Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Professori Urpo Kankaan mielestä suomalaiset pitäisi velvoittaa elättämään vanhempiaan ja  vastuu omien vanhempien vanhuuden hoivasta tulisi olla lapsilla, ainakin jos nämä ovat varakkaita - mitä mieltä olet ehdotuksesta? Pitäisikö elatusvelvollisuus ulottaa omiin vanhempiin? Entä pitääkö perintö ansaita huolehtimalla vanhemmistaan?  Pitääkö lapsille jättää perintöä vai tulisiko omaisuus käyttää oman hoivan kustantamiseen? Yle Uutisten haastattelussa Urpo Kangas ehdotti, että aikuiset lapset pitäisi velvoittaa maksamaan esimerkiksi vanhempiensa laitospaikat, jos vanhempien oma eläke ei tähän riitä. Hänen mukaansa suomalaiset pitäisi velvoittaa elättämään omat vanhempansa, sillä Suomessa vanhemmat on velvoitettu pitämään huolta alaikäisistä lapsista ja avioliitossakin on pidettävä huolta puolisosta.  ”Jos äidin eläke ei riitä laitoshoitopaikkaan tai omaishoitoon, niin silloin varakas lapsi saa luvan auttaa, koska hän tulee myöhemmin mahdollisesti perimään omaisuutta. Oikeudenmukaisuus suorastaan huutaa sitä sellaisissa tapauksissa, joissa lapsi on hyvin varakas, käyttää tuhlailevaan elämään omia varojaan, ja on hylännyt omat vanhempansa” sanoi Kangas haastattelussa. (Yle Uutiset a 2014.) Kankaan mukaan myös aikuisten lasten velvollisuus auttaa köyhiä vanhempia voitaisiin kirjata lakiin. Hän toteaa, että ajatus elatusvelvollisuuden ulottamisesta omiin vanhempiin ei ole uusi. Vastaava laki on käytössä useissa Euroopan maissa. Vanhempien elatusvelvollisuus oli aiemmin myös Suomen laissa, joka oli vuodelta 1922 peräisin ollut köyhäinhoitolaki. Kyseinen laki  kumottiin kuitenkin hyvinvointivaltion arvoihin huonosti sopivana vuonna 1970.  Vuodelta 1922 peräisin olevassa köyhäinhoitolaissa luki seuraavasti: Kukin on tarvittaessa velvollinen kykynsä mukaan pitämään huolta vanhemmistaan. Professori Kankaan mukaan poliittiset päätöksentekijät ovat asiaa varmasti miettineet, mutta kukaan ei ole kuitenkaan uskaltanut avata aiheesta edes arvokeskustelua. (Yle Uutiset a 2014.) Kuka tai mikä laitos valvoisi käytännössä lain toteutumista ja mitä kustannuksia valvonta aiheuttaisi yhteiskunnalle? Onko Urpo Kangas lainkaan pohtinut, että elämme yhteiskunnassa, jossa 1970- luvulta lähtien naisten työssäkäynnin seurauksena perheet ovat vieneet omat lapsensa päivähoitoon. Tämän hetken ikääntyneet ihmiset ovat juuri se ryhmä ihmisiä, jotka tuolloin totuttivat lapsensa kyseiseen ajatukseen, eli että yhteiskunta pitää huolen ja hoitaa hoivaa tarvitsevia. Myös vanhukset siirrettiin tuolloin vanhainkoteihin paljon paremmassa kunnossa kuin mitä nykyään. Kangas totesi lisäksi, että jos velvoite omista vanhemmista huolehtimiseen ei saa kannatusta, olisi toisena vaihtoehtona perinnönjaon muuttaminen. Kankaan ehdotuksessa perinnön lakiosa ei enää kuuluisi lapselle automaattisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos lakiosajärjestelmä kumottaisiin, niin isällä tai äidillä olisi oikeus palkita se rintaperillisistä, joka on auttanut heitä ja pitänyt huolta heistä heidän vanhuudessaan. Toisin sanoen, mikäli ei osallistu vanhempiensa avustamiseen, ei tule perintöäkään. Varsinkin omaishoitamisessa oikeudenmukaisuus toteutuisi professorin mukaan näin parhaiten. (Yle Uutiset a 2014.) Ymmärrän Kankaan ajatuksen kyseisessä asiassa, mutta siinä ei oteta huomioon sitä tosiasiaa, että monella vanhemmalla, ei ole perintöä lapsilleen jätettäväksi. Miten laki tuolloin kohtelisi lapsia, jotka kieltäytyisivät omien vanhempiensa hoitamisesta, kun mitään perintöä ei kuitenkaan tulisi? Kangas ei huomioi sitä, että moni suomalainen perhe, jolla on omat apua tarvitsevat vanhemmat elossa, ovat itse työikäisiä ja heillä on mahdollisesti vielä omat lapset huollettavana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijaprofessori Harriet Finne-Soveri ei myöskään kannata ajatusta laista, jolla lapset velvoitettaisiin kustantamaan iäkkäiden vanhempiensa hoitoa. Finne-Soveri näkee useita uhkatekijöitä, jos huoltovelvollisuudesta säädettäisiin lailla. Hänen mukaan perheillä on jo nyt suuria taloudellisia vastuita omien lastensa elättämisessä ja vanhempien elättämisessä voisi olla kyse useisiin tuhansiin euroihin nousevista summista kuukaudessa. Finne-Soveri vastaa professori Urpo Kankaan ehdotukseen, että lasten olisi osallistuttava köyhien vanhempiensa elättämiseen kysymällä miksei yhteiskuntaa voida kehittää niin, että huolenpito vanhemmista olisi houkuttelevaa. (Yle Uutiset c 2014.) Monet työssäkäyvät ihmiset ovat myös itse oman jaksamisen äärirajoilla, varsinkin jos heillä on vielä omia lapsia hoidettavana tai jos he itse kamppailevat oman terveytensä kanssa. Voiko tuolloin aikuisia lapsia velvoittaa tekemään enemmän ilman, että vaikean stressin tai uupumisen diagnoosit lisääntyisivät räjähdysmäisesti? Mikäli lapset jäävät pois töistä hoitamaan omia vanhempiaan esimerkiksi omaishoitajaksi, he ovat poissa työvoimasta ja siitä on taas omat työn tarjontaan liittyvät ongelmat, kuten Soininvaara toteaa nettisivuillaan (Soininvaara 2014). Peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei innostu ehdotuksesta, että aikuiset lapset velvoitettaisiin maksamaan esimerkiksi vanhempiensa laitospaikat, jos vanhemman oma eläke ei riitä. Huovisen mukaan lähdetään siitä ajatuksesta, että kaikille suomalaisille varallisuudesta riippumatta taataan samat hyvinvointipalvelut. Hän ei pidä tätä ainakaan nyt lyhyellä aikavälillä realistisena tapana viedä eteenpäin palveluasioita ja toteaa, että monissa Euroopan maissa ei ole myöskään tuotettu julkisin varoin "yhtä laadukasta hyvinvointiyhteiskuntaa" kuin Suomessa. Ministeri korostaa myös, että palvelut eivät saisi kytkeytyä varallisuuteen. (Yle Uutiset b 2014.) Kankaan ehdotus ei huomio sitäkään, että kaikilla vanhemmilla ei ole omia lapsia, tai sitä, että lapset voivat asua esimerkiksi ulkomailla. Tuolloin vanhemman hoitaminen on mahdoton yhtälö, ellei se sitten perustu pelkkiin laskujen maksuihin. Monet eivät myöskään tule toimeen omien vanhempiensa kanssa ja välit ovat voineet mennä poikki kokonaan. Kuten Finne-Soveri toteaa, voivat vanhempien ja lasten suhteet olla riitaisia tai sitten suhteet voivat olla muuten niin toimimattomia, että edes henkistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ei enää ole. Hyvää huoltovelvollisuudessa voisi Finne-Soverin mukaan olla se, että lapset voisivat taloudellisten menetysten pelossa osallistua enemmän vanhempiensa hoitamiseen ja sukupolvet voisivat lähentyä toisiaan. Silti hän ei kannata lainsäädäntöä, vaan kannattaa yhteiskunnan kehittämistä. Finne-Soveri muistuttaa edelleen, että varakkailla ihmisillä on mahdollisuus ostaa vanhemmilleen enemmän hoitoa. ”Kaikenkaltainen eriarvoisuuden vähentäminen tietysti kuuluu hyvinvointivaltion perustavoitteisiin” Finne-Soveri sanoo. (Yle Uutiset c 2014.) Ajankohtainen kysymys voi kuitenkin olla se, että tarvitseeko vanhemman ihmisen jättää mahdollista perintöä lapsilleen vai käyttääkö hän rahat itseensä ja omaan hoitoonsa? Urpo Kangas kannustaakin ikääntyneitä ihmisiä siihen, että he käyttäisivät säästönsä ennen kuolemaansa.(Yle Uutiset a 2014). Soininvaara toteaa puolestaan, että Suomen vanhustenhoito on kallista ja laadultaan huonoa. Hän lisää, että hoito ei ole ammatillisesti huonoa vaan, että vanhusten elämä Suomessa on kolkkoa ja epätyydyttävää. Viranomainen on vain harvoin yhtä hyvä omainen kuin oikea omainen Soininvaaran mukaan. (Soininvaara 2014.) Vanhusten hoidon laatu ei parane siitä, että omaisia pakotetaan hoitamaan vanhusta vasten tahtoaan. Se olisi edelleen kolkkoa ja epätyydyttävää. Eskolan ja Saarenheimon (2005) tekemän tutkimuksen mukaan apua tarvitsevat vanhukset tyypillisesti korostivat, että he eivät halua kuormittaa lapsiaan likaa, koska lapsilla on oma elämänsä, työnsä ja perheensä. Suhteet lapsiin myös edustivat hoitamisen ulkopuolista maailmaa, eikä lasten odotettu lainkaan osallistuvan arjen järjestelyihin, vaan käyvän tapaamassa silloin kun heille sopii. (Eskola & Saarenheimo 2005.) Nykypäivänä laki ei sido rikastakaan lasta auttamaan köyhää vanhempaansa, mutta suuri määrä suomalaisia auttaa ikääntyneitä vanhempiaan vapaaehtoisesti. Jo nyt valtava määrä suomalaisia auttaa ikääntyneitä vanhempiaan myös näiden rahavaikeuksissa. Kun lakia ei ole, on kaikki perustunut vapaaehtoisuuteen.  Järjestelmää on erittäin vaikea muuttaa toiseksi kesken kaiken, kuten Soininvaara (2014) toteaa. ”Tosin näin taidetaan pikkuhiljaa kuitenkin tehdä. Julkisen vallan antama palvelulupaus on kääntymässä niin heppoiseksi, että kelvollisesta hoidosta on maksettava itse. Köyhien sukujen vanhusten kannalta tämä vaihtoehto on huonoin.” (Soininvaara 2014.) Ritva Mieronkoski, sosionomi (Ylempi Amk) opiskelija Lisätietoa Eskola, Päivi & Saarenheimo, Marja  2005. Omaishoitoperheen sosiaalinen verkosto. Teoksessa Saarenheimo, Marja & Pietilä, Minna (toim.) Kaksin kotona. Iäkkäiden omaishoitoperheiden arjen ulottuvuuksia. Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke. Tutkimusraportti 6. Vanhustyön Keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry. Gummerus Kirjapaino Oy. Soininvaara, Timo 2014. Soininvaara.fi. Lapset vastuuseen vanhempiensa hoidosta? Verkkodokumentti. Yle Uutiset a 2014. Kangas, Urpo. Yle Uutiset. Kotimaa. Verkkodokumentti.  Yle Uutiset b 2014.  Huovinen, Susanna. Yle Uutiset. Kotimaa. Verkkodokumentti.  Yle Uutiset c 2014. Finne- Soveri, Harriet. Yle Uutiset. Kotimaa. Verkkodokumentti.