Sosiaalialan työssä edistetään voimaantumista

placeholder-image

Voimaantumisella tarkoitetaan oman persoonallisen voimantunteen kehittämistä, itsensä voimistamista, vahvaa voimantunnetta ja vahvan sisäisen voimantunteen kokemista. Voimaantuminen liittyy elämänhallintataitoihin. Englanninkielisen sanan Empowermentin suomenkieliseksi vastineeksi on esitetty voimaantumista, voimaannuttamista, voimistamista, valtuuttamista ja valtauttamista. Mistä voimaantuminen rakentuu? Voimaantuminen on yhteydessä ihmisen hyvinvointiin. Hyvinvointi on ihmisen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvää oloa. Hyvinvointi syntyy ihmisen itsensä, läheistensä, elinympäristönsä ja yhteiskuntapolitiikan tuloksena. Sisäinen voimantunne rakentuu luovuudesta, rohkeudesta kokeilla, halua ottaa vastuuta myös muista ihmisistä. Voimaantumista voidaan vahvistaa keskustelemalla, konkreettisten asioiden määrittelyllä ja seurannalla. Voimaantuminen liittyy omaan kasvuun. Miten voimaantuminen näkyy? Voimaantuminen ilmenee eri ihmisissä erilaisina ominaisuuksina, käyttäytymisenä, taitoina ja uskomuksina. Voimaantuminen näkyy aktiivisuuden ja toimintakyvyn lisääntymisenä. Joidenkin näkemysten mukaan ihmisen minuus vahvistuu sellaiselle tasolle, että ihminen alkaa uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä. Voimaantuneella ihmisellä on kokemus, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä, tehdä päätöksiä, toimia tavalla, joka vahvistaa hänen elämäänsä. Voimaantuminen näkyy parantuneena itsetuntona, kykynä asettaa ja saavuttaa päämääriä. Oman elämän ja muutosprosessin hallinnan tunteena sekä toiveikkuutena tulevaisuutta kohtaan. Voimaantuminen on prosessi, joka mahdollistaa yksilön saavuttaa päämääränsä yhteistoiminnalla toisten kanssa. Voimaantumisprosessi on henkilökohtainen, persoonallinen ja sosiaalinen prosessi. Voimaantumisen prosessiin vaikuttaa toimintaympäristön olosuhteet. Tämän vuoksi voimaantuminen voi olla jossakin tietyssä ympäristössä todennäköisempää kuin toisessa. Voimaantuneisuus ei ole pysyvä olotila. Voimantunnetta on myös vaikea mitata, koska se on niin henkilökohtaista. Henkilöllä voi olla omakohtainen kokemus voimaantumisesta vaikka hän ei pysty osoittamaan mitään konkreettista väitteen tueksi. Voimantumista ei siis voida todeta ulkopuolisen arvioijan toimesta. Juha Siitonen (1999) on sitä mieltä, että ihminen voi voimaantua vain itse. Ihmiselle voidaan tarjota taitoja, resursseja, ja mahdollisuuksia kehittää oman kontrollin tunnetta. Elämänhallinta Voimaantumiseen liittyy oleellisesti elämänhallintaidot. Elämänhallinta tarkoittaa ihmisen uskoa siihen, että hän voi vaikuttaa asioihin ja muuttaa olosuhteita itselleen suotuisammaksi. Ihmisen elämänhallinta on korkea jos hän kokee, että hän voi vaikuttaa omilla päätöksillään ja ratkaisuillaan asioihin ja siihen, mitä hänelle tapahtuu. Elämänhallinta vaihtelee tilanteiden mukaan. Hyvä elämänhallitsija ei tarkoita sitä, että ihminen olisi välttämättä hyvä ihminen. Elämänhallinta syntyy vähitellen ja kehittymistapahtuma kestää lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Sosiaalinen vahvistaminen Voimaantumisen sosiaalisia ulottuvuuksia on ryhmissä, yhteisöissä ja organisaatioissa. Ihminen toimii sosiaalisissa verkostoissa ja voimantunnetta koetaan suhteessa ympäristöön, siksi voimantumista on tarkasteltava sosiaalisena ilmiönä. Sosiaalinen vahvistaminen tukee arjenhallintaa ja kehittää elämäntaitoja. Sosiaalinen vahvistaminen tarkoittaa kokonaisvaltaista tukemista, jonka tavoitteena on yksilön hyvinvoinnin lisääminen ja edistäminen.  Sosiaalinen vahvistaminen on kokonaisvaltaista elämänhallinnan tukemista. Jokainen voi tarvita jossain vaiheessa elämää sosiaalista vahvistamista, neuvontaa, tukea ja ohjausta. Sosiaalinen vahvistaminen määritellään yksilön ja yhteisön kasvun tukemiseksi. Tässä ajassa sosiaaliselle vahvistamiselle eri muodoissa on kysyntää. Sosiaalinen vahvistaminen todentuu parhaiten erilaisten sisältöpalveluiden kautta, jotka ovat kohdennettua ja systemaattista toimintaa. Sosiaalialan työssä edistetään voimaantumista Voimme sosiaalialan työssämme edistää asiakkaiden voimaantumista. Voimme tarjota asiakaslähtöistä palvelua, jossa otetaan huomioon asiakkaan tarpeet ja lähtökohdat. Voimme ohjata, neuvoa ja tukea asiakkaita heidän eri elämäntilanteissaan. Voimme tarjota erilaisia toimenpiteitä, jotka vahvistavat ja lisäävät asiakkaiden elämänhallintaa. Sosiaalialantyö on pitkäjänteistä ja muutokseen tähtäävää työtä. Voimaantuminen tapahtuu pikku hiljaa ja se voi olla hyvin hiljaista, siksi sitä voi olla vaikea mitata. Työntekijä kulkee asiakkaan rinnalla auttaen ja tukien häntä hienovaraisesti eteenpäin tarvittaessa. Työmme tehtävänä on parantaa yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia, ehkäistä, vähentää ja poistaa sosiaalisia ongelmia. Ennalta ehkäistä ongelmia, etsiä ratkaisuvaihtoehtoja, tehdä arviointia ja seurantaa sekä puolustaa ja ajaa heikommassa asemassa olevien asioita eteenpäin. Mielestäni kaikissa näissä työn eri muodoissa tapahtuu asiakkaan voimaannuttamista vaikka voimaantuminen onkin henkilökohtainen prosessi. Satu Tuomainen, sosionomi ylempi amk-opiskelija. Kirjoituksen lähteet: Keltikangas-Järvinen Liisa 2008. Temperamentti, tressi ja elämänhallinta. Wsoy: Helsinki. Lundblom - Herranen 2011. Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Siitonen Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Opettajainkoulutuslaitos. Oulun yliopisto.  Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos -kuvausta. 

Moniammatillinen yhteistyö – jatkuva kehittämisen kohde!

placeholder-image

Paljon puhutaan moniammatillisesta yhteistyöstä ja sen tarjoamista eduista asiakkaille. Kuitenkin välillä tuntuu, että moniammatillisen yhteistyön suurimpana esteenä on mustasukkaisuus omasta työstä ja pelko oman työn arvostuksen menettämisestä. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Hedelmällisen yhteistyön luomiseksi lähtökohtana täytyy olla halu palvella asiakasta mahdollisimman hyvällä tavalla yhdistämällä eri ammattikuntien vahvuudet. Moniammatillisessa työssä käsiteltävät ongelmakysymykset näyttäytyvät kullekin osapuolelle hänen oman perustehtävänsä näkökulmasta. Asiakkaiden pulmien ennaltaehkäisyssä moniammatillinen yhteistyö on arvossaan. Käytännössä moniammatillisuudella tarkoitetaan eri ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyötä ja yhdessä työskentelyä. Tällöin keskeiseksi tavoitteeksi nousee moninäkökulmaisuus, jolloin tieto ja osaaminen jaetaan. Moniammatillisuus voi olla sekä organisaation sisäistä että ulkoista toimintaa. Sisäinen moniammatillisuus on työyhteisössä eri ammattiryhmien, jaettua ammatillista toimintaa organisaation perustehtävien ja yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi. Ulkoinen moniammatillisuus voidaan ymmärtää, oman työyhteisön asiantuntijoiden yhteistyönä muissa organisaatioissa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Tällöin käytössä oleva asiantuntijuus organisoidaan lähinnä yksittäisen asiakkaan tilanteen hoitamiseksi. Moniammatillisen yhteistyön edellytykset ja osaamisvaatimukset Moniammatillinen toiminta edellyttää uudenlaista asennoitumista yhdessä työskentelyyn. Vaikka yhteistyöllä on moniammatillisessa työskentelyssä keskeinen rooli, moniammatillinen osaaminen ei kuitenkaan synny itsekseen vain saattamalla työntekijöitä yhteen. Moniammatillinen yhteistyö on haastavaa ja se edellyttää osallistujilta asiantuntijuuden lisäksi vuorovaikutustaitoja ja kykyä ratkaista ongelmia yhdessä. Kaikkien yhteistyöhön osallistuvien työntekijöiden tulisi myös saada koulutusta moniammatilliseen työtapaan. Moniammatillisessa yhteistyössä tiimin jäsenten on mahdollista oppia toinen toisiltaan. Yhteistyökäytännöt edellyttävät myös hyvää johtajuutta, joka mahdollistaa yhteistyörakenteet ja antaa tilaa moniammatillisen työyhteisön kehittämiselle, oppimiselle ja avoimelle dialogille. Tärkeää on luoda tiimin toimintamalli ja selventää jokaisen rooli työyhteisössä. Työyhteisön toimivuuteen kannattaa panostaa ja antaa aikaa sen kehittymiselle. Hyvässä moniammatillisessa tiimissä on luottamuksellinen ilmapiiri ja me-henki, ollaan, tehdään ja opitaan yhdessä sekä tuetaan yhteisöllisyyden kokemusta. Moniammatillisen työn haasteita Moniammatillisuuden haasteet voivat olla suuria työyhteisöissä, joissa henkilöiden peruskoulutus ja työorientaatio ovat erilaisia. Osaaminen moniammatilliseen työotteeseen lisääntyy työkokemuksen ja koulutuksen kautta, joka saattaa näkyä työntekijöiden erilaisena työskentelynä. Nykyisten työpaineiden vuoksi työntekijät eivät välttämättä halua sitoutua tai löydä motivaatiota moniammatilliseen yhteistyöhön, jatkuvaan kehitykseen ja oppimiseen. Moniammatillisen yhteistyön esteinä tai haasteina voi myös olla työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja työn arvostuksen puute. Nykypäivän organisaatiomuutokset luovat myös haasteita johtajuudelle ja moniammatilliselle yhteistyölle. Kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä Kokemuksemme hyvästä moniammatillisesta ja eri ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä perustuu usean vuoden työkokemukseen. Hyvässä työyhteisössä työntekijöiden vaihtuvuus on ollut vähäistä. Tiimin toimivuudella on ollut merkittävä vaikutus työhyvinvoinnille. Työn teko on ollut mielekästä ja hauskaakin. Yhteistyö on edellyttänyt hyviä keskustelu ja vuorovaikutustaitoja. Työssä on arvostettu toisilta oppimista ja saatu sosiaalista tukea. Yhteinen suunnittelu, arviointi ja kehittäminen, sekä muutokset on osattu ottaa vastaan haasteina. Kokemuksemme mukaan työyhteisöille tulee luoda mahdollisuus tiimin yhteiseen koulutukseen ja jatkuvaan toiminnan arviointiin ja sen kehittämiseen. Esimiehen läsnäolo ja tuki on ollut vahva, sekä hän on ollut tietoinen työntekijöiden vahvuuksista. Työn kehittämisessä on näkynyt vahvasti asiakaslähtöisyys ja asiakkaiden osallisuus työn kehittämiseen. Hannele Sauristo ja Elisa Parikka Sosinomi Yamk -opiskelijat Lisätietoa mm. artikkelista   

Kehitysvammaiset lapset ja nuoret lastensuojelun tukitoimissa?

placeholder-image

Milloin lastensuojelusta tuli ensisijainen tukimuoto kehitysvammaiselle nuorelle? Millä lailla lastensuojelu pystyy tarjoamaan tarpeenmukaista tukea ja ohjausta kehitysvammaiselle nuorelle? Osaako lastensuojelun työntekijä auttaa perheen kriisin läpi, kun kyse on diagnoosista, leimaantumisen pelosta, uudesta palveluverkostosta ja –kulttuurista? Olen työskennellyt lastensuojelun avohuollossa yli kymmenen vuotta ja viimeisen vuoden aikana olen törmännyt useammin kuin kerran tilanteeseen, jota pyrin seuraavaksi avaamaan.  Lastensuojelun työntekijänä olen hämmästellyt nuoren diagnoosin puutetta ja samalla ns. väärän auttajatahon mukana oloa.  Nuoren lastensuojeluasiakkuus alkaa huoli-sanoilla; koulunkäyntivaikeuksia, rajattomuutta, ristiriitoja kotona, vanhempien väsymys tai vaikkapa kuljeskelua. Kun nuoren tilannetta aletaan yhteistyössä perheen ja koulun kanssa selvittämään, avautuu kuva jo pitkään jatkuneesta koulunkäynnin laiminlyönnistä ja oppimismotivaation pulasta. Mutta onko asiat näin mustavalkoisia, kun ne ensimmäisenä näyttää? Nuoren tilanteen tarkempi ja systemaattinen selvittely piirtää uuden kuvan näkyviin. Ikätasoinen kehitys tulee saavutettua vain yhdellä osa-alueella, muilla osa-alueilla kehitys on monia vuosia alemmalla tasolla. Yhtäkkiä nuoren saamattomuus, laiskuus ja kiusanteko saavatkin uuden selityksen, kehitysvamma- diagnoosin. Ei ole ollut kyse siitä etteikö viitsi vaan siitä ettei osaa tai ymmärrä. Ennen kun tilanne on kartoitettu, on nuoren kohdalla saattanut olla laitossijoitusjakso lastensuojelulaitokseen, missä tiukat rajat ja rytmit ovat saaneet tilanteen näyttämään hyvältä hetkellisesti. Kotiin pääsyn jälkeen entiset ongelmat ovat kuitenkin ilmaantuneet mustien pilvien lailla taivaalle. Lastensuojelu pystyy auttamaan ja tukemaan kehitysvammaista nuorta ja hänen perhettään osittain, mutta tarkoituksenmukaisempi apu ja kokonaisvaltaisempi tuki löytyy muualta. Kuinka hyvin nämä nuoret ovatkaan selvinneet ja pystyneet kulkemaan mukana? Ja kuinka usein heidät on väärinymmärretty? Tulisiko (koulu)terveydenhuoltoa ja palvelujärjestelmiämme kehittää enemmän tarveperusteiseksi. Toivoisin näkeväni keskustelua lastensuojelun ja kehitysvammahuollon yhteisestä työkentästä. Haluaisin lukea uusista innovaatioista, joissa nuori saa tukea omiin nimeämiinsä ongelmiin tai haasteisiin, ei ulkopuolisen huolipuheeseen. Tahtoisin kuulla diagnoosilla leimautumisen sijasta puhetta diagnoosin ovia avaavasta vaikutuksesta niin henkisesti kuin käytännönkin tasolla. Ja ennen kaikkea pidän tärkeänä, että jokainen ihminen kohdataan ihmisenä, kunnioittaen ja arvostaen. Kirsi Mansikkasalo-Leinonen, sosionomi ylempi AMk-opiskelija