokonaisvaltaisuutta sekä eri tahojen välistä yhteistyötä. On mielenkiintoista nähdä, miten kunnat näihin haasteisiin tulevat reagoimaan, ja millaisilla aikatauluilla. Espoossa lastensuojelun sijoitusten määrä laskussa Espoossa ollaan jo hyvässä vauhdissa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävässä työssä. Espoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-2016) toimeenpanon väliraportointi keskittyy siihen, mitä Espoossa on jo tehty lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi siinä määritellään painopisteet vuosille 2015 – 2016, sekä tarvittavia lisäyksiä oppilas- ja opiskelijahuollon osalta. Yksi väliraportista ilmenevä huomio on, että lastensuojelusijoitusten määrä on kääntynyt vuoden 2014 aikana laskuun ensimmäistä kertaa. Samaan aikaan lapsiperheiden kotipalvelua ja perhetyötä on lisätty, samoin erityispalveluiden konsultaatiota peruspalveluille. Tämä vahvistaa ymmärrystä siitä, että varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn panostaminen on erittäin tärkeää ja sitä työtä kannattaa jatkaa. Maahanmuuttaneiden perheiden hyvinvointityöhön enemmän huomiota Maahanmuuttajaperheiden hyvinvointi on jäänyt raportin mukaan liian vähäiselle huomiolle, vaikka maahanmuuttajien osuus Espoon väestöstä kasvaa jatkuvasti. Koska tämä on todettu tässä vaiheessa, on asiaa mahdollista painottaa jatkossa enemmän hyvinvointisuunnitelmaa toteutettaessa. Lapsille ja perheille suunnatut palvelut eivät tietenkään lähtökohtaisesti erottele maahanmuuttajia ja kantaväestöä toisistaan, vaan samat palvelut ovat kaikille. On kuitenkin tärkeää nostaa esille, että maahanmuuttajaperheiden osalta täytyy kiinnittää erityistä huomioita joihinkin asioihin, esimerkiksi palveluiden saavutettavuuteen ilman riittävää kielitaitoa. Yhteistyössä on voimaa -monialainen lasten ja nuorten hyvinvointityön johtoryhmä ja alueelliset ryhmät Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi Espoossa on kehitetty yhteistyötä sivistys- ja sosiaali- ja terveystoimen välillä. Kaupunkiin on lähdetty luomaan rakenteita monialaiselle yhteistyölle perustamalla monialainen lasten ja nuorten hyvinvointityön johtoryhmä ja neljä alueellista hyvinvointiryhmää. Rakenteilla onkin tärkeä merkitys muutosten ja uudistusten viemisessä käytäntöön, joten tässä on lähdetty tavoitteellisesti mahdollistamaan uudenlaisia toimintamalleja. Herää ajatus, että asioita on mietitty laajemmin ja pidemmälle tulevaisuuteen, eikä vain toimittu lyhytnäköisesti jonkun yksittäisen asian ympärillä. Monialaisen yhteistyön kehittäminen edelleen on yhtenä uusista painopisteistä, ja siinä tullaan hyödyntämään näitä rakenteita. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain edellytysten mukaisesti hyvinvointisuunnitelmaan tehtiin lisäyksiä koskien oppilashuoltoa, ja sen osalta alkuvaiheen painopistealueina ovat opiskeluhuollon strategisen johtamisen vahvistaminen, tuen ja palvelujen saatavuuden parantaminen sekä yhteisöllisen oppilashuollon vahvistaminen. Myös tämän eteenpäin viemisessä tullaan hyödyntämään lasten ja nuorten hyvinvointityön johtoryhmää, sillä se toimii oppilashuollon ohjausryhmänä ja seuraa työskentelyn etenemistä. Lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden lisääminen Edellä mainittujen lisäksi suunnitelman painopisteinä ovat jatkossa lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden lisääminen, monikulttuurisuusohjelman lapsiperheisiin ja nuoriin liittyvien toimenpiteiden käytäntöön vieminen sekä nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuuden ja sujuvuuden parantaminen. Myös seuranta- ja hyvinvointitietoja pyritään hyödyntämään nykyistä paremmin. Työsarkaa varmasti on, mutta väliraportista jä kuva, että monenlaista Espoossa on tältä osin jo tapahtunut ja tekeillä. On varmasti liian optimistista ajatella, että kaikki tähän liittyvät hyvät suunnitelmat toteutuisivat ja jäisivät elämään, mutta jos edes osa, niin suunta on erinomainen. Mielenkiinnolla odotan, miltä tilanne parin vuoden kuluttua näyttää sekä sosiaalialan ammattilaisen näkökulmasta, että erityisesti espoolaisen lapsiperheen näkökulmasta. Jälkimmäisessä roolissa olen tähän mennessä käytännössä tutustunut lähinnä sähköisten palveluiden lisääntymiseen, ja kokenut sen erittäin hyvin toimivana uudistuksena. Raportin mukaan se olikin saanut kaupunkilaisilta yleisesti hyvän vastaanoton. Sanna Nykänen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Espoon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman väliraportti, verkkojulkaisu. Keväällä 2015 päivitetty versio suunnitelmasta, verkkojulkaisu. Kuva: amira_a
Imatran mallia myös Helsinkiin
Imatralla havahduttiin joitakin vuosia sitten siihen, että lastensuojelun menot kasvoivat vuodesta toiseen. Ilmiöön puututtiin uudistamalla perhepalvelut kokonaan ja katse käännettiin ennaltaehkäiseviin palveluihin. Vuonna 2009 Imatralla perustettiin hyvinvointineuvola, joka yhdisti perinteisen lastenneuvolatoiminnan ja perhetyön. Terveydenhoitajat saivat työparikseen perhetyöntekijän ja työskentely vietiin vastaanottohuoneista perheiden omalle reviirille perheiden kotiin. Tavoitteena oli luoda kontakti lasta odottavaan perheeseen ja kartoittaa avuntarve jo ennen lapsen syntymää. Kotikäynnit tehtiin kaikille lasta odottaville perheille, ei vain niille, joilla ajateltiin olevan ongelmia. Työskentelyssä oli myös vahvasti läsnä konkreettinen ja ratkaisukeskeinen työote: asioihin tartuttiin oikeasti ja perhettä autettiin niissä asioissa, jotka mietityttivät vanhempia tai aiheuttivat huolta. Imatran perhetyön malli sai nopeasti ilmaa siipiensä alle ja se tuotti myös taloudellista tulosta. Imatralla taidettiin yllättyä itsekin, kun lastensuojelun menot kääntyivät laskuun ja ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluiden vaikutukset saatiin ensi kertaa näkyväksi myös numeroina. Investointi lapsiperheiden varhaiseen tukeen tuotti tulosta nopeammin kuin kukaan osasi odottaa ja siksi ei olekaan mikään ihme, että Imatran mallista ollaan oltu kiinnostuneita myös muualla Suomessa. Helsingissä kaupunginvaltuusto edellytti vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä, että mahdollisuuksia kehittää ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä Imatran mallin mukaisesti selvitetään. Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausuntonsa asiasta kaupunginhallitukselle 9.4.2015. Lausunnossa todetaan, että Helsingin lapsiperhepalveluissa palveluvalikoima on valtakunnallisesti verraten kattava ja ehkäisevää lastensuojelua toteuttavia tahoja on runsaasti. Helsingissä resursseja kohdennetaan niille perheille, joissa on erityisen tuen tarvetta. Kotikäyntejäkin tehdään jo: vuoden 2014 lopussa on aloitettu toimintamalli, jossa kotikäyntejä tehdään raskauden aikana alle 20-vuotiaille äideille, sekä äideille, joilla on pitkäaikaisia mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia tai lähisuhdeväkivaltaa. Raskauden jälkeisiä kotikäyntejä pyritään tekemään kaikille ensisynnyttäjille. Kotikäyntien määrä onkin noussut n. 17 prosenttia vuosina 2013-2014. Sosiaali- ja terveyslautakunnan toive lausunnossa on, että Imatran mallin mukaisia perhetyöntekijöiden kotikäyntejä sovellettaisiin kaikille raskaana oleville äideille. Tämä tulisi ottaa huomioon erityisesti perhekeskus-toimintamallia suunniteltaessa. Myös muita tukimuotoja, kuten sosiaaliohjausta, perhetyötä ja kotipalvelua, löytyy. Näitä palveluja voi saada alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, synnytyksen tai vamman perusteella Apua ajoissa On totta, että Helsingissä on valtakunnallisesti tarkasteltuna kattava palveluvalikoima. Lapsiperheillä on mahdollisuuksia saada apua ja kynnystä palveluihin on madallettu viime vuosina. Avun hakemiseen ajoissa kannustetaan ja perheitä rohkaistaan käyttämään palveluja. Kynnystä ei kuitenkaan ole saatu poistettua kokonaan. Kuten sosisaali- ja terveyslautakunnan lausunnossakin todetaan, resurssit kohdennetaan vielä tänä päivänä erityistä tukea tarvitseville. Apua saadakseen täytyy siis täyttää palveluille asetetut kriteerit, pelkkä tunne avun tarpeesta ei riitä. Tässä suhteessa Imatralla mentiin pidemmälle kun perhetyöntekijöiden käynnit tarjotaan kaikille. Imatran mallissa palveluista tehtiin universaaleja ja samalla häivytettiin palvelujen käyttöön liittyvää häpeää ja pelkoakin, joita yhä edelleen liittyy palvelujen käyttöön. Apua pyydetään yleensä vasta äärimmäisessä hädässä, kun omat voimavarat ovat jo loppumassa. Itse pärjäämisen kulttuuri istuu syvällä suomalaisessa lapsiperheessä. Leimautumista huonoksi vanhemmaksi pelätään viimeiseen asti. Mahdollisuus saada apua ilman erityistä huolenaihetta antaa viestin kaupungin asukkaille: olet meille tärkeä, haluamme että sinä ja lapsesi voitte hyvin tässä kaupungissa, olemme täällä valmiina, jos tarvitset apua. Se on hieno ja arvokas viesti, jonka toivottavasti myös Helsinki haluaa tulevaisuudessa asukkailleen antaa. Satu Hannola, sosionomi ylempi AMK opiskelija Helsingin sote-lautakunnan lausunto, verkkodokumentti.
Valtuutettu kuntalaisen päätöksentekijänä?
Kaupunginvaltuusto ja sen lautakunnat tekevät päätöksiä lähimpänä kuntalaisia ja nämä päätökset ovat vaikuttavat suoraan kuntalaisten elämään. Helsingin kaupunki on aktiivisesti rakentanut kuntalaisille mahdollisuuden sähköisten viestimien avulla seurata päätöksentekoa myös reaaliaikaisesti. Kaupunginvaltuutettuihin voi tutustua valtuuston sivuilla, katsoa heidän tekemät aloitteet ja ponnet, Helsinki-kanavan kautta näkee valtuutetun puheenvuorot tallennettuina kokousten mukaan. Kuntalaisella on hyvä mahdollisuus seurata valtuutettujen toimintaa, mutta se vaatii aikaa perehtyä kunnan päätöksentekoon ja omaa aktiivisuutta käsiteltävien asioiden seuraamisen osalta. Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjat löytyvät sähköisesti ja niistä saa hyvän kuvan siitä minkälaista keskustelua on käyty ennen päätöksen tekoa. Toisaalta skeptikko minussa nostaa päätään muistuttaen, että puhuminen ja todellisten tekojen tekeminen on kaksi eri asiaa. Tämän huomaa myös katsoessa valtuuston äänestyksiä. Valtuutetulla on mahdollisuus esittää vastaehdotus esiteltäville asioille, tehdä aloite asian vireille panemiseksi tai esittää ponsi, jossa vahvistetun esityslistan ulkopuolella tehdään päätös, joka velvoittaa selvittämään tai valmistelemaan jotakin asiaa. Tarkastellessa näitä esiteltävien asioiden yhteydessä tehtyjen vastaehdotusten tai ponsien äänestyksiä valtuutettujen toiminnan poliittinen ulottuvuus tulee selkeästi näkyville. Valtuutetulla on käytössä kolme vaihtoehtoa ”jaa”, ”ei”, ”tyhjä” ja poissa ollessaan tulee automaattisesti ”poissa”. Valtuutettu on kuntalaisten edustaja tekemässä päätöksiä, tuntuukin erikoiselta kuinka paljon esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa painetaan päätöksen teossa ”tyhjä” painiketta. Väistämättä tulee miettineeksi mitä teemme valtuutetulla, joka päätöksenteon yhteydessä ei ota vastuuta, vaan jättää asian toisten ratkaistavaksi. Osa päätöksistä tehdään kuitenkin lautakunnissa. Hoitopaikkojen määrän muutos lastensuojelun vastaanotto- ja kriisitoiminnassa Sosiaalialan osalta on tämän vuoden alussa ehditty tekemään jo yksi merkittävä päätös. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli helmikuun lopussa lastensuojelun lasten ja nuorten vastaanotto- ja kriisitoiminnan hoitopaikkamuutoksia. Asian käsittelyn yhteydessä esittelijä taustoitti syitä paikkamuutokselle, kuten muun muassa lain velvoittavuus perhehoidon ensisijaisuudesta sekä vuoden 2015 käyttösuunnitelman suunnitelmista siirtää painopistettä enemmän asiakkaiden omaan toimintaympäristöön. Kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana oli myös lastensuojelun johtaja Lounatvuori. Lautakunta jätti esityksen kerran pöydälle ja seuraavassa kokouksessa lasten vastaanottopaikkoja päätettiin vähentää 16 ja nuorten vastaanottopaikkoja lisätä kuudella. Nuorten vastaanottopaikkojen lisäys on esityksen mukaisesti perusteltu, sillä niitä on jouduttu ostamaan vuoden 2014 aikana määrä, joka vastaa noin kuutta kokovuotista laitospaikkaa. Vuoden 2014 aikana lasten arviointi- ja vastaanotossa on laskennallisesti ollut 7 tyhjää paikkaa. Nyt paikkoja kuitenkin lasten puolelta vähennettiin 16 ja se herättääkin kysymyksen siitä, kuinka varmistetaan jokaiselle vastaanottopaikan tarvitsevalle lapselle paikka niin, etteivät he joudu nuorten vastaanottopaikoille. Päätökseen yhteydessä tehtiin myös tärkeä vastaehdotus, jota lautakunta yksimielisesti kannatti. Vastaehdotuksen mukaan lautakunta kehottaa virastoa huolehtimaan, että erityistä huolta ja hoivaa tarvitsevien lasten lastenkotien työvoima suunnitellaan tarpeiden mukaisesti riittäväksi niin, ettei synny yksintyöskentelytilanteita ottaen huomioon työturvallisuus- tai muut riskitilanteet. Tämä velvoite on tärkeä, sillä Helsingin kaupungissa tehdyn lastenkotien muutoksen jälkeen kaikki osastot ovat olleet minimissään vaativahoitoisten nuorten osastoja. Vähemmälle huomiolle jäi kenties se, että samassa päätöksessä sopeutettiin kuusi vakanssia. Vuoden 2014 lopulla tehdyn päätöksen mukaan perhe- ja sosiaalipalvelujen osastolta tulee sopeuttaa yhteensä 47:stä vakanssia. Lautakunnan jäsenen esittämä ja koko lautakunnan yksimielisesti hyväksymä vastaehdotus on tärkeä, mutta samanaikaisesti he hyväksyivät päätöksen, jossa vakanssien määrä vähenee. Meillä lastensuojelussa työtä tekevillä on nyt kuitenkin mustaa valkoisella siitä kuinka lautakunta velvoittaa suunnittelemaan työvoiman tarpeiden mukaisesti riittäväksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta teki siis merkittävän päätöksen, mutta kuinka moni on huomannut sen realiteetin, että 1.4.2015 lukien Helsingissä on 16 alle 13 -vuotiaiden lasten vastaanottopaikkaa ja kuuden henkilön työn verran vähemmän lastensuojelun palveluja tarjolla! Tanja Pelttari, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Helsingin kaupunginvaltuuston sivusto Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja 4/2015. Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen 14.1.2015 päätöstiedote nro.2.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto